IDENTITEETTITYHJIÖSTÄ PARATIISIIN – ISLAMISTINEN RADIKALISOITUMINEN

LÄNSIMAISSA MITÄ EPÄVARMUUS-IDENTITEETTITEORIA PYSTYY KERTOMAAN

ISLAMISTISESTA RADIKALISOITUMISESTA LÄNSIMAISSA?

MARKO KIVIKOSKI USKONTOTIETEEN KANDIDAATIN TUTKIELMA

OHJAAJA TUULA SAKARANAHO TOUKOKUU 2016

2

Sisällys 1. Johdanto ...............................................................................................................3

1.1 Tutkielman lähtökohdat .................................................................................3 1.2 Aikaisempi tutkimus aiheesta ........................................................................6

2. Radikalisoituminen yhteiskunnissa ......................................................................9 2.1 Mikä johtaa väkivaltaiseen radikalisoitumiseen? ..........................................9 2.2 Epävarmuus-identiteettiteoria ......................................................................11

2.3 Sosiaalisen identiteetin teoria .......................................................................12 3. Radikalisoituminen islamistisessa kontekstissa .................................................13

3.1 Islamistisen radikalisoitumisen riskiryhmät länsimaissa .............................13 3.2 Mistä islamistien epävarmuus kumpuaa? ....................................................17

4. Länsimaalaisuus ja islam ...................................................................................18

4.1 Miten muslimeihin ja islamiin suhtaudutaan länsimaissa? ..........................18 4.2 Muslimien asema länsimaisissa yhteiskunnissa ...........................................20

5. Yhteenveto .........................................................................................................21 Lähde- ja kirjallisuusluettelo ..................................................................................24

Lähteet ja apuneuvot ..........................................................................................24 Kirjallisuus .........................................................................................................24

3

1. Johdanto

1.1 Tutkielman lähtökohdat

Kandidaatintutkielmani aiheena on islamistinen radikalisoituminen länsimaissa;

pyrin ymmärtämään entistä paremmin sitä, mikä saa osan muslimeista

omaksumaan radikaalin islamistisen maailmankuvan länsimaissa. Tarkastelen

islamistista radikalismia sosiaalipsykologian viitekehyksen kautta, rakentaen

tutkielmani sosiaalisen identiteetin teorian, ja etenkin sen pohjalle syntyneen

epävarmuus-identiteettiteorian, varaan. Kyseiset teoriat ovat suosittuja

sosiaalipsykologian saralla, ja avaan niiden sisältöä laajemmin tutkielmani

tulevissa luvuissa. Lyhyesti kuvailtuna sosiaalisen identiteetin teoria pyrkii

kertomaan, miksi ja miten ihmiset omaksuvat ryhmäidentiteetin sekä miten

ryhmäidentiteetin omaksuminen vaikuttaa yksilöön. Epävarmuus-identiteettiteoria

puolestaan lähtee siitä oletuksesta, että ihmiset omaksuvat ryhmäidentiteetin

vähentääkseen kokemaansa henkilökohtaista epävarmuuden tunnetta. Lukiessani

tutkielmani aiheeseen liittyvää kirjallisuutta havaitsin identiteettikysymysten

olevan keskeisessä asemassa islamistisen radikalisoitumisen suhteen länsimaissa,

ja päädyin siksi etsimään teoreettista näkökulmaa tutkielmaani juuri

ryhmäkäyttäytymiseen liittyvien identiteettiteorioiden joukosta

sosiaalipsykologian kentältä. Yhdenkään teorian en kuitenkaan kuvittele voivan

antaa täydellistä vastausta islamistiseen radikalisoitumiseen, sillä kyseessä on

epäilemättä erittäin laaja-alainen ja monimutkainen ilmiö, jossa on varmuudella

ainakin sekä psykologiset, poliittiset että teologiset vivahteensa, jotka kaikki tulisi

ideaalissa tilanteessa kyetä huomioimaan.

Tutkimuskysymykseni ovat:

Mitkä asiat kaikista todennäköisimmin vaikuttavat haitallisesti nuoren

muslimin identiteetin rakentumisprosessiin länsimaissa, ja aiheuttavat

hänelle henkilökohtaista epävarmuutta?

Millä tavoin yksittäisen muslimin kokema henkilökohtaisen epävarmuuden

tunne, ja hänen yksilöllinen reaktionsa tuohon kyseiseen tunteeseen, voivat

lisätä hänen todennäköisyyttään radikalisoitua länsimaissa?

Tutkielmani aihe on merkittävä siksi, että se on erittäin ajankohtainen ja liittyy

osaksi laajempaa keskustelua uskonnollisesta terrorismista. Tätä kirjoitettaessa

viimeisimmästä islamistien toteuttamasta terrori-iskusta länsimaissa, Pariisin

4

iskuista, on kulunut vain muutama kuukausi. Aiheen ajankohtaisuudesta kertoo

osaltaan myös se, että käyttämäni kirjallisuuden joukosta vanhin julkaisu on

vuodelta 2002, ja suurin osa käyttämästäni kirjallisuudesta on 2010-luvulta.

Työni kannalta oleellisimpien termien määrittelyssä olen käyttänyt

hyväkseni muiden jo aiemmin tekemiä määritelmiä ja yhdistänyt kyseisistä

määritelmistä sen merkityksen, joka työssäni niillä on. Bassam Tibi määrittelee

islamismin olevan uskonnollistettua politiikkaa; ”sellaisen poliittisen järjestelmän

edistämistä, jonka uskotaan olevan peräisin Jumalan tahdosta, ja joka ei perustu

kansanvaltaan.1 Tibin käyttämä määritelmä tiivistää mielestäni onnistuneesti

islamismin terminä, ja siksi käytän tutkielmassani juuri kyseistä määritelmää

kirjoittaessani islamismista. Paul McLaughlin määrittelee radikalismin olevan

”perustavanlaatuista suuntautumista kohti perustavanlaatuisia kohteita;

perustavanlaatuista käytännöllistä tai teoreettista suuntautumista kohti [jonkin

asian] juuria, perustaa tai alkuperää”.2 McLaughlinin käyttämä määritelmä on

mielestäni erinomainen, sillä se korostaa radikalismin perustavanlaatuisuutta3.

Väitän, että ajattelu tai toiminta ei ole radikaalia, mikäli siihen ei suuntaudu

perustavanlaatuisesti tai mikäli se ei kohdistu perustavanlaatuisiin kohteisiin.

Vaikka McLaughlin ei sitä määritelmässä erikseen mainitsekaan, väkivallan

käyttö on tietenkin nähtävä perustavanlaatuisena suuntautumisena. Koen, että

väkivallan mainitseminen erikseen määritelmässä on tärkeää, jotta se ei jäisi

epäselväksi. Väitän, että radikalismia voi olla ilman väkivaltaakin, mutta tässä

työssä en keskity väkivallattomaan radikalismiin. Angel Rabasa määrittelee

radikalisoitumisen olevan ”ääriaatteellisen uskomusjärjestelmän omaksumisen

prosessi, johon kuuluu väkivallan käytön, tukemisen tai helpottamisen

hyväksyminen keinona vaikuttaa yhteiskunnalliseen muutokseen”.4 Tibin, Rabasan

1 Tibi 2012, 1. “The promotion of a political order that is believed to emanate from the will of

Allah and is not based on popular sovereignty”. 2 McLaughlin 2012, 39. “‘A fundamental orientation towards

fundamental objects: a fundamental practical or theoretical orientation

towards roots, foundations, or origins”. 3 Vaikka kohde olisi perustavanlaatuinen, mutta suuntautuminen ei olisi perustavanlaatuista,

kyseinen suuntautuminen antaisi liian heikot keinot pureutua havaittuun ongelmaan. Esimerkki

edellä mainitun kaltaisesta ”radikalistista” olisi esimerkiksi henkilö, joka haaveilisi länsimaisen

demokratian korvaamisesta islamistisella hallinnolla, mutta tavoittelisi sitä vain puhumalla asiasta

muutaman kuukauden välein lemmikkikoiralleen. Mikäli suuntautuminen puolestaan olisi

perustavanlaatuista, mutta kohde ei olisi perustavanlaatuinen, lopputulos olisi sama kuin

edellisessä kuvitteellisessa skenaariossa; tällöin ”radikalisti” olisi esimerkiksi henkilö, joka pyrkisi

tuomaan länsimaihin islamistisen hallinnon käyttämällä kaiken vapaa-aikansa kirjoittamalla

kiihkomielistä blogia, jossa hän analysoisi ja kritisoisi vaikkapa länsimaista pukeutumiskulttuuria.

4 Rabasa 2010, 1. ”The process of adopting an extremist belief system, including the willingness to

use, support, or facilitate violence, as a method to effect societal change”.

5

ja McLaughlinin käyttämiä määritelmiä yhdistämällä loin siis tätä tutkielmaa

varten määritelmän, jota käytän kirjoittaessani islamistisesta radikalismista: se on

toimintaa, jossa tavoitellaan väkivallan käytön, tukemisen tai helpottamisen

hyväksymällä yhteiskunnan juurien, perustan tai alkuperän perustavanlaatuista

muutosta korvatakseen sen poliittisella järjestelmällä, jonka uskotaan olevan

peräisin Jumalan tahdosta, ja joka ei perustu kansanvaltaan. Länsimailla tarkoitan

tutkielmassani kristillisen historian omaavia Euroopan valtioita sekä

Yhdysvaltoja, Kanadaa, Uusi-Seelantia ja Australiaa.

