pikes uutiset 2/2014

16
uutiset 2/2014

Upload: pielisen-karjalan-kehittaemiskeskus-oy-pikes

Post on 02-Apr-2016

225 views

Category:

Documents


3 download

DESCRIPTION

 

TRANSCRIPT

uutiset

2/2014

Pielisen Karjalaan investoidaan

Kesän uutisvirta tuntui täyttyvän alavireisyydestä. Elo-kuun alussa Kaupan liitto lisäsi synkkyyttä kertomalla kaupan kasvun tyrehtymisestä ja alalle ennakoidusta merkittävästä työllisyyden laskusta. Keväällä virinnyt toive suhdannekäänteestä antaa edelleen odottaa it-seään, tätä vahvistaa myös EK:n elokuussa julkaistu Suhdannebarometri. Syksyn mittaan selviää, miten suomalaisiin yrityksiin iskee Venäjään kohdistuvat pa-kotteet ja Venäjän vastapakotteet. Kriisi ja ruplan arvon heikentyminen heijastuu todennäköisesti venäläisten matkailijoiden määrään viimeistään uuden vuoden se-songin aikaan.

Tätä taustaa vasten tuntuikin todella mukavalta lukea kesän aikana Pielisen Karjalassa toimivien yritysten menestymisestä ja lupaavista tulevaisuuden näkymis-tä. Reino ja Aino Kotikenkä Oy ei ole jäänyt toimetto-mana seuraamaan kotimaan kaupan synkkyyttä vaan on lähtenyt etsimään kasvua Japanin markkinoilta. Toivotaan, että muumiaiheiset tossut löytävät ostajan-sa Japanissa ja pääavaus vientimarkkinoille tuo muka-naan lisää työtä Lieksaan.

Valtimolla toimiva Halax Oy on lanseerannut markki-noille hajuttoman wc-istuimen elokuussa. Tuotetta voi hyvä syyllä kehua innovatiiviseksi, sillä vastaavaa istuinta ei löydy muulta maailmasta. Yhtiön mukaan

tuotteen menekki näyttää lupaavalta ja toimintaa aio-taan laajentaa.

Vaikka kotimaan taantuma luo haas teita monel-le toimialalle tällä hetkellä, löytyy Pie lisen Karjalas-ta yrityksiä, joilla menee taantuman ansiosta entistä paremmin. Ylei-nen turvattomuus ja panostus turva-asioihin on täyttänyt teollisuusaitoja valmistavan nurmekselaisen Saher-Aitojen tilauskirjat. Lieksan ja Nurmeksen elinkeinoelämän onni on myös vahva leipomoteollisuus, joka porskuttaa vahvassa myötätuulessa taantumasta huolimatta. Erikoisruoka-tuotteista näyttää tulevan kasvua vauhdittava tuote-ryhmä.

Olivatpa maailmantalouden suhdanteet millaiset ta-hansa, yrityksen ja tuotteiden kehittäminen kannattaa aina. Näin pielisenkarjalaiset yritykset tekevätkin, sillä

2

PIKES-uutiset 2/2014 pääkirjoitus

PIKES-uutiset 2/2014

3

tiedossamme on yhteensä vajaan neljän miljoonan euron investointisuunnitelmat tällä hetkellä. Meidän asiakasyritystemme toteutuneet ja valmistelussa ole-vat investoinnit kattavat noin puolet tuosta summasta.

PIKES Oy on kumppani yritystoimintaa suunnitteleville tai jo yrittäjänä toimiville mm. liiketoimintasuunnitel-man ja taloudellisten laskelmien laadinnassa, inves-tointien ja rahoituksen suunnittelussa. Palvelumme ovat asiakkaillemme maksuttomia, kannattaa siis olla yhteydessä PIKESin yritysasiantuntijoihin aina silloin, kun on yrittäjyyteen liittyviä kysymyksiä.

