sdp:n puoluetoimikunnan ja jÄrjestÖjen esitykset · sdp:n kuluttajapoliittinen ohjelma 117 ......
TRANSCRIPT
SDP:n PUOLUETOIMIKUNNAN JA JÄRJESTÖJEN
ESITYKSET XXIX PUOLUEKOKOUKSELLE 1.-4.6.1972
Hämeenlinna 1972 - Kirjapaino Jaarli
SISÄLLYSLUETTELO
I Kansainvälisten asiain valiokunta sivu
1. Taloudellinen yhdentyminen 15 Tuomo Saarisen (Porin Kutomatyöväen Sos.-dem. Yhdistys), Matti Ahteen (Oulun Työväenyhdistys) ja Pentti Väänäsen (Turun Sos.-dem. Ursin-Seura) esitys
2. Suomen suhde Euroopan talousyhteisöön (EEC) ja ympäristön suojelu 17 Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys
3. SDP:n kanta EEC:hen ja idänkauppaan 18 Opiskelijoiden Sos.-dem. Yhdistys ry:n, Tampereen Sosialidemokraattinen Opiskelijayhdistys TASY ry:n ja Oulun Opiskelijain Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys
4. Suomen ulkomaankauppapolitiikka 19 Turun Akateeminen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys
5. Suhteet rotusyrjintää harjoittaviin maihin 22 Turun Akateeminen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys
6. Suhtautuminen Saksan Demokraattiseen Tasavaltaan 24 Opiskelijain Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n, Tampereen Sosialidemokraattinen Opiskelijayhdistys TASY ry:n, Oulun Opiskelijoiden Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n ja Turun Akateeminen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys
7. SDP:n rauhanpoliittiseksi ohjelmaksi 25 Alppilan Sosialistiseura ry:n esitys
8. Puolustuslaitoksen tehtävien uudelleenmäärittely 28 Espoon Sosialistiseura ry:n esitys
9. Asevelvollisuusarmeijan muuttaminen palkka-armeijaksi 29 Karjaan Sos.-dem. Nuoret ry:n esitys
10. Asevelvollisuusajan lyhentäminen 29 Espoon Sosialistiseura ry:n esitys
11. Siirtotyöläisten aseman parantaminen 30 Kangasalan kk:n Ty:n esitys
II Laki- ja hallintoasiain valiokunta
12. Sosialidemokraattisen puolueen oikeusturvapoliittinen ohjelma. 31 Puoluetoimikunnan esitys
13. Perustuslakiuudistusta koskeva kannanotto 50 Puoluetoimikunnan esitys (liitteenä)
14. Puoluevaalimenetteiyyn siirtyminen ja puolueiden välisten vaaliliittojen kieltäminen yleisissä vaaleissa 50 Suomen Ruotsalaisen Työväenliiton esitys
15. Vaalijärjestelmän muuttaminen 53 Kruununhaan Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys
16. Tasa-arvoon ja julkisuuteen puolueiden ja yksityisten ehdokkaiden vaalirahoituksessa 54 Espoon Sosialidemokraattinen Keskusteluseura ry:n esitys
17. Henkilökohtainen vaalimainonta valtiollisissa vaaleissa kiellettävä 56 Karjaan Sos.-dem. Nuoret ry:n esitys
18. Vaalimainontaa koskeva lainsäädäntö 56 Turun Sos.-dem. Ursin-Seura ry:n esitys
19. Kansanvaltaisten periaatteiden noudattamisen turvaaminen puoluetoiminnassa 58 Espoon Sosialidemokraattinen Keskusteluseura ry:n esitys
20. Presidentin vaalitavan muuttaminen 60 Seinäjoen Työväenyhdistys ry:n esitys Piiritoimikunnan lausunto
21. Presidentin vaali kansanäänestyksellä 60 Ylä-Kolarin Sosialistit ry:n johtokunnan esitys
22. Vallan keskittyminen 61 Espoon Sosialidemokraattinen Keskusteluseura ry:n esitys
23. Tasa-arvon toteuttaminen lainsäädännöllä 63 Espoon Sosialidemokraattinen Keskusteluseura ry:n esitys
24. Valtionhallinnon kansanvaltaistaminen 64 Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys
25. Valtiojohtoisten yritysten ja vastaavien laitosten toiminta 66 Nurmijärven seudun sos.-dem. puolueyhdistysten Kunnallisjärjestö ry:n esitys
26. Valtionyhtiöiden johdon asettaminen virkamiesasemaan 67 Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys
27. Valtion edustajat raha- ja luottolaitosten johtokuntiin 68 Kontulan Sosialidemokraatit ry:n esitys
28. Työntekijäin edustus valtiojohtoisten yritysten ja vastaavien laitosten hallintoelimissä 69 Nurmijärven seudun sos.-dem. puolueyhdistysten Kunnallisjärjestö ry: n esitys
29. Yritysdemokratian toteuttaminen valtion omistamissa ja valtiojohtoisissa yrityksissä 70 Karjaan Sos.-dem. Nuoret ry:n esitys
30. Valtion omistamien ja valtiojohtoisten yhtiöiden eroaminen Suomen Työnantajain Keskusliitosta (STK) 70 Karjaan Sos.-dem. Nuoret ry:n esitys
31. Valtiojohtoisten yritysten erottava STK:sta 71 Nurmijärven seudun sos.-dem. puolueyhdistysten Kunnallisjärjestö ry:n esitys
III Yhdyskuntasuunnittelu- ja luonnonhoitovaliokunta
32. Sosialidemokraattisen aluepolitiikan päämäärät 73 Puoluetoimikunnan esitys
33. Matkailupolitiikan suuntaviivat 80 Puoluetoimikunnan esitys (Puolueneuvostolle)
34. SDP:n yhdyskuntasuunnittelun ohjelma 80 Puoluetoimikunnan esitys (Puolueneuvostolle)
35. Aluepoliittisen tutkimuslaitoksen perustaminen 81 Tuomo Saarisen (Porin Kutomatyöväen Sos.-dem. Yhdistys), Matti Ahteen (Oulun Työväenyhdistys) ja Pentti Väänäsen (Turun Sos.-dem. Ursin-Seura) esitys
36. Huomiota kehitysaluepolitiikkaan ja kehitysaluepoliittisen neuvottelukunnan valintaan 82 Vaasan läänin Sosialidemokraattinen Piiri ry:n piiritoimikunnan esitys
37. Suunnittelutoimikunta ja sen alueellinen järjestely 82 Oulun Viran- ja Toimenhaltijain Sos.-dem. Kilta ry:n esitys
38. Kehitysalueiden ongelmien poistaminen 84 Lestijärven Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry:n esitys
39. VR:n liikennepolitiikka 85 Porin Sos.-dem. Rautatieläiset ry:n esitys
40. Ympäristönsuojelun kustannusten rahoitus 86 Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys
41. Asuntotuotantotavoitteiden toteuttaminen 88 Porin Sos.-dem. Rautatieläiset ry:n esitys
42. Vanhojen asuntojen kunnostamisen tukeminen 89 Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys
43. Omakotitalon rakentamista varten myönnettävän lainaajan muuttaminen 91 Summan Työväenyhdistys ry:n esitys
44. Nuorten työläisten tasa-arvon toteuttaminen 91 Ulf Sundqvistin (Södra Sibbo Soc.-dem. Förening), Matti Ahteen (Oulun Työväenyhdistys), Tuomo Saarisen (Porin Kutomatyöväen Sos.-dem. Yhdistys), Erkki Liikasen (Mikkelin Viran- ja Toimenhaltijain Sos.-dem. Yhdistys), Folke Sundmanin (Helsingfors Soc.-dem. Ungdomsklubb) ja Pentti Väänäsen (Turun Sos.-dem. Ursin-Seura) esitys
IV Talouspoliittinen valiokunta
45. Rahoitus- ja tulopoliittinen ohjelma 93 Puoluetoimikunnan esitys
46. Vakuutusalan kehittämisohjelma 107 Puoluetoimikunnan esitys
47. SDP:n työvoimapoliittinen ohjelma 109 Puoluetoimikunnan esitys
48. SDP:n kuluttajapoliittinen ohjelma 117 Puoluetoimikunnan esitys
49. Kannanotto pienen ja keskisuuren yrittäjätoiminnan toimintaedellytysten parantamiseksi 125 Puoluetoimikunnan esitys (Puolueneuvostolle)
50. Talouspolitiikka 125 Suomen Ruotsalaisen Työväenliiton esitys
51. Maatalouspoliittinen tavoiteohjelma 135 Espoon Sosialistiseura ry:n esitys
52. Pääomien ohjauksessa käytännön toimenpiteisiin 136 Mäntän Työväenyhdistys ry:n esitys
53. Tulo- ynnä muiden erojen tasoittaminen 138 Utin seudun Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys
54. Ansioerojen kaventaminen 141 Lappeenrannan Työväenyhdistys ry:n esitys
55. SDP:n työehtosopimuspoliittinen periaate 142 Opiskelijain Sos.-dem. Yhdistys ry:n, Oulun Opiskelijain Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n ja Tampereen Sosialidemokraattinen Opiskelijayhdistys TASY ry:n esitys
56. Kaikki tulot julkisiksi 143 Kontulan Sosialidemokraatit ry:n esitys
57. Rakennusliikkeiden konkurssit ja niistä johtuvat toimenpiteet 144 Riihimäen Työväenyhdistys ry:n esitys
58. Siivoustyöntekijäin työehtojen parantaminen 146 Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys
59. Liikepankkien ja vakuutuslaitosten yhteiskunnallistaminen 147 Karjaan Sos.-dem. Nuoret ry:n esitys
V Sosiaalipoliittinen valiokunta
60. Sosiaalihuollon suuntaviivat 149 Puoluetoimikunnan esitys
61. Työsuhdepoliittinen ohjelma 158 Puoluetoimikunnan esitys
62. Perhepolitiikan suuntaviivat 169 Puoluetoimikunnan esitys (Puolueneuvostolle)
63. Lastenhuollon tavoiteohjelman laatiminen 170 Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys
64. Äitiys- ja lastensuojelutyön tehostaminen 171 Seinäjoen Rautatieläisten Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys
65. Lasten ja nuorten henkilöiden hammashoito 172 Tampereen Sosialidemokraattinen Klubi ry:n esitys
66. Minimitoimeentuloturva 173 Mutalan Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys
67. Huoltoapulain 29 §:n muuttaminen 174 Kontulan Sosialidemokraatit ry:n esitys
VI Eläkepoliittinen valiokunta
68. Eläkepoliittinen ohjelma 177 Puoluetoimikunnan esitys
69. Eläketuloerojen tasoittaminen 193 Rahkolan Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys
70. Vähimmäiseläke ja eläkkeille katto 194 Seinäjoen Työväenyhdistys ry:n esitys Piiritoimikunnan lausunto
71. Eläkeiän tarkistaminen nykyistä alhaisemmaksi 195 Seinäjoen Työväenyhdistys ry:n esitys Piiritoimikunnan lausunto
72. Eläketulon minimi ja rintamamieseläkelaki 195 Haukiputaan Sosialidemokraatit ry:n esitys
73. Muusikkojen eläkekysymys 196 Porin Sos.-dem. Rautatieläiset ry:n esitys
74. TEL-vakuutusmaksujen haittavaikutus 197 Messukylän Työväenyhdistys ry:n esitys
75. Alaikäisille orvoille suoritettujen eläkkeiden verotus 197 Haukiputaan Sosialidemokraatit ry:n esitys
76. Ansiotyössä käyvien äitien aseman parantaminen 198 Turun Ammattiyhdistysväen Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys
77. Aloite eläkepoliittiseen ohjelmaan 199 Crichton-Vulcanin Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys
78. Työsuhde-eläkkeiden määräytymisperusteiden yhdenmukaistaminen 200 Kangasalan kk:n Ty:n esitys
VII Kulttuuri- ja koulupoliittinen valiokunta
79. Valtion ja kirkon suhteet 201 Puoluetoimikunnan esitys
80. Viestintäpoliittinen ohjelma 204 Puoluetoimikunnan esitys
81. Koulutuspoliittinen ohjelma 219 Puoluetoimikunnan esitys
82. Tiedepolitiikan suuntaviivat 257 Puoluetoimikunnan esitys
83. Taidepolitiikan suuntaviivat 266 Puoluetoimikunnan esitys
84. Vapaa-aikapolitiikan suuntaviivat 283 Puoluetoimikunnan esitys
85. Työväentalomuseo 293 Riihimäen Työväenyhdistys ry:n esitys
86. Kirkkopoliittinen ohjelma 295 Sakari Knuuttilan ja Pekka Lampisen esitys
87. Muutos SDP:n kulttuuripoliittisen ohjelman uskonnonopetusta koskevaan kohtaan 298 Sakari Knuuttilan ja Pekka Lampisen esitys
88. Ehdotus tutkimuksen suorittamisesta työajan lyhentämisen erilaisista mahdollisuuksista 299 Maunulan Sosialidemokraatit ry:n esitys
89. Korkeakouluopiskelumahdollisuuksien täydellinen avaaminen ylioppilastutkintoa suorittamattomille 301 Tampereen Sosialidemokraattinen Opiskelijayhdistys TASY ry:n esitys
90. Korkeakouluihinpääsymahdollisuuksien laajentaminen 302 Opiskelijain Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys
91. Ammattikoulujen asema ja korkeakoulut 302 Oulun Viran- ja Toimenhaltijain sos.-dem. Kilta ry:n esitys
92. Koulutuksen suunnittelu 303 Porin Sos.-dem. Toveriseura ry:n esitys
93. Taiteilijoiden stipendien ja apurahojen jakoperusteet 303 Kontulan Sosialidemokraatit ry:n esitys
94. Opiskelijoiden aseman saattaminen oikeudenmukaisemmaksi 304 Turun Valtionvirkailijoiden Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys
95. Radio ja televisio yleisen mielipiteen muokkaajina 305 Helsingfors Svenska Arbetarförening rf:n esitys
96. Mainostoiminta 307 Helsingfors Svenska Arbetarförening rf:n esitys
VIII Verotus- ja kunnallispoliittinen valiokunta
97. Sosialidemokraattisen puolueen kunnallispoliittinen ohjelma 309 Puoluetoimikunnan esitys
98. Veropolitiikan suuntaviivat 323 Puoluetoimikunnan esitys
99. Kunnallispoliittisen ohjelman täydentäminen 332 Kangasalan kk:n Työväenyhdistys ry:n esitys
100. Ehdotus Sosialidemokraattisen Puolueen kunnallispoliittiseksi ohjelmaksi 334 Mankkaan Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys
101. Kuntien etuosto-oikeus rakennusmaahan 335 Seinäjoen Työväenyhdistys ry:n esitys Piiritoimikunnan lausunto
102. Maan ansiottoman arvonnousun verolle saattaminen 336 Seinäjoen Työväenyhdistys ry:n esitys Piiritoimikunnan lausunto
103. Jako- ja manttaalikuntien lopettaminen 336 Haukiputaan Sosialidemokraatit ry:n esitys
104. Kunnallisen liikenteen tekeminen maksuttomaksi 337 Turun Akateeminen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys
105. Aatteellisia yhdistyksiä koskeva verotus 338 Riihimäen Työväenyhdistys ry:n esitys
106. Fyysiseen henkilöön kohdistuvan verotuksen oikaiseminen 339 Seinäjoen Työväenyhdistys ry:n esitys Piiritoimikunnan lausunto
107. Verotuslain 60 §:n korjaaminen 340 Haukiputaan Sosialidemokraatit ry:n esitys
108. Verolain 61 §:n korjaaminen 341 Haukiputaan Sosialidemokraatit ry:n esitys
109. Asuntoedun verotuksen poistaminen 343 Seinäjoen Työväenyhdistys ry:n esitys Piiritoimikunnan lausunto
IX Järjestöasiain valiokunta
110. Järjestötoiminnan kehittämistoimikunnan nimeäminen 345 Puoluetoimikunnan esitys
111. Muutos periaateohjelmaan 346 Jyväskylän Työväenyhdistys ry:n esitys
112. Sos.-dem. presidenttiehdokas 1974 349 Satakunnan Sosialidemokraattinen Piiri ry:n piiritoimikunnan esitys
113. SDP:n erillisohjelmien toteuttaminen 350 Vallilan Sos.-dem Työväenyhdistys ry:n esitys
114. Ohjekirjanen SDP:n tavoitteista 352 Palosaaren Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry:n esitys
115. Puoluekokouspäätösten toteuttamisen valvonta 352 Kontulan Sosialidemokraatit ry:n esitys
116. Puolueen järjestörakenteen uudistus 353 Kontulan Sosialidemokraatit ry:n esitys
117. Tutkimuksen suorittaminen äänestysaktiivisuudesta 353 Herttoniemen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys
118. Kansanedustajien eduskuntatyöstä toimintaselostus myöskin puolueen piirikokouksille 354 Lielahden Sos.-dem. Toveriseura ry:n esitys
119. Sosialidemokraattiset kansanedustajat ja eduskunnan istunnot 355 Palosaaren Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry:n esitys
120. SDP tukemaan urheilun valtakunnallista eheyttämistä 355 Urheiluväen Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys
121. Työväen urheiluliikkeen yhtenäisyyden palauttaminen 357 Haukiputaan Sosialidemokraatit ry:n esitys
122. Työväen urheilutoiminnan yhdistäminen 358 Kontulan Sosialidemokraatit ry:n esitys
123. Urheilutoiminnan yhtenäistäminen 358 Jyväskylän Työväenyhdistys ry:n esitys Piiritoimikunnan lausunto Piiritoimikunnan päätös
124. TUK lakkautettava 360 Espoon Sosialistiseura ry:n esitys
125. Poisto puolueen liikuntapoliittisesta ohjelmasta 360 Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys
126. Työväenliikkeen sivistysjärjestöjen yhdistäminen 360 Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys
127. Uuden osuuskauppapoliittisen ohjelman valmistaminen 362 Tampereen Sos.-dem. Toveriseura ry:n esitys
128. E-osuuskauppaliike ja kansanvalta 365 Valkeakosken Sos.-dem. Kunnallisjärjestö ry:n esitys
129. Virkamiesten ja toimihenkilöiden asioita käsittelevän yhteistyöryhmän perustaminen 367 Oulun Viran- ja Toimenhaltijain Sos.-dem. Kilta ry:n esitys
130. Vasemmiston yhteistyö 368 Tuomo Saarisen (Porin Kutomatyöväen Sos.-dem. Yhdistys), Matti Ahteen (Oulun Työväenyhdistys) ja Pentti Väänäsen (Turun Sos.-dem. Ursin-Seura) esitys
131. Työväenpuolueiden yhteinen toimintaohjelma 370 Alppilan Sosialistiseura ry:n esitys
132. Vasemmistopuolueiden yhteistyö 370 Karjaan Sos.-dem. Nuoret ry:n esitys
133. SDP ja Suomen Rauhanpuolustajat 371 Opiskelijoiden Sos.-dem. Yhdistys ry:n, Tampereen Sosialidemokraattinen Opiskelijayhdistys TASY ry:n, Turun Akateeminen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n ja Oulun Opiskelijoiden Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys
134. SDP ja Suomen Rauhanpuolustajat 372 Alppilan Sosialistiseura ry:n esitys
135. SDP:n jäsenet pois porvarillisista eliittijärjestöistä 372 Tampereen Sosialidemokraattinen Opiskelijayhdistys TASY ry:n esitys
136. Tasa-arvon vastaisista arvonimistä ja ritariristeistä luovuttava 374 Espoon Sosialidemokraattinen Keskusteluseura ry:n esitys
X Sääntövaliokunta
137. Sääntötoimikunta 377 Puoluetoimikunnan esitys
138. Muutokset puolueen sääntöihin 378 Puoluetoimikunnan esitys
139. Muutokset piirijärjestön sääntöihin 382 Puoluetoimikunnan esitys
140. Puolueen sääntöjen 9 §:n muuttaminen 384 Jyväskylän Työväenyhdistys ry:n esitys
141. Jäsenmaksuista vapauttaminen 385 Laukaan kk:n Työväenyhdistys ry:n esitys Piiritoimikunnan lausunto
142. Puolueen sääntöjen 10 §:n muuttaminen 386 Tampereen Sosialidemokraattinen Klubi ry:n esitys
143. Puolueen sääntöjen 14 §:n 1 momentin muuttaminen 387 Herttoniemen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys
144. Puolueen sääntöjen 14 §:n 2 momentin muuttaminen 388 Kontulan Sosialidemokraatit ry:n esitys
145. Puolueen sääntöjen 15 §:n 1 momentin muuttaminen 389 Kontulan Sosialidemokraatit ry:n esitys
146. Puolueen sääntöjen 29 §:n muuttaminen 390 Kontulan Sosialidemokraatit ry:n esitys
147. Puolueen sääntöjen 39 §:n muuttaminen 391 Kuopion Sos.-dem. Keskusteluseura ry:n esitys
148. Puolueen sääntöjen 38, 39 ja 40 §§:n muuttaminen 391 Harjamäen Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys
149. Nuorten Kotkain Keskusliiton asema puoluejärjestönä 392 Terho Lehdon (Iso-Heikkilän alueen Sos.-dem. Yhdistys), Erkki Hännisen (Koivulan Sos.-dem. Yhdistys), Ilpo Rossin (Alppilan Sosialistiseura), Judith Sundmanin (Helsingfors Svenska Arbetarförening), Tenho Hovin (Helsingin Sosialistiseura), Ossi Ronkaisen (Joensuun Työväenyhdistys),
Antero Turkan (Oulun Sos.-dem. Työväenyhdistys], Rauni K. Virtasen (Viialan Työväenyhdistys), Maria Virtasen (Tikkurilan Työväenyhdistys), Pertti Paasion (Turun Kerttulin Sos.-dem. Yhdistys), Oiva Rakkolaisen (Vantaan Sos.-dem. Yhdistys), Onni Tuomenojan (Valkeakosken Työväenyhdistys), Veli Heikkilän (Ylöjärven Pohjoinen Työväenyhdistys), Tenho Tuomaisen (Kontulan Sosialidemokraatit) ja Veijo Krögerin (Simonkylän Sos.-dem. Kilta) esitys
150. Nuorten Kotkain Keskusliiton liittäminen puolueorganisaatioon 393 Palosaaren Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry:n esitys
151. Lisäys puolueorganisaatioon 393 Varkauden Työväenyhdistyksen esitys
152. Puolueäänestyksen tulos sitovaksi ehdokasasettelussa 394 Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys
153. Listoilleasettelu ja henkiiömainonta valtiollisissa vaaleissa 396 Perniön Nurkkilan Työväenyhdistys Runko ry:n esitys
154. Piirin ja kunnallisjärjestön sekä puolueosaston sääntöjen osittainen muuttaminen 397 Kymen läänin Sosialidemokraattinen Piiri ry:n esitys
155. Piirisihteerin valintatapa 398 Alppilan Sosialistiseura ry:n esitys
156. Puolueosaston sääntöjen muuttaminen 399 Valtion Viran- ja Toimenhaltijain Helsingin Sos.-dem. Yhdistys ry: n esitys
157. Sääntöjenmuutosesitys 399 Mankkaan Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys
158. Puolueosaston sääntöjen 13 ja 14 §:n muuttaminen 400 Hyvinkään Sos.-dem. Kerho ry:n esitys
159. Puolueosaston sääntöjen 13 ja 14 §:n muuttaminen 401 Salpausselän Sos.-dem. Yhdistys ry:n, Mukkulan Sos.-dem. Yhdistys ry:n, Rautatieläisten Sos.-dem. Yhdistys ry:n ja Lahden Ammatillinen Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys
160. Tarkistus kunnallispoliittiseen ohjesääntöön 402 Etelä-Vantaan Sosialidemokraatit ry:n esitys
161. Demokratian toteutuminen kunnallisjärjestöissä 403 Tampereen Sosialidemokraattinen Opiskelijayhdistys TASY ry: n esitys
162. Kunnallispoliittisen ohjesäännön tarkistaminen 403 SNK-Orimattila ry:n esitys
163. Puoluekuria koskevat sääntöjen määräykset 404 Espoon Sosialidemokraattinen Keskusteluseura ry:n esitys
164. Lisäysehdotus SDP:n sääntöjen 21 §:ään 406 Nummenmäen Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys
165. Sääntömuutosehdotuksia 407 Turun Teknillisten laitosten työntekijäin Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys
XI Talousasiain valiokunta
166. Puolueen jäsenmaksut 409 Puoluetoimikunnan esitys
167. Ylimääräiset puoluekokousverot 410 Karhulan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry:n esitys Piiritoimikunnan lausunto
167. Puolueen osuus jäsenmaksuista 412 Vasa Svenska Socialdemokrater rf:n esitys
169. Toimitsijan palkkaaminen Kristillisten Sosialidemokraattien Liitolle 412 Helsingin Kristillisten Sosialidemokraattien Yhdistys ry:n esitys
170. Nuorisotoiminnan tukeminen 413 Varkauden Työväenyhdistys ry:n esitys
171. Työväentalokiinteistöjen käytön tehostaminen 414 Kotkan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry:n esitys
172. Työväentalojen kokoustilojen kunnostaminen 415 Lappeenrannan Työväenyhdistys ry:n esitys
173. Lehtiyhtiöiden rakenteen muuttaminen 416 Porin Sos.-dem. Toveriseura ry:n esitys
174. T-lehdistön kokonaisuudistus 417 Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys
175. Työväenlehdistön tukeminen 419 Varkauden Työväenyhdistys ry:n esitys
176. T-lehti ja sos.-dem. luottamustoimenhaltija 420 Uudenmaan Sos.-dem. Piiritoimikunnan esitys
177. Puoluelehden ilmaisjakelu vapaajäsenille 421 Etelä-Vantaan Sosialidemokraatit ry:n esitys
178. Työväen rahalaitostoiminnan keskittäminen 421 Kontulan Sosialidemokraatit ry:n esitys
Tässä kirjassa olevat ohjelmat, suuntaviivat ja kannanotot ovat puoluetoimikunnan esityksiä puoluekokoukselle. Ne on valmistettu puoluetoimikunnan asettamissa työryhmissä ja useimpia on käsitelty laajasti jo valmisteluvaiheessa puolueen perusjärjestöissä. Esitykset perustuvat laajaan ja huolelliseen tutkimus-ja valmistelutyöhön.
Esityksissä on mukana myös sosialidemokratian ideologian mukaisia periaatteellisia käsityksiä, mutta erillisohjelmat eivät silti ole periaateohjelmaan rinnastettavissa, vaan lähinnä selvityksiä ja kehittämisen suuntaviivoja yhteiskunnan eri aloja varten. Yhdessä Turun puoluekokouksessa hyväksytyn vastaavan aineiston kanssa nämä esitykset muodostavat kokonaiskäsityksen tämän päivän yhteiskunnasta ja sen kehittämistarpeesta.
Esitykset antavat tietoja, asettavat tavoitteita ja esittävät ratkaisuvaihtoehtoja ja voivat siten olla apuvälineinä puolueen käytännön politiikassa. Ajallisesti ja yksityiskohtiensa osalta esitykset eivät voi olla täysin sitovia, vaan enemmän on kiinnitettävä huomiota niiden luonteeseen yleisinä toimintaohjeina. Näitä ohjelmia tulee voida kyllin usein tarkistaa kehityksen mukanaan tuomien muutosten vaatimalla tavalla.
Esitykset on tarkoitettu noudatettavaksi sitä mukaa, kuin se käytännössä osoittautuu mahdolliseksi pyrittäessä tavoitetietoiseen ja yhtenäiseen sosialidemokraattiseen politiikkaan.
Tässä kirjassa ovat mukana myös perusjärjestöjen ja yksityisten jäsenten esitykset puoluekokoukselle. Puoluetoimikunta on osaltaan käsitellyt näitä esityksiä ja antanut niistä oman lausuntonsa. Useat näistä esityksistä käsittelevät samoja asioita kuin puoluetoimikunnan esitykset, joten niitä voidaan käsitellä samassa yhteydessä.
Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen Puoluetoimikunta
14
I
KANSAINVÄLISTEN ASIAIN VALIOKUNTA
1 TALOUDELLINEN YHDENTYMINEN
Tuomo Saarisen (Porin Kutomatyöväen Sos.-dem. Yhdistys, Matti Ahteen (Oulun Työväenyhdistys) ja Pentti Väänäsen (Turun Sos.-dem. Ursin-Seura) esitys
Kapitalismin laajentumistarpeista syntynyt taloudellinen yhdentymiskehitys Euroopassa on nyt edennyt vaiheeseen, jossa Suomikin jälleen joutuu tekemään aktiivisen ratkaisun EFTA:ssa luodun vapaakauppa-alueen hajotessa.
EEC:n kanssa solmittavan vapaakauppasopimuksen kannattajat ovat yksipuolisesti esittäneet, ettei Suomella ole muita vaihtoehtoja kuin suuntautuminen EEC:hen. Pidämme tätä virheellisenä lähtökohtana, ja mielestämme olisi päinvastoin korostettava, että kysymys on valintatilanteesta.
Kokemukset EFTA-kaudelta nykyisine, kiistatta ulkomaankauppaamme liittyvine taloudellisine ongelmineen antavat aiheen arvostella sitä politiikkaa, joka johtaisi maamme nykyistä syvem-
15
pään riippuvuuteen länsieurooppalaisesta yhdentymisjärjestel-mästä.
Ulkomaankauppa ja integraatioratkaisut vaikuttavat välittömästi luokkataisteluun Suomessa. Pääomapiirit, erityisesti vientipää-oma, ovat voineet integraatiokehityksessä vahvistaa asemaansa työväenluokan kustannuksella. Viennin kilpailuedellytysten turvaamiseen vedoten on porvaristo voinut toteuttaa sellaista talouspolitiikkaa, joka johtaa pääomatulojen osuuden kasvuun koko kansantulossa palkkatyöläisten lukumäärän lisääntymisestä huolimatta. Elinkustannusten välittömään nousuun johtava arvonlisäverotus ovat uusimmat vaatimukset pääomaa suosivan talouspolitiikan toteuttamisessa.
On selvää, että jo yksin teollisuustuotteiden vapaakauppaa tarkoittava kaupallinen järjestely oleellisesti lisäisi sekä sopimusperäisiä että tosiasiallisia rajoituksia talouspolitiikan keinovalikoimaan työväenluokan vahingoksi. Yksinomaan länsikaupasta johtuva rakenteellinen maksutaseongelma tulisi varmasti pahenemaan eikä länteen avoin talous anna sen hoitamiseen muita mahdollisuuksia kuin työväestön kulutuskykyä rajoittavan talouspolitiikan ja sen vaihtoehtona devalvaation.
Suomen elinkeinoelämän rakenteeseen integraatio vaikuttaa myös sikäli haitallisesti, että se suosii länsivientiin suuntautunutta pääomavaltaista puunjalostus- ja raskasta metalliteollisuutta saattaen samalla vaikeuksiin länsituonnin kanssa kilpailevat työvaltaiset teollisuuden alat. Tällä kehityksellä oli jo EFTA-kaudella kielteinen vaikutus työllisyyteen. Myös työvoiman maastamuutto on oleellisesti seurausta integraatioasemastamme.
Suomen kaltainen Länsi-Euroopan kasvukeskuksiin nähden syrjäinen ja puoliteollistunut maa on integraatiokehityksen jatkuessa vaarassa menettää omaehtoiset kasvumahdollisuutensa ja joutua kehitysalueille tyypilliseen satelliittiasemaan suhteessa kapitalismin keskuksiin. Näin myös aluepolitiikan toteuttamismahdollisuudet kotimaassa jäisivät nykyistäkin vähäisemmiksi. Yhdentymiseen liittyvät avoimet pääomamarkkinat edesauttaisivat raaka-ainelähteittemme ja tuotannollisen toimintamme mahdollisuuksia joutua ulkomaiseen omistukseen samalla kun nekin osaltaan pakottaisivat pääomamyönteiseen talouspolitiikkaan pääomakadon estämiseksi.
Emme hyväksy vapaakauppasopimusta EEC:n kanssa, vaan katsomme, että työväenliike voi parhaiten toimia työväenluokan aseman parantamiseksi olosuhteissa, joissa nykyistä paremmin voidaan läntisen integraation haittavaikutuksia eliminoida.
