Somero-Seuran

juhlavuosi1973

Someron-Seuran 20-vuotisjuhla 15. 7. 1973Seuran puheenjohtaja, tohtori Tapio Horila on juuri vastaanottanut presidentin kirjeen, jossa hänellemyönnettiin kotiseutuneuvoksen arvonimi.Vas. Eero Suutela, Tapio ja Kaija HorUa, Kyllikki Kujanpää.Valok. Osmo Rekolainen.

. :.-;. -..,- . - ... .. <Somero-Seuran 20-vuotis juhla. Meneillään Pauli PUlisen juhlia varten kirjoittama näytelmä »Enomiesjärjestää», jonka ohjasi Osmo Rekolainen.Vas. osaksi näkyvissä Pekka Sulkinoja, kirjoittaja Pauli Pillinen, Oskari Laine, Marjatta Sulka, MaireVilenius. Näytelmässä olivat mukana myös Merja Kaapola ja Matti Vaurola.Valok. Antti Koivuniemi.

\

^ , . -< ^ ~\.

Somero-Seuran kotiseuturetki Kiikalaan 17. (i. 1!)7:1. Kvcrsti Mä-kincn kertoo Johannislundin lasilehlaan vaiheista kadessiian

teiltään jäämistöön kuuluva lasisauva. Taempana relken johtajaEero Suutela.\ alok. Antti Koivuniemi.

28

Someron lukion joulujuhlassa 21. 12. 1972 jaettiin Somero-lehden lahjoittamat rahapalkinnot (:t40 mk) Somero-Seu-ran lukiolaisille järjestämästä kotiseudullisesta kirjoitus-kilpailusta. Vas. Tapio IIurila, Katarina Salminen, RiittaValtonen, Vilho Kujanpa» (Somero-lehti), Liisa Ollila,Leena Salminen, Anne Nyström, Regina Seppälä, Maija-Hiittä Uanska, Marketta Tanskanen, Pertti Kärki ja Mer-ja Niemi. Liisa Ollilan takana Tuija Lemberg.Valok. Antti Koivuniemi.

Maist, Marja Mttttila selostaii prll.ivyii lihtausta, jota nayttiiäSaara Koskinen. Taiistallit loiikiitlait . loliannes Vanhala,

Valok. Antti Koivutm-ttii.

29

Someron myllyt 1585-1875Azdis Oja

Kotiseutuneuvos Tapio Horilan kirjoituksistaviimevuotisesta Someron Joulussa ja tämänvuotl-sessa Lounais-Hämeen Kotlseutuyhdistyksen Vuo-

sikirjassa kävi ihmeekseni selville, ettei muutenmelko monipuolisessa Someron historiassa ole laln-kaan käsitelty paikkakunnan myllyjen vaiheita.Koska alkoinaan kuuluin teoksen kirjoitta j akun-taan (onneksi en sentään talouselämää koskevienlukujen kirjoittajana), katson velvollisuudekseninyt korjata tuon käsittämättömän puutteen. Esltte-Ien seuraavassa ne tiedot, mitä eri aikakausienasiakirjat tarjoavat Someron myllyistä.

Jos emme ota lukuun sitä, että Someron Vilukse-Iän kylän taloilla oli vuonna 1516 osuus Marttilan(Kosken) Tuimalankosken myllyyn, emmekä sitä,että saman vuosisadan puolivälissä Someron Kas-kiston ja Suojoen kylien talot omistivat myllyn Us-kelan (Klikalan) Säräkoskenmaassa, vanhimmattiedot Someron myllyistä sisältyvät vuonna 1585laadittuihin Turun ja Hämeenlinnan läänien mylly-luetteloihin. Sen jälkeen valottavat pitäjän myllyti-lannetta Turun läänin myllyluettelo vuodelta 1635,Hämeen läänin myllyluettelot vuosilta 1633, 1777,1779, 1782 ja 1797 sekä molempien läänien maakirjatvuosilta 1805, 1845 ja 1875. Näiden asiakirjojen mu-kaan Someron emäseurakunnassa ja Somerniemensaamahuonekunnassa oli seuraavat myllyt.

TURUN LÄÄNIN PUOLEISET VESIMYLLYT

Hautalan myllyt. Hautalassa oli jo 1585kaksi myllyä, mutta 1635 ja 1805 yksi. Ainakin jo1845 se oli ratasmylly. Ainakin 18?5 myllyn osakkal-na olivat Hautalan Naulan, Unkilan ja Äijälän kah-deksan osataloa. Mylly sijaitsi Uskelanjoen latva-haarassa Rekijoessa eli Syvänojassa. - Selityksek-si mainittakoon, että veslmyllyjä oli kahta lajia:jalkamyllyssä pyöri kosken pohjaklveen po-ratussa reiässä pystysuora tukki, jonka alapaässaolivat vaakasuorat vesisiivet ja yläpäässä myllyn-kivet, kun taas ratas m yllys s ä oli vaakasuo-rassa akselissa pyörivä vesiratas, joka hammas-rattaiden avulla pyöritti myllynklvlen pystysuoraaakselia.

K a sklst o n mylly. Tämä mylly, joka mai-nitaan 1585, 1635 ja 1805, oli Kaskiston ja Suojoenkylien yhteinen ja sijaitsi Kiikalan puolella olevas-sa Klskonjoen latvahaaran VaresjoenlähdehaaranTytynojan Säräkoskessa eli Tanskankoskessa eliHarakankoskessa. Ainakin jo 1845 sekin oli ratas-mylly, samoin 1875.

Kerkolan myllyt. Vuosina 1585 ja 1635

mainitaan Kerkolan ja Syvänojan kylien yhteinenmylly. Vuonna 1875 oli samassa Rekijoen eli Syvä-nojan lähdehaarassa Myllyojassa jo kolme jalka-myllyä, joista yhden omisti Kerkolan Kerko, toisenKerkolan Lampola sekä kohnannen Kerkolan Kle-me ja Nikula.

Lautelan myllyt. Lautelassa oli 1585, 1635ja 1805 yksi jalkamylly, mutta jo 1845 kaksi ratas-myllyä. Vuonna 1875 ilmoitetaan molempien sljain-neen Uskelanjoen latvahaarassa Halkjoessa.

T alvi s illan mylly. Tämä mylly malnl-taan 1585 ja 1635, mutta el enää 1805, 1845 eikä 1875.

Te rttil ä n mylly. Tämä mylly mainitaan1635, 1845 ja 1875. Jo 1845 se ilmoitetaan ratasmyl-lyksi, ja 1875 sen sljanitipaikaksi ilmoitetaan Halk-joki.

HÄMEEN LÄÄNIN PUOLEISETVESIMYLLYT.

Hirs j ä rv en mylly. Tämä mylly maini-taan ensimmäisen kerran 1585 ja toisen kerran 1633,jolloin sen osakkaina olivat HIrsjärven, Ihamäen,Klvisojan ja Pallkalsten kylät. Vielä 1782 se oli jal-kamylly, mutta vuodesta 1834 ratasmylly. Vuonna1875 sen ilmoitetaan sijainneen Myllylänojassa.

Härj ano j an myllyt. Härjänojan jalka-mylly esiintyy myllyluetteloissa 158ä-1875 Härjä-nojan ja Härjänlahden kylien yhteisenä sekä Här-jänojan ratasmylly 1845-1875 yksityisenä. Jälkim-maisen perustamisvuodeksi ilmoitetaan 1824. Mo-lempien kerrotaan 1845 ja 1875 sijainneen Härjäno-jan Patakoskessa. Samassa koskessa sijaitsi vuo-desta 1825 myös Härjänojan saha.

Ha r k ä l an mylly. Tämä jalkamylly maini-taan myllyluetteloissa 1585, 1633 ja 1782, mutta eienää 1797. Sen osakkaina olivat 16S3 Härkälän jaJurvalan kartanot sekä neljä Pitkäjärven kylän ta-lea, 1782 Härkälän kartano ja Saarentaan kylä.

Ihamäen mylly. Ihamäen jalkamylljiesiintyy myllyluetteloissa 1779 ja 1782, mutta elenää 1797. Myllyn perustamisvuodeksi mainitaannoin 1730 ja sijaintipaikaksi PaHkaisten alue sekäosakkaiksi koko Ihamäen kylä.

J a atlla n myllyt. Jaatilan kappalaispap-pilan ja Ruunalan yksinäistalon yhteinen jalkamyl-ly mainitaan 1779 ja 1782 sekä Jaatilan talonpoi-kaistalojen jalkamylly 1782. Jälkimmäinen llmoite-taan perustetuksi noin 1760. Vuonna 1797 kumpikinmylly oli jo poissa kuvasta.

J a kkula n mylly. Jakkulan kylän yhtemenjalkamylly oli olemassa 1585-1875. Viimeksi mai-nittuna vuonna sen sijaintipaikaksi ilmoitetaanJakkulanoja,

30

loppu saatava estettyyn. Isomamma oli usseen sa-nonu, et Taivaan Isä ain kuulee lapsen rukoukset.Sitä konsti! mää ny oli päättänyt tosisain yrittäät.

Suvinen aamu oli kirkas ja hualetoin, täyteenaurinkoa. Oli viäl aikaa - maUmanloppu tulls vas-ta ehtol. Koivuin juurel oli mun paras karjain, Kor-ven Leon ja Aarnen tekemät hakohärjät. Niil määannoin oikeen paljon ruahoo, ja käpylehmät olimuutettava toisel laitumel, ettei net lakkais lypsä-mäst. Ruakapuarin alla oli kananpesä. Kana tulisiält ja kotkotti tullesas. Mää konttasin sinne ja sainkananmunnll hehnaasain, ja äiti arvas kohta, et niitoli neljä. Sit mää vein nuket keinuumaan. Mut mitäpiremmältäs päivä kulus, sitä raskaammaks pelkokasvo. Enkä mää voina puhhuut slit kellään muulakun Taivaan Isäl vaan.

Aurinko hipos jo Sarjolan tappurimakasiinlin jaPuustelin mettän männyn lalvol. Mut nyt vastamää huamasin, et mää en tunnekkan kel-l o o ! Se oli uus suuri huall; nyt mää en Ollenkaanitte tlätäls, koska mailma leimaattaa vilmisen ker-ran.

Mut isomamman kyäkis oli jämttistäln käypäseinäkello; isopappa piti sen minutlllas oikjas ajas.Ei sittenkän mailmanloppu vaan sentähren pääslstulemaan, et meijän kellot käy perunli. Täytys vaanmennä isomammalt kysymään.

- Se on puali viisi ja vähän päälle, sanos iso-mamma.

Viäl oli alkaa. Mut varmuren vuaks oli TaivaanIsäl kumminkiin jo ruvettava puhumaan. Oli loy-rettävä sopiva paikka, ettei isot Ihmiset näMs jaruppeis nauramaan. Pian se läytyskin - apllapeltoisomamman salin akkunan alla. Plänet käret meniniinkun ittestäs ristiin, ja slt mää pyysin ja pyysin,et Taivaan Isä antais meitin syntimmen anteeks,eikä salteis mailmanlopun viäl tulla. Vojeis vaikkaens suvenkin tulla jo, kun ei vaan viäl tänäpän! Sy-ränsuven kukkasten runsauren paljous ja hohtoympärll oli suunnatoin, oli miljoonat tulikukkaset,härjänhännät ja elän-kualen-kukkaset, oli täyrentäytenä kukostavan apilapellon imelän väkevättuaksut.

Aika tuntua iankaikkisuurelt.Mää menin taas kysymään Isomammalt kelloo.- PuaU kuus, sanos isomamma.

Aurinko painus jo meijän oman mettän takan.Piha oli jääny pimennen puala, puut heitti pitkiä

varjoi apllapeltoon. En mää ennää olkjastas pel-jänny kualemaakan, muuta kun sitä vaan, et jos sevia kuinka kipjää. Ja aika, aika, se venus ja venus,tuskin kulki etteenpäin ennää Ollenkaan. - NUnkuntai tervas, ruukas Annakin joskus sannoot.

Mää istusin pellon penkkaal. Maa oli lämmin,ojan pohja siljä ja kuiva. Varpaltten ylltten juaksironkkasäärinen hämmähäkki. Väki rupes tule-maan pellolt. Puusteliin päin ajo joku heinäharavanpääla. Aukion Jussi polki pyäräl Sarjolan tlätä. Li-kat palas lypsylt; niil oli itte Imu eres. NiittutiältäRaikas nuaren Marttaa heljä-äänlnen laulu:

- Eikä se ollut siunattua

se Omenajärven vesi vesi vesi...

Simmottli laului laulettiin Notkonpohjas, ja Ee-meli ja Pentti laulo, kun net pisti ravatin kaulaasasja lähti Koksipesil.

Oliskos kello jo enemmän kun kuus?

Ei auttanu taaskan muu kun mennä isomam-

malt kysymään.- Puali seittämän loi viimmeks, sitten lyä täy-

Ien tunnin soittaman, nyt on viälä varttia vaila, sa-nos isomamma ja vilkasi muu jo pikkasen kum-mastellen, samallas kun sekotteli vellipattaa.

Eikä muuta tarvittu. Piänen Ilkan leuka rupestutisemmaan, pelko ja jännitys laukes kovvaan It-kun hyrskeeseen. Koko ruumis vapisi.

- Mikäs sinun nyt tuli, hättääntys ällistynnyisomamma.

- Kun mää olen rukkoillu Taivaan Issää, ettei

tulis mailmanloppuu, kun sen oli määrä kuuren ai-kaan tulla, sain mää parkuln ravostnllskutettuun.

Isomamma rupes pääsemään jyvän päälä.- Laps kulta, kello on jo paljon ylitten kuulen.

Vaara on täylellisesti ohitte. Mutta älä porraa, mi-nä uskon miälelläni, että juuri sinun rukoukses täh-Ien Taivaan Isä kuuli ja armahti meltä'kalkkia Ih-misiä, sanos isomamma.

Vaara oli torestas ohitten. Syränt el puristannuennää, hualet oli pyhitty poijes. EI TULLUKKAANMAILMANLOPPUU!

Mut nälkä oli tullu ja kova. Kyäkin poyräl oli viälvaris perunil ja soosii ja pellin päälä - voi jeekala- PANNUKAKKUU!

ir^

*

27

ramaan, ja kaikki tolsekkln rupes. Sitä mää en vol-nu käslttäät. Nauraavat, vaikka mailmanloppu tul-lee juur! Annakin lisäs vettä myllyyn.

- Mahtaaks tulla veten takka valkjan kans, sekysys.

Mää istusin hlljaa pikkutualll. Kalkki palals tak-ka tulis vetenpaisumus. Kauhjaa, kauhjaa, vaikkatulis kumpi tahtosi Mää kualisln itte ja äiti ja isäkualis ja Tarkka ja Vlrma ja Laukeri kualis ja kaik-ki mallman linnut, kissat, koirat ja possutkin kua-Us! Kärpästein ja sonttialstein ja hyttystein el olisniin vällllkän, mut kun Ruakoskakin kualis ja Iitaja isomamma! Eikä sit olis ennää kukkasilkan eikäpuita eikä talloi eikä mittaan. Ja tää hirmunen tulisjo huamen ehtol.

Tavallisestaln oli kiva, jos Niku takka Ville tuliehtol meilä, mut sillan ehtol el oltu. Nlku seisos kyä-kin akkunan alla ja laulo simmottest hianost miä-hest Herra Petterist, kun vaan kammarissa peilaili

ja päätänsä kamppaili. Mut tavat oli sukkelat, oi-keen kamottavat:

Kolme kirkkoa olen minä polttanutja papit olen surmannut,ja kolme niin komiata mamman tyttöäolen minä surkiastl narrannut.

Miähet seisoskeli ympäri] ja naureskeli, vaikkaherra Petteri oli ollu niin toklruamanen. Ei kannat-tannu puhhuut Villelkän, Villelt el olls kumminkaansaanu vastakalkuu. Rinkii se osas kiärittäät kilo-

metrikaupal ja oli melkeen mun paras leikkikump-paneln, mut mailmanlopun päälä se ei räknännymittaan*

Vasta peiton alla mää lakkasin pelkäämäst, kunlopultas uni tuli. Mut sitä ennen olikin piänen likanalvorustinkeis tehty vahva päätös, et Taivaan Isäoli saatava muuttamaan ajatuksiitas, ja mailman-

'w\

26

Joensuun myllyt. Joensuussa oli 1779 ja1782 kolme jalkamyllyä, joista yhden omisti Joen-suun Hätä, toisen Joensuun Aukusti, Hoppu ja Kiirusekä kolmannen yhteisesti koko kylä. Hädän myllymainitaan 1782 jo hävitetyksi.

Keltiäisten mylly. Tämä mylly mainl-taan kylän yhteisenä jalkamyllynä 1782 ja 1797.Vuonna 1821 myllyn tilalle Vesanojan Korklakos-keen rakennettiin Keltläisten saha, joka oli tolmin-nassa edelleen 1845 ja 1875.

Kimalan mylly. Tämä kylän yhteinen jal-kamylly mainitaan 1585-1782.

Kopilan mylly. Tämä ratasmylly perus-tettlln 1780 ja oli olemassa edelleen 1875. Mylly kuu-lul yksistään Kopilan kartanolle ja sijaitsi Olnas-järvestä alkavan Nummenjoen Kopilankoskessa.Samassa koskessa sijaitsi 1600-luvulla ja uudelleenvuodesta 1757 myös Kopilan saha.

Kultelan mylly. Tämän jalkamyllyn hls-toria alkaa myllyluettelosta 1585 ja päättyy mylly-luetteloon 1797. Vuonna 1833 olivat myllyn osakkal-na viisi Kultelan taloa ja kaksi Ihamäen taloa sekä1797 koko Kultelan kylä. Ilmeisesti mylly sijaitsi sa-massa Laukonojassa, johon 1800-luvun lopulla jäl-leen rakennettiin kaksi uutta myllyä.

Lahden mylly. Lahden kartanon noin 1770perustettu ratasmylly mainitaan vain myllyluette-lossa 1782.

Pajulan mylly. Pajulan kylän yhteinenmylly esiintyy jalkamyllynä 1585, 1(33, 1782 ja 1797sekä ratasmyllynä 1845 ja 1875. Sijaintipaikaksi 11-maltetaan viimeksi mainittuina vuosina Sepänoja.

P allka iste n mylly. Tämä kartanonmyl-ly mainitaan jalkamyllynä 1782 sekä 1805 rakennet-tuna ratasmyllynä 1845 ja 1875. Sijaintipaikkana oliMyllylänoja. Samassa koskessa oli vuodesta 1848myös Palikalsten saha.

Pitkäjärven myllyt. Pitkäjärvellä oli1585 kaksi myllyä ja 1633 yksi mylly, joka kuulut ky-Iän yhdeksälle talolle. Vuoden 1782 myllyluettelossatämä jalkamylly Ilmoitetaan hävitetyksi.

Pyölin mylly. Pyölin ratasmylly maini-taan ainoan kerran 1845.

Salkolan mylly. Salkolassa oli 1633 ja 1782jalkamylly, jonka osakkaina olivat Salkolan kylB jaTammelan Liesjärven yksinäistalo. Myllyluettelos-sa 1797 mylly kuului yksistään Liesjärvelle. Myllysijaitsi perimätiedon mukaan Liesjärven kylänalueella Tartlammesta Liesjärveen laskevassa Le-hesjoessa.

Sylvänan myllyt. Sylvänallä oli 1585 kak-si myllyä ja 1633 yksi, jonka osakkaina olivat Sylvä-nän ja Ollilan kylien talot. Myllyluettelossa 1782mainitaan tämän jalkamyllyn osakkaina Sylvänän,Ollilan ja Paltan kylät, samoin 1797, 1845 ja 1875.Kahtena viimeksi mainittuna vuonna myllyn ilmoi-telaan sijainneen Rajajoessa. Myllyä kutsuttiin sil-loin Tanttllan myllyksi.

Vesanojan mylly. Vesanojan jalkamyllymainitaan 1585-1875. Vuosina 1633 ja 1782 sen osak-kaina olivat Vesanojan ja Keltiälsten kylät, 1797Vesanojan ja Tammelan Letkun kylät sekä 1845 ja1875 Vesanojan kylä yksinään. Mylly sijaitsi Vesan-ojan Korkiakoskessa.

Vllukselan myllyt. Vllukselassa oli kak-si myllyä 1585. Sen koommln el kylän myllyistä pu-huta.

Viuvalan myllyt. Viuvalassa mainitaanolleen kaksi myllyä 1585. Vuonna 1633 niitä oli enääyksi, osakkainaan Oinasjärven, Kopilan ja Viuva-Iän kylät. Sama jalkamylly oli edelleen olemassa1797, mutta Koplia oli jo silloin eronnut lahkosta ra-kennettuaan sitä ennen oman ratasmyllyn. Vuosina1845 ja 1875 Oinasjärven ja Vluvalan kylillä oli jat-kuvasti yhteinen jalkamylly Nummenojan Kopilan-koskessa.

PITÄJÄN TUULIMYLLYT

Ainoat myllyluettelot, joissa Someron tuullmyl-lyt mainitaan, ovat vuosilta 1777, 1779 ja 1782. Tuol-loin oli pitäjässä seuraavat tuulimyllyt:

Harjun kartanolla 1777, 1779 ja 1782 (silloin johävitetty),

Harjun taloilla 1779 ja 1782,K im ala n kartanolla 1777, 1779 ja 1782,Karilan Tuomelalla 1782 (rakennettu 1781),Ollilan Maalilla ja Ällillä 1779 ja 1782,P y oli n Isollatalolla eli Oikialla 1777, 1779 ja

1782,R autel a n Suutelalla 1777, 1779 ja 1782,R y h d ä n yksinäistalolla 1777, 1779 ja 1872,Sillanpään Jaakkolalla 1782,Sillanpään Korrllla 1777, 1779 ja 1782 sekäS y Ivana n nimeltä mainitsemattomalla ta-

lolla 1777.

Ohimennen mainittakoon, että Tammelan ai-noat tuulimyllyt olivat noihfai alkoihin Someroon ra-joutuvassa Torron kylässä. Vuonna 1777 niitä olikaksi ja vuonna 1779 kolme, nimittäin yksi Mängil-la, toinen Pompalla sekä kolmas Kurulla ja Niku-Iällä. Kovin hitaasti siis kävi tuulimyllyjen etene-minen kohti pohjoista. Vuonna 1585 Somerollakaanel niitä vielä ollut, vaan lähin tuulimylly oli Uskelan(Kuusjoen) Kanungilla.

LOPPUEHDOTUS

Someron uljaassa ulkomuseossa on jo hieno tuu-llmylly. Eiköhän museon alapuolella sijaitsevassaJaatilanjoessa olisi ainakin isonveden aikana senverran vettä, että siihen saataisiin hirsistä ja kivis-ta rakennetulla tammella edes metrin korkuinenkoski, joka pyörittäisi pientä jalkamyllyä? Jolleiaitoa jalkamyllyä enää mistään IBydy, osaavathanSomeron taitavat kirvesmiehet sellaisen äkkiä py-kata jostakin vanhasta nllttuladosta lukuisien en-tisajan kuvauksien perusteella. Vai mitä tykkäät-te?

31

KesäaamuENNEN VANHAAN HYVÄÄN AIKAAN AIVAN VARMAAN

KUULUI KUKKO ULJAS AINA KANATARHAAN.

SE YLVÄS TÄRKEE HERRA TALON

OLI EDUSTAJA TYYLIN HERRASKAISEN JALON.

KESÄAAMUN KERRAN JUURI KOITTAESSA

ASTELI TÄÄ HERRA ULJAS AAMUASKAREISSA.TUUMAILI: - TÄÄ AAMU ONPAS SUURENMOINEN.

HIENOMPIKO ENÄÄ SAATTAIS OLLA AAMU TOINEN?

NYT PIENI LEMMENKISA SOPIS AAMUUN TÄHÄN VARMAAN,

VAAN KUMPPANIKS' NYT HALUAISIN KANAN VIERAAN, NUOREN, ARMAAN.

VAAN KOVIN TUTTUA TUO AKKAVÄKI KOKO SAKKI,

NIIN RISAINEN JA KULUNUT ON KANAN MONEN TAKKI,

JA SIELTÄ TÄÄLTÄ PISTÄÄ ESIIN HÖYHENTUKKO.NÄ!N HAABEMIAAN TÄHYSTF.I.I III..IAS KUKKO-UKKO.

MUTT' SILLOIN HUOMAS KUKKO AIVAN VIERES KANATARHAN AIDANKANAN NUOREN. IHMEELLISEN KIMULIN, VIEL VALKOPAIDAN.TUUMAS KUKKO: - TUONPA KANSSA PIAN HÄITÄNI MÄ VIETTÄÄ TAIDAN,MUTT' ENSIN ANNAN SERENAAD1N RÄJÄHTÄÄ.

MÄ TIEDÄN SEN, SE TEKEE TERÄÄ SEKÄ VAIKUTTAA.

NIIN KOHTA SEURASS KANAN NUOREN ALKOI LEMMENPELI,KUN KUKKO HERRASMIEHEN ELEIN SIINÄ KOSISKELI.- HÄÄPÄIVÄN SÄÄ NYT OLIS SUURENMOINEN, NÄIN KUKKO KUISKUTTELI.PUNA1SNA HEHKUI POSKET, PARTA KUKON,

KUN VERI KUUMA AIVAN KUOHAHTELI,

JA SIIPI ROIKKUI, AIVAN MAATA RAASTOI,

KUN KUKKO ARMAALLENSA LEMMENKIELTÄ HAASTOI.

VAAN KANA NUORI YMMÄRRÄ EI SULHON SANAA,SE PAKOON RYNTÄÄ, KUKKO PERÄÄN, SIIS MENNÄÄN PERÄKANAA.

«r-^< x<^

f^-y^.^v^n

J#^IMJU JiLi-

-V

Ei tullukkan mailmanloppuuKaarina PoUari

Ku mei oltiin piänii, ruukas äiti ja isä viärämoittii kirkkoon. Jottain jäi mläleenkin sllt, mitäpapit puhus alttarilt takka saamastualist. PastoriPeltokaljo puhutteli klrkkoväkkee usseen saama-sas 'TE YSTÄVÄT', ja siit mää olin oikeen ylpjä, etjos se muukin merinteeraa. Laaksist mel lapset ty-kattiin, ja selt tuli sanat selvästäs, vallankin t-kir-jaimet sannain lopus. Oikeen täytys kuorella, kos-ka seuraava ttt paukaattaa. Peltokaljo oli hyvämessumiäs, puhumatakkan ny ittestäs kirkkoherraLaaksist, se messus niin puhtaastas Herransiuna-uksenkin, et moni juur sitä vasten menikin kirk-koon. Lahjomatoin Iita olikin isonpappilan kyäkiskerran sanonu, et Someron kirkas ei oi sejjälkeenlaitalaist messuumist kuultu, kun Laaksi lähti jaPeltokaljo. Iitan mlällpire oli järkähtämätbin, eikäauttanut sekän tiato, et Aaltio oli laulanu oopperankuaros.

