-
Kadonneet ja pudonneet- syrjäytymisen sietämätön raskaus
-
Toimitus:
Annukka Virtanen,
Marja Hautaluoma
Valtakunnallinen työpajayhdistys ry
Ulkoasu:
Helsingin kaupungin Mediakylpylä
Jouko Salonen, graafinen kouluttaja
Taitto: Tanja Hammarén
Kannet: Matti Kattilakoski
Kuvat: Jaakko Ahonen, Tony Höijer
ISBN 978-952-99753-2-7Painopaikka: Tuokinprint Oy1. painos, 2007
Julkaisija:
Valtakunnallinen työpajayhdistys ry
-
KIINNOSTUNEILLE
Olemme hallituskvartaalin nivelvaiheessa – vaalikausi päättyy ja alkaa. Tässä kohdassa päätetään
siitä mistä tullaan päättämään ja mikä on tärkeää. Uudella eduskunnalla on uudet päättäjät ja van-
hat ongelmat. Turvaverkkojen läpi putoillaan edelleen byrokratian labyrintteihin, syrjäytyneet syr-
jäytyvät, nuoret etsivät paikkaansa yhteiskunnassa - kuka mistäkin lähtökohdista, työstä ja työnte-
kijöistä on samanaikaisesti pulaa – ja globalisaatio on osa arkeamme.
Kadonneita ja pudonneita nuoria, kohtaantoa vai ei, syrjäytyneitä, välityömarkkinat vai välittävät
työmarkkinat, työpajoista valmennuskeskuksiksi – ketä kiinnostaa?
Valtakunnallista työpajayhdistys ry:tä, työpaja-ammattilaisten kansalaisjärjestöä, kiinnostaa. Julkai-
semme 10-vuotisjuhlavuotenamme pamfletin, johon pyysimme kirjoituksia näitä kysymyksiä omas-
sa elämässään kohdanneilta ja työnsä kautta niitä pohtineilta ihmisiltä. Tuloksena on mielenkiintoi-
nen ja toivottavasti ajatuksia ja kommentteja herättävä kokoelma näkemyksiä ja kokemuksia.
Suurin osa työpajoista perustettiin laman aikana yli kymmenen vuotta sitten poistamaan nuoriso-
työttömyyttä. Lama tuli ja meni, mutta edelleen liian suuri osa suomalaisista voi huonosti ja on
vaarassa pudota yhteiskunnan ulkopuolelle ”vaikeasti työllistettäviksi”. Työpajoilta eivät siis näy-
tä työt loppuvan, mutta miten käy työpajoilta rock`roll palvelurakennemyllerryksessä? Mitä yhteis-
tä on yhteisöllisyydellä, aidolla kohtaamisella ja markkinaehtoisesti tuotteistetulla palvelulla? Miten
rohkaista ” itsetunto- ja riippuvuusslummissa” vaeltaja moderniksi, työlle kelpaavaksi ”kauppakes-
kusbrändikonseptistailaajaksi” - kustannustehokkaasti?
Globalisaatioko toi meille uudet sanat kohtaanto ja välityömarkkinat. Mitä ne ovat ja miltä kohtaan-
to mahtaa tuntua? Työmarkkinat muuttuvat niin nopeasti, että hitaampaa hirvittää. Ammatti saat-
taa mennä alta yhdessä yössä ja nuoren on välillä vaikea hahmottaa mikä minusta tulee isona.
Mahtaako hiljainen jurottaja enää kelvata avoimille työmarkkinoille, jos ei saa puristettua itsestään
”positiivista asennetta” työhaastattelussa?
Vastauksia on toivottavasti enemmän kuin kysymyksiä.
Valtakunnallista työpajayhdistystä kiinnostaa jatkaa vastausten löytämistä, keskustelua, vaikutta-
mista ja välittämistä. Avaamme nettisivuillemme www.tpy.fi ”elävän pamfletin”. Pamfletista tulee
toivottavasti ameebamaisesti lonkerojaan levittävä, pitkään elävä ja ajatuksia herättävä sähköinen
kirja. Kirjoittakaa nuoret, työpajojen asiakkaat, päättäjät sekä keski-ikäiset ”byrokraattityöntekijät”
näkemyksiänne ja kokemuksianne. Ajatus on vapaa.
Nobelin rauhanpalkinnon saanut Muhammad Yunus ennusti, että tulevaisuudessa köyhyyttä käy-
dään ihmettelemässä vain köyhyysmuseossa. Hänen mukaansa köyhyyden poistaminen on puh-
taasti tahto- ja paneutumiskysymys.
Miltä kuulostaisi syrjäytymismuseo? Puhtaasti tahto- ja paneutumiskysymys, uskoisimme.
Valtakunnallinen työpajayhdistys ry
Annukka Virtanen
-
Työpajayhdistykselle ja lukijalle saatteeksi
Työpajayhdistys haastaa. Kysymys kadonneista ja pudonneista on hyvinvointivaltion yksi
avainkysymys. Parhaiten sen kysymyksen osaa tehdä yhdistys, jolla on kymmenen vuoden
kokemus etulinjasta. Paljon on tehty - tulokset ovat huikeita. Mutta rassaava kysymys on, mi-
ten hyvinvoinnin kasvu tuo mukanaan niin paljon pahoinvointia, liian moni joutuu liian kovaan
paikkaan. Kyse ei ole vain tilastoista, vaan tositarinoista, joiden takana on aina ihminen, jolla
on ollut unelmia.
Monta kertaa hyvän kysymyksen esittäminen on parempi kuin huono vastaus. Tärkeää on
tehdä ne hyvät kysymykset. Keskustelu on usein jo osa ratkaisua. Aina voidaan tehdä jotakin.
Aina voidaan tehdä aika paljon. Ja on tehtykin. Työpajayhdistys on paikka, joka on tehnyt ja
esittänyt asioita tehtäväksi uudella tavalla. Nyt kerätty pamfletti on syntynyt nopeasti tarpee-
seen. Kun hahmotamme politiikkaa vaalien jälkeen, tarvitsemme tuoretta analyysiä. Yhdistys
on jälleen ajan hermolla.
Opetusministeriön nuorisoyksikön puolesta kiitän Valtakunnallista työpajayhdistystä ja kir-
joittajia tärkeästä avauksesta. Kadonneet ja pudonneet ovat huomiomme kohteena - on aika
tarttua toimeen. Ensin keskustelu - sitten analyysi ja johtopäätökset. Julkaisunne tarjoaa sii-
hen hyvän lähtökohdan. Opetusministeriö
Olli Saarela
nuorisoyksikön päällikkö, nuorisoasiainneuvos
-
SISÄLLYSLUETTELO
1. OLLILALTA KADONNEET POJAT JA NÄKYMÄTTÖMÄT TYTÖT
- Viimeinen pari uunista ulos, Karoliina Koskinen s.10- Kadonneet pojat… Kari Hilpinen s.10- Nuorten syrjäytyminen, Timo Komulainen s.13- Koulukiusattu syrjäytyy, Aino-Leena Juutinen s.16- Nuoret miehet markkinayhteiskunnan paineissa, Jari Heinonen s.17- Nuoruus, kulttuurit ja yhteiskunta – kuinka nuori löytää paikkan- sa yhteiskunnan rattailta? Sanna Pylkkänen s.21- Vintiöistä rakennustyömaille, Ilkka Taipale s.24
2. KOHTAANTO JA POLARISAATIO – KUKA EI KOHTAA MITÄ JA SYRJÄYTYNEITÄ VAI SYRJÄYTETTYJÄ?
- Kohtaanto - mikä se on? Arja Tiainen s.26- Seuratkaa tuota hissiä! Petri Paju s.28- Koulutuspolulta poikkeavat – nuorten syrjäytyminen työpaja- kouluttajan näkökulmasta, Anna Jylhä s.31- Kuka kohtaa ja mitä – pätkätyöläisen päiväkirjaa vuodenvaih- teesta 2007, Ilkka Levä s.32- Syrjäytyneisyyden kausaliteetti, Viktor Kilgast s.36- Mikä ongelma syrjäytetyt ovat? Jorma Kalela s.38
3. MINKÄ VÄLISSÄ OVAT VÄLITYÖMARKKINAT?- Välityömarkkinat työllistymisen mahdollisuutenan, Tarja Filatov s.42 - Välityömarkkinoiden kääntöpuoli, Janne Marniemi s.44- Miten ylitetään kynnys tekijän ja työn välissä? Pekka Tiainen s.48- Välityömarkkinoita, Harri Halttunen s.51
4. MITÄ VIRKAA TYÖPAJOILLA ON TULEVAISUUDESSA?- Idealismista ammattiyhteisöön, Markku Hassinen s.54- Elämää työpajoilla vuonna 2018, Helka Linna s.58- Mihin tulevaisuuden pajaa tarvitaan, Heikki Takkunen s.60
Kadonneet ja pudonneet- syrjäytymisen sietämätön raskaus
-
10
Ollilalta kadon-neet pojat ja näkymättömät tytöt
Karoliina Koskinen
oppilasvalmentaja, runoilija,
Kaarinan nuoret Pajamestarit
Viimeinen pari uunista ulos
Kaksi tarinaa. Toisen päähenkilö on Veeti.
Toisen kohtalona on olla Oona.
Veeti: Isä joi, äiti rakastui ja antoi. Äiti tuli ras-
kaaksi. Isä teki töitä viikolla, viikonloppuisin
ryyppäsi. Äidillä ei ollut koulutusta, koska
kasvatti lapsia. Ei edes harkinnut ehkäisyä,
koska lapset tuovat kummasti sisältöä elä-
mään. Veetillä on kaksi pienenpää sisarusta.
Ja mihin äiti olisi mennyt töihin tai opiskele-
maan? Opinto-ohjaaja ylisti lukiota ja opetta-
jan mielestä hänestä ei tulisi yhtään mitään.
Veetin vanhemmat eivät siis arvostaneet pe-
ruskoulua, koska siellä ei kasvateta todellista
elämää varten. Veetin on vaikea syödä kun-
non evästä kun reppuun on pakattu pelkkää
ketsuppia.
Veeti sai pari kertaa isältään turpaansa,
koska poltti 12-vuotiaana tupakkaa. 13-vuo-
tiaana hän tuli kännissä kotiin. Isä ei lyönyt.
Isä itse oli kännissä ja kavereiden edessä yl-
peä pojastaan. Tarjosi olutta. ”Mitäs me mie-
het”. Ei nähnyt pientä poikaa, joka etsi rajo-
jaan. Edelleen.
Oona: Äiti joi. Isäänsä Oona ei edes muis-
ta. Oonalla on puolipikkusisko, jonka isä ei
myöskään ole maisemissa. Äiti juo edel-
leen, käy töissä elintarvikemyymälässä ja
elämä on ulkoisesti hyvin. Äiti yrittää olla Oo-
nalle enemmän kaveri kuin äiti, mutta Oona
ei hyväksy äitiä kaverikseen. Iltaisin äiti läh-
tee etsimään rakkautta. 11-vuotias Oona on
tarpeeksi vanha vahtimaan 6-vuotiasta puo-
lipikkusiskoaan, illasta toiseen. Oona ei har-
rasta mitään. Hänellä on kuitenkin pieni mar-
su, jonka häkin hoidosta käydään ainaista
riitaa. Marsu on Oonan paras ystävä, kos-
ka kenellekään muulle ei kehtaa puhua. 12-
vuotiaana Oona ottaa keittiöstä hedelmäveit-
sen huoneeseensa piiloon. 13-vuotiaana hän
hankkii oman huoneensa oveen lukon. 14-
vuotiaana hän karkaa kotoaan täysi-ikäisen
poikaystävänsä luokse. Maailma on auki.
Veeti: Ryyppää porukoissa. Tappelee kadul-
la. Huutaa paikkaansa ja mukiloi maahan-
muuttajaa. Poliisit korjaavat talteen ja Iltalehti
kirjoittaa. Isä on juoppo, äiti yrittää ymmär-
tää, mutta ei jaksa.
Oona: Menettää neitsyytensä Veetille. Hank-
kii ehkäisypillerit ja klamydian. Viiltelee tus-
kaansa ja ranteitaan peiton alla. Osaa pestä
itse likapyykkinsä. Tulee raskaaksi nuorena ja
ryhtyy hoitamaan lapsiaan, joista tutkimusten
mukaan tulee Veetejä tai Oonia.
Ketä enää kiinnostaa koulun liikuntatunnit?
Kari Hilpinen
projektin vetäjä ja agressioempaattori
Kuopion ohjaava paja
Kadonneet pojat…Miten on mahdollista, että suomalaisessa to-
dellisuudessa ja maantieteellisessä olosuh-
teessa voisi edes jonkun ihmisen kadottaa?
-
11
En usko , että se on mahdollista. Selkän-
sä voi kyllä kääntää ja kuvitella unohtavansa,
unohtaa kuvittelevansa, että kaikilla on hyvin
ja turvallista, eikä pahaa ole olemassa.
