1/081/08

A R S I SA R S I S

Alue

ellis

et ta

idet

oim

ikun

nat

| Ku

lttuu

rital

ot |

Tuj

aus t

aide

kasv

atus

ta ja

med

iaop

pia

4

Sirpa Haapaoja: Silta, 2006

ARSIS 1/2008

25. vuosikerta/årgång

Julkaisija/Utgivare: Taiteen keskustoimikunta / Centralkommissionen för konst

Osoite/Adress: PL/PB 293 (Maneesikatu/Manegegatan 7),

00171 Helsinki/Helsingfors Fax: (09) 1607 7060

www.taiteenkeskustoimikunta.fi -> Julkaisut Tilaukset/Prenumerationer: tktinfo@minedu.fi

Päätoimittaja/Chefredaktör: Hannu Saha, (09) 1607 7333, hannu.saha@minedu.fi

Toimitussihteeri/Redaktionssekreterare: Paula Haikarainen, (09) 1607 7063,

paula.haikarainen@minedu.fi

Ulkoasu/Layout: Leena Neuvonen

Kansi/Omslag: Sirpa Haapaoja

Painatus/Tryck: Yliopistopaino, Helsinki/Helsingfors 2008

ISSN 0780-9859

ALUEELLISET TAIDETOIMIKUNNAT

1 | Pääkirjoitus: Hallinnonuudistuksesta uutta voimaa taiteenedistämiseen

2 | Pitkä ja kivinen tie – Alussa oli suo, kuokka ja sivutoiminen sihteeri

KULTTUURITALOT

5 | Tekemisen paikkoja

5 | Valtio tukee kulttuuritiloja

6 | Joensuun Pakkahuone – Aito paikka kohtaamisille

8 | Verkatehtaan opit Hämeenlinnassa

10 | Alandica nousee Maarianhaminaan

VERKOSTOT

12 | Mediagrid ja Marja Heinonen: Luovuutta ei saa polkea

14 | Mediagridin Aimo Hyvärinen uskoo kuvan taikaan

16 | Produforum – Vapaat teatteriryhmät yhteisen pöydän ääressä

19 | Vesistö yhdistää – Taidemajakat nousevat Päijänteelle

20 | Valokuvakulttuuria kiinalaisittain

KULTTUURITAPAHTUMAT

22 | Ugrijuhlassa itäinen kulttuuriperintömme elää nykypäivää

24 | Pesäjuuri puhkesi kukkaan Pohjois-Savossa

TAIDEKASVATUS

26 | Ampiainen – arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatusta

28 | Vantaalaisia matkasauvoja

30 | Sanojen selässä seikkailemaan Pohjois-Karjalassa

32 | Tujaus mediaoppia joka aineeseen

33 | Puheenvuoro: Mediakasvatus – nyt!

KESKUSTELUA

34 | Tutkimus vaikuttaa käsityksiin Helsinki Schoolista

36 | Ajan ilmiöt pohdituttavat

37 | Heikkenevätkö kulttuurilaitokset, katoavatko museoiden toimintaedellytykset?

KOHTAUSPAIKKA

38 | Uusia kasvoja toimikunnissa

40 | Kulttuuritukea kummikylään

41 | Muotoilun läänintaiteilija mukana rakentamassa innovaatioverkostoa

TÄSSÄ AJASSA

42 | Kilpailu paikallista kulttuuria hyödyntävälle matkailukohteelle

43 | Turku 2011 etsii tekijöitä kulttuuripääkaupunkiohjelmaan

44 | Haku Jyväskylän yliopiston kulttuuripolitiikan maisteriohjelmaan

44 | Kulttuuritapahtumille yli 3,7 miljoonaa euroa tukea

44 | Kadonneet kengät Attilan virastotalossa Tampereella

45 | Svensk resumé

48 | Alueelliset taidetoimikunnat: toimistot ja henkilöstö

ARSIS 1/2008

5

Hallinnonuudistuksesta uutta voimaa taiteenedistämiseenAlueelliset taidetoimikunnat liitettiin tämän vuoden alusta vihdoin myös hallinnollisesti opetus-

ministeriön alaisuuteen ja taiteen keskustoimikunnan yhteyteen. Asiaa valmisteltiin aktiivisesti

vuodesta 2004 alkaen, jolloin taidetoimikuntalaitoksen kansainvälinen arviointi suositti kahden

ministeriön (opetusministeriö, sisäasiainministeriö) alaisuudesta luopumista. Seuraavan vuoden

lopulla julkistettiin kaksi kehittämistyöryhmien raporttia, joiden perustalta integrointia valmis-

teltiin viime vuoden aikana. Uudet lait ja asetukset saatettiin voimaan. Lopullisen yhdistymisen

toteuttamisen aikataulu oli kieltämättä liian kiireinen, mutta onneksi hengissä selvittiin. Lopul-

liseen viimeistelyyn meillä on runsaasti aikaa nyt jo kaiken kattavana yhteistyönä.

Ensimmäinen askel taidetoimikuntajärjestelmän uudistukseen otettiin jo nykyisiä toimikuntia

(2007–2009) asetettaessa. Jäsenistön laajempi integrointi toisiinsa toteutettiin siten, että taiteen

keskustoimikuntaan ja eri taiteenalojen toimikuntiin tuli runsaasti edustajia alueellisista taide-

toimikunnista, entisiä tai nykyisiä puheenjohtajia, jäseniä, läänintaiteilijoita.

Hallinnollisen yhdistymisen tuloksena syntyi yhtenäinen ja kiinteä valtakunnallinen organisaa-

tio. Näin taataan parhaiten myös opetusministeriön keskeisimmän taidepoliittisen tavoitteen,

taiteen tasa-arvoisen saatavuuden, turvaaminen. Taidetoimikuntajärjestelmä kokonaisuudes-

saan todettiin kehittämisprosessin eri vaiheissa kansainvälisestikin arvioiden ainutlaatuiseksi ja

toimivaksi. Vahvuuksia ovat muun muassa vaihtuva ja edustava asiantuntemus, vertaisarvioin-

nin toimivuus päätöksenteossa, toiminnan joustavuus ja itsenäinen päätösvalta.

Valtakunnallista ulottuvuutta edustaviin kysymyksiin meillä on nyt organisaatio ja asiantunti-

joiden verkosto, joka pystyy moneen. Se voi tarjota apuaan muun muassa vapaan kentän toi-

mijoiden ongelmien ratkaisemisessa, esimerkiksi Musiikin alueellinen tarjonta -raportin (kier-

tuetuen eri muodot) tai Teatteripoliittisen ohjelmatyön esittämällä tavalla (yhteistyössä taiteen

aluekeskusten kanssa). Taiteen soveltavasta käytöstä läänintaiteilijoilla on jo monia hienoja näyt-

töjä (esim. Terveyttä kulttuurista -toiminta).

Taidehallinnon uudenlaisella alueellisella yhteistyöllä tulee olemaan merkittäviä seuraamuksia.

Alueellisen taidehallinnon uudistaminen -raportissa (OPM 2005:40, 30) visioitiin siitä tähän ta-

paan: ”Alueelliseen taiteen ja kulttuurin alan yhteistyöhön tulee taidetoimikuntajärjestelmän

selkiyttämisen lisäksi luoda omat yhteistyön ratkaisumallinsa tai suosituksensa, jonka suunnit-

telussa ja toteuttamisessa taidetoimikuntajärjestelmän, erityisesti aluetoimikuntien, tulee olla

aktiivisesti mukana. Yhteistyön osapuolina tulee laaja-alaisesti olla ainakin lääninhallitusten si-

vistysosastojen, maakuntaliittojen ja yhteistyöryhmien, säätiöiden ja rahastojen (erityisesti maa-

kuntarahastojen). Mikäli aluetoimikuntien käyttöön löytyy resursseja monihallinnollisesti ja yh-

teistyön hengessä esitettyihin suunnittelijoiden virkoihin, aluetoimikunnat voivat olla yhteis-

työn katalysoijina ja toteuttajina hyvinkin aktiivisessa roolissa. Asia tulee ratkaista aluehallin-

non yleisten linjausten selkiytymisen yhteydessä.”

Nyt kun aluehallinnon uudistaminen on meneillään laajemmastikin, edellä mainitun yhteistyön

synnyttämiseen kannattaa käyttää energiaa.

Toiminnallista yhteisyyttä pohtiessamme lähtökohtana kuitenkin on, että alueellisten taidetoi-

mikuntien autonomia säilyy – niiden oman, taiteen edistämiseen liittyvän päätöksenteon itse-

näisyys säilyy rikkumattomana. Vain alueelliset taidetoimikunnat itse osaavat huomioida alu-

eelliset erityispiirteensä. Tulosohjauksen näkökulmasta meillä on kuitenkin mahdollisuus – vaik-

kapa TAO:n hengessä – luoda koko taidetoimikuntajärjestelmälle selkeästi yhteinen toiminta-

ajatus ja visio, jossa on kulttuuripoliittisia tavoitteita tukevien strategisten painopisteiden mu-

kaiset yhteiset suuren linjan toiminta- ja resurssitavoitteet.

Taidetoimikuntajärjestelmän integraatio on paras lahjamme 40-vuotisjuhlavuotena.

Hannu Sahapuheenjohtaja, taiteen keskustoimikunta

Kuva

: Jac

ek W

alcz

ak

2

AR

SI

S1

/0

8

Läänien taidetoimikunnat pe-rustettiin neljäkymmentä vuotta sit-ten ja ne sijoittuivat aluksi opetus-ministeriön alaisuuteen. Haastat-telin Pohjois-Karjalan taidetoimi-kunnan eläkkeellä olevaa pääsihtee-riä Eila Nevalaista ja Lapin taidetoi-mikunnan pääsihteeriä Kari Lainet-ta alkuaikojen toiminnasta.

Eila Nevalaisen mukaan alkuun kuului paljon tapaamisia kentäl-lä sekä taidejärjestöjen, taiteilijoi-den että kuntien kanssa – toiminta, työmuodot ja painopistealueet al-koivat muotoutua käytännön työn kautta. Kuntia aktivoitiin perusta-maan kulttuurilautakuntia. Toimi-kuntien sihteerit olivat aluksi sivu-toimisia ja vasta vuonna 1973 saa-tiin ensimmäiset päätoimiset virat. Esimerkiksi itäsuomalaisten taide-toimikuntien reilusti yli kolmekym-mentä vuotta jatkuneen yhteistyön ensiaskeleet otettiin silloin.

Alku oli käytännöllinen mut-ta raadollinen. Vähäiset varat ajoi-vat suunnittelemaan taidetoimikun-tien yhteisiä hankkeita, joita onkin toteutettu siitä lähtien vuosittain. Yhteistyö alkoi kirjallisuuden alalta, kertoo Eila Nevalainen. Yhdessä on toteutettu näyttelyitä, koulutuksia ja seminaareja, tehty lehtiä, julkai-suja sekä ohjelmatyötä. Esimerkik-si vuonna 1998 hyväksytty kansal-linen arkkitehtuuripoliittinen ohjel-ma sai heti peräänsä itäsuomalaisen alueellisen arkkitehtuuripoliittisen ohjelman. Se on puolestaan poiki-nut ensimmäiset kaupunkien ohjel-mat. Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan

Pitkä ja kivinen tie

Alussa oli suo, kuokka ja sivutoiminen sihteeri

Alueelliset taidetoimikunnat siirtyivät vuoden 2008 alusta hallin-nollisesti taiteen keskustoimikunnan yhteyteen. Aluepäällikkö Arja Laitinen kertaa historian vaiheita, selvittää kolmentoista alueelli-sen toimikunnan nykytilaa ja katsastaa tulevaan.

ARJA LAITINEN

ja Pohjois-Savon taidetoimikunnat ovat myös jakaneet alueellista kan-taesitystukea toiminta-alueensa näy-telmäkirjailijoille ja yhteinen Kolon-ni-palkinto on suunnattu alueen ark-kitehtuurin ja rakennustaiteen osaa-jille. Tänä vuonna työllistävät yhtei-nen näyttely ja lastenkulttuuriin liit-tyvä edunvalvontatyö.

Lapin taidetoimikunta aloit-ti perustamisensa jälkeen pikaises-ti yhteistyön Oulun läänin taidetoi-mikunnan kanssa, vaikka pääsihtee-ri Kari Laine muisteleekin, että jos-sain vaiheessa läänien välinen yhteis-työ oli kiellettyä! Kuntien kulttuuri-toimintalaki ja sen mahdollisuuksis-ta tiedottaminen muokkasivat maa-perää taidetoimikuntien ja kesäyli-opistojen kulttuurikursseille, alu-een kulttuurityöntekijöille ja läänin-taiteilijoiden ”yhteiskäytölle”. Toi-mintaa laajennettiin myös pohjois-maiselle tasolle.

Lapin taidetoimikunnan yhteis-työverkosto rakentui ensin Pohjois-kalotti-yhteistyön varaan ja 1980-lu-vun loppupuolella avautuivat yhteis-työmahdollisuudet Venäjän suun-taan, Murmanskiin. Barentsin alu-een yhteistyö lähti kunnolla käyn-tiin 1990-luvun alkupuolella. Sa-maan aikaan Lapin taidetoimikun-ta rakensi yhteistyöverkostoa myös muualle Eurooppaan EU:n laajene-misen myötä. Lapin taidetoimikun-ta on toiminut muista toimikunnis-ta poiketen projektikoordinaattori-na yhteistyöhankkeissa. Parhaimmil-laan toimikunnassa on työskennellyt 14 projektipäällikköä.

Alueelliset taidetoimikunnat ovat löytäneet ”kotiin”, toteaa aluepäälikkö Arja Laitinen.

Kuva

: Ida

Pim

enof

f

AR

SI

S1

/0

8

3

Lähialueilta kansainvälisiksi

Kaikki alueelliset taidetoimikunnat te-kevät yhteistyötä myös kansainvälises-ti. Yhdellätoista taidetoimikunnalla on residenssejä alueensa taiteilijoille, tai-teentutkijoille ja tuottajille. Satakun-nan taidetoimikunta on juuri aloitta-nut residenssitoiminnnan Berliinissä, jossa myös Uudenmaan taidetoimi-kunnalla on residenssinsä. Pisimpään residenssitoimintaa on ollut Etelä-Sa-von taidetoimikunnalla. Hyvänä kak-kosena tulee Pohjois-Karjalan taidetoi-mikunta, jolla on tällä hetkellä kaukai-sin residenssiyhteys Intiaan.

Lapin taidetoimikunnan lisäk-si Oulun läänin, Pohjois-Karjalan ja Kaakkois-Suomen taidetoimikunnat ovat suunnanneet voimavaroja lähi-alueyhteistyöhön Karjalaan ja Pieta-rin alueelle.

Kansainväliset yhteydet ovat myös näyttelyvientiä, messuosastoja tai fes-tivaaliyhteistyötä. Esimerkiksi Poh-jois-Savon taidetoimikunta on tuot-tanut Anti – contemporary art festi-val -tapahtuman, jonka yhteistyöver-kosto on luotu Ison-Britannian live art -festivaalien kanssa. Varsinais-Suomen ja Pohjanmaan taidetoimikuntien yh-teistyöalueena on naapuri Ruotsi. Näi-den alueiden kaksikielisyys on muuten-kin antanut oman värinsä toimikunti-en toimintaan.

Lääninhallitusten helmassa

Lääninhallitusten alaisuuteen alueelli-set taidetoimikunnat sijoitettiin 1988. Kari Laine kertoo, että hallinnolliset ke-hittämishankkeet elivät myös tuona ai-kana. Mietittiin muun muassa yhteistä kulttuuri-, nuoriso- ja liikunta-asioiden osastoa ja suunniteltiin yhtenäistä kult-tuurihallinnon järjestelmää, johon alu-eelliset taidetoimikunnat olisi sijoitettu. Hanke ei edennyt toteutukseen saakka, vaan lääninhallintouudistuksessa lii-kunta- ja nuorisolautakuntien toiminta muuttui neuvottelukuntatyöskentelyk-si. Samaan aikaan perustettiin uusim-mat kaksi alueellista taidetoimikuntaa, nyt kymmenenvuotiaat Pirkanmaan ja Satakunnan taidetoimikunnat.

Lääninhallitusten helmassa kului kaksikymmentä vuotta. Yhteistyö lää-ninhallinnon kanssa suuntautui kou-lutukseen ja taidekasvatukseen sekä eri-tyisesti Pohjois-Suomessa kansainväli-seen toimintaan ja lähialueyhteistyö-hön. Erityisesti EU-asioissa on läänin-hallitusten kanssa tehty yhteistyötä, ja alueelliset taidetoimikunnat ovat edel-

leen lausunnonantajia taiteen ja kult-tuurin hankkeista.

Läänintaiteilijat – alueellisten toimikuntien tavaramerkki

Ensimmäiset läänintaiteilijat aloittivat työnsä vuoden 1972 alussa. Eila Ne-valaisen mukaan Suomen ensimmäi-nen läänintaiteilija oli kirjailija Matti Paavilainen Kaakkois-Suomen alueel-la. Pohjois-Karjala seurasi pian peräs-sä. Läänintaiteilijakokeilun aloittami-seen vaikuttivat pyrkimys alueellisen eriarvoisuuden vähentämiseen, tarve sijoittaa taiteellisen koulutuksen saa-nutta työvoimaa erilaisiin ohjaus- ja tuotantotehtäviin sekä halu täydentää valtion taiteilija-apurahajärjestelmää läänintason tukijärjestelmällä.

Läänintaiteilijajärjestelmässä on ollut kolme kautta. Vuodesta 1972 vuoteen 1983 oli voimassa kokeilu. Vuoden 1984 alusta opetusministeriö perusti ohjaavien läänintaiteilijoiden toimet. Ohjaavilta läänintaiteilijoilta poistettiin aiemmin tehtäviin kuulu-nut oman luovan työn jakso. Vuon-na 1997 tapahtuneen lääninuudis-tuksen yhteydessä läänien taidetoimi-kunnat muuttuivat alueellisiksi taide-toimikunniksi. Tällöin ohjaavien lää-nintaiteilijoiden nimike muuttui vuo-den 1998 alusta takaisin läänintaitei-lija-nimikkeeksi. Läänintaiteilijoiden työstä on vuosien varrella muotoutu-nut eräänlainen alueellisen taidetoimi-kuntatyön tavaramerkki!

Kokeilusta on siis syntynyt rei-lussa kolmessakymmenessä vuodessa pysyvä ja kehittyvä järjestelmä. Aluk-si läänintaiteilijoita palkattiin yhteis-työssä alueen kuntien kanssa. Seuraa-vassa vaiheessa oli ohjaavia läänintai-teilijoita, joista on kuoriutunut tuot-tajia, kansainvälisiä toimijoita, suun-nittelijoita, kuraattoreita ja koulut-tajia. Läänintaiteilijat ovat monialai-sia ammattilaisia, jotka antavat mää-räajaksi oman asiantuntemuksensa, verkostonsa ja osaamisensa toimialu-eensa taiteilijoiden, kuntien, taidelai-tosten, harrastajien ja kulttuuriyrittä-jien käyttöön.

Läänintaiteilijat työskentelevät suoraan alueellisten taidetoimikuntien alaisuudessa ja heitä on tällä hetkellä yhteensä 45 - enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Heidän edustamistaan taiteenaloista painottuvat esittävät alat: näyttämötaiteen, tanssitaiteen, musii-kin tai laajemmin esittävien alojen lää-nintaiteilijoita on 16 eli 36 prosenttia. Visuaalisten alojen, kuten kuvataiteen,

valokuvan tai laajemmin visuaalisten alojen läänintaiteilijoita on 12, kirjalli-suuden ja sanataiteen läänintaiteilijoi-ta on 3, muotoilun ja arkkitehtuurin alojen edustajia on yhteensä 5, monia-laisia tuottajia on 5 ja lastenkulttuuril-la 3 läänintaiteilijaa. Saamelaistaiteella on yksi läänintaiteilijan pesti. Läänin-taiteilijoista 2/3 on naisia. Tuoreimmat kiinnitykset ovat Keski-Suomen taide-toimikunnan muotoilun läänintaiteilija Kaija Savolainen ja Pohjanmaan taide-toimikunnan Minna Merivalo.

Läänintaiteilijoiden työtehtävät vaihtelevat alueittain samoin kuin tai-teenalat. Alueelliset taidetoimikunnat päättävät läänintaiteilijoiden taiteen-aloista tai -alasta sekä kauden pituu-desta. Läänintaiteilija voi toimia mo-nialaisena tuottajana tai keskittyä yh-teen erityisalueeseen – tästä ovat hyvänä esimerkkinä vaikkapa Hämeen tai Var-sinais-Suomen taidetoimikuntien nuk-keteatterin läänintaiteilijat.

Tuki alueen taiteelle

Apurahojen ja avustusten myöntämi-nen on alueellisten taidetoimikuntien peruspalvelua. Vuosittain hakijoita on yli 4000 henkilöä, työryhmää ja yhtei-söä. Vajaa neljännes hakemuksista tulee Uudenmaan taidetoimikunnalle. Tuen saajia on runsaat 1000, ja alueelliset tai-detoimikunnat myöntävät tukea apura-hoina, avustuksina ja palkintoina kaik-kiaan noin 2,6 miljoonaa euroa. Haki-joita on eniten kuvataiteen ja säveltai-teen alueilta.

