1

PERHETUTKIMUKSEN PÄIVÄT 2012 – TYÖRYHMÄT JA ESITYSTEN

ABSTRAKTIT

Abstraktit esitysjärjestyksessä (huom. osa ryhmistä vain torstaina tai vain perjantaina)

1. ISÄT JA LAPSET PERHEISSÄ

Nykypäivän vanhemmuusihanne korostaa jaettua vanhemmuutta – isyydestä puhuttaessa

sitoutunutta isyyttä. Mutta mitä sitoutunut isyys, miehen hoiva ja isyys tarkoittavat

nykyperheiden arjessa? Kuinka isyys konkretisoituu miehen ja hänen lapsensa elämässä?

Mikä merkitys esimerkiksi lasten lukumäärällä, perheen sosioekonomisella statuksella tai

lapsen äidillä on miehen isyydessä? Mielenkiintomme kohteena ovat myös lasten

kokemukset isyydestä. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä kuuluu perheiden pojille,

tuleville isille. Perhetutkimuksen päivien teemaa mukaillen voidaan myös kysyä, onko

isyys eriarvoistunut ja jos on, niin miten? Toivotamme tervetulleiksi niin opinnäytetöihin,

alustaviin tutkimussuunnitelmiin kuin valmiisiin tutkimuksiin perustuvat alustukset.

Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan ja kuulemaan perheiden isistä ja lapsista!

Työryhmäkoordinaattorit:

KT, yliopistonopettaja Johanna Mykkänen

Jyväskylän yliopisto, avoin yliopisto

KM, tohtorikoulutettava Petteri Eerola

Jyväskylän yliopisto, kasvatustieteiden laitos

ABSTRAKTIT

Torstai 19.4.2012

POJAN TÄRKEIMMÄT PERHESUHTEET JA ISÄN MERKITYS

Harju-Veijola Minna, jatko-opiskelija, KM, minna.s.harju-veijola@jyu.fi

Kasvatustieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto

Perhettä ja lapsia on tutkittu runsaasti sekä Suomessa että ulkomailla. Aikaisemmasta

tutkimuksesta puuttuu kuitenkin tieto siitä, miten lapset kokevat oman perheensä, ja mitä

merkityksiä he antavat omille perheenjäsenilleen. Tutkimusperinne on keskittynyt

2

suurelta osin tarkastelemaan perherakenteiden ja vanhemmuustyylien vaikutusta lapsen

koulumenestykseen tai lapsen käytösongelmiin (ks. Mensah ym. 2010; Brown 2010) tai

vanhempien välisen suhteen merkitystä lapsen turvallisuudentunteeseen (ks. Davies &

Forman 2002; McCoy ym. 2009; Panttila 2005). Usein tutkimusten näkökulma on ollut

aikuisen, ei lapsen. Useasti myös sukupuoli on jäänyt huomiotta. Tutkimuksessani

keskityn pojan kokemukseen, koska aikaisempien tutkimusten mukaan ongelmat

perhetilanteissa vaikuttavat enemmän poikiin kuin tyttöihin (Ks. Krohn ym. 2009;

Joussemet ym. 2008).

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, ketkä ovat pojalle tärkeitä perheenjäseniä sekä

millainen rooli erityisesti isällä on pojan elämässä. Pojan oma kokemus on tutkimuksen

perusta. Tarkastelen pojan kokemusta läheisten ihmissuhteiden ja perheenjäsenten välisen

vuorovaikutuksen kautta. Tutkimus on osa Jyväskylän yliopiston

Perhetutkimuskeskuksen koordinoimaa ja Suomen Akatemian rahoittamaa EMSE-

hanketta, jossa tutkitaan erilaisissa perhesuhteissa elävien lasten hyvinvointia.

Tutkimusaineistoni koostuu 8-12-vuotiaiden poikien (n=30) perhekokemuksista.

Tutkimukseeni osallistuvat pojat elävät ydinperheissä (n=10), yhden vanhemman

perheissä (n=10) sekä uusperheissä (n=10). Tässä esityksessä keskityn tarkastelemaan

ydinperheen poikien perhekokemusta. Tutkimusaineisto on kerätty kolmella

menetelmällä: haastatteluin, verkostokarttojen sekä kännykkäpäiväkirjojen avulla.

Tutkimukseni antaa uutta ja hyödyllistä tietoa pojan omalla äänellä elämisestä poikana

tämän päivän suomalaisissa perheissä.

ISIEN ORIENTAATIOITA (PÄTKÄ)TYÖHÖN JA PERHEESEEN –

NARRATIIVINEN NÄKÖKULMA

Närvi Johanna, tutkija, VTM, johanna.narvi@thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Tarkastelen esityksessäni määräaikaisissa työsuhteissa työskennelleiden pienten lasten

isien kokemuksia palkkatyöstä ja isyydestä heteroseksuaalisessa ydinperheessä sekä

näihin elämänalueisiin kohdistuvia odotuksia. Kysyn, mitä palkkatyö ja vanhemmuus

isille merkitsevät sekä miten kokemukset työelämän epävarmuudesta tai lapsiperhe-

elämästä heijastuvat työlle asetettuihin odotuksiin ja suhtautumiseen isyyteen ja

perheeseen. Nyky-isyyttä on luokiteltu usein erilaisiin kategorioihin, jotka kuitenkin

jonkinlaisina ideaalityyppeinä saattavat peittää alleen isyyden moninaisuutta (Mykkänen

& Aalto 2010). Isyystyyppien sijaan kiinnitänkin huomiota isien orientaatioiden

moniulotteisuuteen sekä tilanteisuuteen ja kokemuksellisuuteen.

Esitykseni perustuu 13 isän omaelämäkerralliseen teemahaastatteluun. Analysoin isien

palkkatyötä ja isyyttä koskevia käsityksiä ja merkityksiä sekä niitä laajempia

(sukupuolistuneita?) diskursseja, joihin haastatteluissa otetaan osaa. Erityisesti kiinnitän

huomiota isien kokemuksiin ja muutokseen, joihin tarkennan kahden isän haastattelun

narratiivisessa tapausanalyysissa. Aineisto ja analyysi perustuvat käynnissä olevaan

3

väitöstutkimukseeni pätkätyöstä, perheellistymisestä sekä työn ja perheen

yhteensovittamisesta. Tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa THL:n hanketta

Työn epävarmuuden seuraukset työn ja perheen suhteille ja hyvinvoinnille.

Osoitan analyysissani, miten isien orientaatiot ja myös toimijuus palkkatyön ja perheen

suhteen kytkeytyvät niin miesten resursseihin ja mahdollisuuksiin työelämässä kuin myös

käsityksiin isyydestä ja sukupuolten välisestä työnjaosta hoivan suhteen. Lisäksi isien

toimijuus rakentuu neuvotteluissa äidin ja tämän työtilanteiden sekä orientaatioiden

kanssa. Isien(kin) orientaatiot ja käytännöt ovat muuttuvia ja moniulotteisia ja

edellyttävät herkkyyttä vanhemmuuden moninaisuudelle.

KULTTUURISEN JA YHTEISKUNNALLISEN ISYYDEN REPRESENTAATIO

SUOMALAISISSA NAISTENLEHDISSÄ

Kälkäjä Anni, FM, anni.kalkaja@saunalahti.fi

Viestintätieteiden laitos, Vaasan yliopisto

Pro gradu -tutkielmassani selvitän mitkä diskurssit tuottavat kulttuurisen ja

yhteiskunnallisen isyyden representaatiota suomalaisissa naistenlehdissä ja millainen

isyydestä tuotettu representaatio on. Aineistoni koostuu isyydestä kertovista jutuista,

jotka ovat ilmestyneet kesäkuun 2009 ja toukokuun 2010 välillä Meidän Perhe -,

Kaksplus- ja Kotivinkki -lehdissä. Tutkimusmenetelmänä käytän kriittistä

diskurssianalyysia.

Kulttuurisen isyyden diskursseja erottui aineistossani kolme: hoivaisyyden diskurssi,

jossa isä esitetään jaettua vanhemmuutta toteuttavana tasavertaisena vanhempana,

toissijaisen isyyden diskurssi, jossa isä esitetään toissijaisena vanhempana äitiin nähden

sekä heikentyvän isyyden diskurssi, jossa isä representoidaan lapsen elämästä

poissaolevana vanhempana. Yhteiskunnallisen isyyden diskursseja erottui aineistostani

myös kolme: työllisyysdiskurssi, jossa isä esitetään työn ja kodin ristiriidassa

painiskelevana vanhempana; oikeudellinen diskurssi, jossa isä esitetään neuvottavana ja

houkuteltavana käyttämään isyysvapaita sekä epäoikeudenmukaisen lain alla elävänä

vanhempana; instituutioihin houkuteltava -diskurssissa isä representoidaan instituutioihin,

kuten neuvolaan houkuteltavana vanhempana.

Diskursseista vallitsevimpana oli hoivaisyyden diskurssi, mikä vahvisti oletukseni siitä,

että isyys representoidaan naistenlehdissä monimuotoisena, mutta ihanteellisena.

Tutkimukseni taustalla oli ajatus kielestä toimintana siten, että kieli rakentaa sosiaalista

todellisuutta. Naistenlehtien tekstit ovat siis todellisuuden rakentajia, joten representaatiot

isyydestä ovat osa todellisuutta ja samalla rakentavat sitä. Hegemonisessa asemassa oleva

hoivaisyyden diskurssi siis vaikuttaa lukijoiden ajatuksiin isyydestä ja sillä on valta

muokata ja rakentaa kulttuurissamme vallitsevaa käsitystä isyydestä. Tulosten perusteella

voi päätellä nykypäivän isyysihanteen olevan jaettua vanhemmuutta toteuttava isä.

4

ISÄMIEHISYYS MIESTEN NARRATIIVEISSA ISYYDEN ALKUVAIHEESSA

Eerola Petteri, tohtorikoulutettava, petteri.eerola@jyu.fi

Kasvatustieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto

Mykkänen Johanna, yliopistonopettaja, johanna.mykkänen@jyu.fi

Avoin yliopisto, Jyväskylän yliopisto

Vanhemmuuden käytännöt perheissä ovat voimakkaasti sukupuolittuneita, ja miesten

tehtävät ja roolit vanhempina liittyvät kulttuurisiin käytäntöihin ja käsityksiin

miehisyydestä ja maskuliinisuudesta. Tässä esitelmässä tarkastelemme, millaisia tarinoita

ensi kertaa isäksi tulleet miehet kertovat itsestään miehinä, käyttäen apuna

hahmottelemaamme isämiehisyyden käsitettä (engl. paternal masculinity). Miehisyydellä

ja maskuliinisuudella viittaamme kulttuurisiin ja sosiaalisiin konstruktioihin, jotka

kuvaavat miessukupuoleen liitettäviä käytäntöjä ja tapoja. Tutkimusaineistomme koostuu

44 esikoisisän haastattelusta. Parisuhteessa lastensa äitien kanssa elävät miehet ovat

tulleet isiksi 20–42-vuotiaina. Aineisto on kerätty vuosien 2003–2010 välisenä aikana.

