hartolan turvekonfliktin aika-tilat – kirjava totuus turvehankkeista … · 2016-07-05 · 7.3...
TRANSCRIPT
Hartolan turvekonfliktin aika-tilat – Kirjava
totuus turvehankkeista ja Tainionvirrasta
Tainionvirta. Kuva: Miikka Elfvengren
Miikka Elfvengren, 234645
Itä-Suomen yliopisto
Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta
Historia- ja maantieteiden laitos
Maantieteen pro gradu -tutkielma
Maaliskuu 2016
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO TUTKIMUSTIEDOTE
Tiivistelmä
Turvetuotannon asema ja luottamus Suomessa ovat murroksessa niin kansainvälisten
ilmastonmuutoksen rajoittamistoimien kuin paikallisesti koettujen haitallisten ympäristövaikutusten
takia. Erityisesti turvetuotantoa on monin paikoin pidetty puhtaiden vesistöjen pilaajana ja
kuormittajana. Tässä tutkielmassa keskityn tarkastelemaan yhtä turvetuotannon ympärille
kehkeytynyttä paikallista ympäristökonfliktia, jonka tapahtumapaikkana on itä-hämäläinen Hartolan
kunta ja sen halki virtaava joki Tainionvirta. Konflikti ajoittuu 2000 -luvun ensimmäisen ja toisen
vuosikymmenen taitekohtaan, jolloin paikallinen turveyrittäjä ja valtakunnanyhtiö Vapo pyrkivät
laajentamaan toimintaansa nykyisten tuotantoalueidensa läheisyyteen Isosuolle. Koska tarkasteluni
kohteena on yksi tapausesimerkki turvekonfliktista, toteutan tutkielmani tapaustutkimusotteella.
Pyrin Hartolan turvekonfliktin avaamisen lisäksi selvittämään, mitä se kertoo turvetuotannon
tilanteesta ja asemasta Suomessa yleisesti.
Itse entisenä hartolalaisena avaan konfliktia sisältä päin täysin ulkopuolisena tutkijana toimimisen
sijaan. Konfliktin ja siihen liittyvien laajempien yhteyksien tarkasteluun käytän apunani
kulttuurimaantieteellisen ympäristötutkimuksen tilallista näkökulmaa sekä maantieteen
peruskäsitteitä paikkaa ja tilaa niiden kokemuksellisessa merkityksessään. Lisäksi pyrin
hahmottamaan Hartolan turvekonfliktia maantieteilijä Doreen Masseyn aika-tila -käsitteen kautta,
mikä tuo tutkimukseen ajallisen ulottuvuuden tilallisuuden rinnalle. Tutkimuksen empiirisenä
aineistona ovat konfliktin keskeisimpien osapuolten kanssa toteutetut neljä teemahaastattelua.
Erilaiset Hartolan turvetuotantoon liittyvät asiakirjat ja raportit tukevat tätä haastatteluaineistoa.
Haastattelujen sisällönanalyysin tuloksena Hartolan turvekonfliktista hahmottuu kiistakysymyksiä,
yhteisymmärryksen kohteita ja aika-tiloja, jotka liittävät konfliktin osaksi turvetuotannon
valtakunnallista tilannetta. Tutkimuksen myötä turvetuotannosta ja sen vesistövaikutuksista
hahmottuukin kirjava totuus, mikä asettaa ympäristökysymysten ratkaisuille erilaisten, usein jopa
vastakkaisten, näkökulmien ymmärtämisen haasteen.
Avainsanat: turvetuotanto, ympäristökonflikti, tapaustutkimus, vesistövaikutukset,
kulttuurimaantiede
Miikka Elfvengren, 234645
Pro gradu -tutkielma
Sivumäärä: 102
Tutkinto: Filosofian maisteri
Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta, Historia- ja maantieteiden laitos
25.2.2016
Sisällys
1 JOHDANTO ................................................................................................................................. 4
2 TUTKIMUKSEN TAUSTAA – Tapauksena Hartolan turvekiista .............................................. 6
2.1 Tapaustutkimuksesta .............................................................................................................. 6
2.2 Hartolan soiden ja turpeenoton lyhyt historia ........................................................................ 8
2.3 Ympäristökonfliktin käsite ................................................................................................... 12
2.4 Aiempaa tutkimusta turvekonflikteista Suomessa ............................................................... 14
2.5 Ympäristölupaprosessi ja YVA -menettely turvetuotannossa ............................................. 16
2.6 Tutkimusongelmat ............................................................................................................... 17
3 TEOREETTINEN VIITEKEHYS .............................................................................................. 18
3.1 Kulttuurimaantieteellinen ympäristötutkimus ..................................................................... 18
3.2 Maankäytön tutkimuksen NIMBY -ajattelusta kotipaikan maantieteeseen ........................ 18
3.3 Risteyksien paikasta liikeratojen tilaan ............................................................................... 21
3.4 Aika-tilan käsite .................................................................................................................. 22
3.5 Aika-tilat käytännössä ......................................................................................................... 24
4 AINEISTOT JA MENETELMÄT ............................................................................................. 26
4.1 Kirjallinen aineisto .............................................................................................................. 27
4.1.1 Ympäristöhallinnon päätökset ja raportit .................................................................... 27
4.1.2 Vapon tuottama aineisto .............................................................................................. 28
4.1.3 Muu kirjallinen aineisto ............................................................................................... 29
4.2 Haastatteluaineisto............................................................................................................... 29
4.2.1 Teemahaastattelut konfliktin toimijoille....................................................................... 29
4.2.2 Haastattelujen analysointi sisällönanalyysillä ............................................................ 31
5 TUTKIMUSTULOKSET – Miten turvekonfliktin tila avautuu? ............................................... 34
5.1 Turvetuotannon vesistövaikutukset ..................................................................................... 34
5.1.1 Turvetuotannon vesiensuojelurakenteet ja niiden häiriötilanteet ................................ 36
5.1.2 Poistovesien pitoisuuksien raja-arvot ja niiden valvonta ............................................ 39
5.1.3 Vesistöjen tummumisen ja rehevöitymisen syyt ........................................................... 40
5.1.4 Aistihavainnot vs. vesistömittaukset ............................................................................. 42
5.2 2000 -luvun lupahankkeet Isosuolla .................................................................................... 45
5.2.1 Näkemyksiä YVA -prosessista ...................................................................................... 46
5.2.2 Laajennushankkeiden varsinaiset hylkäysperusteet ..................................................... 48
5.2.3 Vapon ja paikallisen yrittäjän välinen ojakiista .......................................................... 52
5.3 Vapon ympäristövastuullisuuskampanja – yhdeksän ympäristösitoumusta ....................... 54
5.3.1 Jo toteutetut kuusi sitoumusta ...................................................................................... 54
5.3.2 Vielä käynnissä olevat kolme sitoumusta ..................................................................... 57
5.3.3 Ympäristövastuullisuuskampanja konfliktin paikallisten osallisten kokemana ........... 58
5.4 Turvetuotannon nykytilanne ja tulevaisuus Suomessa ........................................................ 60
5.4.1 Median ja muiden sidosryhmien rooli turvekonfliktissa .............................................. 61
5.4.2 Turvetuotannon luottamusperusta ............................................................................... 65
5.4.3 Ilmastovaikutusten ja ympäristönsuojelun merkitys .................................................... 69
6 JOHTOPÄÄTÖKSET – Miksi Hartolan turvehankkeet johtivat konfliktiin? ........................... 74
6.1 Näkemysten kohtaamisen paikat ......................................................................................... 74
6.1.1 Turpeen uusiutuvuus ja turvetuotannon ilmastovaikutukset ........................................ 75
6.1.2 Ympäristövastuullisen turvetuotannon toimintaedellytykset ........................................ 75
6.1.3 YVA -prosessin ongelmallisuus .................................................................................... 76
6.2 Ristiriitojen paikat ............................................................................................................... 77
6.2.1 Näkemyksiä turvetuotannon vesistövaikutuksista ........................................................ 78
6.2.2 Ympäristövastuullisuuskampanja................................................................................. 80
6.2.3 Ympäristönsuojelu ja taloudellinen kannattavuus turvetuotannossa........................... 81
6.3 Hartolan turvekonfliktin tila-ajat ......................................................................................... 83
6.3.1 Paikallisten osallisten ja Vapon suhde paikan ja tilan suhteena ................................. 83
6.3.2 Osapuolten erilaiset aika-tilan tuottamisen tavat ........................................................ 85
6.3.3 Ojakiista esimerkkinä tilallis-ajallisesta konfliktista ................................................... 87
7 POHDINTAA– Mitä voimme oppia Hartolan turvekonfliktista? .............................................. 88
7.1 Missä määrin vesien samentuminen johtuu turvetuotannosta? ........................................... 88
7.2 Onko turvetuotannolle tilaa tulevaisuuden Suomessa?....................................................... 89
7.3 Turvetuotannon tulevaisuus Hartolassa............................................................................... 90
LÄHTEET
LIITTEET
4
1 Johdanto
Turvetuotanto ja sen vesistövaikutukset ovat puhuttaneet suomalaisia viime vuosina erityisesti
maakunnissa. Vaikka turvetuotanto ei pääkaupunkiseudulle keskittyvissä valtamedioissa olekaan
ehkä se ihan mediaseksikkäin aihe, tarttui YLE aiheeseen esittämällä kanavillaan suomalaisista
maalaissarjoista tutun Jukka Mäkisen ohjaaman Pintaa Syvemmältä -sarjan. Kyseisessä
draamasarjassa pääkaupunkiseudulla asuva toimittaja-kirjailija ostaa kotiseudultaan pienen järven
rannalta mökin, johon muuttaa avioeron jälkeen asumaan. Järven veden ”mutaisuuden” havaittuaan
päähenkilön mökkeily vaihtuu kuitenkin tiukkaan viestintä- ja oikeustaisteluun läheiseltä suolta
turvetta nostavaa valtakunnallista energiayhtiötä vastaan. Fiktiivisestä sarjasta löytyykin paljon
viittauksia ja yhteneväisyyksiä turvetuotannon ympärillä käytävään keskusteluun ja toimintaan.
Pintaa Syvemmältä ei myöskään peittele turvetuotannon vastaista kantaansa, eikä pelkää ottaa kantaa
kysymykseen poliitikkojen ja virkamiesten harjoittamasta korruptiosta ja hyväveli -verkostoista.
Tässä tutkielmassa sen sijaan jätän korruption tutkimisen muille ja pyrin avaamaan turvetuotannon
ympärillä käytävää keskustelua itselleni läheisen tapauksen kautta. Näin ollen minun täytyykin Pintaa
Syvemmältä -sarjan tavoin tuoda esiin niin oma kantani turvetuotantoon kuin positioni aiheen
tutkijana. Koska tutkin yhtä turvekonfliktia ympäristökonflikteihin kuuluvana esimerkkitapauksena,
toteutan tutkielmani tapaustutkimusotteella.
Tässä työssä käsittelemäni tapaus sijoittuu omalle synnyinpaikkakunnalleni Hartolaan, jossa
paikallinen turvetuotantoyrittäjä aikoi 2000 -luvun alussa laajentaa tuotantoaluettaan Hartolan
keskustaajaman läheisellä Isosuolla. Myös läheisellä Jaakkolansuolla toiminut valtakunnanyhtiö
Vapo pyrki laajentamaan toimintaansa samaiselle Isosuolle, joka nimensä mukaisesti olisi tarjonnut
molemmille turvetuottajille satojen hehtaarien tuotantoalueet. Samoihin aikoihin paikalliset asukkaat
ja vesistöillä liikkujat olivat huomanneet läheisen joen Tainionvirran muuttuneen viime
vuosikymmeninä yhä huonompaan suuntaan. Veden rehevöityminen ja samentuminen vaikutti
ajoittuvan juuri Isosuolla ja Jaakkolansuolla aloitetun turvetuotannon jälkeiseen aikaan. Syyttävä
sormi osoitti turvetuotantoon, erityisesti paikkakunnalla myöhemmin aloittaneeseen Vapoon.
Paikallislehtiin alkoi ilmestyä turvetuotantoa vastustavia mielipidekirjoituksia ja niiden vastineiksi
myös turvetuotannon puolustuspuheenvuoroja. Turvetuottajien laajennushankkeiden ympäristöluvat
saivat osakseen kirjallisten valitusten sekä muistutusten vyöryn ja ne hylättiin suurimmilta osin
Aluehallintoviraston päätöksellä vuonna 2011.
Vuotta aiemmin olin aloittanut Itä-Suomen yliopistossa maantieteen opinnot ja seurasin
ympäristöalan opiskelijan mielenkiinnolla kotikonnuillani tapahtuvaa ympäristökonfliktia. Olin
5
asunut lapsuuteni Isosuon turvetuotantoalueen läheisyydessä Tainionvirran rannalla ja huomannut
itsekin veden samentumisen. Lapsena näin kodin laiturin päästä pohjaan, nyt en edes metrin
syvyydessä olevaa lämpömittaria. Ensimmäinen tunne taisi olla suuttumus: ”Kuinka tällaista saa
nyky-Suomessa tehdä!? Kuka on Tainionvirran pilaantumisesta vastuussa!?” Seuraavaksi tuli
uteliaisuus ja sankaruuden tavoittelu: ”Mikäköhän on veden tummumisen todellinen syy? Minähän
perhana ratkaisen koko jutun ja panen tekijät vastuuseen!”
Kun päätin aloittaa tekemään aiheesta kandidaatin tutkielmaa vuonna 2012, huomasin, ettei
yhteiskuntamaantieteellinen suuntautumiseni ollut omiaan luonnontieteellisen Tainionvirran tilaa ja
turvetuotannon vesistövaikutuksia käsittelevän tutkimuksen tekoon. Samalla tajusin myös, ettei
tutkimuksen teko syyllistämisen kiilto silmissä olekaan ehkä se kaikkein hedelmällisin tapa toimia.
Niinpä päädyin kandidaatin tutkielmassa käsittelemään vain paikallisten turvehankkeita
vastustaneiden asukkaiden näkökulmaa tapauksesta, kun aiheen laajuuttakin piti joka tapauksessa
rajata kandintyöhön sopivaksi. Kandintyötä tehdessäni huomasin myös, että hankkeiden vastustajien
näkökulma on vain yksi osa koko kirjavasta totuudesta. Niinpä lähdenkin tässä gradutyössäni
selvittämään myös Hartolan turvekonfliktin muiden osapuolten näkökulmia itse konfliktista ja
turvetuotannosta yleisemmin. Samalla syvennän myös kuvaani turvehankkeita vastustaneiden
”paikan puolustajien”, kuten heidät kandidaatin tutkielmassa nimesin, näkemyksistä ja motiiveista.
Tarkoituksenani on konfliktin osallisten kanssa toteutettujen teemahaastatteluiden avulla todella
ymmärtää konfliktin eri osapuolten näkökulmia ja pyrkiä samaistumaan niihin. Tämän huomaankin
toteutuneen ehkä vähän liiankin hyvin: Huomaan tutkimuksen eri vaiheissa käyneeni samalla myös
sisäistä kamppailua omasta näkemyksestäni turvetuotannosta ja sen vaikutuksista. Tämä oma
näkemykseni asiasta onkin vaihdellut haastattelusta ja päivästä toiseen. Nyt työn loppuvaiheessa
huomaan edelleen pohtivani omaa kantaani aiheeseen, mutta ehkä olenkin tämän pro gradu -
tutkielman teon myötä oppinut ennen kaikkea epävarmuuden sietoa, erityisesti itsessäni. Yhtä totuutta
ei ole olemassa.
Tämän tutkielman tutkimustehtävänä on Hartolan turvekonfliktin avaaminen. Tarkoituksena on siis
selvittää, mistä kyseisessä konfliktissa on pohjimmiltaan kyse ja mitä kyseinen tapaus kertoo
turvetuotannon asemasta tämän hetken Suomessa. Lopussa luodaan myös hieman katsausta
turvetuotannon mahdollisiin tulevaisuudenkuviin.
6
2 Tutkimuksen taustaa – tapauksena Hartolan turvekiista
”Pienillä paikkakunnilla voi toisinaan tapahtua suuria asioita” (ruotsalaisen Ängelby -sarjan
alkusanat)
2.1 Tapaustutkimuksesta
Bambergin ym. (2007) mukaan empiirisessä tutkimuksessa käsitellään aina tapauksia.
Tapaustutkimuksessa keskiössä on kuitenkin pieni joukko tapauksia tai vain yksi tapaus, jonka avulla
käsitellään tutkittavaa ilmiötä. Näin ollen tapaustutkimus ei ole tutkimusmetodi vaan pikemminkin
tutkimustapa, jonka sisällä voidaan käyttää erilaisia menetelmiä ja aineistoja. Tapaustutkimuksessa
käytetäänkin usein useita aineistoja, jotta tapauksesta saadaan muodostettua mahdollisimman
perusteellinen kuvaus. Vaikka tapaustutkimus mielletäänkin yleensä laadullisen tutkimuksen piirin,
siinä voidaan käyttää sekä laadullisia että määrällisiä aineistoja. (Bamberg ym. 2007, 9-10.)
Olennaista on kuitenkin erottaa toisistaan tapaus ja tutkimuksen kohde. Tutkimuksen kohde onkin
usein ilmiö, jota tapaus ilmentää. (Bamberg ym. 2007, 10.) Kun tutkijalle on selvillä, mitä ilmiötä
hän on tutkimassa, tutkimuksesta ei muodostu pelkkä kuvaus tapauksen piirteistä ja kulusta vaan sillä
voidaan löytää tutkittavan ilmiön kannalta merkityksellistä sanottavaa. Laadullisen
tapaustutkimuksen uranuurtaja Robert E. Stake (1995, 4) esittääkin oleellisen kysymyksen
tapaustutkimuksen tekijöille: ”[M]itä voimme oppia tapauksesta?” Tapaustutkimuksessa on siis
toisaalta olennaista tapauksen mahdollisimman tarkka kuvaus, mutta toisaalta tulisi muistaa, ettei
tapaus itsessään ole tutkimuskohde vaan tutkittavan ilmiön ilmentäjä.
Tämän tutkimuksen tapauksena on Hartolan turpeentuotantohankkeiden käynnistämä
ympäristökonflikti ja tutkimuksen kohteena kiistan esiin nostattamat näkemykset turvetuotannosta ja
sen vaikutuksista. Tarkemmin pyrin selvittämään sitä, miltä osin nämä näkemykset kohtaavat ja miltä
osin poikkeavat tosistaan. Olenkin huomannut ja tunnustanut, ettei kyseisestä tapauksesta ole
löydettävissä vain yhtä ”totuutta” vaan kiinnostukseni kohteena on tämä eri ”totuuksien”
moninaisuus.
Tapaustutkimusta on kritisoitu paljon sen yleistettävyyden puutteesta. Häikiö & Niemenmaan (2007,
48) mukaan tällaisessa kritiikissä ei kuitenkaan tunnisteta tapaustutkimuksen ominaisluonnetta.
Heidän mukaansa tapaustutkimuksen merkitys ja tehtävä on yleistettävyyden sijaan tuottaa
yksityiskohtaista tietoa erilaisista prosesseista sekä niihin liittyvistä tapahtumista ja toimijoista.
Itsekään en pyri tässä työssä johtamaan käsiteltävästä tapauksesta laajempia yleistyksiä. Sen sijaan
7
pidän tärkeänä tämän yksittäisen tapauksen avaamista ja sen ymmärtämistä. Vaikka tapaukset
itsessään eivät ole yleistettävissä, niiden tutkiminen ja ymmärtäminen antavat välineitä ilmiöiden
ymmärtämiseen (Häikiö & Niemenmaa 2007, 48-49).
Tapaustutkimuksessa edetään usein induktiivisesti yksityisestä yleiseen (Bamberg ym. 2001, 29).
Vaikka tutkimuksen suunta on usein edellä mainitun kaltainen, tutkimusprosessi voi kuitenkin edetä
tapauksen ja tutkimuskohteen valintojen osalta pääosin kahta reittiä: Teorialähtöisessä
tapaustutkimuksessa määritellään ensin tutkittava ilmiö ja etsitään sitä ilmentävä tapaus (Bamberg
ym. 2007, 29; Häikiö & Niemenmaa 2007, 48). Käytännönlähtöisessä tapaustutkimuksessa lähdetään
liikkeelle kiinnostavasta tapauksesta, johon perehtymällä valitaan tutkimuskohteeksi tapausta avaava
ilmiö (Häikiö & Niemenmaa 2007, 47). Itse kuljin tässä tutkimuksessa jälkimmäistä reittiä. Valitsin
Hartolan turpeenottohankkeiden ympärille muodostuneen ympäristökonfliktin tapaukseksi juuri sen
kiinnostavuuden takia, koska Hartolan turvekonflikti muodosti mielestäni oman kotiseutuni
ajankohtaisimman ympäristökysymyksen. Perehdyttyäni tapaukseen kandidaatin tutkielmani
yhteydessä päädyin tarkastelemaan sitä osana turpeentuotantoon liittyviä näkemyseroja ja ristiriitoja,
joita pyrin avaamaan maantieteellisten paikan ja tila-ajan käsitteiden avulla. Tapauksesta
ammentavaan käytännönläheiseen tapaustutkimukseen minua ohjasi tieteenfilosofinen lähtökohta,
jonka mukaan yksittäisiin ihmisiin tai tilanteisiin ei suoraan voida soveltaa teorioita, vaan kaikki
tuotettu tieto on tilannesidonnaista ja epävarmaa (Donmoyer 2000).
Sosiologi David Silverman (2005, 5) ohjeistaa varsinkin aloittelevia tutkijoita kirjoittamaan
ennemmin ”…paljon vähästä kuin vähän paljosta.” Hänen mukaansa liian laaja aiheen valinta voi
johtaa siihen, ettei tutkimuksessa saavuteta riittävää syvyyttä. Myös tapaustutkimusotteen kehittäjä
Bent Flyvjberg (2001, 4) ohjaa tapaustutkijoita kärsivällisyyteen pienienkin yksityiskohtien
huomioimisessa. Valittu tapaus on kuitenkin usein niin laaja, ettei sen yksityiskohtainen kuvaaminen
ja syvällinen ymmärtäminen onnistu ilman tapauksen ja tutkimuskohteen huolellista rajaamista.
Tässä piileekin tapaustutkimuksen haasteellisuus: Miten saavutetaan tapauksesta samanaikaisesti
yksityiskohtainen kuvaus ja syvällinen ymmärrys? Tapaustutkimuksessa tutkija joutuukin tekemään
monia valintoja tapauksen rajaamiseksi (Malmsten 2007, 72). Malmstenin mukaan rajaaminen
kehystää tutkimusta ja ohjaa sitä punaisena lankana eteenpäin. Rajaavien valintojen tekeminen on
myös tapauksen tulkitsemista, sillä rajaamalla tutkija ottaa jotkin asiat osaksi tutkimusta ja jättää
toiset asiat tutkimuksensa ulkopuolelle. Tutkijan onkin tärkeää tiedostaa tekemiensä rajauksien
heikkoudet ja hänen täytyy pystyä perustelemaan valintansa. (Malmsten 2007, 72.)
8
Malmstenin (2007, 72-73) mukaan tapaustutkimuksen rajausta voidaan tehdä kolmessa toisiinsa
limittyvässä ulottuvuudessa: temaattisessa, alueellisessa ja ajallisessa ulottuvuudessa. Hänen
mukaansa: ”Tutkimus rakentuu temaattisen rajaamisen varaan, sillä sen avulla määritetään
tutkimuksen näkökulma.” (Malmsten 2007, 72-73). Alueellinen ja ajallinen rajaaminen taas
määrittyvät paljolti tutkimusongelman, aineiston saatavuuden ja käytettävyyden mukaan (Malmsten
2007, 73). Koska pyrin selvittämään turvetuotantoon kytkeytyvän konfliktin esiin nostamia erilaisia
”totuuksia”, otan temaattisen rajauksen lähtökohdaksi maantieteellisten paikan ja tilan käsitteet, jotka
jättävät tilaa erilaisille tulkinnoille tilanteista ja tapahtumista. Alueellinen rajaus taas lähtee liikkeelle
kyseisen ympäristökonfliktin keskeisimmistä toimijoista ja heidän toimintapiiristään. Ajallinen rajaus
on tässä tutkielmassa alueellisen rajauksen tavoin lavea jatkuen Hartolan soiden käytön historiasta
Suomen turvetuotannon historian ja nykypäivän kautta mahdollisiin (Hartolan) turvetuotannon
tulevaisuuksiin. Empiirisen aineiston osalta käsittelen niiden alueellista ja ajallista rajausta
tuonnempana.
2.2 Hartolan soiden ja turpeenoton lyhyt historia
Tapaustutkimukseni kontekstissa Hartolassa suoturpeen hyödyntämisellä on pitkä historia:
Kuntakeskuksen kupeessa sijaitsevalla Isosuolla nostettiin turvetta ensin 1900-luvun alkupuolella
epävirallisilta ”turvekuopilta” kotiturpeeksi (Lähilehti 29.2.2012) ja myöhemmin 1980-luvun
alkupuolelta alkaen teollisena turvetuotantona paikallisen yrittäjän toimesta. Vielä myöhemmin,
1990-luvun alusta lähtien, läheisellä Jaakkolansuolla alkoi turvetuotantoa harjoittaa myös Vapo oy
(Itä-Häme 30.12.2011). Kuitenkin vasta 2000 -luvulla käynnistyneet Vapon ja paikallisen yrittäjän
laajennuspyrkimykset ja niiden osakseen saama vastustus paikallisissa vakituisissa ja loma-
asukkaissa saivat median ja suuremman yleisön huomion kääntymään Hartolan turvetuotantoon.
Hartolan Isosuolla oli 2000 -luvulle tultaessa paikallisen turveyrityksen noin 34 hehtaarin
tuotantoalue ja läheinen Jaakkolansuo oli käytännössä kokonaan valjastettu Vapon
turvetuotantoalueeksi (Kuva 1). Varsinainen ympäristökonflikti kärjistyi kuitenkin vasta, kun Vapo
ja paikallinen turveyritys pyrkivät laajentamaan turvetuotantoa Isosuolla yhteensä 212 hehtaarin
alueelle (Pöyry 2008). Kyseiset toimijat hakivat alueille ensin erillisiä ympäristölupia, mutta
aluehallintovirasto vaati hankkeiden kokonaislaajuuden takia yhteisen YVA -selvityksen tekemistä.
Turpeenottoalueiden vedet laskevat läheiseen Tainionvirtaan, joka on paikallisille tärkeä paitsi
kulttuurihistoriallisesti ja virkistyksellisesti myös kotiseutuidentiteetin ja matkailun kannalta. Sen
varrella sijaitsevat esimerkiksi Hartolan vuoden 2004 loma-asuntomessualue, kuntakeskuksen
9
uimarannat, golfkenttä ja Koskipään Kartano, jossa nykyisin toimii Itä-Hämeen Museo. Tainionvirta
on myös pitkään tunnettu kalastajien keskuudessa kirkasvetisenä lohijokena, ja sitä on viime vuosina
kunnostettu lohikaloille sopivammaksi ympäristöksi (Pöyry Finland Oy 2010, 12).
Turpeenottoalueiden laajennusten yhteisen lupaprosessin pitkittyminen ympäristöhallinnon
viimevuotisten uudistusten myötä johti paradoksaalisesti siihen, että Vapo toimi
Oikeuskanslerinviraston (2012) mukaan Jaakkolansuolla useita vuosia ilman voimassa olevaa
ympäristölupaa. Ennen oikeuskanslerinviraston lausuntoa vailla lupaa olevasta toiminnasta Vapo oli
kuitenkin vedonnut Hämeen ympäristökeskuksen päätökseen, jonka mukaan
ympäristölupahakemuksen ja sen valitusten käsittelyn ajan turvetuotantoa voidaan jatkaa (Itä-Häme
21.7.2010). Lopulta vuonna 2011 Etelä-Suomen Aluehallintovirasto päätti myöntää ympäristöluvat
Vapolle Jaakkolansuolle jo nykyisellään käytössä olevalle alueelle ja Hartolan Turpeelle Isosuolle
tavoiteltua selkeästi rajatumpana alueena mutta evätä Vapon laajennushankkeen Isosuolle kokonaan
(Etelä-Suomen aluehallintovirasto 2011a). Päätös oli voitto hankkeita vastustaneille paikallisille
asukkaille, mutta päätöksestä tehdyt valitukset lykkäsivät sen toimeenpanoa tulevaisuuteen. Hartolan
Turve valitti odotetusti sen laajennussuunnitelmien hylkäämisestä, koska näkee pitkään valmistelussa
olleen laajennushankkeensa kärsineen aiheetta Vapon Isosuon laajennushankkeesta (Korkein
hallinto-oikeus 2014). Ympäristökeskus sen sijaan vaati valituksessaan Vapon Jaakkolansuon
tuotantoalueelle vesien kemiallista puhdistamista siitäkin huolimatta, että Aluehallintoviraston
päätöksessä Vapoa velvoitettiin rakentamaan Jaakkolansuon kuivatusvesien puhdistamiseen
tarkoitettu pintavalutuskenttä. Ympäristökeskuksen valitus vedettiin myöhemmin pois Vapon jätettyä
Jaakkolansuon tuotantoalueen ympäristölupahakemuksesta pois kiistellyn 15 hehtaarin
pohjavesialueen (Yle 21.2.2013). Korkein hallinto-oikeus hylkäsi päätöksessään (Korkein hallinto-
oikeus 2014) Hartolan Turpeen valituksen syksyllä 2014 ja AVI:n ympäristölupapäätös sai viimein
lainvoiman noin yhdeksän vuotta turvetuotantohankkeiden ympäristölupaprosessien käynnistymisen
jälkeen.
Konfliktin yhtenä sivujuonteena Hartolan Turpeen ja Vapon välille syntyi kiista Jaakkolansuon
laskuojasta, jonka vedet tulvivat Hartolan Turpeen edustajan mukaan Isosuon tuotantoalueelle.
Vapon lakimiehen näkemyksen mukaan laskuoja on riittävän syvä, eikä sen tulviminen ole
mahdollista. Myös Hämeen ELY-keskuksessa nykyistä laskuojaa pidettiin ympäristön kannalta
syvempää laskuojaa parempana vaihtoehtona. (Yle 24.5.2013.)
Kuten edellä kerrotusta tiivistetystä kuvauksesta käy ilmi, Hartolan turvekonfliktin historiallinen
kehys ja tapahtumien mutkikas kulku viime vuosina tekevät siitä monitahoisen ja -mutkaisen
10
tutkimuskohteen. Hartolassa turpeenoton ympärillä muhiikin humuksensekainen ympäristökonflikti,
jossa kahden vastakkaisen leirin sijaan on osallisina useita tahoja, joiden näkemykset ja tavoitteet
muodostavan monimutkaisen kudelman:
- Paikallinen yrittäjä, joka taistelee olemassaolostaan yhteiskunnassa heränneen
ympäristötietoisuuden ja valtakunnallisten energiamarkkinoiden puristuksessa.
- Valtionyhtiö, joka taistelee yhtiön ja koko teollisuudenalan oikeutusperustan murenemista
vastaan.
- Ympäristöhallinnon eri toimielimet, jotka pyrkivät ylhäältä käsin määrittämään kaikkia
osapuolia tyydyttävät lainmukaiset ratkaisut.
- Paikalliset vakituiset asukkaat ja loma-asukkaat, jotka taistelevat perustuslaillisesta
oikeudestaan puhtaaseen ja turvalliseen elinympäristöön.
- Paikalliset ja alueelliset yhdistykset, yritykset ja järjestöt, joiden toimintaa konflikti koskettaa.
Näistä tahoista keskityn tässä tutkielmassa erityisesti paikallisen turvealan yrittäjän, valtionyhtiö
Vapon sekä kahden paikallisen asukkaan näkemyksiin. Nämä paikalliset asukkaat edustavat samalla
paikallisiin vesistöihin liittyvää yhdistystä ja yritystä. Kaikki neljä tahoa edustavat kiistan
aktiivisimpia toimijoita paikallistasolla ja luovat siten puitteet tarkastelun rajaukselle.
11
Kuva 1. Hartolan turvekonfliktin keskeisimmät tapahtumapaikat lintuperspektiivistä. Tainionvirta
laskee Jääsjärvestä länteen kohti Päijännettä. Oikean yläkulman lähestymiskartalla Hartolan kunnan
sijainti kuvattuna keltaisella.
12
2.3 Ympäristökonfliktin käsite
Nykysuomen sanakirja (1951-1961) määrittelee konfliktin tarkoittamaan ristiriitaa, selkkausta, riitaa
tai yhteentörmäystä. Tutkimuskirjallisuudessa konfliktit taas määritellään usein analyyttisemmin
prosesseiksi, joissa kahden tai useamman toimijan tavoitteet ja intressit ovat ristiriidassa keskenään
ja törmäävät yhteen osapuolten havaitessa ristiriidan (Peltonen ym. 2004, 7). Oleellista on huomata
konfliktin prosessinomainen kehittyminen, joka kuitenkin edellyttää, että ristiriita havaitaan ja
konfliktin osapuolet pystyvät vaikuttamaan toistensa toimintaan. Näin tapahtui esimerkiksi
tapaustutkimukseni yhteydessä, kun paikallisen turveyrityksen sekä Vapon laajennuksilleen hakema
ympäristölupa aiheutti paikallisten asukkaiden ja tahojen suunnalta valitusvyöryn, joka osaltaan
vaikutti lupahakemusten saamaan huomioon ja medianäkyvyyteen. Peltosen ym. (2004, 7) mukaan
konfliktin taustalla voi olla useita erilaisia syitä ja yhden selitysmallin nostamista ainoaksi konfliktin
syyksi olisi syytä välttää. Tässä tutkielmassani pyrinkin löytämään Hartolan turvekonfliktille erilaisia
selityksiä ja syitä syventymällä konfliktin eri osapuolten näkökulmiin ja näkemyksiin. Tämä ei
suinkaan tarkoita, ettei kyseistä konfliktia voisi selittää myös muiden selitysmallien, kuten
turveteollisuuden laajempien haasteiden näkökulmasta.
Kun konfliktilla tarkoitetaan yleisesti näkyväksi kehittynyttä ristiriitaa, kiinnittää maankäytön
konfliktin käsite ristiriidat tilaan ja paikkaan (Peltonen ym. 2004, 9). Vaikka näin maantieteilijänä
olisi houkuttelevaa sijoittaa yksioikoisesti tutkielmani tapaus tilaan ja paikkaan kytkeytyvän
maankäytön konfliktin käsitteen alle, on sitä mielestäni syytä tarkastella myös erityisesti
ympäristökonfliktin käsitteen kautta. Ympäristökonfliktit voidaan mieltää maankäytön konfliktien
erityistapauksiksi, joihin ”[l]iittyy ’ympäristöongelmien’ tai jopa ’ympäristökriisin’ viitekehys.”
(Peltonen ym. 2004, 11). Kandidaatin tutkielmani perusteella näyttää siltä, että Hartolassa kiistan
kohteena ovat varsinaisen suon maankäytön ohella myös erityisesti vesistöissä ilmenevät
ympäristöongelmat. Vaikka maankäyttö, ja sen muutos, toimivatkin kyseisessä tapauksessa
ympäristöongelmien konkreettisena lähteenä, olisi yksiulotteista puhua juuri maankäytön
konfliktista, kun itse ympäristöongelmat ilmenevät laajemmin ympäristössä kuten ilmassa ja vedessä.
Maankäytön konflikti ja ympäristökonflikti -käsitteiden suhde voidaan myös kääntää toisin päin,
jolloin erilaisissa ympäristökonflikteissa maankäytön konfliktin katsotaan muodostavan oman
erityiskategoriansa (Peltonen ym. 2004, 11). Näin ollen, tutkittaessa ympäristökonflikteja
pureudutaan usein samalla maankäytön konflikteihin ja niiden esiin nostamiin kysymyksiin. Tällöin
tarkastelussa voivat olla yhtä aikaa niin maankäyttöön liittyvät yhteiskunnalliset intressit, jännitteet
ja suhteet kuin myös luonnonvaroihin ja ympäristöongelmiin kytkeytyvät kiistat (Gray 1989, 7).
13
Nähdäkseni ympäristökonflikti ja maankäytön konflikti eivät olekaan toisilleen vastakkaisia käsitteitä
vaan limittyvät toisiinsa.
Ympäristökonfliktit ja maankäytön konfliktit sisältävätkin monia yhteisiä piirteitä: Molemmat
syntyvät usein ympäristön tilaa ja muuttumattomuutta uhkaavien hankkeiden ja suunnitelmien
ympärille (Peltonen ym. 2004, 11). Näin tapahtui myös Hartolassa, missä Vapon ja paikallisen
turveyrityksen laajentamishankkeet nostivat esiin paikallisten asukkaiden vastustuksen ja huolen
ympäristöstään. Molempia konfliktityyppejä yhdistääkin jännitteiden ja ristiriitojen näkymätön
olemassaolo ennen konfliktin puhkeamista (Peltonen ym. 2004, 11). Peltosen ym. (2004, 11) mukaan
maankäytön konflikteille ja ympäristökonflikteille on myös yhteistä epäkohtien nouseminen niin
julkisen keskustelun ja kiistelyn kuin laajemman poliittisen päätöksenteon piiriin. Hartolassa tämä
ilmeni niin keskusteluina lehtien palstoilla kuin kiistan saamista laajemmista kytkennöistä muihin
vastaaviin tapauksiin (esimerkiksi Suonteen vesistön puolustajien vierailut ja kirjoittelu) ja koko
valtion energiapolitiikkaan (muun muassa ministeri Iiro Viinasen vierailut ja kannanotot valtion
turvepolitiikkaan sekä Vapo Oy:n edustajien turvetuotantoa puolustavat kannanotot).
Ympäristökonflikteja on tutkittu monilla eri tieteenaloilla kuten ympäristöpolitiikassa, sosiologiassa,
antropologiassa sekä maantieteessä ja näiden välisenä monitieteisenä yhteistyönä (Häkli 1999). Myös
näkökulmat ja lähestymistavat ovat vaihdelleet. Natura 2000 -verkoston ympärille muodostunutta
ympäristökonfliktia väitöskirjassaan tutkineen Annukka Malmstenin (2007, 60) mukaan konfliktin
osapuolten intressien ja arvojen selvittämisellä voidaan muodostaa kuvaa siitä, mistä osapuolten
näkemykset kumpuavat ja näin jäsentää ympäristökonfliktin kontekstia. Tarkemmin
ympäristökonflikteja voidaan lähteä avaamaan vastakkainasetteluja tarkastelemalla (Malmsten 2007,
60). Tämä lähestymistapa oli Malmstenille johdonmukainen valinta tutkimuksessa, jossa pyrittiin
selvittämään Natura 2000 -verkoston vastustuksen syitä sitä vastustaneiden maanomistajien
näkökulmasta. Vaikka itsekin pyrin tässä tutkielmassa selvittämään Hartolan turvekonfliktin syitä eri
osapuolten näkökulmista, lähestymiskulmani lähtee vastakkainasettelujen sijaan liikkeelle
moninaisten näkemysten huomioimisesta. Sen sijaan, että tutkisin konfliktin polttopisteitä kahden
vastakkaisen aseman lukkiutuneena kamppailuna, pyrin hahmottamaan paikkoja ja tiloja, joissa useat
eri näkemykset risteävät.
Yhden osapuolen näkökulman painottuminen on usein tunnistettu ympäristökonfliktin tutkimuksen
vaaraksi ja ongelmaksi (Rannikko 1994, 26). Tässä tutkielmassa pyrinkin laajentaman kandidaatin
tutkielmani turvehankkeiden vastustajien näkökulmaa katsomalla konfliktia sen keskeisimpien
osapuolten näkökulmista käsin. Jos tutkimuksessa halutaan löytää ne elämäntilanteet, joissa ihmiset
14
elävät, onkin kiistoja uskallettava tutkia Malmstenin (2007, 60) mukaan myös läheltä, jonkin ryhmän
motiiveihin eläytyen. Perinteistä akateemista tutkimusta on toisinaan kritisoitu etäisestä
suhtautumisesta ihmisten toimintaan, jolloin voidaan kyseenalaistaa sen mahdollisuudet toimintojen
merkitysten ymmärtämiseen (Malmsten 2007, 60).
2.4 Aiempaa tutkimusta turvekonflikteista Suomessa
Vaikka ympäristökonflikteja on tutkittu Suomessa laajalti, on turvetuotannon ympärille syntyneiden
paikallisten kiistojen tutkimusta tehty suhteellisen vähän. Jo 1970 –luvulla havaittiin ristiriita soiden
suojelun ja niiden taloudellisessa hyödyntämisen välillä (ks. Raitasuo 1975). Kuitenkin voimistunut
vesien tummuminen on vasta vuosituhannen vaihteessa saanut luonnonsuojelijoiden ohella myös
vesistöjen rantojen ympärivuotiset ja loma-asukkaat nostamaan esiin turvetuotannon
ympäristövaikutukset. Jos tieteellinen tutkimus turvekonflikteista onkin ollut vähäistä, ovat
paikalliset ja alueelliset mediat olleet kärkkäitä tarttumaan turvetuotannon ympäristövaikutuksiin ja
niiden aiheuttamaan vastustukseen. Tästä varhaisen esimerkin antaa lappeenrantalaisen Etelä-Saimaa
–lehden tiukkasävyinen otsikko 1990 -luvun alkupuolelta: ”Turvesuon jätevesien johtaminen
Maaveteen pitäisi lopettaa.” (Etelä-Saima 13.8.1992).