YhteistyöterveisinMinna Heikkinen, toimitusjohtaja

Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES

[email protected] / 050 599 4326

Sisältö• Pääkirjoitus .......................................................................... 2-3

• Metallialan näkymät: Jalosteel Oy .............................. 4-5

• Metalliteollisuus on kolmas tukipilari ........................... 5

• Metallialan näkymät: Katatec Oy /Saher-Aidat Oy 6-7

• Tulevaisuusfoorumi 2014 - Paikallista ruokaa? ........ 8-9

• Maakuntaohjelma POKAT .......................................... 10-11

• Hyväksytty hallituksen jäsen -koulutus .......................11

• Karelian ENPI CBC -matkailuhanke 2012-2014 .........12

• Laajakaistapilotti-projekti käynnistyy ...........................13

• Sähköinen viestintä haastaa tekijänsä ........................ 13

• PielisenImmeiset facebookissa ..................................... 14

• Tapahtumat ja koulutukset ............................................ 15

Kuva

: Jou

ko P

arvi

aine

n

Tunnelmia Vaskiviikon konsertista, Mätäsvaaran kaivoslaguuni.

4

Sopivat tilat ja konekanta sekä osaava henkilöstö ratkaisivat Lieksaan sijoittumisen. Joensuulainen Jalosteel Oy jatkaa P-K:n koulutuskuntayhtymän Laser-Levytyökeskuksen toimintaa. Yritys osti kou-lutuskuntayhtymän koneet ja laitteet, mm. Laser-Levytyökeskuksen ja muut ohutlevytuotteiden val-mistuksessa tarvittavat koneet kaksi vuotta sitten.

Lieksan tehtaan hankinta oli merkittävä investointi. Uusi tehdas vahvistaa Joensuun tehtaan toimintaa ja lisää merkittävästi kapasiteettia. Toiminta lähti käyn-tiin suunnitellusti. Kasvu on ollut kuluvalla tilikaudella hyvä. Yritys on saanut uusia sopimusvalmistusasiak-kaita. Lieksan tehtaalla voidaan työstää lähes kaikkia kauppalaadun metallimateriaaleja.

Metallialan valoisat näkymät Pielisen Karjalassa

Uusi tehdas laajentaa Jalosteel Oy:n valikoimaa

Toimitusjohtaja Jari Kaltiai-nen on tyytyväinen Lieksan tehtaan toimintaan. Taus-talla Laser-työkeskus työs-tää ohutlevyä lasersäteellä.

PIKES-uutiset 2/2014

5

JALOSTEEL OYJalosteel Oy on vuonna 1992 pe-rustettu metallialan yritys. Yri-tyksellä on kaksi toimipaikkaa. Joensuun tehdas valmistaa sekä

ruostumattomasta että haponkestävästä te-räksestä RST/HST lattiakaivoja ja altaita omal-la Jalo-tuotemerkillä. Tuotteita markkinoidaan LV-urakoitsijoiden kautta mm. päiväkoteihin, suurkeittiöihin, kouluihin ja korjaamohalleihin.

Lieksassa valmistetaan sopimusvalmistustuot-teita ohutlevyistä rakennus-, telakka-, kuljetus-väline- ja metsäkoneteollisuudelle. Erikoisala-na on ohutlevyn lävistys, muovaus ja taivutus. Työstömahdollisuudet: laserleikkaus, särmäys, mankelointi ja hitsaus.

i

Yrittäjän terveiset PIKES Oy:lle ja päättäjilleAluekehitystä tulee pitää esillä maakunnan ja valta-kunnan tasolla. Esimerkiksi koulutuspaikkojen säilymi-nen paikkakunnalla ja tiestön kunnosta huolehtiminen ovat tärkeitä asioita yritysten toimintaedellytysten pa-rantamisessa. Uudelta kuntaliitokselta Jari Kaltiainen toivoi, että aluetta kehitettäisiin aidosti ja voimakkaas-ti yhteistyössä ja vanhat kuntarajat murrettaisiin.

Metalliteollisuus on kolmas tukipilariMetalliteollisuus on kehittynyt tasaisesti Pielisen Kar-jalassa, ja siitä on tullut merkittävä työllistäjä elintar-vike- ja puuteollisuuden rinnalle. Ohessa poimintoja 2012 - 2013 toteutumista. Tälle vuodelle odotetaan metalli alalle kasvu lukuja, koska yritysten tilauskanta tällä hetkellä on hyvä ja muutamia uusia työpaikkoja on syntynyt yrityksiin.

