osuma-hankkeen esittely
DESCRIPTION
Luonnontieteellisten alojen liikakoulutus on johtanut luonnontieteilijöiden työttömyyden kasvuun, epätarkoituksenmukaiseen työllistymiseen ja alan vaihtoihin. Koulutusmäärät ovat jo pitkään olleet liian suuret, koska niitä on kasvatettu huomattavasti 1990-luvulta lähtien. Esimerkiksi biologian maistereiden työttömyysaste oli jo vuonna 2010 lähes yleisen työttömyysasteen tasolla. Myös tohtoreiden työttömyysluvut ovat jatkuvassa kasvussa. Liikakoulutuksesta aiheutuvat kustannukset ovat kovat niin yhteiskunnalle kuin yksilöillekin. Osuma-hankkeen tavoitteena on vaikuttaa luonnontieteilijöiden koulutusmäärien vähentämiseksi niin, että valmistuvien määrä vastaisi työmarkkinoiden tarvetta.TRANSCRIPT
OSUMA-hankeOikea määrä oikeita
ammattilaisiaJari Lehto
LAL ValtuustoTurku 12.4.2013
12.04.2023 Luonnontieteiden Akateemisten Liitto – Akademiska Naturvetarförbundet LAL ry
2
5060708090
100110120130140150160170180190200210220230240250260270280290300310320330340350360370380390400410420430
2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013
Ind. 2001/2=100
Vuosi/kuukausi
Työttömien määrän muutos koulutusasteittain2001/2 - 2013/2, 2001/2=100
Kaikki
Perusaste
Keskiaste
Alin korkea-aste
Alempikorkeakouluaste
Ylempikorkeakouluaste
Lisensiaatti
Tohtori
12.04.2023 Luonnontieteiden Akateemisten Liitto – Akademiska Naturvetarförbundet LAL ry
3
1217
1079
973932
856
707 720 687
908
1100
1305
1200 1208
1102
930
1150
1403
12881359
1711
0 0 0 0 0 0
473544
927
1278
15951662
1760
1559
1314
1761
2217
1970
2094
2816
1453
1277
1098 1076
923
788 798756
862
1043
1299 13151253
10611004
1161
16841765
1585
2090
947 935878
834759
701744
785 804 822
9901056
11111015 1043
1197
13111217
1275
1472
337 309 332288 292
232 259195 190 172 210 222 228 235
168 187 188 177 196223
375 384 393 365
262 226 208167 158 140 143 139 129 99 89 98 123 109 95
118178 176 176 159 141 140 105 108 78 61 79 60 48 55 61 65 69 66 81 77
633
479
323263 238 213
16596 99 77 76 67 75 60 65 55 70 66 76 101
911 910 885 872803
681 657 648710 701 683 691 670
596513 530
603 584 568670
0
500
1000
1500
2000
2500
3000
1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013
Lk
m
Vuosi/kuukausi
Työttömät; esimerkkejä eräistä korkeakoulututkinnoista1994 / 2 - 2013 / 2
Ekonomi/KTM
Tradenomi
DI
FM (luon.)
Agronomi/MMM
Arkkitehti
Farmaseutti
Lääkäri
Ekonomi (alempi kk)
12.04.2023 Luonnontieteiden Akateemisten Liitto – Akademiska Naturvetarförbundet LAL ry
4
947 935878
834759
701744
785 804 822
9901056
1111
1015 1043
1197
13111217
1275
1472
0
200
400
600
800
1000
1200
1400
1600
1800
2000
19941995199619971998199920002001200220032004200520062007200820092010201120122013
Lk
m
Vuosi/kuukausi
Työttömät; Filosofian maisterit (luonnontieteet)1994 / 2 - 2013 / 2
Sarja1
12.04.2023 Luonnontieteiden Akateemisten Liitto – Akademiska Naturvetarförbundet LAL ry
5
Projektin tavoitteet
• Luonnontieteilijöiden koulutusmäärien vähentäminen työmarkkinoiden tarpeita vastaaviksi– Lähemmäksi laskennallista tarvetta– Tähtäimessä vuoden 2015 kesu-päätös
• Luonnontieteiden Akateemisten Liiton yhteiskuntavaikuttavuuden kohottaminen– Yhteiskunnallisen vaikuttamisen opettelua
12.04.2023 Luonnontieteiden Akateemisten Liitto – Akademiska Naturvetarförbundet LAL ry
6
Organisoituminen• Projektipäällikkö Leena Valmu 1.8.2012
alkaen• Vaikuttamisryhmä• Tiedonkeruuryhmä• Hallitus seurantaryhmänä
12.04.2023 Luonnontieteiden Akateemisten Liitto – Akademiska Naturvetarförbundet LAL ry
7
Vaikuttamisryhmä
– Jari Lehto, puheenjohtaja, toiminnanjohtaja– Leena Valmu, sihteeri, projektipäällikkö, BiOva Oy– Sirpa Pelttari, hallituksen puheenjohtaja– Pirjo Saikkonen, hallituksen jäsen– Anna Melkas, viestintäpäällikkö– Carmela Kantor-Aaltonen, Bioteollisuus
ry/Kemianteollisuus ry– Nina Aremo, Suomalaisten Kemistien Seuran
puheenjohtaja– Marc Baumann, Biobio-seuran puheenjohtaja– Jarkko Heikkinen, valtuuston jäsen– Pekka Ihalmo, Culminatum Oy– Jere Tupala, HYLAn sihteeri, valtuuston jäsen
12.04.2023 Luonnontieteiden Akateemisten Liitto – Akademiska Naturvetarförbundet LAL ry
8
Tiedonkeruuryhmä– Markus Oja, puheenjohtaja, opiskelija-asiamies– Leena Valmu, sihteeri, projektipäällikkö, BiOva Oy– Kirsi-Marja Valariutta, asiamies– Tanja-Maria Ranta, hallituksen jäsen– Teemu Alaranta, hallituksen jäsen– Salla Niemonen, ent. Luovan varapuheenjohtaja– Timo Jääskeläinen, ent. LAO-Hgin puheenjohtaja
12.04.2023 Luonnontieteiden Akateemisten Liitto – Akademiska Naturvetarförbundet LAL ry
9
Projektisuunnitelma• 1 YLEISTÄ• 2 LAAJUUS• 3 AIKATAULU• 4 TALOUS• 5 PROJEKTIN ORGANISAATIO JA ROOLIT• 6 MENETELMÄT JA TYÖKALUT• 7 RISKIENHALLINTA• 8 PROJEKTIN PÄÄTTÄMINEN
12.04.2023 Luonnontieteiden Akateemisten Liitto – Akademiska Naturvetarförbundet LAL ry
10
Kontaktit
• Yliopistovaikuttajat• OKM• Akava• Jatkossa enemmän poliitikot, OKM/TEM-
virkamiehet
12.04.2023 Luonnontieteiden Akateemisten Liitto – Akademiska Naturvetarförbundet LAL ry
11
Ajankohtaista• Tiedotusstrategia tekeillä
– Blogeja tehty– Lehdistötiedote tohtorityöttömyydestä Ylen uutisen
pohjalta
• Yliopistodiplomien vastustaminen– Akavan koulutus- ja työvoimapoliittinen toimikunta
12.04.2023 Luonnontieteiden Akateemisten Liitto – Akademiska Naturvetarförbundet LAL ry
12