Eräänä tätä tutkielmaa innoittavana esimerkkinä on pohjoiskarjalaisen Jukajoen ja läheisen
Linnunsuon tapaus. Tapahtumat saivat alkunsa kesällä 2010, kun paikalliset kalastajat havaitsivat
Jukajoella kelluvan kuolleita kaloja (Mustonen 2013a, 234). Kalakuolemat uusiutuivat seuraavana
kesänä ja syyksi kuolemille paljastui turveyhtiö Vapon läheisen Linnunsuon tuotantoalueelta
tulleiden vesien aiheuttama Jukajoen happamoituminen (Mustonen 2013a, 234). Vaikka viranomaiset
eivät aluksi juurikaan puuttuneet tapaukseen, sen lopputulemana oli Linnunsuon tuotantoalueen
toiminnan keskeyttäminen ja Itä-Suomen suurimman kosteikon rakentaminen Vapon entiselle
tuotantoalueelle. Historialliseksi tapauksen tekee myös se, että ensimmäistä kertaa Suomen
ympäristölainsäädännön historiassa viranomaiset määräsivät Vapon toteuttamaan pilaantuneen
vesistön palauttamissuunnitelman ja maksamaan korvauksia kalakuolemista (Mustonen 2013a, 241).
Kyseiseen tapaukseen on perehtynyt Itä-Suomen yliopiston tutkija Tero Mustonen, joka on toiminut
tapauksessa niin Jukajokea puolustavan kyläaktiivin kuin tutkijankin rooleissa. Nokelainen (2014) on
tutkinut pro gradu -työssään paikallisten kokemaa suomaiseman muutosta samaisen Linnunsuon
tapauksen kautta.
Vaikka pyrin tässä tutkielmassa avaamaan Hartolan turvekonfliktia ”sisältä käsin”, rajoittuu oma
toimintani tapauksissa avoimeen yhteydenpitoon paikallisten toimijoiden kanssa. Oma osallisuuteni
15
konfliktiin perustuu pikemminkin lähtökohtiini Tainionvirran varren ja Isosuon lähialueen asukkaana
sekä hartolalaisuuteen perustuviin suhteisiini paikallisiin. Aktivistina toimimisen sijaan pyrin
hyödyntämään tätä osallisuuttani tapauksen kokonaisvaltaisessa, paikalliset huomioivassa
ymmärtämisessä.
Tapaustutkimusotteella Keski-Pohjanmaalle sijoittuvaa turvekonfliktia tutkinut Eerika Albrecht
keskittyy työssään turvetuotantoa puoltavien ja vastustavien tahojen erilaiseen argumentointiin
(Albrecht 2015). Albrecht (2015, 157) pitää turvetuotannon ja soidensuojelun yhteensovittamista
esimerkkinä ”ilkeästä ympäristöongelmasta”, jolle on ominaista monien tahojen eriävien intressien,
arvojen ja päämäärien kohtaaminen sekä tieteellinen tai tiedollinen epävarmuus. Soiden käyttöä
koskeviin konflikteihin liittyvätkin Albrechtin (2015) mukaan useat päätöksiä tekevät toimijatahot ja
soiden hyödyntämisen vaikutukset ulottuvat laajalle sen tarjoamien ekosysteemipalvelujen kautta.
Mielestäni myös kiistelyyn turpeen asemasta fossiilisena tai biopolttoaineena liittyy tiedollinen
ristiriita, jota sekä turvetuotantoa puolustavat ja vastustavat tahot pyrkivät argumentoinnissaan
hyödyntämään. Ympäristökonfliktin näyttämönä toimineella Julkunevalla Vapo pyrki perustamaan
uutta turvetuotantoaluetta keskiosiltaan luonnontilaiselle suolle, mutta lukuisten vaiheiden ja
paikallisten tahojen tekemien valitusten myötä hankkeen ympäristölupa palautui vuonna 2010 KHO:n
päätöksellä lupaviranomaisten ratkaistavaksi jo kolmannen kerran (Albrecht 2015, 160-163), joten
kyseisen konfliktin lopputulema on edelleen vailla selvyyttä. Julkunevan tapauksessa läheisen
Räyringin kylän asukkaat aktivoituivat puolustamaan niin suota, vesistöjä kuin omaa elintilaansa
(Albrecht 2015).
Kandidaatin tutkielmani tulosten pohjalta paikallisten toiminta ja puolustamisen kohteet
vaikuttavatkin Julkunevalla hyvin samankaltaisilta kuin Hartolan turvekonfliktin tapauksessa, jossa
puolustamisen paikat jakautuivat vesistöihin, ihmisten koteihin ja Isosuohon. Erityisesti
henkilökohtaisen paikkasiteen nouseminen yhdeksi keskeiseksi turvetuotannon vasta-argumentiksi
Julkunevan tapauksessa (Albrecht 2015, 163) asettaa myös tälle tutkimukselle mielenkiintoisen
kysymyksen sen merkityksestä Isosuon turvehankkeiden vastustamisessa. Omassa tutkielmassani en
kuitenkaan keskity Albrechtin tavoin osallisten argumentointiin vaan puheen sisältöön ja sen
taustoihin. Lisäksi pyrin tarkastelemaan haastateltavia erillisinä konfliktin osallisina
vastakkainasettelun osapuolten sijaan. Tiedostan kuitenkin, että osana Hartolan turvekonfliktia on
näkemysten vastakkainasettelu turvehankkeiden puolesta ja niitä vastaan.
16
2.5 Ympäristölupaprosessi ja YVA –menettely turvetuotannossa
Ympäristölupa vaaditaan yli 10 hehtaarin laajuiselta turvetuotantoalueelta tai siihen liittyvältä
ojitukselta (Selänne 2012, 21). Samoin uutta ympäristölupaa tulee hakea edellisen ympäristöluvan
umpeutuessa, kun tuotantoa jatketaan jo käytössä olevalla tuotantoalueella. Myös jo luvan saaneella
tuotantoalueella tulee hakea lupaa olennaisesti toimintaa tai päästöjä muuttavaan toimintaan (Suomen
ympäristökeskus SYKE 2015a). Ympäristölupapäätös tehdään lainsäädännön sekä mahdollisesti
tehtävän Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) perusteella. Luvan myöntäminen
edellyttää ympäristösuojelulain mukaan ”…ettei toiminnasta aiheudu terveyshaittaa tai merkittävää
ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa.” (Suomen ympäristökeskus SYKE 2015a).
Turvetuotannon ympäristövaikutuksilla tarkoitetaan Turveteollisuusliitto ry:n (2002, 14) mukaan
toiminnan välittömiä tai välillisiä vaikutuksia ihmisiin, luontoon, yhdyskuntiin, maisemaan,
kulttuuriperintöön ja luonnonvarojen hyödyntämiseen. Välittömiä vaikutuksia ovat suon valmistelu-
ja tuotantovaiheen suorat vaikutukset tuotantoalueen suoluontoon ja ympäristöön
(Turveteollisuusliitto ry 2002,14). Tuotantoalueen suoluonto ja -maisema tuhoutuu käyttöönotossa
täysin ja tuotantoalueella on myös suoria melu- ja pölyvaikutuksia lähiympäristöön sekä vaikutuksia
ympäröivän suon hydrologiaan. Välilliset vaikutukset sen sijaan ovat turvetuotannon välittömien ja
suorien vaikutusten seurausta, joten niiden havainnointi ennustettavuus on vaikeampaa
(Turveteollisuusliitto ry 2002, 14). Samalla välilliset vaikutukset ovat kuitenkin tilalliselta ja
ajalliselta laajuudeltaan välittömiä vaikutuksia suurempia. Tällaisia välillisiä vaikutuksia ovat
esimerkiksi tuotantoalueiden kuivatusvesien vaikutukset alapuolisiin vesistöihin. Turvetuotannon
ympäristövaikutuksia arvioitaessa tarkastellaan usein eri vaikutusmuotojen yhteisvaikutuksia, koska
yksittäisvaikutukset kumuloituvat yhdessä merkittäviksi vaikutuksiksi (Turveteollisuusliitto ry 2002,
14). Esimerkiksi tuotantoalueen alapuolisiin vesistöihin voivat vaikuttaa niin tuotantoalueen
kuivatusvedet, tuulen mukana leviävä pöly kuin suon muuttuneen hydrologian aiheuttamat muutokset
vesistön valuma-alueella. Toisaalta turvetuotanto myös työllistää suoraan ja välillisesti niin
paikallisesti (esim. urakoijat ja alihankkijat) kuin valtakunnallisestikin (esim. lupaviranomaiset ja
konsultit).
Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA) käytetään uusien hankkeiden suunnittelun
apuvälineenä, jonka tulokset huomioidaan hankkeiden lupapäätöksessä. YVA:lla pyritäänkin jo
ennakolta ehkäisemään uusien hankkeiden haitallisia vaikutuksia ympäristöön (Suomen
ympäristökeskus SYKE 2015b). YVA -menettelyyn tarvittavista ympäristöselvityksistä vastaa
hanketta suunnitteleva taho alueellisen yhteysviranomaisen, ELY keskuksen, ohjauksessa ja
valvonnassa (Suomen ympäristökeskus SYKE 2015b). Turvetuotantohankkeisiin sovelletaan YVA -
17
menettelyä, jos niiden tuotantopinta-ala on yli 150 hehtaaria tai, jos niistä katsotaan aiheutuvan
merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia (Aaltonen ym. 2008, 54). Hartolan turvehankkeiden
kohdalla Hartolan Turpeen ja Vapo oy:n hankkeet jäivät erikseen tarkasteltuina alle 150 hehtaarin,
joten YVA -menettelyn soveltaminen perustui Ympäristökeskuksen harkinnanvaraiseen päätökseen,
jossa tarkasteltiin hankkeiden kokonaislaajuutta. Hartolan turvetuotantohakkeiden arvioidut
ympäristövaikutukset käyvät ilmi Hartolan Turpeen ja Vapo oy:n teettämistä YVA -
arviointiohjelmasta (Pöyry Environment Oy 2008) ja YVA -arviointiselostuksesta (Pöyry Finland Oy
2010).
Kriittistä näkökulmaa YVA –menettelyyn tuo Pölösen & Halisen (2014) tarkastelu turve- ja
kaivoshankkeiden YVA-selostuksissa ilmenneistä puutteista ja niiden korjausmenettelystä.
Tarkasteluun on otettu yhteensä 31 turvetuotanto- ja 14 kaivoshankkeiden YVA -arviointiselostusta
vuosilta 2007 -2014, mukaan lukien myös tämän tutkielman keskiössä oleva Isosuon tuotantohanke
(Pölönen & Halinen 2014, 12-13). ELY –keskusten lausuntojen perusteella useissa
turvetuotantohankkeiden arviointiselostuksissa ilmeni erilaisia puutteita ja epäselvyyksiä. Suurin osa
puutteista liittyi vesistövaikutuksiin ja hankkeiden eri toteuttamisvaihtoehtojen tarkasteluun.
Kuitenkin vain kahdessa turvetuotantohankkeessa ELY-keskus edellytti uuden arviointiselostuksen
toimittamista. Koska päätöksenteko ja ulkopuolisten kuva hankkeesta perustuu pitkälti YVA -
selostukseen, olisi Pölösen & Halisen (2014, 34) mukaan tärkeää edellyttää lainsäädännöllä uutta
arviointiselostusta niissä tilanteissa, joissa alkuperäinen arviointiselostus on merkittävästi
puutteellinen. (Pölönen & Halinen 2014.)
2.6 Tutkimusongelmat
Edeltävän tapaustutkimuksen taustoittamisen perusteella tutkielman aiemmin mainittu
tutkimustehtävä, Hartolan turvekonfliktin avaaminen, tarkentui kolmeksi tutkimusongelmaksi:
- Mitkä ovat eri osapuolten näkemykset Hartolan turvekonfliktista ja sen syistä?
- Miltä osin nämä näkemykset kohtaavat, ja miltä osin eroavat toisistaan?
- Miten tapauksen paikallinen ympäristökonflikti kytkeytyy laajempiin yhteyksiin?
18
3 Teoreettinen viitekehys
3.1 Kulttuurimaantieteellinen ympäristötutkimus
Koska tutkin Hartolan turpeenottohankkeiden ympärille muodostunutta ympäristökonfliktia
kulttuurimaantieteellisestä näkökulmasta, sijoittuu tutkielmani yhteiskunnallisen
ympäristötutkimuksen laajaan kenttään. Tarkemmin asemoin tutkielmani kulttuurimaantieteellisen
ympäristötutkimuksen alalle, jossa ihmisen luonto- ja ympäristösuhdetta lähestytään
maantieteellisten alueen, paikan ja tilan käsitteiden näkökulmasta.
Brittiläisen maantietieteilijän Doreen Masseyn (1984, 1) mukaan ihmismaantiede on perinteisesti
keskittynyt tarkastelemaan kolmenlaisia suhteita: sosiaalisen ja tilallisen; yhteiskunnan ja
ympäristön/ luonnon; sekä erilaisten yhteiskunnan osa-alueiden, kuten talouden, politiikan,
sosiaalisen rakenteen jne. välisiä suhteita. Näihin yksittäisiin osa-alueisiin keskittymisen sijaan
ihmismaantiede keskittyy paikkoihin ja edellä esitettyjen suhteiden tilallisuuteen. Erityisesti
ihmismaantieteessä kiinnitetään huomiota siihen, miten nämä osa-alueet ja suhteet muodostavat
monimutkaisen mosaiikin, jonka Massey (1984, 1) nimeää yhteiskunnan maantieteeksi. (Massey
1984.)
Maantieteilijä Ari Lehtisen (2005, 11–12) mukaan kulttuurimaantieteellinen ympäristötutkimus
korostaa maantieteen roolia niin ihmisen elinympäristötieteenä kuin sosiospatiaalisia suhteita
tarkastelevana aluetieteenä. Kulttuurimaantieteellisessä ympäristötutkimuksessa maantiede
käsitetään nimenomaisesti näkökulmatieteenä, ilman tieteenalaa yhdistävää omaa tutkimuskohdetta.
Ympäristökysymysten kohdalla tämä perspektiivisyys tarkoittaa erityisesti herkistymistä
kulttuuristen arvojen, ihmisten välisen vuorovaikutuksen sekä vallan ja hallinnan suhteiden
moninaisuudelle. (Lehtinen 2005, 12.) Tässä tutkielmassa perehdyn erityisesti arvojen ja käsitysten
moninaisuuteen pyrkien samalla säilyttämään laajan, ilmiöiden tilallisuuteen, perustuvan
näkökulman.
3.2 Maankäytön tutkimuksen NIMBY -ajattelusta kotipaikan maantieteeseen
Maankäytön näkökulmasta paikallisten asukkaiden vastarintaa ympäristökonflikteissa on
perinteisesti pidetty nurkkakuntaisena oman edun tavoitteluna ja toivotun kehityksen jarruna.
Ympäristökonflikteja onkin tutkittu paljon NIMBY (Not In My Backyard) ilmiöinä, joissa konfliktin
katsotaan kulminoituvan paikallisten asukkaiden vastustukseen asuinympäristöään uhkaavaa ei-
toivottua hanketta kohtaan (ks. Kopomaa ym. 2008). Vaikka NIMBY -kehys voi joissain tapauksissa
kuvata hyvin esimerkiksi vammaisten palvelukodin vastustajien ulossulkevaa paikallisuutta (ks.
19
Kuparinen 2005), leimaa se kuitenkin liian väljästi käytettynä (lähi)ympäristön puolustajat yhteisen
edun vastustajiksi (Peltonen 2008, 190). Lisäksi NIMBY -käsitteeseen sisältyvä oletus hankkeen
vastustajien ajatusmallista: ”Ei meidän pihallemme, mutta joidenkin muiden pihalle kyllä!” sopii
huonosti ympäristön saastumisen ympärille muodostuneisiin ympäristökonflikteihin, koska
ympäristön pilaamista vastustetaan usein jo yleisellä tasolla.
NIMBY -ilmiöön nähden hieman toisenlaisesta näkökulmasta ympäristökonfliktien ”paikallisia”
lähestyy paikan puolustamisen tutkimustraditio, jonka johtoajatuksena on paikan ja kotipaikan
puolustaminen ympäristötekona. Paikan puolustamisen tutkimussuuntaus perustuu yhteen
maantieteen perustavanlaatuisimpaan tutkimustraditioon: kotipaikan tutkimukseen. Eräs merkittävä
maantieteellinen tapa ymmärtää (koti)paikka nojaa kreikkalaiseen choran käsitteeseen. Platonin
Timaios -dialogin maailman kolmen olomuodon jäsennyksen mukaan chora hahmottuu syntymisen
ja kasvamisen alkutilaksi, josta käsin kaksi muuta olomuotoa, lainalaisuuksien (järjellä tarkasteltava)
todellisuus ja aistein havaittava todellisuus hahmottuvat. Lehtisen (2005, 14) mukaan choraan
perustuva korografinen maantiede sai kuitenkin varhain väistyä tilan lainalaisuuksien malleja
muotoilevan korologisen maantieteen tieltä maantieteellisen ajattelun oikeutusperustana.
Esimerkkeinä tästä mallien maantieteestä ovat niin kolonialismin aikainen maailman kartoitus kuin
nykyaikaiset spatiaaliset mallit ja geoinformatiikan sovellukset. (Lehtinen 2005, 13-14.) Jo 1980 -
luvulla Sandbach (1984) nosti esille maallikkotiedon merkityksen ympäristösuunnittelussa. Hänen
mukaansa tieteellisen tutkimuksen valtavirta edustaa yhteiskuntaa kulloinkin hallitsevien toimijoiden
ideologiaa ja pyrkii säilyttämään näiden toimijoiden kannalta suotuisan status quo -tilanteen
(Sandbach 1984, 196-197). Näin ollen suunnittelua ja tuotantoa ei tulisikaan kehittää pelkästään
tieteellistä asiantuntijuutta kehittämällä, vaan kaikille tulisi taata oikeus osallistua erityisesti
ympäristökysymyksiin liittyvään päätöksentekoon (Sandbach 1984, 197).
1970 -luvulta alkaen niin maantieteessä kuin muissakin ihmistieteissä alkoi nostaa päätään
henkilökohtaisten kokemusten tutkimus. Tuanin (1977, 6) mukaan kokemuksellisuus jääkin helposti
piiloon niin ihmisten toiminnassa kuin ympäristöön keskittyvässä tutkimuksessa. Kokemuksen
kuvaaminen ja tutkiminen on kuitenkin mahdollista ja tärkeää, koska esimerkiksi
ympäristösuunnittelun käyttämät laajat yleistykset ja diskurssit muodostuvat pohjimmiltaan ihmisten
monivivahteisesta kokemustiedosta (Tuan 1977, 6-7).
Kokemuksellisen maantieteen kanssa osittain samanaikaisesti tapahtunut humanistisen maantieteen
nousu nosti choran käsitteen uudestaan maantieteelliseen ajatteluun. Uusissa, asumista,
matkustamista ja paluuta käsittelevissä tutkimussuuntauksissa keskitytään siihen, miten tutun ja
erilaisen välinen rajankäynti rakentaa suhdettamme kotipaikkaan. (Lehtinen 2005, 14-15.) Tämän
20
pohjalta norjalainen Inger Birkeland (2002, 290-301) pohjoisen ympäristön ja luonnon tilan sekä
luontomatkailun tutkimuksissaan rinnastaa choran kotipaikkaan, jossa järjellä tarkasteltava ja aistein
havaittava todellisuus yhdistyvät kehon ja kodin kokemushistoriaan eli ihmisen lähtötilaan. Lehtisen
(2005, 15) mukaan Birkelandin choran tulkinta auttaa ympäristötutkimuksen yhteydessä
vahvistamaan ymmärrystä kotipaikan elinolojen puolustamisesta. Tämä ymmärrys kotipaikan
puolustamisesta asumisen ja päivittäisen elämänkokemuksen myötä syntyneenä paikan
asiantuntijuutena on omiaan nostamaan paikallisen ympäristösuhteen erityisasemassa olevan
luonnontieteellisen asiantuntijuuden rinnalle ympäristönkäytön ja -politiikan kysymyksissä,
erityisesti ympäristökonflikteissa. Romantisoituneiden käsitysten välttämiseksi paikan
puolustamisen tutkimussuuntauksessa on myös syytä pitää silmät avoinna toisinaan
ympäristökamppailuissa esiintyville paikallisuuden taantumuksellisille puolille kuten
syntyperäisyyden korostamiselle, ja siten muualta tulleiden ulossulkemiselle (Lehtinen 2005, 16).
Suomalaisessa ympäristötutkimuksessa kotipaikan maantiede on kulkenut laveasti yleistäen kahta
päälinjaa, joista ensimmäinen on keskittynyt paikallisten yhteisöjen ja ihmisten ympäristösuhteen
kuvaamiseen. Toinen päälinja on sen sijaan pyrkinyt ymmärtämään ja tulkitsemaan paikallisia
näkemyksiä luonnonvarojen käyttöön ja luonnonsuojeluun liittyvissä tapauksissa. (Lehtinen 2005,
15–16.) Tämän jaottelun ohella voidaan nimetä useita erilaisia lähestymistapoja, jotka sijoittuvat
enemmän tai vähemmän molempien päälinjojen alle. Jaana Nevalainen (2004) ja Samu Pehkonen
(2005, 161–191) avaavat molemmat paikallisten kokemusta ympäristön muutoksesta eletyn arjen
paikkakokemusten kautta, sisältä käsin. Teijo Rytteri (2005, 61-77) sen sijaan kuvaa luonnon
politisoitumisen prosessia Ylä-Lapin tilanteessa, jossa saamelaisten kotiseutualue on ylipaikallisten
matkailu- ja metsätalouspaineiden puristuksissa. Matkailumaantieteen piirissä onkin tutkittu
matkailun vaikutusta matkakohteen paikallisten kokemukseen kotipaikastaan. Toisaalta
matkailumaantieteessä on myös tutkittu matkailijan näkökulmasta kotipaikan vahvistumista
matkailussa kodin ja matkakohteen vuoropuheluna. Matkailulla ja paikan puolustamisella onkin usein
havaittu olevan yhteiset intressit ympäristökonflikteissa, joissa ympäristön muutoksen koetaan
uhkaavan paikallista elinkelpoisuutta. (Lehtinen 2005, 16-18.)
Käytännössä choran huomioiminen maantieteellisessä ympäristötutkimuksessa antaa ensisijaisen
arvon paikallisten asukkaiden omalle ymmärrykselle ympäröivän luonnon arvokkuudesta. Tämä
paikallisten näkemysten esille nostaminen on omiaan lisäämään tasa-arvoista vuorovaikutusta
ympäristökonfliktien eri osapuolten kesken. Maantieteellinen ympäristötutkimus voikin
parhaimmillaan toimia maallikkomaantiedon ja ympäristöntuntemuksen välittäjänä
ympäristöpoliittiseen päätöksentekoon. (Lehtinen 2005, 16-18.)
21
Myös Mustonen (2013b) nostaa paikallisen tiedon merkityksen esiin valuma-alueiden
yhteishallinnassa Jukajoen tapauksen yhteydessä. Hänen päätelmiensä mukaan paikalliset omaavat
tietoa ja taitoja, joita viranomaiset eivät pysty (luonnon)tieteellisellä tiedolla saavuttamaan. Tämä tuli
esiin Jukajoella, jossa mittauksiin tietonsa perustaneet viranomaiset ja Vapo eivät pystyneet
havaitsemaan tai ennakoimaan kalakuolemia eivätkä selvittämään niiden syytä (Mustonen 2013b).
Näiden tahojen toiminnalle oli ominaista myös paikallisen tiedon vähättely ja siten oman vallan
osoittaminen (Mustonen 2013a).
Omassa ajattelussani paikan puolustaminen ympäristötekona -näkökulma asettaa paikalliset asukkaat
ja laajemmin ”tavalliset ihmiset” keskeisiksi toimijoiksi luonnonvara- ja ympäristökysymyksissä.
NIMBY -kehyksen sijaan siinä kuitenkin nähdään ruohonjuuritason toimijat pikemminkin paikan
puolustajina, kuin kaiken muutoksen vastarannankiiskinä ja kehityksen jarruina. Itsekin
tutkimusalueen ”entisenä paikallisena” pyrin avaaman kyseistä ympäristökonfliktia enemmän sisältä
päin kuin ulkopuolisen tutkijan näkökulmasta.
3.3 Risteyksien paikasta liikeratojen tilaan
Siinä, missä useimmilla muilla tieteenaloilla on usein oma tieteenalan määrittävä(t)
tutkimuskohteensa, maantieteeltä tällaista koko tieteenalan määrittävää tutkimuskohdetta ei usein
ajatella olevan löydettävissä. Sen sijaan maantiedettä voidaan pitää näkökulmatieteenä, jossa
korostetaan ilmiöiden tilallisuutta ja tilallisia suhteita. Maantiedettä sanotaankin toisinaan tilan
tieteeksi. Paikkaa ja tilaa on pitkään käytetty maantieteen peruskäsitteinä, joiden avulla ilmiöitä on
tutkittu maantieteellisestä näkökulmasta. Se, mitä paikalla ja tilalla kulloinkin tarkoitetaan, vaihtelee
suuresti eikä niiden käsitteellistämiseen kiinnitetä Masseyn (2008a, 14) mukaan riittävästi huomiota.
Lehtosen ym. (2008, 8) mukaan Massey onkin korostanut tilan ja paikan käsitteellistämisen
merkitystä ja perustavanlaatuista vaikutusta siihen, kuinka maailma koetaan ja käsitetään. Tämän
tutkielman paikan ja tilan tulkintani perustuukin paljolti Masseyn teoretisointiin, jota tarkastelen
suhteessa ”perinteisiin” tai vallalla oleviin paikka- ja tilakäsityksiin.
Varsin usein paikka mielletään tarkoin rajatuksi pysähtyneisyyden tilaksi, jonka erityisyys
muodostuu paikan sisäisten ominaisuuksien kautta (Lehtonen ym. 2008, 9; Massey 2008a, 15).
Samalla paikallinen asetetaan globaalin vastakohdaksi ja kuvitellaan paikkojen joko vahvistuvan
turvapaikkoina erillään globaalistumisen pyörteistä tai menettävän ainutkertaisuutensa (ellei
häviävän kokonaan) globaalin aika-tila -tiivistymän puristuksissa (Massey 2008a, 15; Massey 2008b
17-31). Massey (2008b, 29) kuitenkin näkee paikkojen ja paikallisen olevan tärkeä osa
22
globaalistumisen liikeratoja näiden suhteiden, liikkeiden ja kommunikaation verkostojen erityisinä
risteyskohtina, kohtaamispaikkoina. Näin ollen paikan erityisyys ei rakennu pelkästään sen sisäisen
historian myötä. Sen sijaan paikan ainutkertaisuus muodostuu paikallisten ja laajempien sosiaalisten
suhteiden ja yhteyksien sekoituksena, missä globaalistuminen toimii pikemminkin ainutkertaisuuden
lähteenä kuin yhdenmukaistajana. Tästä seuraa, ettei paikka ole koskaan valmis vaan muodostuu
jatkuvasti muuttuvien vuorovaikutusten prosessina. Paikka ei myöskään rajaudu tarkoin ulko- ja
sisäpuoleen, koska se rakentuu yhtälailla niin ”ulkopuolelle” ulottuvista yhteyksistä kuin sen
”sisäpuolisista” suhteista. (Massey 2008b, 30-31.) Vaikka tarkastelenkin Hartolan turvekonfliktia
”sisältä käsin”, pyrin samalla myös hahmottamaan sitä risteyksenä, jossa niin paikalliset kuin
globaalit liikeradat kohtaavat. Tarkasteluni kohteena on tämän liikeratojen kohtaamispaikan lisäksi
myös nämä liikeradat itsessään.
Paikan prosessinomaisuus ja rajattomuus näkyvät Masseyn (2008b, 31) sen sisäisissä konflikteissa,
joissa tulevat esiin paikan erilaiset identiteetit. Yhden näkökulman paikan sisäisiin konflikteihin
tarjoaa Robert Sackin (1984, 46) esiin nostama kansallisvaltioita koskeva ongelma, joka syntyy kun
yhteiskunta ankkuroidaan tarkoittamaan tiettyä paikkaa: Kun luodaan yhä enemmän hallinnon tasoja
ja osa-alueita, myös tilallisten vuorovaikutussuhteiden määrä kasvaa valtavasti. Näin tehtyjen
päätösten tilalliset olomuodot hajautuvat poliittisen päätöksenteon aluehierarkiassa. Vaikka päätökset
olisi suunnattu vain yhdelle aluehierarkian tasolle, ne voivat vaikuttaa kaikilla tasoille
ennakoimattomilla tavoilla ja näin aiheuttaa alueellisia yksiköitä koskevia oikeudellisia konflikteja
(Sack 1984, 46.) Kansallisvaltion näkeminen yhtenä paikkana ei nähdäkseni otakaan riittävästi
huomioon sen sisäistä identiteettien ja paikallisuuksien moninaisuutta.
3.4 Aika-tilan käsite
Maantieteilijä John Allenin (1984) mukaan sosiaaliset prosessit tapahtuvat aina maantieteellisessä
tilassa ja suhteessa luontoon. Tila ei siis ole pelkästään yhteiskunnallisten prosessien myötä muuttuva
pinta (Allen 1984, 49). Samoin kuin paikka mielletään staattiseksi globaalin vastakohdaksi myös tila
määritellään usein virheellisesti ajan vastinparina (Massey 2008a, 14-15). Tällöin tilan ajatellaan
edustavan pysähtyneisyyttä ja ajan dynaamisuutta, mikä poistaa tilalliselta muutoksen, ja näin myös
politiikan, mahdollisuuden (Massey 2008c, 32-64). Masseyn mukaan: ”[M]eidän pitäisi pyrkiä pois
niistä malleista, joissa yhteiskunta on jonkinlainen kolmiulotteinen, … ajan läpi liikkuva viipale.”
(Massey 2008c, 56). Lineaarisen ajan ja kaksi- tai kolmiulotteisena pintana hahmottuvan tilan
vastakkainasettelun sijaan Massey (2008c) hahmottelee moniulotteista aika-tilan käsitettä, jossa tilan
23
ja ajan ajatellaan olevan toisiaan täydentäviä ulottuvuuksia. Tästä seuraa, että tilallinen muokkaa
ajallista historiaa, joka vastavuoroisesti tuottaa tilan muodon ja moninaisuuden (Massey 2008c, 63-
64). Tämän näkemyksen mukaan tila on vuorovaikutustemme ja käytäntöjemme myötä jatkuvan
tuottamisen kohteena, kuten paikkakin, mikä nostaakin esiin tärkeän kysymyksen ihmisen ja luonnon
välisestä yhteiselosta (Massey 2008a, 14-15). Myös Hartolan turvekonfliktissa on paljolti kyse
ihmisen ja luonnon välisistä suhteista sekä tilan tuottamisesta, kun konfliktin osallisten näkemykset
”oikeanlaisesta” yhteiselosta suon ja vesistöjen kanssa asettuvat vastakkain ja kilpailevat keskenään.
Myös Tuan (1977) tarkastelee tilan suhdetta aikaan ja pyrkii liittämään ne tosiinsa
vastakkainasettelun sijaan. Tuanin (1977, 118) tarkastelussa sekä tila että aika ovat paljolti
kokemuksellisia ja muotoutuvat alitajuisesti. Nykyihmisen elämässä vaaditaan tilan ja ajan
hahmottamista saman kokemuksen erilaisina ulottuvuuksina, jotka voidaan kuitenkin muuntaa
toisikseen: Päästäksemme ajoissa tapaamisen meidän on hahmotettava kuljettavan matkan vaatima
aika ja sovitettava ajankäyttömme yhteen tilallisen etäisyyden kanssa. Eräänä yleisenä esimerkkinä
tilan ja ajan yhdistämisestä Tuan (1977, 129) mainitsee ajallisten ilmauksien käyttämisen etäisyyden
määrittämisessä: kohde on tunnin ajomatkan tai kahden päivän kävelymatkan päässä. Tällaisilla ajan
määreillä voidaan ilmaista selkeästi kohteen saavuttamiseen vaadittavaa työtä tai panostusta. Tuanin
(1977, 128) mukaan tavoitteemme sekä niitä varten tekemämme ponnistelut ja suunnitelmat ovatkin
yhtä lailla niin ajallisia kuin tilallisia. Tavoitteen visioiminen luo tilallis-ajallisen rakenteen:
Esimerkiksi turvetuotannon suunnittelu uudelle alueelle asettaa niin ajallisen tavoitteen tuotannon
aloittamisesta ja mahdollisesta kestosta kuin tilallisen tavoitteen tuotannon laajuudesta.
Mikä onkaan paikkojen asema tässä aika-tila -käsitteessä? Masseyn (2008a, 15; 2008d, 189) mukaan
paikka on perinteisesti käsitetty abstraktin tilan konkreettiseksi vastinpariksi (ks. Tuan 1977).
Tällainen käsitys on sikäli ongelmallinen, että sen enempää paikka kuin tilakaan eivät ole abstrakteja
ulottuvuuksia vaan ilmenevät sosiaalisina suhteiden samanaikaisena rinnakkaisuutena kaikilla
maantieteellisillä tasoilla (Massey 2008e, 144). Tämä puolestaan vapauttaa paikan rajatusta
pistemäisestä olomuodostaan avoimeksi toistensa kanssa vuorovaikutuksessa olevien sosiaalisten
suhteiden risteykseksi. Tila sen sijaan muodostuu näiden suhteiden samanaikaisena verkostona
(Massey 2008d, 199). Näin ollen paikat ovat osa tilaa siinä missä tilallisuus on aina läsnä paikoissa.
Voimme ajatella kotia paikkana, joka kytkeytyy tilallisten suhteiden kautta muuhun maailmaan,
mutta koti on yhtälailla tila, jossa on omat sisäiset suhteensa.
Tuanin (1977, 198) mukaan aikaa voidaan ajatella liikkeenä, jolloin paikka merkitsee pysähdystä
tässä ajan virrassa. Massey kuitenkin näkee myös paikan olevan jatkuvassa muutoksessa: Kun
lisäämme tila-paikka -kehykseen ajallisen ulottuvuuden, huomaamme kuinka tilalliset suhteet alati
24
muuttuvat, jolloin niistä muodostuu (koti)paikkojen välisiä ja sisäisiä liikeratoja. Massey tiivistääkin
tila-ajan ja paikan välisen suhteen todetessaan että: ”Aika-tilat ovat paikan jatkuvaa tapahtumista”
(Massey 2008). Tässä työssä tutkimuskontekstinani eivät olekaan Hartolan turvekonfliktin paikat
jonain täsmällisenä ajan hetkenä vaan pyrin tarkastelemaan, miten nämä paikat nousevat esiin eri
tilanteissa eri aikoina, kuten ennen turvetuotantoa, konfliktin kärjistymisen aikaan ja tilanteen
rauhoituttua. Tässäkin yhteydessä eri ajanjaksojen määrittely perustuu osaltaan niin ajallisiin (ennen,
jälkeen) kuin tilallisiin (turvetuotantoalue) määreisiin.
Tässä tutkielmassa tarkastelen Hartolan ympäristökonfliktia tilallisesta näkökulmasta, jonka avulla
pyrin ymmärtämään turpeenottohankkeiden synnyttämää konfliktia ja sen syitä. Erityisesti pyrin
selvittämään, miten kyseisen ympäristökonfliktin tila avautuu eri toimijoiden näkökulmista. Tila-ajan
käsitteen otan tutkimukseni keskiöön pääosin kahdesta syystä: Tila-ajan avulla voidaan tarkastella
ihmisten erilaisia arvo- ja kokemusmaailmoja samassa alati muuttuvassa kontekstissa. Toiseksi, tila-
aika toimii luontaisena näkökulmaa laajentavana jatkumona aiheesta tekemäni kandidaatin
tutkielman puolustamisen paikoille. Pyrinkin hahmottamaan niitä ympäristökamppailun aika-tiloja,
joita Hartolan turvekonfliktissa muodostuu.
3.5 Aika-tilat käytännössä
”Vadi katsoi lattialta minuun, räpäytti silmiään ja kääntyi selin. Maailma oli ihmisten väliset suhteet.
Tila oli ihmisten väliset etäisyydet. Merkitys oli yhden suhde toiseen. Yksin meitä ei ole.” (Kyrö 2007,
270-271).
Oheinen katkelma Tuomas Kyrön romaanista Benjamin Kivi havainnollistaa mielestäni hyvin yhtä
tapaa kuvata tilan ja sosiaalisten suhteiden asemaa maailmassa, jossa elämme. Tässä määritelmässä
on myös joitakin yhtymäkohtia Doreen Masseyn tilakäsitykseen, jossa tila muodostuu juuri ihmisten
välisistä suhteista. Tämä katkelma tuo myös mielestäni hyvin käytännön tasolle joskus hieman
abstraktiksi jäävän tilan käsitteen. Seuraavassa pyrinkin luomaan katsausta aika-tilan käsitteen
soveltamiseen käytännössä.
Massey (2008d, 178) kertoo tutkimuksesta (ks. Allen ym. 1998), jossa tarkasteltiin kahta varsin
erilaista aika-tilaa: luonnontieteellisiä laboratorioita ja niissä työskentelevien tutkijoiden koteja.
Aluksi modernit laboratoriot vaikuttivat malliesimerkeiltä avoimista globaalien suhteiden
solmukohdista, kun taas kodit vaikuttivat klassisen paikallisilta turvan tyyssijoilta, kaukana globaalin
maailman pyörteistä (Massey 2008d, 179). Tutkimuksen edetessä kuitenkin selvisi kuinka aluksi
avoimilta vaikuttaneet laboratoriot olivat rajattuja vain tiettyjä toimintoja ja ihmisiä varten (Massey
25
2008d, 179-180). Kotien tarkemmassa tarkastelussa alkoivat ne näyttää yhä huokoisemmilta ja
avoimemmilta aikatiloilta, joissa monenlaisten ihmisten eri kiinnostuksen kohteet ja harrastukset
kohtasivat. (Massey 2008d, 178-182.)
Edeltävässä kuvauksessa pyrin tiivistämään tutkimusesimerkkiä siitä, kuinka aikatiloja voidaan rajata
ja tutkia kriittisesti. Tuodakseni aika-tilan käsitteen vielä populaarimmalle tasolle kuvaan seuraavassa
aikatilana yhtä monille suomalaisille tuttua tapahtumaa: jääkiekko-ottelua. Jääkiekkoon liittyy paljon
ajallisesti ja tilallisesti latautunutta perustermistöä kuten erät, pelikatkot, yli- ja alivoima sekä kaukalo
puolustus-, keski- ja hyökkäysalueineen. Laajemmin ajateltuna myös jäähalli,
jääkiekkopaikkakunnat, ottelun ennakkostudiot ja koko kiekkokausi ovat yhteen jääkiekko-otteluun
liittyviä aika-tiloja. Näin jääkiekko-ottelun aika-tilaa voidaan purkaa pienempiin osiin, mutta
pyrkikäämme tätä mekaanista jaottelua analyyttisemmälle tasolle pohtimalla jääkiekko-otteluun
liitettyjä merkityksiä, kokemuksia ja suhteita.
Vaikka kutsuin jääkiekko-ottelua monille suomalaisille tutuksi tapahtumaksi ei se suinkaan tarkoita,
että kaikki itse lajia seuraisivat tai kävisivät ottelutapahtumissa paikan päällä. Jääkiekkoon liitetyt
väkivalta ja päihteet (lähinnä nuuska ja keskiolut) tekevät siitä joillekin punaisen vaatteen ja antavat
sille negatiivisen arvolatauksen. Toisaalta jääkiekkoon latautuu myös monia hyveinä pidettyjä arvoja
kuten joukkuehenki, voimakkuus, taituruus ja luovuus sekä suomalainen sisukkuus. Itse jääkiekko-
otteluita pyritään Suomessa nykyisin markkinoimaan jälkimmäisen luettelon arvoilla ja häivyttämään
perinteisesti ottelutapahtumiin liitettyjä katsojien kaljan kittausta, pelaajien ja valmentajien
nuuskaamista sekä kenttätapahtumien väkivaltaisuutta. Samaan aikaan näillä jääkiekon
”perinteisillä” arvoilla on edelleen vankkumaton kannattajakuntansa.
Merkitysten ja arvojen ristiriitaisuuden lisäksi jääkiekko-ottelun aikatilan voidaan katsoa koostuvan
myös ihmisten välisistä suhteista ja kokemuksista. Itse ottelu kokonaisuutena lienee useimmalle
paikallaolijalle, niin pelaajille, katsojille kuin tuomareillekin kokemus, joka samanaikaisesti jaetaan
muiden kanssa, mutta koetaan myös kukin henkilökohtaisesti omalla tavallaan. Tähän
ottelutapahtumien kokemiseen liittyy myös kokijoiden väliset suhteet ja niiden ilmaiseminen. Jo yksi
joukkue muodostaa oman dynaamisen kokonaisuutensa, jolla on ottelutapahtumassa usein valmentaja
johtajanaan, ja myös pelaajien erilaiset asemat tässä näytöksessä on ”roolitettu.” Ottelua pelatessaan
pelaajat ovat myös vuorovaikutuksessa vastustajan joukkueen pelaajien ja tuomareiden kanssa,
vaikka valmentajan sanoin pyrittäisiin vain ”pelaamaan omaa peliä.” Vaikka yleisö on ensisijaisesti
tullut vain katsomaan ottelua, vaikuttavat hekin ottelutapahtumiin monin tavoin: kannustuksella ja
läsnäololla pelaajien suoritukseen, tuomareiden ratkaisuihin reagoimalla myös heidän suorituksiinsa
ja jo pääsylipun maksamalla joukkueen olemassaolon edellytyksiin. Näin ollen jo jääkiekko-ottelun
26
”sisäinen” aika-tila on hyvin monimuotoinen puhumattakaan sen linkeistä ottelun ”ulkopuolisiin”
asioihin.
