kunta velvoitettiin suorittamaan uudet …...2019/11/25  · utajärvi on mukana kohti...

12
[email protected] JÄRJESTÖ Perussuomalainen 11/2019 ”Melu kuuluu sisälle asti ja sen takia ei aina saa nukuttua yöllä.” Raili Pajunen ei ole voinut nauttia kesäpaikastaan voimaloiden käynnistyttyä vuonna 2014. - Kaikki kuusi voimalaa ovat näkyvillä. Ei ole puus- toa edessä suojaamassa niiden turruttavalta melul- ta, Eino Rantanen sanoo. SYSMÄLÄINEN Raili Pajunen omistaa kesämökin, joka sijaitsee La- tamäen tuulivoimaloiden läheisyy- dessä. Hän ei ole kuitenkaan voinut nauttia kesäpaikastaan voimaloiden käynnistyttyä vuonna 2014. - Yhtään yötä en ole voinut olla ta- lossa voimaloiden käynnistymisen jäl- keen. Se on kotipaikkani, jossa ennen linnut lauloivat ja oli rauhallista. Sii- hen tuulivoimaloihin se rauha sitten loppui, Pajunen harmittelee. Hän kertoo kokemistaan melu- ja terveysvaikutuksista. - Tuulivoimaloista on meluhaittaa. En pysty olemaan talossa tai pihal- la ilman kuulosuojaimia. Ilman suo- jaimia saan päänsärkyä. Se on sitä infraäänen vaikutusta, Pajunen arvioi. ”Muistuttaa betonimyllyn ääntä” Keski-Suomessa sijaitseva Luhan- gan Latamäki on yhteensä kuuden tuulivoimalan tuulivoima-alue. Voi- maloiden napakorkeus on 140 metriä. Niiden 50-metriset lavat käyvät kor- keimmillaan lähes 200 metrin korke- udessa. Luhankalainen Eino Rantanen Luhangan tuulivoimala-alueen lähiasukkaat ovat joutuneet kokemaan tuulivoimaloiden haittavaikutuksia. töksen uusista melumittauksista sekä ympäristöluvan harkinnasta. Hallinto-oikeuden päätöksessä Lu- hangan kunta velvoitettiin suoritta- maan uudet melumittaukset ajankoh- tina, jolloin tuulivoimalat toimivat suurimmalla mahdollisella tehotasol- la ja vallitsee melun leviämisen kan- nalta otollisemmat olosuhteet kuin aikaisemmin tehdyissä mittauksis- sa. Tämä tarkoittaa olosuhteita, joissa asukkaat kokevat meluhaitan häirit- sevyyden suurimmaksi. Latamäen tuulivoimalat omistaa Exilion Tuuli Ky, joka osti tuulipuis- ton sveitsiläiseltä pääomasijoitusyh- tiö SUSI Partners AG:n rahastolta vii- me keväänä. Exilion Tuulen omistajia ovat Kes- kinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Valtion Eläkerahasto sekä Eläkeva- kuutusyhtiö Veritas. Tuulivoimaloista melu- ja terveys- haittaa Luhangassa asuu noin 800 metrin päässä lähim- mästä tuulivoimalasta. Rantasella ei ole niistä hyvää kerrottavaa. - Kaikki kuusi voimalaa ovat näky- villä. Ei ole puustoa edessä suojaa- massa niiden turruttavalta melulta. Sitä ei osaa verrata liikenteen meluun. Se ääni on tasaisen tappavaa jumpu- tusta. Pahimmillaan voimaloiden ääni muistuttaa betonimyllyn ääntä, Ran- tanen kuvailee. Rantanen asuu kotitilallaan äitin- sä kanssa. - Melu kuuluu sisälle asti ja sen ta- kia ei aina saa nukuttua yöllä. En kai- paa tuulivoimaloita lisää. Nämäkin olisi pitänyt rakentaa kauemmaksi asutuksesta. Uudet melumittaukset Joukko alueen asukkaita valitti taan- noin Latamäen tuulivoima-alueen melumittauksista hallinto-oikeuteen. Oikeuden mielestä melumittauksia ei tehty riittävän luotettavasti. Lisäk- si päivä- ja yöaikainen melu näyttäisi ylittävän sallitut rajat. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi Lu- hangan kunnan valituksen asiasta ja jätti voimaan hallinto-oikeuden pää- Tuulivoimayhtiö on antanut melu- mittaukset Ramboll Oy:n tehtäväksi. Mittausten on määrä valmistua lop- puvuoden aikana. Riippumattomuutta kaivataan Voimaloiden lähellä asuvat ovat vaa- tineet, että mittaaja pitäisi vaihtaa ja valvojaksi asettaa riippumaton asian- tuntija. Asukkaiden mielestä mittauksia pi- täisi tehdä myös talvella kun puissa ei ole lehtiä. Lisäksi tarvetta olisi eril- lisille sisämelumittauksille ja myös tuulivoimaloiden lähtömelutaso pitäi- si selvittää. Yksityisten ihmisten rahoittama Suomen ympäristöterveys (SYTe) on tehnyt mittauksia tuulivoiman vaiku- tuksista. SYTen mukaan mittaustu- lokset alkukesältä 2019 ovat hälyttä- vät, koska ihmiset ja eläimet altistuvat teolliselle infraäänelle kymmenien ki- lometrien etäisyydellä tuulivoima- loista. Esimerkiksi Jyväskylässä infraääntä havaitaan erityisesti touko-kesäkuus- sa ja sen arvellaan olevan peräisin noin 50 kilometrin päässä sijaitsevista Luhangan voimaloista. TEKSTI JA KUVAT MIKA RINNE Kunta velvoitettiin suorittamaan uudet melumittaukset

Upload: others

Post on 21-May-2020

1 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: Kunta velvoitettiin suorittamaan uudet …...2019/11/25  · Utajärvi on mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa -hank-keessa. Kuitenkin todettiin, että saunan kiukaita ja pir-tin uuneja

[email protected]ÄRJESTÖPerussuomalainen

11/2019

”Melu kuuluu sisälle asti ja

sen takiaei aina saa

nukuttua yöllä.”

Raili Pajunen ei ole voinut nauttia kesäpaikastaan voimaloiden käynnistyttyä vuonna 2014.

- Kaikki kuusi voimalaa ovat näkyvillä. Ei ole puus-toa edessä suojaamassa niiden turruttavalta melul-ta, Eino Rantanen sanoo.

SYSMÄLÄINEN Raili Pajunen omistaa kesämökin, joka sijaitsee La-tamäen tuulivoimaloiden läheisyy-dessä. Hän ei ole kuitenkaan voinut nauttia kesäpaikastaan voimaloiden käynnistyttyä vuonna 2014.

- Yhtään yötä en ole voinut olla ta-lossa voimaloiden käynnistymisen jäl-keen. Se on kotipaikkani, jossa ennen linnut lauloivat ja oli rauhallista. Sii-hen tuulivoimaloihin se rauha sitten loppui, Pajunen harmittelee.

Hän kertoo kokemistaan melu- ja terveysvaikutuksista.

- Tuulivoimaloista on meluhaittaa. En pysty olemaan talossa tai pihal-la ilman kuulosuojaimia. Ilman suo-jaimia saan päänsärkyä. Se on sitä infraäänen vaikutusta, Pajunen arvioi.

”Muistuttaa betonimyllyn ääntä”

Keski-Suomessa sijaitseva Luhan-gan Latamäki on yhteensä kuuden tuulivoimalan tuulivoima-alue. Voi-maloiden napakorkeus on 140 metriä. Niiden 50-metriset lavat käyvät kor-keimmillaan lähes 200 metrin korke-udessa.

Luhankalainen Eino Rantanen

Luhangan tuulivoimala-alueen lähiasukkaat ovat joutuneet kokemaan tuulivoimaloiden haittavaikutuksia.

töksen uusista melumittauksista sekä ympäristöluvan harkinnasta.

Hallinto-oikeuden päätöksessä Lu-hangan kunta velvoitettiin suoritta-maan uudet melumittaukset ajankoh-tina, jolloin tuulivoimalat toimivat suurimmalla mahdollisella tehotasol-la ja vallitsee melun leviämisen kan-nalta otollisemmat olosuhteet kuin aikaisemmin tehdyissä mittauksis-sa. Tämä tarkoittaa olosuhteita, joissa asukkaat kokevat meluhaitan häirit-sevyyden suurimmaksi.

Latamäen tuulivoimalat omistaa Exilion Tuuli Ky, joka osti tuulipuis-ton sveitsiläiseltä pääomasijoitusyh-tiö SUSI Partners AG:n rahastolta vii-me keväänä.

Exilion Tuulen omistajia ovat Kes-kinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Valtion Eläkerahasto sekä Eläkeva-kuutusyhtiö Veritas.

Tuulivoimaloista melu- ja terveys-haittaa Luhangassa

asuu noin 800 metrin päässä lähim-mästä tuulivoimalasta. Rantasella ei ole niistä hyvää kerrottavaa.

- Kaikki kuusi voimalaa ovat näky-villä. Ei ole puustoa edessä suojaa-massa niiden turruttavalta melulta. Sitä ei osaa verrata liikenteen meluun. Se ääni on tasaisen tappavaa jumpu-tusta. Pahimmillaan voimaloiden ääni muistuttaa betonimyllyn ääntä, Ran-tanen kuvailee.

Rantanen asuu kotitilallaan äitin-sä kanssa.

- Melu kuuluu sisälle asti ja sen ta-kia ei aina saa nukuttua yöllä. En kai-paa tuulivoimaloita lisää. Nämäkin olisi pitänyt rakentaa kauemmaksi asutuksesta.

Uudet melumittaukset

Joukko alueen asukkaita valitti taan-noin Latamäen tuulivoima-alueen melumittauksista hallinto-oikeuteen. Oikeuden mielestä melumittauksia ei tehty riittävän luotettavasti. Lisäk-si päivä- ja yöaikainen melu näyttäisi ylittävän sallitut rajat.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi Lu-hangan kunnan valituksen asiasta ja jätti voimaan hallinto-oikeuden pää-

Tuulivoimayhtiö on antanut melu-mittaukset Ramboll Oy:n tehtäväksi. Mittausten on määrä valmistua lop-puvuoden aikana.

Riippumattomuutta kaivataan

Voimaloiden lähellä asuvat ovat vaa-tineet, että mittaaja pitäisi vaihtaa ja valvojaksi asettaa riippumaton asian-tuntija.

Asukkaiden mielestä mittauksia pi-täisi tehdä myös talvella kun puissa ei ole lehtiä. Lisäksi tarvetta olisi eril-lisille sisämelumittauksille ja myös tuulivoimaloiden lähtömelutaso pitäi-si selvittää.

Yksityisten ihmisten rahoittama Suomen ympäristöterveys (SYTe) on tehnyt mittauksia tuulivoiman vaiku-tuksista. SYTen mukaan mittaustu-lokset alkukesältä 2019 ovat hälyttä-vät, koska ihmiset ja eläimet altistuvat teolliselle infraäänelle kymmenien ki-lometrien etäisyydellä tuulivoima-loista.

Esimerkiksi Jyväskylässä infraääntä havaitaan erityisesti touko-kesäkuus-sa ja sen arvellaan olevan peräisin noin 50 kilometrin päässä sijaitsevista Luhangan voimaloista.

■ TEKSTI JA KUVAT MIKA RINNE

Kunta velvoitettiin suorittamaan uudet melumittaukset

Page 2: Kunta velvoitettiin suorittamaan uudet …...2019/11/25  · Utajärvi on mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa -hank-keessa. Kuitenkin todettiin, että saunan kiukaita ja pir-tin uuneja

P e r u s s u o m a l a i n e n 1 1 / 2 0 1 9 • w w w . p e r u s s u o m a l a i s e t . f i2

[email protected]ÄRJESTÖ

Vaasan perussuomalaisten sihteeri Risto Rintamäki sai juuri Maarit-Catherine Roineelta nimen alle kuntavaalien ehdokaspaperiin. Kuntavaalityö sai Vaasassa erinomaisen lähtölaukauksen. Kuva: Juha Rantala

Utajärven Perussuomalaiset luottavat naisenergiaan

Perussuomalaiset on hurjassa nosteessa Vaasassa

Kuusamon PS huolissaan sananvapaudesta

UTAJÄRVEN Perussuoma-laiset ry:n sääntömääräi-nen syyskokous pidettiin 9.11.2019 kuntakeskuksessa kokoustila Foorumissa. Paikal-la oli toistakymmentä aktiivi-sinta perussuomalaista.

Utajärven Perussuomalaisia valittiin johtamaan yksimieli-sesti Riikka Juntunen nykyisen puheenjohtajan Pertti Kamu-lan esityksestä. Kamulan esi-tyksen mukaan nyt tarvitaan parhaat henkilöt johtamaan perussuomalaiset kuntavaali-voittoon. Riikka näytti jo kyn-tensä eduskuntavaalien lois-tavalla tuloksella. Hallitukseen valittiin Pertti Kamula, Riik-ka Koskinen, Petteri Leinonen, Pirjo Leinonen ja Ahti Moila-nen.

Utajärven pakolaisten jatku-vasta vastaanottamisesta oli-si perussuomalaisten mielestä syytä luopua, koska heille ei ole omassa kunnassa tarjolla työtä eikä nuorille koulutus-ta peruskoulun jälkeen. Toi-vottua väestökadon suunnan muutosta ei ole saatu aikai-seksi, koska Utajärvelle viime vuosina vastaanotetuista kiin-tiöpakolaisista suuri osa on jo siirtynyt isompiin asutuskes-kuksiin. Tämä on selvästi ha-vaittavissa kuntaan muutta-neiden ja pois muuttaneiden määrästä kahdelta viime vuo-delta. Perussuomalaisten kä-sityksen mukaa myös suu-rin osa kuntalaisista vastustaa

tätä ihmisten kierrättämis-tä Utajärven kautta muihin isompiin asutuskeskuksiin.

Mahdollisiin uusiin tuulivoi-mapuistoihin otetaan kantaa sitä mukaa kun niitä tulee vi-reille. Markkinaehtoisesti to-teutettaviin hankkeisiin, jotka eivät tarvitse veronmaksajien tukirahaa ja joilla on paikallis-ten ihmisten tuki, näytetään vihreää valoa. Paikallisia asuk-kaita on kuitenkin kuunnelta-va tuulivoimaloita tuulipuis-toihin sijoitettaessa.

Utajärvi on mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa -hank-keessa. Kuitenkin todettiin, että saunan kiukaita ja pir-tin uuneja tullaan lämmittä-mään puulla entiseen malliin. Utajärveläiset voisivat vähen-tää lentämistä ja korvata nii-tä vaikkapa junakyydeillä. Ra-tayhteydet ovat ihan hyvät nykyään Helsinkiin asti. Öljyn polttamista kunnan lämpölai-toksissa myös kesäaikaan tu-lisi luopua, ja korvata öljy uu-siutuvalla bioenergialla.

Tulemme omalta osaltam-me edistämään kuntalaisten onnellisuutta ja hyvinvointia koko kunnan alueella jatkos-sakin kuntastrategian mukai-sesti. Utajärvi olkoon edelleen hyvä paikka elää ja asua kai-kille kuntalaisille.

Pertti Kamula (pj.)Utajärven Perussuomalaiset ry

EDES lokakuun loppupuolen sateisen kolea ilma ei menoa haitannut, kun Vaasan Perus-suomalaiset piti lauantaipäivän toritilaisuutensa tutuksi tulleen Vapaudenpatsaan juurella. Vaa-salaisaktiivit olivat positiivisesti yllättyneitä, kun sadat kaupun-kilaiset saapuivat kyselemään viimeisiä uutisia politiikan rinta-malta ja tervehtimään sekä kan-nustamaan paikallisia perus-suomalaisia.

Vaasan perussuomalaisten sihteeri Risto Rintamäki kehui porukkaansa valtavasta tiimi-hengestä, hyvästä fiiliksestä ja tunnelmasta.

- Tämän päivän politiikasta keskusteltiin vilkkaasti osaston ympärille muodostuneissa kes-kusteluryhmissä. Huoli Suomen tilasta oli käsinkosketeltava ja yleinen näkemys oli, että perus-

suomalaisten tulisi olla maas-samme se pääministeripuolue.

Rintamäki huomioi myös, että kuntavaalit ovat jo nyt tapetilla.

