pyhäjärveläisyyden vaalija karjalan puolustaja vernitsan ... · mm. joukkorahoitus on nostanut...

Torstai 18. elokuuta 2016 Pyhäjärveläisyyden vaalija – Karjalan puolustaja N:o 8 61. vuosikerta

Sukukokouksia

Nännimäisen suvun vanhin, Kerttu Peltonen istu-massa kauemman pöydän päässä vaaleanpunai-nen pikkutakki päällään. Hän lausui runoja. Lä-hemmässä pöydässä Arja Pylväs katsoo suoraankameraan, vieressään istuu miehensä Jorma Pyl-väs. Arja kertoi kokouspaikan historiaa ja koke-muksiaan opiskeluajoilta siellä.

Vernitsan-Sortanlahdenkirjan julkistuson syyskuussa

Jäämerentien ja Petsamon liikenne oli sota-aikoinaSuomen suurin kuljetusurakkaJäämerentien ja Petsamon liikenteestä 1940-1941 on näinä aikoina kulunut 75 vuotta.Suomi oli silloin hyvin ahtaassa tilanteessa, jota helpottivat uskomattomiin suorituksiinpystyneet kuorma-autojen kuljettajat apulaisineen. Helppoa ei ollut, kun lastejavarastettiin, sääolot olivat vaikeat ja kuljetuskalustokin aivan toista kuin tänä päivänä.

SIVUT 8-9

Vernitsan ja Sortanlahden alueen kyläkirja julkistetaansyyskuun puolivälissä Ikaalisissa. Kirjatyöryhmä toivootilaisuuteen runsasta osanottoa, sillä työtä hankkeeneteen on tehty vuosikaudet. Tilaisuudesta voi lunastaakirjan itselleen ilman postituskuluja.

SIVU 10

Puintipäivän töissä kotona Pyhäjär-vellä ennen sotia. Kaino GunnarJavanainen on säkittämässä jyviä,viljaa syöttäneiden tyttöjen nimeteivät ole tiedossa. Kuva uudestakyläkirjasta.

Kesä on sukukokousten aikaa. Muun muassa Nänni-mäiset ja Äikiät ovat tavanneet toisiaan.

SIVUT 2-3

Ivalo oli Petsamon linjan kuskien taukopaikka.

VPL.PYHÄJÄRVI2

18. elokuuta 2016

Torstai 18. elokuuta 2016

Vpl. Pyhäjärven Rahkajär-vellä asuivat ennen sotiaNännimäiset. Sodan ja-loista perheet taivalsivatKeski-Suomeen ja lopultaSatakuntaan. Tällä hetkelläperillisiä asustaa eri puolillaSuomea. Yhteenkuuluvai-suutta on lujitettu kokoon-tumalla muutaman vuodenvälein yhteiseentapaamiseen. Jonkun suku-haaran jäsen ilmoittautuutilaisuuden järjestäjäksi.

Vuonna 2013 olimmeSuodenniemellä Kivikko-lan Heikin, Eevan ja Ani-tan vieraina. Siinä tilaisuu-dessa Pehkosen JukkaElinan myötävaikutuksel-la lupautui vuoden 2016isäntäperheeksi. Näin olikolmen vuoden välein so-vittu sukutapaaminen saatuselvitettyä.

Hyvissä ajoin tänä vuon-na tämä isäntä perhe olitarttunut puuhaan ja kutsukävi suvulle: Tervetuloa su-kukokoukseen 17.7.2016,klo 12.00. Paikaksi oli suun-niteltu Aitoon koulutuskes-kuksen ( Lyylintupa) Pälkä-neeltä, kauniin Pälkänejär-ven rannalta.

Pitkämatkaisimmat Itä-Suomesta olivat varmaanlähteneet jo hyvissä ajoinmatkaan. Me länsirannikol-ta, noin 200 km etäisyydel-tä luotimme, että kyllä na-vigaattori ohjaa meidätsopivassa ajassa tilaisuuteen.Tämä vempele kuitenkinkuljetti meidät pikku katu-jen kautta Tampereen

Kyllikki Laitinen (neljäs oik.) esittelee sukupuuta ja puhui sukuhaaroista tilaisuudessa. Kuvat: PekkaPehkonen.

Nännimäisen suvun kuulumisiaTesoman läpi ja niinpä saa-vuimme vähän myöhästy-neenä perille. Onneksi jokumuukin oli sekoillut mat-kan pituudessa ja löysi pai-kan vähän myöhästyneenä.

Tilaisuuden järjestäjät oli-vat iloisia ja tyytyväisiä lau-suessaan runsaslukuisen vie-rasjoukon tervetulleeksi juh-limaan.

Sopivasti ehdimme tilai-suuteen, sillä huomattavaohjelma numero, ruokailuoli vasta alkamassa. Seiso-vasta pöydästä kasasimmemonenlaisia herkkuja lau-tasillemme.

Joukossamme oli myösAitoon emäntäkoulun en-tinen oppilas Arja Pylväs,joka kertoi koulun histori-asta ja opiskeluajastaan kou-lussa vuosikymmeniä sit-ten.

Ruokailun jälkeen Kyl-likki Laitinen esitteli läs-näolevat suvun jäsenet. Hä-nellä oli lunttilappu eri su-kuhaarojen jäsenistä. Tälläkertaa Amerikan ja Kana-dan sukua ei näkynyt juhla-paikalla.

Suvun vanhin 89-vuoti-as Kerttu Peltonen ahke-roi mestarillisesti tarjotenmeille henkistä hyvin voin-tia lausumiensa runojen vä-lityksellä. Sain häneltä yh-den hänen lausumansa ru-non kirjallisessa muodossaja liitän ne sanat seuraavak-si tähän muistelmaan:

”Minä eläkemummeliolen hyvin tyytyväinen. Mi-nulla on aikaa yllin kyllin,jaan sitä toisillekin. Minua

ei kukaan määräile, omaksiilokseni vain hääräilen.

Ei ole minulla huolia, pai-nan pyllylläni keinutuolia.n. En kaipaa aikaa nuoruu-den. Se oli sotaa ja elämännälkää puutteineen.

Tiedän, että vuoteni vä-henevät, mutta huonostapäästähän ne lyhenevät.Niin paljon on aihetta kiit-tää, sillä kiitoksen aihettaaina riittää.”

Karjalan kansa on laula-vaa väkeä, sen totesimmevirittäessämme yhteislaulun:”Jo Karjalan kunnailla leh-tiipuu, jo Karjalan koivikottuuhettuu. Käki kukkuusiellä ja kevät on, vie sinnemun kaihoni pohjaton.”

Tilaisuuden isäntä JukkaPehkonen johdatteli mei-dät yhteiseen keskusteluun,jossa oli aiheena m.m. mat-ka ensi vuonna VPL Pyhä-järvellä järjestettäville pitä-jäjuhlille. Asia oli kiinnosta-va, sillä alustavia lähtölupa-uksia ajatellen useita käsiänousi ylös.

Vuonna 1998 sain ollamukana entisillä VPL Py-häjärven tanhuvilla ja se olimiellyttävä kokemus , kuntoistakymmentä linja-autoapurki suomalaisia ulos au-toista juhlakentälle juhli-maan.

Jukka oli myös tuonuttilaisuuteen kaksi edesmen-neen puutaiteilija OlaviNännimäisen mestarite-osta, Pälkäneen kunnan jaNännimäisen suvun veiste-

tyt puuvaakunat. Olavi olitodella taitava ja mestarinäissä harrastuksissaan. Hänteki useita satoja eri pitäjienja yritysten vaakunoita elä-kepäivinään. Mekin olem-me onnistuneet lunasta-maan häneltä useita vaaku-noita.

Sukujuhlan aika vierähtinopeasti ja isännän ilmoit-taessa, että kipakat löylytodottavat järven rannallaolevassa saunassa. Löyly-kavereita hän ei saanut ke-tään mukaan, mutta saapuipuhtaana kuin pulmunenjonkin ajan kuluttua sau-nasta. Tällä välillä suurinosa juhlijoista oli ehtinytnauttimaan kahvipöydänantimista ja valmistautu-massa kotimatkalle.

Pian autot kehräsivät läh-tötunnelmissa ja seuraavankerran tapaamme kolmenvuoden kuluttua Raumalla.Tämän kutsun esitti Hel-ga- Marjatta, kuitenkin sil-lä varauksella, että jos luojaelonpäiviä ja terveyttä suo.Tervetuloa!

Mahtavat kiitokset Elinaja Jukka Pehkoselle ja kokoSinikka Pehkosen perikun-nalle mukavasta lauantai-iltapäivästä.

Muistiin merkitsi

Antti-Kalevi,VPL Pyhäjärven

ottopoika Raumalta

Kotisivut osoitteessa:www.karjalanliitto.fi/vplpyhajarvisaatio

PäivityksiäVpl. Pyhäjärvi-Säätiöllä on takanaan lähes 70-vuotinen taival. Säätiömme tarkoituksena onnykyisten sääntöjensä mukaan ”ensisijaisestientisten pyhäjärveläisten taloudellisen jahenkisen toiminnan tukeminen ja kehittämi-nen”. Käytännössä tämä tarkoittaa pyhäjärve-läisyyden vaalimista monin eri tavoin.Säätiön hallintoelimet, hallitus ja hallintoneu-vosto, kokoontuivat elokuun toisella viikollapäivittämään säätiön nykytilaa ja suunnittele-maan tulevaa toimintaa.Tilaisuus oli tuloksellinen ja kaikin puolinonnistunut. Työryhmissä paneuduttiin mm.säätiön talouteen, Pyhäjärvilehden kehittämi-seen, säätiön hallinnon toimivuuteen ja säätiönpalvelulupaukseen koskien entisellä kotiseudul-la tapahtuvaa toimintaa. Yhteenvetoa tästäsuunnittelupäivästä voidaan kutsua myössäätiön strategiaksi.Totesimme yhdessä, että moneen muuhunsäätiöön verrattuna Vpl. Pyhäjärvi-Säätiö onvarsin avoin toimija. Siitä pitää huolen Pyhäjär-vi-lehti, joka säännöllisesti kertoo lukijakunnalleviimeisimmät kuulumiset.Säätiön hallintoneuvosto päivitti myös säätiönsääntöjä vastamaan nykyisen säätiölainmääräyksiä. Sääntömuutos käsitellään kahdes-sa peräkkäisessä kokouksessa.Toiminnallisesti ei sääntömuutos tule näky-mään ulospäin, mutta nyt olemme valmiittäyttämään viranomaisten uudet vaatimukset.Myös säätiön hallinnoimien rahastojen sääntöjäpäätettiin uudistaa vastaamaan nykypäivää.Lahjoittajien alkuperäistä tahtoa kunnioitetaan,niin pitkälle kuin se on mahdollista. Eräätrahastot on perustettu vuosikymmeniä sittentilanteessa, jolloin varat tuottivat hyvää nimellis-tä korkotuottoa. Tällä hetkellä rahastovarojenkorkotuotot ovat hyvin vaatimattomia. Josalkuperäisiä ehtoja noudatettaisiinkirjaimellisesti,eräitä rahastoja uhkaisi ”jääty-minen” säätiön taseeseen eikä avustuksia jastipendejä voitaisi jakaa. Tämä tuskin olilahjoittajien tarkoitus.Säätiön talouden yksi kulmakivi nyt ja tulevai-suudessa ovat testamenttituotot ja lahjoitukset.Ottaessa vastaan testamenttilahjoituksia,olemme kaikin tavoin kunnioittaneet lahjanantajan tahtoa varojen kohdentamisesta.Olemme myös useissa tapauksissa sitoutu-neet lahjan antajan muiston vaalimiseen.Kaikissa tapauksissa olemme toimineet täysinluottamuksellisesti ja testamentin tekijännimeä ei ole julkaistu ennen kuin siihen onlupa. Tiedostamme sen, että näissä asioissaon toimittava hienovaraisesti. Jos asia onmietityttänyt jotakin lehtemme lukijaa, niinvoitte ottaa yhteyttä esimerkiksi säätiönasiamieheen tai hallituksen jäseneen.

Hyvät lukijamme: Kesän kukat lakastuvat jaaika taittuu kohti syksyä. Päivät lyhenevät,pimenevät illat valtaavat alaa. On elonkorjuuaika.

MARKKU PÄRSSINEN

Vpl. Pyhäjärvi-Säätiönhallituksen jä[email protected]

Torstai 18. elokuuta 2016 VPL.PYHÄJÄRVI 3

Perinteiseen tapaa Aaproja Helena Äikiän sukukokoontui yhteistapaami-seen 7.8. ja tällä kertaa Huit-tisiin historiallisen Kiviran-nan kartanon entisiin mei-jerin tiloihin kunnostettuunjuhlapaikkaan. Järjestelyvas-tuussa oli tällä kertaa edes-menneen Hilja Hinkka-sen sukuhaaralla Kauko jaPirkko Hinkkasen joh-dattelemina.

Tervetulotoivotuksen jäl-keen Kauko esitteli Kivi-rannan kartanon vaiheitatodeten mm. Väinö Ki-ven ostaneen laajan karta-non 1800-luvun lopussa jatilasta muodostui maanvil-jelyksen ja karjanhoidonosalta Huittisten mahtitalo.Tilasta muodostettiin 1930-luvulla useita itsenäisiä pik-kutiloja ja myös maanhan-kintalain mukaiseen asutuk-seen tilan pinta-ala niin pel-lon kuin metsienkin osaltapieneni tuntuvasti. Tila toi-mi myös harjoittelutilana.