Toimikunnat toteuttavat erilaisia projekteja, joiden tavoitteena on työl-listää taiteen ammattilaisia ja myös he-rättää uutta taiteen ja kulttuurin kulut-tajajoukkoa. Projektikirjo kattaa taiteen ja kulttuurin terveydelliset vaikutuk-set, kulttuuriyrittäjyyden, toiminnan luovan toimialan edistämiseksi, lasten-kulttuurihankkeet ja taiteen saavutetta-vuuden. Työtä tehdään ikään kuin tai-teen ja taiteilijan ytimessä, ruohonjuu-ritasolla. Esimerkiksi Uudenmaan tai-detoimikunnassa jo useita vuosia jatku-nut kuvataiteilijoiden työllistämishan-ke on konkreettisesti työllistänyt kym-meniä kuvataiteilijoita taidehankkei-siin palvelukeskuksiin ja hoitolaitok-siin. Alueelliset taidetoimikunnat ovat myös mukana kehittämässä alan kou-lutusta ja työskentelevät yhdessä koulu-jen, hoitolaitosten, taidelaitosten sekä kuntien kanssa – kuten toiminnan al-kuaikoinakin!

Varsinais-Suomen taidetoimikun-nan pääsihteeri Maria Merikanto on

4

AR

SI

S1

/0

8

Hallinnonuudistustyö on lopussa, nyt on toiminnan aika. On vähän saman-lainen olo kuin olisi katsonut Lassie pa-laa kotiin -elokuvaa. Minusta tuntuu, että alueelliset taidetoimikunnat ovat löytäneet ”kotiin” ja ottavat paikkansa uudessa organisaatiossa. Se ei tapahdu kivutta, mutta vääjäämättä – ja syntyy se muistioihin jo kirjoitettu yhtenäinen taidehallinto.

joskus verrannut alueellista taidetoi-mikuntaa määrärahoiltaan kaksiopet-tajaiseen kyläkouluun. Se on hyvä ver-taus. Samalla tavalla kuin kyläkoulu säteilee isolle alueelle ja oppilaiden-sa elämään vielä pitkään kouluajan jälkeen, myös alueellinen taidetoimi-kunta on läänintaiteilijoidensa, apura-hojensa, avustustensa, projektiensa ja verkostojensa verran paljon enemmän kuin määrärahat ehkä kertovat.

Mitä nyt?

Alueelliset taidetoimikunnat liitettiin Taiteen keskustoimikunnan alaisuu-teen vuoden 2008 alusta. Tuoko hal-linnonuudistus uutta toimikuntien ar-keen? Ovatko alueelliset taidetoimi-kunnat mauste valtion taidehallinnon sopassa vai peräti sopan ”sattuma”?

Alueelliset taidetoimikunnat ovat edelleen omien määrärahojensa osal-ta itsenäisiä päättäjiä. Olemme kuiten-kin uudessa tilanteessa, on kolmetois-ta toimijaa, joiden yhteistyömahdolli-suudet ovat entistä laajempia. Tilan-ne on uusi myös yhteistyössä valtion taidetoimikuntien suuntaan. Uteliai-suutta on molemmilla puolilla. Alueel-liset taidetoimikunnat eivät ole yksi-näisiä saarekkeita vaan uusille avauk-sille avoimia. Yhtenä merkkinä ovat myös uudet toimitilat, kun on siir-rytty pois valtion virastotaloista. Hä-meen taidetoimikunta muutti Hä-meenlinnan Verkatehtaalle, jossa toi-

mivat ”melkein kaikki”, ja Varsinais-Suomen taidetoimikunta taas Aura-joen toiselle rannalle kooten ympäril-leen kirjallisuuden ja teatterin toimi-joita. Seuraavaksi uusia kumppaneita ja tiloja etsivät Pirkanmaan ja Keski-Suomen toimikunnat.

Itse olen aloittanut aluepäällik-könä helmikuun alusta. Tulin työ-hön Pohjois-Savon taidetoimikunnan pääsihteerin toimesta ja pohjana on myös työskentely kahdessa alueellis-ten taidetoimikuntien hallinnonuu-distukseen liittyneessä työryhmässä.

Kirjoittaja työskentelee aluepäällik-könä taiteen keskustoimikunnassa.

• Etelä-Suomen lääni: Hämeen taidetoimikunta (Hämeenlinna), Kaakkois-Suomen taidetoimikunta (Kouvola) ja Uudenmaan taidetoimi-kunta (Helsinki). • Itä-Suomen lääni: Etelä-Savon taidetoimikunta (Mikkeli), Pohjois-Karjalan taidetoimikunta (Joensuu) ja Pohjois-Savon taidetoimikunta (Kuopio). • Lapin lääni: Lapin taidetoimikunta (Rovaniemi). • Länsi-Suomen lääni: Keski-Suomen taidetoimikunta (Jyväskylä), Pirkan-maan taidetoimikunta (Tampere), Pohjanmaan taidetoimikunta (Vaasa), Satakunnan taidetoimikunta (Pori) ja Varsinais-Suomen taidetoimikunta (Turku). • Oulun lääni: Oulun läänin taidetoimikunta (Oulu).Alueellisten taidetoimikuntien yhteystiedot ovat sivuilla 48-49.

• Toimikunnan määräraha on 360 000-400 000 euroa/vuosi. Määrärahalla kustannetaan apurahat ja avustukset, palkataan läänintaiteilijat sekä toteutetaan erilaisia projekteja.• Hallintohenkilöstöä kullakin toimikunnalla on 2-3, yhteensä 31. • Alueellisissa taidetoimikunnissa on jäseninä 130 eri taiteenalojen ammattilaista.

TA I D E TO I M I K U N TA L A I TO K S E N R A K E N N E

VALTIONTAIDETOIMIKUNNAT• Elokuvataide • Kirjallisuus• Kuvataide• Muotoilu• Näyttämötaide• Rakennustaide• Säveltaide• Tanssitaide• Valokuvataide

KESKUSTOIMIKUNNAN JAOSTOT• Kuvittajien ja sarjakuvataiteilijoiden kirjastoapurahajaosto• Lastenkulttuurijaosto• Mediataidejaosto • Residenssijaosto• Sirkustaidejaosto • Säveltaiteen kirjastoapurahajaosto• Viestinnän ja tiedotuksen kehittämisjaosto

Kirjailijoiden ja kääntäjien kirjastoapu-rahalautakunta

Kuvataiteen näyttö-apurahalautakunta

Valtion taideteostoimikunta

TAITEEN KESKUSTOIMIKUNTA

ALUEELLISET TAIDETOIMIKUNNAT• Etelä-Savo • Häme • Kaakkois-Suomi• Keski-Suomi • Lappi • Oulun lääni• Pirkanmaa • Pohjanmaa • Pohjois-Karjala• Pohjois-Savo • Satakunta • Uusimaa• Varsinais-Suomi

•

•

••

HALLINTOTOIMISTO• Hallintopalveluyksikkö• Tutkimusyksikkö• Alueyksikkö

••

• •

AR

SI

S1

/0

8

5

K U L T T U U R I T A L O T

Porvariston seuraelämä siir-tyi 1700-luvulla yksityisistä salon-geista julkisiin huoneistoihin. Uu-teen tapaan vastattiin varustamal-la kaupunkeihin rakennettavat raa-tihuoneet juhlasalein. Kansalaisten erilaiset assosiaatiot eli yhdistykset tulivat merkittäviksi kulttuuritoi-mijoiksi 1840-luvulta alkaen.

Ensimmäisiä olivat rouvasväen-yhdistykset, joiden tehtävät olivat lähinnä sosiaalisia, koulutukseen ja köyhäinhoitoon liittyviä. Varain hankkimiseksi monenlainen kult-tuuritoiminta oli sopivaa. 1880-lu-vulta lähtien seurat myös rakensi-vat. Suomeen syntyi VPK-, seuro-jen- ja työväentalojen verkosto.

Sotien jälkeen seurojentalolla paitsi tanssittiin sallitut puolitois-ta tuntia, myös otettiin viihdettä ja kulttuuria haltuun. Suuri joukko esiintyviä taiteilijoita kiersi sulos-tuttamassa raskaan työn raatajien lyhyitä lepohetkiä. Ohjelmannälkä oli niin kova, että tapahtumia jär-jestettiin melkein missä vain, vaik-kapa suon keskelle rakennetulla kattamattomalla lavalla.

Vuonna 1965 valmistunut val-tion taidekomitean mietintö pai-notti tasa-arvon ohella kulttuu-rialojen välisten rajojen häivyttä-mistä. Se heijasti ajan henkeä, jon-ka seurauksena syntyi käsite mo-nitoimitalo. Sen huipentumana ra-kennettiin 1980-luvulla joskus vä-hän turhan hulppeitakin kulttuu-ripalatseja.

Moni nykykulttuurin monitoi-mitila on suorastaan taistelemalla tai ainakin suurella talkoovoimalla tarkoitukseensa saatu ja kunnos-tettu. Teollisuusrakennusten muut-taminen kulttuurin käyttöön on ol-lut suosittua vuosituhannen vaih-detta lähestyttäessä.

Olipa oman paikkakunnan kul-tuuritila sitten piskuinen tai monu-mentaalinen, sillä on suuri merkitys taideyleisölle ja -harrastajille. Outo-kummun teatterin kannatusyhdis-tys remontoi Outokumpu Oy:n ra-kennusmestarin entisen kotitalon esittävän taiteen käyttöön 1990-lu-vulla. Kaksi huonetta yhdistämällä saatiin aikaan näyttämö ja 40 hen-gen katsomo. Pikanttina yksityis-kohtana mainittakoon esitystilan mustaksi maalattu pönttöuuni.

Salon kulttuuritalo Kiva valmis-tui vuonna 1938 elokuvateatterik-si. Alkuperäisen käytön lisäksi se on toiminut juhlapaikkana, ravintola-na sekä teollisuustalona. Kulttuu-rin käyttöön upea funkisrakennus saatiin vuonna 2005.

Lisää esimerkkejä löytyy joka puolelta Suomea.

Lähteet

Niskanen Riitta: Ja soitto soi. Musiikkiti-

lat Suomessa. Multikustannus 2008.

Paajanen, Manu: Jätkäviihteen kunin-

kaat. Tietolähde 1998.

JOHANNA WESTERSUND

Suomen kulttuuritalojen neuvottelukunta on valtakunnalli-

nen keskustelu- ja yhteydenpitoryhmä jonka jäseniä ovat kaikki

kulttuuri-, kongressi- ja monitoimitalojen johtajat ja heidän va-

rahenkilönsä. Neuvottelukunta toimii jäsentensä vapaamuotoi-

sena yhdyssiteenä, välittää tietoja kulttuuritaloista sekä kehit-

tää yhteistoimintaa talojen välillä mm. henkilöstöasioissa, han-

kinnoissa ja markkinoinnissa.

Tekemisen paikkojaTekemisen paikkoja

Joensuun Pakkahuoneen talo on suojelukohde. Kuva: Aleksi Makkonen

Valtio tukee kulttuuritilojen kunnostusta ja perustamista lähes 3 miljoonalla eurolla

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on myöntänyt tu-kea kulttuuritilojen hankkimiseen, perustamiskustannuksiin ja pe-ruskorjauksiin vuodelle 2008 yhteensä 2 900 000 euroa. Avustusta myönnettiin 19 hankkeelle veikkausvoittovaroista. Määrärahaa haki yhteensä 28 hanketta yli 8 miljoonalla eurolla.

Suurimpia avustuksen saajia ovat Lahden kaupunki (Lahden kau-punginteatterin peruskorjaus 750 000 €), Helsingin Taidehallin säätiö (Taidehallin peruskorjaus 500 000 €), Tampereen kaupunki (Tampe-reen museoiden kokoelmakeskuksen toteuttaminen 450 000 €), Ou-lun kaupunki (Oulun taidemuseon peruskorjaus 250 000 €), Kult-tuuritehdas Korjaamo Oy (Raitioliikennemuseon - Kulttuuritehdas Korjaamon peruskorjaus 180 000 €) ja Akseli Gallen-Kallelan Mu-seosäätiö (Tarvaspään peruskorjaus 150 000 €).

6

AR

SI

S1

/0

8

K U L T T U U R I T A L O T

Pakkahuone toi helpotusta joen-suulaisten kulttuurin tekijöiden pit-kään jatkuneeseen tilapulaan. Toi-minta on oraalla, kevääksi talo on lä-hes täyteen varattu ja uusia ideoita ke-hitellään.

Kun Hanna Suhonen valittiin Pohjois-Karjalan taidetoimikunnan esittävän taiteen tuottaja-läänintaitei-lijaksi vuonna 2006, yhdeksi hänen päätöistään tuli etsiä ratkaisu tilaon-gelmaan. Urakka aloitettiin kutsumal-la koolle alueen tekijöitä.

– Päätimme ottaa ensin selville, mitä halutaan ja tarvitaan ja miettiä rahoitusmurheita vasta myöhemmin, Hanna Suhonen kertoo.

Taidetoimikunta toteutti myös kyselyn pohjoiskarjalaisille taiteilijoil-le, mukana olivat niin seudulla aikai-semmin toimineet mutta pois muut-taneet ja vasta tulleetkin tekijät. Vas-tauksista kävi ilmi, että Joensuussa on muuten hyvä toimia, mutta tilapu-la on ankara.

Kun tarpeet oli kartoitettu, piti ru-veta etsimään paikkaa. Matkustajasa-tamassa vuodesta 1897 tullikamarina, pakkahuoneena ja sittemmin mm. kä-sityökeskuksena ollut iso rakennus oli jäänyt tyhjilleen. Kaupungin tilakeskus oli halukas löytämään suojellulle ta-lolle vuokralaisen, jonka toiminta elä-vöittäisi juuri kunnostettua rantarait-tia. Perusremonttikin järjestyi.

Kun toimijoita oli monia, Pakka-huoneen arjen järjestämistä varten piti perustaa organisaatio, Esittävän taiteen tila -yhdistys, kaupunki kun ei voinut tehdä vuokrasopimusta kuin yhden ta-hon kanssa. Vaikka tila oli vielä remon-tissa, Hanna Suhonen järjesti jo esittä-vän taiteen viikot Taidekeskus Ahjos-sa. Esiintyjät lahjoittivat lipputulonsa Pakkahuoneen hyväksi.

– Yhteisen tekemisen tahto on ol-lut vahvaa koko ajan, Hanna Suho-nen kiittelee.

Mukava rohkaisu saatiin Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Karjalan maakuntarahastolta, joka myönsi his-toriansa suurimman apurahan, 30 000 euroa, Pakkahuoneen toimintaan. Työl-lisyysvaroin on palkattu toimistotyön-tekijä, joka hoitaa rahaliikennettä ja ti-lojen vuokrausta.

Uutta tähyämään

Pakkahuone helpottaa monien ryhmi-en tekemistä huimasti.

– On tila, johon tulla harjoittele-maan edullista vuokraa vastaan! huo-mauttaa poikkitaiteellisen kulttuuri-yhdistys Vääräpyörän aktiivi, ohjaaja Hannele Autti.

– Aikaisemmin harjoittelimme milloin missäkin: ihmisten olohuoneis-sa tai tuttavien vanhalla koululla, jossa oli ylimääräinen tyhjä luokka. Se oli ai-kamoista säätöä.

– Ja vaikka pääsimmekin vierai-lemaan Kaupunginteatteriin esityksil-lämme, ei sieltä tietenkään harjoitus-aikaa löydy. Tänne saa esitykset raken-taa rauhassa.

Pakkahuoneen iso sali vetää 80 henkeä. Tila on hieman ongelmallinen rakennetta tukevine pylväineen, mutta toisaalta hirsiseinät luovat aika muka-van tunnelman.

– Ja täällä on tosi hyvä akustiikka.Syksyllä yleisö ei vielä kovin hyvin

Pakkahuoneelle osannut, mutta kevät-puolen esityksiin lippuja näyttäisi me-nevän. Sisäänajo vie aikansa.

– Toiminta on saatu oraalle, luon-nehtii Esittävän taiteen tila -yhdistyk-seen puheenjohtajanakin vastuuta kan-tava Hannele Autti. Tilavuokrat on ha-luttu pitää kohtuullisina, jotta talossa olisi toimintaa. Kun vuokrat, lämmi-tys ja sähköt on maksettu, varoja esi-tystilan vaatimiin perusinvestointeihin ja toiminnan pitkäjänteisempään kehit-tämiseen ei riitä.

– Tarvitsisimme korotetun kat-somon tai näyttämön sekä äänentois-to- ja valokalustoa. Kaupunginteatte-ri on nyt hyvää hyvyyttään lainannut meille vähän laitteita. Markkinoida-kin pitäisi.

Mainostoimisto Fabrik on otta-nut Pakkahuoneen sponsorointikoh-teekseen ja toteuttanut tiedottamises-sa tärkeät nettisivut. Hankerahoitusta on myös haettu.

Hannele Autti toivoo, että Pakka-huoneesta tulisi taiteilijoiden kohtaa-misareena, joka mahdollistaisi työsken-telyn yli ryhmärajojen.

– Myös työpajoille tämä olisi omi-aan. Niitä täällä onkin jo ollut, paitsi ihan perusihmisille niin myös erityis-ryhmille sekä molempia sekoittaen. Olisikin hienoa, jos Pakkahuoneesta tulisi oikeasti kohtaamispaikka. Sillä-kin tavalla saataisiin kulttuurista hen-gittävyyttä tälle paikkakunnalle.

Niin Hannele Autin kuin taide-toimikunnankin mielestä Pakkahuo-ne on vasta alkua. Tulevaisuudensuun-nitelmissa on esittävän taiteen keskus. Sitä hanketta viedään jo täyttä vauh-tia eteenpäin.

– Esittävän taiteen keskuksen päi-vänvarjon alle mahtuvat hienosti kaik-ki teatterin, tanssin, sirkuksen, perfor-manssin, lastenkulttuurin ja musiikin tekijät sekä yhdistykset. Joustavan työl-listymisen kautta koko maakunta hyö-tyy taiteilijoiden panoksesta, läänintai-teilija Hanna Suhonen sanoo.

Kävijän kommentti

Erityisopettaja Ulla Siippainen on pannut ilolla merkille Pakkahuoneen ilmestymisen kotikaupunkinsa kult-tuurin kenttään. Hän on ehtinyt käy-dä katsomassa nukketeatteri Punahil-kan tuottamaa vierailijaesitystä, komi-laista nukketeatteria.

– Talo on ulkoakin päin niin symppis. Sen rauhallinen tunnelma sopii hyvin varsinkin pienimuotoisil-le, intiimeille esityksille.

Ulla Siippainen on mukana myös harrastajateatterissa, tarinateatteri Ta-rakassa.

– Kun on paikka, joka kokoaa te-kijät yhteen, yhteistyö helpottuu. Us-koisin, että se voisi palvella esimerkiksi harrastajien koulutuksellisia tarpeita.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja Joen-suusta.

Aito paikkaAito paikka kohtaamisille

www.pakkahuone.info

JOHANNA WESTERSUND

AR

SI

S1

/0

8

7

Pakkahuone lievittää taiteilijoiden tilapulaa Joensuussa. Kuvat: Aleksi Makkonen

Ilmoitus netti-Karjalaisessa 6.2.2008:Intialainen muusikko-

professori Karaikudi

S. Subramanian esiintyy

tänään Joensuussa klo

19 Pakkahuoneella.

Eteläintialaisen

vina-luusoittimen

taitaja tuo mukanaan

myös laulaja

Sankari Krishnanin ja

mrdangam-rumpua

soittavan Trichur

Narendranin.

8

AR

SI

S1

/0

8

K U L T T U U R I T A L O T

Voitto Niemelä

Hämeenlinnan verkatehtaalla toimivat kaupunginteatterin ja taidemuseon lisäksi mm. lastenkulttuurikeskus, elokuvateatteri, musiikkiopisto ja Hämeen taidetoimikunta.

AR

SI

S1

/0

8

9

Hämeenlinnaan valmistui viime kesänä uuden sukupolven kult-tuuri- ja kongressikeskus Verka-tehdas.

Kaupunkikeskustan tehdasraken-nuksiin rakennettu Verkatehdas sijait-see keskeisellä paikalla ja on hyvien liikenneyhteyksien päässä. Sen puit-teet riittävät lähes mihin tahansa ta-pahtumaan: konserttiin, konferenssiin tai festivaaliin. Toimitusjohtaja Jouko Astor kertoo Verkatehtaan taustasta, merkityksestä Hämeelle ja paljastaa, mikä siinä on uutta.

Villatehtaasta kulttuurikeskukseksi

Verkatehtaan rakennukset ovat vil-lateollisuuden peruja. Tehdas perus-tettiin Vanajaveden rantaan 1800-lu-vun lopulla. Se kasvoi voimakkaasti 1900-luvun alkupuolella ja oli suu-ruutensa huipulla vuosisadan puoles-sa välissä. Loppu tuli vuonna 1963 yleiseurooppalaisen villateollisuuden laman myötä.

Kulttuuritoiminta alueella alkoi vuonna 1952. Silloin tehdasrakennuk-set saivat naapurikseen Hämeenlinnan taidemuseon. Kaupunki osti tehdas-rakennukset 1970-luvulla, minkä jäl-keen alueen sivistys- ja kulttuurikäyt-tö kehittyivät hiljakseen.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen alkoi tapahtua. Lähtölaukauksena voi-daan pitää vuonna 2001 käynnistet-tyä Verkatehdas-projektia. EU, val-tio ja Hämeenlinnan kaupunki ra-hoittivat hanketta yhteensä yli kol-mellakymmenellä miljoonalla. Kes-

kuksen avajaisia vietettiin 31. heinä-kuuta 2007.

Taustalla on Hämeenlinnan strategia

Verkatehdas edellytti huomattavaa taloudellista panostusta kaupungilta. Rakennusvaiheen aikana kustannuk-set kasvoivat merkittävästi ensimmäi-sestä kustannusarviosta, mikä sai mo-net kiristelemään hampaita. Soraää-nistä huolimatta kaupunki maksoi li-säkustannukset.

– Hämeenlinnan kaupungin ajat-telussa on tapahtunut suuri muu-tos. Se muutos teki Verkatehtaan pe-rustamis- ja rahoituspäätökset mah-dollisiksi, toimitusjohtaja Jouko As-tor kertoo.

