2 / 2012 31

KOIRATIEDETEKSTI: DAVID APPLEBY, MSC CCAB KUVAT: CANIS AS

Aikaikkuna itsevarmuuteenHerkkyyskausi, jonka aikaisilla kokemuksilla on suurempi

merkitys koiran itsevarmuuden kehittymiselle kuin

myöhemmillä kokemuksilla, on yleisesti hyväksytty tosiasia.

Tähän kauteen, joka alkaa niin kutsutun neonataalikauden

päättyessä eli noin 2,5–3 viikon iässä ja jatkuu 12–14

viikon ikään, viitataan useissa 1950-luvun loppupuolelta

1970-luvulle tehdyissä koiriin liittyvissä tutkimuksissa.

T utkijat Scott ja Fuller (1965) tu-livat siihen johtopäätökseen, et-tä ennen kahdeksan viikon ikää

pennuilla on erityisen hyvät valmiudet tottua niin ihmisiin kuin muihinkin ko-kemiinsa asioihin. Freedman, King ja Elliot (1961) puolestaan tekivät tutki-muksia, joissa he pitivät tutkimuskoh-teina olevaa kahdeksaa pentuetta emoi-neen 0,3 hehtaarin kokoisilla aidatuilla peltoalueilla. Kun pennut olivat 2, 3, 5, 7 tai 9 viikon ikäisiä, ne vietiin pois alueelta ja niitä sosiaalistettiin viikon ajan, minkä jälkeen ne palautettiin peltoalueelle. Si-sätiloissa vietetyn viikon aikana pentu-jen kanssa leikittiin, niitä testattiin se-kä hoidettiin päivittäin kolmasti puolen tunnin jaksoissa. Vaaranvälttämiskäyt-täytymisen kehittyminen kävi ilmeisek-si kymmenen minuutin kestoisissa tes-teissä. Testien aikana seurattiin, kuinka paljon aikaa pentu käytti fyysiseen kon-taktiin passiivisen, maassa pitkällään makaavan testaajan kanssa.

32 2 / 2012

KOIRATIEDE

seet tutustumaan testausalueeseen, tut-kivat aluetta ja osoittivat kasvavaa kiin-nostusta monimutkaisiin esineisiin.

Huomioitavaa on myös se, että itse-luottamuksen kehittymiselle on osoitettu olevan tärkeää, että kokemuksia on tar-jolla jatkuvasti. Jos elämysten toistumi-nen loppuu ennen aikuisuutta, itseluot-tamus saattaa heikentyä. Toisaalta Fox ja Stelzner (1966) havaitsivat, että kah-deksanviikkoiset pennut toipuivat stres-siä aiheuttavista ärsykkeistä hitaammin kuin nuoremmat tai vanhemmat pennut. Tästä syystä kahdeksan viikon ikä saat-taa olla erityisen huono aika siirtää pen-tu uuteen kotiin.

Vuosina 1959–1991 Ison-Britanni-an opaskoirayhdistys (GDBA eli Gui-

de Dogs for Blind Association) sovelsi käytännössä 24 000 pennun avulla en-simmäisen vuoden kokemuksista tehtyä tutkimusta. Opaskoiran koulutus alkaa vasta noin vuoden iässä, mutta tulevalta opaskoiralta edellytetään itseluottamus-ta sekä vähäistä reagointia normaaleihin ärsykkeisiin.

GDBA käytti vuoteen 1956 saakka sille lahjoitettuja koiria, ja koulutukseen hyväksyttyjen menestyminen vaihteli yhdeksän ja yhdentoista prosentin välil-lä. Jotta onnistumisprosenttia olisi saatu nostettua, pentuja alettiin ostaa. Ne si-joitettiin yksityisiin koteihin 10–12 vii-kon ikäisinä ja jopa vanhempinakin. On-nistumisprosentti ei kuitenkaan noussut merkittävästi.

