33Erja Kosonen

Laulukirjat koulun arvokasva-

tuksen ytimessä

Johdanto

Laulu koulun oppiaineena on ollut selkeästi yhteydessähengelliseen kasvatuksen koululaitoksessa. Virsilaulu keskei-senä ja lähes ainoana laulunopetuksen sisältönä liittyy kirkonvahvaan rooliin koulutuksen järjestäjänä. Soittimien tulo lau-lun rinnalle ja vähitellen jopa laulun tilalle on viime vuosikym-menten suuntaus. Oppiaineen nimi on muuttunut laulustamusiikiksi ja valitettavasti musiikin, kuten muidenkin taito- jataideaineita yleissivistävän opetuksen osana on puolustettavayhä uudelleen.

Laulunopetukseen on muotoutunut todellisia sukupolvientraditioita, perimätietona kulkeneitä käytänteitä ja malleja.Luostarikoulujen kirkkolauluvalmennuksesta keskiajalta jäi noin300 vuoden ajaksi vahva virsilaulun ja kuulonvaraisen oppimi-sen käytäntö. Kasvatuksen arvot heijastuivat laulunopetuksensisältöihin hengellisen kasvatuksen välineenä. Lapsen maailmaja leikin merkitys lapsen elämässä herbart-zilleriläisittäin olipitkään vierasta arjen kouluopetuksessa.

Uno Cygnaeuksen kansakouluasetuksessa ja opettajan-koulutuksen 1800-luvun seminaariopetuksen tavoitteissa jakäytänteissä laulun ja käden taitojen merkitys on vahvastinäkyvissä. P. J. Hannikaisen ideologia “lapsen maailmastakodin hengessä – lapselle lapsen kielellä” loi loi pohjankansakoulun alaluokkien opetukseen. Siitä seurasi ylemmilleluokille kasvatksen perusarvot isänmaa ja uskonto, suomalai-suuden hengessä. 1900-luvun teollistumisen ajan ja tietoyhteis-

34kunnan myötä lukuaineet ovat vahvistaneet asemiaan taito- jataideaineiden kustannuksella ja koulukasvatuksenperusarvojakin on tarkasteltava ajan hengessä uudelleen.

Sisällöllisesti laulukirjojen historiassa koulun perusarvot:koti, uskonto, isänmaa. Näiden kolmen pääotsikon alle sijoittuupääosin kansakoulun laulukirjojen laulusto, myös luontoon jatyöhön liittyvät laulut, samoin leikki- ja juhlalaulut sekä laulutvieraista maista ja kansoista. Koulussa opituista lauluistakansakoulusukupolvet osaavat edelleen maakuntalauluja, kan-sanlauluja, virsiä ja joululauluja. Lauluja opeteltiin ulkoa javielä nytkin voidaan niittää tuon opetuksen hedelmiä: laulujaosataan edelleen.

Olen jäsentänyt Suomen musiikkikasvatuksen historian nel-jään eri vaiheeseen, kestoltaan 20 vuodesta 300 vuoteen (ks.myös Kosonen 2012):

1. Kirkon ohjauksen aika alkaa keskiajan luostarikouluistaja jatkuu aina ensimmäisen suomenkielisen oppikoulun perus-tamiseen vuonna 1858.

2. Jyväskylän seminaarin perustamisesta vuonna 1863 jakansakouluasetuksesta vuonna 1866 alkoi kansansivistyksenaikakausi osana kansallishenkistä koulutuspolitiikkaa. 90 vuo-den pituinen ajanjakso on merkittävin laulunopetuksen sisällönja laulun aseman kannalta koulun oppiaineena.

3. Toisen maailmansodan jälkeinen jälleenrakentaminenmerkitsi samalla hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen aika-kautta. Pyrkimys koulutukselliseen tasa-arvoon oli tavoitteena,vaikka tasa-arvo ja yhtäläiset koulutusmahdollisuudet jäivätvielä ajatuksen asteelle. Koulusoittimet ja oppilaita aktivoivatopetusmenetelmät toivat uutta sisältöä laulutunteihin mutta pe-rinteitä kunnioittaen.

4. Ensimmäinen peruskoulun opetussuunnitelma vuodelta1970 aloitti jälleen uuden aikakauden koulutuksen ja laulunope-tuksen historiassa: peruskoulu hyvinvointiyhteiskunnan osana,oppiaineena musiikki.

35Rajaan tässä artikkelissa lauluopetuksen ja laulukirjojen

analyysin toiseen lauluopetuksen vaiheeseen ja lisärajauksenaväljästi vuosikymmenet kansakouluasetuksesta (1866) ja vuo-den 1925 opetussuunnitelmaan. Laki oppivelvollisuudestavuonna 1921 ei sinänsä vaikuttanut laulunopetuksen sisältöön jaeikä laulukirjoihin. Samoin maamme itsenäistyminen ei erityi-semmin näy laulukirjoissa. Fredrik Paciuksen Maamme –lauluon ollut J. L. Runebergin sanoituksella laulukirjoissa jo ennenitsenäistymistä. Maa, isänmaamme, Suomen maa, Soi sanakultainen! alkaa laulu A. Rikströmin laulukirjassa vuodelta1899 ja nimellä “Syntymämaamme” se löytyy Heinrich Wächterinlaulukirjasta vuodelta 1866.

Laulukirjat kansakouluasetuksesta itsenäisyyden

alkuvuosille

Vuoden 1866 kansakouluasetuksessa laululle tuli oppiainee-na tasavertainen asema muiden oppiaineiden kanssa. Tästä onkiittäminen Uno Cygnaeusta, joka määritti laulunopetuksentavoitteeksi “uskonnollisen tunteen herättämisen” mutta myös“mielen virkistyksen ja jalostamisen”. Laulunopetuksen suun-taviivoista todetaan: Laulutunneilla oli opittava sävelasteikko,joka tuli laulaa “jokaisen laulutunnin avulla ylöspäin ja alas-päin, wahvasti ja wienosti, pitkään ja lyhkäseen”. Lauluiksi olivalittava sekä soveliaita maallisia lauluja että virsiä. Nuottientunteminen kuului myös kansakoulun kurssiin. Pieniä kaksi-. jakolmiäänisiä lauluja voitiin harjoitella sekä koulun että van-hempien iloksi. Opetuskielenä oli alusta alkaen suomi. (Halila1949.)

Suomenkielisen opetuksen alkuvuosina ja –vuosikymmeninäsuuri haaste lauluopetukselle oli suomenkielinen laulusto. Joennen kansakouluasetusta Viipurissa toiminut urkuri ja laulun-opettaja, kirjakauppias ja kustantaja saksalaissyntyinen Hein-rich Wächter (1818-1881) toimitti ja myös kustansi suomenkie-

36listä koululaulustoa. Reijo Pajamo (1972) kutsuukin Wächteriäensimmäiseksi suomalaisen koululaulun ja musiikkikasvatuksenkehittäjäksi ja uudistajaksi, aikansa modernistiksi.

Aluksi Wächter korosti opetuksessaan yksiäänisten koraalienulkoa laulamista, koska muuta oppimateriaalia ei ollutkaan.Nouseva kiinnostus kansansävelmiin ja isänmaallisiin laului-hin latinankielisten laulujen loi tarvetta uudenlaisen laulustonjulkaisemiselle. Wächterin toimittama 50 Koulu-Laulua vuo-delta 1864 oli merkittävä suunnannäyttäjä koulujen laulun-opetukselle, ensimmäinen suomenkielinen koululaulukirja (ks.Pajamo 1972, 1999) . Kirjassa on isänmaallisten, hengellistenja kansanlaulujen lisäksi runsaasti lastenlauluja sekä leikki- jaliikuntalauluja, jotka olivat kokonaan uusi alue aiemman virsi-lauluun painottuneen opetuksen rinnalla. Wächter muistuttaalaulukirjaan liittyvässä johdannossa “Vähäinen käytännöllinenLaulu-oppi” vuodelta 1865:

“Lauluopetus ei saa olla ikävää. Se on hylättävä tapa, ettälaulu-opettaja vuosi-kaudet rasittaa lapsia nuottija luvettamalla,sävelikköjä ja väli-päitä laulattamalla, ennen kuin saavat oppikunnollista iloista laulua. Jo ensimäisinä tuntina voivat oppi-laat pienempiä virtuosia viritellä, josko vaan korviansakinmyöten. Vaikk´ ei siitä muuta voittoa olisi, kuin hartaampilaulu-into, niin ei tarkoituksesta kuitenkaan liene hairahduttu.”

50 Koulu-Laulua kokoelmasta löytyvät muun muassa:Syntymämaamme (Maamme) J. L. Runebergin tekstiin, jotaWäcter on muokannut, Laulu Suomessa (Arvon mekin ansait-semme), Lähde (Sua lähde kaunis katselen), vanhinmaakuntalaulumme Savolaisen laulu ja Paciuksen Suomen kie-li, johon Heinrich Wächterin on muokannut sanat. Wächterinkolmisäkeistöisessä tekstissä suomenkielen ylistys on laulunnimen mukaisesti painokkaammin mukana.

