vahvuutta perhehoitoon

Teksti Kirsi-Marja NurminenKuvitus Jonna Markkula

yli 1/3 lapsista oli joutunut

ennen sijoitusta väkival-lan kohteeksi tai sen

todistajaksi

yli 1/4 aikuisväestöstä

periaatteellisesti hyväksyy lapsiin

kohdistuvan väkivallan

– Huutaminen on jäänyt mulle mieleen elämästä omien vanhempien kanssa. Ja muistan, että kerran meidät oli veljen kans-sa suljettu johonkin pieneen tilaan – ehkä kylpyhuoneeseen – emmekä päässeet pois sieltä. Se oli pelottavaa. Pelkäsin, kun isä oli humalassa, muistelee Eetu.

Siirtyminen ensin lyhytaikaiseen sijais-perheeseen ja sen jälkeen pysyvästi Aunen ja Paulin luo on jäänyt elävästi pienen pojan mieleen.

– Ensimmäisessä sijaisperheessä autoim-me monissa kodin askareissa – teimme polttopuita ja kävimme retkillä. Samoin muistan, kun Aune ja Pauli kävivät tutus-tumassa meihin. Vähän jännitti muuttaa heille, mutta saimme perille päästyä lahjat, ja ihan positiivinen muisto siitä on jäänyt.

Alkuaikoina Eetu härnäsi isoveljeään, kunnes tämä hermostui ja löi.

– Silloin huusin, raavin ja purin. Joskus purin Auneakin, kun hän tuli väliin. Perhe-terapia auttoi tässä.

Suhde vanhempiin hämmensi

Suhde omiin vanhempiin oli hämmentävä.– En ollut tottunut sanomaan ketään äi-

diksi tai isäksi. Se tuntui minusta väkinäiseltä.

Omiin vanhempiin ei ollut kehittynyt tunnesi-dettä. Siksi tapaamisetkin tuntuivat enemmän velvollisuudelta, joskus jopa taakalta. Onkin ollut vapauttavaa nyt täysi-ikäisenä saada itse päättää yhteydenpidosta. Biologiselle äi-dille on ihan ok, että olen häneen oma-aloit-teisesti yhteydessä. Se on myös parantanut suhdettamme. Isä ajattelee enemmän itseään ja sanelee, milloin pitäisi tavata, Eetu kertoo.

Näin tapahtui myös silloin, kun isä joutui vankilaan.

- Meille oli kova shokki kuulla siitä. En tiennyt, miten isään olisi pitänyt suhtautua. Oli hämmentävää olla joskus jopa yötä van-kilassa. Aloin pelätä miehiä, ja muutenkin tunsin itseni epävarmaksi monessa asiassa. Silloin kävin terapiassakin kuoleman- ja menetyksenpelon takia. Välillä minulla oli ihan fyysisiäkin oireita, vatsaan koski.

Kavereilleen Eetu kertoi aina avoimesti omasta taustastaan.

- Sisimmässäni silti mietin, miksi olen erilainen. Se tuntui huonolta. Minua ei on-neksi koskaan ole kiusattu siksi, että asun sijaisperheessä.

Lapsista iloa

Eetu opiskelee lähihoitajaksi, koska haluaa

auttaa muita ihmisiä.– Vaikea sanoa, johtuuko se omasta taus-

tastani. Minusta tuntuu, että ymmärrän hyvin toisia ihmisiä ja miksi he käyttäyty-vät niin kuin käyttäytyvät. Suvaitsevaisuus ja toisten kanssa toimeen tuleminen ovat minulle tärkeitä, enkä halua epäonnistua tehtävissäni. Haluaisin työskennellä lasten kanssa, koska heistä saan itsekin iloa, ja voin toteuttaa itseäni.

Vieläkään eivät kaikki lapsuuden pelot ole hävinneet.

– Suhtaudun välillä miehiin varauksel-la. Elän tunteella joka tilanteessa, ja asiat koskettavat minua syvältä.

Eetu onkin saanut taiteen tekemisestä apua tunteiden käsittelyyn.

– Soitan kahdessa bändissä, piirtelen ja maalaan ja kirjoitan runoja. Runoja kirjoit-tamalla haen itselleni positiivisia ajatuksia.

Oma veli on Eetulle edelleen tärkeä ih-minen.

– Häneltä saan tukea kaikissa asioissa ja jakaa hänen kanssaan ajatuksiani. Jos meinaan tehdä tyhmyyksiä, niin veli kyllä palauttaa oikeille raiteille. Meille oli suuri onni, että aikanaan meidät sijoitettiin sa-maan perheeseen.

