Mirka Kosunen

Käsityön tekemisen merkityksiä surussa

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Filosofinen tiedekunta

Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto, Joensuu Käsityönopettajakoulutus

Käsityötieteen pro gradu tutkielma Syyskuu 2019

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta – Faculty Filosofinen tiedekunta

Osasto – School Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto

Tekijät – Author Mirka Kosunen

Työn nimi – Title Käsityön tekemisen merkityksiä surussa

Pääaine – Main subject

Työn laji – Level Päivämäärä – Date

Sivumäärä – Number of

pages

Käsityötiede Pro gradu -tutkielma x 16.9.2019 57 +2

Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma

Tiivistelmä – Abstract

Tämän kvalitatiivisen tutkimuksen tavoitteena on kuvata ja pyrkiä ymmärtämään millaisia merkityksiä käsitöitä

harrastavat antavat käsityölle surun yhteydessä. Tutkimus kuuluu käsityötieteen alaan ja sen teemana on käsityö ja

hyvinvointi. Tutkimuksen aineistona on 24 käsityöntekijän kirjoitelmaa ja ne on analysoitu aineistolähtöisen sisäl-

lönanalyysin avulla.

Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytetään aiempaa suruprosessia sekä käsityön hyvinvointiulottuvuuk-

sia koskevaa tutkimusta. Surua käsitellään vaiheittaisena luopumisen prosessina. Käsityö kuvaillaan tässä tutkimuk-

sessa hyvinvointia tuottavana toimintana sekä selviytymisen tukijana erilaisissa elämäntilanteissa. Tutkimusten

mukaan käsityöllä on erilaisia hyvinvointia lisääviä merkityksiä ja se voi olla apuna erilaisista sairauksista ja elämän

kriisitilanteistä selviytymisessä.

Tutkimuksen tuloksena käsityö koettiin vastaajien kuvauksissa merkityksellisenä toimintana suruprosessin aikana.

Sekä käsityön tekemisen prosessilla että valmiilla tuotteella oli vastausten mukaan merkitystä. Käsityön tekemisen

tekniikat ja värit valittiin tilanteen ja tarpeen mukaan ja käsityöllä oli erilaisia merkityksiä suruprosessin eri vai-

heissa. Käsityö toimi vastausten mukaan pakokeinona surun tunteesta sekä vastapainona ahdistavassa tilanteessa.

Käsityö ja sen tekemisen prosessi toi vastaajille lohtua ja uskoa tulevaisuuteen sekä tarjosi turvallisen tilan ja ajan

käsitellä surua ja siihen liittyviä tunteita.

Aiempaan käsityön hyvinvointiulottuvuuksia käsittelevään tutkimukseen verraten tämän tutkimuksen tulokset ovat

samansuuntaisia. Kuten aikaisemmissakin tutkimuksissa, myös tämän tutkimuksen tuloksissa käsityö oli joustava

resurssi, joka muokkautui tilanteen ja tarpeen mukaan.

Avainsanat – Keywords

Käsityö, suru, suruprosessi, käsityön merkitys, selviytyminen

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta – Faculty Philosophical faculty

Osasto – School School of Applied Educational Science and Teacher Education

Tekijät – Author Mirka Kosunen

Työn nimi – Title Grief and meanings of graft-making

Pääaine – Main subject

Työn laji – Level Päivämäärä – Date

Sivumäärä – Number of

pages

Craft science Pro gradu -thesis x 16.9.2019 57 + 2

Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma

Tiivistelmä – Abstract

The present qualitative thesis aims at inspecting and understanding the meanings craft-makers give to

craft-making when grieving. The thesis belongs to the field of craft science and it is built around the theme of

crafts and wellbeing. The data consists of 24 essays written by craft-makers and analyzed with inductive content

analysis.

The theoretical framework of the thesis is based on earlier research on grieving process and wellbeing aspects of

crafts. Here, grieving process is understood as a gradual process of letting go, whereas craft-making is understood

as an activity that both enhances wellbeing and functions as a support mechanism in varying life situations.

According to earlier research, craft-making entails several factors that enhance wellbeing and it can serve as

support mechanism when dealing with illnesses or life crises.

The results of the thesis imply that the participants experience craft-making as a meaningful activity throughout

their grieving process. Both the process of making as well as the final product were considered important. The

techniques and colors of the crafts were chosen according to the situation and the needs. Moreover, craft-making

seemed to have different implications at different phases of the bereavement process. It served as a getaway from

the feelings of grief and anxiety. Furthermore, the craft-making process gave the participants consolation and faith

in the future. Similarly, it provided a safe time and space to cope with grief and related emotions.

The results of the present thesis correspond with the earlier research on craft-making and wellbeing defining

craft-making as an adaptive resource that adjusted to different life situations and needs.

Avainsanat – Keywords

craft, grief, grieving process, meaning of craft, coping

SISÄLLYS

1 JOHDANTO ................................................................................................................................... 4

2 KÄSITYÖ OSANA SURUPROSESSIA ...................................................................................... 7

2.1 Suru 7

2.1.1 Suru käsitteenä ...................................................................................................................................... 7

2.1.2 Suru (luopumisen) prosessina ............................................................................................................... 9

2.2 Käsityö 14

2.2.1 Käsityö hyvinvointia tuottavana toimintana ....................................................................................... 14

2.2.2 Käsityö selviytymisen tukijana ............................................................................................................. 16

3 TUTKIMUSTEHTÄVÄ ............................................................................................................ 22

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ................................................................................................. 23

4.1 Tutkimusote 23

4.2 Tutkimushenkilöt 25

4.3 Aineistonkeruu 25

4.4 Aineiston analyysi 27

5 TULOKSET ................................................................................................................................ 31

5.1 Käsityön tekeminen surussa 31

5.2 Käsityön tekeminen suruprosessin eri vaiheissa 35

5.3 Käsityön tekemisen merkitys surussa 37

5.3.1 Käsityö pakokeinona ............................................................................................................................ 37

5.3.2 Käsityö vastapainona ........................................................................................................................... 38

5.3.3 Käsityö lohdun ja toivon tuojana ......................................................................................................... 40

5.3.4 Käsityö tilana surun käsittelylle ........................................................................................................... 42

6 POHDINTA ................................................................................................................................ 44

6.1 Tulosten pohdintaa 44

6.2 Tutkimusprosessin pohdintaa 48

6.3 Jatkotutkimusaiheet 52

LÄHTEET ........................................................................................................................................... 54

LIITTEET ........................................................................................................................................... 58

1 JOHDANTO

Tämän kvalitatiivisen tutkimuksen tavoitteena on kuvata ja pyrkiä ymmärtämään millaisia

merkityksiä käsitöitä harrastavat antavat käsityöllä surun yhteydessä. Useissa aiemmissa

tutkimuksissa on käsitelty käsityön merkityksiä erilaisissa elämäntilanteissa. Pöllänen

(2013) on tutkinut käsityötä ajanvietteenä tarkoituksenaan selvittää sitä, kuinka käsityön

tekijät kuvailevat käsityön merkitystä hyvinvoinnin kannalta. Pöllänen (2015) on myös tut-

kinut käsityötä vapaa-ajan toimintona. Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata käsityön taus-

talla olevia merkityksiä sekä niitä elementtejä, jotka lisäävät hyvinvointia käsityön tekijöi-

den kuvauksissa. Pöllänen (2015b) on myös tarkastellut sitä, miten käsityö auttaa käsitöitä

harrastavia naisia selviytymään stressistä. Reynolds (1997, 2010) on tutkinut luovien neu-

latöiden merkitystä kroonisesta sairaudesta tai vammasta kärsivillä naisilla ja luovan tai-

teen merkityksiä ikääntyvien naisten hyvinvointiin. Reynolds (2000) on myös tutkinut luo-

van käsityötoiminnan henkilökohtaisia merkityksiä ja itsensä hallintaa masennuksen yhtey-

dessä. Collier (2011) on tarkastellut sitä, miksi naiset tekevät käsitöitä ja kuinka he käyttä-

vät käsityön tekemistä keinona selviytyä vaikeista tunteista. Reynoldsin ja Priorin (2006,

2006b) tutkimukset käsittelivät käsityön tekemisen merkityksiä syöpää sairastavien henki-

löiden elämässä. Ehkä lähimpänä tämän käsillä olevan tutkimuksen aihepiiriä on Reynold-

5

sin (1999) tutkimus, jossa tarkasteltiin kuvakudoksen tekemisen terapeuttista arvoa ratkai-

semattoman surun yhteydessä. Sas ja Coman (2016) taas tarkasteli tutkimuksessaan tera-

peutteja ja heidän käyttämiään sururituaaleja eli rituaaleja, jotka auttoivat selviytymään

surusta.

Aiempien tutkimusten perusteella voidaan päätellä, että käsityö ja hyvinvointi ovat yhtey-

dessä toisiinsa. Käsityö voi lisätä hyvinvointia erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisissa elä-

mänvaiheissa. Käsityön hyvinvointia lisäävät elementit liittyvät raaka-aineisiin, valmiisiin

käsityötuotteisiin, saavutuksen tunteeseen, persoonallisen kasvun mahdollisuuteen, fyysis-

ten ja kognitiivisten taitojen kehittymiseen, kehon, ajatusten ja tunteiden hallintaan sekä

käsityön sosiaalisiin ja kulttuurisiin ulottuvuuksiin. Kokonaiselle ja ositetulle käsityöllä on

omat, toisistaan poikkeavat tehtävät hyvinvoinnin lisäämisessä. (Pöllänen 2013, 217-225.)

Nämä aiemmat käsityön ja hyvinvoinnin yhteyteen liittyvät tutkimukset antavat tälle tutki-

mukselle tarpeellista teoriapohjaa. Aiemmissa tutkimuksissa ei ole kuitenkaan käsitelty var-

sinaisesti käsityön tekemisen ja suruprosessin yhteyttä, joten tämän tutkielman aihe on

ajankohtainen ja tarpeellinen.

Tämä tutkimus kuuluu käsityötieteen alaan, yhteiskunnalliseen ja psykologis- sosiaaliseen

tutkimusorientaatioon ja sen teemana on käsityö ja hyvinvointi.

6

Kuva 1 Käsityötieteen tutkimusorientaatiot (Pöllänen 2007, 15)

7

2 KÄSITYÖ OSANA SURUPROSESSIA

Tässä luvussa käsitellään surua käsitteenä ja prosessina sekä siitä selviytymiseen liittyviä

tekijöitä.

2.1.1 Suru käsitteenä

Alun perin surun käsite kuului uskonnolliseen valtapiiriin. Suru- käsitteen tieteellisen tutki-

muksen kohteeksi toi Freudin teoria 1900- luvun alussa ja sen jälkeen surua onkin määri-

telty monilla eri tavoilla. (Erjanti & Paunonen-Ilmonen 2004, 10.) Freudin (2005, 158-160)

mukaan suru on seurausta menetyksestä. Se on normaali tila (ei patologinen), joka laantuu

ajan myötä surutyön avulla. Suruun kuuluu tuskallinen mieliala. Suru ja melankolia muis-

tuttavat toisiaan, mutta niiden ero on Freudin mukaan se, että melankolia, toisin kuin

suru, on sairaalloinen tila ja siihen kuuluu itsetunnon laskeminen. Murheessa maailma

muuttuu tyhjäksi ja arvottomaksi ja melankoliassa tämä sama tapahtuu egolle.

2.1 Suru

8

Erjanti (1999, 20) kuvaa että huolimatta siitä, että suru on universaali kokemus kaikissa

ikäryhmissä ja kulttuureissa, se on silti käsitteellisesti epäselvä. Surun käsite on moniulot-

teinen ja sillä on useita rinnakkaiskäsitteitä, kuten loss (menetys), disaster (onnetto-

muus), misfortune (epäonni), frustration (turhautuminen), trouble (huoli), diffculty (vai-

keus) tai problem (ongelma). Surun synonyymeja ovat englanninkielisessä kirjallisuudessa

ovat sorrow, mourning, affliction ja anguish. Suomen kielisiä surun synonyymeja ovat

apeus, alakuloisuus, haikeus, masennus, surullisuus ja surullinen mieli. Surun vastakohtana

taas pidetään usein iloa. Surulla ja kärsimyksellä on paljon yhteisiä piirteitä ja suruun kuu-

luu aina kärsimystä. Suru on yksilöllinen ja moniulotteinen ilmiö, mutta siihen liittyy myös

joitakin peruspiirteitä. Surun kokemus voi liittyä läheisen kuolemaan, mutta myös muihin

elämäntilanteisiin, kuten avioeroon, lapsettomuuteen, omaisuuden menetykseen tai hylä-

tyksi tulemiseen. (Erjanti & Paunonen-Ilmonen 2004, 6, 26-33.)

Kielitoimiston sanakirja (2018) määrittelee surun menetyksen tai muun ikävän tapahtuman

tai epämieluisan olotilan aiheuttamaksi voimakkaaksi ja kestoltaan pitkäaikaiseksi mur-

heeksi tai mielipahaksi. Surutyöllä taas tarkoitetaan vaikean menetyksen kokeneen vähit-

täistä sopeutumista tilanteeseen. Kübler-Rossin ja Kesslerin (2006, 259) määritelmän mu-

kaan suru on tunnereaktio, jonka aiheuttaa menetyksen tuska. Suru heijastaa katkennutta

yhteyttä ja se on emotionaalinen, henkinen ja psykologinen matka, jonka päämääränä on

paraneminen. Selinin (2014) mukaan surun voi määritellä kokonaisvaltaiseksi reaktioksi

menetykselle ja se muistuttaa oireidensa puolesta masennusta. Surun kokemuksen voi

määritellä muistuttavan psykologista kipua. Erjanti ja Paunonen- Ilmonen (2004, 5) kuvaa-

vat, että suru on laaja, vaikuttava ja voimakas ilmiö, joka saattaa hajottaa arjen täydelli-

sesti. Poijula (2005, 18, 41-43) kuvaa surun sarjaksi menetykseen tai menetyksen uhkaan

liittyviä reaktioita. Se on yksilöllistä ja se ei mene ohi, vaan sen kanssa sureva elää. Suremi-

sella tarkoitetaan sopeutumista menetykseen ja surun voi määritellä ajattomaksi kiinty-

mykseksi rakastettuun. Poijulan mukaan suru muuttaa oleellisesti ihmistä. Tätä voidaan

kutsua kasvuksi, koska menetys voi johtaa myönteiseen muutokseen esimerkiksi elämän

tärkeysjärjestyksen uudelleen arvioinnissa. Myös Erjanti ja Paunonen- Ilmonen (2004, 18)

ovat havainneet, että nykyään ajatellaan surun muuttavan ihmistä.

9

Pulkkisen (2016b, 415, 2016,5) mukaan suru on salattua ja vaikeasti tavoitettavaa. Suruun

liittyviä tunteita on vaikea tulkita ja ne ovat moninaisia. Surun moniulotteisuudessa kan-

nattaa huomioida myös kokijan elämänkulun virta eli se, että surun kokemukseen vaikuttaa

myös sen kokijan ainutkertainen elämäntilanne. Myös Koskela (2011, 314) on havainnut

tutkimuksessaan, että surureaktioiden kirjo eri ihmisillä on hyvin laaja. Reynolds (1999,

165) määrittelee surureaktion sisältävän useita tunteita, kuten surua, vihaa ja syyllisyyttä.

Se voi sisältää myös kognitiivisia ongelmia, kuten kyvyttömyyttä keskittyä, pakkomielteisiä

ajatuksia menetyksestä ja muistin menetystä, käyttäytymishäiriöitä, kuten sosiaalista ve-

täytymistä, levottomia unia ja itkua sekä fyysisiä tuntemuksia, kuten kireyttä ja tyhjyyden

tunnetta, hengenahdistusta ja yliherkkyyttä ympäristölle. Myös Koskelan (2011, 311-314)

tutkimuksen mukaan suruun liittyi erilaisia tunnereaktioita, kuten tuskaa, ikävää kaipausta,

vihaa, suuttumusta, syyllisyyttä ja itsesyytöksiä. Koskelan tutkimus käsitteli lapsen mene-

tyksen merkitystä vanhemman spiritualiteetin muodostumiseen ja tutkimuksen mukaan

menetys on vaikuttanut jopa vanhempien omaan identiteettiin.

Pulkkinen (2016b, 11-16) toteaa, että kokemukset läheisen kuolemisesta ja sen seurauk-

sena tulevasta surusta kuuluvat ihmisen elämään lähes yhtä varmasti, kuin syntymä ja kuo-

lema. Surusta puhutaan surua työssään kohtaavien, tutkijoiden sekä median piirissä usein

surutyönä. Siitä on tullutkin tapa ymmärtää ja kuvata surua sekä elää läheisen menettämi-

nen todeksi. Suru on myös tulkittu vaiheittaiseksi prosessiksi vaiheteorioiden pohjalta.

Tämä ajattelutapa on määritellyt surun ymmärtämistä kohti päämäärää menevänä tavoit-

teellisena prosessina.

2.1.2 Suru (luopumisen) prosessina

Freudin (2005, 158-160) teorian mukaan surutyön aluksi ihminen voi aluksi kiistää mene-

tyksen. Yleensä todellisuus kuitenkin vie voiton. Surutyön aikana ihminen käy läpi muisto-

jaan menetyksestään. Jokainen muisto, joka kiinnittää libidon kohteeseen, käydään yksitel-

len läpi, ylivarataan ja irrotetaan. Surija torjuu kaiken, millä ei ole yhteyttä vainajan muis-

10

toon, että suru saa tehdä työtään. Surutyön aikana egon on tarkoitus saavuttaa jälleen va-

paus ja estottomuus. Surun tarkoituksena onkin Freudin mukaan katkaista siteet menetet-

tyyn. Erjanti ja Paunonen-Ilmonen (2004, 12-13) toteavat, että aiemmin suru on määritelty

Freudin psykoanalyyttisen teorian avulla klassisen kaavan mukaan. Suremista on kuvattu

surutyöksi.

