1 1

2 3

2 3

PÄÄKIRJOITUS Orivedellä 5.3.2013

Hihat heilumaan zombi! Opiskelun aloittaminen syksyisin opistolla muistuttaa joskus pesäpallozombin verkkaista urheiluesitystä. Kädet painavat. Ajatus ei luista. Välineet tippuvat. Mutta kun muutama työn täyteinen viikko on takana, alkaa vauhti kiihtyä kuin pitkätukkaisella kilpapyöräilijällä ja kevätätalvella meno muistuttaa jo ahnaan hämähäkkimonsterin saalistusta koulujen pääsykoetehtävineen.

Tässä lehdessä Oriveden Opiston eri linjat esittäytyvät kattauksessa, joka on yhtä aikaa klassisen kaunis ja arvaamattoman rosoinen niin kuin (öhöm, no tuota) elämä muutenkin.

KARRI LAITINENSarjakuvalinjan vastaava pääopettaja

SORJA Oriveden Opiston Orja-julkaisu nro 126

Kannen kuvaMIKKO KUITUNEN

Pääkirjoitussivun kuvatVILMA TOIVANENHämähäkkimonsteriPEETU LIESINENPyöräilijä

SISÄLLYSMikko Kuitunen: Pesäpallozombie .. 2Elli Halla-aho: Lastenkaappaajat .... 5Mandi Markkanen: Eikä minussa ollut pelkoa .............................................. 7Kira Lindstöm: Lumikki ja seitsemän hairahdusta hunsvotteihin ................ 8Sanni Harmanen: Kirjoittaminen ei ole poseeraamista ............................ 9Maija Käyhkö: Ghettohautaholvin mestarihiihtäjä ................................ 10Kastehelmi Kollmann: Uimaranta Ižborskin lähettyvillä ..................... 12Sari Siimes: Minne villit lapset juoksevat ........................................ 14Minna Hara: Ole hiljaa jos huvittaa . 15Terhi Niitti: Villit lapset yms........... 15Heidi Sandholm: Villi-ihmiset ja itsetunto ........................................ 16Janetta Perttunen: Itse keksimilläsi sanoilla ........................................... 17Lasse Parkko: Geometrian perusteet 1 - Ympyrä ..................................... 17Sampsa Virkajärvi: Mitä meille on muutamassa viikossa tapahtunut? ... 18Sami Kainulainen: A DAY IN LIFE .. 20Henna Paaso: Päiväkirjasta .......... 22Maija Mikkola: Joutsen ................. 23

Takakannen maalausHENNA NERGKun kipu korvaan itää

Lehden taitto & ToimitusKARRI LAITINEN

HakuliitePÄIVI KORJUS (toimitus)KARRI LAITINEN (taitto)Monet kiitokset kaikille kuvissa vilahtaneille!

SARJAKUVALINJAN BLOGIhttp://orja.sarjakuvablogit.com/

© 2012-2013 TEKIJÄT

KirjapainoORIVEDEN KIRJAPAINO

ORIVEDEN OPISTOwww.orivedenopisto.fiKoulutie 535300 Orivesipuh. 0207 511 511orivedenopisto@kvs.fi PE

ETU

LIE

SIN

EN (P

yörä

ilijä

)

VILM

A TO

IVA

NEN

(Häm

ähäk

kim

onst

eri)

4 5

kun täysikuu.” Itse asiassa hukat ovat täysin erilaisia kuin ihmiset kuvittelevat. He voivat muut-tua susiksi tahtonsa voimalla kuun asennoista huolimatta, eikä muutos ole samalla tavalla väkivaltainen kuin elokuvissa tai mytologiassa. Täysikuu toisaalta pakottaa osan suden luonteesta esiin, ja hopealuodit tappavat muuten varsin sitkeät hukat.

Kuun valo pyyhkii pihamaata, kun Jelena livahtaa talon taakse. Hän tietää, että kello on noin yksitoista. Hän vilkaisee vielä kerran kotitaloaan, luo siihen rakastavan katseen ajatellen ihmisiä, jotka asuvat sen seinien sisällä - ja kuiskaa anteeksipyyn-nön, vaikka ei aivan tiedäkään keneltä pyytää anteeksi.

Sillä hetkellä kun Jelena katoaa metsän varjoihin hän muuttaa muotoaan. Se käy sulavasti ja äänettä, eikä kukaan huomaa mitään. Hukat ovat antropomor-fisia, eli ihmismäisiä ja pystyvät kävelemään myös pystyasennos-sa. Heidän raajansa ovat pidem-mät kuin normaalin ihmisen ja tukiranka on joustava ja mahdol-

listaa nelin jaloin juoksemisen. Jelenan turkki on kastanjanrus-kea ja ohut, hieman huonokun-toinen.

Livahdettuaan metsän pimey-teen Jelena lähtee nopeasti juok-suun löytääkseen oikean talon ennen aamunkoittoa. Jos hän ajatuksiltaan ehtisi, hän nauttisi tästä: Hän rakastaa metsän tuok-suja ja pehmeän maan tuntua jal-kojensa alla; hän rakastaa juok-semista, vauhtia, vapautta. Täällä kukaan ei näe häntä, ei pelkää eikä tuomitse. Jelenalla ei kestä kauaa löytää uusi lähiöalue jossa katulamppujen oranssi hohde estää Jelenaa liikkumasta teiden lähellä. Jelena kiertää takakautta valaisemattomien, vielä kesken-eräisten omakotitonttejen läpi ja varoo aiheuttamasta meteliä. Koko ajan hän pitää katseensa valkoisessa omakotitalossa jonka keittiöstä paistaa vielä valo.

Valoja vältellen Jelena pääsee omakotitalon takapihalle. Hän istuutuu visusti juuri varjojen peitossa metsän reunassa ja tarkkailee taloa hiljaisena. Nyt hänen on vain odotettava, että

Eihän Jelena siitä ideasta koskaan ollut varsinaisesti pitänyt. Oli kamalaa, että

heidän piti napata viattomia lapsia ja tehdä heistä kaltaisi-aan, mutta mitä muutakaan he olisivat tehneet? Ihmiset eivät ymmärtäneet, aikuiset liian usein tappoivat itsensä muuttumisen jälkeen ja heidän oli vahvistettava rivejään pysyäkseen elossa. Ei ole muuta vaihtoehtoa, Jelena vakuuttelee itselleen.

Sinä iltana hänelle on annettu tehtäväksi viedä taas yksi lapsi vanhemmiltaan, ja Jelena koettaa työntää syyllisen äänen mielensä perukoille. Hän yrittää olla ajat-telematta vanhempia, ja sisaruk-sia, jotka jäävät kaipaamaan kaa-pattua lasta; kaikkia, jotka eivät koskaan saa tietää mitä hänelle kävi. Lapsista ei jää muuta jälkeä, kuin etsijöiden jalkoihin tallaan-tuvat suuret sudenjäljet.

