Tapio Tiihonen

Viimeinen Roomalainen jaSalvan Ristin Ritarit

VIIMEINEN ROOMALAINENJA SALVAN RISTIN RITARIT

JoJokkaaiisseellllaa ssoottuurriillllaa oonnoommaa rriieemmuukkaaaarreennssaa,,jjoonnkkaa aallii hhäänneenn ttääyyttyyyy

kkuullkkeeaa

Tapio Tiihonen

VViiiimmeeiinneenn RRoooommaalailainneennjjaa

SSaalvan Rlvan Riissttiin Ritarn Ritariitt

Näytös INäytös I MMeenno ja Paluuo ja Paluu

© 2017 Tapio Tiihonen

Kustantaja: BoD™ – Books on Demand, Helsinki, Suomi

Valmistaja: Books on Demand GmbH, Norderstedt, Saksa

ISBN: 978--952-339-955-6

4

SisällysI Anonymus Salarialaisen henkilöityneestä hyveestä07II Kentauri 10III Illallinen 18IV Hunnien mailla 45V Pyhän miehen siunaus 66VI Väittely 86VII Lähettiläis Pausaniuksen puhe 95VIII Läksiäistilaisuudesta kehkeytyy muistettava 105IX Hymy 128X Veret seisauttava matka 141XI Sotapelit ja sotapelien sotapeli 207XII Hunnien miekkatanssi 236XIII Pitkähännät 264XIV Kohtalon kolmas kolkutus Rooman portilla 273XV Rugilas ja keisarit, ja miksen minäkin 293XVI Taistelukaste 299XVII Murhaajan kaavun sovittaminen 325XVIII Laivamatkan kirous 340XIX Kohti Ravennaa 374XX Lyhyt visiitti paratiisiin 419XXI Karttojen äärellä tässä muuttuvassa maailmassa458XXII Paluu Helvetin esikartanoon 481XXIII Kohtaaminen luostarissa 489XXIV Mennyt maailma 503

5

XXV Arkkitehdin kertomus 540XXVI Prefekti paljastuu vallan muuksi kuin olin luullut550XXVII Lämminhenkistä keskustelua ritarien kanssa589XXVIII Arkkitehti esittelee entistä ja nykyistä Roomaa603XXIX Aamunkoin näkymiä Ikuisessa Kaupungissa 634XXX Arkkitehtiritari 639XXXI Sacramentum armeijalle 652XXXII Kohti uutta matkaa 664XXXIII Salarialaisen köynnöksestä 683Kiitokset 686

6

IIssäälllleennii,, AArrkkkkiitteehhddiillllee!!

7

I Anonymus Salarialainen henkilöityneestähyveestäJoka viideskymmenes vuosi muistuma huhtikuun neljännen päivän

Galleacian maanjäristyksestä, ja hunnihyökkäyksen vyörymisestä kohtiRoomaa, väristää maata, ja merkkejä ilmestyy päivän hämärtyessä tai-vaan laelle. Tiistaina auringonlaskun jälkeen, pohjoinen taivas tuleepunaiseksi niin kuin tulessa tai veressä. Juovat muodostavat hehkuviapunaisia keihäitä sekoittuen yhteen palavassa purppurassa. Ihmemerkinilmestys, joka on nopeasti läpikotaisin selitetty kohtalokkaalla seurauk-sella, kestää iltahämärästä yön kolmannelle tunnille. Tähdet tulipyrstöi-neen, verikasteineen, ennusteet tulevista tapahtumista näkyvät. Taivason täynnään palavia metallikulhoja kuin pätsissä. Taivaalla näkyy lohi-käärmekuvio kerran sadassa vuodessa, tuolla ajankohdalla.

nonymus Salarialaisen isoisän isä on yksi 300 portin avaa-maan valituista nuorukaisista. Sukujuuristaan ylpeilevämunkki ei katso ristiriitaiseksi sitä, että hänet valitaan ikuis-tamaan viimeiseksi roomalaiseksi kutsutun miehen kunnia.

