Ilmainen lukunäyte

Suomentanut Emmi Jäkkö

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

JOKA YKSIN KULKEE

3

Södra Murgatan kulki pitkin kaupunkia reu-nustavan keski aikaisen kehämuurin reunaa. Ka-pean mukulakivikadun talot oli rakennettu vieri viereen niin kuin Visbyssä usein. Valkoiseksi ra-patuissa taloissa oli matalat puuovet, jotka auke-sivat suoraan jalkakäytävälle. Talojen ikkunat oli koristeltu pitsiverhoin ja koriste-esinein. Osan taloista yhdisti toisiinsa paksu muuri, joka tuntui kuin suojelevan vanhaa kaupunkia. Södra Murga-tan nousi jyrkästi kohti kaupungin huippua. Lii-kennettä oli vähän. Etenkin nyt syyskuussa, kun turistikausi oli ohi ja suurin osa matkailijoista oli jättänyt saaren.

JOKA YKSIN KULKEE

4

Eva Eliasson polki vaivalloisesti eteenpäin pyörällään, jonka tarakalla istui hänen kolme-vuotias tyttärensä Vilma. Muhkuraisella tiellä oli vaikea edetä, mutta hän oli tottunut pyöräreittiin. Tänä maanantaiaamuna Vilma pääsi äidin mu-kaan töihin kauneussalonkiin, niin kuin mones-ti viimeisen vuoden aikana. Tyttö oli vielä toipi-laana viikonlopun vilustumisen jäljiltä, eikä häntä voinut viedä tänään esikouluun. Avioeron jälkeen ja Evan voitettua huoltajuuskiistan ei Vilman isäl-tä juurikaan herunut apua, lukuun ottamatta nii-tä viikonloppuja, jotka tyttö vietti isällään. Evan oli siis pärjättävä omillaan. Hänen oli työskennel-tävä niin usein kuin mahdollista pärjätäkseen ta-loudellisesti. Lastenhoitohaasteista hän selviytyi vain koska ystävät ja sisko auttoivat aina kun pys-tyivät.

Eva työskenteli kynsitaiteilijana ja oli avioeron jälkeen aloittanut vuokrayrittäjänä Salon Jennys-sä. Kauneushoitola sijaitsi hieman syrjässä mäen päällä Södra Murgatanin päässä.

5

Eva pysäköi pyöränsä salongin taakse ja auttoi Vilman istuimesta. Kun hän oli saanut kahvin-keittimen päälle ja valmistellut kaiken päivän ensimmäistä asiakasta varten, hän istui ulos puutarha pöydän ääreen sisäänkäynnin edustalle, sytytti tupakan ja sulki silmänsä. Hänellä oli vartti omaa aikaa. Aurinko lämmitti kasvoja. Viikon kes-täneen sateen ja puhurin jälkeen tuuli oli käänty-nyt ja kaunis ilma vihdoin palannut.

Auringossa oli todella lämmin, Eva riisui tak-kinsa ja hörppi vahvaa kahviaan. Vilma vaikutti jo pirteämmältä. Hän leikki muovihevosillaan nurmi-kolla tien toisella puolella korkean tornin juurella. Se oli yksi monista kehämuurin varastotorneista. Tytär höpötteli itsekseen samalla kun hyppyyt-ti hevosia ympäri nurmea ja leikki niiden puske-van toisiaan. Eva hymyili aurinkolasiensa takana. Vilma oli niin suloinen. Hän tunsi pienen oman-tunnon piston sydämessään, koska oli ollut niin är-tynyt viikonloppuna. Hän teki pitkää päivää viikol-la ja kävi välillä lauantai-iltaisin tanssimassa. Se oli hänen henkireikänsä. Hänestä oli ihana laittautua,

6

hieman humaltuakin ja saada huomiota. Mutta tä-nä viikonloppuna se ei ollut onnistunut. Kukaan ei halunnut huolehtia Vilmasta, koska tämä oli nuhai-nen ja kuumeessa.

Evan ajatukset keskeytyivät, kun päivän en-simmäinen asiakas, lapsuudenystävä Katja ter-vehti iloisesti Vilmaa. Eva tumppasi tupakkansa, nousi ja halasi ystäväänsä nopeasti.