Jelena sulkee ulko-oven peräs-sään ja vilkaisee taivaalle. Kuu ei ole täysi. Toki epäilyjä hukis-ta - ihmissusista - oli esitetty aikaisemmin, mutta ne oli aina kumottu sillä iänikuisella “mutta

d

Oriveden Opiston

KIRJOITTAJALUKIONTARINOITA

kirjoittanut

ELLI HALLA-AHO

+

LASTENKAAPPAAJAT

4 5

talon asukkaat nukahtavat. Lapsi on varmaankin jo nukkumas-sa, Jelena ajattelee. Viimeistä kertaa omassa sängyssään. Hän työntää sen mielensä perukoille vaikka omaatuntoa kolkuttaakin. Lauman parhaaksi, Jelena lisää lopulta, ja suuntaa sitten kaiken tahdonvoimansa talon ainoan valaistun ikkunan seuraamiseen kuin se olisi suurestikin kiinnos-tavaa.

~*~

Y ö on pimeimmillään kun Jelena viimein pääsee lähtemään liikkeelle.

Lapsen vanhemmat olivat olleet hereillä pitkään, ja Jelenan oli varmistettava etteivät aikuiset vain heräisi kesken kaiken. Hän livahtaa takaovelle hiljaa kuin vain eläin osaa ja kokeilee lukkoa. Ovi on lukossa, mutta onnekseen näillä hukilla on hihassaan pari temppua. Jelena saa lukon auki varsin pian ja avaa oven hiljaa. Hän astuu olohuoneeseen ja näkee tyhjät kaljapullot pöydällä sekä lasten lelut korissa olohuo-neen nurkassa. Jelena hiipii siitä käytävään, haistaa tien lasten-huoneeseen ja avaa käytävän toisen oven varoen. Sängyssä nukkuu noin seitsenvuotias lapsi rauhallisena, vielä onnellisen tietämättömänä turkista, joka hänelle pakotettaisiin päälle. Je-lena kuulostelee hetken hiljaista taloa ja liikkuu sitten nopein liikkein lapsen sängyn viereen. Hän painaa kätensä lapsen suulle ja kaappaa lapsen syliinsä. Lapsi herää, mutta ei pysty sanomaan mitään. Jelena kuiskaa hänelle: “Shh, olet turvassa, en tee sinulle pahaa.” Teoriassa se on totta, Jelena ajattelee. “Ollaan ihan hiljaa.”

Sitten Jelena livahtaa yhtä hiljaa takaisin ulko-ovesta ulos ennen kuin lapsi ehtii edes tajuta, mitä tapahtuu. Jelena ei pysty juoksemaan nelinkontin lapsi sylissään, joten matka takaisin sujuu paljon hitaammin. He ovat onneksi jo poistuneet lähiöalueel-ta kauas sen oransseista katulam-puista kun lapsi alkaa parkua ja huutaa apua. Jelena kuitenkin

vaientaa sen painamalla tassun-sa mahdollisimman pehmeästi lapsen suun eteen. Sen täytyy tuntua hassulta, Jelena ajattelee. Tassu muistuttaa kättä, sillä siinä on peukalo, mutta se näyttää silti koiraeläimen tassulta. Lisäksi se on valtava, sillä Jelenan lauman ihmissudet ovat suuren miehen korkuisia. Lapsi vaikenee ja Jelena siirtää tassuaan varoen va-hingoittamasta, ja lapsi tarraan-tuu Jelenan turkkiin, niin että ei tipahtaisi kun Jelena jolkottaa pomputtavasti metsän läpi.

Kun he saapuvat aukiolle, siellä ei ole kuin muutama laumalai-nen. Heidän alfansa on ponin kokoinen musta ja roteva uros, joka viettää enemmän aikaansa hukkana kuin ihmisenä. Hän istuu paikallaan siirtolohkareen päällä, ja katsoo Jelenaan katse rävähtämättä. Lapsi huomaa muut hukat ja parkaisee vasten Jelenan turkkia, ja Jelenan sy-däntä riipaisee.

Alfan nimi on Maugrim. Nyt Maugrim luo Jelenaan harvinai-sen lempeän hymyn ja puhuu: “Muutatko sinä sen.”

Se ei ole kysymys, vaan ennemminkin toteamus. Ehkä kehotus. Maugrimin muuttamista susista tulee vahvoja ja suuria, mutta Jelenan susilla on notkeat, nopeat liikkeet ja taito liikkua hiljaa pimeydessä. Jelena laskee lapsen alas ja sanoo: “Selvä.” Hän epäröi vain hetken, sillä on teh-nyt tämän lukemattomia kertoja aiemminkin. Heidän laumassaan ja sen osalaumoissa hieman kauempana täältä on lukemat-tomia Jelena-susia, mutta hän yrittää olla ajattelematta niitä painaessaan hampaansa lapsen olkapäähän.

Lapsi älähtää ja menee sitten veltoksi, kun Jelenan suuret leuat pitelevät häntä hellästi ottees-saan. Jelenan on varottava, ettei satuta pientä lasta enempää kuin on tarvis. Hän maistaa kielel-lään lapsen veren maun, mutta ei oikeastaan halua sitä; harvat hukat oikeasti nauttivat ihmisten syömisestä.

Jelenan vierelle tulee kaksi

vaaleampaa sutta, joista toinen tarttuu hampaillaan lapsen yöpaidan kaulukseen ja nostaa hänet pois Jelenan ulottuvilta. Lapsi on edelleen tajuton ja velt-to, ja Jelena tietää ettei hän tule heräämään ainakaan vuorokau-teen, ja kun hän herää, ensim-mäisenä hän tuntee kipua, sitten hämmennystä ja pelkoa. Mutta asiat paranisivat ajan kanssa ja ainahan hänellä on lauma. Niinhän? Jelena tuntee taas epä-varmuutta katsellessaan hukkia jotka vievät lapsen pois. Maugrim sanoo: “Voit mennä, Jelena.”

~*~

J elena pääsee kotiin, kun aamu on alkanut jo saras-taa. Hän muuttuu takaisin

ihmiseksi metsän reunassa ja kiiruhtaa kotiinsa. Hän sulkee oven varoen herättämästä ketään, ja menee keittiöön etsiäkseen jotakin syötävää. Vilkaistuaan jääkaappiin hän kuitenkin tuntee ruokahalunsa kadonneen ja sul-kee jääkaapin oven huokaisten. Hän kävelee käytävään ja avaa kolmannen oven vasemmalla, kurkistaen sisään varovaisesti.

Hänen kasvoilleen leviää lämmin hymy, kun hän näkee Raoulin nukkuvan rauhallista unta sängyssään. Poika on vasta kuuden vanha. Jelena sulkee oven hiljaa ja siirtyy sitten ma-kuuhuoneeseensa.

