jyväskylän resurssiviisaustiekartan talousvaikutusten arviointi (jäte)
TRANSCRIPT
Jyväskylän resurssiviisaustiekartan talousvaikutusten arviointi
19.12.2014
Ida Rönnlund, Ville Karttunen, Anna Kumpulainen, Marika Bröckl, Juha Vanhanen
Gaia Consulting Oy
© Gaia Consulting Oy 20142
Arviointimenetelmän kuvausJyväskylän resurssiviisaustiekartan talousvaikutukset
© Gaia Consulting Oy 20143
Resurssiviisaustiekartan talousvaikutusten arviointi
• Tässä raportissa on esitetty millaisia talousvaikutuksia valikoiduilla, Jyväskylässä
toteutetuilla resurssiviisailla toimilla voisi olla.
• Jyväskylän resurssiviisaustiekartasta on valittu toimenpiteitä, joiden vaikutukset on
laskettu eri toimijoiden näkökulmasta.
• Talousvaikutuksia syntyy muuttuneesta liiketoiminnasta, tuotteiden arvonnoususta,
työllisyyden muutoksista sekä verotuksesta.
• Tarkoituksena on tuoda esille, millaisia kassavirtoja tarkasteltujen toimenpiteiden
seurauksena syntyy ja miten kassavirrat jakautuvat eri toimijoiden välillä.
• Erityisesti tarkastelu tuo esille, millaisia vaikutuksia toimenpiteillä on Suomen
kauppataseeseen eli miten toimenpiteet muuttavat kassavirtoja Suomen ja
ulkomaiden välillä.
• Talousvaikutuksia on tarkasteltu aina arvoketjun alusta lähtien. Oletuksena on,
että arvoketjun yritykset löytyvät pääosin Jyväskylän seudulta. Tarkempaa arvioita
talousvaikutusten maantieteellisestä jakautumisesta ei ole kuitenkaan tehty.
Jyväskylän kaupungin ja lähiseudun näkökulmasta olisi hyvä panostaa siihen, että
uusi liiketoiminta syntyy seudulle.
© Gaia Consulting Oy 20144
Raportin sisältö
• RAPORTIN RAKENNE: Tämän kalvosarjan alussa on esitetty yhteenveto toimenpiteiden talous- ja
työllisyysvaikutuksista. Tätä seuraa kunkin toimenpiteen tarkempi kuvaus, laskennan tulokset ja yksityiskohtaiset
laskentaoletukset.
• TULOSTEN TULKINTA:
• Laskentatuloksia tulee tutkia vertailemalla muutosta nykytila- ja tavoitetila-skenaarioiden välillä. Skenaarioista
on mallinnettu siten, että niissä huomioidaan vain valittujen toimenpiteiden kohteena oleva osa alan
toiminnasta. Skenaariot eivät siis esitä minkään alan kokonaisvolyymiä Jyväskylän alueella, mutta niiden väliset
muutokset kertovat kunkin toimenpiteen kokonaisvaikutuksista.
• Analyysin keskeisin tulos on kassavirtojen muutos Suomen osalta. Kassavirtojen Suomen sisäinen jako osoittaa,
miten tuotot ja kulut jakaantuvat eri toimijoiden välillä. Valtio ja kaupunki voivat erilaisilla tuilla ja
verotusmalleilla vaikuttaa siihen, miten kassavirrat jakautuvat.
• Investoinnin kannattavuus näkyy taulukoissa ja diagrammeissa Toimenpiteen toteuttaja -rivillä. On syytä
huomata, että oletetut tuet vaikuttavat tähän kannattavuuteen – jos toimenpiteessä ei ole oletettu tukia tai ei
voida korottaa myydyn tuotteen hintaa, niin investoinnista voi näillä laskentaoletuksilla tulla tappiollinen.
Joissakin toimenpiteissä toteuttajana tai arvoketjussa on kunnan liikelaitoksia, jolloin kokonaisvaikutuksessa
kunnalle on syytä huomioida myös näiden tuotot ja kulut.