– Hei, haluatko kahvia?– Mielellään. Minulla on paljon kerrottavaa.Eva keräsi Vilman hevoset nurmikolta ja otti

tytärtään kädestä.– Tule Vilma, niin saat lasin mehua. Voit jatkaa

leikkejä sisällä.Koska päivä oli niin kaunis, Eva jätti oven auki.

7

David Forss heräsi säpsähtäen. Jokin ei täs-männyt. Hän ojensi kätensä ja kurkotti varovasti kohti sängyn toista reunaa. Annan puoli sängys-tä oli tyhjä. Huone oli pimeä. Hän kuunteli tark-kaavaisesti. Ääntäkään ei kuulunut. Ehkä Anna oli ves sassa. Hän katseli ympärilleen pilkkopimeäs-sä. Hän ei erottanut kuin ikkunaverhojen peh-meän muodon. Hän huomasi huoneen oven ole-van kiinni, siksi oli tavallistakin pimeämpää. Ovi oli yleensä aivan auki. Anna valitti huoneen tun-tuvan muuten liian tukahduttavalta, hän halusi il-man kiertävän talossa.

Todennäköisesti nainen istuisi ateljeessaan

8

ompelemassa, niin hän yleensä teki kun ei saa-nut nukutuksi. Annalla oli jo jonkin aikaa ollut vai-keuksia nukahtaa. Hän oli päivisin väsynyt ja oli alkanut nukkua päiväunia haettuaan Heidin esi-koulusta. Aikaisemmin hän oli omistautunut tyttä-relleen silloin, kun ei käynyt töissä, mutta nykyi-sin hän oli jatkuvasti väsynyt. Ehkä hän oli sairas, mutta ei halunnut aiheuttaa huolta.

Anna ei juurikaan puhunut tunteistaan tai aja-tuksistaan, hän oli ollut aina sellainen. Heidän aika taulunsakin menivät usein ristiin. David työs-kenteli iltavuorossa kumitehtaalla ja Anna taas ompelijana kotona. Usein Anna istui ateljeessaan ompelemassa, kun David nukkui. Parhaassa ta-pauksessa he ehtivät viettää pari yhteistä tuntia iltapäivällä ennen illallista ja ennen kuin Davidin täytyi lähteä taas töihin.

Aikaisemmin he olivat valmistaneet illallisen yhdessä ja ehtineet istahtaa sohvalle katselemaan televisiota Heidin mentyä nukkumaan ennen kuin hänen oli aika lähteä. Mutta se oli viime aikoina jäänyt. Hän oli antanut asian olla. Ehkä Anna pa-

9

laisi vielä hänen rinnalleen. Tämä oli varmasti vain joku vaihe.

David nousi sängystä. Hän avasi oven varovas-ti pimeään käytävään. Heikko valo pilkotti Annan ateljeen oven alta käytävän toisessa päässä. Aivan niin kuin hän oli arvellutkin, Anna siis valvoi ja te-ki töitä. Lattia narahti hiljaa hänen jalkojensa alla. Hän hiipi lastenhuoneen ohi. Heidän tyttärensä nukkui. Ovi oli raollaan, ja huoneesta kuului hil-jaista tuhinaa.

Hiljaisuus katkesi Öjan kirkon kellon yksitoik-koiseen soittoon. Kolme kumahdusta. Hän tunsi pientä ärtymystä siitä, että Anna valvoi niin epä-kristilliseen aikaan ja valvotti myös häntä. Nyt kun hän kerrankin oli kotona ja olisi voinut nuk-kua Annan vierellä.

Hän kulki lähemmäs Annan ateljeeta ja yllät-tyi. Huoneesta ei kuulunutkaan ompelukoneen surinaa. Sen sijaan huoneesta kuului puhetta. Ke-nen kanssa Anna saattoi keskustella tähän aikaan vuoro kaudesta? Hän hiipi lähemmäs ja painoi kor-vansa ovea vasten. Ääni kuulosti lapselliselta, se

10

oli pehmeämpi kuin tavallisesti. Ei ollut silti epäi-lystäkään, etteikö puhelimeen olisi puhunut An-na, hän vain oli jostain syystä muuttanut ääntään.

