� • POP

EricClaptonOsa 4: Vuodet 1990-2005

Teksti: Jouko Ollila

POP • �

Aiemmissa osissa seurattiin, kuinka Clapton 60-luvulla nousi jumaloiduksi kitarasankariksi ja tämän jälkeen 70-luvun alussa vajosi vaikeaan huumekurimukseen. Oltuaan ulkona kuvioista lähes kolme vuotta, hän teki onnistuneen come-backin ollen suositumpi kuin koskaan aiemmin. Kitarasanka-rin rooliin kyllästyneen Claptonin levyillä kitaraa kuului levy levyltä vähemmän, mutta konserteissaan Slowhand näytti edelleen parasta osaamistaan. Alkoholiongelma vei parhaan terän Claptonin töistä, eikä musiikillisen linjan uudelleen tarkistus ja soundien päivityskään tuottanut aivan toivottua tulosta. Tässä osassa seurataan Claptonin uran viimeisimmät vaiheet. Ajanjaksoon mahtuu mm. Claptonin pojan traaginen kuolema, mutta myös iloisia perhetapahtumia. Instituutioksi kohonnut Clapton palaa musiikillisille juurilleen bluesin pa-riin ja hänen hienot levynsä myyvät paremmin kuin koskaan aiemmin. Cream palaa hetkeksi parrasvaloihin, mutta Ericin hyvin ansaitut eläkepäivät alkavat olla käsillä.

Royal Albert Hall

Jo totuttuun tapaan Claptonin työvuosi käyn-nistyi Englannin esiintymisillä. Ensin Clap-ton konsertoi kolmena iltana Birminghamin NEC:ssä kolmimiehisen (Ferrone, East ja Phillinganes) bändinsä kanssa. Claptonin keikkaohjelmisto oli kokenut suurimman mullistuksensa sitten 70-luvun alun, sillä uu-nituoreelta Journeyman-albumilta settilistalle oli kelpuutettu peräti kahdeksan numeroa, Pretending, Runnin On Faith`, Breaking Point`, Bad Love, Hard Times, Before You Accuse Me, No Alibis ja Old Love. Loppu-ohjelmisto sisälsi Claptonin suurimpia hitte-jä kuten I Shot The Seriff, Layla, Wonderful Tonight, Sunshine Of Your Love ja Cocaine. Seuraava etappi Claptonin ryhmällä oli Lon-too, jossa viihdyttiinkin hieman pidempään. Ensin ryhmän esittämä Bad Love nauhoi-tettiin BBC-teatterissa Wogan-TV-show`ta varten. Reilun kolmen seuraavan viikon ja 18 keikan ajan roudarit pääsivät helpolla, sillä kaikki 18 esitystä tapahtuivat Royal Albert Hallissa. ”Olen hyvin suurisuuntainen”, muis-telee Eric. ”Niinpä päätin, että tämän vuoden projektini olisi oltava tosi mammuttimainen tuotanto. Olen aina ollut vastaanottavainen klassiselle musiikille ja ajattelin, että olisi hauskaa saada konsertto, ei vain kitaralle vaan minun kitaralleni.” Viitenä ensimmäisenä il-tana Ericin taustalla nähtiin sama kolmimie-hinen bändi kuin NEC:inkin keikoilla. Phil Collins vieraili lavalla kahtena iltana encorena esitetyllä Knockin` On Heaven`s Doorilla. Viides keikka kuvattiin ja äänitettiin. Yhden välipäivän jälkeen konserttisarja jatkui 12-miehisen taustabändin voimin kuuden illan ajan. Perusbändi pysyi samana, mutta tuo-reina voimina remmiin astuivat Phil Palmer,

Alan Clark, Ray Cooper, Katie Kissoon ja Tessa Niles, kaikki tuttuja Claptonin aiem-mistakin kokoonpanoista. Edellä mainittujen lisäksi koko porukan taustalla soitti nelimie-hinen puhallinryhmä, johon kuuluivat Robbie Cuber, Randy Brecker, Louis Marini ja Alan Rubin. Kuudes suuren bändin esityksistä ku-vattiin ja äänitettiin. Yhden välipäivän jälkeen seurasi kolmen konsertin sarja, jollaista kitarajumalan fanit olivat tältä aina unelmoineet – puhdas blues-konserttien sarja, Blues Nights. Claptonin bluesbändiin kuuluivat vanha tuttu rumpa-li Jamie Oldaker, Bobert Cousins bassossa, Chuck Berryn legendaarinen pianisti Johnnie Johnson ja Ericin blueskitaristikaverit Robert Cray ja Buddy Guy. Show oli jaettu kolmeen osaan, kunkin kitaristin päästessä pääosaan. Ericin ohjelmisto käsitti yleensä numerot Key To The Highway, Worried Life Blues, All Your Love, Have Your Ever Loved A Woman ja medley Standing Around Crying- Long Distance Call. Robertin kanssa Eric tiesi jo etukäteen miten ilta suunnilleen sujuisi, mut-ta Buddy oli toista maata. Hänen kanssaan ei koskaan voinut tietää mitä tuleman pitää ja juuri tästä Eric piti. Ensimmäinen keikka kesti 75 minuuttia kauemmin kuin oli ollut tarkoitus, juuri Buddyn sooloilusta johtuen. Luonnollisesti kukaan ei valittanut. BBC lä-hetti radiokanavallaan koko ensimäisen blue-sillan ohjelmiston. Kolmas ilta sitä vastoin ku-vattiin ja äänitettiin mahdollista myöhempää käyttöä varten. Osa ohjelmistosta näytettiin Rock Steady- ohjelmassa. Royal Albert Hal-lin kolmessa viimeisessä show`ssa lavalla näh-tiin todella harvinainen kokoonpano, johon kuuluivat viikkoa aiemmin Ericin taustalla esiintynyt suuri bändi ilman ilman puhallin-ryhmää. Puhaltajien sijaan estradille oli han-

kittu National Philharmonic Orchestra joh-tajanaan Michael Kamen. Suurta orkesteria varten ohjelmisto oli laitettu uusiksi ja monet tutut numerot kuten Layla, Wonderful To-night ja White Room saivat totuttua juhlal-lisemman käsittelyn. Vanha Derek And The Dominos –klassikko Bell Bottom Blues oli kuin tehty suurta orkesteria varten. Claptonin kirjoittama TV-sarjan tunnusmelodia Edge Of Darkness löysi myös paikkansa ohjelmis-tossa. Kokonaan uutena numerona kuultiin Concerto For Electric Guitar And Orchestra. Keskimmäinen konsertti äänitettiin ja kuvat-tiin ja viimeinen esitettiin radioaalloilla.

Stevie Ray Vaughan

Massiivisen 18 konsertin sarjan jälkeen Clap-ton aloitti arkisen kiertuelämän suuremman bändinsä (ilman puhaltimia) kanssa loppuun myydystä Helsingin jäähallista helmikuun puolivälissä. Keikan jälkeen suomalainen me-dia yltyi kehumaan konserttia herran parhaak-si Suomessa nähdyistä. Bändin show-mies, Ray Cooper, vahingoitti kätensä Essenin kei-kalla ja joutui jättämään kiertueen kesken. 14 konserttia käsittänyt Euroopan rundi päättyi Frankfurtiin maaliskuun alkupäivinä. Kiertu-een pitkinä luppoaikoina Ericillä tuppaa olla vapaa-ajanongelmia. Helsingissä hänet näh-tiin mm. levykaupan valikoimia tutkimassa. Nintendon Game Boyn pelaamisen Clapton on kertunut olevan hyvin terapeuttista pit-kinä hotelli-iltoina. Se oli hänelle myös hyvä tapa pitää etäisyyttä toisiin, sillä Eric on luon-teeltaan hyvin yksityinen, eikä hän avaudu helposti edes ystävilleen. Päättämättömänä luonteena Claptonin kiertue-elämän rutiinit toistuivat vuodesta toiseen. Mm. hänen käyt-tämänsä hotellit ja ravintolat ovat lähes aina samoja. Ennen mittavaa lähes 30 show`ta käsittä-vää USA:n kiertuettaan Clapton äänitti ki-taraosuuden Concerto For Saxophone And Orchestra-albumilla julkaistulle Sandralle Michael Kamenin johdolla Lontoon Sarm West studiolla. USA:ssa Eric bändeineen esiintyi ensitöikseen suositussa Saturday Night Live –TV-ohjelmassa, esittäen nu-merot No Alibis`, Pretending ja Wonderful Tonight, joka julkaistiin vuonna 1999 ohjel-masta koostetulla kokoelmalevyllä Saturday Night Live 25 Years Of Musical Perormances, Vol 1. TV-esiintyminen oli paras mahdolli-nen promokampanja albumille ja kiertueelle. Ensimmäisen kerran puoleen vuosikymme-neen paljon uutta materiaalia sisältävän kier-tueen liput menivätkin kuin kuumille kiville. Kiertueen aikana vierailijoina Claptonin konserteissa nähtiin Daryl Hall (No Alibis/New York), Stevie Ray Vaughan (Before You Accuse Me ja After Midnight/Detroit) ja Ge-orge Harrison (Crossroads ja Sunshine Of Your Love/LA). Vaughanin vierailu Clapto-nin bändissä vakuutti Ericin, että kyseessä on bluesbisneksen paras kitaristi. Kiertuetauolla kesäkuun alussa Clapton

� • POP

bändeineen osallistui New Yorkin The Ar-mouryssä vuosittaiseen Elvis Awards -gaa-laan, josta tuliaisena sankarillamme oli jälleen Elvis-pysti, tällä kertaa gategoriassa Living Legend Award. Billboard Music Awardsin Eric sen sijaan sai Top Rock Album –artisti-na. Elvis-gaala televisioitiin ja ohjelmassa Eric bändeineen esitti Before You Accuse Meen ja Sweet Home Chicagon, jonka aikana lavalla nähtiin taas varteenotettava jengi kitaristeja: EC, Buddy Guy, Lou Reed, Bo Didley, Richie Sambora, Dave Steward ja Neal Schon. Kuun lopussa Claptonin bändi vahvistettuna Elton Johnilla ja Mark Knopflerilla osallistui mas-siviiseen Nordoff-Robbins Music Therabyn hyväksi järjestettyyn konserttiin Knebworth Parkissa. 125 000 katsojaa keränneen kon-sertin osallistujalista oli komeaa luettavaa: Jimmy Page & Robert Plant, Genesis uudel-leen kasattuna, Paul McCartney, Pink Flo-yd ja Claptonin superbändi. Televisioidusta konsertista julkaistiin levy ja tehtiin peräti kolme myyntivideota ja myöhemmin tupla-DVD. Video numero kahdella Claptonin superbändiltä näytetään viisi numeroa, kaksi Claptonilta, kolme Dire Straitsiltä ja kaksi Elton Johnilta. Ericiltä katkeaa kitaran kieli kesken Before You Accuse Meen soolon, mut-ta homma hoidetaan niin tyylikkäästi, että tarkkaamaton katsoja ei huomaa mitään. Dire Straitsin Think I Love You Too Muchilla Eric ja Mark näyttävät, kuinka saumatonta ja vai-vatonta heidän yhteistyönsä parhaimmillaan on. Heinäkuun lopusta aina syyskuun alkuun asti Clapton yhtyeineen kiersi USA:ta rundin käsittäessä 31 show`ta. Elokuun loppupuolella Claptonilla oli kahtena peräkkäisenä iltana konsertit Mil-waukeen Alppine Valleyssä. Ensimmäisen illan konsertissa lavalla nähtiin Ericin kanssa Sweet Home Chicagon aikana Stevie Ray ja Jimmie Vaughan, Robert Cray, Jeff Healey ja Bonnie Raitt. Toisena iltana Buddy Guy korvasi Healeyn ja Raittin. Molempina iltoi-na energisesti esiintynyt Stevie ryösti shown. Hienon konsertin jälkeen Eric kutsui Vaugha-nin veljekset esiintymään kanssaan seuraavan vuoden Albert Hallin bluesiltoihin. Buddy Guy sitä vastoin kutsui koko jengin jameihin omistamalleen Legends-klubille Chicagoon seuraavana iltana. Matka Alppine Valleystä Chicagoon oli tarkoitus taittaa helikopterilla, mutta koska kyydittäviä oli paljon, piti lento-ja olla monta. Steviellä oli kiire ja hän pyysi muilta luvan päästä ensimmäiselle lennolle. Pian nousunsa jälkeen helikopteri kuiten-kin törmäsi sumuiseen laskettelurinteeseen. Kaikki koneessa olleet – 35 vuotias Stevie, EC:n Amerikan agentti Bobby Brooks, EC:n henkivartija Nigel Browne, kiertuemana-gerin assistentti Colin Smythe ja lentäjä Jeff Brown – kuolivat heti. Eric sai tietää onnet-tomuudesta Rogerilta vasta seuraavana aamu-na. Luonnollisesti Eric järkyttyi ja kiertueen loppujen konserttien perumista harkittiin, mutta valmistelut olivat niin pitkällä, että ne päätettiin hoitaa sovitusti. Kiertueen loput

konsertit omistettiin Stevielle ja iltojen enco-reissa Eric improvisoi bluesia slidellä tribuut-tina ystävälleen. Eric kaivoi rakkaan Blackiensä naftaliinista vielä yhtä esitystä varten. Clapton oli myy-nyt Bad Loven esitysoikeuden Japanin TV:n Honda-automainoksen taustalle ja tätä New Yorkin Electric Lady studiossa tapahtunutta kuvaussessiota varten Blackie otettiin esiin (Eric tiettävästi vielä kerran tämän jälkeen soitti sillä julkisuudessa, Royal Albert Hallis-sa 1991). Lähes koko lokakuun Clapton kiersi ensimmäistä kertaa urallaan Etelä-Amerik-kaa, esiintyen Chilessä, Uruguaissa, Argen-tiinassa ja Brasiliassa. Alan Clark ei osallis-tunut tälle kiertueelle, kuten ei osallistunut myöskään marras- joulukuun Uusi Seelan-nin, Australian, Singaporen, Malesian, Hong Kongin ja Japanin konsertteihin. Keikkaoh-jelmisto kaikilla eri mantereilla oli tällä kertaa hyvin samankaltainen. Chilen, Argentiinan ja Brasilian Rio De Janeiron keikat äänitettiin,

mutta noita nauhoja ei ole putkahtanut julki-suuteen missään virallisessa yhteydessä. Lähes koko Ericin vuosi meni tien päällä, eikä häntä nähty juurikaan studiossa. Vuoden päätteeksi Clapton kuitenkin teki vielä yhden studiovie-railun. New Yorkin The Hit Factoryssä Eric osallistui Lamont Dozierin albumin Inside Seduction äänityksiin. Studiossa Clapton soitti Stratocasteriaan kahdella raidalla, That Ain`t Mellä ja Hold On Tightillä, mutta jäl-kimmäinen kappaleista ei päätynyt levylle asti. Eric diggasi Lamontia: ”En usko, etteivät ihmiset tajua, kuinka hyvä laulaja hän on. On hyvin helppo työskennellä Lamontin kanssa, koska hän kirjoittaa niin mutkatonta materi-aalia.” Vuonna 1990 Claptonin urasta julkais-tiin dokumenttivideo, Eric Clapton The Man & His Music. Video on vuonna 1987 London Weekend Televisionin esittämä TV-ohjelma ja se sisältää paljon haastatteluja ja lyhyitä välähdyksiä Claptonin konserttiurasta, mutta valitettavasti kappaleita ei näytetä kokonaan.