runulainen 2015

8
Runosmäen Urheilijoiden julkaisu, syksy 2015 www.runosmaenurheilijat.net VAIHDA VAPAALLE RUNOSMÄESSÄ! Tämä lehti on Runosmäen Urheilijoiden, RunU:n, ja Turun kaupungin vapaa-aikatoimialan Runosmäen alueen toimijoiden yhteistyössä tekemä julkaisu. Lehdessä kerrotaan monipuolisesti Runosmäen alu- een vapaa-ajanpalveluista ja tilaisuuksista. Monipuolista liikuntaa Runosmäessä vuodesta 1979 Tehdään yhdessä Runosmäestä entistä parempi Runosmäki on hyvä paikka olla ja elää, mutta yh- dessä siitä voidaan tehdä entistä parempi. Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala yhdessä Runosmä- en Lämmön kanssa haluaa olla omalta osaltaan mahdollistamassa asukasaktiivisuuden kehitty- mistä. Runosmäen alueen asukkaista kootaan kymmenhenkinen ryhmä suunnittelemaan asuk- kaiden näköistä ja heidän tarpeistaan lähtevää toimintaa. Lopputuloksena voi olla Vuoden talo -kilpailu taloyhtiöiden välillä, sauvakävelyryhmi- en kehittäminen tai jotain aivan muuta. Tavoitteet ja keinot määritellään yhdessä. Olet sitten nuori tai vanha, idearikas tai käytän- nöllinen, voit tulla mukaan ryhmään. Sinun ei tar- vitse ilmoittautua mihinkään. Riittää kun saavut Runosmäen Lämpöön, Munterinkatu 8, to 10.9. klo 14–15.30. Suunnittelutyöhön osallistuminen Kuntopiirin kevätjuhlat s. 6 Harrastustoimintaa lapsille, nuorille, työkäisille, ikäihmisille sekä perheille. s. 4-5 Kaksikymmentä vuotta jumppaa ikäihmisille s. 7 Runosmäen kirjasto tarjoaa monipuolista ohjelmaa syksyllä 2015 s. 3 HARRASTAMINEN ON MUKAVAA! ei vaadi paljon aikaasi, ryhmä kokoontuu muuta- man kerran pariksi tunniksi. Et siis sitoudu mihin- kään pitkäikäiseen. Tule mukaan suunnittelemaan! Kuva: Runosmäen nuorisotalon kamerakerho Kuva: Runosmäen nuorisotalon kamerakerho Katso muut vinkit lehden takakannesta!

Upload: eviva

Post on 23-Jul-2016

221 views

Category:

Documents

2 download

DESCRIPTION

TRANSCRIPT

Page 1: Runulainen 2015

Runosmäen Urheilijoiden julkaisu, syksy 2015 www.runosmaenurheilijat.net

VAIHDA VAPAALLERUNOSMÄESSÄ!Tämä lehti on Runosmäen Urheilijoiden, RunU:n, ja Turun kaupungin vapaa-aikatoimialan Runosmäen alueen toimijoiden yhteistyössä tekemä julkaisu. Lehdessä kerrotaan monipuolisesti Runosmäen alu-een vapaa-ajanpalveluista ja tilaisuuksista.

Monipuolista liikuntaa Runosmäessä vuodesta 1979

Tehdään yhdessä Runosmäestä entistä parempiRunosmäki on hyvä paikka olla ja elää, mutta yh-

dessä siitä voidaan tehdä entistä parempi. Turun

kaupungin vapaa-aikatoimiala yhdessä Runosmä-

en Lämmön kanssa haluaa olla omalta osaltaan 

mahdollistamassa asukasaktiivisuuden kehitty-

mistä. Runosmäen alueen asukkaista kootaan

kymmenhenkinen ryhmä suunnittelemaan asuk-

kaiden näköistä ja heidän tarpeistaan lähtevää

toimintaa. Lopputuloksena voi olla Vuoden talo

-kilpailu taloyhtiöiden välillä, sauvakävelyryhmi-

en kehittäminen tai jotain aivan muuta. Tavoitteet

ja keinot määritellään yhdessä.

Olet sitten nuori tai vanha, idearikas tai käytän-

nöllinen, voit tulla mukaan ryhmään. Sinun ei tar-

vitse ilmoittautua mihinkään. Riittää kun saavut

Runosmäen Lämpöön, Munterinkatu 8, to 10.9.

klo 14–15.30. Suunnittelutyöhön osallistuminen

Kuntopiirin kevätjuhlat

s. 6

Harrastustoimintaa lapsille, nuorille, työkäisille, ikäihmisille sekä perheille.

s. 4-5

Kaksikymmentä vuotta jumppaa ikäihmisille

s. 7

Runosmäen kirjasto tarjoaa monipuolista ohjelmaa syksyllä 2015

s. 3

HARRASTAMINEN ON MUKAVAA!

ei vaadi paljon aikaasi, ryhmä kokoontuu muuta-

man kerran pariksi tunniksi. Et siis sitoudu mihin-

kään pitkäikäiseen.

Tule mukaan suunnittelemaan!

Kuva

: Run

osm

äen

nuor

isot

alon

kam

erak

erho

Kuva: Runosmäen nuorisotalon kamerakerho

Katso muut vinkit lehden takakannesta!

Page 2: Runulainen 2015

Runulainen2

Tänä vuonna Runosmäen alueella ei valitet-

tavasti ole tehty peruskunnostuksia liikunta-

paikoille.

Runosmäen skeittipaikan peruskorjaus jou-

duttiin ikävä kyllä lykkäämään ensi vuoteen

kahdesta syystä: ensinnäkin kaupungin inves-

tointivarat ulkoliikuntapaikkoihin puolittuivat

entisestä tiukan taloustilanteen takia.

Toisekseen Ekvallan esteettömällä uimaran-

nalla havaittiin syksyllä 2014 niin syviä kuop-

pia uima-alueen pohjalla, että ne muodostivat

vakavien onnettomuuksien vaaran etenkin

kun ranta on lapsiperheiden sekä esteettö-

mänä eri tavoin liikuntarajoitteisten käytössä.

Riskien takia Ekvallan peruskorjaus oli valitet-

tavasti pakko siirtää Runosmäen skeittipaikan

peruskorjauksen edelle.

Nyt Runosmäen skeittipaikka on budjetoitu

ensi vuoteen, peruskorjauksen suunnittelua

käynnistellään, ja toteutus tapahtuu vuoden

2016 rakennuskauden aikana. Vuodelle 2016

on luvassa muitakin myönteisiä ulkoliikunta-

paikkakorjauksia Runosmäkeen.

Skeittipaikan lisäksi liikuntalautakunta päätti

myös Impivaaran tenniskenttien tekonurmien

vaihtamisesta ja kuntorataosuuden korjaami-

sesta Riihikalliolta Nunnavuoreen.

liikuntasuunnittelija Kristina Karppi / Turun

liikuntapalvelukeskus

Liikuntapaikkanäkymiä Runosmäen alueelle

Impivaaran uimahallin kuntosaliharjoittelun ABC-kurssitKuntosaliharjoittelun ABC-kurssit on tarkoi-

tettu kaikenikäisille ja -kuntoisille.

Kurssilla opitaan harjoittelun perusteet ja

laitteiden käyttö.

Kurssilla saa aloittelijan harjoitteluohjel-

man, johon kirjataan omat toistojen ja paino-

jen määrät, säädöt ja liikelaajuudet.

Mukaan tarvitset vain mukavan ja joustavan

asun, sekä sisäkengät.

Hinta: 15 €/kurssimaksu + sisäänpääsymak-

sut 7,50/5€ tai Seniori-/Liikuntaranneke,

Kimmoke-ranneke ennen klo 15.30. Hinta

sisältää kuntosalin lisäksi uinnin. Kurssille

otetaan max. 12 hlöä.