Liikevaihto, (1000 €) 1 - 12/2012 1 - 12/2013Pielisen Karjala 25 750 25 556 Muutos 2012 - 2013 -195 (1000 €) - 0,76 %

Työpaikat 31.12.2012 31.12.2013Lieksa 57 54Nurmes 106 105Valtimo 30 28Pielisen Karjala yht. 193 187

Lähde: P-K:n maakuntaliiton teollisuusyritysrekisteri,TOL 24-30) sekä P-K:n Trendit talouskatsaus 1/2014 ja 2/2013.

PIKES Oy:n yritysasiantuntija Hannu Räsänen kävi jututtamassa Katatec Oy:n toimitusjohtaja Hannu Parikkaa metallialan näkymistä Katatec Oy:n ja Sa-her-Aidat Oy:n näkökulmasta. Molemmissa yrityk-sissä on tekemisen meininki ja kiire päällä. Tuotan-not pyörivät läpi kesän.

Katatec Oy:n liikevaihto on kasvanut yli 10 prosenttia tänä vuonna ja yritykseen on palkattu neljä uutta työn-tekijää. Saher-Aidat Oy:llä on meneillään vuoden kiirei-sin aika. Tänä vuonna asennustyöt alkoivat Etelä-Suo-

messa jo maaliskuussa, ja joinain vuosina työt ovat jatkuneet läpi talven. Liikevaihto on kasvussa vuoteen 2013 verrattuna ja sesongin aikaan tarvitaan määräai-kaisia työntekijöitä. Muutenkin tuntuma on, että me-tallialalla ollaan menossa parempaan päin.

Metallialan valoisat näkymät Pielisen Karjalassa

Aidat, portit ja alihankinta rullaavat eteenpäin

6

Toimitusjohtaja Hannu Parikka esittelee uutta liukuport-tia PIKES Oy:n yritysasiantuntija Hannu Räsäselle.

PIKES-uutiset 2/2014

7

KATATEC OYKatatec Oy on metallialan alihankin-tayritys, jonka valmistamat tuotteet kehitetään yhteistyössä sopimus-asiakkaiden kanssa. Tärkeimmät toimialat ovat sähkö- ja kiviteolli-

suus sekä turvallisuusala. Tuotteet ovat erilaisia ohutlevytuotteita mm. DIN-kiskoja, kiinnikkeitä, ilmansäätimiä sekä muita uunien metalliosia. Yh-tiössä on käytössä ISO 9000:1 –laa tu järjestelmä, joka edellyttää, että koko hankintaketju on do-kumentoitu.

SAHER-AIDAT OYSaher-Aidat Oy valmistaa metalliaitoja ja –port-teja. Tänä päivänä turvallisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota, joten aidattavaa riittää. Mo-nipuolisen metalliaita- ja porttituotevalikoiman käyttökohteita ovat mm. teollisuusalueet, sata-mat, varastoalueet, päiväkodit, koulut, leikkiken-tät, koirapuistot, maatilat ja omakotipihat. Yri-tyksen uutuustuote on CE-merkitty liukuportti, joka sopii vilkasliikenteisten alueiden porttirat-kaisuksi. Portit voidaan varustaa monipuolisella automatiikalla, ja kulunvalvonta voidaan liittää kiinteistön kulunvalvontaan. Portit ja aitaverkot valmistetaan omana tuotantona.

iMetalliala tarvitsee moniosaajiaHannu Parikan mukaan työntekijöiden saaminen on välillä ollut haasteellista muun muassa siksi, että me-tallialan koulutus ei ole nyt suosiossa. Alan huonot uutiset ja suuret kausivaihtelut ovat vaikuttaneet am-matinvalintaan. Tänä päivänä tarvittaisiin moniosaajia, joilla on rohkeutta tarttua kaikkiin töihin ja halu kehit-tyä.

Hannu Parikan mielestä levyseppähitsaaja- ja koneis-tajakoulutuksia pitäisi laajentaa. Vasta työpaikalla opi-taan työ ja saadaan mm. konekohtaista koulutusta. Johtamisjärjestelmän mukainen toiminta edellyttää jatkuvaa koulutusta ja parannusta.

