SUOMEN KAUNEIN JA MAUKKAIN PERUNA – FINLANDS VACKRASTE OCH SMAKLIGASTE POTATIS

Tähän dokumenttiin voi kirjoittaa kommentteja, jotka tallentuvat automaattisesti ja näkyvät kaikille sen avanneille, ainakin pienellä viiveellä. Kuten huomaatte, dokumentti avautuu nettiselaimen välilehdelle. Nettiselaimen tai välilehden voi huoletta sulkea välillä ja avata tekstin viimeisen päivittyneen version taas uudelleen alkuperäisestä linkistä. Omia kommentteja pääsee kirjoittamaan, kun on painanut ylävasemmalta "Muokkaa selaimessa" tai "Edit in browser" -painiketta. Ehdottaisin, että kommentoija laittaisi kommenttikappaleen alkuun puumerkkinsä, jotta kommentit erottuvat tekstistä. Kommentteja voi kirjoittaa mihin kohtaan tekstiä tahansa. Rohkeasti kirjoittamaan, koska jokainen kommentti avaa asiaan uuden ulottuvuuden.

19.1.2015Konkretisoin edelleen tuota alla (16.1.2014) tekemääni ehdotusta vetisten ja kiinteämaltoisten lajikkeiden vähentämisestä perunaraaka-aineen jauhoisuuden parantamiseksi. Sehän on ainoa mahdollinen jäljellä oleva tie, koska vapaan lajikevalinnan seurtauksena 50,8 % perunasadon mukuloista on ollut vuosina 2002-2014 tehdyissä keittokokeissa vetistä/kiinteämaltoista, kun taas keltaiseen väriin menneitä mukuloita on ollut vain 25,1 %. Oikea vihreän ja keltaisen suhde pitäisi olla päinvastainen, 25 % vihreää ja 50 % keltaista ja siihen on mahdotonta päästä ilman radikaalia lajikepolitiikan muutosta..

Tässä on vielä sellainen pointti, että Pirkka-perunan keittokokeissa hylätyt vetiset erät löytävät yleensä lopulta tiensä Potwell-organisaation kuorimoihin ja esikeitetyn raakan-aineeksi, jossa ne ovat vielä isompi ongelma kuin ruokaperunassa. Siis ainoa mahdollinen toimintatapa, jolla estetään vetisten erien aiheuttamat ongelmat koko Potwell-organisaatiosta on vähentää radikaalisti vetisen perunan viljelyä. Ja ainoa siihen johtava tie on vaikuttaa lajikevalikoimaan, viljellä selvästi nykyistä vähemmän vetisiä/kiinteitä lajikkeita.

Alla olen suorittanut karsinnan, jolla tuotannon rakenne oikaistaan takaisin oikeille raiteille. Kuten seuraavan sivun kuvasta näkee, hyvin monella lajikkeella sininen (vetisten mukuloiden osuus kyseisen lajikkeen tuotannossa) pylvään osa on pitkä. Tilanteen korjaamiseksi olen poistanut kaikki sellaiset lajikkeet listalta, joiden vetisten mukuloiden osuus on yli 10 %. Karsinnan tulos näkyy kuvassa 2.

Kuvaa 3 varten olen sitten laskenut koko vv. 2002-2014 materiaalista uudelleen, minkälainen eräkohtainen jakauma eri keittoväreihin kyseisten lajikkeiden erillä on ollut. Tällä kertaa olen suorittanut laskennan ”oikein”, eli siten, että vihreän ja keltaisen värin raja on mukuloiden painotetun keskiarvon lukema 4,0. Tähän astihan raja on laskettu joka syksy pysyvänä poikkeuksena 3,5:een, johtuen siitä, että muutoin keltaiseen ei olisi saatu riittävästi eriä.

1

Musica 15Erika 3

Rikea 68Inova 287

Nicola 275Annabelle 12

Colomba 2Victoria 133Marabel 56

Gala 25Belana 14Carrera 3

Melody 150Jelly 13

Velox 70Asterix 17

Faxe 4Lady Felicia 75

Saline 10Opera 52Folva 28

Arielle 10Ewelina 21

Van Gogh 644Matilda 227

Challenger 48Excellency 8

Idole 284Rosamunda 126

Fontane 201Afra 298

Puikula 70

0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%

Kuva 1. Mukuloiden jakautuminen eri keittoväreihin Potwellin keit -tokokeissa 2003-2014

1 (8,8%) 3 (42,0%) 5 (25,1%) 7 (15,3%) 9 (8,8%)

2

AnnabelleColomba

BelanaVelox

AsterixFaxe

SalineOperaFolva

ArielleEwelina

Van GoghMatilda

ChallengerExcellence

IdoleRosamunda

FontaneAfra

Puikula

0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%

Kuva 2. Vetiset lajikkeet (>10%) karsittu lajikevalikoima 2002-2014, mukulakohtainen

1 3 5 7 9

52 Annabelle 1266 Colomba 2

27 Velox 709 Asterix 17

61 Faxe 444 Saline 1036 Opera 5240 Folva 28

35 Arielle 1046 Ewelina 2257 Exellency 8

3 Van Gogh 6442 Matilda 227

42 Challenger 481 Idole 284

31 Fontane 20111 Rosamunda 126

38 Afra 2987 Puikula 70

0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%

Kuva 3. Vetisistä lajikkeista karsittu lajikevalikoima 2002-2014, eräkohtainen

Vetinen (<2,4) 2,2% Vihreä (2,4-4,0) 23,6% Keltainen (4,1-6,0) 43,0%Punainen (>6,0) 24,1 Hajonnut 7,1%

3

Kuten kuvan 3 alla olevista lukemista käy ilmi, tällä lajikkeistolla vetisiä eriä olisi ollut vv. 2002-2014 vain 2,2 %, vihreään meneviä eriä 23,6 %, keltaiseen meneviä 43,0 % ja punaisia yhteensä 31,2 %. Siis kiinteän osuus sadossa olisi lähellä 25 %:n optimia ja keltaisen ja punaisen suhde vähän vinksallaan punaisen suuntaan.

Muutamia lisähuomioita kuviosta 3 Näyttäisi, että käytettävissä on melko montakin lajiketta, joiden sadon keittolaatu

menee pääasiassa vihreään, mutta joissa on niukasti vetisiä eriä. Jotkut näistä lajikkeista ovat uusia ja niistä on toistaiseksi vain vähän tuloksia käytettävissä

Vihreiden määrästä ei ole mitään syytä olla huolissaan, koska meidän olosuhteissamme yksittäisiä vihreitä eriä löytyy ihan riittävästi pääasiassa ”keltaisista” lajikkeista.

Keltaisten lajikkeiden joukossa on joitakin vanhahkoja väistyviä volyymilajikkeita, joiden tilalle on kuitenkin tulossa useita uusia lajikkeita, joiden keltaisten osuus on 50-60 %. Ne ovat myös pääosin aikaisempia keltaisia lajikkeita modernempia. Niiden viljelyn lisääminen, sen sijaan kuin keittolaatuongelmia aiheuttavien sinivihreiden, onkin hyvin kan atettava kehityssuunta.

Afran hyvä menestys on johtanut siihen, että jauhoista punaista, ja samalla myös melkoisesti keitossa hajoavaa, syntyy vähän liiankin runsaasti. Osa Afrastakin kannattaisi keltaisen ja punaisen oikean tasapainon saavuttamiseksi vaihtaa johonkin uuteen keltaiseen lajikkeeseen.

Toinen tapa saattaisi olla Afra-erien jauhoisuuden vähentäminen viljelyteknisesti, hävittämällä siitä varret ennen kuin sen tärkkelyspitoisuus nousee liian korkeaksi. Se auttaisi myös vähentämään Afran mustelmoitumista, mikä on varsinkin kevättalvella sitä lajiteltaessa melkoinen laatuongelma.

16.1.2015

Keittolaadun parantamisen strategia

Kahteen polttavaan kysymykseen on saatava vastaus: Miten vähennetään vetisyyttä? Miten muutetaan värijakaumaa niin, että keltaisen määrä kasvaa selvästi vihreän

kustannuksella?

1. Vetisten lajikkeiden viljelyä pitää vähentää. Tämä on ykköskysymys. Viime kesänä viljelyssä olleista 33 lajikkeista 19 menee keskimäärin vihreään, kun vireän rajana pidetään nykykäytännön mukaista painotettua keskiarvoa 3,5.. Tilanne olisi vielä heikompi, jos vihreän ja keltaisen raja olisi ”oikea” 4,0. Lajikkeista 7:llä vetisten erien osuus on yli 20 % ja 13:lla yli 10 %. Koska oma siemen on jo viljelty ensi kesää varten ja uusi siemen jo tilattu

lisättäväksi vuoden 2016 viljelyä varten, muutos voi tulla täysipainoisena

4

voimaan aikaisintaan vuonna 2017. Raja-arvoksi vetiselle lajikkeelle voitaisiin asettaa 10, 15 tai 20 % vetisyyden vuoksi hylättyjä eriä, jolloin lopetettavien listalle menisi 7-13 viime kesänä viljellyistä lajikkeista.

Jo ylimenokautena vuosina 2015 ja 2016 pyrittäisiin ohjaamaan suosituksin lajikevalintoja siihen suuntaan, että viljelyyn aina valittaisiin mahdollisuuksien mukaan jauhoisempi vaihtoehto.

2. Kaikki perunan tuleentumista edistävät keinot täytyy ottaa käyttöön.Perunan tärkkelyspitoisuus saavuttaa maksimin vasta kun se tuleentuu luontaisesti. Toisaalta tärkkelyspitoisuus korreloi useimmilla lajikkeilla voimakkaasti mallon rakenteen ja vetisyyden kanssa. Typpilannoitusta täytyy vähentää myöhäisillä lajikkeilla Istutusta täytyy aikaistaa Varsisto täytyy hävittää vasta mahdollisimman lähellä perunan nostoa Perunaseitti täytyy torjua

a. Seittiruvettoman sertifioidun ja TOSin tuottaminenb. Siemenen peittausc. Viljelykierto, perunaa joka kolmas vuosi

Lajikkeet täytyy sijoittaa lohkoille niin, että riskilajikkeet viljellään mahdollisimman korkean tärkkelyspitoisuuden mahdollistavilla kaalajeilla.

Istutustiheys täytyy optimoida lajikekohtaisestia. Harvempi istutus->isommat perunat-> matalampi

tärkkelyspitoisuus-> suurempi vetisyys

5

15.1.2014 Laitan tähän kuvina kaksi Facebook-päivitystäni, jotta nekin, jotka eivät ole vielä naamakirjassa pääsevät tututstumaan niihin.

14.1.2015Pakkaamojen tapaamisen laineiden tasaannuttua on aika alkaa vakavasti hahmotella toimintasuunnitelmaa. Koska selvästi vakavin ongelma perunassa näyttää nyt olevan keitetyn perunan laatu ja ennen kaikkea liika vetisyys, otetaan se ensiksi käsittelyyn.

Ensiksi avaan vähän sitä, mistä vetisyys ja laajemmin keitetyn perunan mallon rakenne, ns. jauhoisuus, tulee.

Perunan solukosta on karkeasti otettaen 75-80 % vettä, solujen sisällä olevaa nestettä. Lopusta 20-25 %:sta, ns. kuiva-aineesta, valtaosa on solujen sisälle tärkkelysjyväsiin varastoitunutta tärkkelystä ja loput pääasiassa soluseiniä.

Mitä perunaa keitettäessä sitten tapahtuu? Kuumentamisen seurauksena kaikki solun kalvostot, jotka pitävät solusisältöjä erillään solunesteestä, ja myös solunestettä soluseinien sisällä, rikkoutuvat.

6

Myös tärkkelys on tärkkelysjyväsissä kalvon suojaamana turvassa solunesteeltä ja sekin rikkoutuu. Kun tärkkelys joutuu kosketuksiin solunesteen kanssa, se imee nesteen itseenä ja muuttaa olomuotoaan, liisteröityy ja samalla laajenee voimakkaasti.

Keitetyn perunan rakenne määräytyy pääasiassa veden ja tärkkelyksen suhteesta soluissa.