Lisätiedot Impivaaran uimahallin uinninval-

vonta p. 02 262 3587

SYKSYN 2015 ABC-KURSSIT IMPIVAARASSA

Ilmoittautumislinkit lomakkeineen kursseille

löydät www.impivaaranuimalli.fi Kuntosalit

Infolaatikosta.

• 1. kurssi ma 31.8.–21.9. klo 18.30–20

Ilmoittautuminen alkaa 19.8. klo 12

Soveltava Lavis Ryhmä on suunnattu henkilöille, joiden toimintakyky on heikentynyt vamman tai sairauden vuoksi. LAVIS-lavatanssijumppa on uusi hauska, helppo ja hikinen liikuntamuoto, jota tanssitaan ilman paria. Tunnilla tanssitaan tuttuja lavatanssilajeja, kuten humppaa, jenkkaa, tangoa, rockia/jivea ja cha cha:ta. Lavatanssi on niin mukavaa, ettei edes huomaa kuntoilevansa. Tanssiaskeleet ja koreografiat ovat helppoja, joten mukaan pääsee tottumattomampikin tanssija. Laviksessa liikutaan tanssiaskelin eri suuntiin, jopa pyörien. Lavista voi tanssia tarvittaessa tuolista kiinni pitäen. Tuntia ohjaa fysioterapeutti. Impivaaraan uimahallin liikuntasalissa keskiviikkoisin klo 9.30–10.15 (2.9. alkaen) Osallistuminen 2,5 €/ kerta + sisäänpääsymaksu. Ei ennakkoilmoittautumisia. Lisätietoja: erityisliikunnanohjaaja p. 050 594 7207.

Voimassa 31.12.2015 asti

Tällä

kup

ongi

lla k

aiki

sta

Hiu

s-Pa

llin

palv

elui

sta

-10%

no

rmaa

lihin

nois

ta.

-10%

• 2. kurssi ke 2.–23.9. klo 8.30–10

Ilmoittautuminen alkaa 19.8. klo 12

• 3. kurssi ma 5.–26.10. klo 18.30–20

Ilmoittautuminen alkaa 23.9. klo 12

• 4. kurssi ke 7.–28.10. klo 8.30–10

Ilmoittautuminen alkaa 23.9. klo 12

• 5. kurssi ma 2.–23.11. klo 18.30–20

Ilmoittautuminen alkaa 23.9. klo 12

• 6. kurssi ke 4.–25.11. klo 8.30–10

Ilmoittautuminen alkaa 23.9. klo 12

SYKSYN 2015 JA KEVÄÄN 2016 SOVELTAVAT ABC-KURSSIT IMPIVAARASSA

Suunnattu henkilöille, joiden toimintakyky

on heikentynyt vamman/sairauden vuoksi tai

esim. käyttävät apuvälinettä päivittäisessä

liikkumisessa.

Kurssimaksu 15 € + uimahallin sisäänpääsy-

maksut.

Ilmoittautuminen ja lisätiedot soveltavista

ABC-kursseista erityisliikunnanohjaaja anu.

[email protected] tai p. 050 594 7207

1. kurssi ma 31.8.–5.10 klo 13.45–15

2. kurssi ma 12.10.–23.10. klo 13.45–15

3. kurssi ma 23.11.–7.12. ja 11.–25.1. klo

13.45–15

4. kurssi ma 1.2.–14.3. (ei 22.2.) klo 13.45–15

5. kurssi ma 21.3–2.5. (ei 28.3.) klo 13.45–15

Korjasmäenkatu 1, 20360 TURKU

Avoinna:Ark. 8.30 - 17.00 La 8.30 - 14.00

[email protected](02) 238 8863

Page 3: Runulainen 2015

3Runulainen

Liikuntavuorot 2015–2016Runosmäki-RaunistulaRIESKALÄHTEEN KOULU

pe klo 16.30–17.30 Kidmix-jumppa (7–12-v) p. 050 554 6219

RIENTOLA, (PULMUSSUONTIE)

ke klo 17–18 Caboeiran alkeet 7–12-v, Turun Kisa-Veikot p. 050 524 7141

RUNOSMÄEN KENTTÄ

Runosmäen nappulaliigan jalkapalloa

• v.2004 syntyneet pojat, p. 050 502 3738

• v.2005 syntyneet pojat ja tytöt, p. 040  540 9891

• v.2006 syntyneet pojat, p. 040  180 4296

• v.2007 syntyneet pojat, p. 050 533 6206

• v.2008/2009 synt. pojat p. 044 209 5777

RUNOSMÄEN NUORISOTALO

to klo 17–18 satujumppa 3–6-v., Nuorisoasiainkeskus p. 040 184 2342

Lapset liikkeelle ryhmät (maksuton)

• ma klo16–17 sähly 6–10-v., p. 040 184 2342

• ti klo 16–16.45 diskotanssi 6–8-v. ja klo 17–17.45 9–12-v. p. 040 184 2342

RUNOSMÄEN VANHUSKESKUS

ma klo 10–11 ikäihmisten jumppa, Runosmäen Urheilijat p. 040 774 2146

PIIPARIN YKSIKKÖ, LUOLAVUOREN KOULU

ma klo 19–20 vatsatanssi, Runosmäen Urheilijat p. 040 774 2146

ti klo 17–18 liikuntaa maahanmuuttajanaisille, Runosmäen Urheilijat p. 040 774 2146

ti klo 18–18.45 tyttöjen jumppaa 10–13-v., Runosmäen Urheilijat p. 040 774 2146

ti klo 19–20 Zumba, Runosmäen Urheilijat, [email protected]

ti klo 20–21 kuntolentopalloa miehille, Runosmäen Urheilijat p. 040 5572744

to klo 17–17.45 tyttöjen jumppaa ja leikkejä 6–10-v., Runosmäen Urheilijat p.040 774 2146

to klo 18–18.45 satujumppa 2–5-v., Runosmäen Urheilijat p. 040 774 2146

to klo 19–19.45 kuntopiiri, Runosmäen Urheilijat p. 040 774 2146

to klo 20–21 kuntojumppa, Runosmäen Urheilijat p. 040 774 2146

TURUN LYSEO

to klo 20–21 miesten salibandy, Runosmäen Urheilijat p. 040 716 5567

su klo 17–19 lasten liikunnan ihmemaa 1-12v, Runosmäen Urheilijat p.040 774 2146

su klo 19.30–21.30 miesten lentopallo, Runosmäen Urheilijat, [email protected]

Olemme palanneet ”normaaleihin” aukiolo-

aikoihin eli kirjastoon pääsee maanantaista

torstaihin kello 10–19 ja perjantaisin kello

10–16.

Tämän syksyn yhtenä painopisteenä toimin-

nassamme ovat lapset ja nuoret. Seikkailu-

puiston satuaamut jatkuvat ja kouluyhteistyön

saamme jo syksyn aikana käyntiin luokkakäyn-

tien ja kirjastonkäytön opetuksen muodossa.

Syksyllä on alkamassa myös uusia lapsille ja

nuorille suunnattuja toimintoja, mutta se ei

tarkoita muiden kirjastonkäyttäjien unohta-

mista. Entisen tapaan jatkuvat tutut kerhot:

Vempaintuki, Lukupiiri, Keskiviikkokerho,

Äijäkerho sekä Kielikahvila.

Uusia toimintoja lapsille, lapsiperheille sekä

nuorille:

Jos olet 4.–6.-luokkalainen ja kiinnostunut pe-

leistä, roolihahmoista ja tarinoiden kirjoittami-

sesta, tule mukaan Tunne hahmosi -kerhoon

tiistaisin kello 14.30. Innostamme osallistujia

sanataiteen pariin rock- ja rap-lyriikkaa

hyödyntäen. Kerhossa työskentelemme omien

sanoitusten ja sävellysten kanssa edeten

mahdollisuuksien mukaan aina musiikkivide-

on tekoon asti. Yhteistyökumppanina toimin-

nassa on Kirjan talo - Bokens hus ry.