Hänen munkkiluostarinsa, joka on samassa linnoituksessa, jossa viimei-nen Rooman keisari Romulus Augustulus on viettänyt 15-vuotiaasta läh-tien vankeuttaan, apotti antaa Anonymus Salarialaisen tarkasteltavaksikolmen päivän ajaksi Merobaudeksen historiaa kenraali ja patriisi FlaviusAëtiuksesta. Tarkastelun perusteella munkki-kopisti kirjaa kohtia Flaviuk-sen sielun mahdollisesta tiestä kuolemattomuuteen tai kauaksi sovituk-sesta. Tämä tapahtuu vuonna 513.

Aëtius on daco-roomalaista sukuperää, urhoollisinta moesialaistasukua. Anonymus toteaa Aëtiuksen olleen ystävänsä Attilan aikalainen,mutta siinä hänelle sattuu muistivirhe, koska Aëtius on 15 vuotta van-hempi kuin Attila, ja tuona panttivankiaikanaan Alarikin hovissa Aëtiuson murrosiässään, samaan aikaan kun Attila otti vasta ensimmäisiä as-keleitaan kohti nuoruusvuosiaan.

Munkki kuvailee Aëtiuksen varttumista keskimittaiseen, miehek-kääseen, hyvin muotoutuneeseen tilaan, niin ettei hänen ruumiinsa ollut

A

8

liian heikko eikä liian painava. Nuorukainen on aktiivinen mieleltään,voimakas lihaksiltaan, mitä taitavin hevosmies, ammattitaitoinen jousel-la ampuja ja vahva keihään käytössään. Hänestä kehittyy oivallinen so-turi ja kuuluisa rauhan taidoissa, vapaa ahneudesta ja saituudesta jahimosta, varustettu henkisillä hyveillä, henkilö, joka ei koskaan hairahdupahan yllytyksen esimerkkiin omista tarkoituksistaan, mitä kärsivällisinväärryyksissä, työn rakastaja, uljas vastoinkäymisissä, kykenevä sietä-mään nälän, janon ja unettomuuden kärsimyksiä.

Anonymus Salarialainen kuvaa Aëtiuksen vierailusta hunnien hovis-sa seuraavaan tapaan: Hän on palannut Tonavan rauhassa, ja hän riisuuTanaisin hulluudesta; hän määrää maat, hohtaen tummina pimentynee-nä ylemmästä ilmasta, nuolien kansasta, olemaan vapaita niiden tavalli-sesta sodankäynnistä. Kaukasus suo levon miekalle, ja sen raakalais-kuninkaat luopuvat taistelusta. Tähän toteamukseen siitä, että Aëtiussaattaa itse kuningasten kuninkaankin mielen rauhan tilaan ja solmi-maan kestävän ystävyyden sopimuksen roomalaisten kanssa, päättyyAnonymuksen kuvaus Aëtiuksen vierailusta hunnien hovissa ja sotaleiris-sä.

Monet bysanttilaiset munkit, piispat, sotilaat ja diplomaatit vieraile-vat hunnien kuningasten kuninkaan hovissa, ja näkevät siellä roomalai-sen varustuksissaan ja aseissaan. Legioonalainen Aëtius, niin kuin häntäsiihen aikaan jo kutsutaan, on luonut ihmeellisen vahvan siteen tulevaanhunnien kuningasten kuninkaaseen Rugilakseen ja tämän nuoriin poikiin,Bledaan, rauhan puolestapuhujaan, ja Attilaan.

Löysin Napolin seuduilta sattumalta Aëtiuksen elämänkerran toi-sen version. Se oli Romulus Augustuksen villan päälle rakennetun luosta-rin kryptassa, vanhojen käsikirjojen joukossa. Benediktiini-munkki, jokahaluaa pysyä tuntemattomana, opasti minut sinne, kun kerroin hänellekirjoittamastani kymmenosaisesta kirjasarjasta Rooman kaaos ja tuho, janäytin repussani olleen kirjasarjan viimeistä osaa. Munkki kertoi luosta-ristaan, joka perustettiin viimeisen keisarin villaan tämän kuoleman jäl-keen 500-luvun alussa. Perustajamunkki Eugippius pyysi ystävältäänPaschasiukselta kirjoitusta Pyhän Severinuksen elämästä. Eugippius oliitse kirjoittanut aiheesta, mutta halusi ystävänsä muotoilevan biografiansopivampaan asuun. Paschasius vastasi, ettei hän voisi kuvata paremmin

9

pyhimyksen tekoja ja ihmeitä kuin Eugippius. Viimeksi mainitun tyytyväi-syydeksi Paschasius totesi lähettävänsä Castellum Lucullanumiin oppi-laansa, edellä mainitun Anonymus Salarilaisen nimellä myöhemmin tun-netun noviisin, joka oli perehtynyt keisarilliseen hovirunouden tyyliin.Hänen kanssaan Eugippius voisi hioa oman työnsä ja pitää sen edelleenkokonaan omanaan. Anonymus Salarialainen pääsi tutustumaan Roo-man viimeisen keisarin yksityisarkistoon, jossa säilytettiin vielä, Roomanpaavilliseen arkistoon siirtoa odoteltaessa, tärkeimpiä keisarillisia asia-kirjoja Theodosiuksen huoneen keisarien ja heidän jälkeisten vastaavienkokoelmista.

Syyllä, että Salarialainen auttoi Eugippiuksen teoksen hiomista,goottimunkki pääsi täydentämään Merobaudeksen muistelmien esitystäFlavius Aëtiuksesta. Siihen aikaan arkistot eivät olleet enää yleisesti ke-nenkään tutkittavissa, ja antiikin ajan, niin kuin munkit asiaa nimittivät,kirjoja ja asiakirjoja sullottiin kaikkiin mahdollisiin koloihin varastoitaviksija tarkasteltaviksi, sillä niistä saattaisi löytyä tietoja pyhimysten ja mart-tyyrien elämänkertoihin. Eugippiuksen huomaamatta Salarialainen pääsikäsiksi keisarillisiin asiakirjoihin ja pystyi niiden perusteella täydentä-mään kertomuksensa Flavius Aëtiuksesta. Hän kirjoitti Eugippiuksenvaatiman esityksen lisäksi kertomuksen valmiiksi Aëtiuksesta. Kopionhän piilotti lokeroon Eugippiuksen 1000-sivuisen Pyhän Augustinuksenteosten antologian taakse. Munkin mukaan osa luostariveljistä oli va-kuuttunut, ettei elämänkerralla ole suurempaa merkitystä ja se on jon-kun munkin ilkikurinen kepponen jumalanhartauden harjoittamista vas-taan. Munkki otti kuitenkin pergamentit esiin. Hän sanoi minulle, ettäjos haluaisin, voisin katsella rullia sillä aikaa, kun hän käy hoitamassaCastel dell´Ovon vasemman siiven pihapuutarhaa. Nyt kirjoitan ylös suu-reksi osaksi lukemani pohjalta, muihin annaaleihin ja kronikoihin tarvit-taessa viitaten, tarinan tuosta roomalaisesta miehestä.

Viittaan ylöskirjaamiseni, apotin suostumuksella luostarin lukusa-lissa, muutamaan suureen hetkeen ja jälkikäteiseen muistiinpanojeniläpikäymiseen.

Anonymuksen tekniikka on pikemmin genremaalauksen tapaistakuvausta kuin kertomakirjallisuutta, joten lukija joutuu tutustumaan

10

epiikan, platonisen ja herodoslaisen mielikuvituksen keinolla esiin tuo-tuun perikadon raadolliseen maisemaan.

Anonymuksella Flavius Aëtiuksen matkakertomus yhdistää, vastak-kainasettaa, tuo matefyysistä luksusta, dialektisia piruetteja, sankaruu-den riscaldementoa, pastoraalidraamallista diakronisuutta, vallankumo-uksen elegiaa, unenomaista partivella dell´Epicaa. Olen rohjennut kos-kea tuohon alkuräjähtävään selitystyyliin poistamalla kappaleet aloitta-vat ja lopettavat rukousmandrat ja syöttämällä tarinan kronologiaanannaalin perinnettä kunnioittaen. Mitään en halua itse esitykseen lisätätai siitä poisottaa. II Kentauri

n kuuma syyskuun ensimmäisen viikon päivä vuonna 408,kun nuori Aëtius lähestyy Salvan, nykyisen Eszercomin koh-dalla, Danubiuksen näkymiä.

Edellisessä kuussa kenraali Stilicho on murhattu kei-sarin vallankaappauksen toimittaneen lakeijan käskystä, ja Alarik, jokaoli kreivin arvoisena Stilichon palkkalistoilla, vaati uutta sopimusta itsel-leen ja hordilleen keisarilta. Ja hän pyysi samalla vahvistukseksi sopi-mukselle tärkeiden kenraalien, Gaudentiuksen ja Joviuksen, poikien pi-tämistä luonaan. Tähän ei suostuttu, vaan pojat kutsuttiin kotiin. Tuskinpojat olivat päässeet Rooman puolelle turvalliseen Aquileiaan, kun kes-ken heidän kotimatkansa heidät määrättiin panttivangeiksi hunnienkuningasten kuningas Rugilaksen luo. Näin runsaassa kolmessa viikossasaattue, lisättynä muutamalla roomalaisella sihteerillä, kirjurilla ja soti-laalla sekä diplomaatilla, taittoi taipaleen Donabiuksen rannalle.

Nyt, kolmen viikon päästä, saattue leiriytyy Salvan linnavuoren le-gioonalaislinnoitukseen. Aëtius vaeltaa jyrkän kalliorinteen laelle ja kat-soo alas mäkeä. Hän silmäilee kauemmas roomalaisten puoleisen Tona-van rannan sotaleiriin, jossa on menossa taisteluharjoitukset. Häntä ei

O

11

kiinnosta tuokaan näkymä, vaan hän antaa katseensa rientää roomalais-ta sotilastietä pitkin aukealle kentälle. Siellä hänen silmiinsä osuu jotaintavattoman kaunista ja upeaa, hänen omasta urheasta mielestään. Tä-mä näkymä piintyy hänen mieleensä hänen loppuiäkseen kuin jokaisenihmisen kohtalosta kertova kirkas ja pyyteetön tähti, ja aina kun hänenolonsa on tuleva jälkeenpäin ahtaaksi, hänen on palauttava ajatuksiinsamielikuvan valkoisesta ratsusta, joka on vertaansa vailla koko panoraa-massa.

Siinä seisoo hunniratsumiehen hevonen, joka persialaisen, epirotiki-laisen ja Sisilian hevosen tapaan elää pitkään. Viisas historioitsija Vege-tius, joka kirjoittaa sotataidon kirjan Valentinianus II:n ylistykseksi, aset-taa hunnihevosen ensimmäiselle sijalle, sen kärsivällisyyden, kestävyy-den ja kyvyn kestää nälkää ja kylmää takia. Vegetiuksella oli ollut muu-tama hunnihevonen itselläänkin, joten hän on voinut tarkastella niitälähemmin. Hänen mukaansa niillä on suuret, käyrät päät, esiintyöntyvätsilmät, kapeat sieraimet, leveät leuat ja suut, vahvat ja kovat kaulat,harjat roikkuvat polvien alapuolelle, pensasmaiset hännän tupsut, raajo-jen luut erittäin vahvat, pienet vuohiset, leveät kaviot, kuopallaan olevatkupeet, niiden ruumiit ovat kulmikkaat, ilman ihraisuutta takapuolessatai selän lihaksissa, ruumiin koko pikemminkin pitkänomainen kuin kor-kea, vatsa eteenpäin taipuvainen, luut valtavat. Hevosten laihuus onmiellyttävää, ja niiden rumuudessakin on kauneutta. Hunnihevonen onhiljainen, ymmärtäväinen ja kantaa haavansa arvokkaasti. Joku Vistulanalkujuurilla asuva germaani ehkäpä väittäisi hevosta paikallisten ratsu-jen tapaiseksi, mutta hunnihevonen on kulmikkaampi ja se vain on hevo-sena henkilöitynyt urheus ja hurjuus.

