kylänraitti 1/2006 19 hurja muodonmuutos · masti. remontti onkin nyt muuta-maa listakiinnitystä...

14
Kylänraitti 1/2006 19 Artoloiden talo Perälänjärven rannalla rakennettiin sotien ai- kana. Nykyään tuntuu vaikealta kuvitella ison perheen mahtuneen tuohon pienen pieneen, 35 neli- ön mökkiin. Seinät tehtiin siihen aikaan rahaa säästäen laudasta, lämpöeristys sahanpurusta ja sam- maleesta. Hyvänlaatuiset materi- aalit ja ammattilaisen kädenjälki näkyvät kuitenkin edelleen mökin rakenteissa. Remontin 1. vaihe Nuori pariskunta Johanna ja Toni Artola etsivät vuonna 1997 pientä taloa maalta. Myyrmäessä asut- tujen kerrostalovuosien jälkeen he kaipasivat mahdollisimman Hurja muodonmuutos 1-10 hengen asunto sota-aikana luonnonläheistä, edullista ja yk- sinkertaista asumismuotoa enin- tään 40 km säteellä Helsingistä. Söpö mökki järvenrannalla hur- masi asunnonetsijät kertaheitolla. Kauppahintakin (tontti 80 mk/m2, talo vähän kuin kaupan päälle!) edesauttoi nopeaa päätöksente- koa. Tilaa asumiseen kaivattiin kui- tenkin kipeästi lisää ja niinpä re- montin ensimmäisessä vaiheessa rakennettiin vesi- ja viemäriyh- teyksien lisäksi lämmin kuisti ja portaikon tilalle kylpyhuone. Remontin toinen vaihe Vuonna 2004 alettiin harkita talon laajennusta – varsinkin kun perhe oli tällä välin kasvanut nelihenki- Tämän hellan äärellä valmistet- tiin 60 vuotta sitten pula-ajan ruokia Sopusuhtainen talo – kuka arvaisi, ettei se ole kerralla suunniteltu kokonaisuus? seksi. Sen sijaan, että Artolat oli- sivat purkaneet mökin ja rakenta- neet tilalle (veikkolalaisille vähän liiankin tutun) valmispakettitalon, he laajensivat mökkiä, suunnitte- lijana veikkolalainen arkkitehti Jussi Aulanko. Arkkitehdillekin tehtävä oli haastava: miten hyö- dyntää mahdollisimman hyvin alkuperäinen rakennus ja liittää siihen saumattomasti uudet osat? Suunnittelemalla remontti niin, että asukkaat pystyivät rakennus- töiden aikana käyttämään ole- massaolevia huoneita, säästettiin myös paljon rahaa. Lopputulos: mittasuhteet koh- dallaan Pitkän pohdinnan jälkeen päädyt- tiin yksinkertaiseen, mutta toimi- vaan lisäsiipiratkaisuun: keittiöön liitettiin ruokailutila ja yläkertaan rekennettiin 3 makuuhuonetta kauniilla näköalalla Perälänjär- velle. Kaiken kaikkiaan laajennuspro- jekti sujui pieniä kommelluksia lukuunottamatta ( kesämyrskyn takia valvottu yö katon sijalla ole- via pressuja pidellen , korotuksen jäljiltä savupiippuun unohtuneen laastin purkaminen ylhäältäpäin köyteen kiinnitetyllä rautakangel- la yms.) yllättävänkin tuskatto- masti. Remontti onkin nyt muuta- maa listakiinnitystä vaille valmis ja asukkaat ovat enemmän kuin tyytyväisiä. Artolat asuvat tilavas- sa, modernissa, mittasuhteiltaan kauniissa talossa. Ja keskeltä taloa löytyy yhä se sama puuhella jonka äärellä talon ensimmäiset asukkaat keittivät pula-ajan vesivelliään! PS. Etsimme edelleen remontti- helvetin kokeneita. Jos siis tun- net kuuluvasi heihin, ota meihin yhteyttä ja ehkäpä seuraavassa Kylänraitissa on kertomus juuri sinun remonttikokemuksestasi! Teksti: Pikki Romakkaniemi ja Franz Raschbacher Kuvat: Franz Raschbacher ja Artolan kuva-arkisto Viime lehdessä kerroimme Eero Aarnion kaikin puo- lin vaikuttavasta ateljee- kodista. Vastapainoksi piti tällä kertaa olla vuorossa remonttihelvetti. Tällaisen remonttihelvetin luulim- me löytävämme Johan- na ja Toni Artolan luota. Sitten kävikin ilmi, että rakennuskustannukset eivät olleet paisuneet kol- minkertaisiksi, remontin valmistuminen ei kestänyt vuosia, talon sopukoista ei löytynyt hometta eikä edes remontoijien avioliit- to kariutunut projektin tuoksinnassa. Ennakko- suunnitelmista poiketen esittelemme teille siis tällä kertaa onnistuneen talon- laajennusprojektin!

Upload: others

Post on 26-Jul-2020

2 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: Kylänraitti 1/2006 19 Hurja muodonmuutos · masti. Remontti onkin nyt muuta-maa listakiinnitystä vaille valmis ja asukkaat ovat enemmän kuin ... Kylän pääraitin eli Turuntien

Kylänraitti 1/2006 19

Artoloiden talo Perälänjärven rannalla rakennettiin sotien ai-kana. Nykyään tuntuu vaikealta kuvitella ison perheen mahtuneen tuohon pienen pieneen, 35 neli-ön mökkiin. Seinät tehtiin siihen aikaan rahaa säästäen laudasta, lämpöeristys sahanpurusta ja sam-maleesta. Hyvänlaatuiset materi-aalit ja ammattilaisen kädenjälki näkyvät kuitenkin edelleen mökin rakenteissa.

Remontin 1. vaiheNuori pariskunta Johanna ja Toni Artola etsivät vuonna 1997 pientä taloa maalta. Myyrmäessä asut-tujen kerrostalovuosien jälkeen he kaipasivat mahdollisimman

Hurja muodonmuutos

1-10 hengen asunto sota-aikana

luonnonläheistä, edullista ja yk-sinkertaista asumismuotoa enin-tään 40 km säteellä Helsingistä. Söpö mökki järvenrannalla hur-masi asunnonetsijät kertaheitolla. Kauppahintakin (tontti 80 mk/m2, talo vähän kuin kaupan päälle!) edesauttoi nopeaa päätöksente-koa. Tilaa asumiseen kaivattiin kui-tenkin kipeästi lisää ja niinpä re-montin ensimmäisessä vaiheessa rakennettiin vesi- ja viemäriyh-teyksien lisäksi lämmin kuisti ja portaikon tilalle kylpyhuone.

Remontin toinen vaiheVuonna 2004 alettiin harkita talon laajennusta – varsinkin kun perhe oli tällä välin kasvanut nelihenki-

Tämän hellan äärellä valmistet-tiin 60 vuotta sitten pula-ajan ruokia

Sopusuhtainen talo – kuka arvaisi, ettei se ole kerralla suunniteltu kokonaisuus?

seksi. Sen sijaan, että Artolat oli-sivat purkaneet mökin ja rakenta-neet tilalle (veikkolalaisille vähän liiankin tutun) valmispakettitalon, he laajensivat mökkiä, suunnitte-lijana veikkolalainen arkkitehti Jussi Aulanko. Arkkitehdillekin tehtävä oli haastava: miten hyö-dyntää mahdollisimman hyvin alkuperäinen rakennus ja liittää siihen saumattomasti uudet osat? Suunnittelemalla remontti niin, että asukkaat pystyivät rakennus-töiden aikana käyttämään ole-massaolevia huoneita, säästettiin myös paljon rahaa.

Lopputulos: mittasuhteet koh-dallaanPitkän pohdinnan jälkeen päädyt-

tiin yksinkertaiseen, mutta toimi-vaan lisäsiipiratkaisuun: keittiöön liitettiin ruokailutila ja yläkertaan rekennettiin 3 makuuhuonetta kauniilla näköalalla Perälänjär-velle.Kaiken kaikkiaan laajennuspro-jekti sujui pieniä kommelluksia lukuunottamatta ( kesämyrskyn takia valvottu yö katon sijalla ole-via pressuja pidellen , korotuksen jäljiltä savupiippuun unohtuneen laastin purkaminen ylhäältäpäin köyteen kiinnitetyllä rautakangel-la yms.) yllättävänkin tuskatto-masti. Remontti onkin nyt muuta-maa listakiinnitystä vaille valmis ja asukkaat ovat enemmän kuin tyytyväisiä. Artolat asuvat tilavas-sa, modernissa, mittasuhteiltaan

kauniissa talossa. Ja keskeltä taloa löytyy yhä se sama puuhella jonka äärellä talon ensimmäiset asukkaat keittivät pula-ajan vesivelliään!

PS. Etsimme edelleen remontti-helvetin kokeneita. Jos siis tun-net kuuluvasi heihin, ota meihin yhteyttä ja ehkäpä seuraavassa Kylänraitissa on kertomus juuri sinun remonttikokemuksestasi!

Teksti:Pikki Romakkaniemi jaFranz Raschbacher

Kuvat:Franz Raschbacher jaArtolan kuva-arkisto

Viime lehdessä kerroimme Eero Aarnion kaikin puo-lin vaikuttavasta ateljee-kodista. Vastapainoksi piti tällä kertaa olla vuorossa remonttihelvetti. Tällaisen remonttihelvetin luulim-me löytävämme Johan-na ja Toni Artolan luota. Sitten kävikin ilmi, että rakennuskustannukset eivät olleet paisuneet kol-minkertaisiksi, remontin valmistuminen ei kestänyt vuosia, talon sopukoista ei löytynyt hometta eikä edes remontoijien avioliit-to kariutunut projektin tuoksinnassa. Ennakko-suunnitelmista poiketen esittelemme teille siis tällä kertaa onnistuneen talon-laajennusprojektin!

Page 2: Kylänraitti 1/2006 19 Hurja muodonmuutos · masti. Remontti onkin nyt muuta-maa listakiinnitystä vaille valmis ja asukkaat ovat enemmän kuin ... Kylän pääraitin eli Turuntien

Kylänraitti 1/200620 KYLÄNRAITILLA

Veikkolanpuron alue Kalljärven suunnalta.

Turuntien vieressä, mutta kuiten-kin melkein piilossa, avautuu tuli-jalle uusi, tiivis omakotialue. Vielä muutama vuosi sitten tällä paikal-la, Kalljärven ja Urheilupuiston välissä, oli peltoa. Tiivis rakenta-minen on jakanut veikkolalaisten mielipiteitä. Vaikka alue on saa-nut osakseen myös kritiikkiä, sen asukkaat viihtyvät alueella hyvin. Palveluiden ja virkistysalueiden läheisyys saavat kiitosta ja aivan erityisesti kehutaan naapureita!

Vanhat veikkolalaiset muistavat nykyisen Veikkolanpuron alueen peltomaisemana. Vuonna 1967 vahvistetussa Veikkolan asema-kaavassa koko alue oli kaavoitettu virkistysalueeksi, myös Kalljär-ven rannalla olleet neljä kesämök-ki- ja asuinkiinteistöä.