Olen rajannut aiheeni koskemaan vain länsimaita lähinnä kolmesta syystä:

(1) länsimaista on aiheeseen liittyen kirjoitettu runsaasti luotettavaa tietoa, (2)

näin lyhyttä tutkielmaa varten aihetta oli pakko rajata joka tapauksessa, ja (3)

lukemani perusteella islamistinen radikalismi on joiltakin osin selvästi erilaista

länsimaissa kuin muualla. Esimerkiksi radikalisoitumisen riskiryhmät

yhteiskunnissa näyttävät olevan jokseenkin erilaisia; tutkimusten mukaan

länsimaiden ulkopuolella, esimerkiksi Turkissa ja Libanonissa, köyhyydellä on

havaittu olevan selkeä korrelaatio terrorismin kanssa.5 Sen sijaan länsimaissa

köyhyys ei näyttäisi korreloivan islamistisen radikalismin kanssa.6 Haluan

kuitenkin huomauttaa, että olisin käytännössä ihan yhtä hyvin voinut rajata

tutkielmani koskemaan pelkästään muslimiyhteiskuntia, enkä missään nimessä

koe islamistisen radikalismin olevan merkittävämpi ongelma länsimaissa kuin

muualla maailmassa, tai länsimaiden olevan terrorikohteina jotenkin muita

kohteita tärkeämpiä. Väitän vain yksinkertaisesti, että islamistista radikalismia

täytyy lähestyä eri näkökulmista länsimaissa kuin muualla maailmassa.

Koska kyseessä on kandidaatintutkielma, ja käsittelen melko laajaa aihetta,

työni jää väistämättä suppeaksi joiltakin osa-alueilta. Pyrin kuitenkin parhaani

mukaan rakentamaan tutkielmastani mahdollisimman ehjän ja tiedontäyteisen

kokonaisuuden, josta lukija voisi saada mahdollisimman paljon uutta tietoa

aiheesta. En pyri, saati tässä edes kykenisi, tarjoamaan minkäänlaista kaiken

kattavaa vastausta islamistiselle radikalisoitumiselle länsimaissa.

Koen, että islamistinen radikalismi linkitetään länsimaisessa keskustelussa

nykyään tyypillisesti osaksi laajempaa keskustelua islamin uskonnosta, Lähi-idän

kulttuurista ja jopa arabietnisyydestä. Aiheen ymmärtäminen on muun muassa

edellä mainittujen asioiden takia nykyaikana ensisijaisen tärkeää. Lienee

5 Ali 2014, 139–141. 6 Benard & Rabasa 2015, 58, 70–73.

6

sanomattakin selvää, että asian väärinymmärtäminen ja virheellisten

johtopäätösten vetäminen voivat johtaa pahimmillaan katastrofaalisiin

lopputuloksiin. Uskontotieteellisesti aihe on merkittävä, sillä se liittyy läheisesti

uskontososiologiaan; etenkin siihen, miten yksilöt sitoutuvat yhteiskuntaan ja

mikä rooli uskonnolla on kyseisessä prosessissa. Aiheesta ovat kirjoittaneet

aiemmin muun muassa Émile Durkheim, Talcott Parsons ja Robert Bellah.7

Tutkielmani on aikaisemman kirjallisuuden pohjalta tehty tekstitutkimus, ja

keskityn työssäni sisällönanalyysiin. Tutkielmani on luonteeltaan kvalitatiivinen

tutkimus, sillä pyrin ymmärtämään ja kuvaamaan aiheeksi valitsemani ilmiön

luonnetta. Tutkielmani tarkoitus on olla ensisijaisesti selittävä; pyrin tunnistamaan

ilmiöihin liittyviä syy-seurausketjuja ja paljastamaan ilmiöiden keskinäisiä

vuorovaikutussuhteita. Löysin aiheeseen liittyen erittäin kattavasti tuoretta,

luotettavaa kirjallista aineistoa arvostetuilta julkaisijoilta, kuten Cambridgen,

Oxfordin, Princetonin sekä Yalen yliopistoilta.

1.2 Aikaisempi tutkimus aiheesta

Tutkielmaani valitsemani aikaisemmat tutkimukset voidaan jakaa karkeasti

kolmeen eri kategoriaan niiden sisällön perusteella, ja osa näistä kategorioista

voidaan jakaa edelleen alakategorioihin:

Radikalismia ja terrorismia käsittelevät kirjoitukset

o Islamistista radikalismia länsimaissa käsittelevät kirjoitukset

o Radikalismia yleisellä tasolla käsittelevät kirjoitukset

Muslimien asemaa länsimaissa käsittelevät kirjoitukset

o Muslimien identiteettikysymyksiä käsittelevät kirjoitukset

o Muslimien sosioekonomista statusta käsittelevät kirjoitukset

Epävarmuutta ja sosiaalista identiteettiä käsittelevät kirjoitukset

Islamistista radikalisoitumista länsimaissa on tutkittu paljon viimeisten vuosien

aikana johtuen muun muassa sen ajankohtaisuudesta. Artikkelissaan

Charasteristics of Jihadi Terrorists in Europe: 2001–2009 (2011) Edwin Bakker

kertoo yksityiskohtaisesti, kuinka käsitykset islamistiterroristien tuntomerkeistä ja

islamistisen terrorismin uhkan läheisyydestä ovat muuttuneet Euroopassa 2000-

luvun edetessä kohti ensimmäisen vuosikymmenensä loppua. Hän kirjoittaa, että

Euroopassa asuvat radikalisoituneet islamistit tulivat shokkina eurooppalaisille,

jotka olivat keskittyneet Yhdysvaltojen WTC-iskujen johdosta lähinnä vain

7 Furseth & Repstad 2006, 151–152.

7

länsimaiden ulkopuolelta tulevaan uhkaan. Bakkerin mukaan islamistisesta

terrorismista on kirjoitettu 2000-luvulla paljon, mutta islamistiterroristien

tuntomerkeistä on puolestaan kirjoitettu liian vähän. Hän sanoo, että kaikista

tärkein islamistiterroristien profilointia käsittelevä teos on Marc Sagemanin kirja

Understanding Terror Networks (2004)8; Bakker avaa artikkelissaan kyseisen

kirjan sisältöä sekä sen julkaisemisen jälkeen kerättyä tietoa aiheesta ja kokoaa

niistä tilastoja tarkempaa profilointia varten. Cheryl Benard ja Angel Rabasa

kirjoittavat kirjassaan Eurojihad: Patterns of Islamist Radicalization and

Terrorism in Europe (2015) siitä, miksi ja miten osa muslimeista radikalisoituu

Euroopassa. He kiinnittävät kirjassaan erityisesti huomiota islamistiterroristien

sosiaaliseen statukseen Euroopassa ja esittävät runsaasti aiheeseen liittyviä

tilastoja, jotka he ovat kirjaa varten koonneet yhteen. Kirjan perusteella

radikalisoituminen on islamistisessa kontekstissa Euroopassa monimutkainen

ilmiö, johon kuuluu monia ulottuvuuksia.9 Islamistiterroristien sosiaalisista

taustoista kirjoittaa myös Jan A. Ali artikkelissaan A Sociological Analysis of

Muslim Terrorism (2014).

Myös muslimien identiteettikysymyksiä länsimaissa on tutkittu lähivuosina

melko runsaasti. Michelle Finen ja Selcuk R. Sirinin kirja Muslim American

Youth: Understanding Hyphenated Identities Through Multiple Methods (2008)

esittelee Finen ja Sirinin tekemiä tutkimuksia aiheeseen liittyen. He tekivät muun

muassa kyselyitä, joissa nuoret muslimit saivat kertoa mielipiteitään Yhdysvaltain

valtamediasta. Fine ja Sirin ovat käyttäneet useita erilaisia metodeja tehdessään

tutkimusta aiheesta, ja havaitsivat esimerkiksi, että Yhdysvaltain toteuttama niin

sanottu ”Homeland Security”-politiikka tekee monissa tapauksissa muslimien

elämästä Yhdysvalloissa ainoastaan haasteellisempaa ja kääntää heidät

pahimmassa tapauksessa kotimaataan vastaan.10 Muslimien

identiteettikysymyksistä kirjoittavat lisäksi muun muassa Louise Archer

artikkelissaan Race, Face, and Masculinity: The Identities and Local Geographies

of Young Muslim Men (2009) sekä Geoffrey Nash kirjassaan Writing Muslim

Identity: The Construction of Identity (2012).

Muslimien sosioekonomisesta asemasta länsimaissa kirjoittavat muun muassa

Ken Clark ja Stephen Drinkwater artikkelissaan Dynamics and Diversity: Ethnic

8 Bakker 2011, 131–133. 9 Benard & Rabasa 2015, 4–7. 10 Fine & Sirin 2008, 194.

8

Employment Differences in England and Wales, 1991–2001 (2009).

Artikkelissaan he toteavat muslimien olevan muihin maahanmuuttajiin verrattuna

huonossa asemassa työmarkkinoilla, jopa riippumatta etnisyydestä johtuvista

eroistakin.11 Muslimien sosioekonomisesta asemasta länsimaissa kirjoittavat myös

Sophie Bowlby ja Sally Lloyd-Evans artikkelissaan You Seem Very Westernized

to Me: Place, Identity and Othering of Muslim Workers in the UK Labour Market

(2009).

