Ihmisoikeusrikkomukset Bosnian sodassa 1992-1995
Itä-Suomen yliopisto
Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta
Historian ja Maantieteen laitos
Yleisen historian Pro-Gradu tutkielma
Ohjaajana Maria Lähteenmäki
Ville Räikkönen
242498
Elokuu.2017
Itä-Suomen Yliopisto, Tutkimustiedote
Ville Räikkönen
242498
Ihmisoikeusrikkomukset Bosnian sodassa 1992-1995
Yhteiskuntatieteiden ja Kauppatieteiden tiedekunta, yleinen historia
Sivumäärä 77
Elokuu 2017, Joensuu
Pro gradu- tutkielma käsittelee ihmisoikeusrikkomuksia Bosnian sodassa 1992-1995.
Tutkielmassa tarkastellaan ihmisoikeusrikkomusten muotoja Bosnian sodan ajalta ja
korostetummin keskitysleirejä, raiskauksia ja joukkomurhia. Tutkimustehtävänä on selvittää,
mitä ihmisoikesrikkomusten muotoja sodassa esiintyi, mitä tyypillisiä piirteitä näissä
rikkomuksissa esiintyi ja mitä eroavaisuuksia rikkomuksissa oli sodan osapuolten osalta.
Tutkimustehtävään vastataan kolmen eri lähdeaineiston avulla. Amnesty Internationalin
raportit avaavat, mitä ihmisoikeusrikkomusten muotoja sodassa esiintyi. Human Right
Watchin aineisto käsittelee pakolaisten kertomusten pohjalta syvällisemmin
ihmisoikeusrikkomusten piirteitä. YK:n dokumenttiaineistot avaavat mitä yhteneväisyyksiä
ja eroavaisuuksia ihmisoikeusrikkomuksissa esiintyi sodan osapuolten kesken.
Tutkimuksessa käytetään kvalitatiivisia menetelmiä.
Bosnian sodassa tehtiin erittäin monia ihmisoikeusrikkomuksia. Esimerkkejä
ihmisoikeusrikkomuksista ovat pakkokarkoitukset,terrori, syrjintä, keskitysleirit, raiskaukset
ja joukkomurhat. Tyypillisiä piirteitä etniselle terrorille oli tuhopoltot, pahoinpitelyt ja
satunnaiset murhat. Syrjintä kohdistui hallitsevan etnisen ryhmän toimesta
vähemmistöryhmiin ja tyypillistä oli rajoittaa liikkumavapautta ja erottaa työpaikalta.
Karkoituksissa käytettiin byrokratiaa ja asevoimia apuna, jotta etninen puhdistus saatiin
toteutettua.Keskitysleireillä väkivalta oli raakaa ja uhrien elämästä pyrittiin tekemään
sietämätöntä. Raiskauksia suoritettiin etnisen puhdistuksen nimissä ja siihen liittyi yleensä
muutakin väkivaltaa ja tekijöitä oli yksi tai usein useampia.Joukkomurhia suoritettiin
aseellisten toimien ohessa ja niitä kohdistettiin taisteluikäisiin vihollisryhmän miehiin.
Ihmisoikeusrikkomukset olivat sekä systemaattisia, että summittaisia. Siellä missä
yksittäinen etninen ryhmä oli enemmistössä, ihmisoikeusrikkomukset olivat
systemaattisempia kuin muilla alueilla.
Sisällys 1. Johdanto ..................................................................................................................................................... 4
1.1 Bosnian sota ......................................................................................................................................... 4
1.2 Tutkimuskysymys ja merkityksenanto ............................................................................................... 10
1.3 Tutkimusmenetelmät ja Tutkimusperinne ........................................................................................ 11
1.4 Lähteet ja tutkimuskirjallisuus ........................................................................................................... 14
1.5 Keskeiset käsitteet ............................................................................................................................. 18
2. Ihmisoikeusrikkomusten muodot ............................................................................................................ 20
2.1 Etninen terrori ................................................................................................................................... 20
2.2 Vähemmistöjen syrjintä ..................................................................................................................... 23
2.3 Pakkokarkoitukset ............................................................................................................................. 25
2.4 Pakkotyö yleisissä tehtävissä ............................................................................................................. 29
3. Keskitysleirit ja väkivalta .......................................................................................................................... 30
4.Raiskauksilla alistaminen .......................................................................................................................... 44
5. Joukkomurhat .......................................................................................................................................... 56
6. Johtopäätelmät ........................................................................................................................................ 66
Lähteet ......................................................................................................................................................... 71
Painetut digitaaliset lähteet .................................................................................................................... 71
Tutkimuskirjallisuus ..................................................................................................................................... 74
4
1. Johdanto
1.1 Bosnian sota
Jugoslavian hajoamiseen tarvittiin tekijä, joka aiheutti epätasapainoa politiikassa. Tuo tekijä
oli Slobodan Milosevic. Milosevic omaksui politiikan, josta vastasivat Serbian
äärinationalistit. Milosevic organisoi valtavia julkisia kokoontumisia ja vaihtoi hallinnon väkeä
itsehallintoalueilta Kosovosta ja Vojvodinasta sekä Montenegron tasavallasta.
Menneisyyden haamut aina 1300-luvulta luvulta toiseen maailmansotaan säilyivät
kansallisessa tietoisuudessa ja lisäsivät katkeruutta kansojen välillä. Tämä piirre tarjosi
erinomaisen alustan äärinationalismin nousulle varsinkin Serbiassa mutta myös
Kroatiassa.1
Ultimaattinen akilleen kantapää Jugoslavian olemassaololle olivat serbien ja kroaattien
suhteet. Kroatiassa oli serbivähemmistö, joka äänesti itsenäistymisen puolesta heinäkuussa
1990. Samaan aikaan Jugoslavian kansanarmeija alkoi erottamaan sloveeneja ja kroaatteja
korkeista viroista ja palkkaamaan serbejä. Slovenia ja Kroatia uhkasivat irtautua tuolloin
Jugoslaviasta. Bosnia teki selväksi, että se ei haluaisi jatkaa Tynkä-Jugoslaviassa. Milosevic
puolestaan selitti selvin sanoin, että jos hajoaminen tapahtuu, hän tulee liittämään kaikki
serbialueet Jugoslaviaan. Myös Kosovossa ja Makedoniassa oli voimakkaita
itsenäisyyspyrkimyksiä. Ongelmalliseksi tilanteen teki vielä se, että Bosnian serbien johtaja
Radovan Karadzic vannoi, että he tulisivat irtautumaan Bosniasta, mikäli Bosnia irtautuu
Jugoslaviasta. Vuoden 1991 alussa Ainoastaan Serbia ja Montenegro olivat valmiita
jatkamaan Jugoslavian valtiossa, muut osapuolet olivat valmiita korkeintaan yhteiseen
liittovaltioon. Myöhään kesäkuussa 1991 Jugoslavian kansallisen armeijan joukot ylittivät
Slovenian rajan. Sota Sloveniassa oli ohi 10 päivässä Milosevicin haluttomuuden vuoksi
jatkaa taisteluita. Heinäkuussa Kroatian rajalla oli serbien sotilaskalustoa ja pitkä ja
uuvuttava sota oli alkanut.2
1 Ramet 1996, 39-53. 2 Ramet 1996, 39-53.
5
Lähde.http://www.lib.utexas.edu/maps/bosnia/ethnic_majorities_97.jpg Luettu 17.3.2017.
Sodan taustalla oli Bosnian muslimien ja serbien välien tulehtuminen. Serbit syyllistivät
muslimeja fundamentalismista sekä väkivallasta. Väitteet olivat kuitenkin provokatiivisia ja
ne palvelivat lähinnä Belgradin tavoitteita saada jännitteitä alueella aikaiseksi. Jugoslavian
kansallinen armeija alkoi jo syksyllä 1990 organisoida Bosniassa alueen serbien
keskuudessa kutsuntoja ja aseiden lisäämistä. Keväällä 1991 Bosnian hallitus perusti
isänmaallisen liigan kansallisiksi puolustusvoimiksi. Serbit aloittivat myös Bosniassa
aseistariisuntoja, joiden tavoitteena oli heikentää Bosnian hallituksen voimia. Bosniassa
keskusteltiin voimakkaasti itsenäistymisen puolesta, jota alueen serbit vastustivat jyrkästi.
He eivät osallistuneet äänestykseen vaan pitivät sitä laittomana. Bosnian muslimit ja kroaatit
sen sijaan olivat innokkaasti äänestämässä ja äänestysprosentti oli heidän keskuudessaan
lähes 100 %. Tämä tarkoitti sitä, että heidän johtama enemmistönsä voitti äänestyksen 1.
maaliskuuta 1992. Bosnia alkoi tämän jälkeen pikimmiten hakea kansainvälistä tunnustusta.
Kansainvälinen yhteisö ei uskonut, että Bosnian itsenäistymisestä selvittäisiin ilman veren
Kartta 1 Etniset enemmistöt Bosniassa 1991
6
vuodatusta. Kansainväliset toimijat yrittivät ajaa maan jakamista kantoneihin, joissa eri
etniset ryhmät voisivat elää. Kaikki kolme osapuolta hylkäsivät suunnitelman erilaisin
motiivein.3
2. maaliskuuta 1992, välittömästi äänestyksen jälkeen, alkoi aseellinen toiminta Bosniassa.
Huhtikuussa serbialaiset vapaaehtoisjoukot “Tiikerit” hyökkäsivät johtajansa Zeljko
Raznatovicin, tuttavallisemmin “Arkan”, johdolla Koillis-Bosniassa sijaitsevaan kaupunkiin
Bijeljinaan, joka joutuikin hyökkääjien haltuun. Pian tämän jälkeen 4. päivä huhtikuuta
Bosnian johtaja Alija Izetbegovic määräsi liikekannallepanon, kun Jugoslavian kansallisen
armeijan ja Chetnikkien, serbialainen kansallismielinen puolisotilaallinen järjestö, joukot
alkoivat tulittaa Bosnian pääkaupunkia Sarajevoa. 6. huhtikuuta nämä järjestöt hyökkäsivät
Bijeljinan ja Focan kaupunkeihin ja vähän tämän jälkeen Raznatovicin johtamat “Tiikerit”
ottivat haltuunsa Zvornikin kaupungin. Tuhansia vapaaehtoisia muutti pois kaupungista,
ennen kun “Tiikerit” aloittivat muslimeihin kohdistuvan etnisen puhdistuksen ja kulttuurin
hävittämisen.4
Suuremmat taistelut, joihin otti osaa enemmän kuin 50 000 sotilasta molemmilta puolilta,
alkoivat keväällä 1992. Bosnian serbien armeija oli voitokas ja pakotti kroaatit vetäytymään.
Bosnian serbit valtasivat Jajcen kaupungin 29. lokakuuta 1992 pakottaen yli 40 000
kaupungin puolustajaa ja asukasta muuttamaan pois. Vuoden loppuun mennessä Bosnian
serbien hallussa oli 70 prosenttia Bosniasta ja kroaattien hallussa 20 prosenttia. Tynkä
Bosnian hallitus piti hallussaan vain joitakin kaupunkeja, kuten Sarajevoa ja Gorazdea sekä
Srebrenicaa. Yli 100 000 henkeä oli kuollut tähän asti ja näistä yli 90 prosenttia oli siviilejä.5
3 Ramet 2006, 414-418. 4 Ramet 2006, 427-428. 5 Ramet 2006, 433.
7
Muslimien ja kroaattien väliset taistelut puhkesivat lokakuussa 1992. Bosnian kroaatteja oli
tuohon aikaan 45 000 sotilasta ja aseistettuja muslimeja noin 44 000. Taisteluiden taustalla
vaikutti Kroatian presidentti Franjo Tudjmanin halu liittää Bosnian kroaattialueet Kroatiaan.
Lisäksi Bosnian armeijan joukot olivat liian heikosti aseistettuja taistellakseen
menestyksellisesti Bosnian serbejä vastaan, mutta kroaatteja vastaan he olivat
tasavertaisia. Lisäksi Bosnian armeija sai sotilaita ja aseita islamilaisista valtioista. Näitä
sotilaita kutsuttiin mujahideiksi.6
Gorni Vakujin kaupunki oli väestöllisesti jakaantunut tasan muslimien ja kroaattien kesken.
Kaupungin hallinto oli halvaantunut ja siellä oli sotilastukikohtia. Taistelut alkoivat
tammikuussa 1993 muslimi joukkojen hyökkäyksellä ja heidän tavoitteenaan oli ottaa Keski-
Bosnia pois kroaattien hallitsemalta Herzegovinan alueelta ja provosoida kroaattijoukot
hyökkäykseen, jolloin muslimit voisivat todistaa, että he kärsivät kroaattien aggressiosta.
Muslimi joukot hyökkäsivät myös Kacunin ja Bucovacan kaupunkeihin.Näiden
aggressioiden tavoitteena oli paitsi häätää kroaatit Keski-Bosniasta, niin myös varmistaa
yhteydenpito muihin muslimien hallitsemiin alueisiin. Vaikka muslimit saivat vahvistuksia
rintamalta, joka taisteli Bosnian serbejä vastaan, niin varsin nopeasti kroaattijoukot
onnistuivat asettumaan puolustukseen ja pysäyttämään muslimien eteneminen.7
Huhtikuussa 1993 puhkesi Lasvan laaksossa merkittävä konflikti muslimien ja kroaattien
välillä. Muslimit yrittivät tuhota infrastruktuuria ja kommunikaatiomahdollisuuksia välttäen
avointa yhtenäistä taistelua kroaattijoukkoja vastaan. Heidän tavoitteenaan oli eristää
Bosnian kroaatti joukot ja hallita siviilejä kontrolliatarkastusasemien kautta. Muslimit
onnistuivat tuhoamaan Bosnian kroaatti joukot Zenicassa ja katkaisemaan kontaktit
6 Ramet 2006, 433-435.
7 Shrader 2003, 73-77.
8
Travnikin-Vitezin-Busovacan välillä, mutta lopulta suurin osa hyökkäyksen kohde alueista
säilyi Bosnian kroaatti joukkojen hallinnassa. Taisteluiden seurauksena satoja muslimi-
siviilejä oli muuttanut pois tai pakotettiin poistumaan alueelta.8
Huhtikuun 16. päivänä 1993 Bosnian kroaatit hyökkäsivät Ahmicin kylään sen strategisen
asemansa takia. Lopputulemana päivän aikana oli 116 tapettua muslimisiviiliä, 24
haavoittunutta ja 169 taloa ja kaksi moskeijaa tuhottu. Bosnian presidentti Izetbegovic on
myöntänyt, että Bosnian armeijan joukot teurastivat 27 kroaattisiviiliä Grabovican kylässä
myöhemmin syksyllä, joten väkivaltaisuudet olivat tuttuja sodan kaikille osapuolille.9
23. lokakuuta 1993 Bosnian kroaatit hyökkäsivät Stupni Do:n kylään ja teurastivat
kymmenittäin muslimisiviilejä ja kylä ryöstettiin ja tuhottiin maan tasalle. Vastaavasti
muslimijoukot valtasivat Varesin kaupungin ja pakottivat sen asukkaat muuttamaan pois.
Erityisen voimakkaat taistelut käytiin Mostarin kaupungissa, jossa Bosnian kroaatit
saavuttivat hallitsevan aseman. Sotaonni kääntyi kroaatteja vastaan, kun Herzegovinan
johtaja Boban poisti kenraali Praljakin Bosnian kroaattien armeijan komentajan paikalta.
Helmikuuhun 1994 mennessä Bosnian kroaatit olivat menettäneet 40% hallitsemistaan
alueistaan. Maaliskuussa 1994 Washingtonin sopimuksella Kroatia ja Bosnia aloittivat
uudelleen sotilaallisen yhteistyön Bosnian serbejä vastaan. Kuitenkin Kroatia jatkoi kaasu-
toimituksiaan Bosnian serbeille vielä pitkään. Sopimus tarkoitti sitä, että Bosnian hallituksen
joukoille voitiin suoraan Kroatian läpi toimittaa aseita ja aseellinen yhteistyö saattoi alkaa
toimimaan.10
8 Shrader 2003, 84-86. 9 Shrader 2003, 92-95. 10 Ramet 2006, 438-439.
9
5. huhtikuuta 1994 Bosnian serbit läpäisivät Gorazden kaupungin ulkokehän ja marssivat
läheisiin kyliin pakottaen kyläläiset muuttamaan itse kaupunkiin. Seuraavien päivien aikana
Bosnian serbit pommittivat kaupunkia, jolloin kaupunkia puolustavat YK joukot joutuivat
pyytämään ilmatukea. NATO koneiden hyökkäykset hillitsivät Bosnian serbien tulitusta
kaupunkiin. Kenraali Mladicin johtamat Bosnian serbit ottivat arviolta 200 YK:n
rauhanturvaajaa panttivangeiksi NATO:n pommitusta vastaan. 22. huhtikuuta Nato julkaisi
uhkavaatimuksen, jossa se käski Bosnian serbejä vetäytymään kaupungin ympäriltä ja
määräsi raskaat tykit siirrettäväksi 20 kilometrin päähän kaupungista 48 tunnin sisällä.
Mladic ei suostunut tähän vaan antoi joukkojen jatkaa kaupungin pommittamista. NATO
toteutti uhkauksensa ja vaikka Bosnian serbit valittivat uhkavaatimuksen sisällöstä, niin
valitukset kaikuivat kuuroille korville. Nämä joutuivat perääntymään hyökkäyksen kestettyä
26 päivää vaatien 716 kuolonuhria ja noin 2000 haavoittunutta.11
Srebrenica oli haavoittuvainen paitsi maantieteellisen sijaintinsa niin myös heikon
puolustuksensa takia. Tämän tiesi myös kenraali Mladic. Hän antoi joukkojensa pommittaa
Srebrenicaa ja odotti mahdollista NATO:n vastausta. Kun sitä ei tullut, Bosnian serbit
aloittivat hyökkäyksensä. YK:n viralliset tahot uskoivat, että Mladicin joukot olivat vähäisiä,
eikä merkittäviä ilmapommituksia tehty. 12 heinäkuuta 1995 Mladicin joukot erottivat taistelu
kykyiset miehet muista siviileistä teloitusta varten. Seuraavan päivän päättyessä tapettuja
miehiä oli enemmän kuin 7 000.12
NATO ryhtyi todellisiin ilmahyökkäyksiin sen jälkeen, kun Bosnian serbit olivat 28.8. 1995
ampuneet Sarajevon kaupunkiin ammuksen, joka tappoi 37 henkilöä ja haavoitti 80:tä. Myös
Venäjä myönsi, että serbit olivat menneet liian pitkälle. NATO jatkoi pommituksiaan, kunnes
Bosnian serbit olivat vetäneet raskaan aseistuksensa pois YK:n vyöhykkeiltä, joissa ei
sallittu aseistautuneita joukkoja. Lisäksi serbeiltä vaadittiin konkreettista näyttöä halusta
11 Ramet 2006, 447-448. 12 Ramet 2006, 460.
10
neuvotteluihin. Rauhanneuvottelut pääsivät toden teolla käyntiin, kun muslimit olivat 13.9-
12.10. välisenä aikana suorittaneet useita menestyksekkäitä operaatioita Itä-Bosniassa.
Yhdysvallat järjesti tilanteen siten, että Milosevic neuvotteli Bosnian serbien asemasta,
Tudjman Bosnian kroaattien asemasta sekä tietysti Bosnian presidentti Izetbegovic. Kaksi
periaatetta olivat ylitse muiden: Kaksi erillistä aluetta nauttivat laajoja
itsemääräämisoikeuksia yhtenäisen Bosnian valtion sisällä sekä alueet jakaantuisivat 51
prosenttisesti kroaatti-muslimeille ja 49 prosenttisesti serbeille. 21. 11. 1995 rauhansopimus
oli solmittu ja sota oli päättynyt.13
Sodan uhrien lukumäärästä on olemassa ristiriitaisia tietoja. Kroaatti demograafikko
Vladimir Zerjavic sai lukumääräksi noin 215 000 kuolonuhria. CIA puolestaan arvioi
lukumääräksi 237 000 uhria. Tutkimus- ja dokumentaatio keskus Sarajevossa puolestaan
kolmen vuoden tutkimuksen jälkeen tuli siihen johtopäätökseen, että kokonaislukumäärä
kuolleiden osalta Bosnian sodassa ei ylittäisi 110 000. Kiistattomia faktoja sen sijaan on, että
kuolleiden muslimien lukumäärä oli monin verroin suurempi kuin serbien tai kroaattien.
Samoin tosiasia on, että suurimmat kuolonuhrit aiheuttivat Bosnian serbijoukot. Yli 2,7
miljoonaa pakolaista oli lähtenyt pakoon sotaa. Noin 60% kaikista Bosnian kodeista olivat
joko tuhoutuneet tai vahingoittuneet: Maailman Pankki arvoi, että jälleenrakentaminen
maksoi 25 miljardia. Sota tuhosi myös henkisen terveyden lukemattomilta ihmisiltä.
Masennus, alkoholismi, unettomuus, skitsofrenia sekä monet muut oireet olivat tuttuja joka
naapurustossa. On arvoitu, että Bosniassa sodan jälkeen 1,7 miljoonaa ihmistä kärsi
psyykkisistä ongelmista.14
1.2 Tutkimuskysymys ja merkityksenanto
13 Ramet 2006, 465-466. 14 Ramet 2006, 466-467.
11
Tutkimuksessani aion analysoida ja tutkia ihmisoikeusrikkomuksia Bosnian sodassa
kaikkien sodan osapuolten osalta. Tutkimukseni käsittelee kansainvälisten
ihmisoikeusjärjestöjen raportteja ihmisoikeusrikkomuksista Bosnian sodassa vuosina 1992-
1995. Kronologinen rajaus käsittää koko sota-ajan. Ensisijainen tutkimuskysymykseni on
selvittää ihmisoikeusrikkomusten muodot, eli tosin sanoen mitä rikoksia tapahtui.Toinen
tutkimuskysymykseni on selvittää ja analysoida syvällisemmin,mitä tyypillisiä piirteitä esiintyi
ihmisoikeusrikkomuksissa. Kolmas tutkimuskysymykseni on selvittää
ihmisoikeusrikkomusten mahdollinen järjestelmällisyys. En käy kaikkia
ihmisoikeusrikkomusmenetelmiä läpi täydellisesti, vaan tuon esille ne tavat ja periaatteet,
jotka olivat yleisimmin käytössä tuolloin.
Tutkimus on ajankohtainen tämän päivän kannalta. Esimerkiksi Syyrian Aleppoa on jo alettu
vertaamaan Srebrenican tapahtumiin. Koen tärkeäksi tuoda esille ihmisoikeusrikkomukset,
joita Bosnian sodassa tehtiin. On tärkeää, että ihmiset eivät unohtaisi menneisyyden
haamuja vaan pitäisivät mielessään, että kaikkeen pitää varautua. Lisäksi tutkimuksen aihe
on tärkeä siltä osin, että nykyisen kasvavan nationalismin aikana on erittäin tärkeää tietää
ja ymmärtää millainen ase äärinationalismi voi olla väärin käytettynä.
1.3 Tutkimusmenetelmät ja Tutkimusperinne
Tutkimusmenetelmäni on laadullinen aineistoanalyysi. Menetelmän avulla on tarkoituksena
luoda tutkimusaineistosta teoreettinen viitekehys. Mahdolliset analyysiyksiköt valitaan
tutkimuksen tavoitteiden mukaisesti. Aineistolähtöisen analyysin ongelmana on, että
olemassa olevat käsitteet, menetelmät ja tutkimusasetelma eivät ole objektiivisia vaan
jonkun tutkijan asettamia ja siten vaikuttavat tutkimustuloksiin.15
15 Tuomi&Sarajärvi 2004, 97-98.
12
Tekstin analyysin kannalta on oleellista muistaa enonsiaation käsite. Siinä kiinnitetään
huomiota sellaisiin asioihin kuten kertojaan, kertojan sanomaan, kertojan näkökulmaan,
kertojan suhde kuvattuihin henkilöihin, mitkä ovat kertojan menetelmät oman
argumentaationsa tueksi ja mikä on hänen arvionsa asioiden todenmukaisuudesta.
Tekstianalyysi asettaa kysymyksiä kohteelleen, joiden tarkoituksena on selventää käsitystä
tapahtumista ja kertojan motiiveista.16
Toinen käyttämäni menetelmä on sisällönanalyysi. Tämän menetelmän avulla
tutkimuskohteesta yritetään saada kuvaus tiiviisti ja yleisessä muodossa. Menetelmän
avulla saadaan aineisto ryhmitellyksi johtopäätöksiä varten. Olennaista on, että
sisällönanalyysissä etsitään tekstin merkityksiä.17
Sisällönanalyysi voidaan jakaa seuraaviin osiin: tutkijan ”herkistyminen”, aineiston
sisäistäminen ja teoretisointi, aineiston karkea luokittelu, tutkimustehtävän täsmennys,
ilmiöiden esiintymistiheyden toteaminen, saatujen luokkien puoltaminen ja horjuttaminen
sekä lopuksi johtopäätökset ja tulkinta. Sisältöanalyysia voi helpottaa miellekartan avulla,
jolloin tutkija hahmottaa ison kokonaisuuden nopeasti.18
Tämä tutkimus kuuluu ihmisoikeushistorian kenttään. Keskeiset teokset tämän tutkimuksen
kannalta käsittelevät erilaisia tapahtumia, joissa ihmisoikeusrikkomuksia on tapahtunut.
