pohjan puhuri 2/2015

20
Partiota vaaroilta lakeuksille Pohjanmaan Partiolaisten jäsenlehti 2/2015 Varoitus! Sisällä tuiskuaa! YSPien toimintavinkit sivulla 12!

Upload: pohjanmaan-partiolaiset

Post on 21-Jul-2016

231 views

Category:

Documents


0 download

DESCRIPTION

 

TRANSCRIPT

Page 1: Pohjan puhuri 2/2015

Partiota vaaroilta lakeuksille

Pohjanmaan Partiolaisten jäsenlehti 2/2015

Varoitus!

Sisällä tuiskuaa!YSPien toimintavinkit

sivulla 12!

Page 2: Pohjan puhuri 2/2015

2

Joulukuun alkupuolella puhelimeni soi. Tunte- maton numero, puhelu keskellä iltapäivää - tämänon oltava kutsu kesätyöhaastatteluun! Jännityk-seni muuttui hämmennykseksi, kun soittaja esit-

teli itsensä Pohjanmaan Partiolaisten toimihenkilöksi ja tiedus-teli, olisiko minulla kiinnostusta ottaa vastaan tehtävä Pohjan Puhurin päätoimittajana.

Puhelun jälkeen emmin hetken. Onko minulla aikaa ja pestiin vaadittavia taitoja? Kuka on ilmiantanut minut, vuotaako nak-kisuojani? Ajankäyttötaitoihini ja organisointikykyihini luot-tavaisena päätin kuitenkin ottaa paikan vastaan.

Puhuria luotsaa nyt siis pian 23-vuotias journalistiikan yliop-pilas Kokkolasta. Kotilippukuntani on siis keltamustat Kokko- Pojat. Opintoni sijaitsevat Suomen Ateenassa, Jyväskylässä, mutta minut bongaa säännöllisesti myös kotilakeuksilta.

Piirilehden päätoimittamisessa on vielä opettelemista, mutta onnekseni painotuotteemme ympärillä toimii asiantunteva joukko media-alan nykyisiä ja tulevia ammattilaisia. Harppaus pienen ainejärjestölehden puikoista tuntuu vielä suurelta. Par-tiomedian parissa olen onneksi työskennellyt jo noin vuoden verran Partiojohtaja-lehden toimittajana.

Joulukuun lopulla puhelimeni soi uudelleen. Sain myös sen unelmieni kesätyön.

s.12

Tässä numerossa

Pääkirjoitus

terkuin, Ines

Tuisku 2015Odotettu Tuisku on nyt koettu

4-5

8

10–11

12

16–17

Kiusataanko partiossa? Valokeilassa Krista Vierimaa

Partiolainen työnhaussaAuttaako partiotausta?

EduskuntavaalitMiksi äänestäisit?

Vaasasta SloveniaanWSYF liikuttaa Jensiä

@twitterAnnika Jouhki @annika_j Sain just 10 laa-tikkoa esikoulujen partioviikon materiaaleja! Näyttää tosi hyvältä ja kohta ne lähtee eteen-päin :) #partioscout #esikoulu

Raisa Lindeman @partioraisa Aina onnis-tuu yllättään ittensä: Jaoin piparia Ben Z:lle “Muista äänestää! (ihan ketä vaan)”-tempauk-sen merkeissä. #partioscout #scoutcookie

Laura @viuhti Takana mahtava pääsiäinen piirileirin merkeissä. Hetkeen en oo saanu nau-raa näin paljon! #tuisku2015 #mäoonjäässä

Essi @esriikka Kiitos #tuisku2015! Mä en oo jäässä, vaan partiokuplassa, josta en halua tulla pois...

s. 9

s. 15

Ines Sirén

Page 3: Pohjan puhuri 2/2015

3

@instagram

PiirinjohtajaltaAntti Kerola

“sussunn Hurjan suunnittelu-viikonlopun jälkeen pitää tankata. On nää tyypit vaan huippuja! :--) #partioscout #tuisku2015 #mäoonjäässä #pohjanmaapartio

jptuononen Ähtärin Eräveikkojen

lippukuntatunnus vuosien takaa!

Lievästi #roihu ava fiilis tulee täs-

tä kuvasta :) #partioscout #ÄEV

#roihu2016 #partioscout

#säootliekeissä #pohjanmaapartio

tiiastravels Partiohuivi varsinai-sessa käyttötarkoituksessaan!#partioscout #tekevällesattuu # pohjanmaapartio #paperipartio

Tervehdys!Viime marraskuussa olimme partiopiirien edustajien

kanssa Mikkelissä, Suomen Partiolaisten jäsenkokouk-sessa. Kokouksen aikana hyväksyimme suomalaiselle

partiolle uuden vision, unelman tulevasta. Tämä unelma on, että ”jokainen rakentaa parempaa maailmaa” ja että ”partio on Suomen vaikuttavin nuorten liike”.

Olen viime vuosina yhä useammin huomannut palaavani parti-ossa tähän ajatukseen paremman maailman rakentamisesta. Tämän kaiken levottomuuden ja taloudellisten haasteiden keskellä voi olla vaikea unelmoida. Se tuntuu välillä täysin hölmöltä! Mutta minä ain-akin haluan niin tehdä!

Voiko tämä unelma toteutua? Uskonko todella, että minä tai joku muu voi olla rakentamassa parempaa maailmaa? Minä, toisinaan är- tynyt ja väsynyt, mokaava, minäkö voisin olla mukana tässä?

Joskus puhutaan perhosvaikutuksesta: että pieni tapahtuma aiheuttaa suuren vaikutuksen toisessa paikassa. Vaikka perhosvaiku-tus käsitteenä ei kaikilta osiltaan ihan tähän sovellukaan, olen ajatel-lut, että paremman maailman unelma voi toteutua samalla tavalla, näillä pienillä teoilla. Pienillä hyvillä, kertautuessaan kasvavilla asi-oilla.

Hymy vastaantulijalle. Oven avaaminen toiselle ihmiselle. Terveh- timinen. Roskan nostaminen maasta. Ystävällinen katse. Näillä pie-nillä asioilla voi kertautuessaan, kansanliikkeeksi kasvaessaan olla suuret vaikutukset.

Uskon parempaan maailmaan. Uskon siihen, että me saamme maailmasta paremman ja voimme olla sen rakentajina omalla pai-kallamme. Me partiolaiset ja muutkin, meidät on kutsuttu tätä tekemään. Unelmat voivat toteutua. Mukavaa kevään jatkoa sinulle!

Aake, piirinjohtaja

Page 4: Pohjan puhuri 2/2015

4

Tuisku-fiilis timanttinen!

Piirin ensimmäisellä talvileirillä seikkaili kuutisensataa partiolaista ympäri Pohjanmaan ja myös eri puolilta

Eurooppaa. Tässä tunnelmia pääsiäisenä järjestetyltä Tuiskulta Maijanlammelta.