Haiko herää, kun Jelena siirtyy hänen viereensä nukkumaan. “Oliko millaista töissä?” hän mumisee unisesti kietoessaan kätensä Jelenan ympärille. “Rankkaa”, Jelena sanoo ja mies vain mumisee jotain hyväksyvää vastaukseksi ennen kuin vaipuu takaisin uneen. Jelena makaa miehen sylissä edelleen valveilla, vaikka väsymys painaa hänen kehoaan. Miehelleen Jelena on kertonut työskentelevänsä autta-vassa puhelimessa, joka on suun-nattu masentuneiden nuorten ja heidän omaistensa tueksi. Jelena epäilee, että Haiko tietää Jelenan sudenverestä, mutta he eivät koskaan keskustele siitä. Lasten kaappaamisesta hän ei kuiten-kaan ole Haikolle kertonut.

6 7

Aamun valjetessa Jelena nu-kahtaa painajaisten vaivaamaan uneen.

~*~

K un Jelena myöhemmin ajattelee sitä, hän tajuaa että eihän tämä näin hyvin

nyt olisi voinut ikuisuuksiin jat-kua. Eräänä iltana Maugrim sa-noo Jelenalle: “Raoul”, ja Jelenan sydän jysähtää suoraan hänen vatsaansa. “Ei”, Jelena vaikeroi.

Maugrim ei muuta mieltään. Hän haluaa Raoulin. Myöhem-min Jelena ajattelee, että hänen olisi pitänyt ymmärtää että siihenhän se lopulta kuitenkin tulisi: hänen olisi pitänyt tajuta aikaisemmin ja paeta perheineen! Nyt on kuitenkin liian myöhäistä.

Tummanpuhuva alfa katsoo Jelenaan järkähtämättä, vaikka tämä anelee häntä säästämään Raoulin. Lopulta Maugrim lausahtaa vain: “Joko sinä tuot hänet minulle tai Uma hakee hänet. Sinun valintasi.”

Jelena tekee valintansa siinä samassa. Hän kovettaa kasvonsa, nielee kyynelet ja sanoo: “Minä haen hänet.”

Koskaan hän ei ole juossut niin kovaa. Ainakin muutama ihminen näkee Jelenan, kun hän ottaa riskejä ja oikoo välittämät-tä katulamppujen paljastavasta valosta. Jelena saapuu kotiinsa, avaa oven välittämättä aiheut-tamastaan metelistä, muuttuu ihmiseksi mahtuakseen ovesta ja ryntää makuuhuoneeseensa. Hai-ko herää, kun Jelena laittaa valot päälle ja alkaa pakata Haikon vaatteita kassiin.

Haiko mutisee unisena: “Mikä nyt on, Jelena?” Kun hän huomaa Jelenan kiihtyneisyyden, hän ravistelee unisuuden päästään ja kysyy uudelleen, nyt vakavam-min: “Mikä hätänä?”

Jelena huutaa Haikolle: “Hae Raoul! Pakkaa vaatteita mukaan, ja sen riepu, teidän pitää mennä!”

Haiko räpäyttää silmiään häm-mennyksen vallassa ja epäröi. Jelenan silmissä välähtää pedon katse, kun matala murina pur-kautuu hänen kurkustaan. “Nyt, Haiko!”

Mies ei sano enää sanaakaan, vaan juoksee Raoulin huonee-seen. Jelenan sydän hakkaa kovempaa kuin koskaan kun hän ajattelee, kuinka saisi Haikon ja Raoulin mahdollisimman kauas täältä mahdollisimman pian. Erilaiset villit idea ajavat toisiaan takaa, kunnes Jelena päättää lentokoneen olevan paras vaihtoehto.

Haiko ilmaantuu makuuhuo-neen ovelle sylissään uninen Raoul ja olallaan Raoulin kassi. Jelena nostaa Raoulin syliinsä ja tunkee Haikon kassin miehen syliin. “Ulos. Ulos! Nyt!” Jelena sanoo kiihtyneenä. Haiko tottelee nopeasti, ja Raoul kysyy: “Mihin me mennään, äiti?” mutta Jelena ei kuule sitä.

Sen sijaan hän kuulee, kun heidän etuovensa repeytyy saranoiltaan. Ovenraossa seisoo Uma, valtava lumenvalkoinen hukka. Raoul kiljuu ja alkaa itkeä, Haiko vain katsoo paikoilleen jähmettyneenä kauhun vallassa. “Ei”, Jelena parahtaa ja soimaa typeryyttään: hänen olisi pitänyt tajuta, että Maugrim lähettäisi jonkun seuraamaan häntä.

Jelena puristaa otettaan Raou-lista, mutta Uma ei liikahdakaan ovenraosta; valkean naarashukan huulilla on ivallinen virne. Haiko kääntyy hitaasti katsomaan Jelenaa. “Mitä tapahtuu, Jele-na?” Miehen ääni värisee, ehkä pelosta.

Jelena huokaisee ja muut-taa muotoaan, Raoul lakkaa itkemisen ja tarrautuu Jelenan kastanjanruskeaan turkkiin; se hämmentää Jelenaa, sillä hän oli odottanut, että Raoul pelkäisi häntä. Raoul kuitenkin pysyy hiljaa kasvot painettuina äitinsä turkkiin. Haiko ei näytä turhan yllättyneeltä. Hän odottaa lisää selityksiä. Uma seisoo edelleen paikoillaan.

“Me- me ollaan kaapattu lapsia ja tehty niistä hukkia - ihmissu-sia--”

“MITÄ!” Haiko jyrähtää. Jelena unohtaa olevansa kaksi päätä miestään korkeampi ja laskee päätään peloissaan.

“Anteeksi- meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa! En arvannut niiden haluavan Raoulin! En ikinä antai-si niiden koskea Raouliin!”

Yhtäkkiä Umaa alkaa naurat-taa. Hukkien nauru kuulostaa kummalliselta, se on katkonaista ja kuulostaa hieman koiran hau-kulta. “Melkoista tekopyhyyttä”, Uma virnistää.

Jelana jättää Uman huomiotta ja katsoo Haikoon anovasti. “Yri-tin auttaa teidät pakoon, en halua että Raoul--”

Mutta Haiko on niin vihaisen näköinen, että Jelena ei saa lausettaan loppuun. Kyynelet sumentavat Haikon näköpiiriä kun hän huutaa: “Minä olen tiennyt jo vuosia, mikä sinä olet! Ja silti olen suojellut sinua, koska ajattelin että et voi millään olla paha! En antanut sinua ilmi kel-lekään! En edes silloin, kun- kun ihmissusia alettiin epäillä lasten kaappauksista! En kertonut kellekään ja koko ajan se oletkin ollut sinä!”

Uma nauttii tästä silminnäh-den.