”Musiikkiseikkailu koko perheelle” tiistai-

sin kello 17. Maksuton tapahtuma sisältää

laulamista, leikkimistä, liikkumista, loruilua,

rytmejä ja eläytymistä. Joka tapaamisessa on

vaihtuva ohjelma sekä vetäjät.

6.10. klo 17–18

Lauletaan yhdessä lastenlauluja

13.10. klo 17–18

Muskari / Sini Lavastre (Suzukimusiikkikoulu)

20.10. klo 17–18

Krokotiili Kwento ja yhteisen äänen

metsästys – tarinakonsertti lapsille

27.10. klo 17–18

Leikkiteatteri - teatterimuskari / Kati

Keskihannu

3.11. klo 17–18

Kalevala laululeikit / Anna-Maria Toivonen

10.11. klo 17–18

Kalevala laululeikit / Anna-Maria Toivonen

1.12 klo 17–18

Leikkiteatteri - teatterimuskari / Kati

Keskihannu

Lokakuussa Runosmäen kirjastossa vietetään

pelipäivää. Tule ja tutustu digitaalisiin pelei-

hin! Pelisalkusta löydyvät PS4- ja xBoxOne-

pelikonsolit peleineen. Lisäksi käytettävissä

on 2 Nexus9-tablettia. Pelipäivänä esiintyy

myös pelimusiikkia esittävä Riverside Castle-

kuoro.

Pelitapahtuma on suunnattu kaikille ikäryh-

mille. Myös lasten vanhemmat ovat tervetul-

leita katsomaan, millaisia laitteita ja pelejä on

tarjolla. Tarjoamme myös tietoa pelaamisesta

ja peleistä. Järjestämme pelipäivän yhteis-

työssä Turun ammattikorkeakoulun tietotek-

niikan opiskelijoiden kanssa.

Muistattehan myös, että Runosmäen kirjas-

tossa:

• on lainattavissa energiamittari, kävelysau-

voja ja askelmittareita

• on lainattavissa slackline eli kahden puun

väliin kiinnitettävä tasapainonauha

• on vieraskielisten kirjojen kierrätyshylly:

ota itsellesi ja tuo omia!

• on verkkotori, jossa viisi työasemaa, väri-

tulostin, skanneri sekä kuvankäsittely- ja

julkaisuohjelmat

• on kopiokone, joka toimii kolikoilla

• on varattavissa opintohuone, jossa myös

mahdollisuus digitoida VHS-kasetteja.

Runosmäen kirjasto tarjoaa monipuolista ohjelmaa syksyllä 2015

PALLIVAHAN KOULU

ti klo 17–17.45 temppujumppa 3–5-v. TuUl p. 040 486 2778

ti klo 17.45–18.30 satubaletti 4–6-v., TuUl p. 040 486 2778

IMPIVAARAN UIMAHALLI, UIMAHALLINPOLKU 4

ma klo 9–9.45 venyttely, p. 262 3587

ma klo 12–13.15 sovellettu tasapainoryhmä, p. 262 3587

ma klo 14–15 laiteopastus kuntosalilla, p. 262 3587

ti klo 9–9.45 kuntojumppa p. 262 3587

ke klo 13–13.45 venyttely, p. 262 3587

to klo 10.45–11.45 laiteopastus kuntosalilla, p. 262 3587

to klo 12.45–13.30 kiertoharjoittelu kuntosalilla p. 262 3587

to klo13.30–15 bocchia/curling liikuntasali p. 262 3587

kuntosalin ABC-kurssit, vesijumpat, uimakoulut www.impivaaranuimahalli.fi

IMPIVAARAN JÄÄHALLI, ESKONKATU 1

maksuttomat ja mailattomat yleisöluisteluajat

ma klo 14–14.50 ja 16.45–17.35

ke klo 13.45–14.35

la klo 10.30–11.20

IMPIVAARAN JALKAPALLOHALLI, ESKONKATU 1

yleisövuorot ma, ke ja pe klo 14–16

NUNNAVUOREN PALLOILUHALLI

ti klo 20.30–21.30 miesten salibandy, Runosmäen Urheilijat p. 040 578 6551

su klo 21.00–20.00 miesten salibandy, Runosmäen Urheilijat p. 040 578 6551

SB-AREENA

ti klo 17.30–18.30 naisten salibandy, Runosmäen Urheilijat p. 040 736 6498

pe klo 20.00-21.00 naisten salibandy, Runosmäen Urheilijat p. 040 736 6498

JUMPPALA, SIUTLANKATU 1

www.voli.fi

PYRKIVÄN TALO, TUUREPORINKATU

jumppaa, zumbaa aikuisille. www.joukkuevoimistelu.com/harrasteliikunta

Tähän koottu

liikuntapaikoittain

vuoroja, joissa voi

aloittaa harrastuksen.

Runulainen –lehtiJulkaisija: Runosmäen Urheilijat ry. Puhelin: 040 774 2146 Sähköposti: [email protected] Internet: www.runosmaenurheilijat.net Vastaava toimittaja: Seppo K. Markkanen, puh. 040 557 2744 Taitto: Antti Tarponen Painopaikka: Kopio Niini Finland Oy Painos: 5400 kappaletta Jakelu: Turku Palvelu Oy

Page 4: Runulainen 2015

Runulainen4

PERHEEN yhteinen

toiminta Runosmäessä

Harrastustoimintaa

TYÖIKÄISILLE Runosmäessä

Harrastustoimintaa

LAPSILLE JA NUORILLE

+pienten lasten toiminta

Runosmäen kirjastoPiiparinpolku 19, p. (02) 262 0762

Lukupiiriti klo 15–17Kaikille kirjallisuudesta kiinnostuneille, lukeneisuuteen katsomatta. Järj. yhteistyössä Auralan Setlementti ry:n kanssa.

Torstai-kinoKirjaston elokuvailloissa katsotaan klassikkoelokuvia. To17.9. Nykyaika (1936), 1.10. Silja - Nuorena nukkunut, 15.10. Lotta ja Kuukiven salaisuus, 29.10. Wicker Man (K-18). Kaikki elokuvaillat alkavat klo 17.

Kielikahvilama klo 16.30–18 (7.9. alkaen)Kielikahvilassa pääsee harjoittele-maan suomen kieltä mukavassa po-rukassa, ilman suorituspaineita. Kie-lenalkeet on hyvä osata.

KulttuurikuntoiluRunosmäellä on oma kulttuurikun-toilureittinsä. Kulttuuria ja kuntoilua yhdistävän reittikartan voit hakea Runosmäen kirjastosta tai tulostaa internetistä.Samasta osoitteesta löy-dät tehtäväkortit, jotka kehottavat tutkimaan tuttua ympäristöä uusista

Runosmäen kirjastoPiiparinpolku 19, p. (02) 262 0762

Tunne hahmosi -kerhoti klo 14.30–16 (8.9. alkaen)Sanataidetta rock- ja rap-lyriikoita hyödyntäen. Ker-hossa työskennellään omien sanoitusten ja sävellysten kanssa – mahdollisesti aina musiikkivideon tekoon asti! Kerho suunnattu erityisesti 9–12-vuotiaille pojille.Järj. yhteistyössä Kirjan talo - Bokens hus ry.

Nintendo-pelihetkima klo 16–18 (7.9. alkaen)Runosmäkeen on hankittu oma NES-konsoli, jolla voi omatoimisesti pelata kirjaston tiloissa konsolin pelejä.Voit varmistaa pelivuorosi varaamalla aikasi etukäteen kirjastosta. Pelaamista varten tarvitset voimassa ole-van kirjastokortin.

