helsingin puissa...6 sienet ja laho helsingin puissa sen luonnon sieniä, joista jotkut ovat...

Sienet ja laho

Tuomo Niemelä – Minna Terho – Sami Kiema

Helsingin puissa

Tuomo Niemelä, FT, on Helsingin yliopis-ton dosentti ja Luon-nontieteellisen keskus-museon tutkija, erikois-alanaan käävät ja muut puita lahottavat sienet.

Minna Terho, MMT, toimii projektinjohtaja-na Helsingin kaupungin rakennusvirastossa, ka-tu- ja puistopuuomai-suuden hallinnan kehit-tämistehtävissä. Hän on erikoistunut puiden tau-teihin ja väitellyt Hel-singin kaupunkipuiden vaurioista ja lahosta.

Sami Kiema, arboristi, on puidenhoi-don työnjohtaja Hel-singin kaupungin ra-kentamispalvelu Sta-rassa. Hän on erikois-tunut vanhojen kau-punkipuiden hoitoon.

OTT

O M

IETT

INEN

ROY

KOTO

ROY

KOTO

Käävät ja muut sienet kuuluvat kaupun-kiluontoon. Ne lahottavat kolhiintuneita, ikääntyneitä tai muuten heikentyneitä urbaanipuita puistoissa ja metsissä. Kää-pälajiston, niiden biologian ja lahoproses-sin tunteminen on tärkeää, jos haluamme pidentää puiden ikää ja vähentää onnet-tomuusriskejä. Sienet ja puiden lahoaminen ovat myös urbaanin luonnon monimuotoi-suutta. Arvokkaan lahottajalajiston tun-nistaminen ja muidenkin eliölajien kan-nalta tärkeiden onkaloisten lahopuiden vaaliminen on kaupunkipuiden hoidon olennainen osa. Sienet ja laho Helsingin puissa kertoo kaikesta tästä. Taskukokoinen tietopankki mahtuu niin puiden hoitajan, kuin kau-punkiluonnosta kiinnostuneen kansalai-senkin matkaan mukaan. Tekijät tuntevat aihepiirinsä. Tuomo Niemelä on maamme tunnustetuin kääpien asiantuntija ja tä-män oppaan aiempien painosten kirjoit-taja. Minna Terho on tehnyt väitöskirjan-sa Helsingin puiden laho-ongelmista ja luonut tieteellistä pohjaa lahoprosessin etenemisen tarkempaan arviointiin. Sami Kiema on tehnyt uraa uurtavaa työtä Hel-singin puiden hoitajana ja kaupunkialu-een kääpien asiantuntijana.

Antoisia lukuhetkiä!Juha RaisiopuuasiantuntijaHelsingin kaupunkiRakennusvirasto

Etukannen kuvat: Karstasyylä (kuva SK), kukkiva vaahtera (SK), pohjakuvana karstasyylän lahoa (MT).Takakannen kuva: Rikkikääpä (SK).Etukannen sisäsivu: Lepänkääpä (MT).Takakannen sisäsivu: Pörrökäävän alapintaa (MT).

Sienet ja lahoHelsingin puissa

Tuomo Niemelä – Minna Terho – Sami Kiema

Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisut 2012:8

Julkaisija: Helsingin kaupunki, Rakennusvirasto

Kirjoittajat: Tuomo Niemelä, Minna Terho, Sami Kiema

Toimitus: Roy Koto, Juha Raisio

Ulkoasu ja taitto: Olli Turunen | Tovia Design Oy

Valokuvat: Sami Kiema (SK), Tuomo Niemelä (TN), Minna Terho (MT), sekä Jari Keränen, Eeva Leppälä ja Dmitry Schigel

Kirjasintyypit: Utopia Std, Vinkel

Paperi: Multiart Silk 200 g, HighSpeed matt 90 g

Painos: 2 000 kpl

ISBN 978-952-272-302-4 (painettu versio)

ISBN 978-952-272-303-1 (verkkoversio)

Kirjapaino: Tornion Kirjapaino Oy

Tornio 2012

TN

Sisällys

Lukijalle ...........................................................................................................................4

Sienet lahottavat .........................................................................................................5

Lahoamisen pitkä prosessi .......................................................................................8

Lahottajasienen kasvuympäristö ............................................................................9

Puu puolustautuu ..................................................................................................... 12

Luonnon kirjoa lahopuussa ................................................................................... 14

Kasvupaikalla on merkitystä ................................................................................. 15

Lahot puut kaupungissa – mitä tehdä? ............................................................ 16 Lahon riskit ........................................................................................................... 16 Kuntoarviointi ...................................................................................................... 17 Lahotutkijan laitteisto ....................................................................................... 18 Miten hoidan lahoa puuta? .............................................................................. 20

Lahon merkit ............................................................................................................. 24

Opi tuntemaan tärkeimmät lahottajasienet! .................................................. 28

Ongelmallisimmat käävät puistoissa ja ulkoilualueilla ................................. 29 Havupuille ongelmallisia kääpiä ..................................................................... 30 Sekä havu- että lehtipuissa .............................................................................. 32 Lehtipuiden kääpiä ............................................................................................. 33

Muita tärkeitä lahottajasieniä ............................................................................... 47

Lajintuntemusta kasvattamaan ........................................................................... 54 Kääpiä ..................................................................................................................... 55 Vinokkaita, orvakoita ja muita ........................................................................ 61

Kiitokset ...................................................................................................................... 64

Kirjallisuutta ............................................................................................................... 65

Hakemisto ................................................................................................................... 66

Tiivistelmä, Sammandrag, Summary ................................................................. 68

Taulukko: Lahottajasienten isäntäpuut ............................................................. 34

4 Sienet ja laho Helsingin puissa

Lukijalle

H elsingin kaupunki kustansi vuonna 1987 kirjasen puistoja metsäpuita lahottavis-ta käävistä, jota käytettiin paljon kaupun-gin ja Helsingin yliopiston kursseilla ja koulutuk-sessa. Vuonna 1993 tarvittiin jo toinen painos, ja vuonna 2001 kolmas, kenttäkäyttöön paremmin sopinut lahosieniopas. Sekin on loppunut, mutta tarve on yhä olemassa.

Puistopuita – usein juuri niitä komeimpia – jou-dutaan kaatamaan, ja melkein aina syynä on laho-vika juuristossa tai rungossa. Puistonhoitaja on kuin puun ja kuoren välissä: Toisaalta turvallisuus on taattava, mutta toisaalta puuvanhuksia ei saisi turhanpäiten kaataa. Silloin tarvitaan tietoa ja ko-kemusta. Puiden kuntoarviointi ja lahoalueen mit-taaminen puuta kaatamatta antavat tärkeää poh-jatietoa, jota lahottajasienten tuntemus täydentää.

Puistoihin liittyy paljon ”kovia arvoja” joita voi-daan mitata rahassa. Puiden seuranta ja hoito on kallista, ja uuden puusukupolven kasvatus on vuo-sikymmenten investointi. Korvausvastuu tulee sil-loin, jos puu kaatuu vaikkapa autojen päälle. Mut-ta puistoja perustetaan ja ylläpidetään ”pehmei-den arvojen” takia – ihmisten iloksi ja virkistyk-seksi. Vanhojen puistopuiden arvo luonnon mo-nimuotoisuuden turvaajana on selvinnyt vähitel-len, ja nyt voimme perustella senkin, miksi onkalo-puu on arvokas, tai vanhan puun runko kannattaa silloin tällöin jättää puiston reunalle lahoamaan.

Meillä kolmella kirjoittajalla on kullakin oma nä-kökulmamme puistopuihin ja niitä lahottaviin sie-niin ja – niin toivomme – yhdessä pystymme anta-maan monipuolisen kuvan puistopuiden ja sienten yhteiselosta, ihmisen näkökulmalla täydennettynä.

Helsingissä, elokuussa 2012Tekijät

Tarina alkoi alusta. Iso Puistotie Kai-vopuistossa vuonna 1987 ja 2012.

TN

5Sienet ja laho Helsingin puissa

Sienet lahottavatLahoaminen on hajoamista. Sen saavat aikaiseksi toisenvaraiset organismit, kuten sienet ja baktee-rit. Ne ovat riippuvaisia kasvien sitomasta energi-asta ja saavat oman kasvuvoimansa hajottamalla eläviä tai kuolleita kasveja ja kasvinosia.

Puuaineksen lahoaminen aiheutuu aina sie-nistä. Useimpia puita lahottavia sieniä kutsutaan kääviksi, mutta lahottajasienilajeja on myös niitä

tutumpien lakkisienten ja orakkaiden, sekä tunte-mattomampien kotelosienten joukossa.

Sieniyksilö muodostuu kahdesta osasta, rih-mastosta ja itiöemästä. Rihmasto on seittimäistä, paljain silmin näkymätöntä rakennetta, joka on le-vittäytynyt kasvualustaan: multaan, karikkeeseen tai puuhun. Rihmasto kerää ravinteita ja aikansa laajennuttuaan siitä kasvaa itiöemiä, noita syksyi-

MT


sen luonnon sieniä, joista jotkut ovat syötäviä, toi-set myrkyllisiä, monet kovia ja kyhmymäisiä kää-piä ja muita. Rihmaston massa on moninkertai-nen itiöemiin verrattuna.

Lahottajasienten rihmastot ovat monivuotisia, eli ne jatkavat eloaan ja kasvamistaan puussa jo-pa vuosikymmenten ajan. Nuorikin rihmasto saa kasvaa puussa monta vuotta, ennen kuin ensim-mäiset itiöemät ilmaantuvat. Itiöemät sen sijaan

Vaahterankäävän rihmastoa kasvaa tuoreen sahauskiekon pintaan.

voivat olla joko yksi- tai monivuotisia. Yksivuoti-sia itiöemiä ei ilmesty puuhun joka vuosi, vaikka rihmasto jatkaisikin kasvuaan. Joskus monivuoti-setkin käävät voivat karista pois, kunnes niitä al-kaa kasvaa uudelleen vuosien jälkeen. Itiöemien puuttuminen tai häviäminen ei siis välttämättä tarkoita puun paranemista. Itiöemien keräämi-nen pois ei hidasta eikä hävitä sientä.

Vaahterankääpä näyttää kuolevan – mutta rih-masto puussa jatkaa tuhojaan.

MT

MT

MT

MT


Sienet muodostavat oman eliöryhmänsä, eli ne eivät ole eläimiä sen paremmin kuin kasvejakaan. Lajimää-rä on valtava, ja niin on muotovaihtelu ja elintavat-kin. Jotkin sienilajit ovat isoja ja kauas näkyviä, ja toi-set (esim. hiivat) taas mikroskooppisen pieniä. Sieniä on tapana ryhmitellä niiden ulkonäön perusteella, mi-kä helpottaa suuren lajimäärän hahmottamista, ja ul-konäkö heijastaa myös niiden elintapoja.

Helttasienet ovat pehmeitä, nopeasti kasvavia mut-ta lyhytikäisiä. Niiden yhteisenä tuntomerkkinä on la-kin alapinnalla oleva säteittäinen heltasto, ja jalka jol-la itiöemä on kiinnittynyt kasvualustaan. Helttasienten joukossa on karikkeen ja kompostin lahottajia (esim. herkkusieni), puiden kanssa symbioosissa eläviä mykor-ritsasieniä (kärpässienet, rouskut, haperot, ym.), mut-ta myös puita lahottavia patogeeneja (esim. mesisie-net). Vinokkaat muodostavat helttasienten erityisryh-män, jolle tunnusomaista on vino kasvutapa, jalan sur-kastuminen tai puuttuminen, ja elämäntapa puiden la-hottajina. Useimmat meille tutut sienet ovat helttasie-niä. Tatit ovat muuten helttasienten kaltaisia (pehmei-tä, lyhytikäisiä, jalallisia), mutta niiden lakin alapinnalla on pillejä, ei helttoja. Ne ovat mykorritsasieniä.

Käävät ovat enimmäkseen kovia tai korkkimaisia, ja itiöemät ovat pitkäikäisiä, monilla lajeilla jopa mo-nivuotisia. Itiöemän alapinnalla on pillejä – muutamal-la harvalla lajilla on heltat, mutta korkkimaisen tanak-ka rakenne erottaa nekin helttasienistä. Joidenkin kää-

pälajien itiöemät ovat alustanmyötäisiä, eli ne kasvavat litteänä kerroksena puun pinnalla, ilman ulkonevaa lak-kiosaa. Melkein kaikki kääpälajit ovat puiden lahottajia, mutta vain harvat niistä ovat patogeeneja, useimpien kasvaessa kaatuneissa puunrungoissa, kannoissa, pu-donneissa oksissa ja muussa kuolleessa puuaineksessa.

Orakkaat tunnistaa itiöemän alapinnalla olevista piikeistä. Tutuimmat orakkaat ovat maassa kasvavia ja jalallisia (esim. vaaleaorakas, joka on hyvä ruokasie-ni) – ne ovat useimmiten mykorritsasieniä. Toiset la-jit (esim. kääpäorakas) lahottavat puuta ja niiden itiö-emät ovat muodoltaan kääpien tapaisia. Alapinnan pii-keistä nekin tunnistaa orakkaaksi, ja itiöemät ovat me-hevän pehmeitä.

