tuntosarvet koholla tunteita kohti

1
Kotimaa I Jyväskylän seutu 6 KESKISUOMALAINEN KESKIVIIKKONA 30.9.2015 Uutispäivystys: p. 014 622 271 Sähköposti: kuntatoimitus@keskisuomalainen.fi etunimi.sukunimi@keskisuomalainen.fi Osoite: Jyväskylän seutu, PL 159, 40101 Jyväskylä Tuntosarvet koholla tunteita kohti JYVÄSKYLÄ Pipsa Olli Huhtasuon päiväkodissa Pöllön- pirtin eskarilaiset harjoittelevat vuorovaikutustaitoja leikkien muodossa. Ensin lapset pake- toivat toisensa hernepusseilla, seuraavassa leikissä ryhmä kie- dotaan yhteen vessapaperilla. – Lasten kanssa tulee harjoi- tella jo varhaiskasvatusiässä tun- teita ja niiden ilmaisua, leikkiä ohjaava erityislastentarhanopet- taja Katri Manninen painottaa. Huhtasuon ja Taikalampun päiväkodit ovat mukana pilotis- sa, jossa tunnetaito-ohjelma Pa- pilio otetaan käyttöön heti syys- loman jälkeen. Ensimmäiset 16 kasvattajaa aloittivat koulutuk- sen kesäkuussa, ja koulutusta jatketaan syksyn aikana. Lasten arjessa Papilio näkyy päivittäin. Tunnepeikkojen (Nyyhky, Äksy, Säikky ja Hymy) avulla lapset oppivat tunnista- maan omia tunteitaan ja toisten tunteita sekä käsittelemään niitä. Viikoittainen lelujen vapaapäi- vä puolestaan suunnitellaan las- ten kanssa yhdessä. Silloin lap- set saavat itse luoda leikkinsä ja leikkivälineensä. Minun–sinun– meidän-pelissä etusijalla on tois- ten vastavuoroinen auttaminen. – Papilio nostaa esiin neljä päätunnetta: ilo, suru, suuttu- mus ja pelko, lastentarhanopet- taja Karita Kiiveri kertaa. Kiiverin ja Mannisen mukaan osa lapsista tarvitsee paljonkin apua tunteidensa käsittelyyn. Lasta voi kiukuttaa, mutta hän ei ymmärrä, mistä se johtuu. – Kaikki tunteet ovat sallittu- ja päiväkodissa. Satuttamisessa meillä oli nollatoleranssi jo ennen Papiliota, eli ketään ei satuteta. Lasten hyvinvointi huolestut- taa kasvatuksen ammattilaisia. Aggressiivisesti ja väkivaltaisesti käyttäytyvien lasten lisäksi pi- täisi oppia tunnistamaan ahdis- tuneet ja masentuneet lapset. – Työtä tehdään tuntosarvet pystyssä, päiväkodin ammatti- laiset tiivistävät. – Kouluista olemme saaneet sellaista viestiä, että sosiaaliset taidot ja tunteiden hallinta pi- täisi osata ennen koulun aloit- tamista. Näin lapsilla jää aikaa ja energiaa muiden asioiden op- pimiselle, kuten lukemiselle ja laskemiselle, he jatkavat. Papilio-ohjelma on kehitet- ty Saksassa menetelmäksi, jo- ka auttaa lapsia oppimaan tun- netaitoja ja sosiaalisesti suotavaa käyttäytymistä. Ohjelma edistää lasten hyvinvointia samalla, kun sen tarkoituksena on ennaltaeh- käistä riippuvuuksien syntymis- tä ja väkivaltaista käyttäytymistä myöhemmin elämässä. Papilion Suomeen toi sosi- aalipsykologiaa opiskellut Iiris Björnberg, joka on tutkinut kou- luampumisten syitä ja ennalta- ehkäisyä. Saksassa ohjelma on ollut käytössä jo kymmenen vuoden ajan. Björnbergin mukaan suoma- laislapsilla ja -nuorilla on paljon tuen tarpeita, vaikka maamme onkin saavuttanut huipputulok- sia Pisa-tutkimuksissa. Saksa- laiskouluissa Papilio-ohjelmaan osallistuneet lapset ovat menes- tyneet jo ensimmäisenä koulu- vuotena paremmin kuin muut samanikäiset lapset. – Ohjelma vahvistaa todiste- tusti lasten sosioemotionaalisia taitoja. Tunteiden säätelytaidot ja sosiaalisesti vastuullinen käyt- täytyminen suojaavat lapsia. Var- haisvuosina alkaneiden tunne- elämän ja käyttäytymisen ongel- mien on todettu olevan usein py- syviä, Björnberg huomauttaa. Papilio-ohjelmassa lapsi koh- dataan vuorovaikutuksessa tie- tyllä tavalla. Björnbergin mu- kaan pienetkin