keijorajakalliokilpailu (tukkk), futura 1, 2010,kr

18
ennakoinni asiantuntija, DI Keijo Rajakallio (ent. Mäkelä) Kamppiaistie 3 as 5 26.2.2010 00660 Helsinki 044-2537205 [email protected] Teksti Futuraan 1/2010 Suomalainen työelämä 2030 Vuosi 2030 on kohta käsillä, asiat etenevät ajallaan. Noin 30-vuotta sitten ehdotin Arto Heinosen kanssa Helsingin Sanomissa korkeakoulujen eli nykyisten yliopistojen valintakokeista luopumista. Tätä kirjoitettaessa asiasta sentään jo keskustellaan. Ehdotimme myös, että kullakin korkeakouluopiskelijalla tulisi olla kerrallaan vain yksi korkeakoulupaikka, minkä toteuttamiseen kului aikaa noin 20 vuotta. Seuraavassa artikkelissa esitetään näkemys, että vuonna 2030 opiskelijat valitaan kansainvälisiin nettiyhteisöihin.. Nämä esimerkit kuvaavat aikajänteen pituutta innovatiivisessa ennakoinnissa. Seuraava teksti perustuu syksyllä 2009 Kirjamessuilla palkittuun kirjoitukseen, Suomalainen työelämä 2030. Kirjoituskilpailun järjesti Tulevaisuudentutkimuskeskus. Muutos vuoteen 2030 eli 20 vuodessa ei ole suuri. Rakenteet muuttuvat tai ovat muutettavissa sittenkin hitaasti, pinnan alla jotain tapahtuu. Pääosa vuoden 2030 työvoimasta on jo nyt työmarkkinoilla. Heidän arvojen uudistaminen ja uudenlainen roolitus on hidas ellei mahdoton prosessi. EU:n kehittymättömät maat ovat myös työelämän muutoksen hidaste.

Upload: tutuhesa

Post on 01-Nov-2014

848 views

Category:

Documents


1 download

DESCRIPTION

 

TRANSCRIPT

Page 1: Keijorajakalliokilpailu (tukkk), futura 1, 2010,kr

ennakoinni asiantuntija, DIKeijo Rajakallio (ent. Mäkelä)Kamppiaistie 3 as 5 26.2.201000660 [email protected] Teksti Futuraan 1/2010

Suomalainen työelämä 2030

Vuosi 2030 on kohta käsillä, asiat etenevät ajallaan. Noin 30-vuotta sitten ehdotin

Arto Heinosen kanssa Helsingin Sanomissa korkeakoulujen eli nykyisten

yliopistojen valintakokeista luopumista. Tätä kirjoitettaessa asiasta sentään jo

keskustellaan. Ehdotimme myös, että kullakin korkeakouluopiskelijalla tulisi olla

kerrallaan vain yksi korkeakoulupaikka, minkä toteuttamiseen kului aikaa noin 20

vuotta. Seuraavassa artikkelissa esitetään näkemys, että vuonna 2030 opiskelijat

valitaan kansainvälisiin nettiyhteisöihin.. Nämä esimerkit kuvaavat aikajänteen

pituutta innovatiivisessa ennakoinnissa. Seuraava teksti perustuu syksyllä 2009

Kirjamessuilla palkittuun kirjoitukseen, Suomalainen työelämä 2030.

Kirjoituskilpailun järjesti Tulevaisuudentutkimuskeskus.

Muutos vuoteen 2030 eli 20 vuodessa ei ole suuri. Rakenteet muuttuvat tai ovat

muutettavissa sittenkin hitaasti, pinnan alla jotain tapahtuu. Pääosa vuoden 2030

työvoimasta on jo nyt työmarkkinoilla. Heidän arvojen uudistaminen ja uudenlainen roolitus

on hidas ellei mahdoton prosessi. EU:n kehittymättömät maat ovat myös työelämän

muutoksen hidaste.

Tarkastelussa vuosi 2030 on otettu viitteelliseksi ajankohdaksi tunnistamatta

täsmällisemmin milloin työn murros käytännössä ajoittuu. Ennakoinnissa pulmallista ei ole

niinkään sen tunnistaminen, mitä on tulossa vaan vastaus kysymykseen, milloin jokin

megatrendi realisoituu. Kaikkiaan esitetyt uudet näkökulmat ja painotukset toteutuvat

pikemminkin vuoden 2030 jälkeen kuin siihen mennessä. Uudistumisen ajankohtaan

viittaa myös se, että suurten ikäluokkien osuus väestöstä alkaa tuolloin nopeasti

pienentyä. Väestö tosin ikääntyy vielä 2050 vuonnakin.. Työvoima modernisoituu uusien

ikäluokkien virratessa työmarkkinoille hitaasti, koska pääosa haaskaantuu välttämättömän

perinteisen työvoiman poistuman korvaamiseen.

