Taistelen, elämä on lahja

Hyvä lukija!

Aivot Narikasta –hanke heitti keväällä 2013

toiminnassaan mukana olevien yhdistysten

jäsenille sekä aivosairauden tai –vamman

kokeneille ja heidän läheisilleen runohaasteen.

Tarkoituksena oli koota yhteinen runovihkonen,

jossa kirjoittajat voisivat kuvata kokemuksiaan

ja tuntemuksiaan sairauden kohdatessa joko heitä

itseään tai heidän läheisiään.

Runoja saapuikin varsin runsaasti. Niistä mukaan

valikoituivat seuraavat kaksikymmentäkaksi

runoa viideltätoista kirjoittajalta. Antoisia

lukuhetkiä niiden parissa!

Kiitokset kaikille

kirjoittajille!

Sisältö:

Kun elämä pysähtyy ……………………...3

M ässää jo 34 vuotta ……………………...4

Miks käydä voi näin………………………..6

Juoksen henkeni edestä……………………. 7

Samperin napit…………………………….. 8

Ilon lähde………………………………….. 9

Tahdon…………………………………….. 10

Tännään minunni………………………….. 11

Mies muuttuu……………………………… 12

Viskaas voltti……………………………… 14

Välähdys päässäni…………………………. 15

Haave……………………………………… 16

Tuisku……………………………………... 17

Tuntemus tunnetila…………………………18

Aurinko laskee…………………………….. 19

Ajatuksia erään Muistiluotsin

vertaisryhmän kokoontumisen jälkeen……. 20

Omenapuut kukkivat ……………………... 22

Yhdistyksen naisille……………………….. 23

Kiire loppui………………………………... 24

Samassa veneessä…………………………. 25

Sumussa avaruuden……………………….. 26

Lumikyynel………………………………... 27

Taistelen,

elämä on lahja

Lehden julkaisee:

Aivot Narikasta –hanke

Pohjois-Savon Muisti ry

Toimitus & taitto: Pohjois-Savon Muisti ry,

Jenni Ryhänen

Painopaikka: Pohjois-Savon Muisti ry, Kuopio, 2013

3

KUN ELÄMÄ PYSÄHTYY

Ajan pyörällä, vauhti on kova, mikään ei pidätä

minua. Tuuli ja vapauden tunne, elän, rakastan ja

olen vahva ja vapaa.

Isku tulee valon nopeudella, auto ajaa päälle,

makaan maassa, ihmiset ympärillä, poliisi,

palokunta.

Ei voinut tietää silloin kuinka elämäni muuttui.

Nyt istun, mietin välillä, suren mitä menetin,

lopullista.

Kuljen eteenpäin kuitenkin sumussa, upottavalla

suolla. Taas nousen ja jatkan matkaa. Suo upottaa

ja välillä kantaa. On tasaista tallustaa, hiljaa..

Eero Ruhanen

4

M ÄSSÄÄ JO 34 VUOTTA

Sain MS-taudin jo nuorena varhain,

se taistelutahdon herätti parhaan.

En periksi anna piiruakaan, vaan hantiin laitan ainiaan.

Näin menty on yli kolkyt vuotta,

se asenne ei ole ollunna suotta.

On jalat vielä kantanu päällään, kun lenkille lähden säällä kuin

säällä.

Ja virkistys hoituu matkailulla,

se antaa puhtia kuntoilulle. Kun pitää jaksaa taas mukana pysyä ettei

keltään tartte suuntaa kysyä.

Perhe on ollut tukeni parhain, siitä voimaa saan ja jaksan varmaan

heitä tukea sitten vuorostaan, kun heitäkin joskus uuvuttaa.

On sairaus tuonut monta ystävää, joita tuskin olis tieltäni

löytynytkään.

Ja paljon kivoja muistoja mieleen siitä, kun yhdessä ollaan

vietetty hetkiä niitä.

Kiva on aina tavata heitä, sillä MS on joka yhdistää meitä.

Raili Tiainen

5

Kuva: Eija Rytkönen 2010

6

MIKS KÄYDÄ VOI NÄIN

Niin iloiset ihmiset maailman täyttää,

joku joukossa kuitenkin parempi on.

Hän laulaa ja tanssii, sen muille näyttää,

myös hälle tuo tunne suo nautinnon.

On eloisa luonne, hän iloaan jakaa,

ja auttaa muita, ken avun tarpeessa on.

Ei itseään säästä, voi tunteisiin luottaa,

saa sykkivään sydämeen nautinnon.

Mut kohtalon kulku, voi kaiken muuttaa,

–AIVOVAURIO– se hetkessä elämään tullut on.