1. Jos tärkkelyspitoisuus on korkea, kaikki solujen vesi imeytyy liisteröitymisessä tärkkelykseen ja se laajenee niin voimakkaasti, että sen aiheuttama paine pyöristää solut pyöreiksi, jolloin solut irtoavat osittain tai kokonaan toisistaan. Lopputuloksena syntyy mallon rakenne, joka näyttää rakeiselta, jauhoiselta tai jossa solut ovat irronneet kokonaan toisistaan, eli solukko on hajonnut. Tällaisen solukon suutuntuma on kuiva, koska suussa maistuvat ja tuntuvat pääasiassa yksittäiset kokonaiset solut, ei niiden sisältö, liisteröitynyt tärkkelys.

2. Jos tärkkelyksen ja veden määrä on sopivassa suhteessa, tärkkelys imee keitossa kaiken solunesteen itseensä, mutta ei paisu niin paljoa, että pystyisi pyöristämään solut ja irroittamaan ne toisistaan. Tällainen malto näyttää mukulaa halkaistaessa kiinteältä ja tasaiselta ja suutuntuma on hieman tahmea, koska maltoa pureksittaessa solut rikkoutuvat ja makuhermoissa tuntuu liisteröitynyt tärkkelys.

3. Jos tärkkelyspitoisuus on matala, kaikki vesi ei imeydy tärkkelykseen, vaan osa jää vapaaksi lillumaan solukkoon ja tekee perunan mallosta kostean. Tärkkelyksen ja veden suhteen ratkaiseva merkitys näkyy hyvin siinä, että juuri mukulan keskellä, jossa mukulan tärkkelyspitoisuus on kaikkein matalin, lilluu irtovettä. Tällaisen mukulan malto on siis halkaistuna kiinteä ja tasainen, mutta kostea ja mukulan keskeltä pursuaa sitä reunoilta piristettaessa irtovettä. Suutuntuma on märkä, liisterimäinen ja lisäksi usein makea, johtuen siitä, että makeahko soluneste on siinä leimaa-antava osapuoli.

Tämän solukon veden/tärkkelyksen suhteen keskeisen merkityksen oheella mallon rakenteeseen vaikuttaa muutama muukin seikka.

Soluseinien paksuus ja rakenne ja solukoko. o Soluseinät muodostavat keitetyn perunan solukossa tukirangan, joka

pitää sen koossa. Jämäkkä solukko saattaa pystyä pitämään tärkkelyspitoisessa perunassa rakenteen kasassa, vaikka solujen sisällä oleva tärkkelys pyrkiikin pyöristämään solut niin, että niiden soluseinät irtoavat toisistaan.

o Tämä soluseinien vaihteleva rakenne on voimakkaasti ja ennen kaikkea lajikeominaisuus ja erot näkyvät parhaiten siinä, että eri lajikkeet voivat käyttäytyä keitettynä samalla tärkkelyspitoisuudella täysin eri tavoin.

o Äärityyppeinä voi pitää toisaalta Bintje-tyyppiä, jonka tärkkelyspitoinen pintakerros hajoaa jo varsin matalilla 14-15 prosentin tärkkelyspitoisuuksilla. Toisen ääripään muodostaa tuntemistani lajikkeista Nicola, joka pysyy jämäkän solurakenteensa ansiosta täysin kiinteänä jopa 17-18 prosentin tärkkelyspitoisuudella.

Soluja yhdessä pitävä pektiinihappoketjujen kerros.

7

o Pektiiniketjut kiemurtelevat kahden solun välissä ja osittain niiden soluseinien selluloosa- ja hemiselluloosamolekyylien lomassa ja ”liimaavat” siten soluja toisiinsa.

o Pektiiniketjut puolestaan kiinnittyvät toisiinsa ja muodostavat enemmän tai vähemmän kiinteän verkon niiden väliin sinne tänne sijoittuvien kalsiumionien toimesta. Kalsiumin määrä solukossa vaikuttaa siten osaltaan solukon koossapysymiseen ja jämäkkyyteen.

Summa summarum. Keitettäessä solussa liisteröityvä ja paisuva tärkkelys muodostaa sen voiman, joka pyrkii irroittamaan solut toisistaan. Tärkkelyspitoisuus ja tärkkelyksen ja solunesteen määrien suhde ovatkin isoin mallon rakenteeseen vaikuttava tekijä. Soluseinä yhdessä soluvälien pektiinihappomatriisin kanssa muodostavat vastavoiman, joka pyrkii pitämään solut yhdessä ja solurakenteen eheänä.

Ja lopuksi, myös keitetyn perunan sisäisen rakenteen vaihtelu selittyy edellä mainituilla seikoilla. Tärkkelyspitoisuus on kaikkein korkein mukulan johtosoukon tienoilla muutaman millin syvyydellä kuoresta ja sen kahden puolen ja matalin mukulan keskustan solukossa. Juuri siksi jauhoinen rakeinen solukerros näkyy ensiksi ohuena vaaleana rantuna juuri tässä johtosolukon kohdalla, missä tärkkelyspitoisuus on korkein, ja keitetyn perunan koko pintakerros voi olla rakeinen tai jopa hajonnut keitettynä, mutta perunan matalatärkkelyksinen keskusta samaan aikaan kiinteä tai jopa vetinen. Pintakerroksen hajoaminen keitettäessä johtuu tietenkin osaltaan myös siitä, että se joutuu kiehuvan keitinveden jatkuvan suoran hyökkäyksen kohteeksi, mutta se, että se yleensä hajoaa, johtuu siis ensisijaisesti sen korkeasta tärkkelyspitoisuudesta.

9.1.2015

Laitan tähän aluksi eilen tekemäni yhteenvetoja Potwellin keittokokeiden tuloksista 2002-2014. Alla olevassa taulukossa on esitetty lajikekohtaisesti, miten suuri prosenttiosuus kaikista testatuista mukuloista on mennyt mihinkin väriin.

8

Tässä on sama esitettynä havainnollisemmassa kuviomuodossa. Huomionarvoista on mielestäni, että kadella kolmasosalla viime kesänä viljellyssä olleista lajikkeista, Musicasta Operaan, yli puolet mukuloista on ollut keitettäessä kiinteitä (vihreä pylvään osa) tai vetisiä kiinteitä (sininen pylvään osa).

9

Paavo 8.1.2015

Pakkaamoiden ja kuorimoiden tavoitekeskustelu ma 12.1.2015

Mitkä ovat perunan ulkonäköön, kuorintalaatuun ja keittolaatuun liittyvät kysymykset pakkaamojen ja kuorimoiden kannalta katsottuna. Omia ajatuksia asian tiimoilta.

Kuorimoiden ongelmakohtia on oletettavasti: Saantoon liittyvät kysymykset, jotka puolestaan liittyvät mm. seuraaviin seikkoihin

o Luontainen mukulan muotoo Silmien syvyyso Kyhmyisyyso Kuopato Pikkukolhuto Rupisuus ja kuorirosoo Harmaahilseisyyso Nahistuminen

Raakatummuminen ja sulfiitti Lämpötilahallinta Keittolaatu: riittävän kiinteää, mutta ei vetistä lötköä

10

Ruokaperunan pakkaaminen ja siihen liittyvät ongelmat Hävikki/pikkuviat:

o Optinen lajittelija poistaa pikkuvikaisia, kuten eri taudinaiheuttajien aikaansaamia lievästi rupisia, pahoin kuoriutuneita, pikkukolhuisia ja muita alla mainittuja pikkuvikoja, enemmän kuin mitä laki vaatii, mikä heikentää saantoa. Kirkaskuorisesta hyvänlaatuisesta erästä poistuisi lajittelussa vain ”oikeita” kunnon vikoja.

o Runsaasti pikkuvikoja sisältävää erää ei saa optisen lajittelijan rankallakaan poistolla hyvänlaatuiseksi. Reklamaatiot.

o Vika sijaitsee kuoren alla niin, että optinen lajittelija ei reagoi siihen. Koskee ainakin mustelmoitumista kevättalvella. Myös ”isot” mukulan sisällä olevat viat, kuten ontot ja mallon värivirheet jäävät huomaamatta. Reklamaatiot.

o Perunan peseminen ja pakkaaminen muovipussiin nopeuttaa harmaahilseen leviämistä erässä. Reklamaatiot.

o Kesäperunan laatuongelmat liittyvät lähinnä märkämätään. Reklamaatiot.o Peruna hajoaa kattilaan keitettäessä. Keittoväri ei vastaa todellisuutta.

Reklamaatiot.o Perunasta reklamoidaan, vaikka laatu täyttäisikin EU-laatuvaatimukset. Siinä

on silloin yleensä niin paljon pientä vikaa, erilaista rupisuutta, kolhuja, mustelmia yms., että se ei ole laadukasta. Kuluttaja voi myös olla tällaisessa tapauksessa tietämätön vian oikeasta luonteesta ja reklamoi esimerkiksi pienestä rupisuudesta, vaikka pääsisi siitä eroon kuorimalla. Asiakas on kuitenkin aina oikeassa. Jokin välikäsi, kuten vastaanottotarkastuksen suorittaja keskusvarastolla tai muu ketjun laaduntarkkailija tai kauppias voi olla erityisen kranttu laadun suhteen, jolloin epämääräinen pikkuvikainen erä voi jäädä matkalla jonkun haaviin ja aiheuttaa reklamaation. Itse kaupassa taas perunan menekki eittämättä riippuu sen näyttävyydestä. Eli hyvännäköinen hyvänlaatuinen peruna myydään ensin ja epämääräinen pikkuvikainen jää käsiin.

Perunan ulkonäköön (haluttavuuteen) ja käytettävyyteen vaikuttavia tekijöitä:o Mukulan lajikeominaisuudet, kuten

mukulan muoto (pyöreä – soikea) silmäpisteiden syvyys mukulan kyhmyisyys (”silmäkulmat” koholla) kuoren ja mallon väri (keltainen, valkoinen, punainen) värin voimakkuus (keltaisuus) kuoren kirkkaus ja sileys (pinnan uurteet, russet-tyyppisyys).

o Ulkonäköä tai laatua heikentävät lievät laatuviat, joita ovat mm. erilaisten tautien aiheuttamat

tavallinen perunarupi (Streptomyces scabies) verkkorupi (Streptomyces sp.) kuorirokko (Spongospora subterranea) kuoriroso (Rhizoctonia solani) seittirupi (Rhizoctonia solani) harmaahilse (Helminthosporium solani)

11

känsärupi (Oospora pustulans) maltokaariviroosi punasilmä

mekaaniset viat (kuoriutuminen, pikkukolhut, mustelmat) sepäntoukkien aiheuttamat vioitukset. Monet vioista voivat olla joko epäedullisten kasvuolojen tai jonkin

taudin, lähinnä perunaseitin, seurausta, tai niiden yhteisvaikutusta, ja aiheuttajaa on usein vaikea tunnistaa pelkästään yhden yksittäisen vioituksen perusteella.

epämuotoisuus (kyhmyt ja kuopat) (R. solani, lajike, kasvuolot) rosokuorisuus (halkeamat ja uurteet) (R. solani, lajike,

kasvuolot) kuoren juovat (R. solani, kasvuolot)

Paavo 15.12.2014Harmaahilseen torjunnan voi kiteyttää kolmeen pointtiin:

1. Terve siemenperuna2. Riittävä vuoroviljely3. Varastointiolosuhteet

Ensimmäisen pointin toteutuminen edellyttää luonnollisesti toisen ja kolmannen pointin toteutumista myös siementuotannossa, niin siementuottajalla kuin tilan omassa lisäyksessä.

Olen tuolla alla aikaisemmin kyseenalaistanut, onko siementuotannon viljelykiertovaatimus riittävä harmaahilseen torjumiseksi. Siementuotannon minimiviljelykierron pitäisi mielestäni olla perunaa korkeintaan joka kolmas vuosi, mikä ilmeisesti toteutuu vain perussiemenen tuotannossa, mutta ei viimeisessä vaiheessa sertifioidun tuotannossa.

Olen myös esittänyt siemenen harmaahilsepeittausta siementuotannossa heti syksyllä nostokoneelle asennettavalla peittauslaitteistolla, mikä parantaisi oleelliseesti siemenen terveyttä. Siemenen ostajan pitäisi silloin sitoutua vastavuoroisesti ostamaan koko sadon, isot ja pienet, jotta siementuottajalle ei jäisi käsiin ongelmajätettä. Siinä olisi kuitenkin loppujen lopuksi kumpaakin osapuolta hyödyttävä win-win tilanne. Siemenen harmaahilsepeittaus myös perunaseittiä torjuvalla Maximilla vähentäisi myös toisen perunaa merkittävästi rumentavan taudin määrää. Siemenen peittausvaatimuksen pitäisi erityisesti koskea sellaista siementuotantoa, jossa perunaa viljellään samalla lohkolla useammin kuin joka kolmas vuosi, mutta tietysti mieluiten kaikkea tuotantoa.