Page 2: Keijorajakalliokilpailu (tukkk), futura 1, 2010,kr

Muutoksen ydin tuotantoverkostoissa

Katsottuna taaksepäin 20 vuotta merkittävin muutos on ollut verkostoituminen eli

tuotannon klusterirakenteiden muodostuminen. Valitettavasti tätä ei ole juuri lainkaan

ymmärretty, ei edes logistiikan merkitystä. Esimerkiksi uudet työpaikat on tunnistettavissa

vain tuotantoverkostojen analyysien kautta. Virallinen ennakointi, kuten hallituksen

ennakoinnin politiikkaohjelma, ei tunnista edes ilmiön olemassaoloa saati luonnetta.

Ammattiliitot tuskailevat pätkätöiden kanssa ymmärtämättä tai haluamatta ymmärtää

muutoksen väistämättömyyttä.

Vuonna 2030 verkostoitumisprosessi on edennyt niin pitkälle, että huomio kiinnittyy

verkostojen tehokkuuteen ja verkostoitumisen kustannuksiin. Verkostoitumiseen sisältyy jo

nyt runsaasti kalliita turhia palavereita ja väärinkäsityksiä viestinnässä. Verkostot

perustuvat luottamukseen, mikä usein pettää.

Kehitetään uusia verkostoitumismalleja, jotka perustuvat verkkoyhteisöihin. Kysymys on

uusista kulttuureista ja alakulttuureista, ei vain yhteistyöstä tai alihankinnasta.

Merkityksellistä on, että asiakkaat ja kulutus luetaan osaksi tuotantoverkostoa eli klusteria.

Kanavien (sähköposti, blogit, pikaviestit, Facebook, verkkolehdet) määrä lisääntyy

edelleen, jolloin kaikkien kanavien seuraamiseen ei työntekijän aika riitä. Internet saattaa

nykymuodossa hajota ja järjestäytyä uudelleen verkkoyhteisöiksi. Paluu kohti

kansallisuuden ja protektionismin korostumista on saattanut jo alkaa, Pohjoismaiden

yhteistyön herääminen on heikko signaali tähän suuntaan. Uudistuneella internetillä on

joka tapauksessa merkittävä rooli käytännössä kaikissa vuoden 2030 ammateissa ja

työtehtävissä.

Tietoteknologiasta tulee sulautettua, huomaamattomampaa ja arkista. Näin kävi

aikoinaan lankapuhelimelle. Tekstiviestikin keksittiin ja sittemmin vähin äänin unohdettiin,

kun lennätin yli sata vuotta sitten otettiin käyttöön. Kyseessä on nyt koko työvoimaa

koskettava suuri ja helpolta näyttävä mutta käytännössä vaikea

kommunikaatiovalmiuksien ja johtamisen oppimishaaste, teknologian kadotessa näkyvistä

pinnan alle. Meneillään oleva tietoteknologinen kehitysaalto laantuu vuoteen 2030

Page 3: Keijorajakalliokilpailu (tukkk), futura 1, 2010,kr

mennessä. Suuri haaste on toki informaatiomassojen hallinta. Tietoteknologian voittokulku

jatkuu taustalla, mutta aidosta tietoyhteiskunnasta ei ole vielä 2030 juurikaan havaintoja.

Kulttuuri säilyy mediapainotteisena. Sisällöissä palataan askel taaksepäin

menneeseen. Hyvien kertomusten arvostus kasvaa, lukemattomien älämölökilpailujen

määrä tv-tarjonnassa vähenee. Tämäkään ei takaa, että otettaisiin lyhyttäkään askelta

kohti tietoyhteiskuntaa, missä kehityksessä kirjoitustaidon ja sittemmin kirjapainotaidon

sekä viimeisimpänä kansakoulun perustaminen ovat olleet tietoyhteiskuntakehityksen

merkittävimmät innovaatio. Uuden tietoteknologian mahdollisuuksia ei ole kyetty

realisoimaan.

Myös ideologioita ja ideologisia johtajia kaivataan. Uudet tai uusvanhat ideologiat

murtautuvat läpi. Järjetöntä kulutusta vähemmän ihannoivan islamin rooli kasvaa. Myös

luontoperäiset ideologiat ja huhuille perustuvat valeideologiat nousevat esiin. Maapallon

väestöräjähdys on 2030 pikemminkin keskiössä kuin sen seuraamus, ilmastonmuutos.

Bio-, nano- ja geeniteknologia tuovat uutta, esimerkiksi syöpä voitetaan yhä

useammin, terveyden reaaliaikainen seuranta lisääntyy ja keskimääräinen elinikä pitenee.