Nahakat ja orvakat kasvavat alustanmyötäisenä pit-kin puupintaa ja joillekin lajeille voi kehittyä pieni, kynsi-mäisen ohut lakki. Niiden pinta on sileä, ilman helttoja, pillejä tai piikkejä. Nahakat ovat nahkamaisen tanakoi-ta, noin millimetrin paksuisia, kun taas orvakat ovat hen-nompia ja näyttävät usein kalvo- tai homemaiselta peit-teeltä lahopuun pinnalla. Useimmat näiden ryhmien sie-net elävät puuainesta lahottaen.

Kotelosienet muodostavat oman suuren ryhmän-sä, joka on vain kaukaista sukua yllä luetelluille. Nii-den muotovaihtelu on suurta – korvasieni on tutuin kotelosienemme – ja monet lajit ovat hyvin pieniä: ru-pimaisia, kulhomaisia, nuppimaisia, jne. Elintavoissa-kin on suurta vaihtelua.

Sienet

KÄÄ

PÄO

RAKA

S/SK


Lahoamisen pitkä prosessiElävän puun lahoaminen on vuosikymmeniä, jopa yli sata vuotta kestävä prosessi, jonka etenemistä säätelevät monimutkaiset vuorovaikutusmekanis-mit puun, sienen ja kasvuympäristön välillä. Puun lahoaminen saa yleisimmin alkunsa kuolleiden kasvinosien ja kuoren vioitusten kautta. Vain hy-vin harva lahottajasieni pystyy tunkeutumaan ter-veen puun ehjän kuoren läpi. Myös puun yleiskun-to ja elinvoima vaikuttavat taudinkulkuun. Monet sienilajit hyötyvät puulle haitallisista olosuhteita, kuten kuivuudesta. Lahoprosessin alkuun osallis-tuu myös bakteereja ja muita toisenvaraisia orga-nismeja. Tämä on monille lahottajasienille välttä-mätön vaihe, ennen kuin ne pystyvät puuainek-sen hajotukseen.

Puun lahoaminen on harvoin vain yhden sie-nilajin aiheuttamaa. Puussa voi olla monia tar-tuntoja, jolloin sienten – saman lajin yksilöiden ja eri lajien – välille syntyy kilpailua elintilasta. Jot-kin sienilajit kasvavat terveeseen puusolukkoon,

toiset taas valtaavat vain sellaista kasvutilaa, jossa jokin muu sieni on jo kasvanut. Silloin alkuperäi-nen sienilaji voi korvautua toisella, tai lahon ete-neminen voi jopa pysähtyä kokonaan. Jotkin lajit voivat elää vain puussa, jota tietty toinen sienilaji on ensin lahottanut.

Aivan aluksi lahoamista on vaikea havaita, mut-ta prosessin edetessä puuaineksen ulkonäkö muut-tuu. Ensin syntyy värivikaa ja myöhemmin puu pehmenee ja hajoaa. On hyvä muistaa, että laho etenee puussa eri tasoilla. Toisaalta lahottajasie-nen rihmasto pyrkii levittäytymään ja valtaamaan itselleen uutta ravinteikasta puuta. Sienen jo val-taamalla alueella taas puuaineksen hajoaminen etenee väriviasta yhä pehmeämmäksi puuksi, ja lopulta syntyy onkalo. Nämä kaksi prosessin suun-taa on tärkeä tiedostaa, kun arvioidaan lahon puun kaatumisriskiä. On täysin eri asia jos prosessi ete-nee rajatulla alueella, kuin jos lahonneen puuai-neksen pinta-ala laajenee koko ajan.

EEVA

LEP

PÄLÄ


Lahottajasienen kasvuympäristöKasvavassa puussa on sekä elävää että kuollutta solukkoa. Elävät vuosilustot ovat heti kuoren alla (pintapuu), ja rungon sisäosat ovat kuollutta (sy-dänpuu). Tämä vaikuttaa lahottajasienten toimin-taan. Elävän pintapuun vesipitoisuus on niin kor-kea, että sienet eivät pysty siinä helposti kasva-maan. Kuolleeseen sydänpuuhun kerääntyy puo-lestaan sienen kasvua torjuvia aineita. Kilpailun takia sienet ovat kehittäneet erilaisia strategioita pystyäkseen kasvamaan ja lisääntymään eläväs-sä puussa. Osa sienistä on erikoistunut elämään vain sydänpuun alueella, toiset vain pintapuussa,

ja on myös niitä, jotka voivat kasvaa molemmissa.Puuainesta sisältävä soluseinä on elävän puun

rakenteellisen lujuuden kannalta sen tärkein ra-kennusyksikkö. Puuaines syntyy siten, että kehit-tyvien solujen seinät kasvavat paksuutta ja muut-tuvat jäykiksi. Jäykkyys aiheutuu puutuneiden so-lujen seinän aineosista: selluloosasta, ligniinistä ja osin myös hemiselluloosasta. Soluseinän kemialli-nen koostumus vaihtelee eri solutyyppien ja puu-lajien välillä, mutta soluseinän paksuin osa on kol-mikerroksinen sekundaariseinä, jonka pääraken-nusaineena on selluloosa.

MT

a b

cde

f


Lahottajasienet ovat ainoita organismeja, jotka kykenevät erittämiensä entsyymien avulla hajottamaan puuaineksen pää-rakennusaineita selluloosaa ja ligniiniä. Eri sienilajit lahotta-vat puuainesta eri tavoin, riippu-en siitä mistä rakennusainees-ta puuaineksen hajoaminen al-kaa. Yleisesti puhutaan kahdesta eri lahotyypistä, valkolahosta ja ruskolahosta. Valkolahossa puu-aineksen hajoaminen alkaa lig-niinistä ja hajoamisen seurauk-sena jäljelle jää valkoista sellu-loosaa. Ruskolahossa tilanne on päinvastainen ja jäljelle jää rus-keaa ligniiniä.

Lahokuviot. a) Sydänlaho. b) Haavalaho. c) Runkolaho. d) Tyvilaho. e) Oksalaho. f) Rengaslaho.

TN

TN


Selluloosan molekyylit ovat hyvin pitkiä, rihmamaisia. Sitä paitsi ne ovat liittyneet toisiinsa säikeiksi, jois-sa on tiivis kidejärjestys, ja säikeet taas lankamaisiksi kimpuiksi. Puhdas selluloosa on valkoista, pehmeää ja kuituista. Selluloosaa on 40–50% puun kuivapainosta. Puun sitkeys ja vetolujuus ovat sen ansiota.

Ligniini muodostuu molekyyleistä, joiden avaruus-rakenne on verkkomainen tai kokkaremainen. Niinpä ligniini on tasa-aineista (amorfista), ilman säikeistä ra-kennetta. Se täyttää selluloosakuitujen välitilat ja ank-kuroi ne kiinteästi toisiinsa. Tiiviinä ja kovana massana se antaa puulle puristuslujuuden ja jäykkyyden. Väril-tään ligniini on ruskeaa. Rakenne vaihtelee puusuvus-ta toiseen, mikä vaikeuttaa sienten kykyä hajottaa si-tä. Ligniin onkin yksi vaikeimmin hajoavista luonnon yhdisteistä. Havupuissa on enemmän (25–30%) lignii-niä kuin lehtipuissa (18–25%).

Hemiselluloosa on ligniinin tavoin amorfista ainet-ta, muttei yhtä haurasta, ja se hajoaa luonnossa hel-posti niinkuin selluloosakin. Hemiselluloosa toimii so-luseinässä ligniiniä ja selluloosaa yhdistävänä ainee-na ja jäykistää nuoria soluseiniä. Sitä on havupuussa 25–30% ja lehtipuussa 25–40% puun kuivapainosta.

Valkolaho syntyy siten, että sieni hajottaa entsyymeil-lään puun kaikkia aineosia. Jotkin sienet aiheuttavat selluloosan ja ligniinin hajoamisen suunnilleen yhtä no-peasti, ja tuloksena on vaaleaa, puuromaista lahomas-saa. Toiset valkolahottajat hajottavat ligniiniä nopeam-min kuin hiilihydraatteja (selluloosaa, hemiselluloosaa), ja lahoamisen edetessä selluloosan suhteellinen osuus kasvaa. Valkolaho on pehmeää ja kuituista, ja se hajo-aa sormien välissä hiertäen lankamaisiksi tikuiksi. Se on usein vaaleaa (väri on kuitenkin huono tuntomerkki la-hotyypeille!) ja ulkonäkö vaihtelee paljon sienilajin mu-kaan. Korroosiolaho, riisilaho ja marmorilaho ovat ulko-näön perusteella annettuja nimiä valkolaholle.

Ruskolaho syntyy siten, että vain selluloosa ja he-miselluloosa hajoavat. Sitkeän ja vaalean selluloosan hävitessä ligniini jää jäljelle, ja laho muuttuu ruskeak-si, tervettä puuta tummemmaksi ja siitä tulee hauras-ta, poikkisuunnassa katkeilevaa. Se hajoaa sormien vä-lissä hiertäen puuterimaiseksi pölyksi. Hiililaho ja dest-ruktiolaho tarkoittavat ruskolahoa.

Lahotyyppi on sienen ominaisuus, eli kukin lahotta-jasienilaji on joko valkolahottaja tai ruskolahottaja. La-hottajasieniä on ollut maailmassa niin kauan kuin on ol-lut puumaisia kasveja, mutta todella tehokkaiksi ligniinin hajottajiksi ne kehittyivät liitukauden loppuun mennessä (60 milj. vuotta sitten) – jonka jälkeen valtavia kivihiiliker-rostumia ei sitten enää maapallolle muodostunutkaan.

Katkolaho on lahotyyppi, joka ei täysin sovi yllä ku-vattuun valkolaho–ruskolaho-jakoon. Se syntyy siten, et-tä sienen rihmat syövyttävät puun soluseinien paksuun sekundaariseen kerrokseen (joka on melkein puhdasta selluloosaa) pieniä onteloita, jotka laajenevat lahon ede-tessä. Koska vain selluloosaa häviää, katkolahoa voi pi-tää ruskolahon erikoistapauksena, mutta katkolahon ul-konäkö on omanlaisensa, samoin lahoamisen biokemia. Katkolahon edetessä solujen muoto säilyy kauan ennal-laan ja muutosta on vaikea huomata. Puun taivutuslu-juus heikkenee kuitenkin nopeasti ja lopulta soluraken-ne luhistuu. Katkolahottajia on monissa sieniryhmissä, mutta eniten kotelosienissä – esimerkkinä karstasyylä.

Lahotyypit

Puun rakennusosat

Rusko- ja valkolaho.

TNTN


Puu puolustautuuPuu puolustautuu lahottajasieniä vastaan sekä passiivisesti että aktiivisesti. Pintapuu on yleensä vastustuskykyisempää kuin sydänpuu. Tähän vai-kuttavat aktiivisten puolustusmekanismien lisäksi pintapuun korkea vesipitoisuus ja alhainen happi-pitoisuus, jotka ovat epäedullisia sienen kasvulle.

Passiivinen puolustautuminen tapahtuu raken-teellisten ja kemiallisten suojavyöhykkeiden avul-la. Mikroskoopilla nähtynä puu on kuin paksusei-näisten solujen muodostamaa lokerikkoa, jossa sienirihman on vaikea edetä. Vanhetessaan puun solut tuottavat sienille myrkyllisiä yhdisteitä, joita kerääntyy sydänpuun soluseiniin ja huokoskal-voihin. Useimmat havupuita suojaavat yhdisteet ovat fenoleja (pihka-aineita), lehtipuiden tannii-neja (parkkiaineita). Monet lahottajasienilajit pys-tyvät kuitenkin neutraloimaan näitä yhdisteitä ja jopa hyötymään niistä.

Aktiivinen puolustautuminen tapahtuu sie-nitartunnan laukaisemana. Myös sen seurauk-sena syntyy sienen kasvulle sekä rakenteellisia että kemiallisia esteitä. Tämä tapahtuu pinta-puun elävien solujen reagoidessa sienirihmo-jen ärsytykseen: ne alkavat tuottaa sienille hai-tallisia yhdisteitä.

Aktiivisen puolustusmekanismin seurauksena puu pyrkii rajaamaan vaurioituneen kohdan pie-nimmälle mahdolliselle alueelle pituus-, vaaka- ja kehän suuntaan. Puun kannalta on tärkeää, et-tä mahdollisimman pieni alue menetetään, ja et-tä elävät solut voivat jatkaa toimintaansa. Muo-dostuneet solukerrokset ikään kuin lokeroivat la-hon ja estävät rihmaston kasvun laajemmalle alu-eelle. Tähän mekanismiin perustuu mm. se, että ontot puut pysyvät pystyssä ja elinvoimaisina jo-pa vuosikymmeniä.

TN


MT

Onkalosta huo-limatta puun

elävät solukerrokset toimivat. Puun

puolustautuminen on onnistunut ja se

jatkaa elämäänsä vielä vuosikymmeni-enkin ajan. Samalla

on syntynyt suojaisa elinympäristö mo-nille muille lajeille.