Aikanaan kartanon alu-eelle suunniteltiin myösmaamieskoulua ja sitä var-ten on vieläkin olemassakookas piharakennus. 1980luvulla Kiven suku luopuikartanon alueesta ja nykyi-sin kartanon rakennuksetovat yksityisomistuksessa japellot ja metsät siirtyivätHuittisten kaupungille.Myös puutarhat ovat edel-leen toiminnassa ja yksityis-omistuksessa

Suvun vanhin Aarni Äi-kiä tervehti myös juhlavä-keä ja innokkaasti käytiinmaittavan juhlapöydän an-timia nauttimaan.

Äikiän sukukirjan kirjoit-taja Kauko Hinkkanen se-losti Äikiän ja Pusan suku-jen elämänvaiheita. AaproÄikiä (18.9.1870-7.8.1940)ja Helena Pusa(12.3.1874-18.1.1965) sol-mivat avioliiton 1.1.1896.Aapro Äikiä muutti koti-vävyksi IvaskansaarestaRotjanlahteen Mikko jaAnna Pusan perheeseen.Muutama vuosi sitten il-mestyneessä sukukirjassa onhyvinkin tarkkaan käyty Äi-kiän ja Pusan sukua 1600-luvulta lähtien ja sukuun on

Äikiät viettivätsukujuhliaHuittisissa

avioliittojen kautta tulluthenkilöitä mm. Puputin,Kukon, Päiväläisen ja Kaa-salaisen suvuista.

Sukukirjasta voidaan to-deta, että jos Armas, Juho,Viljo Äikiän ja Hilja Hink-kasen isä Aapro Äikiä olikotoisin Ivaskansaaresta,sieltä on lähtöisin myöskinPusan suvun kantaisä Jo-han Äikiä (1674-1764).

Äikiän sisarusten vanhojaaikoja käsittelevissä kerto-muksissa vanhan mummonHelenan ohella pääroolinvarasti aina Äijä MikkoPusa (03.10.1849-31.12.1938).

Aarni Äikiä muisteli äijänMikko Pusan viimeistenvuosien vaiheita. Kerto-mukset Pietariin suuntautu-neista kauppamatkoistasekä vanhan miehen muutkeskustelut pikkupoikienkanssa oli jättänyt Aarniinunohtumattoman elämyk-sen.

Evakkovaiheen päättyäÄikiän veljekset sijoittuivatkaikki Huittisiin ja sisar Hil-ja Kauvatsalle. Olojen va-kiinnuttua sisarukset vierai-livat usein toistensa per-heissä, mutta Tapaninpäi-vänä he kokoontuivat pe-rinteiseen tapaamiseen per-heineen. Meillä nuoremmillaoli loistava tilaisuus kuullatoistaan ihmeellisimpiä ta-rinoita entiseltä kotiseudul-ta.

Nyt he kaikki ovat jopoisnukkuneet, mutta ko-koontumiset jatkuvat ajan-kohdan ollessa kuitenkinelokuun ensimmäinen sun-nuntai. Edellä mainitut si-sarukset jättivät jälkeensäyhteensä kahdeksan lasta jaheistä on jo kaksi kuollut.Nyt pidettyyn tilaisuuteenosallistuivat kaikki kuusi ser-kusta perheineen ja jouk-koa olikin paikalla kolmi-sen kymmentä henkilöä.

Vuoden kuluttua suku-kokouksen pitovastuu onArmas Äikiän sukuhaa-ralla ja suvun vanhin Aarnitoivotteli suvun jäsenet ter-vetulleeksi Huittisiin.

REINO ÄIKIÄ

Äikiän sukukokouksen osanottajat yhteiskuvassa.

Äikiän sukua 1930-luvulla Mikkolan pihapiirissä Pyhäjärvellä. Henkilöt elärivissä: Armas ja vaimonsaAlisa, Juho, Hilja ja Viljo.Alarivissä vanha mummo Anna o.s. Puputti, lasten äiti Helena sylissäänpienenä kuollut Armaan ja Alisan poika Arvo, lasten isä Aapro. Äijää Mikko Pusaa ei saatuhoukutelluksi yhteiseen valokuvaa.

Pekka Karilta uusi kirjaYlöjärveläiseltä, Pyhäjärvi-juuriselta kirjailija-runoilijaPekka Karilta tulee 19.8. ulos ensimmäinen runo-kirja, jota pyritään rahoittamaan pääosin, tai läheskokonaan joukkorahoituksen keinoin. KampanjaMesenaatissa jatkuu syksyyn.

– Tuntuu, että rahoitusta kulttuuriin ainakaan nyky-keinoin on lähes mahdotonta saada. Suomi on täynnälahjakkaita ja luovia tekijöitä. Kuitenkin suurin osataiteilijoista joutuu vain harrastamaan taidetta. Tämä

johtuu siitä, että rahoitus on hyvin niukkaa. Vain harvataiteilija edes ammattilaisista saa apurahoja kulttuurisääti-öltä, sanoo Tina Salminen, tuottajaopiskelija TurunHumanistisesta Ammattikorkeakoulusta. – Ihmiset ha-kevat kuitenkin jatkuvasti uusia mahdollisuuksia, joistamm. joukkorahoitus on nostanut suosiotaan valtavastivain muutamassa vuodessa.

Kari on hyvä esimerkki taiteilijasta, joka on kovallatyöllä vaikeuksista huolimatta kuitenkin jatkanut taiteen

tekemistä. Uuden teoksen nimi on MITÄ KUU-LUU! Se sisältää runoja suomalaisuudesta, jurou-desta ja kuulumisista. Teoksellaan Kari rohkaiseejakamaan ne hyvätkin kuulumiset toistemme kans-sa, sillä onnellisuus tarttuu.

Yhteystiedot: Pekka Kari, kirjailija, näyttelijä044-3221074, [email protected] Salminen, tuottaja, puh. [email protected]

Torstai 18. elokuuta 2016VPL.PYHÄJÄRVI4

Kirkonsanoma

Kristinuskon yksi peruspi-lareista on Jumalan kunni-oittaminen kaiken Luoja-na. Luojan kunnioittami-nen tarkoittaa sitä, että hä-nen luomistyönsä tulos,maailmankaikkeus, luoma-kunta, luonto, ihminen taieläin, on Jumalan aikaan-saamana hyvä, kunnioitet-tava ja suojeltava todelli-suus. Se ei kuitenkaan saaottaa Luojan paikkaa pal-vonnan ja rukouksen koh-teena.

Luojan ja luodun yhteen-kuuluvuus, mutta myöseron tekeminen niiden vä-lillä, oli jo yksi Israelin us-konnon perusasioista. Senpuolustaminen ei kuiten-kaan ollut helppoa, sillä Is-raelin kansan lähiympäris-tössä oli uskontoja, jotkapalvoivat luotuja olentojajumalanaan. Kertomus kul-taisesta vasikasta on Van-han testamentin vaikutta-

Palvommeko Luojaa vai luontoa?vimpia kuvauksia siitä, mistätässä puolustustaistelussa olikysymys. Myös profeetto-jen saarnat puiden palvon-taa vastaan (ns. asera-karsi-kot) kuuluvat samaan sar-jaan.

Luonnon tai luontokoh-teiden palvonta on muo-dossa tai toisessa ollut mo-nen kansan ja kansanhei-mon uskonnon perusmuo-to. Niin on ollut myös suo-malaisten ja suomensukuis-ten kansojen kohdalla. Vii-me vuosina näitä luonnon-uskontoja on alettu harjoit-taa uudelleen. Kun suoma-lainen näyttelijä vierailee Si-periassa suomensukuistenkansojen luona, hän osallis-tuu paikallisten shamaanienmenoihin. Kun suomalai-set televisiotoimittajat te-kevät ohjelman Inarijärves-tä, he käyttävät luontokoh-teiden kuvaamisen rinnallapaljon aikaa järven mui-

naisten palvontapaikkojenihannoivaan esittelemiseen.Kansanedustajana vuosi-kymmeniä toiminut luon-nonystävä ilmoittaa painok-kaasti, että ”metsä on mi-nun kirkkoni”.

Lauloi tosin jo entisaiko-jen paimenpoikakin ”nytmetsä kirkkoni olla saa, voitäällä palvella Jumalaa”.Mutta sunnuntaiaamunapaimeneen joutunut poikaei halannut puita eikä ku-martanut kiviä, vaan kaivoirepustaan virsikirjan, jokakertoi hänelle ainoasta to-dellisesta Jumalasta, kaikenLuojasta.

Takaisin luonnonpalvon-taan palaavat arvostelevatusein kristinuskoa luonnonhyväksikäytöstä, alistami-sesta ja riistämisestä. Ontotta, että ns. kristillisissämaissa elävät ihmiset ovatahneudessaan laiminlyöneetluontoa, mutta kristinuskon

perustaan on alusta alkaenkuulunut Jumalan antamatehtävä sekä viljellä ettävarjella maata (1 Moos2:15).

Kesämökkini tontilla, ve-nevalkamani äärellä, kas-vaa suurin koivu, minkäolen eläissäni nähnyt. Ra-kastan tuota valtavaa puu-ta, jonka ympärille käteniulottuvat vain puoleenvä-liin. Koivu on yhä elinvoi-mainen, ja sen kylkeen ai-kanaan isketty kirveen jälkion umpeutunut näkymät-tömiin. Rakastan koivuani,joka ohjaa minut kilomet-rien päästä venevalkamaa-ni kalastusretken jälkeen,mutta en palvo sitä. Se onminulle mahtava esimerk-ki siitä, kuinka kauniiksiJumala on maailman luo-nut.

JUHANI FORSBERG

Laina Sandström o.s.Haapasaari syntyi 5.10.1923 Vpl. Pyhäjärven Yl-läppäässä Heikki ja He-lena Haapasaaren kah-deksanneksi lapseksi. Isänhukkumiskuoleman jäl-keen perheeseenne syntyivielä pikkusisko Terttu.

Naapurissa asui vielä yh-deksän serkkua, joten leik-kikavereita riitti. Valitetta-vasti ennen ei lapsillekaanleikkiaikaa paljon annettu,vaan pienestä pitäen oliopeteltava työntekoon.Varsin nuorena lähdit Sor-tanlahteen vanhimman sis-kosi luo lapsia hoitamaanja kauppa-apulaiseksi.Kerroit viihtyneesi sielläerinomaisesti.

Laina Sandstrom kuoliKokkolassa hoitokodissa31.5.2016, joten hän oli eh-tinyt täyttää jo 92 vuotta.Hän eli lähes 20 vuottakauemmin kuin kukaan suu-resta sisarussarjasta.

Kun Kalle-serkku soittiäitinsä kuolemasta, memolemmat totesimme, ettänäin oli hyvä. Laina-täti olivalmis lähtemään. ”KunLuojamme niittää kypsääviljaa, korjaa matkaajan uu-puneen. Kun sydän läm-pöinen sammuu hiljaa, ois-ko aihetta muuhun kuinkiitokseen.”

Laina-täti on itse muis-tellut, että heti kun hän olikuullut Iines-siskonsa saa-neen tyttövauvan, hän oli

14-vuotiaana ruvennutompelemaan suvun nuo-rimmalle mekkoa ja esilii-naa. Sitten hän oli saanutveljensä vaimosta AnnaHaapasaaresta pyöräretkel-le matkakaverin, sillä Annaoli lähtöisin Metsäpirtistä,joka on myös minun syn-tymäpaikkani.

Laina-täti oli todella tai-tava käsistään. Miten kum-massa hän ehti koko su-vulle kutoa mattoja, pop-panoita, laukkuja, takki- jahamekankaita sekä hienojakuultokudoksia.

Hänellä oli aina verhonvirkkaaminen käsillä. Mi-näkin osasin Espoossasuunnistaa isossa kerrosta-lossa Maija-serkun luokse,heti kun näin Laina-tädinvirkkaamat verhot ikku-noissa. Liisa-serkkuni ker-toi, miten joku suvun jäsenoli tulossa ensi kertaa ky-lään Sandströmeille ja ky-seli paikalliselta asukkaaltatietä ja tämä oli neuvonut:”Menkää tätä tietä eteen-päin niin kauan, että tuleetalo, jossa navetassakin onpitsiverhot.”

Kyllähän monella meilläon aarteena Laina-tädinvirkkaama sängynpeite jamonia muita hienoja käsi-töitä. Miten ihmeessä tä-hän kaikkeen ehti ison per-heen äiti ja karjatilan emän-tä.

Kun 1960-luvun alussamuutimme Rovaniemelle,Kokkola oli sopivasti puo-livälissä.

Mummolan matkoillapokkesimme aina Lainanja Ernstin kodissa, jossavastaanotto oli tosi ystä-vällistä ja vieraanvaraista.Kun pelkäsin olevammevaivoiksi, Laina-täti sanoitopakasti: ”Muistakaa nyt,että ohi ette saa aijaa. Ei-hän meillä juuri muita miunsukulaisii käykää, ku mat-kat on nii pitkii.” Alkuai-

koina oli perheessä myöslekkikavereita meidän lap-sillemme, joten kaikki viih-tyivät todella hyvin.

Lainan ja Ernstin kanssaoli mukava tehdä yhteisiämatkoja. Erityisesti muis-tan monipäiväisen matkam-me Lofooteille sekä lukui-sat matkamme Jäämerenrannoille ystäviemme luok-se. Miehet saivat todellakalastaa, ja hyvä saalis oliaina taattu.

Myöhemmin kävimmekalastamassa, saunomassaja uimassa Kuusamon mö-killämme. Saimme viettäämonia hyviä ja hauskojahetkiä yhdessä.

Emme kumpikaan saa-neet miehiämme innostu-maan lämpimistä uimaran-noista, ennen muuta Väli-meren seudusta. Tein Lai-na-tädin kanssa retkenKreetalle hänen 70-vuotis-päivänään. Siitä jäi todellamukavat muistot. Kerrantaas lensimme Tampereel-ta Veronaan ja kiertelimmeensin linja-autossaVälime-ren rannikkoa ja suunnis-timme sitten monen maankautta takaisin kotiin. Näil-tä matkoilta jäi taas todellapaljon muistoja.