– Laman aikana kulttuuri otettiin mukaan kaupungin kokonaisstrategi-aan. Kaupungille syntyi kokonaisval-tainen visio kulttuurin yhteiskunnal-lisesta merkityksestä.

Hämeenlinnan visiossa kulttuuri on taloudellisesti kannattavaa. Se lisää kaupungin elinvoimaa. Vision toteu-tuminen edellyttää muutosta kulutus-tottumuksissa.

– Olemme saaneet porukkaa liik-keelle, Astor sanoo.

Uuden sukupolven kulttuurikes-kuksen Verkatehtaasta tekee moni-muotoisuus. Konsertin tai elokuvan yhteydessä voi käydä vaikkapa tai-denäyttelyssä. Näin kulttuurin lajit ruokkivat toisiaan.

– Verkatehdas on Hämeenlinnal-le strateginen hanke. Se ei ole sekto-rihanke, kuten useimmat keskukset Suomessa. Se täyttää yhteisön tarpeita ja edistää tavoitteita monipuolisesti.

Verkatehtaalla onkin monenlai-sia toimijoita. Hämeenlinnan kau-

punginteatterin ja taidemuseon li-säksi keskuksessa on elokuvateatte-ri Bio Rex, Vanajaveden Opisto ja YLE Radio Häme. Lasten ja nuorten kulttuuria on paljon: kulttuurikeskus ARX, kuvataidekoulu AIMO, Sibe-lius-opisto ja Miniteatteri. Ars-Hä-meellä on keskuksessa galleria ja tai-delainaamo. Myös yksittäisten taitei-lijoiden toimitiloja on. Hämeen taide-toimikunta muutti keskukseen helmi-kuun alussa.

– Mukana on sekä kaupallisia, jul-kisia että kansalaistoimijoita. Periaat-teemme on, että kaikkia kohdellaan tasa-arvoisesti.

Kulttuurintekijöillä uusia mahdollisuuksia

Jos Verkatehtaasta muodostuu kau-punkilaisille uudenlainen kulttuu-rinkulutuksen paikka, toimijoilla on mahtavat taloudelliset toimintaedel-lytykset.

– Hämeen maakunnan oloissa Verkatehdas tarkoittaa valtavaa toi-mintaolosuhteiden muutosta.

Astor kertoo ammatti-identi-teettinsä olevan tuottajan identiteet-ti. Hän ja muut Verkatehtaan työn-tekijät antavat kuitenkin toimijoil-le työrauhan.

– Puutumme toimintaan mahdol-lisimman vähän.

Verkatehtaan tuomiin toiminta-mahdollisuuksiin sisältyvät myös siel-tä löytyvät yhteydet.

– Maantieteellisellä sijainnilla on nykyään suhteellisen pieni merkitys toimitilalle tai toimijalle. Kysymys on pikemminkin yhteyksistä ja suhteista, Astor sanoo.

– Sen takia Verkatehdas on paik-ka, josta voi ponnistaa pitkälle.

Astor on tässä vaiheessa vielä varo-vainen kiteyttämään Verkatehtaan tu-loksia. Vain ero perinteisiin kulttuuri-keskuksiin vaikuttaa selvältä.

– Uuden oppiminen ei ole vai-keaa, mutta vanhasta poisoppimi-nen on.

Kirjoittaja on hämeenlinnalainen tutkija ja opettaja.

Verkatehtaan opit

HENRI KYNSILEHTO

Sirpa Haapaoja

Toimitusjohtaja Jouko Astor kiittää Hämeen-linnan kaupunkia kulttuurin huomioimisesta strategiassaan.

www.verkatehdas.fi

10

AR

SI

S1

/0

8

Ahvenanmaa säätää omat kult-tuuri- ja koulutuspolitiikkaan liitty-vät lakinsa. Parhaillaan suunnitelmissa on useita suuria kulttuuri-investointe-ja, joista suurin on Kulttuuri- ja kong-ressitalo Alandica. Laitos tulee maksa-maan noin 16,5 miljoonaa euroa. Tä-hän summaan sisältyy 13,5 miljoonaa euroa Ahvenanmaan raha-automaatti-yhdistys PAFilta. Summa ei sisällä EU-tukia tai pohjoismaisia tukia.

Päätös ja rakentaminen

Pitkä suunnitteluprosessi päättyi, kun maakuntapäivät syksyllä 2006 myön-si tarvittavat varat kulttuuri- ja kong-ressitalon rakentamiseen. Alusta asti on työstetty konseptia, joka sisältää sekä kulttuuri- että kongressitoimin-nan. Aloitteen teki Ålands Sång- och Musikförbund (Ahvenanmaan laulu- ja musiikkiyhdistys), joka jätti ehdo-tuksen maakuntahallitukselle jo vuon-na 1994.

Yhdessä vaiheessa pelättiin, että ”kulttuuri ja konferenssi” typistettäi-siin pelkäksi ”konferenssiksi”. Siitä syystä, että konferenssitoimintaa pide-tään taloudellisesti kannattavampana, eikä kulttuuritoimintaa nähdä yhteis-kunnallisena investointina, vaan kus-tannuksena. Nyt tiedetään, että talon kulttuuritoiminnalle löytyy myös po-liittista tukea.

Maarianhaminan keskustaan si-joittuva 5 000 neliön rakennuskomp-leksi on nyt puolivälissä, ja se luovu-tetaan rakennuttajalle, Ahvenanmaan maakunnan hallitukselle, marraskuus-sa 2008. Rakennus vihitään käyttöön 1.3.2009. Arkkitehtikilpailun voitti tanskalainen arkkitehtitoimisto Kja-er & Richter.

Talo, jota arkkitehti kutsuu ni-mellä ”Kolme saarta”, on ulkonäöltään ja toiminnoiltaan läheistä sukua muil-le pohjoismaisille kulttuuritaloille. Ti-lat ovat neutraaleja ja riisuttuja sekä joustavia kalustuksen ja käytön suh-teen. Väriskaala on vaalea muutamine vahvoine korostusväreineen. Lasitettu lämpiö avautuu itään Östra Hamne-nin tuloväylälle päin. Ulkoterassi on suunniteltu kesäkäyttöön.

Taloon sijoitetaan taidetta, jon-ka hankintakustannukset vastaavat yhtä prosenttia rakennuskustannuk-sista julkisiin rakennuksiin sovellet-tavan käytännön mukaisesti. Alandi-caan tulevat taideteokset ovat erityi-sen valintalautakunnan valitsemia, ja

ahvenanmaalaiset taiteilijat saavat eri-tyishuomion.

Maakunta toteutti julkisen tar-jouskilpailun Kulttuuri- ja kongressi-talo Alandican hallinnoinnista. Wik-löf Holding -konserni pyörittää Alan-dicaa seuraavat 20 vuotta.

Suunnitteluvaiheen haasteita

Syksyllä 2007Ahvenanmaan kulttuu-riministeri Camilla Gunell asetti ko-mitean, jonka tehtävänä oli esittää, kuinka Alandicassa varmistetaan mo-nipuolinen, säännöllinen ja korkea-laatuinen kulttuuritarjonta. Komite-an työskentely päättyy toukokuussa 2008, jolloin raportti luovutetaan va-ramaaneuvos Britt Lundbergille.

Kiinnostuksen kohteena ovat en-sisijaisesti esittävät taiteet eli teatteri, musiikki, elokuva, tanssi ja monikult-tuurinen yhteistyö. Toistaiseksi näiltä taiteenaloilta puuttuvat riittävän suu-ret ja hyvin varustetut tilat.

Musiikkitarjonta on Ahvenan-maalla ammattimaista ja monipuo-lista. Musiikki-instituutin tarjoaman koulutuksen ansiosta myös tanssi on saavuttanut asemaa ennen kaikkea nuorten keskuudessa. Teatterilla on vahvat perinteet, ja nykyisin myös am-mattimaisia harjoittajia, mutta näyt-tämö puuttuu. Myös elokuvatuotanto on Ahvenanmaalla voimissaan. Sään-nöllisiltä esityksiltä ja elokuvafestivaali Veralta puuttuu kuitenkin elokuvate-atteri. Ahvenanmaan monikulttuuri-nen yhdistys on puolestaan merkittä-vä jo siitä syystä, että maakunnan 27 000 asukkaan joukossa on 75 eri kan-sallisuutta(!).

Alandicasta tulee osa Maarian-haminan keskustan kulttuurialuetta. Kaupunginkirjasto sijaitsee kivenhei-ton päässä Alandicasta. Kivenheiton päässä toiseen suuntaan sijaitsee Ah-venanmaan taidemuseo. Kulttuuri saa Alandican myötä yhtenäisen näkyvyy-den kaupungin ydinkeskustassa.

Suuri Sali (600 henkilöä) ja Au-ditorio (200 henkilöä) ovat Alandican suurimmat tilat. Kulttuuriorganisaati-ot toivovat, että vuokrat olisivat koh-tuullisia. Maakunta onkin päättänyt, että kaksi harjoitustilaa, yksi musiik-ki- ja yksi teatterisali vuokrataan kult-tuurijärjestöille subventoituun hin-taan. Harjoitussalien yhteydessä on artistilämpiö, keittonurkkaus, varas-totiloja, työpaja ja ompelimo. Hallin-nollisia tiloja ei ole, koska kulttuuri-

K U L T T U U R I T A L O T

GUNILLA HELLMAN

Kulttuuri- Kulttuuri- ja kongressitaloja kongressitalo

Alandica Maarianhaminaan

AR

SI

S1

/0

8

11

järjestöillä ei tule olemaan pysyviä ti-loja talossa.

Talo palvelee ensisijaisesti pai-kallista kulttuurielämää, mutta myös vierailunäytännöt sisällytetään ohjel-maan. Nykyisin Ahvenanmaalla ei ole tiloja, jotka soveltuisivat säännölliseen vierailunäytäntötoimintaan.

Ahvenanmaalaisten järjestöjen kanssa tehtävän tiiviin yhteistyön li-säksi esille on noussut yhteistyö lähi-alueiden kulttuuritalojen kanssa. Oh-jelmien koordinointi voi säästää ra-haa ja tuottaa lisäarvoa. Kansainväli-sillä verkostoilla on nykyisin merkittä-vä rooli kaikessa kulttuuripolitiikassa. Osallistuminen pohjoismaisiin pro-jekteihin sekä EU:n projektituet tar-joavat lisää mahdollisuuksia kulttuu-riin tuontiin ja vientiin.

Kulttuuri tekee Alandicasta hou-kuttelevan ja näkyvän. Onnistunut profilointi voi tuottaa entistä suu-remman toiminnan kokonaisvolyy-min ja siten enemmän tuloja talolle. Toiveena on, että talo antaisi paikal-liselle kulttuurielämälle kunnon pi-ristysruiskeen.

Ahvenanmaa on avoin, kansain-välisesti suuntautunut. On tärkeää, että talon PR-, markkinointi- ja tie-dotustyö on saumatonta. Konferens-si- ja kulttuuritoiminnat tarvitsevat toisiaan antaakseen talolle näkyvyyt-tä ja iskuvoimaa.

Alandica tarjoaa ahvenanmaalai-selle kulttuurille uudentyyppisiä pal-veluita. Lisäksi potentiaalia on kult-tuuri- ja elämysmatkailussa. Ahve-nanmaan maantieteellinen sijainti on

itsessään valtti, jota tulisi hyödyntää. Ahvenanmaalle matkustaa vuosittain noin kaksi miljoonaa henkilöä, jois-ta 500 000 yöpyy. Turismin osuus on runsaat 28 % maakunnan bruttokan-santuotteesta.

Alandica tarjoaa ahvenanmaalai-sille järjestöille mahdollisuuden en-tistä konkreettisempaan yhteistyö-hön. Sen ohella Alandicasta voi kehit-tyä myös lähialueiden kulttuurivaih-don moottori.

Kirjoittaja on FM ja kulttuurin monitoi-mihenkilö, joka toimii Alandican kult-tuurikomitean sihteerinä.

www.alandica.axwww.alandica.ax

Alandican on suunnitellut tanskalainen arkkitehtitoimisto Kjaer & Richter. Talo valmistuu maaliskuussa 2009.

12

AR

SI

S1

/0

8

Marja Heinonen ei arastele ot-taa vastaan haasteita. Hänen rakkain harrastuksensa on ratsastaminen. Laji kiehtoo, sillä siinä ei koskaan voi olla täydellinen. Se tekee nöyräksi. Jos ei aivan täydellisyyttä, ainakin lujaa us-koa Mediagridin mahdollisuuksiin vaaditaan sen lokakuussa työnsä aloit-taneelta johtajalta.

Mediagrid perustettiin kesäkuussa 2007. Sen avainsanoja ovat verkostoi-tuminen, kansainvälistyminen ja sisäl-löt. Heinosen tehtävänä on koota yh-teen pirkanmaalaisten yritysten resurs-sit ja jakaa tietoa aktiivisesti eteenpäin alalla ja alan ulkopuolella.

– Tavoitteena on koota yhteen verkostoon pirkanmaalaiset eloku-va-, av- ja uusmedia-alan toimijat. Näin Mediagridin synergiaetuja voi-taisiin käyttää kansainvälistymisen apuvälineenä.

Pirkanmaan elokuvakeskuksen alaisen Mediagridin päärahoittaja on Luova Tampere - ohjelma, myös Pir-kanmaan TE-keskus rahoittaa han-ketta. Yksi osa Mediagridiä on kome-alta kuulostava Pirkanmaan elokuva-komissio, joka tähtää elokuvatuotan-tojen houkutteluun alueelle. Hanke etenee suotuisasti, Mediagridin ver-kostossa on nyt mukana jo kuusikym-mentä yritystä. Uuden median puolel-la hieno esimerkki on Energia Produc-tions, jonka tekemä ja netin kautta le-vittämä Star Wreck: In the Pirkinning on kirinyt maailmanmaineen ja hou-kuttelee uusia tekijöitä alalle.

Käsikirjoituksia ryhmätyönä

Vaikka Mediagrid etenee nyt myötä-tuulessa, mutkiakin matkassa on ol-lut. Heinonen yrittää asetella sano-jaan korrektiin järjestykseen, vaikka mieli tekisi huomauttaa hämäläisestä ”meinaamisesta”.

– Hämäläisfi rmat ja ihmiset läm-

penevät hitaanlaisesti uusille asioil-le. Mediagridin syliin ei olla valmii-ta niin vain istahtamaan. Hyvä esi-merkki on fi rmoja esittelevä mark-kinointi-dvd, jota teemme. Oletim-me, että yritykset haluavat esitellä it-seään riemusta kiljuen, mutta vain viisi on saatu mukaan. Aikamoista kivireen vetämistä tämä työ ajoittain on, vaikka kuinka yritämme koros-taa verkostoitumisen, markkinoin-nin ja koulutuksen tärkeyttä.

Heinonen on ylpeä Mediagridin huomassa toimivasta, dynaamisesta käsikirjoitusringistä. Parikymmen-päistä ryhmää luotsaa Ninni Roko-sa. Käsikirjoitusrinki on luottamuk-sellinen keskustelupiiri, jossa tuetaan alan ammattilaisia käsikirjoitustyön eri vaiheissa niin henkisesti kuin am-matillisestikin.

– Ryhmässä jaetaan kokemuksia ja ollaan rakentavan kriittisiä. Käsi-kirjoitusten ruotiminen on arka-luontoista, mutta antoisaa ja opet-tavaista. Rinki on hyvin heterogee-ninen, mukaan mahtuu käsikirjoit-tajia laidasta laitaan, pitkien eloku-vien käsikirjoittajista mainosteks-tien tekijöihin. Hyvistä käsikirjoi-tuksista on krooninen pula, Heino-nen muistuttaa

Tulevaisuus on tekojen summa

Väitöskirjaansa verkkomedian käy-töstä ja sen tutkimisesta viimeiste-levällä Heinosella on vahva media-kentän, erityisesti uusmedian tun-temus. Hän on työskennellyt yli kymmenen vuotta Kauppalehden toimittajana ja tuottajana, erilaisis-sa uuden median kehitystehtävissä, Tampereen yliopiston Hypermedia-laboratorion johtajana sekä Tampe-reen teknilliseen yliopiston viestin-täpäällikkönä.

– Ennen kaikkea työssäni vaa-ditaan ennakkoluulottomuutta ja itsenäisyyttä. Minua kiinnostaa, mihin maailma menee. Tulevaisuu-den suuntaa ei voi määrittää, mutta siihen voi vaikuttaa tekojen kautta. Mediagridin tarkoituksena on toi-mia av-, elokuva- ja media-alan ha-janaisen kentän tukipilarina. Tämä on kuin hyvään tulevaisuuteen täh-täävää lasten kasvatusta. Uskon vah-vasti alan uudenlaisten jakeluteiden

V E R K O S T O T

MediagridMediagrid tiekarttana tiekarttana

tulevaisuuteentulevaisuuteen

Marja Heinonen: Luovuutta ei saa polkea

Pirkanmaalainen media-alojen keskus Mediagrid tarjoaa eloku-va-, uusmedia- ja av-alan yrityksil-le tuotantoneuvontaa, koulutusta ja kertoo alan tapahtumista. Joh-taja Marja Heinonen luotsaa ver-kostoa luovuuden ja markkinoi-den ristiaallokossa.

SISKOTUULIKKI TOIJONEN

AR

SI

S1

/0

8

13

ja toimintaedellytysten tiekarttoihin osana alan laajempaa kunnianhimois-ta kehitystä.

Tuotteistaminen tappaa luovuuden

Valjastetaanko Mediagridin kautta luovuus ja taide markkinatalouden juhdaksi? Mikä häntää heiluttaa?

– Pahaa pelkään, että luovuut-ta yritetään yhä enemmän ylläpitää markkinatalouden ehdoilla. Luovat ihmiset hämääntyvät helposti liiketa-louden mystiikasta. Heille tulee riit-tämättömyyden tunne markkinako-neiston puristuksessa. Taiteilijoiden tulisikin ymmärtää bisneksenteon pe-ruslainalaisuudet voidakseen tehdä va-lintoja. Täytyy tietää, antaako bisnek-selle pikkusormensa vai koko käden, Heinonen korostaa.

Hänen mielestään taiteilijat tar-vitsevat liiketaloudellistakin koulutus-ta, mutta se ei ole keskeisintä.

– Riski luovan työn riistosta ja tuotteistamisesta on suuri. Tähän toi-voisin selkeää suunnanmuutosta. Tai-teen ja taiteilijoiden asemaa pitää vah-vistaa. Luovan työn tuotteistaminen on minulle kirosana ja ahdistava aja-tus. Tuotteistaminen tappaa luovuu-den. Teknisen kehityksen huumassa pitäisi muistaa, että sisältöjen tuotan-to on keskeisintä. Median ja av-tuo-tannon pitää liikuttaa ja ravistella ih-misiä, ja siihen me tarvitsemme ete-viä tekijöitä.

Luovuus on Marja Heinosen omankin työkalupakin tärkeimpiä välineitä. Antaakseen tilaa luovuu-delle hän irrottautui pariksi vuodek-si vakituisista työsuhteista, ja nautti – tyhjyydestä.

– Luovuus tarvitsee ehdottomas-

ti tyhjää tilaa voidakseen elää. Väljyy-destä syntyvät parhaat ajatukset. On hyvä, että työelämässä on hektisyyttä, mutta ihmisten pitäisi sallia itselleen myös suvantovaiheita, niiden myötä asiat etenevät. Luovuuden pahin vi-hollinen on kiire. Arjen kauneuden näkeminen vaatii irrottautumista ora-vanpyörästä, Heinonen muistuttaa ja palaa aiheeseen.

– Hyvä elokuva, vaikkapa hyvä mainos tai mikä tahansa av-tuote ovat parhaimmillaan koskettavia ja kau-niita. Siksi niiden tekemistä pitää tu-kea ja vaalia.

Kirjoittaja on tamperelainen kulttuuri-toimittaja, Suomen arvostelijain liiton puheenjohtaja sekä valtion säveltaide-toimikunnan jäsen.

"Luovuuden pahin vihollinen on kiire", sanoo Mediagridin johtaja Marja Heinonen. Kuva: Jonne Renvall. Star Wreck on internetissä julkaistu tamperelainen tuotanto, joka parodioi scifi -ilmiötä. Kotikutoinen elokuva on saavuttanut maailmanlaajuisen suosion. Kuvat: www.starwreck.com

14

AR

SI

S1

/0

8

V E R K O S T O T

Mediagrid ei ole mikään het-ken innovaatio. Hanketta on kehitel-ty viitisentoista vuotta. Media- ja elo-kuva-alan vaikuttajat Aimo Hyväri-nen, Markku Veima ja Arto Koskinen muiden muassa löivät viisaat päänsä yhteen ja alkoivat kehitellä hanketta, joka keräisi pirkanmaalaista av-alan osaamista saman katon alle. Pirkan-maan taidetoimikunnan jäsenenä Hy-värinen on pystynyt edistämään han-ketta monin tavoin, ja onkin nyt erit-täin innostunut ja ylpeäkin Mediagri-din perustamisesta.

– Tampereella on paljon media-alan ammattilaisia, jotka eivät juuri-kaan tee yhteistyötä keskenään. Me-

Hätähuutoja sisältöjen perään

Hyvärinen palauttaa mieleen, kuin-ka 90-luvun alkupuolella Tampereel-la ”hyperehdittiin” uuden median pa-rissa, muun muassa ETampereen yh-teydessä, tuossa huumassa sisällöt unohdettiin.

– Yritimme jo silloin siinä tekniik-kahuumassa muistuttaa sisällöntuot-tamisesta, mutta insinöörit ja ekono-mit, jotka kehittelyasioista päättivät, eivät halunneet kuunnella. Hämäläi-set kulkevat tässäkin asiassa jälkiju-nassa, muualla Suomessa ollaan huo-mattavasti pidemmällä sisällöntuotan-non suhteen.

