Venäläiselle kauppiasyhdistykselle.

Hallituksen kokoukseen keväällä 2018.

HAEN TUTKIMUSTA VARTEN APURAHAA 4000 e. (neljä tuhatta euroa).

TARKOITUKSENANI KIRJOITTAA VIIMEISTELLEN JA JULKAISTA KIRJA.

Kunnioittavasti,

Liisa Byckling, fil.tri, dosentti (venäläisen kulttuurin tutkimus).

Kulttuurien laitos, PL 59 (Unioninkatu 38.A.), 00014-Helsingin yliopisto.

LIISA BYCKLING. JAKOV GROT – POHJOLAN JA VENÄJÄN KIRJALLISTEN

KONTAKTIEN VÄLITTÄJÄ.

SUOMEN YSTÄVÄ PIETARISTA: JAKOV GROT, HELSINGIN YLIOPISTON PROFESSORI JA KIRJALLISTEN KONTAKTIEN LUOJA 1800 – luvun puolivälissä

SISÄLLYSLUETTELO

1. Jakov Grot (1812 – 1893)– pietarilainen kosmopoliitti. Tsarskoje Selon lyseon

oppilas, virkamies, Byronin ja Franzenin kääntäjä (v. 1839 asti).

2. Tutustuminen Suomeen ja Runebergiin. Ensimmäiset Suomi-artikkelit. Grotin

nimitys Aleksanterin yliopiston professoriksi Helsinkiin keväällä 1841. Luennot

Venäjän kirjallisuudesta.

3. Helsingin seurapiireissä

4. Pohjolan kirjallisuuden välittäjänä Venäjällä: esseet ja käännökset

”Sovremennik”-lehdessä

5. Yliopiston 200-vuotisjuhlakirja

6. J. L. Runeberg ja Grot: ystävyyttä, käännöksiä ja tutkimuksia. ”Nadeschda”.

”Kulnev”. Artikkelit Suomen sodasta (1849)

7. Fredrik Cygnaeus ja Grot: akateemista kirjallisuuden harrastusta

8. Elias Lönnrot ja Grot: kansanrunoutta, sanakirjoja ja matkoja

9. Työ koulujen tarkastajana. Sanakirja ja oppikirjat

10. Matkakertomus Laatokan rannalta Tornio-joen rannalle 1846 (suom. Matka

Suomessa 1846)

11. Suomalaisuuden asialla. Ylioppilasjuhla 1848. Suhde Snellmaniin.

12. Venäjän kielen opetuksen toimeenpanija vaikeuksissa

13. Tutkijanura historioitsijana alkaa Helsingissä. Kontaktit Ruotsin akateemiseen

maailmaan

14. Viimeinen vuosi Helsingissä ja muutto Pietariin. Suomen merkitys Grotille ja

myöhemmät yhteydet.

15 . Jakov Grot Pietarissa. Keisarin lasten opettaja. Akateemikko ja Tiedeakatemian

varajohtaja. Merkittävät tutkimukset ja julkaisut.

SEURAAVASSA:

ESITTELYARTIKKELI kirjan sisällöstä: SUOMEN YSTÄVÄ PIETARISTA: JAKOV

GROT, HELSINGIN YLIOPISTON PROFESSORI JA KIRJALLISUUDEN

KONTAKTIEN VÄLITTÄJÄ, 1840 – 1852. (Artikkeli julk. venäjäksi Jakov Grotin

Juhlajulkaisussa Pietarissa 2012)

Professori Jakov Grotin syntymän 200-vuotispäivää on muistettu Helsingin

yliopistossa sekä hänen kotikaupungissaan Pietarissa järjestetyissä seminaareissa.

Akateemikko, kielen ja kirjallisuuden tutkija Jakov Grot syntyi 15(27).12.1812

Pietarissa ja kuoli siellä 24.5. (5.6). 1893.

Jakov Grotin merkitystä on korostettu tutkimuksissa Suomen ja Venäjän

kirjallisista yhteyksistä ja Aleksanterin yliopiston historiassa. (Kiparsky 1945, Karhu 1962,

Klinge 1989, Kalleinen 2001) Kulttuuripoliittisesti Grotin merkitys on arvioitu suureksi:

hänen tehtävänään oli lähentää suuriruhtinaskuntaa ja keisarikuntaa aatteellisesti ja

kirjallisesti toisiinsa, kuten Matti Klinge kirjoittaa. (Klinge 2004, 260 - 61)

Tarkastelen Grotin toiminnan tuntemattomia alueita: hänen nimitystään

professoriksi Helsingin Aleksanterin yliopistossa, Venäjän kirjallisuuden ja historian

luentojaan ja tiedemiesuransa alkua, ja kerron myös hänen hyvin tunnetuista toimistaan

kirjallisena välittäjänä. Lyhyessä esittelyartikkelissa on mahdotonta käsitellä kaikkia Grotin

työn ja elämän alueita Suomessa, ja tulevalle tutkimukselle avautuukin monia kiehtovia

kysymyksiä vastattaviksi. Tulevassa kirjassani vastaan näihin kysymyksiin.

Grot-tutkijoiden aarreaitta on hänen kirjeenvaihtonsa Pietarin yliopiston

rehtorin ja kirjallisuudentutkijan Pjotr Pletjnovin (1791- 1865) kanssa. Pletnjov oli Grotin

ystävä, toimittajatoveri ja mentori. Hän kutsui Grotin ulkomaiden kirjallisuuden, etenkin

ruotsinkielisen kirjallisuuden avustajaksi Sovremennik –lehteen. Grotin Helsingin – vuosina

(1840 – 53) he kirjoittivat toisilleen kuin päiväkirjaa pitäen kahdesti viikossa, myös

jälkipolvia ajatellen. Lähes 2500 sivua käsittävän kolmiosaisen kirjeenvaihdon toimitti

julkaistavaksi Grotin poika, filosofian professori Konstantin Grot, joka sai apua

kommentaarien tekemisessä Helsingin yliopistosta. (Perepiska 1, 2, 3, 1896). Ruotsiksi on

julkaistu pieni osa kirjeenvaihdosta, lähinnä sen Suomea koskevat osat. [Grot - Pletnev.

Utdrag, 1912, 1915].

Pjotr Pletnjov, Pietarin yliopiston rehtori, kirjallisuudentutkija ja Sovremennik – lehden

päätoimittaja, Grotin opettaja ja mentori.

Grotin nimitys professoriksi keväällä 1841

Miten 28-vuotiaasta pietarilaisesta virkamiehestä ja runouden kääntäjästä Jakov

Grotista tuli Aleksanterin yliopiston ensimmäinen varsinainen Venäjän kielen ja

kirjallisuuden sekä statistiikan ja historian professori? Syyt olivat ennen kaikkea poliittiset,

mutta Grotin sivistyneisyys, kielitaito ja persoonallisuus olivat ratkaisevia.

1830-luvun lopulla Suomen ylimmän hallinnon johtomiehet –

ministerivaltiosihteeri R. H. Rehbinder ja hänen seuraajansa Alexander Armfelt - jakoivat

paitsi reaalipoliittisen suhtautumisen Venäjään myös käsityksen siitä, että Suomen oli oman

etunsa nimissä entistä tiiviimmin kiinnityttävä Venäjän yhteyteen ja että Suomen

virkamiesten oli välttämätöntä osata venäjää, kirjoittaa Kristiina Kalleinen. (Kalleinen 2004,

39. Ks. myös Kalleinen 2001)

Samaan aikaan tuli tarpeelliseksi kohentaa Suomen yliopiston ja koulujen

venäjän kielen opetuksen tasoa. Tähän tehtävään löytyi Jakov Grot, pietarilainen

kosmopoliitti. Jakov Grotin isoisä, saksalainen pastori ja kirjailija, oli muuttanut Venäjälle

1760. Jakovin isä kollegineuvos Karl Grot opetti keisarin perheen lapsille saksaa. Jakov oli

lapsuudestaan monikielinen, venäjän ja saksan ohella hän puhui ranskaa. Jakovin isän

varhaisen kuoleman jälkeen hänen äitinsä Karolina (o.s. Ziesmer) jäi kolmen lapsen

yksinhuoltajaksi. Jakov sai keisarin luvalla vapaapaikan Venäjän parhaaseen oppilaitokseen,

Aleksanterin lyseoon Tsarskoje selossa. Hän ihaili lyseon kuuluisaa oppilasta, kolmetoista

vuotta vanhempaa runoilija Aleksandr Puškinia.

Valmistuttuaan lyseosta parhain arvosanoin Grot toimi virkamiehenä paroni M.

Korfin johtamissa ministeriöissä (1832 - 40). Ikävän kansliatyön vastapainoksi Grot alkoi

opiskella englantia. Hänen kiitetty käännöksensä Byronin Mazeppa-runoelmasta julkaistiin

ajan johtavassa kirjallisuuslehdessä Sovremennikissa 1838. Ruotsin kielen opinnot

johdattivat Grotin puolestaan Esaias Tegnérin Fritiofin tarun käännöksen pariin (se ilmestyi

venäjäksi Helsingissä 1841).

Grotin ensivisiitti Suomeen tapahtui kesällä 1837. Pitemmät kesämatkat

seurasivat 1838 ja 1839. Grot kohensi terveyttään Kaivopuiston uudessa kylpylässä ja kävi

Runebergin luona Porvoossa. Artikkeli Tutustuminen Runebergiin ilmestyi 1839

(Sovremennik). Samana vuonna ilmestyi artikkeli Skandinaavien runous ja mytologia

(Otetšestvennyje zapiski). Seuraavan kesämatkan tuloksena syntyi artikkeli Suomalaisista ja

heidän kansanrunoudestaan (Sovremennik 1840). Grot alkoi siis saada mainetta

Skandinavian-tuntijana.

Venäläismyönteisen ministerivaltiosihteeri Rehbinderin vaikutus Helsingin

Aleksanterin yliopiston vuoden 1828 statuutteihin ja tutkintoasetukseen oli ollut merkittävä,

sillä hän muun muassa korosti venäjän kielen merkitystä. Seuraten Rehbinderin toivomusta

keväällä 1840 runoilija Žukovski suositteli tälle lahjakasta ja kielitaitoista Grotia. Saman

vuoden kesällä ministeriön ”erikoisvirkamies” Grot muutti äitinsä kanssa Helsinkiin.

Tuolloin Grot oli omien sanojensa mukaan saanut Rehbinderiltä tehtävän ”johdattaa

suomalaisia venäjän kielen pariin” ja ryhtyä ”venäjän kielen apostoliksi tšuhnien maalla”

(Grot Pletneville 18.4.1841. Perepiska 1, 327)

Samana kesänä Aleksanterin yliopisto vietti kaksisataavuotisjuhlaansa (Turun

Akatemian perustamisesta 1640 laskettuna) suurin juhlallisuuksin ja monin promootioin.

Täten Rehbinder oli moninkertaistanut ponnistelunsa suomalais-venäläisen kulttuurien

veljeyden hyväksi – missä hän onnistuikin, kirjoittaa Matti Klinge. (Klinge 2004, 260.

Klinge 1989) Odottaessaan tulevaa professorin virkaansa Grot osallistui yliopiston

juhlallisuuksiin, johon saapui arvovieraita Ruotsista, Venäjältä (mm. Pietarin yliopiston

rehtori Pletnjov) ja muista maista.

Aleksanterin yliopisto Helsingissä. F. Liewendahlin litografia 1859.

Grot tuli yliopistoon vuoden 1828 statuutin säädellessä opetusta: vaikka se

korosti Venäjän ja venäjän kielen tuntemusta, vaatimus opiskelijan kielitaidosta jäi

muodolliseksi. Venäjän kielen ja Venäjän historian tenttivaatimukset vaihtelivat suuresti sen

mukaan mihin virkaan opiskelija suuntautui.1 Kun 1840-luvun alkupuolella venäjän kielen

taidosta tuli muutakin kuin pelkkä muodollisuus, kävi ilmi, kuinka valtava opettajien kysyntä

oli kouluissa. (Flink 2004, 85 - 89) Pätevien opettajien puute olikin Rehbinderin ja hänen

akateemisen neuvonantajansa rehtori Pletnjovin erityishuolena.

Yliopiston venäjän kielen professorin virka oli perustettu jo 1828, ja 1830 – 43

virkaa hoiti S. V. Solovjov, joka oli sekä epäpätevä että epäsuosittu opiskelijoiden

keskuudessa. Venäjän kielen lehtori oli Matthias Akiander, Grotin ystävä ja neuvonantaja.