EEC-vapaakaupan torjuminen edellyttää luonnollisesti erilaisten vaihtoehtoisten toimenpiteitten suorittamista. Ensiksi on kuitenkin syytä huomauttaa, ettei EEC-vapaakaupan torjuminen merkitse länsikaupan katkaisemista tai sen suoranaista vähenemistä. Joka tapauksessa on edellytettävä ulkomaankaupan voimakasta kehittämistä muiden maiden, erityisesti pohjoismaiden ja Itä-Euroopan maiden kanssa sekä yhteistoimintaa Itä-Euroopan maiden talou-
16
deiiisen yhteistyöjärjestön SEV:in kanssa. Sosialististen maiden kanssa käytävään kauppaan ja yhteistyöhön ei sisälly lainkaan niitä haittoja, joita on läntisessä integraatiossa, vaan SEV-maiden kaupan edullisuus käy ilmi sen luonteesta mm. suhdannevapaana, maksutasetta rasittamattomana ja rakenteellisesti tasapainoisena kauppana. SEV-maiden kanssa tulisi erillisten kahdenvälisten järjestelyjen ohella pyrkiä sopimukseen ainakin seuraavista yhteistyömuodoista:
a) Suomen liittymisestä jäseneksi SEV-maiden pankkeihin ja SEV:n eräisiin erityiskomiteoihin
b) myös muiden SEV-maiden kuin Neuvostoliiton tullidiskrimi-naation lopetamisesta.
Sisäpoliittisina toimenpiteinä on edellytettävä mm. ulkomaankaupan yhteiskunnallistamista ja teollisuuden ohjaamista yksityiskohtaiseen kaupalliseen ja teknologiseen yhteistyöhön SEV-maiden yritysten kanssa.
Edelliseen viitaten ehdotamme,
— että puoluekokous vastustaa maamme sitomista EEC: hen suunnitteilla olevan vapaakauppasopimuksen kaltaisilla toimenpiteillä, — että puolue toimii aktiivisesti ulkomaankaupan lisäämiseksi SEV:n maiden kanssa, — että puolue toimii aktiivisesti solidaarisen ulkomaankauppapolitiikan puolesta kehitysmaiden suhteen, ja — että pohjoismaista taloudellista yhteistyötä kehitetään etenkin, mikäli pohjoismaat jäävät EEC:n ulkopuolelle.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta viittaa esitykseensä puoluekokouksen ulkopoliittiseksi kannanotoksi.
2 SUOMEN SUHDE EUROOPAN TALOUSYHTEISÖÖN (EEC) JA YMPÄRISTÖNSUOJELU
Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys
Taloudelliseen yhdentymiseen liittyy erityisesti Euroopan talousyhteisön eli EEC:n taholla voimakas pyrkimys päästä keskitetysti hallitsemaan sekä varsinaisten jäsenmaiden että talousyhteisöön tavalla tai toisella vapaakauppajärjestelyin sidottujen maiden luonnonvaroja ja niiden käyttöä. Liittyminen Euroopan talousyhteisöön tai vapaakauppasopimuksen tekeminen sen kanssa merkitsee pienelle maalle sitä, että luonnonvarojen käyttöä koskeva päätöksenteko yhä enemmän siirtyy Euroopan talousyhteisön päättäville elimille. Esimerkiksi Suomen osalta olisi seurauksena, että metsävarojemme käytöstä, hoidosta ja suojelusta päättämi-
2 17
nen ei enää olisi omissa käsissämme, mikä saattaisi johtaa Suomen muuttumiseen puuraaka-aineen tuottajaksi. Vapaakauppasopimus avaisi ylikansallisille suuryhtiöille entistä suuremmat mahdollisuudet tunkeutua Suomen elinkeinoelämään ja määrätä mm. teollisuuden ympäristönsuojelutoimenpiteiden suunnasta. Vapaakauppasopimus estäisi tehokkaasti kaikki toimenpiteet, joilla yritettäisiin puuttua talousyhteisömaista peräisin olevien, ympäristölle haitallisten tarvikkeiden maahantuontiin ja kauppaan. Mikä tahansa sopimusjärjestely Euroopan talousyhteisön kanssa aiheuttaisi painetta Suomen lainsäädännön muuttamiseen talousyhteisöinään jäsenmaiden lainsäädännön kaltaiseksi.
Norjan liittyminen Euroopan talousyhteisöön johtaisi siihen, että yksi niistä Pohjoismaista (Norja, Ruotsi, Suomi), joissa on voimassa ns. jokamiehen oikeus, tulisi täysin avoimeksi Euroopan talousyhteisöön kuuluvien Keski-Euroopan maiden kansalaisille. Koska liikkuminen maasta toiseen on Pohjoismaissa käytännöllisesti katsoen esteetöntä muidenkin maiden kuin pohjoismaiden kansalaisille, tulisivat Euroopan talousyhteisön jäsenmaiden kansalaiset Norjan liittyessä talousyhteisöön osallisiksi Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa voimassaolevasta jokamiehen oikeudesta luonnossa liikkumiseen, oleskeluun ja tilapäiseen leiriytymiseen. Tämä saattaisi jopa tehdä jokamiehen oikeuden vaaranalaiseksi.
Suur-Helsingin Sosialistiseura esittää,
että puoluekokous päättäisi velvoittaa puoluetoimikunnan sekä puolueen eduskuntaryhmän ja hallitusryhmän ottamaan edellämainitut näkökohdat huomioon käsiteltäessä Suomen suhdetta Euroopan talousyhteisöön ja sen jäseninä oleviin Pohjoismaihin.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta viittaa esitykseensä puoluekokouksen ulkopoliittiseksi kannanotoksi.
3 SDP:N KANTA EEC:HEN JA IDÄNKAUPPAAN
Opiskelijoiden Sos.-dem. Yhdistys ry:n, Tampereen Sosialidemokraattinen Opiskelijayhdistys TASY ry:n ja Oulun Opiskelijain Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys
Kapitalistinen integraatio on voimistunut viime aikoina Länsi-Eu-roopassa. Samalla kun kapitalistinen integraatio aiheuttaa rakenteellista eriarvoisuutta kapitalististen maiden välillä ja sisällä se muodostaa kasvavia esteitä näiden epäkohtien poistamiselle. Pääomat kasautuvat johtaviin teollisuusmaihin ja niissä harvojen yritysten käsiin. Monopolisoitumistendenssien vaikutuksesta ns. monikansallisten yritysten koko on kasvanut huomattavasti mikä on merkinnyt työväenluokalle poliittisten vaikutusmahdollisuuksien pienenemistä sekä taloudellista turvattomuutta.
18
Tullisuojan poistaminen Suomen kaltaisen puoliksi teollistuneen maan teollisuudelta aiheuttaisi maallemme vakavia sopeutumisvaikeuksia niin teollisuuden rakenteen kuin kauppataseen tasapainonkin suhteen. Sen vastapainoksi, että Suomi voisi viedä tullitta suhteellisen harvoja, etupäässä paperiteollisuuden tuotteitaan EEC-maihin, nämä maat pystyisivät tuomaan Suomeen satoja tuotteita, jotka olisivat halpoja suuren yrityskoon ja laajojen sarjojen ansiosta. Tämä puolestaan asettaisi varsinkin työvoimavaltaisen kotimarkkinateollisuuden ylivoimaisen kilpailutilanteen eteen, josta seurauksena olisi yrityskuolemia ja työttömyyttä. Tästä selvänä esimerkkinä on EFTA-kauden suuret työttömyysluvut, joiden todellista suuruutta on pienentänyt työvoiman joukkomuutto Ruotsiin.
Yhdentyminen läntisen talousyhteisön kanssa muodostaisi myös suuren uhan puolueettomuuspolitiikallemme. Taloudelliset sopimukset tuovat mukanaan aina myös poliittista sitoutumista varsinkin jos sopimuskumppanina on useiden NATO-maiden muodostama talousliitto.
Lisäksi EEC:n kanssa solmittu vapaakauppasopimus merkitsisi sosialististen maiden kanssa käydyn kaupan suhteellisen vähenemisen jatkumista, joka sai alkunsa jo EFTA-tullien aikana. Kauppa sosialististen maiden kanssa on sen sijaan edullista maamme kauppataseen tasapainottamiselle sekä talouselämän suhdanneherkkyyden vähentämiselle.
Ehdotamme,
että työväenluokan etujen vuoksi SDP ottaisi kielteisen kannan EEC:n kanssa mahdollisesti sovittavaan vapaakauppasopimukseen ja pyrkisi kaikin käytettävissä olevin keinoin estämään tämän suunnitteilla olevan, Suomelle vahingollisen sopimuksen solmimisen. Sen sijaan SDP:n tulisi voimakkaasti ajaa Neuvostoliiton ja muiden sosialististen maiden kanssa käytävän kaupan kehittämistä.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta viittaa esitykseensä puoluekokouksen ulkopoliittiseksi kannanotoksi.
4 SUOMEN ULKOMAANKAUPPAPOLITIIKKA Idänkauppa
Turun Akateeminen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys
Suomen kauppa SEV-maiden kanssa on viimeisen kymmenen vuoden aikana osoittanut lievää suhteellisen osuuden laskua, vaikka kaupan volyymi onkin koko ajan noussut. Tämä suhteellisen osuu-
19
den lasku on koitunut kokonaan EEC- ja EFTA-maiden hyväksi. Näihin taloudellisiin liittoutumiin kuulumattomien maiden kanssa käytävä kauppa on melko vähäistä ja pysynyt suhteelliselta osuudelta ennallaan.
Idänkaupan olennainen piirre on sen bilaterisuus. Tästä johtuen kauppa ei aiheuta maksutasevaikeuksia, ja sen takia myös maksutaseen hoitamisesta johtuvat poliittiset toimet, jotka raskaimmin koskettavat työväenluokkaa, eivät aiheudu idänkaupasta.
Idänkauppaa käydään monivuotisen suunnitelman puitteissa, mikä takaa Suomen teollisuudelle tietyn perustuotannon jatkuvuuden ja siten myös osalle työväestöä työn jatkumisen. Pitkällä tähtäimellä tapahtuvan kaupan osuuden kasvattaminen parantaisi siis työväestön aseman turvallisuutta.
SEV-maiden talouden suunnitelmallisuudesta johtuen suhdanteet eivät vaikuta haitallisesti yhteiskunnalliseen kehitykseen. Koska Suomen bruttokansantuotteesta noin kolmannes muodostuu ulkomaankaupasta, jonka suurin osa suuntautuu EEC- ja EFTA-maihin, on selvää, että näin myös kauppakumppanien suhdannevaihtelut heijastuvat Suomeen. Pitkällä tähtäimellä suunnitellun kaupan osuuden kasvattaminen vähentäisi taloutemme suhdanneherkkyyttä.
Vientimarkkinoiden laajentamismahdollisuudet SEV-maihin ovat resurssimme huomioon ottaen lähes rajattomat. Jos vientimme suuntautumista näihin maihin lisättäisiin, toisi tämä bilateraalisuudesta ja suunnitelmallisuudesta johtuen kasvavaa turvallisuutta ja tasaista kehitystä talouselämäämme, mikä olisi ennen kaikkea työväenluokan etujen mukaista, koska taloudellisista heilahteluista kärsii ennen kaikkea se yhteiskuntaluokka, jonka asema on marginaalisin.
Tuontimahdollisuuksia voitaisiin myös huomattavasti laajentaa SEV-maista, ennen kaikkea investointitavaroiden ja elintarvikkeiden kohdalla. Erityisesti investointitavaroiden tuonti SEV-maista olisi edullista, koska niiden tuonti nykyisessä laajuudessa EEC-ja EFTA-maista, etenkin Länsi-Saksasta, rasittaa huomattavasti maksutasettamme. Toisaalta investointitavaroiden tuonti on välttämätöntä teollisuuden laajentamiseksi.
Länsikauppa
Länsikaupassa Suomea sitovat varsin voimakkaasti GATTn ja EFTAn säännökset, jotka perustuvat vapaan kilpailun ja kaupan ihanteelle. Näiden nojalla on länsikauppamme multilateraalista, joka puolestaan suunnitelmallisuuden puutteesta johtuen aiheuttaa maksutasevaikeuksia. GATTn ja EFTAn säädökset rajoittavat myös huomattavasti itsenäisen tullipolitiikan harjoittamista, jota maamme suurelta osalta heikosti kehittynyt teollisuus tarvitsisi. Suomi on liiaksi sitoutunut muutamiin voimakkaisiin kauppamaihin, jotka puolestaan tarvitsevat hyvin vähäisessä määrin
20
suomalaista kauppaa. Tästä seuraa, että Suomen teollisuus on suhteellisen turvattomassa asemassa, jos sen vientimahdollisuudet yhteen suuntaan äkkiä katkaistaisiin. Tuotannon laantumisen aiheuttamat haitat saisi työväenluokka ensimmäisenä kokea.
Vapaasta kaupankäynnistä saatava hyöty rationaalisimmin harjoitetun tuotannon muodossa on selviö, mutta tärkeämpää onkin tietää, kenelle näin saatava hyöty koituu! Suomen EFTA-kauden aikaiset kokemukset osoittavat selvästi, että valtiovallalla ei ole riittäviä talouspoliittisia aseita jakaa saatavaa hyötyä tasaisesti. Aina ei ole edes ollut poliittista tahtoa, mikä näkyy esimerkiksi maatalouspolitiikan kehnossa hoidossa.
Asetettavat tavoitteet
Suomen työväenluokan kannalta on edullista suunnata kauppaa entistä enemmän SEV-maihin vieden sinne sellaisia tavaroita, joiden menekki länsimaiden suhdanneherkillä markkinoilla on epäsäännöllistä, ja tuoden sellaisia tavaroita, joiden kohdalla länsi-tuonti johtaa pahimpiin maksutaseongelmiin ja jotka ovat niin korkealaatuisia, että pystyvät hyvin kilpailemaan länsituonnin kanssa. Tällaisia ovat ennen kaikkea investointitavarat ja elintarvikkeet.
Maksutaseongelmien ratkaiseminen tapahtuu parhaiten lisäämällä voimakkaasti bilateraalisen kaupan osuutta kokonaiskauppavaih-dossamme. Yleensä tämä edellyttää myös nykyistä laajempaa taloudellista suunnittelua!
Länsimaihin, laajenevaan EEC:hen ja hajoavaan EFTAan suuntautuvan kaupan kokonaistaloudellinen hyöty on tarkasti laskettava, ja löydettävä ne edellytykset, joiden vallitessa mahdollinen hyöty voidaan jakaa tasaisesti sekä alueellisesti että yhteiskuntaluo-kittain. Tämä edellyttää valtiovallan talouspoliittisten aseiden määrän ja tehokkuuden lisäämistä niin, että työllisyys-, tulonjako-, kehitysalue- ja maksutasepolitiikka voidaan hoitaa työväenluokan etujen mukaisesti. Tällöin kokonaistaloudellisen suunnittelun on tultava myös tiukasti yksityisiä pääomapiirejä sitovaksi.
Ilman tällaisten edellytysten toteuttamista ei SDP voi hyväksyä tullisopimusta EECn kanssa, koska silloin Suomi joutuisi valmistautumattomana vastaanottamaan EEC:n voimakkaan ja kilpailukykyisen tuonnin ja kokonaistaloudellisen hyödyn menemisen pelkästään kapitalisteille. Työväenluokan kannalta on kuitenkin valtion talouspoliittisten aseiden voimistaminen tärkeämpää kuin mikään sopimus EECn kanssa. Jos nämä kaksi tavoitetta ovat ristiriidassa, on SDPn tuettava valtion talouspolitiikan tehostamista ja samalla siis vastustettava minkäänlaisen sopimuksen solmimista EEC:n kanssa.
Asetetut edellytykset sulkevat kokonaan pois mahdollisuudet pääoman ja työvoiman liikkumisen täydelliseen vapauttamiseen. Edellä esitetyn perusteella SDP katsoo,
21
— että tullisopimus tai muut kaupalliset erityisjärjestelyt EECn kanssa voidaan hyväksyä ainoastaan siinä tapauksessa, että valtiovallalle taataan ehdottomat mahdollisuudet harjoittaa tehokasta työväenluokan etujen mukaista talouspolitiikkaa;
— että pääomien liikkumista Suomeen ja Suomesta on nykyistä tiukemmin valvottava, ja estettävä ulkomaisen pääoman soluttautuminen Suomen talouselämään; ja
— että idänkaupan osuutta on Suomen kauppavaihdossa voimakkaasti lisättävä, koska sillä on huomattava talouselämäämme tasapainottava ja suunnitelmallisuutta edellyttävä vaikutus, mikä puolestaan turvaa mahdollisuudet työväenluokan elinehtojen parantamiselle.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta viittaa esitykseensä puoluekokouksen ulkopoliittiseksi kannanotoksi.
5 SUHTEET ROTUSYRJINTÄÄ HARJOITTAVIIN MAIHIN
Turun Akateeminen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys
Rodulliseen eriarvoisuuteen perustuvaa luokkasortopolitiikkaa harjoitetaan yhä eteläisessä Afrikassa: Etelä-Afrikan Tasavallassa, Rhodesiassa sekä Portugalin siirtomaissa Mosambikissa, Angolassa ja Portugalin Guineassa, joista viimeksimainittu sijaitsee erillään Länsi-Afrikassa. Tämä politiikka perustuu 1800-luvun siirtomaa-ajatteluun, ja on täydellisesti ristiriidassa nykyisin yleisesti hyväksytyn periaatteen kanssa, että kansallinen itsemääräämisoikeus tulee kuulua kaikille maailman kansoille.
Rotusortopolitiikka on saanut maailman yleisen mielipiteen käytännöllisesti katsoen yksimielisen tuomion. Tämän tuomion seurausta ovat Yhdistyneiden Kansakuntien Turvallisuusneuvoston päätöslauselmat vv. 1963 ja 1964 Etelä-Afrikan Tasavallan ase-saarrosta sekä Ison-Britannian hallituksen v. 1965 julistama Rhodesian kauppasaarto. Näiden toimenpiteiden tarkoituksena on ollut painostaa ko. maiden hallituksia myönnytyksiin afrikkalaisen väestön oikeuksien lisäämiseksi.
Mainitut kansainväliset sanktiot ovat kuitenkin jääneet tehottomiksi, mikä johtuu pääasiallisesti ulkovaltojen välinpitämättömyydestä sekä haluttomuudesta luopua taloudellisista eduista, jotka ainakaan kehittyneille teollisuusvalloille eivät ole millään
22
tavoin elintärkeitä. Vaikka kauppasaarto aiheuttikin Rhodesian ulkomaankaupassa vähennyksen, niin että maan ulkomaankauppa vasta tällä hetkellä on saavuttamassa entisen tasonsa, aiheutui siitä esim. maan teollisuustuotannolle vain lyhyt taantuma. Etelä-Afrikan Tasavalta on koko 1960-luvun ajan kiihtyvässä tahdissa lisännyt sotilaallista varustautumistaan niin, että siitä on tullut koko ko. aluetta dominoiva valta.
Eteläisessä Afrikassa on 1960-luvulla noussut esiin laajaa kannatusta nauttivia afrikkalaisia poliittisia järjestöjä. On ilmeistä, että ainoastaan nämä kansalliset joukkojärjestöt voivat kumota maittensa rasistisen järjestelmän. Kuitenkin nämä joukkoliikkeet tarvitsevat myös ulkopuolista tukea. Koska rasistista järjestelmää pidetään yllä kansainvälisen kapitaismin ja imperialismin avulla, on läntisessä maailmassa nimenomaan työväenliikkeen tunnettava tämän tuen antaminen velvollisuudekseen.
Suomen ulkoasiainhallinnollisissa suhteissa eteläiseen Afrikkaan tulee kyllä ilmi viileähkö suhtautuminen harjoitettuun politiikkaan: Etelä-Afrikan Tasavallan kanssa diplomaattisia suhteita hoidetaan asiainhoitajatasolla (lähetystö) eikä suurlähettilästasolla. Toisaalta on Suomella ko. maassa suhteellisen vahva kaupallinen edustus peräisin ajalta, jolloin tämä lähes yksinään edusti itsenäistä valtiota Afrikassa. Suomi käy myös kauppaa kaikkien sikäläisten hallituksien kanssa.
Edellä esitetyn nojalla ehdotamme, että Suomen Sosialidemokraattinen Puolue pyrkisi siihen, että Suomen hallitus joko yksinään toimien tai yhteistoiminnassa muiden hallitusten, erityisesti muiden Pohjoismaiden hallitusten kanssa lopettaa kauppasuhteet Etelä-Afrikan Tasavaltaan, Rhodesiaan ja Portugalin siirtomaihin. Suomen edustajien on myös erityisesti YK:n yhteydessä pyrittävä aikaansaamaan pitävä kansainvälinen kauppasaarto eteläistä Afrikkaa vastaan. Tähän tulee Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen pyrkiä myös Sosialistisen Internationaalin yhteydessä.
Suomen hallituksen on myös ryhdyttävä toimenpiteisiin ulkoasiainhallinnon edustuksen näkyväksi supistamiseksi Etelä-Afrikan Tasavallassa siten, että ainakin diplomaattiset suhteet katkaistaan. Myös kansainvälisissä yhteyksissä Suomen on pyrittävä edistämään Etelä-Afrikan Tasavallan diplomaattista eristämistä.
Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen on pyrittävä suuntaamaan Suomen hallituksen taloudellinen ja humanitaarinen tuki eteläisen Afrikan kansallisille vapautusjärjes-töille.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta viittaa esitykseensä puoluekokouksen ulkopoliittiseksi kannanotoksi.
23
6 SUHTAUTUMINEN SAKSAN DEMOKRAATTISEEN TASAVALTAAN
Opiskelijoiden Sos.-dem. Yhdistys ry:n,
Tampereen Sosialidemokraattinen Opiskelijayhdistys TASY ry:n,
Oulun Opiskelijoiden Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n ja
Turun Akateeminen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n esitys
Saksojen kysymys on erittäin oleellinen Euroopan turvallisuuden kannalta. Suomen kantana on ollut, että jaettuja valtioita ei tunnusteta. Vuonna 1971 kanta muuttui ja Suomi ryhtyi valmistelemaan virallisten suhteiden solmimista molempiin Saksoihin. On lähdettävä siitä, että on olemassa kaksi Saksan valtiota, Saksan liittotasavalta ja Saksan demokraattinen tasavalta.
Saksan demokraattinen tasavalta, DDR on itsenäinen ja suvereeninen valtio, joka olemassaolonsa aikana on pyrkinyt hyviin ja luottamuksellisiin suhteisiin kaikkien valtioiden kanssa. On luonnollista että Suomi Euroopan turvallisuutta edistävän polueetto-muuspolitiikkansa mukaan solmii diplomaattiset suhteet DDR:ään. DDR:lle on suotava mahdollisuus toimia täysivaltaisena jäsenenä kansainvälisissä järjestöissä, kuten Yhdistyneissä Kansakunnissa ja kaikissa sen alaisissa elimissä ja järjestöissä.
Suomen syyskuussa 1971 jättämän aloitteen pohjalta eivät neuvottelut ole päässeet käyntiin. Pääsyynä tähän on ollut Saksan liittotasavallan välttelevä kanta. Niinpä Suomen hallituksen olisi tutkittava mahdollisuuksia neuvotteluvalmiin osapuolen, Saksan demokraattisen tasavallan tunnustamiseksi liittotasavallan kannasta riippumatta.
Ehdotamme,
että Suomen Sosialidemokraattinen Puolue toimisi siten, että Suomi solmisi diplomaattiset suhteet Saksan demokraattiseen tasavaltaan
että Saksan demokraattinen tasavalta hyväksytään Yhdistyneiden kansakuntien ja sen alajärjestöjen täysivaltaiseksi jäseneksi.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta viittaa esitykseensä puoluekokouksen ulkopoliittiseksi kannanotoksi.
24
7 SDP:N RAUHANPOLIiTTISEKSI OHJELMAKSI
Alppilan Sosialistiseura ry:n esitys
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue on esittänyt käsityksensä kansainvälisestä politiikasta ja rauhanpolitiikasta sekä yhteistyön lisäämisestä kansojen välillä paitsi periaateohjelmassaan myös puoluekokouksessa 1969 hyväksytyissä kannanotoissa ulkopolitiikkaan, kehitysmaa- ja YK-politiikkaan sekä turvallisuus-ja puolustuspolitiikkaan.
Rauhanpolitiikan tarkoituksena ei ole pelkästään ylläpitää negatiivista rauhantilaa, jossa valtioiden välisiä aseellisia selkkauksia ei esiinny. Tavoitteena on pitkällä tähtäimellä positiivinen rauhantila, jossa vallitsee kansojen välinen tasa-arvo, yhteistyö ja luottamus, ja jossa ei esiinny riistoa ja sortoa kansallisella eikä kansainvälisellä tasolla.
Rauhanpolitiikka pyrkii viime kädessä yksilön — ei valtion — turvallisuuden suojelemiseen. Yksilön turvallisuutta voidaan uhata ja kaventaa sekä valtion sisä- että ulkopuolelta. Valtioiden väliset, ääritapauksessa sotaan johtavat selkkaukset uhkaavat aina yksilön turvallisuutta. Aseellista taistelua yksilön turvallisuuden puolustusmekanismina ei siksi saa korostaa. Rauhanpolitiikka laajassa mielessä — sekä negatiivisen että positiivisen rauhantilan säilyttäminen — takaa parhaiten yksilön turvallisuuden.
Sosialidemokraattinen Puolue näkee tehtäväkseen työskentelyn taloudellisten, sosiaalisten ja poliittisten vastakohtaisuuksien tasoittamiseksi eri maiden välillä päämääränään valtioiden välinen täydellinen tasa-arvoisuus. Turvallisuus ja rauha eivät ole taattuja maailmassa, jossa kansainvälisellä tasolla työn ja pääoman välillä vallitsee sovittamaton ristiriita ja jossa teollistuneet kapitalistiset maat estävät kehitysmaita saamasta niille oikeudenmukaisesti kuuluvaa osuutta maailman varallisuudesta.
Vahvistaakseen positiivista rauhantilaa SDP tukee kehitysmaissa niitä voimia, joiden tavoitteena on kansanvaltainen yhteiskuntajärjestelmä, sosialismi. Kansainvälisessä politiikassa SDP tukee sellaisia kaupallisia sopimusjärjestelyjä, jotka muuttavat kehitysmaille edullisemmaksi näiden ja teollistuneiden maiden kaupan suuntaa ja rakennetta. SDP edellyttää, että Suomi omassa talouspolitiikassaan pyrkii kehitysmaiden vientiä rajoittavien tullien ja kulutusverojen poistamiseen.
Euroopan maiden välisissä suhteissa Suomi tukee sellaisia järjestelyjä, jotka sen ohella että ne lieventävät jännitystä ja vähentävät aseellisen selkkauksen uhkaa edistävät yleiseurooppalaista yhteistyötä ja positiivista rauhantilaa yleensäkin. Sen vuoksi Suomi toimii aktiivisesti Euroopan yhteistyö- ja turvallisuuskonferenssin hyväksi, jossa voidaan luoda mahdollisuuksia laajan, tehokkaan ja oikeudenmukaisen eurooppalaisen yhteistyöjärjestelmän syntymiselle. SDP:n käsityksen mukaan Suomen
25
suhtautumisen Euroopan taloudelliseen yhdentymiseen tulee samoin määräytyä edellä mainittujen perusteiden mukaan.
Aseellisten selkkausten välttäminen Euroopassa on Suomen kannalta turvallisuuden pääedellytys. Tähän tavoitteeseen tähtää myös Suomen puolueettomuuspolitiikka. Se pyrkii sellaisten rauhanjärjestelyjen aikaansaamiseen, jotka vähentävät asevarustelun tarvetta. Varmemmin kuin asevarustelujen lisääminen Suomessa takaa SDP:n käsityksen mukaan suomalaisten turvallisuutta yleiseurooppalainen rauhantila. Jos taas tämä rauhantila rikkoutuu, ei suomalaisten turvallisuutta lisää se, että Suomi nykyistä enemmän on käyttänyt varoja sotavarusteluun.
Sotatarvikkeiden vienti ei ole sopusoinnussa Suomen rauhanpo-liittisen tehtävän vuoksi. Sen vuoksi se olisi lopetettava kokonaan.
Neuvostoliiton kanssa solmittu yya-sopimus on Suomen aktiivisen ja rauhantahtoisen puolueettomuuspolitiikan perusta. Sopimus ilmaisee Suomen ja Neuvostoliiton turvallisuusetujen samansuuntaisuuden ja luo puitteet Suomen aktiivisille ponnisteluille puolueettomuusasemasta käsin rauhanomaisen kehityksen hyväksi.
Suhtautuminen Suomen omaan puolustuslaitokseen on johdettava rauhantahtoisesta, yya-sopimukseen perustuvasta puolueettomuuspolitiikasta. Yya-sopimuksen ydin on Suomen ja Neuvostoliiton yhteistyö- ja luottamussuhde eikä Suomen sotilaallinen voima. Sopimuksen puitteissa pysyen ja niin kauan kuin suurvallat ylläpitävät turvallisuuttaan aseellisin voimin, ei Suomella tosin ole mahdollisuutta kokonaan luopua omasta sotalaitoksesta, mutta jo Pariisin rauhansopimus asettaa Suomen sotalaitokselle tietyt rajat. Liioin ei yya-sopimusta ole oikein tulkita siten, että se pakottaisi Suomen nostamaan nykyistä sotavarustelun astettaan. Päinvastoin: jos Suomi supistaisi omaa sotilasko-neistoaan, sillä olisi myönteinen vaikutus rauhantilan säilymiseen Pohjois-Euroopassa yya-sopimuksen hengen mukaisesti.
Rauhanpolitiikan harjoittaminen edellyttää SDP:n mielestä, että Suomi aseellisen puolustuksen suunnittelussa suuntautuu pois nykyisestä massa-armeija-ajattelusta kohti puolueettomuuden valvontaan tehokkaasti ja joustavasti soveltuvaa sotalaitosta. Samanaikaisesti on edellytettävä, että puolustussuunnittelun painopistettä siirretään siviilisektorille ja ryhdytään valmistelemaan siviilivastarintajärjestelyjä. Sitä aseellista voimaa, jonka Suomi vastaisuudessa tulee ylläpitämään, tarvitaan paitsi puolueettomuuden valvontaan, kansainvälisiin tehtäviin YK:n piirissä. Tällaisiin tehtäviin soveltuu parhaiten hyvin koulutettu ja tehokkaasti varustettu hyvin ammattitaitoinen asevoima. Asevoiman suuruus pitäisi ensisijaisesti mitoittaa niiden tarpeiden mukaan, jotka syntyvät kansainvälisen rauhantilan turvaamiseksi. Asevel-vollisuusaikaa voidaan yleisesti lyhentää ja porrastaa sekä koulutusta eriyttää.
26
Yleisen asevelvollisuuden ja siihen perustuvan laajan armeijan olemassaolo on omiaan ylläpitämään kansalaisissa käsityksiä siitä, että ristiriitojen ensisijainen ratkaisukeino on väkivallan käyttö. Rauhanpolitiikka pyrkii tällaisten asenteiden poistamiseen. Kun nykyinen varsin itsenäinen puolustuslaitos tehokkaasti siirtää myös koulutuksessaan henkilökuntaansa ja varusmiehiin tämänsuuntaisia asenteita, on puolustuslaitos jo tämänkin vuoksi pyrittävä saamaan nykyistä tehokkaammin parlamentaariseen valvontaan, Samalla hankitaan takeita siitä, ettei puolustuslaitos kriisin aikana itsenäisesti ja ilman poliittisten elinten päätöksiä pääse laajentamaan mahdollista asevoiman käyttöä yli sen, mikä kansalaisten edun kannalta on tarkoituksenmukaista. SDP edellyttää, että valtiosääntöuudistuksen yhteydessä puolustuslaitos siirretään puolustusministerin välittömään alaisuuteen ja sitä kautta parlamentaariseen valvontaan. Jo sitä ennen on esittely-järjestystä muuttamalla puolustusministeri saatettava poliittiseen vastuuseen tasavallan presidentin tekemistä puolustuslaitosta koskevista ratkaisuista.