Kokoelmassa on lisäyksineen 55 laulua. Kokoelman toisessalisäyksessä on erikseen Maamme –laulun ja Suomen lauluntekstit lähes nykyisin laulettavassa muodossaan. Virsiä kokoel-

37massa on yhteensä kahdeksan. Sisällöltään lauluissa on paljonSuomen, suomalaisen luonnon ja suomalaisuuden kuvausta.Kansanlauluja edustavat esimerkiksi kaihoisat mollisävelmätRannalla istuja ja Merimiehen morsian. Kokoelman ensimmäi-nen kansansävelmä nimeltään Lapsen laulu tunnetaan paremminjoululauluna Joulupuu on rakennettu. 10 ensimmäistä laulua onyksiäänistä ja loput kaksiäänisiä.

Kokoelmat Koululauluja I on vuodelta 1869, 34 helppoalaulua kansa- ja lapsikouluille ja Koululauluja II vuodelta1870, 46 laulua kansa- ja oppikouluja varten. Vuodelta 1873 onkoulukäyttöön tarkoitettuja Helppoja lauluja kansa- ja lapsi-kouluille. Kokoelmissa on Wächterin omia lauluja ja laulujakaikkia koulumuotoja varten, mukana lauluja myös 50 Koulu-Laulua -kokoelmasta.

Koululauluja I –kokoelmassa on luontoon, vuodenaikoihin,kotiin ja eläimiin liittyviä lauluja. Jänis istui maassa on –lauluon kirjassa hieman tutusta melodiasta muunnetulla sävelmällä.Isänmaallisia lauluja ja kansanlauluja on kirjassa paljon. Mu-kana on myös Älä itke, äitini (Lapsen laulu leskelle), joka onkulkenut laulukirjoissa vuosikymmenestä toiseen lapsen näkö-kulmasta katsottuna karusta tekstistä huolimatta.

Koululauluja II –kokoelmassa on kansanlauluja ja Wächterinoli saksalaistaustasta johtuen ymmärrettävästi mukana on myösmuutamia saksalaisten säveltäjien lauluja. Kirjan erikoisuus onEnglannin kansallislaulu Jaakko Juteinin suomenkielisillä sa-noilla nimellä “Laulu Suurelle Ruhtinaalle ja Suomelle”. Kale-valaisella runomitalla kokoelman päättää laulu nimeltä “Runo”,kalevalainen vieraantervehdys. Juhliin liittyviä lauluja eiWächterin kokoelmissa vielä erityisesti ollut.

Jyväskylän seminaari vuonna 1863

Ensimmäinen suomenkielinen opettajaseminaari aloitti toi-mintansa Uno Cygnaeuksen suunnitelmien mukaisesti vuonna

381863. Kansakouluasetus nosti laulun tasavertaiseksi oppiai-neeksi ja seminaarin oppiaineissa tuntimääräisesti kolme tär-keintä olivat suomenkieli, musiikki ja käsityö. Jyväskylän semi-naarin ensimmäiset musiikin lehtorit Erik August Hagfors (1827–1913) ja Pekka Juhani Hannikainen (1854–1924) loivatmusiikinopetuksen käytänteet ja materiaalia Uno Cygnaeuksenajatusten hengessä (ks. Kosonen 2012). Heidän viittoittamansatie ja arvot olivat läsnä laulukirjoissa aina peruskouluun saakkaja sen jälkeenkin.

E. A. Hagfors tunnetaan erityisesti suomenkielisen kuoromu-siikin luojana. Suomalaisen lauluseppeleen 1. vihkossa (1871)julkaistiin ensimmäisen kerran Hoosianna-hymni neliäänisenäkuorosovituksena nimellä Hosianna. Kaikuja Keski-Suomestavuodelta 1874 sisältää 23 Hagforsin omaa sävellystä. Nämäkokoelmat sisälsivät kuorosovituksia, joita opettajat käyttivätkouluissa myös yksiäänisinä koululauluina. Tokikuorosovituksillekin oli käyttöä kuorotoiminnan vilkastuessaseminaarissa koulutettujen opettajien myötä.

Hagfors toimitti kuorosovitusten lisäksi myös koulukäyttööntarkoitettuja kokoelmia: Satakieli –kokoelma vuodelta 1869sisältää 100 laulua sivistyneelle nuorisolle ja Lastentarhanlauluja –kokoelmassa vuodelta 1871 on 49 leikkilaulua esiku-vana Saksan koulujen malli laulun ja liikunnan yhdistämisestä.Maallisia lauluja ei aluksi pidetty yksinomaan suotavina. Op-pilaiden vanhemmat yhdistivät maalliset laulut iloisiin kansan-lauluihin, rekilauluihin, jotka sisällöltään olivat arveluttaviakristillis-isänmaallisessa kansakoulussa. (ks. Pajamo 1999.)

Hagforsin aktiivinen suomenkielen käyttö musiikin-opetuksessa näkyy musiikkitermien suomennoksissa, esimer-kiksi:

fermaatti = venyke nuottiviivasto = nuottilaturytmi = polento säestys = mukasoittotempo = tahdinjuoksu trilli = liverre.

39Kuvaavat suomenkieliset ilmaukset eivät kuitenkaan vakiin-

tuneet laajemmin musiikkiväen käyttöön vaikka kieltämättämukasoitto olisi säestyksen terminä toimiva edelleen varsinkinvapaa säestys –termin synonyyminä. Nuotinluvun tueksi Hagforskannatti intervallimetodia. Taustalla oli eurooppalaiset virta-ukset, jossa laulunopetuksen arvostusta pyrittiin nostamaannuoteista laulamisen taitoa kehittämällä. Vuoden 1881 malli-kursseissa kansakoulun laulunopetuksen päätarkoituksena mai-nitaan yksiääninen laulu ja tavoitteena oli kuulonvaraisen lau-lamisen rinnalla myös nuoteista laulamisen taidon kehittämi-nen. Opiskelumuotona yleisin oli kuitenkin edelleenkuulonvarainen opettelu.

P. J. Hannikainen on saanut perustellusti lisänimen suomen-kielisen koululaulun isä! Hänen julkaisemansa laulukirjat –Sirkkuset alkaen vuodesta 1896, yhteensä 7 vihkoa ja Laulu-toveri vuodelta 1910 olivat aikanaan moderneja laulustoja.Hannikaisen lähtökohtana lapsille suunnatuissa lauluissa olilapsen ajatus- ja elämysmaailma. Lapset ja heidän vanhempan-sa ja opettajat ottivat laulut omikseen. Lehti puusta variseepi,Maan korvessa kulkevi lapsosen tie ja monet muut tutut laulutovat kuuluneet suomalaisten sukupolvien laulustoon. Sirkkustensuosiosta kertoo osaltaan painosmäärät, vuoteen 1917 mennes-sä 14 painosta , yhteensä yli 90000 kappaletta ja 1900-luvunpuoliväliin mennessä yhteensä 290000 kirjaa (Hannikainen1954, juhlapainos). Sirkkuset –lauluvihkot on painosmäärienperusteella ensimmäisiä koulun laulukirjoja, joka oli käytössämyös oppilailla ja kodeissa.

Sirkkusten kahdeksan vihkon runsaasta 130 laulusta läheskolmasosa on P. J. Hannikaisen omia lauluja. Aihepiireinä onjälkipolvillekin tuttuja joululauluja (Kautta tyynen vienon yön,Joulupukki) vuodenaikoihin ja luontoon liittyviä lauluja (Lehtipuusta variseepi), kodin ja työn lauluja (Kotini) eläinlauluja(Oravan pesä, Mirri sairastaa). Mukana on myös hengellisiäisänmaallisia lauluja, kuten Hannikaisen säveltämä ja sanoittama

40Karjalaisten laulu.

Eino Roiha arvioi vuonna 1954 ilmestyneessä artikkelissaanP. J. Hannikaisen merkitystä koululaulujen laatijana. Sirkkustentarkoitus on ollut sekä kartuttaa aikanaan vähäistä suomenkie-listä koululauluvarastoa että toimia tiennäyttäjänä sävelmien“nuotinvaraisessa opetustavassa”. Sävellajeiltaan Sirkkuseteivät sisällä kahta etumerkkiä enempää. Laulut etenevätsävellajeina helpommasta vaikeampiin ja melodisesti ja rytmi-sesti myös linjaa helposta vaikeaan. Sirkkuset –kokoelmistaotettiin lukuisia painoksia laulukirjasta tuli myös velvoittavaesikuva myöhemmin julkaistuille laulukirjoille. Tärkeimmäksiarvoksi Roiha nostaa vankan suomalaisen koululaulutradition,jonka P. J. Hannikainen loi. Laulukokoelmat ovat täysipainoisiaja ne on muotoiltu ja sorvattu yhtä suurella pieteetillä kuinkonserttilavalle tarkoitetut laulut.

P. J. Hannikainen laati laulunopetuksen tueksi kansakoulunmusiikkiopin (1901) ja Koulun musiikkiopin kansa- ja oppikou-luja varrten (1910). Laulutaitoa Hannikainen piti tärkeämpänäkuin teoria mutta “ollakseen järjestelmällistä ja perusteellistalauluopetus vaatii musiikkiopin käsittelyä yhdessä laulu-harjoitusten kanssa”, toteaa Hannikainen kirjan alkulauseessa.Opetus painottui laulamiseen eikä musiikinhistoriaa juuri ope-tettu. Musiikkiopin perusteita Hannikainen piti sen sijaan tär-keänä. Sirkkusten ensimmäisen vihko alkaa laulukaavoilla: do-re-do, mi-fa-mi-do jne.

