O S T RO B OT N I Ahelsinki helsingfors 2/ 2008

Belgiassa folk on nyt pop

Suomikirja maailmalla

Yhteispohjalaiset kerhot

O S T RO B OT N I A

Suomikirja maailmalla 16

Hyvä lukijamme 4

Heil Kekkonen! Ave Simojoki! 9

Belgiassa folk on nyt pop 5

Snägäriltä kajahtaa! 4

Alapääkirjoitus 30

OTJ tutkii: Yhteispohjalaiset kerhot 22

Päätoimittaja – Chefredaktör

Graafinen suunnittelu – Grafisk design

Julkaisija – Utgivare

Ostrobotnia on kolmen pohjalaisen osakunnan yhteinen noin neljä kertaa vuodessa ilmestyvä jäsenjulkaisu

sampo kallio

hanna kauppinen

pohjalainen valtuuskunta

hanna.m.kauppinen@gmail.com

sampo.kallio@helsinki.fi

Töölönkatu 3 A - 00100 Helsinki

ilmoitushinnat : 1 sivu 300 €, 1/2 sivua 150 € ja 1/3 sivua 75 €paino: fram, vaasa painos: n. 1000 issn: 0787-8451

http://pv.osakunta.fi/ostrobotnia/ helsinki helsingfors 2/ 2008

Sisällys

Esko-kissan opas osakuntaelämään 31

Minä olin diktaattori 10

Ryssänviha 12

kansi: Drcorneilus

striatic

4

|5

|

sampo kallio päätoimittaja

tri t

eno

Hyvä lukijammeHaluamme pyytää reilusti anteeksi.

Emme ole pystyneet pääsiäisen jälkeen palvelemaan lukijoitamme niin hyvin kuin mielestämme lehden tulisi palvella - poik-keusoloissakin. Teemme tällä hetkellä lujas-ti töitä asioiden korjaamiseksi. Ostrobotnian nettiversion lukeminen ei yhteysongelmien takia ole onnistunut niin kuin pitäisi. Useimmiten vika on kyllä ollut lukijan päässä. Artikkelimme ovat olleet vä-lillä tylsiä ja vitsit huonoja. Sarkasmimme on ollut välillä niin älyllistä, että on ollut koh-tuutonta olettaa lukijan ymmärtävän sitä.

Viimeaikaista palvelutasoa ei saa teke-mättömäksi vain anteeksipyytämällä. Voit hakea korvausta, mikäli olet lukuharras-tuksesi takia kärsinyt taloudellista vahinkoa. Korvaushakemuksen voit lähettää osoittee-seen kuuroille-korville@kankkulankaivo.dk. Samalla voit - jos haluat - antaa palautetta.

Haluamme osoittaa olevamme maan paras lehti.Haluamme ansaita luottamuksesi takaisin ja aiomme tehdä nyörästi töitä tavoitteen eteen. Perusjournalismin aiomme hoitaa ainakin yhtä hyvin kuin kilpailijamme. Mutta emme tyydy vielä siihen. ”Intohimonamme on edelleen auttaa sinua ja perhettäsi hah-mottamaan taloutenne kokonaiskuva ja en-nen kaikkea siihen liittyvät mahdollisuudet.” Toivomme, että annat meille mahdollisuu-den todistaa tämä kouriintuntuvasti. Ja vaikka paljon on muuttunut, olennaisin ei kuitenkaan. Ostrobotnia on tulevaisuu-dessakin se sama suora ja mutkaton lehti kuin ennenkin. Tuttu henkilökuntamme on myös käytössäsi mitä tahansa koskevissa asioissa - sekä suurissa että pienissä.

Aina oppii uutta. Vaikka olisi kuinka hyvä.

Aurinkoista kesää!

PS. Tämä on sitten päätoimittajuus-pestini viimeinen numero. Syksyllä uudet kujeet..

Pääkirjoitus

Belgiassa folk on nyt pop

Belgian Gentissä sijaitseva vanha mylly on alkanut täyttyä ihmi-sistä. Salissa kaikuu jo johdanto:

kirjava ihmismassa hyllyy edestakaisin, ja punaisiin t-paitoihin pukeutuneet tanssin-ohjaajat näyttävät rytmin. Olen juuri saa-punut elämäni ensimmäiseen Boombal-tapahtumaan, kansantanssiaisiin, jotka ovat alkaneet saavuttaa Benelux-alueen nuori-son kohdalla diskomaisiin mittoihin yltävän suosion.

Täällä voi nähdä selvästi sen, että folk on nyt pop. Lähes viikottain eri puolilla Belgiaa pidettävät tanssiaiset keräävät salin täyteen, ja trendi on leviämässä naapurimaihinkin. Jokaisia tanssiaisia edeltää oppitunti, jonka aikana kokemattomimmatkin ehtivät pe-rehtyä bourreén, jigin, valssin ja muiden tanssien saloihin. Kieltä taitamattomallekin riittää, että osaa laskea kolmeen ja erottaa vasemman ja oikean toisistaan. Painotus on paritanssien sijaan yhteistansseissa, joissa

6

|7

|

tehdään piirejä, ketjuja ja saatetaan vaih-taa tanssikumppania koko ajan. Näin ollen kenenkään ei tarvitse pelätä seinäruusuksi joutumista.

Ylä- ja alakerran baarit huolehtivat tanssikansan nesteytyksestä. La-sillinen kirsikkaolutta irtoaa var-

sin halvalla, mutta illan pääasiallinen päihde on livemusiikki, yksi maailman vanhimmista huumeista. Se on myös yksi suosion syistä ja alkuinnoittajista: vuonna 2000 harmoni-kansoitonopettaja ja muusikko Wim Claeys halusi oppilaidensa saavan kokemusta aidon yleisön edessä. Niinpä hän alkoi järjestää tanssiaisia, joissa nuoret muusikot saattoivat esiintyä. Nimi – joka merkitsee kirjaimel-lisesti ”Puutanssiaisia” – juontaa juurensa ensimmäiseen tapahtumaan, joka järjestet-tiin Boomstraat-nimisellä kadulla Gentissä. Muutaman tanssijan kemuista on kasvanut joukkotapahtumia ja festivaaleja, jotka ovat levinneet myös Alankomaiden puolelle Folkbal-nimellä. Tunnettujen bändien lisäksi tapahtumien musiikkipuolesta huolehtivat folkiin erikoistuneet dj:t. Toisinaan jälkija-meissa kuka tahansa instrumenttia soittava voi päästä lavalle.

Hypähtelen jigin tahdissa piirissä ja kohtaan kaikenlaisia tanssitta-jia: varmaotteisia, ensikertalaisia,

hikisiä, hymyileviä, vanhoja, nuoria. Kun koittaa paritanssien aika, pakoyrityksistäni huolimatta ujoa suomalaistyttöäkin tullaan hakemaan. Sotkeutuessani askeleissani pa-rinani oleva flaamimies ohjaa ystävällisesti oikeaan suuntaan. Kun paljastan kotimaa-ni, hän alkaa kertoa innoissaan muinaisesta

Porvoon-matkastaan. Täällä keskusteleminen on sallittua, jopa suotavaa. Tanssi on ennemminkin iloinen yhteinen hauskanpi-to- ja kommunikointikeino kuin näytösluonteista pat-sastelemista tai pystysuora ilmais vaakasuoralle halulle.

Myöhemmin il-lalla, usean masurkan, jigin

ja bouréen jälkeen tanssin-ohjaajat ovat ehtineet jo vaihtaa punaiset t-paitansa normaaleihin vaatteisiinsa ja sulautua hilpeään hytky-vään kansaan. Yksi ohjaa-japareista suostuu paljas-tamaan sulavien askeltensa salaisuuden. Parikymppinen opiskelijapariskunta, Mira ja Dries, on ehtinyt tanssia yhdessä jo useita vuosia tu-tustuttuaan tanssikurssilla. ”Nyt me haluamme levittää eteenpäin niitä taitoja, jotka opettajamme ovat jakaneet meille”, he kertovat. Tanssiaisissa he tanssivat toki muidenkin kanssa: eri parien kanssa näkee erilaisia tapoja tanssia, mikä on aina kiinnostavaa. ”Nämä tapahtuvat ovat suosittuja, koska ihmisillä on matala kynnys osallistua. Mitään erityisiä taitoja tai pukeutumista ei vaadita. Samanlaisia tapahtumia on ollut myös esi-merkiksi Ranskassa, mutta niissä ihmiset

pukeutuvat tiettyihin asuihin ja ovat muu-tenkin tarkempia perinteistä”, kertoo Dries, jonka insinööriopinnoista tanssiharrastus kahmaisee parikymmentä tuntia. Keskimääräinen Boombal-tanssija vai-kuttaa olevan nuori nainen, joskin myös aktiivisia folkpoikia ja -miehiä näkyy. Mira vahvistaa tämän, mutta muistuttaa myös,

että tapahtuma vetää puoleensa varsin mo-nenikäistä väkeä lapsista seitsenkymppisiin. Ei ole myöskään tavatonta nähdä nuorten ja vanhojen tanssivan yhdessä.