Puolustuslaitoksen tehtävään puolueettomuusvalvonnan hoitajana ei pidä yhdistää laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustamista. Jos näin tehdään — kuten nykyisin on laita — luodaan yhteiskuntaan epävarmuustekijä, ja on pelättävissä, että kansanvaltaisesi päätettyjen uudistusten toimeenpanoa tai työväenluokan lakko- ja kokoontumisvapauden käyttöä tullaan ehkäisemään puolustuslaitoksen avulla. Tämä ei ole sopusoinnussa niiden pyrkimysten kanssa, joiden tavoitteena on positiivinen rauhantila. SDP vaatii lainsäädäntöä muutettavaksi siten, että säännökset puolustuslaitoksen valtionsisäisestä tehtävästä poistetaan.
Puolueettomuuden valvontaa asevoimin on täydennettävä koko maan kattavalla siviilivastarintajärjestelmällä. Vaikka siviilivastarinnalla kansallisena puolustusjärjestelmänä ei kyetä estämään miehitystä, voidaan sillä estää vastustajaa saavuttamasta poliittisia, taloudellisia tai sotilaallisia tavoitteitaan, vähentää miehityksestä koituvia etuja ja lisätä siitä aiheutuvia kustannuksia. SDP korostaa, että siviilivastarinta ei edusta negatiivista uhkaa, eikä ylläpidä harhaisia käsityksiä naapurimaista tai kansainvälisten suhteiden luonteesta taikka kansainvälisten ristiriitojen ratkaisutavoista. Siviilivastarintajärjestelmä kykenee ennakolta ehkäisemään ristiriitoja ja rakentamaan aseellista puolustusta paremmin yhteistyöhön perustuvan positiivisen rauhan edellytyksiä. Sen vaatimat ihmisuhrit ja aineelliset vahingot ovat molemmin puolin vähäisemmät kuin tuhoavassa joukkosodassa.
SDP edellyttää,
että ryhdytään pikaisesti seuraaviin konkreettisiin rauhanpoliitti-siin toimiin:
— valtioneuvosto asettaa työryhmän suunnittelemaan siviilivas-tarintajärjestelyjä,
— asevelvollisuusaikaa yleisesti lyhennetään,
27
— ulkoasiainministeriöön perustetaan aseriisunta- ja rauhankysymysten toimisto,
— rauhantutkimuksen toimintaedellytyksiä ja asemaa maassa parannetaan,
— oppilaitoksissa ja puolustuslaitoksessa tehostetaan opetusta aseriisuntaan, rauhantutkimukseen, siviilivastarintaan, kehitysmaihin ja yleensä ulkopolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä,
— Rauhanjärjestöjen ja rauhankysymystä käsittelevien julkaisujen taloudellista tukea lisätään huomattavasti,
— sotatarvikkeiden vienti ulkomaille lopetetaan kokonaan.
Puoluetoimikunnan lausunto: Puoluetoimikunta viittaa esitykseensä puoluekokouksen ulkopoliittiseksi kannanotoksi.
3 PUOLUSTUSLAITOKSEN TEHTÄVIEN UUDELLEENMÄÄRITTELY
Espoon Sosialistiseura ry:n esitys
Suomen puolustuslaitoksen erääksi tehtäväksi on asetuksella määrätty valtakunnan sisäisen kurin ja järjestyksen ylläpitäminen. Tämä epämääräinen tehtävänmäärittely antaa mahdollisuuden käyttää puolustusvoimia jossakin yhteiskunnallisessa tilanteessa työväkeä ja sen pyrkimyksiä vastaan. Yhteiskunnan rauhallisen ja demokraattisen kehityksen kannalta on tärkeää, että työväenluokkaa vastaan suunnatut sisäiset tehtävänmäärittelyt poistetaan puolustuslaitokselta.
Ehdotamme,
että puoluekokous velvoittaa jäsenistön toimimaan siten, että puolustuslaitoksen tehtävät määritellään uudelleen koskemaan toimintaa vain ulkonaisen vaaran uhatessa.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta katsoo, että esityksessä mainittu näkökohta on vakavasti otettava harkittavaksi siinä vaiheessa, kun parlamentaarisen puolustuskomitean ehdotuksen mukaisesti ryhdytään kehittämään puolustuslaitosta koskevaa lainsäädäntöä sekä demokratisoimaan sitä koskevaa päätöksentekoa.
Samalla on myös suoritettava puolustuslaitoksen luonteen uudelleenarviointi sekä vakavasti harkittava mahdollisuuksia asevelvollisuusajan lyhentämiseksi.
Puoluetoimikunta viittaa edelleen puoluekokoukselle esitettyyn uiko- ja turvallisuuspoliittiseen kannanottoon, jossa suoritetaan turvallisuuspoliittisen tilanteen yleisarviointi.
28
9 ASEVELVOLLISUUSARMEIJAN MUUTTAMINEN PALKKA-ARMEIJAKSI
Karjaan Sos-dem. Nuoret ry:n esitys
Puolustuslaitoksesta sekä sen kehittämisestä on viime aikoina keskusteltu runsaasti. Eräänä puolustuslaitoksemme kehittämissuuntana on mainittu palkka-armeija, ts. sellainen armeija, johon sotilaat värvättäisiin sekä jossa asevelvolliset nostettaisiin samaan ryhmään nykyisten kantahenkilökuntaan kuuluvien kanssa. Palkka-armeijaan siirtyminen olisi välttämätöntä mm. seuraavista syistä:
1.) Pienen maan puolustuslaitokselle ei ole välttämätöntä mahdollisimman suuri miesvahvuus, vaan mahdollisimman korkea koulutustaso sekä teknisesti korkeatasoinen kalusto.
2) Sotilaiden jatkokoulutus olisi tehokkaampaa sekä helpompaa, koska sotilaat olisivat jatkuvasti aktiivipalveluksessa aina eläkkeelle siirtymiseensä asti.
3) Palkka-armeijan sotilaita olisi nykyistä huomattavasti helpompi käyttää yhteiskunnan muissa tehtävissä. Esim. suurten pelastusoperaatioiden yhteydessä olisi valmiiksi koulutettua miehistöä.
4) Yhteiskunnalle tulisi palkka-armeija nykyistä asevelvollisuus-armeijaa huomattavasti edullisemmaksi vaihtoehdoksi. Edellä olevaan perustuen esittävät Karjaan Sos.-dem. Nuoret, että
SDP:n XXIX puoluekokous velvoittaisi puolueen eduskuntaryhmän valmistelemaan lakiesityksen, jossa nykyinen asevelvollisuuteen perustuva armeija esitettäisiin muutettavaksi yhteiskuntaa palvelevaksi värvätyksi palkka-armeijaksi.
Puoluetoimikunnan lausunto: Puoluetoimikunta viittaa esityksestä n:o 8 antamaansa lausuntoon.
10 ASEVELVOLLISUUSAJAN LYHENTÄMINEN
Espoon Sosialistiseura ry:n esitys
Nykyisellään on varusmiesten kouluttamisessa puolustusvoimissa havaittavissa paljon hyödytöntä ajanhaaskausta, tarpeetonta byrokratiaa ja tehottomuutta. Jos koulutusta rationalisoitaisiin ja luovuttaisiin toisarvoisista tehtävistä, kuten sisä- ja huoltopalvelusta, vartiopalveluksesta, sulkeisjärjestyksen harjoittelusta ja helposti omaksuttavien asioiden tarpeettomasta kertaamisesta voitaisiin asevelvollisuusaikaa huomattavasti lyhentää koulutustason kärsimättä.
29
Edellämainitulla perusteella ehdotamme,
että puolue velvoittaa jäsenistönsä toimimaan siten, että asevelvollisuusaika lyhennetään 4 kuukauteen.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta viittaa esityksestä n:o 8 antamaansa lausuntoon.
11 SIIRTOTYÖLÄISTEN ASEMAN PARANTAMINEN
Kangasalan kk:n työväenyhdistyksen esitys
Tuntien Ruotsissa työskentelevien suomalaisten siirtotyöläisten ja varsinkin heidän lastensa vaikean aseman ja tietäen, että Euroopassa on muissakin maissa siirtotyöläisiä toisarvoisessa asemassa ja että eräissä Euroopan maissa on maiden omia kielellisiä vähemmistöjä, jotka eivät pääse muiden tavoin osallisiksi taloudellisen hyvinvoinnin eduista eivätkä voi saada omalla kielellänsä sitä koulutusta, joka saattaisi heidät tasa-arvoiseen asemaan muun väestön kanssa, ehdotamme, että SDP:n vuoden 1972 puoluekokous esittää laajempaan julkilausumaan sisällytettynä tai täysin itsenäisenä julkilausumanaan seuraavaa:
Vakavasti huolestuneena eurooppalaisen teollisuuden siirtotyöläisten ja eri maiden kielellisten vähemmistöjen asemasta Suomen sosialidemokraattinen puolue vetoaa kaikkien näiden maiden hallituksiin ja sosialidemokraattisiin puolueisiin, että viipymättä ryhdytään toimenpiteisiin, joilla siirtotyöläisille ja kielellisille vähemmistöille taataan mahdollisuus omalla kielellään annetulla koulutuksella saavuttaa samat taloudelliset, sivistykselliset ja omaleimaisen kulttuurin edut, mitkä ao. maan muulla väestöllä on.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta yhtyy esitykseen ja toteaa, että asiasta on keskusteltu pohjoismaisten sos-dem. puolueiden kesken ja erityisesti SDP:n ja Ruotsin sos-dem. puolueen välillä on ryhdytty yhteistoimintaan Ruotsissa työskentelevien suomalaisten aseman turvaamiseksi.
30
II
LAKI- JA HALLINTOASIAIN VALIOKUNTA
12 SOSIALIDEMOKRAATTISEN PUOLUEEN OIKEUSTURVA-POLIITTINEN OHJELMA
Viime aikojen yhteiskunnallisessa keskustelussa on yhä voimakkaammin tuotu esille kansalaisen oikeusturvan puutteita. Keskustelu on saanut pontta tutkimustuloksista, joiden mukaan selvä enemmistö kansasta ei luota oikeudenkäytön tasapuolisuuteen. Pikemminkin luottamus on aikaisempiin vuosiin verrattuna heikkenemässä. Samalla on entistä painokkaammin kiinnitetty huomiota keskeisten lakien, kuten rikoslain, oikeudenkäymiskaaren ja holhouslain vanhentuneisuuteen. Oikeusturva on myös havaittu puutteelliseksi monilla tärkeillä elämänaloilla, esimerkiksi työsuhteessa, kuluttajan asemassa, oppilaitoksissa ja vuokrasuhteessa.
SDP ja oikeusturva
Tasa-arvo ja turvallisuus ovat SDP:n aatteellisia yleistavoitteita. Työväenliike tähtää yhteiskunnallisten epäoikeudenmukaisuuksien
31
ja vääryyksien poistamiseen. Näihin tavoitteisiin sisältyy johdonmukaisesti yhtäläisen oikeusturvan toteuttaminen. Siihen on päästävä kaikilla elämän aloilla eikä vain suhteessa oikeuslaitokseen, kuten vanhan oikeusturvakäsityksen mukaan tähdennettiin. Yksilön oikeusturvan on ulotuttava koko hänen arkipäiväiseen elämäänsä. Sen on oltava riittävä koulussa, kotona, työpaikalla, liikkeiden asiakkaana ja eri laitoksissa. Esimerkiksi aiheeton ja väärä irtisanominen koskee ihmistä ja hänen tärkeimpiä etujaan huomattavasti enemmän kuin hänen sadetakkinsa varastaminen.
Yksilön oikeusturva merkitsee sitä, että häntä kohtaan voidaan ryhtyä vain sellaisiin toimenpiteisiin, jotka perustuvat voimassa olevaan lakiin. Tähän liittyy kansalaisten yhdenvertaisuus lain edessä. Se merkitsee, että samanlaisissa tilanteissa heidän asioitaan käsitellään samalla tavoin. Siten oikeusturva on mielivallan vastakohta. Oikeusturvan toteuttaminen edellyttää tehokkaan oikeusturvakoneiston luomista. Sen avulla on kyettävä valvomaan ja suojaamaan kansalaisten oikeuksia kaikilla elämän aloilla.
Oikeusturvan perimmäisenä tehtävänä on yksilön suojeleminen vallanpitäjien mielivaltaa vastaan. Tämä on välttämätöntä niin kauan, kuin vallanpitäjät muodostavat kansalaisista erillisen ryhmän. Kysymys oikeusturvan laajuudesta ja sisällöstä liittyy sen vuoksi yhteiskunnan konkreettisiin valtasuhteisiin. Yhteiskunnallista valtaa on tällä hetkellä toisaalta poliittisella, byrokraattisella ja oikeudellisella, toisaalta taloudellisella valtaryhmällä. Oikeusturva tähtää näiden ryhmien vallan käytön rajoittamiseen ja takaamaan yksityiselle kansalaiselle mahdollisuudet suojautua näiden mielivaltaa vastaan. Viime kädessä oikeusturvaongelmat voidaan kuitenkin ratkaista ainoastaan koko yhteiskunnan perinpohjaisella demokratisoinnilla.
Poliittinen, byrokraattinen ja oikeudellinen valtarakenne on säilynyt 1800-luvulta lähtien peruspiirteiltään muuttumattomana. Sen sijaan yhteiskunnan taloudellisella alalla on tapahtunut voimakas muutos, jonka seurauksena yhä suurempi osa kansasta on entistä riippuvaisempi talouselämän valtaryhmistä. Teollisen kehityksen seurauksena palkkatyöväen osuus on lisääntynyt itsenäisten yrittäjien osuuden kustannuksella. Nykyisessä yhteiskunnassa kotitaloudet tuottavat entistä vähäisemmän osuuden tarvitsemistaan hyödykkeistä ja ovat näin ollen entistä enemmän kuluttajina riippuvaisia liike-elämästä. Näiden muutosten seurauksena työelämän ja kuluttajan oikeusturvakysymykset ovat muodostuneet entistä keskeisemmiksi.
Taloudellisen toiminnan alueellinen keskittyminen on johtanut voimakkaaaseen kaupungistumiseen, jonka seurauksena puolestaan vuokra-asuminen on yleistynyt. Näin myös vuokralaisen oikeusturvaongelmien lisääntyminen on selvästi nähtävissä talouselämän rakenteessa tapahtuneiden muutosten seurauksena.
Yhä ilmeisemmäksi on käynyt se, että taloudellinen valta ja sen ylikorostunut perustuslain suoja muodostavat keskeisen es-
32
teen kansalaisten valtaenemmistön oikeusturvan laajamittaiselle toteuttamiselle. Vääryyksiä ja epäoikeudenmukaisuuksia ei pystytäkään poistamaan yksinomaan yksilön oikeusturvaa kehittämällä. Siihen tarvitaan työväenliikkeen johtamaa tasa-arvoon tähtäävää yhteiskunnallista uudistuspolitiikkaa, jonka tavoitteena on demokraattinen sosialismi.
Oikeusturvan puutteet
Valtaosa kansasta kokee oikeusturvan toteuttamisessa selviä puutteita. Tämän vahvistaa väitöskirja, jossa tutkittiin luottamusta oikeudenkäytön tasapuolisuuteen. Tutkimuksen mukaan 82 % väestöstä katsoi yhteiskunnallisen aseman, varallisuuden ja sosiaalisten suhteiden vaikuttavan saatuihin tuomioihin. Samasta tutkimuksesta ilmenee, että 95 % vastaajista piti yhdenvertaisuutta lain edessä tärkeänä, kun sitä vastoin vain 36 % vastaajista katsoi sen käytännössä toteutetuksi. Työläiskodeista lähtöisin olevat ja vasemmistoon samaistuvat luottavat muita vähemmän oikeuslaitokseen. Heikointa luottamus on työväenluokassa. Tulokset osoittavat, miten voimakkaasti sosiaalinen eriarvoisuus koetaan oikeusturvan toteuttamisessa.
Gallup-tutkimukset osoittavat, että luottamus oikeuslaitoksen tasapuolisuuteen on ollut koko ajan vähenemässä. Vuonna 1947 luotti oikeudenkäytön tasapuolisuuteen 64 % maamme asukkaista. Vuonna 1966 luottavien määrä oli laskenut 50 %:iin, vuonna 1968 luottavien osuus oli enää 36 %.
Kansalaisten käsityksiä tukevat eräät tällä alalla tehdyt tutkimukset. Tutkittaessa epäillyn henkilön sosiaaliryhmän vaikutusta pääkaupungin poliisi- ja syyttäjäviranomaisiin sekä tuomioistuinten toimintaan havaittiin, että kansalaisen varallisuusasema vaikuttaa näiden elinten toimintaan.
Tutkimus, joka käsitteli nuorten helsinkiläispoikien sosiaalista taustaa ja rikollisuutta, vahvistaa käsitystä kansalaisten oikeudellisesta eriarvoisuudesta. Sen mukaan eri yhteiskuntaluokkien tosiasiallisessa rikollisuudessa ei ole selviä eroja. Siitä huolimatta ylemmistä sosiaaliryhmistä lähtöisin olevilla ja paljon kouluja käyneillä on pienempi todennäköisyys joutua vastuuseen teoistaan.
Oikeudenkäytön eroja on käsitelty myös tutkimuksessa, jossa vertailtiin Helsingin raastuvanoikeuden eri osastojen samanlaisissa tapauksissa antamia tuomioita. Niiden todettiin selvästi poikkeavan toisistaan. Tämä johtuu siitä, että tuomarien arvostukset ja henkilökohtaiset mielipiteet voivat ratkaisevasti vaikuttaa tuomioiden sisältöön. Verrattaessa eri paikkakuntien tuomioistuimien ratkaisuja voidaan havaita vieläkin suurempia eroja.
Tuomareiden arvostuksiin vaikuttaa eräänä tekijänä heidän sosiaalinen taustansa. Selvitys, jossa luokittelun perustana on isän ammatti, kertoo, että lakimieskunnan sosiaalinen tausta poikkeaa
3 33
huomattavasti muun väestön luokkarakenteesta. Vuonna 1958 oli 80 % maan kaikista lakimiehistä lähtöisin ylä- tai keskiluokan kodeista. Työväenluokasta oli samaan aikaan lähtöisin vain 7 %. Tilanne ei ole sanottavasti muuttunut tämän jälkeen.
Vanhentunut lainsäädäntö
Monet oikeusturvapoliittisesti keskeisistä laeistamme ovat vanhentuneita. Osa tuomioistuimia ja niissä tapahtuvaa menettelyä koskevista säännöksistä on peräisin jopa 1700-luvulta. Rikoslaki on suureksi osaksi vuodelta 1889. Säännökset rikoksen esitutkinnasta ovat pahasti vanhentuneet eivätkä läheskään vastaa YK:n ihmisoikeuksien julistuksen edellyttämiä periaatteita eivätkä YK:n yleissopimusta kansalaisoikeuksista ja poliittisista oikeuksista (16.8. 1966).
Näillä perinteellisillä oikeusturva-aloilla on kuitenkin hajanaisin uudistusyrityksin pyritty korjaamaan pahimpia puutteita. Sen sijaan uusi, laajempi oikeusturvakäsitys ei ole juuri lainkaan päässyt vaikuttamaan lainsäädäntöömme. Esimerkiksi työlainsäädännössä ei yksilön asemaa ja oikeusturvanäkökohtia ole sanottavasti otettu huomioon. Ammattientarkastuslaki on peräisin 1920-luvulta. Niinpä työntekijöitä suojaava työturvallisuuden valvonta onkin täysin puutteellista. Sama pätee monilla muilla tärkeillä aloilla, kuten kuluttajan asemassa. Esimerkiksi virheellisen kauppatavaran palauttamista koskevat säännökset ovat vuodelta 1734. Näiden epäkohtien vuoksi työntekijä tai kuluttaja usein jääkin sangen turvattomaan asemaan.
Oikeusturvan lisääminen
Yleisenä lähtökohtana oikeusturvan lisäämiselle on, että lakien ja oikeudenkäytön tehtävää yhteiskunnassa muutetaan. Tällä hetkellä säännökset tai niiden puuttuminen tekevät mahdolliseksi sen, että lakia ja oikeudenkäyttöä käytetään yhteiskunnallisten eriarvoisuuksien ja toisten kansalaisten epäoikeudenmukaisen hyväksikäyttämisen välineinä. Jotta oikeusturva voitaisiin taata kaikille kansalaisille, lakien ja oikeudenkäytön tulee olla yhtäläisenä suojana kaikille kansalaisille sekä keino yhteiskunnallisten eriarvoisuuksien kaventamisessa.
Tähän liittyy läheisesti oikeudellisen päätöksenteon saattaminen kansanvaltaiseksi. Yhteiskunnan alayksiköissä eri muodoissa tapahtuva lainkäyttö on saatettava demokraattiselle pohjalle. Tämä on tärkeätä myös kansalaisten luottamuksen saavuttamiseksi. Tämän periaatteen toteuttaminen edellyttää rakenteellisia muutoksia niissä elimissä, jotka suorittavat oikeudellista päätöksentekoa.
Oikeusturvan kehittämiseksi on kansalaisten oikeuksia monilla aloilla laajennettava tuntuvasti nykyisestä. Hallitusmuodon takaa-
34
miin perusoikeuksiin on lisättävä ainakin oikeus työhön ja toimeentuloon, koulutukseen, terveyteen, lepoon, virkistykseen ja saastumattomaan elinympäristöön. Myös kansalaisten mahdollisuuksia osallistua heitä läheisesti koskevien päätösten tekoon on huomattavasti laajennettava.
On lisäksi käytännössä huolehdittava siitä, että kansalaisilla on käytettävissään riittäviä keinoja oikeuksiensa turvaamiseksi. Siksi on kehitettävä oikeusturvakoneistoa ja laajennettava niitä järjestelyjä, joiden avulla yksityinen kansalainen voi valvoa oikeusasemaansa. Kansalaisten ulottuvilla olevia oikeusturvapalve-luja, kuten lainopillista ohjausta ja neuvontaa sekä varsinaista oikeusavustusta, tulee olla kaikkien saatavilla joko maksutta tai kohtuullista, hakijan varallisuuden mukaista korvausta vastaan. Tavoitteena on, että mahdollisimman monissa yhteiskunnan tilanteissa toteutuvat oikeusturvan keskeiset tekijät, joina voidaan pitää kansalaisten yhdenvertaisuutta, päätöksenteon ennustettavuutta ja kansalaisten valvontamahdollisuuksia tehtyihin ratkaisuihin. Näihin pääsemiseksi on luotava sellaisia oikeusturvata-keita, jotka estävät mielivaltaisen vallankäytön. Tällaisia takeita ovat ainakin sen henkilön kuuleminen, jota asia koskee, menettelyn julkisuus, päätöksenteon tehokas julkinen valvonta päätösten perusteleminen ja muutoksenhakumahdollisuus puolueettomaan elimeen. Nämä periaatteet pätevät hyvinkin erilaisilla elämän alueilla.
SDP:n oikeusturvapolitiikan tavoitteet
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue katsoo, että maamme hallitusmuodossa lausuttu periaate Suomen kansalaisten yhdenvertaisuudesta lain edessä on jokaisella yhteiskunnallisen elämän alalla toteutettava myös käytännössä.
Puolue toteaa, ettei yksilön oikeusturva ole tämän päivän Suomessa läheskään riittävä. Puutteellisin oikeusturva on usein niillä aloilla, jotka ovat ihmiselle kaikkein oleellisimpia hänen sosiaalisen onnistumisensa kannalta, kuten työelämässä, vuokramarkkinoilla ja liikemaailman asiakkaana.
Yksilön oikeusturvaa ei voida nykyajan maailmassa turvata ilman määrätietoista poliittista tahtoa. SDP tulee määrätietoisesti työskentelemään yksilön oikeusturvan lisäämiseksi tässä ohjelmassa lausuttujen periaatteiden mukaisesti.
Oikeusturva työpaikalla
Kapitalistisessa yhteiskunnassa teollistuminen ja kaupungistuminen merkitsevät muutosta, jossa yhä suurempi osa väestöstä luovuttaa työvoimansa pääomaa omistavan luokan käyttöön. Tämä merkitsee sitä, että jatkuvasti suureneva osa väestöstä tulee
35
omistavan luokan vallankäytön alaiseksi. Työntekijän aseman järjestäminen tulee näin ollen yhä keskeisemmäksi kysymykseksi.
Työntekijän oikeusturva on tällä hetkellä riippuvainen hänen jär-jestövoimastaan. Oikeusturva on heikko varsinkin pienillä ja sellaisilla työpaikoilla, joissa järjestäytyminen on vähäistä. Työnantaja saattaa asettaa esteitä työntekijäin järjestäytymiselle. On sellaisiakin työpaikkoja, joissa ammattiosastojen toiminta ja työntekijäin järjestäytyminen on kielletty kokonaan.
Maamme työlainsäädäntö on monelta kohdaltaan vanhentunutta ja suosii enemmän työnantajaa kuin työntekijää. Työlakien noudattamista valvova koneisto on jäänyt tehottomaksi. Vaikka työturvallisuusmääräyksiä voidaankin pitää melko tiukkoina, tapahtuu maassamme siitä huolimatta 190.000 työtapaturmaa vuodessa. Tämä merkitsee sitä, että 13 tapaturmaa sattuu sataa työntekijää kohden. Työtapaturmista 350 johtaa vuosittain kuolemaan ja 1.800 pysyvään invaliditeettiin. Maassamme ilmenee tilastojen mukaan vuosittain yli 1.200 ammattitautitapausta, mutta todellisuudessa niitä on paljon enemmän. Työntekijäin turvallisuuden vaarantaminen puutteellisilla työvälineillä ja vastaavat törkeät rikokset on saatettava riittävän ankarien rikosoikeudellisten säännösten alaisuuteen.
Ammattientarkastusta koskeva laki on vuodelta 1927. Ammattientarkastuksen käytössä ei ole riittävää työlainsäädännöllistä asiantuntemusta. Ammattientarkastuksen käytössä ei ole myöskään lääketieteellistä asiantuntemusta työpaikan terveydenhoidossa havaittujen puutteellisuuksien tutkimiseksi ja korjaamiseksi.
Työntekijän oikeusturva perustuu ennen kaikkea siihen, missä määrin hän voi vaikuttaa itseään ja työtään koskeviin päätöksiin. Tämän takia SDP pitää tavoitteenaan sitä, että yhteiskunnassa vallitseva työn ja pääoman ristiriita poistetaan ja että demokratia toteutetaan myös yrityksissä ja työpaikoilla.
Työntekijöiden järjestäytymistä on edistettävä ja ammattiosastojen toimintamahdollisuudet työpaikalla on turvattava. Lainsäädännöllä on turvattava tähänastista paremmin myös luottamusmiesten asema ja toimintamahdollisuudet.
Työntekijällä on oltava valitusoikeus kaikissa häntä koskevissa asioissa, ilman että hän joutuu painostamisen kohteeksi.
Ammattientarkastuslaitos on uudistettava. Ammattientarkastus-laitoksen yhteyteen on järjestettävä lainopillista asiantuntemusta etenkin niitä työpaikkoja varten, joissa työntekijöillä ja näiden järjestöillä ei itsellään ole käytettävissään tämän alan asiantuntemusta. Samoin on kiireellisesti lisättävä lääketieteellistä asiantuntemusta.
Työtuomioistuimien kokoonpanoa on kehitettävä myös työntekijäpuolen intressejä tasapuolisesti edustavaksi. Työtuomioistuimien toimintamahdollisuuksia on tehostettava palkkaamalla riittävästi vakinaista henkilökuntaa.
36
Oikeusturva asumisessa
Lähes puolet suomalaisista asuu vuokralla. Vaikka vuoden 1971 alusta voimaan tulleet huoneenvuokralain muutokset ovat olennaisesti parantaneet vuokralaisten asumisturvaa, on vuokralaisten asema monessa suhteessa korjauksen tarpeessa.
Paras keino vuokralaisten aseman turvaamiseksi on vuokra-asuntojen tuotannon lisääminen niin, että vuokra-asuntopula poistuu. Voimakkaan muuttoliikkeen vuoksi pula näyttää kuitenkin jatkuvan vielä pitkään. Sen vuoksi on tärkeää kiinnittää edelleen huomiota asuntopulan vallitessa vuokralaisten asemaa turvaavien toimenpiteitten kehittämiseen.
Vaikeimpia epäkohtia aiheuttavat tällä hetkellä vuokra-asuntojen välityksen heikko taso, asumisriitojen selvittelyn kankeus, asumisdemokratian puuttuminen sekä vuokralaisten tiedonpuute turvatekijöistä.
Lisäksi asuminen tulee monessa tapauksessa kohtuuttoman kalliiksi korkean huoneenvuokran tai asuntomaanvuokran takia, mikä osaltaan on tulosta epäoikeudenmukaisista maanomistusoloista ja tonttikeinottelusta.
Tehokas tie poistaa vuokra-asuntojen välitystoiminnassa vallitsevat karkeat vääristymät ja väärinkäytökset on välitystoimen siirtäminen kuntien hoidettavaksi.
Oikeuksiensa turvaamiseksi vuokralainen ei helposti vetoa yleiseen tuomioistuimeen, koska se palvelee penseästi ja on kantajallekin vieraudessaan pelottava instituutti. Sitä paitsi tuomioistuin toimii hitaasti ja maksaa liikaa. Asumisriitoja selvittelemään tarvitaan näin ollen joustava, palveluhenkinen ja vuokralaiselle maksuton asuntotuomioistuin, jonka jäsenistössä myös vuokralaisten näkökannat ovat asiantuntevasti edustettuina.
Nykyisen lainsäädönnön mukaan vuokralaisella ei ole valtaa vaikuttaa hänen asumistaan välittömästi koskeviin päätöksiin. Niinpä asunto-osakeyhtiöissä kaikki päätösvalta talon hallinnoimisen suhteen kuuluu osakkeenomistajille eli vuokranantajille. Tämä ei ole oikein. Vuokralaisen tulee saada vaikuttaa asumisolosuhteitaan läheisesti koskevaan päätöksentekoon.
Vuokralainen, joka ei tiedä oikeuksistaan, ei niitä myöskään käytä. Usein hän ei arvaa edes kysyä neuvoa tahi pysty neuvosta maksamaan. Vuokralaisen auttamiseksi on käytettävissä montakin tietä. Eräs tehokkaimpia tapoja on järjestää vuokrakäytäntöön sellainen vuokrasopimuslomake, jossa on selkeästi ilmaistu vuokralaiselle tärkeät asiat, neuvoja erilaisten häiriötilanteiden varalta ja vuokra-asumista koskeva lakiteksti kokonaisuudessaan. Toinen tarkoituksenmukainen keino tukea vuokralaista on liittää kunnallisen asunnonvälityksen yhteyteen kunnallinen asuntoneu-vota, josta vuokralainen voi hakea tarvitsemaansa opastusta.
Erittäin tärkeää vuokralaisten oikeusturvan kannalta on tehokas järjestäytyminen. Vuokralaisten joukkovoima on varteen otettava
37
realiteetti yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, kunhan järjestäytymisaste kohoaa riittävästi. Voimakas keskusjärjestö saattaisi vähitellen pyrkiä vuokramarkkinasopimuksiin, jotka ohjaisivat julkisen vuokra-asuntotuotannon ulkopuolelle jäävää osaa vuokramarkkinoista. Edellytyksenä tälle tietysti on, että myös vuokranantajien puolella tapahtuu järjestäytymistä. Järjestäytymistä puolin ja toisin edistäisi, jos vuokramarkkinain keskusjärjestöille olisi vuosittain lähetettävä kiinteistökohtainen luettelo talon vuokralaisista ja vuokranantajista.
Uusien asuntoalueiden rakentaminen on lähes kokonaan yksityisten yritysten varassa. Tämän vuoksi yksityisellä asunnontarvitsijalla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa asuntoalueen eikä tulevan asuntonsa suunnitteluun ja rakentamiseen. Koska pientalorakentaminen ei takaa riittäviä voittoja yksityisen pääoman varassa toimiville rakennusliikkeille, niiden edun mukaista on ollut pyrkiä rajoittamaan pientaloasutuksen leviämistä ja alueiden kaavoittamista niitä varten. Epäkohtana on myös se, että omakotitaloalueita uudelleen kaavoitettaessa niiden asukkaiden kannettavaksi asetetaan usein varsin ankaria rasituksia. On lisäksi osoittautunut, että asunto-osakkeen ostajan oikeudellinen asema on varsin heikosti suojattu.