Solovjovin tilalle tuli 1843 Stepan Baranovski, joka Grotin erottua virastaan 1852 nimitettiin

hänen tilalleen.2

Pietarin yliopistosta saatiin uuden virkanimityksen sisältö, kun Rehbinder antoi

Helsingissä Pletnjovin tehtäväksi venäjän yliopisto-opetuksen reformin ja varsinaisen

professorin tehtävien suunnittelun. Se merkitsi sekä korkeapalkkaisen professorinviran että

uuden oppituolin perustamista, minkä lisäksi Grot sai lisäpalkkaa koulujen venäjän kielen

tarkastajana Venäjän valtionkassasta. Pletnjovin projekti on julkaistu (Perepiska 1, 660-661).

Sen mukaan venäjän kielen aseman parantamiseksi Suomessa opettajankoulutus oli

keskitettävä yliopistoon neljän vuoden ajaksi. Entistä suurempia varoja vaativan toiminnan

tuloksena olisi kotimaisten opettajien valmistaminen, jotka ”toteuttaisivat hallituksen

suunnitelmat virkatehtäviin siirtyessään” (ts. venäjän kielen aseman vahvistamisen kotimaisin

voimin). Pletnjov määritteli uuden professorin johtoaseman suhteessa kielen professoriin ja

kielen lehtoriin. Grot sai tehtäväkseen myös Venäläisen kirjaston (nyk. Slaavilaisen kirjaston

Kansalliskirjastossa) järjestämisen ja täydentämisen.

Keisarin määräyksestä vuonna 1841 perustettiin myös varsinainen ja pysyvä

matkastipendien rahasto venäjän kielen opiskelua varten. V. 1844 tuli voimaan määräys,

jonka mukaan apurahan saajien oli kirjallisesti sitouduttava opettamaan venäjää jossakin

maamme koulussa. (Ketola 2004, 69. Suomalaisista stipendiaateista Venäjällä myös: Ketola

2007.)

Nimitysasia eteni ripeästi Pietarissa. Pletnjov raportoi kirjeissään keväällä 1841,

kuinka uusi ministerivaltiosihteeri Alexander Armfelt hoiti viranperustamisen hänen

(Pletnjovin) laatimansa suunnitelman perusteella ja esitteli sen kruununperilliselle, joka toimi

yliopiston kanslerina, ja keisarille. Suunnitelmassa ehdotettiin ”vanhemman” professorin

viran perustamista, joka valvoisi kahden muun yliopiston opettajan työtä; uusi professori

osallistuisi myös konsistorin päätöksiin. (Perepiska 1, 284, 21.3.1841) Viimemainittu

ehdotus perustui Pletnjovin käsitykseen suomalaisten lainkuuliaisuudesta: ”sellaisessa

valtiossa kuin Suomi jossa kaikki asiat päätetään laillisten muotojen mukaan”. (1, 299.

31.3.1841) Mutta sittemmin Grotin osallistuminen konsistorin kokouksiin, joissa päätettiin

yliopiston viroista, tutkinnoista ja laeista, herätti Helsingissä vastustusta.

Nikolai I

Ministerivaltiosihteeri kreivi Alexander Armfelt (kuva: Charles Riis. SLS/HLA.)

Itse asian vahvistus sujui keisarin vastaanotolla helposti. Pletnjovin Armfeltilta

saamien tietojen mukaan Nikolai I kysyi tältä (Armfeltilta): ”Opiskellaanko sinun luonasi

[Suomessa] hyvin venäjää?”, jolloin Armfelt pyysi tuomaan kruununperilliseltä Pletnjovin

valmistaman ”bumagan” eli määräyksen uudesta professuurista. ”Se tuotiin ja Hänen

Korkeutensa allekirjoitti”, ilmoitti Pletnjov ja lisäsi: ”Kas niin, onnittelen.” (9.4.1841. 1,

309)

Grotin ohella olisi voinut onnitella myös suomalaisia, arvelevat täydellä syyllä

Valentin Kiparsky, Matti Klinge ja muut suomalaiset tutkijat. Tosiasiassa vastanimitetyn

professori Grotin tilanne keväällä 1841 oli odotettua hankalampi. Pletnjovin pyynnöstä Grot

selosti hänen nimityksensä Helsingissä herättämiä reaktioita pitkissä kirjeissään. Grot oli jo

lähes vuoden täällä asuttuaan ehtinyt tutustua seurapiireihin ja yliopistoväkeen. Hänet oli

kutsuttu Suomalaisen kirjallisuuden seuran jäseneksi, hän tutki kirjaston venäläistä

kokoelmaa ja toimitti Yliopiston juhlajulkaisua. Nyt hänet oli ”korkeimmalta taholta”

nostettu sosiaalisessa asteikossa ylös (ilman vastaavaa akateemista tutkintoa!) edustamaan

syrjittyä oppiainetta. Kaiken lisäksi Grotin virkanimityksen toteuttamisessa ”tulisi eteen

muutamia vaikeuksia”, totesi kansain- ja valtio-oikeuden professori J. J. Nordström.

Keväällä 1841 Pletnjov oli lähettänyt Grotille vastikään Pietarin yliopistossa

lukemansa selonteon, jossa hän ylisti Helsingin yliopiston loistavia vanhoja perinteitä

(verrattuna oman opinahjonsa nuoruuteen). Grot vastasi siihen kitkerästi:”--- nimitykseni

rikkoo osittain sen (yliopiston) vanhoja sääntöjä. Kuten sain huomata, vanhat professorit

olivat äärettömän hämmästyneitä tämän uutisen kuullessaan. He eivät ole suutuksissaan vain

siksi, että se raskas tie jota kulkien he saavuttivat saman aseman, on sivuutettu, mutta myös

siksi että yhtä eikä kovinkaan mieluista ainetta varten on perustettu kaksi oppituolia ja kolme

opettajaa.”

Oli Grotilla toki isällisiä neuvonantajia, kuten jo mainittu ”arvoisa ja

ystävällinen Nordström” sekä historian professori Rein. (12.4.1841. 1, 314). Rein selitti

Grotille suomalaista mentaliteettia. ”Kun kävin tapaamassa Reiniä hänen uutena kolleganaan

(asiaankuuluvan vaatimattomasti), hän sanoi että kaikki ovat kylläkin iloisia minun itseni

takia, mutta liian tehostettu venäjän kielen opetus vahingoittaa heidän ikivanhaa kansallista

sivistystään”. Rein osui ongelman ytimeen selittäessään että uuden, Venäjän kielen etc.

varsinaisen professorin Grotin ”läsnäolon filologisessa tiedekunnassa”, pelättiin johtavan

pakolliseen venäjän kielen tenttiin loppukuulustelussa. (1, 315)

Professori J. J. Tengströmin koti Mariankadulla oli akateemisen sivistyneistön keskuspaikka, jossa myös Jakov Grot vieraili. Kuva on 1800-luvun lopulta. 1840-luvun alussa Grot asui samanlaisessa puutalossa Bulevardilla.

Kun Venäjälle oli muodostunut ”Suomen ystävien” joukko, Helsingissä oli

puolestaan ”Venäjän ystävien” piirejä, henkilöitä jotka virkauransa ansiosta tunsivat Pietarin

oloja ja kulttuuria ja osasivat venäjää. Tämä kosmopoliittinen piiri oli lähinnä Grotia myös

Helsingin kartalla, asuihan hän alkuvuosina senaattori Ramsayn talossa ja seurusteli hänen

seurapiirinsä kanssa. Grot oli luonnollisesti virkatehtävissään jatkuvassa yhteydessä

yliopiston varakanslerin kreivi Alexander Armfeltin kanssa tämän saapuessa Pietarista

Helsinkiin ja maatilalleen Rattulaan.

Grotin saapuessa uutisineen Ramsayn perheen kotiin isäntä oli hänelle

tavattoman ystävällinen; sekä isäntäväki että vieraat onnittelivat häntä sydämellisesti. Grot

kertoi Pletnjoville: ”yliopiston ulkopuolella kaikki iloitsevat suuresti nimityksestäni”. (1,

316) Tosin valtaosa yliopiston professoreista vastaanotti Grotin joukkoonsa mieluusti, lukuun

ottamatta kahta, jotka ”osoittivat melkoista viileyttä”. (15.4.1841. 1, 319)

Eräiden yksilöiden vastustus yllätti Grotin, kuten hän kertoi seuraavana päivänä

tavattuaan teologian professori Bengt Lillen. ”Eilen itkin kovasti”, hän aloitti kertomuksensa.

Lillen mielestä Grotin osallistuminen konsistorin ja tiedekunnan kokouksiin merkitsi

”epätavallista ja loukkaavaa sääntöjen rikkomista” ja Grotiin suhtauduttiin epäillen. Kun

loukkaantunut Grot meni ystävänsä Cygnaeuksen kotiin, hän enää voinut pidättää kyyneliään.

Cygnaeuksen ohella Grot sai myötätuntoa ja opastusta myös tuttavien professorien kodeissa,

Reiniltä sekä Runebergin sukulaiselta J. J. Tengströmiltä . (15.4.1841. 1, 320)

Tuntien nuoren ystävänsä herkkätunteisuuden Pletnjov vastasi: ”Muistatko

miten sinä itkit ennen lähtöä Helsinkiin?” (1, 328) Muutto Suomeen siihen liittyvine

velvollisuuksineen oli siis huolestuttanut nuorta virkamiestä. Nimityksen herättämästä

mielenkuohusta Grot rauhoittui pian, eivätkä hänen pian alkaneet virkavelvollisuutensa

jättäneetkään aikaa murehtimiseen. Konsistorin kokouksissa hänen tiedetään toimineen

liberaalisti, kuten Klinge mainitsee Yliopiston historiassa.

Grot Helsingin seurapiireissä

Helsinkiin muutettuaan Grot pääsi nopeasti sisälle piireihin, sekä akateemisiin

että virkahenkilöiden muodostamiin seuroihin. Hänet vastaanotettiin hyvin sekä asemansa

takia korkeaa suojelusta nauttivana virkamiehenä että kielitaitoisena ja miellyttävänä

pietarilaisen sivistyneistön edustajana.

Grot tunsi käytännöllisesti kaikki tuntemisen arvoiset henkilöt tuolloin vielä

hyvin pienessä pääkaupungissa: kirjailijoita (Fredrik Cygnaeuksen) ja tiedemiehiä (mm.

kielentutkija Matthias Castrénin, kansanrunouden tutkija Elias Lönnrotin ja filosofian

professori J.J. Nervanderin), aristokratiaa (Armfeltit, Haartmanit, Walleenit, Thesleffin,

Demidova-Karamzinin, Musin-Pushkinit, Klinckowströmin, Ramsayt), kustantajia ja

lehtimiehiä, Viaporin venäläistä upseeristoa ja Helsingin venäläistä porvaristoa.

Grotilla oli silmää naiskauneudelle. Hän kirjoitti Rosina Haartmanille, Maria

Traversaylle (avioliitossa Patkul) ja muille nuorille naisille runoja. Ainakin yksi niistä

julkaistiin Sovremennikissa, ja se (kuten myös ihailun kohde) herätti huomiota hovissa, kuten

runon päähenkilö Maria kertoo muistelmissaan. (Patkul 1903, 38 - 39) ”En voi valittaa

seuran puutetta,” Grot kirjoitti talvella 1841/42 Pletnjoville. (1, 144) Osoituksena Grotin

seurapiirin laajuudesta oli, että jouluna 1842 hän lähetti kahdeksan kymmentä tervehdystä

suomalaisille tuttavilleen.

Juhlien keskuspaikkana oli rikkaiden yksityiskotien ohella Seurahuone

(Societetshuset), jossa järjestettiin illallisia, konsertteja ja näytöksiä. Grot kävi katsomassa

saksalaisten ja ruotsalaisten näyttelijäseurueiden vierailuesityksiä Engelin suunnittelemassa

teatterissa Esplanadilla. Hän virkisti sieluaan ja ruumistaan Kaivopuiston kylpylässä

uimaretkillä ja sen viereisessä juhlahuoneistossa illallisilla ja konserteissa. Kesäisin

pietarilaiset kylpylävieraat toivat tervetullutta vaihtelua ja uutisia Venäjän kirjallisuudesta ja

politiikasta. Etenkin kesällä 1848 Grot seurusteli tiheään sekä intelligentsijan, mm. Tsarskoje

selon lyseon tovereiden että aristokraattien kuten ruhtinatar Zinaida Jusupovan ja kreivi

Kušelev-Besborodkon kanssa. Olen tarkastellut Grotin seuraelämää ja huvituksia Helsingissä

englanninkielessä artikkelissani, jonka suomennan kirjaani varten.