Pienehkö peltoalue päätyi vuonna 1989 Lars Gerkmanin omistuk-seen ja hänen aloitteestaan kunta alkoi vuonna 1996 käsitellä kaa-vamuutosta, jossa ehdotettiin alu-een kaavoittamista osittain asuin-alueeksi. Pari vuotta myöhemmin uusi kaava vahvistettiin ja maan-omistaja ja kunta tekivät maan-käyttösopimuksen. Sopimuksen mukaan maanomistaja rakennutti

alueelle kadut ja kunnallisteknii-kan, jotka myöhemmin siirtyivät kunnan haltuun. Kunnalle jäivät kaavaan merkityt virkistysalueet sekä toistaiseksi rakentamaton ri-vitalotontti alueen itäreunassa.

Kaavasuunnitelmassa oli alun perin saman kokoinen asuinalue Veikkolanpuron alueen etelä-puolella. Kaava jäi tämän alueen osalta vahvistamatta, koska kun-ta ja maanomistaja eivät päässeet asiasta sopimukseen. Tällä hetkel-lä alue ei ole mukana meneillään olevissa kaavaohjelmissa.

Ideana tiiviysVeikkolanpuron kaavaratkaisussa lähtökohtana oli hyödyntää alueen rakennusoikeus tehokkaasti tiiviin rakentamisen avulla, jotta myös rakentamatonta virkistyskäyttöön tarkoitettua aluetta voitaisiin jät-tää kaavaan. Ratkaisussa todetaan, että omakotitalojen tontit voivat olla pienet, koska alueen ympä-ristössä on runsaasti virkistysalu-eita. Kalljärven rannalle on jätetty puistoalue ja asuinalueen itäreuna rajoittuu Veikkolan urheilupuis-toon. Alueen etelä- ja pohjoispuo-lella olevat metsiköt lisäävät osal-taan luonnonläheisyyttä.

Kahden kylän rajallaAlueen rakentaminen aloitettiin vuosituhannen vaihteessa. Uudet asfalttitiet muodostivat entiselle pellolle kortteleita. Nimistötoi-mikunta oli tukeutunut teiden nimistöä pohtiessaan alueen his-toriaan. Veikkolanpuron alue sijaitsee kahden vanhan kylän: Koski-Navalan ja Veikkolan rajal-la. Osa alueesta kuului Veikkolan Övergårdin tilaan. Övergårdin tilan päärakennus on Vanhatien varrella, parantolaa vastapäätä ja alueella oli tilan “isopelto”. Täs-tä tulee nykyisen Isonpellontien nimi. Toinen puoli alueesta kuului Koski-Navalan kylään ja siellä si-jaitsevaan Eerikinkartonon tilaan. Loha oli vanha Eerikinkartonon torppa ja Lohansuo oli torpan mailla sijaitseva pieni suo. Torp-paa kutsuttiin myöhemmin myös nimellä Puukko, siellä asuneiden Eerikinkartanon hevos- ja auto-kuskien David ja Hjalmar Puukon mukaan. Nykyisen asuinalueen pääkatu on nimeltään Puukontie ja useita sivukatuja on nimetty Lohansuon mukaan.

Erilaista ja yhtenäistäTontit löysivät pian ostajansa. Suurin osa tonteista päätyi per-

heille, jotka halusivat rakentaa kodin itselleen, mutta myös useat pienet rakennusliikkeet huoma-sivat alueen arvon. Rakennustyöt käynnistyivät nopeasti. Rakennus-tapaohje loi väljät puitteet raken-tamiselle. Ainoat tiukat säädökset koskivat rakennusneliöitä sekä ka-ton punaista väriä. Suosituksia oli muun muassa rakennusten sijoit-tamisesta tontille sekä rakennus-ten värityksestä. Jokainen raken-taja on käytännössä saanut hyvin vapaat kädet talonsa suunnittelua koskien.

Vaikka alueelta löytyy hyvin eri-laisia koteja moderneista kivita-loista puisiin perinnetaloihin, alu-een ilme on yllättävän yhtenäinen. Sama aikakausi henkii taloista. Tilavat terassit ympäröivät taloja ja pienet pihat on huolella laitet-tu. Vastaistutetut puut ja pensaat antavat vielä vähän näkösuojaa, mutta jo muutaman vuoden kulut-tua näkymä on erilainen.

YhteishenkeäAlueen 45 tontista on enää kolme rakentamatta. Taloissa asuu tyy-tyväisiä asukkaita, enimmäkseen lapsiperheitä. Alueella asuukin lähes sata lasta, joista suurin osa

on alle kouluikäisiä. Etenkin kesä-aikaan kaduilla ja pihoilla on vili-nää. Aikuiset viihtyvät pihatöissä, lapset leikeissään. Pimeänä syys-iltana vastarannan asukas kertoo alueen näyttävän kuin Välimeren kylältä, valojen loistaessa kum-puilevalta rinteeltä.

Samanhenkiset asukkaat, saman-kaltainen elämäntilanne sekä yh-teinen virkistysalue ovat olleet hyviä lähtökohtia vireään asu-kasyhdistystoimintaan. Yhteiset tapahtumat, joista suurimpina ke-säkauden avajaiset ja pikkujoulut, ovat koonneet asukkaat. Alueen koululaiset esittivät pikkujoulujen joulunäytelmää lähes satapäiselle yleisölle. Talkoilla ja yhteisel-lä varainkeruulla on kunnostettu yhteistä ranta-aluetta asukkaiden käyttöön: on muokattu maata, tuo-tu hiekkaa rantaan ja tehty nuo-tiopaikka. Jatkossa kunnostetun rannan on tarkoitus palvella yhä paremmin asukkaiden yhteisenä kokoontumispaikkana.

Teksti ja kuvat:Minna Tormilainen

Uudisasukkaiden Veikkolanpuro

Kylänraitilla -sarjassa esitellään Veikkolan eri aluita. Sarja alkoi Kylänraitin numerossa 2 / 2005 Kylän pääraitin eli Turuntien ja sen varren pal-veluiden esittelyllä. Lehdessä 3 / 2005 vierailtiin Testamenttitien alueella. Tässä numerossa tutus-tutaan Kalljärven itä- ja pohjoispuolen asuin-alueisiin: Veikkolanpuron ja Rantatien alueeseen. Näitä kahta hyvin erilaista aluetta yhdistää pari vuotta sitten läpikululle avattu Puronsuuntie.

VEIKKOLANASUINALUEET:

Page 3: Kylänraitti 1/2006 19 Hurja muodonmuutos · masti. Remontti onkin nyt muuta-maa listakiinnitystä vaille valmis ja asukkaat ovat enemmän kuin ... Kylän pääraitin eli Turuntien

Kylänraitti 1/2006 21KYLÄNRAITILLA

Kauko Mäki-Valkama viihtyyRantatiellä

- 50-luvulla maanantaisin, kun loma-asukkaat läksivät töihin Helsinkiin, kaikki eivät mahtuneet bussiin. Töihin lähtijät toivatkin usein aamulla laukkunsa pitämään paikkaa jonossa, Kauko muistelee kuulleensa. Täällä oli silloin venä-läisiä emigrantteja sekä kesä- että vakioasukkaina.

Rantatielle mieliKauko haki perheelleen tonttia Kalljärven rannan tuntumasta lä-hettämällä kaikille alueella maa-ta omistaneille kirjeen. Mielessä kävi jo, ettei kukaan myy, kun tärppäsi. Veikkolan kaava oli val-mistunut, mutta alue oli toimenpi-dekiellossa. Kunnanhallitus epäsi Mäki-Valkaman poikkeusluvan.

- Olin siihen aikaan maanmit-taushallituksessa töissä lähellä lääninhallituksen toimistoa. Kä-vin siellä tapaamassa arkkitehti Fanny Selkiveä ja selvittämässä, että Kirkkonummen kunnanhalli-tus ohitti päätöksellään ylemmän viranomaisen, valtuuston hyväk-

symän kaavapäätöksen. Selkivi kirjoitti luvan vielä samana päivä-nä. Veikkolan kaava hyväksyttiin 1967, mutta ensimmäisen kylän kaavan oli tehnyt vuonna 1935 metsätoimisto Thomen Hiiden-heimon ja Palojärven toimeksian-nosta. Nämä vihtiläiset joutuivat lainan takaajina maksumiehiksi ja saivat velallisen maat Veikkolassa haltuunsa.

Kokonaisuuksien hallintaaKauko Mäki-Valkama oli vuodes-ta 1969 alkaen 16 vuotta kunnan-valtuustossa, joista 12 ryhmäjoh-tajana.

- Ryhmän puheenjohtajana en voinut olla pelkästään nurkka-patriootti. Oli ajateltava kokonai-suutta. Gesterbyyn ruotsinkielisen koulukeskuksen rakentaminen tuli maksamaan kaksinkertaisesti sen, mikä oli ajateltu. RKP:lle hanke oli niin tärkeä, että sitä vastaan rakennettiin Veikkolan ja Masa-lan koulut. Kauko myöntää, että Kirkkonummen valtuustossa oli sellaista henkeä, ettei Veikkolassa tarvita mitään.

- Tosiasia on, että kun Veikkolaan muuttaa lisää väkeä, vastuullisesti ajattelevat tietävät, että investoi-dakin pitää jatkuvasti. Tämän ke-vään 102 ekaluokkalaista on käsit-tämättömän iso määrä lapsia.

Ämmässuon linjausVeikkolan vesihuolto on pitkään ollut tapetilla. Ämmässuon putki ja pitkä putki olivat aikanaan vas-takkain. Ämmässuon putki, Veik-kolan nykyinen jätevesilinjaus, voitti kalliin pitkän putken, joka olisi vedetty läpi Kirkkonummen etelään. - RKP ajoi pitkää put-

kea. Luulen, että he koettivat sillä konstilla vaikeuttaa Veikkolan ra-kentamista, Kauko epäilee. Kau-kon aikoihin veikkolalaiset teki-vät yhteistyötä yli puoluerajojen. Ennen vaaleja tehtiin kysely, jolla arvioitiin, että kustakin puoluees-ta menee läpi todennäköisesti niin ja niin monta, ja laskettiin, mitkä ovat mahdollisuudet saada kylä-läisiä läpi. Yksi isoimmista viri-tyksistä, joita Veikkolan asioissa koetettiin viedä läpi, oli Teräsbeto-nin sopimus. Sopimuksen keskei-nen sisältö oli se, että Teräsbetoni olisi saanut haltuunsa Veikkolan koko nykyisen keskusta-alueen ja olisi rakentanut Kirkkonummelle uimahallin. - Sopimusta tehtiin, kun olin jo jäänyt pois. Heino-sen Ossi joskus kävi kysymässä neuvoja. Kehotin häntä ajamaan sopimukseen konkurssisuojapy-kälää. Vastapuoli ei kuitenkaan sitä hyväksynyt. Olihan se vä-hän kyseenalainen sopimus, kun se lamakin alkoi, Kauko miettii. Demarit ja kokoomus tekivät ryh-mäpäätökset asiasta. Kun veikko-lalainen demari Pekka Hällström äänesti ryhmäpäätöksen vastaises-ti, hänet erotettiin ryhmästä. Siitä huolimatta sopimus kaatui yhdellä äänellä. Lama tuli, ja Teräsbetoni meni konkurssiin.

Kauko ja Liisa Mäki-Valkama viihtyvät Veikkolassa. Pojat Esa ja Aki perheineen asuvat myös täällä. Kylältä ei olla muuttamas-sa minnekään. Kauko on ajatellut rivitaloon muuttamistakin, kun omakotitalossa on aina huoltamis-ta. Terveyskeskukseen Kauko on tyytyväinen, mutta, päivähoito-paikkoja saisi olla lisää.

Teksti ja kuva: Raija Kari

Kauko Mäki-Valkama pitää Veikkolan liittämistä Vihtiin kuolleena syntyneenä ajatuksena. Yhteistyös-tä voi sen sijaan olla hyötyä.

Nykyisen maton pesupaikan lähel-lä oli 50-luvulla kalanviljelyslai-tos. Se joutui lopettamaan vesien pilaannuttua. Tilalle saatiin vesien puhdistuslaitos altaineen. Kauton Pirkko muistaa, että Puronsuussa oli valtava lato, jonka alle lapsi mahtui seisomaan.

Siwaa vastapäätä rannan puolel-la on Sahatie. Nimi on muistona Martti Nymanin ja Olavi Suo-misen sahasta, joka toimi sillä paikalla. Kun oli saha, piti olla

Kalljärven rantamailla palokoppi. Palokopissa oli Veik-kolan ensimmäiset palon torjun-tavälineet, muun muassa kahden miehen vesipumppu.

Alueella ei ollut montakaan taloa ja tietysti kesämökkejä. Someron Linjan omistajan Arvelan kesä-mökillä pelattiin kuulemma in-nokkaasti korttia. Ranta oli täynnä veneitä. Ihmiset tulivat Kalljärven Kurkiston päästä veneellä kau-punkiin tai kauppaan.

Mäki-Valkamat muuttivat Veikkolaan vuonna 1962. Kauko muistaa hyvin, että oli vaikea töistä tul-lessa osata lähteä bussista oikeassa paikassa. 500 ih-misen Veikkolassa ei ollut katuvaloja. Alkuun Mäki-Valkamat asuivat vuokral-la Ylitalossa ja vanhassa koulutalossa, joka puret-tiin tanssipari Eila ja Olavi Niemisen talon takaa Van-halla tiellä.

Ajankohtaista tietoa netistä:

www.veve.net

Kalljarvi kuvattuna Vuorenmäen näköalapaikalta

Lumimaja ja leikkimökki Kalljärven rannassa Rantatien varrella

Näkymä Turuntieltä Kalljärvelle

Page 4: Kylänraitti 1/2006 19 Hurja muodonmuutos · masti. Remontti onkin nyt muuta-maa listakiinnitystä vaille valmis ja asukkaat ovat enemmän kuin ... Kylän pääraitin eli Turuntien

Kylänraitti 1/200622 KYLÄNRAITILLA

Impille mieluisin asia on ollut kuo-rolaulu. Hän lauloi suomalaisen seurakunnan kuorossa yhdessä ys-tävänsä Vuohenojan Taimin kanssa 42 vuotta. Impi on elävä esimerkki tutkimuksissa todetusta kuorolau-lun ikävuosia antavasta voimasta. - Taimilla oli todella kaunis ääni. Hänellä oli tapana laulaa linnuil-le. Minä lauloin koko ajan altossa. Laulutaitoaan ystävykset pääsivät käyttämään silloinkin, kun Koiton teatterin johtajan Sulo Autereen vetämä opintokerho esitti Välipu-ron rannassa laulunäytelmää Ju-hannustulilla ja Saimaan rannalla. Veikkolassa vaikuttivat myös Jor-ma Weneskoski ja Kaarlo Juurela. Juurelan johdolla näyteltiin van-halla koululla. Nykyisen koulun paikalla oli taas Kansantalo.

Mattojen kudontaMattoja Impi kutoo yhä. Aikoi-naan Lindströmin kutomo työllisti veikkolalaisia ihan kadehtimiseen asti. Jotkut pahantahtoiset kyseli-vät Impiltä, millä oikeudella hän ottaa ihmisiä mattokutomoonsa. Asiasta kuullut poliisi Edvardsson sanoi, että kudo sinä ihan rauhassa mattojasi ja käske kyselijät minun luokseni. Veikkolassa ei entisai-kaan juuri muuta työtä ollut kuin se minkä isot talot, kuten paranto-la, Alitalo ja Ylitalo, tarjosivat.

Vanhaa VeikkolaaLindströmit muuttivat Palojär-veltä hevosrattailla vuonna 1938. - Mukana ei ollut montaa kaappia eikä juuri huonekaluja. Poika istui kuorman päällä. Itse olin silloin vasta 20-vuotias, Impi nauraa. - Ei täällä ollut kovin paljon taloja. Kautto oli ja Blomqvist, Tuomisen talo oli valmistumassa. Enholm asuu vieläkin samalla paikalla. Lammensaaren mökki oli tietysti ja Vuohenoja, Sundberg, Lind-berg, Nykvistin rouvan talo, jonka toisessa päässä oli vuokralla An-derssonin pariskunta, Impi Lind-ström luettelee. Andelslagetin,

Impi Lindströmin elämän tärkeät asiat: kuorolaulu ja matot

nykyisen hammaslääkärin ja oma-lääkärin talon palon, Impi muistaa hyvin. - Asuimme silloin Ojalassa. Sänky oli niin, että näin kulmaik-kunasta liekkien loimotuksen. Pe-lästyin, että neiti Wikströmin talo palaa. Neiti Ester Wikströmillä oli hoidossa sotaorpoja ja yksinäisiä äitejä lapsineen. Näistä lapsista moni jäi ottolapsiksi Veikkolaan. Neiti Wickström autettavineen asui nykyisessä Knuuttilan talossa. Muukkosten kaupan talo, vanha osuuspankki, nykyinen el Weicco rakennettiin 40-luvulla. Hirret ta-loon tuotiin järven takaa, jossa In-kiset olivat ennen asuneet. Isäpap-pa Armas Inkinen piti kauppaa, ja rouva oli Helsingissä töissä jonkin laitoksen kassana. Inkisillä oli pu-helin. - Kerran kun olin Inkisillä, puhelin soi. Kuinka meninkin vas-taamaan. Rouva soitti ja tiukkasi, ketä naisia siellä on. Isäntä ei aina muistanut, kenen kanssa oli naimi-sissa, Impi kertoo. Kauppaneuvos Hilma Koskisen talo oli aikoinaan kylän hienoimpia. Tällä Koskisel-la oli kauppapuutarha Pakilassa. Koskisen kanssa kauppaa tehnyt vanhapiika kukkakauppias osti kauppaneuvokselta palstan. Sitten neidin elämään tuli kulkumies,

sellainen kuin näytelmän Gabri-el, ja ryöväsi tämän neiti-ihmisen tyhjäksi. Neidin oli pakko myydä kaikki ja lähteä menemään. - Oli se vaan hieno herra, pitkä turk-ki sillä oli, karvaa sisällä, Impi muistelee. Sota-aikaan talossa asui ministeri Pekkala. Nykyään talo on jonkun varatuomarin su-vulla. Siinä Lähellä oli Arho, Eila Packalenin kotitalo ja sitten Einar Juslinin talo, joka valmistui juuri ennen sotaa.

Saunan korjausKylän rantasauna Lammaskallion rannassa on rakennettu 1800-lu-vulla Veikkolan kartanon alusta-laisten käyttöön. Lammensaaren Julia on kertonut Pirkolle istu-neensa saunan rappusilla nelivuo-tiaana. Silloin elettiin vuotta 1898. Lindströmin olohuoneen seinällä on Veikko Mäen maalaus kylän saunarannasta. Kyläsauna oli tär-keä, koska monella veikkolalai-sella perheellä ei ollut omaa sau-naa. Yhteisessä saunassa pestiin niin perhe kuin pyykitkin. Impi ja Pirkko muistavat, että saunan pata oli erinomainen. Siinä keitet-tiin pyykit. Pyykkäreitä saunalle tuli jopa Haapajärveltä saakka.

Syksyllä 38 rantasauna oli niin huonossa kunnossa, että 12 per-hettä päätti kokouksessaan saunan korjauksesta. Remontti tehtiin po-rukalla. Impi tarjoutui hoitamaan saunan kassaa, johon kerättiin ra-haa korjauskulujen kattamiseksi. Palokunta ja Yhdyskunta Veikkola järjestivät saunarannassa juhlia. Siellä keitettiin oikein ruokia, paistettiin makkaroita ja lettuja. Tuotoilla kerättiin palokunnan koko kalustus. Juhannusjuhlissa saunarannassa oli kokko ja palo-kunta tietysti paikalla vahtimassa tulta. Välipuron rannan elojuh-lia, jotka olivat jäähyväisjuhlat kesäasukkaille, organisoi Paavo Noposen veli Eero Noponen. Nyt yli sata vuotta myöhemmin sauna on kenties paremmassa kunnossa kuin koskaan. Talkoita on tehty, ja rahaa on kulunut. Ensi kesänä on viimeistelytöiden aika.

Tiukka kielirajaSiihen aikaan Vihdin ja Veikkolan välit olivat likeiset. Talvisaikaan kuljettiin potkurilla niin Palojär-velle kuin Espooseenkin. Sen si-jaan vieraiksi jäivät Haapajärvet ja Lapinkylät. Kieliraja oli hyvin-kin tarkka.

- Kirkkonummi oli aivan kuin oli-si mennyt ulkomaille, Impi nau-raa. Impi muistaa Lammensaaren mamman kertoneen, että ruotsa-laiset omistajat testamenttasivat Eerikinkartanon kunnalle. Sota-aikana ruotsinkieliset saivat kan-sanhuollosta paremmin. Impikin kertoi, ettei saanut lupaa kenkien ostoon, vaikka entiset olivat hajal-la. Impin miehelle Laurille, joka osasi ruotsia, sama lupa heltisi. Pirkon isällä oli lihakauppa. Tuo-retuotteet, kuten vihannekset ja juurekset, ostettiin kauppaan lähi-seudun maanviljelijöiltä. Kukaan ei olisi Suomiselle myynyt, jollei hän olisi puhunut ruotsia. Tilanne muuttui, kun Porkkalan alueen evakuointi alkoi ja majapaikka piti Veikkolasta saada. Hyvin al-koivat eteläkirkkonummelaisetkin Impin mukaan puhua ja ymmärtää suomea.

Tämä kirjoitus on poimittu Impi Lindströmin haastattelusta, joka tehtiin joulukuussa 2005.

Kuva ja Teksti:Raija Kari

Impi Lindström kertoo, että Palojärven ja Veikkolan kylät olivat ennen ennen vanhaan läheisissä yhteyksissä toisiinsa.

Aurinkoisena pakkaspäi-vänä kävimme Kauton Pirkon kanssa jututta-massa Impi Lindströmiä. Pirkko on tuntenut Impin jo lapsesta, joten puhetta riitti. Impin koti on Kall-järven ja Turuntien välis-sä lähellä nykyistä Siwaa. Talon moni muistaa Mat-toja myytävänä -kyltistä. Sisällä talossa on valoisaa ja kodikasta. Hellassa pa-laa tuli. Lattioilla on oman kutomon kauniit raitama-tot.

Page 5: Kylänraitti 1/2006 19 Hurja muodonmuutos · masti. Remontti onkin nyt muuta-maa listakiinnitystä vaille valmis ja asukkaat ovat enemmän kuin ... Kylän pääraitin eli Turuntien

Kylänraitti 1/2006 23YMPÄRISTÖ

Raitti kukkimaan!

Näin siinä kävi.Meillä oli hyvä alku liikenneym-pyröiden kukittamisessa jo neljä vuotta sitten. Perkasimme syksyl-lä ison liikenneympyrän todella hyvin kaikista rikkararuohoista, toimme lisämaata ja istutimme maahan hienon suunnitelman mukaisesti erivärisiä tulppaaneja, narsisseja, helmililjoja ja reunaa kiertämään viuhkoina rytmises-ti väriään vaihtavat krookukset. Saimme sipuleita lahjoituksena kyläläisiltä, rahaa kylän yrityk-siltä sipulien hankintaan kyläyh-distyksen ollessa suurin sponsori rahoituksessa.

MenestystäSeuraavana keväänä veikkolalaiset saivat ihailla kättemme töitä: to-della upea kukinta. Ensimmäinen vastoinkäymisemme oli se, että keväällä kylvämämme kehäkukat eivät pärjänneet rikkaruohojen kanssa, jotka ilmestyivät kuin tyh-jästä.Eiväthän ne todellisuudessa tyhjästä tulleet, vaan tajusimme myöhemmin, että lahjaksi saa-mamme kotikompostimulta olikin sisältänyt siemenrikkaruohojen siemeniä ja paljon! Ennen kuin kukaan huomasi tai ehti niitä kit-keä, rikkaruohot olivat ehtineet siementää.

VastoinkäymisiäTästä olisimme selvinneet, mutta toinen vastoinkäyminen oli paljon kohtalokkaampi ja täysin arvaa-maton. Kyseinen kesä oli hyvin

kuiva, seuraava talvi oli hyvin kui-va. Muistattehan, miten pohjavesi laski niin, että monet kaivoveden varassa olevat eteläsuomalaiset olivat ilman vettä. Niin olivat si-pulimmekin. Ne eivät jaksaneet-kaan kukkia seuraavana keväänä kuin pienillä kukilla, ja suurin osa niistä ei noussut ollenkaan - eikä ole noussut tähän päivään men-nessä. Samoin kävi monelle koti-puutarhurillekin. Sipulimme siis katosivat. Ja into.

Sen jälkeen olemme hyvin pienel-lä joukkolla, oikeastaan vain parin kolmen ihmisen voimin yrittäneet pitää rikkaruohoja aisoissa, jot-ta tilanne ei olisi liian paha siinä vaiheessa, kun uusi innostus taas iskee.

Uusi alkuTänä keväänä on tarkoitus aloittaa uudelleen. Ensimmäinen tehtävä on ryhtyä joukolla miettimään, miten saamme hienosta kyläs-tämme ja kyläraitistamme ympä-ristöltään vieläkin kauniimman, siistimmän ja hoidetumman. Ei pelkästään liikenneympyrät, vaan niiden välillä oleva pitkä kaistojen välinen alue terveysaseman koh-dalla, myöhemmin bussipysäkki-en ympäristöt.

Ensin on tarkoitus tehdä yleissuun-nitelma pitkällä tähtäimellä, sitten aletaan toteuttaa siitä ensimmäisiä töitä yhteisvoimin jo tänä kevää-nä. Tähän tarvitaan väkeä - paljon enemmän kuin meitä oli silloin neljä vuotta sitten. Mukaan ovat tervetulleita sekä puutarhaihmiset että ne, jotka haluaisivat olla puu-

tarhaihmisiä, mutta eivät tiedä tai osaa vielä mielestään riittävästi. Kaikille löytyy töitä. Kokematto-mammalle on monenlaista työtä, esimerkiksi liikenneympyröiden ulkokehillä olevat angervopenkit. Kun erottaa pensaan muista kukis-ta, pystyy hommiin eli poistamaan ne muut! (Tienpitäjä kyllä poistaa rikkaruohot loppukesällä, mikä on ihan liian myöhään; voikukat ja muut veijarit ovat jo ehtineet rauhassa rehottaa ja siementää ja kierre jatkuu). Toinen helppo alue on hiekkakuopan kohdalla oleva liikenneympyrä Tuulensuun mä-ellä: siinä on tarkoitus kasvaa eri-laisia hienoja sammallajeja, mutta nyt ne näyttävät vähitellen jäävän rikkaruohojen komentoon.

TyönjakoTarkoitus on hyvään vauhtiin päästyämme jakaa alueet siten, että kullakin pienellä alueella on oma vastuuhenkilönsä. Ei ole tar-koitus, että hän yksin huoltaa sen alueen, vaan hän vastaa, että alue on hoidettu. Vastuuihminen pyy-tää mukaan avukseen omia lähi-ihmisiään. Tällaisessa järjestelys-sä olisi se hyvä puoli, että hoidon voi tehdä toisten aikatauluista riippumatta sovitun suunnitelman mukaan. Kun alue on riittävän pieni, sen hoito ei olisi kenelle-kään kohtuuton.

Puutarhatöissä oppii paljon, ja ne ovat mukavaa puuhaa, kun kätten-työ näkyy niin selvästi - samoin tekemättä jättäminen. Siinä oppii senkin, että tekemällä pienen hom-man oikealla ajallaan välttää suu-ren turhan työn tulevaisuudessa.

Itäiseen liikenneympyrään istutettiin runsaasti kukkasipuleita syksyllä 2001. Kuvassa vas. Antti Rauti-ainen ja Mari Aulanko.

Istutusta seuraavana keväänä 19. toukokuuta 2002 ympyrän kukat näyttivät näin hehkeiltä.

Kaikki halukkaat mukaan kylänraittia kaunistamaan

Ensimmäinen kokoontuminen on 18.4. klo 18.30 koululla, jolloin on tarkoitus ideioida ja hahmotel-la suunnitelma. Voin tehdä alusta-vaa ehdotusta valmiiksi. Seuraava tapaaminen onkin sitten touko-kuussa työmaalla.

Olisi mukava kuulla halukkuudes-ta jo ennen kokoontumista. Lähe-tä yhteystietosi vaikkapa minulle. Kerro viestissäsi lisäksi, millä ta-valla haluaisit olla mukana tässä projektissa ja montako teitä olisi tulossa mukaan. Mieti myös, ketä

muita voisit saada innostumaan. Yhdessä on hauska tehdä!

Sähköposti on toimivin tapa jättää viesti, ja toki voi soittaakin; puhe-limeni on vain valitettavasti usein suljettu työstäni johtuen.Näen jo sieluni silmin kukkivat kunnaat.

Mari [email protected] tai 050-654 04

Kuvat Marjokaisa Piironen

Page 6: Kylänraitti 1/2006 19 Hurja muodonmuutos · masti. Remontti onkin nyt muuta-maa listakiinnitystä vaille valmis ja asukkaat ovat enemmän kuin ... Kylän pääraitin eli Turuntien

Kylänraitti 1/200624 YMPÄRISTÖ

1. Lintuinfl uenssan ei ole todettu tarttuneen luonnonvaraisesta lin-nusta ihmiseen.2. Lintuinfl uenssaan sairastuneet ihmiset ovat olleet jatkuvasti te-kemisissä sairastuneiden lintujen kanssa, jotka ovat olleet kotieläi-miä.3. Suomi kuuluu länsimaisiin de-mokratioihin, joissa valtiovalta ei salaile asioita, vaan tiedottaminen on asiallista ja todenperäistä.4. Julkisesti on todettu, että, jos kuolleita VESILINTUJA löytyy, on syytä ottaa yhteyttä kunnan eläinlääkäriin. Painotan sanaa VESILINTUJA.

Turha pelko poisKeskusteluni virusopin asiantun-tijoiden kanssa on selventänyt asioita sen verran, että tilanne ei ole lainkaan huolestuttava. Huo-lestuttavammaksi se muuttuu vas-ta silloin, jos virus muuntuu siten,

Tervetuloa kevät !Jälleen on uusi kevät aluil-laan. Linnut ovat puhutta-neet viime aikoina paljon. Kaikki tietävät, miksi. Voimme kuitenkin toivot-taa kaikki siivekkäät ter-vetulleeksi Suomen kama-ralle kuukausia kestäneen talven jälkeen. Haluan vielä kerrata pääkohdat puhutusta lintuinfl uens-sasta välttäen liioittelua ja vähättelyä.

että se tarttuu ihmisestä ihmiseen. Kyseistä virusta on saattanut olla maan päällä kautta maailmansi-vun.

Nykyinen tieto viruksista auttaa oikean rokotuksen löytämiseen silloinkin, jos pahin mahdollinen toteutuu. Nykytilanteessa ollaan kaukana pahasta. Todennäköises-ti vietämme koko tulevan kevään ja kesän luonnon kanssa, kuten aiemminkin. Mitään syytä lintu-pelkoon ei ole. Jos aikaisemmin tapasimme luonnossa kuolleen linnun, kuka meistä silloinkaan otti linnun kämmeniin hypisteltä-väksi, kysyn vain?

Vähän lunta ja jäätäTalven pakkasjaksot asettuivat tammi-helmikuulle niin kuin kes-kimääräisesti pitääkin. Vähälumi-suus on leimannut talvea. Tämä on auttanut niitä lintuja, jotka hankkivat ravintoa lumen alta. Vähälumisuus ei auta silloin, kun ravintoa hankitaan oksistosta. Jos oksat jäätyvät, ne lajit, jotka et-sivät oksistosta hyönteisiä, ovat vaikeuksissa. Näitä lajeja ovat muun muassa hippiäinen ja tiai-set. Jäätymistä ei tänä talvena ole juuri tapahtunut, joten talvehtivat kantamme ovat säilyneet suurem-pina kuin normaalisti. Tiaisia on ollut ruokintalaudalla suurin piir-tein saman verran kuin aiempina talvina.

Näitkö kuusitiaisen?Kuusitiaisen totaalinen puuttu-minen kuitenkin puhuttaa. Onko

joku havainnut kuusitiaisen men-neenä talvena ruokintalaudalla? Kuusitiainen on pienimpiä tiai-siamme. Se on mustavalkoinen kuten hömötiainen, mutta päässä sillä on pieni tupsu ja niskassa valkea läikkä. Sen pää on selvästi hömötiaisen päätä pienempi. Sen käyttäytyminen on hömötiaista huomaamattomampaa. Voi olla, että vaatimaton kuusitiainen on huomaamatta käynyt ruokintalau-dallani. Joka tapauksessa laji on nykyään melko harvinainen. Tik-koja on myös ollut jonkin verran vähemmän kuin viime talvina.Kiertelin tammikuun alkupuolella ennen pakkaskausia Haapajärven rannalla etsien merkkejä talvehti-vista haikaroista. Olin onnellinen, kun niitä ei löytynyt. Tein tämän retken siitä syystä, että havaitsin Helsingissä ja Espoossa vuoden-vaihteen jälkeen runsaasti tal-vehtivia harmaahaikaroita. Kun avovesi jäätyy, haikaran mahdolli-suus löytää ravintoa loppuu. Pak-kaskaudet jäädyttivät käytännössä kaikki avovedet, ja arvoitukseksi jää, lähtivätkö haikarat vielä len-tämään kohti etelää, vai jäivätkö ne paikalleen etsimään ravintoa muutamista lauhdevesipaikoista.