Riittävä viljelykierto siementuotannossa ja siemenen peittaus loisivat edellytykset harmaahilseettömän ruokaperunan tuotannolle perunatilalla. Tuotantoketjun siellä täytyisi kuitenkin myös jatkua harmaahilsevapaana siten, että myös tilan oma siemenlisäys on riittävässä vuoroviljelyssä, ja että myös ruokaperuna viljellään vuoroviljelyssä! Kaikkien ketjun lenkkien täytyy pitää, muuten homma ei toimi.

Ja kaiken yllä leijuu tuon kolmannen pointin tuottama uhka.. Peruna pitäisi pystyä varastoimaan kaikissa vaiheissa niin, että mahdollinen tartunta erässä ei ”laukeaisi”

12

näkyväksi harmaahilseeksi ja että varaston harmaahilseisemmät erät eivät tartuttaisi terveempää erää varastoinnin aikana. Siinä onkin haastetta! Ja täysin harmaahilseettömän (ja seittiruvettoman) siemenen tuottaminen ruokaperunan viljelijälle, joka ei itse huolehdi asianmukaisesti erän jatkoviljelystä, on aivan turhaa panosten haaskausta.

Harmaahilseen varasto-olosuhteiden hallinta (huomasin, että minun täytyy vielä laajentaa tietopohjaani olosuhdehallinnasta muutamalla artikkelilla. Täydennän niistä saamallani informaatiolla alla olevaa listaa (12.12.2014)

Harmaahilseen olosuhdehallintaa: Olosuhdehallinta lähtee siitä, että harmaahilse ei kasva eikä leviä matalassa

varastolämpötilassa (noin 3 C ilmeisesti rajana) eikä kuivissa olisuhteissa (kirjallisuudessa puhutaan 90 prosentin suhteellisesta kosteudesta rajana, mutta perunamassan sisällä suhteellinen kosteus lienee aina 100 %). Lieneekin järkevintä ajatella niin, että kun perunaan tai säilytystilaan muodostuu jonnekin kondenssia, tilassa on liian kosteaa ja siellä vallitsee harmaahilseen leviämiselle otolliset olosuhteet.

Siemenerän lämpötilasta ja riittävästä kuivuudesta pitää huolehtia siemenerän lajittelun jälkeen niin siementuottajan luona, kuljetuksen aikana kuin ruokaperunatilallakin.

Tilalle saapunut siemenerä pitäisi tyhjentää välittömästi puhtaisiin laatikoihin ja sijoittaa mahdollisimman viileään tilaan eikä tietenkään muun perunan joukkoon. Tämä saattaa olla yksi pullonkauloista. Luulen, että aika moni viljelijä jättää siemenet suursäkkiin istutukseen asti, jolloin säkkiin muodostuu helposti erinomaisesti harmaahilseen kasvua suosivat olosuhteet, eli lämpimät ja kosteat. Ja olen kuullut vielä sellaistakin, että peruna upotuspeitataan, jopa suursäkeissä, ja jätetään sen jälkeen odottamaan märkinä istutusta päiväkausiksi.

Harmaahilseen torjunnan kannalta ainoa oikea upotuspeittausaika seitin torjumiseksi on juuri ennen istutusta. Mieluiten ei upotuspeitata lainkaan, vaan peittaus suoritetaan istutuskoneeseen asennetulla peittauslaitteella, jonka suuttimet osoittavat perunaan juuri ennen kuin se nousee kuppeihin.

Siemenperuna pitäisi pystyä varastoimaan ruokaperunatilalla erillään muusta perunasta.

Peruna, niin siemenperuna- kuin ruokaperunaerätkin, pitäisi saada kuivaksi mahdollisimman nopeasti, vähintään viikon kuluessa nostosta, tehopuhalluksella, ja perunoiden pitäisi pysyä kuivina sen jälkeen.

Varaston lämpötila pitäisi laskea mahdollisimman nopeasti matalaksi. o Yöaikaan suoritettava puhallus perunaa viileämmällä yöilmalla sekä kuivaa

että viilentää perunaa.o Mitään varsinaista lämpökäsittelyä kolhujen korkkiuttamiseksi ei kannata

suorittaa. Sen perinteinen merkitys on kolhujen korkkiuttaminen niiden kautta mukulaan työntyvien varastotautien (phoma-ja Fusarium-mädät ja märkämätä) torjumiseksi. Niiden merkitys sadon pilaajana on kuitenkin nykyään niin pieni, että harmaahilseen torjunta nousee tärkeämmäksi. Ja sadon nopea kuivattaminen ja varaston pitäminen riittvän kuivana torjuu samalla myös märkämätää riittävästi.

13

Paavo 12.12.2014 Tänään etsin kirjallisuudesta harmaahilseeseen liittyvää dataa. Minun ”Salaiset kansioni” näissä varastotautiasioissa on A.E.W. Boydin kirjallisuuskatsaus jo vuodelta 1972. (Review of Plant Pathology Vol. 51 No 5). Se on kulkenut mukanani tautiraamattuna jo 70-luvun lopulta kun väänsin gradua Phoma-mädästä. Siitä on aina hyvä lähteä liikkeelle selvityksen teossa ja täydentää sitten tuoreemmilla tutkimuksilla. Toinen perunan tautien aarrearkku on Stevenson ym. 2001. Compendium of Potato Diseases, toinen painos 2001. Se tuokin perunan tautien tietämyksen jo 2000-luvulle. Sen jälkeen aukkoa nykytietämykseen on enää reilut 10 vuotta. Myöskään Rastovskin ym. Sorage of potatoes on näissä varastotaudeissa ja varastointiin liittyvissä asioissa must. Meridan ja Loridan tekemä Cornellin yliopiston harmaahilseen taudinkuvaus ja torjuntaohje menee lähes yksi yhteen edelläolevien lähteiden kanssa, mutta jokunen tarkennus sieltä löytyy:http://vegetablemdonline.ppath.cornell.edu/factsheets/Potato_SilverScurf.htm

Siis harmaahilseestä: Infektio tapahtuu jo kasvukauden aikana, mutta taudinoireita on usein vaikeaa

nähdä vielä nostoaikaan. Alkuvaiheen taudinoireet näkyvät pieninä ruskeina laikkuina lähellä mukulan napapäätä. Vaikka mukulan taudinarkuus lisääntyy tuleentumisen myötä, tautia voi löytää mukuloista jo heinäkuussa, ja sen pystyy kasvattamaan esiin oireettomista mukuloista vielä aikaisemminkin (Boyd)

Sieni infektoi samalla tavoin nuoria ja vanhoja mukuloita. Laikkujen muodostumisen minimiolosuhteet ovat 2,8 asteen lämpötila ja 90

prosentin suhteellinen kosteus. Taudin optimilämpötila on 24 astetta. Laikkujen asteittainen laajeneminen ja uusia infektioíta tapahtuu kosteassa ja lämpimässä varastossa. Varaston pysyminen useaan otteeseen syksyn aikana lämpimä, 13-16 asteessa lisää harmaahilseisyyttä. Kuitenkin kahden viikon pituinen lämpökäsittely ei juuri vaikuta harmaahilseen määrään, jos varasto lämpötila pidetään sen jälkeen matalana.(Boyd)

Rastovskín mukaan taudin etenemin varastossa estyy, jos ilman suhteellinen kosteus on <90% ja lämpötila alle 3 astetta. Matala suhteellinen kosteus kuitenkin lisää perunan painotappioita ja matala varastointilämpötila on vaikea saavuttaa syksyllä ja on ristiriidassa lämpökäsittelyvaatimulsen kanssa (Rastovski)

Tautia esiintyy eniten perunamassan pintakerroksissa, jossa on kosteampaa ja lämpimämpää. Mullaton perunamassa, josta ilma pääsee hyvin läpi, vähentää harmaahilseen määrää (Rastovski)

Benzimidazoleilla peittaaminen heti noston jäljeen estää taudin leviämisen. Näiden aineiden teho ulottuu myös seuraavan sadon harmaahilseen määrään (Rastovski)

Aikainen nosto voi vähentää taudin määrää varastossa, jos varaston lämpötila pidetään matalana. (Boyd). Cornellin yliopiston mukaan aikainen nosto vähentää taudin määrää, koska peruna on nimen omaan maassa alttiina tartunnalle (harmaahilseisen siemenperunan lähellä). Mukulat ovat myös maassa loppukesästä taudin etenemiselle otollisissa olosuhteissa. Siis: mitä aikaisempi nosto, sitä vähemmän tautia.

Sieni infektoi perunaa korkkihuokosten tai suoraa pinnan läpi. Rihmastoa on sekä mukulan solujen väleissä että sisällä. Infektio tuhoaa kuorisolukkoa ja rajoittuu

14

pinnan phelleemiin, hajoittaen ravinnokseen ulompaa cortex-solukkoa usean solukerroksen paksuudelta.(Boyd)

Sieni tartuttaa samalla tavoin eri ikäisiä perunoita. Kun tuleentuneet perunat jätetään maahan, niiden harmaahilseisyys lisääntyy ajan funktiona (Stevenson)

Alkuinfektio tapahtuu maassa, mutta tauti jatkaa leviämistä varastossa, kun olosuhteet ovat suotuisat laikkujen laajenemiselle, itiöiden muodostukselle ja leviämiselle, ja uudelleeninfektioille. Lämpötila ja suhteellinen kosteus, joissa perunaa normaalisti varastoidaan, suosivat taudin leviämistä (Stevenson).

Stevensonin lääkkeet: Vältä harmaahilseisiä siemeneriä, käytä sopivia peittausmenetelmiä siementartunnan määrän vähentämiseksi, viljele peruna viljelykierrossa, nosta peruna sopivaan aikaan, varastoi peruna mahdollisimman matalassa lämpötilassa, tuuleta oikein kondenssin ja ilmataskujen välttämiseksi, puhdista ja painepese ja desinfioi varastotilat ennen uuden sadon varastointia.

Kosteissa varasto-oloissa laikun reunoille muodostuu nokiselta näyttävä rengas tummia sieni-itiöitä. (Boyd)

Kuorisolukon vioittumisen seurauksena mukula nahistuu ennenaikaisesti ja laikku muuttuu kauttaaltaan harmaaksi. (Boyd)

Laikut ovat usein keskittyneet mukulan kiinnityspään lähelle. Harmaa väri johtuu ilmataskuista, joita muodostuu sienen sellulolyyttisen aktiivisuuden seurauksena (Stevenson)

Lajikkeiden välillä saattaa olla kestävyyseroja. (Boyd) Sieni ei infektoi mitään muuta kasvia eikä sillä ole onnistuttu infektoimaan varsia,

maavarsia tai juuria. Se ei myöskään vioita känsäruven tavoin mukulan silmäpisteitä eikä siksi heikennä itämistä. (Boyd). Kuitenkin Rastovskin mukaan on viitteitä siitä, että harmaahilse heikentää itävyyttä.

Tärkein leviämistie on harmaahilseinen siemenmukula. Kuitenkin lievästi taudin vioittama siemenperuna levittää tautia tehokkaammin kuin voimakkaasti tautinen, koska sen itiötuotanto on voimakkaampaa. (Boyd)

Siemenperunassa muodostuneet itiöt huuhtoutuvat maassa veden mukana tytärmukuloiden luo. Sieni säilyy myös maassa ja maatartuntakin voi infektoida perunaa ja hyvin voimakkaasti siellä, missä perunaa ei viljellä viljelykierrossa. Maatartunta voi tartuttaa pellossa voimakkaasti kasvihuoneessa tuotettujen terveiden siemenmukuloiden tuottaman sadon (Stevenson)

Myös maa on tartuntalähde, mutta kolmen vuoden viljelykierto pitää maatartunnan määrän hyvin matalana. (Boyd)

Harmaahilsettä on enemmän, kun perunaa viljellään leveissä pedeissä, kuin normaalissa penkissä ja hiekkamaassa enemmän kuin jäykemmillä jäykemmillä hiesu- ja savimailla. Tämä viittaa kriittisen kosteusalueen olemassaoloon maassa. (Boyd)

Lannoituksen vaikutuksesta ei ole selvää näyttöä. (Boyd) Harmaahilseen merkitys on lisääntynyt, kun perunaa on alettu pestä, varsinkin

myöhäiskeväällä. (Boyd). Samaa lisääntyvää merkitystä ruokaperunan pesemisen myötä painottaa myös Rastovski.