Teksti Satu Salo-Jouppila Kuvat Janne Seppänen

Leirille osallistui kuutisenkymmentä ulkomaalaista. Tässä

Jonas ja Patrick Sveitsistä.

Päättäjäisissä Tuisku the Game läpäistiin ja

noita sai ansionsa mukaan.

#mäoonjäässä

#tuisku2015

Page 5: Pohjan puhuri 2/2015

5

Yukigassen-lumisotapeli oli sunnuntaina

tarpojien ohjelmassa.

Vaeltajien beachpartyjen jääkarhu hurmasi

myös leirin pienimpiä vieraita.

Leiriläiset pääsivät rakentamaan igluja lumesta!

Napakelkan eli hoijakan eli vipukelkan kyydissä oli hauskaa!

Page 6: Pohjan puhuri 2/2015

6

PUUTISET

Partiosta vuoden 2016Yhteysvastuukeräyskohde

Kirkkohallitus on valinnut vuoden 2016 Yhteis-vastuukeräyksen kotimaiseksi erityiskohteeksi Suomen Partiolaisten valtakunnallisen, nuorten syrjäytymistä ehkäisevän hankkeen.

“Yhteisvastuukeräyksen arvopohja menee erinomaisesti yksiin omammekanssa, ja keräyksen tuoton avulla voimme tarjota yhä useammille lapsilleja nuorille mielekkään harrastuksen ja turvallisen yhteisön, johon kuulua”, toteaa Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Anna Munsterhjelm.

Yhteisvastuukeräyksen tuotolla partiolaiset kehittävät ja kokeile-vat uusia toimintamuotoja vaikeasti tavoitettavien nuorten saamiseksi mukaan toimintaan. Lisäksi sillä mahdollistetaan entistä kattavammin sisupartiotoimintaa eli erityistukea tarvitsevien - esimerkiksi kehitysvam-maisten - lasten ja nuorten partiota.

“Valtakunnallisena liikkeenä partio pystyy vastaamaan tehokkaasti syr-jäytymisen kaltaisiin, koko Suomea koskeviin ongelmiin”, kertoo SuomenPartiolaisten yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtaja Kaisa Koistinen, joka on vastannut hankkeen valmistelusta.

Pohjanmaalaista kisamenestystä!Hyvinkäällä järjestetyissä Louhi -talvi- SM-kilpailuissa 14.-15. maaliskuuta koettiin hieno määrä pohjanmaalaista menestystä. Oranssissa sarjassa toinen ja kolmas sija menivät molemmat Pohjan Veikkojen var-tioille. Sama lippukunta vei myös vihreän sarjan toisen sijan.

Tasangon Talvikit taas veivät ruskeassa sarjassa hopeaa hiuksenohuella 0,4 pisteen erolla kultaan! Samoin Ähtärin Eräveikko-jen vartio sijoittui pronssille harmaassa sar-jassa.

#partioscout#pohjanmaapartio

Piirillä uusi talousministeriPohjanmaan Partiolaisten kevätkokouk-sessa 21.3. piirin uudeksi talousministeriksi valittiin Kaisa Salmu Hanhikiven Kiertä-jistä.

Salmulle pestissä tärkeintä lippukun-tien tukeminen ja uusein rahoitusmuo-tojen etsiminen. Tämän myötä Salmun ensimmäisiä tavotteita onkin Y-toiminnan käynnistäminen Pohjanmaan Partiolaisten piirissä ja y-ryhmän kokoaminen.

“Yhteiskuntasuhdetyö mahdollistaa par-tion viestin välittämisen entistä laajem-malle, ja antaa mahdollisuuden etsiä uusia kumppanuuksia ja yhteistyötahoja.” hän toteaa Pohjanmaan Partiolaisten verkko-sivuilla.

Yhteisvastuukeräyksen arvopohja sopii partiolaisille.

Kuva Mikko Roininen

Partiolle suuri avustuspottiVeikkauksen varoista maksettavasta nuori-sojärjestöjen avustusummasta lohkaistiin partiotoimintaan 1 276 400 euroa. Avustuk-set jaetaan tulosperusteisesti suunnitellun ja toteutuneen toiminnan perusteella.

Kaikkiaan avustusten määrä kohosi hieman edellisvuodesta.

Page 7: Pohjan puhuri 2/2015

7

Piirijohtaja vierailee lippukunnissaPiirijohtaja Aake Kerola ja piirin vara-johtaja Elina Sangi lupasivat helmikuussa julkaistussa Pihaus-blogin kirjoituksessa vierailla jokaisessa alueen lippukunnassa tutustumassa toimintaan ja keskustelemassa lippukunnanjohtajien, johtajiston ja partio-laisten kanssa.

“Haluamme käydä kättelemässä jokaisen piirin alueella toimivan lippukunnan jokai-sen johtajan kättä! Haluamme tavata teidät ja kuunnella. Ja keskustella. Teidän ehdoil-lanne”, Aake kertoo.

Partio tarjoaa nyt myös EVP-vakuutuksenSuomen Partiolaisilla on viime marraskuusta alkaen ollut voimassa tapa-turma-, matkustaja-, matkatavara- ja matkavastuuvakuutus Suomen Par-tiolaisiin kuulumattomille henkilöille LähiTapiolassa. Vakuutuksen tarko-ituksena on tarjota turvaa partiotoimintaan tutustuville henkilöille ja sen sisältö on identtinen partiovakuutuksen kanssa.

Vakuutus on voimassa Suomen Partiolaiset Ry:n keskusjärjestön, partiopiirien ja niihin kuuluvien aluejärjestöjen sekä lippukuntien jär-jestämillä leireillä, retkillä, kilpailuissa, kursseilla ja tapahtumissa. Edellä mainituissa toiminnoissa vakuutus on voimassa myös seuraavissa urhei-lulajeissa: purjehdus, vaellus, kiipeily, sukellus, maastopyöräily ja kosken-lasku. Se koskee Suomessa vakituisesti asuvia, Suomen asumisperustei-sen sosiaaliturvan piiriin kuuluvia henkilöitä.Korvausta haettaessa keskusjärjestö vahvistaa, että vahinko on tapah-tunut partiotoiminnassa.

EVP-vakuutus on aina tapaturma- ja matkavakuutuksen osalta tois- sijainen. Vahingon sattuessa korvausta haetaan ensisijaisesti vakuutetun omasta vakuutuksesta.

Pysy ajan tasalla!pohjanmaa.partio.fi facebook.com/pohjanmaapartio

twitter.com/pohjanmaapartio instagram.com/pohjanmaapartio

VeriGuud’15Perinteeksi muodostunut verenluovutuskampanja VeriGuud on käynnissä 26.4. asti.

Nyt on viimeinen hetki luovuttaa ja ansaita omalle lippukunnalle huikea titteli: Vuoden 2016 VeriGuud -lippukunta!