Sydän tykytti Davidin rinnassa. Hän ei kyen-nyt erottamaan sanaakaan keskustelusta. Hän kuuli naisen purskahtavan nauruun. Mitä ihmettä oli meneillään?

Muutaman minuutin ajan hän kuunteli neuvot-tomana tietämättä mitä tekisi. Pitäisikö hänen as-tua huoneeseen ja yllättää vaimonsa? Vai hiipiä ta-kaisin sänkyyn ja olla kuin mitään ei olisi tapahtu-nut? Hän jäi päättämättömänä seisomaan pimeään käytävään. Anna oli hänelle kaikki kaikessa, ja sen tämä tiesi hyvin itsekin. Raivo tuntui luissa ja ytimissä. Oliko Annalla joku toinen? Ja hän kun raatoi tehtaalla, jotta saisi tuotua leivän pöytään, elättääkseen perheensä. Hänhän teki kaikkensa Annan hyväksi.

Ajatukset pyörivät päässä. Oven takaa kuului hiljainen, lapsellinen lässytys. Se sai hänet täysin tolaltaan.

Hän ojensi kätensä ja tarttui ovenkahvaan.

11

Rikoskomisario Anders Knutas ohjasi ruo-honleikkuria pitkin suurta tasaista pihaa. Ilma oli raikas ja aamu kirkas, mereltä puhalsi vieno tuuli. Talo sijaitsi Lickershamnissa, puolen tunnin mat-kan päässä Visbystä. Syrjäisellä kesämökillä ei ol-lut pelkoa, että olisi joutunut kohtaamaan muita ihmisiä.

Hän oli herännyt aikaisin, mikä oli nykyään aika harvinaista. Hän oli varmaankin unohtanut ottaa nukahtamislääkkeen edellisenä iltana. Uni-vaikeudet olivat alkaneet hänen vajot tuaan syvään masennukseen muutamaa kuukautta aikaisem-min ja aloitettuaan masennuslääkityksen. Hän

12

tarvitsi ensimmäistä kertaa elämässään nukah-tamislääkkeitä. Ne saivat hänet nukkumaan pit-kään, ja ylösnouseminen oli aina suuren ponnis-telun tulos.

Masennus oli puhjennut kahden peräkkäisen tapahtuman seurauksena. Ensin hänen yli kaksi-kymmentä vuotta jatkunut avioliittonsa Linen kanssa päättyi eroon. Vaimo oli halunnut jatkaa il-man häntä, eikä Knutas oikein vieläkään ymmär-tänyt miksi niin oli käynyt. Sitten hän oli joutu-nut kokemaan järkyttävän tapahtumasarjan Gran Canarian vuorilla kolme kuukautta aikaisemmin. Kokonainen perhe oli ajanut ulos vuoristo tiellä, ja melkein kaikki perheenjäsenet olivat menehty-neet onnettomuudessa.

Kaksoismurhaaja Vera Petrov oli ampunut kaksi miestä Gotlannissa muutamaa vuotta ai-kaisemmin ja oli sen jälkeen onnistunut pakene-maan perheineen ulkomaille. Viimeiseksi perhe oli tavoitettu Espanjan lomasaarilta, ja Knutas oli matkustanut paikan päälle. Poliisi oli jäljittänyt Petrovin perheen, mutta dramaattisen takaa-ajon

13

seurauksena Vera ajoi ulos tieltä, ja hän ja hänen kaksi lastaan menehtyivät. Knutas järkyttyi on-nettomuudesta syvästi ja musertui täysin. Hänen mielen tilallaan oli nimikin, posttraumaattinen stressi.

Ensin hän oli joutunut jäämään kokonaan pois töistä, mutta muutama viikko sitten sairausloma oli muutettu osa-aikai seksi. Hän saattoi tulla ja mennä miten halusi, mutta lääkärin mukaan tär-keintä oli, ettei hän täysin eristäytynyt työstään.