Pelitapahtumake 7.10. klo 15–17Tule pelaamaan digitaalisia pelejä. Pelisalkusta löydät PS4- ja xBoxOne-pelikonsolit peleineen. Lisäksi käy-tettävissä on kaksi Nexus9-tablettia.

Satujen ja tarinoiden taikaato–pe 15.–16.10. Työpajoissa annamme mielikuvitukselle siivet ja luom-me yhdessä jotain uutta. Taiteilijatarvikkeet ja maalaus-telineet odottavat sinua kirjastossa.

Tiesitkö, että kirjastosta voit lainata myös slacklinen eli kahden puun väliin kiinnitettävän tasapainonauhan?

näkökulmista. www.turku.fi/kulttuurikuntoilu.

KätkösuunnistusKätkösuunnistuksessa etsit geokätköilystäkin tuttuja juurakoiden ja kiven kolojen alle sekä muuhun ympä-ristöön piilotettuja kätköjä kartan ja vinkkien avulla – il-man gps-laitetta. Saat Runosmäen alueen kätkösuun-nistuskartan Runosmäen kirjastosta.

Impivaaran uimahallin ohjattu toimintaUimahallinpolku 4Venyttely ma klo 9–9.45, ke 13–13.45Sovellettu tasapainoryhmä ma klo 12–13.15Rempparyhmä ma klo 12.45–13.45, ti klo 9.30–11, pe klo 12.30–14Kuntosalin laiteopastus ma klo 14–15, to klo 10.45–11.45Kuntojumppa ti klo 9–9.45Kuntosalin kiertoharjoittelu to klo 12.45–13.30Boccia, curling to klo 13.30–15Ohjauksiin ei tarvitse ilmoittautua. Ohjausmaksullisilla tunneilla, ohjausmaksu maksetaan kassalla. Ks. lisäksi kuntosalin ABC-kurssit, vesijumpat ja uima-koulut www.impivaaranuimahalli.fi.

Liikunnan palveluohjausMaksutonta ohjausta liikunnan aloittamiseen. Ilmoit-tautumista ei tarvita. Runosmäen terveysasemalla, Signalistinkatu 2, ti 1.9., 29.9., 27.10., 24.11., 15.12. klo 12.30–13.30. www.turku.fi/liikunnanpalveluohjaus.

Raskas sarja ja ihanaiset naisetYlipainoisten miesten ja naisten omat liikuntaryhmät.Kuntosali ma klo 17.30–18.30, Impivaaran uimahallin kuntosalissa (Raskas sarja)Kuntosali ma klo 16.30–17.30 (Ihanaiset)Lihaskunto ke klo 17–18, Impivaaran uimahallin liikun-tasalissa (Raskas sarja) Saliliikunta ti klo 18.15–19.30, liikuntasalissa (Ihanaiset) Vesiliikunta to klo 19.45–20.30, Impivaaran uimahal-lissa. Impivaaran uimahalli, Uimahalinpolku 4. (Raskas sarja ja Ihanaiset naiset). Hinta 55 € / 40 € (työttömät, eläkeläiset, opiskelijat).

Lapset liikkeelle!Alakouluikäisten lasten oma maksuton liikuntatuote. Sähly 6–10-vuotiaille ma klo 16–17. Runosmäen nuo-risotalo, Piiparinpolku 13.Raunistulan koulu, Oikotie 1–3Capoeira 7–12-vuotiaille ke klo 17–18, Urheilutalo Rientola, Pulmussuonkatu 86. Discotanssi 6–8-vuotiaille ke klo 16–17, Runosmäen nuorisotalo, Piiparinpolku 13.Discotanssi 9–12-vuotiaille ke klo 17–18, Runosmäen nuorisotalo, Piiparinpolku 13.Taekwondo 6–12-vuotiaille to klo 17–18, Turun lyseo, Varusmestarintie 19 (huom. 1.10. alkaen)Kysy lisää: [email protected], p. 050 554 6219. www.turku.fi/lapsetliikkeelle

13–19-vuotiaiden mihi.fiNuorten. 13–19-vuotiaiden, oma maksuton liikunta-tuote. Paljon toimintaa ympäri kaupunkia. Lähimpänä Runosmäkeä:Lacrosse ja rugby (vuoroviikoin) ma klo 20–21, Impi-vaaran jalkapallohalli, Eskonkatu 1. Kuntosali ke klo 15.30–16.30, Impivaaran uimahalli, Uimahallinpolku 4.Futsal ke klo 18–19, Turun lyseo, Varusmestarintie 19 Jalkapallo su klo 12–13, Impivaaran jalkapallohalli, Es-konkatu 1.

Voit varata oman höntsävuoron. Kerää porukka ja va-raa maksuton vuoro ja liiku yhdessä kavereiden kans-sa. Kysy lisää: [email protected], p. 050 554 6250.www.mihi.fi

Kätkösuunnistus Saat Runosmäen alueen kätkösuunnistusradan Ru-nosmäen kirjastosta.

NappulaliigaRunosmäessä ja Kärsämäessä pelataan nappulaliigaa. Ks. lisää www.turunnappulaliiga.fi.

Vesijumppiin lisäksi erillinen ohjausmaksu (2,5 € /krt). Lisätiedot: www.turku.fi/raskassarja, www.turku.fi/iha-naisetnaiset.

Leidit liikkeellä, Hikinen tusina ja Kun-tokonkaritEdulliset liikutatuotteet vähän tai satunnaisesti liikkuvil-le. Tarjolla ohjattua toimintaa ja eri lajeja ympäri kau-punkia. Ks. www.turku.fi/leiditliikkeella, www.turku.fi/hikinentusina, www.turku.fi /kuntokonkarit.

Impivaaran jäähalliEskonkatu 1Yleisöluisteluvuorot ma klo 14–14.50 ja 16.45–17.35, ke klo 13.45–14.35 ja la klo 10.30–11.20.

Impivaaran jalkapallohalliEskonkatu 1Yleisövuorot ma, ke ja pe klo 14–16.

Runosmäen Urheilijoiden liikuntaVatsatanssi ma klo 19–20Liikuntaa maahanmuuttajanaisille ti 17–18Zumba ti klo 19–20Kuntolentopallo ti klo 20–21 Kuntopiiri to klo 19–19.45Kuntojumppa remppakuntoisille to klo 20–21 Luolavuoren koulun Piiparin yksikkö, Piiparinpolku 3Lisätiedot ja hinnat: 040 774 2146, runosmaenurhei-lijat.net.

Turun Kisa-Veikkojen liikuntaKuntojumppa naisille ti klo 18–18.50 Tanssillinen liikunta to klo 18.30–19.20 (8.10 alkaen)Venyttely to klo 18.30–19.15 (3.9., 10.9., 17.9., 1.10.)Capoeira to klo 19.30–20.30Rientola, Pulmussuonkatu 86. Soveltavaa liikuntaa ke 16.9. alkaen Nunnavuoren pal-loiluhalli, Piiparinpolku 22. Kysy tarkempi aika.Lisätiedot ja hinnat: www.turunkisaveikot.fi,[email protected], p. 050 524 7141.

SYKSY2015

Harrastustoimintaa

IKÄIHMISILLE Runosmäessä

Runosmäen kirjastoPiiparinpolku 19, p. (02) 262 0762

Keskiviikkokerhoke klo 9.30–11.30 Ohjelmassa mm. lehtien lukua ja keskustelua eri aihe-piirien pohjalta – ja asian vierestä! Tule viettämään lep-poisaa keskiviikkoaamua kahvin ja jutustelun parissa.

Vempaintukima klo 10–12Tietokoneiden, tablettien ja puhelimien arkikäytön opastusta. Apua esimerkiksi laskun maksamiseen ver-kossa sekä sähköpostin käyttöön. Järj. Auralan Setle-mentti ry.