Ne auttavat kädet, nyt tarvitsee hoivaa,

niin eloisa luonne, nyt on tunnoton.

Nyt apu on tarpeen, sen me tiedämme hyvin,

jo ystävän läsnäolo, hennon hymyn kasvoille saa.

Hänen katseensa, – silmin kyyneltyvin,

tuo mieleen kohtalon, jo aikojen taa.

Vertaistuki – siitä puhutaan paljon,

saa ihanan suhteen – ei maksa se mitään.

Mut se ystävää auttaa, vain sen minä tahdon,

hänen luoksensa käyn, on ystävä mulla, niin ikään.

Pertti Lyytinen

7

JUOKSEN HENKENI EDESTÄ

Jo aikaa nuoruudessani

olin kuullut oppia opettajain.

Oli kerrottu monet sairaudet pahat;

oli tullut tutuksi monen taudin riskit.

Oli mennyt aikaa,

monia vuosia.

Kun tuo paha riski

minuunkin iski.

Meni kävelykunto,

jäi jäljelle itsetunto.

Vaan kun minut hyvään

hoitoon saatettiin,

siellä jalat taas kuntoon laitettiin.

Ja kun nyt olen tässä,

kiitän elämästä.

Ja pidän kiinni ohjeesta tuosta:

Muista henkesi edestä juosta.

Kerttu Räsänen

8

SAMPERIN NAPIT

Kahdeksan nappia paidassani.

Se on pirun paljon esteitä voitettavana

paidan kiinnisaamiseen.

Eikö sinustakin?

Vain kahdeksan mokomaa pyörylää

ja reikää.

Tämähän on kuin estejuoksua, paljon

hikoilua ja yrittämistä koko ajan.

Maalikin on niin mokoman kaukana.

Missä onkaan jutun idea.

Kuntoutustako se on koko ajan.

Sormet eivät kuitenkaan tottele.

Apua en tarvitse, minä pärjään ihan itse

—teoriassa.

Siis en kutsu apua. En keneltäkään.

Hiki nousee taas pintaan aitojalta.

Maali lähestyy, enää vain seitsemän jäljellä.

Piruparka mihin jouduinkaan.

TAIDAN PANNA T-PAIDAN YLLENI.

Nyt ovat napit loppuneet jo ajat sitten

—ja napinreiät.

En sittenkään ole maalissa vielä.

Tarvitsen apua vieläkin.

Raimo Nieminen

9

ILON LÄHDE

Iloni kirkas lähde on

Jostain sielun sokkeloista

pulppuaa elämäni ääni

Surusta särisee ääneni

Jäästä pääsee sydämeni

irti kuin kahleistaan

Mielestä tulevat hurmion

Sointuisat ailahtelevat

aatokset kaikenlaiset

Hengen tulessa palavat

tuhmat ajatukset iloksi

muuttaen mielialan

Kuka olen keitä kannan

Juuriani etsien löytämättä

Elämän puusta alastomasta

Sisälläni riehuu myrsky

Alastomuuden riemu

huutooni vastaa

Värähtäen mykkänä suu

Tärähtää kehoni syvältä

Nousee ääni tuskin kuuluen

Oi sinä itkun ihme

Missä sinä

olet lymynnyt kaiket ajat

Tulet aina kutsumatta

Jussi Ruhanen

10

Tahdon... 19.12. 1964

Muistuupa mieleen 19.12. 1964: Tahdon.

Tahdon, jokaisena päivänä, arjessa ja juhlassa

elämän loppuun saakka.

Niin pappikin vakuutteli:

Rakastakaa myötä– ja vastoinkäymisissä...

Tahdon! Niin mekin vahvistimme ja hääväki kyynelehti lämmöllä

myötätuntoa tuntien elämän mittaiselle polulle.

Tahdotko?

Neurologi katsoo syvälle sieluuni sairaalan tiimin palaverissa.

Tahdotko vieläkin?

Vilkaisen puolison silmiin, jossa katseet kohtaavat...

Ilman sanoja pyyteettömästi teen päätöksen

- Ettei minun tahtominen muutu, vaikka en jaksa uskoa

jaksanko sitä elämää, niitä aamuja, iltoja loputtomasti,

jotka odottavat minua ja minun tahtomista.

Mitä kaikkea on sen jälkeen sielunmaailmaan kasautunut,

Kerrostumia ihan taakaksi asti...

Pian 20 v. miehen mittaisen repun kantamista!

Huoli, kuinka jaksan ikääntymisen kuumilla aalloilla,

estrogeenin kuivuessa rytmihäiriöiden tahdissa…!