• Kasvavaa kulutusta, terveysvaikutuksia tai työllisyyden paranemisen myötä vähentyviä työttömyystukia ei ole
huomioitu laskennassa. Näillä on kuitenkin positiiviset vaikutukset, joiden myötä syntyy säästöjä kaupungille
sekä tuloja alueen yrityksille.
• HERKKYYSANALYYSI: Muutaman toimenpiteen kohdalla on tehty herkkyysanalyysi, joka näyttää, miten muutokset
esimerkiksi tuotannon kuluissa tai verotuksessa vaikuttavat aluetalouteen.
© Gaia Consulting Oy 20145
Laskentamallin kuvaus (1/2)
• Gaian aluetalouslaskentamallin avulla seurataan liiketoimintaketjujen materiaali- ja
energia-virtoja ja näiden käsittelyyn tarvittavien prosessien ja investointien synnyttämiä
kassavirtoja. Kassavirtojen pohjalta arvioidaan niiden taloudellisia vaikutuksia alue- ja
kansantalouteen sekä yksityiselle sektorille.
• Tässä tarkastelussa seuraavat toimijaryhmät ovat nostettu esiin:• Toimenpiteen toteuttaja
• Kuluttajat
• Palkansaajat (verojen jälkeen)
• Arvoketjun ja kilpailevien arvoketjujen yritykset- Arvoketjun päätoimijoiden osalta on pyritty lähtötietojen mahdollistaessa yritysten tulos verojen jälkeen, mutta tätä
pidemmälle alihankintaketjuun on mallinnettu vain yrityksille tulevat kassavirrat.
• Kunnat
• Valtio
• Muut kotimaiset tahot (esim. pankki tai muu rahoituslaitos)
• Arvoketjun ja kilpailevien arvoketjujen yritykset voivat olla joko Jyväskylän seudulta tai
muualta Suomesta. Tästä riippuu, minne työpaikat syntyvät ja mitä kunnat hyötyvät uudesta
liiketoiminnasta.
© Gaia Consulting Oy 20146
Laskentamallin kuvaus (2/2)
• Tuotantoprosessien ja teknologian mallintaminen tehdään perustuen saatavilla olevaan
tietoon liiketoimintaketjun eri vaiheissa käytettävien tuotantoteknologioiden pääoma- ja
käyttökuluista, työllistävyydestä sekä tarvittavista raaka-ainekuluista sekä lopputuotteiden
myyntituloista.
• Tarkastelu tapahtuu ns. tasepohjaisesti eli mallinnettujen liiketoimintaketjujen
muodostamaan systeemiin sisään tulevat, systeemin sisällä eri toimijoille jakaantuvat ja
systeemistä ulosmenevät kassavirrat täsmäävät. Näin ollen mallilla voidaan tarkastella,
kuinka kassavirrat ohjautuvat uudelleen systeemissä tapahtuneen muutoksen (esim.
investointi) jälkeen.
• Laskentamalli on niin sanottu ”overnight”-malli eli siinä arvioidaan vaikutuksia, mikäli
investoinnit tapahtuisivat yhden yön yli. Vastaavasti myös oletetaan, että investoinnin
tarvitsema kunnossapito ja muut vaikutukset näkyvät välittömästi.
• Tässä laskelmassa lähtötiedot ja oletukset perustuvat nykyhetkeen. Mitään ennusteita
hinnan, verotuksen tai kasvavan kulutuksen mahdollisten muutosten suhteen ei ole tehty
toimenpidelaskelmissa. Muutama esimerkkivaikutus on esitetty herkkyysanalyyseissä.
• Yleiset lähtötiedot löytyvät tämän raportin liitteestä ja toimenpidekohtaiset lähtötiedot
kunkin toimenpiteen kohdalla.