Eniten sain kuitenkin suo-rastaan sykähdyttäviä muis-toja ensimmäisestä Karja-lan matkastamme, johonLaina-täti minut houkuttelimukaansa. Tapasin ensi ker-taa monia äitini serkkujasekä lukuisia pikkuserkku-jani. Koko matkan ajan oliautossammekin todellalämmin tunnelma ja kaikkihaastoivat karjalan murret-ta kilpaa. Kävimme koti-emme raunioilla, patikoim-me katsomassa koko su-vun kansakoulua, jossa olimenossa lasten pioneerilei-ri. Monta kertaa kävimmeuimassa Laatokassa Pirsanhietikolla.

Muistokirjoituksia

Laina-tätiäni muistellen Erityisen kiitollinen olensiitä, että Laina-täti lähti ys-tävänsä Hassin Almankanssa turvakseni Lada-tak-sin kyytiin katsomaan Met-säpirtin Saaroisiin synnyin-kotini raunioita ja Saarois-ten aallonmurtajaa. Äidiltä-ni oli jo amputoitu toinenjalka, ja toinenkin oli kipeä.Hänestä ei ollut enää koti-seutumatkalle lähtijää. Hänpiirsi meille tarkan kartanteistä, tienhaaroista ja Mas-keharjusta, jossa kotini jos-kus sijaitsi.Tuota ensimmäis-tä käyntiäni synnyinpaikal-lani en unohda koskaan.

Myöhemmin perustettiinHaapasaaren sukuseura, jaLaina-täti oli mukanammeperustamiskokouksessaLaviassa. Tämä seura onjärjestänyt kiitettävästi koti-seutumatkoja, joihin myössuvun nuoremmat jäsenetovat voineet osallistua.

Laina-täti istutti minuun-kin karjalaisuuden ja kiin-nostuksen juuriini. Hänelläoli kaunis VPL:n Pyhäjär-ven kansallispuku, jota hänauliisti lainasi minullekin joi-hinkin suuriin koulun juh-liin. Sittemmin hankin itsel-leni samanlaisen kasallispu-vun, jota olen pitänyt tosipaljon. Karjalaisuus tuli hy-vin esille myös ruokaperin-teessä, ennen muuta maini-oissa karjalanpiirakoissa jakarjalanpaistissa.

Kaikilla meillä on Laina-tädistä omat muistomme.Kuulin toista vuotta sittenystäväni muistojuhlassa vä-hän erilaisen muistovärssynjuuri näistä muistoista: ”Onmuistoja, joita ei aika eikävuodet viedä voi. Onmuistoja, joiden taika iätkaiket sielussa soi.”

Olimme suunnitelleet ke-sälomamatkamme aluksikoukkaavamme Kokkolankautta matkalla Jyväskylääntyttäremme ja hänen per-

heensä luokse.Olin alusta-vasti puhunut asiasta joKalle-serkulleni. Laina-tätiehti nukahtaa ikiuneen joennen suunnittelemaammematkaamme. Ehkä on pa-rempi, että muistan Laina-tädin henkisesti hyvin pir-teänä ja puheliaana tätinä,jonka liikkumiskyky oli to-sin lähes mennyt. Täti olisiellä hoitokodissa pukeu-tunut uuteen ja kauniiseenhalattiin. Kalle-pojani vai-mo Yvonne oli käynyt leik-kaamassa hiukset. Meillä olimukava rupatella lasitetullaparvekkeella kaikessa rau-hassa. Viimeisestäkin tapaa-misesta jäi kaunis, lämminmuisto.

Syvä kaipaus täyttää nytmielemme. Ainoa ja hyvälohtumme on se, että voim-me katsoa myös tulevaanaikaan. Jeesuksen sovitus-työn takia voimme luottaasiihen, että kerran saammekohdata kaikki poisnukku-neet omaisemme ja ystä-vämme Taivaan Isän ko-dissa Taivaan riemussa. Lai-na-tädillä on odottamassasiellä mm. oma aviomiesErnst ja Katriina-tytär sekäkoko sisarusparvi.

Halusin kukkavihkoom-me lastenvirren 498 vii-meisen säkeistön, sillä seon minusta hyvin kaunis jalohduttava: ”Lämmössäarmon auringon jo linnutvisertää, vaan sitten suviaina on, kun matka taaksejää.”

VIENO LEHTONENIines-sisaresi tytär

RakkaammeLaina MatildaSANDSTRÖMo.s. Haapasaari

s. 05.10.1923k. 31.05.2016

Rakkaudella ja kiitollisuudella muistaenHelena perheineenKaj ja TarjaKari ja Yvonne perheineenUlla perheineenKim ja Jaana perheineensukulaiset ja ystävät

Elit ahkeran elämän,jätit muiston kauniin ja lämpimän.

Soi kirkonkellot hiljaayli kesäisen kirkkomaan,sinne saatamme mummon rakkaanpapan vierelle nukkumaan.Lastenlapset ja lastenlastenlapset

Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.Lämmin kiitos kaikille, jotka otitte osaa suruumme.

Kiitos Honkaharjun Ventus 1 henkilökunnalleLainan hyvästä hoidosta.


Esko Laulajainen tulisuuren maailman tietoisuu-teen 1985, jolloin hänenvalmistamansa tarkoin1100-luvulta peräisin ole-va Rääkkylän veneen mal-lia noudattava vene pakat-tiin konttiin Padasjoelta.

Viipurin läänin Pyhäjär-ven, Sortanlahdessa 1933syntynyt venemestari ja Päi-jänteen kalastaja Esko Lau-lajainen teki runsaan vuo-den töitä luodakseen esi-merkin suomalaisesta ve-neentaidon historiasta. Ve-neen tilasi Museovirasto.Museoviraston puolestatyötä seurasi tutkija EeroNaskali.

Näreen juurilla kokoonommeltu vene lähti siisEnglantiin. Greenwinchis-sä Lontoon lähellä avattiin22.5.1985 suuri kansainvä-linen veneiden The Natio-nal Maritime Museumissa”Sea Finland”-näyttely. Es-kon tekemä vene kertoisiellä suomalaisesta taidos-ta ja kekseliäisyydestä. Sa-moista taidoista, joilla ny-kyisin rakennetaan jään-murtajia ja maailman par-haita loistoristeilijöitä.

Veneen tilasi Museovi-rasto. Työ tuli Eskolle ta-vallaan isän perintönä.Museovirasto kävi aikoi-naan haastattelemassa Es-kon isää William Laula-jaista ja sitä kautta keksit-tiin Esko veneen tekijäksi.Tutkija Päiwiö Suomelaoli jo 1945 tavannut Wil-liam Laulajaisen. ”En sil-loin tullut merkinneeksimuistiin niitä eläviä, suurenkokemuksen sävyttämiäkuvauksia Laatokalla, joitasain Laulajaisen kertoma-na kuunnella. Viipurin lää-nin Pyhäjärveltä evakkoontullut William Laulajainenantoi – niin tutkija arvelee– kuitenkin sen virikkeen,joka vuosikymmeniä myö-hemmin ohjasi tutkimuk-seni kohteeksi juuri Päijän-teen siirtolaiskalastajat.”

Rääkkylän veneen pii-rustukset ja työtapaselos-teet jäivät 1100-luvulle.Mallina Eskolla oli parikappaletta veneen kyljestä.Niissä näkyi kuusen juuril-la ompeleminen. Lisäksimallina oli hyvin säilynytkaari. Veneestä oli hahmo-teltu summittaiset piirus-tukset, ne eivät kuitenkaanpaljon työtä helpottaneet.Ilman kokemusta ja syn-nynnäistä veneentekijänvaistoa Rääkkylän vene oli-si jäänyt syntymättä

Laatokan malliaLöytyneen veneen muo-doista näkyy Laatokanmalli. Tutunmalliset van-naspuut herättivätkin Es-kon kiinnostuksen veneentekemiseen.

Vene on ollut aikoinaanmerikelpoinen. Laitamallion Eskon mielestä korke-

Venemestari Esko Laulajaisen taidonnäyte”Rääkkylän vene” edusti Suomea Englannissa 1985

ampi kuin Päijänteen ve-neessä. Pohjan malli on sa-manlainen kuin isäni teke-missä Laatokan veneissä.

Veneen tekeminen 1100-luvun mallilla ei ole help-poa. Perusvaikeutena olitarveaineiden vähyys. Eskokertoi kierrelleensä yli kaksikuukautta metsiä. Kilomet-rejä kertyi satamäärin. En-simmäinen ongelma oliluonnonväärien vannaspui-den löytyminen.

Ommellun kootun ve-neen lautojen pitää ollaluonnostaan vääriä. Erityi-sesti emäpuuhun kiinnitty-vien ensimmäisten lautojenetsiminen ja työstäminen olityölästä. 1100-luvulla ve-nemestari osasi hakea luon-nosta sopivalla tavalla vää-rän männyn. Metsänhoitoon karsinut nykymetsienluonnonväärät vähiin.

Emäpuu on veistetty yh-destä puusta, valtavastamännystä. Emäpuun ala-puoli on muotoiltu köliksija yläpuolella on kaarienpidikepalaset. Kaikki veis-tetty kirveellä ja samaanpuuhun. Emäpuun piti kui-vua sopivassa tahdissa. Lii-an nopea kuivuminen es-tettiin peittämällä puu van-hoilla sanomalehdillä.

Suurin ongelma 1100-lu-vulla oli juurien löytämi-nen. Sama ongelma oli Es-kollakin, kunnes hän keksietsiä juuria laikutusalueilta.Ja löysi. Saumojen tiivistä-miseen käytettyä tuohta jasammalta nykyisinkin löy-tää.

Englantiin lähtevästä ve-neestään Esko totesi. ”Sensynnytystuskat olivat vaike-at. Olen tehnyt useita ve-neitä, mutta kyllä tämänteko oli elämäni vaikein.”

Näyttelyn jälkeen venesiirtyi Rääkkylä-seuranomistukseen.

Kalastusta javeneiden tekoaPadasjoellaEsko kertoi elämästään,”sodan jälkeen perheem-me joutui aluksi Pohjan-maalle, mutta isä Williamkaipasi suurien kalavesienääreen. Niin ajauduimmetänne Padasjoelle. Silloin saikalastaa vapaasti ja kalaatuli runsaasti. Toimitimmesitä Helsinkiin, Lahteen jaHämeenlinnaan. Avioiduinja perheeseemme syntyi vii-si poikaa.

Tein veneitä ja 1973 teinitselleni hytillisen moottori-veneen. Sen pituus oli 9,2metriä ja leveys 3 metriä.Sitten tuli harmeja. 1972katosi muikku kokonaanPäijänteestä ja oli poissa 10vuotta. Ne palasivat takai-sin vasta 1984. Sen jälkeensaaliit olivat taas runsaita.

Veneellä oli käyttöä. Po-jat ystävineen, ja joukossaoli tyttöjäkin, ajelivat huvi-ja kalastusreissuja eri saaril-

le. Varoitin, että veneessä eitoikkaroida, ettei tule ruu-miita. Silloin ei ollut pelas-tusliivejä.

Esko totesi, että ”ihansiivosti nuoret olivat.”

Esko on koko elämän-työnsä toiminut kalastaja-na. Sodan jälkeen kalastuk-sessa ei ollut mitään rajoi-tuksia ja se oli hyvä asia.Vuosien myötä kalastajienelinkeinoa on vuosi vuo-delta rajoitettu. Tänä päi-vänä yhteiskunnan holhoussäännöksineen tuntuu niinpuristavalta, ettei kukaanEskon pojista halunnut jat-kaa isänsä ammattia.

Tietysti keskustelummekulkeutui Sortanlahteen,josta Esko totesi: ”Kylläne Sortanlahden maisematja ennen kaikkea Laatokkaovat lähtemättömästi syö-pyneet mieleeni.Olen pal-jon vesien ääressä ollut,mutta eteeni ei ole Laato-kan veroista maisemaa tul-lut.”

Eskolla on elämän var-relta muistissa monia mu-kavia tapahtumia ja tähänlopuksi yksi niistä.

Kyyditsin UnkarinministeriäEskolta pyydettiin usein”taksikyytiä” veneelläänsaariin. Kerran tuli hyvinarvokas lastitilaus. Padas-joella asuva Saksalan karta-non isäntäkreivi ErnstCreutz ja kreivitär tilasi-vat seurueelleen kyytiä Vir-mailan saareen Säätiön ma-jalle.

Esko kertoi: ”Creutzienlisäksi veneeseen tuli Un-karin ”finanssiministeri” japuoliso sekä heidän turva-miehensä. Yksi mies oliSveitsistä ja Suomen maa-talousministeriöstä oli jokuja joukossa oli yksi missi-kin. Unkarilaiset vieraat oli-vat toivoneet saaristoaje-lua. Tämä oli yksityistilai-suus ja valokuvia ei saanutottaa.”

Seurueella oli mukanaanhienot piknikeväät viinei-neen. Eskolle ei viini mais-tunut, ”se oli liian hapan-ta”. Finanssiministeri halusiehdottomasti uimaan jahyvä uimari olikin. Hän uikauas selälle. Turvamies te-putti hermostuneena ran-nalla. Ja kyllä Eskokin hie-man huolestui. Moottori-veneet kiitivät lujaa vauh-tia Päijänteen selällä ja siinäon uimarilla vaaransa. On-neksi ministeri kääntyi ran-taa kohti ja mitään vahin-koa ei tullut.

Retken jälkeen vieraat oli-vat oikein tyytyväisiä mat-kaan. Eskoa kiiteltiin mo-nella kielellä ja missikin ha-lasi ja kiitti suomeksi. Myö-hemmin Esko sai vielä kir-jallisen kiitoskirjeen Suomenmaatalousministeriöstä.

