docpointin apollo-palkinto reijo nikkilälle |...

3
Aamulehti.fi RSS » Moro » Etukauppa.fi » Työpaikat Kirjaudu sisään » Arkisto » Näköislehti » Mediamyynti » Pirkanmaa Maksulliset DocPointin Apollo-palkinto Reijo Nikkilälle KULTTUURI | 2.1.2015 | 11:12 | PÄIVITETTY 11:13 0 STT Toimittaja-dokumentaristi Reijo Nikkilä saa DocPoint- elokuvafestivaalin Apollo-palkinnon. Tunnustus myönnetään suomalaisen dokumenttielokuvan saralla ansioituneelle. Perusteiden mukaan Nikkilä (s.1939) on ollut 90-luvulta lähtien keskeisessä roolissa venäläisen dokumentaarin levittämisessä Suomeen ja suomalaisen viemisessä Venäjälle. Hän on tullut tunnetuksi useista Venäjää käsittelevistä dokumenteistaan ja kirjoistaan. Nikkilä työskenteli Yleisradion Moskovan- kirjeenvaihtajana 1970- ja 80-luvuilla. Palkinto luovutetaan 28. tammikuuta palkintotilaisuudessa, jossa nähdään Nikkilän elokuva Praha 21.8.1968. Festivaali näyttää myös ohjelmistossaan Carte Blanche -esityssarjan, jonka elokuvat ovat Nikkilän valitsemia. Helsingin 14. DocPoint-festivaali järjestetään tammi-helmikuun vaihteessa. Google Facebook Twitter Linkedin -11 °C -14 °C 4 m/s Tyttö ei saanut ostettua Budapest- suklaata: "Menee ihan naurettavaksi tämä" 9.1. | 12:54 293 "Yhteisvaluutta eurosta ei voi erota", sanotaan Euroopan komissiosta 5.1. | 17:37 157 Tyttö löi päänsä tiehen – auto ajoi päin 15-vuotiasta suojatiellä Tampereella 8.1. | 18:24 110 Maps to the Stars Tampere | Cine Atlas 4 | 9.1.-15.1. | Elokuvat Jauhelihapiirakan valmistusta Kohtaamispaikka Toivossa Tampere | Ruusantalo, Taimi ry | 12.1. | Tapahtumat Autolla Nepaliin - Unelmien elokuva Tampere | Plevna 3 | 9.1.- 15.1. | Elokuvat Paddington (dub) Tampere | Plevna 10 | 9.1.-15.1. | Elokuvat Ateenan Avoimet Ovet -viikko Ylöjärvi | Liikuntakeskus Ateena | 12.1.-17.1. | Urheilu ja liikunta Näytä lisää PMMP:n loppu on tallessa 12.1. | 14:39 Turun filharmoninen orkesteri täyttää tänä vuonna 225 vuotta 12.1. | 12:01 Kirja esittelee kansankodin pimeän puolen – Näin Ruotsin rotuoppi käsitteli suomalaisia 12.1. | 11:38 Clooneylle elämäntyöpalkinto – viittasi puheessa Ranskan iskuun: "Minä olen Charlie" 12.1. | 07:38 Draamaelokuva Boyhood kahmi eniten Golden Globe -palkintoja 12.1. | 07:13 Katso kuvat: Vanhat radiokaunottaret hurmaavat äänentoistolla 11.1. | 13:55 Mänttä on matkailun huippukohde 11.1. | 13:53 Tässä kirjatärpit: Keväällä kirjoissa luotetaan tunteeseen 10.1. | 21:50 Tyly nuorisokuvaus kahmi seitsemän Jussi- ehdokkuutta 10.1. | 20:18 Kevään 2015 kaunokirjallisuus: esikoisromaaneja ja keski-ikäisten rakkaustarinoita 9.1. | 17:25 Asiakaspalvelu Uutiset 0 Suosittele Suosittele Mielensäpahoittaja-elokuva rikkoi 300 000 katsojan rajan 19.10. | 15:42 Kohudokumentti kiinnostaa yleisöä: Presidentintekijät jo nyt loppuunmyyty 05.03. | 14:32 Suomalainen luontodokumentti sai kaksi palkintoa kiinalaisilla elokuvafestivaaleilla 13.08. | 12:25 PMMP:stä dokumentti: "Viimeisestä kahdesta vuodesta, ystävyydestä ja luopumisesta" Iltalehti 07.01. | 09:35 Skábmagovat sukeltaa latinalaiseen Amerikkaan Lapin Kansa 30.12. | 11:51 Suurlähettilään tytär teki poromiehistä kertovan dokumentin Pohjolan Sanomat 09.12. | 14:40 Hae tapahtumista Tunti Päivä Viikko Lisää aiheesta Aiheesta muualla Kommentoidut Kulttuuri | Tuoreimmat Luetuimmat converted by Web2PDFConvert.com