Maan folkkulttuuri on muuten-kin hurjassa nousussa. Uutta ja vanhaa traditioita yhdistäviä

8

|9

|

bändejä syntyy jatkuvasti, ja tanssiaiset ovat niille luonteva esiintymisareena. Vuonna 2003 belgialainen Urban Trad.-niminen folkyhtye ylsikin loistokkaasti toiseen sijaan Eurovision laulukilpailuissa Sanomi-kappa-leella, jonka monet viisukatsojat muistane-vat lennokkaista käsikoreografioista ja oma-tekoisella kielellä lauletuista sanoituksista.

Tanssikulttuuri toimii hyvänä mai-noksena maalle, joka on käynyt viime aikoina läpi poliittisia krii-

sejä. Yksi vakavimmista erimielisyyksistä johti siihen, että maa oli maaliskuuhun asti yhdeksän kuukautta ilman hallitusta. Vaik-ka ranskankielinen Vallonia ja hollanninkie-linen Flanderi kärsivät edelleen poliittisista ja taloudellisista ristiriidoista, elää musiik-kikulttuuri yhtä lailla kummallakin alueella, ja Gentissäkin voi nähdä Valloniasta asti tulleita tanssijoita. Siksi Boombal-tapahtu-man mainostaminen Flanderin kansallisena aarteena äärioikeistolaisen Vlaams Belang -puolueen nettisivuilla on herättänyt ärty-mystä niissä, jotka painottavat tapahtumien avoimuutta kaikille. Sattumaa tai ei, mutta tänä keväänä maa on jälleen lähettämässä Euroviisuihin omatekoisella kielellä lauletun kappaleen.

Sekä Mira että Dries arvelevat, ettei folkhuuma kestä loputtomiin. ”Huippu on nyt”, Dries sanoo, ”ja suosio voi laskea. Il-miö kuitenkin varmaan säilyy jossakin muo-dossa.” Ja miksei säilyisi – musiikki ja tanssi ovat aina kyenneet ylittämään ne muurit, joita kielet, kulttuurit ja tavat rakentavat ih-misten välille.

Länsi-Euroopan iloista koto-Suo-meen palannut tanssin ystävä jou-tuu pettymään etsiessään samanlai-

sella mittakaavalla järjestettyjä tapahtumia, joihin uuden harrastajan kynnys liittyä mu-kaan olisi yhtä matala. Silti jotakin on toki tarjolla: muun muassa opiskelijakansantans-sijat sekä pääkaupunkiseudun tanssikoulut tarjoavat kansantanssikursseja, ja huhuja silloin tällöin järjestettävistä folkhenkisistä jameistakin liikkuu. Ennen aktivoitumistani kotimaan kamaralla joutunen odottamaan seuraavaa matkaani Benelux-alueelle ja hyräilemään peilin edessä toistaen ”een, twee, drie, een, twee, drie...”

merja heikkinen, teksti ja kuvat

Kirjoittaja vietti lukuvuoden 2006-2007 Erasmus-vaihdossa Alankomaissa tanssien.

”Poistin ryssänkuvat yli-opistosta ja ryssän-muistot koko maasta. Erotin kaikki ryssää hän-

nystelleet virkamiehet, katsomatta siihen, olivatpa he maan itsenäistymisen jälkeen tulleet kuinka vitivalkoisiksi ja suojeluskunta-aatteen elähdyttämiksi tahansa. Niitä läh-ti isoja jos pieniäkin virkamiehiä.” – U. K. Kekkonen Mitä opimme suu-relta johtajaltamme Urho Kaleva Kekkosel-ta? – Että ei ole tärkeää miksi johtaa, mistä johtaa, minne johtaa. Pääasia: että johtaa. Ja opimme me Kekkoselta muutakin. Että kannattaa ottaa kantaa, möläyttää mielipiteensä. Ei mielipiteitä kukaan muista, tässäkin tapauksessa ne aktiivisesti unoh-dettiin. Vain se muistettiin, että joku oli jotakin mieltä. Ja kun oli, pääsi myös joh-tamaan. Väärinsanoja ei siten välttämättä ole vää-rintekijä.

Seuraavassa Ostrobotnia esittää kahden pohjoispohjalaisen suuren pojan suuret mielipiteet. Niitä ei tarvitse ottaa vakavas-ti: ne on jo unohdettu. Vain teot jäivät elä-mään. Ensimmäinen on edellä jo siteerattu Urho Kekkosen Ylioppilaslehteen lähemmä kolmekymmentä vuotta vanhana juristina kirjoittama pakina, ”Minä olin diktaattori”, ja toinen Elias Simojoen samassa julkaisussa il-

mestynyt ”Ryssänviha”-pamflettiteksti, jonka veroista rakkauden ja vihan apologiaa ei pappi tässä maassa ole

sen jälkeen kirjoittanut – eikä kirjoita. Kekkonen ja Simojoki olivat aikansa mie-lipidejohtajia ylioppilasmaailmassa, siksi heistä tuli sitä mitä tuli. Heidän mielipiteen-sä ovat kuitenkin jälkipolville yhdentekevät. Onneksi. Ota siis sinäkin rohkeasti kantaa, koska se unohtuu. Vain siitä seuraavat teot voivat elää!

petri teno

HEIL KEKKONEN!

AVE SIMOJOKI!(Eli miksi kannattaa kirjoittaa – vaikka Ostrobotniaan.)

Ja opimme me Kekkoselta muutakin. Että kannattaa ottaa kantaa, möläyttää mielipiteensä.

10

|11

|

MINÄ OLIN DIKTAATTORI

Vapaahetkinäni, joita oli vähän, minä leikin, paitsi lapsieni, kuola-järveläisten minulle lähettämän ja

lahjoittaman karhunpenikan kanssa, jolle minä olin antanut nimeksi Suomi. Suomi oli myöskin sen lentokoneen nimi, jonka olin luutnantti Sarkon johdolla lähettänyt etelänapaa etsimään. Hallitustoimeni olivat hyviä. Ensimmäise-nä päivänä valtaantuloni jälkeen olin anta-nut bulletiinin, jolla määräsin ryssänkirkon, myöskin Uspenskin katedraaliksi nimitellyn, revittäväksi alas kolmessa vuorossa, yötä päivää. Innokas rakennusmestari oli pannut jonkun dynamiittipötkyn liikaa, koska pari viereistä taloakin tuli alas kirkon mukana. Tilalle rakennutin uuden, komean suo-malaisen oppikoulun, johon itse määräsin opettajat. Simojoen pastorin opettamaan uskontoa, Lauri Hakulisen hyvää suomen kieltä ja eestiä, oikean Kailan maantiedettä ja lentotaitoa teoriassa, Aaro Antti Antinpo-jan elikkä Pakaslahden historiaa ja taktiikkaa, Ohto-pojan johdatusta filosoofiseen ajatte-luun, Hakolan Sakarin ruotsinkielen alkeita, Einiön ensi apua tapaturmissa, ystäväni ja taatun pusulalaisen Lauri Ahon nykyis- ja entisaikojen kirjallisuutta, herra Martin kan-san- y.m. runoutta, ja monia muita yhtä hyviä miehiä. Tähän kouluun panin omat ja ystävieni pojat ja tytöt.

Poistin yhteiskunnalliset epäkohdat ja eheytin suomalaisen kansan. En I. L:n avulla, vaan I. L:stä huolimatta.

