Ilmainen lukunäyte

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

KAIKKI OIKEIN

ANNA-LEENA

HÄRKÖNEN

3

2.

Eevi naputteli porttikoodin ulkomuistista. Hän pääsi sisäpihalle. Se oli juuri aurattu. Puissa kim­melsi valoköynnöksiä. Keskellä pihaa oli rykelmä puutarhakalusteita lumipeiton alla. Kesällä siinä pi­dettiin kahvikutsuja. Ja jossain tuolla ylhäällä her­rat ryystivät ostereita lasitetuilla kattoterasseillaan.

Parempien ihmisten kaupunginosa. Täällä Eevil lä ei ollut muita asiakkaita kuin Telle.

Telle oli menossa tänään syntymäpäiville, ja sille piti tehdä kampaus ja meikki.

Eevi jäi pois kolmannessa kerroksessa. Heti hissistä ulos astuessaan hän huomasi, että käytä­vässä oli tungosta. Tellen oven takana seisoi naa­purihuoneistossa asuva nainen ja joku mies, jota Eevi ei ollut ennen nähnyt.

– Sä oot se kampaajatyttö? nainen kysyi helpot­tuneena, kun huomasi Eevin. Sen silmälasit olivat valahtaneet nenälle ja se näytti pelästyneeltä.

– Joo. Mitä täällä tapahtuu?Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

4

Samassa Tellen asunnosta kuului karmaiseva huuto.

– Apua!Eevin mahassa muljahti. Mies teki käytävässä

hermostuneen kierroksen.– Mikä sillä on? Eevi kysyi. – Onko se yksin?– Ei me tiedetä! Jos se sulle avais oven. Meille

se ei avaa, huutaa vaan. Me jo mietittiin että pitää­kö soittaa huoltomiehelle.

Eevi laski laukkunsa maahan ja käänsi ovi­kelloa rivakasti moneen kertaan. Ei vastausta. Hän kumartui postiluukulle ja työnsi läpän auki.

– Telle! Telle kuuletsä? Täällä on Eevi. Päästä mut sisään!

– Apua!Huuto suli loppua kohti itkuksi.– Mä en voi auttaa sua jos sä et päästä mua si­

sään.Äkkiä ovi rävähti auki. Telle seisoi alastomana

oviaukossa. Naapurin nainen ja mies perääntyivät välittömästi. Nainen pakeni omaan asuntoonsa niin vikkelästi, että ovi mäjähti kovalla äänellä kiinni.

Mies lähti koluamaan portaita alas. Eevi työn­tyi sisään.

– Mikä sulla on hätänä? hän kysyi.Telle siirtyi Eevin tieltä pois. Sen silmät olivat

5

punareunaiset ja humalaiset. Tumma tukka kie­murteli märkinä kimppuina kaulaa pitkin.

– Tuo.Telle osoitti kuvaansa, joka heijastui suuresta

kokovartalopeilistä.– Miten musta on voinu tulla ton näkönen?Eevi vilkaisi ensin peiliin ja sitten Telleen. Hän

ei ollut ennen nähnyt sitä alastomana. Telle oli kieltämättä turpea. Rinnat vyöryivät vatsaa koh­ti. Vatsa oli hyllyvä kumpare valkoista, raskaus­arpista lihaa.

– Se tapahtuu kaikille, Eevi sanoi.– Niin mutta missä välissä musta tuli täm­

mönen valas?Valas oli aika osuva ilmaus. Eevi vetäisi hymyn­

alun takaisin. Hän laski kätensä Tellen olkapäälle. Se oli yhä kostea suihkun jäljiltä.

– Yli seitkytvuotiaana saa olla sen muotonen ku tykkää.

– Sano se sitte ku oot ite seittemänkymppinen. Mä olin nuorena niin nätti että alta pois.

Telle vajosi lattialle istumaan ja kollotti. Sekin oli parempi kuin avun huutaminen.

Sen suu oli ammollaan ja paljasti punaviinin värjäämät hampaat.

Lattialla oli myös melkein tyhjä viinipullo ja lasi.

6

– Mä en tajua. Tulin ihan tavallisesti suihkusta ja satuin vilkaseen peiliin ku olin hakemassa alus­housuja. Se oli shokki. Että kuka sieltä katto.