Lievähkökin harmaahilseisyys lisää haihduntatappiota varastossa niinkin matalassa lämpötilassa kuin 4 asteessa. (Boyd)

Kuorisolukon vioittumisesta seurauksena veden haihtuminen lisääntyy, minkä surauksena mukulan tuorepaino pienenee ja mukula nahistuu. Perunan pinnan

15

värjäytyminen harmaaksi heikentää sen markkina-arvoa (Stevenson). Lisäksi mukulan harmaahilseisyys ilmeisesti lisää mustelmoitumista (Rastovski).

Perunan mustapistetauti (black dot) aiheuttaa sananlaisia oireita kuin harmaahilse ja molemmat taudit voivat jopa esiintyä samassa laikussa. Black dot –laikut ovat harmaahilselaikkuja tummempia. (Stevenson)

Perunan kuivaaminen pellolla ja säilyttäminen kuivissa olosuhteissa laatikoissa vähentää taudin määrää. (Boyd). Rastovskin mukaan perunan kuivaaminen viikon sisällä nostosta ja pitäminen kuivana sen jälkeen estää taudin merkittävän leviämisen.

70-luvun vaiheessa oli tulossa uusia torjunta-aineita, esim. Benomyyli ja thiabendazoli, jotka vähensivät sadon harmaahilseisyyttä, varsinkin kun käsittely suoritettiín jo syksyllä noston jälkeen. (Boyd)

Varaston kosteuden ja lämpötilan manipuloinnilla on positiivista vaikutusta, mutta se voi olla ristiriidassa muiden tautien torjunnan kanssa (lämpökäsittely) (Boyd)

Hyviä torjuntatuloksia aavisteltiin terveen siemenperunan (stem cuttings) ja peittauksen yhdistelmästä. (Boyd)

Paavo 10.12.2014Haen tässä lisää potkua katselemalla 2000-luvun vaihteessa Hahkialassa suorittamieni seittikokeiden tuloksia ja laajaa valokuvakokoelmaa. Niihin palaamisen motiivi tässä vaiheessa on siinä, että tein silloin yhdessä seittikokeessa havaintoja myös harmaahilseen määrästä peruna perunan jälkeen viljelyssä kontra perunan viljelyssä neitseellisessä maassa. Tämä siksi, että kirjallisuudessa mainitaan usein, että harmaahilse jää maahan, kun siinä viljellään perunaa, mutta varsinaisia tutkimustuloksia siitä en ole läytänyt. Palaan tähän asiaan vähän myöhemmin, mutta kuvia katsellessani monta tähän kaunis preuna –projektiin liittyvää seikkaa palasi mieleen:

Olin tartuttanut maata seitillä viljelemällä siinä kahtena vuonna (1999-2000) mahdollisimman seittirupisia eriä, noin 20 eri lajikkeesta. Vuonna 2001 istutin siihen useita perunalajikkeita uudella SPK:n siemenellä (lisäksi upotuspeittasin ne Moncutilla). Ihan tämän kohdan viereen, missä ei ollut viljelty koskaan perunaa, istutin samoja lajikkeita. Kokeen tarkoitus oli tietysti selvittää seitin maatartunnan merkitystä.

Nyt tämän kokeen kuvia ja tuloksia katsellessani havaitsin, että uudessa maassa perunan pinta oli kaikilla lajikkeilla selvästi kirkkaampi ja vaaleampi

kuin siinä, missä oli viljelty kahtena edellisenä vuonna perunaa uuden maan perunassa oli selvästi enemmän perunarupea kuin siinä, missä oli

viljelty kaksi vuotta perunaa seitin maatartunta lisäsi pinnan lievää halkeilua ja uurteisuutta (ja siis heikentää

ulkonäköä) sellaisilla lajikkeilla, joilla on halkeilutaipumusta (esim. Kulta) seittimaan sadossa oli hyvin runsaasti seittirupea, mikä heikensi ulkonäköä kaikilla

lajikkeilla seittimaa muutti mukuloiden kokojakaumaa kaikilla lajikkeilla siten, että isojen osuus

sadossa kasvoi seitin tartuttaman maan perunan tärkkelyspitoisuus oli matalampi (keskim. 0,8 %-

yksikköä)

16

seitin maatartunta lisäsi kasvuhalkeamia, mukuloiden epämuotoisuutta ja vihertyneitä

maan perunatausta lisäsi harmaahilseen määrää verrattuna ei-perunataustaa seitin maatartunta laski sadon määrää noin 10 %-yksikköä

Sitten tarkemmin niihin harmaahilsetuloksiin. Perunatausta lisäsi keskimäärin selvästi harmaahilseen määrää sadossa, arviolta noin kolminkertaiseksi. Ks. seuraava kuvio, jossa eri tavoin harmaahilseisten osuudet on kuvattu eri väreillä. Lähes puhtaiden perunoiden osuus sadossa on neitseellisessä maassa 80 %, mutta kolmannen peräkkäisen perunavuoden sadossa vain 50 %, ja myös voimakkaasti harmaahilseisten määrä on kasvanut. Koska siemen on ollut samaa, samoin kuin kaikki muu viljelytekniikka, eron täytyy johtua pelkästään viljelytaustasta.

Kun sitten mennään lajiketasolle, havaitaan ensinnäkin, että uudessa perunamaassa (ks. seuraava kuva, yläosa) vain muutamaan lajikkeeseen on tullut mainittavasti harmaahilsettä (Amazone, Sabina, Columbo) ja usean lajikkeen sadossa sitä ei ole ollut juuri lainkaan (Venla, Idole, Appell) tai vain vähän. Koska kaikki neitseellisen maan sadon harmaahilse on pakostakin peräisin siemenperunasta, SPK:n siemen oli ilmeisesti ollut suurimmaksi osaksi ok. Kuitenkin muutaman lajikkeen siemenessä oli ilmeisesti runsaahkosti tartuntaa eikä toisaalta lähelle nollatasoa päässyt kuin pari lajiketta.

Lisäksi neitseellisen maan tuloksesta voi vetää sellaisen varovaisen johtopäätöksen, että sadon harmaahilseisyys johtuu jossakin määrin lajikkeiden aikaisuudesta. Lajikkeiden paremmuusjärjestys noudattelee pitkälle käänteisesti lajikkeiden aikaisuutta. Kaikkein puhtainmmat sadot ovat kaikkein myöhäisimmistä lajikkeista (Venla, Idole, Appell) ja harmaahilseisimmät aikaisimmista lajikkeista (Amazone, Sabina, Clumbo).

Perunataustaisessa maassa (seuraavan kuvan alaosa) useimpien lajikkeiden harmaahilseen määrä on moninkertainen neitseelliseen maahan verrattuna. Vain ääripäät muodostavat poikkeuksen: Neitseellisessä maassa puhtain lajike Venla selviytyi lähes puhtaana myös

17

perunataustaisessa maassa ja neitseellisessä maassa kaikkein harmaahilseisimmän Amazonen harmaahilseen määrä ei enää kasvanut perunataustaisessa maassa. Koska perunataustaisen maan harmaahilseen määrän voi olettaa melko vakioksi, lajike-erojen harmaahilseen määrässä pitäisi kuvastaa eroja lajikkeiden harmaahilseen kestävyydessä. Voidaan melko varmasti sanoa, että lajike-eroja on jossakin määrin. Venlassa harmaahilse näkyi selvästi muita lajikkeita vähemmän. Myös Idolella, Appellilla ja jossain määrin Fontanella saattaa olla hieman kestävyyttä.

Lajikkeiden harmaahilseen kestävyydellä ja aikaisuudella saattaa olla perunaustaissen maan tulostenkin mukaan hieman yhteyttä. Mistä se mahdollisesti johtuu, sitä voi vain spekuloida. Onko niin, että myöhäiseen lajikkeeseen muodosuu kuorta hitaasti ja kuori jää ohueksi ja harmaahilseen näkyminen/tarttuminen liittyy jotenkin siihen. Toinen vaihtoehto voisi olla, että hamaahilseen lisääntyminen liittyy seittiruven tavoin varsiston tuleentumiseen. Kirjallisuuden mukaanhan varsiston hävitys lisää harmaahilseisyyttä samoin kuin se lisää seittiruven määrää. Tässä kokeessa tosin varsisto hävitettiin kemiallisesti kaikista ruuduista samaan aikaan, eli siitä ei eroa olisi pitänyt muodostua. Lajikkeiden tuleentumiserot kuitenkin näkyivät jo varsistonhävitysvaiheessa, ja tuleentuminen on saattnut jo siinä vaiheessa ehtiä kiihdyttää harmaahilseen kehitystä ja aiheuttaa eroa aikaisissa lajikkeissa.

18

Paavo 9.12.2014

Tänään voisi aloittaa vaikkapa harmaahilseellä ja miettiä, mikä sen merkitys oikeasti on. Sehän tekee lähes kaiken kaupan perunan suttuisen näköiseksi ja talven myötä yhä lisääntyvässä määrin. Mahtaakohan kevään korvalla kaupasta löytyä yhtään

19

harmaahilseetöntä erää? Voisiko harmaahilseettömyys parantaa perunan ulkonäköä niin paljon, että siitä olisi jopa markkinoinnillista etua?

Ulkonäköhaitan lisäksi harmaahilse myös lisää varastointitappioita, koska se muuttaa perunan pinnan vesihöyryä läpäiseväksi, jolloin veden haihtuminen perunasta lisääntyy. Kiloja, siis selvää rahaa, haihtuu taivaalle. Kuorimoillekin harmaahilse aiheuttanee haittaa, koska harmaahilseen vioittamaa perunan pintaa on vaikeampi kuoria eikä nopeasta kosteuden haihtumisesta seuraava perunan nahistuminenkaan helpota tilannetta.

Tuhannen taalan kysymys kuuluu tietenkin, voiko harmaahilsettä ylipäänsä torjua? Mielestäni kyllä, mutta ei ihan yksinkertaisesti, koska se monella tapaa hyötyy perunantuotantotavastamme. Mutta ensiksi kannattaisi käydä lukemassa Paavon perunasivulta harmaahilseen taudinkulku ja torjuntaohjeet ja palata sitten tänne takaisin jatkamaan pohdiskelua. Sivun osoite on http://www.saunalahti.fi/~ahven/peruna/harmaahilse.htm

Harmaahilseettömän perunan tuotantoedellytyksetViljelykiertoHarmaahilseettömyys edellyttää kaikissa eri tuotantovaiheessa vuoroviljelyä, koska yleisesti ollaan sitä mieltä, että harmaahilse säilyy maassa, jossa on viljelty perunaa, ainakin seuraavaan vuoteen. Siis heti alkuun törmätään tähän vuoroviljelyyn, joka on meille erityisen vaikea asia, koska harvalla on tilakoon pienuuden vuoksi kunnon mahdollisuutta kierrättää perunalohkoja.

Kierrätysvaikeudet koskevat valitettavasti jopa siementuotantoa, jossa on tietyin edellytyksin mahdollista viljellä siemenperunaa kaksi vuotta peräkkäin samalla lohkolla. Lisäksi pitkän ajan viljelykiertovaatimuskin on 50% perunaa, mikä on tautien torjunnan kannalta liian paljon. Tiukasta viljelykierrosta hyötyy selvästi erityisesti harmaahilse ja perunaseitti, ensinmainittu varsinkin siitä toisesta vuodesta peräkkäin. Viljelykiertoedellytys koskee tietysti myös perunatilan omaa siemenlisäystä. Siihen kuitenkin lienee melko hyvät mahdollisuudet ja monet perunatilat varmaan jo kierrättävätkin seimenlohkoaan? Lisäksi kirjallisuuden mukaan kasvihuoneessa tuotetut minimukulat voivat saada harmaahilsetartunnan heti, kun niitä viljellään peltomaassa, jossa ei ole riittävää viljelykiertoa.

Apuva! Eviran ohjeissa siemenperunan viljelyrajoituksista sanotaan, että:Lainsaadannon mukaan siemenperunaviljelysta ei saa perustaa lohkolle, missa perunaa on aikaisemmin viljelty, ellei tasta ole kulunut perussiemenviljelyksella vahintaan kolmea ja sertifioidun siemenen tuotannossa vahintaan kahta vuotta.

Mitenhän tuo ”kolmea vuotta” ja ”kahta vuotta” pitää tulkita? Kolme välivuotta perussiementuotannossa ja kaksi välivuotta sertifioidun siemenen tuotannossa? Vaiko kaksi välivuotta perussiemenen tuotannossa ja yksi välivuosi sertifioidun tuotannossa. Jos tuo viimeksi mainittu on totta, sertifioidun tuotannossa samaa lohkoa voi käyttää 66 %:sti, kaksi vuotta perunaa ja yksi välivuosi. Jos niin huonosti on asianlaita, voidaan kyllä harmaahilseen

20

torjunnassa heittää pyyhe kehään. Tai silloinkin ehkä kannattaa kuitenkin alkaa yhdessä miettiä, millä edellytyksillä järkevämpi viljelykíerto voisi onnistua. Kommentti/JP Palohuhta/ 9.1.2015: Nykyisten saantojen mukaan sertifioidun siemenen tuotannossa on mahdollista tuottaa kaksi vuotta perakkain samaa lajiketta; taman jalkeen on oltava vahintaan kaksi valivuotta. E2 ja E3-luokilla valivuosia on oltava vahintaan kolme. E1- ja sita korkeammilla luokilla perakkaisina vuosina ei voi tuottaa perunaa ja valivuosia on oltava vahintaan kolme. Saadokset uusiutuvat vuoden 2016 alusta. Nailla nakymin viljelykierto muuttuu kaikilla luokilla siten, etta perunan jalkeen on aina oltava vahintaan kaksi valivuotta.

Jos sertifioidun siemenen tuotannon viljelykiertovaatimus on todellakin niin salliva, että pelto saa olla kahtena vuonna kolmesta siementuotannossa (näin huonosti ei siis ole, viitaten JP:n tietoon yllä), vaihtoehdoksi voisi tulla perussiementasoisen siemenen hankkiminen, siis kerran kolmessa vuodessa -kierrossa tuotettua siementä. Senhän voisi käytännössä vaikka sertifioida alaspäin sertifioiduksi siemeneksi. Se voisi olla vaihtoehto ainakin sellaiselle ruokaperunan viljelijälle, jolla oman siemenen lisäys on erinomaisesti järjestetty, varsinkin nyt, kun siemenen uusimisvelvoitetta ruokaperunan viljelyssä ei enää ole? Perussiementasoista siementä voisi silloin lisätä tilatasolla jopa kaksi kertaa. Tämä vain ideana.

Harmaahilseettömän ruokaperunan tuotannossa tietysti kaikkein heikoin lenkki on ruokaperunatilojen puutteellinen, usein olematon ruokaperunalohkojen viljelykierto. Jos perunaa viljellään perunan jälkeen, harmaahilseettömään satoon on kerta kaikkiaan mahdotonta päästä. Silloin on tietysti melko turhaa vaatia harmaahilseetöntä siemenperunaa siementuottajilta, jos peruna saa takuuvarmasti taudin omasta pellosta.

Onko siis parasta luovuttaa heti kättelyssä? No ei välttämättä. Kuitenkin osa siementuotannon lohkoista on aina pari vuotta perunalta levännyttä ja niissä pitäisi olla hyvät edellytykset tuottaa harmaahilseetöntä satoa. Sellaisen siemenperunan ohjaaminen sellaisille ruokaperunan viljelijöille, jotka arvostavat perunan harmaahilseettömyyttä ja ovat valmiit kehittämään oman tuotantonsa harmaahilsettä torjuvaksi, ei liene täysin mahdotonta.

Siis pienellä yhteispelillä meillä onkin äkkiä tuotantoketju, jossa siemenperunaa tuotetaan viljelykierrossa, ruokaperunan viljelijän oma siemenlisäys on viljelykierrossa ja ruokaperunan tuotanto on viljelykíerrossa. Näin yksi keskeinen edellytys harmaahilseettömälle ruokaperunalle on täytetty ja voidaan keskittyä tuotannon muuhun viilaamiseen tätä tarkoitusta silmällä pitäen.

Ilman siementuotannon ja ruokaperunatuotannon toimijoiden yhteispeliä harmaahilseen torjunta ei kerta kaikkiaan onnistu ja hanskat voi lyödä heti kättelyssä tiskiin. Koska silloin ollaan automaattisesti reklamaatiotilanteista tutussa vastakkainasettelussa. Siihen ajautumisen riski on nähdäkseni juuri harmaahilseen kanssa erityisen suuri. Jos olen ymmärtänyt oikein, harmaahilsettä ei edes noteerata siementuotannnon vaatimuksissa, joten harmaahilseettömän tuotantoketjun rakentamisen ja ylläpidon pitäisi tapahtua täysin ostajan ja myyjän omin voimin.

21

Siemenen peittausHarmaahilseen peittaukseen hyväksyttyjä valmisteita ovat ainakin Bernerin Fungazil SL 100 ja Syngentan Maxim 100 FS. Jotta peittauksen teho harmaahilseeseen olisi riittävä, se kuitenkin täytyisi suorittaa heti syksyllä, ehkä kätevimmin nostokoneen päälle asetetulla peittauslaitteella. Heti noston jälkeen suoritettavan peittauksen paremmuus keväällä suoritettavaan tulee siitä, että tautia on syksyllä luonnollisesti vähemmän, jolloin torjunta-aine tehoaa siihen parhaiten. Harmaahilsehän on perunannostovaiheessa vielä niin vähäistä, että sitä ei edes havaitse paljain silmin.

Keväällä suuri osa perunan pintaa on jo harmaahilseen tuhoamaa ja laikkujen reunoilla on niin runsaasti sienirihmastoa ja kuromankannattimia, että peittaus ei enää pysty tappamaan sitä kaikkea. Peittauksen vaikutus voi silloin jopa kääntyä päälaelleen, eli peittaus voi lisätä seuraavan sadon harmaahilseriskiä. Kevätpeittaus saattaa tällöin vain hidastaa harmaahilseen etenemistä siemenperunan pinnalla, jolloin se voi olla kesällä uuden sadon tartutusvaiheessa edelleen elossa ja viriilinä. Jos pahoin harmaahilseistä siemenperunaa ei peitata, tauti saattaa ehtiä tuhota maassa koko perunan pinnan, ja samalla itsensä, jolloin itiöiden tuotanto loppuu, ennen kuin ne ehtivät alkaa levitä uusien mukuloiden pinnalle. Näin ainakin ajatellaan voivan käydä.

Tämä konsepti, jossa koko siemensato peitataan jo syksyllä, edellyttää luonnollisesti taas yhteistyötä ja järjestelmään sitoutumista, koska siementuottaja haluaa saada mahdollisimman tarkoin satonsa kaupaksi, jollei siemeneksi, niin osan muuhun tarkoitukseen. Jos koko sato on peitattu syksyllä, osaa siitä ei luonnollisestikaan voi myydä muuhun, ainakaan elintarvikekäyttöön. Ruokaperunan viljelijän, joka pelaa yhdessä siementuottajan kanssa, täytyy silloin sitoutua ostamaan koko sadon.

Tämä ei kuitenkaan ole mielestäni mikään ongelma, vaan edistysaskel. Nykyinen järjestelmähän, jossa osa siemeneksi tuotetusta arvokkaasta sadosta tuhlataan muuhun käyttöön, on suorastaan ihan kahjo. Kyse on kuitenkin lähinnä hinnoittelusta, eli että siemenraakaerä lajitellaan kahteen kokoon ja jakeet hinnoitellaan niin reilusti, että ruokaperunan viljelijän ei tarvitse tuntea joutuvansa maksamaan isosta jakeesta ylihintaa. Siemenperunan viljelijällehän kyse kai pitäisi olla hehtaarin kokonaistuotosta. Ei pitäisi olla mahdotonta, jos halua on, päästä sellaiseen sopimukseen, että koko sato voidaan käyttää siemeneksi, ja voidaan siis myös peitata jo syksyllä.

Jos syyspeittauksessa nostokoneella käytettäisiin Syngentan Maximia, saataisiin samalla torjuttua perunaseitti siemenen pinnalta! Harvoin sitä saisi kahta yhtä isoa kärpästä yhdellä iskulla.

Paavo 8.12.2014: Tähän alkuun rakennan yhteenvetoa kahdesta projektin osa-alueesta, miten tuotan kaunista perunaa ja miten tuotan keittolaadultaan hyvää perunaa.

22

Kaunis peruna EU:n UNECE-laatustandardi määrää, millaista kaupan olevan ruokaperunan pitää

vähintään olla laadultaan. Se korvaa nykyään aikaisemman kotimaisen ruokaperuna-asetuksen ja uudet EU-vaatimukset ja vanhat ruokaperuna-asetuksen vaatimukset ovat monelta osin yhteneväiset. Sitä, millaiset nämä uudet EU-vaatimukset ovat, mitä vikoja ne koskevat ja miten erän laatuanalyysi tehdään niiden mukaisesti olen selvittänyt täällä: http://www.saunalahti.fi/ahven/peruna/asetus/index.htm

Nykyaikaisen kuluttajan yhä kasvavat odotukset elintarvikkeiden laadun suhteen ja toisaalta yhä koveneva kilpailu elintarvikemarkkinoilla pakottavat perunaa myyvät ketjut ja perunan toimittajat yrittämään erottautua muista jollakin tavoin. Erityisesti Ranskassa ja Englannissa, mutta myös useissa muissa Euroopan maissa on syntynyt kampanjoita ja järjestelmiä, joilla yritetään erottautua muista nimen omaan perunan virheettömällä ja kauniilla ulkonäöllä. Oma kaunis peruna –kampanjamme liittyy selvästi tähän perinteeseen.

EU-laatustandardin mukaisen perunan laadun ja täysin virheettömän perunan väliin mahtuu iso joukko perunan laatua heikentäviä ns. pikkuvikoja, jotka syntyvät laajasti katsottuna puutteellisen viljelytekniikan seurauksena, ja joiden määrää tässä projektissa pyritään pienentämään, viljelyä kehittämällä. Myös perunalajikkeiden mukuloiden luontainen ulkonäkö vaihtelee ja vaikuttaa perunan haluttavuuteen. Lisäksi lajike vaikuttaa, viljelytekniikan ohella, myös erilaisten laatuvikojen muodostumiseen.

Perunan ulkonäköön (haluttavuuteen) ja käytettävyyteen vaikuttavia tekijöitä:o Mukulan lajikeominaisuudet, kuten mukulan muoto (pyöreä – soikea),

silmäpisteiden syvyys, mukulan kyhmyisyys (”silmäkulmat” koholla), kuoren väri (keltainen, punainen) ja värin voimakkuus (keltaisuus) ja kuoren kirkkaus ja sileys (pinnan uurteet, russet-tyyppisyys). Nämä ominaisuudet voivat mennä osittain päällekkäin.

o Ulkonäköä heikentävät lievät laatuviat, joita ovat mm. erilaisten tautien aiheuttamat tavallinen perunarupi, verkkorupi, kuorirokko, kuoriroso, seittirupi, harmaahilse, känsärupi ja punasilmä, epämuotoisuus (kyhmyt ja kuopat), kuoren rosoisuus (halkeamat ja uurteet), mekaaniset viat (kuoriutuminen, pikkukolhut, mustelmat) ja sepäntoukkien aiheuttamat vioitukset. Monet vioista voivat olla joko epäedullisten kasvuolojen tai jonkin taudin, lähinnä perunaseitin, seurausta, tai niiden yhteisvaikutusta, ja aiheuttajaa on usein vaikea tunnistaa pelkästään yhden yksittäisen vioituksen perusteella.

KeittolaatuPolttopisteessä on kaksi asiaa: ensinnäkin vetisten erien määrän vähentäminen, erityisesti kuorimoperunasta, ja toiseksi perunan kasvattaminen entistä paremmin värikoodeihin sopivaksi.

Niin vetisten erien vähentäminen kuin raaka-aineen entistä parempi sopeuttaminen värikoodeihin on ennen muuta lajikekysymys.

o Kuorimoperunan raaka-aineesta liian suuri osa tuotetaan lajikkeista, joiden tärkkelyspitoisuus on luontaisesti melko matala, jolloin osa eristä ja

23

yksittäisen erän mukuloista jää keitettäessä vetiseksi. Tällaisten lajikkeiden käyttöön on varmaan johtanut se, että kuoritun perunan käyttäjät haluavat, että peruna pysyy keitettynä eheänä.

o Samoin liian suuri osa pakatusta ruokaperunasta tuotetaan kiinteämaltoisista ja herkästi vetistyvistä lajikkeista. Siksi keltaisen värin alarajaa joudutaan säännöllisesti pudottamaan alaspäin ja hyväksymään keltaiseen eriä, joiden pitäisi oikeastaan olla vihreässä värissä.