Kuitenkin suomalainenkin todellisuus pitää
sisällään lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa mie-
livaltaa ja alistamista, jollaisesta on vaikeaa
olla tietoinen siihen puuttumatta.Jos olisim-
me toisenlaisen järjestelmän piirissä, olisi ai-
van selvää, ettei jokaisesta ihmisestä ole tar-
koituskaan kantaa huolta, koska he eivät ole
kiinnostavia. Suomalainen hyvinvointi on kui-
tenkin kautta aikojen mainostanut itseään ni-
menomaan tasavertaisuudella ja jokaisen
osallisen merkityksellisyydellä, jossa panok-
sen suuruus ei ole se tärkein mittari. Onko
edelleen näin? Mielestäni olemme ajautu-
neet eräänlaiseen puolitodelliseen tilaan, jos-
sa unohdetaan kuvittelevansa, että vielä on
olemassa yhteisöllisyyttä ja suuria yhteisölli-
siä arvoja. Ajoittain sellaisetkin ihmiset ja jopa
ammattiryhmät, joiden alkuperäinen ideologi-
nen lähtökohta on ollut heikomman auttami-
nen ja omasta luovuttaminen, alkavat harhau-
tua trendien tielle.
Kohdataanko ihmisten oikeaa todellisuutta
aidosti ja ilman ennakkoasenteita, tai häiritse-
vää pelon tai ahdistuksen määrää. Tullaanko
todella tietoisiksi niistä tekijöistä, jotka ihmis-
tä arjessa ohjaavat tai pakottavat toimimaan
järjestelmälle sietämättömällä tavalla. Panos-
tetaanko kenttätyöhön ja lähiohjaukseen vai
trendikkäämmin palveluohjaukseen ja jo en-
nalta selvän lopputuloksen julistamiseen aina
uudestaan ja uudestaan.
En usko, että vallitsevan todellisuuden rea-
lisointi olisi vanhentunutta ammattitaitoa.
Se on kautta aikojen ollut kenttätyön perus-
ta. Näyttäisi siltä, että halukkuus todellisen
pohjatiedon muodostamiseen on laskenut ja
instant-analyysien ja patenttivastausten trendi
nouseva. Sama pätee ammatillisen itsearvion
tuottamiseen. Kaikkien ei pidäkään työsken-
nellä haastavassa sosiaalisessa todellisuu-
dessa elävien ihmisten kanssa. Se edellyttää
perustavaa laatua olevaa ideologista sitoutu-
mista ja siitä kumpuavaa jaksamista ja uusiu-
tuvaa voimavaraa.
Jos sen sijaan sorrutaan ajallemme niin
ominaiseen ihmisten pikalokerointiin ja turva-
asemointiin, ajaudutaan eri tasoille niin tekni-
sesti kuin henkisestikin. ”Missä , Kuka?”
Kotimaisia slummeja
Tarvitaan uudenlaista kansanliikehdintää ver-
taisuuden ja arkitiedon pohjalta. Miten saa-
daan jo pudonneiksi itsensä kokevat ihmiset
oivaltamaan arvonsa suomalaisen tulevaisuu-
den kannalta?
Kun edelleen uskotaan ja väitetään, ettei
meillä ole slummeja tai niille ominaisia ilmiöitä,
unohdetaan, että slummiutuminen on monita-
soinen ilmiö. Voi olla että rakenteet ja ulkoiset
puitteet eivät meillä slummeja muistuta, olem-
mehan kulissien rakentajina maailman eliittiä.
Olen kuitenkin kenttätyöntekijänä vaelta-
nut läpi itsetuntoslummien, toiveslummien ja
ihmisarvoslummien, joiden ulkoiset puitteet
muistuttavat erehdyttävästi aivan tavallista
suomalaista lähiötodellisuutta. Riippuvuuss-
lummeissa raahustaessani tunnen epätoivon
hiipivän yleensä niin toiveikkaaseen olemuk-
seeni, josta joudun sen väkivalloin häätämään,
hullutusten tehokuurilla.
Miten voidaan ehkäistä päihteiden vallanku-
mouksen lopullinen isku ihmisyyttä ja suoma-
laisuutta vastaan? Vanhat konstit ja hokemat
on viimeinkin uusittava ja työpanosta suunnat-
tava ihmistyön uusien innovaatioiden lähteille!
Geneerisen kyvykkyyden uusi nousu on saata-
va alulle niin slummeissa kuin siellä työtään te-
kevissä ammattilaisissa ja vertaistyöntekijöis-
sä. Vertaisuus ja vertaisuuden hyödyntäminen
on takuulla yksi tulevaisuuden menestysteki-
jöistä, jos aiotaan puhdistaa kotimaisten slum-
mien kirjo epäterveiden ilmiöiden saastasta, tai
edes kohtuullisesta osasta sitä.
-
12
Kommunikoinnin, tulkinnan ja tulkitun tie-
don perusteella tehtyjen vastuullisten pää-
tösten jatkumoa tulisi soveltaa niin toimin-
nallisissa kuin taloudellisissakin ratkaisuissa,
kun slummit purkautuvat ja elämänlaatu pa-
ranee ihmisten omin toimin.
Taloudelliset ratkaisut muodostavatkin täl-
le prosessille suurimman haasteen ja koetin-
kiven. Onko muutos oikeasti mahdollinen ta-
loudellisen hyvinvoinnin jakamisessa? Miten
rahan mahtia vastaan voidaan enää taistella,
kun osa sosiaalityöstä ei enää koe tarpeel-
liseksi työstää ihmisten asioita muuten kuin
taloudellisin faktoin?
Päteekö sama työmarkkinapolitiikkaan ja sen
slummeihin?
Työmarkkinat, välityömarkkinat, markkinat.
Johan on markkinat! Tässähän alkaa kuulos-
taa jälleen siltä, että asiat, joiden yhteiskun-
nallinen merkitys on megaluokkaa, saavat
merkitystä vain siellä missä tehdään jo muu-
tenkin kaikki varsinainen työ! Operatiivisel-
la tasolla! Suuret linjat ja varsinkin muutok-
set linjauksissa vaativat suurta johtajuutta!
Onkohan tässä kentässä päässyt syntymään
vakava johtajuustyhjiö? Samat kysymykset
kerrataan ja vastauksena on: ”Ketä kiinnos-
taa?” Tai : ”Mikä kiinnostaa”? Jos johtajuut-
ta olisi olemassa, kokonaisen kansanosan
toimettomuutta ei siedettäisi, eikä juominke-
ja järjestettäisi valtapoliittisista syistä, keski-
aikaiseen malliin. Hätätila ja sen edellyttämät
toimet olisi jo aikaa sitten saatettu voimaan
kansan parhaaksi!
Työpaja valmentaa sietämään
Keskeisesti osallisina ovat tietenkin myös
työpajatoimijat ja pajatoiminnan erilaiset va-
riaatiot.
Työpajojen keskeisin tehtävä on, markkinat
kuin markkinat, antaa inhimillistä lähiohjaus-
ta ihmisille, joiden onnellinen tulevaisuus on
merkittävä kansallinen menestystekijä ja ta-
voiteltava lopputulos. Onnellisuus tässä yh-
teydessä tarkoittaa sitä, että ihminen, toimin-
nallinen olento, jonka motivaatio rakentuu
vahvasti merkityksen varaan, tekee merkittä-
viä asioita. Samalla hän pohtii ja puntaroi te-
kemiensä asioiden merkitystä itsensä ja ko-
konaisuuden kannalta ja itsekriittisesti hakee
tasapainoa itsensä ja ympäröivän todellisuu-
den välisessä suhteessa.
Työpajan tehtävä on jatkossa entistä sel-
keämmin auttaa ihmistä säätämään omat
toimintamallinsa vastaamaan sekä ympä-
ristön odotuksia että omia todellisia tavoit-
teitaan. Muutostarpeiden ilmetessä työpaja
valmentaa muutoksen tekemisen perusteisiin
ja asennoitumaan muutokseen mahdollisuu-
tena, ei uhkana. Muutoksen ollessa vaikeaa
ja tuskallista, jopa sietämätöntä, työpaja val-
mentaa sietämään ja uskomaan, että sietä-
mätön voi olla kaunista ja siedetty ilmiö voi
muuttua vahvuudeksi.
Eritoten nuori ihminen elää tässä ajassa
mahtavan muutoksen keskellä ja kipuilee ris-
tiriitaisten viestien ristitulessa ehkä voimalli-
semmin kuin koskaan. Nuorten työpajojen
keskeisin pohdinta tulisi suunnata nuorten
erilaisten mahdollisuuksien realisointiin ja ris-
tiriitaisuuksien karsimiseen siitä
tiedontulvasta, joka nuo-
ria kohtaa puhuttaessa
tulevaisuuden rakenta-
misesta.
Koulupudokkaiden in-
tegroimisessa takaisin kou-
lutukseen on havaittavissa
selkeä tilaus pajatoimin-
nalle. Tiiviimmän yhteis-
työn kautta on mahdol-
lista tehdä onnistuneita
interventioita nuoren
harharetken keskeyt-
tämiseksi. Esim. erilaiset op-
pijat tulisi paremmin huomioida
-
13
kaikissa nivelvaiheissa ja saada dokumen-
tointi ja tiedonsiirto asianmukaiselle tasolle.
Myös Pajakoulun toimintaa tulisi kehittää
vastaamaan kohderyhmän asettamia haas-
teita paremmin. Produktiivisen oppimisen
menetelmien omaksuminen ja soveltaminen
pajakoulussa on mielenkiintoinen ajatus, joka
palvelisi varmasti teoriakammosta kärsiviä
nuoria. Tekemällä oppii.
Pajatodellisuuden jälkeisessä vaiheessa on
kehitettävä yksilöä voimakkaammin tukeva,
nuoren omaan elämänpiiriin sijoittuva toimin-
tamalli. Usein nuoren elämän todelliset vai-
kuttimet ja vaikuttavat tekijät jäävät piiloon,
mutta aiheuttavat silti esim. epävarmuutta ja
irrallisuutta suhteessa tehtyihin polkusuunni-
telmiin. Pajatyön jälkeiseen aikaan tähtäävää
työskentelyä voitaisiin soveltaa myös suh-
teessa oppisopimuskoulutukseen ja ilmiöön
nimeltä ”Oppisopimusharha”! Nuorille voi-
taisiin suunnata pajatyönä oppisopimukseen
ohjaava koulutus, jossa realisoitaisiin oppi-
sopimusmaailmaa yleensä ja kunkin nuoren
realistisia mahdollisuuksia osallistua ko. kou-
lutusmuotoon. Nuorilla on erittäin epärealis-
tinen käsitys molemmista, mutta silti kovin
moni puhuu ja haaveilee vuosia pääsystä te-
kemään ja oppimaan työssä. Paikkoja ei silti
aukea nuorille kovinkaan usein.
Kaikissa edellisissä teemoissa on oma
merkityksensä myös vertaistuella ja -kan-
nustuksella, sekä vertaisesta saadun hyvän
käytänteen omaksumisella. Tähän panoste-
taan aivan liian vähän verrattuna siihen tie-
toon, joka vertaisuudesta on olemassa eri-
laisten ilmiöiden yhteydessä. Onko jatkossa
työtä kaikille ja jos on, mikä on kouluttautu-
misen merkitys? Millaista koulutusta ja mis-
sä muodossa on tulevaisuudessa syytä an-
taa? Millaista työtä sitten on tarjolla? Miten
työtä jaetaan ja miten palkkaus määräytyy eri
työntekijäryhmien välillä? Voiko nuorilla olla
todellista vaikutusmahdollisuutta tuleviin rat-
kaisuihin? Näihin kysymyksiinsä nuoret kai-
paavat vastauksia! Saavatko he niitä reaali-
ajassa?
Timo Komulainen
työpajanuori
Helsingin kaupungin Mediakylpylä
nuorten työpajat
Nuorten syrjäytyminenYhä useampi nuori voi pahoin; toteamus,
joka herättää ymmärryksen vastakaiun meis-
sä jokaisessa. Kun nuori voi pahoin, yrittää
hän etsiä helpotusta olotilaansa. Jotain tur-
vaa, mitä tahansa. Yksi löytää pelastuksensa
ja samalla turmionsa heroiinista, toinen pur-
kaa ahdistuneisuutensa hakkaamalla kans-
saihmisiään katukuvassa ja se, joka ei näe
lohtua missään lopettaa elämänsä. Yksi tule-
vaisuus lisää on poissa keskuudestamme.
Kun nuoret voivat pahoin, voi keskiverto,
keski-ikäinen byrokraattityöläinen piilotella
totuudelta ja elää leveästi hyvällä palkallaan.