Raoul itkee vasten Jelenan turkkia ja Jelena tuntee olonsa voimattomaksi. “Anteek-”

Mutta Haiko sanoo: “Minä vihaan sinua”, ja hyökkää Uman kimppuun.

“HAIKO, EI!” Jelena kiljaisee, sillä hän tietää että Haiko ei pärjäisi millään Umaa vastaan. Uma ei ollut kuitenkaan lainkaan odottanut Haikon hyökkäystä ja hämmentyy sen verran, että kaatuu maahan niin että Jelena pääsee ulko-ovesta ulos. Käänty-essään ympäri Jelena kuitenkin näkee Uman painavan hampaan-sa syvälle Haikon olkapäähän. Kun Uma nostaa kasvonsa kohti Jelenaa, hän hymyilee pirulli-sesti.

“Juokse”, Uma kuiskaa. “Äläkä ikinä tule takaisin. Saat koko elämäsi paeta Haikon vihaa.”

Jelena nostaa Raoulin selkään-sä ja sanoo: “Pidä kiinni”. Raoul kysyy vain: “Miksi sinä itket, äiti?”

+

6 7

N yyrikki veti hämäränhupun päästään ja ravisteli mu-dasta ja verestä tahmaisia hiussuortuviaan. Ne liimau-

tuivat kasvoille, mutta ei ollut aikaa välittää. Silmänurkastaan shamaani saattoi jo nähdä Manalan sielujen kerääntyvän ympärille, varjomaiset vaaterievut lepattelivat Tuonen jäätä-vän tuulen vihmoessa tumman tan-tereen ylitse. Nyyrikki tunsi viiman tunkeutuvan viittansa alle, se meni suoraan luista läpi ja hyyti hänen sydäntään. Hetken hän tärisi kyvyt-tömänä liikahtamaankaan. Tuonelan tumma läpitunkematon sumu painoi silmäluomia, ja shamaani tiesi, että pian hänen sielunsa sortuisi muiden henkien joukkoon, ellei hän jo en-nättäisi takaisin elävien maille. Hän huitaisi ponnettomasti petäjäisellä sauvallaan kohti kuolleita, jotka nyt rohkaistuneina kurottelivat pitkiä sormiaan hänen puoleensa. Aukean ympärillä seisovien mustien kuusten välistä saattoi nähdä virtaavan lisää elämää janoavia henkiä.

Nyyrikki riuhtoi työläästi tuohisen nyssykkänsä selästään ja kaivoi esille rumpunsa, jonka pingotettuun poronnahkaan oli poltettu maail-mankaikkeuden kartta. Siinä olivat ylisen maailman kuu ja tähdet, jotka katselivat taivaastaan maan pinnalla pieninä vilistäviä ihmisiä, Tuonen musta joki, joka erotti kuolleiden valtakunnan elävistä. Nyyrikki sulki silmänsä, keräsi voimansa, jotka eivät riittäneet edes rukoilemaan suojelusta tälle matkalle, joka hänen nyt oli suoritettava paljon nopeam-min kuin shamaani olisi vanhojen tapojen mukaan saanut siirtyä maailman tasolta toiselle. Hänen kätensä tunsivat reittinsä rummun pinnalla. Kumina voimistui, se kaikui takaisin kaikkialta, alkoi kantaa itse itseään. Maa putosi Nyyrikin jalkojen alta, ruumiin rajoitukset hajosivat vastustamattomaan virtaan, joka pyyhkäisi hänen sielunsa mukanaan halki pimeän, jossa tuikkivat lyhdyt näyttäen suuntaa kaikkiin maail-moihin, joita oli. Virta tiesi, minne se häntä vei. Virta vei hänet kotiin.

Teltta oli vielä paikallaan näen-näisen vahingoittumattomana, kun

Nyyrikki putosi raskaasti voihkaisten kivistävään, uupuneeseen ruumii-seensa. Tuli oli sammunut, shamaa-nin palvelustyttö Eevi oli poissa, ja aistien palatessa hiljalleen tajuihinsa tulevan kehon käyttöön Nyyrikki kuuli taistelun äänien kantautuvan aivan teltan seinien ulkopuolelta. Hän soi mielessään nopean kiitoksen jumalille, jotka olivat antaneet sota-miehille voimaa puolustaa viholli-selta hänen ainoaa turvapaikkaansa. Loveen langenneen tietäjän kuolema olisi merkinnyt heimolle varmaa tuhoa. Sama tuho olisi sen kohta-lona edelleen, Nyyrikki muistutti itseään, ellei hän toimisi pian. Kun vain hänen tomumajansa ei olisi ollut niin heikko, vaillinainen, lähes sietämättömän rajallinen... Matkasta toipuminen kesti häneltä usein mon-ta levotonta, harhaista päivää, mutta nyt ei ollut hetkeäkään hukattavaksi, sillä sotureiden liikehdintä ulkona vavisutteli jo teltan seinäkankaita.

Vaivoin Nyyrikki raahautui seiso-maan, tarttui havuvuoteen vierellä lepäävään sauvaansa ja sulki silmänsä siihen tukeutuen. Hän haki sanoja mielestään, tavoitteli niitä syvältä rintansa sisästä, siellä niiden oli oltava. Hän sai otteen jostakin, tavut ja äänteet raahautuivat ylös hänen kurkkuaan pitkin ja kihelmöivät hänen kielellään. Shamaani henkäisi syvään, avasi suunsa ja antoi loitsun virrata kaikkialta vapisevista jäsenis-tään. Jokin reitti hänessä oli vielä auki tuonpuoleiseen, ja hän tunsi tumman virran voiman lävistävän itsensä. Nyyrikki olisi tahtonut päästää irti, muuttua osaksi tuota voimaa. Tajun-nan rajalla hänen velvollisuudentun-tonsa muistutti vannotusta valasta, tehtävästä suojella heimoa, vaikka se maksaisi kaiken. Nyyrikin tehtävä oli hallita tämä. Tähän hetkeen hän oli valmistautunut koko elämänsä.

I lma kieppui ympärillä, tuulen-pyörre nostatti ilmaan ensin teltan lattialla lojuvat havut, kangas alkoi lepattaa ja nuotion

jäännöksistä nouseva tuhka teki hen-gitttämisen vaikeaksi. Nyyrikin ääni vahvistui, sanat tulivat nyt itsestään, eikä hänen tarvinnut niitä muistella tai ajatella. Loitsu lausui itse itseään,

ja sen voima oli vasta alkamassa. Aallot vyöryivät kuohuen ulos sha-maanin suusta. Teltan kangas repeili, tukipuut vapisivat, kunnes keskihirsi tuli ryskyen alas aivan järkähtämät-tömänä seisovan Nyyrikin jalkojen juureen. Teltan jäänteet lakosivat hänen ympärilleen, taistelun äänet olivat nyt siinä, aivan vierellä, mutta vaienneet kuin veden lävitse...