Katkelma Eetun runosta löytyy sivulta 10.

Elän tunteella joka tilanteessaAune ja Pauli ryhtyivät sijaisvan-

hemmiksi 1990-luvun lopulla, kun heille sijoitettiin pienet vel-

jekset. Tietoa lasten taustoista tai koke-muksista omassa perheessään ei sijaisvan-hemmille juuri annettu. Sosiaalityönteki-jät vetosivat vaitiolovelvollisuuteen.

– Sen verran saimme nypittyä tietoa, että sijoitus olisi pitkäaikainen. Poikien isällä oli alkoholiongelma, eikä äiti pys-tynyt huolehtimaan perheestä. Olen ollut katkera siitä, ettei meille kerrottu kaikkea.

Sijoituksen alkuvaiheet sujuivat kuiten-kin hyvin. Pojat eivät ikävöineet kotiinsa tai väliaikaiseen sijaisperheeseen, vaan kotiutuivat nopeasti Aunen ja Paulin luo. Mutta huolenaiheitakin ilmeni.

– Vanhempi veljeksistä, Antti, muki-loi joskus nuorempaa Eetua. Hän halu-si ottaa sen paikan, mikä häneltä omassa kodissa oli viety. Siellä Eetu oli ollut en-simmäinen. Antti sai raivonpuuskia, jos ei päässyt syliin tai Eetu sai jotain, mitä hän ei saanut.

Jos Aune lähti käymään asioilla ja kotiin tuli sillä aikaa vieraita, lapset sanoivat äi-din lähteneen.

– Heidän oma äitinsä oli saattanut vä-lillä häipyä kotoaan pitemmäksikin aikaa. Kun sitten tulin takaisin, oli se lapsista ta-vattoman hauskaa.

Eetulla ilmeni eskari-ikäisenä pelkoti-loja. Hän pelkäsi sekä sijaisäitinsä kuole-maa että omaa kuolemaansa.

– Kun lähdin jumppaan, piti tehdä Ee-tulle eväät. Niillä hän pärjäsi siihen asti, että tulin kotiin.

– En olisi heti kertonut pojille siitä, mitä heidän isänsä oli tehnyt, vaan olisin an-tanut heidän tulla vähän vanhemmiksi. Pojista oli kauheaa vierailla vankilassa. Kunpa poikien mielipidettä olisi kuultu!

Tapaus vaikutti poikiin niin, että heis-tä tuli todella säikkyjä. He myös alkoivat arastella sijaisisäänsä, jonka oli vaikea kä-sitellä asiaa. Tilanne ratkaistiin niin, että Aune muutti vähäksi aikaa poikien kanssa toiseen asuntoon.

– Olimme miettineet isompaan asun-toon muuttoa jo jonkin aikaa, joten rat-kaisimme asian asumalla kahdessa eri pai-kassa. Maalla sijaitseva omakotitalomme toimii nykyisin loma-asuntona.

Menneisyyttä voi paikata

Poikien äidin kanssa yhteydenpito on ol-lut pitkään satunnaista: aktiivisia jaksoja voi seurata kuukausien hiljaisuus. Isä on

aina halunnut pitää yhteyttä poikiin.– Kun hän vapautui vankilasta, oli siinä

pitkä, raitis jakso, jolloin tapaamiset su-juivat hyvin. Isä vei poikia usein käymään omien vanhempiensa luona. Vähitellen alkoholi on taas tullut mukaan kuvioihin. Täysi-ikäisinä pojat ovat ottaneet sen lin-jan, että isän on saatava asiansa kuntoon, ennen kuin he tapaavat häntä.

Sijoitetut lapset kertovat vähemmän sekä fyysisen että

henkisen väkivallan koke-muksista heistä huolehtivien

aikuisten taholta kuin vanhem-piensa kanssa kotona asuvat

lapset.

Kyllä vieläkin pelottaa, kun sillä on ryyppy päällä. Se näkee semmosia harhoja, että ne murhatut seuraa sitä. Ei sille selkäänsä voi kääntää. Silti tunnen häntä kohtaan myös sympatiaa.

pelkoa ei saa vähätellä

Perhe sai sosiaalityöntekijöiltä vähitellen lisää tietoa poikien historiasta. Pojat osa-sivat myös itse kertoa joitakin asioita.

– Heidät oli hylätty yksin pimeään ja he olivat nähneet tappelua. Ymmärtääkseni perheen isä ei kuitenkaan ollut heitä tai muita perheenjäseniä kohtaan väkivaltai-nen. Pojat olivat kuitenkin pelänneet ko-tonaan, Aune kertoo.

Alkuvuosina perhe kävi terapiassa. Siel-lä heitä muun muassa neuvottiin olemaan

vähättelemättä pelkoa.– Samoin opin sen, että ei saa syyttää

lasta tyyliin ”älä aina satuta pikkuveljeä”. Ymmärsin, että kun lapsella on paha olo, hän purkaa sen johonkin tuttuun ja tur-valliseen ihmiseen.

vankilakäynnit ahdistivat

Poikien isä joutui kahdesta taposta vanki-laan poikien ollessa alakouluikäisiä. Aune kritisoi sosiaalityöntekijöiden toimintaa tuona vaikeana aikana.

Pelko tuli sijaisperheeseen

>>> Jatkuu seuraavalla aukeamalla

Perhehoito 1 / 2014 l 98 l Perhehoito 1 / 2014

Sijoitettu lapsi on usein pitkäänkin odotettu uusi jäsen sijaisperheeseen. Sijoitettu lapsi tuo uuteen perhee-

seensä mukanaan kaikki kokemuksensa ih-misistä ja elämästä – ja näiden kokemusten joukossa on usein myös pahoja kokemuk-sia ja muistoja. Lapsen kokemus voi olla, että aikuiset eivät ole aina luotettavia eivät-kä he aina halua tai tee lapselle vain hyvää. Siispä luonnollisesti on varminta olla luot-tamatta keneenkään, jolloin lapsi toimii uhmakkaasti, epäluuloisesti, tuhoavasti tai ehkä täysin kaikkeen mukautuen riippu-en oppimastaan selviytymisstrategiasta tai roolimallista perheessä.

Lapsen elämä ennen huostaanottoa ja sijoitusta voi sisältää monenlaista kaltoin-kohtelua, hoidon laiminlyöntiä tai väki-valtaa ja sen uhkaa. Lapsi on voinut nähdä

vanhemman, joka ei jaksa hoitaa kotia ja lapsia tai aina edes itseään. Lapsi on voinut nähdä ja kuulla riitelyä humalassa tai selvin päin, eikä hän ole voinut turvautua van-hempiin omissa asioissaan. Lapsi on saat-tanut joutua todistamaan vanhempien kes-kinäistä väkivaltaa, pelkäämään toisen van-hemman puolesta tai omasta puolestaan.

Sijaisvanhempien on hyvä tietää ja tun-nistaa sekä väkivallan kokemukset että nii-den seurauksia. Tämä auttaa sijaisvanhem-paa ymmärtämään lasta ja antaa mahdol-lisuuksia empaattiseen ja turvalliseen van-hemmuuteen ja lapsen auttamiseen arjessa.

Muistot ovat kehollisia

Väkivalta ja kaltoinkohtelu vaikuttavat lapsiin monella tavalla ja tasolla, mutta

vaikutukset samoin kuin kokemuksetkin ovat yksilölliset. Siksi emme voi tietää sa-mankaan perheen lasten kokemuksista ennen kuin tunnemme lapsen ja olemme voineet tutustua hänen kokemusmaail-maansa.

Sijaisperhe voi saada sijoituksen myötä perheeseensä lapsen, jonka vuorovaiku-tus- ja kiintymysmalli on turvaton. Puut-teet varhaisessa hoivassa, ennakoimat-tomuus ja vauvan jääminen ilman apua tunnesäätelyssään ovat luoneet turvatto-man kiintymysmallin. Tällainen lapsi voi esimerkiksi pyrkiä hallitsemaan kaikkea ja kaikkia, saa raivareita, voi olla takertuva tai torjua kaiken läheisyyden.

Pitkäkestoisen väkivallan vaikutuksia lapseen voi kuvata myös traumatisoi-tumisen käsitteen ja prosessin kautta. Traumaa voidaan kuvata ruumiilliseksi tai henkiseksi haavaksi. Kaikkein vahin-gollisinta ja traumatisoivinta lapselle on oman vanhemman pelottavuus, joka on seurausta lapseen kohdistuvasta pahoin-pitelystä tai perheväkivallan todistajana olemisesta. Traumatisoitumisen käsittee-seen liittyy traumamuiston kehollisuus: trauma vaikuttaa elimistöön monella tavalla – se aiheuttaa muutoksia aistiär-sykkeissä ja elintoiminnoissa sekä näkyy sairastavuudessa ja mielialassa. Sijaisper-heen arjessa nämä näkyvät muun muassa unihäiriöinä, pelkoina, ahdistuksena ja paniikkina.