Keitetyn perunan mallon rakenne ja eheys riippuu ensisijaisesti tärkkelyspitoisuudesta. Se selittää suurimman osan niin lajikkeiden ja erien välisistä kuin yksittäisen erän sisäisistä eroista keitetyyn perunan mallon rakenteessa. Pieneltä osin lajikkeiden väliset erot, se, että kaksi lajiketta voi käyttäytyä keitettynä eri tavalla samalla tarkkelyspitoisuudella, johtuvat eroista soluseinän rakenteessa ja soluja yhdessä pitävän ns. välilamellin ominaisuuksista.

o Esimerkkinä tärkkelyspitoisuuteensa nähden poikkeuksellisesti käyttäytyvästä lajikkeesta käy Nicola, jonka kaikkien erien keskitärkkelys Potwellin testeissä on ollut 14,6, mutta siihen nähden hyvin vähän eriä, 5%, on mennyt keltaiseen tai punaiseen. Monilla suunnilleen saman keskitärkkelyksen omaavilla lajikkeilla, kuten Faxe, Ewelina, Folva ja Exellency, noin 70 % eristä menee keltaiseen tai punaiseen (ks. Kuvio alla).

Myös viljelyolosuhteet vaikuttavat mallon rakenteeseen ja mukulan eheyteen, nekin pääasiassa tärkkelyspitoisuuden kautta. Siitä on todisteena se, että saman lajikkeen eri erät voivat joutua keittolaadun määrityksessä useaan eri väriin (ks. Värikoodikuvio alla).

Tärkkelyspitoisuutta nostavia seikkoja, joihin jatkossa joudutaan kiinnittämään huomiota on mm.

o Maalaji: turvemaat on kylmiä ja tärkkelyspitoisuus jää niissä matalaksi (Witte)o Istutusajankohta: mitä myöhäisempi istutus, sitä matalampi

tärkkelyspitoisuus (Alcenius)o Idättäminen vaikuttaa samalla tavoin kuin aikainen istutus, eli nostaa

tärkkelyspitoisuutta, paitsi jos se isontaa myös mukulakokoa, joka saattaa silloin kumota idätyksen vaikutuksen (Alcenius alla)

o Lajikkeen myöhäisyys: tärkkelyspitoisuus ei ehdi muodostua lajikkeelle luontaiseksi

o Lajikkeen luontaisesti matala tärkkelyspitoisuus: sellaisia ei pitäisi viljellä olosuhteissa, joissa tärkkelys jää matalaksi, (tai hallanaroilla mailla) (Witte)

o Halla: Kevätkesän halla hidastaa kasvua, kun varsien kärkikasvupisteet kuolevat ja perunan täytyy lähteä uuteen kasvuun varren sivusilmuista (oma). Syyshallat pysäyttävät sadonmuodostuksen ja tärkkelyspitoisuuden nousun (Djurle).

o Tiheä istutus nostaa tärkkelyspitoisuutta ja lisää jauhoisuutta ja rikkikiehumista ( ks. Alla Hahkialan koe)

o Aikainen varsiston hävitys ja aikainen nosto laskevat sadon tärkkelyspitoisuutta (Djurle) Paavo: Varsistoa ei saisi lainkaan hävittää kuorenmuodostuksen jouduttamiseksi, vaan pelkästään siksi, että varrettoman penkin nosto tapautuu hellävaraisemmin. Toinen syy varsiston hävitykseen on se, jos kasvustossa on perunaruttoa, jolloin varsien kemiallinen hävittäminen tappaa lehtiruton eikä tauti leviä mukuloihin

24

nostossa. Varsiston hävittämisen näiden syiden vuoksi voi tapahtua lähempänä, vasta noin viikkoa ennen, perunan nostoa, jolloin se ei katkaise tärkkelyksen muodostumista kesken.

o Perunan tärkkelyspitoisuus nousee perunan tuleentumisvaiheessa (Djurle)o Perunarutto pysäyttää tärkkelyksen muodostumisen (Djurle)

Paavo: Käyn seuraavassa kirjallisuutta läpi vanhimmasta päästä alkaen saadakseni laatukysymyksiin uutta näkökulmaa, joka saattaa olla unohtunut matkan varrella, kun perunan viljely on teknistynyt viime vuosisadan alun hevosvetoisesta ja karjanlantaan luottavasta nykyisen laiseksi.

Witte, H., 1923. Potatisodling på torvjord

Hiekkamaat (sandjordar) ovat ruokaperunan viljelylle sopivimpia maita. Perunanviljely onnistuu myös turvemailla, mutta sellainen peruna ei pärjää maussa mineraalimailla viljellyn perunan kanssa. Varsinkin säilytyksen jälkeen turvemaan perunan maku on mineraalimaan perunaa heikompi.

Turvemaan perunan laatu on mineraalimaan perunaa parempi. Siinä on varsinkin vähemmän perunarupea ja kierrelehtisyysvirusta (?)

Turvemaat ovat usein hallanarkoja, mikä vaikuttaa sadon määrään. Jos hallat (heinäkuun lopulla ja elokuussa) eivät vaivaa, turvemaalta saa jopa isompia satoja kuin mineraalmailta.

25

Perunan tärkkelyspitoisuus jää turvemailla matalemmiksi kuin mineraalimailla. Sitä voi kuitenkin kompensoida viljelemällä lajikkeita, joiden tärkkelyspitoisuus on korkea.

Perunan viljelyä turvemaalla suositellaan varsinkin rannikkoseudulle, varsinkin idätetyllä siemenellä ja aikaisilla lajikkeilla.

Halla on isoin sadon määrään vaikuttava tekijä turvemaalla, lämpötilan ohella. Sen sijaan kuivuus tai veden puute aiheuttaa harvoin ongelmia.

Turvemaan maan rakenne ei ole perunalle ongelma.

Koska perunaa voi viljellä melko matalassa pH:ssa, se ei ole turvemailla ongelma. Turvemaassa on vähän kaliumia ja fosforia, joten niitä joutuu lisäämään.

Peruna sopii viljelykiertoon turvemaalla esim. Kahden viljakasvin väliin. 9 vuoden kierto!!!

Turvemaan perunan multaus laskee satoa. Parempi on istuttaa se heti alun perin riittävän syvään, 10-12 sentin vakoon.Turvemaan pintaa pitää tiivistää jyräämällä istutuksen jälkeen. Kevyt rikkaruohoharaus ilman, että siemenperunat nousevat esiin penkistä on mahdollista.

Hyvin matalassa maan lämpötilassa (3,3 astetta, istutus 26.4.) sato jäi pienemmäksi kuin 6,5 asteessa, istutus 8.5. Sitä myöhäisempi istutus laski sadon määrää. Istutusajankohta on siis hyvin tarkka.

Turvemaan peruna on puhdasta sateisillakin nostosäillä, koska turve ei kiinnity perunan pintaan.

Turvemaalla viljelty siemenperuna tuottaa selvästi isomman sadon kuin mineraalimaalla tuotettu, johtuen ilmeisesti siitä, että se on terveempää. Siemenviljelyksen sijoittaminen turvemaalle on siksi suositeltavaa.

Alcenius, E. R. 1926. Perunanviljelysopas

Perunan viljelyalueen määrää meillä enemmän kasvualusta kuin ilmasto. Sitä viljellään pääasiassa siellä, missä on hiekka- ja soramaita, vähemmän savimailla.

Perunanmukulat ovat perunakasvin maanalaisten varsiosien, lonkeroiden päiden lihakkaita paisumia.

Kuoren väri muodostuu lajikkeelle ominaiseksi vasta sitten, kun mukula on täysin kehittynyt. Kuoren väri on voimakkaampi hiekka- kuin savimaalla. Se on voimakkain syksyllä ja vaalenee talven aikana. Mallon keltaisuus lisääntyy perunan tuleentuessa ja voimistuu varastossa. Kukinta on runsaampaa kuivina, aurinkoisina kesinä kuin pilvisinä ja sateisina.

Andeilla peruna kasvaa korkealla hyvin kuivilla mailla. Se on näin ollen luontainen keveän maan kasvi, hyvästi viihtyvä ja kosteutta verrattain vähän vaativa.

26

Peruna sopii useille erilaisille keveille mailla, mutta on hallanarka. Hallanaroilla mailla on siksi viljeltävä aikaisia lajikkeita, jotka ehtivät kasvussaan pitemmälle ennen kuin halla sen mahdollisesti keskeyttää.

Pienillä viljelmillä ei tavallisesti käytetä säännöllistä kasvinvuorotusta, vaan perunaa viljellään niillä usein monena vuonna peräkkäin samalla paikalla. Kun vain lannoitetaan runsaasti, käytetään hyvää siementä ja perunaa huolellisesti hoidetaan, mm. poistetaan sairaat yksilöt ym., voi viljely tätäkin tapaa noudattaen hyvästi menestyä, ellei tarttuvia tauteja esiinny, jotka seuraavana vuonna tuhoavat sadon.

Viljelykierrolla on kuitenkin etua mm. perunan ravinteiden saannissa, taudeilta suojelussa ja maan muokkauksessa ja parantamisessa. Parhaaksi viljelykierroksi kirjoittaja nimeää perunan sijoittamisen avokesannon tai sitä seuraavan syysviljan jälkeen. Kierrossa kevätviljan jälkeen kirjoittaja ei perunaa suosittele, koska maa on silloin köyhää ja myöhään korjatun viljan jälkeen maata ei okein ehdi syksyllä lannoittaa (karjanlannalla)

Nurmi kuuluu oleellisena osana viljelykiertoon.

Riittävän aikainen istutus takaa hyvän sadon ja tärkkelyspitoisuuden. Perunansiemen tarvitsee maassa vähintään 4-5 asteen lämpötilan. Norjalaisen tutkimuksen mukaan istutuksen viivästyminen toukokuun 10. päivästä myöhäisemmäksi heikentää selvästi sadon määrää ja tärkkelyspitoisuutta (s. 26). Aikaisesta kylvöstä ei ole mitään vaaraa. Peruna on keväällä hyvin vastustuskykyinen epäedullisia maa- ja sääsuhteita vastaan. Kuta lyhyempi kesä on, sitä tärkeämpää on kasvukauden pitentäminen aikaisella kylvöllä.

27

Istutustiheys: paras tulos arvellaan yleensä saatavan, kun kylvö toimitetaan niin harvaan, että varret täysin kehittyneinä koskettavat toisiaan varjostamatta ja tukahduttamatta viereistä tainta. Edullisinta olisi, että kasvien väli penkissä ja penkkien väli olisi yhtä suuri, mutta tämä ei onnistu hoidon kannalta. Siksi rivivälin pitää olla isompi kuin mikä kehityksen kannalta olisi tarpeen. Sen sijaan jätetään taimien väli penkissä pienemmäksi ja sillä tavoin saadaan taimille sovelias ala.

Varsien rehevyys vaikuttaa kylvöetäisyyteen. Se on ensisijassa lajikeominaisuus, joka vaihtelee hyvin suuresti, mutta siihen voi hyvin suuressa määrin vaikuttaa myöskin kasvinravintoaineiden runsaus, kosteus- ja valosuhteet sekä maanlaatu. Voimakas typpilannoitus ja runsas sade lisäävät varsien rehevyyttä. Suuri siemenmukula antaa rehevämmän varsiston kuin pieni. Istutusetäisyyskokeissa on ollut suuria eroja.

Kylvösyvyys: Kaikessa tapauksessa peruna on kylvettävä niin, että sillä on allaan kuohkeaa ruokamultaa, johon juuret voivat tunkeutua. Liian syvä istutus myöhästyttää taimelle tuloa osaksi sen vuoksi, että mukulaa silloin peittää paksumpi maakerros, ja osaksi siksi, että siemen on joutunut kylmempään maahan. Multaus tekee matalamman istutuksen mahdolliseksi 8-10 sentin kylvösyvyyttä pidetään sopivana.

”Huolellinen kylväjä asettaa siemenen oikeaan asentoon latvapää ylöspäin, oikeaan syvyyteen, ympäröi sen löyhällä maalla, johon uudet juuret voivat tunkeutua, sekä painaa siemenen lujasti maahan. Jos maa on karkearakeista, voi kylväessä vähällä vaivalla käsin hienontaa hiukan löyhää maata kunkin mukulan ympärille; se maksaa hyvin vaivan.”