Vuonna 1959 GDBA alkoi kehittää omaa jalostusohjelmaansa sekä gee-nipankkiaan. Pennut kasvatettiin ken-neleissä ja sijoitettiin koirien hoitajien kaupunkikoteihin kuuden viikon ikäisi-nä, kun ne olivat saaneet ensimmäiset rokotuksensa. Pentujen systemaattinen totuttaminen kaupunkiympäristöön lä-hellä niiden uutta kotia aloitettiin välit-tömästi ja sitä jatkettiin, kunnes pennut palautettiin koulutettaviksi. Vuosittai-nen onnistumisaste nousi yleisesti 75–80 prosenttiin, joskin eri rotujen välillä

ä Itseluottamuksen kehittymiselle on osoitettu olevan tärkeää, että kokemuksia on tarjolla jatkuvasti.

Kahden viikon ikäiset pennut olivat niin kehittymättömiä, etteivät ne tehneet muuta kuin nukkuivat, söivät tai satun-naisesti ryömivät. Kolmen viikon vanhat pennut kiinnostuivat välittömästi testaa-jasta ja käyttivät lähes koko kymmenmi-nuuttisen tunnustelemalla häntä ja hä-nen vaatteitaan tassuillaan, suullaan ja hampaillaan. Viiden viikon ikäiset pen-nut olivat aluksi hieman varovaisia, mutta ennen ensimmäisen leikkikerran loppua ne käyttäytyivät kuten kolmen viikon ikäiset pennut. Sen sijaan seitse-män viikon ikäisiä pentuja pelotti ottaa kontaktia testaajaan, ja ne olivat varo-vaisia kahden ensimmäisen sosiaalista-mispäivän ajan. Yhdeksän viikon ikäisil-lä tämä varovaisuus kesti kolme päivää.

Vertailuryhmän pennut, joita ei lainkaan sosiaalistettu, olivat neljäntoista viikon ikäisinä pelokkaita, kun ne vihdoin koh-tasivat ihmisen, ja ne myös pysyivät sel-laisina.

ITSEVARMUUS KASVAA KOKEMUKSISTA

Vuonna 1971 suoritetussa kokeessa (Fox) havaittiin, että pennut, jotka eivät olleet kokeneet pentuaitauksen ulkopuolista maailmaa ennen 12–16 viikon ikää, suo-rastaan luhistuivat pelosta, kun ne tuo-tiin lukuisia niille tuntemattomia esinei-tä sisältävälle testausalueelle. Sen sijaan pennut, jotka olivat nuorempina pääs-

2 / 2012 33

oli pientä vaihtelua. Onnistumisprosentti nousi entisestään, kun käytännöksi otet-tiin emän sijoittaminen vapaaehtoisen hoitajan kotiin ja pentujen synnyttämi-nen ja kasvattaminen siellä.

Kotikoirien maailmassa pennuille on vahingollista, mikäli niillä ei ole mahdol-lisuutta kohdata ei-uhkaavia ärsykkeitä herkkyyskauden ja sitä seuraavien viik-kojen ja kuukausien aikana. Seuraukse-na voi olla pelokas käyttäytyminen, joka jatkuu läpi koiran elämän. Se voi kehit-tyä puolustautumiskäyttäytymiseksi, jo-ka yleensä alkaa aikuistumisen kynnyk-sellä. Aiemmin tällaisen koiran omistajat ovat ehkä havainneet vain pientä ar-kuutta joissakin tilanteissa, eivätkä he osaa yhdistää aikuisen koiran puolus-tautumiskäyttäytymistä pentuajan riittä-mättömiin kokemuksiin. On ironista, et-tä toisaalta eurooppalainen lainsäädäntö rankaisee aggressiivisesti käyttäytyvistä koirista, mutta toisaalta kenneljärjestö-jen säännöt tai ohjeistukset, jotka liitty-vät pennun luovutusikään, auttavat luo-maan näin käyttäytyviä koiria.

MIKÄ ON OIKEA LUOVUTUSIKÄ?