Pöllöjä odotellessaPutsasin pakkaskautena pöllön-pönttöni ja odotan, joko lehtopöl-lö vihdoin pesisi johonkin niis-tä. Ääntelyä on kuulunut silloin tällöin heti vuoden alusta. Nyt pesiminen olisi mahdollista, kos-ka myyrävuosi on erinomainen. Sekä pitkähäntäisiä metsähiiriä että myyriä on paljon, päästäisiä

unohtamatta. Tämä mahdollistaa useamman pöllöparin pesinnän alueella, joka ei tavallisesti elä-tä montaa pesivää paria. Hyvänä myyrävuonna pöllöt suvaitsevat toisen pesivän parin lähempänä omaa pesää.On jännittävää havaita, ettei evoluutio tee virheitä. Eläinten käyttäytyminen perustuu aina järkevään toimintamalliin, joka vaistojen perusteella ohjaa oike-aan. Se ottaa aina huomioon ym-päristön sekä omien lajikumppa-nien että myös niiden lajien osalta, jotka ovat läheisesti kytköksissä oman lajin elämään.On esimerkkejä siitä, että ihminen toimillaan on onnistunut pilaa-maan evoluution aikaansaannokset vaikkapa siirtämällä lajeja maan-osasta toiseen. Hyvänä esimerkki-nä tästä on minkki. En tiedä, kuin-ka paljon Pohjois-Kirkkonummen järvien ja lampien rannoilla on karanneita ja villiintyneitä mink-kejä, jotka harventavat lintupoiku-eita ja tuhoavat munintavaiheessa olevia pesiä. Jokin mekanismi saa minkin toimimaan Suomessa tällä tavalla. Onko niin, että alkuperäi-sessä elinympäristössään minkillä on enemmän luontaisia vihollisia ja se joutuu keskittymään siihen, miten selviytyä hengissä? Tämä voisi olla selitys käyttäytymiseen.

Avopönttöjä tarvitsevillePikkulintujemme joukossa on lajeja, joiden etsimät pesäpai-kat voidaan korvata avopöntöil-lä. Avopöntön korkeus, leveys ja syvyys on vain noin 15 senttiä kanttiinsa, ja etulevy on puoliksi

avoin. Pönttö tarjoaa pesäpaikan harmaasiepolle, västäräkille ja pu-narinnalle.Västäräkin ja harmaasiepon pönttö tulee ripustaa noin kahden metrin korkeudelle ottaen huomioon sen, ettei kissa pääse pesälle. Punarin-nan avopönttö sijoitetaan metsäi-sempään paikkaan ja suhteellisen alas, ei kuitenkaan kovin kosteaan paikkaan. Tämä saattaa olla hie-man vaikeaa, koska kaikilta pi-hoilta tällaisia paikkoja ei löydy.Puukiipijän erikoismallinen pönttö saattaa tarjota lajille etsi-tyn pesäpaikan. Puukiipijä pesii kaarnankoloissa, joita hoidetuissa metsissä ei enää paljon ole. Puu-kiipijänpönttö on yksinkertainen. Siinä on kaksi lautaa 90 asteen kulmassa ja tästä syystä kolmion-muotoinen pohja ja kansi. Kannen on syytä olla avattava, jotta pön-tön voi puhdistaa.Pöntön voi vaihtoehtoisesti pois-taa puun pinnalta puhdistamista varten. Pöntön takaseinähän muo-dostuu puun pinnasta. Pöntön voi kiinnittää mihin puulajiin hyvän-sä, kunhan puu on riittävän paksu, jottei se syö kohtuuttomasti pön-tön sisätilaa.Lisätietoja pöntöistä, ruokinta-asemista ynnä muista löytyy osoit-teesta www.linnunpontto.com

Hyvää vuoden jatkoa ja hyvää ke-vättä kaikille toivottaenTopi Tjäder

Avoinna:ma-pe 6-21, la-su 8.30-21

Veikkolan kioski Ky Koskentori, Veikkola p. 09-2568 807

Avoinna 365 päivää vuodessaVeikkauksen pelit ja arvat

Ruoka-annoksia, hampurilaisia ja pikkulämpimiäHyvää kahvia ja tuoretta pullaa edullisesti

Elintarvikkeita monipuolisestiJäätelöä, makeisia, kylmiä juomia lapsille ja aikuisille

KOHTAUSPAIKKAKOSKENTORILLA

ostaa & myy & palveleeOSTAA: vanhaa, mutta hyvää käyttötavaraa: huo-nekaluja, yms. Huom.haemme myös tavaraa “pois nurkista”!

MYY: mm. upeita BILLNÄS-kalusteita ja uniikkeja kodin kalusteita, sisustustarvikkeita, kodinkoneita, astioita, kirjoja.

HOITAA: etsimme kokonaisuuksistasi puuttuvia esineitä ja ilmoitamme löydöistä.

Terveisin ja tervetulotoivotuksin

Keijo Ruhanen [email protected]

Puusepäntie 6, 02520 Lapinkylä

0400-123 232 / 09-813 6530

PALVELEE: talonmiespalveluita ja pikku remontit, huollot, korjaukset - ongelmajätteen kuljetukset... keksi itse lisää!!

VUOKRAA: säilytys- ja varastotilaa edulliseen neliö- & kuutiohintaan!

Tavara lahjoituksia - eko kierrätystä.

Myynti: Pe klo 15-19, la klo 10-15Ma-pe sopimuksen mukaan!

www.aana.fi

OMALÄÄKÄRI KIVINEN KY

Yleislääkäri Ulla Kivinen, arkisin klo 8-

Lastenlääkäri Petteri Hovi, tiistaisin klo 17-

☎ 2568 265Vanhatie 26

Veikkola

Page 7: Kylänraitti 1/2006 19 Hurja muodonmuutos · masti. Remontti onkin nyt muuta-maa listakiinnitystä vaille valmis ja asukkaat ovat enemmän kuin ... Kylän pääraitin eli Turuntien

Kylänraitti 1/2006 25YMPÄRISTÖ

Täyden kuun aikaan Veik-kolan kyläyhdistys on hou-kutellut kyläläisiä kuuta-mokeikalle.

Ensimmäisellä keikalla tammi-kuun puolivälissä käveltiin klo 21 aikaan Lamminjärven etelä-pään rantapoluilla. Kuun ollessa pilvessä onnistuin kuvaamaan Leena Aarraksen hyppäämässä kirjastonojan yli ja Tapani Iivarin ottaessa vastaan. Kuva 1. - Kysei-sestä ojasta tulleet lietteet tukkivat Lamminojaa. Tielaitos ja kunta ovat luvanneet korjata virheensä. - Kävelyn jälkeen kyläsaunassa viihdyttiin pari tuntia. Mukaan tuli myös neljä ensikertalaista kyläsaunojaa, joista kolme kävi myös avannossa.

Helmikuussa ystävänpäivän kuu-tamokeikalla saatoimme hiihdellä jäällä. Kuvaan osuivat Kari Haa-pala, Pirkko-Liisa Iivari ja Leena Aarras. Otsalamppuja ei tarvittu, sillä jäällä on yllättävän valoisaa.

Kuutamokeikat

VEIKKOLANSIVUAPTEEKKI

Koskentie 3, Puh. 2565 130

Avoinnama klo 9-18

ti-pe klo 9-17

Nikkarin putki- ja peltityöKIRKKONUMMI, VEIKKOLA, ESPOO

Osaavaammattilainen

palveleeVeikkolaa

050-344 4918

- Rakennuspeltityöt- Saumaton kouru- Palotikkaat- Piipunpellit- Valmispiiput- Putkityöt- IV-työt- Hitsaustyöt- Jätevesijärjestelmät

T:mi Nikkarin Sauna ja Lista0400-961 229

Listoitan talosiPaneloin saunasi

Laatoitan kylpyhuoneesiMyös maalaustyöt

TILITOIMISTO VEIKKOLASSA

Teollisuustie 9, 02880 Veikkola,puh. 09-8196 4344, gsm 050-305 5085

[email protected] , www.tilipalvelunerola.fi

16 vuoden kokemus tilitoimistotyöstä ja eri toimialoista, myös taloyhtiöt. Pyydä tarjous!

Ratkaisu Sudokuun sivulla 9.

Page 8: Kylänraitti 1/2006 19 Hurja muodonmuutos · masti. Remontti onkin nyt muuta-maa listakiinnitystä vaille valmis ja asukkaat ovat enemmän kuin ... Kylän pääraitin eli Turuntien

Kylänraitti 1/200626

Astuessamme ulos Mumbain lentokentältä ensimmäinen näky oli aamuauringossa huojuva pitkä palmurivistö. Niiden takana näkyi räikeän mustakeltaisten taksien jono. Meitä oli kuitenkin vas-tassa sukulaisten lähettämä auto kuljettajineen. Matkalaukkumme sidottiin ripeästi auton katolle ja niin alkoi vaiherikas matkamme kohti pohjoista. Olin väsynyt pit-kän lentomatkan jälkeen, mutta en malttanut sulkea silmiäni. Halusin nähdä kaiken, mitä matkan var-rella tapahtui. Ohi vilisi lehmiä, kouluun ja työpaikoille kiirehti-viä ihmisiä, takseja, kulkukoiria, erilaisia kauppiaita kärryineen, polku- ja moottoripyöriä, kor-keita kerrostaloja ja ränsistyneitä hökkeleitä. Näin myös liikenne-merkin, jota ei varmasti löydä Suomesta vaikka kuinka etsisi. Se oli varoituskolmio, jonka keskellä oli leopardi. Kun olimme matkan puolivälissä, pysähdyimme lou-naalle paikalliseen majataloon. Tilasimme uttappam-nimisiä rii-si- ja linssijauhoista valmistettuja pannukakkuja, jotka oli täytetty tomaatilla ja sipulilla. Lisäksi söimme ohuesta taikinasta pais-

