RÖÖRI 2/2014

1

Kuvia Limingan leiriltä, kuvaaja Eero Purhonen

Kuvassa tuplarööristit: edessa oboistit: Tuuli Katajamäki (vas.), Vilma Nummi, Soineli Suomela takana fagotistit: Antti Heikkonen (vas), Iiro Uusitalo, Sara Salo, Asko Artamaa

2

RÖÖRI 2/2014

4 Puheenjohtajan palsta5 Toimituksesta6 Suuri-Suurempi-Rööribändi7 Kansainvälisen oboekilpailun antia11 Living in Liminka Time-kesällä 201412 Partaharjun leirillä 201214 Seuran yhteystietoja

3

PUHEENJOHTAJALTA

Kesälomat takana ja syysloma edessä, virtaa riittää. Johtokunnan virranjakajat ovat käännetyt jo ensi vuoteen 2015, joka on seuramme 30-vuotisjuhlavuosi. Juhlapaikaksi olemme valinneet Tampereen, sieltähän tämä kaikki alkoikin. Juhlaviikonlopun ajankohta on 14.-15.11.2015. Kaiken muun juhlan lisäksi olisi hienoa, jos silloin saisimme koolle myös perustamiskokouksessa mukana olleita pitkäaikaisia jäseniämme.

Juhlakonsertin ohjelmisto tullee painottumaan rööriorkestereihin, ja erityisesti nuorten alle kolmikymppisten esiinmarssiin. Nuorisotoimintahan on ollut viime vuosina tapahtumiemme keskiössä, joten on luonnollista että on nuorten vuoro astua näkyville ja kuuluville. Mutta kaikenikäisiä, -kokoisia ja -tasoisia kaivataan mukaan niin juhliin kuin tapahtumiin ennen sitäkin. Toivottavasti opettajat, oppilaineen sekä harrastelijat innostutte lähtemään mukaan. Kokemus osoittaa, että oppilaat helpommin löytävät tiensä tapahtumiimme, kun oma soitonopettaja on aluksi mukana, tukena. Juhlaviikonlopun ohjelmaa sorvaillaan vähitellen, juhlakonsertin lisäksi tapahtuu paljon muutakin, johon toivomme jäsenistöä soittimineen mukaan. Asiasta lisää tietoa mm. tässä lehdessä. Tietoja päivitellään ajankohtaiseksi kotisivuillemme ja Facebook-ryhmämme sivuille.Kesällä kamppailtiin Crusell-viikolla oboenkilpailun merkeissä. Santeri Kaksosen ja Mari Kokkoniemen artikkeli Uudestakaupungista löytyy tästä lehdestä. Kilpailun voitti Ranskalainen Philibert Perrine. Suomen oboe ja fagottiseuran tunnustuspalkinto parhaalle Suomalaiskilpailijalle meni Saku Mattilalle. Seura kiittää ja onnittelee!

Hyvää Syksyä,

4

Toimituksesta

Tänään yritin piirtää. Siis ihan mallista ja varjostusten kanssa ja mahdollisimman yksityiskohtaisesti. No eihän siitä mitään tullut. Jostain syystä näköhavainnon ja käsikoordinaation välillä ei ymmärrys lepää ja lopputulos on herttaisen vinksallaan. Jo pelkästään suoran viivan aikaansaaminen vaati ponnistelua. Olen jo ala-asteelta lähtien tiennyt, että en ole hyvä piirtäjä. Meidän luokan Erik osasi piirtää vaikka mitä mutta minä en.

Monet haaveilevat siitä, että kun joskus oppisi soittamaan jotakin instrumenttia. Minä haaveilen siitä, että osaisin piirtää omenan kolmiulotteisena. Olin jo täysin vakuuttunut siitä, että piirtämiseni lahja on mitä on ja ei siitä muuksi muutu. Kai se nyt riittää lahjakkuudesta, että musiikin saralla menee ihan mukavasti.

Sitten päädyin keskustelemaan asiasta ystäväni kanssa, jonka äiti on kuvataideopettaja. Hän väitti kivenkovaan, että kuvataiteessa on kyse myös harjoittelusta ja toistosta. Toki lahjakkuudella on sijansa ja toisilta siveltimen tai kynän käyttö sujuu luonnostaan, mutta se ei silti tarkoita sitä etteikö piirustustaitoa voisi parantaa ja opetella siinä missä musiikkiinstrumentin soittamista. Pitäydyin pitkään eriävässä mielipiteessäni. Siis piirustustaitohan on hienomotoriikkaa ja sitä joko on tai ei ole...Niin. Paitsiettä. Sitä jos mikä on tämä soittimen soittaminen. Siis hienomotoriikkaa. Muistan ehkä juuri ja juuri niitä ensimmäisiä soittotunteja kun soitin tuntui oudolta ja sormet tekivät mitä sattuu vaikka kuinka niitä yritti heilutella oikein. Aika hyvin se hienomotoriikka siitä on parantunut. Myös soittimen soitto voi olla toisille helpompaa ja toisille vaikeampaa mutta kuka tahansa voi oppia soittamaan jotakin soitinta. Tärkeintä on, että itse nauttii ja viihtyy harrastuksen parissa ja saa siitä nautinnon hetkiä.