1960- ja 1970-luvuilla luotiin keskeisimmät ja tunnetuimmat teoriat surun vaiheista. Vaikka

eri teorioissa surun vaiheiden määrät eroavat toisistaan, niiden sisältö on kuitenkin saman-

kaltainen. Näissä kaikissa teorioissa surun vaiheet ovat sokki, protesti, epätoivo ja uudel-

leenjärjestely. Surukäsitettä yleisesti määrittelevänä teoriana on pidetty Kübler-Ros-

sin kuolinprosessiin pohjautuvaa teoriaa. Siinä suru rinnastetaan kuolevan kokemiin viiteen

vaiheeseen sokista vetäytymiseen. (Erjanti & Paunonen-Ilmonen 2004, 10-11.) Kübler-

Ross (1984) on tutkinut ja haastatellut parantumattomasti sairaita ihmisiä ja heidän lähei-

siään. Näiden pohjalta hän on luonut yhteenvedon ihmisen taistelumekanismeista äärim-

mäisen vaikeassa tilanteessa. Ensin potilaat reagoivat uutiseen parantumattomasta sairau-

desta kieltämällä sen ja eristäytymällä. Kun todellisuus on pakko kuitenkin kohdata, siitä

seuraa vihan, raivon, katkeruuden ja kateuden tunteet. Seuraava vaihe prosessissa on ly-

hytaikainen, mutta merkittävä. Tämä kolmas vaihe on kaupankäynti, jossa ihminen yrittää

päästä sopimukseen, jolla väistämätöntä voidaan vielä lykätä. Esimerkiksi Kübler-Rossin

haastattelema oopperalaulaja halusi esiintyä vielä kerran ennen sädehoitoja. Neljäntenä

vaiheena on masennus, kun potilas ei enää voi suhtautua tilanteeseensa hymyhuulin tai

olemaan toiveikas. Viidennessä vaiheessa potilas hyväksyy tilanteensa, eikä enää taistele

vastaan. Hyväksyminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ihminen olisi kunnossa tai että hän

on päässyt surusta “yli” (Kübler-Ross & Kessler 2006, 41). Yhtenä vaiheena Kübler-Ross

(1984) mainitsee vielä toivon, joka liittyy kaikkiin edellä mainittuihin vaiheisiin. Kaikista alis-

tuvimmatkin pitävät yllä jonkinlaista toivoa parantumisen mahdollisuudesta ja kaiken mer-

kityksellisyydestä. Pienikin toivon pilkahdus auttaa selviämään kärsimyksestä. Potilaiden li-

säksi myös omaiset käyvät läpi saman tyyppisiä sopeutumisen vaiheita. Nämä Kübler- Ros-

sin ja Kesslerin (2006, 22) määrittelemät viisi surun vaihetta ovat menetyksen herättämiä

reaktioita. Suru on kuitenkin yksilöllistä, eikä näiden vaiheiden ole tarkoitus lokeroida su-

rua. Vaiheet eivät ole merkkipaaluja, suruprosessi ei etene suoraviivaisesti, eivätkä kaikki

11

välttämättä koe jokaista näistä vaiheista. Surun vaiheiden kautta opimme elämään mene-

tyksemme kanssa. Ne myös auttavat ymmärtämään surun maisemaan paremmin. 1980- ja

1990-luvuilla surun teoriat muuttuivat hienojakoisemmiksi. Näissä teorioissa keskityttiin

kuoleman ja kuolevien sijaan enemmän suruun. Surun akuutin vaiheen rinnalle tuli krooni-

nen vaihe ja vaiheittaisuuden rinnalle kokemusperäisyys. (Erjanti & Paunonen-Ilmonen

2004, 17-18.) 1990- luvun lopulta alkaen on yleistynyt näkemys siitä, että suhde menetet-

tyyn läheiseen voi jatkua siteenä kuoleman jälkeenkin. Surun ajatellaan olevan kognitiivi-

nen, emotionaalinen ja sosiaalinen prosessi, josta ei pääse koskaan täysin yli. (Pulkkinen

2016b, 50.)

Koska surun tarkastelua on ohjannut vaiheteoriat, tutkimuksissa on keskitytty lähinnä su-

rutyön vaiheiden tutkimiseen. Näitä vaiheteorioita ja niiden riittävyyttä surun tutkimuk-

sessa on kritisoitu. (Erjanti & Paunonen-Ilmonen 2004, 23-25.) Esimerkiksi Stroebe, Schut

ja Boerner (2017) ovat kritisoineet sitä, että surun ajatellaan etenevän tiettyjen vaiheiden

kautta. Heidän mielestään tämä säännönmukaisuus on liian yksinkertaista ja rajoitettua,

eivätkä ne edusta surun ja suremisen monimutkaisia tunteita ja prosesseja. Vaiheteorioilta

puuttuu heidän mielestään myös riittävä empiirinen perusta ja niiden käyttäminen käytän-

nössä voi olla jopa haitallista. Myös Erjanti ja Paunonen-Ilmonen (2004, 23-25) määrittele-

vät, että vaiheteorioiden mukaan surutyö etenee suoraviivaisesti, surun kesto on rajallinen

ja surutyö tavallaan päättyy suruteorian viimeiseen vaiheeseen. Näin tarkasteltuna on epä-

normaalia, jos surutyö ei etene päätökseen tietyssä ajassa. Esimerkiksi Koskelan (2011,

313) tutkimuksessa lapsensa menettäneet vanhemmat saattoivat surra vielä vuosien ja

vuosikymmenienkin päästä lapsensa menetystä ja tämänhetkisen surukäsityksen mukaan

tämä kuuluukin normaaliin suruun.

Pulkkisen (2016b, 414) mukaan suru nähdään usein edelleen tiettyjä vaiheita noudattavana

yksilöpsykologisena prosessina, jonka tavoitteina ovat toipuminen, yli pääseminen ja sel-

viytyminen. Erjannin ja Paunonen- Ilmosen (2004, 23-25) määritelmän mukaan suruteori-

oissa surevaa pidetään passiivisena vaiheesta toiseen ajautujana. Surun eteneminen ei ole

kuitenkaan suoraviivainen prosessi, vaan se on hyvin yksilöllinen, ennalta arvaamaton ja

12

surun vaiheet voivat toistua. Surun vaiheteoriat ja niiden välineellistäminen saattavat ra-

jata tiukasti surevan aitoa kohtaamista. Surevan auttaja saattaa esimerkiksi diagnosoida

surun vaiheita, mutta surevan mielestä se on ristiriidassa hänen oman kokemuksensa

kanssa. Stroebe, Schut ja Boerner (2017, 467) toteavat artikkelissaan, että surutyötä pide-

tään usein vaiheittaisena prosessina sen helppouden vuoksi. Tiedossa olevat vaiheet tar-

joavat surevalle jotakin, mistä pitää kiinni.

Erjanti (1999, 16-19, 66, 178) toteaa, että aiemman surututkimuksen määrällinen painotus

ei ole kyennyt avaamaan riittävästi surua ilmiönä ja surun luonnetta laajasti. Erjanti on tut-

kinut väitöskirjassaan surua surevan oman surukokemuksen näkökulmasta: sitä, miten he

itse määrittelevät surun sisällön ja dynamiikan. Olennaista on persoonallinen näkökulma

suruun ja menetykseen eli se, miten surija itse määrittelee sen. Keskiössä oli koko surun

ilmiö ja surun ydinprosessi on luopuminen. Erjannin ja Paunonen- Ilmosen (2004, 15) mu-

kaan suruilmiö sisältää valtavasti psyykkisiä, fysiologisia ja sosiaalisia ulottuvuuksia ja yksi-

kään tutkimus ei voi kattaa suruilmiön kaikkia ulottuvuuksia. Tutkimusten tuloksena on syn-

tynyt normatiivisia käyriä, jotka kuvaavat tiettyjä suruun kuuluvia ilmiöitä, mutta vain harva

sureva seuraa niiden kulkua ja yksilöiden surun erot voivat jäädä huomiotta.

Myös Pulkkinen (2016b, 12) on tutkinut läheisen menettämistä uudenlaisella, kokonaisval-

taisemmalla lähestymistavalla. Hän lähestyy surua subjektiivisena kokemuksena, joka on

samaan aikaan myös kulttuurinen ja sosiaalinen ilmiö. Pulkkisen (2016, 4-6) mukaan lähei-

sen menettämisen kokemus on enemmän kuin tunnereaktio. Hän jakaakin läheisen menet-

tämisen kokemuksen kolmeen ulottuvuuteen: kuolemansurun käsittämiseen, käsittelemi-

seen ja käsitteellistämiseen. Ensimmäinen ulottuvuus tarkoittaa sitä, että suruun kuuluu

sekä psykologiset tunteet että erilaiset tuntemukset kehossa. Toisen ulottuvuuden mukaan

suru on myös tekemistä, koska ihminen on toimiva olento. Kolmannen ulottuvuuden mu-

kaan ihminen on käsitteellinen olento ja surua on tunteiden ja tekojen lisäksi myös koke-

musten sanoittaminen esimerkiksi kirjoittamalla tai puhumalla. Pulkkisen luoman mallin

mukaan suru on ihmisenä olemiseen kietoutuva kokemus ja ilmiö, joka on sekä yksityinen,

että jaettu.

13

Kübler-Rossin ja Kesslerin (2006, 259-262) mukaan surulla on voima parantaa ja suru pitää

käydä läpi. Jos ei anna itsensä surra, se estää todennäköisesti paranemisen. Suru on tie,

jonka päässä on eheys. Suru on toipumisprosessi sydämelle, sielulle ja mielelle. Surusta ei

koskaan pääse yli, vaan sen kanssa oppii elämään ja tulemaan jälleen eheäksi. Reynolds

(1999, 170) määrittelee surutyön lopullinen tavoitteeksi uudelleensopeutumisen.

Poijula (2005, 11-15, 20) toteaa, että uuden surukäsityksen mukaan kahden ihmisen väli-

nen kiintymyssuhde ei katkea kuolemaan, vaan se muuttaa muotoaan. Surutyön tehtävänä

on kiintymyssuhteen muuttuminen mielikuvien ja muistojen tasolla toimivaksi. Sureva

kamppailee kahden selviytymistavan, tapahtuman välttämisen ja tapahtuman kohtaami-

sen välillä. Välttäminen tarkoittaa sitä, että sureva suuntaa huomionsa muualle välttämis-

strategian avulla ja kohtaaminen sitä, että sureva käyttää aktiivista ja optimistista selviyty-

misstrategiaa. Surutyössä menetyksen kohtaamisen avoimesti ja sen käsittely tukevat sel-

viytymistä, kun taas välttäminen liittyy usein häiriön kehittymiseen. Surun ainoa hoito-

muoto onkin sureminen. Selviytyminen taas tarkoittaa sitä, että sureva pystyy kohtaamaan

tosiasiat. Suremisen avulla ihminen pysyy terveenä. Suremista voidaan myös kuvata sopeu-

tumisena kuvaamaan sitä, miten ihminen sopeutuu menetykseen. Myös Koskela (2011, 59,

62) määrittelee suremisen ainoaksi hoidoksi suruun. Moni surua tutkinut puhuu mieluum-

min siitä, että suru tekee työtään ihmisessä, kuin siitä että ihminen itse tekisi surutyötä.

Tunteilla on olennainen merkitys suremisessa ja on tärkeää hyväksyä kaikki tunteet pääs-

täkseen eteenpäin.

Erjannin (1999, 128) tutkimuksen mukaan surevat etsivät lohdutusta kaikista mahdollisista

lähteistä, aineettomista ja aineellisista ympäristöistä. He elivät surunsa läpi, mutta etsivät

lohtua surua muuttavista tekijöistä, jotka loivat yhteyttä Jumalaan tai kuolleeseen tai olivat

positiivisten tunteiden lähteitä. Lohdutusta haettiin luonnosta ja sen ilmiöistä, muistele-

malla menetettyä, kuolleen puolison tavaroista, kontakteista toisiin ihmisiin, musiikista ja

kirjallisuudesta, virikkeistä ja piristeistä, uskosta ja toivosta, fyysisistä ja sosiaalisista aktivi-

teeteista ja tukiverkostoista. Erjanti ja Paunonen-Ilmonen (2004, 59) toteavat, että fyysinen

ja sosiaalinen toiminta voivat vaikuttaa surun voimakkuuteen joko lisäämällä tai vähentä-

mällä sitä.

14

Tässä luvussa käsitellään käsityötä hyvinvointia lisäävänä toimintana sekä selviytymisen tu-

kijana. Lopussa käsitellään myös käsitöihin liittyen värien merkityksiä ja vaikutuksia.

2.2.1 Käsityö hyvinvointia tuottavana toimintana

Kielitoimiston sanakirja (2019) määrittelee käsityön käsityökaluin tehtäväksi työksi tai käsin

tehdyksi tuotteeksi. Kojonkoski- Rännälin (1998, 23, 62) mukaan käsityö on yhdyssana,

jonka loppuosa työ kertoo siitä, että tekijänä on ihminen. Sana käsi taas kertoo siitä, että

muokattavana on konkreettinen materiaali ja tekeminen tapahtuu käsiä käyttämällä. Käsi-

työ on siis toimintaa, jossa ihminen muokkaa konkreettista materiaalia erilaisin käsityötek-

niikoin. Jos tekemisen motorinen vaihe on kokonaan automaattisen koneen vastuulla, sil-

loin se ei ole enää käsityötä. Käsityön tekemisen tuloksena on konkreettinen tuote. Anttila

(1993, 27) määrittelee käsityön muotoiluksi. Siinä annetaan muoto erilaisten tekniikoiden

ja materiaalien avulla. Luutosen (2017, 7) mukaan käsityötieteessä käsityö määritellään ai-

neettomaksi tekemisen prosessiksi ja sen seurauksena syntyväksi materiaaliseksi tuot-

teeksi. Käsityö tarkoittaa siis ennen kaikkea käsityötaitoa ja siinä prosessi ja produkti ovat

kietoutuneet yhteen. Anttilan (1993, 32) mukaan käsityön tekemisen prosessissa virittyvät

tekijän persoonallisuuden osa- alueet ja kognitiiviset, sensomotoriset, emotionaaliset ja so-

siaaliset ulottuvuudet. Käsityön prosessi on aina yhteydessä vallitsevaan kulttuuriin. Kojon-

koski-Rännälin (1998, 23, 62) mukaan käsityön tekemiseen tarvitaan kokonainen ihminen:

henkinen ja fyysinen puoli, motoriset kyvyt, kyky ajatella, ratkaista ongelmia ja luoda uutta

sekä käyttää mielikuvitusta. Kojonkoski- Rännäli määritteleekin käsityön tekemisen ihmi-

sen perusintentioksi eli olennaiseksi osaksi ihmisen maailmassa olemista.

2.2 Käsityö

15

Anttilan (1993, 10) ja Vähälän (2003, 12, 63) mukaan käsityö voi olla viihtymistä ilman tie-

toisia tavoitteita. Monesti harrastelijalle käsityö on omaehtoista toimintaa, jonka ensisijai-

nen tavoite on lopputuote. Pölläsen (2013, 217) mukaan aiempien tutkimusten perusteella

voidaan päätellä, että käsityö ja hyvinvointi ovat yhteydessä toisiinsa. Käsityön merkitys

liittyy sekä käsityötuotteeseen että sen tekemisen prosessiin. Myös Reynolds (2000, 113)

on havainnut, että käsityön terapeuttinen vaikutus on sekä käsityötuotteessa, että sen te-

kemisen prosessissa. Anttilan (1993, 10) mukaan käsityön merkitys on usein myönteinen ja

sen tekeminen voi tuoda syvää tyydytystä.

Vähälä (2003, 62) toteaa, että käsityö on luova prosessi, joka tasoittaa ja rauhoittaa, antaa

itsenäisyyden tunnetta ja on siten vaikuttamassa tekijänsä hyvinvointiin. Kojonkoski-Rän-

nälin (1998, 62) mukaan käsityön tuloksena syntynyt tuotos on tekijän persoonallisuuden

toteutuma ja näin ollen usein tekijälleen tärkeä. Myös Anttila (1993, 10) toteaa, että käsi-

työn tekemisen avulla voi ilmaista itseään ja olla luova. Käsityö voi tuottaa hyvinvointia te-

rapeuttisena toimintana, kehollisuutena, sosiaalisena ja kulttuurisena toimintana sekä vuo-

rovaikutuksena materiaalien, välineiden ja tuotteiden kanssa (Pöllänen 2012). Tutkimuk-

sensa tuloksena Pöllänen (2013, 221-224) jakaa käsityön tekemisen merkitykset kolmeen

osaan: käsityön merkitykseen ja arvoon, käsityön tekemisen aikana koettuihin tunteisiin

sekä käsityön kokonaisvaltaisuuteen ja intentionaalisuuteen. Käsityön tekemisen hyvin-

vointia lisääviä elementtejä ovat artefaktit, materiaalit, saavutuksen tunne, sosiaalinen ja

kulttuurinen ulottuvuus, ajatukset ja tunteet, persoonallinen kasvu, fyysisten ja kognitiivis-

ten taitojen kehittäminen, oman kehon kontrolli ja itsehallinnan eetos (Pöllänen 2015b, 64-

72).

Käsityö sisältää tekemisen lisäksi sen suunnittelun. Kun sama henkilö toteuttaa käsityöpro-

sessin kaikki vaiheet, puhutaan kokonaisesta käsityöstä. Tällainen kokonainen käsityö akti-

voi ihmisessä henkisiä ja fyysisiä kykyjä ja ominaisuuksia ja näin ollen kehittää ihmistä kai-

killa persoonallisuuden ulottuvuuksilla. (Kojonkoski-Rännäli 1998, 63.) Pöllänen (2013, 223)

on tutkimuksissaan havainnut, että suunnitteluprosessin tai itseilmaisuprosessin tuloksena

voi syntyä syviä flow- kokemuksia, jotka auttavat karkottamaan ahdistavat ajatukset ja

16

tuottavat arvokkaita kokemuksia mestaruudesta ja kontrollista. Kokonainen käsityö itseil-

maisuna voi ylläpitää itsetuntoa sekä tarjota kokemuksia sopeuttaa minää, auttaa selviyty-

mään sekä muuttaa minää. Ositetun käsityön merkitys voi puolestaan olla harrastajalle hal-

linnan tunteen luominen jokapäiväiseen elämään. Sen merkitys liittyy esimerkiksi konkreet-

tiseen tuotteeseen ja siihen liittyvään onnistumisen tunteeseen, rentoutumiseen ja kont-

rollin tunteeseen. Ositettu käsityö voi toimia suojaavana tekijänä vähentämällä ahdistusta

ja motivaation puuttumisen tunnetta. Siinä voi oppia uusia taitoja, rentoutua, parantaa

mielialaa ja tyytyväisyyttä, jotka voivat tarkoittaa myös minän uudelleenjärjestelemistä.