Loitsu tempautui irti ja ampaisi kaikkiin suuntiin sauvansa kohotta-neen Nyyrikin hahmosta. Se oli puh-dasta valtaa, hän oli tuonut palasen maailmankaikkeuksien virtaa omaan vähäiseen maailmaansa, ja se toteutti nyt tehtävää, jonka hän oli sille anta-nut. Aaltojen kohina hukutti alleen kaikki äänet. Hän näki joukkojen vajoavan polvilleen, aseet putosivat maahan ja tuskaiset huudot jäivät kesken. Miesten kasvot painuivat maata kohti. Kuoleman lemu, joka oli leijunut raskaana tantereen yllä, huuhtoutui nyt pois.

K un aallot olivat menneet, pettivät myös yksinäisenä seisovan Nyyrikin polvet. Hän antoi sen tapahtua, antoi

sauvan vaipua maahan ja kohotti kat-seensa taivaalle, missä aamun kalpea aurinko soi ensimmäisten säteidensä laskeutua pilvien raosta. Taistelun kentällä syvässä unessa makaavien vihollissotureiden joukosta kohotte-livat päitään Nyyrikin veljet, hänen perheensä, ne, joiden puolesta hän olisi vaikka itse syöttänyt silmänsä hauelle, jos se olisi heimon hyödyksi kääntynyt. Loitsun jälkimainingit lainehtivat vielä shamaanin ympärillä, hän antautui niiden heijattavaksi. Kirkas ilo ja voima imeytyi häneen, ja mikä näkymätön vahinko ja sairaus häneen olikin Ma-nalassa tarttunut, oli nyt korjattu, pa-rannettu ja unohdettu. Rypyt Nyyrikin otsalla oikenivat, ja hän painoi päänsä kiitollisuudessa ja rakkaudessa. Hän, voiman portti, oli avautunut oikealla hetkellä. Turvassa oli kaikki se, minkä pitikin olla turvassa.

Kun ensimmäiset taistelun voipu-muksesta toipuneet sotamiehet eh-tivät shamaanin luokse, hän hymyili ja lausui kiitoksensa urheudesta ja kestävyydestä, joka oli johtanut tähän voittoon. Sitten hän vaipui uneen, täl-lä kertaa elvyttävään ja virvoittavaan. Tulisi lisää sotaa, lisää vaarallisia mat-koja tuonpuoleiseen, lisää tuhoa ja kuolemaa, mutta nyt Nyyrikki lepäsi, sillä he olivat yhä elossa.

EIKÄ MINUSSA OLLUT PELKOAd

kirjoittanut MANDI MARKKANEN

8 9

Lumikin aviomies numero kaksi oli ollut nimeltään Körö. Lumikki oli aikoinaan iskenyt häneen silmänsä Körön hienon auton vuoksi. Katkera vuosi jos toinenkin lopulta opetti Lumikille totuuden Körön arvojärjestyk-sestä. Mies kykeni rakastamaan ainoastaan autoaan. Ja niinpä tylsistyi Lumikki joka teki kan-tansa selväksi. Tämän seuraukse-na herra Körö körötteli autollaan pois koskaan palaamatta.

Mutta eipä Lumikki kauaakaan ehtinyt rypeä masennuksessaan miehensä lähdön johdosta. Pian Lumikki saikin postin mukana iloisen uutisen: Hänet valittai-siin vuoden hööttöpääksi! Ja juuri palkintogaalassa Lumikki tapasi uuden rakkautensa: Herra Pystikkään. Herra pystikkäällä oli vastutstamaton hymy, vaan pystyi-pä mieheen soveltamaan vanhaa sanontaa: ”Moni kakku päältä kaunis, mutta silkkoa sisältä” Pys-tikäs näki elämän kilpailuna jossa hän voitti aina. Pian Pystikkäältä loppui haaste Lumikin suhteen ja niin hän lähti kilpailemaan uusista sydämistä. Sehän Lumikille sopi, sillä kaikki herra Pystikkään palkintopokaalit olivat ikävästi peittäneet Lumikin vuoden höttö-pää –palkinnon takanreunalta.

Mutta eipä Lumikin kauan tarvinnut harmitella miehensä perään sillä pian naisella oli aivan uusia pulmia. Nimittäin soittipa hänelle kerran aivan mahdoton puhelinmyyjä. Myyjä oli ensin kysellyt Lumikin kiinnostusta Myrkky ja omena- lehden tilaa-miseen, ja Lumikki oli kohteli-aasti kieltäytynyt. Mutta olisipa vain Lumikki tiennyt millaiseen kiipeliin itsensä kieltäytymällä järjesti, niin olisi mahtanut vas-taus ollakin varsin toista maata. Myyjä olikin suupaltti tapaus, ja niin hän puhui lopulta niin paljon Lumikille, ainoalle joka ei hennonnut sulkea puhelinta,

että lopulta ryömi puhelinlankoja pitkin Lumikin luokse asumaan. Ja niin tuosta miehestä joka paljastui nimeltään puheliaaksi tuli Lumikin neljäs aviomies. Pian tästäkin hunsvotista pal-jastui ikävä totuus. Hän harrasti puhelinlangoilla seikkailua, ja eräänä päivänä Lumikin herätes-sä oli hänen neljäs aviomiehensä jättänyt itsestään jälkeen vain sijoiltaan olevan puhelimen.

Tyhmyydestään typertyneenä Lumikki juoksi puutarhaansa ja piiloutui erään ison pujon lehvien alle. Väärinkäsitystä kaikki tyyn-ni, sillä puu paljastui ihmiseksi, ja koska Lumikki tunsi siinä istuessaan olonsa niin turvatuksi, hän teki herra Pujosta aviomie-hensä. Seuraavana aamuna Lu-mikki ei löytänyt Pujoa mistään, vaan ihaili pihaansa kasvanutta puuta hetken ennen kuin hak-kautti sen pois. Puusta saatiin oivaa takkatulta joka lämmitti enemmän kuin mikään muu.

Lumikki piti paljon kalaruois-ta, joten meni kuudetta kertaa naimisiin, tällä kertaa herra Kuhanenän kanssa. Valitetta-vasti ei tätäkään onnea kauan kestänyt sillä eihän kukaan voi sietää ainaista kalan lemua! Lähtipä siis tällä kertaa Lumikki omille teilleen. Kohtasi matkal-laan epäluuloisen hahmon joka esitteli itsensä herra Valppaaksi. Lumikki ajatteli vielä kerran kokeilla onnea rakkaudessaan ja meni naimisiin herra Valppaan kanssa. Tuskin oli viikkoakaan ehtinyt kulua kun herra Valpas luuli tuoretta vaimoaan avaruus-olentojen vakoojaksi. Syytöksestä pelästynyt Lumikki juoksi koko matkan kotiinsa, tuomarin kautta niin, että saipahan seitsemännen eropaperin kokoelmaansa.

