liminka › ... › hallinto-osasto › asiakirjat › hyvin… · web viewhyvinvoinnin ja...

32
1 KV 16032015 LIMINGAN HYVINVOINTIKERTOMUS Vuosittainen raportti vuosilta 2013 - 2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 OSA I PÄÄTTYNEEN JA KULUVAN VUODEN ARVIOINTI JA RAPORTOINTI Hyvinvointikatsaus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen keskustellaan nykyisin paljon julkisuudessa. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt ilmoittavat toimivansa. Kukin hahmottaa asian ja käsitteen tavallaan, taustaansa peilaten. Hyvinvointityön hyvien käytäntöjen vahvistamisessa, kuntalaisten omavastuun toteutumisessa ja uusien toimintatapojen kehittämisessä tarvitaan koko kuntaa: kuntalaisia, yhteisöjä sekä kunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä. Jokainen voi vaikuttaa omilla elintavoillaan merkittävästi terveyteen ja hyvinvointiin. Vastuu hyvinvointia ja terveyttä tukevista valinnoista on jokaisella kuntalaisella itsellään. Limingan kunta pyrkii omalta osaltaan järjestämään asukkaiden hyvinvointia edistäviä palveluita eri väestöryhmien tarpeiden mukaan kunnan talouden kantokyvyn rajoissa. Limingan kunta pyrkii toimillaan siihen, että Liminka on viihtyisä ja turvallinen asuinpaikka. Lähtökohta on, että ihmisten sosiaalista hyvinvointia, turvallisuutta ja osallisuutta tulisi lisätä ja samalla vähentää eriarvoisuutta, köyhyyttä ja syrjäytymistä. Keskeistä on väestön hyvää terveyttä ja toimintakykyä tukeva toiminta. Kyse on samaan aikaan terveellisten elintapojen vahvistamisesta ja erityisesti sairauksien vähentämisestä ja terveyserojen kaventamisesta. Yksi avainsanoista on ennaltaehkäisevä työ. Vain sen osaamisen kartuttamisen avulla sairaudet ja sosiaaliset ongelmat kyetään tunnistamaan ajoissa ja tarvittavat tukitoimet käynnistetään oikea-aikaisesti, siis mahdollisimman varhain. Jokaisen ihmisen ulottuvilla tulisi olla terveellinen ja turvallinen elin- ja työympäristö. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on otettu nykypäivän kuntajohtamisen ytimeen. Kunnan kaikki toiminta, päätöksenteko ja johtaminen tähtäävät lopulta ihmisten hyvinvoinnin edellytysten ja

Upload: others

Post on 29-Jun-2020

0 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

1KV 16032015

LIMINGAN HYVINVOINTIKERTOMUS

Vuosittainen raportti vuosilta 2013 - 2014 ja suunnitelma vuodelle 2015

OSA I PÄÄTTYNEEN JA KULUVAN VUODEN ARVIOINTI JA RAPORTOINTI

HyvinvointikatsausHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen keskustellaan nykyisin paljon julkisuudessa. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt ilmoittavat toimivansa. Kukin hahmottaa asian ja käsitteen tavallaan, taustaansa peilaten.

Hyvinvointityön hyvien käytäntöjen vahvistamisessa, kuntalaisten omavastuun toteutumisessa ja uusien toimintatapojen kehittämisessä tarvitaan koko kuntaa: kuntalaisia, yhteisöjä sekä kunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä. Jokainen voi vaikuttaa omilla elintavoillaan merkittävästi terveyteen ja hyvinvointiin. Vastuu hyvinvointia ja terveyttä tukevista valinnoista on jokaisella kuntalaisella itsellään. Limingan kunta pyrkii omalta osaltaan järjestämään asukkaiden hyvinvointia edistäviä palveluita eri väestöryhmien tarpeiden mukaan kunnan talouden kantokyvyn rajoissa. Limingan kunta pyrkii toimillaan siihen, että Liminka on viihtyisä ja turvallinen asuinpaikka.

Lähtökohta on, että ihmisten sosiaalista hyvinvointia, turvallisuutta ja osallisuutta tulisi lisätä ja samalla vähentää eriarvoisuutta, köyhyyttä ja syrjäytymistä. Keskeistä on väestön hyvää terveyttä ja toimintakykyä tukeva toiminta. Kyse on samaan aikaan terveellisten elintapojen vahvistamisesta ja erityisesti sairauksien vähentämisestä ja terveyserojen kaventamisesta. Yksi avainsanoista on ennaltaehkäisevä työ. Vain sen osaamisen kartuttamisen avulla sairaudet ja sosiaaliset ongelmat kyetään tunnistamaan ajoissa ja tarvittavat tukitoimet käynnistetään oikea-aikaisesti, siis mahdollisimman varhain. Jokaisen ihmisen ulottuvilla tulisi olla terveellinen ja turvallinen elin- ja työympäristö.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on otettu nykypäivän kuntajohtamisen ytimeen. Kunnan kaikki toiminta, päätöksenteko ja johtaminen tähtäävät lopulta ihmisten hyvinvoinnin edellytysten ja kokemusten vahvistamiseen. Tämän tunnistaminen, tunnustaminen ja saattaminen käytäntöön vaatii edelleen niin ajattelutavan kuin toimintatapojenkin uudistamista.

Limingan kuntajohtamisessa on kehitetty kolmen vuoden ajan hyvinvointijohtamisen rakenteita, kuvattu vastuita ja tuotettu hyvinvointitietoa sähköisen hyvinvointikertomuksen avulla vuonna 2014 loppuneen Terveempi Pohjois-Suomi2 -hankkeen tuella. Samalla on kerätty kokemusta organisoitumisesta, haettu toimintatavoille mielekästä muotoa ja kehitetty tiedonkeruun työvälineitä ja raportointia. Tavoitteena on ollut löytää juuri Limingan kokoiselle toimijalle optimaalinen tapa nivoa hyvinvointityö osaksi normaalia arkea. Prosessi on ollut antoisa ja opettavainen. Ymmärrys hyvinvointityön merkityksestä on syventynyt ja sen painoarvo johtamisen keskeisenä osa-alueena vahvistunut.

Limingan kunnan vuosittaisessa hyvinvointikertomuksessa tarkastellaan ja arvioidaan edellisvuoden toteumaa, sieltä kuluvalle vuodelle siirtyneitä tai johtuvia tavoitteita, toimenpiteitä ja resursointia. Toteumassa esitetään se, miten vuosittaisessa toiminnassa on edetty valtuustokausittaiseen hyvinvointikertomukseen kirjattujen tavoitteiden suuntaan.

Page 2: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

2KV 16032015

Hyvivointikertomuksen indikaattoritiedot ovat vuosilta 2006 – 2013 sen mukaan, miten ne ovat päivittyneet SotkaNetin tietoihin. Näiden lisäksi on hyödynnetty muita teemoihin liittyviä indikaattoritietoja.

Hyvinvointityön kokonaiskoordinoinnista vastaa kunnanjohtaja keskeisten johtavien viranhaltijoiden ja asiantuntijatyöntekijöiden tukemana. Hyvinvointiryhmän puheenjohtajuutta hoitaa perusturvajohtaja. Lähtökohtana on ymmärrys siitä, että hyvinvoinnin edistäminen on kaikkien kuntalaisten asia ja työ on osa kuntaorganisaation työntekijöiden ja esimiesten jokapäiväistä toimintaa. Tavoitteena on, että hyvinvoinnin edistämisen on läsnä kaikkialla ja osa normaalia rutiiniomaista työskentelyä ja päätöksentekoa toimintojen eri tasoilla. Tällöin työtä tehdään yhtä aikaa ja osana kaikkea muuta toimintaa. Tämän tavoitteen mukaisesti on vuoden 2014 aikana selvästi tapahtunut edistystä.