Esimerkiksi Rhona K.M.Smithin teos International Human Rights käsittelee pitkälti erilaisia
ihmisoikeuksien muotoja ja käsittelee niitä juridiselta ja historialliselta näkökannalta.Kirja
käsittelee myös oikeuksista elää ilman ihmisoikeusrikkomusmuotoja, kuten kidutusta ja
vankeutta.Kirjassa esitellään erilaisia ihmisoikeuksien kannalta keskeisiä järjestöjä kuten
16 Metsämuuronen 2006, 127. 17 Tuomi & Sarajärvi 2004, 105-106. 18 Metsämuuronen 2006, 124-125.
13
Yhdistyneet Kansakunnat ja Afrikan Unioni sekä Eurooppalaiset järjestöt.Ylipäätään kirja
keskittyy ihmisoikeuksiin ja niiden asemaan ja kehitykseen. Tämä tutkimusperinne nojaa
enemmän ihmisoikeuksien sisältöön ja asemaan ja historialliseen kehitykseen kuin
ihmisoikeusrikkomuksiin.
Fred Grunfeldin ja Alette Smeulersin teos: International crimes and other Gross Human
Rights Violations (2011) esittelee kansainvälisten Ihmisoikeuksien toimijat ja selittää eri
termien merkitykset. Esimerkiksi YK.n turvallisuuskomitea ja kansainvälinen
ihmisoikeusjulistus ovat nostettu esille. Kirja käy varsin kattavasti läpi esimerkiksi
sotarikosten määritelmän ja sodan olemuksen, joka johtaa määriteltyihin rikoksiin.
Sotarikoksista puhuttaessa kirja nostaa esille kansainvälisen sotarikostuomiostuimen sekä
Geneven sopimuksen. Kirjassa ilmenee syyt, miksi on hyvä puhua erikseen
ihmisoikeusrikoksista ja sotarikoksista. Esimerkkinä kirja ottaa Etelä-Afrikan apartheidin.
Kirja nostaa muutamia esimerkkejä, mutta käsittelee enemmän terminologian tasolla
ihmisoikeusrikkomuksia. Kirjassa käsitellään myös sosiaalista kontekstia sodassa ja siihen
liittyviä mielikuvia esimerkiksi mieheydestä. Rikoksista kirja käsittelee erityisesti
kansanmurhaa sekä kidutusta. Loppupuolella nostetaan esille psykologisia ja
ryhmädynaamisia syitä ihmisen väkivaltaiselle käyttäytymiselle sekä motiivit
pahantekijöiden taustalla. Koska oma tutkimukseni painottuu ihmisoikeusrikkomuksiin ja
niiden piirteisiin, on tämä tutkimusperinne omalta kannaltani oleellinen.
Charles Bahmuller käsittelee Human rights Violations (2003) teoksessaan merkittäviä
ihmisoikeusrikkomuksia vuodesta 1903 aina vuoteen 2001 asti. Tutkimuksesta selviää,
miten paljon ihmisoikeusrikkomuksia maailmalla tehtiin viimeisen vuosisadan aikana.
Teoksessa taustoitetaan konfliktien syitä ja analysoidaan tapahtuneita rikoksia. Ylipäätään
ihmisoikeusrikkomuksia käsittelevät teokset painottuvat hyvin pitkälle 1900-luvun historiaan
ja aikakauden rikoksiin. Esimerkiksi kansanmurhista käsitteleviä teoksia on paljon, kuten
esimerkiksi Robert Gellatelyn ja Ben Kiernanin The Specter of Genocide: mass murder in
14
historical perspective (2003). Kirja käsittelee kansanmurhaa esimerkkien pohjalta ja
taustoittaa kansanmurhan historiaa sekä avaa rikoksen luonnetta eri aikana ja eri valtioissa.
1.4 Lähteet ja tutkimuskirjallisuus
Lähteitä tutkimuksessani ovat Kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen julkaisemat raportit
Bosnian sodan tapahtumista. Tärkeimmät näistä lähteistä ovat Amnesty Internationalin,
YK:n sekä Human Rights Watchin aineistot. Näistä löytyy eniten materiaalia
sotatapahtumista. Kaikki järjestöt olivat toiminnassa sodan aikana ja seurasi tapahtumia
päivittäin. Osa ihmisoikeusjärjestöistä on niin nuoria, että niistä ei löydy Bosnian sotaa
koskevaa informaatiota. Amnesty Internationalin sivulta löytyi vajaa parikymmentä raporttia
sodan ajalta,1992-1995, jotka olivat olennaisia oman tutkimukseni kannalta. Nämä raportit
kuvailivat ihmisoikeusrikkomuksia muutamien kuukausien ajalta tai vaihtoehtoisesti
kertoivat jostakin yksittäisestä tapahtumasta, jossa tapahtui merkittäviä
ihmisoikeusrikkomuksia. Human Right Watchin aineistoa sodan ajalta löytyi alle kymmenen,
mutta ne olivat enemmän kokoavampia kuin Amnesty Internationalin vastaavat. Lisäksi ne
olivat enemmän informatiivisempia ihmisoikeusrikkomusten sisällöistä kuin Amnesty
Internationalin raportit keskimäärin. YK:n erityisen reportterin informatiiviset yhteenvedot
kuukausien ajalta sisälsivät paljon tietoa, vaikka raportteja oli vain muutamia.
Amnesty internationalin aineistossa löytyy paljon esimerkiksi teloitettuja henkilöitä koskevia
ilmoituksia. Lisäksi sotarikosten uhreista löytyy erinäköisiä raportteja, joissa kuvataan
sotarikosten tapahtumista, ajasta ja paikasta. Aineistossa liikutaan sotarikosten ja
ihmisoikeusrikkomusten välisellä harmaalla vyöhykkeellä ja oma tehtäväni on pyrkiä
analysoimaan oleellisimmat ihmisoikeusrikkomukset.
Human Right Watchin aineistot ovat raportteja tapahtumista, joissa haastattelulähteinä ovat
olleet muun muassa pakolaisten kertomukset. Kaksi syvällisempää raporttia kertovat
Bosnian kaupunkien Banja Lukan ja Srebrenican tapahtumista. Raporteissa esitellään
15
tapahtuneita rikoksia ja tekijöitä sekä kehotetaan kansainvälisiä toimijoita puuttumaan
asioihin. Näissä pakolaiset kertovat kokemuksistaan ja heihin kohdistuneesta väkivallasta.
YK:n erityiset tarkkailijat lähettivät sodan aikana raportteja soluttautumalla kansan pariin.
Näin pystyttiin saamaan autenttista näkemystä ihmisoikeusloukkauksista. Erityiset
tarkkailijat kertoivat sodan kaikkien osapuolten ihmisoikeusrikkomuksista kattavasti
yhteenvedoissaan, vaikka esimerkiksi tiettyihin keskitysleireihin ei ollutkaan mahdollista
päästä sisälle tutkimaan. Lisäksi YK:n aineistosta löytyi muutamia kokoavia raportteja
lähinnä raiskauksiin liittyen YK:n toimihenkilöiden toimesta. Näissä raporteissa kerrottiin
raiskausten luonteesta ja sisällöstä ja lukumääristä.
Aineistoa kootessa laadullisessa tutkimuksessa joudun puntaroimaan aineiston määrän
sekä sen laadun parissa. Aineistoa tutkiessani minun tulee pohtia koko ajan, miten se
käsittelee tutkimuskysymystäni eli onko aineisto hyödyllinen vai ei. Aineiston koolla ei
Eskolan ja Suorannan mukaan ole suoraa vaikutusta ja merkitystä tutkimuksen
menestykselle. Kukin tutkimus on oma tapauksensa ja aineiston tehtävänä on auttaa tutkijaa
luomaan ymmärrystä tutkittavasta ilmiöstä.19
Aineistoa rajatessani olen käyttänyt saturaatiota eli kyllääntymistä. Jos jokin aineisto ei tuota
tutkimukseni kannalta uutta tietoa, ei ole viisasta ottaa sitä enää tutkimukseen. Tehtävänäni
onkin rajata aineiston määrä sopivan koherentiksi ja tarkoin määritellyksi. Tutkijan on
jokaisessa tutkimuksessa erikseen päätettävä, milloin aineiston koko on tutkimusongelman
ratkaisemisen kannalta riittävän iso. Tapauskohtainen analyysi ei sisällä tilastollisia
mittareita vaan mittareina toimii valitun aineiston teoreettinen kiinnostavuus oman
tutkimusongelman ja kysymyksen ratkaisemisessa.20
19 Eskola & Suoranta 1998, 60-62.
20 Eskola &Suoranta 1998, 62-64.
16
Bosnian sotaa kuvailevaa kirjallisuutta löytyy hyvin erilaisia. Esimerkiksi Beverly Allenin
Rape warfare: The hidden genocide in Bosnia Hertzegovina and Croatia (1996) kertoo
sodan aikana tapahtuneista raiskauksista ja seksuaalisesta väkivallasta ennen kaikkea
naisia kohtaan. Kirja kertoo myös Bosnian serbeihin kohdistuneesta väkivallasta siinä missä
bosniakkeihin ja kroaatteihin. Kirjan painopiste on seksuaalisen väkivallan kuvailu
esimerkkien pohjalta.
Kroatian ja Bosnian välistä sotaa tarkastellessa hyödynnän Charles Schraderin
kirjoittamaan The Muslim-Croat civil war in central Bosnia: a military history 1992-1994
(2003). Kirja kuvailee sodan kulkua ja tapahtumia sotahistorian näkökulmasta, mutta teos
on hyödyllinen taustoittaakseni ja ymmärtääkseni bosniakkien ja kroaattien välistä sotaa ja
sen motiiveja. Kirjaa pystyn hyödyntämään omassa tutkimuksessani selvittäessäni
kroaattien ja bosniakkien välisiä ihmisoikeusrikkomuksia.
Jeanne Haskinin Bosnia and beyond: the quiet revolution that wouldn`t go quietly (2007),
kertoo Bosnian sodassa tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista ennen kaikkea serbien
toimesta. Tutkimus käsittelee myös Kroatian sotaa, mutta pääasiassa tämä teos käsittelee
Bosnian sotaa ja ennen kaikkea Bosnian serbien tekemiä ihmisoikeusrikkomuksia. Kirjassa
myös tuodaan esille kansainvälisten järjestöjen rooli ja vastuu Bosnian sodan tapahtumista.
Teos antaa erityishuomiota bosniakkeihin kohdistuneesta kansanmurhasta ja ennen kaikkea
Srebrenican tapahtumista.
Helsinki Watchin War Crimes in Bosnia- Hecegovina (1992) on oman tutkimukseni kannalta
merkittävä, jotta tiedän mitä aiheesta on jo kirjoitettu ja mitä ei. Kirjan vuosiluku paljastaa,
että se käsittelee aivan sodan alkuvaihetta. Ja koska teos on julkaistu jo samana vuonna
sodan alkamisesta, myös vuoden loppupuolella tapahtuneet ihmisoikeusrikkomukset eivät
ole sisältyneet teokseen. Kirja käsittelee paitsi Bosnian sodan alkupuolen
17
ihmisoikeusrikkomuksia ja sotarikoksia niin myös muun muassa kansainvälisten järjestöjen
toimintaa sodan aikana ja ihmisoikeusrikkomuksia Kroatian sodassa. Kirjan loppupuolella
käsitellään kansainvälistä lakia koskien sotarikoksia.
Ed Vulliamyn teos Season`s in Hell: understanding Bosnia`s war (1994) käsittelee
Bosniassa tapahtuneita sotarikoksia ja ihmisoikeusrikkomuksia serbien ja kroaattien
toimesta. Kirjassa käsitellään muun muassa terroria ja karkoituksia sekä keskitysleirejä ja
raiskauksia. Teos on tärkeä lisä taustoittaakseni, mitä sodasta on tutkittu ja mitä ei. Teos
käsittelee rikoksia pääasiassa sodan tapahtumien rinnalla kronologisessa
aikajärjestyksessä. Kirjan vuosiluku kertoo, että se julkaistiin ennen sodan päättymistä ja
osa tapahtumista on siten jäänyt julkaisematta.
Roy Gutmanin Kansanmurhan todistaja (1993) kuvailee sodassa tapahtuneita siviileihin
kohdistuneita raakuuksia. Kirja kuvailee uhrien kertomusten pohjalta mitä kauheuksia
sodassa tehtiin. Kirja kuvaa erittäin yksipuolisesti pelkästään serbien tekemiä rikoksia.
Kirjan alussa kerrotaan sodan syistä, joita tekijän mukaan oli vain yksi: Slobodan Milosevic.
Teos on tärkeä tutkimukseni kannalta, koska siinä kerrotaan serbien tekemistä
ihmisoikeusrikkomuksista, jotka ovat enemmistönä myös omassa tutkimuksessani. Teoksen
kanssa täytyy muistaa olla kriittinen, koska tekijän oma mielipide ja näkökulma paistavat
selvästi läpi.
Jotta taustoitukseni Bosnian sodan ihmisoikeusrikkomuksista olisi kattavampi, käytän
Susan L. Woodwardin tutkimusta Balkan Tragedy: Chaos and dissolution after the cold war
(1995) ja Sabrina P. Rametin teosta Balkan Babel: The disintegration of Yugoslavia From
the death of Tito to ethnic war (1996) kuvaamaan sodan taustoja ja tapahtumia. Woodwardin
teos on varsin yleismaallinen tapahtumista kertova opus, joka kertoo tapahtumista hyvin,
mutta taustoitus jää, jos ei vaillinaiseksi niin yksipuoliseksi. Rametin teos taasen keskittyy
enemmän sodan taustoittamiseen. Taustoituksessa on hyvin otettu sodan osapuolet
18
huomioon ja mitkä tekijät johtivat sotaan. Lisäksi kirja avaa sitä, miten kuumennut ilmapiiri
näkyi yhteiskuntaelämässä esimerkiksi musiikissa ja uskonnossa.
1.5 Keskeiset käsitteet
Rikokset ihmisyyttä vastaan ovat lähellä sotarikoksia, mutta eroavat siinä, että tarkoituksena
on tehdä systemaattisia hyökkäyksiä siviilejä kohtaan. Lisäksi ihmisoikeusrikoksia varten ei
tarvitse erillistä sotatilaa, toisin kuin sotarikosten kohdalla. Erittäin usein alueella, jossa
tehdään sotarikoksia, tehdään myös ihmisoikeusrikkomuksia.21
Joukkomurhia esiintyy jokaisessa aseellisessa konfliktissa. Tapahtuma voi syntyä
esimerkiksi, jos taistelu käydään väestörikkaalla asuma-alueella. Joukkomurha voi syntyä
esimerkiksi ilmapommitusten myötä tai maajoukkojen suoran hyökkäyksen johdosta.
Mielivaltaiset hyökkäykset siviilien joukkoon kuuluvat myös kategoriaan. Sodan luonne on
sellainen, että tällaisia tapahtumia syntyy. Monella ihmisellä on luonnollinen tarve vastustaa
tappamista, mutta kun tämä tarve on saatu syrjäytettyä, ihmisistä tulee kylmempiä ja
tappamisesta tulee rutiininomaisempaa.22
Joukkomurhan kuvailuun kuuluu suurten siviilijoukkojen tuhoaminen, johon sisältyy usein
myös paljon väkivaltaisuuksia. Tätä voi tapahtua sattumanvaraisesti tai ainakin ilman
tarkoituksenmukaisuutta. Joukkomurhaa saattaa edeltää uhrien epäinhimillistäminen.
Lisäksi joukkomurhat sisältävät paitsi määrällistä niin myös laadullista tuhoamista.
Laadulliseen tuhoamiseen kuuluu tiettyjen henkilöiden etsiminen ja vangitseminen
poliittisten, kansallisten, uskonnollisten tai etnisten kriteerien perusteella.23
21 Smeulers & Grunfeld 2011, 46. 22 Smeulers & Grunfeld 2011, 70-83.
23 Gellately & Kiernan 2007, 352-355.
19
Pakkotyön määritelmä käsittää sen, että yksilö joutuu tekemään töitä kolmannelle
osapuolelle. Toisekseen ihmiset tekevät töitä rangaistuksen uhalla ja kolmanneksi ihmiset
eivät ole vapaaehtoisesti päätyneet tekemään vaadittuja töitä. Pakkotyö sisältää esimerkiksi
orjuuteen viittaavia tekijöitä kuten vangitsemista. Pakkotyötä ei saa koskaan käyttää
poliittisten tarkoitusten toteuttamiseen, kuten väärien mielipiteiden esittämisestä tai eri
etniseen ryhmään kuulumisesta johtuvaan rangaistukseen.24
Raiskauksella tarkoitetaan seksuaalista kanssakäymistä ilman suostumusta. Raiskaus
tarkoittaa eri asiaa eri ihmisryhmille, joilla jokaisella on omat päämääränsä, ennakkoluulot
ja olettamukset. Raiskaus on oikeudellinen termi, joka on määritelty rikokseksi oikeuden
avustuksella. Poliittiset määritelmät raiskaukselle riippuvat puolueellisista objekteista. He
ajavat oikeudellisen tarkastelun sijaan jonkin ryhmän agendaa. Tämä sisältää monet
agendat hyökkääjän tai uhrin puolestapuhujilta, puolueilta ja liikkeiltä sekä uskonnollisilta
instituutioilta. Moraaliset määritelmät ovat tuomitsevia ja korostavat uhrin näkökulmaa. He
korostavat hyökkääjän epäinhimillistä toimintaa monin sanankääntein, kuten ”hirviö”
tai ”eläin”.25
Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt tekevät työtä ihmisoikeuksien valvomisessa ja
yrittämällä lopettaa ihmisoikeusloukkaukset. Kansainväliset organisaatiot toimivat sekä
hallinnollisella, että ruohonjuuritasolla. Julkisuus on tärkeää toiminnan kannalta, jotta
järjestöt pystyvät toimimaan ihmisoikeuksien puolustajina. Maailmanlaajuisesti tärkeät
ihmisoikeusjärjestöt ovat syntyneet pääosin kansalaistoiminnan ansiosta eikä hallitusten
toiminnan avulla. Nämä ei-hallinnolliset organisaatiot eli kansalaisjärjestöt kiinnittävät
24 International Labour Office 2012, 19. >https://ebookcentral-proquest-
com.ezproxy.uef.fi:2443/lib/uef-ebooks/reader.action?docID=1069400&ppg=19> 18.3.2017. 25 Savino,John O,Turvey, Brent E, Baeza,John J 2005, 1-9. >http://web.a.ebscohost.com.ezproxy.uef.fi:2048/ehost/ebookviewer/ebook/bmxlYmtfXzExNzE1M19fQU41?sid=4cb99623-3af9-4a7f-8aba-26dc512114fd@sessionmgr4007&vid=0&format=EB&rid=1> 21.7.2017.
20
huomiota hallitusten toimintaan ja painostavat heitä noudattamaan ihmisoikeussäädöksiä.
Esimerkkejä tällaisista organisaatioista ovat Amnesty International sekä Human Rights
Watch.26
2. Ihmisoikeusrikkomusten muodot
2.1 Etninen terrori
Nikolic-Ristanovicin mukaan naiset kärsivät sodassa hyvin usein, koska heillä ei ole aseita
puolustaa itseään. Naisten paikka oli kotona, koska heillä ei ollut liikkuvaa elämäntapaa. He
eivät pystyneet muuttamaan ja pelastamaan itseään, koska he olivat liian heikkoja
muuttamaan, tai heillä oli pieniä lapsia huollettavana. Terrori kohdistui usein naisiin, koska
he edustivat miehiä, jotka olivat taistelemassa. Ja taisteluissa vihollinen oli tuhottava.
Hyökkäykset naisia vastaan tehtiin myös, koska haluttiin kohdistaa aggressio suoraan
heihin tai vaihtoehtoisesti kokonaiseen etniseen ryhmään. Erityisessä vaarassa olivat
naiset, jotka omistivat kaksoiskansalaisuuden. Ei ollut tavatonta, että naisiin kohdistui
loukkauksia eri etnisiin ryhmiin kuuluvilta sukulaisilta. Naiset, jotka lähettivät lapsensa
turvaan, saivat kokea tunkeutujien kostotoimet, jotka sisälsivät hyvin usein raiskauksia tai
murhia.27
Terrorin motiivina oli pelottaa ihmisiä muuttamaan pois jonkin etnisen ryhmän hallitsemalla
alueella. Terroria suoritettiin sattumanvaraisesti tai systemaattisesti. Alueilla missä oli
taisteluita, sotilaat olivat päättäväisempiä tuhoamaan kuin karkottamaan ihmisiä.
26 Human Rights nettisivu >http://www.humanrights.com/voices-for-human-rights/human-
rights-organizations/non-governmental.html > 12.11.2016.
27 Nikolic-Ristanovic 2000, 85-91. > http://web.b.ebscohost.com.ezproxy.uef.fi:2048/ehost/ebookviewer/ebook/bmxlYmtfXzU1ODY3X19BTg2?sid=81b624aa-0b91-4ede-bc8f-679baa0115fd@sessionmgr103&vid=0&format=EB&rid=1 > 15.2.2017
21
Vastaavasti alueilla missä oli alunperin jokin etninen ryhmä hallinnassa, paikalliset poliisit tai
puolisotilaalliset ryhmät saattoivat keskittyä enemmän väestön pelotteluun ja
karkottamiseen. Naiset olivat helppoa ”riistaa”, koska he eivät pystyneet puolustamaan
itseään ja lisäksi heidän puolisonsa saattoi olla taistelutantereella vihollisen puolella. Terrori
ylipäätään kohdistettiin muihin kuin hallitsevassa asemassa olevaan etniseen ryhmään ja
haluttiin varmistaa täydellinen kontrolli alueella. Lisäksi terrorin taustalla oli myös aitoa
vihaa, jota oli levitetty jo ennen sotaa propagandakoneistojen voimin varsinkin Serbiasta ja
Kroatiasta. Sota rikkoi perhesuhteita ja sukulaissuhteita ja monikulttuurisuus oli historiaa.
Terroria kohdistettiin läheisiinkin sukulaisiin vain koska he sattuivat edustamaan toista
etnistä ryhmää.
23- vuotias muurari Kuljanin kylästä erotettiin työstään toukokuussa 1991. Hän huomasi,
että Bosnian serbit systemaattisesti laittoivat dynamiittia ei-serbien asuntoihin, tekivät
ratsioita ja tyhjensivät taloja. Kylän 180: stä talosta yli 120 koki saman kohtalon. Jotkut
entiset Banja Lukan alueen asukkaat tunnistivat miehiä punaisessa kuorma-autossa, joka
säännöllisin väliajoin terrorisoivat asukkaita. Serbialaisen naisen mukaan, joka muutti pois
alueelta muslimimiehensä kanssa, kertoo että 15-20 univormupukuista miestä punaisen
kuorma-auton kyydissä aiheuttivat hävitystä. He poimivat jonkun kadulta kyytiin ja
hakkasivat hänet tai vaihtoehtoisesti hakkasivat jo kadulla.28
Janjan kaupunki oli Bosnian serbien hallinnassa toukokuusta 1992 alkaen ja siitä lähtien oli
ilmaantunut tietoja raiskauksista ja siviilien tappamisista. Muslimien omaisuutta on
pommitettu maan tasalle. Myös aseistetut serbit olivat osallistuneet tapauksiin. Tammikuun
lopulla muslimipariskunta oli ammuttu poliisin toimesta, koska nämä olivat piileskelleet heitä.
Serbeihin kuulumattomat väestöryhmät järjestivät mielenosoituksen väkivaltaa vastaan ja
tilaisuudessa yksi muslimi mielenosoittaja sai surmansa. Tämän jälkeen monet ei-serbit
28 War Crimes in Bosnia-Hercegovina: UN Cease-Fire Won`t Help Banja Luka, Human Rights Watch/Helsinki
June 1994 Volume 6, Issue 8.> https://www.hrw.org/legacy/reports/1994/bosnia2/> 5.2.2017.
22
päättivät jättää kaupungin ja muuttaa muualle. Serbit järjestivät kuljetuksia, jos matkustajat
päättivät muuttaa muualle ja vaativat vastikkeeksi rahaa. Helmikuussa Bosnian hallituksen
radio tiedotti, että 60 muslimia ja kroaattia on pakolla siirretty Bosnian serbien armeijaan ja
heitä on käytetty miinojen raivaamiseen.29
5. heinäkuuta 1994 serbien hallitsemilla alueilla Bosniassa uniformupukuiset serbit
hakkasivat ainakin 40 muslimia ja kroaattia, jotka jonottivat YK:n pakolaisten suurlähettilään
oven ulkopuolella rekisteröidäkseen itsensä ulos alueelta. Poliisit väijyivät pusikossa
aamuun asti ja hakkasivat jokaisen, joka yritti palata jonottamaan. Samalla Bosnian serbien
on raportoitu siirtäneen satoja muslimeja ja kroaatteja etulinjaan töihin alueille, missä
Bosnian hallituksen joukot ja Bosnian serbit taistelivat. He joutuivat lapioimaan kaivantoja ja
kantamaan ammuksia. Tosin tähän syyllistyi myös Bosnian hallituksen joukot.30
Siviileihin Banja Lukan alueella kohdistui satunnaista väkivaltaa ilman poliisin suojelua.