Jääkiekko-ottelun aika-tilaa voitaisiin toki avata monia muitakin siihen liittyviä asioita
tarkastelemalla ja edellä päällisin puolin esittelemiini kokonaisuuksiin tarkemmin pureutuen. Aika-
tilan käsite antaakin mielestäni melko avoimen kehyksen käyttäjälleen, jolloin vapaus ja vastuu
tarkastelun rajauksesta jäävät akateemisen tutkimuksen tapauksessa tutkijalle. Itse näenkin aika-tilan
hedelmällisenä käsitteenä ympäristökonfliktin käsittelyyn tapauksena, koska se ei rajaa
tarkastelukulmaa liiaksi suppeaan käsitteeseen vaan antaa tutkijalle tilaa omiin tulkintoihin ja siten
tapauksen sekä tutkittavan ilmiön kannalta olennaisten havaintojen ja johtopäätösten tekemiseen.
Toisaalta tiedostan myös tämän avoimuuden riskit ja haasteet, joten pyrin tarkentamaan tutkimuksen
kysymyksenasettelua aika-tilan käsitteen avulla. Teoreettisen viitekehyksen myötä aiemmin
esittelemäni tutkimusongelmat tiivistyvätkin kolmeksi tutkimuskysymykseksi, joihin lähden
hakemaan vastausta työn empiirisessä osiossa. Tutkimuskysymykset ovat:
1. Miten konfliktin paikat ja tilat avautuvat konfliktin eri osallisten kokemina?
2. Miten konfliktin aika-tilat avautuvat sekä kytkeytyvät toisiinsa ja muualle?
3. Miksi Hartolan turvehankkeet johtivat konfliktiin?
4 Aineistot ja menetelmät
Laadullista tutkimusta on perinteisesti pidetty määrällisen tutkimuksen ”pehmeämpänä” vastinparina
(Sarajärvi ym. 2002, 66; Alasuutari 2011, 31). Alasuutarin (2011, 32) mukaan ihmistieteiden
tutkimuskenttää ei kuitenkaan ole syytä jakaa vastakohtaisiin kvalitatiivisiin ja kvantitatiivisiin
menetelmiin, vaan niitä voidaan pitää toistensa jatkumona. Analyysimalleina kvantitatiivinen ja
kvalitatiivinen analyysi voidaan kyllä erottaa toisistaan, mutta niitä molempia voidaan toteuttaa
saman tutkimuksen tai saman aineiston yhteydessä. Myös tutkimuksen metodologisten lähtökohtien
perusteella voidaan erottaa toisistaan määrällisen tutkimuksen luonnontieteellinen koeasetelma ja
laadullisen tutkimuksen arvoituksen ratkaiseminen. (Alasuutari 2011, 32.)
Mielestäni arvoituksen ratkaisemisen ajatus soveltuu hyvin tapaustutkimuksen tekoon, erityisesti
tämän tutkimuksen kohdalla, koska pyrin luomaan kokonaiskuvaa konfliktista sen osallisten
näkemyksiin perehtymällä ja siten ratkaisemaan arvoituksen konfliktin tilallisesta luonteesta ja ”asian
ytimestä.” Hypoteesiin perustuvan koeasetelman sijaan lähdenkin selvittämään avoimemmilla
kysymyksenasetteluilla, mitä kyseisellä tapauksella on sanottavanaan. Näin ollen tutkielmani
empiirinen osio perustuukin pitkälti kirjallisen ja suullisen tekstiaineiston kvalitatiiviselle analyysille.
Aluksi suunnittelin myös kvantitatiivisen analyysin tekoa ja lähtökohtaisesti määrällisten aineistojen,
27
kuten lomakekyselyjen keräämistä, tapaustutkimuksen triangulaation mukaisesti. Kirjallisen
aineiston ja haastattelujen osoittautuessa hyvin antoisiksi, en nähnyt kuitenkaan tarvetta muiden
aineistojen käyttämiselle. Myös merkityksenantojen ja kokemusten tutkiminen suuntasivat aineiston
analyysiä laadullisen sisällönanalyysin suuntaan. Lopullinen aineistoni koostuukin neljästä konfliktin
keskeisimmille osallisille tehdyistä teemahaastatteluista sekä näitä haastatteluja tukevasta kirjallisesta
aineistosta.
4.1 Kirjallinen aineisto
Työni kirjallinen aineisto on kaiken kaikkiaan sekalainen seurakunta erilaisia ympäristöhallinnon
asiakirjoja, ympäristölupapäätöksiä, Vapon tiedonantoja ynnä muita Hartolan turvekonfliktiin
liittyviä tekstejä. Koska lähdin tekemään tapaustutkimusta Hartolan turvekonfliktista salapoliisin
tavoin ”arvoitusta ratkaisemalla”, on myös vaikeaa erotella toisistaan varsinaista empiiristä
tutkimusaineistoa ja tapauksen kulun selvittämiseen käyttämääni tausta-aineistoa. Tätä rajanvetoa
vaikeuttaa osaltaan monien aineistolähteiden käyttäminen sekä työn taustoitusosuudessa että tulosten
tarkastelun yhteydessä. Vedänkin tähän liukumaan rajan siten, että esittelen seuraavassa työn
tuloksissa esiintyvät Turvetuotantoon liittyvät aineistolähteet huolimatta siitä, ovatko ne esillä myös
työn alussa vai eivät. Tästä kirjallisen aineiston rajaamisen vaikeudesta ja heterogeenisyydestä
johtuen en analysoi niitä yhteisesti omana kokonaisuutenaan vaan käytän niitä tukemaan työni
ensisijaisesta empiirisestä aineistosta eli teemahaastatteluista saatuja tutkimustuloksia.
4.1.1 Ympäristöhallinnon päätökset ja raportit
Yhden tälle työlle keskeisen kirjallisen aineiston joukon muodostavat Hartolan turvekonfliktiin
liittyvät ympäristöhallinnon päätökset ja raportit. Erityisesti 2000 -luvun turvetuotannon
laajennushankkeita koskevat ympäristölupapäätökset (ks. Etelä-Suomen Aluehallintovirasto 2011a;
2011b; 2014) kertovat viranomaisten ja useiden muiden tahojen kannan turvetuotantohankkeisiin.
Näistä 2011 julkaistut päätökset koskevat Vapon laajennushanketta Isosuolle (Etelä-Suomen
Aluehallintovirasto 2011a) sekä Vapon nykyisen Jaakkolansuon tuotantoalueen ympäristölupaa
(Etelä-Suomen Aluehallintovirasto 2011b). Vuoden 2014 päätös (Etelä-Suomen Aluehallintovirasto
2014) koskee Jaakkolansuon luvan muuttamista Vapon laskuojan sijainnin osalta.
Erityisesti Tainionvirtaan liittyviä ympäristöhallinnon päätöksiä ovat lupapäätös Tainionvirran
kalataloudellisesta kunnostamisesta (Itä-Suomen ympäristövirasto 2006) ja päätös Tainionvirran
kalatalous- ja vesistötarkkailuohjelmasta (Hämeen ELY-keskus 2014). Näistä ensimmäisellä entinen
Hämeen TE –keskus sai luvan Tainionvirran viimeaikaisiin kunnostustoimenpiteisiin, joilla pyrittiin
28
parantamaan lohikalojen elin- ja lisääntymismahdollisuuksia vesistössä muun muassa kutusoraikoja
tekemällä. Jälkimmäisellä taas Hämeen ELY-keskus velvoitti useat Tainionvirtaa kuormittavat
paikalliset tahot, mukaan lukien Vapon ja paikallisen turveyrittäjän, osallistumaan joen vedenladun
ja kalaston yhteistarkkailuun. Tästä yhteistarkkailusta julkaistu viimeisin raportti vuodelta 2014
(Raunio 2015) kertoo tarkkailun tuloksista ja myös Tainionvirran vedenlaadun nykyisestä tilasta.
- Jaakkolansuon turvetuotannon ympäristöluvan muuttaminen laskuojaa ja sen
käyttöoikeuden saamista koskevalta osalta (Etelä-Suomen Aluehallintovirasto 2014).
- Vapon Isosuon turvetuotantoalueen ympäristölupa (Etelä-Suomen Aluehallintovirasto
2011a).
- Vapon Jaakkolansuon ympäristölupa (Etelä-Suomen Aluehallintovirasto 2011b).
- Päätös Tainionvirran kalatalous- ja vesistötarkkailuohjelmasta (Hämeen ELY –keskus
2014).
- Tainionvirran yhteistarkkailu: Vuoden 2014 raportti (Raunio 2015).
- Lupapäätös Tainionvirran kalataloudellisesta kunnostamisesta (Itä-Suomen ympäristövirasto
2006).
4.1.2 Vapon tuottama aineisto
Vaikka Vapon edustajien kanssa käyty haastattelu avasikin yhtiön näkökulmaa ja erityisesti
ympäristövastuullisuuskampanjaa käytännössä, tukeudun myös Vapon tuottamaan kirjalliseen
materiaaliin, erityisesti yhtiön internetsivustoon ja sen sisältämiin aineistolinkkeihin. Vapo.fi -
sivustolta löysin linkin niin Suomme netissä –verkkopalveluun (Vapo 2012a) kuin Vapon
vuosiraportteihinkin (Vapo 2012b). Ympäristövastuullisuuskampanjan faktojen tarkistamiseen ja
niistä haastatteluissa saamani kuvan laajentamiseen käytän apunani Vapon tiedotetta yhtiön
turvetuotannon ympäristövastuullisuuden nostamisesta uudelle tasolle (Vapo Oy 2012) sekä esitystä
Vapon tämänhetkisestä tilanteesta ympäristösitoumusten toteuttamisessa (Vapo 2015). Vaikka nämä
aineistot ovatkin faktapitoisia, tai ovat ainakin faktapitoisessa muodossa esitettyjä, pyrin silti
pitämään mielessäni niiden edustavan vain Vapon näkemystä ja olevan tuotettu palvelemaan
ensisijaisesti valtionyhtiön omia tarpeita. Toki tällainen avoimesti esillä oleva aineisto tyydyttää
esimerkiksi turvetuotannosta kiinnostuneiden kansalaisten tiedonjanoa tai tässä tapauksessa helpottaa
tutkijan salapoliisintyötä.
- Suomme netissä -verkkopalvelu (Vapo 2012a).
- Vapon yritysvastuu (Vapo 2012b).
- Vapon ympäristösitoumukset ja niiden toteutuminen (Vapo 2015).
- Vapo nostaa turvetuotannon ympäristövastuun uudelle tasolle -tiedote (Vapo Oy 2012).
29
4.1.3 Muu kirjallinen aineisto
Ympäristöhallinnon Hartolan turvekonfliktiin liittyvien päätösten ja Vapon tuottamien aineistojen
lisäksi käytän tausta-aineistonani erilaisia Turvetuotantoon niin Hartolassa kuin yleisestikin liittyviä
uutisia, raportteja ja ohjeistuksia. Edellä esitellyistä aineistoista poiketen seuraavien aineistojen
tuottajatahot vaihtelevat. Hartolan turvekonfliktiin suoranaisesti liittyy Yle.fi -sivuston uutinen
paikallisen turveyrittäjän ja Vapon ojakiistasta (Yle 24.5.2013), jota käytän ojakiistan tapahtumien
kulun ja Vapon näkökulman hahmottamiseen. Vapon edustajat eivät roolinsa puolesta voineetkaan
haastattelussa puhua tästä kiistasta tarkemmin.
Muut vaihtelevien tahojen tuottamat aineistolähteet koskevat Hartolan turvekonfliktin sijaan
turvetuotantoa laajemmin. Näistä turvetuotannon ympäristönsuojeluohje (Ympäristöministeriö 2013)
sekä tiedote soidensuojeluohjelmasta valmistumisesta (Ympäristöministeriö 2015) liittyvät tutkijan
haastatteluihin valitsemiin teemoihin. Sen sijaan Suomen Energiateollisuus ry:n käyttämä turpeen
luokittelu (Energiateollisuus ry) sekä Suomen Energia- ja ilmastotiekartta 2050 (Parlamentaarinen
energia- ja ilmastokomitea 2014) päätyivät aineistoon haastateltavien esiin nostamina.
- Ympäristöministeriön teettämä Turvetuotannon ympäristönsuojeluohje
(Ympäristöministeriö 2013).
- Turvetuotantoalueen laskuojasta kiistellään Hartolassa (Yle 24.5.2013)
- Turpeen luokittelu (Energiateollisuus ry).
- Soidensuojeluohjelma (Ympäristöministeriö 2015).
- Energia- ja ilmastotiekartta 2050 (Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 2014).
4.2 Haastatteluaineisto
4.2.1 Teemahaastattelut konfliktin toimijoille
Saadakseni autenttista ensikäden tietoa konfliktin eri tahojen näkemyksistä toteutin neljän
keskeisimmän osallisen edustajille kullekin erilliset teemahaastattelut. Haastattelujen ideana onkin
saada tietoa ihmisten elämästä haastateltavilta itseltään (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006a).
Monista muista haastattelun muodoista tutkimushaastattelu poikkeaa Saaranen-Kauppisen &
Puusniekan (2006a) mukaan, siten että tutkimushaastattelun selkeänä päämääränä on
tutkimustehtävän toteuttaminen. Niinpä pyrinkin haastatteluja tekemällä avaamaan Hartolan
turvekonfliktia sen ytimestä käsin antamalla puheenvuoron konfliktin osallisille. Samalla lähdin
haastatteluilla selvittämään, mistä kyseisessä konfliktissa on pohjimmiltaan kyse ja mitä se kertoo
turvetuotannon asemasta tämän päivän Suomessa.
30
Vaikka tutkimushaastattelulla saadaan suoraa ”tietoa” haastateltavilta itseltään, varoittavat Saaranen-
Kauppinen & Puusniekka (2006a) suhtautumasta haastateltavien sanomisiin realistisesti eli
ehdottomina totuuksina. Sen sijaan suhtaudunkin haastatteluiden tuottamaan aineistoon
relativistisesti eli katson niiden kunkin edustavan vain omanlaistaan todellisuuden versiota (ks.
Saaranen-Kauppinen & Puusniekka (2006b). Yksi tämän tutkimuksen keskeisistä ongelmista onkin
selvittää, miltä osin nämä ”todellisuudet” kohtaavat ja miltä osin eivät.
Tutkimushaastatteluja voidaan luokitella niiden avoimuuden mukaan, jolloin yhteen ääripäähän
asettuvat kysymyksenasetteluiltaan hyvin avoimet haastateltavalle paljon liikkumatilaa antavat
keskustelunomaiset haastattelut ja toiseen etukäteen tarkkaan määritellyt strukturoidut haastattelut
(Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006a). Teemahaastattelu sijoittuu tällä kyseisellä jatkumolla
ääripäiden välille, jolloin haastattelun kulkua ohjaavat tutkijan etukäteen päättämät teemat, mutta tilaa
annetaan myös haastateltavan tukinnoille, merkityksenannoille ja vapaalle puheelle (Saaranen-
Kauppinen & Puusniekka 2006c). Valitsinkin teemahaastattelut tämän tutkielman keskeiseksi
aineistonkeruumuodoksi sen haastateltaville suoman ilmaisun vapauden vuoksi, jolloin heidän omat
tulkintansa ja merkityksenantonsa tilanteesta pääsevät esiin. Itse haastattelutilanteista muodostuikin
keskustelunomaisia tilanteita, joissa haastateltavat puhuivat runsaasti ja melko avoimesti
allekirjoittaneen ohjaillessa haastattelun etenemistä ennalta päättämieni teemojen mukaisesti.
Nimensä mukaisesti teemahaastattelulle onkin keskeistä haastattelun eteneminen ennalta
suunniteltuja teemoja läpikäyden (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006c).
Kolmessa teemahaastattelussa kävin haastateltavien kanssa läpi keskenään samat teemat ja samoja
kysymyksiä lähes samassa järjestyksessä (Liite 1). Nämä kolme konfliktin paikallisten osallisten
kanssa tekemääni haastattelua toteutettiin haastateltavien kotona tai työpaikalla paljolti
haastateltavien valitsemana ajankohtana tammikuussa 2015. Koska pyrin näillä teemahaastatteluilla
Saaranen-Kauppisen & Puusniekan (2006c) ohjeistuksen mukaiseen vapaamuotoiseen keskusteluun
sekä haastateltavien henkilökohtaisen kokemuksen esille tuomiseen, lähdin toteuttamaan
haastatteluja monen menetelmäoppaan ohjeista poiketen ikään kuin haastateltavien ”omalla
maaperällä.” Itse koin haastattelut tutkimustehtäväni kannalta antoisina tilanteina, joissa roolini oli
toimia haastateltavien kokemusten ja ajatusten herättelijänä sekä kerääjänä varsinaisen tarkkoja
kysymyksiä kysyvän haastattelijan sijaan. Ohjeistinkin jokaisen haastattelutilanteen aluksi
haastateltavia puhumaan vapaasti omista näkemyksistään aiheeseen liittyen, eikä myöskään
pelkäämään aiheesta sivuun ajautumista. Juuri näillä ”sivupoluille ajautumisilla” sainkin oleellista
tietoa haastateltavien tärkeiksi kokemista asioista.
31
Vapo oy:n edustajien kanssa toteutettu neljäs teemahaastattelu poikkesi konfliktin paikallisille
osallisille tehdyistä kolmesta haastattelusta monin tavoin: Ensinnäkin haastattelun
toteuttamisajankohta venyi lokakuulle 2015 allekirjoittaneen ja Vapon edustajien työkiireiden takia.
Haastattelu muotoutui myös luonteeltaan erilaiseksi haastateltavien lukumäärän (kaksi yhden sijaan),
aseman suuren valtionyhtiön edustajana sekä haastattelun toteutuspaikan ja -tavan perusteella. Jo
lähtökohtaisesti itselleni oli selvää, ettei Vapo oy:n edustajia voi haastatella omista kokemuksistaan
ja näkemyksistään samalla tavoin kuin tutkimuksen paikallisia toimijoita, koska nämä edustavat
puheillaan itsensä lisäksi koko laajaa konsernia. Vapon edustajien kanssa käydyissä
sähköpostikeskusteluissa päädyimmekin painottamaan haastattelussa turvetuotannon
ympäristöasioita ja Vapon uutta ympäristövastuullisuusohjelmaa laajojen yhteiskunnallisten
kysymysten ja Hartolan tapausta tarkasti koskevien kysymysten sijaan. Näin ollen muokkasin
paikallisille toimijoille toteuttamani haastattelujen teemat poistamalla joitain teemoja ja kysymyksiä
ja lisäämällä aiemmissa haastatteluissa ja tutkimuksen kuluessa esiin nousseita asioita. Tässä
vaiheessa mieleeni oli tullut melko kriittisiäkin kysymyksiä Vapolle esitettäväksi, mutta päädyimme
opinnäytetyön ohjaajani kanssa avoimempaan ja ymmärtävämpään haastattelurunkoon ja -otteeseen
tutkielmani ja teemahaastattelun hengen mukaisesti.
Vapon edustajien kanssa päädyimme lopulta haastattelun toteuttamiseen Hartolassa Vapon
Jaakkolansuon tuotantoalueella, jolloin pääsin tutustumaan turvetuotantoon ja sen
vesiensuojelurakenteisiin käytännössä. Näin ollen haastattelusta muotoutuikin kävelyhaastattelu,
jossa Vapon ympäristöasioista vastaavat edustajat esittelivät minulle Jaakkolansuon tuotantoalueen
kautta Vapon yleistä toimintaa ja ympäristövastuullisuutta. Kävelyn ja esittelyn lomassa kysyin
suunnittelemieni teemojen mukaisia kysymyksiä (Liite 2), sitä mukaan kun aiheet nousivat esittelyssä
esiin. Esittelykierroksen päätyttyä kysyin vielä kävelyn lomassa vaille vastausta jääneitä kysymyksiä.
Vapon edustajille tehdystä haastattelusta muodostui siis samanaikaisesti keskustelunomainen
päästessäni esittämään paljon kysymyksiä Vapon edustajille, mutta samanaikaisesti nämä
kysymykset olivat muiden haastattelujen kysymyksiä suljetumpia keskittyen vastaajien kokemusten
sijasta enemmän käytännön toimintaan ja vastaajien vastatessa kysymyksiin Vapon edustajina.
4.2.2 Haastattelujen analysointi sisällönanalyysillä
Koska konfliktin paikallisille toimijoille tekemäni haastattelut poikkesivat edellä kuvatuilla tavoilla
Vapon edustajille tehdystä haastattelusta, päädyin lopulta analysoimaan nämä haastattelut (kolme
paikallisille osallisille ja yksi Vapon edustajille) kahtena eri kokonaisuutena. Tämä valinta ei
32
kuitenkaan ollut minulle selvää heti alusta alkaen. Kuvailenkin seuraavassa haastattelujen
analysoinnin etenemistä samalla esitellen valitsemaani analyysitapaa, laadullista sisällönanalyysiä.
Haastattelujen käsittelyn nauhoittamisen jälkeen aloitin niiden litteroinnilla, jolla tarkoitetaan tässä
tapauksessa puhemuotoisen haastatteluaineiston puhtaaksikirjoittamista tekstinkäsittelyohjelmalla
nauhoitteita helpommin käsiteltävään muotoon (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006d). Jo tässä
litterointivaiheessa kolme konfliktin paikallisille osalliselle tehtyä haastattelua poikkesi Vapon
edustajien kanssa toteutetusta haastattelusta. Koska paikallisten osallisten haastatteluissa keskiössä
oli heidän kokemuksensa konfliktista, pyrin myös litteroinnissa kirjaamaan heidän puheensa
mahdollisimman tarkasti murteineen ja painotuksineen. Sen sijaan Vapon edustajien kanssa
toteutetun haastattelun kysymysten ollessa luonteeltaan suljetumpia ja haastateltavien vastausten
keskittyessä henkilökohtaisen kokemuksellisuuden sijaan yhtiön toimintaan yleisesti päädyin
litteroimaan haastattelun kysymykset ja vastaukset pääkohdiltaan luettelomaisesti. Lisäksi nostin
haastateltavien puheesta joitain ytimekkäitä suoria lainauksia, joiden katsoin tiivistävän käsiteltyjä
asioita.
Haastattelujen intensiivisyyden ja litteroinnin perusteellisuuden ansioista minulle alkoi hahmottua jo
näitä tehdessä kuva teemoista ja asioista, jotka toistuivat eri haastateltavien puheissa. Näin ollen
siirtyminen varsinaiseen haastatteluaineiston analyysivaiheeseen sujui kohtuullisen jouhevasti.
Tämän tutkielman haastatteluaineiston analyysin toteutin laadullisena sisällönanalyysina, jota
pidetään laadullisen tutkimuksen perusanalyysimenetelmänä (Sarajärvi & Tuomi 2002, 93).
Sisällönanalyysillä pyrin Sarajärven & Tuomen (2002, 105) ohjeiden mukaan hahmottelemaan
tiivistettyä kuvaa haastattelujen annista tutkittavalle ilmiölle eli turvetuotannon nykytilanteelle.
Nimensä mukaisesti sisällönanalyysissä keskitytään aineiston puheen tai tekstin sisältöön kielellisesti
painottuneiden diskurssi- ja retorisen analyysin sijaan. Toisaalta aiemmin esitelty relativistinen
tulkinta haastattelujen tuottaman tiedon luonteesta ohjasi minua kiinnittämään huomiota myös
haastateltavien käyttämään kieleen ja puhetapaan, erityisesti siihen miten omia tulkintoja ja
näkemyksiä perustellaan, eli maantieteen termein: kuinka tilaa tuotetaan. Nähdäkseni laadullinen
sisällönanalyysi ei suljekaan tällaista kielellisten huomioiden tekemistä pois vaan antaa tutkijalle
kohtuullisen vapaat kädet tulkintojen muodostamiseen.
Ennen varsinaisten johtopäätösten tekemistä on sisällönanalyysissä kuitenkin käytävä läpi vaihteleva
määrä eri vaiheita, joista Alasuutari (2011, 39) erottaa tosistaan kaksi: ”aineiston pelkistäminen” ja
”arvoituksen ratkaiseminen”, jotka käytännön työssä kuitenkin nivoutuvat usein toisiinsa. Aineiston
pelkistämisen toteutin keräämällä järjestelmällisesti litteroidusta haastattelumassasta
asiakokonaisuuksia taulukkoon, jossa laitoin rinnakkain haastateltavien näkemyksiä samoista aiheista
33
suorina lainauksina. Koska haastateltavien puheenvuorot muodostuivat usein pitkiksi ja aiheesta
toiseen polveileviksi, ei näiden kokonaisuuksien hahmottaminen ollut aina helppoa. Vapon edustajien
haastattelusta lähdin toteuttamaan muista haastatteluista erillistä taulukkomaista pelkistystä. Päädyin
myöhemmin kuitenkin hylkäämään tämän version haastatteluvastausten ollessa jo litteroituna melko
pelkistetysti aihekokonaisuuksia koskevien kysymysten alla.
Sarajärven ja Tuomen mallin (2002, 109-116) mukaan tutkimusaineiston laadullisessa
sisällönanalyysissa aineisto ensin pirstotaan pieniin osiin, käsitteellistetään ja lopuksi järjestetään
uudelleen uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Tällaisen ajattelutavan mukaan laadullisen
sisällönanalyysin teko muistuttaa mielestäni ruoanlaittoa tai leipomista: ensin käytettävät raaka-
aineet yleensä pilkotaan esimerkiksi veitsellä tai tehosekoittimessa, tämän jälkeen ne sekoitetaan
keskenään ja lopuksi kootaan uudenlaisina komponentteina tarjoiltavaksi lautasella tai kakkuvuoassa.
Tämä ”kakun” muotoilu jatkui aineiston pelkistämisvaiheen jälkeen yhdistelemällä taulukon eri
rivien ”raaka-aineet” laajemmiksi kokonaisuuksiksi ja yläotsikoiksi. Tässä vaiheessa tein myös
aineiston koodaamista eri värein helpottaakseni eri kokonaisuuksien hahmottamista vaikka monet
menetelmäoppaat, kuten KvaliMOTV –sivusto (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006e),
neuvovat tekemään koodaamisen jo ennen varsinaiseen analyysivaiheeseen siirtymistä. Sarajärven ja
Tuomen (2002, 93) mukaan laadullisen sisällönanalyysin toteuttamisen vaiheista ei kuitenkaan ole
olemassa yhtä yleispätevää ohjenuoraa, jonka mukaan tulisi aina edetä.
Haastatteluista muodostui sisällönanalyysin tuloksena neljä pääteemaa, jotka kukin jakautuivat vielä
kolmeen tai neljään alateemaan. Jokaisessa haastattelussa käytiin läpi kaikkia näistä pääteemoista,
mutta alateemat saattoivat hyvinkin nousta esiin vain osassa haastatteluissa. Teemojen
valikoitumisessa painottuikin tutkijan taustatietämys aiheesta ja haastateltavien painottamat
asiakokonaisuudet. Eri haastateltujen näkemykset esiintyvät keskustelunomaisessa järjestyksessä,
jossa pyrin liittämään haastateltavien näkemykset toisiinsa eroavaisuuksien ja yhtäläisyyksien avulla.
Pyrinkin kiinnittämään erityishuomiota niihin kohtiin, joissa kaksi tai useampi haastateltava puhui
samasta asiasta mutta eri näkökulmasta, tai joissa näkemyksille löytyi yhteistä maaperää. Tästä
näkemysten kohtaamisen ja kohtaamattomuuden lähtökohdasta olenkin jäsennellyt työn johtopäätös
-osion. Oheisella kuvalla (Kuva 2) pyrin vielä havainnollistamaan sisällönanalyysin etenemistä ja
teemojen muotoutumista.
34
Kuva 2. Sisällönanalyysin eteneminen osakokonaisuuksittain ja teemojen muotoutuminen. Suppilot
kuvaavat tutkijan teoria- ja taustatietämyksen vaikutusta analyysin tuloksiin.
Sisällönanalyysin lopputulos muodostui tutkielman tekijän teoria- ja taustatietämyksen sekä
haastatteluaineiston muodostaman kokonaisuuden synteesinä. Tutkimuksen tulososiossa esitetään
vasta alustava ja lavea ”arvoituksen ratkaisu”, jonka tiivistettyä ja jalostunutta versiota käydään läpi
työn johtopäätöksissä. Pohdintaosio keskittyy tämän työn herättämien uusien ratkaisua vailla olevien
arvoitusten pohtimiseen.
5 Tutkimustulokset – Miten turvekonfliktin tila avautuu?
5.1 Turvetuotannon vesistövaikutukset
Hartolan turvekonfliktista tekemäni kandidaatin tutkielmassa (Elfvengren 2013) paikallisten
havaitsemat vesistövaikutukset nousivat esiin turvetuotantohankkeiden vastustuksen pääasiallisina
syinä ja käynnistäjänä. Tämän pohjalta ei ollut mitenkään yllättävää, että turvetuotannon
vesistövaikutukset tulivat vahvasti esiin myös konfliktin paikallisille toimijoille tehdyissä
35
haastatteluissa. Myös Vapon edustajien kanssa toteuttamassani haastattelussa turvetuotannon
vesiensuojelu ja vesistövaikutukset olivat keskeisenä teemana Vapon ympäristösitoumusten ohella.
Tiedostan kuitenkin, että haastattelujen ennalta päättämäni teemat ohjasivat keskustelua omalta
osaltaan vesistöasioihin. Toisaalta ajatus Jaakkolansuon vesiensuojelurakenteiden esittelemisestä
paikanpäällä tuli suoraan Vapon edustajilta ja he kertoivat mielellään turvetuotannon vesiensuojelusta
ilman aiheesta esittämiä kysymyksiänikin. Myös paikalliset haastateltavat käänsivät keskustelun
usein oma-aloitteisesti vesistöasioihin, vaikka haastattelijan kysymys ei sitä olisi vaatinutkaan:
Haastattelija: ”Joo, eli lähetää ihan liikkeelle tosta Tainionvirrasta ja Isosuosta... Ja tossa
just tuliki tätä historiaa hyvin ja siihen liittyen tästä et mikä, mikä on täss sulla
henkilökohtane suhde, näihi näihi tähän Isosuohon ja Tainionvirtaan?”
”No minulla ei oo mitään intressiä liata Tainionvirtaa, mutta suolta tulee suovettä,
riippumatta siitä on siellä turvetuotantoa tai ei. Se on yks tosiasia mist ei pääse
mihinkää...” (paikallinen turveyrittäjä)
Paikallisen kalastusaktiivin vastaus turvetuotannon pöly- ja meluvaikutusten haitallisuudesta kääntyi
myös vesistövaikutuksiin:
”[…] [K]yllä sitä [pölyä] tulee tuolta Hakokallionlahden kautta ja pitkin tota
ilmavirtausten mukana niin kyllä sitä siinä pinnassa kulkeutuu mutta, paljon sitä tulee
sieltä vesien myötä ku sitä on nähty ja seurattu niitten purkuojien suulta mitä se tavara
on kun sieltä tulee ni…” (paikallinen kalastusaktiivi)
Kalastusaktiivin päällimmäisenä motiivina turvetuotantohankkeiden vastustamiseen onkin
turvetuotannon vesistövaikutukset erityisesti Tainionvirran rapu- ja kalakantoihin. Tainionvirran
koskipaikkoihin viime vuosina tehdyt kalataloudelliset kunnostukset (ks. Itä-Suomen
ympäristölupavirasto 2006) kärsivät hänen mukaansa turvetuotannon poistovesien kiintoaine- ja
humuskuormasta, joka peittää ja rehevöittää taimenten kutusoraikot ja tukehduttaa joen pohjassa
liikkuvat ravut. Myös joenvarren matkailuyrittäjän päällimmäisenä motiivina toimii huoli
Tainionvirran tilasta erityisesti henkilökohtaisella tasolla:
”Mutta se vesistön tilan heikentyminen oli kyllä ihan se, syy miks mä oon ninku siihe,
tai siitä huolta kantanu. […] [S]e huoli on ollu enemmän ninku henkilökohtanen huoli
enemmän ku että se ninkun, liiketoimintaa vielä ois haitannu”, (joenvarren asukas/
matkailuyrittäjä)
Kysymykseen konfliktissa eniten hiertäneestä ympäristövaikutuksesta matkailuyrittäjä ja
kalastusaktiivi nimesivät vesistövaikutukset sekä paikallinen turveyrittäjä vesistövaikutukset pölyn
36
ja melun jälkeen. Vapon edustajilta ei kysytty vastaavaa kysymystä. Palaan näihin näkemyksiin
tarkemmin laajennushankkeiden varsinaisia hylkäysperusteita käsittelevässä osiossa.
5.1.1 Turvetuotannon vesiensuojelurakenteet ja niiden häiriötilanteet
Vesistövaikutuksista kiistan yhdeksi keskeiseksi puheenaiheeksi muodostuivat turvetuotannossa
käytettävien vesiensuojelurakenteiden toimivuus erityisesti poikkeustilanteiden, kuten
rankkasateiden, aikana. Paikallinen kalastusaktiivi ja matkailuyrittäjä kritisoivat voimakkaasti
turvetuotannon valumavesien puhdistusta, kun taas Vapon edustajat suhtautuivat luottavaisesti
turvetuotannon nykyisiin vesiensuojeluratkaisuihin ja esittelivät ylpeänä niiden toimintaa. Paikallisen
turveyrittäjän näkemys asettuu tässä asiassa näiden kahden ääripään välimaastoon:
”[S]uolta tulee suovettä tehtiin sille mitä tahansa ja, sit jos käytetään kemikaalista
käsittelyä vedelle sehän saadaan sillä aika puhtaaks. Mutta siinä on sitte niitä
kemikaaleja. […] Ni ei se nyt ihan luonnonmukasta ole sitte sekää.” (paikallinen
turveyrittäjä)
Myös Vapon edustajat kertovat Vapon käyttävän poistovesien kemiallisen puhdistuksen sijaan
ensisijaisesti luonnonmukaisempia puhdistusmenetelmiä kuten pintavalutuskenttiä ja kosteikkoja.
Tapauskohtaisesti Vapolla saatetaan kuitenkin turvautua vesien kemialliseen puhdistamiseen
esimerkiksi humuksen poistamiseksi alapuolisen vesistön tilan sitä vaatiessa. Vapo kuitenkin
panostaa erityisesti pintavalutuskenttien toiminnan tehostamiseen ja onkin päässyt ojittamattomille
suoalueille perustetuilla pintavalutuskentillä lähes suon luontaisten valumavesien veroisiin
kiintoaine- ja ravinnepitoisuuksiin.
Vaikka Jaakkolansuon tuotantoalueen vedet puhdistuvat nykyisin juuri tällaisella ojittamattomalle
suolle Isosuon puolelle perustetulla pintavalutuskentällä, ei turvetuotannon vesiensuojelu ole
paikallisten asukkaiden mielestä ollut kehuttavalla tasolla viime vuosikymmeninä:
”[J]a vesiensuojelurakenteet oli [90 -luvulla] täysin täysin ninku olemattomia ja,
puutteellisia ja, ihan sieltä ninku keskiajalta suorastaan että niitä niitä ei paljon ollu”
(joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
”Aikoinaa kun ne kokeili noita kemiallisia puhistuksia tuolla ja kehu kuinka ne toimii
suolla nin […] [K]u oli ollu ukkoskuurot ni sinne ne oli kaikki menny penkat ja, penkat
ja pelit ja vehkeet… Ne on kauniita puheita vaa ne hommelit ja sillä hyvä […] Niillä on
koitettu pintakiiltoa lisätä mutta toiminta täällä kentällä on ollu aivan toista se on tässä
nähty vuosien saatossa.” (paikallinen kalastusaktiivi)
37
Paikallinen kalastusaktiivi nostaa myös esille aiemman turvetuotannon käytännössä hävittäneen
Hartolassa sijaitsevan Kalhonlammen ja rehevöittäneen niin Tainionvirran kuin sen varrella olevan
Joutsjärven, joka hänen mukaansa toimii turvetuotannon ensimmäisenä ”saostusaltaana”
Tainionvirran reitillä. Kysymykseen turvetuotannon osuudesta vesistöjen rehevöitymisessä ja
tummumisessa palaan useampaan otteeseen myöhemmin tässä työssä.
Verrattain hitaasti tapahtuvan vesistöjen rehevöitymisen ja tummumisen ohella
vesiensuojelurakenteiden toiminta asettuu paikallisen matkailuyrittäjän mukaan kyseenalaiseksi
erilaisten poikkeuksellisten säätilojen kuten kevättulvien ja rajujen ukkoskuurojen aiheuttaminen
häiriötilanteiden aikana. Turvetuotannon häiriötilanteita voivat olla mm. poikkeukselliset
pölypäästöt, sortumat, rakenteiden tai pumpun rikkoutuminen ja ohivirtaustilanteet
(Ympäristöministeriö 2013, 63). Matkailuyrittäjä tarkoittaa näistä erityisesti tuotantoalueen
valuvesien ohivirtaustilanteita, joissa osittain tai kokonaan puhdistamaton vesi pääsee
vesiensuojelurakenteiden ohi esimerkiksi penkereiden yli tai ohivalutusputkea pitkin. Paikallisella
matkailuyrittäjällä on käytännön havaintoja rankkasateiden vaikutuksista, sillä hän liikkuu työnsä
puolesta aktiivisesti niin Tainionvirran kuin tuotantoalueen laskuojan varrella. Matkailuyrittäjä
pitääkin vesiensuojelurakenteiden häiriötilanteita yhtenä suurimpana turvetuotannon ongelmista:
”[T]avallaan koko asian ja ongelman ydin on nää muuttuvat luonnnonolosuhteet, että
se sama mikä tapahtu tavallaan Talvivaarassa että […] lainausmerkeissä kukaan ei
ottanu huomioon sitä että Suomessa sataa joskus vettä, taivasalla kun ollaan... Nin täs
[…] on tää tavallaan ninku sama tilanne et jos tulee semmonen, semmonen kevät
esimerkiks että vettä tulee ninku keskimäärästä enemmän, niin sillon ne
vesiensuojelurakenteet yleensä aina on pettäny enemmän tai vähemmän niin täällä kun
muuallakin.” (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
Erityisesti matkailuyrittäjää turhauttaa valvontaviranomaisten ja turpeentuottajien suhtautuminen
näihin häiriötilanteisiin:
”Valokuvia on satoja missä voi selkeesti näyttää että kattokaa nyt että tossa menee niin
penkan yli että hulisee ja tossa ylimenoputkesta tulee ei sais tulla, […] Niihi on vastattu
mut aina on vastaus valmiina että tota: ’Ei tässä ole mitään ongelmaa että tää on ihan
sääntöjen mukasta ja tämmöstä nyt sattuu välillä.’”
Haastattelija: ”Et häiriötilanteet kuitataan sillä et ne ei oo siitä vastuussa sitten?”
”Juuri näin se on… Se on aina sitte semmonen, häiriötilanne vaan. Se se on vähän
ninku kyllästyttäny kanssa…” (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
38
Paikallinen turveyrittäjä myöntää, että tulvahuippujen aikaan ”laskuojan suulla on jotain
havaittavissa”, mutta jatkaa ojasta tulevan tällöin likaista vettä ilman turvetuotantoakin. Vapon
edustajien mukaan heillä suhtaudutaan häiriötilanteisiin hyvin ”kriittisesti”, eli niistä raportoidaan
aina Vapon hallitukselle asti ja otetaan ylimääräiset vesinäytteet, jotka huomioidaan lisänäytteinä
vuosiraportoinnissa. Vapo pyrkii myös ennalta ehkäisemään häiriötilanteita vesiensuojelurakenteiden
kunnon lisääntyneillä tuotantokauden aikaisilla tarkastuksilla, havaittujen heikkouksien välittömillä
korjauksilla sekä sääennusteiden seurannalla. Toisinaan Vapo saattaa pyytää ympäristöviranomaisilta
lupaa korjaustöiden aikaiseen ohijuoksutukseen, kuten tehtiin Jaakkolansuolla pumppualtaan ja
pintavalutuskentän välisen pumpun korjauksen yhteydessä vuonna 2014.
Juuri tämä Jaakkolansuon tuotantoalueen pumpun ja pintavalutuskentän ohittava ohijuoksutusputki
onkin herättänyt närkästystä tuotantoalueeseen tutustuneissa hartolalaisissa. Paikallinen
kalastusaktiivi pitää ohivalutusputkea jopa ympäristöluvan (Etelä-Suomen Aluehallintovirasto
2011b) vastaisena ja osoituksena Vapon puheiden ja käytännön toiminnan kohtaamattomuudesta:
”Tossaki nähtii nyt käytäntö ku ne teki noi pumppaamon ja imeytyskentän ja muun ni
sitte sinne kuitenki tehtii, sellanen putki jota ei luvassa oo ollenkaan ni ohivuotoputki
siihe vanhaa ojaa ja siitä laskettii veet menee ilman ettei ne käy imeytyskentällä
ollenkaan ni siin on meillä hyvä esimerkki kuitenki miten se homma sitten tehää, […]
vaikkei luvassa sellasia sallita”, (paikallinen kalastusaktiivi)
Vapon edustajat myöntävät, että joitain ohivalutusputkia on aiemmin pidetty auki, mutta nykyisen
käytännön mukaan kaikki ohivalutusputket pidetään kiinni. Tämä onkin Vapon edustajien mukaan
yksi käytännön esimerkki yhtiön edistymisestä ympäristöasioissa.