Äijäkerhoto klo 13–14.30 (10.9. alkaen)Runosmäen omassa Äijäkerhossa luvassa liikuntaa, vi-sailua, pelailuja ja paljon muuta. Pääosassa ovat mies-ten jutut. Yli 60-vuotiaille.

Parempi pyy -kirjastokerho senioreilleto klo 10–12 (10.9. alkaen)Parempi kirja luettuna, kuin kymmenen hyllyssä. Se-nioreille, joiden on hankala käyttää kirjastoa tai lukea kirjoja. Ilmoittaudu kirjastoon.

Torstai-kinoKirjaston elokuvailloissa katsotaan klassikkoelokuvia. To 17.9. Nykyaika (1936), 1.10. Silja - Nuorena nukku-nut, 15.10. Lotta ja Kuukiven salaisuus, 29.10. Wicker Man (K-18). Kaikki elokuvaillat alkavat klo 17.

Runosmäen kirjastoPiiparinpolku 19, p. (02) 262 0762

Nintendo-pelihetkima klo 16–18 (7.9. alkaen)Runosmäkeen on hankittu oma NES-konsoli, jolla voi omatoimisesti pelata kirjaston tiloissa konsolin pelejä.Voit varmistaa pelivuorosi varaamalla aikasi etukäteen kirjastosta. Pelaamista varten tarvitset voimassa olevan kirjastokortin.

Musiikkiseikkailu koko perheelleti klo 17 (6.10. alkaen)Laulamista, leikkimistä, liikkumista, loruilua, rytmejä ja eläytymistä koko perheelle.

Satujen ja tarinoiden taikaato–pe 15.–16.10. Työpajoissa annamme mielikuvitukselle siivet ja luom-me yhdessä jotain uutta. Taiteilijatarvikkeet ja maalaus-telineet odottavat sinua kirjastossa.

Pelitapahtumake 7.10. klo 15–17Tule pelaamaan digitaalisia pelejä. Pelisalkusta löydät PS4- ja xBoxOne-pelikonsolit peleineen. Lisäksi käytettä-vissä on kaksi Nexus9-tablettia.

Nallepäiväma 26.10. klo 8–13Kansainvälistä nallepäivää vietetään vuosittain USA:n entisen presidentin Teddy Rooseveltin syntymäpäivän muistoksi. Nallepäivää juhlistetaan myös kirjastossa, sillä

Lukupiiriti klo 15–17Kaikille kirjallisuudesta kiinnostuneille, lukeneisuuteen katsomatta. Järj. yhteistyössä Auralan Setlementti ry:n kanssa.

Runosmäen vanhuskeskusVarusmestarintie 14

Turun Soitannollisen Kerhon Elävän musiikin iltapäivät, joissa tanssimahdollisuus to 24.9., 22.10., 19.11., 17.12., 24.12. klo 14–15.30. Karaokea kaikille -tapah-tumat ke 9.9., 14.10., 11.11., 9.12. klo 13.30–15.30.Lisätiedot: 040 139 1529

Ikäihmisten jumppama klo 10–11 Lisätiedot: 040 774 2146

KulttuurikuntoiluRunosmäellä on oma kulttuurikuntoilureitti. Kulttuuria ja kuntoilua yhdistävän reittikartan voit hakea Runos-mäen kirjastosta tai tulostaa internetistä. Samasta osoitteesta löydät tehtäväkortit, jotka kehottavat tutki-maan tuttua ympäristöä uusista näkökulmista. www.turku.fi/kulttuurikuntoilu.

Senioriranneke- ja kortti65 vuotta täyttäneet turkulaiset voivat ostaa senioriran-nekkeen- ja kortin, jolla pääsee liikkuman Turun kau-pungin uimahalleille, kuntosaleille ja kesällä maauima-loihin. Kortilla avautuvat ovet myös kulttuuripalveluihin. Hinnat: Rannekkeen lataus 30€, voimassa 6kk ensim-mäisestä latauspäivästä. Ensimmäisellä latauskerralla maksetaan myös 8 € rannekemaksu. Lisätiedot: 050 554 6224, www.turku.fi/seniorikortti.

monenmoisia nalleja ja karhuja seikkailee kuvakirjoissa ja saduissa. Ohjelmassa mm. nallevinkkausta, satutuoki-oita, lauluja ja leikkejä.

Halloween-tapahtumape 30.10. klo 12–16Tarjolla askartelua ja muuta mukavaa koko perheelle.

Lasten liikunnan ihmemaasu klo 17–19 (ei 13.9.–4.10.)Monipuoliset mahdollisuudet 1–12-vuotiaiden lasten liikunnalliseen leikkiin ja temmellykseen. Tarjolla, mitä erilaisimpia liikuntavälineitä ja vempaimia. Aikuinen tarvitaan mukaan. Turun Lyseon koululla, Varusmestarintie 19. www.turku.fi/ihmemaa

Impivaaran uimahallin ohjattu toimintaImpivaaran uimahallissa tarjolla lasten uimakouluja sekä vauva- ja perheuintia. Lisätiedot, hinnat ja ilmoittautumiset p. (02) 262 3587, www.impivaaranuimahalli.fi.

Impivaaran jalkapallohalli Eskonkatu 1 Yleisövuoro ma, ke ja pe klo 14–16.

Impivaaran jäähalliEskonkatu 1Yleisöluisteluvuorot maanantaisin klo 14–14.50 ja 16.45–17.35, keskiviikkoisin 13.45–14.35 ja lauantaisin 10.30–11.20.

Lasten satubaletti ja temppujumppaSatubaletti 4–6-vuotiaille lapsille ti klo 17–17.45,Pallivahan koulu, Paltankatu 4.Temppujumppa 3–5-vuotiaille ti klo 17.45–18.30, Palli-vahan koulu, Paltankatu 4.Lisätiedot ja hinnat: TuUl, p. 040 774 2146.

TasapainoryhmätImpivaaran uimahallissa ma klo 12–13.15 (viikot 36–50). Osallistuminen 2,5 € / krt + sisäänpääsymaksu. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: 050 594 7207.

Kuntosaliharjoittelun ABC-kurssitKaikenikäisille ja -kuntoisille aloittelijoille, opitaan har-joittelun perusteet ja laitteiden käyttö. Impivaaran ui-mahallissa, Uimahallinpolku 4, tarkat ajat ja ilmoittau-tumiset www.impivaaranuimahalli.fi, (02) 262 3587. Hinta 15 € + sisäänpääsymaksu 7,5 €/5 € tai Seniori-/Liikuntaranneke / Kimmoke-ranneke ennen klo 15.30 alkaville kursseja.

Soita kulttuuriystävälleKulttuuriystävät ovat vapaaehtoisia, jotka voivat lähteä ikäihmisen seuraksi ja turvaksi vapaa-ajan rientoihin. Lisätiedot ja varaukset: SPR Turku, p. 046 920 4142.

EläkeläisjärjestötMonet eläkeläisjärjestöt kokoontuvat nuorisotalolle pe-laamaan kuulapeli bocciaa sekä kerhoilemaan. Kysy lisää esim. nuorisotalolta, Piipa-rinpolku 13.

Turun Kisa-Veikkojen liikuntaKuntoliikunta naisille ke klo 11.15–12 (16.9. alkaen) kuntoliikunta miehille to klo 17.30–18.20 (10.9. alkaen). Rientola, Pulmussuonkatu 86. Lisätiedot ja hinnat: www.turunki-saveikot.fi, [email protected], p.050 524 7141.