Hän oli noussut vähitellen jaloilleen etenkin työto-verinsa Karin Jacobssonin ansiosta. Heidän suh-teensa oli kehittynyt romanssiksi, vaikka kaikki oli tietenkin vasta aivan alussa. Molemminpuolis-ta ihastusta oli kaikessa hiljaisuudessa kestänyt jo vuosia, mutta vasta nyt molemmat olivat rohkais-tuneet ilmaisemaan tunteensa.

Karin oli aina ollut jossain taustalla. Knutas näki jälleen naisen kasvot mielessään, tämän läm-pimän ruskeat silmät ja suloisen raon etuhampai-den välissä. Hänellä oli ikävä.

14

Salon Jenny oli pieni ja viihtyisä valkoiseksi kalkittuine seinineen ja kattopalkkeineen. Kauim-maisessa nurkassa kau neushoitolan perällä sijait-si Evan manikyyripiste. Aamuisin oli hiljaisem-paa, ja menisi vielä muutama tunti ennen kuin kampaajakollega ilmestyisi paikalle ja aloittaisi oman työpäivänsä. Kaikesta huomasi, että turisti-sesonki oli ohi. Hektisen kesän jälkeen asiakas-virta oli selvästi laantunut. Auringonvalo tulvi si-sään avoimesta ovesta, ja linnut sirkuttivat etupi-han ruusupensaissa. Kauneussalonki sijaitsi rau-hallisella paikalla, vaikka Adelsgatanin vilkas os-toskatu oli vain kivenheiton päässä.

15

Katja laski kätensä pehmeälle froteepyyhkeel-le pöydän päälle. Eva sytytti työvalon ja aloitti. He rupattelivat ja vaihtoivat kuulumisia Evan työs-kennellessä. Katja kertoi miehestä, jonka oli vasta tavannut. Puheenaihe, johon naiset eivät kyllästy-neet koskaan. Eva vilkaisi nopeasti lastaan. Vilma leikki hevosillaan ja näytti olevan täysin uppou-tuneena puuhiinsa. Pikkuinen osasi niin hienosti leikkiä itsekseen. Välillä Vilma piipahti ulkonakin leikkimässä. Häntä ei nähnyt salongin nurkasta, mutta he kuulivat miten tyttö hyräili radiosta kuu-luvan musiikin mukana ja rupatteli leikkihevosil-leen. Eva antoi tytön leikkiä rauhassa, niin oli hel-pointa.

Katja jatkoi innokkaana tarinaa uudesta jännit-tävästä miehestä samalla kun Eva lakkasi hänen kynsiään. Oli viihdyttävää kuunnella ystävää, joka ei juurikaan säästellyt sanojaan.

Katja oli todellakin puhelias, mutta myös äärimmäisen hyvä kuuntelija. Eva kertoi ongel-mistaan ex-miehensä Kristerin kanssa. Tämä tun-tui kinaavan kaikesta mikä liittyi Vilmaan. Mies oli toivonut yhteishuoltajuutta, ja tunsi olonsa nyt

16

loukatuksi ja syrjäytetyksi. Ja tietenkin tilanne varmasti tuntui epäoikeudenmukaiselta, sen Eva-kin ymmärsi. Alkuun hän oli ajatellut, että lapselle olisi parasta asua kotona hänen kanssaan, mutta rehellisyyden nimissä hän ei enää ollut niinkään varma. Hänen oma elämänsä oli ollut huomat-tavasti helpompaa, kun miehellä oli ollut puolet hoito vastuusta. Mutta sitä oli nyt turha miettiä.

Yhtäkkiä Eva tajusi, ettei ollut vähään aikaan kuullut Vilman ääntä.

– Vilma! hän huusi kohti ulko-ovea. Vastausta ei kuulunut.– Vilma, tule tänne! Hän tunsi huolen äänes-

sään. Ei tytöllä varmaankaan ollut mitään hätää, mutta miksi tämä ei vastannut?

– Vilma! Tule, kun äiti huutaa!Ei vieläkään ääntäkään. – Anteeksi, hetki vain, hän pahoitteli ystäväl-

leen. – Minun täytyy käydä katsomassa, mitä Vil-ma oikein touhuaa.

Hän ei jäänyt odottamaan Katjan vastausta, vaan nousi nopeasti ja käveli kauneushoitolan

17

poikki. Katse pyyhkäisi nopeasti kampaajantuo-lin, nahkanojatuolien ja lasipöydän ohitse. Taka-seinällä oli kuva New Yorkin horisontista.

