1

KEHOTUS

2

KEHOTUS4/

12

Kehotus on Kehitysmaatutkimuksen opiskelijat ry:n noin neljä kertaa vuodessa ilmestyvä sisäpiirivitsi. Kehotus saa HYY:n järjestölehtitukea.

PäätoimittajaElla Alin

Kirjoittajat,tässä numerossaMinna Ala-MantilaElla AlinKarla EspinozaKatriina HuttunenLyydia KilpiTomi LounioBen MulondaMilja Rämö

Kuvat ja kuvitusMinna Ala-MantilaElla AlinNikolai AlinPatrik HolopainenTomi Lounio

TaittoFelix Siivonen

PainoPicaset Oy, Helsinki

Painos150 kpl

PaperiG-print 100g, kansiMultiart Silk 170g

YhteystiedotKeho ry. / KehotusPL 59 00014Helsingin yliopisto

KEHOTUS 4/12Palautetta Kehotuksesta voi lähettää

osoitteeseen: ella.alin@helsinki.fi

Päätoimittajalta 3Puheenjohtajalta 4 Sihteerin kynästä 7My coming into Helsinki 8 Työ on uusi musta 10Tansanian elintasoerot 12”vain koska hän on Kikuju” 19Ensimmäinen elokuvani 23Artificial snow 26

Vuosi 2012

3

KEHOTUSPäätoimittajalta

Vuonna 2012 joku muutti Suomeen Meksikos-ta, toinen Sambiasta. Joku oli Tallinnassa elo-kuvakurssilla, joku työharjoittelussa Mosambi-kissa, toinen Tansaniassa. Syyriassa sodittiin, valitettavasti soditaan yhä, kehitysmaatutki-mus sai vihdoin, monivivahteisen draaman jäl-keen, uuden professorin – onnittelut hänelle. Maailmanloppua ei kai tullutkaan. Mielenkiin-toista oli lukea ulkomaankirjeenvaihtajiemme Lyydian ja Tomin tämän numeron juttuja, joissa he molemmat nostivat esiin turhautumisen ja työttömyyden nostattamat levottomuudet Mo-sambikissa ja Tansaniassa vuotta 2012 kuvaa-vina ilmiöinä. Tansaniassa tilanne on konkreti-soitunut uskonnollissävytteisiin konflikteihin ja Mosambikissakin huhutaan nuorten miesten etsivän syytä mellakoida.

Miettiessäni vuoden 2012 tapahtumia, ilmi-öitä, hajuja ja makuja, käännyin ”Google Zeit-geistin” puoleen: kysymysten kuningas, vastaus-ten valtias osaisi varmasti kertoa mitä vuonna 2012 maailmalla oli pinnalla. Hakukoneeseen kirjoitetaan yleensä ”kuinka piip” silloin kuin halutaan tutustua uuteen trendiin omin avuin, tai etsitään vastauksia kiperiin henkilökohtai-siin kysymyksiin. Tässä vähän poimintoja eri maiden kuinka-hakujen yleisimmistä hauista, ehkäpä ne kertovat jotain maailmasta vuonna 2012 ja ihmisten elämästä silloin.

Kun Suomessa haluttiin eniten tietää ”kuinka saada kuume”, Keniassa eniten haettu kysymys oli ”kuinka abortoida?” Toiseksi eniten Suomes-sa haluttiin tietää, kuinka purjehtijaksi tullaan, sitten kuinka iskeä nainen, kuinka laihtua no-peasti, kuinka nopeasti raskaaksi, kuinka selvi-tä erosta, kuinka rikastua, kuinka paljon asun-

tolainaa ja kuinka poistaa Facebook. Keniassa ja Nigeriassa rakkauteen liittyvät kysymykset as-karruttivat: kuinka vietellä, kuherrella, rakas-taa, hakkailla?

Singaporessa näyttää populaarikulttuuri ku-koistavan: kuinka rokata, olla DJ, skeitata, rä-pätä, jonglöörata, kuinka ”dougie” ja kuinka ”bboy” (eli tanssia dougieta ja breakdancea)? Chilessä kuinka-kysymysten kymmenen hae-tuimman joukkoon oli päässyt ”kuinka tehdän sushia” ja ”kuinka tehdä bonsai.” Senegalissa ja Chilessä haluttiin tietää kuinka äänestetään, laihdutetaan ja ollaan kauniita. Älyllinen ke-hitys näytti kiinnostavan kenialaisia (kuin-ka opiskella, kuinka nörtteillä), senegalilaisia (kuinka kehittää älykkyyttä) ja nigerialaisia (kuinka keskittyä). Näiden lisäksi zeitgeist-kat-saukseni kuudessa maassa kiinnosti virkkaami-nen, rukoileminen ja kirjekuoren täyttäminen. Nykyisin jotkut siis osaavat käyttää Googlen hakukonetta paremmin kuin lähettää kirjeitä.

Kaikkien näiden maiden ”haetuimmat ihmi-set” –listan neljän henkilön kärkijoukossa on Whitney Houston, joka olikin koko maailman viime vuoden haetuin henkilö. Itse en muista ajatelleeni häntä kertaakaan viime vuonna. No, jotain menee aina ohi. Kevät, kesä, syksy, talvi. Lukemattomia uutisia ja lukemattomia uutisoi-mattomia tapahtumia, lukemattomia lukemat-tomia uutisia, artikkeleita, kirjoja, runoja, kat-seita. Omasta puolestani kiitän lämpimästi tä-män numeron teossa mukana olleita, sekä kaik-kia vuoden aikana lehden parissa aikaansa viet-täneitä. Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Ella

KUVA Nikolai Alin

Päätoimittajalta 3Puheenjohtajalta 4 Sihteerin kynästä 7My coming into Helsinki 8 Työ on uusi musta 10Tansanian elintasoerot 12”vain koska hän on Kikuju” 19Ensimmäinen elokuvani 23Artificial snow 26

Vuosi 2012

4

Kehon puheenjohtajalta

12 sanaa (vuodesta)

Paljon aikaa annettu, kiitos.