Panin Sihvon sopimaan Laukolan maju-reiden kanssa ja päinvastoin. Tein muitakin mahdottomalta näyttäviä tekoja. Niinpä asetin maalaisliittolaisen hallituk-sen, jossa ei ollut Procopéta. Siksipä hallitus uskalsikin ehdottaa minulle, että kouluhal-lituksen ruotsinkielinen osasto kokonaan lakkautettaisiin. Valtakunnan kielelliset olot järjestin tun-nustusta ansaitsevalla tavalla. Kun otin pois ruotsinkielisiltä heidän etuoikeutensa ja va-kuutin heille oikeuden omakieliseen sivis-tykseen ja hallintoon asuma-alueillaan, sain kansainliitolta tunnustukseksi oikeamielisyy-destäni suur-ristin ja jälkimaailmalta lisäni-men: oikeudentekijä. Suomalaistin virkakunnan myöskin ulko-asiain hallinnon alalla ja erotin Nykoppin. Länsi-Pohjan suomalaisille ryhtyi Ruotsi antamaan suomenkielistä opetusta ja suo-malaiset virkamiehet. Se tapahtui minun toivomuksestani. Norjalta ostin Ruijan. Lähetin Turjan sin-ne maaherraksi. Rakensin Suomen sillan. Tein valtioliiton Karjalan tasavallan kanssa ja henkilökohtaisen ystävyydenliiton Gyllin-gin kanssa.

Suomalaistin Suomen Höyrylaiva-osakeyhtiön ja Suomi-Seuran. Siirsin Hufvudstadsbladetin kir-

japainon ja toimituksen Sipooseen ja ajoin seemiläiset pois Heikinkadulta. Määräsin perhekielen suomeksi niissäkin perheissä, joissa rouva oli ruotsalainen ja herra suomalainen. Ostin Hentuselta ”Totuuden Torven” ja annoin sen ”vapaamielisille” ylioppilaille ää-nenkannattajaksi. Tein lukuisasti muitakin hyviä töitä. Mahdoton kävi minulle mahdolliseksi. Niinpä suomalaistin Helsingin yliopiston käden käänteessä. Turvasin samalla ruot-salaisille oikeuden omakieliseen yliopisto-opetukseen väestösuhteen mukaan ja kun ruotsalaiset saattoivat asian kansainliittoon, lähetti se minulle uuden suur-ristin ja aika-laiseni antoivat minulle lisänimen: teoissa väkevä. Ylioppilaat opiskelivat suomenkielellä Helsingin yliopistossa, kuuntelivat suomen-kielisiä luennoita ja lukivat suomenkielisiä oppikirjoja (Hernbergin Yleissiviilioikeus-nimisen ”oppikirjan” julistin pannaan ja an-noin Anton Kotosen toimeksi polttaa kaikki saatavissa olevat kappaleet julkisesti valtio-neuvoston torilla). Poistin ryssänkuvat yliopistosta ja ryssän-muistot koko maasta. Erotin kaikki ryssää hännystelleet virkamiehet, katsomatta sii-

hen, olivatpa he maan itsenäistymisen jäl-keen tulleet kuinka vitivalkoisiksi ja suojelus-kunta-aatteen elähdyttämiksi tahansa. Niitä lähti isoja jos pieniäkin virkamiehiä.

Yliopiston suomalaistaminen sai ai-kaan ihmeitä. Hengenviljelys alkoi edistyä, tieteiden harjoitus vilkas-

tui, Nobel-palkinnoita piti suomalaisille an-taa tuon tuostakin. Yliopisto, joka oli ollut etuoikeutetun ruotsalaisen yläluokan kä-sissä, muodostui suomalaisen kansan pal-velukseen valmistuvien opinahjoksi. Var-memmaksi vakuudeksi siitä, että yliopistoa johdetaan oikealla isänmaallisella ja kansan-valtaisella tavalla, panin Yrjö Ruudun yliopis-ton rehtoriksi. Edistin kauppaa ja teollisuutta, maanvil-jelystä, merenkulkua ja kaikkia elinkeinoja, kuten olin lukenut historiasta hyvien hallit-sijain ennenkin tehneen. Ja kun sain kaikki hyvään kuntoon, ihmi-siin mielisuosion ja hyvän tahdon, luovuin kansalaisten ihmeeksi ja murheeksi diktaat-torin virasta ja lähdin perheineni Lotinan-pellon lähistöltä ostamalleni maatilalleni, jossa viljelin tulppaaneja hamaan kuolemani päivään saakka.

lautamies

(Urho Kaleva Kekkonen, Ylioppilaslehti 1928, s.410)

Minä olin diktaattori.Minua sanottiin Pohjolan Mussoliiniksi.Minä hallitsin rautaisella kädellä.

12

|13

|

Kun luimme äsken ”Suojeluskunta-laisen lehdestä” Suomen edusta-vimpien jääkäriupseerien vastauksia

mainitun lehden kiertokyselyyn: ”Mikä oli syynä lähtööni Saksaan?” – Niin lehahti vas-tauksista tuttu henki vastaan – henki tuttu puolikymmenisen vuositaipaleen takaa – jääkärihenki. – Noilla riveillä puhui se hen-ki, jonka lämmittäminä vuoden 1918 vilut ja nälät riemumielin kestettiin, puhuivat ne vanhat jääkärit, joiden kanssa tulta ja kuole-maa kohti hyökkääminen muodostui riemu-kuluksi. – ”Mikä oli syynä lähtööni Saksaan?” – ”Pohjaton, sammumaton ryssänviha.” Ryssänviha oli se henki, joka vei jääkä-rit Saksaan, ryssänviha oli se voima, joka loi Suomen vapaaksi. Ryssänviha – jääkäri-henki – on suomalainen henki. Sen hengen voimalla on tämä pieni kansa jaksanut läpi vuosituhannen säilyttää itsensä jättiläissuu-ren slaavilaisen heimon yhtämittaisia hyök-käysyrityksiä vastaan. Ryssän kansan suurin intohimo on läpi vuosituhannen ollut tu-hota pieni kansamme, hävittää maamme, usein on se näyttänyt olevan toiveittensa perillä, kansa sukupuuton rajoilla, talot rau-nioina, pellot kesannossa, mutta piilopirteil-lä siemen toki säilyi ja siitä kasvoi aina uusi kansa käyden hiomaan lapion ja miekan te-rää kutsumuksensa täyttämiseksi taistelussa routaista maankamaraa ja ryssää vastaan.

Suomen ylioppilaat! Esi-isien suuri rakkaus maatamme ja viha sen vi-hollista vastaan velvoittaa, velvoittaa

vaalimaan esi-isien perintöä ja sitä edelleen

kasvattamaan. Ei varmaankaan ole yhtään suomalaista olemassa, jonka suvussa ei ai-koinaan olisi veri vuotanut ryssän iskemä. Teiltä Suomen ylioppilaat kysytään nyt, miten te kunnioitatte kansanne ja sukunne suuria muistoja. – Me tiedämme, ettette te rakasta ryssää, niin kuin osa kansaamme te-kee, vaan kysytään, osaatteko te vihata sitä. Osaatteko te vihata, niin kuin verivihassa vihataan, niin kuin esi-isänne vihasivat, niin kuin vapaussodan jääkärit vihasivat ja vihaa-vat. Vai onko teihin tarttunut se nykyajan lattea henki, jolle ryssä, jos ei olekaan rakas, on ainakin yhdentekevä – tuollainen tosin kavala ja väliin mahdollisesti vaarallinenkin, mutta toiselta puolelta sellainen ”herttainen ja lapsellinen hyväsydäminen” (kuten erääs-sä juhlapuheessa sanottiin), jonka kanssa on hyvä olla ”ystävällisissä” väleissä, tehdä kauppoja j.n.e.

Ei, niin totta kuin rakastamme maa-tamme, on meidän opittava vihaa-maan sen vihollista. Tässä vihassa

on suunnaton voima vastaisten päivien va-ralle. Taistelu ryssää vastaan on Suomen kansalle antanut hukan hampaan, ilveksen katseen ja voittamattoman sisun, tuossa taistelussa syntynyt ja kasvanut viha vahvis-taa meidät vastakin pitämään varamme ja vaadittaessa taistelemaan, kuin verivihassa taistellaan. Yhtä suuri tekijä kuin heimom-me tulevalle vapaudelle on oleva se rakka-us, mitä Suomen kansa heimoansa kohtaan tuntee, yhtä suuri tekijä on se viha, mitä se tuntee sen sudensyöpää vihollista kohtaan.