Tapahtumaan kannattaa haastaa mukaan myös omat ystävät ja tuttavat. Kun he kirjaavat käyntinsä VeriGuud -kampanjan tietoihin, saa sinun lip-pukuntasi pisteitä, vaikka he eivät partiolaisia olisikaan.

Piirin alueella on kaksi veripalvelutoimistoa, Oulussa ja Seinäjoella. Näistä paikoista löytyy luovutusvihkot - merkitse sinne oma luovutuksesi ja lippukunta, jonka piikkiin luovutuksen teit.

Jos käyt luovuttamassa kiertävässä veripalvelussa, ilmoita luovutukses-tasi sähköpostilla osoitteeseen [email protected].

Tee hyvä teko ja luovuta! Verenluovuttajat auttavat vuosittain noin 50 000 henkeä. Erityisesti harvinaisemmista veriryhmistä on usein pulaa, mutta jokainen auttava käsi päätyy pelastamaan henkiä.

Kiertävän veripalvelun aikataulut löydät veripalvelun sivuilta osoit-teesta www.veripalvelu.fi.

Tanskan partiolaiset ostivat saarenTanskan partiolaiset yllättivät viime helmi-kuussa ostamalla 1890 -luvulla rakennetun Middelgrundsfortet-linnoituksen.

Kööpenhaminan liepeillä sijaitseva linnoi- tus on saari. Toiminta “Nuorten saarella” suunnitellaan alkavaksi jo vuonna 2016.

Vuoden 2016 jäsen- kokous Ouluun?“Saanko luvan?” kysyttiin Facebookissa maaliskuun vaihteessa. Kyse oli Pohjan-maan Partiolaisten kampanjasta, jonka tarkoitus on saada vuoden 2016 jäsenko- kous Ouluun.

Vuoden 2016 tapaus olisi ensimmäinen piirin järjestämä jäsenkokous ja ensimmäi-nen piirin alueella pidetty jäsenkokous. Asi-asta päätetään toukokuussa.

vauhdissaMyötätuulta VähässäkyrössäVuoden 2014 toiminnan perusteella Vähänkyrön Eränkävijät palkittiin Myö-tätuuli -palkinnolla kevätkokouksessa 21.3. Vähänkyrön Eränkävijät palkittiin aktiivi- suudestaan Suurjuhla 2014 osalta.

Page 8: Pohjan puhuri 2/2015

8

Valokeilassa:

Krista Vierimaa

Teksti Katariina Mäkiniemi

Kipinä partiotoimintaan voi syttyä sattu-malta. Näin tapahtui juristi Krista Vie-rimaalle, joka aloitti partiotaipaleensa Kokkolassa Kokko-Pojissa: ”Parhaan ystäväni äiti kysyi, aloittaisinko ystäväni kanssa partion.”

Vapaa-aikanaan myös valokuvausta ja lukemista harrastava Krista muutti sit-temmin Lappeenrantaan ja liittyi siellä toimivaan Saimaan Vartiot -meripar- tiolippukuntaan, jossa hän johtaa nykyi-sin sudenpentulaumaa.

Oikeustieteen opinnoissaan Krista halusi perehtyä rikollisuuden yhteiskun-nallisten ilmiöiden tutkimiseen. Pro gradu -työn aiheeksi täsmentyi koulu- kiusaamisen kriminalisointi eli rikokseksi julistaminen.

Vetäessään vartiota yläaste- ja lukio-ikäisenä sekä nykyisin akelana toimies-saan Krista kertoo huomanneensa myös partiossa tapahtuvan jonkin verran kiusaamista. ”Tällaisissa tilanteissa on aina ollut kyse siitä, että joku on kovin olevinaan ja päättää olla hyväksymättä jotakuta seuraansa”, hän kuvailee.

Kiusaamisen vakavuus uhrin kannalta riippuu muun muassa siitä, miten muut lähtevät mukaan kiusaamiseen. Mitään yksittäistä asiaa tai tilannetta, joka altis-taisi kiusaamiselle, ei Kristan mukaan ole: ”Syy on aina kiusaajan haluama valta-asema ja sen saadakseen hän tart-tuu ihan mihin tahansa seikkaan. Eri ryhmässä seikat voivat olla erilaisia.”

Partion Turvallisesti yhdessä -ohjeis-tuksen yksi osio on lapsen suojaaminen

kiusaamiselta. Krista neuvoo painot-tamaan ryhmässä, miten tärkeää on, että kaikki ovat kaikkien kavereita. ”Tämän lisäksi lasten välisiä suhteita kannattaa tarkastella erityisen tarkasti. Mitä he sanovat toisilleen ja miten, otetaanko kaikkia mukaan ja jos ei, niin siihen pitää yrittää puuttua”, hän täsmentää.

Partio on antanut Kristalle hänen elämänsä parhaimpia elämyksiä ja iha-nia ystäviä. Nyt hänellä on haaveissa asettua pysyvästi jollekin paikkakunnalle asumaan, mielellään lähemmäksi Pohj-anmaata. Pohjan Puhurin lukijoita hän vinkkaa osallistumaan laajasti erilaisiin tapahtumiin, joita partio tarjoaa sekä edes kerran kokemaan iso leiri ulko-mailla. ”Niitä kokemuksia ei rahassa mitata.”

Page 9: Pohjan puhuri 2/2015

9

Teksti Jarmo Komulainen

Mitä tapahtui Pohjois-Pohjanmaan Partiotuelle?

Vuoden 2014 alkupuolella Pohjois- Pohjanmaan Partiosäätiö lähestyi P-PPT:tä ehdotuksella yhdistää partion tukemisen voimat. P-PPT:n jäsenistö pohti asiaa jäsenkokouksessaan asettaen voimien yhdistämisen tavoitteeksi sen, että lippukuntien mahdollisuudet vaikut- taa tuen jakamiseen säilyisivät. Näiden saatesanojen pohjalta hallitus laati säätiölle ehdotuksen, joka jalostettuna esitettiin syksyllä P-PPT:n jäsenistölle.

Pohjois-Pohjanmaan Partiopiirin yhdistyttyä Pohjanmaan Partiolaisiksi varallisuus jäi siirtämättä. Kuuden toi- mintavuotensa aika vanha piiri ehti muuttaa nimensä Pohjois-Pohjanmaan Partiotueksi.

Pohjoispohjalaisen partiotoiminnan tukeminen taloudellisesti oli toimin-nan keskiö. Tuen kohteiksi valittiin piirin toimipisteestä huolehtiminen sekä lippukuntien koulutuksen tukemi-nen. Taloudellinen tukeminen pyrittiin toteuttamaan vähin riskein ja kustannuk-

sin sekä pääomaa syömättä, missä onnis-tuttiin mainiosti.

Toimintavuosiensa aikana P PP-T tuki piiriä noin 30 000 eurolla maksamalla piiritoimiston vastikkeet.

Lippukuntien johtajakoulutusta tuet-tiin suoraan, ilman hakemusta yli 25 000 eurolla.

