ILTA-SANOMAT LAUANTAINA 10. 1. 201532PS EXTRA: 9 TARINAA ALKOHOLISMISTA SELVIYTYMISESTÄ

ILTA-SANOMAT LAUANTAINA 10. 1. 2015 33

”Peruskoulun pää-tin hyvin arvosa-noin ja stipen-dein. Neljä vuotta

siitä istuin tutkintavankeudessatörkeästä huumausainerikoksestaepäiltynä.Olin huumeriippuvainen ja

suurissa veloissa.Tutkintavankeudessa minulla

oli aikaa miettiä, mitä haluanelämältäni. Tajusin, että jos jat-kan, kuolen tai tuhoudun. Toinenvaihtoehto oli alkaa elää ihmisiksi.Kipinä heräsi sisälläni. Halusin

elää ja halusin hyviä juttuja elä-määni. Uskoin, että voin selvitä.Sen varaan tukeuduin ja siitäalkoi toipumiseni.

Rangaistukseni oli vuosi jakahdeksan kuukautta ehdollistavankeutta.

JOITAKIN KUUKAUSIA vieläjatkoin päihteiden käyttöä tutkin-tavankeudesta päästyäni. Se oliepätoivoista kujanjuoksua. Aikanopeasti siinä tuli seinä vastaan.

Pääsin töihin, aloin vähentääpäihteitä ja minulla oli vilpitönyritys ryhdistäytyä.

Osasin käyttää päihteitä, muttaen osannutkaan normaalia elä-mää. Tajusin, etten selviä tästä

yksin. Sukulainen neuvoi minutentisten päihteiden käyttäjientoveriseuraan.

Minulla oli sellainen olo, etteikukaan ole tehnyt elämässäänniin paljon virheitä kuin minä.Olin 21-vuotias, päätynyt piikki-nistiksi ja rikolliseksi.

Olo helpottui, kun tajusin,etten ollut ainoa, ja että monetolivat menneet paljon pidemmäl-le. Asiani olisivat voineet ollapaljon huonomminkin. Minullaoli toveriseuran myötä kaikki,mitä tarvitsin elämän muutok-seen. Onnellisuus hiipi elämääni.

SAIN TYÖKALUJA selvittää neasiat, mitä olin pakoillut kokoelämäni. Sain selvittää ne sotkut,mitä olin päihteiden käytön aika-na aiheuttanut. Se oli aikamoistalikapyykin pesemistä. Oli vaikeaahyväksyä, että oli toiminut elä-mässään vastoin omia arvoja jamoraalia. Olin muuttunut viholli-seksi itselleni ja muille sekä ai-heuttanut tuskaa läheisilleni. Sentunteminen sydämessä, se sattui.Ne hetket panivat minut polville-ni.

Minulla on nyt takana yhtäjak-soista puhtautta, päihteettömyyt-tä 6,5 vuotta. Hallitsematonta

vanhan mallista päihde-elämää eiole ollut yli 10½ vuoteen. Siinävälissä oli pari lyhyttä retkahta-mista.

Olen toipumiseni aikana pohti-nut paljon elämääni. Viehtymyspäihteisiin ilmeni jo tosi nuorena.Ensimmäisen humalan otin 10-vuotiaana varkain kotona. Kolmevuotta myöhemmin kokeilin kan-nabista, sitten kuvioihin tulivatunilääkkeet ja imppaaminen.Vanhempani erosivat, kun oli

7-vuotias. Otin nuorimpana sentodella raskaasti. Jotenkin aloinsulkeutua ja kasata asioita sisälle-ni. Oireilin aika monella tavalla.

Näpistelin ja maalasin graf-fiteja.

MUUTIMME paljon ja 1990-luvun lama-aika heijastui talou-dellisesti perheeseemme.

Minua oli kotona varoiteltupäihteistä. Olin saanut kaikkiohjeet hyvään ja kunnolliseenelämään, silti löysin itseni kokoajan vaikeuksista. Äiti kamppailisaadakseen minulle apua.