Kuntavisiossa liminkalaisuus perustuu yhteisöllisyyteen, vastuuseen itsestä ja ympäristöstä, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja yrittäjyyteen. Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen liittyy keskeisesti Limingan strategisen johtamisen päämääriin vuosille 2013 – 2016. Ensisijainen vastuu omasta ja läheistensä hyvinvoinnista ja terveydestä on jokaisella ihmisellä itsellään. Kunnan tehtävänä on tukea asukkaiden hyvinvointia edistäviä valintoja sekä vahvistaa hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Kunnan ohjelmatyössä on erityisesti painotettu lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. Ohjelmatyötä jatketaan kohdentaen työikäisten ja ikäihmisten hyvinvointiin. Vuoden 2014 hyvinvointikertomus ja kouluterveyskyselyjen tulokset nostavat esiin haasteita ja vahvuuksia, jotka liittyvät liminkalaisten hyvinvointiin.

Liminkalaisten korkea koulutustaso, matala pienituloisuusaste ja tuloerojen tasaisuus on positiivinen lähtökohta väestön hyvinvointiin ja talouteen. Tuloeroihin keskeisimmin vaikuttavat tekijät ovat työllisyys ja työttömyys. Työttömyyden ja erityisesti nuorisotyöttömyyden lisääntymisen kehityssuunta on haaste hyvinvoinnissa, joskin nuorisotyöttömyyden vähentämisen toimenpiteet ovat jo näkyvissä. Työllä on suuri merkitys hyvinvoinnille. Merkitys ei ole pelkästään taloudellinen vaan myös työssä viihtyminen liittyy olennaisesti hyvinvointiin ja syrjäytymiskehityksen estämiseen. Vuoden 2013 alusta tuli voimaan nuorisotakuu, jonka mukaisesti alle 25-vuotiaalle työttömälle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle taataan kolmen kuukauden kuluessa töitä, koulutusta tai muita työllistymistä auttavia tukitoimia.

Limingassa asutaan ahtaammin kuin koko maassa keskimäärin, koska perheiden keskikoko on keskimääräistä suurempi. Ahtaasti asuvia asuntokuntia on noin 16 % kaikista asuntokunnista. Koko maan ahtaasti asuvien määrä on 8,7 % asuntokunnista. Asunnottomia yksinäisiä ei ole. Liminka on selkeästi perheiden asuinpaikka. Yhden hengen asuntokuntia on poikkeuksellisen vähän.

Limingan uusi valtionosuuslaskelman pohjana käytettävä THL sairastavuusindeksi on 101,8 ikävakioituna. Kelan sairastavuusindeksi vuodelta 2013 on 104,8. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL julkisti uuden sairastavuusindeksin kesäkuussa 2012. THL:n sairastavuusindeksit (aivoverenkiertohäiriö, sepelvaltimotauti, tukiliikuntaelin, mielenterveys, syöpä ja tapaturmat) julkaistiin ensimmäisen kerran, joten niiden kehitystä ei voida vielä arvioida. Indeksissä kunkin sairausryhmän yleisyyttä painotetaan sen perusteella, mikä on ao. sairausryhmän merkitys väestön kuolleisuuden, työkyvyttömyyden, elämänlaadun ja terveydenhuollon kustannusten kannalta. Alueen indeksi on näiden painotettujen sairausryhmittäisten yleisyyslukujen keskiarvo. Indeksin arvo on sitä suurempi, mitä yleisempää sairastavuus alueella on. Koko maassa sairastavuusindeksi on 100. Tällä hetkellä tulokset ovat saatavana vain yhdeltä ajanjaksolta alueittain.

Päihdehuollon palvelujen käyttö ja kustannukset näyttävät indikaattoreiden valossa pieniltä. Tässä on huomioitavaa, että päihdeongelmaisten avohuoltoa toteutetaan useassa paikassa

Page 3: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

3KV 16032015

(mielenterveysneuvolassa, vastaanotoilla ja sosiaalitoimessa) eikä kaikki toteutunut hoito tilastoidu päihdehuolloksi.  Kokonaisuutena päihdehuollon avohuollon asiakkaiden vähäinen määrä ja asiakkuuksien lasku johtuu kuitenkin siitä, ettei palveluita ole tarpeeksi saatavilla.

Lasten ja nuorten suuri osuus kunnan väestöstä on hyvä lähtökohta ja samalla haaste palveluiden järjestämiselle. Indikaattoritiedot kertovat lasten ja nuorten hyvinvoinnin yleiselläkin tasolla tapahtuvasta polarisoitumisesta. Yhä suurempi osa voi entistä paremmin, mutta vastaavasti eri hyvinvoinnin ongelmat ovat kasautumassa noin kymmenesosalle lapsista ja nuorista. Tämä tieto tulee myös tuoreista kouluterveyskyselyjen tuloksista vuodelta 2013.

Yli vuoden työttömänä olleita oli vuoden lopussa 93 ja alle 25 -vuotiaita työttömiä oli 63. Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneiden 25 - 64 -vuotiaiden osuus 0,8 % vastaavanikäisestä väestöstä on alhainen. Voidaan olettaa että aikuisiällä useimmat työttömäksi jäävät saavat ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa jolloin toimeentulotukioikeutta ei välttämättä vielä muodostu ansiosidonnaisella päivärahakaudella. Samoin toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneiden 18 - 24-vuotiaiden osuus 1,5 vastaavanikäisestä väestöstä on alhainen. Työttömyys luvuissa on nousua edelliseen vuoteen nähden. Limingan tilanne on parempi kuin valtakunnallisesti.

Liminkalaisista 75 vuotta täyttäneistä 88,8 % asuu kotonaan. Kotona asuminen on ikäihmisille tärkeää ja valtaosa haluaa asua kotonaan niin kauan kuin suinkin on mahdollista. Kotona asumiseen liittyy vapauden ohella voimakas kokemus itsemääräämisoikeuden toteutumisesta.

Arvokkaan lisän kunnan tuottamiin palveluihin kuntalaisten elämänlaadun, osallisuuden ja hyvinvoinnin tukemisessa ovat tuoneet kuntalaisia edustavat yhteisöjen ja järjestöjen toiminta. Kuntalaisten omatoimisuutta ja yhteistyötä ylläpitävää toimintaa on kunta vuosittain tukenut myöntämällä yhteisöjen ja urheiluseurojen toimintaan avustuksia. Limingan kunnan tuottama palvelutarjonta ei toteudu ilman terveitä ja hyvinvoivia työntekijöitä. Kunta panostaa työntekijöidensä ja työyhteisöjensä hyvinvointiin ja se on hyvä, sillä se heijastuu välittömästi kuntalaisten saamaan palveluun.