Mikael Nyberg ja Aksel Törnudd laulukirjojen toimittamija

Seminaarien musiikinlehtoreista Mikael Nybergillä (1871-1940) ja Aksel Törnuddilla (1874-1923) oli myös sanottavansakoulun laulunopetukseen. Mikael Nyberg toimi Sortavalan se-minaarin musiikinlehtorina ja julkaisi laulunopetussuunnitelmanja kaksi metodisia ohjeita sisältävää ohjekirjaa opettajille.Myös Nyberg korosti laulamista ja suositteli musiikinteoriaa

41vain sen verran, mikä nuoteista laulamisen kannalta oli välttä-mätöntä. Laulamisen virkistävä rooli oli tärkeä (Nyberg 1904):

“Kansakoulun laulunopetuksen päämääränä on ilahdut-taa ja virkistää oppilaita koulussa, opettaa tarpeellinen

varasto valmiiksi harjoitettuja lauluja, joiden sisällön oppi-

laat tajuavat sekä ohjata heitä nuottilaulussa niin pitkälle,

että he pystyvät nuoteista laulamalla kartuttamaan laulu-

varastoaan.”

Tämä ylevä laulunopetuksen tavoite on jäänyt tyhjäksitoivomukseksi ja pelkäksi unelmaksi, Nyberg jatkaa itse arvi-oidessaan opettajien yksimielistä tavoitetta mutta sen toteutta-misessa ilmenneitä hankaluuksia. Nyberg on innostunut ns.anjoulaisista duurimollikaavoista (mollin perussävel la) jaesittelee julkaisussaan yksityiskohtaisen suunnitelmankuusiluokkaisen kaupunkikansakoulun laulunopetuksesta januotinluvun opettamisen ajoituksesta ja järjestyksestä: luokilla1–6 vähintään 16 laulua vuosittain, yhteensä 96 laulua kokokansakoulun aikana. 1. luokalla korvakuukon mukaan, 2. luokal-la kaavoihin ja nuotteihin tutustuen, 3.–6. luokilla nuottienmukaan laulamista eri sävellajeissa ensin ilman etumerkkejä(C, Am) ja myöhemmin kolmeen etumerkkiin saakka. Samallatavalla vuosittain vaikeutuen edetään aika-arvojen ja taukojenopiskelussa.

Maalaiskansakoulussa, jossa opetus järjestetään kahdenperäkkäisen luokan osastokouluna, kaikki osastot laulavat yh-dessä. Alaluokilla keskitytään edelleen korvakuulolauluun muttasamalla lapset oppivat seuraamaan vanhempien oppilaidennuottien ja aika-arvojen opettelua.

Vuoden 1904 ohjeistuksessa Nyberg on vakuuttunut nuoteista-laulun etenemisestä ja siitä, että on tuleva aika, jolloin ainakinlapset, joilla on aikaisemmin koulua käynyt sisarus, osaa kaavatja nuotinluvun perusteet jo kansakouluun tullessaan ja uusienlaulujen harjoittaminen tulee olemaan vaivatonta.

42Opettajan laulukirja vuodelta 1902 on suunnattu “etupäässä

osastokoulujen opettajille laulunopetuksen helpoittamiseksi”.Kirjaan liittyy neljä oppilaan laulukirjaa, käytännössä neljänoin 25 laulun vihkoa, joita käytettiin vuorokursseina kahdenvuoden jaksoina. Laulut etenevät sävellajeittain. Kirjat toimi-vat myös vuosiluokkaopetuksessa mutta ainoana oppi-materiaalina ne ovat suppeita. Opettajan laulukirjan liitteenäonkin mittava laululuettelo yhteensä 698 laulusta, jotka onkoottu sävellaji- ja lähdetietoineen 20 laulukirjasta.

Laululista on ryhmitelty teoreettisin perustein, ensimmäise-nä “lauluja, joissa kaikki sävelet ovat yhtä pitkiä” ja viimeisenälauluja, joissa on “pääsävellajille vieraita nuotteja”. Laulutovat lastenlauluja, juhlalauluja, kansanlauluja, hengellisiä jaisänmaallisia lauluja, maakuntalauluja, lauluja luonnosta jaonpa luettelossa mukana muutama laulu myös kokoelmastaYksiäänisiä sotilaslauluja. Kirjasta löytyy myös yksityiskoh-tainen luettelo virsistä, jotka sopivat laulettaviksi samallakehitysasteella kuin niiden kohdalle merkityt laulut oppilaanlaulukirjassa.

Tuntikohtainen ohjeistus opettajalle on erittäin perusteelli-nen mutta laulujen valintakriteereistä kuhunkin aiheeseen ei olemainintoja. Metodikirjan teoriapainotteisuudesta huolimattaNyberg korosti laulamista ja suositteli musiikinteoriaa vain senverran, mikä nuoteista laulun kannalta oli välttämätöntä mutta eivirkistyksen kustannuksella.

Mikael Nybergin opetuksen selkeä hengellinen painotus sopierinomaisesti aikakauden kristillis-siveelliseen kasvatus-ihanteeseen. Vuoden 1916 julkaisussa Nuoriso ja laulu Nybergesittää painokkaasti laulamisen kasvatuksellisen merkityksenja kirjoittaa värikkäästi myös laulamiseen liitetyistä sivu-vaikutuksista nuorille:

“Nuoriso ja laulu! Kaksi kaunista käsitettä, kaksi elinvoi-

maista tekijää ihmiselämässä, kaksi arvaamattoman tärkeätä

ainesta iloisessa, raittiissa, hedelmää kantavassa kehityk-

43sessä. …. Nuoriso on maan kallein omaisuus ja laulu on

nuorison kalleimpia lahjoja. Ota pois nuoriso, ja kansa

kuolee. Ota pois nuorisolta laulu, ja seurauksena on ennen-

aikainen vanhuus, välipitämättömyyw ja elämään

kyllästyminen. …. “

Aksel Törnudd, Rauman seminaarin musiikinlehtori, rakensilaulupedagogiikkansa kansanlauluston pohjalle. Suomalaistenlasten oli saatava ensimmäinen musiikillinen oppinsa jaherätyksensä suomalaisesta kansanlaulusta, toteaa TörnuddKansakoulun lauluopissa vuodelta 1913:

Musiikinopetuksen tulee lähteä lauletusta ja tunnolla

tajutusta sävelestä:

“Tänä koneiden aikakautena ihminenkin yhä enemmän tunge-taan koneen asemaan… Ainoastaan yksi toiminta on vapaakoneellisuudesta - se on laulu. Tämä tosiasia vie itsestäänsiihen tietoisuuteen, että musiikinopetuksen tulee lähteä lauletustaja tunnolla tajutusta sävelestä.”

“Taideaineet ovat opetuksessa saaneet vahvasti etenevänmerkityksen. Nämä, joita ennen pidettiin ainoastaan harjoitus-ja virkistysaineina, ovat siten muuttuneet sielullisesti tärkeiksitekijöiksi. Nykyään käsitetään, että musiikki ei ole ainoastaanvirkistämässä, vaan myös syventää sielullista elämää aukaistenportit siihen tiedontakaiseen maailmaan, joka sisimmässämmeelää omaa sielulliseen hartauteen kohottavaa elämäänsä. “

Törnuddin toimittaman Koulun laulukirjan 1. painos vuodel-ta 1913 sisältää yli 300 kansansävelmää, “melkein yksinomaansellaisia, jotka eivät ole ennestään yleisesti käytännössä”,toteaa Törnudd kirjan alkulauseessa. Törnudd kehottaa myöstunnettujen kansanlaulujen ja isänmaallisten laulujen liittämis-tä oppijaksoon korvakuulolta opettaen.

Laulujen sanat Törnudd kokosi lukukirjoista ja runoilijainrunoteoksista. Sopimattomiksi katsomiaan tekstejä hän vaihtoitai muokkasi kasvatuksellisesti soveltuvampiin, isänmaallisiinteksteihin. Yksi tällainen uusittu teksti on kansansävelmä “Kar-

44jalan kunnailla” - Iitistä muistiin merkityn Emman laulun sävel-mä ja alkuaan viipurilaisen Walter Juvan teksti, johon Törnuddmuokkasi uuden tekstin.

Oppilaan kirjassa musiikinteoria on “lyhyesti mainittu”,kuten Törnudd toteaa. Opettajalle tarkoitettu Kansakoulun laulu-oppi (1913) sisältää sen sijaan hyvinkin yksityiskohtaisia oh-jeita tekstin lausumisesta ja äänenavauksesta. Oppitunnin oh-jelma kuvataan vaihe vaiheelta jopa niin, että opettajalletarkoitetut kysymykset kirjoitettu ohjeeksi opettajalle.

Törnuddin Kansakoulun lauluopissa (1913) esitetään laulu-luettelo myös laulujen sisällön mukaan eriteltynä kirjassa ole-van järjestyksen mukaan:

Vuodenajat, Joulu ja uusi vuosi, Aamu ja ilta,Uskonto, Koti ja äiti, Koulu,Lapsi ja leikki: kiikkulaulut, Orvot,Nuoriso, aatteet ja riennot: Raittius ja LaulajaHistoria, Suuret miehet, Maa ja kotiseutu,Maamies, Ammatit, Paimenlauluja,Kulkuneuvot, Tunnelmia, Mietelmiä, Opettavaisia, Lapin

joikuja,Eläimiä: linnut, kotieläimiä, muita eläimiäLuonto, kukat, puut

Opetussuunnitelmat laulunopetusta ohjeistamassa

Kansakoulun opetusta ohjasivat aluksi mallikurssit seminaa-reista. Laulutuntien sisällössä tapahtui 1800-luvun loppupuo-lella selkeä sisällöllinen muutos entiseen, yksinomaan virsi-lauluun perustuneeseen opetukseen. Virsilaulu oli edelleenmukana, kolmasosa laulutunnista, toinen kolmasosa, 20 minuut-tia oli varattu nuottiopille ja kolmasosa 60 minuutin oppi-tunnista oli aikaa maallisille lauluille (Pajamo 1976). Isän-maalliset laulut ja kodin ja työn laulut topeliaanisessa hengessätulivat kouluun. Virsilaulun perinne aamuhartauksissa säilyi

45myös vielä pitkään.