Raija Kekäläinen

11

TÄNNÄÄN MINUNNI

"Tännään minunni tässä maalimassa kulettava on,

ja muistoo auringon laskiessa hellittee jo otteittaan.

Vaekka aevojahi käsitelty on,

silti kuitenni uutena taas seurraavvaan

aamunkajjoon herättävä on

OI, OI, HOH HOE!!!"

Saska

12

MIES MUUTTUU

Mies istuu tuolissa, hiljaa, allapäin. Itken salaa, suren

missä mieheni on.

Lähdenkö vai jäänkö. Vastaus leijuu ilmassa pitkään.

Kun kävelen metsässä kissa vierellä, näen heinän korren,

alussa se on voimakas, ylpeä.

Syksyn viimassa se taipuu ja talvella se katkeaa painon

alla.

Taistelen, elämä on lahja, meidän yhteinen.

Sitä ei tuulet ja tuiskut särje.

Aurinko nousee kultani aamuun yhteiseen.

Virva Ruhanen

13

14

VISKAAS VOLTTI

Pikkuinen vapina jo ryömiessä

poikien tramppikseen.

Värinää vatsanpohjassa

suu tiukasti kiinni.

Pientä pelkoa siis.

Hyppy yks

ja toinen

ja äkkiä alas.

Itsekehu haisee ainakin

ajatuksissa.

Tietysti se onnistui

kuusvitoselta tytöltä

vaikka polvissa jokunen

nivelrikko.

”Hyvin meni mummi,

olisit viskannut vielä voltin

etuperin tietysti

edes yhden kerran”.

Kerran talven liukkailla

Kuopion torilla

kaksoiskierre

ja ilman tramppista!

Olisivat ne ihailleet.

Lehdessä kuva etusivulla.

Eivät ne olisi huomanneet

ambulanssia.

Pirkko Hämäläinen

15

VÄLÄHDYS PÄÄSSÄNI

Välähdys päässäni narikasta sekä sairaudesta

epilepsia.

Onko se hyvä vai paha, siitä kukaan tuskin voi

mitään sanoo.

Tämä näkyy kuitenkin ylimääräisenä purkauksena

aivoissa ja ei näy mitenkään vaivoissa,

silti työtä on vaikea saada, vaikkei sitä mitkään

sairaudet kaada.

Esa K.

16

HAAVE

ELÄMÄMME, HYVIN PITKÄ MATKA

IKÄVÄSTÄ ANNA MINUN HERÄTÄ,

KUULLA SINUN NAURUSI

KUULLA ÄÄNESI JOTA RAKASTAN.

NIIN MONESTI SISIMPÄÄNI SATTUU

MUTTA YKSI, YKSI PIKKULAPSEN HYMY

NOSTAA ONNEN TUNTEEN,

JOTA KAUAN ODOTIN..!

Raija Kekäläinen

17

Lumi lentää, nietos kasvaa, aidat

korkeet peittää alleen,

pimennossa metsän jylhimmän,

luomakunta suojan saa.

Tämä kaaos päivän kestää,

jos kaikki sattuu kohdalleen, ilma

tyyntyy, myrsky lakkaa,

luontoäidin rauhoittaa.

Pertti Lyytinen

TUISKU

Kun talven puhuri voimissaan,

yli nietosten vinhaan käy,

ja lumikiteet hohteessa auringon,

sen säteissä kilvan leikkii.

Ne lentää kauas, kauas pois,

missä määränpäätäkään ei näy,

vain tuulen vihainen viima, ja

lumikiteet tähtenä tuikkii.

Se oksia puista irrottaa, se

voimansa liikkeelle laittaa,

kaik, kaataa, eteen jos minkä

satuttaa, ei armoa ole kellään.

Se ryskyy, riehuu, uhoaa,

kuusen kävyt se alas viskaa,

ja männyt kankailla erämaan,

saa taipua länteen tai itään.

18

TUNTEMUS TUNNETILA

Kun tässä runoa rustaan

Otan kantaa tähän tuskaan

Vain itse voi tietää miltä tuntuu

kun repii kroppaa ja saa runtuu

Vaikka se ulos ei näkyisin Sulle

on tää elämän tehtävänä mulle

Siis ystävä otappa tästä vaari

Kuuntele meitä ajatusta vaali

Vaikka mulla hymykin karehtii joskus

ei välistä leikkiä ole nämä koskut

Tässäpä ajatusta tunnetilasta

Jos viittis tätä vilasta

ja Parkkis -Amin mieltä kuunnella

myös vakavuutta tästä huulesta!