- Onneksi olimme varautuneet tähän ja saimme torilla jo muu-taman uuden jäsenen sekä kun-tavaaliehdokkaan. Tilaisuus oli perussuomalaisille suuri me-nestys. Kahdessa tunnissa meni yli 300 makkaraa, samoin me-hua, omenoita, karkkia ja tie-tysti lukemista. Kyllä tämä taas näytti, että olemme Vaasassa ylivoimaisin toripuolue.

Kansanedustaja Jukka Mäky-sellä riitti myös vientiä.

- Kylläpä oli yllättävän hyvin porukkaa. Tämä osoittaa minkä-laisessa nosteessa olemme Vaa-sassa ja tekemämme kenttätyö ei todellakaan ole mennyt huk-kaan. Eniten ilahdutti se, kuinka paljon täysin uusia kasvoja kävi

meitä tervehtimässä ja kannus-tamassa. Ei tarvitse kenenkään enää ihmetellä sitä, mikä maas-samme on se suosituin puolue.

Mäkynen toisti Rintamäen ta-voin sitä, että ihmiset ovat to-della huolissaan siitä suunnasta, mihin Rinteen vihervasemmis-tohallitus Suomea vie.

- Enemmän nämä hallitus-puolueet kantavat huolta sii-tä, miten muualta tulleet voivat. Suomalaiset ovat hallituksen priorisoinnissa vasta kakkossi-jalla. Käsittämätöntä.

Vaasan Perussuomalaiset te-kivät myös päätöksen, että vas-taavia toritilaisuuksia tullaan järjestämään jatkossa vähin-tään kerran kuussa aina kunta-vaaleihin saakka.

Juha Rantala

KUUSAMOSSA perussuomalais-ten jäsenkehitys on eduskunta-vaalien jälkeisen buustin avulla positiivisella tolalla ja puolu-eeseen on pyrkimässä jäsenik-si hyvin porukkaa. Tästä on hyvä lähteä kehittämään perussuo-malaista toimintaa jatkossa Kuu-samossa ja kuntavaaleihin 2021 näyttää olevan tulossa hyvin jo ehdokkaita.

Kuusamon Perussuomalaiset ovat hyvin huolissaan sananva-pauden tilasta Suomessa. Jatku-va ajojahti kansallismielisiä po-

liitikkoja kohtaan kiihtyy koko ajan, erityisesti punavihreät ovat vaatimassa koko ajan lisää ns. “vihapuhelakeja” ja sananvalvo-jat ovat entistä näkyvämmäs-sä asemassa. Sosiaalisessa me-diassa ajojahdit ovat menneet jo älyttömiksi ja oikeuslaitoskin näyttää antavan mielivaltaisia tuomioita ns. ”väärinajattelijoil-le”. Viimeisimpänä esimerkkinä Sebastian Tynkkysen saama sak-kotuomio Facebook-julkaisus-taan vuosien takaa.

Kuusamon Perussuomalais-

ten puheenjohtaja Tapio Lämsä ja sihteeri Pekka Savelainen ky-syvätkin muun hallituksen kera: Missä tämän mielivaltaisen sa-nanvapauden rajoittamisen raja kulkee? Milloin oikeuslaitos lo-pettaa mielivaltaisten tuomi-oitten antamisen mielipiteen il-maisusta? Mitkä ovat kiellettyjä sanoja? Onko koko oikeuslaitos pikkuhiljaa politisoitumassa pu-navihreäksi ajatuspoliisiksi?

Kuusamon Perussuomalaiset

Kuntavaaleihin valmistaudutaan jo KeuruullaKEURUUN Perussuomalaisten syyskokouksen alussa keskus-teltiin vilkkaasti Ylen viimesim-mästä puoluekannatuskyse-lystä, jossa perussuomalaiset pitivät kärkipaikkaa 23 prosent-tiyksikön kannatuksella. Kanna-tuksen kasvu oli odotettua, kos-ka keskusteluissa kansalaisten kanssa oli kuultu puolueen vies-tin kanssa yhdensuuntaisia nä-kemyksiä.

Perussuomalaisten menestyk-

sestä kertoo myös puolueen jä-senmäärän kasvu Keuruulla ja ympäri Suomea. Syyskokoukses-sa todettiin, että perussuoma-lainen politiikka kiinnostaa. Uu-den toimikauden keskiössä ovat tulevat kuntavaalit, joihin val-mistautuminen on alkanut. Keu-ruun Perussuomalaiset toivotta-vat rohkeasti ottamaan yhteyttä: Suomen demokraattisimman puolueen toimintaan pääsee mukaan ja vaikuttamaan yhdes-

sä politiikan suuntaan. Yhdistyksen puheenjohtaja-

na jatkaa kaupunginvaltuutet-tu, kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja Harri Oksa-nen. Hallitukseen valittiin kau-punginvaltuutettu Virpi Järvinen sekä Arsi Saarijärvi, Erkki Sink-ko, Petri Heinonen ja Marko Rii-himäki. Kaikki valinnat olivat yk-simielisiä.

Keuruun Perussuomalaiset

Lakeuden Ekon jatkamisen edellytykset on selvitettävä PERUSSUOMALAISTEN Poh-jois-Pohjanmaan piirihallitus on seurannut huolestunee-na Limingan, Tyrnävän, Mu-hoksen ja Utajärven perusta-man kuntien lakisääteisestä jätehuollosta vastaavan La-keuden Eko -lautakunnan toimintaa. Ylen MOT-ohjel-ma 7.10.2019 toi esille huo-lestuttavia tietoja Lakeuden Ekon perustamiseen johta-neista taustoista. Ohjelmas-sakin esille tulleiden seikko-jen perusteella Lakeuden Eko ei ole täyttänyt sen perusta-misen perusteina olleita asioi-ta jätemaksuista jätteen vas-taanottoon. Jätemaksujen huikeat korotukset heti Lake-uden Ekon ensimmäisessä ko-kouksessa on tästä räikeä esi-merkki. On myös epäiltävissä, että Lakeuden Ekon jätehuol-lon toimittajaksi valittu yritys ei ole täyttänyt kaikkia valin-taprosessissa painotettuja kri-teerejä.

Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirihallituksen mielestä on todennäköistä, että luottamushenkilöt ovat joutuneet tekemään päätök-sen Lakeuden Ekon perus-tamisesta vajavaisen tiedon perusteella ja harhaan joh-dettuina.

Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirihallitus esit-tää Lakeuden Ekon jäsenkun-tien luottamushenkilöistä koostuvan työryhmän perus-tamista, jonka tehtävänä oli-si selvittää Lakeuden Ekon jat-kamisen edellytykset.

Piirihallitus ohjeistaa alu-een kuntien paikallisyhdis-tyksiä sekä valtuustoryhmiä olemaan erityisen tarkkoina myös kuntayhtiöiden perusta-misen tarpeellisuudesta, jotta vastaavia demokratian irviku-via ei pääsisi syntymään.

Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirihallitus

Page 3: Kunta velvoitettiin suorittamaan uudet …...2019/11/25  · Utajärvi on mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa -hank-keessa. Kuitenkin todettiin, että saunan kiukaita ja pir-tin uuneja

3

Kuva: Teppo Turja

Naantalin Perussuomalaiset muuttivat nimeään

Hämeenlinnan kaupunki aikoo unohtaa perustehtävänsä

Imatran PS uudisti johtoaan syyskokouksessa

PERUSSUOMALAISTEN sään-tömääräinen syyskokous pi-dettiin 12.11. Louhisaaren Kar-tanon kahvilassa. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana jatkaa ilman vastaehdokasta Matti Naavasalo, Naantalin Me-rimaskusta sekä taloudenhoi-tajana Jyrki Alastalo, Maskusta. Hallituksen jäseniksi, samal-la Varsinais-Suomen Perussuo-malaisten piirikokousedusta-jiksi valittiin Joni Rantakallio, Vilhelm Junnila, Ari Wanden, Kari Salo, Eira Nokkala, David Mbing, Taito Ylhäinen ja Jyrki Alastalo. Puheenjohtaja Naa-vasalon varajäseneksi valittiin Ari Heino, lisäksi piirikokous-edustajaksi valittiin Kaarina Yl-

häinen.Syyskokous päätti muuttaa

Naantalin Perussuomalaiset ry:n uudeksi nimeksi Naantalin ja Maskun Perussuomalaiset ry sekä nimesi yhdistyksen toi-minta-alueeksi Naantalin kau-pungin sekä Maskun kunnan. Yhdistyksen kotikaupunki on Naantali. Perussuomalaisten puoluehallitus on nimenmuu-toksen jo hyväksynyt. Sääntö-muutos pitää vielä hyväksyttää Patentti- ja rekisterihallituk-sella.

Yhdistyksen uudelleen valit-tu puheenjohtaja Matti Naava-salo jatkaa toimessaan hyvillä mielin, puolueen kannatus-prosentti sekä paikallisyhdis-

tyksen jäsenmaksun maksa-neiden jäsenten määrä on nousussa.

Yhdistys on esillä toimialu-eellaan järjestettävissä tapah-tumissa, jolloin on mahdollista tavata yhdistyksen ja puoleen jäseniä sekä puolueen kansan-edustajia, joita tulevalla toi-minta-alueella on kaksi.

Yhdistyksen puheenjohtaja toivookin, että alueen perus-suomalaisten ajatuksista ja toi-minnasta kiinnostuneet ovat rohkeasti yhteydessä alueen aktiivitoimijoihin.

Naantalin ja Maskun Perussuomalaiset ry

PERUSSUOMALAISET ilmai-sivat syyskokouksessaan tyy-tymättömyytensä Hämeen-linnan kaupunginhallituksen esitykseen kaupungin talou-den tasapainotusohjelmasta. Kyse on merkittävistä näke-myseroista kaupunginvaltuus-toon tulossa olevien suunnitel-mien osalta.

Kaupungin palveluverkon karsimisen ja kiinteistöjen korjaamisen lykkäämisen si-jaan perussuomalaiset vaa-tivat pidättäytymistä uusista investoinneista, joiden tuot-tavuudesta tai edellytyksistä kaupungin vetovoiman lisää-miseksi ei ole mitään takeita. Varmoja olisivat vain useiden kymmenien miljoonien euro-jen menot lähivuosina. Esimer-kiksi toriparkki ja Verkatehtaan lisäosa Paviljonki pitäisi hank-keina ehdottomasti kuopata.

Muutosehdotuksissaan vuo-

delle 2020 perussuomalaiset esittävät käyttömenoista kar-sittaviksi eritellysti yhteensä 4,4 miljoonaa euroa ja inves-toinneista 8,4 miljoonaa euroa. Erityisiä leikkauskohteita oli-sivat hallinnon ja johdon sekä kaupunkirakennelautakun-nan menot. Yksin konsernipal-veluista kyetään säästämään useita miljoonia supistamalla johtoryhmää ja karsimalla stra-tegiatyötä sekä ulkoisia kon-sulttipaveluja. Näiden toteut-taminen merkitsisi samalla, että veroastetta ei tarvitsisi ki-ristää, toisin kuin kaupungin-hallitus on esittämässä.

Perussuomalaisten mielestä kaupunginhallituksen enem-mistöltä puuttuu poliittinen valmius Hämeenlinnan talou-den tosiasialliseen tasapai-nottamiseen. Tarvetta talou-den rakenteelliseen remonttiin on kenenkään vaikeaa kiis-

tää, mutta käytännön ratkaisut unohtuvat. Sen sijaan löytyy edelleen valmius kestämättö-mällä tavalla velkavetoiseen toimintaan. Tämän johdonmu-kainen seuraus on tarve toi-siaan seuraaviin veronkoro-tuksiin.

Muodollisesti Hämeenlin-na ei vielä täytä kriisikunnan määritteitä, mutta tilanne vai-kuttaa uhkaavalta, mikäli kau-punginvaltuusto ei tee merkit-täviä muutoksia sille esitettyyn budjettiin ja tasapainotusoh-jelmaan. Kaupungin poliitti-sen- ja virkamiesjohdon tulisi tunnustaa talouden realitee-tit ennen kuin ongelmat krii-siytyvät tasolle, jolla valtiova-rainministeriön on otettava kaupungin hallinto tiukkaan ohjaukseensa.

Kanta-Hämeen Perussuomalaiset ry

IMATRAN Seudun Perussuo-malaiset ry kokousti sääntö-määräisen syyskokouksensa, jonka lopputuloksena yhdis-tykselle valittiin uusi puheen-johtaja ja hallituksen kokoon-pano vaihtui hieman.

Puolueen kahtiajaosta lähti-en istunut puheenjohtaja Joni Salmi siirtää nuijan tammikuus-sa eteenpäin Aulis Vähämäel-le. Aulis liittyi puolueeseen heti johdon ”siistiydyttyä” 2017 lo-pussa, ja on siitä alkaen ollut aktiivinen tekijä sekä verkos-

tojen luoja niin paikallis- kuin maakuntatasollakin. Siviilissä hän on autokouluopettaja sekä maailmaa nähnyt rekkamies.

- Äärimmäisen hyvälle ja mu-kavalle miehelle on ilo jättää osasto johdettavaksi, olen vii-meisten kahden vuoden ajan ollut hyvin vaikuttunut hänen ihmistaidoistaan sekä panok-sestaan puolueemme eteen. Itse jatkan hallituksessa rivijä-senenä, ja odotan innolla tule-vaa vuotta itseni kohdalta ke-ventyneine vastuineen, kertoo

Salmi.- Jonin kovan ja pyyteettö-

män työn jälkeen on ilo lähteä kehittämään yhdistyksen lin-jaa ja aatetta sekä haastaa tu-levat koitokset, kommentoi Vä-hämäki.

Salmen lisäksi hallitukses-sa jatkavat Seppo Heikinheimo sekä Timo Härkönen. Uusina ni-minä mukana ovat Sakari Sorsa sekä Antti Pajari.

Imatran Seudun Perussuomalaiset

Työ kantaa tulostaPERUSSUOMALAISTEN kansanliike nauttii erittäin suurta kansan luottamusta. Kannatuksemme on noussut ta-saisesti jo vuoden ja viimeisim-pien gallupien lukemat ovat jo 23 prosentin tasolla. Muut puo-lueet ovat kannatuksessaan kaukana takana.

KANSAN luottamus tulee an-saita joka päivä uudelleen, jo-ten gallupien kimalluksesta ei tule sokaistua. Jos analysoidaan kannatuksemme syitä, niin on helppo ymmärtää, miksi kanna-tuksemme on lähes kolminker-taistunut reilussa vuodessa.

ENSIMMÄINEN ja tärkein se-litys nousussa olevalle kanna-tuksellemme on yksinkertai-sesti se, että suomalaiset ovat samaa mieltä poliittisista lin-joista, joita ajamme.

MAAHANMUUTTO on suu-ri kysymys, jossa olemme ai-noa puolue, joka ajaa Suomel-le haitallisen maahanmuuton lopettamista – oli kyse sitten turvapaikkamaahanmuutos-ta tai halpatyövoimasta. Kansan enemmistö on samalla linjal-la. Esimerkiksi Suomen Pe-rusta -ajatuspajan Taloustut-kimukselta tilaaman kyselyn mukaan yli puolet suomalaisis-ta olisi valmis lopettamaan ko-konaan turvapaikanhakijoiden ja kiintiöpakolaisten vastaanot-tamisen ja sen sijaan keskittäisi auttamisen resurssit pakolais-leireille.

ILMASTOPOLITIIKKA on toinen teema, jossa perussuo-malaiset eroaa jyrkästi muista puolueista - ja jossa kansa tukee puolueen linjaa. Perussuoma-laiset pitävät ympäristön suoje-lemista tärkeänä, mutta suoma-laisten elintason ja suomalaisen teollisuuden alasajo liian kun-nianhimoisella ilmastopolitii-kalla ei ole järkevää. Se ei ole järkevää myöskään ympäris-tön kannalta, jos lopputulokse-na tehtaat ja työpaikat siirtyvät maihin, joissa ympäristön suo-jelusta ei välitetä ollenkaan.

PUOLUEEN keväällä teettä-män tutkimuksen mukaan kan-sa ei julkisuudessa käydys-tä keskustelusta huolimatta ole valmis kiristämään elintasoaan määräänsä enempää ja valta-osa suomalaisista ei ole valmis osallistumaan ilmastotalkoisiin vuosittain kuin noin sadalla eu-rolla. Ihmiset siis ymmärtävät, että Suomi on jo nyt ympäris-

tönsuojelun edelläkävijä.