Asumisen oikeusturvan kehittämiseksi jokaisella tulisi olla mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa asuntonsa ja asuma-alueensa suunnitteluun ja rakentamiseen. Kuntien olisi käytettävä kaa-voitusmonopoliaan pientaloasutukseen tarkoitettujen riittävien alueiden varaamiseksi. Asemakaavoituksen yhteydessä olisi huolehdittava siitä, että jo olemassa olevan pientaloasutuksen kannettavaksi ei aseteta kohtuuttomia rasituksia. Kaavoitusta koskevien muistutusten ja valitusten kohdalla olisi menettelyä kehitettävä yksinkertaisemmaksi ja oikeusturvan vaatimuksia paremmin vastaavaksi. Samoin olisi lisättävä kuntien tiedotusvelvollisuuksia kaavasuunnitelmistaan. Asunto-osakkeen ostajalle on lailla taattava tehokas suoja.
Oikeusturva verotuksessa
Palkansaajan oikeusturvaa rajoittaa ensinnä verolainsäädännön vaikeaselkoisuus, joka käytännössä tekee melkein mahdottomaksi oman edun valvomisen. Veroviranomaisiin kohdistuvaa valvontaa, joka on oikeusturvan välttämätön ehto, vaikeuttaa veronmaksajien verotuspäätöksestä saama vähäinen informaatio. Myös korkeimpaan hallinto-oikeuteen tehtävää valitusta koskevat rajoitukset kaventavat oikeusturvaa.
Oikeusturvan lisäämiseksi on palkansaajien verotusta yksinkertaistettava. Tämä lisäisi mahdollisuuksia kansalaisten suorittamaan verotuksen valvontaan. Samaan suuntaan vaikuttaisi veroviranomaisten tiedottamisvelvollisuuden laajentaminen niissä tapauksissa, joissa verotuspäätös poikkeaa veroilmoituksesta. Olisi päästävä siihen, että aina kun veroilmoituksesta poiketaan, vero-
38
lippuun olisi liitettävä tieto poikkeamisen syystä. Pienituloisten mahdollisuuteen saattaa asiansa tutkittavaksi kaikissa valitusasteissa olisi suhtauduttava nykyistä myönteisemmin. Pienituloisille olisi tarjottava mahdollisuus käyttää asiantuntevaa apua oikeutensa valvomisessa maksuttoman oikeudenkäynnin tapaan.
Yhteiskunta menettää vuosittain verorikosten kautta huomattavasti tuloja. On ilmeistä, että verotusjärjestelmän takia tulojen salaaminen on tuntuvasti laajempaa elinkeino- ja pääomatulojen kuin palkkatulojen kohdalla. Niinpä palkansaaja joutuu tällä hetkellä maksamaan osan niistä julkisista kustannuksista, jotka lain mukaan kuuluisi kattaa pääoma- ja elinkeinotulojen verotuksella.
Verovilpin vähentämiseksi on tuntuvasti tehostettava verotuksen tarkastustoimintaa. Nykyinen vähättelevä suhtautuminen verorikoksiin on saatava muuttumaan. Veronkavaltaminen on yhteiskunnalta anastamista, joka kohdistuu välittömästi muihin veron maksajiin. Verorikokset on saatettava muiden rikosten kanssa samanveroiseen asemaan sekä valvonnan ja selvittämisen että rangaistusten määrien puolesta.
Lapsen oikeusturva
Yhteiskunnassamme käyttää valtaa aikuisväestö. Siksi päätöksenteossa turvataan ensi sijassa tämän ryhmän oikeudet. Kuitenkin alaikäisiä on noin kolmasosa koko väestöstä. Tämä yhteiskunnallisen kehityksen kannalta tärkeä väestöryhmä ei ole läheskään tasa-arvoinen muuhun väestöön verrattuna. Eräänä seurauksena lapsen oikeuksien laiminlyömisestä yhdyskuntasuunnittelussa ovat suuret tapaturmaluvut. Vuonna 1968 joutui maassamme runsaat 2.000 alle 14-vuotiasta lasta liikennetapaturman uhriksi.
Lasten oikeusturvan heikkous johtuu etupäässä siitä, että holhoojalle on maassamme annettu lähes rajattomat oikeudet. Lasta pidetään holhoojan tai huoltajan omaisuutena. Kasvatusilmapiiri suosii autoritaarisuutta ja hyväksyy kasvatusmenetelminä fyysisen ja psyykkisen väkivallan käytön.
Tärkeimmät lainsäännökset alalla ovat vanhentuneita. Holhouslaki on vuodelta 1898. Siinä on oikeastaan pyritty turvaamaan vain lapsen oikeus omaisuuteen. Sen sijaan holhooja voi lähes mielivaltaisesti rajoittaa lapsen sanan- ja uskonnonvapautta, kotirauhaa, kunniaa ja henkilökohtaista vapautta. Näitä väärinkäytöksiä on vallitsevan suljetun perhekäsityksen vuoksi lähes mahdotonta valvoa. Sama pätee vuodelta 1936 olevaan lastensuojelulakiin. Erityisiä oikeusturvaongelmia tämä laki aiheuttaa lasten laitoshuollon yhteydessä.
Lasten oikeusturvan kehittämiseksi on alan lainsäädäntöä, ensi sijassa holhouslaki ja lastensuojelulaki, pikaisesti uudistettava. Lähtökohtana on pidettävä sitä, että lapsille turvataan samat inhi-
39
milliset perusoikeudet kuin muillekin kansalaisille. Erityisesti on lapsen oikeudet pyrittävä turvaamaan kaikessa yhdyskuntasuunnittelussa. Ruumiillinen kuritus on nimenomaisesti laissa kiellettävä.
Koululaisen oikeusturva
Koululaisen oikeusturva riippuu varsin sattumanvaraisista tekijöistä. Säännökset ovat vanhentuneita, esim. oppikouluissa ne ovat peräisin vuodelta 1872. Niiden ansiosta koulujemme toiminta on suuressa määrin laitosvaltaista, ja samalla ne antavat koulujen johtajille ja opettajille mahdollisuudet melko suureen mielivaltaan. Säännökset, joiden perusteella rikkomuksista rangaistaan, sekä menettely, jossa rangaistukset määrätään, eivät täytä oikeusturvalle asetettavia yleisiä vaatimuksia.
Koululaisen oikeusturvaa on lisättävä siten, että toiminta kouluissa järjestetään samanlaisten periaatteiden mukaisesti, kuin oikeusturva muussakin yhteiskunnassa edellyttää. On päästävä eroon käsityksestä, jonka mukaan koulu ikään kuin holhoojan asemassa jatkaa epämääräisin oikeuksin kodin kasvatustehtävää. Koulun rangaistusvalta ei saa ulottua koulutoiminnan ulkopuolelle eikä sellaisiin tekoihin, joita yleiset oikeusviranomaiset käsittelevät. Rangaistusvaatimukset on käsiteltävä kollektiivisessa elimessä, jossa myös oppilailla tulee olla riittävä edustus. Opinnäytteiden arvostelu tulee perustella ja palauttaa oppilaalle. Oppilaalla on oltava oikeus saattaa arvosana joko kollektiivisen elimen tai kouluhallituksen tarkastettavaksi.
Oppilaille on koulussa taattava sanan-, yhdistys- ja kokoontumisvapaus. Oppilaiden muodostamille kerhoille ja yhdistyksille on turvattava itsenäinen toimivalta.
Oppilaan rankaisemisessa tulee ehdottomasti välttää sellaisia menettelymuotoja tai seuraamuksia, jotka oleellisesti vaikeuttavat hänen opiskeluaan.
Koululaisten oikeusturvaa tulee tasapuolisesti kehittää kaikkien erilaisten koululaitosten kohdalla.
Opiskelijan oikeusturva
Koulun jälkeisissä jatko-opinnoissa joutuu opiskelija yhtä lailla varsin oikeudettomaan asemaan ja autoritaarisen vallankäytön kohteeksi kuin kodin ja koulun piirissä. Opisto- ja korkeakoulutason oppilaitoksia koskevat säännökset eivät suo opiskelijalle läheskään samoja oikeuksia, kuin hänellä on esim. koko yhteiskuntaa koskevassa päätöksenteossa.
Keskeinen puute opiskelijan oikeudellisessa asemassa on se, että hänellä ei ole mahdollisuutta osallistumalla oppilaitoksensa päätöksentekoon parantaa tai valvoa oikeusasemaansa. Hallinto
40
on järjestettävä henkilö ja ääni -periaatteella. Opiskelijoiden oikeusturvaa vähentää myös tutkintovaatimusten ja muiden vastaavien ohjeiden epäselvä tiedottaminen sekä kontrolloimattomasta arvostelusta johtuva sattumanvaraisuus.
Opiskelijan oikeusturvaa on lisättävä nykyistä selkeämmillä työohjeilla sekä tarjoamalla riittävästi ja kohtuullisesti oppikirjoja ja muita työvälineitä. Opinnäytteiden arvostelua varten on luotava yleiset oikeusturvaperiaatteet huomioon ottava kontrolliko-neisto. Oppilaitokselle ei ole tarpeen myöntää kurinpitovaltaa.
Asevelvollisen oikeusturva
Vaikutusvallan ja oikeusturvan puute ilmenee yhteiskunnassamme ehkä selvimmin puolustuslaitoksessa. Oikeusturvan puute on seurausta pitkälle viedystä vallan keskittämisestä, ehdottoman käskyvallan periaatteesta ja tiukasta tehokkuusajattelusta. Tämä tarjoaa esimies—alainen-suhteessa runsaasti mahdollisuuksia mielivallalle.
Oikeusturvan kehittämiseksi puolustusvoimat on nivellettävä muuhun yhteiskuntaan siten, että ne toteuttavat samoja oikeusperiaatteita. Puolustusvoimien on myös oltava mukana yhteis-ku nnan yleisessä demokratisoitumiskehityksessä. Oikeusturvan lisäämiseksi on laajennettava mahdollisuuksia puolustusvoimien ulkopuolelta tulevaan kontrolliin.
Sotaväen rikoslaki on liitettävä yleiseen rikoslakiin. Samoin on sotilasrikosten käsittely ainakin rauhan aikana siirrettävä erikoistuomioistuimista yleisiin tuomioistuimiin. Niissä sotilas-rikosasiat on käsiteltävä yleisen okeudenkäyntijärjestyksen mukaan. Syytetyn oikeusturva on taattava samoin kuin muissa rikosasioissa.
Sotatilannetta varten laadittavat erityissäännökset, jotka vähentävät oikeusturvaa, on rajoitettava välttämättömiin.
Varusmiesten ja kantahenkilökunnan osallistuminen poliittisten järjestöjen toimintaan sekä julkiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun on sallittava.
Määrättäessä järjestysrangaistuksia on menettelyssä noudatettava sellaisia muotoja, jotka takaavat nykyistä tuntuvasti paremmin syytetyn oikeusturvan. Arestin tai vastaavan vapaudenriiston käyttöä järjestysrangaistuksena on huomattavasti vähennettävä. Kuolemanrangaistuksen käytöstä on luovuttava myös sodan aikana.
Poliisi ja kansalaisen oikeusturva
Poliisin päätehtäviä on yleisen järjestyksen ja turvallisuuden voimassa pitäminen. Työssään poliisi joutuu useasti tekemisiin yksityisen kansalaisen kanssa. V. 1968 poliisi kuulusteli kansa-
41
laisia noin 260.000 rikosilmoituksen johdosta. V. 1967 pidätettiin rikoksesta epäiltynä lähes 45.000 henkilöä. Samana vuonna oli juopumuspidätyksiä yli 150.000.
Rikosten esitutkinnasta ei ole yhtenäistä lainsäädäntöä. Merkittävimmät epäkohdat esitutkintamenettelyssä aiheutuvat siitä, että poliisi toimii esitutkinnassa paitsi tutkijana myös lähes yksinomaisena päätöksentekijänä. Esitutkinnan yhteydessä käytetään meillä erittäin yleisesti vapaudenriistoa tutkintavankeuden muodossa. Tutkintavankien asemaa koskevat säännökset ja heidän tosiasiallinen asemansa eivät ole kansainvälisen vertailun kestävällä tasolla. Poliisitutkinnassa pidätettynä oleva ei yleensä saa käyttää avustajaa tai avustajan käyttäminen on käytännössä mah-dontonta. Tutkittavalla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa esitutkinnan kulkuun.
Oikeusturvan kehittämiseksi on rikosprosessilain uudistukseen liitettävä yhtenäisen esitutkintaa koskevan lainsäädännön aikaansaaminen. Erityisesti pakkokeinoja koskeva päätösvalta on esitutkinnassa siirrettävä tuomioistuimelle tai ainakin olisi pakkokeinojen käyttöä koskevat päätökset mahdollisimman nopeasti saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi. Epäillylle on myönnettävä oikeus käyttää avustajaa esitutkinnan yhteydessä. Molemmilla on oltava oikeus tehdä kysymyksiä esitutkinnassa kuultaville henkilöille. Poliisilainsäädäntö on uudistettava pohjoismaista käytäntöä vastaavaksi. Erityisesti on pyrittävä täsmentämään poliisin valtuudet ja voimakeinojen käytön edellytykset.
Oikeusturva riippuu paitsi säännöksistä myös niitä soveltavista henkilöistä. Siksi on oikeusturvan takaamiseksi jatkuvasti kiinnitettävä huomiota poliisikoulutuksen ajanmukaisuuteen. Samoin on huolehdittava poliisin teknillisen toimintavälineistön riittävyydestä. Tämä on tärkeätä sen vuoksi, etteivät teknilliset puutteet anna mahdollisuuksia järjestäytyneen ja muun vastaavan vaarallisen rikollisuuden lisääntymiselle.
Suojelupoliisiin suhtaudutaan maassamme epäluuloisesti kuten sen edeltäjiinkin. Kun 1960-luvulla tuomittiin vain 19 henkeä maanpetoksesta eikä ketään valtiopetoksesta, on suojelupoliisin arkistossa julkisuudessa esiintyneiden tietojen mukaan kuitenkin tietoja yli 100.000 henkilöstä. Suojelupoliisi suorittaa ammattiyhdistysliikkeen, kansalaisjärjestöjen ja mielenosoitusten valvontaa, mitä ei voida pitää demokraattisen yhteiskunnan periaatteiden mukaisena. Erillinen suojelupoliisi on lakkautettava ja sen nykyisestä toiminnasta tarpeellinen osa, kuten valtiovieraiden turvallisuuden takaaminen, rajaselkkausten tutkiminen ja valtiopetosten selvittely, on siirrettävä muille poliisiviranomaisille.
Oikeusturva tuomioistuimessa
Tuomioistuinlaitoksella on merkittävä yhteiskunnallinen palvelutehtävä. ' Sen on ratkaistava oikeudelliset riita-asiat sekä määrättävä rikosten seuraamukset. Varsinaisen oikeudellisen vallan-
42
käytön ohella tuomioistuimet huolehtivat esimerkiksi avioliiton purkamiseen, lainhuudatukseen ja kiinnitykseen liittyvistä tehtävistä. Toiminnan laajuutta kuvaa se, että vuonna 1968 käsiteltiin alioikeuksissa 425.000 asiaa, joista oli riitajuttuja noin 23.000, rikosjuttuja 222.000 ja muita juttuja 180.000.
Tuomioistuinlaitoksen rakenne ja toiminnan pääperiaatteet periytyvät vuosisatojen takaa. Mielipidetutkimusten osoittama yleisen luottamuksen väheneminen on selvä näyttö tuomioistuinlaitoksen vieraantumisesta kansasta.
Yleisten alioikeuksien jakoa raastuvan- ja kihlakunnanoikeuksiin ei voi enää pitää perusteltuna. Lisäksi kihlakunnanoikeuksiin liittyy oikeusturvan kannalta nykymuodossaan vaaralliseksi todettu nuorten lakimiesten auskultointi- ja koulutusjärjestelmä. Oikeusavun saamisessa varattomat henkilöt ovat muita huonommassa asemassa maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain kapean sovellutusalan takia.
Juttujen käsittelyn viivästyminen aiheuttaa kansalaisille tuntuvasti epävarmuutta ja tarpeettomia kärsimyksiä. Riita-asiat lykkääntyvät usein sen vuoksi, että ne on valmisteltu oikeudenkäynt iä varten puutteellisesti. Rikosjuttujen käsittely viivästyy, koska asiat ruuhkautuvat tuomioistuimiin. Tuomioistuinten ratkaisut laaditaan kielellä, josta tavallisen kansalaisen on vaikea saada selkoa. Lisäksi ne perusteellaan etenkin todistuskysymysten osalta aivan riittämättömästi. Pelkästään kirjallinen menettely hovioikeuksissa uhkaa kansalaisten oikeusturvaa, koska näyttökysy-mysten ratkaisu tällä tavoin on lähes poikkeuksetta epävarmempaa kuin suullisen todistusmenettelyn avulla.
Oikeuslaitoksen kehittäminen on aloitettava alioikeuksien yhtenäistämisestä. Samalla on muiden kuin lakimiesten osuutta tuomioistuimissa tuntuvasti lisättävä. On ilmeistä, ettei pelkkä lautakuntana toimiva maallikkoedustus riitä tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Siksi onkin vakavasti harkittava mahdollisuuksia siirtyä sellaiseen järjestelmään, jossa kolmijäsenisessä tuomioistuimessa vain puheenjohtaja on saanut lakimieskoulutuksen, kun sitävastoin muut jäsenet valittaisiin yhteiskunnallisen kokemuksen perusteella. Tämä johtaisi osaltaan tuomioistuinlaitoksen demokratisoitumiseen ja samalla sitä kohtaan tunnetun luottamuksen lisääntymiseen.
Tuomioistuinten palvelutehtävän korostaminen edellyttää myös välttämättä sellaista nimityspolitiikkaa, että näiden elinten jäsenet kaikissa oikeusasteissa edustavat erilaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä. Pitkää virkauraa tuomioistuinlaitoksessa ei tällöin pidettäisi ainoana meriittinä kuten nykyään. Tämän vaatimuksen toteuttaminen käytännössä merkitsee, että nimenomaan vasemmistolaista yhteiskunnallista näkemystä edustavien henkilöiden osuutta tuomioistuimissa nykyisestä tuntuvasti lisätään. Puolueettomuus yksittäistapausten ratkaisemisessa olisi turvattava ja säilytettävä tuomioistuinten riippumattomuus siinä mielessä, ettei-
43
vät ulkopuoliset viranomaiset, yhteisöt tai yksityishenkilöt yksittäistapauksissa pääse vaikuttamaan ratkaisun lopputulokseen. Tuomareiden erottamista ja eläkeikää koskevat säännökset olisi muutettava samanlaisiksi, kuin muidenkin valtion palveluksessa olevien kohdalla on voimassa. Tuomareitten virkasivutulojärjes-telmä olisi välittömästi poistettava ja siirryttävä kokonaispalk-kausjärjestelmään.
Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden tulisi toimia kansalaisten perusoikeuksia koskevissa asioissa nykyisen järjestelmän kehittäjänä eikä vain säilyttäjänä. Tämä on välttämätöntä, koska yhteiskunnan monimutkaistuminen on merkinnyt tosiasiallisen oikeudellisen päätösvallan siirtymistä lainsäätäjältä lainkäyttäjälle. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden asema ennakkopäätösten tekijöinä ja lainsäätäjän työn jatkajina edellyttää, että nimitysoikeus niiden jäsenten valinnassa siirretään eduskunnalle.
Oikeudenkäyntimenettelyä on pyrittävä yksinkertaistamaan. Tämä on välttämätöntä, jotta kansalaiset nykyistä paremmin voisivat valvoa oikeuksiaan. Tuomioistuinlaitoksen yleisönpalvelua, erityisesti neuvovaa toimintaa, olisi tietoisesti kehitettävä. Mahdollisuutta käyttää oikeudenkäyntiasiamiestä tai oikeusavustajaa on lisättävä sosiaalisen eriarvoisuuden vähentämiseksi. Tärkeätä olisi nopeasti laajentaa oikeusaputoimintaa siten, että kansalaiset saisivat erilaista lainopillista neuvontaa aina sitä tarvitessaan. Tämän vuoksi olisi valtion tuella perustettava oikeusapu-toimintakeskuksia kuntiin. Näin voidaan kansalaiset saattaa oikeusavun suhteen tasa-arvoiseen asemaan.
Oikeudenkäyntien viivästymisten estämiseksi olisi riita-asioille määrättävä pakollinen esivalmistelu. Tuomioistuinten olisi suhtauduttava kielteisesti asianosaisten asiamiesten pyrkimyksiin tarpeettomasti pitkittää oikeudenkäyntiä. Rikosjuttujen ruuhkaantuminen voidaan selvittää juttuja vähentämällä. Niinpä olisi selvitettävä mahdollisuuksia siirtää yksinkertaisia jutturyhmiä ratkaistavaksi rangaistusmääräysmenettelyssä tai muussa yksinkertaistetussa menettelyssä. Liikennevahinkojuttujen käsittelyn rationalisointia on jatkettava. Lisäksi on tutkittava mahdollisuuksia asettaa yleisesti sellainen lyhyt määräaika, jonka kuluessa jutut alioikeudessa on otettava esille ja ratkaistava. Myös muutoksenhakuasteissa on estettävä asioiden viivästyminen.
Hallinnollisen lainkäytön merkitys on lisääntymässä. Sen piirissä ratkaistaan esimerkiksi sosiaalihuoltoon, verotukseen ja rakentamiseen liittyviä asioita. Hallinnollisen lainkäytön alalla oikeudenkäyntimenettelyä koskevat säännökset ovat niukkoja ja sisältyvät eri lakeihin. Vähäisten ja hajanaisten säännösten takia oikeusturvan valvominen on vaikeaa jopa menettelystä jonkin verran perillä olevalle henkilölle, saati sitten yksityiselle kansalaiselle. Tämän vuoksi erityisen hallinnollista lainkäyttöä koskevan oikeudenkäyntilain säätäminen on merkittävä tavoite, joka olisi pyrittävä saavuttamaan mahdollisimman pian.
44
Rikoksen uhrin oikeusturva
Rikoksen uhriksi joutuminen ei ole tutkimusten valossa täysin sattumanvaraista. Esimerkiksi huomattava osa törkeimmistä väkivaltarikoksista liittyy alkoholin väärinkäyttötilanteisiin, joissa ei ole ollut etukäteen selvää, kuka ristiriitatilanteessa joutuu uhriksi, kuka rikoksentekijäksi. Monesti törkeä rikos kuitenkin kohdistuu täysin sivulliseen, viattomaan henkilöön. Varsinkin täysin omatta syyttään rikoksen kohteiksi joutuneiden kannalta on kohtuutonta, ettei heidän asemaansa vieläkään ole yhteiskunnan toimesta riittävästi turvattu.
Rikoksen uhrin oikeusturvan merkittävimmät puutteet kohdistuvat mahdollisuuteen saada korvausta rikoksen aiheuttamista vahingoista. Koko ajan on tietysti kaikin mahdollisin keinoin pyrittävä estämään esimerkiksi juuri täysin sivullisiin henkilöihin kohdistuvien rikosten esiintymistä. Yhteiskunnassa esiintyvän kokonaisväkivallan vähentämistä ajatellen tosin on syytä todeta, että mahdollisuus joutua väkivallan kohteeksi rikoksen kautta on nykyisin olennaisesti pienempi kuin esimerkiksi liikenneonnettomuuden tai työtapaturman yhteydessä.
Periaatteessa rikokseen syyllinen aina velvoitetaan suorittamaan korvaus kaikesta aiheuttamastaan vahingosta. Käytännössä tällä tuomioistuimen päätökseen sisältyvällä velvoituksella ei ole kuitenkaan merkitystä, jos rikoksentekijä on kykenemätön suorittamaan vahingonkorvausta. Korvausta ei tällöin saada edes pakkotoimin perityksi.
Rikoksista aiheutuvien vahinkojen korvaamista on pyrittävä kehittämään siten, että korvauksen saaminen yhä vähemmän jää riippumaan rikoksentekijän maksukyvystä. Osaksi tähän voidaan päästä kehittämällä vakuutusjärjestelmää siten, että riskialttiille omaisuudelle aiheutuvat vahingot ensisijaisesti jaetaan kaikkien omaisuudenhaltijain kesken vakuutusjärjestelmää kehittämällä. Sosiaalisista syistä on omaisuusrikoksen kohteeksi joutuvan mahdollisuus vahingonkorvauksen saamiseen turvattava silloinkin, kun asianomainen ei ole turvannut asemaansa vakuutuksen avulla. Osaksi on tutkittava, miten henkeen tai terveyteen kohdistuvista rikoksista aiheutuvat henkilövahingot ja ansionmenetykset kaikissa tapauksissa voitaisiin korvata. Lähinnä tällöin tulee kysymykseen korvausturvan järjestäminen sosiaalivakuutuslakien tai erityisen tätä tarkoitusta varten asetettavan määrärahan puitteissa. Erityisen tärkeänä on pidettävä perheen toimeentulon turvaamista silloin, kun perheen huoltaja on joutunut rikoksen uhriksi.
Oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies
Oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies harjoittavat laillisuusvalvontaa, jonka tehtävänä on ensi sijassa suojata yksityisiä kansalaisia oikeudenvastaisilta virkatoimilta. Oikeuskansleri
45
on lisäksi valtioneuvoston lainopillinen neuvonantaja sekä maan ylin syyttäjäviranomainen.
Käytännössä oikeuskansleri on pääasiassa toiminut valtioneuvoston juristina, ja sen lisäksi hänen virastonsa toimesta on suoritettu rutiininomaisia joukkotutkimuksia viranomaisten, lähinnä tuomioistuinten toiminnasta. Oma-aloitteista laillisuusvalvontaa hän ei ole juurikaan harjoittanut, vaan on lähinnä tutkinut vain satunnaisten kantelujen esiintuomat tapaukset. Myöskään oikeusasiamiehen suorittama laillisuusvalvonta ei ole ollut täysitehoista, koska hänen toimintaedeiiytyksensä ovat olleet riittämättömät lähinnä työvoiman vähyyden vuoksi.
Kansalaisen oikeusturvan lisäämiseksi olisi laillisuusvalvonta keskitettävä oikeusasiamiehelle, jolloin oikeuskanslerin tehtäväksi jäisi vain hallituksen lainopillisena neuvonantajana ja syyttäjälaitoksen esimiehenä toimiminen. Samalla olisi oikeusasiamiehen viraston toimintaedellytyksiä oleellisesti kehitettävä. Tämä edellyttää paitsi esittelijä- ja kansliatyövoiman lisäämistä myös päätöksentekijöiden määrän vahvistamista. Oikeusasiamiehen tehtävät olisi jaettava kahdelle rinnakkain toimivalle oikeusasiamiehelle, ja tarpeen mukaan olisi lisäksi perustettava apulaisoi-keusasiamiesten virkoja.
Oikeusasiamiehen tehtäviä ja toimivaltaa olisi lisättävä. Hänelle olisi suotava mahdollisuus vaatia oikaisua kaikkien virkamiesten lainvastaisiin virkatoimiin. Lisäksi hänelle olisi myönnettävä oikeus käyttää ylimääräisiä muutoksenhakukeinoja tapauksissa, joissa lainvoimainen päätös on lainvastainen tai riittämättömästi perusteltu.
Oikeusasiamiehen toimintaa olisi tehtävä tunnetuksi kansalaisten keskuudessa. Tässä tarvitaan yhteistyötä julkisen sanan kanssa. Se on tarpeen myös kehitettäessä edelleen ja tehostettaessa oikeusasiamiehen asioihin puuttumista julkisen sanan antamien viitteiden pohjalta.
Oikeusturva ja tiedotusvälineet
Tiedotusvälineiden valtavan kehityksen johdosta on yksilön yksityiselämän suojasta tullut eräs keskeisimmistä oikeusturvaongelmista. Tietynlaisen, lähinnä sensaatioita tavoittelevan leh-tityypin ansiosta mahdollisuudet yksilön yksityiselämän loukkaamiseen ovat entisestään lisääntyneet. Toisaalta sopivien keinojen löytäminen yksilön suojaamiseksi ilman että samanaikaisesti joitetaan sanan- ja painovapautta, on havaittu vaikeaksi.
Painovapauslain mukaisen oikeussuojajärjestelmän ehkä pahin puute on, että sen perusteella voi vaatia korvauksia lehtikirjoituksen aiheuttamista taloudellisista vahingoista, mutta ei usein sangen suurista henkisistä kärsimyksistä. Yleisradiotoimintaa säätelevän vanhentuneen radiolainsäädännön suurin epäkohta taas on erityisen vastuulainsäädännön puuttuminen. Rikosoi-
46
keudellista vastuuta koskeva radiovastuulaki on alku tämän lainsäädännön kehittämiselle.
Kansalaisen oikeusturvan parantamiseksi olisi henkiset kärsimykset otettava tuomioistuimissa korvauskäytännön piiriin. Samoin olisi tiedotusvälineiden omassa piirissä pyrittävä luomaan takeet yksityiselämän suojaamiselle. Julkisen Sanan Neuvoston käytettävissä olevia seuraamuksia olisi tehostettava, mutta sen toiminta ei saisi kuitenkaan olla vaihtoehtoista tuomioistuimien kanssa. Loukatulla pitäisi aina olla oikeus saattaa asia oikeuden tutkittavaksi neuvoston päätöksestä huolimatta.
Tiedotusvälineiden on itsensä tehokkaasti informoitava yleisöä tiedotustoiminnan eettisistä säännöistä ja siitä, miten oikeuden oikeudenloukkauksiin voidaan vaatia oikaisu.
Oikeusturva ja luettelointi
Kansalaisia rekisteröidään monella tavalla. Eri rekistereistä saattaa ilmetä kansalaisten poliittinen kanta, taloudellinen asema, rikokset tai asosiaalinen elämäntapa. Yksilön oikeusturvan kannalta tällaiset rekisterit ovat erittäin arveluttavia, sillä niihin sisältyy usein sellaisia tietoja, jotka pitkänkin ajan kuluttua voivat vaikuttaa haitallisesti rekisteröidyn elämään.
Rikosrekisteri ja poliisirekisteri on luotu palvelemaan ensisijaisesti oikeudenhoitoa ja rikosten selvittämistä. Kuitenkin niistä annetaan tietoja mm. valtion viranomaisille työhön pyrkijöistä. On myös lukuisia yksityisiä yrityksiä, jotka keräävät tietoja ihmisten poliittisista kannoista tai taloudellisista olosuhteista ja myyvät niitä edelleen. Nämä rekisterit ovat yleensä salaisia, joten kukaan ei varmuudella voi tietää, onko hänestä olemassa tietoja. Näin ollen hänellä ei ole mahdollisuutta tarkistaa tietojen todenmukaisuutta eikä oikaista vääriä tietoja. Koska on mahdotonta tietää, ketkä tietoja käyttävät ja milloin ne ovat aiheuttaneet oikeudenmenetyksiä, ei kansalaisella ole myöskään mahdollisuutta vaatia korvausta ilmenneistä vahingoista.
Yksilön oikeusturva luettelointia vastaan voidaan taata ainoastaan rajoittamalla rekisterien määrää ja niiden käyttöä. Yksityisten yritysten suorittama rekisteröinti ja tietojen myynti pitäisi tarkoin säännöstellä. Yksityisellä kansalaisella tulisi aina olla oikeus tarkistaa häntä itseään koskevat tiedot ainakin niiden luetteloiden osalta, joita voidaan luovuttaa ulkopuolisten käyttöön. Luetteloiden pitäminen työntekijöiden poliittisista mielipiteistä on lailla kiellettävä työntekijöiden turvallisuuden lisäämiseksi. Lisäksi rikos- ja poliisirekistereiden käyttö pitäisi rajoittaa ainoastaan lainkäytön ja rikosten selvittämisen piiriin.
Potilaan oikeusturva
Potilaan oikeusturvan kannalta oleellisin asia on oikeus terveyteen. Käytännössä tätä ei ole meillä kuitenkaan kyetty takaa-
47
maan. Esteenä on ollut taloudellisen tasa-arvon puute, palvelusten epätasainen jakaantuminen ja niiden kalleus.
