KARJALAINEN 19 SUNNUNTAINA 22.12.2013

Kulttuuri Kimmo Nevalainen esimies 010 230 8171Suonna Kononen 010 230 8172kulttuuri@karjalainen.fietunimi.sukunimi@karjalainen.fi

JOENSUUSuonna Kononen

Vaikka Wikipedia, Google ja internet-sanakirjat ovat ro-mahduttaneet uu-sien tietosanakirja-

kirjojen ja sanakirjojen julkai-sun, menee tietokirjallisuudella vielä yleensä ottaen hyvin.

Tietoverkko ja sähköiset tabletit eivät peittoa perinteistä tietokirjaa, antaa Suomen tieto-kirjailijat ry:n toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietiäinen ym-märtää.

– Internet on sirpaletiedon valtameri, mutta hyvin hah-moteltujen kokonaiskäsitysten löytäminen voi olla hankalaa. Siinä on paikka tietokirjalli-suudelle, tiedon jäsentelylle ja tulkinnalle.

Moderni teknologia myös auttaa tietokirjaa, Pietiäinen huomauttaa.

– Digitaalistuminen on alen-tanut painohintoja. Painatuk-sen kustannuksista kirjan jul-kaiseminen ei jää enää kiinni.

– Lisäksi sosiaalisen median tai tietyn alan sähköpostilisto-jen kautta pystytään viemään mukavasti viestiä siitä, että nyt tämä teitä lähellä oleva tieto-kirja on ilmestynyt. Suomessa tehtiin juuri kirja kalliolohkare-kiipeilystä, jota tekijät eivät edes halunneet antaa kaupalliselle kustantajalle tai kirjakauppa-myyntiin. Sosiaalisessa medi-assa on tavoitettu kaikki alan harrastajat, ja kirjan ensimmäi-nen painos on jo myyty.

Suomen tietokirjailijat pi-tää otsakkeensa mukaan maan ei-kaunokirjailijoiden puolta. Jäseniä on 3 000, viisi kertaa enemmän kuin Kirjailijaliitossa.

– Kaunokirjallisuudelta ei pi-dä ottaa mitään pois, se ansait-see tukensa. Mutta valtiovalta ja opetus- ja kulttuuriministe-riö voisivat ryhtyä toimiin, jotta esimerkiksi kirjastoapurahajär-jestelmä olisi tasapuolisempi. Kaunokirjallisuus saa siitä nyt 90 prosenttia, tietokirjallisuus 10 prosenttia, Jukka-Pekka Pie-tiäinen huomauttaa.

– Suomalaista tietokirjalli-suutta ei kukaan tee suoma-laisten puolesta, ja yhteiskun-nallisesti merkittävän tiedon julkaisemista pitäisi tukea tä-män hetkistä enemmän.

Myyntiluvut ovat usealla pienen kielialueen tietokir-jalla muutenkin pienet. Kun kirjojen keskilevikit ovat las-keneet, tietokirjailijat tienaavat kirjojen myynnillä entistäkin vähemmän.

– Moni tärkeä kirja jäisi mark-kinoiden ehdoilla julkaisemat-ta. Karu totuus on, että tieto-kirjailijoiden on haettava toi-meentulonsa pienistä puroista.

Moni toimii opettajana tai jour-nalistina, Pietiäinen muistuttaa.

Valmistuneiden maistereiden työllistymättömyys ja pätkätyö-läisyyden yleistyminen on tuonut tietokirja-alalle kasvaneen jou-kon, joka freelanssaa, tekee tut-kimusta ja lehtijuttuja, esiintyy ja toimii asiantuntijatehtävissä.

– Onneksi on apurahajärjes-telmiä. Tietokirjailijat jakaa tie-to- ja oppikirjan tekijänoikeus-korvauksia apurahoina ulos lä-hes kaksi miljoonaa euroa vuo-dessa. Isoilla kustantamoilla on

omia säätiöitä, ja Alfred Korde-linin tai Koneen säätiön kaltai-set toimijat jakavat merkittä-västi tukea.

Jukka-Pekka Pietiäisen toi joulukuiselle Joensuun-reissul-le maakunnan tietokirjailijoi-den tapahtuma. Onko pohjois-karjalaisella tietokirjalla jokin oma rooli suomalaisessa tieto-kirjallisuudessa?