KANSALAISIA koskettavien poliittisten linjojen lisäksi puo-lue on onnistunut esittämään linjansa kirkkaasti ja kansalai-set luottavat meihin.

UUTISSUOMALAISEN hil-jattain tekemässä kyselyssä Jussi Halla-ahoa pidettiin kan-san keskuudessa ylivoimaises-ti parhaiten tehtävässään on-nistuneena puheenjohtajana. Puoluetta mediassa edustaneen johdon lisäksi suuri kiitos kuu-luu puolueen kenttäväelle, joka on ruohonjuuritasolla levittä-nyt väsymättömästi puolueen sanomaa turuilla ja toreilla.

OMA vaikutuksensa puolueen kannatukselle on myös Ant-ti Rinteen punavihreällä halli-tuksella. Hallituksen linjat ovat kuin peilikuva puolueen lin-joista ja sitä myöten linjat ovat myös erittäin kaukana niistä linjoista, mitä tavallinen suo-malainen toivoo politiikassa ajettavan.

RINTEEN hallituksen kärki-teemana on kiristää vihreää ve-rotusta, joka iskee asumiseen, liikkumiseen ja yritysten toi-mintaedellytyksiin. Vihreä ve-rotus iskee kovimmin syrjä-seuduilla asuviin ja alempiin tuloluokkiin kuuluviin ihmi-siin. Hallituksen maahanmuut-topolitiikka perustuu taas avoi-miin rajoihin, mikä heikentää suomalaista yhteiskuntaa kaut-ta linjan.

SANANVAPAUS on myös uhattuna nyky-Suomessa. Hal-litus on osoittanut olevan-sa enemmän huolestunut siitä, että joku voi loukkaantua netti-keskusteluissa tai että päättäjät saavat netissä liian jyrkkää ar-vostelua, kuin siitä, että suoma-laiset saisivat ottaa nettikeskus-teluissa asioista kantaa ilman pelkoa joutumisesta mielival-taisesti syytteeseen viranomais-ten taholta.

KANSANLIIKKEEMME on selkeällä kurssilla. Turhaan keulimiseen ei ole tarvetta, mutta meillä ei ole myöskään varaa himmailla linjoissamme. Jos haluamme pelastaa suo-malaisen yhteiskunnan, tulee meidän joka päivä esittää tiuk-ka perussuomalainen vaihtoeh-to eduskunnassa, valtuustoissa, toreilla ja kahvipöytäkeskuste-luissa.

SIMO GRÖNROOSPERUSSUOMALAISTEN PUOLUESIHTEERI

■ KOLUMNI

Page 4: Kunta velvoitettiin suorittamaan uudet …...2019/11/25  · Utajärvi on mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa -hank-keessa. Kuitenkin todettiin, että saunan kiukaita ja pir-tin uuneja

P e r u s s u o m a l a i n e n 1 1 / 2 0 1 9 • w w w . p e r u s s u o m a l a i s e t . f i4

PS-tapahtuma täytti Laihian torin ihmisistä LAIHIALLA paikalliset perus-suomalaiset halusivat vielä kiit-tää äänestäjiä viime kevään kaksien vaalien erinomaises-ta tuloksesta ja luottamuksesta järjestämällä KIITOS!-toritapah-tuman. Samalla käynnistettiin myös kevään 2021 kuntavaali-kampanja.

Laihialla on totisesti tapahtu-nut totaalinen poliittinen suun-nanmuutos. Kunnan historiassa on keskustapuolue ennen vii-me kevättä ollut aina kaikkien vaalien selvä ykkönen. Nyt kui-tenkin marssijärjestys muuttui kertaheitolla. Perussuomalaiset ottivat kunnassa ykköspaikan niin eduskunta- kuin europarla-menttivaaleissa. Ja tulokset oli-

vat perussuomalaisten kannal-ta kylmäävän murskaavia. Sen sijaan kepu romahti ja pahasti. Eduskuntavaaleissa perussuo-malaisten kannatus oli Laihialla 29,4 % (+3,3 % edellisiin edus-kuntavaaleihin) ja eurovaaleissa 27,3 % (+8,6 %). Kepun suunta oli taas toinen. Eduskuntavaa-lit 20,7% (-16,8 %) ja eurovaalit 23,1 % (-14,4 %).

Laihialla ja koko Etelä-Pohjan-maan piirissä kevään vaalikam-panja meni Laihian yhdistyksen puheenjohtajan ja piirin 3. vara-puheenjohtajan Piia Riikin mu-kaan enemmän kuin nappiin.

- En viitsi kommentoida vaale-ja kepun näkökulmasta. Tulok-set puhukoot puolestaan. Sen

sijaan ei meidän perussuoma-laisten täällä Laihialla tarvinnut voiton eteen mihinkään poppa-konsteihin turvautua, vaan se kaikki on määrätietoisen työn summa. Paiskimme vaalien eteen aivan hirvittävän työmää-rän. Kova työ vaalien alla ja mei-dän onnistunut kuntapolitiik-ka valtuustossa ja lautakunnissa palkittiin kertaheitolla. Ja tästä jatketaan samaan malliin kohti kuntavaaleja.

Laihia teki myös piirin alueella perussuomalaisista yhdistyksis-tä parhaan tuloksen.

Laihialla KIITOS!-tapahtuma sai väen liikkeelle. Jo aamukym-meneltä tapahtumatori kuhi-si ihmisistä. Paikalle saapuivat

myös puolueen eduskuntaryh-män puheenjohtaja Ville Tavio, piirin kaikki kolme kansanedus-tajaa Mauri Peltokangas, Juha Mäenpää ja Jukka Mäkynen sekä kansanedustaja Mika Niikko.

- Saimme paljon kiitosta sii-tä, että kansanedustajilla oli ai-kaa kiertää kuntalaisten paris-sa juttelemassa ajankohtaisista asioista. Paikalla oli myös piirin vaikuttajia sekä omat valtuu-tettumme. Tämä on sitä parasta työtä puolueen eteen mitä ku-vitella saattaa, kiitteli Riiki koko sydämestään.

Laihialaisten ansaittua voiton-kiimaa ihasteli myös kansan-edustaja Mäenpää.

- Kyllähän tämäkin tapahtu-

ma vahvisti sen suunnan, mihin koko maassa ollaan menossa. Perussuomalaiset porskut-taa ja muut vikisevät. Merkil-le pantavaa Laihiallakin oli se, että bongasin perussuomalais-ten voitonjuhlissa monia kepu-taustaisia vaikuttajia. Kumman hyvin perussuomalainen liha-keitto ja kaffi tuntui heillekin maistuvan, ja taisipa muutama heistä näkemykseni mukaan su-jauttaa nopeasti hihaansa myös meidän viimeisimmän lehtem-me. Kyllä tämä on kova juttu tässä keskustapuolueen perus-tajan ja pääideologi Santeri Al-kion koti- ja synnyinkunnassa.

Juha Rantala

Laihialla perussuomalaisuus elää ja voi hyvin. Yli joka neljäs äänestysikäinen liputti viime kevään vaaleissa perussuomalaisten puolesta. Perussuomalaisten KIITOS!-toritapahtuma oli koko kunnan yhteinen juttu, joka näkyi ja kuului. Kuva: Juha Rantala

Helsingin PS ei hyväksy budjettineuvottelun tuloksiaHELSINGIN Perussuomalaisten valtuustoryhmä ei hyväksynyt budjettia, vaikka pitikin budjet-tiesityksessä olevia koulujen ra-kentamiseen ja sisäilmaan puut-tumiseen tehtyjä panostuksia hyvinä. Valtuustoryhmän Mika Raatikainen kommentoi asiaa: “Valtuustoryhmän ehdotuksia ei otettu riittävästi mukaan rat-kaisuun.”

Perussuomalaiset halusivat määrärahalisäyksen kohdentu-van lapsiin, vammaispalvelui-hin, omaishoitoon, ikääntyneille sekä hoitohenkilöstöresurssei-hin.

Kirjauksiin haluttiin saada lap-siperheille tärkeä yksityisen hoi-don tuen Helsinki-lisä tai pal-veluseteli perheiden oman valinnan mukaan. Toisen asteen koulutuksen maksuttomuus ha-luttiin kohdistaa vähävaraisil-le perheille. Ehdotettiin myös

omaishoidon vapaista perittävi-en hoitomaksujen poistamista.

Vanhusten palveluiden tar-peesta haluttiin tilannearvio, jot-ta saadaan jokaiselle yksilöllises-ti sopivat palvelut kotihoidosta ympärivuorokautiseen hoivaan ja ikääntynyt saa paikan oikea-aikaisesti. Lisäksi ehdotettiin hoitoalan henkilöstöresurssi-en lisäämistä, palkankorotuk-sia sekä panostusta henkilös-tön jaksamiseen ja hyvinvointiin. Sen sijaan rahat kohdistettiin neuvoloiden, kouluterveyden-huollon ja opetuksen pd-rahoi-tukseen, erityiskohtelun rahaan, joka kohdistuu pääsääntöisesti maahanmuuton palveluihin.

Suullinen lupaus ei riitä siitä, että Malmin lentokenttää ei aloi-teta rakentamaan ennen kuin siitä on lainvoimainen päätös. Malmin lentokentän kaavoitusta ei tule jatkaa, ennen kuin asias-

ta on tullut lainvoimainen pää-tös ja kaikki valitukset kentän säilyttämisestä ja rakentamisen ympäristövaikutukset on käsitel-ty. Lisäksi Vihdintien ja Tuusulan-tien kaupunkibulevardien suun-nittelua ei tule toteuttaa, mikäli se haittaa kohtuuttomasti ny-kyistä liikennettä.

Vuokra-asunnot tulee kohdis-taa ensisijaisesti helsinkiläisil-le työssäkäyville, opiskelijoille ja asunnottomille. Tällä hetkel-lä asuntoja ollaan jakamassa il-man tarkempia kriteerejä segre-gaation ehkäisemiseksi. Näiden seikkojen takia budjettiesitystä on mahdoton hyväksyä. Budjet-tineuvotteluissa olivat mukana myös varavaltuutetut Nuutti Hyt-tinen ja Juhani Strandén.

Helsingin Perussuomalaisten valtuustoryhmä

PiiritPSETELÄ-POHJANMAAPerussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piiri ry:n sään-tömääräinen syyskokous pi-detään sunnuntaina 1.12. klo 13 Laihian Nuorisoliitto ry:n tiloissa, Tampereentie 603, Laihia (Jakkula). Käsitellään sääntömääräiset asiat. Koko-uksen koollekutsujana piiri-hallitus. Kahvitarjoilu klo 12. Tervetuloa!

SATAKUNTAPerussuomalaisten Satakun-nan piiri ry:n sääntömääräi-nen syyskokous pidetään sunnuntaina 1.12. klo 14 Ko-kemäellä, koulukeskuksen auditoriossa, Haapionkatu 13. Käsitellään sääntömää-räiset asiat. Kokouksen kool-lekutsujana piirihallitus. Pai-

kalla puoluesihteeri Simo Grönroos. Ruokailu klo 13 ko-kouspaikan viereisessä luki-on ruokalassa. Hallitus koko-ustaa klo 12. Tervetuloa!

UUSIMAAPerussuomalaisten Uuden-maan piiri ry:n sääntömää-räinen syyskokous pidetään lauantaina 7.12. klo 12 Kirk-konummen kunnantalon val-tuustosalissa, Ervastintie 2. Käsitellään sääntömääräi-set asiat. Kokouksen koolle-kutsujana piirihallitus. Ääni-oikeus kokouksessa on niillä paikallisyhdistysten kokous-edustajilla, jotka ovat suo-rittaneet puolueen jäsen-maksun kuluvan ja edellisen vuoden aikana. Kahvitarjoilu. Tervetuloa!

Page 5: Kunta velvoitettiin suorittamaan uudet …...2019/11/25  · Utajärvi on mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa -hank-keessa. Kuitenkin todettiin, että saunan kiukaita ja pir-tin uuneja

5

MÄNTSÄLÄMäntsälän alueen Perussuo-malaiset ry:n sääntömääräi-nen syyskokous pidetään tiis-taina 26.11. klo 18 Mäntsälän kunnantalon edustustiloissa, Heikinkuja 4, 3. krs. Käsitellään sääntömääräiset asiat ja vali-taan yhdistyksen edustajat piiri-hallitukseen. Kokouksen koolle-kutsujana hallitus. Tilaisuudessa tarjoilu ja sauna. Osallistujien kesken arvotaan kinkku.  Terve-tuloa!

LIETOLiedon Perussuomalaiset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään perjantaina 29.11. klo 17.30 Liedon kunnantalolla. Kä-sitellään sääntömääräiset asiat. Kokouksen koollekutsujana hal-litus. Tervetuloa vaikuttamaan!

SATAKUNNAN PERUSNAISETSatakunnan Perusnaiset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään perjantaina 29.11. klo 19 Satakunnan Perussuomalais-ten piiritoimistolla, Satakunnan-katu 33-35 B, Pori. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Koko-uksen koollekutsujana hallitus. Kahvitarjoilu. Tervetuloa!

SISÄ-SAVOSisä-Savon Perussuomalaiset ry:n sääntömääräinen syysko-kous pidetään lauantaina 30.11. klo 15.30 Rautalammilla Kale-van kokoustiloissa. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Koko-uksen koollekutsujana hallitus. Kahvitarjoilu. Tervetuloa!

TURKUTurun Perussuomalaiset ry jär-jestää jo perinteeksi muodos-tuneen pikkujouluminiristeilyn Silja Linelle lauantaina 30.11. Lähtö on Turusta kello 8.20, lai-van vaihto 13.35 ja paluu Tur-kuun kello 19.15 samana ilta-na. Satamassa kannattaa olla viimeistään puoli tuntia ennen lähtöä. Matkaan kuuluu men-nessä kahvi ja sämpylä sekä ko-koustila ja takaisin tullessa ruo-kailu buffetissa sekä yksi hytti tavaroiden säilyttämistä varten. Ohjelma mennessä: käydään läpi vaalien jälkeistä tilannetta, mitä on saatu aikaiseksi sekä tu-levaisuudennäkymiä Suomessa ja Euroopassa.

VANTAAVantaan Perussuomalaiset Tik-kurilan Joulumarkkinoilla lauan-taina 30.11. klo 10-14 Tikkurilan Tikkuraitilla. Tervetuloa teltal-lemme tapaamaan Vantaan Per-sujen aktiivitoimijoita!

KIURUVESIKiuruveden Perussuomalaiset ry:n sääntömääräinen syysko-kous pidetään lauantaina 30.11. klo 12 Hotelli-ravintola Peltoho-vissa, Asematie 9, Kiuruvesi. Kä-sitellään sääntömääräiset asi-at. Kokouksen koollekutsujana hallitus. Kahvia ja pullaa tarjolla.

suomalaisten perinteiseen glö-gitapahtumaan torstaina 5.12. klo 15-17 K-Supermarket Mim-miin, Valtatie 20. Tarjolla on lämmintä glögiä ja joulupipa-reita. Keskustellaan samalla tu-levista kuntavaaleista ja ajan-kohtaisista asioista.

KIRKKONUMMIKirkkonummen Perussuoma-laiset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään lauan-taina 7.12. klo 16 Kirkkonum-men kunnantalolla kokoushuo-ne Kajanuksessa, Ervastintie 2, 5. krs. Käsitellään sääntömää-räiset asiat. Kokouksen koolle-kutsujana hallitus. Sisään Os-tarin puoleisesta sivuovesta. Pysäköintipaikkoja on Ostari-ni-misen kauppakeskuksen edes-sä. Ääni- ja esitysoikeus on kai-killa yhdistyksen jäsenillä, joilla on yhdistyksen ja puolueen jä-senmaksu maksettu viimeiseltä kahdelta vuodelta tai uudem-milla jäsenillä kuluvan vuoden jäsenmaksut maksettu. Kokouk-sen jälkeen vietetään pikkujou-luja ja saunat ovat lämpimänä klo 19 alkaen. Tuo oma pyyhe mukaasi. Tarjolla on virvokkeita ja pientä purtavaa.