SALME RINTALA

Eskonvalmistamamoottorivenelasketaanvesille.

Esko Laulajai-nen 70-vuotispäi-vänään poikien-sa kanssa. Ku-vassa vasemmal-ta Jari rakennus-mestari, Kaukomuovi-insinööri,isä-Esko, Juhanirakentaja, Perttil en tokoneme-kaanikko jaPentti sähköinsi-nööri.

Eskon tekemä kiinnitys-ommel 1100-luvun mal-liin Rääkkylän veneeseen.


Kesäkuun 20.päivä 1944tuli perheellemme lähtöVpl. Pyhäjärven Heinoisis-ta kohti tuntematonta.Evakkomatka junalla eteniKeski-Suomeen, Myllymä-en asemalle ja sieltä pari-kymmentä kilometriä mut-kaista tietä Keuruun poh-joisosaan, Suojärven kyläl-le ja Kortemäen taloon.

Asuimme Kortemäessä10 kk ennen muuttoa Suo-niemelle keväällä 1945 jasieltä edelleen Kiikkaan,minne asetuttiin evakko-matkan päätteeksi. Nykyi-sin Keuruulla Suojärven ky-lästä muistuttaa enää ani-harva talo. Suojärven jamuutaman muun kylänmuodostama alue tunne-taan nykyään Liesjärven ky-läkuntana.

Talvisodan sytyttyä per-heemme ensimmäinenevakkomatka päätyi Ala-vudelle, kunnes syksyllä1941 palattiin Pyhäjärvelle.Toiselle evakkomatkalle läh-teneen, silloin 9-henkisenperheemme vanhin oli äi-dinäitini Varpu MatintytärKaasalainen o.s. Kyyrä(10.7.1873-25.1.1945) januorin elokuussa 1942 syn-tynyt lapsilauman kuopus,allekirjoittanut. Isänäitini olikuollut jo 10 vuotta ennensyntymääni, enkä tästä toi-sesta mummostani, äidin-äidistänikään muista mitään.Olin hänen menehtyessääntammikuussa 1945 vasta2,5-vuotias. Mutta minulleon kerrottu, että äidin käsi-en ollessa työtä täynnä, mi-nun hoitoni oli uskottu Var-pu-mummon käsiin häneneläessään.

Vuodesta toiseen olensuunnitellut lähtöä etsimäänVarpu-mummon hautaa jaasuinpaikkaamme Keu-ruulla. Vihdoin nyt, heinä-kuun lopulla aikeeni toteu-tui! Seuraavalla viikolla et-simismatkalle Keuruulle läh-ti edesmenneen Erkki-vel-jeni tytär Maritta Kemp-pi. Tässä jutussa summa-taan meidän molempienkokemuksia Keuruulta.

Maritta oli etukäteen yh-teydessä Keuruun Karjala-seuran sihteeriin RiittaVanhaseen ja minä vuo-rostani seurakuntaan sekäKeuruulla asuviin Pyhäjär-ven Noitermaasta kotoisinolevaan Esko Sipposeenja tämän puolisoon Sei-jaan. Näiden henkilöidenantamien tiedonjyvästenvarassa lähdin matkalle et-simään kiihkeästi jotakin jäl-

Evakkoajan muistoja jäljittämässä Keuruullakiä tuntemattomaksi jää-neestä vaiheesta lapsuudes-sani. Mielessä jännitti ja läi-kähteli niin ennakkoon kuinnykyisin kaupungiksi muut-tuneella Keuruulla liikkues-sa aika tavalla samankaltai-sella tavalla kuin liikkuessa-ni ensimmäisillä kerroilla1980-1990 luvuilla synty-mäpitäjässäni Pyhäjärvellä.Ennakkoon oli odotetta-vissa menneestä ajasta vainrippeiden löytäminen.Isoäidin leposijasiirtoväen haudassaKeskustellessani Keuruunseurakuntapuutarhuri Tuu-la Niemelän kanssa selvi-si, että niin äidinäitini Var-pu Kaasalainen kuin muut-kin evakkoina Keuruulla jat-kosodan jälkeisinä lähivuo-sina asuneet ja kuolleet hau-dattiin ns. siirtoväen hau-taan Keuruun uudelle hau-tausmaalle.

Mitään muistomerkkiäsaati hautakiviä tai -ristejäei siirtoväen hautaan kätke-tyistä löydy. Tämä alue onsittemmin haudattu kaut-taaltaan uudelleen. Minulleoli kuitenkin tärkeää pai-kantaa alue, missä mum-moni jäännökset lepäävät.Siirtoväen hautojen alue si-jaitsee hautausmaan kiviai-dan vieressä. Paikka löytyyläheltä 1964 valmistunuttaarkkitehti Erkko Virkku-sen suunnittelemaa, arkki-tehtonisesti kaunista siuna-uskappelia.

Siitä, tapahtuiko VarpuKaasalaisen siunaus Keu-ruun uudessa kirkossa, noinkilometrin päässä hautaus-maalta, vai haudan äärellä,ei ole säilynyt tietoa. MuttaKeuruun uusi kirkko onperheemme historiassa kui-tenkin tärkeä paikka, silläsiellä pääsivät 1945 kak-soisveljeni Erkki ja Eskoripille.

Keskellä kaupunkia, Kip-pavuorella, aivan Keuruunvanhan kirkon läheisyydes-sä sijaitseva, punatiilinen,korkeatorninenKeuruunuusi kirkko on nykyisenseurakunnan pääkirkko.Kirkon suunnitteli arkkitehtiTheodor Granstedt ja ra-kensi Odert Laine 1889–1892. Uusgotiikan tyyli-suuntaa edustavan kirkonavarassa, valoisassa salissaon 1100 istumapaikkaa.Kirkon kaksiosaisen altta-ritaulun, jonka on 1892maalannut kuuluisa taide-maalari Eero Järnefelt, ai-heena on Kristus ristillä ja

enkelin ilmestyminen Getsema-nessa. Kirkon akustiikka onerittäin hyvä ja valoisa, ark-kitehtuuriltaan kaunis kirk-ko tekee hyvin juhlavan vai-kutuksen.

Keuruulla kävijän kan-nattaa ehdottomasti tutus-tua myös paanukattoiseen,punamullalla maalattuunKeuruun vanhaan kirk-koon, joka on Keski-Suo-men vanhin puinen kirk-korakennus. Se on raken-nettu vuosina 1756-59 Ant-ti Hakolan johdolla. Tun-nelmallisen kirkon alkupe-räiset piirteet ovat säilyneethyvin. Kirkko on koristeltukattoa myöten maalauksil-la.

Kansallismuseon kokoel-miin siirretyn alttaritaulunKristus pesee opetuslastensa jal-koja maalasi Johan Back-man 1750- tai 1760-luvul-la. Keuruun vanhassa kir-kossa säilytetään kopiotaBackmanin maalauksesta.

Vanhan kirkon puistikos-sa on vanha hautausmaa,sankarihaudat ja Karjalaanjääneiden vainajien muisto-merkki.

Kortemäki tänäänLiesjärven kylillä ajellessataloja näkyi varsin harvak-seen eikä Suojärven kyläerottunut metsittyneestämaisemasta. Peltoja näkyihyvin vähän. Mutta suu-reksi ilokseni pusikoituneel-ta ja metsittyneeltä tienvar-relta erottui pari vanhaarakennusta osapuilleen siltäpaikalta, jonka sijainnin Sip-posen Esko oli neuvonut.Kortemäki oli kuin olikinehkä löytynyt!

Keuruun kirkonkylältärunsaat 20 km kohti Mylly-mäen asemaa ajettuammemetsiköstä soratien varrel-la näkyivät tielle oletetta-vasti jääkellarina toimineenpienen rakennuksen kattoja vähän kauempana tiestäväriltään haaltuneen puna-multainen riihi- tai aittara-kennus. Hyvin sykähdyttä-vää oli nähdä tieltä käsinedes nämä, kun metsikössätarpojaksi minusta ei nyky-kuntoisena ole. Tielle ei nä-kynyt mitään muuta merk-kiä evakkoaikaisesta asu-muksestamme.

Enemmän tietoa ja näh-

tävää löytyi, kun MarittaKemppi otti Keuruulla yh-teyttä Liesjärven kyläseu-ran johtokunnan varapu-heenjohtaja Paula Pusaan.Hänen avullaan Marittanoppaaksi paikan päälle,Liesjärven kyläkunnan Suo-järven kylään, Kortemäel-le, lähti Pusan sisar, erityis-luokanopettaja HilkkaKutinlahti. Hän on kir-joittanut ja toimittanut mm.runsaisiin haastatteluihinperustuvan kyläkirjan Kou-lutie (2014), joka valitetta-vasti on loppuunmyyty.

Kirja kertoo ajasta, jol-loin kylillä oli paljon elä-mää, suuria perheitä ja pal-jon lapsia. Ajasta, jolloinyhden pitkän kylätien var-rella toimi neljä kansakou-lua. Kouluja käytiin noin300 talosta – nyt kaikkikoulut on lakkautettu, kunlapset loppuivat kyliltä. Yksinäistä kouluista oli 1918perustettu Suojärven kou-lu, jota nyt jo edesmenneetNiilo-veljeni (s. 1934) jamahdollisesti myös Vap-pu-sisareni (s. 1931) kävi-vät talven 1944-45 Korte-mäessä asuessamme. Kou-lu lakkautettiin jo 1960-luvun alkupuolella ja ra-kennuskin on sittemminpalanut.

Selvisi, että Kortemäenpihapiiristä on jo 1970-lu-vulla purettu asuinraken-nukset kivijalkoineen ja nelienee viety kesämökkitar-

peiksi. Samoihin aikoihinmm. komeista ruishalmeis-ta tunnetut pellot metsitet-tiin. Pihassa sijaitsi aikoi-naan aivan lähekkäin kaksitaloa, Kortemäki ja Pyn-nölä. Näiden talojen ra-kennuskannasta kertovatnyt enää jääkellari ja riihi/aitta. Ja suuren talon ennenniin hyvinvoivasta kasvikan-nasta erottuvat näin loppu-kesällä enää muutamat jä-kälöityneet marjapensaat, jokuolemaa tekevät sireenitsekä sitkeät lupiini- ja nok-kospöheiköt.

Näkymä sellaisenaan olikuin Karjalassa kotitalonpaikkaa etsiessä. Myöskäänmaantien toisella puolellaolleesta navetasta ei ollutpaljoa jäljellä, vain osa pe-rustasta, joitain ruostuneitakoneenvänkyröitä ja tiilika-sa.

Paikannimenä Kortemä-ki on säilynyt, vaikka talotomistanut Kortemäensuku joutui 1930-luvullapakkohuutokaupassa luo-

Kortemäen ja Pynnölän komeita taloja ei enää ole,sillä ne on purettu 1970-luvulla. Kuva onjulkaistu Koulutie -kyläkirjassa.

Keuruun Karjala-seuran 70-vuotisjuhlilla 7.8.2016paljastettiin Veteraanipuistossa 7.8.2016 karjalaisensiirtoväen Keuruulle tulon muistomerkki Uusi koti.Kuva: Tarja Sipponen.

Kortemäen navetta- ja ulkorakennuksesta maan-tien toisella puolella on jäljellä enää mm.osa kivijalkaa ja koneromuja. Kuva: Maritta Kemp-pi.

Vielä ryhdikkäänä seisova peltikattoinen kellarira-kennus on luultavasti toiminut Kortemäen ja Pyn-nölän talojen jääkellarina. Kuva: Maritta Kemppi.

Keuruun pääkirkon kaksiosainen alttaritaulu on Eero Järnefrltin 1892 maalaa-ma. Seppo Lindgren totesi komealla bassollaan meille laulaen akustiikanolevan avaran kirkkosalin tyhjilläänkin ollessa erinomainen. Kuva: KaarinaPärssinen.

pumaan omistajuudestaan.Talot ja tilat kuuluivat evak-koperheemme Kortemä-keen 1944 saapuessa Kons-tin perheelle ja tilanomista-jana on sittemmin ollutPentti Konsti.

Kortemäen pihapiirinkahdesta talosta Pynnölä olievakkojen tullessa ilmeises-ti tyhjillään, mitä jatkui ainavuoteen 1949 saakka. Saat-taa olla, että suuri perheem-me saikin asuttavakseentuon Pynnölän talon. Muis-titietoa asiasta ei enää vali-tettavasti ole, koska sisa-russarjastamme viimeksi li-säkseni elossa ollut Esko-veljeni kuoli tänä vuonnatoukokuussa.

Liesjärven kyläkunnanneljästä koulusta Kortemä-keä lähinnä olleelle Suojär-ven koululle kertyi matkaamuutama kilometri. Kak-soisveljilläni, 1929 syntyneil-lä Erkillä ja Eskolla oliKeuruulla asuessammeedessään rippikoulun käy-minen. Kutinlahden arve-


Tämä Ikaalinen, syntymä-ja kotipaikkani, kuului ai-kaisemmin Satakuntaan,nykyään Pirkanmaahan. Sa-takunnan laulussa kerrotaankansasta, joka ”tyynnä kyn-tää aurallansa maata isi-en”.

Laulussa mainitaan Ko-kemäen joen vuo. Se tuomieleeni runoilija KaarloSarkian, joka oli Kiikastakotoisin. Hänen lapsuus-kotinsa ikkunaan näkyiKokemäenjoki. RunossaanKotiseudun kuva Sarkiakirjoittaa: ”Missä kultai-nen kiersi tie / virtas sini-nen, vuolas joki / kaipuunsiipi mun sinne vie”.

Pirkanmaan maakunta-lauluksi on valitti Kesäpäi-vä Kangasalla. Sen on kir-joittanut Sakari Topelius.Nöyrästi hän laulun lopus-sa rukoilee: ”Oi, Herra,intoa anna / ain’ maatam-me rakastamaan”.