– Ymmärrän.Eevi avasi laukkunsa.– No niin Telle, hän sanoi reippaasti. – Raken­

netaan sulle naama. Pue päälles.Telle niiskautti ja kompuroi ylös. Se vetäisi

naulakosta ruusu kuvioisen aamutakin päälleen.– Ei musta ihmisen näköstä enää saa.– Mä saan ihmisen näkösen vaikka Berlusco­

nista.– Silmät ihan turvonneet ja puoli naamaa

puna viinissä.Tellen alahuuli alkoi taas väpistä. Eevi ohjasi

Tellen nopeasti olohuoneen nojatuoliin istumaan.– Tuntuuhan tuo vielä jollekin kelpaavan tuo

sun kroppas, Eevi lohdutti.Tellellä oli yhä miesystäviä. Vaihtuvia, mutta

oli. Niitten takia se halusi joskus alapääsokeroin­nin. Siitä huolimatta, että siellä sojotti vain muu­tama surullinen haiven. Posliinia sen olla piti. Se ei koskaan inahtanutkaan, kun Eevi kiskaisi la­pun irti ihosta. Puristi vain suunsa rusinaksi ja tuijotti yhteen kohtaan seinällä.

– Eikö sulla ollu vähän aikaa sitten se joku Kaltsu sieltä tanssikurssilta? Eevi jatkoi.

7

– Oli ja meni.Hän pyyhki Tellen kasvot huokosia kutistaval­

la kasvovedellä. Silmien alle hän töpötteli turvo­tusta laskevan geelin.

– Niitä tulee lisää.– Ei niitä enää tule.– Totta kai tulee. Moneltako ne sun juhlat on?– Viideltä.Eevi vilkaisi kelloa. Hänelle tulisi kiire. Varsin­

kin kun Tellen tukka oli vielä märkä. Hän kytki föönin johdon pistorasiaan.

– Olisitko ottanu punkkua? Telle kysyi.– Olisin. Mut mun pitää käydä vielä hoitolas­

sa tänään.– Ei sitä kyllä paljon olis ollukaan. Mitä sä tän

jälkeen teet?– Pari ihoanalyysia ja peruspuhdistusta.– Mulle olis helppo tehdä semmonen ihoana­

lyysi. Sen loppu tulos olis yksinkertasesti: vanha!Tellervo alkoi nauraa. Se oli rumaa ja katkeraa

naurua. Eevi yhtyi siihen. Heti kun Tellen nau­ru alkoi kuivua, Eevi napsautti vitamiiniampullin auki ja kaatoi sisällön kämmenelleen.

– Tää tekee susta teinin taas, hän sanoi ja pai­noi kätensä Tellen kasvoille.

– Joopa joo.Eevi alkoi föönata Tellen hiuksia. Föönin hu­

8

rinan läpi oli ärsyttävää puhua, mutta Telleä ei us­kaltanut jättää nyt omiin oloihinsa. Jos se alkaisi uudelleen itkeä, naaman käsittely pitäisi aloittaa alusta.

– Vieläkö sun pesukonees on rikki? Eevi kysyi. – Ei. Poika kävi korjaamassa.Viime viikolla Telle oli pessyt lakanoitaan kä­

sin suihkukaapissa. Se oli huuhdellut ne suihkulla ja polkenut lakanoita niin kuin rypäleitä viinin­korjuujuhlassa.

– Onko susta kiva mennä sinne synttäreille? Eevi kysyi.

– Ei kauheen, Telle huokaisi. – Mä oon enem­mänki hautajaistyyppiä.

– Ai?– Hautajaiset on minun juttu. Muista juhlista

puuttuu se kirkkaus ja puhtaus. Hautajaisissa sii­hen kuolleeseen ihmiseen vasta tutustuu moni­puolisesti. Työkaverit ja vanhat armeijakaverit pitää puheita, tulee ihan uusia näkökulmia koko tyyppiin.

Todella. Miksi ihmistä ei voitu kokoontua muistelemaan silloin kun se oli vielä elossa? Jo­kaisella pitäisi olla oikeus kuulla kaikki kauniit puheet itsestään, eikä missään puhuttu niin kau­niisti kuin hautajaisissa. Sen jälkeen jouti kuolla­kin.