Fossiilisten polttoaineiden käyttö minimoidaan, jolloin tuotanto sijoittuu

maantieteellisesti uudella tavalla ja tuotantotavat muuttuvat oleellisesti. Esimerkiksi

energiaintensiivinen metallinvalmistus voi keskittyä halvan aurinkoenergian Afrikkaan.

Tämä kuvaa hyvin ennakoinnin luonnetta eli kysymys on loogisesta päättelystä ja

rationaalisista ratkaisuista. Nyt ennakoinnissa vastuunotto väistetään ja omat

ennakointiongelmat ulkoistetaan jos jonkinlaisilla ennakointiprosesseilla, loputtomalla

datankeruulla, yrityskyselyillä ja seurustelufoorumeilla.

Väestö ja perustarpeet kestävä lähtökohta

Tänä vuonna (2010) syntyneet ovat 20-vuotiaita vuonna 2030. Koulutusputket nopeutuvat

nykyisestä usealla vuodella, joten korkeakoulututkinnon suorittaneet tulevat työmarkkinaan

20-25-vuotiaina.

Suurin hoivatyövoiman tarve ajoittuu 2020-luvun lopulle. Yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa

nykyisestä lähes miljoonasta lähes 1,5 miljoonaan vuoteen 2030 mennessä. Yli 80-

vuotiaiden määrä lisääntyy runsaasta 200 000:sta yli 400 000:een. Vuosina 1945–1950

syntyneet suuret ikäluokat ovat nyt 60–65-vuotiaita ja 80–85-vuotiaita vuonna 2030.

Page 4: Keijorajakalliokilpailu (tukkk), futura 1, 2010,kr

Suuret ikäluokat ovat silloin vaikeimmin hoidettavassa iässä. Yli 100-vuotiaitakin on

nykyiseen verrattuna sekä henkilömäärinä että suhteellisesti enemmän.

Eläkeikäisissä on runsaasti työhaluisia. Ikääntyneiden määrän ja suhteellisen osuuden

kasvu on samantapainen toisen maailmansodan käyneissä maissa. Tuotteet, palvelut,

markkinat ja brändit taipuvat kohtalaisen varakkuuden omaavan seniorikunnan mukaan.

Yhteiskuntaa voi nimittää vuonna 2030 senioriyhteiskunnaksi. Tietoyhteiskunta ei ole

edelleenkään mielekäs näkökulma.

Väestön perustarpeet ovat kestävä lähtökohta tulevalle työelämälle. Tässä ei

tarkastella mahdollisten totaalisten riskien kuten luonnonmullistusten tai

ydinvoimaonnettomuuksien realisoitumista. Samoin ei arvailla verkkosodan ja –terrorismin

toteutumista. Kehittyneissä yhteiskunnissa mahdollisten fyysisten sotien painopiste on

iskuissa vedenjakeluun tai tieto-, energia- ja logistiikkaverkkojen kaatamiseen.

Vaikeasti ennakoitava muutos liittyy arvoihin. Voidaan puhua noin 20 vuoden

elinkaarista. Tämän verran kesti sosialistis-humanistinen ajattelu 60-luvulta lähtien. Nyt

yltiöyksilöllinen arvomaailma on elänyt noin 20 vuotta. Seuraavassa aallossa kysymys on

humaaneista joskin keskenään kilpailevista verkostoyhteisöistä. Osana tätä prosessia on

mahdollista perinteisten uskontojen nousu. Uskonto on samalla ymmärrettävä laajasti. Nyt

valtauskonnon sisältö on kasvava aineellinen kulutuskulttuuri, mikä megatrendi väestö- ja

ympäristösyistä palautuu perustarpeisiin.

Globaali tausta

Globaaleissa muutoksissa, ilmastonmuutos mukaan luettuna, 20 vuotta on lyhyt aika.

Aasian nousun jälkeen on ennakoitavissa kehitystä Afrikassa, jossa on sekä halpaa

työvoimaa että aurinkoenergiaa.

Globaali muutos etenee ilman suurta dramatiikkaa. Suomessa valmistetaan korkeaa

osaamista vaativaa pienten sarjojen kalliita vientituotteita samoin kuin nyt hissejä ja

konttinostureita. Läpimurtoja saavutetaan myös elintarvikkeissa, esimerkiksi vesi voi olla

huipputuote. Korkean osaamisen kuten terveyspalvelujen viennissä on

työlliyyspotentiaalia. Palveluvienti on jäänyt teollisuuden viennin jalkoihin.

Kaikki klusterit eli tuotantoverkostot tulee käydä läpi sekä kilpailukyvyn että viennin

näkökulmasta. Logistiikka on useissa klustereissa ratkaisevassa roolissa.