Fredrik Cygnaeus ja Grot: akateemista kirjallisuuden harrastusta

Grotin ensimmäinen suomalainen ystävä oli runoilija Fredrik Cygnaeus (1807-

1881). Vuonna 1838 Grotiin tutustuessaan Cygnaeus oli historian dosentti ja Helsingin

yläalkeiskoulun rehtori sekä pohjalaisten osakuntien kuraattori. Cygnaeus oli 1840-luvun

julkisuudessa erittäin tunnettu kirjailija, tiedemies ja yliopiston aatemaailman rakentaja.

Venäjää hän oli oppinut nuoruudessaan Pietarissa, jonne hänen isänsä Zacharias Cygnaeus oli

1820 nimitetty Pietarin luterilaisen hiippakunnan piispaksi. Opettaessaan historiaa Haminan

kadettikoulussa Fredrik Cygnaeus oli solminut siteitä upseerimaailmaan, mikä kuului hänen

"pietarilaisuuteensa", haluunsa ymmärtää politiikkaa, Suomen suhdetta keisarikuntaan ja

tämän suhteen henkilösiteitä, kuten Matti Klinge kirjoittaa. Hänellä oli siten omakohtaista

kokemusta Venäjän oloista, ja hän edusti Helsingissä korostetusti yliopiston ja ylioppilaiden

lojaalisuuslinjaa keisaria ja keisarikuntaa kohtaan.

Fredrik Cygnaeus,1856. Museovirasto.

Grotin muutettua Helsinkiin ja etenkin vuosina 1840 - 41 hän tapasi

Cygnaeusta usein yhteisissä hankkeissa ja hararstuksissa. Cygnaeukselle Grot tarjosi

puolestaan väylän Pietarin kirjallisiin ja virkamiespiireihin. Runoilija auttoi tulevaa

professoria Aleksanterin yliopiston 200-vuotisjuhlakirjan artikkeleiden ja novellien

kääntämisessä venäjästä ruotsiksi (Calendar till minne af kejserliga Alexanders universitets

andra secularfest, Helsingfors, 1842, toimittaja J. Grot ja P. Pletnjov). Samoihin aikoihin

Grot koetti ystävänsä pyynnöstä edistää tämän Pietarin-suhteita Pletnjovin välityksellä.

Yliopiston juhlallisuuksien aikana Cygnaeus kirjoitti kanslerina toimivalle kruununperilliselle

(tulevalle Aleksanteri II:lle) omistetun runon, joka tämän suostumuksella julkaistiin

Sovremennikissa.

On arveltu että Grotille Cygnaeus oli tärkeä tuttavuus akateemisen elämän

keskeishenkilönä. Cygnaeus johdattikin pietarilaisen ystävänsä Runebergin kotiin Porvoossa

ja Lönnrotin luokse Helsingissä, mutta esittelyt muutamille virkamiehille eivät kiinnostaneet

tätä. Vähemmän tunnettua on, että Cygnaeus pyrki Grotin välityksellä edistämään tieteellistä

uraansa Pietarissa. Se käy ilmi Grotin ja Pletnjovin kirjeenvaihdosta. Grot välitti ystävänsä

pyyntöjä Pietariin ja kertoi tälle Pietarin ja sen yliopiston uutisia Pletnjovin kirjeistä. Omasta

puolestaan Pletnjov toivoi Cygnaeuksen, tämän ”rehellisen kansalaisen”, levittävän Venäjälle

oikeaa Suomi-tietoutta, toisin kuin pietarilainen kirjailija Faddei Bulgarin valheellisine

matkakuvauksineen Suomesta. Vaikka Cygnaeuksen Suomi-tiedottaminen lienee jäänyt

lähinnä toivomusten varaan, Pletnjov omisti 200-vuotisjuhlakirjan artikkelinsa Cygnaeukselle

osoitetun kirjeen muodossa kiitoksena tämän Venäjän hyväksi tekemästä työstä.

Grotia ja Cygnaeusta yhdistivät kirjalliset harrastukset. Cygnaeus kiitti Grotin

artikkelia ”Suomalaisista ja heidän kansanrunoudestaan” (1840) tämän parhaana

siihenastisena kirjoituksena. He keskustelivat venäläisestä runoudesta, kävivät yhdessä

teatterissa ja kävelyretkillä Kaivopuistossa, jonne Cygnaeus muutti 1840-luvun lopulla.

Vaikka Grot oli kuullut (luultavasti Runebergiltä) että Cygnaeuksen runoja ei arvostettu

kovinkaan korkealle, hän käänsi niitä venäjäksi proosamuodossa. Runoja ei kuitenkaan

julkaistu Pietarissa.

Enemmän kuin runoilijana Grot arvosti ystäväänsä historiantutkijana.

Cygnaeuksen 1700-luvun Ruotsiin liittyvää väitöskirjaa (1843) Grot piti mielenkiintoisena.

Matti Klingen mielestä teos oli uranuurtava suomalaisessa historiannäkemyksessä, sillä se

korosti Suomea Ruotsista erillisenä historiantutkimuksen kohteena. Grotin kiinnostus

Cygnaeuksen tutkimuksiin pysyi vireillä, ja hän kirjoitti tämän Pohjoismaiden historiaa

käsittelevästä kirjasta arvostelun pietarilaiseen aikakausilehteen (1850). Grotin mielipide

Cygnaeuksen puhujanlahjoista poikkeaa yleisestä käsityksestä. Grot kävi ystävänsä

kutsumana tämän ensimmäisillä julkisilla luennoilla (1842). Cygnaeuksen luennot olivat

Grotin mielestä ”hämäriä ja monisanaisia”, vaikka toisinaan luennoitsija esitti joitakin

älykkäitä ajatuksia.

Heidän yhteydenpitonsa keskeytyi kun Cygnaeus lähti Yliopiston ensimmäisenä

stipendiaattina nelivuotiselle ulkomaanmatkalle. Stipendihankkeessa Grot oli auttanut

kääntämällä runoilijan hakemuksen venäjäksi. Cygnaeuksen matkavuosina hänen kirjeensä

Grotille koskivat vain pyyntöjä auttaa avustuksen saamisessa Pietarin Arkeologiselta

yhdistykseltä: Cygnaeus oli näet löytänyt venäläisiä arkistomateriaaleja Italiasta. Apua

Pietarista ei kuitenkaan saatu.

Cygnaeuksen palattua Suomeen 1848 Grot tapasi häntä harvakseltaan. Kuten

tunnettua Grot raportoi Pletnjoville ylioppilaiden Floran päivän kevätjuhlasta Euroopan

vallankumousvuonna 1848. Juhlaa on pidetty Cygnaeuksen järjestämänä osoituksena

Suomen ja suomalaisten tuesta poliittiselle esivallalleen. Tällä kertaa Grot vakuuttui

Cygnaeuksen puheenlahjoista. ”Parhaiten puhui Cygnaeus, joka oli valmistanut puheensa;

hän puhui innoittuneesti, tahdikkaasti ja tunteella”, Grot kertoi pitkässä kirjeessään

Pletnjoville, joka välitti kirjeen keisarin tietoon osoituksena suomalaisten rauhallisesta

mielialasta.

Viimeisenä Helsingin-keväänään 1852 Grot kirjoitti Pletnjoville tapaavansa

Cygnaeusta toisinaan. ”Olemme entiseen tapaan ystäviä, vaikka käymme harvoin toistemme

luona; hän on (kyläilyyn) liian mukavuudenhaluinen ja raskasliikkeinen.” Klingen mukaan

Cygnaeus mielsi tosin itsensä varsinaisesti historioitsijaksi ja runoilijaksi, mutta hänen

tärkein panoksensa tuli olemaan taide-elämän ja taidekasvatuksen alueella. Kun Grot suuntasi

Pietariin akateemikon tehtäviin, keisarikaupunki oli jo väistynyt Cygnaeuksen tähtäimestä,

osin Helsingin akateemisen elämän muutosten seurauksena. 1854 hänestä tuli yliopiston

ensimmäinen estetiikan ja nykyiskansain kirjallisuuden professori.

Grotin luennot Venäjän kirjallisuudesta

Lönnrot kirjoitti Grotille elokuussa 1841 Kajaanista ennakoiden ensimmäisen

lukukauden koettelemuksia: ”Sinulle tulee varmaankin paljon vaikeuksia ja ikävyyksiä

uudessa virassasi, mutta älä pelkää niitä, ne loppuvat pian, ja sitä paitsi ne ovat hyödyllisiä

elämässä kuin suola ruuassa.” (Karhu 2003, 145)

Yllättävää kyllä, eräs suurimmista vaikeuksista oli opiskelijoiden aivan

riittämätön venäjän kielen taito. Grotin piti siis ruveta luennoimaan ruotsin kielellä, jota hän

osasi hyvin, mutta joutui silti kirjoittamaan luentonsa etukäteen käännettyään niitä varten alan

kirjallisuutta venäjästä ruotsiksi. Uusien opiskelijoiden kielitaito ei luultavasti vuosien

mittaan paljonkaan kohentunut puutteellisen kouluopetuksen takia. Sen parantaminen ja

oppikirjojen tuottaminen olikin Grotin velvollisuutena monen vuoden ajan.

Vastaleivottu professori Grot sai paljon ohjeita Pletnjovilta Venäjän historian ja

kirjallisuuden luentoja varten. Armfeltin ja Pletnjovin mukaan opetuksen tuli tähdätä

erityisesti tulevien suomalaisten virkamiesten Venäjä-tietouden kartuttamiseen. Osoittaen

Nikolai Karamzinin Venäjän historian valmiina luentomateriaalina Pletnjov kehotti Grotia

kirjallisuuden luennoissaan keskittymään nykyaikaan: ”proosamme, runoutemme ja

diplomatian kukoistuskauteen”. ”Suunnitelmani mukaan kirjallisuuden historian tulee

sisältyä täydentävästi maamme poliittiseen historiaan. Molemmat voi tiivistää hyvin yhteen.

Pitempään voi käsitellä suhteitamme luoteeseen [Ruotsiin ja Suomeen].” (13.4.1841.

Perepiska 1, 285) Kyseessä olisi ollut siis aine, joka on nykyään ranskalaisissa yliopistoissa

nimeltään ”Venäjän sivilisaatio”.

Grotin luennot jakaantuivat kuitenkin selkeästi historiaan ja kirjallisuuteen,

joista hän antoi korkeatasoista ja ajantasolla olevaa opetusta omien sanojensa mukaan aika

”vihreille” opiskelijoille. Alkuvuosina opetusta järjestettiin yliopiston naapuritalossa;

vuodesta 1848 Grot piti luentoja ”omassa yliopiston kirjastossani, itse akateemisessa

rakennuksessa” eli venäläisen kirjaston vastaanottohuoneessa. (Perepiska 3, 320, 334-5)

Tsarskoje selon lyseon oppilaana ja romanttisen runouden ihailijana Grot levitti

tietoa Puškinin runoudesta. Hän luennoi Puškinista paljon eri vuosina ja eri kursseilla. Myös

Venäjän historian luennoilla Grot siteerasi Boris Godunov – tragediaa omana

ruotsinnoksenaan kuten muutakin materiaalia (1, 478-9). Puškinia oli tuolloin saatavilla

saksaksi ja 1840-luvun lopulla myös ruotsiksi. Grot saattoi kirjoittaa Pletnjoville

tyytyväisenä opiskelijoiden kiinnostuksesta Pushkiniin. Eräällä luennolla lokakuussa 1845

Grot oli saanut kuulijansa kovasti innostumaan 19. lokakuuta – runosta. (2, 579) Kenties juuri

Grotin vaikutuksesta ilmestyivät Puškinin runojen ensimmäiset ruotsinnokset 1840-luvun

lopulla. Helsingfors Morgonblad julkaisi katkelmia Boris Godunovista ja Saita ritari -

pienoisdraaman (Karhu 1962, 276)

Orest Kiprenski, Aleksandr Puškin (1827)

Ymmärrettävästi Pietarin – sekä keisarin että hänen kaupunkinsa – historia

herätti opiskelijoiden kiinnostusta. Grot kirjoitti talvella 1841/42, että hän oli luennoinut

Pietarin kaupungin perustamisesta, keisarin avustajista sekä hänen yksityiselämästään ja

kuolemastaan itsekin ”syvästi aiheeseen eläytyen”. Grot kertoi: ”Kuulijani eivät olleet

koskaan ennen olleet niin kiinnostuneita, ja vaikka puhuin ruotsiksi lukematta paperista,

tunsin aiheen vaikutusvoiman. Löysin kokonaisen uuden maailman Pietari Suuren elämästä!”

(Perepiska 1, 507 - 508) Venäjän klassismin perinteitä seuraten Grot ihaili Pietari Suuren

uudistajantyötä hallitsijana ja länsimaisten vaikutteiden tuojana Venäjälle.