Eli jos minä voin oppia soittamaan niinkin vaikeata vekotinta kuin oboe niin ehkä on myös mahdollista, että opin myös piirtämään paremmin. Pitänee vain harjoitella.

Syysterveisin

Annika

5

SUURI---SUUREMPI-----RÖÖRIBÄNDITAMPERE

Oma seuramme, Suomen oboe ja fagottiseura täyttää 30 vuotta syksyllä 2015, siis vuoden kuluttua. Juhlatapahtuman ja -konsertin valmistelut ovat jo käynnissä. Juhlakonsertin ohjelma keskittyy viimeaikojen rööriyhtye-toiminnan tuotoksiin. Tarkoitus on soittaa kolmella eritasoisella kokoonpanolla, Level 1, johon mahtuvat kaikki halukkaat, Level 2, jossa tasovaatimuksena vähintään musiikkioppilaitosten PT 2 –taso ja Level 3, jossa vaatimustasona peruskurssit suoritettu, soveltuu aikuisille soitonharrastajille ja mieluusti otamme myös ammattiväkeä mukaan. Kolmostason ohjelmistoa harjoitellaan vasta ensi vuoden tapahtumissa.

Juhlaviikonloppu järjestetään Tampereella 14.-15.11. 2015, yksityiskohdat tarkentuvat vähitellen.Ilmoittelemme niistä Rööri-lehdessä, koti- ja facebook-sivuillamme, joita kannattaa silmäillä ahkerasti, tuorein tieto löytyy sieltä.

Tästä aloitetaan, kohti juhlia:

SYYSTAPAHTUMA 2014, TAMPEREELLA LAUANTAINA 15.11. KLO 11-18, PAIKKA:LAULUMAJA Pyynikintori 8 C (sisäpiha)

-Kapellimestareina Aila Hettula ja Päivi Pyymäki-RÖÖRIBUSSI lähtee Helsingistä Kiasmalta 15.11 klo 8, ja matkustaa 3-tietä Tampereelle. Bussi ottaa soittajia kyytiin moottoritien varren rampeilta/pysäkeiltä.(Klaukkala 8.30-Nurmijärvi 8.40-Hyvinkää 8.50---Riihimäki 9—Hämeenlinna 9.15….. noin aikoja)

Hinnat: Bussi+ruokailut 20 €, pelkkä ruokailu 10€

ILMOITTAUTUMISET:15.10 mennessä sihteeri Askolle, sihteeri@suomenoboejafagottiseura.netKirjoita ilmoittautumiseen nimi ja yhteystietosi, opettajasi, mahdolliset ruokavaliosi tuletko bussilla ja mistä hyppäät kyytiin-Nuotteja lähetellään sähköisesti opettajien kautta Lokakuun lopulla (viikko 42-43)

6

Kansainvälisen oboekilpailun antia

Johdannoksi

Uudessakaupungissa järjestettiin viime kesänä toinen kansainvälinen Crusell-oboekilpailu. Nauhakarsinnan perusteella kilpailuun valittiin 29 oboistia viidestätoista eri maasta. Eniten osallistujia oli Suomesta. Kilpailuun saivat osallistua vuonna 1984 ja sen jälkeen syntyneet oboistit. Vanhin kilpailija oli 30-vuotias Friederike Hulman Saksasta. Kilpailun nuorimmat osallistujat olivat puolestaan suomalainen Ukko Pietilä sekä latvialainen Amanda Taurina, jotka olivat molemmat 18- vuotiata. Kilpailijoiden keski-ikä oli 24 vuotta. Kilpailijoista kahdeksan eteni välierään ja heistä neljä selvitti tiensä finaaliin. Kilpailussa oli mukana viisi suomalaista, joista kukaan ei edennyt toiselle kierrokselle.Saimme tehtäväksi laatia kilpailuarvostelun kahden oboistin näkökulmasta. Tehtävä osoittautui erittäin antoisaksi ja mieltä avartavaksi prosessiksi, jonka aikana myös käsityksemme omasta soittajapersoonasta saivat uudenlaisia ulottuvuuksia. Tekstimme koostuu johdannon lisäksi neljästä eri aihepiiristä. Aluksi esittelemme alkuerän kilpailuohjelmiston sekä pohdimme minkälaisia haasteita ohjelmisto asettaa oboistille. Tämän jälkeen tarkastelemme kilpailuesityksiä ottamalla esille muutamia yleisiä alkuerän perusteella tekemiämme huomioita. Sen sijaan, että pyrkisimme valtaamaan koko kilpailijoiden kirjon tyydymme analysoimaan tarkemmin ainoastaan jatkoon päässeiden esitykset. Erityisen mielenkiintoiseksi kilpailijaksi osoittautui venäläinen Ivan Kobylskiy, jonka kritiikille omistamme verrattain laajaa huomiota. Lopuksi kerromme jotain jokaisesta finalistista sekä heidän tulkinnoistaan. Valitettavasti emme päässeet seuraamaan lainkaan semifinaalia, mistä johtuen tekstimme pohjautuu alkuerän ja finaaliesitysten analysointiin.Koska arvostelu on syntynyt kahden kriittistä ajattelua arvostavan henkilön yhteistyön tuloksena on lisäksi syytä huomauttaa, että tekstin näkökulma on kantaaottava. Huolimatta siitä, ettei kilpailjoiden iälle sinänsä tulisi antaa merkitystä arvoitaessa jatkoon pääsyä katsomme kuitenkin, ettei 20- ja 30-vuotiaan oboistin suoritusten vertaamista mm. musiikillisen ajattelun ja äänenhallintaan liittyvien seikkojen osalta voida pitää oikeutettuna. Pyrkimyksemme onkin irrottautua vertailevasta näkökulmasta. Kaiken lähtökohtana on ihmisyyden ja yksilöllisyyden kunnioitus.