9

Tunnin kuluttua Telle katseli itseään peilistä. Turkoosinsininen tunika ja leveälahkeiset housut peittivät pahimmat läskikeskittymät. Lämpörul­lilla kiharretut hiukset kiilsivät.

– Kiitos Eevi. Jos tää tästä selkiäis taas.– Panet selkiämään, Eevi vastasi. – Hauskaa

iltaa.Telle hymyili hänelle. Tämänkin takia vanho­

jen ihmisten kanssa oli mielekkäämpää työsken­nellä kuin lasten. Ne eivät ottaneet apua itsestään­selvyytenä.

Eevi poikkesi ruokakauppaan ennen hoitolaan menoa. Hän osti muovirasiaan pakatun tonnikala­salaatin ja pullon jääteetä.

Kassan lähellä Eevi pysähtyi lehtihyllyn eteen. Teki mieli ostaa paksu ja kiiltäväkantinen muoti­lehti. Mieluiten ulkomaalainen. Hän laski ostos­korin maahan, otti hyllystä Voguen ja alkoi sela­ta sitä.

Upeita kuvia uusimmasta bikinimuodista, ku­vattu Malediiveilla. Mallit olivat vääntäytyneet luonnottomiin asentoihin uima­ altaan ympärille.

Jotkut makasivat valkoisissa lepotuoleissa ja toiset seisoivat uljaina kuin soturit ja tuijottivat kaukaisuuteen. Kaikilla oli märät, taakse suitut hiukset ja televisioruudun kokoiset aurinkolasit.

10

– Ne lehdet olis tarkotus lukea vasta kotona.Kassatyttö oli kääntynyt katsomaan häntä.

Ääni oli lempeä mutta ei anteeksipyytävä.Eevi meni kuumaksi. Hän tiesi, että hänen

poskillaan helottivat punaiset häpeäpyörylät. Tuo nauta nöyryytti häntä, kohteli kuin myymäläva­rasta. Lähettyvillä ei ollut yhtäkään todistajaa, mutta tämäkin riitti.

– Okei, Eevi mumisi ja pani Voguen pois. – Olisin vaan kattonu mitkä lehdet kannattaa os­taa mutta ei väkisin.

Hän paiskasi ostoksensa liukuhihnalle. Tyttö yritti näyttää luontevalta. Sen nenänpielessä kyti finninalku, vaalea tukka oli sutaistu huolimatto­malle poninhännälle.

Mitätön. Varmasti vähän lahjatonkin. Ei jättä­nyt tänne edes hiili jalanjälkeä.

Teki mieli sanoa se sille, tai sanoa yleensäkin jotain inhottavaa.

Mutta Eevin kasvot paloivat yhä. Hän halusi kaupasta ulos mahdollisimman nopeasti.

Antaa tytön nyt käyttää vähän valtaa, Eevi ajatteli. Pomo oli varmaan käskenyt sanoa asiak­kaille noin, jos ne selailivat lehtiä aikomatta vält­tämättä ostaa.

– Seitsemän kaksikymmentä kiitos, tyttö sa­noi.

11

Eevi iski rahat tiskille.– Tarvitsetko kuittia?– Ei kiitos.Eevi ei saanut ääneensä niin paljon jäätä kuin

olisi halunnut. Pian hän oli ulkona, mutta yhä se­kavassa tilassa. Hänet oli häväisty. Miksei hän ol­lut näyttänyt vielä selvemmin, että häntä oli ai­heetta loukattu?

Miksei hän ollut sanonut: ”Sulla on ehkä va­raa ostaa lehdet tutustumatta niihin ensin, mut­ta mulla ei!” Parhaat vittuilut keksittiin aina liian myöhään.

Eevi kääntyi kadun kulmasta ja näki R­kios­kin.

Saatana, hän lottoaisi nyt. Seitsemän miljoo­naa. Järjetön summa. Olisi varmaan parempi lo­tota, kun jaossa olisi pieni voitto. Kun ei tavoi­tellut liikoja, sen saattoi vaikka saada. Mutta hän lottoaisi silti. Jos tulisi täysosuma, hän palaisi ta­kaisin samaan kauppaan ja ostaisi kerralla kaikki lehdet pois kuljeksimasta. Hän ostaisi koko kau­pan. Ja antaisi finnilärville kenkää.