- Olkoot vaan vaikka misä operoin kuarois,meinas Iita.

Mut Aaltio oli tolsel tappaa musikaalinen, se sä-jesti virsiikin, vaikkei nuattel olla maila halmeil.

Mut jos saama venus, niin lapsen aika tuli väki-siin pltkäks. Altin taskus oli selt varalt sokerlnpalatakka karamolli, ja sen kans oli mukava tuhtaat.Mut kaikkeen parempi oli, jos Oksanen tuli Ussää-maan halkoi kirkon keskikonkin kamanaan. Piäni

kirkas kiraus kuulus, kun Oksanen avas kaminanluukun. Haminan kita aukes, ja siält kumotti puna-nen kuuma liaska. Muutama halonpualikas vaanpessään, ja luuku taas kii. Sitä olis kattellu vaikkakuinka. Mut Taivaan Issää oli kirkas kuureltava -

joku oli sanonu, et jonsei tottele ja oi kiltti, niin sevoi purottaat vaikka kuuman kiven paälä. - Jokakerta tuntus niin kamalan pahalt, kun kuuli, kuinkaJeesust kiusattiin ja pantiin ristinpuula. Mut oli ole-mas vankkumatoin tiato, et kerran kaikki asjat sel-vii. Oli luvettu kirkas ja kotonkin puhuttu, kun lap-set kyseli, et tullee TUAMIOPÄIVÄ, kun lampaat javuahet erotettaan, ja suret ajetaan poijes. - Jakaikki käy niin äkkiin niinkuu salaman leimaus, etkukkaan ei kerki tekemään mittaan. Se oli muuten

hyvä, paitti ei senpualest, et samallas mailmaklnloppuu. El mallma olls slmmotten tähren saanuloppuut!

32

Jollain ehtol, kun väki oli jo syäny ja istus kyä-Ms, luki joku Turunmaata. Jossain Raukan oli Ihml-set kiivenny korkjan vuaren päälä vartoomaanmailmanloppuu, viäneet sinne oikeen elukkaskin jamuun elantos, et hei sit sel konstil säilyttäls henki-kultas. Sitä mää jo oikeen kavaatin. El ollu Jaat-laan kyläs korkjoi vuarli. Palman kaljot oli liikaRaukan, eikä Ryssäpellonmäkikän tuntunu tähäntarkotukseen riittävält. Ja tavallisen outo se olimuutenkin: mei pikkulikat oli käyty siBl vaan ker-ran. Mää vihkisin siäl Samperin Siirin ja FonselinAnnikin avioliittoon. Mun esliinain pantiin takape-rin, et mää öisin ollu niinkun pappi, ja sit mää kysy-sin, et tahtooks hei rakastaa* tolslitas myätä- javastamälsä, ja hei tiättyst lupas. Mää tiäsin, kuin-ka vihitään, kun mää olin päässy joskus häihiin.

Välil mailmanlopun pelkäämlnen melkeen un-hottus. Mut sit kerran suvel tuli torestas kova palk-ka. Oli taas ehto. Oli oltu koko pitkä, kuuma päiväheinäpellol, ja sit syäty. Joku luki taas poyrän viä-res Turunmaata, tais olla Hekin Pentti. Ja eiks tääjunkkari yhfäkkiin parantannu ääntäs Ja hihkassu:

- Se on sit huamen ehtol tähän alkaan jo mail-

manloppu. Huamen se o'!Toiset pikkasen horistell korvlltas. Ja Pentti

paukutteli sotaäänel:

»Nevvyörkistä lettnätetäan, että selvän-näkijä, joka tiesi etukäteen Titanicin tu-hon ja ennusti Ranskan häviämisenmaailmansodassa, ilmoittaa, ettämaailmanloppu todennäköisesti tapah-tuu tämän kuun nifai ja niin mones päivä,ja kellon aika on kuusi jälkeen puo-Ien päivän Suomen alkaa.»

- Ei tänäpän ehtol slt ennaä ränttä vlruttaanaamaataskan yhtä ainovaa päivää vasten, meiuasEemeli.

Pentti laski lehren poljes kärestäs ja rupes nau-

25

vanheta. Viisaasti ja silmät auki.»

Kuitenkin! On jotain. Minä suhtaudun siihen jär-kevästi, realistisesti: En tunne sentimentaalisuut-ta. Saan ja uskallan rakastaa järveäni, järvlmalse-maani. En ajattele sitä laskevana aurinkona, enminään sukkelana lalneenliplatuksena, tumminaveteenpiirtyvinä kaistoina. Se on vain puhdasta vet-ta, kovaa kalliota, puita, ruohoja, varpuja: rehellis-ta maisemaa. Minun maisemaani.

Valkjärvet. Minun maisemani avautuu Kasken-

ahon rannasta, kiirii yli Etujärven, pyrkii Takajär-velle, mutta Kullaan-saaren kannas pysäyttää Ulk-keen. Pimeällä voi vieläkin joskus nähdä, kuinkaonneton morsian hakee kultasormustaan saarenrannalta. Minun saareni, Isosaari ja Plkkusaari,musta Arkkuklvi, joka pelottaa. Kallioiltani on nä-koala yli järven, voin siepata näköpiiriini maail-man.

Takana näkyy Antinalhon lehtometsää, tuoltalähtee Valkeenoja. Olen oppinut tuntemaan tämänmaiseman vuosien kuluessa, silmät löytävät koh-teensa heti: Täällä en erehdy. Tiedän, milloin aallotlyövät syksyisin niin lujaa, että maakin on märkäävaahdosta, tiedän, niiloin ensimmäiset ruohot he-räävät täällä keväällä. En tunne vuodenaikojenvaihtelua muualla, täällä se on minulle tuttu.

Minä kaipasin vaatimatonta, karuhkoa Etujär-ven kalliomaisemaa, kun seisoin palellen saastu-neen Bodenjärven rannalla. Jos haluatte, olkoon seminun koti-tkäväni. Olkoon se tunne minun suoma-

laisuuteni, minun kieleni, minun slteeni tähän maa-hän. Ja minä tunnustan rehellisesti, että olen val-mls kirjoittamaan ylistyslaulun noiUe kallIoiUe,hassunkurisen, tunteellisen runon kuin runoilijatentisaikoihin. Ainoa tunne, jonka voi tässä vieraas-sa maailmassa tuntea, on varmuus hetken olemi-sesta - vain tuon hetken - kun seisoo kovalla gra-niitilla, tuulensyomällä kalliolla.

Tunnustan, hyvä on, olkoon se pakopalkka. Sepitää suoda minulle, niin kuin kaikille muillekin.Tulen onnelliseksi, kun muistan kesken oppitunninSomerolla, että on vain muutama päivä kulunut sii-ta, kun Ihmiset Valkeaviidassa kertoivat kahdenjoutsenen laskeutuneen Etujärvelle Isonsaareneteen. On kulunut neljä vuotta, ne eivät ole Umesty-neet, kunnes taas, juuri tänä vuonna ne tulivat jäl-leen. Tätä on vaikea uskoa, onko tämä enää mah-dollista!

Minä haluan sinne. Kävelemään kallioille. Kat-selemaan kiven epätasaista rösoistä pintaa ja to-teamaan lakonlsesti kuin lapsena: »Katso, tästä onjääkausi mennyt. » Saan kastaa käteni veteen, ensintoisen - varovasti ja hitaasti - sitten toisen, jatunnen, kuinka sormien lävitse valuva vesi rauhoit-

taa. Etujärven kirkas vesi antaa minulle voimaa, jakoko maisema antaa, kaikki kivet ja uhmaavat roh-keat männyt, ja Tammelan mullasta virtaa alkojenvarmuus muukalaiseen, vieraaseen, rauhanhälrit-sijaan.

kanatarhassa

Seppä ja maaherraEero Helkiö

Somero 14. 3. 50

Someron kunnan äskeisen tarkastuksen yhtey-dessä vieraili maaherra rouvineen myös Someronkunnalliskodissa.

Kodin asukkaat olivat etukäteen saaneet kuullatulevasta vierailusta. Senpä vuoksi he hartaastiodottivatkin korkean vierailijan käyntiä. Tiesihänse vaihtelua arkiseen oloon. Päivä kului pitkälle eh-toopuolelle, mutta mitään ei kuulunut. Onkohanmeitä vanhoja ihmisiä nyt aprillattu, jo kyseltiin.Oli näet huhtikuun ensimmäinen. El aprillattu.Maaherra tuli, tuli vielä rouvakin. Kahvit juotiin.Oli juhlapäivä.

Maaherra seurueilleen kiertcli ja katsasteli ko-

din eri huoneissa. Hän vaihtoi sanan siellä, toisentäällä. Eräässä miesten huoneessa sukeutui vastapitempi keskustelu. Maaherra tapasi siellä So-meren vanhimman miespuolisen asukkaan, seppäSundin. »Oletteko somerolaisia?» kysyi maaherrahäneltä. »En», kuului selkeä vastaus. »No, mistäsitten olette kotoisin?» »Helsinginpitäjästä», vasta-si Sund. »Koska tulitte Somerolle?» »Vlisikymmen-ta vuotta sitten.»

»Tietääkö Sund nyt, kenen kanssa te keskuste-lette?» puuttui Kurjen Mikko puheeseen. »Mistäminä sen tietäisin», ärjäisi Sund. »Se on maaher-ra. » Silmät Ilosta loistaen keskustelu jatkui - ruot-sin kielellä. Sund oli mielissään, kun joku vielä osaahänen lapsuutensa kieltä. Maaherra osasi.

- POIS ALTA VANHAT AKKAMSAT, KILJUU KUKKO,NYT TAITAA MUODOSTUA KOVANLAISET KISAT.

JA VAUHTI KIIHTYY, KUN KUKKO ISON VAIHTEEN PÄÄLLE HEITTI,NIIN KOHTA KANATARHAN PÖLYPILVET PEITTI.

SILLOIN, KESKEN KAIKEN KILPA KATKES, KOSKA LENS JOSTAIN,TIES MISTÄ, KUKON SILMÄÄN PAHA RIKKA, ROSKA.

IIÄMARÄKSI MENI NÄKÖ SIINÄ AIVAN,TUO ROSKA MINKÄ SAIRAAN AIKAAN HARMIN VAIVAN.

VAAN JUURI SILLOIN TUNSI KUKKO AIVAN SELVÄÄN,ET SATTUI JALKA PEHMEÄÄN JA HÖYHENISEEN KANANSELKÄÄN.- AHAA, KIINNI SAINPAS, KUKKO IHASTELI,OLENKIN SENTÄÄN VIELÄ AIKA KOVA PELI.

LEMMEN HEKUMASSA KUKON SILMÄKIN JO AUKES,JA SILLOIN HETKI RIEMUN KIROUKSEEN LAUKES -

EI MORSIONA OLLUTKAAN SE KANA KAUNIS, NUORI,VAAN JOUKON VANHIN, LEININ LYÖMÄ KANAMUOR1.

KIROS KUKKO: PIELEEN MENIVÄT NÄÄ JUHLAT AIVAN,SUOTTA NÄIN TUON KOVAN KILVAN. VAIVAN.

MUTT'KANA VANHA ELI SUURTA ONNEN AIKAA,SEN RINTAAN VALUI NUORUUSAJAN TAIKAA.- VOI SISKOT, VIEL KERRAN MULLE AUKES LEMMEN TAIVAS,NÄIN SUUREN RIEMUN VALLASSA SE MUILLE KUISKAS.

St; KANA NUORI, NEITO VIELÄ AIVAN,ALLAPÄIN NÄIN MIETTII JÄLLEEN VIERES AIDAN:

- MÄ TYHMÄ OLIN, AIKAMOINEN NOLLA,

VAIN KANA NUORI NÄIN TYHMÄ SAATTAA OLLA.

MUTT' SEN MÄ TIEDÄN NYT JO AIVAN VARMAAN,EI LIIAN KOVIN SOVI JUOSTA EESSÄ KUKKOHERRAN ARMAAN.

Pauli Pillinm

24 33

Mustanaamion nyrkki puhuu.

Sarjakuvasankareitten seurassaPekka Salminen

Sarjakuvat eivät ole vain lasten leikkiä. Kym-menkunta vuotta sitten tehdyn amerikkalaisen tut-kimuksen mukaan jenkit seuraavat sarjakuvia ah-kerimmin 3B-39 vuoden iässä. Pikkulapset ovatsiis raobilisoineet vanhempansa lukemaan heilleAku Ankkoja; jo lukutaitoisten poikien Mustanaa-miot ilahduttavat Isää siinä missä lelkklsähkBju-natkin. Varovaisen arvion mukaan sarjakuvia lu-kee Yhdysvalloissa joka pyhä yli sata miljoonaa ih-mistä.

Amerikkalaiset häpeUevät hiukan harrastet-taan, koska sarjakuvat ovat perinteisesti roska-kulttuuria, vessalukemista. Varsinkin sivistyneis-tön asenne niihin on nulva: hyvä tapa vaatii moko-mistä vaikenemaan. Jos täysissä sielun ja ruumiinvoimissa oleva aikuinen tempaa bussissa salkus-taan Aku Ankan ja uppoutuu siihen, hän saa osak-seen ihmetteleviä katseita. Täysjarkisena harras-(uksena sarjakuvien tutkiminen on vasta tulossa.

Sarjakuva on kaupallinen taide. Amerikkalainenpääoma on hallinnut maailman sarjakuvamarkki-noita lähes täysin jo puoli vuosisataa. Kymmenensuurta - mm. Walt Disney Productlons ja KingFeatures Syndicate - sekä 240 pientä syndlkaattiaeli myyntirengasta harjoittaa tätä tuottavaa elln-keinoa, jonka vuosivalhto on sata miljoonaa dolla-ria.

Sarjakuvien aiheenvalinnan määrää jättlläis-markkinoiden paine ja joukkotuotannon rautainenlaki: tuotteen on miellytettävä mahdollisimmanmonia eikä loukattava ketään. Sarjakuvien sisäl-Iässä heijastuu se Yhdysvaltain sanomalehdistön

uutisaineksen valinnan periaate, että eniten ihmi-siä kiinnostavat joko eksoottiset ja jännittävät taisitten niin arkiset tapahtumat, että ne voivat sattuakenelle tahansa. Sarjakuvat tuntevat vain yhtets-kunnan ja ihmiselämän pienet ongelmat - suuristaon pakko vaieta. Miltei kaikki kysymykset, jotkavoisivat ärsyttää amerikkalaista lukijaa, ohite-taan: uskonto, rotuongelma, kehitysapu, yhteis-kuntakrltiikki. Mutta yhtä syndikaatit eivät sensu-roi: väkivaltaa.

Väkivalta on lähes kalkkien kuvasarjojen yhtel-nen tekijä. Erimielisyydet ratkaistaan mutkatto-masti: nyrkki silmään tai luoti rintaan. Perhesar-jätkään eivät karta kurittamista: Heikkisten naa-puri Paavo on Heikin kraiveleissa kiinni harva sepäivä; ihmeen vähän Heikki silti tarvitsee terveys-keskuksen palveluja. Mutta rikossar joissa gangste-rlt eivät selviä pikku naarmuin. Paha ihminen onsyntyjään paha, kaltereitten lakanakaan hän ei pa-rane, vaan miettii uusia konnankoukkuja. Nuhtee-ton sankari - Teräsmles, Taika-Jim, Mustanaa-mio - voi huoletta tappaa roiston tai luovuttaa hä-net viranomaisten teloitettavaksi.

Seikkailusarjan juonlkaavio on yllättävän yksin-kertainen ja melkein aina samanlainen. Eletäänrauhassa ]*a ihmisten kesken vallitsee hyvä tahto.Yhtäkkiä tapahtuu jotakin kauheaa, murha taipankkiryöstö. Nerokas rikollinen istuu jossakintyytyväisenä: täydellinen rikos! Sitten sankarikuulee asiasta ja syöksyy näyttämölle. Mutta rosvoiskee jälleen, ja nyt konnankukistaja, joka ei ole va-raatanut roiston oveluuteen, jää vangiksi. Viholll-

34

siltä klelipoliittisesta terrorista, jota maammeruotsinkielinen väestönosa harjoitti suomenkielisiävastaan. Aloin seurata maamme kiellpolilttlsia rii-

toja, ja minua suututti se sokea kiihko, jolla ruot-sinkieliset johtavat piirit pitivät kiinni valta-ase-mastaan. Ja niin kuin usein käy, ovat lapset saa-neet niittää, minkä vanhemmat ovat kylväneet.Mutta myöhemmin olen saanut kokea, että suo-menkieliseltä taholta taistelussa on ilmennyt paljonsellaisia piirteitä, jotka ovat halskahtaneet halpa-maiselle kostolle. Koska olen molempiin osapuoliin

suhtautunut kriitillisesti, en varauksettomastl olevoinut kumpaakaan kannattaa. Ruotsalaisella ta-holla on minua monta kertaa syytetty »lenlslksl», jasuomalaiset piirit ovat pitäneet minua »svekomaa-nlna». Tämä johtuu kriitillisestä objektivismistanl,jota minun on kiittäminen myös siitä, että porvaritovat leimanneet minut sosialistiksi ja sosialistit

porvariksi. Puolueeseen sidottujen ihmisten on val-keata ymmärtää persoonallista asennetta.60 VUOTTA FARMASEUTTISELLA ALALLA(1951)

Kotoinen järvimaisemaKnstima Pelto-Tvnperi

^^w^^^

^^ ̂ Nfcä.^yp i¥yir

-^K-4^. ^,.,^:, r^-^ . -^^^

'f^^t

Kun Ihmiset esittävät minulle hankalia kysy-myksiä, siteeraan Sodergranla: »Minä olen vierastässä maassa. Olen oksaani Illan raskas hedelmä».Vastauksen saa ymmärtää laajasti, konkreettises-ta abstraktiseen. He ihmettelevät. Eikö todella mi-

taan! El tunnesiteitä ympäristoBn, ei yhteenkuulu-vaisuutta murteeseen, ei kiintymystä mihinkäänihmisryhmään! Minä olen pahoillani. Valitettavas-ti. Se olisi rikkaus, myönnän. Ehkä minäkin tyydynheidän päätelmäänsä: »Kaikki voi muuttua. Pitää

23

usein valmistaa pillereitä pelkistä vehnä- tai ruis-jauhoista. Niitä määräsi eräs hyvin suosittu tampe-relainen lääkäri hystccrisille naispotilaille. Anta-essaan heille reseptin hän vakuutti, että oli kysy-mys aivan uudesta lääkkeestä, joka hämmästyttä-van tehokkaasti paransi juuri kyseisen naisen sai-rauden. Jo ensimmäiset pillerit salvat aikaan Ih-meitä oikeaan filadelfla tapaan, sillä uskohan voisiirtää vuoria.

Melko pian heräsi minussa ajatus, että apteekkl-oppilaalta »puuttuu jotakin». Puuttuu lääkkeitäkoskeva synonyymisanaklrja, josta oppilas koput-tamatta apteekkarin makuuhuoneenovea saattoinähdä, mitä mikin oli. Näin oli minussa jo oppllas-alkanl alussa herännyt ajatus apteekkien vähittäls-myynnissä tarvittavasta synonyymisanakirjasta,minkä ajatuksen sitten toisen farmaseuttivuoteniaikana toteutin.

Maaseutuapteekeissa oli yleensä vaikeata oppiavalmistamaan reseptilääkkeitä, sillä 1890-luvullakunnanlääkäreitä oli maaseudulla peräti vähän.Tällöin reseptejä ilmestyi apteekkiin vain mikälipiirllääkäri sattui käymään seudulla matkustelles-saan piirissään. Mutta koska piirit olivat huomatta-van suuria, ei piirilääkäri montakaan kertaa vuo-dessa voinut käydä samalla paikkakunnalla. Sainkuitenkin melko hyvää kokemusta reseptilääkkei-den valmistuksessa kiitos sen seikan, että eräs van-ha juoppo lääketieteen kanditaattl oli asettunut So-merolle asumaan. Laajan ja tiheään asutun seudunainoana lääkärinä hänellä oli kohtalaisen laaja po-tilaspiiri. Sitäpaitsi hän teki matkoja lähipalkka-kunnille ja palasi tavallisesti Malla kotiin tuodenreseptltukun mukanaan. Lääkkeiden valmistus velminulta tällöin usein puolen yötä. Ne sai sitten lää-karin mokana seurannut paikkakuntalainen, jokakotiin saavuttuaan jakell ne asianomaisille potllail-le..

Kun puolen vuoden ajan olin toiminut oppilaana,tuli apteekkari eräänä päivänä luokseni ja Ilmoittiettä hänen täytyi lähteä matkalle käydäkseen lää-karilla alituisen yskänsä takia. Ja ihneisestl samal-la saadakseen vaihtelua yksitoikkoiseen elämään-sä, joka parhaasta päästä kului vuoteessa. Hän sa-noi että »hänen oikeastaan pitäisi palkata farma-seutti matkansa ajaksi, mutta kun Jalander oliosoittanut niin suurta harrastusta ja näytti hallitse"van liikkeen hoidon, halusi hän uskoa apteekkinsaminulle poissaolonsa ajaksi». - Luonnollisestikintämä tapahtui pelkästä saituudesta. Eikä siihen ai-kaan oltu niin tarkkoja näissä asioissa. Harjattuaanpäällystakkiaan pari ylimääräistä tuntia höpistentapansa mukaan itsekseen hän lähti matkalle. Sel-vlydyln melko hyvin yhtä kertaa lukuunottamatta,jolloin eräs vieraspaikkakuntalainen halusi lääket-ta, jota en pystynyt hänelle antamaan. Tapaus vah-visti yhä käsitystäni, että vähittäiskauppaa vartenpiti olla olemassa synonyymisanakirja. Mikäli ml-nulla olisi ollut sellainen käytettävissäni, olisin kaiselviytynyt tästäkin taoauksesta. Kotiin nnlnf?^

saan apteekkari kiltti minua lämpimästi apteekinhoidosta ja ojensi minulle juhlallisella eleellä, sääs-tettyään (armaseutinpalkan ja osolttaakseen ml-nulle kiitollisuuttaan - kolme appelsiinia!

Siihen atkaan oli oppilaan kuukausipalkka en-simmäiseltä vuodelta 15 mk, toiselta vuodelta 20mk ja kolmannelta parhaassa tapauksessa 25 mk.Sellainen palkkahan kyllä kävi taskuraholsta, kunottaa huomioon sen ajan rahanarvon, mikäli oppl-laaUa oli koti, josta hänelle lähetettiin vaatteet, jal-klneet sekä muut tarvikkeet. Mutta kun minun tälläpalkalla piti hoitaa kaikki menoni, oli minulla useinpaljon paänvaivaa. Minun piti turvautua kalkkiinkeinoihin ja mahdollisuuksieni mukaan lykätätuonnemmaksi välttämättömienkin menojen suorl-tuksia. Surtääksenl myohäisempään ajankohtaankenkleni puolipohjaamiscsta koituvat menot, leik-kasin palasia apteekkarin vanhoista poisheitetyistäkalosselsta ja peitin niillä slsältäpäin kengän antu-raan ilmestyneen reiän. Ja sillä tavoin tulin toi-meen jonkin alkaa. Minun täytyi jopa säännöstelläkirjeenvaihtoani sisarustenl kanssa. Siihen alkaanoli postimerkin osto tuntuva menoerä minun ra-hoissani. Säästettyäni vuoden ajan olin onnistunutkeräämään 36 mk eli kylänräätälin valmistamansarkapäällystakin hinnan kankailleen ja tyktttar-peineen.

Palveltuani vuoden Somerolla arvelin että mi-nun piti yrittää hankkia monipuolisempaa koke-musta ammatissani. Siltä syystä aioin etsiä Itselle-nl uutta tointa. Mutta löytäminen ei ollut niinkäänhelppoa, sillä silloin oli apteekkialalla yllin kyliinoppilaita. Mutta minun onnistui saada toimi erääntehdaspaikkakunnan apteekissa. Seudulla oli sekälääkäri että sairaala. Ja kun apteekin vähittais-kauppa oli melko huomattava, sain siellä sekä uu-siä tietoja että kokemuksia.

Somerolla sattui oppilasaikanani tapaus. Jota envoi jättää mainitsematta, koska se ratkaisevastivaikutti koko myöhemmän elämäni kielipoliittiseenasenteeseeni.

Eräänä päivänä tuli apteekkiin talonpoika, ojen-sl minulle paperin ja pyysi että auttaisin häntä lu-kemalla mitä siinä seisoi. Luin paperin ja havaitsinettä se oli oikeudenpäätös riitajutussa, jota asian-omainen talonpoika tiluksiensa rajoista oli käynytnaapurlaan vastaan. Tälle suomalaiselle talonpo-jalle oli oikeudenpäätös kirjoitettu vain ruotsinkie-lellä. Aikaisemmin en lainkaan ollut välittänyt kie-lipolitiikasta. Vastenmielisyyteni suomalaista ly-seota kohtaan oli johtunut vain siitä että ruotsinkie-linen kulttuuri veti minua puoleensa. Mutta edellä-selostettu tapaus sai minut yhdellä iskulla mietti-maan suomenkielisten asemaa maassamme. Ikään

kuin salaman valossa näin sen työn valtavan mer-kityksen, jonka puolesta taistellessaan isäni itseasiassa ennenaikaisesti menetti henkensä. Koke-

mani tapaus oli mielestäni pöyristyttävä esimerkki

22

nen kerskuu kolttosellaan ja miettii lainvalvojallemahdollisimman tuskallisen lopun. Tämän hengäh-dystauon aikana sankari on kehittänyt vastasuun-nitelman ja toteuttaa sen. Itku pltkästä Ilosta:gangsteri on klikissä. Lopputulos on vääjäämättäaina sama: rolstontuhooja jää kentälle voittajana.Mielenkiinto on siinä, miten tähän ratkaisuun pää-dytään ja miten läheltä tappio Mpaisee sankaria.