Totuus on kuitenkin sellainen tuttavuus, että
se on kohdattava aina loppujen lopuksi. Kes-
ki-ikäinen byrokraattityöläinen kohtaa sen vii-
meistään vanhuudessaan sairasvuoteellaan,
kun hänen vaivaista ruumistaan hoitamaan ei
löydy ketään tai hoitaja on epäpätevä sadis-
ti. Siinä eivät bemari, iso kesämökki ja paksu
osakesalkku auta.
Laatuvaatimukset
Yhteiskunta käsittelee nuorten syrjäytymis-
tä tavalla, joka on lähes yhtä vanha kuin itse
ongelma. Lähtökohta on se, että vika on yk-
silössä ja yksilön on sopeuduttava yhteis-
kunnan olosuhteisiin. Kyseinen logiikka on
-
14
käytännön sanelema pakko, mutta sen pi-
tävyyttä tulee silti arvioida asiakohtaisesti.
Onko vika yksilössä vai yhteiskunnassa?
Kun nuori osoittaa pahoinvointia esimer-
kiksi liiallisen päihteidenkäytön muodossa,
hoidetaan lähes poikkeuksetta oiretta. Mik-
si nuoret juovat, polttavat ja piikittävät itse-
ään? Koska heidät on kasvatettu huonos-
ti! Koska he ovat varttuneet vääränlaisessa
seurassa! Kyllä, kyllä. Olemme oikeilla jäljillä.
Mutta mikä on syy huonoon kasvatukseen,
mikä on syy siihen että kaverit, joiden seu-
rassa he kasvavat, ovat seuraksi ”vääränlais-
ta”? Kysymykseen löytyy monenlaisia vasta-
uksia lukuisista suista. Itse ongelman hoito ja
tunnustus vaikuttavat joka tapauksessa ra-
joittuvan sosiaalityöntekijöihin ja tutkijoihin.
Päättävät elimet ovat tätä nykyä EU:n sydä-
messä eivätkä ne tee sieltä käsin muuta kuin
tyhjentävät suomineidon rahapussia.
Kun siis Pekka viihtyy turhan usein kos-
supullo kainalossa, viedään hänet vierotuk-
seen. Kuluu aikaa kunnes hän on taas kun-
nossa; hän on käynyt ohjelman läpi ja saa
vihreät paperit palata kotiin. Vieroitushoidon
piirissä on epäilemättä ihmisiä, jotka halua-
vat todella auttaa. He toimivat kuitenkin yh-
teiskunnan asettamien säännösten rajoissa.
Pekka on kunnossa siis silloin, kun hän täyt-
tää tietyt laatuvaatimukset.
Juuso on 21 vuotta vanha, mutta hänen
nenänsä on jo niin mutkalla, että hän meni-
si kolmikymppisestä. Hän on katutappelija ja
ryöstelee vanhuksia. Hän joutuu rikoksistaan
aika ajoin vankilaan, joka on hänelle kuin toi-
nen koti. Suomalainen vankilajärjestelmä on
maailman parhaita, siellä voi jopa opiskella.
Mutta oli vankila kuinka edistynyt tahansa,
yksilö palaa siellä viettämänsä ajan jälkeen
samaan yhteiskuntaan, jossa hänen ongel-
mansa alun perin muodostuivatkin.
Kuollut idealismi
Nuorta ihmistä voi verrata versovaan kasviin.
Hän on tuore ja kokematon, mutta myös sa-
malla kykenevä kehittymään ja sopeutumaan
ympäristöönsä. Jotta piirre ihmisessä muut-
tuu, tarvitsee hän lukuisia samanlaatuisia
ärsykkeitä. Kun ympäristö vaikuttaa staat-
tiselta, hyväksyy yksilö sen osaksi todelli-
suuttaan. Näin nuori ehdollistetaan yhteis-
kuntaan. Jotkut eivät sopeudu kuitenkaan
koskaan, vaan syrjäytyvät tai taistelevat aktii-
visesti saadakseen muutosta aikaiseksi.
Aikuiset ihmiset ovat erilaisia kuin nuoret.
He ovat vakiintuneet ja löytäneet paikkansa
maailmassa. Siitä johtuen he saavat useim-
miten parempaa palkkaa, heillä on parem-
mat tukiverkostot ja heidän asemansa ylei-
sesti ottaen on parempi kuin nuorilla. He ovat
kuitenkin menettäneet asian, joka elää enää
vain muistoissaan; mielen notkeuden, ta-
van ajatella joka yltää taivaanrannan toisel-
le puolelle. Idealismin, haaveen paremmas-
ta maailmasta. Nuoret ovat tulevaisuus juuri
idealismin johdosta. Heillä on kyky rakentaa
maailmastamme parempi. Visio, tahto. Ja se
elintärkeä ominaisuus nuorissamme, se koh-
taa kylmän todellisuuden. Maailma on täynnä
sotia, juonittelua, korruptiota, valheita, epä-
tasa-arvoa.
Mistä nuorten syrjäytyminen siis johtuu?
Kaikki asiat ovat sidoksissa arvoihin, peri-
aatteisiin. Kun heijastamme hyvinvointiam-
me tuottoon, jätämme hyvinvoinnin tärkeim-
män tekijän omaan arvoonsa. Se on puhdas
onnellisuus. Tekeekö kahden prosentin kas-
vu bruttokansantuotteessa sinusta onnelli-
semman ihmisen? Saako uusi kovalevyllinen
digivastaanottimesi sinut hyvälle päälle kerta
toisensa jälkeen? Ihmistarpeiden perusta on
ihmissuhteissa, perusturvassa. Jos yksilö on
yksin eikä näe hyvää turvallista tulevaisuutta
edessään, voi hän todella huonosti.
-
15
Henkilökohtainen uskoni ihmiskuntaan on
ollut alati koetuksella. Kun iso maailma on
paljastanut kauheutensa minulle, en ole kat-
sonut lähemmäksi. Suomi on osa isoa maa-
ilmaa niin hyvässä kuin pahassakin. Minus-
ta vaikuttaa siltä, että olemme paljon kehuttu
hyvinvointivaltio vain pinnan alla. Hyvinvoin-
ti ei näy katukuvassa, se näkyy tuottoa ku-
vaavissa luvuissa, joita sikariportaan miehet
ja naiset ylpeinä esittelevät. Kapitalismi, hy-
vinvoinnin epätasa-arvo - vahvemman oike-
us on väkivaltaa.
Kroonisesti sairas
Nuoret tulevat syrjäytymään kunnes maailma
lakkaa antamasta sille aihetta. Jotkut syrjäyty-
vät omasta valinnastaan idealistisiin ajatuksiin-
sa nojaten, jotkut sairastuessaan jonkin yhteis-
kuntamme vian takia. Työttömyys, byrokratian
kyynisyys ja julkinen tekopyhyys.
Suomalaiset - yhteiskuntamme on krooni-
sesti sairas. Kun lait ja säädökset, asenteet ja
arvot, ovat mitä ne ovat, eivät asiat tule itses-
tään muuttumaan. Toimintatapamme ovat kuin
resepti kakulle, joka epäonnistuu joka kerta ta-
valla tai toisella. Raaka-aineiden tuhlaaminen
kerta toisensa jälkeen on kovin turhaa, jotenka
reseptin hienosäätö olisi suositeltavaa.
Kun olen nyt paasannut asiasta, onko minul-
la parannusehdotuksia? Onhan toki, olenhan
parantumaton idealisti. Tärkein muutos niin
Suomessa kuin ympäri maailmaa olisi sanan-
vapauden noudattaminen massamediassa ja
hallituselimissä. Kyllä, media ja hallitukset ym-
päri maailmaa pidättäytyvät tuomitsemasta esi-
merkiksi Yhdysvaltojen aiheuttamaa kärsimys-
tä Lähi-idässä. Jos joku poikkeaa yhteisestä
linjasta, joutuu hän siitä maksamaan. Raha ja
valta puhuvat, ja vaikuttavat olevan maailmaa
hallitsevia arvoja.
Pieni Suomi on elänyt pelossa koko itsenäi-
syytensä ajan eikä vielä nykyäänkään, demo-
kratian riemukulun aikakautena, kommentoi
suuren maailman tapahtumia avoimesti. Pi-
dättäytyminen kidutuksen, sotien ja riiston tuo-
mitsemisesta antaa kyllä hyötyä vuosien ajak-
si, ehkä vuosikymmeniksi, mutta ihmiskunnan
tulevaisuus yltää ainakin toivottavasti paljon pi-
demmälle tulevaisuuteen. Jos kestävää ja ter-
vettä kehitystä tukevat arvot näkyisivät jul-
kisuudessa eivätkä vain ”lapsenmielisten”
ajatuksissa, tulevaisuus näyttäisi yhtäkkiä pal-
jon entistä valoisammalta. Jos ajatukset sai-
sivat virrata vapaasti, olisi epäkohtiin puuttu-
minen lähes kitkatonta. Siitä tilanteesta olisi
helppo siirtyä itse yhteiskunnan hienosäätöön.
Ruohonjuuritason työ on osa-alue, jolla itse asi-
at toteutetaan loppujen lopuksi. Siihen kuulu-
vat muun muassa nuorten kuntoutus, koulutus
ja ohjaus. Niihin panostamisen onkin jatkutta-
va, mutta oireiden hoito on ikuisesti hyödytön-
tä muuten kuin vain väliaikaisesti. Vaivan juu-
ret on löydettävä ja kitkettävä kunnes sairaus
on poissa.
Olkaa siis rehellisiä itsellenne ja toisillenne,
suomalaiset - ihmiset! Vaihtoehtona on se lo-
pullinen sopeutuminen, kangistuminen muo-
toon jossa elät lopun elämääsi. Elämän tun-
nusomaisin piirre on muutos! Siksi se syntyy,
kasvaa ja kuolee yhä uudestaan ja uudestaan.
Muistakaa nuoruutenne, aikuiset! Ei se kos-
kaan minnekään kadonnut, te vain unohditte
sen olevan olemassa! Elämässä on muutakin
kuin arki ja raha. Uskaltakaa omistaa haaveita,
uskaltakaa tehdä niistä todellisuutta. Ja nuoret,
maamme tulevaisuus - älkää antako koskaan
periksi, maailman pystyy parantamaan. Siihen
on vain uskottava.
-
16
iässä, jossa ihmissuhteita vasta opetellaan.
Tuntuu täysin käsittämättömältä, että yhden
ihmisen satunnainen mielipide saattaa aihe-
uttaa jonkun toisen surun ja syrjäytymisen.
Pahimmillaan voi käydä niinkin, että pa-
ras kaveri hyväksytään porukkaan mukaan,
mutta toinen jää ulkopuolelle. Silloin saattaa
tuntua siltä, että paras kaverikin on kääntä-
nyt selkänsä, vaikka niin ei olisikaan.
Kun itse olin kuudesluokkalainen, olin mel-
ko naiivi. Ajattelin automaattisesti, että kaik-
ki ovat ystäviä keskenään, eikä ketään jätetä
ryhmän ulkopuolelle. Tajuamattani myös mi-
nun selkäni takana puhuttiin ja juonittiin. Sa-
volainen elämänoppini neuvoi kuitenki viit-
taamaan kintaalla moiselle ja keskittymään
aitoihin ja todellisiin ystäviin. Viattomuute-
ni ja sinisilmäisyyteni pelasti minut monelta.
Jos olisin ruvennut liikaa pohtimaan bilei-
tä, joihin minua ei kutsuttu, tai juoruja, jot-
ka olivat täysin perättömiä, en eläisi ehkä
yhtä tasapainoista elämää kuin nyt. Pelot-
taa ajatellakin, kuinka moni on pahoittanut
mielensä jäätyään syrjään muiden mielipitei-
den jyrättyä hänet. Valitettavan usein koko
oppilasjoukko taipuu johtajahahmon mielipi-
teeseen, peläten tietenkin muutoin leimau-
tuvansa nössöksi tai muuten tyhmäksi.
Kiusaamisesta puhutaan kouluissa paljon,
mutta todellista parannusta ei tunnu synty-
vän. Syrjäytymiseen johtava kiusaaminen
ei välttämättä ole tarkoituksellista, eikä kiu-
saajaa voi tarkasti määrittääkään. Jos luok-
kahenki olisi kunnossa, ei kiusaamistakaan
varmasti ilmenisi yhtä paljon. Jo ensimmäi-
seltä luokalta lähtien pitäisi painottaa yh-
teishengen tärkeyttä ja porukalla toimimista.