Ensimmäinen varsinainen opetussuunnitelma, joka ohjasikansakoulun toimintaa ja antoi suuntaviivoja opetuksen kehit-tämiseen, on vuodelta 1916. Opetussuunnitelman tuntijako seu-raa mielenkiintoisesti seminaarien tuntijaon linjoja erityisestialkuopetuksessa. Laulua, leikkiä ja voimistelua on alku-opetuksessa äidinkielen jälkeen tuntimääräisesti ilahduttavanrunsaasti. Vain äidinkieltä ja kirjoitusta opiskeltiintuntimääräisesti eniten. Ala-ja yläkansakoulussa laulua olikaksi tuntia viikossa.

Opetussuunnitelmakomitean velvoite oli kansakoulun saa-minen lähempään kosketukseen käytännön elämän kanssa, kutenpuheenjohtaja Soininen (1916) toteaa.

Laulutunneilla opittuja lauluja lauletaan retkillä , leikeissäja muun opetuksen lomassa.

Erityisesti alkuopetuksessa mutta myös alakansakoulussa ontunneista noin neljäsosa varattu havainto-opetukseen, jossamukana on myös laulu ja leikki. Ylemmillä luokilla laulu-tunneista osa oli yhteisesti kaikille oppilaille, osittain käytet-tiin vuorokursseja. Korvakuulolaululla “oli huomattava paik-kansa laulunopetuksessa”. Nuottioppi mainitaan ohjeistuksessamyös lisäyksellä “ei tulisi antaa niin paljo, että itse laulamisenilo ja halu siitä vähenisi”. Koulussa laulamisen toivottiinsiirtyvän koteihin ja arkielämään. (Kansakoulunopetussuunnitelmakomitea 1916.)

Viitaten Mikael Soinisen kasvatusopillisilla luennoillaesittämään pohdintaan opetuksen tehtävästä ja tavoitteista Pau-la af Heurlin pohti alustuksessaan Laulunopettajain yhdistyksenkokouksessa keväällä 1911 laulunopetuksen tavoitteita ja mer-kitystä: “Harrastuksen herättäminen on opetuksen tarkotusperänäja harrastuksen pääsuuntina on tiedon, kauneuden, siveellisyydenja uskon harrastus. Pedagogiselta kannalta katsottuna laulun-opetuksessa ei ole pantu riittävää huomiota työn kasvattavaanpuoleen ja harrastuksen herättämiseen. Vaikeutena harrastuk-

46sen herättämiseen on että laulamista täytyy harjoittaa paljon.Laulujen liittäminen muiden aineiden opetukseen tuottaa pientävirkistystä muihin oppitunteihin ja tuo laulun lähemmäksi oppi-laan elämää.”

Oppiaineikohtaisessa ohjeistuksessa (af Heurlin 1916) jaopetussuunnitelman mallissa maalaiskouluja varten (Laitakari1916) lähtökohtana on kaikkien lasten osallistuminen lauluun.Lauluja opitaan osaksi korvakuulolauluna, osaksi nuottienmukaan. Kaksiäänistä laulua harjoitetaan mutta äänissä-laulamisen vuoksi ei saanut kieltää ketään oppilasta laulamasta!Ohjeistuksessa määritellään myös laulujen määrä ja sisältö:Valmistavilla luokilla leikkilauluja ja “pari virttä”, osasto-koulussa kahdella luokalla vuosittain Maamme sekä oma maa-kuntalaulu ja yhteensä kahdeksan muuta maakuntalaulua , 12virttä kumpanakin vuonna, Hosianna ja muutama joululaulu jahengellisiä lauluja sekä yhteensä 14 lastenlaulua. Laulukirjanamainitaan J. N. Vainion Valistuksen laulukirja, jossa laulu- javalmistekirjaksi esitetään Aksel Törnuddin Laulun opetus-oppia.

Paula af Heurlin pitää kokeilukoulussa saamiensa havainto-jen perusteella laulujen kokonaismäärää suurena varsinkinosastokouluissa. Hän ehdottaa 10 virttä ja 15–20 laulun koko-naisuutta, jonka voi lasten edellyttää kunnolla oppivan. Hänmuistuttaa myös laulukirjan tarpeellisuudesta, jolloin edellise-nä vuonna opitut laulut olisivat paremmin oppilaiden mielessä.

Vuosisadan vaihteessa laulunopetukseen ja laulukirjoihintoi oman lisänsä säveltapailu ja nuotinluku, joka toteutuiintervalli- kaavalaulu-, tai numerometodia ja näistä johdettujavariaatioita hyödyntäen (Pajamo 1976). P. J. Hannikainen ottikäyttöön kaavalaulun Jyväskylän seminaarissa vuonna 1892 jakäyttö levisi eri seminaareihin syrjäyttäen samallaintervallimetodin, kuten A. E. Taipale (1916) analysoi. Tavoit-teena oli Taipaleen sanoin “harras pyrkimys kehittääkaavametoodilla sellaista nuoteistalaulamisen taitoa, että kou-

47lussa voitaisiin kokonana päästä korvakuulolta harjoittamistaja saattaa oppilaat kykeneviksi omin neuvoin oppimaan laulujanuoteista”. Kaavalaulu perustuu kunkin intervallin omaankaavaan (ks. seuraava sivu)

Säveltapailuun ja eri intervallien laulamiseen soveltaminenoli hankalaa, koska kaavoissa itsessään onintervalleja eikäkaavojen opettelu välttämättä innostanut koululaisia. Yhtenävariaationa solmisaationimien käyttöön Paula af Heurlin esittisuomalaisten intervallitavujen en, toi, koo, nee jne. käyttöä. onkuvattu myös Mikael Nybergin esittämää anjoulaista menetel-mää, jossa on lisäksi duuriasteikosta johdetut molliasteikonkaavat.

Nuottiesimerkki 1 (Rikström 1899)

Menetelmän käytön hankaluutta säveltapailutaitojen opetta-misessa eri variaatioista huolimatta kuvaa se, että jo vuodesta1912 lähtien Hannikainen halusi vähentää kaavalaulun käyttöäja 1920 -luvulle tultaessa kaavojen käytöstä oli luovuttu.

Laulutunnin kulku muuttui sisällöllisesti 1900-luvun alku-vuosina. Virsilaululle ei ollut enää erityistä 20 minuutin osuuttatunnin kulusta mutta virret ja hengelliset laulut olivat tärkeä osalauluohjelmistoa edelleen. Aksel Törnuddin opetusopissa(1913) kuvataan laulutunnin kulku kolmeosaiseksi :

1. äänenmuodostusharjoitus2. vanhan laulun ja viimeksi opitun laulun kertaus3. uusi tehtävä: tekstistä, melodiasta, loppukäsittelystä

48Yhdellä laulutunnilla laulettiin siis jopa kolmea eri laulua.Tunnin rakenne noudatti pääosin tätä kaavaa aina 1950-luvulle.Opettajien valmius äänenmuodostusharjoitusten pitämiseenvaihteli ilmeisen paljon. Koulun laulutuntien muistoissa 30- ja40-luvuilta äänenavaukseen kiinnitti huomiota lähinnä aktiivi-sesti ja monipuolisesti musiikkia, erityisesti laula ja kuorolau-lua harrastavat opettajat.

Äänenavausharjoitukset ovat olleet tarpeen erityisesti ääni-alaltaan korkeissa lauluissa. Laulukirjoissa laulujen ääniala onollut keskimäärin g – d2 , noin puolitoista oktaavia (ks. mm.Gerdes 2004). Koulukuorojen sovituksissa sopraanostemmallef2 on hyvin tavallinen. Yleiskuvana koululaulut oli nuotinnettukorkeammalle äänialalle kuin viimeisten vuosikymmentenmusiikinkirjoissa. Yksi peruste oli sävellajeittain laulujenmerkintä, jolloin laulun sävellaji määräsi myös äänialan.

Esimerkkejä 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten

laulukirjoista

1900-luvulle tultaessa laulu oli vakiinnuttanut asemansakansakoulun oppiaineena. Seminaareista valmistuneetkansakoulunopettajat olivat saaneet perusteellista opetustalaulunopetukseen. Laulutaito oli edellytyksenä seminaariinpääsylle ja soittotaito hankittiin viimeistään seminaariaikana.Säestystaito edellytettiin jokaiselta opettajalta. Opettaja-seminaarien musiikinlehtorit olivat malleina ja esimerkkinä,kuinka laulua opetettiin. Laulukirjoina oli opettajien käytössäahkerasti heidän toimittamiaan laulukirjoja.