Kauan sitten oli Kuopi-ossa Kristillisen yhdistyk-sen työntekijänä. Yhdistyk-sellä oli oma kesäkoti, jos-sa pidin lastenleirejä. Leiri-ohjelmaan kuului aina retkiläheiselle Sandelsin pat-saalle. Sandels oli Savonjoukkojen johtaja Suomensodassa v. 1808-1809. Sa-volaisten laulussa kerrotaan:”Täss’ Savon joukko tap-peli / ja joka kynsi kylmeni/ edestä Suomenmaan”.Kansallistunteen kohotta-minen, se oli leiriretkientarkoituksena.

Hämäläisten laulusta mi-nulle tulee ensimmäiseksimieleeni Hämeen neidonkuvaus. Hän on valkotuk-kainen, sinisilmäinen, sieväja jalo. Mutta ei Hämeenmiehiäkään laulussa unoh-deta: ”Jos miestä missä tar-vitaan, / maan eestä vaik-ka kaatumaan, / niin ul-jaita on urhoja, / on jär-

Maakuntalaulut mielessä

Ikaalisten Leppäsjärven kansakoulun opettajat ja oppilaat vuonna 1949.Kirjoittaja on rusettipäinen tyttö toisessa rivissä, kolmas vasemmalta.

Kansakoulujen laulutunneilla käytettiin Lauri Par-viaisen ja Wilho Siukosen toimittamia laulukirjoja.Molemmissa on Suomen maakuntalaulut.

keä, on kuntoa, / kun toi-meen tartutaan”.

Olin tämän kesän Pyhä-järvi-juhlilla Järvenpäässä.Päiväjuhlassa laulettiin Uus-maalaisten laulu. Juhlanjuontaja Riitta Hirvonensanoin tästä Sibeliuksen sä-veltämästä laulusta, että seon vaikea. Sitä se todellaon, mutta kohtuullisen hy-vin me siitä sentään selvi-simme. Varmaankin suurino0sa juhlaväestä oli oppi-nut maakuntalaulut lapsenakansakoulussa. Tunnemmesananlaskun: ”Minkä nuo-

rena oppii, sen vanhanataitaa”.

Karjalaisten laulu. Mitenvoimakkaasti juhlaväki senlauloikaan. Siinä oli sydä-met mukana. Minä en voi-nut laulaa, sillä minua it-ketti niin kovasti. Kun mai-nitsin tästä vierustoverille-ni, niin hän totesi: “Se onsitä karjalaisuutta”. Niin,Karjalan kansa on herkkäitkuun ja nauruun.

”Suloisessa Suomessam-me / oisko maata armaan-paa”.

LAHJA SIUKOLA

lun mukaan etäällä kir-konkylästä asuneille rippi-koulun käynti järjestyi ”su-pistettuna” versiona. Pap-pi kävi muutaman kerrankylällä joko joissain isoissataloissa tai koululla pitä-mässä nuorille rippikou-lua ja se sekä kinkereihinosallistuminen kävivät senajan rippikoulusta.

Kaksosveljet matkusti-vat perheen seuraavastaasuinpaikasta Suoniemel-tä 1945 toukokuussa ju-nalla Keuruulle päästäk-seen kirkkoon ripille. Täs-tä 20.5.1945 pidetystäkonfirmaatiosta löytyi ai-van yllättäen Esko-veljenirippikoulutodistus eräänvanhan 1940-luvun kou-lukirjan välistä, kun kol-me vuotta sitten perkasinkirjavarastojani omakoti-talosta kerrostaloonmuuttaessani.

Reissuni ulottui Keuruul-ta naapurikuntaan Petäjä-vedelle pyhäjärveläissyn-tyisen Annikki Lindgre-nin ent. Nolo ja hänenpuolisonsa Seppo Lind-grenin vieraaksi. Seponkyyditessä kiertelimme yh-dessä Keuruuta. Kävim-me myös tutustumassakuuluisaan Petäjäveden

vanhaan kirkkoon. Se onmerkitty UNESCON maa-ilmanperintöluetteloonpohjoismaisen puukirkko-arkkitehtuurin ja hirsiraken-tamistaidon edustajana.Lindgreneiltä sain myöskosolti tietoja niin alueenelämänmenosta kuin histo-riastakin, ovathan he asu-neet Keski-Suomessa jovuosikymmeniä.

Keuruun karjalaisetKeuruulle asettui asumaanpääasiassa valkjärveläisiäsiirtolaisia ja paikkakunnal-le jäi asumaan vain muuta-mia pyhäjärveläisjuurisiaperheitä. Sipposen Eskonvanhemmat ja perhekuntaasuivat hekin jonkin aikaaLiesjärvellä, kunnes perhelöysi mieluisan tilan aivannykyisen kaupungin keskus-tan alueelta, Papppilannie-mestä Keurusselän rannal-ta, missä alkoivat rakenta-maan jo 1945 vuoden alus-sa.

Elokuun ensimmäisenäsunnuntaina, toimeliaanKeuruun Karjalaseuranviettäessä 70-vuotisjuhliaan,historian siivet havisivatmonella tapaa tuota so-danjälkeistä aikaa muistel-lessa. Seuran juhlapäivänä

paljastettiin Veteraanipuis-tossa, rautatieaseman lä-heisyydessä karjalaistensaapumisesta Keuruullekertova Uusi koti -muis-tomerkki. Vaikkei uudeltahautausmaalta löytynyt-kään mitään muistomerk-kiä siirtolaisten haudasta,on tämä Uusi koti -muis-tomerkki hieno osoitusnykypolvien aktiivisuudes-ta vaalia evakkoina Keu-ruulle sodan jälkeen saa-puneiden perintöä.

KAARINAPÄRSSINEN

Petäjävedelle asettui asumaanpyhäjärveläis-syntyinen,K-kauppiaanapitkän urantehnyt AnnikkiLindgren puoli-sonsa SeppoL i n d g r e n i nkanssa. Kuva:Kaarina Pärssi-nen.

Kaarina Pärssinen Pyhä-järvi-juhlilla Tuusulassa2016. Kuva: Juhani Paa-janen.

Siirtoväen haudassa leposijansa saaneiden evakoiden hauta-alue on sijainnutkirkkomaan kiviaidan vieressä. Alue on sittemmin uudelleen haudattu. Kuva:Kaarina Pärssinen.

Vpl. Pyhäjär-ven Noiter-maassa 1928syntynyt EskoSipponen Sei-ja -puol i so i -neen. Kuva:Kaarina Pärs-sinen.


Yllättävä tilannetalvisodan jälkeenTalvisodan päätyttyä maa-liskuussa 1940, Liinahama-rin satama Petsamossanousi korvaamattomaanasemaan koko maammehuollon kannalta. Valta-kunnan vienti oli pysäh-dyksissä ja maa tarvitsipikaisesti viljaa, sokeria,kahvia, rasvaa sekä konei-ta ja voiteluaineita.

Britannia oli sulkenutPohjanmeren ja Saksa Itä-meren laivaliikenteen. Suo-men kauppalaivastostasuurin osa oli Itämerellä jaloput aluksista olivat erivaltamerien vesillä. Näillealuksille voitiin ilmoittaamääräsatamaksi maammekoilisnurkassa sijaitseva Lii-nahamari.

Petsamon liikenne oli-kin noin vuoden ajan Suo-men ainoa väylä tavara-kuljetuksissa länteen. Suo-malainen laiva s/s Gretasaapui satamaan 14. huh-tikuuta 1940 tuoden mu-kanaan 1200 tonnia elin-tarvikkeita ja aseita puo-lustusvoimille. Lasti pu-rettiin sotilaiden toimestakolmessa päivässä ja siir-rettiin puolustusvoimienkuorma-autoilla Rovanie-melle. Tästä käynnistyi suu-rin Suomessa milloinkaanajettu kuljetussavotta.

Maantiekuljetustenpikainen organisointiSuomen hallitus toimeen-pani nopeasti poikkeuk-sellisen hankkeen: Liina-hamarin satamayhteydentueksi tarvittiin laajamit-tainen kuljetusoperaatiopohjoiseen Suomeen.

Jäämerentie oli valmis-tunut 1931 ja sitä tarvittiinnyt kuorma-autoilla ajet-taviin kuljetuksiin. Sora-pintaisen tien leveys olinoin 5 metriä ja pituusRovaniemeltä Liinahama-riin 531 km.

Puolustusministeri, ken-raali Rudolf Waldeninaloitteesta koottiin maalis-kuussa 1940 neuvottelu-kunta, jolle asetettiin teh-täväksi valmistella valtio-neuvostolle esitys Petsa-mon maantiekuljetustenjärjestämisestä. Neuvotte-lukunta esitti huhtikuussa1940 valmistuneessa mie-tinnössä, että kuljetuksetannettaisiin valtioenem-mistöiselle osakeyhtiölle,jolla olisi yksinoikeus Ro-vaniemen ja Petsamon vä-liseen tavaraliikenteeseen.

Valtioneuvosto hyväksyiesityksen ja toukokuussa1940 perustettiin PohjolanLiikenne Oy. Yhtiön tar-koituksena oli toimia lii-kenteen organisoijana, jol-loin varsinaiset kuljetuksetolisivat tulleet yksityistenautoilijoiden hoidettavak-si. Vastoin odotuksia näitäei kuitenkaan tullut reitilleodotetulla tavalla, jotenyhtiö osti omaksi kalus-tokseen puolustusvoimil-ta 150 perävaunullista

Jäämerentie ja Petsamon liikenne 1940 – 1941

Ford -kuorma-autoa. Lii-kenteen johtoon asetettiinhuhtikuussa 1940 kenraaliPaavo Talvela, jollemaamme hallitus lupasi jär-jestää sotatilalain nojalla tar-vittaessa diktaattorin oikeu-det. Liikenne saatiin käyn-tiin kesäkuussa 1940.

Kalustoa ja henkilöitätarvittiin paljonJäämerentien kuljetuksiavarten varattiin 1600 kuor-ma-autoa ja palkattiin 3000kuljettajaa ja apumiestä sekä2000 lastaajaa. Tien kun-nossapitoon otettiin 1400pysyvää ja 4000 osa-aikais-ta tietyömiestä sekä kalus-ton huoltoon ja korjauksiin1000 miestä töihin.

Ruotsi kärsi samasta me-risaarrosta kuin Suomikinja Liinahamarin satamankapasiteetista osa luvattiinRuotsin käyttöön. Ruotsa-laista rahtia kuljettivat 400ruotsalaista kuorma-autoaruotsalaiskuljettajineen. Ro-vaniemeltä rahti jatkoi mat-kaansa rautateitse Haapa-rannan kautta ja näin saatiinmaahan mm. Yhdysvallois-ta ostettuja lentokoneita.

PoikkeuksellisetolosuhteetYksi edestakainen matkaRovaniemeltä Liinahama-riin ja takaisin tarkoitti lä-hes 1100 km:n ajoa pölyä-vää sorapintaista ja talvellalumipintaista ja jäistä Jää-merentietä.

Suurimmat vaikeudet tä-män mittavan kuljetusteh-tävän aikana liittyivät sää-ja ajokeliolosuhteisiin sekäliikenneturvallisuuteen. En-nen kuljetusten alkamistatien suoritteeksi oli arvioitu400 tonnia tavaraa vuoro-kaudessa. Pahimmillaan –tai parhaimmillaan – tielläkuljetettiin vuorokauden ai-kana yli 5000 tonnia tava-raa!

Tämän seurauksena tiepehmeni ja paikoitellen sor-

tui autojen alla. Suurienkuormien ja kovan ajonlisäksi autojen kestävyyttäkoetteli kova pakkanen, jokakiristyi jopa alle -40C luke-miin. Silloisten autojen läm-mitys- ja huurteenpoisto-laitteet olivat tällaisiin olo-suhteisiin täysin riittämät-tömät. Käytettävissä ei ol-lut myöskään kelvollisiajäähdytysveden jäätymisenestoaineita – pakkasnestei-tä.

Liikenteellisesti haasta-vimpia tiekohtia oli Saari-selän tunturien pohjoisrin-teillä sijaitseva paikoitellenjyrkkä mäki, joka oli au-toille rasittava kumpaankinsuuntaan. Autoilijat ristivätpaikan Magneettimäeksi,joka myöhemmin on ni-mitetty museotieksi.

Liikenteen vaaroja,ongelmia ja tarinoitaJäämerentien kapeuden jaliikenteen vilkkauden seu-rauksena reitillä sattui päi-vittäin yhteen- ja ojaanajo-ja. Pohjolan Liikenne Oyhankki kuljettajansa osittainsellaisista henkilöistä, joillaei ollut aikaisempaa koke-musta autolla ajamisesta.

Oman lisänsä asiaan toiruotsalaisten kuljettajien tot-tumus vasemmanpuolei-seen liikenteeseen, jolloinhe tiukan paikan tullen saat-toivat ohjata autonsa ”vää-rälle puolelle” tietä. Pahim-millaan tieltä suistumisia sat-tui muutaman sadan met-rin välein. Keskimäärin vuo-den 1940 aikana sattui kak-si kuolonkolaria viikossa.

Eniten Petsamon liiken-teeseen liittyviä tarinoita onkerrottu ns. jobbareista, jot-ka hankkivat tavalla tai toi-sella kuljetuksista säännös-telyn alaista tavaraa myytä-väksi mustassa pörssissä.Halutuin tuote oli kahvi,jonka hankkimiseksi liikkuiniin ammattimaisia välittä-jiä kuin kotitarvehankkijoi-takin. Kahvin hinta mus-

tassa pörssissä oli yli 10-kertainen säännöstelyhin-taan verrattuna. Moni au-tonkuljettaja oli jopa liit-toutunut jobbareiden kans-sa, jolloin hän pudotti kah-visäkin ennalta sovittuunpaikkaan, josta se kulkeutuimetsäteitä pitkin etelänmarkkinoille.