P-PPT:n toiminta loppui virallisesti31.12.2015, kun yhdistys purkautui jäsenkokouksen päätöksen mukai-sesti. Yhdistyksen varat testamentat-tiin Pohjois-Pohjanmaan Partiosäätiölle sidottuun, omakatteiseen rahastoon. Rahaston säännöt määrittävät, että rahaston tuottoa käytetään Pohjois Poh- janmaan lippukuntien ja piirin johtaja- koulutuksen sekä lippukuntien yhteis- työn tukemiseen. Säätiö vastaa varojen hoidosta, mutta edellisen vuoden tuki jaetaan lippukuntien edustajien ehdotuk-sia kuullen.

Varallisuuden hoito on tulevaisuudessa varmalla pohjalla, koska säätiöstä löytyy

kiinteistöosaamista partiotilojen kehit-tämiseksi ja koska säätiön hallituksessa enemmistönä ovat partiopiirin valitse-mat edustajat. Myöskään säätiön sijoitus-politiikassa ei oteta turhia riskejä.

Tuen jakamisen tasapuolisuuden suht-een lippukunnat ovat tulevaisuudessa avainasemassa: mikäli lippukunnat eivät onnistu valitsemaan valitsijatroikkaa ja sopimaan tarkemmista jakosäännöistä, tuen jakamisesta päättää säätiön hallitus.

Ensimmäisen kerran Partiosäätiö tukee toimintaa keväällä 2016, vuoden 2015 tapahtumien perusteella.

Koulutuksen tuki korvaa edelleen lip-pukunnille piirin ja järjestön kurssimak-sut ilman anomusta, mutta esimerkiksi Value Based Leadership -kurssimak-sut ja lippukuntien yhteistyö vaativat hakemuksen.

Kirjoittaja toimi Pohjois-Pohjanmaan Parti-otuki ry:n puheenjohtajana 2009-2014.

Page 10: Pohjan puhuri 2/2015

10

Partiolaisen palkkaisi jokainen

Teksti Ines Sirén Kuva Meeri Rasivirta

Haettaessa ensimmäistä kesätyöpaikkaa voi ansioluetteloon olla vaikeaa kek-siä täytettä.Vapaaehtoistyön merkitys työnhaussa korostuu varsinkin silloin, jos kokemusta “oikeista töistä” eli palk-katyöstä ei ole.

Vertaile työhistoriaasi - onko vapaa- ehtoistyötä vai palkkatyötä kertynyt enemmän? Minkälaista kokemusta hakemasi paikka arvostaa? Sijoita haet- tavan työpaikan kannalta tärkeimmät tehtävät ansioluettelon kärkeen aikajär- jestyksessä.

Pelkkä vartionjohtaja-nimike, akelasta tai sammosta puhumattakaan, ei sano

Partiolainen + työnhaku = menestys

rekrytoijalle juuri mitään, ellei tämä satu olemaan partiolainen itsekin. Avaa kokemustasi sanallisesti! “Toimin par- tiolippukunta [nimi tähän]:ssä. Ohjaan viikoittain kahta 10-12-vuotiaista koos-tuvaa ryhmää. Vastuullani ovat kokouk-sien sisältö, suunnittelu ja toteuttami-nen partio-ohjelman mukaisesti” kertoo työnantajalle, että osaat organisoida, sinulla on kokemusta lasten kanssa työskentelystä ja kykenet itsenäiseen työhön.

Partiojärjestön maine on positiivi-nen. Mielikuva partiolaisesta on ahkera, täsmällinen, reipas ja peloton. Näitä omi-

naisuuksia arvostaa jokainen työnantaja! Älä kuitenkaan sorru latteaan adjektiivi- luetteloon, kun kerrot itsestäsi. Osoita osaamisesi esimerkein. “Olen peloton ja tartun haasteisiin epäröimättä: partio- tehtävissä olen lentänyt jopa kuuma- ilmapallon kyydissä” on päätoimittajan lempilauseita työhakemuksissa.

Puhuri keräsi maaliskuussa partio- laisilta esimerkkejä partiotaustan yhdistämisestä työnhakuun.

Myös opiskeluelämässä huivikaulai- suudesta on hyötyä. Tositarinoita ja vinkkejä löytyi sekä työnhakija- että työnantajapuolelta!

Kesätöitä partiotaustalla“Itse satoja kesätyöhakemuksia luke-neena ja haastatteluja pitäneenä kiin-nitän kyllä aina huomiota jos hakija mainitsee hakemuksessaan tai cv:ssä toimivansa partiossa johtaja-/luotta-mustehtävissä tai oppineensa partiossa taitoja joista on hyötyä työelämässäkin. Nämä ovat sellaisia asioita joista ainakin minun esimieskynästä plussa piirtyy hakemuksen nurkkaan siinä vaiheessa

kun hakijoita kutsutaan haastatteluun ja valitaan töihin. :)”

Piiripestillä vakkariksi“Sain vakituisen ja nykyisen työpaik-

kani, sillä kerroin harrastavani partiota myös piiritasolla. Kulmakarvat nousivat haastattelijalla positiivisessa mielessä. Oli haastattelija partiolainen tai ei, niin ainakaan ei ole mitään haittaa partio-laisuudesta. Sain kesäksi lomaakin heti, kun pyysin sitä partiojohtajajatkokoulu-tusta varten.”

Kilpailuetua partiosta“Partioleiri/retki/mikä vain käy mun työpaikalla aina perusteluksi vapaapäi- ville. Työnantaja tietää, että aikuiset vetää partiossa tärkeää hommaa ja on omalta osaltaan mahdollistamassa par-tiota.Kävin työhaastattelussa, viiden mi- nuu-tin jälkeen kun haastattelija oli kerto-nut vähän työstä hän sanoi “meillä on muutama muu hakija, mutta sähän olet partiolainen, niin jos haluat paikan niin se on sinun”!

Page 11: Pohjan puhuri 2/2015

11

Partiosta opintopisteitä“Kannattaa tutkia, saako partiota opin-nollistettua. Itse opinnollisin viestintä- ryhmän puheenjohtajana toimimisen viestinnän ja markkinoinnin kurssiksi - veikkaan, että pääsin viestintäminis-terinä aiheessa syvemmälle kuin moni kaveri samalla kurssilla luennoilla tai harjoittelussa.

Toki vapaaehtoisena harjoittelu-tunteja tuli kerättyä noin vuoden ver-ran, kun luento- tai harjoittelumuo- toisena kurssi kesti kuutisen viikkoa. Muutenkin partiossa on tullut tutuksi esimerkiksi strategia, mikä helpotti tänään strategisen johtamisen luen-nolla asioiden ymmärtämistä ja pystyi mielessä ajattelemaan, että hei tälläistä mäkin oon tehnyt strategiaprosessissa. Myös viiden vuoden partioryhmän ohjaamisen ja partiojohtajan peruskurs-sin sain hyödynnettyä opinnoissani, kun AHOToin (aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustami-nen), joten minun ei tarvinnut käydä ohjaamisen perusteet -kurssia. Kaveri sai järjestö- ja nuorisotyön opiskeluun paljon käytännön kokemusta lippukun-nanjohtajana toimimisesta, mutta myös opintopisteitä.

