kuntaeläkkeet haasteiden edessä

Post on 12-Jan-2015

72 Views

Category:

Economy & Finance

0 Downloads

Preview:

Click to see full reader

DESCRIPTION

Artikkeli Aamulehdessä.

TRANSCRIPT

B4 // IHMISET Aamulehti // Tiistaina 19. elokuuta 2014

VIERAILIJAT

Pauli Forman

Allan Paldanius

Toni Pekka

nakokulma@aamulehti.fi

Samalla, kun kunta-alaakoskevat rakenneuudis-tukset etenevät valtakun-nallisessa päätöksenteos-

sa, tehdään palvelurakenteita kos-kevia ratkaisuja paikallisesti kun-tatasolla.

Suurten ikäluokkien eläkkeellesiirtyminen tarjoaa kunnille mah-dollisuuden tarkistaa palvelujentuottamista uudelleen.

Eläkepoistumasta tehtyjen en-nusteiden mukaan kunta-alalta onvuoteen 2020 mennessä jäämässäeläkkeelle noin satatuhatta henki-löä. Tämä tarkoittaa noin joka vii-dettä nyt työssä olevaa.

KEVAN TEKEMÄN kyselytutkimuk-sen mukaan eläkkeelle siirtymistäaiotaan kunnissa käyttää henkilös-tön vähentämiseen.

Tutkimukseen vastanneidenkuntien talous- ja rahoitusjohta-jien arvioiden mukaan vuoteen2020 mennessä kunta-alalta hä-

viää 40 000 työpaikkaa.Eläkepoistumaa ei aiota korvata

täysin: kymmenen eläkkeelle jää-vän tilalle palkataan kahdeksanuutta työntekijää.

Seitsemän kymmenestä kun-taorganisaatiosta aikoo vähentäähenkilöstöään luonnollisen pois-tuman avulla. Kuntien henkilöstö-määrä vähenee myös liikelaitostenyhtiöittämisen myötä.

ELÄKKEELLE JÄÄMINEN on talous-ja rahoitusjohtajien arvioiden mu-kaan keskeisin syy kuntien henki-löstön vähenemiselle.

Rakenneuudistusten arvioidaanmyös vähentävän työvoiman tar-vetta, mutta vain joka neljännes-sä kuntaorganisaatiossa.

Samalla yksityiselle sektoril-le tyypillisemmät, toiminnan te-hostamiseen tähtäävät henkilöstönkarsimiset sekä töiden tehostami-nen teknisten innovaatioiden takianäyttäisivät supistavan henkilös-töä kunnissa jonkin verran myösjatkossa.

JOTTA VÄLTYTÄÄN liialta yleistä-miseltä, henkilöstömääriin liitty-vässä keskustelussa tulisi kiinnit-tää huomiota pikemminkin kunti-en toimialoihin kuin kuntaan yh-tenä organisaationa.

Kuntien talous- ja rahoitusjohta-jien arvioiden mukaan kuntien jakaupunkien hallinnossa sekä tek-nisellä toimialalla nähdään noinviiden prosentin vähennys henki-löstömäärässä vuoteen 2020 men-nessä.

Myös opetusalan henkilöstönarvioidaan vähenevän muutamanprosentin ikäluokkien pienenemi-sen myötä.

Sosiaali- ja terveysaloille ennus-tetaan sen sijaan hienoista henki-löstömäärien kasvua.

SAMALLA KUN kunnat pohtivatoman henkilöstönsä vähentämis-tä, ne vastaavat uusiin tehtäviinja kasvaviin palvelutarpeisiin yhäuseammin käyttämällä ostopalve-

luja eli ulkoistamista.Palvelujen ostot yksityisiltä yh-

tiöiltä, yrityksiltä ja yhteisöiltäovat lähes kolminkertaistuneet2000-luvun aikana.

Vuonna 2012 kunnat käyttivätostopalveluihin noin yhdeksän mil-jardia euroa.

Keskeisimpiä syitä ulkoistami-siin on usko siihen, että se on edul-lisempaa kuin kunnan oma palve-lutuotanto.

Toinen merkittävä syy ostopal-velujen käyttöön on pula ammat-titaitoisesta henkilöstöstä.

Kuntien muuttuva palvelutuo-tanto ja sen vaikutukset henkilös-tömäärään ja palkkasummaan ovatlisänneet keskustelua kuntaeläk-keiden rahoituksen kestävyydestä.

Kunnissa ja niiden ympärillä ta-pahtuvia muutoksia on seurattavatarkasti, myös henkilöstöön vai-kuttavissa asioissa.

On pohdittava samaan aikaanmyös muutosten vaikutuksia kun-nallisen eläketurvan rahoitukseen.

KUNNALLISEN HENKILÖSTÖN vä-heneminen ja palkkasumman pie-neneminen haastavat kunta-alanvakaan eläkerahoituksen.

Toki on huomattava, että jo ny-kyisissä laskelmissa ja eläkemak-suissa on otettu huomioon, että

kunnallisessa eläkejärjestelmässävakuutettujen työntekijöiden mää-rä on jatkossa nykyistä pienempi.

Sote-uudistus sekä muut kun-tien rakenteisiin ja tehtäviin vai-kuttavat muutokset ovat nyt ol-leet julkisen keskustelun ja huo-mion keskipisteinä.

On tiedostettava, että syyt sii-hen, että peruspalvelujen tuot-tamisen rakenteet uudistuvat taiovat uudistumatta, löytyvät pit-kälti paikallisesta päätöksenteosta.

Palvelutuotantoa koskevat pää-tökset tehdään yhä useammin käy-tännönläheisesti joko tarpeen takiatai pakon sanelemana ilman laa-jempaa poliittista keskustelua taivaltakunnallista huomiota.

Kirjoittajat työskentelevät Kevassa.Pauli Forma on Kevan tutkimus- jakehittämisjohtaja, Allan Paldani-us rahoitussuunnittelun johtaja jaToni Pekka tutkimus- ja kehittämis-asiantuntija.

a KESKUSTELE AIHEESTA

Miten kuntaeläkkeet saadaan

kestävälle pohjalle?

aamulehti.fi

Tai kirjoita Jatkot-palstalle

nakokulma@aamulehti.fi

Kuntaeläkkeet vaikeuksissa

KUNTIEN jykeviä henkilöstörakenteita kevennetään, kun kuntatyöntekijät eläköityvät. Kuvassa Tampereen vaakuna Satakunankadun monitoimitalon seinässä.

Kunta-alan eläkkeet ovat monien haasteiden edessä, kun työntekijät eläköityvät ja alan työpaikkojen määrä

vähenee merkittävästi. Tärkeimmät ratkaisut näiden haasteiden voittamiseksi tehdään paikallisesti kunnissa.

Eläkkeelle siirtymistäaiotaan kunnissakäyttää henkilöstönvähentämiseen.

Kymmenen eläkkeellejäävän tilallepalkataan kahdeksanuutta työntekijää.

ERI IKA AHOPELTO/AAMULEHDEN ARKISTO

top related