– Yksi rivi lottoa, Eevi sanoi tiskillä.– Tuleeko Jokeri? myyjä kysyi.– Ei.Hän mietti hetken, valitsisiko numerot itse,

mutta antoi koneen arpoa ne. Tuntui liian suurel­

12

ta vastuulta ruveta pohtimaan niitä. Eikä siitä tu­lisi valmista koskaan.

Maksettuaan Eevi otti kupongin ja työnsi sen lompakon vetoketjulliseen taskuun.

Tämä oli hänelle vierasta. Hän ei muistanut milloin oli viimeksi lotonnut, siitä oli vuosia.

Hannan kotona kokoonnuttiin aina lauantaina saunan jälkeen uutisia ja lottoa katsomaan. Kun Eevi oli yökylässä, hänkin istui sohvalle mehu­lasin ja pullasiivun kanssa ja oli seuraavinaan kiinnostuneena numeroitujen pallojen kalinaa putkea pitkin perille. Kaikki muut keskittyivät lä­hes psykoottisella vimmalla ruudun tapahtumiin, Hannakin. Niinä hetkinä teki mieli vetää takki yöpuvun päälle ja hiipiä vähin äänin omaan ko­tiin. Eevistä tuntui, ettei hän kuulunut joukkoon.

Eevillä ei ollut koskaan ollut arpaonnea. Lap­sena hän oli osallistunut taas kerran arvontaan jossakin seurakunnan tilaisuudessa. Ensin jaet­tiin pienemmän voitot kuten aamutossut ja keit­tiöpyyhkeet.

Pääpalkinto odotteli kaiken sen romun keskel­lä. Se oli valtava sellofaaniin kääritty hedelmäko­ri. Eevi himoitsi sitä. Hän oli varma, että hänen numeronsa kuulutettaisiin, kun joku pikkupoika nosti viimeisen lipun korista. Mutta ei. Hedelmä­kori meni vanhalle rouvalle, joka haki sen ujos­

13

ti hymyillen arvonnan järjestäjältä. Eevin valtasi uskomaton tyhjyyden tunne. Aivan kuin häneltä olisi viety jotain, jonka hän jo omisti. Tuli olo, että tämä elämä ei tästä koskaan muuttuisi parem­maksi. Hän ei olisi niillä hedelmillä tehnyt mi­tään, mutta kyse ei ollut siitä. Hän olisi halunnut astella ihmisten eteen voittajana ja saada syliinsä rapisevan unelman, joka oli niin iso että hän oli­si hädin tuskin jaksanut kantaa sitä. Eeville oli­si naurettu hyväntahtoisesti. Pienelle tytölle, joka melkein ka toaisi voittonsa taakse.

Hoitolan logo näkyi kauas. ”Atlantis.” Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt nimen pointtia.

Atlantiksesta tuli mieleen tuho ja epämääräi­syys, mutta asia ei kuulunut Eeville.

Eihän se hänen yrityksensä ollut.Kello kilahti, kun Eevi astui sisään. Vastaanot­

totila oli sisustettu kuin teinitytön kamari. Paljon pastellivärejä. Hapsuin ja röyhelöin koristeltuja nojatuoleja. Kielon muotoiset kattolamput.

– Moi, hän huusi.– Moi.Lotta seisoi tiskin takana ja tutki varauskirjaa,

pyöritteli samalla kynää kädessään. Sillä oli kyn­sissä hopeista hilelakkaa. Tuli mieleen jouluka­lenteri.

– Miten menee? Lotta kysyi.

14

– Ihan ok. Yks Tellervo oli tulossa hulluksi mutta meikkasin sen kuntoon.

– Hyvä. Sä oot ainoo joka noita mummoja jaksaa.

Iina asetteli yrttiteekannua sivupöydälle. Se tervehti mumeltamalla eikä katsonut kohti. Eevi ei käsittänyt, miten se kykeni kommunikoimaan asiakkaitten kanssa. Niin kaunis ja niin sulkeutu­nut. Näytti intiaaniprinsessalta ja käyttäytyi kuin maamyyrä.