Kaiken kaikkiaan vesiensuojelurakenteita ja niiden häiriötilanteita koskevaa keskustelua leimaakin
Vapon edustajien keskittyminen nykyhetkeen ja tulevaisuuteen, kun taas joenvarren yrittäjä ja
kalastusaktiivi kuvaavat lähihistorian menneitä tapahtumia ja havaintoja. Paikallisen turveyrittäjän
puheissa ei ilmene tällaista ajallista korostusta tässä asiassa. Herääkin kysymys, voisiko näkemysten
ristiriitaisuus johtua näissä vesiensuojeluasioissa siitä, että osapuolet puhuvat samoista asioista, mutta
eri aikamuodossa? Eli voiko olla karrikoiden niin, että paikallinen yrittäjä ja kalastusaktiivi
keskittyvät turvetuotannon likaiseen lähihistoriaan Vapon edustajien keskittyessä turvetuotannon
puhtaaseen nykyhetkeen ja tulevaisuuteen? Palaan vielä näiden kysymysten äärelle johtopäätöksissä.
39
5.1.2 Poistovesien pitoisuuksien raja-arvot ja niiden valvonta
Turvetuotannon vesiensuojelurakenteisiin ja niiden häiriötilanteisiin liittyen joenvarren
matkailuyrittäjä ja paikallinen kalastusaktiivi ilmaisivat tyytymättömyytensä tuotantoalueiden
poistovesien laadun valvontaan. Matkailuyrittäjän mielestä turvetuotannon poistovesien
pitoisuuksille ei ole asetettu riittävän selkeitä raja-arvoja. Hänen mukaan 2000 -luvun alussa
mittaukset keskittyivät lähinnä typpeen ja fosforiin, kun taas turvetuotannosta tulevien kiintoaineen
ja humuksen kohdalla raja-arvot ovat olleet olemattomat tai puutteelliset:
”Niin näissä kiintoaine määreissäkään ei ollu juuri minkäänlaisia [raja-arvoja], tai jos
oliki ni ne oli niin löyhiä että sieltä nyrkinkokosta kokkaretta tuli, ja se ei ollu mikään
ongelma.” (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
Vapon edustajien mukaan humuspitoisuutta kuvaavaa veden kemiallista hapenkulutusta mitataan
nykyisin kaikilla tuotantosoilla. Myös kiintoainetta ja veden sameutta mitataan juuri kansalaisten
niihin kohdistaman huolen takia. Viime kädessä näiden pitoisuuksien raja-arvot määritellään
tuotantoaluekohtaisissa lupamääräyksissä, mutta Vapolla on myös omia pitkänajan raja-
arvotavoitteita. Esimerkiksi humuspitoisuutta kuvaavan COD:n raja-arvot Vapon omassa
seurannassa vaihtelevat 25-45 välillä tuotantoalueen sijainnista riippuen.
Poistovesien pitoisuuksien valvonnassa kalastusaktiivi ja matkailuyrittäjä ovat pettyneitä erityisesti
valvontaviranomaisten, kuten ELY -keskuksen toimintaan. Paikallisen kalastusaktiivin näkemys on,
että ELY -keskus tekee valvontakäyntejä liian harvoin, eikä koskaan tilanteen ollessa ”akuutti” vaan
ainoastaan ennalta sovitusti ikään kuin ongelmia ei haluttaisikaan nähdä:
”Suurin pettymys mikä tässä on ollu kyllä valvontaviranomainen ELY ni se on aivan
hampaaton ja saamaton virasto et me on se sätitty monta kertaa ja pari kertaa oltu sitte
yhteyessä katselmuksessaki…” (paikallinen kalastusaktiivi)
Vapokin saa osansa kritiikistä, mitä tulee raja-arvojen ja lupamääräysten noudattamiseen. Paikallinen
kalastusaktiivi ihmettelee niin Vapon kuin valvontaviranomaisten toimintaa vuosituhannen alun
tapauksessa, jossa Vapon Jaakkolansuon tuotantoalue toimi vuosia ilman voimassa olevaa
ympäristölupaa:
”Vuonna kakstuhatta tuli ympäristölaki voimaan ja toinen elikkä suurin
valtakunnallinen toimija Vapo ni sen suo ei o vieläkään, lupapäätöskunnossa. Täs on
viiestoista vuos menossa, ni miten annetaan toimia tällä tavalla valtakunnassa? Ko
aattelet jotai meitä koskevia lakeja ni nehän astuu voimaan sinä päivänä ku ne
määrätää ni tässä asiassa annetaa vetkutella”, (paikallinen kalastusaktiivi)
40
Joenvarren matkailuyrittäjä summaa näkemyksensä turvetuotannon poistovesien raja-arvoista ja
niiden noudattamisesta seuraavassa:
”[E]t nyt ku on tullu sitte jotain määreitä, tosin tosi hitaasti ja jälkijättösesti ni,
kyllähän niitä sillon tottavie pitäs noudattaa, eikä vaan aina että nyt tuli, tämmönen
ylijuoksutustilanne ja toimintahäiriö ja sillon tulee just se suurin”, (joenvarren asukas/
matkailuyrittäjä)
5.1.3 Vesistöjen tummumisen ja rehevöitymisen syyt
Hartolan turvekonfliktissa yksi keskeisimmistä kiisteltävistä kysymyksistä on se, missä määrin
valtakunnallisestikin havaittu, mutta tämän tapauksen yhteydessä erityisesti Tainionvirrassa ilmenevä
vesistöjen rehevöityminen ja samentuminen johtuvat turvetuotannosta. Tässä kysymyksessä osalliset
myös asettuvat selkeästi kahteen vastakkaiseen leiriin, joiden näkemykset turvetuotannon roolista
vesistöjen muutoksessa ovat kaukana toisistaan. Paikallisen turveyrittäjän ja Vapon edustajien
mukaan turvetuotannon vesistövaikutukset ovat niin valtakunnallisesti kuin Tainionvirran
tapauksessakin vähäiset ja vesien tummuminen ja rehevöityminen johtuu pääosin muista tekijöistä.
Joenvarren matkailuyrittäjän ja paikallisen kalastusaktiivin näkemyksen mukaan viime
vuosikymmenet ovat osoittaneet turvetuotannon pääasialliseksi syylliseksi vesien rehevöitymiseen ja
pilaantumiseen niin Tainionvirrassa kuin muuallakin Suomessa. Kalastusaktiivin mukaan
turvetuotannon vesistövaikutukset ovat olleet valtakunnallisesti kamalat, eikä niiden siivoamiseen
tahdo löytyä vaadittavaa rahallista panostusta tai jälkien siivoamisesta vastuun ottavia tahoja.
Matkailuyrittäjän mielestä turvetuotannon vesistöhaittojen todistelu ja toteen näyttäminen
vaikuttaakin olevan ikuisuuskysymys, koska kaikkialla Suomessa tuottajapuolen mittaukset
osoittavat turvetuotannon syyttömyyttä vaikka paikallisten asukkaiden ja virkistyskäyttäjien
havainnot ovat päinvastaiset:
”Kaheksakytluvun alussa alotettu teollinen turvetuotanto on osottautunu parinkymmen
vuoden jälkeen jonkinverran haitalliseks ja sitte sen jälkeen erittäin haitalliseks. […]
[J]a syytä haetaan ihan poikkeuksetta kaikesta muusta paitsi siitä ite ite asiasta”,
(joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
Paikallisen turveyrittäjän mielestä turvetuotantoa päinvastoin syyllistetään aiheetta kaikesta
vesistöjen pilaantumisesta. Hänen mukaansa niin Tainionvirran tapauksessa kuin
valtakunnallisestikin syyt vesistöjen muutokseen löytyvät pääosin muualta kuin turvetuotannosta:
41
”Ja kun ne siitä höpöttää sen [Tainionvirran] likaamisesta ni siinä on paljon muita
likaajia ja niitä ei noteerata mihinkään. […] Niinku valtakunnallisestikin ihan samalla
tavalla turvetuotanto saa kunnian kaikesta likavedestä mitä maalimasta löytyy. […]
Nin, siin on vaan nyt se et sit on helppo osottaa turvetuotantoa sormella et tuolta
[lturvetuotantoalueelta] sitä tulee.” (paikallinen turveyrittäjä)
Jälkimmäisellä kommentilla paikallinen turveyrittäjä viittaa turvetuotannon laskuojiin, joiden suulta
turvetuotannon vesistövaikutusten kriittisesti suhtautuvien havainnot usein tehdään. Kandintyöni
tuloksissa (Elfvengren 2013) nostinkin esiin Vapon Jaakkolansuon tuotantoalueen laskuojan suun
Jääsjärven Hakokallionlahdella, joka toimi hartolalaisille näyteikkunana turvetuotannon
vesistövaikutuksiin. Tämän työn haastatteluissa esille nousi myös paikallisen turveyrittäjän
tuotantoalueen laskuojan erityinen sijainti haastatellun matkailuyrittäjän mailla. Turvetuotanto
näyttäytyykin tässä tapauksessa laskuojineen selkeänä pistekuormittajana, jonka vaikutukset
havaitaan selkeän paikallisesti tilallisesti laajempien hajakuormittajien sijaan. Vapon edustajat
pohtivatkin tällaisten hajakuormittajien vaikutusta vesistöjen tummumiseen. Heidän mukaansa
vesien tummuinen voi osaltaan selittyä niin happosateiden vähentymisellä teollisuuden
puhdistumisen seurauksena kuin monien muiden toimijoiden ja maankäyttömuotojen vaikutuksella
vesistöihin. Lisäksi Vapon edustajat nostavat esiin eteläisen Suomen vesistöjen luontaisen, erityisesti
runsaista soista johtuvan, tummuuden sekä lisääntyneiden tietoisuuden vesistöjen tilasta ja niiden
mittaamisen. Paikallinen turveyrittäjä nostaa Pöyry Oy:n tutkimuksiin vedoten mm. maa- ja
metsätalouden turvetuotantoa merkittävämmäksi vesistöjen kuormittajiksi:
”Pöyry iso konsulttifirma on laskenu et maataloudesta tulee neljä pilkku kuus miljoonaa
[4,6 milj.] kiloa, vuodessa kiintoainetta ja humusta... Ja metsätaloudesta tuli neljä
pilkku kuuskytä kaks miljoonaa [4,62 milj.] kiloa, tai sit ne luvut oli toisin päin. […]Ja
turvetuotantoalueilta tulee nolla pilkku nolla kuus miljoonaa [0,06 milj.] kiloa
vuodessa... Ni mitä merkitystä sillä on tän muun... Pitäs olla huolestunu siitä yheksästä
miljoonasta [9 milj.] kilosta eikä siitä nolla pilkku nolla miljoonasta [0,0… milj.]
kilosta. Jos halutaa vedenlaadun puolesta taistella niin ne toimenpiteet pitäs suunnata
sinne missä sillä on jotain vaikutusta.” (paikallinen turveyrittäjä)
Muista vesistöjä kuormittavista maankäyttömuodoista erityisesti metsäojitukset nousevat esiin
konfliktin paikallisten osallisten puheissa. Paikallisen turveyrittäjän mielestä hänen tuotantoalueensa
laskuojaan kulkeutuvat metsäojien ja maatalouden vedet saattavat etenkin tulva-aikaan aiheuttaa
päästöjä, joista syytetään virheellisesti turvetuotantoa. Joenvarren matkailuyrittäjän näkemyksen
42
mukaan metsäojitusten ja turvetuotannon intensiteetti ovat niin erilaisia, ettei niiden pinta-aloihin
perustuva vertailu ole tarkoituksenmukaista:
”Se oja ku kaivetaa ni se on, voi olla kymmeniä vuosia sitte siinä tilassa mut että ku tuotantoaluetta
möyhitään ihan jatkuvasti ja niitä ojia sarkaojia perataan jatkuvasti ni sen tietää että sieltä lähtee
sitä ninku kokoajan. Ja se on yks semmonen mistä kiistellään kun puhutaan sitten metsäojat vai
turvetuotantoalue. Ja sitte vertaillaan niitä pinta-aloja täs on turvetuotantoalue ja metsäoja, metsää
on ympärillä joka puolella ja sitte puhutaan valuma-alueesta ni: ’Ei täältä tuu ku tää on näin pieni
alue ei täältä voi tulla niin paljoa’, mutta onhan se ihan eri…”
Haastattelija: ”…Intensiteetti siinä?”
”Niin! Niin eri juttu että siinähän ninku, ei puhuta samasta asiastakaa.”
Paikallisen kalastusaktiivin näkemyksen mukaan metsäojitukset ovat aikanaan olleet tuhoisia
rapukannoille niin Tainionvirrassa kuin muuallakin, mutta niiden nykyisestä osuudesta vesistöjen
tilan heikentymiseen ei haastattelussa puhuttu. Myöskään Vapon edustajien kanssa ei keskusteltu
metsäojien vaikutuksista vesistöihin. Sen sijaan Vapon edustajat kertoivat Vapon osallistumisesta
Tainionvirran yhteistarkkailuun (Hämeen ELY -keskus 2014), jolla pyritään saamaan tietoa eri
kuormittajien vaikutuksista Tainionvirran vedenlaatuun, kalastoon ja kalastukseen (Raunio 2015).
Vuoden 2014 yhteistarkkailu (Raunio 2015) ei vielä tarjonnut selkeitä vastauksia Tainionvirran
vedenlaadun muutoksen syistä ja kuormituksen lähteistä vaikka kiintoaine-, kokonaisfosfori- sekä
rautapitoisuuksien havaittiin kohoavan virtaa alaspäin siirryttäessä. Myös rehevyystason havaittiin
nousevan Jääsjärven lievästi karusta vedestä alapuolisten näytteenottopisteiden lievästi rehevään,
Joutsjärvellä loppukesästä jopa rehevään luokkaan (Raunio 2015). (Lievän) rehevöitymisen ohella
yhteistarkkailussa (Raunio 2015) havaittu suuri vuodenaikaisvaihtelu kiintoainepitoisuuksissa ja
sameudessa ovat molemmat samansuuntaisia paikallisten osallisten havainnoista tulvahuippujen
vaikutuksesta.
5.1.4 Aistihavainnot vs. vesistömittaukset
Konfliktin osallisten ristiriitaiset näkemykset turvetuotannon vesistövaikutuksista kulminoituivat
haastatteluissa siihen, minkä tyyppiseen tietoon osallisten näkemykset perustuvat. Joenvarren
matkailuyrittäjän ja paikallisen kalastusaktiivin tieto perustuu henkilökohtaiseen vesistöjen ja
turvetuotannon rinnalla elämiseen sekä kokemusten ja aistihavaintojen keräämiseen kun taas
paikallinen turveyrittäjä ja Vapon edustajat luottavat luonnontieteelliseen tutkimustietoon ja
43
mittaustuloksiin. Paikallinen turveyrittäjä käyttää vesistöasioissa myös suhteellisuuksiin perustuvaa
arkijärkeä perustellessaan turvetuotannon vähäisiä vesistövaikutuksia:
”Mut kun ton joen virtaama on sanotaanko kymmenestä kahteenkyttuhanteen litraan
sekunnissa [10 000-20 000 l/s] vettä, ja minun turvetuotantoalueelta tulee vettä
kesäkuivalla sanotaa kaks kolme litraa sekunnissa [2-3 l/s] ja, suurin mitattu määrä
tulva-aikaan on kolmesataaneljäkymmentä litraa sekunnissa [340 l/s], ja ku se on vettä.
[…] Jos sä otat sen kolme litraa vettä ja laitat kymmenee tuhanteen litraan vettä ni sitä
ei huomaa mistään et sinne on laitettu vettä lisää. Jos siinä nyt onki sitten kiintoainetta
ja humusta, joku kolmekymmentä mikrogrammaa litrassa [30 mg/l] ni […], ei se muuta
sitä mikskään.” (paikallinen turveyrittäjä)
Tämä perustelu nojaa luonnontieteellisillä menetelmillä (mittaukset ja laskelmat) tuotettuun tietoon
aistihavaintojen tuottaman tiedon sijaan. Tässä asiassa (aistihavainnot vs. mittaustulokset) molemmat
osapuolet myös kyseenalaistavat vastakkaisella tavalla tuotetun tiedon oikeellisuuden. Paikallinen
kalastusaktiivi tyrmää tämän suhteellisuuksiin nojaavan perustelun vesistövaikutusten vähäisyydestä
omien havaintojensa vastaisena:
”[…] [A]ina vedotaan siihen et iso vesistö kyllä se siihen mahtuu, mutta kyllä sillä niin
mahtavat rehevöitymisvaikutukset on, se on ihan kiistaton tosiasia niinku mitä sieltä
tulee kun näki mihin toi Tainionvirta rupes menee vaikka sitä yheksänviis jo ekan kerran
kunnostettiin kalataloudellisesti ja nyt sitte uuestaan myöhemmällä niin tota, se vaan
liettyy ja kasvusto lisääntyy humuksen vaikutuksesta”, (paikallinen kalastusaktiivi)
Paikallinen kalastusaktiivi ja joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä kyseenalaistavat myös erityisesti
vesistömittausten toteuttamistavan ja niiden pohjalta lasketut keskiarvot pitoisuuksille.
Kalastusaktiivin mielestä mittausten tekeminen väärinä ajankohtina vääristää myös keskiarvoja,
jolloin ne jäävät kauaksi todellisesta tilanteesta:
”Sellanen se tulos ku mikä on tilaajakin”, (paikallinen kalastusaktiivi)
Myös joenvarren matkailuyrittäjä epäilee tutkimusten tilaajan vaikutusta niiden tuloksiin:
”Sitä vaan paperilla laskien ja taulukoita, ja mittauksia tekemällä ni sitä asiaa ei ninku,
siinä ei käytäntö ja teoria ei oikein kohtaa.”
Haastattelija: ”Mm, siin on ristiriita...”
”Ja välistä tuntuu että se on hyvin tarkotushakusta.” (joenvarren asukas/
matkailuyrittäjä)
44
Huomionarvoista on näiden osallisten puhuminen omista havainnoistaan ”todellisuutena” tai
”käytännön tilanteena”, kun taas vesistömittausten tuloksiin viitataan ”teoriana” tai ”propagandana.”
Vapon edustajat sen sijaan katsovat, että turvetuotannon vesistövaikutusten arvioinnin perustaksi
tarvitaan vesistömittauksiin perustuvaa tietoa ja faktoja. Paikallisille kyllä mielellään esitellään omaa
toimintaa, mutta ihmisten aistihavainnot esimerkiksi veden väristä katsotaan liian subjektiiviseksi
tiedoksi, jotta niiden perusteella voitaisiin arvioida vesistövaikutuksia. Myös paikallinen turveyrittäjä
tyrmää aistihavaintojen perusteella tehtävät arviot turvetuotannon vesistövaikutuksista selvitysten ja
mittausten (Pöyry Finland Oy 2010) vastaisina:
”Ja ympäristöviranomaisen hyväksymässä YVA -selvityksessä siel on laskettu
Tainionvirran pitoisuusmuutokset, ninku tän laskuojan suun ylä ja alapuolella... Ni se
on toisessa desimaalissa se muutos. Eli se ei näy ku jollain mittarilla et sä sitä vettä
tällei havainnoimalla […] nää siinä mitään eroa. Et se, se on nyt […] vähän semmonen
mielikuva-asia ninku mä sanoin nää vaikutukset.” (paikallinen turveyrittäjä)
Vaikka joenvarren matkailuyrittäjä arvioi omaavansa yli 40 vuoden ajalta selkeän kuvan
Tainionvirran vedenlaadusta ja sen muuttumisesta, tunnistaa hän kuitenkin aistihavaintojen
heikomman aseman suhteessa mittaustuloksiin:
”Nehän on vaan sit niitä aistihavaintoja mitä ei voi oikein millään varsinkaan
jälkikäteen todistaa […] eihän mulla mitään mittareita oo millä mä voisin määrittää et
nyt on tullu niin ja niin paljon päästöjä mut että ku... Valokuvia on satoja missä voi
selkeesti näyttää että kattokaa nyt että tossa menee niin penkan yli että hulisee ja tossa
ylimenoputkesta tulee ei sais tulla”, (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
Aistihavainnotkin siis voidaan ainakin osittain todistaa valokuvien avulla. Mittauksen oikeellisuuden
ohella turvehankkeita vastustaneita osallisia turhauttaa myös mittausten korostaminen ja jo sinänsä
pelkästään niiden tekeminen tilanteessa, jossa heidän mielestään Tainionvirran tilan parantamiseksi
tulisi konkreettisesti tehdä jotain:
”[K]un ihan selkeesti on nähtävissä mitä […] vedellekin tapahtuu kun se vuosikausia,
syötetään sitä kuraa sinne nin, eihän se ei se sillä mittaamisella puhistu…” (joenvarren
asukas/ matkailuyrittäjä)
Paikallinen turveyrittäjä ja Vapon edustajat katsovat mittausten osoittavan turvetuotannon vähäiset
tai olemattomat vesistövaikutukset. Tainionvirran vedenlaadun mahdolliseen huonontumiseen he
eivät juurikaan ota kantaa. Paikallinen kalastusaktiivi ja joenvarren matkailuyrittäjä taas keskittyvät
aistihavainnoissaan juuri Tainionvirran vedenlaadun pitkäaikaiseen huonontumiseen ja liittävät sen
tuotantoalueiden laskuojilta tehtyjen päästöhavaintojen ja häiriötilanteiden kautta viime
45
vuosikymmeninä valuma-alueella lisääntyneeseen turvetuotantoon. Osapuolet keskittyvät siis
vesistövaikutuksissa saman asian eri ulottuvuuksiin: tuottajapuoli tilalliseen muutokseen
vedenlaadussa eri mittauspisteillä ja vesistössä yleisemmin laskennallisesti tuotetuilla arvioilla,
hankkeita vastustaneet paikalliset vesistön tilan ja vedenlaadun aistein havaittavaan ajalliseen
muutokseen. Tätä osallisten erilaista ja osin ristiriitaista tapaa tuottaa aikatiloja vesistöasioissa pohdin
vielä tarkemmin johtopäätöksissä.
5.2 2000 -luvun lupahankkeet Isosuolla
”[M]utta sitte ku tuli tää kakstuhattaluvulla systeemi eteen… Nii ja sitte tuli nää
selvitykset että kun ne meinas vallata Isoasuota turvetuotantoon ja muuta niin sittehän
sitä herättiin oikeen mukaan, mukaan siinä hommassa […] Ja sillon sitte otettiin
vakavasti se asia ja ruvettii selvittää sitä asiaa, että missä tilassa se on se homma ja…
[…] Oikeen tosiaan ni sit silmät aukes että mikä se tilanne on”, (paikallinen
kalastusaktiivi)
Edeltävä lainaus kuvaa hyvin konfliktin käynnistymistä Isosuon 2000 -luvun laajennushankkeiden
myötä, kun paikalliset tahot heräsivät vastustamaan hankkeita niiden laajuuden ja turvetuotannon
vesistövaikutusten takia. Myös haastateltu joenvarren matkailuyrittäjä liittää oman aktivoitumisensa
aiheeseen Tainionvirran tilan heikentymisen lisäksi juuri turvetuottajien laajentamispyrkimyksiin
Isosuolle. Kandidaatin tutkielmassa (Elfvengren 2013) käsittelemäni Vapon Isosuon
ympäristölupahakemuksesta jätetyt 38 muistutusta ja mielipidettä kertovat myös osaltaan Hartolan
turvehankkeiden käynnistämästä vastustuksesta.
Paikallinen turveyrittäjä näkee Vapon mukaantulon Isosuon hankkeisiin ratkaisevana käänteenä
ympäristökonfliktin käynnistymisessä:
”No siinä tuli just se kun Vapo tuli siihe ni se, yhteinen tuotantopinta-ala ois menny
kahteen ja puoleensataan hehtaariin. Ja siitä olis eittämättä kyllä koitunu jotakin
haittaa jos se olis ollu yhtä aikaa auki ne sen ois kyllä saattanu huomata jostaki. Et
siinä oli se ninku se villakoiran ydin oli siinä et Vapo tuli siihe mukaan nin se, ylitti
sillon sen tällasen ärsytyskynnyksen tässä ympäristössa.” (paikallinen turveyrittäjä)
Paikallinen turveyrittäjä katsoo, että hänen yrityksensä tähänastinen pienimuotoinen toiminta ei
juurikaan ole häirinnyt paikallisia. Vapo pyrkikin paikallisen turveyrittäjän mukaan hyödyntämään
hänen yrityksensä parempaa luvansaantimahdollisuutta ja saamaan YVA- hankkeelle toisen
46
maksajan, koska kaikkia luvanhakijoita pitää lain mukaan kohdella tasapuolisesti. Paikallinen
turveyrittäjä epäilee, että ilman Vapon mukaantuloa hän olisi todennäköisesti saanut laajennukselleen
ympäristöluvan vieläpä ilman YVA -prosessia. Tällöin mitään konfliktia paikallisten asukkaiden ja
turvetuottajien välille ei olisi ehkä koskaan syntynytkään.
Aiemmin tapauksen taustoituksessa kuvailin lyhyesti Hartolan turvetuotannon historiaa sekä esittelin
Vapon ja paikallisen turveyrityksen 2000 -luvun laajennushankkeita. Oikeastaan kaikki haastattelujen
tulokset voitaisiin koota tämän otsikon alle, koska koko konflikti sai alkunsa näiden lupahankkeiden
myötä. Olen kuitenkin esitellyt vesistöasiat omana yläotsikkonaan niiden haastatteluissa saaman
suuren painoarvon vuoksi. Jäljempänä esiteltävät Vapon ympäristövastuullisuuskampanjan sekä
turvetuotannon nykytilan ja tulevaisuuden laitoin omiksi otsikoikseen, koska ne muodostavat omat
näitä lupahankkeita laajemmalle ulottuvat teemansa. Seuraavassa esittelenkin haastattelujen
nimenomaisesti Hartolan turvehankkeista esiin nostamia teemoja.
5.2.1 Näkemyksiä YVA -prosessista – avoimeksi jätettyjä sanamuotoja ja turhaa ”teatteria”
Konfliktin paikallisten osallisten kanssa käydyissä haastatteluissa esiin nousi YVA -prosessin
ongelmallisuus liittyen siihen, mikä taho YVA -selvityksen tilaa, toteuttaa ja maksaa. Sekä
turvehankkeita vastustanut joenvarren matkailuyrittäjä ja paikallinen turveyrittäjä kritisoivat YVA -
prosessia kuitenkin vastakkaisista lähtökohdista. Joenvarren matkailuyrittäjän näkemyksen mukaan
tuottajan tilaama ja konsulttiyhtiölle maksama selvitys on jo lähtökohtaisesti puolueellinen, eli
maksaja/ tilaaja saa selvityksestä haluamansa kaltaisen.
” […] [M]utta se käsitys mulla on ainaki tullu tän keissin myötä että ninkun, tää YVA-
selvitys ainakin näissä asioissa ni se on se on täysin teatteria. Että mulla oli semmonen
käsitys että se YVA-selvitys tarkottaa sitä että sen tekee ihan täysin, jos semmosta
maailmasta enää löytyykään, mutta edes jollainlailla riippumaton osapuoli, mutta
sehän on jo lähtökohtana että ku se tilaaja sen maksaa ni, [naurahtaen:] eihän se nyt
semmosta raporttia sieltä saa mikä ei olis sen edun mukaista että, se on jo siinä on
ninku ensimmäinen asia mikä pitäis muutta”, (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
Konsulttiyhtiön ei siis kannata matkailuyrittäjän näkemyksen mukaan tehdä tilaajalleen epäedullista
selvitystä, jos haluaa saada tältä toimeksiantoja jatkossakin:
”Ja jos esimerkiks Pöyry tekee Vapolle kymmeniä konsulttitöitä vuodessa ni siitä voi
jokainen miettiä että, [naurahtaen:] mikä se on se lähtökohta ninku tilaajalla ja mikä
se on sille työn tekijälle”, (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
47
Vapon edustajat muistuttavat, että YVA -prosessin eri vaiheissa selvitykset käyvät kuitenkin
viranomaisten tarkastettavana. Näin ollen selvitysten tekijä ajaa itsensä pussiin, jos tekee mitä tilaaja
sanoo. Vapon edustajien mukaan kellään toimijalla, joka syyllistyy YVA:n vääristelyyn, ei ole
jatkomahdollisuuksia alalla:
”Ei se [puolueellisuus YVA selvityksissä] oo nykypäivää enää”, (Vapon edustajat)
Tämä kommentti sisältää ajallisesti mielenkiintoisen viittauksen, ikään kuin menneisyydessä tämän
tyyppistä toimintaa olisi tapahtunut. Kommentilla saatetaan kuitenkin viitata yhtä hyvin
turvetuotannon sijaan yhteiskunnalliseen toimintaan laajemmin tai pelkästään korostaa tämän päivän
avointa toimintakulttuuria turvetuotannossa. YVA -prosessin puolueellisuuden tyrmäämisen lisäksi
Vapon edustajat kyseenalaistavat riippumattoman maksajan löytymisen selvityksiin. Myös YVA-
selvityksiä puolueellisina pitävä matkailuyrittäjä tunnistaa tämän ongelman:
”Mut se voiki olla aika vaikee sit löytää niitä riippumattomia [tahoja], et siinä tulee
nää intressikysymykset sitte”
Haastattelija: ”Nii, varsinki riippumatonta rahotusta siihe sitte.”
”Nii, nii mistä se löytys se semmonen rahotus, nimenomaan hyvä kysymys”, (joenvarren
asukas/ matkailuyrittäjä)
Paikallisen turveyrittäjän näkökulmasta koko YVA -prosessin ongelma on hieman toisenlainen.
Hänen kokemuksensa mukaan YVA -selvitysten tilaaja joutuu maksamaan koko lystin ilman
varmuutta selvitysten ja ympäristölupapäätöksen lopputulemasta:
”Ympäristöhallinto määrää koko ajan mitä selvityksiä esmerkiks YVA:aan on tehtävä
ja mitä lupahakemuksen tulee sisältää, ja toiminnanharjottaja maksaa laskut koko ajan.
[…] Ni ei siinä oo yrittäjällä mitään tekemistä muuta ku lain mukaan mennää ja se
maksaa minkä maksaa ja lopputuloksesta ei kukaan tiedä.” (paikallinen turveyrittäjä)
Turveyrittäjälle YVA näyttäytyy siis pakollisena ja kalliina riskisijoituksena, jonka sisältöön ja
tuottavuuteen tilaaja ei pysty vaikuttaman. Turveyrittäjä kritisoikin YVA -selvitysten (Pöyry Finland
Oy 2010; Pöyry Environment Oy 2008) painoarvoa varsinaisessa päätöksenteossa, etenkin niissä
avoimiksi jätettyjä sananmuotoja, joilla hankkeet voidaan niin haluttaessa hylätä:
”Nää selvitykset kuitataan sillä että saattaa aiheuttaa. […] No, siellä on virkaihmisellä
tulkinnanvaraa. Sitä tulkinnanvaraa jos halutaan käyttää niin päin et se on ku
ennenvanhaa auton katsastus että, jos sen pysty hylkäämään ni se hylättiin. Ja aina
siihe joku syy löytyy...” (paikallinen turveyrittäjä)
48
Myös joenvarren matkailuyrittäjää YVA -selvitysten avoimet sananmuodot turhauttavat, tosin eri
syystä kuin turveyrittäjällä. Matkailuyrittäjä katsoo, että avoimet sananmuodot voidaan tarvittaessa
kääntää tilaajan eduksi:
”[…] [N]e on sellasia ympäripyöreitä latteuksia ne selvitykset mitä minä oon lukenu
että, […] mä voisin tehä samanlaisia päivätöinäni ihan mistä vaan vaikka toiselle
puolelle maailmaa, että ’lienee’ ja ’mahdollisesti’ ja ’ei merkittävää’ ja joka lause
alkaa tällasella toteamuksella”, (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
Vapon edustajat eivät lähde kyseenalaistamaan YVA -prosessin toimivuutta, koska se perustuu
ympäristölakiin, jota Vapon kuten muidenkin on vain noudatettava. Lisäksi Vapon edustajat katsovat,
että YVA -selvitykset ovat viime vuosina ehkä menettäneet merkitystään jo niitä ennen lupien
valmisteluvaiheessa tehtäville selvityksille. Esimerkiksi Vapossa tehdään nykyään entistä enemmän
näkymätöntä työtä, kuten pienempiä ympäristöselvityksiä, myös YVA -rajan alittavissa hankkeissa
ennen varsinaisen luvan hakemista. Vapon edustajat kuitenkin katsovat, että vielä Isosuon
laajennushankkeiden aikaan YVA -prosessilla oli nykyistä suurempi painoarvo.
Kaiken kaikkiaan paikalliset turvehankkeiden vastustajat näyttäisivät siis toivovan YVA:lta
selkeämpää ja puolueetonta kantaa hankkeiden vaikutuksiin, kun taas paikallinen turveyrittäjä pitää
YVA:a yrittäjälle kohtuuttomana kulurasitteena, jonka tuloksista ja vaikuttavuudesta ei ole mitään
takeita. Vapon edustajat eivät näe YVA:ssa ongelmaa, eivätkä suhtaudu siihen muutenkaan suurella
intohimolla:
”Se [YVA-prosessi] on lain noudattamista”, (Vapon edustajat)
Saattaakin olla, että Vapossa YVA-prosessin riskejä pyritään minimoimaan hankkeiden
ongelmakohtien ja läpimenoedellytysten kartoittamisella jo ennen ympäristöluvan hakemista
tehtävillä selvityksillä. Palaan niin tähän kysymykseen kuin osallisten YVA -prosessista esittämien
näkemysten välisiin suhteisiin vielä johtopäätöksissä.
5.2.2 Laajennushankkeiden varsinaiset hylkäysperusteet
Aluehallintovirasto hylkäsi niin Vapon kuin paikallisen yrittäjän Isosuon ympäristölupahakemukset,
koska sen mukaan ”[v]ierekkäisten tuotantoalueiden melusta ja pölystä aiheutuisi asutukselle
ajoittaista kohtuutonta rasitusta”, (Etelä-Suomen aluehallintovirasto 2011a, 44). Aluehallintovirasto
perusteli lupahakemusten hylkäämistä myös Isosuon suoyhdistymätyypin, eli viettokeitaan, jo
ennestään huonon valtakunnallisen suojelutason säilyttämisellä sekä Isosuolla esiintyvien kahden
vaarantuneiksi luokiteltujen perhoslajien ja eräiden luontodirektiivin liitteessä IV (a) mainittujen
49
Hakokallionlahdella esiintyvien vesihyönteislajien suojelulla. Lisäksi Aluehallintovirasto huomioi
hylkäysperusteissa luonnontilaisen Isosuon alueellisen merkityksen linnustolle. (Etelä-Suomen
aluehallintovirasto, 44-45.) Laajennushankkeet hylättiin siis virallisesti naapureille kohtuutonta
haittaa aiheuttavien pöly- ja meluvaikutusten sekä harvinaisen suo- ja vesiluonnon säilyttämisen
takia. Nämä tekijät eivät kuitenkaan olleet läheskään kaikilta osin samoja syitä, joiden takia
paikalliset vakituiset ja loma-asukkaat turvetuotantohankkeita vastustivat.
Ympäristölupahakemuksista jätetyissä muistutuksissa ja mielipiteissä melu- ja pölyvaikutukset toki
nousivat esiin erityisesti lähimpänä nykyisiä tuotantoalueita asuvien osalta, mutta hankkeita
vastustettiin kuitenkin pääosin niiden ennakoitujen vesistövaikutusten takia (Elfvengren 2013). Vapo
Oy:n Isosuon ympäristölupapäätöksessä turvetuotannosta ei katsottu kuitenkaan olevan merkittävää
haittaa vesistöille, lukuun ottamatta jo edellä mainittua Hakokallionlahden liettymisestä aiheutuvaa
haittaa eräiden vesihyönteisten elinympäristölle sekä lisäkuormituksen aiheuttamaa Tainionvirran
pohjan liettymistä, joka ”heikentäisi jossain määrin virtakutuisten kalojen lisääntymisalueita
Tainionvirrassa” (Etelä-Suomen aluehallintovirasto 2011a, 44). Tainionvirran
vesienhoitosuunnitelman tavoitteita Isosuon laajennusosien päästöt eivät kuitenkaan olisi päätöksen
mukaan heikentäneet (Etelä-Suomen aluehallintovirasto 2011a, 44).
”Tuntuu samanaikasesti, vähän helpottavalta mutta vähän hämmentävältäki […] että
sitten me ketkä eniten oltiin niistä vesistöasioista huolissaan ni ei oltu tavallaan
lainausmerkeissä syypäitä siihe, että sitä tuotantoa ei nytte toistaseks ainakaan sinne
tule lisää...” (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
Matkailuyrittäjä havaitsi ristiriidan turvehankkeiden virallisten hylkäysperusteiden ja oman sekä
muiden aktiivien huolen kohteen välillä. Hän tulkitsikin, että hankkeiden varsinaisiksi
hylkäysperusteiksi muodostuivat turvetuotannosta aiheutuva pöly ja melu yhdistettynä Isosuon
sijaintiin asutuksen lähellä:
”[…] [S]en [Isosuon] sijainti turvetuotantoon on mahollisimman epäsopiva […] se on
niin huonossa paikassa ku voi ikinä olla vesistön kannalta ja sitte vielä taajaman
lähellä.” (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
Paikallinen turveyrittäjä kuitenkin huomauttaa, että hänen yrityksensä uusi tuotantoalue olisi
sijoittunut nykyistä tuotantoa kauemmaksi Hartolan kirkonkylästä. Isosuon meluvaikutukset häviävät
hänen mukaansa läheisen nelostien jyrinälle ja imuvaunujen uusimisen myötä tämä vähäinenkin melu
poistuisi. Nelostien toisella puolella toimiva matkailuyrittäjä ei pidä melua toiminnalleen haitallisena.
Paikallinen kalastusaktiivi sen sijaan arvioi melun suureksi, erityisesti turvetuotantoalueen läheisillä
50
kiinteistöillä. Pölyvaikutuksia kalastusaktiivi ja matkailuyrittäjä pitävät molemmat vähäisinä, vaikka
toisinaan havaittavina. Paikallisen turveyrittäjän mukaan viime vuosina käyttöön otetut
tuulensuuntarajoitukset ehkäisevät pölyn kulkeutumisen ihmisten pihoihin. Hän huomauttaa myös,
että monesti esimerkiksi siitepölyä erehdytään luulemaan turvepölyksi:
”[…] [K]u tossa Shellillä istuin nokakkain yhen henkilön kanssa taannoin vuosia sitten
ja, oli jotain kesäkuun alkua ja kysyin sitte että onks nyt tullu, turvepölyä pihaan? ’No
ei ei o paljon tullu et auto on pysyny aika hyvin puhtaana mut vähän o tullu.’ Sit mä
totesin et ei oo muuten tänä vuonna nostettu turvetta yhtää eikä ainuttakaa
pölyhiukkasta päästetty ilmaan. Ni siinäki on semmonen mielikuva et kaikki pöly mikä
tulee auton päälle pihaa on turvetta, vaikkei se sitä oliskaa. […] [K]u siitä kävi kuitenki
ninku ilmi et sitä on tullu vaikkei täältä o tullu varmasti yhtään.” (paikallinen
turveyrittäjä)
Isosuon luontoarvoihin joenvarren matkailuyrittäjä kertoo heränneensä vasta viime vuosina
turvetuottajien laajennushankkeiden myötä. Isosuolla voisikin hänen mukaansa olla potentiaalia
virkistys- ja suojelualueena keskeisen sijaintinsa ja ainutlaatuisten luontoarvojensa ansiosta.
Matkailuyrittäjä näkee luonnon ja siellä liikkumisen arvostuksen nousseen viime vuosina eräänlaisen
luonnosta vieraantumisen kauden jälkeen:
”Vahinkohan on tapahtunu jo kolmenkytkolmen hehtaarin osalta siinä Isollasuolla
mutta tota, kyllä sen kun käy kattomassa ni, voi voi ninku puolensa valita ku menee
sinne penkalle seisomaan missä on sitä luonnonsuota ja toisella puolella on se monttu
nin, siinä siinä sitä on”, (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
Kalastusaktiivi ei ole tarkemmin paneutunut Isosuon luontoarvoihin. Paikallisen turveyrittäjän
näkemyksen mukaan Isosuolla ei ole niin merkittävää luonnonarvoa, että se estäisi turvetuotannon.
Hän kuitenkin korostaa, että ilman Vapon mukaantuloa pelkästään hänen yrityksensä laajennushanke
olisi mahdollistanut myös luontoarvojen huomioinnin:
”Siellä ei hallinto-oikeuden päätöksen mukaan Isosuolla ei ole luontoarvoja jotka estää
luvan myöntämisen. […] Siis siellä ei oo mitään erityistä. Ja jos nyt aatellaan niinku
minun hankkeen kannalta […] Ni jos sitä [suota] on kolme ja puol sataa hehtaaria [350
ha], tähä minu hankkeeseen menis sata hehtaaria [100 ha] ja siihe jäis kaks puol sataa
hehtaaria [250 ha], sitä suota nykyiseen tilaansa... Sinne mahtuu kaikki
variksenmarjapussikoit ja virkistyskäyttäjät ja ihan kaikille linnuille ja perhosille ja
kaikille jää sitä suota ihan riittävästi vaikka siellä ois [paikallisen turveyrityksen]
51
turvetuotantohanke olemassa siinä laajuudessa ku mä oisin, olin sitä anonut.”
(paikallinen turveyrittäjä)
Turvetuotantohankkeiden vastustuksen syistä paikallinen turveyrittäjä on pitkälti samoilla linjoilla
kuin turvehankkeiden vastustajatkin vaikka pitää näitä haittoja paljolti suurenneltuina:
Haastattelija: ”[…] Mitä luulet mikä tässä on ninku ollu näistä turpeenoton
vaikutuksista merkittävimpiä tässä, kiistassa että mikä siinä on eniten sitten hiertäny?”
”No sanotaan että näistä vastineista ja muistutuksista päätellen se melu, ja pöly, ja osin
vesistövaikutukset. Mutta kun todistettavasti niistä ei kohtuutonta haittaa niistä ei
ainakaan minun toiminnasta olis. […] Niin siinä on tehty ninku kärpäsestä härkänen.”