Partiotausta on ollut hyödyksi myös ohjaajana leireillä ja iltapäiväkerhoissa, kun on voinut soveltaa partioleireillä ja kololla opittuja ohjaustaitoja ja muuten-kin leirielämä on ollut tuttua.”

Oman alan kokemusta“Opiskelen puheviestintää Tampereenyliopistossa ja sain viestinnän harjoittelu-paikan ensi kesäksi. Kyllä työhakemuk-sessa ja CV:ssä painoivat partiossa opi-tut käytännön viestintätaidot.

Yliopistossa oppii enemmän teoriaa, mutta partiossa olen ollut lippukunta- lehden päätoimittaja, kirjoittanut eri-laisiin partiojulkaisuihin ja toiminut kevätkisojen viestintävastaavana. Yli- päätään partiossa on oppinut organisoi- maan ja johtamaan.

Nykyinen työnantaja muisti CV:stäni erityisesti partiosta mainitsemani man-nerheiminsoljet ja vitsaili työhaastat-telussa, että onpa hienoa saada meille

tänne oikea mannerheiminristinritari. Se oli hieman noloa, mutta kyllä partio- laisuus on minun kohdallani ollut aina myyntivaltti.

Partiolaisuus on lupaus reippaasta, oma-aloitteisesta ja ryhmässä toimivasta työntekijästä. Varmaan puolet kesä-työpaikoista ennen oman alan töitä sain partiossa hankittujen suhteiden kautta.”

Pätevyyttä partiosta“Olin yo-merkonomiksi valmistumiseni jälkeen jos jonkinmoisessa pätkäduu- nissa. Ehkä mieleenjäävin pätkä oli lastentarhassa, mihin minut kutsuttiin työhaastatteluun, koska saman lafkan työntekijä oli kuullut “työttömyydestäni” viinakaupan tiskillä ja erehtyi luulemaan minua kaksoissiskokseni, joka valmistui lähihoitajaksi.

Haastattelussa kävi ilmi, etten omaak-kaan alan koulutusta, mutta kerrottuani partiotaustastani ja erityisesti ea-taidoi- sta, sain paikan avustajana.”

Työnantajan vinkkeli“Olen rekrytoinut paljon ihmisiä. Koska olen itse partiojohtaja ja tiedän mitä partiolainen parhaimmillaan osaa, niin kysyn aina: “”Oletko ollut partiossa?”” Jos vastaus on kyllä, niin kerron itsekin olevani ja kysyn vähän lisää.

Jos hakija kertoo olleensa partiossa 10 vuotta tai olevansa luotsi tai lpkj, niin minulle se kertoo paljon. Usein ratkai-sevan paljon.”

Ihan oikeaa työkokemusta“Nykyiseen työpaikkaani hakies-sani mainitsin partion CV:ssä niin työkokemus kuin luottamustoimiluet-telossani. Koen useimpien suurempien pestien (esim. piirileirin ohjelmalaakson johto, matkanjohtajana toimiminen) olevan ihan oikeaa työkokemusta niin ihmisten kuin asioiden johdosta.

Luottamustoimipuolella olen mai- ninnut muiden luottamustointen lisäksi lippukunnan hallituksessa, piirin luot-tamustehtävät ja lippukunnanjohtajana toimimisen. Nämä eivät tietty kaikille avaudu, mutta hyvin moni työnantaja kuitenkin ainakin jossain määrin tie-

dostaa tehtävien luonteen ja tuo esille omaa sitoutumistani asioihin.

Työhaastattelussa olen myös tuonut esille partiotaustani kysymyksiin vas-tatessa: olenhan toiminut nuorten ja lasten kanssa jo hyvin nuorena, oppinut organisoimaan asioita ja tekemään hal-linnon tehtäviä.

Minut valittiin muutama vuosi sitten Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskun-taan tuutorointisihteeri-nimikkeellä tois- taiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Tuutorointisihteerin tehtäviin kuuluu kaikkien kolmen Itä-Suomen yliopiston kampuksien tuutoreiden rekrytointi, tuutorikoulutusten ja leirien suunnittelu ja organisointi, sekä muutaman muun tapahtuman järjestäminen. Partiosta saamaani kokemusta olen voinut käyttää työssäni monissa asioissa. Valintani yksi merkittävimmistä vaikuttavista seikoista oli juurikin partiotaustani, ja sen tuoma kokemus tapahtumien ja leirien jär-jestämisestä.

Haastattelutilanteessa puhuimme mo- nista partioonkin liittyvistä asioista ja partiosta hain myös esimerkin epäonnis-tumisista: ruokahuollon epähygieenisyys aiheutti leirin muuttumisen yrjötautisten kolonnaksi.”

Työura auki nuorena“Teimme kaverimme kanssa linkkari.net -palvelun, josta löytyi mm. suori-tusvinkkejä silloiseen partio-ohjelmaan. Pitkälti sen avulla pääsin suorittamaan varusmiespalvelustani armejan www-ylläpitoon, joka oli todella mielenkiin-toinen palveluspaikka. Varusmiespalve-lus auttoi tulevassa työnhaussa.

Nykyään olen yrittäjä ja monet par-tiossa opitut taidot mm. viestinnästä, markkinoinnista ja järjestöjen toimin-nasta (osakeyhtiö on pohjimmiltaan samanlainen) ovat olleet suureksi avuksi. Meillä on töissä yksi partiokaverini, ja näin työnantajana suhtaudun kyllä hyvin myönteisesti jos CV:ssä esiintyy partio.”

Page 12: Pohjan puhuri 2/2015

12

on täällä!

Nyt on se aika vuodesta, jolloin saamme kertoa kaikille muillekin, kuinka hauskaa meillä on! Katso vinkit partio-viikolle ja ole ylpeä harrastuksestasi.

1. SometusNyt saat jakaa kaikki ihanat partiokuvat, joille olet odot-tanut käyttöä jo kauan! Käytä mahdollisimman monia eri sosiaalisen median kanavia: Facebook, Twitter, Insta-gram…Hashtageina ainakin #partioscout, #pohjanmaapar-tio ja #partioviikko ! Hienoimpia kuvia voidaan nostaa Pohjanmaan Partiolaisten virallisille Instagram- ja Face-book-sivuille.

2. Huivita se mistä tykkäätJoillekin ennestään tuttu tempaus: ideana siis asettaa par-tiohuivi jonkun mieleisen asian kaulaan (pehmolelu, paras ystävä, äiti..) ja jakaa kuvaa somessa!

Partio on huippu harrastus, eikö? Se on täynnä ystävyyttä, hauskuutta, elämyksiä ja uusia kokemuksia.