asiat ovat tär- keitä, jotta lapsi kokee itsensä hyväksytyksi ja arvokkaaksi omana itsenään. Lastenpsykiatri Jari Sinkko- nen tutustui Papilio-ohjelmaan Björnbergin pyynnöstä ja laati ohjelmasta hyvin myönteisen lausunnon. Sinkkonen katsoi, että ohjelman periaatteet, me- netelmät ja tieteellinen perusta ovat kunnossa ja ohjelmaa voi hyvin suositella suomalaisiin päiväkoteihin. – Myös lasten kohdalla tun- teiden tunnistaminen ja nimeä- minen on äärimmäisen tärkeää niiden hallitsemiselle. Parhaim- millaan tässä pelastetaan seu- raavaa sukupolvea, Björnberg filosofoi. Suomalaista pilottikokeilua jatketaan Jyväskylästä seuraavak- si Raumalle ja Uuteenkaupun- kiin. Kokeilusta tehdään myös tutkimusta. Papilio-ohjelman tuontia suomalaisiin päiväko- teihin rahoittaa tässä vaiheessa opetus- ja kulttuuriministeriö. Varhaiskasvatus: Uuden tunnetaito-ohjelman pilotointi on aloitettu jyväskyläläisissä päiväkodeissa. PAPILIO Saksalainen tunnetaito-ohjelma Papilio-ohjelman nimi tarkoit- taa perhosta, ja sen taustalla on ajatus, että jokainen lapsi tarvit- see siivet päästäkseen lentoon omassa kehityksessään. Erityistä Papiliossa on sen ar- kipäiväisyys, sillä se voidaan to- teuttaa kaikissa päiväkodeissa ja se mukautuu päivän kulkuun. Ohjelma vähentää lasten käyttäytymiseen liittyviä on- gelmia. Erityisesti lapset, joilla on sel- viä puutteita sosioemotionaali- sissa taidoissaan, hyötyvät oh- jelmasta. Kaikille osallistuville lapsille ohjelma on kuitenkin perusperi- aatteiltaan aivan samanlainen. Saksassa Papilio toimii jo kai- kissa osavaltioissa, yli 5 900 kasvattajaa on saanut koulu- tuksen ja jo 119 000 lasta hyötyy ohjelmasta. Huhtasuon päiväkodin lastentarhanopettaja Karita Kiiveri opetti eskareille vuorovaikutustaitoja. Vauhdikkaassa vessapaperileikissä mukana olivat Amanda Leppänen (edessä), Konsta Siika (oik.), Elle Huusko, Viljami Flyktman, Milla Närhi ja Aatu Kojola. RISTO AALTO Professori: Lapset voivat opettaa aikuisia ilmaisemaan tunteitaan JYVÄSKYLÄ Pipsa Olli Papilio-ohjelman pilottikokei- lu aloitettiin Keski-Suomesta Jyväskylän yliopiston varhais- kasvatuksen professorin Marja- Leena Laakson kontaktien an- siosta. Tieteellisen tutkimuksen kohteiksi valikoituivat Huhta- suon ja Taikalampun päiväko- dit. Laakson mukaan valintaan vaikutti muun muassa aiemmin yliopiston kanssa yhteistyössä toteutettu Perhekoulu-ohjelma, joka on tarkoitettu ylivilkkail- le lapsille ja heidän vanhem- milleen. Silloinkin yhteistyötä tehtiin useasti näiden alueiden, Huhtasuon ja Kuokkalan, työn- tekijöiden kanssa. Papilio ei suinkaan ole ensim- mäinen ulkomainen menetel- mä, jota päiväkodeissa on käy- tetty. Esimerkiksi Askeleittain ja Ihmeelliset vuodet ovat amerik- kalaisia ohjelmia. Ulkomaiset, lasten sosioemotionaalisia tai- toja tukevat menetelmät myös lainailevat paljon toisiltaan. – Papilio on kuitenkin muihin verrattuna kokonaisvaltaisempi menetelmä. Koko henkilökunta koulutetaan lapsen sosioemotio- naalisen kehityksen ymmärtä- miseen sekä sopimaan johdon- mukaisesti yhtenäisistä toimin- tatavoista lapsen tunneilmaisu- jen ja käyttäytymisen tukemi- sessa. Ohjelmaan sisältyy tiivis yhteistyö vanhempien kanssa. Suomalainen varhaiskasvatus- osaaminen on korkeaa tasoa, jo- ten sen varaan on helppo raken- taa entistä johdonmukaisem- paa otetta taitojen tukemisessa, Laakso kiteyttää. Lapsen tunnetaitojen ja vas- tuullisen käyttäytymisen tuke- minen on tärkeää aloittaa mah- dollisimman varhain. Laakso kertoo, että jo kaksivuotiaalla lapsella voi olla