”Tulevaisuus näyttää paljon valoisammalta.” Ajatteli Lumikki kömpiessään päivänvaloon. Onhan seitsemän melkoinen onnen luku.

L umikki tuijotti edessään olevaa paperia. ”Päätös avioeron voimaantulosta” luki arkilla puistattavan

virallisin kirjaimin. Tässä kohtaa Lumikki olisi tietenkin voinut surkutella sitä, miten yllättäen ja äkkiarvaamatta tämäkin avioliit-to oli päättynyt, mutta seitsemäs avioero ei voinut tulla kenelle-kään yllätyksenä. Mutta näkipä hän nyt anoppinsa numero seitsemän lähestyvän uhkaavasti. Tässä sitä nyt taas mentiin. Tä-män kylän mummoilla oli omitui-nen tapa tupata tyrkyttämään vi-hanneksia aina sinä päivänä kun avioero astui voimaan. Ja niin sillä sekunnilla Lumikki pakeni ruokakomeroonsa piiloon tuota noita-akkaa. Seitsemännellä kerralla kuulisi hän varmasti sen verran soimaavan saarnan että ei koskaan simputuksesta tulisi loppua. Piilotellessaan komerossa Lumikki päätti viihdyttää itseään muistoilla omituisesta aviomies-parvestaan.

Ensimmäinen Lumikin avio-mies oli nimeltään Piisas. Lumik-ki ei ollut koskaan tohtinut kysyä mistä mies oli niin typerän nimen saanut, mutta oli aina arvellut nimen olevan jonkinlaista tulosta miehensä olemuksesta. Piisaalla nimittäin piisasi massaa. Hän oli suuri kuin jalustalle nostettu tyrannosaurus Rex. Lumikilla oli myös ollut ilkeämielinen tapa juoruilla naapurin rouva Ruusu-sen kanssa että Piisas muistutti myös erehdyttävästi piisamirot-taa mikäli sattui katsomaan juuri oikeasta kulmasta. Siinäpä vasta hullunkurinen mies! Lumikki hekotteli itsekseen. Mutta oli Rouva Ruusunenkin oma lukun-sa. Häntä oli näkynyt harvoin, ja silloin kun hän eksyi Lumikin juttusille, oli Ruusunen aivan pää pyörällään maailman menosta, aivan kuin olisi ollut unessa viime vuosikymmenet!

LUMIKKI JA SEITSEMÄN HAIRAHDUSTA HUNSVOTTEIHINd

kirjoittanut KIRA LINDSTRÖM

8 9

T untuu, kuin huoneeseen olisi tuotu valonhei-tin. Johanna Sinisalo on päässyt kertomaan estikoisromaaninsa aiheen synnystä, ja hänes-tä loistaa into.

”Kaikki alkoi Tampereella liikkuneesta citykarhusta. Karhu aiheutti ihmisissä hysteriaa – kauhisteltiin, että karhu tulee ’meidän reviirillemme’. Vaikka kukahan alun perin valtasi kenen alueen? Aloin miettiä, että entäpä jos olisi joku laji, joka todella kilpailisi ihmisen kanssa samasta ekologisesta lokerosta. Vähitel-len aiheeseen alkoi syntyä mikro- ja makrotasoja. Toiseuden pelko laajeni luontosuhteesta esimerkiksi maahanmuuttajien kohteluun.”

On 20. helmikuuta 2013. Johanna Sinisalo on saapunut Oriveden Opistolle kertomaan urastaan. Sinisalo ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi nelikymppisenä, kun hänen esikoisromaaninsa Ennen päivänlaskua ei voi jul-kaistiin ja palkittiin Finlan-dialla vuonna 2000. Hän on kuitenkin tienannut elan-tonsa kirjoittamisella koko ikänsä. Romaanien lisäksi hän on tehnyt esimerkiksi tv-käsikirjoituksia, sarjakuvakä-sikirjoituksia, lehtitekstejä ja kymmeniä novelleja.

Sinisalo oli jo alle kou-luikäisenä innokas lukija. Hänelle tuli tunne, että olisi hienoa, jos voisi antaa muille samanlaisia lahjoja, kuin mitä itse koki saavansa kirjoista.

”Jossakin välissä ei enää riittänyt, että tein tekstistä oikean näköis-tä, vaan mukaan tuli oman vaatimus.” Sinisalon mukaan juuri oma tekee todellisen kirjailijan: tekstin ei tule olla poseeraamista, vaan särmikästä.

Parikymppisenä hän löysi palautekanavikseen kilpailut sekä scifi- ja fan-

d

Johanna Sinisalo kirjailijavieraana Oriveden Opistolla

KIRJOITTAMINEN EI OLE POSEERAAMISTA

Kirjoittanut SANNI HARMANEN Kuvittanut MIKKO KUITUNEN

tasiakirjoittajien yhteisön. ”Kilpailumenestykseni oli vaihtelevaa, ja se on hyvä juttu. Positiivinen palaute kannustaa ja huono piiskaa eteenpäin. Kumpaakin tarvitaan.”

Taustatietoa asiantuntijoiltaSinisalon vaiheisiin kuuluu myös mainostoimis-tossa työskentely. Se oli välivaihe, joka venähti. Tuolloin hän oppi kolme asiaa, jotka ovat helpot-taneet myöhempää kirjoittamista. Ensimmäinen on, että on mahdollista olla luova kahdeksan tuntia päivässä. Välillä työ tuntuu tervanjuonnil-ta, mutta inspiraatiota ei saa jäädä odottamaan.

Toinen on aikataulujen kunnioitus ja kolmas taustatutkimuksen tärkeys. Esi-

merkiksi Enkelten verta -romaanin päähenkilö on mehiläiskasvatusta harrastava hautausurakoitsi-

ja. Ennen kirjan aloittamista Sinisalo ei ollut käynyt kilo-

metriä lähempänä mehiläispesää tai

joutunut hoitamaan hautajaisjärjestelyjä.”Onneksi Suomi on yhdis-

tysten luvattu maa”, Sinisalo sanoo ja vinkkaa, että am-matti- ja harrasteyhdistyk-

siin soittamalla voi onnistua sopimaan rupattelutuokion

asiantuntijan kanssa.

K ysymykseen ideoiden alkuperästä Sinisalo ei osaa sanoa yhtä sääntöä. Yleensä häntä

alkaa askarruttaa yhteis-kunnallinen tai filosofinen

ongelma, ja sen ympärille alkaa tiivistyä tietoa.

Kirjoittaminen kuu-lostaa tosiaan olevan lahjojen jakamista: paitsi lukijalle, niin myös kirjoittajalle itselle.