Ennen kuin muutin Helsinkiin, olimme juu-
ri voittaneet luokkamme kanssa koko vuo-
den kestäneen leikkimielisen kilpailun. Kou-
lumme oppilaat haastettiin luokkienväliseen
taistoon, jonka voittajaksi selviytyisi se ryh-
mä, joka koko vuoden käyttäytyy ystävälli-
simmin opiskelutovereita, opettajia ja koulun
Aino-Leena Juutinen
työpajanuori
Helsingin kaupungin Mediakylpylä
nuorten työpajat
Koulukiusattu syrjäytyyMuutin Helsinkiin kahdeksan vuotta sit-
ten. Olin silloin 12-vuotias, en tuntenut uu-
desta kaupungista ketään. Jouduin uuteen
kouluun kesken ala-asteen, siinä seisoin
6C-luokan edessä kolmenkymmenenkah-
den silmäparin tuijotettavana, vieressäni
mielipuolisesti virnuileva opettaja, joka ta-
san tiesi kuinka vaikeaan paikkaan olin jou-
tunut. Sitten piti valita istumapaikka. Kat-
selin pulpettirykelmiä, jotka muodostivat
epämääräisiä läiskiä suureen tilaan. Tun-
sin, kuinka katseet jojottelivat päästä var-
paisiini. Joku kuiskasi jotain, ja osa naurah-
ti vaivaantuneesti. ”No, eihän tässä mitään”,
ajattelin. Opettaja nyökkäsi luokan takakul-
maan, josta löysin tyhjän pulpetin.
Edellisessä koulussani ei juuri tunnet-
tu sanaa koulukiusaaminen. Luokkahen-
ki oli hyvä, kaikki tunsivat toisensa ja olivat
keskenään tasavertaisia. Uudessa koulus-
sani saatoin heti ensimmäisten päivien ai-
kana huomata, kuka on porukan pomo, ket-
kä hännystelijöitä ja kuka kiusaamisen uhri.
Kuudes kouluvuosi on varsin erityinen, sil-
loin ollaan koulun vanhimpia, ei enää ihan
lapsia. Vuoden päästä kuitenkin palataan
”hierarkian” alkupäähän: seitsemäs luokka
aloittaa yläasteen. Kuudesluokkalaiset ovat
hyvin tietoisia asemastaan, ajoittain olo
saattaa tuntua varsin ylevältä ja status suu-
relta. Viimeistään tässä iässä rupeaa synty-
mään porukoita. Ennen jako on mennyt ku-
takuinkin poikien ja tyttöjen välillä, mutta
nyt myös tytöt muodostavat omia ryhmiään.
Usein käy niin, että yksi on ryhmän ”johta-
ja”, ja sanaton sopimus vaatii hänen hyväk-
syntänsä, ennen kuin uusia ”jäseniä” pää-
see mukaan. Naurettavaa. 12-vuotiaat ovat
-
17
henkilökuntaa kohtaan. Idea oli kiusaami-
sen ja syrjäytymisen ehkäisemisen kannalta
erinomainen, sillä siinä täytyi pystyä toimi-
maan sekä luokan kesken, että kunnioitta-
vasti muita ryhmiä kohtaan.
Syrjäytymisen syitä voi olla muitakin kuin
koulupohjaisia, mutta jos edes koulussa lap-
si tai nuori ei voi tuntea oloansa mukavaksi,
kuinka käy tulevaisuudessa kun pitäisi esiin-
tyä vaikkapa työhaastattelussa itsevarmana
ja rohkeana? Olisi hienoa, jos kouluun men-
nessään oppilas tuntisi samaa yhteenkuulu-
vuuden tunnetta ja oppimisen iloa kuin itse
ala-aste ikäisenä Savossa tunsin. Terveen
ja mieluisan oppimisympäristön, sekä hyvi-
en, jo ensimmäisinä kouluvuosina opittujen
ihmissuhdetaitojen ansiosta olen yhä aktii-
visesti yhteydessä myös niihin helsinkiläisiin
kavereihin, joihin kuudennella luokalla tutus-
tuin.
Jari Heinonen
sosiaalityön professori
Tampereen yliopisto
Nuoret miehet markkinayhteiskunnan paineissa
Mistä oikeastaan on kysymys, kun vauras
Suomi tuottaa jatkuvasti pahoinvoivia nuo-
rukaisia? Olen tutkinut kirjassani ”Työläis-
mies ahdingossa?” (2006) kolmen eri suku-
polven työläismiehiä, jälleenrakentajia, suuria
ikäluokkia ja pieniä ikäluokkia eli ukkeja, isä
ja poikia. Tältä pohjalta voin tulkita nuorten
miesten elämää ja selviytymistä, heidän vai-
keuksiaankin.
Markkinayhteiskunta painaa päälle
Perussyy nuorten miesten lisääntynei-
siin ongelmiin on siinä, että 1990-luvun ku-
luessa yhteiskuntamme muuttui laman ja sitä
seuranneen syvän rakennemuutoksen seu-
rauksena yhä enemmän markkinayhteiskun-
naksi. Kun nuorten miesten ukeilla oli suoja-
naan työtä ja vahvat sosiaaliset lähiverkostot
ja heidän isilläänkin vielä kohtalaisen vah-
vat elämään turvallisuutta tuoneet tukira-
kenteet niin työelämässä kuin lähipiirissäkin,
joutuivat nuoret miehet ukkejaan ja isiään
enemmän rakentamaan elämänpoliittisia va-
lintojaan yhä kovenevassa keskinäisen mark-
kinakilpailun, haurastuvien yhteisöjen ja li-
sääntyneen epävarmuuden yhteiskunnassa.
Olemassaolotaistelu kunnian kentillä kiristyi
äärimmilleen. Työelämään kiinni pääsy, oma
asunto ja muutkaan elämän perusasiat eivät
suinkaan olleet muutosten pyörteissä kaikki-
en nuorten miesten elämässä aivan helposti
käden ulottuvilla.
Paljonko tällaisia miehiä sitten on? Heitä
on paljon, ja määrä on jatkuvassa kasvussa.
Tarkkaa lukua on kuitenkin vaikea sanoa. Vai-
keuksissa olevia miehiä on satoja tuhansia.
He ovat pitkäaikaistyöttömiä, viinaan sor-
tuneita, pätkätyöläisiä jne. Huono-osaisten
ja köyhien määrä Suomessa on yli 600 000
STAKES: in aivan äskettäin tekemän köy-
hyysrajaan perustuvan tutkimuksen mukaan.
Ja huono-osaisten ryhmässä miehet ilman
muuta ovat keskeinen joukko, vaikka esimer-
kiksi yksinhuoltajaäitien määrä on myös kas-
vussa. Ja huono-osaisia lapsiakin on jo pit-
kälti yli 100 000. Suomalainen yhteiskunta on
tällä hetkellä kasvavien erojen ja kasvavien
sosiaalisten ongelmien yhteiskunta.
Olennaista muutoksessa on ympäröivän
maailman ja sen perinteisten tukirakentei-
den tietynlainen murtuminen. Tältä osin me
yhteiskuntatieteilijät puhumme rakennemuu-
-
18
manrippeet, pääsemme paremmille päiville
ja sitten lopulta helpottaa. Se miehisen ah-
distuksen sääntelytapa joka toimi vielä ukeil-
la ja isillä, ei enää toiminutkaan nuorten työ-
läismiesten elämässä. Seurauksena oli koko
joukko vaikeuksia, joista monet näkyvät ny-
kyisin juuri nuorten miesten pahoinvointina,
erilaisena oireiluna, sosiaalisina ongelmina ja
kantapöytiin vajoamisina. Tästä taas on koko
joukko seurauksia niin yksilöille kuin yhteis-
kunnallekin. Laajat sosiaaliset ongelmat tule-
vat aina kalliiksi.
Miten miehen asema on muuttu-nut 1950-luvulta lähtien?
Miehen asemassa on tapahtunut suuria muu-
toksia. Muutokset ovat koskettaneet niin per-
hettä, työelämää kuin vallankäyttöäkin.
Tuima isä perheen päänä, keskeisenä elät-
täjänä ja kaapin paikan määrittäjänä on hävin-
nyt. Isän rooli on tietyllä lailla murtunut. Sa-
malla äitien kasvatusvastuu on lisääntynyt ja
ylipäätään nuorten sosialisaatioympäristö on
olennaisesti muuttunut. Äidit, hyvinvointival-
tion naisammattilaiset, nuorten kaveripiirit ja
markkinoiden luomat ”brändit” (erilaiset merk-
kituotteet ja merkkitavarat) astuivat tuiman
isän paikalle. Myös työmarkkinoilla miesten
asema on muuttunut. Turvallinen normaali-
työsuhde on vaihtunut pätkätöihin ja projek-
teihin. Myös poliittisen ja taloudellisen vallan
osalta muutokset ovat olleet syviä. Aste as-
teelta niin poliittinen kuin taloudellinenkin val-
ta on kaikonnut varsinkin huono-osaisimpien
miesten ympäriltä. Yksilöllistyminen on vah-
vistunut, samalla kun lisääntyneet yksinäisyy-
den kokemukset ovat vahvistuneet.
Ilman muuta patriarkaatin murtuminen on
merkinnyt miesten ns. auktoriteettiaseman
murentumista aste asteelta, sukupolvi su-
kupolvelta. Samalla naisten yhä paraneva ja
vastaavasti miesten huononeva koulutus al-
kaa näkyä myös suomalaisilla työmarkkinoil-
la.
toksesta. Perusasia viimeisen vuosikymme-
nen rakennemuutoksessa työläismiesten
kannalta oli ns. jokamiehen työmarkkinoiden
lähes täydellinen murtuminen. Tämän seu-
rauksena nuorten miesten tilanne alkoi eriy-
tyä monin tavoin. Varsinkin monet vähäisen
koulutuksen saaneet työläismiehet saivat
tyytyä katkoksellisiin työmarkkina-asemiin.
Monet näistä miehistä saattoivat kyllä olla ti-
lastollisesti työllisiä, mutta käytännössä he
ajelehtivat työttömyyden, pätkätöiden, osa-
aikatöiden ja koulutuksen välisessä epävar-
muudessa. Vakaat, pysyvät, kokovuotiset ja
katkeamattomat työsuhteet, joihin heidän
ukkinsa ja isänsä olivat tottuneet, vähenivät.
Heillä ei ollut elämässään työn ja toimeen-
tulon osalta ennustettavuutta ja jatkuvuutta,
pikemminkin pysyvä tilapäisyys kuvaa sat-
tuvasti heidän elämäänsä. ”Vanhojen hyvi-
en aikojen” tasaisesti paraneva elämä vaihtui
jatkuvaksi muutosten mylläkäksi, jonka hal-
linta ei näyttänyt olevan tosiasiassa kenen-
kään käsissä. Tältä osin nuorten työläismies-
ten tilanne muotoutui kokonaan erilaiseksi
heidän ukkeihinsa ja isiinsä verrattuna.
Erityisesti nuorten työläismiesten maail-
masta tuli sarja vaihtelevia elämäntilanteita,
katkoksellisen elämän, alati kalvavan epävar-
muuden ja tilapäisyyden loukku. Heidän elä-
mässään korostui väliaikaisuus, työhön, elä-
mään he eivät oikein päässeet kiinni, vaan
kaikki ikään kuin hajosi käsiin.
Muutosten myötä työelämästä tuli vaati-
muksiltaan armottomampi kuin koskaan ai-
kaisemmin. Kun työelämä, ja sitä edeltävä
koulutus, rakennettiin äärimmäisen tehok-
kaaksi, siellä ei enää ollut pysyvää sijaa niille,
jotka eivät olleet vallitsevan kapean ajattelun
mukaan tehokkaita. Tehokkuus oli tällöin en-
nen muuta taloudellista tehokkuutta, voittoa
tuottavaa toimintaa. Käytännössä huomat-
tavalta osalta nuoria työläismiehiä meni toi-
vo siitä, että tekemällä ahkerasti töitä tässä
ja nyt ja ottamalla käyttöön viimeisetkin voi-
-
19
Tasa-arvo sinänsä on varmasti hyvä asia.
Ympäröivän maailman nopea muuttuminen
on kyllä vaikuttanut monien miesten ase-
maan ja selviytymiseen sillä tavalla, että mo-
net ongelmat ja vaikeudet ovat lisääntyneet.
Perusasia on varmaankin siinä, että miesten
asema perheen elättäjänä murtui kun siirryt-
tiin kohti kahden palkkatyöläiselättäjän mal-
lia. Itse asiassa suurten ikäluokkien murros-
sukupolven aikana miehiltä meni perheessä
elättäjän status ja perheen pään auktoriteetti
sekä naisilta kotirouvainstituutio. Muutokset
olivat suuria ja niiden vaikutukset ovat näky-
neet miesten ja naisten elämässä. Ehkä yh-
teiskunnastamme ylipäätään näiden syvällis-
ten muutosten jälkeen on puuttunut selkeä
sukupuolia koskeva käsikirjoitus. Moni mies
kieltämättä ainakin on ollut kovasti ymmäl-
lään, ehkä myös naiset. Kyllähän esimerkiksi
kasvaneet avioeroluvut kertovat tästä.
Mitkä ovat suomalaisen miehen pahimmat uhat?