Hän harmittelee, että Tampe-reen seudulla edelleenkin kuvataan vain vähän elokuvia, vaikka Tampe-re on Suomen toiseksi tärkein media-alan keskus.

– Myöskään TV2:n tuottajat eivät tarpeeksi hyödynnä paikallista osaa-mista, vaan aliarvioivat sitä, TV2:n ovelta tuotantosuunnitelman kanssa useaankin kertaan käännytetty Hyvä-rinen harmittelee.

– On vääristynyttä ajatella, että ellei tekijöillä ole suurta tuotantoyh-tiötä Helsingissä, heidän tuotantonsa olisi huonompaa kuin etabloituneit-ten yhtiöiden.

Aimo ”Ami” Hyvärinen on yksi tamperelaisen Mediagridin kum-misedistä. Hän uskoo yhteistyön ja verkostoitumisen voimaan av-alalla. Taiteilijana Hyvärinen ha-luaa ravistella ihmisiä yhteiskun-nallisesti.

Ami Hyvärinen uskoo kuvan taikaan

”Kaikissa töissäni pitää olla jokin erityinen haaste, muuten tekeminen ei ole mielekästä”, toteaa Ami Hyvärinen. Hänen tuorein teoksensa, dokumentti-

elokuva Päijännesinfonia, tarkastelee kauniin järviympäristön vaikutusta sen

piirissä elävien arjessa.

Kuva: Jonne Renvall

diagridin kautta haluamme luoda yh-teistyökykyisen tuotantojen jatkuvuu-den takaavaan infrastruktuurin, joka parhaimmillaan tuottaa korkeatasois-ta elokuvaa ja tv-tuotantoa, Hyväri-nen kehaisee.

Jatkuvuuden luomiseen tarvi-taan kuitenkin elinkeinopoliittisia toi-menpiteitä.

Erityisen tyytyväinen Hyvärinen on Mediagridin käynnistämästä kä-sikirjoittajaringistä, mutta sen lisäksi tarvittaisiin tuotannollista yhteistyö-tä. Mediagridiin pitäisi pikimmiten palkata verkkotuottaja, joka yhdistäi-si ja synnyttäisi tuotantoja ja hoitaisi markkinointia.

– Pyrimme siihen, että meillä oli-si yhteistä jakelu- ja markkinatoimin-taa esimerkiksi paikallisille suuryrityk-sille ja mainostoimistoille, jotka mo-nesti ovat hankkineet lähes kaiken av-materiaalinsa Helsingistä tai ulkomail-ta. Häpeä tunnustaa, että Tampereen kaupunkikin on ostanut museoilleen av-tuotantoa Helsingistä, eikä ole luot-tanut paikalliseen osaamiseen.

AR

SI

S1

/0

8

15Ihminen kuvien takana

Kun Aimo Hyväriseltä tivaa hänen tit-teliään, hän ei oikein itsekään osaa lo-keroida itseään.

– Ennen kaikkea olen Ihminen, mediataiteilija ja elokuvantekijä linjaa. Olen totaalisen visuaalinen ihminen, kuva ohjaa minua.

Dokumenttielokuva on vienyt vii-me vuosina miehen mukanaan melko totaalisesti, valokuvaus ja videotaide ovat jääneet vähemmälle.

– Dokumenttielokuvien tekemi-nen on minulle taidetta, en ole kovin-kaan journalistinen ohjaaja, vaan vi-suaalinen.

Mutta valokuvaus ja valokuvan tai-kavoima olivat hänen taiteilijantiensä ensimmäisiä pysäkkejä. Jo 2-vuotiaana hän kantoi topakasti laatikkokameraa kourassaan asuessaan Ruotsissa.

– Olen kotoisin hyvin köyhästä työläisperheestä Keminmaalta. Ihas-tuin jo lapsena valokuviin, ne olivat omituisia ja kiehtovia, aivan surrealisti-sia. Aloin harrastaa valokuvausta kym-menvuotiaana.

Elokuva tuli myöhemmin, jättäen sekin jälkensä Kemin elokuvakerhon kasvattiin ja elokuvakerhon vetäjään.

Valokuvataiteilijana menestynyt Hyvärinen ei ole koskaan ymmärtänyt väitettä, että valokuva heijastaa todelli-suutta sellaisenaan.

– Valokuvahan on aina linssin ra-jaamaa ja sulkimen pysäyttämää valon heijastumaa – se vain muistuttaa todel-lisuutta. Valokuva on yksisilmäisen lait-teen taltioima hetki. Minua viehättää juuri tuo toisenlaisuus, valokuvan yksin-kertaistama ja siivoama todellisuus.

Maailma on sana

Väitteestä, että maailma on muuttunut ylivisuaaliseksi ja kuvatulva hyökyy ag-gressiivisesti päällemme kaikkialla, Hy-värinen on eri mieltä.

– Yhteiskuntaa hallitsee edelleenkin sana, niin myös kuvaa. Kuva hallitsee

alitajuntaa ja kollektiivista piilotajun-taa. Sana hallitsee edelleenkin mediaa, politiikkaa sekä taloutta, ja taloushan hallitsee kaikkea. Kuvalla on enemmän merkitystä tunnetasolla.

Hyvärisen dokumenttielokuva Päijännesinfonia valmistuu kevään korvalla. Hänen aiempi työnsä Ero-prosessi oli hyvin henkilökohtainen.

– Haluan töilläni vaikuttaa emo-tionaalisesti ja yhteiskunnallisesti. Ha-luan tutkia niin omia kuin muiden-kin tuntemuksia kipeistäkin asioista. Ero-prosessi-videoteokseni kautta ha-lusin yleisemminkin pohtia tunneti-loja, miksi miehet kokevat eroamiset niin raskaana.

Päijännesinfonian esikuvana on kaupunkisinfoniaperinne, jossa lyyri-nen paikan kuvaus yhdistyy musiikil-liseen sisältöön.

– Musiikilla on dokumentissa kes-keinen rooli. Olen tilannut musiikin Erkki Raiskin ohjaamilta sävellyksen opiskelijoilta. Lähtökohtana oli ”ny-kyaikaisella tavalla kansallisromantti-nen”. Musiikki 20-henkiselle jousior-kesterille on sävelletty vasta siinä vai-heessa, kun kuvamateriaali oli leikat-tu jo pitkälle.

– Musiikin käyttö on tämän doku-mentin haastavin osuus. Kaikissa töis-säni pitää olla jokin erityinen haaste, muuten taiteen tekeminen ei ole mie-lekästä. Haaste voi olla halu vaikuttaa asioihin tai taiteellinen haaste ja par-haimmillaan nämä yhdistyvät.

Hyvärinen haluaa Päijännesinfo-niallaan nostaa esiin sen myönteisen kehityksen, mitä onnistunut ympä-ristönsuojelu voi tuottaa.

– Päijänne on kahdenkymmenen vuoden aikana puhdistunut. Kuvaan kauniin järviympäristön vaikutusta sen piirissä elävien arjessa. Kriittisiä dokumentteja luonnon saastumises-ta on tehty niin paljon, että myöntei-nen näkökulma toivoakseni herättelee tehokkaammin ajattelemaan luonnon suojelua ja ympäristökysymyksiä. Päi-jännesinfonia kuvaa myös, tietoisen

nostalgisesti, keskisuomalaisten ih-misten sielunmaisemaa vanhoine kai-tafi lmeineen, joita olen limittänyt do-kumenttiin.

Kuvitelma totuudesta

Hyvärinen on pohtinut artikkeleissaan ja dokumenteissaan Valokuva – tie ali-tajuntaan ja Kuvitelma totuudesta valo-kuvan suhdetta mediaan ja kuvamaa-ilman moraalia. Niinpä hän lähti va-lokuvaaja Jukka Malen matkaan vuo-ristokylään Puolaan ja Balkanin sodan-runtelemiin maisemiin – ja teki doku-mentin Kuvitelma totuudesta Malen kuvausmatkoilta. Elokuva on puheen-vuoro niistä valintaprosesseista, joita valokuvaaja ja viime kädessä julkaisija tekevät ennen lopullisen kuvan julkai-semista. Valokuvaajahan aina rajaa to-dellisuutta pois kuvissaan, ja toimitta-jat sekä galleristit jatkavat sitä.

– Taide- ja mediamaailma on aika ”himmee” moraaliltaan, Hyvärinen muotoilee.

– Erilaisia tehokeinoja käytetään sumeilematta, epäeettisestikin. Lehdet ajavat häpeilemättä omia päämääriään kuvajournalismissa, monesti kuvaajat eivät kykene kontrolloimaan oman tuotantonsa käyttöä.

Ami Hyvärinen on kahden pik-kupojan isä.

– Hämmästelen päivittäin, kuin-ka luovia ja ennakkoluulottomasti ym-päristöönsä suhtautuvia lapset ovat. Se on opettavaista ja elämää rikastuttavaa, Hyvärinen iloitsee. Eikä malta olla ker-tomatta, että Tatun, 7 v., ensimmäi-nen kuvataidenäyttely avataan piak-koin Pispalan pikkukirjastossa.

– Ikävä kyllä näyttää siltä, että hän on lahjakas, maalaukset ja piirustukset ovat aika hienoja, kuvataidekriitikko-nakin tunnettu isä myhäilee.

Siskotuulikki Toijonen

Still-kuvia elokuvasta Päijännesinfonia, tuotanto Mediatuotanto Amigos Oy.

16

AR

SI

S1

/0

8

V E R K O S T O T

Helsingin keskustassa vihmoo helmikuussa tylyn ankarasti vettä, kun pyörin kamppilaisella sisäpihalla. Näytän varmasti epätoivoiselta litimä-rissä vaatteissani, kun porttikongista syöksähtää mies, joka kysyy:

– Etsitkö niitä teatterilaisia? ja osoittaa liki piilossa olevalle ovelle, joka johtaa maan alle.

Pullat uunissa underground

Maan alla tuoksuu kahvi, ja hämäräs-sä salissa harjoitustaan lopettelee kes-kittyneen näköinen joukko. Päätty-mässä ovat Security-työryhmän har-joitukset Reprumin tiloissa. Ryhmä valmistelee näytelmän I våra tunn-lar ensi-iltaa.

Security, johon kuuluvat esityk-sen kirjoittaja, ohjaaja Jarno Kuosa, näyttelijät Marco Luponero, Paula Rehn-Sirén ja Jan Korander yhdes-sä musiikista vastaavien Kenneth La-gerströmin ja Mia Rekon kanssa sekä lavastaja ja valosuunnittelija, on hyvä esimerkki nykypäivän vapaasta teat-teriryhmästä. Se on koottu nimen-omaan yhtä, tiettyä produktiota var-ten. Missä tällainen ryhmä sitten voi harjoitella?

– Helsingissä on paljon ruotsin-kielisiäkin vapaita teatteriryhmiä ja harjoitustilan puute on huutava, to-teaa näyttelijä Jan Korander.

Hänen toiminimensä, Korander & co, myös tuottaa Securityn esityk-sen. Muutama vuosi sitten Korander löysi Kampista aiemmin nyrkkeilysa-linakin toimineen, noin kolmesataa-neliöisen tilan. Reprum avattiin – har-joitustilaksi ensisijassa ruotsinkielisille vapaille teatteriryhmille – tammikuus-sa 2007. Ensimmäisen vuoden aikana tilassa sai alkunsa 14 esitystä.

Jan Koranderin tavoitteena on ke-hittää Reprumista visuaalisen taiteen underground-laboratorio, jonka käyt-tö rakentuu erilaisten verkostojen va-raan ja joka samalla loisi ja synnyttäisi uusia taidealan verkostoja. Korander on päättänyt antaa Reprumille kolme vuotta aikaa kehittyä ja löytää käyttä-jänsä. Samalla näyttäytyy se suunta, mihin tila kehittyy. Haaveissa on saa-da perustettua harjoitustilojen oheen edintointitila ja vaikkapa verstas lavas-teiden rakentamista varten.

– Itse en voi pakottaa Reprumin toimintaa liikkeelle, vaan tällä hetkel-lä totutetaan jengiä käyttämään tilaa, hän toteaa.

Harjoitustilan ohella Reprumissa voidaan myös järjestää esityksiä, tila ve-tää noin nelisenkymmentä katsojaa.

– Reprum on ikään kuin uuni, jossa esitykset leivotaan ja niitä voi vie-lä maistellakin tässä tilassa, ennenkuin ne lähtevät kiertämään eri puolille.

Vapaat teatteriryhmät yhteisen pöydän ääressä

Mistä löytyvät harjoitustilat, kun esittävää taidetta tehdään pro-duktiokohtaisissa ryhmissä ja marginaalin marginaalissa? Mis-tä tuki ja apu tuotantoihin, kun markkinointibudjetti on noin nolla euroa?

TIIU POHJOLAINEN

www.produforum.fi

TEATTERIRYHMÄT:DOT | Faces / Etnokult | Hangö Teaterträff | Klockriketeatern | Korander & co | MatikiMojo | Oblivia | omART | Stjärnfall | Taite | Teater 90° | Teatteri Metamorfoosi | Ukuru

YHTEISTYÖKUMPPANIT: • Luckan - ruotsinkielinen tiedotuskeskus • Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus • Uudenmaan taidetoimikunta • Yrkeshögskolan Sydväst

RAHOITTAJAT: • Euroopan sosiaalirahasto ESR • Svenska Kulturfonden • Svenska Folkskolans vänner

Tuottajan viitta

Reprumin toimintaa rahoittaa kol-men ensimmäisen vuoden ajan Hel-singin kaupungin kulttuuriasiankes-kus, Sparbankstiftelsen, Kulturfonden sekä Konstsamfundet. Tilan vuokraa-minen harjoituskäyttöön neuvotellaan tapauskohtaisesti, toisinaan tila vuok-rataan kuukaudeksi, joskus on kyse muutamasta tunnista viikossa. Enem-män kuin rahanteko, Koranderilla on mielessä ajatus siitä, että Reprumin toiminnalla kannustettaisiin vapaita ryhmiä suunnittelemaan tuotantojaan hyvissä ajoin ennakkoon.

– Liian useasti projektit syntyvät yhtäkkiä, eikä niille ehditä hankkia ra-hoitusta saati kehitellä järkevää mark-kinointibudjettia, hän, itsekin vapaa näyttelijä ja ohjaaja, hymähtää.

Mutta Jan Korander on myös tuottaja ja mies Korander & co:n ta-kana. Kun Reprumissa on käynnissä toisten ryhmien treenit, suuntaa tuot-taja Korander toiselle työpisteelleen Produforumiin.

Puheensorinaa på svenska saman pöydän ääressä

Kulttuuritehdas Korjaamolla Helsin-gissä toimiva Produforum on hanke, joka tukee ja kehittää ruotsinkielisten vapaiden ryhmien, taiteilijoiden sekä tuottajien työtä maassamme. Konk-reettisin tukimuoto ovat työpisteet, joita Produforum tarjoaa jäsenilleen. Toimistopalvelujakin tärkeämpi tuen muoto on Produforumin toimijoi-den keskinäinen verkosto sekä han-ketta vetävän tiimin – projektikoor-dinaattori Anki Hellberg-Sågforsin

AR

SI

S1

/0

8

17

Nykynäyttelijän on taivuttava moneksi. Jan Korander on myös ohjaaja, tuottaja, Repru-min pyörittäjä. Vartijan asun hän pukee ylleen kuitenkin vain I våra tunnlar -näytelmässä. Kuva: Niklas Ekman.

Produforumin jäsenet kokoontuvat Kulttuuri-tehdas Korjaamolla Helsingissä. “Olemme hy-vin keskusteleva yhteisö, jossa on mukana ne-lisentoista toimijaa”, läänintaiteilija Matilda Sundström summaa. Kuva: Ida Pimenoff.

18

AR

SI

S1

/0

8

V E R K O S T O T

Suomen laajin ympäristötaiteen ketju kutsuu Taidemajakkaan mukaan vesistön sekä sen ympäristön kulttuurin ja matkailun kehittämisestä kiinnostuneita.

ja läänintaiteilija Matilda Sundströ-min – antama tuki, neuvonta, ohja-us ja konsultointi.

Produforum on avoin kaikille tai-teen aloilla toimiville vapaille ryhmil-le ja freelancereille.

– Mukaan tarvitsee vain hakea, naurahtaa hanketta perustamises-ta lähtien luotsaamassa ollut Matil-da Sundström.

– Mukaan haluavan toimijan kan-nattaa ensin pohtia, mitä hän Produ-forumista tarvitsee ja mitä itse voi ver-kostolle antaa.

Palveluista, kuten työpisteestä, it-tuesta, markkinointiavusta ja kon-sultoinnista, verkoston jäsen ei mak-sa mitään. Osallistuminen Produfo-rumin toimintaan korvataan omalla työpanoksella.

– Joku voi tehdä yhteisen leh-ti-ilmoituksen, toinen järjestää avoi-men keskustelutilaisuuden, Sund-ström kuvailee.

Yksi Produforumin merkittävim-mistä tukimuodoista toimijoilleen on neuvonta ja ohjaus. Alusta lähti-en hankkeessa on panostettu koulu-tukseen, mentorointiin, työssä oppi-miseen ja siihen, että mukana on jat-kuvasti myös Sydväst-ammattikor-keakoulun kulttuurituottajaharjoit-telijoita. Produforum myös kannus-taa vapaita taiteilijoita ja tuottajia yrittäjyyteen.

– Olemme hyvin keskusteleva yh-teisö, jossa on mukana tällä hetkel-lä nelisentoista toimijaa, Sundström summaa.

Produforumin toiminnassa liki alusta asti mukana ollut Jan Korander pitää yhteisöä erinomaisena sisäisen ja ulkoisen viestinnän kanavana.

– Tuottajalle se on ihan superpaik-ka. Saman pöydän äärellä tapaa erilai-sia ihmisiä, joiden kanssa voi pallotella ideoita ja pohtia, miten asiat taideken-tällä ovat ja miten ne voisivat olla.

Korander pitää Produforumin toimintaa uraauurtavana siinä mieles-sä, että hankkeen myötä kartoitetaan ruotsinkielistä taidealan verkostoa ja luodaan ulkomaisia kontakteja.

– Yksin ei voi lähteä ulkomaille, mutta Produforum on luomassa ver-kostoa kaikkien hyväksi, hän toteaa.

– Sen lisäksi, että Produforum on erittäin hyvä kanava, se tekee pienestä toimijasta suuremman.

Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja, joka tuntee lukkarinrakkautta erityises-ti esittäviä taiteita kohtaan.

Kuva: Sirpa Haapoja

AR

SI

S1

/0

8

19

Päijänteen vesistöt yhdistävät Keski-Suomen ja Päijät-Hämeen alu-eita. Taidemajakoiden ketju yhdistää Päijänteen ympäristöä taiteen avul-la. Hankkeessa halutaan kiinnittää huomio vesistöjen merkitykseen, tu-kea alueiden taidetta ja kulttuuriyh-teistyötä.

Teosten, tapahtumien ja tarinoiden sarja

Keski-Suomen taidetoimikunta on tu-kenut kahta Seppo Uuranmäen Tai-demajakkaan liittyvää teosta, Kärkis-ten siltapalkkiin sijoittuvaa Poikittain-teosta ja Kultainen leikkaus -veistos-ta, joka julkistettiin Jämsässä syksyl-lä 2006 ympäristötaideyhdistys Joki ry:n hankkeena. Uusin Taidemajak-kateos Keski-Suomessa on Juhani Sak-san Kisailijat-pronssiveistos Vaajakos-kella. Hämeen taidetoimikunta tuotti Sari Kettusen Kelvenne ooppera -ke-ramiikkateoksen, joka julkistettiin syksyllä 2007 ja kiertää Taidemajakka-tapahtumissa eri puolilla Päijännettä. Jatkossa teoksia nähdään mm. Vesijär-vellä Lahden edustalla ja Naissaaressa Jyväskylän maalaiskunnassa.

Taidemajakka tulee osaksi jo olemassa olevia tunnettuja paik-koja ja tapahtumia, mutta se tuo

myös uusia kohteita nähtävyyk-siksi ja asioita koettaviksi. Taide-majakka voi olla myös rakennus, paikka tai keskus, jossa kulttuu-riin liittyvää toimintaa järjeste-tään ympärivuotisesti.

Hanketta edistetään erilaisten suunnitelmien laajuuden ja luon-teen mukaisesti. Taidemajakan ra-kentuminen tiettyyn paikkaan voi vaatia usean vuoden työn, mutta se voidaan toteuttaa myös kevy-esti ja nopeasti.

Taiteilijat ja alueen toimijat yhteistyöhön

Teoksia tekemään kutsutaan taiteili-joita, joilla on ”Päijänne-yhteys”. Tai-detoimikunnat ottavat vastaan teos-ehdotuksia ja auttavat sopivien yh-teistyökumppaneiden ja rahoitus-muodon etsimisessä.

Hanke tukee monia alueen mat-kailun, maaseudun elinkeinojen ja kulttuurintarjonnan muotoja. Taide-majakassa voi olla mukana hyvin eri-tyyppisiä toimijoita. Mukaan kutsu-taan vesistöä ympäröivien kuntien ja kaupunkien lisäksi laaja joukko eri-laisia alueen kulttuuri- ja matkailu-toimijoita sekä yrityksiä. Yhteistyö-muotona voi olla rahoitus, käytän-nön työpanos, materiaalilahjoituk-set, tiedottaminen ja markkinointi tai jokin muu hanketta olennaisesti avustava toiminta.

