2 3

58.12 ISBN 978-952-291-184-1

LINT

ULA

UD

AN

ELÄM

ÄÄ

LINTULAUDANELÄMÄÄOpas talvisten pihalintujen

tarkkailuun

Mauri Leivo

Talvilintujen ruokkimisesta on tullut koko kansan harrastus. Samalla kun autamme lintuja selviytymään talven pakkasista ja tuiskuista, siivekkäiden hyörinä pihalla tuottaa meille iloa ja hyvää mieltä.

Lintulaudan elämää on toivekirja kaikille talvilintujen ystäville. Se antaa kattavat perustiedot lintujen ruokinnasta ja tunnistuksesta, mutta ennen kaikkea se kertoo sujuvasti ja asiantuntevasti, paikoin huumorillakin, lintulautavieraiden elämästä ja käyttäytymisestä.

Miksi linnut kaikkoavat joskus pihalta päiväkausiksi? Miksi yksi linnuista on pörröinen kuin pallo? Missä linnut viettävät pitkän talviyön? Miten kymmengrammainen tiainen voi selvitä yli 40 asteen pakkasessa Lapin kaamoksessa? Lue tämä kirja, niin tiedät miksi.

Tekijä on porvoolainen biologi, kirjoittaja ja luontokuvaaja, joka on tarkkaillut ja valokuvannut talvisia pihalintuja jo yli neljänkymmenen vuoden ajan. Hän on osallistunut aktiivisesti lintujen seurantaan ja suojeluun sekä kansalaisjärjestötoimin­taan. Häneltä on ilmestynyt aikaisemmin kuusi luontoaiheista valokuvateosta.

Mauri Leivo

4 5

Tekstit, valokuvat ja ulkoasu: Mauri Leivo Tieteellinen konsultointi: Esa Hohtola ja Esa Lehikoinen

Valokuva (lapintiainen) s. 13 ja 55: Rauli RantaKustantaja: Docendo Oy Painopaikka: WS Bookwell, Porvoo

Paperi: Galerie Art Silk 150 g/m2

www.maurileivo.fi www.docendo.fi

© 2015, Mauri Leivo & Docendo Oy

ISBN 978­952­291­184­1

Pikaopas pikkulintujen tunnistamiseen

Alkusanat

I LAJISTO

Tunnista lintulautavieraasi Lintulautalajiston yleispiirteet Karvaiset kuokkavieraat

I I LINNUNRUUAT JA RUOKINTA

Seisovan pöydän herkut Varpukulta, ota siemen multa

I I I EKOLOGIA

Talvehtia vaiko muuttaa Talvilinnuston voittajia ja häviäjiä Syksystä kevääseen, aamusta iltaan Pupeltajat, nakuttajat ja piilottajat Pihdattu kalori, paras kalori Levolle lasken Tuonelan tiellä Koukkukynsiä ja torahampaita Pöpöjä ja ötököitä

6

101824

2632

44525669809498102115

SISÄLLYS I V KÄYTTÄYTYMINEN

Perusvarovaisuutta Yksin vai parvessa Linnuillakin leikkaa Viestinnän monet keinot Yksi ääni, tuhat sanaa Nokankolistelua

V LINNUT JA LINTULAUTAILU HARRASTUKSENA

Lintujen tarkkailu Opintienä lintujen määritys Ikuista lintulautavieraasi

LoppusanatKiitoksetOhjeita ja vinkkejä lintujen talviruokintaan

Lisätietoa talvilinnuistaPikaopas käyttäytymisen tulkintaan

119125130136139143

149153161

170172174

Aukeaman valokuvat: mustarastasnaaras (iso kuva), valkoselkätikkakoiras (vas) ja sinitiainen (ylh).

12 13

TIKAT (esittelyjärjestys sama kuin puussa ylhäältä lukien)

Pikkutikka (Dendrocopos minor)Tuskin talitiaista kookkaampi minitikka. Koiraalla punainen päälaki, naaraalla (kuvassa) kokonaan musta. Alaperä valkea. Syö rasvaa.

Käpytikka (Dendrocopos major)Ylivoimaisesti yleisin tikkamme. Alaperä punainen, kupeet viiruttomat. Keskiselkä musta, hartioilla valkeat laikut. Koiraalla (kuvassa) punai­nen takaraivo. Äänekäs, äänet kuuluvia. Mieliruokaa rasva.

Harmaapäätikka (Picus canus)Kookas, selkäpuolelta vihreä tikka. Luullaan usein vihertikaksi, joka on meillä huippuharvinaisuus. Koiraalla (kuvassa) punainen otsa. Melko äänekäs, monet äänistä käkättäviä. Syö rasvaa.

Valkoselkätikka (Dendrocopos leucotos)Käpytikkaa hieman isompi. Alaperä hailakanpunainen, kupeet pit­kittäisviiruiset. Keskiselkä laajalti valkea. Koiraalla (kuvassa) punai­nen päälaki. Äänet pehmeämpiä kuin käpytikan. Syö rasvaa.

Palokärki (Dryocopus martius)Valtavankokoinen, musta tikka. Koiraalla punainen pää­laki, naaraalla (kuvassa) vain niska. Äänekäs, äänet kuu­luvia. Syö rasvaa.

VARPUSLINNUT

RASTASLINNUT

Mustarastas (Turdus merula)Lintulautojen perusrastas. Kokonaan musta (koiras) tai tummanruskea (naa­ras). Pitkät, keltaiset koivet. Mieliruokaa

rasva, pähkinämurska sekä pehmeät ruuantähteet.

Räkättirastas (Turdus pilaris)Kuten mustarastas, mutta pää harmaa, selkä tummanruskea, rinta oranssinruskea voimakkain mus­

tin täplin, yläperä harmaa. Muuttolintu, joka vierailee ruokinnoil­la lähinnä keväisin.

Punarinta (Erithacus rubecula)Hyönteissyöjä, joka toisinaan jää talvehtimaan meil­

le. Rinta, kurkku ja naama oranssit. Ohutnokkainen ja ­koipinen. Tiksuttelee ahkerasti. Mieliruokaa rasvan ja pähkinän murut sekä pehmeät ruuantähteet.

TIAISET SUKULAISINEEN

(esittelyjärjestys sama kuin puussa ylhäältä lukien)

Sinitiainen (Parus caeruleus)Kuin talitiainen mutta pienempi ja pään kuviot sinivalkeat. Koiras kirkasvärisempi. Vilkas ja äänekäs. Äänet korkeita. Mieliruokaa rasva, pähkinät sekä auringonkukansiemenet.