Rakkaus on suurin kaikista, eikä mikään voi vihata niin kuin rakkaus. Viha kuuluu olennaisesti rakkauteen, on itse rakkautta. Rakkaus ja viha ovat mitalin toinen ja toinen puoli. Rakkauden aktiivisuus esiintyy usein vihana. Viha on oikeutettu silloin, kun se palvelee rakkauden tarkoituksia. – Samal-la tavalla, kuin lapsi rakastaa äitiään, mutta vihaa äitiänsä uhkaavaa vihollista, samalla tavalla täytyy kansalaisen rakastaa maataan, mutta vihata sen vihollista.

Suomen ylioppilaat! Vain pieni osa kansaamme osaa vihata rakkaudel-leen, ja häpeä kunniansa myöneiden

kansalaisten takia tahtoo uskollisenkin suo-malaisen pään painaa alas. Teissä, maan toivoissa, on herännyt ihmeellistä isänmaal-lista – suur-isänmaallista – intoa ja rakkaut-ta. Käykää te kansamme etunenässä myös vihassa! Isänmaamme ei tarvitse sellaisia ra-kastajia, jotka eivät osaa vihata. Jos tahdot-te olla suuria rakkaudessa, on teidän oltava suuria vihassa. Kuta intohimoisemmin kan-salainen rakastaa maataan, sitä katkeram-min vihaa sen vihollista. – Kaunis on suo-malainen ylioppilas rakkaudessa, kauniimpi vihassa. Siis kunniamme ja vapautemme nimessä kaikukoon tunnussanamme: Viha ja Rakkaus! Kuolema ryssille, olivatpa ne minkä värisiä tahansa. Esi-isiemme vuotaneen veren ni-messä, kuolema kotiemme, omaistemme ja isänmaamme hävittäjille ja raiskaajille, kuo-lema Kalevan heimon pirstojalle, Suomen kansan saastuttajalle. Suomen menetetyn

kunnian ja tulevan suuruuden nimessä: Kuolema ryssille! Isänmaamme nousevan suuruuden ja kansamme heräämisen ni-messä käyköön tänä Kalevan päivänä py-hän rakkauden ja vihan herätyshuuto kautta Kullervon heimon ja armaan synnyinmaan.

e. s.(Elias Simojoki, Ylioppilaslehti 1923, s. 68)

RYSSÄNVIHA

15

|

jukka-pekka rantakokko

kellonvetäjä

Kellonvetäjän tämän kertaisen kolumnin ai-heena on monille osakuntalaisille tuttu Jas-kan Grilli. Kyselytutkimuksella löytyi tiistaina ennen vappua koko Ostrobotnia-talosta vain yksi (1) ihminen, joka ei ollut koskaan käynyt tällä nakkikioskilla jonottamassa. Ky-seessä voidaan siis todeta olevan merkittä-vä instituutio, johon on syytä tutustua. Kellonvetäjä haastatteli grilliä pyörittävää Aliisaa. Seuraavassa tutkivan journalismin helmet.

Kuka on Jaska? Jaska on kaveri, joka osti grillin sen silloisel-ta entiseltä omistajalta ainakin 23 v. sitten. Kaveri on ollut noin 19 vuotta poissa. Grilli on siis aika vanha.

Millainen on grillin historia?Alkujaan grilli sijaitsi toisella puolella puis-toa, mutta kaupunki siirrätti sen nykyiselle paikalle. Tarkkaa aikaa ja syytä en muista. Grillin omistaa J.P. Kioskit Oy, joka omistaa myös valtaosan muista Helsingin grilleistä.

Mistä annosten nimet tulevat?Asiakkaiden mukaan nimetyt annokset ovat heidän itsensä tekemiään, esim. Uo-sukainen, Tarja Halonen ja O.P. Heinonen. Muut olen keksinyt itse.

Mikä on oma lempiannoksesi?Aliisan Herkku, joka kantaa nimeäni.

Kuka kansanedustajista käy useim-min grillillä?Kaikki ne kävivät täällä aikoinaan! Nykyään-kin heitä käy paljon torstaisin ja tiistaisin.

Tuleeko mieleesi joitain erikoisia muistoja osakuntalaisista? Joo, kyllähän noita riittää. Ei kylläkään niin paljoa puku päällä olevista, mutta niitä sau-nasta lähteviä viuhahtelijoita kyllä on jäänyt mieleen. Kerran olin sulkenut jo grillin ja lähdin hakemaan Pikku Jaskalta Simonkadulta ka-veriani, kun näin ilman rihmankiertämää juoksevan nuoren miehen Manskua pitkin. Kaveri syöksyi Yrjönkadulle ja hetken ku-luttua takaisin Manskua pitkin pohjoiseen. Tunnistin tyypin osakuntalaiseksi. Pakkasta oli ainakin -12 astetta! Ajattelin, ettei sillä jätkällä aamulla olisi enää tassuja tallella. Toisen kerran poliisi pysäytti toisen mu-nasillaan elostelijan Manalan vieressä, taisi tulla pojalle sakot. Ja on niitä tyttöjäkin kir-maamassa nähty.

Mitä terveisiä lähettäisit osakunta-laisille?Aina välillä näkee, kun te katsotte sieltä ker-roksestanne grillin jonoa ja odotatte sen loppumista. Vasta sitten, kun grilliä ollaan sulkemassa, tulette jonoon. Tulisitte ajoissa, niin pääsisin minäkin ajoissa töistä pois!

Snägäriltä kajahtaa!

jukka-pekka rantakokko

16

|17

|

S itä mukaa kun kansallinen itsetun-tomme on kasvanut sekä kulttuu-rialan ammattilaistuminen edennyt, ovat myös mahdollisuudet viedä

suomalaista kirjallisuutta maailmalle paran-tuneet. Suomalaisen musiikin, arkkiteh-tuurin, tanssin ja muotoilun kansainväliset menestystarinat ovat tehneet maamme kulttuuria – ja kulttuurialan osaamista – tunnetuksi. Myös suomalainen kirja on hyö-tynyt ulkomailla kasvaneesta kiinnostukses-ta. Potkua on antanut myös skandinaavisen kirjallisuuden buumi. Toisaalla imagoa ovat kiillottaneet niin Nokian voittokulku kuin erinomainen sijoittuminen Pisa-tutkimuk-

sissa. Kirjaviennin kannalta eduksi on ollut myös Euroopassa vallitseva paikallisen kirjal-lisuuden trendi. Yhdysvallat eivät ole enää muodissa, sen sijaan pienet kulttuurimaat kiinnostavat. Suomalaisella kirjalla on siis kaikki valttikortit käsissään.

Ensimmäisenä kirjallista kulttuuriperintöäm-me maailmalle on vienyt Kalevala, jota on käännetty jo kuudellekymmenelle kielelle. Ollakseen kansalliseepos Kalevalaa kanta-vat yllättäen myös kansainvälisesti toimivat teemat. Tarttumapintaa siitä löytyy siis yli

Suomikirja maailmalla

kulttuuripiirien rajojen, joten Kalevalaa on ollut helppo myydä myös kauemmaksi. Li-säksi vientityössä on auttanut luonnollisesti teoksen status maailmankirjallisuuden klas-sikkolistalla. Myös tästä syystä Kalevala on kiinnostava nuorille kansanryhmille, jotka vasta rakentavat kulttuurista identiteettiään ja tarvitsevat esimerkkejä muiden kansojen eeppisestä traditiosta. Käännöstyössä harvinaisemmille kielil-le ovat auttaneet alkuperäisteoksen ohella suurille maailmankielille käännetyt Kale-valat. Kalevalan lisäksi käännetyimpiä van-hemman polven kirjailijoita on Mika Waltari, jonka Sinuhe, egyptiläistä on ilmestynyt 40 kielellä. Myös Veijo Meren eri tekstejä on käännetty 24 kielelle. Kalevalan menestys on ollut ilahduttava päänavaus Suomi-kirjan vientityössä, ajallisesti sen voittokulku maailmanlaa-juisilla kirjallisuusmarkkinoilla on kuitenkin jo eilisen heiniä. Lönnrotin yksi seuraajia kan-sainvälisillä kirjallisuusaree-noilla on ollut – ehkä hieman yllättäen – Arto Paasilinna. Paasilinnaa on käännetty jo 45 kieleen, ja kirjailija elää nykyi-sin monilla kirjoillaan enem-män ulkomaanmyynnistä kuin kotimaan markkinoiden tuloista. Ranskassa monsieur Paasilinna on jo pieni legenda, Ruotsissa hän puolestaan on tällä hetkellä myydyimpiä ul-komaalaisia kirjailijoita.

