TP 1

Aki ja Heli ovat antaneet keräilylle kasvot - ja hinnan

Kaikki keräilijät tuntevat Palsanmäen pariskunnan - toki heidät tuntevat kaikki muutkin! Vaikka huutokauppapariskunnan käsien läpi kulkee suuri määrä antiik-kia, arvoesineitä ja kaikenlaista keräilytavaraa, itse he ovat pitäneet päänsä kylmänä keräilyn suhteen.

Parasta antia Hirvaskankaan huutokaupassa ovat olleet Helin omat huudot, jotka hän hoitaa kirjanpidon ohensa.

Kaikki myyntiin tuodut tavarat menevät huutokaupan kautta. Taannoin oli myynnissä italialainen Piaggio Ape-50 -tavaramopo, johon Aki oli iskenyt silmänsä:

– Olishan se tehnyt mieli ostaa itselle, mutta tuli mieleen, että millä ajalla minä sitä kerkeen ajamaan, huutokauppakeisari kommentoi.

Kotikokoelmia ja -museoita ylläpitävät keräilijät käyttävät Palsanmäen huuto-kauppahintoja vertailupohjana omien esineidensä arvon määrittämisessä. Käytän-nössä sukupolvien ajan samassa perheessä olleet tavarat mielletään huomattavasti arvokkaammiksi kuin mitä huutokaupassa on toteutunut. Syy tähän piilee siinä, et-tä omissa esineissä on mukana huomattava tunnearvo, jota ei voi edes rahassa mi-tata.

Risto Pynnönen

Keisarillinen yrittäjäpariskunta Aki ja Heli Palsanmäki ovat Venla- ja yrittäjäpalkintosa ansainneet. Työtä tehdään viikon jokaisena päivänä.Perjantai-iltana ratkeaa, onko tullut voittoa vai tappiota. Kesäkuun 3. päivän iltana tyytyväisyys loisti kummankin kasvoilta.

Kaikki peliin! Aki heittäytyy tunnelmaan mukaan. Tässä on esittelyssä kaunisäänisellä mes-sinkikellolla varustettu setolkka, jonka käyttötarkoitus ei ollut kaikille tuttu. ”Vasarahinta” 54 €.

Saarijärven SuviSaarijärvi-Seura r.y:n kesälehti 2016

2 3

Saarijärvi Seuran kotiseututyös-sä tavoitellaan laaja-alaista, rajat ylittävää yhteistyötä seutukun-nan ja pohjoisen Keski Suomen muiden toimijoiden kanssa sekä pääkaupunkiseudulla toimivien Saarijärven Lossin ja Pääkaupun-kiseudun Keskisuomalaiset ry:n eli Metsopolin kanssa.

68. vuottaan toimiva yhdis-tys on tyytyväinen voidessaan

julkaista 8. Saarijärven Suvi kesälehden Sampo/Saarijärveläi-nen lehden myötävaikutuksella. Kesälehti nauttii saadun palaut-teen mukaan arvostusta.

Toiminnan pääpaino on Saa-rijärven historiallisesti vahvan ja laajalti tiedostetun kulttuuripe-rinnön vaalimisessa ja sen hyö-dyntämisessä tulevaisuutta kos-kien. Siksi onkin merkittävää, että

Saarijärven kaupunki on ryh-tynyt yhdistyksen aloitteesta laa-timaan Saarijärven kaupungin kulttuuristrategiaa.

Saarijärvi Seura pyrkii toimi-maan kaikkien saarijärveläisten hyväksi.

Hannu Luotola

Saarijärvi-Seuran edustajisto 2015-2016 Puheenjohtaja: Jouko Tukiainen

Yleisedustajat: Pekka Länsisalo, Eija Viitanen,

Esa Hakkarainen

Hännilä, Ranta-Hännilä: Elina Rutanen ja Eero Hirvonen

Kalmari: Pirjetta Nyrönen ja Saara Iso-Ahola

Kekkilä: Meeri Hytönen ja Eila Peura

Kolkanlahti: Sirkka Miettinen

Konttimäki: Maria Harju

Lannevesi: Esko Talvilahti ja Martti Takalo

Lehtola-Muittari: Helena Salokivi ja Tuula Kuhno-Vuori

Linna-Rahkola: Risto Pynnönen ja Leena Kuhno

Mahlu: Pirjo Leppämäki

Pajupuro: Eila Rimmi ja Marja Piesanen

Pylkönmäki: Hannu Talaskivi ja Juha Lehtonen

Tarvaala: Eino Hyvärinen ja Markku Koskenlahti

PÄÄKIRJOITUS

Saarijärven Paavoksi valittu Lauri Koskinen on mo-nen kirjan mies sekä kirjoittajana että taustavoima-na. Mieleisimpänä aikaansaannoksenaan hän pitää Saarijärven murteen opas - Soarijärvem murtee' opas -kirjaa, jonka kirjoittaja on Pentti Kähkönen. Kuva: Risto Pynnönen.