Epävarmuuden psykologiasta on kirjoitettu Danielle L. Blaylockin ja

Michael A. Hoggin toimittama kirja nimeltä Extremism and the Psychology of

Uncertainty (2012). Kirjan toinen toimittaja, Michael A. Hogg, on kehittänyt

tutkielmassani käyttämäni epävarmuus-identiteettiteorian. Olen käyttänyt

kyseisestä kirjasta tutkielmassani useita artikkeleita. Yhdessäkään näistä

artikkeleista ei kuitenkaan kirjoiteta islamistisesta radikalismista, vaan

ääriajattelusta ja epävarmuudesta yleisellä tasolla psykologian näkökulmasta.

Sosiaalisesta identiteetistä on kirjoittanut Karina V. Korostelina kirjassaan Social

Identity and Conflict: Structures, Dynamics, and Implications (2007). Kirjassa

Korostelina muun muassa esittelee sosiaalisen identiteetin teoriaa, joka on toinen

tutkielmassani käyttämistäni teorioista.

Radikalismista ja terrorismista on 2000-luvulla kirjoitettu erittäin runsaasti

ilman islamistista kontekstiakin: tutkielmassani olen käyttänyt hyväkseni muun

muassa Rex A. Hudsonin kirjaa Focus on Terrorism: Sociology and Psychology

of Terrorism (2010), Seyit Ahmet Erenin artikkelia Psychology of Terrorists and

Profile of Suicide Bombers (2008) sekä Alan B. Kruegerin kirjaa What makes a

Terrorist: Economics and the Roots of Terrorism (2008).

Tutkimuksia, jossa yhdistettäisiin juuri epävarmuus-identiteettiteoria ja

islamistinen radikalisoituminen, en onnistunut löytämään; tähän vaikuttanee

osaltaan ainakin se, että epävarmuus-identiteettiteoria on vasta 2000-luvulla

kehitetty teoria.

Työni alkaa johdanto-osion jälkeen kappaleella, jossa kerron yleisellä

tasolla radikalisoitumisesta ja esittelen tarkemmin teoriat, joita työssäni käytän.

Seuraavassa kappaleessa esittelen radikalisoitumista nimenomaan islamistisessa

kontekstissa, jonka jälkeen siirryn käsittelemään länsimaalaisuuden ja islamin

monimutkaista suhdetta. Lopuksi esitän lyhyen yhteenvedon ja päätelmäni

kaikesta kirjoittamastani.

11 Clark & Drinkwater 2009, 300–301, 318–319.

9

2. Radikalisoituminen yhteiskunnissa

2.1 Mikä johtaa väkivaltaiseen radikalisoitumiseen?

Jotta voimme ymmärtää islamistista radikalisoitumista, meidän on ymmärrettävä

radikalisoitumista myös yleisellä tasolla; on tärkeää käsittää, että radikalismia on

monenlaista, sekä hyvää että pahaa, ja islamistinen radikalismi on tietenkin vain

yksi radikalismin muoto. Kuten Dominic Abrams huomauttaa, radikaalit ajatukset

voivat olla, ja usein historian saatossa ovatkin olleet, hyödyllisiä.12 Hän toki

määrittelee radikalismin hieman eri tavalla kuin minä tässä tutkielmassa. Joka

tapauksessa radikalismi on monimuotoinen ilmiö, emmekä voi automaattisesti

ajatella sen olevan puhtaasti negatiivinen ilmiö, josta tulisi hinnalla millä hyvänsä

pyrkiä pääsemään eroon. Tässä kappaleessa tarkastelen radikalismia nimenomaan

yleisellä tasolla, vasta myöhemmin vertaan sitä islamistiseen radikalismiin.

Mikä sitten saa ihmiset turvautumaan radikalismiin? Alan B. Krueger toteaa

tutkimuksiin vedoten, että esimerkiksi huono taloudellinen tilanne ei näytä

motivoivan ihmisiä terrorismiin. Myös Arie W. Kruglanski on hänen kanssaan

samaa mieltä. Krueger huomauttaa muun muassa George W. Bushia ja Tony

Blairia myöten monien terrorismista puhuneiden arvovaltaisten henkilöiden

yhdistäneen jo pidemmän aikaa huonot taloudelliset olosuhteet terrorismiin,

virheellisesti. Todellisuudessa tutkimukset hänen mukaansa osoittavat, että

alhainen koulutustaso ja köyhyys eivät ainakaan suorasti ole yhteydessä

terrorismiin. Krueger itse epäilee, että epäsuora yhteyskin näiden välillä on

todennäköisesti heikko.13

Kruglanski huomauttaa lisäksi, että myöskään mielenterveysongelmat eivät

näytä selittävän terrorismia yhteiskunnissa. Rex A. Hudson on asiasta samaa

mieltä ja huomauttaa, että radikaaliryhmät tyypillisesti haluavat jäseniensä

kykenevän käyttäytymään huomiota herättämättä; näin ollen henkisesti

epätasapainoiset jäsenet eivät olisi ryhmän kannalta järkevä valinta. Kruglanski

sanoo, että terroristit eivät eroa mielenterveydellisten ongelmien suhteen muusta

väestöstä millään tavalla.14 Seyit Ahmet Eren on heidän kanssaan samaa mieltä ja

sanoo, että suurin osa Euroopan terroristeista ei ole mentaalisesti epätasapainoisia

tai sairaita, eivätkä myöskään matalan älykkyysosamäärän omaavia.15

12 Abrams 2012, 36. 13 Kruglanski 2006, 63; Krueger 2008, 12–13. 14 Kruglanski 2006, 62; Hudson 2010, 27, 51. 15 Eren 2008, 52–55.

10

Hudson sanookin terrorismia tutkineiden psykologien olevan jotakuinkin

yhtä mieltä siitä, että ei ole olemassa yhtä tyypillistä radikalisoituneen ihmisen

mallia.16 Myös Kees van den Bos ja Annemarie Loseman toteavat, että

radikalisoitumiselle yhteiskunnissa on mahdotonta löytää yksittäistä

selkeäpiirteistä reittiä tai kaavaa, jota se noudattaisi.17 Heillä on kuitenkin oletus

siitä, miksi ihmiset radikalisoituvat.

Van den Bos ja Loseman ovat työssään tutkineet sitä, miksi osa ihmisistä

kokee oman ”kulttuurisen maailmankuvansa” niin olennaiseksi osaksi omaa

identiteettiään, että he ovat sitä puolustaakseen valmiita jopa turvautumaan

äärikäyttäytymiseen ja radikalismiin. Tutkimustensa perusteella he uskovat, että

eräs merkittävä syy yksilön turvautumiselle ääriajatteluun on ihmisen kokema

henkilökohtainen epävarmuus. Henkilökohtaisella epävarmuudella he tarkoittavat

esimerkiksi pelkoa siitä, että yksilön tekemät niin sanotut pitkän tähtäimen

suunnitelmat eivät realisoidukaan hänen toivomallaan tavalla. Van den Bos ja

Loseman toteavat, että kun yksilö tuntee henkilökohtaista epävarmuutta, hänet

valtaa tunne, josta hän pyrkii nopeasti pääsemään eroon. Ihminen käyttäytyy

tällöin itsekeskeisesti ja kiinnittää poikkeuksellisen paljon huomiota juuri siihen,

minkä kokee aiheuttavan tuota epävarmuutta. Ihminen suhtautuu

henkilökohtaiseen epävarmuuteen heidän mukaansa useasti pikemminkin

intuitiivisesti kuin harkitusti, koska hän haluaa päästä nopeasti kyseisestä

tunteesta eroon. Näin ollen yksilö luottaa kyseiseen aiheeseen liittyen enemmän

vaistoihinsa, ja reagoi voimakkaan positiivisesti asioihin, joiden hän kokee

tukevan omaa maailmankuvaansa; tällaisessa tilanteessa ihminen myös

vastaavasti reagoi voimakkaan negatiivisesti asioihin, joiden hän kokee olevan

ristiriidassa maailmankuvansa kanssa. Maailmankuvan yhtenäisyys tuo yksilölle

tunteen varmuudesta ja vakaudesta.18

Van Den Bosin ja Losemanin tutkimusten perusteella väitän, että juuri

maailmankuvan yhtenäisyyden säilyttämiseksi ja edesauttamiseksi heidän

maailmankuvaansa liittyvien sekä negatiivisten että positiivisten asioiden piirteet

ja mittasuhteet korostuvat yksilön mielessä entisestään luoden selkeän eron niiden

välille; tehden kokonaisuudesta helpommin käsitettävämmän. Van den Bos ja

Loseman viittaavat myös tutkimuksiin, joiden mukaan henkilökohtainen

epävarmuus saa uskonnolliset yksilöt suhtautumaan erityisen huonosti

16 Hudson 2010, 21. 17 Loseman & van den Bos 2012, 81. 18 Loseman & van den Bos 2012, 71–78.

11

äärimmäisen uskonnonvastaisiin argumentteihin, ja huomauttavat, että

henkilökohtaista epävarmuutta kokevat yksilöt reagoivat muita puolustavammin

sellaisiin argumentteihin, jotka haastavat heidän kulttuurisen maailmankuvansa.19

2.2 Epävarmuus-identiteettiteoria

Epävarmuus-identiteettiteoria (Uncertainty Identity Theory) on Michael Hoggin

kehittämä sosiaalipsykologian teoria, joka pyrkii selittämään, kuinka ihmisen halu

lievittää ja välttää epävarmuuden tunnetta itsessään vaikuttaa hänen sosiaalisen

identiteetin prosesseihin ja ilmiöihin. Teoriassa on kolme lähtökohtaista oletusta:

(1) ihmisiä motivoi halu vähentää heihin kohdistuvaa henkilökohtaista

epävarmuutta, (2) ryhmäidentiteetin omaksuminen vähentää ihmisen kokemaa

henkilökohtaista epävarmuutta, ja (3) kokonaisvaltaiset, selkeästi määritellyt ja

omaperäiset ryhmät ovat kaikkein tehokkaimpia vähentämään yksilön kokemaa

henkilökohtaista epävarmuutta. Hoggin mukaan epävarmuutta on useanlaista;

myös sellaista, josta yksilö uskoo selviävänsä ja jonka vähentämiseen yksilö

ryhtyy jokseenkin mielellään, sillä hän kokee sen haasteena. Kun yksilö kokee

epävarmuuden tunteen itselleen pikemminkin uhkana kuin haasteena, hän

omaksuu suojelevan tai välttelevän käyttäytymismallin. Yksilölle ihmisryhmä on

ikään kuin prototyyppi, joka edustaa hänelle tärkeitä asioita, ja joka jopa ohjailee

yksilön käyttäytymistä. Kun yksilö kategorisoidaan jonkin ryhmän jäseneksi,

häntä tulkitaan kyseisen ryhmän ominaisuuksien läpi ja häneen liitetään kyseiselle

ryhmälle tyypillisiä ominaisuuksia sen perusteella, kuuluuko hän sisä- vai

ulkoryhmään. Niinpä, kun yksilö kategorisoidaan joko sisäryhmäläiseksi tai

ulkoryhmäläiseksi, häneen kohdistetaan stereotypioita ja häneltä odotetaan

tietynlaista käyttäytymistä. Täten ryhmäidentiteetti vähentää epävarmuuden

tunnetta sekä itsestä että muista, kategorisoinnin avulla. Mikäli yksilö havaitsee

sisäryhmäläisten ajattelevankin itse asiassa eri tavalla kuin hän itse, se aiheuttaa

yksilölle epävarmuutta. Hogg sanoo tutkimusten osoittavan, että mitä enemmän

yksilö kokee epävarmuutta, sitä todennäköisemmin hän omaksuu

ryhmäidentiteetin, tai sitoutuu siihen entistä voimakkaammin.20

Myös Vivianne Seyranian on sitä mieltä, että erilaiset ryhmittymät ovat

puoleensavetäviä siksi, että ne lievittävät yksilön kokemaa epävarmuuden

tunnetta. Hän viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan ryhmäidentiteetin omaksuminen

auttaa vähentämään epävarmuuden tunnetta, sillä ihminen ryhtyy ajattelemaan

19 Loseman & van den Bos 2012, 80. 20 Hogg 2012, 20–23.

12

itseään osana laajempaa ryhmää, ja joiden mukaan etenkin kriisiaikoina ryhmän

johtajalta odotetaan ennen kaikkea kykyä pystyä vähentämään epävarmuutta.

Hänkin toteaa, että epävarmoina hetkinä ihmisen halu turvautua esimerkiksi

homogeenisiin ryhmiin, joilla on selkeät päämäärät, lisääntyy.21

Epävarmuus-identiteettiteoria ennustaa, että selkeärajainen,

selkeärakenteinen, sisäisesti homogeeninen, yhtenäiset tavoitteet omaava, eli

kokonaisvaltainen, ryhmä houkuttelee epävarmuutta tuntevia yksilöitä kaikista

voimakkaimmin. Hogg sanookin lukuisten tutkimusten tukevan tätä oletusta.

Hänen mukaansa ääriryhmät vetävät puoleensa epävarmuutta kokevia henkilöitä,

sillä ääriryhmät ovat tyypillisesti kokonaisvaltaisia ja erittäin selkeärajaisia; ne

ovat autoritaarisia ja määrittelevät ryhmän jäsenten elämää tarkasti, ja siksi

sopivatkin niin hyvin juuri varmuutta kaipaaville yksilöille. Ryhmillä on lisäksi

tyypillisesti erittäin selkeät ideologiset käsitykset siitä, mikä on moraalisesti

oikein ja mikä väärin.22 Myös Eren ja Hudson ovat havainneet terroristiryhmien

olevan usein hierarkisia ja voimakkaiden johtajan hallitsemia.23

2.3 Sosiaalisen identiteetin teoria

Epävarmuus-identiteettiteoria rakentuu Henri Tajfelin ja John Turnerin luoman

sosiaalisen identiteetin teorian (The Theory of Social Identity) pohjalle.

Sosiaalisen identiteetin teoria on viimeisten vuosikymmenten aikana kasvanut

yhdeksi sosiaalipsykologian parhaista selityksistä minäkäsityksen

muodostumiselle ryhmissä.24 Sosiaalisen identiteetin teorian mukaan yksilöllä on

sosiaalinen identiteetti, joka tulee esiin hänen kuuluessa erilaisiin ryhmiin.

Sosiaalinen identiteetti on tärkeä osa yksilön minäkäsitystä, ja vaikuttaa hänen

käsitykseensä itsestään ja ryhmästään. Teorian mukaan ihminen identifioi itsensä

osaksi ryhmää erottaakseen itsensä niistä, jotka eivät kuulu kyseiseen ryhmään,

sekä pyrkii rakentamaan positiivisen sosiaalisen identiteetin vertaamalla

ryhmäänsä ulkopuolisiin ja yliarvioimalla oman ryhmänsä ominaisuuksia. Kun

ryhmäidentiteetti alkaa ottamaan valtaa yksilöidentiteetiltä, tapahtuu niin sanottu

depersonalisaatio.25 Henry Tajfelin mukaan ryhmäjäsenyyteen kuuluu kolme osaa:

(1) kognitiivinen osa, eli tieto siitä, että kuuluu ryhmään, (2) arvioiva osa, jossa

tehdään arvioita ryhmien negatiivisista ja positiivista puolista, ja (3)

21 Seyranian 2012, 228–230. 22 Hogg 2012, 24–26. 23 Eren 2008, 52–55; Hudson 2010, 31. 24 Hogg 2012, 19–20. 25 Korostelina 2007, 23–24.

13

emotionaalinen osa, eli tunteellinen suuntautuminen ryhmää tai siihen liittyviä

yksilöitä kohtaan.26

Kaiken tässä kappaleessa mainitsemani perusteella on mielestäni oikeutettua

olettaa, että radikalisoituneet yksilöt liittyvät voimakkaan hierarkisiin

radikaaliryhmiin, joilla on selkeä ja helposti ymmärrettävä agenda, lievittääkseen

kokemaansa henkilökohtaista epävarmuutta. Ryhmäidentiteetin omaksuttuaan

yksilön näkemys ympäröivästä maailmasta muuttuu huomattavasti aiempaa

yksioikoisemmaksi. Yksilö kokee hänelle tärkeiden asioiden selvenevän,

muuttuvan monimutkaisista perin yksinkertaisiksi, yksinkertaistettujen

stereotypioiden ja ryhmähyväksynnän ansiosta. Mutta voidaanko

radikalisoituneiden islamistien taustatietoja tutkimalla kenties löytää joitakin

yhdistäviä tekijöitä, jotka indikoisivat, mistä heidän henkilökohtainen

epävarmuutensa länsimaissa kumpuaa?

3. Radikalisoituminen islamistisessa kontekstissa

3.1 Islamistisen radikalisoitumisen riskiryhmät länsimaissa

Mitä tiedämme radikaaleista islamistista henkilöistä länsimaissa? 2000-luvulla

tutkimusta radikalisoituneista islamisteista on tehty runsaasti, ja dataa on

saatavilla jo melko paljon, vaikkakaan haastatteluja radikalisoituneiden

islamistien kanssa ei usein saada tehtyä; syystä tai toisesta.

Angel Rabasa ja Cheryl Benard kirjoittavat Euroopan muslimiyhteisöjen

sisältävän kolme erityisen suurta riskiryhmää radikalisoitumista ajatellen: (1)

tyytymättömät toisen tai kolmannen sukupolven etelä-aasialaista syntyperää

olevat brittiläiset muslimit, (2) ensimmäisen tai toisen sukupolven pohjois-

afrikkalaiset muslimit Manner-Euroopassa, ja (3) muslimeiksi kääntyneet

eurooppalaiset.27

Radikalisoituneet toisen sukupolven muslimit Euroopassa eivät näytä olevan

taloudellisesti erityisen huonossa tilanteessa. Esimerkiksi ne Iso-Britanniassa

syntyneet islamistit, jotka toteuttivat Lontoon vuoden 2005 pommi-iskut, olivat

keskiluokkaisista perheistä, ja vaikuttivat olevan hyvin sopeutuneita brittiläiseen

yhteiskuntaan; iskuryhmän johtajakin oli yliopistossa opiskellut

peruskouluopettaja.28 Terroristitekoihin yhdistetyistä brittimuslimeista, joilla on

sukujuuret Etelä-Aasiassa, 56 prosenttia oli naimisissa, ja 67 prosenttia alle 30-

26 Kabir 2010, 9. 27 Benard & Rabasa 2015, 56. 28 Benard & Rabasa 2015, 58, 70–71.

14

vuotiaita tekohetkellä. Samasta joukosta 79 prosenttia oli aloittanut opinnot

yliopistossa, joskin moni heistä oli lopettanut viimeistään ensimmäisen vuoden

jälkeen, ja 29 prosenttia oli suorittanut kandidaatin tutkinnon. 21 prosenttia heistä

oli tekohetkellä työttömiä. Rabasa ja Benard huomauttavat, että tilastojen

perusteella voikin hiukan ihmetellä sitä, miksi monet heistä olivat suhteellisen

hyvin koulutettuja, mutta vain harva oli koulutustasoaan vastaavassa työssä.