Monet sarjakuvasankarit ovat jumalten sukua,vahvoja ja lannlstumattomia voittajia, ruumllnvoi-miltään valtavia, kuten Teräsmies. Toiset hallitse-vat salattuja voimia ja talkakaluja: Taika-Jlm ku-kastaa hypnoosilla roistot. Taitonsa hän on saanutTheronln taikakoulussa. Opin saaminen edellyttivalaa: taikurinoviisi sitoutui käyttämään maagisetkykynsä hyvään, koko ihmiskunnan palvelukseen.Yliluonnolliset voimat ovat tuttuja eri maiden kan-sanperinteestä: ihmesatujen näkymättömäksi te-kevät viitat ja hatut, seitsemän peninkulman saap-päät, Simsonln tukka, Akllleuksen haavoittumatto-maksi tekevä Styks-virran vesi, Rolandin miekka.

Sankarin syntyperä on usein hämärän peitossa.Teräsmies on kotoisin Kryptonln tuhoutuneelta pla-neetalta, Tarzan on apinoiden kasvattama englan-tilainen aatelismies, Mustanaamio taas salaperäi-sen dynastian jäsen. Sama teema heijastuu lem-menlehtlen - Nyyrikin, Perjantain, Reginan, Sir-paleen - novelleihin: komea rakennustyömiesosoittautuukin diplomi-insinööriksi ja resuinen kul-kumies metsänhoitajaksi.

Aina ja kaikkialla supersankarlnkaan ei tarvlt-se esiintyä yliluonnollisena. Hänellä on toinen minäsilloin, kun maailmanjärjestystä eivät välittömästiuhkaa vaaralliset konnat. Rautanyrkkinen Teräs-mies on siviilissä nahjusmainen sanomalehdentoi-mittaja Clark Kent. Lepakkomles Batman kulkeevauraana opiskelijana Bruce Waynenä. Päakallo-tunnusta käyttävä Mustanaamio asuu viidakossa,mutta tullessaan Mr. Walkerina ihmisten Ilmoillesivistyneeseen maailmaan hän pukeutuu ruudulli-seen poplariin ja aurlnkolaselhln eikä juuri vaikutapelottavalta.

Normaalit perhesuhteet ovat sarjoissa harvinai-siä. Ankkalinnassa on tuhottomasti serkkuja ja se-tiä, mutta ei Isiä eikä äitejä. Kukaan el ole naimi-sissa kenenkään kanssa, kellään ei ole omia lapsia.Aku on jo 30 vuoden ajan kosiskellut homsantuuttiIlnestä, mutta suhde säilyy yhä platonisena. Kym-meniä vuosia ovat Teräsmiehen Lols, Taika-JiminNarda ja Mustanaamion Diana yrittäneet sytyttääsupermlehessaän lemmen liekkiä - turhaan. Susl-parina eläminen kiehtoo ennen kaikkea miestä, sil-la jäljet pelottavat: useimmissa sarjakuva-aviolil-toissa mies on vaimoa pienempi - ja tohvelin alla.

Sankarilla on arvoisen?-* vastustaja: saduissa jatarinoissa lohikäärme, jalopeura, syöjätär, hirviö,Ilkeä äitipuoli tai paha nolta-akka. Sarjakuvasan-

Leijonan harja ja käärmeen kieli kutittelevat Tarzaninpoikaa.

Päreitä vastaan asettuu rivistä hulluja tledemiehiä,raivopäisiä prinssejä, natsiupseerelta. Ihmissyöjiä,villipetoja, turmeltuneita liikemiehiä, Intiaaneja.Yhdysvaltojen liityttyä makaan sotaan v. 1941 kut-suttiln myös supersankarit aseisiin. Teräsmiesmursi Atlantin vallin, Mustanaamio likvidol japani-laisia, Tarzan tuhosi saksalaisten salaisen asema-

palkan keskellä Afrikan viidakolta. Korkeajänni-tyssarjoissa liittoutuneet murskasivat Battler Brit-

tonin johdolla niin paljon »likaisia natsisikoja» ja»kirottuja japseja», että lukija alkaa epäillä toisenmaailmansodan virallisia kuolleisuuslukuja.

Toisinaan sankarin vastavoima on selvästi po-liittiscsti leimautunut, kuten esim. Johnny Hazar-din seikkailuissa. Suomen Sosialidemokraatti lo-petti Johnny Hazardin julkaisemisen joulun alla1988. Silloin tämä oli CIA-agenttina toistamiseenlähdössä Etelä-Amerikkaan tappaakseen parrak-kaan ja päiväkirjaa pitävän sissijohtajan BoloGuerreron, jonka piilopaikalle kuubalalset MIg-ko-neet olivat juuri pudottaneet melkoisen kasan dol-larelta, »joilla Bolo voisi panna asiat sekaisin», ku-ten Hazard tilanteesta totesi. Miten kunniakkaastl

sankari parrakkaan Guerreron mahdollisesti lynk-käsi, jäi Demarin lukijoilta tietämättä.

Seikkailusarjoissa hyvä ja paha taistelevat.Kamppailu on raju, asemat vaihtelevat. Mutta pa-ha el voita koskaan viimeistä taistelua. Hyvän voit-to edellyttää pahan yksinkertaistamista. Kun Te-räsmies tai Mustanaamio hälytetään paikalle, onsyynä tavallisesti rosvokoplan aiheuttama häiriö.Rakenteellista, järjestelmään liittyvää epäol-keudenmukaisuutta ei saa esiintyä, koska super-sankarikaan el voi kajota yhteiskunnan valtaraken-teihin. Sen sijaan pahat ihmiset, rikolliset, on havl-tettäva. Jos konnankolkkaajat olisivat kyliin tark-koja, jos heidän slivilänsä olisivat todella tlheät,kaikki Inhimillinen sakka tarttuisi niihin ja pahan-tekijät saataisiin kilpeliin. Hyvän ja pahan välinenkamppailu päättyisi, Harmagedonin taistelu olisiohi. Mutta maailma ei ole vielä valmis: roistot

ryöstävät, sankarit seikkailevat - taistelu jatkuu.

35

Muuan valokuvaIris Kähäri

Edessäni pöydällä on valokuva. Kuva esittääkahta naista, kahta lasta ja yhtä miestä. Mies onisäni, toinen naisista äitini, lapset ovat minä ja mi-nun veljeni lapsina.

Kuva on otettu ulkona, näkyy tietä, taloja, va-semmalla peltoa ja oikealla järveä. Paikka oli Van-hakylä. Se oli parikymmentä kilometriä Viipuristalänteen Tervajärven eteläpäässä. Seutu oli ikivan-haa asutusta, tervahaudat olivat siellä kyteneet jakaukaisiin levottomiin alkoihin viittasivat muuta-mat sen kylän palkat kuten livanan hauta ja Meteli-kangas.

Kylä jakautui kolmeen numeroon: Kauppila,Ampuja ja Mitikka. Kauppilan talot kulkivat kädes-ta käteen. Ampujan pysyivät enemmän alkuperäi-sillä suvuilla ja Mitikan numeroon kuului Vossin ti-la. Foss josta nimi johtui rakensi alkoinaan uudentarpeellisen tien Haminan tieltä Vanhaankylään,hän toisin sanoin maksoi siitä, kun kyläläiset ominhevosin ja omin vehkein sen tekivät. Hän se perustimyös kylään tärpättl-, saippua- ja vlinatehtaan jasiellä oltiin silloin omavaraisia näitten aineltten

puolesta.Siinä kylässä oli vaatimaton ja omaa etuaan

katsomaton opettaja, jolla oli iso perhe. Myös Ronl-

musten talossa lähellä koulua oli Iso perhe. Kyläänmuutti isoisäni perhe. Isoisä oli ostanut Vossin ta-lon. He tulivat Tohmajärveltä.

Siihen aikaan oli tapana harrastaa kuorolaulua.Opettaja perusti nyt laulukuoron. Sen mukaan mitääiti kertoi ja isä rallatteli hutikassa, minä päättellnmyöhemmin, että kuoro oli laulanut Hannikaista,Paciusta, Llnseniä, Crusellla, isänmaata ja koti-seutua kuvailevia lauluja, jotka löytyivät Valistuk-sen laulukirjasta ja jotka olivat kuin luotuja anta-maan uutta intoa, uutta uskoa, uutta toivoa sorto-kausien masentamille Ihmisille. Myös raikkaita jasieviä kansanlauluja se kuoro lauloi. Laulappasmun kerttusein. Nuo taivaanhopeavuoret. Kuoroesiintyi kesäjuhlissa ja ihmiset pitivät siltä.

Ville, minun isäni, oli täyttänyt kaksikymmentä.Hänellä oli alituista nahinaa isoisän kanssa. Lastentäytyi syödä se ruoka mikä lautasille oli mätetty, jalojaalisuudessaan isoisää kohtaan lapset söivät. Josjoku rupesi valikoimaan lelpäpalasia, sai pian nä-peilleen, ja Isoisä huomautti, että Italiassa ei väkisaanut koskaan syödä tarpeekseen, siis oli täälläSuomessa syBtävä myös kannikat ja tarkkaan. JaJos joku ei olisi huolinut keitetyn maidon pinnallesyntyneitä nahkoja, ryysti Isoisä ne niin tyytyväl-sen näköisenä, että lapset luulivat niiden olevansuurtakin herkkua ja lopulta tappelivat nahoista.

Mutta isä. Isä ei. Ei antanut käskyjen eikä kiel-tojen hämmentää mieltään, söi mitä tahtoi syödäeikä tyytynyt yhteen lautaseen, ei, ahmi kaksi kol-me, eikä hänelle riittänyt puoli pannukakkua, ei, söikokonaisen ja paljon hilloa pannukakun päällä. Ei-hän maha pullo ole, sanoi, mahtuu siihen enem-mankin. Pojankoltiaisesta varttui hyvännäköinenmiehenalku, viihtyi kylällä poissa isoisän silmistäja oppi kansaa kielen.

Kuorossa Isä teki tuttavuutta tyttöjen kanssa, jakun Ruusa Ronlmus ei laskenut aluksi sanatontasilmäpella pitemmälle, kävi ostamassa Räävelistähattarin, oppi lurittelemaan jonkin kesäillan vals-sin ja sai Ruusan vehtailemaan kanssaan.

Kun isoisä viiden kuuden vuoden kuluttua myiVossin talon ja osti uuden tilan lähempää Viipuria,lähes kartanon, toiselta puolen lahden, oli Roni-muksella pantu lakanakangas puihin, ja äiti itse oliruvennut ompelemaan ristipistotohveleita. Nyt toh-velit jäivät kesken. Toista vuotta antoi isä odottaaitseään viitsimättä edes korttia kirjoittaa, ja äitiantoi ajan kulua ja ajatteli, jotta kyllä se sieltä tu-lee. \nnk kuin tulikin. Yhtenä syksyisenä iltana. Äiti

meni ovelle ja siinä isä seisoi, läpimärkänä ajet-

36

Heipparallamuoria ja hyttysenrasvaaYriö Wilhelm Jakmder

Apteekki vuosisadan vaihteelta

VVillicIinsiii apteekki Helsingissä. 1901)

syntyi Helsingissä 1874 hovineuvoksen pol-kana. Oli apteekkioppilaana ja farmaseut-tina eri puolilla Suomea mm. Somerolla1880-91. Suoritti apteekkarintutkfainonHelsingissä 1900, ja opiskeli senjälkeen ul-komailla, mm. Leipzigissä ja Berliinissä.Apteekkioikeudet hän sai Oulussa 1914 jaHelsingissä 1918. Oulussa ja Helsingissähän osallistui huomattaviin lääke- ja ma-keisteollisuuden yrityksiin. Hän on julkais-sut joukon farmakopean alaan kuuluviakirjoitelmia ja tutkimuksia sekä muistel-mansa 1951, joista on lainattu seuraavaote. Jalander kuoli v. 1955.

APTEEKKIOPPILAANA JA FARMASEUTTINA1890-LUVULLA

Seitsemäntenätoista päivänä syyskuuta vuonna1890 saavuin Somerolle ja ryhdyin sikäläisessä ap-teeklssa hoitamaan ensimmäistä oppilaantointanl.

Koska alan ammattimiehet olivat peräti kirja-

vaa joukkoa, kuului heihin myös monta erikoislaa-tuista henkilöä. Heidän ryhmäänsä on ensimmäi-nen esimieheni epäilemättä luettava. Hän oli pienija laiha vanhapolka, joka käveli etukumarassa.Häntä vaivasi ikuinen kuivayskä, joka aiheutui sii-ta, että hän alituisesti poltti Beirutski savukkeita.Näitä hän osti tukussa ja varastoi niitä makuuhuo-neeseensa, missä ne muodostivat lattiasta milteikattoon saakka ulottuvan pinon. Enimmän osanajastaan hän vietti vuoteessaan. Siinä hän poltellenluki tilaamansa sanomalehdet ensimmäisestä sa-nasta viimeiseen. Vain harvoin näkyi hänen kädes-

sään kirja. Apteekissa hän kävi ainoastaan milloinse oli välttämätöntä. Muutamia kertoja kuukaudes-sa hän lähti kävelylle, mutta siltä huolimatta hänjoka päivä Itsekseen puhellen harjasi päällystakki-aan noin tunnin ajan. Sailana miehenä hän tarjosioppilaille kovin halpaa ja kehnoa ruokaa, minkäjohdosta he viipyivät talossa vain lyhyen ajan.

Huoneeni sijaitsi ullakolla, ja ovilevy oli pahastihaljennut. Seuraus oli se, että minun talvipakkasel-la täytyi nukkua ylä- ja alapatjan välissä pysyäkse-ni edes jotakuinkin lämpimänä. Pesukannussa ole-va vesi jäätyi yöllä. On ymmärrettävää, että elämätuntui minusta lohduttomalta, mutta paatin toislni-

seksi kestää, kun ei minulla valinnankaan varaa ol-lut.

Siihen alkaan oli henkilökunnalla harvoin va-

päätä aikaa: tavallisesti iltapäivä viikossa sekä jo-ka toinen sunnuntai. Kirkollisina pyhinä oltiin tbls-sa.

Kun ensimmäisenä aamuna avasin apteekin, ih-mettelln miten selviytyisin tästä minulle tuntemat-tomien aineiden valtavasta määrästä kielellä, jotaverraten kehnosti hallitsin. Aluksi selailin farma-

kapeaa, jonka avulla eräiden lääkkeiden nimet mi-nulle selvisivät. Mutta ensimmäisen asiakkaan

saapuessa saatoin vain koputtaa apteekkarin ovellekysyäksenl mitä »helpparallamuori» ja »krikum-krakum» olivat. Ja sitten minun oli koluttava syr-jäisimmätkin sopet loytääkseni lääkkeet, joiden nl-met olivat minulle selvinneet. Jatkossa sain juostaasiakkaan ja apteekkarin väliä kuin nuoliainen.Hämmästyin hieman, kun minulta ensimmäisenkerran kysyttiin hyttysenrasvaa. Jonkin verranepäröiden koputin makuuhuoneenovca ja tieduste-Iin saattlnko hyttysistä todellakin rasvaa ja missäme siinä tapauksessa sitä säilytimme. Vastauskuului: Jalander antaa vain sianrasvaa, mutta kir-

joittaa kaikin mokomin hyttysenrasvaa nlmllapul-le, sillä muutoin asiakas luulee, että häntä pete-tään. - Ahaa, ajattelin viattomassa mielessäni. -Tässä jalossa ammatissa harrastetaan siis my8s-kin petkutusta. - Myöhemmin sain tietää, että olimyöskin olemassa lääkäreitä, joiden täytyi hulput-lamalla parantaa eräitä potilaitaan. Näistä uselm-UT.» olivat naispuolisia. Tampereella sain nimittäin

21

Pientilan emännän kesälomaFrans Tuominen

Mieheni ja minä asumme perheinemme syrjä-kylässä, järven rannalla, aivan pienellä maatilalla.Siellä Jumalan selän takana eivät pienet peltotllkutanna miehelleni tarpeeksi työtä eikä meille leipää,vaan hänen on vakituisesti käytävä ansiotyössä.Kotityöt ovat suurimmaksi osaksi minun hoidetta-vanani.

Siinä vuodesta vuoteen yhä lisääntyvän lapsi-parven keskellä hyöriessäni, tunsin voimani vähi-telien vähenevän. Hennonikin alkoivat olla siinäkunnossa, että meillä mieheni kanssa pakkasi ainaolemaan pientä riitaa.

Mieheni oli lukenut jostakin, että emännillekinpitäisi järjestää kesäloma kuten muillekin virkatli-joille, jotta hekin saisivat levätä ja lepuuttaa her-majaan. Hän oli tätä asiaa yksinään pohtinut, mut-ta ei ollut löytänyt oikein sopivaa palkkaa, minneminut lähettäisi. Pitkä matka el tullut kysymyk-seen, sillä rahavaramme olivat pienet. Kotlmlestaoli mahdoton saada eikä miehenikään osaa min-kään vertaa tehdä naisväen askareita.

Silloin minä sen keksin - voin viettää kotona ke-salomani.

Ehdotin miehellcni, että hän menisi lasten kans-sa helluntalpyhiksi sukulalstaloon kylään. Kunmiehelläni oli työmaalta viikon loma ja kevättyot-kin olivat pelloilla tehdyt, niin he voisivat viipyä ky-lämatkalla muutaman arkipäivänkin. Hän suostuiehdotukseeni ja muutamaa päivää ennen helluntai-ta asiasta tuli tosi. Menin vielä venerantaan jäähy-välsiä vilkuttamaan. Enpä olisi Ikinä uskonut, ettätuo vene vledessään mieheni ja lapset, synnyttäisikaipuuta. Rehellisesti sanoen olin monta kertaa sa-lalsesti ajatellut: Kumpa tuosta joukosta joskuspääsisi päiväksikin eroon.

Sitten alkoi se pientilan emännän kesäloma. Nytte tietysti ihmettelette, että mikäs se sellainen ke-salama on, joka kotona vietetään samojen askarei-den parissa kuin muulloinkln. Mutta nythän ei ollut-kaan muuta murhetta kuin huolehtia lehmistä ja it-sestäni. Ja sehän ei ollut paljon. Lehmätkin olivatlaitumella, joten el ollut muuta työtä kuin lypsäml-nen. Talouspuoli supistui oman ruokani valmista-miseen.

Aloitin lomani siivoamalla huoneet pyhiä vartenja ette usko miltä tuntui, kun sai tehdä työnsä rau-hassa. Tuntui niin mukavalta, kun vielä iltalypsyn-km jälkeen jäi vapaata alkaa. Ei ollut lasten nukku-maanlaittamista. Sen tähden ehdin vielä pihankinlakaista, mikä olisi jäänyt suorittamatta ilman tätäkesälomaa. Kokematta olisi jäänyt myöskin se iha-na tunne, jonka koin katsellessanl köyhää, siistittyäkotiani hlljalleen hämärtyvässä kevätlllassa. Ku-

kematta olisi jäänyt sekin, miltä tuntuu nukkuayonsä niin rauhassa, ettei tarvitse kertaakaan he-rata auttamaan lapsia. Sellaista rauhallista yötä elminulla ole ollut moneen vuoteen.

Aamulla herättyäni katselin ihmeissäni vähänaikaa ympärilleni. Huomasin olevan! yksin ja huo-nekin näytti niin oudolta. Mutta sitten muistin: Mi-nahan olenkin nyt kesälomalla, eikä ole mihinkäänkiirettä. Siksipä tein sellaista, jota en ole tehnytkuin joskus nuoruudessani - loikoilin vuoteessani.Ajattelin avlomicstänl ja lapsiani: He tuntuivat niinläheisiltä ja hyviltä.

Helluntalaaton tein hiljalleen askareitani, haln-pa kukkiakin maljakkoon. Saunan lämmitin jo al-kaisin ja tein oikein pehmoisen vihdan, jolla kylve-tln ralhnaisia raajojani. Kun saunan lauteilta ulos

tultuani istahdin tuomipuun alle, niin minulta pääsi»ku. En Itsekään tiennyt itkuni syytä, oli vain niinäärettömän hyvä olla. Koskapa minulla oli alkaaloikollla, kuvittelin olevan! jossakin täystholtolas-sa.

Aikaisemmin koko lauantal-ilta kilreineen jasaunaanmenoineen oli tuntunut vain välttämättö-

malta pahalta, jota ei voinut kiertää. Vasta nyt ym-marsin täysin, miten suuri nautinto saunassaolo

saattoi olla. Nyt minulla oli alkaa myös vllvoitte-luun saunan jälkeen.

Hain käsiini vanhoja aikakauslehtiä, joita en oleaikaisemmin juuri ehtinyt lukemaan. Keitin itselle-ni hyvät saunakahvlt, ja tunsin, että minulla oli oi-kea loma.

Helluntaiaamuna vietin yksinäisyydessä pienhartaushetken: lauloin virsiä ja luin raamatustapäivän tekstin. Melske ja kiire tuntuivat olevan Jos-sakin hyvin kaukana.

Jos yksltyskohtalsesti kertoisin kaikki loma-al-kani elämykset, tulisi kertomuksestani liian pitkä,mutta siitä saatte olla varmat, että tämä minun ke-salamani, vaikkakin vietin sen kotona, oli minulletodellinen lona. Vlrklstyiri sekä henkisesti että ruu-miillisesti. Näin kotini ja ympäristönikin kokonaanuudessa valossa: siinä oli minulle tarpeeksi katse-lemista ja tutkimista.

Kun avlomieheni ja lapset toisen helluntaipäi-van iltana kotiutuivat, löysivät he kotoa Iloisen äl-din. Kovin herahti mieleni iloiseksi, kun esikoinensanoi isälle: - Eikös meillä olekin paljon parempiäiti kuin Huistilla.

Uskon, että lomastani oli tyydytystä toisillekln,koskapa mieheni äskettäin puheli lapsille: - Jär-jestetäänpäs taas ensi kesänä äidille loma. Var-

masti hän silloin taas on loman tarpeessa*

20

tuaan polkupyörällä kaupungin kautta lähes viisi-kymmentä kilometriä rankkasateessa. Oli pakkojättää kalkki kohtaukset tuonnemmaksl ja ruvetahaalimaan kuivia asuja sen päälle.

Ja nyt Isä toimi ripeästi, äiti kertoi, tuli kevät,tuli kesä, ja kun tuli syksy, oli vlhkiälset pikaisestipidettävä, sillä minä synnyin maaliskuussa. Ja josel isä olisi toiminut niin ripeästi, äiti kertoi, niin ku-katles hän olisi toisen miehen takana.

Se oli Mikko.

Mikko oli ensin paimenpoikana kylän kauppiaal-la, mutta muutti sitten Viipuriin sepän oppiin, sieltäHelsinkiin villariksl, ja sujuvasanalnen ja hyväpäl-nen ja neuvokas kun oli, tuli hänestä myöhemminkansanedustaja sosiaalidemokraattisessa puo-lueessa.

Mikon kodin äiti näytti, kun he olivat yhtenä ke-sana käymässä siinä kylässä. Se oli Ampujan mäel-la, ja sillä mäellä asui myös suutari, jolta syntyiseitsemän kenkää päivässä.

Sen täytyi tapahtua joskus heinäkuussa. Silloinpiti isä aina kesäloman, se kun oli kesän kuuminkuu ja marja-aika alkoi. Isä oli kai taas manaillut,minne oikein mentäis, ja äiti siihen että minne, eimeillä ole paikkoja minne mennä, jos ei Tyynen,hänen sisarensa luo.

Miten Vanhaankylään tultiin?Linjurilla kai. MItes muuten. Mutta jättikö se

meidät päätielle? ja me siitä kävellmme perille?vai tolko Vanhaankylään asti? ja jätti koulun portil-le? Kun minä muistelen sitä matkaa, niin minustatuntuu että ei tultu mitenkään, oltiin, äkkiä, siinäportilla, äiti, isä, Olli ja minä, kavettiin portista pi.hamaalle, varjosta valoon, kädet rupesivat heilu-maan niin kuin ne kävellessä heiluvat, sanottiin jo-tain, näkeekohän ne meidät ikkunasta, ja kohta len-tää ovi auki.

Mutta ovi oli lukossa ja Ikkunat kiinni. Ketään elollut kotona. Karjalaiseen tapaan oli tultu llmoltta-matta etukäteen mitään.

Isä ärjyi äidille. Olisi pitänyt lähteä takaisinkaupunkiin, mllläs lähdit. Illansuussa. Isän vihai-suuden ymmärsi, vaikka se lankesi kuin raesade

niskaan kaikkien hyvien odotusten jälkeen. Syy olitietysti äidin ja äiti otti syyn, lähti kyselemään ky-lasta. Hän tuli takaisin sisarensa ja tämän miehenkanssa. Sisar oli pitkä laiha nainen ja miehen nimiJoonas. Hän oli löytänyt heidät siitä puodista jotasisar piti. Mutta sillä välin olimme me kykklneetmansikkamaassa ja syöneet mahat täyteen mansi-koita, ensin oli syöty kypsiä, ja kun ne rupesivattympäisemään, oli syöty puollkypslä, ja sanottu et-ta vaikka oli pelästytty ja luultu että oli tultu tyh-jään kouluun, niin lopulta oli kuitenkin käynyt hy-vin, oli saatu mässäillä kuin rastaat marjamättäis-sa.

Olisiko oltu siellä viikko? vai viikonloppu? Tänä-kään päivänä en sitä muista.

Yhtenä iltana käytiin kuitenkin kävelemässä.

Käveltiin Tervajärven rantaa. Se oli kapea ja pitkäja luikero järvi. Sitten mentiin veneellä järven ylija käveltlin sen toista rantaa. Äidin yllä oli uusi le-ninki, vetelää musliinia, jossa oli leveita valkoisiaja lohen värisiä raitoja ja veneen muotoinen kaula-aukko. Se näkyy siinä valokuvassa, joka on edessä-nl pöydällä. Kuvan on luultavasti ottanut äitini sisa-ren mies. Toisen kuvan hän otti, kun oli kävelty jär-ven päähän ja tultu sillalle, joka vei Tervajoen yli.Siinä äiti ja äidin sisar pysähtyivät nojailemaankaiteeseen. Se on oikeastaan kauniimpi kuva, siinäel ole liikaa väkeä ja siinä silta kuvastuu peilityy-neen veteen. Se kuva on veljelläni Ollilla.