Luonnon kirjoa lahopuussaLahot puut ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden synnyttäjiä ja ylläpitäjiä. Ne tarjoavat ravintoa, sekä suo-ja- ja pesäpaikkoja linnuille ja pikkunisäkkäille. Kuol-leet puut ja kannotkin kelpaavat monille eliöille ja tar-joavat ravintoa, kuin ruotsinlaivan seisovassa pöydäs-sä konsanaan.

Onkalopuilla on luonnon monimuotoisuuden kan-nalta erityisen suuri merkitys, sillä ne tarjoavat harvi-naisen, hitaasti muodostuvan, mutta pitkäikäisen eko-logisen lokeron monille eliöille. Ontoissa rungoissa elää lukematon määrä hyönteisiä ja hämähäkkejä, kolope-sijät löytävät sopivia pesäpaikkoja, ja sammalet ja jäkä-lät peittävät runkoja nyt, kun ilmanlaatu taas paranee.

Yksittäinen puu voi olla joidenkin lajien koko maa-ilma. On hyönteislajeja, jotka eivät välttämättä poistu rungon sisältä useiden sukupolvienkaan aikana. Monet lahopuilla elävät lajit ovat uhanalaisia juuri harvinaistu-neen elinympäristön vuoksi. Tämä korostuu kaupunki-ympäristön voimakkaan maankäytön takia. Vanhat raih-naiset kaupunkipuut voivat olla joidenkin lajien ainoita turvapaikkoja maassamme. Siksi tällaisten puiden hoi-toon ja säästämiseen tulisi kiinnittää erityishuomiota.

Mitä täältä löytyy? Onkalotammi Malmin hautausmaalla, sahramikäävän ainoa kasvu-

paikka Suomessa.

DMITRY SCHIGEL

SK


Kasvupaikalla on merkitystäLahottajasieniä on niin puistoissa kuin metsissä-kin, mutta lajisto vaihtelee kasvupaikan mukaan.

Puistot ja muut rakennetut viheralueet poikke-avat metsäympäristöstä. Havupuuvaltaisissa met-sissämme kuusen ja männyn lahottajilla on keskei-nen rooli. Viheralueilla puolestaan kasvaa monia jaloja lehtipuita, joiden luontaiset kasvupaikat ovat aikoinaan jääneet maanviljelyksen jalkoihin, kun ravinteikkaimmat maat raivattiin pelloiksi. Puis-topuiden lajikirjo on laaja – mänty- ja kuusilajeja, lehtikuusia ja pihtoja. Monet puistojen lehtipuut-kin ovat eksoottista tuontitavaraa.

Kasvupaikka vaikuttaa siihen, miten lahoihin puihin suhtaudutaan. Talousmetsissä tavoitteena on laadukkaan puutavaran tuotanto, ja laho aihe-uttaa tuotantotappioita. Puuntuotannon ulkopuo-lelle jäävillä alueilla lahopuulla on suuri arvo luon-non monimuotoisuuden synnyttäjänä. Myös kau-punkipuilla on monimuotoisuusarvoa, mikä pyri-

Metsät ja puistot – kaksi eri maailmaaHavupuuvaltaisissa metsissämme kuu-sen ja männyn lahottajilla on keskeinen rooli. Pahin tuholainen on juurikääpä eli maanousemasieni. Kantokääpä ja veri-nahakka ovat myös luettelon kärjessä, ja muita havupuiden lahottajia ovat me-sisienet ja männynkääpä. Koivuja vai-vaavat arinakääpä, pakuri, taulakääpä ja pökkelökääpä, ja haapaa haavankääpä.

Puistopuissa tärkeiden lahottajien luettelo on monipuolisempi kuin met-sissä, mikä johtuu laajemmasta puula-jivalikoimasta. Levinneisyydeltään ete-läisiä kääpiä on paljon, ja monet niis-tä ovat erikoistuneet kasvamaan vain yhdellä tai muutamalla puulajilla. Vaah-teraa vaivaa vaahterankääpä, jalavaa ja saarnea suomukääpä, hopeasalavaa rik-kikääpä, puistolehmusta lattakääpä.

Metsiemme tuhosienilajeista vain arinakääpä ja pakuri ovat merkittäviä puistopuiden lahottajia.

tään huomiomaan: lahot puut saavat kasvaa niin pitkään kuin se on turvallista.

Puut kasvavat erimuotoisiksi kasvupaikkansa muovaamina. Puistojen ja kadunvarsien puilla on enemmän valoa ja tilaa kuin metsässä; niinpä lat-vus kasvaa leveäksi ja haaraiseksi. Eläviä ja paksu-ja rungonhaaroja sahataan puistopuista, kun taas metsäpuiden hennot alaoksat karsiutuvat luontai-sesti. Maan pinta on metsässä perin toisenlainen kuin kaupunkiympäristössä, missä puuta ympäröi nurmikko, tiivis sora, kiveys tai kestopäällyste. Tii-viisti ja korkeasti rakennetut keskusta-alueet kär-jistävät tuulioloja, kun kortteleiden väleihin muo-dostuu ”tuulitunneleita”. Kaupungeissa rakennuk-sista karkaava lämpö ei koidu pelkästään harakoi-den iloksi, vaan se lämmittää paikallisilmastoa, mikä sopii lämpöä rakastaville eteläisille lajeille. Ei siis ihme, että puistoissa ja kujanteilla elävä la-hottajasienilajistokin on erilainen kuin metsissä.

MT


Lahot puut kaupungissa – mitä tehdä?Lahon riskitLaho heikentää puun lujuutta, mikä voi johtaa ok-sien repeämiseen, rungon murtumiseen, tai juu-riston lahotessa koko puun kaatumiseen. Mitä pi-demmälle laho etenee, sen suurempi on murtu-misvaara. Lahon arviointiin onkin kaupunkiympä-ristössä kiinnitettävä erityishuomiota, koska puut voivat kaatuessaan aiheuttaa vahinkoa ihmisille ja omaisuudelle.

Lahotyyppi vaikuttaa siihen miten puun lujuus-ominaisuudet muuttuvat lahoprosessin edetessä. Ruskolaho heikentää taivutuslujuutta nopeammin kuin valkolaho. Lahotyypin lisäksi, riskiä arvioita-

essa, on tärkeä huomioida missä ja miten lahokoh-ta sijaitsee. Mitä lähemmäksi puun tyveä ja juuria riskikohta sijoittuu, sitä suurempi on puun kaatu-misen vaara. Rungon murtumisvaaraa arvioitaes-sa on puolestaan tärkeä selvittää, millainen laho-alue on puun poikkileikkaussuunnassa. Lahokin runko pysyy hyvin pystyssä, jos lahoalue rajoittuu vain sydänpuuhun, ja rungon pintaan jää riittävä terveen puun rengas.

Puun kaatuminen tai oksien romahtaminen voi johtua muistakin tekijöistä kuin lahosta. Juur-ten ankkuroituminen voi pettää ilman lahoakin, ja heikko haaraliitos voi johtaa oksien ja painavi-

MT


en haarojen repeämiseen. Halkeamat heiken-tävät puun rakenteellista tasapainoa. Saman-lainen riski syntyy jos puusta poistetaan taita-mattomasti suuria haaroja ja oksia. Riittävän kovassa myrskyssä myös terveet puut kaatuvat.

KuntoarviointiSystemaattisesti tehtävät kuntoarvioinnit muo-dostavat kaupunkipuiden hoidon perustan. Tä-män viime vuosikymmenen aikana meillä va-kiintuneen käytännön tarkoituksena on turval-lisuuden huomioiminen ja edistäminen, mutta myös puunhoidon ohjelmointi vuosiksi eteen-päin. Arviointien perusteella mahdollista vaa-raa aiheuttavat puuyksilöt poistetaan. Muille puille määritellään hoitotoimenpiteet, mikä-li tarvetta on.

Kuntoarviointi perustuu puun ja sen kas-vupaikan silmämääräiseen arviointiin. Lähtö-kohtana on puun elinvoimaisuuden arvioin-ti. Puusta kirjataan perustietojen – lajin, ikä-luokan, rungon ympärysmitan – lisäksi ulkoi-set riskitekijät: lahottajasienten itiöemät, kuo-rivauriot, halkeamat, onkalot, vaaralliset oksat ja hyönteisvioitukset.

Kasvuympäristön osalta kiinnitetään huomi-ota mm. juuristoalueella tai sen läheisyydessä tehtyihin kaivutöihin, maantäyttöihin, maan-peitemateriaaleihin, ympäröiviin rakennuk-siin ja rakenteisiin, liikennemääriin, sekä lähel-lä tehtäviin rakennustöihin. Näillä havainnoilla on suuri vaikutus ehdotettaviin toimenpiteisiin.

Kuntoarviointitietoja hyödynnetään niin käy-tännön puunhoitotyössä, kuin viheralueiden käytön suunnittelussa. Puiden kunnon seuran-ta helpottuu huomattavasti, kun rakennetuista viheralueista on olemassa yksilökohtainen ra-portti tietoineen. Sähköisten rekisterien yleisty-essä niiden hallinnointi tulee yhä helpommak-si. Rekisterit voidaan kytkeä sähköiseen kartta-tietoon, jolloin niistä muodostuu paikkatieto-järjestelmiä (GIS). Kollektiivinen tiedonhallin-ta ja monipuoliset kyselytoiminnot tulevat näin mahdolliseksi.

Yllä: Jalavanpakurin rihmasto tappaa puun pintaker-rosten elävät solut, latvus kuivuu ja vähitellen koko puu kuolee. Kuntoarvioinnissa on oltava tarkkana! Hollanninjalavatauti aiheuttaa samanlaisia oireita.

Tautia ei vielä esiinny Suomessa, mutta naapurimai-himme se on jo levinnyt.

Alla: Juuristo- ja tyvialueen ruhjeet altistavat puun petollisille lahottajille, kuten lattakäävälle ja karsta-

syylälle.

TNSK


Lahotutkijan laitteistoKuntoarvioinnin kannalta ei riitä, että puun tiedetään olevan laho – kaikki vanhat puut ovat jossain määrin lahoja. Lahon olemas-saolo voidaan todeta luotettavasti, mutta sen aiheuttaman riskin arviointi on vaikeaa. Ar-viointityössä korostuvat arvioitsijan kokemus ja ammattitaito. Lahon vaivaamaksi todetusta puusta pitää määrittää rungon heikoin koh-ta, josta puu todennäköisimmin pettää. Tar-kempi tutkimus tehdään sitten tarkoitukseen suunnitelluilla laitteilla.

Tavallisimmin käytetty tutkimusväline on mikropora, jonka ohut terä porautuu suurel-la pyörimisnopeudella runkoon, mitaten sa-malla terän pyörimisvastusta puussa. Lahossa puussa terä etenee nopeammin kuin tervees-sä. Poralla saadaan mitattua erivaiheiset laho-alueet ja kuinka monta senttimetriä rungossa on tervettä puuta kuoren alla. Tulos vaikuttaa kaatumisriskin arviointiin. Kuntoarvioija saa porauksen tuloksen joko heti paperille tulos-tettuna, tai tallennettua kämmentietokoneel-le tai koneen omaan datayksikköön.

Toinen melko yleisesti käytössä oleva la-honmittauslaite on tomografi. Se piirtää ku-van rungon koko poikkileikkauksesta. Laitteen antama tulos perustuu äänen nopeuden mit-taamiseen. Terveessä puussa ääniaallot ete-

Yllä: Mikropora ja sairaan puun kuntokäyrä.Alla: Tomografi ja tuloste – lahoin alue näkyy sinisenä.

MT

JARI

KER

ÄN

ENTA

MPE

REEN

KAU

PUN

KI


Kaupungeissa näkee yhä vieläkin varttuneita puita, joiden kokoa on pienennetty katkaisemalla runko ja paksuimmat oksat, eli tapittamalla puu. Tapituksia tehtiin paljon vie-lä 1980-luvulla, kun liian ahtaaseen tilaan istutetut puut eivät mahtu-neet kasvamaan, tai tapitus mark-kinoitiin puun omistajalle hoitava-na toimenpiteenä.

Tapitus (nuorennus tai typistys) tarkoittaa puun rungon ja oksien kovakouraista katkomista, joka voi täysin terveille puille aiheuttaa al-kavan lahon. Tapituksen suosio pe-rustui siihen, että varsinkin salavat

versovat rungosta, kasvattaen jäl-kiversoja (vesioksia), joista kasvaa uusi tuuhea latvus. Syntyneet vesi-oksat eivät kuitenkaan kiinnity run-koon tukevasti, ja repeytymisriski on niillä suurempi kuin puun luon-taisen haaroittumisen tuottamilla oksilla. Sahauspinta kuivuu, kuori alkaa irrota sen ympäriltä, ja puu saa lahovian, joka leviää katkaisu-pinnasta runkoa alaspäin.

Toimenpidettä voi kuitenkin käyttää perustellusti silloin, kun ha-lutaan vaaraa aiheuttamatta säilyt-tää pitkälle lahonneen puun paksu komea runko, tai pyritään suojaa-

maan uhanalaisen sienen esiinty-mä siinä. Tällöin kyse on puun saat-tohoidosta. Tapituksesta on kui-tenkin aina haittaa puulle, eikä si-tä siis pitäisi tehdä terveelle puul-le. Jos puita halutaan leikkaamalla muotoilla, se tulisi alkaa jo nuorten puiden ohuista oksista, ja muotoon-leikkausta on jatkettava puun koko elinkaaren ajan.