Maaliskuussa 1994 72- vuotias musliminainen menetti silmänsä ja kuulonsa
hyökkäyksessä. Samoihin aikoihin mies ammuttiin kuoliaaksi yrittäessään ajaa kotinsa
ryöstäjiä pakosalle. 29. maaliskuuta katuväkivalta oli merkittävää Prijedorin
pikkukaupungissa. Kun Bihacin alueella kaatuneita Bosnian serbisotilaita kannettiin
Prijedoriin, serbisiviilit hyökkäsivät toisia etnisiä ryhmiä vastaan. Noin 20 henkilön arvellaan
kuolleen. Kesäkuussa kaksi romanilasta hakattiin satunnaisesti ja heidän vanhempiaan
29 Amnesty Internationalin raportti Bosnian serbien edustajalle Radovan Karadzicille, Bosniassa toimivien
serbijoukkojen komentajalle Ratko Mladicille sekä poliisipäällikkö Sef Milicijelle 11.2.1993.AI Index: EUR
63/04/93,1, UA/SC.> https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/004/1993/en/> 7.2.2017.
30 Amnesty Internationalin raportti AI Index: EUR
63/15/94,1. >https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/015/1994/en> 24.1.2017.
23
uhkailtiin. Useita todisteita on myös siitä, kuinka romanien koteihin hyökättiin
automaattiaseilla.31
Bosnian Krajinassa Banja Lukassa ja Prijedorissa sekä lähialueilla 150-200 kotia, kauppaa
ja moskeijaa poltettiin tai räjäytettiin dynamiitilla joka päivä. Monet pikkukaupungit
tyhjennettiin ja kodeistaan ajettujen määrä kohosi 500 000:n henkilöön. Alueen paikalliset
serbijohtajat organisoivat terrorin. Banja Lukan kaupungissa yölliset murhat ja tuhopoltot
olivat tavallisia.32
Bosnian serbien järjestelmällinen ja laskelmoitu terrori oli mittakaavassaan omaa
luokkaansa. Paikalliset poliisit olivat osana terrorijärjestelmää ja toimivat yhteistyössä
Chetnikkien ja muiden vapaaehtoisjoukkojen kanssa. Kukaan vähemmistöjen edustaja ei
ollut turvassa terrorilta. Poliisit ryöstivät koteja ja pelottelivat ihmisiä kaduilla. Samalla
alueiden paikalliset serbijohtajat rajoittivat vähemmistöjen liikkumista ja kielsivät serbejä
olemasta yhteydessä muihin väestöryhmiin. Tämä politiikka muutti etnisiä rajoja ympäri
Bosniaa, koska pakolaiset siirtyessään muualle Bosniaa, aiheuttivat he melkoisen
alueellisen etnisen epätasapainon. Ennen etnisesti sopusuhtainen Bosnia jakaantui
kolmeen osaan, jossa kussakin monikulttuurisuus oli historiaa.
2.2 Vähemmistöjen syrjintä
Kun sota alkoi Bosniassa 1992, Mostarin alueen serbejä lähti pois paikkakunnalta. Monien
heistä sanottiin kuuluvan Jugoslavian kansan armeijaan, joita oli ahdisteltu ja häädetty pois
31 Pääsihteerin huomautus turvallisuuskomitean yleiskokouksessa 4.11.1994.
A/49/641S/1994/1252,6. >https://documents-dds-
ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/N94/434/11/PDF/N9443411.pdf?OpenElement> 28.1.2017
32 Vulliamy 1994, 91-94.
24
paikallisten johtajien johdosta. Heidän tilalleen saapui noin 16 000 Bosnian muslimia, jotka
olivat lähteneet pakoon sotaa muilta alueilta. Alkuvuodesta 1993 muslimeja oli
systemaattisesti häädetty pois työpaikoiltaan kroaattien johdosta. Noin 10 000 muslimia,
jotka olivat muuttaneet Mostariin pakolaisina, saivat kielteisen päätöksen jäädä asumaan
hylättyihin asuntoihin ja heidän tulisi siirtyä koteihinsa tai keskuksiin. Kaupungin kroaatit
antoivat heille kuukauden aikaa siirtyä pois.33
Kroatialaiset lähteet kertovat, että 14. ja 15. huhtikuuta muslimijoukot hyökkäsivät kyliin
Konjicin kaupungin ympärillä, josta he karkottivat kroaatti asukkaat. Lähteet kertovat myös,
että Travnikissa ja Zenicassa oli järjestetty joukkopidätyksiä kroaateille muslimien johdosta.
Satoja kroaatteja lähti pakoon muslimijoukkojen tieltä.34
Marko ja Velibor Lalovi, serbejä Sarajevosta, olivat joutuneet pidätetyiksi heidän
kieltäydyttyään aseellisesta palveluksesta. Ei ole tietoa, oliko heidät todettu syyllisiksi
oikeudenkäynnissä. Tietojen mukaan heidät oli siirretty eturintamalle kaivamaan kuoppia.
Heille ei aseistakieltäytymisen jälkeen harkittu vaihtoehtoa toimia siviilipalveluksessa
taisteluiden aikana.35
Prijedorin alueella suurin osa merkittävistä henkilöistä, jotka eivät kuuluneet
serbipuolueeseen ja etniseen ryhmään, tapettiin. Etniset puhdistukset jatkuivat koko sodan
33 Tadeusz Mazowieckin raportti ihmisoikeuskomissiolle 6.9.1993.E/CN.4/1994/8,2.> https://documents-dds-
ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G93/852/74/PDF/G9385274.pdf?OpenElement> 1.2.2017. 34 Amnesty Internationalin raportti Bosnian kroaattien edustajalle toveri Bobanille, Kroatian
puolustuskomitean johtajalle Milivoj Petkovicille sekä Bosnia-Herzegovinan presidentti Alija Izetbegovicille
26.4.1993.AI Index: EUR
63/11/93,1,UA/SC. >https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/011/1993/en/ >2.2.2017
35 Amnesty Internationalin raportti 22.3.1994. AI Index: EUR
63/06/94,1. >https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/006/1994/en > 3.2.2017.
25
ajan ja lopulta vain kourallinen muslimeita ja kroaatteja jäi serbien hallitsemalle alueelle.
Paikalliset serbit eivät olleet halukkaita osallistumaan puhdistuksiin. Merkittävä rooli
puhdistuksissa oli propagandalla, jota järjestettiin Belgradista käsin. Puolisotilaalliset
järjestöt ja ultranationalistit Serbiasta osasivat manipuloida paikallisten serbien
ajatusmaailman.36
Syrjintä oli osa etnistä puhdistusta ja se alkoi heti kun sota Bosniassa käynnistyi. Syrjinnälle
tyypillistä oli erottaa toiseen etniseen ryhmään kuuluvia työpaikoilta ja rajoittaa heidän
liikkumistaan kaupungilla. Paikallisia omaan etniseen ryhmään kuuluvia kiellettiin olemasta
tekemisissä muiden kanssa, koska he olivat vihollisia. Liikkumisen rajoittamisella haluttiin
kontrolloida heidän tekemistään ja varmistaa, että he eivät tekisi mitään vaarallista.
Paikalliset hallinnon johtajat uskoivat vilpittömästi, että heidän etniseen ryhmäänsä kohdistui
kansanmurhan uhka, ja he halusivat varmistaa, että näin ei kävisi. Kroatiasta ja Serbiasta
käsin ohjailtiin tätä ajatusmaailmaa, jonka tarkoituksena oli liittää omat etniset alueet
emämaahan. Mielivaltaiset pidätykset olivat jokapäiväisiä ja ne saattoivat johtaa esimerkiksi
pahoinpitelyihin tai kyydityksiin keskitysleireille.Syrjintä oli varsinkin serbien ja kroaattien
toimesta paikoin hyvin järjestelmällistä, jossa etninen tausta ratkaisi oikeuden asua ja elää
tietyllä alueella.
2.3 Pakkokarkoitukset
Ei-serbien karkottaminen Banja Lukan alueelta suunniteltiin ja toteutettiin Bosnian serbien
johtajien johdosta. Byrokraattisia instituutioita perustettiin helpottamaan karkotuksia ja
julkiset julistukset ei-serbien tekemisestä toisen luokan kansalaisia osoittaa
suunnitelmallisen ja systemaattisen lähestymistavan kohti etnisesti “puhdasta” tasavaltaa.
Kaikki serbeihin kuulumattomien Banja Lukan alueelta täytyi hankkia todistusaineistoja
ennen kuin he saivat poistua alueelta. Dokumentit eivät sisältäneet oikeutta palata alueelle
36 Burg & Shoup 1999, 173-174.
26
ja olivat voimassa kuukauden päivät saapumisesta. Dokumenttien tuli sisältää selvitykset
Bosnian serbien sisä- ja puolustusministeriltä ja myönnytykset että kaikki yksityisomaisuus
oli vapaaehtoisesti jätetty tasavallan omistukseen.37
Muslimien karkottamisessa serbien hallinnoimassa osassa Bosniaa, käytettiin Haskinin
analyysin mukaan monenlaisia metodeja. Joskus heidän ei sallittu käyttää autoa
matkustamisessa, kun taas toisaalla saatettiin estää heidän puhelunsa muualle kuin
postitoimistoon. Muslimeilta kiellettiin joukkokokoontumiset ja kaikenlainen propaganda,
mikä saatettiin tulkita serbivihamieliseksi. Monet muslimit kääntyivät serbien puolelle
pelätessään elämänsä puolesta. Karkottamisen tehostamisessa serbit käyttivät asuntojen
polttamista sekä ryöstelyä. Haskinin mukaan serbit yrittivät väittää, että karkotetut eivät
olleet pakolaisia vaan vihollisen osapuolia, ja että tämän tyylistä karkottamista tapahtuu
jokaisessa sodassa.38
Etnisten puhdistusten toteuttaminen oli helpompaa alueilla missä yksi etninen ryhmä oli jo
valmiiksi hallitseva. Alueilla missä serbeillä oli paikallishallinto hallussaan, oli helppoa
organisoida muiden etnisten ryhmien pakkosiirrot. Byrokratian tueksi karkottamisessa
käytettiin usein terroria. Terrorin tarkoituksena oli pelästyttää ihmiset ja saada heidät
lähtemään pois alueilta. Terrori kohdistui joko siviileihin tai vaikutusvaltaisiin vähemmistöjen
edustajiin, mutta motiivi oli sama. Bosnian serbialueilla paikallishallinto osallistui
häikäilemättömästi muiden etnisten ryhmien karkottamiseen. He halusivat mahdollisimman
37 War Crimes in Bosnia-Hercegovina: UN Cease-Fire Won`t Help Banja Luka, Human Rights Watch/Helsinki
June 1994 Volume 6, Issue 8. >https://www.hrw.org/legacy/reports/1994/bosnia2/ >1.2.2017.
38 Haskin 2006, 75-76. > https://ebookcentral-proquest-com.ezproxy.uef.fi:2443/lib/uef-
ebooks/reader.action?docID=318740 >10.2.2017.
27
nopeasti hankkiutua eroon serbeihin kuulumattomasta väestöstä, koska sotatilanteessa
muslimit ja kroaatit olisivat saattaneet kääntyä heitä vastaan.
Kun puhdistukset olivat täydessä käynnissä heinäkuussa 1992, Bosnian serbit karkottivat
Gutmanin mukaan siviilejä valloitetuilta alueilta karjankuljetusvaunuilla. Junissa ei ollut
hygieniahuoltoa eikä likemmin vettä ja ruokaa, vaikka matka saattoi kestää useita päiviä.
Todistajien arvioiden mukaan tällä tavalla karkotettuja olisi ollut noin 20 000 yhden
kuukauden aikana. Tällaisten kuljetusten ongelmana oli tulitaukojen järjestäminen sodan
osapuolten kesken, jotta matkustajat saataisiin turvallisesti perille.39
Kaikki muslimit eivät lähteneet Vulliamyn mukaan välittömästi. Taloista liehui valkoisia viirejä
ja ikkunat oli naulattu kiinni. Se oli heidän ainoa vaihtoehtonsa, mikäli he halusivat jäädä,
sillä muuten Bosnian serbit olisivat polttaneet kylät maan tasalle. Banja Lukassa jäljelle
jääneet saattoivat joutua luovuttamaan omaisuutensa serbeille täysin sattumanvaraisesti.
Paikalliset serbit halusivat korvata muslimiväestön serbeillä ja toivoivat viikon aikana 20 000
ihmisen vaihtavan paikkaa. Tarkoituksena oli tehdä muslimien elämä niin sietämättömäksi,
että he olisivat valmiita maksamaan muuttamisesta.40
Osa muslimeista ei halunnut lähteä Vulliamyn mukaan pakoon, koska he toivoivat yhtenäistä
Bosnia-Herzegovinaa. Bosnian hallitus ei myöskään kannustanut muslimeita lähtemään
pois, vaikka tiesi hyvin, että väkivalta oli mahdollista. Bosnian serbit eivät kokeneet
yhtenäistä Bosniaa enää vaihtoehdoksi vaan halusivat liittää serbialueet Suur-Serbiaan.
Tämän takia he halusivat korvata alueen muslimiväestön serbeillä, jotka olivat lähteneet
sotaa pakoon muualla Bosniassa. Olen itse sitä mieltä, että serbien järjestelmällisen
vähemmistöjen karkoittamisen aiheuttamat vahingot olisivat olleet jossakin määrin
39 Gutman 1993, 84-88. 40 Vulliamy 1994, 91-94.
28
vältettävissä, mikäli Bosnian hallitus olisi suhtautunut asiaan asianmukaisella vakavuudella
ja pyrkinyt evakuoimaan ihmisiä. Serbien karkoittamispolitiikka oli todella läpinäkyvää ja
järjestelmällistä.
Prijedor oli kaupunki, jonka 120 000 asukkaasta 65 000 oli muslimeita ja 10 000 kroaattia.
Tammikuussa 1993 todettiin, että vain noin 10 000 muslimia ja kroaattia asui kaupungissa.
Reznikin pakolaisleirissä asukkaat kertovat, että heitä oli uhkailtu naapurien johdosta.
Lisäksi muslimien oli mahdotonta löytää töitä. Kaduilla heitä peloteltiin ja terrorisoitiin ja he
eivät enää uskaltaneet käyttää julkisia ravintoloita. Lisäksi heidän kotejaan tuhottiin ja
heidän täytyi muuttaa sukulaisten luokse. Raporttien mukaan jopa maltillisten serbien täytyi
lähteä.41
Sodan lopussa karkotettujen muslimien kokonaismäärä Bosnian serbien hallitsemilla
alueilla nousi yli 700 000 henkeen. Ulkomaille pakolaisiksi päätyneitä ihmisiä kaikista
etnisistä ryhmistä arvioitiin olevan noin 1,2 miljoonaa. Bosnian serbit rohkaisivat Bosnian
hallituksen alueella eläviä serbejä muuttamaan heidän hallitsemilleen alueille ja samaa
tekivät myös kroaatit. Bosnian hallitus ei yrittänyt samaa ja muslimit halusivat edelleen
yhtenäistä Bosnia-Herzegovinaa.42
Karkoitusten tarkoituksena oli toteuttaa etnistä puhdistusta. Bosnian serbien karkoittama
väkimäärä on selvästi suurin, mutta myös Bosnian hallituksen joukot aiheuttivat massiivisen
väkimäärän karkoittamisen. Kaikki sodan osapuolet käyttivät karkoitusta sodan aikana sama
päämäärä mielessään eli tavoite etnisestä yhtenäisestä alueesta. Bosnian serbit ja kroaatit
eivät enää sodan lähestyessä ja alettua haaveilleet yhtenäisestä Bosniasta vaan halusivat
41 Tadeusz Mazowieckin raportti ihmisoikeuskomissiolle ihmisoikeustilanteesta entisen Yugoslavian
alueella,10.2.1993,E/CN.4/1993/50,8. > https://documents-dds-
ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G93/106/07/PDF/G9310607.pdf?OpenElement > 12.1.2017. 42 Burg & Shoup 1999, 169-172.
29
liittää alueet missä heidän etnistä ryhmää asusti omaan yhteen isoon valtioon. Tähän
ajatusmaailmaan ei sopinut, että alueilla asui runsaasti eri etnisiin ryhmiin kuuluvia ihmisiä.
Bosniakit taas katkeroituivat sodan aikana sekä kroaatteihin että serbeihin ja alkoivat
käyttää samoja menetelmiä kuin hekin. Bosnian hallituksen puolella taistelleiden
mujahidisotilaiden motiiveina oli tehdä Bosniasta islamilainen valtio ja karkoittaa
vääräuskoiset. Karkoituksien luonne oli hyvin järjestelmällinen alueilla missä jokin etninen
ryhmä oli jo enemmistönä. Alueet, joissa esiintyi taisteluita, karkoitukset olivat verisiä ja
mielivaltaisempia.
2.4 Pakkotyö yleisissä tehtävissä
Serbeihin kuulumattomia miehiä ja naisia vietiin pakkotyöhön Bosanska Krajinaan ja
Bijeljinaan. Heidän tehtäviinsä kuului kaivaa taisteluhautoja etulinjassa, kaataa puita, siivota
katuja ja muuta vastaavaa. Palkkaa ja muuta hyödykkeitä he eivät saaneet. Eräs 53- vuotias
varaston hoitaja Banja Lukan alueelta kertoi, miten hänen ja 11 muun pakkotyöhön siirretyn
tuli joka päivä saavuttaa 10 metrin verran polttopuuta, jota varten he työskentelivät 8-10
tuntia vuorokaudessa. Työskenneltyään 25 päivää yhtäjaksoisesti, hänen terveytensä ei
kestänyt enempää vaan hänen oli pakko piiloutua. Hän paljastui eräälle 37- vuotiaalle
kahvilanpitäjälle, joka kysyi tämän papereita. Hän päätyi lopulta erään naisen kahvilaan
töihin, jossa hänen tuli työskennellä 7-8 tuntia päivässä siivoten katuja. Seitsemän
kuukauden kuluttua neljä poliisimiestä ja sotilasosaston johtaja lupasivat helpotuksia
jokaiselle miehelle, jolla oli näyttää lääkärintodistus. Jokainen joka näytti
lääkärintodistuksen, vietiin etulinjaan kaivamaan kuoppia.43
43 “Ethnic cleansing” continues in Northern Bosnia” November 1994, Human Rights Watch/Helsinki Vol. 6,
No. 16, 21-23. > https://www.hrw.org/sites/default/files/reports/BOSNIA94N.PDF > 20.1.2017.
30
Karkotettujen henkilöiden mukaan Bijeljinan alueella paikalliset serbiauktoriteetit pakottivat
muslimeita kasvattamaan viljelykasveja. Eräs maatilallinen työskenteli normaalisti sodasta
huolimatta pelloilla. Bosnian serbiarmeija saapui usein paikalle ja otti ruokaa niin paljon kuin
halusi ilman maksua. Keväällä 1993 serbit ilmoittivat, että välttääkseen armeijaan
joutumisen maataloustyöntekijöiden tulisi lahjoittaa tietty määrä viljelyskasveja heille.
Tilalliset saivat jakaa vastuun keskenään. Vuonna 1994 serbit ilmoittivat, että jokaisen tilan
tulisi työskennellä kolmella pellolla armeijan hyväksi. Serbisiviilit saapuivat viimeisen kahden
vuoden aikana pelloille ja ottivat mitä halusivat. Usein heillä oli aseistettu vartija mukanaan.
Monia tilallisia solvattiin, hakattiin, heidän taloja ryöstettiin ja karkotettuja serbejä muutti
heidän tilalleen.44
Pakkotyön kriteerit täyttyvät selkeästi Bosnian sodassa. Siviilien vieminen työleireille,
vastoin tahtoa, rikkoi ihmisoikeuksia selvästi. Havainnoista voi päätellä, että työleireillä
olevia saatettiin kohdella kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvin. Verrattuna esimerkiksi
keskitysleirillä oleviin, heitä ei pahoinpidelty yhtä paljon, johtuen ehkä osittain siksi, että
leirien ylläpitäjät tarvitsivat työntekijöitä tekemään töitä. Lisäksi työleiriläiset tuottivat ruuan,
jota leirien vartijat ja ylläpitäjät söivät. Työntekijöitä kannatti pitää hengissä. Kohtelu saattoi
riippua myös alueella olevien vartijoiden taustoista. Esimerkiksi Bosnian serbiarmeijan sekä
HVO:n, Kroatian puolustusjoukkojen, sotilaat kohtelivat vankeja keskimäärin paremmin kuin
yksikään puolisotilaallisen järjestön edustaja. Pakkotyöleireille ei viety ihmisiä
järjestelmällisesti, vaan lähinnä armeijan tarpeiden mukaan.
3. Keskitysleirit ja väkivalta
44 “Ethnic cleansing” continues in Northern Bosnia” November 1994, Human Rights Watch/Helsinki Vol. 6,
No. 16, 28. > https://www.hrw.org/sites/default/files/reports/BOSNIA94N.PDF > 20.1.2017.
31
Heinäkuun lopusta joulukuun loppuun 1992 Punainen Risti rekisteröi, että keskitysleirejä
olisi yhteensä noin 50 ja vankeja niissä noin 10 800, joista noin 5500 oli vapautettu Punaisen
Ristin valvonnan alaisena ja siirretty pakolaisleireille ja turvallisille alueille. Huhujen mukaan
leirejä olisi ollut paljon enemmän mutta näitä ei pystytty vahvistamaan. Sodan osapuolet
eivät päästäneet punaisen ristin työntekijöitä kaikille keskitysleireille vastoin julkista
sanomaa. Leireillä olleista erittäin pieni osa oli sotavankeja. Vankeja, jotka paljastivat
Punaiselle Ristille tietoja leirien olosuhteista, teloitettiin. Lisäksi vankeja siirrettiin leireiltä
toiselle, kun tieto Punaisen Ristin tarkastuksista tuli varmaksi.45
Helsinki Watchin mukaan vangit jaettiin Bosnian serbien toimesta kolmeen luokkaan.
Ensimmäisessä olivat paikalliset Bosnian muslimipuolueeseen kuuluvat jäsenet, joita
syytettiin serbien vastaisen toiminnan organisoinnista. Toiseen kategoriaan kuuluivat
sotilaat. Näihin kahteen ryhmään kuuluvia kuulusteltiin ja siirrettiin Manjacan keskitysleirille.
Kolmas kategoria käsitti syyttömät eli valtaosin naiset ja lapset, jotka siirrettiin Trnopoljen
leirille.46Sotilaskategoriaan kuului melko laaja miesmäärä 18-60 ikäisistä. Lisäksi siellä
saattoi olla myös nuorempiakin tai vanhempia, mikä ei ilmene Helsinki Watchin analyysistä.
Keskitysleireillä suoritettiin kastraatioita paitsi uhrin kuoleman jälkeen, niin myös silloin kun
uhri oli elossa ja tämä suoritettiin erilaisten terävien esineiden avulla. Omarskan leirillä
serbivartijat pakottivat uhreja puremaan toisiltaan sukupuolielimet irti ja joissakin
tapauksissa myös syömään ne. Kuolleita kastroitiin pitkälti niiden psykologisten vaikutusten
johdosta. Semikastraatiossa uhreja kidutettiin esimerkiksi leikkaamalla kivespussit irti tai
sitomalla kivekset johdolla kiinni jolloin ne voitiin repiä hohtimilla. Lisäksi sukuelimet
saatettiin ympärileikata sotilaspuukoilla. Eräs muslimimies, joka eli Kozaracissa lähellä
Prijedoria, vangittiin Chetnikkien toimesta Keratermin ja Omarskan leireille missä häntä
pahoinpideltiin. Hän näki, miten vartijat laittoivat joitakin vankeja leikkaamaan sukuelimiä
toisiltaan. He kaikki kuolivat myöhemmin. Eräs toinen muslimimies Omarskan leiriltä kertoi,
että häntä lyötiin jokaiseen ruumiinosaan mutta erityisesti kiveksille. Apuna vartijat käyttivät
puukeppejä, saappaita, putkia ja metallipatukoita. Samalla vartijat huusivat: "Et enää
45 Tadeusz Mazowieckin raportti ihmisoikeuskomissiolle ihmisoikeustilanteesta entisen Yugoslavian alueella,10.2.1993,E/CN.4/1993/50,8.> https://documents-dds-ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G93/106/07/PDF/G9310607.pdf?OpenElement> 15.6. 2017. 46 Human Rights Watch 1992, 66.