Saarijärven Suvi on Saarijärvi-Seuran tiedotuslehtiToimitus: Saarijärvi-Seuran julkaisujaosto. Päätoimittaja Risto Pynnönen. Taitto ja ulkoasu: Sampo-lehtiPaino: Lehtisepät Oy, Pieksämäki, 2016

Kotiseututyön ajankohtaisia asioita

”Saarijärven Paavoksi voidaan valita mies tai nainen. Valintaperusteeksi on asetettu uupumaton ponnis-telu kotikunnan hyväksi, sen nimen tunnetuksi teke-minen sekä sosiaalinen mielenlaatu.Sektori, jolla valittava on elämäntyönsä suorittanut ja saavuttanut nimeämisen perusteena olevat vaati-mukset, ei ole millään tavoin rajoitettu.”Saarijärven Paavoksi 2016 esitän valittavaksi Lauri Koskisen.

Vuonna 1944 Saarijärvellä syntynyt kauppatietei-den maisteri Lauri Koskinen on vuoden 1988 pa-luumuuttaja, jonka työurasta 25 vuotta kului Etelä-Suomessa.

Koskisen kotiseutunsa hyväksi tekemää työtä voi kuvailla sanoilla monipuolisuus ja uutteruus.

Saarijärvi Seuran toiminnassa hän ollut mukana vuodesta 1989 ja seuran johtokunnassa yhtäjaksoi-sesti vuodesta 1990 lähtien – siis yli neljännesvuosi-sadan.

Pentti Kähkösen teoksen ”Nälkämaan lapset” myötä Koskinen ajautui mukaan seuran julkaisu-toiminnan vetäjäksi, mitä vastuuta hän edelleen kantaa.

Saarijärveläisjuurinen Minna Torppa kokosi yh-teistyössä julkaisutoimikunnan kanssa Vuoden 2012 kotiseutukirjan, ”Kylillä kummittelee”. ”Saa-rijärvi Soi” on viimeisin Minna Torpan kirjoittama Saarijärvi Seuran julkaisu CD levyineen. Tekeillä on Lauri Koskisen kanssa paikannimikarttakirja.

Kotiseutuneuvos Ilta Ikkalan aloitteesta Koski-nen toimikuntineen kokosi kyläkirjan ”Mahlun mä-kilöillä”. Kyläkirjoja on Mahlun lisäksi tullut Kalma-rista, Pyhäjärveltä, Lannevedeltä, Lehtola-Kosken-kylältä ja Linnasta. Varma tieto on, että seuraava tu-lee Konttimäeltä. Koskinen on koonnut Paavon Po-jat Säätiön kustantaman ”Manttaalikunta Saarijär-vellä” historiikin.

Avarakatseinen Koskinen on laajentanut kotiseu-tunäkökulmaansa aina maapallomme ulkopuolelle johtaen vuodesta 1989 Saarijärven tähtitieteellinen yhdistys Halley 85:ttä. Hän on käynyt kuutta täydel-listä auringonpimennystä katsomassa: Ilomantsis-sa, Unkarin Balaton järvellä, Sambiassa, Turkissa, Kiinassa ja Australiassa unohtamatta mainita Saari-järveä noissa maailmankolkissa. Arvo ”Arkki” Kuu-selan kanssa Koskinen toteutti Saarijärvellä ”Ar-kin polun” nimellä aurinkokunnan pienoismalli-vaelluskohteen.

Toisessa ääripäässä Koskinen on perehtynyt ko-tiseutuihmisen sisimpään eli DNA-sukututkimuk-seen. Hän perusti vuonna 2006 erityisen Finland DNA- vertailuprojektin parin amerikansuomalai-sen avustajan kanssa. DNA -sukututkimus on Suo-messa suhteessa väkilukuun maailman suosituinta. Maaliskuussa 2016 jäseniä oli 6 300. Koskinen toimii projektissa administraattorina.

Koskinen on toiminut vuonna 1999 Karstulassa perustetun Poikosten sukuseuran sihteerinä vuo-desta 2001 lähtien.

Kotiseututyön ruohonjuuritasolla Koskinen on toiminut Mäntylän kylätoimikunnan puheenjohta-jana vuodesta 1989 lähtien. Tuloksista voidaan mai-nita kevyen liikenteen väylä ja uimarannan varus-teet. Jääkiekkokaukalokin on saatu aikaan, minkä perkaamisessa viime talvena 25 asteen pakkasessa oli mukana turvapaikanhakijoita.

Koskinen on toiminut aktiivisesti suoluonnon turvekerrostumien hävittämistä vastaan muun mu-assa ”Pelastetaan reittivedet” yhdistyksen mukana.

Koskisen osoittamat 70-vuo tis päivänsä onnitte-lurahat 3 600 euroa pelastivat viime hetkellä Rutas-Matin Maapallopatsaan Mahlulla.

Erään Saarijärvi Seuran kokouksen ideana perus-tettiin vuoden 2005 alusta kansalaisopistoon Mur-repiiri, jonka vetäjänä Koskinen toimii. Murrepii-rin yksi aikaansaannos on Saarijärven Paavo -runo-julkaisu ”Poaval” paikallisella kielellä, mistä Harri Tapper teki ”oman näköisensä”. Saarijärven kirkossa jouluevankelium on luettu murrepiirin murrenta-mana monet vuodet.