Taidemajakka-hankkeella tai-detoimikunnat haluavat entisestään vahvistaa ympäristötaiteen asemaa ra-kennetun kulttuuriympäristön lisäksi myös luonnon ympäristössä. Toteu-tettavien teosten, tekojen tai tapah-

Vesistö yhdistää Vesistö yhdistää Taidemajakat nousevat Päijänteelle

Ympäristötaiteen ketju Taidema-jakka syntyy Päijänteen, Jyväs-järven ja Vesijärven rannoille Hä-meen ja Keski-Suomen taidetoi-mikuntien yhteistyönä. Tavoittee-na on kymmenen vuoden aikana luoda laajan vesistöalueen ympä-rille taideteosten ja taidetapahtu-mien sarja.

SIRPA HAAPAOJA

Taidemajakka peilaa Taidemajakka peilaa Päijänteen Päijänteen kulttuurihistoriallisia muutoksia

Ihminen on elänyt vuosisatoja yh-den Suomen suurimman järven, Päi-jänteen, rannoilla. Järvi on tarjonnut sekä ravintoa että oivan kulkurei-tin ihmisen tarpeisiin. Tervaveneet, höyrylaivat ja tukkilautat halkoivat vielä 1950-luvulla ahkeraan Päijän-teen selkää. 2000-luvulla vesi virtaa maan uumeniin louhittua Päijän-netunnelia pitkin aina pääkaupun-kiseudulle asti sammuttamaan ih-misen janoa. Terva- ja kalasatamat, laivalai-turit, tanssilavat, sahat ja tehtaat kuuluvat tärkeänä osana Päijän-teen kulttuurihistoriaan. Ajan myö-tä näiden alueiden käyttötarkoi-tus on muuttunut ja muutos jat-kuu edelleen. Tässä toiminnaltaan uudistuvassa ympäristössä Taidemajakka pysäyt-tää ihmisen tarkentamaan katset-taan muuttuvassa ympäristössään. Se valaisee siltaa menneisyyden, ny-kyisyyden ja toiveiden välillä.

Hannu Castrén kuvataiteen läänintaiteilija,

Keski-Suomen taidetoimikunta

tumien tärkein kriteeri on taiteelli-nen korkeatasoisuus ja laatu. Tavoit-teena on luoda taiteella viitoitetusta vesireitistä ajan myötä ainutlaatuinen kulttuurimatkailukohde ja loisto Päi-jänteen rantakunnille

Taidemajakka ei ole yksi paikka, taidekeskus tai tapahtuma Järvi-Suo-messa, vaan teosten, tapahtumien ja tarinoiden sarja.

Kirjoittaja on visuaalisten taiteiden läänintaiteilija Hämeen taidetoimi-kunnassa.

www.taidemajakka.fi

20

AR

SI

S1

/0

8

V E R K O S T O T

Noin kolmikymmenpäinen suo-malaisten ja kiinalaisten valokuvaajien joukko kulkee muurien ympäröimän Sanyan vanhan kaupungin kapeilla ka-duilla kuvaten kaupungin arkea; vihan-nesten myyjiä kadun varsilla, raudan ta-komista pienessä sepänverstaassa, ros-kien keruuseen komennettuja pieniä ja iloisia koululaisia, kaupungin luostarin munkkeja, rakennustyömaata kaupun-gin keskellä, jossa osa parisataa vuotta vanhoista rakennuksista saa väistyä uu-sien tieltä. Valokuvaajat ovat Oulun lää-nin taidetoimikunnan ja Hainan Pho-tographers Associationin järjestämäl-lä työpajamatkalla Under the Same Sun Workshop Hainanin saarella Kiinassa.

Ajatus työpajan järjestämisestä syn-tyi jo pari vuotta sitten toteutetun valo-kuvanäyttelyiden vaihdon aikana. Tuol-loin viisi oulunlääniläistä valokuvaajaa vieraili läänintaiteilijan kanssa saarella, ja paikallisten valokuvaajien kiinnostus suomalaisten kuvia ja työtapoja kohtaan oli suurta. Tapaamisissa huomasimme, miten erilainen valokuvakulttuuri hai-nanilaisilla oli meihin länsimaalaisiin verrattuna. Se, mikä oli heidän mieles-tään valokuvauksellista ja oikea tapa va-lokuvata, ei saanut meitä juurikaan syt-tymään. Hainanilaiset suosivat keskipäi-vän kirkasta auringonpaistetta, kirkkaan sinistä, mieluiten täysin pilvetöntä tai-vasta ja kirkkaita, miltei räikeitä photos-hopissa korostettuja värejä. Tämä tuli selvästi esille heidän Kuusamossa pitä-mässään näyttelyssä, jossa karamellinvä-riset maisemat saivat suomalaiset luon-tokuvaajat pitämään heitä täysin ama-tööreinä. Kärjistetysti voisi sanoa, että se, mikä länsimaisen kuvaajan mielestä oli täysin väärä tapa kuvata, oli hainani-laisten mielestä ainoa oikea tapa.

Näistä lähtökohdista yhteisen työ-pajan järjestäminen oli haastavaa. Toi-saalta juuri valokuvatraditioiden erilai-suus teki siitä erityisen mielenkiintoi-sen. Valokuvataide tuntui olevan haina-nilaisille uusi asia, vaikka Kiinan suu-rimmissa kaupungeissa Pekingissä ja Shanghaissa on useita valokuvaan kes-kittyviä gallerioita ja valokuvakeskuk-sia. Kiinassa ilmestyy myös useita laa-dukkaita valokuvalehtiä.

Kiinnostus valokuvataiteeseen oli hainanilaistenkin keskuudessa suurta. Arno Rafael Minkkisen vetämä Photo-graphy for Dreamers -kurssi oli työpaja-kokonaisuuden suosituin. Minkkisen opetus ja omat kuvaussessiot kaupungin kaduilla ja viidakkoalueella tekivät vai-kutuksen sekä suomalaisiin että paikal-lisiin valokuvaajiin. Työpajojen suoma-

Valokuvakulttuuria kiinalaisittainkiinalaisittain

Oulun läänin taidetoimikunnan yhteydet Kiinaan jatku-vat aktiivisina. Suomalaiset valokuvaajat matkasivat yh-teiseen työpajaan Hainanin saarelle.

HANNELE PAPPILA

AR

SI

S1

/0

8

21

laisena opettajana toimi Kalervo Ojut-kangas, joka oli hainanilaisille tuttu jo edelliseltä reissulta. Ojutkankaan kurs-si koostuikin pelkästään kiinalaisista oppilaista, jotka opettelivat kuvaamaan maisemaa länsimaalaisittain aamun us-vassa ja illan tunteina jättäen kokonaan väliin keskipäivän kirkkaan valon. Kol-mantena opettajana toimi hainanilai-nen Li Han Ren, joka veti paikallisia kuvaustraditioita kunnioittavan muo-tokuvakurssin. Kuvauskohteena oli ku-vankauniita tyttöjä perinteisissä kiina-laisissa asuissa. Ryhmä vieraili myös Li-vähemmistökansan kylässä, joiden elä-mää ja perinteitä Li Han Ren on do-kumentoinut vuosia.

Käytännön järjestelyt sujuivat on-gelmitta, vaikka kukaan Hainan Pho-tographers Associationin edustajista ei osannut englantia ja vaikka tämän-tyyppisiä työpajoja ei ollut koskaan ai-emmin järjestetty Hainanin saarella. Järjestelyissä toimi korvaamattomana apuna suomenkiinalainen Jun Niska-nen (kotipaikka Oulu), jonka kielitai-to ja kulttuurin tuntemus oli edelly-tys projektin onnistumiselle. Lisäksi pääyhteistyökumppanimme Foreign & Overseas Affairs Offi ce of Hainan Province tarjosi käyttöömme kolme tulkkia, avusti kaikin tavoin käytän-nön järjestelyissä ja kattoi puolet työ-pajojen kustannuksista.

Työpajakokonaisuus Hainanissa oli elämys ja hainanilaisten avoimuus ja aitous teki vaikutuksen suomalai-siin. Saimme vapaasti kuvata missä ha-lusimme. Paikallisten kuvaajien avus-tuksella pääsimme kuvaamaan tavallis-ten ihmisten elämää paikkoihin, joihin emme ilman heidän apuaan olisi mi-tenkään löytäneet. Ilmapiiri oli avoin, iloinen ja innostunut yhteisen kielen puutteesta huolimatta. Kurssien päät-teeksi hainanilaiset järjestivät juhlat viidakossa. Juhlassa jaoimme pientä punaista kirjaa muistuttavat kurssito-distukset, lauloimme karaokea kiina-laisittain ja tanssimme letkajenkkaa nuotion ympäri.

Projektin toinen osa, kolmen työ-pajan kokonaisuus, toteutetaan elo-kuussa Hailuodossa Oulussa. Nähtä-väksi jää, kuinka moni hainanilainen pääsee sinne.

Kirjoittaja on valokuvauksen läänintai-teilija Oulun läänin taidetoimikunnassa.

Koulutytöt poseeraavat länsimäiseen tyyliin.

Sivu 20: Kalakauppa käy vilkkaana Sanyan kalasatamassa auringon nousun aikaan. Kuvat: Hannele Pappila.

Arno Rafael Minkkinen kuvasi ope-tustyön ohessa myös omia kuviaan ja havainnollisti työskentelymetode-jaan. Hänen ympärillään pyöri koko ajan ryhmä oppilaita.

22

AR

SI

S1

/0

8

K U L T T U U R I T A P A H T U M A T

Ugrijuhla syntyi tavallaan Helsin-gin kulttuuripääkaupunkivuoden in-noittamana. Etelä-Karjalan liiton kult-tuurityöryhmässä pohdittiin 90-luvun lopulla, miten itärajalla voitaisiin osal-listua milleniumia juhlivan Euroopan identiteetin rakentamiseen. Ratkaisu löytyi juuri maantieteestä. Rajamaa-kunnassa sopisi esitellä niitä vähem-män tunnettuja, itäisiä kulttuurisia juuriamme, kun kaikki muut tuntui-vat asemoivan itsensä niin kovin län-sieurooppalaisiksi.

Toimeen ryhtyi kolme Kaakkois-Suomen taidetoimikunnan läänintai-teilijaa: minä, Liisa Ylä-Outinen ja Ari-mo Haltsonen yhteistyökumppani-naan Eteläkarjalaisten nuorisoseuro-jen liitto. Pian mukaan ideaa työstä-mään saatiin myös udmurtialainen Ondi Purkeyn johtama Ekton Kor-ka -ryhmä.

Ensimmäinen Ugrijuhla järjestet-tiin Imatralla elokuussa 2000. Vastaan-otto oli positiivinen ja juhlan järjestä-mistä päätettiin jatkaa. Jo seuraavaa festivaalia tekemään kytkettiin Huma-

nistisen ammattikorkeakoulun Joutse-non kampus ja sen kulttuurituottaja-opiskelijat, jotka ovat olleet tuotannon tukirankana siitä lähtien.

Lähtökohta oli alusta saakka et-nofuturistinen. Ugrijuhla ei pyrkinyt vain tuomaan tarjolle suomalais-ugri-laista folklorea valmiina konserttioh-jelmina ja teatteriesityksinä, vaan tuot-tamaan uutta taidetta sekä luomaan kontakteja suomalaisten ja muualta tulevien taiteilijoiden välille.

Kohtaamisia ja ponnahduslautoja

Tapahtuman tuottajan näkökulmas-ta sykähdyttävimpiä hetkiä ovat ol-leet ne, joissa ugrivieraiden ja suo-malaisten taiteilijoiden välille on sil-minnähden syntynyt yhteys. Ymmär-rys siitä, että vaikka meitä yhdistävät tietyt kulttuuriset siteet, meidän suh-teemme perinteeseen on väistämättä erilainen, ja juuri siksi voimme oppia toisiltamme paljon.

Udmurtialaisten rikas ja elä-

JUHA ISO-AHO

Ugrijuhla kurkistaa kielisukulaistemme kulttuuri-aarteistoon. Imatralla kahdeksatta kertaa järjes-tettävä festivaali uhmaa trendejä. Etno ei ole enää samalla tavalla muotia kuin se oli 90-luvulla. Silti suomalais-ugrilaisten kansojen henkinen perintö tarvitsee ikkunansa maailmalle. Ja me tarvitsem-me ugrien kulttuurista kantoaaltoa.

Ugrijuhlassa itäinen kulttuuri-perintömme elää

nykypäivää

Udmurtialainen kansantanssiryhmä Ekton Korka on tahdittanut Ugrijuhlaa useasti.

AR

SI

S1

/0

8

23

vä kansantanssiperinne, mordvalaisten moniääninen laulu, marilainen teatte-ri, komilaisten puusoittimien luomu-ambient, ja karjalainen etno-rock ovat vuorollaan esittäytyneet Ugrijuhlassa ja avanneet monet silmät ja korvat. Onko tällaista todella olemassa?

Monet Imatran Ugrijuhlassa vie-railleet ovat sittemmin saaneet kutsu-ja muuallekin: udmurtialainen Ekton Korka Rääkkylän Kihaukseen, mordva-lainen Gaige Moro Jutajaisiin ja kahdes-sa ensimmäisessä Ugrijuhlassa vieraillut udmurtialainen näyttelijä-ohjaaja Olga Aleksandrova keikkailee jatkuvasti soo-loesityksillään eri puolilla maailmaa.

Kaikkiaan Ugrijuhla on tuottanut vuosina 2000–2007 Suomeen yli kak-sikymmentä suomalais-ugrilaisten esiin-tyjäryhmien vierailua. Tapahtumassa on ollut ulkomaisia esiintyjävieraita Ud-murtian, Komin, Mordvan, Marin ja Karjalan tasavalloista, Virosta, Ruotsis-ta ja Slovakiasta. Seminaareissa ja näyt-telyissä on lisäksi ollut esillä inarinsaa-melaisten ja nenetsien kulttuuri.

Ugrijuhlan suomalaisia taiteilijoita ovat olleet muiden muassa Sanna Kur-ki-Suonio, Liisa Matveinen, Tellu Turk-ka, Sari Kaasinen, Ari Numminen, Eeva Litmanen, Maria Fomin, Markku Ryy-nänen, Puhti-duo, Burlakat, Folkswa-gen, Maanakka, Rymäkkä, Korpiklaa-ni ja Pohjannaula.

Pihakihujen perintö

Pyrkiessään luomaan yhteyksiä suoma-laisten ja erityisesti Venäjän alueen suo-malais-ugrilaisten taiteilijoiden välil-lä Ugrijuhla on toteuttanut myös omia tuotantoja. Laajamittaisin hanke oli vuosina 2000–2005 toteutettu Pihaki-hut-produktio.

Pihakihut oli monitaiteellinen, ih-misen elämänkaarta kuvaava jatkuvajuo-ninen teos, joka toteutettiin yhteistyössä suomalaisen esiintyjäryhmän ja udmur-tialaisen Ekton Korka -ryhmän kanssa. Eri vuosina esityksessä oli mukana myös komilaisia ja karjalaisia esiintyjiä.

Pihakihujen näyttämönä oli Vuok-sen varrella keskellä Imatraa sijaitsevan Karjalainen kotitalo -ulkomuseon pi-hapiiri. Tapahtumat etenivät vuodesta toiseen pitkin ihmisen elämänkaarta ja niiden kautta tarkasteltiin kahden kult-tuurin yhteyksiä ja eroavuuksia. Esityk-sissä tulivat käsitellyksi vieraan kulttuu-rin kohtaamisen ongelmat, rakastumi-set, häät, syntymät, lasten leikit, nuor-ten seurustelut sekä lopuksi jäähyväi-set ja kuolema.

Pihakihuissa puettiin tarinat te-atteriksi, nykytanssiksi, kansantans-siksi, lauluksi ja soitoksi, aina tar-peen mukaan. Karjalaista ja udmur-tialaista perinneruokaa tehtiin ja tar-jottiin – myös yleisölle, joka Pihaki-hujen päätteeksi pääsi osallistumaan lauluun ja tanssiin.

Pihakihujen viimeinen esitys, vuoden 2005 jäähyväisjakso, raken-tui Pietari Suuren sotien ajalta pe-riytyvään udmurtialaiseen Rekryytin jäähyväiset -seremoniaan. Kun nuori mies sai palvelukseenastumismäärä-yksen, hänen turvakseen suoritettiin rituaalit, joilla oli monitasoinen mer-kitys. Yhteisö ymmärsi, että kysymys saattoi samalla olla hautajaisista.

Maailma on kuin pyörä,Sydämeni on hauras kuin lasi.Sen särkymiseen ei tarvita edes pientä kosketusta,vain henkäys riittää.(Rekryytin jäähyväiset)

Kun Ugrijuhlassa jätettiin jäähyväi-set Pihakihuille, siirryttiin samalla elokuusta kevääseen. Vuodesta 2006 alkaen festivaali on järjestetty touko-kuussa. Pihakihujen perintönä keväi-seen Ugrijuhlaan ovat siirtyneet ylei-söä osallistavat muodot kuten tans-sitalot ja kouluissa järjestettävät työ-pajat.

Rajakaupungin erikoistarjous

Imatra sijoittuu venäläisten matkaili-joiden yöpymistilastoissa suomalaisis-ta kaupungeista toiseksi heti Helsin-gin jälkeen. Rajan läheisyys näkyy ka-tukuvassa ja kaupoissa.

Suomalais-ugrilaiset kulttuurit ei-vät Venäjällä ole valtavirtatarjontaa. Ne eivät ole valtakunnallisesti edes marginaalissa, vaan kaiken ulkopuo-lella. Omilla kansallisilla alueillaan niillä on kuitenkin merkitystä, ennen kaikkea näille kansallisuuksille itsel-leen, mutta jonkin verran myös kan-sallisten tasavaltojen imagolle.

Jos pietarilainen matkailija nä-kee Imatran kävelykadulla mordvalai-sen esiintyjäryhmän, hän saattaa kiin-nostua: mistä nuo tulevat, kiinnostaa-ko tällainen Suomessa ja ehkä muual-lakin länsimaissa, miksi minä en tiedä tuosta mitään?

Paikallisille sama tilanne tarjoaa mahdollisuuden käsitysten tarkista-miseen. Paljastuu, että heti rajan taka-na aukeava Venäjä ei olekaan se mo-noliittinen yhden asian ja kansan val-

tio, jollaisena se aiemmin totuttiin näke-mään. Että moninkertainen hiihdon olym-piavoittaja Raisa Smetanina ei olekaan ve-näläinen vaan komi.

Vaikka Ugrijuhla ei liikuttele suuria ihmismassoja, se luo kokoaan suurempia merkityksiä. Yhä useammin tapahtumaan

tulee vieraita myös kauempaa, kokeakseen jotain, johon ei muualla ole mahdollisuut-ta. Kuten ne folkmetal-yhtye Korpiklaa-nin fanit, joille Ugrijuhlan 2007 keikka oli lähes ainoa tilaisuus nähdä suosikkin-sa kotimaassa.

Kirjoittaja on aluekoordinaattori ja lehto-ri Humanistisessa ammattikorkeakoulussa sekä Kaakkois-Suomen taidetoimikunnan varapuheenjohtaja.

UgrijuhlaUgrijuhla

Järjestäjät: Eteläkarjalaisten nuoriso-seurojen liitto ja Humanistisen am-mattikorkeakoulun kulttuurituo-tannon koulutusyksikkö/Joutsenon kampusAloitusvuosi: 2000Kävijämäärä: noin 1 500/vuosiBudjetti: 16 000–24 000 €/vuosiAjankohta: toukokuun jälkipuoliskol-la, Ugrijuhla 2008 järjestetään 22.- 24. toukokuuta.www.ugrijuhla.net

Lisää Ugrijuhlasta julkaisussa Kult-tuurituottajan kyydissä. Alueellisen kulttuuritapahtuman tuotanto, Varti-ainen, Pekka (toim.), Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2007

Korpiklaanin musiikki koostuu heviriffeistä sekä perinteisistä kansanmusiikin elementeistä. Yhtye esiintyi Ugrijuhlassa viime keväänä.Kuvat: Markku Ryynänen.

24

AR

SI

S1

/0

8

K U L T T U U R I T A P A H T U M A T

Idea vanhuksille suunnatusta näy-telmästä syttyi läänintaiteilija Johanna Sorjoselle kolme vuotta sitten. Taustal-la oli antoisa kokemus teatteri-ilmai-sun työpajojen ohjaamisesta Kuopion palvelukeskuksissa vuonna 2003. Eri-tyisesti dementiaa sairastavat vanhuk-set jäivät kaihertamaan mieltä.

– Kun dementoitunut vanhus sai vanhan kahvipannun käteensä, hänen ilmeensä kirkastui ja hän sanoi: äiti. Esine vei hänet vuosien taa, muisto he-rätti hetkeksi elämään. Se oli vaikutta-vaa. Työpajatoiminnassa tuttujen asi-oiden, esineiden, runojen, lorujen ja musiikin kautta löytyi kontakti muis-tihäiriöiseen vanhukseen.

Valmiita yhteistyökanaviaan hyö-dyntäen Sorjonen kokosi yhdessä toi-minnanohjaaja Pirjo Oksmanin kans-sa muisteluryhmän Männistön palve-lutalolta Kuopiosta. Näin hän pääsi vanhusten omiin aihepiireihin sisäl-le. Viiden vuosina 1921–1931 synty-neen vanhuksen muistelujen pohjal-ta syntyi talvi- ja jatkosodan vuosiin sijoittuva Helmin tarina. Siinä Helmi kasvaa tytöstä naiseksi äidin vaativan katseen alla.

Sorjonen ohjasi omasta käsikir-joituksestaan tunnin kestävän kier-tue-esityksen, jossa on kolme Kuopi-on kaupunginteatterin näyttelijää ja freelancer-muusikko. Esityksen mu-siikki ja näyttämöllepano luovat au-tenttista ajankuvaa. Vaikka tarinan hahmoilla on esikuvansa todellisuu-dessa, Pesäjuuri-näytelmä on puhtaas-ti fi ktiivinen.