Flavius Aëtius tuijottaa otusta, ja vaikka sen hahmo siintää kauka-na oikealla viistossa ennen Danubiuksen kimallusta, niin siitä ei voi ereh-tyä. Se on tavattoman ruma, itse asiassa, mutta sitten kun tämä typer-ryttävä rumuus lähtee liikkeelle, sen kaikkinaiset liikkeet ovat yhtä ympä-ristön kanssa, ja siitä hehkuu onni, tyytyväisyys, täysi välinpitämättö-myys suvaitsemattomimpia vaikeuksia kohtaan. Flavius rakastuu ensisilmäyksellä takkuiseen ja suhteellisen pieneen Jumalan luomaan olen-toon, eikä tuo rakkaus koskaan sammu – päinvastoin se kasvaa ja antaaKohtalolle mahdollisuuden johdattaa nuorta Aëtiusta suhteellisen vaivat-

12

tomasti kohti elämän nousua ja tuhoa. Flavius ei välitä rinteen jyrkkyy-destä, basiliskeista, myrkyllisistä käärmeistä, vaan hän ryntää yli vaaro-jen ihastuksensa luo.

Merobaudes, hovikronikoitsija ja -propagandisti keisarin ja Jumalanarmosta, on kuullut kertomuksen itseltään herraltaan ja ihanteeltaanAëtiukselta.

Seison siinä hevosen kanssa. Siinä se satuloineen käyskentelee kes-kellä avokenttää. Tanner tömisee kauempana. Ritarit peitsineen, keihäi-neen ja jousineen harjoittelivat riippuvia nukkeja vastaan. Jossain soiluuttu. Se on paksuniskainen sotaratsu. Tartun salamannopeasti senniskaan, kiepsautin itseni sen selkään. Kiivaasti se hypähtää, hirnuu, seloikkaa, ja sen kudottu satulavyö kiristyy, kovilla kavioillaan se rikkoomaata, kuolainten rauta narskuu sen hampaiden välissä, ja tuntuu kuinkuolainten, ohjien, nahkahihnaisten päitsien kautta se ohjailisi tekojani,ja alan katua sitä, etten ollut taluttanut sitä riimuilla, vaan olen suin päintarttunut suitsiin kiinni.

Hevonen vie kirkkaasti voiton kappadokialaisesta yksilöstä, muo-dossaan, rohkeudessaan, astunnassaan ja luissaan. Pyöreät kaviot, hetikiinni jalassa, kinnernivelet karvaiset ja pitkät, leveä rintakehä, suuretsilmät, pieni pää, ja muhkeat sieraimet, korkea harjas, pienet korvat,suorat jalat ja askellus suunnattoman vahvaa, tuuhea harjas, paksu hän-tä, laaja istuinkyhmy, vahva nahka, kaikki on viimeisen päälle, niin otsa,kuonopii, leukaperät, niska, kaulasuoni, harjamarto, säkä, selkä, lanne,lonkka, kyynärvarsi, etupolvi, vuohisnivel, ruunu, lapa, maha, takapolvi,potka kuin kinnerkin. Se, mitä hevosella pitää olla, se ei tältä otukseltapuutu. Nyt täytyy vain pelastaa niin ylpeä ratsastaja, niin liikkuvasta se-lästä. Tunnen lentäväni Pegasuksen lailla, ja olevani, ei haukka vaan,kruunattu kotka. Jokainen töytäisy sivulle ja ylöspäin irrottaa minuaenemmän satulasta, yritän saada jotain aikaan suitsilla, piiskaa minulla eiole, mutta kaikki turhaa. Miten niin pitkänomainen ja matala elikko loik-kaa niin korkealle? Olen kaukana yläilmoissa, mutta en tavoitakaan satu-laa. Putoan selälleni niitylle. Otus syö ruohoa kiinnittämättä sen kum-memmin huomiota maassa makaavaan minuun.

Otuksen viereen on ilmaantunut jotain pelottavampaa! Kaameaolio, jolla on kuluneet nahkahousut jalassa, niin että ne ovat osittain

13

repeytyneet ja repsottavat. Käyrämiekka, sax, roikkuu alhaalla, niin kuinpalkkasotureilla on tapana. Lisänä on likainen nahkapaita, pitkä, palmi-koitu tukka ja hirveä naamataulu. Siinä ei ollut parralle sijaa, kun se onviillelty lukuisilla veitsin vedoilla vapaaksi parrankasvulta. Nenä on kuinväkisin tehty jollain kamalalla keinolla lytyksi, niin että vain isot sieraimetkertovat nenän paikasta, nenäluu on murrettu ja voitettu ajat sitten.Karvamyssy sojottaa ilmestyksen päässä. Otus liikkuu vaivalloisesti lestit-tömissä kengissään, olemus on kumarainen kuin noidalla tai kyhmysel-käisellä kerjäläisellä. Kaiken hirveyden keskellä hampaat ovat erinomai-set, silmät niin kirkkaat, etten ole vastaavaa loistetta nähnytkään. Otustuijottaa minua, ja pelkään, että se vetää käyrämiekkansa ja ottaa pää-nahkani, mutta se sanookin jotain linnunkielellään. Ääntely kun on kuinlinnun liverrystä. Aikansa laulettuaan Myrskylintu puhkeaa nauramaan,vislaa, ja hevonen menee korvat höröllään sen luo, ja olio saa täyttymyk-sensä. Ensimmäinen näkemäni kentauri seisoo kesyttömänä ja eläimelli-senä edessäni. Zeus on huijannut Iskionin makaamaan Heran muotoisenpilven kanssa, josta syntyy kentaurien suvun esi-isä, joka innostuu Pelai-as-vuoren rinteillä asuvista kauniista tammoista, niin että siitä syntyykokonainen hevosihmisten heimo. Olen itse todistamassa olioiden ole-massaoloa. Olen ihastunut ja hirveän peloissani, koska edessäni on kiro-tun kansan edustaja; kentaurien kantaisä, kuningas Iksion on heitettysyntiensä tähden Manalaan ja sidottu ikuisesti pyörivään pyörään.

Sydämeni sykkii riemusta, tunnen saavani tuulta ajatusteni alle, en-kä pohdiskele enää kentaureja vaan Ikarosta ja Pegasusta, jumalaistaliittoa ihmisen ja hevosen välillä. Kaikkia muita kansoja kannetaan hevo-sen selässä, mutta tämä kansa elää siellä. Edessäni olevalla hunnilla eiole kannuksia, vaan hän kiihdyttää hevosensa vauhtiin piiskalla. Jalusti-met ovat nahkaa, ja antavat ratsastajalle hyvän tasapainon.

Kun mies kääntää ratsuaan ja lähtee hurjaa laukkaan, mietin, ettäsoturilla ei ole lestiä kengissään. Soturi näyttää olevan pienikokoinen,joten hänen ulottuvuutensa on hänen hevosensa, lassonsa, verkkonsa jaennen kaikkea jousensa varassa. Satula on verenpuinen. Onkohan siinäkaksi nahkatyynyä vai yksi? Ne tai se on täytetty jollain peurankarvantapaisella aineella ja päällystetty huovalla, pienet tyynyt isojen edessä jatakana on vahvistettu ja jäykistetty kapeilla puisilla kehyksillä, puusatu-

14

lan esiasteilla. Olen kuullut bysanttilaisilta matkatovereiltani, että hunni-ruhtinailla saattaa olla kultaiset, hopeiset ja pronssiset satulakaarienkehykset, mikä ei jättänyt epäilyksille sijaa: hunnisatula on puuta, pys-tysuorine kaarineen.

Kun hunniratsastaja kääntää ratsunsa ja kannustaa sen laukkaan,näen että hevonen on merkitty kuumalla polttoraudalla. Soturi kuuluuperheelleen, klaanilleen, heimolleen ja hunnien kuninkaiden kuninkaalle,eikä ole vain joku heimonsa luota paennut karkuri ja vaeltava palk-kasoturi. Siispä olen nähnyt oikean hunnisoturin. Ilollani ei ole rajoja.

Jousen kahva näyttää olevan yhdeksän sormenleveyttä, ja jousenpituus kahdesta kyynärästä lapsen syliin. Nuolenkärjen luu ja varren puuovat taiturimaisesti liitetty yhteen. Nuolen kärki on epäsymmetrinen.Luut on kiedottu yhteen nuorilla. Pitkät sarvet vahvistavat, että kaari onvahvistettu luulla tai sarvella. Tämä on se maanmainio epäsymmetrinenjousi, jonka oikea kaari on pitempi kuin vasempi, ja mikä antaa sille en-nen näkemättömän nopeuden ja voiman, niin että ratsastaja saattaaampua nuolen silmänräpäyksessä, ja terävä nuoli läpäisee vahvimmankinrintapanssarin. Soturin selässä on kilpi ja 20 jalkaa pitkä keihäs, ja näyt-tää sieltä lassokin löytyvän.

Lähettiläs Pausanias oli kertonut minulle Aquileiasta lähtömme jäl-keen, että hunnit keräävät tammojensa kaviot, puhdistavat ne, pirstovatne, kunnes ne muistuttavat lohikäärmeen suomuja. Se, joka ei ole näh-nyt lohikäärmettä, on ainakin nähnyt kuusen kävyn, joka muistuttaaliekkienpuhaltajan suomutusta. Kudosta, josta hunnit valmistavat kavioi-ta, ei saateta sattumalta verrata kuusen kävyn halkeamiin. Kävyn paloi-hin he puhkaisevat reikiä, ja nidottuaan ne yhteen hevosten ja härkienjänteillä, he käyttävät niitä rintahaarniskoina, jotka eivät ole kreikkalaisiarintalevyjä huonompia eleganssissa eivätkä vahvuudessa; ne molemmatovat miekan ja nuolen kestäviä.

Samassa muistan syyn, miksi näkemäni soturin nenä on olematon.Eräs gallialainen katolilainen aatelinen on todennut, että sieraimet, kunne ovat lapsen pehmeät, tylpistetään ympäröidyllä nauhoilla, estäenkahta nenän tiehyttä kasvamasta ulospäin poskiluiden välissä. Ne teke-vät tilaa kypärälle, sillä nämä lapset ovat syntyneet taisteluja varten, ja

15

äidin rakkaus rumentaa heidät, koska poskien alue venyy ja laajenee,kun nenä ei puutu asiaan.

Osa lähetystöni jäsenistä juoksee rinteen alas ja on saavuttanut mi-nut, ja he selittävät minulle, että olen loukannut hunnisoturia, nouse-malla hänen hevosensa selkään, ja soturi olisi voinut murskata minutkuin torakan. He ryhtyvät kertomaan tarinoitaan hunneista, jotka suut-tuvat, niin että saattavat kuolla raivoonsa ja saavat vihanpidostaan kor-kean kuumeen ja hirmuisia ihottumia. Hunnien kanssa täytyy pitäytyärauhallisuuteen ja naismaisuutta muistuttavaan ystävällisyyteen, koskasota on heidän elämänsä, ja he etsivät päivittäin syytä kahnauksille, jajos muita vastustajia ei löydy, he hakkaavat toisiaan hengiltä.

Eräs jutustelijoista, Ausonius, vakuuttaa tietämättömälle minälleni,että ei ole hyväksi mennä liian lähelle hunneja, heissä on kummallinensairaus kätkettynä, joka tartuttuaan tavalliseen ihmiseen, kosketuksestahunnien saastaiseen, pyhän uskomme vastaiseen olemukseen, saa ai-kaan mustia paiseita, sysisen turvonneen kielen ja korkean kuumeen.Hän tarinoi rotista, jotka kiertelevät hunnien leirien tuntumassa, pitkä-häntäisestä rodusta. Hän huokaa:

– Jos hunnisoturit eivät tuhoa kaupunkia, niin sen tekevät Jumalankieltävien ratsastajien mukana vaeltavat rottien laumat, jotka kipittävätkaupungin kaduille, kipuavat talojen ylimpiin kerroksiin, lisääntyvät jalevittäytyvät ylimmistä kerroksista ja ylhäisön kukkuloiden loistavistapalatseista alemmas kuin Manalan voimien vetämänä kohti Kaaoksenpimeydessä leijuvaa maata.

Silmieni edessä loistaa tulevaisuuteni näkymä, tähdellisenä sota-päällikkönä hunnijoukkojeni kärjessä – koska mikään muu kertomushunneista tai muistakaan sotureista ei ilahduta mieltäni niin paljon kuinvanhalta kreikkalaiselta sotaveteraani Ammianus Marcellinukselta saa-mani kuvaus hunnien sotataidosta.

Ja (niin kuin Merobaudes kirjoittaa) nauravin kasvoin muistelen ve-teraanin sanoja.

– Antaa miesten hyökätä välkkyvin asein. Räiskyköön raskas vyö kul-lasta; ympäröikööt kultaiset värähdykset nuolia, olkoon kultaliuska kiin-nitetty koukuilla varustettuihin vitjaksiin. Asetettakoot jalokivet hehku-

KULTAINEN LEIKKAUS JA HYMY

Syyskuussa 408 roomalainen Flavius Aëtius on matkalla Tonavanpohjoispuolelle panttivankeuteen hunnien kuningasten kuninkaanCharatonin luo, vahvistaakseen osaltaan roomalaisten ja hunnien välisenrauhansopimuksen. Ennen kuin matka ennättää edes alkaa, hänenkiinalainen pitoystävänsä Chen Huang murhataan ja Roomanperikadossa kehkeytyy valaliitto Aetiuksen, toisen panttivanki Jasonin,gootti Condorin ja hunni Phandorin välille. Tuosta sattuman oikustaritaritarinat saavat alkunsa, ja siitä käynnistyy tuo tapakulttuuri, jonkamuistumana avaamme oven tai saatamme kadun yli kauniimmansukupuolen edustajan, joka ei eläissään ole meidän mielestämmemenettävä kauneuttaan.Rankalla matkalla hunnien maille ja takaisin kohtaamme AëtiuksenEhkon, joka ei toista toisten sanoja, vaan jatkaa esitystään muidenkinollessa äänessä, eikä koskaan aloita kertomusta, hyvin tapojen vastaisesti,muiden vaietessa. Ja se pakottaa meidät myöntämään, ettei nauru kuolehenkisten ja ruumiillisten raakalaisten sokeuteen, virheisiin eikäpetoksiin, sairauteen ja haavoihin, mielenkiinnottumuuteen, vähättelyyneikä lokaan. Kauneus, kestävyys ja käytännöllisyys ovat Aëtiuksen jahänen ritariensa elämää. Siksi kukaan ei voi ottaa oikeasuhteisuutta jasymmetriaa heiltä pois, ja siksi sopusointu ja harmonia elävät heidänkanssaan. Filosofian tohtori Tapio Tiihonen ei kirjoitakymmeneosaisesta kirjasarjastaan Rooman kaaos ja tuhoyhteenvetoteosta vaan trilogian Flavius Aëtiuksen elämästä ja ritariudensynnystä. Hänen 14 vuoden tutkimustuloksensa tulevat esille hänenmatkakertomus-genrellään, riscaldementomaisella perikadon javallankumouksen värityksellään, jossa kielen aristokratian muodostavathistorian virran avantgarden tosasioiden asetelmat. Siksi hän pystyyhuoletta sovittamaan ritarinsa kultaisen leikkauksen teitä vaeltaviksiSalven ristin sotureita. Jos se on jonkun mielestä virhe, niin hänetMatkakertomus kyllä herättelee määrämittaisesti, välineitä käyttäen jasuoraviivaisesti pittoreskien ja charmattien mokien luvattuun maahan.