Helsingin yliopistossa valmistamaansa luentomateriaalia Grot käytti paitsi

oppikirjoissaan myös tutkimuksissaan Nevan metropoliin palattuaan: monien muiden

historiallisten tutkimusten ohella hän julkaisi artikkelin Pietari Suuri Venäjän uudistajana.

(Trudy Grota, t. 4)

Opettaessaan nuorisoa Grot joutui tietysti opiskelemaan paljon uutta, kuten hän

kirjoitti ensimmäisenä lukukautena: ”Kun on pakko kertoa tietoja muille, kehittyy

tavattomasti itsekin. Olen varma että ilman professuuria en olisi kolmessa vuodessakaan

oppinut sen, mitä olen oppinut nyt muutamassa kuukaudessa. Vaikka minun pitää kamppailla

kielen kanssa ja kirjoittaa luennot, mikä lisää ja hidastaa työtä ainakin viisinkertaisesti.”

(Perepiska 1, 513)

Grotin opiskelijoista nousee esille muutama nimi eri tiedekunnista. Tarmokas

Conrad Gabriel Streng (1822 – 1907) oli eräs heistä. Grot kirjoitti: ”Streng hämmästyttää

minua: miten ahkerasti hän opiskeleekaan venäjää. Hän opettelee ulkoa Puškinia ja

Žukovskia, kääntää ja lukee jopa slaavilaista lukukirjaa.” (2, 403). Streng valmistui

oikeustieteellisestä tiedekunnasta 1843 ja sai opiskelustipendin Moskovaan 1845 – 1847.

Hänen opettajantoimensa Savonlinnan lyseossa kesti lähes 30 vuotta (1847 – 1874). (Ketola

2007, 241)

Muutaman vuoden opetettuaan Grot saattoi tyytyväisenä todeta muutamien

opiskelijoiden menestyneen opinnoissaan, ja jopa venäjän kielellä syntyi erinomaisia aineita,

mikä antoi odottaa parempaa venäjän kielen aseman kohentumista. (14.4.1847. Perepiska 3,

51- 52) Eräs menestyneistä filosofian maisterin tutkintoa varten Venäjän historiaa tenttineistä

opiskelijoista oli Otto E. A. Hjelt (1823 – 1913), tuleva luonnontieteilijä. Grot ennusti hänelle

suurta tulevaisuutta. Myös Pletnjov kiinnitti Hjeltiin toiveita tulevana virkamiehenä, mistä

Hjelt ei ollut kuitenkaan kiinnostunut. Vaikka Hjeltin venäjän kielen taito ei ollut yhtä hyvä

kuin hänen muistinsa - tenteissä hän siteerasi ulkoa Grotin luentoja - , Grot kiinnitti hänet

Venäläisen kirjaston amanuenssiksi vuosiksi 1845 – 48. (Hjelt 1916, 26, 38, 66) Sittemmin

Hjelt teki merkittävän tiedemiesuran yliopiston anatomian professorina, tutkijana ja

kirjalijana.

Grotin tutkijanura alkaa Helsingissä

Helsingin-vuodet avasivat Grotille tieteen maailman. Toukokuussa 1847 Grot

tilitti elämäänsä avomielisesti. Vastauksena Pletnjovin moitteisiin Grotin niukasta

tutkimussaldosta tämä selitti syinä olevan hitaan nuoruudenaikaisen kehitykseksensä ja

yllättäen myös Tsarskoje selon lyseon heikon opetuksen. Sen jälkeen ikävä kansliatyö vei

hänet epätoivon partaalle. Muutto Helsinkiin oli hänen elämänsä käännekohta: ”Suomi ja

professorin virka avasivat minulle uusia keinoja ja näköaloja, mutta tuon muutoksen

jälkeisinä vuosina minun piti omistautua tietylle työlle.” Grot totesi hallitsevansa nyt kaikki

professuurinsa alat: kielen, kirjallisuuden, historian ja statistiikan, mikä antoi hänelle

mahdollisuuden jatkaa tutkimuksiaan niiden ulkopuolelle, myös Pohjolan yleiseen historiaan.

(2.5.1847. Perepiska 3, 63-64)

Helsingissä Grotille avautui uusia tutkimusaiheita varsinkin Venäjän 1700-

luvun historian ja sitä käsittelevien skandinaavisten dokumenttien sekä kirjallisuuden

tutkimuksen alalla. Huomattava on että Grotin, sittemmin Venäjän johtavan 1700-luvun

tutkijan ja runoilija Gavriil Deržavinin teosten toimittajan, harrastuneisuus tähän aikakauteen

alkoi ja syveni Aleksanterin yliopistossa.3

Seurattuaan nuoren ystävänsä kehitystä Pletnjov arveli tämän jo 1840-luvun

lopulla pystyvän tuomaan oman panoksensa Venäjän kirjallisuuden tutkimukseen.

(Perepiska 3, 348 - 353) Tuolloin luentojaan valmistellessaan, erityisesti 1700-lukuun

tutustunut ja siihen loppuiäkseen ihastunut Grot alkoi saada mainetta Pietarissa Venäjän

kirjallisuuden tutkijana nimenomaan Helsingissä kirjoittamillaan artikkeleilla. Samaan

aikaan 1840-luvun lopulla hänen roolinsa Skandinavian ja Suomen kirjallisuuden välittäjänä

väistyi yhä selvemmin taka-alalle.

Grotin työ koulujen tarkastajana. Sanakirja ja oppikirjat

Pletnjovin aloitteesta Grot nimitettiin professuurin ohella myös Porvoon

hiippakunnan koulujen venäjän kielen tarkastajaksi eri korvausta vastaan. Vuodesta 1843

kouluissa lisättiin venäjän opetusta, ja seuraavasta vuodesta alkaen Grot matkusti lähes joka

kevät monille paikkakunnille pitämään venäjän kielikokeita (etappeina olivat Porvoo,

Loviisa, Viipuri, Hamina, Savonlinna, Loviisa, Kuopio, Hämeenlinna ja Oulu).

Koulujen opetuksen parantaminen liittyi uusien oppikirjojen valmistamiseen

sekä sanakirjan toimittamiseen, jotka työllistivät Grotia monen vuoden ajan. Kaksiosainen

Ruotsalais-venäläinen sanakirja ilmestyi 1846 - 1847. Kansalliskirjastossa säilytettävästä

alustavasta käsikirjoituksesta ilmenee kuinka valtavan keruutyön Grot oli tehnyt yhdessä

toimittajatoverinsa kanssa. Käsikirjoitus on ilmeisesti sanakirjan varhainen versio. Siinä on

myös monia suomalaisia sanoja, joita Grot kenties sai toiselta sanakirjan tekijältä, venäjän

kieltä osaavalta Elias Lönnrotilta. Laskettuaan keväällä 1847 viimeisen oikolukuvedoksen

käsistään Grot kirjoitti, että hänen hartioiltaan putosi taakka, joka oli rasittanut häntä

lakkaamatta kolmen vuoden ajan. Grot saattoi nyt kirjoittaa kreivi Armfeltille selonteon ja

ilmoittaa saaneensa valmiiksi ”Keisarilta tulleen tehtävän”. (28.4.1847. 2, 743)

Sanakirjatyöstä Grot sai keisarin myöntämän korvauksen sekä harvinaisen

korkean mitalin, 2. luokan Annan, joka oli aiemmin myönnetty vain rehtorille yliopiston

kaksisataavuotisjuhlissa. Onnittelukirjeessään Pletnjov korosti Grotille, että mitali oli

”korkean suosion” osoitus kruununperilliseltä ja jopa keisarilta. Grot vastasi tyypilliseen

vaatimattomaan tapaansa, että hänen omantunnon asianaan oli oppikirjojen tekeminen, sillä

ilman niitä venäjän kielen oppiminen Suomessa ei voi edistyä. (3,148) Saman vuoden

keväällä kunniatohtorin arvo oli myönnetty professori Grotille ja kreivi Armfeltille, joten

Grotin ja hänen mukanaan venäjän kielen asema sai moninkertaisen virallisen kunnian ja

vahvistuksen.

Vuosi 1848 oli tuottoisa Grotille: hän julkaisi kaksi oppikirjaa ja opiskeluun

tarkoitetun kirjallisuusartikkeliensa kokoelman.4 Grot julkaisi myös lyhyen ruotsinkielisen

Venäjän historian oppikirjan joka päättyi Pietari Suuren aikaan (1850-51). Grotin kollegat,

venäjän kielen professori Stepan Baranovski sekä lehtori Matthias Akiander, julkaisivat myös

useita kielen ja historian oppikirjoja, karttoja ja lukemistoja.

Venäjän kielen opetuksen toimeenpanija vaikeuksissa

Kaikista ponnisteluistaan huolimatta Grot ymmärsi että venäjän kielen opetus ei

tuottanut tuloksia. Tiedostaen yliopisto-opetuksen vaatimusten epäjohdonmukaisuuden hän

olisi luopunut kaikille opiskelijoille pakollisesta kielikokeesta. Grot vahvistaa siten Matti

Klingen Aleksanterin yliopiston historiassa esittämän käsityksen ”vuosisadan alkupuolen

periaatteessa tiukoista mutta käytännössä usein vähemmän ankarista vaatimuksista”.

Fennomanian aktiivisessa vaiheessa 1840-luvun puolivälissä suhteet venäjän kielen

opiskeluun ja Venäjälle matkustaviin opiskelijoihin kärjistyivät. Sama oppositiomieliala

kohdistui Grotiin, jonka asunnon ikkunoita jopa rikottiin. Syylliseksi Grot arveli

tenttiarvosanaansa tyytymättömän opiskelijan. Syksyllä 1848 Grot muutti Lampan taloon

Kauppatorin laidalle, eivätkä häiriöt enää toistuneet.

Muistiinpanoissaan Grot pohti hallituksen toimia kun se edellytti venäjän kielen

taitoa kaikilta yliopistosta valmistuvilta opiskelijoilta.5 Voimattomana Grot joutui toteamaan:

”Minä en kirjoittanut ohjesääntöä. Olen vain eräs sen toimeenpanijoista.” (2, 927) Grot tunsi

vuosien mittaan yhä selvemmin tilanteensa kaksijakoisuuden: hän ei ollut vain Pohjolan

kirjallisuutta ja Suomea rakastava yksityishenkilö, vaan myös hallituksen politiikan

”välikappale”. Vaikka sellainen politiikka oli Armfeltin ja muiden Venäjän-ystävien mielen

mukainen, se ei vakuuttanut kaikkia piirejä. Slaavilaisen filologian professori Valentin

Kiparsky toteaa kirjassaan Suomi Venäjän kirjallisuudessa, että Grotin kirjeenvaihdosta

ilmenee, kuinka vuosien mittaan hänelle oli lopullisesti selvinnyt hänen varsinaisen

tehtävänsä – suomalaisten voittaminen venäläiselle kulttuurille – mahdottomuus. (Kiparsky

1945, 75) Yritykset saattaa venäjän kieli parempaan asemaan Suomessa ja sen yliopistossa

eivät koko keisariaikana kantaneet kaunista hedelmää. (Klinge 2004, 72)

Eräänä syynä Grotin eroon professorinvirastaan oli että hänen ehdotustaan

venäjän kielen opetuksen supistamisesta yliopiston uusissa statuuteissa ei hyväksytty

Pietarissa. ”Venäjän kielen apostoli” arvioi siis tehtävänsä uudelleen 1850-luvulle tultaessa.

Myöhemmin Grotin toivomat uudistukset toteutuivat osittain vuosien 1863 ja 1871 uusissa

säädöksissä, joiden mukaan virkatutkintojärjestelmässä Venäjän kielen ja Venäjän olojen

tuntemusta oli huomattavasti vähennetty.6

Vuoden 1848 kirjeenvaihdossa ystävykset käsittelivät yhtäältä Grotin tehtäviä

professorina ja toisaalta hänelle avautuvia tutkimusaiheita, Pletnjovin mukaan ”loistavampaa

uraa”. Hän hämmästeli Grotin tunnollisuutta opetustehtäviensä hoidossa, joten tämä joutui

vakuuttamaan yhä uudelleen niiden merkitystä. Kirjeessä toukokuulta 1848 Grot vahvisti:

”Nämä (oppikirja)toimeni tuottavat hyvin tärkeitä tuloksia, sillä ne tekevät minut virkani

arvoiseksi ja antavat minulle tyydytystä siitä että suoritan virkatehtäväni tunnollisesti. Viime

vuosina hankkimani tiedot eivät ole asemassani ylellisyyttä, vaan suoranainen

välttämättömyys. Ne eivät ole vain mahdollistaneet minulle toimeni suorittamista, vaan

moninkertaistivat henkisen elämäni sisällön”. (6.5.1848. 3, 239) Toisessa kirjeessä Grot

mainitsi Lönnrotin ja tämän monivuotisen suomi-ruotsi sanakirjatyön esimerkkinä siitä,

kuinka ”filologit yleensäkin löytävät työstään tyydytyksen: he ovat valtaosaltaan rauhallisia,

onnellisia valoisansa mielensä ansiosta, seurallisia ja hyväntahtoisia.” (23.7.1848. 3, 285)

Grot oli tuolloin löytänyt tasapainon venäjän kielen kouluopetuksen

kehittämisen ja professorin tehtäviensä välillä, ainakin toistaiseksi. ”Venäläisen historian ja

kirjallisuuden professorina voisin kenties tehdä jotakin tieteen hyväksi, mutta en Suomessa,

ainakaan niin kauan kun venäjän kielen alkeisopetus ei ole hoidettu.” (9.8.1848. 3, 296)

Koulujen tarkastajana Grot tunsi hyvin venäjän kielen opetuksen ja opettajien puutteet.

Ennen pitkää Grotin tasapaino eri tehtävien välillä alkoi horjua, etenkin fennomanian ja

radikaalisuuden voimistuessa 1840-luvun lopulla. Matti Klingen arvion mukaan Rehbinderin

ponnistelut suomalais-venäläinen kulttuuriveljeytymisen hyväksi olivat onnistuneet.

”Kuitenkin vain vähäksi aikaa, sillä yleiseurooppalaisen vallankumousaallon vaikutus tuli

tuntumaan voimakkaana myös Suomessa.” (Klinge 2004, 260)

Suomalaisuuden asialla

Huomattavaa on, että Grot ansioitui myös suomalaisuuden edistämisessä.

Ensimmäisenä venäläisenä Grot esitteli Lönnrotin ja käänsi Suomen kansanrunoutta

maanmiehilleen Sovremennik- lehdessä. Hänen kirjoituksensa perustui ruotsinkielisiin

käännöksiin ja Runebergilta saamiinsa tietoihin.7 Helsinkiin muutettuaan Grot ystävystyi

Lönnrotin kanssa ja alkoi opiskella suomea mm. Matthias Castrénin johdolla. 1840- luvun

puoliväliin tultaessa Grot oli oppinut lukemaan, puhumaan ja kirjoittamaan suomea niin

hyvin, että Lönnrot vastasi hänelle (ruotsiksi) Kajaanista 23.5.1847: ”En ollut uskoa silmiäni

kun näin kirjeestäsi kuinka hyvin olet oppinut suomea. Kirjoitat paremmin kuin monet

meikäläiset, jotka oppivat kieltä lapsena.” (Karhu 2003, 154)

Grot asettui ruotsalaisista sympatioistaan huolimatta kannattamaan silloin täysin

oikeudetonta suomen kieltä sen alkavassa taistelussa ruotsin kielen valta-asemaa vastaan.

(Kiparsky 1945, 75) Grotin kanta myötäili siten hallituksen politiikkaa suomen kielen

nostamisessa ruotsin kielen rinnalle ja ohikin maan hallinto- ja kulttuurikielenä. Lisäksi

vaikuttivat edellä kuvatut syyt sekä todennäköisesti myös yliopistossa valmisteltava ja 1852

valmistunut statuutti, joka ennakoi myös muutoksia venäjän opintoihin vähentämällä sen

osuutta tutkinnoissa.

Viimeistään 1848 - 1849 Grotin elämässä alkoi kehittyä uusi, pinnanalainen

suunta, jota Pletnjov ryhtyi edistämään hänen mentorinaan. Pletnjov alkoi rakentaa Grotille

paluupaikkaa Pietariin ehdottaen jo tuolloin tapaamista Tsarskoje selon lyseon johtajien

kanssa professorin virkaa varten. (Jouluna 1848. Perepiska 3, 379) Grot ei vielä innostunut

ehdotuksesta, sillä hän viihtyi Helsingissä ja halusi samalla varmistaa tulevan eläkkeensä

edut, eikä työstä luopuminen yliopistossa ilmenneiden vaikeuksien takia tuntunut hänestä

varmaankaan kunnialliselta.

Jakov Grotin kirjoitukset. I osa. Skandinaviasta ja Suomesta. 1839 – 1880. Esseitä ja

käännöksiä. Toim. Prof. K. J. Grot. Pietari 1898.

Grot Pohjolan kirjallisuuden välittäjänä Venäjällä.

Runebergin kääntäjä ja tutkija.

Suomen kirjallisuuden tiedottajan ja kääntäjän tehtävä oli Grotin ensimmäinen

ja rakkain nuoruuden aikaisista toimista. Grot kirjoitti päiväkirjassaan: ”En ole vain

professori vaan myös venäläinen kirjailija (literator), jonka velvollisuutena on tutustuttaa

maanmiehiään nimitettyyn uuteen maailmaan”. Sen ohella hän koki tehtäväkseen esitellä

ruotsalaisille ja suomalaisille venäläistä maailmaa. (2, 899)

Venäläisessä tutkimuksessa Grotin ansiot on laajalti tunnustettu: venäläisen D.

Šarypkin vahvistaa kirjassaan Skandinavia ja Venäjän kirjallisuus että 1800-luvulla Grot oli

venäläis-skandinaavisten paras tuntija. (Šarypkin 1980, 233) Eino Karhu on tutkinut tarkkaan

Grotin yhteyksiä suomalaiseen kirjallisuuteen. (Karhu 1962, 113 - 270) Mielestäni on vaikea

sanoa, kumpi hyötyi Grotin aktiivisuudesta enemmän, Suomi Grotin kääntäjän ja esseistin

toiminnan ansiosta Venäjällä vai Venäjä Grotin välittäessä tietoja suomalaisille kotimaastaan.

Yli vuosikymmenen Grot oli Venäjän suuntaan ahkerin ja pätevin Pohjolan kirjallisuuden ja

kulttuurin välittäjä, esseisti ja ruotsinkielisen kirjallisuuden kääntäjä.

Johan Ludvig Runeberg. (D. F. Hirn. Repro Daniel Nyblin) 1862. Uuden Suomen kuva-arkisto.

Aiheen laajuuden vuoksi kerron lähemmin vain kolmesta, Suomen kannalta

keskeisimmästä aiheista. Tarkasteltaessa Runebergin ja Grotin kirjailijaystävyyttä, on selvää

että uransa alusta alkaen Grot osasi löytää ja käyttää tietoja sekä painetuista lähteistä että

tuttaviltaan. Suomen kirjalliset uutiset ennättivät nopeasti Pietariin Grotin välityksellä.

Jo ensimmäisessä artikkelissaan Tutustuminen Runebergiin: Matkalta vuonna

1838 Grot osoitti asiantuntemuksena (Sovremennik XIII, 1839). Grot kertoi sekä ruotsalaisen

kirjallisuuden historiasta että rauhallisesta pikkukaupungista Porvoosta ja Runebergin

kotioloista. ”Uskollisuus luontoa kohtaan” oli Runebergin runouden pääpiirre Grotin mukaan

(ajatus on Fr. Cygnaeuksen, joka vei Grotin Runebergin kotiin), ja väitteensä tueksi hän

siteerasi katkelmia Idylleistä ja epigrammeista. Grot kirjoitti: ”Runeberg ei osaa venäjää,

mutta hän kyseli minulta suuresti kiinnostuneena venäläisestä kirjallisuudesta ja valitti, ettei

hänellä ollut mahdollisuutta tutustuttaa ruotsalaisia lukijoita meidän runoilijoidemme

parhaisiin teoksiin. Lupasin lähettää hänelle sananmukaisen käännöksen Puškinin ja Delvigin

parhaista runoista.” (Sit. Karhu 1962, 141. Trudy Grota, t. 1, 20)8. Omasta puolestaan Grot

sai Runebergilta arvokasta aineistoa (tietoja Lönnrotin kansanrunojen keruutyöstä ja

Kalevalasta sekä katkelmia Lönnrotin kirjeistä Runebergille) seuraavaa artikkeliaan varten

Suomen kansanrunoudesta. Grot julkaisi siinä myös ruotsin kielestä kääntämiään katkelmia

Kalevalasta (Sovremennik 1840).

Grot seurasi kiinteästi Runebergin tuotantoa ja kyläili usein hänen luonaan

Porvoossa, vaikka heidän ystävyytensä koki nousu- ja laskukausia, eikä Runeberg aina

Helsingissä käydessään hakeutunut Grotin seuraan. ”Grot oppi paljon Runebergiltä, ennen

kaikkea ruotsia”, Matti Klinge arvelee. ”Mutta yhtä paljon hyötyä on Runebergillä täytynyt

olla siitä, että hän sai keskustella henkilön kanssa, jolla oli syvempi, laveampi, toisenlainen

kirjallisuudentuntemus kuin kenelläkään Runebergin aikalaisella Suomessa – ei edes

Cygnaeuksella ja Snellmanilla, ainakaan vielä.” (Klinge 2004, 281) Toisaalta taas Karhun

mielestä ”Grotin onnistui jossain määrin saada Runeberg innostumaan Venäjän

kirjallisuudesta”. Kuriositeettina mainittakoon, että saatuaan Puškinin runovalikoiman

saksaksi – Grotilta ja Pletnjovin Pietarista lähettämänä lahjana - Runeberg innostui

”huvikseen” kääntämään runon Varis variksen luo lentää ja lähetti sen Grotille huhtikuussa

1841. (Karhu 1962, 144)

Grot ahkeroi Runebergin parissa: Sovremennikissa ilmestyi edellä mainittu

artikkeli Suomen luonnosta, kansantavoista ja elämästä maan sisäosissa (1840), Jouluilta-

runon käännös (1840), Hirvenmetsästäjät proosakäännöksenä, Nadeschda osin

runomuotoisena käännöksenä (1841) sekä Kulnevin runomuotoinen käännös Suomen sotaa

koskevassa artikkelissa. Grot teki ansiokkaasti Runebergiä tunnetuksi Venäjällä.

Romanttinen draamaruno Nadeschda sijoittuu Katariina Suuren aikaan. Sen

lähteistä on esitetty erilaisia arvioita: Grotin tiedetään kertoneen Runebergille paljon

Puškinista, jolloin kenties puheena oli myös Kapteenin tytär -romaani (ennen sen

ilmestymistä ruotsiksi 1841 ja saksaksi 1846). Runebergin innoituksena olivat luultavasti

venäläiset kansansadut ja - runot, joiden kaikuja kuuluu Nadeschdassa. Kuitenkin

Runebergin runoelman ”eeppinen idylli”, Grotin määritelmän mukaan, poikkeaa selvästi

Puškinin realistisesta tyylistä. (Karhu 1962, 146 – 147)

Grot sai kuulla Nadeschdan Runebergin kotona runoilijan ääneen lukemana.

Kuultuaan uudesta runoelmasta Pletnjov kirjoitti kunnioittavansa suuresti Runebergiä

”nerona” ja lisäsi korkeimman mainesanan: ”sellainen oli Venäjällä Puškin”. Samalla

Pletnjov kuitenkin varoitti Grotia korjaamaan mahdolliset virheet ajankuvauksessa, sillä

Runeberg ei tuntenut Venäjää. Grot rauhoitti Pletnjovia todeten että realistiset detaljit eivät

olleet tärkeitä Runebergille. Suurempana haittana olivat Nadeschdan viittaukset

maaorjuuteen. Sensuuri poistikin tärkeitä säkeitä venäläisestä käännöksestä, jopa niin että

runoelman pääajatus katosi. Se oli kovin kiusallista Grotista, sillä hän oli kiirehtinyt

ylistämään Nadeschdaa ennen sen julkaisemista artikkelissaan Kirjallisia uutuuksia

Suomesta (1841). Grotin mukaan Nadeschda oli ”loistava todiste Suomen yhdistymisestä

Venäjän henkisen elämään”. Iloiten suomalaisten lehtien lisääntyneestä Venäjä-

kiinnostuksesta Grot halusi nyt nähdä ”tässä ruotsin kielellä kuvatussa maalaiskaunottaressa”

uuden osoituksen siitä, että ”naapurikansojen silmien edestä häviää sumupilvi, joka on

estänyt heitä näkemästä todellista Venäjää”. Sensuroitu käännös ei vastannut näihin

odotuksiin.