Kuvan ottamisen jälkeen miehet lauloivat. 01kaunis kesäilta kun laaksossa kävelin. Laulun lo-puttua näkyi kyyneliä äidin silmissä. Kai hän sillähetkellä, kun isän käsi oli jo hänen kainalossaan,tajusi että ei ole enää se sama tyttö, joka oli rakas-tunut isään, joka oli iloinnut siitä kun Isä ajoi häntätakaa, joka isän kanssa oli etsinyt yksinäisiä paik-koja ja antautunut siellä suutelemaan ja hyväile-maan. Iloisesti ja hellästi ja rajusti, luullen että ko-ko elämän sisällys olisikin siinä että tekisi sitä ian-kaikklsesta Iankaikkiseen. Ja kai isäkin sillä het-keliä, siinä sillalla, kun me lapset olimme jo suuria,tajusi miten nopeasti elämä oli kulunut, mitä raata-mistä se oli ja tulisi yhä olemaan; kai hän jo silloinaavisti, mihin sairauteen kuolisi. Kai häntä hyytijos hän sen aavisti, jos hän halusi sen aavistuksentajuta ja ymmärtää.

Ja yhtenä Iltana tuli vieras mies ja antoi konser-Un koululla. Siitä oli ollut ilmoituksia puhellnpyl-väissä, mutta heinäaikaan ei väki joutanut, yleisöäoli vain äidin sisar, tämän mies, äiti, isä ja me lap-set. Me istuimme pulpeteissa ja odotimme konsert-tla ja katselimme kärpäspaperissa roikkuvia kär-päslä. Opettajan pöydälle oli asetettu laseja ja nil-hln vettä ja laskevan auringon säteet heijastuivatlaseista ja välähtelivät kurlttomasti luokan seinilläja katossa. Vieras mies tuli ovesta, meni eteen, kävipunaiseksi. Kai hän häpesi itseään, kun oli niin vä-hän väkeä. Epävarmoin askelin hän nousi opetta-jan pöydän taa, seisoi hetken hiljaa tuijottaen lasel-hln, mutta unohtaen että oli niin vähän yleisöä hänmuuttui äkkiä kuin toiseksi Ihmiseksi, nosti kätensäja ne rupesivat pyörimään ja hyorimään, kierty-maan ja kääntymään, sormenpäät tuskin koskivatklmaltavaa reunaa. Pyrkimyksenä oli saada lasisoimaan ja hän saikin, syntyi hentoa ujellusta, jos-sa oli melodia ja nousevia ja laskevia ja paisuviakohtia. Erityinen hymy huulillaan hän päätti kap-paleen.

Se oli lasisoittoa.

Samaa huimaavan hienoa ja taidokasta ulinaaminkä vieras oli saanut syntymään eivät minunmyöhemmin kuulemat lasisoittajat ole pystyneetluomaan. Tuli uusi aika ja se oli lasisoittajien loppu,tulivat trumpetit ja saksofonit ja rummut.

37

Kettu-Aatami"ihmeellinen metsästäjä jaklarinetin soittaja SomeroltaTapio Horäa

anh<

\

E£,E5._*-.

Olin vuosien mittaan kuullut ja lukenut somero-lalsesta Kettu-Aatamlsta monet kerrat. Ilmeisestihän oli ollut paikkakunnalla eräänlainen merkki-henkilö. Näin ollen oli aihetta yrittää saada Aata-mistä lisätietoja, minkä vuoksi julkaisin syyskuunlopulla 1973 hänestä Somero-lehdessä tiedustelun.Vaikka Aatamin kuolemasta kolmen vuoden päästätulee kuluneeksi 50 vuotta, löytyi tiedustelun perus-teella vielä toistakymmentä Ihmistä, joilla oli hä-nestä henkilökohtaisia muistoja. Pääasiallisestiheidän kertomustensä pohjalta on laadittu tämäkirjoitus. Useimmat haastatelluista ovat Kettu-Aa-tamin entisiä naapureita Ihamäen kylästä.

Vain harva kertojistani tiesi, että Kettu-Aata-min virallinen nimi oli Adam Fllnkman. Kirkonklr-jojen mukaan hän syntyi Someraiemellä Pallkais-ten Kapilon torpassa 29. 9. 1842. Somerolalnen hä-nestä tuli 1874. Tällöin hän nai Maria Jusslntyttä-ren Hovilan kartanon Kalliolan torpasta ja siirtyisiis samana vuonna Kalliolaan kotlvävyksl. Sulha-

38

nen ja morsian olivat avioituessaan suhteelliseniäkkäitä: Aatami 32- ja Malja 29-vuotias. Vaimokuoli 1889, joten avioliittoa ehti kestää vain 15 vuot-ta. Perheeseen jäi neljä lasta: Manasse (s. 22. 2.1874), Erika (1876), Vllhelmiina (1879) ja Aurora(1882). Näistä Vilhelmiina kuoli jo 11-vuotiaana.

Kalliolan torppa sijaitsi Ihamäen kylän ns. Ho-vilan kulmalla. Hovllan kartanon nykyiseltä kivi-navetalta on mentävä ensin Helslngintien yli ja sit-ten noin puoli kilometriä pitkin Pyysmäen tietä.Hovilasta päin tultaessa rakennukset olivat tien va-semmalla puolen nykyisen Pyysmäen aukean lai-dassa kalliolla, jonka mukaan torppa lienee saanutnimensä. Tämän vuosisadan puolella asunto ei ollutenää oikeastaan torppa, vaan mäkitupa, sillä sennoin hehtaarin laajuiset pellot oli jo aikaisemminliitetty naapuritorpan Kujanpäan peltoihin, mistäne myöhemmin siirrettiin lisämaiksi lähimpäännaapuriin Pyysmäkeen.

Asuinrakennus oli noin neljä metriä pitkä ja

tarpeita. Tämän selvittämiseksi olisi tehtävä tutki-muksia terveydellisten ongelmien esiintymisestä janiihin vaikuttavista seikoista. Toisaalta taas pitäisiolla arviointitutkimuksla saavutetun työn tuloksis-ta.

Tärkeätä on se, miten terveyskasvatusta voi-daan toteuttaa väestön keskuudessa. Tarkoitus eiole erottaa sitä erilliseksi toiminta-alueeksl, vaan

sen tulisi liittyä saumattomasti muuhun terveyden-huoltotyöhön. Silloin on myös mahdollisuus käyttäätyövoimana nykyistä terveydenhuoltohenkUBkun-taa ja voidaan käyttää hyväksi jo valmiita tolmin-tamuotoja, kuten äitiys- ja lastenneuvonta sekäkouluterveydenhuolto. Näitten lisäksi on mahdolll-suus kehittää terveyskasvatusta asteittain myäsmuihin ikäryhmiin kohdistuvaksi.

^*

^

Kansanhuollon aloittaessa vuonna 1939 elintar-vikkeiden ja muiden välttämättömien tavaroidensäännöstelyn, suhtauduttiin niin kansanhuoltolalnmääräyksiin kuin virkailijoihinkin, joiden oli mää-raykset toimeenpantava, useimmiten erittäin epä-luuloisesti.

Alkuaikoina kohdistettiin säännöstelystä aihei-tuneiden epämukavuuksien syyt suBraan vlrkalli-joiden aiheuttamiksi. Joskus saatiin nimettämiäkirjeitä, jotka alkoivat: »Kansanhuollon karva-päät!» Joskus löydettiin kansanhuollon eteisen sei-niitä vihjettä, jotka viittasivat tiettyihin henkilol-hin, joilta muka sai ostaa sokeria, tupakkaa tai voi-ta ilman korttia n. s. »mustasta pörssistä».

Kerran tuli valituskirjelmä, jossa viitattiin vainvirteen 440: 2, 3 ja 4. säkeistä. Tätä valitusta ei kui-tenkaan katsottu päteväksi vaan luovutukset olitäytettävä.

Myöskin karjan tuotannosta oli tehtävä kuukau-slttain tarkka kirjallinen tilitys. Kerkolan kylänHakalan talosta el ollut tilitystä tullut määräalkanaja Isäntä Robert Klemelä oli kutsuttu kansanhuol-toon asiaa selvittämään. Heti hyvää päivää sanot-tuaan hän sanoi virkailijalle: »Sanos likka äkkii,mitäs on pualtoist kertaa pualtolst?» Nuori totmls-toapulainen ei ollut tuota esimerkkiä koskaan tullutlaskeneeksi eikä osannut sitä yhfäkkiä päassään-kään laskea vaan jäi sanattomaksi. Silloin Klemelasanoi: »Jassoo, ei tääl tläretä mittaan, kun ei osatatommost helppoa laskuuka laskee. El tartte sltmelttiikä yhtämittaa vaatii semmottil sekavil pla-kaatei täyttämää.»

Yll-Seppälän rouva piti 1930-luvulla Menot pBi-välliset Viksbergln kartanon herrasväelle. Pääruo-Palajina oli iso, kokonaisena keitetty kala. Rouvaoli jo monta päivää opettanut palveluskunnalleenhienoja tarjoilutapoja, mm. kala piti tuoda pöytääntarjottimella persiljatukko suussa.

Vieraat olivat asettuneet paikoilleen, alkupalatoli nautittu ja rouva antoi tarjoilijalle merkin, ettäseuraavan ruokalajin voi tarjoilla. Kauhukseenhän kuitenkin huomasi, että hienoksi pyntätty si-säkkotytto astuu kalatarjotinta kantaen juhlapoy-tää kohden ... iso tukko persiljaa suussaan.

Pitkäjärven kylässä eräässä talossa oli melkeinkuuro isäntä. Hän kuuli kuitenkin, että puhelin soija meni vastaamaan: »Ei tänne ny tartte soittaa, kuManta on huusis ja mää en kuule mittaa.»

Moottoriajoneuvot olivat 20-luvulla harvinaistaSomerolla. Hj. Jalava Joensuun kylästä oli ensim-maisia autonkuljettajia. Hän ajoi mm. linja-autoaSomerolta Turkuun. Moottoripyöriä oli jonkun ver-ran enemmän ja niitä käynnistettiin juoksemallavieressä vaihteen ollessa päällä. Niinpä Jalava ker-toi kerran palatessaan autollaan Turusta: »El se ol-lu ku yks kaks, ku se Petrel moottoripyörä viäresTurkku juaks: mennes mää ajoin Rautelan nummelsen ohit ja ku mä läksi Turust kottl, nll se juaks joNummenmäel vasta.»

SOMERO-SEURAN JÄRJESTÄMÄN KASKUKILPAILUNSATOA

19

TerveyskasvatuksestaMaire Koistinen

WHO: n terveyskasvatuksen asiantuntija VIvianDreckhan on määritellyt terveyskasvatuksen näin:»Terveyskasvatus on työskentelyä yhdessä Ihmis-ten kanssa, jolloin heitä autetaan näkemään omatedellytyksensä ja mahdollisuutensa, omat henkilö-kohtaiset terveysongehnansa ja autetaan heitä löy-tänään oikeita ratkaisuja näihin pulmiin. Eli toisinsanoen, se on ihmisten tapa auttaa toisia ihmisiäsaavuttamaan parempi terveys Itselleen, lapsilleenja koko sille yhteiskunnalle, jossa he elävät.»

Terveyskasvatuksen avulla pyritään vaikutta-maan Ihmisiin ja heidän toimintoihinsa. Sen avullapyritään lisäämään tietoa elimistön rakenteesta jatoiminnasta opettaen terveyttä edistäviä toimenpl-teitä. Fil. tri Juho Korhonen vertaa terveyskasva-tusta instrumenttiin, jonka avulla lääketieteen vii-meisimpiä tuloksia ]*a tietoja siirretään kansanta-juisessa muodossa suuren yleisön käyttöön.

Terveyskasvatus on ehkäisevän terveydenhuol-lon työmuoto. Sen tarkoituksena ei ole peloiteUakansalaisia sairauksilla, vaan lisätä yleistä kansa-laistietoutta terveyteen vaikuttavista seikoista, se-ka antaa myönteistä informaatiota kaikkien par-haaksi. Sen tarkoituksena on säilyttää ja edistääyksilön ja yhteiskunnan terveyttä ja estää sairauk-sien syntymistä. Työn kohteena on koko väestö, jos-kin toiminta kohdistetaan ensisijaisesti erityisenkipeästi ohjausta tarvitseviin ryhmiin.

Kaikelle toiminnalle, jolta odotetaan tuloksia, onlaadittava tavoitteet. Siksi on aiheellista tarkastel-la, minkälaisia tavoitteita voitaisiin asettaa ter-veyskasvatukselle, jos sen lähtökohtana pidettäi-slin sitä, että tietynlainen terveyskäyttäytyminenedistää kansalaisten hyvinvointia. Näin ajatellensille voitaisiin asettaa seuraavia tavoitteita:

- antaa asiallista ja luotettavaa tietoa tervey-destä

- ohjata yksilöt tiedon itsenäiseen hankintaan- opettaa elimistön ja ympäristön omakohtais-

ta tarkkailua

- neuvoa terveyttä edistäviä menettelytapoja- vaikuttaa asenteisiin niin, että poikkeaviin ja

sairaisiin suhtaudutaan ymmärtäväisesti- antaa tietoja yhteiskunnan tarjoamista ter-

veydenhuollon palveluksista.Nämä edellämainltut tavoitteet on esitetty Ter-

veydenhuollon suunnittelukomitean mietinnössä1971. Saman mietinnön makaan tavoitteisiin pyri-tään pitämällä huolta siltä, että

- yhteiskunnassa yleisesti arvostetaan terveyt-ta ja sitä ylläpitäviä tekijöitä

- yksilöille ja väestöryhmille annetaan eri ti-lanteissa riittävästi tietoa tevyteen ja terveyden-huoltoon liittyvistä kysymyksistä.

Edelleen saman mietinnön mukaan terveyskas-vatuksen päämäärien saavuttaminen riippuu usels-ta toisiinsa kytkeytyvistä seikoista, kuten

- terveysneuvonnan ja terveydenhuoltopalve-lusten luotettavuudesta

- taloudellisista mahdollisuuksista toteuttaa

em. toimenpiteitä- suunniteltujen toimenpiteiden hyväksyttä-

vyydestä väestön keskuudessa, sekä viranomaistensuhtautumisesta asiaan

- väestön edellytyksistä ymmärtää ja halutaanniitä etuja, joita uudenlainen terveyskäyttäytymi-nen tuo tullessaan.

Lyhyesti sanoen, terveyskasvatuksen päämää-ränä on saada ihmiset omaksumaan terveet elä-

mäntavat, käyttämään Järkevästi tarjolla oleviaterveydenhoidon palveluksia ja osallistumaan sekäyksilö- että yhteisätasolla terveydentilaa koske-vaan päätäntään.

Tarkasteltaessa keinoja, joilla terveyskasvatus-ta voitaisiin kehittää ja viedä eteenpäin, kiinnittyyjälleen huomio Terveydenhuollon suunnittelukomi-tean mietintöön v. 1971. Tämän makaan terveys-kasvatus voidaan jakaa toimintaan, joka vähentääterveyspalvelusten kysyntää ja toisaalta taas lisääsitä. Ensimmäiseen ryhmään kuuluisi esim. oikea-ta ravitsemusta koskevan tiedon jakaminen, sekätapaturmien ehkäisemiseksi tähdätty toiminta.Toiseen ryhmään taas kuuluisi terveyspalvelustentarpeellinen ja tarkoituksenmukainen käyttö jasäännöllisten terveystarkastusten merkitystä ko-rostava valistus. Kummankin ryhmän kohteena oli-sl periaatteessa koko väestö, terveyttä koskevattiedot, ja annettavat terveyspalvelukset.

Toiminta pitäisi suunnitella kunkin ryhmän tar-peiden mukaisesti ja keskittää sellaisiin ongelmiin,joista voidaan osoittaa tuloksia, kuten esim. koti- jatyötapaturmien ehkäisy. Erityistä huomiota pitäisikiinnittää sellaisiin väestöryhmiin, joiden sairasta-vuus ja kuolleisuus on muuta väestöä korkeampi.Näille niinsanotuille riskiryhmille pitäisi suunnitel-la oma, asianmukainen terveyskasvatusohjel-mansa. Terveyskasvatusta suunniteltaessa olisihuomioitava, että se vastaisi väestön terveydellisiä

18

suunnilleen yhtä leveä sekä malkakattoinen. Siinäoli vain yksi asuttava huone, tupa. Ulkorakennukslaoli ennen ollut ainakin navetta, mutta se oli hävltet-ty sen jälkeen, kun Aatami myi viimeisen lehmänsäja osti sillä rahalla - niin kerrotaan - haulikon.Harvaseinäinen kolrankoppi oli tehty siten, ettäkolme seinää oli vaakasuorista halaistuista riu'uis-ta ja neljäntenä oli tuvan seinä. Siinä elämoi Aata-min kolme koiraa, joista tuonnempana Iisaa.

Aatami teki mökistään taksvärkkiä Hovilankartanoon neljä päivää vuodessa: latomiehenä het-nänkorjuuaikana kolme päivää ja elonleikkuussayhden päivän.

Aatami oli Someron ja lähiseutujen viimeisiäammattimetsästäjiä, ellei viimeinen. Ei ole tietoa,kuinka vanhaa perua tämä harrastus hänellä oli.Oliko hän ollut metsästäjä jo nuoruusvuosinaan So-merniemellä? Vaimon kuoltua, lasten lähdettyämaailmalle ja päästyään eroon torpan maista jakarjasta Aatami saattoi entistä yksinomalsemminomistautua lempiammattilnsa. Hänen riistamalk-seen el riittänyt vain Somero, vaan hän samoili laa-jalti myäs naapuripitäjissä. Aatami viipyi eräret-kiilaan toisinaan useita päiviä, jopa viikkoja. Etal-sillakin paikkakunnilla hänellä oli tuttuja, joidenluona hän saattoi yöpyä. Ei siis ihme, että hänenmetsästäjänmaineensa levisi laajalle ja että urhei-lu- ja herrasmetsästajät pyysivät häntä asiantunU-jaksl jahteihinsa, kuten oheisen postikortin perus-teella sopii olettaa. Palkkakuntalaisista Aataminmetsästystoverina oli joskus nlmlsmles Stälham-mar, joka asui Hovilan kartanossa. l) Yleensä Aa-tami kuitenkin metsästi yksinään.

Adam Flinkmanin liikanimi Kettu-Aatami joviittaa siihen, että hän oli erikoistunut ketunmet-sästykseen. Tätä varten hänellä oli vähintään kak-si, useimmiten kolme koiraa. Ajossa Aatami me-netteli siten, että hän laski ketun perään ensin yh-den koiran ja tämän väsyttyä toisen. Näin Jatket-tiin, kunnes kettu puolestaan väsyi ja pakeni tällöin

. tavallisesti luolaansa. Tämän tilanteen varalta Aa-

tamilla oli toisinaan kolmas, muita pienempi koira,joka seurasi kettua luolaan, minkä jälkeen repolai-nen pian oli Aatamin repussa. Jos luola oli niin ah-das, ettei koira pystynyt siellä toimimaan, Aatamitukki käytävät, paitsi yhden, jonka suulle hän ra-kensi loukun. Tähän kettu ennemmin tai myöhem-min takertui. Erikoista Aatamin ketunpyynnissä olise, ettei hänellä ollut pyssyä mukanaan, ainoastaanpieni kirves saaliin lopettamista varten.

Kalliolan pihanlaidassa oli koppi ketunpoikasiavarten, jolta Aatami toisinaan sai pyyntiretkilläänvangiksi. Siinä hän kasvatti niitä, kunnes sat niistätalvella hyvän turkin.

Frans Tuomisen muistaman mukaan Aatamin

lähimpiä riistamaita oli Hovilan kartanon alueellaÄijänmoro-niminen korpi. Jossa oli runsaasti ketun-luolia.

l) Otto Emil Reinhold Stalhammar, Someron nl-mismiehenä 1894-1918.

Kettu-Aatami ja hänen »planettinsa» eli klarinettinsa.Ja millaisessa paikassa istumassa: kuorma-auton astin-laudalla! Klarinetti pantiin kokoon 4-5 kappaleesta. Seravistut helposti, joten Aatamin piti ennen käyttöä kaataasen läpi vettä saadakseen liitoskohdat turpoamaan tiiviik-si.

Kuva on peräisin Kiikalan Rekijoelta kauppias EinariHellevaaran jäämistöstä ja sen on lähettänyt Helsingistähammaslääkäri Annikki Ljungqvist, Hellevaaran tytär.Rouva Hilda Hellevaara taas oli Somerolta Rautelan Suu-telasta, ja hän on kirjoittanut kuvan taakse otsikkoon lai-natut sanat. Lähettäjä arvelee, että kuva on otettu Hirve-Iässä.

Kettu-Aatamin ovat kuvasta tunnistaneet mm. Kustaa

Ollonqvist, Aili ja Leonard Tuominen sekä Aatamin lap-senlapset Tyyne Saarinen ja Kosti Enlund, joten kuvan ai-toudesta ei ole epäilyksiä. Tunteeko joku kuvan muut hen-kilot?

Kuva lienee vuoden 1920 vaiheilta, jolloin Aatami oli liki80-vuotias. Kuvan ottajasta ei ole tietoa. Muuta valokuvaaKettu-Aa ta mistä ei ole toistaiseksi löytynyt.

Useitten kertojicni mieleen on jäänyt Aataminmäyrännahkainen metsästysreppu, jossa oli karvapäälläpäin ja repun kannessa mäyrän (mettäslan)pää. Kun Aatami palasi jahdista, oli ketun häntäusein jätetty heilumaan repun ulkopuolelle ikäänkuin viestittämään saaliin laadusta.

Aatamin kuoleman jälkeisessä muistokirjoltuk-sessa Somero-lehtl mainitsee, että Kettu-Aatamipyydysti vuosittain 15-20 kettua ja että hän elinai-kanaan olisi saanut lähes 400 kettua. Vanhimmatkertojani ovat pitäneet yhteismäärää liian pienenä,jos lasketaan, että Aatami ehti metsästellä tehok-kaasti viitisenkymmentä vuotta.

39

Samassa muistokirjoituksessa kerrotaan lisäk-si, että Aatami oli kaatanut kolme ilvestä ja yhdensuden. Kustaa OUonqvist väittää kuitenkin useitakertoja kuulleensa Kettu-Aatamin puhuneen, ettätämä oli ampunut 50 ilvestä. Someron historiassa(II s. 373) on tieto, että Hovilan torppari Adam Kal-jola sai 1887 saaliikseen ilvessuden ja siitä tappora-hän, myös somemiemeläisten osalta. Otus lieneeollut ilves eikä suinkaan susi, kuten historian kir-joittaja näyttää olettavan. Aatamin mahdollisestisaamat muut tapporahat selviäisivät ehkä arkis-toista, mutta näihin ei .tätä kirjoitusta varten ole ol-lut tilaisuutta perehtyä, joten arklstotietojen esittä-minen on jätettävä toiseen kertaan. Samalla jäätoistaiseksi ratkaisematta, pltlko Aatamin puhe 50ilveksestä paikkansa.

Somero-lehdessa mainittu susi lienee sama, jotaAatamin kerrotaan ajaneen Somerolta Marttilanpitäjään asti, missä hän lopulta sai pedon ammu-taksi.

Susista puheen ollen otettakoon tähän juttu, jokaei liity Aatamin metsästysharrastukslin, mutta jol-la ajankuvauksena lienee arvoa. Kustaa Ollonqviston kuullut jutun Aatamilta itseltään.

Aatami kertoi olleensa eräänä talvena Pajulankylän Särkjärven rannassa hakemassa pärekoppa-puita. Hän halkoi suorasyiset männyt kaksi metriäpitkäksi saleiksi välttyäkseen kuljettamastapäreenteon kannalta hyödyttömiä sydänpulta ko-tlin. Saleista haljeltiin puukolla lopulliset päreetvasta kotona. Osa saleista oli 30 pinottuna Aataminkelkkaan, kun kuusi sutta rupesi häntä ahdistele-maan. Hän yritti hosua petoja ensin kirveellä, mut-ta ei onnistunut niitä häätämään. Lopulta hän ottikelkastaan päresaleen ja alkoi sillä hutkia susia,jolloin nämä ullsten pakenivat.

Suden loppuivat Somerolta vasta 1880-luvun lop-puvuosina. Pitäjässä tapettiin vielä 1884 viisi sutta.Sen jälkeen el ole tietoja ainakaan tapporahojenmaksusta. Aatamin seikkailu - mene ja tiedä, pal-jonko hänen jutussaan on liioittelua - on ilmeisestisattunut ennen hänen muuttoaan Somerolle, siis en-nen vuotta 1874. Tuskin hän Hovilan kulmalta olisilähtenyt Pajulaan asti pärepuita hakemaan. Pali-kalsten Kapilo sen sijaan on lähempänä PajulanSärkjärveä. Samoin Aatamm Marttilaan päättynytsusljahti oli nuoren, parhaissa voimissaan olevanmiehen suoritus, joten sekin ajoittunee 1860-1880-luvun susivuosiin.

Oskari Nurmi, joka vuodesta 1908 asui Pyys-mäessä klvenheiton päässä Kalliolasta, kertoi, ettäAatami pyydysti haulikolla myös pienempää rils-taa, kuten lintuja ja oravia. Oskari muistaa kerranmetsässä säikähtäneensä, kun Aatamin pyssy odot-tamatta paukahti ja teeri tuli alas. Tilta Nummisenmieleen taas on jäänyt, että Aatami vielä n. 75-vuo-tlaana oli ollut koirlneen poissa kotoa useita päiviäja tullut takaisin metsäsika repussaan.

Aatamilla sanotaan olleen metsästäjänä ihmeel-

Unen onni. Oleillessaan vanhuudenpaivinä tyttä-rensä Erikan luona Lautelassa hän sanoi eräänäaamuna: »Menen ja ampuun tost pari teertä». Eikäkauaa kestänyt, kun äijä tuli takaisin kaksi teertämukanaan. Varmaankin Aatamille antoi onnea

kimpale karhunihraa, jota hän aina kuljetti mäy-rännahkarepussaan ja josta vain hänen lähimmätsukulaisensa tiesivät (Enlund).