Tiedot potilaan terveydestä ja sairaudesta kuuluvat hänelle itselleen. Hän ei kuitenkaan saa nykyään riittävästi näitä tietoja. Sairaskertomuksen on oltava hänelle avoin ja siitä on annettava hänelle yhteenveto hoidon päättyessä.
Keskeinen asia potilaan oikeusturvan kannalta on valitusoikeuden kehittäminen. Lääkintöhallituksen yhteyteen on perustettava erillinen lääkintöoikeus tai vastaava elin käsittelemään valituksia. Lääkintäoikeudelle tulisi kuulua myös abortti- ja steri-lointiasioiden sekä eräiden muiden oikeuslääketieteellisten kysymysten käsittely.
Mielisairaaloihin toimitetaan edelleen lähes puolet tapauksista pakkoon perustuen. Vapaudenriistoa on kiireesti vähennettävä kehittämällä tehokas avohoitokoneisto, vähentämällä vapaudenriistoon oikeuttavan lääkärintodistuksen voimassaoloaikaa ja luomalla yhteiskuntaan läheisemmin liittyviä sairaaloita.
Mielentilatutkimusjärjestelmässä on olennaisia puutteita. On luotava mahdollisuus polikliinisiin mielentilatutkimuksiin ja tutkimuskäytäntöä on yhtenäistettävä. Vähentyneesti syyntakeis-ten luokka olisi rikoslaista poistettava. Syyntakeettomina tuomitsematta jätettyjen eristämisessä olisi noudatettava ohjeellisia kattoaikoja, jonka jälkeen päätettäisiin, mihin potilas siirretään.
Kuluttajan oikeusturva
Kuluttajan oikeusturvasta ei tällä hetkellä huolehdi oikeastaan kukaan. Osa kuluttajan taloutta ja terveyttä varjelevasta lainsäädännöstä on vanhentunutta eikä vastaa tarkoitustaan, osa on uudempaa, mutta jäänyt vain kirjaimeksi valvonnan puuttuessa.
Valtioneuvosto asetti 1965 Kuluttajaneuvoston kuluttajapolitiikan ohjaajaksi, tutkijaksi ja toteuttajaksi. Kokoonpanonsa takia neuvosto on harvoin voinut ottaa selvää kantaa sellaisissa kysymyksissä, joissa toisaalta kuluttajan ja toisaalta kaupan, teollisuuden tai maatalouden edut ovat vastakkaisia. Neuvoston otettua selvän kuluttajaa suojelevan kannan johonkin kysymykseen eivät päättävät viranomaiset ole yleensä piitanneet neuvoston lausunnosta. Neuvoston tehtävät on määrättävä asetuksella, se on tehtävä oikeustoimikelpoiseksi ja sen kokoonpano on muutettava todella kuluttajia edustavaksi. Varsinaisen kaupan ohella myös erilaisten palvelusten myynti olisi saatettava tehokkaan, puolueettoman valvonnan piiriin.
Mainontaan uhrattujen varojen määrässä asukasta kohti Suomi on maailman johtavia maita. Mainonta houkuttelee kuluttajaa hyödykkeiden hankkimiseen muillakin kuin asiallisilla perusteilla ja pyrkii muovaamaan kuluttajan arvomaailmaa ja tarpeita. Teollisuuden ja kaupan sekä kuluttajan välille tarvitaan tiedotuska-
48
nava, jollaisena mainonta nyt epätyydyttäväsi toimii. Koska muuta keinoa ei ole käytettävissä, ei mainontaa voida vielä kieltää, mutta sen epäkohtia tulee poistaa ja liiallisia vaikutusmahdollisuuksia rajoittaa.
Mainonnan ja markkinoinnin menetelmiä olisi rajoitettava. Kylkiäisten käyttö on kiellettävä. Televisiomainonta on pyrittävä mahdollisimman pian lopettamaan. Turhan ja liiallisen mainonnan vähentämiseksi on mainoskulujen poisto-oikeus verotuksessa lopetettava. Kuluttajaa harhaan johtava mainonta on saatettava yleisen syyteen alaiseksi rikokseksi ja samalla luotava riittävä valvonta.
Suomessa on elinkeinonharjoittajien välistä kilpailua pyritty edistämään lainsäädäntöteitse. Todellisen kilpailun säilymisen mahdollisuudet ovat talouskehityksemme nykyisessä vaiheessa joka tapauksessa verraten niukat. Kuluttajan suojan kannalta olisikin päähuomio kiinnitettävä elinkeinonharjoittajien keskinäisten suhteiden asemasta tehokkaan kuluttajasuojelulainsää-dännön luomiseen. Sen osina voisivat olla osamaksukauppaa, jakelukauppaa sekä kuluttaja-asiamiestä koskevat säännöstöt. Erityisen tärkeää on, että kuluttaja-asiamies, jonka tehtävänä olisi toisaalta elinkeinonharjoittajien toiminnan ja toisaalta kuluttajasuojelua hoitavien viranomaisten valvonta, saa voimakkaan aseman ja riittävän henkilökunnan käyttöönsä.
Kuluttajaneuvoston teettämän selvityksen mukaan oli osamaksukaupan korko televisiokaupassa keskimäärin 38 prosenttia korkeimman tavatun koron kiivetessä 130 prosenttiin. Lakia osamaksukaupasta olisi muutettava siten, että kuluttaja aina voi varmuudella tietää, mitä hän joutuu maksamaan tuotteesta käteiskaupassa, mitä osamaksulla ostaessaan.
Osamaksukaupan rahoittajien velvollisuudeksi olisi asetettava sen valvominen, ettei kuluttajalta osamaksukaupassa peritä ylimääräisiä lisiä. Mikäli nämä eivät pysty valvontaa tehokkaasti järjestämään, olisi osamaksukaupan rahoitus otettava yhteiskunnan haltuun. Pitkällä maksuajalla toimiva korottomaksi ilmoitettu osamaksukauppa olisi kuluttajaa harhaan johtavana kiellettävä. Tällaisessa tapauksessa osallistuvat osamaksukaupan kustannuksiin myös käteisostajat. Osamaksukauppa olisi sallittava ainoastaan kalliimpien kestokulutushyödykkeiden kohdalla.
Hevoskaupassa on kuluttajalla vuonna 1734 säädetyn kauppakaaren 1 luvun 1 §:n mukaan kolmen vuorokauden katumisaika, jonka kuluessa hän voi perua tekemänsä kaupan. Oikeutta kaupan purkamiseen olisi eri suhteissa laajennettava. Samalla on välttämättä tehostettava kuluttajan mahdollisuuksia saada tieto oikeuksistaan kaupan kohteen osoittautuessa virheelliseksi, sopimattomaksi tai hintaansa vastaamattomaksi.
Kuluttajan turvallisuuden kannalta on merkittävää, että kuluttaja tietää, mitä hänelle milloinkin syötetään. Tämän vuoksi on kaikki elintarvikkeiden lisäaineet saatettava ilmoituspakon alaisiksi. Lisäaineluetteloa laadittaessa on ensisijaisesti otettava
4 49
huomioon kuluttajan terveys eikä elintarviketeollisuuden valmistusprosessin helpottaminen tai nopeuttaminen. Lisäaineiden määrää on voimakkaasti supistettava.
Elintarvikevalvonta on riittävän valvontakoneiston puuttuessa nimellistä. Elintarviketutkimusta ja -valvontaa on kuluttajan suojaamiseksi huomattavasti tehostettava.
13 PERUSTUSLAKIUUDISTUSTA KOSKEVA KANNANOTTO
Puoluetoimikunnan esitys (liitteenä)
14 PUOLUEVAALIMENETTELYYN SIIRTYMINEN JA PUOLUEIDEN VÄLISTEN VAALILIITTOJEN KIELTÄMINEN YLEISISSÄ VAALEISSA
Suomen Ruotsalaisen Työväenliiton esitys
Henkilövaalit vai puoluevaalit
Tänään käytössä oleva henkilövaalimenettely yleisissä vaaleissa on monessa mielessä arveluttava. Ensinnä, on osoittautunut, että puolueilla on taipumus ehdokasasettelussa ottaa huomioon politiikan kannalta toisarvoisia tekijöitä ja asettaa ehdokkaikseen radio-, tv-, urheilu- ja vastaavista yhteyksistä tunnettuja henkilöitä. Heitä ei ole otettu ehdokkaiksi poliittisten näkemystensä ja kokemustensa perusteella, vaan koska he ovat yleisesti tunnettuja. Tämä ei ole koitunut poliittisten puolueiden eduksi. Toiseksi henkilövaalimenettely tuo esille ehdokkaat puolueiden kustannuksella. Henkilövaalimenettelyssä paino asettuu ehdokkaiden henkilökohtaiselle, ei puolueen poliittiselle profiilille. Tämäkään ei ole vahvistanut puolueiden asemaa. Kolmanneksi henkilövaalimenettely suosii niitä ehdokkaita, joiden taloudellinen asema on hyvä tai joilla on mahdollisuuksia saada kulissientakaisilta ryhmiltä taloudellista tukea. Tällaista sosialidemokraattinen puolue ei voi hyväksyä.
Lopuksi henkilövaalimenettely on omiaan edistämään erilaisten ryhmäkuntien syntymistä poliittisten puolueiden sisällä. Menettely enemmän tai vähemmän pakottaa yksityiset ehdokkaat muotoilemaan omia, muista ehdokkaista poikkeavia poliittisia linjoja. Tämä on johtanut keinotekoisten, lopuksi vain henkilökohtaisten vastakohtien varaan rakentuneiden ryhmäkuntien syntymiseen suomalaisten poliittisten puolueiden sisällä.
Monet seikat puhuvat toisin sanoen nykyistä henkilövaalimenet-telyä vastaan. Vaihtoehtoisena ratkaisuna Ruotsalainen Työväen-
50
l i itto esittää siirtymistä puoluevaalimenettelyyn, jossa poliittiset puolueet itse ratkaisevat, missä järjestyksessä ne haluavat, että ehdokkaat valitaan. Sellaisen menettelyn avulla henkilövaali-menettelyn haittapuolet poistuisivat. Puolueiden asema korostuisi yksityisten ehdokkaiden aseman kustannuksella, ja heikommassa taloudellisessa asemassa olevat saisivat samat mahdollisuudet tulla valituiksi kuin paremmassa taloudellisessa asemassa olevat. Ryhmäkuntien syntymiseen johtavaa kehitystä jarrutettaisiin ainakin jossain määrin.
Esimerkkinä puoluevaalimenettelystä Ruotsalainen Työväenliitto haluaa mainita mm. Ruotsissa käytössä olevan pitkien listojen käyttämisen. Sen mukaan on jokaisella puolueella oikeus asettaa jokaisessa vaalipiirissä yhden tai joitakin harvoja listoja ehdolle. Näillä listoilla ehdokkaat on sijoitettu haluttuun järjestykseen, niin että ne ehdokkaat, jotka puolue mieluimmin näkisi valittuina, ovat listan kärjessä, niiden ehdokkaiden, jotka puolueen näkemyksen mukaisesti eivät ole poliittisesti yhtä merkittäviä, ollessa sijoitettuina listan keski- tai jälkivaiheille.
Sosialidemokraattisen puolueen osalta siirtyminen ehdotettuun menettelyyn merkitsisi eduskuntavaaleissa seuraavaa: Perusjärjestöt asettaisivat ehdokkaat, kuten nyt. Piiritoimikunnat vahvistaisivat puolueäänestyksen tulokset sekä laatisivat esitykset vaalien ehdokaslistoiksi, joihin ehdokkaat olisi sijoitettu haluttuun järjestykseen. Piirikokoukset vahvistaisivat listojen lopullisen muodon; ehdokkaiden etu- ja haittapuolet käsiteltäisiin piiri-kokouksissa.
Näin puolueen jäsenille jäisi mahdollisuus vaikuttaa vaalien lopputulokseen puolueen kannalta hyödylliseen suuntaan. Kun piiri-kokouksien enemmistö ratkaisisi ehdokkaiden sijoituksen listoilla, poistettaisiin samalla poliittiselle elämällemme varsin tyypillisestä ryhmäkuntaisuudesta ainakin osa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että vähemmistöjen ääni vaimennettaisiin: On aina annettava puoluevähemmistölle myös tällaisessa vaalimenette-lyssä mahdollisuus saada jollekulle tai joillekuille ehdokkaille hyvä sijoitus listoilla.
Teknisten vaaliliittojen kieltäminen
Nykyisen vaalilainsäädännön määräykset, jotka sallivat kahden tai useamman puolueen väliset tekniset vaaliliitot, ovat monessa mielessä arveluttavat. Sellaiset tekniset vaaliliitot suosivat pienpuolueiden syntymistä. Kristillisten liitto ei esim. viime eduskuntavaaleissa olisi saanut ainuttakaan mandaattia, jos vaalilainsäädäntö olisi kieltänyt puolueiden väliset vaaliliitot. Samanaikaisesti olisi Maaseudun puolue menettänyt yhden mandaatin, kun taas vasemmisto olisi voittanut kolme mandaattia enemmän, kuin se nyt voitt i .
Ei ole edullista parlamentaarisen hallitustavan kannalta, että syntyy joukko pienpuolueita. Pienpuolueiden syntyminen vaikeut-
51
taa pysyvien parlamentaaristen enemmistöjen aikaansaamista ja siten myös pitempiaikaisten hallitusten aikaansaamista. Niin kauan kun hallitusmuodossamme on sääntöjä, joiden mukaan vaaditaan määräenemmistöjä tiettyihin päätöksiin, saavat pienpuolueet liian suuria mahdollisuuksia jarruttaa uudistuspolitiikkaa lainsäädännön alalla; useissa tapauksissa riittää kolmasosa eduskunnan äänistä kaatamaan tärkeitä uudistusehdotuksia. Valitsijoiden kannalta ovat vaaliliitot harhaanjohtavia. Valitsijat eivät etukäteen tiedä, minkä puolueen ehdokkaan läpimenon turvaksi hän äänensä antaa. Valituksi voi hyvin tulla toisen puolueen ehdokas. Vaaliliittoja vastaan on näin ollen painavia demokraattisia näkökohtia.
Sosialidemokraattisen kannan kannalta ei vaaliliittomenettelyä voi puolustaa. Se suosii pieniä ja heikkoja porvarillisia puolueita, mutta vaikeuttaa voimakkaiden vasemmistopuolueiden toimintaa.
Prosenttikynnys pienpuolueille
Samat näkökohdat, jotka puhuvat vaaliliittojen kieltämisen puolesta, vaikuttavat myös pienpuolueiden prosenttikynnyksen puolesta maassamme. Pienpuolueiden syntyminen vain heikentää parlamentaarista hallitusmuotoa. Sen vuoksi olisi laissa määrättävä, ettei sellaisen puolueen, joka ei saa määrättyä osaa kaikista maassa annetuista äänistä, ehdokkaita tule ottaa huomioon edustajapaikkoja jaettaessa. Ruotsissa tämä kynnys on 4 prosenttia, ja myös Suomessa on Ruotsalaisen Työväenliiton mielestä painavia syitä avata keskustelu samanlaisen kynnyksen käyttöön ottamisesta myös meillä.
Vähemmän valtaa byrokratialle
Tyypillistä suomalaiselle vaalilainsäädännölle on, että valtiollisella virkakoneistolla on varsin suuret valtuudet. Eräässä nyt ajankohtaisessa vaalilakimietinnössä esitetään, että puolueiden jäsenet, jotka eivät ole tyytyväisiä puolueen ehdokasasetteluun yleisissä vaaleissa, voisivat valittaa keskusvaalilautakuntaan vaalipiirissään. Näin annettaisiin siis valtiollisille elimille oikeus valvoa, että puoluedemokratia toimii, eikä puolueille itselleen. Tämä on itse asiassa porvarillisen, puolueita ja puoluedemokratiaa väheksyvän katsomustavan ilmaus. Ruotsalaisen Työväenliiton mielestä on turhaa vaalilakiin sisällyttää määräyksiä ehdokasasettelun menettelytavasta. Puolueilla tulee Suomessa — kuten muissa maissa •— olla oikeus hoitaa tämä asia omien sääntöjensä mukaisesti.
Vaatimus
Edellä olevaan viitaten Suomen Ruotsalainen Työväenliitto esittää, että puoluekokous antaisi puoluetoimikunnalle tehtäväksi tulevassa vaalilain uudistamisessa toimia siten,
52
— että nykyinen henkilövaalimenettely korvataan puolue-vaalimenettelyllä, joka mahdollisesti rakentuisi ns. pitkien listojen varaan;
— että tulevaan vaalilakiin sisällytetään puolueiden väliset vaaliliitot kieltävä määräys;
— että säädetään pienpuolueita varten prosenttikynnys;
— että puolueiden säännöistä jää riippumaan ehdokasasettelun menettely ja että valtiollisten viranomaisten oikeudet tarkastaa ehdokasasettelumenettelyä rajoitetaan muodollisia kysymyksiä koskeviksi.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta toteaa, että vaalit ovat yhä enemmän muuttuneet henkilövaaleiksi, joissa äänestäjien mahdollisuudet suorittaa valitansa todella erilaisten yhteiskunnallisten suuntausten välillä ovat heikentyneet. Erot ehdokkaiden varallisuudessa ovat tulleet kohtuuttomina esille, eikä ole löydetty käytännössä toimivia keinoja ehdokkaiden mainosvarojen rajoittamiseksi. Poliittisen elämän tuntemuksen kannalta täysin toisarvoisilla aloilla hankittu kansansuosio on myös kohtuuttomasti korostunut.
Edellä olevan perusteella puoluetoimikunta esittää, että
— puoluekokous velvottaisi puoluetoimikunnan ryhtymään toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on edellä esitettyjen ja muiden aloitteessa mainittujen epäkohtien poistaminen vaalilainsäädännöstä.
15 VAALIJÄRJESTELMÄN MUUTTAMINEN
Kruununhaan Sos.-dem. Yhdistys ry:n esitys
Sosialidemokraattisen järjestöväen keskuudessa on jo useiden vuosien ajan kohdistettu terävää arvostelua eduskunta- ja kunnallisvaaleissa käytännössä olevaa ns. yhden henkilön listan järjestelmää kohtaan. Vaalijärjestelmän uudistus, jonka tarkoituksena lienee ollut demokratian kehittäminen ja valitsijain vaihtoehtojen lisääminen, on johtanut osittain aivan päinvastaisiin tuloksiin. Kruununhaan Sos.-dem. yhdistys on pitänyt tilannetta siinä määrin vakavana, että se haluaa saattaa asian sos.-dem. puoluekokouksen käsiteltäväksi.
Ainakin eduskuntavaalien osalta on todettavissa, että nykyisen menettelyn vallitessa vaaliliittojen ehdokkaat eivät ole läheskään tasa-arvoisessa asemassa keskenään. Vaalitaisteluajan yleensä pidentyessä myös ehdokkaitten rahankäyttö vaalityöhön on lisääntynyt. Runsaimmin varoja omaavat tai ulkopuolisten taloudellista tukea saavat ehdokkaat ovat muita paremmassa asemas-
53
sa. Julkisuus ja muut varsinaisen politiikan ulkopuoliset ansiot ja edut ovat myös usein ratkaisevampia kuin poliittisen elämän tuntemus. Voimakkaasti henkilöpitoinen mainonta korostaa henkilövaaleja jättäen puoleet, aatteet ja asiat taka-alalle. Rahankäytön epäsuhteen vuoksi työväenliike on tällaisessa järjestelmässä jatkuvasti porvarillisia puolueita heikommassa asemassa. Lukuisista muistakin tässä mainitsemattomista syistä johtuen olisi välttämättä tavoiteltava vaalijärjestelmän uudistamista.
Kruununhaan Sos.-dem. yhdistyksen mielestä nyt, kun poliittiset puolueet on lainsäändännössäkin virallisesti tunnustettu, olisi tähdättävä siihen, että puolueet asettavat ainakin eduskuntavaaleihin yhtenäisen ehdokaslistan sisäisen puolueäänestyksen mukaisessa ehdokasjärjestyksessä. Tämä menettely on käytössä mm. Ruotsissa, eikä järjestelyä kohtaan siellä ole esitetty merkittävää kritiikkiä.
Edellä olevan perusteella Kruununhaan Sos.-dem. yhdistys esittää,
että puoluekokous kehottaisi sos.-dem. puoluetoimikuntaa ja sos.-dem. eduskuntaryhmää toimenpiteisiin nykyisen vaalijärjestelmän siten muuttamiseksi että ainakin eduskuntavaaleissa nykyisestä yhden henkilön listajärjestel-mästä siirryttäisiin puolueitten laatimiin yhtenäisiin vaalilistoihin.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta viittaa esityksestä n:o 14 antamaansa lausuntoon.
16 TASA-ARVOON JA JULKISUUTEEN PUOLUEIDEN JA YKSITYISTEN EHDOKKAIDEN VAALIRAHOITUKSESSA
Espoon Sosialidemokraattinen Keskusteluseura ry:n esitys
Kansanvaltaisessa valtiollisessa toiminnassa olisi pyrittävä siihen, että kaikki kansalaiset voisivat ei vain muodollisesti vaan myös asiallisesti mahdollisimman yhdenvertaisina vaikuttaa poliittisiin ratkaisuihin. Tähän ei kuitenkaan vie pelkästään yleinen, yhtäläinen ja salainen äänioikeus. Poliittisessa elämässä vaarantaa tasa-arvoisuutta erilaisuus varallisuuteen nähden. Niillä puolueilla ja ehdokkailla, joilla on mahdollisuus käyttää vaaleissa runsaammin omia tai muita varoja on kohtuuton etumatka. Raha vaikuttaa harvainvaltaa lisäävästi erikoisesti silloin, kun ei ole olemassa lakisääteistä tai muuta riittävää julkisuutta varojen lähteistä ja käytöstä vaali- ym. poliittisessa toiminnassa.
Vuodesta 1967 lähtien valtion varoista maksetun puoluetukimää-rärahan tulisi antaa mahdollisuuksia rajoittaa muista rahalähteistä saatavan poliittisen rahoituksen merkitystä. Ko. tuki on kui-
54
tenkin vain osaratkaisu. Olisi aihetta tutkia, eikö niin puolueiden kuin yksityisten ehdokkaidenkin vaali- ym. poliittista toimintaa varten saadut tulot ja suoritetut menot olennaiselta osaltaan tulisi julkistaa, kuten hyvin monissa valtioissa lainsäädännöllisesti tai muuten on tehty. Ko. maissa aloitteet asiassa on tehty useimmiten sosialidemokraattiselta tai radikaaliselta taholta.
Puolueiden säännöllinen toiminta yleensä ja erikoisesti vaaleissa on välttämätön kansanvaltaiselle järjestelmälle. Juuri tämän johdosta on monissa maissa hyväksytty suoranainen rahallinen puoluetuki, joka tosin usein on pyritty ohjaamaan nimenomaan vaa-litoimintaan mm. määräämällä tuki suuremmaksi vaalivuosina. Myöskin on useissa maissa annettu kaikille vaaliehdokkaille ja puolueille tasapuolisesti ilmaiseksi käytettäväksi yleisiä viestintävälineitä, kuten mahdollisuus lähettää korvauksetta rajoitettu määrä vaalikirjeitä kullekin äänioikeutetulle, lähetysaikaa tasa-arvoisesti yleisradiossa ja televisiossa jne. Monissa maissa puuttuvat kokonaan sellaiset määräykset, jotka meillä rajoittavat koulu- ym. huoneistojen käyttöä poliittisiin tarkoituksiin.
Puolueiden ja vaaliehdokkaiden kuluja on suuremman tasa-arvoi-suuden saavuttamiseksi menestyksellisesti rajoitettu mm. Englannissa. Eräissä maissa luonnon- ja maisemansuojelulainsää-däntöön ei ole jätetty sellaista aukkoa, joka sallii vaaliaikana jo nyt vanhentuneeksi katsottavan julistemainonnan kaikkialla. Mm. pohjoismaissa valtiovalta tukee paljon auliimmin vapaiden kansansivistysjärjestöjen sellaistakin koulutustyötä, mikä nimenomaan tähtää kansalaisten yleisen valtiollisen ja yhteiskunnallisen tietouden kohottamiseen, jolloin puolueet voivat ohjata varansa varsinaiseen poliittiseen järjestö- ja vaalitoimintaan.
Edellä esitettyyn viitaten ehdotamme, että puoluekokous päättäisi
kehottaa puoluetoimikuntaa ryhtymään toimenpiteisiin tarpeellisen selvityksen aikaansaamiseksi siitä, olisiko sekä missä määrin ja miten aihetta lisätä julkisuutta puolueiden talouteen sekä erittäinkin niin puolueiden kuin yksityistenkin ehdokkaiden vaalirahoitukseen nähden ja
olisiko missä määrin ja miten lisättävä julkisten yhdyskuntien taholta tasapuolisesti välillisiä helpotuksia poliittisten järjestöjen toiminnalle (huoneistot poliittisia kokouksia ja vaalitilaisuuksia varten, lentolehtisten postijakelu, television ja yleisradion nykyistä laajempi käyttö jne.) sekä olisiko ja missä määrin ja miten pyrittävä supistamaan tai rajoittamaan puolueiden ja ehdokkaiden liiallisia vaaliku-luja (määrälliset rajoitukset, luonnonsuojelulain mainos-kiellon ulottaminen myös vaaliaikaa koskevaksi jne.).
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta viittaa esityksestä n:o 14 antamaansa lausuntoon sekä kunnallispoliittiseen ohjelmaluonnokseen.
55
17 HENKILÖKOHTAINEN VAALIMAINONTA VALTIOLLISISSA VAALEISSA KIELLETTÄVÄ
Karjaan Sos.-dem. Nuoret ry:n esitys
Maamme lehdistö on ideologiselta pohjaltaan erientoitunut n. 90-prosenttisesti oikealle. Porvareilla on rahaa. Tämä suo heille mahdollisuuden käyttää vaalimainonnassaan lehdistönsä lisäksi kaikkia teknologian viimeisimpiä saavutuksia. Tämänkaltainen vinosuuntaus on torjuttava. Valtiollisissa vaaleissa käyvät puolueiden lisäksi vaalikamppailua yksityiset henkilöt. Tällaisten kansanedustajaehdokkaiden vaalimainonnassaan käyttämät rahat liikkuvat mielikuvituksellisissa summissa. Henkilökohtaisen vaalimainonnan tulos on siis samanlainen kuin puolueidenkin vaalimainonnan tulos, elikä siitä hyötyvät vain suurituloisimmat sekä rikkaimmat ehdokkaat.
Viimeisissä valtiollisissa vaaleissa ei yksityisten sosialidemokraattisten ehdokkaiden mainoksia näkynyt lainkaan ulkona mm. uudenmaan piirissä. Tämä johtui siitä, että Uudenmaan Sos.-dem. Piirin piirikokous kielsi vaalipiirinsä ehdokkailta ulkomainonnan. Tästä huolimatta saavutti sosialidemokratia huomattavan voiton. Vaalipiirin lisäpaikka tuli sos.-dem. puolueelle.
Koska puolueemme menestys ei riipu henkilökohtaisesta vaalimainonnasta, niin Karjaan Sos.-dem. Nuoret esittävät: että
1) SDP:n XXIX puoluekokous tekisi päätöksen, jolla puolueen jäsenten henkilökohtainen vaalimainonta valtiollisissa vaaleissa kiellettäisiin sekä kaikkiin julkisuuteen levitettäviin vaalimainoksiin, puoluemainosten lisäksi, tulisi laatia lyhyt, asiallinen ja kuvalla varustettu selostus vaalipiirin sos.-dem. ehdokkaista.
2) Puoluekokous velvoittaisi puolueen eduskuntaryhmän laatimaan lakialoitteen, jolla kaikilta valtiollisissa vaaleissa olevilta ehdokkailta kielletään henkilökohtainen vaalimainonta.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta viittaa esityksestä n:o 14 antamaansa lausuntoon.
18 VAALIMAINONTAA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ
Turun Sos.-dem. Ursin-Seura ry:n esitys
Kansanedustuslaitos luotiin Suomeen työväenliikkeen taistelun tuloksena. Kansanedustuslaitos edustaa hallitusmuotomme mukaan Suomen kansaa. Demokratia eduskuntalaitoksessa toteutuu siten, että sen jäsenet valitaan yleisillä vaaleilla. Koska de-
56
mokratian laajentaminen on sosialistisen työväenliikkeen keskeinen päämäärä, ovat sosialidemokraatit aina suhtautuneet kunnioittavasti kansanedustuslaitokseen sinänsä ja pitäneet tärkeänä sen kehittämistä ja vallan lisäämistä kaikilla yhteiskunnan alueilla.
Kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä estää demokratian toteutumisen talouselämässä, ja sitä kautta kierouttaa demokratiaa kaikilla muilla yhteiskunnan aloilla. Kapitalistien taloudellinen valta heikentää monella tavalla kansanvallan toteutumista myös kansanedustusaitoksessa. Eräs tapa on se, että oikeistolaiset ehdokkaat voivat käyttää eduskuntavaalikampanjoissaan kymmeniä, jopa satoja tuhansia markkoja. On selvää, että tällainen valtava rahankäyttö: joka yleensä tapahtuu rikkaiden porvarien julkisuudesta salassa annettavalla avustuksella, asettaa heidät työväenliikkeen ehdokkaita edullisempaan asemaan.
Eräissä maissa, mm. Iso-Britanniassa sekä monissa muissa Brittiläisen Kansanyhteisön maissa on säädetty lakeja, jotka julkistavat vaalimainonnan rahoituksen ja pyrkivät asettamaan ehdokkaat ja puolueet tasavertaiseen asemaan. Myös Suomessa on tehty tähän tähtääviä aloitteita, mm. eräiden sosialidemokraattien toimesta, mutta ne eivät ole johtaneet tulokseen.
Tällainen lainsäädäntö olisi saatava aikaan Suomessa. Lailla olisi taattava, että puoleet ja ehdokkaat ovat varallisuudestaan riippumatta tasavertaisessa asemassa vaalitaistelussa, eivätkä rikkaat voisi käyttää varallisuuttaan hyväkseen joko ehdokkaina, tai kuten yleensä, tukemalla rahallisesti kannattamiaan ehdokkaita tai puolueita. Tällaista salakähmäistä rahoitusta, johon lisäksi saattaa liittyä poliittista sidonnaisuutta, voidaan pitää jopa poliittisena lahjontana. Se on muutenkin erittäin vaarallista demokratian kannalta.
Myös valtion tulisi voida osallistua vaalimainontaan jakamalla puolueetonta informaatiota ja aktivoimalla äänestäjiä. Mitä korkeampi on äänestysaktiivisuus, sitä paremmin eduskunnan kokoonpano vastaa kansan tahtoa.
Yllä olevaan viitaten ehdotamme, että puoluekokous velvoittaisi sosialidemokraatit asiaan kuuluvissa elimissä työskentelemään siten, että Suomessa saataisiin aikaan lainsäädäntö, jonka tarkoituksena on
1. Määrätä korkein sallittu rahasumma, jonka yksityinen ehdokas ja kukin vaaleissa mukana oleva puolue saa käyttää vaalimainontaansa.
2. Tehdä vaalimainonnan rahoitus kokonaisuudessaan julkiseksi. Jokaisen ehdokkaan ja puolueen on valtion viranomaisille annettava tositteineen selvitys siitä, mistä mainontaan käytetyt rahat on saatu, ja miten ne on käytetty.
3. Velvoittaa valtio harjoittamaan vaaleihin liittyvän asiallisen informaation jakamista, jonka tarkoituksena on tiedon
57
jakaminen ja äänestäjien aktivoiminen. Tällainen toiminta tulee sallia myös kunnille.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta viittaa esityksestä n:o 14 antamaansa lausuntoon.