Paavo Viljelyolosuhteiden vaikutus tärkkelyspitoisuuteen ja sen myötä keittolaatun, eli miksi saman lajikkeen jotkut erät ovat vesiperunaa, mutta toiset sopivan kiinteitä. Tämä ilmiö näkyy hyvin omien keittokokeidemme tuloksissa. Tämä on yksi tämän selvitystyön keskeisiä kysymyksiä. Näissä vanhoissa perunaoppaista nousee esiin jo monta tärkkelyspitoisuuteen vaikuttavaa seikkaa.

Maalaji: turvemaat on kylmiä ja tärkkelyspitoisuus jää niissä matalaksi (Witte) Istutusajankohta: mitä myöhäisempi istutus, sitä matalampi tärkkelyspitoisuus

(Alcenius) Idättäminen vaikuttaa samalla tavoin kuin aikainen istutus, eli nostaa

tärkkelyspitoisuutta, paitsi jos se isontaa myös mukulakokoa, joka saattaa silloin kumota idätyksen vaikutuksen (Alcenius alla)

lajikkeen myöhäisyys: tärkkelyspitoisuus ei ehdi muodostua lajikkeelle luontaiseksi lajikkeen luontaisesti matala tärkkelyspitoisuus: sellaisia ei pitäisi viljellä

olosuhteissa, joissa tärkkelys jää matalaksi, (tai hallanaroilla mailla) (Witte) Oma huomautus: mikä on hallan vaikutus tärkkelyspitoisuuteen? Tiheä istutus nostaa tärkkelyspitoisuutta ja lisää jauhoisuutta ja rikkikiehumista (ks.

Alla Hahkialan koe) Aikainen varsiston hävitys ja aikainen nosto laskevat sadon tärkkelyspitoisuutta

(Djurle) Perunan tärkkelyspitoisuus nousee perunan tuleentumisvaiheessa (Djurle)

28

Varsistoa vioittava halla pysäyttää tärkkelyksen muodostumisen, samoin perunarutto (Djurle)

Makeus: Lajike-erot johtuvat suurimmaksi osaksi siitä, ovatko perunan mallon solut suussa

kokonaisia soluja (jauhoinen lajike), jolloin solujen makeat sisällöt pysyvät solujen sisällä, vai ovatko ne rikkoutuneet työstössä tai suussa (kiinteät lajikkeet ) jolloin solujen sisällöt vaikuttavat makeilta suun makuhermoissa.

26.11.2014Alcenius summaa siemenkoon vaikutukset satoon siten, että

Suuret siemenmukulat kykenevät antamaan useampia uusia mukuloita kuin pienet uusien mukulain keskimääräinen paino on pienempi suurien siemenperunain jälkeen

kuin pienten Summaus: keskikokoiset mukulat, joiden paino on 50-70 g, ovat sopivimpia

siemenperunoiksi. Suuria mukuloita käytettäessä tulevat siemenkustannukset liian suuriksi ja pienet mukulat antavat pieniä, heikkoja taimia.

Syynä pienten mukulain usein antamiin heikkoihin satoihin on se, että ne usein ovat peräti sairaita

Epätasainen siemenkoko aiheuttaa sen, että kasveista tulee eri kokoisia ja sen seurauksena kooltaan epätasaisen sadon

Paavo: Näissä siemenkokokysymyksissä kaikki oleellinen siis tiedettiin jo 90 vuotta sitten. Ainoa ero nykypäivään on oikeastaan siinä, että nykyään myös pienet mukulat ovat terveitä ja siinä mielessä täysin käyttökelpoisia siemeneksi.Tein itsekin Hahkialan aikaan monivuotisen nollatutkimuksen ja selvittelin optimaalista siemenkokoa eri lajikkeilla, ajatellen kokonaissatoa ja koon ja laadun puolesta käyttökelpoista satoa. Maatilan Pirkkaan vuonna 2000 kirjoittamani raportin tutkimuksista voi ja kannattaa lukea ao osoitteesta, koska tyhjennän siinä melko tarkoin pajatsoni näissä siemenperunan kokokysymyksissä ja tulen käyttämään sitä tässä selvityksessä hyväksi.http://www.saunalahti.fi/~ahven/peruna/learti20.htm

Laitan kuitenkin tähän pikku pätkän artikkelista, josta näkyy käsitykseni mahdollisuuksista säädellä sadon mukulakokoa:

Koon säätely on vain teoriassa helppoa

Perunan kokoon vaikuttavista tekijöistä ollaan varsin hyvin perillä. Mukulakoko riippuu siitä, miten paljon kasvi tuottaa yhteyttämistuotteita ja miten monen mukulan kesken ne jakautuvat. Mukulaluku taas riippuu siemenperunaan muodostuvien varsien ja yksittäiseen varteen muodostuvien mukuloiden määrästä. Lisäksi itujen määrä vaikuttaa varsilukuun ja maavarsien lukumäärä mukuloiden määrään.Kovin tarkka mukulakoon säätely varsi- ja mukulaluvun avulla on kuitenkin käytännössä vaikeaa jollei mahdotonta. Viljelyolosuhteet aina edellisen kesän siementuotannosta asti

29

vaikuttavat niin monimutkaisella tavalla siihen, miten paljon ituja, varsia, maavarsia ja mukuloita siemenperunaan ja kasviin lopulta muodostuu ja minkä kokoiseksi sato kasvaa, että koskaan ei voi aivan varmasti tietää lopputulosta.Lajikkeen ominaisuuksien (varsiluku, mukulaluku) hyvä tuntemus ja lajikekohtaisen, sadon käyttötarkoituksen mukaisen kylvömäärän (istutustiheyden) valitseminen on kuitenkin kaikkein tärkeintä koon säätelyssä. Mahdollisimman hyvä muu olosuhdehallinta auttaa sitten osaltaan varmistamaan lopputulosta. Toisaalta jonkin yksittäisen seikan paha laiminlyöminen saattaa mitätöidä kaikkien muiden ponnistelujen tulokset. Mainittakoon vain yhtenä esimerkkinä perunaseitti. Seittirupinen siemenperuna, tai monokulttuuripellon maasaastunta, vaikuttaa niin rankasti koko ketjuun, itujen, varsien ja maavarsien määrään, mukulalukuun, kokojakaumaan ja sadon määrään, että mukulakokoon säätely on sellaisessa tapauksessa aivan turhaa puuhaa.

Muutama summaus tuloksista: Sadon mukulakoon kasvu lisää isoihin mukuloihin liittyviä laatuvikoja, kuten

kasvuhalkeamia, onttoutta, maltovikoja ja kyhmyisyyttä ja vihertyneiden määrää. Reagointi on kuitenkin lajikekohtaista. Kokeen lajikkeista Venla ja

Kulta kestivät jopa puolen metrin istutusväliä laadun heikkenemättä. Bintjellä taas sadon laatu heikkeni istutusetäisyyden kasvaessa selvästi ja Idolella se suorastaan romahti. Idolesta saikin selvästi parasta laatua kaikkein tiheimmällä istutuksella. (Yksi tämän projektin tehtävistä varmaan onkin selvittää niin pitkälle kuin pystytään lajikekohtaiset reagoinnit istutusetäisyyteen)

Istutusetäisyyden tihentäminen nosti selvästi tärkkelyspitoisuutta ja suurimmaksi osaksi sen seurauksena lisäsi jauhoisuutta ja rikkikiehumista. Idolella tämä reaktio oli kaikkein selvin ja Kullalla lähes olematon. (Siinä siis yksi lisätekijä keittolaadun säätelyyn)

Tästä takaisin Alceniuksen kirjaanPerunan taudit

Kierretauti – sairaan kasvin mukulat jäävät aina pieniksi Kolera

Idätys: Idätetyllä siemenellä on siis idättämättömään verrattuna jonkinlainen etumatka suoritettuna päästäkseen maaliin, jona on: aikaisissa laaduissa ravinnoksi kelpaavat mukulat mahdollisimman aikaisin ja myöhäisissä laaduissa pitemmän kasvuajan perusteella saatu suurempi sato. Idättäminen vaikuttaa siis samalla tavalla kuin aikainen kylvö. Ja meillä on täysi syy, kuten kylvöajasta puhuttaessa jo on mainittu, käyttää kaikkia niitä keinoja, joilla perunan kasvuaikaa saadaan jatketuksi.

Norjalaisten idätyskokeiden mukaan idätyksen sadonlisäys oli 14 % täysin itämättömään verrattuna. Idätetyt perunat, joihin oli jätetty vain yksi itu, tuottivat vain 2 %-yksikköä pienemmän sadon kuin idätetty, joten idätyksen etu säilyy, jos edes yksi itu pysyy vioittumattomana istutuksessa.

Alceniuksenkin mukaan isojen mukuloiden tärkkelyspitoisuus on pieniä mukuloita matalampi. Se kumoaa idätyksen tärkkelyspitoisuutta nostavan vaikutuksen silloin, kun sato

30

kasvaa idätyksen ansiosta selvästi kookkaammaksi.

Perunan muuttuminen matalassa lämpötilassa imeläksi johtuu Alceniuksen mukaan siitä, että perunan hengitys on silloin hidasta eikä ehdi käyttämään ja muuntamaan kaikkea tärkkelyksen hajoamisessa muodostuvaa sokeria energiaksi, kuten korkeammassa lämpötilassa tapahtuu. Kun lämpötilaa kohotetaan, hengitys taas kiihtyy ja ylimääräinen sokeri kuluu pois. Paavo: Niin, jotenkin olen kuvitellut, että matalassa lämpötilassa perunan tärkkelys jotenkin hajoaisi tavanomaista nopeammin sokeriksi, mutta niin asianlaita ei Alceniuksen mukaan siis ole, vaan tärkkelyksen hajoamisnopeus on vakio ja makeutuminen on seurausta solujen sokerinkulutuksen hidastumisesta. Äärilämpötiloissa nollan tienoilla tilanne saattaa tietysti olla erilainen, kun kylmä alkaa vioittaa solurakennetta?? Tätä täytyy selvittää tarkemmin.

Djurle, O. 1939. Potatisen.

Turvemaalla viljellyn perunan tärkkelyspitoisuus on matalampi, mutta raakaproteiinipitoisuus korkeampi kuin mineraalimaalla kasvaneen. Samoin typpilannoitus lisää raakavalkuaispitoisuutta, mutta amidien määrä nousee suhteellisesti enemmän kuin valkuaisen. Jos maahan laitetaan samalla runsaasti kaliumia, ilmiö voimistuu, kun taas fosforin lisäyksellä amidipitoisuus laskee, mutta varsinaisen valkuaisen nousee.

Aikainen varsiston poisto tai perunan korjuu laskee tärkkelyspitoisuutta. Tuleentuessa perunan tärkkelyspitoisuus nousee ja samalla tärkkelyksen laatu paranee; isojen tärkkelysjyvästen osuus kasvaa. Viimeksi mainitulla on merkitystä perunan teollisessa käytössä.

Perunan ravintoaineet ovat helposti sulavia.

Paavo: Seuraavaksi Djurlen listaa kuluttajan vaatimuksista perunalle. Kovin paljon ei ole muuttunut 75 vuodessa!

Kuluttajilla on monenlaisia hyvin eri suuntiin meneviä vaatimuksia, joten on mahdotonta määritellä kaikkia tyydyttävää normaalilaatua.

Eri käyttötarkoituksiin tarvitaan erilaista perunaa Perunalla tulee olla houkutteleva muoto ja sileä pinta Kyhmyistä pintaa tai kuoppia napa- tai itupäässä ei katsota hyvällä. Tällaisen perunan

ulkonäkö on luotaantyöntävä ja kuorintatappio iso Kuoren tulee olla vaalea tai keltainen. Punakuorinen peruna hyväksytään vain

harvoilla seuduilla. Kuoren pitää olla ohut ja sen pitää irrota helposti (?) mukulan muodolla on väliä. Pyöreät näyttävät usein tasakokoisemmilta kuin soikeat

ja soveltuvat paremmin koneelliseen kuorintaan ja niiden kuorintatappio on pienempi

Käsin kuorittaessa taas soikea peruna on käteen sopivampi ja helpompi kuoria kuorintaveitsellä

Silmiä pitää olla mahdollisimman vähän ja niiden pitää olla matalia. Jos silmää ei saa kokonaan pois konekuorinnassa, jää keitetyn perunan pintaan ikävä jälki, mikä ei

31

näytä hyvältä tarjoilussa. Mallon värin tulee olla valkoinen tai keltainen. Kumma kyllä saksalainen tykkää

eniten keltamaltoisesta ja maksaa siitä enemmän Perunan pitää olla tervettä ja ilman mätätauteja. Mukularutto aiheuttaa tässä

suhteessa suurta harmia. Laatuperuna ei saa myöskään olla rengasmätäistä (kärlringsröta) tai ruskolaikkuista (rostfläckssjuka). Mukulat eivät myöskään saa olla onttoja tai keskeltä tummia. Rupinen peruna on arveluttava. Muutama rupilaikku sallitaan, mutta kauttaaltaan rupisen mukulan ostaja hylkää. Laadukkaan perunan pitää olla täysin ruvetonta.

Myöskään muita vikoja ei saisi olla, joiden aiheuttajia on esimerkiksi sepäntoukat tai juolavehnä, tai perunan nostossa, lajittelussa ja kuljetuksessa syntyneitä vikoja.

Ruokaperunan pitää olla hyvin lajiteltua mullatonta ja sopivan kokoista (40-70 mm). Sellaisessa lajittelussa peruna on kuitenkin varsin epätasaisen kokoista eikä eri kokoisia perunoita tulisi keittää samassa keitossa. Kuluttaja haluaa siksi tasaisemmin lajiteltua perunaa, 40-50 mm tai 50-60 mm, kun taas laitoskäytössä ja ravintoloissa suositaan vähän isompaa perunaa.

Kuluttaja haluaa myös tietää perunalajikkeen Perunan hajoamista keitettäessä kuluttaja vieroksuu. Perunan pitää pysyä

keitettäessä täysin eheänä tai sen pinta saa rikkoutua vain vähän. Varsinkin laitosruokailussa vaaditaan täydellistä eheyttä.

Kuluttajien toive perunan jauhoisuudesta jakaantuu kahtia. Osa haluaa kiinteää perunaa, osa hieman jauhoisempaa, kunhan peruna pysyy koossa.

27.11.2014. Myös perunan maun suhteen mielipiteet jakautuvat. Vaikka makua on vaikea määritellä, on se kuitenkin tärkeä ominaisuus. Maun pitää olla puhdas ja selvästi havaittava. Niin aromaattista ja täyteläistä Mandel-perunan makua kuin hyvin mietoa Harbingerin makua arvostetaan, henkilöstä riippuen. Makuvaatimukset vaihtelevat käyttötarkoituksen mukaan. Keittoihin, pyreeseen ja salaattiin tarvitaan miedon makuista perunaa, jonka on helppo yhdistää muihin ruoka-aineisiin. Täyteläisen ja aromaattisen makunen peruna sopii erityisesti lihan ja kalan kanssa.

Perunan malto voi olla märkä, normaalin kostea tai kuiva. Yleensä kahta jälkimmäistä suositaan, mutta ensinmainittu sopii paistamiseen, koska siihen ei kulu niin paljon voita ja peruna on helpompi maustaa.

Perunan ei saa tummua keitettynä, koska sellainen peruna ei näytä haluttavalta. Siihen asiaan viljelijän ei kuitenkaan ole kovin helppo vaikuttaa.

Kaikki edellä sanottu kertoo, miten kuluttaja näkee perunan. Vaatimukset vaihtelevat. Joku laittaa pääpainon jollekin yksittäiselle perunan ominaisuudelle, joku toinen jollekin toiselle. Tuottaja joutuu sitten tutkimaan, mitä mahdollisuuksia on vastata kuluttajan odotuksiin.

Djurle näkee lajikkeiden vaihtelevien ominaisuuksien olevan sekä syy laatuongelmiin että mahdollinen ratkaisu niihin ja paneutuu seuraavaksi sen ajan lajiketestauksiin ja keittolaatututkimuksiin.

Paavo: Meillä iso ongelma on viime vuosina ollut se, että mitään luotettavia vertailevia lajikekokeita ei ole enää lainkaan suoritettu, joten tieto uusista lajikkeista on ollut lajike-edustajien kaunisteltujen myyntipuheiden varassa. Tai nyt ne on tulleet jossakin määrin takaisin parilla paikkakunnalla sijaitsevien uusien lajikkeiden lajikekenttien muodossa, mikä

32

on todella hyvä asia.Aikaisemmin, kun uusien lajikkeiden täytyi käydä läpi viralliset lajikekokeet, niiden ominaisuuksista saatiin melko hyvä kuva. En kuitenkaan lainkaan haikaile niiden perään, koska ne olivat melko raskassoutuinen järjestelmä nykyaikaan.Lajikeominaisuudet ovat tässä meidän projektissammekin ihan keskeisessä asemassa. Yritämme poimia lajikevalikoimasta syötävän kauniita ja maukkaita lajikkeita ja saada niiden viljely lisääntymään. Selvitystyö on vähän kuin salapoliisin työtä. Työtä helpottaa kuitenkin suuresti omista laatuanalyyseista kertynyt tieto.

Takaisin Djurleen

Lajiketutkimuksissa selvitetään pienten, keskisuurten ja suurten suhteellinen osuus sadossa, kuiva-ainepitoisuus, mukulan muoto, pinnan tasaisuus, kuoren tasaisuus, silmien syvyys, mallon väri.Keittokokeissa keitettiin 8-10 mukulaa per erä, koodattuna ja testattiin rikkikiehuminen (4 luokkaa), jauhoisuus (4 luokkaa), maku (3 luokkaa, voimakas kitkeryys ja maan aku vähensi pisteitä), kosteus (3 luokkaa) ja keittotummuminen (3 luokkaa).

Paavo: Keittokoeohjeista voi hyvin tunnistaa tavan, jolla lajikekokeiden keittolaatua arvioitiin meilläkin, mm. Hahkialassa ja virallisissa kokeissa. Periaatteessa ihan samaa menetelmää on sovellettu Potwellin keittokokeissakin. Mallon jauhoisuuden ja kosteuden olemme yhdistäneet yhteen ja samaan mallon rakenne –arvioon. Olemme myös vähän äärevöittäneet skaalaa siten, että sen alapäässä on vetinen malto ja yläpäässä täysin kattilaan hajonnut, kun tämä Djurlen asteikko jauhoisuudelle on: 0=tät struktur eller ingen mjölikhet (kiinteä) 1=svagt mjölig, vanligen endast i barken-kärlringen (heikosti jauhoinen) 2=måttligt mjölig, även i märgen mjöliga strängar (kohtalaisen jauhoinen) 3=starkt mjölig, kornig eller flockig (voimakkaan jauhoinen).

Takaisin DjurleenDjurlen mukaan rikkikiehuminen vähenee varastoinnin jälkeen siksi, että perunasta on haihtunut vettä! (syytä en olekaan koskaan tiennyt). Samoin varovainen keittäminen ja keittäminen höyryssä vähentää hajoamista.

Aikaiset lajikkeet saavat varastoinnin jälkeen maan maun, einä niitä pitäisi käyttää muulloin kuin tuoreina.

Paavo: Tieto eri lajikkeiden mausta on nykyään todella olematonta. Virallisten kokeiden aikaan myös maku arvosteltiin. Voihan se tietysti olla niinkin, että kaikki lajikkeet on nykyään jalostettu melko samanlaisiksi, melko neutraalin makuisiksi. Makeus on ehkä nykyään ainoa lajikkeita toisistaan erottava makuominaisuus. Se taas liittyy minun mututeoriani mukaan ensisijaisesti mallon rakenteeseen. Kiinteä/vetinen lajike maistuu makealta, koska makeat solusisällöt tulevat keitossa/työstössä/pureskellessa esiin, kun taas jauhoisessa lajikkeessa solut irtoavat toisistaan ja pysyvät vielä suussaoloajan ehyinä ja siksi neutraalin makuisina. Ja tietysti matalassa lämpötilassa kaikki lajikkeet enemmän tai vähemmän sokeroituvat.

33

Takaisin DjurleenKeittotummuminen vähenee, kun perunoita pidetään muutama tunti kuorittuna vedessä. Savimaan peruna tummuu herkemmin.

Valittaessa lajiketta viljelyyn täytyy päättää, kuinka paljon panee painoa laadulle ja kuinka paljon satoisuudelle ja taudin- ja olosuhteiden kestävyydelle. Myös se on tärkeää, että lajikkeita ei laiteta sopimattomiin kasvuolosuhteisiin.

Siemenperunasta Djurle puhuu pitkään, mutta keskittyy paljon siemenen taantumiseen, jonka jo tuolloin jotkut tutkijat arvasivat virustautien aiheuttamaksi. Hän suosittelee siemenen viljelyä turvemaalla, josta saa tarveintä siementä, joka tuottaa isomman sadon kuin mineraalimaalla viljellystä. Suurin osa siemenen tuottamisen ideoista on vähän aikansa eläneitä.

Syyspuolen pakkaset pysäyttävät yhteyttämisen ja sadon määrä jää pieneksi ja tärkkelyspitoisuus matalaksi.

Peruna viihtyy tasaisissa kosteusolosuhteissa.

Kiivaimman kasvun aikaan peruna tarvitsee paljon vettä, mutta tuleentumisvaiheessa vedestä on haittaa.

Peruna viihtyy kuohkeassa, ilmavassa ja riittävän ravinteikkaassa maassa. Peruna muodostaa laajan mutta melko heikon juuriston. Tiiviissä, kovassa maassa ne eivät pääse tunkeutumaan eteenpäin ja niiden hapensaanti estyy. Mukulat kasvavat kiivaimman kasvun aikaan nopeasti kokoa ja kärsivät tiiviin maan aiheuttamasta vastuksesta (epämuotoisuus)

Peruna tarvitsee paljon vettä, noin 400-600 litraa per kuiva-ainekilo. 30 tonnin hehtaarisato tarvitsisi silloin 500-600 millin sadetta vastaavan vesimäärän ja läheskään niin paljon ei sada aikana missään päin maata. Perunaa viljellään lisäksi suhteellisen kuivilla mailla ja sen nopeimman kasvun vaihe ja isoin veden tarve sattuu aikaan, jolloin ei sada läheskään riittävästi.

5.12.2014Paavo: Tämän projektin tavoitteista:

Jos vihreän ja keltaisen värin raja vedettäisiin lukemaan 4, eli tilanteeseen, että kymmenestä testimukulasta esimerkiksi viisi olisi kiinteitä kolmosia ja viisi sopivan jauhoisia viitosia, lähes puolet Potwellin Pirkka-eristä menisi vihreään väriin ja siitä viidesosa kokonaan hylkyyn liian vetistä. (Tepon ajatus menee jotenkin näin).

Siksi vihreään menevien lajikkeiden osuutta viljelyssä pitäisi vähentää ja keltaiseen menevien lisätä.

Mallon rakenne kulkee käsi kädessä tärkkelyspitoisuuden kanssa. Lajikkeen (ja erien) sovittaminen tiettyyn väriin tapahtuu siksi tärkkelyspitoisuuden säädön kanssa. Matinollin Jarin käyttämä

34

menetelmä mitata kasvavan perunan tärkkelyspitoisuutta ja katkaista varret, kun peruna on saavuttanut tietyn tärkkelyspitoisuuden toimii hyvin keltaisen ja vihreän rajalla. Skaalan alarajalla, vetisyyden vähentämiseksi tai jauhoisuuden lisämiseksi, jotta erä nousisi vihreästä keltaiseen, tärkkelyspitoisuuteen vaikuttaviin viljelytoimiin pitää kiinnittää huomiota. Esimerkiksi idättäminen, aikainen istutus, typpilannoituksen määrän laskeminen, tiheä istutus, perunan kasvun jatkaminen luontaiseen tuleentumiseen asti, lämpimien maalajien käyttö ja ruton ja perunaseitin torjunta ovat tällaisia viljelytoimia. Jos nämä toimet eivät auta, on syytä vaihtaa lajiketta.

Ranskassa ja Englannissa on ilmeisesti kokemusta kauniin perunan viljelystä. Niitä kokemuksia meillä on mahdollista saada käyttöömme siemenperunatalojen kautta, joilla itselläänkin on saman tapaisia ajatuksia kuin meillä.

Lajikkeen mukulan muoto: lajikkeet eroavat siinä toisistaan, miten mukula pitenee sen koon kasvaessa. Toiset pysyvät melko isoiksi asti pyöreinä, toiset pitenevät tasaisesti koon kasvaessa.

35

36