Parhaillaan on menossa satojen vanhojen pai-kannimien pelastaminen unohdukselta. Kuluvana vuonna paikallinen yrittäjä kirjailee käyttötekstiile-jä murrepiirissä murteistetuilla sanonnoilla.

Koskinen on hengen kulttuurin lisäksi harras-tanut ruumiin kulttuuria: mittavan marjasaaliin hankkiminen, polttopuiden teko, talvella lumityöt ja pitkänmatkan hiihto. Pienet hyötyajot kuuluu tehdä mieluummin pyörällä kuin autolla. 30 asteen pakkanen on aina haaste, ei este!

Lauri Koskisella on Saarijärven Paavon nimeämi-sen perusteina olevat kriteerit: uupumaton ponnis-telu kotikunnan hyväksi ja sen nimen tunnetuksi tekeminen.

Hannu Luotola

Lauri Koskinen –Saarijärven Paavo 2016Parempi pyy pivossa –

- kuin kymmenen oksalla. Tästä olemme yhtä mieltä, eikö? Mutta missä se pyy on parempi?

Tätä olen kysynyt kymmeniltä, ellei sadoilta ihmisilta vuosien mittaan. Vastaukseksi on tullut laukkua, reppua, taskua ja vaikka mitä. Vääriä vastauksia kaikki. Oikea vastaus on kouraus – eli se määrä rukiin korsia, mikä kerralla saadaan sirpillä leikattua. Leik-kaaja laski pivot, ja yleensä yhteen lyhteeseen laitettiin yhdeksän pi-voa. Näin ollen lyhteistä tuli samankokoisia ja ne riihen parsilla kui-vuivat yhtä aikaa ja tasaisesti.

Nyt sitten ymmärrätte tämänkin: ”Parempi on pivollinen lepoa kuin kahmalollinen vaivannäköä.” (Raamattu, Saarnaajan kirjan lu-ku 4:6; vuoden 1933 käännös)

Entäs tämä: ”Mikä Mariana (25.3.) maloilla, se vappuna vaoilla”. Sama sana esiintyy vanhassa Raamatun käännöksessä vuodelta 1933, kun todetaan, että ”ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä.” (Luuk. 6:42).

Tämän lehden sivuilla on sanaa ja kuvaa vanhoista esineistä ja asi-oista. Nähtävänä on myös malka, joka on siis koverrettu kattolauta. Sen muotoinen, että vesi valui siitä alas, eikä levinnyt saumoista ka-ton alusrakenteisiin. Oli 1900-luvun alkupuolella varmaan hyvinkin tuttu sana ja asia maalaispihapiirissä. Malka ja siihen liittyvä kuva-teksti julkaistaan Saarijärvi-Seuran kotisivulla.

Nämä alkusanat siksi, että paljon on jäänyt vanhoja sanoja ja tar-vekaluja pois tietoisuudestamme. Siitä syystä, että niitä esineitä tai asioita ei enää nykyään ole silmissämme. Suuri osa maanviljelyssa-nastosta on koneellistumisen myötä uudistunut niin, että vanhoja nimiä ei enää tarvita. Ei ole käyttöä sitkaimille, puohtimelle, vars-talle, haasialle eikä huosiaimelle.

Onpa jokunen vanha ilmaus päätynyt uuteen käyttöön, luonte-vasti ihan: Rekka, jonka näemme tukkilastissa tiellä, on alun perin ollut hevosen parireen päälle rakennettu kehikko, jolla ajettiin tal-visaikaan heinäkuormia etäisiltä suoniityiltä. Lusa on käytössä pa-peritehtaalla leikkaustyökaluna, mutta alkuperäinen lusa on ollut tarpeen, kun irrotettiin rungosta petäjän jälsikerrosta pettuleivän raaka-aineeksi. Saarijärvellä kyseinen tarvekalu tunnettiin ”nylyki-menä”.

Tulkoon tässä yhteydessä mainituksi, että petäjäistä leipää on Suomessa viimeksi syöty vuoden 1918 kevättalvella, kun itsenäisty-misen myötä viljan tuonti Venäjän mustan mullan alueelta tyrehtyi. Suomen maataloustuotanto oli suunnattu karja- ja maitotalouteen, koska voi oli kysytty ja hyvähintainen vientiartikkeli, erityisesti Eng-lannin markkinoilla.

Tässä ja nyt kiitän omasta ja Saarijärvi-Seuran puolesta kaikkia niitä yksityisiä henkilöitä ja yhteisöjä, kyläyhdistyksia ja maamies-seuroja, jotka ovat omalla ajallaan ja kustannuksellaan keränneet ja säilyttäneet kukin pienen palan menneistä ajoista tähän päivään ja tuleville sukupolville.

Kaikissa kokoelmissa on aarteita, kaikki erilaisia. Oman maus-teensa tuovat tunnistamattomat esineet – ne ovat osoitus siitä, että esine on elänyt pitempään kuin tieto.