Yhteistoiminta

Pohjois-Savon taidetoimikunnan pää-sihteeri Arja Laitinen kaivaa näytel-män juuret vieläkin syvemmältä. Yh-teistoiminnan lähtökohtana hän pitää kuopiolaista vanhusten palvelukeskus-ten toiminnanohjauksen työryhmää, jonka kutsui koolle vuonna 2000 Le-väsen palvelukeskuksen toiminnanoh-jaaja Maarit Patama. – Alettiin ruohonjuuritasolla miettiä, miten toimintaa vanhusten parissa ke-hitettäisiin ja millaisia keinoja Kuopi-ossa on käytettävissä vanhusten hoito-työn, kulttuurin ja taiteen kohtaami-sessa, Maarit Patama muistelee. Myös Pesäjuuren muisteluryhmää koonnut toiminnanohjaaja Pirjo Oksman oli työryhmässä mukana.

Innokas koollekutsuja sai mu-kaansa taideoppilaitoksia ja muita tai-teen kentällä toimijoita. Lääninhalli-

tuksen ja taidetoimikunnan edustajat tulivat työryhmään, samoin kaupun-gin kulttuuritoimi. Siitä lähti käyn-tiin Kuopion kaupungin vanhustyön ja kulttuuritoimen yhteinen kehittä-mishanke. Sen tavoitteena oli luoda kulttuurin ja vanhustyön välille sellai-sia verkostoja ja toimintamalleja, jois-sa vanhukset ovat itse myös aktiivisina osallistujina ja tekijöinä.

– Tällaisen työn ja sen mukanaan tuomien projektien kautta syntyneet luottamukselliset suhteet eri toimi-joiden kesken ovat tärkeitä myös Pe-säjuuri-esityksen synnylle, Arja Laiti-nen muistuttaa.

Saavutettavuus

Kulttuurin ja taiteen pitää olla kaikki-en saatavilla. Tästä perusajatuksesta tai-detoimikunta lähti viemään Pesäjuuri-esitystä kaikkiin Pohjois-Savon vanhus-ten palvelutaloihin ja -keskuksiin. Kier-rokselle lähdettiin maaliskuussa 2007, matka jatkuu yhä. Lisäksi Pesäjuurta esitetään Kuopion kaupunginteatte-rissa. Näytelmän 50. esitys on Kuopi-on kaupunginteatterin aulassa Helmin nimipäivänä 7. toukokuuta.

– Olemme jatkaneet esityksiä jo kahdella näytäntökaudella. Teatteril-la järjestetyissä esityksissä on katsojia ollut laidasta laitaan. Taiteellisesti tin-kimätön teos toimii kaikille vanhus-näkökulmasta huolimatta, Kuopion kaupunginteatterin johtaja Lasse Lin-deman sanoo.

Kun taidetoimikunnan ja teatterin keskinäisessä suunnittelussa yhteisenä intressinä oli tehdä teatteria vanhuksil-le, tulivat luonteviksi yhteistyökump-paneiksi sosiaali- ja terveysalan toimi-jat. Kiertue-esityksiä kaupunginteatte-ri on tuottanut myös lapsille, parhail-laan ohjelmistossa on päiväkoteja kier-tävä Unikaverit.

– Laitosteatteri ei voi jähmettyä toimimaan perinteisellä tavalla; pe-rinteinen alueteatterimalli ei vastaa muuttunutta yhteiskuntaa. Koventu-neiden arvojen maailmassa teatterilla on sosiaalinen tehtävä, joka vaatii as-tumaan ulos totutuilta alueilta ja jal-kautumaan marginaaliin jäävien kan-salaisten keskuuteen. Tarve eri taiteen-alojen yhteistyölle ja yhteisöllisyydelle on olemassa.

Teatterin johdon mukanaolo on tällaisissa projekteissa ehdottoman tär-keää. Silloin kiertue-esitysten sovitta-minen teatterin muuhun toimintaan ei ole hankalaa.

TAITEEN TAITEEN ULOTTUVUUKSIAULOTTUVUUKSIA

Pesäjuuri

puhkesi kukkaan Pohjois-Savossa

Pohjois-Savon esittävien alojen läänin-taiteilija Johanna Sorjonen halusi teh-dä näytelmän muistihäiriöisten vanhus-ten ehdoilla. Niin syntyi Pesäjuuri, maa-kunnan palvelutaloja kiertävä esitys. Sa-malla löysivät Pohjois-Savon taidetoimi-kunta, Kuopion kaupunginteatteri, Kuo-pion kulttuuritoimi sekä sosiaali- ja ter-veystoimi kaikkia osapuolia palvelevan yhteistyökuvion.

ELISA NUUTINEN

AR

SI

S1

/0

8

25

Läheisyys

– Laitosteatterin uudistuminen on omista esitysrutiineista irrottautumis-ta. Vanhan alueteatterin pitää kehittyä oman teatterialueen toimijaksi. Teatte-rin on mentävä enemmän ihmistä koh-ti, Lindeman linjaa.

Samalla kannalla on myös Pesä-juuren Helmin roolia esittävä Virpi Rautsiala. Kymmenisen vuotta Kuo-pion kaupunginteatterissa työsken-nellyt näyttelijä halusi astua laitoste-atterin suojista elävään elämään. En-simmäistä kertaa ei Rautsiala jalkaudu kentälle: hän on aiemmin tehnyt mm. vauvateatteria.

– Pesäjuuri on varmasti urani rak-kaimpia ja haasteellisimpia teoksia. Tässä ollaan niin lähellä yleisöä, samal-la tasolla torjuvan tai tuntevan katsojan kanssa. Vuorovaikutuksessa ei voi fuula-ta; katsojan reaktiot tulevat iholle.

Kiertue-esitys asettaa rajat näyt-telijämäärälle ja näyttämörakennel-mille. Teos toimii näyttelijäntyön va-rassa kulloisenkin tilan ehdoilla. Pesä-juuressa Helmille tärkeät miehet, isä ja sulhanen, tulevat näkyviksi vain Raut-sialan ja hänen kollegoidensa Seija Pit-käsen (äiti) ja Katja Tervon (ystävä) roo-lityön kautta.

– Prosessi on ollut koko ryhmäl-

le antoisa. Olemme lähentyneet myös vanhuksia, kiinnostus inhimillisem-män vanhuuden puolesta puhumi-seen on herännyt. Tämä tuntuu oi-kealta teolta, Rautsiala kehuu Sorjo-sen johtamaa työtä, joka on saanut runsaasti myönteistä palautetta myös katsojilta.

Osallisuus

– Meillä jokaisella on tarve jättää oma merkki maailmaan. Pesäjuuri on teh-nyt vanhusten tarinat näkyviksi, Män-nistön palvelutalon toiminnanohjaaja Pirjo Oksman sanoo. Hän pitää pro-sessia erittäin antoisana paitsi pohja-työtä tehneelle muisteluryhmälle myös esityksen nähneille vanhuksille ja van-hustyössä toimijoille. Työhön on saa-nut uutta näkökulmaa.

Muisteluryhmäläiset pitävät Sor-josen tapaa työskennellä ja kykyä so-vittaa heidän tarinansa hyvin onnistu-neena. Yhteistyön pelisäännöt ovat ol-leet selvät alusta alkaen, Sorjonen on konsultoinut vielä näytelmäänsä teh-dessäänkin ryhmän jäseniä. Muistel-lessaan nuoruuttaan ryhmäläiset ovat nuortuneet itsekin.

– Jos ei joku johdattele puhetta, se menee vaivojen valitteluksi, ryhmäläi-set toteavat.

Pesäjuuri: kiertue-esitys vanhuksilleKäsikirjoitus ja ohjaus: Johanna SorjonenRooleissa: Seija Pitkänen, Virpi Rautsiala, Katja TervoSäestys: Toni Jaatinen, haitariVisualisointi: Taina NatunenKantaesitys 20.3.2007 Kuopion kaupunginteatterissa

YHTEISTYÖKUMPPANITKuopion kaupunginteatteri: näyttelijät, visualisointi, tuotanto ja markkinointiPohjois-Savon taidetoimikunta: käsikirjoitus ja ohjaus, muusikon palkkausKuopion sosiaali- ja terveystoimen kotihoito- ja vanhustyö: asiantuntija-apu, suunnittelu

Taidetoimikunta haluaa edistää taiteen harjoittamista ja harrastamista sekä yhteistyötä taide- ja kulttuurielä-män toimijoiden kesken. Niin teatte-rilla kuin vanhustyölläkin on tarve löy-tää uusia toimintatapoja. Pesäjuuri-näytelmässä nämä intressit yhtyvät.

Paitsi pari vuotta kestänyt yhteis-työprojekti Pesäjuuri on myös kasvi, joka kukkii vain kerran elämässään, mutta joka kuolemansa jälkeenkin kasvattaa juurten kärjistä uusia ku-kintaan puhkeavia versoja. Nähtäväksi jää, onko pohjoissavolainen Pesäjuuri esikuvansa veroinen.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja Kuopiosta.

Pesäjuuressa Helmin roolia esittää näyt-telijä Virpi Rautsiala. Kuva: Ossi Wallius.

AR

SI

S1

/0

8

26

Ampiainen on arkkitehtuurin ja muotoilun ammattilaisjärjestöjen ja valtakunnallisten museoiden sekä Uu-denmaan taidetoimikunnan vuonna 2005 aloittama hanke. Yhteistyötä Designmuseon, Suomen rakennustai-teen museon, Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn, Teollisuustaiteen liitto Orna-mon ja Grafi an kanssa koordinoi ark-kitehtuurikasvatuksen läänintaiteilija Jaana Räsänen.

Ampiainen pörisee arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen tärkeydestä. Olemmehan kaikki rakennetun ym-päristön ja suunniteltujen tuotteiden käyttäjiä. Ampiainen tarjoaa kouluille ja oppilaitoksille välineitä ja vinkkejä muotoilun sekä arkkitehtuurin kysy-mysten parissa työskentelyyn.

Valtakunnallisena teemapäivänä kouluilla on tilaisuus luoda yhteyk-siä oman paikkakunnan arkkitehtei-hin ja muotoilijoihin sekä lisätä tie-toa alan ammateista. Peruskoulun 7.−9. luokilla ja lukioilla on mahdol-lisuus kutsua suunnittelun ammatti-lainen kertomaan työstään sekä osal-listumaan teemapäivän tehtävien työs-tämiseen.

Kulttuurien vuoropuhelua

Neljännen kerran kouluissa toteutet-tavan Arkkitehtuurin ja muotoilun päivän teemaksi valittiin EU:n Kult-tuurien välinen vuoropuhelu -vuoteen liittyen suomalaisuus ja tulevaisuu-den rakentaminen. Nuoria haastetaan pohtimaan suomalaisen suunnittelu-kulttuurin erityisyyttä ja huomiomaan Suomessa asuvien erikulttuuritaustai-sen kansalaisten näkemykset.

Ampiainen REMIX 2008 -hank-keessa kiteytyvät hienosti aiempina vuosina kerätyt kokemukset. Teema-päivän puitteissa järjestetään arkkiteh-ti- ja muotoilijavierailuja, työpajoja ja tapahtumia sekä koulutusiltapäiviä jolloin tarjoutuu tilaisuuksia suunnit-telualojen ammattilaisten, koululais-ten ja opettajien kohtaamiselle.

Huhtikuun alussa kouluihin jaet-tavaan Ampiainen REMIX 2008 -leh-teen on koottu virikeaineistoa, tehtä-viä sekä ajankohtaisten arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatushankkeiden esitte-lyjä opettajille ja kasvattajille.

Lehdessä julkistetaan lapsille ja

nuorille järjestettävä arkkitehtuuri- ja muotoiluaiheinen kilpailu, jolla kannustetaan esittämään näkemyk-siä ympäristön suunnittelusta. Tavoit-teena on myös herättää ammattilais-ten keskuudessa kiinnostusta nuor-ten näkemyksiä kohtaan. Ampiaisen verkkosivuilla esiteltävistä töistä nuo-ret voivat äänestää oman suosikkinsa sekä perustella valintansa. Kilpailueh-dotukset arvioi myös ammattilaisista koostuva raati.

Lokakuussa 2008 Ampiainen jär-jestää yhteistyössä Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkin ja Helsinki Design Weekin kanssa Tulevaisuuden rakentajat -arkkitehtuurin ja muotoi-lun megatapahtuman. Koululaisilla ja suunnittelualojen ammattilaisilla on silloin mahdollisuus rakentaa yhdes-sä tulevaisuuden esineitä, tiloja, talo-ja sekä kaupunkeja.

Ampiainen REMIX 2008 hui-pentuu Designmuseossa ja rakennus-taiteen museossa vuodenvaihteessa 2008/2009 järjestettävään näyttelyyn. Esille tulee kilpailun ja megatapahtu-man tuotoksia sekä kouluissa eri yh-teistyötahojen kanssa virinneitä hank-keita. Näyttely kertoo lasten ja nuor-ten tulevaisuudenvisioista, heidän nä-kemyksistään hyvästä muotoilusta ja arkkitehtuurista – kuinka jokapäiväi-sestä ympäristöstä voitaisiin tehdä pa-rempi ja kestävämpi.

Aineistoa opettajille

Ampiaisen opetusaineistot sopivat mainiosti integroitaviksi osaksi mui-takin oppiaineita kuin vain kuvatai-detta. On opettajien mielikuvituksesta ja yhteistyöhalusta kiinni, miten luo-vuutta ja elämyksellisyyttä opetukses-sa voidaan toteuttaa kokonaisvaltaises-ti yli oppiainerajojen.

Aineistoa opettajille ja tietoa Am-piaisen tapahtumista löytyy www.ampiainen.fi -sivustolta. Terveme-noa myös Ampiaisen verkkonäytte-lyyn! Koululaiset ja opiskelijat voivat lähettää näyttelyyn kuvia luonnok-sista, piirroksista, pienoismalleista ja muista Ampiais-projekteissa synty-neistä töistään.

www.ampiainen.fi

JAANA RÄSÄNENMARJO VEPSÄ

T A I D E K A S V A T U S

Arkkitehtuurin ja muotoilun päivän kirjaimista AMP kasvoi innokkaasti pörräävä Ampiainen, jonka pistok-sen toivoisi herättävän opettajien, kasvattajien, lasten ja nuorten kiin-nostuksen suunniteltua ympäristöä kohtaan.

AMPIAINEN − arkkitehtuuri- ja

muotoilukasvatusta

Erik: Talo. Vierailu Safaan. Tulevaisuuden talo jossa asuu toisella puolella eläimiä ja toi-sella puolella ihmisiä. Talolla on kolme jalkaa ja kaksi kättä. Talo pystyy liikkumaan ja ui-maan merten yli selällään. Talo valmistuu mökille. Rakennusaineina laudat, maalit ja sähköjohdot.

AR

SI

S1

/0

8

27

Vierailu Ornamoon. Eveliinan lentokoneiden määränpään tietää lentokokeen koosta ja väristä. Pieni sininen lentokone lentää Italiaan, keltainen Japaniin, vihreä Australiaan jne.

AR

SI

S1

/0

8

28

Vantaan taidemuseon oheisoh-jelmiin sisältyy ”arviointiretki”, jossa työpajaohjaajana tutustutan osallistu-jia moniaistisen kokemisen kautta lä-hiympäristöön ja sen historiaan. Päi-vän aikana työpajalaiset tekevät muka-naan tuomista kepeistä matkasauvat, joiden kanssa kuljetaan lähialueella.

Alkuaan arkkitehtien Anna Hän-nisen ja Jaana Räsäsen suunnittelema Arviointiretki-hanke on vakiintunut Vantaan taidemuseon pedagogisen eri-tyisosaamisen alueeksi. Ensimmäisen kerran arviointiretkiä kokeiltiin ympä-ristöaiheisen Välitiloja-näyttelyn yhte-ydessä 2005. Sen pohjalta olen kehit-tänyt aistimellisen Matkasauva-työpa-jan. Toiminta soveltuu kaikenikäisil-le, mutta käytännössä siihen osallis-tuu eniten koululaisryhmiä.

Museolla retkeläisten kepakois-ta riittää arvailua: kuivuneen juura-kon puulajiketta on usein asiantun-tijankin vaikea määritellä. Keskuste-

lua käydään luontokappaleen materi-aalista tai sen muodonmuutoksen jäl-keen – matkasauvana. Ujonkin osallis-tujan on helppo esiintyä, kun voi tur-vautua sauvaansa, ihmisen ”kolman-teen jalkaan”.

Retkipäivä-työpajat on tähän asti toteutettu Myyrmäessä, mutta nii-den on tarkoitus levittäytyä ympäri kaupunkia. Työpajaohjaajana kerron ensin Vantaan historiasta, jääkaudes-ta alkaen. Museokävijät ovat aktiivisia kyselijöitä, he haluavat tietää esimer-kiksi asumisesta ja kivikauden ihmi-sen ruuan valmistamisesta. Kota-asu-musta havainnollistetaan puukepeis-tä muodostettavalla seinämällä, ruu-an säilytysastioita piirretään lattialla istuen voimapaperille.

Sitten pääsemme matkasauvan te-koon. Ohjaajana haluaisin kertoa kai-ken kulttuurihistoriallisen tietämyk-seni kepeistä ja sauvoista, mutta työ-pajalaiset haluavat päästä työskente-

T A I D E K A S V A T U S

Vantaalaisia Vantaalaisia matkasauvoja

RIITTA HEIKKINEN

Vantaan Kivimäen koulun kuudesluok-kalaiset matkasauvoineen Retkipäi-vässä.

Koululaiset muotoilevat kepakois-ta matkasauvoja ja tutustuvat lä-hiympäristöönsä taidemuseon työpajassa.

AR

SI

S1

/0

8

29

lemään. Viittaan keppikerjäläiseen, lammaspaimeniin ja Samuli Paula-harjuun. Muotoilussa on kiinnitettä-vä huomio kädensijaan ja kepin pää-hän. Koululaisryhmissä oppilaiden oma opettaja jakaa tottuneesti tunte-mansa oppilaat ”puukkorinkiin”, toi-set muotoilevat sillä aikaa värillisil-lä eristysnauhoilla kiinnekohtia sau-vaansa. Siihen saa kolvilla polttaa sa-laiset merkit. Puukolla vuoltaessa pa-jukuoren poistaminen synnyttää tilaan voimakkaan tuoksun. Monikulttuuri-sissa ryhmissä nuoret ikuistavat puun pintaan kiinan kielellä rakkaudentun-nustuksia tai tekevät logon omien ala-kulttuureidensa innoittamina.

Ruokatauon jälkeen siirrymme ulos, Myyrmäen Paalutorille. Siellä ar-vioidaan torin muotoja, värejä ja ma-teriaaleja. Lisäksi ryhmät miettivät to-rin hyviä ja huonoja puolia ja mahdol-lisia parannusehdotuksia. Tämän jäl-keen kuljemme Myyrmäen aseman alle, betonipylväiden muodostamaan pitkään tunneliin tarkkailemaan ih-misten liikkumista. Harjoittelemme hiljaisuutta. Joskus onnistumme kuu-lemaan junanvaunujen tärinän pääm-me yläpuolella. Hulluttelemme nosta-malla kepit päämme yläpuolelle ja kat-somalla liikkumistamme asemaraken-nuksen suurista ikkunoista.

Tulemme takaisin Paalutorille ja

sieltä Liesitorille. Paikkojen nimiin liittyvä historia on tullut tutuksi aa-mupäivän luennolla. Läheinen puis-tikko on ollut joidenkin lapsuuden leikkipaikka, mutta harvat tietävät Museoviraston tehneen siellä 1970-lu-vulla arkeologisia kaivauksia. Tuohon aikaan lähikoulujen oppilaat pääsivät tutustumaan näihin kohteisiin.

Seuraavaksi suunnistamme Mar-tinlaaksoon vievää alikulkukäytä-vää kohti. Kävellessämme hymyilem-me vastaantulijoille, katsomme hei-tä silmiin. Monet vanhukset ilahtu-vat eleestämme. Aurinkoisina päivi-nä leikimme varjokuvillamme käve-lyraitin koristeina olevien betonisten meanderikuvioiden päällä.

Alikulkukäytävä näyttää matalal-ta, mutta kun teemme mittauksia ke-peillä, huomaamme sen olevan nor-maalikorkuinen. Koputamme asfalt-tia. Huudamme: silakoita halvalla, silakoita halvalla. Tunnelimainen tila rajaa edessä olevan kulkuraitin ikään kuin maalaukseksi. Retki päättyy ur-heilukentälle, jossa hiekkaan piirre-tään aamupäivällä käsiteltyä histori-aa: kampakeraamista esineistöä, poh-japiirroksia. Usein syntyy myös kei-häänheittokisoja.

Työpajaohjaajana mietin paikka-kokemuksen syntymistä: miten lap-si ja nuori samaistuu ja tuntee pai-

kan omakseen. Kulttuurin keskellä liikkuminen ei enää ole samanlaista kuin ennen. Lapsen ympärillä ei vält-tämättä ole aikuisverkostoa johdatta-massa lähiympäristöön ja se voi kor-vautua nettimaailman kokemuksilla. Paikkasuhteen voimistamiseksi tar-vitaan kuitenkin ruumiillisesti ja kai-kin aistein koettavia tunnetiloja. Yh-dessä eletty kokemus lisää yhteisöllis-tä kommunikaatiota, jota voidaan ja-kaa ja johon voidaan palata vuosien-kin jälkeen.

Kirjoittaja on kuvataideopettaja, joka tekee väitöstyötä Taideteolliseen kor-keakouluun.

Vantaan taidemuseon aulatila.Kuva: Ilari Järvinen / Museokuva Oy.

AR

SI

S1

/0

8

30

T A I D E K A S V A T U S

Sanojen selässä seikkailemaan

Sanataideopetus sai puhtia ja ulottuvuutta Pohjois-Karjalassa, kun Sanaratas vei osan toiminnastaan internettiin.