Antero Miettinen

19

Kohdattiin kerran

auringon säteet

laineilla leikki.

Elämän virta

kiitävä hetki

kuin tähdenlento.

Kohtasin katseen

kohta jo poissa.

Illaksi kääntyy.

Sinä olet siinä

ja kuitenkin poissa.

Koskea koetan.

Sinä olet mennyt

linnut on vaiti.

Kaipaus viiltää.

Aurinko laskee

jo pitenevät varjot.

Mieletön ikävä.

Arja Rytkönen

AURINKO LASKEE

20

Nämä tapaamisemme antavat valtavasti voimaa, ei täällä toinen toistaan

uupumuksesta soimaa.

On kaikilla sairaudesta yhteinen kieli, emme kummastele heitäkään,

keiltä keskusteluissa herkistyy mieli.

Saamme vinkkejä toistemme kokemuksista omaan arkeemme kotona,

kuinka voisi selvitä pulmasta tästä?

Saada jotenkin toimivamman ja siedettävämmän niin hoitajan kuin

hoidettavankin elämästä.

Ei ole vuosilomia, lomaltapaluurahaa tästä työstä, täytyy virkistyä ja

voimaantua jo muutamasta tunnista, ehkä viikosta, hyvin nukutusta

yöstä.

Harvoin silloinkaan on levollinen unen laatu, on hereillä sisäinen kello,

WC-käytöistä alitajuntaan saatu.

Saimme tilaisuuden voimien keruuseen, hengähdystaukoon. On

arkemme vaikea ja raskas, vaikka hoidettavaamme kuinkakin

rakastettakoon.

Pitkä on ollut yhteinen elämän, työn ja touhun retki. Miksi väliimme

tulikaan tämä sairaus, ja suuren muutoksen hetki?

Ajatuksia erään Muistiluotsin

vertaisryhmän

kokoontumisen jälkeen...

21

Miten se ihmisen muuttaa ja lapsen asteelle saattaa? Yksin olisi niin

toivotonta vetää tätä raskainta taakkaa.

Kuka mistäkin itselleen voimia kerää, vai taasko uuteen päivään entistä

väsyneempänä herää?

Ei ole enää hellyyttä, muistoja, sitä vastavuoroisuutta. Kaikki yhdessä

koettukin on hänelle kuin tarinaa uutta.

On kellä mitäkin tukea, lapset, puoliso, sisarukset, rukous? Itse olet

kuitenkin sidottu hoidettavaasi, jäät monesta harrastuksestasi paitsi, se

on elämänlaadussa putous.

Kiitoksen ja voimia taas antaa se hoidettavan ”parempi” päivä, joku

muistikuvan välähdyksen hetki. Omat muistot kantaa, se eletty nuoruus,

rakkaus, yhdessä tehty elämänretki.

Ei ole itsekäs hän joka omaishoitajaksi alkaa, voisihan hänet pistää

laitokseen, antaa hoitaa heidän jotka saavat vähän parempaa palkkaa.

Kova käytös, rumat puheet on sairauden lisää. Pahoittaa mielen, vain

lääkkein ne ehkä kurissa pitää.

Mikä sitten päivissä kantaa, hyvän mielen hoitajalle tuo? Potilas pesty,

puhtaissa vaatteissa, kuivassa vaipassa, hyvin syö ja juo.

Muistot ajasta ennen sairautta lohtua yksinäisyyteen toisi, jospa

huomiseen taas voimia Luojani soisi.

Ei yksin pakko, velvollisuus tai muukaan mahti, saisi meitä hoitamaan

läheistämme, ja olemaan kuin lapselle vahti.

Sydämestä sen tunteen tulla pitää, koettaa vain jaksaa, toivoo yhteisiä

päiviä lisää.

Maikki

22

Kuljemme auringon lämmittämää

polkua.

Omenapuut kukkivat, tuoksuvat.

Maa on vihreä, polun vierellä kukkia.

Linnut laulavat, kaikki on niin ihanaa.

Lähdet kulkemaan yhä nopeammin ja

nopeammin.

Tuuli tarttuu omenapuiden oksiin,

kukkien valkoiset terälehdet

leijuvat maahan kuin valkoinen lumi.

Polku kiemurtelee enkä pysy mukanasi.

Käteni irtoaa kädestäsi,

etenet yhä kauemmas, kauemmas

etkä kuule minua.

OMENAPUUT KUKKIVAT

Kaukana synkän metsän takana

musta, rautainen portti sulkeutuu

kolahtaen.

Olen niin yksin, yksin...

- - -

Jatkan matkaa

muutakaan en voi

täytyy hoitaa työ – ja Sinut.