Autojen lastia verottivatmyös varkaat, jotka varsin-kin ylämäissä nousivat la-valle ja pudottivat kuor-man alas. Autojen pysäh-dyspaikoissa, kuljettajienruokaillessa tai levätessäsaattoi lavalla ollut tavarasiirtyä nopeasti varkaidenkäsiin. Tämän vuoksi kul-jetukset järjesteltiin myö-hemmin vartioituina kolon-nina, jolloin takana tullutpystyi pitämään silmälläedellä kulkevaa kuormaa.

Jäämerentie jaettiin tar-kastuspisteisiin ja noin 50km:n pituisiin valvottuihinosuuksiin, joilla moottori-pyöräpoliisit ja hinausryh-mät partioivat vuorokau-den ympäri. Lisäksi Pohjo-lan Liikenne Oy:llä oli 26vakituista tarkkailijaa val-vomassa kuljetusten suju-mista.

Tehokkaimmaksi kei-noksi anastusten vähentä-misessä osoittautui kuljet-tajien vastuun lisääminen;jolloin hänen oli korvatta-va kaikki kuormasta mat-kan aikana kadonnut tava-ra mustan pörssin hinnoin.Selvittämättömäksi tapauk-seksi jäi kokonaisen Chev-rolet kuorma-auton katoa-minen kahvilasteineen jäl-jettömiin Ivalon ja Rova-niemen välillä talvella 1941siitä huolimatta, että kaik-kia risteyksiä ja sivuteitä var-tioitiin. Jäämerentien liiken-teessä mukana olleet auto-miehet ristivät tämän vielävuosikymmeniä myöhem-min muistamansa tapauk-sen ”Lentäväksi hollantilai-seksi”.

Miten kuljetuksetsujuivatLopputuloksena tästä Pet-samon liikenteestä on to-dettu, että kyseessä oli ai-nutlaatuinen eri ministeri-öiden yhteistyöponnistus,johon liittyi tuhansia yksi-tyisiä toimijoita.

Autoja oli liikenteessäenimmillään 1573 kpl ja-kaantuen seuraavasti: Suo-malaiset; Pohjolan Liiken-

Ruotsalaiset auttavat Scania Vabiksellaan suomalaisen Volvo LV:n ojasta. Paavo Ruokosen arkisto.

ne Oy 516 autoa ja yksityi-set 656 autoa. Lisäksi puo-liperävaunuja noin 1000 kpl.Yleisin auto oli Ford V8,joita oli kahta mallia: Ford098 T, jossa oli 85 hv:nmoottori ja sitä kutsuttiin”hävittäjäksi”. Ford 099 Toli 95 hv:n moottorilla jasiihen oli liitetty puoliperä-vaunu eli ”rekka”, jonkavuoksi yhdistelmää alettiinnimittää ”pommariksi”.Ohjaamoltaan nämä autotolivat samanlaiset.

Ruotsalaisilla oli ajossa400 autoa, joista monetolivat kolmeakselisia tai pe-rävaunulla varustettuja ras-kaita Scania-Vabis ja Volvo-kuorma-autoja.

Laivoja kävi Liinahama-rin satamassa tuona aikana222 kpl, tuoden ja viedenyhteensä 530 000 tonnia ta-varaa. Auton kantavuus olikeskimäärin 4 tonnia ja pe-rävaunullisen auton kanta-vuus yleisimmin 8 tonnia.Yhdellä autolla ajettiin ke-säaikana kuukaudessa 8reissua = 16 kuormaa.Kahden kuljettajan ajaessa12 reissua = 24 kuormaa.Talvella ja kelirikkoaikana4 reissua = 8 kuormaa.

Oikein huonoissa olo-suhteissa ei päässyt lain-kaan ajamaan. Petsamonliikenne nostikin omaltaosaltaan huomattavasti Suo-men puolustuskykyä. Li-säksi se osoitti ensimmäi-sen kerran Suomen histori-assa, että kuorma-autoillaoli mahdollista tehdä kan-santalouden kannalta mer-kittäviä kuljetussuoritteita.

Yhteydellä Petsamonkautta ”vapaaseen maail-maan” oli myös suuri hen-kinen merkitys. Tämä edel-lä mainittu yhteistyö toimipohjana jatkosodan aikai-selle keskitetylle kuljetusjär-jestelmälle. Kokonaisuute-na runsaan vuoden kestä-nyt Jäämerentien liikenne,jossa Petsamosta lähti jaRovaniemelle saapui noin130 autoa päivittäin, onkuljetussuoritteena vielä ny-kyisinkin hämmästyttäväteko, johon osallistui yli10 000 henkilöä.

Pohjolan Liikenteen autoja Rovaniemellä kesällä 1941. Antti Salmin arkisto


Pertti Iso-Pahkala löysi äitinsä Hiljan arkistoista tämän vanhan valokuvan. Kuvassa on Porsaanmäennuoria miehiä, naisia ja lapsia 1920-luvulla. Takarivissä vasemmalta oikealle: Kaisa Riikonen, AugustMikonpoika Vesikko, Matti Pekanpoika Vesikko, Väinö Laamanen, Toimi Laamanen,AleksViskari.´Alarivissä vasemmalta oikealle: Elina Kuisma, Rauha Järvinen, Impi Kuisma, TyyneLaamanen, Selma Laamanen. Kuvan lapsia ei varmuudella osattu nimetä. Tunnistajina olivat ToiniPelkonen o.s. Vesikko, Mikko Augustinpoika Vesikko ja Pertti Iso-Pahkala.

Porsaanmäen väkeä 1920-luvulla

Magneettimäki on ylikuumentanut jarrut. EinoAhon arkisto.

Aurinkoisen, lämpimän jakesäisen sään suosiessa ko-koontui noin 20 henkilöäRajalahden virkistysalueelleKiikoisten Rautuun, Kii-koisjärven uudelle ranta-saunalle.

Liisa Jokelan, Marja jaKaarlo Koukun sekäkumppanien järjestämänkahvi- ja iltapalatarjoilunlomassa vaihdoimme ke-sän kuulumiset, samalla kunuusittu sauna lämpeni kyl-vettäväksi.

Tarinan kerronnan Suo-men Mestari Kaarlo Kouk-ku muisteli karjalaisten eva-koiden yllättävää tuloa Kii-kan rautatieasemalle talvi-sodan aikana v. 1939. Kirk-koherra Heikkilä keskeyt-ti silloin kirkonmenot jaevakoille järjestettiin pikai-sesti välttämätöntä ruoka-huoltoa ja tilapäinen ma-joitus kirkon tiloihin.

Kuten tiedämme, esi-merkiksi osa Vpl. Pyhäjär-ven kunnan entisiä asukkai-ta ja heidän jälkeläisiä onmonien vaiheiden jälkeenasettunut asumaan näilleseuduille. Aktiivisina, vilk-kaina ja toimeliaina karja-laiset ovat myös osallistu-neet kunnalliseen ja muu-hun yhteiseen toimintaanvuosien saatossa ja sopeu-

Äetsän Karjalaseuran saunailtaavietettiin Kiikoisten Raudussa

tuneet hyvin kantaväestönjoukkoon, säilyttäen kuiten-kin osan kulttuuristaan jatuoden jotakin uuttakin tul-lessaan tänne uusille asuin-sijoille. Esimerkkeinä mai-nittakoon vaikkapa karja-lanpiirakat, joka maistuuhyvälle meidän kaikkiensuussa, ja toisaalta onnistu-neita avioliittoja on vuosi-en aikana solmittu puolinja toisin, kuten liitteenä ole-vasta yhteiskuvasta voim-me todeta.

Mainion saunan löylyjenjälkeen muutamat pulahti-vat uimaan ja nauttimaanKiikoisjärven virkistävistä jakirkkaasta vedestä. Laskeu-tuipa joukko vesilintujakin

levähtämään Kiikoisjärvenmaininkeihin.

Seuran puheenjohtajaMarkku Pärssinen kertoiajankohtaisista asioista japatisti osallistumaan syys-kauden tulevaan toimin-taan.

Karjalan Liiton Satakun-nan piirin terveiset toi YrjöS. Kaasalainen kertoenpiirin ja liiton menneestä jaerityisesti tulevan syksyn toi-minnasta. Piirin syyskokouspidetään to 1.9.2016 klo18, paikkana on ravintolaLiisanpuisto Porissa.

Toiminnanjohtaja SatuHallenberg pitää tarina-kahvilaillan to 8.9.2016 klo18.00 Hiittenharjun Motel-

lissa Harjavallassa. KL:nNaistoimikunta juhlii 40-vuotista toimintaansa lau-antaina 15.10.2016 Karja-latalolla Helsingissä.

Muita tapahtumia voikäydä katsomassa piirin jaseurojen nettisivuilta tai ot-taa yhteyttä muulla tavalla.

Ilta kului nopeasti mu-kavan yhdessäolon mer-keissä. Lopuksi lauloim-me yhdessä Karjalaistenlaulun.

Mukana olleena kutsus-ta kiittäen ja hyvää loppu-kesää toivottaen

YRJÖ S.KAASALAINEN

Toivo Niinivirtaoli myös mukanaYksi näistä Petsamon lii-kenteen kuljettajista oli Toi-vo Niinivirta, joka oli syn-tynyt Ahlaisissa vuonna1911 ja ajoi Lammelan au-toja tuossa tavaraliikenteensuuressa kuljetussavotassa.Tämän jälkeen hän kyyditsihenkilöautolla Lapin tiepii-rin mestareita ja pohdiskelimielessään suunnitelmia tu-levan varalle.

Sodan loputtua Toivo tulietelään ja ajoi jonkin aikaaNiemen autolla tavaraa Po-rin ja Helsingin välillä. Kiu-kaisten Paneliassa asuessaanhän osti Kahalan sahan au-ton itselleen ajaen puutava-raa ja kuljettaen asiakkail-leen sementtiä Paraisilta.

Erik-poika muisteli läh-teneensä isän apumieheksiolleessaan 16 vuoden ikäi-nen. He ajoivat yhdessä au-toilija Nurmen kanssa en-sin Rauma-Lahti-Tampere-tavaralinjaa ja myöhem-min reitti jatkui Keravalleja Kotkaan asti. Vuosienmyötä poikien; Erikin, Ma-tin, Ilkan, Veikon, Pen-tin ja Antin varttuessa per-heyritys laajeni ja siirtyi Ko-kemäen Peipohjan kauttaHarjavaltaan, jolloin toimin-nat edelleen kasvoivat jakuljetuskalusto lisääntyi.

Perheyritys laajeni mer-kittävästi syksyllä 1980, kunToivo ja Alli Niinivirranpojat perheineen tulivat jou-kolla mukaan T. NiinivirtaOy:n kuljetusliikkeen toi-mintoihin, jolloin alkoi voi-makas kehityksen aika. Täl-löin kansainväliset kuljetuk-

set etelään ja itään laajeni-vat voimakkaasti.

Liikennöitsijä NiinivirranAlli-puoliso huolehti tun-nollisesti vuosien aikana li-sääntyvistä toimistotöistä jamonista muista kuljetuksiinliittyvistä tukitehtävistä apu-laistensa kanssa. Mainitta-koon tässä yhteydessä vieläNiinivirran tyttäret; Eeva-Liisa, Terttu ja Mirja, jot-ka ovat perineet vanhem-piensa yrittämisen halun jatoimivat toisaalla mukanaliike-elämässä pyörien pääl-lä.

Vuodet vierivät ja suku-polvet vaihtuvat, mutta ta-varat liikkuvat jo kolmensukupolven voimin Niini-virran autoilla, joiden koti-paikkana on Harjavalta jaKotka.

YRJÖ S.KAASALAINEN

Tietolähteitä:Olli Blomberg: Kuljetuk-

sesta kulttuuriin, Sallisten tieKerimäeltä Kivennavankautta Kangasalle

Markku Mäkipirtti: Puo-lustusvoimien moottoriajo-neuvot 1919-1959

Antti, Eerik ja Matti Nii-nivirran haastattelut ja va-lokuva-albumit

Pentti Ruuska: Isä, poikaja kuorma-auto, Tarinoitatuulilasin takaa

Eero Virtanen: Kun käs-ky kävi, Harjavallan sota-veteraanien matrikkeli vuo-silta 1939-1945

Wikipedia: Liinahamarinreitti

Toivo Niinivirta autoi-lijan asussaan. Niinivir-ran arkistot.

Jäämerentien logo,Vehoniemenautomuseon arkisto.

Tällainen näkymä kohtasi Petsamon liikenteenkuljettajia. SA-kuva.


Vernitsan viljelyksiltä Sor-tanlahden kauppapaikkaan-kyläkirjaa aloitettiin koo-ta 1990-luvun lopulla. Kir-jan alkuperäinen tarkoitusoli koostua Vernitsan ky-läläisten haastatteluista janimikin olisi ollut saman-suuntainen. Sanotaan, ettäasiat mutkistuvat kun nepitkistyvät, mutta tässämutkistuminen koitui kir-jalle eduksi.

Kiitoksen ansaitsee Vpl.Pyhäjärvi-Säätiön pitkäai-kainen asiamies Reino Äi-kiä ja hänen aktiivisen ky-selynsä ”Missä viipyy Ver-nitsoisten kyläkirja”. Hänmyös toi esille, että Sor-tanlahti kuuluu olennaises-ti Vernitsaan. Niinpä kir-jassa historiaa lähdettiinavaamaan Vernitsan ho-vista ja lahjoitusmaakau-den päättymisestä.