Latvuksen pienennysleikkauk-sella sairaan puun oksia leika-taan latvuksen keventämiseksi. Si-tä ei pidä sekoittaa tapittamiseen, vaikka molemmissa latvus piene-neekin.

Tapitus

MT

MT

Tapitettu puu. Muotoonleikattu puu.


nevät nopeammin kuin lahossa. Mittaus tapahtuu kiinnittämällä rungon ympäri mittauspisteitä, joi-hin äänisignaali annetaan. Tulosteessa terve ja eri-asteisesti lahonnut puuaines erottuvat eri värein.

Parhaan käsityksen lahon riskistä saa yhdistä-mällä erilaiset mittaukset. Tomografin antaman tulosteen avulla rungon poikkileikkauksesta näh-dään ne kohdat, jotka on syytä porata. Molempi-en laitteiden käyttäjän on kuitenkin tiedettävä mi-ten ja missä tilanteissa niihin on syytä turvautua. Laitteista ei ole mitään hyötyä ilman kokenutta ja osaavaa käyttäjää. Molemmissa laitteissa on li-säksi omat rajoitteensa, ja tulosten tulkinta vaa-tii ammattitaitoa.

Miten hoidan lahoa puuta?Pitkällekin lahonneita puita voidaan säästää hal-lituilla hoitotoimenpiteillä, jotka suunnitellaan ja toteutetaan tapauskohtaisesti puuyksilön mukaan. Toimenpiteisiin vaikuttavat puun kunnon ja elinvoi-maisuuden lisäksi aina myös puulaji, puun raken-ne ja kasvupaikka. Vanhojen lahovikaisten puiden hoito on eri vaihtoehtojen yhdistelemistä, sillä yk-si toimenpide riittää vain harvoin. Oikea-aikaisilla

Onkaloitunut, mutta elinvoimainen lehmus on tyypillinen seurattava puu.

Nurmikon leikkaamatta jättäminen säästää puita kolhuilta ja juuristoa maantiivistymiseltä.

Maapuutkin istuvat maisemaan nurmikon hoitoa vaikeuttamatta.

SK

SK


Ammattitaitoisesti tehty latvuksen pienennys-leikkaus pidentää kaupunkipuun elinkaarta.

hoitotoimenpiteillä voidaan vanhalle, laholle puul-le saada jopa kymmeniä vuosia lisäaikaa. Useim-mat toimenpiteet ovat kuitenkin suuritöisiä ja kal-liita, ja joskus puun kaataminen ja uuden istutta-minen on järkevämpää kuin vanhan säilyttäminen.

SeurantaKuntoarviointien tarkennuttua heikentyneiden pui-den jatkotoimenpiteeksi riittää usein pelkkä seu-ranta. Kun rungon lahotilanne on saatu mitattua riittävän tarkasti, voidaan säännöllisillä uusinta-mittauksilla seurata lahon etenemistä. Tämä toi-menpide voikin riittää vuosiksi eteenpäin. Tyypil-lisimpiä seurattavia ovat kaupungeissamme ylei-set vanhat, ontot lehmukset.

Kasvuolojen parantaminenJoskus on tarpeen parantaa vanhan lahon puun kas-vuolosuhteita. Se parantaa puun kasvua ja elintoi-mintoja, ja saattaa edistää puun puolustautumista lahottajasientä vastaan.

Kasvualustaa voidaan kunnostaa nurmikon poistolla puun tyvialueelta. Tiivis nurmi heikentää juurten ilmanvaihtoa, ja nurmen koneellinen leik-kaaminen aiheuttaa kolhuja, joista lahottajasienet pääsevät tarttumaan puuhun. Nurmikon voi kor-vata esimerkiksi hakkeella ja perennoilla. Tarvitta-essa ravinneköyhä ja tiivistynyt vanha kasvualusta voidaan vaihtaa. Nykytekniikan keinoin se onnis-tuu puun juuristoa liikaa vahingoittamatta, joskin tällainen työ on kallista.

Arvokkaimpien puuvanhusten kasvupaikka voi-daan rauhoittaa aitaamalla. Tätä näkee maailmalla mm. kasvitieteellisissä puutarhoissa ja suljetuilla puistoalueilla. Käytäntö voisi yleistyä myös meil-lä. Aitaamisen tehoa voitaisiin lisätä tietotaulujen avulla, jolloin ohikulkijat saisivat tietoa ja oppisi-vat kunnioittamaan puuvanhusta. Vastuu on kui-tenkin aina puun omistajalla.

Latvuksen pienennysYksi yleisimmistä lahoille kaupunkipuille tehtävis-tä toimenpiteistä on latvuksen pienennysleikkaus, jolla pienennetään latvuksen tuulipinta-alaa ja pai-noa, ja siirretään latvuksen painopistettä alemmak-

SKSK


si. Leikkauksen myötä runkoon kohdistuva rasitus vähenee. Pienennysleikkaukset ovat koulutettujen ammattilaisten työtä. Taitamaton leikkaus voi teh-dä lahosta puusta entistä vaarallisemman.

Latvusta leikataan yleensä tasaisesti sen ulko-osista, jotta puun muoto säilyisi. Paras lopputu-los saavutetaan, jos puu on vielä elinvoimainen ja latvus tasapainoisen muotoinen. Aina pienennys-leikkaus ei ole mahdollista. Meillä kasvavista puu-lajeista latvuksen pienennysleikkauksia tehdään lehmukselle, vaahteralle, tammelle, hevoskastan-jalle, saarnelle, tervalepälle, jalaville ja salaville.

Latvuksen pienennysleikkaukseen ei yleensä kuulu suurten oksien poisto, joka muuttaisi puun mekaanista tasapainoa. Puu sopeutuu kasvun-sa avulla ympäröiviin olosuhteisiin hitaasti ja ra-jut latvuksen muutokset voivat jopa lisätä rungon katkeamisriskiä. Tämä koskee erityisesti vanhoja lahovikaisia puita. Isot leikkaukset tuleekin aina suunnitella koko puu huomioiden.

LatvustuennatLahoja rungonhaaroja ja rakenteellisesti heikko-ja haaraliitoksia voidaan tukea latvustuentavöil-lä, ja näin haaran repeäminen voidaan estää. Ny-kyään käytetään köysituentoja, jotka liitetään vöi-den avulla, puuta vahingoittamatta, kiinni rungon haaroihin. Köysiä ja vöitä on eri vahvuisia ja eriko-koisille rungoille sopivia. Parhaimmillaan niiden vetolujuus yltää jopa yli 10 000 kiloon.

Kuntoarvioinnin monet näkökulmatLahot puut sienineen ja ötököineen ovat välttämä-tön osa kaupunkiluontoa, eikä niitä pitäisi nähdä vain ongelmana. Puidenhoitajan on tultava toi-meen puuvanhusten kanssa ja opittava tunnista-maan lahottajasienilajistoa, sillä kaupunkipuiden hoitoon kuuluu myös luonnon monimuotoisuu-den vaaliminen ja edistäminen.

Monimuotoisuuden turvaaminen onnistuu usein pienin panoksin, ja joskus jopa kustannuk-sia säästäen. Kun puun poiston hetki koittaa, voi-daan lahoja runkoja ja pystytolppia jättää puistoihin sopiville paikoille, eikä kantojen jyrsiminenkään ole aina tarpeen. Jossakin kohteessa voi puuvanhuk-

sen vain antaa olla, oksineen kaikkineen, tai kaa-tuneen rungon voi jättää lahoamaan paikoilleen.

Turvallisuudesta ei kuitenkaan sovi tinkiä puis-toissa ja katujen varsilla. Lahoja maapuita jätettä-essä tulee huomioida muut alueella tehtävät puis-tonhoitotyöt. Systemaattiset kuntoarvioinnit ja seu-rannat antavat turvallisen lähtökohdan myös mo-nimuotoisuuden vaalimiseen. Puidenhoitajien on tunnettava lahottajasienet – puistopuissa elää mo-nia harmittomia sienilajeja, jopa uhanalaisia har-vinaisuuksia.

Parhaiten vältymme lahon aiheuttamilta en-nenaikaisilta ongelmilta kohtelemalla puita hy-vin, eli välttämällä huonoja hoitokäytäntöjä puun elinkaaren eri vaiheissa. Kaiken perustana on hy-vä suunnittelu. Näillä keinoilla viheralueillamme kasvaa tulevaisuudessakin vanhoja puita, jotka tar-joavat arvokkaita elinympäristöjä lukemattomille niistä riippuvaisille lajeille.

SK


Huonokuntoisia ja lahoja puita on yritetty pelas-taa monin kekseliäin keinoin. Toimenpiteitä kutsut-tiin 1960- ja 1970-luvuilla myös puukirurgiaksi, jonka avulla uskottiin voitavan parantaa puita. Se rantautui meille varsin nopeasti manner-Euroopasta. Rungoista kaiverrettiin lahoa puuainesta, oksankauluksia leikat-tiin rungonmyötäisesti, onkaloita tilkittiin betonilla, ja sahauspintoihin siveltiin haavanhoitoainetta tai ne peitettiin kuparilevyllä. Onttoja runkoja tuettiin pult-taamalla ne terästangoin ja heikkoja haaraliitoksia tu-ettiin metallipannoin. Leikkauspinnat muotoiltiin tur-hankin virtaviivaisiksi.

Monesti toimenpiteiden haittapuolet kyllä tunnus-tettiin, mutta haluttiin toisaalta uskoa teollisuuden tuottamiin haavanhoitoaineisiin. Tutkimuksen ja ko-kemuksen myötä aineet on todettu tarpeettomiksi ja jopa haitallisiksi puille. Elävistä puista ei saa poistet-tua lahosieniä tartunnan kerran tapahduttua. Tämän päivän puunhoito perustuu tutkimustietoon ja jäljit-telee yleensä puun omia luontaisia tapoja selviytyä ongelmista.

Puiden hoidon historiaa

Mennyttä aikaa: Pellitetty sahausarpi, rungon läpi porattu tukitanko, ja puun kaatajan painajainen,

betonilla täytetty onkalo.

MT

TNSK


Puut ovat pitkäikäisiä ja suurikokoisia organisme-ja, ja alati muuttuva kaupunkiympäristö on niille hankala kasvuympäristö. Puut vaurioituvat ja laho saa alkunsa. Lahoprosessin pitkä kesto vaikeuttaa kuitenkin syiden ja seurauksien selvittämistä. Ku-ten muuallakin luonnossa, myös vaurio- ja lahop-rofiileissa on paljon vaihtelua, mutta jotkut vaurio- ja lahokuviot toistuvat muita useammin.

Lahoamista voi suoraan havainnoida kuoren vioittumien, onkaloiden, oksanleikkuiden ja ruh-jeiden kautta. Näiden lisäksi on syytä huomioi-da erilaiset painanteet ja pullistumat, vaikka kuo-ri niiden pinnalla olisikin ehjä. Latvuksen kunto antaa merkkejä puun terveystilasta. Tämä vaikut-taa siihen, minkälaisen ennusteen puu kuntoar-vioinnissa saa.

Lahottajasienten itiöemätVarmin merkki lahosta on lahottajasienen itiöemi-en ilmaantuminen. Niitä voi löytyä puun kaikista osista. On vaikea antaa tarkkaa arviota siitä, mis-sä lahon vaiheessa sieni alkaa tuottaa itiöemiä, ja tarkkaa ennustetta siitä, miten hyvin itiöemien si-jainti ja määrä kuvastavat lahoa aluetta puussa. Lajinmääritys ja eri lahottajasienten elintapojen tuntemus parantavat kuitenkin riskinarviointia.

Sienilaji kertoo paljon siitä, minkä muotoinen lahoalue puun sisällä on, ja mihin rungon osaan se sijoittuu. Lahon laajuutta taas voi päätellä itiö-emien määrän ja sijainnin perusteella. Jos itiö-emiä on vain muutama ja ne sijaitsevat oksanar-pien kohdissa, on kyseessä melko varmasti sydän-puun laho – esimerkkeinä männynkääpä ja haa-

Lahon merkitMT


vankääpä. Rungon sileisiin osiin ilmaantuvat käävät ovat merkkinä laajasta, pintapuuhun yltävästä lahos-ta – esimerkkinä pörrökääpä.

Puun kaatumisvaaran kannalta oleellista on pystyä erottamaan lajit, joiden laho leviää rungon sisäosista pintapuuhun asti, ja toisaalta sellaiset lajit, joiden laho pysähtyy sydänpuuhun. Myös puulaji–sienilaji-suhtei-den ymmärtämisestä on hyötyä, sillä sama sieni voi yh-dellä puulajilla kasvaessaan aiheuttaa suuren riskin, mutta olla toisella puulla vaarattomampi.