Uudenveroinen, käyttämä-tön, sepän tekemä tarvekalu löytyi Salonsaaren Salon per-heen museoaitasta. Kokonais-pituus vajaa puoli meträ, taot-tu kärkiosa kymmenisen sent-tiä. Jos joku tietää, ilmianta-koon itsensä ja tietonsa Saa-rijärvi-Seuraan tai museolle, saadaan tieto talteen.

Risto Pynnönen

2 3

Ähtävänlahden isäntä Veikko Leppämäki on monen toimen mies. On nuorisoseuraa, urheilua, maanviljelystä, teatteria, mahtihäitä - ja maamoottorimuseo. Ja on pihapiirissä myös suvun oma museo, entinen asuinrakennus: seinät, lattiat, hyllyt täynnä perheen historiaa.

Sanat eivät riitä kerto-maan, niin paljon on nähtävää ja kuultavaa vanhan maalaistalon pi-hapiirissä. Oma lukunsa

on Amerikan mallilla tehty van-ha päärakennus, joka on entisai-kojen ensimmäistä elementtitek-niikkaa: seinät ja koolaukset esi-valmistettu maassa ja hevosilla vedetty kerralla pystyyn talon ke-hikoksi.

Sukumuseon teemaksi on Veikko Leppämäki on muotoillut ”Maatani mä rakastan”. Näyttely luotaa perheen Amerikan-kävijän, Haniel Leppämäen aineistoa, jo-hon kuuluu harvinainen kello, sa-moin tukevatekoinen matka-ark-ku. Myös suvun muita saavutuksia ja kunniakirjoja on nähtävillä.

Ruumislauta ja pärehöylä

– Tuolla ne olivat, ruumislauta ja pärehöylän runko, riihen takana, vuonna 1998. Siitä tämä sai al-kunsa, tarinoi maamoottori-ide-an isä, Veikko Leppämäki.

Nyt on kaiken kansan nähtä-villä toistasataa moottoria, osa toimii maalla, osa vedessä. On maamoottoreita, venemootto-reita, pumppumoottoreita, jopa höyrymoottori, joka kaikessa ko-meudessaan on museorakennuk-sen pihamaalla.

– Näyttelyn taustavoimana on Saarjärven kansalaisopiston Moottorit kuntoon -vuosikurs-si, joka on pyörinyt yhtä mittaa jo 17 vuotta. Osallistujia on kes-kimäärin 25 - taitaa olla opiston yksi suurimmista ryhmistä, Lep-pämäki kertoo.

Periaatteessa maamoottori-museo on aina auki, mutta käy-tännön järjestelyjen kannalta on siirrytty tilauspalveluun, eli ryh-mille esitellään museo ja moot-torit ennalta sovitun aikataulun mukaan.

Syytä on ennakkovaraus teh-dä, niin paljon tarinaa ja tietoa on tarjolla jokaisesta moottoris-ta, pumpusta, puhalluslampusta ja vaikka mistä.

Ei ole jokamiehen tietopankis-sa, että: ”Tämä on 1940-50 -luku-jen taitteesta viimeinen Rosen-lewin konepajan maamoottori, Veto, kymmenen hevosvoimaa, kierroksia 1000/minuutissa.”

Tai salaperäinen BV - tulee ni-mestä Bröders Vilen – kuumakie-huntamoottori, jossa venttiilin-ohjaimet ulkopuolella. Tähän-kin liittyy erikoinen tarina: On alunperin amerikkalaisen John

Deeren valmistaman Waterloo-moottorin lisenssikopio, jota val-misti Veljekset Vilenin mootto-ritehdas Kokkolassa. Suurin osa tuotannosta meni sotakorvauk-siin, mutta lopulta tavaraa oli tar-jolla kotimaiseenkin kysyntään.

Kalajärven kalaseura

Oma tarinansa on sekin, että Mahlun maamoottorimuseon taustavoimana toimi Kalajärven kalaseura.

-Pääsylipputuloilla ostetaan läheiseen Kalajärveen virkistys-kalastukseen lohta ja siikaa, my-häilee Leppämäki, kova kalamies itsekin.

Kalaan liittyvästä yhteydestä kertoo navetan, eli maamootto-

rimuseon, seinässä komeileva ni-mikyltti ja suuren kalan profiili.

Risto Pynnönen

Maatani mä rakastan –ja maamoottorimuseota

Salaperäinen BV-moottori pitää sisällään kokonaisen tarinan. Hyvä, et-tä on täällä tallessa!

Veikko Leppämäki ja vuodelta 1929 ruotsalaisvalmisteinen Munktell-höyrymoottori, jossa vesitilaa 500 litraa. Taustalla kansan kielellä Mör-kö-Majorina tunnetun piikkipyörätraktorin takapyörää.

MM-Museo: Pärehöylä ja Zetor 25 A ovat museon vetonauloja.

