ohjeita keskustelupiirin vetäjälle

3

Click here to load reader

Upload: kehittyvien-conien-suomi-ry

Post on 21-Jun-2015

129 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: Ohjeita keskustelupiirin vetäjälle

© 2014 Desucon | desucon.fi | [email protected] | KcS ry

Ohjeita keskustelupiirin vetäjälle

Keskustelupiirit ovat osa Desuconien interaktiivisempaa ohjelmaa. Ohjelmatyyppinä

keskustelupiirit eivät ole yhtä stressaava kuin luento monelle aloittelevalle

ohjelmanpitäjälle on, mutta niissä on kuitenkin omat haasteensa.

Aiheen valitseminen

-Keskustelupiirit voivat olla melkein millaisista aiheista tahansa. Aiemmissa Desuconeissa

on keskusteltu animen tyypeistä, mangakoista, cosplaysta ja tietyistä animesarjoista.

Kaikkiin piireihin on riittänyt keskustelijoita, joihinkin enemmän, toisiin vähemmän.

- Keskustelupiirin teema tulee valita nimenomaan itseään kiinnostavista aiheista.

- Aihe tulee rajata tarpeeksi tarkasti.

- Suunnittele keskustelu niin, että liikaa rönsyilyä ei tapahdu.

Ennen tapahtumaa

- Rajaa osallistujamääräsi. 10 keskustelijaa on yleensä sopiva määrä, 15 on monesti jo

liikaa.

-Keskustelua seuraamaan voi ottaa myös ns. hiljaisia ihmisiä, jotka vain seuraavat

keskustelun etenemistä taustalta.

- Valmistele johdattelevia kysymyksiä, joilla voit aloittaa keskustelun ja myöhemmin hallita

keskustelua.

- Päätä piirin ilmoittautumisesta. Erilaisia tyyppejä ovat mm.

- Ennakkoilmoittautuminen ennen conia

- Jos piiriin on ennakkoilmoittautuminen, voit kysellä

ilmoittautuneilta jo etukäteen heidän kokemuksiaan liittyen

käsiteltävään aiheeseen ja näiden pohjalta rajata aihetta entistä

paremmin. Paikalle tulevat osallistuvat tällöin aktiivisesti

keskusteluun.

-Jos piiriin on ennakkoilmoittautuminen, jossa kysyt vain

osallistujien nimiä, varaudu siihen, että kaikki ilmoittautuneet eivät

tule paikalle (10 – 20 % peruu aina)

- Vaikka ennakoilmoittautumisesta tiedotettaisiin ennen conia ja

ilmoittautuminen olisi selvä osa conin mainostusta, joku valittaa

aina, ettei ole nähnyt ilmoittautumisen alkua. Tästä ei kannata

loukkaantua.

- Ennakkoilmoittautuminen conissa

- Info saa nimilistan, jonne voi ilmoittautua. Ohjelmanpitäjän tai

ohjelmavastaavan (miten ohjelmanpitäjä haluaa) tehtävänä on

Page 2: Ohjeita keskustelupiirin vetäjälle

© 2014 Desucon | desucon.fi | [email protected] | KcS ry

hakea lista infolta ennen ohjelman alkua.

-Ilmoittautunut tietää, mihin on tulossa, mutta päätöstä ei tarvitse

tehdä ennen kuin tarkat aikataulut conissa selviävät

- Ei ennakkoilmoittautumista

- Jos piiriin ei ole ennakkoilmoittautumista, ohjelmasta

kiinnostuneet tulevat kyselemään ohjelmasta juuri ennen sen

alkua

- Osallistujamäärän hallitseminen saattaa olla hankalaa.

- Osallistujat eivät välttämättä ole kaikkein aktiivisimpia

keskustelijoita vaan mukaan tulee myös kuuntelijoita

- Ennakkoilmoittautuminen ja ei ennakkoilmoittautumista

- Piiriin voi myös tehdä ennakkoilmoittautumisen, jossa mukaan

otetaan esim. viisi osallistujaa ja loput viisi otetaan mukaan

conissa, joko infoilmoittautumisen kautta tai ennen ohjelman

alkua

- Tapa varmistaa, että paikalla on sekä keskustelijoita että

kuuntelijoita

- Conissa ilmoittatunut tietää, mihin on tulossa, mutta päätöstä ei

tarvitse tehdä ennen kuin tarkat aikataulut conissa selviävät

- Suunnittele keskustelun rakenne. Piiri kannattaa aloittaa esittäytymiskierroksella ja omilla

kokemuksilla liittyen käsiteltävään aihealueeseen. Tämän jälkeen eteneminen voi olla joko

hallittua tai aiheesta aiheeseen hyppivää.

- Jos haluat pitää keskustelun hallittuna, voi esitysslidejen tekeminen olla hyvä ratkaisu.

Riittää, että slideillä on keskusteltava aihealue, mutta halutessaan slidejä voi käyttää myös

pohjustamiseen

- Vastaa tekniikkatiimin kysymyksiin, jos käytät tietokonetta ohjelmassasi.

Tapahtumassa

- Käy ennen ohjelmaa vessassa ja juo jotain.

- Varmista, että ohjelmasalissa on tarjolla vettä ja paperia + kyniä (jos ei ole, soita vihainen

puhelu ohjelmavastaavalle!)

- Jos ja kun ohjelmasali menee täyteen, laita oveen ”Ohjelma on täynnä” –lappu, jotta

ylimääräiset ihmiset eivät pyri sisään kesken ohjelman.

- Selitä ohjelman alussa, millaista aiherajausta olet miettinyt ohjelmalle ja pyri pitäytymään

siinä.

Page 3: Ohjeita keskustelupiirin vetäjälle

© 2014 Desucon | desucon.fi | [email protected] | KcS ry

- Jaa puheenvuoroja tasapuolisesti. Suulaimpia osallistujia kannattaa vähän rauhoitella ja

ujoja innostaa.

- Seuraa kelloa, jotta ohjelma ei venyisi liian pitkäksi. Päätä piiri noin 10 min ennen

ohjelmaslotin päättymistä, jotta seuraavan piirin vetäjällä on mahdollisuus valmistautua

omaan ohjelmaansa.

Muuta

- Jos keskustelupiirisi seuraa pitämääsi luentoa, on intro aiheeseen jo tehty, jolloin

keskustelun jatkaminen suoraan on helpompaa

- Luento + keskustelupiiri on erittäin suositeltava yhdistelmä, sillä ne tarjoavat yhdessä

katsojallekin enemmän.