Juuristo ja tyviJuuristoalueella tehdyt kaivutyöt aiheuttavat suuren, mutta näkymättömän ongelman, sillä töiden valmis-tuttua juurivaurioista ei jää ulkoisia merkkejä. On hy-vin tavallista että rakennustyömailla suojataan pui-den rungot, mutta unohdetaan juuriston hyvinvoin-ti. Mekaanisen vioituksen lisäksi juuristoa heikentää maanpinnan korotus, josta voi seurata juuriston tu-kehtuminen. Näin käy myös silloin, kun puu istute-taan liian syvälle, tai kasvualusta tiivistyy jatkuvan kuormituksen johdosta. Tällöin puiden puolustau-tuminen juurten kautta leviäviä lahottajasieniä vas-taan heikkenee.

Juuriston ongelmat heijastuvat latvukseen. Oksat kuolevat lahonneiden juurten tai kuolleen nilan puo-lella. Nuorten puiden kasvu hidastuu, mikä voi näkyä joidenkin puulajien – esimerkiksi lehmuksen – latvuk-sen kartiomaisen kärjen muuttumisena pyöreämmäk-si. Varttuneilla ja vanhoilla puilla kasvun muutosten havainnointi on hankalampaa. Vaikka lahottajasienen itiöemiä ei näkyisikään, lahoa on syytä epäillä paikois-sa, joissa juurilla on epäsuotuisat olosuhteet tai niitä on mahdollisesti vaurioitettu.

HaarakohdatOksan tai rungonhaaran liitoskohdan repeäminen on puun maanpäällisten osien suurin riski. Repeämisriskin alkuperäinen syy on useimmiten huono haaraliitos lii-an kapean oksakulman vuoksi. Mitä suurempi oksakul-ma on, sitä tukevammaksi liitoskohta muodostuu. Lii-an kapean oksakulman seurauksena liitoskohtaan jää helposti ns. sisään kasvanutta kuorta, joka estää oksan tukevan kiinnittymisen. Heikko liitos repeää ja syntynyt halkeama laajenee vähitellen, esimerkiksi talvella jään

Yllä: Pörrökääpiä – varma merkki lahosta.Alla: Runkojen suojaus on tullut tavaksi,

mutta miten on juuriston laita?M

TM

T


vaikutuksesta. Haaran tyven halkeama toimii myös la-hottajasienten tartuntareittinä.

OksanleikkuuhaavatOksia joudutaan leikkaaman kaupunkipuista. Kulku-väylät on pidettävä avoimina ja kuolleet ja lahonneet oksat täytyy poistaa turvallisuuden vuoksi. Kun oksien leikkaaminen tehdään oikein ja ajallaan, ei puulle ai-heudu merkittävää haittaa. Oksankaulusta ei saa vau-rioittaa ja leikkaushaavan suhde rungon ympärysmit-taan tulisi pitää mahdollisimman pienenä. Paras leik-kausajankohta vaihtelee puulajista toiseen.

Oksanleikkuuhaavat tarjoavat lahottajasienille tar-tuntakanavan. Tartunta voi tapahtua kaikenkokoisista haavoista, mutta mitä suurempi oksa, sitä todennäköi-sempää on, että laho pääsee leviämään runkoon asti. Paksumpiin oksiin on jo muodostunut sydänpuuta, ja tämä toimii tartuntakanavana rungon sydänpuuhun asti.

RuhjeetKaupunkipuut saavat monenlaisia kolhuja ja ruhjeita. Ruhjeet syntyvät useimmiten puun tyveen, ja usein on syytä epäillä myös juuriston vioittumista. Rungon ty-ven vioittuvat syntyvät yleisimmin nurmikon leikkuus-sa ja lumen aurauksessa. Tavarakuljetukset ja muu ras-kas liikenne aiheuttavat kolhuja korkeammalle run-koon ja alaoksiin.

Mitä suurempi, syvempi ja leveämpi ruhje, sitä hi-taammin puu pystyy sen paikkaamaan ja sitä laajem-malle laho ehtii levitä. Kuntoarvioinnin kannalta ruh-jeen koko ja siinä näkyvä lahoaste auttavat riskin arvi-oimista, mutta aina ongelman suuruus ei näy ulospäin. Joskus avonaisia ruhjeita suurempi riski saattaakin kät-keytyä erilaisten ehjän kuoren alla olevien painantei-den, pullistumien ja harjanteiden taakse.

HalkeamatElävään puuhun syntyy halkeamia monesta syystä. Kyl-myys aiheuttaa puun läpimitan kutistumisen, mikä joh-taa pakkashalkeamien muodostumiseen. Ne voivat jää-dä sisäisiksi, tai ulottuvat pintaan asti, kun kuori kutis-tuu pakkasessa puuainesta enemmän. Samantyyppisiä halkeamia voivat aiheuttaa myös salama ja kuivuus. Jo-pa puun kasvu voi synnyttää halkeamia, kun rungossa ja juurissa muodostuu eri suuntiin vaikuttavia jännitteitä.

Yllä: Vaahteran heikko kohta on huono haa-raliitos, jonka vaahterankääpä viimeistelee.Alla: Oikein tehdyt oksanleikkuuhaavat um-

peutuvat nopeasti.

MT

MT


Puulajista riippuu se, kuinka herkästi halkeamia syntyy, sillä puuaineksen tiheys, kosteus ja muut ominaisuudet vaihtelevat lajista toiseen. Sekä pak-kas- että kasvujännityshalkeamat ovat lehtipuilla yleisempiä kuin havupuilla. Alttiutta lisäävät myös väärät puulaji- ja alkuperävalinnat, jos kasvuvyö-hykesuosituksia ei noudateta.

Lahottajasienet pääsevät tunkeutumaan puu-ainekseen halkeamien kautta. Lahojen puiden lu-juusominaisuudet muuttuvat, ja uusia halkeamia voi muodostua lahon seurauksena. Halkeamien syiden ja niistä johtuvien seurausten tulkinta voi-kin olla haaste kuntoarvioinnin tekijälle. Halkea-ma itsessään muuttaa puun mekaanista tasapai-noa ja laho lisää tätä vaikutusta.

Pahaltakaan näyttävä halkeama ei ole aina merk-ki välittömästä riskistä. Ratkaisevaa näyttäisi ole-van, kuinka hyvin puu pystyy sulkemaan halkea-man. Jos tämä ei onnistu, ongelma kasvaa. Riskin arvioinnissa huomio tulee kiinnittää sekä tuorei-siin, että sellaisiin avoimiin halkeamiin, joita puu ei ole pystynyt sulkemaan. Halkeaman reunoilla näkyvät harjanteet ovat merkkinä puun yritykses-tä paikata halkeama.

OnkalotOnkalo ei välttämättä ole välitön vaaran merkki. Jos tervettä puuta on riittävästi kuoren alla, ontto puu voi kasvaa vielä vuosikymmeniä. Arvioinnissa kan-nattaa kiinnittää huomio onkalon sijaintiin. Haa-raliitosten alla ja suurten oksien tasalla oleva on-kalo on vaarallisempi kuin sellainen, joka rajautuu rungon oksattomaan osaan, sydänpuun alueelle.

Itse asiassa onkalo ilmentää puun puolustusme-kanismien toimivuutta. Lahoprosessi on edennyt, mutta puu on pystynyt riittävässä määrin suojaa-maan elävien solukerrostensa toiminnan, tai puu-ta on lahottanut sienilaji, joka ei ole kyennyt levit-täytymään pintapuuhun.

Vaurio- ja lahoprofiilejaPuiden kuntoarviointi vaatii ammattitaitoa, jo-ka karttuu kokemuksen kautta. Joidenkin puiden riskiarviointi ja kaatopäätöksen teko on selkeää ja helppoa. Eräät lahottajat, esimerkiksi pakurikää-pä ja arinakääpä, aiheuttavat hyvin ennustettavis-sa olevan lahopatsaan, ja silloin tilannetta voi luo-tettavasti seurata lahonmittauslaitteilla. Luontoon kuuluu kuitenkin vaihtelu: kaadettaessa terveen nä-köinen puu voikin paljastua läpilahoksi, tai kääpäi-nen puu osoittautua melko terveeksi. Suuri osa ta-pauksista on jotain ääripäiden väliltä.

Laho-ongelmaa arvioitaessa ja hoitotoimenpi-teitä suunniteltaessa joutuu miettimään, onko puun huono yleiskunto alunperin sienten vai kasvuym-päristön syytä. Kasvuolosuhteet ovat kaupungeis-sa ankarat, ja puita rasittavat monet stressitekijät, kuten maan tiivistyminen, talvisuolaus, kuivuus. Jo nekin voivat johtaa puun kuolemaan. Heikko-kuntoisissa puissa lahoprosessi voi kiihtyä, mikä taas nopeuttaa ränsistymistä. Tällaiset puut näyt-tävät jo niin huonokuntoisilta, että yksityiskohtai-nen kuntoarviointi on turhaa. Tilanteen arviointi puunhoitajan työturvallisuuden kannalta on kui-tenkin tarpeen, sillä laho puu voi käyttäytyä arvaa-mattomasti sitä kaadettaessa.

Oksanleikkuut ja halkeamat ovat yleisimpiä lahon alkukohtia.

MT

MT


Kun puusta löytyy tuntematon sieni, on syytä kiin-nittää huomiota puulajiin ja kasvupaikkaan. Tun-nistusta helpottaa, jos osaa arvioida, onko kysees-sä yksivuotinen vai monivuotinen itiöemä. Moni-vuotisen itiöemän kasvattavia lajeja voi havainnoi-da ympäri vuoden, ja pitkäikäisimmät voivat jat-kaa kasvuaan jopa yli 50 vuoden ajan. Yksivuotisen itiöemän kasvattavia lajeja kannattaa etsiä varsin-kin loppukesällä ja syksyllä, jolloin ne ovat hyvä-kuntoisia. Käävissä on itiöemiltään sekä yksi- että monivuotisia lajeja. Puita lahottavien helttasien-ten – kuten mesisienten ja vinokkaiden – itiöemät ovat yksivuotisia.

Tyypillisimmät juuristo- ja tyvilahottajat löy-tyvät rungon tyveltä juurenniskasta, mutta joskus myös nurmikolta puun ympäriltä. Rungossa itiö-emiä ilmaantuu useimmiten oksanleikkuuarpiin, runkohaarojen liitoskohtiin tai halkeamiin. Jotkin lahottajat suosivat ensisijaisesti puun latvaosia – esimerkkeinä pökkelökääpä koivuissa tai jalavan-pakuri vanhoissa jalavissa.

Sienilajeja voi arvuutella kaatuneesta tai kaade-tusta puustakin, vaikkei itiöemiä olisikaan. Eri la-jit aiheuttavat erilaisia lahokuvioita ja eriväristä la-

hoa. Kukin sienilaji pystyy aiheuttamaan vain joko valkolahoa tai ruskolahoa, eli lahotyypistä voi pää-tellä mitkä sienilajit ovat sen mahdollisia aiheutta-jia. Lahopuun ulkonäkö ja ominaisuudet aiheutu-vat siis sienestä, eivät niinkään puulajista. Esimer-kiksi kantokäävän aiheuttama ruskolaho on saman-näköistä, olipa isäntäpuuna kuusi, mänty, koivu, leppä, tai jokin muu havu- tai lehtipuu.

Suomesta tunnetaan noin 240 kääpälajia, ja li-säksi on paljon puita lahottavia helttasieniä ja joi-takin muihin sieniryhmiin (esimerkiksi kotelo-sieniin) kuuluvia lajeja. Edes päätoiminen sien-ten tutkija ei koskaan opi täysin hallitsemaan tä-tä joukkoa. Käytännön kannalta se ei onneksi ole tarpeenkaan. Puistojen yleisiä ja vahingollisia la-hottajia – kääpiä ja muita – on vähän, ja perusla-jiston opettelu ja tunnistaminen onnistuvat mel-ko helposti. Tämän oppaan kuvien ja tekstin avul-la pääsee hyvään alkuun.

Yksi parhaita keinoja sienten opettelussa on ha-keutua jonkun sieniä tuntevan henkilön seuraan, yhteisille sieniretkille. Suomen Puunhoidon Yh-distys ja sieniseurat ovat hyviä paikkoja kontak-tin saamiseen.

Opi tuntemaan tärkeimmät lahottajasienet!