WSOY:ta vielä tähän kevääseen asti kau-an luotsannut Touko Siltala on kertonut, että Paasilinnan, niin ikään WSOY:n kasva-tin, menestys on pitkäjänteisen työn tulosta. Ilman itsepintaista, vuosikymmenet ylittävää markkinointityötä voi kirjaviennin unohtaa. Siksi Suomeenkin on vakiintumassa Yhdys-valloissa kehittynyt ammattikunta ”scoutit”. Scouttien eli kykyjenetsijöiden tehtävänä on nuuskia maailmanmarkkinoiden tuulia ja raivata tietä kustantamonsa suojateille ja näiden tuotannolle. Pelkkä markkinointi ei luonnollisesti riitä, ellei kirjalla ole sisällölli-er

ik v

an

Den

Kalevalan jalanjäljillä

18

|19

|

sesti annettavaa. Paasilinnan suosion takana lienee kirjailijan kyky käsitellä vakavia aiheita pilke silmäkulmassa; tyyli, jota keskieuroop-palaiset vähemmän taitavat. Potentiaalia maailmanmenestykseen on myös monella muulla jo eri kielille kään-netyillä kirjailijoilla. Yksi näistä on Finlandia-voittaja Johanna Sinisalo, jonka Ennen päivänlaskua ei voi valloitti niin kriitikot kuin lukijat Keski-Euroopassa. Voitokas on ollut myös Kari Hotakainen, jonka teoksia on käännetty niin tsekiksi, japaniksi kuin fäärin kielelle.

Skandinaavinen dekkari elää Euroopassa huippukauttaan. Pohjoismainen eksotiikka yhdistettynä jouhevaan kerrontaan ja oma-peräiseen teemankäsittelyyn ovat olleet takeena sille, että pohjois-eurooppalaiset dekkarit ovat nide toisensa jälkeen nous-seet Euroopassa bestseller-listoille. Myös suomalainen kriminaaliromaani, kieli- ja kulttuurieroista huolimatta, on saanut nos-tetta erityisesti Saksassa vellovasta skandi-naavibuumista. Leena Lehtolainen, Taavi Soininvaara ja Reijo Mäki ovat tehneet nimeä jo kauemmin. Uusi valloittaja on esim. Matti Rönkä, jonka Tappajan näköi-

nen mies valittiin Saksassa tänä vuonna kol-manneksi parhaaksi kansainväliseksi dekka-riksi. Kuuden käännetyn kirjan jälkeen myös Ilkka Remes on nousussa; kirjailija pyörsi teoksiensa kääntökiellon vasta hiljattain. Dekkarimarkkinat ovat taloudellisesti hyvin kannattavia, joten niiden kautta Suomeen-kin virtaa ansioita, joiden kautta myös muut kirjalliset lajityypit, ainakin epäsuorasti, nauttivat paremmista mahdollisuuksista lisä-tä näkyvyyttään.

Suomalaisilla on ollut tapana korostaa kult-tuuriviennissä pohjoisen eksotiikkaamme. Tätä periaatetta seuraten myös kirjallisuu-den kannattaisi ammentaa raaka-aineensa kansallisista kummallisuuksista ja erikoisuuk-sista. Jo 15 vuotta saksan kielelle suoma-laista kirjallisuutta kääntänyt Stefan Moster kumoaa tämän käsityksen. ”Ulkomailla myy hyvä kirjallisuus, ei erilainen.” Myös Suo-men kirjallisuuden tiedotuskeskuksen FILIn johtaja Iris Schwank on sitä mieltä, että kirjaa on turha myydä pelkästään sillä argu-mentilla, että se on suomalainen. Mitkä sitten voisivat olla – pr-kielellä il-maistuna – suomikirjan ”unic selling points”? Schwank sanoo, että ”lukijoita viehättää

suomalaiselle kirjallisuudelle tyypillinen, hiu-kan vaikeasti määriteltävä karheus”. Tätä karheutta löytyy esimerkiksi hotakaismai-sessa ironiassa. Lisäksi suomalaiset kirjailijat ovat ennakkoluulottomia ja rohkeita, sekä edustavat tasa-arvoista yhteiskuntaa. Tästä syystä kiinnostus suomalaisia naiskirjailijoita kohtaan lienee olevan erityisen suurta. Kaunokirjallisuuden ohessa potentiaalia olisi myös kotimaisella tietokirjalla. Nokian ja Pisa-voittajan maassa olisi paljon annet-tavaa kansainväliselle tietokirjallisuudelle. Kirjallisuusvientiin tarkoitetut tuet eivät kui-tenkaan vielä toistaiseksi ole riittäneet viedä suomalaista tietokirjaa maailmalle.

Kun suomalainen kirjailija pyrkii tuomaan teoksiaan kansainvälisille markkinoille, suuntaa hän poikkeuksetta ensin Saksaan. Vaikka Saksan markkinoilla menestyminen onkin jo melkein old news, on kyseessä kuitenkin Euroopan mittakaavassa suurim-mat kirjamarkkinat. Lokakuisilla Frankfurtin kirjamessuilla näkyminen on ulkomaisille kustantamoille äärimmäisen tärkeää. Siellä luodaan kontakteja ja myydään lisenssejä. Toinen tärkeä ajankohta on maaliskuu ja Pariisi. Myös Venäjän markkinat kasvattavat

koko ajan merkitystään. Idässä on valtavasti potentiaalia, minkä ensimmäiset hedelmää kantaneet mark-kinointikampanjat ovat vahvistaneet. Vuo-sittain venäjäksi julkaistaan noin 20 suo-malaista teosta. Kiinnostusta suomalaista kirjallisuutta kohtaan on myös Aasiassa; Suomi on ollut näkyvillä esim. Tokion kir-jamessuilla. Vaikeinta suomikirjaa on ollut viedä Iso-Britanniaan. Britit ovat ylipäänsä hankala kohderyhmä, sillä he lukevat mie-luiten kotimaista kirjallisuutta. Käännöskirjallisuus myy vaihtelevasti Eu-roopassa, tosin monien maiden kohdalla hyvien tai huonojen myyntilukujen taus-talla on yksinkertaisesti tottumiskysymys. Toinen tärkeä kirjaviennin este on pätevien kääntäjien puuttuminen. Pulaa on erityises-ti Etelä-Euroopan maissa puhuttaviin kieliin kääntävistä kielten ammattilaisista, mutta yllättävää kyllä, myöskään suomesta eng-lantiin kääntävien määrä on päätä huimaa. Eikä riitä, että kirja käännetään, vaan että se käännetään ammattitaidolla. Esimerkiksi Tuntemattoman sotilaan heikko englannin-nos vuodelta 1969 tyrehdytti kirjaviennin vuosikymmeniksi. Hyödyllistä olisi myös pyrkiä lisäämään suomen kielen yliopisto-tason opetusta. On olemassa selkeä korre-laatio, että kielen opetuksen puuttuminen

Dekkaribuumin aallonharjalla

Valttikortit käsissä – vai vähissä?

Saksa tykkää, britit nikottelevat

20

|21

|

korkeakouluista vaikuttaa suoraan ulkomais-ten kääntäjien määrään – ja laatuun.