JANAKKALAKipin Joulumarkkinat Turengis-sa tiistaina 10.12. klo 10-18.

HEINOLAHeinolan Perussuomalaiset ry:n ylimääräinen kokous pide-tään keskiviikkona 11.12. klo 18 Heinolan ABC:n kabinetis-sa, Työmiehentie 23. Käsitel-lään tilinpäätösasiat. Kokouk-sen koollekutsujana hallitus. Tervetuloa!

HEINOLAHeinolan Perussuomalaiset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään keskiviikkona 11.12. klo 18.30 Heinolan ABC:n kabi-netissa, Työmiehentie 23. Käsi-tellään sääntömääräiset asiat. Kokouksen koollekutsujana hal-litus. Kahvitarjoilu. Tervetuloa!

KUOPIOKuopion seudun Perussuoma-laiset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään keskiviik-kona 11.12. klo 18 Hotelli Iso-Valkeisella, Majaniementie 2, Kuopio. Käsitellään sääntömää-räiset asiat. Kokouksen koolle-kutsujana hallitus. Tervetuloa!

TAMPERETampereen Perussuomalais-ten valtuustoryhmä tarjoaa pe-rinteiseen tapaan joulusop-paa Tammelantorilla lauantaina 14.12. klo 11 alkaen. Paikalla on tavattavissa kaupunginvaltuu-tettuja. Tervetuloa!

KOTKAKotkan Perussuomalaiset ry:n sääntömääräinen syyskoko-us pidetään sunnuntaina 15.12. klo 18 Kotkan kaupungintalol-la, Kustaankatu 2. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Koko-uksen koollekutsujana hallitus. Tervetuloa.

Kokoukset & [email protected]

Tervetuloa.

PERUSSUOMALAISET NAISETPerussuomalaiset Naiset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään lauantaina 30.11. klo 12 Hotelli Rantapuistossa, Fu-ruborginkatu 3, Helsinki. Kä-sitellään sääntömääräiset asi-at. Kokouksen koollekutsujana hallitus. Vieraana mm. kansan-edustaja, puolueen 1. varapu-heenjohtaja Riikka Purra. Ter-vetuloa!

TYRNÄVÄTyrnävän Perussuomalaiset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään lauantaina 30.11. klo 12 Tyrnävän kunnantalolla. Kä-sitellään sääntömääräiset asi-at. Kokouksen koollekutsujana hallitus. Tervetuloa!

TURENKITervetuloa Janakkalan Perus-suomalaisten tupailtaan sun-nuntaina 1.12. klo 13-15 Club Paratiisiin, Kauppakuja 1. Tu-pailloissa keskustellaan rennol-la otteella niin politiikasta kuin keskustelijoita askarruttavista ajankohtaisista asioista kahvit-telun lomassa. Menossa on mu-kana sekä paikallispoliitikkoja että vierailijoita muilta paikka-kunnilta. Jokainen Janakkalan Perussuomalaisista kiinnostu-nut on tupailtaan lämpimästi tervetullut. Vieraanamme kan-sanedustaja Mauri Peltokangas. Vapaa pääsy.

VANTAAVantaan Perussuomalaiset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään sunnuntaina 1.12. klo 13 Tikkurilassa, mySaunan ko-koustilassa, 3 krs, Peltolantie 1, Vantaa. Käsitellään sääntömää-räiset asiat. Kokouksen koolle-kutsujana hallitus. Kokous on avoin kaikille Vantaan paikal-lisyhdistyksen jäsenille. Terve-tuloa!

NURMESNurmeksen Perussuomalai-set ry:n sääntömääräinen syys-kokous pidetään sunnuntaina 1.12. klo 14 kaupungin kerho-huoneella, Karjalankatu 12. Kä-sitellään sääntömääräiset asi-at ja hallituksen käsittelemät muut asiat. Kokouksen koolle-kutsujana hallitus. Hallitus ko-koontuu samassa paikassa klo 13. Tervetuloa!

TURKUTurun Perussuomalaiset järjes-tää vapaamuotoisia keskuste-lutilaisuuksia jokaisen kuukau-den ensimmäisenä tiistaina klo 18 alkaen Panimoravintola Kou-lulla, Eerikinkatu 18. Tilaisuus on vapaa kaikille ikään, suku-puoleen, etnisyyteen tai poliit-tiseen kantaan katsomatta. Ter-vetuloa!

MUHOSTervetuloa Muhoksen Perus-

HENKILÖVALINTOJA

ALAVUS Jukka Aho valittiin äänestyk-sen jälkeen Alavuden Perus-suomalaisten syyskokouksessa yhdistyksen uudeksi puheen-johtajaksi. Hallituksessa istu-vat myös Tanja Pääkkö, Ant-ti Mäkelä, Mikko Knuuti, Petri Juurakko, Tero Vedenpää, Yrjö Paukkunen ja Orvokki Tanila.

KANTA-HÄMEKanta-Hämeen Perussuoma-laisten puheenjohtajaksi valit-tiin Teppo Turja. Hallitukseen valittiin myös Kim Grönberg, Jonni Levaniemi, Antero Nie-melä, Tuomas Pajavuori, Hannu Peippo ja Lulu Ranne.

KANTA-HÄMEEN PS-NAISETKanta-Hämeen Perussuomalai-set Naiset valitsivat Lulu Ran-teen jatkamaan yksimielisesti yhdistyksen puheenjohtajana. Hallitukseen valittiin myös Pia Kuparinen (Forssa), Jaana Lai-ne (Hattula), Pirjo Mettala (Hä-meenlinna), Aila Aaltonen (Hä-meenlinna), Sini Pajukangas (Janakkala) ja Riikka Tervatuli (Riihimäki).

KAUHAVA Risto Mattila jatkaa yksimieli-sesti Kauhavan Perussuoma-laisten puheenjohtajana. Hal-litukseen valittiin myös Esa Puronvarsi, Heikki Haukkala, Anastasha Budde, Martti Puron-varsi, Mika Haapsaari sekä Rei-ma Lilja.

KUORTANE Kuortaneen Perussuomalaiset valitsivat syyskokouksessaan Seppo Palomäen jatkamaan puheenjohtajana. Hallitukseen valittiin Antti Koskela, Tauno Lampinen ja Tuija Lindahl.

LAIHIA Jyrki Pihlajamaa valittiin Lai-hian perussuomalaisten syys-kokouksessa yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi. Pih-lajamaa voitti äänestykses-sä istuvan puheenjohtaja Piia Riikin. Pihlajamaan ja Piia Rii-kin lisäksi yhdistyksen hallituk-seen valittiin Timo Riiki, Maria Pihlajamaa, Jukka Jänisoja, Pasi Laakso, Pentti Kananoja, Heikki

Latva-Nikkola ja Asko Salminen.

LAPPEENRANTALappeenrannan Seudun Perus-suomalaisten puheenjohtaja-na jatkaa Kai Karhukorpi.Hallitukseen valittiin myös Sami Behm, Pekka Kurvi, Jes-se Suomalainen, Mari Ruotsa-lainen, Ari Hooman, Markku Pa-pinniemi, Hannes Ruokokoski, Ville Härkönen, Vesa Riihelä ja Tarja Saareks.

LAPUA Lapuan Perussuomalaisten syyskokouksessa valittiin edel-leen Tero Juupajärvi yksimieli-sesti yhdistyksen puheenjoh-tajaksi. Hallitukseen valittiin myös Sini Syrjälä, Toini Juupa-järvi ja Anneli Nuolikoski.

MUSTASAARI Micael Westerholm valittiin yk-simielisesti jatkamaan Musta-saaren Perussuomalaisten pu-heenjohtajana. Hallitukseen valittiin myös Erkki Rantatupa, Jussi Lampi ja Susanna Sariola.

PIRKANMAAN PS-NUORETPirkanmaan Perussuomalais-ten Nuorten hallitukseen va-littiin 1. varapuheenjohtajaksi Auri Siika-aho, 3. varapuheen-johtajaksi Tomer Souranto ja pääsihteeriksi Antti Moisander. Hallituksen varajäseniksi valit-tiin Matias Rantala ja Riina Ki-vistö.

TEUVA Eliisa Panttila jatkaa Teuvan Perussuomalaisten puheen-johtajana. Panttila valittiin jat-kokaudelle yksimielisesti. Hal-litukseen valittiin myös Kirsi Martikainen, Heikki Tuomela, Erkki Tapanainen, Mika Lukkari-nen ja Niko Huhtala.

VAASA Juha Rantala valittiin yksimieli-sesti jatkaamaan Vaasan Perus-suomalaisten puheenjohtaja-na myös ensi vuonna. Rantalan lisäksi yhdistyksen syyskokous valitsi hallituksen jäseniksi Nii-na Mäkisen, Mauri Ollilan, Lauri Karpin, Päivi Karpin, Jukka Mä-kysen, Ismo Takalan ja Teemu Syrjäläisen.

Perussuomalainen-lehdessä (9/19) olleeseen kuvaan Kauha-van toritapahtumasta eksyi väärä kuvateksti. Tässä oikea: Perussuomalaisilla oli Kauhavan Kortesjärven Finsumäen markkinoilla hymy herkässä. Hyvä palaute ja myönteinen kiinnostus puolueen harjoittamaa politiikkaa kohtaan saivat hymyn Reima Liljan, Mika Haapsaaren, Risto Mattilan, Anne Matokankaan, Juha Mäenpään, Mauri Peltokankaan, Sonja Kontio-Peltokankaan sekä Martti Puronvarren huulille.

KAUHAVA

Page 6: Kunta velvoitettiin suorittamaan uudet …...2019/11/25  · Utajärvi on mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa -hank-keessa. Kuitenkin todettiin, että saunan kiukaita ja pir-tin uuneja

P e r u s s u o m a l a i n e n 1 1 / 2 0 1 9 • w w w . p e r u s s u o m a l a i s e t . f i6

Puoluesihteeri Grönroos vieraili piirin kevätkokouksessa Seinäjoella

Kauppojen Yö veti väkeä PS-teltalle Ylivieskassa

PERUSSUOMALAISTEN puo-luesihteeri Simo Grönroos vieraili Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin kevät-kokouksessa Seinäjoella syys-kuun viimeisenä lauantaina. Se, että kevätkokous saatiin pidet-tyä vasta nyt syksyllä, oli moni-en asioiden summa.

Joka tapauksessa varsinaisten kokousasioiden lisäksi, joissa vahvistettiin mm. piirihallituk-sen laatima edellisen vuoden toimintakertomus sekä tilinpää-tös, jäi aikaa hyville puheenvuo-roille, keskusteluille sekä tietysti keskinäisille tapaamisille.

Kevätkokouksen avannut pii-rin puheenjohtaja Anne Mato-

kangas kiitteli piirin aktiiveja vielä erinomaisesta vaalityöstä ja tuloksesta piirin alueella.

- Viime syksy ja varsinkin ke-vät oli raskasta mutta antoisaa aikaa meidän aktiiveille. Kesäl-lä olikin sitten lupa vähän hen-gähtää ja lomailla. Nyt kuiten-kin pääpaino toiminnassamme on jo kevään 2021 kuntavaaleis-sa, joissa tullaan muuttamaan valtuustot hyvin perussuoma-laisvoittoisiksi.

Kevätkokouksen puheenjoh-tajaksi valittu kansanedustaja Juha Mäenpää myönsi kansan-edustajan puheenvuorossaan työn eduskunnassa olevan välil-lä raskasta.

- Suomi menee tämän Rin-teen hallituksen johdolla kovaa vauhtia perse edellä puuhun. Jos ajattelen, että me suomalai-set joudumme kestämään tätä menoa vuodesta neljään, niin kyllä kylmää. Olin seuraamassa eduskuntatalon edessä järjes-tettyä ilmastomielenosoitusta, johon oli raahattu lapsia kou-luista. Kaikki eivät oikein tuntu-neet edes tietävän, minkä takia paikalla ollaan. Jostain ilmas-tojutusta he puhuivat, mutta enemmänkin heitä innosti kou-lusta saatu vapaapäivä.

Puoluesihteeri Simo Grönroos iloitsi siitä, että perussuomalai-set vain vankistavat asemaansa

Suomen selvästi suosituimpana puolueena.

- Myös duunarit ja yrittäjät ovat ottaneet meidät omak-semme. Kansan luottamuksen eteen on kuitenkin tehtävä töi-tä joka päivä. Seuraava tärkeä astinlauta on menestyä vuoden 2021 kevään kuntavaaleissa. Etelä-Pohjanmaalla on perus-suomalaisilla hyvä kannatus-pohja, joten vaalimenestys tääl-lä saa jatkoa myös kuntatasolla.

Grönroos totesi, että poliitti-nen kenttä on muuttunut. Nyt taistelua käydään kansallismie-listen ja globalistien välillä.

- Suomessa mennään vauh-dilla siihen tilanteeseen, että

elämme maassa, jossa kenel-läkään ei ole enää hyvinvoin-tia. Meidän on myös mietittävä missä asioistamme päätetään. Haluammeko ottaa mallia Ruot-sista, jossa ruotsalaiset ovat pian vähemmistönä omassa maassaan, vai luoda Suomesta turvallinen kansallisvaltio, jossa meidän on hyvä elää. Vain pe-russuomalaisten johdolla voim-me muuttaa nykyistä suuntaa.

Piirin kevätkokoukseen otti osaa lähes 50 piirikokousedus-tajaa. Syyskokous pidetään sun-nuntaina 1. joulukuuta Laihialla.

Juha Rantala

YLIVIESKASSA järjestettiin pe-rinteinen Kauppojen Yö -tapah-tuma. Säät suosivat ja ihmiset olivat liikkeellä sankoin joukoin.

Ylivieskan seudun Perussuo-malaiset osallistui myös tapah-tumaan telttaillen ja jakaen

ilmapalloja, PS-lehteä ja mak-karaa. Kaikkia meni satamäärin, makkaraa 600 kpl.

Teltalla oli kova pöhinä, ja ih-misten käyttäytymisessä on ha-vaittavissa selkeä muutos: en-simmäistä kertaa lehteä tultiin

kysymään, ei tarvinnut tyrkyt-tää. Alkaa tieten kiinnostaa, että mikä porukka se tällainen Suo-men suosituin puolue on.

Ylivieskan seudun Perussuomalaiset

Perussuomalaiset kokoontuivat Seinäjoelle kevätkokouksen merkeissä. Hymy oli herkässä ja tunnelma vapautunutta. Eipä ihme, sillä perussuomalaiset on Suomen ylivoimaisesti suosituin puolue. Kuva: Juha Rantala

PERUSSUOMALAISET Nuoret piti syyskokouksensa 9.-10.11. Riihimäellä.

Kokouksessa valittiin vuoden 2020 hallitus, jonka puheen-johtajana jatkaa Asseri Kinnu-nen. Hallituksessa istuvat myös 1. vpj. Auri Siika-aho, 2. vpj. Toni

Jalonen, 3. vpj. Tomer Souran-to, pääsihteeri Antti Moisan-der, Laura Jokela, Linus Linsén ja Liina Veronica Isto. Hallituk-sen jäsenistä kaksivuotiskaudel-laan jatkavat Henri Hautamäki ja Henri Määttä.

Tältä näyttää Perussuomalaisten Nuorten tuore hallitus

Page 7: Kunta velvoitettiin suorittamaan uudet …...2019/11/25  · Utajärvi on mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa -hank-keessa. Kuitenkin todettiin, että saunan kiukaita ja pir-tin uuneja

7

Miten tässä näin kävi?MAAMME rajan yli tunkeudut-tiin vuonna 1939, mutta Kor-keimman käden suojassa ras-kain uhrauksin ja koko kansan äärimmäisellä sitkeydellä val-taaminen torjuttiin sekä pää-tösvalta ja oma raha säilytettiin. Armoton työnteko ja säästämi-nen vaurastuttivat ja nostivat maamme nopeasti hyvinvoin-tiyhteiskunnaksi, jossa kaikis-ta pidettiin huolta, väkimäärä kasvoi nopeasti ja kaikesta näki, että Korkeimman siunaava käsi oli maamme yllä.

Nyt päätösvalta on muilla, vie-railla mailla ja suurpääomapii-reillä, eikä ole omaa rahaa, ei siis raha- ja talouspolitiikkaa. Seurauksena on suunnaton val-tion, kuntien ja yksityisten vel-kaantuminen. Ei tarvita muuta kuin korkojen nousu ja kansam-me katastrofi on valmis.