4 5

Hännilän ja Pajupuron rajamailla sijait-sevassa Kuusiston talossa on kotiko-

koelma, johon on kerätty suvun vanhaa esineistöä reilun sadan vuoden ajalta. Pi-hapiirin reunaan rakennetussa riihimu-seossa on Jooseppi Pohjolan (1873 – 1945) puusepän verstaan ainutlaatuisia työka-luja. Kokoelman tekee erikoiseksi se, et-tä valmiiden tuotteiden, tuolien, sänky-jen, kanteleiden, viulujen ja rukkien lisäk-si tallessa ovat kaikki työkalut, joilla ne on tehty. Ja työkaluihin liitty vielä suurempi erikoisuus: Ne ovat kaikki itse tehtyjä. On kierrepuristimia, nahkapuristimia, ruus-tukkipuristimia, höyläpenkki ja paljon muuta. Kaikki puusta, kaikki omatekemiä.

Kokoelmassa on keskeneräinen kante-le, jossa Jooseppi Pohjolan nimikkolyyra ja takatuessa vieläkin kiinni puupuristin. Omanlaista osaamista on vaatinut myös puupalkeiden teko. Niitä on tallessa kak-sin kappalein, kumpikin erilaisella toteu-tuksella.

Pohjolan miesten kätevissä käsissä syn-tyi myös kiesejä, rekiä, sahroja ja pärekop-pia – ja työkalut niiden tekemiseen.

Risto Pynnönen

Lannevedellä, kylän kupeessa, sijaitsee Ir-ja Temosen omatekemä museo. Pie-

ni, mutta runsas. Pinta-alaa on ehkä viisi neliömetriä, mutta se kaikki on tarkkaan käytetty hyväksi.

Esineistön lisäksi museokokemukseen kuuluu selkokielinen selostus jokaisesta ta-varasta. Toisista kaluista Irjalla on enemmän tietoa, toisista vähemmän. Kantavana voima-na tarvekaluissa on oma tuotanto, omateke-miä työkaluja, puristimia, nuijia, varstoja ja vaikka mitä. Suurin osa esineistä on Irja Te-mosen, os. Lampinen, vanhasta kodista, Paju-puron Kaura-ahosta.

Kotimuseon tavaroita on ollut nähtävänä ja arvuuteltavana Lanneveden koululla ja päi-väkodissa.

– Suurella mielenkiinnolla kaikkia on tut-kittu, mutta se on sanottava, että nykyajan lapset eivät enää tunne eivätkä tiedä entisajan esineitä, Irja toteaa.

Risto Pynnönen

Sirot rukit ovan kovan käytön jäljiltä ilmeisesti tulleet korjattavaksi, mutta ovat jääneet sil-le tielleen.

Joosepin kanteleet ja työkalut

Kotitekoiset kierrepuristimet kanteleen kan-sien yhdistämiseen.

Ennennäkemätön tarve-esine on kokonaan puusta tehty puhallinpalje.

Irjan täsmämuseo

Irja Temonen täsmämuseonsa ovella esittelemässä käsintehtyä perunalapiota ja puuäm-päriä.

Keskisuomalainen nivelvarsta, hakku ja omatekoinen puunuija, jolla iskettiin aidan-pylväät maahan.

Vanhan ajan monitoimityökalu: Vasara, kirves ja sorkkarauta samassa. Tehdastekoinen, mutta idea hyvä ja toteutus tukeva.

4 5

Karstulan kupeessa, Karajoen varrella sijaitsee Seppälän talo. Ympärillä on soita, järviä ja metsää. Jaakko Poikonen (s. 1935) on asunut ja elänyt tässä maisemassa koko ikänsä. Ahkera ja käsistään kätevä kun on, siirsi sitten eräänä kesänä vaimonsa kotitilalta Pylkönmäeltä käytöstä pois jääneen aitan omaan pihaansa. Toimenpide kesti 100 päivää.

Aitan siirtäminen oli harkittu teko. Sa-moin sen sisustaminen, sisäparvet ja

hyllyt. Tarkoitus oli pelastaa paitsi raken-nus, myös suuri määrä maa- ja metsäta-loustyökaluja, joita oli kertynyt nurkkiin ja tilapäisiin varastoihin. Nyt, kolmisen-kymmentä vuotta myöhemmin, voidaan sanoa, että toimenpide oli paitsi tarpeelli-nen, myös onnistunut.

– Turvemyllyn pelastin Pylkönmäeltä. Pensaikosta näkyi vähän rattaita, ei yhtään enempää, Jaakko Poikonen muistelee.

Turvetyökalut ovatkin hyvin edustettui-na Jaakon aittamuseossa. On ojankaivuu-kuokkia, turvepiiluja ja -talikoita. Entisai-kaan turvetta käytettiin eläinten kuivik-keeksi navetassa.

Kovelimet ja leimakirveet

Oma lukunsa on metsätyökalujen kir-jo. Läheisessä Karajoessa uitettiin tukke-ja kaiket kesät ja puutarvaran saamiseksi ja merkitsemiseksi tarvittiin monenlaista tarvekalua. Kaatotyömaalla oli käytössä justeerit ja kaarisahat. Veden äärelle tukit vietiin hevospelissä, yhdistelmällä etureki, takareki, ja ronkkelit, tietysti.

