yhteistyÖssÄ kohti toimijuutta - oma väylä työhön ja ... · opinto- ja työuran ohjaus...

YHTEISTYÖSSÄ KOHTI TOIMIJUUTTA -

HYVÄN OHJAUSTOIMINNAN

ELEMENTIT

Sanna Vehviläinen

KT, dos., työnohjaaja, opinto- ja uraohjauksen professori (vt.), Itä-Suomen yliopisto

sanna.vehvilainen@uef.fi

http://tyonohjaaja.blogspot.fi

https://www.gaudeamus.fi/ohjaustyon-opas/

Luennon kulku

1 Ohjauksen määrittelyä

2 Ohjauksen onnistumisen ydintekijöitä

3 Ohjausvuorovaikutustutkimuksesta opittua: ohjauksen orientaatiot

4 Kun yhteisö tai verkosto ohjaa

5 Ohjauksen näkymiä

1 OHJAUKSEN MÄÄRITTELYÄ

• Ohjaus ammattina – ohjaus työmuotona tai -otteena?

• Ohjauksen määritelmä?• PALVELU / ONGELMA

• KOHTAAMINEN -- SUHDE

• KEHITYSTEHTÄVÄ -- KOHDE?

Ohjaus toimintana• Ohjauksen ao. määritelmä syntyi tarpeesta yhdistää vuorovaikutusta koskeva

tietämys laajempaan toiminnalliseen kokonaisuuteen ja auttaa identifioimaan toiminnan muutoksen kannalta olennaisia ”solmukohtia”

• Ohjaus on yhteistoimintaa, jossa rakennetaan ja edistetään muutosprosesseja (oppimis-, kasvu-, työ-, elämänvalinta- tai ongelmaratkaisuprosesseja) siten, että ohjattavan toimijuus vahvistuu (Vehviläinen 2014)

• Määritelmä toimii suhteutettuna ammattiohjaukseen, mutta auttaa myös tunnistamaan ohjauksellista toimintaa muissa konteksteissa ja nostamaan ohjattavana olevat prosessit esiin yhteisen työn kohteena

(ohjauksesta toimintana, ks myös esimYoung & Valach 2008)

• Ohjauksen yhteistoimintaluonne

• Ohjaustyön kohteena prosessit • Ajallisuus

• Erilaisten prosessien vaatimukset

• Ohjattavan prosessin kytkentä esim. kehitysprosesseihin, työpaikan työprosesseihin

• Toimijuuden edistäminen metodisena ohjenuorana: miten toimia jotta toimijuus vahvistuisi

Toimijuuden tulkintoja• Motivaatio (oppimis)toiminnassa: Sisäinen motivaatio ja sen säilyttäminen

pitkäkestoisessa yhteistoiminnassa ja sen säätelyssä (Pietarinen ym. 2008; Deci & Ryan 2008), aktiivinen vaikuttaminen omaan oppimistoimintaan (Reeve & Tseng2011)

• Minäpystyvyys (Vanhalakka-Ruoho 2014)

• Osallisuus, tekijyys ja asianomistajuus erilaisissa käytännöissä (Wenger 1998; Young & Miller 2004; Säljö 2000; Dysthe ym. 2006; Hopwood 2010)

• Episteeminen toimijuus ja tekijyys: mahdollisuus saada omia ideoita hyödynnettäväksi, olla tietävän positiossa (Lipponen & Kumpulainen 2011)

• Relationaalinen toimijuus; kyky toimia suhteissa ja pyytää apua (Edwards 2005; Pyhältö & Keskinen 2012; Vanhalakka-Ruoho 2014)

• Aktiivinen vaikuttaminen yhteiseen toimintaan osallisuudessa ja konkreettisissa olosuhteissa (Fenwick 2008; Jyrkämä 2008; Vähäsantanen ym. 2012; Lipponen & Kumpulainen 2011, Eteläpelto ym. 2013)