Vernitsalaiset olivat jou-tuneet lahjoitusmaakaudenmyötä taipumaan torppa-reiksi ja vuokraviljelijöiksi.Suomen Keisarillinen Se-naatti osti Vernitsan hovin

Vaatturi Pekka ja Helena Hinkkanen v. 1919ja lapset Väinö, Elma, Lyydia, Tuure, Tau-no, Uuno, Rauha ja Eila.

Musakan albumista, pyykkipäivä Laatokan rannassa.

TERVETULOA Wernitsan viljelyksiltä Sortanlahdenkauppapaikkaan -kyläkirjan julkistamistilaisuuteen!

Tilaisuus järjestetään Kauppilan Matkailutilalla 15.9.2016klo 14.00, os. Kauppilanranta 2, 38500 Ikaalinen.

Kahvitarjoilua varten pyydämme ilmoittautumista 12.9.mennessä, puh. 040 734 2865 tai [email protected]

Terveisin kirjatoimikunta:Marja-Terttu ja Kalevi Hämäläinen,

Kirsi-Marja ja Matti Humala, Pirkko Haavisto,Pentti Lappalainen ja Lea Jokinen

Kirjan hinta 40 euroa,postituksiin lisätään lähetyskulut.

Kukko ukko ja hänen kaunis Liisa-tytär miehensä Tuomas Kaasalaisen jalastensa kanssa.

Tarinaa kyläkirjankoostamisesta

alueen parooni Freede-ricksz’ltä. Senaatti ei kui-tenkaan antanut alueella asu-vien lunastaa viljelemiäänmaita. Senaatti perusti alu-eesta valtion mallitilan jalaittoi syyskuun 9 p. 1885maat 50 vuodeksi vuokral-le. Näin vernitsoisista teh-tiin raskain ehdoin vuok-raviljelijöitä.

Vernitsan torppareista,vuokraviljelijöistä ei voipuhua minään pikkutorp-pareina.

Monien kirjelmien ja val-tuuskuntien jäkeen Senaa-tin kamaritoimikunta päät-ti 3.4.1910, että Vernitsanhovista tehdään 74 itse-näistä tilaa, joissa on peltoa20 ha, sekä yhteismesäosuustilaa kohden 13 ha. Lisäksi23 kpl. 2,7 ha kokoistapalstatilaa. Siten vihdoinkinpäästiin viljelemään omiamaita. Muodostettiinosuuskuntia, tämä toi alu-eelle vaurautta.

Sortanlahdesta suunnitel-tiin kauppalaa, olihan seerittäin vilkas kauppa- ja

satamapaikka.Sodan myötä kyläläisten

asumisen ja elämisen mer-kit ovat hävinneet. Kirja onpyritty koostamaan siten,että lukijalle piirtyy alueestaelävä kuva.

Sortanlahtea pommitet-tiin rajusti, jäljelle jäi vainyksittäisiä rakennuksia. Ver-nitsan rakennuksia oli val-loittaja ryhtynyt 1950-luvunlopulla purkamaan viedenrakennusten kivijalatkinpois. Matkailijalle kiinne-kohdat ovat olleet vähissä,mutta kirjan lukijalle EskoSimosen tekemät karttasi-vut näyttävät, missä kyläläi-set ovat asuneet ja tiluksi-aan viljelleet.

Kirjan on tuottanut Ikaa-listen Karjalaseura. Kirja onmahdollista ostaa julkaisu-tilaisuuden yhteydessä.Myöhemmin kirjatoimi-kunnalta sekä Ikaalisten Kir-j a k a u p a s t a .

LEA JOKINEN


Uusilla asuinsijoilla 70 vuotta, osa 5Kirjoitussarja jatkuu osalla5. Aiemmat kirjoitukset onjulkaistu lehdissä 4, 5, 6 ja7 / 2016.

Kuljun perämaantietä uudeltaPorintieltä eteenpäinKun uusi Porintie ylitetään,on siinä tien vieressä kaksiasutusvaiheen jälkeen ra-kennettua omakotitaloatonteillaan. Seuraavana oi-kealla puolen tietä kutenedellisetkin, on aivan uusiomakotitalo pihapiirei-neen. Se on Esko ja Eli-na Purasen nuoremmanpojan, Ilkan, vaimonsaHelin ja heidän pientenlastensa Emilian, Olivianja Eemelin koti.

Tämän omakotitalon jäl-keen tullaan peltoaukealle,minkä laitamilla on kolmesiirtolaistilaa. Kauimpanavasemmalla, metsän reu-nassaon Eino ja HelviOjasen rakentama talo.Perheeseen kuului Suonie-melle tullessa myös Einonäiti Miina Ojanen ja hä-nen sisarensa Iida eli Iita.Einon ja Helvin tytär, Mar-ja-Liisa syntyi 1947. Oja-set olivat Alakylästä, Sir-kanmäeltä. Kotikylässäänperhe tunnettiin Einon isänammatin mukaan puusep-pä Ojasen perhekuntana.Uudella kotipaikalla van-hat sisarukset Miina ja Iitaasustivat pihapiirin ”ensi-asunnossa” noin kymme-nen vuoden ajan. Marja-Liisa valmistui apuhoita-jaksi ja oli työssä Nokialla,kunnes avioitui ja muuttimuualle. Leskeksi jäätyäänEino testamenttasi tilan tyt-tärenpojalleen, joka iso-isänsä kuoltua myi tilansen nykyisille omistajille.

Eino Kurosen ja leski-äitinsä Anni Kurosen uusikotipaikka tuli Ojasen naa-puriin. Kurosetkin olivatAlakylästä ja asuneet siellä-kin naapuruksina Ojastenkanssa. Eino rakensi asuin-rakennuksen ja tarvittavatulkorakennukset. Hän avi-oitui ja jälkimmäisestä avio-liitosta olevat lapset Tiinaja Petri asuvat edelleenNokialla. Perheen äiti, Sen-ni, kävi hankalan matkantakaa vuosikaudet ansio-työssä Tampereella. Tiinaon yrittäjä, omistaa ”Ainoja Reino” -nimisen ravin-tolan Nokian keskustassa,ja Petri on tehnyt artesaa-nitöitä. Petri asuu vaimon-sa kanssa kotitalossaan,mutta on myynyt maat naa-purilleen Rikkiselle, jokaomistaa myös Ojasen pai-kan.

Samalle aukealle Ojas-ten ja Kurosten kanssa,kylätien oikealle puolelle,rakensivat uuden kotinsaToimi ja Laina Felin.Laina oli Alakylästä, o.s.Määttänen. He elivätkahdestaan. Toimi ja vel-jensä Väinö olivat KonstaFelinin pojista vanhimpiaja heillä kummallakin oli-vat jo Noitermaassa omat

kotipaikat. Toimin ja Lai-nan vielä nuori koti sijaitsi-Noitermaassa ”Mattilanmäellä”, Heikki Purasennaapurissa. Täällä uudellapaikalla he ahersivat yhdes-sä Lainan kuolemaan asti.Leskeksi jäätyään Toimi avi-oitui samalta Kuljun kylältäolevan Anelma Setälänkanssa. Toimin kuoltuaVeikko Pulakka osti tilanmaat lisämaikseen. Anel-ma Felin, nyt yli 80-vuotias,elää edelleen tässä Toiminja Lainan rakentamassa ta-lossa ja pitää siitä hyväähuolta.

Kun Kuljun perämaantietä kuljetaan metsäistä tai-valta noin puoli kilometriä,ollaan jo lähellä perämaanpeltoaukeaa. Tähän, tienoikealle puolelle, rakensi sil-loinen nuori pari, Lauri jaIrja Felin uuden kotinsapihapiireineen. Siinä ne ovatedelleen tekijöistään muis-tuttamassa: sauna, navetta,asuinrakennus, autotalli-va-rastovaja. Tämä oli raken-nusjärjestys.

Irja oli Martti Matikai-sen nuorin tytär, ”Kujas-suu Irja” . Perheellä oli tällepaikalle asettuessaan poi-kansa Arto. Heli-tytär syn-tyi muutaman vuoden ku-luttua. Laurin perheessä elialkuvuosien ajan myösKonsta-pappa, Laurin isä.

Noitermaassa KonstaFelinin talo oli yhtenä jasijaitsi kylän keskustasta noinkahden kilometrin päässäolevassa Soprikkalassa, ky-län niittypelloilla eli ”Kor-vessa” ja siitä johtui kylä-läisten kesken tunnettu”Korven Konsta” -nimi.Perheeseen kuuluivat so-dan päätyttyä isän lisäksiveljekset Eino, Tauno jaLauri. Einon kotipaikaksituli uudessa elämän vai-heessa Myrskylä.

Suoniemellä kotitila jaet-tiin. Taunolle ja Laurille tu-livat omat, vierekkäiset ti-lat. Lauri Felin oli sotainva-lidi. Hän oli menettänytnäön toisesta silmästään jasirpaleet ruumiissa muis-tuttivat olemassaolostaan.Irja ja Lauri olivat elämän-myönteisiä, ahkeroivia jaseurallisia. Kyläilimme useintoisissamme, ja muistan,miten puheet aina menivätsinne rakkaaseen, menetet-tyyn kotikylään. ”On niivaikiaa tottuu näihi tummiikuusimetsii täs ympäril”, sa-noi Irja, ”siel koton olvalosat männiköt”. Irjankoti oli lähellä Lammin-harjua ja sen männikköä.

Iän myötä tulivat sairau-det. Niinpä he luopuivatkarjasta, vuokrasivat pellotnaapurin isännälle ja muut-tivat Nokian keskustastaostamaansa kerrostalohuo-neistoon. Arto ja Heli kou-luttautuivat, perustivat per-heet ja asettuivat omillealoilleen. Arto teki elämän-työnsä Fortumin palveluk-sessa suunnittelupäällikkö-nä ja asuu edelleen Helsin-gissä. Heli, nykyisin Vihot-

tula, asuu Ikaalisissa. Hä-nen työpaikkanaan oli 2.asteen ammatillinen kouluHämeenkyrössä ja hän olisiellä yleisaineiden lehtori-na. Syksyllä 2015 Heli väit-teli kasvatustieteen tohto-riksi. Tila on edelleen Ar-ton ja Helin omistuksessa,Artolle perheineen kesän-viettopaikka.

Kuljun alue,perämaan peltoaukea Rajalan koululta lähtenyttie päättyi perämaan auke-an oikeassa reunassa olleenkartanon muonamiestenasuinrakennuksen kohdal-le.

Rakennus oli entisiä Teri-joen huviloita, joita oli jää-nyt tyhjilleen pietarilaisiltaomistajilta Venäjän vallan-kumouksen ja Suomen it-senäistymisen aikaan. Näitämyytiin halukkaille ja Kul-jun kartanon omistaja tuotti1920-luvulla niistä muuta-man alueelleen. Talo poik-kesi ulkomuodoltaan maa-laistaloista mm. lasiveran-tansa johdosta. Talon si-sään oli rakennettu kolmepientä kahden huoneenasuntoa sekä yhteinen lei-vintupa.

Alkuaikana perämaahanmuuttaneille asukkaille ra-kennus huoneineen oli erit-täin tarpeellinen ensiasunto,ja parhaimmillaan siinä ma-jaili neljä eri taloutta. Ulko-rakennuksena oli sauna jasen eteishuoneessa pyykin-pesutila. Asuinrakennuksenlähellä oli kartanon tilavasuulirakennus, mikä jaettiinkahden tilan kesken. Tämäpaikka ja siihen liitetyt maattulivat nyt Pekka ja Hele-na Pulakan ja heidän per-heensä omistukseen.

Kuljun kartanon omista-ja Bengt Elving myi neljäsiirtolaistilaa vapaaehtoisel-la kaupalla ja tämä tila oliyksi niistä. Tavallisimmin ti-loista tehtiin hallintasopi-mus, ja sen sai haltuunsa,kun tila oli maksettu tiet-tyyn määrään asti.

Suoniemelle tullessa Pek-ka Pulakan perheeseen kuu-luivat vanhempien lisäksiPentti, Anna-Liisa jaAino. Seuraavana keväänäuuteen kotipaikkaan tulimyös vanhempi poikaVeikko nuoren vaimonsaKertun, o.s. Eloranta japienen Elina-tyttären kans-sa. He elivät omassa talou-dessaan. Perheen vanhin ty-tär Aura oli keväällä 1944muuttanut miehensä kotiinViitasaarelle.

Noitermaassa tämä Pu-lakan perhe asui Vanhalla-mäellä, maantien ja rauta-tien puolivälissä, jonne ku-jaset lähtivät Vesikonmäel-tä. Sota-aikana palaneen ta-lon tilalle rakennettu kotion edelleen paikallaan, nytpietarilaisperheen kesäasun-tona. Mikä historian oikku:meidän kotimme pietari-laisperheen kesäpaikkana,me entisessä pietarilaisper-heen kesäkodissa!

Kuljun perämaassa ole-va kotipaikka jäi Veikonomistukseen. Veikon per-heeseen syntyi vielä kaksipoikaa, Esko ja Jukka.Pentti lähti opiskelemaan javalmistui yhteiskuntatieteenmaisteriksi. Hän oli sano-malehti Keski-Pohjanmaanpitkäaikainen päätoimitta-ja. Pentti ja Päivi, o.s. Mus-tamäki Saarijärveltä asui-vat perheineen Kokkolas-sa. Anna- Liisa, nykyisinHeikkilä (tämän kirjoitta-ja), valmistui kansakoulunopettajaksi ja on tehnyt elä-mäntyönsä Nokian kau-pungin Linnavuoren kou-lussa.

Isä-Pekka muutti 60-lu-vun alussa Helena-äidin jaAinon kanssa Ainolle osta-maansa omakotitaloon.Talo oli lähistöllä. Aino, ny-kyisin Honkala, avioitui,mutta jäi varsin pian les-keksi ja Risto-pojan yk-sinhuoltajaksi. Nykyisin hänasuu Nokian keskustassa.