– Vaikka olemme valtakun-nallinen järjestö, on ymmärret-tävää, että aika paljon jäseniä on pakkautunut pääkaupunki-seudulle, Pietiäinen taustoittaa.

– Seuraavaksi suurimmat alu-eet ovat yliopistokaupunkeja, jollainen Joensuu on. Tietokir-jallisuuteen laveassa merkityk-sessä kuuluu kaikki tietokirjal-lisuus tutkimuksesta yleiseen tietokirjallisuuteen, lasten ja nuorten tietokirjallisuuteen, oppimateriaaliin ja oppaisiin.

– Pohjoiskarjalainen ominais-piirre on, että täällä on vahva historiankirjoituksen traditio. Toisen tekevät Suomen histori-an yleisteoksia, sitten on vahva Karjala-tutkimuksen ja paikal-listutkimuksen traditio. Kunti-en, kaupunkien, kylien histo-rioita, erilaisten yhdistysten ja toimijoiden historioita, paikal-listen toimijoiden henkilöku-via, sukuhistorioita syntyy poh-joiskarjalaisilta tekijöiltä paljon.

Tietokirjailijoiden edunval-vonnan onnistumisiin kuu-

luu alan professuurin synny-tys. Varoja kerättiin kuusi vuot-ta, virkanimitys Helsingin yli-opistossa tapahtuu mahdolli-sesti kuussa.

– Uudesta professuurista saa monialainen tietokirjakoulutus toiveen mukaan pontta. Tieto-kirjallista koulutusta on tarkoi-tus kehittää kaikissa tiedekun-nissa, Pietiäinen iloitsee.

– Yhteen yliopistoon ei tarvit-sisi jäädä. Heitän aloitteen Jo-ensuuhun – löytyisikö yliopis-ton lähellä olevien mesenaat-tien keskuudesta tahtoa miet-tiä sellaista, että Joensuussakin tietokirjoittamisen opetus voisi saada enemmän sijaa?

Tietokirjallisuuden trendei-hin kuuluu omakustanteiden määrän nousu. Takana on suur-ten kustantamoiden kustan-nusohjelmien keskittyminen, siis tiukentunut julkaisupoli-tiikka. Perinteiset julkaisuka-navat voivat olla tunnustetuilta tekijöiltäkin tukossa.

– Joudutaan etsimään vaihto-ehtoisia julkaisemisen muoto-ja. Omakustantaminen on hy-vä vaihtoehto ja omakustan-teiden laatu on noussut. Tie-to-Finlandia-ehdokkaanakin oli tänä vuonna yksi omakus-tanne, Jukka-Pekka Pietiäinen huomauttaa.

– Omakustanne on edelleen usein kotikutoisen oloinen esillepanoltaan ja ulkoasul-

taan. Kustantamossa on kui-tenkin kustannustoimittaja ja graafikko kielenhuoltoon ja graafiseen suunnitteluun sat-saamassa. Olen sanonut usein, että hyvä graafinen suunnittelu ja huono graafinen suunnittelu ovat ihan samanhintaisia. Se, kuinka houkutteleva kirja on ulkonäöltään ja mikä on kuvien laatu, tuo enemmän lukijoita.

Miltä alueelta kaivattaisiin vielä suomenkielistä tietokir-jallisuutta?

– Jos tietäisin, ryhtyisin kus-tantajaksi, Pietiäinen naurahtaa.

Esimerkin alan ennustamat-tomuudesta Pietiäinen löytää pamflettien muutaman vuo-den takaisesta julkaisupiikistä.

– Jos olisi pitänyt lyödä vetoa, olisin arvannut väärin. Olisin ol-lut sitä mieltä, että uutta pam-flettipiikkiä ei voi 70-luvun jäl-keen syntyä. No, pamflettibuu-mi on nyt taas taittunut, kuten keittokirjabuumikin. Keittokir-jat eivät myy enää samalla tavalla kuin kolme-neljä vuotta sitten, saturaatiopiste on saavutettu.