Lanssilla tukit mitattiin ja merkittiin. Tarvittiin jakosakset ja leimakirves, jolla eri yhtiöiden puut yksilöitiin uittoa ja kul-jetusta varten. Lisäksi oli käytössä koukku-kärkinen kovelin, jolla pölkyn päähän pyö-räytettiin kuoreen viiru; näin tukki oli tun-nistettavissa vedässäkin. Viimeiset uitto-puut kulkivat Karejoen juoksussa 1960-lu-vun alussa.

Risto Pynnönen

Karstulassakin kerätään!Karstulan Jyväslahden torpasta pilkot-

tiin tyttärelle maapaikka 1900-luvun alussa. Näin perustetun Puromäen talon isäntänä oli ensin Risto Taipale ja sittem-min tämän poika Armas, joka oli taitava kirvesmies Heidän jäämistöään on nyt tal-tioitu talon pihapiirin aittarakennukseen. Asialla on ollut Armaksen (1904 –1989) ty-tär Erja Taipale, joka nyt on talon omista-ja. Pieni ja siisti aittakokoelma liittyy ra-kentamiseen, nikkarin välineisiin ja met-sätyökaluihin. Erikoisuutena on päära-kennuksen tuvassa kunniapaikalla oleva suutarin nahkapuristin, jota on moneen kertaan arvuuteltu, mikä on, ja mihin sitä on käytetetty.

Risto Pynnönen

Erja Taipale ja pistelin. Tällä leivän rei’ittimellä voi olla muitakin nimiä, mutta pistelin on oikein sanakirjassa mainittu. Erjan välineestä puuttuu muutama piikki, mutta nyt, kun käyt-tötarkoitus on selvinnyt, korjausmies on jo kutsuttu.

Poka- eli jännesahoissa oli erilaiset terät käyttötarkoituksen mukaan.

Tuvan seinässä kunniapaikalla on suuta-rin nahkapuristin. Leukojen väliin kiristettiin kaksi nahanpalaa, joihin naskalilla pistet-tiin reiät ennen ompelemista.

Jaakko Poikonen ja sadan päivän aitta

Suokuokkakokoelmassa on Jaakon käyttä-mä pitkävartinen ylimpänä. Alimmaisena pieni pala maailmanhistoriaa: Pieni kuok-ka, joka löytyi venäläisten v. 1915 linnoitus-työmaan aikana käyttämästä asuintalosta.

Turvemylly eli turvelehkun repijä, jolla kui-vatut turvepaakut hajoitettiin kuivikkeeksi.Taustalla kaksi kirnua, katonrajassa leipä-varras eli vaikkana ja seinustalla suorapiik-kinen rullaäes.

Maamiehen kalenterista löytyi selkeäsanai-nen ja -kuvainen ilmoitus Vako-Villestä. Yk-sivantainen kylvökone, joka on tallella lä-hes kaikissa vanhoissa taloissa, vieläkin!

Jaakko Poikonen aittansa edustalla. Kädessä puurakenteiset jakosakset eli kaulain, jossa mitta-asteikko vie-lä tuumina. Tämän kaulaimen as-teikko olottuu 24 tuumaan, eli 61 senttimetriin. Entisaikaan puut mi-tattiin englantilaisilla mitoilla, tila-vuuden yksikkö oli kuutiojalka.

6 7

Kalmarin kylän Mikkolanahon talosta lohkaistiin maa-alue vuonna 1919 lainajyvästön tarpeisiin. Paikalle nousi tukevatekoinen hirsirakennus, joka toimi virassaan vuosikymmeniä. Talon toisessa päässä oli erillinen tila, jossa oli palontorjuntavälineistöä, tarpeellisia nekin.

Saarijärvellä oli aikoinaan kaik-kiaan 18 viljamakasiinia. Nii-

tä perusti ja ylläpiti paikallinen manttaalikunta. Lainajyvästöjen eli viljamakasiinien tehtävä oli nälänhädän estäminen ja lievitys. Saarijärvellä jaettiin vuoden 1868 nälkätalvena 84 tynnyriä ruis-ta ilman takaisinmaksuvelvoitet-ta. Normaali toimintaperiaate oli antaa siemeniä lainaksi kevääl-lä ja maksaa takaisin viimeistään joulukuussa kolmen kapan kas-vulla tynnyriä kohti eli 10 prosen-tin korolla.

Maailma muuttuu, Kalmaris-sakin. Aikaa myöten lainajyvästö menetti merkityksensä, jyvähin-kalot purettiin. Rakennus toimi sen jälkeen Kalmarin maamies-seuran konevarastona ja viljanla-jittelijan sijoituspaikkana. Ja taas maailma muuttui: tilat ja koneet kasvoivat, säkkivilja siirtyi histo-riaan.

Omat tavarat talteen

- Mitäs, jos perustetaan museo? Maamiesseuran johtokunnan jä-sen Eero Hiironen sen kysymyk-sen esitti. Oli siinä muitakin ide-oimassa: Hannu Pirttiniemi, Mauri Lönnblad, Pentti Riihimä-ki, Ari Pirttimäki, Timo Penttilä ja Erkki ja Veikko Valkola. Tosi-asiassa hankkeen takana oli maa-miesseura ja koko kylä, niin kuin Kalmarissa aina!