Grotin kirjeiden perusteella saa vaikutelman, että hänen asenteensa vanhempaan

runoilijaan oli tarkkaavaisen kunnioittava. Grotin vaimo Natalija kutsuikin Runebergiä

”viisaaksi patriarkaksi”. Jakov Grot oppi Runebergiltä paljon sekä runoudesta että

laajemminkin hengenelämästä. Grot sai siten työvälineitä omaan kriitikon ja opettajan

työhönsä. Sen huomasi Pletnjovkin, joka tunnusti Grotin kriitikonlahjat: tämän tapa

analysoida tekstiä - esimerkkinä hänen kirjoituksensa Runebergin Hirvenmetsästäjistä - oli

Pletnjovin mielestä myös luennoilla ”paras metodi johdattaa kuulijat omakohtaiseen

tutustumiseen venäjän kieleen ja kirjallisuuteen”. (Perepiska 1, 299-300) Varmaankin Grot

oppi Runebergiltä yhtä paljon kirjallisuudesta ja ajan virtauksista kuin tämä kuuli Grotilta

Venäjän kirjallisuudesta.

Heti Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden I osan luettuaan Grot kirjoitti

vanhan sotilaan muistelmista, että se on ”hurmaavaa runoutta”, jollaista ei ole ennen

kirjoitettu. Muutamien runojen ”patrioottista suuntausta” Grot piti hieman arveluttavana,

mutta hänen mielestään runoilija oli alistanut tuon tunteen toiselle, vielä korkeammalle

tunteelle, ”rakkaudelle ihmiskuntaa kohtaan, joka ei tunne kansallisuuksia ja joka kauniisti

saa vihamiehet sopimaan”. (Perepiska 3, 367) Grot julkaisi tutkielman Artikkeleita

suomalaisista sotaretkistä 1808 ja 1809 (1849), jossa hän kertoo pitkästi runoelman I osasta

ja erityisesti Kulnevista, jonka hän venäjänkielisen käännöksen hän julkaisi samassa

artikkelissa.

Muista tutkijoista poiketen Karhu arvelee Grotin jääneen kylmäksi

suomalaiselle kansallisuusliikkeelle, sillä tämä ei mainitse Maamme – runoa (ehkä sen

patrioottisen suuntauksen takia), joka ilmestyi Vänrikki Stoolin tarinoiden alussa. Vasta

paljon myöhemmin Pietarissa Grot tunnusti Runebergin runojen isänmaallisen merkityksen ja

Maamme – runon aseman kansallislauluna, jota laulettiin kaikissa juhlissa Suomessa. (Karhu

1962, 158 - 159.) Kuitenkin on varmaa, että Grot oli kuullut Maamme-laulun useaan kertaan

ylioppilaiden laulamana kuuluisilla Floran päivän juhlilla 1848, josta hän kirjoitti Pietariin

positiivisen ja Pletnjovin keisarille välittämän raportin. Kuten edellä kerrottiin, Euroopan

vallankumousvuonna Grotin raportti vakuutti keisarin suomalaisten ylioppilaiden

lojaalisuudesta, eikä patrioottinen laulu Grotin mielestä varmaankaan sopinut siihen kuvaan.

Yliopiston 200-vuotisjuhlakirja

Erikoisasemassa Grotin Suomi-aiheisten julkaisujen joukossa on hänen

toimittamansa ruotsiksi ja venäjäksi ilmestynyt Aleksanterin yliopiston 200-vuotisjuhlakirja

(Calendar till minne af kejserliga Alexanders universitets andra secularfest, utg. af J. Grot.

Helsingfors, 1842). Sen idea syntyi juhlien aikana pidetyillä kirjailijaillallisilla. Matti Klinge

kirjoittaa: ”Riemujuhlien tarkoituksena oli yhtäältä sovittaa yhteen Turun ja Helsingin

traditio, toisaalta solmia side Suomen ja Venäjän välillä. (--) Hyvänä enteenä oli 1842

venäjäksi ja ruotsiksi ilmestynyt arvokas esseekokoelma Calender till Minne –” (Klinge

1989, 128-129) 9

Juhlajulkaisun tarkoituksena oli toimittajien, Grotin ja Pletnjovin julkilausuma

kirjallis-poliittinen tavoite ”yhdistää Pohjolan jalosti ajattelevat kirjailijat vaarallista

länsimaista vaikutusta ja journalistiikan kaupallista vaikutusta vastaan”. Vaikka Grot

kokosi ja toimitti julkaisun hyvin tunnollisesti, sen kirjallinen arvo jäi maakunnalliseksi eikä

se kiinnostanut metropolin lukijoita. (Ospovat 1992) Venäläinen kriitikko Vissarion Belinski

antoi kiitosta vain Grotin artikkelille Aleksanterin yliopistosta todeten että eräiltä muilta

kirjoittajilta puuttui moderni taidekäsitys. Juhlajulkaisun levittäminen onnistui heikosti.

(Karhu 1962, 211-214, Šarypkin 1980, 237)

Venäläisessä tutkimuksessa Grot on sijoitettu jonnekin venäläisyyttä ihailleiden

slavofiilien ja länsimaihin suuntautuneiden zapadnikkien välimaastoon. Grot kannatti

länsimaisen kirjallisuuden levittämistä Venäjälle, mutta toisaalta hän sympatisoi slavofiilien

poliittisia käsityksiä. Grot suositteli Venäjälle kulttuurista lähentymistä Länteen, vaikka hän

kannatti poliittista eristymistä kumouksellisesta ja vapaamielisestä Euroopasta. (Šarypkin

1980, 238 - 239) Nämä mielipiteet kuvastuivat hänen edellä mainituissa kannanotoissaan

Suomen politiikasta.

Kun Sovremennik siirtyi (1847) Pletnjovin toimituksesta N. Nekrasovin ja I.

Panajevin haltuun, Grot vaihtoi areenaa ja julkaisi muutaman vuoden ajan uutisia

Skandinaviasta muissa venäläisissä lehdissä.

Elias Lönnrot ja Grot: kansanrunoutta, sanakirjoja ja matkoja

Grot tapasi ikätoverina Elias Lönnrotin (1802 – 1884) ensi kerran Helsingissä

kesäkuussa 1840. Kirjeissään Grot korosti Lönnrotin vaatimattomuutta, loputonta uutteruutta

ja huomiota herättävää, kansanomaista ja säästäväistä pukeutumistapaa. ”Näin edessäni

keski-ikäisen, tulisilmäisen miehen, hyväntahtoinen hymy huulilla, kasvot auringon miltei

punaisiksi polttamina. Hänen olemuksensa oli kömpelö, ei lainkaan maailmanmiehen.

Lönnrot oli pukeutunut karkeaan, pitkään, tummansinisestä kankaasta valmistettuun takkiin,

mutta hänen puheensa oli niin teeskentelemätöntä ja rehellistä, että aloin heti pitää hänestä

koko sydämestäni”. (Grot Pletnjoville, Helsinki 19.6.1840). Grot ja Lönnrot tapasi monia

kertoja Helsingissä ja Kajaanissa ja he olivat vuosikymmeniä kirjeenvaihdossa.

Lönnrotia tutkiessaan Grot oli jo perehtynyt suomalaiseen kansanrunouteen ja

Kalevalan maailmaan. Runebergiltä Grot oli saanut Lönnrotia koskevaa arvokasta aineistoa,

kuten tietoja keruutyöstä ja Kalevalasta sekä katkelmia Lönnrotin kirjeistä Runebergille.

Näitä tietoja Grot käytti artikkelissaan Suomen kansanrunoudesta. Kuten edellä mainittiin,

siinä ilmestyi myös Grotin ruotsin kielestä kääntämiään katkelmia Kalevalasta (Sovremennik

1840). Ensi kerran juuri Grotin ansiosta Kalevala tuli venäläisten tietoisuuteen.

Lönnrot kutsuttiin Grotin ja Pletnjovin toimesta Aleksanterin yliopiston 200-

vuotisjuhlakirjan avustajaksi. Lönnrot kirjoitti artikkelin ”Nykyiset talonpojat Suomessa”.,

joka muiden artikkelien lailla ilmestyi ruotsiksi ja venäjäksi.

Sanakirjatyö yhdisti ystävyksiä, ja kuten edellä on todettu, Lönnrotin

toimeliaisuus oli esimerkkinä Grotille todellisen filologin työnilosta ja hartaudesta. Lönnrot

avusti ilmeisesti Grotia tämän toimittaessa kaksiosaista Ruotsalais-venäläistä sanakirjaa,

jonka käsikirjoituksessa on myös suomalaisia sanoja. He olivat myös sopuisia

matkakumppaneita, kuten tulee puheeksi Grotin laajan Suomen kiertomatkan yhteydessä

1846. Grot pani merkille Lönnrotin sujuvan venäjän kielen taidon, vaikka hän ei aina osannut

oikeita sanapainoja. Vastaavasti Grot lähetti opintojensa näytteinä pari kirjettä Lönnrotille

suomeksi; heidän kirjeenvaihtonsa käytiin muilta osin ruotsiksi. 1840- luvun puoliväliin

tultaessa Grot oli oppinut lukemaan, puhumaan ja kirjoittamaan suomea niin hyvin, että

Lönnrot vastasi hänelle ruotsiksi Kajaanista 23.5.1847: ”En ollut uskoa silmiäni kun näin

kirjeestäsi kuinka hyvin olet oppinut suomea. Kirjoitat paremmin kuin monet meikäläiset,

jotka oppivat kieltä lapsena.” (Karhu 2003, 154)

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkistossa on säilynyt Grotin

yhdeksäntoista kirjettä Lönnrotille vuosilta 1840-1882, samalta ajanjaksolta on Venäjän

tiedeakatemian arkistossa Lönnrotin kaksikymmentä neljä kirjettä Grotille. Petroskoilainen

kirjallisuudentutkija Eino Karho on kääntänyt ja julkaissut heidän kirjeenvaihtonsa venäjäksi

(2003).

Elias Lönnrot

Matkakertomus Laatokan rannalta Tornio-joen rannalle 1846

Suomen maantuntemuksen kannalta mielenkiintoisena on venäläisessä

tutkimuksessa pidetty Grotin kirjaa, joka on suomennettu nimellä Matka Suomessa vuonna

1846 (Pereezdy po Finljandii).10 Matka alkoi seuduilta, joissa Grot oli käynyt jo aiemmin

venäjän kielen tarkastusmatkallaan: Käkisalmesta, Sortavalasta ja Savonlinnasta. Se jatkui

Kuopioon, jossa Lönnrot liittyi mukaan Grotin kutsusta ja kustannuksella. Kuopiosta he

matkustivat Kajaaniin, Tornioon, Aavasaksaan keskiyön aurinkoa ihailemaan ja lopuksi

Ouluun. Grot asui paluumatkalla kymmenen päivää Lönnrotin luona Kajaanissa

viimeistelemässä matkapäiväkirjaansa julkaisukuntoon. Myöhemmillä tarkastusmatkoillaan

Grot muisteli Lönnrotin kanssa tekemäänsä ”vuoden 1846 runollista matkaa”.

Pietarissa Grotin sinänsä viattoman matkakirjan ympärille syntyi polemiikkia.11

Nekin suomalaiset, jotka eivät osanneet venäjää kyllin hyvin, saivat kirjauutuudesta nopeasti

tietoa Suomi – lehdessä julkaistuista Pietarin – avustajien kirjoituksista. Lehtori, tutkija ja

Suomi-lehden kustantaja C. A. Gottlund julkaisi lehdessään muitakin venäläisiä

matkakuvauksia Suomesta. Grotin kirjan Pietarissa herättämä polemiikki Sovremennikin

toimittajien ja heidän vastustajiensa välillä levisi tuota pikaa Suomen ja muiden suomalaisten

lehtien palstoille. Eräässä pietarilaisessa lehdessä oli väheksytty Grotin aktiivia Suomi-

tietouden levitystä. Kriitikko Senkovski ironisoi puolestaan Grotin kirjaa: ”se oli kuiva kuin

Suomen graniitti ja hedelmätön kuin matkaraportti”. Gottlundin arvosteluun liittämä

kommentti lisäsi öljyä liekkeihin viittaamalla Grotin etuoikeutettuun asemaan venäjän kielen

levittäjänä Suomessa. Onneksi Suomen Pietarin-avustaja, kääntäjä T. Friman korjasi

väärinkäsityksen korostamalla, että Grotin kirja oli hyvin mielenkiintoinen suomalaisillekin;

sitä paitsi venäläisiltä Grotin Suomi-artikkelit olivat saaneet kiitosta ”sekä kielensä että

henkensä puolesta”.

Arvovaltainen venäläinen lehti Otetšestvennyje zapiski moitti Grotin

sivuuttaneen kokonaan suomalaisen yhteiskunnan ja etenkin sivistystä janoavan

talonpoikaiston kuvauksen. Eino Karhun mielestä Grot oli ansainnut moitteet: hän oli

yleensäkin äärettömän varovainen sosiaalis-poliittisten kysymysten kohdalla. Matkakirjan

suomentaja Pekka Hakamies tulkitsee asian toisin: Grot on tarkka kansanelämän kuvaaja ja

hän kertoo jonkin verran aikansa yhteiskunnallisista epäkohdista, mutta kokonaisuutena

hänen kertomuksensa huokuu kelpo alamaisuutta ja uskollisuutta keisaria kohtaa. Toisaalta

lukija voi halutessaan nähdä kuvauksissa Aleksanteri I:n matkasta Pohjois-Suomessa

kätkettyä arvostelua kirjan julkaisuajan ja Nikolai I:n hallituskauden oloja kohtaan.