Upload: others

Post on 19-Oct-2020

0 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

  • Aamulehti.fi RSS » Moro » Etukauppa.fi » Työpaikat Kirjaudu sisään »

    Arkisto »Näköislehti »Mediamyynti »

    Pirkanmaa Maksulliset

    DocPointin Apollo-palkintoReijo NikkilälleKULTTUURI | 2.1.2015 | 11:12 | PÄIVITETTY 11:13 0

    STT

    Toimittaja-dokumentaristi Reijo Nikkilä saa DocPoint-elokuvafestivaalin Apollo-palkinnon. Tunnustus myönnetäänsuomalaisen dokumenttielokuvan saralla ansioituneelle.

    Perusteiden mukaan Nikkilä (s.1939) on ollut 90-luvulta lähtienkeskeisessä roolissa venäläisen dokumentaarin levittämisessäSuomeen ja suomalaisen viemisessä Venäjälle. Hän on tulluttunnetuksi useista Venäjää käsittelevistä dokumenteistaan jakirjoistaan. Nikkilä työskenteli Yleisradion Moskovan-kirjeenvaihtajana 1970- ja 80-luvuilla.

    Palkinto luovutetaan 28. tammikuuta palkintotilaisuudessa, jossanähdään Nikkilän elokuva Praha 21.8.1968. Festivaali näyttää myösohjelmistossaan Carte Blanche -esityssarjan, jonka elokuvat ovatNikkilän valitsemia.

    Helsingin 14. DocPoint-festivaali järjestetään tammi-helmikuunvaihteessa.

    Google Facebook Twitter Linkedin

    Pirkanmaan tapahtumat

    -11 °C-14 °C

    4 m/s

    Tyttö ei saanutostettua Budapest-suklaata: "Menee ihannaurettavaksi tämä"9.1. | 12:54 293

    "Yhteisvaluuttaeurosta ei voi erota",sanotaan Euroopankomissiosta5.1. | 17:37 157

    Tyttö löi päänsätiehen – auto ajoi päin15-vuotiastasuojatielläTampereella8.1. | 18:24 110

    Maps to theStarsTampere | Cine Atlas 4 |

    9.1.-15.1. | Elokuvat

    JauhelihapiirakanvalmistustaKohtaamispaikkaToivossaTampere | Ruusantalo,

    Taimi ry | 12.1. |

    Tapahtumat

    AutollaNepaliin -UnelmienelokuvaTampere | Plevna 3 | 9.1.-

    15.1. | Elokuvat

    Paddington(dub)Tampere | Plevna 10 |

    9.1.-15.1. | Elokuvat

    AteenanAvoimetOvet -viikkoYlöjärvi | Liikuntakeskus

    Ateena | 12.1.-17.1. |

    Urheilu ja liikunta

    Näytä lisää

    PMMP:n loppu on tallessa12.1. | 14:39

    Turun filharmoninen orkesteri täyttää tänävuonna 225 vuotta12.1. | 12:01

    Kirja esittelee kansankodin pimeän puolen –Näin Ruotsin rotuoppi käsitteli suomalaisia12.1. | 11:38

    Clooneylle elämäntyöpalkinto – viittasipuheessa Ranskan iskuun: "Minä olenCharlie"12.1. | 07:38

    Draamaelokuva Boyhood kahmi enitenGolden Globe -palkintoja12.1. | 07:13

    Katso kuvat: Vanhat radiokaunottarethurmaavat äänentoistolla11.1. | 13:55

    Mänttä on matkailun huippukohde11.1. | 13:53

    Tässä kirjatärpit: Keväällä kirjoissaluotetaan tunteeseen10.1. | 21:50

    Tyly nuorisokuvaus kahmi seitsemän Jussi-ehdokkuutta10.1. | 20:18

    Kevään 2015 kaunokirjallisuus:esikoisromaaneja ja keski-ikäistenrakkaustarinoita9.1. | 17:25

    Asiakaspalvelu

    Uutiset

    0SuositteleSuosittele

    Mielensäpahoittaja-elokuva rikkoi 300 000 katsojanrajan19.10. | 15:42

    Kohudokumentti kiinnostaa yleisöä: Presidentintekijätjo nyt loppuunmyyty05.03. | 14:32

    Suomalainen luontodokumentti sai kaksi palkintoakiinalaisilla elokuvafestivaaleilla13.08. | 12:25

    PMMP:stä dokumentti: "Viimeisestä kahdestavuodesta, ystävyydestä ja luopumisesta"Iltalehti 07.01. | 09:35

    Skábmagovat sukeltaa latinalaiseen AmerikkaanLapin Kansa 30.12. | 11:51

    Suurlähettilään tytär teki poromiehistä kertovandokumentinPohjolan Sanomat 09.12. | 14:40

    Hae tapahtumista

    Tunti Päivä Viikko

    Lisää aiheesta

    Aiheesta muualla

    Kommentoidut

    Kulttuuri | Tuoreimmat

    Luetuimmat

    converted by Web2PDFConvert.com

    http://www.aamulehti.fi/rsshttp://moro.aamulehti.fi/http://www.etukauppa.fi//Tyopaikat/kirjaudu/Etusivu/arkisto/nakoislehti/mediamyynti/Etusivu/Pirkanmaa/maksullisethttps://plus.google.com/share?url=http://www.aamulehti.fi/Kulttuuri/1194951012717/artikkeli/docpointin+apollopalkinto+reijo+nikkilalle.html&title=DocPointin Apollo-palkinto Reijo Nikkil�llehttp://www.facebook.com/sharer.php?u=http://www.aamulehti.fi/Kulttuuri/1194951012717/artikkeli/docpointin+apollopalkinto+reijo+nikkilalle.html&t=DocPointin Apollo-palkinto Reijo Nikkil�llehttp://twitter.com/home?status=DocPointin Apollo-palkinto Reijo Nikkil�lle+http://www.aamulehti.fi/Kulttuuri/1194951012717/artikkeli/docpointin_apollopalkinto_reijo_nikkilalle.htmlhttp://www.linkedin.com/shareArticle?mini=true&url=http://www.aamulehti.fi/Kulttuuri/1194951012717/artikkeli/docpointin_apollopalkinto_reijo_nikkilalle.html&title=DocPointin+Apollo-palkinto+Reijo+Nikkil%C3%A4lle&source=STThttp://kiwi5.leiki.com/focus/mwidget?lpage&rid=1194934290415&cid=1194951012717&tabindex=0&section=aamulehti-artikkeli&wname=aamulehti1&referer=http%3A%2F%2Fwww.aamulehti.fi%2FKulttuuri%2F1194951012717%2Fartikkeli%2Fdocpointin%2520apollopalkinto%2520reijo%2520nikkilalle.htmlhttp://www.aamulehti.fi/Kulttuuri/1194934290415/artikkeli/mielensapahoittajaelokuva+rikkoi+300+000+katsojan+rajan.htmlhttp://kiwi5.leiki.com/focus/mwidget?lpage&rid=1194881306009&cid=1194951012717&tabindex=0&section=aamulehti-artikkeli&wname=aamulehti1&referer=http%3A%2F%2Fwww.aamulehti.fi%2FKulttuuri%2F1194951012717%2Fartikkeli%2Fdocpointin%2520apollopalkinto%2520reijo%2520nikkilalle.htmlhttp://www.aamulehti.fi/Kulttuuri/1194881306009/artikkeli/kohudokumentti+kiinnostaa+yleisoa+presidentintekijat+jo+nyt+loppuunmyyty.htmlhttp://kiwi5.leiki.com/focus/mwidget?lpage&rid=1194920867626&cid=1194951012717&tabindex=0&section=aamulehti-artikkeli&wname=aamulehti1&referer=http%3A%2F%2Fwww.aamulehti.fi%2FKulttuuri%2F1194951012717%2Fartikkeli%2Fdocpointin%2520apollopalkinto%2520reijo%2520nikkilalle.htmlhttp://www.aamulehti.fi/Kulttuuri/1194920867626/artikkeli/suomalainen+luontodokumentti+sai+kaksi+palkintoa+kiinalaisilla+elokuvafestivaaleilla.htmlhttp://kiwi5.leiki.com/focus/mwidget?lpage&rid=iltalehti.fi%2Fviihde%2F2015010718982935_vi.shtml&cid=1194951012717&tabindex=1&section=aamulehti-artikkeli&wname=aamulehti1&referer=http%3A%2F%2Fwww.aamulehti.fi%2FKulttuuri%2F1194951012717%2Fartikkeli%2Fdocpointin%2520apollopalkinto%2520reijo%2520nikkilalle.htmlhttp://www.iltalehti.fi/viihde/2015010718982935_vi.shtmlhttp://kiwi5.leiki.com/focus/mwidget?lpage&rid=lapinkansa.fi%2FLappi%2F1194950515263%2Fartikkeli%2Fskbmagovat%2Bsukeltaa%2Blatinalaiseen%2Bamerikkaan.html&cid=1194951012717&tabindex=1&section=aamulehti-artikkeli&wname=aamulehti1&referer=http%3A%2F%2Fwww.aamulehti.fi%2FKulttuuri%2F1194951012717%2Fartikkeli%2Fdocpointin%2520apollopalkinto%2520reijo%2520nikkilalle.htmlhttp://www.lapinkansa.fi/Lappi/1194950515263/artikkeli/skbmagovat+sukeltaa+latinalaiseen+amerikkaan.htmlhttp://kiwi5.leiki.com/focus/mwidget?lpage&rid=pohjolansanomat.fi%2FPaikalliset%2F1194946493535%2Fartikkeli%2Fsuurlahettilaan%2Btytar%2Bteki%2Bporomiehista%2Bkertovan%2Bdokumentin.html&cid=1194951012717&tabindex=1&section=aamulehti-artikkeli&wname=aamulehti1&referer=http%3A%2F%2Fwww.aamulehti.fi%2FKulttuuri%2F1194951012717%2Fartikkeli%2Fdocpointin%2520apollopalkinto%2520reijo%2520nikkilalle.htmlhttp://www.pohjolansanomat.fi/Paikalliset/1194946493535/artikkeli/suurlahettilaan+tytar+teki+poromiehista+kertovan+dokumentin.html/Kotimaa/1194952264846/artikkeli/tytto+ei+saanut+ostettua+budapestsuklaata+menee+ihan+naurettavaksi+tama.html/Ulkomaat/1194951551799/artikkeli/yhteisvaluutta+eurosta+ei+voi+erota+sanotaan+euroopan+komissiosta.html/Kotimaa/1194952132849/artikkeli/tytto+loi+paansa+tiehen+auto+ajoi+pain+15vuotiasta+suojatiella+tampereella.htmlhttp://aamulehti.menoinfo.fihttp://aamulehti.menoinfo.fi/event?id=466690http://aamulehti.menoinfo.fi/event?id=463075http://aamulehti.menoinfo.fi/event?id=466511http://aamulehti.menoinfo.fi/event?id=466609http://aamulehti.menoinfo.fi/event?id=463511http://aamulehti.menoinfo.fi/events?f[0]=category%3Acategory-4-Elokuvat&f[1]=category%3Acategory-11-Koulutus&f[2]=category%3Acategory-7-Messut&f[3]=category%3Acategory-2-Musiikki&f[4]=category%3Acategory-6-N%C3%A4yttelyt&f[5]=category%3Acategory-5-Tanssi&f[6]=category%3Acategory-9-Tapahtumat&f[7]=category%3Acategory-3-Teatteri&f[8]=category%3Acategory-12-Tiedotteet&f[9]=category%3Acategory-1-Urheilu ja liikuntahttp://eas.almamedia.fi/eas?camp=252335::cu=1713::no=451041::ty=ct::uuid=05e0b634-9a63-11e4-930a-002590af8f3d/Kulttuuri/1194952886835/artikkeli/pmmpn+loppu+on+tallessa.html/Kulttuuri/1194952832683/artikkeli/turun+filharmoninen+orkesteri+tayttaa+tana+vuonna+225+vuotta.html/Kulttuuri/1194952823158/artikkeli/kirja+esittelee+kansankodin+pimean+puolen+nain+ruotsin+rotuoppi+kasitteli+suomalaisia.html/Kulttuuri/1194952745905/artikkeli/clooneylle+elamantyopalkinto+viittasi+puheessa+ranskan+iskuun+mina+olen+charlie.html/Kulttuuri/1194952742256/artikkeli/draamaelokuva+boyhood+kahmi+eniten+golden+globe+palkintoja.html/Kulttuuri/1194952607744/artikkeli/katso+kuvat+vanhat+radiokaunottaret+hurmaavat+aanentoistolla.html/Kulttuuri/1194952606995/artikkeli/mantta+on+matkailun+huippukohde.html/Kulttuuri/1194952525260/artikkeli/tassa+kirjatarpit+kevaalla+kirjoissa+luotetaan+tunteeseen.html/Kulttuuri/1194952504553/artikkeli/tyly+nuorisokuvaus+kahmi+seitseman+jussiehdokkuutta.html/Kulttuuri/1194952319926/artikkeli/kevaan+2015+kaunokirjallisuus+esikoisromaaneja+ja+keskiikaisten+rakkaustarinoita.htmlhttp://www.web2pdfconvert.com?ref=PDFhttp://www.web2pdfconvert.com?ref=PDF

  • Lähetä

    Kirjoita kommenttiOhjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvättavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu onesimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

    Kyllä isä osaa -näytelmässä maailmaavartuu ihan Muotialaan saakka9.1. | 16:56

    Pidettäisiinkö Kulttuuriton päivä?Huputetaan taide, suljetaan kirjastot, tv jaradio9.1. | 16:55