(Pöllänen 2009, 46.)

Collierin (2011, 110) tutkimuksen mukaan naiset tekivät käsitöitä monista eri syistä, esi-

merkiksi esteettisestä rakkaudesta tekstiileihin, ilmaisun vuoksi tai valmistuksen toiston tai

rytmin vuoksi. Syitä tehdä käsitöitä olivat myös sairauksista selviytyminen, haluttomuus

olla toimettomana ja kognitiivinen selviytyminen. Collier määritteli osan vastaajista tekstii-

liselviytyjiksi. Nämä tekstiiliselviytyjät olivat keksineet rakentavan ja käytännöllisen tavan

käsitellä vaikeita tunteita. Pölläsen (2017, 73) mukaan yksi keskeinen syy tehdä käsitöitä

onkin sen hyvinvointiin liittyvät merkitykset.

2.2.2 Käsityö selviytymisen tukijana

Pöllänen (2004, 71) on tutkimuksissaan havainnut, että vaikeatkaan elämäntilanteet eivät

tarkoita pysyvää psyykkistä häiriötä, kun henkilöllä on tarvittavat resurssit tilanteen käsit-

telyyn. Monien tutkimusten mukaan käsityön tekeminen on auttanut sopeutumaan erilai-

siin elämäntilanteisiin. Se on itse valittua ja mielekästä toimintaa, jota voi hallita omien eh-

tojen mukaisesti ja joka on mukautettavissa kulloisenkin tarpeen mukaiseksi. (Pöllänen

2009, 46, 2013, 217, 2015b, 74-75; Reynolds 2000, 113.) Pöllänen (2015, 72) kuvailee käsi-

työn joustavaksi resurssiksi, jonka avulla pystytään kohtaamaan haasteet, joita käsityön te-

17

kijöillä on elämässään. Se antaa sisäistä voimaa ja rohkeutta hidastaa elämän vauhtia, ke-

hittää hallinnan tunnetta ja luo tilaa positiivisille ajatuksille. Reynolds (1997) on havainnut,

että käsityön luova toiminta on auttanut selviytymään kroonisista sairauksista tai vam-

moista. Se voi tarjota itsenäisyyden ja päätöksenteon tunnetta, ylpeyttä, arvostusta ja to-

disteita taidoista (Reynolds 2000, 113). Niille, joilla on terveysongelmia, käsityötoiminta on

auttanut lievittämään kivun ja tuskan aiheuttamia huolenaiheita (Reynolds 1997, 2010,

138-139). Reynoldsin ja Priorin (2006, 261) tutkimuksen mukaan luova toiminta on tarjon-

nut mahdollisuuden kokea syvää uppoutumista tekemiseen ja siten kääntämään huomion

pois oireista ja sairauden huolesta sekä lisätä luottamusta, kontrollia ja psykologista kas-

vua. Pölläsen (2009, 46) mukaan käsityön tekeminen voi tukea elämänhallinnan tunnetta

silloin, kun muut alueen elämässä ovat hallitsemattomia.

Reynoldsin (2000, 109-113) tutkimuksen mukaan luova toiminta tarjosi masennuksen kes-

kelle turvallisia saarekkeita stressaavan maailman keskelle, henkistä, emotionaalista ja fyy-

sistä rentoutumista, sosiaalisia suhteita ja sosiaalista tukea, kontrollin lisäämistä, aktiivi-

suustason ja energisoivien ajatusten lisäämistä, ajanhallintaa, itsetunnon rakentumista ja

vahvempaa minäpystyvyyden tunnetta. Nämä kaikki toimivat merkittävinä resursseina ma-

sennuksen haastamisessa. Käsityö tarjosi monia merkityksiä ja sillä oli monipuolinen sub-

jektiivinen rooli hyvinvoinnin ylläpitämisessä myös syöpää sairastavien naisten elämässä.

Käsitöiden/taiteen tekeminen oli keino normalisoida jokapäiväistä elämää sekä selviytyä

syövän tuomista ongelmista. Käsityön tekeminen tarjosi positiivista saavutuksen tunnetta

sairauden keskelle sekä mahdollisuuden säilyttää tuttua henkilökohtaista ja sosiaalista

identiteettiä. Taiteellinen toiminta auttoi estämään negatiivisia ajatuksia ja tunteita sekä

vastustamaan sairauden hallintaa. (Reynolds & Prior 2006, 261, 200b.) Reynoldsin (2010)

tutkimuksen mukaan ikääntymiseen ja eläkkeelle siirtymiseen liittyvien haasteiden edessä

taiteen tekeminen rikastutti henkistä elämää sekä tarjosi uusia haasteita ja tavoitteita sekä

yhteyttä muuhun maailmaan ja näin suojeli identiteettiä.

Reynolds (1997) toteaa, että krooninen sairaus tai vamma rajoittaa yleensä yksilön työtä ja

vapaa- aikaa. Lisäksi yksilö voi olla yhä enemmän riippuvainen toisten huolenpidosta. Näin

18

ollen yksilö voi kokea roolien ja itsetunnon menetystä. Neulatyöt tarjosivat Reynoldsin tut-

kimuksen vastaajille tässä tilanteessa keinon ylläpitää itsetuntoa ja sosiaalisia rooleja. Kä-

sityön tekeminen tarjosi saavutuksen tunnetta sekä rakensi itsearvostusta esimerkiksi toi-

silta saadun arvostuksen kautta. Käsityö myös tarjosi keinon olla hyödyllinen ja vähemmän

riippuvainen ja keinon tarjota jotain toisilta sadun hoidon vastineeksi.

Pölläsen (2009, 45) mukaan käsityötä voi käyttää terapiamuotona, mutta myös terapeutti-

sena metodina, tiedostamattomana itseilmaisun muotona. Käsityöterapiassa käsityön mer-

kitys voi olla käsityössä itsessään, sen tekemisen prosessissa tai valmiissa tuotteessa. Tera-

peuttinen vaikutus perustuu käsityön ja yksilön väliseen vuorovaikutukseen. Terapeutti-

sena metodina käsityön ilmaisuprosessi voi toimia välineenä sisäisen maailman ilmaisemi-

seen. Käsityö voi vahvistaa toiminnallista mielenterveyttä minimoimalla ahdistavat stressi-

tekijät ja vahvistamalla itsetuntoa ja itseluottamusta.

Pölläsen (2004, 71) tutkimusten tuloksena käsityö voi tarjota uusia, näkyviä haasteita ja

niiden avulla mieli pystyy käsittelemään tapahtumia vähitellen henkilön kykyjen mukaan.

Käsityön pitkä prosessi voi tarjota suojaa negatiivisten kokemusten välillä. Käsityö voi siis

toimia selviytymisvälineenä, joka auttaa puskuroimaan negatiivisten elämäntapahtumien

vaikutusta ja vähentämään stressiä. Käsityön avulla vastaajat pyrkivät ylläpitämään hyvin-

voinnin tunnetta stressin ja isojen menetysten keskellä. Käsityö voi myös toimia tilanteen

jäsentäjänä ja tilanne nähdään uudesta näkökulmasta (Pöllänen 2004, 71). Käsityön kehol-

linen aktiivisuus on Pölläsen (2004, 73, 2009, 46, 2013, 223, 2015b) tutkimusten mukaan

auttanut työntämään tuskan tunteita pois. Materiaalien ja laitteiden käsittelystä sekä tek-

niikoista, kuten rauhoittavasta ja rutiininomaisesta neulonnasta syntyi kontrollin tunnetta

ja käsitöiden rauhoittava ja uutta luova vaikutus työnsi pois ajatuksia valtaavia huolia ja

murheita sekä antoi mielellä tilaa käydä läpi ja järjestää tapahtunutta sekä suunnitella tu-

levaisuutta. Tekemisen aikana itsenäinen toimijan identiteetti vahvistui ja sai uusia näkö-

kulmia. Pölläsen aineistossa tutkimushenkilöt kuvailivat tällaisia käsitöitä murehtimiskäsi-

töiksi ja puikkojen kilinän rauhoittavaksi vaikutukseksi. Myös valmiin tai keskeneräisen työn

19

tai materiaalin silittely toi lohtua. Collierin (2011, 108) tutkimuksen mukaan käsitöiden te-

keminen joko stimuloi tai rauhoitti ajatteluprosesseja. Pölläsen (2013, 224, 2015, 94) ja Col-

lierin (2011) mukaan käsityö tarjosi vaihtelua ja pakoa ahdistavasta tilanteesta ja oli näin

hyväksi mielenterveydelle.

Pölläsen (2013, 217) ja Reynoldsin (1997) tutkimusten mukaan käsityöllä oli merkitystä

stressiä ja tuskaa vähentävänä sekä rauhoittavana toimintana. Käsityön tekeminen struk-

turoi päivää ja auttoi käyttämään ajan hyödyllisesti. Käsityö myös tarjosi mahdollisuuden

keskustella myös muista kuin sairauteen liittyvistä aiheista sekä mahdollisuuden esimer-

kiksi rahan keräämiseen hyväntekeväisyyteen (Reynolds & Prior 2006, 258). Pöllänen

(2017,79) toteaa, että käsitöiden tekemisellä voi saada tunteet siitä, että voi vaikuttaa asi-

oihin ja saada aikaan jotakin näkyvää ja konkreettista. Pöllänen (2015, 90) on havainnut,

että käsityön tekemisellä ja uusien projektien suunnittelulla ja niiden odottamisella saavu-

tettu tyytyväisyys voi auttaa tekijöitä luottamaan tulevaisuuteen ja ylläpitämään toivoa.

Kotona tai läheisten kodeissa esillä olevat artefaktit voivat vahvistaa toiveikkuutta, koska

niihin liittyvät muistot ovat konkreettisia symboleja elämänkokemuksista (Pöllänen 2015b,

68).

Reynolds (1999) on tutkinut myös kuvakudoksen tekemisen terapeuttista arvoa ratkaise-

mattoman surun yhteydessä. Yhteistyössä terapeutin ja asiakkaan välillä surematon suru

tavallaan heräteltiin uudelleen henkiin. Kuvakudoksen tekemisen pitkän prosessin avulla

asiakas kohtasi kipeät tunteet ja unohdetut muistot. Prosessi mahdollisti irtautumisen ikä-

västä ja surusta luoden myös muiston menneisyydestä. Työ sisälsi pohdintaa ja itsetunte-

mukset lisääntymistä sekä metaforisia pyrkimyksiä hallita ja etäännyttää surun kokemuk-

sen otteesta. Valmis työ myös auttoi vähentämään asiakkaan kyvyttömyyden ja huonom-

muuden tunteita. Reynoldsin mukaan tällaisella toiminnalla on huomattava terapeuttinen

arvo. Samantyyppisiä tuloksia saivat Sas ja Coman (2016) haastatellessaan terapeutteja,

jotka olivat työssään käyttäneet sururituaaleja. Tutkimuksessa havaittiin kolmentyyppi-

siä sururituaaleja, jotka tukevat hyväksymistä, irti päästämistä ja itsemuutosta. Hyväksymi-

20

seen liittyvät rituaalit auttavat tuomaan esiin myönteisiä tunteita, jotka liittyvät menetet-

tyyn rakkauteen. Nämä rituaalit liittyvät usein tärkeiden esineiden mieleen palauttami-

seen, jakamiseen ja säilyttämiseen. Irti päästämiseen liittyvät rituaalit käsittelevät ja va-

pauttavat negatiivisia tunteita, jotka liittyvät rakkaiden menettämiseen kuoleman tai eron

myötä. Näitä rituaaleja voi toteuttaa esimerkiksi muokkaamalla fyysisesti joitakin esineitä,

jotka edustavat tätä menetettyä suhdetta. Itsemuutokseen liittyvissä rituaaleissa ihmiset

arvioivat elämäänsä, tunnistavat negatiivisia tunteita, jotka tarvitsevat käsittelyä sekä miet-

tivät unelmiaan ja suunnittelevat tulevaisuuttaan. Näitä rituaaleja toteutetaan yleensä sel-

laisissa elämänvaiheissa, kuten menetyksen yhteydessä, kun ihmisen rooli on muuttunut.

Sururituaaleina voidaan käyttää esimerkiksi valokuvia tai luovaa käsityötä ja niissä esineillä

ja toiminnoilla on symbolisia merkityksiä. Rituaalit tarjoavat turvallisen aikaan ja paikkaan

sidotun kehyksen ilmaista ja prosessoida surua, lisätä kontrollia ja irrottautua menetetystä

rakkaasta. Nämä rituaalit voivat vahvistaa itsetuntoa ja tukea terveempiä mielialoja, asen-

teita ja käyttäytymismalleja.

Reynolds (2010, 138-139) käsittelee myös käsityön tekemisen aistillisuutta, joka oli hänen

tutkimuksen mukaan yksi hyvinvoinnin lähde. Käsityöt rikastuttivat tekijöiden sisäistä elä-

mää ja toivat siten hyvinvointia. Värit ja tekstuuri toivat tarmoa ja nostivat mielialaa ja saat-

toivat viedä huomion tehokkaasti saamalla uppoutumaan syvästi toimintaan, mikä lisäsi

taitoa ja luottamusta luovuuteen. Tällainen toiminta tarjosi ajanvietettä ja muuta ajatelta-

vaa myös negatiivisten kokemusten ja olosuhteiden keskelle.

Värit kuuluvat vahvasti käsityön tekemiseen. Väreihin liittyy paljon symboliikkaa ja merki-

tyksiä, jotka ovat osittain yleisesti tunnettuja, mutta myös kulttuurisidonnaisia tai mielty-

myksiä (Ylikarjula 2014, 6). On tieteellisesti todistettu, että värit vaikuttavat kokijansa olo-

tilaan. Monet tutkijat uskovat, että värit vaikuttavat mielentilaan ja hyvinvointiin. Värien

vaikutus ihmiseen voi kuitenkin vaihdella esimerkiksi kulttuurin mukaisesti. (Hintsanen

2008.) Arnkil (2007, 244-255) puolestaan kirjoittaa, että värien psyykkisiä ja fyysisiä vaiku-

tuksia on tutkittu aika vähän ja niitä ei ole helppoa tutkia. Lisäksi tutkimusten tulokset ovat

ristiriitaisia tai ne eivät ole sellaisia, mitä useimmiten väitetään. Väreillä on Arnkilin mukaan

21

huomattavia merkityksiä, mutta niiden merkityksiä on vaikea tutkia erillään niiden ilmene-

mismuodoista, asiayhteyksistä ja muista ympäröivistä väreistä. Valdez ja Mehrabian (1994)

tutkivat värien väitettyjä ja todellisia vaikutuksia ihmisten tunnereaktioihin. Tutkimuksen

mukaan värit herättävät ihmisissä emotionaalisia reaktioita, mutta reaktiot liittyivät enim-

mäkseen värien kirkkauteen tai kylläisyyteen. Withrowin (2004, 35-37) mukaan monet tut-

kijat ovat havainneet, että erilaisissa tunnetiloissa ihmiset valitsevat värejä ja ovat vuoro-

vaikutuksessa niiden kanssa eri tavoin. Värit myös vaikuttavat erilaisiin yksilöihin eri tavoin.

Värit luovat ihmisissä erilaisia assosiaatioita ja laukaisevat erilaisia muistoja, tunteita ja tun-

nelmia, joita ei ehkä suullisesti pysty ilmaisemaan. Lieppisen (2011, 49-52) mukaan eri vä-

rejä voi käyttää erilaisiin tarkoituksiin. Punaista voidaan esimerkiksi käyttää aktivoivana vä-

rinä, oranssiin taas liittyy esimerkiksi uskallusta ja keltaiseen valoa ja itsearvostusta. Musta

symboloi pimeää, harmaa peruskalliota ja valkoinen on puhtauden väri. Ylikarjulan (2014,6)

mukaan piirtämistä ja värittämistä on pidetty terapeuttisena toimintana esimerkiksi syöpää

sairastavien lasten kanssa. Väreillä lapset ovat pystyneet kertomaan tunteistaan sanoja pa-

remmin.

22

3 TUTKIMUSTEHTÄVÄ

Tutkimuksen tavoitteena on kuvata ja pyrkiä ymmärtämään millaisia merkityksiä käsitöitä

harrastavat antavat käsityölle surun yhteydessä.

Tutkimustehtävään on haettu vastauksia seuraavilla tutkimuskysymyksillä:

1. Millaisia käsitöitä tutkimushenkilöt tekivät ja miksi?

2. Miten käsityön tekeminen näyttäytyy suruprosessin eri vaiheissa?

3. Millaisia merkityksiä tutkimushenkilöt antavat käsitöille surussa?

23

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS

Tämän luvun tarkoituksena on esitellä tutkimusote, tutkimushenkilöt sekä käytetyt aineis-

tonkeruu- ja analysointimenetelmät.

Tämä tutkimuksen tutkimusotteena on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus, koska tar-

koituksena on pyrkiä ymmärtämään käsityön tekijöiden käsityön tekemiselle antamia mer-

kityksiä surussa. Laadullisen tutkimuksen tarkoituksena onkin pyrkiä ymmärtämään, selit-

tämään ja tulkitsemaan jotakin tiettyä ilmiötä, toimintaa tai tapahtumaa (Anttila 2005, 276,

280; Tuomi & Sarajärvi 2018, 98). Hirsjärvi, Remes ja Sajavaara (2009, 161) määrittelevät

kvalitatiivisen tutkimuksen tarkoitukseksi kuvata todellista, moninaista elämää mahdolli-

simman kokonaisvaltaisesti. Alasuutarin (2011, 243) mukaan tärkeintä on paikallinen selit-

täminen. Oma tehtävänsä on myös tulosten yleisemmän merkityksen osoittamisella, jossa

tuloksia tarkastellaan esimerkkinä.