Saumatonta yhteistyötä alueen yrittäjien keskenYrityselämässä yhteistyö on kaikki kaikessa. Yrittäjä-toiminnassa ei ole kunta- tai kaupunkirajoja. Yhteistyö Metallinyrkin yritysten välillä on hyvä esimerkki toi-minnasta. Kaikki hyötyvät.

8

Ruoka on kiinnostava ja mielipiteitä jakava keskustelun aihe. Meille pielisenkarjalaisille elintarvikeala tuo elinvoi-maa työpaikkoina innovatiivisten elintarvikealan yritys-temme ansiosta. Myös PIKES Oy:n Ekotassu-kehittämis-hanke vie paikallista ruokaa tukevaa viestiä eteenpäin, niinpä ruokateema oli luonteva valinta myös Tulevaisuus-foorumiin. Tunnetut luennoitsijat käsittelevät aihetta mo-nesta eri näkökulmasta. Foorumin juontaa ruokablogisti ja näyttelijä Olga Temonen.

Tule kuuntelemaan mielenkiintoisia luentoja:• Tulevaisuuden kuluttaja. • Tulevaisuuden ruoka.• Lähiruokaa julkisiin keittiöihin. - Se on mahdollista.• Ruokakulttuurin merkitys matkailussa.

Tilaisuuden päätteeksi julkaistaan Pielisen Paras -ruoka-kilpailun voittaja. Tulevaisuusfoorumin ohjelma tiedote-taan viikolla 38 osoitteessa www.pikes.fi/tulevaisuusfoo-rumi.

PS. la 1.11. PielisAreenasta tulee ruoka-areena, nimittäin silloin järjestetään ensimmäistä kertaa Pielisen Karjalan ruokamessut. Kekri on ollut aikoinaan herkuttelujuhla. Herkuttelemaan pääsee myös messuilla. Ruokamessut järjestää Nurmeksen Zonta-kerho.

PIKES Oy:n TULEVAISUUSFOORUMI 2014, pe 31.10. Nurmes-talolla

Paikallista ruokaa?

Tilaisuuden juontaa Olga Temonen.

PIKES-uutiset 2/2014

PIELISEN PARAS -RUOKAKILPAILUN SÄÄNNÖT:Pielisen Paras –kilpailun päämääränä on löytää uusia ideoi-ta paikallisten raaka-aineiden käytöstä ruoanvalmistukses-sa ja leivonnassa. Kilpailussa haetaan uutta ruokalajia tai leivonnaista, joka voi olla suolainen tai makea. Kerro, miksi juuri sinun uutuustuote olisi Pielisen Paras? Kilpailun voitta-ja julkaistaan Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus PIKES Oy:n Tulevaisuusfoorumissa 2014 _ Paikallinen ruoka?

Kilpailuun osallistuvat reseptit sekä valokuvat valmiista kil-pailutuotteesta tulee toimittaa 3.10.2014 mennessä Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus PIKES Oy:lle sähköpostiin [email protected]. Laita otsikkokenttään merkki: PIELISEN PARAS -RUOKAKILPAILU. Kilpailuun voi osallistua myös lähet-tämällä kilpailu reseptin ja valokuvan osoitteeseen: Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus PIKES Oy, Kauppatori 1, 75500 Nurmes. Kuoreen tunnus: PIELISEN PARAS -RUOKAKILPAILU.

Reseptien perusteella valitaan max. 5 tuotetta loppukilpai-luun. Valinnan tekee kilpailun esiraati. Reseptit käsitellään nimettöminä. Kilpailun sihteeri koodaa reseptin, kun se tulee kilpailuun. Kilpailuun voi osallistua monella reseptillä, mutta loppukilpailuun valitaan yksi resepti/kilpailija.

Loppukilpailuun valittuihin kilpailijoihin otamme yhteyt-tä puhelimitse ja lähetämme ohjeet sähköpostilla tai kir-jeitse viimeistään 17.10.2014. Kilpailutuotteet arvioidaan Nurmes-talolla pe 31.10.2014 klo 8.30 alkaen.

Pidätämme oikeuden sääntömuutoksiin/tarkennuksiin kil-pailun aikana.