Sekatalouden mallilla valtio-johtoisesti rakennettiin yleis-hyödylliset perusteollisuus ja voimalaitokset, terästehtaita, yliopistoja, kansakouluja ja vält-tämättömät palvelulaitokset niin, että syrjäisiä seutuja myö-ten oli palvelut tarjolla. Raken-nettiin tieverkosto, raivattiin peltoa, tehtiin uusia koteja, na-vetoita, meijereitä, korjaamoita, teurastamoja jne.

Alueellamme kuntien perus-tama Revon Sähkö tuotti ja ja-koi sähkön. Nyt se on myyty ulkomaiselle yhtiölle, joka ra-hastaa monopoliaseman suo-jassa! Nyt käydään yt-neuvotte-

luja, myydään välttämättömiä hyödykkeitä tuottavat tehtaat ja toiminnot ulkomaille riistovä-lineeksi, suljetaan kouluja, maa-talous on henkitoreissaan, kylät tyhjenevät ja tiestö rapistuu...

Perustettiin PPO:n puhelin-osuuskunta, joka meidän ra-hoilla ja ehdoilla hoiti puhe-lintoiminnot ja pani maahan satoja kilometrejä kuitukaape-lia. Nyt se on laittomalla pää-töksellä myyty Elisalle, jossa kaupassa meni halvat puhelut ja kuitukaapelitkin kilpailuväli-neeksi. Nyt kunnat rakentavat joutokaapelien rinnalle uutta verkostoa miljoonilla euroilla. Esimerkiksi Pyhäjoella kustan-nukset ovat noin 2,5 miljoonaa euroa.

Maaseudun kylistä nousi myös osuustoiminta voimak-kaana vauhdittamaan kehitys-tä. Perustetut osuuskaupat ja osuuspankit toimivat miltei kai-kissa pitäjissä palvellen ja pie-nen ihmisen tarpeista lähtien. Säästäjä sai korkoa rahalleen ja lainan tarvitsija hieman isom-malla korolla lainaa. Näin pank-ki palveli muissakin asioissa kaikkia, raha pysyi ”kylällä” luo-den hyvinvointia ja työtä.

Nyt ovat osuuskaupat asu-tuskeskuksissa eikä niistä löydy edes rehusuolasäkkiä, naulo-ja eikä apulantaa. Meillä entisil-lä jäsenillä ja kaupan tukijoilla ei ole mitään sananvaltaa eikä etuja, vaan kauppoja hallitse-vat ”kauppaneuvokset”, joiden

kanssa kaupunkien ja kuntien silmäätekevät ovat hyvissä vä-leissä niin, että kaupat voidaan rakentaa keskeisille paikoille. Sitten ne ”halpuuttavat” mai-don hintoja niin, ettei tuottaja – kaupan perustaja – saa elantoa ammatistaan.

Maaseudulla perustetut osuuspankit ovat myös unohta-neet ”kasvattajansa” niin täydel-lisesti, etteivät pidä meille edes ovia auki – olemme ilmeisesti muuttuneet rupusakiksi ja hie-kan tuojiksi. Siellä olevat eläke- ym. rahamme eivät ole vuosiin tuottaneet yhtään korkoa, vaan kaikki tuotot ovat menneet ”pa-rempiin suihin”. Ehdotan kiireel-lisiä toimia sen suhteen, että tutkitaan vaihtoehdon rakenta-mista pankkitoiminnoille, jonka lähtökohtana olisimme me asi-akkaat, eivät sijoittajat/pelurit.

Kuolleisuus on ylittänyt synty-vyyden. Sehän tarkoittaa huol-tosuhteen romahtamista, eläk-keiden laskua, hoivan puutetta ja johtaa kansakunnan tuhoon. Mistä johtuu, että meillä on hä-vittävä esivalta? Olemmeko kansakuntana vajonneet niin syvälle syntiin ja hyljänneet Ju-malan sanan ja käskyt, jopa kirkkommekin, että meitä ran-gaistaan? Emmekö ole pyytä-neet hurskasta esivaltaa: ”Sil-lä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta.” (Room. 13:1.)

Jaakko JukkolaPyhäjoki

Näin kirjoitat palstalle:Kirjoita lyhyesti ja ytimekkäästi. Kirjoituksen pituus saa olla korkeintaan 1 500 merkkiä! Laita mukaan kirjoittajan yhteystiedot, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. Toimitus voi otsikoida ja lyhentää kirjoituksia. Lähetä mielipiteesi osoitteella: [email protected] tai Iso Roobertinkatu 4, 00120 Helsinki.

PS V A P A A S A N AKUVAT LEHTIKUVA [email protected]

Perussuomalaiset otsikoissaPERUSSUOMALAISET ovat taas kerran joutuneet julkisen rie-pottelun kohteeksi.

Mielestäni nämä riepottelut eivät johdu niinkään perussuo-malaisten tekemisistä vaan lä-hes aina sanomisista. Vaikuttaa siltä, että muiden puolueiden edustajat suorastaan odottavat sellaisia tilaisuuksia, jotta voi-sivat käydä perussuomalaisten kimppuun.

Jäsenluvun kasvattamisen kannalta olisi tärkeää ehkäistä näitä tilanteita. Tätä kannattaa puolueen keskuudessa poh-tia ja suunnitella puheenvuo-rot paremmalla etukäteisval-mistelulla.

Nyt on paljon sellaisia ihmisiä, joille perussuomalaisten sano-ma muuten kelpaisi, mutta kun sössitään liikaa. Se viimeisin, eli eurokriisi-sanan käyttö 90-lu-vun lamassa velkaantuneiden yhteydessä, olisi voitu välttää.

90-luvun lama ei ollut vielä

eurokriisi. Se oli suoraa seuraus-ta valuuttakriisistä, joka johtui Suomen markan devalvoinnista ja sitä ennen avokätisesti myön-nettyjen valuuttalainojen tyrky-tyksestä yrityksille.

Ymmärrän hyvin, että puolu-een edustajat haluavat pysyä kansantajuisina ja olla helpos-ti lähestyttäviä. Tämä kaikki on mahdollista säilyttää, mutta vie-lä tarvitaan pientä lisäpanostus-ta virheitten välttämiseksi.

Siihen tarvitaan ainoastaan joko yksi historian tai yhteis-kunnallisen alan ihminen, jolle voisi antaa puheenvuorot kat-sottavaksi, tai sitten edustajil-le lyhyt kurssi historiasta. Tähän asti suurimmat perussuoma-laisten kompastuskivet ovatkin liittyneet käsitteiden ja termi-en käyttöön väärissä asiayhte-yksissä.

Aive Pietilä

Uskonnosta nimeltä ilmastonmuutos ILMASTO on erittäin ihmeel-linen ja monimutkainen asia. Suomen kivikaudella elettiin lämmintä kautta, jolloin mm. lehtikuuset kasvoivat Suomen metsissä. Lontoossa koettiin 1500-1600-lukujen vaihtees-sa pieni jääkausi ja Thames-jo-ki jäätyi pohjaan asti. Ei liene silloinkaan ollut kovin paljon merkitystä Homo sapiens -lajin nuotioiden polttamisella suh-teessa ilmastoon?

1800-luvulla pohjoisilta me-riltä olivat hylkeet kadota, kun jäät sulivat. Ei tainnut silloin-kaan John Pitkäparran hiilikat-tilan pohjaan polttaminen ko-vin paljon vaikuttaa maapallon ilmastoon? Johtopäätös: ilmas-touskonto on uusi uskonto!

Kristinuskon ja uskon mate-rialismiin on korvannut usko il-mastonmuutokseen. Ovatko nämä vegaanit miettineet edes sitä, kuinka paljon he tuotta-vat metaanikaasua vuodessa? Kasvissyönti tunnetusti tuottaa metaanikaasua suolistoon. Me-taanikaasu on suurempi ilmas-toa kuormittava kaasu kuin hii-lidioksidi. Tehkää lopulliset ja tarkat laskelmat siitä, kumpi tuottaa enemmän suolistokaa-suja vuodessa, kasvissyöjä vai-ko sekaravinnonsyöjä!

Ja mitä tulee ilmastoon, maa-pallolla on aina ollut lämpi-mämpiä ja kylmempiä ajan-jaksoja (syklejä). Jääkauden jälkeen oli lämmin kausi ja olet-taisin, että jääkautta edelsi läm-min kausi. Ihminen vaikuttaa hyvin vähän ilmastoon, vielä vähemmän suomalainen, koska täällä jo nyt on yksi maailman

tiukimmista ympäristölainsää-dännöistä. Suomen ilmasto on todettu maailmassa toiseksi puhtaimmaksi heti Islannin jäl-keen.

Meidän tekomme eivät vai-kuta maapallon ilmastoon glo-baalissa mielessä, eli te ilmas-touskovat, menkää suoraan vetoamaan Kiinaan, Yhdys-valtoihin ynnä muihin suuriin saastuttajiin, jos omatunton-ne sitä vaatii! Älkää luopuko il-mastouskostanne! Pakottamal-la teollisuuden pois Suomesta, esimerkiksi Kiinaan, te tuhoatte Suomen talouden (myös omat opintorahanne ynnä muut tuet sekä palkat), ja ennen kaikkea nopeutatte “pyhää ilmaston-muutosta”!

Ilmastouskovainen kukkahat-tutäti-Josefiina voi luontevasti lentää kerran vuodessa esimer-kiksi Thaimaahan tai Australi-aan, syödä pari heinäsirkkaa, porkkanaa ja vähän hummeria-kin silloin kun Isä Ilmastonmuu-tos ei näe, sekä kerran kuussa matkustaa ruotsinlaivalla, sillä eiväthän ne tietenkään saastu-ta! Porkkanat ja hernesirkat tie-tysti kompensoivat lento- ja lai-vamatkailun yms. aiheuttaman kuormituksen. Heidän doktrii-ninsa mukaan ainoastaan suo-malainen maanviljelijä, rekka-mies tai tehdas saastuttaa, ei Josefiinojen ja Juppi-Jooseppi-en oma toiminta, sillä Isä Ilmas-tonmuutos pelastaa tosi-ilmas-touskovat!

Timi GröhnTurku

Perussuomalainen 12/2019 i lmesty y 23.12.2019 Aineistot ja lehtit i laukset vi imeistään 10.12.2019

Page 8: Kunta velvoitettiin suorittamaan uudet …...2019/11/25  · Utajärvi on mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa -hank-keessa. Kuitenkin todettiin, että saunan kiukaita ja pir-tin uuneja

P e r u s s u o m a l a i n e n 1 1 / 2 0 1 9 • w w w . p e r u s s u o m a l a i s e t . f i8

NYT kun kunnat valmistele-vat ensi vuoden talousarviota, ne hikoilevat lisääntyvien vel-kojen kanssa. Usein ne pääty-vät yksinkertaiseen ratkaisuun: heikennetään ihmisten palve-luja ja varsinkin sairaiden hoi-toa vähentämällä hoitohenki-lökuntaa.

Suurimpana talouden vaikeut-tajana tuntuu olevan homehtu-neiden koulujen ja muiden vir-kakiinteistöjen huono tilanne. Niitä pitää rakentaa uusia sa-doilla ja tuhansilla miljoonilla homeisen hengitysilman vuok-si. Syy näihin ongelmiin löytyy väärin rakennetuista kiinteis-töistä. 60-luvun alusta alkaen alettiin rakentaa “hyviä” ener-giaa säästäviä rakennuksia. Nii-hin laitettiin vuorivillaeristeet ja muovit suojaksi ja sen jälkeen kemiallisia eristeitä eri muo-doissaan on lisätty, samoin il-manpitävyyttä.

Tietysti kyseessä on suuri in-sinööri- ja arkkitehtitaidon-näyte lämpöä säästävästä ho-mepesästä. Nämä kiinteistöt homehtuvat 100-prosenttisel-la varmuudella, jota vielä no-peuttaa koneellinen ilmastoin-ti, koska se vetää ulkoa kaiken “paskan” sisälle. Sitten kun se puhaltaa vielä ilman ulos, se imee kaiken saastan niistä il-matiiviistä seinistäkin. On ihme, jos siellä vanhentuvassa uudes-sa talossa tai huoneessa on iha-na hengittää. Varmasti säästää lämmityskuluissa ja muutenkin, koska tuota ilmaa hengittävät

kuolevat nopeammin pois.Yhdessäkään ennen 60-lu-

kua rakennetussa kiinteistössä ei ole home- eikä muita sisäil-maongelmia – ellei niitä ole re-montoitu väärin. Vielä 50-luvul-la kiinteistöt rakennettiin niin, että seinät hengittivät, siis sei-nien läpi tuli hyvin hiljaa ulkoil-maa. Se ei kulkenut minkään myrkkykerroksen vaan luon-nonmateriaalien läpi hiljalleen niin, etteivät edes ilmansaas-teet tulleet läpi. Ulospäin ilma meni luontaisella vauhdilla ka-ton ylle nousevasta hormista. Näin sisäilma oli miellyttävää hengittää, puhdasta ja raikas-ta ja saattoihan sitä joskus ava-ta ikkunan, kun halusi viileäm-pää ilmaa.

Valitettavan paljon näitä kiin-teistöjä on pilattu väärin re-montoimalla, tekemällä ener-giaa säästäviä remontteja eli ilmatiiviitä homepesiä. 50-lu-vulle saakka kiinteistöt raken-nettiin pääasiassa puusta ja be-tonikin tehtiin oikein. Hyvään kiinteistöön tehtiin hengittävä rossilattia tai kokonainen kella-ri. Seinän rungot rakennettiin yleensä viiden tuuman lankusta ja sen molemmin puolin laitet-tiin tuuman laudoitus, toinen vinoon ja toinen vaakaan. Väliin laitettiin kutterinpurua eristeek-si, tuulensuojaksi tervapaperi ja sisälle yleensä halteksi.

Kaikki oli hiljalleen hengittä-vää, ja hengittävän ilman veto ja poisto järjestettiin jokaises-sa huoneessa ilmanvaihtoriti-

lällä, joka nousi hormina katol-le. Erillistä ilmastointia tällainen ratkaisu ei kaipaa. Se toimii pie-nillä harkituilla remonteilla ai-nakin 300 vuotta ja on energi-aa säästävä ja luontoa suojeleva kiinteistö, joka ei tarvitse kuin joskus pienen siisteysremontin ja senkin tietenkin hengittäväl-lä luonnonmaalilla.

Jokaiseen 50-luvun jälkeen kylmässä pohjolassa rakennet-tuun nykyaikaiseen energiate-hokkaaseen kiinteistöön tulee vääjäämättä jossain vaihees-sa homeongelma. Kouluissa ja muissa kiinteistöissä voidaan vähentää homeilmaa ja muu-ta epäterveellistä hengitysilmaa pysäyttämällä energiaa syövä koneellinen ilmastointi ja vetä-mällä katolta pilviin vetävä hor-mi. Näin saadaan lisäaikaa ai-nakin sen verran, että tajutaan, miten mahdollinen uusi tila ra-kennetaan. Sama pätee asun-noissa. Uusissakin taloissa voi hyvin asua ainakin 50 vuotta ja sisäilma paranee, kun pitää ovea tai ikkunaa raollaan.

Tässä on lyhyt resepti, jolla Suomessa voitaisiin säästää pit-källä aikavälillä satoja ja tuhan-sia miljoonia euroja. Helppoa se ei ole toteuttaa, koska enää ei ole paljon elossa ihmisiä, jot-ka ymmärtävät, miten raken-netaan kestävä ja terveellinen kiinteistö.

Ilkka Koskelatyömies, Raahe

KYMMENEN viime vuoden ai-kana Suomi on velkaantunut enemmän ja nopeammin kuin koskaan aiemmin. Tämän teks-tin kirjoittamisajankohtana Suomen valtionvelka on 106 370 679 000 euroa, joista kir-joittajan osuus on 19 259,58 euroa. (Velkakello.)

Valtiomme joutuu maksa-maan velastaan korkoa, joka puolestaan vaikuttaa suoraan kansalaisiin veron muodos-sa. Valtionvelkaa on lyhennet-ty valtion omaisuutta myymäl-lä. Tästä kuitenkin saadaan vain hetkellinen hyöty, mutta pi-demmällä tähtäimellä tämä hyöty häviää.