19 KANSANVALTAISTEN PERIAATTEIDEN NOUDATTAMISEN TURVAAMINEN PUOLUETOIMINNASSA
Espoon Sosialidemokraattinen Keskusteluseura ry:n esitys
Eduskunnassa joulukuussa 1968 hyväksytyn puoluelain 2 §:ssä säädetään:
2 §
»Puolueena rekisteröidään kirjallisesta hakemuksesta yhdistys,
3) jonka säännöt turvaavat kansanvaltaisten periaatteiden noudattamisen yhdistyksen päätöksenteossa ja toiminnassa ja
SDP on puolueistamme parhaiten jo kauan sekä säännöissään että toiminnassaan noudattanut näitä nyt lainsäädäntöömme sisältyviä periaatteita. Menneisyyden kokemukset ja valtiollisen elämän asettamat kasvavat vaatimukset huomioon ottaen on kuitenkin monessa kohdin aihetta SDP:ssä tehostaa kansanvaltaisten periaatteiden noudattamista kehittämällä puolueen sääntöjä ja menettelytapaohjeita sekä korostamalla kansanvallan ja tasa-arvon periaatteita kaikessa puolueen sisäisessäkin toiminnassa.
Kansanvalta kuitenkin edellyttää sen noudattamista kaikkien puolueiden toiminnassa. Erityisesti sen jälkeen kun puolueet kolme vuotta sitten saivat korostetun julkisoikeudellisen aseman sekä yksinoikeuden nimetä ehdokkaita valtiollisissa vaaleissa on tämä välttämätöntä. Myöskin puoluelain mukaisesti maksettava julkinen puoluetuki vaatii täydennyksenään julkisen edun, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden turvaamista entistä paremmin lainsäädännön ja vahvistettujen sääntöjen perusteella kaikessa poliittisessa toiminnassa.
Keskeisinä ovat tällöin täsmälliset kaikkia puolueita velvoittavat määräykset ehdokkaiden nimeämisestä kansanvaltaisella puolue-äänestyksellä. Tämä tulisi sisällyttää puoluelakiin ja sen perusteella annettavaan asetukseen. Laissa tulisi lisäksi velvoittaa puolueet hyväksymään yksityiskohtaiset säännöt, joissa voidaan ottaa huomioon ao. puolueen oma järjestörakenne. Ne tulisi kuitenkin alistaa valtion viranomaisen tarkistettavaksi sen seikan toteamiseksi, että ne eivät ole ristiriidassa lainsäädännön kanssa.
58
Ehdokkaiden nimeäminen puolueiden yksinoikeudella on tosiasiallisesti esivaali. Näissä esivaaleissa tulisi saattaa lainsäädännöllä voimaan maassamme vaaleissa jo kaun noudatetut periaatteet yhdenvertaisuudesta sekä ehdokkaisiin että ennen kaikkea äänestäjiin nähden. Säännöillä tulisi myös täsmentää takeet siitä, että vaalisalaisuus ehdottomasti säilyy ja että kaikessa muussakin noudatetaan lakia ja oikeutta. Ne tulisi laatia siten, että ne samalla helpottavat puolueäänestykseen osallistumista. Helsingin sos.-dem. piirin käytäntöön ottama pidennetty äänestysaika sekä äänestyspaikkojen järjestäminen keskeisille paikoille kaupungissa kaikille puolueosastoille yhteisinä on hyvä esimerkki seurattavaksi ainakin kaupungeissa ja kauppaloissa. Yhdistyksemme viime vuonna tehdystä esityksestä on Espoon kaupungissa otettu sama tapa käytäntöön 1972.
Muutkin tärkeimmät kansalaisten yhdenvertaisuuden ja oikeusturvan kannalta keskeiset puoluetoimintaa koskevat määräykset tulisi sisällyttää puoluelainsäädäntöön kuten useissa maissa, joiden puolueiainsäädäntö on kehittyneempi kuin meidän. Näitä ovat mm. jääviyssäännöt. Kenenkään ei tulisi puoluetoiminnassa saada osallistua päätöksentekoon häntä itseään koskevassa asiassa tai asiassa, jossa asianomaisella on itsellä välittömästi tai välillisesti jonkin taloudellisen yhteisön johtotehtävissä olevana henkilökohtaista etua.
Puoluelainsäädäntöä ja puolueemme sääntöjä uudistettaessa on pidettävä kiireellisenä asiana tasa-arvon turvaamista vaalitoimin-nan rahoituksessa, mistä on tehty sos.-dem. eduskunta-aloite no 9/66 ja yhdistyksemme puoluekokousesitys no 27 v. 1968. Puoluetoimikunta suhtautui myönteisesti esitykseen, joka ei kuitenkaan johtanut päätökseen eikä muihinkaan toimenpiteisiin. Yhdistyksemme on nyt erillisenä yksityiskohtaisempana uudistanut esityksen samoin kuin kiireellisenä pitämänsä esityksen vuodelta 1968 no 211 sovinto-oikeusmenettelystä puolueessamme.
Edelläolevaan viitaten esitämme puoluekokoukselle,
että se velvoittaisi puoluetoimikunnan ryhtymään toimenpiteisiin puoluelainsäädännön täydentämiseksi tasa-arvon, kansanvallan sekä lakien ja oikeusperiaatteiden toteuttamiseksi puoluetoiminnassa sekä
siltä osin kun lainsäädäntöä ei riittävän nopeasti ja tehokkaasti saada uudistetuksi ryhtymään toimenpiteisiin puolueen sääntöjen uudistamiseksi edellä viitattujen tasa-arvon, kansanvallan ja oikeusturvan periaatteita seuraten.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta toteaa, että koko Sos.-dem. Puolueen olemassaolon ajan on puolueen säännöissä pyritty toteuttamaan käytännössä kansanvallan periaatteita. Sääntöjä koskevalta osalta puoluetoimikunta viittaa sääntöjen muu-
59
toksia koskeviin esityksiin ja vaalilainsäädännön osalta puoluetoimikunta esittää, että puoluekokous
— kehottaisi puolueen edustajia vaalilainsäädönnön uudistamisen yhteydessä ottamaan huomioon tasa-arvon, kansanvallan sekä lakien ja oikeusperiaatteiden toteuttamisen puoluetoiminnassa.
20 PRESIDENTIN VAALITAVAN MUUTTAMINEN
Seinäjoen Työväenyhdistys ry:n esitys
Presidentin vaalitavan muuttamisesta on puhuttu eri yhteyksissä. Asia oli esillä mm. viimeisessä puoluekokouksessamme, jossa siitä annettiin välittömään kansanvaaliin perustuva kannanmää-rittely. Kun asia ei kuitenkaan ole kulkenut eteenpäin toivotulla tavalla, pidämme välttämättömänä, että siitä keskustellaan tässäkin puoluekokouksessa.
Asian ratkaisemiseksi on mielestämme vain kaksi vaihtoehtoa. Yhtenä vaihtoehtona on valinnan siirtäminen eduskunnalle, jolla menettelyllä on omat hyvät puolensa, joten sitäkin mahdollisuutta on syytä tutkia. Toinen ja varmasti kansanvaltaisempi vaalitapa on suoraan kansanvaaliin perustuva valinta. Tässä yhteydessä ei ole välttämätöntä päättää siitä, kumpi menettely on parempi. Tärkeintä mielestämme on se, että asia otetaan julkisen keskustelun piiriin ja että periaatteessa hyväksytään muutoksen tarpeellisuus.
Edelläesitettyyn viitaten esitämme XXIX Puoluekokoukselle,
että se ottaisi käsiteltäväkseen tämän asian ja tekisi siitä periaatteellisluontoisen päätösehdotuksen ja velvoittaisi puolueen päätäntäelimiä hoitamaan asian päätökseen.
Piiritoimikunta yhtyy esitykseen.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta viittaa perustuslakiuudistusta koskevaan kannanottoon.
21 PRESIDENTIN VAALI KANSANÄÄNESTYKSELLÄ
Ylä-Kolarin Sosialistit ry:n johtokunnan esitys
Päätettiin esittää puoluekokoukselle,
että presidentin vaalit suoritettaisiin suoralla kansanäänestyksellä.
60
Puolueen olisi nimettävä presidenttiehdokas mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta viittaa presidentin vaalitapaa koskevan aloitteen osalta perustuslakiuudistuksesta tekemäänsä esitykseen ja presidenttiehdokkaan nimeämistä koskevalta osalta antamaansa lausuntoon n:o 112.
22 VALLAN KESKITTYMINEN
Espoon Sosialidemokraattinen Keskusteluseura ry:n esitys
Kansanvallan toteuttamisessa tasavallassamme on suuria aukkoja valtiollisesti puhumattakaan taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta ja epätasaisesta vallanjaosta. Sekä valtakunnallisella tasolla että kunnallishallinnossa on valtaa sekä tehty mahdolliseksi keskittää että myöskin käytännössä keskitetty harvoille paljon suuremmassa määrin kuin monissa muissa kansanvaltaisissa maissa. Näissä maissa joko perustuslakien määräykset tai vakiintuneet kansanvaltaiset perinteet ovat turvanneet vallan jakamista laajemmalle.
Suomessa toisin kuin miltei kaikkialla muualla valtion virkakoneistossa johtavimmissa tehtävissä olevat voivat samanaikaisesti olla eduskunnan jäseniä. Suurin epäkohta ei tässä yhteydessä ole yleisen mielipiteen oudoksuma tulojen kasautuminen tehtävistä, joita molempia on pidettävä päätoimisina ja täyden työpanoksen vaativina. Muualla kansanvaltaisessa maailmassa johtavan virkamiehen valinta eduskuntaan joko lainkaan ei tule kysymykseen tai johtaa heti täydelliseen ja täysin palkattomaan virkavapauteen. Vielä paljon haitallisempana seurauksena tehtävien ja vallan kasaamisesta harvoille on virkavaltaisen hallintokoneiston sekaantuminen valtion ylimpään poliittiseen johtoon ja lainsäädäntötyöhön. Tästä asioiden hoito kärsii sekä lainsäädännössä että hallinnossa.
Myöskin voidaan perustellusti asettaa kyseenalaiseksi, onko valtakunnassa ja kunnissa hallituksen ja kunnallishallitusten jäsenten samanaikainen jäsenyys päättävissä elimissä eduskunnassa ja valtuustoissa paikallaan. Lukuisissa maissa ei voida samanaikaisesti olla jäsenenä toimeenpanevassa elimessä, joka on vastuu- ja tilivelvollinen päättävälle elimelle ja samalla kertaa päättävän elimen jäsenenä. Virkatehtävien, vallan ja tulojen kasaantuminen samoille henkilöille on uhkana kansanvaltamme terveydelle ja jopa valtaa, vastuuta ja työtä moninkertaiseksi taakakseen ottaneiden henkilöiden omalle terveydelle. Vaikka ei velvoitettaisi toimeenpanevan elimen jäseniä tultuaan nimitetyksi tai valituksi ko. johtotehtävään lainsäädännöllä kokonaan eroamaan päättävän elimen jäsenyydestä kuten useissa maissa on asianlaita, ei ainakaan mitään kohtuuttomuutta ole siitä, jos
61
valtuuston tai eduskunnan jäsen astuessaan kunnallishallitukseen tai maan hallitukseen siksi aikaa jättäisi tehtävänsä päättävässä elimessä varajäsenelle.
Meillä toisin kuin vakiintuneemman kansanvaltaisen perinteen omaavissa maissa kansanedustajat samanaikaisesti usein ovat muissakin valtion tai kuntien päätoimisissa viroissa tai vastaavasti suurten taloudellisten yhteisöjen johtajina. Lainsäädännössä tulisi määrätä ainakin valtion viroista täydellinen ja pakollinen virkavapaus kansanedustajille luonnollisestikin säilyttäen ao. ikälisä- ym. edut. Mikäli katsotaan, että valtio ei suoranaisesti voi puuttua taloudellisten yhteisöjen päätöksiin pitää kansanedustajia palkkalistoillaan, on katsottava vähimmäisvaatimukseksi, että muualta saadulla paikkamäärällä vähennetään kansanedustajan palkkaa. Tällöin kansanedustajan palkka olennaisesti muuttuisi korvaukseksi menetetystä työansiosta. Päätoiminen työ eduskunnan ulkopuolella estää tehokkaasti osallistumasta eduskuntatyöhön. Eduskunnan arvovallalle on eduksi, ettei kukaan voi ajatella jonkun kansanedustajan olevan palkalla tai palkkiolla sidottu johonkin taloudelliseen yhteisöön. Yhden vertaisuus edellyttää, että milloin kansanedustajalla on elinkeinotoiminnasta tai ammatin harjoittamisesta vastaavasti tuloja tämäkin otetaan palkkaetuja määrättäessä huomioon. Tällainen ammattityö itsenäisenäkin eduskunnan ulkopuolella on omiaan vähentämään mahdollisuuksia tehokkaaseen eduskuntatyöhön, vaikka siihen ei liitykään niin monia epäkohtia kuin palkan nostamiseen valtion virasta tai yksityiseltä yhteisöltä.
Tasa-arvoisuus ja samanveroisten toimintamahdollisuuksien takaaminen kaikille eduskuntatyöhön osallistuville toisaalta edellyttää, että samalla tavoin turvataan virka-, toimi- tai tavallisessa työsuhteessa olleen eduskuntaan valitun kohtuullinen mahdollisuus palata entiseen työhönsä. Tässä suhteessa tehdas- ym. työstä kansanedustajiksi valitut ovat olleet täysin kohtuuttomassa asemassa verrattuna virkamiehiin, jotka ovat voineet säilyttää eduskunta-aikana palkkansa suurimmaksi osaksi ja saaneet lisää ikälisä-, eläke- ym. etuja.
Harvojen valtaa suosivaa ja kansanvaltaa kaventavaa virkavaltai-suutta esiintyy sen laajuuden huomioon ottaen ehkä kaikkein eniten valtiossamme hallintokoneistossa. Juridisesti tai ainakin tosiasiallisesti elinikäisiksi nimitetyt johtavat virkamiehet käyttävät maassamme tehokkaasti asemaansa lainsäädännön, talousarvion ja kaiken talouspolitiikan suunnittelussa tavalla, joka tosiasiassa siirtää heille erittäin paljon valtaa. Sen lisäksi varsinaista päätäntävaltaa on meillä niin valtakunnassa kuin kunnissakin annettu elinikäisiksi nimitetyille virkamiehille. Kaikkialla niin valtakunnassa kuin kunnissakin tulisi poliittista valtaa antaa vain määräaikaisiksi valituille tai nimetyille virkamiehille, kuten demokraattisissa maissa muualla on asianlaita.
Vallan tasaisempi jako ja demokratian lisääminen on myös tarpeen läänitasolla. Samoin mm. keskusvirastoissa on toteutettava vastaavia uudistuksia. Toimenpiteinä tulevat kysymykseen
62
poliittisten voimasuhteiden mukaan valittavat määräaikaiset kollegiaaliset elimet, joissa luottamushenkilöt voivat vaikuttaa asioihin samalla kuin johtavat virat muuttuvat vastaavasti määräaikaisiksi.
Edellä esitettyyn viitaten ehdotamme, että puoluekokous päättäisi
— kehottaa puoluetoimikuntaa huolehtimaan siitä, että lainsäädäntöämme siten kehitetään, että valtakunnallisissa johtavissa poliittisissa ja muissa johtavissa virkatehtävissä ei kukaan ole samanaikaisesti kahdessa päätoimisessa luottamus- tai virkatehtävässä eikä päättävän elimen, eduskunnan tai kunnallisvaltuuston jäsen samanaikaisesti ole hallituksen tai kunnallishallituksen jäsen sekä että
— eduskunnan jäsenen palkkiosta vähennetään hänen päätoimisesta vakinaisesta työstään saamansa palkka tai palkan osa samalla kuin lainsäädännöllä turvataan kaikille kansanedustajille kohtuullinen mahdollisuus palata entiseen tehtäväänsä sekä että
— valtion ja kuntien hallinnoissa kaikki johtavat tehtävät annetaan vain sopimuspalkkaisina korkeintaan nelivuotiskaudeksi kerrallaan niissä tapauksissa, joissa johtavassa asemassa oleva virkamies käyttää poliittista päätösvaltaa tai joissa hänellä on tosiasiallinen merkittävä osuus poliittiseen päätöksentekoon esittelevänä tai johtavana toimeenpanevana virkamiehenä.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta yhtyy esityksen virkojen määräaikaisuutta koskevaan osaan viitaten samalla kunnallispoliittiseen ohjelmaluonnokseen ja muilta osin viittaa perustuslain uudistamista koskevaan esitykseensä.
23 TASA-ARVOON TOTEUTTAMINEN LAINSÄÄDÄNNÖLLÄ
Espoon Sosialidemokraattinen Keskusteluseura ry:n esitys
HM:n 6 § 2 mom:n mukaan kansalaisten työvoima on valtakunnan erikoisessa suojeluksessa. Perustuslakimme sisältävät paljon puutteellisemmin yleiset ihmis- ja kansalaisoikeudet, kuin mitä YK:n ja lukuisten muiden maiden hyväksymät oikeudet ovat. Vaikka HM:n 5 §:n mukaan Suomen kansalaiset ovat yhdenvertaiset lain edessä, ei tämän periaatteen toteuttaminen ole monilla aloilla paljoa alkuvaihetta pitemmällä. Puolueemme yksimielisesti koko olemassaolonsa ajan hyväksymä tasa-arvon periaate, jota viime vuosina on entistä enemmän pyritty tekemään todeksi tulisi aste asteelta ulottaa yhä laajemmalle. Huomattava osa toiminnasta tasa-arvon hyväksi on puolueen välittömän toiminta-
63
kentän ulkopuolella ainakin osaksi. Siten yhtenäisellä ja kansanvaltaisella ammattiyhdistysliikkeellä on keskeinen asema pyrittäessä solidaarisella palkkapolitiikalla lisäämään tasa-arvoa. Tällainen tulopoliittinen toiminta edellyttää myös pontevaa tukea puolueeltamme poliittisella tasolla.
Työväestön ja siihen verrattavissa olevan laajan kansanosan kannalta on erittäin tärkeätä pyrkiä tasa-arvoon lukuisissa kohdin, joissa räikeätäkin eriarvoisuutta vallitsee. Koko yhteiskunnassa tulisi kartoittaa epäkohdat. Käynnissä olevan perustuslakiuudistuksen valmistelun tulisi kartoittaa tasa-arvon puutteet valtiollisella alalla ja esittää niihin tehokkaat korjauskeinot. Peruskoulu-uudistus ja muut koko koulutointa koskevat muutosehdotukset tulevat aikanaan lisäämään tasa-arvoa sivistyselämässä. Sen sijaan sosiaali- ja terveydenhoitopolitiikan alalla ei ole edes tässäkään määrin huolehdittu tasa-arvosta.
Esimerkkeinä tästä on mm. työaikaa koskevat määräykset maassamme. Muualla niin markkinatalouden maissa kuin sosialistisissakin maissa sovelletaan niin teollisuuden kuin muidenkin elinkeinojen piirissä sekä valtion ja kuntien virastoissa yleisesti samanpituista työpäivää. Suuren yhtymän pääjohtajat, tehtaan isännöitsijä, johtava virkamies muissa pohjoismaissa ja suurissa teollisuusmaissa ei voisi edes ymmärtää meillä käytössä olevaa järjestelmää, että työaika hyvin valaistuissa ja tuuletetuissa johtoportaan työtiloissa on lyhempi kuin usein melun, tuotannosta johtuvien saasteiden ym. seikkojen takia epäterveeilisimmissä tehdassaleissa. Muualla maailmassa poikkeuksia saman pituisesta työajasta tehdään vuorotyössä, maan alla, yleensä rasittavissa työoloissa olevien hyväksi.
Eläkkeeseen nähden meillä on myös poikkeuksellinen eriarvoisuus ei vain eläkkeen suhteelliseenkin määrään nähden, mikä saattaa korkeimpien virkamiesten kohdalla ylittää asianomaisen korkeimman palkan, vaan oikeus täyteen eläkkeeseen saadaan lukuisissa erittäin rasittavissa töissä myöhemmin kuin monissa vain henkisiä ponnistuksia vaativissa.
Erot ovat suuret ei vain työläisten ja valtion virkamiesten etujen välillä, vaan eriasteisten virkamiesten sekä erilaisen juridisen aseman omaavien viran- ja toimenhaltijoiden kesken. Toiset saavat kuukausipalkkansa etukäteen. Tuntipalkkainen jää ilman monena arkipyhänä. Rakennustyöläinen jää ilman palkkaa pakkasella. Sairausajan, lomien ym. seikkojen suhteen on edelleen ihmisten ryhmittely ilman perusteita.
Irtisanomissuoja on joidenkin kohdalla niin hyvä, että suurimman osan työkykyään menettänyt saa pitää ei vain palkkansa, mitä voitaisiin pitää ymmärrettävämpänä, vaan myös korkean virkapaikkansa, miltä hän voi kyvyttömyydellään jarruttaa taloudellista ja yhteiskunnallista kehitystä. Työläisten kohdalla vähäisistäkin seikoista voidaan hyvin pitkäaikainen työsuhde katkaista.
Lainsäädäntöön ovat nämä lukuisat ja räikeätkin eriarvoisuudet osittain jääneet menneiden vuosisatojen sääty-yhteiskunnan pe-
64
rinteenä, osittain syntyneet viime vuosikymmenien vailla kokonaisnäkemystä suoritetun sosiaalipoliittisen lainsäädännön tuloksena. Laki on suojellut pääasiassa omia laatijoitaan ja lait ovat meillä tosiasiallisesti kirjoitettuja johtavissa viroissa olevien lakimiesten kynällä, jotka ymmärrettävästi eivät ole unohtaneet asemaansa valtarakenteen huipulla.
Nyt tulisi kiireellisesti hankkia kokonaisselvitys siitä, mitä perusteettomia poikkeamisia tasa-arvoisuudesta on olemassa työaikaan, palkanmaksutapaan, palkanmaksuperusteisiin, eläkeikään, sairaus- ja työkyvyttömyyskorvausten yleisiin periaatteisiin nähden. Tämä selvitys tulisi suorittaa siten, että ne ryhmät, jotka ovat nyt eniten syrjittyjä, saisivat selvityselimessä voimakkaamman edustuksen. Yhtenäisen ammattiyhdistysliikkeen asiantuntemusta selvityselimen jäseninä tulisi keskeisenä ottaa huomioon. Kokonaisselvityksessä ei tulisi mitään lainsäädännön alaa sinänsä sivuuttaa, joskin voitaisiin ne lainsäädännön alat, joissa riittävä uudistusselvitys on käynnissä, jättää yksityiskohtaisen työn ulkopuolelle.
Edellä esitettyyn viitaten ehdotamme, että puoluekokous päättäisi
kehottaa puoluetoimikuntaa huolehtimaan siitä, että valtion toimesta suoritetaan kokonaisselvitys ja tehdään tarpeelliset uudistusehdotukset suuremman tasa-arvon toteuttamiseksi lainsäädännössä, mikä koskee työaikaa, pal-kanmaksutapaa, palkanmaksuaikaa, eläkeikää ym. eläke-etuja, irtisanomissuojaa sekä muita niihin verrattavia yleisiä yhteiskunnallisia oikeuksia.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta viittaa työsuhdepoliittiseen ohjelmaan.
24 VALTIONHALLINNON KANSANVALTAISTAMINEN
Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys
Hallitusmuodon 2 §:n mukaan valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Vuosien kuluessa varsin suuri osa todellisesta valtiollisen vallan käyttöön kuuluvasta päätöksenteosta on siirtynyt eduskunnan ulkopuolelle, vaikkakin muodollinen päätöksentekovalta on edelleenkin eduskunnan käsissä. Muodollista päätäntävaltaa tärkeämmäksi on kuitenkin osoittautunut se suunnittelu- ja esittelyvalta, joka valtionhallinnossa on kansanvaltaisen valvonnan ulkopuolella toimivan virkamiehistön käsissä.
Valtionhallinnon suunnittelukoneistoa on pyritty viime vuosina määrätietoisesti kehittämään perustamalla tutkimus- ja suunnittelutyöhön erikoistuneita yksiköitä, lisäämällä johdon koulutusta
5 65
suunnittelutehtäviin ja pidentämällä suunnittelun aikaväliä lähinnä taloussuunnittelun osalta. Perustutkimuksen ja pitkäjänteisen suunnittelun virittäminen valtionhallinnossa on sinänsä järkevää. Mikäli tehostuva suunnitteluvalta kuitenkin jätetään yksinomaan »epäpoliittisen» virkamiehistön käsiin, tulevat poliittisten päätöksentekijöiden ratkaisut entistä sidotummiksi virkamiehistön valintoihin.
Suur-Helsingin Sosialistiseura esittää puoluekokoukselle, että se velvoittaisi puolueen edustajat eduskunnassa ja valtioneuvostossa toimimaan siten, että
lainsäädännölliset esteet suunnittelun julkisuudelta poistetaan,
keskusvirastojen ja lääninhallitusten johtavien virkamiesten virat tehdään määräaikaisiksi,
keskusvirastoihin ja lääninhallituksiin perustetaan kansanvaltaa edustavia kunnallisiin lautakuntiin rinnastettavia luottamusmieselimiä valvomaan valmistelu- ja suunnitteluvaiheissa suoritettavia ratkaisuja,
eduskunnassa käydään määräajoin päämäärä- ja tavoitekeskustelua hallinnonaloittain (vrt. oikeuslaitoskeskustelu) ja kansanedustajien aloiteoikeutta lisätään.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta yhtyy esitykseen ja viittaa osittain väliasteen hallintoa ja osittain valtiosäännön uudistamista koskeviin esityksiinsä.
25 VALTIOJOHTOISTEN YRITYSTEN JA VASTAAVIEN LAITOSTEN TOIMINTA
Nurmijärven Seudun Sos.-dem. Puolueyhdistysten Kunnallisjärjestö r.y:n esitys
Allekirjoittanut kunnallisjärjestö esittää 13.1. 1972 pidetyssä edustajiston kokouksessa tehdyn yksimielisen päätöksen mukaan puoluekokouksen päätettäväksi,
että puoluetoimikunta ja puolueen eduskuntaryhmä velvoitetaan heti ryhtymään toimenpiteisiin valtiojohtoisten yritysten ja vastaavien laitosten tulevan toiminnan koordinointia, suunnittelua ja tuotantoa ohjailevan yhteisen, par-lamentaalisesti valvotun ja demokraattisesti valitun elimen muodostamiseksi.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta yhtyy esitykseen, viittaa rahoitus- ja tulopoliittiseen ohjelmaan ja toteaa lisäksi, että valtion yri-
66
tystoimintaa on käsitelty useissa puoluetoimikunnan erii-lisohjelmaluonnoksissa ja puoluekokousaloitteissa. Tämän perusteella puoluetoimikunta pitää tarpeellisena, että puoluekokous velvoittaisi puoluetoimikunnan kiireellisesti laatimaan puolueneuvostolle ohjelmaluontoisen esityksen valtion yritystoiminnan kehittämistarpeesta.
26 VALTIONYHTIÖIDEN JOHDON ASETTAMINEN VIRKAMIES-ASEMAAN
Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys
Valtion osuus yritystoiminnasta on jatkuvasti lisääntynyt. Yhteiskunnan mahdollisuudet vaikuttaa maassa harjoitetun talouspolitiikan suuntaan eivät kuitenkaan ole vastaavasti parantuneet. Valtionyhtiöt ovat työnantajaliittojen jäseniä. Mm. tästä syystä on työntekijän asema valtion yrityksessä sama kuin yksityisessäkin yrityksessä. Vuoden 1969 puoluekokoukselle tehdyissä aloitteissa todettiin, että työntekijäin asema valtion yrityksessä saattaa olla jopa huonompi kuin yksityisessä. Tilanne on tuskin ratkaisevasti tästä muuttunut.
Toistaiseksi vain harvoissa tapauksissa ovat muut kuin puhtaasti liiketaloudelliset näkökohdat päässeet vaikuttamaan valtionyhtiöiden tuotantolaitosten sijoitukseen. Piittaamattomuus ympär ristönsuojelun vaatimuksista näyttää valtionyhtiöissä olevan yhtä yleistä kuin yksityisissäkin yrityksissä, joskin valtionyhtiöihin on tässä suhteessa myös kiinnitetty enemmän huomiota kuin yksityiseen elinkeinoelämään, mikä tietenkin johtuu porvarillisen lehdistön kielteisestä asennoitumisesta valtion yritystoimintaan.
Edellisen, vuonna 1969 pidetyn puoluekokouksen hyväksymässä ohjelmassa »Talouspolitiikan kehityslinjat» todetaan, että valtionyhtiöiden kansanvaltaista valvontaa on kehitettävä. Tässä suhteessa tuskin kuitenkaan on kehitystä tapahtunut. Valtio omistaa valtionyhtiöiden osakkeet tai osake-enemmistön, valtionyhtiöiden johtokunnassa on tavallisesti yksi asianomaisen ministeriön edustaja, hallintoneuvostolla on enemmän tai vähemmän parlamentaarinen kokoonpano ja yhtiökokouksessa edustaa valtiota valtioneuvoston määräämä edustaja. Tästä huolimatta valtionyhtiöt toimivat yksityisen pääoman omistamien yritysten tavoin. Etenkin valtionyhtiöiden tytäryhtiöt ja säätiöt ovat etäällä kansanvaltaa edustavista elimistä. Asiantilaan tuskin saadaan muutosta puuttumatta valtionyhtiöiden hallintojärjestelmään.
Valtionyhtiöiden hallintojärjestelmää on muutettava. Valtion yritystoiminnan kansanvaltaisen valvonnan kehittäminen edellyttää mm. yritysjohdon aseman ja vastuusuhteiden tarkistamista siten, että valtionyhtiöiden johto rinnastetaan valtion virkamiehiin.
67
Edellä olevan perusteella Suur-Helsingin Sosialistiseura esittää, että
puoluekokous päättäisi ottaa puolueen tavoitteeksi valtionyhtiöiden johtoon kuuluvien henkilöiden saattamisen vir-kamiesvastuun alaisiksi,
puoluekokous velvoittaisi puoluetoimikunnan sekä puolueen eduskuntaryhmän ja puolueen hallitusryhmän viipymättä ryhtymään toimenpiteisiin tavoitteen toteuttamiseksi.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta viittaa rahoitus- ja tulopoliittiseen ohjelmaan (esitys n:o 45).
27 VALTION EDUSTAJAT RAHA- JA LUOTTOLAITOSTEN JOHTOKUNTIIN
Kontulan Sosialidemokraatit ry:n esitys
Sosialistinen työväenliike on aina arvostellut sitä porvarillista käsitystä, että vapaa markkinatalous ohjaa käytettävissä olevat pääomat yhteiskunnan kannalta oikealla tavalla. Jos tulonmuodostus olisi maassamme tasaisempi ja talouselämässä vallitsisi jokseenkin täydellinen kilpailu, saattaisi siten aika pitkälle tapahtuakin. Kun kuitenkin tulonmuodostus on meillä räikeän epätasaista, käy käytännössä niin, että hyvätuloisten kysyntä ohjaa aivan liian suuressa määrin tuotannollisten voimavarojen suuntautumista. Samaan aikaan voimavaroja ei riitä koko yhteiskunnan kannalta tärkeiden pyrkimysten toteuttamiseen.
Sosialistinen kehitys on epäilemättä edennyt maassamme, vaikkei se juuri näykään suoranaisissa omistussuhteiden muutoksissa. Yrittäjän toimintavapautta on pienennetty työntekijöiden ja yhteiskunnan hyväksi. Valtiovallan merkitys on kasvanut sekä varsinaisessa tuotannossa että yhä laajentuvien tulonsiirtojen toimeenpanijana. Kapitalistinen ote talouselämässämme ja sitä kautta koko yhteiskunnassamme on silti edelleen niin huomattava, että eri alojen kehityksen kannalta tarpeellinen yhteiskunnallinen luottamus ja vähimmäisyhteiskuntarauha ovat alati vaarassa. Erityisen häiritsevä ja vahingollinen tämä kapitalistinen ote on raha- ja luottojärjestelmän alueella.
Selväpiirteisin, järkevin ja oikeudenmukaisin ratkaisu olisi koko raha- ja luottojärjestelmän saattaminen valtion omistukseen. Tämän ratkaisun puolesta olisi sosialidemokraattien kaikissa mahdollisissa yhteyksissä puhuttava ja toimittava. Lähiajan tavoitteena eivät työväenliikkeen voimat kuitenkaan riitä sen toteuttamiseen. On pakko tyytyä vähempään. Sopiva ja tarkoituksenmukainen tällainen »vähempi» olisi valtiovallan edustajien saa-
68
minen kaikkien raha- ja luottolaitosten johtokuntiin. Se ei tietysti asiaa ratkaisisi, mutta sen periaatteellinen merkitys valtiovallan oikeuksien tunnustajana pääomavirtojen ohjaamisessa olisi huomattava.