Myös muiden opettajien ja alan asiantuntijoiden toimestajulkaistiin laulukirjoja koulukäyttöön koko kansakouluaikaavarten tai erityisesti kansakoulun alaluokille. Kansakoulunyläluokille tarkoitettuja kirjoja käytettiin myös oppikouluissa.Yksi laulukirja oli riittävä koko kouluajaksi, lukuunottamatta

49sisällöltään selkästi alakouluikäisille lapsille suunnattuja laulu-kirjoja.

Katsauksena vuosisadan ensimmäisten vuosikymmenienlaulukirjoihin olen koonnut laulukirjoja, jotka hieman toisis-taan poikkeavilla painotuksillaan ja sisällöllään ovat olleetkehittämässä koulun laulunopetusta. Kirjoissa on julkaistu en-simmäistä kertaa lauluja, jotka ovat olleet mukana myöhemmin-kin 1900-luvun laulukirjoissa. Toisaalta kirjoissa on lauluja,jotka melodialtaan tai teksteiltään vaikeina ovat jääneetunholaan. Mutta erityisesti lapsille suunnatuissa kirjoissa onlaulunopetuksen tutkijan kannalta löytöjä, joiden olisi toivonutjäävän elämään myös myöhemmin julkaistuihin laulukirjoihin.

Anton Rikström: Koulun laulukirja (1899)

Anton Rikström toteaa painokkaasti laulukirjansa esipu-heessa: “ Jos tahtoo oppilaissa herättää harrastusta laulun-opetukseen ja siinä saavuttaa toivottuja tuloksia, on koulussapantava joka oppilaan käteen laulukirja”. Koulun kuusi vuosi-luokkaa oli jaettu kaupunkikouluissa niin, että kahdella ensim-mäisellä luokalla opetus tapahtui korvakuulolauluna ja kolman-nelta luokalta alkaen laulunopetukseen tuli mukaan laulukirja jasen mukana nuottien tunteminen ja niistä laulaminen.

Kirjan alussa on musiikinteorian perustietoja, kuten nuottienaika-arvot ja nuottien nimet. Kirja on järjestetty kaavametoodinmukaan. Kirjassa on kansanlaulujen lisäksi monipuolisesti erisäveltäjien ja sanoittajien lauluja. Mukana on hengellisiä lau-luja, lauluja isänmaasta ja luonnosta, vuodenaikain lauluja,työhön ja vapaa-aikaan liittyviä lauluja, kuten keinulaulut.Joululauluja kirjassa on kaksi, joten joulujuhla koulun juhlanaei ole huomioitu laulukirjassa kovin näkyvästi. Säveltäjien jarunoilijoiden kansainvälisyydestä huolimatta kaikki laulut ovatsuomenkielisiä. Suuri osa lauluista on kaksiäänisiä ja kirja ontarkoitettu selkeästi koko kansakouluajalle, laulustonsa puoles-

50ta hyvin myös ylemmille luokille.

J. N. Vainio Valistuksen laulukirja 1909

Vuonna 1909 julkaisiin 1. painos Valistuksen laulukirjasta,jonka toimitti J. N. Vainio. Kirjan nimi tulee kustantajasta,Kansanopettajain osakeyhtiö Valistuksesta. Valistuksen laulu-kirjana 1900-luvun sukupolvet pienikokoisen mutta laulu-määrältään ja sisällöltään tuhdin laulukirjan muistavat. Kirjansuosiosta kertoo painosmäärä, 39. painos on otettu vuonna1956. Toimittajan tunnuslause “Laulukirja jokaisen oppilaankäteen” saattoi tuntua 1. painoksen ilmestymisen aikaantoiveajattelulta mutta monessa suomalaisessa kodissa Valis-tuksen laulukirja on ollut yleislaulukirjana aivan kuten kirjantoimittaja on tarkoittanutkin: On toivottavaa, että oppilaatkonlunsa lopetettuaankin voisivat kirjaa käyttää iltamissa jakokouksissa laulukirjanaan. (Vainio 1909.)

Laulut järjestetty ns. anjoulaisen järjestelmän mukaan, jol-loin rinnakkaissävellajit lauletaan kaavanimiä muuttamatta.Kaavalaulusta luopumisen jälkeen olennaista on ollut laulujenryhmittely sävellajeittain. Nuottiopin osuus kirjan alussa ontiivis “muistin helpotus”, kuten Vainio toteaa 1. painoksenesipuheessa. Lauluissa pääpaino on yksiäänisissä lauluissamutta mukana on myös kaksi- ja kolmeäänisiä lauluja. Uusienpainosten myötä laulusto vähitellen laajeni mutta peruslaulustosäilyi samana painoksesta toiseen, aina 59. painokseen saakka.Toisesta painoksesta alkaen (v. 1910) mukana on eri maiden,lähinnä Euroopan ja Suomen lähimaiden kansallislauluja.Kirjan eri painoksista ovat lauluja opiskelleet vuosikymmen-ten saatossa niin pienet koululaiset kuin vanhemmatoppikoululaisetkin.

Temaattisesti kirjassa on:1. uskonnollisia ja isänmaallisia lauluja2. lauluja luonnosta

513. lauluja elämän eri aloilta4. urheilu- ja raittiuslauluja5. joululauluja6. leikkilauluja

Koulujen laululipas 1913

Tammikuussa 1909 viritettiin Helsingissä laulunopettajienyleisessä kokouksessa uusia aloitteita kouluopetuksenedistämisekseksi ja kehittämiseksi. Pedagogisesti järjestetynlaulukokoelman toteuttamista varten asetettiin valiokunta pu-heenjohtajana Ilmari Krohn ja jäsenenä muun muassa AnnaSarlin, jotka molemmat osallistuivat laulujen valitsemiseen jajärjestämiseen. Vuonna 1913 valmistui Suomen Laulunopettaja-yhdistyksen toimesta valiokunnan työn tuloksena koottu Koulu-jen laululipas toimittajina Ilmari Krohn, Anna Sarlin, EdvardHedman ja Otto Andersson.

Koulujen laululippaan 1. ja 2. vihkossa on yhteensä 116laulua, joista vain neljä laulua on sävelletty tätä kokoelmaavarten. Muut laulut ovat eri laulukokoelmista, jotka on mainittulaulujen sisällysluettelon yhteydessä tarkasti. Kokoelma eteneeteoriapainotteisesti sävellajien mukaan, C-duuri- ja a-molli-lauluista kolmen ylennys- ja alennusmerkin sävellajeihin. Mu-kana on myös inkeriläisiä runosävelmiä ja lappalaisia joikujasekä suomalaisia kansansävelmiä. Opetuksen tueksi kirjassa onopetustaulukkeita, joihin on tiivistetty musiikinteoriaa, kutendiatoninen ja kromaattinen nuottijärjestelmä.

Laulustoa ohjaa selkeästi musiikkitiedon opetus ja oppimi-nen mutta laulukaavoja ei ole mukana. Alkulauseessatodetaankin:

Koska musiikin teoria on itsessään mitä vaikeatajuisinta

ainetta, on mahdotonta esittää sen alkeita täysin asiallisesti

niin, että koulunkäyntiään alkavat lapset heti oisivat sitä joka

kohdassa käsittää. Sen vuoksi on painettu pienemmillä

52kirjakkeilla ne kohdat, jotka kyllä vaativat tulla suullisesti

esitetyiksi jo ensi asteella, mutta jotka vasta ylemmällä

asteella oppijaksoa kerrattaessa voivat oppilaille täysin sel-

viytyä.

Teoreettiset yksityiskohdat kulkevat lyhyinä huomautuksinalyhyiden laulujen edellä. Kokoelma on selkeästi suunnattuopettajille ja on mahdollisesti auttanut eri laulukirjojen jamusiikkitiedon yhdistämisessä.

Laululippaan oheislaulustoksi on soveltunut mainiosti AnnaSarlinin toimittamat laulukirjat. Veljensä, nimimerkki R. Raalanlauluista koottu Laululeivonen (1912) on kokoelma, jossa onyhteensä lähes 100 kaksiäänistä laulua ryhmiteltynäsävellajeittain. R. Raalan säveltämistä lauluista koostuu myösLastuja –kokoelma (1915) , 20 kolmiäänistä lauluja koulu-käyttöön diskanttiäänille. Laulut soveltuvat sekä sävel-tapilumenettelyllä että korvakuulolauluiksi, kuten kokoelmantoimittaja Anna Sarlin esipuheessa toteaa. Sarlinin kokoamanKeltavuokko (1921) sisältää kolmiäänisiä lauluja ja kansan-sävelmäsovituksia eri maista diskanttikuorosovituksina.

Kevätesikko -sarja (1906–1920), toimittajina D.v.Nandelstadh ja M. Vehanen, sisältää kaksi-, kolme- ja neliäänisiälauluja diskanttikuorosovituksina. Laulut on ryhmiteltysävellajeittain ja varsinkin monet kolmi- ja neliääniset laulutovat vaikeustasoltaan kouluikäisten kuoroille haastavia.

Lasten laulukirja 1911

Koululaulun ensimmäisille luokille Anna Sarlin, Koulujenlaululippaan yksi toimittajista, on toimittanut Lasten laulukir-jan vuonna 1911. Kirjanen on tarkoitettu käytettäväksi koulu-laulun ensimmäisellä asteella ns. korvakuulolaulua harjoittaessa,mikä seikka ei estä käyttämästä sitä metoodillisessakin opetuk-sessa, toteaa Anna Sarlin pienikokoisen kirjan esipuheessa.Kirjan alussa on 15 virttä ja hengellisen lauluston päättää kirjan

53lastenlauluista suurimman osan säveltänyt Anna Sarlinin veliBerndt Sarlin, joka tunnetaan lauluntekijänä nimellä R. Raala.