Kilpailuohjelmisto ja sen asettamat haasteet

Alkuerässä kilpailijat saivat soittaa valitsemansa G.P. Telemannin fantasian. Vastinparina soolofantasialle kilpailijat esittivät romanttisen kamarimusiikkiteoksen pianon kanssa, jonka kohdalla vaihtoehtoina olivat R. Schumannin kolme romanssia op. 94, R. Schumannin adagio ja allegro op. 70 sekä C. Schumannin kolme romanssia op. 22.Telemannin fantasiat asettavat tarkastelun kohteeksi kilpailijoiden kyvyn barokkimaiseen fraseeraukseen, johon kuuluvat olennaisena osana hengittävyyden ja painotusten esille saaminen "svengiä" unohtamatta. Fantasiat mittaavat myös oivallisella tavalla kilpailijoiden musiikillisen ajattelun tasoa. Lisäksi fantasioiden sooloteosluonne tekee näiden kappaleiden esittämisestä erityisen arkaluonteista ja paljastavaa.Schumannin teosten sisällyttämistä alkuerän ohjelmistoon voidaan pitää varsin onnistuneena valintana. Näiden sävellysten kohdalla haasteita asettavat ennen kaikkea äänenhallintaan liittyvät seikat. Keskiössä ovat pitkän legatolinjan esiintuominen sekä runsas sointivärien viljely. Tärkeitä ominaisuuksia ovat laulava soittotapa sekä joustava äänenkäyttö.Telemannin kappaleista suosituimpia olivat fantasiat no 3, 6 ja 8, joista eniten soitettiin fantasiaa no 3. Schumannin kohdalla eniten esitettyjä sävellyksiä olivat puolestaan R.

7

Schumannin oboeromanssit, mutta lähes yhtä paljon soitettiin adagiota ja allegroa. Sen sijaan C. Schumannin romansseista saimme kuulla ainoastaan kolme tulkintaa.Ohjelmiston valintaan voivat vaikuttaa monenlaiset tekijät. R. Schumannin romanssit ainoana oboelle ja pianolle sävellettynä teoksena soveltuu erinomaisesti oboella soitettavaksi, mikä saattoi olla eräs peruste sen esittämiseen kilpailussa. Myös adagio ja allegro, joka on alunperin sävelletty käyrätorvelle ja pianolle, soveltuu laulavuutensa ja äänialansa puolesta hyvin oboelle. Toinen peruste edellä mainittujen teosten esittämiseen kilpailussa lienee ollut näiden teosten tuttuus. Monet oboistit ovat jo useita kertoja aikaisemmin esittäneet kyseisiä kappaleita kilpailuissa ja tutkinnoissa, mikä on omiaan lisäämään varmuutta ja turvallisuudentunnetta kilpailutilanteessa. C. Schumannin romanssit vähemmän esitettyinä ovat sen sijaan huomattavasti persoonallisempi ohjelmavalinta, mikä ehkä kysyy kilpailijalta enenmmän rohkeutta ja uskallusta riskinottoon.