• Ohjauksessa toimijuus voi joskus edetä pienen liikahduksen, joskus valtavia loikkia

• Toimijuuden vahvistamiselle suotuisat keinot vaihtelevat siksi ohjaus on väistämättä ”tasapainottelun taidetta”! (Vehviläinen & Löström 2012; 2016)

Toimijuutta rakentavia tekijöitä ohjausprosessissa • ohjattavan omat tavoitteet ja päämäärät pääsevät esiin ja ovat seuraamuksellisia

prosessissa

• ohjattavan oma toiminta kuljettaa prosessia eteenpäin ja omat "valinnan paikat" ovat selvillä

• ohjattava voi suunnitella ja arvioida toimintaa

• ohjattava ratkoo prosessiin liittyviä ongelmia itse; osallinen ongelmanratkaisusta

• ohjattava saa apua silloin kun tarvitsee sitä

• ohjattava ennakoi ja valmistautuu ongelmatilanteiden tai takapakkien varalle

• ohjattava oppii hahmottamaan prosessia ja luottamaan siihen että selviytyy

(Vehviläinen 2014)

Ohjausmallinnusta jäsentävät peruskysymykset

• Mihin ohjaus kohdistuu? MITÄ ohjataan?• Prosessit – työ, oppiminen, kasvu, muutos, ongelmanratkaisu• Niiden kulussa tarkastellaan erilaisia KOHTEITA • Prosessien onnistunut jaettu tavoitteellisuus arviointi

tuloksellisuus

• Kuka hahmotetaan ohjauksen toimijaksi? KUKA ohjaa?• yksilöt / henkilökohtainen ohjaussuhde• työskentelevä ryhmä • Yhteisöt, verkostot

• Millaista ohjaustoiminta on luonteeltaan? MITEN ohjataan?• Keinot valitaan niin että ne ovat toimijuutta tukevia• Ohjaus on neuvottelevaa ja kumppanuuteen perustuvaa

yhteistoimintaa

Ohjauksen kentät ja kontekstit 1. Opinto- ja työuran ohjaus elämänkulun prosessien kokonaisvaltaisena tukemisena

2. Opiskelu- ja oppimisprosessit ts. oppimisen ja opiskelun ohjaaminen eri instituutioissa

3. Ohjaus työtoiminnan tukena: työnohjaus, coaching, kehittäminen organisaatioissa ja verkostoissa sekä työn muutoksessa, johtamisen tukena tai ulottuvuutena

4. Työllisyyden hoitoon liittyvät työ- ja koulutusuraan kytkeytyvät prosessit

5. Työkyvyn, työhyvinvoinnin sekä kuntoutumisen prosessit

6. Sotepalveluiden käyttämiseen liittyvät prosessit; yksilökohtainen palveluohjaus l. case management

7. Ryhmien ja kulttuurien kohtaamisen prosessit

8. Elämäntapa, hyvinvointi ja arvot, hyvä elämä, viisaus

Ohjauksen juuria• Counselling-perinne: elämänkulussa näyttäytyviin (samalla institutionaalisiin) ongelmiin haettava

apu siirtymä-t. suunnanottotilanteissa tai muissa ongelmatilanteissa• Ohjaus jakaa teoriahistoriaa psykoterapian ja erilaisten auttamistyön muotojen kanssa, counselling -

teoriat vahvana erityisesti urasuunnittelun ohjauksessa ja työnohjauksessa

• Myös käyttäytymisen muutoksen ohjaus, esim työkyvyn tai terveyden edistämisessä

• Supervision-perinne: seniorin tarjoama tuki taidon ja osaamisen kehittymiseen sekä ammatilliseen kasvuun• Supervisio vaativiin ihmistyön ammatteihin (psykoterapia, sosiaalityö, sielunhoito, psykiatrinen hoitotyö,

lastensuojelu, hoitotyö) liittyvänä ammatillisen kasvamisen tukena ja työn laadun varmistajana