Suomalaisen miehen eräs pahimmista
uhista on epäilemättä joutuminen ns. syr-
jäyttäviin kierteisiin. Näissähän työttö-
myys, pätkätyöt, alkoholi ja lopulta sairau-
det ja yksinäisyys ovat miesten murheena.
Suomessa kulutetusta viinasta miehet juo-
vat 80 prosenttia, miehiä kohtaa keski-iän
sydän äkkikuolema 4-5 kertaa useammin
kuin naisia, ja ylipäätään Suomessa kuolee
vuosittain lähes 1500 ihmistä viinaan, näis-
tä pääosa on miehiä. Pääosin viinatilastoa
hallitsevat yli nelikymppiset miehet. Edel-
leen Suomessa tehdään vuosittain yli 1000
itsemurhaa, joista miehet tekevät noin 80
prosenttia.
Suomessa on itse asiassa kolme kovaa
kansanviikatetta: liikenne, viinakuolemat ja
itsemurhat. Kaikkia tilastoja hallitsevat mie-
het, kahta jälkimmäistä erityisesti yksinäi-
set työläismiehet. Eli on kovaa olla suoma-
lainen mies. Vaaroja vilisee ympärillä kuin
viidakossa konsanaan.
Kun työläismiesten ahdistuksen säänte-
lyn perusvaihtoehdot ovat perinteisesti ol-
leet työ ja viina, ja työn kanssa tuli ongelmia,
miten mahtoikaan yksilöllisissä elämänvalin-
noissa käydä? Monille elämästä tuli jatkuvaa
sinnittelyä, alituista oman itsensä etsimistä
ja hakemista. Joidenkin kohdalla tämä mer-
kitsi lisääntyvässä määrin viinan kanssa kil-
voittelua. Juoppouden vaara vaani alituiseen
selän takana. Pysyvä tilapäisyyden olotila loi
epävarmuutta ja tietenkin tästä seurasi koko
joukko huolia ja vaikeuksia, joita osa työläis-
miehistä on yrittänyt hoidella ryyppäämällä.
Viina on iso ongelma suomalaisille miehille.
Viinan juonti, humala on yhä edelleen pää-
osin miesten valtakuntaa: itseyden ja uhoami-
sen aluetta päälle kaatuvassa maailmassa
kaiken kyyristelyn vastapainoksi. Känni on
tavallaan köyhän miehen oopperaa, joka to-
sin voi viedä mukanaan. Juhlat jatkuvat, kun-
nes rahanpuute, heikentyvä terveys ja hiipu-
neet voimat lopulta vieroittavat - elämästä!
Masennus on yksi iso asia. Kun ollaan yk-
sin, ilman sosiaalisia verkostoja ja yhteisöjä,
masennus tietenkin nousee helposti pintaan.
Ja sitä aika usein lääkitään viinalla.
Suomalaisen miehen prototyyppi taval-
laan on se keski-ikäinen kaveri, joka istuu yk-
sin nahkatakki päällä porilaisessa baarissa
ja juo ääneti kaljaa. Hän on vaitelias omaan
maailmaansa uppoutunut mies. Sosiaali-
set verkostot ovat vähissä, samoin lähiyh-
teisöt. Useilta suomalaisilta miehiltä puuttuu
kyky rakentaa läheisiä ihmissuhteita muutoin
kuin alkoholin avulla. Naiset oireilevat ja pu-
huvat yleensä väsymykseen asti ongelmis-
taan ystävilleen niin että hiljaista hetkeäkään
ei tule, mutta miehet eivät puhu ja pukahda:
he katkeavat kerralla. Nainen putoaa ongel-
missaan, erilaisissa pettymys- ja kriisitilan-
teissaan sosiaaliseen turvaverkkoonsa, poi-
ka tai mies suoraan kylmälle betonilattialle.
-
20
naisuus ja tunne elämän tyhjyydestä, mutta
millä tämän voisi täyttää? Jos ja kun asialle
halutaan tehdä jotakin, niin eikö olisi parem-
pi sopeuttaa olot ihmisten mukaisiksi eikä
kylmästi ihmisiä, tässä tapauksessa nuoria
miehiä olosuhteiden mukaisiksi. Tällöin puh-
taasti tehokkuuteen pyrkivää yhteiskuntaa
olisi syytä tarkastella kriittisesti eikä vain ot-
taa sitä annettuna.
Yhteiskunnan on pidettävä huolta vaike-
uksiin joutuneista pätkätyöläisistä, työttö-
mistä ja syrjäytetyistä, mutta se edellyttää
paljon muutakin kuin rahan jakamista. Se
edellyttää myös itse tehomarkkinatalouden
muuttamista, ainakin työelämän, perustur-
van ja koululaitoksen olennaisia muutoksia
sekä yhteiskunnan demokratisoimista. Nuo-
ret työläismiehet tarvitsevat heille sopivaa
koulutusta, ympärilleen työtä, toimeentulon
turvaa, ystäviä ja toimivia sosiaalisia verkos-
toja. Mutta onko tällaisiin yhteiskuntapolitii-
kan muutoksiin halua? Itse vastaan, että on,
on oltava!
Artikkeli perustuu pääosin Jari Heinosen
kirjaan ”Työläismies ahdingossa?”
(Yliopistopaino 2006).
Turhan monen kohdalla kaikki romahtaa ker-
ralla kuin korttitalo. Miehet tarvitsevat ympä-
rilleen perhettä ja yhteisöjä, joissa elämä on
ihmisen kokoista.
Kaikki suomalaiset miehet tarvitsevat ym-
pärilleen työn ja viinan ohelle sanoja, hymyjä,
kosketuksia, kuuntelemista ja kohtaamisia,
sellaisia asioita jotka pehmentävät heidän
elämäänsä.
Millaisia ovat miehiin kohdistuvat paineet nyky-yhteiskunnassa?
Perusfilosofia on ollut, että toimi tai tuhou-
dut, toimi tai kärsi häpeääsi. Ja kyllähän suo-
malainen mies on toiminut ja häärinyt: teko ja
suoritus, keskinäinen kilpailu, yletön pätemi-
sen ja tehokkuuden tavoittelu. Erityisen vai-
keaksi tilanne muodostuu silloin, kun mies ei
pystykään saavuttamaan asettamiaan tai ym-
päristön hänelle asettamia tavoitteita. Työttö-
myys iskee päälle tai ryyppy hirttää kiinni.
Nykyisin miehen on entistä vaikeampi löy-
tää miehisyytensä ja sitoa ahdistustaan sa-
malla tavalla kuin pitkään tapahtui: perin-
teiseen miehiseen selviytymisen eetokseen
takertumalla. Siihenhän kuuluu kaksi tasoa:
”vittukuonkovaa” ja ”pakkoperkelepärjä-
tä”. On syytä kysyä, voiko mies enää kaik-
kien muutosten jälkeen olla pelkästään itse-
näinen ja vahva selviytyjä, jota työ lohduttaa
ja joka hammasta purren yrittää omin voimin
mennä eteenpäin ja samalla antaa muille jat-
kuvia näyttöjä miehisyydestään? Pitäisi ehkä
kysyä, tarvitaanko miehen maailmaan sitten-
kin kovan ja kiihkeän kilpailun sijasta myös
enemmän sallivuutta epäonnistumiseen,
pohtimiseen ja myös ajoittaisen pysähtymi-
seen ja kuunteluun? Ehkä onni ja pärjäämi-
nen sittenkin ovat arkisessa elämässä ympä-
rillämme, aivan pienissä asioissa.
Mitä ongelmien voittamiseksi voisi tehdä?
Monia nuoria miehiä vaivaa yksinäisyys, irto-
-
21
Sanna Pylkkänen
koulutuspäällikkö
Valtakunnallinen työpajayhdistys ry
Balanssi Akatemia
Nuoruus, kulttuurit ja yhteiskunta – kuinka nuori löytää paikkansa yhteiskunnan rattailta?
Tässä kirjoituksessa pohdin nuorten mahdol-
lisuuksia löytää paikkansa yhteiskunnassa.
Nuoruudella tässä tarkoitan toiseen asteen
opintojen alusta nuoreen aikuisuuteen ulot-
tuvaa ajanjaksoa eli 16–25 -vuotiaita. Nuo-
ruudella tarkoitetaan niin monia asioita, että
se on muodostunut kompastuskiveksi eri toi-
mijoiden välillä. Suomalaisessa kunnallisessa
nuorisotyössä nuorilla tarkoitetaan pääsään-
töisesti 13–18 -vuotiaita. Järjestöjen, seura-
kuntien ja kolmannen sektorin keskuudessa
nuori on 15–30 -vuotias. Nuorisotyölaki puo-
lestaan kattaa kaikki alle 29 – vuotiaat. So-
siaalisen työllistämisen kentällä toimivissa
nuorten työpajoissa, nuori tarkoittaa 17–25
-vuotiasta. Eurooppalaisessa nuorisotyössä
nuori on keskimäärin 16–25 -vuotias, mutta
ikähaarukka venyy aina 30 ikävuoteen asti.
Suomalainen ja eurooppalainen nuoriso-
työ tehdään siis eri ikäryhmän kanssa. Tämä
osoittaa kuinka vaikea nuoruutta on määritel-
lä. Jokaisen keskustelun alussa tulisi mää-
ritellä mitä nuorella tarkoitetaan. Myös me-
diakriittissyyttä tarvitaan lehtiä lukiessa ja tv:
tä katsellessa. Nuoruudella ratsastetaan uu-
tislööppeihin, mutta lukijan on oltava tark-
kana mistä nuoruudesta on kyse. Edellisten
vaalien aikaan puhuttiin nuorista ehdokkais-
ta. Yllätyksekseni huomasin kuuluvani sa-
maan ikäryhmään, alle 39 -vuotiaat.
Aika ja ikä. Kuka on nuori?
Moderni länsimainen elämä pyörii ajan ym-
pärillä. Ihminen laskee aikaa niin minuuttei-
na kuin vuosinakin. Elämän jaksot jäsenty-
vät ajan myötä. Määrätyssä iässä ihmiset
tekevät ennalta sovittuja asioita ja sen myö-
tä sijoittuvat yhteiskuntaan. Ikä ja yhteiskun-
ta sitoutuvat tiiviisti yhteen. Yhteiskunta on
luonut järjestelmän suunnata palveluita eri-
laisille ikäryhmille. Päiväkotiin menevät alle
6 -vuotiaat. Esikouluun mennään 6 -vuotiaa-
na ja peruskoulu aloitetaan 7 -vuotiaana. Op-
pivelvollisuus on luonut uuden ikäjaon esi-
puberteetin ja varsinaiseen murrosiän välille
ala- ja ylä-asteen koulujen myötä. Oppivel-
vollisuus päättyy 17 -vuotiaana. Lain mukaan
vasta 18 vuotta täyttänyt on täysivaltainen ai-
kuinen. Alle 18 -vuotias on siis lapsi.
Yhden rajan nuoruudelle määrittää työhal-
linto työmarkkinatuen kautta (17–24 vuot-
ta). Tämä ikä on juridisesti muutenkin erit-
täin vilkasta aikaa. Nuoruutta koskevia lakeja
on kaiken kaikkiaan liki 600. Tutuimpia näistä
lienee rikosoikeudellisen iän vastuu, mopo-
ja ajokortti ikärajat ja oikeus päättää omas-
ta uskonnosta. Epävirallisempia ovat kunnal-
lisen palvelurakenteen määrittämät ikärajat.
Kirjaston lasten ja nuorten osasto on suun-
nattu alle 15 -vuotiaille. Tätä vanhemmat lue-
taan aikuisiksi. Perheneuvolan asiakkaaksi
pääsevät vain alle 12 -vuotiaat lapset ja ter-
veyskeskukseen ei oteta hoidettavaksi alle
15 -vuotiasta ilman vanhempia, sillä hän on
lapsi.
Yritysmaailma jakaa myös iällä haluaman-
sa asiakkaat. Huoltoasemalle ei oteta yöai-
kaan alle 18 -vuotiaita asiakkaita, tiettyyn ra-
vintolaan ei pääse alle 21 -vuotiaat asiakkaat
ja viikonloppuisin risteilyasiakkaiden on olta-
va 21 vuotta täyttäneitä. Tästä voidaan to-
deta että nuoruutta hallitaan lukemattomilla
säännöksillä ja ikärajoilla, vaikka käsite nuo-
ruus ei kata mitään selkeää ikäryhmää. Mis-
-
22
sä menevät siis lapsuuden ja nuoruuden raja
ja toisaalta nuoruuden ja aikuisuuden raja.
Onko nuoruus vain markkinoiden luoma ikä-
ryhmä, jolle voi helpommin myydä trendejä?