Edellä sanotun perusteella esitämme, että
Puoluekokous velvoittaa puoluetoimikunnan ja eduskuntaryhmän toimimaan niin, että valtiovallan edustajat saadaan täysivaltaisina jäseninä kaikkien raha- ja luottolaitosten johtokuntiin.
Puoluetoimikunnan lausunto: Puoluetoimikunta viittaa rahoitus- ja tulopoliittista ohjelmaa koskevaan esitykseen ja katsoo, että myös tässä esitetyn menettelyn tulee joutua selvityksen kohteeksi.
28 TYÖNTEKIJÄIN EDUSTUS VALTIOJOHTOISTEN YRITYSTEN JA VASTAAVIEN LAITOSTEN HALLINTOELIMISSÄ
Nurmijärven seudun sos.-dem. puolueyhdistysten Kunnallisjärjestö ry:n esitys
Allekirjoittanut kunnallisjärjestö esittää 13.1. 1972 pidetyssä edustajistonsa kokouksessa tehdyn yksimielisen päätöksen mukaan puoluekokouksen päätettäväksi,
että puolue tulee tästä alkaen nimittämään edustajikseen valtiojohtoisten yritysten ja vastaavien laitosten hallintoelimiin myös mainituissa yrityksissä ja laitoksissa toimivia työntekijöitä ja toimihenkilöitä.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta toteaa, että yritysdemokratiaa kehittämällä voidaan parhaiten parantaa työntekijöiden asemaa myös valtiojohtoisissa yrityksissä ja laitoksissa ja esittää, että puoluekokous vahvistaisi edellisen puoluekokouksen päätöksen tästä asiasta: Puoluekokous hyväksyy ponnen, että »puoluetoimikunta valitessaan henkilöitä valtion omistamien ja valtiojohtoisten yritysten hallintoelimiin panisi pääpainon asiantuntemukseen ja -harrastukseen, paikallisten olojen asiantuntemukseen ja kykyyn hoitaa vastuunalaista tehtäväänsä.»
Lisäksi puoluetoimikunta viittaa Nurmijärven Sos.-dem. puolueyhdistysten kunnallisjärjestön aloitteesta n:o 25 antamaansa lausuntoon.
69
29 YRITYSDEMOKRATIAN TOTEUTTAMINEN VALTION OMISTAMISSA JA VALTIOJOHTOISISSA YRITYKSISSÄ
Karjaan Sos.-dem. Nuoret r.y:n esitys >
Työelämän demokratisointi on sosialidemokratian omaksuma tavoite, joka on kauan odottanut toteutumistaan. Viime vuosina onkin varsin voimakkaasti pyritty selvittämään yritysdemokratia-käsitettä ja yritysdemokratian toteutumismahdollisuuksia. Paasion hallituksen asettaman komitean mietinnössä sekä SAK:n yritysdemokratiatyöryhmän mietinnössä korostetaan valtion omien yritysten asemaa yritysdemokraattisten uudistusten toteuttamistyössä.
Edellä esitettyyn viitaten ehdotamme,
että puolueen eduskuntaryhmä, puolueen yksityiset jäsenet valtionjohtoisten yhtiöiden hallintoelimissä ja ammattiyhdistysliikkeessä velvoitetaan puoluepäätöksellä toimimaan yritysdemokratian toteuttamiseksi valtion omistamissa ja valtiojohtoisissa yrityksissä.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta katsoo, että puolueen jäsenten luonnollinen velvollisuus on edistää yritysdemokratian toteutumista lähtien niistä periaatteista, jotka on tuotu esille työ-suhdepoliittisessa ohjelmaluonnoksessa.
30 VALTION OMISTAMIEN JA VALTIOJOHTOISTEN YHTIÖIDEN EROAMINEN SUOMEN TYÖNANTAJAIN KESKUSLIITON (STK) JÄSENYYDESTÄ
Karjaan Sos.-dem. Nuoret r.y:n esitys
Lähes kaikki yhteiskunnallisessa omistuksessa olevat yhtiöt kuuluvat jäseninä Suomen Työnantajain Keskusliiton (STK) jäsenliittoihin. Tämä merkitsee käytännössä suurpääoman tukemista kansan varoilla jäsenmaksujen muodossa. Palkkatyöväestön aseman muuttaminen työväenliikkeen periaatteiden mukaiseen suuntaan ei voi olla mahdollista edes valtiojohtoisissa yrityksissä niin kauan kun niiden sisäisen demokratian kehittyminen on sidottu STK:n omaksumaan kehitysvauhtiin. Koska valtiojohtoiset yhtiöt eivät taloudellisesti tue työntekijäjärjestöjäkään ehdotamme,
että puoluekokouspäätöksellä velvoitetaan sosialidemokraattiset järjestöt ja jäsenet toimimaan aktiivisesti valtiojohtoisten yhtiöiden oman sopimusvaltuuskunnan perustamiseksi. Sopimusvaltuuskunta olisi SAK:n luonnollinen työehtosopimuskumppani.
Lisäksi ehdotamme, että SDP:n omistuksessa tai valvonnassa toimivat yritykset eroavat STKista.
70
Puoluetoimikunnan lausunto:
Esitys valtiojohtoisten yritysten eroamisesta työnantajaliitosta ja sopimusvaltuuskunnan aikaansaamisesta hoitamaan valtionjohtoisten yritysten työehtosopimusosapuolta muodostamalla sopimusvaltuuskunta on perusajatuksena useassa yhteydessä ollut aikaisemmin käsiteltävänä. Aloitteen tekijän lähtökohta, että valtionjohtoisten yhtiöiden on oltava työehtosopimuksiin sidottu, on täysin oikea. Ehdotus sopimusvaltuuskunnan aikaansaamisesta perustunee virkamiesten palkkauksen järjestetelyyn nähden vallitsevaan käytäntöön. Valtiojohtoiset yritykset toimivat kuitenkin pääasiassa teollisuusaloilla, mistä johtuu, että niiden työehtojen on pääasiassa vastattava yleistä käytäntöä. On kuitenkin ilmeisen selvää, että työntekijäin kuuluessa kukin oman alansa työntekijäliittoon toisistaan varsin suuressakin määrin poikkeavien työehtosopimusongelmien käsittelyn vieminen johonkin sopimusvaltuuskuntaan pikemminkin vaikeuttaisi kuin helpottaisi niiden ratkaisemista. Aloitteessa esitetty ajatus, ettei valtiojohtoisten yritysten jäsenyydellä työnantajajärjestöihin saisi sitoa näiden yritysten edistymistä yksityisten yrittäjäin tarkoitusperien tukemiseen, on myös oikea.
Oikean ja kestävälle pohjalle rakentuvan ratkaisun aikaansaamiseksi puoluetoimikunta ehdottaa, että kysymys tutkitaan SAK:n ja puolueen asettaman yhteisen työryhmän toimesta.
31 VALTIOJOHTOISTEN YRITYSTEN EROTTAVA STK:STA
Nurmijärven seudun sos.-dem. puolueyhdistysten Kunnallisjärjestö ry:n esitys
Allekirjoittanut kunnallisjärjestö esittää 13.1. 1972 pidetyssä edustajistonsa kokouksessa tehdyn yksimielisen päätöksen mukaan puoluekokouksen päätettäväksi,
että puoluetoimikunta velvoitetaan heti ryhtymään sellaisiin toimenpiteisiin, että Suomen valtiojohtoiset yritykset saadaan eroamaan Suomen Työnantajain Keskusliitosta mahdollisimman nopeasti.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta viittaa esityksestä n:o 30 antamaansa lausuntoon.
71
III
YHDYSKUNTASUUNNITTELU- JA LUONNONHOITOVALIOKUNTA
32 SOSIALIDEMOKRAATTISEN ALUEPOLITIIKAN PÄÄMÄÄRÄT
Johdanto
Viisikymmenluvun ja varsinkin kuusikymmenluvun aikana ilmeni Suomessa käydyssä yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa merkittävää selkiintymistä. Yhteiskuntapolitiikan eri lohkoilla tapahtuvasta irrallisesta tavoitteiden asettelusta pyrittiin pääsemään eroon ja alettiin etsiä linjoja entistä koordinoidummalle politiikalle. Keskeisinä tavoitteena alettiin pitää voimakasta taloudellista kasvua, jonka katsottiin tarjoavan mahdollisuudet työllisyyspoliittisten pulmien ratkaisemiseen, tulonjaon tasoittamiseen ja sosiaalisen eriarvoisuuden vähentämiseen.
Kasvupoliittisen tarkastelun syventäminen, suunnitelmallisuuden kehittäminen ja koko yhteiskuntapolitiikan sisäisen johdonmukaisuuden korostaminen tapahtuivat ensi sijassa sosialidemo-
73
kraattien aloitteesta ja vaatimuksesta. Ne merkitsivät kiistämättömiä edistysaskeleita aiemmin vallinneeseen hataraan porvarilliseen yhteiskuntapoliittiseen ajatteluun.
Seitsemänkymmenluvun alkaessa on kuitenkin kokemuspohjai-sesti suhtauduttava kriittisesti käytettyjen kasvupoliittisten keinojen riittävyyteen. Kasvupolitiikka ei sellaisenaan ole osoittautunut siinä määrin työllisyyttä edistäväksi, tulonjakoa tasoittavaksi ja eriarvoisuutta vähentäväksi tekijäksi kuin aluksi näytti. Ilmeistä on, että taloudellinen kasvu nähtiin liian suoraviivaisesti useiden yhteiskunnallisten pulmien ratkaisun avaimena.
Vaikka yhteiskuntapoliittisen suunnittelun tavoitteiden tärkeysjärjestys onkin ollut mielekkäämpi viime vuosina, ei yhteiskunnallista kehitystä ole pystytty olennaisesti ohjaamaan toisella tavalla.
Tämä johtuu siitä, että julkisella vallalla on käytettävissään täysin riittämätön ja hidasliikkeinen yhteiskuntapoliittinen välineistö siihen nähden, millä tavoitetasolla yleisesti ottaen yhteiskuntapoliittinen suunnittelu ja keskustelu liikkuvat.
Edellä sanottu koskee ennen kaikkea maamme alueellista kehitystä ja aluepolitiikkaa. Vaikka taloudellinen kasvu on ollut voimakasta, ovat aluepoliittiset ongelmat kärjistyneet. Teollisen Suomen ja maamme kehitysalueiden kasvu ja hyvinvointi ovat poikenneet selvästi toisistaan. Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden keskeiseksi ja pysyvälaatuiseksi tekijäksi on noussut se, että taloudellisilta kehitysedellytyksiltään heikoimpien alueiden väestön asema on huonontunut.
Alueelliset kehityserot yhteiskunnallisena ongelmana
Niin maailmanlaajuisella kuin kansallisellakin tasolla vaikuttavat eriarvoisuuden lähteet ovat saman markkinatalousjärjestelmässä esiintyvän kasautumis- ja supistumiskehityksen eri ilmenemismuotoja. Näin siksi, että eri elinkeinojen piirissä toimivat talousyksiköt pyrkivät tekemään sijoittumistaan sekä tuotantonsa laatua ja mitoitusta koskevat päätöksensä liiketaloudellisesti mahdollisimman tehokkaasti. Tällöin tulevat huomioon otetuiksi vain yrityksille koituvat keskittyneisyyden ja suurtuotannon edut.
Yksityistaloudellisissa laskelmissa jäävät sen sijaan huomioon ottamatta kasautumisen yhteiskunnalle aiheuttamat moninaiset haittavaikutukset kuten sosiaalisen eriarvoisuuden syveneminen, tungos- ja autioitumisilmiöt ja niihin liittyvä erilaisten palvelu-varusteiden (asunnot, koulut, sairaalat, tiet jne.) hukkakäyttö toisaalla ja puute sekä ylikysyntä toisaalla, joista koituvat huomattavat kustannukset siirtyvät yhteiskunnan kannettaviksi.
Kun kehitys tapahtuu suunnittelemattomasti, ei markkinamekanismin säätelemä työvoiman muuttoliike ratkaise ongelmia.
74
Päinvastoin se sysäyksittäin tapahtuen ja väestörakenteen vääristymiä aiheuttaen on yksi turvattomuutta ja eriarvoisuutta aiheuttava tekijä. Siellä, missä työvoimaa on muuttanut pois, ovat hyvinvoinnin edellytykset entisestään kaventuneet. .Siellä, minne työvoimaa on siirtynyt, ovat suhdanteiden ylikuumenemiseen liittyvät vaarat monin paikoin lisääntyneet.
Suomen olosuhteissa, joissa työvoimapoliittinen suunnitelmallisuus ei ole ollut riittävää, työvoiman muuttoliikkeestä onkin tullut ongelma sinänsä eikä ongelman ratkaisu.
Maassamme harjoitetun kehitysaluepolitiikan arviointia
Edellä kuvattu alueellisen kehityksen tasapainottomuus on johtanut Suomessa suhteellisen nopeassa ajassa kärjistyneeseen tilanteeseen. Tähän on suuresti vaikuttanut 50-luvulla ja 60-luvun alussa toteutettu yksipuolinen elinkeinopolitiikka, jonka voidaan katsoa ikään kuin säilöneen ja tiivistäneen ongelmaa.
Porvarillinen talouspolitiikka rakentui pitkään siihen uskotteluun, että kehitysalueilla asuva väestö voidaan, sen elinehdot turvaten, pysyttää paikoillaan pelkästään mittavien maatalouden tukitoimenpiteiden, asutuspolitiikan ja yhdyskunnan palvelurakenteeseen kohdistuvien investointien avulla.
Sosialidemokraattinen puolue osoitti näihin aikoihin toistuvasti ja johdonmukaisesti tällaiseen ajatteluun perustuvat vaarat. Lopulta jouduttiin tilanteeseen, jossa oli pakko todeta, ettei harjoitettua lyhytjänteistä tekohengityspolitiikkaa voitu jatkaa. Tämän tilanteen varalle ei ollut kuitenkaan mietitty mitään pitkäjänteisempää ja kokonaisvaltaisempaa toimenpiteiden vaihtoehtoa.
Maassamme harjoitetun kehitysaluepolitiikan porvarillisuus on havaittavissa selvästi siinä, että alueellisen eriarvoisuuden todellisiin syihin ei ole puututtu, vaan on valmisteltu ja edelleen valmistellaan epäyhtenäistä joukkoa yrityksiin kohdistuvia välillisiä toimenpiteitä. Sen sijaan ei ole lainkaan kehitetty välittömästi tuotannon alueelliseen jakautumiseen vaikuttavia keinoja eikä myöskään kokonaisvaltaista kasvukeskuspolitiikkaan perustuvaa ja haja-asutusalueiden erityisongelmat huomioon ottavaa kehitysaluepolitiikkaa.
Sosialidemokraattisen aluepolitiikan perusteet ja suuntaviivat
Arvioitaessa aluepolitiikan nykytilaa ja mahdollisuuksia Suomessa on sosialidemokraattisesta tarkastelukulmasta kiinnitettävä yhteenvetona huomiota kolmeen pääasialliseen epäkohtaan:
75
— ensiksi siihen, että olemassa olevan lainsäädännön puitteissa ei ole käytettävissä asetettuihin aluepoliittisiin tasa-vertaisuustavoitteisiin nähden riittävää yksityistaloudellista sektoria koskevaa keinovälineistöä.
— toiseksi siihen, että ei ole luotu sellaista valmistelukoneistoa, joka olisi kyennyt kytkemään aluepoliittisen näkökulman yhteiskuntapoliittiseen päätöksentekoon. Aluepolitiikkamme pe-rusheikkoudet ovat siten suurelta osin myös organisatorisia.
—• kolmanneksi siihen, että aluepoliittisella suunnittelu- ja valmistelutyöllä on porvarillinen leima; vältetään tavoitteellisuutta ja keskeistä merkitystä omaavien yhteiskunnallisten arvokysymysten esille ottamista. Jo suunnittelutyössä näet pyritään sivuuttamaan kaikki sellaiset keinot ja keinoyhdistelmät, jotka merkitsisivät yhteiskunnan taloudellisen vallan lisääntymistä yk-sityistaloudellisen vallan kustannuksella.
Sosialidemokraattisen aluepolitiikan tavoitteena on muutoksen aikaansaaminen kaikissa näissä kolmessa suhteessa.
SDP:n periaateohjelman mukaisesti jokaiselle yhteiskunnan jäsenelle on turvattava oikeus työnsaantiin ja työn tulosten perusteella oikeudenmukaisiin ansioihin. Periaateohjelman mukaisesti nämä tavoitteet ovat pysyväisesti saavutettavissa vain siten, että talouselämä saatetaan palvelemaan yksityisten voiton-pyyteiden sijasta yhteiskunnan kokonaisetua.
Nämä tavoitteet koskevat myös alikehittyneillä alueilla asuvaa väestöä; aluepoliittisillekin toimenpiteille antaa perustaa ja suuntaa periaateohjelman mukainen yhteiskuntaa uudistava ja muuttava edistyksellinen linja. Sosialidemokraattinen aluepolitiikka lähtee markkinataloudellisen järjestelmän puutteiden toteamisesta ja asettaa tavoitteeksi yhteiskunnan taloudellisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämisen: sosialistisen suunnitelmatalouden.
Sosialidemokraattisen aluepolitiikan perusajatuksena on sellainen koko maan kattava kasvukeskuspolitiikka, joka antaa kehitysalueiden väestölle nykyistä suuremmat kehitysmahdollisuudet ja joka voi antaa tiettyihin käytettävissä oleviin voimavaroihin nähden tehokkaimman tuloksen. Tällä tavoin kyetään aikaansaamaan tasapainoinen, taloudellista kasvua edistävä ja sosiaalista turvallisuutta sekä tasa-arvoisuutta lisäävä eikä vähentävä muuttoliike.
Kasvukeskuspolitiikka ei kuitenkaan sellaisenaan riitä, vaan sen rinnalle on saatava kehitysalueiden maaseudun aluepolitiikka. Näin siksi, että myös tulevaisuudessa maa- ja metsätalouden piiriin jää runsaasti työvoimaa. Maaseudun aluepolitiikassa erityistä huomiota on kiinnitettävä maatalouden sisällä vallitsevan eriarvoisuuden poistamiseen sekä haja-asutusalueiden erikois-ongelmiin.
Lähtökohtana on pidettävä sitä, että väestön tarvitsemat perus-palvelukset on voitava turvata kaikille riippumatta heidän asuin-
76
paikastaan. Nykyisessä siirtymävaiheessa tasa-arvoisuuden periaate edellyttää erityisesti sitä, että vanhenevan ja osittain siirtymään kykenemättömän väestön elinolosuhteet turvataan tehokkain sosiaalipoliittisin toimenpitein.
HALLINNOLLISET TOIMENPITEET
Keskushallinto
On luotava sellainen aluepoliittinen suunnitteluorganisaatio, jonka suunnittelualueena on koko maa ja joka kykenee yleisten yhteiskuntapoliittisten tavoitteiden pohjalta valmistelemaan vaihtoehtoisia aluepoliittisia tavoitteita päätöksentekijöille. Suun-nitteluorganisaation tehtävänä on lisäksi koordinoida eri yhteiskuntapolitiikan lohkoilla tehtävien päätösten aluepoliittisia vaikutuksia. Tämän aluepoliittisen suunnittelukoneiston tulee olla keskitetyn yhteiskunnapoliittisen suunnitteluorganisaation kiinteä osa.
Väliportaan hallinto
Lähtökohtana väliportaan hallinnon uudistamisessa on lääninhallinnon kansanvaltaistuminen. Väliportaan suunnittelu on järjestettävä siten, että talouden toimintojen ja maankäytön suunnittelu suoritetaan kokonaisvaltaisesti yhdessä elimessä kansanvaltaisen valvonnan alaisena. Tällöin taataan suunnittelun tasapainoisuus ja suunnitelmien toteutumisen seuraaminen.
Kunnallishallinto
Kunnat ovat soveliaita kokonaisvaltaisen yhdyskuntasuunnittelun perusyksiköltä, mikäli ne ovat riittävän suuria sekä henkisiltä että aineellisilta voimavaroiltaan. Jotta tähän päästäisiin, on kiireellisesti toteutettava suunniteltu kuntauudistus. Kunnan oman organisaation on huolehdittava kaikista suunnittelun eri aloista sekä toiminnallisesta, taloudellisesta että maankäytön suunnittelusta. Aluepolitiikkaa kehitettäessä on korostettava erityisesti elinkeinopoliittisen suunnittelun tärkeyttä kokonaisvaltaisen kuntasuunnittelun osana.
Kunnallislainsäädäntöä uudistettaessa on lisättävä kuntien mahdollisuuksia suoranaisesti harjoittaa monipuolista yritystoimintaa, jolloin kunnille annetaan entistä parempi mahdollisuus toteuttaa elinkeinopoliittisia suunnitelmia.
77
ELINKEINOTOIMINTAAN KOHDISTUVAT TOIMENPITEET
Maa- ja metsätalous
Maatalouspoliittiset ongelmat on nähtävä osana muuta yhteiskuntapolitiikkaa, jolloin maataloustuotannossa tulisi pyrkiä tuotantopoliittisin keinoin kansantaloudessa kysynnän ja tarjonnan tasapainoon. Tällöin on kuitenkin kiinnitettävä vakavaa huomiota maatalouden sisäiseen eriarvoisuuteen, johon on sosialidemokraattien toimesta voimakkaasti viime aikoina puututtu. Maataloudesta irtaantuvalle työvoimalle on puolestaan taattava työpaikka muissa elinkeinoissa, sillä muutoin ongelmat vain siirtyvät muuttavan väen mukana asutuskeskuksiin.
Maatalouden tukipolitiikassa on otettava riittävästi huomioon myös alue- ja sosiaalipoliittiset näkökohdat. Kun tuki maataloudelle pääasiassa jaetaan hintatukena, tuloksena on suurten tuloerojen säilyminen viljelijäväestön keskuudessa tilakohtaisesti ja alueittain, mikä on selvä epäkohta. Tavoitteeksi on asetettava tuloerojen tasaaminen. Entistä suurempi osa tuesta on jaettava tarveharkinnan perustein, jotta kavennetaan maatalouden sisäisen tulonjaon eriarvoisuutta.
Teollisuus
On pyrittävä vaikuttamaan yksityisten teollisuusyritysten toimintaan siten, että yksityisen yritystoiminnan sijoittuminen tapahtuu tasapainoisesti ja synnyttää väestön kannalta pysyvästi edullista elinkeino- ja yhdyskuntarakennetta. Pikaisesti on ryhdyttävä valmistelemaan sellaista lainsäädäntöä, jonka avulla yhteiskunta voi välittömästi ohjata yksityisen yritystoiminnan sijoittumispäätöksiä. Tuotantoa on ohjattava kasvukeskuspoliit-tisten periaatteiden mukaisesti, jolloin eräänä keinona tulee käyttää myös ns. keskitettyjä teollisuustiloja.
On myös pyrittävä kasvattamaan muutama voimakkaan teollisuuden alue kehitysalueille nimenomaan perusteollisuuden ja monipuolisen suurteollisuuden sijaintipaikaksi, jonne keskitettäisiin myös korkeamman tason julkisia palveluja.
Valtion omaa yritystoimintaa on lisättävä ja monipuolistettava. Samalla se on saatava kiinteämmin kauppa- ja teollisuusministeriön hallintaan, jolloin sijoittumis- ja laajentamispäätöksissä aluepoliittiset periaatteet tulee selvästi ottaa huomioon.
Asuntotuotantoa ohjaamalla on pyrittävä vaikuttamaan työvoiman liikkuvuuteen siten, että väestökehitys muodostuu tasapainoiseksi niin supistuvissa kuin kasvavissakin yhdyskunnissa.
Kauppa
On harkittava mahdollisuutta subventoituun tai julkiseen myy-mäläautotoimintaan niillä alueilla, joilla liiketaloudellinen kannat-
78
tamattomuus on aiheuttanut palvelutason alentumista, sekä toisaalta subventoituun linja-auto- ja rautatieliikenteeseen. On myös tutkittava mahdollisuutta yhteistyöhön nimenomaan osuustoiminnan ja julkisen vallan kesken.
Liikenne ja tietoliikenne
Kasvukeskuspolitiikka ja teollistuneiden ydinalueiden luominen kehitysalueille on se perusta, johon myös liikennesuunnitelmat on nivellettävä. Samalla on kuitenkin otettava huomioon tasa-arvoisuuden toteutumisen kannalta välttämätön syrjäseutujen liikennetarve. Puhelinliikenteen automatisointi on suoritettava mahdollisimman pikaisesti kehitysalueilla.
Yrityksiin suoraan vaikuttavat toimenpiteet
Maamme yritysneuvontaorganisaatiot muodostavat erittäin sekavan ja epäyhtenäisen kokonaisuuden. Lisäksi neuvonta on laajuudeltaan aivan liian vähäistä. Tämän vuoksi neuvontaa tulisi kiireellisesti tehostaa lisäämällä henkilökuntaa ja käyttövaroja. Neuvontaa harjoittavien elinten toiminta tulee yhtenäistää pitemmän tähtäimen tavoitteena keskitetty valtiollinen neuvontaorganisaatio.
Jotta yrittäjät saadaan koulutuksen piiriin, tulee kehitysalue-luottojen tai muiden yhteiskunnan myöntämien avustusten tai etuisuuksien saamisen edellytyksenä olla osallistuminen mää-rättyisin kursseihin tai neuvontatilaisuuksiin silloin kun yrittäjien liikkeenjohdollisessa ammattitaidossa on puutteita.
Yrityksen ulkoisen rahoituksen saannin helpottaminen on keskeinen kehitysaluepoliittinen toimintalinja. Nykyisin on toiminnassa lukuisia julkisia ja puolijulkisia laitoksia, jotka toimivat tällä alalla. Kehitysaluerahasto harjoittaa tätä toimintaa erityisesti kehitysalueilla. Pitkällä tähtäyksellä tulee pyrkiä valtakunnallisesti yhtenäiseen organisaatioon, jonka toiminnassa otetaan huomioon myös aluepoliittiset näkökulmat.
TYÖVOIMAPOLIITTISET TOIMENPITEET
Sosialidemokraattisten työvoimapoliittisten tavoitteiden toteuttamiseksi on talouspolitiikkaa hoidettava siten, että taataan riittävän voimakas ja tasainen tuotannollisen toiminnan ja työvoiman kysynnän kokonaiskasvu koko maassa ja eri alueilla.
Kokonaisvaltaisen pitkän ajan alue- ja elinkeinopolitiikan puuttuminen on voimakkaasti haitannut maassamme harjoitettua työvoimapolitiikkaa. Sen vuoksi on laadittava pitkän ajan kansan-
79
talouden kehitysohjelma, jonka työvoimapoliittisen osan tulee sisältää alueittaisia ja elinkeinoittaisia kehitysarvioita ja tavoitteita.
Pääoman ehdoilla tapahtuvaa työvoiman liikkuvuutta ei voida sallia. Alueellisten työttömyyserojen poistamiseksi on edistettävä kasvu- ja palvelukeskuksiin suuntautuvaa yritysten ja työvoiman liikkuvuutta, jonka tulee ottaa huomioon inhimilliset, aluekohtaiset ja kokonaistaloudelliset näkökohdat.
KOULUTUS- JA KULTTUURIPOLIITTISET TOIMENPITEET
Koulutus- ja kulttuuripolitiikan tavoitteena on luoda yhtenäinen, oikeudenmukaisuuden pohjalle rakentuva demokraattinen koulutusjärjestelmä, joka koulutettavan varallisuudesta ja asuinpaikasta riippumatta antaa tasaveroiset koulutukseen osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet.
Erityisesti ammatillisen peruskoulutuksen suhteen yhteiskunnan jakamat palvelut ovat vuosikausia olleet kehitysalueilla täysin alimitoitetut. Tämä on osaltaan johtanut siihen, ettei maassamme ole pystytty työllistämään kehitysalueiden työvoimaa, vaikka puutetta on jatkuvasti ollut nimenomaan ammattitaitoisesta työvoimasta. Yhteiskunnan etujen vastaista on, että kehitysalueilla asuvasta työvoimasta suuri osa joutuu muuttamaan Ruotsiin myöskin sen vuoksi, että siltä on puuttunut mahdollisuus saada lahjakkuuttaan vastaavaa koulutusta ja sen jälkeen koulutustaan vastaava työpaikka. Sen tähden peruskoulu-uudistuksen täytäntöönpanoa on nopeutettava.
33 MATKAILUPOLITIIKAN SUUNTAVIIVAT
Puoluetoimikunnan esitys
Puoluetoimikunta ehdottaa, että puoluekokous lähettää esityksen puolueneuvoston käsiteltäväksi.
34 SDP:N YHDYSKUNTASUUNNITTELUN OHJELMA
Puoluetoimikunnan esitys
Puoluetoimikunta ehdottaa, että puoluekokous lähettää esityksen puolueneuvoston käsiteltäväksi.
80
35 ALUEPOLIITTISEN TUTKIMUSLAITOKSEN PERUSTAMINEN
Tuomo Saarisen (Porin Kutomatyöväen Sos.-dem. Yhdistys), Matti Ahteen (Oulun Työväenyhdistys) ja Pentti Väänäsen (Turun Sos.-dem. Ursin-Seura) esitys
Maassamme, suoritettua aluepoliittista tutkimusta on leimannut huomattava sekavuus ja yhtenäisen, koordinoivan linjan puuttuminen. Tutkimukselle on ollut tyypillistä se, että tutkimuskohteet on valittu voittopuolisesti siten, että yksityisen sektorin tietojen tarve tulisi mahdollisimman hyvin tyydytetyksi. Näin ollen tähänastisesta selvitystyöstä on yksityinen pääoma päässyt ensisijaisesti hyötymään. Tosin sekään ei kovin huomattavassa mitassa, sillä tutkimustyötä on yleensä tehty varsin vähän.
Jossakin määrin on myös julkisen vallan investointeja sekä yleensä väestönkehitystä koskevia tutkimuksia laadittu eri seutukaavaliittojen, maakuntaliittojen ja tietenkin myös yliopistojen toimesta. Kuitenkin nämäkin tutkimusteemat on valittu melko summittaisesti eikä niistä saatua tietoaineistoa ole kyetty sovittamaan yhteen, eikä myöskään hyödyntämään suunnittelussa ja päätöksenteossa.
Sen sijaan kokonaan Suomesta on puuttunut sellainen aluepoliittinen tutkimus, jossa lähtökohdat valittaisiin ideologisin perustein. Niinpä Suomessa ei ole lainkaan suoritettu sellaista selvitystyötä, jossa tarkasteltaisiin esim. alueelliseen kehittymättömyyteen vaikuttavia syitä suhteessa vapaassa markkinataloudessa yleensä esiintyviin kasautumis- ja supistumistendens-seihin. Kuitenkin juuri tämäntyyppinen tutkimus tuottaisi tietoa alueellisten ongelmien todellisista syistä ja tällaisen tiedon varaan voisi rakentua kokonaisvaltainen aluepoliittinen suunnittelu ja edistyksellinen päätöksenteko.
Edelliseen viitaten ehdotamme,
että puoluekokous velvoittaa puoluetta toimimaan aluepoliittisen tutkimuslaitoksen aikaansaamiseksi Oulun yliopiston yhteyteen kuitenkin sillä tavoin hallinnollisesti organisoituna, että tutkimuslaitos voi valita itsenäisesti tutkimuskohteensa. Tämän tulee merkitä sitä, että tutkimuslaitos voi omistautua myös aluepoliittiseen perustutkimukseen, jossa tavoitteena tulee olla ideologisiin lähtökohtiin pohjautuva kokonaisvaltainen tutkimusote.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Esitykseen viitaten puoluetoimikunta toteaa, että yhteiskuntapoliittisen suunnitteluorganisaation uudistamisen yhteydessä on kiinnitettävä erityistä huomiota korkeakoulupoliittisiin toimenpiteisiin ja korkeakoulujen työnjakoon. Puoluetoimikunta katsoo, että opetusministeriön on ryhdyttävä toimenpiteisiin eri tutkimuslaitoksissa suoritettavan aluepoliittisen tutkimuksen tukemiseksi ja lisäämi-
6 81
seksi siten, että parhaalla mahdollisella tavalla kokonaisuuden kannalta edistetään elinkeinoelämän ja asutuksen sijoittumista ja yhteiskunnallisten olojen kehitystä.