© Gaia Consulting Oy 20147
Arvioinnin tuloksetJyväskylän resurssiviisaustiekartan talousvaikutukset
© Gaia Consulting Oy 20148
JäteJyväskylän resurssiviisaustiekartan talousvaikutukset
© Gaia Consulting Oy 20149
Uutta toimintaa Mustankorkean ekoteollisuus-puistoon
Ekoteollisuus- puiston biokaasulaitos
Liikenne
Ruoka
Energia
Jäte
Mustankorkean kaatopaikka-alueen ympärille on kasvamassa ekoteollisuuspuisto, johon on tulossa ympäristö- ja kierrätysalan yrityksiä ja kärkiosaamista.
Uudet toimijat ovat tuhkan jatkojalostaja ja tekstiilijätteen jatkojalostaja. Tämän lisäksi ekoteollisuuspuisto toimii maamassojen välivarastopaikkana ja aktiivisena älykkäiden logistiikkaohjelmien ja materiaalipankkien hyödyntäjänä.
Osaksi ekoteollisuuspuistoa on rakennettu biokaasulaitos biojätteiden ja lietteiden käsittelyä varten. Biokaasua jalostetaan liikennepolttoaineeksi. Biokaasun tuotanto vastaa 7% liikennebiokaasun tarpeista Jyväskylän alueella. Mädätteestä tuotetaan multaa.
Jyväskylä toimenpiteiden jälkeen
© Gaia Consulting Oy 201410
Yhteenveto Jäte-toimenpiteiden talousvaikutuksista
Case
Mustankorkean ekoteollisuus-
puisto
Ekoteollisuus-puiston
biokaasulaitos
Työllistävyys htv/v htv/v htv/v
Työpaikkoja vuodessa 12 6 6
Kassavirrat Suomeen 1 000 euroa 1 000 euroa 1 000 euroa
Toimenpiteen toteuttaja 175 178 -3Kuluttaja 789 0 789
Palkansaajat verojen jälkeen 449 215 234Arvoketjun yritykset verojen jälkeen 334 1 333
Kilpailevien arvoketjujen yritykset -848 -428 -420Kunnat 130 65 66Valtio -555 253 -807
Muut kotimaiset tahot 221 0 221Kassavirrat Suomeen yhteensä 696 284 412
Kassavirrat ulkomaille 1 000 euroa 1 000 euroa 1 000 euroa
Kassavirrat ulkomaille yhteensä -696 -284 -412
Kaikki yht
© Gaia Consulting Oy 201411
Uutta toimintaa Mustankorkean ekoteollisuuspuistoon
Lähtötilanne: Mustankorkealla on tällä hetkellä
lajittelu, kaatopaikka ja mullantuotanto.
Yhdyskuntajätteen hyötykäytön nykytila 60 %.
Lopputilanne: Kehitetään Mustankorkean
ympärille ekoteollisuuspuisto, johon keskittyy
ympäristö- ja kierrätysalan yrityksiä ja
kärkiosaamista. Tavoite on, että kerätään kaikki
kierrätysalan toimijat yhteen paikkaan.
Toimenpiteeseen lasketaan esimerkkiluontaisesti
kolmen uuden toiminnan vaikutukset.
Mahdollisuudet löytyy moneen muuhun
toimintaan.
Uudet toimijat ovat tuhkan jatkojalostaja ja
tekstiilijätteen jatkojalostaja. Tämän lisäksi
Mustankorkea toimisi maamassojen
välivarastopaikkana ja aktiivisena älykkäiden
logistiikkaohjelmien ja materiaalipankkien
hyödyntäjänä.