Suorittamamme narratiivisen aineistoanalyysin pohjalta nostamme esille kolme isien

kerronnasta paikantamaamme isämiesnarratiivia – kunnollisen (engl. decent father) ,

tasa-arvoisen (engl. equal father) ja miehisen (engl. masculine father). Kunnollisen

isyyden kerronta korostaa sosiaalisesti hyväksyttävää tapaa kertoa miesvanhemmuudesta,

ja noin ¾ haastateltavista kertoi sen mukaisesti. Narratiivi kuvaa miesvanhemmuutta,

joka samanaikaisesti sekä uusintaa vanhemmuuden sukupuolittuneita käytänteitä

esimerkiksi perhevapaiden pitämisen osalta että korostaa isän ajallisen panostamisen,

osallistumisen ja hoivan tärkeyttä suhteessa lapseen. Tasa-arvoisen isän narratiivi kuvaa

sukupuolen väliseen tasa-arvoon pyrkivää miesvanhemmuutta, kun taas miehisen isän

narratiivi korostaa sukupuolittuneen vanhemmuuden sopivuutta isälle itselleen. Koska

kuvaamamme kunnollisen isän tarina oli havaittavissa aineistossamme huomattavan

laajasti, esittämämme tulokset ilmentävät miesvanhemmuuden kertomisen normatiivista

luonnetta.

Perjantai 20.4.2012

UUDET ISÄT? NYKYPÄIVÄN ISIEN VALINNAT

Rönnberg Eva, valtiotieteiden kandidaatti, eva.ronnberg@helsinki.fi

Sosiaalitieteiden laitos, Helsingin yliopisto

Esitykseni perustuu pro gradu – tutkielmani tutkimussuunnitelmaan. Graduni aiheena on

nykyaikainen isyys Suomessa. Tutkin sitä, miten miehet kokevat isyyden sekä sitä, mitkä

tekijät vaikuttavat heidän mahdollisuuksiinsa ja valintoihinsa isänä. Tutkimuksen

keskiössä on perhe-elämän ja työelämän kohtaamisen vaikutukset isien arkipäivässä.

Olen kiinnostunut muun muassa siitä 1) miten asenteet muovaavat miesten valintoja

perhevapaiden käyttämisessä, 2) minkälaiset tekijät vaikuttavat lastenhoidon

5

järjestelyissä, 3) miten perheissä tehdään valintoja vanhempien välillä ja 4) mitkä ovat

tärkeimmät syyt perhevapaiden jakamisessa?

Käsitys nykyaikaisesta isyydestä ja sen suhteesta arkipäivän valintoihin on

yhteiskunnallisesti kiinnostava kysymys erityisesti siksi, koska suurimman osan

vanhempainvapaajaksoista käyttävät äidit. Isyyslomien käytön kasvu on ollut hidasta. Pro

gradun tarkoituksena on tutkia miesten kokemuksia isyydestä ja yrittää selvittää, mikä

heille on keskeistä ja tärkeää esimerkiksi lasten kasvattamisessa. Olen kiinnostunut siitä,

millaiset sosiaaliset ja kulttuuriset arvot ilmenevät heidän puheissaan perhe-elämän ja

työelämän yhteensovittamisen ongelmissa.

Tutkielman teoreettinen tausta perustuu muun muassa Raewyn Connellin käsityksiin

maskuliinisuudesta ja Thomas Johanssonin tutkimuksiin isyydestä. Tutkimusaineisto

koostuu kymmenestä haastattelusta, jotka teen kevään 2012 aikana. Haastattelen miehiä

jotka ovat osallistuneet perhevalmennukseen kahdessa ryhmässä, Lahdessa ja Helsingissä.

Haastattelut ovat teemahaastatteluja.

NUORET VANHEMMAT ISYYDEN MÄÄRITTELIJÖINÄ

Sairanen Virve, KM, jatko-opiskelija, virve.sairanen@utu.fi

Kasvatustieteiden laitos, Turun yliopisto

“Mitä on isyys nykypäivänä?” Tähän kysymykseen on pyritty vastaamaan eri menetelmin

monilla tieteenaloilla, julkisessa päätöksenteossa ja erilaisissa keskusteluissa ja

kannanotoissa. Isyyslain uudistamisprosessi on meneillään, ja isyyden yhteiskunnalliset

ja kulttuuriset normit sekä ihanteet ovat tapetilla. Puhutaan jaetusta vanhemmuudesta ja

isyyteen sitoutumisesta, perheiden erilaisuudesta ja yhteiskunnan muutoksien

vaikutuksista isyyteen.

Omassa väitöstutkimuksessani tarkastelen isyyttä osana varhaista vanhemmuutta

keskittyen erityisesti nuorten vanhempien käsityksiin ja kokemuksiin vanhemmuudestaan

ja asemastaan yhteiskunnassa. Vanhemmuuden määritän Jouko Huttusta (2001)

mukaillen biologiseksi, juridiseksi, sosiaaliseksi ja psykologiseksi.

Kohdejoukkona tutkimuksessani ovat vuosina 1977–1993 syntyneet Suomessa asuvat

nuoret, jotka ovat saaneet esikoisensa alle 20-vuotiaana. Tutkimuksen toteutan

käyttämällä aineistotriangulaatiota: valtakunnallista kyselytutkimusta, sitä täydentäviä

teemahaastatteluja sekä erilaisia väestö- ja koulutustilastoja.

Esityksessäni keskiössä ovat isyyden määritteleminen ja kyselytutkimuksen

toteuttaminen. Pohdin muun muassa, kuinka kysyä lomakkeella hyvän isän määritelmää,

millaisia muotoja isyys saa elämänkulun eri vaiheissa sekä millaisia mahdollisuuksia,

haasteita, ongelmia, uhkia ja tukea isyyteen liitetään. Kuinka sovittaa yhteen isyys ja

asevelvollisuus? Entäpä opinnot ja työelämä? Miten vanhemmuus jakaantuu isän ja äidin

välillä ja millainen merkitys on isyyden tunnustamisella? Pohdin myös sitä, kuinka saada

6

erityisesti nuoret isät osallistumaan tutkimukseeni ja kertomaan ajatuksistaan,

kokemuksistaan ja tunteistaan tutkijalle.

PIKKULAPSIPERHEIDEN ISILLE TÄRKEÄT TUKIVERKOSTOT JA

VOIMAVARANLÄHTEET

Lähteenmäki Marko, Suunnittelija, KM, matlaht@utu.fi

Turun yliopisto, Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus

Lagström Hanna, Tutkimusjohtaja, hanlag@utu.fi

Turun yliopisto, Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus

Tutkimukseni tavoitteena on saada tietoa eri taustoista tulevien isien tukiverkostoista ja

isille tärkeistä tuen lähteistä. Tutkimukseni keskittyy ensimmäistä lastaan kasvattaviin

perheisiin ja isiin. Tällöin monet isyyttä ja vanhemmuutta koskevat asiat tulevat uusina

erilaisten perheiden isille. Ensimmäisessä osatyössäni keskityn selvittämään eroavatko

taustoiltaan erilaiset isät näkemyksissään tärkeinä pidetyistä tuenlähteistä. Isien

tukiverkostoista on verraten vähän tutkimustietoa saatavilla. Isiltä saatavalle tiedolle on

tarvetta, jotta muun muassa isille suunnattua toimintaa voidaan kohdentaa

tarkoituksenmukaisesti erilaisille isille.

Tutkimukseni aineisto on osa Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksessa käynnissä

olevaa Hyvän kasvun avaimet -seurantatutkimusta, jossa kerätään laaja aineisto liittyen

perheen hyvinvointiin ja siihen vaikuttaviin tekijöihin raskausajasta lähtien.

Tutkimukseen on lähtenyt mukaan noin 1800 perhettä. Vanhimmat tutkimuksessa

mukana olevat lapset ovat nyt neljä- ja nuorimmat kaksivuotiaita. Erilaisten perheiden

mukana oleminen tarjoaa ainutlaatuiset mahdollisuudet saada tietoa isiltä.

Tutkimuksessani tutkimusongelmien ratkaisemiseksi hyödynnetään sekä kvantitatiivisia

että kvalitatiivisia menetelmiä. Kyselyaineistojen lisäksi tutkimuksessa käytetään

teemahaastatteluja, joilla syvennetään ja täydennetään lomakekyselyiden sisältöjä.

Tutkimuksessani kyselyt on kohdistettu vauvaperhe- ja myöhemmin leikki-ikäisten lasten

isille. Kyselyaineistoa analysoimalla on tarkoitus tunnistaa erilaisia ja eri tavoin

ajattelevia isiä. Tämän perusteella myös haastatteluja tullaan kohdentamaan erilaisille

isille. Esittelen puheenvuorossani ensimmäisiä tuloksia isien vertaistuen lähteistä ja

tarpeista.

”MUSLIMIMIES ON VASTUULLINEN ISÄ!” ISYYS VANHEMMUUTENA

KULTTUURISTEREOTYYPPISESSÄ PUHEESSA

Nissi Kaisa FM, tohtorikoulutettava, kaisa.nissi@jyu.fi

Historian ja etnologian laitos, Jyväskylän yliopisto

Kahden kulttuurin perheissä puolisoiden roolit ovat käytännössä ja arjessa vaihtelevia ja

vanhemmuus monimuotoista, mutta julkisessa keskustelussa mieheys, isyys ja kulttuuri

7

esitetään usein stereotyyppisinä kuvina. Omassa tutkimuksessani pohdin kahden

kulttuurin perheitä, joissa vaimo on suomalaista, luterilaista syntyperää ja mies

islamilaistaustainen maahanmuuttaja. Haastattelujen ja internetmateriaalin kautta

tarkastelen mielikuvia, joita kulttuuriseen isyyteen liitetään sekä julkisuudessa että myös

perheiden sisällä. Isyys ja maskuliinisuus peilautuvat miesten islamilaista taustaa vasten

ja sitä kautta vaimot luovat omassa elämässään eroa tyypilliseen suomalaiseen perheen ja

kodin malliin. Odotukset siitä, mitä mieheltä vaaditaan sekä isänä että aviopuolisona

nousevat kulttuurikeskusteluissa esiin. Myös julkisen puheen odotukset voivat vaikuttaa

perheen arkeen. Tarkastelussani on siten isyys, jota esitetään suhteessa toiseuteen ja

kulttuurisiin käsityksiin sekä se, kuinka perheen sisäiset erilaiset kulttuuriset käsitykset

jäsentävät näitä odotuksia. Keskityn sukupuolen ja maskuliinisuuden rakentumiseen ja

ymmärtämiseen perheessä ja lisäksi pohdin muslimi-isyyden representaatioita, joita

parisuhteissa luodaan ja ylläpidetään. Tutkimus on osa tekeillä olevaa väitöskirjatyötäni.

8

4. ONGELMIA PERHEESSÄ – EPÄTASA-ARVO ARJESSA JA

AVUNSAANNISSA

Erilaiset ongelmat, kuten päihde- tai mielenterveysongelmat tai väkivalta aiheuttavat

perheiden sisällä jännitteitä ja myös epätasa-arvoa. Esimerkiksi päihdeongelmaiset

vanhemmat voivat käyttää rahat vain omiin tarpeisiinsa, jolloin lasten tarpeet jäävät

sivuun. Perheenjäsenet voivat joutua myös epätasa-arvoiseen asemaan avunsaannissa,

kuten tilanteessa, jossa päihteitä käyttävälle on tarjolla hoitoa, mutta muu perhe ei saa

apua. Vastaavasti väkivallan kohteena olevalla tai sitä käyttävällä aikuisella voi olla

käytettävissään erilaisia palveluita, mutta väkivaltaa todistanut lapsi voi jäädä kokonaan

niitä ilman. Tähän ryhmään toivotaan tutkimuksiin, kehittämistyöhön tai

auttamisjärjestelmiin perustuvia alustuksia erilaisista perheitä koskevista ongelmista,

avunsaannin toteutumisesta ja haasteista.

Työryhmäkoordinaattorit:

YTT, projektitutkija Maritta Itäpuisto

YTT, tutkijatohtori Marianne Notko

Jyväskylän yliopisto, Perhetutkimuskeskus

ABSTRAKTIT

Torstai 19.4.2012

MILLAISTA TUKEA HUOSTAANOTETTUJEN LASTEN ÄIDIT OVAT SAANEET

LAPSENSA HUOSTAANOTON JÄLKEEN?

Tarja Hiltunen, tohtoriopiskelija, tarja.h.hiltunen@student.jyu.fi

Jyväskylän yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkimukseni käsittelee äitien kokemuksia lastensa huostaanotoista. Tutkimukseni

keskeinen teema on haavoittunut äitiys. Tasapainoiseksi äidiksi kasvamisen prosessi on

voinut haavoittua varhain aloitetun ja pitkään jatkuneen ongelmallisen päihteidenkäytön,

väkivaltakokemusten tai mielenterveydellisten kysymysten vuoksi. Tavoitteenani on

selvittää, minkälaisen sisällön lapsensa huostaanoton kokeneet äidit antavat äitiydelleen

ennen ja jälkeen lastensa huostaanoton, millaiseksi heidän elämänsä on muodostunut ja

minkälaista tukea he ovat saaneet sen jälkeen, kun lapset on sijoitettu kodin ulkopuolelle.

Väitöstyössäni tarkastelen myös sitä, mitkä tekijät vahvistavat ja mitkä heikentävät äitien

voimaantumista sekä millaista tukea he ovat saaneet. Olen kerännyt aineiston

haastattelemalla kaksitoista lapsensa huostaanoton kokenutta äitiä, joista seitsemän äitiä

olen haastatellut kaksi kertaa, vuosina 2004 ja 2008. Esityksessäni tarkastelen, millaista

tukea äidit ovat saaneet lastensa huostaanoton jälkeen.

9

PERHEENJÄSENTEN ASEMA AVOPÄIHDEPALVELUISSA

Itäpuisto Maritta, tutkija, YTT, maritta.itapuisto@jyu.fi

Perhetutkimuskeskus, Jyväskylän yliopisto

Tarkastelen käynnissä olevassa tutkimuksessani sitä, miten päihdeongelmaisten

henkilöiden perheenjäsenten avunsaannista huolehditaan avopäihdepalveluissa.

Päihdehuoltolaki velvoittaa kuntia järjestämään palvelut, joissa sekä päihdeongelmista

kärsivä että tämän perheenjäsenet ja muut läheiset saavat apua, tukea ja hoitoa

tarpeidensa mukaan. Tutkimukseni aineisto koostuu päihdeklinikoiden työntekijöiden

haastatteluista. Teemahaastattelut käsittelevät hoitohenkilön omia käsityksiä

päihdeongelmasta ja perheestä, perheenjäsenten auttamisesta avopalveluissa ja eri

ammattilaisten yhteistyötä etenkin lasten auttamisessa. Esityksessäni käsittelen

aineistosta tekemiäni alustavia havaintoja ja pohdin taustoja päihdeongelmaisen ja

perheenjäsenten erilaiselle asemalle päihdepalveluissa.

Perjantai 20.4.2012

LÄHEISVÄKIVALTAAN PUUTTUMINEN KESKI-SUOMEN

KESKUSSAIRAALAN ÄITIYSPOLIKLINIKALLA JA SYNNYTYSYKSIKÖSSÄ

Petäjäjärvi Raakel, Kätilö, raakel.petajajarvi@ksshp.fi

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, äitiys- ja sikiötutkimuspoliklinikka Gravida

Kaikenlainen läheisväkivalta on naiselle ja myös sikiölle merkittävä terveysriski; sen

vaikutukset terveyteen ovat sekä välittömiä että pitkäaikaisia. Muun muassa

mielenterveysongelman, päihdeongelman ja synnytyspelon taustalta saattaa löytyä

läheisväkivallan kokemuksia. Tässä esityksessä esittelen Keski-Suomen keskussairaalan

äitiyspoliklinikan ja synnytysyksikön läheisväkivaltaan puuttumisen käytäntöä.

Interventiomalli perustuu työkaluihin, jotka luotiin erikoissairaanhoidon erityistarpeet

huomioiden sairaanhoitopiirissä vuosina 2009–2010 toteutetussa Violence Intervention in

Specialist Health Care (VISH) -projektissa. Interventiomalli antaa työkaluja

henkilökunnalle läheisväkivallan puheeksi ottamiseen, tunnistamiseen sekä uhrin hoitoon

ohjaukseen. Interventiomalli on koettu käytännössä toimivaksi ja siitä on muodostunut

systemaattinen käytäntö. Noin 30 %:lla Keski-Suomen keskussairaalan äitiyspoliklinikan

ja synnytysyksikön potilaista ilmenee läheisväkivallankokemuksia. Läheisväkivaltaan

puuttuminen nähdään tärkeänä ja olennaisena osana potilaan hyvää ja huolellista

anamneesia sekä potilaan hoidon tarpeiden arviointia. Se on myös osa ennaltaehkäisevää

lastensuojelutyötä. Kysymällä väkivallasta osoitamme ammatillista välittämistä ja

huolenpitoa naisen (ja sikiön) sekä koko perheen hyvinvointia kohtaan. Systemaattisella

seulonnalla voidaan parhaiten tunnistaa ja puuttua läheisväkivallan uhrien ja myös

tekijöiden auttamiseksi. Potilailta saadun palautteen perusteella puheeksi ottaminen on

koettu myönteisenä asiana. Voidaan sanoa, että puuttumisella on ollut merkittävä

10

turvallisuus- ja hyvinvointivaikutus potilaana olevien naisten elämään. Esiin tulleet

läheisväkivaltakokemukset eivät olisi tulleet ilmi, jollei kysymyksiä olisi esitetty.

LÄHISUHDEVÄKIVALLAN KOHTAAMINEN JA AUTTAMISEN

MAHDOLLISUUDET ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA

Notko, Marianne

YTT, tutkijatohtori, marianne.notko@jyu.fi

Perhetutkimuskeskus, Jyväskylän yliopisto

Lähisuhdeväkivaltaa kohdanneen avunhakemisen prosesseihin vaikuttavat paitsi uhrin

omat mahdollisuudet, myös apua tarjoavien instituutioiden suhde väkivaltaan.

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen terveydenhuollossa on haasteellinen ja kiistanalainen

kysymys. Tässä alustuksessa esittelen tutkimustamme (Virkki, Husso, Notko, Holma,

Laitila ja Mäntysaari 2011) lähisuhdeväkivallan kohtaamisen tavoista

erikoissairaanhoidossa. Tutkimus toteutettiin osana Violence Intervention in Specialist

Health Care (VISH) -kehittämis- ja tutkimusprojektia vuosina 2009–2010. Projektia

koordinoi Keski-Suomen sairaanhoitopiiri ja sitä rahoitti EU-komission naisiin ja lapsiin

kohdistuvan väkivallan ennaltaehkäisyyn kohdentava Daphne III -ohjelma.

Tutkimuksemme aineistona oli kuusi erikoissairaanhoidon ammattilaisten

fokusryhmähaastattelua. Taustateoriana ja menetelmänä käytimme Erving Goffmanin

arkielämän vuorovaikutustilanteiden tutkimiseen kehittämää kehysanalyysia.

Tutkimuksessamme tarkasteltiin, millaiset kehystämisen tavat estävät ja millaiset

edistävät väkivallan tunnistamista ja siihen puuttumista. Tutkimuksemme mukaan

ongelmat liittyvät sekä konkreettisiin aukkoihin palvelurakenteessa että sosiaali- ja

terveysalan ammatillisiin ja organisatorisiin käytäntöihin. Väkivallan kehystämisen tavat

määrittävät sitä, miten työntekijät toimivat ja miten he mieltävät roolinsa väkivallan

kohtaajina. Uudenlaiset väkivaltainterventiot edellyttävät puolestaan väkivaltaan

puuttumista mahdollistavia kehystämisen tapoja. Tässä alustuksessa esitellään

analysoimamme väkivaltaan puuttumista edesauttavat kehykset: 1) terveyden edistämisen,

2) oikeutetun puuttumisen ja 3) prosessin käynnistämisen kehykset. Tulostemme mukaan

lähisuhdeväkivallan tunnistamisen, puuttumisen ja ennaltaehkäisyn käytäntöjen luominen

edellyttää laajaa ymmärrystä lähisuhdeväkivallan vaikutuksista ja haasteista, joita

terveydenhuollon ammattilaiset kohtaavat asian käsittelyssä. Aineistostamme päätellen

toimivien käytäntöjen kehittäminen väkivaltaa kokeneiden tunnistamiseen, kohtaamiseen

ja väkivallan kierteen katkaisuun on mahdollista. Se edellyttää väkivallan ammatillisten

käytäntöjen, uskomusten, vastuiden ja oikeuksien uudelleenmäärittelyä.

11

5. OMAT JA TOISTEN TUNTEET – NÄKÖKULMIA PERHEEN ARKEEN

Rakkaus ja henkilökohtainen tyytyväisyys pitävät yhdessä parisuhteita tai niistä erotaan

samoista syistä. Yhä enenevässä määrin läheisyys ja läheisen tunnesuhteen

muodostaminen lapsen kanssa ovat osa hyvän vanhemmuuden ideaalia, jota sekä äidit

että isät tavoittelevat. Samanaikaisesti kuitenkin julkisessa keskustelussa ollaan

huolissaan vanhemmuuden ohenemisesta. Lapsi-vanhempi suhteet ovat tasa-arvoistuneet

ja tavoitteeksi on noussut se, että lapsen kokemukset ja tunteet otetaan vakavasti

perheissä. Lapset halutaan nähdä aktiivisina toimijoina perhesuhteissaan, mutta ovatko he

sitä.

Perhearki on eri perheenjäsenten kokemusten ja vuorovaikutusten – välillä

jännitteistenkin – kohtaamispaikka. Moninaiset tunteet ovat yhä keskeisempi osa

perhearkea. Tunteet tarttuvat ja siirtyvät, niitä myös hillitään, hallitaan ja työstetään.

Kotiin siirtyvät myös muilla elämänalueilla kuten työssä, koulussa, päivähoidossa koetut

tunteet ja tapahtumat. Mitä tunteet kertovat perhearjesta? Miten vaihtelevia tilanteita ja

tunteita eletään ja tulkitaan perheiden arjessa? Työryhmässä pohdimme, miten

perhearkeen liittyvien tunteiden moninäkökulmaisuus ja moniulotteisuus tavoitetaan

tutkimuksen keinoin. Työryhmä toivottaa tervetulleiksi tutkijoita ja ammattilaisia, joiden

mielenkiinnon kohteena ovat eri perheenjäsenten kokemukset ja perhesuhteet huomioivat

näkökulmat.

Työryhmäkoordinaattorit:

KT Marja Leena Böök

KT Eija Sevón

Kasvatustieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto

ABSTRAKTIT

Torstai 19.4.2012

VANHEMPIEN ERO LASTEN YKSINÄISYYSKERRONNAN KONTEKSTINA

Kauko Outi, YTM, tohtoriopiskelija, outi.kauko@uta.fi

Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto

Vanhempien eroa seuraavien sosiaalisten suhteiden muutosten merkitystä lapsen

yksinäisyyteen ei ole aiemmin tutkittu Suomessa. Artikkeliväitöskirjassani tutkin sitä,

miten lapset sanallistavat ja merkityksellistävät yksinäisyyttä erilaisissa

perhekonteksteissa. Esitykseni perustuu valmisteilla olevaan väitöskirja-artikkeliin, jossa

perhekontekstiksi on valittu perheen vanhempien erotilanne. Tutkimuksessani erotilanne

12

toimii lasten yksinäisyyden tarttumapintana sekä lasten yksinäisyyskerronnan ja

yksinäisyyden saamien merkitysten kulttuurisena kontekstina.

Aineistona ovat Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto ry:n koordinoiman ”Vetskari –

Kun elämä on revennyt” -projektin (2007–2010) järjestämän kirjoituskilpailun

kirjoitukset (15) ikäsarjasta 12–15-vuotiaat. Ajatuksena on analysoida kirjoitukset

aineistolähtöisesti laadullisia menetelmiä hyödyntämällä. Mielenkiinto suuntautuu

kysymyksiin siitä, onko lasten, joiden vanhemmat ovat eronneet, kirjoituksista

tunnistettavissa yksinäisyys, ja jos on, niin miten he yksinäisyydestä kirjoittavat.

Avioeroa ja yksinäisyyttä yhdistävät molempiin liitetyt suhteiden katkeamiset. Eron

myötä ydinperheen yhteenkuuluminen purkautuu ja tekee suhteiden katkeamiset tai

muutokset näkyviksi ulkopuolisellekin tarkastelulle. Tavoittaakseni yksinäisyyden

vanhempien eroa käsittelevistä kirjoituksista käytän analyyttisenä käsitteenä

kuulumattomuutta. Tämä yksinäisyyden lähikäsite on syntynyt lasten kirjoitusten luennan

pohjalta. Esityksessäni tarkastelen, miten lasten kuulumattomuus (ja kuuluminen)

vaihtelee kirjoitusten sisältämissä tarinatyypeissä.

Tarkastelen myös lasten kerronnan loppuyhteenvetoja kuulumattomuuden näkökulmasta

ja luokittelen tekstit sen mukaan, ratkeaako kuulumattomuus niissä (ja jos niin miten?)

vai ei.

PERHE, SUKULAISUUS JA SOSIAALISET SIDOKSET KOLMESSA

ELÄMÄNVAIHEESSA

Aino Luotonen, VTM, jatko-opiskelija, aino.luotonen@helsinki.fi

Sosiologia, sosiaalitieteiden laitos, Helsingin yliopisto

Esitykseni perustuu alkuvaiheessa olevan väitöskirjatutkimukseni suunnitelmaan.

Tutkimuskohteenani ovat perhe, sukulaisuus ja merkitykselliset sosiaaliset sidokset oman

perheen perustamisen vaiheissa. Tarkastelen sitä, millaisia merkityksiä läheissidokset

saavat sekä sitä, miten nämä suhteet toteutuvat eletyssä elämässä.

Perhemuodot ovat moninaistuneet, sukulaisuussuhteiden merkitys on heikentynyt ja

individualistiseen valintaan perustuvat ihmissuhteet ovat nousseet aiempaa

keskeisempään asemaan. Onkin perusteltua tarkastella perhesuhteita osana laajempaa

sidosten verkostoa. Läheissuhteisiin liittyvät odotukset ja perheeseen kuulumisen tunne

ovat yhteydessä yksilön oman elämän vaiheisiin. Tutkimuksessani tarkastelen, miten

perhe, sukulaisuus ja sosiaaliset sidokset järjestyvät ensisijaisesti elämänvaiheessa, jossa

hoidetaan vauvaa perhevapaalla. Peilaan vaihetta kahteen muuhun vaiheeseen:

avioitumista edeltävään häiden suunnitteluun sekä aikaan, jossa perhevapaalta paluun

jälkeen sovitetaan yhteen palkkatyötä ja lapsiperhe-elämää.

Lähestyn sosiaalisia sidoksia kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin kysyn, miten

perheeseen ja sukuun kuulumisen tunteet ovat yhteydessä yksilön elämänvaiheeseen.

13

Ketkä koetaan läheisiksi tai perheeseen kuuluviksi vauvaa hoitaessa, häitä suunnitellessa

tai kiireisen lapsiperhe-elämän keskellä? Toiseksi kysyn, miten läheissuhteet toteutuvat

eletyssä elämässä. Keneen pidetään yhteyttä, millä tavoin ja mistä syistä? Millaiset

säännöt ohjaavat sosiaalisten sidosten muodostumista näissä kahdessa tarkastelukulmassa?

Tutkimuksen aineistona on kvalitatiivisten aineistojen kokonaisuus, josta on tähän

mennessä kerätty yhdeksän pariskuntahaastattelua sekä 12 ryhmäkeskustelua, joihin

osallistui 45 perhevapaalla olevaa äitiä.

TUNTEET JA YHTEISKUNNALLISET KESKUSTELUT EI-

HETEROSEKSUAALISTEN SEURUSTELU- JA PARISUHTEIDEN RAKENTAJINA

Lahti Annukka, yliopistonopettaja, jatko-opiskelija, annukka.lahti@jyu.fi

Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos (sukupuolentutkimus ja perhetutkimus),

Jyväskylän yliopisto

Yksilöllistyvässä yhteiskunnassa tunteet on nostettu tärkeäksi parisuhteita koossa

pitäväksi ja hajottavaksi voimaksi. Jaana Maksimaisen (2010) mukaan parisuhde voidaan

nykyään ymmärtää kulttuurisesti jopa aivan erillisenä ilmiönä sitä perinteisesti

säädelleistä perheestä, avioliitosta ja romanttisesta rakkaudesta. Romanttisen rakkauden

diskurssin lupaaman kestävän rakkauden rinnalle on tullut terapeuttinen ymmärrys

parisuhteesta, jossa parisuhde näyttäytyy kompleksisena ja vaikeana ja vaatii jatkuvaa

psyykkistä työtä (emt.). Jos tässä ei onnistuta, eroon päätyminen on ymmärrettävää.

Samaa sukupuolta oleville pariskunnille mahdollisuus avioliitonomaiseen, rekisteröityyn

parisuhteeseen on kuitenkin vasta avautunut ja sukupuolineutraalista avioliittolaista vasta

keskustellaan. Onkin todennäköistä, että kertoessaan omasta seurustelu- tai

parisuhteestaan ei-heteroseksuaalisissa suhteissa elävät ottavat jollakin tavalla kantaa

myös pari- ja perhesuhteita koskevaan lainsäädäntöön sekä romanttisen rakkauden

mukaiseen ideaan parisuhteesta, jonka kehityskaari etenee rakastumisen ja seurustelun

kautta avioliittoon ja lasten hankkimiseen.

Tarkastelen esityksessäni tekeillä olevan väitöstutkimukseni pohjalta ei-

heteroseksuaalisista seurustelu- ja parisuhteista kertomista ja tutkimukseni lähtökohtia

tässä kontekstissa. Millä tavalla vallitseva lainsäädäntö ja avioliitonomainen

parisuhdepuhe näyttäytyy suhteista kertomisessa ja/tai suhteiden arkipäivässä?

Minkälaisia arvojärjestyksiä erilaisten seurustelu- ja parisuhteiden välille mahdollisesti

rakennetaan? Entä voiko ajan henkeä seuraileva tunteisiin ja psyykkiseen todellisuuteen

keskittyminen aineiston analyysissä avata uusia näkökulmia erilaisiin suhteisiin? Miten

tutkia iloa ja tyydytystä ja toisaalta ambivalenssia, ristiriitaisuutta ja negatiivisia tunteita,

joita erilaisiin seurustelu- ja parisuhteisiin liittyy – ja mitä niiden ilmeneminen aineistossa

tutkijalle kertoo?

14

Perjantai 20.4.2012

LAPSET PERHEEN ARJEN VALOKUVAAJINA

Böök Marja Leena, yliopistonlehtori, marja.leena.book@jyu.fi

Kasvatustieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto

Mykkänen Johanna, yliopistonopettaja, johanna.mykkanen@jyu.fi

Avoin yliopisto, Jyväskylän yliopisto

Alustuksessamme pohdimme valokuvausta arjen tutkimisen menetelmällisenä valintana.

Tutkimuksen tekeminen pitää aina mukanaan valta-asetelmia tutkijan ja tutkittavien

välillä. Nämä valta-asetelmat korostuvat etenkin silloin, kun tutkittavana on lapsia.

Lasten tutkimisessa onkin tärkeä etsiä sellaisia menetelmällisiä ratkaisuja, jotka

valtaistavat myös lapset ja saavat heidän näkökulmiaan esille.

Tutkimuksessamme olemme keränneet valokuva- ja haastatteluaineistoa sekä

vanhemmilta että lapsilta. Tarkoituksenamme on fokusoitua muun muassa arjen tunteisiin,

kokemuksiin ja toimijuuksiin eri perheenjäsenten näkökulmista. Tutkimuksemme

toteutuksessa saman perheen vanhemmat ja lapsi / lapset ovat valokuvanneet noin viikon

ajan omaa arkeaan. Kukin perheenjäsen on haastateltu kahdesti: ennen valokuvausviikkoa

ja valokuvien katselukerran yhteydessä. Näitä valokuvauksen jälkeen toteutettuja

haastatteluja voidaan pitää eräänlaisena ”kuvanarratiiveina”, jolloin tutkittavat kertovat

valitsemistaan valokuvista ja niihin liittämistään merkityksellisistä asioista. Tähän

mennessä olemme haastatelleet kymmentä aikuista ja kuutta lasta. Lapset ovat olleet

iältään 4–15-vuotiaita. Valokuvia on yhteensä 236 kappaletta, joista lasten ottamia on 91.

Alustuksessamme esittelemme kokemuksiamme tutkimuksemme aineistonkeruusta.

Pohdimme arjen (tunteiden) tutkimisen käytännön haasteita paneutuen erityisesti

valokuvaamiseen ja siihen liittyvään lasten kerrontaan. Keskitymme muun muassa

seuraaviin kysymyksiin: Miksi valokuvata arkea? Mitä on tulkinnallisuus valokuvia

analysoitaessa? Miten päästä käsiksi tunteisiin valokuvien kautta?

VANHEMMUUSTYYLIT JA PERHEEN TOIMIVUUS SEKÄ NUORTEN ETTÄ

VANHEMPIEN NÄKÖKULMASTA

Kannasoja Sirpa, tohtorikoulutettava, sirpa.kannasoja@jyu.fi

Yhteiskuntatieteiden- ja filosofian laitos, sosiaalityön yksikkö, Jyväskylän yliopisto

Perheen vanhempien vanhemmuustyyli ja sen myötä kodin kasvatusilmapiiri on

merkityksellinen lapsen ja nuoren kehitykselle ja käyttäytymiselle. Aiemmin isän ja äidin

vanhemmuustyylejä ja niiden merkitystä on useimmiten tarkasteltu erillisinä, jolloin ei

ole huomioitu toisen vanhemman vaikutusta toisen vanhemman vanhemmuuteen. On

kuitenkin todettu, että toinen vanhempi voi kompensoida toisen vanhemman

vanhemmuutta, esimerkiksi vetäytyvää tyyliä (ks. esim. Simons & Conger 2007). On

myös osoitettu, että tietyt vanhemmuustyylien yhdistelmät ovat lapselle aiheutuvia

seurauksia tarkastellen parempia kuin toiset.

15

Tarkastelen työryhmäesityksessäni, millainen merkitys erilaisilla perheessä esiintyvillä

vanhemmuustyyleillä (äitien ja isien vanhemmuustyylien kombinaatiot) on perheen

toimivuuteen. Perheen toimivuutta tarkastellaan neljän osa-alueen (kommunikaatio,

konfliktit, huolet ja perheen myönteinen tunnetila) kautta sekä nuorten että vanhempien

näkökulmasta. Pitkittäisaineiston pohjalta voidaan arvioida myös sitä, miten erilaiset

perheen arjessa ilmenevät vanhemmuudet vaikuttavat perheen toimivuuteen nuorten

arvioimana.

Pohjaan työryhmäesitykseni väitöstutkimukseni ”Nuorten sosiaalinen toimintakyky ja

kasvuyhteisöt” alustaviin tutkimustuloksiin. Väitöstutkimukseni aineisto koostuu sekä

laadullisesta että määrällisestä aineistosta, jotka on kerätty keskisuomalaisen kaupungin

7–9-luokkalaisilta nuorilta sekä heidän vanhemmiltaan. Pohjaan esitykseni määrälliselle

aineistolle asetettuun yhteen kysymykseen: Miten perheen vanhemmuustyylit ovat

yhteydessä nuorten ja vanhempien kokemukseen perheen toimivuudesta? Tarkastelen tätä

kysymystä poikittaisaineiston (N=359) avulla. Nuorten näkökulmasta kysymystä

tarkastellaan myös kolme mittauskertaa sisältävän pitkittäisaineiston (N=105) avulla.

ERILAISIA PERHEITÄ – PIENTEN LASTEN, ÄITIEN JA ISIEN ARKEA

TUTKIMASSA

Sevón Eija, tutkijatohtori, eija.sevon@jyu.fi,

Kasvatustieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto

Tässä esitelmässäni kuvaan tutkimusprojektiani, jonka tavoitteena on lähestyä pienten, 5–

6-vuotiaiden lasten perhearkea lasten näkökulmasta. Rinnalla kulkee ajatus arjen

moninaisuudesta, siitä, että perhearki on eri perheenjäsenten kokemusten ja

vuorovaikutusten kokonaisuus, jota jäsentää perheen sisäiset (sanomattomat) säännöt,

arjen ajat ja rutiinit sekä niiden rikkoutuminen. Samanaikaisesti läsnä ovat perhe-elämään

liitetyt yhteiskunnalliset, kulttuuriset ja sosiaaliset rakenteet, normit, säännöt ja ihanteet.

Näin ollen tarkasteltavaksi asettuu perhearki eri perheenjäsenten kokemusten, tunteiden

ja heidän välistensä suhteiden kautta nykyisessä yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa

kontekstissaan.

Kuvaan 11 perheen kanssa kerättyä aineistoa, joka koostuu lasten kanssa käydyistä

keskusteluista ja tarinatuokioista, äitien ja isien haastatteluista sekä päiväkirja-aineistosta,

kotihavainnoinneista, valokuvista ja videomateriaalista. Tutkimuksen aineistonkeruu on

parhaillaan käynnissä ja tarkoituksenani on pohtia, millaisia kerroksia perhearjesta on

mahdollisuus tavoittaa moninäkökulmaisen ja monimetodisen lähestymistavan avulla.

Pohdin myös alustaviin havaintoihini perustuen sitä, millaisina näyttäytyvät perheiden

väliset erot, erot eri perheenjäsenten kerronnassa sekä millaisina nämä erot näyttäytyvät

lapsen näkökulmasta.

16

6. AIKA, RAHA JA ERIARVOISUUS

Tuloerot ja taloudellinen eriarvoisuus ovat kasvaneet Suomessa viime vuosikymmenten

aikana. Tulonjaossa tapahtuneet muutokset eivät kosketa pelkästään pienituloisia ja

köyhiä vaan muutokset heijastuvat koko yhteiskuntaan. Erityisesti työn, hyvinvoinnin ja

perheen tutkimuksessa yhteiskunnalliset erot ja tasa-arvoisuus kietoutuvat vahvasti

yhteen. Kun perinteisesti yhteiskunnallista eriarvoisuutta ja köyhyyttä on tutkimuksessa

mitattu tuloilla ja varallisuudella, myös aikaa ja ajankäyttöä on pidetty jälkiteollisten

yhteiskuntien uusina sosiaalisina riskeinä. Aika ja ajankäyttö tuottavat osaltaan

eriarvoisuutta. Taloudellisten resurssien ohella perheissä on aika kortilla; osansa perheen

yhteiseltä ajalta vievät yhtäältä ansiotyö, toisaalta harrastukset ja vapaa-ajan toiminta.

Työn tietoistuminen ja siirtyminen kohti 24/7 yhteiskuntaa tarkoittaa sitä, että työ- ja ei-

työajan välinen raja hämärtyy. Työryhmässä olemme kiinnostuneita siitä, minkälaisia

seurauksia näistä muutoksista on perheille. Miten taloudelliset resurssit perheiden tai

sukupolvien välillä jakautuvat? Miten perheen taloudellinen tilanne muokkaa ajankäyttöä?

Miten taloudellinen eriarvoisuus vaikuttaa lasten ja vanhempien hyvinvointiin?

Minkälaisia muutoksia perheiden ajankäytössä on tapahtunut? Minkälaisia seurauksia

ajankäytössä tapahtuneilla muutoksilla on perheiden arkeen ja hyvinvointiin? Miten

perheet järjestävät arjen ja hoivan 24/7 yhteiskunnassa?

Työryhmään toivotaan sekä empiirisiä että teoreettisia papereita, joissa käsitellään

taloudellisten resurssien, aikaan ja ajankäyttöön, tai näiden välisiin suhteisiin liittyviä

kysymyksiä. Ryhmässä voi esittää valmiiden tutkimusten ohella myös tutkimusten tai

projektien suunnitelmia.

Työryhmäkoordinaattorit:

VTT Mia Hakovirta

Sosiaalitieteiden laitos, Turun yliopisto

YTT Mia Tammelin

Hyvinvointiyksikkö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

17

ABSTRAKTIT

Torstai 19.4.2012

TÖIHIN VAI KOTIIN JA KENEN RAHOILLA?

ÄIDIN PÄÄTÖS JA NEUVOTTELUT PUOLISON KANSSA

Mattila Anne, YTM, tohtorikoulutettava, anne.mattila@helsinki.fi

Sosiaalitieteiden laitos, Helsingin yliopisto

Esitelmä pohjautuu väitöstutkimukseeni ”Töihin vai kotiin? Valinnanvapaus ja sen

reunaehdot pienten lasten äitien ratkaisuissa”. Pienten lasten äitien kotia ja työtä

koskevaa valintaa määrittää autonomiaa korostava valinnan imperatiivi, mutta valinta

tehdään kuitenkin läheisten kanssa neuvotellen. Lisäksi valintoja määrittävät

institutionaaliset ja taloudelliset ehdot sekä erityisesti julkisuudessa käytävät

ideologissävytteiset keskustelut.

Tässä esitelmässä tarkastelen haastatteluaineistoon perustuen äitien kodin ja työn välistä

valintaa erityisesti puolisojen välisten keskustelujen näkökulmasta. Tarkastelen, miten

äidit kertovat puolisojensa osallistuneen lapsen hoitomuotoa koskevaan päätökseen.

Lisäksi tarkastelen, miten tässä yhteydessä kuvataan rahasta ja sen jakamisesta käytyä

keskustelua.

Äitien kertoman mukaan osa puolisoista pitää lapsenhoitopäätöstä äidin asiana kun taas

osassa perheitä päätös pyritään tekemään yhdessä. Lapsenhoitopäätöksen yhteydessä

saatetaan neuvotella rahasta uudelleen. Vastuuta lapsenhoidon taloudellisista

kustannuksista pidetään usein yhteisenä. Toisinaan sopimukset jäävät kuitenkin

epämääräisiksi ja joskus rahasta ei haluta puhua lainkaan.

JOUSTOA TYÖELÄMÄÄN –

HOITOVAPAALTA TAKAISIN TÖIHIN

Arvola Outi, KM, pt. tuntiopettaja, outi.arvola@turkuamk.fi

Siren Hanna, KM, pt. tuntiopettaja, hanna.siren@turkuamk.fi

Turun ammattikorkeakoulu, Hyvinvointipalvelut, TKI-yksikkö

Keskustelu työurien pidentämisestä on keskittynyt vahvasti eläkeiän nostamiseen ja

koulutusaikojen lyhentämiseen. Kuitenkin myös perheen perustaminen katkaisee naisten

työuran usein vuosiksi. Haluamme kiinnittää huomion naisten työhön paluun

helpottamiseen ja erilaisten työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen mallien

kartoittamiseen. Tilanne edellyttää myös työnantajalta erityistä huomiota ja käytännön

toimia, jotta työn rakenne palvelisi ja tukisi myös työntekijää ja hänen perhettään.

Suunnitteilla olevan Joustoa työelämään -hankkeen tarkoituksena on sekä kartoittaa jo

olemassa olevia että kehittää uusia ratkaisuja äitien työhön paluun tukemiseksi

18

yhteistyössä työnantajien, ammattijärjestöjen ja muiden aihepiirin parissa työskentelevien

kanssa . Yhteiskunnallisesti hankkeessa halutaan nostaa keskusteluun mahdollisuus

pidentää työuria työuran keskeltä sekä tehdä näkyväksi äitien ja perheiden tarvitsema tuki

töihinpaluun muutostilanteessa.

Tämän projektin tavoitteena on

1. tuottaa joustaviin työelämäratkaisuihin liittyvää tietoa sekä nostaa pienten lasten

äitien työelämään paluun problematiikka laajempaan keskusteluun

2. tutkia erilaisia keinoja tukea äitejä ja perheitä töihin paluun muutostilanteessa

3. pilotoida työpaikoilla joustavia ratkaisuja äitien työhön paluun tueksi (esim.

mobiili työ)

4. kouluttaa esimiehiä ja työntekijöitä muutostilanteisiin

80H JA RISAT, PITKIEN TYÖAIKOJEN KOTITALOUDET JA AJANKÄYTTÖ

Anttila Timo, akatemiatutkija, timo.anttila@jyu.fi,

Oinas Tomi, tutkijatohtori, tomi.oinas@jyu.fi

Jyväskylän yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos

Tutkimuksemme tavoitteena on kartoittaa Tilastokeskuksen Ajankäyttötutkimuksen

(1999–2000) avulla suomalaisten palkansaajien työaikojen vaikutusta kotitalouksien

ajankäyttöön. Sekä kansainvälisessä että kotimaisessa keskustelussa on viime vuosina

korostunut huoli pitkien työaikojen yleistymisestä ja yhteisten, sosiaalista integraatiota

luovien aikarytmien murentumisesta. Kansainvälisissä työaikavertailuissa Suomi

erottautuu yhdenmukaisen työaikakulttuurin ja naisten kokoaikatyön maana. Tämä

merkitsee sitä, että kahden työssäkäyvän kotitalouksissa puolisoiden yhteenlaskettu

työaika on varsin pitkä, mikä ilmenee myös kiireen ja aikapulan kokemuksina. Kysymme,

miten ajankäyttö eriytyy erimittaisten työaikojen kotitalouksissa. Mistä toiminnoista

luovutaan tai tingitään puolisoiden yhteenlasketun työajan pidentyessä? Miten erilaiset

työajat vaikuttavat lasten ajankäyttöön?

Oletamme, että erityisesti naisten ansiotyöhön käyttämä aika vaikuttaa kotitalouksien

ajankäyttöön ja että puolisoiden työaikojen erilaiset kombinaatiot tuottavat eri tavoin

kiireen kokemuksia miehillä ja naisilla.

Ajankäyttötutkimus on laaja haastattelututkimus, johon osallistuvat ovat pitäneet kahden

vuorokauden ajan tarkkaa kirjaa ajankäytöstään sekä vastanneet 16-sivuiseen

haastattelulomakkeeseen. Tutkimuksella selvitetään muun muassa työaikaa, kotitöihin,

nukkumiseen ja ruokailuun kulunutta aikaa, vapaa-ajan harrastuksia sekä yhdessäoloa.

Lisäksi tutkitaan ajankäytön ryhmittymistä vuorokauden, viikonpäivän ja vuodenajan

mukaan. Ajankäyttötutkimuksessa kerättiin aineistoa kaikilta kotitalouden vähintään 10-

vuotiailta jäseniltä. Kotitalousotos mahdollistaa myös perheen sisäisen ajankäytön

19

tutkimisen. Aineistossa on 10 561 tutkimuspäivää, henkilövastaajia on 5332, jotka

muodostavat reilut 3000 kotitaloutta.

PERHEEN ARKI JA 24/7 -TALOUS

– MAHDOLLISUUS VAI UHKA?

Tammelin Mia, tutkijatohtori, mia.tammelin@jamk.fi

Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Hyvinvointiyksikkö

ja työryhmä

www.jamk.fi/perheet24

Usein esitetään, että 24/7-talous on radikaalisti muuttanut perheiden arkea ja palkkatyön

käytäntöjä. Empiiriset tarkastelut palkkatyön ajoituksesta eivät kuitenkaan tue väitettä,

vaikka myös pieniä muutoksia on tapahtunut. Esimerkiksi vuorotyön osuus on kasvanut

hieman Suomessa vuosien 1995 ja 2010 välillä Euroopan työolotutkimuksen mukaan.

Silti kaiken kaikkiaan epätyypilliset työajat eivät ole yleistyneet.

24/7-talous koskettaa lapsiperheiden arkea. Kuntien lasten päivähoidosta vastaavat

työntekijät ovat lisäksi kertoneet, että tarve lasten ilta- ja vuorohoidolle on yleistynyt.

Suomessa hieman alle kymmenes päivähoidossa olevista lapsista oli vuorohoidossa

vuonna 2005. Tilastoja epävirallisesta hoivasta ei ole saatavilla. Tiedämme vain, että

epävirallisen hoivan merkitys korostuu vanhempien epätyypillisten työaikojen myötä.

Emme juuri tiedä millaisia vaikutuksia 24/7-taloudella on perheiden arkeen ja lasten

hyvinvointiin. Yhtäältä se näyttäisi olevan keino koordinoida perheen aikatauluja, mutta

toisaalta riski perheen hyvinvoinnin kannalta.

Suomen Akatemian rahoittama tutkimushanke ” Lasten sosio-emotionaalinen hyvinvointi

ja perheen arki 24/7 taloudessa” (lyhyesti Perheet 24/7) vastaa tähän tutkimustarpeeseen.

Tutkimus soveltaa monimetodista lähestymistapaa; tutkimusongelmia lähestytään sekä

kvantitatiivisin että kvalitatiivisin menetelmin ja aineistoin. Tutkimushanketta koordinoi

Jyväskylän ammattikorkeakoulun Hyvinvointiyksikkö. Hanke toteutetaan yhteistyössä

Jyväskylän Yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa vuosina

2011–2014. Seminaariesityksessäni esittelen tutkimushankkeen taustan ja tavoitteet.

Lisäksi tarkastelen aiempien tutkimusten valossa mahdollisuuksia ja riskejä, jotka on

liitetty 24/7-talouteen perheen arjen näkökulmasta.

20

7. PERHEET JA AMMATTILAISET: KUMPPANUUKSIA JA UUDENLAISIA

TUKEMISEN MUOTOJA

Toimiessaan eri elämänalueilla perheet ovat tekemisissä monien sosiaali-, terveys- ja

kasvatusalojen ammattilaisten kanssa. Perheiden kohtaamisen ja tukemisen haasteita

aiheutuu muun muassa siitä, että perheiden palvelutarpeet ja odotukset ammattilaisia

kohtaan ovat moninaistuneet. Tukea ei ole välttämättä saatavilla kaikille apua

tarvitseville, eikä apu aina juurru arkeen. Tässä työryhmässä tarkastelemme perheiden ja

ammattilaisten välistä yhteistyötä sekä perheiden kanssa tehtävän työn eri muotoja

neuvonnasta ja ohjauksesta ns. perhetyöhön tutkimuksellisesta näkökulmasta.

Kiinnostuksen kohteenamme ovat yhteistyö ja kohtaaminen sekä perheiden tukemisen eri

muodot ja käytännöt. Millaisia kumppanuuksia ja jännitteitä näissä kohtaamisissa ja

yhteistyökeskusteluissa syntyy? Miten perheet suhtautuvat tukemisen eri muotoihin ja

miten he siitä hyötyvät? Millainen ohjaus ja neuvonta vastaa nykyperheiden tarpeisiin ja

millaisia prosesseja ohjaus käynnistää? Miten saada perheet itse aktivoitumaan ja

ottamaan vastuuta? Tervetuloa pohtimaan perheiden kanssa tehtävän työn

tutkimuksellisia lähtökohtia ja käytänteitä sekä yhteistyön ja luottamuksen edellytyksiä.

Työryhmäkoordinaattorit:

dosentti, yliopettaja Anna Rönkä

Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Hyvinvointiyksikkö

FT, yliopistonlehtori Pirjo Korvela

Helsingin yliopisto, Opettajankoulutuslaitos, Kotitaloustieteen koulutus

ABSTRAKTIT

Torstai 19.4.2012

KASVATUSKUMPPANUUS VANHEMPIEN JA LASTEN KOHTAAMISENA

Kekkonen Marjatta, erikoissuunnittelija, VTM (väit.), marjatta.kekkonen@thl.fi

Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö

Lapset, nuoret ja perheet osasto

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Kasvatuskumppanuus varhaiskasvatuksessa heijastaa 2000-luvun sosiaali-, terveys- ja

sivistyspalvelujen yleisempää muutosta, jossa perhe, vanhemmat ja lapset tulkitaan

toimijoiksi, joilla on aikaisempaa vahvempi oikeus osallisuuteen ja tasavertaiseen

kohteluun. Kumppanuuskäsitteen on toisaalta todettu olevan ongelmallinen julkisessa

palvelujärjestelmässä, jossa osapuolten vastuut ovat erilaiset. Esityksen tavoitteena on

21

kuvata, millaisia puhetapoja käyttäen varhaiskasvatuksen ammattilaiset itse rakentavat

kumppanuutta koskevia tulkintoja ja merkityksiä.

Kasvatuskumppanuudessa merkittäviä ovat tulkinnat siitä, millä tavalla osapuolten

toimijuudet, vuorovaikutus ja suhteet yhteistyötilanteissa rakentuvat. Kumppanuutta

ilmentäviä puhetapoja ovat kuvaukset varhaiskasvatuksen aloituskeskustelusta,

aloituskotikäynnistä ja suhteita luovasta kommunikaatiosta. Kumppanuuden

vastadiskursseiksi voitiin tunnistaa kodin tarkastamisen, perheiden puolesta tietämisen,

vanhempien vakuuttamisen sekä suhteista poissulkevan kommunikaation puhekäytännöt.

Esityksessä kuvataan ensimmäisten tapaamisten puhekäytäntöjä lapsen kotona ja

päiväkodissa.

Tutkimuksen aineisto koostuu varhaiskasvatuksen ammattilaisilta kerätystä haastattelu- ja

ryhmäkeskusteluaineistosta. Lapset ja vanhemmat ovat mukana tutkimuksessa

kasvattajien puhuntana. Tutkimuksen viitekehys on sosiaalinen konstruktionismi ja

diskursiivinen sosiaalipsykologia, jossa puhetta tutkitaan toimintana, ei todellisuuden tai

tosiasioiden kuvaajana. Tutkimuksessa on hyödynnetty diskursiivisen näyttämön käsitettä,

joka on analyyttinen työkalu puhetapojen tilannekohtaiselle kontekstille.

Pohdinnassa eritellään kasvatuskumppanuutta varhaiskasvatuksen yhteiskunnallisen

tehtävän, vanhempien osallisuuden ja varhaisvuosien kasvatusosaamisen vahvistamisen

näkökulmista. Esitys perustuu Kasvatuskumppanuus puheena – väitöstutkimukseen

(http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tutkimus/julkaisut/verkkojulkaisut).

TUTKIMUSMENETELMÄSTÄ INTERVENTIOVÄLINEEKSI:

MOBIILIAVUSTEISEN TYÖSKENTELYMALLIN LÄHTÖKOHDAT JA

TOIMIVUUS PERHEENJÄSENTEN KOKEMANA

Rönkä Anna, dosentti, yliopettaja anna.ronka@jamk.fi

Häkkinen Sanna, lehtori, sanna.hakkinen@jamk.fi

Salminen Suvi, projektisuunnittelija, suvi.salminen@jamk.fi

Hyvinvointiyksikkö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Jokinen Kimmo, professori, kimmo.j.jokinen@jyu.fi

Perhetutkimuskeskus, Jyväskylän yliopisto

Päiväkirjamenetelmät ovat vakiinnuttaneet asemansa perheiden arjen tutkimuksessa –

niiden avulla saadaan luotettavaa ja tilannekohtaista tietoa perheenjäsenten tunteista,

toiminnoista ja vuorovaikutuksesta. Tässä esityksessä pohdimme, voisiko

vuorovaikutuksen ja toiminnan havainnointi ja kirjaaminen päiväkirjan kannustamana

motivoida perheenjäseniä toimimaan perhesuhteiden parantamiseksi ja auttaa heitä

näkemään perhetilanteensa ja oman toimintansa uusin silmin. Esittelemme

päiväkirjamenetelmästä kimmokkeen saaneen uudenlaisen perheiden tukemiseen

tarkoitetun työskentelymallin (eFamily coach). Kuvaamme työskentelymallin kehityksen

tutkimusmenetelmästä perheneuvonnassa ja -työssä hyödynnettäväksi

22

työskentelyvälineeksi sekä esittelemme asiakkailta ja työntekijöiltä saatua palautetietoa

mobiilityöskentelyn toimivuudesta.

Mobiiliavusteisessa työskentelyssä perhepalvelujen asiakkaille annetaan ohjausta ja tukea

kotona arkisten tilanteiden keskellä asiakastapaamisten välillä matkapuhelimen avulla.

Ideana on aktivoida asiakkaita kotonaan pohdintaa herättävien ja toimintaan ohjaavien

päiväkirjakysymysten avulla. Teknisesti kyse on mobiililaitteille sovitetusta web-

ohjelmasta, jota työntekijät hallinnoivat omalta tietokoneeltaan. Asiakkaat käyttävät omia

matkapuhelimiaan. Ohjelman sisältämät kysymykset on laadittu perheiden arkea,

vanhemmuutta ja parisuhteen hoitamista koskevan tutkimustiedon perusteella ja ne

perustuvat voimavaralähtöisyyteen. Työskentelymallia on tähän mennessä pilotoitu

Jyväskylän kaupungin perheneuvolassa ja lastensuojelun jälkihuollossa sekä Muuramen

kunnan perhetyössä

Työskentelymallia on arvioitu sekä asiakkaiden että työntekijöiden näkökulmasta.