Pahoinvointini 13-vuotiaana oliniin voimakasta, että jouduinnuorisopsykiatriseen hoitoonneljäksi kuukaudeksi. Olin yrittä-nyt itsemurhaa.Olin välillä tarkkailuluokalla.

Se oli hengähdystauko. Keskityinkoulunkäyntiin ja arvosanatnousivat. Pääsin takaisin normaa-lille luokalle.

Joku minussa imi vahingollis-ten asioiden puolelle. En osannutolla onnellinen ihmisten joukos-sa.

16-VUOTIAANAmukaan tuliekstaasi ja amfetamiini. Vuosi-pari myöhemmin kokeilin LSD:tä,poltettavaa heroiinia, kokaiinia jaerilaisia hallusinogeenejä. Neljänvuoden aikana suoritin lukiostavain noin 40 kurssia. Mikäänmuu ei tuntunut sujuvan minultakuin päihteiden käyttö.

Minut pelasti hakeutuminenentisten käyttäjien ryhmään.Kävin myös 2006 kesällä Kallio-lan klinikalla pidennetyssä Myk-

kyhoidossa. On äärimmäisentärkeää saada vertaistukea. Käynryhmissä yhä.

Raitistumisen jälkeen mietin,mitä haluan tehdä elämässäni.Muistan, kuinka äitini sanoi,miksi et täyttäisi tyhjyyttä taiteel-la.

Olinhan tehnyt kuvia lapsestaasti. Valmistuin Lahden Taideins-tituutista 2013 keväällä. Nyt opis-kelen Kuvataideakatemiassa.Taide on intohimoni. Nöyrinmielin opiskelen alaa. Seuraavanäyttely on ensi kesäkuussa Hel-singissä Galleria Fafassa.

VANHEMPANI tukevat ja kan-nustavat minua päihteettömässäelämässä. He ovat minusta nytäärimmäisen ylpeitä.

Minä toimin toista vuotta Myl-lyhoitoyhdistyksen Selväpää–projektissa. Pidämme luentojariippuvuussairaudesta koululai-sille. Se on antoisaa työtä. Koensen sydämessäni tärkeäksi. Onpalkitsevaa nähdä, kuinka nuoriyksi toisensa jälkeen vakavoituuluennolla ja alkaa miettiä asioita.Jos tuon työn kautta yhdenkinvoisi pelastaa päihteettömäänelämään, se on jo aika paljon.”

SARI AUTIO

TAIDE INTOHIMONAAtro Linnavirta opiskelee maalaus- ja veistotaidetta Helsingin Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa.

IS / SEPPO SOLMELA

”Tajusin,etten selviätästä yksin”

Kipinä heräsisisälläni. Halusin

elää ja halusin hyviäjuttuja elämääni.Uskoin, että voinselvitä.Atro Linnavirta

”Olen ollut raittii-na vähän yli 1½vuotta. Ensim-mäisen kerran

kokeilin alkoholia 16-vuotiaana.Noin vuosi sen jälkeen kokeilinmuita päihteitä, kannabista jarauhoittavia lääkkeitä. Olin silloinlukiossa.Olin menestynyt koulussa

hyvin yläasteella. Päihteidenkäyttö alkoi näkyä lukio-opiske-lussani. 18-vuotiaana otin pika-vippejä rahoittaakseni päihteidenkäyttöä. 19-vuotiaana olin käyttä-nyt jo melkoisen repertuaarin eripäihteitä. Vedin kaikkea mitäkäsiini sain, huumeita, alkoholiaja lääkkeitä. Vanhempani olivattodella huolissaan.Jouduin allekirjoittamaan sopi-

muksen heidän kanssaan, ettälopetan päihteiden käytön. Sopi-mus ei pitänyt.

Joku onkin sanonut, että ainakun päihderiippuvainen avaasuunsa, sieltä tulee vain valheita.

KEVÄÄLLÄ 2012meno meniihan hurjaksi. Muistan, kuinka

makasin jonkun kämpän lattiallaja ajattelin, että huh huh, mitenhuonossa hapessa olen.Vanhemmat tekivät minusta

katoamisilmoituksen ja etsivätminua ympäri Oulua, kun päätinkenellekään ilmoittamatta mat-kustaa Kööpenhaminaan.Sieltä palattuani vanhemmat

kuskasivat minut hoitoon.Noin viikko hoidon päättymi-

sestä retkahdin. Sama menoalkoi. Siinä ei ollut mitään haus-kaa tai hohdokasta.Päihteet aiheuttivat minulle

pahoja pelkotiloja, ahdistusta ja

masennusta. Eristäydyin muistaihmisistä. Minulla oli vain päih-de-elämää.

ELOKUUSSA 2012 ajoin päihty-neenä auton puuhun. Putkastapäästessäni ensimmäinen ajatusoli vain saada pää sekaisin uudes-taan.Sitten tajusin, että olen löytänyt

oman pohjani. Päätin yhdelläjuomiskerralla, että nyt tämäloppuu. En jaksa enää.Hakeuduin itse hoitoon häntä

koipien välissä. Näin oman jaläheisteni tuskan. Läheiseni jou-

tuivat koko ajan elämään pelonkanssa. He sanoivat minullesuoraan, että elämä oli helvettiä.On ihmeellistä, että sain ret-

kahtamisen jälkeen uuden mah-dollisuuden. Retkahtaminen olisivoinut merkitä myös hautaa. Seon hirvittävää ajatella, sillä olenvasta 21-vuotias.

Päihteiden käytön aikana kaik-

ki näytti mahdottomalta, nytkaikki on mahdollista. Olen saa-nut raittiina ajokortin takaisin,suorittanut lukion loppuun jatällä hetkellä olen työkokeilussakirjastossa.

HAAVEILEN yliopisto-opiskelus-ta. Toiveammattini liittyy journa-lismiin. Yritin viime vuonnaHelsingin yliopistoon enkä pääs-syt. Yritän nyt keväällä uudes-taan. Harrastan musiikkia jatennistä. Olen tenniksessä nuo-rempana pelannut kilpaakin jaollut aina urheilullinen.

Elämääni kuuluu hyvä perhe jaystäviä. Haluan tutustua myösuusiin ihmisiin. Maailma on nytauki. Minä olen kunnossa.”

SARI AUTIO

”Nyt kaikki onmahdollista”Noin viikko hoidonpäättymisestä

retkahdin. Sama menoalkoi. Siinä ei ollutmitään hauskaa taihohdokasta.Oskari Raulamo

21-vuotias Oskari Raulamo harrastaa musiikkia ja tennistä ja haaveileeyliopisto-opiskelusta.

VILLE HONKONEN

Oululainen OskariRaulamo, 21, sairetkahtamisenjälkeen uudenmahdollisuuden.

Oskari Raulamo on työkokeilussa kirjastossa.

”Työskentelensairaalassa varti-jana. Näen jokatyövuorossa

alkoholin aiheuttamia ongelmia javammoja. Silloin tulee mieleen,että minäkin voisin maata tuossapaareilla, jos juominen olisi jatku-nut.Ehdin juoda sellaiset 30 vuotta

ennen kuin raitistuin. Raitis-tumisesta tulee tammikuun 20.päivä kaksi vuotta täyteen.Viinan suhteen ei ole ollut

mitään kiusauksia. Muuten eteenon tullut jokaisen ihmisen nor-maalimurheita ja vastoinkäymi-siä. Kertaakaan ei ole tullut mie-leen tarttua pulloon ja alkaaratkoa ongelmia juomisella. Tie-dän, että asiat saa sata kertaahankalammaksi viinan kanssa.Tiedän myös, että se luottamus,

jonka olen saanut rakennettuatakaisin läheisiin ja ystäviin,romahtaa ensimmäisestä ryypys-tä. Sitä luottamusta en ole valmisuhraamaan.

MONI SANOO, että juominenalkaa tietystä elämänvaiheesta.Minä näen asiat niin, että juomi-seni on aiheuttanut eron ja kon-kurssin eikä päinvastoin.Nuorena sitä joi juhlaan ja

suruun, mutta viimeiset 10 vuottaennen raitistumistani juomisessa-ni ei ollut enää mitään hauskaa.Koetin lääkitä itseäni vähän jokaasiaan alkoholilla. Mukaan tulivatunilääkkeet, rauhoittavat ja mieli-alalääkkeet.Yritin antabus-kuureja, mutta

eivät ne lopettaneet juomista kuinhetkellisesti. Eikä antabus-kuurikorjaa mitään juomisen aiheutta-mia haittoja. Muutkin asiat pitäälaittaa järjestykseen kuin pelkkäjuominen.Fyysinen terveyteni olisi ehkä

vielä jonkin aikaa kestänyt juo-mista, mutta pääkoppa ei. Elämäoli käynyt ahtaaksi, rahallinentilanne oli huono, kaikki pyörialkoholin ympärillä. Olin ajanutitseni umpikujaan.Minulla oli onneksi ystävä, joka

oli raitistunut pari vuotta aikai-semmin. Tunnustin hänelle tilan-teeni ja hän rohkaisi minua ha-keutumaan kunnon hoitoon. Sitäpäätöstä en ole katunut.Vertaistuki, toisten toipuneiden

alkoholistien tuki, on ollut minuntieni raittiuteen. Heidän edessääneivät mitkään kiemurtelut jakikkailut onnistu. On katsottavaitseään rehellisesti peiliin.Olihan minulta lääkärit aikai-

semmin kysyneet monta kertaa

alkoholin käytöstä, mutta vähät-telin määriä. Lääkkeitä sain, kunkerroin vuorotöistä, univaikeuk-sista ja vaikkapa lentopelosta.Koskaan en kertonut rehellisestimihin lääkkeitä hain.

HOIDON JÄLKEEN pelotti,kuinka miehen käy tavallisessaarkielämässä. Muutaman viikonmelkein leijailin hyvää oloa.Asenteeni elämään on ihan

erilainen. Selvitän arjen ongelmatselvin päin. Enää en laita puhe-linta kiinni ja katoa baariin kol-meksi päiväksi. Minulle aukeniuusi maailma.Aika monet ihmiset ajattelevat

yhä, että alkoholismi on itse ai-heutettu sairaus. He sanovat, ettämiksi et vaan lopeta sitä juomista.Ei se ole niin yksinkertaista.Nämä tipattomat tammikuut

eivät merkitse alkoholistille yh-tään mitään. Alkoholistille tipa-

ton tammikuu on sitä, että saasitten rauhassa juoda koko loppu-vuoden.Minä laitoin lopullisesti korkin

kiinni. En myöskään syö mitäänunilääkkeitä tai rauhoittavia.Suhtaudun tulevaisuuteen

valoisasti. Aloitan työni ohessaopiskelun päihdetyön ammattilai-seksi. Kun olen itse saanut apua,haluan auttaa muita. Minulla onteini-ikäinen tytär. Haluan ollahänelle läsnä oleva isä.”

SARI AUTIO

Umpikujasta ulos

Vertaistuki,toisten toipuneiden

alkoholistien tuki,on ollut minun tieniraittiuteen.Markus Wegelius

Kokkolalainen Markus Wegelius aikoo opiskella vartijan työnsä ohessaitselleen päihdetyön ammattitutkinnon. Toivuttuaan alkoholismista hänhaluaa nyt auttaa muita.

AKI PAAVOLA

Ystävä rohkaisi MarkusWegeliusta hakeutumaanhoitoon. Sitä päätöstä hän ei ole katunut.

Atro Linnavirralla, 32, oli kaksi vaihtoehtoa.Hän valitsi elämän.