+ 6htv/vuosi
€
+0,3 M€
kassavirta Suomeen/
vuosi
© Gaia Consulting Oy 201412
Uutta toimintaa Mustankorkean ekoteollisuuspuistoon
© Gaia Consulting Oy 201413
Uutta toimintaa Mustankorkean ekoteollisuuspuistoon
MUUTOS (htv/v)Työllistävyys Suomessa Nollaskenaario Tavoitetila TavoitetilaTyöllistävyys Suomessa 0 6 6
MUUTOS (1000 euroa/v)Kassavirrat Suomeen Nollaskenaario Tavoitetila Tavoitetila
Toimenpiteen toteuttaja 16 000 195 000 179Kuluttaja 0 0 0
Palkansaajat verojen jälkeen 0 215 000 215Arvoketjun yritykset verojen jälkeen 0 1 000 1
Kilpailevien arvoketjujen yritykset -30 000 -458 000 -428Kunnat 2 000 67 000 65
Valtio 12 000 264 000 252Muut kotimaiset tahot 0 0 0
Kassavirrat Suomeen yhteensä 0 284 000 284MUUTOS (1000 euroa/v)
Kassavirrat ulkomaille Nollaskenaario Tavoitetila TavoitetilaKassavirrat ulkomaille yhteensä 0 -284 000 -284
Tässä tarkastelussa arvoketjuun kuuluvat Mustankorkean ekoteollisuuspuistoon sijoittuvat yritykset ja kilpaileviin arvoketjuihin muualla sijaitsevat maanrakennustuotteiden, lannoitteiden ja tekstiilien myyjät.
© Gaia Consulting Oy 201414
Uutta toimintaa Mustankorkean ekoteollisuuspuistoon
Laskentaoletukset ja lähtötiedot
Määrä Yksikkö LähdeTarvittavat investoinnit 0 MEUR ei huomioituInvestointituki 30 % ei huomioitukäyttöikä 25 v ei huomioituInvestoinnin kotimaisuusaste 50 % ei huomioituYritysten käyttökustannukset keskimäärin 300 000 EUR/v oletusKäytön ja kunnossapidon kotimaisuusaste 90 % oletusTyöllistävyys, pysyvät työpaikat 7 htv/v oletusJätemäärät-tekstiilijäte/henkilö 17 kg/henkilö/vSuomen poistotekstiilit ryJätemäärät-tuhka (lento+pohja) 45 000 tn/v Jyväskylän Energia
Tuhkalannoitteen myyntihinta 14 EUR/tnSelvitys puu- ja turvetuhkan lannoitesekä muusta hyötykäytöstä, E. Ojala, Motiva&Energiateollisuus 2010 (s.9-11)
Tuhkamaarakennusaineksen myyntihinta 6 EUR/tn Gaia laskelmaTuhkan läjityskustannukset 10 EUR/tn MustankorkeaKorvattujen maarakennusaineiden myyntihinta 2 EUR/tn oletusKäyttö jakauma -tuhkan käyttö metsälannoituksessa/kokonaiskäyttö 50 % oletusUusiotekstiilin myyntihinta 150 EUR/tn Jyväskylän Katulähetys Ry/Dafecor OyTekstiilijätteen nykyinen hyötykäyttö 200 tn/v Jyväskylän Katulähetys Ry/Dafecor OyMaamassojen välityspalkkio 0,02 EUR/tn Oletus 1% myyntihinnastaMaamassojen määrä Jyväskylässä 860 000 tn/v Jyväskylän selvityksiä 75Osuus maamassoista, jotka tarvitsevat välivarastointia 50 % % oletus
© Gaia Consulting Oy 201415
Ekoteollisuuspuiston biokaasulaitos
Lähtötilanne: Biojätteiden nykyinen käsittely
(mullantuotanto, nykyinen keräysaste).
Lopputilanne: Osaksi ekoteollisuuspuistoa
rakennetaan biokaasulaitos biojätteiden ja lietteiden
käsittelyä varten. Biokaasua jalostetaan
liikennepolttoaineeksi ja lisäksi siitä tuotetaan sähköä
ja lämpöä. Mädätteestä tuotetaan multaa. Tuotanto
kattaa 7% siitä määrästä mitä ”Liikennebiokaasu”
toimenpide vaatisi, jossa oletuksena on että
lopputilanteessa
25 % kaupungin henkilöautosuoritteesta tehdään
biokaasuautoilla.
Oletukset: Lähtötietona Jyväskylän biojätemäärä.
Biojätteiden määrät muuttuvat, orgaanisen jätteen
kaatopaikkakiellon takia, sekä lajittelun ja
kierrätyksen tehostumisen myötä. Biojätteitä syntyy
vähemmän ruokahävikin takia.