LATT

AKÄ

ÄPÄ

/TN

RIKK

IKÄ

ÄPÄ

/TN


Ongelmallisimmat käävät puistoissa ja ulkoilualueilla


Havupuille ongelmallisia kääpiä Karhunkääpä, grovtickaPhaeolus schweinitziiTämä kookas, jalallinen sieni kasvaa maassa isäntä-puunsa tyvellä. Se on aluksi keltainen, sitten kellan-ruskea, ja tummuu lopulta kahvinporon väriseksi. Itiöemät ovat yksivuotisia, mutta tummuneita kar-hunkäävän jätteitä näkee kasvupaikalla seuraava-nakin vuonna. Joskus itiöemä kehittyy puun run-koon, eikä sillä silloin ole jalkaa. Karhunkääpä on harvinainen mäntyjen ja lehtikuusten juuriloinen. Helsingin vanhoissa puistoissa sillä on kuitenkin muutama vahva esiintymä. Kasvitieteellisen puu-tarhan lehtikuusista se tunnetaan yli sadan vuoden ajalta. Seurasaaren männyissä se kasvaa myös. Hel-singissä karhunkääpä on löytynyt myös vanhasta tuohituomesta ja korkkipuusta, mitkä ovat perin harvinaisia isäntäpuita tälle sienelle.n Samannäköisiä lajeja: Iso, kuivana marenki-maisen kevyt ja hauras itiöemä on helppo tuntea, ja tyypillinen kasvupaikka vanhan lehtikuusen tai männyn tyvessä auttaa tunnistamisessa.n Karhunkäävän laho: Karhunkääpä on hidas lahottaja, ja yhteiseloa puun kanssa voi jatkua jo-pa vuosisadan ajan. Tuho tulee, kun ruskolahoi-nen juuristo murtuu. Laho on ruskeaa ja lohkeaa hauraasti joka suuntaan. Pitkälle lahonneeseen puuhun syntyy kutistumishalkeamia, jotka täyt-tyvät valkoisesta sienirihmastosta. Laaja laho yl-tää puun tyvessä vajaan metrin matkalle, ja ylem-pänä lahoa on vain pylväsmäisinä kaistaleina. Kar-hunkäävän aiheuttamat ongelmat perustuvat puun juurten haurastumiseen; sienen hitaan kasvun ta-kia kriittistä vaihetta on vaikea arvioida. Vaaralli-seen suuntaan kallellaan olevat puut joudutaan kaatamaan viimeistään silloin, kun itiöemiä alkaa kehittyä vuodesta toiseen.

Kuusenjuurikääpä, rottickaHeterobasidion parviporumKuusenjuurikääpä on aggressiivinen elävien pui-den lahottaja. Itiöemä on levymäinen, näkkileivän paksuinen, ja se voi kasvaa kämmenen kokoiseksi ja suuremmaksikin; nuoret itiöemät ovat nappu-lamaisen pieniä. Yläpinta on sikarinruskea ja ala-

TNTN


pinta valkoinen, ja itiöemä on kova kuin kengän-pohja. Joskus itiöemään kehittyy lippamainen lak-kiosa, joka sekin on tuskin näkkileipää paksum-pi. Kääpiä kehittyy juurten alasivustoille ja kauan maassa maanneiden runkojen alapintaan, eikä nii-tä helposti löydä, ellei kaivelemalla etsi. Kuusen-juurikääpä aiheuttaa tuhoa etenkin etelärannikol-la, ja kesäaikaiset hakkuut edistävät sen leviämis-tä. Sen löytää helposti Helsingin rehevistä metsistä, kuusen kannoista tai juurineen kaatuneista puista.n Samannäköisiä lajeja: Männynjuurikääpä (He-terobasidion annosum) on samannäköinen, mutta sen pillit ovat hieman isompia, ja sen yleisin isän-täpuu on mänty. Se leviää harjumänniköissä, muo-dostaen tuhoaukkoja, joissa se tarttuu myös lehti-puihin, jopa pensaisiin ja varpuihin. Juurten kuo-ri kuolee, ja puun elintoiminnat lakkaavat sairailla alueilla. Jos kaikki juuret lahoavat, puu kuolee. Si-

tä ennen mänty on tuottanut pihkaa sairaille alu-eille, mistä nimi männyn tyvitervastauti. Juurikää-vät ovat pohjoisen havumetsävyöhykkeen pahim-pia lahottajasieniä.n Kuusenjuurikäävän laho: Kuusenjuurikääpä ai-heuttaa ns. maannousemalahoa: valkolahoa, jo-ka alkaa juuristossa ja tyvessä, ja nousee vuodes-ta toiseen yhä ylemmäksi rungossa. Tauti kuiten-kin yleensä tappaa ja lahottaa vain osan juurista: puu näyttää terveeltä, kunnes kaatuu juurten pet-täessä, tai runko murtuu. Laho on pehmeää, vaa-leaa, vetistä; siinä on tiheässä vaaleita täpliä ja pie-niä mustia pisteitä. Sairaan puun tyvi voi olla laa-jentunut ja pihkavuotoa voi esiintyä, mutta nämä oireet voivat johtua muistakin syistä.

Männynkääpä, talltickaPhellinus piniItiöemät ovat paksuja, kovia, tummanruskeita ja karkeapintaisia, ja pillit ovat epäsäännöllisen sok-keloisia. Vanhat itiöemät saavat lopulta pinnalleen jäkäläpeitteen. Useimmiten puusta löytää vain 1–2

TNTN

TN


itiöemää; ne kasvavat kuolleiden oksien arpikoh-dissa, usein korkealla. Kuori kuolee käävän ympä-rillä, joten vuosien myötä kääpä jää kuoppamai-seen syvennykseen, kun runko kasvaa paksuutta – lopulta tähän kohtaan voi syntyä pieni onkalo. Männynkääpä kasvaa elävissä puissa, ja helpoim-min sen löytää vanhoista merenrantamännyistä.n Samannäköisiä lajeja: Kuusessa ja lehtikuuses-sa kasvaa kaksi lähilajia, kuusenkääpä (Phellinus chrysoloma, granticka) ja siperiankääpä (Phellinus abietis), jotka ovat männynkäävän näköisiä, mutta pienempiä.n Männynkäävän laho: Männynkääpä aiheut-taa korroosiolahoa: valkolahoa, jossa on tiheässä riisiryynin kokoisia, pehmeäksi lahonneita kohtia muutoin melko kovassa puussa. Pehmenneet koh-dat syöpyvät lopulta ontoiksi; huokoinen puu kel-paa palokärjen ja muiden tikkojen pesäpaikaksi, ja hevosmuurahaiset kaivavat siihen käytäviään. Sy-dänpuu lahoaa, pintapuun pysyessä terveenä, ja laho tulee pintaan kuolleiden oksien kanavia pit-kin. Männynkäävän vaivaama puu voi murtua ko-vassa tuulessa, mutta lahoaminen etenee hitaas-ti ja murtumisvaarassa oleva puu näyttää jo huo-nokuntoiselta. Yleensä männynkäävän vaivaamat puut pysyvät pystyssä vuosikymmeniä.

Sekä havu- että lehtipuissa

Kantokääpä, klibbtickaFomitopsis pinicolaMonivuotisten, isojen itiöemien yläpinta on ker-man-, oranssin- ja viininpunaisen vyöhykkeinen, ja vanha tyvi on lopulta musta. Nopeasti kasva-neissa nuorissa käävissä kirkkaat ja vaaleat värit vallitsevat, mutta vanha itiöemä on päältä tumma melkein reunaan asti. Alapinta on kermanvalkoi-nen tai keltainen, samoin halkaisupinnalla näky-vä malto. Kantokäävällä on vahva, hapahkon tunk-

TNTN

TN


kainen ominaishaju. Kantokääpää tapaa harvoin puistoista, mutta metsissä se on yleinen. Joskus se lahottaa puistojen vanhoja pajuja. Metsäleh-muksessa – joka on varsin vastustuskykyinen puu – kantokääpiä näkee korkealla oksanarvissa. Puis-tolehmus näyttää olevan vapaa kantokääpätartun-noista. Tavallisimmat isäntäpuut ovat kuusi, män-ty, koivu ja harmaaleppä.n Samannäköisiä lajeja: Kantokääpä on helppo tuntea yläpinnan kirkkaiden värivyöhykkeiden perusteella. Rehevästi kasvanut, nuori itiöemä on kauttaaltaan kirkkaan oranssinpunainen, ja silloin sitä voi luulla lakkakääväksi. Kantokäävän pistävän hapan haju kannattaa opetella tunnistamaan.n Kantokäävän laho: Kantokääpä aiheuttaa kuu-tiomaisesti lohkeilevaa ruskolahoa runkoon, var-sinkin tyveen, ja lopulta puu kuolee. Silloin rusko-laho on levinnyt rungon koko leikkaukseen. Laho on pisimmällä puun tyvessä, ja itiöemien ilmaan-nuttua puu on vaarassa murtua.

Lehtipuiden kääpiä

Arinakääpä, eldtickaPhellinus igniariusArinakäävän itiöemät ovat isoja, puumaisen kovia, pitkäikäisiä ja tiukasti kiinnittyneitä. Ensimmäisi-nä vuosina ne ovat puolipallon muotoisia ”koiran-kuonoja” (arinakäävän vanha, kansanomainen ni-mi!), mutta kasvavat vähitellen nyrkin kokoisiksi ja suuremmiksikin. Alkuperäinen väri on kanelin- tai ruosteenruskea päältä, alta ja sisältä, mutta pinta muuttuu vanhemmiten harmaaksi ja lopulta mus-taksi, ja halkeilee ristiin rastiin. Arinakääpä on ylei-nen sekä puistoissa että metsissä, ja kasvaa lähes kaikilla lehtipuulajeilla, mutta ei havupuissa. Ho-peasalavaa ja haapaa se näyttää karttavan. Yleisiä isäntäpuita ovat metsissä koivut ja lepät, puistois-sa varsinkin pihlajat ja isot pajut, kuten salava. Ari-nakääpä on vahingollinen elävien puiden loinen.n Samannäköisiä lajeja: Arinakääpä on ns. ryh-mälaji, eli esimerkiksi leppää, koivua ja pajua la-hottavat toisistaan hieman eroavat arinakäävät,

joiden välillä ei tapahdu risteytymistä, eli ne ovat tarkkaan ottaen eri lajeja. Ulkonäöltään ja kasvu-tavaltaan niitä on vaikea erottaa, ja käytännössä voimme puhua vain arinakäävästä. Haapaa lahot-taa kaksi lähilajia, jotka on syytä tunnistaa: haavan-kääpä (seuraava teksti) ja haavanarinakääpä (lyhyt esittely tuonnempana). Nuori taulakääpä ja vanha lattakääpä ovat hämäävän samannäköisiä.

TNTN


Arinakääpä (s. 33)

Haavankääpä (s. 36)

Helokat (s. 48)

Jalavanpakuri (s. 36)

Kantokääpä (s. 32)

Karhunkääpä (s. 30)

Karstasyylä (s. 52)

Kuhmukääpä (s. 38)

Kuusenjuurikääpä (s. 30)

Kääpäorakas (s. 50)

Lattakääpä (s. 38)

Lepänkääpä (s. 39)

Mesisienet (s. 49)

Männynjuurikääpä (s. 31)

Männynkääpä (s. 31)

Pakurikääpä (s. 40)

Purppuranahakka (s. 51)

Pökkelökääpä (s. 41)

Pörrökääpä (s. 42)

Rikkikääpä (s. 43)

Ryppynahakka (s. 50)

Suomukääpä (s. 44)

Taulakääpä (s. 44)

Vaahterankääpä (s. 45)

Verinahakka (s. 51)

✖ Esiintyy yleisestil Esiintyy harvemmin

Hav

upuu

t yl

eise

sti

Kata

ja

Kuus

i

Leht

ikuu

si

Män

ty

Pihd

at

Tuija

Leht

ipuu

t yl

eise

sti

Haa

pa

Hev

oska

stan

ja

Hop

easa

lava

Jala

vat

Kirs

ikat

Koiv

u

Lehm

ukse

t

Lepä

t

Om

enap

uut

Pihl

ajat

Popp

elit

Pähk

inäp

ensa

s

Raita

Sala

va

Saar

ni

Tam

mi

Tuom

i

Vaah

tera

Lahottajasienten isäntäpuut


Arinakääpä (s. 33)

Haavankääpä (s. 36)

Helokat (s. 48)

Jalavanpakuri (s. 36)

Kantokääpä (s. 32)

Karhunkääpä (s. 30)

Karstasyylä (s. 52)

Kuhmukääpä (s. 38)

Kuusenjuurikääpä (s. 30)

Kääpäorakas (s. 50)

Lattakääpä (s. 38)

Lepänkääpä (s. 39)

Mesisienet (s. 49)

Männynjuurikääpä (s. 31)

Männynkääpä (s. 31)

Pakurikääpä (s. 40)

Purppuranahakka (s. 51)

Pökkelökääpä (s. 41)

Pörrökääpä (s. 42)

Rikkikääpä (s. 43)

Ryppynahakka (s. 50)

Suomukääpä (s. 44)

Taulakääpä (s. 44)

Vaahterankääpä (s. 45)

Verinahakka (s. 51)

Hav

upuu

t yl

eise

sti

Kata

ja

Kuus

i

Leht

ikuu

si

Män

ty

Pihd

at

Tuija

Leht

ipuu

t yl

eise

sti

Haa

pa

Hev

oska

stan

ja

Hop

easa

lava

Jala

vat

Kirs

ikat

Koiv

u

Lehm

ukse

t

Lepä

t

Om

enap

uut

Pihl

ajat

Popp

elit

Pähk

inäp

ensa

s

Raita

Sala

va

Saar

ni

Tam

mi

Tuom

i

Vaah

tera


n Arinakäävän laho: Laho pysyy pitkään sydän-lahona, jolloin pintapuu on elinvoimaista, latvus tuuhea ja puu terveen näköinen. Lopulta laho kui-tenkin laajenee rungon tyvipuolessa melkein pin-taan asti, ja yltää rungosta pitkälle isoihin oksiin; silloin murtumisvaara on suuri. Tässä vaiheessa itiöemiä on jo eri puolilla puuta, rungossa, oksan-arvissa ja tukevissa oksissakin. Vaikka on valkola-hoa, arinakäävän aiheuttama laho on väriltään ai-ka tumman ruskeaa ja pehmeän vetistä. Runko ei yleensä onttoudu. Lahokuvio on säännöllinen ja sen kehittymistä on helppo seurata mikroporalla.