– Sen osaan tulevaisuudesta sanoa, kun olen taustaltani his-torioitsija, että joka hetki syntyy uutta historiaa. Lähihistoria on aina harmaata, vielä kartoitta-matonta aluetta, jonka uusil-le tulkinnoille on tilaa. Aihei-ta kyllä riittää – kohta kirjoissa pähkäillään aivan varmasti sitä, miksi Suomi ei enää pärjännyt Pisa-vertailussa.

Tietokirjat: Sosiaalisesta mediasta on hyötyä kirjallisuuden täsmämarkkinoinnissa.

”Suomalaista tie-tokirjallisuutta ei

kukaan tee suoma-laisten puolesta.

Ei vain tapa vaan myös vahvistaaJukka-Pekka Pietiäinen tarkasti Joensuun Suomalaisen kirjakaupan tietokirja-annin. – Aika samalta näyttää kuin missä tahansa muussa kaupungissa. Heitän ajatuksen, että paikallisessa kirjakaupassa voisi näkyä enemmän paikallinen tekijyys ja paikalliset aiheet.

Marko PuuMalainen

Hurskaisen musiikki nojaa hard rockiinKeiKaTEmA HurSkAinEn & muStA kAPPAlELeBonk, Helsinki 20.12.2013

Rumpalin pallilta on ennenkin noustu oman bändin solistiksi. Tuorein tapaus tällä saralla on keväällä omakustannealbumin-sa julkaissut Eläkeläisten Kris-tian Voutilaisenakin tunnettu hc-punk-veteraani Ema Hurs-kainen.

Hän on koonnut ympärilleen nimekkään yhtyeen, jossa soit-tavat Hassisen Koneen ja Sielun Veljien soolokitaristi Jukka Or-ma, Amorphiksen ja Jätkäjätki-en riveissä musisoinut urkuri Kim Rantala, Tehosekoittimen rumpali Tero Sundell sekä Ru-

bikissakin vaikuttanut basisti Arttu Hasu.

Mustaksi Kappaleeksi nime-tyn rokkibändin ensikeikka he-rätti etukäteen mielenkiintoa musadiggari- ja soittajapiireis-sä. Tämä seikka näkyi myös pai-kalle saapuneen yleisön koos-tumuksessa.

Täysipäiväiseksi muusikoksi heittäytyneen Hurskaisen mu-siikki on vahvasti kallellaan 1970-lukulaiseen, vanhan lii-ton hard rockiin.

Sanoitukset sisältävät nok-kelia oivalluksia nykymenosta, kuten kappaleessa Mainosmai-sema, jossa romanttinen “kat-son maalaismaisemaa” muun-tuu muodossa “katson mainos-

maisemaa” kulutushysterian kritiikiksi.

Päämies itse on yksin vas-tuussa vokalisoinnista ja soit-taa myös kitaraa.

Yhden laulajan bändin pa-hin painajainen toteutui en-sisoitossa, kuumeisena laval-le nouseen Eman ääni ei ollut iskussa, vaikka lentsu toikin ääntelyn huutopuolelle rou-heaa särmää. Taustalaulusta ei olisi ollut haittaa.

Syksyn treenannut yhtye veti soitannan alun tiiviiseen nippuun, mikä nosti erityises-ti rumpalin ja basistin tiukan yhteispelin esiin.

Keikan kallistuessa viimeisel-le neljännekselleen viimeiset-

kin kipsit murtuvat ja se näkyi. Kitarastaan vapautunut Ema

hiihteli Valaistu latu -kappa-leessa pitkin poikin lavaa ja an-toi lopulta kaikkensa polvillaan äänenrippeitään karjuen.

Maagisesti reunalla taiteillut Jukka Orma hallitsi näkymää alkupuolen, mutta loppua kohti myös Arttu Hasu otti itselleen tilaa persoonallisesti bassokä-vellen.

Rantala taikoi koskettimis-taan Deep Purplen Storm-bringer-ajan Jon Lord -tyylis-tä Hammondia loppupään rä-väkämpiin menopaloihin.

