timon laulu - s2opettajat.fiveden+äärellä+-t…  · web view(suomennettu ranskankielisestä...

233
VIRTAAVAN VEDEN ÄÄRELLÄ eurooppalaisen kirjallisuuden antologian tehtävät Ulla Lappalainen

Upload: doanthien

Post on 30-Sep-2018

212 views

Category:

Documents

0 download

TRANSCRIPT

VIRTAAVAN VEDEN ÄÄRELLÄ

eurooppalaisen kirjallisuuden antologian tehtävät

Ulla Lappalainen

Jenny ja Antti Wihurin rahasto on tukenut apurahalla näiden tehtäväsarjojen tekemistä.

2

Lukijalle ja tehtävien tekijälle

Virtaavan veden äärellä - antologiaan on koottu suomennettua kirjallisuutta Euroopan laidasta laitaan, idästä länteen, pohjoisesta etelään: runoutta, katkelmia romaaneista, satuja, tarinoita, ajatelmia ja sananparsia. Tekstien valinnassa on pyritty huomioimaan eurooppalaisen kirjallisen kulttuurin tausta ja historia. Kirjallisuus antaa mahdollisuuden tutustua erilaisten kulttuurien ihmisten elämään ja ajatuksiin ja antaa kiinnostuneelle lukijalle ilon, onnen, surun ja muiden suurten tunteiden hetkiä ja käsityksen siitä, että eri puolilla maailmaa asuvat ihmiset sisimmässään tuntevat samoja tunteita ja että kaikilla meillä elää samanlainen toivo paremmasta huomisesta. Sadut ja tarinat ovat osa ihmiskunnan yhteistä muistia, jakamatonta omaisuutta. Iloitaan siis yhdessä tästä valtaisasta perinnöstä. Näitä tehtäviä voi käyttää sekä eurooppalaiseen kirjallisuuteen tutustumiseen että myös luetun ja kuullun ymmärtämiseen. Kirjailijoihin voidaan tutustua tarkemmin esimerkiksi kirjallisuusesitelmien avulla, jolloin opiskelijat vuorollaan ottavat selvää kirjailijasta, hänen elämästään ja hänen laajemmasta tuotannostaan ja yhteisillä tunneilla perehdytään yhdessä tässä antologiassa esiintyviin teksteihin. Opettaja voi monistaa kutakin kirjallista osuutta vastaavat tehtäväsivut opiskelijoille. Kirjallisuusesitelmärunko on tehtävien viimeisellä sivulla. Luetun ja kuullun ymmärtämisen yhteydessä opiskelijat joko lukevat tai kuuntelevat kyseisen osuuden kahteen kertaan ja vastaavat sen jälkeen kysymyksiin. Jos tehtäviä käytetään kuullun ymmärtämiseen, toinen kuuntelu ja vastaaminen voidaan jakaa osiin, jolloin muistaminen on helpompaa. Tehtäväsarja soveltuu myös itseopiskelijalle. Antoisia hetkiä eurooppalaisen kirjallisuuden parissa!

Helsingissä 10.1.2013

Ulla Lappalainen

3

EUROOPPALAISEN KIRJALLISUUDEN ANTOLOGIAsivu

ALANKOMAAT Urhea Hendrick, hollantilainen tarina 26Satumatka maailman ympäri (Stories from around the world, 2001)Suom. Minna VuorinenKustannus Kolibri, Espanja, 2002

ALANKOMAAT

Cees Nooteboom (1933 - ): Seuraava tarina (Het volgende verhaal, 1991) 27(katkelma)Suom. Markku MannilaWSOY, Juva 1995

ALANKOMAAT Onni on vaarallista - hollanninkielisen nykyrunon antologia 28-29Eddy van Vliet (1942 - ): Jäähyväiset isälleni

ÄitiStefaan van den Bremt (1941 - ): TuntomerkitToon Tellegen (1941 - ): Prinsessa Ruusunen nukkuiSuom. ja toim. Heimo PihlajamaaRunoyhdistys Nihil Interit ryVammalan Kirjapaino, Vammala, 2002

ALBANIA

Kukkien kokous, kansansatu 30Kokoelmasta Satuja ystävyydellä - satuja eri maistaUlkomaanyhdistysten Yhteistyöjärjestö ry.Martinpaino Oy, Helsinki, 1984

ALBANIA

Ismail Kadare (1937 - ): Kivisen kaupungin kronikka (Kronikë në gur, 1971) 31(suomennettu ranskankielisestä laitoksesta Chronique de la ville de pierre, 1973)(kaksi katkelmaa)Suom. Kyllikki Villa 2. painosGummerus, Jyväskylä, 2000

4

ARMENIAMikael Manveljan (1877 - 1944): Parantava nauru 32Kokoelmasta Parantava nauru - Idän kansojen humoristisia ja satiirisia kertomuksia, kansantarinoita ja kaskuja, sananparsien viisauttaToim. ja suom. Juhani KonkkaKustannusliike Tajo Turun sanomalehti ja kirjapaino Oy, 1963

ARMENIA

Stefan Zorjan: Talviyönä 33Kokoelmasta Parantava nauru - Idän kansojen humoristisia ja satiirisia kertomuksia, kansantarinoita ja kaskuja, sananparsien viisauttaToim. ja suom. Juhani KonkkaKustannusliike TajoTurun sanomalehti ja kirjapaino Oy,1963

ARMENIA

Artpet (oikealta nimeltään Sarkis Murajatsjan): Sananparsia 34Kokoelmasta Parantava nauru - Idän kansojen humoristisia ja satiirisia kertomuksia, kansantarinoita ja kaskuja, sananparsien viisauttaToim. ja suom. Juhani KonkkaKustannusliike TajoTurun sanomalehti ja kirjapaino Oy, 1963

AZERBAIDŽANAlduragin Ahverdov (1870 - 1933): Hammassärky 35Kokoelmasta Parantava nauru - Idän kansojen humoristisia ja satiirisia kertomuksia, kansantarinoita ja kaskuja, sananparsien viisauttaToim. ja suom. Juhani KonkkaKustannusliike Tajo Turun sanomalehti ja kirjapaino Oy, 1963

AZERBAIDŽAN

Neuvokas Zarnijar, kansansatu AzerbaidžanistaKansansatuja Neuvostoliitosta - Kansansatuja KaukasiastaKertonut Mihail Bulatov, suom. Mervi PohjolainenSN-kirjat, Kustannusliike Raduga, 1989 (antologiassa Syvän tuulen teillä - Monikulttuurisen kirjallisuuden antologia, OPH, Helsinki, 2003)

AZERBAIDŽAN

Kurban Said (Essad Bey)(1905 - n.1940): Ali ja Nino 36 (saksankielinen alkuteos Ali & Nino ilmestyi 1937 Wienissä)Suomennettu englanniksi 1971 toimitetusta laitoksesta(katkelma)Suom. Irmeli SallamoGummerus, Jyväskylä, 1972

5

BALKANIN NIEMIMAA

Pepelyouga ja kultainen kenkä, kansansatu 37Nicola Baxter: Maailman ympäri satujen siivin (Around the World in 80 Tales, 2002)Suom. Tuulikki KaartoOy Kirjalito Ab, Singapore, 2002

BALKANIN NIEMIMAA

Zvonimir Balog: Multakorvainen mies 38Kokoelmasta Satuja ystävyydellä - satuja eri maistaUlkomaanyhdistysten Yhteistyöjärjestö ry.Martinpaino Oy, Helsinki, 1984

BALKANIN NIEMIMAA

Musta ratsu, harmaa haukka – 39-40serbialaista epiikkaa Vuk Karadžićin kokoamista kansanrunoista

KäärmesulhanenKraljević Marko ja vila

Toim. ja suom. Juhani NuorluotoSKS, Helsinki, 1987

BALKANIN NIEMIMAA

Alexandar Tišma (1924 - 2003): Ihmisen käyttöä (serbokroatiankielinen alkuteos 41Upotreba čoveka)Suomennettu ranskankielisestä laitoksesta L’Usage de l’homme(katkelma)Suom. Jukka MannerkorpiOtava, Keuruu, 1988

BALKANIN NIEMIMAA

Grozdana Olujić (1934 - ): Rakkaus on kuin raikas omena (serbokroatialainen alkuteos 42Glasam Za Lubav, 1963)(katkelma)Suom. Kyllikki HeikkinenArvi A. Karisto Oy, Hämeenlinna, 1971

BELGIA

Kettu ja kukko, flaamilainen kansansatu 43Anne Geelhar: Satujen talo, Satuja eri maista (Das Märchenhaus, 1970)Suom. Aila Nissinen Otava, GDR, 1972

6

BULGARIA

Z. Angelow: Satayksi kertaa, bulgarialainen satu 44Anne Geelhar: Satujen talo, Satuja eri maista (Das Märchenhaus, 1970)Suom. Aila Nissinen Otava, GDR, 1972

ENGLANTIWilliam Shakespeare (1564 - 1616): Miten haluatte 45Draamat VII (katkelma)Suom. Paavo Cajander 1.p. 1910, 2.p. 1923WSOY, Porvoo

ENGLANTI

Virginia Woolf (1882 - 1941): Oma huone (A Room of One’s Own, 1929) 46(katkelma) Suom. Kirsti Simonsuuri2. painosKirjayhtymäGummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 1990

ENGLANTI

Katherine Mansfield (1888 - 1923): Laulutunti 47Aulis Ojajärvi: Maailmankirjallisuuden mestarinovelleja 1Suom. Rauha Maria LindströmWSOY, Porvoo, 1972

ENGLANTI

Katherine Mansfield (1888 - 1923): Preludi (Prelude) 48Kappale 12 (katkelma)Suom. Kaija Lintumaa2. painosTeoksen 1. painos ilmestyi 1953Pieni kirjasto 8, toimittaja Mika WaltariWSOYTummavuoren Kirjapaino Oy, Vantaa, 2000

ENGLANTI

George Orwell (1903 - 1950): Eläinten vallankumous (Animal Farm, 1945) 49(katkelma)Suom. Panu Pekkanen9. painos1. painos ilmestyi 1969WSOY, Juva, 2003

7

ENGLANTI

Ted Hughes (1930 - ): Rautanainen (The Iron Woman, 1993) 50(katkelma)Suom. Kristiina Drews WSOY, Porvoo, 1995

ENGLANTI

Ted Hughes (1930 - ): Syntymäpäiväkirjeitä (Birthday Letters, 1998) 51Muotti (The Cast)Suom. Alice MartinWSOY, Juva, 1999

ESPANJA

Miguel de Cervantes Saavedra (1547 - 1616): Don Quijote (Mielevä hidalgo 52Don Quijote manchalainen) (El ingenioso hidalgo Don Quijote de la Mancha, 1605)Yhdeskuudetta luku (katkelma)Suom. A. J. Hollo7. painos aiemmin kaksiosaisena ilmestyneestä teoksestaWSOY, Juva, 1999

ESPANJA

Pedro Calderón de la Barca (1600 - 1681): Elämä on unta ( La vida es sueño, 1635) 53Toinen näytös, ensimmäinen kohtaus: Basilio ja Clotaldo (katkelma)Suom. Helvi VasaraPieni kirjasto 10WSOY, Porvoo, 1953

ESPANJA

Federico García Lorca (1898 - 1936): Andalusian lauluja 54Päätöslaulu kokoelmasta Primeras Canciones (1922) Elokuu kokoelmasta Canciones (1921-1924) sarjasta TeorioitaKaadettiin kolme puuta kokoelmasta Canciones (1921-1924) sarjasta Teorioita Tytölle sarjasta Leikkejä Kuun noustessa sarjasta Kuulauluja

Suom. Matti Rossi 6. painosOtava, Keuruu, 1982ESPANJA/Baskimaa

Lumottu karhu, kansansatu baskimaakunnasta 55Elena Chmelová: Taikapuu kuiskii - Satuja Euroopasta IntiaanSlovakin kielestä suom. Mervi Vyyryläinen-Väänänen Gummerus Junior Oy, HelsinkiPainettu Tšekkoslovakiassa, 1991

8

GEORGIA

Kaukaisen Nikozetin maan kaunotar, gruusialainen kansansatu 56Kansansatuja Neuvostoliitosta - Kansansatuja KaukasiastaKertonut Jelena VirsaladzeSuom. Mervi Pohjolainen SN-kirjat, Kustannusliike Raduga, 1989

GEORGIA

Sulhan-Saba Orbeliani: Sananparsia, teoksesta Mielikuvituksen viisautta 57Kokoelmasta Parantava nauru - Idän kansojen humoristisia ja satiirisia kertomuksia, kansantarinoita ja kaskuja, sananparsien viisauttaToim. ja suom. Juhani KonkkaKustannusliike Tajo, TurkuTurun sanomalehti ja kirjapaino, 1963

IRAN

Mushkil Gusha, iranilainen satu 58Neil Philip: Kaunotar ja hirviö - satuja maailmalta(englanninkielinen alkuteos The Illustrated Book of Fairy Tales,1997)Suom. Ritva-Liisa Pilhjerta WSOY, Espanja, 1998

IRLANTI

William Butler Yeats (1865 - 1939): Runoja (Collected Poems, 1965) 59Kalastaja (The Wild Swans at Coole, 1919) Koululasten parissa I - VIII (The Tower, 1928)

Suom. Aale Tynni2. painos, näköispainos 1966 ilmestyneestä 1.painoksestaWSOY, Juva 1999

IRLANTI

James Joyce (1882 - 1941): Dublinilaisia (Dubliners, 1914) 60Eveline (katkelma)Suom. Pentti Saarikoski2. painos, 1. painos ilmestyi 1965Kustannusosakeyhtiö TammiKaristo Oy:n kirjapaino, Hämeenlinna, 1991IRLANTI

Samuel Beckett (1906 - 1989): Millaista on 61Suom. Juha MannerkorpiOtava, Keuruu 1962

9

ISLANTI

Eddan sankarirunot (n. 800 - 1250 jKr.): Oddrunin itku (Edda, 1828) 62Suom. Aale TynniWSOY, Porvoo, 1980

ISLANTIThor Vilhjálmsson (1925 - ): Yksinäisen matkaajan muisto 63(kokoelmasta Maðurinn er alltaf einn, 1950)Kokoelmasta Meren neitoja ja meren miehiä - islantilaista kirjallisuutta viideltä vuosikymmeneltäSuom. Seija Holopainen BTJ Kirjastopalvelu OyGummerus Oy, Jyväskylä, 2001

ISLANTI

Guðbergur Bergsson (1932 - ): Joutsen (Svanurinn,1991) 64Suom. Tapio KoivukariLIKE, Jyväskylä, 2001

ITALIA

Dante Alighieri (1265 - 1321): Vita Nuova (Uusi elämä), 1293 65Sonetti VI, XIV, Sonetti VII, XV, Sonetti VIII, XVI, Sonetti IX, XVIISuom. Tyyni Haapanen-TallgrenWSOY, Porvoo, 1920

ITALIA

Francesco Petrarca (1304 - 1374): Sonetteja Lauralle 66In vita di madonna Laura: Varaatte hunnun, poutaan, pilvisäähän

Siunattu vuosi, kuu ja päivä, vuodenEn, tyhmä, vastaan pannut AmorilleVapaus kallis, kuinka selvensitkäänIhanat silmät sotaa säätelevät:

In morte di madonna Laura: Kun kuumin Amor lietsoi meihin tultaAutuas sielu, yöni helpommiksi

Suomentanut Elina VaaraWSOY, Porvoo, 1966

ITALIA

Giovanni Boccacio (1313 - 1375), Decamerone (Il Decamerone, 1349 - 1353) 67Metsästyshaukka, viidennen päivän yhdeksäs kertomusSuom. Ilmari Lahti ja Vilho Hokkanen 6. painosTammi, Jyväskylä, 1983

10

ITÄVALTA

Rainer Maria Rilke (1875 - 1926): Hetkien kirja (Das Stundenbuch, 1905) 68Pysyttelemme toisissamme: Ja vaikka kukin irti itsestään (Und doch, obwohl ein jeder von sich

strebt) Rakkauslaulu (Liebes-Lied)

Köyhyys ja kuolema: Köyhän talo on kuin alttari (Des Armen Haus ist wie ein Altarschein)Oliivilehto: Sokeutuva (Die Erblindende)Suom. Anna-Maija RaittilaWSOY, Juva, 1992

ITÄVALTA

Peter Handke (1942 - ): Riisuttu epäonni (Wunschloses Unglück, 1972) 69(katkelma)Suom. Arja Rinnekangas 4 sivuaLurra Editions, Hämeenlinna, 2003

KAZAKSTAN

Amin ja maksamaton lasku, kansansatu 70Nicola Baxter: Maailman ympäri satujen siivin (Around the World in 80 Tales, 2002)Suom. Tuulikki KaartoOy Kirjalito Ab, Singapore, 2002

KREIKKA

Sisyfos 71Eduard Petiška: Kreikkalaisia satuja (saksankielinen laitos Alte griechische Sagen,1971)Suom. Aarno PeromiesWeilin & Göös, Tšekkoslovakia, 1973

KREIKKA

Homeros (n.700-luvulla eKr.): Odysseia (Ilias ja Odysseia 750 - 650 eKr.) 72Seireenit, Skylla ja Kharybdis (katkelma)Suom. Pentti Saarikoski 3. painosOtava, Keuruu, 1985

KREIKKA

Sapfo (630 - 570 eKr.): Iltatähti, häälaulu 73Se kuuluu jumaliin se mies joka sinun kanssasi istuuRatsumiesten jalkamiesten matruusienNiin kuin makea omena korkeimmassa oksassa

Suom. Pentti Saarikoski Otava, Keuruu, 1994

11

LATVIA

Eläinapulaiset, kansansatu 74-75Kolme solmua, kansansatu Meripihkameren satuja - Eestiläisiä, latvialaisia ja liettualaisia satujaSuom. Anita MitrošinKustannusliike Raduga, Moskova, 1985

LATVIA

Typerys ja tyhjä lato, kansansatu 76Nicola Baxter: Maailman ympäri satujen siivin (Around the World in 80 Tales, 2002) Suom. Tuulikki KaartoOy Kirjalito Ab, Singapore, 2002

LATVIA

Astrīde Ivaska (1926 - ): Maailma taskussa (Vārdojums; Līču loki: ainas un ainavas, 1993) 77Itsestäni (katkelma)Suom. Jatta KrugKustannus Oy TaifuuniTallinna, 2002

LIETTUA

Pyykkäri ja kreivi, kansansatu 78Meripihkameren satuja - Eestiläisiä, latvialaisia ja liettualaisia satujaSuom. Anita MitrošinKustannusliike Raduga, Moskova, 1985

LIETTUA

Rupikonnakultin jälkiä, Uudemman liettualaisen runouden antologia, 79toim. Elisabeth NordgrenSuom. Harry Forsblom, Leila Joutsen, Jyrki Kiiskinen Kirjailijat:Sigitas Geda (1943 - ): Vain kuninkaat kuolevat oikeasti, suom. Harry Forsblom

Maaginen kehä, suom. Harry ForsblomDaiva Čepauskaitė (1967 - ): Aamu, suom. Jyrki KiiskinenRimvydas Stankevičius (1973 - ): Oppia kävely, tulkita kotia, suom. Jyrki KiiskinenPohjoinen, Jyväskylä, 2001

12

LÄHI-ITÄ

Gilgamesh - Kertomus ikuisen elämän etsimisestä (n. 1600 eKr. Babylonia) 80Yhdestoista taulu (katkelma)Suom. Jaakko Hämeen-Anttila2. painosBasam Books Oy Jyväskylä, 2000

LÄHI-ITÄ

Tuhannen ja yhden yön tarinoiden kehyskertomus 81Tuhannenyhden yön satukirjaSuom. Eeva-Liisa Manner2. painosWSOY, Porvoo, 1973

LÄHI-ITÄ

Tuhat ja yksi yötä 82Suom. J. A. HolloRunot suomentanut Elina Vaara Yhteislaitos 1930 - 1934 ilmestyneestä kolmiosaisesta laitoksesta1. osa, 2. painosWSOY, Juva 1991

LÄHI-ITÄ

Omar Khaijam (n. 1021 - 1122): Viisaan viini 83Suom. Toivo LyyWSOY, Porvoo 1955

Omar Khaijam (n. 1021 - 1122): TeltantekijäSuom. Toivo LyySis. kokoelmat Teltantekijän lauselmia ja Omarin malja5. painosWSOY, Porvoo, 1966

LÄHI-ITÄ

Paha henki ruukussa, juutalainen satu 84Neil Philip: Kaunotar ja hirviö - satuja maailmalta (The Illustrated Book of Fairy Tales, 1997)Suom. Ritva-Liisa PilhjertaWSOY, Espanja, 1998

MALTA

13

Oliver Friggieri (1947 - ): Saaren ääni (La voce dell’isola) 85Vain tämän kerranAallon ääniExodusSuljettu oviVarastan minuutin

Suom. Paula LohiTurun yliopistoItalian kielen ja kulttuurin julkaisuja n:o 11Digipaino, Turku, 2001

MOLDOVA

Vaarin keppi, kertomus 86-87Huhmar, kertomusSpiridon Vangeli: Guguze, pieni moldovialainen (Guguze i jevo druzja)Suom. Ulla-Liisa HeinoKustannus Oy Orient Express, NL, 1991

NORJABjörnstjerne Björnson (1832 - 1910): Kertomuksia 88-89IsäKotkanpesäSuom. Maila Talvio ja Yrjö KoskelainenSuurten kertojain teoksia XXVIWSOY, Porvoo, 1909

NORJA

Sigrid Undset (1882 – 1951): Peilikuvia 90Puoli tusinaa nenäliinojaSuom. Anna-Maria TallgrenWSOY, Turku, 1938

PORTUGALI

Fernando Pessoa (1888 - 1935): En minä aina ole sama 91 Valikoinut ja suomentanut Pentti Saaritsa

Fernando Pessoa: Autopsykografia Alberto Caeiro: Rakastunut paimen Ricardo Reis: Älä pidä mitään käsissäsi Alvaro de Campos: Lykkäys

SeitsentähdetOtava, Keuruu, 2001

14

PORTUGALI

Bernardo Atxaga (1951 - ): 9 kiveä, 27 sanaa 92HiirenmetsästysToim. ja suom. Tarja RoinilaTAMMI, Hämeenlinna, 2001

PUOLA

Joseph Conrad (Josef Teodor Konrad Korzeniowski )(1857 - 1927): Tuulentupia 93(katkelma)Englanninkielestä suomentanut Olli KivilinnaK.J.Gummerus Oy, Jyväskylä, 1919

PUOLA

Slawomir Mroźek (1930 - ): Häät Atomilassa (Wesele w Atomicach, 1959) 94Kohtaaminen, suom. Pirkko PesonenAnomus, suom. Anna Maija LączakFinn Lectura Ab, Vantaa, 2003 PUOLA

Wislawa Szymborska (1923 - ): Hetki, runokirja 95Suom. ja toim. Martti Puukko

Itselle esitetyt kysymykset, kokoelmasta Itselle esitetyt kysymykset (Pytania zadawane sobie), 1954Ystäville (Przyjaciołom), kokoelmasta Huuto Jetille (Wołanie do Yeti), 1957Keksintö (Odkrycie), kokoelmasta Joka tapauksessa (Wszelki wypadek), 1972Voi olla ilman otsikkoakin (Może być bez tytutu), Ei mitään lahjaksi (Nic darowane), kokoelmasta Loppu ja alku (Koniec i początek), 1993

LIKE Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 2004

RANSKA

François Villon (1431 - 1489): Balladi menneiden aikojen naisista 96Kokoelmasta Tuhat laulujen vuotta, valikoima länsimaista lyriikkaaUusittu ja täydennetty painosToim. ja suom. Aale TynniWS Bookwell Oy, Juva, 2004

15

RANSKA

Victor Hugo (1802 - 1885): Kurjat 97(katkelma)Lyhennetty suomennosEdellinen nideEdellinen, täydellinen painos ilmestyi viitenä osana vuosina 1927 - 31suom. J. V. Lehtonen ja Eino Voionmaa WSOY, Porvoo 1945

RANSKA

Prosper Mérimée (1803 - 1870): Carmen (ranskankielinen alkuteos Carmen, 1848) 98(katkelma)Suom. Reino Hakamies1. suomennos ilmestyi 1907Otava, Keuruu, 1959

RANSKA

Charles Baudelaire (1821 - 1867): 99KauneusSokeat

Kokoelmasta Tuhat laulujen vuotta, valikoima länsimaista lyriikkaaUusittu ja täydennetty painosToim. ja suom. Aale TynniWS Bookwell Oy, Juva, 2004

RANSKA

Colette (1873 - 1954): Vilja oraalla (ranskankielinen alkuteos Le blé en herbe, 1923) 100(katkelma)Suom. Kyllikki ClémentGummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 2002

RANSKA

Guillaume Apollinaire (1880 - 1918) 101MarieMinulla oli rohkeutta katsoa taaksepäin (J’ai eu le courage de regarder en arrière)Mirabeaun silta (Le pont Mirabeau)

Kokoelmasta Tulisen järjen aikaSuom. Aale Tynni2. painosWSOY, Juva, 1981

ROMANIA

16

Satu suolasta, kansansatu 102Satuja ystävyydellä, satuja eri maista Ulkomaanyhdistysten Yhteistyöjärjestö ry.Martinpaino Oy, Helsinki, 1984

ROMANIA

Satu prinsessasta, joka oli ihmissusi 103Marie Voříšková: Mustalaissatuja (Singende Geigen - Zigeunermärchen, 1966)Suom. Eila Kivikkaho2. painosWeilin & Göös, 1979

RUOTSI

August Strindberg (1849 - 1912): Yksin (Ensam, 1903) 104ilmestynyt aiemmin suomeksi 1913Kaksi miesmonologia: Yksin ja Harjannostajaiset (katkelma)Suom. Antero TiusanenPequod Oy, VantaaPainettu Tallinnassa, 2002

RUOTSI

Selma Lagerlöf (1858 - 1940): Gösta Berlingin taru, 1926 (Gösta Berlings saga, 1891) 105II: Kerjäläinen (katkelma)Suomentanut Joel Lehtonen4. painosWSOY, Porvoo, 1952

RUOTSI

Dan Anderson (1888 - 1920): Miilunvartijan lauluja ynnä muita runoja 106Kevään enneSoittoniekka

Toim. Otto VarhiaWSOY, Porvoo, 1948

SAKSA

Nibelungien taru (400-luvulla jKr.): (Nibelungenlied, 1782) 107Siegfriedin taru (katkelma)Ranskankielinen laitos Le trésor des NibelungenSuom. Leena JokinenWSOY, Porvoo, 1968

17

SAKSA

Jacob (1785 - 1863) ja Wilhelm Grimm (1786 - 1859) 108Bremenin kaupunginsoittajat Kokoelmasta Satuja ystävyydellä - satuja eri maistaUlkomaanyhdistysten Yhteistyöjärjestö ryMartinpaino Oy, Helsinki, 1984 SAKSA

Johann Wolfgang von Goethe (1749 - 1832): Runoja 109Lauluja: Villiruusu

Armaan läheisyysSuom. Otto ManninenDelfiinikirjat1. suomenkielinen painos ilmestyi 1928Kustannusosakeyhtiö Otava, Keuruu, 1980

SAKSA

Heinrich Heine (1797 - 1856): Laulujen kirja 110(valikoima kokoelmista Laulujen kirja ja Uusia runoja)

Unikuva 3Suom. Yrjö Jylhä WSOY, Porvoo, 1937

SAKSA

Thomas Mann (1875 - 1955): Herra ja koira (Herr und Hund, 1919) 111(katkelma)Suom.Markku MannilaWeilin + Göös, Espoo, 1983

SAKSA

Bertolt Brecht (1898 - 1956): Runoja 1914 – 1956 112Aikakirjoista: Kaikista esineistä

Opiskelun ylistysMaanpakolainen I: Synkkinä aikoina

Suomalainen maisema (suom. Arvo Turtiainen)Viimeiset vuodet: Savu

RautaaValikoinut ja suomentanut Brita PolttilaKustannusosakeyhtiö Tammi6. korjattu painosGummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 1999

SLOVAKIA

18

Tuulivuoren kukka - kansansatu Slovakiasta 113Elena Chmelová: Taikapuu kuiskii - Satuja Euroopasta IntiaanSlovakin kielestä suom. Mervi Vyyryläinen-Väänänen Gummerus Junior Oy, HelsinkiPainettu Tšekkoslovakiassa, 1991

SLOVENIA

Aleš Debeljak (1961 - ): Kaupunki ja lapsi (Mesto in otrok, 1996) 114Bosnialainen elegia Amsterdamiin karkotetuille runoilijoille Rukous Pontoksesta Yömorsian

Suom. ja toim. Kari KlemeläRunoyhdistys Nihil Interit ry, Vammala, 2002 SUOMI

Elias Lönnrot (1802 - 1884): Kalevala (1835 - 1836) 115Ensimäinen runo 1 - 44kieliasun valvojana toiminut Jalo KalimaOtto Mannisen avustamana14. painosWSOY, Porvoo, 1973

SUOMI

Aleksis Kivi (1834 - 1872): 116AnjanpeltoTimon laulu

Kokoelmasta Sydämeni laulu, Aleksis Kiven runonkartanoNide Oy, Hämeen kirjapaino Oy, 1946

SUOMI

Minna Canth (1844 - 1897): Laulaja (Uusi Kuvalehti, 1895) 117

SUOMI

Juhani Aho (1861 - 1921): Kotoinen kylyni 118Kootut teokset IV: Lastuja I – IIIWSOY, Porvoo, 1947

SUOMI

19

Edith Södergran (1892 - 1923): Runoja 119Päivä viileneeMetsän vaalea tytärOlemisen riemu

Suom. Uuno KailasWSOY, Juva, 1996

SVEITSI

Karhuprinssi, kansansatu 120Satuja ystävyydellä, satuja eri maistaUlkomaanyhdistysten Yhteistyöjärjestö ryMartinpaino Oy, Helsinki, 1984

SVEITSI

Gottfried Keller (1819 - 1890): Novelleja 121Pyhä Neitsyt ja nunna kokoelmasta Sieben LegendenSuom. V. A. KoskenniemiSuurten kertojain teoksia XIXWSOY, Porvoo, 1908

TANSKA

Hans Cristian Andersen (1805 - 1875): Keisarin uudet vaatteet 122Kokoelmasta Kauneimmat sadut (H.C.Andersens bedste eventyr)Suom. Eeva-Liisa MannerOy Tammi, Tanska, 2002

TANSKA

Karen Blixen (1885 - 1962): Suuret tarinat 123Seitsemän salaperäistä tarinaa (Syv fantastiske fortællinger,1934)Suom. Eija Palsbo3. painos1. painos ilmestyi 1956Talvisia tarinoita (Vinter-eventyr, 1942)Peter ja Rosa (katkelma)Suom. Juho Tervonen5. painos1. painos ilmestyi 1961Yhdistetyn laitoksen 2. painosWSOY, Juva, 1997

TŠEKKI

20

Jaroslav Hašek (1883 - 1923): Huumorin koulu 124 12 oppituntia

Ompelin napin housuihinSuom. Aira SinervoKansankulttuuri Oy, HelsinkiKustannus Oy Savon Sana, Kuopio, 1959

TŠEKKI

Franz Kafka (1883 - 1924): Hiilisangolla ratsastaja 125Aulis Ojajärvi: Maailmankirjallisuuden mestarinovellejaSuom. Aarno Peromies 4. painosWSOY, Porvoo, 1972

Franz Kafka (1883 - 1924): NovellejaYölläSuom. Aarno Peromies DelfiinikirjatOtava, Keuruu, 1977

TURKKI

Aziz Nesin: Aioimme ottaa palvelijan 126Kokoelmasta Parantava nauru - Idän kansojen humoristisia ja satiirisia kertomuksia, kansantarinoita ja kaskuja, sananparsien viisauttaToim. ja suom. Juhani KonkkaKustannusliike Tajo, Turku, 1963

TURKKI

Nazim Hikmet ( 1902 - 1963): Punainen omenaSuom. Brita Polttila17. painosKurki-kirja, osa 2Tammi, Helsinki, 1976 (antologiassa Syvän tuulen teillä - Monikulttuurisen kirjallisuuden antologia, OPH, Vammala, 2003)

TURKKI

Vekkuli Deli, kansansatu TurkistaKustantaja ja suomentaja tuntematon(antologiassa Syvän tuulen teillä - Monikulttuurisen kirjallisuuden antologia, OPH, Vammala, 2003)

UKRAINA

21

Nikolai Gogol (1809 - 1852): Kadonnut kirje (venäjänkielisestä alkuteoksesta 127Vetzera na hutore Bliz Dikanki)Kauhea kosto ISuom. Jukka MallinenKustannus Oy Taifuuni, HelsinkiAktietrykkeriet, Trondheim, 1992

UKRAINA

Mihail Bulgakov (1891 - 1940): Valkokaarti (venäjänkielinen alkuteos 128ЂЕЛАЯ ГВАРДИЯ, 1925)Suom. Esa AdrianWSOY, Porvoo, 1972

UNKARI

Puolitoistavuotias kuninkaanpoika - Unkarilaisia kansansatuja Transsilvaniasta 1298. Kissanpoikanen (A macskacicó, Kürti Zsuzsanna (Nagy A. Andrásné), 1941 Bogdánd, Szilágyság)Valikoinut ja suom. Viljo TervonenSKSGummerus Oy, Jyväskylä, 1981

UNKARI

Aleksanteri (Sándor) Petöfi (1823 - 1849): Papurikko ja valakka. 130Ukkovaari. Kaksi novellia. (katkelma)Suom. Meri SuljuKirjallisia pikkuhelmiä XIIIArvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1909

UNKARI

Sándor Márai (1900 - 1989):Kynttilät palavat loppuun 131(A Gyertyak Csonkig Egnek, 1942), Kpl VIIISuom. Tuomo LahdelmaAtena Kustannus Oy, Jyväskylä 2001

UNKARI

Sándor Csoóri (1930 - ):Ei kukaan, vain ystäväsi 132Jo seitsemättä päivää

Suom. Hannu Launonen ja Béla JávorszkyWSOY, Porvoo, 1989

Sándor Csoóri (1930 - ): Sateiden ilmarata

22

Lokakuun lopun ilta Niin mitätön, lumoava olento

Suom. Hannu Launonen ja Béla Jávorszky WSOY, Porvoo, 1998

Miklós Radnóti (1909 - 1944): Vaahtopää taivas, Valikoima runoja 1928 - 1944Vertauksia: Pieni kielioppi

LoitsuSuom. ja toim. Hannu LaunonenWSOY, Dark Oy, Vantaa 2003

VALKO-VENÄJÄ

Nälkäinen, laiska susi, kansansatu 133Nicola Baxter: Maailman ympäri satujen siivin (Around the World in 80 Tales, 2002)Suom. Tuulikki KaartoOy Kirjalito Ab, Singapore, 2002

VALKO-VENÄJÄ

Mihail Šolohov (1905 - 1984): Aron raivaajat 1 - 2 (Podnjataja tselina 1932 - 1960) 134Toinen kirja: VII luku (katkelma)Suom. Juhani Konkka 3. painosKustannus Oy Yhteistyö, Helsinki, 1977

VENÄJÄ

Työn poukka, kansansatu 135Pavel Bažov: Malakiittilipas - Ural-vuorten tarinoitaSuom. Marja-Leena Raunio Kustannusliike Raduga, Moskova, 1983

VENÄJÄ

Nikolai Gogol (1809 - 1852): Kuolleet sielut (Mertvyje duši, 1842) 136(katkelma)Suom. Juhani Konkka Otava, Helsinki, 1970

VENÄJÄ

23

Anton Tšehov (1860 - 1904): Hammaskirurgi 137Valitut novellit 1 - 2Novellit valinnut V.KiparskySuom. Juhani Konkka 5. painosWSOY, Juva, 2000

VENÄJÄ

Anton Tšehov (1860 - 1904): Neiti NN:n kertomus 138Teoksesta Suudelma ja muita novellejaNovellit valinnut V. KiparskySuom. Juhani Konkka4. painosWSOY, Juva, 1986

VENÄJÄ

Anna Ahmatova (1889 - 1966): Runoja 139Valkoinen taloMenettää sanojen tuoreus, puhdas tunneViikkoon en puhu kenenkään kanssa

Koonnut ja suomentanut Marja-Leena MikkolaKustannus Oy Orient ExpressRT-Paino, Pieksämäki, 1992

VIENAN KARJALA

Kuka on milläkin lailla hölmö, kansansatu 140Kokoelmasta Maaemon aarre - vienankarjalaisia kansansatujaKertonut ja kuvittanut Ulla LahikainenWSOY, Porvoo, 1983Teoksesta Pertti Virtaranta: Kultarengas korvaan - Vienalaisia satuja ja legendojaSuomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 303SKS, Vammala, 1971

VIENAN KARJALA

Poika ja kissa, kansansatu 141teoksesta Markku Nieminen - Edwina Goldstone: Vienan satujaSKS, Finnreklama Oy, Helsinki, 2004

VIRO

24

Kaleva ja Linda 142Kalevanpojan syntymä(Kalevipoeg, 1857 - 1861)Kalevipoeg, Viron sankarieepos -kirjasta (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1996)selkokielelle kirjoittanut Pertti RajalaBTJ Kirjastopalvelu OyGummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 1999

VIRO

Andrus Kivirähk (1970 - ): Riihiukko eli marraskuu (Rehepapp) 14315. marraskuuta (katkelma)Suom. Kaisu LahikainenOtava, Keuruu, 2002

Esitelmärunko kirjallisuusesitelmää varten 144

25

ALANKOMAAT Urhea Hendrick, hollantilainen tarina, suomentanut Minna Vuorinen (antologia s. 8 – 9)

Lue kertomus ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Selitä seuraavat sanat:patovalli ________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________nousuvesi________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________vesimassa________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________sankaritarina________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Mistä syystä pato oli alkanut vuotaa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miten Hendrick huomasi padon vuotavan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miksi Hendrick ei lähtenyt pois patovallin luota ja mennyt kotiinsa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Kuka löysi Hendrickin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

26

Seuraava tarina, (katkelma), Cees Nooteboom, suomentanut Markku Mannila (antologia s. 10 – 11)

Lue kertomus ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Mitkä kaksi merkitystä kelloilla kertojan mielestä yleensä on?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

_______________________________________________________________________________

2. Kenen kanssa kertoja katseli kelloa? Mitä tiedät hänen ulkonäöstään kerrotun perusteella?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millainen erikoisuus heidän tarkkailemassaan kellossa on?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Mistä maasta kertoja oli kotoisin? Miten se selviää katkelmasta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millä tavoin kertoja oli hyödyntänyt erikoista kelloa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

27

Onni on vaarallista, suomentanut Heimo Pihlajamaa (antologia s. 11 – 13)Eddy van Vliet: Jäähyväiset isälleni, ÄitiStefaan van den Bremt: TuntomerkitToon Tellegen: Prinsessa Ruusunen nukkui

Lue runot ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

Jäähyväiset isälleni

1. Oliko runoilija mielestäsi halunnut unohtaa isänsä nopeasti? Jos oli, niin miksi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Mitä ystäville oli tapahtunut?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millaisia asioita runoilija oli jäänyt mielessään pohtimaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Äiti

4. Mikä ei ollut reilua runoilijan mielestä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millainen perhe runon kertojalla mielestäsi on?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Mitä arvelet runon kertojan tarkoittavan kahdella viimeisellä säkeellä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

28

Tuntomerkit

7. Millaisia tuntomerkkejä runon kertoja tunnisti omasta elämästään?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

8. Miten hän koki elävänsä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

9. Mitä arvelet runoilijan haluavan tällä runollaan sanoa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Prinsessa Ruusunen nukkui

10. Miksi runon prinsessa sinun mielestäsi oli kirjoittanut sellaisen kirjeen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

11. Mitä molempien väsymys tässä runossa merkitsi heidän tulevaisuudelleen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

12. Mitä arvelet runoilijan haluavan tällä runollaan sanoa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

29

ALBANIA

Kukkien kokous, kansansatu, suomentaja tuntematon (antologia s. 14 – 16)

Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Miksi kukat, metsän eläimet, linnut ja hyönteiset olivat kokoontuneet yhteen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Millä tavoin jänis, orava ja karhu olivat sadun mukaan parantuneet?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miten satakieli paransi äänensä basilikan lehtien avulla?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Mistä mansikankukka varoitti eläimiä?

________________________________________________________________________________

_______________________________________________________________________________

5. Mikä on mielestäsi sadun opetus?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

30

Kivisen kaupungin kronikka, Muistolaattaluonnos, (kaksi katkelmaa), Ismail Kadare, suomentanut Kyllikki Villa (antologia s. 16 – 17)

Lue katkelmat ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millaisella paikalla katkelmien kaupunki sijaitsi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Minkä ikäinen kaupunki on kertomuksen perusteella sinun mielestäsi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miten mielestäsi on mahdollista kaatua jonkin talon katolle kadulla liukastuessaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Millaisena kirjailija kaupunkinsa koki?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Mistä kaupungista arvelet kirjailijan kertovan?

________________________________________________________________________________

6. Ota selvää, mitä sana kronikka tarkoittaa ja selitä se lyhyesti.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

31

ARMENIA

Parantava nauru, Mikael Manveljan, suomentanut Juhani Konkka (antologia s. 18 – 20)

Lue tarina ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Miksi kertomuksen mies oli tullut lääkärin vastaanotolle?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Mikä esti tarinan miestä nukkumasta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millaisia hoito-ohjeita lääkäri miehelle antoi? Luettele viisi erilaista ohjetta.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Kuka mies oli?

________________________________________________________________________________

5. Mitä arvelet kirjoittajan haluavan tällä tarinallaan kertoa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

32

Talviyönä, Stefan Zorjan, suomentanut Juhani Konkka (antologia s. 20 – 24)

Lue tarina ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Kuinka monta kertaa Akop herätti vaimonsa Arusin yön aikana?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miksi Akop ei saanut unta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Mistä syystä Akop sinun mielestäsi mietti vain muiden asioita, ei omia huoliaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miten vaimo suhtautui Akopin tapaan huolehtia naapureiden asioista?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millainen ihminen Akop kertomuksen perusteella oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

33

Sananparsia, Artpet, suomentanut Juhani Konkka (antologia s. 24 – 26)

Lue sananparret ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Selitä, mitä sananparsi ”vesi pesee pinnalta, kyynelet sisältä” tarkoittaa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miksi ”vierivä kivi ei sammaloidu”? Selitä omin sanoin.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Mitä sinun mielestäsi tarkoittaa sananparsi ”kun lähdet vieraaseen maahan, ota päähäsi sellainen hattu, jota siellä pidetään”?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miksi sinun mielestäsi ”totuus on puhuttava pilana”?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Valitse sananparsista se, joka puhuttelee sinua eniten. Selitä lyhyesti, miksi valitsit sen.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

34

AZERBAIDŽAN

Hammassärky, Abduragim Ahverdov, suomentanut Juhani Konkka (antologia s. 27 – 30)

Lue tarina ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millainen mies kauppias Hadži-Rustam oli luonteeltaan ja tavoiltaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Millainen ongelma kauppiaalla oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miksi kauppias halusi turvautua vaivassaan kylän parturiin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Millä tavoin kauppias suhtautui nuoreen hammaslääkäriin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Kuinka monta hammasta hammaslääkäri irrotti kauppiaan suusta? Miksi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

35

Ali ja Nino, (katkelma), Kurban Said, suomentanut Irmeli Sallamo (antologia s. 30 – 33)

Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Ali ja Nino olivat rakastavaisia. Milloin heidän oli määrä mennä naimisiin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Mistä kahdesta maanosasta he katkelman perusteella olivat kotoisin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Mitä kansalaisuuksia Tiflisin basaarista löytyi? Luettele kymmenen kansallisuutta.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Millaista taikaa Nino kokeili hautakiven luona?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Mistä arvelet rakastavaisten pienen riidan saaneen alkunsa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

36

BALKANIN NIEMIMAA

Pepelyouga ja kultainen kenkä, kansansatu, suomentanut Tuulikki Kaarto (antologia s. 34 – 35)

Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Mitä äiti lupasi tyttärelleen ennen kuolemaansa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Millä tavoin isän uusi vaimo ja tytär kohtelivat Pepelyougaa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Ketkä auttoivat Pepelyougaa? Millä tavoin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miten aatelismies löysi Pepelyougan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Mitä kansainvälisesti tunnettua satua tämä satu muistuttaa? Kerro lyhyesti sen juoni.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

37

Multakorvainen mies, Zvonimir Balog, suomentaja tuntematon (antologia s. 35)

Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Mitä muut ihmiset ajattelivat multakorvaisesta miehestä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miten mies itse suhtautui korviinsa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Mitä jonkin vuoden kuluttua tapahtui?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miten miehelle lopulta kävi?

5. Mikä sinun mielestäsi on tämän sadun opetus?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

38

Musta ratsu, harmaa haukka, kansanrunoja, suomentanut Juhani Nuorluoto (antologia s. 36 – 41)

Lue runoelmat ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

Käärmesulhanen

1. Kuinka monta vuotta Budan kuningas Milutin oli ollut naimisissa ilman jälkeläistä?

________________________________________________________________________________

2. Minkä taian avulla kuninkaan vaimo alkoi odottaa lasta?

________________________________________________________________________________

3. Miten kuningas suhtautui vaimonsa synnyttäneeseen käärmeeseen?

________________________________________________________________________________

4. Miksi kuninkaan täytyi ratsastaa Prizrenin tsaarin luo?

________________________________________________________________________________

5. Mitä käärmeen piti tehdä saadakseen omakseen tsaarin tyttären?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Millaisia lahjoja tsaari käärmeen seurueelle antoi?

________________________________________________________________________________

7. Miten käärmepoika muuttui hääyönä?

________________________________________________________________________________

8. Millä tavoin kuningatar toimi nuorenparin hääyönä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

9. Mitä käärmesulhaselle tapahtui?

________________________________________________________________________________

10. Millaisten satujen ryhmään tämä tarina mielestäsi kuuluu?

________________________________________________________________________________

39

Kraljević Marko ja vila

1. Miksi Miloš pelkäsi laulaa valaveljelleen Markolle?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Millaisiin voimakeinoihin Marko luotti vilan vihan hallitsemiseksi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millainen laulunääni Milošilla oli?

________________________________________________________________________________

4. Mitä Milošille tapahtui, kun hän ryhtyi laulamaan?

________________________________________________________________________________

5. Mitä Marko teki vilalle saatuaan tämän kiinni?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miten vila pystyi parantamaan Milošin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Millaisten tarinoiden ryhmään tämä runoelma mielestäsi kuuluu?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

40

Ihmisen käyttöä, (katkelma), Alexandar Tišma, suomentanut Jukka Mannerkorpi (antologia s. 42 – 44)

Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millaista sairautta Fräulein Anna Drentvenšek sairaalassa poti?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Minkä ikäinen hän oli ja mikä hän oli ammatiltaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miten Vera käyttäytyi Fräuleinin hautajaisissa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Mitä Vera teki hautajaisten jälkeen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millä tekosyyllä Vera sai haltuunsa Fräuleinin punaisen vihkon?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Mitä vihko todennäköisesti tämän katkelman perusteella paljasti Fräuleinin elämästä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Millaisen neuvon Milinko Veralle antoi?

________________________________________________________________________________

8. Miten Vera täytti lupauksensa Fräuleinille?

________________________________________________________________________________

41

Rakkaus on kuin raikas omena, (katkelma), Grozdana Olujić, suomentanut Kyllikki Heikkinen (antologia s. 45 – 47)

Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Missä koulussa päähenkilö Slobodan Galac ikänsä perusteella opiskeli?

________________________________________________________________________________

2. Miksi opettaja Novak ei halunnut kävellä pulpettien välissä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millainen asema Slobodanilla oli muiden oppilaiden keskuudessa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Millaisia tulevaisuuden haaveita Slobodanilla oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Miksi Slobodan halusi ärsyttää opettajaa kommenteillaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Mitä ajattelet opettajan puheista ja käyttäytymisestä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

42

BELGIA

Kettu ja kukko, kansansatu, suomentanut Aila Nissinen (antologia s. 48)

Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Miksi kettu ei ollut aikaisemmin onnistunut kukon pyydystämisessä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Minkä ratkaisevan virheen kukko teki, kun kettu kehui sitä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Mitä kettu silloin heti teki?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miten isäntä toimi ketun ja kukon nähtyään?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Miten kukko neuvoi kettua?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Kumpi eläimistä oli mielestäsi ovelampi? Miksi?

________________________________________________________________________________

7. Mihin satujen ryhmään tämä tarina kuuluu?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

43

BULGARIA

Satayksi kertaa, kansansatu, suomentanut Aila Nissinen (antologia s. 49) Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millaisia ruokia kovakuoriaisen kellarissa talven varalta oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miksi leppäkerttu tuli kovakuoriaisen luokse?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miten kovakuoriainen suhtautui leppäkertun avunpyyntöön?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miten koppakuoriainen yritti hoitaa sairauttaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Miten koppakuoriaisen käytös muuttui hänen oman sairastumisensa jälkeen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Mikä tämän sadun opetus sinun mielestäsi on?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

44

ENGLANTI

Miten haluatte, (katkelma), William Shakespeare, suomentanut Paavo Cajander (antologia s. 50)

Lue katkelma näytelmästä ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

Millaisena seitsemänosaisena näytelmänä Jaqu näkee ihmisen elämän?

1. __________________________________________________________________________

_____________________________________________________________________________

2. __________________________________________________________________________

_____________________________________________________________________________

3. __________________________________________________________________________

_____________________________________________________________________________

4. __________________________________________________________________________

_____________________________________________________________________________

5. __________________________________________________________________________

_____________________________________________________________________________

6. __________________________________________________________________________

_____________________________________________________________________________

7. __________________________________________________________________________

_____________________________________________________________________________

Ota selvää William Shakespearen elämästä ja tuotannosta.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

45

Oma huone, (katkelma), Virginia Woolf, suomentanut Kirsti Simonsuuri (antologia s. 51 – 53)

Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Mitkä kaksi kertojan elämää mullistanutta asiaa tapahtui samaan aikaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miten kertoja oli elättänyt itseään ennen perinnön saamista?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miten nämä työt olivat vaikuttaneet häneen ihmisenä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Mikä merkitys perinnöllä - 500 puntaa vuodessa - kertojan elämälle oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Miten katkelman päähenkilö suhtautui ihmisten omistamisviettiin ja ahneuteen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miten kertoja suhtautui eri ammattien väliseen arvostukseen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Mitä katkelman päähenkilö ajatteli naisista ”suojeltavana sukupuolena”?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

46

Laulutunti, Katherine Mansfield, suomentanut Rauha Maria Lindström (antologia s. 54 – 59)Lue novelli ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millaisessa tunnetilassa Miss Meadows aloitti laulutunnin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miten laulunopettaja suhtautui työtoveriinsa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millaisen kirjeen Miss Meadows oli juuri saanut?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Millaisia rituaaleja luokassa oli laulutunnin alussa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Mitä Miss Meadows odotti rakastamaltaan mieheltä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miten sähkösanoman saapuminen muutti laulutunnin ilmapiiriä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Mikä mielestäsi on tämän novellin teema?________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

47

Preludi, (katkelma), Katherine Mansfield, suomentanut Kaija Lintumaa (antologia s. 59 – 63)

Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Mitä kirjeen kirjoittajalle oli katkelman alussa tapahtunut?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Millaisia naapureita kertojan kodin lähellä asui?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millainen suhde kertojalla oli Stanley-lankoonsa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Millainen Beryl oli ulkonäöltään?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millaiset hiukset hänellä oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miten kertoja käyttäytyi taloon vierailulle tulleiden miesten aikana?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Miksi Beryl koki olevansa luonteeltaan valheellinen? Oliko siihen sinun mielestäsi syytä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

48

Eläinten vallankumous, (katkelma), George Orwell, suomentanut Panu Pekkanen (antologia s. 63 – 66)

Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Mikä ja minkäniminen toisille eläimille puhetta pitävä eläin oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miksi sana Ihminen on katkelmassa kirjoitettu isolla kirjaimella?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millaisena puhuja näki Ihmisen toiminnan eläimiä kohtaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Millaista vallankumouksen sanomaa puhuja julisti?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millainen välikohtaus tapahtui kesken puheen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miten eläinten tuli puhujan mukaan suhtautua toisiin eläimiin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Mitä ajattelet lukemasi katkelman sisällöstä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

49

Rautanainen, (katkelma), Ted Hughes, suomentanut Kristiina Drews (antologia s. 67 – 69)Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millainen hahmo suistomaan mudasta nousi esiin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Mitä lintumies oli tarkkailemassa maastossa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Kuinka kauan hän oli tarkkaillut lintua?

________________________________________________________________________________

4. Mitä lintumies aikoi tehdä linnulle ja sen munille?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Mikä vastaan tullut omituinen olento oli miehen mielestä ensin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miten mies toimi olennon nähtyään?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Miten olento käsitteli miehen autoa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

8. Miten lintumies yritti pelastautua?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

50

Muotti, Syntymäpäiväkirjeitä, Ted Hughes, suomentanut Alice Martin (antologia s. 70)

Lue runo ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Miksi isän oli tässä runossa täytynyt palata?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miksi isän piti kuulla kaikki?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millainen suhde runon ”sinällä” on isäänsä kohtaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Mitä ajattelet, ketä runon ”sinä” tarkoittaa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Miksi arvelet runon nimen olevan ”Muotti”?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Mikä tämän runon sanoma sinun mielestäsi on?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

51

ESPANJADon Quijote, (katkelma), Cervantes Saavedra, suomentanut A. J. Hollo (antologia s. 71 – 75)

Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millainen talonpojan Leandra-tytär oli luonteeltaan, ulkonäöltään ja älyltään?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miksi talonpoika ja tytär itse vartiovat häntä niin tarkasti?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millainen tarinan Eugenio-kertoja oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Kerro Vicente de la Rocan olemuksesta ja luonteesta.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Mikä vaikutus Vicentellä oli Leandraan?

________________________________________________________________________________

6. Mitä Leandralle tapahtui pakomatkalla Vicenten mukana?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Millä tavoin Leandran monet kosijat surivat häntä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

8. Mitä opettavaista tarinassa on sinun mielestäsi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

52

Basilio ja Clotaldo, (katkelma), Pedro Calderón de la Barca, suomentanut Helvi Vasara (antologia s. 76 – 78)

Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millainen Basilion ja Clotaldon välinen suhde oli katkelman alun perusteella?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Mitä Clotaldo oli tehnyt herransa määräyksestä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Ketä varten taikajuoma oli valmistettu?

________________________________________________________________________________

4. Millainen kirous Segismundoa vaivasi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Miksi Basilio oli käskenyt tuoda Segismundon palatsiinsa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Millaiseen kokeeseen Basilio poikansa Segismundon asetti?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Miksi Segismundo piti noutaa palatsiin hänen nukkuessaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

8. Mitä mieltä Clotaldo oli herransa Basilion tekemästä testistä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

53

Andalusian lauluja, Federico García Lorca, suomentanut Matti Rossi (antologia s. 79 – 80)Lue runot ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

Päätöslaulu

1. Miksi runon kertoja-minä itkee poppelin alla? Kerro oma tulkintasi.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________Elokuu

2. Millaisena runoilija kokee elokuun?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________Kaadettiin kolme puuta

3. Miksi tämä runo voisi olla luontoa puolustava puheenvuoro?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________Tytölle

4. Miksi runon ”minä” ei halua puhua? Kerro oma tulkintasi.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________Kuun noustessa

5. Miten tämä runo kuvaa ihmisen yksinäisyyttä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

54

ESPANJA/Baskimaa

Lumottu karhu, kansansatu, suomentanut Mervi Vyyryläinen-Väänänen (antologia s. 81 – 84)

Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millä tavoin isä alkoi huolehtia tyttärensä tulevaisuudesta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Millaisen lahjan isä oli tyttärelleen ostanut?

________________________________________________________________________________

3. Minne isä ja tytär joutuivat eksyttyään metsään?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Millaisen onnettomuuden isä vahingossa aiheutti?

________________________________________________________________________________

5. Miten tytär yritti pelastaa karhun?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Mitä nuorukaiselle oli tapahtunut?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Mikä vapautti nuorukaisen noidan taikavoimasta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

8. Mikä on sadun opetus?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

55

GEORGIA

Kaukaisen Nikozetin maan kaunotar, kansansatu, suomentanut Mervi Pohjolainen (antologia s. 85 – 89)Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Mitä ruhtinaan vanhin poika piti täydellisimpänä, mitä kauneimpana ja mitä nopeimpana?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Mitä nuorin poika piti täydellisimpänä, mitä kauneimpana ja mitä nopeimpana?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Mitkä kolme toivomusta nuorukainen Lännen ruhtinaalle täytti?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Mitä Lännen ruhtinaalle loppujen lopuksi tapahtui?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millaisia lahjoja nuorukaisella oli mukana kotiin palatessaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Millaisia perinteisiä sadun elementtejä tähän satuun sisältyy?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

56

Sananparsia, Sulhan-Saba Orbeliani, suomentanut Juhani Konkka (antologia s. 90 – 91)

Lue sananparret ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Selitä, mitä sinun mielestäsi sananparsi ”isoja purjeita pullistaa vain kova tuuli” tarkoittaa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miksi ”hyvä sana avaa rautaportitkin”? Kerro oma tulkintasi.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Mitä sinun mielestäsi tarkoittaa sananparsi ”ken puhuu totuuksia, pitää hevosen aina lähtövalmiina”?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miksi sinun mielestäsi ”ruusu kasvaa kaatopaikallakin”?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Miten perustelet tämän:”kun voima tulee ikkunasta sisään, totuus pakenee ovesta”?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Valitse sananparsista se, joka puhuttelee sinua eniten. Selitä lyhyesti, miksi valitsit sen.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

57

IRAN

Mushkil Gusha, kansansatu, suomentanut Ritva-Liisa Pilhjerta (antologia s. 92 – 94) Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millä tavoin sadun päähenkilö elätti itsensä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Mitä Mushkil Gusha toivoi vastineeksi hyvästä teostaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miksi pensaanleikkaajan vaimo sanoi kauppiaalle: - Älkää narratko?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Mistä pensaanleikkaajan huono onni johtui?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millainen mies pysähtyi kuuntelemaan tarinaa Mushkil Gushasta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miten arvelet pensaanleikkaajan käyttäytyvän myöhemmin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Mikä on tämän sadun opetus sinun mielestäsi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

58

IRLANTI

Runoja, William Butler Yeats, suomentanut Aale Tynni (antologia s. 95 – 97)

Lue runot ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

Kalastaja

1. Mitkä runon elementit kertovat, että runon kuvaama mies voisi olla kalastaja?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Voisiko runon kalastaja olla oikeasti olemassa? Perustele vastauksesi.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miksi runoilija haluaa kirjoittaa juuri kalastajasta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Koululasten parissa I - VIII

4. Millaiseksi runoilija kuvaa lasten maailman näissä runoissa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millaisena runot kuvaavat kuusikymmenvuotiaan julkisuuden miehen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miten tulkitset runon VIII sanomaa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

59

Eveline, (katkelma), James Joyce, suomentanut Pentti Saarikoski (antologia s. 98 – 102)

Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millaisella alueella Eveline katkelman kuvauksen perusteella asui?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miksi monet naapurit ja ystävät olivat jättäneet kotinsa ja lähteneet?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millainen perhe Evelinellä oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miten Frank olisi halunnut muuttaa Evelinen elämän?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millaisen lupauksen Eveline oli äidilleen antanut?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Millaiseen ratkaisuun Eveline päätyi? Miksi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

60

Millaista on, (katkelma), Samuel Beckett, suomentanut Juha Mannerkorpi (antologia s. 102 – 103)

Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Mitä erikoista huomasit Beckettin tekstikatkelman ulkoasussa muihin teksteihin verrattuna?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Mikä on toiston merkitys tässä katkelmassa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Mitä katkelman kertoja näytti olevan parhaillaan tekemässä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Mikä merkitys juuttisäkillä oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Kokeile itse tajunnanvirtatekniikkaa. Kirjoita alla olevien viivojen loppuun saakka pysähtymättä ja kynää nostamatta kaikki, mitä mieleesi tulee.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

61

ISLANTI

Oddrunin itku, sankariruno, suomentanut Aale Tynni (antologia s. 104 – 107)

Lue runo ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Miltä vuosisadoilta nämä sankarirunot ovat peräisin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Kuinka monta säkeistöä tämä sankariruno sisältää?

________________________________________________________________________________

3. Mikä Borgnyä vaivasi, kun Oddrun lähti ratsain auttamaan häntä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Mistä syystä Oddrun kertoi tulleensa auttamaan Borgnyä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millaiset välit Oddrunilla ja Borgnyllä olivat olleet aikaisemmin? Entä nyt?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Millä tavoin Oddrunin veli Atli suhtautui Oddruniin ja hänen rakastettuunsa Gunnarriin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Onko sankarirunojen tulkinta helppoa vai vaikeaa? Perustele vastauksesi.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

62

Yksinäisen matkaajan muisto, (katkelma), Thor Vilhjálmsson, suomentanut Seija Holopainen (antologia s. 108 – 109)

Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Tarkkaile kirjailijan kerrontatekniikkaa. Mitä huomaat?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Millaisen lahjan katkelman ”minä” naiselle antoi? Miksi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Tarkastele katkelman repliikkejä. Mitä huomioita voit tehdä dialogista?

________________________________________________________________________________

4. Miksi kertojan oli lähdettävä naisen luota?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Milloin kertojan olisi ollut mahdollista palata naisen luo?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Millaisia maastoja ja säitä mies joutui matkallaan kohtaamaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Minkä teeman tämä katkelma sisältää?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

63

Joutsen, (katkelma), Guðbergur Bergsson, suomentanut Tapio Koivukari (antologia s. 109 – 111)

Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Miksi isäntä ja tyttö olivat hakemassa tammaa joen toiselta puolelta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Minkä tehtävän tyttö sai veneessä isännältä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Mitä isäntä itse teki veneessä?

________________________________________________________________________________

4. Miten isäntä suhtautui hevosen pakokauhuun?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Miten hevonen oli aiemmin päässyt joen yli vastakkaiselle puolelle?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Millainen suhde tytöllä oli hevoseen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Millainen kokemus hevosen uittaminen joen yli oli kertomuksen tytölle? Mitä hän oppi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

64

ITALIA

Vita Nuova, Dante Alighieri, suomentanut Tyyni Haapanen-Tallgren (antologia s. 112 – 117)

Sonetti VI, XIVSonetti VII, XV,Sonetti VIII, XVISonetti IX, XVII

Lue sonetit ja niitä seuraavat selventävät jaksot ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Miten kirjoittaja kokee rakkautensa kohteen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Millaisia fyysisiä tuntemuksia rakkaus kirjoittajassa aiheuttaa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miksi kirjoittaja kokee naisten pilkkaavan häntä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miksi kirjoittaja kaikesta huolimatta haluaa nähdä rakkautensa kohteen aina uudelleen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Miten rakastunut kirjoittaja käyttäytyy?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

65

Sonetteja Lauralle, Francesco Petrarca, suomentanut Elina Vaara (antologia s. 118 – 121)

Lue sonetit ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

In vita di madonna Laura: Varaatte hunnun, poutaan, pilvisäähän1. Miksi runon ”minä” arvelee rakastettunsa alkaneen käyttää huntua?

________________________________________________________________________________

Siunattu vuosi, kuu ja päivä, vuoden2. Millä tavoin runon ”minä” suhtautuu rakastumiseensa?

________________________________________________________________________________

En, tyhmä, vastaan pannut Amorille3. Miksi arvelet runon ”minän” moittivan itseään tyhmäksi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Vapaus kallis, kuinka selvensitkään4. Miten syväksi runon ”minä” kokee rakastumisensa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Ihanat silmät sotaa säätelevät5. Millaisena runoilija esittää rakkauden kohteen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

In morte di madonna Laura: Kun kuumin Amor lietsoi meihin tulta6. Mitä runon ”minän” rakastetulle tapahtui?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Autuas sielu, yöni helpommiksi7. Miten runon ”minä” arvelee selviävänsä menetyksestä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

66

Metsästyshaukka, Giovanni Boccacio, suomentanut Ilmari Lahti ja Vilho Hokkanen (antologia s. 122 – 126)Lue kertomus ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millä tavoin Federigo yritti ensin voittaa Monna Giovannan rakkauden?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Mitä Federigolle jäi jäljelle, kun hän köyhtyi?

________________________________________________________________________________

3. Miten Monna Giovannan poika pääsi tutustumaan Federigoon?

________________________________________________________________________________

4. Millaisen toiveen Monna Giovannan sairastunut poika esitti äidilleen?

________________________________________________________________________________

5. Millä tavoin ja mitä tarjoamalla Federigo otti vastaan hänelle mieluisen vieraan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miten Federico todisti Monna Giovannalle, mitä hän oli tarjonnut ateriaksi?

________________________________________________________________________________

7. Mitä Monna Giovannan pojalle tapahtui tämän jälkeen?

________________________________________________________________________________

8. Miten Monna Giovanna suhtautui Federigoon tapahtuneen jälkeen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

9. Tämä kertomus on nk. haukka-novelli. Miten analysoit tämän novellityypin rakennetta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

67

ITÄVALTAHetkien kirja, Rainer Maria Rilke, suomentanut Anna-Maija Raittila (antologia s. 127 – 129)

Lue runot ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

Ja vaikka kukin irti itsestään

1. Millaisena ihmeenä runoilija kokee maailman?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Rakkauslaulu

2. Millaiseksi runoilija kokee rakkautensa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Köyhän talo on kuin alttari

3. Millä tavoin analysoisit tätä Rilken runoa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Sokeutuva

4. Mistä runoilija puhuu, kun hän puhuu sokeutuvasta? Tee lyhyt analyysi myös tästä runosta.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

68

Riisuttu epäonni, (katkelma), Peter Handke, suomentanut Arja Rinnekangas (antologia s. 129 – 130)

Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Miksi säästäminen alkoi kiinnostaa isoisää niin voimakkaasti?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Mitä tapahtui sen jälkeen, kun isoisä oli menettänyt säästönsä 1920-luvulla?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Mitä sana ”myötäjäinen” tarkoittaa?

________________________________________________________________________________

4. Saivatko isoisän perilliset käydä koulua? Miksi?

________________________________________________________________________________

5. Miten vuosisatoja vanhat painajaiset vaikuttivat yhden pojan koulutukseen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miten isoisä huvitteli?

________________________________________________________________________________

7. Mitä isoisän poika teki säästämisen sijasta?

________________________________________________________________________________

8. Olisiko pojalla ollut mahdollisuuksia sellaiseen elämään, jota hän vietti, jos isoisän säästäväinen elämä ei olisi sitä hänelle järjestänyt? Perustele vastauksesi.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

69

KAZAKSTAN

Amin ja maksamaton lasku, kansansatu, suomentanut Tuulikki Kaarto (antologia s. 131)Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millainen mitta tusina on?

________________________________________________________________________________

2. Miksi Amin lainasi kananmunat kauppiaalta?

________________________________________________________________________________

3. Kuinka kauan Amin viipyi matkallaan?

________________________________________________________________________________

4. Mitä hänelle oli tapahtunut kyseisenä aikana?

________________________________________________________________________________

5. Miksi kauppias halusi Aminilta niin suuren korvauksen hänen lainastaan?

________________________________________________________________________________

6. Miten hän perusteli asiansa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Miten Amin puolustautui?

8. Millaisista ihmisluonteista tämä satu sinun mielestäsi kertoo? Mikä on sadun teema?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

70

KREIKKA

Sisyfos, kansantarina, suomentanut Aarno Peromies (antologia s. 132 – 134)

Lue tarina ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millaisen vaihtokaupan kuningas Sisyfos teki joenjumala Asopoksen kanssa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miten isäjumala Zeus rankaisi Asoposta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Mitä kuningas Sisyfos teki hänen linnaansa tulevalle Kuolemalle?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Millaisia seurauksia siitä oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Miten sodanjumala Areksen onnistui vapauttaa Kuolema Sisyfoksen linnasta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miten Sisyfoksen onnistui paeta Manalasta sinne jouduttuaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Millaisen ikuisen rangaistuksen Sisyfos teostaan sai?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

71

Seireenit, Skylla ja Kharybdis, Odysseia, (katkelma), Homeros, suomentanut Pentti Saarikoski (antologia s. 134 – 139)Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millä tavoin seireenit pystyivät noitumaan heidän lähelleen tulleen ihmisen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miten Odysseus pelasti itsensä ja miehistönsä seireenien vallasta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millaiset kaksi reittiä Odysseuksella oli valittavana seireenien ohi päästyään?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Millainen hirviö Skylla oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Miksi Odysseuksen oli syytä pelätä Kharybdistä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miten Odysseus miehineen selvisi kahdesta hirviöstä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Minkä neuvon sokea tietäjä Teiresias oli Odysseukselle antanut?

________________________________________________________________________________

8. Millaisen ohjeen Odysseus antoi miehilleen ennen Helioksen saarelle saapumista?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

72

Iltatähti, häälaulu, Sapfo, suomentanut Pentti Saarikoski (antologia s. 140 – 141)

Lue runot ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

Se kuuluu jumaliin se mies joka sinun kanssasi istuu

1. Kuinka korkealle runoilija nostaa rakastetun merkityksen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Millä tavoin runoilija kuvailee runon rakastunutta ”minää”?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Ratsumiesten jalkamiesten matruusien

3. Päättele runotekstistä, miksi Helena on jättänyt perheensä.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Mitä runon ”minä” haluaisi tehdä mieluummin kuin sotia?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Niin kuin makea omena korkeimmassa oksassa

5. Mikä on tämän runon sanoma sinun mielestäsi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

73

LATVIA

Eläinapulaiset, kansansatu, suomentanut Anita Mitrošin (antologia s. 142 – 144)

Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Mihin poika tuhlasi isän ensiksi antamat 100 ruplaa?

________________________________________________________________________________

2. Mitä tapahtui toisella ja kolmannella leivänhakumatkalla?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miten käärme palkitsi pojalle sen, että tämä oli pelastanut sen hengen?

________________________________________________________________________________

4. Millainen taika sormuksessa oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Mitä ikäviä asioita pojalle tapahtui herrasväen linnassa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miten linnan rouva huolehti anastamastaan sormuksesta?

________________________________________________________________________________

7. Millä tavoin pojan aikaisemmin pelastamat hiiri, koira ja kissa saivat sormuksen takaisin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

8. Mikä merkitys tällä sadulla on sinun mielestäsi ollut aikanaan kansan parissa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

74

Kolme solmua, kansansatu, suomentanut Anita Mitrošin (antologia s. 145 – 148)

Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Mikä oli syynä siihen, että pojasta tuli merimies?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Millaiset kolme taikaa vanhan merimiehen kolme solmua sisältävässä narunpätkässä oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miten Onnekas Kapteeni sai itselleen valtakunnan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miksi Onnekas Kapteeni joutui rajumyrskyyn?

________________________________________________________________________________

5. Mitä neidonryöstäjälle ja hänen laivoilleen myrskyssä tapahtui?

________________________________________________________________________________

6. Miten Onnekas Kapteeni suhtautui saamaansa valtakuntaan?

________________________________________________________________________________

7. Millaisen pojan prinsessa ja Onnekas Kapteeni saivat?

________________________________________________________________________________

8. Miten köydenpätkälle kävi?

75

Typerys ja tyhjä lato, kansansatu, suomentanut Tuulikki Kaarto (antologia s. 148 – 149)

Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millainen nuorin poika oli luonteeltaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Mitä isä ajatteli nuorimmasta pojastaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millä tavoin isä päätti palkita ahkerat poikansa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miten ensimmäinen poika yritti täyttää ladon?

________________________________________________________________________________

5. Millä tavoin toinen poika yritti täyttää latoa?

________________________________________________________________________________

6. Mistä syystä kolmannen pojan yritys onnistui?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Millaisia sadun skeemaan liittyviä elementtejä tämä satu sisältää?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

76

Itsestäni, (katkelma), Astrīde Ivaska, suomentanut Jatta Krug s. 149 – 150)

Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millainen perhe katkelman kertojalla oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Ota selvää, mitä katkelman sana kyyditys tarkoittaa. Mitä isälle siis tapahtui?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millainen veli kertojalla oli?

________________________________________________________________________________

4. Mitä asioita kertoja oli opiskellut?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Mikä sai hänet ryhtymään kirjailijaksi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Millä tavalla kertoja kuvailee kunkin neljän eri maan merkitystä itselleen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

77

LIETTUA

Pyykkäri ja kreivi, kansansatu, suomentanut Anita Mitrošin (antologia s. 151 – 153)

Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Selitä seuraavien sanojen merkitys.

piika ___________________________________________________________________________

vouti ___________________________________________________________________________

maaorja _________________________________________________________________________

velho ___________________________________________________________________________

2. Miksi nuori pyykkäri ei suostunut kreivin vaimoksi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millaisen vaatimuksen kreivi esitti pyykkärille ensimmäisenä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Mitä kreivi vaati nuorelta piialta toiseksi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millainen kolmannen lahjan piti olla?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miten velhot kohtelivat nuorta pyykkäriä?

________________________________________________________________________________

7. Miksi kreivi suuttui kolmannen lahjan saatuaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

78

Rupikonnakultin jälkiä, suomentanut Harry Forsblom, Leila Joutsen ja Jyrki Kiiskinen (antologia s. 153 – 155)

Lue runot ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

Vain kuninkaat kuolevat oikeasti

1. Ota selvää, mihin viittaavat runon nimet Kharon ja Haades. Selitä merkitykset viivoille.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miten voisit tulkita tämän runon sanomaa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Maaginen kehä

3. Millaisessa asumuksessa kerjäläinen runon mukaan yöpyi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Mikä merkitys maagisella kehällä tässä runossa on sinun mielestäsi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Aamu

5. Mikä merkitys runon nimellä on tässä tekstissä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Oppia kävely, tulkita kotia

6. Miten voisit tulkita tätä runoa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

79

LÄHI-ITÄ

Gilgamesh, Yhdestoista taulu (katkelma), suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila (antologia s. 156 – 160)

Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.Yhdestoista taulu

1. Kuka lähetti suuren Tulvan?

________________________________________________________________________________

2. Millaisen ohjeen Ea antoi Utnapishtimille?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millaisen laivan Utnapishtim rakennutti?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Mitkä merkit aloittivat Tulvan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Kuinka kauan rajuilma kesti?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Mitä suurta kertomusta tämä runoelma muistuttaa? Tutustu Gilgames-eepoksen juuriin, n. 1600 eKr. Katso antologia, s. 367.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

80

Tuhannen ja yhden yön tarinoita, suomentanut Eeva-Liisa Manner (antologia s. 161 – 165)Lue kertomus ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

Kehyskertomus

1. Miksi kuningas Šahriar vihastui ensimmäiselle vaimolleen?

________________________________________________________________________________

2. Mitä siitä seurasi itsevaltiaan kuninkaan tuleville vaimoille?

________________________________________________________________________________

3. Millainen visiirin vanhempi tytär Šeherazade oli?

________________________________________________________________________________

4. Millaisen toivomuksen tytär esitti isälleen visiirille?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Miten visiirin nuorempi tytär Dinarzade auttoi sisartaan?

________________________________________________________________________________

6. Mitä sellaista Šeherazade teki, että kuningas muutti menettelytapojaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Kuinka kauan Šeherazade kertoi tarinoitaan? Kuinka pitkä aika se on vuosina?

________________________________________________________________________________

8. Mitä muuta sinä aikana oli tapahtunut? Miksi kuningas ei tiennyt siitä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

9. Miksi Šeherazade toi lapsensa kuninkaan luokse?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

81

Tuhat ja yksi yötä, suomentanut J. A. Hollo (antologia s. 165 – 166)

Lue tarina ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Mistä metsästäjä löysi hunajan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Luettele hunajanpisaran putoamisesta aiheutuneet seuraukset linnusta lähtien.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millaisen tehtävän mies antoi vaimolleen?

________________________________________________________________________________

4. Miksi nainen lankesi kauppiaan liehittelyyn?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Mitä kauppiaan orja oli laittanut naisen nyyttiin riisin ja sokerin sijasta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miten pata ja seula liittyvät tarinaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Miksi tällaiset veijaritarinat viehättävät lukijoita?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

82

Viisaan viini, Teltantekijä, Omar Khaijam, suomentanut Toivo Lyy (antologia s. 167 – 168)

Lue runot ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Miltä ajalta nämä runot ovat peräisin?

________________________________________________________________________________

2. Ota selvää, minkämaalainen runoilija Omar Khaijam oli.

________________________________________________________________________________

3. Millaisen opetuksen ensimmäiset kaksi säkeistöä sisältävät?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Onko ”Oi aamuja” rakkausruno? Mistä tiedät sen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millä tavalla runoilija opettaa elämään runosäkeissä ”Pois eilispäivän muistelu”?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Teltantekijä

6. Mistä asiasta runoilija ei halua kantaa murhetta?

________________________________________________________________________________

7. Mitkä neljä alkuainetta runoilija liittää ihmisen olemukseen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

8. Miten ihmisen tulisi runoilijan mukaan suhtautua tähän päivään?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

83

Paha henki ruukussa, kansansatu, suomentanut Ritva-Liisa Pilhjerta (antologia s. 169 – 170)

Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Miksi miehen toiveikkuus virisi, kun hän oli vapauttanut ruukun hengen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Minkä tärkeän asian mies unohti kysyä hengeltä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Mikä miehen ensimmäinen toive oli?

________________________________________________________________________________

4. Millainen olo miehen valtasi hänen päästyään kotiinsa?

________________________________________________________________________________

5. Mitä henki sai aikaan seuraavana yönä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Mitkä kaksi toivomusta mies huusi pakon sanelemana?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Millaisen toivomuksen henki esitti?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

8. Millä tavoin Baal Shem Tov onnistui vangitsemaan hengen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

84

MALTA

Saaren ääni, Oliver Friggieri, suomentanut Paula Lohi (antologia s. 171 – 173)

Lue runot ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

Vain tämän kerran

1. Miksi meidän on oltava hereillä joka hetki?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________Aallon ääni

2. Selitä omin sanoin, miksi runon ”minä” ei voi enää ymmärtää aallon puhetta.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________Exodus

3. Mitä runoilija mielestäsi tarkoittaa oudolla pukeutumisella tässä yhteydessä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________Suljettu ovi

4. Millainen kaikille yhteinen salaisuus suljetun oven takana sinun mielestäsi on?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________Varastan minuutin

5. Mihin tarkoitukseen lippaisiin tallennettua voisi elämässään myöhemmin käyttää?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

85

Vaarin keppi, kertomus, suomentanut Ulla-Liisa Heino (antologia s. 174)

Lue kertomus ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millaisia lahjoja vaari sai syntymäpäivänään?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Millainen vaarin keppiin liittyvä huoli Guguzella oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miksi Guguze vaihtoi kumirenkaan rautarenkaan tilalle?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miten Guguze auttoi vaaria rakennuspaikalla?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Mitä syntymäpäivälahjoille tapahtui kesän kuluessa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Mistä syystä Guguze halusi tietää vaarilta, miksi tämä ei käytä saamaansa keppiä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Mitä vaarin vastaus Guguzelle merkitsi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

86

Huhmar, kertomus, suomentanut Ulla-Liisa Heino (antologia s. 175 – 176)

Lue kertomus ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Miksi Guguzen täytyi lähteä äidin asialle heti aamusta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miksi Guguze palasi takaisin, vaikka hän oli ehtinyt matkallaan jo sedän portille?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Mitä Guguze ryhtyi tekemään pellolla?

________________________________________________________________________________

4. Millaista työtä Guguze teki puutarhassa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Miten Guguze auttoi työläisiä riihellä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miksi hän meni vielä kanalaankin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Minkä asian Guguze unohti?

________________________________________________________________________________

8. Mikä tämän tarinan opetus sinun mielestäsi on?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

87

NORJA

Isä, Björnstjerne Björnson, Suom. Maila Talvio ja Yrjö Koskelainen (antologia s. 177 – 179)

Lue kertomus ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millainen mies kertomuksen päähenkilö Thord Överaas oli?

________________________________________________________________________________

2. Miksi isä halusi, että poika kastetaan erikseen?

________________________________________________________________________________

3. Mistä syystä isä tuli kuusitoista vuotta myöhemmin papin puheille?

________________________________________________________________________________

4. Millaista asiaa isällä kolmannella kerralla oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Mitä pojalle tapahtui isän silmien edessä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miten isä suhtautui onnettomuuteen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Minkä asian vuoksi isä tuli papin luokse neljännellä kerralla?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

8. Millainen muutos Thord Överaasin luonteessa tapahtuu kertomuksen kuluessa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

88

Kotkanpesä, Björnstjerne Björnson, Suom. Maila Talvio ja Yrjö Koskelainen (antologia s. 179 – 181)Lue kertomus ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Miksi kylän nimi oli Endrelä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Millainen nähtävyys kylän yläpuolella, korkealla vuorella oli?

________________________________________________________________________________

3. Millainen suhde kyläläisillä oli kotkanpesään?

________________________________________________________________________________

4. Miksi Leif halusi kiivetä kotkanpesälle?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millaista kiipeäminen oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miksi tyttö yritti saada Leifin palaamaan takaisin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Miten Leifille kävi?

________________________________________________________________________________

8. Mitä kylän vanhin asukas ajatteli tapahtuneesta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

89

Puoli tusinaa nenäliinoja, Sigrid Undset, suomentanut Anna-Maria Tallgren, aqntologia s. 182 – 193)Lue kertomus ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Miksi Bildit tuli koulusta kotiin veljiään myöhemmin?

________________________________________________________________________________

2. Kuinka monta tyttöä ja poikaa perheessä oli? Luettele heidän nimensä.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miksi Bilditin hiukset oli leikattu lyhyiksi?

________________________________________________________________________________

4. Miten isä ja äiti suhtautuivat Bilditin toiveeseen päästä tanssikouluun?

________________________________________________________________________________

5. Millainen merkitys tanssikoululla olisi Bilditille ollut?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miksi Bildit joutui uhrautumaan perheessä muiden hyväksi?

________________________________________________________________________________

7. Millainen ihminen, asianajaja Iversen, Bilditin isä, kuvauksen perusteella oli? Entä äiti?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

8. Millaiset odotukset Bilditillä oli isän tuomista tuliaisista?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

9. Millainen Bilditin ja isän välinen suhde oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

90

PORTUGALI

En minä aina ole sama, Fernando Pessoa, suomentanut Pentti Saaritsa (antologia s. 194 – 198)Lue runot ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten. Autopsykografia

1. Miksi runoilija kuvaa ihmisen sydäntä järjen leikkikaluksi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Rakastunut paimen

2. Millä tavoin rakastuminen on muuttanut runon paimenen elämän?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Älä pidä mitään käsissäsi

3. Mitä runoilija haluaa opettaa lukijalle tässä runossa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Lykkäys

4. Miksi runoilija haluaisi siirtää kaikki päätöksensä tulevaisuuteen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Ota selvää, miksi runoilija Fernando Pessoan kohdalla tässä teoksessa ovat myös nimet Alberto Caeiro, Ricardo Reis ja Álvaro de Campos.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

______________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

91

Hiirenmetsästys, Bernardo Atxaga, suomentanut Tarja Roinila (antologia s. 198 – 201)

Lue kertomus ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Miksi hiiri päätti palata kellarikoloonsa takaisin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Millaisen tunnekuohun hiiren haju Shola-koirassa aiheutti?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millaisen strategian herra Grogo ja Shola-koira suunnittelivat hiiren pyydystämiseksi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miksi suunnitelma ei toiminut kummallakaan kerralla?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Miten Shola paljastui?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miksi Shola arveli hiiren olevan todella älykäs?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Millä tavoin Shola pelasti oman nahkansa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

92

PUOLA

Tuulentupia, (katkelma), Joseph Conrad, suomentanut Olli Kivilinna (antologia s. 202 – 207)

Lue kertomus ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millä tavoin Dain otti nuotiotulilleen saapuvan rakastettunsa Ninan vastaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miksi he tapasivat salaisessa paikassa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miksi Ninan katse hämmensi Dainia?

________________________________________________________________________________

4. Miten Nina suhtautui Dainiin huomatessaan tämän rakkauden?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millainen suhde Dainilla oli mereen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miksi Ninan isä Almayer tuli tapaamaan Dainia?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Mistä katkelmassa tapahtuvista asioista tiedät, että kyseessä oli jokin lopullinen tapahtuma?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

93

Häät Atomilassa, Slawomir Mroźek, (antologia s. 208 – 211)Lue kertomus ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

Kohtaaminen, suomentanut Pirkko Pesonen

1. Miksi vastaantulija alkoi esittää vaatimuksiaan kertomuksen päähenkilölle?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Mistä syystä kertomuksen päähenkilö meni lopulta mukaan vastaantulijan tarinaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millaisia luonteenpiirteitä voit löytää kertomuksen henkilöistä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Anomus, suomentanut Anna Maija Lączak

4. Miksi kertomuksen ”minällä” oli aikaa kirjoittaa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Mitä tehokeinoja kirjailija käytti korostaessaan sanottavaansa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Mitä kirjallista tyylilajia tämä kertomus mielestäsi edustaa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

94

Hetki, Wislawa Szymborska, suomentanut Martti Puukko (antologia s. 211 – 216)

Lue runot ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

Itselle esitetyt kysymykset

1. Millaisia haasteita runoilija meille asettaa suhteissamme toisiin ihmisiin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Ystäville2. Millaisia välimatkoja runoilija tuo esille? Miksi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Keksintö 3. Miksi vahva, sokea ja perusteeton usko on runoilijan mielestä vaarallinen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Voi olla ilman otsikkoakin 4. Millaisena runoilija kokee elämän merkityksen tässä runossa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

95

RANSKA

Balladi menneiden aikojen naisista, François Villon, suomentanut Aale Tynni (antologia s. 217)Lue runo ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Selitä lyhyesti, mitä sana balladi tarkoittaa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Millä vuosisadalla kyseinen balladi on kirjoitettu?

________________________________________________________________________________

3. Ota selvää antologian kirjallisuushistorian osiosta (s. 366 – 378), millaista kirjallisuutta Euroopassa siihen aikaan kirjoitettiin.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Millaista kirjallisuutta Suomessa ilmestyi siihen aikaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Ota selvää jonkin runon mainitseman naisen elämänkohtalosta ja kerro se lyhyesti.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Mitä sinun mielestäsi säkeistöjen viimeinen säe Vaan missä on lumi menneen vuoden? merkitsee?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

96

Kurjat, Victor Hugo, suomentanut J. V. Lehtonen ja Eino Voionmaa (antologia s. 218 – 221)

Fantine/Lankeemus: Ehdottoman tottelevaisuuden sankaruutta

Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Mistä kaikkialta mies oli yrittänyt saada yösijaa ennen piispan taloon tuloa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miksi mies ei ollut saanut yösijaa muualta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millaisen kohtelun hän sai talossa? Mitä hänelle tarjottiin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miksi talon isäntä ei paljastanut miehelle olevansa piispa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Mistä kaikesta piispan puheessa näkyi hänen arvostava suhtautumisensa mieheen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Mitä tarkoittivat piispan sanat ”teidän nimenne on minun veljeni”?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

97

Carmen, (katkelma), Prosper Mérimée, suomentanut Reino Hakamies (antologia s. 222 – 225)

Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Selitä lyhyesti tekstistä päättelemällä seuraavien katkelman sanojen merkitys:

mantilja _____________________________________________________________________

papelito _____________________________________________________________________

neveria _____________________________________________________________________

magia _____________________________________________________________________

gitana _____________________________________________________________________

rommani _____________________________________________________________________

payllo _____________________________________________________________________

2. Miksi katkelman kertoja oli kiinnostunut tuttavuudesta nimenomaan romaninaisen kanssa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millaisten välineiden avulla Carmen ennusti?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miksi ennustamistilanne keskeytyi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Prosper Mériméen romaani Carmen on ollut innoittajana myös muille taidemuodoille. Kerro niistä.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

98

Pahan kukkia, Charles Baudelaire, suomentanut Aale Tynni (antologia s. 226)

Lue runot ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Mihin vuosisataan ja mihin kirjalliseen aikakauteen nämä runot liittyvät (antologia s. 366 – 378)?

________________________________________________________________________________

2. Ketkä suomalaiset klassikot elivät tähän aikaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Keitä kuuluisia eurooppalaisia kirjailijoita tällä aikakaudella vaikutti kirjallisuudessa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Kauneus4. Millaisena runoilija pitää ”kauneutta”? Kokeeko hän sen hyvänä vai pahana asiana?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Sokeat5. Keitä runoilija tarkoittaa ”sokeilla”?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

99

Vilja oraalla, (katkelma), Colette, suomentanut Kyllikki Clément (antologia s. 227 – 228)

Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Minkä ikäisiä katkelman päähenkilöt Philippe ja Vinca kertomuksessa olivat?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miksi talon isäntäväki ja vieraat eivät voineet ajatella Vincan ja Philippen menevän naimisiin keskenään?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Mistä syystä Vinca ja Philippe epäilivät vanhempiensa koskaan olleen rakastuneita?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Millainen suhde Vincalla ja Philippellä juuri nyt oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Mitä ajattelet katkelman kahdesta viimeisestä virkkeestä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

100

Marie, Minulla oli rohkeutta katsoa taaksepäin, Mirabeaun silta, Guillaume Apollinaire, suomentanut Aale Tynni (antologia s. 229 – 230)

MarieMinulla oli rohkeutta katsoa taaksepäin Mirabeaun silta

1. Millä kirjallisella aikakaudella Guillaume Apollinaire eli (antologia s. 366 – 378)?

________________________________________________________________________________

2. Katso luettelosta kirjan lopusta, keitä kuuluisia suomalaisia kirjailijoita eli tähän aikaan.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Kirjoita viivoille tähän aikakauteen liittyvien eurooppalaisten kirjailijoiden nimiä.

101

ROMANIA

Satu suolasta, kansansatu, suomentaja tuntematon (antologia s. 231 – 233)

Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Miten kaksi vanhinta tytärtä kuvasivat rakkauttaan isään?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miten nuorimman tyttären vastaus vaikutti isään?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millaisiin töihin tytär joutui linnasta lähdettyään?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miten prinssi ja tyttö tapasivat toisensa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millainen ateria hääpäivällisille valmistettiin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miksi ruoka ei maistunut tytön isälle?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Mikä tämän sadun opetus mielestäsi on?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

102

Satu prinsessasta, joka oli ihmissusi, kansansatu, suomentanut Eila Kivikk’aho (antologia s. 234 – 240)Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millainen sairaus kuninkaan tytärtä vaivasi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Mikä ja millainen Nelisilmä oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millaisen palkan mustalaisnainen pyysi kuninkaalta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miksi nainen vei Nelisilmälle vain puolet kuninkaan palkkiosta?

________________________________________________________________________________

5. Millainen ihmissusi myyttien mukaan on?

________________________________________________________________________________

6. Mitä sotilaille seurasi prinsessan vahtimisesta yön yli?

________________________________________________________________________________

7. Keiden avulla nuori mustalaismies selvisi vahtivuoroista hengissä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

8. Millaiset palkkiot kuningas lupasi tyttärensä vahtimisesta? Miksi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

9. Mitä nuori mies teki kolmannen vahtivuoron jälkeen?

________________________________________________________________________________

103

RUOTSI

Yksin, (katkelma), August Strindberg, suomentanut Antero Tiusanen (antologia s. 241 – 242)Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Mihin katkelman kertoja vertasi yksinäisyyttä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Millainen kertojan yhteiselämä toisen ihmisen kanssa oli ollut hänen omasta mielestään?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miksi kertoja koki, että hän ei voi hallita yhdessä eläessään edes omaa kohtaloaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Mitä kertoja oli omasta mielestään voittanut jäämällä yksin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Mikä kertojan mielestä oli kaikkein kiitollisinta elämässä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Katkelma päättyy kuitenkin itseironiaan. Miksi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________Kerjäläinen, (katkelma), Gösta Berlingin taru, Selma Lagerlöf, suomentanut Joel Lehtonen (antologia s. 242 – 249)

104

Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millainen katkelman alussa kuvattu Brobyn kylä oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miksi Brobyn papin tytär pelkäsi isäänsä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Mitä tytön vetämälle kelkalle ja jauhokuormalle tapahtui?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Millaista tulevaisuutta Gösta Berling, kerjäläinen, itselleen suunnitteli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millaisen puhuttelun Ekebyn majurinrouva kerjäläiselle piti?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Millainen onnettomuus Margareta Celsingiä oli nuoruudessa kohdannut?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Miksi Margareta Celsing ei halunnut tunnustaa vanhempiensa olemassaoloa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Miilunvartijan lauluja, Dan Anderson, toim. Otto Varhia (antologia s. 250 – 251)

105

Lue runot ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

Kevään enne

1. Millä tavoin runoilija aistii lähestyvän kevään tulon luonnossa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miten kevään tulon kerrotaan vaikuttavan luomisvoimaan tässä runossa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Soittoniekka

3. Mistä syystä soittoniekka ei voi ajatella tekevänsä muuta työtä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miksi tämän runon perusteella voi ajatella, että ”soitto on suruista tehty”?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

SAKSA

106

Siegfriedin taru, (katkelma), Nibelungien taru, suomentanut Leena Jokinen (antologia s. 252 – 254)Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Missä Kriemhild vietti lapsuutensa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Ketkä kaikki suojelivat häntä lapsuuden ajan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millaisen ennustavan unen hän näki?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Missä prinssi Sigismud vietti lapsuutensa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Miksi prinssi ei halunnut vielä ryhtyä kuninkaaksi, vaikka isä sitä häneltä toivoi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Missä maan äären kuningattaren linna sijaitsi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Bremenin kaupunginsoittajat, Jacob ja Wilhelm Grimm, suomentaja tuntematon (antologia s. 254 – 256)Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

107

1. Miksi aasin piti paeta kotoaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Millaisia tovereita aasi sai mukaansa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millaisen orkesterin he yhdessä muodostivat?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Mikä yhteinen pelko kaikilla sadun elämillä oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Miten eläinten onnistui vallata rosvojen talo?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Mikä opetus satuun sinun mielestäsi liittyy?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Ota selvää, mitä muita satuja kirjailijat Jacob ja Wilhelm Grimm ovat kirjoittaneet.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Runoja, Johann Wolfgang von Goethe, suomentanut Otto Manninen (antologia s. 257)

Lue runot ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

108

Villiruusu

1. Mihin kirjalliseen aikakauteen Euroopassa Goethe kuuluu (antologia s. 366 – 378)? Miksi hänestä on tullut klassikko?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Mistä elämään kuuluvasta surullisesta tapahtumasta tämä runo voisi olla allegoria?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Armaan läheisyys

3. Ota selvää näiden runojen suomentajasta, runoilija Otto Mannisesta ja hänen tuotannostaan.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________4. Nämä Goethen runot on myös sävelletty. Ota selvää runojen säveltäjistä ja laulajista.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________Laulujen kirja, Heinrich Heine, suomentanut Yrjö Jylhä (antologia s. 258 – 260)

Unikuva 3

109

1. Mihin kirjalliseen aikakauteen Euroopassa Heinrich Heine kuuluu (antologia s. 366 – 378)?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Hautausmaan kuusi haamua kertovat vuorotellen oman tarinansa. Mitä työtä epäonniset haamut olivat kukin tehneet eläessään?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millaisia kohtalon kukin heistä oli kokenut?

4. Runon soittoniekan lausahdus ”sitä enkelit sanovat riemuksi taivaan, pirut vertaavat sitä helvetin vaivaan, se on ihmisten kielellä rakkaus” on tuttu sanonta tänäkin päivänä. Miksi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Herra ja koira, (katkelma), Thomas Mann, suomentanut Markku Mannila (antologia s. 261 – 262)

Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

110

1. Muistuttiko kanakoira Bauschan ulkonäöltään tyypillistä rotuaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Millainen turkki Bauschanilla oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miten kertoja kuvaili koiransa luonnetta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Millaista leikkiä isäntä ja koira usein leikkivät?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millainen suhde isännän ja koiran välillä näytti olevan kertomuksen mukaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Mistä syystä arvelet tarinan kertojan käyttävän koirastaan pronominia hän?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________Runoja, Bertolt Brecht, suomentanut Brita Polttila (antologia s. 263 – 265)Lue runot ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

Kaikista esineistä

111

1. Mikä tekee runoilijan onnelliseksi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Opiskelun ylistys

2. Miksi ihmisen on opiskeltava jatkuvasti?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Synkkinä aikoina

3. Mitä sana silloinkin toistettuna merkitsee tässä runossa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Suomalainen maisema (suom. Arvo Turtiainen)

4. Mitä ajattelet Brechtin runon säkeestä ”vaikenee kansa kahdella kielellään”?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Savu

5. Miksi savu on niin tärkeä asia tässä runossa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Rautaa

6. Mikä merkitys puulla on tässä runossa? Miksi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________SLOVAKIA

Tuulivuoren kukka, kansansatu, suomentanut Mervi Vyyryläinen-Väänänen (antologia s. 266 – 268)

112

Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Miksi Dora ja Janko eivät olisi saaneet rakastua?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Millä tavoin tietäjäeukko yhdisti toisiinsa Jankon ja Doran?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Mitä Jankon isä yritti tehdä nuorten onnen tuhoamiseksi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miksi Doran täytyi kiivetä Tuulivuorelle hakemaan parantavaa lääkeyrttiä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Mistä syystä kartanonherran mielipide Dorasta muuttui?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Mitä ajattelet tämän tarinan opetuksesta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

SLOVENIA

Kaupunki ja lapsi, Aleš Debeljak, suomentanut Kari Klemelä (antologia s. 269 – 270)

113

Lue runot ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

Bosnialainen elegia

1. Miksi runoilijat eivät voi vaieta, vaikka maa olisi sotatilassa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Amsterdamiin karkotetuille runoilijoille

2. Miten pakolaisuutta kuvataan tässä runossa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Rukous Pontoksesta

3. Miksi runoilija ei voi tai ei saa unohtaa Pontosta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Yömorsian

4. Ketä runoilija tarkoittaa yömorsiamella? Miksi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

SUOMI

Kalevala, Elias Lönnrot (antologia s. 271)

114

Lue runo ensin hitaasti itseksesi. Lue se sitten ääneen.Ensimmäinen runo

1. Mikä Kalevala on?

________________________________________________________________________________

2. Kuka on koonnut Kalevalan?

________________________________________________________________________________

3. Tutustu Kalevalan runomittaan lukemalla sitä ääneen. Kuinka monta runoa se sisältää?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Ota selvää, millaisia naisia ovat Kalevalassa esiintyvät naishahmot.

Louhi, Pohjolan emäntä ____________________________________________________________

Pohjolan emännän tyttäret __________________________________________________________

Aino, Joukahaisen sisar ____________________________________________________________

Saaren Annikki ___________________________________________________________________

5. Ota selvää, millaisia miehiä ovat seuraavat Kalevalassa esiintyvät mieshahmot.

Väinämöinen _____________________________________________________________________

Ilmarinen _____________________________________________________________________

Joukahainen _____________________________________________________________________

Lemminkäinen ___________________________________________________________________

Kullervo _____________________________________________________________________

6. Mihin Euroopan kirjalliseen aikakauteen Kalevalan ilmestyminen ajoittuu (antologia s. 366 – 378)?

________________________________________________________________________________Anjanpelto, Timon laulu, Aleksis Kivi (antologia s. 272 – 273)

Lue runot ensin hitaasti itseksesi. Lue ne sitten ääneen.

115

1. Milloin Aleksis Kivi eli?

________________________________________________________________________________

2. Millainen asema Aleksis Kivellä suomalaisessa kirjallisuudessa on?

________________________________________________________________________________

3. Mikä hänen tunnetuimman teoksensa nimi on?

________________________________________________________________________________

4. Mitä muita teoksia Kivi kirjoitti?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millä kielellä Aleksis Kivi kirjoitti?

________________________________________________________________________________

6. Mikä merkitys kielellä oli hänen menestykseensä kirjailijana?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Mitä huomioita voit tehdä Kiven omaperäisestä kielestä lukiessasi runoa Anjanpelto?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

8. Millaiselta näyttää oravan koti Timon laulu –runon perusteella?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Laulaja, Minna Canth (antologia s. 274 – 280)Lue novelli ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millainen suhde novellin äidillä, pojalla ja tyttärellä oli keskenään?

116

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Millaisilla ansiotuloilla Albert tuli toimeen, entä äiti ja Kirsti?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miksi keuhkotautia sairastavan äidin lääkkeenä käytettiin siihen aikaan opiumia?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Millainen luonne Albertilla oli?

________________________________________________________________________________

5. Mikä oli tehnyt Kirstistä katkeran?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Kuinka pitkää ajanjaksoa novelli kuvaa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Minna Canth edusti aikanaan kirjallista realismia, jopa naturalismia ja siirtyi lopulta psykologiseen ihmiskuvaukseen. Näkyvätkö nämä tyylisuunnat hänen tässä novellissaan? Miten?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Kotoinen kylyni, Juhani Aho (antologia s. 281 – 282)

Lue kertomus ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Selitä seuraavat Juhani Ahon käyttämät sanat:

117

kyly _____________________________________________________________________

notko _____________________________________________________________________

kyyröttää _____________________________________________________________________

loukko _____________________________________________________________________

miero _____________________________________________________________________

vieroa _____________________________________________________________________

2. Missä paikassa Juhani Ahon aikaan lapset synnytettiin ja vainajat pestiin? Miksi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miten sauna ja vanha Ruoti-Pekka yhdessä liittyivät Juhani Ahon elämään?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miksi sauna oli Aholle niin tärkeä paikka hänen palattuaan maailmalta kotiin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millä nimellä Juhani Aho nimitti kirjoittamiaan pieniä kertomuksia? Selitä myös sanan konkreettinen merkitys.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Runoja, Edith Södergran, suomentanut Uuno Kailas (antologia s. 282 – 283) Lue runot ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Ota selvää, missä ja milloin Edith Södergran eli (antologia s. 366 – 378).

118

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Millainen Edith Södergranin elämä oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Minkä uuden aikakauden Edith Södergran toi suomalaiseen runouteen?

________________________________________________________________________________

Päivä viileneeMetsän vaalea tytär

4. Mitä tapahtumaa runo ”Metsän vaalea tytär” voisi sinun mielestäsi kuvata?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Olemisen riemu5. Mistä runo ”Olemisen riemu” mielestäsi puhuu?

________________________________________________________________________________

6. Jos vertaat Aleksis Kiven ja Edith Södergranin runoja keskenään, millaisia tyylillisiä eroavaisuuksia huomaat?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Kuka on suomentanut Edith Södergranin runot? Ota selvää suomentajan elämäntyöstä.

________________________________________________________________________________SVEITSI

Karhuprinssi, kansansatu, suomentaja tuntematon (antologia s. 284 – 286)Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millaisia lahjoja kuninkaan tyttäret halusivat markkinoilta?

119

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Mistä kuningas löysi nuorimman tyttären toivoman lahjan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miksi kuningas valehteli karhulle?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Millaista nuorimman tytön elämä karhun puolisona oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Kuinka monta kertaa karhu ja tyttö vierailivat isän luona?

________________________________________________________________________________

6. Mikä merkitys tulitikulla on tässä sadussa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Mikä tämän sadun opetus sinun mielestäsi on?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Pyhä Neitsyt ja nunna, Gottfried Keller, suomentanut V. A. Koskenniemi (antologia s. 287 – 292)Lue novelli ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Mitä kaikkea Beatrix-nunnan piti luostarissa tehdä työkseen?

________________________________________________________________________________

120

2. Miksi Beatrix halusi lähteä luostarista?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millaista elämää nunna vietti ritarin linnassa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Millaista peliä ritari ja vieras paroni pelasivat Betrixin kustannuksella?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Miten nunna onnistui pelastautumaan paronin kynsistä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Mitä Beatrix teki oltuaan ritari Wonneboldin vaimona parikymmentä vuotta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Miten lukkarin tehtävä oli luostarissa hoidettu nunnan poissaolon aikana?

________________________________________________________________________________

8. Millaisen lahjan Beatrix-nunna antoi Neitsyt Marialle suuressa juhlamessussa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________TANSKA

Keisarin uudet vaatteet, Hans Cristian Andersen, suomentanut Eeva-Liisa Manner (antologia s. 293 – 296)Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

121

1. Millainen keisari oli luonteeltaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Millainen taika huijareiden kutomissa kankaissa oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miksi kuningas ei uskaltanut mennä tarkastamaan kutomisen edistymistä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Mistä johtui se, että kukaan ei uskaltanut kertoa totuutta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Miksi pieni lapsi uskalsi sanoa totuuden keisarin vaatteista?

________________________________________________________________________________

6. Mitä keisari teki totuuden tultua julki?

________________________________________________________________________________

7. Tätä satua lainataan usein jokapäiväisessä keskustelussa. Mistä se sinun mielestäsi johtuu?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Peter ja Rosa, (katkelma), Karen Blixen, suomentanut Eija Palsbo (antologia s. 297 – 299)Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Miksi katkelmassa sanotaan, että kaksi Rosan vanhempaa sisarusta oli ”joutunut naimisiin”?

________________________________________________________________________________

122

2. Millainen papin nuorin tytär, Rosa, oli ulkoiselta olemukseltaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miksi pappilan ilmapiiri oli niin surullinen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miksi ja milloin Peter-serkku oli tullut asumaan pappilaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millainen suhde Rosalla ja Peterillä oli ollut heidän ollessaan lapsia?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Millainen muutos Peterissä oli talven aikana tapahtunut Rosan kannalta katsoen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Mitä arvelet, miksi Rosa oli ahdistunut Peterissä tapahtuneista muutoksista?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

TŠEKKI

Ompelin napin housuihin, Jaroslav Hašek, suomentanut Aira Sinervo (antologia s. 300 – 302)Lue kertomus ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Miksi mies päätti ommella itse napin housuihinsa eikä halunnut ompeluttaa sitä muilla?

123

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miksi napin korvaaminen lukkoneulalla ei onnistunut?

________________________________________________________________________________

3. Mistä hän sai pudonneen napi tilalle uuden?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miksi mies meni kirjastoon tutkimaan tietosanakirjaa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Mikä silmäneula oli miehen määritelmän mukaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miten ompeleminen onnistui?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Millä nimellä tällaista kertomusta kutsutaan? Mainitse joitakin tämän tyylin tuntomerkkejä.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Hiilisangolla ratsastaja,Yöllä, Franz Kafka, suomentanut Aarno Peromies (antologia s. 303 – 305)Lue novellit ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

Hiilisangolla ratsastaja

1. Millä tavoin novellin kertoja aikoi mennä hakemaan hiiliä?

124

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Millaisessa taloudellisessa tilanteessa kertoja eli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miten hiilikauppiaan ja hänen vaimonsa luonteet erosivat toisistaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Yöllä

4. Missä nukkuvien ihmisten koetaan oikeasti olevan tässä novellissa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Mitä novellin lajityyppiä nämä novellit edustavat? Mistä se on saanut alkunsa? Luettele sen tunnusmerkkejä.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

TURKKI

Aioimme ottaa palvelijan, Aziz Nesin, suomentanut Juhani Konkka (antologia s. 306 – 310)Lue kertomus ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Miksi kertojan vaimo halusi ottaa perheeseen palvelijan?

125

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Mitä perheessä tapahtui palvelijan etsimisen aikana?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miten palvelijaksi tullut tyttö käyttäytyi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miten toimimalla mies ajatteli voivansa maksaa palvelijan palkan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Miksi palvelija ei halunnut jäädä hoitamaan perheen taloutta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Mitä hyötyä perheelle koitui palvelijan käytöksestä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________UKRAINA

Kauhea kosto, (katkelma), Nikolai Gogol, suomentanut Jukka Mallinen (antologia s. 311 – 312)Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Keitä kaikkia häävieraita Gorobetsin pojan hääjuhlissa oli?

126

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Kuka ei saapunut häihin odotuksista huolimatta?

________________________________________________________________________________

3. Millaisia perinteitä häiden juhlinnassa oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Mistä Gorobets oli saanut ikonit?

________________________________________________________________________________

5. Mitä tapahtui, kun Gorobets alkoi siunata hääparia ikoneilla?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Mitä häävieraille tarjottiin juhlissa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Mitä kyläläiset tiesivät noidasta entuudestaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________Valkokaarti, (katkelma), Mihail Bulgakov, suomentanut Esa Adrian (antologia s. 313 – 315)Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Keitä kaikkia Turbinien perheeseen kuului?

________________________________________________________________________________

127

2. Mikä merkitys talon erilaisilla kelloilla tuntuu olevan tässä katkelmassa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millaisesta perheestä huoneiden kuvauksen perusteella on kyse?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miksi katkelman loppuosa kuvaa synkkenevää tulevaisuutta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Ota selvää vuoden 1918 tapahtumista Venäjän historiassa. Mitä ne merkitsivät tälle perheelle?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Ota selvää Mihali Bulgakovin elämästä ja tuotannosta. Tee siitä esitelmä.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

UNKARI

Kissanpoikanen, kansansatu, suomentanut Viljo Tervonen (antologia s. 316 – 318)Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Miksi nuorin poika vastasi isälleen vain: - Sittenpähän nähdään?

128

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Millaisen kukkakimpun nuorin poika vei isälleen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millaisen liinan nuorin poika vei isälleen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Mikä kirous kissanpoikaseen liittyi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millaisia tyypillisiä sadun elementtejä tähän satuun sisältyy?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Onko tämän sadun päätarkoitus viihdyttäminen vai opetus? Perustele vastauksesi.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________Papurikko ja valakka, (katkelma), Sándor Petöfi, suomentanut Meri Sulju (antologia s. 319 – 323)Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millä asialla suutarimestari Daniel Csigolya perusteli juopottelunsa?

________________________________________________________________________________

129

2. Mitä hänen entiselle ammatilleen tapahtui?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millainen vaimo suutarilla oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miksi suutari otti vaimonsa hääpuvun?

________________________________________________________________________________

5. Mitä varten hänen vaimonsa oli säästänyt hääpukua?

________________________________________________________________________________

6. Mitä suutarille lopulta tapahtui?

________________________________________________________________________________

7. Mikä merkitys edellisellä tapahtumalla oli perheen kannalta?

________________________________________________________________________________

8. Millainen poikaan liittyvä uskomus kansalla oli? Miksi se oli väärä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

9. Ota selvää kirjailija Sándor Petöfin elämästä ja tuotannosta. Tee siitä esitelmä.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Kynttilät palavat loppuun, (katkelma), Sándor Márai, suomentanut Tuomo Lahdelma (antologia s. 324)

Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

130

1. Miten kenraali suhtautui univormuunsa ja kunniamerkkeihinsä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Mitä arvelet sinisellä nauhalla sidottujen kirjeiden sisältäneen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Mitkä asiat tuovat esiin katkelman latautuneen tunnelman?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miksi kenraalilla oli ladattu pistooli salalokerossaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Keitä arvelet kenraalin odottaneen vieraakseen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Millainen käsitys kenraalin luonteesta ja elämästä katkelman perusteella välittyy?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________Ei kukaan, vain ystäväsi, Sateiden ilmarata, Sándor Csoóri, suomentanut Hannu Launonen ja Béla Jávorszky (antologia s. 325 – 327)Vaahtopää taivas, Miklós Radnóti, suomentanut Hannu Launonen (antologia s. 328)

Lue runot ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Mihin kirjalliseen aikakauteen Miklós Radnótin runous kuuluu? Entä Sándor Csoórin?

131

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Jo seitsemättä päivää

2. Millaisia metaforia ja vertauksia runoilija tässä runossaan käyttää?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Lokakuun lopun ilta

3. Millaisesta tapahtumasta runo sinun mielestäsi kertoo?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Niin mitätön, lumoava olento

4. Millä tavoin runoilija samaistaa itsensä pieneen leppäkerttuun?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Pieni kielioppiLoitsu

5. Mitä yhteistä voit löytää näistä kahdesta Miklós Radnótin runosta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

VALKO-VENÄJÄ

Nälkäinen, laiska susi, kansansatu, suomentanut Tuulikki Kaarto (antologia s. 329)Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millaisen neuvon ystävällinen renki antoi sudelle leivän leipomista varten?

132

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miksi susi ei noudattanut neuvoa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miksi hevonen halusi irrottaa rautakenkänsä ennen suden suuhun joutumista?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Millä tavoin pässi pelastautui sudelta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millaisen opetuksen susi sai hevoselta ja pässiltä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Mikä on sadun opetus sinun mielestäsi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Aron raivaajat, (katkelma), Mihail Šolohov, suomentanut Juhani Konkka (antologia s. 330 – 334) Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millaisessa työssä Davydov ja Varja olivat koko päivän olleet?

________________________________________________________________________________

133

2. Mitä töitä Davydov oli tehnyt ennen maatöitä? Mistä tiedät sen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miksi Davydov ei halunnut riisua paitaansa Varjan nähden?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Mistä voit päätellä, että Varja oli rakastunut Davydoviin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Miksi Davydov ei vastannut Varjan tunteisiin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Ota selvää kirjailija Mihail Šoholovin elämästä ja tuotannosta. Tee siitä esitelmä.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

VENÄJÄ

Työn poukka, kansansatu, suomentanut Marja-Leena Raunio (antologia s. 335 – 339) Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millaisen päätöksen Timoha Kömpelökäsi oli nuoruudessaan tehnyt?

134

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Mitä ammatteja hän päätti kokeilla?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Miten hän toimi, kun hän oli saavuttanut mestaruuden jollakin alalla?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miten hänen vaimonsa suhtautui ammatinvaihdoksiin?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millaisen ohjeen ja opetuksen Nefjod-vaari antoi Timohalle?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miksi Timohaa alettiin kutsua Kömpelökädeksi?________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Mitä sinun mielestäsi tarkoittaa sadun sanonta ”jokaisesta työstä löytyy oma poukkansa”?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Kuolleet sielut, (katkelma), Nikolai Gogol, suomentanut Juhani Konkka (antologia s. 340 – 342)

Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Miksi asianajan ammatti ei ollut kovin suosittu Tšitšikovin aikaan?

135

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miksi Tšitšikovin piti työssään pantata holhousvirastolle satoja talonpoikia?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millaisen nerokkaan ajatuksen ansaita hän sai edellä mainitusta työtehtävästä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miten Tšitšikov toteutti suunnitelmansa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Millainen Tšitšikovin matkaseurue oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Ota selvää kirjailija Nikolai Gogolista ja hänen tuotannostaan. Tee siitä esitelmä.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Hammaskirurgi, Anton Tšehov, suomentanut Juhani Konkka (antologia s. 343 – 346)Lue novelli ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millainen kunnansairaalan hammaslääkäri oli ulkoiselta olemukseltaan?

________________________________________________________________________________

136

2. Miksi lukkari Vonmiglasov tuli hammaslääkärin vastaanotolle?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millaisilla kotikonsteilla lukkari oli yrittänyt vaivaansa hoitaa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miten välskäri Kurjatinin työ hampaan irrottamiseksi onnistui?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Miksi välskäri kehui koko ajan entisiä asiakkaitaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miten lukkarin mielipide välskäristä muuttui novellin aikana?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________Neiti NN:n kertomus, Anton Tšehov, suomentanut Juhani Konkka (antologia s. 346 – 350)

Lue novelli ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millainen kertoja novellissa on?

________________________________________________________________________________

137

2. Millainen yhteiskunnallinen asema novellin naisella oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millainen tausta Pjotr Sergejitšillä oli?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miksi päähenkilö ja Pjotr Sergejitš eivät voineet ajatella menevänsä naimisiin keskenään?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Mitä päähenkilössä tapahtui vuosien vieriessä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Millaiseksi Pjotr Sergejitš oli muuttunut vuosien myötä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Mikä tämän novellin teema on?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

8. Ota selvää kirjailija Anton Tšehovista ja hänen tuotannostaan. Tee siitä esitelmä.

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Runoja, Anna Ahmatova, suomentanut Marja-Leena Mikkola (antologia s. 351 – 352)

Lue runot ensin yhden kerran. Lue ne sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Mihin kirjalliseen aikakauteen Annan Ahmatovan runous kuuluu (antologia s. 366 – 378)?

________________________________________________________________________________

138

Valkoinen talo

2. Minkä symboli ”valkoinen talo” voisi mielestäsi olla?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Menettää sanojen tuoreus, puhdas tunne

3. Mitä runoilijan on epätoivon ja pelonkin hetkellä pakko tehdä?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Viikkoon en puhu kenenkään kanssa

4. Miksi vain yksi kevät on runon ”minän” muistoissa? Mitä silloin tapahtui?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Mitä sinun mielestäsi tarkoittavat säkeet ”hän lahjoitti salaisen sormuksen, jotta varjeltuisin rakkaudelta”?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Kuka on suomentanut Anna Ahmatovan runot? Ota selvää suomentajasta.

________________________________________________________________________________

VIENAN KARJALA

Kuka on milläkin lailla hölmö, kansansatu (antologia s. 353 – 354)Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Miksi tytär murehti jo etukäteen asiaa, jota ei ollut tapahtunut?

139

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Miksi tyttären äiti ja isä alkoivat surra samaa asiaa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millaista asiaa perheen poika lähti maailmalle selvittämään?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Mitä sanonta ”astui, astui, tuon pitkää, tämän lyhyttä” voisi tarkoittaa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Poika tapasi matkallaan kolme ihmistä. Mitä nämä opettivat hänelle?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Millaiseen ratkaisuun poika päätyi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Mikä on tarinan opetus sinun mielestäsi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Poika ja kissa, kansansatu (antologia s. 355 – 356)Lue satu ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Miten veljesten perintö jaettiin?

________________________________________________________________________________

140

2. Miksi nuorempi veli ei alkanut vaatia osuuttaan talosta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Mitä tapahtui, kun poika alkoi kyntää vaaran reunaa kissan toivomuksesta?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Mitä poika teki saamillaan aarteilla?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Mitä vanhemmalle veljelle tapahtui, kun hän meni kyntämään vaaran reunaa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Mikä on sadun opetus?

____________________________________________________________________

VIRO Kaleva ja Linda, Kalevanpojan syntymä, Kalevipoeg (antologia s. 357 – 360)

Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Mitä talon kolmelle pojalle tapahtui, kun he lähtivät kotoaan?

141

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

2. Mitä naisen löytämistä kanasta, teerenmunasta ja variksesta syntyi naisen kotona?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Ketkä tulivat kosimaan Salmea? Kenet hän valitsi puolisokseen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Ketkä tulivat kosimaan Lindaa? Kenet hän valitsi puolisokseen?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Minne Kaleva, Viron kuningas, on tämän eepoksen mukaan haudattu?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miten Ylemistejärvi on tämän eepoksen mukaan syntynyt?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Millaisen ohjeen Kaleva antoi Lindalle ennen kuolemaansa?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Riihiukko, (katkelma), Andrus Kivirähk, suomentanut Kaisu Lahikainen (antologia s. 361 – 365)

Lue katkelma ensin yhden kerran. Lue se sitten toisen kerran samalla kysymyksiin vastaten.

1. Millaisen viestin naapurikylän Ville-riihiukko toiselle kylälle toi?

________________________________________________________________________________

142

2. Millaiseksi rutto eli musta surma oli naamioitunut tämän tarinan mukaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

3. Millaisen suunnitelman riihiukko teki kylän väen pelastamiseksi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

4. Miten rutto pääsi joen yli tämän tarinan mukaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

5. Miten tytön joen yli auttaneelle kiertävälle kauppiaalle kävi?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

6. Miksi vuoheksi muuntautunut rutto jätti kylän väen rauhaan?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

7. Millaisten kansatarinoiden ryhmään tämä katkelma voisi kuulua?

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Esitelmärunko kirjallisuusesitelmää varten

Kirjailijan nimi __________________________________________________

Kirjailijan kansallisuusja elinvuodet __________________________________________________

143

Kyseinen ajanjaksokirjallisuushistoriassa ___________________________________________________

Kyseinen ajanjaksomaailmanhistoriassa __________________________________________________

Erityistähuomioitavaa __________________________________________________

__________________________________________________

Teosluettelo ___________________________________________________________________________________________________________________________

144