Ämmän ääniPohjois-Savon äänekkäiden vasemmistonaisten

sekä miesfeministien lehti3. vuosikerta, nro 1 - kevät 2010

VASEMMISTON VAALINAISETYlärivissä Raija Haukka, Heidi Komulainen ja Kaisa Korhonen, alarivissä Pia Valkonen, Kirsti Puurunen ja Raija Hassinen

Päätoimittajalta

Ämmän ääniPohjois-Savon äänekkäiden

vasemmistolaisten lehti3. vuosikerta, nro 1 - kevät 2010

Julkaisija:VasemmistoliitonPohjois-Savon piiri

Päätoimittaja:Pia Valkonen Lapinlahtipia.valkonen@lapiomies.fip. 050 5511611,Juhani Ahontie 5c,73100 Lapinlahti

Toimittajat:Pohjois-Savon Vasemmistolaiset

Kansikuvissa:Vasemmistoliiton Pohjois-Savon naisehdokkaat kohti eduskunta-vaaleja 2011

Painosmäärä:15 000 kpl, lehteä jaetaan eri puolilla Pohjois-Savoa vaali- ja muissa tilaisuuksissa

Painopaikka:Lehtisepät Oy, Hallipussi 2(PL 45), 76101 Pieksämäki,puh. (015) 3481 309

Aktivistin lauantaipäiviä

Punaiset lapaset - ja lämpimät kädetNe kun löydät,- niin siinä onnellisen ihmisen näetMutta, jos sillä kylmän tutina on päällä- ja poloisella varpaat jäässä pakkassäälläNiin, hälle kun vielä lämpimät sukat aikaan saat- niin silloin, taivasosuuden hänen kanssaan jaat

Matti Semi

Lämpimät kädet....

Tukityöllistämisen viidakossa

Lapasista puheen ollen. Mun suositus on että käytät 7 veljestä lankaa, se on joutuisaa neuloa ja hyvälaatuista sukkiin. Sitä saa joka marketista. Yhdestä kerästä (150gr) saa yhdet noin naisten kokoiset sukat+lapaset. Osta mieluum-

min bambupuikot kuin teräs- jos saat. Bambuiset on pehmeemmät käteen eivätkä liukkaat, joten eivät tipahtele neuloessa silmukoista. Suositus sille langalle on koko 4, mutta mä käytän yleensä vähän ohuempia. Napakkaa kutoen teen yleensä lapasiin 10 silmukkaa puikolle, sukkiin 12. Tarkempia ohjeita täytyy neuvoa kädestä pitäen.Terveisin

Aktivistin lauantaipäivä alkaa banderollin silityk-sellä. Puhelinsoitto paljastaa, että toinen aktivisti odottaa silitettyä ja nätisti kokoontaiteltua isku-lausetta tyynen rauhallisesti Lapinlahden kirjaston lukusalissa. Sadattelun hiljaa itsekseni. Emme ole

tulleet sopineeksi kovin tarkkaan, missä tapaamme.On kansainvälinen ilmastopäivä. Tempauksemme paikallis-

lehti-ilmoituksessa tosin lukee, että kansainvälinen ilmastoin-tipäivä, mistä saamme kiittää lehden oikolukuohjelmaa. Se ei meitä haalenna. Kööpenhaminan ilmastopäivään ovat matkusta-neet meitä nuoremmat aktivistit. Eräässä Kööpenhaminan uutis-kuvassa näkyy Saamenmaan lippu. Se sykähdyttää.

Olemme pyytäneet kuopiolaisen kirjailijan Jouni Tossavaisen paikalliseen kirjakauppaan keskustelemaan ja kello kaksitoista kuljetamme yhtä maapalloa pitkin kirkonkylää. Nastoitamme Kohtuus-ryhmän kymmenen teesiä kulutuskriittisemmästä yh-teiskunnasta kirkon oveen.

Neljähookerhon myyjäisissä on tarjolla käsitöitä. Ihmiset edelleenkin osaavat tehdä itse. Käymme jakamassa myyjäisvä-elle kohtuusteesejä. Muuan körttiaktivisti katsoo ystävällisesti suoraan silmiin ja hymyilee, kun kerron, että meitä on muuta-ma kohtuusaktiivinen jäänyt tänne Ylä-Savoonkin - nuoremmat vaikuttavat suoraan Kööpenhaminassa.

Iltapäivällä katsomme eurooppalaistyyppiseksi autonomisek-si sosiaalikeskukseksi julistamallamme Meijerillä dokumentin maahanmuuttaja-maatalouslomittajasta. Paikalla on alustamas-sa dokumentin ideoija ja Venäjä-tutkija.

Noin kuukauden kuluttua starttaan 1990-luvun alussa parhaat päivänsä nähneen Saabin lauantaiaamun pakkasessa ja käännän nokan kohti Iisalmea. Meillä on Kansataloutta tasan kaikille -seminaari, joka on jatkumoa edellisenä vuonna pitämällemme äärivasemmistolaiselle Ärräpää-seminaarille. Saimme Ärräpäi-hin Lapinlahdelle saman katon alle edustajat niin Vasemmisto-liitosta, Suomen Kommunistisesta puolueesta, Kommunistises-ta Työväenpuolueesta että Suomen Työväenpuolueesta emmekä kukaan tarttuneet toistemme tukkaan.

Kansantaloutta tasan kaikille on myös monen tahon yhteis-työn tulos. Tällä kertaa mielenkiintoinen poliittinen coctail syntyy demareista, vihreistä, Vasemmistoliitosta, Suomen kom-munistisesta puolueesta ja muutamasta maltillisesta porvarista. Väkeä on niin, että Iisalmen demareiden Työväentalon pullis-

telee. Kiitoksia Iisalmen Kirsti Puuruselle ja Kuopion Heidi Komulaiselle. He jaksavat luotsata alustajia ja yleisöä läpi kar-dinaalisen ohjelman. Alustajia on kosolti ja aikataulu mitattava munakellolla.

Kansanalousseminaarissa työskentelen roudarina. Kun vihrei-den poliittinen sihteeri Jouni Vauhkonen loikkaa etelän junasta autooni ja kysyy, onko paikalla väkeä viisi vai kuusi, saan sa-nottua, että kun lähdin kohti rautatieasemaa oli yleisöväkimäärä jo kuudessakymmenessä.

Menee reilu kuukausi ja kokoamme yläsavolaisia vallanku-mousbussiin. Matkamme kohti Kuopion toria, jossa etujoukot virittelevät banderolleja. Etujoukot ovat panneet nakkikeiton hautumaan ja pyöräyttäneet edellisenä päivänä tilaisuuteen pul-lat. Etujoukkoduo Pasi Tervo ja Erkki Tiitinen teki urotyön ja heräsi ennen ylösnousua Näpäytä Natoa -seminaarin muonituk-sen vuoksi. Tilaisuuden juhlapuhe Ämmän Äänessä sivulla 7.

Kansalaisliikekokoontumisistamme tulee väistämättä reipas- ja raitishenkisiä, sillä kaikki tehdään talkoilla ja ruoasta peritään vapaaehtoinen maksu. Meillä ei ole varaa - eikä kyllä haluakaan - kosteisiin laivaseminaareihin.

Näpäytä Natoa -seminaarissa Rauhanpuolustajien toiminnan-johtaja Teemu Matinpuro huomauttaa, että on parasta alkaa taas kirkastaa sotilaallisen liittoutumattomuuden ideaa.

Muistelen, että Moskovassa opiskellessani törmäsin Sotilai-den Äitien komiteaan ja kiitän Luojaani siitä, että minulla on vain tyttäriä. En ole synnyttänyt tykinruokaa ja kuuntelen mie-lenkiinnolla Äidit Natoa vastaan -aktivistin Hanna Eran kieliku-vaa. Minäkin olen mieluummin itujen halaaja ja elämän säilyt-täjä kuin ryynään ryhmäytymiskertausharjoituksissa - niin kuin eräällä yrittäjäkurssilla Iisamessa taannoin uhkasi tapahtua.

Alan myös välittömästi sommitella seuraavaa aktiota varten, kuinka sotilaallinen liittoutumattomuus -iskulause mahtuu ban-derolliin.

Tervetuloa tekemään politiikkaa!Nimenomaan tekemään. Tällai-nen sopii hyvon kaltaisillenijärjestöbyrokratia-allergisille.Lapasten neulomisesta on hyväaloittaa.

Pia ValkonenLapinlahti

Siilinjärven tukityöllistäminen on tak-kuista. Olen nyt ollut tukityöllistettynä maksimituella viime vuoden toukokuun alusta. Työttömälle ei missään vaiheessa anneta tieto siitä, kuinka kauan tukea on mahdollista saada.

Työsopimukset tehdään lyhyissä pät-kissä ja työntekijä pakotetaan pitämään lomat pätkissä. Näin ei ole mahdollista pitää kunnon kesälomaa. Jokaisen sopi-muskauden lomat on pidettävä sopimus-kauden sisällä.

Minäkin olen tähän vajaaseen vuoteen saanut tehdä jo kolme työsopimusta. Kui-tenkin sosiaaliselle yritykselle voidaan myöntää vajaakuntoisen palkkaamiseen palkkatukea 36 kuukaudeksi.

Tätäkään tietoa minulle ei ole annettu työvoimatoimistosta. Olen itse kaivanut

tiedän netistä.Nyt on taas sopimus katkolla touko-

kuun alussa, kun tulee vuosi täyteen, eikä tietoa vielä ole, onko jatkoon rahaa.

Työpaikalla on kyllä. Johtaja sitä miel-tä että pidämme tästä kolmesta vuodesta kiinni kynsin hampain. Olemme sopineet jo neuvottelupäivänkin asiasta.

Eniten jurppii työvoimatoimiston hom-ma, kun siltä ei tietoa heru työttömille lain määräämistä etuuksista.

Jotenkin olen saanut sellaisen kuvan, että heidän pitäisi olla sillä työttömien asialla. Samalla lailla mekin olemme joutuneet veromme maksamaan. Katson itsestäni olevan enemmän hyötyä vaikka tukityössä kuin vain kotona makaamassa, vaikka rahat otetaankin verovaroista. Jo-takin vastinetta siitä on kunnalle.

Tykkään kyllä käydä töissä, lapset ja henkilökunta ovat mukavia. Töissä aika kuluu siivillä ja onhan se mielentervey-dellekin hyvä nähdä ihmisiä. Palkka tosin voisi olla suurempi. Ei palkalla kyllä eläi-si, jos asuisi vuokralla eikä olisi toisen tuloja.

Uuden pidemmän sopimuksen toivossa eläen.

Riitta Jauhiainen

Vaikeasti työllistyvän, vajaakuntoisen tai työnsuunnittelijan palkkaukseen palk-katukea voidaan myöntää enintään 24 kuukaudeksi kerrallaan. Vajaakuntoisten työllistämiseen tukea voidaan myöntää uudelleen jäähysäännön estämättä, jos tuen myöntämisedellytykset ovat edel-leen voimassa.

Sosiaaliselle yritykselle voidaan myön-tää palkkatukea työttömän vajaakuntoi-sen palkkaamiseen 36 kuukaudeksi sekä pitkäaikaistyöttömän tai vaikeasti työl-listyvän palkkaamiseen 24 kuukaudeksi. (Vaikeasti työllistyvä = 500 pv työttö-myysturvaa saaneet)Tukimalli €/pv €/kkPerustuki 23,24 500,00Perustuki +60% korotuskunta työllistämisvelvoite jasos yrit. pitkäaikaistyötön ja vajaakuntoi-nen 37,18 800,00Perustuki + 50% korotus kunta pitkäaikaistyöttömänpalkkaus 34,86 749,00Perustuki +90% korotus 500 pv työttö-myysturvaa saaneet 44,24 951,00

Pohjois-Savon vasem-mistonaisten ehdokkaat eduskuntavaaleissa keväällä 2011 esittäy-tyvät tässä lehdessä seuraavasti:Raija Hassinen Siilinjär-veltä s. 12,Raija Haukka Rautalam-milta s. 6-7,Heidi Komulainen Kuopi-osta s. 4-5 ja s. 7,Kaisa Korhonen Leppä-virralta s. 3,Kirsti Puurunen Iisalmes-ta s. 12Pia Valkonen Lapinlah-delta s. 2.

Hyvä vasemmistosisko! Langat Handusta! www.handu.fi

Pohjois-Savon äänekkäiden vasemmistolaisten lehti3. vuosikerta, nro 1 - kevät 2010

Kaikki rehellinen työ on arvokasta, sanotaan, vaan usein sitä huomaa että toinen onkin toista arvokkaampaa. Mitattiin sitten rahassa tai puheen sävyssä, perinteiset miesten työt sattuvat usein olemaan niitä arvokkaam-pia.Se, mikä on suurta, vaatii koneita ja tehdään kovista materiaaleista, on merkittävämpää kuin pehmeä, pieni ja lämmin.

Naisten perinteinen tehtävä on ollut vaalia kodin lämpöä ja viihtyisyyttä, pysy-tellä kodin seinien sisällä. Kun mummi oli pieni, hän oppi kotona ja koulussa tarpeellisia kodin käsitöitä.

Tytöt osasivat kehrätä, kutoa, neuloa ja ommella; he kasvoivat pienestä pi-täen naisellisuuteen johon kuului hoiva ja huolenpito, kodin askareet. Käsityö-taito oli yksi naisen mitta ja parhaisiin naimisiin pääsivät taitavimmat. Monien naisten käsityöt ovat olleetkin suoranaista taidetta, vaikkei niitä taidehistorian sivuilta löydykään.

Tekstiilikäsitöiden osaaminen oli jokaiselle naiselle velvollisuus ja kuului yleissivistykseen, omia taipumuksia tai toiveita ei kyselty. Käsityö- ja kotitalo-uskouluja perustettiin, jotta köyhätkin tytöt pystyivät elättämään itsensä kun-niallisesti ompelijoina ja palvelijattarina, mutta ennen kaikkea jotta heistä tulisi hyviä perheenemäntiä.

Mummin nuoruudessa naiset eivät päässeet vaatturin eivätkä räätälin op-piin, sillä ammattimainen paremmin palkattu työ oli yleensäkin varattu miehil-le. Naisten käsityöt nähtiin työksi, jota pääasiassa tehdään kodeissa, ilman palkkaa.

Mummi oli onneksi päättäväinen nainen. Mummilla oli kolme tytärtä, joiden hän toivoi pääsevän elämässään eteenpäin. Niinä aikoina ei köyhän evakon rahoilla kouluja käyty. Niinpä mummi, käsistään kätevä, kutoi kankaita ja mat-toja koko kylän tarpeiksi ja ansaitsi tyttärilleen koulurahat.

Kaikki kolme tytärtä kävivät oppikoulun, opiskelivat ylioppilaiksi ja pitem-mällekin.

Mailma on muuttunut, tytöillä on vapaus määrittää enemmän itse, millaisik-si naisiksi haluavat kasvaa ja naisilla on mahdollisuus määritellä itse, miten arvokkaana omaa työtään pitävät – oli se sitten perinteisesti naisten työtä tai miesten työtä tai jotain ennen määrittelemätöntä työtä.

Tyttäreni sai valita, opetteleeko ompelemaan vai hitsaamaan – tosin vie-lä nykyaikanakin hitsaamisesta on jouduttu maalaiskouluissa taistelemaan. Useimmat tytöt valitsevat isoäitiensä perinteen edelleen, ja tärkeää sitä hie-noa perinnettä onkin vaalia

Kuitenkin tytöillä on nyt koulussa mahdollisuus valita käden taitojen osaa-misensa omien kiinnostustensa mukaan – samaa mahdollisuutta toivoisi myös pojille, mutta sosiaaliset paineet ovat heitä kohtaan vielä vahvempia eikä monikaan uskalla valita ”tyttömäisiä” harrastuksia.

Kun tekstiilitöitä nimitetään ”rättikässäksi”, ymmärtää jokainen kuinka vä-hän arvostetusta asiasta on kyse.

Onneksi tällä hetkellä eletään aikaa, jolloin neulominen, huovuttaminen ja monet perinteiset taidot ovat taas kunniassa. Sadoissa neuleblogeissa esi-tellään tavallisten ihmisten, harrastajien ja himoneulojien upeita töitä. Netti-maailmassa elää perinteinen ompeluseura tuhatkertaisena yhteisönä, jossa toisilleen vieraat samasta asiasta innostuneet ihmiset kysyvät ja saavat neu-voa, vaihtavat tietoa ja kokemuksia, innostavat toisiaan uusiin kokeiluihin ja lohduttavat toisiaan epäonnistumisten hetkellä.

Isoäitien perintö elää vahvasti ja naiset itse ovat määritelleet sen arvok-kaaksi osaamiseksi.

Mummi neuloi aikoinaan lämpimin ajatuksin harmaita karheita saapassuk-kia miehelleen ja veljilleen. Nyt me lähetämme rakkaamme kouluun ja töihin punaisissa sukissa. Tarvitsemme lisää lämpimiä käsiä rakentamaan maail-maa paremmaksi jokaiselle lapselle, aikuiselle ja vanhukselle

Tule neulomaan punaisia sukkia ja lapasia kanssamme - pienten, pehmei-den, lämpimien arvojen puolesta.

Kaisa KorhonenLeppävirta

Kaikki rehellinen työon arvokasta

ÄÄ

Lämpimät kädet...- rakentavat maailmaa - tekevät työtä - hoitavat lapsia ja vanhuksia ja sairaita - kertovat inhimil-lisyydestä ja välittämisestäTarvitsemme lisää lämpimiä käsiä...Tule talkoisiin mukaan neulomaan punaisia lapasia ja sukkia ehdokkaiden vaalikampanjan tukemiseksi. Jokainen innokas neuloja voisi vaikka ottaa yhteyttä oman alueensa naisehdokkaaseen.

SEURAAVA FEMINAARILAPINLAHDELLA LA 17.4.

Paikka ja tarkempi aika ilmoitetaan myöhemmin Matti ja Liisa -lehdessä sekä Pohjois-Savon Vasemmistonaisten sähkö-postilistalla.

TEEMANA RIITTÄVÄN HYVÄ ÄITIYSVIERAANA RAIJA HASSINEN SIILINJÄRVELTÄ

“Naisissako ei mukamas ole munaa?”Ämmän Ääni päätti tehdä aikamatkan Pohjoissavolaisten vasemmistonaisten historiaan

vierailemalla entisen kansanedustaja Lauha Männistön (s. 1934) luona Siilinjärvellä. Puhtia ja vinkkejä poliittiseen naistoimintaan löytyieikä vierailulta tarvinnut lähteä kotiin tyhjin käsin.

Kahvikupposten ääressä keskustellessamme Lauhan mies, Venni Männistö,kävi hakemassa naapurista kananmunia ja juustomaitoa.

Joten muniakin saimme mukaamme monta kennollista.

Lauha epäilee ääneen, ettei keskustelusta hänen kans-saan tulisi olemaan vasem-mistolle mitään hyötyä, sillä aika kun hän oli aktiivinen

politiikassa, oli täysin eri kuin tämä.Protestoimme Pia Valkosen kanssa

yksissä tuumin Lauhan väitettä. Mieles-tämme menneestä ajasta voi olla myös opittavaa tähän päivään ja historiaa on hyvä tuntea. Lauha korostaa ihmisen kohtaamisen tärkeyttä poliittisessa toi-minnassa, mutta voisiko vasemmisto soveltaa tätä ajatusta myös nettitodelli-suudessa?

Aikamme keskeinen pahoinvoinnin aiheuttaja on jatkuva kiire ja stressi.

Voisikohan ymmärrys siitä, ettei elämä aina ole ollut tällaista, toimia lääkkeenä hektiseen elämänmenoon? Tarvitaanko tähän aikaan lisää hitautta ja vähemmän informaatiota? Kuinka korvaamme politiikan asiantuntijaval-taisuuden kansanvallalla? Kuinka pu-ramme turhaa byrokratiaa?

Tässä lueteltuna joitakin asioista, joista me savolaiset vasemmistolaiset naiset keskustelimme lähes kaksitunti-sen ”huastelun aekana”.

Sairaanhoitajan työn ja myöhemmin eduskuntatyön ohessa Lauha toimi ak-tiivisesti Suomen Kansan Demokraatti-sessa Liitossa (SKDL) ja Suomen Nais-ten Demokraattisessa Liitossa (SNDL). Hän kertoo aktivoituneensa politiikkaan vasta muutettuaan Keuruulta Siilinjär-velle töihin Harjamäen sairaalaan vuo-den 1961 kesällä, jonka jälkeen Lauha on ollut mukana myös Siilinjärven kun-nallispolitiikassa.

Lauha tunnustaa, ettei vuoden 1966 eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi lähti-essään tullut ajatelleeksikaan, että pää-töksen seurauksena voisi olla läpimeno-kin.

Usein vaalitilaisuudet olivat tuolloin SKDL:n järjestämiä ”tupailtoja” ja tu-vat saattoivat sijaita vaikeastikin tavoi-tettavissa paikoissa ja paljon aikaa kului pelkkään matkustamiseen.

Vaalityö oli Lauhan mukaan pitkälti sitä, että ”joka paikkaan mentiin, mihin vähänkään kinuttiin”, mutta ahkeran maakunnan kiertämisen jälkeenkin vaa-limenestys oli Lauhalle yllätys.

Lauhan ja Vennin keskimmäinen tytär Tiina Heikkinen oli ensimmäisellä luo-kalla koulussa, kun Lauha vuonna 1966 valittiin kansanedustajaksi silloisesta Kuopion vaalipiiristä SKDL:n ehdokas-listalta.

Nyt Tiina istuu kanssamme kahvipöy-dän ääressä ja muistelee, kuinka hänen lapsuuteensa kuului erottamattomana osana myös vaalityö. Kolme vuotta Tii-naa vanhempi Maria muutti Imatralle isoäitinsä luo samaan aikaan kun Lauha aloitti työt eduskunnassa.

Tiina ja Elina puolestaan viettivät vii-kot kotona Siilinjärvellä isänsä kanssa. Sairaalan ylläpitämässä päivähoidossa lapset eivät viihtyneet, joten Vennin tu-kena kotitöissä kävi Lauhan sukulaisia, tuttavia ja joskus kotiapulaisiakin autta-massa.

Tiina muistelee lämmöllä erityisesti vappujuhlia ja muita ”karkeloita”, jois-sa sai olla lapsena mukana äitinsä poliit-tisen toiminnan myötä.

Lapset saivat monesti esiintyäkin niissä tilaisuuksissa, joissa saivat olla mukana.

Tiinan ja Elinan bravuurina oli esittää Peppi Pitkästossua, äiti ja tytär muis-televat hymysuin. Tytär Tiinalla ei ole jäänyt äidin pitkistä etätyöviikoista mi-tään katkeruuksia, mutta Lauha muistaa olleensa joskus jopa mustasukkainen lapsistaan silloisille apulaisille.

Älä jää kivaksikahvinkeittäjäksi

Kun Lauha alkoi käydä SKDL:n paikal-lisosaston kokouksissa, koostui järjestö-väki pääosin iäkkäämmistä miehistä ja heidän silloin tällöin kokouksiin osallis-tuvista vaimoistaan.

Hän muistaa, kuinka joku toivotti hä-

net tervetulleeksi mukaan toimintaan sanoen: ”Voi kun kiva, kun nyt saadaan kahvitkin kokouksessa!”

Tähän Lauha vastasi heti, että ”Minä en tuu kahvinkeittäjäksi, vaan minä ha-luan osallistua kokoukseen.”

Naurahtaen hän jatkaa, että ”sitten sitä osallistumista on ollutkin” ja että ”asenne oli siis aluksi se, että kun toi-miva nuori nainen liittyy joukkoon, niin sehän keittää sitten siellä kahvit.”

Pia sanoo, ettei Lapinlahdella tätä nykyä sentään toivoteta uusia naisia tervetulleeksi pyytämällä heitä kahvin-keittoon, mutta häntäkin ärsyttää se, että käytännössä kahvinkeitosta huolehtivat edelleen pääosin naiset.

Kysyessäni Lauhalta, millaisella vaa-libudjetilla hän lähti vuoden 1966 vaa-leihin, seuraa kysymystäni pieni nau-rahdus. Lauha paljastaa, ettei tuohon aikaan eduskuntaan menty rahalla, vaan pikemminkin ”sanalla”.

Hän maksoi itse bensat ja Venni toimi pääosin kuskina, kun hän kulki teke-mässä vaalityötä. Juuri ennen vaaleja lehdessä oli lehtimainos kuvan kanssa, mutta tilaisuuksista ei tarvinnut juuri lehti-ilmoituksia maksaa. Sana ehdok-kaan paikkakunnalle tulosta kiersi ja jos ilmoitus oli lehdessä, niistä huolehtivat paikalliset osastot.

”Meidänkin on varmaan alettava miettiä, kuinka tehdä vaalityötä ilman rahaa”, Pia pohtii ääneen ja voin olla hänen kanssaan samaa mieltä.

”Ei vaaleihin lähtemisen tulisi olla mikään investointihanke, johon täytyy nostaa pankkilainaa”, sanon ja jatkam-me pohdintaa siitä, toteutuuko edustuk-sellinen demokratia yleensä enää nyky-aikana, kun vaalibudjetit vain paisuvat paisumistaan.

Jonkin verran kulujahan syntyy aina matkustuksesta, mutta työttömän, opis-kelijan tai toimeentulotuen varassa elä-vän edellytykset maksaa esimerkiksi kalliita lehtimainoksia ovat erilaiset kuin ansiotyössä käyvän tai muuten va-rakkaamman ihmisen.

Lauha korostaa keskustelussa, että ih-miset ovat tärkeitä. Hänen omin sanoin:

”Ehdokkaalla pitää olla ihmisiä ympärillä, jotka sanovat pienen hyvän sanan silloin ja toisen tällöin tai itse

asiassa aina kun on kontaktia joko en-nestään tunnettuihin vasemmistolaisiin tai sellaisiin, jotka jollakin tavalla sym-

patisoi. Se pieni sana. Siihen aikaan, kun minä olen ollut, niin se kantoi.”

Myös oman puolueen kunnan ja maa-kunnallisten kunnallismiehien rooli oli Lauhan mukaan merkittävä hänen kan-sanedustajaksi pääsynsä kannalta. Hän kertoo, kuinka heidän kauttaan pystyi verkostoitumaan, he ottivat yhteyksiä toisiinsa ja kutsuivat Lauhaa järjestä-mään tilaisuuksia omille paikkakunnil-leen.

Käyntikorttijoka kouraan

Vaalitilaisuuksiin osallistuivat lähinnä oman puolueen ihmiset, mutta kun pai-kalla oli monia kuulijoita, levittivät he osaltaan sanaa eteenpäin ja seuraavaan tilaisuuteen saattoi tulla jo lisää uteliaita ihmisiä kuuntelemaan.

Silloisten tilaisuuksien osallistuja-määrät vaihtelivat Lauhan arvion mu-kaan kymmenestä pariin kymmeneen. Juhlatilaisuudet vetivät paikalle jopa toista sataakin ihmistä.

Pia puolestaan pohtii, mitä tehdä nyt, kun vasemmisto ei enää onnistu liikut-telemaan massoja: ”Tarvitaan vaihtoeh-tostrategia. Näytetään naamaamme jos-sain vaikka naisten messuilla (…) Sinne vaan joku kirppariosasto tai lapasosasto pystyyn. Sekaan vaan.” Me muut nykyt-telemme.

Lauhan mukaan vaalityötä tehdes-sä on tärkeää, että ehdokkaalla on aina mukana myös jotakin käteen annetta-vaa. Joku pieni, mielellään kuvallinen, kortti, jossa on ehdokkaan yhteystiedot ja vaalinumero helpottaa luomaan kon-taktia ihmisten kanssa. Niihin voi myös vaikka käsin kirjoittaa tietoa siitä, missä on seuraavan kerran tavattavissa.

Vaikka henkilö heittäisi kortin roskiin saman tien, on hän kuitenkin todennä-köisesti ainakin katsonut sen läpi. Eivät-kä kaikki mene roskiinkaan.

Ilkeiltäkään juoruilta Lauha ei säästy-nyt vaalityötä tehdessään. Esimerkiksi kun perheessä vaihdettiin autoa, joutui Lauha kuulemaan ilkeitä puheita siitä, että puolue olisi ostanut auton hänen lähdettyään ehdokkaaksi, mikä ei tie-tenkään pidä paikkaansa.

Jatko vaalikauden jälkeen ei missään vaiheessa ollut Lauhalle itsestään sel-vyys. Vaalityötä tehtiin paljon ja me-nossa oltiin vaalien välilläkin. Tiinakin muistelee naureskellen ja päätä pudis-tellen, että kaikki mahdolliset jalat lai-tettiin aina liikenteeseen vaalien alla. Lehtisiä ja mainoksia on tullut jaettua ja julisteita tullut liimailtua ja siihen käy-tettiin paljon aikaa.

SKDL:n Kuopion piirijärjestön omis-taman lehden Kansan Sanan toimittajat olivat aikanaan keskeisiä vaikuttajia. Lauha tähdentää, että vaalien välillä oli tärkeää kirjoittaa omiakin lehtijuttuja ja kolumneja niin omiin kuin paikallisleh-tiin asioista, joita eduskunnassa milloin-kin käsiteltiin.

Kansan Sanassa yleensä jutut julkais-tiin aina, mutta paikallisia lehtiä, jotka halusivat Lauhan pakinoita ja kolumne-ja julkaista, oli muitakin.

Hän kirjoitteli juttuja eduskunnassa, joskus istuntosalissakin, luonnoksina lappusille. Jos hän ei itse kirjoittanut juttujaan koneella puhtaaksi, vei hän niitä ryhmäsihteereille kirjattavaksi ja postitettavaksi.

Tässä kohtaa haastattelua huomaan itse haikailevani nostalgisiin aikoihin ennen internet-yhteyksiä, sähköpostia ja sosiaalista mediaa. Nykyään tekstejä on entistä helpompaa tuottaa tietokoneella ja ne lähtevät toimituksiin muutamalla hiirenklikkauksella, mutta alkaako no-peus heijastua jo julkaistujen kirjoitus-ten laatuun ja jopa niiden sisältöön?

Oman kokemukseni mukaan tämä in-formaatioteknologian kehitys ilmenee ainakin koventuneena kilpailuna pals-tatilasta, mutta myös haasteena kyetä

tehokkaammin tuottamaan ja vastaan-ottamaan aina vain kasvavaa määrää informaatiota.

Missä valtaoikein piilee?

Muutokset yhteiskunnassa Lauhan toimiessa kansanedustajana vuodesta 1966 vuoteen 1990 heijastuivat hänen mukaansa toki myös eduskuntatyöhön. Tekniikka lisääntyi sekä eduskunnassa, että maakunnassa.

Tupaillat vähenivät, mutta lehtikir-joittelu lisääntyi. Piakin kuvaa tuona aikana tapahtunutta muutosta sanalla atomisaatio, tarkoittaen sillä kehitystä, jossa ihmisten väliset suorat kontaktit vähenivät merkittävästi.

”Ihmiset linnoittautuivat entistä enemmän omakotitaloihinsa ja silloin alkoi samalla järjestötoiminnan hiipu-minen.”, Pia kuvailee.

Puhumme pitkään siitä, kuinka yhteis-kunnallinen demokratia eli kansanvalta siirtyi tuona aikana radioon, lehtiin ja televisioon. Tänä päivänä yksi politii-kan polttavista puheenaiheista onkin median valta suhteessa edustukselliseen kansanvaltaan.

”TV toi viihdettä jaTV toi politiikkaa. Jos oli onnekas,

pääsi johonkin keskusteluun,mutta sehän ei omalle kohdalle

tietenkään usein sattunut.Se oli harvinaista.”

Pia muistaa puolestaan viimeksi täl-lä viikolla ihmetelleensä aamu-tv:tä katsoessaan, että miksi Vasemmisto-nuoret eivät olleet muiden poliittisten nuorisojärjestöjen rinnalla paikalla kun ohjelmassa Kokoomusnuorten, Keskus-tanuorten ja Demarinuorten edustajat kävivät keskustelua Vanhasen ehdotta-masta nuorten setelityöllistämisestä.

Kun sanon, että pidän tällaista pienten ryhmien poissulkemista todennäköisesti ihan tietoisena toimintana. Lauha nyö-kyttelee ja lisää, että sitä selitellään, että ettehän te halua tai muuta vastaavaa.

”Onko tässä nyt käynyt niin, että se valta on siirtynyt medialle sieltä ihmi-seltä, joka saa antaa äänensä ja punnita vaali vaalilta poliitikkojen luottamus-ta?”, kysyn.

Pia osaa kertoa tähän, että oli eräältä istuvalta kansanedustajaltamme kuullut, että heti kun Vasemmistoliitto ei ollut enää mukana hallituksessa, lopahti sa-malla myös tiettyjen - Pian käyttämän termin mukaisesti: ”perseennuolija-toi-mittajien” mielenkiinto Vasemmistoliit-toa kohtaan.

Toisin sanoen poliittiset toimittajat hylkäsivät Vasemmistoliiton. Kaikki muut vielä siitä vasemmalle olevat puo-lueet ja järjestöt vaietaan nyt tyystin.

Lauha lisää tähän, että toinen tapa heikentää poliittista Vasemmistoa on median käytäntö nostaa esiin jotkut tie-tyt pienten puolueiden ”ykkösihmiset”. ”Ne ihmiset haetaan ja harkitaan tark-kaan ja koko se muu porukka unohde-taan.”

Mietin itse, että asetelmassa muu puolueväki näyttäytyy helposti vääris-tyneellä tavalla heikompana kuin se oikeasti onkaan. Luoko media tiettyjä poliittisia henkilöitä esiin nostaessaan samalla vääristyneen illuusion puolu-eista kansalaisille? Toisin sanoen, välit-tyykö tällaisessa mediatodellisuudessa ihmisille kuva puolueista, jossa joukko mielletään heikoksi jo ihan vain siitä syystä, että se tarvitsee mediassa näky-vän vahvan johtajan?

”Ei lähtökohtamme voi olla se, näym-mekö me mediassa. Tai että jos emme siellä näy, emme ole olemassa.”, Pia sanoo.

Sosiaalisessa mediassa,sähköpostissa vai livenä?

Tiina tuo keskusteluun sukupolvinä-kökulman ja miettii, että myös eroja

Lauha Männistö sanoo olevansa feministi sen vuoksi, että naisten ja miesten tasa-arvo ei ole vielä toteu-tunut. Pia Valkosen mielestä työelämän riisto, kuten vanhempien ylityöt, koskee kipeimmin lapsiin. Tiina Heikkinen toi keskusteluun mukaan maapalloistumisen.

“Naisissako ei mukamas ole munaa?”

Haastateltavana:Lauha Männistö, Siilinjärvellä su 7.2.2010

Haastelijoina:Pia Valkonen, Tiina Heikkinen

ja Heidi KomulainenHaastattelun purku ja raportointi:

Heidi KomulainenKuvat:

Pia Valkonen ja Heidi KomulainenNäppinsä pelissä myös:

Lauhan mies, Venni Männistö

median käytössä ja hyödyntämisessä on paljon. Hän ei tahtoisi aina jaksaa Kunnanhallituksen asioiden lisäksi edes sähköpostiaan lukea, kun taas Lauha ei ole koskaan opetellutkaan tietokonetta saati internetiä käyttämään.

Itse vietän käytännössä suuren osan valveillaoloaikaani – aina vain enene-vässä määrin tietokoneen äärellä netis-sä, sähköpostilla ja sosiaalisessa medi-assa hääräillen.

Pia on sitä sukupolvea, joka töiden-säkin puolesta käyttää myös paljon tie-tokonetta – niin sosiaalista mediaa kuin sähköpostia.

Pohdimme paitsi sitä, kuinka ensin TV:n ja nyt internetin rantautuminen Suomeen on muuttanut koko yhteiskun-taa, niin myös sitä, millaisia mahdolli-suuksia ja toisaalta haasteita netti tuo mukanaan poliittiseen työhön.

”Oli mikä tahansa asia, niin ne väärin-käyttäjät löytyvät aivan varmasti”, Tiina sanoo ja itse haikailen edelleen nostal-gisesti aikaa, jolloin yliopistokursseja ei vielä suoritettu virtuaalisissa oppimis-ympäristössä eikä ihmisten tarvinnut jatkuvasti käydä sisäistä kamppailua siitä, onko netti isäntä vai renki.

Pia tuo mukaan keskusteluun aja-tuksen cyber-kommunismista. Kohta ihmiset esimerkiksi eivät enää tarvitse ajatustensa julkaisemiseen isoja me-diataloja tai oikeastaan edes toimittajia tiedon portinvartijoina, vaan ”homma siirtyy vain nettiin”.

Pia on tutustunut vastikään kirjaan Piiasta päättäjäksi, jossa on nostettu esiin muun muassa se, kuinka aiemmin kansanedustajat eivät olleet täysiaikai-sia työntekijöitä vuoden ympäri, vaan he kävivät ”vain” valtiopäivillä.

Nyt taas moni istuvista päättäjistä on jättäytymässä pois paikoiltaan eikä tiet-tyihin tehtäviin tahdo löytyä halukkaita

ehdokkaita.Esimerkkeinä viimeaikaisista pelin

poikki viheltäjistä Pia mainitsee Mat-ti Vanhasen (kesk.), Hanna-Kaisa Heikkisen (kesk.) ja Kari Kärkkäisen (KD).

Lauha naureskelee, että niin se var-maan oli joskus, mutta siihen aikaan, kun hän aloitti kansanedustajana, toi-mittiin eduskunnassa jo täysiaikaisesti, lomillakin valmiina palvelukseen.

Hän miettii, onko nykyhektisyyden kyseenalaistaminen kokonaan ikään kuin ”taistelua tutkainta vastaan” ja to-teaa, että ”jos siihen ei mene mukaan, niin siitä ei ole mitään hyötyä.

”Miten me voimme muuten tavoittaa ne ihmiset, jotka ovat nyt oppineet ja opetettu tälle hirveän nopealle ja paljol-le informaatiolle?”

Lisäksi Lauha sanoo, ettei yhtään ih-mettele poikkiviheltäjiä eikä virkapaik-kojen kärkkyjiä.

Lauha ei kokenut kansanedustajana toimiessaan olevansa vain käyttötavara, Hän koki olleensa aidosti toimija ja vai-kuttaja sekä koki käyttäneensä äänestä-jiensä ääntä eduskunnassa.

Lauha ei myöskään kokenut, että hän olisi eduskunnassa toteuttamassa SKDL:n päätöksiä – äärivasemmistosta puhumattakaan. Siihen aikaan sai vielä hänen onnekseen kokea sen, että omilla aivoillaan saa ajatella.

Hän vei konkreettisesti ihmisiltä vaa-litilaisuuksissa ja muualla kuulemiaan kokemuksia ja käsityksiä eduskuntaan. ”Eli olit oikea kansanedustaja.”, Pia to-teaa ja Lauha myötäilee.

Ovatko nykyiset kansanedustajat sit-ten muuttuneet enemmän valtionedusta-jiksi suhteessaan kansalaisiin ja äänes-täjiinsä?

Kuulevatko he vielä kenttäväkeä ja kansaa, vai ovatko he enemmänkin vain

tiedontuojia ”alamaiskansalaisilleen”? Mahdollistaako nykyaikainen byrokra-tia edes aidon kansanedustajuuden to-teuttamisen?

Lauhan mukaan kansanedustajan työssä vielä tärkeämpää kuin viestin vieminen eduskunnasta kansalaisille, oli viedä päätöksentekijöille äänestäjien ja järjestöväen terveisiä siitä, kuinka he toivoisivat asioiden olevan.

Eduskuntapuheet, valiokuntatyö ja joskus omaankin puolueeseen vaikut-taminen olivat keinoja toimia kansan äänitorvena suhteessa valtiovaltaan. Va-liokuntatyötä hän piti kaikista tärkeim-pänä vaikuttamisen areenana.

Kysyn tässä kohtaa, pääsevätkö ih-miset enää todella ”äänestämään jaloil-laan”, kun heille ei juurikaan kerrota, kuka kansanedustaja on mitäkin mieltä kulloinkin päätettävänä olevista asiois-ta?

Samaan aikaan isolla vaalibudjetilla saa mediassa kasvonsa näkyviin. Riit-tääkö kansalle nykyään todella mainos-kuvien avulla luotu vaikutelma vahvasta johtajasta, vai voisiko se vaatia edustaji-aan myös tilille vaalilupauksistaan?

”Jos me emme hyväksy nykyistä po-liittista järjestelmää, niin mikä on sitten se tapa jolla sitä muutettaisiin”, miettii Lauha ja lisää ”kun ei se voi olla se van-haan palaaminen”. Tähän jatkan, että ”Täytyykö siitäkin nyt sitten säätää la-keja vaikka vaalikäytäntöihin liittyen, tai?”

Lauha vastaa: ”Onhan sitä äänestys-pakkoakin kokeiltu eikä se ole poissul-jettu vaihtoehto, mutta käytetäänkö me liian vähän niitä vaikuttamisen mahdol-lisuuksia, mitä on jo olemassa?”

Tiina vie keskustelun uusille urille ot-taen puheeksi maapalloistumisen (glo-balisaatio) mukanaan tuomat haasteet demokraattisen järjestelmän ylläpitämi-

selle.Kunnallisessa päätöksenteossa asiat

tuntuvat Tiinan mukaan, joka itse toimii Lapinlahdella Vasemmistoliiton kun-nanvaltuutettuna, vielä jollakin tavalla hallittavilta, mutta kunta joutuu huomi-oimaan päätöksenteossaan valtion linja-uksia, joka puolestaan joutuu ottamaan päätöksenteossa huomioon EU-tason päätöksiä.

Asioita tulee nyt niin monesta suun-taa ja sellaisia määriä, että poliittinen päätöksenteko on kyllä haastavaa ke-nelle tahansa. ”Kenellä se valta loppu peleissä on?”, Tiina tiivistää.

Pohdin, että tässä valossakin tarkas-teltuna idea punaisista vaalien alla kan-salaisille jaettavista pilleistä on hyvä, sillä niillä voisimme haastaa ihmiset ää-niuurnille viheltämään pelin poikki.

Lopuksi kysyn Lauhalta, onko hän feministi, johon hän vastaa: ”Olen minä feministi.”

”Se, mitä minä tarkoitan feminismil-lä, on oikeastaan samaa

kuin tasa-arvoisuus.Se, että se korostuu juuri

feminismiksi, johtuu siitä, ettänaisten asemaa ei ole samassa

suhteessa kuin yleinen kehitys on mennyt eteenpäin,

yritettykään parantaa.Kunnes tasa-arvo on toteutunut, tar-

vitaan feminismiä. Tarvitaan sitä, että naisen kannalta katsoo asioita.Feminismi voidaan siirtää histori-

aan, jos suurempi tavoite,tasa-arvo, toteutuu.

Mutta tämä ei ole ainoa epätasa-ar-von asia. Esimerkiksi maahanmuuttaji-en tilanne ja puutteet lasten oikeuksien

toteutumisessa ovat myös tärkeitä.”

Kun kysyn, millaisen vaikutuksen

Lauha arvioi olleen omalla sairaanhoi-tajan ammatillaan siihen, että hän lähti mukaan politiikkaan, vastaa hän että ammatti on ollut ehkä enemmänkin vä-line vaikuttamiseen.

Aatteellinen pohja hänellä nimittäin on oman arvionsa mukaan ollut olemas-sa jo ennen sairaanhoitajakoulua. Hän kertoo myöhemmin saaneensa tietää, että jo siellä opettajat olivat arvioineet häntä jollakin tavoin vaikeaksi tai han-kalaksi oppilaaksi ja pääsi muun muassa johtajattaren puheille kun hän kieltäytyi aluksi liittymästä Punaisen Ristin jäse-neksi.

Toisaalta toimiessaan perhehoitajana hän samalla näki hyvin ja heikommin toimivia perhehoitosuhteita ja erilaisia elämäntilanteita.

Lauha ei oikein koskaan ole omien sanojensa mukaan istunut valtavirtaan ja me pöydän ympärillä istuvat naiset löydämme tästä yhden yhteisen nimit-täjän lisää. ”Sairaanhoitajakoulussa ne toiset sanoi sinua Hertta Kuusiseksi!”, puuttuu Venni keskusteluun kantaes-saan keittiöön naapuritalosta tuomiaan kananmunakennoja.

Tiina Heikkinen, Lauha Männistö ja Heidi Komulainen ovat sitä mieltä, että menneestä ajasta voi olla myös opittavaa tähän päivään ja historiaa on hyvä tuntea.

S

Raija Haukka on kunnon kuntalainen

“Eduskuntavaaliehdokkaan eksymislenkeillämeni paljon ylimääräistäkin bensaan

työttömyyspäivärahoistani.”

Sain kunnalta 80-luvulla lautasen, missä lukee ”Kunnon kuntalainen”. Ilmeisesti lautanen tuli siitä, että aloitin Rautalammin Reippaan nimissä lasten keskiviikkokisat.

Vedin niitä aika pitkään kesällä urheilu-kentällä ja talvella kuntopolun hiihtopai-kalla lapsille. Jossain vaiheessa kunnan liikuntatoimikin tuli apuun ja silloin lajiva-likoimaan tulivat pikamatkojen ja pituushy-pyn lisäksi myös korkeushyppy ja mouka-rintyöntökin.

Vähäisten toimijoiden oli vain aika han-kalaa löytää joka lajiin kirjaajia ja mittaajia joka ikiseksi keskiviikkoillaksi. Kunnasta ei apuihmistä ihan joka kerta saatu. Omat lapsenikin vipelsivät kisoissa ilman huol-tajaa, koska minulla oli aina jokin homma kentällä vastuullani.

Lapsena ja nuorena hiihdin ja yleisurhei-lin itse melko paljon kotiseudullani Etelä-Pohjanmaalla ja halusin omien lastenikin oppivan peruslajit hyvin. Muistan, miten ensimmäiselle lapselleni opetin Pappilan-pellon Hakataloilla asuessamme ensin si-sällä kuivaharjoitteluna hiihtämisen rytmik-kyyttä ja pihan silloista isoa lapsimäärää yhdessä mieheni kanssa koetimme opettaa laskemaan hurjaa, metrin mäkeä.

Kunhan lapset antoivat suksien heitä vie-dä, syttyi ihana loiste silmiin ja hiihtäminen rupesi sujumaan! Teimme myös viereiselle pellolle noiden vuokratalojen lapsille aina pienen hiihtolenkin. Jälkeenpäin ajatellen helpompaa hiihtäminen olisi ollut vähän suoremmilla laduilla.

Talvikautena kuntopolun hiihtokilpai-luissa kopilla olin myös usein sormet jäässä kirjaamassa ilmoittautujia ja tuloksia. Olin töissä Osuusliike Kansanvoimassa ja kerjä-sin keskiviikkoisin sieltä mehutetrat ja ap-pelsiinit kaikille osallistujille.

Oli kova kiire kotona puuhellan päällä pussitella voitot ja etsiä omillekin lapsille oikeat kamppeet päälle.

Hiihtokisoihin tuli muistaakseni 1980-luvulla mukaan luisteluhiihto. Hiihtäjien määrä väheni tuolloin jyrkästi, koska kak-sien suksien ja monojen hankintaan ei mo-nella lapsiperheellä – kuten ei meilläkään - ollut rahaa.

Tietotekniikka saapuu yrityksiin Teko-ohjelmalla

Kansanvoimalla olin viitisen vuotta so-mistajana ja kassalla sekä kattomainoksia lukemassa. Sitten halusin lähteä koulun penkille. Aloitin Kuopioon kurssikeskuk-sessa toimistoalan tietotekniikan opiskelun. Kuljin Kuopiossa linja-autolla päivittäin, olin lukion pysäkillä iltaisin vasta kuuden korvilla ja havaitsin, etten pysty vetämään enää lasten kisoja.

Nykyihmisille melko tuntemattomien Dos-pohjaisten ohjelmien käyttö edellytti

runsasta ulkoa opettelua ja pitkiä käskylis-toja. Opiskelun suurin kirjanpito-ohjelman tentti sekä monet muut veivät monilta jopa yli kahdeksan tuntia.

Myöhään iltaisin kuuntelin kotona ra-diosta erästä yrittäjyysohjelmaa, kirjoitin siitä paljon muistiinpanoja, kävin muuta-massa luentotilaisuudessa ja tein opiskelu-työnä ”Raportin Kerasta”.

’Kera – eli Kehitysaluerahasto - oli tuol-loin muun muassa yritysideoiden rahoitta-ja ja raporttiini kokosin omasta mielestäni helppotajuiset neuvot siitä, mitä yrittäjäksi aikova voi Kerasta saada.

Käytimme tehtäviimme Kuopiossa Teko-tekstinkäsittelyohjelmaa! Eräälle rautalam-pilaisfirmalleteintilikartatjaolikivayllä-tys, kun tilivuoden jälkeen sain puhelun, missä kiitettiin hyvin toiminutta kirjanpi-topohjaa. Kiitoksiahan ei yleensä työstään saa -varsinkaan jälkikäteen.

Koulutuksen jäljiltä pääsin töihin Kuo-pion yliopiston hallinnoimalle Sisä-Savon yrittäjäkurssille kurssisihteeriksi. Kuljin välillä yliopiston tutkimus- ja yrityspalve-lusosastolla kirjoittelemassa muiden toimi-joiden kurssiraportteja puhtaaksi.

Yksikseni kotona– useimmiten

pannuhuoneessa –luin ja tein muistiinpanoja

Kurssilla kävi runsaasti asiantuntijaluen-noitsijoita, joista yliopistolla oli aiempia hyviä kokemuksia. Tuolloin tarkkailijana hyvin hahmottikin miten erityyppiset yrit-täjäpersoonat ottivat vastaan erityyppisten luennoitsijoiden neuvoja ja ohjeita.

Joku luennoitsija saattoi myös yleisosas-saan olla valtava jännittäjä, joka heikosti kykeni aiheensa julki tuomaan, mutta pääs-tessään kahden kesken yrittäjien kanssa to-sitoimiin, löytyi varsinainen osaaja.

Seuraava hommani olikin Suonenjoella, missä siirsin toimiston manuaalihommat Pakkasmarjalla atk:lle, iltaöisin suunnitte-lin kotona tarvittavat tiedonkeruulomak-keet tavara- ja palkkahallintoon ja teetin ne kirjapainossa toimiston tarpeita varten – opeteltuani ensin kirjaston kirjojen avulla silloiset kirjapainojen käyttämät mittausta-vat ja -yksiköt.

Yksikseni kotona – useimmiten pannu-huoneessa – luin ja tein muistiinpanoja sii-tä, miten muodostan Tietovallin myymiin osto- ja myyntireskontriin oikeat tuotenu-merosarjat, asiakasrekisterit ja palkkaoh-jelmiin riittävät kentät – tehtiinhän tehtaan puolella lähes kaikkia vuoroja ja nautittiin

pakkaslisistä.Hektiset mansikkakesät eivät hevin unoh-

du mielestä, sillä mansikanviljelijöiden omistamassa yrityksessä oli satoja marjan-toimittajia. Etenkään ei unohdu mielestä, kun todettiin, että ohjelmissa olikin joissain kohdissa varattu liian vähän kertymätilaa tapahtumille ja osa tiedostoista ”katkesi” kiireimpään aikaan.

Nekin sain monen päivän palautuksilla pikku hiljaa kuntoon, kun tilaa lisättiin rei-lusti.

Kunnallispoliitikoksi lamaanja ehdokkaaksi eduskuntaan

Rautalammin kunnanvaltuustoon tulin valituksi vuonna 1989. Sitä ennen olin muistaakseni muun muassa koululautakun-nassa ja myöhemmin nuorisolautakunnan puheenjohtajana.

Kunnanhallitus antoi yllättäen silloiset Niemelän nuorisotilat matkailukäyttöön, mutta uudet tilat nuorisotoimintaan löytyi-vät neuvolan siirryttyä terveyskeskuksen tiloihin.

Tuonkin rakennuksen kunta myöhemmin möi pois, jolloin nuorisotilat siirtyivät kir-jaston alakertaan pienehköön tilaan, jota hitaasti parannellaan, kun kirjasto siirsi kir-javaraston kirjastokerrokseen. Nuorisotyön arvostus on välillä meillä Rautalammilla ollut siis hakusessa.

Rautalammin kunnanhallituksessa olen ollut monen tyyppisissä kokoonpanoissa mukana, samoin olen saanut oppia tunte-maan useita kunnanjohtajia, joilla kullakin on omat painotuksensa ja tapansa toimia.

Eduskuntavaaliehdokkaan kimurantteja haasteita

Vuonna 1991 olinkin tuoreen Vasemmis-toliiton ehdokkaana eduskuntavaaleissa ja sain kesken vaalikevään lähteä pakkas-firmasta syvän laman keskellä kortistoon.Ajelin sitten ikiaikaisella vanhalla Volvolla pitkin silloista Kuopion lääniä monen ko-koisissa vaalitilaisuuksissa ja vaalipanee-leissa sekä lehtihaastatteluissa.

Vaikein tehtäväni oli löytää Karttulasta Riuttasenpään Sappilampi. Oikean sivutien kohteeseen löysin ajettuani ainakin kahdes-ti hyvin lähelle Kuopiota ja älyttyäni lopul-ta oman naamani keskellä lumista peltoa töröttämässä tolpan nenässä tienvarsimai-noksena.

Mutta ihanin yllätys oli, että tuossa Kart-tulan tilaisuudessa oli myös pitkäaikainen SKDL:n kansanedustaja, Männistön Lauha mukana!

”Haimme Lauhan” piiritoimikunnan voi-min junalla eduskunnasta kotiin. Oletan tä-män tapahtuneen näiden vaalien vaihteessa, sillä eduskunnan sivujen mukaan Lauha toimi kansanedustajana 1966 – 1991.

Tyhjensimme Lauha Männistön pikku-

ruisen työhuoneen eduskuntatalolla ja pak-kasimme ne uskomattomat paperimäärät mustiin säkkeihin.

Nilsiässä en meinannut löytää kellota-pulia – vai oliko se siunauskappeli - minkä vierellä piti vaalitilaisuuden kokoontumis-paikan Asikaisen Ritvan mukaan oleman. Tuona aikana ei tiedetty vielä mitään netti-kartoista ja tulostettavista ajo-ohjeista. Ek-symislenkeillä meni paljon ylimääräistäkin bensaa työttömyyspäivärahoistani.

Eräänä sunnuntaina teki Volvon laturi täyden tenän. Valot sammuivat ja lopulta auto hiipui tien laitaan hirmuisessa pakkas-viimassa Vehmasmäen risteyksestä vähäsen Suonenjoelle päin ehdittyäni.

Hinauksen sain ystävällisiltä suonenjo-kelaisyrittäjiltä pois tienposkesta ja istuin jääpuikkona Suonenjoella Musta-Pekka-ravintolassa pari tuntia odottelemassa koti-konnuilta hakijaa, sillä eihän minulla ollut taksia varten rahaa.

Mukana aluehallinnonmonissa muutoksissa

Vuodesta 1989 olin lääninneuvottelukun-nan varajäsenenä monessa kokouksessa mukana antamassa muun muassa koulujen peruskorjausten kiireellisyysratkaisuja val-tion rahoitussuunnittelua varten sekä kes-kustelemassa valtion hallinnon yhteispal-velupisteistä ja niiden tarpeellisuudesta.

Lääninneuvottelukunnan kokoukset oli-vat hienoja ja mielestäni aidosti keskuste-levia tilaisuuksia, koska myös maaherra Kauko Hjerppe oli läsnä.

Kaikissa lääneissä asetettiin toimimaan lääninneuvottelukunnat vuoden 1989 alus-ta.

”Neuvottelukuntien avulla pyrittiin ennen kaikkea lisäämään lääninhallinnon kansan-valtaisuutta ja demokraattisuutta tuomalla eri intressiryhmiä mukaan päätösten val-misteluun.”

KYKS:n hallituksessa varajäsenenä toi-min tuolloin myös ja mieleeni on parhaiten jäänyt ”kustannustietoisen hinnoittelun” tulo keskussairaalaan tuona aikana.

Muistan yhä, miten oli taksoitettu muun muassa tapaus, missä ”sairaanhoitaja neu-voo potilasta käytävällä”. Sitä en enää muista, jäikö se noudatettavaksi maksuksi.

Toivottavasti ei, sillä miltä kunnalta se neuvo olisi laskutettu?

Muistaakseni erityisen kalliin hoidon las-kutustakin tuolloin sovittiin kuntien kesken tasattavaksi, jottei enää tullut tilanteita, että jonkun pienen kunnan talous meni täysin selälleen yhdenkin vaikeahoitoisen ja eri-koissairaanhoitoa vaativan tapauksen osut-tua kuntaan.

Tuolloin elettiin laman pohjalla ja myös leikkaushoitojen kiireellisyysluokitteluista ruvettiin puhumaan. Itselleni on jäänyt mie-

leeni kantani, että ei pidä pudottaa jonoon suhteellisen pientä leikkausta odottavia työssä käyviä ihmisiä, vaan hoitaa heidät nopeasti työkuntoon ja pois jonosta. Lii-kuntaelinvammojen hoitoa pyrittiin tuol-loin siirtämään.

Eipä olleet tuohonkaan aikaan ylilääkä-reiden ratkaisut olleet sieltä helpoimmasta päästä. Teki niin tai näin, aina joku joutui kärsimään.

Suonenjoen Ammattikoulun hallitukses-sa olin sinä aikana, kun kouluja yhdistettiin ja ”harjan ostoon piti pyytää lupa Kuopios-ta ja rehtorit olivat kuka missäkin”.

Näiden älyttömyyksien kanssa meni sekä henkilöstöltä että meiltä luottamushenki-löiltä kaikilta melkoisesti aikaa. Toivotta-vasti tämän päivän hallintouudistuksissa ei enää mentäisi hallinnollisiin nippelihul-luuksiin.

Sisä-Savon Seutuyhtymän hallituksen jä-senenä olen pitkään näköalapaikalta saanut olla osaltani vaikuttamassa elinkeinopro-jektien rahoituksiin ja painotuksiin ja tullut seudun tuotantoaloja sekä jäsenkuntien eri-laisuuksia tuntemaan.

Laman syvällä pohjalla 1990-luvulla olin mukana perustamassa Rautalammille työt-tömien yhdistystä. Rakensimme talkoilla pääkirjaston silloiseen sementtitilaan keit-tiön ja kokoontumistilan, missä kokoon-nuimme joka keskiviikko kello kaksitoista pitkät ajat.

Nimikilpailunkin tilaan järjestimme yh-teistyössä kirjaston kanssa ja Kivijalkahan siitä tuli. Hyvä ja runsaasti käytetty - ny-kyään pikkuisen jo enemmän laiteltu ko-koontumistila. Hinkkasimme vuokrayhtiön purkukaapeista kuntoon riittävän määrän keittiökaapistoa ja tasoja ja koneella pari miestä hioi karkean sementtilattian parem-min muovimatolle sopivaksi.

Annoimme yhdistyksenä tuolloin kahvi-palvelua monen tason tilaisuuksiin. Mie-leen jäi varsinkin eräs melkoisen suuri alueseminaari, johon itsekin sain kutsun, mutta kuuntelin luennot kahvitiskin takaa. Seminaarin osanottajista vain kaksi maksoi vapaaehtoisen kahvimaksun, joka oli ainoa tulomuotomme...

Viikot aikuisopiskeluaja asumista asuntolassa

Muutaman lyhyen työpätkän hermostut-tamana lähdin vuonna 1995 Joensuuhun opiskelemaan lisää laskentatointa. Asuin siellä ensin pari viikkoa matkustajakodissa, mistä lähdin kyllä livakkaan heti löydettyä-ni Karsikosta aivan ihanan, ikivanhan puu-talon vinttihuoneen, sillä matkustajakodin asujaimisto toimi välillä melkoisen yllätyk-sellisesti.

Muun muassa yksi asunto oli käyty päi-väsaikaan täydellisesti tuhoamassa. Päätin, etten tänne voi missään nimessä tuoda lap-

siani käymään.Asuin viikot Joensuussa ja varajäseneni

kunnanhallituksessa ja valtuustossa olivat täystyöllistettyinä, sillä kunnassa leikattiin tuolloin henkilöstömenoja.

Oli se vain iki-ihana tunne, kun sain per-jantaisin koulupäivän jälkeen suunnata To-yotan nokan kohti Rautalampea. Vain kaksi kertaa tuo auto jätti välille.

Ensin jumittui etupyörästä jarru ja ren-kaasta nousi musta käry. Auto jäi silloin pienen kaupan pihaan. Toisella kerralla oli bensanputsari mennyt tukkoon ja auto jäi metsätaipaleelle läänin rajan tuntumaan.

Onneksi jo vuonna 1995 kelpasi linja-au-tossa pankkikortti. Putsari oireili pari viik-koa, pakoputki iski tulta ja tuprautteli mus-taa savua, käynnistettäessä kaasu kupruili hyvin velttona, muttei kukaan, keltä kysyin neuvoja moiseen, osannut reagoida oikein.

Joensuun keikan jälkeen suorittelin vielä ESR-projektikoulutuksen, missä oli muka-na myös aikuisten ohjauksen kouluttamis-ta.

Tällä hetkellä viimeisin koulutukseni on informaatio- ja kirjastopalvelujen ammatti-tutkinto, jonka kävin hakemassa Kuopios-ta 2000-luvun alkupuolella. Opinnäytteeni tein yleisten kirjastojen kokoelmatyöstä.

Tällä hetkellä, kun kirjailen ylös kunnal-lisia ja muita tehtäviäni, muistan olevani ainakin Vasemmistoliiton puoluevaltuuston varajäsen - ja ollut kokouksissa monesti, maakuntahallituksen varajäsen, Sisä-Savon Seutuyhtymän hallituksen jäsen, kunnan-valtuutettu vuodesta 1989 alkaen, kunnan-hallituksen jäsen olen ollut useina kausina, kuten nytkin, kunnan toinen edustaja YT-toimikunnassa ja monissa muissa. En ole enää teknisen lautakunnan jäsen, missä olin pitkään ja mielelläni, edellisellä kaudella olin kunnanhallituksen edustaja ympäris-tölautakunnassa, nyt perusturvalautakun-nassa.

Olen myös mukana kunnan neuvotteluis-sa muiden kuntien kanssa ja Vasemmistolii-ton Rautalammin kunnallisjärjestössämme tiedottaja-sihteerinä pitelen yllä järjestöm-me kotisivun sisältöjä. Palkkatyönäni tällä hetkellä on vain viisi viikkotuntia Kerkon-kosken koululla kirjaston lainausasemalla.

Maakuntahallituksen varajäsenyys on erittäin mielenkiintoinen tehtävä, sillä saan kaiken kokousmateriaalin myös. Olen tar-kasti kommentoinut Sote-loppuraporttia, nyt odottaa vielä jälkitarkastelua paksu pino maakuntakaavan eri karttoja.

Harrastus ylitse muiden minulla on aina ollut lukeminen ja kirjoittaminen. Pidän myös yllä yhteyksiä varsinkin muihin puu-tarhahulluihin sosiaalisen median kautta.

Keittiön ikkunalaudalla on vasta yksi ruukullinen paprikantaimia kasvamassa, mutta kohta on tomaattien ja perennakylvö-jen vuoro :}

Raija HaukkaRautalampi

Raija Haukka on kunnon kuntalainen

Sain kunnalta 80-luvulla lautasen, missä lukee ”Kunnon kuntalainen”. Ilmeisesti lautanen tuli siitä, että aloitin Rautalammin Reippaan nimissä lasten keskiviikkokisat.

Vedin niitä aika pitkään kesällä urheilu-kentällä ja talvella kuntopolun hiihtopai-kalla lapsille. Jossain vaiheessa kunnan liikuntatoimikin tuli apuun ja silloin lajiva-likoimaan tulivat pikamatkojen ja pituushy-pyn lisäksi myös korkeushyppy ja mouka-rintyöntökin.

Vähäisten toimijoiden oli vain aika han-kalaa löytää joka lajiin kirjaajia ja mittaajia joka ikiseksi keskiviikkoillaksi. Kunnasta ei apuihmistä ihan joka kerta saatu. Omat lapsenikin vipelsivät kisoissa ilman huol-tajaa, koska minulla oli aina jokin homma kentällä vastuullani.

Lapsena ja nuorena hiihdin ja yleisurhei-lin itse melko paljon kotiseudullani Etelä-Pohjanmaalla ja halusin omien lastenikin oppivan peruslajit hyvin. Muistan, miten ensimmäiselle lapselleni opetin Pappilan-pellon Hakataloilla asuessamme ensin si-sällä kuivaharjoitteluna hiihtämisen rytmik-kyyttä ja pihan silloista isoa lapsimäärää yhdessä mieheni kanssa koetimme opettaa laskemaan hurjaa, metrin mäkeä.

Kunhan lapset antoivat suksien heitä vie-dä, syttyi ihana loiste silmiin ja hiihtäminen rupesi sujumaan! Teimme myös viereiselle pellolle noiden vuokratalojen lapsille aina pienen hiihtolenkin. Jälkeenpäin ajatellen helpompaa hiihtäminen olisi ollut vähän suoremmilla laduilla.

Talvikautena kuntopolun hiihtokilpai-luissa kopilla olin myös usein sormet jäässä kirjaamassa ilmoittautujia ja tuloksia. Olin töissä Osuusliike Kansanvoimassa ja kerjä-sin keskiviikkoisin sieltä mehutetrat ja ap-pelsiinit kaikille osallistujille.

Oli kova kiire kotona puuhellan päällä pussitella voitot ja etsiä omillekin lapsille oikeat kamppeet päälle.

Hiihtokisoihin tuli muistaakseni 1980-luvulla mukaan luisteluhiihto. Hiihtäjien määrä väheni tuolloin jyrkästi, koska kak-sien suksien ja monojen hankintaan ei mo-nella lapsiperheellä – kuten ei meilläkään - ollut rahaa.

Tietotekniikka saapuu yrityksiin Teko-ohjelmalla

Kansanvoimalla olin viitisen vuotta so-mistajana ja kassalla sekä kattomainoksia lukemassa. Sitten halusin lähteä koulun penkille. Aloitin Kuopioon kurssikeskuk-sessa toimistoalan tietotekniikan opiskelun. Kuljin Kuopiossa linja-autolla päivittäin, olin lukion pysäkillä iltaisin vasta kuuden korvilla ja havaitsin, etten pysty vetämään enää lasten kisoja.

Nykyihmisille melko tuntemattomien Dos-pohjaisten ohjelmien käyttö edellytti

runsasta ulkoa opettelua ja pitkiä käskylis-toja. Opiskelun suurin kirjanpito-ohjelman tentti sekä monet muut veivät monilta jopa yli kahdeksan tuntia.

Myöhään iltaisin kuuntelin kotona ra-diosta erästä yrittäjyysohjelmaa, kirjoitin siitä paljon muistiinpanoja, kävin muuta-massa luentotilaisuudessa ja tein opiskelu-työnä ”Raportin Kerasta”.

’Kera – eli Kehitysaluerahasto - oli tuol-loin muun muassa yritysideoiden rahoitta-ja ja raporttiini kokosin omasta mielestäni helppotajuiset neuvot siitä, mitä yrittäjäksi aikova voi Kerasta saada.

Käytimme tehtäviimme Kuopiossa Teko-tekstinkäsittelyohjelmaa! Eräälle rautalam-pilaisfirmalleteintilikartatjaolikivayllä-tys, kun tilivuoden jälkeen sain puhelun, missä kiitettiin hyvin toiminutta kirjanpi-topohjaa. Kiitoksiahan ei yleensä työstään saa -varsinkaan jälkikäteen.

Koulutuksen jäljiltä pääsin töihin Kuo-pion yliopiston hallinnoimalle Sisä-Savon yrittäjäkurssille kurssisihteeriksi. Kuljin välillä yliopiston tutkimus- ja yrityspalve-lusosastolla kirjoittelemassa muiden toimi-joiden kurssiraportteja puhtaaksi.

Yksikseni kotona– useimmiten

pannuhuoneessa –luin ja tein muistiinpanoja

Kurssilla kävi runsaasti asiantuntijaluen-noitsijoita, joista yliopistolla oli aiempia hyviä kokemuksia. Tuolloin tarkkailijana hyvin hahmottikin miten erityyppiset yrit-täjäpersoonat ottivat vastaan erityyppisten luennoitsijoiden neuvoja ja ohjeita.

Joku luennoitsija saattoi myös yleisosas-saan olla valtava jännittäjä, joka heikosti kykeni aiheensa julki tuomaan, mutta pääs-tessään kahden kesken yrittäjien kanssa to-sitoimiin, löytyi varsinainen osaaja.

Seuraava hommani olikin Suonenjoella, missä siirsin toimiston manuaalihommat Pakkasmarjalla atk:lle, iltaöisin suunnitte-lin kotona tarvittavat tiedonkeruulomak-keet tavara- ja palkkahallintoon ja teetin ne kirjapainossa toimiston tarpeita varten – opeteltuani ensin kirjaston kirjojen avulla silloiset kirjapainojen käyttämät mittausta-vat ja -yksiköt.

Yksikseni kotona – useimmiten pannu-huoneessa – luin ja tein muistiinpanoja sii-tä, miten muodostan Tietovallin myymiin osto- ja myyntireskontriin oikeat tuotenu-merosarjat, asiakasrekisterit ja palkkaoh-jelmiin riittävät kentät – tehtiinhän tehtaan puolella lähes kaikkia vuoroja ja nautittiin

pakkaslisistä.Hektiset mansikkakesät eivät hevin unoh-

du mielestä, sillä mansikanviljelijöiden omistamassa yrityksessä oli satoja marjan-toimittajia. Etenkään ei unohdu mielestä, kun todettiin, että ohjelmissa olikin joissain kohdissa varattu liian vähän kertymätilaa tapahtumille ja osa tiedostoista ”katkesi” kiireimpään aikaan.

Nekin sain monen päivän palautuksilla pikku hiljaa kuntoon, kun tilaa lisättiin rei-lusti.

Kunnallispoliitikoksi lamaanja ehdokkaaksi eduskuntaan

Rautalammin kunnanvaltuustoon tulin valituksi vuonna 1989. Sitä ennen olin muistaakseni muun muassa koululautakun-nassa ja myöhemmin nuorisolautakunnan puheenjohtajana.

Kunnanhallitus antoi yllättäen silloiset Niemelän nuorisotilat matkailukäyttöön, mutta uudet tilat nuorisotoimintaan löytyi-vät neuvolan siirryttyä terveyskeskuksen tiloihin.

Tuonkin rakennuksen kunta myöhemmin möi pois, jolloin nuorisotilat siirtyivät kir-jaston alakertaan pienehköön tilaan, jota hitaasti parannellaan, kun kirjasto siirsi kir-javaraston kirjastokerrokseen. Nuorisotyön arvostus on välillä meillä Rautalammilla ollut siis hakusessa.

Rautalammin kunnanhallituksessa olen ollut monen tyyppisissä kokoonpanoissa mukana, samoin olen saanut oppia tunte-maan useita kunnanjohtajia, joilla kullakin on omat painotuksensa ja tapansa toimia.

Eduskuntavaaliehdokkaan kimurantteja haasteita

Vuonna 1991 olinkin tuoreen Vasemmis-toliiton ehdokkaana eduskuntavaaleissa ja sain kesken vaalikevään lähteä pakkas-firmasta syvän laman keskellä kortistoon.Ajelin sitten ikiaikaisella vanhalla Volvolla pitkin silloista Kuopion lääniä monen ko-koisissa vaalitilaisuuksissa ja vaalipanee-leissa sekä lehtihaastatteluissa.

Vaikein tehtäväni oli löytää Karttulasta Riuttasenpään Sappilampi. Oikean sivutien kohteeseen löysin ajettuani ainakin kahdes-ti hyvin lähelle Kuopiota ja älyttyäni lopul-ta oman naamani keskellä lumista peltoa töröttämässä tolpan nenässä tienvarsimai-noksena.

Mutta ihanin yllätys oli, että tuossa Kart-tulan tilaisuudessa oli myös pitkäaikainen SKDL:n kansanedustaja, Männistön Lauha mukana!

”Haimme Lauhan” piiritoimikunnan voi-min junalla eduskunnasta kotiin. Oletan tä-män tapahtuneen näiden vaalien vaihteessa, sillä eduskunnan sivujen mukaan Lauha toimi kansanedustajana 1966 – 1991.

Tyhjensimme Lauha Männistön pikku-

ruisen työhuoneen eduskuntatalolla ja pak-kasimme ne uskomattomat paperimäärät mustiin säkkeihin.

Nilsiässä en meinannut löytää kellota-pulia – vai oliko se siunauskappeli - minkä vierellä piti vaalitilaisuuden kokoontumis-paikan Asikaisen Ritvan mukaan oleman. Tuona aikana ei tiedetty vielä mitään netti-kartoista ja tulostettavista ajo-ohjeista. Ek-symislenkeillä meni paljon ylimääräistäkin bensaa työttömyyspäivärahoistani.

Eräänä sunnuntaina teki Volvon laturi täyden tenän. Valot sammuivat ja lopulta auto hiipui tien laitaan hirmuisessa pakkas-viimassa Vehmasmäen risteyksestä vähäsen Suonenjoelle päin ehdittyäni.

Hinauksen sain ystävällisiltä suonenjo-kelaisyrittäjiltä pois tienposkesta ja istuin jääpuikkona Suonenjoella Musta-Pekka-ravintolassa pari tuntia odottelemassa koti-konnuilta hakijaa, sillä eihän minulla ollut taksia varten rahaa.

Mukana aluehallinnonmonissa muutoksissa

Vuodesta 1989 olin lääninneuvottelukun-nan varajäsenenä monessa kokouksessa mukana antamassa muun muassa koulujen peruskorjausten kiireellisyysratkaisuja val-tion rahoitussuunnittelua varten sekä kes-kustelemassa valtion hallinnon yhteispal-velupisteistä ja niiden tarpeellisuudesta.

Lääninneuvottelukunnan kokoukset oli-vat hienoja ja mielestäni aidosti keskuste-levia tilaisuuksia, koska myös maaherra Kauko Hjerppe oli läsnä.

Kaikissa lääneissä asetettiin toimimaan lääninneuvottelukunnat vuoden 1989 alus-ta.

”Neuvottelukuntien avulla pyrittiin ennen kaikkea lisäämään lääninhallinnon kansan-valtaisuutta ja demokraattisuutta tuomalla eri intressiryhmiä mukaan päätösten val-misteluun.”

KYKS:n hallituksessa varajäsenenä toi-min tuolloin myös ja mieleeni on parhaiten jäänyt ”kustannustietoisen hinnoittelun” tulo keskussairaalaan tuona aikana.

Muistan yhä, miten oli taksoitettu muun muassa tapaus, missä ”sairaanhoitaja neu-voo potilasta käytävällä”. Sitä en enää muista, jäikö se noudatettavaksi maksuksi.

Toivottavasti ei, sillä miltä kunnalta se neuvo olisi laskutettu?

Muistaakseni erityisen kalliin hoidon las-kutustakin tuolloin sovittiin kuntien kesken tasattavaksi, jottei enää tullut tilanteita, että jonkun pienen kunnan talous meni täysin selälleen yhdenkin vaikeahoitoisen ja eri-koissairaanhoitoa vaativan tapauksen osut-tua kuntaan.

Tuolloin elettiin laman pohjalla ja myös leikkaushoitojen kiireellisyysluokitteluista ruvettiin puhumaan. Itselleni on jäänyt mie-

leeni kantani, että ei pidä pudottaa jonoon suhteellisen pientä leikkausta odottavia työssä käyviä ihmisiä, vaan hoitaa heidät nopeasti työkuntoon ja pois jonosta. Lii-kuntaelinvammojen hoitoa pyrittiin tuol-loin siirtämään.

Eipä olleet tuohonkaan aikaan ylilääkä-reiden ratkaisut olleet sieltä helpoimmasta päästä. Teki niin tai näin, aina joku joutui kärsimään.

Suonenjoen Ammattikoulun hallitukses-sa olin sinä aikana, kun kouluja yhdistettiin ja ”harjan ostoon piti pyytää lupa Kuopios-ta ja rehtorit olivat kuka missäkin”.

Näiden älyttömyyksien kanssa meni sekä henkilöstöltä että meiltä luottamushenki-löiltä kaikilta melkoisesti aikaa. Toivotta-vasti tämän päivän hallintouudistuksissa ei enää mentäisi hallinnollisiin nippelihul-luuksiin.

Sisä-Savon Seutuyhtymän hallituksen jä-senenä olen pitkään näköalapaikalta saanut olla osaltani vaikuttamassa elinkeinopro-jektien rahoituksiin ja painotuksiin ja tullut seudun tuotantoaloja sekä jäsenkuntien eri-laisuuksia tuntemaan.

Laman syvällä pohjalla 1990-luvulla olin mukana perustamassa Rautalammille työt-tömien yhdistystä. Rakensimme talkoilla pääkirjaston silloiseen sementtitilaan keit-tiön ja kokoontumistilan, missä kokoon-nuimme joka keskiviikko kello kaksitoista pitkät ajat.

Nimikilpailunkin tilaan järjestimme yh-teistyössä kirjaston kanssa ja Kivijalkahan siitä tuli. Hyvä ja runsaasti käytetty - ny-kyään pikkuisen jo enemmän laiteltu ko-koontumistila. Hinkkasimme vuokrayhtiön purkukaapeista kuntoon riittävän määrän keittiökaapistoa ja tasoja ja koneella pari miestä hioi karkean sementtilattian parem-min muovimatolle sopivaksi.

Annoimme yhdistyksenä tuolloin kahvi-palvelua monen tason tilaisuuksiin. Mie-leen jäi varsinkin eräs melkoisen suuri alueseminaari, johon itsekin sain kutsun, mutta kuuntelin luennot kahvitiskin takaa. Seminaarin osanottajista vain kaksi maksoi vapaaehtoisen kahvimaksun, joka oli ainoa tulomuotomme...

Viikot aikuisopiskeluaja asumista asuntolassa

Muutaman lyhyen työpätkän hermostut-tamana lähdin vuonna 1995 Joensuuhun opiskelemaan lisää laskentatointa. Asuin siellä ensin pari viikkoa matkustajakodissa, mistä lähdin kyllä livakkaan heti löydettyä-ni Karsikosta aivan ihanan, ikivanhan puu-talon vinttihuoneen, sillä matkustajakodin asujaimisto toimi välillä melkoisen yllätyk-sellisesti.

Muun muassa yksi asunto oli käyty päi-väsaikaan täydellisesti tuhoamassa. Päätin, etten tänne voi missään nimessä tuoda lap-

siani käymään.Asuin viikot Joensuussa ja varajäseneni

kunnanhallituksessa ja valtuustossa olivat täystyöllistettyinä, sillä kunnassa leikattiin tuolloin henkilöstömenoja.

Oli se vain iki-ihana tunne, kun sain per-jantaisin koulupäivän jälkeen suunnata To-yotan nokan kohti Rautalampea. Vain kaksi kertaa tuo auto jätti välille.

Ensin jumittui etupyörästä jarru ja ren-kaasta nousi musta käry. Auto jäi silloin pienen kaupan pihaan. Toisella kerralla oli bensanputsari mennyt tukkoon ja auto jäi metsätaipaleelle läänin rajan tuntumaan.

Onneksi jo vuonna 1995 kelpasi linja-au-tossa pankkikortti. Putsari oireili pari viik-koa, pakoputki iski tulta ja tuprautteli mus-taa savua, käynnistettäessä kaasu kupruili hyvin velttona, muttei kukaan, keltä kysyin neuvoja moiseen, osannut reagoida oikein.

Joensuun keikan jälkeen suorittelin vielä ESR-projektikoulutuksen, missä oli muka-na myös aikuisten ohjauksen kouluttamis-ta.

Tällä hetkellä viimeisin koulutukseni on informaatio- ja kirjastopalvelujen ammatti-tutkinto, jonka kävin hakemassa Kuopios-ta 2000-luvun alkupuolella. Opinnäytteeni tein yleisten kirjastojen kokoelmatyöstä.

Tällä hetkellä, kun kirjailen ylös kunnal-lisia ja muita tehtäviäni, muistan olevani ainakin Vasemmistoliiton puoluevaltuuston varajäsen - ja ollut kokouksissa monesti, maakuntahallituksen varajäsen, Sisä-Savon Seutuyhtymän hallituksen jäsen, kunnan-valtuutettu vuodesta 1989 alkaen, kunnan-hallituksen jäsen olen ollut useina kausina, kuten nytkin, kunnan toinen edustaja YT-toimikunnassa ja monissa muissa. En ole enää teknisen lautakunnan jäsen, missä olin pitkään ja mielelläni, edellisellä kaudella olin kunnanhallituksen edustaja ympäris-tölautakunnassa, nyt perusturvalautakun-nassa.

Olen myös mukana kunnan neuvotteluis-sa muiden kuntien kanssa ja Vasemmistolii-ton Rautalammin kunnallisjärjestössämme tiedottaja-sihteerinä pitelen yllä järjestöm-me kotisivun sisältöjä. Palkkatyönäni tällä hetkellä on vain viisi viikkotuntia Kerkon-kosken koululla kirjaston lainausasemalla.

Maakuntahallituksen varajäsenyys on erittäin mielenkiintoinen tehtävä, sillä saan kaiken kokousmateriaalin myös. Olen tar-kasti kommentoinut Sote-loppuraporttia, nyt odottaa vielä jälkitarkastelua paksu pino maakuntakaavan eri karttoja.

Harrastus ylitse muiden minulla on aina ollut lukeminen ja kirjoittaminen. Pidän myös yllä yhteyksiä varsinkin muihin puu-tarhahulluihin sosiaalisen median kautta.

Keittiön ikkunalaudalla on vasta yksi ruukullinen paprikantaimia kasvamassa, mutta kohta on tomaattien ja perennakylvö-jen vuoro :}

Raija HaukkaRautalampi

Heidi näpäytti NatoaSuomen ulkoasiainministeriön sivuilta on luettavissa, että Suomen ulkoministeri Alexander Stubb isännöi 4.3.2010 Helsingissä järjestettävää Nato seminaaria. Seminaarin järjestävät yhteistyössä Naton niin sanotut ”kumppanimaat” Suomi ja Ruotsi.

Sen teemana on ”Naton strategisen konseptin uudistami-nen” sekä ”kokonaisvaltainen lähestyminen kriisinhallin-taan”.

Samaan aikaan 3.- 4.3 järjestää Suomen Puolustusmi-nisteriö ja Ulkoministeriö maanpuolustuskorkeakoulussa Naton seminaarin kansainvälisen ihmiskaupan vastusta-misesta. Siellä on tarkoituksena pohtia, kuinka sotilaiden osallistuminen ihmiskauppaan estettäisiin ja luoda ohjeita Naton johtamien operaatioiden komentajille tähän liittyen.

Vaikka seminaarin sisältö sinänsä on varsin kannatetta-vanlaatuista kehitystyötä, en voi olla ihmettelemättä, miksi Nato on yksi sen järjestäjätahoista? Käsitykseni mukaan kun Suomi ei ole kyseisen sotilasliiton jäsen.

Galluppien kertoessa edelleen kansan enemmistön kielteisestä suhtautumisesta Nato-jäsenyyteen, maamme ulkoministeri viis veisaa kansan mielipiteestä ja järjestelee kaikessa hiljaisuudessa Nato-seminaareja tällä vielä jokin aika sitten puolueettomalla maaperällä!

Missähän vaiheessa herkällä korvalla kansaa kuunteleva johtopuolueemme Kokoomus ajatteli tiedottaa suomalaisille ja savolaisille, ettei maassamme enää tarvita kansanäänes-tystä Nato-jäsenyydestä, koska ulkoministerin ”kumppa-nuus” Naton kanssa on jo sen verran pitkällä ettei varsinai-sesta jäsenyydestä olisi enää mitään lisäarvoa?

Minä sanon, että tällainen peli on vihellettävä poikki! Nato on jo maantieteellisen sijaintimmekin vuoksi Suomelle aito turvallisuusuhka eikä tällaista Suomen ulkoministe-rin ja Naton veljeilyä tarvitse enää seurata vierestä hiljaa hyväksyen.

En toivoisi Nato-jäsenyyden nousevan vuoden 2011 eduskuntavaalien kärkiteemaksi – Nato-vaaleja kun tässä maassa on ollut jo ihan riittämiin – mutta äänestäjien kannattaa ottaa äänestyspäätöksissään huomioon myös se, että antaessaan äänensä Kokoomukselle, antavat he samalla siunauksensa Stubbin kaltaisille kansanjohtajille, joiden kansaa kuuntelevat korvat ovat näköjään vain mainoksiin käytetystä kalliista paperista ja pahvista tehdyt.

Jokin aika sitten luin Savon Sanomista, että Nato kaavai-lee globaalia laajentumista. Venäjälle laajentumista kaavaili-vat kokoomuspoliitikot myös viime keväänä Kuopiossa järjestämässään Nato-tilaisuudessa.

Olisihan se hienoa, jos Nato laajenisi niin, että lopulta kaikki maailman maat olisivat sen jäseniä ja aseistariisunta voisi alkaa. Rauhan linnut täyttäisivät taivaan kannen Naton lippujen liehuessa niiden rinnalla.

Jokin tässä mielikuvassa kuitenkin mättää.Joku on tainnut nyt unohtaa, että Nato on sotilasliitto – ei

rauhanliitto. Se huolehtii jäsenmaidensa turvallisuudesta ja vapaudesta poliittisesti, mutta viime vaiheessa myös sotilaallisesti.

Jo liiton nimi; the North Atlantic Treaty Organisation eli Pohjois-Atlantin liitto, kertoo osaltaan siitä, ettei Naton intresseissä ole kosiskella jäsenikseen köyhää etelää, vaan olla turvaamassa – tarvittaessa myös sotilaallisesti - vain rikkaan pohjoisen asemaa.

On syytä muistaa, ettei länsimaiden rauhaa, turvaa, demo-kratiaa ja nykyistä elintasoa olisi saavutettu ilman kehitty-

vien maiden uhrauksia niin luonnonvaroissa, työvoimassa kuin velkataakassakin mitattuna.

Niin kauan kuin Nato hallitsee ja ”rakentaa jäsenmai-densa turvallisuutta tarvittaessa myös asein”, on ihan turha kuvitella, että sen ulkopuolelle jäävät kehittyvät maat voisivat aidosti neuvotella ratkaisuista maailmanlaajuisiin ruoka-,finanssi-taiilmasto-ongelmiinyhdenvertaisinaneuvottelijoina Nato-jäsenmaiden kanssa ja yhtä kauan kuin Nato asevarustelullaan vaikuttaa osaltaan siihen, kuinka varallisuutta globaalilla tasolla jaetaan rikkaiden ja köyhien maiden kesken, tulee globaali eriarvoisuus olemaan kasvava – ei pienentyvä trendi.

Maailmanlaajuinen demokratia, sosiaalinen oikeudenmu-kaisuus, rauha, solidaarisuus ja tasa-arvo eivät ole toteu-tettavissa sotilasliittojen kautta ja siksi Suomenkin tulisi yhtenä (vielä) puolueettomista maista olla suunnannäyttäjä kohti laajaa aseistariisuntaa ja sitä kautta kohti huomisten lapsienmaailmaa,jossakonfliktejaratkotaankeskustele-malla – ei asein.

Tammikuun alussa Berliinissä kokoontunut Euroopan Vasemmisto tuomitsi lausunnossaan jyrkästi USA:n ja Nato-johtajien kaavaileman Afganistanin laajennetun sota-suunnitelman.

Suomessa Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on myös ottanut kielteisen kannan suomalaissotilaiden lisäämisestä Afganistaniin ja on osaltaan vaatinut suomalaisjoukkojen poisvetämistä sekä niiden korvaamista voimavaroilla maan jälleenrakentamiseen.

Afganistanin tunnetuin naispoliitikko, sodanvastustaja Malai Joya on kansainväliselle yhteisölle lähettämässään viestissä sanonut, että maan kansalaisten tulisi saada itse päättää omasta kohtalostaan ja tulevaisuudestaan.

Hänen käsityksensä mukaan ulkomaalaisten sotajouk-kojen läsnäolo maassa vain kiihdyttää sisällissotaa ja siksi ne tulisi vetää pois. Naisten asema on Malai Joyan mukaan maassa nyt yhtä huono kuin se oli taleban-hallinnon aikaan.

Jos Suomi haluaa aidosti olla edesauttamassa rauhan ja demokratian kehittymistä Afganistaniin, tulisi sen tukea siviiliyhteiskunnan rakentamista.

Sen sijaan, että lähetämme aina vain lisäjoukkoja Naton operaatioihin ja saamme lukea lehdistä kasvavasta sotilas- ja siviiliuhrien joukosta, maamme voisi erilaisella politiikal-la aivan yhtä hyvin olla esimerkillinen puolueetonta rauhan-politiikkaa ajava maa, joka osaltaan auttaisi rauhanprosessin aikaansaamista maan hallituksen ja kapinallisten kesken.

Sotilaiden lisääminen NATO- ja USA-vetoisiin operaa-tioihin ei rakenna rauhaa, vaan osaltaan lisää yhteenottoja. Rauhaa ei ole koskaan rakennettu asein.

Heidi Komulainen

Heidi Komulainen piti oheisen puheen Kuopion torilla järjestetyssä Näpäytä Natoa -mielenosoituksessa lauantaina 27.2.2010.

Mielenosoituksen jälkeen oli vielä aiheeseen liittyvä seminaari.

”...antavat he samalla siunauksensa Stubbin kaltaisille kansanjohtajille, joiden kansaa kuuntelevat korvat ovat näköjään vain mainoksiin käytetystä kalliista paperista ja pahvista tehdyt.

Vasemmistonainen Heidi Komulainen kummastelee, miksi Suomessa järjestettiin Naton strategisen konseptin uudis-tamiseen liittyvä seminaari, vaikka Suomi ei hänen tietääkseen ole Naton jäsenmaa.

Mainio lehti tämä Ämmän ääni – pitkää ikää ja paljon lukijoita toivottaa Raija Hassinen täältä Siilinjärveltä. Olen 20 vuoden tauon jälkeen uudestaan kunnanvaltuutettuna, Siilisetin perus-turvalautakunnan jäsen, vasemmistoliittolainen jo Nuorisolii-ton ajoilta.

Minun kynästäni ei tule tulenpalavaa naisasiatekstiä, vaikka tasa-arvon kannattaja ja puolustaja olenkin. Olen peruskoulu-tukseltani sairaanhoitaja ja meillä sekä naisilla että miehillä on samasta työstä sama palkka. Kuitenkaan naisvaltaisella alalla äidin osa ei aina ole helppo, varsinkaan kolmivuorotyössä. Per-hevapaat ja työajan lyhentämiset ovat toki lakisääteisiä pienten lasten vanhemmille, mutta ne vähentävät ansioita eivätkä aina ole helppoja ratkaisuja työyhteisössäkään. Joskus ne voivat olla myös naisen urakehityksen jarruna. Ja tavallisesti ne lan-keavat juuri naisen valinnaksi.

Siilinjärvellä kolmen kunnan, Maaningan, Nilsiän ja Sii-linjärven yhteinen terveyden- ja sosiaalitoimen organisaatio, Siiliset aloitti vuoden vaihteessa. Nähtäväksi jää, miten se onnistuu tuottamaan palveluja asiakaslähtöisesti, taloudellisesti ja tehokkaasti.

Uusille perusturvalautakunnan jäsenille tämä tuottaa paljon työtä. Asioihin on paneuduttava syvällisesti, osattava kyseen-alaistaa ja etsiä uudenlaisia ratkaisuja. Tilanne on mielenkiin-toinen, mutta myös antoisa ja elämää rikastuttava.

Valtuustoryhmämme vieraili jokunen viikko sitten Siilinjär-ven Risuharjun palvelukeskuksessa eli entisellä vanhainkotdil-la. Se oli onnistunut tapahtuma.

Oli ilo nähdä kuinka hyvin vanhusten hoitoon oli paneudut-

tu: puitteet ovat kodinomaiset, toiminta-arvot on yhdessä mie-titty, asukkaiden omatoimisuutta tuetaan. Kaikki ne vanhukset, jotka suinkin pystytään, puetaan päivävaatteisiin ja tuodaan ruokasaliin syömään ja seurustelemaan toisten kanssa.

Laitosmaisuudesta on pyritty pääsemään irti kaikin tavoin. Henkilökuntamitoitus siellä on liian, liian ohut. Jaksamista heille!

Perusturvan puolustaminen on minulle sydämen asia. Vanhusten asema tarvitsee nyt kärkisijan kunnan strategiassa. Kouluja meillä on saneerattu ja uusiakin rakennettu – se on hyvä asia. Huono asia on se, että useita kyläkouluja lakkautet-tiin. Kenellekään tuskin tarvitsee perustella miksi se on huono asia. Kaikkea ei voi eikä saa mitata rahassa!

Päivähoitopaikoista on puutetta. Valinnanvapaus näiden kolmen kunnan sisällä hoitopaikan valinnassa ei vielä toteudu.

Siilinjärven kunnasta puuttuu yleiskaava, rakentaminen on monesti ollut poikkeuslupien varassa.

Tonttimaata on niukasti, eletään lähes kädestä suuhun. Kuntaan ollaan laatimassa maaseutupoliittista ohjelmaa, jossa määritellään esim. asuinrakentamisen alueellista suuntaa.

Kuntatasolla suurimpana haasteena näen Siilisetin onnistu-misen turvaamisen ja sen että kuntalaisten tarvitsemat perus-palvelut hoidetaan pääosin kunnan omana työnä. Silloin palve-lujen laatu voidaan parhaiten taata, toiminta on ennakoitavaa ja turvallista sekä palvelun tarvitsijoille että työntekijöille. Usein myös taloudellisempaa kuin ulkoistettu palvelu ties minne.

Valtakunnan politiikassa verotusasiat noussevat keskuste-luun. Eläkeiän nosto tapahtuu mielestäni vain työolosuhteita

Tämän kertomuksen keskipisteenä olen aikajanalla minä itse, Kirsti Puurunen. Miten minä ole kokenut elämäni tähän mennessä, mitä olen elämässäni tehnyt ja mitä ajattelen tulevista elämäni akseleista.Elämäni todellinen sekametelisoppa alkoi ottaessani vastaan ensimmäi-sen kerran kunnallisvaaliehdokkuuden. Totean tähän väliin, etten ole

koskaan rakentanut elämääni haaveilun varaan vaan tosiasioihin.Uusi ura kunnallisen luottamushenkilönä alkoi aika haaleasti. Minulla ei ollut

käsitystä tai mielikuvaa, mitä se tarkoittaa. Silloin toiminnassa oli mukana vahvoja persoonia, joilla oli voimakkaat mielipiteet eri asioihin. Kun en ollut aktiivinen kyse-lemään luottamustoimen sisällöistä – ei sitä kukaan tullut vapaaehtoisesti avaamaan tai kertomaan.

Toisaalta, ajattelen jälkikäteen, sen olleen tapa mukana olleiden oman aseman säi-lyttäminen tietyissä asemissa. Nykyään uudenaikainen tapa on kertoa ehdokkuuteen liittyvistä asioista ja toimintatavoista avoimesti.

Ehdokkuusaikana olin raskaana. Sain ihanan tyttäreni ollessani kansalaisopiston johtokunnan jäsen. Seuraavalla vaalikaudella toimin kulttuurilautakunnan jäsenenä ja Tultuani valituksi kaupunginvaltuutetuksi siirryin kulttuuritoimesta teknisen lauta-kunnan jäseneksi.

Kun tyttäreni oli viisivuotias, tulin valituksi suuren ammattiosaston puheenjohta-jaksi. Tehtävä oli mielenkiintoinen ja vei joskus pois kotoa toiselle paikkakunnalle. Perheeni, mies ja tytär, olivat keskenään kotona.

Joskus ammattiosaston kokousasioiden käsittely kesti myöhään. Palasin kotiin. Ovelle asti kuului huuto: jääkaapissa ei ole ruokaa. Pyörähdin kannoillani ja minul-la oli kymmenen minuuttia kaupan sulkemiseen suoriutua ruokaostoksista. Toimin nopeasti – sain syötävää. Voi sitä kotijoukkojen avuttomuutta.

Kaiken tämän ohella olen muistanut läheisten, sisarusten ja ystävien syntymäpäiviä kortilla tai puhelinsoitolla, sopinut heidän kanssaan tapaamisia, lomavierailuja ja syntymäpäiväjuhlia sekä muistamisia.

Vaatehuolto ja kodin puhtaus on hoitunut siinä sivussa.Koko työelämän ajan olen kehittänyt osaamistani suorittamalla oman alan perus-

tutkinnon ja ammattikorkeakoulututkinnon. Sanonta – ihmisellä on aikaa, jos hän niin päättää – pitää paikkansa.

Jatkan edelleen usealla elämänalueella. Toimintamallia ole muuttanut sellaiseksi, että olen itse se, joka määrittelee suhteeni ympäröivään maailmaan. Tämä toimin-tatapatuoelämääniluovatharrastukset,kutenkäsityötjagrafiikkakentiesjotainmusiikkiin liittyvää.

Kirsti PuurunenIisalmi

Politiikkaan elämän sekametelisopasta

”Joskus ammattiosaston kokousasioidenkäsittely kesti myöhään.

Palasin kotiin. Ovelle asti kuului huuto:jääkaapissa ei ole ruokaa.

Pyörähdin kannoillani ja minullaoli kymmenen minuuttia

kaupan sulkemiseensuoriutua ruokaostoksista.”

Kolmivuorotyössänaisen osa ei ole helppo

parantamalla ja nopeuttamalla opiskelijoiden ammattiin valmistumista, ei eläkeikää nostamalla.

Jatkuva eriarvoisuuden ja syrjäytymisen lisääntyminen jakaa kansaa kahteen osaan, yhä selvemmin hyvin ja heikosti toimeentuleviin. Tämä huono suunta on pysäytettävä. Vuoden 2011 vaalit voivat olla alkulaukaus tälle työlle. Olen ensi eduskuntavaaleissa ehdokkaana: olen mukana tosissani ja valmiina puolustamaan vasemmistolaisia, hyviä arvoja!

Raija HassinenSiilinjärvi