Muutama esimerkki val-tion omaisuuden myynnis-tä viime vuosilta: öljy-yhtiö Neste StoraEnso, Telia, Fortu-min sähköverkko (joka myy-tiin ulkomaalaisten sijoittajien 80-prosenttisesti omistamal-le Carunalle) sekä Kemira (GrowHow’sta myytiin 30 % norjalaiselle Yara International -yhtiölle).

Mielestäni tässä sahataan oksaa, jolla istutaan. Valtion-osuuksien myynti tapahtuu siis yhtiöistä, jotka ovat liiketalo-udellisesti menestyviä ja kan-nattavia. Samalla menetetään tulevaisuuden osinkotulot ja osakkeiden arvonnousu.

Valtionomaisuuden häviämi-nen ja samalla lisävelan tuo-

Ratkaisu koulu- ja asuntokurjuuteen

Suomen velkaantumista hidastettava

ma koronnousu kohdistuvat nimenomaan tulevaisuuden kansalaisiin, jotka eivät ole vielä edes äänestysikäisiä eivätkä voi näin vaikuttaa hallituksen teke-miin päätöksiin. Vastuu on meil-lä nykyaikuisilla.

Myös yhä useammat kun-nat ovat velkaantumassa, yhä useamman talous on jäämäs-sä miinukselle. Kuntien meno-jen hillitseminen olisi suotavaa ja rahojen käyttökohteet tulisi priorisoida. Meidän tulee koh-

distaa palveluja etenkin van-huksille kotiin ja laitoshoitoon. Meidän tulee panostaa myös nuoriin, tulevaisuuden toivoi-hin, joista osa voi tällä hetkellä hyvin huonosti.

En halua, että veteraanien ve-rellä lunastettu isänmaamme myydään ulkomaisille sijoittajil-le velkojen kattamiseksi.

Vuokko Hämäläinenterveystieteen maisteri, sairaan-hoitaja, Kuopio

IlmastonmuutoksestaJÄÄKAUSIA on ollut kymme-niä tai jopa satoja ennen mei-tä. Syitä ilmastonmuutokseen ja lämpenemiseen on usei-ta. Jääkaudet ovat aina su-laneet ilman ihmisten teko-ja. Jääkausien perussyitä ovat maapallon radan siirtymi-nen, akselin kallistuminen ja mannerten liikkumisesta ai-heutuneet maanjäristykset, merivirrat, tulivuorten pur-kautumiset ja lisäksi aurin-gonsäteily.

Jäätiköt sisältävät 70 % maapallon makeasta vedestä. Jäätikön painosta maankuori on painunut noin 900 metriä. Lämmin/kuuma kausi seu-raa kylmää kautta ja jäätiköt alkavat sulaa, jolloin tulvat, myrskyt ja tsunamit lisään-tyvät voimakkaasti. Ihminen ei voi muuttaa avaruudessa ja maankuoressa tapahtuvia muutoksia. Avaruudessa liik-kuu useita planeettoja, jotka paino- ja vetovoimallaan voi-vat muuttaa eri planeettojen sijaintia. Ulkoavaruuden pla-neetoissa on tapahtunut (il-man ihmisiä) samantyyppisiä muutoksia kuin maapallol-lamme.

Maankuori nousee vielä vii-meisten jääkausien jälkeen. Merenkurkun saariston maa-pinta-ala kasvaa vuosittain. Koko Suomen pinta-ala kas-vaa vuosittain noin seitsemäl-lä neliökilometrillä. Vuoksen vesistönlaskusuunta on kään-tynyt Pohjanlahdesta Suo-menlahteen. Suurinta maan-pinnan kohoamista tapahtuu Kanadassa Hudsoninlahden alueella, jossa se on 13,1 mm vuodessa. Maannousu ulot-tuu koko Fennoskandian yli. Pohjois-Kanadassa on vas-taava mutta paljon laajempi maannousualue, kuten Län-si-Siperiassakin. Vastaavas-ti maan vajoamista tapahtuu monissa paikoissa, jopa kau-punkeja on painunut merten syvyyksiin.

Lämpenemiseen päin olem-me menossa, josta seuraa myrskyjä ja lisääntyviä tsu-nameja, mutta jääkausi tu-

lee taas. Ennustettu aika-ar-vio on noin 50 000 vuotta. Pohjoisnapa on aikaisemmin ollut lämmin alue ja kasvilli-suus siellä runsasta (manner-laattojen liikkeistä johtuen). Runsaat kivihiiliesiintymät to-distavat sen. Nyt siellä on jää-kausi, joka alkaa pikkuhiljaa sulamaan. Muutokset ovat ta-pahtuneet kaikkialla pitkillä aikajaksoilla.

Tärkeätä ja välttämätöntä on harrastaa kestävää kehi-tystä ja olla tuhoamatta luon-toa. Ihmisten elämän kiristä-minen ruoan, pukeutumisen ja liikkumisen suhteen on kohtuutonta. Suomen ei pidä kantaa koko maapallon on-gelmia harteillaan. Tämä on yhteinen ongelma maapallon kaikille valtioille ja asukkaille. Tavoitteiden tulee pysyä koh-tuullisuuden rajoissa elämi-sen, saastuttamisen ja rajoi-tusten suhteen. Maat, joiden maaperässä on öljy-, kaasu- ja kivihiilivarantoja, saavat lisäk-si toimeentulonsa niistä ei-vätkä varmastikaan luovu nii-den hyödyntämisestä.

Suomen maatalous ja työl-lisyys ollaan ajamassa näillä menetelmillä, jotka ovat nyt puheissa voimakkaasti esiin-tyneet, jatkossa nurin. Siitä seuraa se, että ostamme tuot-teet maista, joissa ei kiihkoil-la ilmastonmuutoksesta, ja Suomen työttömyys kasvaa ja kriisit voimistuvat yhteiskun-nassamme.

Nuoria ei myöskään tule pe-lotella ilmastonmuutoksel-la, kun ihmisen toiminnal-la ei näitä pystytä paljoakaan muuttamaan. Kohtuus pitäi-si muistaa ja antaa kansalais-ten elää onnellisina ja tyyty-väisinä. Nuorille tulee kertoa totuus ilmastonmuutokses-ta. Tähänastinen yksipuolinen informaatio ei ole ratkaisu il-mastonmuutoksen ongel-maan. Liika kiihkoilu Suomes-sa tulisi nyt lopettaa.

Aila LahtinenForssa

PysäytäpäPysäytäpä tuuli, pysäytä myrskyt,maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset.Pysäytäpä aallot, lintujen lento,puiden humina, ajanhammas,merenpohjan mustat savuttajat.Pysäytäpä maapallo,auringon nousu, kuunkierto,tähdet taivaalla, tähdenlennot, meteoriitit.Pysäytä revontulet, mustat aukot,radioaallot, pysäytä aika.

Pysäytäpä nämä,niin sitten uskon, että pystytpysäyttämään - myös ilmastonmuutoksen.

Anneli Seppälä (ps.), Lahti

Page 9: Kunta velvoitettiin suorittamaan uudet …...2019/11/25  · Utajärvi on mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa -hank-keessa. Kuitenkin todettiin, että saunan kiukaita ja pir-tin uuneja

9

HISTORIALLISTEN faktojen pe-rusteella on helppo nähdä, että ne yhteiskunnat menes-tyvät, jotka arvostavat koulu-tusta ja panostavat siihen. Suo-men koulutusjärjestelmällä on ollut ratkaiseva vaikutus siihen taloudelliseen ihmeeseen, joka maassamme on tapahtunut vii-meisten sadan vuoden aikana.

Kaikille meille on annettu jo syntymässä hyvin erilaisia lah-joja. Koulutuksen tavoitteena on jalostaa nämä lahjat edis-tämään yksilön omaa kehitys-tä, mutta myös hyödyttämään koko yhteiskuntaa, joka on mei-dän henkisen ja taloudellisen hyvinvointimme perusta.

Vuonna 2010 perusopetusla-kia muutettiin kohti inklusiivis-ta mallia, jonka tavoitteena on siirtää mahdollisimman monet oppilaat lähtökohtaisesti yleis-opetuksen pariin, lähes riippu-matta siitä miten paljon oppilas kaipaa erityistä tukea. Tulokset ovat nyt jo näkyvissä mm. las-kevissa Pisa-tuloksissa, ja vähi-tellen ne johtavat myös toisen asteen ja yliopisto-opetuksen tason laskuun.

Maalaisjärjen avulla inkluu-sion tulokset olisi ollut helppo päätellä jo ennen vuoden 2010 lakimuutoksia. Kaikkien oppi-laiden erityislahjoja on mah-dotonta jalostaa, jos opettajan aika menee erityistä tukea vaa-tivien oppilaiden tukemiseen ja luokan järjestyksen valvontaan ilman toimivia keinoja. Vaikka työrauha onnistuttaisiinkin jär-jestämään, mennään opetuk-sessa väistämättä luokan hei-koimpien lapsien ehdoilla.

Käytännön kokemusten pe-rusteella inkluusioluokassa lah-jakkaat oppilaat koulutetaan pääsemään vähällä. Lopputu-loksena yhteiskunta menet-

Inkluusio romuttaa koulutus-järjestelmämme perustan

Maahanmuuton vaietut ongelmat

Soteuudistuksessa katteettomia lupauksia?

OLEN perussuomalainen so-siaalialan ammattilainen. Ker-ron nyt muutaman asian, joista ei puhuta silloin, kun on pu-hetta maahanmuuton kustan-nuksista.

Olen ollut töissä VOK:ssa, per-hetyössä ja lastenkodeissa. Per-hetyössä maahanmuuttajien määrä on huomattavasti lisään-tynyt ja heidän ongelmansa ovat todella vaikeita. Koska kui-tenkaan tähän työhön ei työn-tekijöitä pahemmin lisätä, tästä kärsii suoraan tavallinen suo-malainen perhe. He jäävät vail-le apua, koska aikaa ja rahaa ei vain ole kaikille.

Lisäksi uhkana on perheväki-vallan ja fyysisen kurituksen pa-luu. Suomessa lapsen fyysinen kuritus on lailla kielletty ja tä-män eteen on tehty töitä vuo-sikymmeniä. Nyt kun meidän nuoremme perustavat perhei-tä näistä kulttuureista tulleiden miesten kanssa, alkaa kaikki työ alusta. Suomessa on perheväki-valtaa ihan tarpeeksi jo omasta

KANSANEDUSTAJAEHDOK-KAAT ennen vaaleja yksimieli-sesti ehdottivat, että sosiaali- ja terveydenhuoltoon tarvitaan li-sää työntekijöitä. Muiden mu-assa kansanedustaja Krista Kiu-ru totesi eduskunnassa, että hoitajamitoituksesta (0,7) voi-taisiin säätää laki muutamassa tunnissa, jos halua on.

Vaalien jälkeen perhe- ja pe-ruspalveluministeri Kiuru on to-dennut, että hoitajamitoituk-sesta (0,7) säädetään laki, mutta se tulee voimaan sitovana siir-tymäaika huomioiden vasta vuonna 2023, koska tällä het-kellä ei ole saatavilla muun mu-assa 4500 uutta pätevää lääkä-riä ja hoitajaa.

Onnistuuko homma vuon-na 2023, kun jo tänä vuonna eli vuonna 2019 ovat kuntapäättä-

jät tuskailleet sosiaali- ja terve-ydenhuollon menojen kasvun vuoksi? Monet kuntayhtymät ovat aloittaneet yt-neuvotte-lut. Osa sosiaali- ja terveyden-huollon pätevistä työntekijöis-tä on irtisanottava tai siirrettävä eläkkeelle, jotta saadaan meno-ja leikattua.

Vuonna 2023 on kuntapäättä-jien maakunnissa noudatettava hoitajamitoituslakia. Jos uutta rahalähdettä ei löydy, joudu-taan ikävään tilanteeseen. On tehtävä säästöpäätöksiä. On ratkaistava se, keille tarjotaan verovaroilla rahoitettuja julkisia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Vastuu on maakun-tien kuntapäättäjillä.

Asko Saloeläkeläinen, Seinäjoki

takaa. Nyt meille tulee kulttuu-reita, joissa miestä rohkaistaan pitämään vaimo ja lapset kuris-sa väkivallalla.

Lisäksi olen työssäni näh-nyt, kuinka 12-vuotias huos-taanotettu poika suunnitteli yksikössä olevan nuoren työ-harjoittelijatytön raiskausta. Suunnitelma oli jo pitkällä en-nen kuin laitoksen suomalainen huostaanotettu nuori paljas-ti sen. Huostaanotetut katsovat puhelimiltaan videoita päiden-katkaisuista ja nauravat niille,

uhkaavat henkilökuntaa ja mui-ta nuoria puukoilla ja jo 10-vuo-tiaiden huostaanotettujen las-ten väkivalta muita kohtaan on todella rajua.

Vaitiolovelvollisuuden vuok-si näistä asioista ei saa puhua eikä tässä ammatissa saa edes tunnustaa olevansa perussuo-malainen, vaan on oltava viher-vasemmistolainen maailman-halaaja.

Nim. sosionomi 15 vuoden kokemuksella

tää huippulahjakkaiden, ku-ten myös keskitason oppilaiden valtavan kehityspotentiaalin. Samalla erityistä tukea vaati-vat oppilaat eivät saa tarpeeksi apua ja onnistumisen tunteita, minkä seurauksena he saatta-vat päätyä yhteiskunnan vas-tuulle koko eliniäkseen.

Vuonna 2016 opetussuunni-telmaan lisättiin ilmiöpohjainen oppiminen, jonka tavoitteena on yhdistää oppiaineiden sisäl-töjä ja kannustaa oppilaita itse-ohjautuvuuteen. Kauniina aja-tuksena on se, että oppilas itse selvittää opetusaiheiden sisäl-töjä ja asettaa samalla itselleen oppimistavoitteita.

Pitkän työkokemuksen perus-teella väitän, että tämä idea ei toimi käytännössä, koska tässä oppilaita opetetaan aktiivises-ti tekemään vain sitä, mikä on kivaa. Todellisessa elämässä on välillä pakko tehdä myös sellai-sia hommia, jotka eivät mielly-tä. Ikävä kyllä liian usein tämän tyyppinen vapaa kasvatus tuot-taa itsekkäitä aikuisia.

Perusongelma on se, että lapsi ei voi tietää etukäteen, mikä on palkitsevaa ja mikä on hänen oma alansa, ellei häntä nuorena kannusteta perehtymään eri-laisiin asioihin. Moni ihminen

on lapsena pakotettu opettele-maan asioita, joista hän aikuise-na eniten nauttii. Ilmiöoppimis-ta kannattaa tietysti hyödyntää tapauskohtaisesti eikä tappaa lapsien luontaista uteliaisuutta, mitä usein perinteisessä koulu-järjestelmässä tehdään. Lapsille ei ole kuitenkaan syytä antaa lii-kaa vastuuta liian varhain.

Monissa kunnissa lapsiam-me käytetään nollatutkimuksen koekaniineina erilaisissa pilotti-hankkeissa. Inkluusiota ja ilmiö-oppimista käytetään jopa sääs-tökeinona mm. kasvattamalla ryhmäkokoja, vaikka lahjak-kaiden ja heikompien oppilai-den yhtäaikaisessa ohjauksessa opetusresurssien tarve lisään-tyy. Nämä ”säästöt” johtavat vääjäämättä osaamistason ja myös koko yhteiskuntamme kil-pailukyvyn laskuun.

Kannattaa myös muistaa, että meidän kaikkien viimeisessä päästötodistuksessa koulume-nestyksellä tai loistavalla uralla ei juuri ole merkitystä, vaan sil-lä miten olemme lahjojamme käyttäneet lähimmäistemme auttamiseen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentamiseen.

Antti RoineUlvila

Antti Rinteen elämänkertaPÄÄMINISTERI Antti Rinteen uutta kirjaa arvostellaan rajus-ti lehdistössä. Kritisoijien jou-kossa on myös entisiä ministe-reitä, jopa ex-pääministeri Juha Sipilä. Mikä ihme saa miehen tuossa iässä tekemään elämän-kertaa, kun yleensä se tehdään fiksusti vasta sitten, kun virkau-ra on takanapäin ja nautitaan oloneuvospäivistä?