Virsien valintaperusteen mainitaan lasten kehitysaste japienille lapsille ja koululaisille on selkeät ja tekstiltään hyvän-tuuliset laulut. Monet teksteistä ovat Immi Hellénin runoja.Oskar Merikannon arvio R. Raalan lauluista on osuva: Nämälastenlaulut ovat suurimmaksi osaksi oikeaan tunnelmaanosattuja ja lapsille helpot opia. Ne ansaitsevat varsin hyvintulla julkisuuteen rikastuttamaan pienokaisten laulumaailmaa.Pienikokoisesta laulukirjasta löytyvät R. Raalan säveltämät jaImmi Hellénin sanoittamat Peipon pesä ja Joulukirkkoon. Väis-tämättä jää kysymään, miten niin suuri osa R. Raalan herttaisistamelodioista ja kauniista teksteistä on voinut joutua unohduk-siin.

Kirjan laulut on ryhmitelty sävellajeittain alussa oleviavirsiä lukuunottamatta mutta muuten musiikinteoriaan ei kirjas-sa viitata.

Ellen Nervander: Sinikello 1912 – laulukirja kouluja varten

Ellen Nervander tunnetaan laulukaavojen kannattajana, jokavuonna 1896 vakuutti laulukaavojen käyttöä suositellessaan,että kaavojen tultua opituksi pääasiallisin työ oli suoritettu.Musiikinteoria oli kuitenkin opetettava erillään laulujenopettelusta. Hänen kokoelmasna Sinikello vuodelta 1912 koos-tuu kolmesta lauluryhmästä, koraalit, kansanlauluja jasävellettyjä lauluja, joista erikseen vielä lauluja kotimaisiltasäveltäjiltä ja runoilijoilta. Laulut on suunnattu vanhemmillekoululaisille. Mä silmät luon ylös taivaaseen on ainut lasten-virsi, vaikka koraaleja on lauluista lukumääräisesti yli kolmas-osa. Kansanlauluissa kokoelma pohjoismaisia kansanlauluja japohjoismaisten säveltäjien lauluja mutta näistäkin vain muuta-ma sisällöltään lastenlaulu, alakansakoululaiselle sopiva.

Laulut on ryhmitelty sävellajeittain,mutta viitaten Nervan-

54derin omaan opetuskäytäntöön laulamisen ja teoriaopetukseneri tehtävästä kirjassa ei ole teoriaosuutta eikä opastusta kaa-vojen käyttöön. Vaikeustasoltaan laulukirja on ollut käyttökel-poinen koko kouluajan kansa- ja oppikoulujen opetukseen.Pienestä painosmäärästä päätellen kirja ei ole tavoittanut opet-tajia. Osasyynä voi olla Nervanderin painokas kaavalauluntukeminen ja musiikinteorian liittäminen lauluopetukseen, vaikkalaulukirjasta se ei välitykään.

Paula af Heurlin: Kansakoulun uusi laulukirja 1917

Sävellajeittan ryhmiteltyjä ovat laulut myös Paula af Heurlininlaulukirjassa. Kirjan alussa on 12 alkeislauluiksi kutsuttualaulua ja sen jälkeen laulujen ryhmittely on tehty neljän vuoro-kurssin mukaan. Kirjan päättää laulukaavat eri sävellajeissakolmeen ylennys- ja alennusmerkkiin saakka. Af Heurlin käyttisuomenkielisiä solmisaationimiä en, toi, ko, ne, vi, ku, sei jakaavojen esittely vaikuttaa solmisaatiotapana hiemanhuvittavalta. Sävellajittaisessa ryhmittelyssä on huomioitu myöslaulujen ääniala. Pääosin liikutaan yksiviivaisen oktaavin alu-eella mutta d2 ja e2 eivät ole harvinaisia nekään. Pääosin laulutovat yksiäänisiä mutta varsinkin ylemmille luokille on myöskaksiäänisiä lauluja.

Mukana on kansanlauluja ja monia aiemmissakin kirjoissajulkaistuja lauluja. Mikael Nyberg, Armas Maasalo ja OttoKotilainen ovat kirjan lauluntekijöitä, runoilijoina mm. ImmiHellén, Hilja Haahti, Maija Konttinen. Luonto, työ, koti japerhe ovat aiheina suosittuja ja lauluissa lämpimästi kuvattuina.Lauluston lopussa on erikseen yhteislauluja: neljä virttä, joulu-lauluja ja isänmaallisista lauluista Maamme ja Suomen valta(Genetz – Oksanen). Yhteislauluosaston päättää maakunta-laulut. Hämeen lauluna esitetään kirjassa Armas Maasalonsävel Lauri Po hjanpään runoon. Varsinaissuomalaisten laulus-sa on nykyisinkin käytössä oleva V. Kulon runo mutta V.

55Mikkolan sävel. Kesäpäivä Kangasalla on Linsénin tutullasävelmällä ja Topeliuksen tekstillä mutta O. Mannisen suomen-noksena.

Kirjan lopussa on luettelot on eri osastoja varten suositelluistalauluista, oma listansa 4-luokkaisia kaupunkikouluja ja toinenkaksiosastoisia maalaiskouluja varten. Viimeisenä ennensisällysluetteloja on luettelo alempia ja valmistavia koulujavarten, jossa ohjeistetaan opettajia numeroiden käyttöön nuot-tien sijaan. Ensin numerot viivattomalle taululle, ylemmänsävelen numero korkeammalle kuin alemman. Sen jälkeen nu-merot merkitään viivastolle. Kaavojen esittely ja kirjanensimäinen aukeama nuottitauluineen tuo musiikin teorian mu-kaan laulutunteihin mutta pääosassa kirjassa on selkeästilaulusto.

J. N. Vainio: Lauluja pienokaisille 1921

Valistuksen laulukirjasta oli jo otettu 11. painos, kun vuonna1921 ilmestyi J. N. Vainion toimittama Lauluja pienokaisille,kotien ja alkeiskoulujen tarpeeksi, jonka alkulausessa toimitta-ja toteaa lyhyesti:

Laulu ja leiki on lasten työ. Laulaen ja leikkien onpienokaisillemme elämän aakkosia opetettava. LaulujaPienokaisille tahtoo olla tässä työssä apuna kasvattajille.

Kirjan sisältö on selkeä: Syksy, Joulu, Talvi, Kevät ja kesä.Neljän pääotsikon alle on ryhmitelty yhteensä 112 laulua.Lisäksi on erikseen jokaisen osaston lopussa listattuna 3–5virttä. Sisällöllisesti lauluissa on mm. kotiin, luontoon, eläi-miin ja leikkeihin liittyviä lauluja. Huomiota herättää joulu-laulujen runsaslukuisuus, 16 joululaulua ja laulujen lopussalistattuna kolme jouluvirttä. Joululauluissa on mukana edelleentuttuja joululauluja mutta myös monta joulujen saatossa unoh-duksiin jääneitä lauluja, kuten Raumalle saunaan, jonka tekstion vuodelta 1894. Sävelmä muistuttaa reipasta polskaa, sävel-

56täjää ei mainita. Varsinaiset isänmaalliset laulut tästä kirjastapuuttuvat mutta kirja onkin laadittu nimensä mukaisestipienokaisille.

Hilja Karttunen: Mitä me laulaisimme – alakansakoulunlaulukirja 1927

Alakansakoulussa opettajana toiminut Hilja Karttunen onMikael Nybergin tuella ja ohjeistuksella koonnut Sortavalassailmestyneen laulukirjan. Laulujen valinnan perusteena on ollut“etusijalla sävelmäin herkkyys ja kauneus sekä ennen kaikkeasanojen sopivaisuus varhaisimmalle ikäkaudelle”, kuten hänlaulukirjan alkulauseessa toteaa. Kirjassa on lauluja yhteensä220, jotka on ryhmitelty sisällön mukaan selkeästi:

I Lauluja kodista ja kotiväestä (15 laulua)II Lauluja koulusta (11 laulua)III Kesä- ja syyslauluja (13 laulua)IV Lauluja eri töistä ja ammateista (29 laulua)V Joululauluja (19 laulua)VI Talvilauluja (12 laulua)VII Lauluja kotielämistä (25 laulua)VIII Lauluja linnuista, metsän- ym. eläimistä (24 laulua)IX Kevätlauluja (17 laulua)X Lauluja kukista, puista ja sienistä (14 laulua)XI Lauluja irrallisista aiheista (19 laulua)XII Uskonnollisia ja isänmaallisia lauluja (22 laulua)Irrallisten aiheiden ryhmässä on muun muassa Pikku Maija,

Kello, Lillin ja Ailin tuumat, Orpotyttö, Unikeko. Viimeisenryhmän laulut ovat nekin selkeästi lapsen maailmaan suunnat-tuja: Kellot kaikuu, Aamu- ja iltarukous, Enkeli ohjaa (Maankorvessa), Suomen lasten laulu, Suomen pikku lapsille.