Lotta tuli tiskin takaa ja pyörähti ympäri. Sil­lä oli uusi liehuva maksimekko, riikinkukon sul­kien värinen. Raidoitetut hiukset oli lakattu liik­kumattomiksi.

– Tadam! Lotta huusi.– Paljonko? Eevi kysyi heti.– Vajaa satkun.Tapa, jolla Lotta sen sanoi. Ei varsinaisesti vä­

hätellen, mutta sinne päin.– Eikö oo hieno löytö? Alennusmyynnistä.”Alennusmyynnistä.” Se sana sisälsi anteeksi­

pyynnön ja selityksen.Enhän minä muuten, mutta kun oli alennus­

myynnissä. Mitä paskaa.Ihminen, joka pystyi ostamaan ”vajaa satkul­

la” tuotteen, joka muuten maksoi maltaita, oli ri­kas. Sitä paitsi Lottahan saattoi valehdella, että

15

mekko oli alennusmyynnistä. Niin kuin Eevi oli valehdellut eilen Karille.

– On hieno.Pomoa kuului periaatteessa inhota, mutta Lo­

tan kohdalla se oli vaikeaa. Se oli mukava ihmi­nen. Yleensä hyvällä tuulella. Osasi ehostaa käs­kyt pyynnöiksi.

Ei koskaan piruillut, jos joku meni pieleen, nosteli vain kapeiksi nypittyjä kulmiaan.

Toisaalta, kun oli rikas ja kaunis, oli helppoa olla kiva. Onneksi rikkaat olivat yleensä rumia. Muutenhan sitä tukehtuisi kateuteen.

Ovi kävi. Nuori myssypäinen tyttö alkoi vetää takkia päältään. Eevi vilkaisi varauskirjaa.

– Sä olit varmaan Sanna?Olit? Siinähän se seisoi elävänä. Eevi sai itsen­

sä säännöllisin väliajoin kiinni siitä, että lässytti teennäisesti kuin matkaopas. Se tapahtui onnek­si yleensä vain täällä, harvemmin asiakkaitten ko­tona.

Tyttö nyökkäsi. Se näytti jännittyneeltä.– Onko tää sun ensimmäinen vahaus? Eevi

kysyi.– Joo.– Tänne päin.Hoitohuoneessa kuului taas iänikuinen bali­

lainen pimputus. Mutta sekin oli parempi kuin cd

16

nimeltä ”Mystinen meri”; yksitoikkoista aaltojen kohinaa ja siihen sekaan huilun uikahduksia.

– Voit ihan ottaa kenkiä pois ja mennä pit­källes tohon pöydälle.

”Ihan ottaa.” Hänen oli lopetettava tämä pas­kanjauhaminen. Tyttö riisui saappaansa.

– Niin ja housut tietysti myös. Alotetaan vaik­ka sääristä.

Tyttö riisui farkkunsa ja kiipesi hoitopöydälle. Iho oli kanan lihalla.

Eeviä säälitti.Vuosia sitten, kun Eevi oli alkanut seurustella

Karin kanssa, tämä halusi hänelle brasilialaisen vahauksen. Kari piti häntä kädestä kiinni, kun hän parahteli ja voihki. Aivan kuin hän olisi ol­lut synnyttämässä aviomies vierellään. Se yhdisti heitä.

Eevi oli ollut vähällä keskeyttää koko toimen­piteen pariin kertaan, mutta kesti kuitenkin.

Kun kaikki oli ohi, Kari maksoi vahauksen. Se tuntui eroottiselta.

Siinäkin oli jotain eroottista, että Kari osti hä­nelle kidutuksen jälkeen kalliin kukkamekon. Hän seisoi itkusta turvonneena peilin edessä mekko päällään ja tunsi olevansa miehen omai­suutta. Esine.

Nykyään Kari siisti hänet partaterällä.

17

– Alotellaan sitten.Eevi levitti spaattelilla lämpimän vahan tytön

vasempaan nivuseen.– Oot vaan mahdollisimman rentona, hän

neuvoi. – Ajattelet kivoja asioita.– Joo, haukahti tyttö.Eevi repäisi viilenneen vahan irti nopealla

liikkeellä, varoittamatta.Kuului terävä kraapaisu. Tyttö huusi apua.