Moni ammattipoliitikko ja krii-tikko yli suuren salin on titu-leerannut Rinnettä ”Sammak-ko-Antiksi”, koska hän aina sanomistensa jälkeen joutuu niitä tai kirjoituksiaan oiko-maan eli painikielellä sanottu-na pakittelemaan taka-askelilla. Kun miehellä on pääministeri-nä avustajia ja muita ministerei-tä lähellä, olisiko kirjan sisältö

kannattanut tarkistuttaa yli-lyönneiltä välttymiseksi?

Erittäin despoottimaista oli il-maista, että perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on fiksu, mutta ”mielipiteiltään sairas”. Arvoisa Rinne, tämä ker-too teistä paljon. Ette voi teh-dä tuollaisia lausuntoja yhdes-täkään puoluejohtajasta, saati kansamme edustajasta. He ovat kansalla töissä!

Lopuksi kansanviisaus: ”Hei-tettyä kiveä, sanottua ja kir-joitettua sanaa ei saa takaisin.” Erinomainen neuvo, mutta kes-tääkö kantti pyytää Halla-ahol-ta anteeksi? Se vaatisi rohkeut-ta ja miestä!

Mertsu JK. MerivirtaKotka

Page 10: Kunta velvoitettiin suorittamaan uudet …...2019/11/25  · Utajärvi on mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa -hank-keessa. Kuitenkin todettiin, että saunan kiukaita ja pir-tin uuneja

P e r u s s u o m a l a i n e n 1 1 / 2 0 1 9 • w w w . p e r u s s u o m a l a i s e t . f i10

Hyviä ja huonoja kansojaAIKOJEN kuluessa ihmisille on muodostunut käsityksiä eri kansoista. Esimerkiksi Saksa ja Venäjä ovat huonossa mai-neessa, ja vaikkapa Iso-Britan-nia hyvässä maineessa. Onko asia niin yksinkertainen? Ei varmaankaan. Ihmisen muisti on lyhyt, me muistamme vain lähihistoriaa.

Ihmiskunnan historia on vä-kivaltainen, raaka ja sotia täynnä. Jos ajatellaan vain lä-hihistoriaa, niin edellä maini-tut maat voisivat jollakin ta-valla tähän ajatteluun sopia. Mutta onko esimerkiksi Sak-sa paha? Maa sijaitsee hanka-lassa paikassa, idän ja lännen välissä. Ymmärrän jotenkin heitä, vaikka kaikkia heidän tekojaan ei voi tietenkään hy-väksyä. On harmi, että niin lahjakas kansa on syyllistynyt niihin kaikkiin.

Mutta onko Iso-Britannia hy-väntekijä? Se on entinen me-rimahti, joka valloitti puoli maailmaa. He levittivät kielen-säkin kaikkialle, jota nyt kaik-kien pitäisi opiskella. Jos aja-tellaan vaikkapa viime sotien aikaa, Iso-Britannia liittoutui Yhdysvaltain ja idän raakalai-sen Stalinin kanssa. Suomi jä-tettiin yksin. Iso-Britannia ju-listi jopa sodan Suomelle, joka on käsittämätöntä. Iso-Britan-nia avusti yhdessä Yhdysval-tain kanssa Stalinia, joka kävi sotaa meitä vastaan.

Sodan päätyttyä valvonta-komissio terrorisoi Suomea mielivaltaisesti. Länsivallat tuskin olisivat sormeakaan nostaneet, jos valvontakomis-sio olisi vaikka päättänyt yrit-tää vallata maamme. Suomen oli hädässään turvauduttava Saksan apuun. Ilman sitä olisi

saattanut käydä huonosti. Ja vielä siitäkin on keskustel-

tu, oliko Saksan massiivinen pommituspolttosota kansan-murha. Kun pommituspolt-tosotaa Saksaa vastaan suun-niteltiin, sanoi Iso-Britannian pääministeri Winston Churchill hallituksen istunnossa, että siellä on yli seitsemänkym-mentä miljoonaa hunnia, jois-ta osa voidaan ehkä parantaa, mutta loput pitää tappaa. Nä-mäkö ne ovat niitä hyviä?

Nyt britit pitävät hallussaan esimerkiksi Falklandin saa-ria. Mitä he niillä tekevät? Pu-humattakaan Venäjästä, jolla näyttää olevan laajentumis-pyrkimyksiä edelleen. Tässä joitakin näkökulmia eri kanso-jen edesottamuksista.

Tapio PärnänenRantasalmi

PIDETÄÄN koko Suomi asuttu-na! Vai olisiko osuvampaa lin-jata niin, että turvataan asumi-sen ja elämisen mahdollisuudet niillä alueilla ja paikkakunnil-la, joilla asutusta on. Vääntöä ja vastakkainasettelua maaseu-dun ja kaupunkien välille luo-daan jatkuvasti – kuka elättää ketäkin.

Yksi esiin nouseva teema ovat valtionosuudet ja eritoten valti-onosuuksien tasausmaksu. Vii-meisten kymmenen vuoden ai-kana maksajakuntien joukko on vähentynyt ja saajakuntien määrä vastaavasti lisääntynyt. Vuonna 2018 Manner-Suomen 294 kunnasta vain 29 oli mak-sajien joukossa ja loput 265 oli-vat saajapuolella. Tasausmeka-nismin vuoksi osa kunnista on tullut täysin riippuvaiseksi val-tionosuuksista ja näin ollen on aivan selvää, että järjestelmä saa osakseen kritiikkiä.

Puhuttaessa maaseutujen elinvoimaisuuden ylläpitämi-sestä ja kehittämisestä kuvaan astuu aluepolitiikka ja eritoten maaseutupolitiikka. Maaseu-tupolitiikalla tarkoitetaan poli-tiikkaa, jolla pyritään pitämään maaseudun elinvoimaisuut-ta yllä, vähentämään rakenne-ongelmia ja lisäämään maaseu-dun kilpailukykyä.

Matkailu on Suomessa kasva-va vientiala ja merkittävä työl-listäjä. Matkailuelinkeinon mer-kitys korostuu syrjäisillä alueilla, etenkin Pohjois-Suomessa. Suomessa vuonna 2017 mat-kailualalla toimi 29 000 yritys-tä ja työntekijöitä oli yhteen-sä 140 200 henkilöä, joista 30 % nuoria. Alalle odotetaan 40 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2025 mennessä. Matkailuun kulutet-tiin vuonna 2017 Suomessa 15 miljardia euroa. Summa sisältää suomalaisten ja ulkomaisten matkailijoiden kulutusmenot.

Lappi on yksi matkailun suur-alue, jonka vetovoimaisuus kas-vaa vuosi toisensa jälkeen. La-pin ja Pohjois-Pohjanmaan yhteenlaskettu osuus kaikis-ta matkailijoiden yöpymisistä oli 21 % vuonna 2018, toisek-si suurin heti Uudenmaan (29 %) jälkeen. Matkailutoimialat muodostavat 2,6 % Suomen bruttokansantuotteesta, joka on saman verran kuin maa-, metsä- ja kalatalous yhteensä sekä puolitoista kertaa enem-män kuin elintarviketeollisuus. Puhumme varsin merkittävästä talouden osa-alueesta.

Pudasjärvi sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla, lähellä Lapin maakunnan rajaa. Rajan tuntu-massa sijaitsee Suomen eteläi-sin tunturi Iso-Syöte, joka hou-kuttelee matkailijoita eritoten laskettelemaan ja hiihtämään. Tilastoituja yöpymisiä oli yh-teensä 112 435 vuonna 2017. Kasvua edelliseen vuoteen oli 8,5 %. Alueella sijaitsee myös Syötteen kansallispuisto, jon-ne matkailijat suuntaavat ene-nevissä määrin. Vuonna 2017 käyntimäärä oli yli 48 000, joka tarkoittaa edelliseen vuoteen 23 %:n lisäystä.

Matkailu on Pudasjärvelle tär-keä elinkeino, jonka vaikutukset kunnan työllisyyteen ja talou-teen ovat huomattavat. Alu-een yrittäjät ja kaupunki ovat jo tehneet ja tulevat toteutta-maan kymmenien miljoonien investointeja alueelle majoituk-seen, ympärivuotiseen ja moni-puolisempaan harrastamiseen sekä infraan liittyen. Järeillä toi-milla mahdollistetaan alueen kehittyminen ja työllisyyden paraneminen.

Pudasjärvellä, kuten muilla-kin kunnilla, on talouden kans-sa haasteita ja säästökohteita etsitään. Yksi tarkasteltava asia on kouluverkosto, jossa ensim-

mäisenä selvityksessä on Syöt-teen koulun lakkauttaminen. Yhtenä perusteena selvitysten teolle on vähäinen oppilasmää-rä. Matkailualueena ja työllis-täjänä Syöte on kasvussa ja on perustellusti syytä olettaa, että lapsimäärä alueella tulee lisään-tymään.

Tutkitusti 30 % alalla työsken-televistä on nuoria. Ympärivuo-tinen toiminta lisää työllisyyttä ja toimeentuloa sekä mah-dollistaa niin paikallisten kuin muualta tulevien sijoittumisen alueelle vakituisesti. Työnteki-jöille on – ja tulee olemaan – kysyntää. Koulu on peruspalve-lu, jolla on merkittävä vaikutus alueelle muuttamisen tai siellä pysymisen suhteen.

Palataan valtionosuuksiin, joista osa maksetaan kunnan omiin verotuloihin peilaten. Ni-mensä mukaisesti verotuloihin perustuva valtionosuuden tasa-us perustuu kunnan laskennalli-seen verotuloon ja se joko lisää tai vähentää kunnalle myön-nettyä valtionosuutta. Valtion-osuuksien kokonaismäärää on kuntatasolla hankala ennakoida pitkällä tähtäimellä ja valtakun-nallisestikin on tasapuolisem-paa pyrkiä kuntatasolla vaikut-tamaan positiivisesti kunnan verotulojen kertymiseen, eikä laskea valtionosuuksien varaan.

Valtakunnalliset menestys-tekijät lähtevät paikallistasol-ta ja niihin vaikutetaan vahvas-ti paikallispolitiikan päätöksillä. Pieniltäkin tuntuvat asiat ovat isossa roolissa, kun niitä tarkas-tellaan isossa mittakaavassa, kokonaisuuden osina. Pudas-järven Perussuomalaiset ry otti yksimielisesti kantaa Syötteen koulun puolesta ja ajaa vahvasti koulun säilyttämistä.

Pudasjärven Perussuomalaiset ry

Vastuu maamme elin-voimaisuudesta kuuluu kaikille

Pitääkö Suomen leikkiä humanitaarista supervaltaa?RUOTSISSA yleinen mielipi-de – ja lehdistönkin mielipide – on kääntymässä hitaasti, mut-ta varmasti sekä humanitaarista maahanmuuttoa, että matala-palkka-alojen niin sanottua työ-peräistä maahanmuuttoa vas-taan.

Jätän tässä jokaisen pähkäi-lemään, miksi sanon Ruotsin saatavuusharkinnan poistosta seurannutta tilannetta ”niin sa-notuksi työperäiseksi maahan-muutoksi”.

Vihjeenä: jos Herra Möttö-nen tulee paistamaan pizzaa 1300 euron kuukausipalkalla serkkunsa ravintolaan, ja Herra Möttönen tuo tullessaan työt-tömän puolisonsa ja viisi las-taan maahan, ja kaikki ovat heti ensimmäisestä päivästä lähti-en oikeutettuja sosiaaliturvaan, koulunkäyntiin jne, on hieman vaikeaa kutsua tätä muuttolii-kettä työperäiseksi. Jos tämä jo-tain, se on ”sosiaalista maahan-muuttoa”.

Se on sosiaalipolitiikkaa, eikä sellaiseen ole kansantalouden kannalta oikeastaan minkään-laisia kestäviä perusteluita.

Ei ihme, että kokoomuksella on kova halu purkaa työvoiman saatavuusharkinta. Kohta nimit-täin käy niin, että maailman ai-noa (kehittynyt) maa, Ruotsi, poistaa käytännön. Sen jälkeen olisi entistä vaikeampaa perus-tella, miksi Suomen pitäisi teh-

dä jotain ainoana maailmassa.Eikö Suomelle muka riitä il-

mastojohtajuus ja EU:n malliop-pilaan rooli – pitääkö meidän alkaa leikkiä vielä humanitaaris-ta supervaltaa? Miksi me emme opi Ruotsin virheistä?

Kannatuskyselyissä ruotsi-demokraatit ovat hiipineet sa-malle tasolle kuin sosialidemo-kraatit.

Mikäli haluaa menettää poliit-tisen vallan, kannattaa haikailla ilmastojohtajuutta, EU:n malli-oppilaan roolia ja humanitaari-sen supervallan statusta.

Tämä on demareiden valin-ta. Vielä yhden kerran demarit pääsivät Suomessa valtaan lu-paamalla lojaaleimmalle ja vii-meiselle suurelle kannatta-jaryhmälleen eli vanhuksille kymmenen hyvää ja kaksitoista kaunista. Ei tule sairaanhoitajia. Ei tule eläkkeisiin satasta. Koh-ta ne vanhukset ovat kuolleet, ja seuraava sukupolvi taatusti muistaa, miten sdp on kannat-tajiaan kohdellut.

Kokoomuksen ongelma on, että se vihertää saumoista. Lii-an pitkään se on yrittänyt olla monille jotain, mutta siinä lei-kissä käy helposti niin, että on kaikille liian vähän.

Juhani Huopainentalouspoliittinen asiantuntija, PS-eduskuntaryhmän kanslia

Perussuomalaisia arvoja ei alennetaNYT perussuomalaiset ovat ke-vään eduskuntavaalien jälkeen vakiinnuttaneet paikkansa Suo-men selvästi suurimpana puo-lueena (gallupien mukaan), ja mitä korkeammalle ovat perus-suomalaisten prosentit kohon-neet, niin samaan tahtiin on myös noussut mölinä muiden puolueiden “hiekkalaatikoilla”.

Nyt ei pidä provosoitua vaik-ka provosoidaan, mutta ei myöskään pidä lähteä muiden puolueiden mölinän johdos-ta liu’uttamaan omaa arvomaa-ilmaamme lähemmäksi niiden arvopohjaa, jotka ovat vaihta-neet pois kodin ja isänmaan ar-vostuksensa tullakseen vierai-den ismien nöyristelijöiksi ja palvelijoiksi.

Eduskuntammekin on vaihta-nut oikeistoenemmistöstä vi-hersosialistiseen ideologiaan,

jossa ei kiveäkään jätetä kään-tämättä matkalla ilmasto- ja monikulttuurisuushelvettiin.

Kepu ja kokoomuskin ovat hy-pänneet vihersosialistisen ka-leerilaivan soutajiksi ja jättä-neet kansalaiset oman onnensa nojaan, maksamaan kovaa hin-taa maailmanparannuksen utopioista, pakotettuina osal-listumaan tämän idiotismin koelaboratorioon.

Lopuksi haluan vielä sanoa, että todennäköisesti tämä Ant-ti Rinteen vihersosialistinen hallitus ei tule istumaan koko nelivuotista virkakauttaan lop-puun, joten perussuomalais-ten ei pidä lähteä uusiin halli-tusneuvotteluihin muuten kuin uusien vaalien kautta.

Arvi Matias MarjamäkiTampere

Page 11: Kunta velvoitettiin suorittamaan uudet …...2019/11/25  · Utajärvi on mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa -hank-keessa. Kuitenkin todettiin, että saunan kiukaita ja pir-tin uuneja

IRROTA TÄYTE T T Y LOMAKE. SUL JE JA L AITA POSTIIN, POSTIMAKSU ON MAKSE T TU PUOLESTASI.