Hyvinvoivat lapset oppivat paremmin ja terveet työntekijät viihtyvät työelämässä pidempään. Toimintakykyiset vanhukset ovat onnellisempia ja voivat asua omissa kodeissaan. Terveys paitsi lisää ihmisten hyvinvointia, se on myös taloudellisesti erittäin kannattavaa. Hyvinvointi- ja terveyserojen kasvut tulevat kalliiksi. Terveyseroja kaventamalla, ennaltaehkäisyn ja varhaisen puuttumisen kautta voidaan vähentää kustannuksia ja samalla väestön työ- ja toimintakyky kohenee. Useiden tutkimusten perusteella on todettu, että 20 prosenttia väestöstä kuluttaa 80 prosenttia palveluiden voimavaroista. Terveyseroista johtuviin kustannuksiin voidaan vaikuttaa erityisesti sillä, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevien terveys kohenee.

Kunnan terveydenedistämistyö ja sen aktiivisuus tulee esiin TEA -viisarissa, joka on kunnan terveyden edistämisaktiivisuutta kuvaava mittari. Tiedonkeruuta hoitaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Terveydenedistämisaktiivisuuden (TEA) ulottuvuudet kuvaavat toimintaa eri näkökulmista. Perusajatuksena on, että toimiakseen laadukkaasti ja tehokkaasti kunnan on huomioitava nämä näkökulmat. Terveyden edistämisen aktiivisuutta kuvataan muun muassa sitoutumisen, johtamisen, terveysseurannan ja tarveanalyysin, voimavarojen, yhteisten käytäntöjen ja osallisuuden kautta. Terveydenedistämisaktiivisuutta seurataan neljällä eri toimialalla: kunnan johto (kunnan strateginen johtaminen), perusopetus, liikunta ja perusterveydenhuolto. Vuosina 2013 ja 2014 tehtyjen arviointien perusteella Limingan kunnan hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen aktiivisuus on merkittävästi parantunut ja tullut näkyväksi.

Page 4: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

4KV 16032015

1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi, yhteenveto ja johtopäätökset

Asukkaiden omatoimisuuden vahvistaminen

1. Sähköisten palveluiden kehittäminen:- varhaiskasvatuksessa siirrytty sähköiseen tiedoksiantoon päätöksissä- tekniset palvelut: tonttivarauksessa sähköinen järjestelmä, mahdollistaa paikannuksen- sosiaalisen median käyttöä lisätty- On liitytty eArkisto ja sähköinen resepti on vakiintunut käyttöön

2. Palvelusetelin käyttöönoton laajentaminen- Palveluseteli otettu käyttöön ikääntyneiden palveluissa; tehostettu palveluasuminen ja kotihoito

3. Aukioloaikojen ja palveluverkon arviointi- poliittinen linjaus oppimisympäristöön puuttuu- markkinoita avattu yksityiselle palvelutuotannolle

4. Kuntalaiskyselyt- KiVa -tilannekartoitus keväisin koululaisille- Toisen asteen opiskelijoiden kurssipalautteen kerääminen- Senioribarometri 65 – 74-vuotiaille- Henkilökuljetukset ja joukkoliikennekuljetukset- Osallistuttu THL:n tekemään asiakastyytyväisyyskyselyyn äitiys- ja lastenneuvolatoiminnasta

Ennaltaehkäisevän toiminnan ja varhaisen puuttumisen tehostaminen

1. Perhekeskustoiminta- Lasten, nuorten ja perheitten hyvinvointityöryhmä (hyvinvointijohtaminen)- perhetyö on keskitetty sosiaalipalveluiden yhteyteen ja toimintamallina varhainen perheiden tukeminen- perhetyötä on vahvistettu yhden työntekijän resurssilla ja ryhmätoiminnallisia työmenetelmiä käyttöönottamalla- Yhteistyö järjestöjen kanssa on käynnistynyt Lasten kaste -hankkeen ja Liikkuva Liminka -hankeen myötä.

2. Lapset puheeksi -menetelmä- Lapset puheeksi -menetelmän koulutuksia on jatkettu ja menetelmää on otettu käyttöön.

3. Toisen asteen opiskelijoiden systemaattinen lukitestaus

4. Uuden oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaisten oppilashuoltoryhmien käyttöönotto/opiskeluhuoltosuunnitelma

5. Toiminnalliset ja vanhemmuutta tukevat vanhempainillat- perhevalmennuksen isätyö

Page 5: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

5KV 16032015

6. Suun ja hampaiden terveyden painopisteen muuttaminen- käynnit suuhygienistillä ovat lisääntyneet ja suuhygienistit ovat olleet mukana mm. Esikko –ryhmissä

7. Liikuntamahdollisuuksien esiintuominen ja parantaminen- Henkilöstölle on järjestetty täydennyskoulutusta; esim. Metsämörri –ohjaajakoulutus

8. Liikuntareseptin käyttöönotto- Hankerahoitusta haettu liikuntareseptin ja liikuntapalveluiden kehittämiseen- koulutettu henkilökuntaa kuntouttavaan työotteeseen

Syrjäytymisen ehkäisy

Osallisuuden mahdollistaminenAvustuspolitiikan linjauksen valmistelu on aloitettu.- Tiivistetty yhteistyötä eri järjestöjen ja seurakunnan kanssa;

vähävaraisille perheille joulurahaa ja -lahjoja- kunta mukana nuorten miesten Tie armeijaan valmennuksessa- Kerhosta kaveri kaikille –hanke

Osallisuuden tukeminen2. Työpajatoiminta- sosiaalisen työllistämisen kehittäminen on aloitettu

Kansantautien väheneminen

Terveellisten elämäntapojen tukeminen1. Terveyskasvatuksen ja elämäntapaohjauksen tehostaminen (perusturvapalvelut, sivistyspalvelut)- on järjestetty ravitsemukseen ja tupakointiin liittyviä teematapahtumia koululaisille;Vuoden palkitut –teemapäivä, Liikkuva Liminka –hanke, On POP liikkua –tapahtumat syksyllä, OAMK:n opiskelijoiden järjestämä hyvinvointiin liittyvät tietoiskut ja ensiapukoulutukset yms., Smokefree, Suomimies liikkuu bussi, Valio + stipendit2. Liikunnan ja liikkumisen tukeminen (esim. liikuntaresepti on haettu rahoitusta), (vastuutahona kaikki palvelut)3. Omahoitopiste avattu uuteen terveyskeskukseen4. Painonhallintaryhmiä on vedetty yhteistyössä kansalaisopiston kanssa5. Tehtiin päätös savuttomasta kunnasta.

Kunnan rakenteet, talous ja elinvoima

Keskeisimmät muutokset paketin Kunnan rakenteet, talous ja elinvoima hyvinvointitiedossa

Liminka on väestörakenteeltaan Euroopan nuorin kunta. Kunnan väestön keski-ikä on 30,6 vuotta. Väkiluvun kasvu on hidastunut. Lapsiperheitä kaikista perheistä on 61,7 %.

Page 6: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

6KV 16032015

Väestöennusteen mukaan ikääntyneiden (yli 75 v) määrä kasvaa tasaisesti ja rauhallisesti lähivuosina. Kuitenkin vuoteen 2030 mennessä ikääntyneiden määrä kaksinkertaistuu tämän hetkiseen määrään verrattuna.

Väestön huoltosuhde eli huollettavien lasten ja ikäihmisten suhde työikäisiin vuonna 2013 oli 76,8. Arvo on noussut tasaisesti vuosittain. Taloudellinen huoltosuhde on 1,6 joka on 0,3 yksikköä korkeampi kuin maan keskiarvo. Tämä johtuu kunnan nuoresta väestörakenteesta.