+ 6htv/vuosi
€
+0,4 M€
kassavirta Suomeen/
vuosi
© Gaia Consulting Oy 201416
Ekoteollisuuspuiston biokaasulaitos
© Gaia Consulting Oy 201417
Ekoteollisuuspuiston biokaasulaitos
MUUTOS (htv/v)Työllistävyys Suomessa Nollaskenaario Tavoitetila TavoitetilaTyöllistävyys Suomessa 0 6 6
MUUTOS (1000 euroa/v)Kassavirrat Suomeen Nollaskenaario Tavoitetila Tavoitetila
Toimenpiteen toteuttaja 495 000 492 000 -3Kuluttaja -3 291 000 -2 503 000 788
Palkansaajat verojen jälkeen 0 234 000 234Arvoketjun yritykset verojen jälkeen 0 333 000 333
Kilpailevien arvoketjujen yritykset 420 000 0 -420Kunnat 55 000 121 000 66
Valtio 1 564 000 757 000 -807Muut kotimaiset tahot 0 221 000 221
Kassavirrat Suomeen yhteensä -757 000 -345 000 412MUUTOS (1000 euroa/v)
Kassavirrat ulkomaille Nollaskenaario Tavoitetila TavoitetilaKassavirrat ulkomaille yhteensä 757 000 345 000 -412
Tässä tarkastelussa arvoketjuun kuuluvat biokaasulaitoksen teknologiatoimittajat ja huolto- ja kunnossapitopalvelun tuottajat sekä kilpaileviin arvoketjuihin kuuluvat nestemäisten polttoaineiden myyjät ja kaatopaikkaoperaattori.
© Gaia Consulting Oy 201418
Ekoteollisuuspuiston biokaasulaitos
Laskentaoletukset ja lähtötiedot
Määrä Yksikkö LähdeBiokaasulaitosten määrä Jyväskylän seudulla 1 kpl MustankorkeaBiokaasulaitoksen hinta+ kaasujalostus + tankkauspiste 9 500 000 EUR/kpl MustankorkeaBiokaasulaitoksen käyttöikä 15 v OletusInvestoinnin kotimaisuusaste 50 % OletusBiokaasulaitoksen työllistävyys 0,31800 htv/1 000 tn Gaia laskelmaHenkilöstökulujen osuus huollon kustannuksista 90 % OletusKunnossapidon kotimaisuusaste 90 % OletusBiojätteen määrä nyt 13000 tn/v Mustankorkea vanh.Biojätteen määrä tehostetun keräyksen jälkeen 19 000,0 tn/v MustankorkeaRaaka biokaasun tuotanto/ bijojätettä 0,8 MWh/tn MustankorkeaMullan hinta 15,0 EUR/kg Mustankorkea vanh.Mädätteen määrä 7 000,0 tn/v MustankorkeaBiojätteen hinta/ porttimaksu 70,0 EUR/tn MustankorkeaBiokaasulaitoksen sähkönkäyttö/ käsiteltyä biojätettä 0,02 MWh/tn Gaia laskelmaBiokaasulaitoksen lämmönkäyttö/ käsiteltyä biojätettä 0,08 MWh/tn Gaia laskelmaHäviöt biokaasun puhdistuksessa 5 % Gaia laskelmaHäviöt biokaasun paineistuksessa 5 % Gaia laskelmaJäteveden hinta 4 EUR/m3 MustankorkeaJätevettä/ käsiteltyä biojätettä 0,66 MustankorkeaJätevettä 12 500 tn/v MustankorkeaNykyinen mullan myynti 23 333 tn/v MustankorkeaTuleva mullan myynti turve ja maa-ainekset 16 333 tn/v Mustankorkea
© Gaia Consulting Oy 201419
LiiteetJyväskylän resurssiviisaustiekartan talousvaikutukset
© Gaia Consulting Oy 201420
Liite 1: Jyväskylän alueen tiekartta resurssiviisauteen
Taulukko:
© Gaia Consulting Oy 201421
Liite 2: Yleiset lähtötiedot