Veikon jälkeen kotipaik-ka on ollut Eskon ja Ul-lan, o.s. Lehtonen omis-tuksessa. Edellä kerrottutalo paloi siinä vaiheessa,kun Esko ja Ulla remon-toivat sitä omaan käyttöön-sä. Nykyinen asuinraken-nus on heidän rakennutta-mansa. Esko on koneinsi-nööri ja oli työssä Tampe-reen Sähkölaitoksella, sa-malla hän oli sivutoiminenmaanviljelijä. Jukka on en-tinen yrittäjä ja asuu Noki-alla.

Peltoaukean vastakkaisel-ta puolelta saivat uudenkotipaikan Pulakan sisa-rukset Reino, Kerttu jaHeikki. Myös tämä tilaostettiin vapaaehtoisellakaupalla. Sisarukset olivatPekka Pulakan veljen, Heik-ki Pulakan vanhemmis-taan varhain orvoiksi jää-neitä lapsia. Heidän kotinsaNoitermaassa oli Vesikon-mäellä. Sisaruksia oli alku-aan seitsemän. Heistä Viljokaatui sodassa, Aili, sota-leski, eli Hl. Koskella, Es-teri avioitui Keuruun Häk-kiskylään ja Laura oli tar-

kastuskarjakkona Kiikalas-sa, jossa avioitui.

Sodan käynyt Reino januorimmat sisaruksista,Kerttu ja Heikki, alkoivatnyt yhdessä rakentaa ja vil-jellä. Reino tahtoi, että kotirakennetaan tiilestä. Sitä var-ten hän opiskeli tiilenteonja polton. Tässä olisi aiheomaan tarinaan. Muistantiilien tekourakan ja olinosallisena talkoisiin kesällä1947. Talo valmistui ja sa-moihin aikoihin sisarustenelämänvaiheissa tuli muu-toksia. Kerttu avioitui Toi-vo Niukkasen kanssa jamuutti nuorikkona Niuk-kasen perheeseen Kulove-den toiselle puolen. MyösReino ja Heikki löysivätpuolisonsa, Heikki Lauran,o.s. Manner Pornaisista jaReino Tuovi Elorannanmyös Pornaisista. Reinonja serkkunsa Veikon vai-mot olivat sisaruksia.

Heikki osti Siurosta oma-kotitalon, jossa eli perheen-sä kanssa. Heikin pitkäai-kaisin työpaikka oli SOK:nmylly Nokialla. Reino jaTuovi jäivät kotipaikalle.Perheeseen syntyivät tyttä-ret Kaija ja Tarja. Kaijakävi oppikoulua ylioppi-laaksi asti. Hän avioituiHannu Valkaman kanssaja teki elämäntyönsä maati-lan emäntänä Hämeenky-rössä. Tarja, nykyisin Kim-berg, valmistui kylmäkök-si ammattikoulusta ja hänon yrittäjänä Nokian kes-kustassa pitäen lounasruo-kalaa ja pitopalvelua. Tar-jalla on omakotitalo enti-sen kotinsa lähellä.

Reino Pulakan tilanomistaa nyt hänen Kaija-tyttärensä poika Jarno Val-kama. Nuori perhe asuutässä Jarnon isoisän raken-tamassa ”Valkoisessa talos-sa”, ja Jarno, rakennusin-sinööri, viljelee tilaa sivu-toimisesti. Vanhoista sisa-ruksista ovat elossa LauraSuominen, joka asuu Es-poon Tapiolassa ja KerttuNiukkanen.

Rajalantie jatkui vähäi-sempänä kohti Pukkilan-

niemeä ja Jokisjärveä, ny-kyisin Pukkilanniementie.Tämän tien varrella, edel-leen perämaan aukealla,tien oikealla puolella, onMatti ja Annikki Kart-tusen asuinpaikka. Tästä,samoin kuin Reino Pula-kan kohdalta on hyvä nä-kymä Jokisjärvelle.

Matti ja Annikki, o.s.Matikainen, olivat nuoripari uudelle kotipaikalleasettuessa. Sittemmin per-heeseen syntyi Kirsti-ty-tär. Tila oli alkuaan yhtei-nen Matti ja Vilho Kart-tusen kanssa. Vilhon vai-mo, Sirkka, o.s. Viskari,on kotoisin Sakkolasta.Vilho, jolla oli mallipuuse-pän koulutus, luopui osuu-destaan ja siirtyi puualanyrittäjäksi Kangasalle.

Mieleeni on jäänyt tapa-us eräältä sunnuntaipäiväl-tä. Vilho ja Sirkka olivatolleet Veikon ja Kertunluona kyläilyllä. Siinä ul-kona, pois lähtiessään Vil-ho, esikoispoikaansa ol-kapäillään pidellen toisteli:”Maanviljelys ei kannata ,maanviljelys ei kanna-ta…”. Lienee ollut am-matinvaihto tuolloin poh-dinnan alla.

Evert Karttusen yhte-ydessä on kerrottu Kart-tusten Noitermaan koti-paikasta. Anni Karttu-nen, sisarusten äiti, kuolivarsin pian Suoniemelletulon jälkeen. Kuljunpe-rän nuorista pareista nuo-rimpina Matti ja Annikkialoittivat uudella kotipai-kallaan rakentamisen, rai-vaamisen, viljelyn ja kar-janhoidon. Kirsti koulu-tettiin. Hän valmistuikauppatieteen maisteriksija lisäksi filosofian kandi-daatiksi. Hän työskenteliensin SOK:n teollisuudes-sa ja sitten KPO:ssa jaNordea-pankissa eri teh-tävissä. Kotitila on edel-leen Kirstin omistuksessa,mutta rakennukset onmyyty.

Jatkuu...ANNA-LIISA

HEIKKILÄ

Kesäsunnuntain viettoa Pekka Pulakan pihassa Kuljun Perämaassa 1949.Kuvassa Karttusia, Felineitä ja Pulakoita.


Julkaisija: Vpl. Pyhäjärvi-Säätiö srKotisivut: www.karjalanliitto.fi/vplpyhajarvisaatio

Päätoimittaja:Marjo Ristilä-ToikkaKorpimetsontie 1637570 Lempääläpuh. 040 730 [email protected]

Tilaukset, jakeluhäiriöt jaosoitteenmuutokset:Toimitus, päätoimittajaKorpimetsontie, Lempääläkts. yhteystiedot vierestä

Tilaushinnat: koti- ja ulkomaat 30 euroa/vsk.Ilmoitushinnat (pmm): kuolinilmoitukset.....0,70 e

tekstissä.....................0,80 epienin ilmoitus..........20 eHintoihin lisätään alv. 24%

Painopaikka:Botnia-Print OyKokkola

Vpl. Pyhäjärvi-SäätiönasiamiesKirsti NaskaliMiharintie 31237200 Siuropuh. 040 719 2692kirsti.naskali @gmail.com

Toimitusneuvosto:Juhani Forsberg, PerttiHakanen, Mauri Hauhia,Kirsti Naskali, Esko Pu-lakka, Markku Pärssinen jaMarjo Ristilä-Toikka. Sivunvalmistus:

Marjo Ristilä-Toikka

Toimituksella on oikeuslyhentää ja muokatalehteen lähetettyä aineistoa.

Seuraava Pyhäjärvi-lehtiilmestyy syyskuussa.

Aineistot toimitukseen viimeistään12.9.2016 mennessä, kiitos!

TAPAHTUMAKALENTERI

Vpl. Pyhäjärvi-pöytästandaariSuunnittelu Kaarle Viika,1963. Hinta 42 euroa.

Vpl. Pyhäjärvi-isännänviiriKoko 45x400 cm.Suunnittelu Kaarle Viika,1992. Hinta 75 euroa.

Hintoihin lisätäänpostituskulut.

Tilaukset ja lisätiedotPirjo Kiiala,puh.0442815 047 taipirjo.kiiala(at)gmail.com.

Vpl. Pyhäjärvi-Säätiöltätuotteita itselle tai

lahjaksi:Pyhäjärvi-kirja350 s.Reino O. Kukko –Kaarle Viika, 1989.Historiaa sanoin ja kuvin,sekä murresanastoselityksineen.Hinta 25 euroa.

Vpl. Pyhäjärvi-Säätiön 60-vuotishistoriikki136 s. Reino Äikiä, 2008.Runsaasti kuvia ja muis-teluita säätiön alkuajoiltaja eri paikkakunnilla pi-detyistä Pyhäjärvijuhlistaja muista pyhäjärveläis-ten tapahtumista.Hinta 20 euroa.

Suvannon seutu1917-1921, elämää jaihmiskohtaloita336 s.Suvannon seudunpaikallishistoriantyöryhmä, 2015.Hinta 40 euroa.

Vpl. Pyhäjärvi-Säätiönadressit

Adressit 10 euroakappale

+ postituskulut.Tilaukset:

Juhani ForsbergRyytimaantie 19 A 8

00320 Helsinki,puh. 050-511 2899

[email protected]

Vpl. Pyhäjärvi -tuotteitaedullisesti lahjaksija omaan käyttöön

Hanki nyt vaakunapaita, jota saatavana jälleenkaikissa pohjaväreissä valkoinen, helmenharmaa jamusta. Tuote, juuristamme kertova Vpl. Pyhäjär-ven vaakunapaita, sopii esim. lahjaksi ja asuksesituleville kotiseutumatkoille, vaikka koko ryhmälle.Aidon värisellä Vpl. Pyhäjärven vaakunan kuvallaja tekstillä PYHÄJÄRVI VPL varustettua erittäinhyvälaatuista T-paitaa löytyy valkoisissa ja mustissasekä V- että pyöreällä kaula-aukolla, mutta hel-menharmaissa vain pyöreäaukkoisena. Koot S, M,L, XL hinta 15 e/kpl ja isommat koot XXL jaXXXL 20 e/kpl. Mustia V-aukkoisia vain muuta-ma iso koko jäljellä.

Dokumenttielokuva Muistojen järvi vuosilta1939-44 Pyhäjärvellä, mukana liuskan seloste elo-kuvasta, DVD:n hinta 20 e/kpl.

Seuran 50-vuotishistoriikki (2007) tarjoushin-taan 10 eur/kpl. Hanki myös kirja Suvannonseutu 1917-1921, elämää ja ihmiskohtaloita: hintajäsenille 30 euroa, muille 40 euroa.

Postitettaessa lähetyksiin lisätään postituskulut.Tilaukset ja tiedustelut toistaiseksi ainoastaan Kai-sa-Liisa Korhonen 050-590 5433, [email protected] (huom. muuttu-nut sähköpostiosoite)

Vpl. Pyhäjärvi-seura ry

Mistä löydän hyvän lahjan?Tässä vihje: Hanki kirjapari Kaunista Vpl Pyhäjärveä, osat I ja II.

Yhteensä 736 sivua ja 1750 kuvaa. Koko A4.Hinta vain 95 euroa + läh. kulut. Lisätietoja ja tilaukset:

[email protected] tai 044 564 1040Noudettavissa myös johtokunnan jäseniltä ilman lähetyskuluja.

Sekä http://vpl-pyhajarvi.fi/kirjapuotiSuvannon seutu 1917-1921 elämää ja ihmiskohtaloita 336 s.

Hinta 40 euroa. Tilaukset puh. 040 021 3369. Suvanto-kirjaa vaintästä numerosta 040 021 3369 tai sähköpostistani.

Numerosta 044 564 1040 vain Kaunista Vpl Pyhäjärveä.

Muistojen järvi -DVD:stä on otettu toinenlisäpainos. DVD julkaistiin v. 2007. Uuteenpainokseen v. 2011 lisättiin Kaarina Pärssi-sen kirjoittama esite. Levyä voi ostaa seurantilaisuuksissa, kesän juhlilla tai jo ennak-koon Kaisa-Liisa Korhoselta.Hinta on 20e / kpl.

Tampereen Seudun VPL Pyhäjärvikerhon syys-kauden ensimmäinen tarinatuokio on keskiviikkona7.9.2016 klo 13.30 Koulukatu 12, Tampere. Kerrataanmenneen kesän tapahtumia ja suunnitellaan tulevaakautta. Kahvit ja arpajaiset. Tervetuloa!

Lahden seudun Vpl Pyhäjärvi-kerhon syyskaudenavaus pidetään torstaina 8.9.2016 Seija ja AnteroPärssisellä Kiviniementie 424, 17120 PAIMELA. Läh-tö Lahden torilta klo 13, Kiviniemessä klo 13.30.Tervetuloa.

Suvannon seudun sukututkimuspiirin seuraava ti-laisuus pidetään lauantaina 17.9.2016 Helsingissä Karja-latalon Laatokka-salissa, klo 13-14 vapaata keskusteluaja tietojen vaihtoa ja varsinainen kokous klo 14-17.Kokouksen isäntinä ovat pyhäjärveläiset ja aiheinamuun muassa Taubilan historiahankkeen tilannekatsaussekä Vernitsan kyläkirjan esittely. Kaikki alueen histori-asta ja sukututkimuksesta kiinnostuneet ovat tervetullei-ta avoimeen tapaamiseen.

Vpl. Pyhäjärvi-seura ry:n jäsentapaamiset Karjala-talolla syyskaudella: su 9.10. ja syyskokous su 20.11. klo14 sekä joulujuhla su 11.12. Tervetuloa jatkamaantoimintaamme. HUOM: Pyhäjärvi-juhlien talkooporu-kan kiitosjuhla Karjalaisella kesäkodilla Jollaksessa su28.8.

Elämää ja ihmiskohtaloitavuosilta 1917-1921

TilauksetVpl. Pyhäjärvi-Säätiö ja

Vpl. Pyhäjärvi-seura

pyhäjärveläisyyden vaalija karjalan puolustaja vernitsan ... · mm. joukkorahoitus on nostanut...

Documents