Page 7: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

7KV 16032015

Huoltosuhde, demografinen

2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Liminka - - - - 74 74,1 75,2 74,7 75 76,8Koko maa - - - - 50,3 50,6 51,5 52,9 54,3 55,7Kempele - - - - 54,4 53,9 56 57 58,6 59,9Tyrnävä - - - - 70,7 72 72,7 74,4 76 77,7Raisio - - - - 50,2 50,6 51,2 52,1 53,8 55,3Lempäälä - - - - 53,5 54,9 55,7 58,1 59,5 61,4Oulu - - - - 45,5 45,7 46,3 47,4 48,3 49,4

Väestön koulutasomittain ilmaiseen väestön koulutustason, joka on mitattu laskemalla perusasteen jälkeen suoritetun korkeimman koulutuksen keskimääräinen pituus henkeä kohti. Liminkalaiset ovat opiskelleen keskimäärin 3,9 vuotta peruskoulun jälkeen. Tällä indikaattorilla mitattuna liminkalaiset ovat koko maahan verrattuna keskimäärin pitempään koulutettuja.

Koulutustasomittain 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013Liminka - - - - 372 382 389 392 401 408Koko maa - - - - 325 330 335 340 345 351Kempele - - - - 379 384 390 394 399 401Tyrnävä - - - - 298 303 310 315 321 326Raisio - - - - 314 318 321 325 329 334Lempäälä - - - - 367 374 382 388 394 400Oulu - - - - 389 394 399 402 406 411

Kaikki ikäryhmät

Sairastavuusindeksi oli 104,8 vuonna 2013. Tämä indeksi on laskenut vuoden 2008 jälkeen lähes 12 yksikköä. Indeksi on nyt vertailukunnista korkeampi Oulussa ja Tyrnävällä. Lääkekorvausoikeusindeksi on Limingassa (117,8) korkea verrattuna vertailukuntiin. Tämä voi kuvata hyvän hoidon ja lääkehoidon piirissä olevien kuntalaisten määrää. Toisaalta arvo kuvaa sitä, että kunnassa on paljon lääkehoitoa tarvitsevia kuntalaisia.

Page 8: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

8KV 16032015

Kelan sairastavuusindeksi, ikävakioitu 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013Liminka - - - - 116,6 114,4 113,3 112,4 109,8 104,8Koko maa - - - - - - - - - -Kempele - - - - 102,7 107,1 105,2 102,4 100 100,5Tyrnävä - - - - 109 110 109,6 113,3 113,6 114Raisio - - - - 91,9 92,1 92,4 93,7 92,5 94,2Lempäälä - - - - 92,1 89,6 88,9 88,2 90,2 90,8Oulu - - - - 107,4 107,8 107,7 107,9 107,6 108,4

Kansantauti-indeksi (vuonna 2011 127,8) on viimeisen kymmenen vuoden aikana laskenut tasaisesti. Selkeästi edelleenkin laskusuunnassa ovat sydämen vajaatoimintaa, nivelreumaa ja astmaa kuvaavat indeksit. Sydämen vajaatoimintaa ja astmaan kuvaavat indeksit ovat kuitenkin edelleen hyvin korkeat koko maahan verrattuna. Diabetesta, sydämen vajaatoiminta ja verenpainetautia kuvaavat indeksit ovat lähteneet kasvuun vuoden 2010 jälkeen. Koko maahan verrattuna psykooseja on edelleen vähän.

Page 9: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

9KV 16032015

2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 20130

50

100

150

200

250

DiabetesPsykoositSydämen vajaatoimintaNivelreumaAstmaVerenpainetautiSepelvaltimotautiYhteensä

KELA:n terveyspuntarin kansantaudit 2006 - 2013

Tuki- ja liikuntaelinsairausindeksi on Limingassa vertailukuntien korkein 152,6. Kempeleessä sama luku on 139,7 ja Tyrnävällä 116,9. Raisiossa ja Lempäälässä luku on alle 100. Indikaattori kuvaa TULE-sairauksien vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saavien osuutta 16 - 64-vuotiaasta väestöstä.

Kuolleisuusindeksissä (vuonna 2011 97,6) on kunnan pienuudesta johtuen suuriakin vaihteluita. Vuoteen 2010 nähden indeksi on laskenut.

Työkyvyttömyysindeksi (vuonna 2011 120,0) on noussut vuodesta 2005 lähtien ollen korkeimmillaan 124,1 vuonna 2010. Indeksi on vertailukuntiin nähden korkea, vain Tyrnävällä (123,0) arvo on koreampi.

Perusterveydenhuollon avoterveydenhuollon kaikki lääkärikäynnit ovat laskeneet vuodesta 2002 vuoteen 2005. Tämän jälkeen käynnit ovat kääntyneet nousuun. Tämä kertoo lääkäripalveluiden hyvästä saatavuudesta.

Päihdehuollon palvelujen käyttö ja kustannukset näyttävät pieniltä. Päihdehuoltoa toteutetaan hajautetusti useassa paikassa eikä kaikki hoito tilastoidu. Kokonaisuutena päihdehuollon asiakkaiden määrä ja asiakkuuksien lasku johtuu kuitenkin siitä, ettei palveluja ole riittävästi saatavilla. Sosiaalitoimen nettokustannukset asukasta kohden ovat lisääntyneet vuodesta 2002 lähtien 862 eurosta 1426 euroon. Kustannukset ovat vertailukuntiin nähden korkeat, mutta koko maahan verrattuna hieman matalammat. Erikoissairaanhoidon nettokustannukset ovat pysyneet

Kansantauti-indeksit 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013Diabetes 130,7 122,4 120,7 121,9 114,9 116,3 114,6 118,1Psykoosit 98,7 103,1 92,8 82,9 76,4 83,8 80,1 79,4

Sydämen vajaatoiminta 198,0 185,0 182,0 182,2 173,8 149,0 154,0 165,9Nivelreuma 136,8 133,4 142,6 149,7 143,9 139,1 141,4 132,1Astma 154,2 149,2 145,6 149,1 143,8 141,1 140,1 133,6Verenpainetauti 130,2 131,5 132,6 133,5 132,4 135,7 133,9 132,5Sepelvaltimotauti 140,8 139,4 134,0 133,0 128,2 129,6 127,8 129,0Yhteensä 141,3 137,7 135,8 136,0 130,5 127,8 127,4 127,2

Page 10: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

10KV 16032015

kuntalaista kohden laskettuna alle alueen keskiarvon (771 euroa/asukas vuonna 2010). Painotus hoidossa on siirtynyt osastohoidoista avohoitokäynteihin. Kustannusten pitäminen kurissa on jatkuvasti haasteellisempaa vaativien hoitojen, toimenpiteiden ja lääkitysten vuoksi.

Poliisin tietoon tulleet liikenneturvallisuuden vaarantamiset ja liikennerikkomukset ovat olleet huolestuttavan korkeat. Vuosina 2002, 2006 ja 2010 liikennerikkomuksia on tilastoitu selkeästi enemmän kuin muina vuosina. Limingan korkeat arvot voivat johtua myös kunnan sijainnista kahden valtaväylän risteysalueella. Liikenneturvallisuutta on parannettu tieliikennejärjestelyin (pyörätiet, alikäytävät, liikennevalot ja liikenneympyrät). Kyläkeskuksessa on huomioitu erityisesti jalankulkijat (punainen matto). Liikenneturvallisuuden parantaminen näkyy tilastoissa, arvo on matalammillaan kuin koskaan aikaisemmin ja lähestyy maan keskiarvoa.