Antaa aikaa, kenen aika? Aika arvokkainta, kai.

Ajatella.

4 KUVA Ella Alin

5

12 sanaa (vuodesta)

Paljon aikaa annettu, kiitos.

Antaa aikaa, kenen aika? Aika arvokkainta, kai.

Ajatella.

2012

5

66

7

Tekisi melkein mieli kirjoittaa aiheesta runo. Lukea hieman saarikoski-tabermannilaisia ja miettiä elämää, purkaa sitten kulunut vuosi pa-perille. Tai kirjoittaa takaperoista päiväkirjaa, listata kaikki menneet: mikä oli paras ilta, mil-loin teki mieli lopettaa työt, milloin koulu, mil-loin työt ja koulu, milloin tajusi että rakastumi-seen ei päde mikään järkimaailman logiikka tai että maanantait vain yksinkertaisesti ovat nii-tä kaikkein huonoimpia päiviä aloittaa dieetti ja parhaimpia mennä syömään Fazerin vuodenai-kaleivoksia. Tai siitä ihanasta hetkestä kun näki pitkästä aikaa hyvää ystävää, ja tajusi että mi-kään ei ole muuttunut, vaikka oikeastaan aika paljon oli muuttunut. Tai siitäkin kesäpäivästä, kun vieras koiranpentu tuli puistossa nuolaise-maan ja herätti päiväunilta. Senkin voisi kir-joittaa, miltä tuntui olla tutor tai mitä lupasin mummalle.

Mutta koska Kehotus on asialehti ja lukija-kunta valveutunutta kansaa, jota ei luultavasti jaksa kovin montaa säkeistöä kiinnostaa yhden ihmisen höpönlöpöt ja muut sentimentaaliset jorinat, pitäydyn asialinjalla. Siis: Kehon sihtee-rin (ja ”tiedottajan”) vuosi 2012, olkaa hyvä.

Kokous ja pöytäkirja ja pulkkamäkeen ja ko-kous ja pöytäkirja ja siivotaan klusteria ja ko-kous. Suunnitellaan hakemista, haetaan ja jär-jestetään. Pidetään kesälomaa, kesä menee no-peasti. Uudet fuksit on valittu, suunnitellaan ja keskustellaan. Pidetään olympialaiset, pöy-täkirja. Suunnitellaan, pidetään kokous ja fuk-sien kanssa Tallinnaan, kärryjen kanssa takai-sin. Pöytäkirja, pöytäkirjaan muutos: haetaan sittenkin. Kokouspullia, tuttuja kasvoja ja uusia ystäviä, kahvia ja kokous-kikhernehöystöä. Osa tapahtumista on jo ehtinyt mielessä puuroutu-maan ja yksityiskohdat unohtumaan, mutta on vuoteen mahtunut manteleitakin: ihania hetkiä kokouksissa, onnistuneet sitsit tai rento tun-nelma urheilupäivän piknikillä, kun aurinko lämmitti ja pelattiin yhdessä. Eivätkä parhaat tapahtumat ja muistot liity pelkkään hallituk-seen, vaan koko vuoteen Kehona. Vaikka välil-lä ei nappaisi, niin ihmiset ympärillä piristää ja paikkaa. Toivon tulevalle hallitukselle yhtä an-toisaa ja rikasta (ok, ei tarvitse yhtä paljon tie-nata kuin me) vuotta 2013, tehkää yhdessä ja jaksakaa kuunnella niitä opintovastaavia vielä se viisi minuuttia.

-rivikehari 13’

Sihteerin kynästä2012

8

My name is Bennie Mulonda, I am an exchange Stu-dent from the University of Zambia. I have been in Helsinki for almost 5 months now. My experience in Helsinki carries a lot to share. To begin with, my first days of coming here did not of course go without this feeling of disorientation called culture shock. Being my first time to be in a foreign land and Europe in parti-cular, the experience of culture shock was way beyond normal for me. Thus to say, I did not know what to do, and how to do things in this new environment, and also knowing what is appropriate or inappropriate po-sed a great challenge on me. Because of this, I always found myself sad, lonely and generally irritated that everything is going wrong because things were not in line with what I’m used to or rather what I expected.

However, with time, things started to change for me. My first days at campus enabled me to meet new stu-dents that are from within Helsinki that were so kind and welcoming, and I must mention that my meeting with these students truly made a difference for me to already feel both completely welcome and at ease. I re-ally felt at home away from home. They devoted much of their time talking to me, taking me round the Hel-sinki city, helping me to get to know most of the things in the city e.g shops. They encouraged me and made me understand and also appreciate that we live in a world that is diverse, hence you cannot always find someone who thinks or does things exactly as you do.

With time, I made a lot of friends, some of them course mates and some through just interactions at campus. I have been able to participate in several stu-dent organised activities such as parties, trips to ot-her places and these actually made me have a peace of mind and just enjoy the place. One thing that has real-ly impressed me is the organisation of learning and the learning environments themselves, which are organi-sed in such a way that one’s understanding is enhan-ced and one is better able to apply what one has learnt in contributing to development in one’s community. I can safely say my studying at this institution has pre-sented me a unique opportunity to learn and acquire knowledge that will go a long way in benefiting not on-ly my country, Zambia, but also Africa as a continent at large.