Laskentaoletukset ja lähtötiedot
Määrä Yksikkö LähdeVerot:Alv, 2014 24 % VerohallintoYhteisövero, 2014 20 % VMValtion osuus yhteisöveron tuotosta 70 % VMKunnan (ja seurakuntien) osuus yhteisöveron tuotosta 30 % VMPääomatulovero, 2014 32 % VerohallintoKeskimääräinen valtion tuloveroaste, 2014 3,5 % VeronmaksajatKeskimääräinen kunnallisveroaste, 2014 16,7 % VeronmaksajatKiinteistövero, voimalaitosrakennus, Jyväskylä 2014 2,9 % VerohallintoKiinteistövero, yleinen, Jyväskylä 2014 1,2 % VerohallintoValmistevero, diesel, 2014 0,50 EUR/l TulliValmistevero, moottoribensiini, 2014 0,67 EUR/l TulliSähkövero (veroluokka I), 2014 19,03 EUR/MWh TulliKevyt polttoöljy valmistevero, 2014 0,16 EUR/l TulliKivihiilen valmistevero 132,7 EUR/t TulliKivihiilen alennettu valmistevero CHP-tuotannolle 90,5 EUR/t TulliPolttoturpeen valmistevero 4,9 EUR/MWh Tulli
Palkat:Keskimääräinen henkilöstökustannus 46 722 EUR/v Tilastokeskus, kokonaisansioKeskimääräinen henkilöstökustannus (case 9) 41 335 EUR/v Tilastokeskus, kokonaisansioKeskimääräinen henkilöstökustannus (case 11) 42 058 EUR/v Tilastokeskus, kokonaisansioKeskimääräinen henkilöstökustannus (case 12) 37 721 EUR/v Tilastokeskus, kokonaisansioPalkan sivukulut, kerroin 1,2 Yrittäjät.fi palkkalaskuri
© Gaia Consulting Oy 201422
Liite 2: Yleiset lähtötiedot
Laskentaoletukset ja lähtötiedot
Hinnat:Sähkön markkinahinta (ilman sähköveroa ja alv) 41 EUR/MWh Nordpool, Suomen aluehinta 2013 keskimäärinSähkön käytöstä kotimaista tuotantoa 84 % Gaian laskelmaSähkön käytöstä ulkomaista tuotantoa 16 % Gaian laskelmaSähkön siirto, tyyppikäyttäjä T1 (sis. alv, ei sis. sähköveroa) 36 EUR/MWh Sähkönhinta.fiSähkön siirto, tyyppikäyttäjä K2 (sis. alv, ei sis. sähköveroa) 56 EUR/MWh Sähkönhinta.fiSähkön siirto, tyyppikäyttäjä L1 (sis. alv, ei sis. sähköveroa) 32 EUR/MWh Sähkönhinta.fiSähköenergian kuluttajahinta, tyyppikäyttäjä L1 (sis. alv) 62 EUR/MWh Sähkönhinta.fiKaukolämmön tukkuhinta 56 EUR/MWh Energiateollisuus 2012, kaukolämpötilastoPäästöoikeuden hinta 7 EUR/t Markkinahinta, EUADEC-14Polttoturpeen hinta (ilman valmisteveroa) 14 EUR/MWh Tilastokeskus, 2014Metsähakkeen hinta 21 EUR/MWh Tilastokeskus, 2014Kivihiilen hinta rannikolla (sis. valmisteveron) 27 EUR/MWh Tilastokeskus, 2014Kivihiilen rahtikustannus sisämaahan 15 EUR/t Gaia laskelmaDieselin hinta kuluttajille (sis. alv) 1,5 EUR/l Tilastokeskus, keskiarvo H1/2014Bensiinin hinta kuluttajille (sis. alv) 1,6 EUR/l Tilastokeskus, keskiarvo H1/2014Biokaasun hinta kuluttajille (sis. alv) 1,51 EUR/kg Gasum, 26.11.2014Kaukolämpömaksu (sis. alv) 61,02 EUR/MWh Jyväskylän Energian hinnastoVesimaksu (sis. alv) 2,02 EUR/m3 Jyväskylän Energian hinnastoJätevesimaksu (sis. alv) 