isoja tunteisiin liittyviä ongelmia. Kouluun tul- lessaan lapsella voi olla jopa nel- jän–viiden vuoden kokemus kiu- sattuna tai kiusaajana olemisesta. – Suomi ei varsinaisesti rat- sasta maineella, että olisimme taitavia tunteiden käytössä. Kulttuurimme ei ole erityises- ti suosinut tunteista puhumista tai niiden avointa näyttämistä. Lasten oppiessa puhumaan ja ilmaisemaan tunteitaan myös vanhemmat saattavat oppia uut- ta omaan tunneilmaisuunsa liit- tyen, Laakso pohtii. Tieteellistä tutkimusta Papi- lio-ohjelmasta tehdään Jyväs- kylän yliopiston tutkimusryh- mässä, jota Laakso johtaa. Ta- voitteena on selvittää, millaisia kokemuksia ja vaikutuksia oh- jelmalla on. Tutkimusryhmään kuuluu myös lehtori Marita Nei- tola Turun yliopiston Rauman yksiköstä. JYVÄSKYLÄ Jyväskylän perusturvalautakun- nan viimeviikkoiset päätökset Jy- väskylän terveyspalveluverkosta koskivat myös Vaajakosken ter- veysasemaa, joka aiotaan nyt to- teuttaa 60 prosenttia pienempä- nä kuin aiemmin suunniteltiin. Perusturvalautakunta linjasi, että ”perusturvan toimiala ke- hittää toimintaansa terveyspal- veluverkon vision mukaisesti”. ”Visio” sisältää myös Vaajakosken terveysaseman pienentämisen. – Hankesuunnitelmaa lähde- tään tekemään noin 60 prosenttia pienempänä, vahvistaa perustur- van toimialajohtaja Kati Kallimo. Supistuksella saadaan säästöä investointikustannuksista noin kuusi miljoonaa euroa. Raken- taminen maksaisi näillä näky- min nyt 4–5 miljoonaa euroa. Alun alkaen Vaajakosken ter- veysaseman hankesuunnitelma hyväksyttiin kaupunginvaltuus- tossa tammikuussa 2015. Ke- säkuussa valtuusto kuitenkin päätti lykätä hankesuunnitel- man täytäntöönpanoa. Uuden hankesuunnitelman hyväksyy lopullisesti kaupun- ginvaltuusto näillä näkymin en- si keväänä. Kuvassa tontti, jolle terveys- aseman rakentamista on suun- niteltu. Vaajakosken terveysasema pienenee JYVÄSKYLÄ Keski-Suomen käräjäoikeus vangitsi maanantaina Jyväsky- län Kypärämäessä tapahtunees- ta häkkivarastopalosta epäillyn naisen. Keski-ikäinen jyväsky- läläisnainen vangittiin todennä- köisin syin epäiltynä tuhotyöstä. Nainen otettiin kiinni perjantai- na. Hänen jäljilleen päästiin po- liisin omien tutkimusten kautta. Häkkivarastotilat paloivat Kei- häsmiehenkatu 4:ssä sijaitsevas- sa kerrostalossa viikko sitten maanantaina aamuyöllä. Tuli- palo oli poliisin mukaan sytytet- ty kerrostalon kellarikerroksessa sijaitsevassa häkkivarastotilassa, ja siitä aiheutui palo-, noki- ja sa- vuvahinkoja varastokomeroille. Talo on tapahtuma-aikana ollut lukittu, ja myös häkkivarastoon johtava ovi on pidetty lukittuna. Samassa osoitteessa on aiem- min sytytetty lukuisia tulipaloja. Osoitteessa on poltettu yhteensä viisi ovikoristetta marraskuun 2014 ja helmikuun 2015 välisenä aikana. Poliisi jatkaa myös näi- den palojen selvittämistä. Poliisi on edelleen kiinnostu- nut kaikista maanantain 21.9. häkkivarastopaloon sekä aikai- sempiin paloihin mahdollisesti liittyvistä tiedoista ja vihjeistä. Niistä pyydetään ilmoittamaan puhelinnumeroon 050 456 047. Kypärämäen tuhopoltosta epäilty vangittiin Uusia palveluasuntoja kaavaillaan Kuokkalaan JYVÄSKYLÄ Eeva Salminen Jyväskylän Kuokkalan Kuok- kalanpellon asuinalueelle kaavaillaan seniori- ja palve- luasuntoja sekä hoitolaitosta- soisia palveluasuntoja. Myös asumispalveluja tukeville lii- ke-, toimisto- ja yhteistiloille on tilaa asemakaavassa, jonka muutos on nyt vireillä. Tarkoi- tus on tarjota viihtyisä ja tur- vallinen huone tai asunto yk- sikössä, jossa henkilökunta on läsnä ympäri vuorokauden. Kaavamuutos sallisi enin- tään kuusikerroksiset talot, kun kaavan korkein kerros- luku on nyt neljä. Tontin ra- kennusoikeus lisääntyy 1 500 kerrosneliömetrillä. Tontin ja virkistysalueen ra- joja muutetaan, jotta suunnit- telualuetta halkovia vesi- ja kaukolämpöputkia ei tarvitse siirtää. Rakennuksille anne- taan desibelimääräys Sulku- lantien suuntaan. Asemakaa- vassa annetaan erillismäärä- yksiä rakennusten hahmoon ja arkkitehtuuriin liittyen. Maastoltaan tasainen kort- telialue on asemakaava-alu- een ainoa toteutumatta jää- nyt osa. Koivikoksi kasvaneen alueen läpi kulkevat iso avo- oja ja kevyen liikenteen väylä. Asemakaavan muutoseh- dotus on parhaillaan julki- sesti nähtävänä 12. lokakuuta saakka Rakentajantalon pal- velupiste Hannikaisessa. KUOKKALAN- PELTO LUTAKKO Jyväsjärvi Pohjanlahdentie 500 m Sulkulantie KUOKKALA Häm e e n p o h j a n t i e Asemakaavan muutos GRAFIIKKA: TUIJA TYRVÄINEN Omakotirakentajien työmaat tarkkailussa JYVÄSKYLÄ Susanna Stranius Aluehallintoviraston tarkas- tajat suorittavat tällä viikolla tehovalvontaa omakotitalotyö- mailla, jotka ovat työsuojeluvi- ranomaisen mukaan työmais- ta kaikkein vaarallisimpia. Suuret onnettomuusriskit liittyvät viranomaisen mu- kaan turvallisuusmääräysten laiminlyönteihin. Tarkastajat kiinnittävät huomiota ennen kaikkea putoamissuojausten järjestämiseen sekä työtelinei- den, tikapuiden ja henkilö- kohtaisten suojavarusteiden asianmukaiseen käyttöön. Valvonnalla pyritään lisää- mään työturvallisuutta ja eh- käisemään tapaturmia. Jyväskylän kaupungin joh- tava rakennustarkastaja Rai- mo Ström arvelee onnetto- muuksien taustalla piilevän usein kiireen ja halun saada remontti mahdollisimman nopeasti tehtyä. – Moni myös vähättelee ris- kejä ja ajattelee, että mitäs mi- nulle tässä nyt voisi sattua. LAUKAA Heinäpaalain syttyi tuleen kesken paalauksen Laukaas- sa Kytömaantien läheisyydes- sä sijaitsevalla pellolla maa- nantaina iltapäivällä. Traktori veti perässään paalainta, kun se tuntemat- tomasta syystä leimahti tu- leen. Traktorin kuljettaja sai paalaimen irti traktorista ja ajoi traktorin kauemmaksi. Palokunta saapui paikalle sammuttamaan paalaimen. Pelastusajoneuvoilla oli kui- tenkin ongelmia päästä pellol- le. Traktori joutui auttamaan sammutusautoa, jotta se pää- sisi riittävän lähelle paalainta. Paalain paloi täysin. Sam- mutuksen jälkeen palokunta purki laitteen jäänteet ja pois- ti sen sisällä olleen paalin. Heinäpaalain syttyi tuleen kesken ajon Oppilasmäärä kasvaa vauhdilla Uuraisilla UURAINEN Eeva Salminen Perusopetuksen oppilasmää- rä oli Uuraisilla viime luku- vuonna 503 oppilasta ja ku- luvana lukuvuonna 538 op- pilasta. Arvio lukuvuodelle 2016–2017 on jo 558 oppilas- ta. Viiden prosentin vuotui- nen kasvuvauhti on säilymäs- sä vähintäänkin muutaman seuraavan vuoden ajan. Sivistystoimen menot ovat kasvaneet vuodesta 2014 vuo- teen 2015 vähemmän kuin oppilasmäärä. Menojen kas- vu vuodesta 2015 vuoteen 2016 on sekin sivistyslau- takunnan budjettiesityksen mukaan vain 1,5 prosenttia. Lautakunnan esitys ensi vuodelle on noin 6,4 miljoo- naa euroa. Siitä peruskoulu- tuksen osuus on noin 4,3 mil- joonaa euroa ja varhaiskasva- tuksen 1,9 miljoonaa euroa. Loppu koostuu muun muas- sa muusta opetustoimesta ja joukkoliikenteestä. Hirvasen koulun osalta ra- kentamissuunnittelua jatke- taan kunnan omana toimin- tana ja päätös rakentamisesta tehdään nyt syksyn aikana. Henkilöstön määrä pysyy esityksen mukaan suunnil- leen tämän vuoden tasolla.

Upload: others

Post on 04-Feb-2022

1 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Kotimaa I Jyväskylän seutu6 KESKISUOMALAINEN KESKIVIIKKONA 30.9.2015

Uutispäivystys: p. 014 622 271

Sähköposti:[email protected]@keskisuomalainen.fi

Osoite: Jyväskylän seutu, PL 159, 40101 Jyväskylä

Tuntosarvet koholla tunteita kohti

JyväskyläPipsa Olli

Huhtasuon päiväkodissa Pöllön-pirtin eskarilaiset harjoittelevat vuorovaikutustaitoja leikkien muodossa. Ensin lapset pake-toivat toisensa hernepusseilla, seuraavassa leikissä ryhmä kie-dotaan yhteen vessapaperilla.

– Lasten kanssa tulee harjoi-tella jo varhaiskasvatusiässä tun-teita ja niiden ilmaisua, leikkiä ohjaava erityislastentarhanopet-taja Katri Manninen painottaa.

Huhtasuon ja Taikalampun päiväkodit ovat mukana pilotis-sa, jossa tunnetaito-ohjelma Pa-pilio otetaan käyttöön heti syys-loman jälkeen. Ensimmäiset 16 kasvattajaa aloittivat koulutuk-sen kesäkuussa, ja koulutusta jatketaan syksyn aikana.

Lasten arjessa Papilio näkyy päivittäin. Tunnepeikkojen (Nyyhky, Äksy, Säikky ja Hymy) avulla lapset oppivat tunnista-maan omia tunteitaan ja toisten tunteita sekä käsittelemään niitä. Viikoittainen lelujen vapaapäi-vä puolestaan suunnitellaan las-ten kanssa yhdessä. Silloin lap-set saavat itse luoda leikkinsä ja leikkivälineensä. Minun–sinun–meidän-pelissä etusijalla on tois-ten vastavuoroinen auttaminen.

– Papilio nostaa esiin neljä päätunnetta: ilo, suru, suuttu-mus ja pelko, lastentarhanopet-taja Karita Kiiveri kertaa.

Kiiverin ja Mannisen mukaan osa lapsista tarvitsee paljonkin apua tunteidensa käsittelyyn. Lasta voi kiukuttaa, mutta hän ei ymmärrä, mistä se johtuu.

– Kaikki tunteet ovat sallittu-

ja päiväkodissa. Satuttamisessa meillä oli nollatoleranssi jo ennen Papiliota, eli ketään ei satuteta.

Lasten hyvinvointi huolestut-taa kasvatuksen ammattilaisia. Aggressiivisesti ja väkivaltaisesti käyttäytyvien lasten lisäksi pi-täisi oppia tunnistamaan ahdis-tuneet ja masentuneet lapset.

– Työtä tehdään tuntosarvet pystyssä, päiväkodin ammatti-laiset tiivistävät.

– Kouluista olemme saaneet sellaista viestiä, että sosiaaliset taidot ja tunteiden hallinta pi-täisi osata ennen koulun aloit-tamista. Näin lapsilla jää aikaa ja energiaa muiden asioiden op-pimiselle, kuten lukemiselle ja laskemiselle, he jatkavat.

Papilio-ohjelma on kehitet-ty Saksassa menetelmäksi, jo-ka auttaa lapsia oppimaan tun-netaitoja ja sosiaalisesti suotavaa käyttäytymistä. Ohjelma edistää lasten hyvinvointia samalla, kun sen tarkoituksena on ennaltaeh-käistä riippuvuuksien syntymis-tä ja väkivaltaista käyttäytymistä myöhemmin elämässä.

Papilion Suomeen toi sosi-aalipsykologiaa opiskellut Iiris

Björnberg, joka on tutkinut kou-luampumisten syitä ja ennalta-ehkäisyä. Saksassa ohjelma on ollut käytössä jo kymmenen vuoden ajan.

Björnbergin mukaan suoma-laislapsilla ja -nuorilla on paljon tuen tarpeita, vaikka maamme onkin saavuttanut huipputulok-sia Pisa-tutkimuksissa. Saksa-laiskouluissa Papilio-ohjelmaan osallistuneet lapset ovat menes-tyneet jo ensimmäisenä koulu-vuotena paremmin kuin muut samanikäiset lapset.

– Ohjelma vahvistaa todiste-tusti lasten sosioemotionaalisia taitoja. Tunteiden säätelytaidot ja sosiaalisesti vastuullinen käyt-täytyminen suojaavat lapsia. Var-haisvuosina alkaneiden tunne-elämän ja käyttäytymisen ongel-mien on todettu olevan usein py-syviä, Björnberg huomauttaa.

Papilio-ohjelmassa lapsi koh-dataan vuorovaikutuksessa tie-tyllä tavalla. Björnbergin mu-kaan pienetkin asiat ovat tär-keitä, jotta lapsi kokee itsensä hyväksytyksi ja arvokkaaksi omana itsenään.