The writer is a Sambian exchange student at development stu-dies in Helsinki

My coming intoHelsinki

2012

Text: Bennie Mulonda

9

KU

VA

Ella A

lin

10

Työpaikoista on tullut trendikkäitä kehityskes-kustelussa. Hiljattain julkaistu World Develop-ment Report 2013 on nimeltään ytimekkäästi ”Jobs”. Arabimaissa vellovat nuorten työttömien massat ovat säikäyttäneet eliitit ympäri maail-man. Epädemokraattisten maiden johtajat pel-käävät luiskahtavansa valtaistuimelta, ja länsi-maat puolestaan epäilevät jonkun harhautuvan pommin kanssa kotimaansa rajojen ulkopuo-lelle. Maailman miljoonille toimettomille tapa-uksille pitäisi äkkiä järjestää jotain tekemistä. Ihmisellä, jolla on työpaikka, on menetettävää. Sellainen kansalainen on eduksi poliittiselle va-kaudelle.

Mosambikissakin puhutaan työttömien nuo-rien massoista. Nuori väestö puskee työmark-kinoille 30 000 uuden työnhakijan vuosivauh-dilla. Presidentti yrittää vakuuttaa, että maan ripeä talouskasvu on inklusiivista, sekin uusi trendisana. Inklusiivisella tarkoitetaan sitä, et-tä kasvusta hyötyvät kaikki. Toistaiseksi tästä ei ole näyttöä, vaan köyhyys on pikemminkin kasvamaan päin. Laajojen kaasu- ja hiilivaran-tojen hyödyntäminen alkaa lähivuosina tuo-da valtiolle runsaasti tuloja, mutta työpaikkoja sektori luo vähän. Eliittiä vaikuttaakin hieman hermostuttavan, miten vakaus saadaan säily-mään.

Maputossa oli elinkustannusten nousun lau-kaisemia mellakoita vuosina 2008 ja 2010, ja viimeksi marraskuun puolivälissä pelättiin, et-tä julkisen liikenteen hinnankorotukset aihe-uttaisivat kaaoksen. Huhujen mukaan nuoret miehet etsivät syytä mellakoida. Muutamien renkaiden ja minibussien polttamista laajem-pia levottomuuksia ei kuitenkaan tällä kertaa syntynyt. Mosambikilaisen Sosiaalisen ja talou-dellisen tutkimuksen laitoksen entinen johtaja

Carlos Castel-Branco kuitenkin totesi hiljattain, että ”tämä on räjähdysherkkä yhteiskunta”.

Työpaikkojen luomisessa on se hyvä puoli, että ne paitsi sitouttavat ihmiset ajattelemaan muutakin kuin tyytymättömyyttään päättäjiin myös sopivat monissa länsimaissa vallitsevaan oikeistolaiseen ilmapiiriin ja tiukkaan talous-tilanteeseen. Laitetaan köyhät töihin maleksi-masta. Lisäksi työpaikkojen luomisen varjolla on helppoa edistää kotikentän yritysten inves-tointeja kehitysmaihin. Työpaikat eivät tieten-kään voi olla mitä vain hikipajaorjuutusta, joten kehitysjargonin käsitteelle ”hyvät tai ”kunnolli-set” työpaikat on käyttöä. Parhaimmillaan työ on sekä ”kunnollista” että ”vihreää”.

Oikeastaan työpaikkojen luomisen olisi luul-lut hiipivät kehityskeskusteluun suurella mit-takaavalla jo aiemmin. Onhan teema pyörinyt länsimaiden sisäpoliittisena prioriteettina use-amman vuosikymmenen. Jo jonkin aikaa sitten huomattiin, ettei maapähkinöiden myyminen kadulla ehkä elätkään ihan kaikkia eikä aina-kaan tuo tuloja valtion kassaan. Mosambikissa työpaikkojen luomisen tiellä on kuitenkin muu-tamia haasteita. Väestön koulutustaso on maa-ilman alhaisimpia, eikä palkkatyöhön ole totut-tu. Vaikka palkat ovat matalia – minimipalkka on noin 60 euroa kuussa – tuottavuus on vielä olemattomampaa.

Työpaikkojen luominen on kaikesta huoli-matta siitä tasavertainen haaste, että se koskee sekä kehittyviä että kehittyneitä maita. Työt-tömäksi jäänyttä kaukaalaista paperityöläistä ja elannokseen roskiksia penkovaa mosambiki-laista yhdistää vuonna 2012 edes yksi asia.

Kirjoittaja on kehitysmaatutkimuksen opiskelija, joka parhaillaan kirjoittaa graduaan Mosambikissa

Työ on uusi musta2012

Teksti: Lyydia Kilpi

11

KUVITUS E.A.

12

Tansanian kasvavat elintasoerot näkyvät

2012

Teksti ja kuvat: Tomi Lounio

12

13

En voi olla hymyilemättä, kun seuraan bussi-kuskimme työskentelyä ohjauspyöränsä taka-na. Silmät puoliummessa hän kääntää toisella kädellä ohjauspyörää, toisella säätää radiota ja samalla huikkaa ikkunasta tervehdyksen ohi-kulkijalle. Hän on liimannut tuulilasin täyteen jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovicin kuvia; au-ton takaosaan maalattu teksti kertoo, että Jee-suksen veri suojelee matkaamme.