– Vilma! hän huusi. Mutta Vilmaa ei näkynyt. Hän avasi vessan

oven. Ei ketään. Toisella puolella kauneushoitolaa oli hierontahuone. Tyttö ei ollut sielläkään. Ovi ka-dulle oli auki, Eva juoksi kynnykselle ja katsoi ulos.

– Löydätkö häntä?Eva kääntyi kohti Katjaa, joka oli myös nous-

sut ja tullut etsimään Vilmaa. Hän pudisti päätään ja huomasi, että ystävän otsalle oli painunut syvä, huolestunut ryppy. Hän painoi kä tensä rinnalleen katsellessaan huolestuneena ympärilleen. Katse kiersi nurmikon ja vanhat puurappuset, jotka nou-sivat ylös kehämuurin torniin. Hän käveli edesta-kaisin kauneushoitolan edustalla ja tähyili molem-piin suuntiin autiolla kadulla.

– Vilma! Ääni petti. Hän nielaisi ja tunsi palan kurkussaan. – Vilma!

Hän kääntyi jälleen ystävänsä puoleen, joka seisoi ovi aukossa.

18

– Eikö hän tosiaan ole siellä sisällä?Katja katseli ympärilleen varmistaakseen, ettei

Vilma sittenkin ollut salongissa. Hän kääntyi kohti Evaa, joka seisoi neuvottomana kadulla.

– Luuletko, että hän on mennyt piiloon?– En usko, se ei olisi lainkaan hänen tapaistaan.Eva juoksi takaisin salonkiin ja alkoi siirrellä

huonekaluja, katsoi sohvan taakse ja siirsi verhot syrjään.

– Kunhan hän ei vain ole saanut kohtausta. Lopulta hän jäi seisomaan lamaantuneena kes-

kelle salonkia.– En ymmärrä mihin hän on voinut mennä,

Eva sanoi ääni täristen. – Hänhän oli tässä ihan hetki sitten.

– Ota rauhassa, ystävä lohdutti ja taputti Evaa olalle. – Ei hän varmasti ole kaukana.

Naiset etsivät systemaattisesti joka nurkan löytämättä jälkeäkään lapsesta. Eva tunsi kuinka vatsaa väänsi. Hän avasi takaoven ja kutsui ystä-väänsä. Äänestä kuului huoli ja tuska.

– Meidän täytyy etsiä pihalta. Hän on voinut

19

kulkea alas Adelsgatanille. Mutta katso ensin vie-lä toiselta puolelta.

Ei mennyt kauaakaan, kun Katja huusi.– Eva, tule tänne! Äkkiä!

Kun Eva ryntäsi kulman takaa, hän näki ystävän-sä kyykyssä nurmikolla. Eva pysähtyi, tunsi kuin-ka sydän löi rinnassa. Hän ei edes huomannut pu-ristavansa paidankaulustaan.

Katja kääntyi hitaasti häntä kohti. Rakas Juma-la, hän ajatteli. Kädessään Katjalla oli pienet valkoi-set kengät. Rakas Jumala, älä tee tätä minulle. Hän tunsi kuinka paha olo nousi, silmissä pyöri, hän ei tuntenut enää sormiaan. Mutta hän ei pystynyt liik-kumaan, hän oli kuin jähmettynyt paikoilleen.

– Eivätkö nämä ole Vilman? Katja kysyi.Eva haukkoi henkeään. Rakas Jumala, älä tee

tätä minulle, hän ajatteli. Älä anna Vilmalle tapah-tua mitään pahaa.

– Ovat, hän sanoi hiljaa ja nyökkäsi tuskin nä-kyvästi. Kyyneleet valuivat pitkin poskia, ja maail-ma ympärillä katosi.

20

Rikoskomisario Karin Jacobsson pyörit-ti hiuskiehkuran sormensa ympärille ja keikkui tuolillaan. Hän oli nostanut jalat sotkuiselle työ-pöydälleen. Pöydän kulmalla lojui koskematto-mana AIK:n logolla varustettu kahvikuppi. Hän käytti mukia, vaikka ei edes kannattanut AIK:ta. Muki kuului todellisuu dessa hänen kollegalleen Anders Knutakselle. Mies ei ollut juuri nyt töissä. Eikä hän ollut enää pelkkä kollegakaan.

Karinin täytti hellyys, kun hän ajatteli mies-tä. Hän ei malttanut odottaa, että he voisivat olla oikeasti yhdessä. Gran Canarian tapahtumat oli-vat pilanneet heidän hyvin alkaneen suhteensa.

21

Kotiinpaluun jälkeen mies oli vajonnut masen-nukseen, joka vaikutti olevan hieman vakavam-paa sorttia.

Knutaksen lapset, kaksoset Petra ja Nils, kävi-vät vielä keväällä lukiota ja asuivat kotona. Alkuun he olivat huolehtineet isästään, mutta elokuussa molemmat olivat muuttaneet opiskelujen perässä Gotlannista mantereelle.

Lapset tulivat kotiin melkein joka viikonlop-pu. Hän odotti jo pääsevänsä tapaamaan heidät uudessa roolissaan isän rakastettuna eikä vain yhtenä poliisikollegana muiden joukossa. Olivat-han he toki tavanneet aina silloin tällöin vuosien var rella, mutta eivät olleet koskaan varsinaisesti jutelleet keskenään.

Karin näki Andersin kasvot edessään ja tunsi perhosia vatsassaan. Ei sille mitään voinut, hän oli rakastunut pomoonsa, todella rakastunut. Hän oli ollut varma tunteistaan jo vuosia. Silloinkin, kun hän oli tapaillut muita, Knutas oli aina ollut hänen mielessään. Mutta Knutas oli ollut naimisissa ja kahden lapsen isä, mikä oli tietenkin ollut estee-

22

nä. Nyt tilanne oli muuttunut. Hänen avioeronsa oli vihdoin tänä kesänä astunut voimaan. Anders oli siis vihdoin vapaa. Hän oli odottanut, toivonut ja kaivannut miestä jo niin kauan.

Hän sipaisi otsatukkaansa. Hän oli viime aikoi-na antanut hiustensa kasvaa. Karinin omasta mie-lestä se puki häntä, toi kasvoihin pehmeyttä. Hän oli neljäkymmentäkuusivuotias, mutta hyvin tie-toinen siitä, että näytti paljon nuoremmalta. Har-maista hiuksista ei ollut tietoakaan, ja vartalo oli samassa kunnossa kuin parikymppisenä.

Hän oli synnyttänyt yhden lapsen, ollessaan vain viisitoista vuotias. Vanhempiensa painosta-mana hän oli antanut lapsen adoptoitavaksi, mut-ta muutama vuosi sitten hän oli saanut yhteyden tyttäreensä. Hän mietti Hannaa. Vaikka he eivät olleet olleet yhteyksissä vuosikausiin, hän tunsi voimakasta yhteenkuuluvuutta tyttärensä kanssa. Hän toivoi ja uskoi Hannan tuntevan samoin.

Karin havahtui ajatuksistaan, kun joku koputti hänen oveensa. Hän laski jalat pöydältä.

– Sisään!

23

Rikostutkija Thomas Wittberg työnsi vaalean kiharaisen päänsä oven raosta.

– Kuule, kolmevuotias tyttö on kadonnut kauneushoito lasta keskellä kaupunkia. Tiedätkö, se pieni paikka Södra Murgatanilla, Salon Jenny nimeltään.

– Kuinka kauan tyttö on ollut kateissa?– Pari tuntia. Hän katosi yhdeksän aikaan.Karin vilkaisi nopeasti kelloa. Se oli varttia yli

yksitoista. – Onko joku jo tapahtumapaikalla?– Partio on paikalla, mutta he ovat pyytäneet li-

sävoimia. Kauneushoitolalle on kokoontunut pal-jon ihmisiä etsimään tyttöä, ja tunnelma on ilmei-sesti aika kaoottinen. Ajattelin lähteä paikan pääl-le selvittämään tilannetta, tuletko mukaan?

– Tietenkin, Karin sanoi ja nappasi takkinsa naulakosta.