Ikävä ja tuska

puristavat rintaa.

Polkuuni yhtyy muiden polkuja

toiset jäävät kulkemaan rinnalleni

jotkut erkanevat muille poluille.

Kanssani kulkevat auttavat

kantamaan raskasta taakkaani

itkevät kanssani

kyyneleet keventävät sydäntäni.

Omenankukkien valkoiset terälehdet

peittävät muistojen kunnaat.

Jossakin polun päässä

myötäelämisen lämmössä

puihin ovat kasvaneet

ystävyyden omenat.

Arja Rytkönen

23

YHDISTYKSEN NAISILLE

Ei riitä, että rakastamme teitä— jokainen omalla tavallamme.

Ei riitä, että olette meille kuin osa elämäämme,

osanen oikeaa meitä.

Enemmän teidän täytyy olla,

teidän täytyy sietää meitä kaikki nämä päivät ja nämä yöt.

Missä me näemme teitä—missä muualla kuin ystävien luona.

Ihan turhaa teitä on muualta etsiä, ette olisi kuitenkaan siellä.

Tuntemattomien varjojen joukossa.

Ei kaikille ole tällaista luotu, iloa konsanaan suotu…

Tunteita mukana, joskus tuoksujakin, se on tätä yhteistä elämäämme.

Aikoinaan rakennettua, vahvaa tunnetta on teillä kaikilla.

Vaaleanpunaista huulipunaa on rakkautenne, se pysyy, pysyy ja pysyy.

Sitä meistä tuntuu taas kerran, onni on myötä sen verran.

Saatte unohtamaan sairauden ja murheet—olette enkeleitä meille,

Kättemme me levitämme teille—yhdessä ja erikseen levitämme.

Olkaa siis tukenamme ja turvanamme kaunokaiset—

YHDISTYKSEN NAISET.

Raimo Nieminen

24

KIIRE LOPPUI

Oli erilainen talvi, tuntui tyhjältä,

pysähdyin.

En kaatunut, kävin polvillani, nöyrryin.

Tiesin että jotain tapahtuu, itkin.

Se talvi jäi taakse, nousin uudelleen… Itse.

Kuulin komennon, sopeudu.

Huomasin eläväni, olevani olemassa,

elämä muuttui, antoi merkityksen.

Ei ole helppoa, mutta helpottaa.

Elämä kantaa antaen voimaa.

En suunnittele tulevaa, enkä katso taakse,

elämä on tässä ja nyt, juuri nyt.

Iltarusko

25

SAMASSA VENEESSÄ

Kun elämän merta purjehtii

ei tiedä ketä purteen tähän saapi

Niin laitureista monista

kyytiläiset matkaan raapii

Ei aina ole mieleinen

matkalle tälle lähtö ja kutsu

Mut' päätös kun on annettu

ei kieltäytyä voi ihminen

On korkeimman se tahto

Näin lohdutukses sanoisin

Et' ainut ole ihminen

ken kutsun olet saanut

On joukko sulla tukena

ja kantaa tällä matkalla

nyt loppuun asti aivan

Antero Miettinen

26

SUMUSSA AVARUUDEN

Sumussa avaruuden harmajan,

tule kanssani harhailemaan.

Elämän kipinä pyörii ajassa

ikuisuuden, syttyen ja sammuen.

Rannaton taivaan kaari,

lukematon tähtien määrä

valoineen: On voiman lähde lähellä,

elämän muistoissa mukana.

Sävelinä sielussa, elämän enkeli

turvana, taivaan veräjän takana.

Pilveä poutaa kesän

helteisenä päivänä.

Ihmeiden aikaiset viisaat kätkivät

salaisen uskonsa kehonsa

syvimpiin sopukoihin.

Säilyttäen aarteensa pyhyytenä.

Aarre heidän sydämessä syntyen,

tahdossa taipuen, sen

soihtuna palavana säilyttivät,

poveensa kätkivät.

Jussi Ruhanen

27

LUMIKYYNEL

On kyyneleitä, jotka ilmaisevat surua, ikävää,

kaipausta tai pohjatonta pahaa oloasi.

On itkua, joka nousee syvältä ja valittavana kuin

haavoitetun eläimen huuto.

On lumikyyneleitä. Kun puhtaan valkoinen,

höyhenen kevyt lumihiutale laskeutuu poskellesi ja

sulaa sen lämmössä valuen alas kuin kyynelnoro.

On silloin onni olla tunteva ihminen kaikesta

huolimatta, ja juuri siksi.

On kiitollisuus elämästä, ja LUMIKYYNELEESTÄ.

Maikki

OMA RUNOSI: