Yhteiskuntahistorian johdantokurssin

sosiaalihistorian jakso

prof. Matti Peltonen, Helsingin yliopisto

sl. 2011

Sosiaalihistoria-jakson jäsennys:

1. Sosiaalihistoria ja ajan käsitteen ongelma: Hulluuden hetket ja ”hullut vuodet” esimerkkinä heterogeenista ajan käsittämisestä.

2. Sosiaalihistorian kehitys toisen maailmansodan jälkeen - ml. suomalainen tutkimustraditio; kansalliset kysymykset sosiaalihistorian klassisena aineksena.3. Suuret kysymykset ja makrohistoria: Modernin kapitalismin synty ja Euroopan erityistie

3b (oheisartikkeli). ”Pienet” kysymykset ja mikrohistoria: Miten ”pieni” voi olla avain ”suurempaan”? 4. Suomalainen mentaliteetti sosiaalihistoriallisesti nähtynä (mentaliteetti, identiteetti ja kansallinen omakuva)[Täydennyksenä toinen oheisartikkeli].

(Sosiaali)historia ja ajan käsitteen

ongelma: Voiko aika olla

heterogeenista?Euroopan ”hullut

vuodet” (1848, 1968) ja ajatus ”historian

lopusta”

Hullut vuodet ja historian loppu – ajan heterogeenisuuden

ongelma? 1. Aika ja yhteiskuntahistoria Mitä aika on? On muutakin kuin kellon ja

kalenterin aikaa– yksilön kokemuksellinen aika– yhteiskunnallinen (yhteinen, jaettu)

aika– tänään esimerkkinä: ”hulluuden

hetket” (moments of madness) ja ”historian loppu”.

2.Euroopan hulluimmat vuodet - 1848 ja 1968

”Hulluus”, jota koulukirjoissa ei määritellä, vaikka siitä puhuttiinkin.

Suomalainen kokemus suurlakko syksyllä 1905

Paras kuvaus suomalaisesta hullusta vuodesta: Jaakko Forsman: Mistä syystä sosialismi levisi Suomen maalaisväestön keskuuteen? Mietteitä. Otava 1912, 40-41 (lainaus).

Miksi miettiä ”hulluja vuosia”?

Jaakko Forsman: Mistä syystä sosialismi levisi Suomen maalaisväestön keskuuteen? Mietteitä. Otava 1912, 40—41. 

"Eräät tapaukset, ja varsinkin juuri valtiolliset tapaukset, vaikuttavat toisinaan järkyttävästi kansansieluun, ei sen kautta, mitä ne todella ovat ja mitä ne merkitsevät, vaan sen kautta että kansa kuvittelee niitä paljon suurenmoisemmiksi ja merkitykseltään valtavammiksi kuin mitä ne todella ovat. Tämä pitää paikkaansa myöskin meidän suurlakkoomme nähden. Se vaikutti niin repäisevästi kansansieluun siitä syystä, että se joukkojen mielikuvituksessa esiintyi niin suunnattoman suurenmoisena tapauksena. Joukkojen mielestä se ei suinkaan ollut pelkkä mielenosoitus, vaan se oli vallankumous, jolla kansa, suurten kaupunkien sosialistinen työväki etupäässä, kukisti tai ainakinperinpohjin nöyryytti vallanpitäjiä ja avasi itselleen tien valtaan.

Se oli tämä suurlakon mielikuva, joka suggereerasi, se se oli, joka suggestionin voimalla ja nopeudella yhtäkkiä, yhdellä iskulla, pyyhkäisi tai näytti pyyhkäisevän koko tuon käsityksen, että olevainen yhteiskuntajärjestys oli Jumalan asettama ja järkähtämätön ja että köyhä kansa ei itse kyennyt parantamaan tilaansa, siis juuri tuon 'vanhan hapatuksen', tuon 'pohjasakan', jonka hävittämiseen sosialistinen agitatsioni muuten ehkä olisi tarvinnut vielä vuosikymmeniä.

 

Suurlakko suggereerasi kansansielun niin sanoakseni negatiivisesti, se teki siitä tabula rasa'n, tyhjän taulun, ja 'orientteerasi' sen määrättyyn suuntaan. Sanon määrättyyn suuntaan, sillä tuohon tyhjään kansansieluun ei nyt suinkaan saattanut piirtää mitä hyvänsä; siihen saattoi piirtää vain sellaista sisällystä, joka oli jyrkässä ristiriidassa joukkojen entisen elämänkäsityksen kanssa, siis ainoastaan äärimmäiskantaisia aatteita.”

3.Kriisit, vallankumoukset ja ”hulluuden hetket”

käsitteellisiä eroja sosiaalisen ajan määritelmissä hulluuden hetken (moment of madness) käsitteen

lanseeraaja: Aristide R. Zolberg 1972 mitä hulluuden hetki sisältää?

– ajan kokemuksen yhteisyys, voimakkuus ja hetkellisyys

– uudet ryhmät pääsevät esille– uusia ajatuksia ja käsitteitä lanseerataan– yhteinen pettymyksen kokemus

”hullun vuoden” 1848 huipputeksti: Marx & Engels: Kommunistisen puolueen manifesti [1848]

romaani, jota ei voi ohittaa ”hullun vuoden” 1848 kuvauksena: Gustave Flaubert: Sydämen oppivuodet (1869)

4. Euroopan historian tärkeimmät esimerkit: helmikuu 1848, toukokuu

1968 poliittinen kriisi laukaisijana mitätön alku, mutta mittavat saavutukset

pitkällä tähtäimellä 1 Ranskasta tasavalta pysyvästi 2 Saksan ja Italian yhdistyminen 3 Yleisestä äänioikeudesta demokratian

normi 4 Kansallisuusaatteen läpimurto,

kansallinen itsemääräämisoikeus 5 Sosialismin aatteen esittäytyminen

Karl Marx ja Friedrich Engels: Kommunistisen puolueen manifesti. Kansankulttuuri (1976 [1848], s. 24) kuvasi alkanutta ”uutta aikaa” repäisevästi :"Jatkuvat mullistukset tuotannossa, kaikkien yhteiskunnallisten olojen alituinen järkkyminen, iänikuinen epävarmuus ja liikkeellä oleminen erottavat porvariston aikakauden kaikista muista. Kaikki piintyneet, ruostuneet suhteet ja niihin liittyvät vanhastaan arvossa pidetyt käsitykset ja katsantokannat menevät hajalle, kaikki vastamuodostuneet vanhenevat ennen kuin ehtivät luutua, kaikki säätyperäinen ja pysyväinen haihtuu pois, kaikki pyhä häväistään, ja ihmisten on lopulta pakko katsella asemaansa elämässä ja keskinäisiä suhteitaan avoimin silmin."

...ja toukokuu 1968...

aiempia globaalimpi ”hullu vuosi” ideat:

– ed. sukupolvien materialismin arvostelu– individualismin arvostelu ja kollektivismin

ihailu– etnosentrismin arvostelu– teollisen kulttuurin itsetuhoisuuden ja

tuhlailevuuden arvostelu– (myös) vanhan työväenliikkeen ja

Neuvostoliiton arvostelu

5.Suomalainen hulluuden hetki: suurlakko

(kansallislakko)syksyllä 1905 periferia ei kulje sama tahtia kuin

keskusalueet vertailua vuosiin 1848 ja 1968 nationalismi ja sosialismi vuonna 1905 johtuiko Suomen muuttuminen 1907

vaalikannatuksella mitattuna maailman sosialistisimmaksi maaksi ”hullusta vuodesta” 1905? (vrt. taulukko vaalituloksista!)

tärkeä suomalainen teksti: Kianto? Järnefelt?

Sosialismin vaalikannatus valtiollisissa vaaleissa ennen I maailmansotaa

Iso-Britannia 1910 6,4 Belgia 1912 9,3 Ranska 1914 16,8 Hollanti 1913 18,5 Ruotsi 1914 30,1 Suomi 1913 43,1

6.”Historian loppu” ja kumouksellinen vuosi

1989 Itä-Euroopan vallankumousvuosi

1989 ”hulluuden hetkenä”; ”Arabikadun kevät” 2011?

Historian loppu vai liberalismin loppu? Kaksi vastakkaista tulkintaa 1980- ja 1990-lukujen vaihteen historiallisesta luonteesta:

1. Francis Fukuyama (”historian loppu”)

2. ja Immanuel Wallerstein (”liberalismin projektin ehtyminen”).

 Max Weber: Protestanttinen etiikka ja kapitalismin 'henki’ [WSOY 1980,

saksankielinen orig. 1904-5], 134-135: "Kukaan ei vielä tiedä, kuka mainitussa kovassa

kotelossa asuu tulevaisuudessa ja onko tämän tavattoman kehityksen lopussa ilmestyvä aivan uusia profeettoja vai tapahtuuko vanhojen ajatusten ja ihanteiden mahtava jälleensyntyminen. Vai onko sittenkin, ellei kumpikaan näistä ennustuksista toteudu, seurauksena eräänlainen kouristuksenomainen itsensä tärkeänä pitämisen koristama mekanisoitu kivettyminen. Siinä tapauksessa voisi tämän kulttuurikehityksen 'viimeisissä ihmisissä' toteutua sana: 'Erikoismiehet ilman henkeä, nautintoihmiset vailla sydäntä: tämä ei–mikään kuvittelee nousseensa koskaan aikaisemmin saavuttamattomalle asteelle."

Immanuel Wallersteinin hahmotus 1989 jälkeiselle maailmalle

Wallerstein katselee globaalia tilannetta ”etelästä” käsin (”Kun kerran NL:kin epäonnistuu, kuinka sitten me?”)

Kyseenalaistuksen kohteita: kansallinen itsemääräämisoikeus ja kansallisvaltio; parlamentaarisen demokratian tavoittelu; köyhyyden poistaminen taloudellisen kasvun kautta…

Fukuyama & Wallerstein: Esimerkkejä yhteiskuntaan kurkoittavasta keskustelusta ”postmodernista aikakaudesta”?