Temaattinen ryhmittely kuvaa myös muiden laulukirjojensisältöjä mutta laajuutensa vuoksi kirja on kattava aikansakansakoulun alaluokkien laulukirja. Laulujen säveltäjät ja ru-

57noilijat ovat aikansa tunnettuja lauluntekijöitä ja runoilijoita.Kirjassa ei ole lainkaan musiikinteoriaa. Laulujen ryhmittelyssäperusteena on vain laulun tekstin sisältö ja sen sopivuus pienel-le koululaiselle poikkeuksena monista muista aikansa kirjoista,joissa sävellaji on ollut laulujen järjestyksen peruste sisällönsijasta.

T. Valavirta: Kansakoulun laulukirja ja musiikkioppi 1927

Samana vuonna Hilja Karttusen toimittaman kirjan kanssailmestyi Jyväskylässä kustannettu Taavi Valavirran laulukirjaja musiikkioppi. Valavirta painottaa kirjan saatesanoissasäveltapailun ja monipuolisen lauluston merkitystä:

Säveltapailusta on rajoitetussa määrässä suuri hyöty, kunhanvain ei unohdeta kansakoulussa harjoitettavan laulunopetuksenpäämäärää: yhtä paljon virkistykseksi kaiken opetuksen lomas-sa, retkeilyillä ja leikkien yhteydessä kuin varsinaisen musii-killisen opetuksen edistämistä, mutta niin helposti, että oppilaatsuorittavat sen halulla.

Kirja on laadittu vuorokursseittain käytettäväksi ja uuttatässä kirjassa edellä kuvattuihin verrattuna on selkeä kirjanyhdistäminen muihin koulun oppiaineisiin, uskontoon, äidin-kieleen, historiaan, luontoon ja maantietoon. Kirjan ensimmäi-nen osa on nimetty “Järjestelmällisiä säveltapailuharjoituksia”.Kuudessa eri sävellajissa (C, Am, G, Em, F, Dm) on yhteensä85 laulua muutaman tahdin pituisista kansanlauluistasäkeistölauluihin. Toisessa osassa on lauluja eri aloiltaryhmiteltynä sisällön osalta oppiaineittain:

Uskonto (yhteensä 43 laulua)Vanhan testamentin kertomuksiin soveltuviaUuden testamentin kertomuksiin soveltuvia, mm. HosiannaMuita uskonnollisia lauluja – mukana kolmiäänisiäkuorosovituksiaJoulu- ja muita juhlalauluja – kattava joululaulu-

58kokoelma

Äidinkieli ( runsaasti lauluja I osassa Järjestelmällisiäsäveltapailuharjoituksia)

SuomenkielestäSananlaskujaKodista ja kodin piiristä 9

Historia15Lauluja Suomen kansan vanhimmasta sivistyshistoriastaSuomen myöhemmästä historiastaMuita historiallisia lauluja

Luonto 58VuodenajatLaulua kasveistaLauluja eläimistäLauluja terveydestä ja raittiudestaUrheilulaulujaLeikkilauluja ja 4 joululauluaLauluja muusta luonnosta ja sen ilmiöistäMaahenkilauluja (suomalaisuus, isänmaa)

Maantieto 24Suomen maasta ja luonnostaMaakuntalaulujaSuomen heimokansain lauluja

Isänmaallisia lauluja 11Suomalaisia kansanlauluja ja sävelmiä 10Tunnelmia ja mielialoja 20Eri maiden kansallislauluja ja –hymnejä 17

Yhteensä kirjassa on noin 300 laulua eri säveltäjiltä jarunoilijoilta. Mukana on kaksi- ja kolmeäänisiä lauluja jakuorosovituksia, jotka vaikeustasoltaan ylittävät kansakoulunyläluokkienkin vaatimustason. Lauluston monipuolisuus laa-jentaa kirjan käyttötarkoitukseltaan koulun laulukirjaa laajem-

59maksi.

Kirjan kolmanteen osaan, nimeltään Musiikkioppi, on tiivis-tetty 20 sivuun musiikkiopin perusteet ja harmoniaopin alkeet.Musiikkiopin osuus painottuu myös esipuheessa, jossa kirjantekijä ohjeistaa opettajaa. Hän varoittaa hengettömästä ja irral-lisesta ulkolukuläksyistä ja muistuttaa sen sijaan musiikkiopinasioiden liittämisestä lauluihin oppilana muistin tueksi. Kirjanansio on poikkeuksellisen monipuolinen laulusto. Kirjan laa-jemmasta käytöstä ei ole tarkempaa tietoa. Kansakoulun laulu-kirjana, nimensä mukaisesti, Valavirran kirjaa ei kovin paljonkäytetty, mistä kertoo sen vähäinen painosmäärä verrattunavuosisadan koulukirjojen “kestosuosikkeihin”.

Kalenterivuoden kierto koululauluissa

Kouluvuoden rytmittyminen kalenterivuoden ja vuodenaiko-jen tapahtumien mukaan näkyy laulukirjoissa selkeästi (ks.Pajamo 1999). Ensimmäisistä suomenkielisistä kirjoista alka-en laulukirjoissa oli vuodenaikoihin ja luontoon ja kristillisiinjuhliin, kuten jouluun ja pääsiäiseen liittyviä lauluja.Lukukausien päätösjuhlat, koulun kuusijuhla ja kevätlukukaudenpäätösjuhla huomioitiin seminaareissa ja kouluissa, mutta luku-vuoden kierrossa on ollut muitakin kansallisia merkkipaaluja,jotka ovat viittoittaneet laulutuntien ja laulukirjojen ohjelmisto-valintoja:syksy: uusi kouluvuosi, kesästä luopuminen, syksyinen luontoraittiusviikko: Toivonliiton marssi ym.Aleksis Kiven päivä: Makeasti oravainen ym.adventti: Hoosiannaitsenäisyyspäivä: isänmaallisia laulujajoulu: Enkeli taivaan.. , Me käymme joulun viettohon ym.laskiainen talvilauluja, hiihto- mäenlasku ym.Kalevalan päivä: Elias Lönnrot ja kalevalaiset laulutpääsiäinen: kärsimysvirret

60äitienpäivä: lauluja äidillekevät ja kevätjuhla: Suvivirsi, luonnon herääminen

Kevään keskusteluaiheeksi noussut Suvivirren paikka kou-lun kevätjuhlassa on lauluopetuksen historian näkökulmastaerikoista. Suvivirsi ja oma maakuntalaulu ovat olleet vuosi-kymmenten aikana vakiintuneita kesäloman alkamisen positii-visia lauluja, vakiintuneita suomalaiseen kulttuuriperinteeseen.

Laulunopetus 1920-luvulla

Ensimmäiset 50 vuotta kansakouluasetuksesta vuoden 1925kansakoulun opetussuunnitelman aikaan loi vankan perustanlaulunopetuksen sisällöille ja menetelmille. Samalla perus-kysymys ja suhde laulamisen ja säveltapailun ja muun musiikin-teorian välillä jatkui. 1920-luvulla ilmestyi laulukirjoja, jotkaolivat toimivia kodin yleislaulustoja, kuten J. N. Vainion Valis-tuksen laulukirja ja Vilho Siukosen Kodin ja koulun lauluja(1929). Otto Kotilaisen Otto Kotilaisen toimittama Koulu-lauluja (1924) jossa on myös hänen omia laulujaan, ei painos-määrän perusteella ole ollut kovin käytetty. Laulujen ambitus onlaaja ja koululaisille laulut ovat äänialaltaan korkeita. PaavoHalmeen ja Väinö Paavolan toimittama Kansakoulun laulu-kirjassa (1927) on monipuolisen lauluston lisäksi perusteelli-sella otteella musiikin teoriaa ja nuottioppia. Kirjaa on käytettypainosmäärien mukaan aina 1950-luvulle saakka, 14. painos onvuodelta 1948.

Vilho Siukosen Kodin ja koulun lauluja –kirjan 1. painosilmestyi vuonna 1929. Kirja on kansa- ja oppikouluissa paljonkäytetty laulukirja, 22. painos on vuodelta 1968. Siukonen olitärkeä laulupedagogiikan kehittäjänä ja laulunopetuksen uudis-taja 1920-luvulta lähtien. Samana vuonna julkaistu 1929 Laulunopetusoppi tuli tutuksi opettajille ja musiikkiväelle laulunope-tuksen tärkeänä pedagogisena oppaana seuraavina vuosikym-meninä. Tavoite laadukkaan laulunopetuksen turvaamiseksi

61kaikille koululaisille vaati jokaiselta opettajalta paljon. Muttatoisaalta hänen perusajatukseensa laulunopetuksestaan oli jo-kaisen opettajan helppo yhtyä (Siukonen 1929):

Laulunopetus vaatii ehkä enemmän kuin minkään muun

aineen opetus opettajalta persoonallista kykyä innostua ja

innostuttaa. Siinä on laulunopetuksen ydin, ei erilaisissa

metodeissa. Ja toiseksi on muistettava: virkeä ja eloisa lau-

laminen on oleva laulutuntien pääsisällys, ei erilaisten asi-

oiden opettaminen ja mieleenpainaminen.

Väitöskirja Koululasten laulukyvystä (Siukonen 1935) onlaajaan tutkimusaineistoon perustuva opinnäyte lasten laulut-aidosta eri puolilla Suomea. Vilho Siukonen jatkoi AkselTörnuddin viitoittamaa tietä laulunopetuksen kehittäjänä. Siu-kosen opetusmetodia on tutkittu väitöstutkimuksessa (Rautiai-nen 2003) . Koulun laulukirja jatkaa monipuolisen laulustonlinjaa mutta sen analyysin siirrän toiseen asiayhteyteen, osaksivuoden 1925 opetussuunnitelman vaikutusten arviointia, suun-naten kohti 1900-luvun puoliväliä ja laulunopetuksen kehitys-linjoja kohti peruskoulua.