Sanaratas käynnistyi, kun sanatai-dekerhoja omilla kotipaikkakunnillaan vetäneet Pia Paananen ja Outi Juuri-kainen päättivät vuonna 2005 yhdis-tää voimansa yli kuntarajojen. Taus-tayhdistykseksi kävi mainiosti kirjaili-jayhdistys Ukri.

– Tavoitteenamme on alusta asti ol-lut, että kaikilla pohjoiskarjalaisilla lap-silla olisi mahdollisuus osallistua sana-taiteen opetukseen, Outi Juurikainen kertoo. Internetin myötä tavoitteesta alkaa tulla totta.

J.Jokisen sanataidekoulussa kohtaa-vat 9–13-vuotiaat lukemisesta ja kirjoit-tamisesta kiinnostuneet lapset ja nuo-ret. Mukaan mahtui 25 ilmoittautu-nutta helmikuun alussa käynnistynee-seen, kesään asti kestävään sanaseikkai-luun, jonka teema vaihtuu kahden vii-kon välein.

Ensimmäisessä jaksossa tutustut-tiin henkilöhahmoihin. Tarinatakomos-sa pohdittiin erilaisia tyyppejä. Tehtävä-nä oli paitsi miettiä, minkälaista tyyp-piä itse edustaa, myös havainnoida toi-sia ja keksiä hahmoja, joista voisi kir-joittaa. Muutaman pienemmän tehtä-vän lisäksi kirjoitetaan tarina.

Kirjat kulkevat koko ajan mu-kana.

– Lukunurkassa vinkataan aihee-seen sopivista kirjoista, mutta lukupak-koa J.Jokisessa ei ole, kertoo sanataide-opettaja Vilja Itkonen.

– Muutenkaan ei ole tarkoitus näännyttää ketään, vaan tehtävät ovat sopivan kokoisia. Niistä selviää halu-tessaan yhdessä illassa.

Iloa iltapäiviin

Viiden vuoden ikähaitari on lasten ke-hitystä ajatellen iso. Samat tehtävät käy-vät silti kaikille, sillä kukin voi pohtia aihetta omasta elämästään ja kokemus-maailmastaan käsin. Pienimpien sana-taidekoululaisten etuna on kahlehti-maton mielikuvitus, teini-ikäiset poh-tivat kysymyksiä jo melkoisen mo-nisäikeisesti.

Vilja Itkonen ei ensin innostu-nut sanataidekoulun viemisestä inter-netiin.

– En ole oikein tietokoneihminen. Mutta tämän avulla voi harrastaa sellai-sillakin pohjoiskarjalaisilla paikkakun-nilla, joilla ei sanataideryhmää ole. Oli iloista huomata, että mukana on po-rukkaa vaikka Rääkkylästä, Ilomantsis-ta ja Enosta.

Vanhempien kommentit ovat myös olleet kiittäviä. Yksinäisinä iltapäivinä

koulun jälkeen on mukava pohtia kirjalli-sia aiheita netin tehtävien avulla. J.Jokisen sanataidekouluun liittyy myös keskustelu-foorumi, jossa kirjoittavat voivat julkais-ta omia tarinoitaan tai vain vaihtaa koke-muksia ja mielipiteitä.

– J.Jokinen on myös turvallinen net-tiympäristö. Foorumi on suljettu muilta kuin sanataidekoulun jäseniltä, muistut-taa Vilja Itkonen.

Ujoille pöytälaatikkokirjoittajille J.Jokinen on oivallinen kohtauspaikka. Jos viikoittain kokoontuvaan ryhmään liittyminen on liian jännittävää, interne-tin tarjoama anonyymiys lievittää sosiaa-lisia paineita.

Ja kun on paremmin tutustuttu, ta-vataankin.

– Pidämme kaksi leiriä, joista ensim-mäisellä tehdään kirjavinkkejä. Päättä-jäisleirillä saa henkilökohtaista palautet-ta omista tarinoistaan.

J.Jokisen sanataidekoulussa harjoitel-laan kevään mittaan kauhukirjoittamista, fantasiaa, eläintarinoita, pähkäillään huu-morin vaikeutta sekä runoillaan ja tehdään laululyriikkaa.

Sanaratas rullaa

Sanarattaita pyörittää 20 sanataideopet-tajaa, joilla on pätevyysvaatimuksena kas-vatustieteen ja/tai kirjallisuuden opintoja tai tutkinto sekä innostus lastenkulttuuria kohtaan. Tällä hetkellä suurin osa ryhmis-tä toimii Joensuun seudun kansalaisopis-ton ohjelmassa, pieni osa on Sanarattaan taustayhdistyksen, Ukrin, nimissä. Lisäk-si järjestetään erilaisia tapahtumia sekä lei-rejä, joissa voi harjoitella vaikka laulun sa-noittamista.

Sanaratasta rahoittaa tänä vuonna valtion kirjallisuustoimikunta ja Otto A. Malmin säätiö. Sanataideopetuksen piiris-sä Pohjois-Karjalassa on reilut sata lasta.

Sanataideopettajat ja muut taidekas-vattajat kootaan yhdessä oppimaan ja koh-taamaan vuosittain Sanataidepolulle.

Tämän vuoden Sanataidepolku pidet-tiin maaliskuussa. Kaikki Sanataidepolun tapahtumat ovat maksuttomia ja avoimia yleisölle. Vieraina olivat muun muassa kir-jailijat Jukka Itkonen, Sari Peltoniemi ja Essi Kummu.

Tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu laajentaa toimintaa koskemaan myös las-ten perheitä sekä järjestää vanhusten ja lasten yhteisiä sanataidepajoja. Sanatai-depajojen viemistä Venäjän Karjalaankin jo suunnitellaan.

JOHANNA WESTERSUND

www.sanaratas.netKirjoittaja on vapaa toimittaja Joensuusta.

AR

SI

S1

/0

8

31

”Salaperäisen tyypin nimi on Mika, hän on 13-vuotias. Hän on luonteeltaan hy-vin salaperäinen ja ei ole tekemisissä kenenkään kanssa yleensä. Mika osaa pii-loutua hyvin ja on salamannopea. Mika pukeutuu aina mustaan ohueen takkiin, ja hänellä on vaaleanruskeat hiukset.

Mika puhuu hiljaisella ja kylmällä äänellä ja ei naura paljon ol-lenkaan. Silloin kun hän nauraa, nauru on ivallista. Mika kävelee nopeasti pitkillä askelilla harppoen, eikä pysähdy kuin vasta mää-ränpäässään. Mika seisoskelee yleensä pimeillä kujilla ja on itsek-seen. Oudoimmat piirteet Mikassa ovat, että hän on jättänyt koulun kesken ja piileskelee kaikkialla. Kotonaan Mika pelaa yleensä shak-kia, ellei sitten kirjoita päiväkirjaansa.”

Minska

”Nyyttiläinen on pieni vetäytyväinen maahisten alalaji. Kyyryselkäinen ilkiö on n. 15 cm korkea ja laiha. Nyyttiläisen keski-ikä on 300 vuotta.

Nyyttiläiset on syntyperältään irlantilaisia kuten kaikki maa-hiset lukuunottamatta erästä englantilaista lajia. Nyt ne kuitenkin ovat kadonneet kotimaastaan ja niitä yleisimmin näkeekin vain kattojen vinteillä jossain päin Pohjois-Englantia.

Suomessa lajia ei tunneta kuin nimeltä. Nyyttiläiset syövät pien-haltioita esim. sirppikeijuja. Pukeutumisessa ei ole paljonkaan eroa sukupuolen välillä. Nahkaiset liivit ja hupulliset kaavut ovat ylei-siä, myös viitat ovat suosittuja varsinkin nuoremmalla väellä. Nii-den iho on vihertävää ja kurttuista. Vanhoille Nyyteille tulee punai-sia ja ruskeita suomuja.

Nuoret Nyyttiläiset asuvat hillopurnukoissa jossain vanhassa kaa-pissa tai vintillä. Vanhat viihtyvät talojen alla. Nyyttiläiset syö-vät paremman puutteessa myös ihmisruokaa kuten suolakurkkua, raejuustoa ja hapankaalia. Jokaisen ruokalajin salainen mauste on valkosipuli.”

Nimimerkki Jossu

J. Jokisen sanataidekoulun Tarinatakomo: Kehittele mielessäsi kiinnostava tyyppi, joka on varsin omituinen tai salaperäinen.

AR

SI

S1

/0

8

32

T A I D E K A S V A T U S

Viime syksynä kartoitusvaihees-sa ollut Mekastus teki jo aktiivista pi-lottitoimintaa. Eräs kokeilu oli Me-diaviikko, joita jatkossa toivottavas-ti toteutetaan joka kunnassa vähin-tään vuosittain.

Teemaviikko pani pohtimaan ku-vanlukua ja nettikäytäntöjä lokakuus-sa Harjavallan keskustan koulussa. Opetusta antoi muun muassa valo-kuvataiteilija Irmeli Huhtala, joka vi-ritti yläluokkalaisille mediakasvatuk-sen näkökulmia monille tutuilla ro-manikuvillaan. Mainosten muotokiel-tä hyväksi käyttävissä kuvissa romanit on istutettu tilanteeseen, joka on har-valle ensimmäinen mielikuva etnises-tä vähemmistömme. Jos autokauppo-ja hierova romani asettuu ennakkoaja-tuksissa lähiötalon takapihalle, Huh-tala esittelee hänet luksusauton vieres-sä tyylikkäässä automainoksessa. Toi-sessa kuvassa romaniperhe haaveilee etelänlomasta

– Monen pikainen assosiaatio voi olla, että miksi heidän pitäisi lomail-la – hehän ovat aina lomalla, Irmeli Huhtala karrikoi.

Huhtalan kuvia koulussa ei analy-

soitu. Ne antoivat kimmokkeita poh-dinnoille kuvista, joita media meil-le tarjoilee. Miltä asiat alkavat näyt-tää, kun emme huolikaan ensimmäis-tä mielikuvaa, vaan katsomme uudes-taan ja ehkä kyseenalaistamme. Miten näemme tarinan, jonka mainostaja ha-luaa meille välittää?

Mediakasvatuksesta innostunut Huhtala teetti ryhmille analyyseja ai-kakauslehtien mainoksista, joista ne kartoittivat kuvan kertomusta ja sen välittämää viestiä.

Hän kiittelee Aikakauslehtien Lii-ton sivuilta löytyviä tehtäväpaketteja, jotka antavat jokaiselle analyysityöka-luja kuvatulvaan.

Teorian tiivistystä

Oppimateriaalien vähyys ei olekaan mediakasvatuksen ongelma. Tai-teen tuottamisen läänintaiteilija Tuu-li Penttinen-Lampisuo tietää, että ai-neistoa aiheesta löytyy. On nettisivus-toja ja laajoja opettajaoppaita.

– Usein aineistot ovat liian teks-tipainotteisia ja teoreettisia. Opettaja joutuu lukemaan sivukaupalla mate-

riaalia käyttääkseen laadittuja tehtä-viä, läänintaiteilija kritisoi.

Harvalla kiireisellä opettajalla on siihen enää intoa. Mekastus-projekti pyrkii kiteyttämään oppimateriaalia, jota voi käyttää ilman tuntikausien perehtymistä. Tarkoituksena on myös saada mediakasvatus luontevaksi osaksi peruskoulujen ja toisen asteen opetus-ta. Uutta oppiainetta ei sorvata, vaan mediaoppi halutaan koulujen opetus-suunnitelmiin osaksi jokaista ainetta. Nykyisinhän medialukutaidon teroi-tus on usein aktiivisten äidinkielen- ja kuvataideopettajien kontolla.

– Kuitenkin media vaikuttaa kaikkeen. Esimerkiksi liikunnassa ja terveystiedossa voisi arvioida kuvia, jotka muovaavat ihmisen käsitystä omasta ruumiistaan. Pieni ajattelu-tavan muutos auttaisi huomioimaan myös tätä teemaa, Penttinen-Lampi-suo uskoo.

Opettaja luottaa kollegaan

Satakunnassa mediakasvatus on pe-rinteisesti arvostettua. Videotyöpa-joissa on tehty teoksia jo 1980-luvul-ta lähtien. Porilaisvauvat ovat kuva-taiteen puolella maan eturivin väri-kylpijöitä.

Kuvaan on siis jo vuosia otettu tuntumaa omin käsin. Nyt myöntei-nen, mutta kriittinen medianlukutai-to halutaan virittää jokaiselle.

Mekastusta ideoi laaja asiantun-tijarinki. Satakunnan taidetoimikun-nan koolle kutsumana suunnitteluun on osallistunut edustajia Satakunnan korkeakoululaitoksesta, Porin lasten-kulttuurikeskuksesta - Satakunnan lastenkulttuuriverkostosta, Manner-heimin lastensuojeluliitosta, kuntien nuoriso-, koulu- ja kulttuuritoimesta sekä median ammattilaisia.

Mediakasvatus vaatii opettajien täydennyskoulutusta. Toisaalta opet-tajien omat kokemukset ja vinkit kol-legoille tuottavat usein uusia oivalluk-sia. Vertaistuki tuo parhaita tuloksia.

– Toivomme saavamme maakun-nallisen mediapedagogin, joka antai-si konkreettista apua opetuksen jär-jestämiseen, Tuuli Penttinen-Lampi-suo kertoo.

Lähikuukaudet näyttävät, saako projekti puhallettua tulta kouluissa piilevään omaehtoisen mediakasva-tuksen kipinään.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja Porista.

Tujaus mediaoppiaTujaus mediaoppia joka aineeseen

Satakuntalainen Mekastus-projekti tahtoo ujuttaa media-kasvatuksen oppituntien luon-nolliseksi osaksi. Medianlu-vun harjoittamista kaupataan opetussuunnitelmiin. Käytän-nön käännytystyö alkaa opet-tajista.

SOILA OJANEN

MEDIAKASVATUSHANKE MEKASTUS 2008–2010

• teemoina monimediaisuus, integrointi eri oppiaineisiin, video-pajaperinteen hyödyntäminen ja medialukutaito tekemisen kautta, myönteinen mediasuhde• tavoitteena saada maakuntaan mediapedagogi koulujen tueksi, mediakasvatus opetussuunnitelmiin, Mediaviikot kaikkiin kuntiin• vuosibudjetti noin 95 000 euroa• rahoitus haetaan pääosin Satakuntaliitolta ja Satakunnan kulttuurirahastolta• taiteen keskustoimikunta on myöntänyt mediaviikkoihin 5 000 euroa• hallinnoija Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ry

AR

SI

S1

/0

8

33

Kiinnostus mediakasvatusta koh-taan on viime vuosina ollut Suomessa huipussaan. Kansainvälisestikin harvi-nainen käytännön toimijoiden ja tut-kijoiden yhteinen Mediakasvatusseu-ra perustettiin vuonna 2005, ja syk-syllä 2007 avattiin seuran toimesta kansallinen mediakasvatus.fi -portaali. Oikeusministeriö, opetusministeriö, mediakasvatusseura ja jopa lapsiasia-mies ovat julkaisseet kilvan toimeen-panoehdotuksia mediakasvatuksen ke-hittämiseksi. Mediakasvatus on kirjat-tu mukaan uuteen Koulutuksen ja tut-kimuksen kehittämissuunnitelmaan ja myös varhaiskasvatuksen suunnitelma on saamassa mediakasvatusliitteen. Li-säksi Suomessa on lukuisia paikallisia hankkeita mediakasvatuksen kehittä-miseksi ja tukemiseksi. Erityisesti tai-detoimikunnat ja taidekasvatusta edis-tävät muut tahot sekä nuorisotyö ovat syttyneet aiheelle. Työ etenee monella rintamalla, vain yksi on joukosta pois-sa – koulu.

Mediakasvatus on kirjattu perus-koulun opetussuunnitelmien perustei-siin peruskoulun ensi hetkistä alkaen. Vain nimikkeet ovat vaihtuneet jouk-koviestintäkasvatuksesta viestintäkas-

vatuksen kautta mediataitoihin. Sinän-sä erinomaisella läpäisyperiaatteella to-teutettavaksi ajateltu aihekokonaisuus on kuitenkin jäänyt opettajien oman aktiivisuuden varaan, lähinnä äidin-kielen ja kuvataideopettajien harteille. Läpäisyaineiden status opetussuunni-telmassa on vaikea. Viestintä ja media-taidot ovat tasavertaisia kuuden muun aihekokonaisuuden kanssa. Siksi me-diakasvatukselle on erittäin vaikea saa-da yhtään enempää sijaa peruskoulussa. Näin siitäkin huolimatta, että Suomen erinomainen PISA-menestys on herät-tänyt kansainvälistä kiinnostusta kysy-mään erityisesti suomalaisen ”loistok-kaan” medialukutaidon opetuksen pe-rään. Koulut ja opetusministeriö ovat varmasti esitelleet hienosti tämänkin alan opetusta, vaikka totuus olisikin hieman toisenlainen.

Koulun ohella myös opettajan-koulutus laahaa pahasti perässä media-kasvatuksen kehittämisessä. Suomen opettajaksi opiskelevien liitto julkaisi syksyllä 2007 kyselyn, jonka mukaan 95 prosenttia opettajankoulutuksessa opiskelevista nuorista piti mediakas-vatusta tärkeänä. Samalla 80 prosent-tia opintojensa loppuvaiheessa olevista

totesi, että opintoihin sisältyy liian vä-hän mediakasvatusta. Vesa Korhonen ja Leena Rantala kuvasivat Kasvatus-lehdessä 5/2007 opettajankoulutusta mediakasvatuksen autiomaaksi.

Koulu on osa yhteiskuntaa, mut-ta näinä tehokkuuden ja tutkintoajat-telun aikoina yhteiskunta kiinnostaa koulua yhä vähemmän. Yhteiskunta kuitenkin muuttuu, ja mediakulttuuri sekä erityisesti internet ovat olleet voi-makkaita muutostekijöitä, jotka ovat asemoineet lapsia, nuoria ja perheitä uudella tavalla. Mediakasvatus tarjoaa muuttuneen yhteiskunnan edellyttä-miä kansalais-, turva- ja sosiaalisia tai-toja niin viestien vastaanoton kuin yh-teistoiminnallisen ja yksilöllisen media-tuottamisenkin näkökulmasta. Tähän haasteeseen ovat monet tarttuneet.

Ehkä koulu kannattaa nyt unohtaa ja keskittyä sinne missä asia etenee: tai-dekasvatukseen, nuorisotyöhön, kirjas-totyöhön ja harrastustoimintaan.

Kirjoittaja työskentelee mediakasva-tuksen yliassistenttina Tampereen yli-opistossa.

Media-kasvatus

– NYT!

P U H E E N V U O R O

REIJO KUPIAINEN

p u h e e n v u o r o

”From Paris” Irmeli Huhtalan valokuvasarjasta ”Koti etsii ihmistä -

romanikuvat mainoksissa”, 2007.

AR

SI

S1

/0

8

34Helsinki School on luonut tuloa

ja mainetta noin sadalle suomalaisel-le valokuvataiteilijalle. Sari Karttunen kirjoittaa kansainvälisesti menestyvistä valokuvataiteilijoista Arsiksessa 3/07. Brändin muodostumisen kuvauksen jälkeen hän yllättäen leimaa Helsinki Schoolin taiteilijoiden teokset kaupal-lisiksi ja muiden kirjoituksia lainaten toteaa teoksien olevan tyhjiä ja kylmiä. Lisäksi hän antaa ymmärtää, että oli-si parempi antaa apurahat ja vientitu-ki joillekin muille. Onko maailmalla ihailtu brändi taiteilijoineen Suomes-sa mitätön?

Valokuvataiteen brändäys uutta

Karttusen lisäksi Anna-Kaisa Rasten-berger, Elina Heikka ja Harri Pälvi-ranta epäilevät artikkeleissaan Helsin-ki Schoolin rajoittavan suomalaista va-lokuvataidetta. Arvostelu on aina tar-peen, mutta kirjoituksia lukiessa ikä-vintä on se, että ainoassakaan niistä ei pohdita yksittäisten taiteilijoiden teok-sia. Keskiössä on brändi, valokuvatai-teilijoiden ympärillä esiintyvä ilmiö.

Brändin pohtija unohtaa, että os-tajalle se on toissijainen seikka. Maail-ma on täynnä brändäykseen perustuvia ilmiöitä. Käytännössä jokainen galle-ria pyrkii luomaan omista taiteilijois-taan brändin, ja taiteilija löytämään näistä itselleen sopivimman. Ostajalle valokuvateoksen laatu on tärkein. Tä-hän kirjoittajat eivät kiinnitä huomio-ta tai pohdi, miksi nämä teokset myy-vät. Erityisen huolissaan ollaan siitä, että brändäystä edes tehdään.

Muissa taiteissa brändäys ei herätä suuria tunteita edes Suomessa. Muusi-kot ja tanssijat perustavat toimintansa ammattitaitoiseen brändäykseen teh-den sen hyvällä menestyksellä myös ulkomailla. Vaikuttaa siltä, että valo-kuvataiteen brändejä ei ole totuttu kä-sittelemään.

Rajauksena käsitteellisyys

Itse pidän suurimpana ongelmana sitä, että Helsinki Schoolia epäilevät arvos-

televat yleistyksillään valokuvataiteili-joiden laatua. Helsinki Schoolin näyt-telyissä on esitelty vuodesta 1998 läh-tien satakunta Taideteollisen korkea-koulun opiskelijaa ja opettajaa. Ilmei-sesti kirjoittajat haluavat vihjailla, että Jorma Puranen, Anni Leppälä, Ola Kolehmainen, Heli Rekula, Jari Si-lomäki, Aino Kannisto, Tuomo Rai-nio, Ulla Jokisalo tai Pentti Sammal-lahti tuottavat vain tyhjiä ja kaupalli-sia teoksia. En voi kuin ihmetellä kir-joittajien käsityksiä valokuvataiteesta.