Poliisin tietoon tulleet liikenneturvallisuuden vaarantamiset ja liikennerikkomukset / 1000 asukasta

2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Liminka - - - 190,9 163,6 287,4 195,1 104,5 102,3Koko maa - - - 81,8 91,4 93,8 93,4 80,2 81,6Kempele - - - 55,3 45,9 60,7 50,7 46,5 38,5Tyrnävä - - - 87 100,3 149,8 48,3 61,8 152,1Raisio - - - 103,7 149,5 116,6 131,2 108,5 123,9Lempäälä - - - 59,2 56,8 52,8 63,8 55,4 47,7Oulu - - - 74,5 62 59,9 59,5 62,8 45,8

Page 11: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

11KV 16032015

Lapset, varhaisnuoret ja lapsiperheet

Keskeisimmät muutokset paketin Lapset, varhaisnuoret ja lapsiperheet hyvinvointitiedossa

Kouluterveyskysely suoritetaan joka toinen vuosi peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaille sekä lukion 1. ja 2. luokan oppilaille. Viimeisin kysely on tehty vuonna 2013. Vuonna 2015 tehdään uusi kysely.

12

13

9

23

25

7

7

12

0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100

Kokee terveydentilansakeskinkertaiseksi tai huonoksi

Päivittäin vähintään kaksioiretta

Väsymystä lähes päivittäin

Niska- tai hartiakipujaviikoittain

Päänsärkyä viikoittain

Kohtalainen tai vaikeaahdistuneisuus

Koulu-uupumus

Ylipaino

%

Liminka

2005 (n=177) 2007 (n=212) 2009 (n=258) 2011 (n=253) 2013 (n=289)

KOETTU TERVEYS

Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat THL: Kouluterveyskysely

Vakioidut prosenttiosuudet

Peruskoulun 8. - 9.-luokkalaisten koulu-uupumus ja väsymys ovat vähentyneet vuoden 2013 kouluterveyskyselyn mukaan. Apua masentuneisuuteen on haettu enemmän ammattiauttajilta kuin aikaisempina vuosina. Avun hakijoista enemmistö on ollut tyttöjä. Tupakointi ja humalahakuinen juominen

Page 12: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

12KV 16032015

sekä koulukiusaaminen ovat edelleen vähentyneet. Hengästyttävän liikunnan harrastaminen on lisääntynyt koko ajan vuodesta 2003 yläasteikäisillä nuorilla.

36

25

47

23

18

22

10

4

5

0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100

Ei syö aamupalaa joka arkiaamu

Ei syö koululounasta päivittäin

Hampaiden harjaus harvemmin kuin kahdesti päivässä

Harrastaa hengästyttävää liikuntaa vapaa-ajalla korkeintaan 1h viikossa

Ruutuaika arkipäivisin 4 tuntia tai enemmän

Nukkuu arkisin alle 8 tuntia

Tupakoi päivittäin

Tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa

Kokeillut laittomia huumeita ainakin kerran

%

Liminka

2005 (n=177) 2007 (n=212) 2009 (n=258) 2011 (n=253) 2013 (n=289)

TERVEYSTOTTUMUKSET

Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat THL: Kouluterveyskysely

Vakioidut prosenttiosuudet

Kouluterveyskyselyn 2013 mukaan peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaiden huolenaiheina ovat kouluterveydenhoitajan ja koululääkärin vastaanotolle pääsy koettiin vaikeammaksi kuin edellisessä kyselyssä vuonna 2011. Lisäksi toistuva rikkeiden teko lisääntyi.

Nuoret ja nuoret aikuiset

Keskeisimmät muutokset paketin Nuoret ja nuoret aikuiset hyvinvointitiedossa

Page 13: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

13KV 16032015

10

8

4

25

24

3

5

12

0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100

Kokee terveydentilansakeskinkertaiseksi tai huonoksi

Päivittäin vähintään kaksioiretta

Väsymystä lähes päivittäin

Niska- tai hartiakipujaviikoittain

Päänsärkyä viikoittain

Kohtalainen tai vaikeaahdistuneisuus

Koulu-uupumus

Ylipaino

%

Liminka

2005 (n=86) 2007 (n=90) 2009 (n=108) 2011 (n=107) 2013 (n=112)

KOETTU TERVEYS

Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijat THL: Kouluterveyskysely

Vakioidut prosenttiosuudet

26

22

41

29

27

38

3

16

4

0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100

Ei syö aamupalaa joka arkiaamu

Ei syö koululounasta päivittäin

Hampaiden harjaus harvemmin kuin kahdesti päivässä

Harrastaa hengästyttävää liikuntaa vapaa-ajalla korkeintaan 1h viikossa

Ruutuaika arkipäivisin 4 tuntia tai enemmän

Nukkuu arkisin alle 8 tuntia

Tupakoi päivittäin

Tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa

Kokeillut laittomia huumeita ainakin kerran

%

Liminka

2005 (n=86) 2007 (n=90) 2009 (n=108) 2011 (n=107) 2013 (n=112)

TERVEYSTOTTUMUKSET

Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijat THL: Kouluterveyskysely

Vakioidut prosenttiosuudet

Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijat kokevat terveytensä vuoden 2013 kyselyn mukaan kaikilla osa-alueilla paremmaksi kuin aikaisemmin. Myös terveystottumukset ovat parantuneet kaikilta muilta osin, paitsi ruutuaika arkipäivisin on lisääntynyt.

Kouluterveyskyselyn 2013 mukaan lukiolaisten huolenaiheina ovat vanhempien työttömyyden ja tupakoinnin lisääntyminen sekä perheen yhteisten ilta-ateriointien vähentyminen. Lisäksi koulussa kuulluksi tuleminen vähentyi, opiskeluun liittyvät vaikeudet lisääntyivät ja avun saaminen koulukäynnin vaikeuksiin vähentyi

Page 14: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

14KV 16032015

Työikäiset

Keskeisimmät muutokset paketin Työikäiset hyvinvointitiedossa

Keskimääräinen eläkkeelle siirtymisikä on noussut ollen nyt 56,9 vuotta. Tämä on kuitenkin toiseksi matalin verrattuna vertailukuntiin. Se on kaksi ja puoli vuotta matalampi kuin koko maan keskiarvo.

Keskimääräinen eläkkeelle siirtymisikä

2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Liminka - - - - 56 52 53,4 55,6 56 56,9Koko maa - - - - 58,1 58,8 59 59 59,2 59,4Kempele - - - - 55,9 57,7 55,4 56,1 56,2 58,8Tyrnävä - - - - 54,4 50,7 55,3 57,3 57,8 57,9Raisio - - - - 58,1 58,4 58,6 58,1 58,9 58,2Lempäälä - - - - 57,7 58,7 59,3 59,7 58,4 58,2Oulu - - - - 55,7 56,6 56,3 55,9 56,6 56,6

Työkyvyttömyyseläkettä saavien 16 – 64-vuotiaiden osuus vastaavan ikäisestä väestöstä on laskenut vuodesta 2010 alkaen.

Pitkäaikaistyöttömien määrä on vertailukuntien alhaisin.

Page 15: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

15KV 16032015

Pitkäaikaistyöttömät, % työttömistä

2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Liminka - - - - 14,7 14,7 21,2 20,8 17,5 16,9Koko maa - - - - 21,4 15,7 20,4 23,4 24,2 25,1Kempele - - - - 23,3 15,9 21,9 25,7 22,6 23,6Tyrnävä - - - - 16,7 11,1 14,8 13,9 16,4 20,5Raisio - - - - 16,4 7,1 10,4 14,5 17 18,3Lempäälä - - - - 24,2 16,7 20,7 20,8 20,1 27,6Oulu - - - - 19,8 17,2 21,3 22,8 23,8 24,5

Page 16: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

16KV 16032015

Työttömät, % työvoimasta 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013Liminka - - - - 7,3 9,2 8,2 7,8 8,1 9,7Koko maa - - - - 8 10,3 10,2 9,4 9,8 11,3Kempele - - - - 8,1 10,2 10,1 9 9,8 11,4Tyrnävä - - - - 8,7 10,7 8,5 8,7 9,9 11,5Raisio - - - - 4,8 7,5 9,2 8,5 8 9,6Lempäälä - - - - 6,3 9,3 9,1 8 7,9 9,9Oulu - - - - 10,8 13 12,6 12,2 13,1 15,2

Positiivista on, että eläkkeelle siirtymisikä on noussut ja pitkäaikaistyöttömien määrä on laskenut. Lisäksi työttömien määrä työvoimasta on suhteellisen matala verrattuna vertailukuntiin. Vaikuttaa siltä, että satsaus kuntouttavaan työtoimintaan on kannattavaa.

Ikäihmiset

Ikäihmisiä, yli 75-vuotiaita, on suhteutettuna muuhun väestöön vähän (xx yli 75-vuotiasta, 12/2014). Ikääntyneiden määrän on ennustettu kasvavan hitaasti. Määrä kaksinkertaistuu vasta vuoteen 2030 mennessä samoin kuin Tyrnävällä. Yli 75-vuotiaista asuu kotona 88,8 %, joka on valtakunnallisia tavoitteita vähemmän (Ikäihmisten palveluiden laatusuositus STM 2008).

Säännöllisen kotihoidon piirissä on yli 75-vuotiaita 15,1 %, mikä pitäisi olla valtakunnallisten tavoitteiden mukaan 13 - 14 %. Säännöllisen kotihoidon piirissä olevien määrä on kuitenkin laskenut vuodesta 2009, jolloin määrä oli n. 19 %.

Keskeisimmät muutokset paketin Ikäihmiset hyvinvointitiedossa

Säännöllisen kotihoidon piirissä 30.11. olleet 75 vuotta täyttäneet asiakkaat, % vastaavanikäisestä väestöstä

2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Liminka - - - - 17,4 17,9 19,7 20 18,8 17,2Koko maa - - - - 11 11,3 11,8 12,2 11,9 11,9Kempele - - - - 13,6 13,4 16,1 15,4 13,5 13Tyrnävä - - - - 10,3 11,4 13,5 12,9 13,9 13,1Raisio - - - - 8,1 7,4 7,7 7,3 7,5 8,5Lempäälä - - - - 9,2 9,2 13 10,7 10,1 9,4Oulu - - - - 16,2 14,9 13,3 14,4 13,9 14,3

Page 17: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

17KV 16032015

Yhteensä laitoshoidossa ja tehostetussa palveluasumisessa on yhteensä 11,2 % yli 75-vuotiaista. Tämä on huomattavasti enemmän kuin valtakunnallisissa tavoitteissa.

Vanhainkodeissa tai pitkäaikaisessa laitoshoidossa terveyskeskuksissa olevat 75 vuotta täyttäneet 31.12., % vastaavanikäisestä väestöstä

2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Liminka - - - - 6 5 6 6,2 6,5 6,1Koko maa - - - - 5,9 5,4 4,7 4,4 3,8 3,1Kempele - - - - 2,6 2 2,3 2 2,6 1,2Tyrnävä - - - - 7,8 7,5 6,7 3,8 4,1 2,7Raisio - - - - 5,6 5,2 4,8 4,2 3,5 3,4Lempäälä - - - - 5,7 5,7 6 5,9 5,2 5,5Oulu - - - - 5,8 5,8 5,7 5,7 5,3 4,8

Ikäihmisten palveluiden kehittäminen, perusturva

Palvelurakenteen muuttaminen lain ja suositusten mukaiseksi

1. Ikäihmisten palvelutarpeen kartoitusta ja palveluohjausta tehostetaan

RAI-toimintakykymittari on otettu käyttöön kotihoidossa ja palvelutarpeen arvioinnissa. Ympärivuorokautisen palveluasumisen RAI-koulutukset on pidetty. Vuonna 2014 otettiin käyttöön hoitosuunnitelmaosio.

Sekä tehostettuun palveluasumiseen että kotihoitoon on laadittu kriteerit. Kotihoidossa on otettu käyttöön Effica-kotihoito.

2. Päivätoiminnan aloittaminen vuonna 2013

Päivätoiminta alkoi maaliskuussa 2013. Päivätoiminnassa on tällä hetkellä yksi ohjaaja (lähihoitaja-sosionomi). Ryhmät kokoontuvat maanantaista torstaihin säännöllisesti klo 8.30 - 15.00. Aluksi ikäihmisten mukaan saaminen ryhmään oli haasteellista, mutta tällä hetkellä ryhmät ovat täynnä. Ryhmäkoko maksimissaan on yhdeksän henkilöä. Päivätoiminnan tarve määritellään yksilöllisesti, joten käyntikertoja on yhdestä kolmeen kertaa viikossa.

Page 18: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

18KV 16032015

Tulevaisuudessa päivätoimintaa tulee kehittää siten, että ryhmäkokoa voidaan suurentaa. Tämä tarkoittaa toisen ohjaajan resursointia, joka voisi olla esimerkiksi fysioterapeutti. Näin saataisiin tuettua ikääntyneen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja kotona selviytymistä.

3. Laitoshoidon purkaminen, korvataan tehostetulla palveluasumisella

Palvelurakenteen kartoitus tehtiin vuonna 2013. Tällöin arviointiin ympärivuorokautisten hoivan tarve vuoteen 2030 saakka.

Palvelukeskus-hanke käynnistyi 2013 ja kuntakeskukseen päätettiin rakentaa tehotetun palveluasumisen yksikkö. Samaan yhteyteen tulee tilat ikääntyneiden päivätoiminnalle, kotihoitoyksikölle ja ikäihmisten neuvolalle. Rakennustyöt alkavat vuonna 2015.

Virikkeiden ja viihtyvyyden lisääminen

1. Vanhuspalveluissa yhteistyön kehittäminen järjestöjen, vapaaehtoisten ja kunnan omien palveluiden kanssa (perusturva- ja sivistyspalvelut)

Lukion vapaaehtoistyön kurssilaiset käyvät Ala-Temmeksen vanhainkodilla. Sydänyhdistyksen kanssa on ollut keskustelua, että he voisivat osallistua vapaaehtoistyöhön.

2. Ikäihmisille suunnattujen kirjastotuokioiden aloittaminen (sivistyspalvelut)

3. Oppilaitosten kanssa tehtävä yhteistyö

4. Kuntoilulaitteita keskustan puistoon (tekniset palvelut)

OSA II TULEVAN VUODEN SUUNNITTELU

2. Kuntastrategian painotukset ja linjaukset Limingan visio 2020Liminka on itsenäinen 15.000 asukkaan dynaaminen kaupungin ja maaseudun kohtaamispaikka, jossa uusiutuva palveluverkosto luo viihtyisää ja turvallista tulevaisuutta.Uusi liminkalaisuus perustuu yhteisöllisyyteen, vastuuseen itsestä ja ympäristöstä, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja yrittäjyyteen

Limingan kunnan arvot ovat luovuus, asukaslähtöisyys, kustannustietoisuus ja vastuullisuus.