Pyrstötiainen (Aegithalos caudatus)Helppo tuntea ruumista pitemmästä riukupyrstöstä. Hyvin pieni. Pää ja vatsapuoli valkeat. Vilkas ja äänekäs. Äänet sirahtelevia. Syö lähinnä rasvaa.

Talitiainen (Parus major)Suurin tiaisemme. Helppo tuntea keltaisesta vatsa­puolesta ja pään musta­valkokuvioista. Naa­raalla (kuvassa) mus­ta juova kurkus­ta vatsaan on kapea ja katkeileva, koiraal­la (esim. s. 58) leveä ja laajenee jalkojen välis­sä. Vilkas ja äänekäs. Moni­puolinen äänivalikoima kor­keista tiitityksistä matalampiin säri­nöihin. Mieliruokaa rasva, päh kinät sekä auringonkukan siemenet.

Töyhtötiainen (Parus cristatus)Huomiota herättävä mustavalkea töyhtö. Selkäpuoli tasaisen rus­kea. Vilkas ja äänekäs. Ääni tunnusomainen trilli. Varsin peloton. Mieliruokaa rasva ja pähkinät, myös aurin gonkukansiemenet. Ahkera ruuan varastoija.

Hömötiainen (Parus montanus)Lakki musta, posket valkeat, selkäpuoli tasaisen harmaa. Vilkas ja äänekäs. Perus­ääni ˝tshää-tshää˝. Varsin peloton. Mieliruokaa rasva ja pähkinät, myös auringon-kukansiemenet. Ahkera ruuan varastoija.

Lapintiainen (Parus cinctus) Ruskea painos hömötiaisesta: lakki ja selkä ruskeat, kupeet ruosteenväriset. Vilkas ja ääne­käs. Peloton. Mieliruokaa rasva ja pähkinät, myös auringonkukansiemenet. Ahkera ruuan varastoija. Tavataan lähinnä Lapissa ja Kuusamossa.

Kuusitiainen (Parus ater)Pienin tinttimme. Väritys hömötiaismainen, mutta niskassa valkea laikku ja siivillä valkeat täplärivit. Vilkas ja äänekäs. Varsin peloton. Mieliruokaa rasva ja pähkinät, myös auringon­kukansiemenet. Ahkera ruuan varastoija.

20 21

talvina monen hippiäisten tarina päättyy kuitenkin kehnosti.

Monet nykysiivekkäät perustavat talvisen elämänsä pitkälti lintulau-tojen varaan. Talitiaiset, pikkuvar-puset, viherpeipot, punatulkut ja keltasirkut ovat oppineet, että talo-jen pihoissa ruokaa on tarjolla läpi talven. On auringonkukansiementä, pähkinää, talipötköä ja rasvasiemen-seosta, kauralyhdettä ja ehtaa läskiä. Niiden äärellä kehtaa talvensa vietellä.

Helppo ruoka saattaa houkutella ruokinnoille myös oudompia vieraita. Joku onnekas voi saada ruokinnalleen peltopyyparven, toinen palokärjen, kolmas pähkinähakin. Yksikään näistä ei kuiten-kaan kuulu lintulautabaarin kanta-asiakkaisiin.

Sitten on vielä joukko lajeja, joita lintulautojen houkutukset eivät kiinnosta laisinkaan. Nämä kaikkein karaistuneimmat talvieläjät sinnittelevät luonnon armoilla huurteisimmatkin paukkupakkaset ja etsivät appeensa kuka mistäkin luontoäidin helmoista. Näihin pohjoisen luontomme villeimpiin ja vapaimpiin asukkaisiin kuu-luvat tunturihaukka, useimmat metsäkanalinnut (kuten metso, pyy ja kiiruna), monet pöllöt (kuten hiiri-, viiru- ja lapinpöl-lö) sekä pienemmistä linnuista muiden muassa koskikara, isokäpylintu ja hippiäinen. Ne eivät tarvitse meitä mihin-kään.

Takavuosina lintulautoja kartteli nykyistä useampi höy-henikäs. Monet aikaisemmin lintulaudoilta puuttuneet tai niillä korkeintaan ohimennen poikenneet lajit ovat kuiten-kin alkaneet käydä ruokinnoilla säännöllisesti. Näihin uu-distulokkaisiin lukeutuvat muiden muassa pyrstötiainen ja puukiipijä. Tapa tulla ihmisten pihoihin on levinnyt niiden keskuudessa, ja nykyään niitä näkee joka talvi sadoilla ruo-kinnoilla poimimassa oman osuutensa pitopöydän herkuista.

Lisäksi piharuokinnoilla aiemmin epäsäännöllisesti vierailleis-ta lajeista varsinkin vihervarpunen, urpiainen ja tundraurpiainen

suuntaavat kulkunsa pitopöytien suuntaan yhä useammin ja isompina porukoina. Niiden kannat vaihtelevat kuitenkin suuresti puiden siemensa-don mukaan: joinakin talvina niitä näkee kymme-

nittäin ruokinnoilla, toisina niistä ei näe vilaus-takaan. Ne kuuluvat kulkurikansaan.

Millainen ruokinta, sellaiset vieraatSe, mitä lintuja kullakin ruokinnalla näyttäy-tyy, riippuu muun muassa ruokinnan koosta, maantieteellisestä sijainnista ja ympäristöstä

sekä tarjolla olevasta sapuskasta. Tuuristakin voi puhua silloin, kun ruokinnalle sattuu tup-

sahtamaan jokin harvinaisuus tai ruokinta yksin-kertaisesti vain sattuu sijaitsemaan jonkin epätavalli-

semman lajin elinpiirillä.Vaikka lintulautojen perussakki talitintteineen keltasirk-

kuineen näyttää kovin samanlaiselta oltiinpa Hankoniemellä tai Nuorgamissa, eri osissa maata lajistossa on omat

erityispiirteensä. Eteläisessä Suomessa on todennäköisintä tavata sellaisia la-

jeja kuin peltopyy, pähkinähakki, nokkavarpunen ja tikli, lappilaiset puolestaan voivat ylpeillä lapintiai-sillaan ja kuukkeleillaan.

Metsälajit eivät tule mielellään aukeille paikoille, siksi niitä näkee

harvoin kaukana metsistä. Monet lintuharrastajat sijoittavatkin ruokin-

nan metsän reunaan houkutellakseen sinne metsien asukkaita. Jotkut perus-

tavat jopa ihan erillisen ruokintapaikan syvälle metsän siimekseen.