Page 5: Keijorajakalliokilpailu (tukkk), futura 1, 2010,kr

Palveluklustereissa tämä tarkoittaa esimerkiksi halpalentojen hyödyntämistä, sekä

asiakkaiden, kuten potilaiden että työntekijöiden liikuttamisessa.

Vuoteen 2030 mennessä ehditään kokea meneillään olevan taantuman jälkeinen

nousukausi, jota taas seuraa taantuma. 1930-luvun laman toistuminen on mahdollista,

mikä voi realisoitua jo nyt. Taantumalla on myös hyvä puoli, koska tarjoutuu tilaisuus

muuttaa rakenteita ja siirtää painopisteitä järkevämmiksi. Nousukauden ongelma näyttää

olevan hype eli uutta tuotantoa luodaan perustuen mielikuviin vailla aitoja tarpeita. Pelurit

nousevat sankareiksi.

Työpaikat painottuvat palveluihin

Elinkeinorakenteen peruselementit säilyvät seuraavat 20 vuotta: 1) luonnonvara-alat, 2)

teollisuus ja rakentaminen sekä 3) palvelut. Rakennemuutokset ovat ilmeisiä.

Kaivostoiminta lisääntyy, koska raaka-aineita kaivetaan yhä köyhemmistä lähteistä ja

vanhoista kaatopaikoista. Venäjän pohjoisten luonnonvarojen käyttöönotto työllistää myös

suomalaisia.

Viljelyn energiakäyttö lisääntyy. Metsitystä voidaan lisätä myös kaupungeissa. Nyt

istutetuista metsistä on lähinnä maisemallista hyötyä 20 vuodessa. Toki puut sitovat

hiilidioksidia.

Suomen ja Keski-Euroopan teollisuudesta katoaa kokokoonpanon mekaaninen

massatuotanto, joka on helposti siirrettävissä halpatyön maihin. Tuototantoprosesseja

voidaan johtaa paikkariippumattomasti, vaikka Suomesta. Haasteena on globaalisti

hajautetun tuotannon etäjohtaminen.

Kilpailu johtajapaikoista on kova niin korealaisten, saksalaisten, amerikkalaisten kuin

pohjoismaalaistenkin kesken. Johtajavalinta on vähän samantapainen asetelma kuin on

nyt Formula 1 kuljettajien kohdalla. Ehkä johtajien pitää tuoda mukaan muuta lisäarvoa

kuin oma osaamisensa, esimerkiksi omistajuus ja asiakkaat.

Rakentamista ei voi kokonaan siirtää pois Suomesta. Jonain päivänä kuitenkin laiva

tuo valmistaloja Suomeen. Helpoiten tuotavissa ovat asuntolaivat.

Page 6: Keijorajakalliokilpailu (tukkk), futura 1, 2010,kr

Kysymys on kilpailukyvystä tuommeko vai teemmekö itse, mikä koskee kaikkia

tuotannonaloja monisäikeisesti. Joudutaan jo ennen vuotta 2030 tilanteeseen, jolloin

palkat alkavat laskea. Siirrytään kasvun logiikasta alasajon logiikkaan.

Alasajon tilanteessa työn mielekkyys ja miellyttävyys ovat työn valinnan ja teon

keskiössä. Ilmiönä tämä ei ole uusi. Meillä tehdään jo nyt runsaasti vapaaehtoistyötä,

laman aikana moni jää työttömäksi tai lomautetuksi. Alasajon logiikka voi olla suurin

muutos, mitä työnteossa tapahtuu. Ei palkan pieneneminen sinällään ole iso asia, vaan

seuraamukset, kuten vaatimukset työn sisältöön ja työaikoihin. Onko mahdollista siirtyä 4-

päiväiseen työviikkoon ja työn jakamiseen? Joskus työviikko oli 7-päiväinen, pitkään 6-

päiväinen ja on nyt totuttu 5-päiväiseen.

Palvelut voidaan jakaa kahteen ryhmään: 1) palvelut, joissa läsnäolo on välttämätöntä

ja 2) paikkariippumattomiin nettipalveluihin. Jako on teennäinen, koska nämä kulkevat käsi

kädessä. Sähköiset palvelut ovat tulevaisuudessa puheohjattuja.

Sähköiset palvelut ovat oppivia, esimerkiksi nettikauppa tietää muutaman ostoskerran

jälkeen melko tarkkaan, mitä asiakas on seuraavalla kerralla ostamassa. Nykymuotoisista

bulkkikaupoista moni häviää, kun kauppa siirtyy nettiin ja automatisoituu. Erikoiskauppojen

merkitys korostuu. Koskettaminen ja kokeileminen kiinnostaa, mutta kuka haluaa

kosketella maitotölkkejä.

Vuonna 2030 harva näkee enää rahaa kuin valokuvissa. Tämä ei työn tekemiseen

vaikuta. Pankkikonttorit häviävät. Toimitaan virtuaalisesti. Rahan häviäminen näkyvistä

helpottaa uusien rahoitustuotteiden luomista. Mikä tahansa yritys voi toimia pankkina,

kunhan keksii oman tuotteen. Huijausten riski kasvaa. Pankki- ja pelitoiminnan välillä ei ole

suurta eroa. Mitään merkittävää ei tapahdu niin kauan kuin pankki- ja pelitoiminta ovat

tiukasti säänneltyjä. Vakuutustoiminta kasvaa rajusti ja asemoituu jonnekin pankkien ja

pelien väliin. Vuonna 2030 virtuaalisia rahoitusasiantuntijoita on paljon ja he toimivat

erilaisissa organisaatioissa. Todennäköisesti Suomeen jää vain pari perinteistä

kansainvälisen ketjun pankkia.

Korkeakulttuuri jatkaa elämäänsä entiseen tapaan. Ooppera tai sinfoniaorkesteri ei

muuksi muutu. Korkeakulttuuri on näkyvä ja kansalaisille tärkeä, mutta määrällisesti

työllistäjänä se ei ole merkittävä. Suuret ikäluokat pelastavat käynneillään teatterit. Mitä

enemmän kulttuuria tai tavanomaista työtä siirtyy nettiin, sitä enemmän tarvitaan

kohtaamisia. Kokoontumisen syitä on lukemattomia. Rock-konsertit tai uskonlahkojen

Page 7: Keijorajakalliokilpailu (tukkk), futura 1, 2010,kr

kokoontumiset ovat jo nyt massatapahtumia. Tilaisuudet työllistävät etenkin

vapaaehtoistyöntekijöitä.

Vapaa-ajan lisääntyminen on megatrendi. Suurin lisäys tulee eläkeikäisten määrän

kasvun myötä. Olipa kyseessä tanssi tai golf, jälleen nousee esiin läsnäolon ja

kohtaamisen tarve. Sekä välineiden valmistus että itse palvelujen järjestäminen ovat

kasvavia liiketoiminta-alueita. Näitä toimintoja ei voi siirtää nettiin. Vapaa-ajassa ovat

fyysisen toiminnan ja työn nopeimmin kasvavat alueet vanhusten hoivan ohella.

Tietoturvayrityksillä on edessä loistava tulevaisuus. Nettirikollisuus ja terrorismi

lisääntyvät. Osa maanpuolustuksesta sidotaan pelkästään netin turvallisuuden

varmistamiseen. Ehkä syntyy uusi ”aselaji”, ei pelkästään edelleen laajeneva liiketoiminta-

alue. Tietoturvallisuus on iso asia.

Suurten ikäluokkien eläköitymisen myötä virkamiesten määrä vähenee oleellisesti.

Tähän liittyy nykyinen kuntien yhdistyminen. Kuntapalvelujen ulkoistaminen ei työn

tarvetta vähennä. Virkamiehiä työllistää nyt runsaasti hankintojen näennäinen

kilpailuttaminen, mikä järkevöityy vuoteen 2030 mennessä. Myös keskus- ja aluehallinnon

kaksin- ja kolminkertaisesta poliittisperustaisesta miehityksestä luovutaan.

EU:lla on elinaikaa hyvinkin vielä 20 vuotta, vaikka euron elinkaari voi olla lyhyempi.

Työ on virtuaalista. Suomi on ollut EU:n jäsen kohta 15 vuotta, ja vieläkin opetellaan

alkeellisia viranomaiskäytäntöjä. Reskontramerkonomit johtavat käytännössä miljoonien

EU-projekteja. Vuoteen 2030 mennessä tavoitellut käytännöt on opittu.

Visioksi asettuu uusi EU-virkamies. Pankit voivat hoitaa rahoituksen, mikä nyt tehdään

byrokraattisesti ministeriöissä ja aluehallinnossa. Uusi EU-virkamies arvioi ensimmäiseksi

direktiivin vaikutukset ja tulkinnan kirjon sekä aktiivisuuden tai passiivisuuden

soveltamisessa. Virkamiehen työ on luovaa työtä, ei keskinkertaisten juristien yksioikoista

direktiivien sisälukua. Tosin 20 vuodessa laaditaan monta monituista direktiiviä. EU on

edelleenkin suuri direktiivi- ja projektitehdas. Tämän takia EU-virkamiehiä tarvitaan

runsaasti.

Työympäristöt

Työympäristöjä ovat 1) paikkasidonnaiset kuten sairaalat, 2) paikkariippumattomat sekä 3)

osittain paikkasidonnaiset työpaikat. Etätyötä vastustetaan, koska perinteisillä

Page 8: Keijorajakalliokilpailu (tukkk), futura 1, 2010,kr

työyhteisöillä halutaan peittää työn tuloksettomuus, mitä etätyössä ei voi olla. Etätyössä

narsistit ja työpaikkakiusaajat eivät juhli.

Paikkariippumattoman työn läpimurtoa odotetaan. Läpimurto tulee mahdolliseksi, kun

suuret ikäluokat eläköityvät. Tällöin nuoremmat ikäluokat roolittavat työelämää uudelleen.

Teknisesti etätyö on ollut mahdollista 20 vuotta, mutta toteutuminen on ollut hidasta. Hyviä

esimerkkejä löytyy muutama kuten matkamyynti tai verotus. Murrostekijöiden syyt

saattavat löytyä ympäristöstä. Nyt lähes kaikki ryntäävät aamulla työpaikoilleen ja

vastaavasti poistuvat iltapäivällä samaan aikaan. Kun liikenne jaetaan tasaisemmin ympäri

vuorokauden, selvitään nykyisellä infrastruktuurilla. Myöskään 2030 yksityistetyn

rautatieliikenteen lumiongelmat eivät juurikaan haittaa tuotannollista toimintaa.

24h-toiminnot lisääntyvät. Työn kohde tai palvelun asiakas voi olla millä

aikavyöhykkeellä tahansa. Kääntäen, esimerkiksi paperikoneita tai dementikkoja voidaan

valvoa päivätyönä eri aikavyöhykkeiltä ympärivuorokautisesti.

Paikkasidonnaisia työympäristöjä on jatkossakin runsaasti luonnonvara-aloilla,

teollisuudessa, hoivatyössä ja koulutuksessa. Asiakkaan paikan mukaan määräytyvät työt

kuten hoivatyöt lisääntyvät.

Virtuaaliset työt ovat lähinnä hallintoon sekä nettikauppaan- ja palveluihin liittyviä. Osin

paikkariippuvia työympäristöjä juontuu perhesyistä, kuten pienten lasten koulunkäynnin

kiinnittymisestä tiettyyn paikkaan.

Työympäristöt voidaan jakaa paikan mukaan neljään ryhmään: 1) kaupungit, 2)

maaseutu, 3) ulkomaat ja 4) työpainotteiset oppimisyhteisöt.

Nyt kaupunkien keskustoja tyhjennetään rakentamalla lähitienoille suuria

kauppakeskuksia peltomarketteineen. Tämä trendi kääntyy. Työpaikat, erikoiskaupat ja

myös asunnot löytynevät keskustoista.

Maaseudulle syntyy kaupunkien liepeille eläviä kyliä, jotka ovat sosiaalisia ja

turvallisia. Kylissä elää niin lapsiperheitä kuin vanhuksiakin. Työ on usein etätyötä, mutta

myös paikallista palvelutyötä.

Paikkariippumatonta työtä voi tehdä myös ulkomailla. Osa menee talveksi esimerkiksi

Ranskaan. Osa hakeutuu ulkomaisiin työyhteisöihin, vaikka työ tehdäänkin suomalaisille

yritykselle. Toisin sanottuna työntekijä kiertää ympäri maailmaa erilaisissa yhteisöissä

hakien elämyksiä ja innovaatioita.

Page 9: Keijorajakalliokilpailu (tukkk), futura 1, 2010,kr

Tulevaisuudessa opiskelijoita ei valita koulutuslaitoksiin ja koulutusohjelmiin, vaan

työelämään kytkeytyneisiin kansainvälisiin verkkoyhteisöihin. Tutkinnot suoritetaan

verkkoyhteisöissä, joilla on käytettävissä koko koulujärjestelmän opetustarjonta ja –tuki.

Tämä on uusi tapa opiskella ja tehdä työtä toisiinsa nivoutuen.

Työnyöntekijöillä on sähköinen osaamis-ja pätevyyskortti, josta ilmenee työntekijän

tosiasiallinen osaaminen. Työntekijät kerryttävät jatkuvasti pätevyyttään, joko syventäen

erityisosaamistaan tai lisäten moniosaamistaan. Kullakin on oma brändi. Työntekijät eivät

ole harmaata massaa vaan joukko persoonallisuuksia.

Kun kaikkien osaamisprofiilit, pätevyydet ja brändit ovat selvillä, työvoiman rekrytointi

on helppoa. Oikea osaaminen saadaan oikeaan paikkaan, mikä JOT -periaate on

johtoajatus koulutuksenkin kehittämisessä. Henkilö voi työskennellä useammassa

yrityksessä tai muussa organisaatiossa rinnakkain. Työntekijää ei sidota vain yhteen

organisaatioon, vaikka työntekijä sitoutuu työhön kunkin työantajan edellyttämällä tavalla.