Teksti Juulia Järvinen Kuva Alina Ainola

3. Partiohuivin käyttö 24/7Helppoa ja yksinkertaista, jos et jaksa muuten suurem-min vaivautua. Huivi kaulassa voit mennä kouluun, har-rastuksiin, töihin, kaupungille tai ihan mihin vain! Haasta kaveri mukaan, ja menkää vaikka shoppailureissulle huivit kaulassa.

4. Kaveri mukaan partioonPuhurin takakannesta löydät kortin, jolla voit kutsua ystäväsi mukaan seuraamaan kokoustasi. Varmista omalta johtajaltasi, että kaverin tuleminen mukaan käy ja pitäkää hauska kokous yhdessä!

5. www.partioviikko.fiPartioviikon nettisivuilta löydät tietoa eri piirien tapah-tumista, voit katsoa mitä muilla on tiedossa ja ottaa mallia tai sitten matkustaa vaikka ihan paikan päälle katsomaan, miten partioviikko näkyy ja kuuluu muualla!

Page 13: Pohjan puhuri 2/2015

Mielipide

Eduskuntavaalit - partiolaisen mahdollisuus vaikuttaa

Kansalaisvelvollisuus, yksilön perus- oikeus tai mahdollisuus muutokseen. Äänestysoikeutta on kuvattu monilla eri nimellä, joista jokainen on osittain oike-assa. Oleellista on se, että jokaisella täysi- ikäisellä kansalaisella on mahdollisuus edistää vaaleissa niitä ajatuksia, joiden takana on valmis seisomaan.

Luvassa on todella mielenkiintoinen vaalikevät: toistuuko vuoden 2011 vai-kea äänestystulos, mitkä kysymykset nousevat tärkeimmiksi vaaliteemoiksi ja jatkaako äänestysaktiivisuus laskuaan? Yhtään ääntä ei ole vielä annettu, eikä kansanedustaja- saati ministeripaikkoja ole jaettu.

Vaaleissa äänestäminen ei ole yhden- tekevää, sillä Suomen seuraavan neljän

vuoden suunta riippuu äänestystulok-sesta. Saamaamme äänestysvaltaan kuu-luu myös vastuu sen käyttämi- sestä. Äänestyskoppi ei ole kuin Facebookin tykkäysnappi, joka ei johda mihinkään. Antamalla ää- nesi otat kantaa siihen, millainen Suomen tulisi mielestäsi olla. Tämä päätös edellyttää tietoa paitsi ehdokkaista, myös ympäröivästä maail-masta.

Hieman kliseisesti partiolainen on aina valmis, myös vaikuttamaan ja ottamaan selvää asioista. Tiedon kerääminen, yhteiskunnallinen osallistuminen ja omien näkemysten hiominen eivät ole vain täysiikäisten äänestäjien asia. Kyse on pitkästä tapahtumaketjusta, joka alkaa jo nuorena ja huipentuu äänestyskoppiin

sitten joskus. Eduskuntavaalit antavat jokaiselle meistä mahdollisuuden haas-tatella ja haastaa uusia sekä kokeneita ehdokkaita ja hankkia tietoa yhteiskun-nasta sekä puolueista. Meidän jokaisen kannattaa hyödyntää tämä ainutlaatuinen mahdollisuus, olitpa sitten oikeutettu äänestämään 19.4. tai myöhemmin.

Partion päämäärä on persoonal- lisuudeltaan ja elämäntavoiltaan ta- sapainoinen, vastuuntuntoinen, aktii-vinen sekä itsenäisesti ajatteleva pai-kallisen, kansallisen ja kansainvälisen yhteisön jäsen.

Pssst! Huomaathan, että äänestämi-nen on myös osa vaeltajaohjelmaa ja yhteiskunnallisia asioita käsitellään myös samoajaohjelmassa.

Kimi Uosukainen hämäläinen partiolainen ja nuorisovaikuttaja

13

Page 14: Pohjan puhuri 2/2015

14

Jens Back Vasa Korsfararesta näki ilmoi- tuksen Partio-lehdessä. Siinä haettiin nuoria WSYF-koulutusohjelmaan, eli World Scout Youth Forumiin. Jens jo kansainväliseen partioon tutustuneena kiinnostui ohjelmasta ja päätti hakea mukaan. Haastatteluiden perusteella hänet valittiinkin jäseneksi viiden hen-gen delegaatioon.

”Suomen Partiolaisten kansainvälisten yhteyksien valiokunta järjestää jokaiselle WSYF-delegaatille yhden ja puolen vuo-den kestävän koulutusohjelman, jossa tavataan eri henkilöitä SP:n organisaati-osta ja opitaan laajasti SP:sta, WOSM:sta ja WAGGGS:sta”, Jens kertoo. Koulu-tuksen aikana delegaatio tutustui niin Suomen Partiolaisten kuin partion maa-ilmanjärjestöjen toimielimiin ja päätök-sentekijöihin.

Itse konferenssissa Slovenian Lju-bljanassa Jens ja muut delegaation jäsenet pääsivät perehtymään päätök-sentekoon käytännössä. ”Tutustuin

Teksti Tiia Hyvälä Kuvat Iztok Hvala ja Pija Sarko

Partioliikkeen Maailmanjärjestön konferenssiin sekä sitä edeltäneeseen nuorisofoorumiin Sloveniassa

osallistuttiin myös Vaasasta.

• WSYF on nuorisofoorumi 18—26 -vuotiaille partiolaisille

• Järjestetään joka kolmas vuosi• Tapahtuma, jossa tutustutaan par-

tion maailmanjärjestöihin ja niiden toiminta- ja päätöksentekotapoihin

• WSYF valitsee keskuudestaan youth

myös partiolaisiin ympäri maailmaa ja pääsin pitämään hauskaa heidän kans-saan”, Jens muistelee. Nuorisofoorumiin osallistumisen lisäksi he pääsevät myös foorumin jälkeiseen viisipäiväiseen kon-ferenssiin. Siellä he osallistuivat aktiivis-esti konferenssidelegaation työhön.

”Teimme muun muassa kampanjoin-tia Suomen oman maailmankomitean, eli hallituksen ehdokkaan puolesta ja markkinoimme Finnjamboree Roihua muille kv-partiolaisille. Suomen ehdokas,

Pohjanmaalta Partiokonferenssiin

WSYF - World Scout Youth Forum

Karin Ahlbäck, valittiinkin myöhemmin komitean jäseneksi.”

Jens Back kertoo, että WSYF oli kaiken kaikkian opettavainen kokemus. ”Paitsi lukuisat uudet kaverit kaikista maail-man kolkista, käteen jäi myös parempi itsetuntemus. Toimin tällä hetkellä Åbo Akademin ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana. En usko, että olisin tässä pestissä, jollen olisi osallistunut viime kesän WSYF:iin Sloveniassa”.

advisoreita, eli kuusi 18–26 -vuotia-sta henkilöä, jotka toimivat WOSM- in hallituksessa ja osallistuvat sen työhön

• Haku seuraavaan WSYF-ohjelmaan alkaa ensi syksynä.

Page 15: Pohjan puhuri 2/2015

Eskarit tulevat,oletko valmis?Partioviikko lähestyy, ja niin lähestyy myös Partioseikkailu. Partio-viikolla toimintaan pääsee mukaan uusi kohderyhmä: esikoululaiset opettajineen koko piirin alueelta. Pohjanmaan Partiolaisten eskari-kampanja antaa mahdollisuuden tutustua partiotoimintaan osana esi- koulun arkea.

Kampanja aloitettiin vilkkaalla keskustelulla ja yhteystieto-jen keräämisellä. Materiaalia ja ideoita jaettiin ympäri Suomen, sillä osassa partiopiireistä kampanjaa on järjestetty aiem-min. Esikouluissa osallistujat suorittavat annettuja tehtäviä ja keräävät tarroja partiotaitokortteihinsa saaden lopuksi palk-innoksi suoritusmerkit. Ilmoittautuneita esikouluja on yhteensä lähes 80 Ilmajoelta Kuusamoon saakka - siis koko pii-rin alueelta! Mukana on yli 1600 partioon tutustuvaa lasta! Aivan mahtavaa!

Lippukuntia ei ole kampanjassa unohdettu. Ota roh- keasti itse tai ryhmäsi kanssa yhteyttä lähimpiin esikouluihin ja tar-joudu kertomaan partiosta. Järjestäkää ikäkauden retki esikoulujen kanssa yhdessä. Tarjolla on tukea ja materiaalia. Ennen kaikkea, olkaa ylpeitä partiosta!

15

Tässä voisi ollasinun juttusi!

Pohjan Puhuri etsii tiimiinsä lisää tekijöitä!

Oletko sanavalmis? Kekseliäs? Pysyykö kamera kädessä? Piirtääkö kynä hyvin? Sujuuko taitto-ohjelman pyöritys? Kiinnostaako lehtityö?

Olipa vastaus kyllä yhteen tai kaikkiin - ole yhteydessä!

[email protected]

Teksti Saila Suominen Kuva Joonas Salli

Page 16: Pohjan puhuri 2/2015

16

Miksi Turvallisesti yhdessä?

Uusi ohjeistus on uudistuneen lasten-suojelulain (148/2014) peruja. Vaikka laki ei olekaan yhdistyksille velvoittava, noudattaa Suomen Partiolaiset sitä yhdessä monen muun järjestön kanssa. SP on Suomen suurin nuoriso- ja kas-vatusjärjestö.

Turvallisesti yhdessä tuo lippukuntiin myös uuden pestin, turva-aikuisen. Yhdessä lippukunnanjohtajan kanssa yksi tai useampi turva-aikuinen tutustuu uuteen ohjeistukseen, avustaa lippukun-nan jäseniä aiheen parissa ja on tarvit-taessa linkkinä piiriin. Turva-aikuinen on yli 18-vuotias.

Ohjeistuksen monimutkaisin kohta, uuden vapaaehtoisen rikostaustan selv-itys, kuulostaa vaikealta, byrokraattiselta ja kenties hieman tungettelevaltakin. Tuore partiolainen saattaa säikähtää: epäilläänkö minua jostain? Kun vapaae-htoisten taustaselvityksestä tulee ruti-

Teksti Ines Sirén

Helmikuussa jokaisen lippukunnan postilaatikkoon kolahti tiedote Turvallisesti Yhdessä -koulutuksesta.

Suomen Partiolaisten ohjeistus turvallisuus- koulutuksineen saattaa herättää vastaanottajissa hämmennystä - pitääkö tällainenkin nyt tehdä?

inia, ei prosessi ole enää normaalia paperityötä oudomman tuntuista. Tar-vittavat lomakkeet löydät piirin sivuilta.

Pohjanmaan Partiolaiset hyväksyi julkilausuman ohjeistuksesta kevätkok-ouksessa. Mikäli uusi ohjeistus tun-tuu epäselvältä, auttaa piiri aina. Vai-kka jokainen lippukunta tuntee piirin kriisiviestintäohjeet ja partion yleiset turvallisuusohjeet, ei uuden ohjeistuk-sen tarkoitus ole korvata ammattilaisten tarvetta. Älä jää yksin, kysy ja kuuntele!

Jos jotain sattuu, piirin ensisijainen yhteyshenkilö on toiminnanjohtaja. Tärkeintä on kuitenkin välittää asiasta tieto toimistolle, olitpa yhteydessä mihin tahansa kolmesta toimipaikasta. Kriisiti- lanteissa piiritoimisto hoitaa myös asias- ta tiedottamisen.

Mikä ihmeen verkkokoulutus?

Lippukuntapostin mukana tulleen las-tensuojeluohjeistuksen verkkokoulutus

on pakollinen kaikille täysi-ikäisille par-tiojohtajille sekä ryhmänvetäjille iästä riippumatta. Ensi vuoden finnjamboree Roihulle ei ole asiaa, mikäli nettitesti ei ole suoritettuna.

Viime kädessä vastuussa koulutuksen suorittamisesta on lippukunnan halli-tus. Turvallisesti yhdessä -koulutus on uusittava viiden vuoden välein.Kun net-tikoulutus on valmis, kirjautuu suoritus Kuksaan. “Taas uudesta koulutuksesta” nurisevat ovat helpottuneita, sillä koulu-tuksen on arvioitu vievän vain yhdestä kahteen tuntia.

Vaikka partiotoiminnassa ei olisikaan suuria turvallisuusriskejä, on ennaltaeh-käisy tärkeää. Myös partion ulkopuolella tapahtuvat ikävät asiat voivat näkyä lap-sissa ja nuorissa - osaisitko sinä reagoida oikein, kun ryhmän jäsen kertoo kou-lukiusaamisestaan?

Lähde: Suomen Partiolaisten Turvallisesti yhdessä -ohjeistus

Page 17: Pohjan puhuri 2/2015

17

JES! Uusi vapaaehtoinen,hankitaanko nyt rikostaustan selvitys?

Vapaaehtoinen on yli 18 -vuotias, eikä ole ollut toiminnassa mukana ennestään.

Eli jokaiseen makkaranpaistoon tätä ei tarvitse tehdä? HUH!Mikä lasketaan?

Toiminta on säännöllistä, kun vapaaehtoinen toimii ryhmän-vetäjänä ja osallistuu säännöllisesti ryhmän kokouksiin. Pestin tulee kestää vähintään yhden toimint-avuoden.

Hän toimii ryhmänvetäjänä pysyväluonteisesti ja säännöllisesti.

Vapaaehtoinen toimii ryhmän vetä-jänä yksin ja lauman jäsenet ovat alle 18-vuotiaita.