Jos Kettu-Aataml tuli tunnetuksi metsästykses-tään, niin vähintään yhtä paljon hän herätti huo-mlota koiravaljakollaan. Yleensä suurikokoisetkoiransa, joiden rotua ei kukaan ole pystynyt mää-rittämään, hän oli kouluttanut paitsi riistanajoonmyös kelkänvetoon. Aatamilla oli tavallinen van-hanaikalnen puuanturalnen potkukelkka. Sen jiiko-puusta lähti naru kunkin koiran kaulahihnaan. Joskoiria oli kolme, oli keskimmäisellä koiralla vähänpidempi naru kuin muilla. Jos edessä oli vala kaksikoiraa, ne vetivät rinnakkain. Ajaessaan Aatamiseisoi jalaksilla. Mitään ohjia hän ei tarvinnut,vaan ohjasi valjakkoaan pelkästään puhumalla javiittomalla. Viittomlsta varten hänellä saattoi ollakädessä lyhyt keppi, mutta aina ei sitäkään. Ku-kaan ei muista, että Aatami olisi lyönyt koiriaan,mutta sen kyllä, että hän jutteli niille alituiseenkuin ihminen ihmiselle. (Muuta seuraa kuin koiratei hänellä vanhuudenpäivinään Kalliolassa ollut-kaan. ) Pidemmältä matkalta koiria kutsuessaanAatami käytti pilliä. Jussi Uunimäki muistaa 1910-luvulta, miten Aatami kerran ajoi valjakollaan Ho-vilan läänissä hänen kotinsa ohi. Kelkka kaatui aja-

jineen ja koirat menivät menojaan, mutta Aatamipuhalsi pilliinsä ja koirat pyörähtivät heti takaisin.Leonard Tuominen taas kertoo, että Aatami usein

poikkesi hänen kotiinsa Rintalaan (lähellä Ruoste-laa) ja päästi koirat irti, jolloin ne hajaantuivatympäristöön. Lähtiessään Aatami puhalsi pilliinsä,jolloin koirat tulivat heti kokoon. Koirien sanotaanolleen niin tottelevalsia, että kun Aatami käski nll-den menua permannolle maata, ne makasivat sll-hen asti, kun hän antoi niille luvan nousta.

Aikalaiset ovat yhtäpitavästt vakuuttaneet, etteiyksikään hevonen pysynyt Aatamin koiravaljakonmatkassa etenkään jäällä tai suoralla maantiellä,»niin helkkarin kauhiasti se meni». Siina vauhdissakuulemma Aatamin tukka hulmusi suorana kuinuunlluuta ja hänen pitkän sortuukinsa liepeet lepat-tivat. Kasklston puolessa on näihin alkoihin astielänyt sananparsi »Ohlttev vaan, sano Kettu-Aata-mi koiriisi), joka selitetään syntyneen siitB, kun Aa-tami kerran ajoi kirkkohevosten kanssa kilpaa.Toisella kertaa hän kilpaili jäällä Pallkaisten he-vosten kanssa ja voltti silloinkin.

Kettu-Aatamilla ehti hänen pitkän metsästäjän-uransa aikana olla tietysti monenlaisia ja -nimisiakoiria. Kustaa Ollonqvist, joka lienee ollut kertojis-tanl varhaisimmin tekemisissä Aatamin kanssa,muistaa, että koirien nimet olivat Munseerl, Sapak-ka ja Vahti. Näistä Vahti oli koulutettu luolakoirak-

40

Muistikuvia Someroltakesällä 1973

keskellä tätä pimeyttäkesä on astunut minuun

hymyilee aurinkoista hymyäja joka askel on

hypähdysolemassaolon Ihanuutta

voikukkanotkot

ja puron aamunkirkasääni

vaellan kesäistä maisemaa

ja lintujen laulu laskeutuuhiuksiin

olen unohdus

tuuleton ajatus kesää

ja minussa on kaikkien väsyneidenihmisten halu

sulautua maan vihreyteen

maanvaloa minussa

minusta sinuun

unettomien öiden valkeus

suljettujen Mljaisuuksien autius

lähellä ovat vuosien päivät

lähellä ajan viileä kosketus

hiljaiset rannat

ja aamun kirkas liikahdus

levollisuus ja onni

ilman turhia sanoja

Ja veden päällä paljon

kevyttä ilmaa

sinun kanssasi me

pakenemme tätä tylyä aikaa

otamme kaikki pellavapäiset ajatukset

ja musiikin

punaruutuiseen ruokalHnaan

ja runokynän

menemme laaksoihin ja

yksinäisille rannoille

sinä ja minä

ja yksinkertainen onni meissä

aika ci ole vielä herännyt

hiljaisuus viistää vesiä

ja liikauttaa rannan kuvajaista

ei vielä

heräämisen hetki

linnut piiloutuvat vaitioloon

]*a istuvat oksilla alttiina

alkamaan laulun

kuitenkin

el vielä

kevyt sumu liikkuu kaislikon

yllä ja

yksinäisyys astelee kivikkoista

rantaa

JbJLc^, l^lj6u^j&JlCt

17

lauselman - minun on pyydettävä anteeksi, joskieleen perehtymättömyyteni vuoksi en esitä lau-selmaa oikein. Näin se muistoni mukaan oli ja koskisomerolaisen poikkeamista pappilan lähellä ole-vaan Jaatilan kylään: »Ku mää poikkesin Jaatlaa-seen, mää kompastusin tiäIF». Vaivannäköä uhrat-tlin paljon, kun koetettiin päästä kirjakielen sanon-taan.

Mutta kaikenkaikkiaan minulle jäi Somerollatoimimastani ajasta mitä parhaimmat muistot. Sil-loin tosin heränneet puoluerajat jyrkistymistäänjyrkistyivät ja rikkoivat kansalaisten välisiä suh-teitä. Mutta kirkollisella elämällä oli vankat juuretja tuskin mitään heikontumista esim. kirkonkäyn-nissä oli havaittavissa. Nousussa olevan järjesty-neen työväenliikkeen edustajatkin kulkivat kirkko-

^

teitä niinkuin ennenkin ja noudattivat nähtävästierään johtomiehen minulle lausumaa ohjetta: »EiJumalaa vastaan taistella, vaikka porvareista koe-telaankin saada voitto.»

Kaipaavin mielin lähdin Somerolta ja viljelysla-keuksla katsellessanl, jollaisia en entisillä asuma-sijoillani ollut nähnyt, tuona kesäkuun loppupäivä-nä v. 1909 päättelin mielessäni hakea Somerolle va-kinaiseen virkaan, kunhan siihen tilaisuuden saisinja minut virkaan valittaisiin. VIrka-aikani Suomenkirkon palveluksessa on kuitenkin päättynyt, eikämainitsemani suunnitelma ole toteutunut.

MUISTOT JÄIVÄT (1958)

*^

Viron väkeäJussi Suhonen

Noin kaksisataa vuotta sitten Someron pohjoiso-sat olivat vielä koskematonta luontoa, jossa ihmis-käden työn jäljet olivat vähäiset tai melkein ole-mattomat. Vanha tarina kertoo, että Virosta tullutmies Kaisa-emäntänsä kanssa raivasi oman asu-

tuslaikkunsa tälle alueelle*

Tällöin Virossa edelleen saksalaiset kartanoni-

sannat pitivät alustalaisensa rautaisessa kurissa.Erään kartanon työväki kuitenkin lopulta kyllästyiperusteellisesti isäntänsä, saksalaisen paroonin,jatkuvaan painostukseen. Tarinan makaan tämätapahtui kartanon metsätyömaalla. Työväki ottityömaalle saapuneen paroonin kiinni, pujotti pitkänseipään hänen takkansa molempien hihojen läpi jajätti hänet sinne tiheään metsään. Itse he lähtivätperheineen pakomatkalle jäätä myöten yli Suomen-lahden.

Metsästä selvittyään parooni ei jäänyt toimetto-mana kotiinsa kiukuttelemaan, vaan alkoi takaa-a-jon, saavuttaen pakenijat Suomen rannikolla. VIro-laiset joutuivat eroamaan toisistaan ja jatkamaanpakomatkaansa sisämaahan asumattomille sydän-maille. Eräs pariskunta jatkoi taivaltaan tänne So-merolle asti, rakensi havumajan paikalle, joka si-jaitsee nykyisen Mikkolan talon lähellä Pyölin ky-Iässä. Seutu tuntui ilmeisesti turvalliselta ja ympä-rilla olevat riistamaatkin hyviltä, koska he ryhtyi-vät rakentamaan paikalle itselleen pysyvää asun-toa. Kivirauniot ovat vielä todistamassa vanhaa

asuinsijaa.

Perimätieto kertoo edelleen, että ensimmäinenkosketus paikallisten asukkaiden kanssa tapahtuieräänä sunnuntaiaamuna, kun läheisen torpanemäntä Eeva Laurila oli metsäpolkua myöten me-nossa Haapaniemeen. Matkalla hän kuuli hakatta-

van kirveellä ja poikkesi katsomaan kuka sielläsunnuntaina työskentelee, pyhätyö oli siihen aikaanharvinaista ja kiellettyäkin. Hän tapasi puuta kaa-lamassa oudon näköisen miehen. Huomautettuaan

hänelle asiasta, sai hän oudolla murteella kuulla,ettei mies ollut lainkaan viikonpäivistä selvillä.Mies polvistui ja teki ristinmerkkejä sanoen: »Hy-vä Jumala, anna anteeksi tämä synti. » Kun Eevaoli matkaa jatkettuaan päässyt vähän etäämmälle,alkoi hakkaus kuitenkin kuulua uudelleen.

Aika on sulattanut näiden virolaisten jälkeiset joennestäänkin epäpuhtaaseen Hämeen heimoon.Viimeinen Viron nimeä kantanut henkilö oli Viron

Jussi, vanha poika, joka asui yksin tuvassaan, lä-hellä paikkaa, mihin hänen vanhempansa aikoi-naan asettuivat asumaan.

Jussilla oli säilynyt, niin on kerrottu, ajan kulu-misen vaisto tarkkana. Hänellä et koko elämänsä

aikana ollut kelloa, silti hän tiesi ajan kulumisen se-ka valoisana että pimeänä aikana neljännestunnintarkkuudella. Pyhätyötä hänkin harrasti ja vieläkirkonaikana saaden tästä huomautuksia kyläläl-siltä. Jussi selitti asian yksinkertaisesti: »Ei se nytsielunhoidosta parane, kun rahaa tarvitaan.»

16

. '. ' ' u

/--;-i<'5i' '7''-/^T^i^'^B. ^j

!!::;;':'^V(" v^j, ^r?, -;;j,j "vr'y'

.

-r-^] ,. \'y-' ....(-. ^'gf/ '. -i:..;-'"

/3 ~ ^.^y^^. t^t^.. t^^.. /a^(trva/. - r T,l , /fil 6{.

fL/^'". ^y^j ^. ^w. '. .̂ %^

Pos&aric -- Farii; postaletV. ')l()M, v<;'-y;rt " Unian pw,1alw uril^rsolle , - .lwettid. Lap -. CMtN!r» pM t. i, ? -. - Piitt. card^/- , '{..(W!»)fti4c:i:d:mc -'. Kuh (.. ".y. ffitr. dfi^jMr J.

Kr-rtfjIMilCTIT-i l>?tik - t»: lf>ft;';fl>1 - )p(t»h(B . '&,-tn:''. rt - (i^-.. Kffl ri,l;cj< Wih5Wc . '

Uthtipit»!' <t.>i;i-Ml> ...- /!.i.»waut>(i itit)»i;t 'a'

. ^t. ft- )1

fi i.i.Ui. fo. ffff.-.fAf -.. f,,, '»..... ^. "tf^f^..

/.. /C. f //)..>'&' )n- t-/7fi-^ka../'/^ i /, !.. '/'.^'. f 'ac^* -',

_

j|tr . -jT^'^

yWTA<?;f;. ^. <?., t /f<. ^'rw- f^A^-fff-v-^ i|/L*<.' :^A-^A fi. ://'^' i" ̂ ^. i^; ̂ y^. '..

' ^^. ^ ̂ .^ . ^f'.-f.. i'l/f^\ . ^^^t^'-i'fy^^^. \.,. A:&. -^ f{ /^/^'? tt -. ' . /..v-^-l- .^"..f-^ -1 , , "" ^

^. ".-^ . ',... - ȀtM. /^&cAcir

7̂^7^. ^<y-.'/iC <..,.. »..4. <.<'--«-r-..

..?^*J<%rf. *w.*.-»-*<i**, '-<.-

"rfk.t»^<.iffiS1

si, koska se oli pienin ja sisukkaln. Seuraava tapausosoittaa, miten Aatami oli kiintynyt koiriinsa.

österkullasta parisataa metriä Pallkatsiln päinon Palmionjoessa Nlkkarinsalmi. Täällä Vahti ajoiketun jäälle. Jää kesti ketun, mutta ei Vahtia, Jokahukkui. Aatami oli surrut koiraa kuin läheistä Ih-mistä, oli itkenyt ja valittanut, että oli menettänytparhaan koiransa. Hän osti uuden koiran Kanka-reen Kansilta, joka lähti Amerikkaan, sai hyvänajokoiran, joka el kuitenkaan mennyt luolaan.

Aina Pälikon ja Frans Tuomisen mieleen ovatjääneet kolrannlmet Munseeri, Palttl ja Neero.Nuoremman polven kertojista Pietari Keskinenmuistaa nimet Munseeri, Valtti ja Sapakka. Pyys-mäen poika Oskari Nurmi mainitsee Sapakan, Tos-sen ja Tarkan. Sapakka oli »vailevan kirjava», Tos-sella pohja ruskea ja siinä mustia juovia (»kuin ter-vapliskalla vedelty») ja Tarkka ruskea. Tarkka oliviimeinen koira, joka Aatamilla oli vanhana. MaijaLaine Kaskistosta taas väittää, että Aatamin vil-melset koirat olivat KIllu ja Pulu. Ota hänestä sel-vä. Joka tapauksessa koirien nimet siis osittaintoistuivat, osittahi uusiutuivat.

Koirien ruokinta antoi Aatamille puuhaa. Hänentupansa pöydällä oli aina kaurajauhopussi, sillähän keitti koirille puuroa. Lähiseudun taloista Aa-tanii keräsi teurastusjätteitä. Tämän vuoksi hänenasuntonsa lähellä leijui kesäisin joltinenkln haju.Ennen ajoa Aatami ruokki koiria niukasti, antoiniille vain vähän leipää ja vettä, koska ne siten py-sy ivat vireämpinä.

Kun koirat kuolivat, Aatami hautasi ne pihansalaitaan metsään.

Kertomus Kettu-Aatamin taidoista ja harras-tuksista ei lopu vielä tähänkään, vaan Jatkuu. Mut-ta sitä varten on taustaksi mainittava, että 1880-lu-vulia asui Someron KlvlsojaIIa YU-Yrkon maalla

Tämän kortin omistaa Adam Flmkmanin tyttärentytärrouva Tyyne Saarinen.

Kortti on lähetetty »suurmetsästäjä Aadami Kalliolal-le» eli kertomuksemme päähenkilölle Piikkiöstä Harva-luodon kylästä 15. 12. 1906. Lähettäjä on Kuusjoella synty-nyt liikemies ja maanviljelijä, myöhemmin kunnallisneu-vosja lahjoittaja Akseli Häikiö (1875-1954). Hän oU erit-tain rikas. Hän omisti mm. Piikkiossä Tuorlan kartanonja yhdessä veljensä Jalmarin kanssa Harvaluodon sahansekä Kuusjoella Parran kartanon. Tuorlan kartanon kun-nallisneuvos Häikiö lahjoitti irtaimistoilleen 1944 Turunyliopistolle mallitilaksi ja maanviljelyskouluksi.

Aatamia kutsutaan kortissa Kuusjoelle kauppias Lind-grenin luokse. Sekä Akseli Häikiö että VUliam Lindgrenolivat kumpikin innokkaita metsästäjiä ja koirankasvatta-jia. Kutsussa puhutaan vain »tärkeistä asioista», muttasUlä tuskin voi olla muuta tarkoitusta kuin yrittää saadaAatami asiantuntijaksi yhteiseen jahtiin, johon ilmeisestimyös Someron nimismies tulisi osallistumaan.

Kortissa mainittu Baltlg tarkoittaa Tyyne Saarisen tle-tämän mukaan Aatamin haulikkoa - joka hänen siis pitiottaa mukaansa - ja planetti hänen klarinettiaan. Aatamikäytti soittimestaan juuri tätä nimitystä ja sitä käyttävätvielä nykyään myös hänen jälkeläisensä. Se että Häikiötietää puhua »Baltigista» ja »planetista» osoittaa, että hänon tavannut Aatamin aikaisemminkin. Aatamin tuttaviinkuului siis merkittäviä ihmisiä, jotka arvostivat häntämetsästäjänä.

Kortin kääntöpuolella on kuva kahdesta metsästäjästäkoirineen, aseineen ja sangen runsaine kettu-, jänis- ja lin-tusaaliineen.

Tiedot Akseli Häikiöstä ym. on saatu mv. Onni Ylihar-miltä Kuusjoelta, prof. Aulis Ojalta Helsingistä ja Otavanisosta tietosanakirjasta.

räätäli Jooseppi Frankberg, joka oli »Someron par-hai pellmannei ja räätälein. Hänen luonaan Aatamikävi 1860-luvun keskivaiheilla kaksivuotisen räätä-

linopin ja oppi samalla puhaltamaan klarinettia, jo-ka oli myös Frankbergln Instrumentti (Ollonqvist).

Pyysmäen tytär Aina Pällkkö, joka asui Aata-min naapurina 1908-1912 ja oli tämän hyvä ystävä,

41

vakuuttaa, että Aatami oli hyvä räätäli, joka tekijoskus »hianoi vaattei herroll». Aina kertoo lisäksi,ettei Aatami ollut yhtään ammattikade, sillä hänopetti naapurin tyttären tekemään mm. miehen ta-kin ja vältyt. (Takkien teko jäi Ainalta siihen, mut-ta vällyjä hän sanoo neuloneensa kolme kappalet-ta.)

Räätälinä Aatami näyttää erikoistuneen välly-jen tekoon. Hän osasi taitavasti saumata, ja tätävarten hänellä oli työvälineinä sulkaneula ja syy-rinki. Vällyjä, jotka oli vuorattu 5-9 lampaanna-halla, tarvittiin vuodepeitteinä runsaasti, sillä ma-kuusuojat olivat nykyisiin verrattuina hataria jakylmiä. Heino Ruostela muistelee, että hänen koto-naan Aatami teki vällyt kaikille seitsemälle lapsel-le. Työllisyyden varmisti se, että Aatami oli seudul-la alan ainoa yrittäjä.

Kettu-Aatami oli vällymestarinakin niin tunnet-tu, että häntä haettiin töihin myös naapuripitäjiin.

Aatami ei työskennellyt kotonaan, vaan siirtyimuiden käsityöläisten tapaan talosta taloon sitämukaa kuin entinen työ valmistui ja uutta tuli tar-jolle. Hänen saapumisessaan oli muista poikkeavaase, että hänen mukanaan tulivat asuntoon myös hä-nen koiransa. Aatamia ei saatu töihin Ollenkaan, el-lei ollut varmuutta siitä, että koirat saavat kunnonkohtelun. Emäntien mielestä koirista oli joskussuurempi vaiva kuin Aatamista Itsestään. NiinpäSaarentaan Paikkarilla, missä Aatami tavallisestityöskenteli myöhään syksyllä, jouduttiin koiriavarten lämmittämään sauna, jos sattui yöpakkasia.Vällymestarin lähdettyä riitti saunassa siivoamis-ta. Talon pikkupojat Aarne ja Arvo huvittelivatheittelemällä kiviä saunan seinään, jolloin koiratnostivat kovan metelin. Jos Aatami sattui tämän

huomaamaan, pojat saivat kyytiä. Lämpimälläsäällä koirat yöpyivät rehuladossa, jonka oven nekerran rikkoivat ja pääsivät karkuun. Myös Kas-Riston Marjamäessä pantiin koirat saunaan. »Muut(kuin Aatami) ei niit saanu ruakkii eikä paljo kät-tookka».

Aatami teki vällyjä yleensä vain sellaisina vuo-denaikoina, jolloin ei ketunmctsästys käynyt, kutenkesäisin, Jolloin revon turkki on huonoimmillaan.

Oheisessa valokuvassa näemme Aatamin soitta-

massa pitkää klarinettiaan l. planettiaan, mihinhänen siis kerrotaan saaneen opin räätäli Frank-bergilta. Aikalaiset muistavat hänen soittaneenmoninaisissa tilaisuuksissa. Hovilankulmalaisten

mieleen on jäänyt erityisesti se, kun Aatami luritte-11 kartanon elopellolla. Aatamin soitto saatteli väentyöhön ja työstä pois. Pellolla hän kulki väen muka-na ja pelasi marsseja, polkkia sekä tyyskäpolkkla.Muuta työtä Aatamin ei taksvärkkipäivinään enäävanhana tarvinnut tehoakaan. Jos oltiin kaukana

kartanosta, syötiin elopellolla ja silloin isäntä JuhoHovila huusi Aatamille: »Soittaja syömään!»

Koska Vanhalan kartanon isäntä Kalle Hovila olilähtöisin Hovilan kartanosta (Juho H: n veli) ja tun-si siis vanhastaan hyvin Aatamin, hän kutsui tämän

myös Vanhalan elopellolle soittamaan. Kalle Hovi-Iällä oli tapana tarjota eloväelle ryypyt. Aatamillaoli keinonsa saada joskus ylimääräinenkin naukku.Hänen tarvitsi vain sanoa isännälle: »Pilli kuivuu»,johon tämä vastasi: »Turvotettaan», minkä jälkeentehtiin pieni kelkaushunöörl.

Leikkimieltä Aatami osoitti siltoinkm, kun Pyys-mäen ja sen naapurin Kujanpään pelloilla sattuiolemaan kerran yhtalkaa elotalkoot. Aatami näetnousi saunan katolle ja soitti molempien torppieneloväelle yhtaikaa, jolloin hän sai kummastakinpaikasta aterian.

Kun Kaskiston urheilukentällä joskus 1910-luvunloppupuolella oli paikallisen urheiluseuran Ponnis-tuksen ja Nummen Kipinän keskeinen kilpailu, Ket-tu-Aatami seisoi koirineen ja pilleineen kentän syr-jässä ja soitti klarinettia. On säilynyt myös mainin-ta, että Aatami oli ollut puhaltamassa vanhaa polk-kaa Pitkäjärven Maamiesseuran talon pihalla jos-kus 1922-23. (Metsola). Tämä on ehkä ollut hänenviimeisiä esiintymisiään, sillä se on tapahtunut 3-4vuotta ennen hänen kuolemaansa.

Haastateltujen mielipiteet menevät ristiin siitä,soittako Aatami myös tansseissa. Vanhemmat ker-tojani eivät muista näin koskaan tapahtuneen, vaanettä Aatami pelasi vain eräänlaista taustamusiik-kia sellaisissa ulkotilaisuuksissa, joissa oli paljonväkeä koolla, kuten elopellolla. Elotansseissa soitti-vat toiset pelimannit, kuten Kulmalan Mikko Iha-mäestä ja Hurme-Jussi Hovilan kulmalta (AinaPälikkö). Jussi Uunimäki, joka on vähän nuorem-pia, väittää taas, että hän näki monta kertaa, kunAatami soitti Längsjön ja Hovilan elotansseissa.Pietari Keskinen puolestaan muistaa varmasti, et-ta hänen veljensä Jalmari Keskisen läksiäisissäLautelan Jokelassa 1914, kun veli oli lähdössä Ame-rikkaan, Aatami soitti tanssimusiikkia. Varmaan

sekä vanhemmat että nuoremmat kertojat ovat oi-kcassa. Myöhemmin ehkä pelimannit ovat vähen-tyneet tai tanssitilaisuudet lisääntyneet (tai mo-lemmat vaikuttaneet yhtaikaa), niin että Aatamiaklaneetteineen on tarvittu entistä useammin myöstansseissa.

Solttoretkillä ja yleensä Ihmisten joukossa ke-hittyi Aatamista Ilmeisesti aikamoinen velmu, jokaei jäänyt vastauksen velkaa. Niinpä kun Frans Tuo-minen kysyi Aatamilta, miksei tämä ota toista val-moa, Aatami vastasi, että hän ottaa uuden vaimonsitten, kun kaikki ovat ensin saaneet yhden. Jos hänottaisi toisen vaimon heti, olisivat naapurit katke-ria ja sanoisivat, että ahneuttaan Aatami vaimojaottaa.

Kun tässä kirjoituksessa on yritetty panna Aata-min harrastuksia tärkeysjärjestykseen, on kalastusjäänyt viimeiseksi ainoastaan siksi, että se on he-rättänyt huomiota suppeammalla alueella kuin hä-nen muut puuhansa, ei siis sen takia, ettei hän olisisuhtautunut vakavasti myös kalastukseen.

Aatamilla oli Palmionjoen rannassa ruuhl suun-nilleen nykyisen Seppälän tienhaaran kohdalla.

42

- Kuinkas tel kirkkoherra sitä meirän tuppaapirtiks sanoitte? Eihän se pirtti oi.

Olisihan minun pitänyt tottua siihen, että pirttioli sauna. Tämä olisi pitänyt olla sitäkin selvempi,kun pitäjään saatu kätilökin oli minulle kertonut,että häntä edelleen kutsuttiin eräissä kylissä »pirt-timuoriksi».

Tuskin on kutsumustyotä, joka siinä määrässäkuin papin työ tutustuttaisi suorittajaansa ihmistenoloihin. Hän joutuu seuraamaan heidän uskonnol-lista elämäänsä, ihmisten raskaita vaiheita ja hä-tätiloja, suremaan surevien kanssa ja toisinaankyllä iloitsemaan iloitsevien kanssa. Mutta maa-lais seurakuntien papit oppivat tietämään ihmistenjokapäiväisen elämän vaiheet ja pulmatkin. Papil-la on rikas elämä ympärillään ja varsin luvallistaon, että hän seuraa seurakuntalaistensa pyrkimyk-siä ja harrastuksia.

Ennen kaikkea uskonnolliseen elämään joutuu

pappi tutustumaan ja tietenkin myöskin oman seu-rakuntansa sosiaalisiin oloihin. Ellei Someron

oloista olisi olemassa niin huomattavia perusteelll-siin tutkimuksiin nojautuvia kirjallisia julkaisuja -viittaan vain professori Esko Aaltosen tutkimuksiin- niin olisi mitä mielenkiintoisin tehtävä kuvata,mitä seurakuntapapln silmä ja havainnot sellaises-ta vanhasta ja monien kehitysvaiheitten kautta kul-keneesta seurakunnasta olisi kerrottavakseen am-

mentanut. Olisin valmis väittämään, että harvaSuomen seurakunta tarjoaisi niin monipuolisia ai-heitä kuvauksiin kuin Somero. Onpa kuin eri osatseurakunnan alueella ja eri kyläkunnat tarjoaisivatkansan luonteeseen, tapoihin, kulttuurlasteislin jo-pa murteeseen nähden huomattavassa määrässäerilaisia vivahduksia vieläpä voimakkaammalla-kin sanalla ihnaistavia erilaisuuksia.