Kysymys on osaamisen logistiikasta, mikä on koulutuksen kehittämisen suurin haaste

tulevina vuosikymmeninä.

Työtehtävät

Työtehtävien tyypit säilyvät ennallaan: tarvitaan 1) johtajia, 2) asiantuntijoita, 3) toteuttajia

sekä 4) avustavia työntekijöitä. Työ tehdään tiimeissä, myös etätyö. Moniosaajilla on iso

rooli.

Johtajia on strategisen tason klusterijohtajia, erityisalojen asiantuntijajohtajia sekä

operatiivisen tason logistiikkajohtajia. Klusterijohtajan tulee hallita koko tuotantoverkosto

monine osa-alueineen. Tukena hänellä on osa-alueiden asiantuntijat. Johtajat jakavat

johtajuutensa muiden johtajien kanssa. Yksinjohtaminen ei onnistu.

Logistiikkajohtajien tulee hallita paitsi työvaiheiden ja resurssien logistiikka niin myös

tuotantoprosessin osaamisen logistiikka. Oikean osaamisen on oltava oikeassa paikassa

oikeaan aikaan. Tämäkin johtaminen vaatii holistista näkemystä. Logistiikkajohtaminen

laajasti ymmärrettynä, eli ei vain tavaralogistiikkana, on erityinen haaste

ammattikorkeakouluille.

Asiantuntijat suunnittelevat, kehittävät, luovat itse innovaatioita sekä kopioivat ja

varastavat niitä kuten nytkin. Samoin toteuttajilta vaaditaan erityisosaamista,

Page 10: Keijorajakalliokilpailu (tukkk), futura 1, 2010,kr

tilanteenhallintaa ja nopeutta kuten nytkin. Myös toteuttajien on ymmärrettävä

logistiikkajohtamisen idea kuten myös toiminnan ympäristövaikutukset.

Avustavat työntekijät ovat moniosaajia, jotka tarvittaessa, kuten kriisitilanteissa,

kykenevät vailla muodollista pätevyyttä paikkaamaan myös toteuttajia. Ammattikuntien

väliset harmaat alueet tunnistetaan ja tunnustetaan.

Erityinen piirre on valvontatyön lisääntyminen. Kysymys on ympäristön tilasta,

liikenteestä tai vanhuksista. Valvontaa tehdään älykkäiden monitorien kautta, mutta usein

työ edellyttää myös läsnäoloa, haistamista, maistamista ja koskettamista. Ympäristön tilan

seuraaminen voi olla hyvinkin vaativa tehtävä. Valvontatehtäviin voidaan rekrytoida

eläkeiäkästäkin työvoimaa.

Työn merkitys mielekkyydessä

Työn merkitys tuskin muuttuu 20 vuodessa merkittävästi. Tiedämme nyt jo työelämään

siirtyneiden työorientaation. Vastasyntyneiden tulevaa orientaatiota voimme vain arvailla.

Toimeentulo säilyy keskeisenä perustana työlle. Myös sosiaalisen kanssakäymisen

näkökulmasta työllä on suuri merkitys.

Jokainen sukupolvi ja lähes jokainen yksilö haluaa omalla tavallaan jättää jälkensä

historiaan käytännön tekoina. Työ on tässä pääkeino. Ehkä sukupolvet haluavat jättää

jälkensä myös maailmanhistoriaan kuten Egyptin pyramidien rakentajat. Nyt legendoja

ovat verkostopyramidien rakentajat, huijarit. Köyhemmille elämän tarkoitukseksi näyttää

riittävän Siwan ruokakassi, keskiluokalle nelivetomaasturi.

Osa jättäytyy työn ulkopuolelle ja etsii muita elämäntapoja tai syrjäytyy päihteiden

käytön takia. Vaihtoehtojen etsintä on ymmärrettävä kritiikiksi nykyiselle raadolliselle

työelämälle. Kun työn mielekkyys kasvaa, myös työn arvostus kasvaa.

Kahdessakymmenessä vuodessa moraalikoodit eivät paljon ehdi muuttua, mutta

esimerkiksi työpaikkakiusaaminen voidaan kitkeä pois samaan tapaan askel askeleelta

kuten on eliminoitu tupakointia.

Työ mielekkyyden lisäämisen haaste on iso. Julkisella sektorilla on paljon byrokratiaa,

minkä vastine erityisesti tietoteknologiassa ja viestinnässä on hype. Työelämän akuutti

ongelma on se, että työvoimaa on tarjolla noin 2,5 miljoonaa, kun tarpeellisia työpaikkoja

on enintään 1,5 miljoonaa.