Kilpailun voittaja saa palkinnoksi Pielisen Paras -diplomin lisäksi POP Pankin lahjoittaman 300 euron arvoisen sekin ja upean herkkukorin. Lisäksi 2. ja 3. sija palkitaan herkkukorilla.

9

Pielisen Paras -ruokakilpailu

Millainen olisi maukkain, makein, muikein tai muuten vain suussa sulavin herkku sinun

mielestäsi? Kehitä uusi ruoka tai leivonnainen käyttäen paikallisia raaka-aineita. Kilpailutuote

voi olla suolainen tai makea. Tule mukaan Pielisen Paras -ruokakilpailuun. Hyvät palkinnot!

Ruok

akuv

at: M

ajat

alos

ta m

ajat

aloo

n -h

anke

10

Maakuntaohjelma POKAT 2017 on maakunnan kehittämisen ohjenuoraPOKAT 2017 - Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma vuosille 2014 - 2017 määrittelee Pohjois-Karja-lan mahdollisuuksiin ja tarpeisiin, kulttuuriin ja muihin erityispiirteisiin perustuvat kehittämisen tavoitteet. Ohjelman toimenpiteillä tavoitellaan maakuntaamme työtä, hyvinvointia ja elinvoimai-suutta kestävällä tavalla.

POKAT 2017 -ohjelman valmistelu on tehty yhteis-työssä kuntien, valtion viranomaisten, kehittämis- ja koulutusorganisaatioiden ja järjestöjen kanssa. Maakuntavaltuusto hyväksyi ohjelman kesäkuus-sa 2014. Vuositasolla maakuntaohjelman rahoitus on noin 170 M€.

Pohjois-Karjalan vahvoja tuotannollisia painopisteitä ovat hyvinvointituotanto, kivi- ja kaivannaisala, luovat alat, mat-kailu, metsä- ja bioenergiatuotanto, ruuan tuotanto ja jatkojalostus sekä teknologiateollisuuden alat muovi- ja metalliteollisuus, materiaaliteknologia ja ICT. Pielisen Karjalan vahvuudet löy-tyvät erityisesti ruuasta, matkailusta ja metsäalalta.

Näitä aloja kehitetään vahvistamalla yritystoiminnan kilpailukykyä, erilaista osaamista, kansainvälistymistä ja resurs-siviisautta. Maakunnan sijaintia Venäjän läheisyydessä pyritään hyödyntämään. Lisäksi erityistä huomiota kiinnitetään nuoriin, maaseudun paikalliseen kehit-tämiseen sekä maakunnan vetovoiman

PIKES-uutiset 2/2014

11

ja tunnettuuden rakentamiseen. Pielisen Karjalassa kiinnitetään huomiota erityisesti yritysten omistajan-vaihdoksiin ja investointien lisäämiseen.

Toimintaympäristön kehittämisessä korostetaan lii-kenne- ja tietoliikennejärjestelmän toimivuutta ja koulutus- ja tutkimusjärjestelmän korkealaatuisuutta. Toimivaan palvelujärjestelmään ja palveluiden saata-vuuteen sekä palveluyrittäjyyteen panostetaan. Poh-joiskarjalaisen kulttuuriympäristön kehittäminen on tärkeää. Ympäristöasiat korostuvat erityisesti vähähii-liseen talouteen panostamisena, mutta myös asuin- ja elinympäristön laadukkuuden varmistamisena.

Eira VarisaluekehityspäällikköPohjois-Karjalan maakuntaliitto

Maakuntavaltuusto on hyväksynyt Pohjois-Karjalan maakuntaohjelman 2014–2017 (10.6.2014)

Ainutlaatuinen tilaisuus suorittaa hhj-kou-lutus kätevästi Pielisen Karjalassa. Tutus-tu aineistoon! Osallistumalla varmistat kurssin toteutumisen.

Pohjois-Karjalan kauppakamarin järjestämä Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ) -kurssikoko-naisuus soveltuu hallitustyöskentelyn aktivoi-miseen ja kehittämiseen. Se sopii sekä hallitus-työtä jo tekeville henkilöille tai sitä harkitseville ja auttaa myös yrittäjiä ja yritysjohtajia hyödyn-tämään hallitustyöskentelyä entistä paremmin. HHJ-kurssin käyneille on tarjolla mahdollisuus suorittaa HHJ-tutkinto.