Vastaavasti kaupunkien ja viljelysmaiden lajit karttelevat metsiin asetettuja ruokintoja.

Optimaalisinta olisikin, jos linturuokinnan voisi pystyttää pi-

Ruokailu lintulaudalla tai missään muuallakaan ei taida olla linnuille erityinen kuli­naristinen nautinto, sillä niillä on suussaan vain joitakin kymmeniä makureseptoreita. Ihmisillä näitä makujen aistimiseen erikoistuneita soluja on 10 000. Kuvassa sinitiaisia.

30 31

Pellavan siemenet kelpaavat joillekin siemensyöjille, kuten urpiai-selle, varsin hyvin, mutta ainakin omalla ruokinnallani menekki on ollut vaatimatonta. Pienikokoisina hukkuvat helposti lumen sekaan. Saatavuus rajoitettu.Rypsin siemenistä itselläni ei ole kokemusta. Joidenkin harvojen tuntemieni käyttäjien näppituntuma on, etteivät ne tunnu maistu-van erityisen hyvin millekään linnuille. Saatavuus rajoitettu.Marjat ja hedelmät. Useimmat tavalliset lintulautavieraat eivät ole näistä kiinnostuneita, mutta ainakin mustarastaalle, punarinnalle, tilhelle, taviokuurnalle ja mustapääkertulle ne kelpaavat hyvin. Monet lintuharrastajat keräävät syksyllä omenoita ja pihlajan-marjoja ja tarjoilevat niitä pitkin talvea linnuille.Ruuantähteet maistuvat monille linnuille. Normaalisuolainen ruoka käy linnuille mainiosti, sillä niillä on sangen tehokas suolan-poistojärjestelmä. Hyvin suolaista ruokaa, kuten pitsaa tai metvurs-tia, ei pidä tarjota ainakaan säännöllisesti.

Auringon­ kukka

Kaura, vehnä

Maa­pähkinä

Rasva (tali, ihra,

läski)

Ruuan­ tähteet

Fasaani •• •• •• – ••

Kyyhkyt •• •• o – o

Tikat • o o •• •

Rastaat • o • (m) •• ••

Tiaiset •• o •• •• ••

Varislinnut •• •• •• •• ••

Varpuset •• •• •• (m) •• ••

Urpiainen, vihervarpunen

•• o •• (m) – –

Viherpeippo •• o • – –

Punatulkku •• o • – –

Peippo, järripeippo

•• • • – o

Keltasirkku • •• o – –

Orava •• o •• o o

Jänikset •• •• •• – o

TIESITKÖ?

Linnunruokien soveltuvuus eri lajeille

Oheiset tiedot linnunruokien soveltuvuudesta eri lintulautavieraille perustuvat pääasiassa omiin kokemuksiini ja havaintoihini. Muualla lintujen suosikkiruuat saattavat hieman poiketa tästä (ks. lisää lintujen ruokakulttuureista s. 74–76).

Merkit: •• = syö pääravintonaan • = syö usein o = voi syödä – = ei käytä ravintonaan (m) = murskattuna

Pihlajanmarjatarjoilu voi houkutella ruokinnalle kauniin ja sangen harvinaisen vieraan taviokuurnan.

Marjalintuina tunnetut tilhet popsivat lintulaudoilla mm. kuorit­tuja auringonkukansiemeniä (kuten tässä) sekä pähkinänmuru­ja. Töyhtöniekalla on taipumusta myös koprofagiaan eli ulostei­den syöntiin, jota kautta se saa hivenaineita. Tässä on riski, että — tietäen linturuokinnoilla aika ajoin esiintyvät pöpöt — tärkei­den ravintoaineiden mukana saa tappavan taudin.

52 53

Ilmastonmuutos ei ole kuitenkaan pelkästään ilahduttanut lin-tujen ystäviä. Lämmennyt ilmasto aiheuttaa elinympäristöissä ja elinoloissa senlaatuisia muutoksia, etteivät kaikki alkuperäisimmät taigametsien ja tundran asukkimme pysy perässä. Viimeistään tämän vuosituhannen alkupuolella on ilmennyt, että monen poh-joisen havumetsäasujan, kuten lapintiaisen ja kuukkelin, kanta on kääntynyt selvään ja kaiketi pysyvään alamäkeen.

Lapintiaiselle ja kuukkelille nollan kahta puolta sahaavat talviset kasvihuonekelit merkitsevät muiden muassa ruokavarastojen jääty-mistä ja pilaantumista, ja ilman riittäviä talvivarastoja hukka perii.

Myös ympäristömuutokset tekevät linnuston parissa myyräntyö-tään. Moni lintuharrastaja on omin silmin nähnyt, kuinka ennen niin yleisestä hömötiaisesta on tullut lintulaudoilla jo melkeinpä harvinaisuus. Alamäen taustalla on ollut vanhojen metsien voima-kas väheneminen, jonka takia hömötiaiselle sopivaa elinympäristöä on tarjolla paljon aiempaa vähemmän. Se ei yksinkertaisesti löydä tarpeeksi ruokaa luonnonmetsiä paljon yksipuolisemmista talous-metsistä, eikä pesimiseen sopivia lahopuitakaan ole riittävästi tar-jolla.

Sopeudu tai kuole, kuuluu luonnonlaki. ˝Hömppä˝ ei ole sopeu-tunut, kuten eivät ole sopeutuneet sen kohtalotoverit lapintiainen ja kuukkeli. Niinpä niiden kaikkien kannankehityskäyrät sojottavat ikävästi alaviistoon.

Metsistä ei onneksi kantaudu pelkästään huonoja uutisia. La-hoista lehtipuista riippuvaisen valkoselkätikan kohtalo näytti meillä muutama vuosikymmen sitten jo sinetöidyltä, kun moottorisahat ja monitoimikoneet sivalsivat lahopuukoivikon ja -sekametsikön toisensa jälkeen nurin. Tarmokkaiden suojelutoimien ansiosta tikka kuitenkin säilyi, ja valkoisia selkiä alkoi vilkkua yhä useammin tällä vuosituhannella.

Osasyynä tikkakannan elpymiseen on ollut aktiivinen talviruo-kinta, joka on auttanut tikarinokkia selviytymään vuoden kriitti-sestä ajasta aiempaa paremmin. Tikkoja ruokitaan läskikimpaleilla, joita ripustetaan sopivaan metsäympäristöön isoihin metalliverkko-kehikoihin. Rasvaruokinta kompensoi lahojen ravintopuiden rajua vähenemistä suomalaismetsistä ja auttaa tikan selviytymistä yli vuoden kylmimmän ja ankarimman ajan.