Arvioinnissa käytettiin sekä laadullista että määrällistä aineistoa, joka kerättiin asiakkailta

tekstiviestein ja internetin palautekyselyllä sekä työntekijöiden ryhmähaastatteluin.

Lisäksi työntekijöiltä on saatu jatkuvaa palautetta kehittämistyön aikana. Esityksessä

esitetään arviointitutkimuksen tuloksia ja pohditaan niiden valossa työskentelymallin

mahdollisuuksia ja rajoitteita nykyperheiden auttamisessa.

VOIMANPESÄN TYÖ PERHEIDEN HÄÄTÖUHKATILANTEESSA

Lehtonen Leena, hanketutkija, VTM, jatko-opiskelija, leena.lehtonen@ejy.fi

Voimanpesähanke, Valtiotieteellinen tiedekunta, Helsingin Yliopisto

Manninen Marja, projektipäällikkö, marja.manninen@ejy.fi

Voimanpesähanke, Espoon Järjestöjen Yhteisö ry.

Minkälaista apua nykyinen palvelujärjestelmä pystyy tarjoamaan häätöuhan alla oleville

lapsiperheille? Minkälaisella interventiomallilla perheille voitaisiin antaa oikea-aikaista,

oikeanlaista ja oikeasti asiakaslähtöistä palvelua? Minkälaiset perheet joutuvat häätöuhan

alle? Espoon Järjestöjen Yhteisö ry:n Voimanpesähanke (2009–2012) etsii vastauksia

näihin kysymyksiin. Hanketta rahoittaa raha-automaattiyhdistys ja vastauksia

kysymyksiin haetaan asiakastyön ja tutkimuksen keinoin.

Häätöuhkatilanne perheessä on usein häpeällinen eikä siitä uskalleta puhua omalle

verkostolle tai varhaiskasvatuksen henkilökunnalle. Apua tilanteeseen voi olla vaikea

saada sosiaalityön kärsiessä kroonisesta aikapulasta. Sektoroituneessa

palvelujärjestelmässä ihmisen elämän eri osa-alueet on jaettu professioiden mukaan ja

elämän kokonaistilanne jää huomaamatta.

Alustuksessa esitellään Voimanpesässä kehitettävää asiakastyön mallia, joka perustuu

voimakkaasti ihmisen kohtaamiseen dialogisin menetelmin. Perhettä tuetaan

vuokravelkatilanteen selvittämisen lisäksi muun muassa lasten hyvinvoinnin

edesauttamisessa. Näin ollen työssä yhdistyy sosiaalityön ja perhetyön elementtejä.

Työskentelyssä työntekijän ja asiakkaan välille syntyy kumppanuus, johon pyydetään

23

myös mukaan muita verkoston jäseniä. Luottamuksellisen suhteen syntyminen, toivotyö,

rinnalla kulkeminen ja voimaantuminen kohti itsenäistä asioiden hoitamista ovat

avainasemassa työskentelyssä. Voimanpesän työntekijöille kerrotaankin paljon sellaisia

asioita, joita viranomaisille ei uskalleta kertoa.

Esityksessä kerrotaan myös tutkimustuloksia yhteistyökumppaneiden haastatteluiden

kautta luodusta kohderyhmän palveluverkostosta. Lisäksi tuodaan esille ensimmäisiä

havaintoja siitä, minkälaiset perheet joutuvat häätöuhan alle ja miten heitä voitaisiin

tunnistaa paremmin palvelujärjestelmässä, jotta oikea-aikainen tuki mahdollistuisi.

Lehtonen tekee väitöskirjaa häätöuhan alla olevien perheiden elämäkerroista Helsingin

yliopiston sosiaalitieteiden laitokselle.

PERHE JA LÄHEISET HOITOJÄRJESTELMÄN TUKENA POTILAAN HOIDOSSA

Kuusinen Anneli, LL, asiantuntijalääkäri, anneli.kuusinen@ksshp.fi

Perusterveydenhuollon yksikkö, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri

Perhe muodostaa toiminnallisen yksikön sekä terveyttä että sairautta koskevissa asioissa.

Sekä perheenjäsenet, heidän läheisensä että heitä hoitavat tahot muodostavat osan

hoitosysteemiä biologisine, psykologisine ja sosiaalisine ulottuvuuksineen. Systeemin

jäsenet vaikuttavat toisiinsa niin hyvässä kuin pahassa. Monet käyttäytymismallit

pohjautuvat lapsuudenkodissa opittuihin tapoihin, arvoihin ja arvostuksiin. Myös suhde

sairauteen ja sairauskäyttäytymiseen on osa lapsuudenkodin perintöä. Sairauksien synty

ja hoito ovat kontekstisidonnaisia. Sairastuminen muuttaa perheen roolitusta ja

valtasuhteita, niin myös sairaudesta paraneminen. Hoitava taho kietoutuu osaksi potilaan

ja perheen elämänsysteemiä siihen vaikuttaen.

Perhe ja potilas ovat oman asiansa asiantuntijoita siinä missä lääkäri tai hoitajakin.

Parhaimmillaan hoitosuhde on avointa dialogia, jossa tieteellinen ja kokemuksellinen

asiantuntijuus yhdistyvät tarkoitusta parhaiten palvelevaksi synteesiksi. Perheenjäsenet ja

muut läheiset ovat ammattilaisten työtovereita ja asiantuntijoita hoitoa koskevissa

asioissa ja auttavat ammattilaista jakamaan vaikeita asioita ja myös jaksamaan

haastavassa työssä. Aktiivinen asioihin tarttuminen ja yhdessä tekemisen meininki saavat

sairastuneen ja läheiset voimaantumaan ja työskentelemään tehokkaasti hoitotavoitteisiin

pääsemiseksi. Vaikutuksen kesto ja teho voidaan maksimoida opastamalla potilaita ja

perheitä tähän työskentelytapaan jo varhaisvaiheessa. Hyöty on silloin

molemminpuolinen ja pitkäkestoinen.

Haasteena muun muassa: Miten rohkaista ja kannustaa ammattilaista tasavertaiseen

kommunikaatioon menettämättä ammatillista asemaansa? Miten vahvistaa

kokemusasiantuntijuuden arvoa ja asemaa hoitojärjestelmässä?

24

Perjantai 20.4.2012

SEKVENSSIMENETELMÄ ARJEN RAKENTAJANA

Sekki Sanna, KM, tohtorikoulutettava, sanna.sekki@helsinki.fi

Korvela Pirjo, FT, yliopistonlehtori, pirjo.korvela@helsinki.fi

Helsingin yliopisto, Opettajankoulutuslaitos, Kotitaloustieteen koulutus

Tutkimus perustuu Väestöliitossa tehtyyn Arki Haltuun -perhetyön

kehittämishankkeeseen (2007–2010) (Fågel ym. 2011). Arki Haltuun -hanke sai alkunsa

yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa perheiden tukeminen oli kokenut merkittäviä

muutoksia. Autettavien perheiden määrä ja ongelmien monitahoisuus lisääntyivät kaiken

aikaa, eikä nykyisillä menetelmillä pystytty vastaamaan perheiden lisääntyneeseen arjen

tukemisen tarpeeseen.

Hankkeessa kehitettiin uusi perhetyömenetelmä, sekvenssimenetelmä, perheiden

arkitoiminnan tukemiseen, erityisesti arkirytmin muuttamiseen. Sekvenssimenetelmässä

tehdään yhdessä perheiden kanssa näkyväksi perheen nykyinen arki ja tavoiteltava uusi

päivärytmi. Yhdessä neuvotellen rakennetaan käsitys siitä, mikä on hyvää arkea kullekin

perheelle. Menetelmässä arjen toimivuutta ja ennakoitavuutta pyritään lisäämään toimivia

rutiineita luomalla ja vahvistamalla. Rutiinien puute perheissä näkyy esimerkiksi

päiväkotiin, kouluun, lastenneuvolaan ja lääkäriin menemisen epäsäännöllisyydessä.

”Ajelehtiva arki” kotona on uhka lasten hyvinvoinnille sekä normaalille kasvulle ja

kehitykselle (Matheney ym. 195, 430).

Analysoimme Arki Haltuun -perhetyön perhekohtaisia kehittämisprosesseja. Aineistona

on kehittämishankkeen aikana äänitallennetut keskustelut kotikäynneillä ja

perhetyöntekijöiden tekemät muistiot kotikäynneistä.

Arkirytmin rakentuminen lisää perheiden voimavaroja ja hyvinvointia (Sekki, 2011).

Säännöllistyvä unirytmi lisää hyvinvointia välittömästi väsymyskierteen katkettua.

Ennakoitava arki vapauttaa voimavaroja neuvottelusta ja jatkuvasta päätöksenteosta.

Sekvenssikarttaan merkityt ruokailu-, leikki-, ruutuaika-, ulkoilu- ja nukkumaanmenoajat

helpottavat vanhempia rajojen asettamisessa lapsille. Tämä vähentää neuvotteluntarvetta

rajoista ja samalla lisää voimavaroja perheen muiden ongelmien ratkaisemiseen.

SEKVENSSIMENETELMÄ YHTEISKEHITTELYPROSESSINA LAPSIPERHEEN

ARKIRYTMIN TUKEMISEKSI

Saarilahti Marja, KM, tohtorikoulutettava, marja.saarilahti@helsinki.fi

Helsingin yliopisto, OKL, Kotitaloustieteen koulutus

Artikkelin aiheena on lapsiperheiden arjen sujumista helpottamaan tarkoitetun perhetyön

sekvenssimenetelmän kehittymis- ja kehittämisprosessi, jossa toimitaan yhteiskehittelyn

25

periaatteiden mukaisesti. Yhteiskehittelyssä keskeistä on asiakkaan aktiivinen mukana

olo palvelun tai tuotteen kehittelyssä. Tuote muovautuu jatkuvasti asiakkaan tarpeiden ja

toiveiden muuttuessa, eikä kehitysprosessi periaatteessa lakkaa koskaan. Jokainen perhe

muokkaa arkirytmiään omien tarpeidensa mukaan ja erilaiset avustustahot ja -työntekijät

auttavat perhettä tavoitteiden saavuttamisessa, elleivät perheen omat voimavarat riitä.

Tutkimusaineistona on Väestöliiton Arki Haltuun -perhetyön kehittämisprojektin

yhteydessä vuosina 2007–2010 tehdyt äänitteet sekä muistiinpanot, joita analysoidaan

laadullisesti erilaisia teoreettisia lähestymistapoja hyväksi käyttäen. Sosiokulttuurinen

teoria yhdessä kehittävän työntutkimuksen kanssa ohjaavat analyysia, jossa keskeistä

ovat yksilöiden ja perheiden omat kokemukset tilanteesta, eivät niinkään asiantuntijoiden

arviot.

Sekvenssikartan kehitysprosessi kussakin asiakasperheessä etenee hyvin eri tavoin, ja

analyysin tavoitteena on löytää keskeisiä tekijöitä, jotka edesauttavat prosessin

onnistumista tai estävät sitä. Prosessissa voidaan havaita monia vaiheita, joissa

yhteistyösuhteen kestävyyttä ja toimivuutta koetellaan. Moniammatillinen yhteistyö

asettaa monia haasteita, kun erilaiset toimintakulttuurit, arvot ja periaatteet kohtaavat.

Kaikkien toimijoiden tavoitteet ja käsitykset tilanteesta eivät välttämättä ole yhteneväiset,

vaikka kaikki työskentelevätkin saman perheen auttamiseksi ja tukemiseksi.

ARKEA HALTUUN – KODIN ARJEN KÄYTÄNTÖJÄ TYÖSTÄMÄSSÄ

Kuusela Anu, kotitaloustieteen opiskelija, anu.k.kuusela@helsinki.fi,

Helsingin yliopisto, Opettajankoulutuslaitos, Kotitaloustieteen koulutus

Tutkin kodin arkea ja sen muuttamista lapsiperheissä, jäsentäen arkea käytäntöinä.

Tutkimusaineistoni koostuu Väestöliiton Arki Haltuun -perhetyön kehittämishankkeen

neuvotteluäänitteistä ja perhetyöntekijän kotikäynneistä kirjoittamista muistiinpanoista.

Aineiston jäsennyksessä hyödynsin Korkmanin ja Arantolan (2009) nelikenttäjäsennystä

arjen käytännöistä toistuvuuden ja kiinnostavuuden ulottuvuuksilla. Sosiaali- ja

kulttuuriteorioista ammentavan käytäntöteorian näkökulman he tiivistävät sanoin ”ei

ajatella tekemistä, vaan katsotaan tekemistä”. Huomio kiinnitetään konkreettiseen

toimintaan materiaalisessa ja sosiaalisessa kontekstissaan. Käytäntöjen mallintamisen

tapa ja abstraktiotaso voi vaihdella tutkimuskohteen ja -kysymysten mukaan (Korkman

2006). Käytäntöjen elementtejä ovat mm. keholliset toiminnot, esineet ja niiden

käyttäminen, tiedot, taidot, ymmärrys ja tunnetilat (Reckwitz 2005).

Käytäntöjen jäsentäminen toistuvuuden ja kiinnostavuuden ulottuvuuksille perhetyön eri

vaiheissa piirsi esiin arjessa tapahtunutta muutosta. Toisin kuin hyödyntämässäni

käytäntöjäsennyksessä oletetaan, toistuvuus ei kuitenkaan näyttäisi automaattisesti

lisäävän sujuvuutta: aamusta toiseen metsästetään päälle pantavaa; illasta toiseen äiti ”saa

raivarin”. Miten kodin arkea muutetaan, voiko sitä ylipäätään muuttaa, mikä arkea

pyörittää tai jarruttaa?

26

Jatkan tarkastelemalla kolmen, aloitusneuvottelujen perusteella muutokseen eri tavoin

suhtautuvan perheen aineistoja. Pohdin vaihtoehtoista käytäntöjäsennystä, esimerkiksi

koetun kuormittavuuden ja palkitsevuuden ulottuvuuksilla. Etsin aineistosta kunkin

perheen arjessa esiin piirtyviä käytäntöjä, sekä mahdollisia toiminnallisia yhteyksiä eri

käytäntöjen välillä. Ensimmäisessä perheessä piirtyi yhteys ulkoilun ja kotitöiden

käytäntöjen välille: yksi mahdollisti toista. Aineistosta löytyi viitteitä toisenlaistakin

yhteydestä: yksi käytäntö voi esimerkiksi tukahduttaa tai korvata toista.

27

8. PERHE JA INSTITUUTIOT

Ryhmässä tarkastellaan muun muassa perheen ja erilaisten instituutioiden välistä suhdetta,

kuten esimerkiksi lasten hoitojärjestelyjä, perheen ja erilaisten terveydestä huolehtivien

instituutioiden vuorovaikutusta ja sitä, miten instituutiot määrittelevät perhettä ja

perhesuhteita.

Työryhmäkoordinaattori

Professori, Perhetutkimuskeskuksen johtaja Kimmo Jokinen

Jyväskylän yliopisto, Perhetutkimuskeskus

ABSTRAKTIT

Perjantai 20.4.

AUTISMIN SELITYSMALLIN MUUTOKSET

Salmivuori Toni, KM, jatko-opiskelija, tpsalm@utu.fi

kasvatustieteiden laitos, Turun yliopisto

Autismin selitysmallin muutoksessa äitejä syyllistäväksi koettu ja epäkorrektiksi

mielletty autismin psykodynaaminen selitysmalli vaihdettiin nykyään vallitsevaan

neuropsykiatrian paradigmaan. On syytä epäillä, että muutoksen keskeisenä perusteena

eivät ole olleet tiedollisesti hyvät vaan sosiaalisesti vaikuttavat argumentit. Tässä

argumentaatioanalyyttisessä tutkimuksessa keskitytään muutoksen perusteena olleeseen

sosiaaliseen kritiikkiin.

Toisen maailmansodan jälkeisissä psykodynaamisissa selitysmalleissa autismi selitettiin

äidin ja lapsen varhaisen vuorovaikutuksen ongelmista johtuvaksi psyykkiseksi vaurioksi.

Näitä teoriamalleja on arvosteltu ankarasti erityisesti feministisen liikkeen parissa.

Feministisen kritiikin mukaan suurten yhteiskunnallisten mullistusten, kuten

teollistumisen tai maailmansotien lapsille aiheuttamista kärsimyksistä on yksipuolisesti

syyllistetty äidit ja psykodynaamiset selitysmallit ovat yksi tämän patriarkaalisen

ylivallan ilmentymä. Feministinen kritiikki on ollut linjassa yleisen yhteiskunnallisen

ilmapiirin ja poliittisen korrektiuden kanssa, jolloin kaikenlaiset teoriat, jotka saattavat

syyllistää vanhempia, leimataan automaattisesti epäpäteviksi. Näin ollen autismin (ja

monien muiden persoonallisuuden piirteiden ja käyttäytymismuotojen selitysten) lähes

kyseenalaistamattomaksi perustaksi ovat muodostuneet neuropsykiatriset, lääketieteelliset

ja muut tutkimussuuntaukset, jotka pyrkivät paikantamaan autismin alkuperän ihmisen

fysiologiaan.

Tutkimuksen pääväite on, että vallitsevat teoriat heijastavat yhteiskuntamme arvoja ja

ajattelutavoissa tapahtuvia muutoksia: Paradigman muutos ei siis tapahtunut

28

neuropsykiatristen tutkimusten tiedollisen todistusvoiman perusteella, vaan

yhteiskunnassa niitä kohtaan suunnatun sosiaalisen tilauksen kautta. Näin ollen lapsen ja

vanhempien kiintymyssuhteen ongelmia ei tule automaattisesti sivuuttaa pyrittäessä

ymmärtämään autismia, jonka tosiasiallinen määrä on ajattelutavan muutoksen myötä

kääntynyt kasvuun.

LAPSI JA KOTIHOITOVALINTA

Repo Katja, YTT Sosiaalipolitiikan yliopistonlehtori, katja.repo@uta.fi

Tampereen yliopisto, Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö

Lasten kotihoidon tuesta on muodostunut Suomessa suosittu etuus. Tämä näkyy

ensinnäkin siinä, että yli puolet alle kolmivuotiaista lapsista hoidetaan sen turvin ja siinä,

että suurin osa suomalaisista lapsista on tuen piirissä ainakin jonkin aikaa ennen kolmatta

ikävuottaan. Kotihoidon suosioon vaikuttaa myös se, että alle kolmivuotiaan lapsen

lisäksi perheen vanhemmat lapset voivat olla sen piirissä.

Mutta millainen on lasten kotihoidon tuki -maailman lapsi? Lapsi on tärkeä osa

lastenhoitovalintoja. Se, miten lapsen ja lapsuuden ymmärrämme vaikuttaa

lastenhoitovalintoihin. Poliittisessa diskurssissa lapsi nähdään yhä vahvemmin

sosiaalisena investointina ja tätä kautta osallistuvana sekä oppivana toimijana. (Esping-

Andersen 2002, Harrikari 2004, Kjørhold 2012.) Tämän lapsen aktiivisuutta korostavan

diskurssin rinnalla on myös huolipuhe, jossa lasta suojellaan ja kontrolloidaan modernin

elämän riskeiltä. (Strandell 2012; Wyness 2006.) Nämä diskurssit on paikannettavista

lasten hoitoa kommentoivasta keskustelusta.

Olen esityksessäni kiinnostunut lastenhoitovalintoihin liittyvästä lapsuuspuheesta ja

kysyn, kuinka äidit ymmärtävät lapsen perustellessaan kotihoitovalintaa. Käytän

analyysini aineistona 24 äidin haastattelua, joissa äidit pohtivat lasten kotihoidon tukea ja

kotihoidon toimivuutta perheidensä arjen näkökulmasta. Etsin aineistosta kulttuurisesti

jaettuja lapsuuden ymmärryksiä. Äitien haastattelut on toteutettu osana Suomen

Akatemian rahoittamaa tutkimushanketta Ristiriitainen kotihoidontuki.

MITEN LAPSET PUHUVAT VANHEMMAN MIELENTERVEYSONGELMASTA?

HÄPEÄN ERILAISET MERKITYKSET TUTKIMUSHAASTATTELUISSA

Järvi Anu, tutkijatohtori, anukjarvi@gmail.com

Psykologian laitos, Jyväskylän yliopisto

Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, millä tavoin lapset puhuvat vanhempansa

mielenterveysongelmasta osana tutkimushaastattelua. Haastatellut 8–12-vuotiaat lapset

(n=10) osallistuivat Omaiset mielenterveystyön tukena ry:n järjestämään

perhekuntoutukseen, jossa sekä lapsilla että aikuisilla oli omat viikoittain kokoontuvat

vertaistukiryhmänsä. Haastatteluissa lapset kertoivat ryhmäkokemuksensa lisäksi

arjestaan eli harrastuksistaan, kavereistaan ja perhe-elämästään. Tutkimusanalyysi

29

kohdistuu sekä lapsen vanhemman ongelmia koskeviin tulkintoihin että lapsen ja

haastattelijan väliseen vuorovaikutukseen. Empiirisen sanaston avulla haastatellut lapset

kertoivat omista havainnoistaan liittyen vanhemman tilanteeseen. Ammatillista sanastoa

käyttämällä lapset liittyivät haastattelijaan, mutta eivät päässeet kuvailemaan omia

kokemuksiaan. Huolen sanastoksi nimesin puheen, jossa lapset kertoivat

henkilökohtaisista huolistaan. Lasten määrittelemäksi keskeiseksi huoleksi nousi mielen

sairauteen liittyvä leimautumisen pelko. Toinen lapsia huolestuttava asia oli vanhemman

sairastamiseen liittyvä heikko taloudellinen tilanne perheessä.

Nyt syvennän anayysiä selvittämällä millaisia merkityksiä häpeään liittyy ja liitetään

tutkimushaastatteluissa. Millaisia funktioita häpeällä on lasten kuvauksissa sekä

suhteessa haastattelijaan? Herättävätkö tietyt keskusteluteemat tai kysymykset häpeän

kuvauksia? Häpeä näyttää nousevan keskeiseksi erityisesti suhteessa ikäryhmään.

Kiinnostavan tutkimuksellisen jännitteen tuottaa kysymys siitä, miten näitä lasten häpeän

kuvauksia käsitellään yhdessä. Niiden jakaminen näyttää olevan lapsille tärkeää, minkä

jälkeen heille näyttää olevan yhtä tärkeää päästä määrittelemään vanhempansa ja itsensä

positiivisemmassa valossa.