4.1 Tutkimusote

24

Tässä tutkimuksessa lähestymistapana on fenomenologis-hermeneuttinen metodi, jossa

on keskeistä kokemuksen, merkityksen ja yhteisöllisyyden käsitteet ja perustana ihmiskäsi-

tys ja kokemusta koskevan tiedon luonne (Laine 2018, 29). Tuomen ja Sarajärven (2018, 41)

mukaan fenomenologis-hermeneuttisen tutkimuksen tavoitteena on tehdä tietoiseksi ja

näkyväksi jo tunnettu asia, jota ei ehkä ole tietoisesti ajateltu. Niin kuin laadullisessa tutki-

muksessa yleensä, myös tässä tutkimuksessa tutkittavana on ihminen ja hänen maail-

mansa. Koska tutkijana on myös ihminen, tutkimukseen vaikuttaa ratkaisevasti se, miten

tutkija ymmärtää tutkittavat kysymykset. (Varto 1992, 23-24.) Maailma näyttäytyy meille

merkityksinä ja kokemukset rakentuvat merkityksistä. Ihminen on lähtökohtaisesti yhtei-

söllinen ja merkitykset syntyvät yhteisöissä. Jokainen yksilö on erilainen, mutta koska

olemme yhteisöjen jäseniä, kokemuksen tutkiminen paljastaa myös jotain yleistä. Fenome-

nologis- hermeneuttinen tutkimus ei pyri löytämään yleistyksiä, mutta pyrkii ymmärtä-

mään yksittäisen ihmisen tai ihmisjoukon merkitysmaailmaa. (Laine 2018, 31-32.)

Tämä tutkimus on edennyt pitkälti samalla tavoin, kuin Laine (2018, 49) määrittelee feno-

menologis-hermeneuttisen tutkimuksen rakenteen: ensin olen tutkijana reflektoinut kriit-

tisesti omaa esiymmärrystäni, jonka jälkeen olen hankkinut aineiston. Tämän jälkeen kuva-

sin aineiston ja siitä esille nousseet olennaiset asiat, analysoin niitä ja jäsentelin esille nous-

seet asiat teemoiksi. Lopuksi tarkastelin tuloksia suhteessa tutkimuskirjallisuuteen, arvioin

tutkimusprosessia ja mietin jatkotutkimusaiheita. Prosessin alusta asti mukana on kulkenut

aiempaan tutkimukseen liittyvä teoria, joka on prosessin aikana täydentynyt ja muokkau-

tunut. Nämä kaikki tutkimuksen vaiheet olen kirjoittanut tähän raporttiin.

25

Tämän tutkimuksen tutkimushenkilöt on kerätty viidestä facebookin käsityö-aiheisesta kes-

kusteluryhmästä. Vastaajat olivat kaikki naisia, iältään 24-67-vuotiaita. Kaikki vastaajat te-

kivät käsitöitä vapaa-ajallaan ja kertoivat käsityön tekemisestä harrastuksen näkökulmasta.

Vastaajia oli yhteensä 24.

Vastaajat kertoivat kirjoitelmissaan surustaan ja sen kokemuksesta. Suurin osa oli menet-

tänyt jonkun itselle läheisen ihmisen, mutta vastauksissa kuvailtiin myös muunlaista surua,

kuten lapsettomuutta. Suru oli vastausten mukaan todella yksilöllinen kokemus, eikä surun

määrittely kirjoitelmaohjeissa sen takia olisi ollut tarkoituksenmukaista. Useissa kirjoitel-

missa puhuttiin surutyöstä, surusta prosessina tai surun vaiheista. Vastauksissa kuvailtiin

monenlaisia suruun liittyviä tunteita, kuten tuskaa, ikävää, kaipausta, ahdistusta, tyhjyyden

tunnetta, masennusta, pahaa mieltä ja oloa, kaihoa, vihaa, turhautumista, pettymystä ja

shokkia.

Tämän tutkielman aineistona ovat käsityötä suruprosessissaan kuvanneet käsityönharras-

tajat, jotka ovat vastanneet pyyntöön osallistua tähän tutkimukseen. Laitoin viiteen eri fa-

cebookin käsityöaiheiseen ryhmään viestin, jossa kerroin lyhyesti tutkimuksestani ja toi-

voin saavani tutkimukseeni osallistua, joilla on omakohtaista kokemusta käsityön merkityk-

sistä suruprosessissa. Facebookissa on lukuisia käsityöaiheisia ryhmiä, joiden kautta tavoi-

tin käsityön harrastajia eri puolelta suomea. Ryhmät, joihin laitoin tutkimuspyynnön, liittyi-

vät erilaisiin käsityötekniikkoihin, kuten neulomiseen ja ompeluun. En määritellyt pyynnös-

säni, enkä myöskään tutkimuskysymyksissäni erikseen käsityön ja surun käsitettä. Pyysin

4.2 Tutkimushenkilöt

4.3 Aineistonkeruu

26

kuitenkin kuvailemaan vastauksissa surun kokemusta ja prosessia sekä käsitöitä, joita vas-

taaja ovat tehneet niihin liittyen. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa suositaan Hirsjärven, Re-

meksen ja Sajavaaran (2009, 164) mukaan metodeja, joissa tutkittavan oma ääni pääsee

kuuluviin. Tuomen ja Sarajärven (2018, 84) mukaan on tarkoituksenmukaista kysyä ihmi-

seltä itseltään, kun tavoitteena on saada selville, mitä ihminen ajattelee tai miksi hän toimii

tietyllä tavalla. Tässä tutkielmassa olikin tarkoituksenmukaista valita vastaajiksi henkilöitä,

joilla oli omakohtaista kokemusta suruprosessin ja käsityön yhteydestä.

Tutkimuspyyntöön tuli nopeasti yli neljäkymmentä vastausta. Vastaajia olisi ollut tarjolla

enemmänkin, mutta päätin vastaajien määrän oleva jo riittävä. Lähetin kirjoitelmaohjeet

yhteensä 42 vastaajalle sähköpostilla. Asetettuun määräaikaan mennessä minulle kirjoitel-

man lähetti noin puolet näistä. Lähetin lopuille vielä muistutusviestin ja lopulta sain tutki-

mukseeni yhteensä 24 vastausta. Kirjoitelmat olivat pituudeltaan yhdestä kolmeen sivuun

fontilla 12 ja rivivälillä 1,5. Lyhin kirjoitelma oli puolen sivun mittainen ja pisin kokonaiset

kolme sivua. Eräs vastaaja laittoi viestiä, että ei pystykään kirjoittamaan, koska suru oli vielä

niin kipeä ja pinnalla. Yksi vastaaja olisi toivonut, että saa kertoa aiheesta puhelimitse,

koska itsensä ilmaiseminen kirjoittamalla on hänelle haastavaa. Pyysin tutkimushenkilöitä

kirjoittamaan aiheesta kirjoitelman ja lähettämään sen minulle sähköpostitse. Ohjeistin

vastaajiani aluksi siitä, että tutkimuksen tarkoituksena on tutkia käsityön tekemisen merki-

tyksiä surussa. Lähetin vastaajille kirjoitelman avuksi apukysymyksiä, mutta ohjeistin myös,

että he saavat kirjoittaa vapaamuotoisesti myös muista asioista, jos ne ovat heidän mieles-

tään tarinan kannalta oleellisia. Ensimmäisten vastausten jälkeen muokkasin vielä hiukan

apukysymyksiä.

Aiheen mahdollisen arkaluontoisuuden vuoksi kirjoitelma oli tarkoituksenmukainen aineis-

tonkeruumenetelmä. Tutkimusaineistot ovat tavallaan narratiiveja eli kertomuksia tapah-

tumien ketjusta (vrt. Anttila 2005, 226). Kuten Pöllänen (2015, 87) mainitsee, narratiivit

eivät edellytä kasvokkain viestintää ja voivat näin ollen tarjota sopivan yksityisyyden hen-

kilökohtaisten kokemusten jakamiseen ja analysoimiseen. Vastaajat voivat myös kirjoittaa

narratiivinsa kiireettömästi, valitsemanaan ajankohtana.

27

Kirjoitelmaohjeiden teksti ja kysymykset on muodostettu aiempaan käsityön hyvinvointi-

ulottuvuuksiin sekä suruprosessiin liittyvään tutkimustietoon nojaten. Kirjoitelmaohjeissa

ei erikseen määritelty sitä, mitä tarkoitetaan käsityöllä tai surulla. Eräs vastaajista varmisti

etukäteen sen, ettei surulla tarkoiteta tässä tutkielmassa pelkästään kuolemaan liittyvää

surua. Kirjoitelmaohjeissa ei erikseen kysytty vastaajien ammattia tai elämäntilannetta,

vaan taustaksi kysyttiin ainoastaan ikää. Osa kertoi kirjoitelmissaan laajemminkin elämäs-

tään, esimerkiksi ammatistaan ja perheestään.

Tämän tutkimuksen aineisto on analysoitu kvalitatiivisen sisällönanalyysin avulla. Anttilan

(2005, 292) mukaan sisällönanalyysin avulla voidaan tuottaa uutta tietoa, uusia näkemyksiä

ja tuoda esiin piileviä tosiasioita. Sen avulla tehdään päätelmiä tutkimusaineistosta suh-

teessa asiayhteyteen. Tuomi ja Sarajärvi (2018, 117) määrittelevät sisällönanalyysin tarkoi-

tukseksi saada tutkimusaineisto tiivistettyyn ja yleiseen muotoon, jonka jälkeen tuloksia

tulkitaan. Alasuutari (2011, 39-44) jakaa laadullisen analyysin kahteen osaan: havaintojen

pelkistämiseen ja arvoituksen ratkaisemiseen eli tulosten tulkintaan. Tulosten tulkinnalla

tarkoitetaan sitä merkitystulkintaa, joka tutkittavasta ilmiöstä saadaan havaintojen perus-

teella. Tämän tutkimuksen aineiston analysoinnin voi määritellä Tuomen ja Sarajärven

(2018, 108) määritelmän mukaisesti aineistolähtöiseksi, koska suoraan tästä aiheesta ei ole

aikaisempaa teoriaa ja tavoitteena oli luoda aineistosta teoreettinen kokonaisuus, jossa

aiemmilla havainnoilla tai teorioilla ei ole merkitystä. Toisaalta, kuten Anttila (2005, 282)

määrittelee, tutkimusta ei välttämättä kannata luokitella aineistolähtöiseksi tai teorialäh-

töiseksi, vaan se on ennemminkin abduktio eli päättelyprosessi, jossa teoria ja käytäntö

vuorottelevat tulosten saavuttamiseksi.

4.4 Aineiston analyysi

28

Olen edennyt tässä tutkimuksessa hermeneuttisen kehän periaatteen mukaisesti. Laadulli-

sen aineiston analyysia kuvataan usein hermeneuttisena kehänä, joka tarkoittaa spiraalin-

omaisesti kierroksina etenevää prosessia, jossa edetään vaihe vaiheelta eteenpäin. Tavoit-

teena on saavuttaa sellainen saturaatiotaso, ettei uusia näkökulmia tule enää tarjolle. Kaik-

kia yksityiskohtia tarkastellaan osana kokonaisuutta ja toisaalta yksityiskohdat vaikuttavat

kokonaisuuteen. Esiymmärrys vaikuttaa tulkintaan ja se muuttuu ja korjautuu analyysin

edetessä. (Anttila 2005, 280, 306.) Luin kirjoitelmat ensin useaan kertaan läpi. Kertomukset

olivat erittäin koskettavia, joten vasta usean lukukerran jälkeen kirjoitelmiin pystyi suhtau-

tumaan etäämmältä ja analyyttisemmin. Anttila (2005, 278) pitääkin tärkeänä esteettistä

etäisyyttä eli sitä, että tutkija on riittävän lähellä, mutta toisaalta riittävän kaukana tutkit-

tavasta ilmiöstä. Tällöin tutkijan suhde tutkittavaan ilmiöön on oikeassa mittakaavassa. Lu-

kemisen lisäksi aloin alleviivaamaan aineistosta tutkimuksen kannalta merkityksellisiä asi-

oita, analyysiyksiköitä. Nämä olivat ajatuskokonaisuuksia, esimerkiksi lauseita tai pidempiä

tekstejä, jotka olivat tutkimuksen kannalta merkityksellisiä. Ne olivat esimerkiksi vastaajan

kertomia syitä tehdä käsitöitä tai kirjoituksia siitä, mitä käsityön tekeminen on merkinnyt

tietyssä tilanteessa (ks. Tuomi & Sarajärvi 2018, 122). Niin kuin Tuomi ja Sarajärvi (2018,

104) toteavat, on tärkeää kiinnittää huomiota rajaukseen, koska kaikkia maailman asioita

ei voi tutkia samassa tutkimuksessa. Myös Alasuutari (2011, 39-44) toteaa, että aineiston

tarkastelussa on tärkeää kiinnittää huomiota tutkimuksen näkökulmaan eli siihen, mikä on

juuri sen tutkimuksen kannalta oleellista. Tässä vaiheessa aineistosta alkoi nousta esille

alustavia teemoja ja aihealueita. Niitä olivat esimerkiksi käsityön tekemisen prosessi, toivo,

käsityö menetetylle läheiselle, keskittyminen/pakeneminen, rauhoittuminen, surun käsit-

tely, värit, valmis tuote, terapeuttisuus ja ilmaisevuus. Tämä oli aineiston teemoittelua,

jonka Tuomi ja Sarajärvi (2018, 105-107) määrittelevät aineiston pilkkomiseksi ja ryhmitte-

lyksi erilaisten aihealueiden mukaisesti, jonka tarkoituksena on etsiä aineistosta tiettyä tee-

maa kuvaavia näkemyksiä.

Aineiston analyysi oli alusta lähtien vuoropuhelua aineiston ja tutkijan välillä. Tähän vuoro-

puheluun liittyi tässä tutkimuksessa myös aiemman teorian mukanaolo koko prosessin ai-

kana. Laineen (2018, 37-38) määritelmän mukaan tutkimusaineistoa ei pidäkään ajatella

tietovarastona, joka on saatu haltuun, vaan dialogina tutkimusaineiston ja tutkijan välillä.

Tieto syntyy tässä vuoropuhelussa, jonka tavoitteena on toisen toiseuden ymmärtäminen.

29

Laine määrittelee hermeneuttisen kehän kulkemisen tutkivaksi dialogiksi tutkimusaineis-

ton ja oman tulkinnan välillä. Siinä tutkijan ymmärrys jatkuvasti korjaantuu ja syventyy.

Varton (1992, 69, 108) mukaan hermeneuttinen kehä kuvailee tapaamme ymmärtää. Ym-

märtäminen lähtee aina tietyistä, omista lähtökohdista ja etenee hitaasti irrottautumalla

tutkijan omista piirteistä. Aluksi lukutapa kertoo omista esteistä ymmärtää tutkimuskoh-

detta, mutta etenee vapautuen ja etääntyen näistä. Teoria muodostuukin lopulta siitä, kun

lähtöoletukset ylitetään.

Tässä vaiheessa tutkimuksen tekemisessä oli usean viikon tauko, joka oli tutkimuksen kan-

nalta hyödyllinen asia. Tauko oli auttanut etääntymään aineistosta ja toisaalta tarkastele-

maan myös alustavia teemoja etäämmältä. Myös palaute opiskelijakollegoilta tässä vai-

heessa auttoi jäsentelemään omia ajatuksia ja miettimään esimerkiksi teemoittelua myös

muista näkökulmista. Alustavien teemojen luomisen jälkeen järjestelin aiemmin poimittuja

analyysiyksiköitä erilaisten teemojen alle. Osa analyysiyksiköistä sopi useampaan teemaan.

Välillä oli tärkeää myös lukea kokonaisia kirjoitelmia, että kokonaisuus hahmottuisi mah-

dollisimman tarkasti ja oikein. Toiset teemat nousivat helposti esiin, koska ne näkyivät lä-

hes jokaisessa kirjoitelmassa ja olivat tosi selkeitä, mutta toiset teemat olivat pitkään vähän

hajanaisia. Analyysin aikana luin usein myös aiempaa tutkimustietoa ja etsin niistä yhte-

neväisyyksiä, eroavaisuuksia sekä vinkkejä esimerkiksi teemoitteluun.

Teemoittelun helpottamiseksi tiivistin tässä vaiheessa aineistosta poimitut analyysiyksilöt

yksinkertaisiksi sanoiksi tai ilmauksiksi ja jäsentelin niiden perusteella aineiston uudestaan

teemoiksi. Teemat muokkautuivat koko tutkimusprosessin ajan ja lopulliseen muotoonsa

ne muokkautuivat vasta tutkimuksen esitarkistuksen ja siinä saadun palautteen jälkeen.

Lopulta tutkimuskysymykset muotoutuivat lopulliseen muotoonsa aineiston perusteella ja

näiden tutkimuskysymysten avulla tuloksista muodostui kolme pääotsikkoa: käsityön teke-

minen surussa, käsityön tekemisen suruprosessin eri vaiheissa ja käsityön merkitykset su-

russa. Kolmannen pääotsikon käsityön merkitykset jaottelin neljään eri teemaan aineis-

tosta nousseiden merkitysten mukaan: käsityö pakokeinona, käsityö vastapainona, käsityö

30

lohdun ja toivon tuojana ja käsityö tilana surun käsittelylle. Näiden teemojen alle sain suh-

teellisen helposti laitettua kaikki aineistosta esille nousseet merkitykset. Aineiston analyysi

oli luova prosessi ja hermeneuttisen kehän periaate tuli siihen luonnostaan. Aineisto taval-

laan vaati sen, että sitä käy yhä uudestaan ja uudestaan läpi. Joka kerta siitä nousi uusia

asioita tarkasteltavaksi ja tutkijana ymmärrykseni lisääntyi ja muuttui. Analysointivaihee-

seen meni runsaasti aikaa, eikä sitä voinut pakottamalla saada valmiiksi. Vähitellen aineis-

tosta ei enää noussut esille uusia asioita ja teemat alkoivat selkiytyä.

Analyysin tekemisen aikana oli tärkeää lukea aiemmin jo aloitettua teoriaosiota esimerkiksi

käsityön ja hyvinvoinnin ulottuvuuksista ja surun vaiheista. Ne auttoivat tarkastelemaan

aineistoa erilaisista näkökulmista sekä nostamaan aineistosta esille myös uusia asioita ja

teemoja. Aineiston analyysin lomassa myös teoriaosio täydentyi aineistosta nouseviin kä-

sitteisiin ja teemoihin liittyen. Muotoilin alustavat tutkimuskysymykset ennen kirjoitelmien

keräämistä ja kirjoitin niiden avulla ohjeet kirjoitelmiin. Analyysin aikana, aineiston perus-

teella tutkimuskysymykset muotoutuivat uudelleen ja lopulliseen muotoonsa.