(paikallinen turveyrittäjä)
Paikallinen kalastusaktiivi sen sijaan tulkitsee, ettei lupapäätöksissä otettu juurikaan kantaa
turpeenoton vesistö- ja kalastohaittoihin, koska turvetuotannon vesistöhaittojen myöntäminen olisi
ennakkotapaus, joka johtaisi maanlaajuisesti valtaviin korvausvaatimuksiin. Hän epäilee, että
turvetuotannon vesistöhaitat ovat eri oikeusasteissa saaneet hiljaisen hyväksynnän, vaikka ne ovat
luettavissa lupapäätöksistä ”rivien väleistä”:
”Se [turvetuotannon vesistövaikutukset] on liian iso asia jo käsitellä”, (paikallinen
kalastusaktiivi)
Myös joenvarren matkailuyrittäjä on samoilla linjoilla vesistövaikutusten käsittelystä Isosuon
ympäristölupapäätöksessä. Tosin hän huomioi myös YVA:ssa (Pöyry Finland Oy 2010) käytettyjen
mittaustulosten tukevan turvetuotannon vähäisiä vesistövaikutuksia, mikä vaikeuttaa turvetuotannon
vesistöhaittojen todistamista:
”Että osittain ehkä vois olla että [...] ei ehkä vielä uskallettu ninku sitä vesistöasiaa
tuolla oikeusasteissakaan ottaa sille tasolle millä se ninku se ongelma on. Koska, näit
on niin paljon ihan ympäri Suomea, […] Ja sit siin on varmaan sen todistaminenkin on
vielä nin vaikee...” (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
Kalastusaktiivi ja matkailuyrittäjä löysivätkin molemmat samankaltaisen syyn ristiriidalle virallisten
hylkäysperusteiden (pöly, melu ja luontoarvot) sekä eniten huomiota aiheuttaneiden
vesistövaikutusten välillä. Paikallinen turveyrittäjä sen sijaan piti lupapäätöstä ristiriitaisena YVA -
selvitysten vähäisiksi osoittamiin melu-, pöly-, vesistö- ja luontoarvovaikutuksiin nähden. Vapon
edustajien kanssa käydyssä haastattelussa ei puhuttu tarkemmin juuri Isosuon lupaprosessista tai -
päätöksistä.
52
5.2.3 Vapon ja paikallisen yrittäjän välinen ojakiista
Vapon Jaakkolansuon tuotantoalueen kuivatusvedet johdatetaan nykyisellään Isosuon läpi kulkevaa
laskuojaa pitkin Jääsjärven Hakokallionlahteen. Jaakkolansuo on kuitenkin vedenjakajalla, josta
vesien luontainen valumissuunta on niin pohjoiseen Isosuolle päin kuin etelään Valasojan kautta
Valasjärveen. Paikallisen kalastusaktiivin mukaan Jaakkolansuon tuotantoalueen vedet olikin
tuotantoa aloitettaessa tarkoitus johtaa etelään kohti lähempänä olevaa Valasjärveä, mutta
vesistöhaittojen minimoimiseksi ympäristöviranomaiset päätyivät Jääsjärven suuntaan.
Jaakkolansuon laskuojasta jouduttiin kuitenkin kaivamaan syvä Isosuota halkova ”kanjoni”, jotta se
kuljettaisi vedet matalan ja kapean moreeniselänteen ja Isosuon halki Hakokallionlahteen.
Jaakkolansuon tuotantoalueen vedet pumpataan nykyisin pumpulla tämän moreeniselänteen läpi
kulkevaa putkea pitkin Isosuon puolella sijaitsevalle pintavalutuskentälle, josta kentän puhdistamat
vedet ohjataan laskuojaan. Tämä laskuoja aiheutti vuoden 2013 alussa kiistan Vapo Oy:n ja
paikallisen turveyrittäjän välille, koska paikallisen turveyrittäjän mukaan Vapon laskuoja tulvii hänen
tuotantoalueelleen.
”Se vesi tulee Jaakkolansuolta ja se vedenpinta on ylempänä siellä ojassa ku minun
olemassa olevilla vanhoilla tuotantokentillä turpeen pinta. Ni arvaa et se vesi pyrkii
alamäkeen pois sieltä. Se pitää mun tuotantokenttää märkänä ja, täs muutamana
vuonna aikasemmin ni mun täyty keinotekosesti padota tätä ojanreunaa kun se tuli
sieltä kevättulvalla yli. Ja ne ihmetteli ku vettä tulee vallan hirveesti tuolta suolta et
mistä sitä tulee. No se tuli Jaakkolansuon vedet tuli tosta suoraan.” (paikallinen
turveyrittäjä)
Näin paikallinen turveyrittäjä summasi Vapon Jaakkolansuon nykyisen laskuojan hänen
tuotantotoiminnalleen aiheuttamaa haittaa. Vapon lakimiehen mukaan oja oli kuitenkin riittävän syvä,
eikä sen tulviminen ollut mahdollista (Yle 24.5.2013). Paikallisen turveyrittäjän mukaan Vapon
kanssa oli jo suullisesti sovittu ojan siirtämisestä turvetuottajien yhteisen laajennushankkeen aikana:
”[…] [M]ä en suoraan sanottuna ymmärrä koko asiaa [ojakiistaa], koska se
laskuojahan menee nyt minun tuotantoalueitten läpi. Ja tän turvelupahankkeen aikana
on kaks kertaa suullisesti Vapon kanssa sovittu, että se oja siitä poistuu, koska se pitää
minun tuotantokenttiä märkänä. Ja haittaa ja estää minun vesienkäsittelyä. Mutta
kuinka ollakaan, kun Vapo teki sitten hakemuksen Jaakkolansuon luvasta niin se oja oli
edelleen siinä paikassa missä se nytkin on. No minä soitin Vapoon ja sanoin että, että
eihän tää oja o sillälailla ku sovittii että se siirtyy pois sieltä... Se ois menny siinä minun
53
alueen takareunalle piti kaivaa uus oja. Ja Jaakkolansuon lainvoimanen lupapäätös on
olemassa missä siellä on uus oja siellä eri paikassa.” (paikallinen turveyrittäjä)
Paikallinen turveyrittäjä nostaakin ojakiistan esimerkiksi Vapon kanssa toimimisen varjopuolista.
Hänen mukaansa Vapon kanssa tehtyihin sopimuksiin ei voi luottaa vaan Vapo toimii härskisti omien
etujensa mukaisesti:
”Vapon kanssa on kaks kertaa sovittu että se oja siirtyy. Toisella kertaa siitä tehtii vielä,
tuolla minun mökillä piettii palaveria ja siinä oli kaks Vapon miestä ja minä ja siinä
[Vapon edustaja] teki palaverimuistion. Mutta siitä jäi se oja-asia pois sen siirto se jäi
pois siitä. […] Ja sit mä soitin [Vapon edustajalle] no: ’Se on vaa unohtunu pois siitä,
eihän me nyt niin paskamaisia oltas et se tahallaan on jääny siitä pois’, mutta ikinä ei
korjausta siihen tullu. Eli ne tarkotuksella jätti sen pois siitä ettei voi vedota
sopimukseen.” (paikallinen turveyrittäjä)
Vapon edustajien kanssa käydyssä haastattelussa ei keskusteltu juuri tästä ojakiistasta tarkemmin tai
yhteistyöstä juuri hartolalaisen turveyrittäjän kanssa. Yleisesti Vapon edustajat kertoivat yhteistyön
muiden turve- ja energia-alan toimijoiden kanssa olevan laajaa ja antoisaa erityisesti
ympäristöasioiden tiimoilta. Vaikka kollegojen tapaaminen onkin mukava asia, huomioivat Vapon
edustajat myös kilpailuasetelman saman alan yritysten välillä. Vapon edustajien mukaan rajakiistoja
toisten toimijoiden kanssa voikin toisinaan esiintyä.
Vapo haki Aluehallintovirastolta laajennushankkeiden yhteydessä tehtyyn Jaakkolansuon
lupahakemukseen muutosta, jotta saisi säilyttää nykyisen Isosuon läpi kulkevan laskuojan paikan.
Vapo kuitenkin vetäytyi ojakiistassa ja veti muutoshakemuksensa pois. Kuitenkaan paikallisen
yrittäjän mielestä tulvimisongelma ei välttämättä poistu, jos uudesta suon reunoja kulkevasta ojasta
on tarkoitus johtaa vain pintavalutuskentän vedet vanhan ojan kerätessä edelleen Isosuon luontaisia
valuvesiä. Paikallinen turveyrittäjä myös ounastelee, että kun Jaakkolansuon tuotannon loputtua
pintavalutuskentän toiminta lakkaa, kaikki Jaakkolansuon vedet ilmeisesti johdetaan taas vanhaan
ojaan:
”Eihä siinä ois mitää jos Vapo kaivas täältä itäkautta niin syvän ojan että se veis kaikki
vedet, vedet yhtälailla sieltä kun tästä ylikin. Ni se asia ois ninku lopullisesti ratkastu
siinä. […] Jos se [aluehallintovirasto] sysää sen että ELY –keskus päättää mitä sitten
tehdään. Sehän kannattas se oja nyt kaivaa niin syväks ku tarvii kaivaa. Eikä siihe
mitää estettä ole kaivaa se niin syvä oja tähän ku tuonnekaan. Maanpinta ei oo täällä
sen korkeemmalla ku täälläkää päinvaston se on tässä ylempänä ku tää on kohosuo.”
(paikallinen turveyrittäjä)
54
Kalastusaktiivin näkemyksen mukaan Isosuolle ei tulisi repiä uutta ojaa ja vanhaakin tulisi madaltaa
ja padota pohjasta, koska pumppu nostaa tällä hetkellä Jaakkolansuon vedet joka tapauksessa Isosuon
pintavalutuskentälle. Hänen mukaansa myös luonnonsuojelupuoli vastustaa uuden ojan ”repimistä”
koskemattomalle suolle.
Uusimman lainvoimaisen lupapäätöksen mukaan Vapon pintavalutuskentän laskuoja linjataan
jatkossa Isosuon itälaidan vanhoja metsäojia pitkin Hakokallionlahteen (Etelä-Suomen
aluehallintovirasto 2014). Vanhan ojan käyttöä ei AVI:n päätöksessä käsitelty ja päätösvastuu
vesienjohtamisjärjestelyistä Jaakkolansuon tuotannon päätyttyä siirtyi paikalliselle ELY -
keskukselle. Vapon edustajien mukaan uuden laskuojan kaivuutyöt alkavat todennäköisesti vuoden
2016 alussa.
5.3 Vapon ympäristövastuullisuuskampanja – yhdeksän ympäristösitoumusta
Edeltävissä tutkimustuloksissa on käsitelty paljolti Hartolan turvekonfliktin paikallisten osallisten
näkemyksistä esiin nousseita asiakokonaisuuksia ja kysymyksiä, joihin Vapon edustajat ovat
näkemyksillään vastanneet. Seuraavassa käännänkin tämän asetelman toisin päin laittamalla
konfliktin paikallisten toimijoiden näkemykset vastaamaan Vapon yhdeksään
ympäristösitoumukseen ja ympäristövastuullisuuteen yleisesti. Käsittelen Vapon
ympäristövastuullisuuskampanjaa osana Hartolan turvekonfliktia sen sisältämien yhdeksän
ympäristösitoumuksen kautta. Tietolähteenäni käytän Vapon tuottamaa kirjallista materiaalia (Vapo
2015; Vapo Oy 2012; Vapo 2012a) ja erityisesti Vapon edustajien kanssa käytyä haastattelua.
5.3.1 Jo toteutetut kuusi sitoumusta
Joulukuussa 2011 lanseeratussa ja siitä vuoden päästä täydennetyssä Vapon
ympäristövastuullisuuskampanjassa esitetyistä yhdeksästä ympäristösitoumuksesta on vuoden 2014
loppuun mennessä saatu toteutettua kuusi (Vapo 2015; Vapo Oy 2012). Näistä ensimmäisenä Vapon
edustajat nostavat esille kaikkien tuotantosoiden ottamisen parhaan käyttökelpoisen eli BAT (Best
Available Technic) vesienkäsittelytekniikan piiriin, kun 2011 BAT oli käytössä 77%:lla Vapon
tuotantopinta-alasta. BAT:lla tarkoitetaan siis tuotantoalueen ja vastaanottavan vesistön mukaan
tapauskohtaisesti määriteltävää parasta käyttökelpoista vesiensuojelutekniikkaa eli jo olemassa
olevien vesiensuojeluratkaisujen lisäksi joko pintavalutuskenttää, kosteikkoa tai vesien kemiallista
puhdistamista. Ympäristövastuullisuuskampanjan aikana Vapo oli rakentanut noin 60
pintavalutuskenttää ja 40 kosteikkoja yhteensä noin 30 miljoonan euron investoinneilla.
55
Myös Hartolan Jaakkolansuon tuotantoalueen vesien puhdistamiseksi otettiin käyttöön
pintavalutuskenttä keväällä 2012. Joenvarren matkailuyrittäjä huomioi tämän jonkinlaisena
parannuksena Vapon vesiensuojelutyöhön Jaakkolansuolla, mutta epäilee samalla pintavalutuskentän
rakentamisen tarkoituksena olevan julkisuuskuvan kiillottamisen:
”Mä luulen että kyllä tää nyt tää Isosuo Jaakkolansuo keissi Vapolle on yks niitä
semmosia, öö kohteita missä ne on ehkä vielä tarkemmin yrittäny syynätä... Ja se että
sinne on nyt tommoselle vanhalle tuotantoalueelle tehty toi pintavalutuskenttä nin ehkä
se osittain johtuu siitä et ne on halunnu ninku jollainlailla näyttää että me ainakin
yritetään, tehä tätä... Joskin siinä on sit sellanenki tosiasia että siitähän ei enää saa ku
pumpulla sitä vettä sieltä Jaakkolansuolta että... Siinä on tavallaan se hyöty
imagosuhde haettu varmaan... Punnittu että mitä me tehää tän kanssa.” (joenvarren
asukas/ matkailuyrittäjä)
Toisena jo toteutuneena ympäristösitoumuksena Vapo lisää viranomaisvalvonnan lisäksi
toteutettavaa omavalvontaa siten, että esimerkiksi tuotantoalueiden vesienkäsittelyjärjestelmien
kunto ja toimivuus tarkastetaan tuotantokaudella vähintään kahden viikon välein (Vapo Oy 2012).
Vapon edustajat kertovat, että omavalvonnassa tarkastetaan myös tuotantoalueiden sääasemat ja
tuulipussit, joilla tarkkaillaan sääolosuhteita ja pystytään reagoimaan tuulen voimakkuuden ja
suunnan vaihteluihin pölyhaittojen ehkäisemiseksi. Valvonta kaiken kaikkiaan onkin Vapon
edustajien mukaan lisääntynyt ympäristövastuullisuuskampanjan myötä merkittävästi. Tähän
valvonnan tehostamiseen liittyy myös Vapon henkilöstön ja urakoitsijoiden jatkuva koulutus ja
ympäristöosaamisen kehittäminen. Vapon edustajien mukaan kaikki Vapon alaisuudessa toimivat
urakoitsijat ja työntekijät suorittavatkin nykyisellään ympäristökortin, jonka tarkoituksena on
varmistaa tarvittavien tietojen ja taitojen osaaminen turvetuotannon parissa toimivilla.
Kolmantena ympäristövastuullisuuden jo toteutuneena sitoumuksena on avoin vuorovaikutus niin
turvetuotannon sidosryhmien kuin turvetuotannosta kiinnostuneiden kansalaistenkin suuntaan.
Erityisesti jälkimmäiselle ryhmälle suunnatulla Suomme netissä -palvelulla (Vapo 2012a)
pyritäänkin vastaamaan kansalaisten kiinnostukseen juuri heitä lähellä olevista tuotantoalueista.
Avoimen vuorovaikutuksen sitoumukseen liittyvät myös kentällä tapahtuvat sidosryhmäkohtaamiset
(Vapo 2015). Vapon edustajien mukaan Vapossa esitelläänkin mielellään toimintaa paikan päällä
tuotantoalueilla ennalta sovitusti esimerkiksi koululaisryhmille. Omin päin tuotantoalueille ei saa
kuitenkaan mennä turvallisuustekijöiden takia sekä väärinkäsitysten välttämiseksi.
Ympäristövastuullisuusohjelman myötä Vapo aloitti myös avoimien ovien päivien järjestämisen,
56
joihin kutsutaan eri sidosryhmiä aina päätöksentekijöistä mökkiläisiin. Vapon edustajien mukaan
avoimien ovien päivillä keskustellaan turvetuotannosta sekä vaihdetaan mielipiteitä puolin ja toisin.
Heidän näkemyksensä mukaan monet aivoimien ovien päivillä vierailleet ovat havahtuneet
huomaamaan, kuinka paljon asiat ovat muuttuneet turvetuotannossa parempaan suuntaan.
Jaakkolansuolla tällaista tapahtumaa ei ole viime vuosina järjestetty. Paikallinen turveyrittäjä sen
sijaan esitteli Isosuon tuotantoalueen toimintaa vuonna 2008 Hartolassa järjestetyn suoseminaarin
yhteydessä.
Toiminnan avoimuuteen liittyen Vapo toteutti neljäntenä ympäristösitoumuksenaan
jatkuvatoimisten mittareiden käyttöönoton vesistökuormituksen monitoroinnissa 33
tuotantokohteella ja kahdella vertailukohteella, joissa ei ole turvetuotantoa. Nämä mittarit mittaavat
ympärivuorokautisesti tunnin välein veden virtaamaa, kemiallista hapenkulutusta, kiintoainetta,
veteen liuennutta orgaanista hiiltä ja orgaanisen hiilen kokonaismäärää. Vapo on hankkinut kyseisen
palvelun Valmetilta, jonka datapalvelussa tiedot ovat kaikkien katsottavista. (Vapo 2015.)
Viidentenä ympäristösitoumuksena Vapo keskittää turvetuotantonsa jo ojitetuille turvemaille.
Vapo sitoutuu siis harjoittamaan turvetuotantoa jatkossa vain ihmisen jo muuttamilla pääasiassa
metsäojitetuilla turvemailla. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei Vapolla ole tällä hetkellä eikä tule
olemaan ympäristöluvituksessa tai ympäristövaikutusten arvioinnissa luonnontilaisia 4 tai 5 luokan
turvemaita. Soiden luonnontilaisuus perustuu koko suoaltaan luonnontilaisuuteen ja sen vesitalouden
luonnonmukaisuuteen. (Vapo 2015.) Vapon edustajien mukaan Vapon suunnitellessa uuden
tuotantoalueen käyttöönottoa luonnontilaisuusluokitukset teetetään Vaposta riippumattomalla
GTK:lla. Hartolan Isosuosta tällaista luokittelua ei ole tehty, koska sen lupahakemus laitettiin vireille
ennen Vapon ympäristövastuullisuusohjelmaa. Vapon edustajien mukaan yhtiöllä ei ole tällä hetkellä
aktiivisia toimenpiteitä Isosuolle. Vapon edustajat kertovat myös, että vuonna 2011 Vapolla käytiin
läpi kaikki meneillään olevat lupaprosessit ja varmistettiin, ettei lupaprosesseja ole meneillään 4 ja 5
luokan soille.
Kuudentena ympäristösitoumuksena Vapo on neuvotellut noin 2500 hehtaaria luontoarvosoita
suojeltaviksi. Neuvotteluja uusista kohteista aiotaan Vapossa jatkaa yhdessä ympäristöministeriön ja
Metsähallituksen kanssa. (Vapo 2015.)
57
5.3.2 Vielä käynnissä olevat kolme sitoumusta
Edeltävien jo toteutettujen kuuden ympäristösitoumuksen lisäksi Vapo toteuttaa vielä kolme
ympäristösitoumusta lähivuosina. Näistä ensimmäisenä, eli yhteensä seitsemäntenä, Vapon edustajat
nostavat esiin puhdas vesi -sitoumuksen. Tällä Vapo sitoutuu uusien vuodesta 2016 lähtien
käyttöönotettujen tuotantoalueiden vesistökuormituksen vähentämiseen tuotantoa edeltävää tasoa
pienemmäksi. Ajatuksena siis on, että turvetuotannolla tullaan jatkossa vähentämään vesistöalueiden
vesistökuormitusta kiintoaineen ja humuksen osalta (Vapo 2015). Vapon edustajien mukaan yhtiöllä
on tällä hetkellä ennakkotarkkailussa noin 80 mahdollista tulevaa tuotantoaluetta, joiden tuotannon
aikaista vesistökuormitusta tullaan vertaamaan näihin ennakkotarkkailun tuloksiin. Tämän
sitoumuksen eteen tehdäänkin Vapon edustajien mukaan erityisen paljon työtä ja sen saavuttamiseksi
on kehitteillä useita eri vesienkäsittelymenetelmiä. Mikäli lähtötilanteen kuormitus kuitenkin ylittyy,
on Vapo sitoutunut puhdistamaan kyseisen vesistöalueen muun maankäytön vesiä lähtötilanteen
vesistökuormituksen alittamiseksi. Vapon edustajien mukaan tämä voi tapahtua käytännössä
esimerkiksi rakentamalla vesiensuojelurakenteita muun maankäytön laskuojiin.
Paikallisen matkailuyrittäjän mukaan Vapon vesiensuojelutoiminta käytännössä on toiminut niin
huonosti, ettei uskoa puhdas vesi –sitoumukseen tahdo löytyä:
Haastattelija: ”Nii, nii ja vesistöt paranee jopa alapuolisilla vesistöillä...”
”Juu! Jopa paranee siitä [turvetuotannosta] että sillä siellä hävii muutkin haitat
samalla että, tota uskokoon ken haluaa. […] [J]a tää Cleantech-teknologia mitä ne on
mainostanu nyt viime, aikojen osaamisena ni mä en oo oikeestaan voinu siihen muuta
kommentoida ku että näyttöjä on ainaki olemassa, et vihreestä osaamisesta että, […]
kyllä on tietoja tietoa että mitä ongelmia voi tulla, mutta niitten hoitaminen on kyllä
sitten toinen asia.”, (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
Kahdeksantena ympäristösitoumuksena Vapo aikoo laajentaa päästötarkkailuaan tuotantoaikana
kaikille sen tuotantoalueille ja puolelle tuotantoalueista myös ympärivuotisesti. Koska
ympäristölupien määrittämät vähimmäismäärät otettaville vesinäytteille vaihtelevat paljon
lupakohtaisesti, pyrkii Vapo kaikilla tuotantoalueillaan tätä suurempaan näytemäärään
intensiivitarkkailulla (n. 20 näytettä/ vuosi), joka on tutkimustulosten mukaan riittävä turvetuotannon
kokonaispäästöjen laskemiseksi. Vuodesta 2011 lähtien Vapon päästötarkkailu onkin jo lisääntynyt
noin 30%:lla ja Vapon näytemäärät ovat sen edustajien mukaan jo tällä hetkellä valtavat: Vuodessa
otetuista noin 14 000 vesinäytteestä tehdään yhteensä noin 93 000 analyysiä (Vapo 2015). Vapon
edustajien mukaan näiden tarkkailunäytteiden otto ja analysointi on ulkoistettu ulkopuolisille
konsulteille niiden puolueettomuuden takaamiseksi ja suuren työmäärän takia.
58
Yhdeksäntenä ympäristösitoumuksena Vapo tulee lähitulevaisuudessa tehostamaan
tuotantoalueiden siirtämistä seuraavan maankäytön piiriin niiden toiminnan loputtua.
Konkreettisena tavoitteena on, että ”turvetuotannosta poistuvat Vapon omistamat alueet ovat
aktiivisessa seuraavassa maankäyttömuodossa viimeistään kahden vuoden kuluessa tuotannon
päättymisestä”, (Vapo 2015). Seuraavan maankäyttömuodon vaihtoehtoja ovat alueen metsitys,
viljely, soistaminen tai kosteikon tekeminen kuten Mustosen (2013) tutkimassa Jukajoen tapauksessa,
jossa Vapo rakensi yhteistyössä kyläläisten kanssa Itä-Suomen suurimman lintukosteikon käytöstä
poistuneelle Linnunsuon tuotantoalueelleen. Viime vuonna Vapo toteutti edellä kuvattuja
toimenpiteitä yhteensä 2500 hehtaarilla omistamallaan entisellä turvetuotantoalalla. Vapon edustajien
mukaan myös Jaakkolansuolle tulee jokin näistä maankäyttömuodoista tuotannon päättymisen
jälkeen.
5.3.3 Ympäristövastuullisuuskampanja konfliktin paikallisten osallisten kokemana
Edellä kuvasin Vapon ympäristövastuullisuuskampanjaa yhtiön näkökulmasta ja esitin joitain
Hartolan turvekonfliktin paikallisten osallisten kriittisiä huomioita Vapon ympäristösitoumuksiin.
Monet paikallisten osallisten näkemykset Vapon ympäristövastuullisuuskampanjasta eivät suoraan
kohdistu yksittäisiin sitoumuksiin vaan kampanjaan yleisemmin. Esittelinkin seuraavassa näitä
näkemyksiä ja kokemuksia Vapon viestinnästä yleisesti.
Turvehankkeita vastustaneilta paikallisilta ei juurikaan löydy luottamusta Vapon
ympäristövastuullisuuskampanjaan, koska heidän kokemuksensa Vapon viime vuosikymmenten
toiminnasta ovat täysin päinvastaisia ympäristösitoumuksiin nähden. Paikallinen kalastusaktiivi
nauraa jo kuullessaan sanan ympäristövastuullisuuskampanja eikä näe sillä olevan minkäänlaista
uskottavuutta:
”Ei ole kyllä täällä maakunnassa yhtään mitään [uskottavuutta] kun on nähty mitkä
teot verrattuna siihin, […] Ne on kauniita puheita vaa ne hommelit ja sillä hyvä ollu ne
että tota… Niillä on koitettu pintakiiltoa lisätä mutta toiminta täällä kentällä on ollu
aivan toista se on tässä nähty vuosien saatossa.” (paikallinen kalastusaktiivi)
Joenvarren matkailuyrittäjä näkee Vapon lupausten ja käytännön toiminnan ristiriitaisuuden lisäksi
ongelmana sen, ettei Vapolla tahdota tunnustaa ja myöntää aiheutettuja vesistöhaittoja.
Ympäristövastuullisuuskampanjaa hän pitää paljolti viherpesuna, jolla pyritään häivyttämään
näkyvistä todellisia ongelmia. Myös Vapon viime vuosina rakentamaa ympäristövastuullista imagoa
59
joenvarren matkailuyrittäjä pitää päälle liimattuna, sillä Vapon työntekijöiden asenteessa
ympäristöasioihin on hänen mukaansa edelleen reilusti parantamisen varaa:
”Ensin pitäs myöntää että on se ongelma, tavallaan ei edes myönnetä et onkaan mitään
ongelmaa. Nii siitähän se pitäs lähteä liikkeelle eikä vaan ninku, peittää sen tämmösen
kauniin vihreen kuvituksen ja ja tota viestinnän alle […] [O]on sanonu monta kertaa
että jos osakin siitä, rahasta mitä siihe siihen tota, viestintään on käytetty niin käytettäs
siihen asennemuutoksee mikä pitäs tapahtua siellä ihan jo siellä ninkun kentällä missä
sitä työtä tehään että ei vedettäis ninku, ojia auki kun vettä vähän kasaantuu ja
ylimenoputkia asenneltas”, (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
Paikallinen turveyrittäjä suhtautuu Vapon ympäristövastuullisuuskampanjaan varovaisen
myönteisesti, vaikka yhtyykin osittain turvehankkeiden vastustajien näkemykseen kampanjan
uskottavuuden puutteesta. Paikallinen turveyrittäjä näkee Vapon ympäristövastuullisuuskampanjassa
niin julkisuushyötyjen tavoittelua kuin toiminnan kehittämistä aidosti ympäristövastuullisemmaksi:
”No siellä pyritään parantamaan tapoja, ja vähentämään ympäristön kuormitusta...
Mut siellä ninku, pyritään tekemään julkisuushyötyjä sit näistä toimenpiteistä ja ampuu
vähän yli sekin touhu taas että, ninku toisesta äärilaidasta.” (paikallinen turveyrittäjä)
Myös joenvarren matkailuyrittäjä on havainnut Vapon tavoittelevan
ympäristövastuullisuuskampanjalla julkisuushyötyjä. Toimintatapojen parantumisen sijaan hän
kokee lähinnä vain Vapon puhetavan ja julkisuudenkuvan rakentamisen muuttuneen viime vuosina.
Esimerkkinä Vapon viestinnän muutoksesta matkailuyrittäjä nostaa esiin Vapon julkaiseman lehden,
jonka nimi muutettiin Vapoviestistä Poltteeksi ja sisältöä muutettiin radikaalisti korostamaan Vapon
ympäristövastuullisuutta:
”Se [Vapon puhetapa] on muuttunu aivan, niitten julkasut on ninku, ne on ihan eri planeetalta ku se
Vapoviesti vielä muutamia vuosia sitten, siis kuus vuotta sitten se oli hyvin hyvin semmonen öö kuivan
asiallista asiaa turvetuotannosta, ja tuottajahaastatteluja ja tän tyyppistä... Mutta nyt se on ninku
melkeen kannesta kanteen ni sitä semmosta ympäristövastuullisuuden kantoa ja näitä tekniikoita mitä
heillä on käytössä ja mitä käyttää, ja sen rahamäärän korostaminen mitenkä paljon on laitettu tähän,
tähän tota uuten teknologiaan ja on luvattu, kuut taivaalta että mitenkä mitenkä korjataan kaikki asiat
[sormien napsautus] sormia napsauttamalla.” (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
Myös paikallinen kalastusaktiivi on huomannut Vapon viestinnän muutoksen. Hänen näkemyksensä
mukaan Vapon puhetavan onkin ollut pakko muuttua, koska sen tuotantoalueet on otettu viime
vuosina tarkempaan seurantaan niin Hartolassa kuin muualla Suomessa. Joenvarren
60
matkailuyrittäjäkin näkee tämän yhteyden turvetuotannon osakseen saaman vastustuksen ja
viestinnän muutoksen välillä:
”Kyllähän se propaganda on ollu niin voimakasta nimenomaan Vapon toimesta
viimesen viiden vuoden ajan kun kun tätä aktiivisuutta on ninku tästä, vesistä huolta
kantavien taholta vähän meteliä enemmän pidetty...” (joenvarren asukas/
matkailuyrittäjä)
Positiivisena kehityksenä joenvarren matkailuyrittäjä pitää keskusteluyhteyden paranemista Vapon
suuntaan. Vaikka hän ei itse Vapon ympäristövastuullisuuskampanjaan ja siihen liittyvään viestintään
juuri uskokaan, epäilee matkailuyrittäjä näiden kuitenkin uppoavan kansan enemmistöön:
”No varmaan suuri yleisö, kenelle se [ympäristövastuullisuuskampanja] on ninku
tarkotettu niin, näkee sen hyvinki semmosia luontoarvoja kunnioittavana ja ja hyvänä
viestinä... Sehän sen viestinnän tarkotuski tietysti on.” (joenvarren asukas/
matkailuyrittäjä)
Kuten edeltävästä kuvauksesta käy ilmi, vallitsee Vapon ympäristövastuullisuuskampanjan
uskottavuudesta, aitoudesta ja todellisista tarkoitusperistä näkemysten ristiriita Hartolan
turvehankkeita vastustaneiden paikallisten osallisten ja Vapon edustajien välillä: Vapon edustajat
vakuuttavat aitoa ympäristövastuullisuutta ja esittelevät käytännön toimenpiteitä. Vastustajien
mielestä Vapon toiminta kentällä ja hienot lupaukset eivät kohtaa. Paikallisen turveyrittäjän näkemys
asettuu tässä asiassa näiden välimaastoon, sillä hän tunnistaa ympäristövastuullisuuskampanjasta sen
molemmat puolet. Palaan käsittelemään Vapon ympäristövastuullisuuskampanjaa vielä
johtopäätöksissä laajemmin.
5.4 Turvetuotannon nykytilanne ja tulevaisuus Suomessa
Koska Hartolan turvekonflikti ei ole irrallinen muusta yhteiskunnasta, kytkeytyy se vahvasti niin
muihin paikallisiin ympäristökamppailuihin kuin myös turvetuotannon valtakunnalliseen tilanteeseen
sekä tähän liittyvään ympäristö- ja energiapolitiikkaan. Tässä osiossa käsittelen haastateltavien
näkemyksiä turvetuotantoa ja sen tulevaisuutta yleisesti koskevista teemoista. Nämä teemat ovat
muotoutuneet tutkijan teoreettisen taustatietämyksen ja haastateltavien esiin nostamien asioiden
synteesinä. Ensin avaan median sekä turvekonfliktin muiden sidosryhmien merkitystä
turvetuotannossa yleisesti ja erityisesti Hartolan tapauksessa sen osallisten kokemana. Näiden
suhteiden pohjalta jatkan turvekonfliktin osallisten näkemyksiin turvetuotannon tämänhetkisestä
61
luottamusperustasta eli siitä, mitä turvetuotannosta yleisesti ajatellaan. Lopuksi esittelen osallisten
näkemyksiä turpeen ilmastovaikutuksista ja ympäristönsuojeluasioista.
5.4.1 Median ja muiden sidosryhmien rooli turvekonfliktissa
Haastattelija: ”Joo, tosta pitiki tuliki jo puhetta vähän tosta mediasta että, mm et miten
näät ton median roolin tässä Hartolan tapauksessa?”
”No se on asteikolla neljästä kymmeneen ni se on kymmenen varmaan… Et se on todella
iso merkitys että siitä ninku ensinnäki tulee tietoa ninku kansalaisille, ja sitte vähän
painetta sinne viranomasille ja tota ehkä jopa jopa sinne, tuottajapuolelleki pikkusen
ravistelee että hetkinen että ’eihän me nyt voijakkaan ihan’, ninku joka asiassa se
julkisuus… Ja sitte tietysti sen kautta tulee tää julkinen propagandasota ja nämä
lobbarit siihe sitte mukaan”, (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
Edeltävässä vastauksessaan joenvarren matkailuyrittäjä summaa näkemyksensä median
merkityksestä ja roolista Hartolan turvekonfliktissa. Vastauksensa aluksi luettelemiensa median
positiivisten roolien lisäksi matkailuyrittäjä puhuu paljon myös median kautta käytävästä
”propagandasodasta” ja turvetuotannon lobbareiden kirjoituksista. Hän kaipaisikin keskusteluun
toisinaan puolueetonta näkökulmaa, sillä hän kokee turvetuotantoa puolustavien kirjoittajien
intressien olevan lähes poikkeuksetta kytköksissä hyvin suorasti turvetuotantoon. Toisaalta hän
tiedostaa, että yhtälailla myös turvetuotantoa vastustavien julkilausumien tekijöillä mielletään usein
olevan jokin oma intressi, kuten hänen tapauksessaan matkailuyritystoiminta, jonka takia
turvetuotantoa vastustetaan.
Myös paikallinen turveyrittäjä tunnistaa median kautta välitettävien viestien taustalla vaikuttavat
intressit ja lobbarien vaikutuksen. Hän kuitenkin kääntää asetelman toisin päin kiinnittämällä
huomiota turvetuotannon vastustajien mahdollisiin taustavoimiin:
”Ja kaikki turvetta puolustavat jutut ninku lytätään heti sillä että no se puhuu pussiinsa,
hyötyjä tavottelee... Mut ninhän nää vastustajatki tavottelee hyötyjä. […] Ne ois
mielenkiintosta tietää et mikä tätä kampanjaa et mistä se on rahotettu alun perin. Ku
sehän on.. Suomen metsäteollisuuttahan saksalainen, tai yleensäkin ympäristöliike
sillon koetti kovasti vastustaa... Ni sehän oli joku, joku ydinvoima vai mikähän
teollisuus se oli... […] Se rahotus tuli sieltä. Tai sit se oli saksalainen metsäteollisuus
mut... Joka tapauksessa se ei kestäny päivänvaloa se. […] Tässä nyt saattaa olla
turpeen vastustuksessa ihan sama. Et onko siellä kivihiilikauppiaat liikkeellä. […] Siinä
vaan käytetään näitä vihreitä keppihevosena. ” (paikallinen turveyrittäjä)
62
Median tasapuolisuudesta Hartolan turvekonfliktissa paikallisella turveyrittäjällä on myös sanansa
sanottavana. Hänen mielestään erityisesti paikallinen media on lähtenyt suosimaan turvehankkeiden
vastustajia. Uutisoinnissa äänessä olevista turvetuotannon vastustajista saattaakin syntyä virheellinen
kuva turvetuotannon vastaisesta yleisestä mielipiteestä, vaikka suurin osa ihmisistä pitäisikin
turvetuotantoa tarpeellisena. Lehtien kiinnostuksen erityisesti turvetuotannon vastustukseen
turveyrittäjä näkee johtuvan ympäristöaktiivisuuden ja ”vihreyden” trendikkyydestä, minkä
mediayhtiöt näkevät mahdollisuutena oman kiinnostavuutensa ja siten myyntinsä kasvuun:
”No kyllä vastustajat on saaneet äänensä kuuluviin erittäin hyvin, Itä-Hämeessä
esimerkiks pääkirjotusta myöten siellä on ollu turvetta vastustavia kirjotuksia, joilla
todennäkösesti minusta on se yhteys siihen että ku se on trendikästä olla vihree ja
vastustaa ni sillä pyritään myymään lehtiä. […] Koska ei sillä niinku näitten
tosiasioitten kanssa oo mitään tekemistä.” (paikallinen turveyrittäjä)
Joenvarren matkailuyrittäjän mukaan konfliktin ollessa kiivaimmillaan tiedotusvälineisiin
pidettiinkin yhteyttä ”niin paljon kuin melkein pystyttiin”, joten turvetuotantohankkeiden vastustajien
saama mediahuomio selittynee osaltaan muutaman henkilön aktiivisuudella. Paikallinen
kalastusaktiivi kokee turvetuotantohankkeiden vastustajien saaneen medialta oikeudenmukaista
kohtelua. Turvetuottajaosapuolten, erityisesti Vapon, hän katsoo kuitenkin käyttävän mediaa hyväksi
oman sanomansa esiintuomisessa ja mielipiteenmuokkauksessa. Erityisesti hän näkee Vapon
toimivan enemmän valtakunnallisen median tasolla kuin paikallismedioissa:
”[…] [S]anosin näin et turvetuottajien puolelta on käytetty kyllä mediaa hyväks aika
paljon lehdistöä et paikallinen täällä ja sitten kun on valtakunnanlehdistöt lukenu
jatkuvasti tätä Vapon touhua ennenkaikkea ni kyllähän noussu oikeen niskakarvat
pystyyn että miten sielläki kehataa puottaa sellasta juttua ihan pokkana että, sitä on
seurailtu... Ni kyl siitä tulee ihan, niin ympäripyöreetä ku voi kukaan suustaan laskea
että. Kyllä näkyy että sillä on yritetty muokata asenteita todella, todella paljon sillä
median avulla...” (paikallinen kalastusaktiivi)
Vapolla sen sijaan nähdään pikemminkin ongelmana valtakunnallisen median kiinnostuksen puutteen
turvetuotantoa kohtaa. Myös joenvarren matkailuyrittäjä toivoisi median olevan vielä
kiinnostuneempi aiheesta. Vapon edustajien mukaan pääkaupunkiseudulle keskittyviä valtamedioita
on erityisen vaikeaa saada käymään tuotantoalueilla, jotka sijaitsevat kaukana medioiden
toimipaikoilta ja pääasiallisesta yleisöstä. Maantieteellinen sijainti ja sen luoma paikkakokemus itseä
lähellä olevan tärkeydestä suhteessa kauempaan näyttää siis vaikuttavan medioiden toimintaan,
63
samoin kuten Massey (2008d, 193-194) katsoo huolenpidon ja läheisyyden kokemuksen rajoittuvan
vielä globaalin kytkeytyneisyyden aikanakin paljolti metrisesti mitattaviin absoluuttisiin etäisyyksiin.
Paikallisella ja maakunnallisella tasolla kiinnostus turvetuotantoa kohtaan ja usein myös
lähtötietämys on Vapon edustajien mukaan valtakunnallista korkeampaa. Mielipiteenmuokkauksen
sijaan Vapon edustajat kertovat yhtiön toimivan aktiivisesti median suuntaan antamalla juttuaihioita
ja kutsumalla median edustajia järjestämiinsä tilaisuuksiin. Valtakunnan median kiinnostuksen
herättämiseksi Vapon ympäristöseminaaria on viime vuosina viety erityisesti pääkaupunkiseudulle.
Media oli joenvarren matkailuyrittäjän mukaan keskeisessä roolissa myös verkostoitumisessa muihin
turvetuotannon vesistöhaittoja vastaan kamppaileviin paikan puolustajiin muualla Suomessa.
Mediassa esilläolon myötä myös muut samankaltaisessa tilanteessa olevat ottivat yhteyttä
matkailuyrittäjään, jolloin hän huomasi olevansa osa laajempaa vesistöistä huolta kantavien joukkoa.