Toivon suojelua todella, sillä lasken 20-paik-kaisesta minibussistamme 48 matkustajaa. Kuoppien kohdalla pohja raapii maata, liikum-me silti. Seison käytävällä kaksi pikkupoikaa kiinni kylkiini litistyneinä, puoliksi istumapai-kan saaneen kaverin päällä maaten. Vauvaa rin-taansa vasten kantava äiti yrittää päästä ulos, mutta matka takapenkeiltä oviaukolle tuntuu loputtomalta. Kylven hiessä, yritän saada ikku-naluukusta tuulahduksen raikasta ilmaa. Ma-riah Carey laulaa rätisevässä radiossa rakkau-desta, täydellä volyymillä tietenkin.

”Ymmärrätkö nyt, miksi Dar es Salaamin nuoret miehet ovat vihaisia?” ystäväni Doug-las kysyy, kun hyppäämme kyydistä Mbagalan kaupunginosan kohdalla. En voi vastata muu-ta kuin että surkeasti toimiva julkinen liiken-ne varmasti kiukuttaa ihmisiä. Sadattuhannet köyhien lähiöiden asukkaat viettävät paikalli-sissa minibusseissa tunteja joka päivä. Pidem-män päälle se ei enää ole hauskaa ja eksoottista, vaan työmatkalaisten turhautuminen on käsin-kosketeltavaa.

Tulin Mbagalaan selvittämään kiristyneen ilmapiirin taustoja. Väkivaltainen tapahtuma-kierre alkoi juuri täältä, kun 14-vuotias kristit-ty poika pissasi Koraanin päälle teinien typerän vedonlyönnin takia. Lehtitietojen mukaan hän halusi todistaa vääriksi muslimikaverinsa väit-teet siitä, että tuollaisen teon tekijä muuttuisi käärmeeksi. Paikalliset musliminuoret suuttui-vat ja sytyttivät 12. lokakuuta kahdeksan kirk-koa palamaan Mbagalan läheisyydessä. Kriisi levisi myös muualle, ja mantereella mielenosoi-tukset ovat riistäytyneet käsistä Dar es Salaa-min lisäksi Arushassa ja Morogorossa. Sansiba-rin Stone Townissa tilanne oli erityisen seka-sortoinen, ja yksi poliisimies sai surmansa, kun miehet hyökkäsivät hänen kimppuunsa viidak-koveitsin.

Tapahtumaketju oli kuitenkin tätä moni-mutkaisempi, sillä nuoren pojan harkitsematon kepponen toimi lähinnä katalysaattorina, joka sai pinnan alla kyteneen tyytymättömyyden nousemaan pintaan. Lisäksi tyytymättömyys yltyi, kun poliisi pidätti vastarintaa lietsonei-

Kuvassa:Mgabalan poikia

14

”Muslimit ja kristityt menevät täällä usein naimisiin keskenään” kertoo Ismael.

15

ta muslimijohtajia. Hyvin pieni osa Tansanian muslimiyhteisöstä kuitenkin hyväksyi seuran-neet mellakat, ja vielä pienempi osa aktiivisesti osallistui niihin. Esimerkiksi vaikutusvaltainen muslimijohtaja Sheikh Alhadi Musa tuomitsi kirkkoihin kohdistuneet hyökkäykset. Nuorten vihaisten miesten kiukku kuitenkin purkau-tui väkivaltana, ja vielä tässä vaiheessa on epä-selvää, missä määrin toiminta oli spontaania ja missä määrin organisoitua.

Kun liikkuminen on vaikeaa, elinolot kurjat ja kunnollisen toimeentulon järjestäminen liki mahdotonta, alkaa ihminen miettiä, mistä vai-keudet oikein johtuvat. Syksyn aikana suoritta-mani epävirallisen katugallupin perusteella kan-salaisten syyttävä sormi osoittaa luksusautoilla liikkuviin poliitikkoihin ja liikemiehiin, jotka ovat eristäytyneet kalliille asuinalueilleen ja vie-raantuneet kansan arkirealiteeteista.

Näkemys on toki populistinen, mutta Tansani-assa on ollut tähän asti oikeastaan yllättävänkin rauhallista, kun otetaan huomioon, että elinta-soerot ovat karanneet käsistä 1980-luvun puoli-välin talousuudistusten jälkeen. Silloinen sosia-listijohto joutui tunnustamaan talouskokeilunsa toimimattomaksi ja hyväksymään IMF:n raken-nesopeutusohjelman, jonka välittömät inhimilli-set seuraukset olivat katastrofaaliset.

Pohjoismaisen hyvinvointimallin yksi keskei-simmistä perusteluista on yhteiskuntarauhan säilyttäminen. Raadollisesti ajateltuna rikkaat siis ostavat verotuksen kautta väkivallattomam-paa ilmapiiriä. Tansaniassa tulonsiirrot eivät toimi, sillä valtio on liian heikko kerätäkseen ve-roja kaikilta, joiden niitä pitäisi maksaa. Toisaal-ta maan valtiokoneisto on niin tehoton palvelun-tarjoaja, ettei köyhä kansalainen saa valtiolta oi-kein minkäänlaista turvaa hädän hetkellä.

”Monet nuoret miehet ovat alkaneet ajatella, että verenvuodattaminen ratkaisee heidän on-gelmansa”, kertoo East African-lehden kolumnis-ti, vapaa toimittaja Elsie Eyakuze ja jatkaa: ”Vä-kivallan ainoa seuraus heille on kuitenkin kyy-nelkaasusta kipeät silmät ja mahdollinen van-kilatuomio. Tansaniassa on ollut rauha niin pit-kään, etteivät ihmiset käsitä, millaista on asua sisäisen konfliktin repimässä maassa.”