Pitkä matka mummolaan

tettuja dosa-leipiä, joita kastoimme mukana tulleisiin maustekastikkei-siin. Yö täynnä ääniäEnsimmäisenä iltana olin liian vä-synyt edes ajatellakseni mitään, kupsahdin vain sänkyyn. Seuraava-na iltana lepäsin sängyssäni ja odot-telin liikenteen äänien hiipuvan pik-kuhiljaa. Sitä sainkin odotella aika pitkään, sillä keskiyön paikkeilla tajusin, että eiväthän ne äänet tääl-lä Intiassa vaimene! Yritä nyt siinä sitten nukkua, kun puoli yksi yöllä alkaa kulkukoirien jokaöinen “ros-kaserenadi”. Silloin tyhjennetään kaupungin roskalavoja, joita koirat tonkivat nälissään. Valtava lauma resuisia, dingoja muistuttavia koi-ria haukkuu ja ulvoo monen tunnin ajan. Pahinta on vielä se, että joka korttelilla on oma koirajenginsä niin, että unettomien öiden syylli-siä ei pääse pakoon naapurissakaan. Päiväsaikaan koiria kohdellaan vä-linpitämättömästi. Autot eivät juu-rikaan väistä niitä, mutta onneksi koirat ovat kehittyneet taitaviksi selviytyjiksi intialaisessa liikenne-kaaoksessa. Öiseen aikaan, kun ka-dut ovat tyhjiä, koirat ovat kaupun-gin valtiaita. Kulkukoiren lisäksi kaupungissa ovat olleet vitsauksena myös villisiat, mutta villisikarank-kurin ansiosta possut on nyt saatu kuriin ja nykyään niitä onkin melko harvassa. LeijanlennätysjuhlaEräs matkan kohokohdista oli Utaran, leijanlennätysjuhla, jota vietetään tammikuussa kevätpäi-väntasauksen aikaan. Talvikausi on jäämässä taakse ja kesä tekee tuloaan. Virallisesti kaksi päivää kestävän juhlan aikana lennätetään silkkipaperista tehtyjä leijoja, joi-den naru on päällystetty lasimurs-kasta tehdyllä jauheella. Ideana on katkaista oman leijan narulla toisten lennättäjien narut. Leijoja hankitaan paljon - yleensä useita satoja. Juh-lapäivänä koko perhe lennättää yh-dessä leijoja. Talojen kattoterasseil-la on tuhansia ihmisiä viettämässä

juhlaa. Jotkut ovat raahanneet katolle jopa stereot kohottamaan tunnelmaa. Iltaisin jäimme usein katselemaan vielä viimeisiä lei-joja hämärtyvällä taivaalla. Ku-kapa olisi arvannut, että saisim-me seuraamme lauman suuria apinoita! Ne olivat kaikessa hil-jaisuudessa kiivenneet parvek-keita ja putkia pitkin kerrostalon katolle ja siinä ne nyt katselivat meitä, irvistellen ja hännillään huitoen. Aikansa pällisteltyään ne hyppelivät ketterästi t akaisin maan kamaralle.

Hyvä koulukuriIntialainen perhekulttuuri on hy-vin tiivis ja usein samassa asun-nossa asuukin monta sukupol-vea. Vanhempia kunnioitetaan suuresti ja minunkin piti koko matkan ajan teititellä kaikkia it-seäni vanhempia henkilöitä. Ko-tiin palattuani tuntuikin oudolta sanoa opettajalle “sä”. Kävin myös tutustumassa intialaisen ystäväni kouluun. Se oli mel-ko samanlainen kuin useimmat koulut täällä Suomessa, mutta oppilaat olivat uskomattoman kurinalaisia ja tottelevaisia. Heille esimerkiksi huomautet-tiin heti, jos he kulkivat väärällä puolella portaikkoa. Oppilaiden piti myös kävellä koko ajan ryh-dikkäästi kädet siististi selän ta-kana. Koulussa käytettiin koulu-pukuja. Tyttöjen pukuun kuului tummansininen vekkihame ja valkoinen paitapusero. Hiukset piti letittää kahdelle palmikolle ja kiinnittää ne lettinauhoilla. Poikien pukuun kuului vastaa-vasti tummansiniset housut ja valkoinen paitapusero.Viisi viikkoa siinä toisessa maa-ilmassa oli unohtumaton koke-mus! Vieläkin illalla nukkumaan mennessäni voin kuulla korvis-sani liikenteen äänet, kaduilla soivan musiikin, teenmyyjien ja vihanneskauppiaiden huudot ja temppelien kellojen kilinän.

Teksti ja kuvat: Nirali Parekh

NUORET

Lähdin perheeni kanssa joulukuussa jo pitkään suunnitteilla olleelle su-kulaisvierailulle Intiaan. Suurimman osan ajas-ta vietimme Gujaratin osavaltiossa sijaitsevassa Suratin kaupungissa. In-tialaisen mittapuun mu-kaan se on keskikokoinen kaupunki, vaikka siellä onkin yli kolme miljoonaa asukasta. Surat on kuului-sa tekstiiliteollisuudestaan ja erityisesti hienoista sari-kankaistaan, joihin intia-laiset naiset pukeutuvat.

Page 9: Kylänraitti 1/2006 19 Hurja muodonmuutos · masti. Remontti onkin nyt muuta-maa listakiinnitystä vaille valmis ja asukkaat ovat enemmän kuin ... Kylän pääraitin eli Turuntien

Kylänraitti 1/2006 27NUORET

Tyttöjen näytelmä ”Hiiri kirjeen-kantajana” esitetään ammattilais-voimin ohjattuna Lemin taideta-pahtumassa 11.6. Tapahtumassa Veikkolan tytöille luovutetaan pal-kinnoksi heidän oma näytelmänsä kirjaksi painettuna.

Näytelmää kirjoitettiin Sanapajan ryhmässä pitkin syksyä, sillä kil-pailun säännöt sallivat yhteistyön ryhmän ohjaajan Arja Puikko-sen kanssa. Arja piti huolta, että näytelmään tuli alku, keskikohta ja loppu. Kaikki muu jäi tyttöjen mielikuvituksen varaan. Näytel-män hahmoja ovat muun muassa rutiköyhä tyttö, sairas äiti, puhuva hiiri, kasvissyöjäsusi, hirvi ja kou-lubussin kuljettaja.

Pieni monologi tyttöjen kirjoit-tamasta näytelmästä julkaistaan myös Otavan lastenteatterin teke-misen oppikirjassa, ja tytöt saavat kustantajalta jokainen oman kap-paleensa tätäkin kirjaa.

Eikä Irinan, Miran, Camillan, Tarun, Annin ja Anna-Sofi an kir-jallinen aktiivisuus tähän lopu. Tyttöjen sormenjälki näkyy sa-nataideohjaaja Arja Puikkosen tulevassa nuortenkirjassa Minä ja Mozart. Yhden kirjan päähenkilön kirjoittamassa aineessa vilahtaa

Sanapajalaiset voittivat lasten näytelmäkilpailun

Veikkolan tyttöjen käsityksiä kar-seasta koulupäivästä.

– Kivointa näytelmän kirjoittami-sessa oli, että kaikki saivat vaikut-taa näytelmän sisältöön paljon, kertoi Irina Karvinen. – Se myös oli kivaa, että se ei ollut kaikilta osilta todellista elämää, vaan sii-nä oli mielikuvitusta niin kuin se, että eläimet osasivat puhua.

– Sanapajaharrastukseni alkoi Metsänpeitto-sanataideleirillä kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen olen ollut toisellakin leirillä ja tal-vella sanapajaryhmässä.

– Sanapajassa opettaja antaa ai-

heen, ja siitä sitten kirjoitetaan. Parasta on, että saa kivoja aiheita. Kotona olen itse kirjoittanut kirjan nimeltä Anna ja Liisa, ja se kertoo kahdesta tytöstä vanhassa ajassa.

– Olen ollut sanapajaryhmässä kuusi vuotta eli aloitin 4-vuotiaa-na, laskeskeli Mira Orko. Miran kanssa samaan aikaan pienten ryhmässä harrastuksensa aloittivat aikoinaan myös Anni, Anna-Sofi a ja Taru.

– Tosi hauskaa oli keksiä näytel-mään kurjan koulupäivän karse-uksia. Ja tietysti oli kivaa tämä, että sai kuulla meidän näytelmän voitosta.

Sanapajan tyttöryhmää kirjoituskilpailun voitto hymyilyttää. Vasemmalta Irina, Anni, Mira, Taru ja Camilla, kuvasta puuttuu Anna-Sofi a.

– Minä olen mukana toista vuotta. Olen ollut yhdellä sanataideleiril-lä, kertoi Camilla Ekroos. – Pa-lajärven salaisuus -leirillä, jossa tehtiin oma elokuva.

– Minusta on mukava kirjoitella satuja. Näytelmään kirjoitin tari-naa koulubussin kuljettajasta.

– Aloitin sanapajassa pienenä, mutta sitten pidin taukoa ja tulin takaisin pari vuotta sitten, summa-si harrastusvuosiaan myös leirei-hin osallistunut Taru Westerholm.

– Sanapajassa kirjoitetaan tarinoi-ta ja leikitään, ja opettaja lukee meille kirjaa. Mielelläni kuun-

telen, kun opettaja lukee, sanoi Taru, joka keksi näytelmään hen-kilöksi kasvissyöjäsuden.

– Minä olen tehnyt tarinoita muu-tenkin, sekä koulussa että koto-na, kertoi konkari sanapajalainen Anni Torkko. – Näytelmän teossa pidin kohdasta, jossa köyhä tyttö kirjoitti kirjettä, sillä se on minun tekemäni. Minusta parasta oli, että kaikki saivat vaikuttaa näytelmän sisältöön.

Teksti:Arja Puikkonen

Kuva:Juha Puikkonen

Comenius-projekti on EU:n han-ke, jonka avulla luodaan parempi yhteys eri maiden koulujen välil-le. Tänä lukuvuonna projektissa ovat mukana Italia, Iso-Britannia ja tietysti Suomi. Tällä hetkellä teemme yhteistyötä sardinialaisen koulun kanssa. Syksyllä sardinia-laisesta koulusta tuli viisi erittäin mukavaa oppilasta ja yksi opet-taja vierailemaan koulussamme. Vaikka osa vieraista oli lukenut englantia vasta vuoden, yhteistyö sujui silti melko hyvin. Tutustu-timme ystävämme suomalaiseen musiikkiin ja kerroimme Suomen historiasta.

Elämyksiä SuomestaTutustutimme heidät myös Heure-

Kansainvälistä yhteistyötä VeikkolassaComenius-palveluesiteSaamamme EU-apuraha matkaa varten on vähäinen, ja yritämme kerätä rahastoa, jolla voisimme lähettää useampia oppilaita Italiaan. Tilaamalla esitteessä mainittuja palveluja tuet rahastoamme ja samalla nuorten tu-tustumismatkaa Italiaan.

Tilausohje:Soita haluamasi palvelun varausvastaavalle (numerot alla) ja sovi ajan-kohta, tilausosoite, maksutapa (mieluiten käteinen) ja apulaisten luku-määrä. Tilaukset vastaanotetaan mieluummin vähintään edellisenä päi-vänä.

kaan, Ateneumiin ja pääkaupun-kiimme Helsinkiin.Viimeisenä iltana pelasimme Pa-rantolan salissa ja vietimme sau-nailtaa Lammaskalliolla.Tytöt eivät uskaltautuneet löylyi-hin puhumattakaan hyisestä avan-touinnista, mutta italialainen ystä-vämme Fabrizio tuntui nauttivan näistä kansallisherkuistamme.

Tavoitteena vastavierailu Tällä hetkellä me 9. luokan Comenius-oppilaat keräämme kuumeisesti rahaa päästäksemme ystäviemme luokse Italiaan, kos-ka EU:n rahat riittävät vain muu-taman oppilaan matkoihin. Tähän asti varojen keräys on sujunut hyvin. Ennen joulua aloitimme

palvelutarjontatempauksen, joka jatkuu koko kevään. Kuka tahansa voi tilata meiltä apua lumitöihin, siivoukseen, koiranulkoiluttami-seen ja muihin arjen askareisiin pientä korvausta vastaan. Olem-me myös pitäneet yhden discon ja monenlaisia kahvituksia. Rahaa tarvitsemme rutkasti lisää, sillä meitä Italiaan lähtijöitä olisi reilut kaksikymmentä.