Strategiset päämäärät 2013 - 2016Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen1. Asukkaiden omavastuun vahvistaminen2. Ennalta ehkäisevän toiminnan ja varhaisen puuttumisen tehostaminen3. Syrjäytymisen ehkäisy4. Työllisyyden edistäminen5. Kansantautien väheneminen6. Ikäihmisten palveluiden kehittäminen

Page 19: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

19KV 16032015

3. Hyvinvoinnin edistämistä tukevat ohjelmat ja suunnitelmat Limingan kunnan kuntastrategiaKaavoitusOulun seudun ja valtion välinen aiesopimus, MALPE 2013 - 2015TurvallisuussuunnitelmaLastensuojelusuunnitelmaValmiussuunnitelmaPerusopetuksen opetussuunnitelmaVarhaiskasvatussuunnitelmaLimingan kunnan esiopetussuunnitelmaNeuvolatoiminnan suunnitelmaPerhe- ja lähisuhdeväkivallan toimintasuunnitelmaOulun seudun lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma vuoteen 2025Seudullinen päihdesuunnitelma, SEPÄHoitoa ja huolenpitoa ympäri vuorokauden, Ikähoiva-työryhmän muistio, STM 2011Pohjois-Pohjanmaan liiton hyvinvointisopimusLaki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluistaLaatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2013

4. Suunnitelma hyvinvoinnin edistämisestä tulevana vuonna Vuonna 2015 Limingassa panostetaan erityisesti liikunta-aktiivisuuden lisäämiseen.

1) Painopistealue ja kehittämiskohde/kohteetAsukkaiden omavastuun vahvistaminenTavoitteet Toimenpiteet ja vastuutaho Resurssit ArviointimittaritPalveluiden muotoilu asukaslähtöisiksi

1. Kuntalaistilaisuudet

2. Liikuntapalveluiden kehittäminen

3. Nuorisopalveluiden kehittäminen

4. Asiakaskyselyt

Olemassa olevin resurssein

Hankeresurssi

Sähköisten työvälineiden käyttö

1. Käytössä olevat sähköiset ohjelmat. Käytön aktiivisuus.

2. Palvelusetelin käyttäjien määrä suhteessa kriteerehin.

3. Saavutettavuus

4. Vastausten määrä. Tulosten hyödyntäminen

2) Painopistealue ja kehittämiskohde/kohteet

Ennalta ehkäisevän toiminnan ja varhaisen puuttumisen tehostaminenTavoitteet Toimenpiteet ja

vastuutahoResurssit Arviointimittarit

Perheiden ja vanhemmuuden tukeminen

1. Jatketaan perhetyön kehittämistä.

2. Lapset puheeksi -menetelmä, kouluttaminen ja juurruttaminen jatkuu (perusturva- ja

Yhteistyössä järjestöjen ja seurakunnan kanssa.

Koulutus

1. Toimintamallin käyttöönotto

2. Menetelmän käyttö

Page 20: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

20KV 16032015

sivistyspalvelut)

3. Toiminnalliset ja vanhemmuutta tukevat työmenetelmät. (sivistyspalvelut ja perusturvapalvelut)

4. Suun ja hampaiden terveyden edistämistä edelleen vahvistetaan (perusturvapalvelut).

Olemassa olevin resurssein

3. Toimintamallien käyttö

4. hampaiden harjaaminen (kouluterveys-kysely)

1.-3.

Kasvatus- ja perheneuvonnan asiakkaat vuoden aikana/ 1000 alle 18-vuotiasta

Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä 0-17 -vuotiaita vuoden aikana, % vastaavan ikäisestä väestöstä

Kouluterveyskysely (Vanhemmuuden puutetta)

Erityisen tuen piirissä olevien määrä varhaiskasvatuksessa ja koulussa

Tehostetun tuen piirissä olevien määrä

Etsivänuorisotyön asiakasmäärä

2.

Kouluterveyskysely (Ei yhtään läheistä ystävää, koulukiusaamisen määrä, keskivaikea tai vaikea masentuneisuus)

ESH:n avohoitokäynnit lasten psykiatrialla ja nuorisopsykiatrialla

Psykiatrian laitoshoidon hoitopäivät, 0-16-vuotiailla

Liikuntamahdollisuuksien esiintuominen ja parantaminen

1. Lasten ja nuorten liikkuminen huomioidaan varhais- ja opetussuunnitelmien päivityksessä (sivistyspalvelut).

2. Liikuntapalveluiden kehittämissuunnitelman valmistuminen ja

Suunnitelma ja sen käyttöönotto

Määräraha varaaminen talousarvioon

1.

2.

Page 21: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

21KV 16032015

toimeenpano.

3.Liikunta elämäntavaksi - Koko kunta liikkuu -tempaus yksi kuukausi keväällä ja toinen syksyllä.

4. Liikuntareseptin käyttöönotto

5. Kuljetusetuuksien uudelleen arviointi - hyötyliikunnan lisääminen koulumatkoihin (Hallinto- ja sivistyspalvelut)

6. Liikuntapolut ja -reitit

Olemassa olevin resurssein

3. Toteutumisaste

4. Reseptien määrä ja reseptin noudattaminen

5. Alle 5 km:n kuljetuksessa olevien määrä ja määrän muutos

6. -7. Kouluterveyskyselystä:

- Harrastaa hengästyttävää liikuntaa vapaa-ajalla korkeintaan 1h viikossa, % 8. ja 9. luokan oppilaista

- Koettu terveydentila

- Ylipaino

- THL:n terveyden edistämisen aktiivisuus (TEA viisari) strategisessa johtamisessa, perusopetuksessa, perusterveydenhuollossa ja liikuntatoimessa.

3) Painopistealue ja kehittämiskohde/kohteetSyrjäytymisen ehkäisyTavoitteet Toimenpiteet ja

vastuutahoResurssit Arviointimittarit

Osallisuuden mahdollistaminen

1. Kaikkien ikäryhmien Harraste- ja palveluoppaan kehittäminen ja päivittäminen (kaikki palvelut)

2. Etsivänuorisotyön ja koulun yhteistyön tiivistäminen (sivistyspalvelut)

3. Lapset puheeksi -menetelmä, koulutus ja juurrutus jatkuu (perusturva- ja sivistyspalvelut)

4. Avustuspolitiikan linjaus; vastikkeelliset avustukset, tavoitteena 3. sektorin ja kunnan yhteistyön kehittäminen

Olemassa olevin resurssein

Koulutus

Määräraha talousarvioon

1. Oppaan ajantasaisuuden arviointi

3. Menetelmän käyttö

2.-3.

Kouluterveyskyselyn osallisuusindikaattorit, joista tällä hetkellä hyvinvointikertomuksessa seurataan ei yhtään läheistä ystävää, % lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoista (lisää; 8.- ja 9.-luokan oppilaat)

Page 22: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

22KV 16032015

5. Hanketyön hyödyntäminen, mm. Taiku

6. Ikäihmisille kokoontumispaikka

7. Kansalaisopiston kurssitarjonnan uudistaminen

8. Koulun kerhotyö-hanke

9. Kulttuuriopetussuunnitelman laatiminen

4. Avustusten määrä

Osallisuuden tukeminen 1. Etsivänuorisotyö (sivistyspalvelut)

2. Sosiaalisen työllistämisen kehittäminen jatkuu.

3. Lapset puheeksi -menetelmä, koulutus ja juurrutus jatkuu (perusturva- ja sivistyspalvelut)

4. Jatko-opiskelupaikan löytyminen kaikille peruskoulun päättäneille (sivistyspalvelut)

5. Omaehtoisen toiminnan edistäminen (kaikki

Olemassa olevat etsivät nuorisotyöntekijät

Työsuunnittelijan työpanos

Koulutus

opinto-ohjaajat

1.-2.

Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä 0-17-vuotiaita vuoden aikana, % vastaavanikäisestä väestöstä

Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17-vuotiaat, % vastaavan ikäisestä väestöstä

Huostassa olleet 0-17-vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä

Nuorisotyöttömät, % 18 - 24 -vuotiaasta työvoimasta

Työttömät, % työvoimasta

Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneet 18 - 24-vuotiaat ja 25 - 64-vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä

3. Menetelmän käyttö

4. Koulutuksen ulkopuolelle jääneet 17 - 24-vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä

Page 23: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

23KV 16032015

osastot)

Oppilaskuntatoiminnan juurruttaminen myös alaluokilla.

Nuorisovaltuuston jäsenten osallistuminen lautakuntatoimintaan.

4) Painopistealue ja kehittämiskohde/kohteetTyöllisyyden edistäminenTavoitteet Toimenpiteet ja

vastuutahoResurssit Arviointimittarit

Yhteistyön kehittäminen elinkeinoelämän ja koulutustahojen kanssa

1. Sosiaalisen työllistämisen kehittäminen jatkuu

2. Kumppanuuksien kehittäminen yritysten ja 3. sektorin kanssa

3. Työllistämisen suunnitelma 2015

4. "Työvoimapalvelukeskuksen" rakentaminen

5. Yrittäjyyskasvatuksen vahvistaminen perusopetuksessa, mm. Innokylän oppimisverkosto

6. Kunnan hankinnoissa edistetään paikallisten tuotteiden ja palveluiden hankkimista mahdollisuuksien mukaan

7. Innolukio-toiminnankehittäminen

Työnsuunnittelija 1.1.2015

Hanketoiminta, EU-rahojen hyödyntäminen

Olemassa olevin resurssein

Innokylä -hanke

Yrittäjien hankinta-asiamies -hanke

1.

Työttömyystiedot Nuorisotyöttömyys kunnan osuus

työmarkkinatuen kustannuksista

2.

Palkkatuen määrä yrityksiin / yhdistyksiin

Työpaikkojen määrä

3.

Sosiaalisen työllistämisen suunnitelma 6/2015

4.

TYP-mallista päätökset 30.6.2015 mennessä

5) Painopistealue ja kehittämiskohde/kohteetKansantautien väheneminenTavoitteet Toimenpiteet ja

vastuutahoResurssit Arviointimittarit

Terveellisten elämäntapojen tukeminen

HOX kouluruokailu

1. Terveyskasvatuksen ja elämäntapaohjauksen tehostaminen

1.1 Ravitsemuskasvatus (ruokahuoltopäällikkö, opettajat)

Henkilöstön kouluttaminen, uusien menetelmien löytäminen ja käyttöönotto (OTA-koulutus,

1.-3.

Kelan sairastavuusindeksi, ikävakioitu

THL:n sairastavuusindeksi, ikävakioitu

Page 24: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

24KV 16032015

- Kunnan ravitsemuspalveluissa käytetään uusittuja suomalaisia ravitsemussuosituksia

- videovälitteinen painonhallintaryhmä

- kunnan nettisivuille hyvinvointisivusto

1.2 Liikunta elämäntavaksi

1.3 Tupakoimattomuus

- Limingan kunta on savuton kunta

2. Uudet ravitsemussuositukset

LAKU-viikolle ruokakulttuuripäivä

3. Psyykkisen terveyden ja sosiaalisen turvallisuuden parantaminen

4. Liikunnan ja liikkumisen tukeminen

- kartta erilaisista liikuntareiteistä nettisivuilta helposti löydettäväksi (liikuntapaikat, kulttuuripolku, maankohoamisenpolku jne.)

g. Hyvinvointi- ja terveystapahtumat

Taiteilua tapahtumanyhteydessä ”leipää ja sirkushuveja”, johon liittyy ravitsemukseen ja liikuntaan liittyvä tapahtuma (tulossa jonakin perjantaina syyskuussa)

sosiaalinen media)

Suositaan kotimaista ja lähiruokaa kaikissa kunnan ruokahuollon toimipisteissä

Kansantauti-indeksi vakioitu

Mielenterveysindeksi, ikävakioitu

Kouluterveyskyselyn elämäntapamittarit (koettu terveydentila, ylipaino, hengästyttävän liikunnan harrastaminen, alkoholin käyttö, tupakointi)

6) Painopistealue ja kehittämiskohde/kohteetIkäihmisten palveluiden kehittäminenTavoitteet Toimenpit

eet ja vastuutaho

Resurssit Arviointimittarit

Page 25: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

25KV 16032015

Palvelurakenteen muuttaminen lain ja suositusten mukaiseksi

1. Palvelutarpeen kartoituksen ja palveluohjauksen tehostaminen (perusturvapalvelut)

2. Päivätoiminnan vakiinnuttaminen (perusturvapalvelut)

3. Tehostetun palveluasumisen laajentaminen ja uudistaminen (perusturva-, tekniset ja hallintopalvelut)

1. Koko henkilökunta käyttää toimintakykymittaria (Raisoft-ohjelma)

2. Tilat, henkilöstöresurssi ja yhteistyö kunnan sekä kolmannen sektorin kanssa

3. Uuden palvelukeskuksen rakennuttaminen kunnan ja kiinteistökehityshankkeen tuella/ avulla

Käyttösuunnitelmaseurannassa olevat ikäihmisten laatusuosituksen mukaiset mittarit.

(Kaikki ikäihmisten mittarit, täydennettynä käyttösuunnitelman mittareilla)

"Virikkeiden ja viihtyvyyden lisääminen"

1. vanhuspalveluissa yhteistyön kehittäminen järjestöjen, vapaaehtoisten ja kunnan omien palveluiden kanssa (perusturva- ja sivistyspalvelut)

2. Ikäihmisille suunnattujen kirjastotuokioiden aloittaminen (sivistyspalvelut)

3. Oppilaitosten kanssa tehtävä yhteistyö

1. Olemassa olevin resurssein

2. Olemassa olevilla resursseilla ja vapaaehtoistyö sekä kolmas sektori

3. Olemassa olevin resurssein

o Päivätoiminn

assa kävijöiden määrä

o Kotona asuvat 75 vuotta täyttäneet, % vastaavanikäisestä väestöstä

o Yksinasuvat 75 vuotta täyttäneet, % vastaavanikäisestä asuntoväestöstä

o Säännöllisen kotihoidon piirissä 30.11. olleet 75 vuotta täyttäneet asiakkaat, % vastaavanikäisestä väestöstä

Page 26: Liminka › ... › Hallinto-osasto › Asiakirjat › HYVIN… · Web viewHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

26KV 16032015

4. Ikäihmisille tietotekniikkayms. taitoja

OSA III VALTUUSTOKÄSITTELY

5. Hyväksyminen osaksi kunnan toiminta- ja taloussuunnitelmaa

Hyväksytty valtuustossa osaksi kunnan toiminnan ja talouden suunnittelua (16.3.2015)