Mellakointi ei varmasti ole kannatettava vaih-toehto, mutta arabikevään tapahtumat ovat mo-nille innoittava esimerkki. Kun ei ole töitä eikä perusturvaa, on poliittisten ja uskonnollisten agitaattoreiden helppo käyttää nuoria miehiä hyväkseen ja yllyttää heidät mellakoimaan pien-tä korvausta vastaan. ”Näissä miehissä kytee kaaoksen siemen, jota riidankylväjät mielellään ruokkivat. Tällä hetkellä hallitus käyttää verova-roja kyynelkaasuun, vaikka parempiakin vaihto-ehtoja tilanteen ratkaisemiseksi olisi”, Elsie Eya-

kuze pohtii.

Maassa on vallinnut jo vuosikymmeniä hieno-varainen tasapaino uskonnollisten ryhmien vä-lillä. Tansanian asukkaista karkeasti kolmannes on kristittyjä ja kolmannes muslimeita, mutta alueelliset erot ovat huomattavat. Uskonnollinen identiteetti on ollut Sansibarilla voimakas, kun taas mantereella uskonnon poliittinen merkitys on ollut pienempi ja rauhanomaisen rinnakkais-elon perinne on pitkä.

Ongelmia kuitenkin aiheuttaa siirtomaa-ajal-ta periytyvä muslimiväestön suhteellisesti hei-kompi koulutustaso, sillä länsimaisen koulutuk-sen toivat maahan saksalaiset, kristityt lähetys-saarnaajat. Muslimeilla oli toki paljon koraani-kouluja, mutta niiden opetus ei vastannut siirto-maahallinnon vaatimuksia. Osittain tämän käy-tännön syyn takia ja osittain tietoisen uskon-nollisen syrjinnän takia muslimit jätettiin kehi-tyksen ulkopuolelle, eivätkä he edenneet valtion virkoihin. Itsenäisyyden alkuaikoina katolinen presidentti Nyerere toimi aktiivisesti uskonnol-lisen ja etnisen liikehdinnän tukahduttamiseksi. Hänen seuraajansa Ali Hassan Mwinyi ja nykyi-nen presidentti Jakaya Kikwete ovat kuitenkin muslimeja, mitä on pidetty tärkeänä tasapainon kannalta. Muslimien edustus politiikassa on kui-tenkin yhä heikko suhteessa muslimiväestön ko-koon.

”Muslimien ei ole vaikea elää kristittyjen kanssa”, vakuuttaa Ismaeliksi esittäytyvä mies Mbagalan Aqswa-moskeijan edessä. Hän istus-kelee tyhjän limukorin päällä ja kuuntelee radio-ta. ”Muslimit ja kristityt menevät täällä usein naimisiin keskenään, olemme aina eläneet rau-hassa.” Herätämme huomiota ohikulkijoissa, ja moskeijan miehet haluavat selvittää, keitä me olemme. Vahva epäluuloisuuden ilmapiiri vaih-tuu kuitenkin vieraanvaraisuudeksi, kuten usein on tapana.

”On suuri harmi, että näin tapahtui, mutta se on hallituksen syytä. Heidän olisi pitänyt luo-vuttaa Koraanin häpäissyt poika sharia-lain mu-kaan tuomittavaksi, niin selkkaukselta olisi väl-tytty”, kertoo Hamad-niminen nuorukainen, jo-ka puhuu mielenosoituksista kiihkeästi, vaikka on muuten mukava ja rauhallinen. Hän kertoo, ettei ole ollut itse mukana missään mellakois-sa, mutta jatkaa: ”Sen ikäinen poika tietää kyl-lä mitä tekee, hallitus suojelee häntä vain koska hän on kristitty. Häntä pitää rangaista, mutta muut tuntemani kristityt ovat hyviä ihmisiä.” Vanhempi Ali-niminen mies selittää, että iso osa kirkonpolttajista tuli Mbagalaan muualta. ”Kyl-lä täälläkin silti asuu roskasakkia, joka tekee sel-laista, huumeidenkäyttäjiä ja rosvoja. Älä mene tuonne takakujille tai sinun käy huonosti”, hän sanoo vakavana.

Kirkon pihalla tapaamme katolisen kirkon

16

opettajan, sisar Salome Mgoin. Hän esittelee meidät vartija Makamba Pleaselle, jota pitää sankarina, sillä tämä oli onnistunut estämään mielenosoittajien tunkeutumisen kirkon si-sään. Vartija vie meidät kivisen muurin luo, jo-ka on vasta muurattu umpeen. Hän kertoo, että mellakoitsijat hakkasivat sen rikki, mutta että hän onnistui seurakuntalaisten kanssa pitä-mään heidät ulkopuolella. Mielenosoittajat oli-vat hänen mukaansa todella nuoria, suurin osa 12–18-vuotiaita poikia. ”Muslimien asiat ovat jossain määrin huonommin kuin kristityillä, mutta se ei oikeuta polttamaan kirkkoja”, sisar Salome Mgoi toteaa.

”Täällä on aina ollut rauhallista, mutta nyt minä pelkään, mitä tulee tapahtumaan”, ker-too Safina Innocent, joka pitää kioskia katoli-sen kirkon vieressä. Hän kertoo itse kuuluvan-sa kauempana sijaitsevaan helluntaiseurakun-taan, joka poltettiin mielenosoitusten aikana. Tilanne maassa on nyt rauhoittunut, mutta on erittäin vaikea arvioida, onko lisää väkivaltai-suuksia vielä edessä.