32
koskaan tee yhtään enempää muslimilapsia!" Muslimeita pakotettiin puremaan toistensa
kiveksiä irti, harrastamaan seksiä ja suuseksiä toistensa kanssa. Erityisesti perheenjäsenet
olivat miehen mukaan alituisessa vaarassa. Naisvankeja raiskattiin paitsi serbisotilaiden niin
myös muslimivankien toimesta.47
Gutmanin mukaan Omarskan leiriä voitiin kutsua kuolemanleiriksi. Omarska oli yksi
paikallisen serbimiliisin järjestämistä leireistä, jossa oli Gutmanin mukaan vankeina myös
niitä, jotka olivat taistelleet Bosnian serbejä vastaan. Gutmanin mukaan kukaan vanki ei
tiennyt, kuka leiriä johti. Leirillä oli paitsi muslimeja ja kroaatteja niin myös serbejä, jotka
olivat kieltäytyneet asevelvollisuudesta. Gutmanin mukaan leirille ei myönnetty vierailuja,
koska se sijaitsi ”vaara-alueella”, vaikka junat kulkivat tavalliseen tapaan Omarskan halki.48
Olen Gutmanin kanssa amoilla linjoilla Omarskan suhteen. Leiriä eivät johtaneet
ammattisotilaat, vaan muut sotilashenkilöt, jotka yleisesti ottaen olivat toimissaan raaempia
ja silmittömämpiä kuin vakinaiset sotilaat kurittomuuden vuoksi. Gutman ei itse avaa, miksi
leiriä ei pidetty avoimena, mutta jos ihmisoikeusjärjestöjä ei päästetty tarkastamaan
tilannetta, niin on aihetta pelätä leirin olosuhteita ja toimintaa.
29-vuotias mies yhdessä muiden sotaikäisten miesten kanssa vangittiin Grapskan alueella
1992 Jugoslavian kansanarmeijan ja serbien puolisotilaallisten joukkojen toimesta. Noin 500
henkilöä siirrettiin keskitysleireille Doboijiin ja Kroatian puolella Stara Gradiskaan. Leireillä
miehiä kuulusteltiin rajusti, hakattiin puupölkyillä, kaapeleilla ja kivääreillä ja annettiin koirien
hyökätä vankien kimppuun. Viikkoja myöhemmin hänet siirrettiin Manjacan leirille
pakkotyöhön, jossa töitä tuli tehtyä 12-15 tuntia vuorokaudessa. Joulukuun 15 päivä hänet
ja 130 muuta vankia siirrettiin Kulaan, Serbian hallitsemalle osalle Sarajevoa. Miehen
mukaan saapumisensa jälkeen heitä hakattiin ensimmäiset neljä päivää. Sen jälkeen heidät
47 Kansainvälisen Koulutuskehittämiskeskuksen selvitys Ihmisoikeuskomitealle ihmisoikeustilanteesta vangitsemisen ja vankeuden yhteydessä 21.2.1995. E/CN.4/1995/NGO/42,1-4.> https://documents-dds-ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G95/112/79/PDF/G9511279.pdf?OpenElement> 19.6.2017. 48 Gutman Roy 1993, 81-83.
33
vietiin etulinjaan kuoppia kaivamaan yötä päivää. Heitä pahoinpideltiin sekä fyysisesti, että
verbaalisesti ja vettä he eivät juurikaan saaneet.49
Kesäkuussa 1992 lukemattomat muslimit ja kroaatit, miehet, naiset ja lapset,
pidätettiin Bosanski Novin alueella. Miehet erotettiin muista ja heidät laitettiin stadionille.
Silminnäkijät uskoivat, että paremmin koulutetut ja yhteiskunnallisesti tärkeät henkilöt olivat
haluttuja keskitysleireille. 9.kesäkuuta serbisotilaat, paikalliset miehet mukaan luettuna,
vangitsivat joitakin satoja ihmisiä Blagajin kylästä, joka oli suurelta osin muslimien asuttama.
Useimmat heistä pakotettiin junavaunuihin, joissa heitä vietiin 200 kilometrin
matkan verran Doboijiin. Naiset, lapset ja yli 60 vuotiaat miehet laitettiin eri junavaunuihin,
joissa he saattoivat matkustaa Bosnian muslimien hallitsemille alueille. Miehiä kuljettanut
juna siirtyi Bosanski Noviin, jossa heidät sijoitettiin jalkapallostadionille. Jotkin heistä
joutuivat olemaan siellä 48 päivää. Paikalla olijoiden mukaan heille annettiin ruokaa niukalti
ja pahoinpitelyt olivat jokapäiväisiä. Eräs 50 vuotias erotettiin joukosta olemalla
"epänormaali" tai "vammainen" ja hakattiin nurmikolle sotilaspoliisien toimesta pampuilla.50
Sarajevon alueella oli myös Bosnian hallituksen toimesta järjestetty keskitysleirejä lähelle
eturintamaa. Leireillä oli vaikeaa huolehtia sotilaiden asiallisesta käyttäytymisestä vankeja
kohtaan. Eräs serbi yritti lähteä pakolaiseksi Bosnian hallituksen alueelta maaliskuussa
1993, mutta hänet vangittiin YK:n egyptiläisten rauhanturvaajien toimesta. Tämän jälkeen
hänet siirrettiin Hrasnicaan eturintamalle pakkotöihin. Toukokuussa 1993 hänet siirrettiin
takaisin Dobrinjaan mistä hänet oli vangittukin. Siellä hän vietti eristyssellissä yhdeksän
vuorokautta, jonka aikana häntä pahoinpideltiin vartijoiden toimesta. Tämän jälkeen hänet
siirrettiin Bosnian hallituksen yleiseen sotavankien keskityspaikkaan, missä hän vietti kolme
päivää vartijoiden pieksämänä eristyssellissä. Eristyssellistä hänet vietiin parakeille, missä
hän pääsi muiden vankien joukkoon. Siellä hän vietti aikaa neljä ja puoli kuukautta
49 Bosnia-Hercegovina: Sarajevo,October 1994,Vol 6,No 15. https://www.hrw.org/sites/default/files/reports/BOSNIA94O.PDF >13.6.2017 50 Amnesty Internationalin suositukset kaikille konfliktin osapuolille 22.10.1992. AI Index EUR 63/001/1992, 15-38. >https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/001/1992/en/ > 8.6.2017.
34
katastrofaalisissa olosuhteissa. Väkivalta oli jokapäiväistä ja siihen osallistuivat myös
Bosnian armeijan sotilaat, jotka olivat syystä tai toisesta siirretty vankeuteen.51
Bosnian hallitus väitti, että elokuussa 1992 3 000 vankia pidettiin Prijedorissa Bosnian
serbien toimesta. Kaikki nämä siirrettiin myöhemmin Omarskaan tai Trnopoljeen.
Prijedorissa muslimi- ja kroaattimiehiä, kaikki mahdollisesti siviilejä, pidettiin
keramiikkatehtaassa neljässä eri hallissa, jokaisessa muutama sata vankia. Vankien
mukaan heitä ruokittiin huonosti. Raporteista kävi ilmi, että kidutusta ja pahoinpitelyjä,
useimmiten iltaisin tai öisin, on ilmennyt. Vankeja pakotettiin laulamaan serbialaisia lauluja
ja hakattiin. Lisäksi heidät pakotettiin esittämään seksuaalista toimintaa toistensa kanssa.
Kerran eräs vartija ampui aseellaan vankien päiden yläpuolelle yhdessä hallissa.52
Manjacan keskitysleiri oli entinen karjatila läntisessä Bosnia-Herzegovinassa, joka
sittemmin joutui Jugoslavian armeijan sotilaiden haltuun. Leiriä käytettiin sotavankien
käsittelyyn. Huhtikuusta toukokuuhun 1992 leirillä oli muslimi- ja
kroaattisotavankeja. Raporttien mukaan vangit eivät olleet pidätyshetkellä mobilisoituja tai
aseistettuja. Vankien tehtävänä oli tehdä raskasta maataloustyötä. Mielivaltaisia ja
tarkoituksenmukaisia tappamisia esiintyi. Vapauttamisen jälkeen vangeilla oli runsaasti
mustelmia ja muita terveysongelmia. Elokuussa 1992 noin 1300 miestä
siirrettiin Omarskasta Manjacaan sillä perusteella, että "heidän oli nähty ottavan
yhteen serbian joukkojen kanssa".53
Gutmanin mukaan Manjacaan ei lehtimiehillä ollut pääsyä ja hakkaamiset ja kidutukset, joita
kuultiin vapautetuilta, olivat jokapäiväisiä. Hänen mukaansa eräs brittitoimittaja pääsi kerran
haastattelemaan ja tutkimaan leiriä, mutta armeija ei antanut kierrokseen lupaa ja aseistetut
vartijat valvoivat jokaista haastattelua. Kysymykset olivat ennalta määrättyjä ja yksikään
vanki ei haastattelun aikana kritisoinut leirin olosuhteita. Gutmanin mukaan leiristä vastasi
51 Bosnia-Hercegovina: Sarajevo,October 1994,Vol 6,No 15. >https://www.hrw.org/sites/default/files/reports/BOSNIA94O.PDF> 13.6.2017. 52 Amnesty Internationalin suositukset kaikille konfliktin osapuolille 22.10.1992. AI Index EUR 63/001/1992, 37-38. > https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/001/1992/en/ > 8.6.2017. 53 Amnesty Internationalin suositukset kaikille konfliktin osapuolille 22.10.1992. AI Index EUR 63/001/1992, 44-45. > https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/001/1992/en/ > 8.6.2017.
35
armeija, jolla oli jonkinlaiset vaatimukset kurin suhteen sotilaiden keskuudessa. Monet
vangit hänen mukaan kutsuivat Manjacaa ykkösluokan hotelliksi verrattuna niihin, joita
hallitsivat paikalliset serbimiliisit. Gutmanin mukaan leirillä pidettiin vankeja vankienvaihtoa
varten, koska ani harvalla oli mitään tekemistä sotilaallisten yhteenottojen kanssa.54
Gutmanin analyysi on sinällään oikea, että Manjacan leirillä pidettiin vankeja vankienvaihtoa
varten. Samoin kuin se, että monella vangilla ei ollut mitään tekemistä taisteluiden kanssa
pitää melko hyvin paikkansa. Se sijaan Gutmanin olisi ollut hyvä nostaa esille, miksi serbit
vangitsivat ihmisiä Manjacaan, jota he itse pitivät sotavankien keskitysleirinä. Bosnian
serbien mukaan sotavankeihin luettiin 18-60 ikäiset miehet jotka olivat taistelukuntoisia.
Lisäksi analyysistä puuttuu, miksi vankien mukaan Manjaca oli ykkösluokan hotelli
verrattuna esimerkiksi Omarskaan. Entisen Jugoslavian armeijan sotilaat olivat varmasti
kurinalaisempia taistelijoita ja vankien vartijoita, koska se on ollut heidän ammattinsa
verrattuna puolisotilaallisiin järjestöihin kuten Arkanin ”Tiikereihin” ja ”Valkoisiin kotkiin”.
Tämä saattoi vaikuttaa vankien asemaan samoin kuin se, että heitä tosiaan kannatti pitää
hengissä, jos heitä haluttiin hyödyntää vankien vaihdossa.
Koulurakennuksen läheinen ympäristö Trnopoljessa Prijedorin lähellä oli serbijoukkojen
leiri, jossa pidettiin muslimeja riippumatta iästä ja sukupuolesta. Naiset ja lapset, jotka
olivat karkoitettu kodeistaan, pidettiin alueella ja miehet toisessa paikassa. Alueella olevat
miesvangit olivat vangittuja joiltakin toisilta alueilta. Elokuussa 1992 noin 4 000 ihmistä oli
alueella. Noin 1000 vankia vapautettiin pian tämän jälkeen, edellyttäen että he jättäisivät
serbien hallinnoiman alueen. Enemmän kuin 1500 henkilöä siirrettiin pakolaisleirille
Kroatiaan lokakuun alkuun mennessä. Joidenkin vankien annettiin jättää leiri ruuan hakua
varten tai työsuoritusta varten. Monet vangit joutuivat nukkumaan itsetehdyissä teltoissa ja
pääasiassa vain naiset ja lapset saivat nukkua rakennuksissa. Ihmiset olivat riippuvaisia
ruuan suhteen Punaisen Ristin avustuksista tai sukulaisista.55
54 Gutman 1993, 75-78. 55 Amnesty Internationalin suositukset kaikille konfliktin osapuolille 22.10.1992. AI Index EUR 63/001/1992, 45-47. > https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/001/1992/en/ > 8.6.2017.
36
Muslimimiesten huostaanotto Ljubuskin alueella käsitti 10 000 miestä, jotka viettivät
aikaansa keskitysleireillä ennen, kun heidät mahdollisesti siirrettiin toiseen maahan. YK:n ja
Punaisen Ristin työntekijöitä estettiin pääsemästä leirille. Vulliamyn mukaan vapautetut
vangit Jablanican kaupungissa pakotettiin etulinjaan kroaattien ja Muslimien väliselle
taistelualueelle. Lisäksi heitä oli pahoinpidelty ja pakotettu laulamaan Ustasa aiheisia
lauluja,toisen maailmansodan aikainen fasistinen Kroatian itsenäisyyttä ajanut järjestö.
Hänen mukaansa kroaatit pakottivat vangit myös harrastamaan seksiä toistensa ja
mahdollisesti myös eläinten kanssa. Vulliamyn mukaan kroaatit syyllistyivät
väkivaltaisuuksiin erityisesti silloin kun he olivat juovuksissa. Lisäksi vankeja pidettiin valon
ulottumattomissa päiväkausia ja ravintoa he saivat niukalti. Mostarin alueella monet muslimit
olivat aiemmin palvelleet Bosnian kroaattijoukoissa, mutta se ei heitä pelastanut, kun
kroaatit aloittivat omat toimenpiteensä. Vulliamyn mukaan monet eivät peloissaan
uskaltaneet puhua kokemuksistaan mitään. Kotiinpaluusta ei ollut puhettakaan, koska kodit
oli ryöstetty ja tuhottu Bosnian kroaattien toimesta.56
Vulliamyn mukaan kroaatit vangitsivat leireille myös aiemmin heidän puolellaan taistelleita
muslimeita. Tämä on mielestäni loogista, kun ottaa huomioon äärinationalististen kroaattien
tavoitteet. Toisaalta muslimit varmasti eivät osanneet odottaa taistelijatoverien kääntyvän
heitä vastaan. Järjestelmällinen muslimien vangitseminen keskitysleireille oli keskeinen osa
kroaattien omaa etnistä puhdistusta.
Bilecan kaupunki Kaakkois-Bosniassa koostui 80 %:sesti serbeistä. Kaupungissa oli
useampia vangitsemisaaltoja muslimeja kohtaan loppuvuodesta 1992. Naiset ja lapset
vangittiin ensimmäisenä. Miehet, jotka halusivat leirille perheenjäsentensä luokse, joutuivat
myös jäämään sinne myös silloin kun muut perheenjäsenet oli vapautettu. Leiriltä vapautetut
olivat kertoneet, että heitä oli kidutettu sähköshokkien avulla. 170 kroaattia ja muslimia
56 Vulliamy 1994, 323-331.
37
vangittiin erääseen kellariin Bilecassa, jossa oli 120 neliömetriä tilaa ja kolme pientä
ikkunaa. Serbi vartijat hakkasivat vankeja kolme kertaa yön aikana ja myös silloin kun joku
meni vessaan. Paikallaolijan mukaan heidän annettiin koko sen ajan minkä he olivat
vankeina, 1.6.1992-18.8.1992, peseytyä vain kerran ja vaatteita he eivät saaneet vaihtaa.
Vartijat sulkivat ajoittain ikkunat ja käänsivät sähköhoidossa reflektorit 2000 wattiin, mikä oli
omiaan lisäämään tuskaa. Raporttien mukaan yksi vanki meni koomaan ja kuoli
myöhemmin.57
Koillis-Bosniassa Brckon kaupungissa asukasluku oli 87 000, joista 44 prosenttia asukkaista
oli muslimeja, 25 prosenttia kroaatteja ja 21 prosenttia serbejä. Lukan keskitysleiri käsitti
useampia lentokonehalleja, jotka oli rajattu sähköaidalla. Vartijat olivat kaivaneet miinoja
maan alle ulkosalle. Leirillä oli noin 1000 vankia, joita voitiin pitää ulkona milloin tahansa.
Erään leiriltä selviytyneen mukaan vankeja oli lyöty kuoliaiksi ja kuolleilta miehiltä oli leikattu
sukupuolielimet irti. Eräänä päivänä noin 50 vankia joukkomurhattiin kerralla, ja kaupunkia
puolustaneiden joukkojen johtaja tapettiin hyppimällä vartalon päällä. Silminnäkijä myös
kertoi nähneensä, miten noin 30 vankia oli viety ulos jätevesikanavan kohdalle, jossa heiltä
oli viilletty kurkku auki. Ruumiit joko heitettiin Sava nimiseen jokeen tai poltettiin
joukkohaudassa.58
Gutmanin mukaan toukokuun alusta 1992 kesäkuun loppuun 1992 arviolta 300 ihmisen
arveltiin saaneen surmansa Brckon keskitysleirillä. Gutmanin mukaan serbit laittoivat
57 Tadeusz Mazowieckin raportti ihmisoikeuskomissiolle ihmisoikeustilanteesta entisen Yugoslavian
alueella,10.2.1993,E/CN.4/1993/50,14. >https://documents-dds-
ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G93/106/07/PDF/G9310607.pdf?OpenElement > 8.2.2017.
58 Tadeusz Mazowieckin raportti ihmisoikeuskomissiolle ihmisoikeustilanteesta entisen Yugoslavian
alueella,10.2.1993,E/CN.4/1993/50,15. >https://documents-dds-
ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G93/106/07/PDF/G9310607.pdf?OpenElement > 13.2.2017.
38
vankeja kuskaamaan ruumiita eläinruokatehtaalle, jossa ne poltettiin eläinten ruuaksi.
Vankeja saatettiin viillellä ennen kuin heidät heitettiin jokeen. Gutmanin mukaan kerran
vangeilta viillettiin kurkku auki, nenät leikattiin ja sukupuolielimet revittiin irti. Hänen
mukaansa vankien kohtelu oli samanlaista kaikkialla Pohjois-Bosniassa keskitysleireillä.
Gutman sanoo, että tyypillistä oli päivällä tapahtuvat hakkaamiset ulkosalla tai sisällä.
Huoneet olivat niin pieniä, missä heidän täytyi olla, että nukkuminen kävi ainoastaan
vuorotellen. Vessassa sai käydä kerran vuorokaudessa ja ruoka-annokset olivat pieniä.59
Erityinen reportteri sai luotettavista lähteistä tietää, että sen jälkeen, kun Bosnian serbipoliisit
suorittivat 2 000 henkilön joukkopidätyksen Bratunacissa 9. toukokuuta 1992, noin 500-600
muslimia vietiin paikalliseen koulurakennukseen. Ne, jotka eivät mahtuneet, ammuttiin oven
edessä. Hakkaamisia tapahtui nimilistojen avulla, joissa oli kaikki vaikutusvaltaisimmat
henkilöt.30-50 henkilöä kuoli vammoihinsa ensimmäisen yön aikana. Imaami hakattiin
kuoliaaksi vankien edessä, koska hän kieltäytyi kääntymästä kristinuskoon. Kolmen päivän
pahoinpitelyn jälkeen vangit siirrettiin Paleen, missä kaltoinkohtelu jatkui, kunnes
vankienvaihto saatiin suoritettua. Ennen kuin heidät vapautettiin, heidät sidottiin yhteen
kymmenen ryppäisiin ja heidän täytyi kulkea sotilaiden linjojen välistä, jotka hakkasivat heitä
rautapatukoilla, kaapeleilla ja risteillä.60
Toukokuussa 1992 Bosnian hallitus raportoi YK:lle alueella sijaitsevista keskitysleireistä.
Brckon ja Omarskan leireillä teloitukset olivat Haskinin mukaan jokapäiväisiä. Yksistään
Omarskan leirillä vähintään 1000 ihmistä on saanut surmansa. Ylipäätään keskitysleireillä
olleita ihmisiä arvioidaan olleen noin 170 000. Haskinin tutkimuksesta selviää, että jokaisella
osapuolella oli omat leirinsä ja jokainen osapuoli syyllistyi terroriin sekä viattomien siviilien
joukkokeskittämiseen. Häpeälistaan kuuluivat myös syyllistymiset muun muassa
59 Gutman 1993, 98-103. 60 Tadeusz Mazowieckin raportti ihmisoikeuskomissiolle ihmisoikeustilanteesta entisen Yugoslavian alueella,10.2.1993,E/CN.4/1993/50,8.> https://documents-dds-ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G93/106/07/PDF/G9310607.pdf?OpenElement> 15.6.2017.
39
kidutukseen sekä joukkomurhiin. Haskinin analyysin mukaan muslimien rikokset eivät olleet
saman suuruisia ja yhtä pahoja kuin serbien vastaavat. Julkisen painostuksen myötä serbit
alkoivat sulkea leirejä ja vapauttamaan vankeja. Ongelmana oli, että heitä ei voitu palauttaa
koteihinsa, koska niitä ei enää ollut. Lisäksi Kroatia oli sulkenut rajansa, koska sillä oli jo
kylliksi pakolaisia. Länsimaatkin olivat haluttomia ottamaan lisää pakolaisia. YK:n
turvallisuusjoukot eivät pystyneet siirtämään kaikkia pakolaisia serbien asettamissa
määräajoissa, jolloin satoja tai tuhansia vankeja saatettiin joukkomurhata. Haskinin mukaan
tämä temppu oli suoraan verrattavissa Adolf Hitlerin tekemiin hirmutöihin, saksalaisethan
tarjosivat laivoja juutalaisille jokaiseen maahan, joka huolehtisi heidän tuhoamisestaan.61
Mikään ei puolusta Bosnian serbien tekemisiä keskitysleireillä. Niissä syyllistyttiin mittaviin
ihmisoikeusrikkomuksiin. Haskinin vertaus Hitleriin kuitenkin ontuu sikäli, sillä Bosnian serbit
olivat kyllä valmiita vapauttamaan vankeja, mutta kukaan ei ollut kiinnostunut tai pystyvä
vastaanottamaan heitä. Suurempi ongelma mielestäni olikin yhteisen halun puuttuminen
auttaa vankeja. Serbien näkökulmasta merkittävän kiinnostuksen vähäisyys oli merkki siitä,
että kukaan ei heitä kaipaa. Lisäksi Haskinin asenne serbiuhreja kohtaan oli välinpitämätön
ja häpeällinen, koska syyttömiä olivat hekin.
Eräs serbi oli vangittu muslimien toimesta, kun serbijoukot hyökkäsivät kohti kaupunkia 6.
kesäkuuta 1992 Visokossa. Häntä pidettiin vangittuna sotilasparakissa kädet sidottuna ja
sotilaat ja poliisit löivät ja pahoinpitelivät häntä tunteja samalla kun hänen päälleen kaadettiin
vettä. Hänen lisäkseen muita serbivankeja oli parakissa noin 150. Kaksi vankia hakattiin
kuoliaaksi hänen silmiensä edessä. Raporttien mukaan poliisit olivat päästäneet
muslimisiviilejä mukaan pahoinpitelemään.62
61 Haskin 2006, 75-81. > https://ebookcentral-proquest-com.ezproxy.uef.fi:2443/lib/uef-
ebooks/reader.action?docID=318740 > 2.3.2017 62 Tadeusz Mazowieckin raportti ihmisoikeuskomissiolle ihmisoikeustilanteesta entisen Yugoslavian
alueella,10.2.1993,E/CN.4/1993/50,17.> https://documents-
ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G93/106/07/PDF/G9310607.pdf?OpenElement > 18.2.2017.
40
7. heinäkuuta 1992 miehiä ja naisia Presjenican kylästä läheltä Sarajevoa vangittiin Bosnian
hallituksen joukkojen toimesta ja heitä pidettiin keskitysleirillä Decicissä parin kuukauden
ajan. 95 vuotias serbimies silminnäkijöiden mukaan hakattiin kuoliaaksi juuri ennen
vankienvaihtoa. Oloshteet leirillä olivat ankarat ja käsittivät aliravitsemusta,hakkaamisia,
nöyryyttämistä ja uhkailua.63
Eräs nainen Zapljinan kaupungista kertoi, että hänen invalidi puolisonsa vietiin pois kotoa
kroaattijoukkojen toimesta, yhdessä kaupungin kaikkien miespuolisten muslimien. Toinen
nainen kertoi puolestaan, että hänen kaikki neljä poikaansa vietiin keskitysleireille. Kun hän
kävi katsomassa leirillä, hän huomasi, että yksi hänen pojistaan oli tapettu. Samanlaisia
raportteja kantautui Stolacista, missä eräs paikallisen sairaalan tohtori oli pidätetty ja viety
keskitysleirille, josta hänet siirrettiin toiselle leirille Gabelaan.64
Bosnian hallituksen johtamalla leirillä Tarcinissa olosuhteet olivat riittämättömät johtuen
puutteellisesta lämmönsäätelystä ja päällysteistä leirillä oleville. Visokossa puolestaan
vankeja lukittiin taloihin, jotka sijaitsivat tykkitulen ulottuvilla. Kuprassa vankien ongelmana
oli leirin läheisyys taistelurintamalle. Zenican leiriltä joulukuussa 1992 vapautetut serbivangit
kertoivat leirillä ilmenneistä pahoinpitelyistä ja aliravitsemuksesta.65
Bosnian kroaattien ja muslimien välisten taisteluiden jatkuessa, suuren mittakaavan
keskitysleirit olivat yleisiä. 13.toukokuuta 1993 arviolta 2 000 muslimivankia on
63 Tadeusz Mazowieckin raportti ihmisoikeuskomissiolle ihmisoikeustilanteesta entisen Yugoslavian alueella,10.2.1993,E/CN.4/1993/50,8.> https://documents-dds-ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G93/106/07/PDF/G9310607.pdf?OpenElement > 16.6.2017. 64 Amnesty Internationalin raportti Kroatian puolustusneuvoston johtajalle toveri Bobanille sekä Kroatian tasavallan presidentti Franjo Tudjmanille 19.7.1993. AI Index EUR 63/015/1993, 1, UA/SC.> https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/015/1993/en/ > 7.6.2017. 65 Tadeusz Mazowieckin raportti ihmisoikeuskomissiolle ihmisoikeustilanteesta entisen Yugoslavian alueella,10.2.1993,E/CN.4/1993/50,8.>https://documents-dds-ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G93/106/07/PDF/G9310607.pdf?OpenElement > 16.6.2017.