KURSSIJAKSOT: 1. Hyvä hallintotapa, ti 7.10.2014 klo 12.45 - 17.30 2. Hallituksen ja hallitustyön organi-sointi, ti 28.10.2014 klo 12.45 - 17.15 3. Strate-giatyö, ti 18.11.2014 klo 12.45 – 17.15 4. Yrityk-sen talouden seuranta ja ohjaus ti 9.12.2014 klo 12.45 - 18.30. Jaksot 1 ja 2 Nurmeksessa, jaksot 2 ja 3 Lieksassa. Lue lisää ja ilmoittaudu kursseille [email protected].

Osallistu koulutukseen!Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi nyt Pielisen Karjalassa

12

Karelia ENPI CBC –matkailuhanke 2012 - 2014“Karelia – developing competitive tourism resort for colla-borative platform” -hanke päättyi kesäkuun lopussa. Hankkeen aikana - tutustuttiin matkailukohteisiin Sortavalassa, Mujejär-

ven piirissä ja Pielisen Karjalassa- käytiin pielisenkarjalaisten kanssa tutustumassa Kes-

ki-Karjalan matkailuyrityksiin ja saatiin keskikarjalaiset vastavierailulle Pielisen Karjalaan

- osallistuttiin messuille Sortavalassa (2013 ja 2014), Lieksassa (Pielisen Messut 2013), Kiteellä (Keski-Karja-lan messut 2013) ja Helsingissä (Matkamessut 2014)

- laadittiin kaksi Pielisen Karjalan matkailu- ja palvelu-karttaa (kesä- ja talvikartta)

- luotiin sähköiset markkinointi- ja myyntisivustot www.visitkarelia.fi ja www.visitkarelia.ru

- avattiin matkailuinformaatiopiste Sortavalaan- valmistui markkinatutkimus keskieurooppalaisten

matkanjärjestäjien kiinnostuksesta Suomen ja Venäjän Karjalaan suuntautuvaa matkailua kohtaan.

Karjalan alueen yhteismarkkinointia keskieurooppalaisille matkailijoille jatketaan myös tulevaisuudessa.

Eila Lintunen, projektipäällikkö LuontoKolin Kasvusysäys –hanke puh. 040 [email protected]

Projektipäällikkö Eila Lintunen sortavalalaisen yhteistyökumppanin kanssa Lieksassa Pielisen Messuilla 2013.

PIKES-uutiset 2/2014

13

Olen Pietu Eronen Liek-sasta. Aloitin PIKES Oy:llä elokuun alussa Pielisen Karjalan Laajakaistapilot-ti - hankkeessa digitaa-listen palvelujen asian-tuntijana. Työltä odotan haasteita tietoteknisten asioiden saralla ja laaja-kaistan käytön kehittä-miseen liittyviä mahdol-lisuuksia. Työ on varmasti

mielenkiintoinen ja kehittävä myös itselleni. Koulutuk-seltani olen IT-tradenomi, valmistuin Savonia-AMK:sta vuonna 2009. Sen jälkeen olen tehnyt IT-alan tehtäviä mm. kouluttajan, mikrotukihenkilön ja projektityönte-kijän ominaisuudessa. Lisäksi olen tehnyt jonkin verran ravintola- ja metsäalojen työtehtäviä.

Työn vastapainona harrastan innokkaasti valokuvaus-ta. Aiheiden puolesta mieluisimpia ovat linnut, metsän eläimet ja luonto yleensä. Myös maisemakuvausta vi-rittelen silloin tällöin.

Pietu Eronendigitaalisten palvelujen asiantuntija

Laajakaistapilotti käynnistyy

Markkinointiviestintä ja -materiaalien tuottaminen on ollut koko työurani ajan toimenkuvassani. Aloitin työt 80-luvun alussa kir-japainossa. 1990 siirryin vuolukiviteol lisuuden pal-velukseen markkinointi-sihteeriksi, myöhemmin mark kinointiviestinnän suun nittelijaksi. 5.5.2014 lähtien olen ollut viestintä-asiantuntijan tehtävissä PIKES Oy.ssä. Markkinointi-viestinnän kenttä on muuttunut matkan varrella voi-makkaasti. Tänä päivänä Internet-sivut ja sosiaalinen media ovat päivittäisessä käytössä. Kustannustehok-kaiden ratkaisujen löytäminen ja uusien toimintatapo-jen oppiminen tuovat mielenkiintoisia haasteita mark-kinoinnin suunnitteluun.