Kustantamot eivät pysty yksin kantamaan täysvastuuta suomalaisen kirjallisuuden nä-kymisestä ulkomailla. Tähän tarvitaan asi-alle omistautuneita organisoituja järjestöjä, kuten suurlähetystöt ja kulttuuri-instituutit. Näiden kautta suomalaista kirjallisuutta tehdään tunnetuksi esim. kirjailijavierailujen avulla tai pitämällä omaa kirjastoa. Myös erilaiset kirjallisuusseurat kantavat oman

kortensa kekoon. Erityisen tärkeä rooli on Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskuksella FILIllä. Keskus pitää huolta mm. kääntäjien jatkokoulutuksesta ja myöntää vuosittain n. 230 000 euroa käännöstukea. Lisäksi yksi sekä taloudellisesti että ideologisesti mer-kittävä tunnustus on valtion ulkomainen kääntäjäpalkinto, joka on suuruudeltaan 10 000 euroa. Vaikka rahoitus tulee ope-tusministeriöstä, on FILIn vastuulla ehdot-taa palkinnon saajaa. Lisäksi FILI etsii uutta kääntäjäsukupolvea yhteistyössä kansain-välisen henkilövaihdon keskuksen CIMO:n kanssa. Yksi konkreettisen tason esimerkki

on kesäisin järjestettävä kääntäjäkurssi, jol-la ulkomaisille kääntäjäkokelaille opetetaan suomen kieltä. Lisäksi FILI osallistuu kirjalli-suustapahtumiin ja seminaareihin.

Varmaa on, että suomalaisella kirjallisuudel-la tulee lähitulevaisuudessa olemaan mon-ta loistomahdollisuutta petrata imagoaan. Esimerkkinä tästä on Venäjä: Marraskuisille non/fiction-kirjamessuille Moskovaan Suo-mi on valittu tämän vuoden teemamaaksi. Koska Venäjä on suomalaisen kirjaviennin tuoreita painopisteitä, oli teemamaasta-tuksen vastaanottaminen lottovoitto. Li-säksi Suomi tulee olemaan näkyvästi esillä Euroopan kirjallisuustaloissa vuonna 2010. Läheltä piti myös teemamaaksi pääsemi-nen Frankfurtin kirjamessuille 2011. Ensim-mäisenä pohjoismaana Saksan jättimessuilla tutustutaan tuolloin Islannin kirjallisuuteen. Yrittänyttä ei laiteta, joten hakemus seuraa-vien vuosien teemamaaksi on todennäköi-sesti jo vetämässä. On olemassa tekijöitä, jotka joskus vauh-dittavat kirjan menestymistä ulkomailla. Ensinnäkin, tulee sen mielellään olla koti-maassaan suosittu. Suomalaisittain hyvät myyntiluvut eivät tosin usein kestä yleiseu-rooppalaista vertailua, mikä luonnollisesti johtuu maamme kirjamarkkinoiden koosta. Hyvät myyntiluvut ovat kuitenkin joskus en-nuste siitä, että kirjassa on myös sisällöllistä

Kuinka kirjoitetaan menestysresepti?

Ziko van Dijk

FILI vie

potentiaalia. Parhaassa tapauksessa se on voittanut jonkun palkinnon: mieluiten Fin-landian tai Pohjoismaiden neuvoston kirjal-lisuuspalkinnon. Jos taustat ovat kunnossa, herättää kirja helpoimmin kiinnostusta, jos se on tematiikaltaan uusi ja erilainen. Rajo-ja koetteleva ja uuden näkökulman tarjoa-va teos parantaa mahdollisuuksiaan tulla luetuksi. Suomalaisella kirjalla on myös yksi harvinaisempi este voitettavanaan: sen on oltava hyvin käännetty. Siksi ammattikään-täjien koulutus on pidemmälläkin tähtäimel-lä paras tapa saada suomalainen kirja maail-manmarkkinoiden tietoisuuteen. Valmista menestysreseptiä niin kirjailijoi-den kuin kirjojen viemisessä ulkomaille ei kuitenkaan ole olemassa. Usein kriitikot, kus-tantamot ja lukijat löytävät haluamansa täysin hyväksi havaitun logiikan vastaisesti. Kirjabis-nes toimii joskus tuskastuttavan mielivaltai-sesti. Tässä piilee myös alan jännitys: myös pieni kirjamaa, kuten Suomi, pystyy teorias-sa pinkaisemaan maailmanmaineeseen vain yhdellä vaatimattomalla onnenpotkulla.

jenniiina Ylönen

22

|23

|

Uusiin asioihin on aina helpompi tutustua tuttujen asioiden kautta ja aloitammekin siis OTJ-osion läheltä eli oman talon sisältä. Ensimmäisenä tutkinnassa ovat yhteispohja-laiset kerhot ja niiden toiminta. OTJ tutus-tuu vuorotellen kaikkiin yhteispohjalaisiin kerhoihin sekä raportoi niiden tapahtumis-ta lukijoille. Ensimmäisenä esittelyvuorossa ovat Pohjalaisten Tanssikerho, FC Yppos sekä ÖÖK. Tulevissa numeroissa luvassa raporttia Pohjalaisten Osakuntien Laulajien, Äärihäjyjen sekä Yhteispohjalaisen Valoku-vauskerhon tapahtumista. Eli varautukaa OTJ:n saapumiseen tapahtumaanne! Where there’s action, there’s also OTJ…

Pohjalaisten tanssikerho

YleistäPohjalaisten tanssikerhon nimi on jo aika lailla itseään selittävä, kerho on siis tarkoi-tettu tanssista kiinnostuneille pohjalaisille. Kotisivuillaan kerho lupaa hyvän tanssitai-don olevan tie miehen tai naisen sydämeen. Parempaa mainoslausetta tuskin voisi kek-siä? Lisäksi kerrotaan tanssitaidon kuuluvan tärkeimpiin akateemisiin seurustelutaitoihin. Mutta jos ollaan rehellisiä, niin kyllä tuo en-

simmäinen syy on ainakin minulle suurempi innostus tanssitaidon harjoittelulle. Ja kyllä-hän tanssitaito myös ehkäisee tehokkaasti ne nolot hetket joita syntyy kun isotäti tai isosetä tulee pyytämään tangoon suvun vuosittaisille kesäjuhlilla.

KoeajoKoska kevään mittaisesta tanssikurssista raportoiminen ei sovi nykyiseen nopea-tempoiseen journalismiin, OTJ valitsi koe-ajonsa kohteeksi yhden illan intensiivisen salsa-kurssin. Tiedoksi niille, joille salsa tarkoittaa nachojen päälle kaverin tex-mex-bileissä kaadettavaa punaista mössöä, Wikipedia osaa kertoa että salsa-tanssi on latinalaisamerikkalainen paritanssi, jolle ominaista on kissamaisen viettelevä olemus ja nopeat lantion liikkeet. Myönnetään se heti tähän alkuun, olen mies. Suomalainen mies. Minun liikevalikoi-maani paikallisessa diskossa eivät juurikaan kuulu nopeat lantion liikkeet enkä myöskään tunne olemukseni olevan kovin kissamaisen viettelevä. Olen aina luottanut enemmän murahtelevaan äijächarmiin. Paljon olisi siis opittavaa kolmen tunnin kurssin aikana. Mutta avoimin mielin, avoimin mielin… Kurssin alussa ei juurikaan armoa anne-

ta, opettajana toimiva mies laittaa musiikin soimaan ja näyttää parinsa kanssa kuinka sitä salsaa oikein tanssitaan. Lantio heiluu, nai-nen pyörii ympäriinsä ja ilmeet ainakin kurs-sin miespuolisilla osallistujilla ovat hieman epätoivoisen näköiset. Lyhyen demonstraa-tion jälkeen lähdetäänkin heti tositoimiin ja opettelemaan askeleita. Salsan perusaskel ainakin onnistuu lupaavasti, olenkin aina omasta mielestäni ollut kohtalaisen rytmi-tajuinen. Lyhyen erillään harjoittelun jälkeen koittaa jo se yläasteen tanssitunneilta tuttu pelon hetki, eli vastakkaisen sukupuolen kanssa tanssiminen. Pari löytyy vapaassa haussa aika helposti ja tunnelma on yläaste-muistoihin verrattuna aika mukavan vapau-tunut. En tiedä johtuuko se aikuistumisesta vai opettajan uskomattomista puujalkavit-seistä. Veikkaisin jälkimmäistä. Muutenkin OTJ antaa ehdottomasti pisteet kurssin vetäjälle. Tunnelmaa leikkaavat ja jää-tävät puujalkavitsit saavat ainakin minut repe-ämään sisäiseen nauruun useasti. Tosin opet-tajan pari ei aina jostain syystä osaa arvostaa huumoria, ainakaan ilmeestä päätellen. Kurssin aikana käydään läpi yllättävän monta erilaista salsakuviota sekä itsenäisesti että parin kanssa. Etukäteen luulin, että oli-simme lähinnä keskittyneet jonkinlaisen perusaskeleen ja -kuvion hiomiseen. Mut-ta ei, kuvioita tulee jatkuvasti uusia erilaisilla pyörähdyksillä ja askeleilla. Nopeassa tah-dissa on sekä hyvä että huonot puolensa. Toisaalta on mukava oppia paljon uutta ja

OTJ tutkii: YHTEISPOHJALAISET KERHOT

vähän nähdä millaista kaikkea salsa-tanssi pitää sisällään. Toisaalta loppuvaiheessa kurssia alkaa jo iskeä pieni turhautuminen ja luovutusmentaliteetti hiipi päälle kun pää ei pysy mukana kaikissa uusissa kuvioissa. Kurssin lopuksi voin kuitenkin vakavalla naa-malla sanoa, että opin edes vähän salsan perusteita.

OTJ plussat: Mukavan vapautunut kontakti vastakkaiseen sukupuoleen, uuden kokeilu, opettajan puujalkavitsit.OTJ miinukset: Hurja opetustahti, opet-tajan vähäinen luotto suomalaisen miehen lantionsheikkaukseen.Kenelle sopii: Kaikille, jotka pitävät joko tanssista tai vastakkaisesta sukupuolesta..Itse kokeilemaan?Tanssikerho veti peruskurssia kevään 2008 ajan tiistaisin. Syksyllä on alkamassa jatko-kurssi höystettynä uusilla tansseilla. Seuraa myös ilmoittelua muista mahdollisista ta-pahtumista.

Lisätietoa?Kerhon kotisivuilta osoitteesta pv.osakunta.fi/tanssikerho sekä liittymällä kerhon sähkö-postilistalle (ohjeet kotisivuilla). Mainoksia kursseista ja muista tapahtumista tulee osa-kuntien yleisille maililistoille.

Tässä juttusarjassa salaperäinen Ostrobotnian Tutkiva Journalisti (OTJ) tut-kii osakuntalaisia lähellä (tai kauempana) olevia asioita ja ilmiöitä.

kuvat: jussi iinatti

24

|25

|

KoeajoValitsen rohkeasti koeajo-tapahtumaksi heti kaudenavajaiset huhtikuun puolessavälissä, vaikka pohjoisesta kotoisin olevan ihmisen järki sotiikin vastaan ajatusta pelata jalkapal-loa ulkona huhtikuussa. Ulkona kuitenkin on inhimillisen lämmin, ja kyllä kentälle ilmes-tyy pelin loppuvaiheessa jopa yksi pelaaja shortseissa. Respect. Pelaajia kerääntyy paikalle Hietsun lähei-selle Väinämöisen hiekkakentälle yhteensä noin viitisentoista kappaletta. Futis on kyllä oikeaa futista vain nurmikentällä, mutta niin pitkällä kesä ei sentään vielä ole että maa olisi kuiva. Kesällä Yppos kuitenkin pelaa nurmella Vallilassa, tosin ei millään virallisel-la kentällä. Nyt lisäksi osakunnan läheisyys on plussaa loppuillalle luvattua saunomista ja kisastudiota ajatellen. Pelit laitetaan pienen alkukikkailun jälkeen käyntiin. Mukaan otetaan solidaarisuudesta

myös vieressä palloa pot-kineet vanhempi herras-mies ja hänen kaksi teini-ikäistä poikaansa. Tämä saattoi osoittautua pie-neksi virheeksi, sillä teini-pojat dominoivat kenttää nuoruuden innolla hitai-den ja kömpelöiden poh-jalaisten nenän edessä… Kentällä näyttäisi ole-van kerhon lupausten mukaisesti pelaajia pe-litaitoihin, osakuntaan, äidinkieleen ja jopa su-kupuoleen katsomatta. Tosin naispuolisia pelaajia

Fc Yppos

YleistäFC Yppos on myös kohtalaisen helppo sijoittaa kerhokartalle, nimi lupailee jonkinlaista jalkapalloon liittyvää toimintaa. Ja siitähän on-kin kysymys, Yppos kertoo ole-vansa kaikille pohjalaisille avoin jalkapalloseura. Mukaan toivote-taan tervetulleeksi kaikki pelitai-toihin, osakuntaan, äidinkieleen ja sukupuoleen katsomatta. Lisäksi vielä luvataan hauskan-pitoa, raitista ilmaa ja liikuntaa. Yleviä tavoitteita ja lupauksia ainakin, katsotaan miten käy-tännössä käy.

27

|

on valitettavasti ainakin tällä kertaa mukana vain tasan yksi. Eritasoiset pelitaidot eivät vaikuttaisi olevan suuri este osallistumiselle, suurimmalle osalle porukkaa näyttää olevan tarpeeksi pelkkä liikunta. Tai no, jos niitä teinipoikia ei lasketa. Ne on liian hyviä. Oma hyvinkin talviterässä oleva kunto al-kaa vetää viimeisiään jo noin puolen tunnin pelaamisen jälkeen, mutta jaksan urhool-lisesti loppuun asti. Kokonaispeliaikaa tai-taa tulla noin puolitoista tuntia. Maaleja ei ole pelin aikana laskettu, mutta lopussa on pakko saada kunnon kilpailuhenkiseen mei-

ninkiin ratkaisu joukkueiden parem-muudesta. Käyttöön otetaan legendaarinen ”paras kolmesta” – systeemi ja shortsihou-suinen herrasmies osoittautuu suureksi rat-kaisijaksi tekemällä joukkueelleen pikatahtiin kaksimaalia. Pelin jälkeen siirrytään Möykkään sau-nomaan. Siitä nyt ei ole erikoisempaa ra-portoitavaa: sauna on lämmin, siellä hikoi-luttaa ja se kai helpottaa seuraavan päivän lihaskipua. Lisäpisteet kuitenkin pienestä ruokatarjoilusta. Ilta lopetetaan osakunnan ison screenin edessä futista katsoen. Peli oli

28

|29

|

kohtalaisen tylsää, mutta ainakin screeni ja äänentoisto tarjoavat asialliset puitteet ur-heilun seuraamiseen.

OTJ plussat: Liikkuminen pitkän talven jäl-keen, yksi pelaaja shortseissa huhtikuussaOTJ miinukset: Naispuolisten pelaajien vä-hyys, liian taitavat teinipojatKenelle sopii: Kaikille, jotka pitävät futista hyvänä liikuntamuotona.

Itse kokeilemaan?FC Yppos pelaa kesäkeskiviikkoisin Mäke-länrinteen uimahallin edessä olevalla nur-mikentällä. Pelien jälkeen sauna lämpiää Vallilassa. Kisastudioista ja mahdollisesta muusta toiminnasta ilmoitellaan osakuntien maililistoilla.

Lisätietoa?Kerhon kotisivut pv.osakunta.fi/fcyppos vai-kuttavat olevan vielä jonkinlaisessa raken-nusvaiheessa. Lisätietoa saa siis liittymällä sähköpostilistalle (ohjeet kotisivuilla) tai seu-raamalla ilmoittelua osakuntien maililistoilla. Kerho näyttää käyttävän myös yhteispoh-jalaisen osakuntafoorumin (pv.osakunta.fi/forum) Yppos-osiota tiedotus- ja keskuste-lukanavana.

Österbottniska Översättningsklubben (ÖÖK)

YleistäJos kahdesta edellisestä tutkittavasta oli etukäteen helppo arvata mistä on kyse, täysin päinvastaista voi sanoa Österbottnis-ka Översättningsklubbenista eli ÖÖKistä. Nimi viittaisi jonkinlaiseen käännöstoimin-

taan, mutta lyhyt tutustuminen kerhon ko-tisivuihin kertoo jotain aivan muuta. Kerhon ainoaksi tarkoitukseksi ilmoitetaan hullujen juttujen keksiminen ja hauskanpito yli osa-kunta- ja kielirajojen. Värikkäiden kotisivu-jen tarkastelu kertoo myös mm. sen, että kerhosta löytyy uskomaton määrä erilaisia virkailijoita vähintäänkin mielenkiintoisilla ni-mikkeillä ja että nimenmukaista käännöstoi-mintaa on myös harrastettu luomalla pieni-muotoinen sanakirja.