10 11

10 11

© M

aija

Käy

hkö

12 13

KASTEHELMI KOLLMANN Uimaranta Ižborskin lähettyvillä (öljyväri, 2013)

12 13

14 15

Villit lapset eivät juokse enää Jeesuksen syliin Volvotaivaaseenswimmingpoolin ympärillehengittämään taivaallista rauhaaja lukemaan nenä kiinni Suurta kirjaapilven päällä.

Villit lapset juoksevat Madonnan jaloissa rockkeskitysleirilläverkkosukat täynnä kaljapullonkorkkejauneksien maanpäällisistä rikkauksista ja kuuluisuudestaja tripista joka päättyy Youtubeen.Villit lapset haistattavat.

Markkinapieru tulee 150 desibelillärekka-auton kokoisista kaiuttimista ja 50 päätä kertoo stereonascreeneissä: sinä voit olla voittaja tänään.

Kaivohuoneella, Kalastajatorpalla tai Katajanokan kasinollavillit lapset ovat kokkareilla tai viiden ruokalajin illallisilla,prinsessamekoissaan ja hattarakampauksissaanNe ovat kuulleet että Neuvostoliitto oli kamalaja että markkinatalous on ihanaja että postmodernismi on kuitannut filosofian ja moraalinjättipotin, ja että siispä avataan tv.

Niille on kerrottu: viihde on hyvästä

d

Oriveden Opiston

KIRJOITTAJALINJANRUNOJA

opettajanaan

RISTO AHTI

SARI SIIMES

MINNE VILLIT LAPSET JUOKSEVAT

14 15

MINNA HARA

OLE HILJAA JOS HUVITTAAJuokse villinä, juokse vapaana,juokse kun olet nuori, juokse vielä vanhana.Katso ympärillesi, kerää hetket salaisiin muistoihisi.Itke kun itkettää, itke niin paljon ettei kyyneltäkään jäljelle jää.Naura katketaksesi, puhu ratketaksesi.Ole hiljaa jos huvittaa.

TERHI NIITTI

VILLIT LAPSET YMS

Sinä sielu säröinen

tartu kädestäni

mennään

tanssimaan liikkuvan

rekan

lavalle

16 17

HEIDI SANDHOLM

VILLI-IHMISET JA ITSETUNTO

Villeillä on käytössä villit keinot,samoin Suvilla ja Pilvillä: metsästys, kalastus, marjastus, sienestys,kasvimaanhoito ja halkojen hakkuu,kaivovesi

omavaraistalouskäsitöiden tekoerakkona oleminen

Ahdasmielisten halu lakkauttaaVilleys,halu hallita totaalisemmin Villeys ja Vapaus ovat erottamaton parivaljakko,mutta ahdasmieliset eivät kunnioita Arvojaja vaativat Villeyttä ja Vapautta eroamaan toisistaan.Suunnittelevat Villeyden päivien päättämistätai ainakin laitokseen sijoittamista.

Työ tekee edelleen vapaaksi,vai tekeekö?ja protestanttisen työetiikan mukaanpalkkatyön ulkopuolella tehty työei ole työtä lainkaan. Yhteiskunnan kirkkain tavoite,että raha kävelee, lentää, juoksee, hyppää,bkt nouseeja kansantalouden lait toteutuvat. Salaisuus:salaliitto on perustettuToivon, Rauhan, Onnin, Lempin,Uskon, Suvin, Armon ja Pilvin toimesta

Levittäkää sanaa,mutta olkaa varovaisia!

16 17

JANETTA PERTTUNEN

ITSE KEKSIMILLÄSI SANOILLA

sotke kätesiälä pese niitäkoko päivänä

huuda kaikki katsomaanmiten hengitättahri heidän kasvonsa

naura peilikuvallesihyväntahtoisestileikkaa hiuksesikeittiösaksilla

soita beethoovenin yhdeksäsja laula mukanaitse keksimilläsi sanoilla

LASSE PARKKO

GEOMETRIAN PERUSTEET 1 - YMPYRÄ

HEIDI SANDHOLM

VILLI-IHMISET JA ITSETUNTO

Villeillä on käytössä villit keinot,samoin Suvilla ja Pilvillä: metsästys, kalastus, marjastus, sienestys,kasvimaanhoito ja halkojen hakkuu,kaivovesi

omavaraistalouskäsitöiden tekoerakkona oleminen

Ahdasmielisten halu lakkauttaaVilleys,halu hallita totaalisemmin Villeys ja Vapaus ovat erottamaton parivaljakko,mutta ahdasmieliset eivät kunnioita Arvojaja vaativat Villeyttä ja Vapautta eroamaan toisistaan.Suunnittelevat Villeyden päivien päättämistätai ainakin laitokseen sijoittamista.

Työ tekee edelleen vapaaksi,vai tekeekö?ja protestanttisen työetiikan mukaanpalkkatyön ulkopuolella tehty työei ole työtä lainkaan. Yhteiskunnan kirkkain tavoite,että raha kävelee, lentää, juoksee, hyppää,bkt nouseeja kansantalouden lait toteutuvat. Salaisuus:salaliitto on perustettuToivon, Rauhan, Onnin, Lempin,Uskon, Suvin, Armon ja Pilvin toimesta

Levittäkää sanaa,mutta olkaa varovaisia!

18 19

Tässä pähkäillään mallimaalauksen probleemeja. (kuva 1)

Kuinka monta maalaria tarvitaan ripustamaan… (kuva 2)

Maijan maalaama Hulkin värinen huuto. (3)Palautetta mallimaalauksista annetaan

kyykystä. (4)Tässä on itse tehtyjä pastelliliituja Olli Marttilan

johdolla, eli varsinaisia nameja, mutta ei syötäväksi. (5)

Mitä meille on muutamassa viikossa tapahtunut?

2

3

5 4

1

A loitimme opintomme silmän ja käden treenauksella - elävää mallia ja tiloja. Tuli piirrettyä ja maalattua. Maalaustekniikoista tutuiksi ovat tulleet: öljy, akryyli, al-

kydi, tempera, akvarelli ja pastelli. Lisäksi olemme opiskelleet materiaali- ja värioppia, graafista suunnittelua, valo- ja videokuvausta sekä osallistuneet elokuvafestareille. Taidehistoriaa on myös tarjolla, jotta sivistys tarttuisi. Olemme veistäneet, tehneet grafiikkaa ja rakentaneet installaatiota. Moni kuvataitelija on jo tullut tutuksi samalla kun he ovat jakaneet tietojaan tekniikoista, taiteesta ja tekemisestä…

Saamme jatkossakin henkilökohtaista palautetta ja opinto-ohjausta sekä tieto-ja eri jatkokoulutus mahdollisuuksista.