Mutta erääseen asiantilaan on papin joka tapa-uksessa kiinnitettävä huomiota. Tämä asia on seu-

rakuunan varattomien tilaan tutustumbien. Siihen

kehoittaa ei ainoastaan kristillisyys jo sinänsä,mutta myöskin kirkkolain määräykset. Ehkäpäsuurten maatilojen ja kartanoiden läheisyydessävarattomuus ja sosiaalinen hätä löysi vanhuudeltaluonnollisia elomaita. Oli selvää, että kuntakaan eivoinut pysyä toimettomana näitten hätään joutu-neitien hoitamisessa. Vaikka mitään huoltokotejaei ollutkaan, koetettiin vanhukset ja huollettavat si-Joittaa silloisen tavan makaan sellaisiin koteihin,joihin nUtä kunnan maksamaa hoitopalkkiota vas-taan haluttiin ottaa vastaan. Nämä huollettavien si-

joittamistilaisuudet olivat jo vuosisadan vaihteessajoutuneet huonoon huutoon, koska epäiltiin, että sl-joittaminen tapahtui sen mukaan, kuka vähimminpyysi korvausta hoidokin kotiinsa ottamisesta. Mi-nullekin oli syntynyt joko saamlenl tietojen nojallatai kirjallisuudesta, jossa näistä asioista puhuttiin,huono käsitys tämänlaisesta »köyhäinhoidostan.Eräänä päivänä ilmoitin rovastille, joka silloin sat-tui olemaan seurakunnassa käymässä, aikovani

niemiä tämänlaiseen köyhäin sijoittamistoimituk-seen. Rovasti Karanen ei tietenkään asettunut nuo-

ren papin pyrkimystä vastustamaan, mutta lausuikuitenkin epäilyksensä tilaisuuteen menemisentuottamasta hyödystä.

- Tuskin menemisestäsi ja läsnäolostasi kenel-lekaan on hyötyä. Sinä et tunne perheitä, joihin hol-dettavat joutuvat, et hoidettavia, etkä osaa arvioi-da korvausmaksujen kohtuullisuutta. Tuntemiasihoidettavia voit käydä katsomassa joko heidän uu-sissa paikoissaan tai vanhoissa, mikäli aikaisempipaikka heille edelleen olopaikaksi suodaan. Ja sil-loinhan sinulla on tosiasioita käsissäsi enemmän

kuin nyt. Nyt joudut vain alakuloisin mielin seuraa-maan erästä elämän tragiikkaa. Omasta puolesta-ni en kuitenkaan ole varsin varma siltakaan, ovatkon.s. »vaivalstalot» viihtyisämpiä kuin nykyiset hoi-topaikat.

Näin hän puheli. Jätin menemisen. Mutta sitäuseammin etslskelin minulle tuttuja »huutolaishoi-dokkeja» ja minun on tunnustettava, että usein saintaan varsin myönteisen käsityksen. Mutta kaipaamaan jäi sittenkin köyhää kohtaan oikeamieli-sempää ja turvaa antavampaa hoitomenetelmää.

Kolme vuotta ja kaksi kuukautta kesti palvelus-aikanl Somerolla. Se oli minulle varsinaista nuoren

papin työoplntoaikaa. Opin olemaan vastuussa teh-tavien suorittamisesta, suunnittelemaan seurakun-nallista toimintaa, ihmistuntemukseni laajeni jatunsin tarvitsevan! uusia neuvoja, uutta rohkaisuaja uutta uskoa tehtävien suorittamiseen. Pidin suu-rena onnena sitä, että uskonnollinen elämä liikkuivoimakkaana ympärilläni. Se loi elävää ja käslt-teelllsiin ilmaisuihin katsoen evankeelista vapautta- sellaista, jonka aate- ja elämänpiirissä olin lap-suuteni ajan kasvanut. Tunsin näin liikkuvan! ko-dikkaassa tutussa ilmapiirissä.

Totminta-aikani päättyessä saatoin todeta tutus-tuneeni suureen joukkoon eri yhteiskuntaluokkiinkuuluvia henkilöitä ja olin heidän joukossaan saa-nut itselleni ystäviä. Jokbi huutolaisvanhus olieräällä tavalla jopa sielunhoitajanl ja joen suupuo-lessa asuva kauppias oli päivittäinen keskusteluto-verinl. Maanviljelijät kutsuivat minua usein kotei-hinsa millein hartaushetklln, milloin perhejuhliin.Erään toteamisen saatoin tehdä Somerollakin:Suonien kirkolla on kansakoulunopettajissa olluterittäin arvokas, kristillisyydelle myötämiellnenkannatta] a joukko, jonka merkitystä tuskin on kir-kon taholta riittävän huomattavaksi arvioitu. Mi-

nulle jäi Somerolle monta ystävää opettajapiireissäja muistelen vieläkin kiitollisuudella heidän suh-tautumlstaan kirkolliseen elämään ja toimintaan.Monesti tuli mieleeni, mitä ponnistuksia heille alhe-utti se, että heidän oli yritettävä saada nopeasanal-nen somerolainen suostumaan »kirjakieleen». Senponnistelun näin eräänä kevätpäivänä lukukaudenpaatta] äisissä kirkon läheisessä koulussa, jossaopettaja oli taululle merkinnyt »someronklelisen»

15

ni, minusta oudolta tuntuvia paikan nimiä ja per-heitten asuntopaikkoja, jouduin perehtymään aslol-hin, joihin muuten en olisi tutustunut. Kuinka pitkiäaikoja taaksepäin olikaan sama perhe jo monessapolvessa hoitanut nuo Herranehtoollisella käynnitsamana ja vastaavana vuoden sunnuntaina. Olisi

voinut jakaa seurakunnan väestön »Maarian rippi-väkeen», »heinärippiväkeen» ja »syysrippiin osan-ottajiin». Menettely tuntui perustuvan saman per-heväen kohdalla jo sukupolvilta periytyneeseen ta-pään. Nuori pappi saattoi - ja pcpit keskustelivatsiitä pappien kokouksessaan - nähdä siinä »tapa-kristillisyyden». Kieltämättä sitä voi kutsua tavak-si, mutta sehän oli niin sanoakseni »pyhää tapaa»samoinkuin aamu-» ruoka- ja iltarukoukset. Tapaa-hän siinä tietenkin oli. Kun vanhalta somerolaiselta

rakentajalta kysäisin, millä tavalla hänen uskon-nollinen mielensä liikkui niissä kyläkuntain raken-nushommissa, niin hänellä oli nopea vastaus val-miina: »Mää luen kolme kertaa Isämeirän jokaisenpykkäämäln rakennuksen jokaisel nurkan paikal».

Mutta kun pappien kokouksen keskustelukysy-myksenä oli, millä tavalla tapakristilllsyys olisisaatava poistetuksi, niin somerolaisittain ajatellenpelkäsin, että tapa eräissä tapauksissa oli perintökaukaisUta ajoilta ja tapaa hävitettäessä kentiesvanhan lauselman mukaisesti »heitettäisiin pesu-veden multana lapsikin». Näitä näkökohtia silmäl-la pitäen muuttuvat edellä viittaamani kirkonkir-jäin merkinnät ja omat toteamisen! miltei hartaut-ta herättäviksi, eikä vain hävittämistä kaipaaviksikasvannaisiksi. Eiväthän nämä uskonnolliset me-

not ja toiminnat useinkaan kantaneet mitään »py-hän» leimaa. »Hefaiäripissä», joka saattoi kestääkahden papin toimittamana 4 tai 5 tuntia, oli tun-geskelemista ja tönimistä niin, että pyhän tuntunäytti olevan poissa, mutta ehkä se siellä sittenkinoli eräänä aseena Jumalan kädessä, joka tämännäöltään arkipäiväiseksi käyneen toimituksenkautta hcltteli siteitään ihmisten sielujen ympäril-le.

Vanha ja uusi - kaikkialla näki Somerolla us-konnollisissa menoissa niitten välistä hiljaista val-Iässä olon taistelua. »Se provasti Werini-vainaa tekilopun niitten kelloje soittamisest, kun joka päivänehtool soitettiin. Ehtookelloja oli soitettu arkipäivi-nakin aina 1880-luvun lopulle. Vanha polvi tuntuiniitä kaipaavan vieläkin. Kirkonkellojen soitto olimuuten juhlavana ja vankkoihin muotoihin kaa-vautuneena tietenkin voimassa jumalanpalvelus- jahautaus saattotoimituksissa. Kankeasta mutta her-

kasti nousi somerolaisen miehen päähine kellon soi-ton ensimmäisen lyönnin kajahtaessa. Jos kysymysoli »sanomakelloista», oli pienen rukoushetken jäl-keen keskustelu: »Vaimihniine kuuluu olevan, kos-ka pian kello alko soito». Enpä unohda - sehän eiole suinkaan vain somerolaisten tapoihin kuuluva- kuinka kauniilta tuo päänpaljastaminen tuntui-kaan »kirkonpakalla» sunnuntaiaamuisin kun pa-pinkello tai yhteensoitto tapahtui.

Muutenkin oli tuota »vanhaa» paljon jäljellä.Lähdin eräänä paastonaikalsena sunnuntaina kir-kosta jumalanpalveluksesta pappilaan. Kutsuin re-keeni erään lähikylän isäntämiehen. Hän asettuikannaksille.

»Kirkher ajjaa kulkusten kans, vaikk on paas-tonaik.»

Minä katsoin suurta rekiryhmää edellän; ja ta-kanani ja aivan oikein: kenenkään hevosen valjais-sa ei ollut mitään kilistimlä ja kulkusla. Pappi olitässä suhteessa ainoa joukosta. Olin siitä niin pal-jon pahoillani, että pyysin pappilan voutia valvo-maan, että tässäkin suhteessa osaan menetellä seu-rakuntalalsten arvokkaltten tapojen mukaisesti.

Lukuslja-alkana taas tein erään havainnon, jokayllätti minut. En ollut huomannut missään hartaus-hetkissä mitään polvlrukousten käyttämistä. Niin-pä hämmästykseni olikin suuri, kun osassa seura-kuntaa - luullakseni tapa ei ollut yleinen koko seu-rakuunassa - lukusijain alkaessa, alkuvlrren jal-keen koko tuvan täyteinen väki Ikäänkuin yhteises-ta komennuksesta laskeutui polvilleen. Totuin tuo-hon ilmiöön ja se muodosti niissä oloissa erään ar-vokkaimmlsta kinkerltavoista. Usein ajatuksissanlvain koetin löytää tietä taaksepäin todetakseni,mistä tuo sinänsä manuakin herkästi koskettava ta-pa oli kotoisin.

Papin asema oli kummallinen. Hän oli kunnioi-

tettu ja hänen arvonsa oli huomattava. Mutta eräis-

sä tapauksissa liittyi hänen lähelletuloonsa jotakinpeloittavaa. Eräällä kylätiella pitäjän syrjäpuolel-la Istuin rattailla ja minua kuljetettiin sairaan luo- salrasmatkat olivat erittäin yleisiä. Tietä myö-ten tulla köpitti vanha mies keppeineen. Tervehdinhäntä rattailta. Puheääni oli vanhukselle outo ja ai-to somerolaisella lausumistavalla hän kyseli, kukarattailta puhutteleva oli. Kun olin Ilmoittanut ole-vanl Someron pappi, kääntyi hän, poikkesi sivutiel-le ja niin nopeasti kuin vanhus pystyi, kiirehti pols-päin. Minulle kerrottiin, että kun hengästynyt van-hus pääsi kotiin, olivat hänen ensimmäiset sanan-sa: »Kyll mar mää ny kuale, kun pappi tuli vastaaja huusi mull hyväm päivän rattalltas. u Vanhus olipapin odottamattomasta vastaantulemisesta aivan

järkyttynyt.Someron kieli ja sanontatavat tuottivat vaike-

uksia muualta kotoisin olevalle. Selvittäkööt suo-

menklelen tutkijat, kuinka paljon ns. Turun puolenmurre on vaikuttanut vielä näin etaälle kuin Some-

rolle. Helppoa oli vain havaita, että vanhlmpainraamatunkäännöstemme kieli monessa kohden si-

saisi samoja sanonnan muotoja kuin mainitussaseurakunnassa, varsinkin sen Turun puoleisissaoloissa käytettiin. Mutta eräissä tapauksissa tulivieraalta seudulta tulleen papinkin puheeseen eräi-ta »kommelluksia», joita somerolamen ei saattanuthyväksyä. Kotihartaushetkessä, joka pidettiinerään talon asuintuvassa, käytin puhuttelusanaa:»Te, jotka olette tähän pirttiin kokoontuneet... » Ko-tlmatkalla isäntä otti asian puheeksi.

14

(Ennen tällä kohtaa oli maantien ja rannan välissäTiensuun torppa. ) Toisin kerroin taas hän veti ruu-hensa Hovilan kartanon rantaan Latoniemeen. Jät-täessään aluksensa Aatami muisti aina ottaa mu-kaansa puunkappaleen, jolla sen nelikulmalnenpohjareikä tukittiin, mikä Ilmiö pantiin merkilleseudun soutelunhaluisissa pikkupoikapiireissä se-kävin tuntein.

Kuten edellä viitattiin, Aatami suhtautui kalas-tukseen yhtä hartaasti kuin muihinkin puuhiinsa.Kun hän lähti ruuhineen järvelle, hän otti tavalli-sesti monta onkea ja riippakiven mukaansa ja saat-toi istua onkiensa keskellä tuntikausia. Näky oli ky-läläisille tuttu, se ikään kuin kuului suviseen malse-maan. »SIäl se Aatami istuu Rokottaa», sanottiin.»Sel on hyvät affenpaikat tiaros», sanotuin myös.Aatami onki aina keskellä järveä, ei rannassa kos-kaan. Rannasta hän pyydysti vain syöttejä pienelläsalakkaverkolla, kun hän halusi laskea lonkreeninl. pitkänsiiman. Lisäksi hän pyydysti rysällä.

Länsisuomalainen sananlasku julistaa, että »si-ta kun suvet onkii, sitä nälkä talvet tonkii». On he-rättänyt levottomuutta, jos aikuinen talonpoikainenmies on mennyt keskellä arkipäivää ongelle. Aata-min onkimista myös arkipäivisin näkyy pidetynkuitenkin itsestään selvänä asiana. Eihän hän olluttavallinen ihminen muutenkaan. Lisähohtoa asialleantoi se, että nimismles Stälhammar oli hyväksy-nyt Aatamin kalatoverlkseen. Sille seikalle, ettäAatami puolestaan oli hyväksynyt Stalhammarin,vaikka yleensä puuhaili yksinään, keksittiin pianihamäkeläisisäntien mielestä helposti ymmärret-tävä peruste: »Se (Stalhammar) antaa Aatami]ryyppy».

Näiden Kettu-Aatamin pääharrastuksia esittele-vien muistelmien lisäksi on haastatteluista kerty-nyt aineistoa, josta näkyvät eräät pienet lisäpiirfeethänen luonteessaan ja käytöksessään tai joka ku-vastaa hänen loppuvuosiensa elintasoa. Nämä Hsä-piirre- ja elintasojutut eivät sanottavasti muuta si-ta kuvaa, jonka tähän mennessä jo olemme saaneetKettu-Aatamista. Tosiasiaksi jää joka tapauksessa,että hän Somerolla ja lähipitäjissä oli jonklnvertal-nen kuuluisuus, mikä perustui siihen, että hänelläoli useita poikkeuksellista, pitkälle kehittyneitäharrastuksia ja taitoja, jotka toivat hänelle epäta-valitsen ihmisen maineen.

Olen saanut myös sen käsityksen, että Kettu-Aa-tamin luonteessa oli vastakohtaisuuksia, jotka II-saavat hänen henkilokuvansa mielenktlntoisuutta.Ne, jotka Aatamin parhaiten tunsivat, ovat melkoyhtäpitävästi kertoneet, että vaikka hän oli leikkl-sä, melko puhelias ja nokkelasanainen, hän saattoiolla myös juro ja pidättyväinen. Niinpä ei juuri kos-kaan kuultu, että hän olisi nauranut ääneen. Oli toi-nenkin vastakohtaisuus. Hän oli erakko, joka asui

vuosikymmenet yksinään syrjäisessä mökissään,vaelteli viikkokaudet yksinään saloilla riistan haus-sa tai istui päiväkaudet edelleen yksinään ruuhessakeskellä järvenselkää. Mutta toisaalta hän pyrkisinnikkäästi ja haikailematta omassa ympäristös-sään julkisuuteen: kotiin palaavan kirkkorahvaanlomitse hän lasketteli koira vai j akallaan lennok-kaasti ja teatraalisesti, ja missä hän vain tiesi kan-san kokoontuvan ulkojuhllin, urheilukllpailuihlntms., sinne hän kiilautui joukkoon ja rupesi puhal-tamaan klarinettiaan ilmeisesti Ollenkaan ujostele-matta. Jos olisi kysymyksessä joku historian kuu-luisuus eikä Kettu-Aatami, sanottaisiin aikakirjois-sa, että hänen luonteensa vastakohtaisuuksien väli-

nen jännitystila loi hänestä poikkeuksellisen, huo-miota herättävän persoonallisuuden.

Kun Adam Flinkman kuoli 5. toukokuuta 1926tyttärensä Erikan perheessä Lautelassa, olivat ar-vokkalmmat hänen perinnöksi jättämänsä esineetpyssy ja klarinetti. Klinteätä omaisuutta el häneltäjäänyt. Koska hän oli näin varaton, häntä tuskinhaudattiin kovinkaan juhlallisesti. Näin jälkeen-päin ajatellen tuntuu siltä, että Aatamin elämä olisittenkin vapaampi ja rikkaampi kuin monen sel-laisen, joka on saanut suurelliset hautajaiset.

Kertojat:Kosti Enlund s. 1903, Lautela.Pietari Keskinen s. 1801, Uus-Kaskisto.Maija Laine s. 1909, Somerniemi, Kasklsto.TIlta Numminen s. 1894, Joensuu.Oskari Nurmi s. 1903, Ihamäki.Kustaa Ollonqvist s. 1893, Ihamäki.Aina Pälikko s. 1892, Terttllä.Naima Ruoho s. 1889, Terttllä.Heino Ruostela s. 1902, Kalslaranta.Tyyne Saarinen s. 1913, Kalslaranta.Väinö Salama s. 1895, Hirsjärvi.Aili Tuominen s. 1899, Ihamäki.Frans Tuominen s. 1897, Ihamäki.Leonard Tuominen s. 1904, Ihamäki.Johannes Uunimäkl s. 1900, Joensuu.

Kirjallisia lähteitä:

(Kustaa Hossi?), Kuuluisa metsämies AadamFlinkman. »Someron-lehti 21. 5. 1926 (muistoklrjoi-tus).

F. T. (Frans Tuominen), Kettu-Aatami. »Some-ron-lehti 13. 8. 1868.

Vilho Metsola, Kettu Aatamista Kertomus. Kä-slkirjoitus, lähetetty 1955 Somero-Seuran ja »Some-roa-lehden kirjoituskilpailuun »Vanhankansanmerkkimies». Somero-Seuran arkisto.

43

Manne Menninkäisen jouluseikkailuLahja Aukio

Oli jouluaaton aatto. Sinä talvena satoi aikaisinlunta. Jouluaaton aaton vastaisena yönä pyryttiniin paljon, että teiden varsille ja talojen edustoilleoli aurattu korkeat lumivallit poiskuljettamistavarten.

Pienen pieni Manne Menninkäinen oli äitinsäpyynnöstä lähtenyt jouluostoksille. Kaupassa Man-ne ei kanankaan viipynyt, sillä pienen pieneen sel"käreppuun mahtui hyvin vähän tavaraa.

Ostoksensa tehtyään hänen reppuunsa oli kerty-nyt hyttysen sääriä, juuston reikiä sekä joitakinleivän murusia. Manne oli kuitenkin tyytyväinen jalähti kotimatkalle heitettyään repun selkäänsä.

Jalka nousi keveästi, vaikka täysinäinen selkä-reppu tuntuakin painavalta pienen Menninkaisenselässä, sillä hän muisti, että äiti oli kertonut ta-vanneensa Joulupukin, jolla oli oikein mieleinen yl-lätys pikku Mannelle.

Maantien liikenne tosin harmitti, kun kiireiset

ihmiset ajoivat autoillaan taukoamatta edestakai-sin. Mutta Manne Menninkäinen päätti kestää, sillähän muisti kuinka hiljaista ja rauhallista olisi jou-lun vietto omassa kotimetsässä.

Manne hyppäsi kuitenkin varmuudeksi lumival-Iin päälle. Nyt tuntui paljon mukavammalta. Rep"pukaan ei tuntunut painavan ja Manne pani jo lau-luksikin: »Hei Tonttu-ukot, hyppikää...»

Silloin Mannen laulu katkesi äkkiä. Huuiii- -,

vatsan pohjasta kirpaisi... Alanne tunsi kohoavansalunta tupruttelevia pilviä kohti. »Mitähän nyt ta-pahtuu? Tällaisesta äitini ei ole minua milloinkaanvaroittanut, ') ajatteli pieni Manne Menninkainen.

Hän ei tietänyt, että suuri traktori, joka oli saa-punut paikalle siirtääkseen lumikasan kuorma-au-ton lavalle, oli nostanut pienen Mannen kauhassaanlumen mukana. Ei traktorinkuljettaja voinut huo-maia Mannea, sillä Menninkäinen oli vain pienenkärpäsen kokoinen.

Niin alkoi hurja matka. Ei tietenkään kotimet-sään, vaan jonnekin kauas, tuntemattomaan paik-kaan. Manne heilui ja keikkui lumimassojen sisäl-la. Hän oli niin ällistynyt, ettei osannut ajatella jär-kevästi, kuten tavallisesti.

Vihdoin matka loppui ja Manne klpattiin lumenmukana valtavan suuren lumenkaatopaikan päälle.Useita kuormia tuotiin lisää. Lumivuoreksi muo-

dostunut lumenkaatopaikka kätki pienen ManneMenninkäisen uumeniinsa.

Manuelia ei ollut aavistustakaan, missä hän olija kuinka hän oli joutunut näin eksyksiin. Ei hän to-ki vielä joutunut pakokauhun valtaan vaan yrittitarmokkaasti pois lumen sisältä. Olihan joulu lähel-la ja hänen täytyi päästä viemisineen kotiin äidinluo. Reppu oli onneksi pysynyt paikallaan selässä.

Lumi oli kuitenkin tiiviisti paikoillaan, Manne eljaksanut sitä hitaistakaan siirtää. Hän yritti käytä-via kaivamalla päästä ylös ja alas, väliin taas si-vuille, mutta tulos oli aina sama: lunta, lunta...

»Ihmeellistä, että täällä lumen sisällä on näinvalkoista ja puhdasta, » ihmetteli Manne. »Ei kaitäällä voi olla mitään pelättävää?»

Mutta joulukuinen päivä oli lyhyt. Alkoi varhainhämärtyä ja pieni Manne huomasi valoisuuden vä-hitellen vaihtuvan pimeydeksi. Hän ajatteli surulli-sena äitiään, joka turhaan kotona odotti jouluostok-sille lähettämäänsä. Nälkäkin tuntui olevan. Manneetsi repustaan joitakin muruja suuhunsa ja haukka-si lunta päälle.

Väsymys valtasi eksyneen. Manne Menninkäi-sen silmät painuivat kiinni ja hän vaipui syväänuneen, tietämättä mitään ajan kulusta Ja yksi-näisyydestään valkoisessa vankilassaan.

Manne nukkui pitkään, useita viikkoja. Yhteenmenoon. Armelias uni!

Eräänä aamuna Manne heräsi. Hän tajusi häi-käisevän kirkkaan valon, ennenkuin oli avannutedes silmiään. Ei hän muistanut Ollenkaan, mitä oli

tapahtunut. Silloin hän kuuli kauniin ja ystävällisenäänen, joka soi kuin kopeatiuku: »Hei, missä onManne Menninkäinen, joka tuntemattomalla taval-la katosi jo ennen joulua?»

»Täällä olen, kuka minua kutsuu?» vastasi pit-kasta unesta herännyt Manne heikolla äänellä.

»Olen auringon säde. Äitisi on lähettänyt minutetsimään sinua! .')

»Olen lumen sisässä. En pääse täältä koskaan

44

opetuksiin annoksen huumoria. Amerikasta oli pa-lannut somerolainen mies viisaana ja paljon tietä-vana. »Ei ole tarvittu mitään ihmisen luomista. Eri

lajit luonnossa ovat kehittyneet toisistaan ja niin onihmlsenkln takana pitkä kehitysjakso muita olento-ja. » Monisanaisestl ja eräänlaisella ylemmyydelläAmerikasta palannut selitti lajien syntyä.

- Ihmeellistä on kuitenkin se, näin Levänenvirkkoi, - että kun minä ehtoolla olen vienyt tam-mani talliin, niin tammana minä olen sen huome-nissa tallista löytänyt. Tamma on ollut minulla jo 12vuotta ja olen antanut sen kaksi kertaa varsaakin javarsatkin ovat olleet tammoja.

Lounais-suomalainen hyvantuullsuus vallitsihuoneessa.

Mutta Someron muistelmain kirjoittamisessaolisi ehkä ollut aloitettava siitä ensimmäisestä sun-nuntaista, jonka toimin Someron pappina, ja ni-menemään tämän monivuotiseksi työpaikaksenitulevan seurakunnan kirkossa. Paljonhan oli seura-kunnan kirkossa arvokasta ja avaraa. Kirkko olirakennettu tekisi mieli sanoa suurplirtelsesti senaikaisia oloja silmälläpitäen. Piirustukset oli laati-nut Ruotsista Suomeen muuttanut arkkitehti GeorgTheodor Chien-itz ja avaraan kirkkoon - siinä kunoli varsin tilavat lehterit - olisi mahtunut Istuin-

paikoille muistista arvioiden n. 1400 henkeä. Jolla-kin tavoin kirkko kuitenkin teki kalsean ja kylmänvaikutuksen siitäkin huolimatta, että se oli Ikään-kuin »asiallinen», tilava ja viime vuosisadan loppu-puolella syntyneistä kirkoista parhaimmistoonkuuluva. Alttaritaulua muistelen vieläkin lämpiminmielin. Sen oli maalannut taidemaalari E. J. Löf-

gren (»Kristuksen kirkastua») ja lahjoitettu kirkol-le v. 1886. Samaa aihetta kuvaavaan, kokolapsuu-tenl aikana silmiini painuneeseen Tampereen Alek-santerinkirkon alttaritauluun verrattuna Someron

kirkon alttaritaulu oli mielestäni taiteelllsempl jakorkeatasoisempi, ihmisen sielua koskettavampi.