41
keskitysleireillä kroaattien toimesta Mostarin alueella. Samoihin aikoihin Bosnian hallituksen
joukot pidättivät noin 1000 kroaattia Zenican ja Konjicin alueilla. Heinäkuun puolivälissä
seurasi uusi aalto keskitysleirien täyttämisessä. Mostarin alueella kroaattijoukot siirsivät
arviolta 10 000 muslimimiestä Rodoziin keskitysleirille. Elokuun loppuun mennessä alueen
keskitysleireiltä oli vapautettu arviolta 1500 muslimivankia. Dreteljistä vapautetut vangit
kertoivat, että heitä kohdeltiin pahoin ja ruokaa jaettiin minimaallisesti. Myös mielivaltaisia
teloituksia tapahtui leirillä. Heinäkuussa arviolta kymmenen vankia nousi vastustamaan
kroaatteja, jonka seurauksena yksi heistä ammuttiin ja loput hakattiin sorkkaraudoilla
kuoliaiksi. Vaikka kroaatit vakuuttivat, että leireillä oli vain sotilaita, niin myös siviilejä
suljettiin niihin.66
Bosnian hallituksen joukot pitivät kaiken kaikkiaan kesällä 1993 579 kroaattia ja 650 serbiä
yhteensä 24 keskitysleirillä. Muslimit yrittivät oikeuttaa toimensa seurauksena kroaattien
toimille. Kroaattiarmeijan johto kertoivat, että suuri määrä kroaatteja pidettiin vankeina
Bosnian hallituksen toimesta Jablanican, Bugojnon, Konjicin ja Zenican alueilla. Oli erittäin
vaikeaa todistaa väitteiden pitävyys, sillä ei ollut selvyyttä siitä, olivatko he jääneet ansaan
taisteluiden seurauksena vai Bosnian hallituksen joukkojen tarkoituksenmukaisina
toimina.67
58 vuotias serbinainen kertoo, miten heitä kohdeltiin kroaattien johtamalla leirillä lähellä
Mostarin kaupunkia. Nuoret naiset pakotettiin esittämään seksuaalisia toimia
kroaattijoukkojen ja muiden vankien edessä. Ajoittain miehet pakotettiin juomaan tuotoksia
laatikosta, joka palveli naisten vessana. Lisäksi heidän tuli syödä ruohoa ja esittää
lammasta. Joskus lyömiset päättyivät uhrin kuolemaan.68
66 Amnesty Internationalin raportti siviileihin kohdistuneesta väkivallasta Keski- ja Lounais-Bosniassa. 1.1.1994 AI Index EUR 63/001/1994, 3-4. >https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/001/1994/en/> 7.6.2017. 67 Amnesty Internationalin raportti siviileihin kohdistuneesta väkivallasta Keski- ja Lounais-Bosniassa. 1.1.1994 AI Index EUR 63/001/1994, 3-4. >https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/001/1994/en/> 7.6.2017. 68 Tadeusz Mazowieckin raportti ihmisoikeuskomissiolle ihmisoikeustilanteesta entisen Yugoslavian
alueella,10.2.1993,E/CN.4/1993/50,18. >https://documents-
ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G93/106/07/PDF/G9310607.pdf?OpenElement > 19.2.2017.
42
Kaksi nuorta serbimiestä Konjicin alueelta vietiin keskitysleirille, vaikka heillä ei ollut
olemassa aseita. Heitä pidettiin leirillä 40 vuorokauden ajan. He eivät halunneet paljastaa
paikan nimeä, koska he pelkäsivät leirillä olevien sukulaistensa puolesta. Hakkaaminen oli
säännöllistä leirillä samoin kuin muu epäinhimillinen kohtelu. Miehet, jotka pidättivät heidät
ja vartioivat leiriä olivat paikallisia muslimeita naamioituneina univormuihin. Elokuussa 1992
133 vankia pidettiin urheiluhallissa Konjicissa ja 199 oli vapautettu Punaisen Ristin edellisen
vierailun jälkeen.69
Konjicin leiriltä vapautetut kertoivat 23. joulukuuta 1992, että heidän edellisessä leirissä
Celibicissä olosuhteet olivat kammottavat. Vankeja pidettiin kolmessa rakennuksessa.
Yhdessä sijaitsi ilmanvaihtotunneli, joka oli 120 senttiä leveä, 30 metriä pitkä ja 2,5 metriä
korkea. Ilma saapui pienien lasien kautta ja valoa huoneessa ei ollut. Vangit joutuivat
käyttämään laatikkoa vessana ja sitä ei tyhjennetty usein. Ensimmäiseen 20 vuorokauteen
vangit eivät saaneet peseytyä ja ensimmäiseen kolmeen vuorokauteen he eivät saaneet
mitään ruokaa. Eräs leirille joutunut painoi 96 kiloa sinne joutuessaan ja 60 kiloa, kun pääsi
sieltä pois. Vankien kuolemaan johtaneet hakkaamiset ja muut kaltoinkohtelut olivat yleisiä.
Eräs vanki kidutettiin ja hakattiin kuoliaaksi, kun tämä oli yrittänyt juosta radioasemalle ja
viestittää serbijoukoille.70
Eräs vanki koki keskitysleirien kauhuja kahdessa paikassa johtuen aseellisten
rintamalinjojen kehityksestä. Ollessaan Bijeljinassa ja Brckossa, hän näki monia teloituksia
ja kidutuksia. Kun heidät lähetettiin takaisin Bosanski Samaciin, heidät laitettiin erääseen
69 Amnesty Internationalin suositukset kaikille konfliktin osapuolille 22.10.1992. AI Index EUR 63/001/1992, 48-49. >https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/001/1992/en/> 9.6.2017. 70 Tadeusz Mazowieckin raportti ihmisoikeuskomissiolle ihmisoikeustilanteesta entisen Yugoslavian alueella,10.2.1993,E/CN.4/1993/50,8.> https://documents-dds-ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G93/106/07/PDF/G9310607.pdf?OpenElement> 16.6.2017.
43
kouluun. Vangin mukaan serbit veivät heidät ulos ja hakkasivat heitä yksi kerrallaan ja
repivät hampaita suusta. Serbit saattoivat myös poimia veljeksiä ja laittaa heidät
seksuaaliseen kanssakäymiseen keskenään. Lisäksi he saattoivat ottaa kaveruksia ja
laittaa heidät ottamaan suihin toisiltaan. Kun heidät siirrettiin toiseen kouluun, serbi
kutsumanimeltään Lugar tappoi kaksi kroaattia. Serbit ottivat 30 vankia lentokonesuojaan
Crkvinassa ja Lugar sekä Zika Tralja ampuivat heidät metsästyskivääreillä.71
Serbien hallinnassa oli erilaisten tilastojen mukaan yli 200 keskitysleiriä Bosnia ja
Herzegovinassa. Noin 260 000 ihmisen arvellaan olleen jossakin vaiheessa keskitysleireillä
ja tammikuussa 1995 heitä arvellaan olevan leireillä vielä noin 130 000. Vakavat fyysiset ja
henkiset vammat ovat tehneet monista uhreista pysyvästä invalideja. Erilaiset kidutukset
olivat hyvin yleisiä, kuten luiden murskaamiset, pakotetut verensiirrot kunnes uhri menehtyi,
sukuelinten leikkaamiset, silmämunien poistaminen, hampaiden poisvetäminen ja
sukulaisten tapattaminen keskenään esimerkiksi moottorisahan avulla.72
Keskitysleirit, kuten aiemmissa
dokumenteista laajemmin selitetään,
olivat paikkoja mihin tavallisesti miehiä
ja poikia siirrettiin. Olosuhteet leireillä
olivat epäinhimilliset ja väkivalta raakaa.
Vankeja nöyryytettiin mitä
monimuotoisimmilla tavoilla ja heidät
haluttiin saada tuntemaan itsensä
olemattomaksi. Varsin tyypillistä oli, että
71 War Crimes in Bosnia- Hercegovina: Bosanski Samac, Six War Criminals Named by Victims of ”Ethnic Cleansing”, April 1994 Vol 6, No 5. > https://www.hrw.org/legacy/reports/1994/bosnia/ > 12.6.2017. 72 Komitea rasistisen syrjinnän lopettamisesta: Bosnia-Hercegovina 11.4.1995. CERD/C/247/Add.1.3-4. >https://documents-dds-ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G95/160/16/PDF/G9516016.pdf?OpenElement> 20.6.2017.
Kartta 2 Bosnian serbien keskitysleirit http://www.pbs.org/wgbh/pages/frontline/shows/karadzic/atrocities/map.html Luettu 18.8.2017
44
vartijat nauttivat alkoholia iltaisin ja juovuksissa alkoivat purkaa kiukkua vankeihin.
Kidutuksia ja joukkomurhia tapahtui jokaisen sodan osapuolen toimesta. Väkivaltaa esiintyi
käytännössä jokaisessa keskitysleirissä, mutta sen luonne erosi toisistaan
järjestelmällisyydessä. Varsinaisten armeijan sotilaiden hallitsemat leirit olivat vähemmän
raakoja, johtuen entisen Jugoslavian Kansanarmeijan sotilaiden ammattimaisuudesta ja
vankien pitämisestä vaihtoa varten. Puolisotilaallisten järjestöjen ja paikallisten armeijoihin
liittyneiden keskuudessa väkivalta oli raaempaa ja silmittömämpää. Paikalliset leirien
johtajat siirsivät syrjään henkilöt, jotka eivät kyenneet väkivallan tekoon vankeja kohtaan
leireillä. Leirit toimivat osana etnistä puhdistusta ja väkivalta etnistä vähemmistöä kohtaan
oli järjestelmällistä.
4.Raiskauksilla alistaminen
Raiskausten uhrit ovat pääsääntöisesti vihollisen siviilejä. On kuitenkin mahdollista, että
raiskauksia joutuvat kokemaan myös oman kansan siviilit tai ne, jotka vapautettiin “sorron”
alta. Sotajoukot omistavat yhteisen arvomaailman ja ryhmässä on helpompi sortua
raiskauksiin kuin yksin. Ryhmä asettaa joukolle asenneilmaston, jossa maskuliinisuus on
korostetussa asemassa feminiinisyyteen nähden. Tyypillisiä arvoja ovat riippumattomuus,
aggressiivisuus sekä riskinotto. Vahvat tuntemukset ryhmään kuulumisesta ja jännittävät
kokemukset ovat omiaan vähentämään yksilöllisyyttä.73
Varmat tiedot kertoivat, että vihollisen sotilaita raiskattiin esimerkiksi Omarskassa ja
Manjacassa. Kidutusta ja raiskauksia toteutettiin sotilaiden homoseksuaalisten
73 Granfeld &Smeulers 2011, 60-64.
45
perversioiden tyydyttämiseen. Omarskassa uhrit pakotettiin seksuaaliseen toimintaan
kuolemanrangaistuksen uhalla.74
Trnopoljen keskitysleiri oli niitä harvoja, joissa oli miehiä ja naisia sekaisin keskenään. Lähes
kaikki Prijedorin alueen serbeihin kuulumattomat naiset kulkivat leirin läpi. Kun Prijedor oli
puhdistettu etnisesti serbien toimesta, alkoi musliminaisten raiskaukset, milloin
Trnopoljessa, milloin bordelleissa ja milloin valloitetuissa kylissä. Serbit raiskasivat usein
öisin Stiglmayerin mukaan ja useimmat uhrit eivät enää koskaan palanneet. Naiset yrittivät
leirissä pian näyttää mahdollisimman rumilta ja osa heistä yritti vastustella voimakkaasti
raiskaajia. Raiskaukset suoritettiin usein autioissa taloissa ja osa uhreista katosi jälkiä
jättämättä. Stiglmayerin mukaan joskus uhri saattoi jäädä henkiin raiskaajan
armollisuudesta tai hetken mielijohteesta. Toukokuun 27.1992 ja elokuun 25.1992 välisenä
aikana viidestä kymmeneen naista ja tyttöä raiskattiin Stiglmayerin mukaan. 15 uhria kävi
tohtorin luona sanomassa, että hänet oli raiskattu ja 50 muuta kävi sanomatta mitä
tarkalleen tapahtui.75
Stiglmayerin analyysistä saa sen päätelmän, että serbien suorittamat raiskaukset olivat
järjestelmällisiä osana etnistä puhdistusta Trnopoljen alueella. Oma näkökantani on se, että
sotilaat saattoivat suorittaa raiskauksia omin päin ja oman mielensä mukaan. Serbihallinto
saattoi antaa hiljaisen myöntymisensä tapahtuneelle ja sysätä vastuu pois omalta
harteiltaan. Voimakas raiskausten jälkeinen tappaminen viittaa sotilaalliseen
kurittomuuteen, mikä ilmeni usein Bosnian serbiarmeijan tai vapaaehtoisjoukkojen
toiminnasta. Tavallaan raiskaukset olivat sekä järjestelmällisiä, että summittaisia.
74 Kansainvälisen Koulutuskehittämiskeskuksen selvitys Ihmisoikeuskomitealle ihmisoikeustilanteesta vangitsemisen ja vankeuden yhteydessä 21.2.1995. E/CN.4/1995/NGO/42,1-4.> https://documents-dds-ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G95/112/79/PDF/G9511279.pdf?OpenElement> 19.6.2017. 75 Stiglmayer 1994, 87-94.
46
Tuzlassa, Brezovo Poljen pikkukaupungissa, serbijoukot raiskasivat Gutmanin mukaan 40
nuorta musliminaista, koska heidän oli käsketty tehdä näin. Hänen mukaansa raiskaukset
olivat osa sotataktiikkaa. Osa tekijöistä tunnusti Gutmanin mukaan rikoksen ja he häpesivät
sitä kovin. Gutmanin mielestä raiskausten tarkoituksena oli alistaa, nöyryyttää, häpäistä ja
tuhota musliminaisten sisintä. Gutmanin mukaan osassa tapauksista serbisotilaat väittivät
johdolle raiskanneensa muslimeja, vaikka todellisuudessa näin ei olisikaan tapahtunut. Kun
Vojislav Seseljin alaiset serbiryhmät saapuivat paikalle, Gutmanin mukaan osa sotilaista
sanoi heille, että nämä oli jo raiskattu. Gutmanin mukaan osalle tuli erilaisia sukupuolitauteja
psykologisten oireiden lisäksi. Gutmanin mukaan hyvin monet uhrit halusivat muuttaa
mahdollisimman kauas pois Bosniasta.76
Gutmanin analyysin mukaan raiskaukset eivät aina olleet tekijöiden mielestä hauskaa vaan
pakollista. Tähän lienee helppo yhtyä, sillä ei ole emotionaalisesti helppo raiskata omia
tuttavia tai naapureita. Raiskauksia oli kuitenkin pakko suorittaa oman henkensä uhalla.
Gutmanin analyysistä voidaan päätellä, että ne, joilla ei ollut mitään tunnesiteitä yhteisöihin
raiskasivat helpommin ja julmemmin kuin paikalliset sotilaat. Tässä kohtaa mielestäni
ilmenee raiskausten systemaattinen luonne, jossa johtajat valvoivat, että alaiset suorittivat
työnsä.
Eräs raiskauksen uhreista kertoi, kuinka 1.marraskuuta 1992 iltahämärän aikoihin sotilaat
koputtivat hänen taloonsa ja käskivät avata ovet. Sotilaat käskivät peitellä ikkunat ja
varoittivat naapurien varoittamisesta. He heittivät hänet sänkyyn ja väittivät hänen
uhkailleen serbipoikaa. Tämän jälkeen he ottivat rahat. Naapuri ei uskaltanut puuttua
tilanteeseen, koska edellisen kerran kun he olivat niin tehneet, serbisotilaat hakkasivat
hänet. Seuraavana päivänä yksi sotilaista palasi mukanaan nuori tyttö, joka väitti naisen
tehneen valomerkkejä. Kun nainen ei tiennyt mitään, sotilas raiskasi hänet ja tämän jälkeen
myös pahoinpiteli naisen yhdessä tytön kanssa. Tyttö oli ihmetellyt, että mitä tämä nainen
76 Gutman 1993, 116-121.
47
vielä teki Grbavicassa. Nainen myönsi harkinneensa itsemurhaa, kun pahoinpitely vihdoin
loppui, koska hänelle kerrottiin, että pahempaa seuraisi, kun Sokolacista saapuisi porukkaa.
Nainen päätti olla menemättä lääkärille ja lähti marssimaan Sarajevoon.77
Bosniassa raiskaukset olivat yksi psykologisen sodan keinoista. Tavallisimmin raiskauksia
esiintyi, kun Bosnian serbiarmeija valloitti uusia alueita tai sitten joillakin keskitysleireillä.
Joskus raiskaukset yhdistettiin kidutuksiin ja mielivaltaisiin teloituksiin. Valloitetuilla kylillä
paikalliset serbisotilaat tiesivät paikat ja asukkaat ja heillä oli listat ihmisistä. Ne, jotka eivät
olleet paenneet, joutuivat kärsimään pidätyksiä, ryöstöjä, väkivaltaa, murhia ja raiskauksia
sekä sen, että miehet vietiin keskitysleireille. Jäljelle jääneitä naisia raiskattiin
ammattisotilaiden tai puolisotilaallisten joukkojen toimesta. Tämän jälkeen ammattiupseerit
saapuivat ja lupasivat suojella naisia, jos he vastapainoksi muuttaisivat muualle.78
Stiglmayerin mukaan naiset, jotka olivat jääneet koteihinsa etnisestä puhdistuksesta
huolimatta, joutuivat usein raiskatuksi ja palvelemaan valloittajien tarpeita. Jotkin naiset
siirtyivät tämän jälkeen Bosnian armeijan palvelukseen erilaisiin tehtäviin, jotta he saisivat
kostonsa. Jotkin naiset olivat piilossa ensimmäisen terroriaallon aikana tai eivät halunneet
jättää kotiaan tai halusivat huolehtia alaikäisistä lapsista ja odottaa puolisonsa mahdollista
kotiinpaluuta. Stiglmayerin mukaan noin 100 jäljelle jäänyttä musliminaista Miljevinan
kylässä joutui raiskatuksi puhdistuksen tässä vaiheessa. Raiskaajat olivat usein naapureita
tai tuttavia, jotka siirtyivät Bosnian serbiarmeijaan joko vapaaehtoisesti tai pakolla.
Vaihtoehtona heillä oli yleisen asevelvollisuuden vallitessa keskitysleiri ja mahdollinen
kuolema.Stiglmayerin mukaan paikalliset serbit olivat raiskauksissaan armeliaampia kuin
muista kylistä tai Jugoslaviasta tulleet sotilaat. Kun Raiskauksista kärsineet naiset menivät
77 Bosnia-Hercegovina: Sarajevo,October 1994,Vol 6,No 15. >https://www.hrw.org/sites/default/files/reports/BOSNIA94O.PDF> 12.6.2017. 78 Kansainvälinen koulutus kehittämiskeskus lähetti selvityksen Ihmisoikeuskomissiolle 3.3.1993.E/CN.4/1993/NGO/41,3.> https://documents-dds-ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G93/114/95/PDF/G9311495.pdf?OpenElement> 14.6.2017.
48
valittamaan paikallisille poliiseille, nämä Stiglmayerin mukaan lupasivat katsoa heidän
peräänsä, mutta eivät pystyneet takaamaan heille turvallisuutta. Poliisit pidättivät
Chetnikkejä joitakin kertoja mutta se ei tehnyt mitään hyvää asialle. Mikään ei pystynyt
kontrolloimaan Chetnikkejä. Monet poliisit eivät edes yrittäneet Stiglmayerin mukaan saada
Chetnikkejä kuriin.79
Stiglmayerin analyysin mukaan monet raiskausten uhreista eivät halunneet jättää kotiaan
erinäisistä syistä johtuen. Tästä on helppo vetää johtopäätös, että monet naiset eivät
uskoneet mahdollisuutta joutua raiskatuksi. On selvää, että pienistä lapsista täytyi yrittää
huolehtia, mutta siitä huolimatta monet eivät halunneet uskoa tähän mahdollisuuteen,
vaikka serbijoukot olivat jo naapurikylissä aiheuttamassa tuhoa. Naisille oli kova paikka
joutua raiskatuksi entisten ystävien ja naapurien toimesta. Stiglmayerin mukaan raiskatut
syyttivät paikallisia poliiseja raiskaajien suojelemisesta. Poliisien välinpitämättömyys
raiskaajia kohtaan kertoi mielestäni sen, että heidän tehtävänään oli osaltaan varmistaa
etnisen puhdistuksen toteutuminen ja täten raiskaukset saivat järjestelmällisen luonteen.
Serbisotilaat raiskasivat naisia ja tyttöjä näiden kotona sukulaisten silmien edessä. Joissakin
tapauksissa uhrit kerättiin johonkin rakennukseen, jossa toiminta tapahtui useiden päivien
tai viikkojen ajan. Raiskauksia tapahtui sekä yksilöiden, että ryhmien toimesta. Usein eri
henkilöt raiskasivat naisia. Yleistä oli, että raiskausten yhteydessä tapahtui monia muita
rikollisia toimenpiteitä. Visegradin valloitetulla alueella Vilina Vlas hotellissa noin 200 tyttöä
raiskattiin, joista 5 suoritti itsemurhan jälkikäteen, 6 onnistui pakenemaan ja loput tapettiin.
Tilastot raiskausten lukumääristä olivat epäselviä, koska monet uhrit olivat liian häpeissään
kertomaan tapahtuneesta.80
79 Stiglmayer 1994, 98-110. 80 Komitea rasistisen syrjinnän lopettamisesta: Bosnia-Hercegovina 11.4.1995. CERD/C/247/Add.1.3-4.> https://documents-dds-ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G95/160/16/PDF/G9516016.pdf?OpenElement> 20.6.2017.
49
Raiskausten tavoitteena ei ollut Doubtin mukaan vain tuhota uhrin fyysistä olemusta vaan
myös tuhota hänen oma itsetietoisuutensa vapaasta ja itsemääräävästä ihmisestä.
Raiskaus aiheuttaa hänen mukaansa vielä enemmän vahinkoa yksilön minäkuvalle kuin
hänen fyysiselle kropalle. Bosniassa tarkoituksena oli myös tuhota naisen siteet yhteisöönsä
provosoimalla tämän sukulaisia ja lähipiiriä. Raiskauksia tehtiin, jotta uhrit eivät enää olisi
läheistensä silmissä hyviä. Naisia ja tyttöjä laitettiin keittämään serbeille ruokaa ja palvella
heitä joskus myös alasti. Kaikilta vastustaneilta leikattiin rinnat irti. Serbien raiskausleireillä
tarkoituksena oli Doubtin mukaan saada uhrit luovuttamaan omasta olemassaolon
tarkoituksesta. Kaikkien raiskausleireillä itselle ja toisille koettujen kauhujen on täytynyt olla
tuskallista.81
Doubt yleistää raiskausten luonteen ja raiskaajien motiivin kansanmurhanomaiseksi.
Monissa raiskauksissa ilmeni Doubtin esiintuomia asioita, mutta toisaalta monet tekijät
kirosivat tehtävänsä vastenmielisyyttä. Mielestäni ei ole syytä vähätellä missään määrin
raiskausten vahingollisuutta, mutta olen eri mieltä Doubtin kanssa tekijöiden motiiveista.
Osa tekijöistä oli puhtaasti rikollisia, osa kiihkonationalisteja, osa tavallisia serbejä, joilla
jokaisella oli eri motiivit raiskauksille. Mielestäni raiskausten kansanmurhanomaisen
luonteen, kuten Doubt asian ilmaisi, mahdollisti Bosnian serbien hallinto, joka tavoitteli
etnisesti puhdasta ”suur-Serbiaa”.
3.toukokuuta 1993 ryhmä serbejä saapui erään naimisissa olevan kahden lapsen äidin
taloon. Eräs serbeistä oli naisen naapuri, joka oli tuttu asiakkaana, kun nainen piti omaa
puotia. Tämä naapuri käski naista antamaan rahansa kiroillen koko ajan. Lisäksi hän käski
naista antamaan korunsa. Kun yksi sotilas lähti hakemaan koruja, muut sotilaat raiskasivat
naisen. Naisen toinen naapuri raiskattiin myös. Naisen aviomies ja lapset olivat
olohuoneessa tapahtuman ajan. Tämä serbi, joka oli ollut naisen naapuri, uhkaili ja kiristi
81 Doubt 2007, 33-38.> https://ebookcentral-proquest-com.ezproxy.uef.fi:2443/lib/uef-ebooks/reader.action?docID=3239431 > Luettu 1.8.2017.
50
perhettä, että jos he eivät maksaisi 5 000 saksan markkaa, tämä ottaisi heidän poikansa.
Samalla hän löi naisen aviomiestä muutamia kertoja. Serbit ottivat kaikki
henkilöllisyystodistukset. Kun he ilmoittivat asiasta Punaisen Ristin välityksellä paikallisille
viranomaisille, mitään ei tapahtunut. Elokuussa nämä samat henkilöt, jotka raiskasivat
naisen, tekivät saman eräälle tytölle, joka oli 13 vuotias. Raiskauksen jälkeen he tappoivat
tämän. Seuraavaksi nämä miehet raiskasivat erään serbialaisen kenraalin tyttären. Tapetun
tytön äiti kertoi naiselle, että nämä miehet vangitaan.82
Brutaaleissa raiskauksissa tapahtui monia vastenmielisiä asioita. Naisia raiskattiin monia
kertoja, kidutettiin fyysisesti sekä pakotettiin ottamaan raiskaajien penis suuhun ja
nielemään sperman. Tyypillistä oli, että naiset raiskattiin omien läheistensä silmien edessä.
Näiden tarkoituksena oli nöyryyttää uhria jättämällä tämä henkiin samalla kun muut
sukulaiset oli tapettu. Toisinaan myös raiskattu tapettiin. Uhrit, jotka tulivat raskaaksi,
joutuivat maksamaan abortista suuret summat rahaa sikäli, kun heille suotiin mahdollisuutta
päästä ajoissa raskauksen keskeytykseen. Valtava osa raiskauksien uhreista oli muslimeja
iältään 6-80 vuotiaita. Bosniassa useimmat uhrit olivat nuoria, joita kohdeltiin kuin orjia.
Raiskausleirejä oli muun muassa Visegradissa, Brezevo Poljessa, Kotor Varosissa sekä
Zvornikissa.83
Kansanmurhan tyyliset raiskaukset olivat osa sotapolitiikkaa, jota harjoitettiin Bosnia-
Herzegovinassa Bosnian serbien, Jugoslavian armeijan ja serbiasta saapuneiden
puolisotilaallisten joukkojen toimesta. Kun serbit olivat raiskanneet valloitusten aikana
musliminaisia, nämä uutiset levisivät halki kylien hyvin nopeasti johtuen raiskausten
julkisesta luonteesta. Kansanmurhan omaisen luonteen raiskauksista tekivät Allenin
82 War Crimes in Bosnia-Hercegovina: UN Cease-Fire Won`t Help Banja Luka, Human Rights Watch/Helsinki June 1994 Volume 6, Issue 8. > https://www.hrw.org/legacy/reports/1994/bosnia2/> 12.6.2017. 83 Kansainvälinen koulutus kehittämiskeskus lähetetti selvityksen Ihmisoikeuskomissiolle
3.3.1993.E/CN.4/1993/NGO/41,3. >https://documents-dds-ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G93/114/95/PDF/G9311495.pdf?OpenElement > 12.2.2017.
51
mukaan toiminnan rooli osana etnistä puhdistusta. Keskitysleireille joutuneita naisia
raiskattiin sattumanvaraisesti osana kidutusta ja tämä saattoi johtaa myös uhrin kuolemaan.
Lisäksi vaihtoehtoisesti serbit saattoivat pidättää naisia määräämättömäksi ajaksi ja raiskata
heitä systemaattisesti tarkoituksena aiheuttaa joko kuolema tai raskaus. Raskaiksi tulleita
uhreja saatettiin raiskata Allenin mukaan lisää ja solvata ja pahoinpidellä muuten. Lisäksi
näitä evättiin pääsemästä hoitoon tai vapauteen kunnes oli myöhäistä järjestää abortti
turvallisesti.84
Monet raportit sisälsivät todistusaineistoa naisiin kohdistuneista raiskauksista,
pääasiallisesti Trnopoljen keskitysleiristä. Nuoria naisia raiskattiin yöaikaan serbivartijoiden
toimesta. Uhrit eivät halunneet usein antaa yksityiskohtaista tietoa tapahtumista. Osa
uhreista taas ei halunnut myöntää olleensa raiskauksen uhri. Eräs serbinainen kertoi, että
hän ja kolme muuta naista raiskattiin kroaattisotilaiden toimesta, koska Chetnikit raiskasivat
150 kroaattinaista. Seitsemän miestä raiskasivat naista viiden tunnin ajan. Seuraavana yönä
eräs toinen serbi joutui raiskatuksi kroaattijoukkojen toimesta takaapän, kun tämä oli
metsässä. Kolmas nainen kertoi, että hänet vietiin aseella uhaten ja raiskattiin kolmen
miehen toimesta läheisessä talossa. Yksi miehistä iski tämän pään lattiaan johtuen
kirkumisesta.85
Heinäkuun puolivälissä 1993 eräs muslimipakolainen Mostarista kertoi, että sen jälkeen, kun
he olivat piilotelleet muslimeita omassa talossaan, kroaattisotilaita saapui taloon ja
raiskasivat hänet samalla kun hänen lapsensa nukkuivat viereisessä huoneessa. Elokuussa
1993 kroaattinainen raiskattiin puolisotilaallisten muslimijoukkojen toimesta itäisessä
84 Allen 1996, 63. > https://ebookcentral-proquest-com.ezproxy.uef.fi:2443/lib/uef-ebooks/reader.action?docID=310346 >Luettu 5.7.2017. 85 Amnesty Internationalin suositukset kaikille konfliktin osapuolille 22.10.1992. AI Index EUR 63/001/1992, 51. >https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/001/1992/en/> Luettu 9.6.2017.
52
Mostarissa. Koska pakolaiset Mostarin alueelta oli karkotettu, todellisia lukuja raiskauksista
oli mahdotonta saada.86
67-vuotias muslimimies Prnajvorista ja hänen serbialainen vaimonsa karkotettiin kodista
helmikuussa 1994. Sen jälkeen he siirtyivät erääseen sukulaiselta, tämä oli lähtenyt
pakolaiseksi Saksaan, jääneeseen taloon asumaan. He joutuivat kuitenkin asumaan
kellarikerroksessa, koska asuntoon oli ehtinyt muuttaa serbialainen sotilaspoliisiupseeri.
Muslimimiehen mukaan tämä upseeri oli harvoin kotona, mutta hänellä oli avaimet
asuntoon. Kerran asuntoon saapui kolme nuorta aikuista aseistamattomina, jotka huusivat
olevansa Chetnikkejä. He pakottivat miehen katsomaan, kun hänen vaimonsa raiskattiin.
Yksi heistä raiskasi, toinen pakotti naisen suihin ottoon ja kolmas seurasi vierestä. Naisen
puolustautuessa miehet löivät häntä. Toiminta kesti noin puoli tuntia. Kun Punainen Risti
kertoi tapahtuneesta paikallisille viranomaisille, he käynnistivät tutkinnat tapahtuneesta ja
miehen vaimo pääsi kynegologille. Miehen vaimo ei koskaan saanut kopiota kynekologin
tuloksista ja tutkinnan jälkeen raiskauksesta epäillyt päästettiin vapaiksi, näytön puutteen
vuoksi. Mies päätti tämän takia lähteä Bosnian hallituksen hallitsemille alueille, mutta vaimo
ei uskaltanut oman etnisen taustansa johdosta.87
Seksuaalisiin rikoksiin syyllistyneet olivat sotilaita, erityisjoukkojen jäseniä tai paikallisia
poliiseja ja siviilejä. On ilmennyt, että aina ryhmät eivät ole toimineet komentajansa tahdon
mukaisesti vaan olivat tehneet rikoksia omin päin. Kuitenkin useat ryhmäraiskaukset lyhyen
ajan sisään olivat huomattavia samoin kuin se tosiasia, että sotilasjoukot pidättävät ja
raiskaavat siviilejä. Myös muut siviileihin kohdistuneet iskut ja ihmisoikeusrikkomukset
viittaavat systemaattiseen raiskauspolitiikkaan, vaikkakin tätä on vaikea todistaa.88
86 Tadeusz Mazowieckin raportti ihmisoikeuskomissiolle 6.9.1993.E/CN.4/1994/8,2.> https://documents-dds-ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G93/852/74/PDF/G9385274.pdf?OpenElement> 17.7.2017. 87 “Ethnic cleansing” continues in Northern Bosnia”, November 1994, Human Rights Watch/HelsinkiVol.6,No.16,21-23. >https://www.hrw.org/sites/default/files/reports/BOSNIA94N.PDF> 12.6.2017. 88 Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous 29.1.1994,A/48/858,3. >https://documents-dds-
ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/N94/055/45/PDF/N9405545.pdf?OpenElement > 22.2.2017.
53
Bosnian sodassa raiskaukset olivat osa etnistä puhdistusta. Raiskauksia ilmeni alueilla,
joista vähemmistössä olevat etniset ryhmät haluttiin karkottaa. Serbisotilaat suorittivat
raiskauksia osana sotilaallisia operaatioita. Tallennettuja lääkärin todistuksia raiskauksista
oli valitettavan vähän, mutta muita kirjallisia lähteitä, silminnäkijöiden todistuksia
ja raiskauksen kokeneita uhreja oli, joista pystyi päättelemään raiskauksen luonteen.
Ainakin joitakin tuhansia raiskauksen ja kaltoinkohtelun uhreja oli, mutta todellinen
lukumäärä oli selvästi korkeampi. Puolet keskitysleireillä olijoista olivat naisia, joista noin
kolmasosa joutui raiskatuksi mikä tarkoitti noin 10 000 raiskattua ja kidutettua naista.
Viralliset lähteet Bosnia ja Herzegovinasta kertoivat, että todellinen uhrien lukumäärä olisi
ollut noin 60 000 naista.89
Nikolic-Ristanovicin mukaan raiskauksista tulee osa poliittista peliä, kun ne tulevat
julkisuuteen. Vuosina 1992-1993 Bosnian hallituksen joukot puhuivat 50 000-60 000
raiskatusta muslimista, vaikka heillä oli tietoa noin 13 000 tapauksesta. Sotarikos komitea,
joka luotiin Jugoslaviassa, ilmoitti vahvistetun 800 raiskatusta serbinaisesta. Euroopan
Yhteisö puolestaan ilmoitti noin 20 000 raiskatusta muslimista. Luotettavaa informaatiota
raiskausten lukumäärästä ei ollut mahdollista saada. Nikolic-Ristanovicin mielestä
ulkomainen media hyväksyi Bosnian hallinnon raportit sellaisenaan ja jätti huomioimatta
serbialaiset uhrit. Tämän seurauksena kasvanut viha muslimien ja kroaattien keskuudessa
rohkaisi heitä raiskaamaan serbi taustaisia naisia. Manipuloimalla mediaa raiskausten
lukumäärää oli tehokas ase propagandasodassa. Siviilien kärsimyksistä tuli vain
numeroita.90
89 Kansainvälinen koulutus kehittämiskeskus lähetti selvityksen Ihmisoikeuskomissiolle 3.3.1993.E/CN.4/1993/NGO/41,3.> https://documents-dds-ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G93/114/95/PDF/G9311495.pdf?OpenElement> 14.6.2017. 90 Nikolic-Ristanovic, 2000, 43-44. > http://web.b.ebscohost.com.ezproxy.uef.fi:2048/ehost/ebookviewer/ebook/bmxlYmtfXzU1ODY3X19BTg2?sid=81b624aa-0b91-4ede-bc8f-679baa0115fd@sessionmgr103&vid=0&format=EB&rid=1 > 18.6.2017.
54
Nikolic-Ristanovicin analyysi on loogista, vaikkakin tekstistä sai mielikuva, että kirjoittaja
pyrki vähättelemään serbien rikoksia. Myös serbit itse osallistuivat numeropeliin, jossa
pyrittiin korostamaan vihollisten järjestämiä kauheuksia. Lisäksi serbit itse vähättelivät tai
kielsivät syyllistyneensä rikoksiin. Vastuu sysättiin paikallisten joukkojen harteille, minkä
tavoitteena oli suojella serbijohtajien omaa selustaa. Ylipäätään sodan jokainen osapuoli
liioitteli numeroiden kanssa, koska haluttiin lisätä omien joukkojen motivaatiota ja näyttäytyä
sodan uhrina eikä hyökkääjänä. Bosnian hallituksen tavoitteena oli lisäksi saada
asevientikielto lopetettua ja ulkomailta kovemmat toimenpiteet serbejä kohtaan. Lisäksi
ulkomaiden oli mahdotonta kuvitella, että ”viattomat” bosniakit olisivat syyllistyneet
mihinkään rikoksiin, koska he olivat uhreja. Vaikka numerot saattoivat vaihdella, niin
varsinkin serbien raiskaukset tähtäsivät etniseen puhdistukseen ja täten toiminta oli
laajempaa ja järjestelmällisempää.
Melkein 60 vuotias mies, joka oli haavoittunut paetessaan Srebrenicasta, evakuoitiin
kuorma-autoon, jossa hoidettiin haavoittuneita. Osa lääkintämiehistä oli ehtinyt poistua ja
kun he tulivat takaisin, autossa oli sotilaita, jotka solvasivat haavoittuneita. Kaikki
kävelemään kykenevät heitettiin ulos autosta samoin YK sotilaat. Silminnäkijöiden mukaan
heidän käskettiin palata Potocariin. Heidät myös ryöstettiin arvotavaroista ja osaa
henkilöistä kuulusteltiin. Naishenkilö, joka tunnettiin Amnesty Internationalin parissa, piestiin
ja raiskattiin. Havainnot sairaalassa vahvistivat seksuaalisen toiminnan jäljet.91
Tuzlan sairaalassa tunnistettiin monia raiskauksia, joita tapahtui Srebrenican kaatumisen
jälkeen. Eräs 14- vuotias tyttö suoritti itsemurhan jouduttuaan serbisotilaan raiskauksen
uhriksi. Toisessa tapauksessa 19-vuotias nuori nainen raiskattiin tämän ollessa matkalla
kohti yhteenottoa osana lääkintäryhmää.92
91 Amnesty Internationalin raportti Srebrenican kadonneista 31.8.1995. AI Index: EUR 63/022/1995,5. >https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/022/1995/en/> 6.6.2017. 92 Tadeusz Mazowieckin raportti ihmisoikeuskomissiolle 22.8.1995. E/CN.4/1996/9,8.> https://documents-dds-ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G95/139/81/PDF/G9513981.pdf?OpenElement> 20.6.2017.
55
Allenin mukaan serbien tekemät joukkoraiskaukset olivat uusia historiassa ja eivät
kuuluneet historiassa esiintyneisiin joukkoraiskauksiin sota-aikana. Hänen mukaansa
kyseessä oli systemaattinen toisen kulttuurin tuhoaminen raiskauksen, kuoleman ja
raskauden avulla. Hänen mukaansa edes natsit eivät keksineet käyttää tiineyden biologista
prosessia aseena tuhoamiselle, koska natsit eivät olisi edes suostuneet aktiin juutalaisten
kanssa. Allenin mielestä serbit, jotka tähtäsivät uusien ”chetnikkien” synnyttämiseen,
unohtivat tai eivät tienneet, että uusi lapsi sulautuu uuteen kulttuuriin. Serbien ajatuksen
taustalla olivat hallusinaatiot, fanatismi ja tietämättömyys. Ongelmana oli, että uhrit alkoivat
itse uskoa serbien puheeseen ja uskoivat menettäneensä äidin roolinsa. Monet uhrit yrittivät
selviytymisen jälkeen jossakin vaiheessa itse murhaa tai synnyttämänsä lapsen tappamista.
Allen itse myöntää, että kaikki serbit eivät raiskanneet muslimeita ja saivat rangaistuksen
tästä. Jotkin serbit käyttivät pornografiaa helpottaakseen toimintaa ja alkoholi sekä huumeet
olivat yleisessä käytössä. Allenin mukaan serbit käyttivät monia solvauksia naisiin, jotka
perustuivat uhrin etnisyyteen tai sukupuoleen.93
Allenin keskeinen huomio on, että serbien tarkoituksena oli käyttää raiskauksia etnisessä
puhdistuksessa ja kulttuurin tuhoamisessa. Lisäksi hänen analyysinsa mukaan menetelmä
oli ennenkuulumatonta historiassa. Tosiasia on, että serbien politiikka tähtäsi etnisesti
yhtenäiseen Serbian valtioon, josta pyrittiin muu aines kitkemään pois. Sen sijaan väite
raiskauksen luonteen ainutlaatuisuudesta on rohkea väite. Joukkoraiskauksia etnisen
puhdistuksen välineenä on käytetty aikojen saatossa esimerkiksi toisessa
maailmansodassa Neuvostoliiton joukkojen toimesta natseja kohtaan. Tarkoituksena ei ole
vähätellä serbien toimintaa vaan esittää, että toiminta ei suinkaan ole ainutkertaista
historiassa ja että varsinkin kroaateilla oli Bosniassa omilla alueillaan samanlaisia motiiveja
raiskausten takana.
Raiskaus on brutaali menetelmä, jossa tarkoituksena on alistaa naista ja heikompia.
Bosniassa raiskausten motiiveja oli monenlaisia mutta sodan ilmapiiri edesauttoi
omantunnon ja moraalin löystymistä. Fakta on, että suurin osa tehdyistä raiskauksista oli
Bosnian serbien tekemiä ja ne kohdistuivat muslimeihin. Tosiasia on myös se, että myös
93 Allen 1996, 91-99. > https://ebookcentral-proquest-com.ezproxy.uef.fi:2443/lib/uef-ebooks/reader.action?docID=310346 > 20.7.2017.
56
serbinaisia raiskattiin kroaattien ja muslimien toimesta. Vastenmielinen asia on se, että
asiasta ei olla puhuttu kovin paljoa, koska numeroiden mukaan heidän osuutensa olisi ollut
selvästi pienempi kuin muslimien. Tällä tavoin unohdetaan se, että myös raiskatut
serbinaiset olivat viattomia siviilejä, jotka joutuivat silmittömän vihan kohteeksi. Paljon on
puhuttu kansanmurhatyylisistä raiskauksista, mutta väitteen kanssa on syytä olla
varovainen. Jos tarkoituksena olisi tuhota kokonainen kansa raiskausten avulla niin eikö
silloin raiskausten tulisi kohdistua jokaiseen tiettyyn etniseen ryhmään kuuluvaan naiseen?
Ilmenneiden tietojen perusteella raiskaukset olivat enemmän tai vähemmän valikoituja eikä
välttämättä tarkoitushakuisia.
Tyypillistä raiskauksille oli etninen viha, jossa uhri ja tämän yhteisö haluttiin nöyryyttää ja
alistaa. Raiskauksia tehtiin aluevalloitusten ohessa tai keskitysleireillä. Raiskausten
tarkoituksena oli pelottaa väestö muuttamaan alueelta, jolloin voidaan sanoa, että raiskaus
olisi ollut järjestelmällistä. Toisaalta jokaista naista ei raiskattu ja raiskauksia tehtiin
enemmän alueilla, missä oli sotatoimia. Tällöin raiskaukset olivat määrällisesti suurempia ja
raakuudeltaan pahempia. Alueilla, missä ei ollut sotajoukkoja, raiskaukset olivat
sattumanvaraisempia. Samaan aikaan raiskaukset olivat sekä järjestelmällisiä, että
summittaisia sodan aikana.
5. Joukkomurhat
Focan kaupungin lähellä sijaitsevissa kylissä järjestettiin joukkomurhia Bosnian serbien
johdosta maaliskuussa 1992. Eräs selviytyjä Jelecin kylästä on kertonut, että kaikki miehet
etsittiin ja ammuttiin automaattiaseilla. Hän itse menetti miehensä, miehen viisi veljeä ja
heidän neljä lastaan. Nainen ja yksi hänen lapsistaan pääsi pakenemaan vuorille ja hän
palasi kylään muutaman päivän päästä hautaamaan läheiset.94
94 Tadeusz Mazowieckin raportti ihmisoikeuskomissiolle ihmisoikeustilanteesta entisen Yugoslavian
alueella,10.2.1993,E/CN.4/1993/50,9. >https://documents-dds-
ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G93/106/07/PDF/G9310607.pdf?OpenElement >23.2.2017.
57
Eläkkeellä oleva muslimi on kertonut, että huhtikuun puolivälissä 1992 hän katseli 36 tuntia
talonsa ikkunasta, kun serbijoukot ampuivat pienryhmiä Visegradin sillalla. Uhrit ensin
ammuttiin ja sitten heitettiin jokeen tai vaihtoehtoisesti heitettiin jokeen ja ammuttiin vasta
sitten. Uhrit tuotiin autoilla joka 30-60 minuutin välein. Hän olisi itse halunnut lähteä alueelta,
mutta hänen olisi täytynyt ylittää silta.95Gutmanin mukaan jokainen kaupungin aseikäinen
mies ammuttiin, lukuun ottamatta harvoja jotka onnistuivat pääsemään pakoon. Eräs selvisi
tilanteesta, koska hänen jalassaan oli kuolio, joten serbit ajattelivat, että häneen on turha
haaskata luoteja.96
Tappaminen viittaa voimakkaasti siihen, että Visegradissa chetnikit ovat olleet asialla.
Chetnikkien toimintatapoihin ei kuulunut vankien ottamista vaan antautuneet teloitettiin.
Lisäksi mitään viittauksia siihen, että terroria tai kidutusta olisi esiintynyt, ei ole. Terrori ja
ryöstely taas olivat tunnettuja toimintatapoja muun muassa Arkanin vapaaehtoisjoukoille.
Lisäksi järjestelmällinen taisteluikäisten miesten tappaminen viittaa systemaattiseen
toimintaan, joten on mahdollista, että chetnikit toimivat yhdessä entisten Jugoslavian kansan
armeijan sotilaiden kanssa.
Silminnäkijöiden mukaan ainakin 83 muslimia joukkomurhattiin univormupukuisten serbien
toimesta Zaklopacan kylässä 16.4.1992. Kahden uhrin päät olivat palasina ampumisen
myötä. Selviytyneiden mukaan kuolonuhreja olisi ollut 105 ja kaksi haavoittunutta vielä
lisäksi. Kylän asukasluku ennen joukkomurhaa oli 150. Uhrien ikä oli aina kaksivuotiaasta
69 vuotiaaseen.97Helsinki Watchin raportin mukaan raskasta tykkitulta ei käytetty vaan
95 Tadeusz Mazowieckin raportti ihmisoikeuskomissiolle ihmisoikeustilanteesta entisen Yugoslavian
alueella,10.2.1993,E/CN.4/1993/50,10. >https://documents-dds-
ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G93/106/07/PDF/G9310607.pdf?OpenElement >24.2.2017. 96 Gutman 1993, 72. 97 Amnesty Internationalin suositukset kaikille konfliktin osapuolille 22.10.1992. AI Index EUR 63/001/1992, 56-57. >https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/001/1992/en/> 9.6.2017.
58
ainoastaan tavallisia aseita. Noin 100 Chetnikkiä, jokaisella kaksi AK 47 asetta, kiersivät
Zaklopacan talo kerrallaan ja poimivat uhrit mielivaltaisesti. Noin 30 uhria poimittiin yhteen
ryppääseen ja ammuttiin automaattiaseilla. Helsinki Watchin mukaan selviytyneet
piileskelivät muutaman henkilön asunnossa. Tapahtuman jälkeen selviytyneet jättivät uhrit
lojumaan maastoon ja suuntasivat Vlasenicaan metsän kautta eläen kolme päivää ilman
ruokaa. Paljastuneet vaeltajat ammuttiin Chetnikkien toimesta.98
26. toukokuuta 1992 noin 200 muslimipakolaista Visegradista lähti bussilla kohti
Makedoniaa. Bussi käännytettiin takaisin, kun se oli ylittämässä Serbian rajan. Bussiyhtiön
työntekijä kertoi, että myöhemmin päivällä bussi pysäytettiin serbisotilaiden toimesta
Bosanska Jagodinan lähellä. 17 miestä otettiin bussista ja teloitettiin ampumalla.99
Luoteisessa Bosnia-Herzegovinassa oli pieniä vuoristokyliä kuten Hambarne,Rizvanovic ja
Sredice.Kun serbijoukot saapuivat näihin kyliin, alueen asukasluku väheni 4500 henkilöstä
75%:a. Biscenin kylässä 50 talosta teloitettiin 75 henkilöä. Erään 16 vuotiaan selviytyneen
mukaan hän ja hänen ystävänsä näkivät kuinka hänen 61- vuotias setä ammuttiin. Pojan
mukaan serbit laittoivat sedän ja tämän naapurin lyömään toisiaan ennen kuin heidät
hirtettiin sillalla.100
Brittiläinen Guardian raportoi, että 28 serbimiestä olisi joukkomurhattu Vlasenican lähellä
sijaitsevissa kylissä. Artikkelin mukaan ruumiit kerättiin Miliziin ja sen jälkeen poltettiin
Vlasenicassa. Tappojen sijainnit ja ajoitus olivat hämärän peitossa. Ruumiit paljastivat
98 Human Right Watch 1992, 50-55. 99 Tadeusz Mazowieckin raportti ihmisoikeuskomissiolle ihmisoikeustilanteesta entisen Yugoslavian alueella,10.2.1993,E/CN.4/1993/50,8.>https://documents-dds-ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G93/106/07/PDF/G9310607.pdf?OpenElement> 15.6.2017. 100 Tadeusz Mazowieckin raportti ihmisoikeuskomissiolle ihmisoikeustilanteesta entisen Yugoslavian alueella,10.2.1993,E/CN.4/1993/50,8. >https://documents-dds-ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G93/106/07/PDF/G9310607.pdf?OpenElement> 15.6.2017.
