mineralia 1 2016 painoon...mineralia z 1 / 2016 3 pÄÄkirjoitus e kari a. kinnunen mineralian...

2 Kiviharrastajan Kuvalehti

MINERALIA on nykyaikainen julkaisu, joka yhdistää paperilehtien ja nettijulkai-semisen parhaat puolet.

MINERALIA on tarkoitettu kaikille kivien tuntemuksesta, keräilystä, hionnasta,geologiasta ja mineralogiasta kiinnostuneille henkilöille. Lehdessä julkaistaan ar-tikkeleita kivien ja mineraalien tunnistamisesta ja tutkimuksista.

Kiviharrastajalle tärkeistä kivipaikoista, alan kirjallisuudesta, tapahtumista sekäretkistä julkaistaan lehdessä uutismaista ja taustoittavaa aineistoa. TampereenKivikerhon toiminnasta on katsaus joka numerossa.

Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa kirjapainossa painettuna julkaisuna janettilehtenä Tampereen Kivikerhon kotisivuillawww.tampereenkivikerho.fi/index.php/mineralia

Tässä numerossa:

ISSN 2323-5071 (painettu)ISSN-L 2323-5071 (nettijulkaisu)

JULKAISIJA JA KUSTANTAJA:Tampereen Kivikerho ry

kotisivut:www.tampereenkivikerho.fisposti:[email protected]

PÄÄTOIMITTAJA:Kari A. [email protected]. 040 8455 930lehden aineistot päätoimittajalle

TOIMITUSKUNTA:Satu [email protected]. 050 348 6194

Jari [email protected]

Toni [email protected]

TOIMITUSSIHTEERI,LEHDEN ULKOASUJA TAITTO:Liisa Hertell, LH Viestintä[email protected]. 040 557 4700

PAINO:Kirjapaino Hermes Oy, Tampere

MINERALIA-lehdentilaushinnat:- vuosikerta jäsenille 12 e/vsk- vuosikerta ei-jäsenille 22 e/vsk- irtonumerot jäsenille 4 e/kpl- ei-jäsenille 6 e/kpl

Tilaukset sähköpostitse:[email protected] puh. 040 557 4700

Nro 1|2016

Tampereen Kivikerho ry:nhallitus vuonna 2016:

Liisa Hertell (pj)puh. 040 557 4700

Anna-Maija Rae (vpj)

Martti Mäkelä (siht.)

Tarmo Grönqvist(rahastonhoit.)

Tuula Alanen

Antti Kankainen

Jukka-Pekka Lehtinen(kivipajavastaava)puh. 040 707 5958

Kivipaja:Veturikatu 33, [email protected] on avoinna keskiviik-koisin klo 18 ja muulloinkinsopimuksen mukaan

4. vuosikerta

3 Kiviharrastuksessa jokainen löytää oman mielilajinsa4 Lumi – talvella Suomen yleisin mineraali, lahja taivaalta Merikarviaan8 Lumikiteet ovat timanttien jälkeen tarkimmin luokiteltuja mineraaleja12 Antin teräskiteet14 Dinoluita koisuttelemassa ja ja kivettyneitä puita potkimassa17 Akatisoitunutta dinosauruksen luuta käytetään korukivenä18 Dinoluita Uralilla, Vjatka-joella22 Fossiileja ja meripihkaa dinomuseossa Sveitsissä24 Hampurin mineraalimessuilla viime joulukuussa25 Lukijakysely28 Kirjaesittely: Suomen keskiaikaiset korut30 Kirjaesittely: Palkittujen toimittajien muistiinmerkinnät Talvivaarasta32 Tampereen Kivikerhon tapahtumia36 Tampereen Kivikerhon kevätkokouskutsu

KANSIKUVA:Merikarvian ennätyssateen lumihiutale, jokakoostuu yhteen kiinnittyneistä dendriittisistälumikiteistä (P3b tyyppiä). Kuva: Joel Dyer.

3MINERALIA 1 / 2016

P Ä Ä K I R J O I T U S

E

Kari A. KinnunenMineralian päätoimittaja

Kiviharrastuksessajokainen löytää oman mielilajinsa

tsin usein netistä eri mai-den kivikerhojen kotisivu-ja ja tarkastelen niiden tar-jontaa. Viimeksi tein sa-malla epätieteellistä vertai-

lua maittain kivikerhojen määrissä.Amerikka on johdossa tässäkin. Mut-ta kun suhteuttaa kivikerhojen määriäasukaslukuun niin järjestys muuttuu.Suomi ja eräät muut pienet Euroopanmaat kipuavat kärkisijoille. Olkaammesiis ylpeitä harrastuksestamme ja sitätukevasta parista kymmenestä kiviker-hosta!

Kyyniset sielut toteavat tästä samaakuin yliopistoista ja muista opinahjois-ta. Siis että Suomessa näitä osaamis-keskuksia – joita kivikerhotkin ovat –on aivan liikaa, ja että niitä on ripotel-tu epätasaisesti joka niemeen ja not-

koon. Laadun uskotaan kärsivän kunyksiköt ovat pieniä. Mutta onko tosi-aan näin? Kivikerhojen voima on nii-den paikallistuntemuksessa ja tarjon-nan laajuudessa.

Yliopistoja patistetaan ministeriönohjeissa erikoistumaan tai yhdisty-mään. Pitäisi valita tietty aihepiiri jakeskittyä siihen. Kaikkea ei pitäisi jokapaikassa opettaa. Toivotaan, että vas-taava tuhoisa politiikka ei koskaan pää-sisi supistamaan kivikerhojen toimin-taa.

Kiviharrastuksen monipuolisuuttaon tärkeä vaalia kivikerhoissa. Hiomi-nen ja korujenteko ovat tietenkin kes-keistä toimintaa. Mutta pitää muistaa,että joka kerhosta löytyy myös mine-raaleista ja niiden keräämisestä innos-tuneita. Kivikerhojen aktiivit tuntevat

lähiseudun kivet paremmin kuin mo-net ammattilaiset, ja he ovat löytäneetsuurimman osan korukiviesiintymis-tämme.

Kivien taiteellinen puoli kutenmosaiikit ja veistäminen kiinnostavatnekin entistä useampia. Kiviharrastuk-sesta näyttää jokainen löytävän juuriitselle sopivaa tekemistä.

Harvinaisempien lajien harrastajil-le netti tarjoaa kansainvälisiä kerhoja,joissa voi jakaa kokemuksia ja kysyäneuvoja. Tällaisia ovat esimerkiksi mi-neraalien keräilijät, hiekkaharrastajat,meteoriittien etsijät, fossiilipiirit ja ki-vikuvauksen keskustelupalstat. Ja jos seoma aihepiiri vielä puuttuu, niin mik-sipä sitä ei voisi itse perustaa. Suomen-kielellä samanhenkisiä ei ehkä hetimi-ten löydy, mutta englanninkielellä var-

masti useita.Kotiseudun kivikerhon yhtei-

söllisyyttä netin kivipiirit eivätkuitenkaan pysty korvaamaan.Siinä kivikerhojen vahvuus on. Jamitä monimuotoisempaa toimin-ta on, sitä paremmin kerho pys-tyy vetämään uusia harrastajiamukaansa.

Kiviharrastajien kiinnostuksenlaajuuden huomaa aina, kunkuuntelee heidän ajatuksiaanvaikkapa joistain pöydällä lojuvis-ta kivinäytteistä. Kivien löytöpaik-koja arvuutellaan, samoin kuinsitä, mitä muita mineraaleja tuossakivessä on. Hionnasta kiinnostu-nut osaa jo raakakivestä päätellä,olisiko siitä viistekiveksi. Etsinnäs-tä kiinnostunut luettelee samallakaikki muut löytöpaikat, mahdol-liset ja todetut. Esteettiset luon-teet miettivät kivien kuvaukselli-suutta. Kirjalliset ihmiset puoles-taan ideoivat mistä kivestä saisivaikkapa Mineraliaan kivan jutunkuvineen. Meitä on moneksi jakaikkia tarvitaan.

Kuvassa on Keski-Ruotsin Taalainmaan akaattikonglomeraattia. Sain tuon näytteen VäinöKotilaiselta vuosia sitten, nimenomaan valokuvauksellisuuden takia. Katsoja heltyy kivenmuotoihin. Taalainmaan akaattikonglomeraatti esiintyy ohuena kerroksena sikäläisessä jo-tunikautisessa hiekkakivessä. Samanikäistä hiekkakiveä tavataan myös Suomessa esimer-kiksi Satakunnassa. Kuva-alan leveys 11 mm. Kuva: Kari A. Kinnunen.

Valokuvaus kiinnostaa yhä useampia kiviharrastajia, sillä digikameroiden nopea kehitys ontuonut kivien makrokuvauksen jokaisen ulottuville. Vuosikymmeniä sitten filmiaikaan ki-vikuvaajia oli harvassa.


ammikuun alussaTuorilan kotikyläm-me Merikarvialla saitaivaalta suuren lah-joituksen, jota ehkäkaikki eivät yhtäläi-

sesti arvostaneet. Harjasin puolelta päi-vin konttorini katoksen alla lunta pois,ja näytti siltä että jätekiviäni peittäväpari senttiä lunta saisikin nyt reippaam-min seuraa. Soitin vaimolle kolmenaikaan iltapäivällä ja varoitin, että ul-kona ”on sitten hiukan lunta” ja ettäkannattaa autoilla varovasti.

Vaimolla meni 8 kilometrin koti-matkan taittamiseen puolisen tuntia,hiki päässä kuin painajaisessa, ajaenmelkein täysin sokkona tuiskeessa, jos-sa piti arvata tienreunojen sijainti jamitä viiden metrin päässä edessä oli.

Oi onnekas minä, joka kotitoimistollasai turvassa olla!

Yöllä kävin alakerrassa ja totesin,että vielä kolmen aikaan sade jatkui.Aamulla sitten tuli mitattua peräti 74–80 cm lumikerroksia pihallamme.Lumi oli aluksi uskomattoman hienoaja kevyttä, erinomaista materiaalia las-kettelukeskuksia ajatellen.

Kaikki kalusto täällä maaseudulla olikovassa käytössä, mutta eräs kaukai-sempi naapurimme ehti kuitenkin pi-kaisesti käännähtää traktorillaan mei-dän ja naapurin tädin pihassa, jottaniissä pääsisi hiukan liikkumaan. Viik-ko Suomen ennätyspyryn jälkeen vie-läkin oli lumitöitä jonossa, mutta jos-sakin vaiheessa kattolumien pudotte-lu rupesi maistumaan, sohjolta, jotenitse siirryin välillä treenaamaan kun-

tolaiteellamme.Pyryä seuranneena maanantaina

kuuntelin radiosta, kun kunnanjohta-jamme vitsaili, että nyt on Merikarvial-la kolme ennätystä: suurin lumimäärävuorokaudessa, sata päivää enemmänaurinkoa ja eniten merimetsoja yhdenkunnan alueella.

Lumi eli jääonkin mineraali!Vaikka suurin osa ihmisistä tietää, ettälumihiutaleet ovat erimuotoisia jääki-teitä, varmaan moni ei tule ajatelleek-si, että kyseessä on mineraali. Tämäntosiseikan tiimoilta, vaihtaessammeviestejä liittyen lumimittauksiin ja lu-mihiutaleiden kuvaamiseen, päätoimit-tajamme yllytti minua kirjoittamaanjuttua Mineralia-lehteen.

Joel Dyer

LUMILUMILahja taivaalta Merikarviaan

Merikarvian ennätyssa-teen lumihiutale, jokakoostuu yhteen kiinnitty-neistä dendriittisistä lu-mikiteistä (P3b tyyppiä).Kuva: Joel Dyer.

– talvella Suomen yleisin mineraali

T

5MINERALIA 1 / 2016

Mineraalihan määritellään siten, ettäse on luonnossa esiintyvä kiinteä yh-diste, sillä on tietty kemiallinen koos-tumus, ja se kiteytyy luonteensa mu-kaiseen kideasuun, joka on seuraustasisäisestä rakenteestaan, kidehilastaan.

Yleisin mineraali?En tullut itse ajatelleeksi, että jää tailumi voisi olla Suomen yleisin mine-raali, ainakin talvella, kuten Kari vink-kasi. Tutkiessani asiaa tarkemmin, sel-visi että 99 prosenttia maailman ma-keanveden varannosta esiintyy jään tailumen muodossa. Etelämantereen jää-tiköiden tilavuuden on laskettu olevanainakin 30 miljoonan kuutiokilomet-rin luokkaa, ja Grönlannin jäämassal-la on myös melkoisesti kokoa, vaikkase ilmeisesti kutistuu tätä nykyä tasai-seen tahtiin. Ja mannerjäähän on ki-vettynyttä lunta. Taitaa kyllä tämä H

2O

eli divetyoksidi, elämän ehto, olla sa-malla maanpinnan yleisimpiä mineraa-leja, ja tietystikin tämä yhdiste on niintärkeä ihmiskunnalle, että moni kan-

sainvälinen lämpötila-asteikko perus-tuu veden kiehumiseen ja jäätymiseenmineraaliksi.

Lumen ja jäänkiderakenteestaLuin hiljattain uudestaan Henry Tho-reaun Walden-kirjaa (suom. Walden:Elämää metsässä). Siinä kirjailija muis-tutti faktasta, jonka 1800-luvun kir-

vesmiehet hyvin tiesivät: jää, vaikkapasileältä näyttävän järven pinnassa, onkelvoton vatupassina. Yllättävänkinsuoran näköinen, kiteinen, ”kivenko-va” jäälevy tuppaa taipumaan ja jous-tamaan, vaikka se makaisikin samanaineen sulan olomuotonsa päällä: ve-den, joka aina pyrkii tasaamaan itsen-sä suoraan – siitäpä termi vesivaaka.

Jäätä, siis periaatteessa samaa mine-raalia kuin lumi, on tutkittu viime vuo-sikymmeninä uutterasti. Kuten lumi-kiteet, jää maapallolla yleensä omaaheksagonisen eli kuusikulmaisen kide-muodon (lh tyyppi). Tästä johtuu kau-niiden, monimuotoisten lumikiteidenkuusisakaraisuus. Jää voi kuitenkin ki-teytyä kuutiolliseen muotoon (lc tyyp-pi), mutta yleensä tämä vaatii yli sataastetta pakkasta ja reilusti painetta. Onsiis melkoisen epätodennäköistä, ettäsitä törmäisi kylänraitilla kävellessään”kuutiolumikiteisiin”, ellei satu kentiesasumaan toisella planeetalla.

Mielenkiinnon vuoksi mainitta-koon, että jää on luokiteltu rakenteel-

Merikarvian ennätysmäinen lumisade oli valtakunnallinen uutisaihe. Tagua-auton katolla kirjoittaja mittatikkuna. Kuva: Kristiina Dyer.

Tämä Merikarvian ennätyssateen lumitäh-ti on tyypiltään P4d dendriitti. Kuva-ala 2mm. Kuva: Joel Dyer.


lisesti jopa 15 tyyppiin, joista suurinosa muodostuu vain erittäin kovassakylmyydessä ja/tai paineessa. Kaikillanäillä jäätyypeillä on omat ominaisuu-tensa.

Onko lumi tai jääpelkkää vettä?Uskoisin että melkein kaikki ihmisettietävät, että lumi on jäätynyttä vettä,paitsi ehkä jotkut paahtavissa maise-missa asuvat ihmiset, jotka eivät olekoskaan saaneet nähdä lunta. Vesikoostuu vedystä ja hapesta. Mutta lu-men ja jään joukkoon voi mahtua esim.erilaisia kaasuja, kuten happi ja typpi,hiilidioksidi ja metaania – nokihiuk-kasten tai muun saasteen lisäksi.

Erityisesti metaaniklatraatti (”pala-va jää”) on herättänyt suurta mielen-kiintoa viime aikoina. Tämä huokoi-nen jäävesimassa sulkee kiderakentee-seensa merkittäviä määriä metaania.Esim. merensyvänteissä esiintyy niinpaljon klatraattia, että tämä ylittää reip-paasti kaikki nykyisin tunnetut maa-kaasuvarat. Toisaalta, ilmaston ja sa-malla merten lämpiäminen parillakinasteella saattaa vapauttaa suuria mää-riä metaania, ja tällä voi olla monen-laisia arvaamattomia seurauksia.

Miten lumihiutaleetmuodostuvat ja ovatko kaikkikiteet ainutlaatuisia?Lumihiutaleet, tai tarkemmin lumiki-teet, eivät saa alkuaan vesitipoista, vaankiteytyvät suoraan vesihöyrystä. Vedelläon erityinen ominaisuus, että sen kol-me eri olotilaa (höyry, neste ja kiinteätila) voivat hyvin lähellä nollaa esiin-tyä samanaikaisesti. Loska ja rakeet sensijaan syntyvät pikkuruisista vesipisa-roista jotka jäätyvät korkeammissa il-makerroksissa ja yleensä sulautuvatyhteen suuremmiksi rakeiksi tai paa-kuiksi ennen maahan iskeytymistä.

Kun puhutaan lumihiutaleista, tar-koitetaan käytännössä lumikiteidenyhteen pakkautumia. Nimittäin vaik-ka näemme suurien, kauniiden hiuta-leiden leijuvan taianomaisesti taivaal-ta, niin ei suinkaan ole kyseessä jätti-läiskiteistä.

Lumikide aloittaa elämänsä varsinpienenä, millimetrin murto-osan ko-konaisena ”ytimenä”, monesti kuusi-kulmaisena levynä tai sylinterinä. Hek-

sagonisesta kideasusta ja erikoispiirteis-tään johtuen lumikiteet kasvattavatvarsin usein melkein fraktaalisesti haa-rautuvia sakaroita jokaiseen kuuteenkulmaansa: tästä alempana enemmän.

Matkallaan maahan lumikiteet kui-tenkin kohtaavat lukemattomia sade-pisaroita, jäärakeita ja toisia lumikitei-tä, jolloin tapahtuu törmäilyä. Näke-mämme jopa senttimetrien kokoisetjättiläishiutaleet voivat koostua sadoistatai tuhansistakin toisiinsa liittyneistälumikiteistä.

Lumikiteiden koko on normaalisti1–3 mm luokkaa, vaikkakin eräs lu-miasiantuntija kertoo kuvanneensakerran 11 mm kokoisen ”jättiläiski-teen”.

Tutkittuani ennätyslumen jäännök-siä ja sen jälkeistä ”tuotosta”, hämmäs-tyin kuinka todella pieniä yksittäisetkiteet lopulta olivat, ja totisesti hau-raita sekä herkkiä sulamaan kunnonpakkasellakin.

Monesti lumihiutaleista sanotaan,ettei kahta samanlaista löydy maailmas-ta. Lumitutkija Kenneth Libbrecht onkuitenkin kehittänyt laitteen jolla voikasvattaa itse ”räätälöityjä” lumikitei-tä (designer snowflakes), ja on todista-nut, että silmämääräisesti identtisiäkiteitä voi syntyä.

Eri lämpötiloissa syntyvillä lumiki-teillä on kuitenkin monia eri muotojaja variaatioita, sakaroineen kaikkineen.

Ja kun yksittäiset kiteet seikkailevatmatkallaan maahan, ne kohtaavat yk-silöllisiä olosuhteita, epäpuhtauksia jamuutoksia, jotka vaikuttavat niidenlopulliseen rakenteeseen. Käytännössäsiis voidaan sanoa, että on hyvin epä-todennäköistä, että luonnosta löytäisiyksityiskohtia myöden täysin identtisiälumihiutaleita – tai sitten etsimiseenvoi mennä koko elämä.

Miten lumikiteidensakarat ja muutmuodot syntyvät?Jos tarkkoja ollaan, niin ideaalisissaolosuhteissa pitäisi jääkiteiden ollakaikki kuusikulmaisia levyjä tai sylin-tereitä, vähän niin kuin beryllikiteet –jos erittäin kylmissä laboratorio-olo-suhteissa muodostettua kuutiollistajäätä ei huomioida. Luonnossa ja jopakontrolloidussa laboratoriossa kasvavatlumikiteet kokevat ympärillään vaih-teluita lämpötiloissa ja eritoten vesi-höyryn kyllästymisasteessa. Jotkut ki-depinnoista köyhtyvät vesihöyrystä jataasen toiset kohdat ovat hitusen ver-ran lähempänä kasvuainestaan. Tällöinkiderakenteesta tai kasvusta tulee epä-stabiili (Mullins-Sekerka instabiliteet-ti) ja terävät reunakohdat pyrkivät”ojentautumaan” kohti raaka-aineen-sa lähdettä. Koska lumi- eli jääkiteetovat voimakkaasti heksagonisia, niinkaikkiin kulmiin yleensä muodostuu

Merikarvian tähtimäisiä lumikiteitä (P3a tyyppiä). Kuva: Joel Dyer.

7MINERALIA 1 / 2016

tähtimäisiä sakaroita, jotka haarautu-vat monimutkaisesti eri suuntiin, sa-masta instabiliteetista johtuen. Lumi-hiutaleet ovatkin usein ulkonäöltäänfraktaalipiirrosten tapaisia.

Luonnosta huolellinen ja kärsivälli-nen tarkkailija voi löytää esim. levymäi-siä, sylinterimäisiä ja muitakin kiteitä,joissa usein on epäpuhtauksien tai olo-suhteiden muutosten aiheuttamia eris-kummallisia muunnoksia. Kirjoittajaon itse vasta aloittanut lumikiteidentiirailun, kameran ja skooppiobjektii-vin sekä tietokoneen avulla, mutta nytjo on selvää, että erityisesti eri lämpö-tiloissa (vaikkapa -5 aina -20 asteeseenasti) muodostuu omanlaisensa kide-muotoja ja niiden variaatioita. Suosit-telen kiinnostuneille vilkaisemaanesim. nettisivuston www.snowcrystals.com anteja, ja kääntämään tarvittaes-sa tekstinpätkiä suomeksi google-kään-täjän avulla.

Lumen ja lumikiteidenvalokuvauksestaKun minut – suoraan sanoen – ylly-tettiin kirjoittamaan tämä lumijuttu,rupesin melko äkkiä pohdiskelemaanvalokuvauksellisia ongelmia. En itseoikein ole maisemakuvaaja, en pidäkylmästä talvesta, enkä juuri välitä lu-mesta, joka vain piilottaa ja jäädyttäärakkaat kivet pitkäksi aikaa tavoitta-mattomiin. Luojan kiitos, on muitaihmisiä, jotka osaavat ja tykkäävät ku-vata myös lunta. Otinkin heti yhteyttäHenri Koskiseen, joka on erinomainensudenkorentojen, mineraalien, ja lu-menkin kuvaaja, muun ohella.

Henrin suostumuksella laitan tähänmukaan pari hänen kuvaansa. Joilla-kin valokuvaajilla on mielestäni tari-nan ja kuvakulman silmää, ja vastaa-vanlaisia näkemyksellisiä ja kauniitakuvia on tullut Mineralia-lehdessämonesti ihailtua, monen harrastajantykeillä – muillakin kuin kanuunoilla(=Canon) – ammuttuja.

Mutta mitenkä sitten varsinaistenlumikiteiden valokuvaus, mahtaisiko seonnistua? Hyvin äkkiä totesin, että tuo-hon ”mikrokuoppaan” minä en sittenputoa, ja vihjasin päätoimittajallemme,että väliin jätetään: muutenkin on tul-lut lupauduttua kaikenlaiseen höyry-päiseen touhuun. Totisesti, makro- jamikrokuvaus on useimmiten raivostut-

tavan työlästä, epäergonomista ja hi-dasta työtä, joka syö miestä tai naistarankalla kädellä, jos niin voi sanoa.Mutta voi, mitä kaikkea innostava hi-ostaminen päätoimittajan suunnalta,sekä oma krooninen uteliaisuus ja it-sepäisyys, voivatkaan hölmön aivoissasaada liikkeelle ja ruosteisia rattaita rak-suttamaan...

Pakko takoa kunlumi on kylmääLumikiteitä on kiehtovaa katsella,mutta suorastaan pottumaista yrittääkuvata. Ensinnäkin, ne yksittäiset kiteetkun ovat yleensä kooltaan millistämuutamaan millimetriä – vaikkakaankattavaa tilastoa asiasta ei taida ollakoskaan tehty – taitaisi tulla liian kal-lis ja pitkä tutkimusprojekti.

Toisekseen, jos ei itse pysty raken-tamaan kunnollista ja tarkkaan kont-rolloitua laboratoriota, niin täytyy ku-vata lumihiutaleita ulkona. Ikkunala-sin läpi on usein turha kuvata kame-ralla, jos etsii yksittäisiä, hyvin muo-dostuneita ja säännöllisiä kiteitä, jotkaeivät olisi osa verkostoa.

Kolmas ongelma on saada eroteltuaerittäin hauraita, mutta ehjiä kuvauk-sellisia lumikiteitä. Eräs suosittu tapaon odottaa, että sataa lunta, sitten men-nä ulos pitelemään kuvausalustaa, jo-hon toivon mukaan putoaa joitakinyksittäisiä, ehjiä kiteitä, eikä massiivi-sia lumihiutale-aggregaatteja: tämä onminunkin mielestäni paras keino. Toi-nen keino – koska kuvaushetkinä eiaina sada – on mennä tuoreen lumisa-

teen jälkeen ulos ja varovasti pensselil-lä nostella lumihiutaleita summassaalustalle. Kärsivällisellä työllä toisinaansattuu kohdalle hyviä kiteitä, vaikkakeräily–hylkäys-kierroksia tuleekin lu-kuisia.

Ja se neljäs, muttei pienin ongelma,on lämpötila. Alustavan kokemuksenimukaan paras keli kuvata lumikiteitäon -10 ja -15 asteen välillä, sillä lumi-hiutaleet tuntuvat ihan itsestään her-kästi sulavan tai vaurioituvan, vaikkaulkona olisikin pikkupakkasta. Tuuli,kosteusvaihtelut, ja kuvaajan kevytkinhenkäys voivat tuhota kiteitä nopeas-ti. Lisäksi aivan kaikki varusteet, mu-kaan lukien keräilyalusta ja omat vaat-teet, täytyy esijäähdyttää ennen kuinmenee lähellekään lumihiutaleita,muuten kuvaajan suusta voi kohtakuulua ärräpäitä.

Lämpötilaongelmalla on kääntei-nenkin puoli. Kokeilin itse kuvata en-sin niin, että saunaterassimme pöydänyhdessä päässä oli kameravarustus janäyte, toisessa päässä kannettava latu-reineen. Terassilaudat notkuivat 3–4mm kuva-alalla niin, että kun pääsikannettavan luokse, kohdistus ei ollut-kaan enää paikoillaan. Sitten sormetkaksoiskäsineissään jäätyivät toistami-seen, kameran akut uupuivat, ja tieto-koneen näyttökin kalpeni ja jähmettyi-12 asteen pakkasesta niin, että reiluntunnin päästä homma oli äkkiä lope-tettava!

Kuvauslaboratorioni versiossa 1.1tein niin, että kamera ja kohde olivatpikkupöydällä terassin reunalla, johdot

Lumihiutaleiden kuvausstudio verannan pöydällä Merikarvian ennätyslumen ympäröimä-nä. Kuva: Joel Dyer


siitä menivät saunan suljetun oven altasisälle, ja kuvausrutiinit hoidin saunanpuolelta, sillä siellä on meillä lattialäm-mitys. Luonnollisesti, jouduin kulke-maan edestakaisin kameralle toisenoven kautta niin varovasti, ettei pienin-kään lämpöaalto saunan ovesta tuho-aisi hetkessä kiteitä.

Viimeisenä ongelmana on vielä va-laistus. LED-valojakaan ei voi sijoittaaliian lähelle lumihiutaleita pienen huk-kalämmön vuoksi. Se tuli nopeasti to-dettua. Jääkiteiden särmät ovat lisäksimelko voimakkaasti valoa taittavaa,kuten lumisokeudesta kuulleet helpostimuistavat. Siksi jatkossa täytyykin ko-keilla vielä enemmän polarisaatio- javärisuodattimien sekä useamman lam-pun käyttöä. Taistelusta en odota vä-häisemmässäkään määrin helppoa.

LopuksiJos on yhtään kiinnostunut luonnonmonimuotoisuudesta, niin voi ottaavaikka luupin käteen ja mennä lämpi-missä varusteissa tutkimaan mitä tai-vaalta on annettu ihmispoloille ihme-teltäväksi. Netistä löytyy monenlaisiavinkkejä jäämineraalin kanssa touhui-luun. Kauniita kirjojakin aiheesta onjulkaistu – itse sorruin hankkimaan yh-den luonnontieteelliseen kirjastooni.

Ulkona liikkuessa voi sattua ja ta-pahtua kaikenlaista jännää. Kun tiirai-

lin kameran näyttöpaneelia, kuuluiyhtäkkiä räts ja humps! Luulin murto-sekunnin ajan, että talitintit mekasti-vat ja heittivät tutkijaa talipallolla.Mutta kun käänsin pääni, totesin, ettävarpushaukka oli syöttötelineen vierei-sestä kirsikkapuusta napannut yhdenpikkulinnuista ja lensi poispäin hilja-isin siivin! Koskaan en ole haukkojapihallamme nähnyt, ja nyt oli kame-ranikin varattu. Niin että elämäänmahtuu monenlaista tarinaa.

uutama päivä Me-rikarvian ennätys-lumisateen jäl-keen myös Hel-sinki sai osansalumista, kun su-

lan Suomenlahden yli kaakosta vyöry-vä arktisen kylmä ilmamassa tiivistyirannikolla lumikuuronauhoiksi. Hel-singin lumikiteet olivat hyvin saman-laisia kuin Joel Dyerin Merikarvialtakuvaamat. Mielenkiinnosta luin uusim-man kansainvälisen lumikideluokitte-lun parin vuoden takaa ja aloin tutkiasataneita kiteitä. Lumikideluokittelujakaa kiteet nykyään 121 luokkaan.

Lumi koostuu jäästä, joka on mine-raali. Kidejärjestelmältään jää on hek-sagoninen kuten vaikkapa berylli. Lu-mikiteissä jään pituusakseli (c-akseli)on usein typistynyt lähes näkymättö-miin. Yleisimmät kidemuodot ovatkiteen päätypinnan tasoon kasvaneitalitteitä tähtiä, joissa heksagoninen kuu-silukuinen symmetria näkyy erityisenselvästi. Ne ovat tuolloin dendriittisiä

Lumikiteet ovat timanttien jälkeentarkimmin luokiteltuja mineraaleja

KirjallisuuttaLibbrecht, K. ja Wing, R. 2015. The Snowflake: Winter’s Frozen Artistry. 144 s. VoyageurPress, 144 s.LUMIKIDEKUVIA NETISSÄ:Kenneth Libbrecht: http://www.snowcrystals.com/Venäläinen Alexey Kljatov: https://www.flickr.com/photos/chaoticmind75/“Maanmieheni” kanadalainen Don Komarechka: http://skycrystals.ca/snowflake-gallery/

Kari A. Kinnunen

M

Auringonpilari Helsingin Kaivopuiston rannalla 6. tammikuuta auringonlaskunaikaan. Sulaa merta peittävän merisavun lumikiteet ovat kuusikulmaisia laattoja,ja tuo kidemuoto aikaansaa auringonpilarina tunnetun halo-ilmiön. Kuva: KariA. Kinnunen.

9MINERALIA 1 / 2016

ja haarakkeet 60 asteen etäisyydellätoisistaan, sijaiten kohtisuoraan jääki-teen c- eli pituusakselia vastaan.

Lumikiteet näyttävätkin olevan ti-manttien ohella kaikkein huolellisim-min luokiteltuja mineraaleja. Uusinkansainvälinen lumikidejaottelu sisäl-tää 121 luokkaa. Kanadassa kaivostenraakatimantit luokitellaan 200–300ryhmään, mutta timanttikaupan jättiDeBeers luokittelee ne jopa useaan tu-hanteen ryhmään. Sekä lumen että ti-manttien luokituksilla on suurta talou-dellista merkitystä, mikä selittää yllät-tävän paljon työtä vaatineet luokituk-set. Lumikiteiden muotoja on käytet-ty esimerkiksi lumivyöryennusteidenlaadintaan, ja sitä kautta monen hiih-täjän ja vuorikiipeilijän henki on sääs-tynyt vuoristoseuduilla.

Kolmekymmentä vuotta sitten teh-dyssä lumikideluokittelussa oli vain 80luokkaa. Uuteen 121-luokitteluun onotettu mukaan myös napa-alueiden jaarktisten alueiden kiteet. Luokittelu onlaadittu lumikiteistä otettujen valoku-

Helsingin Hietaniemeen satoi 16. tammikuuta lumikiteitä, jotka enimmäkseen olivat P3b tyypin dendriittejä. Kännykälläotettu juva: Kari A. Kinnunen

vien perusteella. Filmiaikaan verrattu-na digikuvaus herkkine kennoineen onmahdollistanut entistä kattavammanlumikiteiden kuvauksen ja sitä kauttatäsmentyneen luokittelun.

Vaikka jokainen lumikide tavallaanon oma yksilönsä, niin kiteiden kas-vumuodoilla kuitenkin on vain 8 pää-luokkaa, niillä 39 perusluokkaa ja lo-pulta näillä yhteensä 121 alkeisluok-kaa. Yksittäisen kiteen ulkomuoto, niinsanottu habitus, riippuu eniten pakka-sen määrästä ja ilman kosteuden voi-makkuudesta. Mutta kiteen kasvaessaja vajotessa taivaalta alaspäin olosuh-teet muuttuvat peräkkäisesti. Se saa jo-kaisen kiteen jatkuvasti kasvamaan per-soonallisesti. 121 luokkaa antavatkinoikeastaan vain karkean mielikuvan lu-mikiteiden todellisesta muotojen vali-koimasta.

Epäsuoria havaintoja lumikiteidenmuodosta voi tehdä halo-ilmiöistä, joi-ta valon taittuminen erimuotoisistalumikiteistä synnyttää, kun katsoo au-ringon suuntaan. Lumitähtien muotoi-

set kiteet kumminkaan eivät halojasynnytä, vaan niitä aiheuttavat harvi-naisemmat ja tiiviimmät jään muodotkuten prismat, laatat, pyramidit ja pyl-väät. Esimerkiksi auringonpilari, yksiyleisimmistä halo-ilmiöistä, syntyy kunvalo heijastuu heksagonisten kuusikul-maisten laattamaisten jääkiteiden ylä-ja alapinnoilta.

KirjallisuusKikuchi, K., Kameda, T., Higuchi, K.ja Yamashita, A. 2013. A global classi-fication of snow crystals, ice crystals,and solid precipitation based on ob-servations from middle latitudes topolar regions. Atmospheric Research132–133 (2013), 460–472.

LaChapelle, E.R. 1977. Field Guide toSnow Crystals. University of Washing-ton Press, 101 s.


Kivikuvaajana tunnettu Henri Koskinenon myös kuvannut jääkiteitä.

Henrin kuvat ovat samalla abstraktiataidetta jään mielikuvituksellisistamuodoista. Hänen kirjoittamansarunolliset kuvanimet antavat niilleyhden mahdollisen tulkinnan.

Kuvat: Henri Koskinen

1

Lumienkeli liitää tähtien keskellä

https://www.flickr.com/photos/aarnijaheka/16041694478/

2

Portti taikamaailmaan aukeaa lumimetsän kautta


3

Lumipuut kohti taivasta kurkottavat



3

1

11MINERALIA 1 / 2016 11MINERALIA 1 / 2016

2


AAntin teräskiteet

kaalainen Antti Kan-kainen on harrasta-nut kiviä jo kolmi-senkymmentä vuot-ta. Hän oli mukanajo silloin, kun Tam-

pereen Kivikerhoa perustettiin vuon-na 1986. Antti on kerännyt kivinäyt-teitä niin kotimaasta kuin ulkomailta-kin ja pitää rekisteriä mineraalinäytteis-tään. Antilta sujuu myös jalometallintaidetaonta ja kivenhionta. Vankallakonepajakokemuksellaan hän on val-mistanut tarvittavat työkalutkin itse.

Antti kertoo teräskidesykerön valmis-tuksesta itse näin:

”Sain idean vuonna 1989 näidenkiteiden teosta, ajattelin että tämä voi-si olla hienon näköinen kiviharrasta-jan pihassa. Pyysin poikaani Tomia te-kemään vähän luonnosta kiteistä, hänoli vielä silloin peruskoulussa. Myö-hemmin Tomi kouluttautuikin taiteenmaisteriksi ja diplomi-insinööriksi.

Tomi teki luonnoksen ja minä piir-sin kiteitä päästä katsoen, lähinnä le-vyn kanttauksen takia, sillä kaikki ki-teet on taivutettu yhdestä levystä. Ki-

Teräksinen kidesykerö Antti Kankaisen kotipihassa. Koon näkee kuvassa, hän on itse siinä vähän mittakaavana. Kiteet ovat puolisen metriäpidempiä kuin kuvassa näkyy, koska osa kiteiden pituudesta on upotettuna maahan, varmuuden vuoksi, että pysyisivät kotona eivätkäpäätyisi ohikulkijoiden matkaan. Kuva: Kirsti Kankainen

teiden päät ovat tietenkin eri osista.Materiaalina on 1,5 millimetrin vah-vuinen ruostumaton teräs, viralliseltanimeltään AISI 304, joka sopii ulko-käyttöön. Valmistin kiteet heti sama-na vuonna 1989, mutta sovitin ne pi-haan vasta 2015, joten kauan kesti pai-kan valitseminen. Liekö hämäläistähitautta tai jotain muuta? En viitsinytihan luonnoksen mukaista suurta ki-veä raahata pihaan, tyydyin vähän pie-nempiin kiviin.”

Liisa Hertell

13MINERALIA 1 / 2016

Kidesykerö painaa yli 50 kiloa. Kuva: Kirsti Kankainen

Tomi Kankainen luonnosteli isä-Antille hahmotelman, millaiselta teräksinen kidesykerö kotipihassa voisi näyttää.

Antti Kankaisen suunnitelmaa paperilla, miten teräslevy pi-tää kanttikoneella taivuttaa kiteen muotoon yhdestä levystä.


aisi olla viime joulu-kuun alussa, kun ry-mistelin kaappejanitoimistolla ja muual-la, yrittäen etsiä eräs-tä Pohjanmaan fossii-

linpalasta. Olin Allan-herralta saanutluvan sahata sen itselleni isommastanäytteestä. Yhdeksänkymppinen, mo-

nesti kansannäytepalkittu Allan halu-si, että olisin ottanut siitäkin pikkupa-lasta vielä kuvia, sillä kyse on toistai-seksi ainutlaatuisesta materiaalista Suo-messa.

En harmikseni ole vielä löytänytpalasta, ja mysteerinen häviäminenmietityttää vieläkin. Joka tapauksessalöysin autotallimme paljon elämää

nähneen hyllykön vetolaatikosta kiviä,joita itse olin kerännyt tai hankkinutja hionut 80-luvun alussa. Joukossa olitummanruskea pieni palanen dinosau-ruksen luuta, ainoa pala joka oli vuo-den 1982 Kanadan reissultani jäänytjäljelle, koska muut palat olin hionutniihin aikoihin sukulaisille lahjoiksi.Sama periaate minulle pätee yhä: saan

Gorgosaurus-dinosauruksen luuranko Royal Tyrrell museossa, Drumheller, Kanada. Kuva: Sebastian Bergmann (Wikipedia Commons)

Joel Dyer

TDDinoluita

ja kivettyneitä puita potkimassakolisuttelemassa


paljon enemmän iloa jakamisesta – jatutkimisesta – kuin hienon kokoelmankartuttamisesta, menisihän kivenmu-rikoista poismenoni jälkeen kuitenkinsuurin osa kai roskiin.

Lähetin Karille tutkittavaksi ja hiot-tavaksi dinoluun palasen, sillä ajatte-lin, että olisi hyvä saada tunnistuksel-leni vahvistus, ja että tarkasteluun tar-vittaisiin superhyvät mikroskooppilait-teet. Selvisi, että kivettyneen luun hie-norakenteita oli säilynyt, ja että luu olijossakin määrin koristeellista ainakinmikroskoopissa.

Dinoluun tarina alkoi jo oikeastaan70-luvun lopulla, jolloin kiinnostuinkivistä ja myös fossiileista. Käydessänilukiota Tampereella – aikana jolloin“Viiden miehen Tampereen kivikerho”oli hiipumassa – teimme vuonna 1982perheeni kanssa reissun Kanadaan, syn-nyinseudulleni. Oli kulunut melkeinkymmenen vuotta siitä, kun olimmejättäneet isäni, suomalaisen äitipuole-ni sekä nuoremman siskoni kanssa

Kanadan, ja olimme muuttaneet Perä-pohjolaan. Oli kiva nähdä taas suku-laisia.

Ontariossa kävimme muun ohellaeräällä jokialueella, josta voi löytää vie-läkin runsaasti simpukoita ja muitafossiileita. Arkonan alueella eli 400–600 miljoonaa vuotta sitten monenlai-sia mereneläviä, joista osa säilyi kivet-tymällä nykyaikaan. Myöhemmätmaanjäristykset ja mullistukset sekäjääkaudet olivat tuoneet esiin simpu-koita, koralleja, pääjalkaisia ja muitafossiileita, joita itsekin sain 80-luvullakerätä muutaman talteen. Nykyäänmonet fossiilipaikat ovat tiukemminsäännösteltyjä. Pitää ottaa etukäteenselville asioista ennen kuin lähtee Ame-rikoihin vierailemaan vastaavissa kivi-paikoissa.

Siirryttyämme sukuloimaan suurenpreerian alueella, Manitobaan, Saskat-chewaniin sekä Albertaan (joka vuo-ristaan, öljystään ja jääkiekostakin tun-netaan) pääsin taas pari kertaa kivireis-

sulle. Yhdellä sorakuopalla käydessänilöysin oranssinruskeaa karneolia, jotaminulla näyttää samassa “80-luvunkätkössä” lojuvan edelleen rummutet-tuna.

Drumhellerin fossiilikanjonit (engl.Badlands) ovat vaikuttava näky. Ensinsitä on ajanut satoja kilometrejä tylsää,aavaa preeriaa, jossa pyörii välillä kui-vuneita arokierijöitä (tumbleweed) jatuoksuu paikoittain salviaa tai koiruo-hoa muistuttava maruna (sagebrush).Yht’äkkiä näkyviin tulevat muinaisenjokiuoman jäljiltä jääneet, kerroksittai-sen värikkäät eroosiomuodostelmat(engl. Hoodoos).

Suureksi pettymyksekseni en olelöytänyt itseltäni kuvia Drumhellerindinosaurus-kanjoneista, eikä sukulai-sillanikaan jostakin syystä ole kuviatuosta paikasta, joten Mineralia joutuutältä osin turvautumaan ilmaisiin pub-lic domain -kuviin.

Muistan hyvin, kun saapuessammeäitini ja pikkusiskoni kanssa Drumhel-

Joel Dyerin löytämän dinoluun kappaleessa on luuaineksen hienorakenne säilynyt. Kuvaleveys 1,3 mm. Kuva: Kari A. Kinnunen


leriin oli kuuma kesäpäivä, ja taisikirjoittajalla olla päässään hiljattainostettu olki-stetson, joka suojasiaika hyvin auringonpaahteelta jasopi länkkärityyliin hyvin maise-miin. Silmiä häikäisivät vaaleat,osin ruosteenväristen ja kellertävi-en kerrosten sävyttämät sediment-tikivipaasit ja rinteet, jotka muo-dostuvat kalkkikivestä, hiekkaki-vestä, kivihiilikerroksista sekä sa-vikivestä.

Jääkauden viimeistelemien kan-jonien pohjalla lojui kuivunutta kas-villisuutta, sekä paljon mielenkiinnot-tomia harmahtavia kivenkappaleita.Koska kuivunutta “ajopuuta” myöslöytyi, potkaisin kevyillä kengilläniyhtä puolentoista nyrkin kokoista, pin-nalta vaaleaa puuta. Noh, tämäpä tun-tui varpaissa, sillä kyseessä olikin isopala kivettynyttä puuta! Tämä sisältä-päin paljon tummempi, hieno kappa-le säilyi Suomeen asti tallessa. Sen jäl-keen se on hävinnyt jonnekin, ja vointaata, että mielelläni olisin “onnenpot-kuni” tuloksen pitänyt tallessa.

Fossiilisia simpukankuoren sekä di-nosauruksenluun paloja löytyy enem-

mänkin eroosiomuodostelmien eri ker-roksista, mutta jo tuolloin muistaak-seni varsinainen kaivaminen oli kiel-lettyä. Drumhellerin alue on tätä ny-kyään sekä kansallispuisto että maail-manperintökohde. Alueen fossiileita eisaa viedä Albertan provinssin ulkopuo-lelle, paitsi kenties lahjakaupasta kui-tin kera ostettuja näytteitä, muutoinvoi seurata ankarat sakot ja takavari-kointi.

Joka tapauksessa, Drumheller jaOntarion fossiilipaikat ovat taatustinäkemisen arvoisia paikkoja, ja ylipää-tään pinta-alaltaan jättimäisen Kana-dan eri osien vaihteleva luonto, nähtä-

vyydet ja monet mikroilmastotovat kokemisen arvoisia. Odotanettä yli 36 vuoden poissaolon jäl-keen pääsisin taas käymään syn-nyinmaassani, vaikka matka tällai-selle yksinyrittäjälle taitaakin jää-dä haaveeksi. Niille joilla on mah-dollisuus matkustaa Kanadan apa-jille, suosittelen varauksitta käyn-tiä myös Vancouver-saarella, jossavaimoni kanssa asuimme 80-luvunloppupuolella. Mukavia kivi- jafossiiliseikkailuja toivottelen kans-

saharrastajillekin!

Lisätietoa netissä:

DRUMHELLERhttps : / /en.wikipedia .org/wiki/Horseshoe_Canyon_Formation

http://www.tyrrellmuseum.com/index.htm

ARKONAN ALUEhttps://uwaterloo.ca/earth-sciences-museum/resources/fossils-ontario

ht tps : / / f i .w ik iped ia .o rg /wik i /Suuret_j%C3%A4rvet

Paahtava preerian aurinko paistaa Hoodoo-muodostelmien yllä. Kuva: Ken Kistler (Public Domain)

Drumhellerin kaupunki, Kanada. (Pixabay, PublicDomain)


uun ja puun kappaleetmuuttuvat maaperässäjoskus opaaliksi, kalse-doniksi ja hienorakei-seksi kvartsiksi. Orgaa-ninen aines syrjäytyy

vedestä saostuvalla piigeelillä varsinnopeasti muuttuen opaaliksi ja vähi-tellen kalsedoniksi. Joskus kvartsiutu-minen on niin hellävarainen tapahtu-ma, että jopa yksittäisten solujen piir-teet ovat säilyneet. Maaperän vedenraskasmetallit – kuten rauta – voivatvärjätä aineksen samalla voimakkaanpunaiseksi tai keltaiseksi.

Korukiveksi soveltuvat sellaiset di-nosauruksen luut, joissa luuaines onmuuttunut francoliitti-mineraaliksi(karbonaatti-fluoriapatiittia), ja luun

huokoset ovat täyttyneet kalsedonillatai akaatilla. Parhaimmat ovat tulleetUtahista, Morrison muodostumasta.Iältään ne ovat jura-kautisia, noin 150miljoonaa vuotta vanhoja. Akaatti onsaostunut vulkaanisesta tuhkasta vajo-veteen liuenneesta piiaineksesta.

Vuosikymmeniä sitten tätä harvi-naista materiaalia kerättiin paljonkinkorukäyttöön. Amerikan osavaltioidensuojelumääräykset ovat sittemmin ra-joittaneet keräämistä vain muutamaanmahdolliseen kohteeseen. Mutta niis-täkin tulee yhä kivimessuille ja netti-kauppaan tasaiseen tahtiin materiaalia.

Morrisonin muodostuman punaisetakatisoituneet luut ovat enimmäkseensauropodi-dinosaurusten jäänteitä.Solurakenne on niissä säilynyt usko-

mattoman tarkasti. Yksittäiset akaat-tiontelot ovat luuaineksen onteloidenpaikalla. Osa Morrisonin dinoakaateis-ta on erinomaista korukiveä, soveltu-en pyöröhiontaan ja pienoisveistoksiin.Pääosa niistä on kuitenkin liian huo-koista tai kalkkikivivaltaista, jotta kiil-lotus olisi mahdollista.

KirjallisuuttaHubert, J.F., Panish, P.T., Chure, D.J.ja Prostak, K.S. 1996. Chemistry,microstructure, petrology, and diage-netic model of Jurassic dinosaur bo-nes, Dinosaur National Monument,Utah. Journal of Sedimentary Research66, 531–547.

Akatisoitunutta dinosauruksenluuta käytetään korukivenä

Kari A. Kinnunen

L

Utahin korukivenä käytettyä akatisoitunutta dinosauruksen luuta. Luuaines (tummat reunukset) on muuttunut francoliitti-nimiseksi fos-forimineraaliksi. Luurakenteen huokosiin on kiteytynyt vedestä pieniä akaatteja. Kuvat ja näytteet: Kari A. Kinnunen.


Teksti ja kuvat: Liisa Hertell

ampereen Kivikerhontoteuttamista ulko-maan kivimatkoistaeräs mielenkiintoi-simmista oli matkaUralille toukokuussa

2010. Kymmenen päivän matkalla olimukana 34 kiviharrastajaa eri puolel-ta Suomea. Matkan kohokohtia olimonia, mainittakoon mm. Kungurinjääluola, Vjatka-joki ja dinosaurusmu-seo Kotelnitšissa, Permin yliopisto, Je-katerinburg sekä Moalyshevan smarag-dilouhokset. Tässä Mineralian nume-rossa on juttua dinosauruksen luista,joten otettakoon esille myös Uralinmatkallamme kohtaamat dinosaurus-ten luut.

Uralin länsipuolella virtaava Vjatka-joki on Kama-joen sivujoki Venäjällä,Kirovin alueella. Vjatka-joki saa alkun-sa Udmurtian puolelta, mutta sen ala-juoksu on Tatarstanin tasavallassa.Alueen pääkaupungin nimi muuten olivuodesta 1781 lähtien Vjatka, mutta1934 nimi muutettiin Kiroviksi, Ser-gei Kirovin mukaan.

Jos mennään 260 miljoonaa vuottaajassa taaksepäin, Vjatka-joen kulku-suunta oli silloin vastakkainen. Senrannoilla ja soilla asustivat dinosauruk-set. Nykyään näiden muinaisten dino-jen luita tulee esille joen penkoista vuo-sittain, kevättulvien laskettua. Silloinalueen dinoille omistetun museontyöntekijät lähtevät kenttätöihin kul-kemaan Vjatka-joen rantoja kilomet-rikaupalla etsien uusia luita tutkitta-vaksi. He ovat löytäneet jopa kokonai-siakin dinosaurusten luurankoja. Vjat-ka-joen alueelle tyypillinen dinosauruson pieni, noin puolimetrinen Deltavja-tia vjatkensis Lebedev.

DDinoluitaKun me saavuimme kiviryhmämme

kanssa dinosaurusten löytöpaikalle,Vjatka-joelle toukokuun puolivälissä2010, kevättulva ei ollut laskenut, jo-ten emme päässeet etsimään dinosau-rusten luita. Hienoa oli kuitenkin näh-dä joki ja valokuvata sitä ylhäältä.

Vjatka-joen alueelta löytyneitä, tut-kittuja ja preparoituja, permikautistendinosaurusten luita on esillä Kotelnit-šin paleontologisessa museossa. Dino-museo on pieni, mutta maailmankuu-lu, harvinaiset löydöt kiinnostavat ko-vasti amerikkalaisia ja saksalaisia pale-ontologeja. Museo sijaitsee Kotelnitš-nimisessä maalaiskaupungissa. Tämädinomuseo on Euroopan ainoa, jokatekee tutkimusta nimenomaan luusto-jen löytöalueella.

Kotelnitšin dinomuseoon mekinVjatka-joelta suunnistimme, saunottu-amme kuitenkin ensin joen rantamansaunoissa. Dinomuseoon saapuessam-me kello oli jo yksitoista illalla, muttamuseon ovet aukenivat meille ja pää-simme tutustumaan alueelta löytynei-den dinosaurusten luihin ja luurankoi-hin, joita museon opas ylpeänä meilleesitteli. Seuraavalla aukeamalla tässälehdessä on kuvia Kotelnitšin paleon-tologisen museon dinoluista.

Päivä oli ollut pitkä, eikä se vielädinomuseoonkaan päättynyt. Yölläkello 01.01 Kotelnitšista lähti junam-me Permiin. Siihen meidän oli ehdit-tävä. Pitkä juna oli tulossa Baikaliltaasti, eikä se asemalla montaa minuttiaodotellut, joten asemalla oli oltavaajoissa. Onneksi Kotelnitšin kaupun-ki oli niin pieni, ettei asemalle ollut pit-kä matka juosta. Ehdimme junaan jamatka jatkui kohti Permin kaupunkiaja uusia seikkailuja.

T


Uralilla, Vjatka-joella


Tampereen Kivikerhon retkellä Uralille vuonna 2010 yksi mielen-kiintoisimmista käyntikohteistamme oli Tatarstanin kaupungissavirtaava Vjatka-joki, jonka penkoista kevättulvien lähdettyä löytyypermikautisten dinosaurusten luita.

Meidän tullessamme joelle toukokuu oli puolivälissä, ja joki olivielä tulvillaan, emmekä pystyneet pudottautumaan jyrkkäärinnettä alas etsiäksemme dinosaurusten luita. Kuitenkin ilonammeoli valokuvaus.

Alueen dinosaurusten luihin pääsimme tutustumaan vielä samanailtana Kotelnitšin paleontologisessa museossa.

KUVIA KOTELNITŠIN PALEONTOLOGISESTA MUSEOSTA



Tutustuminen Kotelnitšinpaleontologiseen museoon

Kuvat: Liisa Hertell

Noin puolimetrinen Deltavjatia vjatkensis Lebedev asusteli Vjatka-joenrannoilla permikaudella, 255-260 miljoonaa vuotta sitten.

Tällainenko tuo Deltavjatia vjatkensis, hieman liskomainen otus kenties oliaikoinaan, museon näkemys.

Permikaudella 255-260 miljoonaa vuotta sitten Vjatka-joella asusteli myöstämä dino Viatkogorgon ivakhnenkoi Tatarinov.

Emeroleter levis Ivachnenko on saman aikakauden vjatkajokisia.

Rekonstruktio 255-260 vuosimiljoonaa sitten Vjatka-joella eläneestäpikkuruisesta Emeroleter levis Ivachnenko -dinosta.

1

2

3

4

5


1

2

3


Kari A. Kinnunen

Dinosaurusten aikaan Amerikkaja Venäjä olivat samaa mannerta

G


4

5

Dinosaurusten aikaan nykyiset mantereetmuodostivat yhden jättiläismantereen, jokaoli Pangaea. Mineralian artikkeleissa esitel-lyt dinojen löytöpaikat: (1) Drumheller,Kanada, (2) Utah, USA ja (3) Kirov, Ve-näjä. Pohjakartta: Wikipedia Commons.

eologia ja elämän ke-hitys ovat aina liitty-neet toisiinsa. Dino-saurusten aikaan pa-risataa miljoonaavuotta sitten nykyiset

mantereet muodostivat yhden valtavansupermantereen. Se oli Pangaea. Ame-rikasta pääsi tuolloin kuivin jaloin Ve-näjälle. Nykyiset mantereet repeytyivätlaattaliikuntojen raahaamina vähitellenPangaeasta erilleen. Kullekin mante-reelle kehittyi oman tyyppisensä dino-saurukset, sillä dinot eivät pystyneet ui-maan pitkiä matkoja.

Dinosaurusten ajan loppuminenkytkeytyi sekin geologiaan. Lopullisentuhon syyksi on esitetty Meksikonlah-teen tömähtänyttä suurmeteoriittia.Nykyään pääsyyksi arvellaan voimak-

kaita tulivuorenpurkauksia ja niidenvaikutusta suursäätilaan liitukaudenlopulla. Maankuoren halkeamista pur-kautui syvältä vaipan kuumista koh-dista valtavat määrät basalttista laavaa.Vulkaanisen toiminnan ilmakehäänsyöksemä tuhka muutti suursäätilaa jaympäristöä dinosauruksille epäedulli-seksi. Sopeutuvammat pikkunisäkkäätalkoivat menestyä ja tämän seuraukse-na pääsi lopulta kehittymään ihminen.

Vaikka dinosaurukset ovat kuolleetmaapallolta sukupuuttoon, niin eräi-den dinolajien etäisiä sukulaisia elääyhä. Ne ovat lintuja. Näin monet pa-leontologit ja evoluutiobiologit usko-vat. Linnunluilla onkin paljon yhteis-tä dinoluiden kanssa. Koko vain onmonta kertaluokkaa pienempi.


FK ymmenen aitoa dino-

sauruksen luurankoasekä useita replikoitaniin dinoista, kilpi-konnista kuin lentä-vistä liskoistakin on

nähtävillä Sveitsissä, Aathalin kaupun-gissa sijaitsevassa museossa, jonka nimion Sauriermuseum Aathal.

Esillä on myös lukemattomia pie-nempiä, aitoja fossiileja, kuten liskoja,kaloja ja trilobiitteja. Tämä dinomu-

seo on mainio pistäytymiskohde, mi-käli tie vie lähiseudulle.

Museoon on keväällä 2013 pysty-tetty myös meripihkaosasto, sen saa-tua lahjoituksena 700 kappaleen me-ripihkakokoelman. Lahjoittaja on yli

ja meripihkaa dinomuseossa Sveitsissäossiileja

Anna-Maija Rae


Plaffeiittia Aathalin Sauriermuseumissa. Plaffeiitti on meripihkan harvinainen muunnos.jota on löydetty Alpeilta. Isäntäkivilaji on 55 miljoonaa vuotta vanhaa hiilipitoista hiekka-kiveä. Kuva: Anna-Maija Rae

80-vuotias Willy Kohler, jota kutsu-taan myös nimellä Mister Bernstein.Hän on kerännyt kokoelmaa 25 vuot-ta ja siinä on museon mukaan näyt-teet kaikista maailman meripihkaesiin-tymistä. Esillä on myös sveitsiläistäplaffeiittia.

”Kivikauppias” Hans-Jakob Siberinnostui paleontologiasta jo 60-luvul-la ja hänen ryhmänsä on ollut kaiva-uksilla vuosikymmenet lähinnäUSA:ssa. Jossakin vaiheessa Siber saiajatuksen dinomuseosta, joka sitten

avasi ovensa 1991. Museota vastapää-tä, toisella puolella tietä on hänenomistamansa Siber+Siber -kivikauppasekä kultamuseo, jossa on kultanäyt-teitä kaikkialta maailmasta. Se oli vali-tettavasti lokakuisena sunnuntaina sul-jettu.

Aathaliin löydät ajamalla Zürichis-tä tietä no 1 koilliseen (itään) ja kään-tymällä tielle no 53 kaakkoon. Mat-kaa kolmisenkymmentä kilometriä.

Museon kotisivut löytyvät osoittees-ta www.sauriermuseum.ch.

Sauriemuseum Aathal. PressikuvaLintusaurus. Kuva: Anna-Maija Rae


erinteinen käynti Hampurin kivi- ja mi-neraalimessuilla sijoittui jälleen viimevuonna joulukuun ensimmäiseen vii-konvaihteeseen, 4.–6.12.2015. Tälläkertaa katselu yhteen suuntaan vei kol-

me tuntia ja paluuseen lähes toinen mokoma.Intialaisten isot helmirivit ohitin jo helposti. Vai-

keampaa oli ohittaa laserkvartseiksi nimitettyjennäytteiden pöytiä. Kvartsi-, sitriini- ja ametistiki-teet oli hiottu ja muotoiltu täydellisiksi ja viimei-sen päälle kiiltäviksi ja hintaviksi. Yleisilmeenä voi-sikin pitää käsiteltyjen näytteiden suuri lisäänty-minen messuilla.

Varsinainen katseenvangitsija oli vitivalkoinen,reilusti päänkokoinen lohkare, joka oli muotoiltupuuksi ja sen jokaisen oksan kärjessä oli rubiini taismaragdi tai jopa molemmat. Tällaisia rubiini-sma-ragdipuita oli myytävänä kaksi taidonnäytettä. Nor-maalistihan kyseiset jalokivet olisi vain hakattu irtiemäkivestä. Nyt oli saatu aikaan yhdistettyä käsi-työtaidetta ja jalokiven loistoa. Käsittelemättömiänäytteitä eli raakakiviä Hampurin messuilla olikinesillä vähäisemmässä määrin.

Tällä kertaa näin messuilla jo tuttujakin, mm.Lapin kullanhuuhtojia sekä Turun ja Tampereenkiviharrastajia. Muutamalle omalle näytteelleni sainjälleen pöydiltä nimen. Marokkolaisten fossiileja olientistä useammalla pöydällä. Viime vuoden uusilöydös. Upeaa läpinäkyvää, sinertävää, isokiteistäja kallista baryyttiä oli vielä pieniä eriä, jopa pie-niä, halpoja 20–30 euron näytteitä, monilla pöy-dillä.

Viime vuodelta muistin, että olin varautunut os-tamaan elefanttilinnun munakuoripussin, muttaeipä sellaisia ollut enää myynnissä. Muutaman sim-pukan nimineen ja löytöpaikkoineen ostin sekä jo-kusen “paremman” fossiilinkin. Tuliaisiksi ostin jo-kusen “halvan”, mutta luennoilla tarpeellisen näyt-teen.

Yksi Hampurin retken syy on myös joulun nä-kyminen ja tuntuminen. Isot massat iloisia ihmisiäkulkemassa kylki kyljessä. Hieno mantelin ja gly-veinin (glögin) tuoksu leijaili ilmassa. Perinteinenkuningasrapuateria kuuluu myös Hampurin ret-keemme. Asuimme vaimon kanssa jälleen neljäntähden Mercury Mitte -hotellissa, josta oli reippaat200 metriä messuhalliin. Mutta ensi vuonna jo jon-nekin muualle.

Tänä vuonna Hampurin mineraalimessut jär-jestetään 9.–11.12.2016. Netistä löytyy tietoa mes-suista osoitteessa: mineralien-hamburg.de.

Hampurin mineraalimessuilla viime jo

Teksti ja kuvat: Pekka Lunnikivi

PAmetistiaurinko.

Opaalia uudesta puolalaisesta opaaliesiintymästä.

Kvartsikiteitä oli paranneltu suorastaan upeiksi.


Lukijakysely

Mineralia-lehti perustettiin loppuvuonna 2012, jolloin se mar-raskuussa esiteltiin Tampereen kivimessuilla. Alan uutena tu-

lokkaana Mineralia otettiin innostuneesti vastaan. Seuraavana vuonnalehteä alettiin julkaista Tampereen Kivikerhon toimesta säännöllisesti,neljänä numerona vuosittain. Tähän mennessä Mineralia on ehtinytilmestyä kolme kokonaista vuotta 2013–2015.

Kokosimme seuraavalle aukeamalle kaikkien julkaistujen numeroidenjutut ja kansikuvat. Kerro meille, mikä juttu on ollut mielenkiintoisinja mikä kansi kiehtovin.

Vastauksia odotetaan keskiviikkoon 20.4.2016 mennessä sähköpostitseosoitteeseen: [email protected]

Kirjoita viestiisi parhaana pitämäsi jutun nimi ja kyseisen lehden nu-mero. Kansikuva-arvioon laita numero ja vuosi. Laita viestiisi myös ni-mesi ja postitusosoitteesi, jos vaikka voitto osuu kohdallesi.

Kaikkien määräaikaan mennessä vastanneiden kesken arvomme kuvas-sa olevan kivikirjan. Arvonta suoritetaan Tampereen Kivikerhon kevät-kokouksessa perjantaina 22.4.2016.

Tulos ja voittajan nimi julkaistaan Mineraliassa nro 2/2016.

L U K I J A K Y S E L Y

Vastaa ja voita!

Kivikirja, Tampereen rantatunne-lin louhintakiveä. Koko: leveys 2 cm,

korkeus 1,5 cm ja syvyys 1 cm. Hionta: Juk-ka-Pekka Lehtinen. Kuvat: Liisa Hertell

Mineralian irtonumerotLehdestä on saatavilla vielä joitakin irtonumeroita. Mikälisinulta puuttuu joku lehti, voit kysellä ja tilata sen LiisaHertelliltä, [email protected]. Hinta 6 euroa kpl.

Kaikkia numeroita ei ole enää saatavilla.

me joulukuussa

Smaragdi- ja rubiinipuu Venäjältä.

Seleniittikidepässinpää. Ei saa koskea!

Taideteos, 30 euroa. Ei fossiili vaan aidon kopio.

Megalodontin hampaat 150 euroa, mosasauruk-sen hampaat vain 20 euroa kappale.


1/2013Luontokuvaaja BoJohanson Grönlanninrantakallioilla

Grönlannin korukivet

Suomalaiset kryoliitinjäljillä Grönlannissa

Ovifakin rautalohkareHelsingin Kaisanie-messä

A.E. Nordenskiöldgeologin silmin

Kultahipusta koruksi

Dendriitit

Kiviharrastajienkivinen polku

Kirjaesittely: Malmin-etsintä kohtalona

Lampivaaran ametis-tiesiintymän löytymi-nen 1985

Rokua Geopark

2/2013Mineraalikuvauksessatärkeintä on valonkäyttö

Mikrokiteistä kvart-sia, kalsedonia...Alajäraven Hietakan-kaan sorakuopista

Kivien keräämisestä

Murikasta malmiksi

Uusi korukivilöytöLaitilasta: savukvartsiaja apofylliittiä

Kemiönsaaren Illon“markasiitti“ paljastuirikkikiisuksi

Kuukiveä Nurmijär-ven Ilvesvuorelta

3/2013Miten minusta tulikivien digikuvaaja

Otamon louhos

Miten (miksi)minusta tuli geologi

MeripihkaretkiBaltiaan ja Kalinin-gradiin

Mitä meripihka on;mikroskoopillameripihkan salatpaljastuvat

Kaliningradin Meri-pihkakombinaatinhistoria

MeripihkamuseoGdanskissa

Talvivaaran punainenkorukivi sisältääthuliittia

Kuopion Kivikerhoesittäytyy, MikkoYlönen veteraanijäsen

GTK avasi ovensaOtaniemessä ja jär-jesti retken Leppävaa-raan Espoo-päivänä

4/2013Miten ammattivalo-kuvaaja kuvaa kivi-kohteita

Taj Mahalin kivet

Kivi-intarsiateknii-kan syntyhistoriaaFirenzessä

Kivi-intarsiaaoppimassa Firenzessä

Kivimosaiikkia, piha-kiveykseen malliaEspanjasta

Kivimosaiikkitaidettasuomalaisesta kivestä(Ritva Luukkasentöitä)

Paua Abalone -kotilo

Kivitohtori kertoo:Ei voimalla vaanjärjellä; Mente etmalleo; Helsin-kiitti ja unakiitti,kaksi suosittuakorukiveä

“Sudeettimonttu”,kenties Suomenrikkain kivimonttu

Kuolan retki –maailman laidalle,tai melkein

Hyrkkään ruusu-kvartsiesiintymä onmainio retkikohde

1/2014

Sinisafiireja ja jalo-zirkoneja Miessiltä,Lemmenjoen alueelta

Suomen suurimmatzirkonikiteet Siilin-järveltä

Yliopiston Mineraali-kabinetin historiaa

Kivenkehrä-kivi-galleria Kurikassa

Stone GalleryLunnikivi

Eräjärven Kivimuseo40-vuotias

Kauko Alasaarela jaAmerikan kivikuume– tuhansien kivientarinoita Lapualla

Ylämaan Jalokivimu-seo uudistaa ilmettään

V A L I T S E M I N E R A L I A N P A R A S J U T T U

V A L I T S E P A R A S K A N S I

1/2013 2 /2013 3 /2013 4 /2013 1 /2014 2 /2014 3

Mineraalienvaloisa puoli

Lehden toimitus-kunta esittelyssä

Mikä nimeksilehdelle, nimenideoija valokeilassa

Böömiläisengranaatin tarina

Paraisten kalkkilou-hoksen mineraaleista

Focus stacking -digi-kuvausmenetelmä

Yhteenvetoa UV-lampulla fluoresoi-vista Suomenmineraaleista

Miksi jotkut mine-raalit fluoresoivat?

Tee itse fluoresoivienmineraalien katselu-laatikko

Graniitit rakennus-kivinä

Myrkylliset kivet,vinkkejä turvalliseenkiviharrastukseen

Jalokorundi Lapista,Elsaojalta

Tutkittavana mah-dollinen meteoriittiMarokosta

Kirjaesittelyt uusistaalan julkaisuista

Kannenpääkuvassa,Mineraliassa1/2012, onkalsiitti jaapatiittikide.Parainen,Skräbböle.

1/2012MINERALIA - Kiviharrastajan Kuvalehti pe-rustettiin loppuvuonna 2012. Uuden lehdenkirjapainossa painettu, ensimmäinen numerojulkistettiin marraskuun puolivälissä 2012 jär-jestetyillä Tampereen Kivimessuilla.


Kultamalmit syntyväterilaisten kivilajienkontakteihin

Cornwallin rikaskaivoshistoria kohosimaailmanperintö-kohteeksi

Gemmologinenkoulutus uudistuuSuomessa

Haverin kultamuseo-alueella järjestetäänKonepäivät

Aloite: KirjoitelkaapaMineraliaan teitäkiinnostavistaaiheista

2/2014Taidetta geologiassa,geologiaa taiteessa!

Meteoriittienvalokuvaaja

Lohkareet kuvanveis-täjän materiaalina

Jouko TurkanPirkkalan kiviennäyttely

HämeenlinnanAunelan kuppikivi

Euroopan uusinjalokivikaivos

Kirjaesittelyssä syksynuutuus, laaja teossuomalaisesta korusta

Vastaus kansannäyt-teeseen: rikkikiisu-konkreetio

3/2014Mikromineraalienmaailma

Kivikunnankäsitteet sekaisin

Firenze, Ravenna jaApuan Alpit, huippu-kokemuksia Italiassa

Pohjois-Italianmarmorivuorien jatippukiviluoliengeologiaa

Vuoroin vieraissa,nuoripari Firenzestäkävi Tampereella

Kiviharrastus jakansainvälinenyhteistyö

Erich Berger löysimetallista kuparia

Kristillisiä merkkejäSuomen kivissä jakallioissa

Kirjaesittelyssä“Suomen rotkot”

Nurmijärveläinenkivikerho Pyteriitinpyörittäjät 20 vuotias

4/2014

Paavo Korhosenkokoelmassa ensiar-voista on kivenkauneus

Järvimalmin pelkis-tystä Haverissa

Olisivatko järvimal-mit nykyteknologiallataloudellisesti kan-nattava kaivoshanke?

Möhkön rautaruukkiIlomantsissa käyttijärvimalmia

Hakku – geologistatietoa kootusti

Piken rikaskivikausi 2014

Paras kameranikivikuvaukseen

Kirjaesittely: Kriittistämedia-analyysiä...Talvivaarasta

1/2015Geomatkojensuosio se vain jatkuu

Uusi kuukivilöytöIlmajoelta

Uusia kuukivi-löytöjä Lapista

Luomujalokivetovat hupenevaluonnonvara

20 vuotta geomat-kailua ulkomaille

Kivet muistoinamatkoista

Alati matkalla, elireissumiehen kivisetpolut

Kiviharrastuksenaloittaminen

Kivimessuilla SaksanEnnepetalissa

MessutunnelmiaHampurista

2/2015Kulta kiehtoo kaikkia

Kultakuume ei lopukoskaan

Kauneimmat jakalleimmat kullat

Tankavaaran Kulta-museolla takana 40-vuotinen taival

Upakultaesiintymätja niiden muodostu-minen

Kullan tie Klondikes-ta Turun yliopiston-mäelle

Mitä katinkulta on?

Mitä kallioleikkauskertoo

Leinelän kallioleikka-us Heurekan Maanalle -näyttelyssä

Esittely uudestaSuomen malmiesiin-tymien kirjasta

Kaiva.fi -sivustokertoo kaivannaisalas-ta ja sen merkityksestä

3/2015

Kivikerhot jayhteiskunnanmuutokset

Luonnonkivet geo-logisella kaupunki-kävelyllä Turunperformanssifesti-vaaleilla

Geologin työ Tampe-reen Rantatunnelissa

Korusarja Rantatun-nelin kiillegneissistä

Syytettynä “Kattipe-rä” eli miksi tunneli-kivissä on hiontaahaittaavia halkeamia

Tampereen Ranta-tunnelin kivi mikro-skoopissa

Bergamon alueengeologia ja mineraalitkiinnostavat

Kivimatka Italiaanviime toukokuussa

Lähigeologiaa kaikille:Geologia koukuttikansaa elokuussaEspoossa ja Hollolassa

Lukijoiden kiviaartei-ta: Terho Törmäkan-kaan Erämaja

4/2015

Kivikerhot jakivikokoelmienkohtalot

Uusi topaasilöytöViitaniemestä

Satu Väisäsen löytämäjalotopaasi on kappalepaljon suuremmastakiteestä

Harvinaisen hyvätopaasikide Sudeetti-montusta

Käyntiä KivisilläAroilla, esittelyssäkiviharrastajaparis-kunta Ritva jaMauno Aro

Luonto fasettihiojana

Säilyttämisen arvoisiasiirtolohkareita jatarinapaikkoja Vaasanseudulla

Kansannäytepalkin-not jaettiin vuoden2014 parhaista näyt-teistä Tampereella

Luupin lumoissa

Turistina Kappadoki-assa, Turkissa

Kirjaesittelyssä Soklinmonivaiheinen tarina

4 3 /2014 4 /2014 1 /2015 2 /2015 3 /2015 4 /2015


A rkeologi Visa Immo-sen väitöskirjansapohjalta kirjoittamaja taidokkaasti itsevalokuvaama kirjakertoo museoissa ja

kirkoissa säilytettävistä Suomen keski-ajalta (1200–1600) peräisin olevista ja-lometallikoruista ja -esineistä. Yhteen-sä tällaisia kultasepäntöitä tunnetaannelisensataa, lähinnä koruja ja kirkol-lisia kalleuksia. Immosen kirja osoit-taa, miten akateemisesta opinnäytteestäon mahdollista työstää kiinnostava,tärkeä ja laajaa yleisöä puhutteleva teos.Se myös näyttää kuinka tärkeää kuvi-tus tietokirjoissa on.

Kirjan valokuvat ovat erittäin kor-kealaatuisia. Monista esineistä on vie-läpä lähikuvat, ja niistä koruja pystyytarkastelemaan jopa paremmin kuinmuseoiden vitriinien lasien läpi. Ko-rujen ja esineiden kulumajäljet ja te-kotavasta kertovat mikrorakenteet erot-tuvat ilahduttavan tarkasti. Immosenvalokuvausprojekti on ihailtava jo sel-laisenaan. Hänellä ei ole ajokorttia, jamuseot ja kirkot sijaitsevat Suomessapitkien etäisyyksien päässä toisistaan.Hän sai isältään kuljetusapua, sillä ka-merakalusto oli ammattilaistasoa elipainava.

Tämän vuoden Visa Immonen onGetty-museossa Los Angelesissa tutki-jana. Hän on opiskellut Turun yliopis-tossa arkeologiksi. Lisäksi hän on työs-kennellyt tutkijana Amerikassa ja Eng-lannissa vaihtelevia jaksoja.

Minua kiinnosti oitis etsiä kirjankorukuvista kotimaisia korukiviä. Yh-tään kotimaista en löytänyt! Jalo- jakorukiviä on muutenkin säilynyt ko-ruissa yllättävän vähän, vaikka istutuk-

set kertovat, että kiviä on monissa alunperin ollut. Muutamat harvat kivet oli-vat lasia tai ulkomaisia jalo- ja koruki-viä.

Kuitenkin Immosen kirjan kanssailmestyi lähes yhtä aikaa suomalaistenja venäläisten yhteistyönä kirjoittamaMining Road -kirja. Yhtenä kirjan kir-joittajana oli Satu Hietala. MiningRoad -kirjassa on kuvattu tarkkaanmyöhäisen keskiajan jalokivikaivosKarjalan Kitelässä, silloisen Ruotsi-Suomen itäisimmässä kolkassa. Gra-naatteja luultiin rubiineiksi ja niitä vie-tiin Erik-kuninkaan toimesta tynnyri-kaupalla Tukholmaan. Tämä tieto oli-si hyvä saada kirjan mahdollisiin seu-raaviin painoksiin, vaikka Suomentuon aikakauden koruista näitä – sil-loin kotimaisia – granaatteja ei vieläolekaan tunnistettu.

Jalometallien alkuperästä kirjassa onkiitettävästi tietoa. Immosen mukaanjalometallit on joko kierrätetty esihis-toriallisten kalmistojen ja aarrekätkö-jen koruista, tai niitä on ostettu kolik-koina ja harkkoina, enimmäkseen Sak-sasta. Ruotsissa tuolloin toimineidenkaivosten kullan ja hopean päätymises-tä Suomen koruihin ei ole säilynyt tie-toa. Myöskään laboratoriotutkimuksiametallien kemiallisesta koostumuksestaei mainita tehdyksi.

Esihistoriallisia kultakoruja on säi-lynyt Suomessa säälittävän vähän. Ne-

kin vähät ovat Tukholman historialli-sessa museossa, sillä Ruotsi-Suomenaikaan kallisarvoiset löydöt pakkosiir-rettiin Tukholmaan. Löydöt siis ovatvähissä, mutta Immosen löytämät kir-jalliset dokumentit kuitenkin kertovatloistosta eli korujen yleisyydestä jo kes-kiajalla.

Yllättävää on myös, miten monetnykyiset korutyypit olivat suosittuja joKeskiajalla. Säilyneissä koruissa tosinkivet olivat harvinaisia. Ja monet niis-tä olivat hiomattomia. Jalometallityötoisaalta oli jo pitkälle kehittynyttä javiimeisteltyä kuten esineiden lähikuvis-ta lukija pääsee näkemään.

Keskiajalla korut olivat yhteiskun-nan yläluokan iloa toisin kuin nyt.Kiviharrastus kultasepäntöineen onosoitus yhteiskunnan tasa-arvoistumi-sesta. Nyt kaikilla on varaa koruihin janiitä on luvallista itsekin valmistaan.Keskiajalla korujenvalmistus oli tark-kaan säädeltyä toimintaa.

Keskiajalla jalometallit olivat varak-kaille talonpojille kuin pankkitili.Tämä oli hieman kuten yhä nykyäänIntiassa. Aateliset ja kirkko puolestaankäyttivät vanhoja korujen jalometalliauusien muodikkaampien korujen teet-tämiseen. Tämä selittää miksi aatelis-koruja on niin vähän säilynyt. Talon-poikaiskoruja on saatu talteen enem-män.

Keskiajalla kultasepäntöihin liittyi

Suomenkeskiaikaisetkorut

K I R J A E S I T T E L Y

Immonen, Visa:Kirkkojen ja kartanoidenkätköistä. Kustantaja:Maahenki, 2015.400 sivua.Hinta 39 €.


monia myrkyllisiä raskasmetalleja ku-ten elohopeaa kultaukseen. Entisetkultasepänpajojen maapohjat ovat Tu-run keskustassa yhä pahoin saastuneet.Immosen mukaan ne ovat jopa arkeo-logeille kaivauksissa riskinpaikkoja.

Jalokivien väärennökset olivat jokeskiajalla yleisiä. Synteettisiä jalokiviäei vielä tunnettu, mutta taidokkaastivärjätyt lasit olivat hyvin yleisiä. Kes-kiajalla jopa lakipykälin yritettiin va-roittaa silloisia porvareita väärennök-sistä.

Kultasepät alkoivat toimia Suomes-sa 1300-luvulta lähtien. Syynä oli kau-punkien perustaminen ja sitä kauttaharvinaisempien ammattien yleistymi-nen. Myös vaurastuminen kirkon jaaatelin myötä vaikuttivat tähän. En-simmäinen asiakirjoissa mainittu ko-timainen kultaseppä toimi Turussa.Hän oli nimeltään Petrus ja vuosi1371.

Viime vuosina varsinkin sormuslöy-döt ovat yleistyneet kulttuuriseutujenpeltomaista. Metallinilmaisinharrasta-jat ovat niiden takana. Miksi sittenpelloista löytyy pienikokoisia aarteita?Kirjassa on mainittu lyhyesti yhtenäselityksenä, sivulauseessa, peltojen lan-noittaminen. Aikoinaan, ennen fos-faattilannoitteita, käytettiin ihmislan-taa levitykseen. Ja kuten nykyään, vie-märeistä löytyy kaikenlaista, silmäla-seista tekohampaisiin. Varmaan samapäti entisiin aikoihin, mikä selittäisikorujen joutumisen peltoihin. Jalome-tallit ja arvokivet ovat säilyneet satojavuosia, mutta muu aines on maatunutpois. Uusimmista metallinilmaisinlöy-döistä kirjassa on lopussa kattava ko-koelma erinomaisia kuvia, enimmäk-seen sormuksia.

Kirjassa on loisteliaat kuvat Suomentärkeimmästä keskiajan korusta, Liuk-sialan tuoksurasiasta. Sen keskiaikainenikä tosin kummastuttaa, kun tarkaste-lee korun istutuksissa vielä säilyneitärubiineja hionnan laadun osalta. Taiehkä osa kivistä on myöhemmin vaih-dettu uusiin.

Toisaalta, erikoisia vanhoja hionto-ja näkee esimerkiksi vuorikristallissa,

kuva kirjassa sivulla 221. Ylös viistot-tu pyöröhionta on jäänyt nykyään käy-töstä. Ennen sillä sai aikaan näyttäviäheijastuksia, sillä korupohjiin kivienalle asetettiin valoa heijastavia levyjäkuten hopeaa. Sivun 221 pyöröhiotunkiven reunat on lisäksi kaiverrettu ko-veriksi kunkin atulan kohdalta. Tällais-takaan en muista aikaisemmin nähnee-ni.

Edelle poimittujen, itseäni kiinnos-tavien tietojen lisäksi kirjasta oppii pal-jon muuta tärkeää. Vähemmän tunnet-tua lienee se, että antiikkikaupassa kul-kevat keskiajan esineet eivät kuulumuseovirastolle kuten esihistoriallisetartefaktit. Sitä vastoin kaikki yli sata

Visa Immosen muuten perinpohjaisesta kirjasta puuttuvat tiedot Suomen vanhimmasta ko-rukivikaivoksesta, Kitelästä. Rubiineiksi uskottuja Kitelän granaatteja käytettiin korukivi-nä jo 1500-luvun lopussa. Impilahdella Pitkärannan kotiseutumuseossa, Walldenin Talos-sa, on Kitelän granaateista hiottuja korukiviä ja sormuksia (tekoajankohdasta ei ole tietoa).Kitelän kaivoksella on louhittu vuosisatojen varrella granaatteja useampaan kertaan, vii-meksi Neuvostoliiton aikana teollisuusmineraalina hiontajauheeksi. Nyt kaivos on matkai-lunähtävyys ja se sijaitsee Venäjän puolella Karjalassa. Kuvat: Satu Hietala (korut ja lou-hos) ja Kari A. Kinnunen (granaattikide).

vuotta vanhat, maasta kaivetut esineetkuuluvat Museovirastolle. Näistä ky-symyksistä, lakipykälistä ja mahdolli-sista ennakkotapauksista, olisi kirjaantoivonut ihan omaa kappaletta tai jopalukua. Metallinilmaisimien käytönyleistyessä harrastuksen pelisäännöistäolisi hyvä saada ymmärrettävät linja-ukset.

Kari A. Kinnunen

KirjallisuuttaBorisov, I.V. 2014. The treasures ofKitelya (Kitelä). Kirjassa Mining Road.Karelian Research Center RAS, Petros-koi, 192–197.


T

K I R J A E S I T T E L Y

alvivaaran kaivos on in-nostanut elokuvien jakirjojen tekoon aivanLapin kullan malliin.Taitaapa Talvivaaranmustaliuske olla jo Suo-

men kuuluisin kivilaji. Viimeisin kirjaTalvivaaran vangit tuli myyntiin sopi-vasti pääsiäiseksi. Pyhinä sitä oli aikaalukea perinteisemmän kärsimysnäytel-män seurana.

Kirjoittajat Juha Kauppinen jaSampsa ja Oinaala ovat toimittajia, jahe ovat kirjoittaneet Talvivaarasta leh-tiin ja nettiin lähes koko kaivoksen ole-massaolon ajan. Kirja on heidän päi-väkirjamainen näkemyksensä kaivok-sen historiasta.

Samalla kirja on yllättävän paljasta-ja kuvaus toimittajan työstä. Miten tie-toja kerätään, miten haastatellaan mah-dollisimman rehellisesti ja miten yri-tetään ymmärtää monimutkaisia kuvi-oita tieteessä ja politiikassa.

Kirjan nimen valinta kertoo siitä,että kirjoittajien mielestä kaikki Talvi-vaaran kanssa tekemisissä olleet ovattavallaan joutuneet sen vangeiksi. Myöshe itse ovat omasta mielestään joutu-neet kaivoksen vangeiksi. Hekin ovatsaaneet leipänsä vuosia Talvivaaraa ruo-tivista jutuistaan. Aihe on samalla lei-mannut heidän toimittajakuvaansa jarajoittanut muiden töiden tekemistämonella tavalla.

Kirjoittajien kontaktihenkilönä kai-voksella oli Hannu Lahtinen ja kirjas-sa kuvataan hänen työtään. Lahtinenoli oppaana myös kun Tampereen ki-vikerhon jäsenet vierailivat Talvivaaras-sa kesäkuussa 2013. Hän oli yksi kai-voksen geologeista, jotka löysivät en-simmäiset Talvivaaran punaiset koru-kivet, jotka julkistettiin Mineraliassa 3/2013. Hannu Lahtinen siirtyi sittem-min Talvivaaralta GTK:n Kokkolan

aluetoimistoon johtotehtäviin. Muita-kin kerholle tuttuja esiintyy kirjassakuten Toni Eerola. Tonin esitelmät vaineivät oikein toimittajille tuntuneetauenneen. Minulle useimmat kirjassaparjatut tai ylistetyt tutkijat olivat tut-tuja tai eräät työtovereita. Siinä mie-lessä kirjan henkilökuvauksia oli kiin-toisaa lukea. Osa kuvauksista osui oi-keaan, osa mielestäni ei ollenkaan.

Kirja on suositeltavaa lukemista jo-kaiselle, joka itsekin kirjoittaa tietoai-heista. Samoin se on tärkeä jokaisellejoka joskus voi joutua lehdissä haasta-teltavaksi. Toimittajien vähemmäntunnetut työtavat, tahalliset ja tahat-tomat, tulevat siinä hyvin esille.

Kaivoksesta ja kaivostoiminnasta enkirjasta löytänyt paljoa uutta tietoa.Kirjan sanoma on yksinkertaisesti sii-nä, että Talvivaaran kivimateriaali onongelmallista luonnolle jo ilman kai-vostoimintaakin. Minulle uusi tieto olise, että jo vuosikymmeniä sitten pai-kalliset havaitsivat nykyisen kaivoksenmaaperän talvisin oudon lämpimäksi,niin että lumi suli sieltä mutta ei ym-päristöstä. Syynä lienee ollut samaluonnon bakteeritoiminta, joka nyt onvaljastettu kaivostoiminnan tarpeisiin.

Kirjasta en löytänyt lopulta mitäänmyönteistä Talvivaarasta. Todellisuu-dessa Talvivaaran monet vastoinkäymi-set ovat jo synnyttäneet paljon hyvää-kin. Tutkimuslaitokset ja yliopistotovat käynnistäneet paljolti Talvivaaranvirheiden pakottamina monia Greenmining -tutkimusohjelmia. Talvivaa-rasta saadut opit voivat lopulta auttaakehittyvien maiden hyvin riskialtistakaivostoimintaa kehittymään vastuul-lisempaan suuntaan. Kirjan olisi mie-lestäni voinut lopettaa vaikka tällaiseennäkymään. Kaikki eivät ole antautu-neet Talvivaaran vangeiksi.

Kari A. Kinnunen

Palkittujen toimittajienmuistiinmerkinnätTalvivaarasta

Kauppinen, Juha jaOinaala, Sampsa:Talvivaaran vangit.Kustantaja: Siltala, 2016.373 sivua. Hinta: 24,90 e.


Tampereen Kivikerhon 50-henkinen ryhmä tutustui Talvivaa-raan kaivokseen kesällä 2013Hannu Lahtisen opastamana.Taustalla näkyy yksi kaivoksenkuuluisista altaista. Kuva LiisaHertell

Nykyään kaivosteollisuus jou-tuu käyttämään entistä heikkopi-toisempia malmeja, jolloin niitäjoudutaan louhimaan jättimäisiämääriä. Talvivaaran kaivoksenavolouhoksessa louhittava musta-liuske on syntynyt 2,0 –1,9 mil-jardia vuotta sitten muinaisen me-ren metallipitoiseen syvänteeseen.Kuva: Liisa Hertell.


T A M P E R E E N K I V I K E R H O N T O I M I N T A A

22 .1 .2016Merikarvialainen jäsenemme ja tieto-tekniikka-alan ammattilainen JoelDyer piti tammikuun kivi-illassa esi-telmän ja demonstraation aiheesta ”Ki-viharrastajien nettiresurssit”. Esitelmänojautui vahvasti Mindat-sivustoon,mutta hän esitteli myös GTK:n paik-katietoikkunan kartat sekä hakku- jawebmineral.com -sivuston. Mielen-kiintoisia ja upeita olivat myös mm.Mindat-jäsenten kuvat mineraaleista.

20 .2 .2016Helmikuisena lauantaina järjestettiinkivipajalla Korviskoukkukurssi. Opet-tajana pajaisäntä Jukka-Pekka Lehti-nen. Kurssilla opeteltiin tekemään itsehopeasta korvakoruihin koukkuja.Homma aloitettiin sillä, että hopeanvetämisellä langaksi.

26 .2 .2016Kivi-illan aiheena helmikuussa oli”Mieluisin ja erilaisin kivikirjani”.Osallistujien toivottiin tuovan muka-naan kivi-iltaan omia mielikirjojaan jakirjaerikoisuuksiaan.

Emme tutkailleet peruskivioppiakäsittelevää kirjallisuutta, jota varmaankaikkien kiviharrastajien hyllyistä löy-tyy, vaan esimerkiksi kirjoja, joita onmukava selailla ja joissa on vaikkapa

Alkuvuoden menneitä tapahtumia TampereellaKivi-iltoja järjestetään Tampe-reella perinteisesti perjantai-il-

taisin kerran kuukaudessa TampereenTaivaltajien kokoustiloissa, osoitteessaKortelahdenkatu 10–12. Jäsenille tie-dotetaan tulevista kivi-illoista etukä-teen ryhmäsähköpostitse sekä teksti-viestein niille, joilla sähköpostia ei olekäytössä. Ja koska esitelmällisiin kivi-iltoihin voivat vapaasti osallistua muut-kin kuin jäsenet, niistä tiedotetaanmyös Aamulehden menovinkki-pals-talla.

Kivipaja sijaitsee Tampereen Rauta-harkon alueella Liikenneviraston tilois-sa, osoitteessa Veturikatu 33. Keväänaikana pajalla järjestettiin yksi hopea-kurssi.

Joel Dyer esitteli tammikuussa Tampereella kiviharrastajan erinomaisen nettitietopankin,Mindat-sivuston sisältöä ja toimintaa. Kuva: Liisa Hertell

Korviskoukkukurssilla helmikuussa kivipajalla opeteltiin tekemään hopeasta korvakoruillekoukkuja. Kuva: Liisa Hertell

Korviskoukkukurssilaiset työn ääressä, vasemmalta: Anna-Maija Rae, Leena Uhari, RainoVirtanen, Pekka Kaasalainen, Jukka Hynninen ja etuoikealla Nina Samotti. Pöydän pääs-sä kurssin opettaja Jukka-Pekka Lehtinen. Kuva: Liisa Hertell


kauniita kuvia erikoisista kivenhionta-tai kaiverrustöistä. Eikä tietenkään kir-jojen tarvinnut olla suomenkielisiä.

Muiden muassa Anna-Maija Raeesitteli Singaporesta työkomennusmat-kallaan ostamansa kirjan jadekaiverrus-töistä. Ranskalaisen jugend-aikaisenmestarin René Laliquen upeita töitä jahistoriaa esitteleviä kirjoja oli esittelyssäkaksin kappalein. Toisen, Pariisista os-tamansa toi Liisa Hertell ja toisen Lee-na Katajapuro Belgiasta ostamansa.Molemmat kirjat olivat upeita ja eri-laisia.

Kirjojen illassa kuunneltiin tarinoi-ta sekä katseltiin ja ihasteltiin kirjoissaesiteltyjä laadukkaita kuvia jalo- ja ko-rukivistä valmistetuista koruista taimuista uniikkiesineistä. Esittelyssä olimyös uusi Vesa Immosen kirjoittamakirja Suomen muinaislöydöistä eli kir-ja ”Kirkkojen ja kartanoiden kätköis-tä”.

Erilaisten kivikirjojen teemaan sy-vennytään ehkä tarkemmin tulevaisuu-dessa , jos Mineraliaan kirjoitetaan ai-heesta juttu.

18 .3 .2016Gemmologi F.G.A. Tarmo Grönqvistesitelmöi aiheesta ”Suomalainen jalo-kivi”. Esitelmä oli samansisältöinenkuin hänen Helsingissä, Kansallismu-seossa viime marraskuussa pitämä. Olimukavaa nähdä, että Tampereella kivi-iltaan saapui monia sellaisiakin kuuli-joita, jotka eivät aikaisemmin ole osal-listuneet esitelmäiltoihin.

Tarmo Grönqvist käsitteli esitelmäs-sään laajasti Suomen jalokivilöytöjä.Parhaimpana esiintymänä kautta aiko-jen hän piti Luumäen Kännätsalonberyllilouhosta. Tampereen esitykses-sään Tarmo otti esille mm. erään Kivi-lehdessä nro 1/2016 esitetyn virheelli-sen tiedon. joka on ehtinyt herättäätsuurta hämmennystä mm. Geologiantutkimuskeskuksessa. Mainitussa leh-dessä Liisa Winqvist kirjoitti TarmoGrönqvistin Helsingin esitelmästä koh-dassa Timantti, että ”kimberliittipiip-puja on löydetty myös Suomesta, mm.Eräjärveltä ja Kuopion ympäristöstä”.

Ettäkö kimberliittiä olisi Eräjärvel-lä, Viitaniemessäkö, ei kai sentään. Seoli kuitenkin poikinut monia kyselyjä

Tampereen Kivikerhon sihteeri Martti Mäkelä vas. ja kaivosmies Pekka Ahvonen tutkiskelevatLiisa Hertellin mukanaan tuomaa vanhaa amerikkalaista, kahdesta pikku kaivosmiehestäkertovaa lastenkirjaa.

Jukka-Pekka Lehtisen kirjanäytteitä, joissaoli painavaa asiaa. Kivestä valmistetut kir-jat ovat hänen itse valmistamiaan. Hänentuomistaan vanhoista kirjoista esimerkkinä1930-luvulta mm. Aarne Laitakarin kirjaSuomen malmeista, hyödyllisistä mineraa-leista, kivistä ja maalajeista. Kuva: LiisaHertell

Kivikirjoja selailemassa Riitta Kallio vas.Anna-Maija Rae ja Leena Katajapuro, jokakertoo René Laliquen tarinaa kuulijoille.Kuva: Liisa Hertell

Hopeaseppämestari Mikko Seppälä esitteleeTukholmassa vuonna 2000 esillä olleesta1800-luvun jalokivinäyttelystä hankki-maansa upeaa “Precious Gems” -korukirjaa.Kuva: Liisa Hertell


varsinkin GTK:lle, että onko se tottaja syyttelyjä, että te taidatte vain salail-la tietoa…

Eräjärvellä ei tietenkään ole kimber-liittipiippuja eikä Tarmo Grönqvistesitelmässään sellaista ollut väittänyt-kään. Hän oli Helsingissä kertonut janäyttänyt kuvaa, jossa Eräjärven kivi-museossa on esillä pala kimberliittiä,ja että se näyte on sinne saatu lahjoi-tuksena Kaavilta.

22 .4 .2016Perjantaina 22.4. on Tampereen Kivi-kerhon sääntömääräinen kevätkokous.Kutsu kokoukseen on tämän lehden ta-kakannessa.

20 .–29 .5 .2016Tänä keväänä Tampereen Kivikerhonvuotuinen kivimatka ulkomaille suun-tautuu Georgiaan. Matkan järjestääsaksalainen Leo Baskine Ugrimatkois-ta.

11 .6 .2016Haverin kultakaivoksen alueella järjes-tetään jälleen Konepäivä-tapahtumalauantaina 11.6. klo 9–17. Bongailta-vana on valtava määrä vanhoja trakto-reita ja muuta tarjontaa. Myös Tam-pereen Kivikerho osallistuu tapahtu-maan ja esittelee kiviharrastustoimin-taa.

Tarmo Grönqvistin tietokoneella on kuvakimberliittinäytteestä, joka on esillä Eräjär-ven museossa. Näyte on museolla lahjoituk-sena Kaavilta. Eräjärveltä eikä Viitaniemes-tä siis kimberliittiä ei ole löydetty.

Tarmo Grönqvist toi jalokivi-iltaan suun-nittelemiaan ja valmistamiaan koruja ku-ten kultaisen Kuutamoserenadi-korun, jos-sa kivenä on hänen fantasia-hiomansa 29karaatin morganiitti. Kuva: Liisa Hertell

Tarmo Grönqvistin valmistama koru Sini-nen sonaatti on kultaa ja siinä on 45 ka-raatin viistehiottu Viitaniemen topaasi.Kuva: Liisa Hertell

KIV IRETKI LAPPEENRANTAAN JA LUUMÄELLE 17 .–18 .6 .2016

Tarmo Grönqvistin kädessä on topaasikideViitaniemen louhokselta Eräjärveltä. Kuva:Liisa Hertell

Tampereen Kivikerho järjestääkaksipäiväisen bussimatkan

Lappeenrannan kivi- ja kädentaitomes-suille sekä Luumäen Kännätsalon be-ryllilouhokselle kesäkuussa. KoskaLappeenrannassa juostaan samana vii-konloppuna Jukolan viesti, kaikki ho-tellit ja majapaikat on jo varattu juok-sijaporukoiden yöpymiseen 18.6..

Niinpä lähdemme liikkeelle jo per-jantai-iltana 17.6. klo 17.30 Pyynikin-torilta Tampereelta ja saavumme ilta-yhdeksäksi Kouvolaan, jossa yövymme

Hotelli Cumuluksessa. Sitten heti lau-antaina aamiaisen jälkeen suuntaam-me Lappeenrantaan kivimessuille jasieltä Luumäen beryllilouhokselle.Lauantai-illaksi viimeistään iltakym-meneksi palaamme Tampereelle.

MATKAN HINTA on 80 euroa hen-kilöltä. Hintaan sisältyy koko retkenbussikuljetus Tampereelta alkaen, ho-tellimajoitus Kouvolan Cumulus-ho-tellissa kahden hengen huoneessa aa-miaisineen sekä retken käyntikohteet.

ILMOITTAUTUMISET perjantaihin29.4.2016 mennessä Liisa Hertellil-le, [email protected] tai puh.040 557 4700. Ilmoittautuminen onsitova ainoastaan, jos matkan hintaa 80euroa on huhtikuun loppuun mennes-sä suoritettu Tampereen Kivikerhontilille FI41 1146 3001 1229 25. Vii-tenumero matkaa maksettaessa on2016225.

Tervetuloa mukaan matkalle. Tar-kemmat ohjelmatiedot lähetetään il-moittautuneille.


Eräjärvi-Seura ry., tied. puh. 0400 605 704

Jalokiviä Mineraaleja Kivilajeja Tietoa maapallosta ja luonnosta Vaihtuvia taidenäyttelyitä

Museon avaus la–su 4.–5.6.2016

Suljettu ma–pe 6.–10.6.2016

Avoinna la–su 11.–12.6.2016Avoinna ti–su klo 11–1714.6.2016 alkaen elokuulle

Pääsyliput: aikuiset 3 €, lapset 1 €

Kivimuseo myy pääsylippuja Viitaniemen kaivospiiriin, puh. 0400 605 704

Jalokivi-, koru-, käsityö- & antiikkimessutLappeenrannassa 18.–19. 6.2016Järjestämme monialamessut perinteikkäällä Katariinan torilla, joka sijaitseeLappeenrannan vanhimmassa osassa, linnoituksessa. Linnoitus nähtävyyksineen onkesäaikaan suosittu turistikohde ja se luo hienot puitteet messutapahtumalle.

Viikonloppu tulee olemaan Lappeenrannan vilkkain kesällä 2016, koskamessujen kanssa samaan aikaan paikkakunnalla juostaan Jukolan viesti.

Tervetuloa messuille Lappeenrantaan, Saimaan sydämeen.

Sisäänpääsymaksua messuvieraille ei ole.

Messupaikkatiedustelut ja yhteydenotot:Timo Rönkä, puh. 040 831 9528, sähköposti: [email protected]

1 § Kokouksen avaus.

2 § Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaaja kaksi ääntenlaskijaa.

3 § Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

4 § Hyväksytään kokouksen työjärjestys.

5 § Esitetään tilinpäätös, toimintakertomus ja toiminnantarkastajan lausunto.

6 § Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestähallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

7 § Päätetään toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukainen yli- tai alijäämäantaa aihetta.

8 § Käsitellään muut kokouskutsussa esitetyt asiat.

9 § Kokouksen päättäminen.

KOKO U S K U T S U

Kokouksen päätyttyä on kahvitarjoilu ja Anna-Maija Rae kertoo Fabergénsuomalaisista kultasepistä, jatkaen esitystään siitä, mihin hän edelliselläkerralla tarinansa lopetti. Tervetuloa.

ES ITY SL ISTA :

HALLITUS

Tampereen Kivikerho ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetäänperjantaina 22.4.2016 klo 18.00 Tampereen Taivaltajien kerho-tiloissa, Kortelahdenkatu 10–12, Tampere. Kokouksessa käsitelläänsääntöjen 10. § mukaiset asiat.

mineralia 1 2016 painoon...mineralia z 1 / 2016 3 pÄÄkirjoitus e kari a. kinnunen mineralian...

Documents