2,62 EUR/m3 Jyväskylän Energian hinnastoPääoman kustannus omistajalle / reaalikorko (yksityishenkilö) 4 % Oletusarvo, GaiaPääoman kustannus omistajalle / reaalikorko (kunta) 4 % Oletusarvo, GaiaPääoman kustannus omistajalle / reaalikorko (yritys) 4 % Oletusarvo, GaiaPolttoöljyn hinta satamassa 564 EUR/t Öljyalan keskusliittoPolttoöljyn hinta kuluttajille (sis. alv ja valmistevero) 1,04 EUR/l Tilastokeskus, keskiarvo H1/2014Pelletin hinta kuluttajille toimitettuna (sis. alv) 61 EUR/MWh Tilastokeskus, toukokuu 2014
© Gaia Consulting Oy 201423
Liite 2: Yleiset lähtötiedot
Laskentaoletukset ja lähtötiedot
Kannattavuudet:Kannattavuus, yleinen / erikseen määrittelemätön toimija (liiketulos) 10 % Työpaja 1.12.2014 Kannattavuus, sähkönmyyjä (liiketulos) 4 % Gaian laskelmaKannattavuus, vesilaitos (liiketulos) 4 % Tilastokeskus 2013Kannattavuus, kaukolämpölaitos (liiketulos) 11 % Tilastokeskus 2013Kannattavuus, polttoainetoimittaja (liiketulos) 2 % Tilastokeskus 2013Biokaasun toimittajan kannattavuus (jakelijan toimittaja) 11 % Tilastokeskus 2013Biokaasun jakelijan kannattavuus kaasunmyynnistä 2 % Tilastokeskus 2013Sähköautojen lataustoimijan kannattavuus 11 % Tilastokeskus 2013Kannattavuus, elintarvikeketju 4 % Tilastokeskus 2013Kannattavuus, kevyen polttoöljyn jakelija 3 % Tilastokeskus 2013Kannattavuus, puupelletin toimitusketju 11 % Tilastokeskus 2013Kannattavuus, pellettikattilan valmistaja 3 % Tilastokeskus 2013Kannattavuus, aurinkojärjestelmän valmistaja/asentaja 1 % Tilastokeskus 2013Kannattavuus, biokaasun tankkausaseman teknologiatoimittaja 5 % Jussi Vainikka, GasumKannattavuus, ekoteollisuuspuiston teknologiatoimittaja 3 % Tilastokeskus 2013Kannattavuus, biokaasulaitoksen teknologiatoimittaja 3 % Tilastokeskus 2013
Henkilöstökulujen osuus:Henkilöstökulut, kevyen polttoöljyn jakelija 26 % Tilastokeskus 2013Henkilöstökulut, puupelletin toimitusketju 14 % Tilastokeskus 2013Henkilöstökulut, aurinkojärjestelmän valmistaja/asentaja 38 % Tilastokeskus 2013Henkilöstökulut, pellettikattilan valmistaja 38 % Tilastokeskus 2013Henkilöstökulut, tuulivoimateknologiatoimittaja 29 % Gaian laskelmaHenkilöstökulut, biokaasun tankkausaseman teknologiatoimittaja 30 % Jussi Vainikka, GasumHenkilöstökulut, ekoteollisuuspuiston teknologiatoimittaja 17 % Tilastokeskus 2013Henkilöstökulut, biokaasulaitoksen teknologiatoimittaja 17 % Tilastokeskus 2013Henkilöstökulut, elintarvikeketju keskimäärin 14 % Tilastokeskus 2013Henkilöstökulut, kotimaisen kalan toimitusketju 50 % Laskentaoletus
© Gaia Consulting Oy 201424
Liite 2: Yleiset lähtötiedot
Laskentaoletukset ja lähtötiedot