Näin Hartolan turvekonflikti kytkeytyy sosiaalisten suhteiden kautta osaksi muita turve- ja
ympäristökonfliktien aika-tiloja:
”Niitä [yhteydenottoja] tuli tietysti varmaan noitten ninku median kiinnostuksen myötä
ensiks ja sitten tuli ninku yhteydenottoja vähän sieltä sun täältä ku ihmiset huomas että
’täällähä hei meillähän on samanlainen ongelma kun tuolla, tää mikä oli siinä lehessä
mistä mä luin’, nin tota, nin tai ’telkkarista kuulin tai radiosta’, mistä vaan niin sit rupes
tulee niitä yhteydenottoja ja sitte, rupes huomaamaan että enhän mä ookaan ihan
luulosairas, [naurahdus] ninku vääräuskonen ninku välillä tuntu et tää […] sama
juttuhan toistuu joka paikassa.” (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
Joenvarren matkailuyrittäjä pitää edelleen yhteyttä muihin turvetuotannon vesistövaikutuksista huolta
kantaviin esimerkiksi Puula-foorumiin ja Keski-Suomen alueella toimiviin
vesiensuojeluyhdistyksiin. Hän on myös itse järjestänyt tapaamisia, joissa on vieraillut jopa
ministeritason vieraita, aiheen tiimoilta ja kertoo, että turvetuotannon vesistövaikutuksista vastaan
toimivien keskuudessa on ”muodostunu semmosta epävirallista verkostoa”, jossa ”yhteyttä pidetään
ninku säännöllisen epäsäännöllisesti…”
Myös kalastusaktiivi tiedostaa, että turvetuotannon haitoista kannetaan huolta valtakunnallisesti,
mutta hän kertoo joenvarren matkailuyrittäjän vastaavan yhteydenpidosta muualle.
Kalastusosakaskunnan toiminnan myötä hän tosin on toiminut ja ollut yhteydessä Joutsan puolelle.
Hartolan turvekonfliktin kalastusaktiivi kuitenkin näkee omana osittain muista vastaavista
konflikteista erillisenä taisteluna, jossa hänen itsensä roolina on toimia vesialueen omistajien
edunvalvojana:
64
”Kyl me on etupäässä ninku, toimittu tässä oman asian piikkiin”, (paikallinen
kalastusaktiivi)
Viranomaistahoista erityisesti ELY -keskuksen toiminta turvekonfliktissa ei ole vastannut
kalastusaktiivin ja matkailuyrittäjän odotuksia. Joenvarren matkailuyrittäjä kokee ELY -keskuksen
aluksi vältelleen asioihin puuttumista, mikä hankaloitti yhteydenpitoa viranomaisiin. Omalla
aktiivisuudella yhteistyö ELY:n kanssa on hänen mukaansa kuitenkin alkanut toimimaan entistä
paremmin erityisesti konfliktin rauhoituttua turvetuottajien laajennushankkeiden kaatumisen myötä:
”No on se, aluks varsinki se [yhteydenpito] meinas olla nimenomaan sinne valvovan
puolen kanssa hyvin hyvin vaikeeta et sieltä ei saanu oikeen mitään et se oli niinku
saippuapala et jos jostaki numerosta joku vastas ni se ei nyt valitettavasti voinu tähän
mitään kun se ei kuulu hänelle ja ja se oli... Tuntu niinku semmosta luukulta luukulle
pallottelua mutta kyllä sitte vihto viimein sinne saatii jo ihan tarkastajia
tarkastuskäyntejäki... Nyt on pikkusen ehkä tilanne rauhottunu ja on sitä
sähköpostiviestittelyäki vähän vähemmän ollu mutta...” (joenvarren asukas/
matkailuyrittäjä)
Joenvarren matkailuyrittäjä harmittelee myös kunnan ympäristötarkastajan tiuhaa vaihtumistahtia
konfliktin ollessa kiivaimmillaan ja näkee, että vastuuta ympäristöstä huolehtimisesta on viime
vuosina siirretty ympäristöviranomaisilta kansalaisille. Yhteistyötä ympäristöviranomaisten kanssa
hän pitää pääsääntöisesti toimivana, mutta seurauksiltaan tehottomana:
”[…] Että kun meistä tavallisista kansalaisista on tullu ja tuli vähän semmosia ninku,
ympäristötarkastajia, nii se tuntu ihan hullulta että vaikka sitä kuinka yritettiin niinku,
tehä ja vahtia ni se ei mihkään johtanu. […] mut kyllä sitä yhteyttä on pidetty ja kyllä
se pääsääntösesti on ninku toiminu, mihin se on sitte johtanu ni se on sitte toinen asia.”
(joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
Paikallinen turveyrittäjä luottaa ELY -keskuksen teettämiin mittauksiin ja selvityksiin turvetuotannon
ympäristövaikutuksista. ELY -keskuksen toiminnan sijaan hän kritisoi Hartolan kunnan toimintaa
laajennushankkeiden lupaprosessissa. Hartolan kunta vastusti lausunnossaan (Etelä-Suomen
aluehallintovirasto 2011a, 23-25) laajennushankkeiden ympäristöluvista sekä Vapon, että paikallisen
yrittäjän tuotannon laajentamista Isosuolla. Paikallisen turveyrittäjän mielestä hänen yrityksellään on
hartolalaisten enemmistön tuki ja luottamus, minkä kuntakin olisi voinut huomioida lausunnossaan
ja osoittaa siten yritysmyönteisyyttä paikallista pk-yritystä ja sen paikkakunnalle tuomaa
toimeentuloa kohtaan:
65
”Mutta kuntakaan ei ninku siinä lausunnoissaan [ympäristölupahakemuksista] sitte...
Kunta olis voinu pitää paikallisen yrittäjän puolta ja pontevasti sanoo lausunnossa et
paikalliselle yrittäjälle lupa ja Vapolle ei. […] Mutta siellä niinku tasapuolisesti lähettii
vastustamaan kaikkea.”
Haastattelija: ”Nii, eli siinä niputettii sitte tässä paikallinen yritys siihen samaan...”
”…Paikallinen niputettiin Vapon kanssa samaan kassiin että tervemenoa ei tarvita.
[…] Kuitenkin työpaikat, ja veromarkat ja eurot on täällä kunnallekki aina kelvannu.
Ei oo kukaan valittanu niistä. […] Ja tästäkin nostetaan energiaturvetta ni, se on
kärrätty Heinolaan ni siellä tehään siitä pahvirullia jotka viiään ulkomaille ni sieltä
tulee rahaa Hartolaan.” (paikallinen turveyrittäjä)
Hartolan kunnan ja ELY -keskuksen edustaman ympäristöviranomaisten lisäksi Hartolan
turvekonfliktin aika-tila avautuu siis muihin vastaaviin turvetuotannon ympärillä muhiviin
ympäristökonflikteihin erityisesti Isosuon turvetuotantohankkeita vastustaneiden paikallisten
osallisten verkostoitumisen kautta. Median rooli koetaan kaikkien osallisten taholta merkittäväksi
niin Hartolan turvekonfliktin kehkeytymisessä kuin valtakunnallisestikin käytävässä keskustelussa
turvetuotannosta. Paikallismedia (paikallislehdet ja Yle:n paikallistoimitukset) näyttääkin toimivan
konfliktin keskeisenä areenana, jossa tuodaan julki omia näkemyksiä aiheeseen puolin ja toisin.
Todellisena vaarana kuitenkin on keskustelun polarisoituminen ja osallisten ”poteroituminen”
turvetuotannon kritisoijien ja puolustajien kesken, jolloin vastakkaisen puolen näkemystä ei edes
yritetä ymmärtää sen lausujien julkituotujen tai piilossa olevien intressien takia. Paikallinen
turveyrittäjä pukee osuvasti sanoiksi tämän molemminpuolisen poteroitumisen kuvaillessaan
turvetuotannon vastustajien suhtautumista turvetuotantoa puolustaviin näkökantoihin:
”’[S]e puhuu pussiinsa, hyötyjä tavottelee’” (paikallinen turveyrittäjä)
5.4.2 Turvetuotannon luottamusperusta
Vaikka Hartolan turvekonfliktin osallisten näkemykset ovat toisinaan yhtä kaukana toisistaan kuin
”sika kuusta” (joenvarren matkailuyrittäjä), korostivat kaikki konfliktin paikalliset osalliset olevansa
puheväleissä keskenään ja Vapon suuntaan. Vaikka Vapon edustajien kanssa ei päästykään
keskustelemaan juuri tästä Hartolan tapauksesta, korostivat hekin avoimuutta turvetuotannon
vaikutuspiirissä elävien paikallisten suuntaan yleisesti. Turvetuotantopaikkakunnilla asuvat
paikalliset huomioidaan mm. Ympäristövastuullisuusohjelman mukaisissa tuotantoalue-esittelyissä,
koululaisvierailuissa sekä erilaisilla messuilla ja markkinoilla, joissa Vapo on mukana. Hartolan
66
markkinoilla, joita mainostetaan Suomen suurimpina yksipäiväisinä maalaismarkkinoina, Vapon
edustajat eikä allekirjoittanut muistaneet Vapon olleen ainakaan viime vuosina. Vapo on viime
vuosina kehittänyt myös nettisivujaan paremmin turvetuotannosta kiinnostuneita palveleviksi mm.
aiemmin mainitun Suomme netissä -palvelun (Vapo 2012a) osalta. Myös Vapon vuosiraportit ovat
kaikkien katsottavissa yhtiön nettisivuilla (Vapo 2012b).
Vaikka Vapo panostaa avoimuuteen oman ja koko turvetuotannon luottamusperustan takaamiseksi,
kyseenalaistaa paikallinen turveyrittäjä Vapon helpon lähestyttävyyden. Hänen näkemyksensä
mukaan kansalaisten on käytännön asioissa helpompi saada suora yhteys paikalliseen pienyrittäjään
kuin hierarkkiseen suuryritykseen. Paikallinen yritys siis pystyy olemaan lähempänä turvetuotannosta
huolestuneita tai kiinnostuneita kansalaisia ja siten luomaan luottamusta tehokkaammin:
”Ja sitte siinä on se että, niin yks ihmine mulle sano että sillä Vapolla ei oo mitää
ihmistä jolle voi soittaa jos jotain tulee mutta jos, jos minun kanssa on joku ongelma ni
voi ottaa puhelimen käteen ja se ongelma ratkeaa sillä. […] Mutta siellä on, jos sä
soitat Vapolle ni siellä vastaa joku hallintoihminen ja täällä on joku paikallinen
urakoitsija ja nei toisistaan välttämättä kauheesti tiedä.” (paikallinen turveyrittäjä)
Myös turvetyrittäjä itse on mm. ojakiistan myötä menettänyt luottamuksensa Vapon toimintaan.
Vapon suuren koneiston avulla se pystyy pitämään vireillä useita lupaprosesseja samanaikaisesti sekä
toimimaan myös reilujen pelisääntöjen rajamailla:
”No Vapo käyttää kaikkia muita hyväkseen härskisti, tekee ninku Vapolle on hyväksi.
Millään sopimuksella ei oo mitään merkitystä on se paperilla tai suullinen, muutaku
niin kauan ku siitä on Vapolle hyötyä... Sen jälkeen se unohtuu.” (paikallinen
turveyrittäjä)
Turvetuotantohankkeita vastustaneiden paikallisilla osallisilla on myös samansuuntaisia näkemyksiä
Vapon kanssa toimimisesta. Kalastusaktiivi ja matkailuyrittäjä kokivat Vapon harjoittavan asioiden
kiertelyä, salaamista sekä myös suoranaista valehtelua. Kalastusaktiivi kertoo, että Vapon
yhteydenpitoon määrätyt henkilöt pitävät innokkaastikin yhteyttä, mutta heidän puhetta sitovat
tarkasti yhtiön linjaukset, jolloin keskustelu menee tosiasioiden kiertämiseksi. Vapon toimintaan
tuotantoalueilla kalastusaktiivi on päässyt tutustumaan muutamaan otteeseen, usein jonkun
kolmannen osapuolen läsnä ollessa. Näin kalastusaktiivi muistelee erään vierailun tunnelmia, jolloin
hän kyseenalaisti Vapon toiminnan ympäristöluvanmukaisuuden:
”Vapon kanssaki kun puhuttii tosiasioita että mites nää hommat näin on et eihän ne
lupaehtojen mukaan pitäs tällee olla ni siellä kävi henkilöt hyvin kuumana, siltä
puolelta… Et ei niistä sais kertoa semmoista asioista ollenkaan et, […] jos kerran asiat
67
on näin ni ne on, ja se on meiän näkemys että pitäs niitä jollain tapaa niitä ehtoja
noudattaa sitte.” (paikallinen kalastusaktiivi)
Joenvarren matkailuyrittäjän mukaan hänen puhevälinsä Vapoon ovat pysyneet puolin ja toisin
asiallisina, vaikka asioista ollaankin oltu usein hyvin eri mieltä. Hän näkee kuitenkin ongelmana
erityisesti Vapon ”poteroitumisen” omaan näkökulmaan, jolloin keskustelu menee helposti ”juupas-
eipäs” -väittelyksi. Tosin matkailuyrittäjä tunnustaa osin myös itse toisinaan syyllistyvänsä tähän.
Eniten Vapon toiminnassa kuitenkin raivostuttaa syyllisten etsiminen aina muualta kuin omasta
toiminnasta ja suoranainen valehtelu tosiasioista:
”[…] [M]ikään ei muutu, ihan samanlaiset kuralävet siellä vaan ja ’täs on meillä
laskeutusallas ja se on putsattu’, [naurahtaen] eikä mitään o tehty ni tota semmonen
ihan silmät kirkkaana valehtelu ni […] se siinä on ehkä ollu kaikista ninku,
inhottavinta… Ja sitte ehkä se on toisaalta ollu se, mikä on pitäny mielen virkeenä sen
asian suhteen että tota, että ei periks anneta että ei näin ei tämmöstä vääryyttä saa
ninku olla.” (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
Kalastusaktiivi ja matkailuyrittäjä ovat omien sanojensa mukaan hyvissä puheväleissä myös
paikallisen turveyrittäjän kanssa, vaikka näkemyseroja on. Joenvarren matkailuyrittäjä on käynyt
erityisesti puhelinkeskusteluja häiriö- ja poikkeustilanteista paikallisen turveyrittäjän kanssa pääosin
hyvässä hengessä. Joskin hän muistaa keväältä yhden tapauksen, jossa paikallisen turveyrittäjän
kanssa tuli kiista siitä, aiheutuiko hiljattain kaivetusta ojasta purkautuva samea vesi turvetuotannosta
vai itse ojankaivuusta. Paikallisen kalastusaktiivin mukaan yhtenä keskeisenä näkemyserona
turveyrittäjän kanssa on turvetuotannon laajentaminen Isosuolla:
”Ei meillä [paikallisen turveyrittäjän] kans muuta ku se meiän näkemys et sitä Isosuo
hommaa ei saa levittää ja sen pitäs saada nyt ne hommansa [lupapäätöksen mukainen
imeytyskenttä] kuntoon.” (paikallinen kalastusaktiivi)
Edeltävät kuvaukset turvekonfliktin osallisten välisistä suhteista kuvaavat osaltaan turvetuotannon ja
sen toimijoiden nauttiman luottamuksen tasoa Hartolan turvekonfliktin tapauksessa. Keskustelin
konfliktin paikallisten osallisten kanssa turvetuotannon luottamusperustasta myös yleisesti
Suomessa. Paikallinen kalastusaktiivi arvioi turvetuotannon luottamuksen olevan valtakunnallisesti
alamaissa Hartolan ja muiden vastaavien käytännön esimerkkien takia. Hän kuitenkin katsoo
turvetuotannolla olevan toimintaedellytyksiä Suomessa, kunhan sen ympäristö- ja vesistöhaitat
saadaan kuriin. Matkailuyrittäjä tietää turvetuotannolla olevan oma kannattajakuntansa, joten hän
arveleekin turvetuotannon jakavan voimakkaasti ihmisten mielipiteitä puolesta ja vastaan.
Turvetuotannon ”terhakasta markkinoinnista” johtuen jotkut saattavat matkailuyrittäjän mukaan
68
pitää turvetuotantoa ”hyvinkin vihreänä” energiamuotona ja ainakin turpeen kotimaisuus merkitsee
monille paljon. Toisaalta hän katsoo, että hänen lisäkseen on paljon muita turvetuotannon haitoista
kärsiviä ihmisiä, jotka eivät luota turvetuotannon päästöttömyyteen. Matkailuyrittäjä asettaa
kyseenalaiseksi myös useat aiheesta tehdyt mielipidemittaukset puolueellisina:
”Että, kyllä nimenomaan se, lobbaus ja, viestintä ylipäätänsä tossakin asiassa ni jakaa
varmasti ihmisten, sen mielikuvan ja sen mututuntuman [turvetuotannosta] täysin, fifty-
sixty että, että tota, ei siitä… Joku tutkimushan oli nyt itseasiassa julkastu olik se
eilisessä lehessä että kaheksankymmentäprosenttiako peräti pitää turvetta hyvänä
energiamuotona, mutta tilaajana oli Bioenergia ry että [nauraen] se, siinäpä sitä
sitten.” (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
Paikallinen turveyrittäjä sen sijaan kyseenalaistaa turvetuotannon vastaisen yleisen mielipiteen ja
uskoo, että Hartolan tapauksessa suurin osa ihmisistä luottaa, ainakin hänen yrityksensä,
turvetuotantoon ja pitää sitä tarpeellisena. Hänen mielestään mediassa esillä olevat turvehankkeiden,
ja yleisemmin turvetuotannon, vastustajat eivät edusta suurinta osaa kansasta vaan enemmistön
näkemys asiaan ei pääse näkyviin. Tältä pohjalta esimerkiksi poliitikot tekevät turveyrittäjän mukaan
virheellisiä johtopäätöksiä turvetuotannon yleisestä luottamusperustasta:
”No yleinen mielipide on tän uutisoinnin luoma harhakuva. Oikeasti suurin osa
ihmisistä, on esimerkis Hartolassa [paikallisen turveyrittäjän] turvetuotannosta sitä
mieltä että sitä pitäs olla, ja se on tarpeellista, mutta uutisoinnissa suurimpana äänenä
keikkuu nää vastustajat ja, luonnon pilaantumista moittivat tahot. […] Mut tää suuri
enemmistö joka on eri mieltä ni, sen mielipide ei tule näkyviin mistään”, (paikallinen
turveyrittäjä)
Vapon edustajien kanssa ei keskusteltu turvetuotannon luottamusperustasta kansalaisten
keskuudessa. Sen sijaan Vapon edustajat katsoivat Suomen poliittisten strategioiden tukevan
turvetuotantoa: Edellisen eduskunnan energia- ja ilmastotyöryhmä Peikko (Parlamentaarinen
energia- ja ilmastokomitea 2014) pyrki nostamaan Suomen energiaomavaraisuutta nykyisestä noin
33%:sta vuoteen 2030 mennessä 50%:iin. Vaikka tämä tavoite ei näytä Vapon edustajien mukaan
toteutuvan, asettaa se kuitenkin kotimaisen turpeen ulkomaisten tuontienergioiden edelle. Vapon
edustajien mukaan myös nykyhallitus ajaa energiaomavaraisuuden, ja siinä samassa turpeen käytön,
nostamista.
Vapon näkökulmasta Suomen energiapoliittiset linjaukset luovat siis turvetuotannolle hyvät puitteet
jatkossakin. Paikallisen turveyrittäjän mielestä turvetuotannolla on edelleen luottamusta myös
kansalaisten keskuudessa, vaikka hän epäileekin Vapon toiminnan osaltaan nakertavan tätä
69
luottamusperustaa. Joenvarren matkailuyrittäjä arvelee luottamuksen turvetuotantoon jakautuvan
aikalailla puoliksi, yksien vastustaessa sitä voimakkaasti ja toisten pitävän sitä hyvänä
energiamuotona. Paikallinen kalastusaktiivi sen sijaan pitää turvetuotannon yleistä luottamusperustaa
kaiken kaikkiaan alhaisena.
5.4.3 Ilmastovaikutusten ja ympäristönsuojelun merkitys
Jos turvetuotannon nykyisestä luottamusperustasta Hartolan turvekonfliktin osallisilla oli jokaisella
oma näkemyksensä, löytyi osallisten näkemyksistä turvetuotannon ilmastovaikutuksiin yllättävän
paljon yhtäläisyyksiä. Kaiken kaikkiaan konfliktin paikalliset osalliset katsoivat, ettei turvetuotannon
ilmastovaikutuksilla ole ollut juurikaan merkitystä Hartolan turvekonfliktin missään vaiheessa.
Paikallisen kalastusaktiivin näkemyksen mukaan ilmastonmuutos ei näyttele Hartolan tapauksessa
suurta roolia, koska turvehankkeiden vastustajat ovat keskittyneet turvetuotannon silminnähtäviin ja
konkreettisiin vaikutuksiin. Hän pohtii, että puhtaat energiamuodot ovat toki parempia mutta myös
”hävyttömän kalliita” ja puun- ja turpeenpolton sekä näiden yhdisteleminen ovat
ilmastovaikutuksistaan huolimatta kuitenkin kotimaisia energiamuotoja. Kalastusaktiivi katsoo
turpeen myös olevan enemmän uusiutuva kuin uusiutumaton energiamuoto, koska sitä kasvaa hitaasti
laajoilla alueilla Suomessa.
Vapon edustajat vannovat myös turpeen kotimaisuuden nimiin ja huomauttavat turpeen olevan
Suomen energiateollisuuden Kansainväliseltä ilmastopaneelilta (IPCC) johtaman luokittelun
mukaisesti hitaasti uusiutuva (uusiutuu 2000-3000 vuodessa), joka asettuu fossiilisen ja
biomassapolttoaineen väliin (ks. Energiateollisuus ry). Turpeen käyttöaste on Vapon edustajien
mukaan Suomessa kestävällä pohjalla, koska turvetta käytetään nykyisin vähemmän kuin mitä sitä
jatkuvasti syntyy. Uusiutumisensa puolesta Vapon edustajat eivät katso turvetta täysin fossiiliseksi
polttoaineeksi, koska turvetta muodostuu hitaasti koko ajan normaalissa ilmanpaineessa toisin kuin
fossiilisia polttoaineita, jotka vaativat muodostuakseen sopivan paineen ja muut olosuhteet. Vapon
edustajien mukaan on kuitenkin harmillista, että turpeenpolton ilmastovaikutukset katsotaan
Suomessa fossiilisten polttoaineiden kautta. Vapon näkökulmasta olisikin tärkeää tarkastella
ilmastovaikutusten yhteydessä koko suon elinkaarta, eikä pelkkää tuotantoaikaa, johon nykyinen
luokittelu perustuu. Vapon edustajien mukaan Suomen 9 milj. ha soita toimivat hiilinieluina ja
tuotantovaiheen aikaiset kasvihuonekaasupäästöt ovat lyhyt aikaisia verrattuna tuotannon jälkeiseen
aikaan, jolloin suo toimi taas hiilinieluna. Myös puunpolton ilmastovaikutuksista käydään Vapon
edustajien mukaan samankaltaista keskustelua.
70
Myös paikallinen turveyrittäjä katsoo turpeen uusiutuvaksi soiden kokonaisvaltaisen tarkastelun
perusteella, koska hänen mukaansa ”[j]oka vuosi sitoutuu Suomen turpeisiin enemmän hiiltä kun mitä
sitä sieltä käytetään pois.” Hän perustelee kantaansa myös lukemallaan GTK:n selvityksellä, jonka
mukaan Suomeen kasvaa joka vuosi noin 40 milj. kuutiometriä turvetta. Vapon edustajien tavoin
myös paikallinen turveyrittäjä kritisoi turpeen luokittelemista kasvihuonekaasupäästöiltään
fossiiliseksi ja vertaa turpeen polttoa Vapon edustajienkin mainitsemaan puunpolttoon:
”Ja nyt kun sanotaan et turve on fossiilinen polttoaine, no sit siin on semmonen
mielenkiintonen juttu et jos poltetaan puuta, turvetta, tahi öljyä tai hiiltä, siitä tulee
jokseenki sama määrä hiilidioksidia tuotettua energiayksikköä kohti. Jossai
tutkimuksessa oli ne luvut... Ne oli kakssataakolkytäkaks (232) kakssataakolkytäkuus
(236) ja kakssataakolkytäkaheksan (238) yksikköä hiilidioksidia, tuottetua
energiayksikköä kohti... Ni se on aivan sama mitä niistä käytetään. Mutta nää
ympäristöaktivistit sanoo että ku, puu kasvaa ni se sitoutuu takasin sinne. No jos sä
kaadat tästä ison puun ni ei siihen sitoudu yhtään hiilidioksidia muutamaan kymmeneen
vuoteen ennenku siihi on tullu uus puu. Ei turvetuotantokaa, ei siihe tuotantoalueelle
sitoudu hiilidioksidia... Mutta sinne muualle missä kasvaa turvetta se sitoutuu sinne
yhtälailla kun se puunpoltosta käytetty hiilidioksidi sitoutuu muualle missä puu
kasvaa.” (paikallinen turveyrittäjä)
Turveyrittäjä katsookin turpeen käytön olevan niin uusiutuvuutensa kuin ilmastovaikutustensa
kannalta kestävällä pohjalla Suomessa, koska turpeeseen sitoutuu hänen mukaansa vuosittain
enemmän hiiltä kuin mitä sieltä poltetaan ilmakehään. Erityisesti turveyrittäjä kritisoi IPCC:n
päätöstä turpeenpolton statuksesta mielivaltaisena esimerkiksi puunpolttoon verrattuna:
”Ja se on minun mielestä se on ihan sama onko se puu, vai onko se sammal se kasvijäte
mitä käytetään. Jos sitä kasvaa se tilalle se määrä mitä sitä käytetään […] Se on vaa
nyt jollakin, mikäköhän se nyt oli ilmastopaneelin päätöksellä päätetty että ei tuu
päästöjä ku puu poltetaan. […] Se on ilmakehän kannalta ihan sama mistä se tulee jos
se on siellä ilmakehässä. Ja yhtälailla se sitoutuu sinne kasvaviin turpeisiin takasin
Suomenmaassa, jos me käytetään sitä vähemmän kun vuodessa kasvaa. Jos me
käytetään puitaki enemmän ku vuodessa kasvaa ni siitä tulee nettomääräsesti
hiilidioksidipäästö olkoon päätetty vaikka kuinka et siitä ei tule sitä. Ihan tämmöstä
maalaisjärkeä minun mielestä vois käyttää mut ei sitä vaan kukaan käytä.” (paikallinen
turveyrittäjä)
71
Joenvarren matkailuyrittäjä sen sijaan pitää turvetta fossiilisena ja käytännössä uusiutumattomana
polttoaineena. Hän myös rinnastaa turpeen puun sijaan hiileen, jolloin on hänen mukaansa
kaksinaismoralismia tuomita tuontihiili ja samanaikaisesti polttaa suomalaista turvetta.
Matkailuyrittäjä toki ymmärtää kotimaisen polttoaineen hyödyt kansantaloudelle, mutta kritisoikin
turpeenpolton perustelemista ympäristösyillä:
” […] [T]ää on mun mielestä ihan jeesustelua että me ollaan tuomitsemassa tuolta
kaukaa tulevan hiiltä että miten se on ninku kauheen huono asia, ku se on tuontitavaraa,
mutta samanaikasesti me hyväksytään tän käytännössä saman kaman ottaminen tai
saman tyyppisen tavaran ottaminen täällä ku se on kotimaista. Elikä tavallaa, tavallaan
ninku, vähän se on ninku et en minä mutta pojat, elikä siis että kyllähän me voiaan
täällä tehä näin, mut et te ette saa tehä tuolla vähän matkan päässä näin, et et
loppupelissähän siinä ei oo mistään muusta kun rahasta kysymys.” (joenvarren asukas/
matkailuyrittäjä)
Vaikka paikallinen matkailuyrittäjä kritisoi turpeenpolttoa, hän kuitenkin yllättäen pitää suomalaisen
turpeenpolton ilmastovaikutuksia maailmanlaajuisesti niin vähäisinä, ettei niillä ole ollut juurikaan
vaikutusta hänen toimintaansa Hartolan turvehankkeiden vastustamisessa. Matkailuyrittäjä myös
näkee epävarmuutta ilmastonmuutoksen vaikuttavien tekijöiden tunnistamisessa vaikka tunnustaakin
fossiilisten polttoaineiden vaikutuksen. Hän arvelee, etteivät turvetuotannon ilmastovaikutukset ole
merkinneet hartolalaisille yleisesti ottaen paljoakaan.
”No ei, ei kyllä ollakseni rehellinen ei ei mulla ainakaan se [turvetuotannon
ilmastovaikutukset] ei oo ollu minkäänlainen, ponsi taikka semmonen pointti,
oikeestaan missään kohassa… Tää on kuitenki niin hyttysen ininää tässä, globaalissa
saastuttamisessa että eihän se tietysti paranna sitä se on selvä ja sitte sitte tietysti se
että se, suoluonto jos hävii ni sekään ei paranna sitä mutta jos puhutaan kuitenki,
maksimissaan paristasadasta hehtaarista ni, eipä se eipä se taida hirveesti siihe kyllä
vaikuttaa. Ku ei sitä tunnu tietävän viisaammatkaan että mikä siihen edes vaikuttaa
loppupeleissä mutta mutta kyllä kai siitä nyt jonkinlainen yhteisymmärrys on että,
fossiiliset polttoaineet siihen kyllä vaikuttaa. Ja onhan se pieni promillen murto-osa
ehkä sitä koko kuviota mut […]kyl uskaltasin arvella et tuskimpa se juuri juuri, kovin
suurta roolia on näytelly kenellekkään että”, (paikallinen asukas/ matkailuyrittäjä)
Vaikka turpeen ilmastovaikutukset eivät osallisten mukaan nousseet konfliktissa suureen rooliin,
pitää joenvarren matkailuyrittäjä turvetuotantoa kuitenkin vanhanaikaisena ja saastuttavana
energiamuotona. Turvetuotannon ainoina positiivisina puolina hän näkee sen kotimaisuuden ja
72
työllistävyyden. Turvetuotannon negatiiviset puolet kuten sen fossiilisuus, saastuttavuus, suoluonnon
hävittäminen ja etenkin vesistöhaitat peittoavat nämä hyödyt matkailuyrittäjän mielestä:
”[…] [M]illekään näille ongelmille ei oo olemassa semmosta ratkaisua että sitä voitais
ninku, tuottaa sillä lailla että nää haitat häviäis… Se suoluonto häviää siitä vaikka
kehitettäis minkälaisia systeemejä, ja sitä vesistöhaittaa ei saada, eliminoitua muuta ku
niin kalliilla investoinneilla että se tekee siitä niinku täysin kannattamatonta et siin ei
oo ninku pienintäkään järkeä sen jälkeen. Ku joskus oon sanonu että siihen ei oo
olemassa semmosia menetelmiä etteikö siitä vesistöhaittoja olis, no toki on: onhan
jätevesien puhistamojaki, mut jos rakennetaan sen tasonen laite laitos johoki
viienkymmenenhehtaarin tuotantoalueelle ni kyllä sen nyt jokainen käsittää että eihän
siinä oo mitään järkeä. Mut tietysti kaikkeen energiantuottamiseen liittyy omat
ongelmasa, ihan ihan kaikkeen, kaikissa on joku miinuspuoli ja kaikessa on joku
plussapuoli mutta, mut kyl ninku, mä näkisin et turve on yks niitä kehnoimpia kyllä
niinku näillä äskönmainituilla kriteereillä.” (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
Vapon edustajat sen sijaan katsovat turvetuotannon olevan laajuudeltaan vähäistä, koska Suomen 9
milj. hehtaarin suoalasta vain 63 000 hehtaaria on turvetuotannossa ja suojelussa 1 milj. hehtaaria.
Vapon edustajat huomauttavatkin uuden soidensuojeluohjelman (ks. Ympäristöministeriö 2015)
lisäävän suojeluun noin 100 000 hehtaaria suota, mikä on enemmän kuin tällä hetkellä on
turvetuotannossa. Vapon edustajat eivät lähde kuitenkaan kritisoimaan tai kommentoimaan
soidensuojeluohjelmaa tai sen riittävyyttä muuten:
”Me ollaan siihen [soidensuojeluohjelmaan] sitouduttu ja… Ei siinä, odotellaan
rauhassa.” (Vapon edustajat)
Joenvarren matkailuyrittäjän mukaan hän on itsekin aiemmin ajatellut ”että kyllähän sitä suota
Suomessa on niin paljon että eihän niitä kaikkia voi suojella”, mutta Isosuon laajennushankkeiden
myötä hän on herännyt arvostamaan luonnontilaista suota uudella tavalla. Hän kuitenkin tiedostaa
ihmisten toimeentulon edellytyksenä olevan luonnonvarojen hyödyntämisen, mutta olettaisi sen
onnistuvan nyky-Suomessa ympäristön huomioivalla tavalla. Matkailuyrittäjän mielestä kansalaisilla
on perusoikeus puhtaaseen veteen ja myös velvollisuus kantaa niistä huolta. Hänen mukaansa ihmiset
jakautuvat niihin, jotka vain murehtivat näitä ja niihin, jotka tekevät asioille jotain. Itse hän katsoo
kuuluvansa viimeksi mainittuihin. Matkailuyrittäjä katsoo, että Tainionvirran vedenlaadun suunta
ollut erittäin huolestuttava vaikka se vielä sinänsä puhdasta onkin:
”[…] [M]utta lähtökohta on se että että, noin pienen eduntavottelun nimissä ei yhteisiä
vesiä tai ylipäätään luontoa ei voi pilata, se on ninku minun ninku lähtökohta koko
73
asiaan, oli se sitten miten tärkeetä se polttoaine hyvänsä taikka sen nostaminen hyvänsä
mutta eihän mitään muutakaan asiaa voia tehä niin että lakastaan vaan kaikki sileeks
välittämättä, kanssaeläjistä ja muusta ympäristöstä mitään, vaikka sitä kuinka olis
ninku hyvä asia noin ninku sille tuottajapuolelle”, (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
Vaikka paikallisen turveyrittäjän mielestä turvetuotannosta ei aiheudu juurikaan vesistöhaittoja,
tunnustaa hän turvetuotannon jättävän aina jälkensä luontoon. Turveyrittäjä kuitenkin katsoo, että
myös kaikella muulla ihmisen toiminnalla on vaikutuksensa luontoon erityisesti nykyisen elintason
vallitessa. Nyky-yhteiskunnan puitteissa jotkin haitat ympäristölle onkin hänen mukaansa vain pakko
hyväksyä ihmisten toimeentulon takaamiseksi:
”Mutta yhtäkaikki se että ihmisen toiminnalla on joku vaikutus aina luontoon... Nyt on
vaan kyse siitä että mikä se vaikutus on ja. Mut jos ihminen täällä aikoo asua ja elää ja
toimeentulla ja täyttää yhteiskunnan asettamat velvotteet ni, jonkinlaiset vaikutukset
ympäristöön on pakko hyväksyä.”
Haastattelija: ”Nii kyllä. Ihmislaji kuitenki sillee elää että se muuttaa väkisinki...”
”Ei nykysellä elintasolla, ja yhteiskunnan asettamilla vaatimuksilla ni ei täällä millään
luontaistaloudella ja marjanpoiminnalla pärjätä. […] Noin karrikoidusti ni
marjanpoimintaki tarvis jotenki ilmassa leijuen tehdä jottet sä tallaa sitä jotakin
uhanalasta kasvia tai ötökkää siellä luonnossa. […] Et se, se on menny ninku
semmoseks yliholhoamiseks koko touhu.” (paikallinen turveyrittäjä)
Turvetuotannon ilmastovaikutukset eivät siis nousseet Hartolan turvekonfliktin yhteydessä suureksi
puheenaiheeksi, mutta turvetuotannon ympäristönsuojelun taso ja ympäristönsuojelun tiukentumisen
vaikutus turvetuotantoon sen sijaa jakoivat osallisten näkemyksiä laidasta laitaan. Joenvarren
matkailuyrittäjä epäilee suoraan turvetuotannon mahdollisuuksia toimia nykyisen ympäristösuojelun
edellyttämällä tasolla. Paikallinen kalastusaktiivi pikemminkin odottaa turvetuotannolta
ympäristösuojeluvaatimusten täyttämistä, jotta toiminta voisi jatkua vesistöjä pilaamatta. Paikallinen
turveyrittäjä taas pitää ympäristönsuojelun asettamia vaatimuksia turvetuotannolle osittain
kohtuuttomina. Vapon linjana näyttäisi Vapon edustajien puheista päätellen olevan
ympäristösuojelun tiukentumiseen sopeutuminen sen kyseenalaistamisen sijaan. Turvetuotannon
ilmastovaikutuksista ja sen suhteista ympäristönsuojeluun jatkan pohdintoja johtopäätöksissä.
74
6 Johtopäätökset – Miksi Hartolan turvehankkeet johtivat
konfliktiin?
Tutkimustuloksissa pyrin avaamaan Hartolan turvekonfliktia sen keskeisimpien osallisten
kokemusmaailmasta käsin. Samalla esittelin myös konfliktin osallisten näkemyksiä turvekonfliktista
ja siihen johtaneista syistä. Nyt työn johtopäätöksissä pyrinkin tekemään yhteenvetoa näistä
kokemusmaailmoista selvittämällä toista tutkimusongelmaa näkemysten kohtaamisista ja
eroavaisuuksista. Johtopäätösten lopuksi pyrin myös kytkemään tapauksen paikallista
ympäristökonfliktia laajempiin yhteyksiinsä siitä esiin nousevien aikatilojen avulla ja näin
vastaamaan myös kolmanteen tutkimusongelmaan. Kaiken kaikkiaan haluan tässä työn osuudessa
koota vastauksia otsikon mukaiseen kysymykseen: Miksi Hartolan turvehankkeet johtivat
ympäristökonfliktiin?
6.1 Näkemysten kohtaamisen paikat
Albrecht (2015) määritteli turvetuotannon ja luonnonsuojelun yhteensovittamisen ”ilkeäksi
ympäristöongelmaksi”, johon ei usein ole helppoa löytää ratkaisua. Tämän työn tähän asti lukeneet
voivat varmasti yhtyä tähän näkemykseen, sillä Hartolan turvekonfliktissa jo neljän ”pääpukarin”
näkemysten kirjo osoittautui valtavaksi ja monissa asioissa näkemykset asettuivat hyvin kauaksi
toisistaan. Kuitenkin haluan löytää tästä konfliktista myös ratkaisun avaimia etsimällä asioita, joista
kaksi tai useampi haastatelluista osallisista sekä hankkeiden tuottaja- että vastustajapuolelta ovat yhtä
mieltä tai edes jokseenkin samoilla linjoilla.
Mielestäni hyvän lähtökohdan tälle etsinnälle tarjoaa sekä joenvarren matkailuyrittäjän että
paikallisen turveyrittäjän haastattelujen ulkopuolelle jäänyt saman sisältöinen toteamus: ”Tästä
asiasta sä et varmaan tule sitä yhtä oikeaa totuutta löytämään.” Nämä konfliktin paikalliset osalliset
siis tunnistavat ja tunnustavat oman näkemyksensä olevan vain yksi muiden näkemysten joukossa.
Tällainen ajattelu, jossa huomioidaan toisten vastakkaistenkin näkemysten arvo, luo mielestäni
hedelmälliset lähtökohdat myös konfliktien ratkaisemiselle. Tämän kaltainen ajattelu ei mielestäni
olisi pahitteeksi myöskään tällä hetkellä vellovan pakolais- ja rasismikeskustelun osapuolille.
75
6.1.1 Turpeen uusiutuvuus ja turvetuotannon ilmastovaikutukset – ”Hyttysen ininää globaalissa
saastuttamisessa”
Tutkijalle tuli hienoisena yllätyksenä, miten samoilla linjoilla konfliktin osalliset olivat
valtakunnallisesti kiistellystä turpeen uusiutuvuudesta ja ilmastovaikutuksista. Niin paikallinen
turveyrittäjä kuin Vaponkin edustajat kritisoivat turpeen nykyistä luokittelua ilmastovaikutuksiltaan
fossiilisiin polttoaineisiin ja perustelivat tätä erityisesti Suomen soiden hiilitaseen positiivisuudella.
Heidän lisäkseen myös paikallinen kalastusaktiivi katsoi turpeen olevan enemmän hitaasti uusiutuva
kuin uusiutumaton ja ei itse pitänyt turpeen ilmastovaikutuksia tärkeänä asiana Hartolan
turvekonfliktissa. Haastatelluista ainoastaan joenvarren matkailuyrittäjä piti turvetta käytännössä
fossiilisena ja uusitumattomana polttoaineena. Hän katsoi kuitenkin Hartolan turvetuotannon
mittakaavan olevan niin pientä, ettei turvetuotannon ilmastovaikutuksilla ole Hartolan tapauksessa
merkitystä niin hänelle itselleen kuin muillekaan hartolalaisille:
”Tää [Hartolan turvetuotanto] on kuitenki niin hyttysen ininää tässä, globaalissa
saastuttamisessa”, (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
Edeltävän perusteella voidaan todeta, että Hartolan turvekonfliktin käynnistymisen syynä ei näyttäisi
olevan kiista turpeen uusiutuvuudesta ja ilmastovaikutuksista. Sen sijaan globaalilla ja
valtakunnallisella tasolla käytävä kädenvääntö ilmastosopimuksista ja hiilitaseesta saattaa hyvinkin
koitua turvetuotannon kohtaloksi lähivuosikymmeninä. Vapon edustajat uskovat kuitenkin Suomen
energiapolitiikan omavaraisuusasteen kohottamisen kääntävän poliittisen väännön turvetuotannon
asemasta ja tulevaisuudesta turvetuotannon, ja heidän näkemyksensä mukaan myös koko Suomen,
voitoksi:
”Turve on turvetta ja hitaasti uusiutuva. Onneksi meillä on turve.” (Vapon edustajat)
6.1.2 Ympäristövastuullisen turvetuotannon toimintaedellytykset
”Ei meillä turvetuotantoa vastaan ole mitään.” (paikallinen kalastusaktiivi)
Ylläolevassa lainauksessa tiivistyy Hartolan turvehankkeiden vastustajien näkemys turvetuotannosta:
Turvetuotantoa ei vastusteta yleisesti vaan ainoastaan Hartolassa laajentumaan pyrkivää
turvetuotantoa sen aiheuttamien ympäristövaikutusten takia. Kalastusaktiivi katsoo, että
turvetuotannon toimiminen edellyttää erityisesti kahta asiaa: toiminnan harjoittamista kaukana
ihmisasutuksesta sekä päästöjen talteen ottamista, niin ettei turvetuotannolla liata vesistöjä. Myös
joenvarren matkailuyrittäjä vastustaa Hartolan turvetuotantohankkeita havaitsemiensa
76
vesistövaikutusten ja Isosuon turpeenottoon soveltumattoman sijainnin takia eikä sinänsä koko
turvetuotantoa teollisuudenalana. Hän kuitenkinkin epäilee turvetuotannon todellisia
mahdollisuuksia ja motivaatiota toimia ympäristövastuullisesti erityisesti omien kokemustensa ja
muualla Suomessa ilmenneiden turvekonfliktien takia. Tätä matkailuyrittäjän skeptisyyttä
turvetuotantoa kohtaan pohdin tarkemmin Hartolan turvekonfliktin ristiriitoja käsittelevässä
osuudessa.
Yhtä kaikki, avaimena turvetuotannon luottamusperustan palauttamiseen niin Hartolassa kuin
muuallakin Suomessa näyttäisi olevan turvetuotannon vesistövaikutusten minimointi ja sijoittaminen
tarpeeksi kauas asutuksesta. Vapon edustajat uskovat vakaasti yhtiön pystyvän näistä erityisesti
vesien puhdistamiseen entistä paremmin, vaikka vakuuttavat samanaikaisesti turvetuotannon
vesistövaikutusten olevan jo nyt lähes olemattomia. Myös paikallinen turveyrittäjä pitää
turvetuotannon nykyisiä vesistövaikutuksia vähäisinä, mutta suhtautuu epäilevästi turvetuotannon
vesiensuojelun merkittävään parantamiseen nykyisestä.
Hartolan turvekonfliktissa turvehankkeita vastustaneet osalliset siis asettavat turvetuotannon
toimintaedellytyksille vaatimuksen vesien nykyistä selkeästi paremmasta puhdistamisesta ja
toiminnan sijoittamisesta tarpeeksi kauas ihmisasutuksesta. Vapon edustajien mukaan yhtiö pystyy
vastaamaan näistä erityisesti ensimmäiseen ja jälkimmäiseenkin yritetään vastata uudella 500 metrin
suojavyöhykkeellä, vaikka tämä ei liene hankkeita vastustaneiden osallisten tarkoittamaa
mittaluokkaa. Paikallinen turveyrittäjä sen sijaan näkee ratkaisuna turvetuotannon maineen
palauttamisen sen vähäiset vesistövaikutukset ja muiden kuormittajien osuus osoittamalla. Lähellä
asutusta toimimiseen hän näkee edellytyksenä välittömän yhteydenpidon lähialueen asukkaisiin.
6.1.3 YVA -prosessin ongelmallisuus
Hartolan turvekonfliktin paikallisille osallisille tehdyissä haastatteluissa ilmeni suurta
tyytymättömyyttä turvehankkeiden tiimoilta tehtäviin YVA -selvityksiin. Niin turvehankkeiden
vastustajat kuin paikallinen turveyrittäjäkin pitivät koko YVA -prosessiin liittyviä rahoituskuvioita
ongelmallisina, tosin täysin eri syistä. Hankkeita vastustaneet paikallinen kalastusaktiivi ja joenvarren
matkailuyrittäjä katsoivat YVA:n olevan jo lähtökohtaisesti puolueellinen, koska ympäristölupaa
hakeva taho maksaa selvityksistä suoraan selvityksiä tekevälle konsulttiyritykselle. Esimerkkinä
tällaisesta ”yhteistyöstä” joenvarren matkailuyrittäjä nostaa Pöyry Oy:n Vapolle tekemät lukuisat
selvitykset.
77
Paikallisen turveyrittäjän näkökulmasta taas YVA:n maksaminen ei takaa toivottua lopputulosta vaan
ympäristöhallinto sanelee vaadittavat selvitykset, ja tuottajan rooli on toimia vain maksumiehenä.
Myös Vapon edustajat katsovat YVA:n olevan vain lain noudattamista, eikä selvitysten tekijä voi
vääristellä niitä tuottajan eduksi, koska ne käyvät lupaviranomaisten tarkasteltavana monessa
vaiheessa. Lisäksi Vapon edustajat katsovat YVA -selvitysten menettäneen viime vuosina
merkitystään ainakin yhtiön omissa turvetuotantohankkeissa.
Koko YVA -prosessin rahoituksen lisäksi konfliktin paikalliset osalliset pitivät ongelmana myös
niiden sisältöä ja sananmuotoja, niin Hartolan tapauksessa kuin yleisemminkin. Tässä tapauksessa
niin paikallinen turveyrittäjä kuin turvehankkeita vastustaneet osalliset kritisoivat selvityksissä
käytettyjä avoimia sananmuotoja kuten ”saattaa aiheuttaa” ja ”ei ole merkittävää haittaa.”
Turveyrittäjän mielestä nämä sananmuodot käännetään helposti lupapäätöksissä luvan hylkäämisen
kannalle, kun taas joenvarren matkailuyrittäjän mielestä ne auttavat luvanhakijaa luvansaannissa
eivätkä anna lukijalle olennaista tietoa hankkeiden vaikutuksista.
Kaiken kaikkiaan turvekonfliktin paikalliset osalliset olivat yhtä mieltä YVA -selvitysten
ongelmallisuudesta niin sen rahoituksen kuin myös sisältöjen osalta, tosin eri näkökulmista käsin.
Vapon edustajat taas eivät nähneet YVA -prosessissa ongelmia. Paikalliset osalliset eivät
havaitsemiensa ongelmien takia luottaneet YVA:n toimivuuteen oikeudenmukaisena välineenä
lupapäätösten ratkaisemiseksi. Rahoituksen osalta kaikki osalliset kuitenkin tunnustivat
riippumattoman rahoituksen saamisen YVA:a varten olevan vaikeaa, jos ei peräti mahdotonta. YVA
-selvitysten sisältöön kaivattaisiin konfliktin paikallisten osallisten näkemysten perusteella
ympäripyöreyksien sijaan selkeämpää kannanottoa ympäristövaikutusten laadusta ja laajuudesta.
6.2 Ristiriitojen paikat
Vaikka tämä tutkielma on tähän mennessä käsitellyt konfliktin määritelmän (Nykysuomen Sanakirja
1951-1961; Peltonen 2004) mukaisesti (intressi)ristiriitoja, tavoitteiden yhteentörmäyksiä ja
näkemysten vastakkainasetteluja, lienee paikallaan vielä tehdä yhteenvetoa Hartolan turvekonfliktin
keskeisimmistä kiistakysymyksistä. Näin voidaan mielestäni myös löytää tiivistettyjä vastauksia
siihen, mitkä tekijät johtivat Hartolan turvekonfliktin syntymiseen. Tässä kohden on hyvä muistaa,
että seuraavat johtopäätökset nousivat esiin nimenomaan konfliktin osallisten kokemuksista, joten
Hartolan turvekonfliktille on varmasti löydettävissä näiden lisäksi myös muita syitä.
78
6.2.1 Näkemyksiä turvetuotannon vesistövaikutuksista – kokemusperäinen vs.
luonnontieteellinen tieto
Kuten tässä työssä on jo moneen kertaan todettu, kulminoituu Hartolan turvekonflikti paljolti kiistaan
turvetuotannon vesistövaikutuksista Tainionvirtaan ja yleisemmin vesistöihin Suomessa.
Turvehankkeiden vastustajat näkevät turvetuotannon suurimpana vesistöjen pilaajana niin Hartolan
tapauksessa kuin laajemminkin Suomessa. Tuottajaosapuolen edustajat taas pitävät turvetuotannon
vesistövaikutuksia vähäisinä tai lähes olemattomina ja katsovat vesistöjen pilaantumisen johtuvan
muista kuormittajista tai syistä. Vesistömittaukset vaikuttavatkin (luonnon)tieteeseen luottavalle
tolkun kansalaiselle lähes aukottomilta todisteilta turvetuotannon vähäisistä vesistövaikutuksista.
Kuitenkin paikallisten aistihavainnot vesistöjen tilan muutoksesta liittyen turvetuotannon
aloittamiseen tai pitempään jatkuneeseen toimintaan valuma-alueella viittaavat turvetuotannon
aiheuttavan vesistöhaittoja, kuten veden tummumista, rehevöitymistä ja samentumista.
Sen sijaan nostan nyt esiin toisen keskeisen ulottuvuuden kiistassa turvetuotannon
vesistövaikutuksista. Kuten työn tuloksissa mainitsin, kiistan osallisten puheissa on tosistaan
poikkeavat ajalliset painotukset heidän puhuessaan turvetuotannon vesiensuojelusta:
Turvehankkeiden vastustajat puhuvat menneessä aikamuodossa kokemuksistaan ja tekemistään
havainnoista kun taas Vapon edustajat painottavat turvetuotannon nykyistä ja erityisesti tulevaa
ympäristövastuullisuutta sekä vesiensuojeluinnovaatioita. Näkemysten ristiriitaisuus saattaakin
johtua juuri tästä puhujien erilaisesta positiosta ajallisella ulottuvuudella. Eli vaikka puhutaan
tilallisesti samoista asioista (esim. vesiensuojelurakenteet) näyttäytyvät nämä asiat toisenlaisina eri
aikoina (esim. viime vuosituhannella, nykypäivänä, tulevaisuudessa). Toisaalta puhujien ajallisille
painotuseroille on varmasti myös syynsä. Turvetuotannon viime vuosina osakseen saamaan
arvostelun takia Vapossa keskitytään varmasti mielellään ympäristösitoumusten värittämään
nykyhetkeen ja puhtaiden vesien tulevaisuuteen. Paikalliset turvehankkeiden vastustajat taas eivät
helposti unohda tekemiään havaintoja vesistöjen tilasta ja kokemuksiaan Vapon takavuotisesta
toiminnasta. Tainionvirran menneisyys myös vaikuttaa joen nykyisyyteen ja tulevaisuuteen erityisesti
joenpohjan sedimenteissä ja liettymisessä. Vaikka vesi vaihtuu nopeaan joen virratessa, veden
mukana kulkevat aineet jättävät jälkensä Tainionvirran vesiekosysteemiin.
Mielenkiintoisen näkökulman Jaakkolansuon turvetuotannon vesistövaikutuksiin tuo Vapon tilaama
parin vuoden takainen vesistötarkkailuraportti (Pöyry Finland Oy 2014), jossa kuvaillaan Vapon
Jaakkolansuon tuotantoalueen laskuojassa sekä Jääsjärven Hakokallionlahdella laskuojan
purkupisteen tuntumassa sijaitsevien mittauspisteiden tuottamien tietojen avulla Jaakkolansuolta
purkautuvan veden laatua ja arvioidaan sen vaikutuksia Jääsjärven vedenlaatuun. Pöyry Oy:n
79
toteuttaman vuoden 2013 vesistötarkkailun (Pöyry Finland Oy 2014, 46) mukaan ”Jääsjärven
laskuojan vesi on ollut vuosina 2004-2013 hapanta, erittäin ravinteikasta ja humus- sekä
rautapitoista. […] Vuonna 2013 Jaakkolansuon ojan vedenlaatu oli yhtä heikkoa kuin aiemmin.
Erityisen runsaasti vedessä oli humusta, josta johtuen vesi oli väriltään erittäin tummaa.
Jaakkolansuon laskuojassa kuivatusvesien vaikutukset ovat selvät, sillä kuivatusvedet lisäävät
humusaine-, ravinne- sekä rautapitoisuuksia. […] Lähtevän veden korkeaa kiintoainepitoisuutta
vuonna 2013 selittävät tuotantoalueella tehdyt kunnostustyöt.”
Raportissa jatketaan laskuojan tuntumassa Jääsjärven Hakokallionlahdella sijaitsevan mittauspisteen
perusteella seuraavasti: ”Jääsjärven Hakokallionlahti on matala (syvyys n.2 m) lahti, johon
Jaakkolansuon purkuoja laskee. Jääsjärven vesi on ollut kirkasta ja vähäravinteista sekä
vähähumuksista (taulukko 33). Vuonna 2013 Hakokallionlahden vesi oli laadullisesti edelleen
erinomaista tasoa. Hakokallionlahden veden laadun tuloksien perusteella Jaakkolansuon
kuivatusvesillä ei ole ollut vaikutusta Jääsjärven veden laatuun.” (Pöyry Finland Oy 2014, 46-47).
Eli mittauksista havaitaan laskuojan huomattavat humus- ja ravinnepitoisuudet, jotka kuitenkin
”häviävät” Jääsjärven mittauspisteellä. Lieneekin mahdollista, että Jaakkolansuon laskuojan vedet
valuvat Hakokallionlahdesta suoraan Tainionvirtaan ohi Hakokallionlahden mittauspisteen.
Raportista ei käy ilmi mittauspisteiden tarkempaa sijaintia (esim. kartalla tai koordinaateilla), vaan
Jääsjärven mittauspisteen todetaan olevan ”laskuojan suualueen tuntumassa Jääsjärven
Hakokallionlahdella” (Pöyry Finland Oy 2014, 46).
Tämä selvitys näyttäisi tukevan turvehankkeiden vastustajien havaintoja tuotantoalueiden laskuojien
likaisesta vedestä kuten myös paikallisen kalastusaktiivin teoriaa ison vesistön (Jääsjärven ja
Tainionvirran) toimimisesta turvetuotannon vesien puhdistusaltaana. Myös paikallinen turveyrittäjä
puhuu tavallaan samoista asioista perustellessaan turvetuotannon vähäisiä vesistövaikutuksia
suhteellisuuksilla eli juuri pienen vesimäärän sulautumisella moninkertaiseen vesimäärään, jolloin se
ei aiheuta havaittavia vaikutuksia. Paikallinen kalastusaktiivi taas perustelee juuri havainnoillaan,
etteivät turvetuotannon valuvedet sulaudu Tainionvirtaan, vaan aiheuttavat rehevöitymistä ja pohjan
liettymistä. Vapon edustajat eivät sen sijaan puhu juurikaan näistä suhteellisuuksista, vaan
vakuuttavat vesien puhdistuvan lähes täysin jo ennen vastaanottavaa vesistöä. Vapon strategiana
näyttäisikin olevan huomion kiinnittäminen siihen, mitä vesille tapahtuu heti tuotantoalueen jälkeen
vesiensuojelurakenteissa eikä niinkään, mitä tapahtuu vastaanottavissa vesistöissä.
80
6.2.2 Ympäristövastuullisuuskampanja – imagon kiillotusta vai käytännön parannuksia?
Kuten tutkimustulosten yhteydessä selvitin, pitävät Hartolan turvehankkeita vastustaneet paikalliset
osalliset Vapon ympäristövastuullisuuskampanjaa epäuskottavana käytännön toimenpiteiden ja
kampanjan suurten lupausten välisen ristiriidan takia. Paikallinen turveyrittäjä sen sijaan piti
ympäristövastuullisuuskampanjaa osoituksena niin käytännön parannuksista kuin imagon
kiillottamisestakin. Vapon edustajat pitivät asetettuja tavoitteita kovina, mutta uskoivat lujasti niiden
saavuttamiseen.
Haastattelujen painottuessa haastateltavien tärkeiksi kokemiin asioihin kertonee jotain Vapon
ympäristövastuullisuuskampanjan merkityksestä kiistan eri osallisille se, kuinka paljon asiasta kunkin
haastattelun yhteydessä puhuttiin. Vapon edustajien kanssa toteutettu haastattelu rakentui pitkälle
ympäristövastuullisuuskampanjan ympärille, jota Vapon edustajat esittelivät innokkaina. Joenvarren
matkailuyrittäjällä oli vahvoja näkemyksiä Vapon ympäristövastuullisuudesta, josta hän puhuikin
melko paljon. Paikallinen kalastusaktiivi ja paikallinen turveyrittäjä sen sijaan ilmaisivat
näkemyksensä Vapon ympäristövastuullisuuskampanjasta lyhyesti ja ytimekkäästi. Keskitynkin
seuraavassa pohtimaan ympäristövastuullisuuskampanjan merkitystä Hartolan turvekonfliktissa
erityisesti Vapon edustajien ja joenvarren matkailuyrittäjän näkökulmien perusteella, koska tässä
asiassa juuri heidän näkemyksensä asettuivat selkeimmin vastakkain.
Uskottavuus- ja luottamusongelman ympäristövastuullisuuskampanjasta näyttäisi matkailuyrittäjän
silmissä tekevän se, ettei Vapo hänen mukaansa ole missään vaiheessa myöntänyt aiheuttamiaan
ympäristöhaittoja tai tekemiään virheitä. Eli hänen näkökulmastaan se, että lähdetään näkyvästi ja
kuuluvasti korjaamaan virheitä ja ongelmia, joiden olemassaoloa ei tavallaan ensi tunnusteta,
muodostaa ohittamattoman paradoksin Vapon toiminnassa. Resursseja olisikin pitänyt hänen
mukaansa käyttää vihreän kuvituksen sijaan todelliseen asennemuutokseen turvetuotannon
aiheuttamat vesistöhaitat ensin tunnustamalla. Vapon näkökulmasta katsoen turvetuotanto yleensä tai
ainakaan yhtiö itse ei ole vastuussa ympäristön, erityisesti vesistöjen pilaamisesta, joten yhtiöllä ei
ole mitään tunnustettavaa. Vapossakin on kuitenkin huomattu kansalaisten huolen vesistöjen tilasta
kohdistuvan erityisesti turvetuotantoon, joten toimintatapoja on täytynyt muuttaa ja panostusta
ympäristönsuojeluun lisätä. Tämä kannattaneekin Vapon näkökulmasta toteuttaa mieluiten niin, että
huolestuneet kansalaiset sen varmasti huomaavat. Niinpä Vapossa on päädytty massiiviseen
ympäristövastuullisuuskampanjaan kansalaisten luottamuksen palauttamiseksi ja hyväksynnän
saamiseksi.
Vapossa ei ehkä kuitenkaan ole huomioitu, että tällainen oman paremmuuden korostaminen ilman
oman toiminnan kriittistä tarkastelua julkisesti on omiaan lisäämään vesistövaikutuksista eri mieltä
81
olevien katkeruutta ja epäluottamusta Vapoa kohtaan. Toisaalta Vapon näkyvästi toteutettu kampanja
voi hyvinkin lisätä ”suuren yleisön” myönteisyyttä turvetuotantoa kohtaan, joten ehkä
ympäristövastuullisuuskampanjan tarkoitus ei olekaan Vapon kovimpien kriitikoiden
käännyttäminen. Vapo näyttäisikin toiminnassaan soveltavan ns. double logic –strategiaa (ks.
Lehtinen 2012), jossa tässä tapauksessa sinänsä hienojen ja merkittävien ympäristösitoumusten avulla
yritetään tukahduttaa keskustelua turvetuotannon menneisyydestä ja aiemmasta
ympäristövastuullisuudesta. Vaikka Vapossa haluttaisiin haudata ikävä menneisyys ja keskittyä
kirkkaaseen tulevaisuuteen voi takavuosien turvetuotannolla olla oma vaikutuksensa myös vesistöjen
nykyiseen ja tulevaan tilanteeseen.
6.2.3 Ympäristönsuojelu ja taloudellinen kannattavuus turvetuotannossa – ”’Aurinko kuivattaa
ja laskuoja vie veden’”
Kerroin aiemmin turvetuotannolla olevan konfliktin kaikkien osallisten mielestä
toimintaedellytyksiä, jos toiminta saadaan aidosti ympäristövastuulliselle tasolle. Edellisessä osiossa
tulin kuitenkin siihen johtopäätökseen, että Hartolan turvetuotantoahankkeita vastustaneilla
paikallisilla osallisilla ei ainakaan tällä hetkellä ole minkäänlaista luottoa Vapon
ympäristövastuullisuuskampanjaan. Haastatteluissa esiin nousi myös toinen mahdollinen este tiellä
kohti puhtaampaa ja siten yleisesti hyväksytympää turvetuotantoa: rahalliset resurssit. Joenvarren
matkailuyrittäjä epäilee suoraan turvetuotannon kannattavuutta, jos sen ympäristönsuojeluun
joudutaan laittamaan jatkuvasti enemmän panoksia. Myös paikallinen kalastusaktiivi tunnistaa tämän
ongelman esimerkiksi siinä, että voittoa tavoitellessa pyritään turvetuotannossa usein menemään siitä,
mistä aita on matalin, erityisesti ympäristönsuojelussa ja kuljetuskustannuksissa. Paikallinen
turveyrittäjä ei suoraan kyseenalaista alan kannattavuutta, mutta painottaa sen sijaan ihmisten
toimeentulon jääneen Hartolan tapauksessa ja Suomessa laajemminkin luonnonsuojelun jalkoihin.
Vapon edustajat eivät lähde pohtimaan turvetuotannon kannattavuuden ja ympäristönsuojelun välistä
suhdetta vaan näkevät ympäristönsuojelun tehostamisen välttämättömänä toimintaedellytyksenä
nykypäivän ja tulevaisuuden turvetuotannolle.
Joenvarren matkailuyrittäjä katsoo turvetuotannon olevan jonkinlainen jäänne 1970 -luvun
energiakriisin ajalta, jolloin turvetuotannon tehostamisella pyrittiin takaamaan Suomessa energian
huoltovarmuus. Samoin perustein hän näkee turvetuotannon hyödyntämisen mahdollisena, jos
maahan tulisi sota- tai muu äärimmäinen poikkeustila. Nykypäivän Suomessa, jossa
ympäristönsuojelua pidetään kuitenkin hyvin tärkeänä, ei hänen mielestään voida antaa yhden
82
toimialan pilata ympäristöä muista piittaamatta. Matkailuyrittäjälle käytännön kokemukset ovat
osoittaneet, ettei turvetuotantoa voida harjoittaa nykyisten ympäristönsuojeluvaatimusten
edellyttämällä tasolla. Tai jos voidaankin, tulee se matkailuyrittäjän mielestä niin kalliiksi, ettei
toiminta kannata:
”Ja sitte ku siinä on tietysti, raha on se yks, ku on kuitenki tuotannollisesta toiminnasta
kysymys, siinä se panos-tuotos -ajattelu, se on tietysti ollu se sillon energiakriisin
aikaan ni sehän oli se koko homman tavallaan punanen lanka että, ninkun Vapon
aikasempi ympäristöjohtajakin sen sanoiksi puki että: ’Aurinko kuivattaa ja laskuoja
vie veden’, ni siinä ei hirveen isot oo ne panokset millä sitä, mut siinä vaan sittemin on
tullu semmonen pikku probleemi et siihe et siitä on ninku jotain haittojaki…Nii että ku
siihen pitäskin tavallaan ruveta laittaan niitä panoksia mitä sanotaa investoinniks ja
tuotuotantopanoksiks, nin eihän ne sitte millään käy koska se laskee sitä katetta ja ja ku
se kate on huono ni sitte siitä ei jää ollenkaan jos siihen pitäs laittaa ne mitä tän päivän
yhteiskunnassa edellytetään muiltaki” (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
Paikallinen turveyrittäjä nostaa myös esiin yhteiskunnan ihmisille ja yrityksille asettamat velvoitteet.
Hän kuitenkin näkee turvetuotannon mahdollisuutena täyttää yksi tärkeimmistä velvoitteista:
ihmisten toimeentulo. Turveyrittäjä liittää Hartolan turvetuotannon osaksi globaalitaloutta
pohtiessaan sen olevan mahdollisuus saada muuten köyhään ”reservaattiin” tuloja muualta Suomesta
ja jopa ulkomailta. Hän toki ymmärtää myös puhtaan luonnon merkityksen ihmisille, mutta asettaa
paikalliset asukkaat ja Hartolan tulevaisuuden neitseellistä luontoa tärkeämmäksi:
”Toimeentuloa pitää saada Hartolaan ulkopuolelta tulemaan ja samaten ninku
Suomeen ulkopuolelta ei me toistemme selkiä raapimalla ei täällä pärjätä. […] Noin
ninku laajemmissa yhteyksissä asiaa ajateltuna […] Mitää riemua ei oo siitä vaikka
meil ois kuinka neitseellinen luonto täällä... Jos se ei tarjoa toimeentuloa ihmisille ei
täällä sen jälkee oo niitä ihmisiäkään.
Haastattelija: ”Nii ei oo kukaan nauttimassa siitä luonnosta sitten.”
”Kuitenki yhteiskunta koko ajan odottaa velvotteita, ihmisille ja yrityksille ja yksilöille
et, pitää tehä sitä pitää lajitella ja pitää ja pitää mut, jostaiha se täytyy kustantaa. Ei
tyhjästä synny.” (paikallinen turveyrittäjä)
Joenvarren matkailuyrittäjä ja paikallinen turveyrittäjä pitävät siis molemmat maaseudun puolia
metropoleihin ihmisiä vetäviä globaalitalouden virtoja vastaan, mutta turvetuotannon suhteen
vastakkaisilla ajatusmalleilla. Paikallisen turveyrittäjän mielestä luonnonvaroja hyödyntävä
turvetuotanto on mahdollisuus luoda työpaikkoja ja siten vireyttä syrjäseuduille. Joenvarren
83
matkailuyrittäjä taas näkee pikemminkin puhtaan luonnon, jolle turvetuotanto muodostaa merkittävän
uhan, edellytyksenä maaseudun vetovoimalle ja siten vireänä säilymiselle.
Vapon edustajien puheista ei nouse esiin maaseudun toimeentulo, koska haastattelussa keskityttiin
lähinnä ympäristöasioihin. Vapon edustajat näkevätkin yksinkertaisesti yhtiön ainoana vaihtoehtona
toimia ympäristönsuojelun ehdoilla kuluista huolimatta. Tähän näkemykseen saattaa kuitenkin
osaltaan vaikuttaa haastateltavien ammatillinen asema juuri Vapon ympäristösektorilla:
”Kyllä me ninku oma paikkamme on tunnistettu ja tunnustettu energiantuottajana ja…
Me halutaan olla vastuullinen… Se on ninku, se mistä me lähetään, se on meille tärkee
asia, se on yks meidän arvoista. […] Se on ninkun se millä me voidaan turvetuotantoa
tehä että, se paikka pitää ansaita. Meille ihan yhtä tärkeitä ja rakkaita on vesistöt. […]
Ne on asioita joiden kanssa tehään töitä päivittäin ja pannaan paukkuja ja halutaan
tehä sillä tavalla turvetuotantoa. En mä nää muuta vaihtoehtoa.” (Vapon edustajat)
Voiko turvetuotantoa sitten saada ympäristöä pilaamattomaksi ja ihmisiä häiritsemättömäksi?
Vapolla näyttää ainakin olevan vahva usko tähän, eikä paikallinen kalastusaktiivikaan lähde tätä
ajatusta tyrmäämään vaikka tällä hetkellä tilanne näyttääkin heikolta. Joenvarren matkailuyrittäjä ja
paikallinen turveyrittäjä sen sijaan näkevät turvetuotannolla tulevan aina olemaan vaikutuksensa
ympäristöönsä. Jälkimmäisen mielestä ne ovat vain vähäisyydessään hyväksyttävä, kun taas ensin
mainittu pitää niitä laajuudeltaan niin mittavina, ettei näe turvetuotannolla kovin valoisaa
tulevaisuutta.
6.3 Hartolan turvekonfliktin tila-ajat
Olen tulosten käsittelyosuudessa pyrkinyt avaamaan Hartolan turvekonfliktia sen osallisten
kokemana ja edeltävissä johtopäätöksissä katsonut, miltä osin nämä näkemykset kohtaavat ja missä
kohden ovat erityisen ristiriitaisia keskenään. Seuraavassa pyrin tarkastelemaan tutkimuksen tuloksia
paikan, tilan sekä tila-ajan näkökulmasta ja siten vahvistamaan tämän paikallisen ympäristökonfliktin
yhtymäkohtia laajempiin yhteyksiinsä. Tässä vaiheessa konfliktin tarkastelukulman painopiste siirtyy
yhä enemmän konfliktin osallisten näkemysten peilaamiseen tutkimuksen teoriataustaa vasten.
6.3.1 Paikallisten osallisten ja Vapon suhde paikan ja tilan suhteena
Vaikka Massey varoittaakin paikan ja tilan käsitteiden asettamisesta vastakkain, en voi olla
sivuuttamatta paikallisten ”sisältä käsin” tulevan tiedon vertaamista Vapon yleisemmän tason tietoon.
84
Kyse ei ole niinkään osallisten ja heidän tuottamansa tiedon asettamisesta vastakkain, vaan
näkemysten ja tiedon luonteen peilaamisesta paikan ja tilan käsitteisiin. Kun tarkastellaan konfliktin
paikallisia osallisia ”paikan asiantuntijoina” ja Vapoa yhteiskunnallisesti laajemmin toimivana ”tilan
rakentajana”, asettuu paikallinen turveyrittäjä tässä katsannossa näiden, paikallisen ja tilallisen,
välimaastoon. Tämä käy hyvin ilmi tarkasteltaessa konfliktin osallisten kokemia
vaikutusmahdollisuuksia Hartolan turvekonfliktissa.
”No paikallisen siis yrittäjän toiminnanharjottajan mahollisuuet on suurin piirtein ku
hyttysen ininää Saharassa. Ninku mä kerran sanoin täs luparuljanssin jossakin
vaiheessa et, meikäläistä viiään ku pässiä narussa teuraaks, siinä voi teutaroia mutta
suunta on selvä. Ja siin on vielä se puoli et toiminnanharjottaja maksaa sen koko
lystin.” (paikallinen turveyrittäjä)
Edeltävä lainaus kuvaa mielestäni hyvin paikallisen turveyrittäjän toisinaan epäkiitollistakin asemaa
”ylemmän tason” ympäristöhallinnon päätäntävallan ja ”paikallistason” kansalaisaktiivien
puristuksissa. Ympäristöhallinnosta sanellaan lupaa hakiessa turvetuottajalta vaadittavat selvitykset
ja toimenpiteet, eikä turvetuottaja voi juurikaan itse vaikuttaa lupahakemuksensa läpimenoon tai
päätösten nopeuteen. Paikallinen turveyrittäjä nostaakin esille ympäristöhallinnon päätösten
epävarmuuden ja hitauden yritystoimintaa huomattavasti vaikeuttavina tekijöinä. Hän katsoo
suuremman toimijan kuitenkin jollain tavalla aina pystyvän vaikuttamaan lupapäätöksen
käsittelynopeuteen, kuten Äänekosken sellutehtaan tapauksessa, mutta sanoo pienyrittäjän asioiden
viipyvän hallintokoneistossa liian pitkään. Turvetuotantohankkeiden vastustajilla turveyrittäjä näkee
olevan suorat vaikutuskanavat median ja virallisten valitusten kautta ympäristöhallinnon
päätöksentekoon.
Isosuon laajentumishankkeiden kaatumisen myötä paikallisille turvehankkeita vastustaneille
osallisille onkin loppujen lopuksi jäänyt tuntuma heidän toimintansa osaltaan vaikuttaneen tapauksen
ratkaisuun. Monissa turvekonfliktin eri vaiheissa usko omiin vaikutusmahdollisuuksiin on kuitenkin
horjunut: Paikallinen kalastusaktiivi epäilee, ettei olisi välttämättä alun perin tullut lähteneeksi
aktiiviseen toimintaan, jos olisi ennalta tiennyt sen vaatiman työmäärän. Joenvarren kalastusaktiivi
taas puhuu tunteneensa ajoittain olleensa Don Quiote -asetelmassa, jossa konfliktitilanne oli jo vienyt
yöunetkin. Molemmat turvehankkeita vastustaneet osalliset katsovatkin, Hartolan tapauksen
lopputuloksesta huolimatta, olevansa altavastaajia valtakunnallisen energiayhtiön ja
viranomaistahojen rinnalla.
85
Vapon edustajien kanssa ei suoraan keskusteltu yhtiön vaikutusmahdollisuuksista Hartolan konfliktin
tapauksessa tai lupaprosesseissa yleensä, mutta mistään yhtiön edustajien puheista ei ainakaan käynyt
ilmi tyytymättömyyttä tähän. Useiden lupaprosessien yhtäaikainen pyörittäminen ja omien
ennakkokartoitusten ja ympäristöselvitysten tekeminen kertonevat osaltaan, että Vapolla pidetään
aktiivisesti omia puoliaan. Myös yhtiön edustajien puheista ja käsittelemistä asioista huokuu tyyni ja
itsevarma viesti: ”Meillä on tämä homma hallussa.” Tämän itsevarmuuden, toiminnan laajuuden ja
viestinnän voimakkuuden johdosta ei lienekään liioiteltua kutsua Vapoa tässä yhteydessä ”tilan
rakentajiksi”, koska he aktiivisesti luovat ja rakentavat kuvaa ympäristövastuullisesta ja puhtaasta
turvetuotannosta.
Olen tässä yhteydessä pohtinut konfliktin osallisten välisiä suhteita erilaisten kahtiajakojen, kuten
”ylempi taso vs. paikallistaso” ja ”suuryritys vs. pienyritys”, kautta. Osaltaan nämä kahtiajaot
heijastelevat yleisesti maantieteessä käytettyjä ja problematisoituja dualismeja kuten erityinen vs.
yleinen ja paikallinen vs. globaali. Tällaiset kahtiajaot ovat mielestäni hyödyllisiä asioiden
kokonaisvaltaisessa hahmottamisessa, mutta jättävät sellaisenaan huomiotta esimerkiksi osallisten
hybridejä ominaispiirteitä kuten Vapon toimimista paikallisesti globaalien prosessien ohjaamana.
Paikallisen turveyrittäjän asema tässä konfliktissa kuvastaakin hyvin näiden dualismien
ongelmallisuutta, kun niillä yritetään määrittää ympäristökonfliktin osallisten asemaa. Ajattelenkin
tässä yhteydessä näitä kahtiajakoja pikemminkin ulottuvuuksina tai jatkumoina, joiden mukaan
paikallisen turveyrittäjän toiminta on niin paikallista kuin globaalisti vaikuttavaa, esimerkiksi
tuotantoketjujen ja turpeen ilmastovaikutusten kautta. Yhtälailla paikallisten tiedon voidaan nähdä
olevan niin erityistä (Tainionvirran tilaa) kuin yleistä (luonnonarvojen kunnioitus) koskevaa. Paikan
ja tilan välille ei Hartolan turvekonfliktin tapauksessa voidakaan vetää selkeää rajaa, josta toinen
alkaa ja johon toinen päättyy. Näenkin tilan ja paikan pikemminkin vaihettuvan toisikseen jatkumolla,
jonka toisessa ääripäässä on paikallinen ja toisessa globaali. Se mihin raja kulloinkin vedetään, eli
milloin puhutaan tilasta ja milloin paikasta, on lopulta puhujan määriteltävissä. Paikallinen on osa
tilallista siinä missä tilallisuus on aina läsnä myös paikoissa.
6.3.2 Osapuolten erilaiset aika-tilan tuottamisen tavat – esimerkkinä Tainionvirta
”Tainionvirtahan on ihan, kotipaikan joki mis on pienenä uitu et…” (paikallinen turveyrittäjä)
”Niin läheinen [suhde Tainionvirtaan] ettei sen läheisempi voi olla. […] Se [Tainionvirta]
on osa minua”, (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
86
Joenvarren matkailuyrittäjä kertoo suhteensa Tainionvirtaan muodostuneen läheiseksi hänen
asuttuaan koko ikänsä sen varrella. Myös paikallisella turveyrittäjälle on eittämättä muodostunut
henkilökohtainen suhde Tainionvirtaan lapsuudessa. Kuitenkin molemmat puhuvat hyvin eri tavoin
turvetuotannon vesistövaikutuksista Tainionvirtaan. Oikeastaan erot puhetavoissa johtuvat mielestäni
eroissa ajattelutavoissa, eli siinä miten aikatiloja kuvitellaan ja tuotetaan.
Kuten aiemmin toin esille, turvehankkeiden vastustajat perustavat näkemyksensä vesistöjen tilan
huonontumisesta pitkälti tekemiinsä aistihavaintoihin ja turvetuottajapuoli vastakkaisen
näkemyksensä luonnontieteellisiin vesistömittauksiin ja näistä tehtyihin laskelmiin. Paikallinen
turveyrittäjä jalostaa laskelmat vielä palvelemaan vesimäärien suhteellisuuksiin perustuvaa
”maalaisjärkeä.” Tuottajapuolen aika-tilan tuottamisen tapa on insinöörimäisen analyyttinen: Jos
mittaukset ja laskelmat sanovat, ettei turvetuotannolla ole juurikaan vesistövaikutuksia, silloin myös
todellisen tilanteen on oltava niin. Turvehankkeiden vastustajat sen sijaan vetoavat aistihavaintojensa
osoittamaan todellisuuteen. Mittauksissa on siis oltava jotain vikaa, koska ne eivät vastaa tätä omin
silmin nähtyä todellisuutta. Miksei turvetuotannon tapauksessa voisikin olla olemassa useita
samanaikaisia ”todellisuuksia?” Näihin toisiin todellisuuksiin perehtyminen oman todellisuuden
korostamisen sijaan lieneekin hedelmällisin lähtökohta erilaisten kiistojen ratkaisuun.
Toinen ero aika-tilojen tuottamisessa oli tuottajaosapuolten keskittyminen veden tilallisesti
havaittaviin muutoksiin mittauspisteeltä toiselle, siinä missä ”paikan puolustajat” keskittyivät
vesistön ajalliseen muutokseen vuosikymmenissä ja eri vuodenaikoina. Kuten todettua aika ja tila
eivät ole toisilleen vastakkaisia, vaan kulkevat käsi kädessä saman asian eri ulottuvuuksina. Tässä
kohden asia, josta molemmat osapuolet puhuvat on ”Tainionvirran vedenlaadun muutos.”
Tuottajapuolen vastaus siihen, heikentääkö turvetuotanto Tainionvirran vedenlaatua, on ei. Tämä
siksi, koska mittauksissa ei havaita pitoisuuksien olennaista nousua tuotantoalueiden laskuojien
jälkeen. Turvehankkeita vastustaneiden osallisten vastaus samaan kysymykseen taas on kyllä, koska
ajan saatossa on huomattu, miten vesistön tila on heikentynyt turvetuotannon jatkumisen myötä.
Lisäksi tuotantoalueiden purkuojista tuleva ”tavara” on kevättulvien ja rankkasateiden aikaan
moninkertaisesti likaisempaa kuin muulloin, jolloin mittaukset eivät vastaa todellista tilannetta.
Turvetuottajapuoli on toki pyrkinyt panostamaan tähän vuodenaikaisvaihtelun huomiontiin
reaaliaikaisella mittaustekniikalla.
Kuten sanottua, ”Yhtä totuutta ei ole.” Tämän vastapuolen näkemyksen tunnustamisen lisäksi
osapuolten olisi vielä kyettävä tarkastelemaan samaa asiaa toisen puolen näkökulmasta käsin, jolloin
ehkä päästäisiin keskusteluun saman asian samasta ulottuvuudesta.
87
6.3.3 Ojakiista esimerkkinä tilallis-ajallisesta konfliktista
Vapon ja paikallisen turveyrittäjän välinen ojakiista muodostaa oikeastaan oman sivujuonteensa
varsinaisesta konfliktista Hartolan turvehankkeista. Koen sen kuitenkin tärkeäksi ja
mielenkiintoiseksi pääasiassa kahdesta syystä: Ensinnäkin ojakiista osoittaa paikallisen turveyrittäjän
ja Vapon olevan erillisiä kilpailevia saman alan toimijoita ristiriitoineen, eikä niinkään yhtenä
rintamana toistensa puolia pitävä ”turvetuottajaosapuoli” yksikössä ajateltuna. Toisekseen ojakiista
ulottaa monipuolisesti ajalliset säteensä niin menneisyyteen, nykypäivään kuin tulevaisuuteenkin,
joihin kaikkiin liittyy tilallinen muutos tai sen mahdollisuus.
Pohjan ojakiistalle voidaan katsoa syntyneen jo 1990 -luvulla, kun Vapo aloitti Jaakkolansuon
turvetuotannon ja linjasi tuotantoalueen laskuojan kulkemaan Isosuon läpi Jääsjärven
Hakokallionlahteen. Korkeussuhteiden takia ojasta piti kaivaa melko syvä ja ilmeisesti
maanomistusolojen takia laskuoja linjattiin kulkemaan paikallisen turveyrittäjän Isosuon
tuotantoalueen reunaa sivuten. Viime vuosina Jaakkolansuon tuotantoalueen pinta on laskenut niin
alas, että Vapo on rakentanut pumpun nostamaan vedet ensin yhtiön vuonna 2012 rakentamalle
pintavalutuskentälle ja sieltä laskuojaan. Paikallisen turveyrittäjän havaitsema vesien tulviminen
hänen tuotantoalueelleen ajoittuukin seuraavaan kevääseen pintavalutuskentän rakentamisesta ja
muista Jaakkolansuon kunnostustöistä, joten tulvimisen voisi hyvinkin kuvitella liittyvän näihin
tapahtumiin. Vapon vastauksena ojan tulvimiseen oli lakimiehen kommentti, jossa tulvimisen
katsottiin olevan mahdotonta, koska laskuoja oli riittävän syvä. Tämä osoittaakin mielestäni Vapon
rakentavan aikatiloja ylhäältä käsin ilman, että asiaan reagoidaan paikallistasolla esim. ojan tilanne
tarkastamalla. Myös ojan keskiosien syrjäinen sijainti keskellä suota, tekee siitä alttiin
huomaamattomille risupadoille ja muille häiriöille.
Kiistan varsinaiseksi kulminaatiopisteeksi muodostuu kuitenkin kysymys laskuojan tulevasta
linjauksesta ja syvyydestä. Paikallisen turveyrittäjän mielestä suon itäpuolelle tulisi kaivaa riittävän
syvä laskuoja, johon johdettaisi kaikki Jaakkolansuon vedet. Tämä oja oli ollut jo piirrettynä Vapon
lupahakemukseen ja siitä oli turveyrittäjän mukaan myös Vapon edustajien kanssa tehty
kahdenkeskinen sopimus. Vapo suostuikin lopulta turveyrittäjän toiveiden mukaisen uuden ojan
kaivamiseen, mutta laskee siihen ainoastaan pintavalutuskentältä tulevat vedet. Laskuojaa koskevassa
uusimmassa ympäristölupapäätöksessä päätös siitä, mitä tehdään pintavalutuskentän toiminnan
loppuessa, siirrettiin hamaan tulevaisuuteen. Paikallinen turveyrittäjä ounastelee, että Jaakkolansuon
88
vedet johdetaan silloin takaisin nykyiseen laskuojaan ja hän saa lopulta kärsiä tästä päätöksen
siirtämisestä.
Ojakiistassa tulee hyvin esiin Tuanin (1977) ajatus tavoitteiden ja niiden eteen toimisen luomista
ajallis-tilallisista rakenteista. Paikallisen turveyrittäjän tavoitteena on Jaakkolansuon laskuojan
hänelle tuomien haittojen poistaminen, joka edellyttäisi niin ojan siirtoa tilallisesti kuin varmuutta
ojan siirtämisen pysyvyydestä, mikä on tällä hetkellä epävarmaa. Vapon tavoitteet ensin laskuojan
siirron haluttomuuden ja myöhemmin siirron tekemisen takana eivät näyttäydy yhtä selkeinä.
Ilmeisesti tämä jahkailu saattaa liittyä yhtiön viimeaikaiseen Jaakkolansuon toiminnan jatkon
punnintaan ja laajemmin ympäristövastuullisuuskampanjan toteuttamiseen. Haluttomuus uuden ojan
kaivamiseen selittynee myös osaltaan kaivamisen aiheuttamista kustannuksista ja uuden ojalinjan
maanomistusolojen mutkikkuudesta. Ympäristöhallinnon tavoitteena lienee ollut tehdä ojakiistassa
molempia osapuolia ja lähialueen asukkaita tyydyttävä lainmukainen ratkaisu, jolloin myös laskuojan
tuotannon jälkeinen kohtalo siirrettiin samaan kokonaisuuteen muun tuotannonlopettamistoimien
kanssa.
7 Pohdintaa – Mitä voimme oppia Hartolan turvekonfliktista?
7.1 Missä määrin vesien samentuminen johtuu turvetuotannosta?
Tämän tapauksen tiimoilta jäi vielä ratkaisematta, johtuuko Tainionvirran ilmeinen tummuminen
turvetuotannosta, jostain muusta kuormittajasta vai näiden yhteisvaikutuksista. Tästä työstä ei siis
muodostunut sen koommin turvetuotannon maineen puhdistajaa kuin syyllistäjääkään. Itsestäni
olisikin jatkossa mielenkiintoista tehdä yhteenvetoa turvetuotannon vesistövaikutuksia käsittelevien
tai sivuavien tutkimusten tuloksista. Toisaalta myös nimenomaisesti turvetuotannon
vesistövaikutuksia tarkastelevan riippumattoman tapaustutkimuksen tekeminen voisi tuoda
lisäselvyyttä asiaan.
Vesistömittaukset vaikuttavat aukottomilta todisteilta turvetuotannon vähäisistä vaikutuksista. Se,
miten veden hetkittäisiin fyysisiin ja kemiallisiin ominaisuuksiin keskittyvät mittaukset huomioivat
pitkäaikais- ja kerrannaisvaikutukset erityisesti vesiekosysteemeihin, lienee kuitenkin vielä osittain
pimennossa. Turvetuottajien korostamat valtakunnalliset luvut jättävät kuitenkin piiloon paikallisesti
ja alueellisesti havaitut vaikutukset. Vesistömittaukset voivatkin tuottaa objektivisuuden harhan, kun
niiden oletetaan kertovan sellaisistakin asioista, joihin niiden tuottama tieto tai tiedon laajuus ei riitä.
Turvetuotannon alapuolisia vesistöjä olisikin mielenkiintoista tutkia vesiekologisesta tai
89
hydrobiologisesta näkökulmasta. Tällaisilla tutkimuksilla on tosin hankala osoittaa, mistä
maankäyttömuodosta mahdolliset muutokset vesistöjen ekologiassa johtuvat. Toinen vesistöjen
pitkäaikaismuutosten syitä selvittävä tutkimustapa voisikin olla alueiden maankäytöstä kertovan
paikkatietoaineiston ja vesistöjen tilasta kertovan mittausaineiston tarkastelu yhdessä.
Aistihavaintoihin perustuvan vesistötiedon luotettavuus taas kärsii havaintojen subjektiivisuudesta.
Kokemuksellisuuden näkökulmasta jokainen ihminen katselee maailmaa kukin omanlaistensa
”linssien” läpi, joihin vaikuttavat muun muassa ihmisen omaksumat arvot ja asenteet sekä hankitut
kokemukset. Näin ollen aistihavaintoja voidaan tarkastella niin havaitsija- ja vesistökohtaisesti kuin
yleisestikin keskenään, mutta niiden vertailukelpoisuutta luonnontieteelliseen mittaustietoon
pidetään yleensä kyseenalaisena. Kulttuurimaantieteen tutkijana olisikin mielenkiintoista tarkastella
tätä kokemuksellisen tiedon asemaa suhteessa luonnontieteellisesti tuotettuun tietoon vesistöasioissa.
Eli millaisina aistihavainnot koetaan suhteessa luonnontieteellisiin vesistömittauksiin? Ylipäätään
kokemuksellisuuden merkityksen tarkempi tarkastelu vesistöjen muutoksen kontekstissa voisi olla
paikallaan erityisesti vesistöihin liittyvien ympäristökonfliktien ymmärtämiseksi. Käytännössä
tällaista tutkimusta voisi toteuttaa esimerkiksi ekosysteemipalvelujen käsitteen avulla erityisesti sen
laajassa merkityksessä, jossa huomioidaan ekosysteemien vaikutus ihmisten henkiseen ja fyysiseen
hyvinvointiin.
7.2 Onko turvetuotannolle tilaa tulevaisuuden Suomessa?
Turvetuotannolle asetetaan, ja ala asettaa myös itsellensä, yhä enenevissä määrin vaatimuksia, joilla
pyritään rajaamaan sen negatiiviset ympäristövaikutukset minimiin. Toisaalta niin Vapo kuin
valtionhallintokin (Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 2014) pyrkivät samanaikaisesti
turpeen energiakäytön lisäämiseen kotimaisena vaihtoehtona ulkomailta tuotavalle kivihiilelle.
Herääkin kysymys, miten turvetuotantoa voidaan tulevaisuudessa harjoittaa niin sosiaalisesti
(vaikutukset ihmisiin), kulttuurisesti (vaikutukset paikallisyhteisöihin), ekologisesti (vaikutukset
erityisesti suo- ja vesiekosysteemeihin) kuin taloudellisesti (tuotannon kannattavuus) kestävällä
tavalla.
Asutuskeskusten ja tiheän loma-asutuksen läheisyydessä, kuten Hartolan tapauksessa, turvetuotanto
herättää ympäristövaikutuksillaan laajaa vastustusta, joka yleensä vielä saa verrattain laajaa
mediahuomiota. Lisäksi Vapon käyttämä 500 metrin suojavyöhyke asutukseen vaikeuttaa tuotannon
sijoittamista soille tai turvemaille, joiden lähistöllä on harvaakin asutusta. Näiden tekijöiden
perusteella voisi ajatella, että tuotantoa kannattaa sijoittaa NIMBY –periaatteen mukaisesti kauas
90
ihmisistä. Laajimpien luonnontilaisten ja lähes luonnontilaisten soiden alueet kuitenkin sijoittuvat
paljolti tällaisille syrjäseuduille ja ovat usein suojeltuja. Myös puhtaimmat vesistöalueet sijaitsevat
usein kaukana ihmistoiminnan aiheuttamasta kuormituksesta, mikä jättäisi näiden läheisyyteen
sijoittuvalle turvetuotannolle erityisvastuun niiden tilan säilymisestä. Näyttäisikin siltä, että kaukana
asutuksesta sijaitsevat ojitetut suot ja turvemaat sekä suoaltaat, joilla on jo harjoitettu turvetuotantoa,
voisivat toimia parhaiten turvetuotannon sijoitusalueina tulevaisuudessa. Tällaisten turvetuotantoon
soveltuvien alueiden valtakunnallinen tarkastelu esimerkiksi paikkatietoa ja geoinformatiikan
menetelmiä hyödyntäen voisikin olla hyödyllinen ja mielenkiintoinen jatkotutkimuskohde.
Tämän tutkielman tehtyäni jäin kuitenkin pohtimaan, riittääkö Suomessa tilaa turvetuotannolle
soiden suojelun sekä soiden ja vesistöjen virkistyskäytön rinnalla. Tässä yhteydessä käytän tilan
käsitettä nimenomaisesti sosiaalisessa merkityksessään, turvetuotannon liikkumatilana: Vaikka
Suomi onkin ”suomaa” ja suot sekä turvemaat riittäisivätkin mitattavissa olevilta osin, näyttää
sosiaalisen määrittelykamppailun kohteena oleva turvetuotannon tila tällä hetkellä ahtaalta, kun sen
rajoja työnnetään turvetuotantoa vastustavien ja kannattavien tahoilta vastakkain. Myös globaalitason
ilmastosopimusten ja valtionhallinnon kotimaisen energian lisäämisen välinen ristiriita muodostaa
mielenkiintoisen kamppailuareenan, jossa turvetuotannon tulevaisuuden asema paljolti määräytyy.
Itseäni kiinnostaisikin erityisesti tutkia juuri turvetuotannon tilaa ja tulevaisuuden hyväksyttävyyttä
Suomessa laajemmin.
7.3 Turvetuotannon tulevaisuus Hartolassa
Hartolan turvekonflikti on tätä kirjoittaessa päällisin puolin laantunut laajennushankkeiden
raukeamisen myötä. Paikallislehdissä ei vähään aikaan ole käyty vääntöä turvetuotannosta ja tuotanto
jatkuu vanhoilla tuotantoalueilla uusien ympäristölupapäätösten sanelemin tiukentunein
ympäristönsuojeluehdoin. Hartolassa sekä Vapon että paikallisen yrittäjän tuotanto onkin otettu
laajennuspyrkimysten jälkeen suurennuslasin alle muun muassa Tainionvirran yhteistarkkailun ja
Vapon ympäristösitoumusten myötä. Aiheen oltua pitkään pinnalla lienevät myös paikalliset asukkaat
herkistyneet turvetuotannon ja vesistöjen tilan tarkkailulle.
Turvehankkeita vastustaneiden paikallisten haastatteluista nousee kuitenkin esiin tyytyväisyys
turvekonfliktin tämänhetkiseen lopputulemaan. Paikallinen kalastusaktiivi arvelee, että korkeimman
hallinto-oikeuden päätös antaa Isosuolle vahvan suojan turvetuotannon laajentamista vastaan myös
tulevaisuudessa. Myös joenvarren matkailuyrittäjä toivoo Isosuon saavan olla jatkossa rauhassa
91
uusilta turvetuotantohankkeilta. Hän kuitenkin pitää mahdollisena turvetuotannon nousemista vielä
tapetille Hartolassa:
”Ennustaminen on vaikeeta mutta todella toivon et tää olis nyt nyt lopullisesti käsitelty, eikä siihe
enää tarvis palata. […] Mutta Vapon osalta varsinkin en olis ollenkaan yllättyny että se asia
[turvetuotannon laajentaminen Isosuolle] tulee hyvinki pian sieltä vielä ninku ongenkoho pintaan
että […] Mä oon ihan henkisesti siihen varautunu että se voi tulla koska tahansa sieltä uuestaan että,
että tota toivottavasti tulee vaa sillee että sen joku huomaa kanssa ettei se tuu niin puskista että vaa
luetaan kuulutus lehestä”, (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)
Vapon edustajien mukaan Vapolla ei ainakaan haastatteluhetkellä ollut vireillä tai suunnitteilla
toimintaa Isosuolle. Luonnontilaisuusluokituksen puuttuessa on kuitenkin vaikeaa arvioida Vapon
viidennen sitoumuksen harjoittaa tuotantoa vain luonnontilaltaan muuttuneilla turvemailla vaikutusta
Isosuohon. Koska GTK:n luonnontilaisuusluokitus katsotaan koko suoaltaan mukaan, laskevat jo
Isosuolla oleva paikallisen yrittäjän tuotantoalue sekä suon reunojen metsäojitetut alueet sen
luonnontilaisuutta merkittävästi. Näin ollen jää vielä arvoitukseksi, sijoittuuko Isosuo Vapon
luonnontilaisiksi katsomiin luokan 4 tai 5 soihin vai ei. Ylipäätään koko GTK:n kehittämä
luonnontilaisuusluokitus muodostaa mielenkiintoisen tutkimuskohteen intressikysymystensä ja
luokittelun perusteiden kannalta.
Joka tapauksessa Hartolan turvehankkeiden osakseen saama huomio ja vastustus lienevät osoituksena
aiheen herkkyydestä paikkakunnalla. Todennäköisesti tämä saa turvetuottajat harkitsemaan
tuotannon laajentamista ja nykyisen tuotannon ympäristöhaittojen minimoimista tarkkaan, mistä
osoituksena lienevät esimerkiksi Vapon Jaakkolansuon tuotantoalueen yhteyteen rakentamat pumppu
ja pintavalutuskenttä. Mielenkiintoinen jatkotutkimuskohde voisikin olla Vapon
ympäristövastuullisuuskampanjan sitoumusten käytännön toteutuminen Hartolassa ja muilla Vapon
tuotantoalueilla sekä paikallisen huomion vaikutus tuotantoalueiden ympäristönsuojelutoimiin.
Myös aluehallintoviraston ja lopulta korkeimman hallinto-oikeuden päätökset katsoivat Isosuon
mahdollisesta lisätuotannosta aiheutuvat pöly- ja meluhaitat kohtuuttomiksi lähiasutukselle ja
asettivat eräät Isosuon luontoarvoista (viettokeidas -suotyypin, harvinaiset hyönteiset ja merkityksen
linnuille) massiivisten laajennusten edelle. Nämä luontoarvot suolta tuskin lähitulevaisuudessa
tulevat häviämään ja pölyhaittojen minimointi on jo nykyisellään viritetty äärimmilleen
turvetuotannossa. Olisi mielenkiintoista kuitenkin tietää, miltä osin kahden turvetuottajan
yhteishankkeen mittava laajuus sai päätökset kääntymään kielteiselle kannalle. Päätökset jättivätkin
nähdäkseni avoimeksi yhden toimijan laajuudeltaan nyt haettuja laajennuksia huomattavasti
92
pienemmän tuotantoalueen mahdollisuuden Isosuolla. Myös Vapon käyttöön ottama 500 metrin
suojavyöhyke lähiasutukseen rajaa mahdollisen tuotantoalueen kokoa Isosuolla entisestään.
Lopulta tullaan kysymykseen turvetuotannon sosiaalisesta luvasta toimia niin yleisesti Suomessa kuin
tarkemmin juuri Hartolassa. Nykyisenlaisessa (ympäristö)oikeusvaltiossa, jossa ihmiset ovat tietoisia
oikeuksistaan niin puhtaaseen ympäristöön kuin puhtaaseen veteen, luonnonvarojen käyttö edellyttää
nähdäkseni ennen kaikkea kansalaisten ja paikallisten asukkaiden hyväksyntää. Yleisen ja yhteisen
edun nimissä jotkin ympäristöhaitat tai -uhat ollaan toisinaan valmiita hyväksymään, kuten lienee
käynyt esimerkiksi lähialueensa elinkeinoelämää mittavasti piristäneen Talvivaaran tapauksessa.
Turvetuotanto ei ehkä vaikutustensa laajuudeltaan, niin hyvässä (työllisyysvaikutukset) kuin pahassa
(ympäristöhaitat), yllä aivan kaivosteollisuuden tasolle, mutta paikallisesti niin sen haitat kuin
hyödytkin voidaan katsoa tuntuviksi. Tämä kävi ilmi Hartolan tapauksessa erityisesti paikallisen
turveyrittäjän ja joenvarren matkailuyrittäjän vastakkaisista näkemyksistä turvetuotannon
vaikutuksesta Hartolan elinvoimaisuudelle. Sosiaalinen lupa toimia paikallisesti määrittyy lopulta
tämän hyötyjen ja haittojen sekä erilaisten arvojen punnitsemisen tuloksena. Tämän paikallisen
määrittelykamppailun synnyttämiä kaikuja ja lopputulemia niin luonnonvara-alan yrityksen kuin
päättävän viranomaistahonkin tulisi kuunnella aidosti kestävien ratkaisujen saavuttamiseksi.
93
Lähteet
Aaltonen, Raija, Hannu Haavikko, Mirja Juntunen, Kirsi Kalliokoski, Anna-Liisa Niskala, Ossi
Tukiainen & Tarja Väyrynen (2008). Turvetuotannon ympäristönsuojeluopas. Teoksessa
Ympäristöopas. Pohjois-Pohjanmaan Ympäristökeskus, Oulu.
Albrecht, Eerika (2015). Energiaa vai luonnonrauhaa? Puolesta ja vastaan argumentointi
paikallisessa turvekonfliktissa Keski-Pohjanmaalla. Terra 127:4, 157-168.
Alasuutari, Pertti (2011). Laadullinen tutkimus 2.0. Vastapaino, Tampere.
Allen, John (1984). Introduction: Analysis: aspects of the geography of society. Teoksessa Massey,
Doreen & John Allen (toim.). Geography matters! A reader, 49-53. The Open University.
Cambridge University Press, Cambridge.
Allen, John, Doreen Massey & A. Cochrane (1998). Rethinking the Region. Routledge, London.
Bamberg, Jarkko, Pekka Jokinen & Markus Laine (2007). Tapaustutkimuksen käytäntö ja teoria.
Teoksessa Bamberg, Jarkko, Pekka Jokinen & Markus Laine (toim.). Tapaustutkimuksen taito, 9-
38. Gaudeamus, Helsinki.
Birkeland, Inger (2002). Stories from the North. Travel as place making in the context of modern
holiday travel to North Cape, Norway. Department of Sosiology an Human Geography, Report
2:2002. University of Oslo.
Donmoyer, Robert (2000). Generability and the Single-case Study. Teoksessa Gomm, Roger,
Martyn Hammersley & Peter Foster (toim.). Case study method. Key issues, key texts, 45-68. Sage,
London.
Elfvengren, Miikka (2013). Turpeenottohankkeiden herättämä vastustus Hartolassa – Paikan
puolustajien näkökulma. Julkaisematon kandidaatin tutkielma. Itä-Suomen yliopisto, Historia- ja
maantieteiden laitos, Joensuu.
Energiateollisuus ry. Turve. http://energia.fi/energia-ja-ymparisto/energialahteet/turve. Luettu
28.1.2016.
Etelä-Saimaa 13.8.1992. Turvesuon jätevesien johtaminen Maaveteen pitäisi lopettaa.
Etelä-Suomen Aluehallintovirasto (2014). Jaakkolansuon turvetuotannon ympäristöluvan
muuttaminen laskuojaa ja sen käyttöoikeuden saamista koskevalta osalta. Päätös Nro 44/2014/2.
Dnro ESAVI/137/04.08/2013. Antopäivä: 1.4.2014.
Etelä-Suomen Aluehallintovirasto (2011a). Isosuon turvetuotantoalueen ympäristölupa. Päätös Nro
269/2011/4. Dnro ESAVI/287/04.08/2011. Antopäivä: 30.12.2011
Etelä-Suomen Aluehallintovirasto (2011b). Jaakkolansuon turvetuotannon ympäristölupa. Päätös
Nro 268/2011/4. Dnro ESAVI/365/04.08/2010. Antopäivä: 30.12.2011
94
Flyvjberg, Bent (2001). Making Social Science Matter. Why social inquiry fails and how it can
succeed again. Cambridge University Press, Cambridge.
Gray, Barbara (1989). Collaborating: Finding Common Ground for Multiparty Problems. Jossey-
Bass Publishers, San Francisco.
Häikiö, Liisa & Viivi Niemenmaa (2007). Valinnan paikat. Teoksessa Bamberg, Jarkko, Pekka
Jokinen & Markus Laine (toim.). Tapaustutkimuksen taito, 41-56. Gaudeamus, Helsinki.
Häkli, Jouni (1999). Meta Hodos: johdatus ihmismaantieteeseen. Vastapaino, Tampere.
Hämeen ELY –keskus (2014). Päätös: HAMELY/760/07.00/2010 1948/5723/2013. Antopäivä:
11.3.2014.
Itä-Suomen ympäristölupavirasto (2006). Päätös: 52/06/1. Diaarinumero: ISY-2005-Y-235.
Antopäivä: 5.5.2006.
Itä-Häme 21.7.2010. Hartolan Jaakkolansuolla on lupa jatkaa turvetuotantoa.
Itä-Häme 30.12.2011. Vapo sai luvan Jaakkolansuolle muttei Isosuolle.
Kopomaa, Timo, Tapio Litmanen & Lasse Peltonen (toim.) (2008). Ei meidän pihallemme!
Paikalliset kiistat tilasta. Gaudeamus Helsinki University Press, Tampere.
Korkein Hallinto-oikeus (2014). Muu päätös 3332/2014 Diaarinumero: 3402/1/13. Antopäivä:
30.10.2014.
Kuparinen, Riitta (2005). ”Ei meidän naapuriin”: Tapaustutkimus asukasyhteisön suhtautumisesta
kehitysvammaisten asuntolan rakentamiseen. Kotu-tutkimuksia 3:2005. Kehitysvammaliitto,
Helsinki.
Kyrö, Tuomas (2007). Benjamin Kivi. Werner Söderström osakeyhtiö, Helsinki.
Lehtinen, Ari Aukusti (2012). Politics of decoupling: breaks between Indigenous and imported
senses of the Nordic North. Journal of Cultural Geography. 29:1, 105-123
Lehtinen, Ari Aukusti (2005). Ympäristötutkimus kulttuurimaantieteessä. Teoksessa Lehtinen, Ari
Aukusti (toim.). Maantiede, tila, luontopolitiikka – Johdatus yhteiskunnalliseen
ympäristötutkimukseen, 11-33. Joensuu University Press Oy, Saarijärvi.
Lehtonen, Mikko, Pekka Rantanen & Jarno Valkonen (2008). Toimittajien saatesanat. Teoksessa
Lehtonen, Mikko, Pekka Rantanen & Jarno Valkonen (toim.). Samanaikainen tila, 7-12.
Vastapaino, Tampere.
Lähilehti 29.2.2012. Isosuo puhutti jälleen Hartolassa.
Malmsten, Annukka (2007). Rajaaminen. Teoksessa Bamberg, Jarkko, Pekka Jokinen & Markus
Laine (toim.). Tapaustutkimuksen taito, 57-73. Gaudeamus, Helsinki.
95
Massey, Doreen (2008a). Esipuhe. Teoksessa Lehtonen, Mikko, Pekka Rantanen & Jarno Valkonen
(toim.). Samanaikainen tila, 13-16. Vastapaino, Tampere.
Massey, Doreen (2008b). Globaali paikan tuntu. Teoksessa Lehtonen, Mikko, Pekka Rantanen &
Jarno Valkonen (toim.). Samanaikainen tila, 17-31. Vastapaino, Tampere.
Massey, Doreen (2008c). Politiikka ja tila-aika. Teoksessa Lehtonen, Mikko, Pekka Rantanen &
Jarno Valkonen (toim.). Samanaikainen tila, 32-64. Vastapaino, Tampere.
Massey, Doreen (2008d). Kuinka luoda ja kyseenalaistaa aika-tiloja. Teoksessa Lehtonen, Mikko,
Pekka Rantanen & Jarno Valkonen (toim.). Samanaikainen tila, 178-209. Vastapaino, Tampere.
Massey, Doreen (2008e). Kodiksi kutsuttu paikka? Teoksessa Lehtonen, Mikko, Pekka Rantanen &
Jarno Valkonen (toim.). Samanaikainen tila, 127-149. Vastapaino, Tampere.
Massey, Doreen (1984). Introduction: Geography matters. Teoksessa Massey, Doreen & John
Allen (toim.). Geography matters! A reader, 1-11. The Open University. Cambridge University
Press, Cambridge.
Mustonen, Tero (2013a). Power Discourses of Fish Death: Case of Linnunsuo Peat Production.
AMBIO 2014, 43:234–243. Royal Swedish Academy of Sciences 2013.
Mustonen, Tero (2013b). Oral histories as a baseline of landscape restoration – Co-management
and watershed knowledge in Jukajoki River. Fennia 191: 2, 76–91.
Nevalainen, Jaana (2004). Tilapelin tiedonpolitiikat – kamppailu kaupunkikeskustan muutoksesta.
Joensuun yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja 67.
Nokelainen, Tomi (2014). Suon muuttuvat maisemat – Linnunsuo muutoksessa. Itä-Suomen
yliopisto Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta Historia- ja maantieteiden laitos Maantieteen
pro gradu –tutkielma Toukokuu 2014.
Nykysuomen sanakirja (1951-1961). WSOY, Helsinki.
Oikeuskanslerinvirasto (2012). Valvontaviranomaisen harkintavalta ympäristönsuojelulain
mukaisessa asiassa. Diaarinumero: OKV/1618/1/2010 Antopäivä: 26.10.2012.
http://www.okv.fi/ratkaisut/2012/?page=3.
Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea (2014). Energia- ja ilmastotiekartta 2050 -
Parlamentaarisen energia- ja ilmastokomitean mietintö 16. päivänä lokakuuta 2014. Työ- ja
elinkeinoministeriön julkaisuja: Energia ja ilmasto 31:2014.
Pehkonen, Samu (2005). Kaivoksen geografia – Ympäristö ja nostalgiset yhteisökuvaukset.
Teoksessa Lehtinen, Ari Aukusti (toim.). Maantiede, tila, luontopolitiikka – Johdatus
yhteiskunnalliseen ympäristötutkimukseen, 161–191. Joensuu University Press Oy, Saarijärvi.
Peltonen, Lasse & Sampo Villanen (2004). Maankäytön konfliktit ja niiden ratkaisumahdollisuudet:
Osa 1. Katsaus käsitteisiin ja kirjallisuuteen. Suomen ympäristö, 723. Ympäristöministeriö
Alueidenkäytön osasto, Helsinki.
96
Peltonen, Lasse (2008). Nimby maankäytön konfliktien kehyksenä – Rajaamisen vaikutukset ja
vaihtoehdot. Teoksessa Kopomaa, Timo, Tapio Litmanen & Lasse Peltonen (toim.). Ei meidän
pihallemme! Paikalliset kiistat tilasta. 186-207. Gaudeamus Helsinki University Press, Tampere.
Pölönen, Ismo & Arja Halinen (2014). Turvetuotanto- ja kaivoshankkeiden YVA-selostusten
laadunvalvonta (2007-2014) ja puutteiden korjaamismenettelyt. Ympäristöjuridiikka 3–4:2014, 10–
37.
Pöyry Environment Oy. (2008). Isosuon turvetuotantohankkeiden ympäristövaikutusten arviointi –
YVA ohjelma.
Pöyry Finland Oy. (2014). Vapo Oy ja Kekkilä Oy: Läntisen Suomen turvetuotannon
vesistötarkkailu vuonna 2013 Hämeen ja Uudenmaan ELY -keskusten alueella. 16WWE1868
27.6.2014.
Pöyry Finland Oy. (2010). Isosuon turvetuotantohankkeiden ympäristövaikutusten arviointi –
Ympäristövaikutusten arviointiselostus.
Raitasuo, Kalevi (1975). Soiden taloudellisen käytön ja luonnonsuojelun ristiriita. Maansiirto : tie-
ja vesirakennusteknillinen aikakauslehti. Helsinki, Suomen maarakentajien keskusliitto, 0047-5327
1975:6, 51-52, 73.
Rannikko, Pertti (1994). Ympäristökamppailujen aallot. Teoksessa Lehtinen, Ari & Pertti Rannikko
(toim.). Pasilasta Vuotokselle. Ympäristökamppailujen uusi aalto. 11-28. Tammer-Paino Oy,
Tampere.
Raunio, Janne (2015). Tainionvirran vesistö- ja kalataloustarkkailu vuonna 2014. Kymijoen vesi ja
ympäristö ry:n julkaisu no 247/2015. http://www.kymijoenvesijaymparisto.fi/wp-
content/uploads/2014/05/Tainionvirta_2014.pdf
Rytteri, Teijo (2005). Luontopolitiikan eturyhmät – kamppailu luonnon tilasta Ylä-Lapissa.
Teoksessa Lehtinen, Ari Aukusti (toim.). Maantiede, tila, luontopolitiikka – Johdatus
yhteiskunnalliseen ympäristötutkimukseen, 61-77. Joensuu University Press Oy, Saarijärvi.
Saaranen-Kauppinen, Anita & Anna Puusniekka (2006a). Haastattelu. Luku 6.3 kokonaisuudessa:
KvaliMOTV - Menetelmäopetuksen tietovaranto. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto.
http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/kvali/L6_3.html. Viitattu: 13.11.2015.
Saaranen-Kauppinen, Anita & Anna Puusniekka (2006b). Realismi vs. relativismi eli erilaiset
kielikäsitykset. Luku 7.1.2 kokonaisuudessa: KvaliMOTV - Menetelmäopetuksen tietovaranto.
Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto.
http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/kvali/L7_1_2.html. Viitattu: 13.11.2015.
Saaranen-Kauppinen, Anita & Anna Puusniekka (2006c). Teemahaastattelu. Luku 6.3.2
kokonaisuudessa: KvaliMOTV - Menetelmäopetuksen tietovaranto. Tampere:
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto. http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/kvali/L6_3_2.html.
Viitattu: 13.11.2015.
97
Saaranen-Kauppinen, Anita & Anna Puusniekka (2006d). Litterointi. Luku 7.2.1 kokonaisuudessa:
KvaliMOTV - Menetelmäopetuksen tietovaranto. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto.
http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/kvali/L7_2_1.html. Viitattu 27.1.2016.
Saaranen-Kauppinen, Anita & Anna Puusniekka (2006e). Koodaus. Luku 7.2.2 kokonaisuudessa:
KvaliMOTV – Menetelmäopetuksen tietovaranto. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto.
http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/kvali/L7_2_2.html. Viitattu 27.1.2016
Sack, Robert (1984). The societal conception of space. Teoksessa Massey, Doreen & John Allen
(toim.). Geography matters! A reader, 34-48. Cambridge University Press, Cambridge.
Sandbach, Francis (1984). Environmental futures. Teoksessa Massey, Doreen & John Allen
(toim.). Geography matters! A reader, 181-200. The Open University. Cambridge University Press,
Cambridge.
Sarajärvi, Anneli & Jouni Tuomi (2002). Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi.
Kustannusosakeyhtiö Tammi, Jyväskylä.
Selänne, Ansa (2012). Turvetuotannon vesiensuojelussa riittää haastetta. Vesitalous 5:2012, 20-22.
Silverman, David (2005). Interpreting qualitative data. Methods for analysing talk, text and
interaction. 2. Painos. Sage, London.
Stake, Robert E. (1995). The Art of Case Study Research. Sage, London.
Suomen ympäristökeskus SYKE (2015a). Tarvitaanko ympäristölupa? http://www.ymparisto.fi/fi-
FI/Asiointi_luvat_ja_ymparistovaikutusten_arviointi/Luvat_ilmoitukset_ja_rekisterointi/Ymparistol
upa/Tarvitaanko_lupa. 12.8.2015.
Suomen ympäristökeskus SYKE (2015b). Ympäristövaikutusten arviointi.
http://www.ymparisto.fi/fi-
FI/Asiointi_luvat_ja_ymparistovaikutusten_arviointi/Ymparistovaikutusten_arviointi. 13.10.2015.
Tuan, Yi-Fu (1977). Space and Place – The Perspective of Experience. University of Minnesota
Press, Minneapolis London.
Turveteollisuusliitto ry (2002). Turvetuotannon ympäristövaikutusten arviointi – Ohjeita
turvetuotannon luonto- ja naapuruussuhdevaikutusten arvioimiseksi. Jyväskylä.
Vapo (2012a). Suomme netissä -verkkopalvelu.
http://www.vapo.fi/turvetuotantoavastuullisesti/tarkkailuraportit/suomme-netissa-verkkopalvelu.
Luettu 25.1.2016.
Vapo (2012b). Vapon yritysvastuu.. http://www.vapo.fi/yritysvastuu. Luettu 28.1.2016
Vapo (2015). Vapon ympäristösitoumukset ja niiden toteutuminen. 12.10.2015
Vapo Oy (2012). Vapo nostaa turvetuotannon ympäristövastuun uudelle tasolle. Tiedote
12.12.2012.
98
http://www.vapo.fi/turvetuotantoavastuullisesti/pdf/ajankohtaista/1895/vapo_nostaa_turvetuotanno
n_ymparistovastuun_uudelle_tasolle.
Yle 21.2.2013. Vapo antoi periksi Hartolan suoriidassa.
http://yle.fi/uutiset/vapo_antoi_periksi_hartolan_suoriidassa/6506180.
Yle 24.5.2013. Turvetuotantoalueen laskuojasta kiistellään Hartolassa.
http://yle.fi/uutiset/turvetuotantoalueen_laskuojasta_kiistellaan_hartolassa/6656263.
Ympäristöministeriö (2015). Soidensuojelutyöryhmä esitti ministeri Tiilikaiselle lisäsuojelua
valtion maille. Tiedote 4.11.2015 klo 8.30. http://www.ym.fi/fi-
FI/Luonto/Luonnon_monimuotoisuus/Luonnonsuojeluohjelmat/Soidensuojelun_taydentaminen/Soi
densuojelutyoryhma_esitti_ministeri_T%2836004%29.
Ympäristöministeriö (2013). Turvetuotannon ympäristönsuojeluohje. Ympäristöhallinnon ohjeita
2:2013. Helsinki. http://www.ym.fi/download/noname/%7B0A662948-2998-46D6-81FC-
659DD191EA09%7D/56795.
99
Liite 1 (kolmen teemahaastattelun runko):
Haastattelujen teemat
1. Tainionvirta ja Isosuo (Miten konfliktin tilat ja paikat rakennetaan ja kuvitellaan?)
a. henkilökohtainen vs. toimijakohtainen suhde näihin paikkoihin
Millainen suhde kyseisiin paikkoihin? Miten käyttävät/ hyödyntävät kyseisiä paikkoja?
b. näkemys turpeenoton vaikutuksista Tainionvirtaan, Isoonsuohon ja lähiasutukseen
Pöly ja melu: Kuinka vakavat vaikutukset?
vesistövaikutukset: Missä määrin vesistöjen muuttuminen johtuu turvetuotannosta?
luontoarvot: Koetaanko tärkeinä?
virkistyskäyttö: Kuinka tärkeä tekijä? Vaikuttaako turvetuotanto?
Mitkä vaikutuksista ovat merkittävimpiä kiistassa? Mikä oli turvetuotantohankkeiden
varsinainen hylkäysperuste?
2. Hartolan turpeenottohankkeiden eri toimijat ja yhteydet. Toimijoiden liikkumatila
suhteessa…(Miten risteyksien tila avautuu?)
a. … laajempiin yhteiskunnallisiin yhteyksiin
Kansalaisten rooli: Miten yleinen mielipide vaikuttaa osapuolten toimintaan? Miten
kansalaisia kuunnellaan? Miten muut vastaavat ympäristöliikkeet vaikuttavat Hartolan
tapaukseen? Rinnakkaiselosta konfliktiin?
Median rooli: Miten osapuolet huomioivat median toiminnassaan tai käyttävät sitä
apuna?
Turpeen rooli energiantuotannossa (Maailmanpolitiikka ja –talous): Mikä on turpeen
rooli Suomen energiantuotannossa nyt ja tulevaisuudessa? Energiaomavaraisuus?
Puoluepolitiikka: Miten nykyisen/ tulevan hallituksen kokoonpano vaikuttaa tuleviin
turvetuotantohankkeisiin? Hartolan kunta?
Mitkä ovat toimijan vaikutusmahdollisuudet? Kenellä on valta tapahtumien kulussa?
Sanellaanko päätökset ylhäältä käsin vai saavatko paikalliset tahtonsa läpi? Ketä
kuunnellaan ja ketä ei?
b. … muihin konfliktin osapuoliin
Millainen keskusteluyhteys? Miten pidetään yhteyttä? Mikä on muiden toimijoiden
rooli? Mistä ojakiistassa oli pohjimmiltaan kysymys?
Millä toimijalla on eniten valtaa vai ovatko kaikki toimijat tasa-arvoisessa asemassa?
Ketä kuunnellaan ja ketä ei?
c. Vapon ympäristövastuullisuuskampanja
Miksi? Mihin pyritään? Onko uskottava? Miten näyttäytyy Hartolan tapauksessa?
3. Ympäristötietoisuus (Miten konflikti kytkeytyy laajempiin ympäristökysymyksiin?)
a. turpeen status (bioenergiaa vai fossiilinen polttoaine, uusiutuva vai uusiutumaton?)
Mikä on turvetuotannon legitimiteetti/luottamusperusta tämän hetken Suomessa vs.
Hartolassa? Millainen on turvetuotannon tulevaisuus Suomessa vs. Hartolassa?
100
b. Ilmastonmuutoksen rooli konfliktissa
Mikä on turpeen ilmastovaikutusten merkitys? Ovatko oikeutettuja tai merkittäviä?
Onko oleellinen kysymys Hartolan tapauksessa?
101
Liite 2 (Vapon edustajien haastattelurunko):
Haastattelun teemat ja kysymykset Vapolle
- Ympäristötietoisuuden nousu Vapossa ja yhteiskunnassa o Mistä arvelette turvetuotannon osakseen saaman kritiikin ja vastustuksen
johtuvan?
o Mikä on Vapon näkemys turpeen statuksesta: biopolttoaine vai fossiilinen?
uusiutuva vai uusiutumaton?
o Miten Vapossa suhtaudutaan turpeenoton ilmastovaikutuksiin?
- Vapon ympäristövastuullisuusohjelma o Miksi kehitetty? Onko lähtöisin Vapon ”sisältä” vai toimintaympäristön
muutoksesta?
o Mikä on tavoitteena? Mikä muuttuu Vapon toiminnassa käytännön tasolla?
o Syövätkö tiukentuneet ympäristövaatimukset turvetuotannon kannattavuutta vai
luovatko talouskasvua (esim. Cleantech)?
o Miten ympäristövastuullisuuskampanjan myötä korostettu avoimuus näkyy Vapon
toiminnassa?
o Hartolan Isosuon hankkeet kaatuivat ympäristölupapäätöksen mukaan pöly- ja
meluvaikutuksiin. Miten ympäristövastuullisuusohjelmassa huomioidaan nämä
vaikutukset?
o Mitä Jaakkolansuolla on viime vuosina tehty?
o Mikä merkitys Vapolle on Isosuon ja Jaakkolansuon tuotantoalueen sijainnilla?
o Mitkä ovat Vapon suunnitelmat Hartolassa lähitulevaisuudessa?
- Vesistöasiat o Soiden luonnontilaisuus ja arvokkuus on otettu uusien soiden perustamisessa
tarkemman huomion kohteeksi. Miten uusien tuotantoalueiden sijoittumisessa
huomioidaan alapuoliset vesistöt ja niiden arvokkuus? (Esim. Hartolan Tainionvirta
lohijokena?)
o Vapo on luvannut ympäristövastuullisuusohjelmassa parantaa uusien
tuotantoalueiden alapuolisten vesistöjen laatua kemiallisella puhdistuksella. Onko
tällaisella kemikaalien käytöllä riskejä vesistöjen kannalta?
o Millaiset raja-arvot Vapolla on valumavesien humus- ja kiintoainespitoisuuksille?
o Miten Vapolla suhtaudutaan rankkasateiden aiheuttamiin ylivirtaama- ja muihin
häiriötilanteisiin? Näkyvätkö nämä tilanteet mittauksissa?
o Mistä voisi johtua ristiriita aistihavaintojen ja mittaustulosten välillä vesistöasioissa?
- Vapon suhteet turvetuotantoon liittyviin toimijoihin
102
o Miten nykyisten ja suunniteltujen tuotantoalueiden vaikutuspiirissä olevat
paikalliset ihmiset huomioidaan Vapon toiminnassa?
o Miten Vapon ja valvontaviranomaisten (ELY –keskukset) yhteistyö toimii Vapon
näkökulmasta?
o Millaiset suhteet Vapolla on muihin turvealan yrityksiin?
o Millainen suhde Vapolla on suomalaiseen mediakenttään? Miten media
huomioidaan Vapon toiminnassa?
- Vapon yhteiskunnallinen asema o Millaiselta näyttävät turvetuotannon edellytykset nykyhetken ja lähitulevaisuuden
Suomessa?
o Mikä on turpeen rooli Suomen energiantuotannossa nyt ja tulevaisuudessa?
o Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Suomen Luonto -lehdessä:
”Pitkällä aikavälillä turpeen käyttö tulee vähenemään.”
Mikä on Vapon näkemys tähän ajatukseen?
o Miten soidensuojeluohjelman valmistuminen tulee vaikuttamaan Vapon
toimintaan?
- YVA –menettely o Miten toimii Vapon näkökulmasta?
o Onko ongelmallista, että luvanhakija tilaa ja maksaa YVA- selvitykset?
o Olisiko YVA –menettelyssä parannettavaa Vapon näkökulmasta?