KoeajoMinulla ei ollut vapulle mitään erikoisia suunnitelmia kun osakunnalla ei ollut omia vappubileitä eikä Hämiksen vappubileet jak-saneet kiinnostaa. Siksipä valitsin koeajoon vappuaaton ÖÖK:n allaskauden avajaiset. Mainoksen mukaan Vallilan A-talossa pitäi-si olla sauna, grilli, disko ja uima-allas (?) eli kaikkea mitä hyviin bileisiin vaaditaan. Sinne siis. Saavuin paikalle hieman epätietoisin fiilik-sin Mantan lakituksen ja Tuomikirkon por-tailla hengailun jälkeen. A-talon pihalla oli paljon porukkaa ja grillikin oli jo kuumana. Ja paikalla oli tosiaan oikeasti uima-allas. No ei nyt mikään hieno kaakeliallas, vaan pumpattava muovinen, mutta allas kuiten-kin. Luulin sitä pelkäksi ihmisten houkutte-luun tarkoitetuksi mainoslauseeksi. Lisäksi ensimmäisenä sattui silmään savukone sekä hieman epäilyttävän oloinen pumpattava mies. Allasta oli pakko kokeilla kun kerran al-laskauden avajaisiin olin tullut. Harvoin sitä kuitenkaan tulee käytyä opiskelija-asuntolas-sa allasbileissä, valitettavasti mulla ei oo niin rikkaita kavereita. Yllätys oli aika negatiivi-nen kun vesi oli aivan jääkylmää! Missä oli

luvattu lämpöpumppu? No, onneksi sauna oli lähellä ja myös läheisyys altaassa lämmit-ti kivasti. Grilli oli kuitenkin kuuma niin kuin pitikin ja sain arvokkaat sisäfileeni (nojoo, oli mulla oikeesti vaan jauhoista makkaraa) onnistuneesti grillattua. Pihadisko oli ehkä pienoinen pettymys, mutta oli sentään mu-siikkia ja savukone. Mitään erityistä ohjelmaa ei illan aikana ollut, mutta niin ei kai ollut tarkoituskaan. Ohjelma syntyi spontaanisti altaan, grillin ja muun epämääräisen heilumisen ympärille. Eli vappuaatoksi juuri sopivaa huoletonta hengailua. ÖÖK vaikuttaisi sopivan juuri lu-paamaansa tarkoitukseen eli pelkkään haus-kanpitoon ilman mitään sen kummempaa agendaa. Jos siis se on se sinun juttusi.

OTJ plussat: Paljon ihmisiä eri osakunnista, oikea allas, hullu hauskanpito ilman erityistä ohjelmaaOTJ miinukset: Kylmä uimavesi, pienimuo-toinen disko, hullu hauskanpito ilman eri-tyistä ohjelmaaKenelle sopii: Kaikille, jotka pitävät hullusta hauskanpidosta

Itse kokeilemaan?Kerholla ei ole mitään säännöllistä tapahtu-ma-aikaa, tyyliin Yppos ja tanssikerho, mut-ta eipä se taida oikein sopia toimintaankaan. Seuraa siis tapahtumamainontaa maililistoilla ja kerhon kotisivuilla.

Lisätietoa?Kerhon kotisivuilta pv.osakunta.fi/ook löytyy kaikenlaista infoa, mm. tapahtumakalenteri sekä reaaliajassa päivittyvä olutlaskuri. Oh-jeet kerhon sähköpostilistalle liittymisestä ovat myös kotisivuilla. Mainoksia tapahtu-mista tulee lisäksi osakuntien yleisille maili-listoille.

otj

30

|31

|

Esko-kissan opas osakuntaelämäänOsa 2.

Alapääkirjoitus

tri t

eno

petri teno

Mulkkumainen mies alkaa heti kovistele-maan kun sille vähän vittuilee. Näissä on aina sama vika. Kun ilmapiiriä yrittää keventää, se kiristyy. Naama vääntyy ruttuun. Puuttuu kykyä ymmärtää ironiaa. Taju ironiaan olisi syntynyt, jos jossain vaiheessa elämää olisi voinut saada kyvyn hahmottaa kokonaisuuksia, olisi saanut ky-vyn ymmärtää luonnollisten liikkeiden ke-hämäisyyttä; kykyä ymmärtää yksinkertai-nen sääntö: mitä kovempaa heittää asioita itsestä poispäin, sitä nopeammin ne palaa-vat takaisin. Niin kuin bumerangi, heittoase, elämän vaappuva metafora.

No, entäpä tämä mies sitten. Tämä mulk-kumainen mies oli pantu pienenä lasten-kotiin. Lastenkodissa hän oppi kaipaamaan pois. Pois hän pääsikin. Pääsemisestään tämä tapaa kiitellä nopeita jalkojaan, joille kiitollisena hän ei sitten koskaan enää suos-tunut pysähtymään. Elämä oli liikkeessä. Mies ajautui matkustajakodista matkustaja-kotiin, tilapäismajoituksiin, joihin ei voinut jäädä, vaan joissa piti olla alituiseen menos-sa. Elämä vaappui eteenpäin ilman suuntaa-via kiintopisteitä. Päämäärät ovat ansoja, sanoo tämä mies. Sellaiseen hän ei ole väittämänsä mukaan koskaan langennut. Ja kun tällaiselle miehel-le sitten kesken kiivaan keskustelun sattuu hymy huulilla puolivahingossa laukaisemaan, että halusit tai et, päämääräsi on vanhain-koti, mies suuttuu. Mies suuttuu hirveästi, niin hirveästi, että käy rinnukseen kiinni kuin vauva tissiin. Miehen mulkkumaisuus – on pakko sanoa – pullahtaa komeasti esiin.

Lastenkoti, matkustajakoti, vanhainkoti. Kai-killa meillä on oma kehämme. Mulkkumais-ten miesten kiertoradoilla ilmapiiriä näyttää olevan vaikea pitää keveänä. Onko se edes mahdollista, kun ironian taju on niin pahas-ti kankaalla. Itse tekisi mieli pillahtaa itkuun. Mutta akkamaiset miehet saavat mulkku-maisilta miehiltä varmimmin turpaansa. Tässä noudatetaan niin ikään eräänlaista luonnollisten liikkeiden kehämäisyyden la-kia. Niin kuin Riitaoja ja Lehto, ensimmäi-

nen täynnä ironiaa, toinen ironian murhaa. Olisiko syytä ehkä pidätellä?

Joskus tukalassa tilanteessa keskittyminen saattaa kuitenkin herpahtaa. Niin nytkin. Tulee mieleen kiusallinen kysymys. Jos tä-män mulkkumaisen miehen mulkkumaisuus on seurausta ironian tajun puutteesta, niin kumpi on seurausta kummasta: ruttuun menevä nenä ironian tajusta, vai ironian taju ruttuun menevästä nenästä? Jos edel-linen pätee, kärsii tässä nyt ilmielävä Jee-sus. Ja jos jälkimmäinen on totta, niin kärsii kuka? Pitää ajatella asioita: Asia nro. 1: Marttyyri ei ole mitään ilman lyöjäänsä. Jotta hän olisi, häntä pitää lyödä. Asia nro. 2: Miehet, kuten ylipappi Kai-

fas tai alikersantti Lehto, ovat mulkkumaisia miehiä. He haluavat lyödä. Asia nro. 3: Yksiä pitää ja toiset halua-vat. Vallitsee kierre, luonnollisten liikkeiden kehä.

Ei siis ole syytä pidätellä. Jos siltä tuntuu, pi-tää pillahtaa itkuun. Pitää olla miehekkääs-ti akkamainen. Minua kiitellään vielä tästä. Ensin se tuntuu pahalta, mutta sitten hyväl-tä. Ja jälleen pahalta ja jälleen hyvältä. Kun mulkkumainen mies lopettaa, kysyn paljon-ko olen velkaa.

Ei se sano.Ei se myy. Miksei?

Onnea EPO:lle!!!!!

P.S. Tuokaa kesäretkeltä mehukkaita hiiriä...

hei

kk

i ra

nta

la

32

|