Kun pohditaan pennun luovutusikään liittyviä hyvinvointivaikutuksia, on mahdotonta ohittaa Slabbertin ja Ra-san (1993) tekemää tutkimusta. Heidän tutkimuksessaan osa pennuista erotettiin emästään kuuden viikon ikäisenä. Osa sai olla emonsa luona 12 viikon ikäisek-si. Molemmat ryhmät olivat tekemisissä ihmisten kanssa. Tutkimuksen mukaan pennun erottaminen emästään ei paran-na sen sosiaalistumista ihmisiin.

Heidän tutkimuksessaan pennut sosi-aalistettiin tutkimukseen osallistuneisiin ohjaajiin, jotka pysyivät samoina koko kokeen ajan. Käytännössä vierottamisen optimaalisen ajankohdan tarkoituksena on taata pennuille mahdollisimman pal-jon tilaisuuksia kohdata erilaisia uusia ärsykkeitä mukaan lukien vieraat ihmi-

set, jotta riski vaaranvälttämis- tai puo-lustautumiskäyttäytymiseen aikuisiällä jäisi vähäiseksi.

Slabbert ja Rasa havaitsivat myös, et-tä pennuilla, jotka vieroitettiin emästään kuuden viikon ikäisinä, oli suurempi ter-veysriski ja kuolleisuus. Tämä on toden-nettu myös muissa tutkimuksissa. Ilmiö saattaa liittyä stressiin, joka johtuu hy-vänolon tunnetta tuottavan emon pois-saolosta. Toisin kuin tutkimusoloissa ja eristetyissä kenneleissä, uusien omista-jien seurassa vietetty aika – jos sitä on runsaasti – saattaa korvata uuteen kotiin muuttaneelle pennulle emon jatkuvan läsnäolon puutteen. Tätä ei testattu nii-

den kahden tunnin aikana, jotka pennut olivat ihmisten seurassa Slabbertin ja Rasan koejärjestelyissä. Heidän testiolo-suhteensa, johtopäätöksensä sekä niiden mukaiset suositukset ovat ehkä merki-tyksellisempiä Etelä-Afrikassa – maassa, jossa tutkimus suoritettiin – sillä siellä koirat asuvat useammin omistajansa pi-halla kuin sisätilojen mukavassa ja sosi-aalisessa ympäristössä.

Pierantonin, Alebrtinin ja Pirrosen (2011) tuoreessa tutkimuksessa selvitet-tiin pennun liian varhaista vierottamista. Siinä tarkasteltiin käytösongelmia, joita esiintyi aikuisilla italialaisilla koirilla, jot-ka oli vieroitettu emostaan ja sisaruksis-

ä Kahdeksanviikkoiset pennut toipuivat stressiä aiheuttavista ärsykkeistä hitaammin kuin nuoremmat tai vanhemmat pennut. Tästä syystä kahdeksan viikon ikä saattaa olla erityisen huono aika siirtää pentu uuteen kotiin.

34 2 / 2012

KOIRATIEDE

taan 30–40 päivän ikäisinä. Näitä koiria verrattiin pentuihin, jotka oli vieroitettu 60 päivän ikäisinä. Tutkijat tunnistivat enemmän käytösongelmia aikaisemmin vieroitetuissa koirissa, mutta toisaalta monet tutkimukseen osallistuneista koi-rista oli ostettu lemmikkieläinkaupoista, jonne ne olivat tutkijoiden mukaan pää-tyneet pentutehtaista. Tämä todennäköi-sesti vaikutti lopputulokseen, varsinkin, kun erityisen moni aikaisemmin vieroi-tetuista pennuista oli hankittu lemmik-kieläinkaupasta. Heidän tutkimuksensa keskittyi siis pentujen vieroittamisikään eikä huomioinut kasvuympäristön tai uuteen kotiin muuton jälkeen saatujen kokemusten vaikutuksia.

Varhaisen kasvuympäristön, uuden kodin tarjoamien kokemusten ja vieroi-tusajankohdan sekä myöhempien pel-koon ja aggressioon liittyvien ongelma-käytösten välinen yhteys oli jo aiemmin osoitettu Southamptonin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa (Appleby, Brad-

shaw ja Casey, 2001). Tutkimuksessa

verrattiin koiria, joilla oli vaaranvälttä-miskäyttäytymisen tai aggressiivisuuden oireita, koiriin, joilla ei esiintynyt näi-tä varhaisiin kokemuksiin liittyviä on-gelmia. Jälkimmäisen vertailuryhmän pentulaatikkoaikaisia ympäristöjä sekä luovutusikiä verrattiin vielä kontrolli-ryhmään, joka koostui 124:stä satun-naisesti valitusta alle 24 viikon ikäisestä pennusta, ja niiden todettiin olevan sa-mankaltaiset.

Tulokset osoittivat, että sekä varhai-sen pentuajan ympäristö että uuteen ko-tiin muuton jälkeen saadut kokemukset vilkkaista (kaupunki)ympäristöistä vai-kuttivat merkittävästi koirilla esiinty-vään vaaranvälttämiskäyttäytymiseen. Koirista, joilla tätä käyttäytymistä esiin-tyi, 68,2 prosenttia oli hankittu paikas-ta, jossa pentuja ei kasvatettu kotiolois-sa, vaan esimerkiksi ulkorakennuksessa tai koiratarhassa. Vertailuryhmässä näin kasvatettuja koiria oli 51,2 prosenttia. Vastaavasti 39,9 prosenttia näistä koiris-ta ei ollut päässyt tutustumaan vilkkai-

siin ympäristöihin uuteen kotiin muuton jälkeen. Vertailuryhmässä määrä oli 23,2 prosenttia.

Tuntemattomia ihmisiä kohtaan ag-gressiivisesti käyttäytyvistä koirista 66,8 prosenttia oli niitä, jotka eivät olleet viettäneet varhaisinta pentuaikaansa ko-dinomaisissa oloissa. Vertailuryhmässä prosenttiluku oli 51,2 prosenttia. Koiris-ta, joita ei ollut viety vilkkaisiin paikkoi-hin sen jälkeen, kun ne olivat muuttaneet uuteen kotiinsa, käyttäytyi aggressiivi-sesti vieraita kohtaan 42,1 prosenttia. Vertailuryhmässä vain 23,2 prosenttia käyttäytyi vastaavalla tavalla.

Luonnollisesti varhaisen pentuajan kasvuympäristön merkityksen määrään vaikuttaa myös se, minkä ikäisenä pen-tu viedään sieltä pois. Vaaranvälttämis-käyttäytymisen osalta Southamptonin tulokset viittaavat siihen, että heikosti virikkeitä tarjoavalla kasvuympäristöllä oli merkittävä vaikutus pentuihin, jotka siirtyivät uuden omistajansa luokse kah-deksan viikon ikäisinä tai vanhempina,

ä Pennuilla, jotka vieroitettiin emästään kuuden viikon ikäisinä, oli suurempi terveysriski ja kuolleisuus.

1 / 2012 35

mutta ei pentuihin, jotka luovutettiin ennen kahdeksan viikon ikää. Bristolin yliopistossa tehty tuoreempi tutkimus (Pluji-

makers, Appleby & Bradshaw, 2010) puolestaan osoitti, että itsevarmuuden kehityksen kannalta herkkyyskauden tärkein vaihe on viikkojen 3–5 välinen aika. Tämä yhdessä muiden tutkimusten sekä aiempien tutkimusten uudelleentulkintojen kanssa viittaa siihen, että herkkyyskausi päättyy paljon aiem-min kuin yleisesti pidettynä ajankohtana 12–14 viikon iässä. Pentulaatikkoajan eli varhaisen kasvuympäristön tarjoamien virikkeiden merkitystä ei siis voida vähätellä riippumatta siitä, minkä ikäisinä pennut luovutetaan.

MONIPUOLISET VIRIKKEET LUOVUTUSIKÄÄ TÄRKEÄMPIÄ

Aikaisemmin eli 50–70-luvuilla tehdyistä tutkimuksista voi tehdä sen intuitiivisen päätelmän, että varhaisen pentuajan rajoitettu kokemusmaailma on riskitekijä, joka voi johtaa ai-kuisessa koirassa pelkokäyttäytymiseen ja aggressiivisuuteen. Tämä olettamus osoitettiin todeksi Southamptonin tutkimuk-sessa. Sen mukaan paras tapa välttää aikuisen koiran pelkoon ja vieraisiin ihmisiin kohdistuvaan aggressioon liittyvää on-gelmakäyttäytymistä on kasvattaa pennut kodinomaisissa olosuhteissa, luovuttaa ne uuteen kotiin ennen kahdeksan vii-kon ikää ja vähitellen totuttaa pennut kaupunkiolosuhteisiin sekä muihin runsaasti ärsykkeitä tarjoaviin ympäristöihin.

Jos pentulaatikkoaikana virikkeet ovat vähäisiä, niin mi-tä nuorempana pentu pääsee virikkeiseen ympäristöön, sitä paremmin tilanne korjaantuu. Vastaavasti pennun pitäminen pidempään runsasvirikkeissä kasvuympäristössä on parempi vaihtoehto kuin pennun luovuttaminen nuorena vähävirik-keiseen ympäristöön. Tällöin on kuitenkin tärkeää, että pentu saa kokemuksia myös pentulaatikon ulkopuolisesta maailmas-ta esim. kasvattajan kotitiloissa samaa tahtia kuin sen tulisi tapahtua pennun uudessa kodissa.

Pennun itsevarmuuden kannalta on tärkeää tutustuttaa pentu kaupunkiympäristöön, vaikka pentu ei kaupungissa koskaan tulisi asumaan. Kaupunkiympäristöt tarjoavat koiril-le runsaasti erilaisia ärsykkeitä ja niiden muunnelmia. Mitä enemmän koirat kohtaavat erityyppisiä, ei-uhkaavia ärsykkei-tä ja oppivat niiden olevan täysin normaaleja asioita, sitä var-memmiksi ne tulevat ja sitä paremmin ne oppivat sietämään kohtaamiaan asioita. Myös muut runsaasti virikkeitä tarjoavat ympäristöt ovat yhtälailla tärkeitä, esimerkiksi kaupunkikoi-ralle vierailut maaseudulla.

Lähteet:

Appleby DL, Bradshaw JWS, Casey RA. Relationship between

aggressive and avoidance behaviour by dogs and their experi-

ence in the first six months of life. Vet. Rec. 2002;150:434–

438

Freedman, D. G., King, J. A., and Elliot, O. (1961) Criti-

cal period in the social development of dogs. Science 133,

1016–1017

Fox, M. W. (1971) Integrative Development of Brain and Be-

haviour in the dog. Chicago: University of Chicago Press

Fox, M. W., & Stelzner, D., (1966) Approach/withdrawal

variables in the development of social behaviour in the dog.

Animal Behaviour 14, 362-366

L. Pierantoni, M. Albertini, F. Pirrone. Prevalence of owner-

reported behaviours in dogs separated from the litter at two

different ages. Vet Rec. 2011 Oct 29;169 (18):468

Pluijmakers J.T.M., Appleby D.L., Bradshaw, J.W.S. (2010)

Exposure to video images between 3 and 5 weeks of age dec-

reases neophobia in domestic dogs. Applied Animal Beha-

viour Science, Volume 126, Issue 1 , Pages 51-58

SCOTT, J. P., & FULLER, J. L. (1965) Genetics and the Social

Behaviour of the Dog. Chicago: University of Chicago press

SLABBERT, J. M., & RASA, O. A. E. (1993) The effect of

early separation from the mother on pups in bonding to hu-

mans and pup health. Journal of the South African Veteri-

nary Association 64, No 1, 4-8