Tuo ensimmäinen pyhäpäivä on jäänyt erikoi-sesti mieleeni siksi, että toimintani sielläkin samoinkuin Urjalassa sain alkaa erään tekemäni erehdyk-sen lähtökohdasta. Kun jumalanpalvelus oli päät-tynyt, kokoontui kirkkoväki jo edellisenä pyhänä jatänäänkin luetun kuulutuksen nojalla sakaristoonrippikirjoitukseen.

- Missä ovat kirkonkirjat? Kysymyksen lausui

pastori.

Minä näen tuon odottavan joukon vieläkin sll-mieni edessä. En ollut ottanut selvää siltä, että rlp-

plkirjoitukseen oli vietävä kirkonkirjat sakarls-toon. Kukapa sen olisi omasta aloitteestaan minulleIlmoittanut. Sehän oli seurakuntalaisten mielestäluonnollinen asia.

Siinä seisoin odottava joukko ympärilläni. Kant-

tori ja suntio olivat valmistautuneet auttamaan vt.kirkkoherraa kirkonklr joihin kirjoitettavien mer-Rintojen tekemisessä.

Onko suntiolla kirjoituspaperla varattuna?

Kirjoittaja äitinsä kanssa v. 1!)OH.

- Mont' arkkii ja olkkee hyvää kans.Pyysin kaikkia apumiehiä ryhtymään kirjoitta-

maan Herranehtoolliselle pyrkiviä. Jotakin suptnaakuului joukosta, mutta työ alkoi. Ilmoitin, että kaik-ki merkinnät siirretään pappilassa klrkonkirjolhin.Papereita tutkiessanl pappilassa oli minun helppoalöytää apumiestenl kirjoituksista kylät ja talot, jo-ten merkinnät saatoin siirtää kirjoihin. Mutta omatmerkintäni tuottivat huolestuttavia vaikeuksia.Kun somerolainen oli sanonut kylän ja talon ja ni-mensäkln, niin olin paperille merkinnyt sellaista ni-mia, joille ei minun asiantuntemuksellani löydettyvastineita klrkonklrjoista. Erältä yritin tiedustellapastorilta ja hän pystyi selittämään joitakin niistä.Kun joku oli sanonut - niin olin merkinnyt paperil-le - olevansa »Kiusaan» kylästä, niin pastori selit-ti minunkin tehneen erehdyksen. Somerolalnen olisanonut hänen käsityksensä makaan »Kivsaa»,vaikka sitäkään ei ollut klrkonktrjoissa. Siellä olinimitys »Kivisoja» ja sieltä kysymyksessä olevaperhe todellakin löytyi. Paljon oli näillä Someronlaajoilla mailla, joita aateliset suvut olivat vuoslsa-toja omistaneet, entisiä torpan ja sivutilojen nimiä,jotka kansan suussa todellakin olivat saaneet sel-lalsia lausuntamuotoja, ettei ollut ihme vasta seu-rakuntaan tulleen papin todeta pelkän sanomisenja kuulemisen perusteella kirkonkirjoista poikkea-vät merkinnät.

Mutta niinkuin muulloinkin olen huomannut, on

varsin tilapäiseltä näyttänyt seikka myöhemminkatsottuna sisältänyt jonkinlaisen »johdatuksen».Kun pappilassa etsiskelin noita omia kirjoittamia-

13

Sielunpaimenena SomerollaKatkelma tuomiorovasti, teol. tri Kaarle Heikki Seppälän(1881 - 1959) kirjasta »Muistot jäivät».

SOMERON VT. KIRKKOHERRANA1906-09

Siirryin tuomiokapitulin määräyksestä Some-rolle toukokuun alussa v. 1906. Tässä seurakunnas-

sa sain toimia kauemmin kuin kummassakaan

edellisessä toimipaikassani. (Urjala ja Jämsä.)Tulin siellä vt. kirkkoherrana olleeksi yli kolme

vuotta, sen ajan, minkä esimieheni tuomiokapitulinasessori, rovasti E. J. Karanen hoiti Porvoon hiip-

pakunnan hänelle antamia virkatehtäviä Porvoos-sa. Silloisina aikoina asessorit yleensä muuttivat

tuomiokapitulikaupunkiin, kävivät joskus seura-kunnassaan ja ottivat osaa oi vain hiippakunnanyleisiin asioihin, vaan myöskin julistustyöhön hiip-pakuntakaupungeissa.

Oli mieluista tutustua tiihan vakavaan, omissa

mietteissään eliivaiin pappismieheen. Hän oli us-kollinun arkkipiispa Gustaf Johanssonin oppili iii ja

pysyi oppi-is;illt'cn uskollisfmi koko pappistoimin-

tansa ajan. Usein hän keskusteluissamme viittasisiihen, mitä Gustaf Johansson jostakin kysymyk-sestä oli lausunut ja kehoitti manuakin tutustumaanarkkipiispan julkaisemiin teoksiin.

Toinen pappismies, johon Somerolla tutustuin,oli pastori Juhani Oskari Levänen. Levänen kan-nätti ns. evankelisen suunnan mielipiteitä. Hän olihenkilönä ja pappina oma itsensä, eikä hänen koh-dallaan näyttänyt merkitsevän mitään se seikka,oliko hänellä vähän tai paljon kuulijoita. Ei hänmyöskään harrastanut mitään varsinaista viran ul-kopuolella tapahtuvaa seurustelua seurakuntalais-tensa kanssa. Luonteessa oli jotakin juroa, joka hel-posti käsitettiin epäystävällisyydeksi, vaikka tuoarvostelu henkilökohtaisessa seurustelussa osoit-

tautui erehdykseksi. Omaperäinen »sanavalmius»saattoi tuntua seurakuntalaisista loukkaavalta,vaikka siihen tuskin mitään sellaista sisältyi. Kunsomerolainen mies sakaristossa pyysi pastoriansasuorittamaan jonkin pyhän toimituksen, niin kes-kustelu saattoi saada tämän muodon: »Tuliskos Le-

vänen meill kottii. Laps kaipaa ristimist». - »Kyl-lähän se Levänen minun nimeni on, mutta kyllä tesaisitte minua pastoriksi puhutella.»

Muutenkin tuo kansan »kirkollinen opettami-nen» oli mukana muussakin toiminnassa. Siihen ai-

kaan yleensä kaikki äidit kävivät »kirkoteltavina»

lapsen syntymisen jälkeen. Ennenkuin pastori Le-vänen ryhtyi käsikirjan määräämään rukouksenlukemiseen, kysyi hän lyhyesti:

- Kuinka vanha lapsenne on?Jos äiti ilmoitti lyhyehkön ajan esim. neljä viik-

koa kuluneen lapsen syntymästä, oli pastori vasta-hakoinen toimitusta suorittamaan. Minun, nuoren

papin, täytyi kysyä pastorilta, mitä tämä synnytys-ajan etäisyys tai läheisyys tässä asiassa merkitsi.Pastori selitti käsityksensä.

- Mooses oli muun ohessa myöskin huomattava

terveydenhoidon vaalija. Hän tiesi, että nainen py-syy koskemattomana synnyttämisensä jälkeen ai-na siihen asti, kun hän Mooseksen lain mukaan oli

pysynyt hiljaisuudessa melko pitkän ajan.Pastori viittasi Mooseksen lakiin 3 Moos. 12. lu-

kuun.

- ht»iiiLl i uiia iiii\utAiti i. inian »lain» äitien takia

pysyvän voimassa edelleen Ja siksi estelen heidän

pik;iist;i »kirkottamistaan». Luulen, että tuon lainiioud. iitt imisella olisi suuri merkitys äitien terveh-

t\ mibCt-n.

Usein solutti tämä omaperäinen mies näihin

12

pois. » Mannen ääni tuntui pettävän, eikä itkukaanollut enää kaukana.

»Hah, hah, oletko tosiaan sisällä lumivuoressa?Ei ole konsti eikä mikään vapauttaa sinut »vankl-lastasi». Odotappas, kun haen sisareni ja veljenitänne, niin palstamme sitten niin lämpimästi, ettäkaikki lumet sulavat. Tledätkös, että nyt on kevätja tehtävänämme on sulattaa kalkki lumet.»

Manne kun el ollut voinut uskoa, että milloin-kaan enää pelastuisi! Mutta äkkiä hän tunsi Ihananlämmön lumen läpi sekä tajusi halkaisevan kirk-kauden. Lumi alkoi sulaa!

Lumesta muodostui ensin pieniä loistavia puik-koja, jotka soivat ja helisivät, kun Manne alkoi lilk-kua ja etsiä ulospääsyä. Koko lumlvuori muuttui ih-meelllseksi lab.vrintiksl, jonka käytävät muistutti-

vat peilisaleja.Kyllähän Manne käsitti, ettei vielä kannattaisi

yrittää ulos »laslvuoren» sokkeloista, mutta hänkuljeskeli toivorikkaana yhä ylemmäs ja ylemmäs,tavolttaakseen aurlngonsäteiden lämmön.

Sitten, voi Ihmettä, samalla hetkellä kun »lasi-vuori» romahti kasaan, pääsi Manne Menninkäinenulos, sinisen taivaan alle. Auringonsädetytöt ja -pojat tanssivat llakolden Mannen ympärillä, onnl-telien samalla Mannea pelastumisesta.

Manne huomasi ilokseen ympärilleen katselles-saan, ettei hän ollutkaan kovin kaukana kodistaan.- Kepein jaloin ja hyvin, hyvin onnellisena Mannehyppeli tanssiaskelin vastasulanutta polkua pit-kin, äidin luo. Ja selkaieppu oli yhä tukevasti pai-käillään pikku Mennlnkälsen selässä;

45

Eskimopoika AfrikassaPäivi Laurinm 12v.

Kaukana täältä, maassa, jossa on aina lunta,asuu eskimopoika Pipaluk Kivasuk. Kerran hän saipäähänsä lähteä suureen maailmaan. Niinpä hänkertoi kotiväelleen aikeistaan ja lähti erään laivanmukaan.

Kun laiva pysähtyi, niin Pipaluk oli ensimmäise-nä maissa. Hän pelästyi, kun vastaan tulvahti niinlämmin ilma, että hän oli ihan pyörtyä. Kun Pipa-luk katseli ympärilleen, hän näki mustan pojan tu-levän luokseen. Tämä sanoi nimekseen Bongo Zein-go. Hän oli afrikkalalskylän päällikön poika. Bongooli noin puolitoista vuotta Pipalukia vanhempi. Hänvei eskimon kyläänsä. Päällikkö Okozungu Zeingootti Pipalukin vastaan, jonka jälkeen Pipaluk lähtiBongon kanssa tutkimaan läheistä viidakkoa.

Tämän jälkeen he lähtivät läheiselle joelle, jossauiskenteli krokotiileja. Koko ajan oli kuulunut eri-laisten lintujen ja hyönteisteu ääntä. Kauniit perho-set lentelivät ympärillä, ]'a kasvillisuus rehotti vih-reänä trooppisessa ilmastossa.

Bongo näytti myös muita palkkoja. Esimerkiksivanhat kiviset rauniot ja muurahaiskarhun pesän.Matkalla takaisin he poikkesivat merenrannankautta. Ulapalla he näkivät delflinlen kisallun. Vä-hän rannempana ui monenvärisiä kaloja. Pojatkääntyivät ja matkasivat takaisin kylään, jossaOkozungu Zeingo, päällikkö, jo odottelikin heitä.

Illalla kutsuttiin kaikki koolle, ja Pipaluk Kiva-suk sai kertoa kotimaastaan. Hän kertoi, että sielläon aina valkeaa lunta, ja että siellä ei tunneta ollen-kaan tällaisia eläimiä. On vain jääkarhuja, hylkei-ta, merileijonia, merinorsuja ]'a saukkoja. Eski-moiden maassa ajetaan myös koiraval j akalla, Pi-paluk esitteli. Alkuasukkaat olivat niin hämmästy-neitä, että heidän suunsa jäivät auki. Päällikkö ky-syi, eikö siellä osattu tehdä edes jousipyssyä, ja Pi-paluk kysyi vuorostaan, mikä se sellainen on? Ky-Iän miehet alkoivat heti kerätä sopivia aineksia, ]akohta oli monella, myös Bongolla valmiina kaunisjousipyssy nuolineen.

Yhfäkkiä tuli pimeä, ja leijona aloitti saalistuk-sen. »Nyt kaikki majoihin», komensi Okozungu. Pi-paluk meni Bongon majaan nukkumaan.

Aamulla eskimo alkoi ajatella kotiinlähtöä. Senjälkeen kun Pipaluk oli sanonut jäähyväiset kylä-laisille, he menivät afrlkkalaispojan kanssa ran-taan. Kaverukset saivat odottaa kaksi tuntia. Sinäalkana Bongo opetti Plpalukia tekemään kaikenlal-siä esineitä. Eskimopoika sanoi, että he kaikki sai-sivat tulla käymään heillä. Sitten tuli laiva.

Kotona Pipaluk kertoi seikkailuistaan ensin ko-tlväelleen. Mutta pian alkoi tulla väkeä niin paljon,

<

että jos olisi kerätty pääsymaksu, niin olisi tulluthirveästi rahaa. Eskimoiltakin jäi suu auki, kun hekuuntelivat Pipalukin kertomusta. Kaikki olivatyhtä mieltä siitä, että ne ihmeelliset afrikkalaisetsaisivat tulla vastavlerailulle heidän koteihinsa.

46

Luonto ja ihminenKevo

Lähestymme aikaa, jolloin metsä vetää meitäpuoleensa. Joka taloon haetaan sieltä se parhain jakaunein joulukuusi. Plkkulintujakln muistammelyhteellä. Muun ajan vuodesta saattaakin sitten tä-mä suojeluvaisto nukkua talviunta.

Eläin- ja ympäristönsuojelu on nykyisin maail-manlaajuinen kiinnostuksen kohde. Tuotakoon täs-sä esille muutamia aiheeseen liittyviä näkökohtia:

Lisääntyvä vapaa-aika, kesäasunto ja retkelly-harrastus tuovat oman osuutensa luontomme tasa-

painoon ja viihtyvyyteen. On toki hyvä, että väes-tällä on entistä runsaammat ]'a paremmat mahdol-lisuudet ottaa osaa ulkoiluun, lenkkellyyn ja kuntol-luun luontopoluilla. Tällaisten reittien raivaaminenei vain saisi johtaa luonnon tarkoituksettomaan hä-vittämiseen.

Nykyisin kiinnitetään malsemansuojeluun aikarunsaasti huomiota. Pyritään säilyttämään maise-mallisesti arvokkaat harjut, suot ja vesistöt. Eri-koiset puut, kuten käärmekuuset, rauhoitetaan jasäilytetään tulevienkin sukupolvien Ihailtavaksi.

Virkistys- ja luonnonsuojelualueiden varaami-nen on omiaan lisäämään myös työllisyyttä. Alue-varausten hoito, niillä tapahtuville metsänkäsitte-lytoimenpiteineen vaativat jatkuvasti työvoimaa.

Luonnonsuojelualueet on perustettava sinne,missä on luontonsa puolesta erityisen arvokkaitaalueita ja sinne, mistä löytyy mahdollisimmanvaihteleva määrä erityyppisiä metsä- ja suoaluei-ta. Luonnonsuojelualueen osa-alueet saattavat ollaeri tavoin käsiteltyjä, mutta niiden tulisi kuitenkinmuodostaa yhtenäinen yksikkö, joka selvästi poik-keaa ympäröivän talousmetsän käsittelystä.

Metsien käsittelyssä pitää välttää alikasvoksen,puiden ja pensaiden poistamista, mikäli se ei oletarpeellista luonteen, luonnonkauneuden, kasvilli-suuden tai eläimistön säilyttämiseksi. Hakkuissasiis tulisi säilyttää alueen alkuperäinen luonne.Luonnonsuojelualueiden ja matkailunähtävyykslnäsäilytettävien alueiden tarvetta ei voida määritellätiettyinä pinta-aloina tai osuutena koko metsäalas-ta. Tärkeämpää on valita k.o. tarkoitukseen laatun-sa, edustavuutensa ja soveltuvuutensa puolestaparhaat alueet.

Soiden suojelun tehtävänä on ennen kaikkea kul-lekin seudulle tyypillisen suoalueen säilyttämmenbiologisesti ja maisemallisesti merkittävänä luon-non osana. Suokasvillisuuden ja eläimistön säilyt-täminen runsaana ja monipuolisena on kyseistenalueiden suojelun keskeisin tavoite. Suoluonnonsuojelemiseksi tarvitaan alueet, joilla vesitalous jaravinteisuus säilytetään ennallaan.

Enenevässä määrin on pantava merkille, ettäihmisen halu ja taito vaikuttaa luontoon on kasva-nut paljon nopeammin kuin hänen käsityksensäluonnon rakenteesta ja toiminnasta.

Luonnossa on järkkymätön laki: Yksi muutospanee alulle kokonaisen muutosten ketjun. Jomuuttuneilla ja yhä muuttuvilla elinympäristöilläsaattaa olla ratkaiseva merkitys luonnonvaraisteneläintemme säilyvyyteen. Mitä jyrkempiä muutok-siet ovat sitä vaikeampaa sopeutuminen on. Eririistalajit reagoivat muutoksiin kukin omalla taval-laan.

Luonnonsuojelunäkökohdat on otettava riittä-vässä määrhi huomioon myös metsissä, joita käy-tetään talousmetsinä. Ei pidä asettaa luonnonsuo-jelullisia ja taloudellisia näkökohtia vastakkaisiksi,vaan ne olisi pyrittävä ja voitava sopeuttaa yhteenjärkevällä tavalla. Hyvin hoidettu, elinvoimainenmetsä toimii monien eläinlajien suoja-, pesimis- jalisääntymispalkkana sekä tietenkin ravinnonläh-teenä. Metsät toimivat myöskin tehokkaina ilman-puhdistajina.

Tässä seikkoja, joiden vuoksi metsiä tulisi suo-jella ja niiden luontaista tilaa muuttaa mahdolli-simman vähän.

Yksi luonnonsuojelualan kipeimmistä kysymyk-sistä on tällä hetkellä vesien saastumisongelma. Ti-lanteen huononeminen pitäisi voida estää. Asutuk-sen ja teollisuuden jätevesien käsittelyyn on tehtä-vä huomattavia parannuksia. Aikaa ja rahaa kuluupaljon ennenkuin olemme puhtailla vesillä, muttahyvää kannattaa hetkisen odottaakin.

Luonto on ihmisen auttaja ja ystävä. »Luoma-kunnan kruunun» tulisikin ohjata ja kehittää luon-non tuotantovoimia siten, että ne lisääntyisivät ei-vätkä ehtyisi. Viisaasti hoidettuna voidaan ihmisenelinympäristö säilyttää elinkelpoisena ja taloudeUi-set tarpeet turvaavana nyt ja vastaisuudessa.

^+

^11

^

Delfiinit ovat ehkä suosituimpia eläimiä Nassaun suu-ressa eläintarhassa, joka sijaitsee aivan kaupungin lai-lialla.

Juhlan huipentuma alkaa noin kello viisi aa-muyöstä, jolloin on vuorossa Junkanoo. Junkanooon värikäs, rälskyva ja rytmikäs paraati, joka jat-kuu aina aamuun kello yhdeksään asti. Paraati on

tosiaan kansallinen suurtapahtuma, jota on valmls-teltu koko vuoden. Oleellisena paraatiin kuuluvatvärikkäät puvut ja rakennelmat sekä kilhkeä ryt-mi, joka väsymättömänä sykkii aina auringon nou-suun asti. Junkanoo vetää puoleensa myös turiste-ja, jolta paikalle on kertynyt tuhansittain. Värik-käät marssijat liikkuvat rytmlkkäästi edes takaisinNassaun pääkatua turistien yrittäessä epätolvoi-sesti saada parhaita kuvakulmia paraatista.

Erilaisia mietteitä kotimaasta juolahtaa ajatuk-slinl paraatia seuratessani, mutta vastaavaa tun-nelmaa on valkea löytää Suomesta ei edes vapusta,juhannuksesta tai uudesta vuodesta.

Auringon jo ollessa korkealla alkaa rytmi hiljetäja ihmiset valuvat hitaasti kukin omalle suunnal-leeu.

On aika syödä aamiainen unettoman yön jäl-keen. Ei edes rasvainen riisi kykene estämään sil-mäluomien kiinnipalnumista.

Uneen valpuessani mielessäni pyörii bahama-saarelaisen joulun värlkkyys ja rytmikäs meno.Vauhdikkaasta menosta huolimatta on joulun vie-tossa Nassaussa säilynyt hyvin lämmin ja ihmislä-heinon tunnelma.

Jotenkin hämmästyttävää on todeta ihmisissäilmenevät samanlaisuudet menimmepä minne ta-hansa. Bahamasaarten hiekkarannat ja Suomen lu-mikinokset vaikuttavat niin vierailta ja kaukaisiltatoisilleen. Onneksi niitä yhdistää, meiUe kalkilleniin läheinen - ihminen.

RytmiVaivun

syvälle musiikkiinalas

alassoolo

rummut

rytmiä

keinun syvällänopeammin kiihkeämmin

lopussanousen pinnallehitaasti

muisto jäljellä rytmistä

Merja Kaapola

10

Hämeen Heimolllton museoretkelly 26. 5. 1973. Etualalla vas. Kaisa Suutela (pikkutytto), Pekka Salminen, Veera jaKirsti Suutela Riihimäen lasimuseon pihalla. Valok. Tapio Horila.

Somero-seuran

VUOSI

1973

.*' 1<

r1*^' .f t-\-.-

?,.

Toukokuun lopulla löytyi Kultelasta Ruu-siian talon kohdalta maantien pinnasta ns.kuppikivi. Sen syvennyksiin ovat ihmisetmuinoin sijoittaneet uhrinsa lepyttäes-sään maanhaltijoita eli maahisia. Myö-hemmin kesällä kivi siirrettiin Someron

museon pihaan. Kivi oli jo loydettäessähalki. Valok. 8. 7. 73 Anna-Mari Aura.

47

KIITOKSEMME KAIKILLESOMERON JOULUN

ILMOITTAJILLE JA AVUSTAJILLE

Rauhallisia Joulunpyhiäkaikille lukijoillemme

SOMERO-SEVRA

TERVETULOA UIMAAN JA SAUNOMAAN'

SOMERON UIMAHALLIINAukioloajat:

Tiist-, .keskiv torst. ja perjantaisin klo 13-21. Lau-ant. ja sunnuntaisin klo 12-18. Maanantai varattuyksityistilauksille. Aamu-uinnit tilst. ja torst. klo6. 15-9.00. Liput 3:- ja 1.5U mk. Vuokrataan uima-pukuja ja -housuja, pyyheliinoja sekä ulmalakke-ja ä 50 p. Uimahallissa myös kahvio. Puh. 45 909.

Aina kesä - tervetuloa virklstymään

Kotiseudun uutiset kertoo Teille

SOMERO-Iehti

HYVÄÄ JOULUA JAONNELLISTA UUTTAVUOTTATOIVOTTAA

KAMPAAMO EEVAEILA LEHTONENPUH. 45441

HYVÄÄ JOULUA JAONNELLISTA UUTTAVUOTTA

TöivöTTAA

HYVÄÄ JOULUA JA

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA toivottaa

Härmän Kauppapuh. 45404

Hyvää joulua asiakkailleen toivottaa

T. TAMMINIEMI JA KUMPP.SOMERNIEMI PUH. 42864

* ELINTARVIKE* RAKENNUSTARVIKE* MAATALOUSTUOTEKAUPPA

Hyvää joulua jaOnnellista Uutta Vuotta

asiakkailleen toivottaa

SOMERON KUPARI JS PELTIYrjö Relander

Hyvää Joulua jaOnnellista

Vutta Vuotta.KAMPAAMOLaila Siltcisaari

puh. 45 776

SomerS o m e - c ® 45 55i>

KOHO- ja OFFSET-

paino

Jouluhälinää Nassaun pääkadulla. Joulua hakemassamyös kirjoittaja.

Joulurauhan säilymistä valvoo bahamasaarelainen nais-polusi.

palmun oksan, joihin kiinnitämme sahkokynttilät.Tunnelma ei suomalaisesta tunnu aluksi kovinkaan

jouluiselta. Ulkona on kolmekymmentä astettalämmintä, sisällä palmun oksat ja sähkokynttilät.Mutta varsinainen joulun vietto alkaakln vasta il-Iällä noin kello kymmenen aikaan, kun menemmemessuun. Messu on yksinkertainen, tunnelmaa ko-hattara ja lämpöä tuova kokemus. Mieleeni ovatehkä syvimmin painuneet messun jälkeiset tapah-tumat. Ihmiset kokoontuvat kirkon portaille, jossasukulaiset ja tuttavat halailevat toisiaan ja kerto-vat kuulumisia samalla toivottaen rauhallista jou-lua. Bahamasaarelaisessa joulun vietossa on jotainhyvin kaunista ja ihmislähelstä. Joulun kaupalli-suus on korvattu sillä, mitä me kaikki tarvitsemme,joulun alkuperäisellä hengellä.

Kotiin kävelemme käsikkäln, lapset, aikuiset,sukulaiset, ystävät, ja tuttavat kaikki yhdessä, sa-manlaisina, ihmisinä.

Ennen puolta yötä syömme jouluaterian, kyntti-Iän tuodessa tilanteeseen sopivaa juhlavuutta. Ruo-ka on yksinkertaista, riisin toimiessa perunana jamakkaran viipaleiden kinkkuna. Jälkiruoaksisyömme hedelmiä, joista ehkä sokeribanaani ja ap-rakoosi sopivat parhaiten suomalaiseen makuuni.

Paradlse Island on pienen saaren nimi, jossakäymme joulupäivänä. Saari on tosiaan nimensäveroinen turlstikeskus, josta löydät 500 mk: n hotel-lihuonelta, rulettia, jaloklviä, naurua, tanssia ja ih-misiä. Kynttilän tunnelmallisesta valosta on joskusniin pitkä matka jalokivien loisteeseen, vaikka naa-pureita ovatkin.