Pohdinta

Kansakoulun laulukirjoissa on nähtävissä aikakausille tyy-pillisiä piirteitä ja tärkeimpien koululauluvaikuttajien selkeäkädenjälki. Seminaarien lehtoreiden vaikutus oli konkreetti-nen: Hagfors ja suomalainen kuoroperinne, Hannikainen jalapsen maailma, koulun juhlaperinteen luominen, Nybergillä jaTörnuddilla säveltapailun ja nuottiopin kehittäminen osanalauluopetusta. He kaikki sävelsivät ja sanoittivat lauluja kou-lulaisten ja kaikkien suomalaisten käyttöön ja antoivat esimerk-kiä .

Seminaareista valmistuneet opettajat tunnetaan myös koulu-laulujen runoilijoina: Immi Hellén, Helmi Auvinen, MaijaKonttinen, Hilja Haahti, Alpo Noponen, J. H. Erkko ja Olli

62Vuorinen ovat jättäneet jälkipolville lukuisia unohtumattomialaulutekstejä.

Harmooni oli pitkään kansakoulujen ainoa instrumentti muttasinänsä aikanaan hyvin tärkeä säestyssoitin. Säestystaidot oli-vat jokaisen kansakoulunopettajan perustaitoja. Säestyksenmallina oli koraalisoitto. Tämä ns. aukikirjoitettu tonaaliseenharmoniaan perustuva säestystapa edellytti vankkaa nuotin-lukutaitoa. Soittotekniikkaa hankittiin pianonsoiton oppikir-joista. Sointumerkkejä ei laulukirjoissa käytetty ennenperuskouluaikaa. Ensimmäinen sointuastemerkinnöillä varus-tettu laulukirja on vasta vuodelta 1945, Juhani PohjanmiehenKootut lastenlaulut –kirjasta.

Kajaanin seminaarin musiikinlehtori A. E. Taipale on arvi-oinut ensimmäistä 50 vuotta laulunopetuksesta kansankoulu-asetuksen asettamisesta: Vapaaehtoisesta virsilaulusta on ke-hittynyt monipuolinen yleisen musiikkisivistyksen alkeita jaka-va ja henkeä jalostava laulunopetus. Uno Cygnaeuksen viisaatsuunnitelmat musiikinopetuksen järjestämisestä on ollut voi-massa eivätkä ole kaivanneet erityisiä uudistuksia. (Taipale1916.) Nyt yli 100 vuotta myöhemmin on todettava, ettäedelleen musiikin asemaa perusopetuksessa on edelleen puo-lustettava erikseen. Viimeaikaiset neurologiset tutkimuksetosoittavat musiikin ja laulamisen merkityksen konkreettisesti.Taideaineiden osuus Cygnaeuksen kansakoulussa oli tärkeä.Hän oli aikaansa edellä. Entäpä jos kuuntelisimme Cygnaeuk-sen ajatuksia edelleen, nyt uusinta tietoa hyödyntäen. Ehkä hänoli todella paljon aikaansa edellä.

Lähteet:

-Gerdes, I. (2004). Mitä kouluissa laulettiin? : Kansakoulun

laulukirjojen analyysia vuosilta 1864-1919. Jyväskylän

yliopisto: Musiikkikasvatuksen pro gradu.

63

Halme, P., & Paavola, V. (1927). Kansakoulun laulukirja(1. p. ). Porvoo: WSOY. Hannikainen, P. J. (1892). Yksiäänisiä lauluja : Valikoimakansakouluille. Porvoossa: Werner Söderström. Hannikainen, P. J. (1896). Sirkkunen : Uusi kokoelmalauluja kansakouluille. 1. vihko (2. korj. ja lis. p.). Jyväskylä:K. J. Gummerus.

Hannikainen, P. J. (1901). Kansakoulun musiikkioppi : ynnä56 harjoitustehtävää ja 8 sarjaa kertauskysymyksiä. Jyväsky-lä: Gummerus.

Hannikainen, P. J. (1910). Laulutoveri : Uusia laulujakoululapsille. Jyväskylä: Gummerus.

Hannikainen, P. J. (1954). Sirkkunen : Lauluja lapsille(Muistopainos säveltäjän 100-vuotissyntymäpäivän johdos-ta.). Jyväskylä: KJ Gummerus.

af Heurlin, P. (1911). Harrastuksen herättämisestä laulun-opetuksessa. Opettajain Lehti, 6 (18), 188–190.

af Heurlin, P. (1916). Laulu. Teoksessa Soininen Mikael(toim.), Maalaiskansakoulun uudistuksesta. suunnitelmia jakokeiluja kansakoulun opetussuunnitelmakomitean työmaalta.

(204-208). Helsinki: Otava.af Heurlin, P. (1917). Kansakoulun uusi laulukirja : En-,

toi-,ko-järjestelmän mukaan : Oppilaan kirja. Jyväskylä:Otava.

Karttunen, H. (1927). Mitä me laulaisimme? : Alakansa-koulun laulukirja. Porvoo: WSOY.

Kosonen, E. (2012). Kansakoulunopettajat kulttuuri-kasvattajina : Seminaarien musiikinopetus kansakoulun laulunopetuksen esikuvana. Opettaja yhteiskunnallisena ja kulttuuri-vaikuttajana : Suomen kouluhistoriallisen seuran vuosikirja

2012

Kotilainen, O. (1924). Koululauluja. Porvoossa: WSOY.Nervander, E. (1912). Sinikello : Laulukirja kouluja varten

(2. p.). Helsinki: Otava.

64Nyberg, B. M. (1902). Opettajan laulukirja : Etupäässä

osastokoulujen opettajille laulunopetuksen helpoittamiseksi.Porvoo: WSOY.

Nyberg, M. (1904). Kansakoulun laulunopetus. Helsinki:SKS kirjapaino.

Nyberg, M. (1916). Nuoriso ja laulu. Helsinki: SuomenNuorten Miesten Kristillisten yhdistysten ja Nuorten Kristillis-ten yhdistysten liitto.

Pajamo, R. (1972). Heinrich Wächter Suomen koulujenlaulunopetuksen uudistajana (1853-1881). Koulu ja mennei-syys, (20), 73-114.

Pajamo, R. (1976). Suomen koulujen laulunopetus vuosina1843-1881. Helsinki: Suomen musiikkitieteellinen seura. Actamusicologica Fennica 7.

Pajamo, R. (1979). Askelosta asteikkoon : Piirteitä lehtoriE. A. Hagforsin elämästä. Chorus et psalmus (219-235)

Pajamo, R. (1999). Lehti puusta variseepi : Suomalainenkoululauluperinne. Porvoo: WSOY.

Pohjanmies, J. (1945). Kootut lastenlaulut. Jyväskylä: Gum-merus.

Raala, R., & Sarlin, A. (1912). Laululeivonen. Helsinki:Otava.

Raala, R., & Sarlin, A. (1915). Lastuja : uusia kolmiäänisiälauluja suomen nuorisolle. Helsinki: Valistus.

Rautiainen, K. (2003). Laulutunnin ulkoinen ja sisäinenrakenne : Aksel Törnudd (1874-1923) ja Wilho Siukonen

(1885-1941) seminaarien ja kansakoulun laulunopetus-

menetelmien kehittäjinä 1893-1941. Helsinki: Sibelius-Aka-temia. Studia musica 19.

Rikström, A. (1899). Koulun laulukirja. 1 vihko, ensimmäi-sen ja toisen vuoden oppimäärä. Viipurissa: Clouberg jaKumpp. (W. Hoving).

Roiha, E. (1954). P. J. Hannikainen ja kansakoululaulu.Jyväskylän Jyskyt, (4), 4-6.

65Sarlin, A. (1911). Lasten laulukirja. Helsinki: Valistus.Sarlin, A. (1924). Keltavuokko : kokoelma 3-äänisiä lau-

luja ja kansansävelmäsovituksia eri maista (2. p. ed.). Helsin-ki: Synesis.

Siukonen, W. (1924). Laulunopetus : Sen edellytykset,keinot ja päämäärät. Porvoo: WSOY.

Siukonen, W. (1929). Laulukirja : Koulun ja kodin lauluja.Helsinki: Otava.

Siukonen, W. (1929). Laulun opetusoppi. Helsinki: Otava.Siukonen, W. (1935). Koululasten laulukyvystä. Helsinki:

Otava.Taipale, A. E. (1916). Kansakoulun laulunopetuksen vai-

heista. Helsinki: Otava.Törnudd, A. (1913). Kansakoulun lauluoppi. Porvoo:

WSOY.Törnudd, A. (1913). Koulun laulukirja. Porvoo: WSOY.Vainio, J. N. (1909). Valistuksen laulukirja : Koulujen ja

nuorison tarpeeksi. (1. p.) Helsinki: Valistus.Vainio, J. N. (1921). Lauluja pienokaisille : Kotien ja

alkeiskoulujen tarpeeksi. Helsinki: Valistus.Valavirta, T. (1927). Kansakoulun laulukirja ja musiikki-

oppi (1. p.). Helsinki: Maalaiskuntien liitto.