Aine- ja tarvikekustannuksetAineet ja tarvikkeet, aurinkojärjestelmän valmistaja/asentaja 28 % Tilastokeskus 2013Aineet ja tarvikkeet, tuulivoiman valmistaja/asentaja 55 % Tilastokeskus 2013Aineet ja tarvikkeet, biokaasun tankkausaseman teknologiatoimittaja 55 % Jussi Vainikka, GasumAineet ja tarvikkeet, ekoteollisuuspuiston teknologiatoimittaja 53 % Tilastokeskus 2013Aineet ja tarvikkeet, biokaasulaitoksen teknologiatoimittaja 53 % Tilastokeskus 2013
Muut:
Energiaturpeen tuotannon työllistävyys 0,09 htv/GWhPellervon taloustutkimus, 2013, Bioenergian alueelliset tyällisyysvaikutukset, Jyri Hietala ja Leena Kerkelä
Metsähakkeen tuotannon työllistävyys 0,15 htv/GWhPellervon taloustutkimus, 2013, Bioenergian alueelliset tyällisyysvaikutukset, Jyri Hietala ja Leena Kerkelä
Kotitalousvähennys 4 800 eur Puolisoiden maksimivähennys, Verohallinto, 2014Jyväskylän asukasmäärä 135 000 hlöä Jyväskylän kotisivuHenkilöautokanta Jyväskylässä, 2013 58 898 kpl Tilastokeskus, Ajoneuvokanta alueittain, Liikennekäytössä olevat henkilöautot, 31.12.2013Henkilöautojen määrä (JKL, Laukaa, Muurame), 2013 73 126 kpl Tilastokeskus, Ajoneuvokanta alueittain, Liikennekäytössä olevat henkilöautot, 31.12.2013Ajosuorite keskimäärin per henkilöauto, Jyväskylän seutu 17 500 km/auto/v Jyväskylän seudun liikennetutkimus 2009Henkilöautot, dieselautojen suoriteosuus 33 % VTT Lipasto, 2011Henkilöautot, bensiiniautojen suoriteosuus 67 % VTT Lipasto, 2011Dieselin kulutus keskimäärin henkilöautoissa, EURO5-luokka 5,9 l/100 km VTT Lipasto, 2011Bensiinin kulutus keskimäärin henkilöautoissa, EURO5-luokka 6,7 l/100 km VTT Lipasto, 2011Sähköautojen oletettu energiatehokkuuden paraneminen nykytasosta 10 % Laskentaoletus, Sitra & GaiaBiokaasuautojen oletettu energiatehokkuuden paraneminen nykytasosta 10 % Laskentaoletus, Sitra & GaiaDieselin ja bensiinin toimituksen kotimaisuusaste (laskettu hinnasta) 30 % Gaia / Öljyalan keskusliittoLiikennebiokaasun toimituksesta kotimaista 100 % LaskentaoletusBensiinin tiheys 0,75 kg/l TilastokeskusBensiinin energiasisältö 41,8 GJ/t Tilastokeskus, Polttoaineluokitus 2014CNG tiheys 0,7 kg/m3 KaasuyhdistysCNG lämpöarvo 10,0 kWh/m3 KaasuyhdistysKevyen polttoöljyn energiasisältö 42,8 GJ/t Tilastokeskus, Polttoaineluokitus 2014Kevyen polttoöljyn tiheys 0,8 kg/l TilastokeskusKivihiilen päästökerroin 93,3 t/TJ Tilastokeskus, Polttoaineluokitus 2014Kivihiilen lämpöarvo 25,0 GJ/t Tilastokeskus, Polttoaineluokitus 2014Jyrsinturpeen päästökerroin 105,9 t/TJ Tilastokeskus, Polttoaineluokitus 2014
Gaia Group Oy, Bulevardi 6 A, FI-00120 HELSINKI, Finland – Tel +358 9686 6620 – Fax +358 9686 66210
www.gaia.fi
Our Clients Make the World Safer and Cleaner.
FINLAND – SWITZERLAND – CHINA – ETHIOPIA – ARGENTINA