Seuraava ilta ja tapanlnpäivä ovat taatusti vä-rikkäimmät elämässäni. Bahamalaiseen tapaanseuraava yo kuluu erilaisten kutsujen ja juhlienmerkeissä. Tuntuu tosiaan siltä kuin kaikki olisivatliikkeellä tuona kuumana (+ 26 astetta) yönä. Nas-sau tuntuu mehiläispesältä rakettien paukkuessataivaalla.

Ystiivani Pervck. kuvassa oikealla, jonka luona vietin

.

joululomani. Koskella Steve Columbuksesta ja vasem-nutlhi kirjoittaja.

1 ^

Vilskettä riittää joulutorilla. Suomalai-nen havainnee joulun läsnäolon lähinnäjoulukelloista, jotka ovat kiinnitetyt pal-muihin. Tori sijaitsee aivan Nassaunkeskustassa.

Joulu BahamasaarillaKari Sjöhobn

Tuulee aika lailla, pakkasta noin kymmenen as-tetta, nenä valuu vettä, mustassa maassa lumilälk-kiä siellä täällä, mutta tunnelina on näitä iloisin

lähtiessäni Columbuksen kaupungista USA:stakohti Bahamasaaria.

TWA:n kone vie minut kahdessa tunnissa Flori-

daan. Miamissa tajuan villapaidan sopimattomuu-den elämäni ensimmäisiä palmuja tiiraillessani.Odottelen, vaihdan konetta ja matka sen kun jat-kuu, aikaa kuluu nyt korkeintaan noin tunti.

Mielessäni pyörivät aurinkolasit, shortsit ja rus-keaksi ahavoittunut iho katsellessani Atlantin sinis-

ta vettä ja niitä tuhansia saaria, jotka allani lipu-vat.

Viimeinkin olen perillä Nassaussa, joka on Ba-hamasaarten pääkaupunki. Mutta mitä nuo ihmisetoikein tuijottavat? No, villapaitaani tietenkin, jokayhä vielä rötköttää hiestä märkänä päälläni.

Nassaun lentokenttä on pieni, ja niinpä näen ys-täväni melkein heti koneesta astuessani. Ystävän

tapaaminenhan on kuin se oivalluksen hetki, jokatuo lämpöä silmiin ja tietäväistä hymyä suupieliin.

Toiveeui on täyttymässä ja villapaidan hienimu-kyky minimissä. Olen perillä ja villapalta saa jäädäauton takapenkille. Huomioni kiintyy vasemman-puoleiseen liikenteeseen ajaessamme läpi kapeidenkujien kohti ystäväni kotia.

Bahamasaarten luonto hämmästyttää ihmeelll-sellä vihreydellään, värtkkyydellään ja rehevyy-deltaan. Isot palmut ja värikkäät kukat teiden var-silla antavat automatkallemme trooppista tuntua.Rytmikästä musiikkia kuuluu kaikkialta ja aavls-tan rytmin tärkeyden bahamalaisille.

Saavumme ystäväni kotiin Ison koiralaumantervetuliaishaukunnan saattelemana. Koiria, kisso-ja ja muita nelijalkalsla löydät Bahamasaariltakaikkialta.

Ihmiset ovat ystävällisiä, avoimia ja ehkä sil-mllnplstävin piirre palkallisessa asukkaassa on kll-reisen clämänrytmin puuttuminen. Ihmisillä on ai-kaa toisilleen.

On jouluaatto, kun saavun perille, ja Ihmettelenkaikenlaisten joulumarkkinoiden puuttumista. Ilta-päivällä ystäväni kuitenkin tuo sisään muutaman

8

Näkeehän sen. Ja kuulee.Telefunken on terävämpi tekniikaltaan, lahjana vailla vertaa.

Party hit- kevyt, kannet-

tava le"ysoitin- transistori-

vahvistin 3 W- voimakas kova-

ääninen kansi-osassa

PALcolor 743- täystransistoroitu

väritelevisio- 267110° lämpötila-

vakavoitu normikuvaputki- kanavanvaihto

hipaisukytkimin- pistoke kaukosäädintä

varten

Allegretto stereo- teho 2 x 10 W- toimitetaan

kaiuttimineen- aluekohtainen

asteikko- japainike valaist us

f

Someron Sähkö & Kone puhelin 45

SÄHKÖTOITÄ - VESILAITTEITA

SÄHKÖ-ERKKI OYPuh. 45 339

Kuivumuito OySOMERO - NASTOLA - LAPINLAHTI

KEMIN MAALAISKUNTA

Valmistaa maitojauheita teollisuudenja kotitalouden käyttöön.

Rauta- ja Peltineliö OyOmistajat SIVIRANTA ja PYYKKO

Puh. 45 929Suorittaa alaan kuuluvia töitä

urakalla ja laskuun

Hyvää Joulua

VANHA ILOINEN

HOTELLI SOMERHOVISOTJR-SOMERON SUOSITTC

illanviettopaikka

kokouspaikka

juhlapaikka

kohtauspaikka

Väri televisio

Tanssia joka Ilta

Avoinna joka päivä

12.00-01.00

Baari Tervetuloa!

TOIVOKOSKI OY

Myymälät:

Suo joki

- TerttiläMyymäläautoVilj ankuivaamo

ja mylly

puh. 42 75743452

43452

* HYVÄÄ* JOULUA* TOIVOFTAA

AUTOKORJAAMOU. VIRTA

HYVÄÄ JOULUA

TOIVOTTAA

T:mi Kuisma

Tilitoimisto

TORKKOLA & TORKKOLA

KOP:n talo - Puh. 45420

Yhdysliikenne Oytarjoaa

viihtyisiä matkoja - hyvää asiakaspalvelua- nykyaikaisia linja-autoja tilausajoihin

PUHELIMET; Somero 45230 Forssa 12201Lappi 40 120 Lahti 652 112

Toivotammeasiakkaillemme

Hyvää Joulua.

OSMO LEHTIHäntälä puh. 43 676

SUUR-PUKIMO NOBVa,AINA MUODIN KÄRJESSÄ

Salo, Helsingintie 2

Hyvää Joulua

TOIVOTTAA

T:mi J. M. TUOMINEN

Maatalous- ja liikekirjanpidot,tilinpäätökset ja veroilmoituksethoitaa asiantuntemuksella

TILITOIMISTO EKONOMIAekan. KALLE ÄLLI puh. 45 183 klo 9-11Aravatalo Kaislaranta

Y. LEMBERG

KONE- JA AUTOKORJAAMO

PUH. 45 395

Olethan jo todennut kioskimmemonipuoliset valikoimat, poikke-appa taas.Ps. Grillikioskimme broileritjaranskalaiset iltapalaksi tai sun-nuntaiateriaksi, hyvää!

KIOSKI-KOLMIOGRILLI Jukolantie Vanhatie

HYVÄÄ JOULUA ja

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA

NURMEN SAHA JA MYLLYSomerniemi - puh. 42958

HYVÄÄ JOULUA ja

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA

toivottaa

SOMERON KUKKASITOMO \Om. Liisa Roos, puh. 45562

Jälkiruoaksi tietysti tarjotaan hohtavan valkoistariisipuuroa.

Aterian päätyttyä siirrytään salin puolelle joulu-pukkia odottelemaan. Siinä odotellessa lauletaanvanhoja joululauluja. Äiti tuntuu hieman levotto-malta, vähän väliä hän käy keittiön puolella ja kur-klstelee ikkunasta. - Rukahan tuolta tulee, huute-lee äiti, eiköhän vain ole vanha joulu-ukko, jokatyöntää suurta vesikelkkaa. Vähän vielä varrotaanja kohta kuuluukin koputus. Äiti aukaisee oven jasieltä työntyy iso pukki sisälle, suuri lahjakori mu-kanaan. - Onko täällä kilttejä lapsia, kysyy joulu-pukki. - On, on huudetaan yhdestä suusta. Sattuiniin mukavasti, että aattoa vasten yöllä lammas onsaanut kaksoskaritsat. Äiti oli sanonut pikkuveljel-le, että pitää illalla kiittää joulupukkia näistä karit-soista. Nyt tuli sitten kiittämtsen vuoro. PikkuveIImeni aivan kalpeana pukin luo ja ääni varisten sa-nol: - Kiitos pukki niistä pikku karitsoista! Lahjo-jen jakelu käy nopeasti, sillä pukilla on kiire kutenvielä tänäkin päivänä.

Kun kääröt on avattu ja katseltu omat ja toistenlahjat, siirrytään juomaan kahvia Ja syömään höy-ryäviä joulutorttuja. Siinä Isa tiedustelee ketkä läh-

tevät Joulukirkkoon aamulla. Menijöitä on paljon,neljä hevosta valjastetaan ja yhdellä on kulkunenluokassaan. On noustava aikaisin, sillä jumalanpal-velus alkaa jo kuudelta ja matkaa kirkolle on kym-menisen kilometriä. Kyllä on ihana istua reessälämpöisten vällyjen alla. Tähtikirkas taivas siintääkorkealla ja kaikkien talojen ikkunoilla tuikkivatkynttilät. Kirkko on jo melkein täynnä, saa etsimäl-la etsiä, että löytää istumapaikan. Edessä alttarinvieressä on kynttilöin valaistu suuri joulukuusi.Urut alkavat soida ja koko kirkkoväki yhtyy virteenpnkeli taivaan lausui näin...

Paluumatka kirkosta on vallan valtavaa. Hevo-

set ovat seisoneet ulkona kylmissään. Ja kun nepäästetään irti, se vasta on menoa. Vähällä pitää,ettei löydä itseään lumihangesta, ehkä joskus teh-tiin kuperkeikkakin. Kotiin päästyä juodaan ktrk-kokahvit.

Liisa vetäytyy kahvin jälkeen huoneeseensa, sy-tyttää himmelin kynttilät, heittäytyy vuoteelleen jamuistelee aattoillantunnelmia ja kynttilöin valais-tua kaunista joulukirkkoa. On rauhallista ja Mljals-ta. Liisan silmät painuvat umpeen, onhan ollut niinpaljon touhua joulua valmistellessa.

r^ i/^<'Vssrf'"'<e>-K»-' '->-- -i-^--:

s^-^Si

Polku

MÄ KULJIN KAPEAA POLKUA PITKIN

LÄPI YHÄTI TUMMUVAN SALON.

1IILJAA SIELLÄ MUN SYÖMMENI ITKI

NÄIN KAUKAA JO PILKETTÄ VALON.

EI ITKENYT SYÖMMEN1 SURUISTA,

EIKÄ PETTYNEEN TOIVEHISTA.

EI MYÖSKÄÄN ONNEN MURUISTA

EIKÄ KAUNIISTA LAUSEH1STA.

VAAN ITKI St; LUONNON SUURUUTTA

JA KUINKA TURHA ON IHMINEN TÄÄLLÄ.

1IP;TKEN HÄN TOIMII ELÄMÄSSÄÄN,

PIAN MULTAA ON PÄÄNSÄ PÄÄLLÄ.IA

SAIMI MARTTILA-LARVANTO

Vanhanajan joulu maalaistalossaAira Tuomoh

.!. ..

^^^. ^^,. '. "'.^'^"'fSSilvf

Taivas on harmaa. Suuret lumihiutaleet putoile-vat hitaasti maahan. Liisa astelee pitkin metsäpol-kua katsellen tienvieressä törröttäviä kuusia. Nii-

den oksat painuvat maahan asti suuren lumitaakanalla. Valkea on löytää kaunista kuusta, tuumii Lii-sa, ehkä Kustaa sen tuo kuten aikaisempinakin vuo-sinä. Oksia sentään voin taiteUa, saanhan niistä

jouluhimmelin huoneeni kattoon.Metsässä on ihanan kaunista. Puhdas lumt hoh-

taa puiden oksilla. Talitialset ja punatulkut lentele-vät puusta puuhun. Pieni harmaa oravakin uskal-taa laskeutua runkoa alas. Se lähestyy varovastiLiisaa ja klpuaa Liisan olkapäälle, mutta samassase taas jo hypähtää pois.

Liisa havahtuu. Eihän täällä voi viipyä, on aa-tonaatto ja kotona kiirettä kyllikseen joulun val-mistelupuuhissa. Liisan astuttua pirttiin lehahtaatuoreen nisusen tuoksu nenään ja parastaikaa äition työntämässä lanttulaatikoita avaraan uuniin.

Navetan puolella on jo joulu valmis. Kaikki onsiistitty puhtaaksi ja lehmille on viety kahisevia ol-kla alle. Tuntuupa sielläkin joulun tuoksu, silläkarjakko on tuonut sinnekin pienen kuusen. Samoinon tallissa siistiä. Hevosille on viety kauroja aatto-

Kuva: Ari Yrjänä

aamuna annettavaksi. Pakarin puolella vanha Fiia-täti on jo laittanut rukkinsa nurkkaan. Hän Istuukattolampun alla ja lukee Raamattua. Kaikkiallaon suuren juMan odotusta.

Ilta on jo myöhäinen. Talonväki nukkuu. Liisavielä valmistelee himmeliään. Aattoaamuna nous-

taan aikaisin, sillä pitää vielä ennättää puuhaillakaikenlaista. Kustaa lähtee hakemaan joulukuusta,eikä hän kauan vllvykaän, sillä hän on sen jo katso-nut kesällä valmiiksi. Lempi hääräilee saunapuu-hissa, ensimmäiset käyvät kylpemään jo kello 14.Liisa hakee vielä tappurin luota kauralyhteen lin-nuille. Tuvan pöydälle on levitetty valkea liina japunainen kolmihaarainen kynttilänjalka on keskel-la pöytää. Kuusi on tuvan nurkassa. Liisa sielläasettelee kynttilöitä oksille ja omenoita ja karamel-lejä. Tähti tietysti sidotaan latvaan Jeesus lapsensyntymän symbolina.

Kun kaikki talonväki on käyuyt saunassa ja pu-keutunut pyhävaattelslln, asetutaan valmiiksi ka-tetun ruokapoydän ääreen. Kynttilät sytytetään jaLiisa lukee jouluevankeliumin. Tarjolla on monen-laisla herkkuja, on häyryäväa lanttu- ja perunalaa-Ukkoa, ja suuri kinkku kruunaa koko joulupdydän.

6

MUKAVIAJOULULAHJOJA

LAHJAEIIKEMIXTUSKOP: n liiketalo

(^<£^L^'"^l{^ATILL^???

Hyvää joulua toivottaa

T:mi TuulArjaOM. KÄÄRIÄINEN VASELIUS

PUH. 45815

ysssffl^

LENINKI JA ASUSTEPUH. 45410

^YSTÄVÄLLISESTI

MSALLIS OSAKE PANKKISOMERO

PUHELIN 45571 VAIHDE

PÄTEVÄÄ PALVELUA TILI- JA

VEROASIOISSA

ATK-palveluja

SOMERONTILITOIMISTO OY

puh. 45224

Kirja on oikea

joululahja

SOMERONKIRJAKAUPPA

PUH. 45098

SOMER-ASUHONGISTON LIIKETALO

MIESTEN PUKIMIEN ERIKOISLIIKEPUH. 45 406

HYVÄÄ JOULUA

Someron HautaustoimistoA. TYYRI Vanhatie

PUH. 45112

Myös seppeleitä ja kukkalaitteita

Someron AutokouluKOP:N TALO - PUH. 45 440

HYVÄÄ JOULUA

asiakkailleen toivottaa

lasten AsusteSomero ja Salo

Hyvää Joulua jaOnnekasta Uutta Vuotta

toivottaa asiakkailleen EILA SAARINEN

KENKÄ- JA SUKKABAARIpuh. 45463

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTAUUTTA VUOTTA TOIVOTTAA

Someron Radio

Om. A. Virtanen, puh. 45688

EIofcuvcrteatteri

JUKOLA

toivottaa asiakkailleen

HYVÄÄ JOULUA!

O. H. Sundberg Oy

Somero - Vaihde 924-45691

Hyvää Joulua

TOIVOTTAA

SOMERON ESA

SILMÄLASIEN ERIKOISLIIKE

Someron Optiikkapuh. 45567

Rauhallista Joulua

ja Hyvää Uutta Vuotta

toivottaa maidon lähettäjilleen

Etelä-Someron OsuusmeijeriHautalan OsuusmeijeriSomeron Osuusmeijeri

HYVÄÄ JOULUA

Mikkolan Kukkakauppa ju

hautaustoimisto

PUH. 45092

Hyvää JouluaTOIVOTTAA

Kampaamo^ LEENA LAINE

puh. 45164

Joulukuusen sanomaaKerttu Vesterinen

-

^

<^e^ \

. ! --<ts5~". T)E

Kuusi symbolisoi joulua. Missä Ikinä sen naem-mekin, se tuo mieleen joulun. Siksi kuusen tapaajoulukorteissa, joululehdissä, näyteikkunoissa, jou-lukaduilla, kaikkialla, missä vain halutaan sen sa-nomaa julistaa. Mikä loiste syttyykään lapsosensilmiin, kun hän näkee joulukuusen.

Täällä pohjolassa, missä lehtipuut ovat talvistapaljaat, sopii joulupuuksi havupuu ja Hiistäkin vainkuusi. Siitä onkin tullut kuin pyhä puu. Sen ikuinenvihreys symbolisoi iati vihannoivaa, kuihtumatontajouluevankeliumia. Siksi se on joulun pyhä puu. Sa-moin kuin kuusen vehreys, säilyy myös evankellu-min ikivihreys halki aikakausien. Vaikka ensim-maisen joulun tapahtumista ja siltä, kun sen llosa-noma ensi kerran Räjähti maailmalle, on kulunutlähes kaksi vuosituhatta, se on yhä ajankohtainen.

Se on yhä uusi ja tuore kuin tänään tapahtunut. Seon ajaton, ikivihreä. Me jaksamme vuodesta toi-seen sitä kyllästymättä lukea. Mikä on se voima,joka tuo joulukirkkoon sankat joukot, nekin, jotkaeivät sinne muulloin tule? Miksi nekin, jotka eivätmuutoin lue raamattua, lukevat jouluevankeliu-mia?

Tänäkin jouluna kuusen vihreys haluaa julistaa:»Meille on syntynyt Vapahtaja. » HBn on syntynytkaikille kansoUle, Suomenkin kansalle, jokaisellemeistä, sinulle ja minulle.

Joulukuusi ei pysy pystyssä ilman jalkaa. Se onuseimmiten ristin muotoinen. Kuinka sattuvaa.Ristihän kannattaa evankeliumia kuten jalka kuus-ta. Ilman ristiä ei olisi armoa eikä sovitusta. Armoon evankeliumin avainsana, sen ydin. Vain senavulla avautuu evankeliumi.

Tuskin kukaan jättää joulukuusen ilman latva-tähteä. Se on tavallisesti nelisakaratnen, Beeflehe-min tähteä muistuttava. Ristin vertauskuva sekin.Risti ylhäällä ja alhaalla. Kuusi kahden ristin väUs-sä. Se tahtoo sanoa: My»s jouluevankeliumi on ris-tln evankeliumia. Jo seimen ylle lankesi ristin var-jo. Siihen viittasi enkelin sana, Vapahtaja. Hän olivapahtava kansansa heidän synneistään. Tämä olitapahtuva ristillä.

Toinen latvatähden symbolinen merkitys on ku-vata itämaan tietäjien johtotähteä. Sitä, joka johtiheidät Jeesus-lapsen luo. Sanan tähti johtaa vielätänään etsiviä ja kaipaavia Jeesuksen luo. Se ohjaaja pysähdyttää meidät juuri siihen Jumalan sanankohtaan, mistä hänet löytää.

Tapanamme on koristaa kuusi myös ylhäältäalas riippuvin hopealangoin. Tainan sanoma on:Jumala avasi tien Ihmisen luokse ylhäältä alas, ei

päinvastoin. Jumala teki aloitteen. Otti yhteydenmeihin. Tuli ihmiseksi - yhdeksi meistä - Pojas-saan. Lunasti meidät. Tie taivaaseen, ihan Isän sy-dämeen on nyt auki.

Joulu pohjolassa osuu vuoden phneimpään al-kaan. Tällöin tajuamme selvimmin valon merki-tyksen. Jeesus syntyi vuoden ja vuorokauden pi-meimpänä aikana. Tätä tummaa taustaa vastenhänen syntymänsä kirkkaus näkyi häikäisevämpä-nä. Tätä koko maailman valkeutta, Jeesusvaloa, on

pieni, lempeä kynttilän liekki tarkoitettu havain-nollistamaan. El vahvinkaan pimeys voi sammut-taa kynttilän liekkiä, eikä maailman yb Jeesusva-loa. Siispä hiljenny. Kuuntele kuusen sanomaa:Evankeliumi ei vanhene - ristissä on pelastus -tie ylhäältä Ihmisen luokse on auki.

Sisällys

Kerttu Vesterinen

Aira Tuomola

Saimi Marttila-Larvanto

Kari Sjöholm

Merja Kaapola

Kevo

K. H. Seppälä

Jussi Suhonen

Marjukka Konola

Maire Koistinen

Somero-Seura

Frans Tuominen

Yrjö Wilhehn Jalander

Kristiina Pelto-Timperi

Eero Helkiö

Kaarina Pollari

Kuva-aukeama

Aulis Oja

Pauli Pillinen

Pekka Salminen

Iris Kähäri

Tapio Horila

Lahja Aukio

Päivi Laurinen

Somero-Seura

E. Ahokainen - U. Koivaara

JOULUKUUSEN SANOMAA............... ...... ....... ....... .... 5

VANHANAJAN JOULU MAALAISTALOSSA............................. 6

POLKU.................................................................. 7

JOULU BAHAMASAARILLA..................... ................ ..... 8

RYTMI................................................................ 10

LUONTO JA IHMINEN..................................................11

SIELUNPAIMENENA SOMEROLLA.................................... 12

VIRON VÄKEÄ.......................................................... 16

MUISTIKUVIA SOMEROLTA KESÄLLÄ I97i........................... 17

TERVEYSKASVATUKSESTA............................................18

KASKUKILPAILUN SATOA............................................. 19

PIENTILAN EMÄNNÄN KESÄLOMA............................... .. .20

HEIPPARALLAMUORIA JA HYTTYSENRASVAA................. .. 21

KOTOINEN JÄRVIMAISEMA........................................... 23

SEPPÄ JA MAAHERRA................................................ 24

EI TULLUKKAN MAILMANLOPPUU................................... 25

SOMERO-SEURAN VUOSI 1973......... .............. ........ ...... 28

SOMERON MYLLYT 1585-1875.......... .............. ......... ..... id

KESÄAAMU KANATARHASSA................... ...... .............. 32

SARJAKUVASANKAREITTEN SEURASSA.............................. 34

MUUAN VALOKUVA.................................................... 36

KETTU-AATAMI......................................................... 38

MANNE MENNINKÄISEN JOULUSEIKKAILU. ....... ........ ..... 44

ESKIMOPOIKA AFRIKASSA............................................ 46

SOMERO-SEURAN VUOSI 1973.......................................... 47

TÄHÄN ASTI. ...... ........ ...... ...... ....... ...... ...... ... 55

HyvääJoulua

jaOnnellista Uutta Vuotta

SomeronSÄÄSTÖPANKKI

ASKO HYVÄÄ JOULUA toivottaavaltuutettu ASKO-myyjä

SomeronHuonekaluliike

puh. 45125

Hyvää Joulua toivottua

KENKÄKAUPPAV. PELTOMÄKI

puh. 45075

Kenkiä - laukkuja - käsineitä - sukkia

KIITTÄEN KULUNEESTA VUODESTA

JA ONNEA ALKAVALLE VUODELLE

r<f_.. _ -'..IcPJU

HYVÄÄ JOULUA TOIVOTTAA

KUKKAKESKUSPUH. 45385 ja 45293

huvikeskus

SOMERON PIKA-PESU

KOP:n liiketalo - PUH. 45722

KEMIALLISTA- JA VALKOPESUA

<^

SOMERONOSUUSPANKKI

HÄMEEN-UUDENMAAN KESKINÄINEN

vakuutusyhdistys31400 Som. re PUH. 921-454*7

VAKUUTTAVASOMEROLAINEN

OMAISUUTENNESUOJAKSI

Palo-, maatila- koti, kesähuvila-,metsä- ym. vakuutuksia.

RAUHALLISTAJOULUA

LU_UL

1 ^

TOIMTTUSKUNTA.

PÄÄTOIMITTAJA Osmo RekolcanenTOEVOTUSSIHTEEM Pirkko-Lusa Rekolainen

KUVITUS JA TAITTO Kyllikki Kujanpää

KUSTANTAJASOMERO-SEURA

SCMERPAIN»WrfDUETO 1973

^

i&

tule joulu kultainen

on myös edullinenjoululahja-tavaratalo!

Meiltä löydätte pukinkonttiin lahjat niin isälle kuinpojalle, äidille ja siskolle. Anopille, ystävälle, Hä-nelle. Käykääpä tutustumassa monipuolisiin lahja-pöytiimme.

Ja muistakaa runsaat jouluherkkuvalikoimamme.Kinkusta kuusenkaramelliin.

~L ^ähän asti

^ ^4. 1^ t^-^^7

1. Tähän

2. Au,\toi1j\a

U. Koivaar^

-L_L

k=,ti lau-Doit Imei

issyi ah-din- gos - ta

A> l ^-^

;ä. Kaikki -aamuun

9^f ^ <^^ 3=F St=^ c> ^

5-Tänään4-. Tähän

k:a^-s

h=-H-^kie - lirtoo sydän,

-ti avtoi-t, kan - noitnöyränSuomen

kä_^- si - yar - s in. - veet i - si

ien.heimo-a.

:al- ken My - vanva - hai - nen - kin

-e-

<d) r^^3: -Q-

kan" - noi-t, voiem - me, an

? ?mas voimak-sem-menoit, jälkeen kyynel

antem

^T

<!):^>' ' ~a» ^

LOit,me,

±=^l- fte.

kan - aa,Jobkun

daon

kallis synneinsillä tur-va

-me

nan - sa

joh-tiit sa-naluu -den huone

il vaa-ro

sain Ju-ma

B II toistaa alleviivatut

sanat

Someron Laulumiehille

sovittanut L.J.G. Strähle

1958

SOMERMAA Ester Ahokainen

»c

H

J

.' /.

. "< ds.. "

n ..«'