Työmarkkinat ja koulutus
Lapsuus siis pyrkii nuoruuteen ja nuoruus ai-
kuisuuteen. Jostain syystä kuitenkin siirty-
minen aikuisten vakiintuneeseen elämään
on siirtynyt yhä myöhäisemmäksi. Opinto-
jen kestot ovat pidentyneet. Myös työelä-
män arvostus koulutusta kohtaan on kas-
vanut siten, että opinnoissa on tähdättävä
jatkuvasta korkeampaan koulutukseen. Rai-
ja Julkunen käyttää tästä ilmiöstä nimitystä
osaamiskumous. Tieto ei enää jäsenny am-
mateiksi vaan se verkottuu ja erityisosaami-
sen rajat rikkoutuvat. Tämän myötä valmistu-
taan työelämään vasta lähempänä 30 vuotta.
Tämä myöhäistää aikuistumista omaan vas-
tuulliseen elämään ja pakottaa opiskelevat
riippuvaisiksi vanhemmista, tukimuodoista ja
väliaikaistöistä. Oman elämän pitkäjänteinen
suunnittelu ei ole mahdollista.
Toinen asiaan liittyvä ilmiö on osaamisvaa-
timusten polarisaatio. Samalla kun työmark-
kinoilla vaaditaan yhä laajempaa osaamista,
käytännön ammattitaitoa vaativat työt lisään-
tyvät. Myöhäismodernille ominainen ääripäi-
den kuormittuminen näkyy myös työelämän
ja koulutuksen ympäristössä. Elinikäinen op-
piminen on johtanut tutkintojen tehtailuun,
jossa epätavallista ei ole useamman korkea-
koulututkinnon omaaminen. Sen sijaan yhä
useampi nuori ei löydä paikkaansa koulutus-
järjestelmiemme portailla ja putoaa entistä
varhaisemmassa vaiheessa niiden ulkopuo-
lelle.
Nuorten työllistyminen koulun jälkeen on
myös muuttunut. Työelämää ja ensimmäi-
siä työsuhteita leimaa väliaikaisuus, aivan
kuten opiskelu aikanakin. Pätkätyöt asetta-
vat nuoret jatkuvalle koeajalle. Tämä omalta
osaltaan myöhäistää vakiintunutta aikuisuut-
ta, perheen perustamista ja itsellistä elämää.
Toisaalta voidaan miettiä, minkälaisia tavoit-
teita elämälle asetetaan ja kenen toimesta.
Normaalin elämän ihannekuva alkaa väistä-
mättä muuttua. Aikaisemmilla sukupolvilla
ei ole ollut mahdollisuutta valita pidentynyt-
tä nuoruutta, mutta tänä päivänä tämä sitou-
tumaton nuoruusjakso voi jatkua tarvittaessa
keski-ikään asti.
Nuorten kulttuurit
Nuorisokulttuurit ja liikkeet ovat myös muut-
tuneet. Siinä missä ennen nuorten poliittinen
vaikuttaminen merkitsi osallistumista puolu-
een yhteiseen nuorisotoimintaan, se tänä päi-
vänä on osallistumista täysin eri lähtökohdista.
Osallistuminen tai sitoutuminen nuorisokult-
tuurin arvoihin voi riippua hyvin pienistä asiois-
ta. Tiettyyn ryhmään voi kuulua vain ulkoisten
merkkien osalta, tunnustamatta sisällöllisesti
kulttuuria lainkaan. Mielipide voi olla hyvinkin
hetkellinen, sillä kuuluminen tiettyyn joukkoon
voi vaihtua vaikka kerran kuukaudessa. Yksi-
löinä ja ryhminä sitoudutaan erilaisiin alakult-
tuureihin. Nuoret ovat entistä sallivampia val-
tavirrasta poikkeavien elämäntapojen suhteen.
On kuitenkin todettu että useimmat nuo-
ret haluavat osallistua ja vaikuttaa, mutta yk-
silöllisin keinoin, vakiintuneiden osallistumis-
rakenteiden ulkopuolella. Nuoret ajattelevat
tulevaisuutta ja pyrkivät toiminnallaan sekä
osallistumisellaan vaikuttamaan yhteiskun-
taan. Keinot vain ovat toisenlaiset. Vanhan val-
taaminen olisi liian radikaalia sitoutumista yh-
den asian puolesta 2000 – luvulla totesi Leena
Suurpää teoksessaan Näin nuoret Näkökul-
mia nuoruuden kulttuureihin. Erilainen uusyh-
teisöllisyys soveltuu paremmin yhteiskunnalli-
sen ”normaalin” järisyttämiseen. Kun kanavat
medialle on avattu, voidaan keskustella myös
muista sillä hetkellä tärkeistä asioista. Nuori-
sokulttuuri toimii vapauden valtakuntana pak-
koinstituutiona toimivan koulun ja valinta-
pakkoisen vapaa-ajan välillä toteaa Thomas
Ziehe.
-
23
Päihteiden käyttö nuorten keskuudessa lii-
tetään mielellään nuorisokulttuuriseksi ilmiök-
si. Onhan totta että suomalainen juomatapa
on humalahakuisempaa kuin eurooppalainen
keskitaso. Luulen kuitenkin että yksilöllistyvillä
nuorilla on enemmän mahdollisuuksia tehdä
ratkaisuja myös päihteiden suhteen. Valinnan-
mahdollisuudet heikentävät ryhmäpainetta.
Myös suomalaiset maahanmuuttajakulttuu-
rit tuovat mukanaan uusia tapoja juhlimiseen
ja yhdessä oloon. Tästä syystä en näkisi päih-
teiden käyttöä osana tiettyjä nuorisokulttuure-
ja vaan puhuisin erikseen päihdekulttuureista,
jotka läpäisevät koko yhteiskunnan. Runsas-
ta päihteiden käyttöä nuorella iällä tulisi poh-
tia yhteiskunnan arvojen, perheiden ja elinolo-
jen aiheuttamana seurauksena, eikä suinkaan
yksilöllisenä elämänstrategiana.
Syrjäytynyt vai syrjäytetty?
Tilastojen mukaan 8 % suomalaisista on vaa-
rassa syrjäytyä tai jo syrjäytyneet. Hallitusoh-
jelmat hakevat kuumeisesti ratkaisua tulevai-
suuden syrjäytymisongelmaan. Kuka sitten on
syrjäytynyt? Useimmiten syrjäytymistä tulki-
taan joko työmarkkina- tai taloudellisen ase-
man näkökulmasta. Syrjäytyminen nähdään
vastentahtoisena tapahtumana, johon luisu-
taan vastoin omaa tahtoa, huolimatta yrityk-
sistä pyristellä vastaan. Perille päästyään on
vaikea kivuta takaisin yhteiskunnalliseen kes-
kiöön ja toimijuuteen. Sana syrjäytyminen ku-
vaa prosessia, jossa syrjäydytään usealla eri
tavalla. Näitä voivat olla syrjäytyminen kodis-
ta tai asunnosta, työmarkkinoilta, opiskelusta,
sosiaalisista yhteisöistä ja perheestä.
Millaisia valintoja nuori aikuinen voi teh-
dä oman elämänsä suhteen sanouduttuaan
irti yhteiskunnan normeista. Kulttuurinen juu-
rettomuus on siirtymässä valtakulttuuriin ja
tämän myötä nuorille aikuisille vaihtuva elä-
mäntyyli, sitoutumattomuus asuinpaikkaan ja
vastuukantaminen vain omasta itsestään, ei-
vät ole vieraita käsitteitä. Eri alapoliittiset nä-
kemykset vetävät puoleensa vaihtoehtoihmi-
siä, jotka ovat tehneet valintansa tietoisesti.
Osa uusista elämäntavoista muistuttaa piirtei-
tä, joilla on kuvattu syrjäytymistä 1990-luvun
alussa. Ruuan hakeminen roskalaatikoista,
kommuuniasuminen hylätyissä tai vallatuis-
sa taloissa sekä vaatteiden hankkiminen lähe-
tysseuran kirpputorilta. Tämä asettaakin syr-
jäytymisen uuteen valoon. Jos henkilö eriytyy
yhteiskunnasta vapaa-ehtoisesti, onko hän
silloin syrjäytynyt.
Usein yleisessä keskustelussa kansalais-
kelpoisuuden kriteerinä ovat ansiotyö ja kyky
elättävät itsensä. Entä jos nuori elämän va-
linnoillaan viestii omia arvojaan sitoutumat-
tomasta tasa-arvoisesta maailmasta? Nämä
nuoret romuttavat yhteiskuntarakenteita vaih-
toehtoratkaisuilla. Enää työn tekeminen tai
perheen perustaminen ei ole itseisarvo. Tär-
keämpää on luoda yhteisöjä jotka pitävät
huolta toisista ja kantavat huolta maailmas-
ta globaalisti. Ehkä sääntöjä muuttava reflek-
siivinen modernisaatio pystyy niin suureen
muutokseen, että marginaaliryhmät kohoavat
tasavertaisuuteen muun yhteisön kanssa. Täl-
löin ”normaalin” käsite voisi laajentua.
Uskon että tulevaisuuden suurin nuorten
hyvinvointiin vaikuttava tekijä tulee olemaan
perheen ja työn yhteensovittaminen ja lä-
hiyhteisöjen luominen. Kuinka yhteiskunta tu-
kee arvovalinnoillaan perheitä, jotta niissä on
mahdollisuus kasvaa ympäröivän yhteisön
täysivaltaiseksi jäseneksi? Kuinka työelämän
rakenteet kehittyvät sellaisiksi, että kaikilla on
mahdollisuus saada koulutusta ja tehdä työ-
tä? Kuinka huolehditaan erilaisista oppijoista
jotka tarvitsevat toisenlaisia polkuja löytääk-
seen paikkansa yhteiskunnassa?
-
24
Ilkka Taipale
dosentti, lääkäri
kansanedustaja
Vintiöistä rakennustyö-maille
Luokkatoverini Hannu Ahdille sanottiin keski-
koulussa, että olet tämän koulun huonoin op-
pilas - kautta aikojen. Hannu fiksuna miehenä
pakkasi tavaransa ja lähti merille. Seilattuaan
vuosia hän aloitti opintonsa, valmistui papiksi
eikä viihtynyt, sitten hän valmistui lakimieheksi
eikä viihtynyt. Sitten hän perusti Helsinkiin So-
vinto ry:n ja Vaihtoehtoisen ammattikoulun it-
sensä kaltaisille nuorille. Se on ollut mahtava
sosiaalinen innovaatio, muutama sata oppilas-
ta saa sieltä ammatin ja hyväksynnän, jota ei
saisi muualta.
Oikeusministeriöllä oli 1990-luvun alussa
ns. Vintiötyöryhmä. Siinä todettiin, että ellei ole
tehnyt pahaa jo 12-vuotiaana, ei voi joutua Ke-
ravan nuorisovankilaan 18-vuotiaana, niin ai-
kaisin - tai jo aikaisemmin syrjäytyminen al-
kaa. Työryhmän mukaan Suomessa oli tuolloin
vain toistakymmentä nuorten työpajaa ja mon-
ta niistä, mm. Vantaalla aiottiin laman takia lak-
kauttaa.
Nyt niitä on 350. Miten ihme on tapahtu-
nut. Se on varmasti Euroopan Union loista-
vimpia saavutuksia nuorten köyhien ja entisten
pudokkaiden kannalta. Suomi maksoi rahoja
Brysseliin, jossa ihmeteltiin maamme nuoriso-
työttömyyden laajuutta ja kerrottiin, että saam-
me omia rahojamme takaisin, jos ryhdymme
em. työttömyyden vähentämistoimiin mm työ-
pajojen avulla.
Samalla tavalla kannattaisi antaa rahaa Brys-
seliin, jos sieltä ilmoitettaisiin, että meillä on ko-
vin kylmä ja asunnottomia - ”saatte rahanne ta-
kaisin”, jos poistatte asunnottomuuden. Tai jos
korjaatte mielisairaiden kohtuuttoman alhaisen
sosiaalisen aseman paremmaksi ja rakennatte
palveluasuntoja alle 65-vuotiaille ihmisryhmille.
Aikanaan nuoret, joista ei ollut lukumiehiksi,
saattoivat todella 15-16-vuotiaina lähteä me-
rille, rakennuksille apumiehiksi, sahoille ja va-
rastoihin töihin. Nyt tämä on liki kiellettyä, työ-
suojelunormit ja lainsäädäntö estävät.Jos
yksikin nuori saattaisi loukkaantua vaikka rak-
salla - parempi että kuolevat kadulla huumei-
siin, viinaan tai hurjastelijoina liikenteessä.
Joku on sanonut, että tarvitsemme uudel-
leen poikaluokkia kouluihin. Meillähän on jo
asiallisesti poikakoulut - tarkkailuluokat, joiden
oppilaista pääosa on poikia. Yhtälailla tarvitaan
ala-asteille enempi miesopettajia vaikka kiinti-
öimällä koulutukseen otettavien miesten mää-
rä eduskunnan sivistysvaliokunnan enemmis-
tön tahdon mukaisesti.
Kaikkialla todistetaan, että rakennuksilla ei
enää pärjää, apumiehiä ei tarvita. Ei pidä paik-
kaansa, sekä Rakennustyöväenliitto että Ra-
kennustyönantajain liitto katsovat, että hyvän
ammattimiehen seurassa voisi hyvinkin olla
apupoika perässä ja saada työpaikalla oppia
vanhaan tapaan. Poliitikkojen on muutettava
normit ja lait takaisin.
Kouluista on vähennetty käden taidot, ker-
rostaloissa asuvat pojat ja tytöt eivät enää opi
vanhoja taitoja, jos ei ole omakotitaloa, kesä-
mökkiä tms. Vuoden 1688 jälkeen suomalai-
set pääsivät naimisiin vain, jos osasivat lukea
(”The fucking problem”). Tämä tehokas keino
teki meistä maailman lukutaitoisimman kan-
san, kovapäisistä seitsemästä veljeksestäkin
ällätikun avulla. Mutta naimisiin ei mies pääs-
syt myöskään, jos ei osannut tehdä rukinlapaa
ja renkikaappia, tai nainen, jos ei osannut teh-
dä kapioita. Nyt ovat kaikki avoliitoissa, kun ei
enää osata.
-
25
Meillä on laajat tutkimukset tehty nuorten lu-
kutaidosta, tietokonetaidoista, mutta ei käden
taidoista. Aloitettakoon...
Nyt selvitysten mukaan 10-15 prosenttia
16-20 vuotiaista pojista on ulkopuolella sekä
työelämän ja koulutuksen, joskin mukana lie-
nee varusmiesaika. Välivuosia pidetään, va-
rakkaammat eivät ole kesällä töissä vaan pi-
tävät siestaa.
Lukemiseen nojautuvan lukion ohella tar-
vitsemme paljon käytännöllisemmän ammat-
tikoulun. Osasta ammattikoululinjoista on
vähennettävä radikaalisti teoria-aineita ja li-
sättävä käytännön oppia.
Oppisopimuskoulutus, työpajat, sosiaali-
set yritykset, kuntouttava ja muu työtoiminta
ja suojatyö on kehitettävä välityömarkkinoi-
den olennaiseksi osaksi.
Edustajan kantaa, että 3 kk työttömyyden
jälkeen työttömyyskorvauksen saannin ehto-
na on toimeliaisuus, joka kohdistuu joko it-
sen tai yhteiskunnan hyväksi. Toimeliaisuu-
den lajeja voisi olla paljon ja niistä valitakin,
mutta tarpeettomana tai toimettomana ei sai-
si olla, ainakaan rahaa vastaan. Jos sitten ei
pärjää, toimeentulotuki tulisi vastaan - vaikka
Ruotsissa on jo pohdittu, miten senkin saajat
voisivat olla aktiivisempia. Voidaan myös aja-
tella, että työmarkkinatuki maksettaisiin pää-
sääntöisesti oppilaitoksen tai jonkun työnan-
tajan kautta. Työ- tai toimeliaisuusaika olisi
se osuus viikkotyöajasta, jota työmarkkinatu-
ki on vähimmäispalkasta tms.
Myös laitoksissa tulisi uudelleen ryhtyä ar-
vostamaan työtä ja toimeliaisuutta, vankilois-
sa, huoltoloissa, mielisairaaloissa jne. Niistä
osa voisi palvella myös ns. avohoitopotilaita
tai huollettavia. A-klinikoiden keskustelutera-
pian rinnalle tai sijaan tulisi entistä enemmän
tukea toimintakeskuksia. Kirjastojen ohella
voisi olla yhtä avoimia korjaus- ja rakennus-
pajoja harrastajille.
Haluaisin Suomeen myös keikkasetelin.
Työnantaja voisi ostaa kaupoista tai pankeis-
ta esim. 10 euron keikkasetelin, jonka antaa
keikkatyöntekijälle. Tämä saisi setelistä 8 eu-
roa, kaksi euroa olisi vero ja välityskulut. Pi-
meä työ vähenisi, moni jätkä vähentäisi ryyp-
päämistä päiväksi tai pariksi saadakseen
pullon, työnantajat välttyisivät monimutkai-
selta paperityöltä ja pikkukeikkoja tehtäi-
siin paljon. Setelissä voisi olla työnantajan ja
työntekijän nimi ja sosiaaliturvatunnus kont-
rollin vuoksi.
On upeata nähdä, että käden työt ovat
nousseet uudelleen kunniaan työvoimapulan
koittaessa! Rakennusmiestä, siivoojaa, pe-
rushoitajaa, puistotyöntekijää aletaan arvos-
taa! Pietarin edustuslaitoksessa, Duumas-
sa ei ole yhtään työläisedustajaa, Suomen
eduskunnassa vielä 19. Tästäkin enemmän
vielä tarvittaisiin!
Osalle nuorista edeltävästä aktivointipa-
ketista huolimatta on räätälöitävä yksilöllinen
eläketukilaki, joka pari vuotta sitten säädet-
tiin 57-vuotiaille 10 vuotta työttömänä olleil-
le.
-
26
Kohtaanto ja polarisaatio – kuka ei kohtaa mitä ja syrjäyty-neitä vai syrjäy-tettyjä?
Arja Tiainen
runoilija
Kohtaanto - mikä se on?
Termi on minulle uppo-outo. Näin se kieli ke-
hittyy. Koska sanasokeana(dyslektikko) en esi-
merkiksi hallitse tietokonetta/internettiä enkä
kännykän käyttöä, pystyn hyvin eläytymään
putoajiin.
Kuitenkin olen tehnyt kirjoja. Ja teen yhä.
On nuoria, jotka eivät kouluissa pärjää. Taik-
ka he ovat jostain syystä kadottaneet mielen-
kiinnon opiskeluun. 50-60 luvulla heillekin töitä
piisasi. Työelämään mentiin varhain. Ei lorvittu
pulpeteissa. Oltiin piikoina, tsuppareina raksal-
la, kukkalähetteinä, tehtaissa jne.
Saattoi käydä, että myöhemmin opiskelu al-
koi kiinnostaa. Hankittiin kädentaitoja. Perus-
tettiin oma työpaja, putiikki, sorvi tai ompelulii-
ke. Moni lähti merille. Oli raskaita, likaisia töitä.
Lihavoimaa tarvittiin ja kätevyyttä. Vaihetöi-
tä. Myös taiteen maailmaan on tultu monia eri
reittejä. Itse opiskeltu on aina. Kotoa lähdettiin
varhain. Nälkä pisti yrittämään. Harvoilla oli va-
rakkaat vanhemmat. Itse piti löytää oma ala.
Monella nykynuorella on epärealistiset kä-
sitykset lahjoistaan. Ollaan vaativaisia; pitäi-
si heti saada hauska, helppo työ ja kova liksa.
Yhtiöt olivat vakaat, niihin mentiin varas-
toon taikka ruokalaan, aluksi. Ja pikkuhiljaa
edettiin? Uuttera ja lahjakas eteni. Ei kukaan
kuvitellut, että 14-20 -vuotias saisi pomon vi-
ran heti. Nyt on näitä tietokoneneroja, nuoria-
kin. Mutta heistähän tässä ei ollakaan huoles-
tuneita?
Koskaan maailma ei muutu sellaiseksi, että
kaikki työ tehtäisiin sisätiloissa näyttöpäät-
teen äärellä. Rakennustyö, liikenne, hoivatyö,
opetustyö, ravintolatyö, asfaltti- ja viemäri- ja
putkityöt. Hyvinkin fyysisiä. Ja aina tarvitaan
kauppoihin henkilökuntaa ja jonkun on leivät
leivottava. Kalat kalastettava, vilja kasvatet-
tava - maaseutu on täynnä toisenlaista työtä.
Ja metsätalous ja karjatalous.
Myös uusia ammatteja syntyy. Voit koulut-
taa opaskoiria, huumekoria, tullikoiria. Perus-
taa löytöeläinhoitolan. Niihinkin on hankitta-
va koulutus. Toki joskus harrastuksesta tulee
mieluisa ammatti. Teet savikippoja, kudot,
tykkäät askarrella nahan ja korujen kanssa.
Olet kielitaitoinen, rupeat oppaaksi. kään-
täjäksi, tulkkaat kokouksissa. Pahinta jos
ei mikään kiinnosta. Kyllä jokaista kiinnos-
taa saada asunto, syödä, hankkia vuoden-
aikaan sopivat vaatteet, mennä naimisiin?
Taikka reissailla maailmalla. Mistä rahat?
Eräiden pitää joutua kokemaan kovia en-
nen kuin tulee ns. järki päähän. On vaellus-
vuosia, holtitonta elämäntyyliä. Olisiko pa-
rempi kun ei niin pirusti hoivattaisi isoja
ryökäleitä? Reppu selkään ja tuossa on ovi,
sanottiin ennen hunsvotille kotona. Kau-
an sitten oli kulkureita, lentojätkiä, lauk-
kukauppiaita, jos jonkinmoista souvaria ja
hanuristia – kiertelevää elämää viettäviä.
-
27
Ja pätkätöitä on aina ollut. Kun talo on val-
mis, työmiehet lähtevät toiseen urakkaan.
Remonttimiehiä saa neulalla etsiä…puunkaa-
tajia. (Kotiompelijat tekivät 50-luvulla meille
kesämekot) Oli helpompaa kun muutkin olivat
varattomia; yhteispeli sujui. Autoala esimer-
kiksi on nousevaa. Tyhjästä on moni työpaja /
yhdistys / firma syntynyt. Kysymys onkin pit-
kälti henkisestä laiskuudesta, sosiaalisesta
vammasta. Saadaan vahingollisia vaikutteita.
Kaupat väärällään ruokaa ja tavaraa.
Elokuvissa, telkkareissa jonninjoutavia ohjel-
mia, filmejä. Ja sitten niin superrikkaita.
Onko rima liian ylhäällä. Millaista elintasoa
tavoittelen. Mitkä ovat avuni, mitä olen val-
mis tekemään.
Humanisti voi olla köyhempi kuin ammatti-
duunari, huom.
Rahaako tahdon vai mielekästä elämää.
Luovutetaan liian helpolla; ei musta kummis-
kaan mitään tuu?
Ihmisellä on kohtalonsa? Mutta sitä voi
avittaa. Harva ammatti nykyään on ns. elä-
kevirka. Voi olla useita eri ammatteja. Kuka
koululainen tietää miksi aikoo isona? Mie-
li muuttuu. Siistit sisätyöt ei olekaan se
”mun juttuni” Haluankin puuhailla talleil-
la. Ruveta oppaaksi Lappiin? Pankkiala on
tylsää. Haluan elää maalla. Urheilla, val-
mentaa urheilijoita, ryhtyä luomuviljelijäksi.
Perustaa opiston, jossa pidetään esitelmiä,
pohditaan filosofiaa. On muotitaloja. Julk-
kikseksi juu? Mitä se nyt tarkalleen otta-
en on, hetken pörinää. Menee yksityisyys.
Eikä kaikista ole rockkitähdiksi. Misseiksi.
Ehkä kouluissa pitäisi enemmän keskus-
tella näistä kysymyksistä. Vastuun ottami-
sesta omasta elämästä. Lainoista, veloista,
koroista. Miten paljon maksaa toikin taulute-
levisio, mitä pitää hallita elääkseen kunnialli-
sesti omassa luukussaan. Sä siivoot kämp-
päs, hankit ruuat, sulatat jääkaappis, peset
pyykkis, maksat vuokras, sähkölaskus. Las-
ket mihin on varaa mihin ei.
Otatko mitä tahansa duunia pärjätäkses.
Alennatko elintasoos. Hankitko tietotaitoo.
P.S. Olen siis käynyt kuusi vuotta kan-
sakoulua plus kaksi vuotta ns. kansalais-
koulua. Huonot todistukset. Iltaoppikou-
lua yritin muinoin; kielet ja matikka, niihin
tyssäs. Aina olen tietoa kartuttanut, esi-
telmiä kuunnellut, kirjoja lukenut ja tehnyt.
Tämä oli vaikea reitti, mutta koska arvos-
tan yli kaiken itsenäisyyttä ja vapautta, tyy-
dyin kylmiin pihamökkeihin, ullakkokämp-
piin saadakseni kirjoittaa. Kirppareilta kuteet,
divareista kirjat. En voisi olla kaupan kas-
sa, kampaaja, vaihetyöntekijä, siivoja, hiero-
ja, huora, sihteeri kirurgi, edustusvaimo, pik-
kutarkan ompelutyöntekijä, meikkaaja. Enkä
joka päivä sosiaalinen. Toisaalta osaan luen-
noida. Saan koululaiset kuuntelemaan(jopa
rikolliset vankiloissa) taide-esitelmiä ja runo-
ja. Kasvatan koiria. Näin sitä ihminen vihdoin
löytää vahvuutensa.
Elämä antaa haasteita joka päivä.
Helppoa ei ole ollut. Mutta mitä se helppo
elämä.
Lorvia tuolla tuolla jouten. Eikö semmoiseen
kyllästy…
-
28
Petri Paju,
YL, tutkija
Nuorisotutkimusverkosto.
Seuratkaa tuota hissiä!
Kirjoittaja on tosi köyhän miehen Hannu
Salama, Tamperelaisella harjulla kasvanut
sähköasentajan poika. Häntäkin yritettiin
muuttaa oikeakätiseksi saksilla, suttaavil-
la kuivamustekynillä ja virkkuukoukuilla.
Tuolloin ei vielä ollut internetiä; näin ollen
kirjoittaja ei voinut mennä omanelaman-
saoikeakatinen.net sivustolle ja todeta,
että on vain sitouduttava toimimaan oi-
kealla kädellä - nyt se on myöhäistä.
Pamfletin kirjoittajakutsussa – mistä suuri kii-
tos – esitettiin yhtenä kysymyksenä ”mihin
maailmaan olemme kouluttamassa nuoriam-
me”. Kouluttaminen on itsestään selvää, ky-
symys ei kuulu kouluttaisimmeko nuoriamme.
Tämä on melko tuore asetelma suomalaises-
sa yhteiskunnassa, parin sukupolven ikäinen.
Mikä tekee nuorista nuoriamme – niin kuin ny-
kyisin on niin tavallista asioita ilmaista. Eikö
globalisaation pitänyt heittää romukoppaan
tällaiset possessiivit. Nuoret kasvavat maail-
maan, jossa palvelualojen osuus tuotantora-
kenteessa on kolme neljäsosaa kaupunkiseu-
duilla. Lähitulevaisuudessa lähes kaikki lapset
ja nuoret asuvat nelikaistaisen tien ulottuvilla
suomalaisessa mitassa isosta kaupungista.
He kasvavat maailmaan, jossa tehtävät ovat
eriytyneempiä kuin koskaan, missä omat te-
kemiset ja puhumiset vaikuttavat ehkä use-
ampaan ihmiseen kuin koskaan. Nuoret ovat
ensimmäinen sukupolvi, joka massamitassa
pitää jatkuvaa tiedottamista, koordinointia, vi-
suaalisen ilmeen suunnittelua ja keskustelu-
palstan valvontaa ihan tavallisena ja oikeana
työnä muiden töiden joukossa.
Kaikki muuttuu, eikä mikään juuri muu-
tu. Nyt kasvava sukupolvi kohtaa uudenlai-
set työmarkkinat, onneksi - ei ensimmäisenä
ja tuskin viimeisenä sukupolvena. Suomalai-
sen yhteiskunnan elinkeinorakenteen, elinta-
son, teknologian, politiikan, kulttuurin ja kou-
lutustason muutos on ollut nopeaa. Suomi on
rikastunut paljon ja nopeasti; ”välityömarkki-
nat” on siitä positiivinen ongelma, että se ker-
too jotain olevan niiden ulkopuolellakin – jotain
mistä tunnistetaan sen hetkinen sosiaalinen
asema väliksi. Oikeat työmarkkinat voisivat
olla, ja ovat olleet, Ruotsissa. Välityömarkkinat
liitetään kai yleisimmin jonkinlaisiin rajoitteisiin
osallistua ”oikeisiin töihin”. Oikeiden töiden
haltijoille puolestaan on tärkeää, että kahvi-
huoneessa ovat nimenomaan Virtanen, Lahti-
nen, Nieminen ja työllistetty. Välityömarkkinoi-
den ongelma eivät ole välityömarkkinat itse,
vaan niiden pelko jossain ”oikeammilla” mark-
kinoilla. Laajasti ajateltuna välityömarkkinat
voisivat kattaa vuorotteluvapaat, apurahat,
opintovapaat, TYKY –toiminnan ja ylipään-
sä kaikki ne hieman rauhaisammat satamat,
joissa voi käydä vetämässä henkeä kun työ-
markkinoiden vaatimukset hyökyvät päälle lu-
jempaa kuin jaksaa ottaa vastaan. Voin varsin
mielelläni ajatella viettäneeni välityömarkki-
noilla syksyn 2006 ja samaan hengenvetoon
todeta, että näin toimien joskus voi vielä jotain
osata tehdä siellä ”oikeillakin” markkinoilla.
Työvoimapolitiikassa, ja politiikassa ylipään-
sä, tietty määrä tyytymättömyyttä on proses-
sin käynnissä pitävä voima. Mutta politiikan
ulkopuolella on aihetta ihmetellä myös, miten
tämä kaikki näinkin hyvin on mennyt.
Väinö Linnan kuvaamassa Pentinkulman
kylässä oli kolme puhelinta (tilanne vuoden
1917 lopulla, lähde: Pentinkulma communi-
cations oyj), siinä tilanteessa voi olla ongel-
mallista elättää itsensä myymällä mainostilaa
paikallisesta puhelinluettelosta. Nykyisessä
kaupunkiympäristössä ei myydä tilaa ainoas-
taan yhteen luetteloon, kuten jokainen puheli-
menhaltija voi kohdallaan todeta. Nuoret kas-
vavat suoraan maailmaan, jossa palvelualojen
osuus elinkeinorakenteesta on kasvanut kym-
-
29
menen prosenttiyksikköä per vuosikymmen
tahtiin jo parin sukupolven ajan (Pajun karke-
ampi asteikko), Espoossa palvelualojen osuus
on jo neljä viidesosaa. Samassa maailmas-
sa elävät tietenkin vanhemmatkin, joista kui-
tenkin yhdellä ja toisella on nuorilta suljettu-
ja muistoja ladoista pellon laidalla ja uusista
Ladoista kadulla. Emme voi tietää maailmas-
ta, johon nuoria kasvatetaan muuta kuin sen,
että se on erilainen kuin tuo vanha maailma ja
myös erilainen kuin se, millaiseksi sen nyt ku-
vittelemme. Mahdetaanko sytytystä enää kos-
kaan säätää korvakuulolta.
Nuoret kohtaavat Suomen, joka on kiinteä
osa kansainvälistä työnjakoa, tämä ei tapah-
du tosin ensimmäistä kertaa. Nuoret joutuvat
ottamaan annettuna maailman, jossa yksittäi-
sen ihmisen osa on keskittyä entistä pienem-
pään kaistaan maailmassa ja opetella se en-
tistä paremmin. Samalla perusvaatimukset
kielitaidoista, käytöstavoista ja yleisestä luo-
tettavuudesta ja täsmällisyydestä kohdataan
ainakin erilaisina, jos ei ehkä aina murskaa-
vasti kovempina kuin ennen. Koskelan Jussia
eivät konsultit eivätkä tulosaluejohtajat aja-
neet aamuyöllä hallaa vahtimaan, mutta 7/24
pohjalta sitäkin hommaa tehtiin. Kielitaitovaa-
timukset rajoittuivat nöyryyden pitkään oppi-
määrään kirkkoherran edessä, mutta kielitai-
tovaatimuksia nekin ovat.
Työn jakaminen yleisesti ottaen on tarkoit-
tanut teollistumisen ja kansainvälistymisen
myötä aineellisen elintason kasvua. Viikko
etelässä, 1970-luvun luksus, alkaa olla perus-
kansalaisoikeus. Matkapuhelimissa tie elinta-
son osoittimesta arkiesineeksi oli paljon nope-
ampi. Kvartaalitalouden moralisoijat unohtavat
helposti tämän, ja sen, että oma käsi hamu-
aa usein bulkkilaatikkomyymälän kahvaa puo-
li tuntia ennen avaamisaikaa. Vaurastuminen
on tuottanut ylijäämää, joka sallii aineellisen
perusturvallisuuden vaarantumatta erikoistua
yhä enemmän ja pienempiin kokonaisuuksiin.
Työnjako merkitsee ihmisten kiinnittymistä yh-
teisöön heidän funktionaalisen asemansa väli-
tyksellä, kukin huolehtii entistä pienemmästä
kokonaisuudesta ja on riippuvaisempi muiden
vastuulla olevista kokonaisuuksista. Erikois-
tumisen seurauksena syntyy lehtipuhaltimia,
mutta myös aivan hyödyllisiä ja sovellettavis-
sa olevia keksintöjä. Muutaman vuoden pääs-
tä joku jo häviää shakkiottelun päällystakilleen
(tai muulle älyvaatteelle), eikä tälle taida voi-
da enää mitään. Keskittäminen on tehokasta;
nykyisin saamme lasten kasvatukseen YK:sta
rakkauden ja OECD:ltä rajat. Hallituksen teh-
täväksi jää teeskennellä keksineensä ne itse.
Mitään dramaattista uutta ei liity ammatti-
keskeisyyteen sinällään. Työllisyysasteen ja
sitä tukevan liikkuvuuden ollessa tavoitelistal-
la korkealla, voidaan kuitenkin ihmetellä miten
muuten kuin ammatin välityksellä yhteisöön
voi kiinnittyä. Kunnankamreeri tietää ihmi-
sen aiheuttamat kustannukset siitä hetkes-
tä kun ultraäänilaite hänet ensimmäisen ker-
ran tavoittaa. Jokaiseen yksilöön on merkitty
velka saamistaan palveluista ennen kuin hän
oppii kävelemään, puhumaan tai laskemaan.
Työura on päätetty hyvissä ajoin, ei ammatti,
mutta osallistuminen työhön ylipäänsä. Ihmi-
sen elämän tarkoitus vaikuttaa olevan somis-
taa itsensä (portfolionsa) sellaiseksi, että kel-
paa ”työlle” ja tämä tehtävä on edessä joka
aamu uudelleen - salkunhoitaja Singapores-
sa tietää mitä teit ruokatunnilla. Muistettakoon
kuitenkin, että kansainväliset tapahtumat ne
söivät Jussinkin säästöt. Jussi muuten kiitteli
tilanteessa hajautettua salkkuaan, jossa edes
hautapaikkaosuus piti hyvin arvonsa.
Työnjako näkökulmana saattaa tuntua van-
hahtavalta ja ajastaan jääneeltä jutulta - erityi-
sesti jos onnistuu olemaan näkemättä ympä-
rillään huoltoyhtiöitä, vartijoita, kaikkia erilaisia
katukeittiöitä ja pizzakioskien kotiinkuljetusta,
hiihtoputkia, kauppakeskusbrändikonsepti-
stailaajia, personal trainereita ja vaikkapa tut-
kijoita. Kun on saanut lahjaksi nimenomaan
sauvakävelyyn tarkoitetut sukat, kuten alle-
kirjoittanut, on jo todella vaikeaa olla huoma-
-
30
matta työnjaollista kehitystä. Listaa voi jatkaa
firmoilla, jotka ostavat toisten firmojen lasku-
ja ja niillä, jotka myöntävät tekstiviestivippejä.
Suomessa hatun suunnittelijoita on varmasti
nykyisin enemmän kuin hatuntekijöitä, hattu-
temppua yrittäviä ammattiurheilijoita on mo-
lempiin nähden moninkertaisesti. Tuotteiden
hinnoissa on brändiä, designia ja palvelua ja
hyvä niin - luonto kiittää. Mutta ollakseen sel-
laisessa maailmassa menestyvä, pitäisi osa-
ta brändiä, designia ja palvelua. Jotkut ovat
näiden haasteiden edessä vasenkätisyytensä
kanssa hieman ulapalla. Nuori sukupolvi altis-
tetaan suoraan vaatimuksille ensin osata, sit-
ten osata palvella ja vielä markkinoida osaa-
misensa. Kaikki nuoretkaan eivät tästä selviä,
mutta hyvin moni kuitenkin, paljon useampi
kuin edellisestä sukupolvesta.
Jos tahtoo jättää työnjaon vain teollistu-
miseen liittyväksi ilmiöksi, on viisainta jät-
tää huomiotta myös esimerkiksi kotitalousvä-
hennys, joka käytännössä pyrki laajentamaan
palkkatyön yhteiskunnallista aluetta (ja sama
näyttää kelpaavan myös Ruotsil-
le). Miten työnjako voisi olla
vanhentunut asia yhteis-
kunnassa, jossa
on viimeisen vuo-
sikymmenen ajan
haikailtu lähinnä
työpaikkojen luo-
misen perään,
työn jakami-
nen on osa
työnjakoa. Kun
työmarkkinat astuvat ko-
tikynnyksen yli ja kun
lapsia uskotaan tois-
ten hoitoon, luotet-
tavuus nousee ar-
voonsa. Jotkut ovat
tässäkin suhteessa hie-
man vasenkätisiä. Osaa-
misen, palvelemisen ja
markkinoimisen lisäksi pe-
rusluotettavuus ja hyvä m