Tässä tutkielmassa oli yhteensä 24 vastaajaa, jotka kirjoittivat kukin 1-3- sivuisen kirjoitel-

man. Tutkimushenkilöiden määrä tuli osittain sattumalta, koska alun perin olin ajatellut,

että alle kymmenen vastaajan joukko riittää, mutta innokkaiden vastaajien määrä pääsi yl-

lättämään. Aineiston kokoa suhteessa luotettavuuteen voidaan arvioida saturaation avulla.

Saturaatiolla tarkoitetaan kyllääntymistä eli sitä tilannetta, jolloin aineisto alkaa toistaa it-

seään. (Eskola & Suoranta 2008, 62; Tuomi & Sarajärvi 2018, 99.) Aineistoa lukiessa siellä

toistui selkeästi samat käsityön merkitykset ja teemat ja näin ollen aineisto alkoi toista-

maan itseään.

31

5 TULOKSET

Tässä kappaleessa esitellään tutkimuksen tuloksia. Kappaleet on jaettu tutkimuskysymyk-

sittäin. Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastataan luvussa 6.1, toiseen tutkimuskysy-

mykseen luvussa 6.2 ja kolmanteen tutkimuskysymykseen luvussa 6.3. Viimeisin luku on

jaettu neljään tuloksissa esille nousseeseen teemaan käsityö pakokeinona, käsityö vasta-

painona, käsityö lohdun ja toivon tuojana ja käsityö tilana surun käsittelylle.

Lähes kaikki tutkimushenkilöt tekivät pääasiassa neulottuja töitä. Lisäksi useita kertoja mai-

nittiin virkkaus sekä ompelu. Yhdessä vastauksessa kerrottiin kranssien tekemisestä ja yh-

dessä kirjonnasta. Eräs tutkimushenkilö kuvaili sitä, miten neulontatyö on helppo ottaa

esille missä ja milloin vain.

5.1 Käsityön tekeminen surussa

32

Olen huomannut myös ompelun auttavan surussa, mutta sen tekemiseen tar-vitaan yleensä enemmän aikaa ja erityinen paikka koneineen. Neuleen taas voi kaivaa kassista lähes missä ja milloin vain. Se on hiljaista, eikä tarvitse pe-lätä herättävänsä ketään kuten ompelussa. N9

Vastaajista lähes kaikki olivat tehneet käsitöitä ennen surun kohtaamistakin, monet koko

ikänsä. Vain yksi vastaaja (N11) kertoi siitä, että aloitti käsitöiden tekemisen surun myötä.

Toisaalta hänkin kertoi miettineensä käsitöiden tekemistä ja ilmoittautuneensa kansalais-

opiston käsityökurssille jo ennen kuvailemansa surun kohtaamista. Eräs vastaaja kertoi,

ettei surun keskellä jaksanut lähteä lenkille, mutta käsityön pariin hän jaksoi uppoutua

useana iltana viikossa. Toinen vastaaja pohti sitä, miksi hän tekee juuri käsitöitä surun yh-

teydessä.

Olen miettinyt miksi juuri käsityö toimivat minulle? Miksi ei esimerkiksi kävely luonnossa? Kävelyllä ahdistavat ajatukset ja suru ovat valtoimenaan. Ne eivät siirry mihinkään. Käsityössä surulle on konkreetti kohde. Se ikään kuin valuu silmukka silmukalta tekeillä olevaan työhön ja tekemiseen voi keskittää aja-tuksensa. 9

Useat vastaajat olivat kokeneet tärkeäksi tehdä menetetylle läheiselle niin sanotut taivas-

matkasukat tai jonkun muun käsityötuotteen viimeiselle matkalla. Yhteensä kymmenessä

kirjoitelmassa vastaaja oli tehnyt menetetylle läheiselle jonkun käsityötuotteen arkkuun.

Vastaajille oli tärkeää, että arkkuun laitettava tuote kuvasti jollakin tavalla vainajaa. Sukat

saatettiin tehdä siksi, koska läheisen jalkoja oli hänen eläessään aina palellut, ne haluttiin

tehdä vainajan lempiväreistä tai kuviot kuvastivat jollain tavoin vainajaa. Vastaajat saattoi-

vat myös kokea pakonomaiseksi tarpeeksi tehdä esimerkiksi juuri villasukat arkkuun laitet-

tavaksi. Moni vastaaja kertoi siitä, että oli tärkeää, ettei vainajalla ole kylmä ja sen takia

hänelle tehtiin esimerkiksi villasukat tai huivi.

…mummo oli hyvin vaatimaton ihminen ja pitsit ja muut hienostelut pysyivät tiukasti pois hänen pukeutumisestaan. Kuitenkin hän hypisteli ja tykkäsi kat-soa kaikkea kaunista ja naisellista. Halusin valkean pitsi hartiahuivin tästäkin syystä tehdä. Pitsikuvioihin virkkasin sydämiä, perhosia ja kukkasia. Mummo piti kukista ja perhosista, sydämet lähinnä suuren rakkauden osoitus. Olen jo-tenkin suruni ja ikäväni niihin purkanut. N8

33

Noin pari viikkoa tapahtuneesta ompelin vauvalle arkkuvaatteet. Päätin että edes yhdet samisteluvaatteet saan ommella esikoiselle ja vauvalle. Olin jo odotusaikana ostanut samaa trikookuosia eri väreissä. Niinpä kohtuun kuollut vauva sai unipussin ja pipon, sekä arkkuun puettiin myös hänen isoäidin teke-mät lapaset ja sukat. N13

Eräs vastaajista kertoi, että he olivat tehneet miehensä kanssa yhdessä arkun menetetylle

lapselleen. Vastaaja koki, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen palvelus lapselle ja ar-

kusta haluttiin tehdä mahdollisimman kaunis ja lämmin ja se piti tehdä niin hyvin, kuin pys-

tyi. Tämä vastaaja myös toivoi, että kaikilla lapsensa menettäneillä vanhemmilla olisi mah-

dollisuus pukea lapsensa kauniisti arkkuun. Vastaaja kertoi kokeneensa, että arkun tekemi-

nen oli ainoa oikea tapa saada lapselle arkku.

Halusin, että arkku on sisältäkin kaunis, pienelle tyttövauvalle sopiva. Vuora-sin arkun sisäpuolen vaaleanpunaisella satiinilla, ja pohjalle laitoin valkeaa, pitkäkarvaista ja pehmoista turkista. Valkeaksi maalatun arkun kanteen tein vielä ristin pienistä liimattavista helmistä. Materiaaleja valitessa ajattelin, että halusin arkusta tulevan sellaisen, että se näyttäisi lämpimältä. 22

Monet vastaajat kertoivat käsityötuotteista, jotka liittyivät menetykseen ja sen käsittelyyn.

Käsityö oli saatettu nimetä menetetyn läheisen mukaan tai vaikkapa suruliinaksi, lohtupei-

toksi tai muistopeitoksi. Nämä artefaktit toimivat sitten muistona eletystä elämästä. Eräs

vastaaja kertoi, kuinka hänen tekemänsä kirjontatyöt kuvastivat saamattomia/menetettyjä

lapsia.

Lapsettomuushoitojen aikana tein paljon taidetekstiilejä kirjomalla. Töiden ai-heet olivat suoraan ajatuksiani lapsettomuudesta ja yksinolemisesta, mutta tavalla jota ulkopuolinen ei suoraan voinut tulkita. Kirjoin paljon ”menetettyjä lapsia”… tein myös erääseen näyttelyyn pienen omakuvan, nuken, jonka vat-san tilalla oli tyhjä laatikko. 6

Vastauksissa kerrottiin siitä, kuinka käsityö valittiin sen mukaan, millaiseen tarpeeseen sitä

käytettiin. Osa vastaajista kertoi valitsevansa käsityön tekemisen tavan tietoisesti sen mu-

kaan, mitä he käsityöltä tarvitsivat sillä hetkellä. Osa vastaajista taas valitsi käsityön teke-

misen tavan intuitiivisesti ja saattoi vasta jälkeenpäin huomata sen syvemmän merkityksen.

34

Eräs vastaaja kertoi, kuinka hänellä on aina kesken useampia töitä helpommasta vaikeam-

paan, joita voi sitten tehdä kulloisenkin tarpeen mukaan. Vastaajat kuvailivat tekevänsä

itselle haasteellisia töitä silloin, kun suru tuntuu suurelta. Eräs vastaaja kuvaili, kuinka hä-

nelle tuli keskenmenon jälkeen pakottava tarve virkata, vaikka hän ei ollut virkannut pit-

kään aikaan.

Tähän hetkeen keskittymisessä nimenomaan virkkaamisesta on ollut suuri apu, sillä virkatessani keskityn koko ajan katsomaan ja laskemaan mitä teen… virkatessa pitää oikeasti keskittyä. Ehkä tämä on alitajuisesti yksi syy, miksi alunperinkin rupesin viime aikaisista tavoistani poiketen juuri virkkaamaan, enkä neulomaan. N17

Vastauksissa käsiteltiin runsaasti käsitöissä käytettyjä värejä. Värit mainittiin kolmessa-

toista kirjoitelmassa yhteensä 23 kertaa ja kirjoitelmien perusteella värit olivat merkittä-

vässä roolissa vastaajien surutyössä. Ne, ketkä mainitsivat värit, käyttivät niitä kirjoitusten

mukaan tietoisesti symboloimaan jotain suruun ja menetykseen liittyvää tunnetta tai surun

käsittelyssä. Niiden avulla muisteltiin läheisiä ja tietyt värit saattoivat symboloida yhteisiä

kokemuksia menetetyn läheisen kanssa. Mustien ja harmaiden sävyjen koettiin symboloi-

van surua, toivottomuutta ja apeaa mielialaa, mutta toisaalta myös rauhaa. Valkoinen liittyi

viattomuuteen ja puhtauteen, se symboloi esimerkiksi menetettyä pienokaista. Toisaalta

eräs vastaaja kertoi siitä, miten valkoinen väri toi liiaksi tuskallisia muistoja pintaan ja tä-

män takia hän vältteli sitä käsitöissään surun keskellä. Eri väriset raidat symboloivat men-

neitä kokemuksia ja muistoja.

Väreiksi valitsin valkoisen, vaalean harmaan ja tumman harmaan. Ne tuntui-vat rauhallisilta väreiltä. En halunnut käyttää täysin mustaa, se tuntui joten-kin liian synkältä ja toivottomalta. Toisaalta ei myöskään tuntunut hyvältä va-lita liian kirkkaita tai iloisia värejä. Halusin tehdä jotakin rauhallista ja kau-nista. Ehkä valkoinen jollakin tavalla symboloi menetettyä pienokaista, via-tonta ja puhdasta. Ja ehkä harmaan eri sävyt omaa mielialaani. En ollut vai-punut mihinkään synkkään epätoivoon, mutta tuntuu kuin harmaa verho olisi nostettu eteeni ja kaikki oli tasaisen harmaata. Nämä rauhalliset maanlähei-set värit tuntuivat turvallisilta. 17

35

Vaikka aineistosta nousi esille runsaasti yhteisiä teemoja, nousi vahvasti esille myös se, että

käsityön tekeminen ja sen merkitykset ovat yksilöllisiä. Toinen ei pahimmassa surun vai-

heessa pystynyt tekemään käsitöitä, kun taas toinen teki niitä pakonomaisesti rauhoittuak-

seen. Toiselle käsityön tekeminen oli pakenemista vaikeista tunteista ja toinen halusi luoda

käsitöitä tekemällä itselleen rauhallisen tilan käsitellä surua. Toiselle käsityön tekeminen

pysyi lähes samanlaisena suuren surunkin kohdatessa, toisella taas käsityön tekemisen

merkitys muuttui merkittävästi surun myötä. Kuitenkin kaikki vastaajat olivat kokeneet,

että käsityön tekemisellä on ollut merkitystä surutyön aikana. Aineiston mukaan suru on

yksilöllinen kokemus, mutta niin on myös käsitöiden tekeminen suruprosessin yhteydessä.

Käsityön tekemisen tapa oli saattanut muuttua surun kokemuksen myötä. Eräs vastaaja,

joka oli kärsinyt lapsettomuudesta ja tehnyt kirjontatöitä lapsettomuuden aikana, lopetti

raskaaksi tulon myötä kirjontatöiden tekemisen kokonaan. Vastaajat kertoivat, kuinka oli-

vat surun myötä vasta huomanneet käsityön tekemisen merkityksellisyyden ja symboliikan.

Kokemuksen myötä eräs vastaaja kertoi alkaneensa tietoisesti käyttää käsitöitä surussa ja

alakulossa.

Monen vastaajan kokemuksen mukaan käsityön tekeminen oli helpottanut suruprosessin

etenemistä, eivätkä he olisi selviytyneet ilman käsitöitä. Suruprosessin vaiheet näkyivät

vastauksissa erilaisina käsityön tekemisen tapoina surun vaiheeseen tai tilanteeseen liit-

tyen. Useat vastaajista kokivat käsityön tekemisen merkityksellisimmäksi surun akuutissa

vaiheessa ja tilanteen rauhoituttua saatettiin palata sellaiseen käsityön tekemiseen, jolla ei

ollut suuria tarkoituksia tai tavoitteita. Osa vastaajista kertoi siitä, kuinka he pahimmalla

surun hetkellä eivät pystyneet tekemään ollenkaan käsitöitä tai jo aloitettu käsityö jäi kes-

ken, koska jatkaminen tuntui niin pahalta. Osa vastaajista taas kertoi tehneensä pahim-

massa surun vaiheessa erityisen haasteellisia käsitöitä, koska se auttoi rauhoittumaan ja

keskittymään sekä pakenemaan ahdistavaa tilannetta. Haastavien käsitöiden tekeminen

5.2 Käsityön tekeminen suruprosessin eri vaiheissa

36

koettiin joissakin kirjoitelmissa merkittäväksi vaiheeksi surutyössä, jonka jälkeen pystyttiin

keskittymään myös muunlaisiin käsitöihin tai käsitöiden tekemiseen ei enää käytetty niin

paljoa aikaa. Monet vastaajat myös kertoivat tehneensä käsitöitä todella paljon surun

akuutissa vaiheessa.

Joku toinen olisi saattanut synkimmillä hetkillä tarttua pulloon, mutta minä tartuin puikkoihin ja mitä ahdistuneempi olin, sitä maanisemmin puikot sau-husivat. N12

Villatakki jäi sille sijoilleen. Se makasi käsityökorissani, en edes voinut koskea siihen. Niin pahalta se tuntui. N9

Käsityön tekemisen koko prosessin koettiin symboloivan surutyötä tai sen vaihetta. Monet

käsittelivät jotakin tiettyä käsityötä tehdessään luopumista ja surua. Käsityön tekemisen

avulla oli pala palalta luovuttu läheisestä ja käsitelty luopumiseen liittyviä tunteita. Kun kä-

sityö oli saatu loppuun, suruprosessi sai siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Käsityön valmistut-

tua saattoi olla tyhjä, mutta rauhallinen olo, koska käsityön tekemiseen oli saanut purettua

niin paljon tunteita ja muistoja. Eräs vastaaja, joka oli menettänyt syntymättömän lap-

sensa, teki vauvan tilkkupeiton, jota mielessään teki omalle lapselleen. Peittoa tehdessä

hän samalla haaveili vauvasta ja suri menetettyä lasta. Jotkut vastaajat kertoivat, kuinka

käsityön loppuun saattaminen saattoi venyä sen takia, koska he kokivat, että surutyö ei

vielä ollut siinä vaiheessa, että käsityön voisi vielä saattaa loppuun.

Kävin läpi poikani elämän vaiheita, mietin, olisinko voinut itse tehdä jotain toisin, miksi näin piti käydä. Pää täynnä ajatuksia, mutta neuleita en saanut pääteltyä. Sitten elokuussa olin valmis siihen, ehkä sain ajateltua ajatukset siihen malliin, että nyt voi vielä neuleetkin päätökseen. N15

Eräs vastaaja kertoi, että raskausaikana itselle aloitettu neuletakki joutui lapsen menettä-

misen myötä vuosiksi kaappiin, koska sen katsominenkin tuntui pahalta ja muistutti liikaa

menetyksestä. Lopulta vastaaja halusi kuitenkin saattaa neuletakkiprojektin loppuun ja

näin saattaa suruprosessin seuraavaan vaiheeseen.

Kun hoidot sitten päättyivät, koin toisaalta helpotusta. Se oli nyt tässä. Olin neulonut ja tehnyt muitakin käsitöitä välissä, mutten ollut koskenutkaan tak-kiin, joka muovilaatikossa odotti. Seuraavana vapaapäivänä kaivoin laatikon

37

hyllyltä. Otin takin esiin ja ryhdyin tyttäreni kanssa sitä purkamaan. Kerä ke-rältä purimme takkia. Ryhdyin neulomaan langasta lapasia. Neuloin kuudet parit lapasia ja tuntui oikeasti, että silmukka silmukalta sain taakkaa puret-tua. Jotenkin pari parilta olo helpottui. Ymmärsin tässä vaiheessa purkavani surua ja vuosien taakkaa pois. Lapaset laitoin talteen ja muutama vuosi val-mistumisen jälkeen annoin niitä lahjaksi ystävilleni, jotka olivat olleet minulle suurena tukena vuosien varrella. Toki heillekään en kertonut tarinaa lapasten takana. Ajattelin, että se olkoon minun asiani. N9

Myös värien käyttö saattoi muuttua suruprosessin etenemisen mukana. Värit symboloivat

suruprosessin vaihetta esimerkiksi niin, että värit olivat alussa tummia, mutta vähitellen

kirkastuivat.