    Jussi-ehdokkaat on julkistettu – He ovatpaenneet sai 7 ehdokkuutta9.1. | 14:00

    Arvio: Foxcatcher on pakkausamerikkalaisuutta, pakkomielteitä, urheiluaja koomisuutta9.1. | 12:25

    Arvio: Ranskalaista häähumua ontapakomedia monikulttuurisen Ranskantodellisuudesta9.1. | 12:08

    Grand Budapest Hotel rohmusi Bafta-ehdokkuuksia9.1. | 11:46

    Hokka-Ahti: "Pirkanmaan kirjoituskilpailu eikatoa tästä kaupungista"9.1. | 11:15

    "Saimme kukkakaalikorvat ja lonksupolvet",Foxcatcherin tähti Channing Tatum sanoo8.1. | 16:53

    Mitkä ovat vuoden 2015 huippuhetket?Tampereen tapahtumien taustajoukotkertovat8.1. | 16:32

    90-luvun suosittu tv-perhe kiipeää teatterinlavalle Tampereella8.1. | 13:25

    Aamulehden maksullinen sisältö:

    Hae tarjouksia, tuotteita tai yrityksiä nimellä...

    Tornihotellin terassi aukesi kohuhypynjälkeen: "Pitäisi olla akrobaatti, että pääsisiyli"12.1. | 13:57 13 970

    Uutta tietoa Tesoman surmasta: Paikaltalöytynyt teräase liittyy tekoon12.1. | 14:21 2 775

    Kirvesmies: Tuplaumpisolmu-Tappara sailisää hyviä uutisia!12.1. | 13:56 1 608

    Silta suljettiin myrskyn takia - kruununprinssiajoi yli12.1. | 14:47 2 597

    Tesoman surma: poliisi ei ole kiinnostunutkolttosista vaan havainnoista12.1. | 14:21 8 545

    Tampereen luistinjäitä jäädytetään kovaavauhtia – katso listasta oman kenttäsitilanne12.1. | 15:00 2 496

    Harvinaisesta linnusta tuli melkoinenkuuluisuus – katso video12.1. | 14:07 3 439

    Poliisin piti huomauttaa vain pienestärikkeestä – kuskilla ei ollutkaan puhtaatjauhot pussissa12.1. | 11:09 5 378

    Varas jätti limsapullon rikospaikalle –erikoinen vanha rikos selvisi dna:n avulla12.1. | 12:26 12 361

    Tästä syystä sama dieetti ei toimi kaikille:"Hyvin voimauttava tieto"12.1. | 13:31 2 318

    Kulttuuri | Lisää uutisia

    converted by Web2PDFConvert.com

    http://eas.almamedia.fi/eas?camp=146729::cu=8903::no=245375::ty=ct::uuid=0293573e-9a63-11e4-a477-002590af8f3dhttp://eas.almamedia.fi/eas?camp=249812::cu=8904::no=451168::ty=ct::uuid=02c4ebe6-9a63-11e4-a50a-002590a5b5adhttp://eas.almamedia.fi/eas?camp=250949::cu=8905::no=451271::ty=ct::uuid=02f53b8e-9a63-11e4-8898-002590af901fhttp://eas.almamedia.fi/eas?camp=146734::cu=8906::no=274526::ty=ct::uuid=031d5efc-9a63-11e4-9c5b-00259032d76ahttp://eas.almamedia.fi/eas?camp=246541::cu=8908::no=436386::ty=ct::uuid=03a9d8e6-9a63-11e4-b397-00259032d76ahttp://eas.almamedia.fi/eas?camp=226251::cu=12503::no=395444::ty=ct::uuid=03db5100-9a63-11e4-a6f1-002590a5b5adhttp://eas.almamedia.fi/eas?camp=248097::cu=12504::no=451077::ty=ct::uuid=0403434a-9a63-11e4-94ae-002590af8b41http://eas.almamedia.fi/eas?camp=248303::cu=12505::no=450249::ty=ct::uuid=0427b3f6-9a63-11e4-b1c2-002590af901fhttp://www.meedio.fi//Kotimaa/1194952865983/artikkeli/tornihotellin+terassi+aukesi+kohuhypyn+jalkeen+pitaisi+olla+akrobaatti+etta+paasisi+yli.html/Kotimaa/1194952875304/artikkeli/uutta+tietoa+tesoman+surmasta+paikalta+loytynyt+teraase+liittyy+tekoon.html/Kiekko/1194952883834/artikkeli/kirvesmies+tuplaumpisolmutappara+sai+lisaa+hyvia+uutisia.html/Ulkomaat/1194952895088/artikkeli/silta+suljettiin+myrskyn+takia+kruununprinssi+ajoi+yli.html/Kotimaa/1194952889876/artikkeli/tesoman+surma+poliisi+ei+ole+kiinnostunut+kolttosista+vaan+havainnoista.html/Pirkanmaa/1194952900917/artikkeli/tampereen+luistinjaita+jaadytetaan+kovaa+vauhtia+katso+listasta+oman+kenttasi+tilanne.html/Kotimaa/1194952885778/artikkeli/harvinaisesta+linnusta+tuli+melkoinen+kuuluisuus+katso+video.html/Pirkanmaa/1194952807450/artikkeli/poliisin+piti+huomauttaa+vain+pienesta+rikkeesta+kuskilla+ei+ollutkaan+puhtaat+jauhot+pussissa.html/Kotimaa/1194952838121/artikkeli/varas+jatti+limsapullon+rikospaikalle+erikoinen+vanha+rikos+selvisi+dnan+avulla.html/Ulkomaat/1194952853539/artikkeli/tasta+syysta+sama+dieetti+ei+toimi+kaikille+hyvin+voimauttava+tieto.html/Kulttuuri/1194952313971/artikkeli/kylla+isa+osaa+naytelmassa+maailma+avartuu+ihan+muotialaan+saakka.html/Kulttuuri/1194952313485/artikkeli/pidettaisiinko+kulttuuriton+paiva+huputetaan+taide+suljetaan+kirjastot+tv+ja+radio.html/Kulttuuri/1194952281583/artikkeli/jussiehdokkaat+on+julkistettu+he+ovat+paenneet+sai+7+ehdokkuutta.html/Kulttuuri/1194952248466/artikkeli/arvio+foxcatcher+on+pakkaus+amerikkalaisuutta+pakkomielteita+urheilua+ja+koomisuutta.html/Kulttuuri/1194952255190/artikkeli/arvio+ranskalaista+haahumua+on+tapakomedia+monikulttuurisen+ranskan+todellisuudesta.html/Kulttuuri/1194952246973/artikkeli/grand+budapest+hotel+rohmusi+baftaehdokkuuksia.html/Kulttuuri/1194952219817/artikkeli/hokkaahti+pirkanmaan+kirjoituskilpailu+ei+katoa+tasta+kaupungista.html/Kulttuuri/1194952112423/artikkeli/saimme+kukkakaalikorvat+ja+lonksupolvet+foxcatcherin+tahti+channing+tatum+sanoo.html/Kulttuuri/1194952107373/artikkeli/mitka+ovat+vuoden+2015+huippuhetket+tampereen+tapahtumien+taustajoukot+kertovat.html/Kulttuuri/1194952075500/artikkeli/90luvun+suosittu+tvperhe+kiipeaa+teatterin+lavalle+tampereella.htmlhttp://www.web2pdfconvert.com?ref=PDFhttp://www.web2pdfconvert.com?ref=PDF

  • Itäinenkatu 11, 33210 Tamperepuhelin: 010 665 111 (vaihde)0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) Käyttö ja sopimusehdot »

    Tuotteet ja palvelut:Uutiset »

    Elämä & tyyli »Business »

    Työ & ura »

    Tarvitsemme enemmän venäläisiäKotimaa 12.1. | 14:54 Venäläiset: Venäläisten valloitusta on turha pelätä. Kauppiaiden

    todistuksen mukaan heitä oli Suomessa...

    Suomen suosituin TV-opas Lisää kanavia osoitteessawww.telkku.com

    Yle TV1 Yle TV2

    MTV3 Nelonen Sub

    FOX

    15.15 Ylen aamu-tv:Tänään otsikoissa16.00 Arto Nyberg16.50 Novosti Yle

    16.55 Yle Uutisetviittomakielellä17.00 Yle Uutiset17.10 Doc Martin18.00 Yle Uutiset

    18.22 Yle Uutisetalueeltasi

    15.40 Hymy Pyllyyn

    16.10 Pasila 2.5 - TheSpin-Off16.35 Kimmo17.00 Pikku Kakkonen18.00 SuomiLOVE

    19.00 Yle Uutisetalueeltasi19.10 Yle Uutiset19.20 Urheiluruutu

    15.40 Koiralle koti16.10 Upeat skandikodit16.40 Upeat skandikodit17.15 Uutiset17.20 Päivän sää17.25 Kauniit ja rohkeat

    17.55 Mitä tänäänsyötäisiin?18.00 Emmerdale

    15.50 Kuuluisat kuppilat16.20 Olipa kerran17.20 Frasier

    17.50 Gordon Ramsaymaailmalla18.55 HS-uutiset18.58 HS-sää19.00 Sokkokokki20.00 Huippumalli haussa

    15.50 Pilanpäiten16.00 Dieetit vaihtoon!17.00 Lemmen viemää

    18.00 Suomen surkeinkuski18.50 Pilanpäiten19.00 Naapurit-arvonta19.05 Simpsonit19.30 Lähiöunelmia

    15.45 Suomiehet

    16.35 Cosmos: kaikkielämästä17.20 Lentoturmatutkinta18.15 Family Guy

    18.40 How I Met YourMother

    19.05 Varastojenmetsästäjät

    19.35 Huutokaupanmetsästäjät: Texas20.05 Bones

    Tämän alueen uusin tarjonta:

    Fiat GrandePunto 82000 km 6400 €Audi A3 340000 km 6900 €

    Rivitalo,Ylöjärvi 77,5 m2,156000,00 €Rivitalo,Sastamala 89,5 m2,89000,00 €

    ALUMIINIVENE450x220,merial...999,00 €

    Sohvapöytä 18,00 €

    Yli 3000 vapaatavuokra-asuntoavaltakunnallisesti >>

    Ohjelmistoasiantuntija Mylab OyKäyttöliittymäkehittäjä Mylab OyKatso alueen kaikkityöpaikat

    M A K S U L L I N E N J U T T U

    Puhu minulle rahasta,rakkaani! Jos et puhu, saatanvaikka erotaKotimaa 12.1. | 14:53Rahasta puhuminen onsuomalaisille yleensä hankalaa,mutta parisuhteessa sitä eikannata vältellä.- Rahasta...

    M A K S U L L I N E N J U T T U

    Maanantaivieras: Eteläpuistoon pidettävä vihreänäKotimaa 12.1. | 14:45Kun Tampereen Eteläpuiston jasen lähialueiden kansainvälisensuunnittelukilpailun tulostoukokuussa 2014 julkistettiin,...

    M A K S U L L I N E N J U T T U

    PMMP:n loppu on tallessaKulttuuri 12.1. | 14:39Laadukkaiden kotimaistenmusiikkielokuvien sarja saajatkoa PMMP-yhtyeestäkertovasta uutuusdokumentista.PMMP – tässä...

    M A K S U L L I N E N J U T T U

    Kommentti: Nainen olisitodellinen uutuusKotimaa 12.1. | 12:35SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylynmielestä uuden keskusjärjestönjohtaja on "vihoviimeinen asia"keskustelussa uudesta...

    M A K S U L L I N E N J U T T U

    Mediasta valui vinkkejäterroristeille piirityksen aikanaUlkomaat 12.1. | 12:31Heti painolaitoksen piirityksenalettua Dammartin-en-Goëlessaperjantaina Ranskan poliisijohtopyysi medialta, ettei se kertoisi...

    M A K S U L L I N E N J U T T U

    Aamulehden mielipidemittaus:Pirkanmaalaiset pyllistävätuusille kunnillePirkanmaa 12.1. | 11:13Pirkanmaalaiset eivät lämpenesille, että maakuntaan liittyisiuusia kuntia tavalla taitoisella.Kuhmoisten ja Keuruun...

    M A K S U L L I N E N J U T T U

    Kolumni: Eurooppalaisenkuolema surettaa enemmänUlkomaat 12.1. | 09:48Pariisin terrori-iskussa kuoli 12ihmistä viime viikolla.Tapahtumat pysäyttivätsuomalaisen median jakansalaiset.

    M A K S U L L I N E N J U T T U

    Eskaripakko yllätti perheen,kolme kotona opetettua lastaeivät ole käyneet eskariaKotimaa 12.1. | 10:07Ensi syksystä alkaen kaikkienkuusivuotiaiden on osallistuttavaesiopetukseen. Eskarivelvoitteensisältävä lakimuutos...

    M A K S U L L I N E N J U T T U

    converted by Web2PDFConvert.com

    /Kotimaa/1194952899870/artikkeli/tarvitsemme+enemman+venalaisia.html/Kotimaa/1194952899870/artikkeli/tarvitsemme+enemman+venalaisia.html/Kotimaa/1194952899870/artikkeli/tarvitsemme+enemman+venalaisia.html/Kotimaa/1194952899870/artikkeli/tarvitsemme+enemman+venalaisia.htmlhttp://eas.almamedia.fi/eas?camp=251202::cu=1714::no=449502::ty=ct::uuid=0738cf76-9a63-11e4-8b3e-002590af8fff/Kotimaa/1194952898787/artikkeli/puhu+minulle+rahasta+rakkaani+jos+et+puhu+saatan+vaikka+erota.html/Kotimaa/1194952898787/artikkeli/puhu+minulle+rahasta+rakkaani+jos+et+puhu+saatan+vaikka+erota.html/Kotimaa/1194952898787/artikkeli/puhu+minulle+rahasta+rakkaani+jos+et+puhu+saatan+vaikka+erota.html/Kotimaa/1194952898787/artikkeli/puhu+minulle+rahasta+rakkaani+jos+et+puhu+saatan+vaikka+erota.html/Kotimaa/1194952894848/artikkeli/maanantaivieras+etelapuisto+on+pidettava+vihreana.html/Kotimaa/1194952894848/artikkeli/maanantaivieras+etelapuisto+on+pidettava+vihreana.html/Kotimaa/1194952894848/artikkeli/maanantaivieras+etelapuisto+on+pidettava+vihreana.html/Kotimaa/1194952894848/artikkeli/maanantaivieras+etelapuisto+on+pidettava+vihreana.html/Kulttuuri/1194952886835/artikkeli/pmmpn+loppu+on+tallessa.html/Kulttuuri/1194952886835/artikkeli/pmmpn+loppu+on+tallessa.html/Kulttuuri/1194952886835/artikkeli/pmmpn+loppu+on+tallessa.html/Kulttuuri/1194952886835/artikkeli/pmmpn+loppu+on+tallessa.html/Kotimaa/1194952842420/artikkeli/kommentti+nainen+olisi+todellinen+uutuus.html/Kotimaa/1194952842420/artikkeli/kommentti+nainen+olisi+todellinen+uutuus.html/Kotimaa/1194952842420/artikkeli/kommentti+nainen+olisi+todellinen+uutuus.html/Kotimaa/1194952842420/artikkeli/kommentti+nainen+olisi+todellinen+uutuus.html/Ulkomaat/1194952839495/artikkeli/mediasta+valui+vinkkeja+terroristeille+piirityksen+aikana.html/Ulkomaat/1194952839495/artikkeli/mediasta+valui+vinkkeja+terroristeille+piirityksen+aikana.html/Ulkomaat/1194952839495/artikkeli/mediasta+valui+vinkkeja+terroristeille+piirityksen+aikana.html/Ulkomaat/1194952839495/artikkeli/mediasta+valui+vinkkeja+terroristeille+piirityksen+aikana.html/Pirkanmaa/1194952799911/artikkeli/aamulehden+mielipidemittaus+pirkanmaalaiset+pyllistavat+uusille+kunnille.html/Pirkanmaa/1194952799911/artikkeli/aamulehden+mielipidemittaus+pirkanmaalaiset+pyllistavat+uusille+kunnille.html/Pirkanmaa/1194952799911/artikkeli/aamulehden+mielipidemittaus+pirkanmaalaiset+pyllistavat+uusille+kunnille.html/Pirkanmaa/1194952799911/artikkeli/aamulehden+mielipidemittaus+pirkanmaalaiset+pyllistavat+uusille+kunnille.html/Ulkomaat/1194952782272/artikkeli/kolumni+eurooppalaisen+kuolema+surettaa+enemman.html/Ulkomaat/1194952782272/artikkeli/kolumni+eurooppalaisen+kuolema+surettaa+enemman.html/Ulkomaat/1194952782272/artikkeli/kolumni+eurooppalaisen+kuolema+surettaa+enemman.html/Ulkomaat/1194952782272/artikkeli/kolumni+eurooppalaisen+kuolema+surettaa+enemman.html/Kotimaa/1194952791149/artikkeli/eskaripakko+yllatti+perheen+kolme+kotona+opetettua+lasta+eivat+ole+kayneet+eskaria.html/Kotimaa/1194952791149/artikkeli/eskaripakko+yllatti+perheen+kolme+kotona+opetettua+lasta+eivat+ole+kayneet+eskaria.html/Kotimaa/1194952791149/artikkeli/eskaripakko+yllatti+perheen+kolme+kotona+opetettua+lasta+eivat+ole+kayneet+eskaria.html/Kotimaa/1194952791149/artikkeli/eskaripakko+yllatti+perheen+kolme+kotona+opetettua+lasta+eivat+ole+kayneet+eskaria.htmlhttp://stream.almamedia.fi/kal/pdf/sopimusehdot.pdfhttp://www.almamedia.fi/yritystietoa/tuotteet-ja-palvelut/http://www.almamedia.fi/yritystietoa/tuotteet-ja-palvelut/#uutisethttp://www.almamedia.fi/yritystietoa/tuotteet-ja-palvelut/#elama-&-tyylihttp://www.almamedia.fi/yritystietoa/tuotteet-ja-palvelut/#businesshttp://www.almamedia.fi/yritystietoa/tuotteet-ja-palvelut/#tyo-&-urahttp://www.web2pdfconvert.com?ref=PDFhttp://www.web2pdfconvert.com?ref=PDF