Kuvatessaan Aleksanteri I:n talonpojille osoittamaa ystävällisyyttä Grot halusi kenties

korostaa millainen kansan ja hallitsijan suhteen tuli olla.

Grot myönsi Pletnjoville olevansa tyytymätön kirjaansa sen raporttimaisuuden

takia. Pletnjoville Matka Suomessa tuotti iloa mutta vielä enemmän pohdittavaa. ”En voinut

olla tuntematta, kuinka onnellista on olla toimelias, tietorikas ja sivistynyt kirjailija. Meidän

aikanamme kirjasi on miellyttävä anakronismi. Kaikki on selkeää, järkevää ja

mielenkiintoista.” Yllättävää kyllä, Suomessa matkaillut, maata ihaileva ja sinne muuttoakin

suunnitellut Pletnjov kirjoitti: ”Kaikesta köyhyydestään ja synkkyydestäänkin huolimatta

Suomi muuttuu kynäsi kosketuksesta maaksi, joka ansaitsee tulla tiedonhaluisen ihmisen

tutkittavaksi.” (14.6.1847. Perepiska 3, 88)

Vastatessaan Pletnjoville myöhemmin kesällä Grot oli saanut lohtua erään

helsinkiläisen lehden arvostelusta, jonka kirjoittaja (nimimerkki C-s) oli mahdollisesti Fr.

Cygnaeus, kuten Grot arveli). Nimimerkki C-s kirjoitti: ”Toivomme että mahdollisimman

moni maamiehemme voisi tutustua tähän todellakin raikkaaseen kuvaukseen Suomesta.” 12

Suomennoksen kansilehti. SKS 1983.

Ensimmäisten kriitikkojen epäilyksistä huolimatta Grotin kirjan vaikutus ulottui

Venäjällä pitkälle eteenpäin: hänen kertomuksensa ”rehellisestä suomalaisesta”, varkauksien

vähyydestä ja kunnioituksesta vierasta omaisuutta kohtaan Suomessa näkyvät myöhemmissä

etnografisissa kuvauksissa. Kuten venäläinen tutkija Maria Leskinen kirjoittaa, Grotin

kuvaamat esimerkit suomalaisten rehellisyydestä toistuvat kliseinä etnografisissa

kirjoituksissa 1800-luvun lopulle asti. (Leskinen 2010, 284) Muissa kirjoituksissaan Grot

korosti suomalaisten ”tapojen puhtautta”, jota hän pitää kristillisen opin ja

turmeltumattomuuden seurauksena. Grot levitti myönteistä Suomi-kuvaa Venäjälle, missä se

oli erityisen tarpeellinen 1800-luvun lopulle tultaessa.

Helsinki oli myös Grotin perhetapahtumien näyttämönä. Helmikuussa 1850 hän

toi tänne Pietarista nuoren kirjailijavaimonsa Natalja Petrovna Semjonovan (1825 – 1899).

”Toivon että hän tuntee olevansa Suomessa kuin kotonaan ja oppii lukemaan ruotsia”, Grot

kirjoitti Lönnrotille. (Karhu 2003, 164) Natalja kertoo muistelmakirjassaan lämpimästi

kolmesta Suomen - vuodestaan elämänsä onnellisimpana aikana. (Grot, 1900, 139 – 186)

Heidän poikansa Nikolai syntyi Helsingissä huhtikuussa 1852. Saman vuoden elokuussa

Grotin äiti kuoli. Hänet on haudattu Helsingin luterilaiselle hautausmaalle; siellä on myös

Grotin sisaren Rosan (k. 1872) hauta. Pietarissa Groteille syntyi vielä kolme tytärtä ja kolme

poikaa.

Jakov Grotin ilmeisesti usean vuoden ajan kypsyttelemä ja Pletnjovin

suosittelema päätös erota professorin virasta toteutui 1852, kun hän oli varmistanut tulevan

eläkkeensä ja virkansa Pietarissa. Tammikuussa 1853 Grot palasi perheineen Pietariin. Voi

täydellä syyllä sanoa että Suomessa Grot kohotti venäjän kielen ja kirjallisuuden opetuksen

tasoa. Vaikka hän ei saanutkaan Helsingissä seuraajia Venäjän tutkimuksen alalla, hänen

merkityksensä yleisen Venäjä-tietoisuuden edistäjänä oli suuri. Toisaalta Grotin oman

tiedeuran kehityksen kannalta Suomen - vuodet olivat ratkaisevan tärkeitä, kuten hän totesi

Pietarissa vuosia myöhemmin saatuaan paljon kotimaisia ja kansainvälisiä kunnianosoituksia.

(Soboleva 1992). Grot loi merkittävän tutkijanuransa perustan Helsingissä.

Palattuaan Pietariin Grot toimi aluksi Tsarskoje selon lyseon kirjallisuuden

professorina 1853 – 62 sekä keisarin poikien saksan ja venäjän kirjallisuuden opettajana.

Akateemikon arvonimen hän sai 1855. Hänelle myönnettiin salaneuvoksen arvo. Pietarin

Tiedeakatemiassa Grotin uudistava ja tuottelias tiedemiehen ura alkoi 1862. Hän oli

Tiedeakatemian II osaston johtaja faktisesti 1866; 1884 hänestä tuli Tiedeakatemian

puheenjohtaja. Grotin tuotanto on mittava: hän julkaisi tärkeitä tutkimuksia Puškinista ja

muista venäläisistä kirjailijoista sekä runoilija Gavriil Deržavinin 9-osaisen Kootut teokset

kommentaareineen, jotka olivat uraauurtavia Venäjällä. (Kuva alla: Gavriil Deržavin.

Runoja. I osa, 1864). Hänen vakiinnuttamansa venäjän kielen ortografia oli voimassa vuoteen

1917 asti. Grotin tutkimukset venäjän kieliopista, etymologiasta ja kieliopista ovat hyvin

arvostettuja, samoin hänen aloittamansa Venäjän kielen sanakirjan toimittaminen.

Grotin Kootut teokset on julkaistu Pietarissa (Trudy 1- 5).

KUVA: Deržavinin teokset. Tom 1. Kommentaarit: Jakov Grot. Keisarillinen

tiedeakatemia, Pietari 1864.

Vaikka Grot ei enää palannut Suomeen, hänen yhteytensä tänne säilyivät.

Pietarissa Grot julkaisi artikkeleita Suomesta ja oli kirjeenvaihdossa suomalaisten kanssa.

Vanhojen ystävien lisäksi hän sai uusia tuttavia kuten filologi August Ahlquistin ja

historiantutkijan ja yliopiston rehtorin V. Laguksen. (Karhu 1962, 307 - 308) Karhu on

julkaissut heidän kirjeitään Grotille tämän arkistosta Pietarin Tiedeakatemiassa. Vielä

akateemisten kiireidensä keskellä Grot oli kirjeenvaihdossa Kalevalan venäjäntäjän S. V.

Hellgrenin kanssa ja kirjoitti arvostelun tämän kääntämästä Kullervo-runoelmasta (Moskova

1880). Grotin kirjeenvaihto Lönnrotin kanssa jatkui vuoteen 1882 asti.

Suomalaiselle tutkimukselle tarjoutuu kiehtovia tehtäviä Grotin parissa: hänen

toimintansa Helsingin yliopistossa ja kulttuurielämässä sekä hänen sosiaaliset suhteensa ja

virka- ja tiedeverkostonsa ansaitsevat tarkempaa tutkimusta.

Venäjällä Grot tunnustettiin aikansa parhaana Suomi-tuntijana. Grot vakuutti

venäläiset lukijat siitä että Suomi ei ollut vain ”Luonnon surullinen poikapuoli” (Puškinin

runoelman mukaan), vaan uutta luovan kirjallisuuden ja kansanrunouden tutkimuksen maa.

Hänen aktiivi kirjallinen toimintansa Suomen ja Venäjän kirjallisuuden välittäjänä sai jatkajia

vasta 1800-luvun lopulla.

KIRJALLISUUTTA (2014)

Artemjeva T. & Mikešin M. (2012) Философский век. Альманах. Выпуск 38. Соединяя времена и народы. Яков Грот: к двухсотлетию со дня рождения / Отв. редакторы Т.В. Артемьева, М.И. Микешин. СПб.–Хельсинки: Санкт-Петербургский центр истории идей, 2012. www . ideashistory . org . ru / a 38. html

Byckling, Liisa (2012a) Jakov Grot v Finlijandii 1840 – 1852: professor Gelsingforsskogo universiteta, posrednik literatury. The Philosophical Age. Almanac. Issue 38. Connecting Nations and Times. Jakov Grot: on the Bicentenary of His Birth. Edited by Tatiana Artemyeva, Mikhail Mikeshin. St. Petersburg - Helsinki: St. Petersburg Center for the History of Ideas, 2012. - Философский век. Альманах. Выпуск 38. Соединяя времена и народы. Яков Грот: к двухсотлетию со дня рождения / Отв. редакторы Т.В. Артемьева, М.И. Микешин. СПб.–Хельсинки: Санкт-Петербургский центр истории идей, 2012. С. 22-52. www . ideashistory . org . ru / a 38. html

Byckling, Liisa (2012b) Jakov Grot and Culture in Helsinki: Theatre and Entertainments in the 1840s-50s . The Philosophical Age. Almanac. Issue 38. Connecting Nations and Times. Yakov Grot: on the Bicentenary of His Birth. Edited by Tatiana Artemyeva, Mikhail Mikeshin. St. Petersburg - Helsinki: St. Petersburg Center for the History of Ideas, 2012. P. 195-213. www.ideashistory.org.ru /a38.html

Byckling, Liisa (2012c) “Venäjän kielen apostoli tshuhnien maalla”. Jakov Grot, Helsingin yliopiston professori 1840- 1852. Kansalliskirjasto 2012/4. S. 23 – 28.

Byckling, Liisa (2013a) Pohjola – Venäjä – yhteyksien luoja. Jakov Grot 200 vuotta. Näyttelyn suunnittelu työryhmän kanssa. - Näyttelyesite. Slaavilainen kirjasto, Kansalliskirjasto. (Työryhmä: Liisa Byckling, Kirsti Ekonen, Rainer Knapas, Irma Reijonen.) Tammikuu 2013. 17 s.

Byckling, Liisa (2013b) Jakov Grot och J. L. Runeberg. Litterära kontakter. översättningar och vänskap mellan Finland och Ryssland. De första åren 1838 - 1942 - Historiska i litteraturhistoriska studier. Vol. 88. Svenska litteratursällskapet i Finland. 2013. S. 81 – 116.

Byckling, Liisa (2013c) Pietarilainen Jakov Grot, Pohjola – Venäjä – yhteyksien luoja. LiteraruS 2013, N 5 (suomen kielellä). S. 10 - 21.

Byckling, Liisa (2014a) Беседы профессора Якова Грота с финскими писателями и учеными. LiteraruS, 2014, N 3. С. 91 - 97.

Byckling, Liisa (2014b) Яков Грот в Финляндии (1840 – 1853 гг.) «Средовик между Русью и Финляндией». Финляндия и Россия: образы общего прошлого. Сборник научных статей. Ред. И. Р. Такала, А. В. Толстиков. Петрозаводск: Изд-во ПетрГУ, 2014. С. 50 – 66.

Byckling, Liisa (2014c) Finska kriget 1808 – 1809 i rysk tolkning. Jakov Grots artiklar och översättningen till ryska av J. L. Runebergs dikt ”Kulneff”. Historisk Tidskrift, 2014,3. S. 253 - 298.

Ekonen, Kirsti (2012), Slaavilainen kirjasto – ystävyyden ele vai venäläistämisen väline? Idäntutkimus 2012, 3.

Flink, Toivo (2004), Emämaan kieli. Venäjän kahdet kasvot. Venäjä-kuva suomalaisen identiteetin rakennuskivenä. Helsinki: Edita.

Grot, K. J. (1912), Materialy dlja žizneopisanija akademika Jakova Karlovitša Grota (1812 – 1893). Vstupitelnyi otšerk. Predki, semja i detstvo. Sostavitel K. J. Grot. Sankt-Peterburg 1912.

Grot, Jakov (1983), Matka Suomessa 1846. Helsinki: SKS. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 393. Suom. Pekka Hakamies. Kuvitus: SKS:n arkisto ja Museovirasto.

