ylä savon ammattiopisto yleisesite2014fin
DESCRIPTION
ÂTRANSCRIPT
Työ huvittaa kun saa olla lempiammatissaan!
Työ huvittaa kun saa olla lempiammatissaan!
Osaavissa käsissä tulevaisuus
osaavissa käsissä tulevaisuus
Ylä-Savon ammattiopisto kouluttaa monipuolisia osaajia työelämään - niin uusia ammattilaisia kuin jo aiempaa am-mattilaisten osaamista täydentäen. Koulutustarjonnassamme on vaihtoehtoja niin nuorille kuin aikuisillekin.
Yhteistyötä ja elivoimaisuuttaKehitämme alueen osaamista yhdessä elinkeinoelämän ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Tavoitteenamme on turvata seudun elinvoimaisuus edistämällä alueen ihmisten osaamista ja ammattitaitoa.
Koulutusta ja kehittämistä jo 50 vuottaYlä-Savon ammattiopisto kuuluu Ylä-Savon koulutuskuntayh-tymään. Koulutuskuntayhtymän omistaa kahdeksan yläsavo-laista kuntaa: Iisalmi, Keitele, Kiuruvesi, Lapinlahti, Pielavesi, Rautavaara, Sonkajärvi ja Vieremä. Ylä-Savon koulutuskun-tayhtymä on toiminut seutukunnan laaja-alaisena kouluttaja-na jo vuodesta 1962 lähtien.
Yli 2000 opiskelijaa vuosittainYlä-Savon ammattiopistossa opiskelee vuosittain noin 1200 perustutkinto-opiskelijaa, 800 aikuisopiskelijaa ja 300 oppisopi-musopiskelijaa. Henkilökuntaa on noin 300, joista opettajia 200.
Toiminta-ajatus, arvot ja visio 2015Annamme koulutusta, teemme kehitys- ja yhteistyötä ihmisten osaamisen ja toimeentulon sekä seutukunnan elinkeinoelämän kilpailukyvyn turvaamiseksi arvoihimme asiakaskeskeisyys, ta-loudellisuus, luotettavuus, hyvinvoiva henkilöstö, yhteistyökyky, nojaten.
Visio 2015: Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä on toiminta-alueen-sa arvostettu osaamisen ja hyvinvoinnin monialainen edistäjä.
YHDESSÄmenestykseen
Kuopio
Helsinki
KajaaniOulu
KIURUVESI
VIEREMÄ
SONKAJÄRVI
IISALMI RAUTA-VAARA
LAPINLAHTI
PIELAVESI
KEITELE
Työ huvittaa kun saa olla lempiammatissaan!
Kuopio
Helsinki
KajaaniOulu
KIURUVESI
VIEREMÄ
SONKAJÄRVI
IISALMI RAUTA-VAARA
LAPINLAHTI
PIELAVESI
KEITELE
www.ysao.fi
PALVELUALATtekviikka ja liikenne
ammatillinen peruskoulutus
Perustutkintokoulutuksemme kattaa laajasti tekniikan- ja lii-kenteen alan, luonnonvara-alan, matkailu-, ravitsemis- ja ta-lousalan, sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan sekä kulttuurialan opintoja.
Ammatilliseen peruskoulutukseen haetaan yhteishaussa säh-köisesti osoitteessa www.haenyt.fi. Lisätietoja hakemisesta www.koulutusnetti.fi.
Ammatillinen perustutkinto antaa vankan pohjan työelämään siirtymiselle sekä kelpoisuuden jatko-opintoihin ammattikor-keakouluissa ja yliopistoissa. Ammattitaitoa voi myös täyden-tää suorittamalla ammatti- tai erikoisammattitutkinnon.
Opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa osa opinnoista ulko-mailla työssäoppimisjaksojen aikana. Ylä-Savon ammattiopis-tolla on yhteistyökumppaneita useissa Euroopan maissa.
MAHIS on yläsavolaisten lukioiden ja ammatillisten oppilai-tosten yhteistyöverkosto, jossa on mahdollisuus samanaikai-sesti opiskella sekä ammatillisia että lukio-opintoja ja raken-taa henkilökohtainen opiskelusuunnitelma omien tavoitteiden pohjalta.
Taitaja-ammattitaitokilpailutoimintaKilpailutoiminta on osa perustutkinto-opiskelua. Itse toimin-nan kehittämisen lisäksi tavoitteena on perusopetuksen ope-tusmenetelmien ja -välineiden kehittäminen sekä opettajien ammatillisen osaamisen kohottaminen.www.skillsfinland.com
Lisätietoja ammatillisesta peruskoulutuksesta opinto-ohjaajilta: p. 0400 793 146, 0400 793 374, 0400 793 136, 0400 793 126
Ammatillisesta peruskoulutuksesta valmistuvien nimikkeet:• ajoneuvoasentaja• artesaani• autonkuljettaja• eläintenhoitaja • elintarvikkeiden valmistaja• hevostenhoitaja• ICT-asentaja• kokki• koneenasentaja• koneistaja• laborantti • leipuri-kondiittori• levyseppähitsaaja• maarakennuskoneenkuljettaja• maaseutuyrittäjä• media-assistentti• parturi-kampaaja• putkiasentaja• puuseppä• ratsastuksenohjaaja• sisustaja• sähköasentaja• talonrakentaja • tarjoilijaAmmatilliseen koulutukseen ohjaavaan ja valmistavaan koulutukseen (AMMATTISTARTTI) sekä ammatilliseen kou-lutukseen valmentavaan ja kuntouttavaan opetukseen ja ohjaukseen (URA, Valmentava I, erityisryhmä) voi hakeutua silloin, kun opiskelija haluaa vielä miettiä tulevaa koulutusalaa tai opiskelijalla on esim. oppimiseen tai koulutuksen valintaan vaikuttavia rajoitteita.
KYSYNTÄÄtyömarkkinoilla
Työ huvittaa kun saa olla lempiammatissaan!
PALVELUALAT
www.ysao.fi/peruskoulutus
luonnonvara-alaLUONNONVARA-ALAaikuiskoulutus
Aikuiskoulutus tarjoaa koulutus- ja kehittämispalveluja yksit-täisten ihmisten, yritysten sekä muiden yhteisöjen tarpeisiin. Tavoitteenamme on turvata seudun elinvoimaisuus edistä-mällä alueen ihmisten osaamista ja ammattitaitoa.n henkilökohtaistetut tutkintotavoitteiset koulutukset ja tutkinnot n täydennyskoulutukset tarpeen mukaann työpaikalla tapahtuvat koulutus-, ohjaus- ja kehittämis- palvelut
Meidän puoleen voi kääntyä, kun tavoitteena on n uusi ammattin olemassa oleva osaaminen tutkinnoksin työelämässä eteneminenn oman osaamisen kehittäminenn kilpailukykyisen osaamisen lisääminen työmarkkinoilla
Työssä hankitun osaamisen voi myös todentaa suorittamalla perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinnon osallistumat-ta varsinaiseen koulutukseen. Osaamisen ollessa tutkinnon tavoitteiden tasoista voi osallistua suoraan näyttötutkinto-tilaisuuksiin. Tämä tapahtuu alan opettajan henkilökohtai-sessa ohjauksessa. Osaamisen kaivatessa päivittämistä voi osallistua valmistavaan koulutukseen niiltä osin kuin se on tarpeellista. Tarjonnassamme on lukuisia eri alojen tutkintoja.
Tarjoamme jokaiselle sopivan koulutusmuodonn Omaehtoinen koulutus on osittain opetusministeriön ra-hoittamaa, jossa osallistuja maksaa itse osallistumismaksun. Opinnot voivat olla pää- tai sivutoimista opiskelua. Pääsään-töisesti omaehtoinen koulutus on monimuotoista, joten osal-listua voi myös työn ohessa. Opinnot koostuvat valmistavasta koulutuksesta sekä tutkintotilaisuuksista, jos kyseessä on tut-kintotavoitteinen koulutus.
n Työvoimakoulutus on kokonaisuudessaan työ- ja elin-keinohallinnon rahoittamaa, työttömille tai työttömyysuhan-alaisille henkilöille tarkoitettua koulutusta, jonka tavoitteena on työllistyminen. Koulutus järjestetään yleisimmin päiväkou-lutuksena. Koulutuksiin hakeudutaan oman työ- ja elinkei-notoimiston kautta ja siellä tehdään myös opiskelijavalinnat.
n Yritysten ja muiden yhteisöjen osaamisen ja toimin-nan kehittämistarpeisiin räätälöidään aina tarpeen mukaiset sisällöt ja toteutustavat. Pidempikestoisia koulutuskokonai-suuksia voi myös toteuttaa opetusministeriön rahoittamalla henkilöstökoulutuksella, oppisopimuskoulutuksella tai työ- ja elinkeinohallinnon osittain rahoittamalla TäsmäKoulutuksella.
Jos on tarve saada uusia työntekijöitä heidät voidaan kouluttaa joko oppisopimuksella tai yhdessä työ- ja elinkeinohallinnon kanssa RekryKoulutuksella. Kehitämme jatkuvasti palvelutar-jontaamme alueemme elinkeinoelämän tarpeiden mukaisesti.
OpinOvi -palvelusta tietoa aikuiskoulutuksestaAikuiskoulutukseen tai yleensä opiskeluun liittyvissä asioissa voi ottaa yhteyttä OpinOvi -palveluun! OpinOvi -ohjaajalta voi kysyä kaikkea aikuiskoulutuksesta oppilaitoksesta, koulutus-muodosta ja koulutustasosta riippumatta.
Lisätietoja: OpinOvi-ohjaaja p. 040 1778 589
Ajankohtaiset koulutusten haut:www.ysao.fi/koulutuskalenteri
OSAAMINENkasvaa
Työ huvittaa kun saa olla lempiammatissaan!
tekviikka ja liikenneKEHITTÄMISPALVELUT
www.ysao.fi/aikuiskoulutus
YhteystiedotNeuvonta ja palvelut ma – pe 8.00 – 15.30puh. 0400 793 365, 0400 793 103, 040 177 8523Asevelikatu 4, 74100 IISALMIpuh. 0400 827 251, fax (017) 272 5251
luonnonvara-alaLUONNONVARA-ALAoppisopimus
Oppisopimuskoulutus on joustava, yksilöllinen ja käytännön-läheinen kouluttautumismuoto, joka perustuu opiskelijan ja työnantajan väliseen määräaikaiseen työsopimukseen, voi-massa olevaan työ- tai virkasuhteeseen tai yrittäjyyteen.
Oppisopimuksella voi suorittaa kaikki ammatilliset perustut-kinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot.
Monille nuorille, aikuisille ja yritysasiakkaille oppisopimus-koulutus on erinomainen vaihtoehto. Koulutus on yleensä tutkintotavoitteista. Tutkinto valitaan kouluttajatyönantajan ja opiskelijan kanssa yhdessä. He osallistuvat työssäoppimis-suunnitelman laatimiseen oppisopimustoimiston henkilöiden ohjauksessa.
Keskeisiä asioita ovat oma työyhteisö oppimisympäristönä, työtehtävien ja -toiminnan yhteydessä tapahtuva oppiminen ja oman osaamisen kehittäminen. Oppilaitoksessa monimuo-toisesti toteutettava tietopuolinen koulutus syventää, täyden-tää ja laajentaa työyhteisössä tapahtuvaa osaamisen kehit-tymistä. Ammattialan opettaja henkilökohtaistaa tietopuolisen koulutuksen sisältö- ja toteutussuunnitelman sekä tutkinnon suorittamisen näyttötutkintona.
Oppisopimuskoulutus soveltuu hyvin myös erityistä tukea tar-vitsevien henkilöiden kouluttautumismuodoksi.
AMMATTIINjoustavasti
Työ huvittaa kun saa olla lempiammatissaan!
tekviikka ja liikenneKEHITTÄMISPALVELUT
Oppisopimus
www.ysao.fi/oppisopimus
www.hyvadiili.fi
luonnonvara-alaLUONNONVARA-ALAKEHITTÄMISPALVELUT
Ylä-Savon ammattiopisto on aktiivisesti mukana koko Pohjois-Savon kehittämisessä. Toimintamme tavoitteena on kehittää aluetta yhä paremmaksi paikaksi asua, opiskella ja tehdä työ-tä. Teemme yhteistyötä elinkeinoelämän, oppilaitosten, kunti-en, valtion ja Euroopan Unionin kanssa.
Opetuksen kehittäminenJohdamme, koordinoimme ja tuemme lukuisia hankkeita. Alu-eellisen kehittämistoiminnan tavoitteena on tuottaa uusia rat-kaisuja ja toimintatapoja sekä ammatillisen koulutuksen että alueen yritysten ja yhteisöjen yhteisiin tarpeisiin. Keskeisenä tavoitteena on kehittää toimintatapoja, joilla voidaan kouluttaa osaavia työntekijöitä.
Oppilaitoksessa tehdään jatkuvaa ja pitkäjänteistä työtä ope-tuksen kehittämiseksi. Vahvan verkostotyön kautta tuodaan opiskeluun uusia mahdollisuuksia, oppimisympäristöjä ja ope-tusmenetelmiä.
Kansainvälinen toimintaUlkomailla suoritetut työssäoppimisjaksot antavat tärkeää ko-kemusta ja näkemystä työelämää varten. Henkilöstöllä on mah-dollisuus osallistua ulkomaan työelämäjaksoihin ja opetustyö-hön eri maiden oppilaitoksissa sekä osallistua kansainvälisiin kehittämishankkeisiin. Kansainvälisissä kehittämishankkeissa pyritään löytämään hyviä käytäntöjä ja kehitetään yhteisiä rat-kaisuja eri maiden ammatillisen koulutuksen haasteisiin.
Yritystoiminnan kehittäminenYritys- tai toimialakohtaiset kehittämishankkeet ovat osa elin-keinoelämän asiantuntijapalveluja. Työelämän tarpeista läh-tevien palvelujen ja koulutusten kehittäminen ovat keskeinen osa kehittämispalvelujen toimintaa. Tiivis yhteistyö työelämän kanssa kohottaa tarjottavan ammatillisen opetuksen laatua.
KEHITTÄMINENyhteistyössä
Lisätietoja kehittämispalveluista:Kehitysjohtaja p. 0400 793 026 (Tähtiniemi)
KäyntiosoiteKotiteollisuuskuja 3, 74100 Iisalmi (Tähtiniemi)
Postiosoite
PL 30, 74101 Iisalmi
Työ huvittaa kun saa olla lempiammatissaan!
tekviikka ja liikenneKEHITTÄMISPALVELUT
www.ysao.fi/kehittamispalvelut
luonnonvara-alaLUONNONVARA-ALAPALVELUT
Ylä-Savon ammattiopiston monipuolinen koulutustarjonta mahdollistaa kattavan palveluvalikoiman. Asevelikadulla toi-mii harjoitusravintola Oppimestari, Luma-keskuksella myy-mälä/kahvio Eväsmestari ja parturi-kampaamo Hiustaiturit. Tilaustyönä on saatavilla kulttuuri-, metalli-, rakennus-, säh-kö-, puu- ja auto- ja kuljetusalan palveluja.
Peltosalmella toimii Pieneläinhuoltamo Tassula sekä Eläinhoi-tola Tassutupa. Hingunniemi tarjoaa hevosten kengitystä, ravi-hevosten valmennusta, oriaseman ja hevosklinikan palveluja.
Vuokraamme tiloja niin arkeen kuin juhlaankin. Meiltä voi ostaa oman kodin. Ainutlaatuinen ajoharjoitteluratamme mahdollis-taa liukkaan kelin harjoittelun ympäri vuoden kaiken kokoisilla ajoneuvoilla.
Tarjolla on myös opiskelijoiden perustamien, vuosittain vaih-tuvien ja oikealla pääomalla toimivien NY- Vuosi Yrittäjänä -ohjelman mukaisten NY-yritysten markkinoimia palveluja ja tuotteita.