Talvilinnuston voittajia ja häviäjiä

Luonnon ominaispiirteisiin kuuluu, että kaikki muuttuu koko ajan, mikään ei ole pysyvää. Kun olo-suhteet muuttuvat, se heijastuu ennen pitkää luonnossa eläviin eliöihin, myös lintuihin. Tavat, jotka vahvistavat lintuyksilöiden elinmahdollisuuksia ja voimista-vat populaatioita uusissa olosuh-teissa, yleistyvät sitä mukaa kun uudella tavalla käyttäytyvät yksilöt saavat etua luonnonvalinnassa mui-hin verrattuna.

Lintujen talviruokinta on edistänyt monien lintujen selviytymistä Suomen talvessa. Esimerkiksi tali- ja sinitiaisen, pikkuvarpusen sekä viherpeipon kanta on kasvanut huomattavasti viime vuosi-kymmeninä, ja pääsyynä tähän pidetään juuri linturuokinnan yleistymistä.

Paitsi että linnunruokaa on tarjolla entis-tä enemmän, myös sen laatu on parantunut. Energiaa pullistelevien auringonkukansie-menten, maapähkinöiden ja rasvapötköjen osuus linnuille tarjotusta sapuskasta on kasva-nut huimasti, mikä on ratkaisevasti edesauttanut monien lintujen selviytymistä talven pakkasista ja tuiskuista.

Koska monet nousukiitoon siivittyneistä lajeista ovat yleislevinneisyydeltään eteläisiä, voitaneen otaksua, että myös ilmastonmuutok-sella on näppinsä pelissä. Talvet ovat hiljalleen leudontuneet, mikä on helpottanut perujaan keskieurooppalaisten lajien talvieloa täällä pohjoisessa.

Valkoselkätikkakoiras punainen suikka päässään oli 1980­luvulla katoamaan tuomittu näky Suomessa. Aktiivisen suojelutyön ja Venäjältä tulleen täydennyksen ansiosta laji on kuitenkin runsastunut tällä vuosituhannella ilahduttavasti.

78 79

säkin pätee lintulaudalta tuttu arvojärjestys: vahvimmat tölväytyvät suoraan parhaille paikoille.

Siemensyöjien, varsinkin kanalintujen, näkee usein noukkivan maasta pikkuruisia kiviä. Kun ne nielaisevat kiven, se päätyy maha-laukun taaempaan osaan, lihasmahaan, jossa se avustaa kovien siementen pilkkoutumisessa paremmin sulavaksi ravinnoksi. Juuri näiden kivien takia lihasmahaa kutsutaan kivipiiraksi.

Varpusen lihasmaha voi sisältää satoja puolen millimetrin ko-koisia kivensiruja. Lisäksi sen lihasmahan koko ja paksuus kasvavat talveksi, kun se siirtyy pehmoiselta ötökkädieetiltä kivikovien sie-menten pureskeluun.

Vettä ja jauhinkiviäLinnut eivät pahemmin juo talvisaikaan. Ja mistäpä ne vettä saisi-vatkaan pakkasella. Vettä ne kuitenkin tarvitsevat, ja sitä ne saavat ruuasta. Ravintoaineiden, hiilihydraattien, valkuaisten ja varsinkin rasvan, hajotessa soluissa syntyy oheistuotteena puhdasta vettä.

Kun gramma rasvaa palaa, palamistuotteena syntyy vettä 1,07 g. Vastaavasti hiilihydraattigramma tuottaa palaessaan 0,56 g vettä, proteiinigramma 0,4 g. Rasva on siis paitsi energiasisällöltään myös vesimääränsä suhteen parasta talvimuonaa linnuille.

Joskus lintujen näkee haukkailevan lunta, ja jos keli on leuto, lin-nut voivat käydä juomassa lätäköistä.

Vettä — eri olomuodoissaan — linnut käyttävät myös kylpemi-seen. Talvella voi joskus nähdä lumipesuja, mutta erityisen vilkkaas-ti linnut kylpevät keväällä, kun lumi sulaa pihoilla lampareiksi.

Olen useasti nähnyt kuinka kokonainen lintuparvi, jossa saattaa olla kymmeniä lintuja, kerääntyy sopivankokoisen ja -syvyisen su-lavesilammikon äärelle ja kylpee yksi tai muutama kerrallaan. Täs-

Ylh Käpytikan samoin kuin muiden lintujen näkee har­voin juovan, sillä ne saavat veden yleensä ravinnostaan. Oik Harakka lumikylvyssä.

Vesi vanhin voitehis­ta. Parvi kesykyyhky­jä kylpemässä.

82 83

talvella valoisa aika aamuhämärästä iltahämärään kestää Helsingissä alle kahdeksan tuntia, Rovaniemellä selvästi vähemmän. Lapin kaa-mosalueilla höyhen nutun sisällä tulee todella kiire, kun käytössä on vain lyhyen läntä, auringoton hämärän hetki keskipäivällä.

yksinomaan siemeniä ja saavat niistä kaiken tarvitsemansa energian. Viljan siemenet, entisai-kojen tavallisin linnunruoka, koostuvat kuitenkin pääasiassa tärkkelyksestä, jonka energiapitoisuus — samoin kuin valkuaisaineenkin — on osapuil-leen puolet rasvan sisältämästä. Toisin sanoen niitä joutuu popsimaan tuplasti enemmän saa-dakseen samat kalorit kuin rasvasta.

Maapähkinä ja kuoritut auringonkukan-siemenet asettuvat rasvan ja kuorimattomien siementen välimaastoon, kun mitataan yhden painoyksikön energiasisältöä. Pähkinöiden

rasva pitoisuus on suuri, mistä syystä linnut syövät niitä mieluusti. Linnun-

ruuaksi myytävien maapähkinöiden etuna on, ettei niissä ole kuoria, joi-den irrottamiseen linnulta tärvääntyi-

si turhaan aikaa ja kaloreita.Mistä lintu sitten tietää, missä ruuas-

sa on eniten energiaa? Ei se tietenkään ole sitä mistään lukenut, vaan elävä

elämä on opettanut. Se on oma-kohtaisesti todennut, että ras-vapötköä takomalla kylläinen olo tulee aikaisemmin ja kylmä

pysyy loitolla vähemmällä työllä kuin kauraa nokkimalla.Ja onhan se linnun kannalta pal-

jon järkevämpää nakuttaa samoilta koivensijoilta maksimaalisen energia-pitoista, helposti ja nopeasti popsit-tavaa rasvaa kuin lennähtää ruokin-

ta-automaatille, napata siemen nokkaan, lennähtää puun oksalle, nokkia kuori auki ja

vasta sitten päästä käsiksi herkkuun.Pohjolan perukoilla lisähaasteen ruokai-

luun — siis riittävän monen kalorin hankki-miseen — tuo valoisan ajan niukkuus. Sydän-

TIESITKÖ?

Linnunruokien energiasisältöjä

kJ /g

Rasva 36

Auringonkukansiemen, kuoreton 24,9

Maapähkinä, kuoreton 23,8

Auringonkukansiemen, kuorellinen 12,5

Kauransiemen, kuorellinen 12

Vaalea leipä 11

(lähde: www.fineli.fi)

Rasva on kovinta valuuttaa linnunruokamarkkinoilla. Siitä saa kaikkein eniten energiaa nokallista kohti. Kuvassa töyhtötintti (ylin) sekä sinitinttejä.

Närhen ja muiden isojen lintujen keho toimii eräänlaisena patterina, joka pitää niiden kehonlämmön korkeana paljon kauemmin kuin pikkulinnuilla. Siksi niiden ei tarvitse syödä yhtä paljon eikä yhtä usein.

106 107

TIESITKÖ?

Varpushaukka —

lintulautojen peruspeto

Kun useiden keskieurooppa­laisten ravintotutkimusten tulokset niputettiin, paljas­tui että varpushaukka oli ni­mensä veroinen: pääsaa­lis oli varpunen. Joissa­kin populaatioissa perä­ti kolme neljästä pedon saaliiksi joutuneesta varpusesta kuoli juu­ri varpushaukan kyn­siin. Myös talitiai­sista ja peipoista monen maallinen taivallus päättyy sa­maan osoitteeseen.

Meillä ei ole teh­ty aiheesta kattavia talvi aikaisia selvi­tyksiä, mutta erääs­sä kesätutkimuk­sessa varpushau­kan pääsaalista olivat peippo ja rastaat. Tä­käläisen talven vähäla­jisessa lintumaailmassa varpushaukan ruokalis­talle kelpaavat likimain kaikki ruokin­nalla vierailevat linnut, ehkä lukuun otta matta jymäkkää koirasfasaania.

Pienikokoinen koiras keskittyy pikkulintuihin, huomattavasti kookkaampi ja romu­luisempi naaras havittelee isompaa saalista, kuten rastaita, närhiä ja harakoita.

Saalistus ei ole suinkaan helppoa. Tutkimusten mukaan varpushaukan iskuista on­nistuu keskimäärin vain joka kymmenes, nuorilla vielä harvempi. Lukemattomat

omat havaintoni vahvistavat tämän: lähes aina haukka pois­tuu ruokinnalta tyhjin kynsin.

Erään laajan tutkimuksen mukaan nuorista varpushau­koista kuolee ensimmäisen vuoden aikana 50–70 %. Useim­mat kuolevat nälkään, kun saalistustaidot eivät riitä tuo­maan tarpeeksi apetta pöytään.

Aikuisillakin yleisin kuolinsyy on luultavasti nälkä, mutta monet heittävät henkensä myös törmättyään ikkunaan tai autoon tai jouduttuaan isomman pedon kynsiin.

Itse olen asunut jo vuosia peltomaisemissa, jossa isolepinkäinen eli lapinharakka on jokatalvinen kyläilijä. Joskus ruokinnalleni on iskenyt myös toinen avomaiden peto, ampuhaukka. Ympäröiviltä pelloilta hämärän tullen pihaani hipsuttelevat rusakot ovat saaneet varoa lähiseudun huuhkajien viisisenttisiä koukkukynsiä, pikku-jyrsijät puolestaan ovat houkutelleet paikalle läheisessä metsä-saarekkeessa parina vuonna talvehtineen sarvipöllön, joskus myös lehto- tai helmipöllön.

Yöllisten ruokavieraiden vanavedessä ruokinnoille kulkee myös monenlaisia petonisäkkäitä. Ne pystyvät hyvän hämäränäön ja erin-omaisen kuulon avulla saalistamaan mainiosti myös yöaikaan.

Ylivoimaisesti tavallisin petonisäkäs on kissa, jonka ohella ruo-kinnoilla vierailee muitakin nisäkäspetoja: kettuja, näätiä, kärppiä ja lumikoita.

Nopealiikkeisiä lintuja kissan on hankala napata, todennäköisim-min sen saalislistalle päätyy joko orava tai jokin pikkujyrsijä.

Itse en soisi yhdenkään luonnoneläimen, varsinkaan pikkulin-nun, päätyvän ihmisten helmoissa asuvan lemmikkimirrin suihin, koska kissat pärjäävät vallan hyvin ilman luomuateriaakin.

OpportunistipetojaTilaisuus tekee monesta yllättävästäkin lintulautavieraasta pedon. Esimerkiksi varislinnut, varsinkin pienemmät ja ketterämmät när-het ja harakat, saattavat äkkiarvaamatta syöksyä pikkulinnun kimp-puun ja humauttaa tämän lujalla nokaniskulla pökerryksiin. Sitten lisää nokaniskuja... ja ruumishan siitä tulee. Terveillä pikkulin-nuilla ei juuri ole hätää, mutta heikkokuntoiset ja sairaat saavat varoa isompia sukulaisiaan.

Myös niinkin vaarattoman tuntuinen eläjä kuin käpytikka saattaa tilaisuuden tullen, joskin erittäin harvoin, äityä takomaan hengiltä pienempiä lintulautavie-raita. Pikkulinnut tietävät tikan vaarallisuuden, sen että joka suvi

Närhi ei siekaile käydä käsiksi heikkokuntoiseen tai kuolleeseen pikkulintuun (kuvassa kuollut sinitiainen).

112 113

Lajien välillä on eroja siinä, miten ne reagoivat hälytykseen. Esi-merkiksi keltasirkut, viherpeipot ja muut avomaiden parvilinnut py-rähtävät kerkeästi taivaalle, kun taas tintit — jotka ovat selvästi huo-nompia lentäjiä — vilahtavat mieluummin tiheän puuston suojiin.

Paikoillaan oleva peto on ˝vaaraton˝Kun gepardi ampaisee Afrikan savannilla hirmuiseen kiitoon, kaikki saaliseläimet säntäävät pakokauhun vallassa juoksuun. Mutta heti kun gepardi on kaatanut saaliin, ruohonsyöjät rauhoittuvat ja alkavat jälleen ruokailla. Ne tietävät, ettei gepardilla ole vähään aikaan tar-vetta eikä voimia aloittaa uutta jahtia. Siitä on tullut vaaraton.

Vastaavanlaisen ilmiön voi nähdä lintulaudoilla. Kun varpushauk-ka tai -pöllö onnistuu iskussaan ja joko jää kynimään saalistaan tai poistuu saalis kynsissään, peto muuttuu pikkulintujen silmissä ˝vaa-rattomaksi˝. Niinpä lintulaudan elämä saattaa jatkua hetkisen kulut-tua kuin mitään välikohtausta ei olisi tapahtunutkaan. Kaikki alkaa alusta.

Pikkulintujen käyttäytyminen täl-laisessa tilanteessa saattaa vaikuttaa oudolta, mutta on toisaalta aika ym-märrettävää. Kun pedon taholta tuleva ärsyke heikkenee, lintujen varoitte-luinto ja hätä laantuvat.

Joskus osa lintulautavieraista saattaa pedon tekemän iskun jälkeen kui-tenkin arkailla paikkaa päiväkausia. Ne vaistoavat, että paikka ei ole enää turvallinen, ja lähtevät etsimään toisia ruoka-apajia. Tämä näkyy selvästi vä-hentyneinä lintumäärinä ja muutenkin varovaisempana käyttäytymisenä.

Varsinkin aamuisin linnut saattavat tarkkailla tilannetta tavallista pitem-pään ennen kuin uskaltavat lennähtää pitopöytään. Se onkin viisasta, sillä pedot hyökkäävät ruokinnalle usein aamu- ja iltahämärissä, jolloin saalis-lintujen on vaikeampi havaita niitä.

Joillakin alueilla pikkulinnut ke-rääntyvät isoiksi parviksi ja liikkuvat jatkuvasti ruokintapaikalta toiselle viipyen kullakin paikalla vain hetken. Esimerkiksi asuinkuntani Porvoon taajama-alueilla olen havainnut tali- ja sinitiaisten kokoontuvan talvella jopa 50–100 yksilön kier-tolaisporukoiksi, jotka säpisevät yhdellä ruokinnalla tovin, kunnes siirtyvät eteenpäin toiselle ja pian kolmannelle ruokinnalle. Vierai-luväli kullakin ruokinnalla voi vaihdella yhdestä useaan päivään.

Arvailujeni mukaan tiaiset vähentävät tällä tavoin saaliiksi jou-tumisen riskiä. Kun pedot eivät koskaan tiedä, missä päin laajaa aluetta tiaisparvi kulloinkin hyörii, niiden on vaikeampi saada niitä saaliiksi. Samasta syystä lintujen on turvallisempaa siirtyä talveksi taajamiin, jossa ruokailupaikkojen välimatkat ovat lyhyitä ja vaihto-ehtoisia ruokintoja on paljon, kuin jämähtää yhdelle kaukana muis-ta sijaitsevalle ruokinnalle, josta petojen on helppo käydä napsimassa saalista päivittäin.

Halutessaan pikkulinnunlihaa varpuspöllön on saalistettava päiväsaikaan. Tässä mini­pöllön väkevyyden on saanut tuta keltasirkku.

Nämä siluetit he­rättävät lintulaudal­la kauhua — ampu­haukka (ylh) ja var­pushaukka (alh).

130 131

Linnuillakin leikkaa

Monet pitävät lintuja sangen yksinkertaisina, vaistojen varassa elä-vinä otuksina. Se on harhaluulo.

Ensinnäkin, linnut ovat hyvin laaja, monimuotoinen ryhmä, jossa toiset ovat selvästi nohevampia kuin toiset. Kun tiedetään, että lin-tujen heimoon kuuluu 10 000 eri lajia, Suomessakin satoja erilaisia, on helppo arvata, että lentäjiä on moneen lähtöön myös älyllä mita-ten.

Toiseksi, käyttäytymistutkimuksissa monilla lintulajeilla on havait tu hämmästyttäviä älyllisiä kykyjä, jotka hakevat vertaistaan nisäkkäiden maailmasta. Lintulautavieraista esimerkiksi varislinnut ovat hyvin älykkäitä, tarkkaavaisia ja oppivaisia. Vaikka niiden isoa kokoa, ˝ahmattimaisuutta˝ ja ˝röyhkeitä˝ tapoja lintulaudoilla usein vierastetaankin, niiden touhuja on hyvin mielenkiintoista seurailla. Kun seuraa vaikkapa närhen käyttäytymistä ruokinnalla, ei voi tulla muuhun tulokseen kuin että tuolla kaverilla leikkaa.

Närhi harvoin lennähtää lintulaudalle ruokinnalle oikopäätä. Se pysähtyy sopivan matkan päähän puun oksalle ja alkaa kuikuilla ympärilleen. Se tarkistaa, ketä on paikalla, mitä sapuskaa on tarjol-la ja onko ruokinnalle turvallista mennä. Tarkat silmät katselevat joka puolelle, mittailevat etäisyyksiä, selaavat puita, maanpintaa ja taivas ta, ja koko ajan näkee kuinka sen aivot raksuttavat ja käsittele-vät aisteista tullutta tietoa. Vasta kun tilanne on analysoitu ja kaikki näyttää hyvältä, se lehahtaa pehmein siivin lintulaudalle.

Varislintujen älykkyys on tunnustettu myös tieteellisissä piireissä. Eräässä testissä närhen oli keksittävä, kuinka se ylettää nokallaan syvällä kaidassa vesiastiassa kelluvaan makupalaan. Ei mennyt kuin silmänräpäys kun närhi alkoi latoa veteen kiviä, jotka vähä vähältä nostivat vedenpintaa niin, että lintu lopulta ylti makupalaan. Eikä tässä vielä kaikki: närhi latoi astiaan ensin isoimmat kivet, koska se ymmärsi niiden nostavan vedenpintaa nopeimmin. Kun astiaan laitettiin hiekkaa närhi ei yrittänyt samaa temppua, koska se älysi, ettei kivien latominen hiekkaan auta mitään. Tutkijoiden mukaan testinärhen osoittama ongelmanratkaisukyky vastaa osapuilleen seitsenvuotiaan ihmislapsen älykkyystasoa.

Yksi lintu­ ja koko eläinmaailman älykkäimmistä otuksista on kaikille meille tuttu varis.

142 143

Aina ei mekaaninen ääni lähde nokasta. Siipisulkiin osuva ilmavirta synnyttää lennossa äänen, joka voi vaihdella sangen paljon riippuen sulkien rakenteesta ja jäykkyydestä. Lisäksi kostealla, ˝paksulla˝ (paljon vesihöyryä sisältävällä) kelillä siivistä lähtee selvästi voimakkaampi viuhuna kuin kuivalla, ˝ohuella˝ kelillä.

Talvilinnut eivät ilmeisesti juuri hyödynnä sulkien synnyttämiä ilmavirtaus-ääniä viestinnässään toisin kuin esimerkiksi telkän ja taivaanvuohen tapaiset kesälinnut. Uskoisin kuitenkin, että ainakin tikkojen (kuten kuvan käpytikan) lentämisestä syntyvä voimakas pärähtely toimii äänisignaalina muille tikoille.

TIESITKÖ?

Lentämisen ääniä

Seuraavassa esimerk­kejä lentämisen aihe­uttamista äänistä, jot­ka syntyvät ilmavirran osuessa siipisulkiin:

Pikkulinnut Suhteellisen jäykistä siivistä lähtee melko kuuluva hurahtelu. Siivenisku­sarjojen välillä lintu vetää siivet hetkeksi aivan suppuun vartaloa vasten.

Tikat Kauas kuuluvat, rytmikkäät, sekunnin välein toistuvat pärähtelysarjat syntyvät hyvin jäykkien siipisulkien lyhyistä, voimakkaista iskusarjoista. Jokaista sarjaa seuraa syväaaltoinen liito siivet supussa vartaloa vasten.

Varis Pitkistä, jäykistä siipisulista lähtee kuuluva, tasainen viuhuna. Siivenlyönti on jatkuvaa, mutta välillä lintu voi myös liitää siivet levällään.

Närhi Lentää ja liihottelee lähes äänettä.

Pöllöt Lento on äänetöntä. Siipisulat ovat hyvin pehmeäreunaiset.

Nokankolistelua

Siivekkäiden yhteiselo lintulaudalla sujuu yleensä sangen rauhalli-sesti ja hyväntahtoisesti, vaikka samoilla antimilla einehtisi isompi-kin porukka. Varsinkin kovina pakkaspäivinä aika pyritään käyttä-mään ruokailuun eikä kärhämöintiin.

Pelkkää auvoisuutta rinnakkaiselo ei kuitenkaan ole, vaan nokat ja siivet iskevät välillä yhteen. Lintulaudoilla tunnelma kiris-tyy ennen muuta silloin, kun ruokaa on tarjolla vain vähän ja hyvin pienellä alueella. Luonnossa harvoin on yhtä pistemäistä ravinto-tarjontaa.

Lintulautavieraiden keskinäinen nahistelu ajoittuu etupäässä syksyyn, jolloin ne selvittelevät keskinäistä nokkimisjärjestystään. Syysnokkapokka on sikäli tarpeellista, että — kuten vaikkapa kana-parvessa tai koiralaumassa — kun kahden yksilön nokkimis- tai arvojärjestys on kerran selvitetty, siihen ei tarvitse enää palata, aina-kaan vähään aikaan. Tämä rauhoittaa yhteiseloa talvipakkasilla, jol-loin nahinan sijaan on keskityttävä elintärkeään ruokailuun.

Isoimmat ja vahvimmat valtaavat arvoasteikon yläpään, kuten olettaa saattaakin. Tästä syystä dominanssin yläpäässä ovat taval-lisimmin koiraat — jotka linnuilla ovat yleensä kookkaampia — ja pahnanpohjimmaisina naaraat.

Pieni mutta pippuri­nen. Kuvaus sopii hy­vin sinitiaiseen, joka on kokoaan ärhäkämpi lintulautavieras.

144 145

Rähinäremmejä ruokinnalla. Tämä sivu: viherpeippoja (ylh) ja talitintte­jä (alh). Viereinen sivu: keltasirkkuja (ylh) ja pikkuvarpusia (alh).

164 165

tavaisempien lintujen, kuten tiaisten ja kuukkelien, kanssa. Vaikka linnut olisivatkin siedättyneet kuvaajan puuhailuun ruokinnalla,

lähestyminen kannattaa silti tehdä aina hitaasti ja varovaisesti. Siis kiertele-mällä ja kaartelemalla hissun kissun lähemmäksi ja lähemmäksi lopullista kuvauspaikkaa, ei koskaan mars-simalla suoraan lintuja päin.

Jos hyvin käy, kestää vain het-ken, kun tinttiparvi hyörii taas lintulaudalla eikä hetken päästä piittaa tuon taivaallista paikoil-leen asettuneesta, rauhallisesti toimivasta kuvaajasta. Jos taas linnut aristelevat eivätkä uskalla tulla ruokinnalle, kuvaus on kes-keytettävä välittömästi.

Yleisesti ottaen lintuja on pa-rempi kyttäillä istuen kuin seis-

Hyödynnä vastavaloa! Varsinkin aloittelevat valokuvaajat välttele­vät vasten aurinkoa ku­vaamista, mutta todel­lisuudessa se on avain mielenkiintoisiin, valta­virrasta poikkeaviin va­lokuviin. Kuvissa när­hi (vas), pikkuvarpu­nen (iso kuva) sekä talitiainen ja viherpeip­po (oik).

166 167

ten. Istuva ihminen näyttää pienemmältä, eivätkä aremmat linnut yhdistä matalaa ˝möykkyä˝ yhtä helposti pystyyn, kaksijalkaiseen ihmishahmoon — vaaraan.

Paras ratkaisu lähikuvien saamiseksi on virittää jonkinlainen kuvauspiilo lintulaudan lähistölle. Tähän tarkoitukseen sopivat mui-den muassa naamioverkot, erilaiset teltat sekä kiinteät, lämmitet-tävät piilokojut. Useimmat lintulautavieraat eivät koe kuvauspiiloa uhkana, joten lintujen touhuja voi katsella ja kuvata huomaamatta ja häiriöttä. Erilaisista piiloratkaisuista saa tarkempaa tietoa luonto- ja lintukuvausoppaista.