Ahaa! Paljon puhuttu parijohtajuus! Kun ryhmän kanssa toimii kerrallaan useampi aikuinen, ei rikostaustaa tarvitse selvittää.

Mitä jos hänellä on partiotausta?

Taustaselvitys tehdään niille par-tiolaisille, jotka siirtyvät vaelta-jasta akelaksi tai ovat olleet poissa toiminnasta yli kolme vuotta.

Entä jos taustaselvitys on tehty aiemmin?

Mikäli taustaselvityksestä on alle kolme vuotta, ei sitä tarvitse tehdä uudestaan.

Lippukunta on hyväksynyt Turvalli- sesti Yhdessä -ohjeen.

Apua! Pitikö tämä päättää kokouksessa?Lippukunnan hallituksen tulee hyväksyä ohje osaksi toimintaansa.

Näitä tietoja lippukunnassa käsittelee vain turva-aikuinen ja lippukunnan johtaja!Muistakaa hävittää rikostaustan selvitys huolellisesti, sitä ei saa säilyttää eikä sen sisältöä saa kirjata ylös tai levittää.

Kun kaikki kohdat täyttyvät, voitte pyytää rikostaustan selvitystä! Vapaaehtoisella on oikeus kieltäytyä toimittamasta selvitystä.

Mitä sitten tapahtuu?Lippukunta voi edelleen ottaa henkilön toimintaansa mukaan. Tällöin hän ei kuitenkaan saa toimia ryhmänvetäjänä yksin.

Äh! Meni vaikeaksi!Älä hätäile! Kenenkään ei tarvitse ryhtyä sosiaaliviran- omaiseksi ja piiritoimisto auttaa kaikissa ohjeistukseen liittyvissä asioissa.

Page 18: Pohjan puhuri 2/2015

18

ToimituskuntaPäätoimittaja: Ines Sirén Toimitussihteeri: Suvi Takala Taittaja: Johanna Kuoppala

Toimittajat: Tiia Hyvälä, Katariina Mäkiniemi, Vuokko Pajukangas

Kuvittaja: Meeri Rasivirta Scout Stories: Sini Konstari Kuvapäällikkö: Janne Seppänen

Kansi: Janne Seppänen Tuiskun iltaohjelmassa oli hauskaa!

Toimituskunnan sähköposti: [email protected]

Toimituskunnan jäsenten sähköpostit: [email protected]

AineistoAineisto toimitetaan suoraan päätoimittajalle tai osoitteeseen [email protected] deadlineen mennessä.

Vuoden 2015 aineiston deadlinet: 1/2015 23.1. 2/2015 13.3. 3/2015 15.5. 4/2015 21.8. 5/2015 2.10. 6/2015 20.11.

Lehti ilmestyy viiden viikon kuluttua deadlinesta.

JulkaisijaPohjanmaan Partiolaiset ry

Ilmestyminen: 6 numeroa vuodessaLevikki: 5000 kpl Painopaikka: Joutsen Media Oy, Oulu

Piirin [email protected] www.pohjanmaa.partio.fi

Ylivieskan toimipaikka Koulukatu 5 as. 4, 84100 Ylivieska, 044 - 716 9301 [email protected]

Vaasan toimipaikka Rauhankatu 8, 65100 Vaasa, 044 - 716 9302 [email protected]

Oulun toimipaikka Hallituskatu 35 A 5, 90100 Oulu (3 krs.),

[email protected] 044 - 037 5779

[email protected] 044 - 716 9303

Leirityttääkö? Nyt kannattaakin seurata oman lippukunnan ilmoittelua tarkasti. Tekeillä on muun muassa seuraavaa:

Juuret’15 alueleiri 8.–14.6.Järjestäjä: Valakia (Alue 4: Tetu, Metu, VihVe, PoIl ja HaKi)Paikka: Pattijoen Tervastulen leiripaikka

KILPI 2015 2.–5.7.2015Järjestäjä: Härmän Tähystäjät, Ylihärmän Partiolaiset, Simpsiön Karhut, Markki-Partio ja EvipartioPaikka: Kokkolahden leirikeskus, EvijärviLisätietoja: ilmoittautuminen Kuksan kautta 4.5.22.5.2015

BPC 26.6.–1.7.Järjestäjä: Oulun partiolaiset (Oulu ja Ii)Paikka: Oulun KuusisaariLisätietoja: pohjanmaa.partio.fi/bpcleiri

Moomma15 22.–26.7Järjestäjä: Moomma (Alue 6)Paikka: Hietajärvi, Kannus

Kesän alueleiritUUDET

PJ-VALTAKIRJAT

Mira Tuhkasaari MarkkipartioJenna Salmi Ilkan PartiolaisetHeikki Martikainen Pohjan VeikotEsa Liinamaa Jurvan SaloveikotKatriina Kukkonen Pohjolan PirteätSanna Tarhasaari Vaasan PartiotytötJani Rajaniemi MerituuliJanika Laitala Jurvan SaloveikotKatariina Kuusisto Laihian Eräpojat ja -tytötAsser Korhonen Limingan NiittykärpätJuhani Hopkins SOOPASatu-Maria Keskinen Ylihärmän PartiolaisetJuho Kivelä SamposetEssi Honkanen Parran HaltiatJuulia Järvinen Vaasan Partiotytöt

psst! Leikkaa irti, askartele kortiksija kutsu kaveri

partioon!

Page 19: Pohjan puhuri 2/2015

Hei! Tuu säkin kattoon mitä

partiokokoontumisissa

OIKEASTI tapahtuu!

Page 20: Pohjan puhuri 2/2015

17.–19.4. Piirivisio

17.–19.4.Kolmiapila-Gilwell-kurssi 117

18.–19.4. Vaasa Kimppa

(ikäkausivihjarit ja -moduulit)

vko 17 Oulu, Ylivieska ja VaasaRusinoiden tarkistus - partiotoimipisteiden avoimet ovet

25.4. Mustasaari Spela Ihop - partiotaitojen

kevätkilpailut

po

hjanmaan

pa

rtiolai

set

vko 17Partioviikko

26.4. RovaniemiPartiolaisten kansallinen kirkkopyhä

Tulossa

25.4. Ylivieska Pistä Viis - partiotaitojen kevätkilpailut

13.–17.5. KannusPartiojohtajan peruskurssi #20

16.5. KokkolaLöytöretki - sudenpentu- ja

seikkailijakisat

22.–24.5. ÄhtäriMelontaretki

22.5. KokkolaSamoajatapahtuma #Ässä

23.5. KokkolaRundi - partiotaitojen kevätSM-kilpailu

8.–13.6. Kolmiapila-Gilwell-kurssi

Lähenevät VIP:t:- Löytöretki, Kokkola 27.4.- kevät SM-kilpailu Rundi 1.5.- Löytöretki, Vähäkyrö 4.5.- Johtajatulet, Evo 15.5.

23.5. KokkolaLöytöretki - sudenpentu- ja seikkailijakisat