Aluksi, kun kutominen alkoi uudestaan, rakastin tummia, harmaita ja murret-tuja värejä töissäni. Mutta jokaisessa työssä oli jonkin värillinen lanka: ilonpil-kahdus. Nyt uusien surujen myötä värit ovat kirkastuneet. 7

5.3.1 Käsityö pakokeinona

Kirjoitelmista tuli selvästi esille se, että vastaajat olivat käyttäneet käsityön tekemistä pa-kona surun tunteesta, eräänlaisena mielen lepuuttajana, joka saa ajatukset muualle. Yh-teensä neljässätoista vastauksessa oli eri tavoin mainittu se, että surua oli käytetty pako-keinona. Käsityön tekeminen vei ajatuksissa tilaa surulta ja näin ollen suru ei hallinnut koko aikaa.

Tavallaan tein surutyötä ompelemalla. Ompelin nukenvaatteita monia erilai-sia sarjoja. Sain pakotien äidin kärsimyksistä ja oman pakotien pois ikävästä. N16

Tässä vaiheessa aloin olla itse jo niin henkisesti loppu ja kävin ylikierroksella, joten aloin maanisesti kutomaan. Se vei jotenkin ajatukseni pois siitä painos-tavasta ja raskaasta arjesta, jota sillä hetkellä elimme. Koin jotenkin, että sain ajatukseni kanavoitua ihan muualle kuin pyörittämään sitä toivotonta ora-vanpyörää ajatuksissani. N12

5.3 Käsityön tekemisen merkitys surussa

38

Monet vastaajat kertoivat siitä, kuinka esimerkiksi haastava käsityö tai itselle uusi tekniikka

pakottivat keskittymään tekemiseen ja menetys ja suru eivät siten olleet koko ajan mie-

lessä. Eräs vastaajista kertoi tekevänsä sitä haastavampia töitä, mitä suuremmalta suru tun-

tuu. Menetykseen liittyvä suru ja ahdistus koettiin välillä niin musertavaksi, että ajatusten

keskittäminen käsityön tekemiseen auttoi pysymään koossa ja selviytymään. Surun ja ah-

distuksen helpottaessa saatettiin siirtyä helpompiin töihin, jolloin asioiden käsittelyyn jäi

ajatuksissa tilaa.

Tein mielelläni asioita, joissa oli minulle haastetta ja piti ajatella, että ei tee kovin paljon virheitä. Ajatuksen piti pysyä käsityössä ja uskon, että se auttoi, etten vatvonut suruani niin paljon, enkä myöskään ajatellut niin pakonomai-sesti mahdollista uutta raskautta. N11

Aina kun ahdistaa, kudelma on kädessäni. Kun olen matkalla haudalle tai jo-honkin missä pitää hoitaa surullisia asioita teen käsitöitä mieheni ajaessa. Sil-loin unohdan ikävät tunteet ja ajatukset edessä olevasta tilanteesta. N7

5.3.2 Käsityö vastapainona

Käsityöllä oli merkityksensä surun keskellä myös vastapainona ja ajanvietteenä. Esimerkiksi

sairaslomalla ollessa käsityön tekemisen avulla pystyi täyttämään päiviä, eikä lopputulok-

sella välttämättä ollut suurtakaan merkitystä. Muutama vastaaja kertoi siitä, kuinka lähei-

sen ollessa saattohoidossa käsityön tekeminen rauhoitti, tarjosi tekemistä ja auttoi ajatuk-

sia kulkemaan vapaammin.

Olen aina ollut kova neulomaan, joten usein mukana oli neuletyö, kun istuin lapsuudenkodissani (syöpää sairastavan) isän seurassa. N10

Myös käsitöistä saatu onnistumisen ilo toi joillekin vastaajille vastapainoa surun tunteelle.

Eräs vastaaja kertoi, kuinka raskaus ei kestänyt loppuun asti, mutta käsityöprojektit olivat

sellaisia, jotka vastaaja pystyi tekemään alusta loppuun saakka. Monet vastaajista olivat

halunneet tehdä erityisen haastavia töitä, josta saivat sitten erityisiä onnistumisen tunteita.

39

Nautin kun saan kiitosta ja ihailujakin töistäni. Ehkä tällä tavalla haen sitä hy-väksyntää ja rakkautta ihmisiltä oman ydinperheeni kun ei sitä voi enää an-taa. 7

Eräs vastaaja kertoi, kuinka ei pystynyt pahimmassa surun vaiheessa tekemään itse käsi-

töitä, mutta selaili Pinterestista kauneimpia käsityöideoita ja se toi kauneutta surun kes-

kelle. Eräs vastaajista taas kertoi siitä, kuinka kansalaisopiston käsityöpiiri oli paikka, jossa

muut eivät tienneet surusta ja jossa sai keskittyä sen takia vastaajan kannalta neutraaleihin

puheenaiheisiin. Jotkut vastaajat kertoivat siitä, kuinka käsitöiden tekeminen ja lahjoitta-

minen niitä eniten tarvitseville toi vastapainoa oman surun keskelle.

Odotin kuopustamme ja raskauden alkuaikoina ehdin hankkia… käsityötarvik-keita, joista oli tarkoitus valmistaa hänelle vaatteita ja käyttötarvikkeita. Vauva kuitenkin menehtyi kohtuun… Suru oli erittäin raskas ja ajatus tarvik-keista sekä kaikista keskeneräisistä töistä kaapissa ahdisti kamalasti. Päätin luopua kaikista… tein kuitenkin mahdollisimman kauniita vaatteita, juuri sel-laisia joita olin suunnitellut tekeväni omalle lapselleni… Tietyllä tapaa sain loh-tua siitä, että tiesin kaiken menevän sellaiselle joka niitä eniten tarvitsi. Tunsin että menetyksestä huolimatta jokaisella itkullani oli muukin tarkoitus kuin pohjaton suru. Samalla tunsin luopuvani ajatuksesta lapsesta, jota en saanut-kaan. N3

Kirjoitelmissaan vastaajat kertoivat, että käsityön tekeminen rauhoitti heidän mieltään. Se

sai pään tyhjenemään ahdistavista ajatuksista, huolista ja surusta. Käsityön tekeminen loi

turvallisen tunteen ja rauhoitti silloin, kun elämä oli muuten kaoottista ja elämässä oli vah-

vasti läsnä suru ja menetys. Vaikka toiset vastaajat kuvailivat käsitöitä suruterapiaksi, osa

kertoi siitä, kuinka he käsittelivät surua jossain muualla ja käsityö oli keino rauhoittua ja

käyttää aikaa. Eräs vastaaja kertoi, että sukan neulominen oli rauhoittavuudessaan turval-

lista. Vastaajat kuvailivat myös sitä, kuinka fyysisestä tekemisestä sai tietynlaista tyydy-

tystä.

Peittoja tuli kuin sieniä sateella ja tunsin surun helpottavan. Käsitöitä teh-dessä ei enää ahdistanut vaan rentouduin kokonaan. Pää tyhjeni kaikista ar-kisista asioista. N18

Huolet väistyi kun puikot kilisivät. 5

40

5.3.3 Käsityö lohdun ja toivon tuojana

Sekä käsityön tekemisen prosessi, että loppuun asti saatettu, valmis käsityötuote toivat

vastaajille lohtua surun keskelle. Käsityön tekeminen myös auttoi huomaamaan sen, mikä

on hyvin ja loi toivoa tulevaisuuteen. Jotkut vastaajat kertoivat siitä, kuinka käsitöiden te-

keminen ja lahjoittaminen niitä eniten tarvitseville toi lohtua omaan suruun. Eräälle vas-

taajalle lohtua toi tieto äidiltä opituista, siirtyvistä tekniikoista. Toinen vastaaja kertoi saa-

vansa lohtua jo siitä tiedosta, että hänellä on käytössään keino kanavoida surua.

On lohduttavaa jo nyt ajatella, että minulla on olemassa keino kanavoida su-rua myös tulevaisuudessa. 9

Kun tiettyä käsityötä tehdessä oli käsitelty surua ja menetystä, valmis artefakti saattoi

tuoda vastaajille lohtua. Artefakti oli saatettu nimetä esimerkiksi lohtupeitoksi. Jotkut vas-

taajat kertoivat siitä, kuinka käsityötä tehdessä he kokivat olevansa menetetyn läheisen

kanssa. Menetetyn läheisen tuki symbolisesti kannusti tekemään käsityötä eteenpäin ja hä-

nelle saatettiin jutella tekemisen aikana. Artefakti kuvasti myös toivoa ja uskoa tulevaisuu-

teen. Eräs vastaaja esimerkiksi kertoi, kuinka hänen miehelleen tekemät lapaset kuvastivat

toivoa ja uudelleen aloittamisen mahdollisuutta. Joillakin vastaajilla käsityötuote oli jäänyt

surun myötä kesken, mutta keskeneräisenä se muistutti siitä, että tilanne on joskus toinen

ja käsityö voidaan tehdä silloin loppuun. Eräs vastaaja oli aloittanut raskausaikana teke-

mään lastenhuoneeseen torkkupeittoa. Kun raskaus sitten päättyi keskenmenoon, vastaaja

kuitenkin halusi tehdä peiton loppuun. Valmis peitto muistuttaa vastaajaa surusta ja me-

netyksestä, mutta toisaalta kuvastaa myös toivoa siitä, että peitolla on vielä uuden lapsen

myötä käyttöä.

Sairaalasta päästyäni jatkoin virkkausta kotona, valkoinen neliö, vaaleanhar-maa neliö ja tummanharmaa neliö vuorotellen. Tässä kohtaa viimeistään työn lopputulos oli hahmottunut: virkkasin pehmustetta keinutuoliin. Olin suunni-tellut vieväni keinutuolin lastenhuoneeseen, kun vauva on syntynyt. Se suun-nitelma oli nyt poissuljettu, ainakin tältä erää. Mietin kuitenkin, että ehkä jos-kus tulisi vielä se päivä, kun voin viedä keinutuolin lastenhuoneeseen, istua

41

siinä pieni käärö sylissäni, tuntea pehmusteen lämmön ja muistella pientä en-keliämme. 17

Niin sanotut taivasmatkasukat tai muu arkkuun laitettava artefakti sekä sen tekemisen pro-

sessi toivat vastaajille lohtua. Käsityötä tehdessä pystyi muistelemaan yhteisiä hetkiä ja esi-

merkiksi värit saattoivat elää tunteiden mukana. Vastaaja, joka oli miehensä kanssa tehnyt

arkun kohtuun kuolleelle lapselleen, kertoi saavansa lohtua siitä, kun arkusta tuli niin kau-

nis ja pienelle tyttövauvalle sopiva.

Halusin, että arkku on sisältäkin kaunis, pienelle tyttövauvalle sopiva. Vuora-sin arkun sisäpuolen vaaleanpunaisella satiinilla, ja pohjalle laitoin valkeaa, pitkäkarvaista ja pehmoista turkista. Valkeaksi maalatun arkun kanteen tein vielä ristin pienistä liimattavista helmistä. N22

Eräs vastaaja kertoi, kuinka hän oli ottanut pojalleen hänen eläessään tekemät Hifk- lapaset

mukaan konserttiin ja koki näin, että poika oli niiden kautta mukana. Toinen vastaaja kertoi

lapselleen ennen kohtukuolemaa tekemästä bodysta, josta ajatteli ensin luopua, mutta

josta tuli kuitenkin vastaajalle todella merkityksellinen.

Säästin ainoastaan yhden bodyn, jonka sain valmiiksi ennen kuin saimme tie-tää kohtukuolemasta. Aluksi sen katsominen satutti ja halusin antaa senkin pois mutta jostain syystä en pakannut sitä muiden lahjoitusten mukaan. Pa-lasin hypistelemään sitä kun kaipuu kasvoi suureksi. Nyt olen onnellinen etten antanut tätä pois. Sen katsominen ja koskeminen ei enää satuta, vaan muis-tuttaa siitä että selvisin jotain joka tuntui mahdottomalta selättää. Se auttaa tiedostamaan minussa olevaa voimaa, silloinkin kun itse sitä epäilen eniten. N3

Myös käsitöissä käytettyjen värien merkitys koettiin lohdullisena. Kirkkaiden värien kerrot-

tiin symboloivan toivoa ja lohtua sekä iloisia muistoja eletystä elämästä. Ne myös loivat

uskoa tulevaan.

Koen käsityöt väriterapiana. Värit lohduttavat (esim. keltainen). Samalla kun värikäs lanka kulkee sormien lomassa, niin olo helpottuu. Katselen värillistä lankaa useita tunteja. 23

42

Myös toisen tekemä käsityötuote saattoi lohduttaa surun keskellä. Isoäidin tekemän villa-

viltin paino hartioilla lohdutti ja lämmitti erästä vastaajaa, kun hän tiesi, että menetetty

lapsi oli isovanhempien luona. Eräs vastaaja taas kertoi, kuinka hänen mummonsa elämä

lähenee loppuaan ja mummo oli antanut kesken jääneitä kirjontatöitään hänelle jatketta-

vaksi loppuun. Vastaaja aikoi ne tehdä jossain vaiheessa loppuun ja muistella samalla muis-

tojaan mummosta. Siskonsa menettänyt vastaaja kertoi siitä, kuinka siskon tekemät villa-

sukat toivat uskoa siihen, että sieltä vielä noustaan.

Sain häneltä pitkät valkoiset itsetehdyt villasukat. Kun sitten kotiuduin itse sieltä sairaalasta surun täydellisesti murtamana… En jaksanut edes kutoa, mieli teki mutta voimia ei ollut, ei fyysisiä, ei henkisiä. Otin esille ne siskon kutomat sukat ja sain siitä jonkinlaista uskoa että tästä vielä noustaan. 4

5.3.4 Käsityö tilana surun käsittelylle

Useissa kirjoitelmissa kerrottiin siitä, kuinka käsityön fyysinen tekeminen loi tilan ja ajan

omille ajatuksille ja surun käsittelylle. Ajatukset kulkivat vapaammin, kun kädet tekivät

työtä. Vastaajien kokemusten mukaan kiperätkin asiat saattoivat saada ratkaisun käsityötä

tekemällä. Käsityön tekeminen myös auttoi huomaamaan sen, mikä on hyvin ja loi toivoa

tulevaisuuteen. Tekeminen organisoi päässä risteäviä ja harhailevia ajatuksia ja auttoi kes-

kittymään hetkeen ja rauhoittumaan.

Käsityöt ovat kanava, jossa saa olla itsensä ja ajatustensa kanssa rau-hassa.20

Käsityötä tekemällä monet vastaajat kertoivat muistelleensa menetystään. Käsityön teke-

minen tavallaan tarjosi turvallisen tilan muistella ja surra menetettyä läheistä. Tiettyyn kä-

sityöhön ja erityisesti sen tekemisen prosessiin saattoi liittyä paljon muistoja, ajatuksia ja

tunteita, joita vastaaja kertoi käsitelleensä tekemisen lomassa. Monet vastaajat kertoivat,

43

kuinka olivat nimenneet jonkun tietyn käsityön esimerkiksi surupeitoksi. Nämä nimet ker-

toivat siitä, että käsityön tekemiseen oli purettu ja käsitelty surua. Tehdessä saatettiin

muistella esimerkiksi elämän vaiheita, kokemuksia ja muistoja, joita oli aiemmin koettu.

Ukilleni neuloin sukat, jotka jalassa hän lähti viimeiselle matkalleen ja samat sukat puettiin myös arkkuun. Siinä vuoteen vieressä istuessani ja kuunnelles-sani ukin hiljaista hengitystä neuloin sukkiin erivärisin raidoin lapsuuden kestä, laivamatkat, saaren hiljaisuuden. Pehmeän lumen, auringon ja tuulen. Ukin vahvat ja turvalliset kädet, hassut tarinat, ukin naurun. Toki elämä toi myös mukanaan niitä harmaita ja tummiakin raitoja ja taas ilon hetkiä. Lo-pulta valkoinen rauha kietoi sekä ukin että neulojan syleilyynsä. N8

Useat vastaajat kuvailivat sitä, miten käsityön tekeminen oli helpottanut surutyötä ja aut-

tanut selviytymään. Monet kuvailivat siirtävänsä ja purkavansa surua ja muita siihen liitty-

viä tunteita, kuten pettymystä ja ahdistusta, käsityön tekemiseen. Vastauksissa kuvailtiin

käsitöitä surutyön tekemisen välineeksi. Eräs vastaaja kertoi siitä, että hänen paikkakun-

nallaan ei järjestetty sururyhmää ja hän korvasi tämän puutteen käsitöitä tekemällä. Toinen

vastaaja kirjoitti siitä, että käsityö on hänelle terapiaa ja mielialalääke. Käsityön tekeminen

antoi tavallaan mahdollisuuden surra.

Itkin ja virkkasin. Hymy huulilla virkkasin kummipoikani kastemekon ja itku silmässä poikani sukat N1

Käsityöt ovat auttaneet paljon suruprosessini etenemisessä ja jaksamisessa. Käsityöt ovat olleet minulle keino keskittyä ja rentoutua silloin kun ahdistaa. Purkaa tunteita, käsitellä ajatuksia, tuoda huomio tähän hetkeen, kun ajatuk-sen harhailevat. 17

44

6 POHDINTA

Tässä luvussa pohditaan tutkimuksen tuloksia aiempaan tutkimustietoon verraten sekä ar-

vioidaan tutkimusprosessia ja sen luotettavuutta sekä jatkotutkimusaiheita.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kuvata ja pyrkiä ymmärtämään millaisia merkityksiä kä-

sitöitä harrastavat antavat käsityöllä surun yhteydessä. Tämän tutkimuksen tulokset ovat

pääasiassa linjassa aiempien käsityötä ja hyvinvointia koskevien tutkimusten kanssa. Tämä

tutkimus myös piirtää surututkimuksen kanssa yhtenevää kuvaa suruprosessista. Joitakin

ominaispiirteitä tai painotuksia löytyi tässä tutkimuksessa verraten aiempaan käsityön hy-

vinvointiulottuvuuksia koskevaan tutkimukseen.

6.1 Tulosten pohdintaa

45

Merkittävänä havaintona tässä tutkimuksessa voidaan pitää sitä, että käsityö on joustava

resurssi, joka on muokattavissa tilanteen ja tarpeen mukaisesti. Samanlaisia tuloksia ovat

raportoineet esimerkiksi Pöllänen (2015, 72) ja Reynolds (2000, 13). Tämän tutkimuksen

mukaan käsityön tekemisen tapa valittiin joko tietoisesti tai intuitiivisesti. Surun eri vai-

heissa käsityöllä oli erilaisia merkityksiä, esimerkiksi käsityö oli monelle vastaajalle erityisen

merkityksellistä suruprosessin akuutissa vaiheessa. Käsityön tekemisen tapa oli yksilöllinen

ja sillä oli eri ihmisille erilaisia merkityksiä surun yhteydessä.

Ylivoimaisesti käytetyin käsityötekniikka oli tässä tutkimuksessa neulonta. Neulomisen suu-

reen osuuteen vaikutti varmasti se, että suurin osa vastaajista tuli facebookin villasukka- ja

neuleryhmän kautta. Toisaalta muutama vastaaja kertoi siitäkin, että neulontatyöhön on

muihin käsitöihin verraten vaivaton tarttua ja se on helppo ottaa esimerkiksi mukaan. Kui-

tenkaan tuloksissa ei ollut havaittavissa eroja verrattuna neulomisen tai jonkun muun käsi-

työtekniikan merkityksiin. Tämän tutkimuksen vastaajat kertoivat siitä, että olivat tehneet

käsitöitä aina. Huomionarvoista on, että esimerkiksi Reynolds (1997, 2000, 109) raportoi

siitä, että hänen tutkimuksissaan suurin osa oli aloittanut käsityön tekemisen aikuisiällä

vasta sairauden puhjettua tai stressitekijöiden vuoksi.

Moni vastaaja puhui surusta prosessina tai surutyönä. Vastauksissa myös näkyi se, miten

suru oli yksilöllisyydestä huolimatta vaiheesta toiseen etenevä prosessi. Joku tietty käsityö

symboloi suruprosessin vaihetta ja kun se oli saatu valmiiksi, surussa pystyttiin siirtymään

seuraavaan vaiheeseen. Erilaisella kysymyksen asettelulla surun vaiheet olisivat saattaneet

tulle tätä vahvemmin esille. Nyt vastaajille lähetetyissä ohjeissa kysyttiin sitä, onko käsitöi-

den tekeminen muuttunut/ ollut jotenkin erilaista suruprosessin eri vaiheissa ja surusta pu-

huttiin kysymyksissä muutamaan otteeseen prosessina. Kuten Poijula (2005, 42) kuvaa,

myös tässä tutkimuksessa tuli ilmi, että surevat kamppailevat löytääkseen tavan ylläpitää

yhteyttä menetettyyn. Nämä tavat voivat olla esimerkiksi puhuminen menetetylle, kuol-

leelle kuuluneiden esineiden säilyttäminen tai haudalla käyminen. Myös tietyt suruproses-

sin aikana tehdyt, merkitykselliset käsityötuotteet muistuttivat vastaajia menetystä lähei-

sestä.

46

Tässä tutkimuksessa havaittiin sekä ositettuun, että kokonaiseen käsityöhön aiemmassa

tutkimuksessa liitettyjä merkityksiä (ks. Kojonkoski-Rännäli 1998, 63; Pöllänen 2009, 46,

2013, 223). Kuitenkaan tämän tutkimuksen vastaajat eivät varsinaisesti kuvailleet esimer-

kiksi kokonaiseen käsityöhön liittyvää käsityön suunnitteluprosessia. Vastauksissa kuvailtiin

lähinnä käsityön vaikeusastetta tai erilaisia tekniikoita ja sitä, että käsityö valittiin tarpeen

mukaan. Vastauksista voidaan kuitenkin päätellä, että esimerkiksi mekaanisen käsityön te-

kemisen aikana surua ja mielessä olevia asioita pystytään käsittelemään.

Tämän tutkimuksen vastauksissa näkyi Poijulan (2005, 11-15, 20) mainitsemat selviytymis-

tavat: tapahtuman kohtaaminen ja tapahtuman välttäminen. Pakenemista voidaan pitää

tapahtuman välttämisenä, mutta toisaalta on tärkeää myös pystyä suremaan ja kohtaa-

maan tosiasiat. Tämän tutkimuksen tuloksista voidaan havaita, että käsityö toimi resurssina

näissä molemmissa strategioissa. Samoin kuin Pölläsen (2004, 70, 2013, 222, 2015b, 69)

tutkimuksissa, myös tämän tutkimuksen vastauksissa kerrottiin, kuinka vastaajat olivat

käyttäneen käsitöitä pakokeinona ahdistavasta tilanteesta. Keskittyminen käsityön tekemi-

seen antoi mielelle tilaa levätä ja suru ei ollut koko ajan mielessä. Kun surun keskelle tar-

vittiin muuta ajateltavaa, valittiin joko erityisen haastava työ tai itselle uusi tekniikka, jolloin

ajatukset sai keskitetty käsitöiden tekemiseen. Näitä haastavia käsitöitä valittiin useissa

vastauksissa surun akuuteimmassa vaiheessa. Käsityön tekemisen prosessi tarjosi myös ti-

lan ja ajan asioiden käsittelylle. Käsityön rauhoittava vaikutus auttoi keskittymään hetkeen

ja mahdollisti ajattelun ja asioiden käsittelyn. Nämä tulokset ovat linjassa esimerkiksi Rey-

noldsin (1999) ja Pölläsen (2013, 224) havaintojen kanssa, joiden mukaan käsityö pitkänä

prosessina mahdollisti pohdinnan ja asioiden käsittelyn. Samantyyppisiä merkityksiä, kuin

Sas ja Comanin (2016) tutkimuksessa havaitut sururituaalien merkitykset, oli myös tässä

tutkimuksessa. Käsityötä käytettiin välineenä hyväksyä ja päästää irti. Se tarjosi turvallisen

ajan, paikan ja kehyksen ilmaista ja käsitellä surua sekä irrottautua menetetystä rakkaasta.

Tässä tutkimuksessa nousi vahvasti esiin käsityöhön liittyvä lohtu ja toivo ja niiden merkitys

selviytymisen tukijana. Samoin kuin Pölläsen (2015, 90, 2015b, 68) havainnoissa, myös

47

tässä tutkimuksessa käsityön tekeminen, sen suunnittelu ja valmiit käsityötuotteet ylläpiti-

vät toivoa ja luottamusta tulevaisuuteen. Kuten Kübler-Ross (1984) on surututkimukses-

saan määritellyt, myös tämän tutkimuksen vastauksista voidaan tulkita, että pienikin toivon

pilkahdus auttaa selviämään surusta.

Tämän tutkimuksen vastaajat kuvailivat sitä, kuinka fyysinen tekeminen toi tyydytystä. Pöl-

länen (2004, 73, 2009, 46, 2013, 223, 2015b) on havainnut samanlaisia tuloksia käsityön

kehollisuuden merkityksistä. Toisaalta tässä tutkimuksessa materiaalien tai artefaktien kos-

kettelu tai katselu ei näkynyt samalla tavalla, kuin Pölläsen tutkimuksissa, joissa esimerkiksi

materiaalien ja laitteiden käsittely tai keskeneräisen tai valmiin työn silittely toivat vastaa-

jille lohtua.

Käsityön hyvinvointiulottuvuuksiin liittyvässä tutkimuksessa artefaktien tekemiseen liittyvä

onnistumisen ja saavutuksen tunne kuvataan yhtenä käsityön hyvinvointia lisäävänä ele-

menttinä (ks. Pöllänen 2015, 2015b, 66; Reynolds 1997, 2000, 113). Tässä tutkimuksessa

vain muutamassa vastauksessa mainittiin onnistumisen ja saavutuksen tunne omasta käsi-

työtaidosta. Voidaan pohtia, kertooko tämä surun erilaisesta luonteesta verraten esimer-

kiksi johonkin sairauteen tai muuhun elämänkriisiin. Surun keskellä ei ehkä ole niin merki-

tyksellistä saada todisteita omasta kyvykkyydestä tai hyödyllisyydestä, kuten kroonisen

vamman tai sairauden aikana (ks. Reynolds 1999).

Vaikka aiemmissa käsityön hyvinvointiulottuvuuksia käsittelevissä tutkimuksissa yhtenä kä-

sityön merkityksenä mainitaan sen sosiaalinen merkitys (vrt. Pöllänen 2015b; Reynolds

1997, 2010, Collier 2011), tässä tutkimuksessa se ei tullut tätä yhtä poikkeusta lukuun ot-

tamatta esille. Sosiaalisen kontaktin merkitys oli mainittu vain yhdessä kirjoitelmassa. Toi-

saalta tämän tutkimuksen tulokset ovat linjassa Pölläsen (2013, 223, 2015, 89) havaintojen

kanssa siitä, että yksilöt tarvitsivat usein yksinäisyyttä, koska se tarjosi mahdollisuuden ren-

toutumiseen ja tilanteen analysoimiseen. Kuten Reynolds (1997) oli havainnut käsityön lah-

jaksi antamisen yhdeksi hyvinvointia tuottavaksi merkitykseksi, myös tämän tutkimuksen

48

vastaajista jotkut kuvailivat sitä, että käsityötuotteiden lahjaksi antaminen toi vastapainoa

ja lohtua oman surun keskelle.

Värit ja niiden merkitys nousivat hiukan yllättäen merkittäväksi teemaksi tutkimushenkilöi-

den vastauksissa, koska värejä ei oltu aiemmassa käsityön hyvinvointiulottuvuuksiin liitty-

vässä tutkimuksessa juurikaan käsitelty. Tämän tutkimuksen vastauksissa väreille kuvattiin

erilaisia merkityksiä ja ne toimivat tunteiden tulkkeina, lohduttivat, rauhoittivat ja toivat

uskoa tulevaisuuteen. Niiden avulla myös muisteltiin menetettyjä läheisiä. Voidaan ajatella,

että kuten Ylikarjula (2014, 6) on havainnut, myös tässä tutkimuksessa vastaajat ovat pys-

tyneet värien avulla kertomaan tunteistaan sanoja paremmin. Värit vaikuttivat, kuten ai-

kaisemmissa tutkimuksissa (Ylikarjula 2014, 6; Hintsanen 2008) on todettu, kokijansa oloti-

laan ja hyvinvointiin ja niiden merkitys oli yksilöllinen.

Tässä tutkimuksessa olevien vastaajien kokemukset ovat ainutlaatuisia, eikä niitä ole tar-

koituksenmukaista yleistää. Kuitenkin, kuten Hirsjärvi, Remes ja Sajavaara (2009, 182) to-

teavat, tutkimalla ilmiötä riittävän tarkkaan saamme näkyviin sen, mikä tietyssä ilmiössä on

merkittävää ja toistuvaa yleisellä tasolla. Voimme havaita tämän tutkimuksen vastauksissa

samanlaisia teemoja sekä aiempaan tutkimukseen verraten paljon yhtäläisyyttä.

Kvalitatiivisessa tutkimuksessa tutkimusprosessin arviointi koskee koko tutkimusprosessia.

Keskeisenä luotettavuuteen liittyvänä tekijänä on tutkijan avoin subjektiviteetti ja sen ym-

märtäminen, että tutkijalla on keskeinen rooli tutkimusvälineenä. (Shenton 2004, 63; Es-

kola & Suoranta 2008, 210; Tuomi & Sarajärvi 2018, 160) Tässä raportissa olen pyrkinyt

avaamaan tutkimuksen kulkua mahdollisimman tarkasti ja totuudenmukaisesti ja näin ollen

tarjoamaan lukijalle mahdollisuuden ymmärtää ja arvioida tutkimuksen luotettavuutta (ks.

Eskola & Suoranta 2008, 212; Tuomi & Sarajärvi 2018, 164).

6.2 Tutkimusprosessin pohdintaa

49

Kvalitatiivisen tutkimuksen luotettavuutta tarkastelevat käsitteet ovat saaneet monenlaisia

tulkintoja ja erilaisia käännöksiä. Eskola ja Suoranta (2008, 210-211) jakavat luotettavuu-

den arvioinnin uskottavuuteen, siirrettävyyteen, varmuuteen ja vahvistuvuuteen. Shenton

(2004) jakaa nämä käsitteet termeihin uskottavuus (credibility), siirrettävyys (transferabi-

lity), luotettavuus (dependability) ja mukautuvuus (confirmability).

Uskottavuudella tarkoitetaan sitä, että tutkittavana olevasta ilmiöstä annetaan oikea kuva

(Shenton 2004, 63). Uskottavuutta voidaan lisätä triangulaation avulla. Sillä tarkoitetaan

esimerkiksi erilaisten menetelmien tai näkökulmien käyttöä, jolloin eri menetelmien puut-

teet kompensoituvat ja vahvuudet tulevat esille. (Shenton 2004, 66; Tuomi & Sarajärvi

2018). Tässä tutkimuksessa triangulaatio liittyy lähinnä teoriaan. Teoriaosuudessa on py-

ritty ottamaan huomioon monia eri teoreettisia näkökulmia ja näin laajentamaan näkökul-

maa. (ks. Shenton 2004, 66; Tuomi & Sarajärvi 2018, 168.) Aikaisempien tutkimusten tar-

kastelu ja raportointi auttavat lukijaa arvioimaan tulosten yhdenmukaisuutta aikaisempien

tutkimusten tulosten kanssa, kuten Shenton (2004, 69) määrittelee. Tässä tutkimuksessa ei

ole ollut tarkoituksenmukaista etsiä tietoa monelta eri tiedonantajaryhmältä, koska on ha-

luttu tutkia yksittäisten ihmisten kokemusta tietystä ilmiöstä.

Tässä tutkimuksessa aineiston analyysin lähestymistapa oli aineistolähtöinen. Kirjoitin

aluksi teoriapohjaa ja käsitteiden määrittelyä, mutta täydensin sitä tutkimuksen kuluessa.

Näin ollen tutkimusprosessi oli vuoropuhelua teorian, aineiston ja tutkijan välillä. Pyrin saa-

maan vastaajilta vapaamuotoisia vastauksia niin, ettei esimerkiksi oma ennakkotietämys

tai - asenne ohjaisi liikaa vastaajia. Eskola ja Suoranta (2008, 211-212) määrittelevätkin,

että varmuutta/luotettavuutta saadaan tutkimukseen ottamalla tutkijat ennakko- oletuk-

set huomioon ja vahvistuvuus/mukautuvuus on sitä, että tulkinnat vastaavat samaa ilmiötä

tarkastelleita muita tutkimuksia. Laadullisessa tutkimuksessa tutkijan tausta vaikuttaa väis-

tämättä tulosten tulkintaan, koska tutkija on sekä tutkimusasetelman luoja, että tulkitsija

50

(Tuomi & Sarajärvi 2018, 160). Tässä tutkimuksessa olen pyrkinyt avaamaan omia ennak-

kokäsityksiäni ja pitämään ne mielessä tutkimuksen aikana ja näin vähentämään tätä vai-

kutusta. Hirsjärvi, Remes ja Sajavaara (2009, 161) toteavat, täyttä objektiivisuutta ei voida

täysin saavuttaa, koska arvot vaikuttavat siihen, miten ymmärrämme tutkimaamme il-

miötä. Minulla tämän tutkimuksen tekijänä oli omat kokemukseni käsityön tekemisen voi-

masta ja merkityksestä omassa elämässäni ja aihe oli sen takia kiinnostava ja läheinen. Se

oli osaltaan syynä tämän aiheen valintaa. Anttilan (2005, 276-277) mukaan tutkija monesti

valitseekin lähestymistapansa omasta historiastaan ja käytännön kokemuksistaan. Hänen

määritelmän mukaan on tärkeää, että tutkija on aiheesta aidosti kiinnostunut ja jollakin

tavalla sisällöstä perillä jo etukäteen. Toisaalta tämä asettaa omat haasteensa tutkijan en-

nakkokäsitysten suhteen, jotka saattavat ohjata havainnointia ja tulkintaa. Kiinnostus ai-

heeseen auttoi minua tutkijana viemään prosessin läpi. Aiheen läheisyyden negatiivista vai-

kutusta taas on pyritty vähentämään esimerkiksi muilta saadun palautteen avulla sekä teo-

riaa, aineistoa ja omia käsityksiä vuorottelevan dialogisen tutkimusprosessin avulla.

Tutkimuksen tutkimussuunnitelma ja esimerkiksi tutkimuskysymykset ovat eläneet ja

muokkautuneet tutkimuksen kuluessa. Anttilan (2005, 186) mukaan on tärkeää huomioida

se, että tutkija ei anna asioille painotuksia omien tarkoitusperien mukaan. Tutkijan on tär-

keää olla mahdollisimman rehellinen havainnoissaan ja antaa asioille niille kuuluvat nimet.

Ennakkoteoria- tai tietämys ei saa vaikuttaa aineistoon liikaa, vaan se on raportoitava niin,

miten se tutkijan eteen tulee. Tässä tutkimuksessa aineisto kuljetti tutkijaa hermeneuttisen

kehän periaatteen mukaisesti. Etenin tutkimuksessani vaihe vaiheelta eteenpäin, pyrkien

tiedostamaan oman esiymmärrykseni. Aineiston ymmärtäminen oli dialogia tutkimusai-

neiston, teorian ja oman tulkinnan välillä, jossa esiymmärrys muuttui ja korjaantui analyy-

sin edetessä. (ks. Anttila 2005, 280; Laine 2018, 37-38.) Tutkimuksen kuluessa palasin uu-

delleen ja uudelleen lukemaan aineistoa niin kauan, että aineistosta ei enää noussut mitään

uutta esiin.

51

Koska kvalitatiivisessa tutkimuksessa arvomme vaikuttavat väistämättä tutkimuksen tulok-

siin, tässä tutkimuksessa tätä vaikutusta on pyritty vähentämään muiden antamien palaut-

teiden avulla. Sain tutkimuksen tekemisen aikana useaan otteeseen tekemisestäni pa-

lautetta sekä ohjaajaltani, että muilta opiskelijoilta. Heiltä saatujen palautteiden avulla pys-

tyin reflektoimaan omia ajatuksiani ja lähestymistapojani. Tämä lisää tutkimuksen luotet-

tavuutta, niin kuin esimerkiksi Shenton (2004, 97) määrittelee. Tuomi & Sarajärvi (2018,

165) kirjoittavat tässä yhteydessä tutkimusprosessin julkisuudesta, jolla tarkoitetaan sekä

yksityiskohtaista raportointia sekä tutkijakollegoiden arvioita prosessin aikana.

Tulosten siirrettävyyden ja luotettavuuden/varmuuden kannalta on tärkeää, että tässä tut-

kimuksessa on pyritty tarjoamaan ilmiöstä ja tutkimusprosessista mahdollisimman tarkka

kuvaus, jolloin lukija voi arvioida ja verrata ilmiötä muihin samankaltaisiin tilanteisiin. Tu-

losten siirrettävyydellä tarkoitetaan sitä, onko tutkimuksen tulokset siirrettävissä toiseen

kontekstiin. (Shenton 2004, 69-71; Tuomi & Sarajärvi 2018, 162.) Shenton (2004, 71) kui-

tenkin kyseenalaistaa sen, onko yksittäisen tutkimuksen siirrettävyys kuitenkaan realisti-

nen tavoite vai jätetäänkö silloin huomioimatta kontekstin tärkeys. Tässä tutkimuksessa

vastaajien kokemukset ovat ainutlaatuisia, mutta toisaalta aiempaan tutkimustietoon ver-

raten niissä on paljon yhteneväisyyksiä. Se, onko tulokset siirrettävissä toiseen kontekstiin,

ei välttämättä ole edes relevantti kysymys, koska vastaajien kokemukset ovat heille täysin

totta riippumatta siitä, onko toisessa tilanteessa toisella henkilöllä samanlainen kokemus.

Varton (1992, 101) mukaan laadullisen tutkimuksen tarkoituksena on saada huomio jokai-

sen kohteen ainutlaatuisuuteen, mutta myös sen käsitteelliseen yleisyyteen. Perusteellinen

ja yksityiskohtainen kuvaus tutkimusprosessista lisää luotettavuutta siitäkin näkökulmasta,

että se antaa lukijalle mahdollisuuden ymmärtää perusteellisesti menetelmät sekä arvioida

niiden tehokkuuden ja asianmukaisuuden (ks. Shenton 2004, 72). Tämä tutkimusraportti

sisältää mahdollisimman tarkan kuvauksen käytetyistä menetelmistä ja tutkimushenki-

löistä sekä esimerkiksi liitteenä tutkimuspyynnön ja kirjoitelmaohjeet.

52

Tuomi ja Sarajärvi (2018, 163) nostaa sisäisen johdonmukaisuuden eli koherenssin tärke-

äksi tarkastelun kohteeksi arvioitaessa kvalitatiivisen tutkimuksen luotettavuutta. Kohe-

renssilla tarkoitetaan tutkimusraportin osien suhdetta toisiinsa, niiden johdonmukaisuutta.

Tätä tutkimusta tehtäessä on pyritty prosessin aikana arvioimaan eri osien yhteneväisyyttä.

Jo otsikointia on pyritty miettimään niin, että esimerkiksi teoriaosuudessa ja tulososiossa

puhutaan samoista ilmiöistä. Näin ollen jo sisällysluetteloa tarkastellessa lukija pystyy arvi-

oimaan johdonmukaisuutta.

Moni vastaaja oli kiitollinen siitä, että sai kertoa oman tarinansa. Muutama vastaaja myös

mainitsi siitä, että kirjoittaminen auttoi havahtumaan jäsentämään ajatuksia käsityön mer-

kityksistä. Tässä voisi pohtia sitäkin, eivätkö nämä ihmiset ole tulleet kuulluksi tässä merki-

tyksellisessä kokemuksessaan eli eikö kokemukselle ole löytynyt lähipiirissä ymmärtäjää.

Vastaajat ehkä kokivat, että minä tätä aihetta tutkivana ymmärrän heidän asiansa ja koke-

muksensa ja sen takia asia oli mielekäs jakaa minun kanssani. Kaikki vastaajat olivat naisia

ja ylivoimaisesti käytetyin käsityötekniikka oli neulonta. Pohdittavaksi jää, olisiko erilaisella

otoksella saanut erilaisia tuloksia. Miehet eivät käsitykseni mukaan ole niin aktiivisia face-

bookissa ja sen käsityöryhmissä tai ainakaan niissä ryhmissä, joihin tämä tutkimuspyyntö

laitettiin. Olemme kuitenkin saaneet lukea uutisista esimerkiksi pääministerin surutyönä

tekemästä veneen muotoisesta arkusta nuorena menehtyneelle pojalleen. Ehkä vastaaja-

joukon etsiminen toisesta kontekstista olisi tuonut tutkimukseeni myös miehiä.

Käsityötä ja hyvinvointia on tutkittu jonkin verran eri näkökulmista. Käsityön merkityksiä

surussa ei ole kuitenkaan suoranaisesti tutkittu. Tämä tutkielma vastaa omalta osaltaan

tähän tarpeeseen, mutta tätä aihetta voisi tutkia lisää ja eri näkökulmista. Tutkimukseen

voisi ottaa vahvemmin mukaan jonkun teoreettisen lähtökohdan. Surua ja käsitöiden mer-

kitystä surussa voisi tutkia vahvemmin surun vaiheteorioiden pohjalta. Lähtökohdaksi voisi

6.3 Jatkotutkimusaiheet

53

ottaa myös esimerkiksi Poijulan (2005, 11-15, 20) selviytymisstrategiat, tapahtuman välttä-

minen ja tapahtuman kohtaaminen. Onko käsityöllä merkitystä näiden strategioiden valin-

nassa ja jos on, niin millaista? Asiaa voisi tutkia myös niin, että vertailee surun kokemusta

niillä, jotka ovat käyttäneet käsitöitä selviytymisen apuna ja niillä, ketkä eivät ole. Onko

suruprosessin kulku heidän välillään jotenkin erilainen? Onko toisilla esimerkiksi ollut joku

muu menetelmä, jolla on samansuuntaisia vaikutuksia, kuin käsitöillä? Varsinkin isommasta

aineistosta voisi myös poimia tyyppiesimerkkejä käsityöntekijöistä surun yhteydessä: miten

he ovat käyttäneet käsitöitä ja liittyykö eri tapoihin erilaisia selviytymisstrategioita.

Värit nousivat tämän tutkimuksen tutkimusaineistossa selkeästi esiin. En löytänyt tutkimus-

tietoa käsityön ja siinä käytettävien värien hyvinvointimerkityksistä. Yksi näkökulma tule-

vaan tutkimukseen voisikin olla juuri värit, esimerkiksi mikä on niiden merkitys käsitöitä

tehdessä esimerkiksi johonkin tiettyyn tunteeseen, kuten suruun liittyen. Tässä tutkimuk-

sessa nousi selkeästi esiin myös suruun ja siitä selviytymiseen liittyen lohtu ja toivo. Suruun

ja käsitöihin voisi paneutua tarkemmin lohdun ja/tai toivon näkökulmasta. Toiko käsityön

tekeminen lohtua, toivoa ja luottamusta ja jos toi, niin millä tavalla? Tässä tutkimuksessa

nousi myös esiin syvä uppoutuminen tekemiseen. Tällainen flow- tila ja sen merkitys su-

ruun ja sen prosessiin liittyen voisi olla yksi lähestymistapa tutkimukseen.

Tämäntyyppistä tutkimusta voisi tehdä erilaisin tiedonkeruu- tai analysointimenetelmin.

Esimerkiksi haastattelu voisi antaa syvempää tietoa ilmiöstä ja ihmisen kokemuksesta. Joi-

takin kirjoituksia lukiessa nousi esiin, että kirjoittamalla itsensä ilmaiseminen oli kyseisille

vastaajille vaikeaa. Ehkä he olisivat osanneet suullisesta ja kasvokkain paremmin kertoa ja

analysoida asiaa. Käsityön hyvinvointiulottuvuuksia ei ole suruun liittyen juurikaan tutkittu,

joten tällä aihealueella riittää runsaasti tutkittavaa erilaisista näkökulmista.

54

LÄHTEET

Alasuutari, P. 2011. Laadullinen tutkimus 2.0. Tampere: Vastapaino. Anttila, P. 1993. Käsityön ja muotoilun teoreettiset perusteet. Porvoo: WSOY. Anttila, P. 2005. Ilmaisu, teos, tekeminen ja tutkiva toiminta. Hamina: AKATIIMI. Arnkil, H. 2007. Värit havaintojen maailmassa. Jyväskylä: Taideteollinen korkeakoulu. Collier, A. F. 2011. The well-being of women who create with textiles: Implications for art therapy. Art Therapy: Journal of the American Art Therapy Association 28 (3), 104–112. Erjanti, H. 1999. From Emotional Turmoil to Tranquility. Grief as a Process of Giving in A Study on Spousal Bereavement. Acta Universitatis Tamperensis 715. Tampere: Univer-sity of Tampere. Erjanti, H. & Paunonen-Ilmonen, M. 2004. Suru ja surevat. Surevien hoitotyön perusteet. Vantaa: WSOY Eskola, J. & Suoranta, J. 2008. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino. Freud, S. 2005. Murhe ja melankolia sekä muita kirjoituksia. Suom. Markus Lång. Tam-pere: Vastapaino. Hintsanen, P. 2008. Väriterapia ja värien parantava voima. https://www.coloria.net/kulttuurit/terapia.htm (luettu 1.8.2019) Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 2009. Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi. Kielitoimiston sanakirja. https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/ (luettu 21.8.2019) Koskela, H. 2011. Lapseni elää aina sydämessäni. Lapsen menetyksen merkitys vanhem-man spiritualiteetin muodostumisessa. Porvoo: Kirkon tutkimuksen julkaisuja. Kojonkoski-Rännäli, S. 1998. Ajatus käsissämme. Käsityön käsitteen merkityssisällön ana-lyysi. Turku: Turun yliopisto, Rauman opettajankoulutuslaitos. Kübler-Ross, E. 1984. Raportti kuolemisesta. Mitä kuolevat voivat opettaa lähimmäisil-leen, omaisille, ystäville, sairaanhoitajille, lääkäreille, papeille. Helsinki: Otava. Kübler-Ross, E. & Kessler, D. 2006. Suru ja surutyö. Helsinki: Basam Books. Laine, T. 2018. Miten kokemusta voidaan tutkia? Fenomenologinen näkökulma. Teok-sessa: R, Valli (toim.). Ikkunoita tutkimusmetodeihin 2. Jyväskylä: PS- kustannus.

55

Lieppinen, M. 2011. Eheyttävä taideterapia. Healing Art Therapy. Taideterapian oppikirja. Tampere: Mediapinta. Poijula, S. 2005. Surutyö. Helsinki: Kirjapaja. Pulkkinen, M. 2016. Lectio praecursoria. Läheisen menettäminen kokonaisvaltaisena ko-kemuksena: voisiko surun ymmärtää toisin? Uskonnontutkija 2. (luettu 4.4.2019) https://journal.fi/uskonnontutkija/article/view/64636/25886?acceptCookies=1 Pulkkinen, M. 2016b. Salattu, suoritettu ja sanaton suru. Läheisen menettäminen koko-naisvaltaisena kokemuksena. Väitöskirja, Uskontotiede. Helsinki: Helsingin yliopisto. Pöllänen, S. 2004.Elämä ilman käsitöitä- mitä se on? Käsityö harrastajien psyykkisen hy-vinvoinnin tukena. Teoksessa: L. Kaukinen & M. Collanius. (toim.) Tekstejä ja kangastuk-sia. Puheenvuoroja käsityöstä ja sen tulevaisuudesta. Tampere: Akatiimi Oy. Pöllänen, S. 2007. Käsityötieteen poluilla. Teoksessa: P. Seitamaa- Hakkarainen, S. Pöllä-nen, M. Luutonen, M. Kaipainen, T. Kröger, A-M. Raunio, O. Sipilä, V. Turunen, L. Vartiai-nen & A. Heinonen. Käsityötieteen ja käsityömuotoilun sekä teknologiakasvatuksen tutki-musohjelma Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksessa. Kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimuksia. Joensuu: Joensuun yliopisto, 3-18. Pöllänen, S. 2009. Craft as context in therapeutic change. The Indian Journal of Occupa-tional Therapy 2, 43-47. Pöllänen, S. 2012. Käsityö ja psyykkinen hyvinvointi käsityön tutkimuskentässä. Amk- lehti/UAS Journal 1. https://uasjournal.fi/tutkimus-innovaatiot/kasityo-ja-psyykkinen-hy-vinvointi-kasityon-tutkimuskentassa/#1458134585005-b3f22396-5506 (luettu 16.11.2018) Pöllänen, S. 2013. The meaning of craft: Craft makers´ descriptions of crafts as an occupa-tion. Scandinavian Journal of Occupational Therapy 20, 217-227. Pöllänen, S. 2015. Craft as Leisure-Based Coping: Craft Makers` Descriptions of Their Stress-Reducing Activity. Occupational Therapy in Mental Health 31 (2), 83-100. Pöllänen, S. 2015b. Elements of crafts that enhance well-being. Textile craft-makers de-scriptions of their leisure activity. Journal of Leisure Research 47 (1), 58-78. Pöllänen, S. 2017. Käsin tehtyä hyvinvointia: Käsityö psyykkisen hyvinvoinnin tuottajana. Teoksessa: A. Kivilaakso, M. Luutonen & L. Marsio. (toim.) Itse tekemisen perinne. Käsi-työt elävänä kulttuuriperintönä. Helsinki: Museovirasto, 73-85. Reynolds, F. 1997. Coping with chronic illness and disability through creative needlecraft. British Journal of Occupational Therapy, 60 (8), 352–356.

56

Reynolds, F. 1999. Cognitive behavioural counseling of unresolved grief through the ther-apeutic adjunct of tapestry making. Arts in Psychotherapy 26, 165–171. Reynolds, F. 2000. Managing depression through needlecraft creative activities: A qualita-tive study. The Arts in Psychotherapy 27 (2), 107–114. Reynolds, F. 2010. ‘‘Colour and communication:’’ Exploring the influences of visual art-making as a leisure activity on older women’s subjective well-being. Journal of Aging Stud-ies 24 (2), 135–143. Reynolds, F., & Prior, S. 2006. Creative adventures and flow in art-making: A qualitative study of women living with cancer. The British Journal of Occupational Therapy 69 (6), 255–262. Reynolds, F. & Prior, S. 2006b. The role of art-making in identity maintenance: case stud-ies of people living with cancer. European Journal of Cancer Care 15, 333–341. Sas, C. & Coman, A. 2016. Designing personal grief rituals: An analysis of symbolic ob-jects and actions. Death Studies 40 (9), 558-569. Selin, H. 2014. Mitä suru on? Potilaan lääkärilehti. http://www.potilaanlaakarilehti.fi/ar-tikkelit/mita-suru-on/ (luettu 21.8.2019) Shenton, A. 2004. Strategies for ensuring trustworthiness in qualitative research pro-jects. Education For Information 22, 63-75. Stroebe, M., Schut, H. & Boerner, K. 2017. Cautioning Health-Care Professionals: Be-reaved Persons Are Misguided Through the Stages of Grief. OMEGA -Journal of death and dying 74 (4), 455-473. Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2018. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Helsinki: Tammi

Valdez, P. & Mehrabian, A. 1994. Effect of Color on Emotions. Journal of Experimental Psychology 123 (4), 394-409.

Varto, J. 1992. Laadullisen tutkimuksen metodologia. Helsinki: Kirjayhtymä.

Vähälä, E. 2003. Luovan käsityöprosessin yhteydet psyykkiseen hyvinvointiin. Lisensiaatin työ: Joensuun yliopisto, käsityönopettajan koulutuslinja. Kuopio: Kuopion Muotoiluakate-mia.

Withrow, R. 2004. The use of color in art therapy. Journal of Humanistic Counseling, Edu-cation and Development 43 (1), 33-40.

57

Ylikarjula, S. 2014. Värillä on väliä. Värien symboliikkaa ja merkityksiä. Viro: Katharos.

Vähälä, E. 2003. Luovan käsityöprosessin yhteydet psyykkiseen hyvinvointiin. Lisensiaatin työ: Joensuun yliopisto, käsityönopettajan koulutuslinja. Kuopio: Kuopion Muotoiluakate-mia.

58

LIITTEET

Liite 1 Tutkimuspyyntö

Hei

Opiskelen Itä-Suomen yliopistossa käsityönopettajaksi. Teen tällä hetkellä graduani surun ja käsityön yhteydestä. Etsin haastateltavaksi henkilöitä, jotka ovat kokeneet käsityön ole-van jotenkin merkityksellinen asia surussa ja surutyön aikana. Tutkimushenkilöiltä haluai-sin lyhyen kirjoitelman, jonka avuksi annan apukysymyksiä (myös puhelimessa/livenä kes-kustelu on tarvittaessa mahdollinen). Vastaukset ovat täysin luottamuksellisia ja vastaa-jien anonymiteetistä huolehditaan asianmukaisesti.

Olisin kiitollinen, jos voisit olla avuksi tutkimuksessani. Jos haluat osallistua tutkimukseen tai kysyä lisätietoja, voit laittaa minulle facebookin kautta yksityisviestiä tai sähköpostia osoitteeseen mirkako@uef.fi

T.Mirka Kosunen

Liite 2 Kirjoitelmaohjeet

Kirjoita vapaamuotoinen kirjoitelma surustasi ja käsityön tekemisestäsi ja niiden yhtey-destä. Alla on teemaan liittyviä apukysymyksiä, joita voit käyttää apuna kirjoittaessasi. Kir-joita vastaukseesi myös ikäsi.

Kerro lyhyesti surustasi ja sen prosessista.

Onko käsitöiden merkitys harrastuksena muuttunut aiempaan nähden surun myötä?

Jos olet tehnyt erityisiä käsitöitä suruun liittyen, kuvaile niitä ja niiden tekemisen proses-sia? Tuleeko mieleesi vaikka joku tietty tilanne?

Vaikuttaako olotilasi käsityön tekemiseen? Millainen tunne saa esimerkiksi tarttumaan käsitöihin? Koetko, että suru tai ahdistus helpottaa käsitöitä tekemällä? Muistuttaako joku tekemäsi käsityö menetettyä läheistä? Onko käsitöiden tekeminen ollut jotenkin eri-laista/muuttunut suruprosessin eri vaiheissa? Kuvaile tunteitasi käsityön tekemisen ai-kana.

59

Koetko, että käsityön tekeminen on helpottanut tai auttanut suruprosessissa? Millaista hyvinvointia käsityön tekeminen on sinulle tuonut? Mikä tekee siitä merkityksellistä?