Lisätietoa: www.turku.fi/kulttuuri • www.turku.fi/nuoriso • www.turku.fi/liikunta • www.facebook.com/VaihdaVapaalleRunosmaessa

Runosmäen Urheilijoiden liikuntaJumppaa ja leikkejä 6–10-vuotiaille to klo 17–17.45Satujumppa 2–5-vuotiaille to klo 18–18.45 Luolavuoren koulun Piiparin yksikkö, Piiparinpolku 3, Lisätiedot ja hinnat: p. 040 774 2146runosmaenurheilijat.net

Turun Kisa-Veikkojen liikuntaLiikuntaleikkikoulu 3–4-vuotiaille ja 5–6-vuotiaille, prin-sessafutis n. 5–7-vuotiaille, jalkapalloa (-05, -06, ja -07 syntyneille). Tarkemmat ajankohdat, lisätiedot ja hinnat www.turunkisaveikot.fi, [email protected], p.050 524 714.

MLL:n perhekahvilake klo 9–11.30 parillisten viikkojen ti klo 17.30–19.30Perhekahvilassa vanhemmat tapaavat toisiaan ja samalla lapsille löytyy mukavaa tekemistä ja kavereita.Runosmäen nuorisotalolla, Piiparinpolku 13.Järj. MLL:n Runosmäen paikallisyhdistys

Sadonkorjuu/Kirppispäiväsu 6.9. klo 10–14Monipuolista ohjelmaa nuorisotalon luona. Kirppispöy-dän varaus 2 €, varmista paikkasi nuorisotalolta iltaisin.

Joulunavaus/Myyjäispäiväsu 6.12. klo 10–14Monipuolista ohjelmaa nuorisotalon luona. Kirppispöy-dän varaus 2 €, varmista paikkasi nuorisotalolta iltaisin.

Runosmäen Urheilijoiden liikuntaTyttöjen jumppaa, leikkejä ja kisailua 10–13-vuotiaille ti klo 18–18.45Tyttöjen jumppaa ja leikkejä 6–10-vuotiaille to klo 17–17.45Luolavuoren koulun Piiparin yksikkö, Piiparinpolku 3.Lisätiedot ja hinnat: p. 040 774 2146

Nuorisotalo Piiparinpolku 13, p. 040 184 2342

Nuokkarilla voit mm. kokkailla, kuunnella musiikkia, tava-ta kavereita ja hengailla muuten vaan. Nuokkarilta löydät myös säännöllisesti kokoontuvia harrastusryhmiä. Nuok-karin palvelut ovat 9–18-vuotiaille.

ma, ke, to klo 14.30–17 (alakouluikäiset)klo 17–21.30 (yläkouluikäiset)

pe klo 15–22 avoin kaikille

su klo 14–21 avoin kaikille

Alle 12-vuotiaille kotiinlähtöaika joka päivä klo 18Yläikäraja nuorisotalolla 18v.

Maksuton harrastusryhmä:Satujumppa 3–6-vuotiaille, varmista ajankohta nuorisota-lolta.

Page 5: Runulainen 2015

5Runulainen

Page 6: Runulainen 2015

Runulainen6

Runosmäen Urheilijat toimii

RUNOSHÖLKKÄ 10.5.2015 TULOKSET

Miehet 12 km kilpasarja

Sij. Nimi Seura Aika1 Joakim Björklind GIF 0:45:562 Jaakko Uotila FMR 0:48:083 Mika Lempiäinen 0:50:564 Pasi Silvola Turun Urheiluliitto 0:51:275 Jarmo Valli Suvituuli-tiimi 0:51:516 Jani Monkanen 0:53:007 Matti Hinkkuri 0:53:108 Teemu Lehtinen 0:55:539 Perttu Vainio 0:56:4810 Kalervo Ranta 1:02:06

Miehet 6 km

1 Markus Ilmarinen Hiidenkiertäjät 0:23:072 Rami Manninen 0:23:453 Anttony Reijonen TVA 0:43:304 Jorma Reijonen TVA 0:43:31

Ikämiehet 6 km yli 45 v.

1 Petri Kuusniemi 0:22:12

2 Heikki Sorvoja Pöytyän Urheilijat 0:23:12

3 Mikko Rämö 0:24:20

4 Kimmo Höijer TuWe 0:24:42

5 Mauri Mikkola Liedon Luja 0:25:04

6 Pekka Kujanpää 0:26:41

7 Tom Kuusela 0:26:52

8 Keijo Lamminpää NosU 0:27:51

9 Carl Myrberg Åbo IFK 0:28:47

10 Alpo Viitaharju FMR 0:28:49

11 Reima Hieta 0:29:01

12 Seppo Aaltola 0:30:02

13 Ossi Karjalainen 0:30:43

14 Jorma Tiiri 0:31:33

15 Sami Rannikko 0:34:04

16 Timo Viitala 0:34:15

17 Kari Kytönen 0:34:28

18 Sauli Hernelahti VSVU 0:36:45

19 Pauli Arbelius 0:36:53

20 Teuvo Hietamäki 0:38:31

21 Reima Mäkinen Team Raju 0:42:32

Naiset 6 km

1 Sari Koivu Liedon Luja 0:26:30

2 Maria Mertamo 0:30:11

3 Maria Laine FMR 0:30:51

4 Sirkka Niemelä TYKS 0:31:16

5 Sanna Haapanen RunU 0:32:18

6 Clarissa Lamminen 0:35:06

7 Liisa Arbelius 0:35:25

8 Sirpa Lahtinen Turun Pihakiveys 0:42:49

9 Katja Katila 0:45:34

Naiset 12 km

1 Linda Karvonen TuWe 0:52:03

2 Katri Hujala Team Raju 0:55:54

3 Aila Arell Team Raju 0:57:24

4 Maria Pursiheimo 1:05:39

Nuoret 6 km

1 Teemu Katila 0:44:59

2 Mathilda Emet 1:03:44

3 Joni Laihonen 1:03:52

Runosmäen Urheilijoissa on voinut pelata

miesten ja naisten salibandyä sarjatasolla

aina vuodesta 1996 lähtien. Salibandystä on

tullut yksi RunU:n suosikkilajeista.

Syyskuussa 2012 RunU aloitti yhteistyössä

Turun kaupungin EVIVA-hankkeen kanssa Ru-

nosmäen pojille ja nuorille suunnattua harras-

tesalibandyn Runosmäen nuorisotalon tiloissa.

Kaupungin tuella liikkeelle saatu ryhmä jatkoi

toimintaansa RunU:n tukemana Turun Lyseon

koulun tiloissa. Vaikka hyvähenkinen ryhmä ei

pelaa sarjatasolla, se on menestynyt hyvin ns.

hallisarjan peleissä. Ryhmä on nimetty miesten

salibandy II:seksi. Ryhmän puuhamiehenä on

toiminut RunU:n salibandyn ykkösmaalivahti

Kalevi Markkanen. Ryhmän harjoitukset jatku-

vat syksyllä Turun Lyseon tiloissa torstaisin klo

20-21.

Ryhmään sopii edelleen lisää pelaajia. Ryhmässä

hyvin pärjäävien pelaajien on mahdollista pääs-

tä mukaan RunU:n edustusjoukkueeseen.

Yksi harrastussalibandyryhmässä pelaavista on

Miikka Keronen. 27-vuotiaalla Miikalla on avo-

vaimo ja viisivuotias poika. Salibandyn lisäksi

hän harrastaa atv crossia. Miikka on harrastanut

liikuntaa pikkupojasta asti. Tuolloin hän aloitti,

niin monet muutkin pojat, nappulaliigassa. Sa-

libandy pelaaminen lähti kaverin ideasta: ”pe-

rustetaan joukkue ja mennään pelaamaan hal-

lisarjaan”. Joukkuetta ei kuitenkaan perustettu,

vaan ystävän avustuksella hän hakeutui RunU:n

harrastussalibandyn piiriin. Tämä joukkuehan

pelaa hallisarjassa.

Miikka toteaa: ”RunU:ssa pelaaminen on kivaa

ja hauskaa, mutta myös uuden oppimista ja ko-

vaa pelaamista”.