Tilastojen perusteella he eivät olleet, syystä tai toisesta, saaneet koulutukselleen

vastinetta työelämästä.29

Myöskään Manner-Euroopan radikaalit islamistit eivät vaikuta olevan

taloudellisesti huonossa tilanteessa: esimerkiksi suurin osa Madridin pommi-

iskujen tekijöistä, jotka olivat kaikki Pohjois-Afrikasta kotoisin, oli hyvin

koulutettuja ja taloudellisesti menestyneitä. Madridin islamistiverkostoa tutkinut

Javier Jordán huomauttaa, että iskujen tekijät eivät olleet yhteiskunnassa yhtään

huonommassa tilanteessa kuin muutkaan Pohjois-Afrikasta Espanjaan saapuneet

maahanmuuttajat. 48 prosenttia verkostoon kuuluneista islamisteista oli

naimisissa, ja suurin osa oli iskujen tekohetkellä 25–35 vuotiaita. Jordán sanoo,

että suurin osa Madridin iskujen tekijöistä oli sosioekonomisilla mittareilla

mitattuna sosiaalisesti sopeutuneita espanjalaiseen yhteiskuntaan, mutta

psykologisesti he eivät kokeneet olevansa osa espanjalaista yhteiskuntaa.30

Algerialaiset ovat suhteettoman suuressa osassa Manner-Euroopan islamistista

verkostoa: esimerkiksi Espanjan vankiloissa on suunnilleen yhtä paljon

algerialaisia kuin marokkolaisia pidätettyinä terrorismiin liittyvistä syistä, vaikka

Espanjassa on marokkolaisia yli 10-kertainen määrä verrattuna algerialaisiin.31

Tässä vaiheessa on mielestäni tärkeää huomauttaa, että Rabasan ja Benardin

tulkinnoista huolimatta esimerkiksi Edwin Bakker on havainnut, että yli puolet

Euroopan islamistiterroristeista ovat kuitenkin sosioekonomiselta asemaltaan

yhteiskunnan alemmilta tasoilta, vaikkakaan eivät silti ole yhtään huonommassa

asemassa kuin muutkaan muslimit Euroopassa keskimäärin. On silti tärkeää pitää

mielessä kokonaistilanne, vaikka esimerkiksi Lontoon ja Madridin iskujen tekijät

olivatkin pääasiassa keskiluokkaisista taustoista; koko Eurooppaa tarkastellen

tilanne ei ole sama. Suurin osa Euroopan islamistiterroristeista on yhteiskunnan

29 Benard & Rabasa 2015, 59–66. 30 Benard & Rabasa 2015, 72–73. 31 Benard & Rabasa 2015, 74.

15

alemmilta sosioekonomisilta tasoilta.32 Sen takaavat tilastojen mukaan muun

muassa muslimeiksi kääntyneet eurooppalaiset.

Muslimeiksi kääntyneet eurooppalaiset, jotka ovat olleet mukana terrori-

iskuissa, edustavat Benardin ja Rabasankin mukaan pääasiassa kouluttamatonta,

vähäosaista väestönosaa Euroopassa. Vain joka kymmenes terroristitekoihin

yhdistetty muslimikäännynnäinen Euroopassa omaa yliopistokoulutuksen, ja

suurin osa käännynnäisistä onkin joko työttömiä tai vain vähän ammattitaitoa

vaativassa työssä. Muslimeiksi kääntyneiden eurooppalaisten

radikalisoitumisprosessissa avainasemassa näyttäisi olevan kääntymiskokemus;

esimerkiksi suufilaisuuden33 kautta muslimeiksi kääntyneet eivät vaikuta

radikalisoituvan, mutta osa muslimeiksi kääntyvistä eurooppalaisista kääntyy

kuitenkin islamiin salafistisen34 islamintulkinnan kautta. Osa muslimeiksi

kääntyneistä eurooppalaisista, etenkin huonosti koulutetut tai muuten

ongelmallisista taustoista tulevat, omaavat aluksi vain vähän tietoa islamista ja

siksi todennäköisesti uskovatkin juuri sitä tulkintaa islamista, joka heille

esitellään. Monet heistä saavat myös tietonsa ainakin osaksi internetistä.35 Lienee

selvää, että salafistinen ideologia on internetissä suufilaisuutta näkyvämmin esillä,

sillä salafistinen liike pyrkii laajentumaan ja keräämään uusia seuraajia. Heillä on

selkeät poliittiset agendat, joita he ajavat ja sen myötä myös selkeät intressit olla

laajalti esillä ja saada tukijoita aatteensa taakse. Suufilaisus sen sijaan rakentuu

esoteeriselle perinteelle, johon kuuluu salaista tietoa, pitkäaikaista oppimista,

kärsivällisyyttä, retriittejä ynnä muuta sellaista; muun muassa tästä syystä

suufilaisuus ei varsinaisesti haali uusia seuraajia. Toinen syy saattaa toki myös

olla se, että suufilaisia on pitkään vainottu muslimimaissa, sillä heidät tyypillisesti

nähdään harhauskoisina.

Bakker sanoo, että suurin osa Euroopan islamistisista terroristeista omaa

Euroopan ulkopuoliset sukujuuret, ja he ovat ensimmäisen, toisen tai kolmannen

sukupolven maahanmuuttajia. Suurimmalla osalla henkilöistä sukujuuret ovat

Pohjois-Afrikassa, etenkin Algeriassa ja Marokossa. Hänen mukaansa noin joka

kahdeksas Euroopan islamistiterroristeista oli työssä, joka vaati huomattavaa

ammattitaitoa, esimerkiksi tiedemiehinä tai lääkäreinä, ja noin joka neljäs heistä

oli työssä, johon ei usein vaadita koulutusta, esimerkiksi siivoojina tai

32 Bakker 2011, 140. 33 Suufilaisuus on islamin mystinen suuntaus, jonka keskiössä on rakkaus eri muotoineen. 34 Salafismi on äärimmäisen konservatiivinen islamin suuntaus, jonka ideologiasta suuri osa

jihadisteista ammentaa. 35 Benard & Rabasa 2015, 89–92.

16

varastotyöntekijöinä. Myös tässäkin suhteessa huomattavan suuri osa oli vain

vähän ammattitaitoa vaativassa työssä, mutta se reflektoi jälleen kerran muslimien

laajempaa asemaa Euroopassa. Suurimmalla osalla tutkituista oli kuitenkin toisen

asteen koulutus. Suurella osalla tutkituista ei ollut erityisen uskonnollista

kasvatusta kotona. Suurin osa tutkituista oli naimisissa tai kihloissa. Lähes joka

viidennellä oli merkintöjä rikosrekisterissä jo ennen terroristisyytöksistä

pidättämistä. Huomattavan suuri osa Euroopan muslimiterroristeista on miehiä:

334:sta pidätetystä vain seitsemän oli naisia.36

Benard ja Rabasa siis näkevät, että islamistinen radikalismi ei länsimaissa

eroa ainakaan yhdessä asiassa muunlaisesta radikalismista: huono taloudellinen

tilanne ei näytä islamistisessa kontekstissakaan motivoivan radikalisoitumiseen.

Bakker puolestaan väittää, että mentaalisesti sairaita Euroopan islamistiterroristien

joukossa on prosentuaalisesti selvästi muuta maailman väestöä enemmän:

Euroopan islamistiterroristeista noin 4 prosenttia luokiteltiin mielisairaiksi, kun

keskimäärin maailman väestöstä noin 1 prosentti on mielisairaita.37 Tässä asiassa

islamistinen radikalismi ei siis näytä olevan täysin linjassa muunlaisen

radikalismin kanssa, vaikkakaan toisaalta kolmen prosenttiyksikön ero ei yksinään

myöskään riitä selittämään islamistista radikalisoitumsiprosessia. On kuitenkin

olemassa eräs toinen aspekti, jossa islamistinen radikalismi noudattaa yleistä

radikalisoitumisen linjaa: Lindsay Clutterbuck ja Richard Warnes ovat

osoittaneet, että islamistisessa radikalisoitumisprosessissa vahvalla johtajalla on

oleellinen vaikutus lopputulokseen.38

Bakker ja Sageman ovat yhtä mieltä siitä, että tutkimusten perusteella ei ole

olemassa yhtä islamistisen radikaalin perusmallia, vaan todellisuudessa

islamistien massa länsimaissa koostuu niin koulutetuista kuin kouluttamattomista,

nuorista kuin vanhoista sekä työttömistä ja työssä käyvistä.39 Kuten muunlaisen

radikalismin kohdallakin, vastaus radikalisoitumiseen ei siis islamistisessa

kontekstissakaan todennäköisesti löydy ainakaan suoraan koulutustasosta,

työpaikasta, iästä tai sosioekonomisesta asemasta.

36 Bakker 2011, 139–142. 37 Bakker 2011, 141. 38 Clutterbuck & Warnes 2011, 54. 39 Bakker 2011, 133, 142.

17

3.2 Mistä islamistien epävarmuus kumpuaa?

Yksi asia, joka useissa lukemissani kirjoituksissa nousi esiin islamisteja

yhdistävänä tekijänä, oli se, etteivät he identifioineet itseään länsimaalaisiksi;

mikä onkin varmasti islamisteilta erittäin odotettua.