Lastenpsykiatri Jari Sinkko-

nen tutustui Papilio-ohjelmaan Björnbergin pyynnöstä ja laati ohjelmasta hyvin myönteisen lausunnon. Sinkkonen katsoi, että ohjelman periaatteet, me-netelmät ja tieteellinen perusta ovat kunnossa ja ohjelmaa voi hyvin suositella suomalaisiin päiväkoteihin.

– Myös lasten kohdalla tun-teiden tunnistaminen ja nimeä-minen on äärimmäisen tärkeää

niiden hallitsemiselle. Parhaim-millaan tässä pelastetaan seu-raavaa sukupolvea, Björnberg filosofoi.

Suomalaista pilottikokeilua jatketaan Jyväskylästä seuraavak-si Raumalle ja Uuteenkaupun-kiin. Kokeilusta tehdään myös tutkimusta. Papilio-ohjelman tuontia suomalaisiin päiväko-teihin rahoittaa tässä vaiheessa opetus- ja kulttuuriministeriö.

Varhaiskasvatus: Uuden tunnetaito-ohjelman pilotointi on aloitettu jyväskyläläisissä päiväkodeissa.

PAPILIO

Saksalainen tunnetaito-ohjelma■■ Papilio-ohjelman nimi tarkoit-

taa perhosta, ja sen taustalla on ajatus, että jokainen lapsi tarvit-see siivet päästäkseen lentoon omassa kehityksessään.

■■ Erityistä Papiliossa on sen ar-kipäiväisyys, sillä se voidaan to-teuttaa kaikissa päiväkodeissa ja se mukautuu päivän kulkuun.

■■ Ohjelma vähentää lasten käyttäytymiseen liittyviä on-gelmia.

■■ Erityisesti lapset, joilla on sel-viä puutteita sosioemotionaali-sissa taidoissaan, hyötyvät oh-jelmasta.

■■ Kaikille osallistuville lapsille ohjelma on kuitenkin perusperi-aatteiltaan aivan samanlainen.

■■ Saksassa Papilio toimii jo kai-kissa osavaltioissa, yli 5 900 kasvattajaa on saanut koulu-tuksen ja jo 119 000 lasta hyötyy ohjelmasta.

Huhtasuon päiväkodin lastentarhanopettaja Karita Kiiveri opetti eskareille vuorovaikutustaitoja. Vauhdikkaassa vessapaperileikissä mukana olivat Amanda Leppänen (edessä), Konsta Siika (oik.), Elle Huusko, Viljami Flyktman, Milla Närhi ja Aatu Kojola.

Risto AAlto

Professori: Lapset voivat opettaa aikuisia ilmaisemaan tunteitaanJyväskyläPipsa Olli

Papilio-ohjelman pilottikokei-lu aloitettiin Keski-Suomesta Jyväskylän yliopiston varhais-kasvatuksen professorin Marja-Leena Laakson kontaktien an-siosta. Tieteellisen tutkimuksen kohteiksi valikoituivat Huhta-suon ja Taikalampun päiväko-dit. Laakson mukaan valintaan vaikutti muun muassa aiemmin

yliopiston kanssa yhteistyössä toteutettu Perhekoulu-ohjelma, joka on tarkoitettu ylivilkkail-le lapsille ja heidän vanhem-milleen. Silloinkin yhteistyötä tehtiin useasti näiden alueiden, Huhtasuon ja Kuokkalan, työn-tekijöiden kanssa.

Papilio ei suinkaan ole ensim-mäinen ulkomainen menetel-mä, jota päiväkodeissa on käy-tetty. Esimerkiksi Askeleittain ja Ihmeelliset vuodet ovat amerik-

kalaisia ohjelmia. Ulkomaiset, lasten sosioemotionaalisia tai-toja tukevat menetelmät myös lainailevat paljon toisiltaan.

– Papilio on kuitenkin muihin verrattuna kokonaisvaltaisempi menetelmä. Koko henkilökunta koulutetaan lapsen sosioemotio-naalisen kehityksen ymmärtä-miseen sekä sopimaan johdon-mukaisesti yhtenäisistä toimin-tatavoista lapsen tunneilmaisu-jen ja käyttäytymisen tukemi-

sessa. Ohjelmaan sisältyy tiivis yhteistyö vanhempien kanssa. Suomalainen varhaiskasvatus-osaaminen on korkeaa tasoa, jo-ten sen varaan on helppo raken-taa entistä johdonmukaisem-paa otetta taitojen tukemisessa, Laakso kiteyttää.

Lapsen tunnetaitojen ja vas-tuullisen käyttäytymisen tuke-minen on tärkeää aloittaa mah-dollisimman varhain. Laakso kertoo, että jo kaksivuotiaalla

lapsella voi olla isoja tunteisiin liittyviä ongelmia. Kouluun tul-lessaan lapsella voi olla jopa nel-jän–viiden vuoden kokemus kiu-sattuna tai kiusaajana olemisesta.