• Työnohjauksessa sekä oppimisen ohjaamisessa tämä näkökulma keskeinen

• Mestari-kisälliperinne: ohjaus ammatilliseen osaamiseen syntyy työtä tekemällä ja yhteistoiminnassa, apprenticeship• ammattiin oppimisen joissain muodoissa

• tutkijakoulutuksessa

• Systeemiset jäsennykset: yhteisöjen, toimintajärjestelmien ja verkostojen kautta jäsentyvä ohjaustyön tulkinta

2 OHJAUKSEN ONNISTUMISEN YDINTEKIJÖITÄ

Ohjaus puhumalla auttamisena (”thetalking cure”)• Allianssi ja vuorovaikutuksen toimivuus onnistuneen prosessin

säätelijänä• ohjaus on laadullinen kehitystapahtuma – sen kuluessa rakennetaan uusi

tulkinta maailmasta ja molemmat osapuolet/kaikki muuttuvat (Leiman2004)

• Allianssin elementit (Safran 2007; myös Cooper & McLeod 2011)• Ymmärrys tavoitteesta: mitä ollaan tekemässä, mihin toiminnalla

pyritään

• Myönteinen ja luottamuksellinen tunnesuhde

• Ymmärrys toimintatavasta: miksi toimitaan niin kuin toimitaan, miksi vuorovaikutus on sellaista kuin se on

Onnistuneen ohjauksen avaintekijöitä: common factors -näkökulman tapailua• Kosketus ohjattavan kokemukseen ja motivaatioon

• Kytkentä relevantteihin työskentelyn kohteisiin

• Myönteinen, luottamuksellinen ilmapiiri

• Sosiaalinen tuki

• Riittävässä määrin jaettu tavoitteellisuus – agendoista neuvottelu ja niiden läpinäkyvyys, joka mahdollistaa myös arvioinnin (tuloksellisuus)

• Itsereflektion mahdollisuus

• Tulevaisuusperspektiivi, toivon näkökulma ja ratkaisuvaihtoehdot

• Joustavat ohjausvuorovaikutuksen keinot

(Mukaillen mm. Cooper & McLeod 2011)

Lisäksi hyödyllisiä avainkohtia:• Prosessin kuvaaminen, sen solmukohtien tarkastelu, yhteisen ”kielen” etsiminen

• Ohjaustilantessa ohjattavan tueksi• Ohjauksen kehittämisessä ohjausta harjoittavien tueksi

• Ohjausprosessin huolellinen käynnistäminen ja kannattelu pitkin matkaa• Mikä kaikki käynnistyy kun ohjaus alkaa?• Kenen tulee olla koolla, kenen tavoitteiden ja intressien tulisi tulla näkyviin ja

kuuluviin?• Ennakkotieto/ennakoinnit resurssit, rajoittavat tekijät?• Ryhmän hyödyntäminen – ryhmän agenttisuus

• Mahdollisuus korjausliikkeisiin ja jatkuvaan arviointiin

• Agendaneuvottelu tavaksi: ohjauksessa vaikuttavat usein monet agendat ja intressit – ja jos niitä ei ole sanallistettu, sitä todennäköisempää että ne vaikuttavat implisiittisesti ja hallitsemattomasti

3 OHJAUSVUOROVAI-KUTUKSEN TUTKIMUKSESTA OPITTUA: OHJAUKSEN ORIENTAATIOT

Mitä ohjausvuorovaikutustutkimus kertoo ohjauksen ominaisluonteesta?• Taustalla keskustelunanalyyttistä ohjausvuorovaikutuksen tutkimusta eri

konteksteista vajaan 20 vuoden ajan (kokoavasti esim. Vehviläinen 2001; Vehviläinen 2012; 2014)• Millaiset keskustelukäytännöt ovat ohjauksen ”ominta itseä”,

tunnistettavaa ydintä?

• Miten ohjausvuorovaikutus poikkeaa lähikäytäntöjen vuorovaikutuksesta?

• Millaisilla vuorovaikutuksen työkaluilla ohjaaja työskentelee? Mitkä jäävät käyttämättä?

• Miten ohjausvuorovaikutuksen tietoa voi soveltaa ohjaajien kouluttamiseen?

Vuorovaikutuskäytäntöjen vertailua ammatillisissa kohtaamisissa (Vehviläinen 2014)

• Palvelukohtaaminen (service encounter): asiakas tuo ongelman: ammattilainen ratkoo asiakkaan ongelmaa asiantuntijatiedon nojalla• tyypillinen keskustelurakenne: neuvojaksot

• Mitä palvelukohtaamisille on tapahtumassa? Ne ovat OHJAUKSELLISTUMASSA!

• Terapeuttinen kohtaaminen: asiakas tuo ongelman, ongelmia aletaan tutkia ”materiaalina” ja jonkin syvemmän problematiikan ilmentymänä• Tyypillinen keskustelurakenne: asiakkaan kertova puhe + tulkinnalliset vuorot

• Ohjauksellinen kohtaaminen: sisältää aineksia kahdesta edellisestä ; ongelmia tulkitaan yhdessä mutta myös etsitään ratkaisuja ratkotaan asiantuntijatiedon avulla• Ohjauksen vuorovaikutusrakenteille sen vuoksi tyypillistä ”tasapainottelu”

• Ytimeltään pedagoginen kohtaaminen

• Oleellista se, että toiminnassa voidaan vaihdella orientaatioiden välillä tietoisesti

Ohjausvuorovaikutuksen tutkimuksesta opittua:• Ohjaus palvelukohtaamisen ja terapeuttisen kohtaamisen välimuotona

Ohjauksen ”tasapainotteleva” luonne (ei ole ongelma vaan sen konstituoiva ominaispiirre)

• Ohjaus ei ole kategorisesti ainoastaan ”emansipoivaa” tai ”kontrolloivaa” vuorovaikutuskäytännöillä on aidosti merkitystä sen kannalta millaisesta toiminnasta on lopulta kyse

• Ohjaukseen sisältyvä vallan ulottuvuus, useiden agendojen ja piiloagendojen mahdollisuus

• Ohjauksen käytäntöjä viljellään laajalti muuallakin kuin ohjausammattien piirissä– ohjaustaitojen hyödyntämien edistää monenlaista ammatillista toimintaa

• Ohjausalalla vuorovaikutusta koskeva tietämys (stocks of interactional knowledge; Peräkylä & Vehviläinen 2003) ei aina kovin eriytynyttä

• Vuorovaikutukseen voi liittyä myös virheellisiä käsityksiä• Neuvomisen rooli ohjauksessa

• Ohjauksen neutraalisuuden olettamus

• Ohjauksessa tasapainoillaan ohjattavan autonomian ja ohjattavaan kohdistuvan vaikuttamispyrkimyksen välillä tämä näkyy vuorovaikutuskäytännöissä

Ohjauksen orientaatiot

• Orientaatio on sitä mihin vuorovaikutuksessa suuntaudutaan; se toimintalinja jota tilanteessa seurataan; mitä keskustelussa konkreettisesti tehdään

• Ei ole aina tietoinen valinta, koska vuorovaikutus rakentuu vuoro vuorolta tapahtuvista siirroista

• Hyvää ohjauksen laatua olisi ehtiä harkita omaa toimintaa ja tulla tietoiseksi siirtymistä orientaatiosta toiseen

• Sekä ohjaaja että ohjattava voivat vaikuttaa siihen, mihin orientaatioon mennään

17.3.2017 22

Ohjauksen orientaatiot

• Ongelmanratkaisuorientaatio

• Tutkiva orientaatio

• Kannatteleva orientaatio

• Opettamisorientaatio

(Vehviläinen 2014)

Ongelmanratkaisuorientaatio

• Tavallinen ohjauksen orientaatio – asiantuntijatyön ytimessä!

• Orientaatio jossa suuntaudutaan ongelmien ratkaisemiseen ja poistamiseen suhteellisen joutuisasti• Neuvot, palaute keskeiset työkalut

• Ratkaisumallien rakentelu yhdessä

Neuvomisesta• Neuvo on keskeinen ohjauksen työkalu

• Sen runsas käyttö perustuu sekä ohjaajan että ohjattavan aktiiviseen toimintaan (esim. Vehviläinen 2009, 2012)

• Käsityksemme asiantuntijuudesta perustuvat ongelmanratkaisuorientaation vahvoihin rutiineihin

• Neuvon onnistumista edistää • ohjattavan kuunteleminen ennen neuvon antamista

• aihepiirin tutkiva käsittely niin että osapuolet ehtivät hahmottaa, mikä oikeastaan on ratkomisen arvoinen ongelma

• ohjattavan oman motivaation ja kokemuksen esille pääsy

• ohjattavan osallistaminen ongelmanratkaisuun

• Neuvo ei sovi joka paikkaan• Ymmärtämisongelmissa saman neuvon toistaminen voi jumittaa tilanteen

• Toisinaan tarvitaan myötätuntoa ja nk. normalisointia (Vehviläinen 2012b)

• Ongelmanratkaisu ei ole ainoa ”moodi” – joskus keskeistä vain syvempi ymmärrys tilanteesta17.3.2017 25

Palautteesta

• Palaute on reaktio suoritukseen tai tuotokseen• Sisältää yleensä useita komponentteja (arvioiva, neuvova, perusteleva)

• Voi olla korjaavaa tai kiittävää

• Usein tutkimissani aineistoissa palaute rakentuu niin että ohjaaja sekä osoittaa ongelman että ratkoo sen

• Palautteen onnistumiseen liittyy samoja elementtejä kuin neuvon• Perustelut, myös kiittävään palautteeseen!!

• Luotava kytkentä ohjattavan prosessiin, ei ainoastaan tuotoksessa (ohjaajalle) näkyvään ongelmaan!

17.3.2017 26

• Sekä neuvo- että palautetilanteiden haasteena on se että ohjattavan ajattelu ja tapa ymmärtää neuvot ja palaute saattavat jäädä piiloon

• Siksi hyödyllistä jos ohjattava vastaa enemmän kuin minimaalisesti. Vastaväitekin kertoo ohjattavan ajattelusta ja tavasta käsitellä asiaa.

• Ohjattavalta voi kysyä miten hän ymmärsi saamansa palautteen, mitä aikoo tehdä tms.

17.3.2017 27

Tutkiva orientaatio

• Orientaatio jossa keskitytään tarkasteltavaan asiaan pureutumiseen, sen tarkastelun eri puolilta, asian rikastamiseen ja monipuolistamiseen

• Tutkivassa orientaatiossa otamme ”kohteen” yhdessä haltuun

• Itsereflektiota kutsuva ja mahdollistava orientaatio• kysyminen; kertomaan kutsuminen• peilaava palaute• ulkoistaminen: ajatuksen esittäminen representaation avulla• havaintopäiväkirjat• virittävät tekstit ja kuvat

Kannatteleva orientaatio

• Orientaatio jossa keskitytään olemaan läsnä tässä ja nyt, sekä ”vastaanottamaan se miten asiat ovat”

• aktiivinen ja myötäelävä kuuntelu

• rauhallinen tarkkaavaisuuden suuntaaminen

• "metapuhe" eli sen sanallistaminen, mitä kulloinkin tapahtuu

• aloitus- lopetus- ja siirtymärituaalit

Opettamisorientaatio

• Oppimisprosessien systemaattinen ja yhteistoiminnallinen tuki

• Ohjausprosessin proaktiivinen eli ennakoiva suuntaaminen tehtävien ja tukitelineiden avulla

• Ns oikea –aikainen tuki eli scaffolding

• Ryhmäohjauksessa opettamisorientaation avulla voidaan tehdä ryhmästä ”agenttisempi” eli vahvemmin itsenäinen toimija

4 KUN YHTEISÖ TAI VERKOSTO OHJAA

Esimerkiksi:

• Miten tutkijayhteisö ohjaa opinnäyteprosesseja osana tutkimustyötä?

• Miten ohjataan opiskelijoiden opiskelu- ja oppimisprosesseja osana opetuksen, tutkimuksen ja hallinnon työprosesseja?

• Miten oppisopimuskoulutettavaa ohjataan työpaikan, oppisopimuskeskuksen ja oppilaitoksen yhteistyönä?

• Miten työntekijän työkyvyn edistäminen toteutuu työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon yhteistyössä?

• Miten ”koko koulu ohjaa”?

Yhteisöohjauksen solmukohdat• 1. Tavoitteellisuus

• 2. Työ- ja oppimisprosessien yhteensovittelu

• 3. Kokonaiskuva ohjaustoiminnan kokonaisuudesta

• 4. Viestinnän ja yhteistyön välineet ja muodot

• 5. Avaintoimijat ja rajanylittäjät

• 6. Vuorovaikutustaitojen lisääminen

• 7. Tuloksellisuuden kriteerit

(Vehviläinen 2015)

5 OHJAUKSEN NÄKYMIÄ

Haasteita ja näkymiä• Ohjauksen professionaalistuminen:

• Kilpailua raja-aitojen välillä vai intergraatiota?• Ohjauksen moniammatillisuus ja verkostomaisuus ratkaisuna? (erit. Ohjaamot ja

niitä koskeva tutkimus)• Ohjauksen tehostaminen vai ohjausmahdollisuuksien laajeneminen?

Teknologiavälitteisyys ja pelillistäminen ohjauksessa

• Elinikäisen ohjauksen palvelut uudessa sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisuudessa• Ohjauksen vaikuttavuuden tutkimuksen tarve• Ohjausosaamisen tarve – kuka saa ohjata – kuka osaa ohjata

• Epävirallisen ohjauksen merkityksen tunnistaminen?

Ohjauksen tulevaisuudenkuvia

• Yhteisöllisyys ja yhteisöllisyyden tai dialogisuuden rakentaminen

• ”hidas” ohjaus pistemäisen intervention ohella

• Vertaisohjaus mahdollisuutena ja ryhmän agenttisuus

• Teknologiavälitteisyys ja pelillisyys

• Oman toiminnan systemaattinen peilaus: reflektiivisiä rakenteita työhön

• Geneerisyys vs. monimutkaistuvat ohjauksen kohteet

• Ohjaus eettisenä suhteena

Ohjaus eettisenä suhteena – ohjaus eheyttäjänä• Ohjauksen ydinrooli on pitkään hahmotettu eräänlaisena elämänkulkua

korjaavana palveluna: se auttaa siellä missä prosesseissa ongelmia• Ohjaus siirtymien/suunnanottojen helpottajana ja edistäjänä• Instituutioiden toiminnan ”voitelija” (vrt. ohjauksen kaksoisluonne)

• Jos jokainen voi tarvita ohjausta missä tahansa elämänvaiheessa ja tilanteessa, tulisiko ohjauksen ydinjäsennys irrottaa niiden perinteisistä jäsennysperustoista (palkkatyöura, koulutuspolku)?

• Onko ohjauksen tehtävä yksinomaan auttaa yksilöitä selviytymään yhteiskunnassa tai toimimaan taloudessa?

• Ohjauksella myös muita tehtäviä!• Suojaamisen ja eheyttämisen tehtävä

• Yhteisöllisyyden rakentamisen tehtävä

• Voisiko ajatus olla, että pohjimmiltaan kehitämme hyveitämme? Kehitämme itsessämme ja toisissamme - omalla toiminnallamme - eettisesti arvokkaita hyveitä?

Kai Alhanen: Dialogi demokratiassa. 2016.

Gaudeamus

• Miten järjestää yhteiselämä? Demokratian säilyminen monimutkaistuvassa yhteiskunnassa edellyttää dialogin kyvyn vaalimista

• Dialogi on keskustelua, jossa osallistujilla on vilpitön pyrkimys saavuttaa parempi ymmärrys käsillä olevasta asiasta kuulemalla yhteisesti kaikkien kokemuksia, samalla lupa puhua omasta kokemuksesta käsin

• Dialogi kytkee meidät kokemukseemme mutta myös toisten ehkä erilaisin kokemuksiin

Dialogi on taito jota pitää harjoittaa jatkuvasti ja se on silti vaikeaa• Demokraattisissa globaalistuvissa yhteiskunnissa eläminen edellyttää meiltä kaikilta

yhteistoiminnallista kykyä sekä uudenlaisia hyveitä

• Elämän ymmärtäminen ja merkityksellisen elämän eläminen edellyttää mahdollisuutta dialogisiin tiloihin

• Emme synny dialogi suussa, vaan dialogi on kulttuurisesti opittava taito; ihmisellä on synnynnäisiä valmiuksia t. kykyjä jotka otollisia sille

• Ohjaus voi olla yksi tällainen dialoginen tila

Kai Alhanen: Osallisuustaju• Osallisuustaju: ”yksilön kyky hahmottaa itsensä osaksi laajoja

ihmisympäristöjen ja luonnonympäristöjen kokonaisuuksia ja pyrkimys ottaa huomioon oma vaikutuksensa näihin kokonaisuuksiin” (Alhanen 2016, 205) –mitkä asiat vaikuttavat häneen ja mihin hän itse puolestaan vaikuttaa• toimijuuden käsite mm. ohjauksen jäsennyksissä, kriittisen itsereflektion käsite

aikuiskasvatuksessa – miten asettuu?

• Tämä kyky on oppimisen ja jatkuvan kehittämisen tulos, ei synnynnäinen

• Sijoittaa ihmisen, ei vain talouden tai työelämän toimijaksi, vaan eettiseksi subjektiksi yhteiskuntaan ja maailmaan

• Osallisuustaju kehittyy julkisen ja yksityisen välitilassa, sekä suojaavan yksityisyyden ja kokemukseen kytkevän yksinolon kautta

• Ohjaus on eettisen suhteen luomista toiseen ihmiseen, hänen prosessiinsa, sekä aktiivista yritystä kytkeytyä yhdessä maailmaan.

KIITOKSET!

Lähteet Alhanen, K. 2016. Dialogi demokratiassa. Gaudeamus.

Cooper M, McLeod J. 2011.Pluralistic counselling and psychotherapy. London: Sage

Dysthe, O, Samara , A. & Westrheim, K. (2006). Multivoiced supervision of Master’s students: a case study of alternative supervisionpractices in higher education. Studies in Higher education 31,3: 299-318.

Edwards, A. 2005. Relational Agency: Learning to be a resourceful practitioner. International Journal of Educational Research. 43: 168-182.

Eteläpelto, Anneli, Vähäsantanen, Katja, Hökkä, Päivi. & Paloniemi, Susanna. (2013). What is agency? Conceptualizing professionalagency at work. Educational Research Review 10: 45-65.

Fenwick, T. 2008. Understanding relations of individual—collective learning in work: a review of research. Management Learning 39(3): 227-243.

Hopwood, N. 2010. Doctoral experience and learning from a sociocultural perspective. Studies in Higher Education 35 (7), 829-843

Jyrkämä, J. 2008. Toimijuus, ikääntyminen ja arkielämä – hahmottelua teoreettis-metodiologiseksi viitekehykseksi. Gerontologia 4,190-203.

Leiman, M. 2004. Vaikuttavuustutkimuksen pulmallisuus psykoterapiassa. Duodecim 120: 2645-2653.

Lipponen, L. & Kumpulainen, K. 2011. Acting as accountable authors: Creating interactional spcaes for agency work in teachereducation. Teaching and Teacher Education 27: 812-819

Peräkylä, A. & Vehviläinen, S. (2003). Conversation analysis and the professional stocks of interactional knowledge. Discourse inSociety 14 (6):727-750.

Pietarinen, J. Soini , T. Pyhältö, K. 2008. Pedagoginen hyvinvointi – uutta ja tuttua koulun arjesta. Teoksessa Lappalainen, K., Kuittinen,M. & Meriläinen, M. (toim.). Pedagoginen hyvinvointi. Kasvatusalan tutkimuksia- Research in Educational Scences 41. Helsinki:Suomen kasvatustieteellinen seura.

Pyhältö, K. & Keskinen, J. 2012. Doctoral student’s sense of relational agency in their scholarloy communities. International Journal ofHigher Education 1(2): 136-149.

Reeve, J. & Tseng, C-M. 2011. Agency as a fourth aspect of students’ engagement during learning activities. Contemporary Educational Psychology 36: 257-267.

Safran, J.D. ym. 2007. A relational approach to supervision: Addressing ruptures in the alliance. Teoksesssa C.A. Falender & E.P. Shafranske (toim.) Casebook for clinical supervision: A competency-based approach. Washington D.C., American Psychological Association.

Säljö, R. 2000. Lärande i Praktiken. Ett Sociokulturellt Perspektiv. Stockholm: Prisma

Vehviläinen, S. 2001. Ohjaus vuorovaikutuksena. Helsinki: Gaudeamus

Vehviläinen, S. (2009) Student-initiated advice in academic supervision. Research on language and social interaction, 42(2), 163-190.

Vehviläinen, S.(2012a). Question-prefaced advice in feedback sequences of Finnish academic supervisions. In H. Limberg & M. A. Locher (eds.) Advice in discourse. Pragmatics and Beyond New Series, John Benjamins.)

Vehviläinen (2012b). Huolipuhe vastaanotolla – ikkuna opiskelijan työprosessiin. Teoksessa Pyhältö, K. & Soini, T. (toim) Akateeminen ohjaus tohtorikoulutuksessa. Tampere University Press.

Vehviläinen 2014. Ohjaustyön opas. Yhteistyössä kohti toimijuutta. Gaudeamus.

Vehviläinen, S. 2014b. Ongelmanratkaisua opinnäytteen äärellä -- neuvot opinnäytteen ohjauksen vuorovaikutuksessa. Prologi - Puheviestinnän vuosikirja, 9-26.

Vehviläinen, Sanna (2015) Yhteisöohjauksen solmukohdat - esimerkkinä opintojen ohjaus Tampereen yliopistossa ja Campus Conexus-hankkeen työssä. Aikuiskasvatus 35 (4): 292-296

Vehviläinen & Löfström, E. (2012) Opinnäytteen ohjauksen haasteet opettajien näkökulmasta – tulkinta kehittämishaasteista. Teoksessa Mäkinen M. ym. (toim) Osallistava korkeakoulutus

Vehviläinen,S. & Löfström, E.2016. ‘I wish I had a crystal ball’: discourses and potentials for developing academic supervising. Studies in Higher Education 41(3): 508-5214.

Wenger, E. 1998. Communities of practice. Learning, meaning, and identity. Cambridge: Cambridge University Press.

Vähäsantanen, K. Hökkä, P. Eteläpelto, A. & Rasku-Puttonen, H. 2012. Opettajien ammatillinen identiteetti, toimijuus ja sitoutuminen väljä- ja tiukkakytkentäisessä koulutusorganisaatiossa. Aikuiskasvatus 2, 96-106

Young, R.A & Valach, L. 2008. Action theory: An intergrative paradigm for research and evaluation in career. In Athanasou & van Esbroeck (eds): International Handbook of Career Guidance. Springer.