Lainajyvästön uusi elämä

Kalmarin makasiinimuseossa on tavaraa ja tunnelmaa

Kalmarin makasiinimuseo seisoo ryhdikkäänä Lännentien varrella. Vakaa ulkokuori kätkee sisälleen elämää ja esineitä monen sukupolven ajalta.

Hevosen suokengät. Kalmarissa on paljon suoalueita, joten nä-mäkin lisävarusteet ovat olleet tar-peen. Alapuolella hevosen suu-raudat, joita tarvittiin, kun ham-paita hoidettiin.

Sian länget eivät ole vetoväline, vaan estivät eläintä pääsemästä aidan-raosta väljän puolelle.

Toteutuksessa päädyttiin sii-hen, että maamiesseuran omis-tamaan makasiiniin rakennettiin talkoovoimin parvi, joten näyt-telytilaa saatiin kahteen kerrok-seen.

- Kaikki esineet on numeroi-tu ja luetteloitu ja ovat edelleen omistajiensa nimissä, yksi puu-hamiehistä, Erkki Valkola, kuvai-lee omistussuhteita.

Museo perustettiin vuonna 2005 Viisari-hankkeen avulla ja suurelle yleisölle se esiteltiin sa-mana syksynä pidetyissä avajai-sissa. Saarijärven museon tieto-kantaan Kalmarin museomaka-siinistä on kirjattu 628 esinettä.

Mikkolanahon makasiinina tunnettu museorakennus sijaitsee Länsi-Kalmarissa, Lännentiellä.

Risto Pynnönen

Ämmänlänget tarvittiin, kun nais-väki haki kahdella korvolla vettä, yleensä järvestä tai lähteestä.

”Sen takia näitä esitellään, että muutkin huomaisivat ruveta lait-tamaan talteen”

Koskenkylällä on Kaihlajärven kaksikerroksisen aitan päätyhuo-neet varattu museomakasiiniksi. Sisällä on nähtävää ja kuultavaa paljon - ja monenlaista.

Asialla on ollut talon vanha-emäntä Elmi Kaihlajärvi, s. 1926.

Hyllyille on päätynyt mittava kokoelma Pauligin peltisiä kahvi-purkkeja, kotimeijeritarvikketa, kuparisia kahvipannuja ja katon

rajaan kymmeniä pareja puusuk-sia. On yhdestä puusta, on säle-suksia, nahkanäystimellä, Y-si-teillä ja Rotanloukuilla.

Risto Pynnönen

Kaihlajärven kotimuseossapieni on kaunista

Elmi Kaihlajärven kokoelmassa on sielulla ja sydämellä tallennettuja tarvekaluja vuosikymmenten ajalta.

Katonrajassa on värikäs kokoel-ma puusuksia. Joukossa saari-järveläisen Hirvosen suksitehtaan tuotantoa ja tietysti värikkäät Jär-viset. Keskellä historiallisia yhdes-tä puusta veistettyjä suksia.

6 7

Salonsaari eli Iissalo on yksi Pyhäjärven suurimmista saarista, pinta-alaltaan lähes kolme neliökilometriä. Saarella on asunut Salon suku kymmenen sukupolven ajan, joten historia siellä on suorastaan käsin kosketeltavissa. On vanhoja rakennuksia, vanhoja esineitä ja vanhoja tarinoita.

Saari kun on kysymyksessä, sinne mennään kesällä ve-

neellä, talvella autolla ja syksyn, keväin - ei lainkaan!

Rannassa tulija näkee ensim-mäiseksi ruumisaitan. Harmaa, arvokas hirsirakennus on vuo-delta 1784, mikä ilmenee oven yläpuolelle puukolla veistetystä vuosiluvusta. Iissalon ruumisai-tan historiallinen erikoisuus on, että siinä on ulkoseinässä usei-ta oksankohtia veistety paljaaksi. Toimenpide on perua karsikoista, joissa puiden runkoon veistettiin pilkka ja siihen kaiverrettiin vai-najan nimikirjaimet. Tällä oli tar-koitus estää henkeä palaamasta takaisin asuinsijoilleen.

Kirkkovakka ja luukampa

Koko pihapiiri on yhtä suurta historiankirjaa: Päärakennus on vuodelta 1905, valtavalle kivijalal-le rakennettu hirsitalo, johon on kaksi erillistä sisäänkäyntiä. Si-sällä on pienen yksiön kokoinen kaariholvinen avotakkauuni, jos-sa leivinuuni sivulla. Vastapäätä taloa on vielä suuremmista loh-kokivistä rakennettu navetta ja kiviperustainen talli. Pihan ala-rinteessä on kolme ikivanhaa ait-taa, kaikki 1700-luvun puolelta: piian aitta, säilytysaitta ja museo-aitta. Jotta kokonaisuus olisi täy-dellinen, läheisen pellon kupeel-la seisoo antiikkinen, tilava sepän paja, jossa vieläkin on toimiva ah-jo ja palkeet. Ja suuri määrä sepän työkaluja.