Monet lintukuvaajat laittavat ruokinnoille erilaista rekvisiittaa muokatakseen kuvausympäristöstä monipuolisemman ja esteet-tisesti näyttävämmän. Ruokintalaitteiden viereen voi esimerkiksi asentaa jäkäläisiä kelonoksia tai katkaistun pökkelön, hieman isom-malla vaivalla jopa pätkän riukuaitaa, joille linnut voivat istahtaa ruokailun välillä. Ruokinnan lavastamisessa vain oma mielikuvitus on rajana. Tosin, kuvausrekvisiittana olisi hyvä käyttää aiheita lin-

tujen luontaisesta elinympäristöstä. Töyhtötiainen heinäseipäällä keskellä metsää näyttää aika oudolta ja epäluonnolliselta.

Lopuksi on vielä syytä tähdentää reilun pelin sääntöjä. Tärkein säännöistä on, että valokuvien saaminen on aina toissijaista lintujen hyvinvointiin nähden. Itsekäs, lintujen hyvinvoinnista piittaamaton kuvaaminen on paitsi kertakaikkisen tuomittavaa myös oman toi-minnan kannalta lyhytnäköistä. Linnut alkavat pian karttaa paikkaa, jossa ne eivät saa ruokailla ja oleilla rauhassa. Tuskinpa kuvistakaan voi nauttia yhtä paljon, jos niiden taustalla piilee lintujen liiallista häirintää tai muuta törttöilyä.

Parhaiten lintulauta­vieraita pääsee ku­vaamaan piilokojusta. Tässä maastokuvioi­tu, pressulla katettu telttapiilo ja sen edes­sä lisänaamiointina ja tuulensuojana män­nynoksia.

Monet lintukuvaa­jat tekevät ruokin­nalla erinäisiä ku­vausjärjestelyjä saa­dakseen haluaman­laisiaan valokuvia. Tässä olen kuvannut viherpeippoa tunnin välein samalla joulu­kuusenjalkaan aset­tamallani kuusenlat­vuksella. Isommassa kuvassa olen sijoit­tanut kuusen taak­se mustan kankaan saadakseni linnulle varjomaisen taustan.

168 169

Kuvauspäiväkirjan kertomaa

16. helmikuuta 2015, Ilola, Porvoo

Aamulla (klo 7.45–11.10) olin kojussa ruokinnan vieressä. Jalustalla 200–400­millinen, run­kona D4. Samaan aikaan pökkelössä laajakulma (12–24 mm) kaukolaukaisimineen talipöt­kön yläpuolella. Kuvaustilanteita tuli jatkuvalla syötöllä kummankin kameran eteen, aika ei käynyt pitkäksi.

Muutamien peräkkäisten päivien kuvaamisen ansiosta linnut olivat tottuneet kojuun menemisiini ja tulemisiini. Vaikka olin aivan täysin niiden nähden (istuivat lähipuissa) livahtanut kojuun, minuutin parin sisällä kaikki palasivat ruokinnalle ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jopa aina valppaat keltasirkut suhtautuivat asiaan hämmästyttävän tyy­nesti. Ne olivat selvästi siedättyneet kuvaustouhuihini, eivätkä aristelleet edes kameran rapsahtelua, varsinkaan jos en tulittanut nopeita sarjoja.

Eipä silti, usean kymmenen sirkun touhuja oli aika hermostuttavaa katsella, koska par­vi pyrähti lentoon minuutin parin välein. Milloin ohiajanut auto säikäytti ne, milloin puus­sa paukahtanut pakkanen, milloin käpytikan äkillinen rummutus... Välillä tuntui että ne pyrähtivät siivilleen ilman mitään järkevää syytä, ihan vain yleisen varovaisuuden vuoksi. Hoh­hoijaa, aika rasittavaa oli tästä syystä niiden kuvaaminenkin. Juuri kun lintuja oli ker­tynyt sopivasti kauralyhteelle... kaikki häipyivät ennen liipaisimen painallusta.

Aurinko nousi tasan kahdeksalta. Klo 8.30–9.40 se osui nätisti ruokinnalle, erityisesti pökkelöön ja lyhteelle. Sen jälkeen valo jyrkkeni ja maisemaan alkoi tulla häiritseviä varjoja. Lyhteen taakse peltoon tuli ikävännäköinen valon ja varjon rajaviiva, minkä vuoksi lopetin lyhdekuvauksen.

Päivä oli aurinkoinen, taivaalla ei näkynyt yhtään pilveä koko päivänä. Pitkän lauhan jakson jälkeen pakkanen paukkui aamul la peräti –17 asteessa.

Fasaani 1 koiras hetken. Käynyt päivittäin tammikuun alusta.

Kanahaukka 1 kaukana pellon poikki

Harmaapäätikka 1 naapurin pihassa. Kevään eka huutosarja, jippii! Ei tullut ruokinnalle, ihme kyllä.

Pikkutikka 1 naaras pariin otteeseen. Osoitti taas kesyytensä, lähti rasvalta vasta tultuani 2 m päähän, kun kävin aamuvarhaisella lisäämässä jyviä.

Käpytikka 5–8 eri yksilöä vähintään. Paikalla kävi (kovan pakkasen takia?) uusia tai harvemmin käyneitäkin, sillä ne etsivät rasvaa vanhoista paikoista, jois­sa en ollut pitänyt niitä enää moneen päivään. Yksi tikoista, voimakkaan rusehtavansävyinen, oli ainakin uusi, sellaista lintua en ollut aiemmin nähnyt koko talvena.

Räkättirastas 1 laskeutui hetkeksi pihakuusen latvaan räklättämään. Eka räksä koti­pihalla tämän vuoden puolella. Mistä lie tulossa, mihin menossa?

Mustarastas 1 koiras sinnitteli edelleen ruokinnalla. Tänään keskittyi jyviin, koska maahan asettamani rasva oli tilapäisesti lopussa.

Hippiäinen 1 linnun ääntä pihassa

Sinitiainen 15–20 yksilöä

Talitiainen 5–10 yksilöä

Kuusitiainen 1 hetken

(Lapinharakka 1 kävi viikolla, mutta ei tänään)

Närhi n. 4 yksilöä

Harakka 2 yksilöä

Viherpeippo 3–5 yksilöä. Pihareviirin valloittanut koiras lauloi todella innokkaasti koko aamun, ja välillä joku muukin innostui hetkeksi kilpalaulantaan.

Tikli 1 ylilentävä

Vihervarpunen 1 yksilö

Urpiainen 4:n parvi lensi yli

Punatulkku 1 ylilentävä

Keltasirkku n. 70 yksilöä

Orava 1 tottunut jo kivasti minuun. Sain käydä lisäämässä jyviä sen katsellessa ja rouskutellessa a.k.siemeniä 1 m päässä.

Sinitiaiskoiraat nahistelevat ruokinnalla.