Benard, Sageman ja Rabasa ovat kaikki yhtä mieltä siitä, että sosiaalinen

vieraantuminen ja jonkinlainen stressaantuminen edeltävät islamistista

radikalisoitumista. Faarhan Wali on samaa mieltä. Benard ja Rabasa kirjoittavat,

että islamistisen radikalismin analysoijat ovat laajalti yhtä mieltä siitä, että

esimerkiksi Euroopan toisen sukupolven muslimien radikalisoituminen johtuu

usein heidän kokemistaan sosiaalisista ja henkilökohtaisista vääryyksistä sekä

identiteettiin liittyvistä asioista; jotkut eivät koe omakseen vanhempiensa

perinteistä uskonnollista tulkintaa, eivätkä länsimaista kulttuuria. Benard ja

Rabasa jatkavat sanomalla, että vieraantuminen ja tyytymättömyys saavat ajan

myötä nuoren ihmisen etsimään ”oikeaa identiteettiään” yhteiskuntansa

ulkopuolelta. Salafistinen ääri-ideologia antaa heille tunteen uudesta identiteetistä,

ja sitoo heidät osaksi maailmanlaajuista muslimien ummaa.40 Edward J. Lifton

sanookin, että identiteettiongelmat ovat yleisiä muslimien keskuudessa

Euroopassa. Hän uskoo, että identiteettiongelmat yhdistettynä alhaiseen

sosiaaliseen statukseen lisäävät yksilön mahdollisuutta liittyä radikaaliin

ryhmittymään.41 Myös Olivier Roy uskoo, että radikalismiongelma liittyy

muslimien kokemaan identiteettikriisiin.42 Ghaffar Husain on heidän kanssaan

yhtä mieltä. Hän sanoo, että tyypillisesti radikalisoituneet brittimuslimit ovat

kokeneet syrjintää, eivätkä koe itseään briteiksi, tai esimerkiksi pakistanilaisiksi

omatessaan myös pakistanilaiset sukujuuret, ja ajautuvat lopulta kaltaistensa

seuraan; ilman identiteettiä. He alkavat tulkitsemaan länsimaista kulttuuria

islamististen mielikuvien kautta, joissa länsimaat nähdään muslimien sortajina.43

Nähdäkseni voimme siis olettaa, että islamistisessa

radikalisoitumisprosessissa oleellisessa osassa ovat identiteettikysymykset ja

sosiaalinen vieraantuminen, jotka eivät johdu ainakaan suoraan koulutustasosta,

työllisyystilanteesta tai muusta vastaavasta. Mikä sitten voisi aiheuttaa islamistien

tapauksessa sosiaalista vieraantumista ja identiteettiongelmia, ja kuinka laajoja

ovat muslimien kokemat identiteettiongelmat länsimaissa?

40 Bakker 2011, 133; Wali 2013 (sivunumerointi puuttuu HELKAn tietokannasta); Benard &

Rabasa 2015, 58, 192. 41 Lifton 2007, 27–28. 42 Kolig 2010, 238–239. 43 Benard & Rabasa 2015, 66–67.

18

4. Länsimaalaisuus ja islam

4.1 Miten muslimeihin ja islamiin suhtaudutaan länsimaissa?

Yksi asia, joka ehdottomasti saattaa aiheuttaa muslimeille sosiaalista

vieraantumista ja identiteettiongelmia, on se, kuinka muslimeihin ja islamiin

suhtaudutaan länsimaissa.

Selcuk Sirin ja Michelle Fine viittaavat erilaisiin kirjoituksiin ja

tutkimuksiin, joiden mukaan Yhdysvaltain mediassa arabeihin liitetään

samanlaisia negatiivisina pidettyjä piirteitä kuin aikoinaan tummaihoisiin ja

juutalaisiin; stereotypiat sisältävät muun muassa väkivaltaisuutta ja seksuaalista

turmeltuneisuutta, ja muslimeista luodaan kuvaa ”toisina”.44 Myös Geoffrey Nash

kirjoittaa läntisen median esittävän islamin paljon muita uskontoja

negatiivisemmalla tavalla, ja näkee yhteyden juutalaisten ja muslimien

identifioinnin välillä. Linda Steet on puolestaan osoittanut, että esimerkiksi

National Geographic-lehti on jo yli vuosisadan ajan, aina 1800-luvun

loppupuolelta asti, luonut arabinaisista kuvaa primitiivisinä, eksoottisina toisina.45

Sirin ja Fine myös huomauttavat, että vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen

islamofobia on lisääntynyt länsimaissa selvästi, ja erään tutkimuksen mukaan

suurin osa yhdysvaltalaisista uskoo muslimien olevan ”suhteettoman alttiita

turvautumaan väkivaltaan”.46 Erich Kolig kuvailee lännessä vallitsevaa kuvaa

islamista ”karikatyyriksi”.47 Myös H. A. Hellyer huomauttaa, että lukuisat

tutkimukset osoittavat islamofobian lisääntyneen 2000-luvulla selvästi, ja

esimerkiksi Nahid Afrose Kabir on koonnut kirjaansa lukuisia esimerkkejä

länsimaisen median tavasta esittää muslimit pääosin negatiivisessa valossa.48

Lienee selvää, että tällainen ilmapiiri ei ainakaan edesauta muslimien

integroitumista osaksi länsimaista kulttuuria.

Louise Archer sanoo, että nuoret brittimuslimimiehet ovat Iso-Britanniassa

demonisoinnin kohteita. Hänen mielestään heidät yhdistetään vihaisiin ja

vaarallisiin fundamentalisteihin, ja nähdään yhteiskunnassa ”toisina”. Archerin

tekemien haastattelujen perusteella musliminuoret kokivat jo 1990-luvulla Iso-

Britanniassa paljon rasismia.49 Christine M. Jacobsen sanoo, että eurooppalaisen

44 Fine & Sirin 2008, 70. 45 Haddad & Smith & Moore 2006, 21–22; Nash 2012, 9, 14–15. 46 Fine & Sirin 2008, 71–73. 47 Kolig 2010, 263. 48 Hellyer 2007, 250; Kabir 2010, 114–117. 49 Archer 2009, 74, 77–83.

19

identiteetin rakentaminen jätti muslimit eurooppalaisuuden ”ytimen”

ulkopuolelle.50

Nash sanoo, että ympäri läntisen Euroopan muslimivähemmistöjä on vasta

lähivuosikymmeninä alettu pitämään ongelmina. Hän huomauttaa, että näin laaja

muslimi-identiteetti on tuore ilmiö länsimaissa; vasta 1990-luvulta eteenpäin on

eri maista ja kulttuureista tulleita ryhdytty kategorisoimaan ensisijaisesti

muslimeiksi uskontonsa perusteella. Kabir kirjoittaa, että esimerkiksi Britanniassa

osa hänen haastattelemistaan muslimeista koki asian muuttuneen oikeastaan vasta

Lontoon pommi-iskujen jälkeen vuonna 2005. Ennen pommi-iskuja esimerkiksi

pakistanilaisia kutsuttiin pakistanilaisiksi, pommi-iskujen jälkeen puolestaan

muslimeiksi. Nashin mukaan muun muassa Salman Rushdien tapaus51, Bosnian ja

Tsetsenian sodat sekä syyskuun yhdennentoista päivän terrori-iskut ovat

vaikuttaneet asenteisiin huomattavasti. On oleellista huomata, että uuden

identifioinnin alku osuu pitkälti samaan ajankohtaan kuin radikaalin islamismin

nousu poliittiselle kartalle.52 Myös Nasar Meer on kiinnittänyt huomiota

identifiointimuutoksen ajankohtaan.53 Jonathan Birt korostaa etenkin Salman

Rushdien tapauksen merkitystä koko prosessissa Iso-Britanniassa.54 Steven

Vertovec kirjoittaa, että Salman Rushdien tapaus muutti Iso-Britanniassa vallalla

olleen käsityksen muslimeista. Kirjojen polttaminen nähtiin todisteena muslimien

sivistymättömyydestä ja suvaitsemattomuudesta.55 Hans Mahnigin mukaan

Sveitsissä mielikuviin muslimeista vaikuttivat negatiivisesti etenkin

kansainvälisen politiikan tapahtumat, muun muassa Iranin islamilainen

vallankumous ja Algerian sisällissota. Hän viittaa lisäksi tutkimuksiin, joiden

mukaan media Sveitsissä esittää pääosin muslimit negatiivisessa valossa.56

Jocelyne Cesari sanoo, että muslimit on Yhdysvalloissa nähty valtion

ulkoisena vihollisena 1980-luvulta asti. Hän jatkaa sanomalla, että länsimaissa

symbolinen raja muslimien ja muun väestön välillä syntyy etenkin etnisyydestä,

sosioekonomisesta asemasta ja maahanmuuttajataustasta.57

50 Jacobsen 2011, 122. 51 Vuonna 1988 julkaistun Saatanalliset säkeet-kirjan aiheuttama kohu, jonka johdosta mm. Iranin

silloinen uskonnollinen johtaja Ruhollah Khomeini julkaisi fatwan Salman Rushdielle. 52 Kabir 2010, 112–113, 199; Nash 2012, 7, 19. 53 Meer 2010, 56. 54 Birt 2009, 210–211. 55 Vertovec 2002, 23. 56 Mahnig 2002, 75. 57 Cesari 2013, 2–3.

20

4.2 Muslimien asema länsimaisissa yhteiskunnissa

On oleellista huomata, että keskimäärin muslimit ovat länsimaissa

sosioekonomisesti suhteellisen huonossa asemassa, vaikkakaan kaikki

radikalisoituneet islamistit eivät sitä olekaan. Jocelyne Cesari huomauttaa, että

suurin osa Euroopan muslimeista tuli Eurooppaan alun perin erittäin vähäisin

työtaidoin alikehittyneistä valtioista, ja tämä selittää vieläkin muslimien huonoa

sosioekonomista asemaa länsimaissa; etenkin, kun Euroopassa muslimit asuvat

yleensä muusta väestöstä erillään alueilla, joita riivaavat muun muassa rikollisuus

ja huonot asumisolosuhteet.58 Sophie Bowlby ja Sally Lloyd-Evans huomauttavat,

että jo pelkästään sellaisella alueella asuminen, jossa on korkea työttömyysaste

saattaa vaikuttaa negatiivisesti yksilön ”työmarkkinaidentiteettiin”. He sanovat,

että korkean työttömyyden asuinpaikka saattaa muun muassa vaikuttaa asenteisiin

työllistymistä kohtaan.59 Tutkimukset ovat itse asiassa osoittaneet, että muslimit

ovat etnisyydestä riippumatta, ja jopa muihin maahanmuuttajaryhmiin verrattuna,

erityisen huonossa tilanteessa työmarkkinoilla. Tutkimusten mukaan ennen erot

eivät olleet suuria, mutta esimerkiksi Iso-Britanniassa muutos tapahtui 1990-

luvulla.60

Sirinin ja Finen tekemän kyselyn mukaan vain 30 prosenttia heidän

haastattelemista musliminuorista koki, että heidän uskontoaan arvostetaan

mediassa, ja 18–25-vuotiaista haastatelluista 88 prosenttia sanoi kokeneensa

jonkinlaista syrjintää viimeisen vuoden aikana siitä syystä, että he ovat

muslimeja.61 Kabirin johtamat tutkimukset osoittivat, että muslimit Australiassa

kokevat länsimaisen median lisänneen muslimivastaista ilmapiiriä

yhteiskunnassa.62 Kabir on myös tehnyt haastatteluja Iso-Britanniassa ja esittää

tilastoja, joiden mukaan suurin osa hänen haastattelemistaan yli kahdestasadasta

muslimista koki brittiläisen median esittävän muslimit vääristyneessä tai

negatiivisessa valossa.63

Lukuisat tutkimukset osoittavat, että yhteiskunnan marginaaliryhmiin

kuuluvat yksilöt altistuvat stressille sosiaalisen statuksensa vuoksi. Myös Sirinin

ja Finen tutkimukset tukivat aiempia havaintoja: nuoret, uskontonsa tai

syntyperänsä takia syrjintää kokeneet muslimit, kärsivät paljon muita muslimeja

58 Cesari 2013, 3. 59 Bowlby & Lloyd-Evans, 44–45. 60 Clark & Drinkwater 2009, 300–301, 318–319; Bowlby & Lloyd-Evans, 38–39. 61 Fine & Sirin 2008, 75, 87. 62 Nash 2012, 20. 63 Kabir 2010, 117.

21

todennäköisemmin muun muassa ahdistuksesta ja masennuksesta.64 Huono

sosioekonominen asema on lisäksi nähty tärkeäksi vaikutteeksi sille, miten osa

muslimeista sitoutuu uskontoonsa.65

5. Yhteenveto Lukemani kirjallisuuden perusteella vaikuttaisi olevan mahdollista, että eräs

keskeinen syy radikalisoitumiselle yhteiskunnissa on yksilön kokema

henkilökohtaisen epävarmuuden tunne, jota kokiessaan hän on entistä alttiimpi

turvautumaan radikaaliryhmittymien tiukasti organisoituun toimintaan

vähentääkseen tunnetta epävarmuudesta. Epävarmuus-identiteettiteorian mukaan

tiukasti strukturoidut ryhmittymät tarjoavat epävarmuuden hämmentämälle

yksilölle tunteen varmuudesta esittelemällä hänelle ajatusmaailman, joka on

huomattavan yksinkertainen ja selkeästi ymmärrettävä; ajatusmaailman, joka

perustuu ryhmäidentifioinnissa tapahtuvalle sisäryhmäläisten hyvin

ominaisuuksien korostamiselle ja ulkoryhmäläisten negatiiviselle

stereotypioinnille. Ei liene sattumaa, että islamistiset radikaaliryhmittymät ovat

juuri edellä mainitun kaltaisia. Ne ovat erittäin selkeärakenteisia, sisäisesti

homogeenisia, yhtenäiset tavoitteet omaavia ryhmiä, joilla on tyypillisesti vahva

johtaja. Ne ovat kokonaisuudessaan juuri sellaisia ryhmiä, jotka epävarmuus-

identiteettiteorian mukaan kaikista tehokkaimmin vetoavat tietyllä tavalla

henkilökohtaiseen epävarmuuteen reagoiviin henkilöihin. Väitän, että islamistinen

radikalismi länsimaissa hyötyy suuresti yksittäisten muslimien kokemasta

henkilökohtaisesta epävarmuudesta.

Kuten luvun 2.1 lopussa kirjoitin, Van den Bos ja Loseman ovat havainneet,

että henkilökohtainen epävarmuus saa uskonnolliset yksilöt suhtautumaan

erityisen huonosti äärimmäisen uskonnonvastaisiin argumentteihin. Lienee selvää,

että tämä pätee myös islamististiin radikalisteihin, heitä kun ei varsinaisesti

tunneta ateistien tai länsimaiden ”jumalattoman” kulttuurin ylimpinä ystävinä;

tämä on nimenomaan sellaista käytöstä, jollaista voisi odottaa henkilökohtaista

epävarmuutta kokevilta uskonnollisilta yksilöiltä.

Islamistista radikalisoitumista tarkastelemalla voidaan todeta, että

esimerkiksi köyhyys, koulutustaso tai työllisyystilanne eivät ainakaan suoraan

korreloi radikalisoitumisen kanssa. Edellä mainitusta huolimatta on kuitenkin

hyvä muistaa, että tilastojen mukaan muslimit ovat länsimaissa sosioekonomisesti

64 Fine & Sirin 2008, 86, 94. 65 Jacobsen 2011, 218.

22

suhteellisen huonossa asemassa; muun muassa juuri koulutustason, köyhyyden ja

työllisyyden mittareilla mitattuna muslimit ovat niin sanottuja kanta-

eurooppalaisia selvästi huonommassa asemassa. Epäsuoran korrelaation

mahdollisuutta radikalisoitumisen ja sosioekonomisen tilanteen välillä ei voi

sulkea kokonaan pois.

Identiteettiongelmilla puolestaan vaikuttaisi olevan melko suora korrelaatio

radikalisoitumisen kanssa islamistisessa kontekstissa. Monien muslimien on

todettu kärsivän länsimaissa jonkinlaisista identiteettiongelmista yrittäessään

yhdistää kanta-eurooppalaisista poikkeavaa etnisyyttä, uskontoa ja

sukuhistoriaansa länsimaisen kulttuurin kanssa. Yhdistysyrityksiä epäilemättä

hankaloittaa se fakta, että viimeisten parin vuosikymmenen aikana länsimaissa on

ryhdytty identifioimaan muslimit yhdeksi ryhmäksi esimerkiksi eri

kansallisuuksien tai etnisyyksien sijasta; ne, jotka ennen luokiteltiin vaikka

aasialaisiksi tai pakistanilaisiksi luokitellaan nyt ensisijaisesti muslimeiksi.

Voimmekin mielestäni aiheellisesti kysyä, onko muslimien tuore

joukkoidentiteetti seurausta länsimaisten ihmisten kokemasta epävarmuuden

tunteesta kasvanutta radikaalin islamismin uhkaa kohtaan, sillä radikaali

islamismi on noussut kansainvälisessä politiikassa näkyvään asemaan juuri

samalla aikavälillä? Väitän, epävarmuus-identiteettiteoriasta ammentaakseni,

kasvaneen islamismin uhkan saaneen länsimaiset ihmiset identifioitumaan

jonkinlaisen läntisen demokratian edustajiksi ja vastaavasti ”toiseuttamaan”

muslimit ulkoryhmäläisiksi, joihin liitetään joukko negatiivisia stereotypioita.

”Toiseuttaminen” näkyy muun muassa islamofobian selkeänä lisääntymisenä

yhteiskunnissa, ja tässä suuri vastuu on ollut länsimaisella medialla.

Islamvastaisuuden lisääntymisen aistivat yhteiskunnassa kaikki,

luonnollisesti myös muslimit itse. Tutkimukset osoittavatkin, että muslimit eivät

koe olevansa arvostettuja länsimaissa. He tuntevat itsensä alemman luokan

kansalaisiksi. Onko siis ihme, jos muslimit eivät koe länsimaisen identiteetin

olevan heille tarkoitettu, ja ajautuvat identiteettiongelmiin? Väitän, että yksi,

mutta ei varmasti ainoa, syy muslimien identiteettiongelmille länsimaissa on se,

että islamismin nousun myötä heidät on ryhdytty identifioimaan entistä

selvemmin ainoastaan uskontonsa perusteella. Mielestäni tämä selittäisi myös sen,

miksi radikalisoituneet yksilöt löytävät niin usein ratkaisun

identiteettiongelmiinsa juuri uskonnosta ja, miksi jotkut puolestaan

radikalisoituvat hyvästä henkilökohtaisesta sosioekonomisesta tilanteesta

23

huolimatta; he aistivat olevansa yhteiskunnassa ”toisia”, ulkoryhmäläisiä.

Oletukseni pohjalta ei toisaalta kykene perustelemaan uskottavasti, miksi

islamistista radikalismia on niin paljon myös muslimiyhteiskunnissa, joissa

muslimien ei voida olettaa kärsivän samanlaisista identiteettiongelmista, mutta

kuten jo johdannossa totesin: näyttää siltä, että syyt radikalisoitumiselle ovat

erilaiset muslimiyhteiskunnissa.

Jatkoa ajatellen olisi mielestäni erittäin kiinnostavaa yrittää haastattelujen

avulla selvittää, onko muslimien kokemilla identiteettiongelmilla suoraa

korrelaatiota siihen, millaiseksi he kokevat muslimien aseman länsimaissa; onko

identiteettiongelmien taustalla länsimaissa tosiaan heidän kokemus itsestään

alemman luokan kansalaisina? Olisi mielenkiintoista myös tutkia sitä, minkälaisia

negatiivisia ominaisuuksia Euroopan maahanmuuttokriitikot liittävät

internetkeskusteluissaan muslimeihin, ja verrata niitä toista maailmansotaa

edeltäneisiin negatiivisiin kirjoituksiin juutalaisista. Oletukseni on, että

yhtäläisyyksiä saattaisi löytyä runsaastikin. Koen, että tämä aihe on

kokonaisuudessaan erittäin mielenkiintoinen ja tärkeä. Aion pysyä jatkossakin

saman aiheen parissa; tämä aihe vaatii ehdottomasti lisää tutkimista, vaikka se

onkin erittäin suosittu tutkimuksen kohde nykyään. Nähdäkseni sitä on kuitenkin

tutkittu liian pitkään hiukan turhan kapealla näkökulmalla. Väitän, että olisi

tärkeää myös tutkia entistä laajemmin syitä sille, miksi monien muslimien työurat

jäävät vaatimattomiksi, vaikka he olisivat hyvin koulutettuja. Mielestäni ei ole

kovinkaan kaukaa haettua olettaa, että monien muslimien työurat eivät vastaa

heidän koulutustasoaan juuri siitä syystä, että muslimit kärsivät kollektiivisesti

länsimaissa erittäin huonosta maineesta.

24

Lähde- ja kirjallisuusluettelo

Lähteet ja apuneuvot

Rekiaro, I. & Robinson, D., suomi-englanti-suomi-sanakirja. Lisänä kielitieto. 3rd

edition. Jyväskylä: Gummerus kirjapaino Oy. 2003.

Kirjallisuus

Abrams, Dominic

2012 Extremism is Normal. The Roles of Deviance and Uncertainty in

Shaping Groups and Society. Eds. Danielle L. Blaylock & Michael A.

Hogg. – Extremism and the Psychology of Uncertainty, 36–54. West

Sussex: Blackwell Publishing Ltd.

Ali, Jan A.

2014 A Sociological Analysis of Muslim Terrorism. Eds. James R. Lewis &

Carole M. Cusack. – Sacred Suicide, 131–150. Surrey & Burlington:

Ashgate.

Archer, Louise

2009 Race, Face, and Masculinity. The Identities and Local Geographies of

Young Muslim Men. Eds. Peter Hopkins & Richard Gale. – Muslims in

Britain. Race, Place, and Identities, 74–94. Edinburgh: Edinburgh

University Press.

Bakker, Edwin

2011 Charasteristics of Jihadi Terrorists in Europe. 2001–2009. Eds. Rik

Coolsaet. – Jihadi Terrorism and the Radicalisation Challenge.

European and American Experiences, 131–144. Surrey & Burlington:

Ashgate.

Benard, Cheryl & Rabasa, Angel

2015 Eurojihad. Patterns of Islamist Radicalization and Terrorism in Europe.

New York: Cambridge University Press.

Birt, Jonathan

2009 Islamophobia in the Construction of British Muslim Identity Politics.

Eds. Peter Hopkins & Richard Gale. – Muslims in Britain. Race, Place,

and Identities, 210–227. Edinburgh: Edinburgh University Press.

Bowlby, Sophie & Lloyd-Evans Sally

2009 You Seem Very Westernized to Me. Place, Identity, and Othering of

Muslim Workers in the UK Labour Market. Eds. Peter Hopkins &

Richard Gale. – Muslims in Britain. Race, Place, and Identities, 37–54.

Edinburgh: Edinburgh University Press.

Cesari, Jocelyne

2013 Why the West Fears Islam. An Exploration of Muslims in Liberal

Democracies. Basingstoke: Palgrave Macmillan.

25

Clark, Ken & Drinkwater, Stephen

2009 Dynamics and Diversity. Ethnic Employment Differences in England

and Wales, 1991–2001. Eds. Amelie F. Constant & Konstantinos

Tatsiramos & Klaus F. Zimmermann. – Ethnicity and Labor Market

Outcomes, 299–334. Bingley: Emerald.

Clutterbuck, Lindsay & Warnes, Richard

2011 Exploring Patterns of Behaviour in Violent Jihadst Terrorists. An

Analysis of Six Significant Terrorist Conspiracies in the UK. Santa

Monica & Arlington & Pittsburgh & Cambridge: RAND Corporation.

Eren, Seyit Ahmet

2008 Psychology of Terrorists and Profile of Suicide Bombers. –

Organizational and Psychological Aspects of Terrorism, 51–58.

Amsterdam: IOS Press.

Fine, Michelle & Sirin, Selcuk R.

2008 Muslim American Youth. Understanding Hyphenated Identities Through

Multiple Methods. New York: New York University Press.

Furseth, Inger & Repstad, Pål

2006 An introduction to the Sociology of Religion. Classical and

Contemporary Perspectives. Aldershot & Burlington: Ashgate.

Haddad, Yvonne Yazbeck & Moore, Kathleen M. & Smith, Jane I.

2006 Muslim Women in America. The Challenge of Islamic Identity Today.

New York: Oxford University Press.

Hellyer, H.A.

2007 Ruminations and Reflections on British Muslims and Islam Post-7/7.

Eds. Tahir Abbas. – Islamic Political Radicalism. A European

Perspective, 247–262. Edinburgh: Edinburgh University Press.

Hogg, Michael A.

2012 Self-Uncertainty, Social Identity and the Solace of Extremism. Eds.

Danielle L. Blaylock & Michael A. Hogg. – Extremism and the

Psychology of Uncertainty, 19–35. West Sussex: Blackwell Publishing

Ltd.

Hudson, Rex A.

2010 Focus on Terrorism. Sociology and Psychology of Terrorism. Focus on

Terrorism Series. New York: Nova Science Publishers, Inc.

Jacobsen, Christine M.

2011 Islamic Traditions and Islamic Youth in Norway. Muslim Minorities

Series. Leiden & Boston: Brill.

Kabir, Nahid Afrose

2010 Young British Muslims. Identity, Culture, Politics, and Media.

Edinburgh: Edinburgh University Press.

26

Kolig, Erich

2010 New Zealand’s Muslims and Multiculturalism. Muslim Minorities

Series. Leiden & Boston: Brill.

Korostelina, Karina V.

2007 Social Identity and Conflict. Structures, Dynamics, and Implications.

New York & Hampshire: Palgrave Macmillan.

Krueger, Alan B.

2008 What Makes a Terrorist. Economics and the Roots of Terrorism.

Princeton: Princeton University Press.

Kruglanski, Arie W.

2006 The Psychology of Terrorism. Syndrome Versus Tool Perspectives. Eds.

Jeff Victoroff. – Tangled Roots. Social and Psychological Factors in the

Genesis of Terrorism, 61–73. Amsterdam & Washington: IOS Press.

Lifton, Edward J.

2007 A Clinical Psychology Perspective on Radical Islamic Youth. Eds. Tahir

Abbas. – Islamic Political Radicalism. A European Perspective, 25–41.

Edinburgh: Edinburgh University Press.

Loseman, Annemarie & van den Bos, Kees

2012 Radical Worldview Defense in Reaction to Personal Uncertainty. Eds.

Danielle L. Blaylock & Michael A. Hogg. – Extremism and the

Psychology of Uncertainty, 71–89.West Sussex: Blackwell Publishing

Ltd.

Mahnig, Hans

2002 Islam in Switzerland. Fragmented Accomodation in a Federal Country.

Eds. Yvonne Yazbeck Haddad. – Muslims in the West. From Sojourners

to Citizens, 72–87. Oxford & New York: Oxford University Press.

McLaughlin, Paul

2012 Radicalism. A Philosophical Study. Basingstoke: Palgrave Macmillan.

Meer, Nasar

2010 Citizenship, Identity, and the Politics of Multiculturalism. The Rise of

Muslim Consciousness. Palgrave Politics of Identity and Citizenship

Series. Basingstoke: Palgrave Macmillan.

Nash, Geoffrey

2012 Writing Muslim Identity. The Construction of Identity. London & New

York: Continuum International Publishing Group.

Rabasa, Angel

2010 Disengagement and Deradicalization. Eds. Angel Rabasa & Stacie L.

Pettyjohn & Jeremy J. Ghez & Christopher Boucek. – Deradicalizing

Islamist Extremists, 1–31. Santa Monica & Arlington & Pittsburgh:

RAND Corporation.

27

Seyranian, Viviane

2012 Constructing Extremism. Uncertainty Provocation and Reduction by

Extremist Leaders. Eds. Danielle L. Blaylock & Michael A. Hogg. –

Extremism and the Psychology of Uncertainty, 228–245.West Sussex:

Blackwell Publishing Ltd.

Tibi, Bassam

2012 Islamism and Islam. New Haven & London: Yale University Press.

Vertovec, Steven

2002 Islamophobia and Muslim Recognition in Britain. Eds. Yvonne Yazbeck

Haddad. – Muslims in the West. From Sojourners to Citizens, 19–35.

Oxford & New York: Oxford University Press.

Wali, Faarhan

2013 Radicalism Unveiled. Surrey: Ashgate Publishing Limited.