Huomioita alkuerän kilpailuesityksistä

Kuunnellessamme alkuerän esityksiä Telemannin fantasioista huomiomme kiinnittyi fraseerauksen epäloogisuuteen, joka ilmeni mm. musiikillisten taitteiden huomiotta jättämisenä. Kuulijoina olisimme kaivanneet enemmän rauhaa fraasien välille. Levottomuus ja hätäileminen lienee ollut osittain seurausta siitä, ettei monellakaan kilpailijalla ollut riittävästi kokemusta soolokappaleiden esittämisestä, missä on psykologisesti kyse erilaisesta tilanteesta kuin kamarimusiikillisten teosten esittämisessä. Toinen yleinen huomio Telemannin kohdalla liittyi tempovalintoihin. Panimme merkille, että osa kilpailijoista valitsi suhteessa heidän kykyihinsä liian nopean esitystempon, mistä johtuen esitystä varjostivat epävarmuus sekä epäselvä artikulaatio.Schumannin kohdalla esiin nousivat puolestaan äänenhallintaan ja etenkin intonaatioon liittyvät ongelmat. Hyvin suurella osalla kilpailijoista oli taipumusta ylävireisyyteen, jonka korjaamiseen monikaan ei esitystilanteessa kyennyt. Tämän lisäksi kilpailuissa esiintyi myös muunlaisia äänenhallintaan ja -muodostukseen liittyviä puutteita, jotka ilmenivät mm. äänten aloittamisen ja lopettamisen vaikeutena. Tämä oli yllättävää erityisesti niiden kilpailijoiden kohdalla, jotka osallistuivat kilpailuihin opiskeltuaan korkeakoulussa jo vuosikausien ajan. Ottaen lisäksi huomioon, että kyseessä oli kansainvälinen oboekilpailu, johon osallistujat tulivat pääasiassa erittäin arvostetuilta pedagogeilta sekä hyvistä orkestereista, esiintyi kilpailijoilla huomattavan paljon puutteita äänenhallintaan liittyvissä perusasioissa. Lieventävänä seikkana on kuitenkin otettava huomioon kuumuuden ja kosteuden aikaansaamat raskaat kilpailuolosuhteet, jotka asettivat haasteita jokaiselle soittajalle muodostaen omanlaisensa yllätysmomentin.Huolimatta siitä, että alkuerän taso oli odottamaamme alhaisempi, saimme nauttia myös erittäin korkeatasoisista musiikkiesityksistä. Ensimmäisen kierroksen perusteella nousivat esille erityisesti Samuel Castro Bastosin, Ivan Shertsnevin sekä Philibert Perrinen erinomaiset esitykset.Alkuerässä suurimman vaikutuksen allekirjoittaneisiin teki 27-vuotias Portugalista kotoisin oleva Samuel Castro Bastos. Hän ilahdutti yleisöä poikkeuksellisen sävykkäällä soinnillaan sekä tyylikkyydellään. Castro Bastosin tumma ja rikas sointi sekä kamarimusiikillinen näkemys soveltuivat erityisen hienosti Schumannin romansseihin, mitkä seikat tekivät hänen esityksestään nautinnollisen elämyksen. Castro Bastosin kohdalla merkillepantavaa oli myös se, että hän oli yksi harvoista kilpailijoista, jonka intonaatio oli moitteeton koko esityksen ajan. Kaiken kaikkiaan Castro Bastosin kypsä tulkinta ilmensi oman soitannollisen tyylinsä löytäneen taiteilijan näkemystä.Toinen huomionarvoinen oboisti oli 24-vuotias Ivan Shertsnev Venäjältä. Hänen esitystään

8

voidaan luonnehtia ennen kaikkea erinomaiseksi kilpailusuoritukseksi. Shertsnev vakuutti kuulijat erityisen varmalla ja hallitulla otteellaan. Lisäksi hänen puhdas ja pehmeä sointinsa sekä musiikillisesti kypsä ajattelunsa tekivät hänen esityksestään erityisen korkeatasoisen.24-vuotias ranskalainen Philibert Perrine teki vaikutuksen hienostuneella Telemannin tulkinnallaan, jossa yhdistyivät sekä runollisuus että virtuoottisuus. Myös Perrinen äänelliset ominaisuudet olivat erinomaista tasoa.

Muiden jatkoonpäässeiden esitykset

Kolmen edellä mainitun soittajan lisäksi jatkoon pääsivät Amanda Taurina, Friederike Hulman, Yechang Jung, Ivan Kobylskiy sekä Juliana Koch.Nuorin välierään yltänyt oboisti oli 18-vuotias latvialainen Amanda Taurina. Hänen energinen esityksensä oli täynnä nuoruudenintoa ja heittäytymistä. Taurinan parhaita puolia olivat ennen kaikkea rohkeus ja sujuvuus. Kuulijoina jäimme kuitenkin kaipaamaan herkkiä sävyjä sekä esteettistä näkemystä. Myöskään Taurinan kirkas äänimateriaali ei ollut vielä riittävän jalostunut, mistä syystä toinen allekirjoittaneista ei olisi valinnut häntä jatkoonmenijöiden joukkoon.Vanhin jatkoon päässyt kilpailija oli puolestaan 30-vuotias Friederike Hulman Saksasta. Hulmanin esitystä voidaan luonnehtia kaikin puolin hyvin ammattimaiseksi ja hallituksi kokonaisuudeksi. Lisäksi hänen onnistunut Telemannin tulkintansa oli loistava taidonnäyte sujuvasta artikulaatiosta sekä musikaalisesta fraseerauksesta.Myös 22-vuotiaan etelä-korealaisen Yechang Jungin esitystä voidaan pitää suhteellisen hyvänä kilpailusuorituksena, jossa esiin nousi ennen muuta hyvä soittimen hallinta. Hänen teknisesti varma soittonsa pääsi oikeuksiinsa erityisesti Telemannissa, jonka hän esitti erittäin sujuvasti. Jungilla oli aasialaisittain pieni ja kaunis ääni, johon jäimme kaipaamaan enemmän puhallusta ja resonanssia.22-vuotiaan Venäjältä kotoisin olevan Ivan Kobylskiyn vahvuuksia olivat virtuoottisuus sekä tekninen lahjakkuus. Lisäksi hän rikastutti soittoaan runsaalla nyanssien käytöllä sekä selkeällä fraseerauksella. Kobylskiyn äänelliset ominaisuudet olivat kuitenkin selvässä epäsuhdassa hänen tekniseen lahjakkuuteensa nähden, mikä ilmeni mm. kapeana sointina sekä jatkuvana ylävireisyytenä. Näistä seikoista johtuen Kobylskiyn jatkoonpääsyä ei voida pitää itsestään selvänä.Hänen kohdallaan nousevatkin mielenkiintoisella tavalla esiin soiton eri osa-alueiden arvottamiseen liittyvät kysymykset. Vaikuttaa siltä, että tuomaristo on antanut huomattavaa painoarvoa Kobylskiyn tekniselle lahjakkuudelle sivuuttaen hänen intonaatiokäsityksensä. Katsomme, että juuri sävelpuhtauden tulisi olla yksi merkittävä kriteeri jatkoonpääsyn kannalta, mikä on myös peruste tarvittaessa rajoittaa jatkoon menijöiden lukumäärää.26-vuotiaan saksalaisen Juliana Kochin parhaita puolia olivat vapaa puhallus, sujuvuus sekä nyanssien käyttö. Hänellä oli myös melko hyvä perussointi, joka jäi kuitenkin hieman värittömäksi. Kochin kohdalla jäimme kaipaamaan erilaisia sointivärejä eivätkä hänen musiikilliset ratkaisunsa olleet kaikilta osin luontevia. Myöskään tämän soittajan kohdalla emme kyenneet löytämään riittäviä perusteita jatkoonpääsylle.

Finaali

Emme olleet seuraamassa semifinaalia, mistä johtuen siirrymme suoraan analysoimaan finaaliesityksiä. Loppukilpailuun pääsivät Samuel Castro Bastos, Friederike Hulman, Ivan Kobylskiy sekä Philibert Perrine. Finaalissa kilpailijat soittivar W. A. Mozartin

9

oboekonserton KV 314 orkesterin kanssa.Ensimmäisenä esiintyjänä oli portugalilainen Samuel Castro Bastos. Myös finaalissa Castro Bastos ilahdutti entiseen tapaansa tyylikkyydellään sekä puhtaalla soinnillaan, mitkä seikat tekivät hänen esityksestään erityisen nautittavan. Ottaen huomioon, että kyse oli kuitenkin solistikonserton esittämisestä jäi hänen tulkintansa finaaliesityksen osalta ehkä hieman vaatimattomaksi. Castro Bastos lieneekin luonteeltaan ehkä intiimimpi kamarimuusikko eikä orkesterin solistina esiintyminen ole ehkä hänen suurin musiikillinen intohimonsa.Finaalin toinen esiintyjä oli saksalainen Friederike Hulman. Hän puolestaan vakuutti yleisön ilmeikkyydellään sekä solistisella otteellaan. Hulmanin esitystä varjosti kuitenkin valitettavasti jatkuva ylävireisyys. Tämä oli siihen nähden yllättävää, ettei hänellä ollut vastaavaa ongelmaa alkuerässä.Kolmantena lavalle astui venäläinen Ivan Kobylskiy. Hänen soittonsa nousi finaaliesityksen osalta uudenlaiseen valoon, sillä alkuerää leimannut ylävireisyys oli nyt tipotiessään. Puhtauden lisäksi hänen vahvuuksiaan olivat solistisuus sekä selkeä fraseeraus. Finaalissa Kobylskiyn kohdalla nousi puolestaan mielenkiintoisella tavalla esiin kysymys virtuoottisesta lahjakkuudesta, joka tuntuiohjaavan hänen tulkintaansa ehkä liiaksikin. Etenkin hitaan osan kohdalla nopean tempovalinnan taustalla saattoi olla pyrkimys kompensoida äänellisiä puutteita. Lisäksi on huomattava, ettei virtoottisuus voi olla itseisarvo sinänsä, mikäli se ei vastaa teoksen musiikillista henkeä. Onkin hyvä muistaa, että tekniikan tulee palvella musiikin tyylinmukaista tulkintaa eikä päinvastoin.Finaalin neljäs kilpailija oli ranskalainen Philibert Perrine, jonka esitys oli kaikin puolin hyvin tyylikäs ja tasapainoinen kokonaisuus. Perrine onnistui luomaan soitollaan levollisen tunnelman, jota hänen tumma ja pehmeä sointinsa syvensi entisestään. Myös hänen ainutlaatuiset kadenssinsa ansaitsevat erityismaininnan, joissa kietoutuivat harvinaislaatuisella tavalla yhteen sekä luonnollisuus että persoonallisuus.Kilpailun voitti ranskalainen Philibert Perrine ja toisen palkinnon sai portugalilainen Samuel Castro Bastos. Kolmas palkinto jaettiin saksalaisen Friederike Hulmanin sekä venäläisen Ivan Kobylskiyn kesken.

Mari Kokkoniemi ja Santeri Kaksonen

10

Living in Liminka Time-kesällä 2014

Limingan musiikkileiri omaa pitkät perinteet, se näyttää osallistuvan kilpailuun Suomen vanhimman musiikkileirin asemasta erään toisen Suomen vanhimman musiikkileirin kanssa. Itse vierailin siellä ensi kertaa viime kesänä, toimin siis fagotinsoiton opettajana. Tuplarööriserkku vai –sisar, oboeopettajattarena toimi johtokuntalaisemme Soineli Suomela.

Kovalla, nykytermein, lobbaamisella olin saanut 3 opiskelijaa leirille. Pienemmällä lobbaamisella saimme myös Asko Artamaan kontransa kanssa paikalle leirin loppuajaksi, Ravelin La Valsea täydentämään. Sinfoniaorkesterin toisena teoksena oli Sibeliuksen 6. sinfonia. Oman opetukseni sisältö koostui suurelti näitten teoksien stemmojen läpikäymiseltä ja hinkkaamiselta. Leirillä olleet oppilaani ovat aikuisia, fagotinsoiton harrastajia, joille kyseiset teokset kulkevat ymmärrettävästi taitotason ylärajoilla. Hienoa oli kuitenkin nähdä kovan, kymmenen päivän työn tuottama tulos päätöskonsertissa. Oppilaillekin tällainen on valtaisa kokemus, intensiivisen musisoinnin tuottama elämys. Ehdimmepä lisäksi kuitenkin puhaltajien konsertissakin soittamaan fagottikvartetin, tunneilla ääniharjoituksia, muutaman asteikon ja etydin ja vielä jotain muutakin. Ahkerimmat oppilaat soittivat myös leirin puhallinorkesterissa. Yhteissoitto isoissa kokoonpanoissa oli kai se juttu, mikä oli leirille imaissut. Jossain vaiheessa kuulin puhetta kipeistä huulista ja poskista. Itselläni oli aamupäivät opetuksetonta aikaa, joten liityin ”minidonitseihin”, nuorimpien puhaltajien orkesteriin. Koska ”siviilissä” tämä on omaa työsarkaani, oli mukava tutustua alalla pitkään töitä tehneisiin ihmisiin sekä heidän työskentelytapoihinsa ja materiaaleihinkin. Bändissä oli hyvä meininki, taitavia ja hauskoja nuoria soittajan alkuja ja suksee tietenkin esityksissä suuri.Henki muiden opettajienkin kesken oli lupsakkaa, istahtipa mihinkä ruokapöytään tahansa, tarina kulki mukavasti.

Leiripaikkana toimii uudehko koulukeskus keskellä kylää. Liminka on kokoluokaltaan paikka, johon ei helposti eksy. Koko leirin opetustoiminta tapahtuu samassa kompleksissa, luokat ovat uusia, valoisia ja ilmastoituja, samoin konserttisali on koulun yhdessä siivessä, joten puitteet ovat erittäin toimivat. Fagottiluokka opettajineen majoittui nuorisotalolla, jalkapallon MM-kisoja seuratessa väsäilimme röörejä ja pelailimme biljardia iltapuhteina.Nykyisin reissuille osuu myös se puoli, josta mieluummin olisi irti. Limingassa, niin kuin monessa muussakin paikassa kunnan talous sakkaa ja ongelmaa aiotaan ratkaista kulttuuripuolta nipistämällä. Miljoonien aukkoja paikkaillaan muutaman tonnin säästöillä. Näillä toimilla ajetaan hienot perinteet omaavat tapahtumat ahtaalle, näissä hommissa se muutama tonni voi olla toiminnan perusta.Ensi kesänä omat suunnitelmani vievät vetisimmille seuduille, Limingassa meno jatkuu, vankoissa käsissä, pitäkää silmällä.

Eero

11

PARTAHARJUN LEIRILLÄ 2014

Tulipa päähänpisto lähteä pitkästä aikaa musiikkileirille. Vai oliko kyseessä kenties oikku. Edellisestä leiristä olikin ehtinyt kulua 23 vuotta. Ilmoittauduin heinäkuun lopulla alkavalle Partaharjun puhallinleirille. Yhtenä ajatuksena oli edesauttaa siedettävää soittokuntoa elokuun taiteiden yöhön. Tosin elokuun keikalla työkaluna on pikkufagotti mutta leirille otin kontran.

Laittauduin paikalle hyvissä ajoin välttääkseni pahimmat tuloruuhkat. Ilmoittautuminen piti tapahtuman klo 1200 ja 1500 välillä. Alku oli hämmentävä. Olin paikalla puoli yhden tienoilla ja paikalla oli mustanaan väkeä ja autojakin piha lähes pullollaan. Voiko olla mahdollista, että niin moni voisi tulla hyvän sään aikana! Pian paljastui, että joukko koostuikin juuri päättyneen riparileirin osallistujista ja omaisista. Väen mustuus johtui siis väen tavallista paremmasta pukeutumisesta. Kohta saapumiseni jälkeen paikalle kohisteli fortissimo ukonilma tai oikeastaan useita. Pamauttipa salama pihapiiristä männynkin halki. Pääosa leiriläisistä saapui vasta myöhemmin busseilla riparilaisten ehdittyä alta pois.

Näytti siltä, että saan jakaa kämpän Kovanen –nimisen kaverin kanssa, joka tulisi vasta myöhemmin viikolla. Ihmettelin, olisiko tuttu oboisti HF:stä mutta ei sittenkään. Huoneen avainta ei löytynyt mistään mutta sain sen tilalle yleisavaimen. Kuulemma kämppäkaverille oli löytynyt toinen huone joten saisin asustaa jatkossakin omin nokkineni. Hyvä niin, koska huone oli tosi pieni. Ikkunan alla oli pöytä, seinustoilla laverit ja välissä vajaa metri tilaa. Myöhemmin viikolla Kovanen, Tampereen suunnalta tullut tuubisti, kuitenkin rymisteli huoneeseen - lienee avainkin löytynyt. Tieto toisesta huoneesta ei ollutkaan mennyt perille asti. Yö meni sitten ahtaudessa. Toinen huone oli kuitenkin tosiasia, Kovanen muutti ja jatkossa sain taas katsella soolounia.

Leirillä oli tällä kertaa ennätysmäärä röörisoittajia, ainakin kahdeksan oboistia, neljä fagotistia ja yksi kontranajaja – ja opettajat päälle. Kaikkiin kolmeen eritasoiseen leiriorkesteriin riitti siten ”oikeita” soittimia.

A-orkesteri, siinä minulla oli ajopaikka, aloitti tuota pikaa harjoitukset. Alku oli hiukan kaoottisvoittoinen, stemmoja etsittiin ja kopiokonekin reistaili. Mitähän tästä mahtaa tulla? Silti viritettäessä ja muutenkin vanhaa korvaa hiveli vieressä istuvan Heljä-Maarian fagotin äänen moitteeton puhtaus, voiko sellaista ollakaan. Kyllä vaan, ihanaa, maailma ei ole vielä lopussa, fagotismi elää ja voi hyvin! Nopeasti koko orkesteri paransi menoa ja alkoi löytyä sointia ja värejä. Tunnelma oli innostunut ja leppoisa.

Kontralle ei tietenkään ollut omia stemmoja. Kapu improvisoi oman pelimusiikkisovituksensa fagotin stemmasta riisutun version ja muista kappaleista sain eteeni lähinnä string bass –stemmoja. Puhkussa tuo jousibassostemma on ihan käyttökelpoinen, jos sinne nyt kontran kanssa eksyy – ei tarvitse mitään transponointeja. Kyllähän kontra on puhkubändissä tosi kummajainen. Useimmat eivät olleet aikaisemmin mokomaa edes nähneet saati sitten kuulleet elävänä.

Hassua muuten, että opetus tapahtui opettajien majoitustiloissa eli samankokoisissa kopperoissa, joissa minäkin asuin. Siellä kun päräytti kontran käyntiin, niin pölypunkitkin pakenivat kauhun vallassa (siinä yksi hyötynäkökohta tämmöiselle soittimelle!).

Leirin puolivälissä pidetyn oppilaskonsertin aloitti iso rööribändi (11 oboeta, 5 fagottia ja kontra) soittamalla kaksi Marikan sovittamaa rokkikappaletta. Toiseen sisältyi pieni kontrasoolon pätkäkin, jolle pahaa aavistamaton yleisö erehtyi hurraamaan. Muutaman muun numeron jälkeen soitimme Marikan kanssa PDQ Bachin Alankomaalaisesta sarjasta (alun perin fagotille ja tuuballe) pari osaa, mikä herätti yleisössä rajatonta hämmästystä.

12

Seinien rajoittava vaikutus oli hiipunut kun helteisen sään vuoksi piti avata kaikki ovet ja ikkunat.

Ruokapöydässä sattui kerran viereen pieni klarinetistin alku, liekö ollut leirin nuorin osanottaja, joka loihe luonnehtimaan kontran ääntä; ”Siinä on hauska pieni pörinä”. Olipa lempeästi sanottu.

Fagotit ovat puhallinorkestereissa yleensä muiden jalkoihin jääviä outoja lintuja. Tämä ei haitannut Heljä-Maaria Rantalaa, joka tuli fagotillaan Partaharjun kiulu –kisassa toiselle sijalle – kerrassaan hieno saavutus. Partaharjun kiulu on soolosoittokisa tällä kertaa vuonna 2000 tai aiemmin syntyneille leiriläisille ja siihen oli ilmoittautunut neljätoista etevää soittajaa. Oli mm. hauska kuulla Galliardin tuttu sonaatti baritonitorvella esitettynä. Potin korjasi turkulainen tuubansoittaja Joel Wendelin, tavattoman puhelias ilopilleri.

Leirillä oli myös pianisti, joka oli mukana jokaisessa kilpailukappaleessa ja lisäksi monen monissa muissa esityksissä. Taitaa olla niin, että pianistin on opeteltava ylivoimaisesti eniten teoksia lyhyen leiriviikon aikana. Silti häntä ei mainita missään konserttiohjelmissa. Pianisti vaikutti kuitenkin hyvin motivoituneelta ja kertoi soittavansa mielellään tällaisissa kuvioissa. Kiitoksen ansaitsee joka tapauksessa, edes näin.

Mielenkiintoista, miten nuorilla riittää energiaa oppitunteihin, orkesteriin, luomus-projekteihin, moniin omiin esityksiin jne. Yhtenä iltana oli leirinuotio-tapahtuma, jossa leiriläiset esittivät jotain ihan muuta ohjelmaa. Monipuolisia esityksiä saatiinkin nähdä, mm. melkoisen hulvaton ruoanlaittosketsi.

Päärakennuksen majoitussiiven aulaan pystytettiin rööripaja, jossa ehkä innokkaimpina olivat kaksi pirteää oboistityttöä, Ida ja Iris. Iris piti fagotin röörin nuppia niin hienona, että opetteli tekemään sellaisen, tietysti oboen rööriin. Rööripaja on ilmestys, jolla ei kannata osallistua mihinkään siisteyskisaan. Hetken päästä pöytä ja lattia olivat täynnä ruokosilppua ja erilaista rekvisiittaa. Eikä röörinteko suju ilman energiaa. Siksi pöydälle tungettiin vielä erilaisia herkkupusseja, keksejä, sipsejä, karkkia, limpparia jne.

Facebookin kautta löytyy linkki leirillä tehtyihin videotallenteisiin, paitsi konserteista myös leirinuotio-ohjelmista. Osoite on niin monimutkainen, etten kopioi sitä tähän, löytyy helpommin selailemalla jos kiinnostusta on.

Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että leiri oli virkistävä ja valoisa kokemus. Siellä oli iloinen tekemisen meininki. Esitettävien teosten viilaamisen kannalta tuntuu, että yksi viikko on vähän lyhyen puoleinen mutta onko pidempää jaksoa kovin helppo irrottaa rajallisen mittaisesta kesästä? Monillahan on paljon muitakin aktiviteetteja kuten purjehdusta, pensasaidan leikkuuta, ohjaskelkkailua, muikunpyyntiä, syvänmerensukellusta yms. Kehtaan silti suositella leireilyä kaikille kynnelle kykeneville.

ajuri *asko

13

JOHTOKUNTA VUONNA 2014

Eero PurhonenpuheenjohtajaKiilakiventie 5 C 1501800 Klaukkalapuh. 050 351 7430eero.purhonen@numo.inet.fi

Jarmo KorhonenvarapuheenjohtajaPiispankatu 1 as 120500 Turkipuh. 050 350 9991jarmo.korhonen@turku.fi

Sanna NiemkunnastaloudenhoitajaKeinulaudantie 5 D 9200940 Helsinkipuh. 040 530 9237sanna.niemikunnas@gmail.com

Asko Artamaa sihteeri ja jäsensihteeriSuorankulmankatu 6115610 Lahtipuh. 040 508 3530asko.artamaa@gmail.com

Aila Hettula Johtokivenkuja 4 C 4600710 Helsinkipuh. 050 585 7376aila.hettula@me.com

Soineli SuomelaAleksis Kiven katu 24 B 5500500 Helsinkipuh. 050 369 0388 soinelisuomela@gmail.com

Annika LeppäläHelsinginkatu 7 A 6 00500 Helsinkipuh. 044 566 9948annika.leppala@gmail.com

Rööri on Suomen oboe- ja fagottiseura ry:n jäsenlehti. Lehteen kirjoittavat vastaavat itse omista näkemyksistään. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa.PäätoimittajaAnnika LeppäläLehteä ja ajankohtaistiedotetta koskevat yhteydenotot ja aineistojasentiedote@suomenoboejafagottiseura.net

Painopaikka:, Painosalama Oy

Seuran www-sivut osoitteessa www.suomenoboejafagottiseura.netYlläpitäjän sähköpostiosoite:webmaster@suomenoboejafagottiseura.net

Ilmoitushinnat:koko sivu 85 €puoli sivua 50 €Yhteisöjäsenet saavat 50% alennuksen. Henkilöjäsenten ilmoitukset (muut kuin liiketoimintaa koskevat) ovat ilmaisia sekä lehdessä että www-sivuilla.

Muiden yksityishenkilöiden ilmoitukset:Jäsentiedotteessa 10€/kplwww-sivuilla 10€/kplMolemmissa 15€

14

Tämän vuoden Kevätpörriäisessä julkaistua,Mitä harrastusta suosittelisit? -palstalta:

15

”Oboen soitto on todella vaikeaa, koska siihen täytyy puhaltaa kovaa. Suosittelen silti, että aloittaisit oboen soiton. Oboen soiton opettajat ovat todella mukavia. Jos aloitat oboen soiton, olet yksi niistä harvoista. Oboe on vaikea soitin, mutta aloita silti. Tervetuloa joukkoon!”

Kerttu 3 K -luokalta

Suomen oboe- ja fagottiseura ry 2

16