”Emme ole tehneet vielä mitään taustasyiden korjaamiseksi”, toteaa kansanedustaja Titus Ka-mani (CCM), kun kysyn hänen mielipidettään siitä, tuleeko mellakoita vielä lisää. ”Toivon, et-tä poliisi pitää huolen siitä, että Tansania pysyy rauhallisena, kuten tähänkin asti. Maamme tu-lee kehittymään, mutta ihmisten pitää ymmär-tää, ettei muutos tapahdu nopeasti.” Poliittinen oppositio puolestaan syyttää muutoksen hitau-desta nimenomaan Kamanin edustamaa valta-puoluetta, eivätkä syytökset ole lehdistön pal-jastamien korruptioskandaalien valossa aiheet-tomia.

Vaikuttaa joka tapauksessa siltä, ettei nuor-ten miesten kärsivällisyys välttämättä riitä enää kovin pitkään. Tansanian kaupungit täyttyvät maaseudulta muuttavista työttömistä miehis-tä ennennäkemättömällä vauhdilla. Presidentti Kikwete on vaatinut heitä palaamaan kotiseu-duilleen maatalouden pariin, mutta muuttolii-kettä ei voi pysäyttää. Sytytyslanka palaa, eikä kukaan tunnu tietävän, miten sen saisi sam-mutettua. Hallituksen on pakko keksiä keinoja näiden ihmisten työllistämiseksi ja elinolojen parantamiseksi. Muuten ruutitynnyri voi räjäh-tää.

Kirjoittaja on kehitysmaatutkimuksen opiskelija, joka on parhaillaan työharjoittelussa Tansaniassa.

17

Katolisen kirkon opet-taja sisar Salome Mgoi ja vartija Makamba Please.

18

19

”...vain koska hän on kikuju”

2012

Vaalikuume nousee Keniassa, kun kansa marssii uurnille maaliskuun 4. päivänä. Näillä kulmilla vaaleihin liit-tyvät intohimot ovat perinteisesti ol-leet pinnassa, ja kaikki muistavat vie-lä vuodenvaihteen 2007-2008 vaaleja seuranneet väkivaltaisuudet. Etenkin Keho ry:n matkaprojektilaiset, jotka kyhjöttivät tuolloin ulkonaliikkumis-kiellon aikaan hotellihuoneissaan.

Teksti: Tomi Lounio

20

Kontrasti kotimaiseen politiikkaamme on suuri. Suomen kuntavaalien alla eräät ehdok-kaat kertoivat pelkäävänsä nokkapokkaa vaa-liteltoilla, mutta Itä-Afrikassa laajamittaisen verenvuodatuksen uhka leijuu usein ilmassa. Huomattava osa Keniassa asuvista ulkomaalai-sista onkin aikeissa matkustaa maasta vaalien ajaksi.

Vaikka monet kenialaiset tuntuvatkin vain toivovan, että vaalit sujuisivat rauhallisesti, ovat myös poliittiset panokset kovat. 81-vuotias presidentti Mwai Kibaki on istunut kaksi kaut-ta ja joutuu nyt siirtymään sivuun. Konkaripo-liitikko toi 2000-luvun alussa raikkaan tuulah-dukset valtiojohtoon, sillä hänen korruption-vastainen linjansa palautti hänen edeltäjänsä Daniel arap Moin jättimäisiin vallan ja valtion-kassan väärinkäytöksiin kyllästyneiden donori-en ja ulkomaisten sijoittajien uskon Kenian tu-levaisuuteen.

Valitettavasti Kibaki tullaan kuitenkin to-dennäköisemmin muistamaan vuoden 2007 väärennetystä vaalituloksesta, joka johti laajoi-hin väkivaltaisuuksiin. Vaalirekisteristä löytyi myöhemmin esimerkiksi yli miljoona kuollutta tai keksittyä äänestäjää, joista suurin osa oli an-tanut tukensa Kibakin jatkokaudelle.

Seuranneet vuodet olivat varsin hankalia vä-kivaltaisuuksia seuranneet turistikadon, kan-sainvälisen talouskriisin sekä kiperän poliitti-sen pattitilanteen tähden. Kofi Annanin neu-

votteleman poliittisen kompromissin seurauk-sena kikuju-taustainen Kibaki joutui nimittäin hyväksymään pääministerikseen vastustajan-sa, luo-ryhmää edustavan Raila Odingan. Mies-ten välinen roolijako oli usein sekava, eikä yh-teisymmärrystä ollut helppo löytää, vaikka nyt Kenia tuntuu nousseen pahimmista ongelmis-taan.

Presidentin paikasta kisaavat tällä hetkellä kovimmin herrat Odinga ja Kenyatta. Maan po-liittista historiaa tuntevat pääsevät kokemaan todellisen deja vu’n, sillä samanniminen tais-telupari kiisteli vallasta jo 1960- ja 70-luvuilla. Silloin kyseessä olivat isäpapat, nyt pojat seu-raavat perässä.

Edesmennyttä Jomo Kenyattaa pidetään yhä eräänlaisena kansakunnan isänä, sillä monet muistelevat hänen pitkää valtakauttaan läm-möllä, vaikka hänen aikakautensa poliittinen terrori olikin laajaa. Hänen poikansa Uhuru Kenyatta sen sijaan jakaa kansan mielipiteet. Monet inhoavat häntä avoimesti, mutta hän on muodostanut kaikessa tekopyhyydessään ne-rokkaan liiton vanhan vihamiehensä, kalenjin-taustaisen William Ruton kanssa. Miehiä vas-taan on vireillä oikeusjuttu Haagin kansainväli-sessä rikostuomioistuimessa, mutta he saisivat syytesuojan päästessään presidentiksi ja vara-presidentiksi.

Vielä tammikuun alussa näyttää kuitenkin

21

todennäköisemmältä, että Raila Odinga vie voi-ton, sillä monet arvostavat hänen toimiaan pää-ministerinä. Häntä ei olla myöskään viemässä Haagiin, mikä tuo hänelle ainakin omiensa sil-missä moraalisen etulyöntiaseman. On tosin yhä varsin epäselvää, mikä syyttömiksi julis-tettujen Odingan ja Kibakin todellinen rooli oli väkivaltaisuuksien järjestäjinä. Konflikti nimit-täin alkoi Odingan kannattajien hyökättyä Ki-bakin seuraajien kimppuun. Toisaalta Odinga on aikamoisen flipflop-miehen maineessa, sil-lä hän on edustanut jo seitsemää eri puoluetta vuosien varrella ja ansaitsi petturin maineen tehtyään vuonna 1998 paktin silloisen presi-dentti Moin kanssa.

Kibakin seuraajasta tulisi vasta maan itsenäi-syyden ajan neljäs presidentti. Historian valos-sa onkin varsin todennäköistä, että myös tule-va johtaja istuu vähintään kaksi kautta. Vuoden 2010 uuden perustuslain mukaan maalle ei ni-metä enää uutta pääministeriä, vaan presiden-tin jälkeen suurinta valtaa käyttää virkamies-hallitus. Tämä on johtanut tarkkailijoiden mu-kaan siihen, ettei taistelu parlamenttipaikoista ole yhtä kiihkeää kuin aiemmin, sillä kansan-edustaja ei voi enää edetä ministeriksi.

Puoluetaustalla ei myöskään ole usein kes-keistä merkitystä äänestyspäätöksen kannalta, sillä puolueita muodostetaan vain vaalikamp-pailua varten, eikä niiden merkitys ole varsi-

naisessa parlamenttityössä erityisen määräävä. Tärkeintä monille äänestäjille onkin oman eh-dokkaan etninen ja alueellinen tausta. Tämän syyt ulottuvat pitkälle kolonialismin aikakau-delle, mutta liittyvät myös vahvasti Kenyattan ja Moin tapaan hallita etnisiä jakolinjoja hyväk-sikäyttäen. Yhtenäistä kenialaista identiteettiä ei ole koskaan syntynyt ja jokaisen verisen yh-teenoton seurauksena kansallinen yhtenäisyys murenee entisestään.

”En usko poliikkaan, mutta äänestän Uhuru Kenyattaa”, kertoo Nairobissa taksia ajava Ed-die ja jatkaa: ”olen kikuju ja äänestän häntä vain koska hän on kikuju.”

Kotiapulaisena työskentelevä Margareth puolestaan selittää omaa äänestyspäätöstään hyvin samansuuntaisesti: ”Olen Raila Odingan puolella, mutta en siksi, että hän on luo. Minä olen itse meru, enkä halua äänestää Uhurua. Ai miksikö? No koska hän on kikuju.”

Kirjoittaja on kehitysmaatutkimuksen opiskelija, jo-ka on parhaillaan työharjoittelussa Tansaniassa

Lähteet:Hornsby, C., 2012. Kenya: A History Since Indepen-

dence.Daily Nation

22

Ensimmäinen elokuvani

23

Ensimmäinen elokuvani

Teksti: Milja RämöKuvat: Patrik Holopainen

23

2012

24

Vuonna 2012 valmistui ensimmäinen elokuva-ni nimeltään Cuban Sun. Viisi minuuttia pitkän lyhytelokuvan taustalta löytyy useita ajatus-prosesseja, hieman ahdistusta, uuden oppimis-ta, erilaisia ihmiskemioita ja vastuun ottamis-ta, sekä omalla kohdallani onnettomuus, jonka seurauksena elokuvan kuvausaikataulun suun-nittelu meni päin mäntyä ja editointi tapahtui ainoastaan yhdellä kädellä.

Saapuessani heinäkuussa Tallinnan yliopis-ton kesäkouluun alle kolmea viikkoa kestävälle Digital filmmaking-kurssille, olin aivan varma, että olisin mukana tekemässä dokumenttia ku-ten kunnollinen tuleva valtiotieteilijä. Olin val-mis ottamaan vieraan maan ja ajan rajoitteet vastaan ja löytämään Tallinnasta yhteiskun-nallisen erheen, johon paneutua. Lopputulos on kuitenkin fiktiota.

Täysin fiktiivisen tarinan käsikirjoittaminen vei ajatukseni kokonaan. Käsikirjoittamisessa oli kiehtovaa nimenomaan se, että itse kykeni määrittelemään sisällön täysin, ja samalla tuo-maan esille haluamansa sanoman ilman, että kaivaisi sitä esiin oikeista ihmisistä. Vaikka ei-vät käsikirjoittaessakaan tarinan kaikki sävyt ole täysin omassa tiedossa ja hallussa, mutta se tekeekin siitä myös niin jännittävää. Mitä tu-leekaan tapahtumaan näille hahmoille, jotka olen itse luonut? Itse luotuihin hahmoihin täy-tyy myös tutustua, jotta käsikirjoittaminen on-nistuu.