Toivottavasti saisimme rahat ka-saan, koska ketään ei viitsisi jättää pois matkalta. Toivotamme kaikil-le hauskaa ja aurinkoista talven jatkoa.

Veikkolan koulun Comenius-ryh-mäläiset,

Lumityöt5 euroa/tunti Nico Vehmas +35850 3751725

Siivousapu7 euroa/tuntiJenni Kemppinen +35840 7768363

Yleiset palveluthinnat erillisen sopimuksen mu-kaanRiina Huhta +35845 6303678

Koirien ulkoilutus 4 euroa/kerta Sini Saransalmi +35850 3547395

Helmikuun alussa Sa-napajan 10–11-vuotiaiden ryhmässä oli paikalla iloi-sia tyttöjä. Ohjaaja Arja Puikkonen oli saanut kir-jeen, jossa lasten taide-tapahtuma ”Lemin kesä-hauska – taidetta lapsille” ilmoitti tyttöjen ryhmän voittaneen lemiläisten ju-listaman lasten näytelmä-kilpailun.

Page 10: Kylänraitti 1/2006 19 Hurja muodonmuutos · masti. Remontti onkin nyt muuta-maa listakiinnitystä vaille valmis ja asukkaat ovat enemmän kuin ... Kylän pääraitin eli Turuntien

Kylänraitti 1/200628 AJANVIETE

Kapellimestari Jorma Panulan juhlaristikko Kylänraitin edelli-sessä numerossa sai luvan edustaa ristikkoa vaikeammasta päästä. Ristikossa oli annettu huomat-tavasti painoa Panulan sävellyk-selle ’Mä oon mikä oon’. Vaikka kappale on luultavasti tunnetuin hänen kevyen musiikin sävellyk-sistään, sen ranskalaisen version nimi JE SUIS COMME JE SUIS aiheutti odotetusti eniten pään-vaivaa. Sensijaan itse säveltäjän luonnehdinnaksi tarkoitettu lause SIIS ILOITSEN ELÄMÄSTÄ, joka on saman laulun sanoitukses-ta, oli hyvin tunnettu.

Panulan laatua pedagogina luon-nehtiva ilmaisu INFORMAALI-NEN tarkoittaa epämuodollista, mutta, koska sana sisälsi kaksi pii-lokirjainta, muitakin vaihtoehtoja tarjottiin. Näistä herkullisin lienee infernaalinen, johon oli päätynyt ratkaisija, joka on ammattimuu-sikko ja tuntee Jorman hyvin. Hie-man yllättäen kukaan ei ole pur-nannut ilmaisusta LERBACKAN ISÄNTÄ, sillä sitä, että Lerbacka

VIRKISTY JA VIISASTU – RATKAISE VEIKKOLA-RISTIKKO!

on hänen tilansa nimi, voi pitää jo lähes sisäpiiritietona. Tosin sana esiintyy myös postiosoitteessa Lerbackantie.

Ristikon vaikeudesta huolimatta palaute on ollut hyvin myöntei-nen, innostunut, jopa ylistävä. Tä-män voi katsoa tukevan käsitystä, että pienen kylälehden ristikon ei tarvitse olla ensisijaisesti helppo. Jotta palaute ristikosta olisi mah-dollisimman kattava ja johtopää-tökset mahdollisimman oikeat, rohkaisen palautteen antamiseen antamalla alla sähköpostiosoittee-ni.

Tämänkertainen ristikko on astei-kon helpommasta laidasta. Vai-keustaso on yhden tähden luokkaa tai vähän päälle. Ristikolla ei ole yhtä voimakkaasti esiintuotua tee-maa kuin edellisellä, mutta muu-tamat keskeiset sanat nousevat lehden tämän numeron teemasta.

Veikko [email protected] Viimekertaisen ristikon oikea ratkaisu.

Page 11: Kylänraitti 1/2006 19 Hurja muodonmuutos · masti. Remontti onkin nyt muuta-maa listakiinnitystä vaille valmis ja asukkaat ovat enemmän kuin ... Kylän pääraitin eli Turuntien

Kylänraitti 1/2006 29URHEILU

Ajankohtaista tietoa netistä:

www.veve.net

Nuorempi VeVe:n veteraanivies-tijoukkue (4x200 m) potretissa

VeVe:n yleisurheilujaosta on to-tuttu pitämään lähinnä nuorison ja lasten liikuttajana. Kuitenkin myös veteraanitoiminta on jaok-sessa hyvin vireää. Niinpä VeVe yhdessä kahdeksan muun piirin seuran kanssa oli merkittäväl-lä tavalla mukana Veteraanien yleisurheilun SM-hallikilpailujen

Elokuun Helsingin MM-kisat olivat monelle VeVe yu-jaoston jäsenelle ikimuistoinen tapahtu-ma, jota kelpaa muistella vielä vuosikymmenten jälkeenkin kiik-kutuolissa mummona tai vaarina. Jaostolla oli nimittäin onni ja kun-nia heittää peliin lähes 30 henkeä tuomari- ja toimitsijatehtäviin, yhdysmiehiksi, läheteiksi ja kisa-ohjelmien myyntityöhön. Haku- ja hyväksymisprosessin jälkeen valmistautuminen ja kou-luttautuminen monien kohdalla alkoi jo vuosi ennen kisaa ja jatkui aivan loppumetreille asti. MM-tapahtumissa jaoston jäse-nille tarjoutui ainutlaatuinen tilai-suus nähdä kasvotusten maailman huiput ja haistella kisatunnelmia aitiopaikalta keskeltä mieletöntä hornan kattilaa salamavalojen ja tv-kameroiden ristitulessa. Tom-mi Evilän ja monen muun huipun nimmarit tulivat siinä sivussa ka-lastetuiksi ja onnekkaimmat olivat vielä kantamassa osallistujamai-den lippuja kisojen päätösjuhlas-sa. Erikoismaininnalla VeVe sai vielä Suomen toiseksi suurimman li-senssiurheilijamäärän perusteella etuoikeuden lähettää stadionille lauantaina 13.8. ennen miesma-ratoonarien maaliin tuloa oman 40 hengen (ikäjakautuma 7-70v) tiimin esittämään aitajuoksua ja

Veikkolan Veikkojen yleisurheilujaos jatkaa monipuolisten liikun-tapalvelujen tarjontaa koko kevään ajan. Toukokuun alusta alkaen yleisurheilukoulut ja yu-harjoitukset siirtyvät kentälle, jossa ne pi-detään totuttuun tapaan maanantaisin ja torstaisin klo 18.15 alkaen. Salitoiminta jatkuu koulujen päättymiseen asti.

Kevään toiminta pähkinänkuoressaLiikuntaleikkikoulut 3-4v ja 5-6v (3 ryhmää) tiistaisin parantolan salissaPerheliikuntaa 1-4v (4 ryhmää) tiistaisin parantolan salissa ja perjan-taisin Koskentorin päiväkodissa.Yleisurheilukoulut ja harjoitukset (5 ryhmää) 4v-veteraanit torstaisin koululla. Juoksuharjoitukset huhtikuun alusta alkaen lauantaisin kir-jastolta. Kilpailijoiden harjoitukset lauantaisin Otahallissa.Aerobic kaiken ikäisille maanantaisin koululla.Sulkapalloa koulun salissa keskiviikkoisin.Peli-ilta (esim. sähly, koris) varttuneemmille keskiviikkoisin koulul-la.Kuntosalitoimintaa koululla kolme kertaa viikossa ja rajoitetusti kir-jaston alakerrassa päivittäin.

VeVe yleisurheilujaoston kevään liikuntatarjonta

sunnuntaina 14.5.2006 klo 18.00 Kirkkonummen Veikkolan koululla

Järjestäjä: Veikkolan Veikot yu-jaostoMatkat 9.2km N/M ja hölkkäsarja 4.6km T/P15-17, N/M, hölkkäsarja ja veteraanit 1km T/P9-13Os.maksu Kilpailupaikalla 10 e, lapset 6 e (sis. alkujumpan, huollon ja mitalin)Palkinnot Kolmelle parhaalle kussakin sarjassa. Nopeimmalle 4.6 km juoksijalle kiertopalkinto. Hyvät arvontapalkinnot.

Ilm./tied. Vesa Vainionpää p. 0400 942171 vesa.vainionpää@kolumbus.fi Kurt Tulonen p. 040 5804469 tai kilpailupaikalla klo 17.00 mennessäLisätietoja www.veve.net

Lamminjärven ympäri-juoksu

Kevään kilpailukalenterila 18.03. Sisulisähallit 9-11v Liikuntamyllysu 19.03. Siulisähallit 13-15v Liikuntamyllyla 01.04. PM--maantiejuoksut Eläintarhasu 02.04 Piiriottelu HELSY-NÅID-VARSY Liikuntamyllysu 23.04. Länsiväylä juoksu + kävely Otaniemila 06.05. PM-maastot Leppävaarake 10.05. Sisulisämaastot Hakunilato 11.05. Veteraanikisat Eläintarha la 13.05. Helsinki City Run maraton+½ma. Helsinkisu 14.05 Lamminjärven ympärijuoksu Veikkolala 20.05. Veteraanikisat Eläintarha su 21.05. Sinettikisat Myyrmäkito 25.05. Toukokuun kisat Otaniemisu 28.05. Kisis-kisat Eläintarha

Suomen Urheiluliiton ja sen jä-senseurojen yhteinen liikunta- ja varainhankintaprojekti KUNNIA-KIERROS on alkamassa.25. KUNNIAKIERROS järjeste-tään valtakunnallisena ja siihen osallistuu satoja urheiluseuroja ja kymmeniätuhansia tukijoita.Tuotoilla toteutetaan tänäkin vuonna urheiluseuroissa laadu-kasta toimintaa erityisesti nuorille ja lapsille.

Unohtumattomia MM-kisaelämyksiäsukkulaviestiä teemalla Athletic Trough Generations. Vaikka itse tehtävät kestivät mo-nilla kellon ympäri kahden viikon ajan, kaikkien vapaaehtoisten työ-into ja tsemppi säilyivät esimer-killisen vahvoina loppuun asti.

Tästä VeVe saikin erikoiskiitokset. VeVe:n vapaaehtoisten ja nuorten määrä oli lisäksi yksi suurimpia kaikkien mukaan kelpuutettujen seurojen joukossa.

Arimo Bäckman

Kunniakierros tulossaOsallistuessasi tapahtumaan annat tukesi VeVe:n yu-jaostolle ja sille mahdollisuudet toteuttaa nuorille terveitä harrastuksia!Tukijana annat vain nimesi ja osoitteesi VeVe:n edustajalle. Hän kirjaa tiedot/tukesi viralliseen KUNNIAKIERROS-lomakkee-seen ja sinä vahvistat osallistu-misesi allekirjoituksellasiLasku toimitetaan sinulle myö-hemmin.

Pienin tukisumma on 8 e.

Tapahtuma järjestetään Veikkolas-sa touko- kesäkuussa.