Miikka käy myös usein pienen poikansa kans-

sa Turun kaupungin ja RunU:n yhdessä järjes-

tämässä lasten liikunnan ihmemaassa Turun

Lyseon koulussa (sunnuntaisin klo 17-19). Ih-

memaatoiminnastakin Miikka sai vinkin ystä-

vältään. Hän halusi lähteä kokeilemaan, miten

se sopisi hänen lapselleen. Miikkan mielestä:

”Ihmemaa on loistava ja sopii kaikenikäisille

lapsille”.

Harrastussalibandyä Runosmäessä

Kuntopiirin kevätjuhlatRunosmäen pikkukoululla on jo muutaman

vuoden ajan toiminut aktiivinen kuntopiiri-

ryhmä. Pienehkö sali on täyttynyt innokkaista

naisista niin, että ryhmä ei tahdo aina sopia

saliin. Kuntopiiriä ohjaa Hannele Salmela.

Kuntopiiriläisiä harmitti, kun talven pikkujoulut

peruuntuivat päällekkäisyyksien takia. Niin-

pä he päättivät järjestää kunnon kevätkauden

päättäjäiset. Niihin tehtiin ja hankittiin syötä-

vää ja juotavaa aina kakusta kuohujuomaan.

Liikuntatunti pidettiin täysin poikkeavasti. Tunti

aloitettiin vanhalla, hyväksi koetulla tamburii-

nijumpalla. Se tuntui hyväkuntoisista naisista

yllättävän raskaalta. Sitten kilpailtiin yksilöinä

ja ryhmissä. Tunnin lopuksi oli vielä poltto-

palloa. Tämän jälkeen iloisesti naurava ryhmä

nautti syötävästä ja juotavasta. Pukusuojassa

riitti juttelua ja haukanpitoa. Poislähtiessä jouk-

ko totesi: kylläpäs meille oli mukavaa. Lisää täl-

laista!

Teksti: S. Markkanen

35. kerran RunoshölkkäPerinteinen Runoshölkkä juostiin äitienpäivänä

10.5.2015. Juoksuun lähti 51 hölkän harrastajaa tällä ker-

taa Runosmäen pikkukoulun edestä. Juoksijat valitsivat

kunnon, sukupuolen ja iän mukaan matkakseen kuudessa

eri sarjassa joko 12 tai 6 kilometriä. Eniten osallistujia (21)

osallistui ikämiesten 6 kilometrin matkalle. Heistä Petri

Kuusniemi juoksi nopeammin kuin miesten 6 kilomet-

rin sarja paras Markus Ilmarinen. Miesten kilpasarjan (12

km) voitti ylivoimaisella ajalla Joakim Björklind ja naisten

sarjan (12 km) samoin ylivoimaisesti Linda Karvonen ja

naisten 6 kilometriä Sari Koivu. RunU:n rutinoituneet toi-

mitsijat hoitivat tapahtuman järjestelyt jouhevasti.

Kovakuntoinen Miikka osaa muutakin

kuin salibandyä.

Tie terveyteesi on auki.

Meiltä Bonusta itsehoitotuotteista. Ei koske lääkkeitä.Tampereentien Prisma, Vanha Tampereentie 108Puh. 02 238 1457 • www.apteekkitampereentie.fi

Palvelemme ark 9–20

la 9–17

Kuntopiiriläiset poseeraavat kevätjuhlissa.

Vasemmalla ryhmän ohjaaja Hannele.

Kuva

: S. M

arkk

anen

Page 7: Runulainen 2015

7Runulainen

RunUn syyskauden harjoitusajat

Lapset ja nuoret

ti 18.00–18.45 Tyttöjen jumppaa ja tanssillista liikuntaa (10-13 vuotiaat)

Runosmäen pikkukoulu, Luolavuoren koulun Piiparinyksikkö, Piiparinpolku 3

to 17–17.45 Tyttöjen jumppaa ja leikkejä (6-10 v.) Runosmäen pikkukoulu

to 18–18.45 Satujumppa (2–5 v.) Runosmäen pikkukoulu

su 17-00–19.00 Lasten liikunnan ihmemaa RunU yhdessä Turun kaupungin liikuntapalvelukeskuksen kanssa 7.9.–30.11. ei 13.9.-4.10

Turun Lyseon koulu, Varusmestarintie 19

Aikuiset

ma 10.00–11.00 Ikäihmisten liikunta Runosmäen vanhainkoti, Varusmestarintie 14

ma 19.00–20.00 Itämainen tanssi/vatsatanssi Runosmäen pikkukoulu, Luolavuoren koulun Piiparinyksikkö, Piiparinpolku 3

ti 17.00-18.00 Liikuntaa maahanmuuttajanaisille Runosmäen pikkukoulu

ti 19.00–20.00 Zumba Runosmäen pikkukoulu

to 19.00–19.45 Kuntopiiri Runosmäen pikkukoulu

to 20.00–21.00 Kuntojumppa Runosmäen pikkukoulu

Tiedustelut: [email protected], puh. 040 774 2146

Zumba: Outi Pääkkö, [email protected]

Maksut:Lapset: Jumpat ja liikunta 10 €/kausi, Aikuiset: Jumpat ja kuntopiiri 20 €/kausi

Zumba: 40 €/kausi tai 5 €/kerta

Itämäinen tanssi: 40 €/10 kertaa tai 7 €/kerta

Lasten liikunnan ihmemaa: ei maksuja

JUMPAT JA TANSSI

SALIBANDYNaiset

ti 17.30-18.30 SB –areena, Kärsämäentie 35

pe 20.00–21.00 SB –areena

Miehet

ti 21.00-22.00 Nunnavuoren palloiluhalli,  Piiparinpolku 22                                   

su 20.30-21.30 Nunnavuoren palloiluhalli       

to 20.00–21.00 Miesten salibandy II Turun Lyseon koulu, Varusmestarintie 19

Tiedustelut: Miesten salibandy I: Kimmo Tilli, [email protected], 040 578 6551 Miesten salibandy II: Kalevi Markkanen, [email protected], 040 716 5567 Naiset: Sari Joutsa, [email protected], 040 736 6498

Maksut:Naiset: toimintamaksu Miehet: toimintamaksu

LENTOPALLOMiehet

su 19:30-21:30 Lentopallo Turun Lyseon koulu

ke 20:30-22:00 Lentopallo Teräsrautelan koulu

ti 20.00-21.00 Kuntolentopalloa Runosmäen pikkukoulu

TiedustelutKuntolentopallo: [email protected], puh. 040 557 2744 Miesten lentopallo: [email protected]

Maksut: Kuntolentopallo: 20 €/kausi Miehet: toimintamaksu

Liikunnan harrastajia ei ole vakuutettu seuran puolesta.

Mahdolliset muutokset RunU:n nettisivuilla:

www.runosmaenurheilijat.net

RUNOSMÄEN LÄMPÖ OY

ISÄNNÖINTI, KIINTEISTÖHUOLTO, SIIVOUS, LÄMPÖ

Munterinkatu 8, 20360 Turku

Puh. 02 2788 300

[email protected]

www.runosmaenlampo.fi

Runosmäen Kukka

Friskinkatu 4

p. 02 2485551

Meiltä kaikki kukka-alan

sidontatyöt

Runsas valikoima

leikko- ja ruukkukukkia

sekä lahjatavaraa

PALVELEMME

ma-pe klo 9-18

la klo 8-16

su klo 10-15

Tervetuloa uudistuneeseen liikkeeseemme!

RunU on järjestänyt jo 1990-luvulta lähtien jumppaa ikäihmisille Runosmäen vanhainkodis-

sa. Jumpat jatkuvat tänäkin syksynä vanhainkodissa maanantaisin klo 10-11.

Jumppaan on osallistunut sekä miehiä että naisia. Ikähaarukka vaihtelee 60:stä aina 86 ikä-

vuoteen saakka. Salissa lämmitellään, venytellään, harjoitetaan lihaskuntoa ja tasapainoa

sekä jutellaan mukavia. Jotkut jumppareista ovat jaksaneet olla mukana alusta saakka.

Kaksikymmentä vuotta jumppaa ikäihmisille

Kuva

: M. M

arkk

anen

Kuva

: M. M

arkk

anen

Notkeutta riittää iästä huolimatta. Kuvassa

Sirkku Nummelin 85 v. syksyllä 2014

Kuvassa osa jumppareista syksyllä 2014

Page 8: Runulainen 2015

Runulainen8

Runo

smäe

n to

imin

tapa

ikat

Jos sinun tekisi mieli liikkua enemmän, muttet tiedä mistä

aloittaa, tervetuloa mukaan liikunnan palveluohjaukseen!

Palveluohjauksessa käyminen on hyvä tilaisuus jutella asian-

tuntijan kanssa liikuntasuosituksista ja kysellä vinkkejä oman

harrastuksen aloittamiseen.

Liikunnasta on pelkkää hyötyä, joten tule mukaan hakemaan

alkukipinää!

Liikunnan palveluohjauksia pidetään Runosmäen terveys-

asemalla, 1.krs kokoustila,

Signalistinkatu 2:  Tiis-

taisin klo 12.30–13.30

seuraavat päivämäärät:

1.9., 29.9., 27.10.,

24.11. ja 15.12.

Liikuntapalvelu-

vastaava Marianna

Ylinampa / Liikunta-

palvelukeskus

Hae maksuton alkukipinä terveempään elämään!

Mitä voit harrastaa Runosmäessä?yhdistävän kulttuurikuntoilureitin. Reittikartan

saat kirjastosta, tulostamalla osoitteesta www.tur-

ku.fi/kulttuurikuntoilu tai Nomadi-sovelluksesta.

Kimmokkeella vauhtia vapaa-aikaan

Kimmoke-ranneke tarjoaa vauhtia vapaa-aikaan

niille turkulaisille, joilla ei välttämättä muute olisi

mahdollisuutta päästä tasavertaisesti nauttimaan

liikunnan ja kulttuurin hyvää tekevistä vaikutuk-

sista. Kimmoke-rannekkeella voi liikkua kaupun-

gin uimahalleissa ja kuntosaleilla sekä nauttia

kulttuurista kaupungin kulttuurilaitoksissa, minkä

lisäksi voi vastaanottaa tekstiviestilippuja kult-

tuuri- ja urheiluelämyksiin.

Kimmoke maksaa 39 € / puolivuotta (+8 € ranne-

kemaksu ensimmäisellä ostokerralla). Kimmoke

on tarkoitettu turkulaisille, jotka saavat tiettyjä

Kelan tukia tai perustoimeentulotukea. Kimmok-

keeseen oikeuttavat Kelan tuet ovat työkyvyt-

tömyyseläke, työmarkkinatuki, peruspäiväraha,

kuntoutustuki ja kotoutumistuki. Lisätiedot www.

turku.fi/kimmoke. Kimmokkeen lähin ostopaikka

on Impivaaran uimahalli.

Raskas sarja ja ihanaiset naiset

Onko sinulle kertynyt

ylipainoa ja harkitset

liikunnan aloittamis-

ta? Raskas sarja on

ylipainoisille miehil-

le ja Ihanaiset naiset

ylipainoisille naisille

tarkoitettu liikunta-

Lisätietoja: Yasmin Akbulat, etunimi.sukunimi@

turku.fi, p. 050  554 6219.

Höntsää Mihi.fi:ssä

13–19-vuotiaille tarkoitettu Mihi.fi:n höntsävuoro

on loistava mahdollisuus omatoimiseen liikkumi-

seen. Kaveriporukan täysi-ikäinen jäsen voi vara-

ta vuoron pelailuun, kuntoiluun tai kuntosalille

liikuntapalveluvastaavalta. Eli kaikessa yksinker-

taisuudessaan: kerää kaveriporukka, varaa mak-

suton vuoro ja liiku kavereiden kanssa. Hauskaa

ja helppoa!

Lisätietoja: Jorma Fisk, etunimi.sukunimi@turku.

fi, p. 050  554 6250.

Sininen juoksijahahmo vie Paavonpolulle

Oletko nähnyt tolppaan, puuhun tai kiveen maa-

latun sinisen juoksijahahmon? Jos olet, niin olet

tietämättäsi voinut käyttää Paavonpolkuja. Paa-

vonpolut ovat maastoon merkittyjä reittejä, jotka

yhtyvät ja kytkevät monin paikoin eri ulkoilureit-

tejä toisiinsa. Runosmäen alueella Paavonpolku

kulkee lähiluonnosta Pomponrahkalle.

Paavopolut löydät nyt myös älypuhelimestasi.

Mobiilikartan avulla voit tehdä reiteille merkittyjä

toiminnallisia tehtäviä ja seurata omaa etenemis-

täsi. Riittää, kun lataan puhelimeesi sovelluskau-

pasta maksuttoman Nomadi-sovelluksen ja haet

reittejä sovelluksesta hakusanalla ”paavonpolut”.

Halutessasi voit myös tulostaa reittikartat osoit-

teesta www.turku.fi/paavonpolut. Muistathan li-

säksi myös Runosmäen kulttuuria ja liikuntavaa

ryhmä, jossa on mahdollisuus kohottaa kuntoa ja

päästä liikuntaharrastuksen alkuun samantasois-

ten kanssaliikkujien seurassa. Tarjolla on Raskaan

sarjan ja ihanaisten sovelluksia eri liikuntalajeis-

ta. Syksy maksaa 55 € / 40 € (työttömät, eläke-

läiset ja opiskelijat). Katso lisätiedot www.turku.

fi/raskassarja ja www.turku.fi/ihanaisetnaiset ja

ilmoittaudu mukaan sähköisesti tai puhelimitse

(Raskas sarja) Toni Pekkolalle p. 050  554 6228

tai (Ihanaiset) Satu Revonsuolle p. 050 554 6225,

[email protected]. Tämän lehden keski-

aukeamalta löydät ryhmien Runosmäkeä lähellä

olevat toiminnot.

Iloista yhdessäoloa ikäihmisille

Runosmäen vanhuskeskus kutsuu kaikki alueen

ikäihmiset mukaan suosittuun toimintaansa. Tar-

jolla on karaokea ja Elävän musiikin iltapäiviä

musiikin- ja tanssinystäville. Mukaan voi tulla

vaikka kertaluonteisesti, tapaamaan ikätovereita

ja vaikka vain nauttimaan musiikista – laulu- tai

tanssipakkoa ei ole! Katso syksyn tarkemmat ajan-

kohdat keskiaukeamalta.

VINKKEJÄ

Lapset liikkeelle 6–12-vuotiaille

Etsitkö uutta harrastusta? Kaipaatko liikunnan

iloa? Tule mukaan kokeilemaan yhtä tai useampaa

lajia aina keilailusta capoeiraan ja jalkapallosta

sählyyn. Ryhmät lähtevät liikkeelle perusteista

ja niitä harjoitellaan koko vuosi, joten sinulla ei

tarvitse olla aikaisempaa kokemusta liikunnasta.

Lapset liikkeelle antaa sinulle mahdollisuuden

kokeilla useampaa eri lajia, jotta voit löytää mie-

leisesi.

Lapset liikkeelle -ryhmät ovat maksuttomia. Kai-

kissa ryhmissä on kolme maksutonta kokeiluker-

taa, jonka jälkeen voit liittyä suoraan järjestävän

seuran toimintaan.

Läheltä kotiasi, Runosmäestä, löydät sählyä ja

diskotanssia (diskotanssissa on rajaton kokeilu-

määrä poikkeuksena muista lajeista). Tarkemman

lukujärjestyksen löydät osoitteesta www.turku.fi/

lapsetliikkeelle.