Page 11: Keijorajakalliokilpailu (tukkk), futura 1, 2010,kr

Harmaat virkamiehet ovat todella nerokkaita keksimään näennäisesti tarpeellista työtä,

olipa kysymys maanmittauksesta tai työnvälityksestä. Yksityisellä sektorilla kaupan

toimiala on kasvanut tolkuttomasti ja tarpeettomasti, mikä onkin kiintoisan työvoimareservi

tuleville hoiva-alojen työvoimatarpeille. Todennäköisesti kaupat tulevat vastamaan yhä

enemmän myös hoivapalveluista, pienkauppojen valuessa pizzerioiden tapaan

maahanmuuttajien käsiin.

Pizzeriat ovat myös erinomainen ja ainoa esimerkki, jossa on ratkaistu elintarvikkeiden

verkkokaupan logistiikka. Vitosen pizza saadaan kuljetettua kotiovelle, mutta viidenkympin

ostoskassia ei. Verkkokaupan logistiikassa on valtava potentiaali myös taksiyrittäjille.

Työn rooli

Työ on yhteiskunnan olemassaolon ja kehittymisen perusta. Tämä koskee myös yksittäistä

työntekijää.

Työn rooliin tulee lisää joustavuutta työntekijän näkökulmasta. Nyt massat

työskentelevät, ovat lomalla ja vapaalla samoihin aikoihin. Työ monimuotoistuu ja voi

pilkottua lähes miten pieniin jaksoihin tahansa. Teoreettisen päivätyön rinnalle haetaan

aktiviteetteja sekä konkreettisesta kädentyöstä että muiden kohtaamisesta eli

palvelutyöstä. Työkäsitys ei säily monoliittisena, 8 tunnin askareena.

Nykyiseen työkulttuuriin liittyy monia pulmia: kilpailu, kiire, kateus, kiusaaminen,

läpinäkyvä itsekkyys, itsetunnon vajaus, epätarkoituksenmukaisten ja epämielekkäiden

sosiaalisten riippuvuuksien luominen kuten narsismi. Johtamisen kriisi on syvä. Myös

täydellistä osaamattomuutta on paljon, työsuhde perustuu turhan usein pelkästään

suhteisiin. Korruptio on pikemminkin lisääntymässä kuin vähenemässä. Nämä ovat syvällä

kulttuurissa. Suuri osa ongelmista kuten kateus tai narsismi ovat ns. ikuisuuskysymyksiä,

jotka eivät 20 vuodessa poistu. Työkin on usein pelaamista, jonka säännöt ja rakenteet

tuketuvat sosiaalisiin vääristymiin kuten tekokiireeseen, hyväksikäyttöön ja suoranaiseen

huijaamiseen.

Lähtökohtana työelämän muutoksessa ja kehittämisessä tulee olla usko hyvään,

oikeudenmukaisuuteen, rehtiin yhteistyöhön, heikompien tukemiseen, innovaatioiden

yhdessä luomiseen, luonnon kunnioittamiseen ja moneen muuhun. Toivottavasti nämä

Page 12: Keijorajakalliokilpailu (tukkk), futura 1, 2010,kr

arvot, ihmiskunnan historian mittaiset ihanteet ovat pinnalla taas vuonna 2030. Nyt

keskustelun kärjeksi riittää homoliittojen siunailu ja siunaamattomuus valtiokirkon piirissä.

Loppusanat

Työn sisältö, tekotapa ja paikkakin muuttuvat. Muutos etenee pinnana alla. Muutoksia on

kulloisenakin hetkenä vaikea tunnistaa. Elinkeino- ja ammattirakenteissa muutokset

näyttäytyvät hitaina. Todennäköisesti elinkaaret pitenevät myös tietoteknologiassa, jossa

muutoksen nopeus on nyt poikkeuksellisen suuri. Tietoteknologia myös imeytyy tuotteisiin,

tuotantoprosesseihin sekä ihmisten arkeen melko huomaamattomaksi.

Palataan elämän alkulähteille, perustarpeisiin. Läsnäololla ja toisen ihmisen

kohtaamisella kuten myös fyysisellä tekemisellä on suuri merkitys. Oikeastaan mikään työ

ei kokonaisuudessaan piiloudu verkkoihin tai virtuaalimaailmaan. Työn laadullinen muutos,

mielekkyyden lisääminen on suuri haaste. Työelämän raadolliset pulmat tiedetään ja

koetaan päivittäin, vaikka niistä puhuminen on kiellettyä, satiiri ja sarkasmi vain muutaman

mediapellen etuoikeus.

Parissa kymmenessä vuodessa moni asia ei ehdi muuttua. Puhuminen kaiken

muuttumisesta, ennakoimattomuudesta ja hektisyydestä osoittaa vain puhujan

sivistymättömyyttä. Kiire on näennäistä, pakenemista. Yhtäältä vuoteen 2030 on aikaa,

yhtäältä vuosi 2030 on jo tässä ja nyt.