PALVELUJENtarjoaja
Työ huvittaa kun saa olla lempiammatissaan!
tekviikka ja liikenneKEHITTÄMISPALVELUT
www.ysao.fi/palvelut
Kuvat Rauni Juutinen
luonnonvara-alaLUONNONVARA-ALAyhteystiedot
YrittäjäntiePeruskoulutus: logistiikka, auto-ala Aikuiskoulutus: logistiikka, yrityspalvelut, ravitsemis- ja puhdistuspalvelut
KatuosoiteYrittäjäntie 23, 74130 IISALMI
PostiosoitePL 129, 74101 IISALMI
Puhelin0400 827 251 (vaihde)
Faksi(017) 272 5555
Opintotoimisto040 1778 515, 0400 798 529
KivirantaPeruskoulutus: puualaAikuiskoulutus: rakennusala
KatuosoiteKivirannantie 32, 74130 IISALMI
Puhelin0400 827 251 (vaihde)
Luma-keskusPeruskoulutus: elintarvikeala, hiusala, laboratorioala
KatuosoiteSavonkatu 5, 74100 IISALMI
Puhelin0400 827 251 (vaihde)
AsevelikatuPeruskoulutus: hotelli-, ravintola- ja cateringala, kone- ja metalliala, sähkötekniikka, talotekniikka, talonrakennusAikuiskoulutus: kone-ja metallialaHallinto, opiskelijapalvelut, kuntayhtymäpalvelut
Katuosoite Asevelikatu 4, 74100 IISALMI
Postiosoite PL 30, 74101 IISALMI
Puhelin (vaihde)0400 827 251
Faksi(017) 272 5251
Opintotoimisto040 1778 518, 0400 798 529
Oppisopimustoimisto puh. 0400 793 365, 0400 793 103, 040 177 8523
TähtiniemiPeruskoulutus: käsi- ja taideteollisuusala, media-ala, ICT-ala, verhoilu- ja sisustusala sekä AMMATTISTARTTI- JA URA -koulutusKehittämispalvelut
KatuosoiteKotiteollisuuskuja 3, 74100 IISALMI
Puhelin0400 827 251 (vaihde)
OTAyhteyttä
Työ huvittaa kun saa olla lempiammatissaan!
tekviikka ja liikenne
Julkaisija Ylä-Savon koulutuskuntayhtymäPainosmäärä 6000 kplPainopaikka Painotalo Seiska Oy, 2012, IisalmiTaitto Panu Pöyhtäri
HingunniemiPerus- ja aikuiskoulutus: luonnonvara-ala, hevostalous
KatuosoiteHingunniementie 98, 74700 KIURUVESI
Puhelin0400 827 251 (vaihde)
Faksi(017) 272 5912
Opintotoimisto040 1778 511
PeltosalmiPerus- ja aikuiskoulutus: luonnonvara-ala, maatilatalous, maarakennus
Katuosoite Kotikyläntie 254, 74150 IISALMI
Puhelin0400 827 251 (vaihde)
Faksi(017) 272 5731
Opintotoimisto0400 793 094
Ajoharjoittelurata
KatuosoiteSonkajärventie 114, 74100 IISALMI
Puhelin0400 792 818
www.ysao.fi/yhteystiedot
Ylä-Savon ammattiopisto, KuopioPerus-ja aikuiskoulutus: maarakennus
KatuosoiteSahakatu 1, 70800 Kuopio
Puhelin0400 793 194
Ylä-Savon ammattiopisto, JoensuuAikuiskoulutus: maarakennus
KatuosoitePajapolku 5 A, 80400 Ylämylly
Puhelin0400 792 825
Sähkö[email protected]
www.ysao.fiwww.facebook.com/ysao.fi
LaskutusosoiteYlä-Savon koulutuskuntayhtymäOstolaskutPL 3074101 IISALMI
Työ huvittaa kun saa olla lempiammatissaan!
Työ huvittaa kun saa olla lempiammatissaan!
Tavataan Facebookissa!www.facebook.com/ysao.fi