– Suomi ei varsinaisesti rat-sasta maineella, että olisimme taitavia tunteiden käytössä. Kulttuurimme ei ole erityises-ti suosinut tunteista puhumista tai niiden avointa näyttämistä. Lasten oppiessa puhumaan ja ilmaisemaan tunteitaan myös

vanhemmat saattavat oppia uut-ta omaan tunneilmaisuunsa liit-tyen, Laakso pohtii.

Tieteellistä tutkimusta Papi-lio-ohjelmasta tehdään Jyväs-kylän yliopiston tutkimusryh-mässä, jota Laakso johtaa. Ta-voitteena on selvittää, millaisia kokemuksia ja vaikutuksia oh-jelmalla on. Tutkimusryhmään kuuluu myös lehtori Marita Nei-tola Turun yliopiston Rauman yksiköstä.

JyVäskylä

Jyväskylän perusturvalautakun-nan viimeviikkoiset päätökset Jy-väskylän terveyspalveluverkosta koskivat myös Vaajakosken ter-veysasemaa, joka aiotaan nyt to-teuttaa 60 prosenttia pienempä-nä kuin aiemmin suunniteltiin.

Perusturvalautakunta linjasi, että ”perusturvan toimiala ke-hittää toimintaansa terveyspal-veluverkon vision mukaisesti”. ”Visio” sisältää myös Vaajakosken

terveysaseman pienentämisen.– Hankesuunnitelmaa lähde-

tään tekemään noin 60 prosenttia pienempänä, vahvistaa perustur-van toimialajohtaja Kati Kallimo.

Supistuksella saadaan säästöä investointikustannuksista noin kuusi miljoonaa euroa. Raken-taminen maksaisi näillä näky-min nyt 4–5 miljoonaa euroa.

Alun alkaen Vaajakosken ter-veysaseman hankesuunnitelma

hyväksyttiin kaupunginvaltuus-tossa tammikuussa 2015. Ke-säkuussa valtuusto kuitenkin päätti lykätä hankesuunnitel-man täytäntöönpanoa.

Uuden hankesuunnitelman hyväksyy lopullisesti kaupun-ginvaltuusto näillä näkymin en-si keväänä.

Kuvassa tontti, jolle terveys-aseman rakentamista on suun-niteltu.

Vaajakosken terveysasema pieneneeJyVäskylä

Keski-Suomen käräjäoikeus vangitsi maanantaina Jyväsky-län Kypärämäessä tapahtunees-ta häkkivarastopalosta epäillyn naisen. Keski-ikäinen jyväsky-läläisnainen vangittiin todennä-köisin syin epäiltynä tuhotyöstä. Nainen otettiin kiinni perjantai-na. Hänen jäljilleen päästiin po-liisin omien tutkimusten kautta.

Häkkivarastotilat paloivat Kei-häsmiehenkatu 4:ssä sijaitsevas-

sa kerrostalossa viikko sitten maanantaina aamuyöllä. Tuli-palo oli poliisin mukaan sytytet-ty kerrostalon kellarikerroksessa sijaitsevassa häkkivarastotilassa, ja siitä aiheutui palo-, noki- ja sa-vuvahinkoja varastokomeroille. Talo on tapahtuma-aikana ollut lukittu, ja myös häkkivarastoon johtava ovi on pidetty lukittuna.

Samassa osoitteessa on aiem-min sytytetty lukuisia tulipaloja.

Osoitteessa on poltettu yhteensä viisi ovikoristetta marraskuun 2014 ja helmikuun 2015 välisenä aikana. Poliisi jatkaa myös näi-den palojen selvittämistä.

Poliisi on edelleen kiinnostu-nut kaikista maanantain 21.9. häkkivarastopaloon sekä aikai-sempiin paloihin mahdollisesti liittyvistä tiedoista ja vihjeistä. Niistä pyydetään ilmoittamaan puhelinnumeroon 050 456 047.

Kypärämäen tuhopoltosta epäilty vangittiin

Uusia palveluasuntojakaavaillaan KuokkalaanJyväskyläEeva salminen

Jyväskylän Kuokkalan Kuok-kalanpellon asuinalueelle kaavaillaan seniori- ja palve-luasuntoja sekä hoitolaitosta-soisia palveluasuntoja. Myös asumispalveluja tukeville lii-ke-, toimisto- ja yhteistiloille on tilaa asemakaavassa, jonka muutos on nyt vireillä. Tarkoi-tus on tarjota viihtyisä ja tur-vallinen huone tai asunto yk-sikössä, jossa henkilökunta on läsnä ympäri vuorokauden.