59
yksityiskohtia kastraatiosta ja ruumiiden ympärileikkauksista ja muista raakuuksista.
Epäselvää on, tapahtuiko nämä ennen vai jälkeen kuoleman.101
Serbijoukkojen suorittamat joukkomurhat olivat yleisiä, kun ihmisiä oli ajettu pakoon omista
asuinkylistään ja -kaupungeista. Esimerkiksi Kotor Varosista Travnikiin matkalla olevat
kohtasivat teloituksia serbijoukkojen toimesta. 70 kroaattia teloitettiin Ugar-joen tienoilla
18.elokuuta 1992. Serbialainen bussikuski kertoi, että ainakin kuuden ihmisen tiedetään
selvinneen tapahtuneesta ja kuski itse on ollut shokkitilassa. Toinen vastaava esimerkki on
21 elokuuta samaiselta tieltä kohti Travnikia. 200 pidätettyä teloitettiin rotkon reunalla
serbijoukkojen toimesta. 5 henkilöä pelastui heittäytymällä itse rotkoon.102
Erityinen reportteri havainnoi, että Bosnian hallituksen joukot olivat suorittaneet
joukkomurhia joulukuussa 1992 Bratunacin lähellä olevissa kylissä. Taloja ratsattiin ja monet
kiinnijääneistä tapettiin. Kun hallituksen joukot vetäytyivät, serbijoukot saapuivat keräämään
kuolleet ja haavoittuneet. Lähteiden mukaan ainakin 100 ihmistä kuoli ja 300 haavoittui.103
Muslimit omaksuivat Haskinin mukaan groteskit etnisen puhdistuksen menetelmät serbeiltä
ja kroaateilta, kun he ymmärsivät, että monikulttuurinen Bosnia alkoi olla historiaa. Mujahidit,
fanaattiset muslimitaistelijat arabimaista, suorittivat rikoksia eniten ja heitä oli vaikea
kontrolloida. He valtasivat sodassa alueita takaisin mutta samalla aiheuttivat suurempia
tappioita ja he levittivät myös terroria. Kroaattien ja muslimien välisessä sodassa mujahidit
teurastivat siviilejä, jotka eivät pystyneet pakenemaan. Kuolleiden siviilien kokonaismäärä
101 Amnesty Internationalin suositukset kaikille konfliktin osapuolille 22.10.1992. AI Index EUR 63/001/1992, 62. >https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/001/1992/en/ > 9.6.2017. 102 Tadeusz Mazowieckin raportti ihmisoikeuskomissiolle ihmisoikeustilanteesta entisen Yugoslavian alueella,10.2.1993,E/CN.4/1993/50,8.> https://documents-dds-ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G93/106/07/PDF/G9310607.pdf?OpenElement> 15.6.2017. 103 Tadeusz Mazowieckin raportti ihmisoikeuskomissiolle ihmisoikeustilanteesta entisen Yugoslavian alueella,10.2.1993,E/CN.4/1993/50,8.>https://documents-dds-ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G93/106/07/PDF/G9310607.pdf?OpenElement> 15.6.2017.
60
nousi tuhansiin, mikä oli vertailukelpoinen lukema Kroatian sodan aikana serbien
aiheuttamille tuhoille vuonna 1991.104
Haskinin analyysistä ei käy ilmi, milloin mujahidit saapuivat Bosniaan. Serbit väittivät, että
mujahideja olisi ollut sodan alusta asti. Länsimaat eivät uskoneet väitteitä vaan pitivät niitä
serbien tekosyinä väkivallalle. Tosiasiassa Bosniaan saapui fanaattisia islamin puolesta
taistelevia sotilaita jo kesällä 1992 ja nämä sotilaat olivat säälimättömiä, koska heillä ei ollut
tunnesiteitä paikallisiin ja heidän motiivina oli taistella vääräuskoisia vastaan. Kroaattien ja
muslimien välisen sodan varsinaista aloituspistettä on hankala hahmottaa, mutta on selvää,
että jos kahdella ryhmittymällä oli eri motiivit ja syvä epäluulo toisia kohtaan, niin
todennäköistä on, että ruutitynnyri räjähtää jossakin vaiheessa.
23. lokakuuta 1993 80 muslimisiviiliä joukko murhattiin Stupni Do- nimisessä kylässä.
Kroaatti sotilaat heittivät muslimien ruumiita palaviin rakennuksiin ja raiskasivat naisia.
Lisäksi noin 120 kyläläistä otettiin mukaan kroaattijoukkojen toimesta. YK:n suojelujoukot
vahvistivat julmuuksien tapahtuneen. Muutama nainen oli yrittänyt piiloutua kellariin, missä
heidät oli löydetty ja ammuttu siihen paikkaan. Lähellä Varesin kaupunkia paikallisessa
koulurakennuksessa kroaatit pitivät keskitysleiriä muslimeille, joita oli 233. Rakennuksen
sisältä vahvistettiin kuuluneen laukauksia.105
18. huhtikuuta Bosnian kroaattijoukot järjestivät mielivaltaisia tappamisia Santicin kylässä.
YK:n rauhanturvajoukot näkivät kylässä ainakin 30 kuollutta muslimisiviiliä. Tappaminen
tapahtui raporttien mukaan ampumalla päähän. Kaksi muslimitohtoria tarkastettiin matkalla
Zenicasta Travnikiin ja heidät ammuttiin. Ahinicin kylässä 10 siviiliä ammuttiin kuoliaaksi
104 Haskin 2006, 90. > https://ebookcentral-proquest-com.ezproxy.uef.fi:2443/lib/uef-ebooks/reader.action?docID=318740 > 5.7.2017. 105 Amnesty Internationalin raportti Kroatian presidentti Franjo Tudjmanille ja puolustusministeri Gojko
Susakille sekä Kroatian puolustuskomitean johtajalle toveri Bobanille 27.10.1993.AI Index: EUR 63/22/93,1,
UA/SC. >https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/022/1993/en/> 27.2.2017.
61
kroaattijoukkojen toimesta. Vitezissä kroaattijoukot joukkoraiskasivat musliminaisia, josta
seurasi, että molempien sotajoukot alkoivat riehua toistensa hallitsemissa kylissä.106
Vulliamyn mukaan kroaatit eivät säästäneet yhtään muslimitaloa ehjäksi Ahinicissa, jossa
sotilaat kiersivät ryhmissä talosta taloon heittäen kranaatteja ja ampumalla muslimit, kun
nämä yrittivät ulos palavista rakennuksista. Vulliamyn mukaan kroaattijoukot julkaisivat pari
päivää ennen verilöylyn alkamista, että kaikkien muslimien tulisi antautua kroaattien
hallitsemilla alueilla. Operaation alkaessa kroaattijoukot siirtyivät muslimien hallitsemalle
alueelle ja tappoivat sattumanvaraisesti siviilejä. Vulliamyn mukaan voidaan puhua
kroaattien järjestämästä etnisestä puhdistuksesta, jossa muslimeille kaivettiin oma
joukkohauta kuolleita varten.107
Vulliamyn analyysin mukaan kroaatit olivat suunnitelleet operaation ja menetelmät hyvissä
ajoin. Tätä taustaa vasten on hämmentävää, että varoituksia ei muslimien puolesta otettu
vakavasti. Ilmeinen epäusko ja sokea luottamus koituivat heidän kohtaloksi kroaattien
organisoidessa etnistä puhdistusta. Silmitön ja summittainen siviilien tappaminen viittaa
mielestäni siihen, että asialla olivat kroaattien puolisotilaalliset joukot.
Mielivaltaisia teloituksia suoritettiin suurimmalta osin Bosnian serbien toimesta.
Joukkohautoja havaittiin sellaisista paikoista kuin Kotor Varos, Prijedor, Visegrad, Vlasenica,
Zvornik, Brcko ja Sanski Most. Brckossa serbit polttivat 67 henkilöä yhdessä talossa ja
Bikavacissa 72 henkilöä.Kalinovikin alueella serbit ampuivat 23 mieshenkilä ja polttivat
heidät kaatamalla bensaa heidän päälleen ja sytyttämällä tämän jälkeen tuleen.
Tomasicassa yli 5000 ihmistä poltettiin sulatusuunissa samalla, kun serbisotilaat teloittivat
106 Amnesty Internationalin raportti Bosnian kroaattien edustajalle toveri Bobanille, Kroatian
puolustuskomitean johtajalle Milivoj Petkovicille sekä Bosnia-Herzegovinan presidentti Franjo Tudjmanille 26.4.1993. AI Index: EUR
63/11/93,1,UA/SC. >https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/011/1993/en/ > 1.3.2017. 107 Vulliamy 1994, 288-289.
62
36 Basicin ja Horozovicin perheenjäsentä Prijedorissa yhden päivän aikana. Serbijoukot
teloittivat salaisesti 200 henkilöä, kun heidät oli vapautettu keskitysleireiltä.108
Suurin osa Potocariin Srebrenicasta saapuneista jatkoi matkaansa melkein välittömästi,
johtuen Bosnian serbiarmeijan läsnäolosta. Kun bussit alkoivat kuljettaa karkoitettuja
henkilöitä pois alueelta, miehet erotettiin joukosta ja vangittiin serbien toimesta. Tämän
jälkeen serbit etsivät Bosnian armeijan sotilaita ja kaupungin poliittisen elämän jäseniä.
Silminnäkijät kertoivat, että ihmisiä rahdattiin busseihin, jotka ajoivat Bratunaciin. Joissakin
tapauksissa taas vangitut ammuttiin Potocarissa rakennusten sisällä tai takana. Kun ihmiset
kävivät hakemassa puhdasta vettä tai vessassa he huomasivat ruumiita vieretysten.
Silminnäkijöiden mukaan heitä oli 10-12 ja osalta oli leikattu kurkku auki. Henkilöt, jotka
yrittivät paeta tai toimivat vastoin serbien ohjeistusta, ammuttiin.109
Matkasta selviytyneet kertoivat, miten väijyksissä olleet serbit hyökkäsivät ryhmien
kimppuun. Yhdessä tapauksessa Konjevic Poljessa kranaatti laskeutui ryhmän
etummaisten viereen ja surmasi ja haavoitti lukemattomia. Monilta katosi käsi tai jalka ja
joki, jonka selviytyneet ylittivät, muuttui pimeäksi verestä. Toisessa kertomuksessa joukko
pakolaisia lähti vaeltamaan läpi raskaasti miinoitetun alueen. Silminnäkijän mukaan
jäsenten henkinen epätasapaino teki heistä varomattomampia ja arviolta 15 henkilöä sai
surmansa ja useita haavoittui. Kolmannessa tapauksessa eräs selviytyjä kertoi, miten
heidän ryhmänsä antautui serbeille matkalla Kravicasta Konjevic Poljeen. Ryhmässä oli
sotilaiden lisäksi noin kolmannes siviilejä koko ryhmästä. Serbit tappoivat
sattumanvaraisesti henkilöitä ottamalla hiuksista kiinni ja leikkaamalla kurkun auki.
Joissakin tapauksissa antautuneita laitettiin seisomaan muurin eteen, josta heidät ammuttiin
Nova Kasabassa. Raportit vahvistivat, että jotkin näistä hyökkäyksistä tehtiin ryhmiä
108 Komitea rasistisen syrjinnän lopettamisesta: Bosnia-Hercegovina 11.4.1995. CERD/C/247/Add.1.3-4.> https://documents-dds-ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G95/160/16/PDF/G9516016.pdf?OpenElement> 19.6.2017. 109 Amnesty Internationalin raportti Srebrenican kadonneista 31.8.1995. AI Index: EUR 63/022/1995,5. >https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/022/1995/en/> 6.6.2017.
63
vastaan, jotka käsittivät vain Bosnian hallinnon sotilaita. Eräässä tapauksessa Bosnian
serbisotilaita tapettiin tai näitä jäi vangeiksi.110
Srebrenican joukkomurhasta selviytyneet kertoivat, että miehet joko vietiin keskitysleireille
tai ammuttiin.Kun heidät oli erotettu yhteisöstä, noin 300 miestä palaneista ja autioituneista
kylistä piileskelivät tyhjissä taloissa Seuraavana päivänä noin kymmenen miestä lähti kohti
Konjevic Poljea. Siellä he piileskelivät kaksi vuorokautta, koska paikka oli täynnä
chetnikkejä. Noina päivinä muslimeja antautui chetnikeille, jotka puolestaan tappoivat
antautuneet. Chetnikit poimivat muslimit, jotka he tunsivat ja laittoivat nämä kaivamaan
kaivantoja, joita käytettiin joukkohautoina. Laukauksia kuului koko yön. Aamulla puskutrakori
kaivoi noin 30 metriä pitkän kuopan, jossa haudattiin noin 400 uhria elävältä. Myöhemmin
päivällä noin 150 uhria kerättiin yhteen ja ammuttiin tankilla kuoliaaksi.111
Erään paikallaolijan mukaan päästyään Kravicaan, muut kuorma-autot jatkoivat kohti
Bratunacia. Kaikki 120 vankia nukkui kuorma-auton lavalla yhteen sulloutuneina. Vartijat
tulivat aseiden kanssa kysymään henkilöitä Kamenicasta, Zedenskasat ja Glogovasta. He
halusivat tarkkaa tietoa, ketkä olivat tappaneet serbejä. Viisi miestä ammuttiin lähellä
kuorma-auton lavaa tänä aikana.112
Kravicasta vangit siirrettiin Karakajiin, jossa oli kouluja joukkomurhien suorituspaikoiksi
valittuna. Siellä heitä kuulusteltiin, ahdisteltiin, hakattiin ja joukkomurhattiin. Paikallaolijoiden
mukaan vankeja pidettiin ahtaissa luokkahuoneissa, joiden ikkunat oli suljetut. Chetnikit
ottivat kaksi vankia kerrallaan kuulusteltaviksi, jossa heiltä kysyttiin kaikki mahdolliset
henkilötodistukset. He pettyivät, joka kerta kun vangit vastasivat kotipaikakseen
110 Tadeusz Mazowieckin raportti ihmisoikeuskomissiolle 22.8.1995. E/CN.4/1996/9,8.> https://documents-dds-ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G95/139/81/PDF/G9513981.pdf?OpenElement> 20.6.2017. 111 The Fall of Srebrenica and the Failure of the UN Peacekeeping Bosnia and Herzegovina, Human Rights Watch October 1995, Vol 7, No 13,51-52. > https://www.hrw.org/sites/default/files/reports/bosnia1095web.pdf> 5.6.2017. 112 The Fall of Srebrenica and the Failure of the UN Peacekeeping Bosnia and Herzegovina, Human Rights Watch October 1995, Vol 7, No 13,56.> https://www.hrw.org/sites/default/files/reports/bosnia1095web.pdf> 5.6.2017.
64
Srebrenican. He etsivät ihmisiä Kamenicasta. Kun vangit kiipesivät kuulustelujen jälkeen
kuorma-autojen lavalle, serbisotilaat löivät heitä nyrkeillä. Tämän jälkeen heidät ajettiin
muutaman kilometrin päähän, jossa heidän käskettiin laskeutua alas teloitettaviksi.
Teloittaminen tapahtui joko ampumalla tai pistimen kanssa. Teloituspaikkoja oli kaksi ja
puskutraktorit kaivoivat ja täyttivät kuoppia. Osa vangeista, jotka eivät kuolleet teloituksissa,
yrittivät päästä yöllä pakoon, kun vartijoita ei ollut. He juoksivat useita päiviä metsässä
ympäriinsä ja päätyivät Bosnian hallituksen hallinnoimille alueille.113
Iso määrä ihmisiä Bratunacista ja sitä ympäröivistä kylistä kertoivat, että joukkomurhat
suoritettiin urheilukentällä ja varastorakennuksessa koulun takana. Serbialainen nainen,
jonka mies oli sotilas Bosnian serbiarmeijassa, sanoi että he ovat tappamassa
muslimisotilaita. Eräänä päivänä he tappoivat 1600 miestä ja ylipäätään he oli tappaneet
noin 4 000 miestä. Heillä oli naisen mukaan kiire, joten he ampuivat kaikki paitsi
sotarikolliset, joilta he leikkasivat kurkun auki. Toisen serbinaisen mukaan, jolla oli myös
puoliso Bosnian serbiarmeijassa, kertoi taas, että hänen tietojensa mukaan Bosnian
serbisotilaat olivat tappaneet noin 3 000 miestä. Monet näistä uhreista olivat tuttuja Bosnian
serbisotilaille. Pidätettyjä oli hänen mukaansa noin 4 000 miestä yhteensä.114
Eräs mies Kljuzista sanoi, että syyskuussa 1995 häntä ammuttiin serbialaisten
puolisotilaallisten joukkojen toimesta. Ainakin 12 muuta muslimia kuoli tapauksessa. Hän
pääsi pakenemaan serbialaisten lääkintämiesten pariin, jotka hoitivat häntä ja neuvoivat
siirtymään joukkoon, joka liikkuisi Bosnian hallituksen hallinnoimalle alueelle. Toinen henkilö
kertoi, että hänet päästettiin pois keskitysleiriltä Lähellä Sanski Mostia 8.lokakuuta 1995.
Hän ja hänen perheensä siirtyi seurueeseen, joka yritti liikkua Bosnian hallituksen
hallinnoimille alueille. Hänet kuitenkin otettiin pois bussista serbisotilaiden toimesta 350
113 The Fall of Srebrenica and the Failure of the UN Peacekeeping Bosnia and Herzegovina, Human Rights Watch October 1995, Vol 7, No 13,58-63.> https://www.hrw.org/sites/default/files/reports/bosnia1095web.pdf> 13.6.2017. 114 The Fall of Srebrenica and the Failure of the UN Peacekeeping Bosnia and Herzegovina, Human Rights Watch October 1995, Vol 7, No 13,67.>https://www.hrw.org/sites/default/files/reports/bosnia1095web.pdf> 5.6.2017.
65
muun miehen kanssa. Miehiä hakattiin ja 10 miestä erotettiin ryhmästä ja ammuttiin
kuoliaiksi automaattiaseilla.115
Bosniassa joukkomurhia esiintyi todistettavasti ainakin aseellisten konfliktien yhteydessä,
kun antautuneita sotilaita ammuttiin. Alueiden valtausten yhteydessä mahdolliset elossa
olleet eri etniseen ryhmään kuuluneet henkilöt, vanhukset, sairaat, raskaana olevat naiset,
teloitettiin surutta. Tämän tyyppinen tappaminen oli hyvin yleistä ja siinä purkautui
patoutunut viha, adrenaliini ja agressio, jota sodassa syntyy. Lisäksi mielivaltaiset usean
hengen teloitukset keskitysleireillä olivat tavallisia ja jokaiselle osapuolelle tyypillisiä.
Joukkomurhat keskitysleireillä perustuivat mielivaltaisuuteen, jossa uhreja valittiin
ensisijaisesti heidän historiansa mukaan. Heidän asemansa, tekonsa ja ajatuksensa sekä
henkilökohtaiset suhteensa Bosnian serbeihin olivat keskeisessä asemassa heidän
kohtaloonsa. Joukkomurhia järjestettiin keskitysleireillä lisäksi, kun oma armeija oli kärsinyt
tappioita. Kostoksi teloitettiin lukemattomia, mahdotonta sanoa kuinka monta, leireillä
vankeina olleita toiseen etniseen ryhmään kuuluneita jäseniä. Srebrenican taustalla oli
serbien osalta heihin kohdistunutta väkivaltaa aiemmin alueella ja joukkomurha toimi
kostona sekä etnisenä puhdistuksena. Tarkoituksena oli kostaa väkivaltaa tehneille ja tehdä
alueesta etnisesti puhdas serbeille. Joukkomurhat olivat järjestelmällisiä sodassa.
Srebrenica oli ehkä räikein esimerkki, mutta myös Visegradissa tapahtunut teurastus oli
malliesimerkki systemaattisuudesta. Taisteluikäiset miehet joutuivat sota-alueilla lähes
poikkeuksetta vangiksi jäätyään teloitettaviksi. Keskeisessä roolissa joukkomurhien
suorittamisessa olivat puolisotilaalliset joukot, jotka saivat ohjeet kenraalilta. Tässäkin
mielessä joukkomurhien systemaattinen luonne täyttyy.
115 Amnesty Internationalin raportti Srebrenican kadonneista 31.8.1995. AI Index: EUR 63/022/1995,5. >https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/025/1995/en/> 6.6.2017.
66
6. Johtopäätelmät
Ensimmäisen tutkimuskysymykseni tarkoitus oli tutkia ja analysoida eri
ihmisoikeusrikkomuksia Bosnian sodan aikana. Sodassa tehtiin monia erilaisia
ihmisoikeusrikkomuksia, joiden tarkoituksena oli puhdistaa jokin alue etnisesti
yhdenmukaiseksi. Ihmisoikeusrikkomuksiin syyllistyivät sodan jokainen osapuoli,
serbit,kroaatit sekä muslimit. Ihmisoikeusrikkomuksia suorittivat määrällisesti eniten
Bosnian serbit, kun taas määrällisesti vähiten suorittivat muslimit. Toinen
tutkimuskysymykseni käsitteli tyypillisiä piirteitä ihmisoikeusrikkomuksissa. Tyypillistä oli
siviileihin kohdistunut väkivalta ja sotilaallisten sekä puolisotilaallisten joukkojen
potentiaalisiin vihollistaistelijoihin kohdistama murhanhimo. Kolmas tutkimuskysymykseni
tarkasteli ihmisoikeusrikkomusten järjestelmällisyyttä. Serbien järjestämä etninen puhdistus
oli järjestelmällisyydessään huomattavasti edellä kroaatteja ja muslimeita johtuen osaltaan
ylivoimaisesta asemateriaalista sodan alkuvaiheessa. Sodan aikana suoritetut
ihmisoikeusrikkomukset olivat samalla järjestelmällisiä, että summittaisia. Esimerkiksi
terrorissa väkivalta oli hyvin summittaista verrattuna joukkomurhiin, jossa ihmisiä tapettiin
hyvinkin järjestelmällisesti.
Etnisen terrorin tarkoituksena oli pelotella toisiin etnisiin ryhmiin kuuluvia henkilöitä
muuttamaan pois tietyltä alueelta, jotta olisi saatu etnisesti yhtenäiseksi. Etniseen terroriin
syyllistyivät sodan kaikki osapuolet, joskin serbit ja kroaatit runsaammassa määrin. Etniseen
terroriin kuului erilaisia menetelmiä, kuten satunnaiset murhat ja pahoinpitelyt. Etninen
terrori kohdistui sattumanvaraisesti valittuihin henkilöihin ja oli hyvinkin raakaa. Murhia ja
tuhopolttoja suoritettiin yöaikaan ja päivisin räjäytettiin esimerkiksi uskonnollisia paikkoja ja
kauppoja ja taloja. Räjäytysten tarkoituksena oli hävittää todistusaineistot aiemmasta
monikulttuurisesta yhteistyöstä ja pelotella väestöä. Räjäytyksistä ja ylipäätään kulttuurin
tuhoamisesta suurin osa tehtiin serbien toimesta. Tuhopolttojen avulla pyrittiin saamaan
ihmiset muuttamaan pois alueelta. Terrori oli raaempaa siellä, missä käytiin taisteluita tai
missä oli puolisotilaallisia joukkoja. Paikallishallinto pyrki hoitamaan terrorin
hienovaraisemmin ja vähemmän ihmishenkiä vaatien. Paikallishallinto pyrki siihen, että
muutamat väkivallan uhrit toimisivat varoittavina esimerkkeinä ja rohkaisivat ihmisiä
muuttamaan pois.
67
Vähemmistöihin kohdistunutta syrjintää esiintyi sodan kaikkien osapuolten tahoilta ja
toiminnan motiivi oli sama: saada muut etniset ryhmät lähtemään pois alueelta. Syrjinnän
luonne oli hyvin systemaattinen ja sitä toteutettiin alueiden paikallishallinnon toimesta.
Syrjinnän metodit olivat melko lailla samanlaisia sodan kaikkien osapuolten kesken, joskin
serbien toiminta oli mittakaavassaan omassa luokassaan. Mielivaltaiset pidätykset ja niihin
liittyvät kuulustelut olivat jokapäiväisiä. Oman etnisen ryhmän ei annettu olla kontakteissa
vähemmistöjen kanssa ja vähemmistöryhmien liikkumisvapautta rajoitettiin lainsäädännön
avulla serbien hallitsemilla alueilla. Muslimit ja kroaatit eivät yhtä järjestelmällisesti syrjineet
vähemmistöjä, jos tarkastelun kohteena ovat syrjinnän kohteina olevien ihmisten lukumäärä
ja menetelmien moninaisuus.
Pakkokarkoituksia käytettiin osana etnistä puhdistusta Bosnian sodan aikana kaikkien
osapuolten johdosta. Serbien karkoittama väkimäärä oli mittakaavaltaan selvästi suurin,
mutta myös muslimit ja kroaatit karkoittivat vähemmistöjä omilta alueiltaan. Karkoituksen
rohkaisemisessa käytettiin terroria, joka kohdistui siviiliväestöön valtaosin. Terrorin muotoja
olivat esimerkiksi tuhopoltot, murhat, raiskaukset ja yleinen väkivalta. Karkoituksissa
vähemmistöille annettiin aika poistumiseen, jonka jälkeen alkoi toiset toimenpiteet. Kaikki
arvotavarat tuli jättää paikoilleen, mistä ne voitiin ryöstää. Uhrien tuli usein vielä maksaa
karkoittajilleen siitä, että heidät vietiin pois. Serbien organisoima karkoitus oli erittäin
systemaattista varsinkin alueilla missä heillä oli selvä etninen enemmistö. Kroaatit ja
muslimit omaksuivat menetelmät serbeiltä ja alkoivat suorittaa omia karkoituksiaan.
Ylipäätään alueilla missä ei ollut taisteluja karkoitukset järjestettiin byrokratian keinoin, jonka
tehostamisessa käytettiin terroria. Sen sijaan alueilla missä esiintyi taisteluita, karkoitusten
luonne oli hyvin väkivaltainen kuten esimerkiksi Visegradissa. Karkoituksia suoritettiin
esimerkiksi junien avulla, mutta suurin osa joutui marssimaan jalan kohti pakolaiskeskuksia
toiseen maahan tai oman etnisen ryhmän hallinnoimalle alueelle, mikä sisälsi omat riskinsä
esimerkiksi maamiinojen tai vihollisjoukkojen suhteen.
Pakkotyö yleisissä tehtävissä tarkoitti usein siirtymistä etulinjaan kaivamaan kuoppia
riippumatta siitä, mikä osapuoli oli kyseessä. Omia sotilaita ei haluttu altistaa tarkka-
ampujien tulelle, joten tehtäviin pyrittiin hakemaan vihollisen siviilejä. Bosnian serbien
68
hallitsemilla alueilla vähemmistöjen siviilejä laitettiin siivoamaan katuja ja työskentelemään
serbeille orjatyötä muistuttavissa oloissa. Maatilallisille annettiin serbien toimesta
velvollisuus tuottaa armeijalle ruokaa ja tuotantovelvollisuudet saivat tilalliset jakaa
keskenään. Joskus tilallisia karkoitettiin ja tilalle saapui serbejä hoitamaan tilaa. Pakkotyön
olosuhteet riippuivat paljolti siitä, ketkä olivat määräävissä asemissa. Puolisotilaalliset joukot
olivat huomattavasti mielivaltaisempia ja kurittomampia kuin varsinaisen armeijan sotilaat.
Myös armeijan järjestämillä työleireillä olosuhteet saattoivat vaihdella, mutta silloin kyseessä
oli enemmän poikkeus kuin sääntö. Olosuhteisiin nähden pakkotyössä olevilla oli siedettävät
olot. Varsinkin maataloustyöntekijöistä kannatti pitää hyvää huolta, koska he tuottivat ruuan.
Kaupungeissa tilanne oli toinen ja työntekijöitä saatettiin pidättää mielivaltaisesti koska
tahansa, johtuen siitä, että heitä oli enemmän ja heidän työnsä arvo vähäisempi.
Pakkotyöhön valittiin ihmisiä hyvin sattumanvaraisesti ja sukupuolesta ja iästä riippumatta.
Tavallisesti pakkotyöhön valittiin henkilöitä, jotka eivät olleet kykeneviä taistelemaan iästä,
sukupuolesta tai mahdollisesta ruumiinvammasta johtuen.
Keskitysleireillä tehtiin serbien,muslimien ja kroaattien toimesta väkivaltaa, joka rikkoi kaikki
käsitykset epäinhimillisyydestä ja kidutuksesta. Ylipäätään ihmisiä pidettiin keskitysleireillä
yli toista sataa tuhatta, joista suurin osa oli Bosnian serbien keskitysleireillä. Tarkkoja lukuja
on miltei mahdotonta saada koskaan tietoon. Ylipäätään jokaisella sodan osapuolella oli
omat leirinsä, mutta serbeillä niitä oli selvästi muita enemmän. Myös leireillä järjestettyjä
teloituksia serbit suorittivat lukumääräisesti eniten. Vangit keskitysleireillä olivat tavallisesti
joko sotavankeja tai 18-60 vuotiaita miehiä, jotka olivat siviilissä. Joillekin leireille vangittiin
myös naisia ja lapsia ja Bosniassa tiedetäänkin olleen erityisiä raiskausleirejä varta vasten
naisiin kohdistuen. Leireillä pidettiin vankeja myös vankienvaihtoa varten, joten heitä ei
kannattanut pahoinpidellä henkihieveriin. Ammattisotilailla oli korkeampi kuri kuin
esimerkiksi paikallisilla miliiseillä tai puolisotilaallisilla järjestöillä ja esimerkiksi Trnopoljen
leirillä vankien kohtelu oli vähemmän raakaa kuin esimerkiksi Omarskassa tai
Dreteljissä.Ihmisiä vangittiin keskitysleireille hyvin järjestelmällisesti erilaisten listojen avulla
ja talosta taloon kiertämällä. Väkivalta leireillä oli jokapäiväistä, mutta uhrit saatettiin valita
hyvinkin sattumanvaraisesti esimerkiksi suhteiden perusteella. Väkivaltaisimpia olivat
ihmiset, jotka tunsivat uhreja henkilökohtaisesti.
69
Väkivaltaa esiintyi sodan jokaisen osapuolen toimesta melko samanlaisin menetelmin.
Vangit pidätettiin ensin, jonka jälkeen heitä kuulusteltiin pahoinpidellen samanaikaisesti ja
tämän jälkeen heidät mahdollisesti teloitettiin tai siirrettiin muiden vankien joukkoon tai
joskus harvoin päästettiin vapaaksi esimerkiksi alaikäisyydestä tai vanhuudesta johtuen.
Leireillä esiintyneet kidutukset ja pahoinpitelyt olivat jokapäiväisiä ja niitä saattoi esiintyä
päivisin tai öisin. Pahoinpitelyjä suoritettiin joko yksin tai ryhmässä ja apuvälineitä olivat
esimerkiksi erilaiset patukat ja laudanpätkät sekä metallitangot ja ylipäätään kaikki kättä
pidemmät olivat käytössä. Kidutusmenetelmiä oli lukematon määrä ja niiden tarkoituksena
oli tuottaa mahdollisimman paljon kipua. Erilaisia nöyryytysmenetelmiä käytettiin toisaalta
alistamaan vankeja mutta myös tyydyttämään vartijoiden mielihaluja. Tällaisia olivat
esimerkiksi pakottaminen homoseksuaaliseen toimintaan muiden vankien kanssa, erilaisten
eläinten esittäminen vartijoiden edessä ja serbien ja kroaattien toimesta myös Ustasa-sekä
Chetnik laulujen laulaminen. Teloituksia tehtiin usein ja uhreja valittiin mielivaltaisesti ja
erilaisten listojen avulla, jotka sisälsivät tietoa merkittävässä asemassa olevista vangeista.
Teloitusmenetelmiä olivat tavallisesti ampuminen tai kurkun viiltäminen auki puukon avulla.
Joissakin tapauksissa teloituksia tehtiin jopa moottorisahojen avulla. Lisäksi ihmisiä kuoli
paljon myös pahoinpitelyjen ja aliravitsemuksen ja huonon hygienian takia. Teloituksia
suoritettiin yleensä ryhmittäin ja kuolleet sijoitettiin joko joukkohautoihin tai heitettiin jokeen.
Raiskaukset olivat yksi monista keinoista etnisessä puhdistuksessa Bosnian sodassa.
Raiskausten uhrien todellista lukumäärää on mahdotonta selvittää, johtuen esimerkiksi
uhrien haluttomuudesta avautua kokemuksistaan. Suurin osa raiskauksista suoritettiin
Bosnian serbien toimesta ja uhreina olivat useimmissa tapauksissa muslimit. Myös muslimit
ja kroaatit syyllistyivät raiskauksiin osana omaa etnistä puhdistusta, vaikka uhrien
lukumäärä jäikin selvästi jälkeen serbien toimiin verrattuna. Raiskauksia suorittivat
ammattisotilaat, puolisotilaallisten järjestöjen sotilaat, paikalliset poliisit sekä joskus myös
paikalliset siviilit. Raiskausten toimipaikkoina olivat usein autiot talot, hotellit, bordellit tai
uhrien omat talot. Vain harvoja raiskauksia suoritettiin leireillä suoraan. Naisia raiskattiin
usein sotilaallisten toimien yhteydessä, jolloin raiskauksiin liittyi usein myös kuolema.
Raiskaukset olivat ajoittain hyvin järjestelmällisiä serbien toimesta, jolloin naisia suljettiin
rakennuksiin kuukausien ajaksi, jonka aikana heitä raiskattiin lukemattomia kertoja.
Toisaalta raiskauksissa käytettiin paljon harkinnan varaa serbien mielihalujen johdosta.
70
Aluevaltausten yhteydessä raiskaukset saattoivat olla järjestelmällisiä sotilaiden toimesta,
koska ajatuksena oli paitsi ajaa uhrit pois alueelta niin myös nöyryyttää heitä.
Naisia raiskattiin usein heidän läheistensä silmien edessä, jolloin tarkoituksena oli
raiskauksen lisäksi myös nöyryyttää paitsi uhria niin myös tämän omaisia. Raiskauksiin
yhdistyi usein myös kidutusta. Varsinkin jos toimipaikkana oli keskitysleiri. Raiskauksia
vastustaneita naisia kidutettiin ja uhrit usein kuolivat sen seurauksena. Raiskaukset olivat
hyvin systemaattisia toisaalta mutta toisaalta taas eivät. Raiskaukset olivat osana etnistä
puhdistusta, mikä tekee toimesta systemaattista. Paljon raiskauksia suoritettiin myös
paikallisten sotilaiden omasta mielijohteesta ja vihasta toista etnistä ryhmää kohtaan.
Raiskauksia tehtiin paitsi yksin niin myös ryhmässä. Raiskaukset eivät menetelmiltään
eronneet kovinkaan paljon osapuolten kesken: naisia poimittiin leireiltä vapaaseen
rakennukseen raiskattavaksi tai vaihtoehtoisesti raiskattiin kotona sukulaisten edessä.
Raiskausten motiivi oli hyvin samanlainen eli etnisen puhdistuksen suorittaminen.
Joukkomurhia esiintyi Bosnian sodassa valtavasti. Joukkomurhia suorittivat sodan jokaiset
osapuolet. Numeraalisesti selkeästi merkittävin osa rikoksista tehtiin Bosnian serbien
toimesta, mutta myös kroaattien joukot ja muslimit syyllistyivät joukkomurhiin. Myös erilaiset
puolisotilaalliset järjestöt osallistuivat ahkerasti joukkosurmien tekoon. Joukkosurmia tehtiin
paitsi vihollisen sotilaille, niin myös siviileille, useimmissa tapauksissa 18-60 vuotiaille
miehille. Joukkosurmia tehtiin milloin missäkin: keskitysleireillä, erilaisissa rakennuksissa,
silloilla ja urheilukentillä. Joukkosurmia tehtiin esimerkiksi alueiden valtaamisen yhteydessä
tai poimimalla pakoon pyrkiviä miehiä pakolaisjoukosta ennen kuin nämä ylittivät Bosnian
valtion rajat. Joukkosurmien motiivina oli etninen puhdistus, joka tässä tapauksessa tarkoitti
hankkiutumista eroon vihollisen sotilaista tai potentiaalisista sotilaista. Useassa
tapauksessa motiivina oli myös kosto vastapuolen raakuuksista. Kostotoimenpiteet ovat
melko tyypillinen ja yleinen toimintamalli sotatilanteessa. Joukkomurhia suoritettiin
pääasiassa ampumalla automaattiaseilla tai leikkaamalla kurkku auki puukon avulla.
Joukkomurhat olivat hyvin järjestelmällisiä, jossa pyrittiin pääsemään eroon vastapuolen
taistelijoista. Joukkomurhia organisoitiin ylemmiltä tahoilta, jotka määräsivät mitä
antautuneille sotilaille tai sotaikäisille miespuolisille siviileille tehtiin. Paikalliset
sotilashenkilöt organisoivat toteutuksen ja sotilaat suorittivat toimenpiteet. Järjestelmällisyys
71
ilmeni paitsi tavoitteista niin myös kuolleiden lukumääristä. Joukkomurhat toimivat myös
pelottelukeinona lähialueen väestölle, jotta nämä lähtisivät karkuun.
Lähteet
Painetut digitaaliset lähteet
Amnesty Internationalin suositukset kaikille konfliktin osapuolille 22.10.1992. AI Index EUR
63/001/1992.> https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/001/1992/en/ > Luettu
24.7.2017
Amnesty Internationalin raportti Bosnian kroaattien edustajalle toveri Bobanille, Kroatian
puolustuskomitean johtajalle Milivoj Petkovicille sekä Bosnia-Herzegovinan presidentti Alija
Izetbegovicille 26.4.1993.AI Index: EUR 63/11/93,
UA/SC. >https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/011/1993/en/>Luettu 2.2.2017
Amnesty Internationalin raportti Bosnian kroaattien edustajalle toveri Bobanille, Kroatian
puolustusjoukkojen komentajalle Milivoj Petkovicille sekä Bosnia Herzegovinan presidentti
Alija Izetbegovicille 13.5.1993. AI Index: EUR 63/012/1993,
UA/SC. >https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/012/1993/en/ > Luettu 24.7.2017
Amnesty Internationalin raportti Kroatian puolustusneuvoston johtajalle toveri Bobanille sekä
Kroatian tasavallan presidentti Franjo Tudjmanille 19.7.1993. AI Index EUR 63/015/1993,
UA/SC. >https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/015/1993/en/ >Luettu 24.7.2017
Amnesty Internationalin raportti Kroatian presidentti Franjo Tudjmanille ja puolustusministeri
Gojko Susakille sekä Kroatian puolustuskomitean johtajalle toveri Bobanille 27.10.1993.AI
Index: EUR 63/22/93,
UA/SC. >https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/022/1993/en/ > Luettu 27.2.2017
Amnesty Internationalin raportti Bosnian serbien edustajalle Radovan Karadzicille,
Bosniassa toimivien serbijoukkojen komentajalle Ratko Mladicille sekä poliisipäällikkö Sef
72
Milicijelle 11.2.1993. AI Index: EUR 63/04/93, UA/SC. >
https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/004/1993/en/ > Luettu 7.2.2017
Amnesty Internationalin raportti siviileihin kohdistuneesta väkivallasta Keski- ja Lounais-
Bosniassa. 1.1.1994 AI Index EUR
63/001/1994. >https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/001/1994/en/ > Luettu
24.7.2017
Amnesty Internationalin raportti AI Index: EUR 63/15/94. >
https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/015/1994/en/ >Luettu 24.1.2017
Amnesty Internationalin raportti 22.3.1994. AI Index: EUR
63/06/94. >https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/006/1994/en/ >Luettu 2.2.2017
Amnesty Internationalin raportti Bosnian serbien edustajalle Radovan Karadzicille, Bosnian
serbiarmeijan komentajalle Ratko Mladicille sekä Banja Lukan alueen presidentille Predrag
Radicille ja Serbian tasavallan presidentti Slobodan Milosevicille 26.10.1995. AI Index: EUR
63/025/1995. > https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/025/1995/en/ > Luettu
25.7.2017
Amnesty Internationalin raportti Srebrenican kadonneista 31.8.1995. AI Index: EUR
63/022/1995. > https://www.amnesty.org/en/documents/eur63/022/1995/en/ >Luettu
25.7.2017
Prosecute Now! Helsinki Watch Releases Eight Cases for War Criminal Tribunal on Former
Yugoslavia,1 August 1993, Volume 5, Issue 12. >
https://www.hrw.org/legacy/reports/1993/yugoslavia/ > Luettu 25.7.2017
“Ethnic cleansing” continues in Northern Bosnia”, November 1994, Human Rights
Watch/HelsinkiVol.6,No.16,2123.>https://www.hrw.org/sites/default/files/reports/BOSNIA94
N.PDF Luettu 12.3.2017
73
War Crimes in Bosnia-Hercegovina: UN Cease-Fire Won`t Help Banja Luka, Human Rights
Watch/Helsinki June 1994 Volume 6, Issue
8. >https://www.hrw.org/legacy/reports/1994/bosnia2/ >Luettu 5.2.2017
War Crimes in Bosnia- Hercegovina: Bosanski Samac, Six War Criminals Named by Victims
of ”Ethnic Cleansing”, April 1994 Vol 6, No 5. >
https://www.hrw.org/legacy/reports/1994/bosnia/ > Luettu 25.7.2017
Bosnia-Hercegovina: Sarajevo,October 1994,Vol 6,No 15.>
https://www.hrw.org/sites/default/files/reports/BOSNIA94O.PDF > Luettu 25.7.2017
The Fall of Srebrenica and the Failure of the UN Peacekeeping Bosnia and Herzegovina,
Human Rights Watch October 1995, Vol 7, No
13. >https://www.hrw.org/sites/default/files/reports/bosnia1095web.pdf > Luettu 25.7.2017
Human Rights nettisivu>http://www.humanrights.com/voices-for-human-rights/human-
rights-organizations/non-governmenttal.html> Luettu 12.11.2016
Tadeusz Mazowieckin raportti ihmisoikeuskomissiolle ihmisoikeustilanteesta entisen
Yugoslavian alueella,10.2.1993,E/CN.4/1993/50. >https://documents-dds-
ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G93/106/07/PDF/G9310607.pdf?OpenElement> Luettu
12.1.2017
Kansainvälinen koulutus kehittämiskeskus lähetti selvityksen Ihmisoikeuskomissiolle
3.3.1993.E/CN.4/1993/NGO/41. >https://documents-dds-
ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G93/114/95/PDF/G9311495.pdf?OpenElement> Luettu
12.2.2017
Tadeusz Mazowieckin raportti ihmisoikeuskomissiolle
6.9.1993.E/CN.4/1994/8. >https://documents-dds-
ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G93/852/74/PDF/G9385274.pdf?OpenElement> Luettu
1.2.2017
74
Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous 29.1.1994,A/48/858. >https://documents-dds-
ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/N94/055/45/PDF/N9405545.pdf?OpenElement>Luettu
22.2.2017
Pääsihteerin huomautus turvallisuuskomitean yleiskokouksessa 4.11.1994.
A/49/641S/1994/1252. >https://documents-dds-
ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/N94/434/11/PDF/N9443411.pdf?OpenElement> Luettu
28.1.2017
Kansainvälisen Koulutuskehittämiskeskuksen selvitys Ihmisoikeuskomitealle
ihmisoikeustilanteesta vangitsemisen ja vankeuden yhteydessä 21.2.1995.
E/CN.4/1995/NGO/42.>https://documents-dds-
ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G95/112/79/PDF/G9511279.pdf?OpenElement > Luettu
26.7.2017
Komitea rasistisen syrjinnän lopettamisesta: Bosnia-Hercegovina 11.4.1995.
CERD/C/247/Add.1.>https://documents-dds-
ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G95/160/16/PDF/G9516016.pdf?OpenElement > Luettu
26.7.2017
Tadeusz Mazowieckin raportti ihmisoikeuskomissiolle 22.8.1995.
E/CN.4/1996/9. >https://documents-dds-
ny.un.org/doc/UNDOC/GEN/G95/139/81/PDF/G9513981.pdf?OpenElement > Luettu
26.6.2017
Tutkimuskirjallisuus
Allen, Beverley 1996. Rape Warfare: The Hidden Genocide in Bosnia&Herzegovina and Croatia.University of Minnesota Press. Minneapolis. >https://ebookcentral-proquest-com.ezproxy.uef.fi:2443/lib/uef-ebooks/reader.action?docID=310346> 6.3.2017
75
Burg, Steven & Shoup, Paul S. 1999. The War In Bosnia-Herzegovina. M.E.Sharpe,Inc,
NewYork.
Doubt, Keith 2006. Understanding Evil: Lessons from Bosnia. Fordham Univesity Press,
New York. > https://ebookcentral-proquest-com.ezproxy.uef.fi:2443/lib/uef-
ebooks/reader.action?docID=3239431 > 1.8.2017
Eskola, Jari &Suoranta, Juha 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Gummerus
Kirjapaino OY, Jyväskylä.
Gellately, Robert& Kiernan, Ben 2003. The Specter of Genocide: Mass Murder in Historical
Perspective, Cambridge University Press, United Kingdom.
Gutman, Roy 1993. Kansanmurhan todistaja. Raportti etnisistä puhdistuksista Bosniassa.
Macmillan Publishing, New York.
Haskin, Jeanne 2007. Bosnia and Beyond: The”Quiet” Revolution that Refused to Go
Quietly. Algora Publishing, New York.
>https://ebookcentral-proquest-com.ezproxy.uef.fi:2443/lib/uef-
ebooks/reader.action?docID=318740> 17.2.2017
Helsinki Watch 1992. War Crimes in Bosnia-Hercegovina. Printed in the United States of
America.
International Labour Office 2012. ILO Global Estimate of Forced Labour: Results and
Methodology, International Labour Office, Switzerland. >https://ebookcentral-proquest-
com.ezproxy.uef.fi:2443/lib/uef-ebooks/reader.action?docID=1069400&ppg=19>18.3.2017
76
Lattimer, Mark 2007. Genocide and Human Rights. Ashgate publishing Company,
Hampshire.
Metsämuuronen, Jari, 2006. Laadullisen tutkimuksen käsikirja. Gummerus Kirjapaino Oy,
Jyväskylä.
Nikolic-Ristanovic, Vesna 2000. Women Violence and War: Wartime Victimization of
Refugees in the Balkans. Central European University Press, Budapest.
>http://web.b.ebscohost.com.ezproxy.uef.fi:2048/ehost/ebookviewer/ebook/bmxlYmtfXzU1
ODY3X19BTg2?sid=5e5f6367-926d-4723-bec5-
d22b5b94880a@sessionmgr104&vid=0&format=EB> 6.3.2017
Ramet, Sabrina P, 1996. Balkan Babel: The Disintegration of Yugoslavia from the Death of
Tito to Ethnic War.WestviewPress, Colorado.
Ramet, Sabrina P 2006. The Three Yugoslavias: State-Building and Legitimation 1918-
2005.Woodrow Wilson Center Press, Washington D.C. United States of America.
Savino, John O,Turvey, Brent E& Baeza, John J 2005. Rape Investigation Handbook.
Elsevier Academic Press,
Amsterdam. >http://web.a.ebscohost.com.ezproxy.uef.fi:2048/ehost/detail/detail/bmxlYmtf
XzExNzE1M19fQU41?sid=f399975f-6547-4975-bc7e-
e8536b8f0d15@sessionmgr4007&vid=0#AN=117153&db=nlebk> Luettu 2.8.2017
Smeulers, Alette & Grunfeld Fred, International Crimes and Other Gross Human Rights
Violations, 2011,Nijhoff Publishers, Boston.
>http://site.ebrary.com.ezproxy.uef.fi:2048/lib/uef/reader.action?docID=10483859&ppg=59
> 25.11.2016
77
Schrader, Charles R. 2003. The Muslim Croat Civil War in Central Bosnia, a Military History,
1992-1994. Texas A&M University Press College Station, United States of America.
>http://web.b.ebscohost.com.ezproxy.uef.fi:2048/ehost/ebookviewer/ebook/bmxlYmtfXzEw
MjQxNV9fQU41?sid=ce68b495-69c9-4c7d-986e-
fdf937360f0f@sessionmgr104&vid=0&format=EB> 28.2.2017
Stiglmayer, Alexandra 1994. The War Against Women in Bosnia-Herzegovina. University of
Nebraska Press, Lincoln and London.
Tuomi, Jouni& Sarajärvi Anneli, 2002. Laadullinen Tutkimus ja sisällönanalyysi. Gummerus
Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2004.
>http://site.ebrary.com.ezproxy.uef.fi:2048/lib/uef/reader.action?docID=10476740&ppg=9>
26.11.2016
Woodward, Susan L. 1995. Balkan Tragedy: Chaos and Dissolution after The Cold War.
R.R.Donnelly and Sons Co. Harrisonburg, Virginia.
Vulliamy, Ed 1994. Seasons in Hell. Understanding Bosnia`s War. Simon&Schuster LTD,
London.