Haavankääpä, asptickaPhellinus tremulaeHaavankäävän itiöemät ovat pitkäikäisiä mutta hi-daskasvuisia, tylpän kyhmymäisiä ja kovia. Käävät ilmaantuvat oksien arpikohtiin, usein korkealle, ja pitkulaisia itiöemiä kasvaa kuolleiden oksien ala-pinnalle. Itiöemän yläpinta on harmaa ja viilto-maisesti halkeillut. Alapinnan pillistö on tumman-ruskea ja vinosti katsottaessa silkinkiiltoinen. Tä-mä sieni on tarkka isäntäpuustaan: haavassa se on hyvin yleinen ja lahottaa myös hybridihaapaa (Po-pulus × wettsteinii), hopeapoppelia (Populus alba) ja harmaapoppelia (Populus canescens), jotka ovat haavan lähisukulaisia, mutta ei muita poppeleita. Melkein kaikki isot haapamme ovat lahoja, syylli-senä tämä sieni.

n Samannäköisiä lajeja: Vanhoissa haavoissa kas-vaa myös harvinainen haavanarinakääpä (esittely tuonnempana). Sen itiöemät kasvavat rungon pai-nanteisiin, eivät oksanarpien kohtiin. Arinakääpä-kin on samannäköinen, mutta ei kasva haavassa.n Haavankäävän laho: Haavankääpä aiheuttaa valkolahoa sydänpuuhun, ja johtaa onkalon syn-tyyn. Sienirihmasto ei näytä levittäytyvän pinta-puuhun kymmenienkään vuosien yhteiselon jäl-keen. Niinpä haavan kuori on terve, ja ontto puu on hyväkasvuinen, ilman sortumisvaaraa. Laho on likaisen ruskeaa (vaikka onkin valkolahoa!), vetis-tä, säikeistä, ja siinä on heikko, hedelmäisen makea tuoksu. Haavankäävän ontoiksi lahottamat puut ovat arvokkaita luonnon monimuotoisuuden kan-nalta lintujen, liito-oravien, lepakoiden ym. pesä-puina.

Jalavanpakuri, almtickaInonotus ulmicolaTätä sientä pääsee harvoin näkemään, sillä se elää vanhojen jalavien latvuksissa ja tappaa rungonhaa-roja ja isoja oksia. Talvella tai keväällä tuhot kui-tenkin näkyvät, kun kuori lohkeilee oksista ja pal-jas puu loistaa vaaleana. Itiöemä kehittyy levymäi-sen litteänä, ruskeana, noin senttimetrin paksuise-na peitteenä puun kuoren alle, ja työntää lopulta

TN

TN


nämä jalavat ovat puistojen vanhimpia, komeim-pia yksilöitä. Jalavanpakuria koskevat tiedot ovat varsin uusia: ensimmäiseksi se tunnistettiin Köö-penhaminasta vuonna 1990. Se on yleinen Suo-menlahden rannikkokaupungeissa, kuten Helsin-gissä, Turussa, Tallinnassa ja Pietarissa, sekä Ete-lä-Ruotsissa ja -Norjassa. Keski-Euroopan tilannet-ta ei vielä tunneta, mutta löytöjä on Espanjasta as-ti. Vuosien 2002–2003 paikkeilla alkoi selvitä jala-vanpakurin runsaus pääkaupunkiseudulla: se on vaahterankäävän jälkeen yleisin puistojen lahot-tajasieni, ja aiheuttaa eniten kustannuksia, koska sairaat oksat ja rungonhaarat täytyy poistaa puis-ta yksitellen, nostolavaa käyttäen, ja seurantaa on jatkettava vuodesta toiseen. Toisinaan puun sai-raiden osien leikkaaminen näyttää hidastavan ja jopa pysäyttävän lahon etenemisen, ja toisinaan kiihdyttävän sitä jopa räjähdysmäisesti, jolloin puu joudutaan pian poistamaan kokonaan. Kokemuk-sia on kuitenkin hyvin lyhyeltä ajalta.

kuoren halki, jolloin piilossa kasvanut itiöemä pal-jastuu. Pillit ovat pieniä ja siellä täällä käävän pin-nassa on peukalonpään kokoisia ulkonemia, joil-la sieni puskee kuorta edeltään. Kun kuori on hal-jennut, kääpä tuottaa valtavat määrät sitruunankel-taisia itiöitä. Itiöemä kuolee pian ja jäljelle jää vain kahvinporon värisiä muruja. Uusia itiöemiä ilmaan-tuu seuraavina vuosina toisiin rungonhaaroihin.n Samannäköisiä lajeja: Jalavanpakuri muistut-taa koivuissa kasvavaa pakurikääpää, mutta isän-täpuu on toinen. Jalavanpakuri ei muodosta hii-lenmustia kasvannaisia, joita pakurikääpä aihe-uttaa koivuihin.n Jalavanpakurin laho: Jalavanpakuri aiheuttaa laajalle leviävää valkolahoa, ja sairaat oksat ja run-gonhaarat lohkeavat ja putoavat helposti. Lopul-ta se tappaa koko puun, ja vahinko on suuri koska

TNSK

SK


Kuhmukääpä, kuddtickaPhellinus punctatusKuhmukääpä muodostaa kanelinruskeaa, pienipil-listä itiöemää puun pinnalle; koko sieni on pinnan-myötäinen, ilman ulkonevaa lakkiosaa. Se on mo-nivuotinen ja tulee lopulta yli sentin paksuiseksi, kovaksi, sileäpintaiseksi kuhmuksi. Se menestyy monilla lehtipuilla niin metsissä kuin puistoissa-kin. Metsissä isäntänä on useimmiten raita, pähki-näpensas tai tervaleppä. Puistoissa se elää pihlaja-lajien latvaoksissa, vanhoissa syreeneissä, pensas-maisissa vaahteroissa, orapihlajissa ja tuomissa.n Samannäköisiä lajeja: Aivan nuori arinakää-vän alku (”koirankuono”) on saman värinen ja yh-tä kova, mutta kasvaa pian puolipallon muotoisek-si. Kuhmukääpä pysyy litteänä.n Kuhmukäävän laho: Tämä sieni aiheuttaa pai-kallista lahoa itiöemän ympäristöön. Vahinko ai-heutuu siitä, että puun latvuksesta tulee epäsään-nöllisen muotoinen. Lopulta oksa tai rungonhaa-ra kuolee, ja voi lohjeta. Niinkuin muutkin Phelli-nus-suvun käävät, tämäkin on valkolahottaja.

Lattakääpä, platttickaGanoderma applanatumLattakääpä muistuttaa taulakääpää, mutta on laa-keampi ja itiöemän alapinta on valkoinen. Malto on punaruskeaa, valkoisten viirujen kuvioimaa. Ympäristöön leviävä ruskea itiöpöly on hyvä mää-

TN TN

MT


ritysapu, sillä useimpien kääpien itiöpöly on val-koista. Lattakääpä kasvaa lähes kaikilla koti- ja ul-komaisilla lehtipuilla. Helsingissä se vaivaa vaah-teroita, puistolehmuksia ja koivuja, jopa tammia. Metsissä sen isäntäpuu on tavallisesti haapa. Itiö-emät kehittyvät usein aivan maan rajaan, missä ne kolhiintuvat ja jäävät epäsäännöllisiksi, sitke-än koviksi, valkoisiksi möykyiksi, joiden sisus on ruskea. Myöhemmin nämä möykyt tummuvat jo-pa aivan mustiksi. Toisinaan itiöemä on ylempänä rungossa, esimerkiksi isossa oksan arvessa tai run-gonhaarojen välissä, jopa 10 metrin korkeudessa.n Samannäköisiä lajeja: Taulakääpä ja arinakää-pä ovat joskus hämäävän samanlaisia. Varmimmat erot ovat halkaisupinnassa: lattakäävän malto on punaruskeaa ja siinä on valkoisia, pehmeitä aluei-ta, jotka laajenevat käävän vanhetessa. Taulakäävän malto on kullankeltaista, arinakäävän kanelinrus-keaa ja niin kovaa, että siitä saa murusia vain puu-kon kärjellä vääntäen. Toisin kuin näiden kahden, lattakäävän pillien vuosilustot erottuvat lohkopin-nassa selvinä.n Lattakäävän laho: Lattakääpä aiheuttaa tyvi-lahoa, kirjavaa ja puuromaista valkolahoa. Juu-ret lahoavat kauttaaltaan aivan pehmeiksi. Run-gon tyvessä laho keskittyy aluksi juurten kohdille pintapuuhun heti kuoren alle. Lopulta koko run-gon leikkaus on laho; silloin jälsi on kuollut laajoil-ta alueilta, puun aiheenvaihdunta häiriintynyt, ja latvus on heikentynyt silmin nähden, ja puu saat-taa kaatua. Tyvilahottajana lattakääpä on arvaa-

mattomin ja vaarallisin puistopuiden lahottaja-sieni, ja se on pahimpia Helsingin puistopuiden lahottajia. Erityisesti pitäisi seurata kadunvarsien lehmuksien ja vaahteroiden tyveä ja juurenniskaa aivan maan rajassa. Jos epämuotoisia ja valkopin-taisia kyhmyjä, tai normaaleja itiöemiä näkyy, puu olisi varminta kaataa. Korkealla kasvava lattakää-pä on merkkinä runkolahosta, joka voi olla levin-nyt puun pintakerroksiin asti. Rungossa ja juuren-niskassa lahon etenemistä on helppo seurata mik-roporalla. Juuriston kunnon arviointi on kuitenkin hankalaa, ja arviointi on usein tehtävä välillisesti latvuksen oireilun tai tiedossa olleiden kasvuym-päristön muutosten, kuten kaivu- ja rakennustöi-den sijaintien perusteella. Lattakäävän vaivaamat vaahterat ovat usein moniongelmaisia, eli niissä kasvaa myös vaahterankääpä tai kääpäorakas.

Lepänkääpä, altickaInonotus radiatusLepänkäävän itiöemät ovat yksivuotisia, ensin kirk-kaan keltaisia ja täysikasvuisina kanelin- tai kullan-ruskeita ja melko pieniä, mutta niitä kasvaa kym-menien itiöemien ryhminä sairaan puun rungol-

MT

MT


la, jolloin niitä ei voi olla huomaamatta. Pillipin-ta on kallistettaessa silkinkiiltoinen. Lepänkääpä kasvaa nimensä mukaisesti leppälajeissa, mutta usein myös pähkinäpensaassa, pihlajassa, syree-nissä ja koristepensaissa. Se on yleinen Helsingin rannikon rehevissä, kosteissa lepikoissa, mutta si-sämaassakin siellä, missä maapohja on kostea ja isoja tervaleppiä kasvaa tiheässä. Se voi aiheuttaa vaaraa puistossa tai retkeilypolun varressa kasva-essaan, sillä puu voi murtua yllättäen.n Samannäköisiä lajeja: Tällaisia suurina rykel-minä kasvavia, kirkkaan keltaisia tai kullanruskei-ta kääpiä ei meillä ole muita. Pillipinta ”peilaa” sil-kinkiiltoisena, kun irrotettua kääpää kallistelee.n Lepänkäävän laho: Laho on puuromaista val-kolahoa, melko vaaleaa ja tasaisesti marmorikuvi-oista. Se levittäytyy hyvin pian rungon koko leikka-ukseen. Lepänkääpätartunnan alkuvaihetta ei voi todeta, sillä itiöemiä ilmaantuu vasta sitten, kun

runko on kauttaaltaan laho. Niinpä iso itiöemä-kasvusto onkin merkki siitä, että puu on tuomittu ja kaadettava pikimmiten.

Pakurikääpä, sprängtickaInonotus obliquusPakurikäävän itiöemiä näkee harvoin. Ne kasva-vat noin sentin paksuisena kerroksena kuollee-seen koivun runkoon, puun ja haljenneen tuo-hen väliseen rakoon; sitäpaitsi niitä kehittyy her-kemmin Pohjois-Suomessa kuin etelässä. Tämän sienen aiheuttamat pakurit, mustat, hiilimäisesti lohkeilevat pahkurat sitä vastoin ovat yleisiä puis-toissa ja metsissä. Vaikka on hidaskasvuinen, pa-kurikääpä aiheuttaa vahinkoa koivun lahottaja-na varsinkin kantakaupungin puistoissa ja kujan-teissa. Hieskoivu saa herkemmin pakuritartunnan kuin rauduskoivu.

MT

MT


n Samannäköisiä lajeja: Jalavanpakuri on lähi-sukuinen laji, ja itiöemät ovat samanlaisia. Jala-vanpakuri kasvaa vain jalavassa, eikä tuota puu-hun mustia pakurikasvannaisia.n Pakurikäävän laho: Pakurikääpä aiheuttaa koi-vuun pehmeää valkolahoa, joka lohkeilee vuosi-lustoja pitkin, ja on lopulta puuromaista, ruske-

an rihmaston kirjavoimaa. Puu ei onttoudu ja la-hoalue yltää vain muutaman metrin verran ylim-män pakurin yläpuolelle. Laho tulee pintaan pa-kurikasvannaisten kohdissa; muualla pintapuu on tervettä, vaaleaa ja kovaa. Katkeamisvaara on suu-rin silloin, kun mustia kasvannaisia on samalla kor-keudella rungon eri puolilla. Pakurin koko kertoo paljon lahon laajuudesta: jos ne ovat parin kolmen nyrkin kokoisia, on puuta syytä tutkia mikroporal-la.

Pökkelökääpä, björktickaPiptoporus betulinusPökkelökäävän yksivuotiset itiöemät ovat laakean limpun tai voipullan muotoisia, nahkapintaisia, päältä vaalean nahanruskeita, ja alta ja sisältä val-koisia. Se kasvaa vain koivussa ja on yleinen kautta Suomen. Pääkaupunkiseudulla sen tapaa tavalli-sesti metsistä, mutta joskus myös kantakaupungin liepeiltä, jopa keskustasta. Pökkelökääpä on teho-kas koivun tappaja ja lahottaja, joka tarttuu tuke-viin oksiin ja leviää niistä runkoon; pakkashalkea-

TNM

T

TN


mat ovat toisena levintäreittinä. Kuolleesta latva-oksasta tai rungonhaarasta itiöemän voi kiikarilla ”bongata”. Todellista yleisyyttä on vaikea arvioi-da, sillä pökkelökäävän itiöemiä alkaa ilmaantua heikentyneisiin puihin, yleensä kuolleisiin oksiin. Ränsistyneen näköiset ja kuolevat puut poistetaan nopeasti puistoista ja metsistäkin.n Samannäköisiä lajeja: Pökkelökääpä on niin omannäköisensä, että sekaantumisvaaraa ei ole. Korkealla latvaoksissa kasvavan itiöemän voi kui-tenkin sekoittaa isoon vinokkaaseen, kun yksityis-kohtia ei pääse näkemään.n Pökkelökäävän laho: Pökkelökääpä aiheuttaa ruskolahoa, joka itiöemien ilmaannuttua on levin-nyt rungon tai oksan koko leikkaukseen. Ruskola-holle tyypilliseen tapaan sairas puu katkeaa hel-posti.

Pörrökääpä, slingertickaCerrena unicolorPörrökääpä on helppo tuntea kahden perustun-tomerkin avulla: yläpinta on karvainen, alapin-nan pillit ovat sokkeloisen epäsäännöllisiä. Jos la-kin leikkaa halki, näkee vielä yhden tuntomerkin. Malto on kaksikerroksinen niin, että ohut, musta hiuslinja erottaa toisistaan kuohkean–karvaisen yläpuolen ja korkkimaisen tiiviin alakerroksen. Vä-rit vaihtelevat iän mukaan: karvapinta on nuorena

valkoinen, sitten nahanruskea, ja vanhana vihertä-vän harmaa; alunperin valkoinen alapintakin har-maantuu vanhetessaan.n Samannäköisiä lajeja: Karvavyökääpä on päältä samannäköinen, mutta sen pillit ovat hyvin sään-nöllisen pyöreitä; koivunhelttakääpäkin on karvai-nen, mutta sen alapinnalla on heltat.

TNM

T

MT


n Pörrökäävän laho: Itiöemän koko ei aina käy yk-siin sienen tuhovaikutusten kanssa. Vaikka pörrö-käävän itiöemät ovat pieniä, rihmasto on tehokas leviämään ja lahottamaan. Tämä sieni on koivun vaiva, harvemmin vaahteran ja pihlajalajien riesa. Joskus se tappaa paksun rungonhaaran korkealla, toisinaan levittäytyy koko runkoon. Jos pörrökää-vän itiöemiä ilmaantuu harvakseltaan eri puolil-le koivun runkoa, puu on jo kauttaaltaan valkola-hon pehmittämää, ja kaadettava kiireesti.

Rikkikääpä, svaveltickaLaetiporus sulphureusRikkikääpä kasvattaa suuria, limittäisiä itiöemäry-kelmiä vanhojen lehtipuiden kylkiin. Ne ovat nuo-rena vaalean- tai kirkkaankeltaisia ja päältä orans-sin sävyisiä, mutta haalistuvat, murenevat ja puto-avat pois syksyyn mennessä. Pudonneista itiöemis-tä jää puuhun läiskä valkoisia, liitumaisia kokka-reita, joista rikkikäävän voi tunnistaa talvellakin. Useimmat Helsingin löydöt ovat kantakaupungin vanhoista puistoista, kartanopuistoista ja kujan-teista. Tämä eteläinen laji kasvaa useimmiten iki-vanhoissa tammissa, mutta Helsingissä se vaivaa myös paksurunkoisia hopeasalavia, ja havaintoja on punasaarnesta, saarnesta, pihlajasta ja raidasta.n Samannäköisiä lajeja: Ruotsissa tehty molekyy-libiologinen tutkimus paljasti, että siellä elää kak-

si rikkikääpälajia: päältä voimakkaan oranssinen ja muutoin keltuaisenkeltainen ”aito” rikkikääpä tammessa, sekä vaaleampi lähilaji hopeasalavas-sa. Näin saattaa olla meilläkin, mutta asiaa ei ole vielä tutkittu.n Rikkikäävän laho: Rikkikääpä tarttuu eläviin pui-hin ja tuho näkyy ensin oksakuolemina. Itiöemiä il-maantuu lahoamisen loppupuolella, jolloin runko on jo heikentynyt ja puulla on elinaikaa enää 10–20 vuotta. Rikkikäävän takia komeat tammet ja hope-asalavat katoavat yksi toisensa jälkeen, ja esimer-kiksi Kaisaniemenpuiston ja Töölönlahden ranto-jen uljaista hopeasalavien rivistöistä on enää muu-tamia puita jäljellä. Ruskolaho on tervettä puuta

SKTN

TN


tummempaa, kuivan tuntuista, lohkeilee helposti joka suuntaan, ja puun kutistumishalkeamissa on valkoista sienirihmastoa. Tammen runkoon rikki-kääpä aiheuttaa laajan onkalon, mutta hopeasala-vassa laho leviää koko runkoon ja paksuimpiin ok-siin. Vaara aiheutuu siitä, että raskaat oksat tai run-gonhaarat voivat yllättäen murtua.

Suomukääpä, fjälltickaPolyporus squamosusSuomukäävän mahtavat itiöemät ovat jopa yli puo-li metriä leveitä, viuhkamaisia tai lautasen muo-toisia, ja ne kiinnittyvät puuhun lyhyellä, paksul-la, mustapintaisella jalkaosalla. Yleisväri on ensin kellanvalkoinen, sitten vaalean kellanruskea, ja ylä-pinnalla on kynnen kokoisia, ruskeita suomulaik-kuja. Alapinnan pillit ovat kulmikkaita ja yli mil-limetrin halkaisijaltaan. Komea suomukääpä on Helsingissä tyypillinen kantakaupungin asukki. Sillä on vahva kanta monissa vanhoissa puistois-sa, kuten Suomenlinnan saarnissa ja kasvitieteel-lisen puutarhan jalavissa, harvemmin se lahottaa vaahteraa, hevoskastanjaa ja lehmusta. Itiöemät

puhkeavat – usein jo kevätkesällä – paksujen ok-sien sahausarpiin, usein korkealle latvukseen. Jos-kus kääpiä ilmaantuu puun tyveen maanrajaan, tai vanhaan kantoon. Maastohavaintojen perusteella itiöemiä näyttäisi ilmaantuvan kuivina kesinä run-saammin kuin muuten.n Samannäköisiä lajeja: Puistojen käävistä vain rikkikääpä vetää koon puolesta vertoja suomukää-välle. Yläpinnan värit ovat erilaisia, ja rikkikäävän pillit ovat pieniä. Rikkikääpä on lohkeavan hauras, suomukääpä sitkeä.n Suomukäävän laho: Suuret oksanarvet näyttävät olevan tärkein suomukäävän tarttumistie. Yleensä se lahottaa sydänpuuta rungon keski- ja yläosassa. Käävän kohdalta puu on laajalti pehmeää valkola-hoa, ja alueen keskellä voi olla pieniaukkoinen on-kalo. Tämä sieni ei aiheuta halkeamia, ja siksi run-ko pysyy tukevana, vaikka laho olisi edennyt jo pit-källe. Vaikka suomukääpä on tehokas lahottaja, se ei lukeudu ongelmallisimpiin lajeihin. Säännölli-sen lahokuvion takia puun tilan voi selvittää mel-ko luotettavasti mikroporalla, mutta kunto täytyy todeta itiöemän korkeudelta. Muutaman kerran suomukääpä on löytynyt kasvamassa puun juu-renniskassa, maan rajassa, ja pikainen kaatami-nen on silloin perusteltua.

Taulakääpä, fnösktickaFomes fomentariusTaulakäävän monivuotiset itiöemät ovat kavion muotoisia (eli yläpinta on kyömymäinen, alapin-ta tasainen tai hieman kovera), harmaita ja kova-

TN

TN


kuorisia. Alapinta on harmahtavan ruskea, ja huo-pamaisen sitkeä malto on kullankeltaisen ruskeaa. Tämä laji löytyy vain harvoin Helsingin kantakau-pungin puistoista, mutta se on yleinen metsien koi-vuissa, esimerkiksi Helsingin ulkoilualueilla. Joskus se elää haavassa, lepässä, tai muissa lehtipuissa.n Samannäköisiä lajeja: Lattakääpä on leveämpi, muttei yhtä paksu, ja sen malto on punaruskeaa ja rappeutuu vanhemmiten valkoiseksi. Arinakäävän malto on lohkeavan kovaa, eikä ruskeassa värissä ole kullankeltaista sävyä. Taulakäävän yläpinta ei halkeile niinkuin arinakäävällä.n Taulakäävän laho: Taulakääpä aiheuttaa val-kolahoa, joka on rajoiltaan epäsäännöllistä ja yltää lopulta rungon koko leikkaukseen. Laho on vaale-aa, marmorikuvioista (”marmorilaho”), ja puu on kuolemassa tai jo kuollut siinä vaiheessa, kun laho on edennyt murtumisvaaraan asti.

Vaahterankääpä, lönntickaRigidoporus populinusVaikka ovat pitkäikäisiä, vaahterankäävän itiöemät ovat kovin pieniä. Ne ovat kokonaan valkoisia, mut-ta saavat pian päälleen vihreän sammalpeitteen. Ne kasvavat tiheinä, limittäisinä rykelminä, muodosta-en selvärajaisen laikun. Vaahterankääpä on hyvin yleinen Helsingin keskustan ja vanhojen lähiöiden puistoissa. Vaahterat ovat sen suosikki-isäntäpui-ta, voidaanpa väittää, että se jäytää kantakaupun-gin jokaisen vanhan vaahteran sisuksia. Joskus sen tapaa vanhoista hevoskastanjoista ja muista leh-tipuista. Itiöemät ilmaantuvat rungon uurteisiin, oksantaipeisiin, pakkashalkeamiin ja arpiin. Val-koista kääpäpeitettä voi löytää myös onttojen run-kojen onkaloista. Hyvillä luonnon kasvupaikoilla vaahtera saavuttaa helposti 150 vuoden iän, mut-ta tämän käävän takia vaahteroita ei voi Helsingin puistoissa useinkaan pitää 100 vuotta vanhemmik-si. Tämä on harmillisin kääpä Helsingin puistois-sa, onhan vaahtera eräs pidetyimmistä puistopuis-tamme varhaisen kukintansa, kauniin muotonsa ja kirkkaan syysruskansa takia.Samannäköisiä lajeja: Valkoiset pienet itiöemät ti-heänä kasvustona, päältä sammalten peitossa, ovat

TNTN


helppoja tunnistaa. Suuren kasvuston voi kaukaa sekoittaa kääpäorakkaaseen tai runsaaseen pör-rökääpäkasvustoon.n Vaahterankäävän laho: Vaikka on valkolahoa, vaahterankäävän aiheuttama laho on tumman rus-keaa. Se leviää yleensä vuosirenkaiden suuntaises-ti, jolloin puuainekseen syntyy sisäkkäisiä lahoke-hiä. Puuaines pysyy pitkään kovana mutta pehme-nee lopulta. Lahokuvion ympärillä on ruskea tai vi-

hertävä reunus, jossa sienirihmasto ja puun puo-lustusmekanismit käyvät kamppailua. Puu pystyy sulkemaan vaahterankäävän kasvun sydänlahoksi, mutta oksantaipeissa sieni muodostaa säteen suun-taisia lahokaistaleita pintaan asti. Nämä laholiis-takkeet tekevät vaahterankäävästä ongelmallisen. Varsinkin syksyn räntäsateissa isot oksat usein loh-keavat lahopintoja pitkin, ja lohkeamisia on vaikea ennakoida. Vaahterankääpä on niin yleinen, että puita ei voi kaataa pelkästään sillä perusteella, et-tä niissä näkyy vaahterankäävän itiöemiä.

TN

TN


Muita tärkeitä lahottajasieniä

TN

helsingin puissa...6 sienet ja laho helsingin puissa sen luonnon sieniä, joista jotkut ovat...

Documents