Kaavamuutos sallisi enin-tään kuusikerroksiset talot, kun kaavan korkein kerros-luku on nyt neljä. Tontin ra-kennusoikeus lisääntyy 1 500 kerrosneliömetrillä.

Tontin ja virkistysalueen ra-joja muutetaan, jotta suunnit-telualuetta halkovia vesi- ja kaukolämpöputkia ei tarvitse siirtää. Rakennuksille anne-taan desibelimääräys Sulku-lantien suuntaan. Asemakaa-

vassa annetaan erillismäärä-yksiä rakennusten hahmoon ja arkkitehtuuriin liittyen.

Maastoltaan tasainen kort-telialue on asemakaava-alu-een ainoa toteutumatta jää-nyt osa. Koivikoksi kasvaneen alueen läpi kulkevat iso avo-oja ja kevyen liikenteen väylä.

Asemakaavan muutoseh-dotus on parhaillaan julki-sesti nähtävänä 12. lokakuuta saakka Rakentajantalon pal-velupiste Hannikaisessa.

KUOKKALAN-PELTO

LUTAKKO Jyväsjärvi

Pohj

anla

hden

tie

500 m

Sulkulantie

KUOKKALA

Hämeenpohja ntie

Asemakaavanmuutos

GRAFIIKKA: TUIJA TYRVÄINEN

Omakotirakentajientyömaat tarkkailussaJyväskyläsusanna stranius

Aluehallintoviraston tarkas-tajat suorittavat tällä viikolla tehovalvontaa omakotitalotyö-mailla, jotka ovat työsuojeluvi-ranomaisen mukaan työmais-ta kaikkein vaarallisimpia.

Suuret onnettomuusriskit liittyvät viranomaisen mu-kaan turvallisuusmääräysten laiminlyönteihin. Tarkastajat kiinnittävät huomiota ennen kaikkea putoamissuojausten järjestämiseen sekä työtelinei-

den, tikapuiden ja henkilö-kohtaisten suojavarusteiden asianmukaiseen käyttöön.

Valvonnalla pyritään lisää-mään työturvallisuutta ja eh-käisemään tapaturmia.

Jyväskylän kaupungin joh-tava rakennustarkastaja Rai-mo Ström arvelee onnetto-muuksien taustalla piilevän usein kiireen ja halun saada remontti mahdollisimman nopeasti tehtyä.

– Moni myös vähättelee ris-kejä ja ajattelee, että mitäs mi-nulle tässä nyt voisi sattua.

laukaa

Heinäpaalain syttyi tuleen kesken paalauksen Laukaas-sa Kytömaantien läheisyydes-sä sijaitsevalla pellolla maa-nantaina iltapäivällä.

Traktori veti perässään paalainta, kun se tuntemat-tomasta syystä leimahti tu-

leen. Traktorin kuljettaja sai paalaimen irti traktorista ja ajoi traktorin kauemmaksi. Palokunta saapui paikalle sammuttamaan paalaimen.

Pelastusajoneuvoilla oli kui-tenkin ongelmia päästä pellol-le. Traktori joutui auttamaan sammutusautoa, jotta se pää-sisi riittävän lähelle paalainta.

Paalain paloi täysin. Sam-mutuksen jälkeen palokunta purki laitteen jäänteet ja pois-ti sen sisällä olleen paalin.

Heinäpaalain syttyi tuleen kesken ajon

Oppilasmäärä kasvaa vauhdilla UuraisillaUUrainEnEeva salminen

Perusopetuksen oppilasmää-rä oli Uuraisilla viime luku-vuonna 503 oppilasta ja ku-luvana lukuvuonna 538 op-pilasta. Arvio lukuvuodelle 2016–2017 on jo 558 oppilas-ta. Viiden prosentin vuotui-nen kasvuvauhti on säilymäs-sä vähintäänkin muutaman seuraavan vuoden ajan.

Sivistystoimen menot ovat kasvaneet vuodesta 2014 vuo-teen 2015 vähemmän kuin oppilasmäärä. Menojen kas-vu vuodesta 2015 vuoteen 2016 on sekin sivistyslau-

takunnan budjettiesityksen mukaan vain 1,5 prosenttia.

Lautakunnan esitys ensi vuodelle on noin 6,4 miljoo-naa euroa. Siitä peruskoulu-tuksen osuus on noin 4,3 mil-joonaa euroa ja varhaiskasva-tuksen 1,9 miljoonaa euroa. Loppu koostuu muun muas-sa muusta opetustoimesta ja joukkoliikenteestä.

Hirvasen koulun osalta ra-kentamissuunnittelua jatke-taan kunnan omana toimin-tana ja päätös rakentamisesta tehdään nyt syksyn aikana.

Henkilöstön määrä pysyy esityksen mukaan suunnil-leen tämän vuoden tasolla.