18 19

Tässä kokoamme Petri Ala-Maunuksen kurssilla toteutettua kollektiivista palamaalausta. (7)Anna-Kaisan ja Riikan mystillinen pallo, jossa opettaja Joonas Salusjärvi on avustanut. (8)

R yhmässä oppilaat oppivat asiat nopeasti. Tuntuu, että he kasvaisivat tekijöinä ja ihmisinä kuin

kasvit luonto-ohjelmien pikakelauksessa. Tällä het-kellä homma näyttää hyvältä ja voin lyödä vetoa, että monet pääsevät jatko-opintoihin!

Terveisin Sampsa-opePs. Opettajankin näkökulmasta aika kuluu vauhdilla.

ITE-taide guru Erkki Pirtola iloitsee löy-tämästään oppilaan luonnoksesta. (6)

V ierailevat tuntiopettajat lisäävät omat mausteensa opintoihim-

me - heidän erilaiset persoonansa, näkemyksensä ja mielipiteensä pitävät homman vireänä – käymässä.Teemme töitä yksin ja yhdessä ja opimme toisiltamme. Saamme siinä si-vussa hyviä ystäviä vuosiksi eteenpäin.Meillä on aina mahdollisuus myös tehdä omia juttuja sekä omia teoksia ja niitä syntyy nyt kiihtyvällä vauhdil-la, sillä on se aika kun monet meistä alkavat valmistautua taidekoulujen, korkeakoulujen ja yliopistojen pää-sykokeisiin - oli ala sitten graafisen suunnittelijan, arkkitehdin, vaatesuun-nittelijan, kuvataiteilijan, kuvataide-kasvattajan tai taidehistorioitsijan…

Taas nautitaan yhdessä tehtyjen maalauksien kollektiivisesta kahjo-huumorista. (9)

Tässä kuvanveistäjä Kalle Musto-nen suorittaa oppilaan pienoisveis-toksen laadunvalvontaa. (10)

10

9

8

7

6

20 21

K lo 8:26, huone 105 asuntolan länsisiivessä

Heräilen lyhyehkön mutta hyvin nukutun yön

jäljiltä. Eilisiltainen studiosessio tuo heti aamutuimaan hymyn pintaan väsymyksestä huolimatta. Ei mutta nyt äkkiä aamiaiselle!

Klo 8:56, opiston ravintolasaliMahtavata kun saa käydä kiinni valmiiseen aamiaiseen joka aamu! Aamupalalla suunniteltiin illaksi intensiivistä sävellyssessiota. Santsikuppi kahvia käynnistää koneistoa hitaasti mutta varmasti.

ELÄMÄÄ MUSIIKKILINJALLA ERÄÄNÄ KESKIVIIKKONA HELMIKUUSSA

A day in life

Klo 9:01, teorialuokkaKenraalibasson tunnilla käydään rivakasti uuteen asiaan käsiksi. Viitosenseiskakauttakuutosennel-jäkolme... Uh. Tiukkaa vääntöä näin aamutuimaan. Onneksi satsi alkaa ensihämmennyksen jälkeen asettua järkevään kuosiin. Opet-tajan viljelemät nohevat muis-tisäännöt ja leppoisa ote estää paniikin tehokkaasti :)

Klo 10:45, edelleen teorialuokassaPienen hengähdystauon jälkeen on vuorossa soitinoppia. Nimes-tään huolimatta kurssi on osoit-tautunut äärimmäisen kiinnosta-vaksi. Orkesterisoittimien ohella myös moni eksoottisempi hila-vitkutin on tullut tutuksi. Myös joitakin hyviä sovitusideoita on syntynyt matkan varrella. Enkä muuten vielä syksyllä tiennyt että surdo on membranofoni (enkä si-täkään että se surdo on sambassa käytetty bassorumpu!).

20 21

Klo 11:35, opiston ravintolasaliAh. Lounasaika. Hyvää settiä, tällä jaksaa taas temmeltää. En-nen seuraavaa tuntia on sopivasti aikaa käydä vähän treenaamassa ja vilkaista soittotuntia varten uutta materiaalia.

Klo 13:00, pianoluokkaTää mun sivuaineinen pianon-soittokin alkaa sujua vähän kerrassaan. Soinnut löytyvät jo aika mukavasti. Opettaja pursuu ideoita siinä määrin ettei ihan kaikkea vielä saa kiinni mutta laitetaan korvan taakse – tree-naamalla edistyy. Ja opettajan innostus tarttuu väkisinkin. Piano on yllättävän hauska ja monipuolinen musisointiväline kun pääsee vauhtiin.

Klo 14:30, bänditilaKansanmusiikki on aivan mieletöntä hyvällä porukalla! Irlantilaiset polkat sujuvat jo

aika mallikkaasti (mikä on hyvä, koska viikon päästä on keikka). Talven mittaan olen päässyt aika hyvin kärryille myös tästä man-doliihommasta. Vaikka kyllä toi bodhrán-rumpu on ehkä sitten-kin enemmän mun juttu, näin rumpalin näkökulmasta. On ihan huikeeta, kun pääsee tekemään niin monia erilaisia juttuja. Ja vieläpä todella kivalla porukalla.

16:15, kylän raitillaPienestä räntäsateesta huoli-matta on mukava välillä ulkoilla. Korvakin saa vähän lepotaukoa treenien välissä vaikka musiikki itsessään onkin hieno juttu. Opet-tajakin jaksaa aina muistuttaa kuulonhuoltoasioista. Ja tietysti hyvästä syystä, korvien soiminen on vähentynyt kummasti kun rupesin käyttämään korvatulppia rokkikeikoilla.

18:36, studioNo niin, tästähän taas ilta alkaa.

Päivällisen jälkeen kävin taas treenailemassa vähän omia juttu-ja joten nyt on kädet lämpimänä kovempaankin ajoon. Tarkoitus olisi äänitellä vähän jazzia, ihan jamipohjalta. Tai saa nyt nähdä mitä progea tällä kertaa syntyy. Joka tapauksessa voi olla varma, että lystiä piisaa ja soivaa materi-aalia syntyy karsittavaksi asti. Voi tätä taiteen tekemisen riemua. Kunhan ei vaan taas menisi myö-hään... Huomisaamuna olisi taas lisää kiinnostavaa juttua tarjol-la... No mutta nyt soitetaan eikä murehdita turhia!

(Tositapahtumiin perustuva ote musiiki-nopiskelijan fiktiivisestä päiväkirjasta)

Sami Kainulainen

Kuvat: Musiikkilinjan jokakeväinen musiikki-iloittelu Club Global kokoaa opistolle myös entisiä opiskelijoita.

22 23

HENNA PAASO Issue

HENNA PAASO Pastime

HENNA PAASO Cupcake Smotheration

22 23

MAIJA MIKKOLA Joutsen (öljyväri, 2013)

24

Port PayéFinlande123697Itella Oy

ECONOMY

Oriveden OpistoKoulutie 535300 Orivesi

HEN

NA

NER

G K

un k

ipu

korv

aan

itää

(öljy

väri,

201

3)

www.orivedenopisto.fi