Grot - Pletnev. Utdrag (1912, 1915) Utdrag ur J. Grots brevväxling med P. Pletnev angående finska förhållаnden vid medlet av 1800-talet. 1- 2. Översättning av Walter Groundstroem. Skifter utgifva av Svenska litteratursällskapet i Finland. Del 106, 1912. Del 119, 1915, Helsingfors.

Grot, Natalja (1900), Iz semeinoi hroniki. Vospominanija dlja detei i vnukov. Izdanije semji. Spb. 1900.

Hjelt, Edv. (1916) O. E. A. Hjelt. Hans liv och gärning. Helsingfors: Söderström.

Kalleinen, Kristiina (2001), ”Isänmaan onni on kuulua Venäjälle” – vapaaherra Lars Gabriel von Haartmanin elämä». Helsinki: SKS. Kalleinen, Kristiina (2004), Byrokratian pyhä yhteys – Suomen ylin virkamiehistö ja Venäjä 1809 – 98. Venäjän kahdet kasvot. Venäjä-kuva suomalaisen identiteetin rakennuskivenä. Helsinki: Edita.

Karhu, Eino (1962), Finljandskaja literatura v Rossii 1800 – 1850. Tallin: Estonskoje gosudarstvennoje izdatelstvo.

Karhu, E. G. (2003), Perepiska Eliasa Lennrota s Jakovom Grotom. Obštšenie kultur i narodov. Issledovanija i materialy po istorii finsko-karelsko-russkih kulturnyh svjazej XIX-XX vekov. Petrozavodsk: Institut jazyka, literatury i istorii KarNTS RAN.

Ketola, Kari (2004), Suomalaiset Moskovan stipendiaatit 1812 – 1917. Venäjän kahdet kasvot. Venäjä-kuva suomalaisen identiteetin rakennuskivenä. Helsinki: Edita.

Ketola, Kari (2007), Ryssän koulussa. Suomalaiset Venäjän stipendiaatit autonomian aikana. Vammala: Finemor Oy.

Kiparsky, Valentin (1945), Suomi Venäjän kirjallisuudessa. Helsinki: Oy Suomen kirja.

Klinge, Matti (2004), Poliittinen Runeberg. Suomentanut Marketta Klinge. Helsinki: WSOY.

Klinge, Matti (2010), Suomalainen ja eurooppalainen menneisyys: Historiankirjoitus ja historiakulttuuri keisariaikana. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1285. Helsinki: SKS.

Klinge Matti (1989), Keisarillinen Aleksanterin yliopisto 1808 – 1917. Helsinki: Otava.

Leskinen, M. V. (2010), Poljaki i finny v rossiiskoi nauke vo vtoroi polovine XIX v.: ”drugoi” skvoz prizmu identitšnosti. Moskva: Indrik.

Ospovat A. L. (1992), Jakov Grot. Russkije pisateli 1800 - 1917. Biografitšeski slovar 2. Moskva.

Patkul, Maria (1903), Vospominanija Marii Aleksandrovny Patkul, roždennoi markizy de Traverse. Za tri tšetverti XIX stoletija. S-Peterburg.

Perepiska 1, 2, 3, (1896), Perepiska J. K. Grota i P. A. Pletnjova. 1- 3. Pod red. K. J. Grota. Sankt-Peterburg. Sharypkin, D. M. (1980), Skandinavskaja literatura v Rossii. Leningrad: Nauka.

Soboleva, E. V. Nautšno-organitsionnaja dejatelnost professora J. K. Grota v Peterburgskoi Akademii nauk. Sovetsko-Finljadskii simpozium ”Imperarotorskaja Sankt-Peterburgskaja nauk i Finljänndija”. Sankt-Peterburg, 24–26. 9.1991 года. Tezisy. Spb., 1992.

Tommila, Päiviö (1982), Helsinki kylpyläkaupunkina. Helsinki-seura.

Trudy 1 (1898), Trudy Jakova Karlovitša Grota. I, Iz skandinavskogo i finskogo mira, 1839 -1881: otšerki i perevody. Izdana pod red. prof. K. J. Grota. S.-Peterburg.

Tsamutali, A. N. et al. (2004) Tsamutali, A.N., Iljuha, O. P., Kovalenko G. M. (red.). Mnogolikaja Finljandija. Obraz Finljandii i finnov v Rossii. Veliki Novgorod: NovGU imeni Jaroslava Mudrogo.Widnäs, Maria (1947), Jacob Grot och universitetets ryska bibliotek. Miscellania Bibliografia 1947, 5.

Julkaisematonta kirjallisuutta:

J. K. Grotin arkisto. Suomen kansalliskirjasto. Sl. Ms. К-42.

1 Kaikkien tutkittavien oli osoitettava venäjän taitonsa: oikeus- ja vuoritutkintoon pyrkiville riitti venäjän kielen ”tunteminen”, hallintovirkoihin aikovien oli osoitettava taitonsa kirjoituskokeessa. Hallinto- eli kameraalitutkintoon kuului nyt myös Venäjän valtakunnon historian oppijakso. (Klinge 1989, 341) Erikseen olivat tietysti venäjän kielen opettajaksi valmistuvat.2 Ks. Kirsti Ekosen artikkeli Grot ja Slaavilainen kirjasto (Ekonen 2012). Ekosen ja allekirjoittaneen artikkelit kuuluvat Suomen Akatemian projektiin Pietari ja Suomi – kahden eurooppalaisen suurkaupungin yhteistyö (2010 – 2012, yhdessä Pietarin valtionyliopiston historian tutkijoiden kanssa).

3 Muista aiheista hän löysi paljon luentomateriaalia esimerkiksi pietarilaisten kirjailija A. Vjazemskin ja Pletnjovin itsensä uusista elämäkertateoksista. Luennoillaan Katariina Suuren hallituskaudesta hän referoi – tietenkin ruotsiksi - Vjazemskin vastailmestynyttä kirjaa Denis Fonvizinistä. Opiskelijat olivat kiinnostuneita, ja Grot onnistui välittämään heille tunnelman jonka vallassa hän oli itse kirjailijaelämäkertaa lukiessaan. Luennot poikivat myös Grotin erään Pietarissa julkaistun artikkelin, jolle hän kirjoitti myöhemmin jatkoa.4

Jakov Grot, Theoretisk och praktiktisk Lärobok i ryska språket. Första kursen för begynnare. Helsingfors 1848. 2. painos 1849. 3. p. 1869. Niiden ”yksinkertainen ja harkittu” opetusmetodi sai kiitosta Pletnjovilta (kirje 1.5.1848). Grotin lukemisto: Rysk Läsebok, innehållande smärre arbeten på prosa och vers af J. Grot. Helsingfors 1848. 2. painos, 1856. Liite: Lexicon till Rysk Läsebok. Helsingfors 1848. Venäjäksi: : Литературные опыты Якова Грота. Книжка 1, Чтение для юношества. Гельсингфорс: Simelius 1848.5

Grot pohdiskeli: ”jos se (hallitus) haluaa säilyttää entiset oikeudet ja asetukset, miksi sitten kaikkien pitäisi osata venäjää? Annetaan jokaisen yliopistoon pyrkivän päättää itse venäjän kokeen suorittamisesta. Koe olisi täällä pakollinen vain niille, jotka aikovat mennä työhön tiettyihin virastoihin. Mutta heidän pitäisikin sitten osata kieltä perin pohjin ja suorittaa hyvin vaativa tentti. Nyt taas sekä professorin lepsuus että ankaruus ovat yhtä hankalia. Jos hän on lepsu, hän hyväksyy nekin joiden pitäisi osata venäjää hyvin; mutta jos hän on ankara, vaikeaa tulee niille joiden ei oikeastaan tarvitse osata venäjää.” Grotin mielestä pitäisi perustaa venäjän kielen opetukseen erikoistunut oppilaitos. Hän oli selvillä pakollisen kielenopetuksen vaaroista Itämeren maakunnissa: tuloksena olisi yleinen tyytymättömyys hallitukseen.6

Venäjän kielen poistaminen juridiikan tutkinnoista tapahtui 1863, jolloin oli säädetty, että ylioppilaaksi pääsemiseen ei enää vaadittuvenäjäntutkintoa ja että oikeus- ja kameraalitutkinto eivät enää edellyttäneet edeltävää julkista venäjän tutkintoa. Venäjän taito oli tuolloin määrätty ehdottomaksi vain Kenraalikuvernöörin kanslian ja Valtiosihteerin viraston virkoihin, kun asia muutoin, myös Senaatin virkojen osalta, oli jätetty virastoittain päätettäväksi. Yleisen oikeustutkinnon suorittajan tuli nyt ennen virkaan nimittämistään – vaatimus ei kuulunut itse tutkintoon – esittää todistus venäjän ja ranskan kielen välttävästä kirjallisesta taidosta. Tässä suhteessa vaatimuksia siis hiukan täsmennettiin ja kiristettiin v 1871, mutta ei kuitenkaan palattu vuosisadan alkupuolen periaatteessa tiukkoihin mutta käytännössä usein vähemmän ankariin vaatimuksiin. (Klinge 1989, 345)

7 Karhu siteeraa Runebergin kirjettä Grotin arkistossa. Runeberg lähetti Grotille tietoja itsestään ja ruotsalaisesta kirjallisuudesta, lisäksi tietoja Lönnrotin työstä ja katkelmia tämän kirjeistä. Niihin myöhemmät Kalevalan tutkijat ovat viitanneet.

8 Grot sepitti myös Runeberg-aiheisia runoja: Tervehdys juhlaillallisilla v. 1840 oli osoitettu Runebergille, sekä runo Porvoo jossa hän kehittelee ajatusta Runebergin elämästä ”syrjässä kaikesta

turhuudesta”. Karhu 1962, 142 - 143.

9 Almanah v pamjat dvuhsotletnego jubileja Imperatorskogo Aleksandrovskogo universiteta. Izd. J. Grotom, 1842. Calendar till minnne af kejserliga Alexanders universitets andra secularfest, utg. af J. Grot. Helsingfors, 1842. Sisältö: Grot (Muistelma Aleksanterin yliopistosta), Pletnjov (Suomi Venäjän kirjallisuudessa), Sollogub (Kirjallisesta omantunnonarkuudesta), Odojevski (Talo jota ei voi kiertää), Lönnrot (Nykyiset talonpojat Suomessa), Castren (Muutamia päiviä Lapissa), Öhman (Suomalaisesta kansanluonteesta), Runeberg (Macbeth – kristillinen tragedia?) ja Franzen (runo) (Matka vuoden 1840 juhlille).

10 Pereezdy po Finljandii ot Ladožskogo ozera do reki Torneo. Putevyje zapiski Jakov Grota. Sankt-Peterburg : Knižhnyi magazin P. Krašennikova i komp. 1847. Suomeksi: Grot Jakov. Matka Suomessa 1846. SKS 1983. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 393. Suom. Pekka Hakamies. Kuvat: SKS arkisto ja Museovirasto.

11 Matkakertomukseen liittyy kaksi erillistä lukua, kertomukset Aleksanteri I:n Suomen-matkasta 1819 sekä historioitsija Messeniuksen vankeudesta Kajaanin linnassa. Suomennoksessa ei ole venäläisille matkailijoille tarkoitettuja tietoja ja vinkkejä majataloista ja etäisyyksistä. Grotin kirjan arvosteluja ilmestyi kirjallisissa lehdissä: Biblioteka dlja štenija, lokak . 1848; Otetšestvennyje zapiski 1847, 53; Sovremennik 1847, 7. Otteita suomeksi ilmestyi Suomi-lehdessä 1848, 2 ja 4 (T. Frimanin käännös). Karhu 1962, 294 - 297. Grot levitti tietoa Suomesta myös antamalla J. E. Öhmanin matkakuvauksen käännettäväksi venäjäksi.

12 Kirjan ympärille syntynyt polemiikki lainehti Helsinkiin asti. Vastatessaan Pletnjoville myöhemmin kesällä Grot oli saanut lohtua erään helsinkiläisen lehden arvostelusta, jonka kirjoittaja (nimimerkki C-s oli mahdollisesti Fr. Cygnaeus, kuten Grot arveli) mainitsi Otetšestvennyje zapiski – ja Sovremennik - lehtien arvostelut, ja vastavetona niille ”moitti minua puolueellisuudesta Suomea kohtaan”. Nimimerkki lisäsi: ”Tämän todellakin ilahduttavan puolueellisuuden (predilection) johdosta velvollisuutemme on lausua julkisesti mitä vilpittömin ja tarmokkain kiitollisuutemme. Toivomme että mahdollisimman moni maamiehemme voisi tutustua tähän todellakin raikkaaseen kuvaukseen Suomesta.” (Elokuu 1847. Perepiska 3, 109-110).