Kilpajuoksu tulevaisuuteen ja Maailma palaa. Illan iloisin mies löytyi rumpujen takaa, Sundell oli kellontarkka kuin

AC/DC:n Phil Rudd.Uusia sovituksia Hurskaisen

Viimeiselle ihmiselle -albumin lauluista sisältäneeseen settiin kuului myös puolenkymmentä uutta numeroa.MiiKa KUpiaiNEN

Biisilista: Veka Wesley Hänninen, Itket ja juhlit, Tiede pelastaa!, Rantakylän Aila, Systeemin vika, Elämä voittaa, Loputon ratkaisu, Sen on oltava sattu-maa, Anna olla, isoveli, Viimeiselle ih-miselle, Valaistu latu, Kilpajuoksu tule-vaisuuteen. Encorena Maailma palaa.

Ema Hurskainen (vas.) esiintyi kuumeisena bändinsä ensikeikalla.

Miika kuPiainen

Hienosti animoituja antroposauruksia

Disneyn koneisto ei ole kohmeessa

kvartettoa koko elämäeloKuvaTYAron ZilbErmAna Late QuartetChristopher Walken, philip Seamour Hoffman, Catherine Keener

Kvartetoissa suuret säveltä-jät paljastavat henkilökoh-taisimmat tunteensa, to-detaan Yaron Zilbermanin ohjaamassa ihmissuhde-draamassa A Late Quartet. Klassisen musiikin esittäji-en maailmaan sijoittuvasta elokuvasta voi lukea, miten syvästi ja avarasti pari sataa vuotta sitten sävelletyt teok-set tulkitsevat myös nykyajan ihmisen mieltä.

Talvisen Manhattanin bo-heemiset interiöörit Central Parkin läheisyydessä luovat lievän romanttisen ympäris-tön katkeransuloisille tapah-tumille. Fugue-kvartetti on soittanut samassa kokoon-panossa 25 vuotta. Yhtye ja sen musiikki ovat nousseet henkilökohtaisten intressi-en yläpuolelle.

Kun kvartetin vanhimmal-la jäsenellä sellistillä (Chris-topher Walken) todetaan al-kava Parkinsonin tauti, ovat kokoonpanon päivät luetut. Alun irrallisen tuntuiset tote-amukset menneen, nykyisen ja tulevan kausaliteetista sekä teoksen keston, jatkuvuuden ja puhtauden kysymyksistä pääsevät uuteen asiayhtey-teen, ja niiden merkitykset syvenevät.

Kukin soittaja joutuu tar-kastelemaan itseään ja elä-määnsä myös irrallaan yhty-een jäsenyydestä; toteamaan minkä hinnan he ovat maksa-neet neljännesvuosisataisesta menestyksestä. Henkilökoh-taiset ambitiot, elämätön elä-mä, ihmissuhteiden intohi-mot ja ennen kaikkea isot egot ottavat osansa, kun ennen yh-teinen etu piti ne kurissa.

Maallikon on vaikea mennä arvioimaan musiikin esittä-misen tasoa, mutta hyvältä Beethovenin myöhäiskauden kvartetto 131 kuulostaa. Sii-tä on kiittäminen myös ny-kyaikaista ääniteknologiaa, joka mahdollistaa niin aidon ja herkkävireisen soinnin elo-kuvasalissa.

Vain muutama saippua-oopperan kupla rikkoo elo-kuvan tyylillistä ja temaattista eheyttä. Soittokohtauksissa on parempi seurata muusi-koiden kasvoja kuin käsiä.

Näyttelijöiden työn hie-nous täydentää musiikin ja ympäristön upeuden. Cat-herine Keener kvartetin ai-noana naisena ottaa vastaan ikään kuin luonnostaan krii-sin aiheuttamat ristiriidat ja tunneryöpyt. Monipuolinen Philip Seamour Hoffman luo aidon särmikkään taiteilija-persoonallisuuden. Christo-pher Walkenin vanhaherra suorastaan säteilee karismaa.RaiMO TURUNEN

eloKuvaT

CHriS buCk & JEnnifEr lEEFrozen – huurteinen seikkailu 3DSuomalaisina ääninä Saara aalto, Katja Sirkiä.

Mielikuvitus on kiintoisa asia: sille on mahdollista kuvitel-la vaikka millaisia määritel-miä. Onko kyse havaintojen ja abstraktioiden yhdistelystä? Kyvystä projisoida mahdol-lisia tapahtumaketjuja? Fan-tasiamaailmojen loihtimisen taidosta?

Jälkimmäistä voisi erehtyä luulemaan Disneyn vakio-tulkinnaksi. Niinpä Frozen-uutuutta voisi arvioida elo-kuvaan kehitellyn maailman perusteella. Vuonon varrella ja vuoren juurella, vehreässä ja kumpuilevassa laaksossa on pieni valtakunta, joka onnet-toman sattuman vuoksi jäätyy umpeen ja peittyy lumeen. On elävä lumiukko, upea jäälin-na ja sammalisia kiviä, jotka ovatkin peikkoja.

Ja prinsessasisarukset, jois-ta toinen on kirottu muutta-maan kaiken koskemansa jääksi ja toinen on kiltti mutta

hieman höntti tyttönen. Aijai – nytkö putoavat mielikuvi-tuspisteet pakkasen puolelle?

Mainitsematta jäi se käsitys, jonka mukaan mielikuvitus yhdistelee tuttuja asioita ja luo niistä uusia kokonaisuuksia. Mitä saa, kun yhdistää mafio-son ja hiukkasfyysikon? Tar-jouksen, jota ei voi ymmärtää. Mitä saa, kun yhdistää Dis-neyn prinsessatarinat ja nyky-aikaiset sukupuoliroolit? Mo-lempien maailmojen parhaat puolet – tai ainakin sen verran kuin ne yhteen sopivat.

Syntyvi seuraavanlainen ku-vio. Prinssi Oikean etsiminen on tärkeää, muttei kaiken kes-kipiste, sillä tärkeintä on hen-kilökohtainen kasvu. Paljon riippuu miesten teoista, eni-ten kuitenkin prinsessojen.

Tuloksena on näyttävä, viihdyttävä ja mukavasti toi-miva Disney-tuotos. Huo-nomminkin voisi animaa-tiovuosi loppua.HaNNU pOUTiaiNEN

”Mitä saa, kun yhdistää

mafioson ja hiuk-kasfyysikon?

eloKuvaT

bArrY Cook & nEil nigHtingAlEWalking with Dinosaurs 3DSuomalaisena ääninä Henri piispanen, Kari Tamminen.

Filosofeille Barry Cookin ja Neil Nightingalen ohjaama Walking with Dinosaurs tar-joaa oikean temmellyskentän. Yksien mielestä ihminen ei voi ajatella maailmaa oman vink-kelinsä ulkopuolelta. Toisten mielestä maailmankaikkeus ei ihmistietoisuudesta piittaa, mistä paras osoitus on se, että planeetalla on runsaasti jää-miä ihmistä edeltävältä ajalta. Kuten vaikka fossiilit.

Upeasti animoitu elokuva avaa ikkunan aikaan, jolloin fossiilit olivat vasta tulevai-suutta. Se seuraa Pachi-ni-misen pachyrhinosauruksen kehitystä pahnanpohjimmai-sesta rääpäleestä viisaaksi lau-manjohtajaksi.

Filosofinen ongelma nume-ro yksi: ihmiskeskeisyys. Di-

nosaurukset juttelevat toisil-leen ja siten selittävät aikeen-sa. Kun ne katsovat jonnekin, dialogi selittää, miksi. Näillä dinoilla on ihmisen silmät ja ihmisen suu. Ne ovat antropo-sauruksia, ihmisliskoja.

Filosofinen ongelma nu-mero kaksi: kuvottava tari-na. Se avaa ikkunan aikaan, jolloin tasa-arvoisuus ja valin-nanvapaus olivat ihmistenkin kohdalla vasta tulevaisuutta. En ole varma, kuinka hyväk-si lapsille on nähdä ”disney-tys” alfauroksen hallitsemasta laumaelämästä.

Disney-elokuviin vertaami-nen tosin paljastaa edellisistä jotain oleellista. Patriarkaatin arvopierulta löyhkätessään-kin ne sentään olettivat por-vallisen, yksilöllisen valinnan sisältävän parinmuodostus-mallin. Löytyy se dinoleffasta-kin, mutta perin väkinäisessä muodossa. Kiitos panikoivan tuotantoyhtiön, jolle alkupe-räinen, dialogiton versio tar-koitti taloudellista riskiä.

Tarvitsemmeko tosiaan tällaisia kertomuksia opetta-maan meille, että joskus maa-pallolla oli dinosauruksia?HaNNU pOUTiaiNEN