Voit osallistua itse kyseiseen lii-kuntatapahtumaan kävellen, juos-ten tai vaikkapa rullaluistellen.

Vauhdista ja matkasta vastaat tun-nin ajan sinä itse.

Veteraanien SM-hallit

järjestelyissä. Näihin Helsingin Liikuntamyllyssä järjestettyihin kisoihin (18.-19.2.) osallistui 600 urheilijaa, joista vanhimmat yli 90-vuotiaita! Myös VeVe:n omat edustajat ehtivät toimitsijateh-tävien lomassa osallistua jaloon kamppailuun. Call-in valmiina haasteisiin

Ensimmäisen päivän palkintojenjakoseremonioiden aktiiveja.

Apua arkeesi ja juhlaasiApua arkeesi ja juhlaasiLuotettava

KOTI- JAJUHLAPALVELU

PIKKIRILLIYstävällinen

Tässä muutamia esimerkkejä tarjoamistamme palveluista:

Vanhusten, lasten jasairaiden hoivatyöSiivouspalvelut(koti ja liiketilat)Pihatyöt, lumityötPienkorjaustyötLemmikkieläinten hoito

Pitopalvelu & astiavuokraus– juhliinne tarjoiluapua pitkällä työkokemuksella– maukkaat, kotitekoiset täyte- ja voileipäkakut, sekä leivonnai-set tilauksesta– autamme myös juhlienne suunnittelussa

Yhteydenotot:Mona Hörman 040-589 0366Mari Lepistö 040-589 0360

Page 12: Kylänraitti 1/2006 19 Hurja muodonmuutos · masti. Remontti onkin nyt muuta-maa listakiinnitystä vaille valmis ja asukkaat ovat enemmän kuin ... Kylän pääraitin eli Turuntien

Hinnat voimassa koko maaliskuun

Palvelemmema-pe 7–21, la 8–18Bonusta jopa 5 %

Asiakasomistajaksivoit liittyä myösosoitteessawww.varuboden.fi

Palautteesi on meille tärkeää!

[email protected]:010 4426 660

Aina yhtä edullinen!

029IngmanJogurtit200 g (1,45/kg)

/kg/kg449449

1590TamminenTakuumureanaudan ulkofilee

/kg

089

AtriaLihapyörykkätai jauhelihapihvi400-380 g(2,23-2,34/kg)

099

VaasanLounassämpylättumma tai vaalea8 kpl 320 g(3,09/kg)

890

Karjala III12-Pack (1,94/l)(sisältö 7,70+ pantti 1,20)

FazerMaitosuklaalevy200 g(7,95/kg)

159

PågenKorvapuusteja260 g(7,31/kg)

190

150KantolanSafari Cookie taiSuklaa Cookie200 g (7,50/kg)

AtriaPizzat200 g (3,75/kg)

075

029ApetitKasvissuikaleet250 g (1,16/kg)

Pepsi tai Pepsi Max2-Pack 3 l (0,68/l)(sisältö 2,05+ pantti 0,80)

285

HKSaunapalvikinkku taiYlikypsäsaunapalvikinkku300 g (6,63/kg)

Veikkola, Koskentie 2 • puh. 010 4426 420

199MeiraKulta Katriina -kahvi500 g (3,98/kg)

KariniemenBroilerin rintaleikemarinoitu

KariniemenBroilerin rintaleikemarinoitu

199

Page 13: Kylänraitti 1/2006 19 Hurja muodonmuutos · masti. Remontti onkin nyt muuta-maa listakiinnitystä vaille valmis ja asukkaat ovat enemmän kuin ... Kylän pääraitin eli Turuntien

Kylänraitti 1/2006 31TAPAHTUMAKALENTERI

VuosikokouksiaKirkkonummen Veikkolan vesiensuojeluyhdistys KIRVES ry:n vuosikokous pidetään ke 29.3.2006 klo 18.30 Veikkolan koulun Kesti-tilassa. Lisätietoja http://www.freewebs.com/veikkolanvedet/Veikkolan kalastuskunnan vuosikokouksessa 29.3.2006 klo 19.30 käsitellään sääntömääräiset asiat.Lisätietoja http://www.freewebs.com/veikkolanvedet/

Kyläyhdistyksen tilaisuudetVauvojen Veikkola, tiistaina 28.3. klo 18.30 koululla.Neuvolaan on saatu lisää työvoimaa. Uudet tilat on otettu käyttöön. Tule kyselemään neuvola-asioista. Vastaa-jina ylilääkäri Jaana Santaholma ja osastonhoitaja Kristiina Lyyrtö. Miten on päivähoidon laita, riittävätkö tilat kaikille vauvoille ja vähän vanhemmillekin? Päivähoitokysymyksiin vastaa päivähoitopäällikkö Raili Santa-vuori. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Lastenhoito ja kahvitarjoilu. Veikkolan kyläyhdistyksen vuosikokous pidetään yleisötilaisuuden jälkeen.

Raitti kukkimaan, tiistaina 18.4. klo 18.30.Mietimme joukolla, miten saamme kylästämme ja kyläraitistamme kauniimman, siistimmän ja hoidetumman. Työ aloitetaan jo tänä keväänä. Tähän tarvitaan väkeä. Kaiki ovat tervetulleita. Ensimmäinen suunnittelukoko-us koululla tiistaina 18.4. klo 18.30. Seuraava tapaaminen onkin sitten toukokuussa työmaalla. Lisätietoja saat Mari Aulangon jutusta tässä lehdessä. Ennakkokyselyt [email protected] tai 050- 654 04.

Miten sujuu kunnilta yhteistyö, keskiviikkona 3.5. klo 18.30Veikkolan ja Nummelan kunnallisten palvelujen yhteistyöselvitys valmistuu toukokuun alussa. Kunnanjoh-tajat, Kirkkonummen Tarmo Aarnio ja Vihdin Petri Härkönen, kertovat kylien yhteistyömahdollisuuksista. Nyt sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus: kaksi kunnanjohtajaa yhtä aikaa tuoreeltaan tentattavana. Tervetuloa! Kahvitarjoilu.

Porukalla siivoustalkoisiin, lauantaina 6.5. klo 12 -16Tule siivoamaan kylänraittia. Aloitus ja lopetus kirjaston pihalta. Kaikille talkoolaisille on tarjolla kärymak-karaa ja juotavaa. Neljästä alkaen pääsee kyläyhdistyksen talkoosaunaan Lamminjärven rannalla. Seuraavana viikonloppuna Veikkolassa on Länsi-Uudenmaan kyläpäivä. Saamme vieraita ympäri läntistä Uuttamaata, jo-ten olisi hienoa, että kylämme olisi silloin siisti.

Mihin mahtuvat koululaiset ja esikoululaiset, maanantaina 15.5. klo 18.30Koulutilat ovat taas vähissä. Ekaluokkalaisia on ennätykselliset yli sata. Esikoulurakennukseen sijoitetaan kaksi luokkaa. Uusia koulutiloja ei ole edes suunnitelmissa. Kouluverkkoselvitys kertoo karmeaa kieltä. Kou-lutoimen johtaja Hannele Kujala ja tilahallinnon johtaja Eva Forstén ovat kyläläisten tavattavissa.

Kyläpäivä 13.5.Länsi-Uudenmaan kylien edustajat vierailevat Veikkolassa lauantaina 13.5.2006. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki Länsi-Uudellamaalla asuvat, jotka ilmoittautuvat 31.3. mennessä os. [email protected] Tilaisuuteen osallistuvilta peritään osallistumismaksu, jota ei ole vielä Kylänraitin painoon mennessä päätetty. Tarkemmat tiedot kyläpäivän ohjelmasta yms. Veikkolaverkosta os. www.veikkola.net/kylapaiva.htm tai sähköpostitse os. [email protected]

Alustava ohjelma:9.30 Aamukahvit Eerikinkartanolla10.00 Länsi-Uudenmaan kylät ry:n vuosikokous: kaikki voivat olla

läsnä tai tutustua sillä välin Eerikinkartanon maihin tarkemmin.11.00 Kirkkonummen kunnanjohtaja Tarmo Aarnion puheenvuoro11.45 “Parempi elämä verkostoitumalla” Mari Aulanko12.00 Keittolounas12:45 Eerikinkartanon esittely13:00 Veikkolan esittely ja kyläkyselyn alustavia tuloksia13.15 Muut kylät esittäytyvät14:45 Lähtö bussilla Navalan puistoon, opastus henkilöautoilla

tuleville15:00 Kahvi ja letut Navalan rannassa, keskustelua ja yhdessäoloa sekä

Porkkala-oopperasta pieni kohtaus16:00 Kiertoajelu Veikkolassa: näköalapaikka, koulu, parantola, kylä-

sauna18:00 Mahdollisuus saunoa kyläsaunassa ja uida Lamminjärvessä.

Lintu- ja sahtiretkiLinturetki Perälänjärvelle la 20.5.2006 klo 10 Tapaaminen Lammin-pääntiellä kohdassa, jossa tie on lähimpänä Perälänjärveä. Laita jalkaan pitkävartiset saappaat ja ota mukaan kiikari tai kaukoputki, jos sellaisen omistat. Oppaana toimii tuttuun tapaan Rautavirran Tommi. Jos myö-hästyt lähdöstä, tavoitat meidät soittamalla numeroon 040 5058 058. Retken järjestää KIRVES.

Lamminjärven ympäri-imellytys la 10.6.2006 alkaen klo 12 Sahtipäät marssivat sahtikärryä työntäen ja vetäen Veikkolan Lamminjärven ym-päri ja imellyttävät maltaita koko 3,7 km:n matkan ajan. Matkan varrella pysähdytään lisäämään keitokseen kuumempaa vettä ja samalla kerro-taan vastaantuleville sahdin valmistuksesta ja tarjotaan maistiaisia.Arvioidut pysähtymisajat ja paikat: Lähtö Lamminpääntie 8:sta klko 12.00, Välipuron uimaranta 13.00, Veikkolan Torpan piha klo 14.00: keittolounas ja vierremäskileipää. Veikkolan kirjaston piha klo 15.30. Kierroksen lopuksi mäski keitetään Lamminpääntie 8 rannalla.Tilaisuuden järjestää Pääkaupunkiseudun sahtiseura SahtiPäät ry. Tule mukaan sahtitempaukseen, lisätietoja www.sahti.org ja ilmoittautumiset [email protected]

TehokalastusTehokalastus jatkuu ma 20. - ke 22. maaliskuuta 2006 Uudenmaan ympäristökeskuksen tehokalastusryhmä tulee jälleen avuksemme. Kalljärvi nuotataan nyt talvella, jotta saataisiin sieltä pienet lahnat pois pohjamutia tonkimasta. Talkooapua tarvitaan kaikille päiville n. klo 9 - 16 väliseksi ajaksi: mikäli voit osallistua vaikka puoleksi päiväksi, niin ilmoittaudu heti Kaisalle puh. 040 5058 058 tai [email protected] Lisätietoja http://www.freewebs.com/veikkolanvedet/

Page 14: Kylänraitti 1/2006 19 Hurja muodonmuutos · masti. Remontti onkin nyt muuta-maa listakiinnitystä vaille valmis ja asukkaat ovat enemmän kuin ... Kylän pääraitin eli Turuntien