Tuottaminen ja etenkin ohjaaminen olivat prosessin haastavimpia vaiheita, ainakin mi-nulle. Oman käsikirjoituksen avaaminen muil-le tekijöille, sekä kokonaiskuvan visuaalinen ja tuotannollinen suunnittelu sekä kaikkien lan-kojen käsissä pitäminen vaativat paljon luotta-musta omaan tarinaan. Tuotannossa ohjaaja tu-lee käyttämään paljon omaa sekä muiden aikaa ja energiaa, etenkin kun kurssillamme kaikilla oli omat sekä muiden elokuvat tuotannossa. Jos omaan tarinaan ei olisi luottamusta, ei olisi mi-tään järkeä lähteä mukaan koko prosessiin.

Vaikeaa oli hahmottaa miltä lopputulos näyt-täisi visuaalisesti, minkälaiset kuvakoot näyttä-vät peräkkäin hyvältä, mistä kenenkin kannat-taa kuvaan tulla ja mikä on kenenkin katseen tarkoitus. Itse kuvauspäivänä myös näyttelijöi-den ohjaaminen oli yllättävän vaikeaa. Miten saada lyhyellä aikataululla omat ideat, joista oli tullut jo itsestäänselvyyksiä, avattua näytteli-jöille, joille tarina ei ollut ennestään kovinkaan tuttu? Jälleen kerran kohdataan myös se, et-tä täytyy olla oman idean takana, jotta kehtaa pyytää näyttelijöitä ja kuvaajia tekemään koh-tauksen, tai sen osan, uudestaan ja uudestaan. Editointivaiheessa joidenkin esiin tulleiden puutteiden takia olisin toivonut olleeni vaati-vampi ja tyytynyt vähemmän omien ideoiden ja toteutuksen kompromissiin, mutta ensimmäi-sellä kerralla oli vaikea olla tiukka, etenkin kun kaikki tekijät ovat omia kavereita.

Itsekriittisyys on kaikista vaikeinta varmaan kaikessa. Ensi-illassa lähinnä vajosin omassa tuolissani alaspäin, enkä vieläkään tiedä on-ko elokuvan idea auennut niille, jotka sen ovat nähneet. Itsekriittisyyspäissään sitä helposti unohtaa sen, että kukaan ei ole seppä syntyes-sään. Vaikka lopputulos ei monella tapaa koh-taa alkuperäisen ajatuksen kanssa, prosessissa syntyi jotain uutta, ja se etenkin sai minut in-nostumaan. En ollut katsonut elokuvaani ensi-esityksen jälkeen moneen kuukauteen, mutta katsottuani sen uudestaan tiedän olevani yhä oman ideani takana. Lopputulokseen vaikut-tivat paljon myös muiden ideat ja ajatukset, ei-kä mitään elokuvaa edes olisi, ellen olisi saanut paljon apua muilta, jotka olivat valmiita myös olemaan ideani takana.

Kirjoittaja on kehitysmaatutkimuksen opiskelija, jo-ka vietti heinäkuussa kolmisen viikkoa Tallinnassa opis-kellen elokuvantekoa

25

26

Where I come from, on Christmas time, we use to buy a special spray which contains artificial snow so as to decorate the Christmas tree and pretend it has snowed. That is one of my favou-rite memories of the childhood. Until now, I had never asked myself why we make fake snow. And that time, definitely I would never have thought of living in a country where there is no need to spray artificial snow on the trees.

Here in Finland, one of the first questions people ask me when I introduce myself as a Me-xican is the reason why I have chosen Finland as a country where to study my master’s degree. And despite of all my obvious answers related to Finland’s prominent level of education, its rese-arch programmes in the development field and the vast opportunities that the country offers for foreigner students to study the higher level; I have to admit that the main reason is related

to the ‘artificial snow spray’.Since I have political consciousness, I remem-

ber listening to the Mexican candidates for the presidency repeatedly promising a ‘Mexico of a First World Class’. Because Mexico, as nume-rous countries of the ‘global south’, has always dreamed of embracing the same development than there is in the ‘global north’. Consequently Mexico has copied models from those northern nations hoping, but without achieving, the ex-pected results. Occasionally Mexico has had ini-tiatives that insinuate a developed country. Ne-vertheless, they have had exclusively the same effect as the artificial snow.

I came here to specialize in Development and International Cooperation in order to un-derstand how Finland has been working in this field as a donor country and the results achie-ved, either good or bad. I want to improve the

Artificial snowText: Karla Espinoza

26

KU

VA

Ella A

lin

27

cooperation projects in my country and help it to develop. But also I came to share my point of view about the main difficulties that obstruct the relationship among the donors and benefi-ciaries related with the differences of cultures and process of work. I totally believe that in or-der to have cooperation, the countries have to understand each other from the bottom.

Nonetheless, I have discovered that Finland has taught me more than I expected. Not only to adapt how to bike ride to the University with a temperature of -23 degrees and come back ho-me to get into the sauna; to drink piimä during lunch and eat salmiakki as a candy. But also to live among extremely respectful people who care about their environment and think in sustaina-bility, who have a persevering spirit which they call “sisu”, who genuinely enjoy to hang out with foreigners and share with them their culture.

Now, that I have experienced a beautiful win-ter in Finland, I can understand why we use to spray artificial snow on our Mexican Christmas trees, but also I have started to learn how the cooperation projects work in Finland. I hope soon I have a better comprehension of the de-velopment field in order to take this knowled-ge to my country and enhance our relationship in the cooperation projects. Moreover, I hope to imprint a taste of the Mexican culture in this country, probably in some time we will see Fin-nish children making their own piñatas during the Christmas season.

The writer studies Development and International Cooperation at University of Jyväskylä

28

vielä meillä on maapallomme

kuvitelmissamme