Haluan liittyä Perussuomalaiset-puolueeseen 25 euron jäsenmaksuun sisältyy Perussuomalainen-lehden vuosikerta

Vuositilaus 30 euroa

1/2 vuosikerta 20 euroa

Ilmainen näytenumero

Lahjatilaus (maksajan tiedot alle) tai jäsenhankkijan tiedot

Haluan tilata ainoastaan Perussuomalainen-lehden:

Voit ladata jäsenhakemuksen PDF-muodossa myös osoitteesta: www.perussuomalaiset.fi/jasenyys

Y H T E Y S T I E D O T RASTITA JOS KYSESSÄ ONOSOITTEENMUUTOS

SUKUNIMI

ETUNIMET

LÄHIOSOITE

POSTINUMERO JA -TOIMIPAIKKA

KOTIKUNTA

HETU JA KANSALAISUUS

AMMATTI / TOIMI / KOULUTUS

PUHELIN

SÄHKÖPOSTI

PÄIVÄYS JA ALLEKIRJOITUS

Haluan liittyä Perussuomalaiset Naiset ry:n jäseneksi (ei erillistä jäsenmaksua). Jäsenyys edellyttää puolueeseen liittymistä.Haluan liittyä Perussuomalaiset Nuoret ry:n jäseneksi (15-30-vuotiaat ilman jäsenmaksua.) Jäsenyys ei edel-lytä puolueeseen liittymistä.

P A L V E L U K O R T T I

ILMOITA tilattavien lehtien määrä ja mihin tarkoitukseen lehdet ovat tulossa. Muista laittaa tilaukseen yhteystietosi ja lehtinippujen toimi-tusosoite. Laita mukaan myös vastaanottajan puhelinnumero. Toimitus varaa itselleen oikeuden päättää lehtitilausten määrästä ja toimituksesta. Tilaukset täytyy lähettää halutun numeron aineistopäivänä. Aineistopäivät löytyvät perussuomalaisten nettisivuilta.

Perussuomalaisen nipputilaukset

Perussuomalainen-lehteä voi tilata tapahtu-miin ja yleiseen jakeluun uudesta osoitteesta.

Kokoukset ja tapahtumatILMOITA yhdistyksesi kokoukset ja tapahtumat lehden aineistopäivään mennessä osoitteella:

[email protected]

Muista laittaa ilmoitukseen tapahtu-man nimi, paikka, osoite, päivämäärä ja kellonaika.

i

Adventti – Herran tuleminen TAASEN jälleen kerran advet-tiaika joulun odotuksineen on alkamassa, talvisäätäkin puk-kaa monellakin tapaa. Adventin päivän psalmi on psalmista 24:

Kohotkaa korkeiksi portit, avartukaa, ikuiset ovat! Kirkkauden kuningas tulee. Kuka on kirkkauden kuningas? Hän on Herra, väkevä ja voimallinen. Hän on Herra, voiton sankari. Kohotkaa korkeiksi, portit, avartukaa, ikiaikaiset ovet! Kirkkauden kuningas tulee. Kuka on kirkkauden kuningas? Kirkkauden kuningas on Herra Sebaot!

Adventtina kirkot täyttyvät Hoosiannaa laulavasta kan-sasta. Näin tervehdimme Jee-susta kuninkaanamme ja iloit-semme hänen syntymisestään Vapahtajaksemme Joulun lap-sena.

Jeesuksessa Jumalan valta-kunta tuli keskuuteemme ja Hän puhuu myös lopullises-ta tulemisestaan eli maailman

lopusta. Hän kehottaa meitä seuraamaan aikojen merkke-jä, mutta mikään ryhmä tai ku-kaan profeetta ei voi omia tai rajata Jumalan valtakuntaa it-selleen sanoen: “Se on täällä tai tuolla”.

Jeesuksen ajan juutalaiset jo toivoivat tulevan Messiaan ku-kistavan Rooman maailman-vallan eläessään sen raskaan sorron alaisina ja nostavan heidät hallitsemaan koko maanpiiriä. Myös kautta aiko-jen on toivottu kerran koitta-vaa onnellisuuden tilaa maan päälle, sitten kun sivistys le-viää, epäkohdat poistetaan ja sodat lopetetaan. Ja nykyi-sin vaikkapa sitten, kun ilmas-tonmuutos saadaan estettyä, kehitysmaiden väestöräjäh-dys hillittyä ja nälänhätä lo-petettua. Ja kuitenkin ongel-mia ja ahdistusta riittää ehkä enemmän kuin koskaan aikai-semmin. Ei näytä tulevan sees-teistä onnen tilaa ihmisten voimin.

Jumalan valtakunta ei tule-kaan nähtävällä tavalla, vaan sen on murrettava esteet meissä itsessämme, pahassa ja

itsekkäässä sydämessämme. Se tulee pelkkänä armon ih-meenä, lahjana ylhäältä hen-gellisesti köyhille, jotka itses-sään eivät ole mitään, vaan joiden täytyy kaikki pyytää ja saada Jumalalta. Näin se tulee meidän ihmisten keskelle ja sydämiimme rukouksessa, eh-toollispöydässä, Raamattua lu-kiessamme, seurakunnan ko-koontumisessa ylittäen kaikki maantieteelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset rajat.

Apostolien teoissa kuvataan väkevästi tämän Jumalan val-takunnan tulemista ylitse kaik-kien rajojen leviten lähetys-työn välityksellä. Yksi lopun ajan merkeistä onkin evanke-liumin saarnaaminen kaikessa maailmassa todistukseksi kai-kille kansoille ja sitten tulee loppu. Ja siitä lopusta ei ke-nenkään tarvitse olla epätie-toinen: se on kuin salamanlei-maus loistaen taivaan äärestä taivaan ääreen. Niin on Jee-suksen päivänä oleva, suurena vapautuksen päivänä.

Anssi Joutsenlahti, rovasti

Syyttäjälaitoksen uudistus on tervetullutERILAISTEN median rikosuutis-ten taakse on jäänyt, että Suo-meen saatiin uusi syyttäjälai-tos-niminen virasto 1.10.2019 alkaen. Uudistus on merkittä-vin sitten nimismiesjärjestel-män lakkauttamisen ja kihla-kunnansyyttäjäjärjestelmään siirtymisen 1996. Uudistukses-sa entisen valtakunnansyyttä-jäviraston ja yhdentoista kihla-kunnansyyttäjäviraston sijaan on viisi syyttäjäyksikköä, jotka ovat Pohjois-, Itä-, Länsi- ja Ete-lä-Suomi sekä Ahvenanmaa. Kihlakunnansyyttäjän virkani-mekkeet poistuvat ja tilalle tu-levat aluesyyttäjät ja tiettyjä ri-kostyyppejä kuten talous- ja seksuaalirikoksia varten erikois-syyttäjät.

Miksi uudistus on tärkeä? Ei yksin siksi, että tuottamattomat päällikkövirat valtionhallinnos-ta vähenevät, vaan ennen kaik-kea syyttäjä- ja tuomitsemis-toiminnan yhdenvertaisuuden kannalta. Lain tulisi olla kaikille sama. Kysymys on yhdenvertai-suudesta lain edessä.

Itsenäisen syyttäjälaitoksen luomisessa 1990-luvulla kopioi-tiin lainsäädäntö Ruotsista sillä erotuksella, että syyttäjiä Suo-messa uudistuksen jälkeen suh-teellisestikin ottaen oli vain puolet Ruotsin määrästä. Suo-men rikosprosessi muutettiin myös suulliseksi, aikaa vieväksi ja kalliiksi.

Ymmärrystä ruotsalaisen ja germaanisen perinnön hylkää-miseksi ei ollut. Allekirjoittanut esitti lukuisia kertoja valtakun-nansyyttäjä Matti Kuusimäelle oikeudenkäyntien keventämis-tä ja siirtymistä osin ranskalai-seen tutkintatuomarijärjestel-mään, jossa tuomio annetaan heti kun epäilty on otettu kiin-ni. Aivan liian vaikea aihe virka-miehille oli myös elokuvista tut-tu “plea bargain”. Nyttemmin

Suomessa on ns. syyteneuvot-telumahdollisuus, jota ei juuri käytetä tai osata käyttää.

Kuusimäen kaudella syyttä-jien työmäärä lisääntyi useil-la hankkeilla, joista esimerkkinä syyttäjien sitominen esitutkin-tayhteistyöhön poliisin kans-sa ilman, että syyttäjät Ruotsin tapaan olisivat toimineet myös tutkinnanjohtajina.

Vaikka syyttäjät käyttävät tosi-asiallisinta päätösvaltaa kansa-laisten rikosasioissa, se on tuo-mioistuimeen verrattuna täysin aliresursoitu. Syyttäjän pöydäl-le päätyvistä jutuista noin 24 % päättyy ratkaisuun ei syytettä. Jos syyttäjä kiukuissaan päät-tääkin syyttää, niin tuomiois-tuin antaa syytteen mukaisen tuomion. Syytteistä vain 6 % hylätään. Uudistuksen tärkein merkitys on siinä, että syyterat-kaisuja voidaan seurata ja yhte-näistää. Tuomioistuinratkaisuis-ta sitä vastoin on ollut olemassa pitkään erilaista dataa sekä lo-puttomasti akateemista tutki-mustyötä ja tilastoa. Toisin kuin syyttäjätoiminnassa, tuomio-istuinten ratkaisutoiminnas-sa on päästy tilanteeseen, jos-sa osapuilleen samankaltaisista rikoksista annettavat tuomiot ovat yhdenmukaisia eri puolil-la maata hovioikeuspiiristä tai tuomiokunnasta riippumatta.

Uudistus lisää syyttäjien rat-kaisujen ennakoitavuutta ja oi-keusvarmuutta sekä oikeus- ja syyttäjälaitoksen uskottavuut-ta, mutta myös vähentää tar-peettomia oikeudenkäyntejä.

On ilmeistä, että syyttäjien kasvukivut alkavat olla ohi. Uut-ta syyttäjälaitosta on syystä ilol-la tervehdittävä.

Olli Santanenvaratuomari, Jyväskylä

Page 12: Kunta velvoitettiin suorittamaan uudet …...2019/11/25  · Utajärvi on mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa -hank-keessa. Kuitenkin todettiin, että saunan kiukaita ja pir-tin uuneja

IRROTA TÄYTE T T Y LOMAKE. SUL JE JA L AITA POSTIIN, POSTIMAKSU ON MAKSE T TU PUOLESTASI.

PERUSSUOMALAINEN

TUNNUS 500 9637

00003 VASTAUSLÄHETYS

TA

ITA

ST

Ä J

A N

IDO

KII

NN

I

P O S T I M A K S UM A K S E T T U

PUOLUETOIMISTO

PERUSSUOMALAISET RP. Iso Roobertinkatu 4, 00120 Helsinki, Puh. 0207 430 800 www.perussuomalaiset.fi

Puoluesihteeri • Simo GrönroosPuh: 040 664 9017 • [email protected] Järjestöjohtaja • Ossi Sandvik Puh: 0400 926 908 • [email protected] • Kai JärvikarePuh: 040 172 7560 • [email protected]äällikkö • Tiina Sivonen Puh: 0400 917 354 • [email protected] • Sirje MändPuh: 040 573 0160 • [email protected]äällikkö • Eija Ihatsu-Repo Puh: 040 630 8773 • [email protected] • Juha KoskiPuh: 040 847 0651 • [email protected] • Heimo KonttinenPuh: 040 631 3440 • [email protected]ömies • Matti PutkonenPuh: 0400 904 447 • [email protected] • Jaana Vesterinen-PrähkyPuh: 040 661 6919 • [email protected]

Jäsenasiat • Puh: 040 631 [email protected]

PIIRIEN PUHEENJOHTAJAT

ETELÄ-POHJANMAA Anne Matokangas • Puh: 044 531 [email protected]Ä-SAVO Pekka Laitinen • Puh: 050 528 [email protected] Saarikangas • Puh: 0400 361 [email protected]ÄME Mira Nieminen • Puh: 040 504 [email protected] Sami Pihlajamaa • Puh: 040 546 [email protected]

KESKI-POHJANMAA Timo Sillanpää • Puh: 0400 614 [email protected] Tapani Mäki • Puh. 09 432 [email protected] Ilpo Heltimoinen • Puh: 040 701 [email protected] Mika Mikkonen • Puh: 046 528 1112 [email protected] Harri Vuorenpää • Puh: 040 725 [email protected] Marko Koskinen • Puh: 0400 927 [email protected] Moilanen • Puh: 044 550 [email protected] POHJOIS-SAVO Pia Pentikäinen • Puh: 046 593 [email protected] Tapio Laurila • Puh: 040 861 [email protected] Merja Nevalainen • Puh: 040 839 [email protected] Vilhelm Junnila • Puh: 044 500 [email protected]

PERUSSUOMALAISET NAISET

Puheenjohtaja • Ritva ElomaaPuh: 050 512 0806 [email protected]

PERUSSUOMALAISET NUORET

Puheenjohtaja • Asseri KinnunenPuh: 0400 988 [email protected]ääsihteeri • Toni SaarinenPuh: 040 653 [email protected] www.ps-nuoret.fi

OPINTOKESKUS PEKASUS

Rehtori • Lasse LehtinenPuh: 06 873 358 • [email protected]

PERUSÄIJÄT

Puheenjohtaja • Mikko Wikstedt Puh: 050 30 11 990 • [email protected]

PERUSYRITTÄJÄT

Puheenjohtaja • Veikko GranqvistPuh. 044 9717830 • [email protected]

EUROPARLAMENTTIRYHMÄ

MEP Teuvo HakkarainenPuh: +32 2 2 28 [email protected] Laura HuhtasaariPuh: +32 2 28 [email protected]

PUOLUEHALLITUS

Puheenjohtaja • Jussi [email protected]. Varapuheenjohtaja • Riikka PurraPuh: (09) 432 [email protected]. Varapuheenjohtaja • Arja JuvonenPuh: (09) 432 [email protected]. Varapuheenjohtaja • Juho EerolaPuh: (09) 432 [email protected]

Eduskuntaryhmän pj. • Ville TavioPuh: (09) 432 [email protected]

MUUT JÄSENET:Kalervo Björkbacka (Lappi) Marko Koskinen (Pohjois-Karjala)Ahti Moilanen (Pohjois-Pohjanmaa)Matti Mäntylä (Häme)Eliisa Panttila (Etelä-Pohjanmaa)Pia Pentikäinen (Pohjois-Savo) Harri Vuorenpää (Pirkanmaa)

EDUSKUNTARYHMÄ

Sanna Antikainen (09) 432 3063Juho Eerola (09) 432 3013Ritva Elomaa (09) 432 3022Jussi Halla-aho Petri Huru Olli Immonen (09) 432 3049

Vilhelm Junnila (09) 432 3064Kaisa Juuso (09) 432 3075Arja Juvonen (09) 432 3060Toimi Kankaanniemi Ari Koponen (09) 432 3117Jari Koskela (09) 432 3120Jouni Kotiaho (09) 432 3134Sheikki Laakso (09) 432 3121Rami Lehto (09) 432 3087Mikko Lundén (09) 432 3138Leena Meri (09) 432 3165Juha Mäenpää (09) 432 3042Jani Mäkelä (09) 432 3109Jukka Mäkynen (09) 432 3017Veijo Niemi (09) 432 3108Mika Niikko (09) 432 3129Tom Packalén (09) 432 3136Mauri Peltokangas (09) 432 3105Sakari Puisto (09) 432 3171Riikka Purra (09) 432 3185Lulu Ranne (09) 432 3174Mari Rantanen (09) 432 3178Minna Reijonen (09) 432 3135Jari Ronkainen (09) 432 3141Sami Savio (09) 432 3149Jenna Simula (09) 432 3180Riikka Slunga-Poutsalo (09) 432 3057Ville Tavio (09) 432 3177Ano Turtiainen (09) 432 3115Sebastian Tynkkynen (09) 432 3198Veikko Vallin (09) 432 3156Ville Vähämäki (09) 432 3195Jussi Wihonen (09) 432 3172

Sähköposti: [email protected]

PERUSSUOMALAISTEN RYHMÄKANSLIA

Pääsihteeri Antti ValpasPuh: (09) 432 3278, 050 574 [email protected]

Talouspoliittinen asiantuntija Juhani HuopainenPuh: 046 922 [email protected]

Eduskuntasihteeri Iiro SilvanderPuh: (09) 432 3288, 050 574 [email protected]

Tiedottaja Heikki TamminenPuh: (09) 432 3289, 050 574 [email protected]

Kansliasihteeri Kai SortoPuh: (09) 432 3284, 050 320 [email protected]

Sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Nuutti HyttinenPuh: 050-574 2646 • [email protected]

Lainsäädäntösihteeri Annika HoffrénPuh: 050-302 8869 • [email protected]

Kansainvälisten asiain sihteeri Tuulia TiihonenPuh: 050-326 2227 • [email protected]

PS O TA Y H T E Y T TÄ !