Sijaisperheessä tuttuja ovat myös vä-kivaltakokemusten vaikutukset lapsen tunne-elämän kehitykseen. Lapsi, joka on kokenut toistuvasti tunneyhteyden katkeamisen vanhempaansa, on jäänyt yksin sietämättömien tunteittensa kans-sa. Tällöin lapsi ei opi säätelemään tun-teitaan, ja hänen on vaikea tuntea, tunnis-taa ja ilmaista tunteita. Käytännössä lapsi on tällöin tunnetaidoiltaan ikätasoistaan kehittymättömämpi. Muutokset minäkä-sityksessä ja arvottomuuden tunne ovat tavallisia väkivallalle altistumisen seura-uksia: lapsen huono kohtelu muuntuu tunteeksi omasta huonoudesta. Väkival-

lan kokemisella on myös sekä suoria vai-kutuksia lapsen käytökseen että toisaalta käytökseen vaikuttavat tunnesäätelyn ja minäkäsityksen pulmat. Lapsen huomio- ja keskittymiskyky ja samalla oppimisky-ky heikkenevät.

aktiivista auttamista

Sijaisvanhemmat ovat aikamoisen haas-teen edessä sijoitetun lapsensa kanssa. Monet väkivaltaa kokeneet lapset tarvitse-vat toki myös ammatillista terapia-apua, mutta arjessakin voi tehdä ja huomata asi-oita. Sijaisvanhempi ja -perhe ei voi odot-taa, että joku ammattilainen auttaisi lasta muuttumaan helpompihoitoiseksi, vaan arkiauttaminen vaatii aktiivisia tekoja.

Pyrkiessään auttamaan lasta vanhempi voi opetella näkemään lapsen käytöksen taakse: mitkä elämän- ja tunnekokemuk-set ovat ”läsnä” lapsen käytöksessä. Yksi esimerkki ovat lapsen nukahtamisen vai-keudet ja painajaiset. Käytöksen tasolla lapsi yrittää kaikin keinoin siirtää nuk-kumaan menoa. Esimerkiksi huumeon-gelmaisten vanhempien lapsella voi olla kokemus, että hän ei voikaan tietää, ovat-ko hänen herätessään ihmiset ympärillä ystävällisiä tai onko hänet ehkä jätetty yk-sin. Silloin tunnekokemus nukkumiseen liittyen on pelko, avuttomuus ja turvatto-muus. Tällöin kysymys sijaisvanhemmille on, mitä turvaton ja pelkäävä lapsi sijais-vanhemmiltaan tarvitsee? Aikuisen teh-tävä on auttaa lapsia myös tunneasioissa.

tilaa puhua

Väkivaltatyötä arjessa on myös tilan ja mahdollisuuden antaminen vaikeista ko-kemuksista puhumiseen. Parhaimmillaan se on osa arkista puhetta ja toimintaa – tarttumista asioihin silloin, kun lapsi niitä tuottaa. Joskus väkivaltakokemusten pu-heeksiottoa estää tunne, että asia pitäisi pystyä ”ratkaisemaan” – eihän lapsen ko-kemuksia voi häneltä ottaa pois, mutta vanhempi voi osoittaa kestävänsä kuulla

vaikeatkin asiat ja muistot. Sensitiivisyyttä se vanhemmilta vaatii: et voi olla tunget-televa etkä vaatia lasta puhumaan, mut-ta voit osoittaa olevasi valmis kuuntele-maan. Suoraan kysyminen ja tarttuminen lapsen vihjeisiin auttavat lasta kertomaan. Väkivaltapuheen rinnalle tarvitaan usein vakauttavaa puhetta, joka palauttaa lap-sen tähän hetkeen ja paikkaan: ”Meillä kukaan ei satuta sinua, aikuiset pitävät lapsista huolta”.

Osa arjessa auttamista ovat erilaiset aktiiviset teot, joilla voi auttaa lasta kiin-tymään. Samalla sijaisvanhempi tulee auttaneeksi itseään kiintymään lapseen, johon ei olekaan helppoa kiintyä. Vuo-rovaikutukseen houkuttavat teot lähtevät asenteesta, joka välittää lapselle turvaa luovan, hyväksyvän ja kiinnostuneen suh-tautumisen lapseen. Tunneasioissa jo tun-teiden nimeäminen, sanojen antaminen lapsen ololle, voi olla yksi arkiauttamisen keino. Käyttäytymisen säätelyn pulmissa sijaisvanhempien voi olla tarpeen opetel-la myös erilainen ohjaamisen tapa. Liian omassa varassaan kasvaneelle lapselle esi-merkiksi jäähyrangaistus voi aiheuttaa toiston itse omana apunaan olemisesta. Sen sijaan voikin olla tarpeen ”time in”-seuraamus eli vanhempi ottaa lapsen sy-liin tai ihan viereen ja sanoa, ”minä autan sinua rauhoittumaan”.

tukea tarvitaan

Sijaisvanhempi voi huomata väkivaltaa kokeneen lapsen herättävän hänessä sel-laisia kielteisiä tunteita, mitään kukaan toinen lapsi ei ole herättänyt, eikä tätä las-ta ole helppo oppia rakastamaan. Samoin vanhemman omat väkivaltakokemukset voivat aktivoitua juuri tämän sijoituksen myötä. Näiden myötä kasvaa riski, että si-nänsä hyvästä sijaisvanhemmasta tuleekin kaltoinkohteleva vanhempi. Sijoituksen onnistumista turvaamaan tarvitaan tie-toa ja tukea sijaisvanhemmuuden arjen haasteisiin.

Teksti Anu Huovinen

Väkivaltaa kokenut lapsi tarvitsee

Turvallista vanhemmuutta Isän käytös on usein ollut arvaamaton-

ta. Vuosiin on mahtunut tappouhkailua ja itsetuhoisuutta.

– Välillä olen puhunut niistä sosiaali- ja päihdetyöntekijöiden kanssa. Toki joskus pelottaa, mutta osa puheista menee juo-pon horinoiden piikkiin. Tunnen häntä kohtaan myös sympatiaa. Isä rakastaa poikiaan ja haluaisi heidän kauttaan luo-da suhdetta myös omiin vanhempiinsa. Hänelläkin on ollut huono isäsuhde. Var-masti pojat jossain vaiheessa saavat lapsia, jolloin isä voisi olla hyvä isoisä lapsenlap-silleen. Kyllä menneisyyttä voi paikata, uskoo Aune.

päällimmäisenä kiitollisuus

Päällimmäisenä tunteena Aunella on tällä hetkellä kiitollisuus pojista.

– Meillä on hyvin lämmin suhde. Pojat elävät vaikeaa vaihetta, kun he rakenta-vat omaa elämäänsä. Menneisyydestä on noussut esiin pelko siitä, että heistä tu-lee samanlaisia kuin omasta isästä. Tätä olemme käsitelleet paljon. Siksi toivonkin, että pojat saisivat elää elämäänsä ilman vanhempiensa puuttumista siihen. He ovat jo aika paljon hämmentäneet mei-dän kaikkien elämää.

Sijaisvanhempien ja poikien nimet on muutettu.

Kokemukset näkyviin – väkivaltatyön kehit-täminen sijaishuollossa -hanke ja Perhehoi-toliitto ry järjestävät yhdessä koulutuspäivän sijaisvanhemmille sijoitetun lapsen väkival-takokemuksista. Katso ilmoitus tämän lehden sivulta 33.

Kirjallisuutta:

Lasten väkivaltakokemukset lastensuojelu-laitoksissa ja sijaisperheissä. Ellonen, Noora ja Pösö, Tarja. Yhteiskuntapolitiikka-YP 75 (2010):1

Perheväkivalta Suomessa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen verkkokatsaus 9/2009 sekä Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset. Po-liisiammattikorkeakoulun raportteja 71/2008, Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimus-tiedonantoja 87.

”Väkivalta ja ne kokemukset on ollu siellä ja ne näkyy nyt tässä elämässä”. Sijoitettujen lasten väkivaltakokemusten kohtaaminen sijaisper-heessä. Eija Husu, pro gradu -tutkielma, kasva-tustiede/sosiaalityö, Jyväskylän yliopisto 2011

>>> Jatkoa edelliseltä aukeamalta vahvuutta perhehoitoon

Kun etsii, voi löytää iloa suurta.Siihen ei tarvita taivaalta kuuta.Vain hitunen aikaa, ja vähän unta,ilonaiheita sataa kuin taivaalta lunta.

Perhehoito 1 / 2014 l 1110 l Perhehoito 1 / 2014