Olen kotoisin Juuasta ja asun siellä edelleen. Kesäai-kaan iltaisin minut löytää puuhaamasta puutarhastani. Erikoiskasvit kiinnostavat minua ja olenkin hankkinut niitä puutarhaani Baltiasta, Ruotsista ja Hollannista. Myös matkailu suuntautuu nykyisin puutarhakohtei-siin. Talvella lenkkeilen.

Kaija Turunenviestintäasiantuntija

Sähköinen viestintä haastaa tekijänsä

14

Yrittäjä, kerro upeista tuotteistasi facebookissa!Linkitä viestiä vaikkapa ajankohtaista tuotteista, tuoteuutuuksista, työnäytöksistä, tapahtumista jne. Kun laitat materiaalia PielisenImmeisiin, seuraa mahdollista kommentointia ja vastaa kysy-myksiin nopeasti. Tule mukaanPielisenImmeisiin! PielisenImmeiset on kaikkien Pielisen Karjalassa asuvien tai alueesta kiinnos-tuneiden oma viestikanava, www.facebook.com/PielisenImmeiset. Sivuja ylläpitää Seutumarkkinointiryhmä.

PielisenImmeisetFACEBOOKISSA

PIKES-uutiset 2/2014

15

Tapahtumat ja koulutuksetelo - marraskuu 2014

ELOKUU LOPPUPUOLI• 21.8.-23.8. Herkkujen Suomi, Rautatientori, Hel-

sinki/Ekotassu• 28.8. Visit Finland Sales Run, Frankfurt/Museums-

uferfest / Majatalosta majataloon

SYYSKUU• 4.9. Osaava hallitus tuo kilpailukykyä -tilaisuus

Nurmeksessa• 5.9. Yrittäjän päivä• 5.9. ElonKerjuuMarkkinat Valtimolla• 10.9. Outdoors Finland, Culture Finland ja Fin-

relax Networking & Workshop-tilaisuus, Vaasa /Marjatalosta majataloon

• Suoma, matkailun myyntitapahtumakiertueella: Helsinki 15.9., Tampere 16.9., Lahti 17.9. ja Jyväs-kylä 18.9. / Majatalosta majataloon

• 16.9. Kasvun ja kansainvälistymisen reseptit. ETP Foor for Life -seminaari Messukeskuksessa/Hel-sinki. Lisätietoja www.foodforlife.fi

• 26.9. Hämärän kaupan ilta, Lieksa• 30.9. Elintarvikehankkeiden loppuseminaari,

Joensuu /Ekotassu

LOKAKUU • 4.10. Hyvinvointimessut PielisAreena, Nurmes• 7.10. alkaen HHJ-koulutus (hyväksytty hallituk-

sen jäsen), Nurmes/Lieksa• Maaseutugaala, Lahti / PKBEV-hanke kilpailee

Parhaat käytännöt -kilpailussa.• 31.10. Tulevaisuusfoorumi/PIKES, Nurmes-talo,

Nurmes

MARRASKUU • 1.11. Ruokamessut PielisAreena, Nurmes• 29.11. Marrasmessut, Valtimo

Ajankohtaisimman tiedon sekä lisätietoja tapahtumis-ta ja koulutuksista saat Internet- ja facebook-sivuiltam-me sekä Pohjois-Karjalan tapahtumakalenterista:

• www.pikes.fi • https://www.facebook.com/PikesOy• http://kareliaexpert.fi/tapahtumat/

Valtimon kesäpäivillä Valtimon kehittäjät / Päivi Härkin, PIKES Oy / Niina Huikuri ja Valtimon Yrittäjät / Juhani Turunen.

uutis

et

2/2014

Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKESAsiakaspalvelu: 040 104 [email protected] / www.pikes.fiwww.facebook.com/PikesOy