Arvokas ruutuvihko

Saaren asukkaat, Salon suku, on kerännyt ja luetteloinut kymme-nittäin esineitä, jotka ovat saa-neet viimeisen leposijansa kun-nianarvoisessa museoaitassa, jos-sa vuosiluku 1786.

Museoaitan esineet on nume-roinut ja luetteloinut nykyisen

Salonsaaren aarreaitta

Kolme ikiaikaista aittaa, joiden rakentaminen juontaa kustavilai-seen aikaan, Kustaa III:n aikakau-delle, 1700-luvun loppupuolelle. Oikealla museoaitta.

Peltilyhty - joista ”toinen on kan-sallismuseossa, tohtori Itkonen vei.”

Saarelanpohjan kampamesta-rin, Linjalan Jussin, tekemä luu-kampa.

”Kirkkovakka, 1799, navetan vintiltä löytynyt, kannessa tähtitaivas”.

Salonsaaren isäntä Erkki Salo korkean päärakennuksen ää-rellä.

isännän, Erkki Salon täti, Liisa Sorsa, (1925-1988) os. Salo, jolla oli mielenkiintoa vanhoihin esi-neisiin. Opettajan päivätyönsä tehneen Liisan kaunokirjoituskä-sialan on ruutuvihossa vielä hy-vin nähtävissä. Muutama esine olisi ilman tätä luettelointia pai-nunut historian hämärään, aivan varmasti. ”Ryynipulkki, jolla teh-tiin ohratyyniä” - ”Peltilyhty, toi-nen on kansallismuseossa, toh-tori Itkonen vei”, näkyvät hänen tarkoissa muistinpanoissaan.

Aitan kaunein esine on kirkko-vakka, jossa vuosiluku 1799. Siroa ja kevyrakenteista vakkaa käytet-tiin kirkkomatkoilla pyhäasujen, huivien, kenkien ja liinojen kulje-tukseen. Asusteet puettiin päälle kirkon pihapiirissä tai tutussa lä-hitalossa.

Erikoisin museoesine on luu-kampa. Tekijäkin on tiedossa: ”Linjalan Jussi teki, hän oli Saare-lanpohjan kampamestari”.

Salonsaaren kokoelmista oli lainassa ruumislauta, jolla Tarmo Manni lepäili ja julisti juhannus-rauhattomuuden Lannevedellä. Edellisen kerran sama lauta oli käytössä, kun Linda Salo, os. Kek-kilä, saatettin viimeiselle matkal-leen vuonna 1909.

Risto Pynnönen

8 TP

Tämä vilja-aitta on vuodelta 1792, se on hirteen merkitty jälkipolville. Aitan kattoa on aikojen saatossa uusittu, Talvilahti kertoo ja raottaa ovea antaen luonnonvalon tul-

via sisään.Aittaan on talletettu suvun käytössä olleita tarve-esineitä. Ovensuussa on vanha, yk-

sikielinen virsikannel.Tuohesta tehdyt padan pesimet eli huosiat, kertovat puolestaan tarinaa kotitaloustöistä samoin kuin seinällä olevat leipälapiot. Talvilahti arvuuttaa pie-neltä kirnulta näyttävän esineen käyttötarkoitusta.

– Tätä on käytetty kynttilöiden tekemiseen, ne on kastettu langassa kynttilän mittai-seen kapeaan puuastiaan. Vuosiluku kertoo esineen tekovuodeksi 1876, Talvilahti pal-jastaa.

Viljely- ja maatalouteen liittyvää esineistöä löytyy hyvässä järjestyksessä mittakapois-ta, viikatteista ja sirpeistä lähtien. Erikoisuutena lapio, joka on tehty kokonaan puusta.

Yläkerran portaita noustessa avautuu lisää kotimuseon aarteita. Seiniä koristavat kau-niisti asetellut porat ja niiden terät, sahat ja sepän takomat naulat.

Aitan ikkunaluukusta avautuu Lanneveden kaunis maalaismaisema. Ikkunan vieres-sä seinällä on talletettu ehkä herttaisin esine, Esko Talvilahden itsensä pienenä tekemä kalaverkko.

Hanna Harju

Lanneveden aarteet Talvilahdessa

Keväthangilla kuvattu vilja-aitta pitää sisällään monipuolisen museoaarteiston.

Yksikielisessä virsikantelees-sa on täydet kaksi oktaavia.

Kaukaa viisas on ollut tämä teräväpuukkoinen rakentaja. Jälkipolville tallennettu vuosiluku kertoo selvästi, milloin aitta on rakennettu, 1792.

Ekologinen pesusieni eli huosiain. Patojen ja kattiloi-den puhdistukseen kotikon-stein toteutettu tarvekalu.

Esko Talvilahti kädessään sian harjaksista tehty pellavasuti, jolla viimeisteltiin loukutetut ja lihdatut aivinat (pellavakuidut), että ne olivat puhtaita kehrätä langaksi.