36 HUOMIOTA KEHITYSALUEPOLITIIKKAAN JA KEHITYSALUE-POLIITTISEN NEUVOTTELUKUNNAN VALINTAAN
Vaasan läänin Sosialidemokraattinen Piiri ry:n piiritoimikunnan esitys
Vasemmistoenemmistöisen eduskunnan ja Paasion ja Koiviston hallitusten määrätietoisten toimenpiteiden ansiosta saatiin kehitysaluepolitiikalle vauhtia. Tämän seurauksena on maa jaettu ns. kehitysaluevyöhykkeisiin, joiden mukaisesti julkisen vallan tukitoimenpiteet jakaantuvat kehitysalueiden kunnille ja elinkeinoelämälle.
Jotta kehitysaluelaista ja siihen liittyvistä muista toimenpiteistä saataisiin mahdollisimman tehokas apuväline köyhien kuntien aseman parantamiseksi ja jotta näissä toimenpiteissä kuuluisi muukin kuin Keskustapuolueen ääni, esittää piiritoimikuntamme,
että puoluekokous ottaisi yleisesti keskustelun alaiseksi kehitysaluepolitiikan kokonaisuudessaan ja kartoittaisi sen toimintalinjat tuleviksi vuosiksi. Konkreettisena ehdotuksena esittää piiritoimikunta kokoontuvalle puoluekokoukselle, että se asiaa käsiteltyään päättäisi valita nykyisestä poikkeavan koko maata käsittävän kehitysalueneuvottelu-kunnan, jossa olisi mukana riittävä määrä kehitysalueiden sosialidemokraatteja.
Edellä esitettyyn viitaten piiritoimikunta esittää, että Puoluekokous ottaa esittämämme asian käsiteltäväkseen ja tekee siitä ehdotuksemme mukaiset päätökset.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta viittaa esitykseensä aluepolitiikasta ja siihen liittyvään muistioon, mutta toteaa, että aluepolitiikkaa käsittelevät työryhmät olisi valittava samojen periaatteiden mukaan kuin muutkin eri alojen työryhmät.
37 SUUNNITTELUTOIMINTA JA SEN ALUEELLINEN JÄRJESTELY
Oulun Viran ja Toimenhaltijain Sos.-dem. Kilta ry:n esitys
Monet käytännössä saadut kokemukset ovat tuoneet yhä selvemmin esille, että suunnittelu ja hallinto ovat läheisessä riippuvuussuhteessa. Suunnittelun alueellisina toimintalohkoina voi-
82
daan maassamme pitää seuraavia: valtakunnansuunnittelu, lääninsuunnittelu, seutusuunnittelu ja kuntasuunnittelu. Tämän neli-jaon tulisi olla toimiva järjestelmä. Porrastuksen tulisi merkitä sitä, että valtakunnansuunnittelun tulisi antaa puitteita läänin-ja seutusuunnittelulle joiden puolestaan olisi edelleen tarjottava suunnittelun lähtötavoitteita kuntatasolle tapahtuvalle suunnittelulle. Toisaalta myös suunnitelmien huomioon ottamisen tulisi tapahtua päinvastaisessakin järjestyksessä ja etenkin tiedonvälityksen olisi oltava joustavaa ja kitkatonta.
Valtakunnansuunnittelua ei maassamme tällä hetkellä ole olemassa. Sen aikaansaamiseksi tulisi sopia kiireellisesti Valta-kunnansuunnittelutoimiston, Taloudellisen suunnittelukeskuksen ja Kehitysalueiden neuvottelukunnan sihteeristön yhdistämisestä jonka jälkeen kokonaisvaltainen valtakunnan suunnittelu olisi periaatteessa mahdollinen.
Väliportaan tason suunnittelutoimi on tällä hetkellä hakemassa kokemuksia kahdella taholla: lääninsuunnittelu ja seutukaavoitus toimivat tavallaan eri aluetasolla ja osittain rajatulla suunnittelusektorilla, mutta syystä voitaneen todeta, että väliportaan on sekava ja epätyydyttävä. Tämä johtuu periaatteellisessa mielessä väliportaan yleisestä hallintokiistasta: lääninhallinnon uudistaminen vaiko maakuntaitsehallinto. Lääninhallinnon uudistamisesta teki valtioneuvosto vuonna 1967 yksimielisen periaatepäätöksen, joka suunnittelutointa (elinkeinoasiat) lukuunottamatta onkin jo toteutunut. Lääninsuunnittelun työskentelyä haittaa kuitenkin huomattavassa määrin seutusuunnittelun lisääntyvä halukkuus siirtyä maankäytön suunnittelusta yhä enemmän yhteiskunta- ja talouspoliittisen suunnittelun pariin, joka tehtävä ei niille lakisääteisesti kuulu. Siirtymishalukkuutta on perusteltu seutukaavoituksen suurilla käyttövaroilla ja runsaammalla henkilökunnalla kuin lääninsuunnittelulla on tällä hetkellä käytettävissään. Seutukaavoitustyötä perustellaan sen demokraattisuudella ja vastaavasti lääninsuunnittelua syytetään byrokraattisuudesta. Molemmat perusteet ovat heikkoja, sillä seutukaavoitus on joutunut useasti toteamaan, että demokratia esim. sijoituspäätöksiä tehtäessä on liian lähellä, päätöstä ei ole helppo tehdä. Lääninsuunnittelutyötä ohjaa läänin alueella toimivista virka- ja luottamusmiehistä kokoonpantu suunnittelujaosto, jonka päätöksentekokyky ainakin toistaiseksi on ollut melko hyvä.
Eräs ratkaisu seutusuunnittelun ja lääninsuunnittelun keskeiseen suhteeseen olisi siirtää seutukaavoitus kokonaan valtion hallintoon, sillä jo tällä hetkellä valtio suorittaa seutukaavoitus-menoista noin 5 milj. markkaa, valtiolle kuuluu lain mukaan puolet kyseisistä menoista, samalla kun lääninsuunnitteluun käytetään vastaavasti vajaat 700 000 markkaa vuodessa. Uuden yhdys-kuntasuunnitteluosaston perustaminen lääninhallituksiin ja toisaalta lääninsuunnittelutoimikunnan muodostaminen elinkeino-osastoksi lääninhallituksiin selkiinnyttäisi nykyistä suunnittelutilannetta, merkitsisi tuntuvaa varojen säästöä etenkin kunnille, mutta varmasti myös valtiolle ja olisi ilmeisesti asioiden hoidon kannalta ratkaiseva parannus nykyiseen käytäntöön.
83
Samalla kun olisi tarpeen ratkaista väliportaan hailintovaikeudet lääninhallintoa demokratisoimalla, olisi yhtä tärkeätä saada aikaan kuntauudistus, joka toteutuessaan tekisi kuntasuunnittelun mielekkääksi. Mielekkyys tässä yhteydessä merkitsisi sitä, että kunnat tämän uudistuksen jälkeen olisivat väestöpohjaltaan riittävän suuria itsenäisen kuntasuunnittelun ja siihen liittyvien toimenpiteiden toteutumismahdollisuuksien kannalta. Tällöin myös väliportaan tason suunnittelutoiminta lääninhallituksissa voisi nykyistä paremmin ja keskitetymmin ottaa kuntatason suunnitelmat huomioon omia suunnitelmia laatiessaan.
Edellä esitettyyn viitaten Oulun Viran ja Toimenhaltijain Sos.-dem. Kilta r.y. esittää,
että puoluekokous velvoittaisi puoluetoimikunnan asettamaan työryhmän, joka jatkaisi tähän mennessä suoritettua aluehallinnon uudistamiseen tähtäävää selvitystyötä erityisesti suunnittelutoiminnan osalta, jotta asiassa tarvittaviin uudistustoimenpiteisiin saataisiin vauhtia.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Nykyisten aluepoliittisten toimenpiteiden vaikutusten seuraamiseen on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Jatkuvasti tulee pyrkiä selvittämään eri toimenpiteiden alueelliset vaikutukset. Tällöin menettelytuloksia tulee käyttää eri toimenpiteiden koordinointiin. Puoluetoimikunta viittaa aluepoliittiseen esitykseensä.
38 KEHITYSALUEIDEN ONGELMIEN POISTAMINEN
Lestijärven Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys r.y:n esitys
Tasa-arvo on toteutettava alueelliset näkökohdat huomioiden koko maassa. Siitä puhuminen riittää, tekoja tarvitaan. Sosialidemokraattisen puolueen maan suurimpana puolueena tulisi enemmän kiinnittää huomiota kehitysalueisiin. Harvaan asutun maaseudun kehittämistä olisi suosittava oikein erikoisesti, niin että maaltamuuton paine ei enää lisääntyisi eikä syntyisi siitä johtuvia ongelmia kaupunkeihin. Puolueen pitäisi ensisijaisesti ajatella siellä asuvaa ihmistä yksilönä sosialismin periaatteiden mukaisesti. Pitäisi suosia ongelman ehkä yhtenä ratkaisuna sellaista alihankintateollisuutta, jota voidaan hajasijoittaa eri puolille maaseutua.
Yhteiskunnan taholta toteutetaan parhaillaan teollisuuskylien perustamista, niiden sijoittamisen pitäisi palvella nimenomaan harvaanasuttujen seutujen työllisyyden parantamista. Tuntuu ihmeelliseltä, että Keski-Pohjanmaan teollisuuskylän sijoituspaikaksi suunnitellaan Kaarlelaa Kokkolan välittömässä läheisyydessä. Kokkolassahan on jo runsaasti valtion aikaansaamaa teollisuutta.
84
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta viittaa esitykseensä aluepolitiikasta ja siihen liittyvään muistioon.
Puoluetoimikunta katsoo, että aloitteessa esitetyn kaltaiset sijoituspaikkakysymykset tulisi käsitellä piirikokouk-sessa.
39 VR:N LIIKENNEPOLITIIKKA
Porin Sos.-dem. Rautatieläiset ry:n esitys
Liikennepolitiikka on osa yhteiskuntapolitiikkaa, jossa olisi päästävä pitkäjänteiseen kaikki liikennemuodot käsittävään suunnitteluun. Nykyinen suuntaus erikoisesti Valtion Rautateiden piirissä ei vastaa tasa-arvon vaatimusta, eikä siten ole puolueemme periaatteen mukaista.
Julkisten varojen käytöstä liikenteeseen hyötyvät maan varakkaimmat alueet ja niiden asujamisto enemmän kuin harvempaan asuttujen alueiden vähempivaraiset asukkaat, joiden liikenteen käyttömahdollisuuksia on jatkuvasti heikennetty. VR:n liikennesuunnitelmat ovat edellisen kaltaisia. Laki VR:n yleisistä perusteista määrittelee, että sen taloutta on hoidettava terveiden liikeperiaatteiden mukaan laitoksen kannattavuutta ja maan yleistä etua silmälläpitäen. Rautatielaitoksen johdon taholta on voimakkaasti korostettu sitä, että laitosta johdetaan yksinomaan kannattavuutta silmälläpitäen niin kauan kun valtiovalta ei ole määritellyt mikä on tai miten pitäisi tulkita maan yleistä etua.
Saavuttaakseen tavoitteensa VR:n johto on jatkuvasti supistanut koko rataverkossa paikallisliikennettä ja ilmoituksensa mukaan luvannut poistaa vuosikymmenen puoliväliin mennessä paikallisliikenteen muualta Suomesta, paitsi Helsingin ympäristöstä, jolloin tehdään mahdottomaksi kaukoliikenteeseen liittyvät jatkokuljetukset ja päivittäiset matkat työpaikoille ja kouluihin.
Koska VR:n paikallisliikennepolitiikka ei mielestämme vastaa puolueemme periaatteita ja on yksinomaan ollut vähäva-raisempien asukkaiden etujen vastaista, Porin Sos.-dem. Rautatieläiset ry. ehdottaa puoluekokouksen hyväksyttäväksi:
— Sosialidemokraattinen Puolue ryhtyy toimenpiteisiin sellaisen kokonaisvaltaisen liikennepoliittisen ohjelman laatimiseksi, jossa Valtionrautatiet otetaan huomioon valtakunnan liikenteen runkona maan yleistä etua silmälläpitäen ja niin, että VR:n liikennepalvelukset ovat myöskin koko Suomen asukkaiden käytettävissä.
Puoluetoimikunnan lausunto: Puoluetoimikunta yhtyy esitykseen ja toteaa, että vaikka liikenteen alalta on laadittu useita komiteamietintöjä, eivät
85
ne kuitenkaan ole johtaneet liikennepolitiikan määrittelyyn kokonaisvaltaisten elinten toimesta. Mainittakoon vain vuoden 1954 tielaitoskomitean mietintö, valtionrautateiden kehittämiskomitean mietintö 1964, liikenteen koor-dinointiselvitys eli ns. Nedeco-tutkimus vuodelta 1965. Etelä-Suomen satamatoimikunnan mietintö vuodelta 1969 ym. TVH:n toimesta on jopa laadittu vuoden 2000 tieverkkosuunnitelmia ja vaikutettu ratkaisevasti kehitysaluepolitiikkaan, seutukaavoitukseen sekä kuntien yleis-, asema- ja rakennuskaavatyöhön.
Puoluetoimikunta pitääkin tarpeellisena, että liikenneministeriön toimesta laaditaan liikennepolitiikan tavoitteet niin selkeästi, että niillä toteutetaan eri väestöryhmien tasavertaiset mahdollisuudet käyttää liikennepalveluksia turvallisesti ja mukavasti.
Edelleen liikenneministeriön tulee eritellä liikennepolitiikan tavoitteet myös eri liikenneryhmien, liikennemuotojen ja liikennevälineiden kannalta. Samalla tulee kartoittaa erilaisia keinoja ja välineitä liikennepoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Liikenneministeriön tulee arvioida eri vaihtoehtojen vaatimat taloudelliset voimavarat yhteiskunnalta ja kansalaisilta. Edelleen tulee laatia yksityiskohtaiset toimenpideohjelmat eri hallintoyksikköjä varten sekä tarveohjelmia ja taloussuunnitelmia budjettia varten, aluepoliittisia ohjelmia, liikenneturvallisuusohjelmia ja kehittää tariffi- ja liikennelupapolitiikkaa, alan hallintoa ja lainsäädäntöä jne.
40 YMPÄRISTÖNSUOJELUN KUSTANNUSTEN RAHOITUS
Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys
Ympäristönsuojelua koskevassa keskustelussa on kysymys ympäristönsuojelun tai ympäristön pilaantumisen aiheuttamien kustannusten jakamisesta nousemassa etualalle. Ympäristönsuojelu on osa yleistä yhteiskuntapolitiikkaa. Työväenliikkeen ympäristöpoliittisten tavoitteiden on oltava sopusoinnussa työväenliikkeen sosiaali- ja talouspoliittisten tavoitteiden kanssa. Tämä koskee luonnollisesti myös ympäristönsuojelun kustannusten jaossa noudatettavia periaatteita. Periaatetta, jonka mukaan taloudellinen vastuu ympäristön pilaamisesta ja sen estämisestä eli toimenpiteistä ympäristön suojelemiseksi kuuluu kokonaan pilaajalle, kutsutaan aiheuttamisperiaatteeksi. Aiheuttamisperiaate on yleisesti hyväksytty mm. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) piirissä.
Aiheuttamisperiatteen mukaisesti on suurin huomio kiinnitettävä teollisuuden ympäristönsuojeluun, koska teollisuus on tärkein ympäristön muuttaja ja kuormittaja; esimerkiksi puunjalostusteollisuuden osuus vesien kokonaiskuormituksesta on suunnilleen
86
neljä viidesosaa. Aiheuttamisperiaatetta on tiukasti sovellettava kaikkeen ympäristöä muuttavaan toimintaan, joka tuottaa taloudellista voittoa. Siten teollisuuden ympäristönsuojelutoimenpiteiden rahoituksessa on noudatettava aiheuttamisperiaatetta.
Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus edellyttää, että ympäristönsuojelun yhteiskunnalle aiheuttamat kustannukset jaetaan kansalaisten kesken valtionverotuksessa omaksuttua progressio-periaatetta noudattaen. Ympäristönsuojelusta yhteiskunnalle aiheutuvien kustannusten jakaminen progressiivisesti veronmaksajien kesken on nimenomaan aiheuttamisperiaatteen mukaista, koska mahdollisuudet luonnonvaroja käyttämällä tapahtuvaan kulutukseen sekä luonnosta ja hyvästä ympäristöstä nauttimiseen yleensä kasvavat kasautuvasti tulojen nousun myötä. Siten yhteiskunnalle kuuluva osuus ympäristönsuojelun kustannuksista on rahoitettava pääasiassa valtion toimesta. Kuntien ympäristönsuojelutoimenpiteiden rahoitukseen on myönnettävä valtion avustuksia ja muuta tukea. Kuntien avustamisen ja tukemisen edellytyksenä on, ettei aiheuttamisperiaatteen osittaistakaan kiertämistä sallita esimerkiksi alentamalla yrityksiin kohdistuvia kunnallisia maksuja tai korvauksia alle sen, mitä täysi kustannus-kate edellyttää.
Eräissä tapauksissa voidaan aiheuttamisperiaatetta soveltaa määräämällä ympäristön kannalta erityisen haitalliselle valmisteelle tai toiminnalle, joka ei kuulu välttämättömyyshyödykkeisiin, ym-päristönsuojelumaksu tai -vero.
Vesiensuojelun ja vesihuollon rahoituskomitean ehdottamaa kunnallista jätevesimaksua ei voida toteuttaa aiheuttamisperiaatteen mukaisesti, koska jäteveden laadun riittävä huomioonottaminen ei ole mahdollista. Kunnallinen jäsevesimaksu nostaisi asumiskustannuksia ja rasittaisi siten kohtuuttomasti vähäväkisiä kansalaisia. Siksi vesiensuojelun ja yleensä ympäristönsuojelutoimenpiteiden kunnille aiheuttamat kustannukset on rahoitettava pääasiassa valtion tuen avulla.
Suur-Helsingin Sosialistiseura esittää,
että puoluekokous päättäisi hyväksyä seuraavat periaatteet noudatettaviksi vuonna 1969 pidetyssä puoluekokouksessa hyväksyttyjen luonnon- ja ympäristönsuojelun kustannusten rahoituksessa:
— ympäristönsuojelun kustannusten rahoituksessa on noudatettava aiheuttamisperiaatetta, ts. ympäristön pilaamisesta ja sen estämisestä aiheutuvista kustannuksista vastaaminen kuuluu ympäristön pilaajalle;
— aiheuttamisperiaatetta on teollisuuden osalta tiukasti toteutettava;
— yhteiskunnalle kuuluva osuus ympäristönsuojelun kustannusten rahoituksesta on jaettava oikeudenmukaisesti kansalaisten kesken, mikä edellyttää valtionverotuksessa omaksutun progressioperiaatteen soveltamista;
87
— ympäristönsuojelutoimenpiteiden kunnille aiheuttamat kustannukset on, mikäli kunnallisverotusta ei muuteta nykyistä oikeudenmukaisemmaksi, rahoitettava pääasiassa valtion avustuksin ja tukitoimenpitein;
— ympäristölle erityisen haitallisille, välttämättömyyshyö-dykkeisiin kuulumottamille valmisteille tai toiminnoille on määrättävä ympäristönsuojelumaksu tai -vero;
— vesiensuojelun ja vesihuollon rahoituskomitean ehdottamaa kunnallista jäsenvesimaksua ei tule toteuttaa, koska se johtaisi yhteiskunnallisiin epäoikeudenmukaisuuksiin.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunnan käsityksen mukaan lähiajan ympäristönsuojelun toimenpiteenä tulee olla ympäristön saastumisen ja turmeltumisen pysähdyttäminen, saastekuormituksen vähentäminen, ympäristönsuojelun organisatorisen hajanaisuuden poistaminen sekä rahoituksen toteuttaminen.
Vesiensuojelun ja vesihuollon investointitarpeen rahoituskomitea arvioi rahoitustarpeen olevan noin 4.100 miljoonaa markkaa vuosina 1972—81. Kuntien osuus olisi 3.400 miljoonaa markkaa, teollisuuden 600 miljoonaa markkaa ja valtion vesiensuojelutöiden 100 miljoonaa markkaa. Kokonaisinvestoinneista olisi vesihuollon osuus 1.500 miljoonaa markkaa, viemäröinnin 1.600 miljoonaa markkaa ja vesiensuojelun 1.000 miljoonaa markkaa.
Kun vain vesiensuojeluun tarvitaan näin runsaasti varoja ja aikaisempien laiminlyöntien korjaamisen välttämättömyys vaikeuttaa osaltaan suojelutoimien kustannusten jakoa, on rahoitus kohdistettava mahdollisuuksien rajoissa kustannusten aiheuttajille. Vesiensuojelun tarpeet tulee riittävässä määrin ottaa huomioon suunniteltaessa pysyvää suhdannevarausjärjestelmää. Valtion on entistä enemmän myönnettävä lainoja kunnille vedenhankinta- ja viemäröinti-laitteiden rakentamista varten. Subventioiden, lainojen ja korkotuen avulla tulee kannustaa saastumista aiheuttavaa teollisuutta sijoittumaan paikkaan, jossa ympäristövahingot jäävät pienimmiksi. Ympäristöä saastuttavien tuotteiden hintoihin on sisällytettävä valmistuksen ja myynnin yhteydessä yrityksille syntyneiden kustannusten lisäksi myös kulutuksen yhteydessä aiheutuneet yhteiskunnalliset kustannukset.
41 ASUNTOTUOTANTOTAVOITTEIDEN TOTEUTTAMINEN
Porin Sos.-dem. Rautatieläiset ry.
Asetettujen asuntotuotantotavoitteiden toteutuminen riippuu ensisijaisesti rahoitusmahdollisuuksista, rakentamiskustannuksista ja maa- ja tonttipolitiikasta.
88
Vaikka valtiovalta viimevuosina on voimakkaasti lisännyt asunto-tuotantomäärärahojaan, on asuntotuotannon ns. ensisijaisrahoi-tus vaikeutunut. Ensisijaisrahoituksen niukkeneminen johtuu etupäässä valtiovallan haluttomuudesta korko-, vero- tai muilla keinoin innostaa yksityistä pääomaa sijoittamaan rahaa asuntotuotantoon. Rakennuskustannuksia rasittaa mm. rakennusosien mittojen, standaarien ja erilaisten säännösten kirjavuus. Kuntien asuntorakennuspolitiikkaa vaikeuttavat ensisijaisesti maa- ja tonttipoliittiset kysymykset. Hintatasoltaan kohtuullisen asuntotuotannon pohjana on hyvin hoidettu tonttipolitiikka. Kunnilla pitäisi olla riittävästi varoja maan hankintaan, jotta päästäisiin järkevään maankäyttöön ja suunnitelmalliseen asuntojen tuottamiseen sekä vaikuttamaan maan hinnan pysymiseen kohtuullisena.
Edellä olevaan viitaten ehdotamme puoluekokouksen hyväksyttäväksi:
— valtiovalta ryhtyy toimenpiteisiin, joiden tuloksena yksityistä pääomaa saadaan enemmän asuntotuotantoon,
— valtiovalta ryhtyy uusimaan rakentamista ja kaavoitusta koskevaa säännöstöä ja yhtenäistämään rakennusstan-darit, turvallisuus- ja palomääräykset muiden Pohjoismaiden kanssa,
— valtiovalta ryhtyy tukemaan kuntia siten, että kuntien maanhankintaan myönnettäisiin vuosittain valtion budjetista halpakorkoisia lainoja.
Puoluetoimikunnan lausunto: Puoluetoimikunta viittaa puolueneuvoston hyväksymään asuntotuotannon rahoituksen kokonaisuudistusohjelmaan. Puoluetoimikunta pitää välttämättömänä, että valtakunnallisen pitkäntähtäyksen asuntotuotanto- ja rahoitusohjelman laadintaa kiirehditään. Tällöin asuntotuotannon edistämiseksi on toteutettava keskitetty rahoitussuunnittelu, kehitettävä valtion lainoitustoimintaa, edistettävä asuntosääs-tämistä, tehostettava asuntokannan käyttöä ja alennettava omarahoitusosuutta.
42 VANHOJEN ASUNTOJEN KUNNOSTAMISEN TUKEMINEN
Suur-Helsingin Sosialistiseura ry:n esitys
Asuntopula on maamme asutuskeskuksissa polttava. Kansanrintamahallitusten aikana on aloitettu yhteiskunnan tuki asuntotuotannolle, ja sitä on vuosittain tuntuvasti lisätty. Yhteiskunnan toimenpiteet asuntokannan lisäämiseksi ovat kuitenkin rajoittuneet yksinomaan uudisrakentamisen tukemiseen. Samalla jo olemassaolevia asuntoja jää rappeutumaan ja näin niiden käyttöikä alenee. Tästä johtuu, että Suomessa asuntojen käyttöikä on
89
kansainvälisesti ottaen varsin lyhyt. Myös täysin käyttökelpoisia asuntoja puretaan, jos maanomistaja voi uudisrakentamisella li sätä voittoaan.
Jokainen purettu asunto pienentää asuntojen suhteellista lisäystä. Kunnostamiskelpoisten asuntojen purkaminen merkitsee yhteiskunnalle taloudellista tappiota. Viimekädessä tämän tappion joutuvat maksamaan vanhat asukkaat, joilla useimmiten ei ole varaa sijoittua uusiin asuntoihin. Vanhojen asuntojen kohtalo koskee suuria asukasmääriä. Purkamiskeinottelu, kunnostamiskelpoisten asuntojen raivaaminen uudisrakentamisen eli »saneerauksen» tieltä aiheuttaa jyrkkiä sosiaalisia rakennemuutoksia. Vanhat asukkaat joutuvat entisestään alentamaan asumista-soaan ja muuttamaan huonompaan asumisympäristöön, pidenty-neitten matkojen päähän. Osa »saneerauksen» uhreista jää tutkimusten mukaan pysyvästi vaille asuntoa. On selvää, että näin koituvia tappioita ei voida mitata pelkästään rahassa.
Asuntokannan lisäyksen maksimointi edellyttää, että yhteiskunnan tukea suunnataan myös vanhojen asuntojen kunnostamiseen ja uudisrakentamisella saavutettavia keinotteluetuja rajoitetaan. Uudisrakennuksen ja kunnostusvaihtoehdon välinen kustannus-erotus merkitsee pääomasäästöä, joka voidaan asettaa uudisrakennuksen palvelukseen. Näin saadaan sekä uusia että uusittuja asuntoja. Näin voidaan myös parhaiten suojata taloudellisesti heikossa asemassa olevien asumisturvaa. Pelkästään uudisrakentamisen tukeminen ohjaa yhteiskunnan voimavaroja parempituloisten asumistason kohottamiseen heikompituloisten kustannuksella.
Edellä sanotun perusteella Suur-Helsingin Sosialistiseura esittää,
että puoluekokous velvoittaa puolueen jäsenet eduskunnassa ja valtioneuvostossa toimimaan siten,
että osa asuntotuotantoon varatuista määrärahoista suunnataan vanhojen asuntojen kunnostuksen lainoitukseen,
että rakennuslain uudistuksessa otetaan huomioon vanhojen asuntojen käyttöiän pidentämisen kannalta tarpeelliset näkökohdat ja asetetaan rajoja liiketaloudellisen voiton tavoittelussa tapahtuvalle vanhojen asuntojen hävittämiselle, sekä
että kiinteistöverotusta uudistetaan siten, että verotuksen pohjana on tontin käytetty eikä teoreettinen rakennusoikeus.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta toteaa, että vanhojen asuntojen kunnostamiseen kohdistuvaa julkisen vallan lainoitustoimintaa voidaan pitää varsin tehokkaana asuntotuotannon välineenä. Tällä hetkellä peruskorjaus omakotitalossa hyväksytään valtion lainoituksen kohteeksi, kun taas useamman
90
perheen talot ovat julkisen vallan lainoituksen ulkopuolella. Siksi puoluetoimikunta esittää, että Asuntohallitus asettaa toimikunnan, jonka tehtävänä on selvittää vanhojen asuntojen kunnostamisen tukemisen tarkoituksenmukaisuus.
43 OMAKOTITALON RAKENTAMISTA VARTEN MYÖNNETTÄVÄN LAINA-AJAN MUUTTAMINEN
Summan Työväenyhristys ry:n esitys
Summan Työväenyhdistys esittää korjausta seuraavaan epäkohtaan.
Henkilöt, jotka ovat anoneet sekä saaneet valtiolta lainaa omakotirakennuksen rakentamista varten, saavat lainan nykyisin vasta elokuun aikana. On selvää, että rakentaminen pitäisi toki päästä aloittamaan jo aikaisemmin, keväällä. Esitämmekin, että k.o. lainat voitaisiin jakaa asianomaisille henkilöille viimeistään toukokuun alussa.
Näin päästäisiin rakentamaan heti kun routa on maassa sulanut ja syksyllä pakkasten alkaessa rakennuksissa saataisiin lämpö päälle sekä aloittamaan sisustustyöt.
Puoluetoimikunnan lausunto:
Puoluetoimikunta yhtyy esitykseen ja katsoo, että Asuntohallituksen on ryhdyttävä toimenpiteisiin edellä mainitun epäkohdan poistamiseksi.
44 NUORTEN TYÖLÄISTEN TASA-ARVON TOTEUTTAMINEN
Ulf Sundqvistin (Södra Sibbo Soc.-dem. Förening), Matti Ahteen (Oulun Työväenyhdistys], Tuomo Saarisen (Porin Kutomatyöväen Sos.-dem. Yhdistys), Erkki Liikasen (Mikkelin Viran- ja Toimen-haltijain Sos.-dem. Yhdistys), Folke Sundmanin (Helsingfors Soc.-dem. Ungdomsklubb) ja Pentti Väänäsen (Turun Sos.-dem. Ursin-Seura) esitys
Työssä käyvän väestön ongelmat ovat yleisiä yhteiskunnallisia ongelmia, jotka lähes poikkeuksetta koskettavat koko työväenluokkaa. Tosiasia on kuitenkin se, että eräät epäkohdat kohdistuvat poikkeuksellisen voimakkaasti juuri nuoriin työläisiin ja muutamat pelkästään nuoriin. Tällaisia epäkohtia ovat mm. työttömyys, asuntopula, pienten lasten hoitopaikkojen puute, työväen suojelun puutteet, sekä ammattiopiskelun että yhteiskunnallisen opiskelun puutteelliset mahdollisuudet jne. Pelkästään nuoriin työläisiin kohdistuvat eräät laissa määritellyt eriarvoisuudet mm. työttömyysturvan, irtisanomissuojan ja palkanmaksun suhteen. Yleisesti tunnettu tosiasia on myös, että harjoittelija-
91
ja jopa oppilasnimikettä voivat työnantajat käyttää väärin. Eräissä työehtosopimuksissa samoin kuin mm. viimeisissä tulopoliittisissa kokonaisratkaisuissa on nuori työläinen ikänsä perusteella jäänyt vaille sopimusturvaa samapalkkaisuuden toteuttamisen osalta.
Sosialidemokraattien periaatteiden mukaista on, että kaikki ikään perustuva syrjintä poistetaan ja nuorten työläisten tasa-arvoisuus toteutetaan. Siksi esitämmekin,
että puoluekokous velvoittaa puoluetoimikunnan sekä ay-liik-keessä ja muissa päätöksentekoelimissä toimivat puolueen jäsenet toimimaan kaikkien ikään perustuvien eriarvoisuuksien poistamiseksi työelämässä ja nuorten työläisten tasavertaisten mahdollisuuksien turvaamiseksi.
Puoluetoimikunnan lausunto: Puoluetoimikunta yhtyy esitykseen sekä toteaa samalla, että puolue on koko olemassa olon aikansa toiminut tasa-arvon toteuttamisen puolesta.
92