Seurasin Helsinki Schoolin muo-dostumista jo siinä vaiheessa kun hankkeen vetäjä Timothy Persons al-koi hahmotella ajatusta yhdessä Tai-deteollisen korkeakoulun valokuva-taiteen opettajien, kuten Jorma Pu-rasen, kanssa. Yhdenkään opiskelijan menestymisestä ei ollut mitään takei-ta. Timothy Persons kuitenkin uskoi, että tarjolla oli jotain sellaista, mitä suomalaisessa valokuvataiteessa ei ol-lut aiemmin nähty. Nuorten kuvaaji-en kuvastossa yhdistyivät uuden sak-salaisen ja englantilaisen valokuvatai-teen piirteet pohjoismaiseen selkey-teen. Tämä erilaisuus alkoi kiinnostaa ulkomaisia ostajia.

Valokuvataiteen koulutusohjel-massa vientihanke rajattiin käsitteelli-siin teoksiin. Se palveli parhaiten teo-rian opetusta ja auttoi opiskelijoita ajattelemaan teostensa sisältöä. Reh-tori Yrjö Sotamaa myönsi hankkeel-le erillisrahoituksen. Häntä kiinnosti ajatus viedä opiskelijat aitoon mark-kinointitilanteeseen ja kehittää opis-kelijoiden taitoja menestyä kilpailu-ympäristössä.

Käsitteellisyydestä Helsinki Schoolin perustana ei kirjoita ainut-kaan tutkija. Sen sijaan he korostavat brändin suomalaisuuden mielikuvia, jotka perustuvat Helsinki Schoolista tehtyihin artikkeleihin. Tutkijan pitäisi pystyä erottamaan ulkoministeriön ai-neiston vaikutus ulkomaisen lehdistön stereotyyppiseen Suomi-kuvaan. Va-lokuvateosten merkitystä brändin si-sällön muodostajana en ole huoman-nut pohdittavan. Ikään kuin niillä ei

olisi mitään merkitystä brändin muo-dostumisessa.

En ole kuullut Timothy Personsin puhuvan ostajille Suomi-kuvasta. Hä-nen myyntipuheensa keskittyy kunkin teoksen sisältöön, joka perustuu taitei-lijalta saatuun tietoon. Tämä diskur-siivinen osa, joka on tärkein brändin myyntiä edistävä tapahtuma, ei kuulu lainkaan Helsinki Schoolia tutkivien suomalaisten tutkijoiden mielenkiin-non piiriin. Toivottavasti Saksassa Hel-sinki Schoolista tekeillä oleva väitöstut-kimus tuo tähän lisävalaistusta.

Timothy Personsin kanssa ei ole edes keskusteltu ensimmäisiä kirjoi-tuksia tehtäessä, nyttemmin hän on kokonaan kieltäytynyt yhteistyöstä tut-kijoiden kanssa. Esitettyjä väitteitä ei perustella myöskään hankkeeseen osal-listuneiden haastattelutuloksilla. Sen sijaan kirjoittajat siteeraavat ahkeras-ti toistensa mielipiteitä. Jo julkistaes-saan tutkimustavoitteitaan Helsingin Sanomissa Pohjan tähdet -hanke ker-toi tulevat tutkimustuloksensa. Tällai-nen on outoa etenkin Suomen Akate-mian rahoittamassa projektissa. Ehkä virheellisiä tuloksia tuottavan kehäpää-telmän rinnalla pitäisi puhua projek-tipäätelmästä.

Menestys tekee taiteilijasta huonon

Kirjoituksia lukiessa joutuu pohti-maan, miten nuoresta ja kiinnostavas-ta avantgarde-taiteilijasta voi yhtäkkiä tulla kaupallinen taiteilija, vaikka hän tekee samantyyppisiä teoksia kuin en-nenkin. Tekeekö menestys suomalai-sesta taiteilijasta huonomman taitei-lijan? Miksi epävarmasta hankkeesta tulee parjattu heti, kun se alkaa me-nestyä?

Psykologi Irma Kelttikangas-Jär-vinen kirjoittaa tarkalla tavallaan sii-tä, mikä erottaa meidät psyykkises-ti muista kansakunnista. Hän kuvaa erityispiirrettämme hostiilin käsitteel-lä. Hostiili tarkoittaa pahansuovuut-ta ja kateutta määräävänä luonteen-piirteenä.

Tutkimus vaikuttaa käsityksiin Helsinki Schoolista

k e s k u s t e l u a

AR

SI

S1

/0

8

35

Anni Leppälä: Rooms: Doctor’s Offi ce, 2008.

Hostiili kuvailee hyvin tuntei-ta Helsinki Schoolia kohtaan. Alussa hanketta pidettiin epätoivoisena yri-tyksenä kansainvälistää valokuvausta. Sivustanaureskelijoita riitti: ei tuosta mitään tule. Tekijät olivat hyviä tai-teilijoita siihen saakka, kunnes alkoi-vat menestyä.

Ilmeisesti koko Helsinki School olisi tutkijoiden mielestä parasta lo-pettaa, koska se voi vaikuttaa taitei-lijoiden herkkään luomisprosessiin. Anna-Kaisa Rastenberger pelkää, että ”kansainvälisen menestyksen toivossa he mahdollisesti alkavat tuottaa kon-septiin sopivaa taidetta”. Tämä on epä-todennäköistä, sillä useimmat TaiKiin hyväksytyt valokuvaajat ovat jo kehit-täneet oman ilmaisunsa perustat. Jari Silomäki, Tiina Itkonen ja Anni Lep-pälä ovat hyviä esimerkkejä: he kaikki tekivät omanlaisiaan teoksia jo opis-kellessaan Turussa.

Helsinki Schoolin menestymisen edellytyksenä on ollut Timothy Per-sonsin tietämys kansainvälisistä osta-jista ja galleristeista. Pentti Kourin al-kaessa kerätä Helsinki Schoolin teoksia lisäsi se kansainvälistä mielenkiintoa ilmiötä kohtaan. Persons on valinnut mukaan hyvin erilaisia valokuvataitei-lijoita. Rastenbergerkin korostaa, että TaiKiin tulevat voivat yllättyä brändin valokuvien monimuotoisuudesta. Kä-sitteellisyyden vaatimus kuitenkin ra-jaa opiskelijoita hankkeen ulkopuolel-

le. Kaikki eivät edes halua osallistua tä-hän vapaaehtoiseen kansainvälistymis-harjoitteluun. Eivätkä kaikki siihen osallistuneet ole menestyneet.

Jotkut suomalaiset valokuvatai-teilijat ja galleristit ovat luulleet, että maailmalle lähtö olisi helppoa, ja pet-tyneet karvaasti. Ehkä siksi Helsinki Schoolia kadehtitaan Suomessa. Maa-ilmalla Timothy Personsia arvostetaan. Kutsu Paris Photon hallitukseen 2005 oli kutsu maailman valokuvataiteen si-säpiiriin. Sinne ei pääse rahalla, vaan kollegoiden kunnioituksella ja taiteili-joiden laadulla.

Helsinki Schoolin tulevaisuus

Mikä sitten on ollut Helsinki School -hankkeen tulos siihen osallistuneil-le valokuvataiteilijoille? Aiemmin va-lokuvataiteilijat eivät juuri tulleet toi-meen teoksiensa myynnillä, apuraho-jen ollessa lähes ainut taiteesta saatu tulolähde. Nyt teoksiensa myynnistä päätulonsa saavia valokuvataiteilijoi-ta on useita. Tulot saadaan pääasiassa ulkomailta, sillä Suomessa ostajia on edelleen harvassa. Tärkeintä on kui-tenkin se, että taiteilijat ovat Helsinki Schoolin myötä luoneet omat yhtey-det gallerioihin ja museoihin eri puo-lille maailmaa.

Pidän kansainvälistymistä tär-keänä laadun varmistajana ja nurk-kakuntaisuuden estäjänä. Taidetoimi-

kuntien apurahat ovat osaltaan aut-taneet valokuvataiteilijoiden heittäy-tymistä kansainvälisiksi. Taidetoimi-kuntien työ olisikin epäonnistunut-ta, jos taiteilija ei menestyisi Suomes-sa eikä ulkomailla.

Ilmiö nimeltä Helsinki School tu-lee hiipumaan. Niin kävi Düsseldorf Schoolille ja brittiläisille koulukunnil-le. Niiden taiteilijat muistetaan edel-leen. He tekevät työtään ryhmän sijas-ta tunnustettuina yksittäisinä taiteili-joina ja myyvät hyvin. Samoin käynee Helsinki Schoolin taiteilijoille. Kerran tunnettu on aina tunnettu pätee myös Esko Männikön menestykseen maail-malla. Suomalainen valokuvataide on viime vuosina kansainvälistynyt taval-la, jota se ei aikaisemmin ollut.

Helsinki Schoolin brändiä ja tai-teilijoita arvosteleva kirjoittelu vaikut-taa kulttuuripoliittisesti tarkoitusha-kuiselta. Näin tutkija vaikuttaa tutki-muskohteeseensa. Itse näen tämän tut-kimuseettisenä ongelmana. Kirjoitus-ten vaikutusta Helsinki Schoolin vä-häiseen vientitukeen sietäisi myös ar-vioida. Sari Karttusen kirjoituksesta herää kiinnostava kysymys: ketkä oli-sivat hänen kaipaamiaan valokuvatai-teen vastavoimia?

ASKO MÄKELÄKirjoittaja oli valtion valokuvataidetoimi-

kunnan puheenjohtaja 2001–2006.

Anni Leppälä on esimerkki Helsinki Schoolin nuoresta taiteilijasta, joka on löytänyt paitsi oman linjansa, myös kansainväliset ostajat.

AR

SI

S1

/0

8

36Arsis-lehden numeroon 3/07 kir-

joittamani Helsinki Schoolia käsitte-levä juttu on aiheuttanut mielipahaa suomalaisen valokuvataiteen keskei-siin taustavaikuttajiin kuuluvassa Asko Mäkelässä. Katson kuitenkin, että hä-nen kritiikkinsä koskee ensisijaisesti sitä, mitä hän tulkitsee minun sano-neen rivien välissä, eikä sitä, mitä olen tosiasiassa kirjoittanut. Tarkoitukseni ei ole ollut loukata suomalaisia valo-kuvataiteilijoita ja väittää heidän te-oksiaan heikkolaatuisiksi tai kaupal-lisesti laskelmallisiksi. En myöskään kykene tunnistamaan itsessäni Mäke-län mainitsemaa kateutta taiteilijoiden menestyksestä.

Korostaisin myös sitä, että en itse tarjonnut ”hostiilia” juttuani Arsik-seen vaan kirjoitin sen lehden pyyn-nöstä. Aiheeksi tarjottiin suomalai-sen valokuvataiteen kansainvälisty-mistä ja toivottiin, että juttu ei olisi pelkästään myynnin edistämistä vaan että siinä tuotaisiin esiin kriittistä nä-kökulmaakin. Otin kohteeksi Hel-sinki Schoolin, koska se on kuulunut viime vuosina tämän alueen keskei-siin vientihankkeisiin ja koska se on uudentyyppisenä ilmiönä herättänyt paljon keskustelua valokuvataiteili-joiden ja muiden kentän toimijoiden keskuudessa.

Arsiksessa olleen juttuni raken-ne on yksinkertainen: Aluksi kerron Helsinki Schoolin menestyksekkääs-tä strategiasta hankkia yhtäaikaisesti taloudellista ja taiteellista tunnustus-ta, sitten referoin hankkeen kotimai-sella taiteen kentällä saamaa kritiikkiä ja lopuksi koetan tehdä jonkinlaista synteesiä. Ensimmäinen osuus perus-tuu pitkälti Helsinki Schoolin tuot-tajana toimivan Eero Anhavan Hel-singin kauppakorkeakouluun vuonna 2007 tekemään opinnäytetyöhön. Toi-sessa olen nojannut sekä julkaistuihin artikkeleihin että Pohjan tähdet -han-ketta varten tehtyihin tutkimushaas-

k a r t t u n e n v a s t a a m ä k e l ä l l e

tatteluihin, joita en kuitenkaan ole voinut nimetä haastateltaville luva-tun anonymiteetin takia. Todettakoon kuitenkin, että joukossa on sekä Hel-sinki Schooliin kuuluvia että sen ulko-puolisia toimijoita ja että molemmista ryhmistä löytyy sekä hanketta kiittä-viä että sitä kritisoivia ääniä.

Synteesijakson osin ristiriitaiset-kin ajatukset heijastavat sitä hämmen-nyksen tilaa, johon moni meistä kult-tuurikentän toimijoista on viime ai-koina joutunut. Taiteessa tuntuu ta-pahtuvan muutoksia, joihin kantaa ottaminen vaatii vakavaa pohdintaa ja usein eettisestä näkökulmasta. Tar-koitan ennen muuta taiteen ja talou-den rajan hämärtymistä ja sitä myö-tä taiteen yhteiskunnallisen tehtävän uudelleen määrittymistä. Tunnustan kuuluvani niihin romanttisiin sielui-hin, jotka toivovat, että taide ja tie-de eivät kokonaan läpikaupallistui-si ja -välineellistyisi vaan että kriitti-nen ajattelu ja keskustelu jatkuisivat edes jossain kentän kolkassa. En silti vastusta taiteen myynnin edistämistä ja sitä kautta taiteilijan toimeentulon parantamista.

Taidesosiologille taiteen viimeai-kaiset ilmiöt ovat olleet äärimmäisen inspiroivia. Taiteilijoiden ja taiteili-jaryhmien avoin brändäys koettelee taiteen kentän perinteisiä normeja – diskreetisti tätä on toki tapahtunut niin kauan kuin nimet ja ismit ovat olleet keskeisessä käytössä. Toinen kutkuttava tutkimusaihe olisi ennen kaupallisiksi leimattujen taidemessu-jen entistä legitiimimpi rooli uusim-man nykytaiteen esittelijöinä ja mu-seoiden yhteistyökumppaneina oheis-ohjelmineen. Samaa vyyhteä on jul-kisten museoiden entistä aktiivisem-pi ja kiinteämpi yhteistyö yksityisten sponsorien ja kaupallisten gallerioiden kanssa. Aikaisemmat sopivuuden rajat ylitetään siinäkin, että museot itsekin toimivat entistä avoimemmin taiteen

myynti- ja välityspaikkoina. Tätä taus-taa vasten Helsinki School on kiinnos-tava uuden ajan airut, ja olen Mäke-län kanssa yhtä mieltä siitä, että han-ke ansaitsisi oman perusteellisen tut-kimuksensa.

Mäkelä kytkee juttuni Suomen Akatemian rahoittamaan Pohjan täh-det -tutkimusprojektiin. Kyseessä ei kuitenkaan ollut tutkimusartikkeli, vaikka olen hyödyntänyt siinä projek-tissa kerättyä aineistoa; sitä ei myös-kään kirjoitettu kollektiivisesti. Pro-jektissa tarkastellaan suomalaisen va-lokuva- ja videotaiteen kansainvälisty-mistä 1980–1990-lukujen vaihteesta lähtien, ja siinä on lisäkseni mukana neljä muuta tutkijaa. Projektia johtaa FT Leena-Maija Rossi. Tarkastelem-me kansainvälistymistä koko laajuu-dessaan kattaen alueellisten valoku-vakeskusten, gallerioiden, järjestöjen, oppilaitosten sekä yksittäisten valoku-vaajien toiminnan. Oma tutkimukse-ni käsittelee kansainvälistymisen vai-kutuksia valokuvataiteilijan ammat-tiin, identiteettiin ja toimeentuloon. Yksikään osatutkimuksista ei keskity Helsinki Schooliin, mutta sitä tieten-kin käsitellään useissa yhteyksissä.

Lopuksi toteaisin Mäkelälle, että en oikein jaksa uskoa, että kirjoitukse-ni voisivat heikentää Helsinki Schoo-lin mahdollisuuksia saada kulttuuri-vientitukea. Ensinnäkin olen aidos-ti sitä mieltä, että hanke on strategi-sesti taitava. Toiseksi sen piiriin kuu-luu liuta suomalaisen valokuvataiteen huippunimiä. Helsinki School lienee jäänyt vuonna 2007 ilman opetusmi-nisteriön tukea yksinkertaisesti siitä syystä, että hyviä hakijoita oli enem-män kuin rahaa oli jaettavana. Lisäk-si hanke oli saanut rahoitusta edellise-nä vuotena (70 000 euroa).

SARI KARTTUNEN

Ajan ilmiöt pohdituttavat

AR

SI

S1

/0

8

37

Heikkenevätkö kulttuurilaitokset, katoavatko museoiden toimintaedellytykset?

sien toiminnan tukemista näissä olo-suhteissa on valtion kannalta tarkastel-tava kriittisesti. Mitä merkitystä on tu-ella, jos se paikallisilla päätöksillä voi-daan ajaa alas?

Kulttuuritarjonta on tärkeä veto-voimatekijä, kun yritykset ja työvoi-ma hakevat sijoituspaikkaansa. Eri-tyisesti korkeasti koulutettua työvoi-maa tarvitsevat yritykset antavat suu-ren arvon kulttuuritarjonnalle. Kyke-nemättömyys ymmärtää taide- ja kult-tuuritoimen merkitystä osana yhteis-kunta- ja aluekehitystä on todettu esi-merkiksi Museobarometrissä 2007. Toisaalta monessa taantuvassa yhtei-sössä kulttuurilla ja kulttuuripolitii-kalla on osoitettu olevan innovatiivi-nen rooli elvyttäjänä, hyvän elämän-laadun rakentajana ja talouden edis-täjänä. Kulttuurin työpaikat ovat oi-keita työpaikkoja ja taidelaitosten ke-hittäminen kulkee käsikädessä alueke-hityksen kanssa.

Näin väittää: Riitta Moisander

Etelä-Savon taidetoimikunnan pääsihteeri

Artikkelin taustoittajat:Matti Karttunen

museotoimenjohtaja, MikkeliKirsimaria E. Törönen-RipattiEtelä-Savon taidetoimikunnan puh-jeenjohtaja, valtion kuvataidetoimi-

kunnan jäsen, taiteen keskustoimikun-nan lastenkulttuurijaoksen jäsen

(*Eduskunta hyväksyi vuonna 2005 mu-

seolain muutoksen, jonka perusteella muse-

oiden valtionosuuskelpoisuus määritellään.

Laki astui voimaan 1.1.2006, siirtymäai-

kaa on vuoteen 2009.)

telylle ja sen näkyvyydelle. On oltava tiloja esittää työnsä tuloksia. Museolla on myös velvollisuus tallentaa taidet-ta, kartuttaa omia kokoelmiaan. Koko toiminta heijastuu laajasti yhteiskun-taan, esimerkiksi yhteistyö koulujen kanssa ja asiantuntijatehtävät edellyt-tävät monipuolista osaamista. Näitä ei voi tehdä rahatta.

Hallitusohjelmaan on kirjattu kulttuuri- ja taidelaitosten aseman sekä taiteen vapaan kentän toimijoi-den toimintamahdollisuuksien tur-vaaminen ja veikkausvoittovarojen käyttö arpajaislain mukaisiin käyttö-tarkoituksiin jakosuhdelain mukaises-ti. Ulkopuolista rahoitusta on tarjot-tu ratkaisuksi tilanteessa, jossa kunti-en kiinnostus ja halu ylläpitää kult-tuurilaitoksiaan vähenee. Kulttuurilai-tosten perustoimintaa ei voida kuiten-kaan ratkaista sponsori- tai hankera-hoituksella. Se voi olla vain lisä ja apu määräaikaisissa hankkeissa, joissa niis-säkin edellytetään omavastuuosaa ra-hoitussuunnitelmassa.

Kaiken kaikkiaan kulttuuritoi-men osuus kuntien budjeteissa on pie-ni (1,2–3,7 %). Kun pienestä vähen-netään, jää jäljelle toimintakyvyttö-myys, joka on sitten helppo ulkoistaa tai lopettaa. Laitosten perustehtävä ja sisältötyö on sivistysvaltiossa turvatta-va. Taiteen ja kulttuurin tulee olla pe-rusoikeus, joka kuuluu kaikille.

Tulevaisuuden kannalta on tär-keää, että valtio suhtautuu kriittisesti valtionosuuksien käyttöön kunnissa. Rahat tulisi korvamerkitä siten, että ne joko käytetään varsinaiseen tar-koitukseensa tai kunnat eivät saa nii-tä lainkaan. Museolakiinkin on syytä kirjata ne vakanssit, jotka maakunta- tai aluetaidemuseossa tulee olla. Val-tionapu on syytä sitoa vaadittujen va-kanssien toteutumiseen. Taidelaitok-

Valtio päätti panostaa voimak-kaasti taannoisen valtionavun koro-tuksen avulla kulttuurilaitoksiin – kirjastoihin, orkestereihin, museoi-hin* ja teattereihin. Tavoitteena oli lisäpanostuksen avulla vahvistaa ja kehittää kulttuurilaitosten toiminta-edellytyksiä. Hyvä aikomus on mo-nella paikkakunnalla kääntynyt kan-natettavaa tavoitetta vastaan.

Samalla kun kunnat ja kaupun-git saivat lisää valtionosuutta kult-tuurilaitoksiensa, esimerkiksi muse-oiden toimintaan, ne ovatkin päät-täneet vähentää omaa panostustaan – juuri vastaavalla summalla. Kun-nat käsittelevät tätä kulttuuriin ja taiteeseen tarkoitettua valtionavun korotusta kuin mitä tahansa val-tiolta tullutta rahaa – korvamerkit-semättömänä.

Taide- ja kulttuurilaitoksien val-tionosuuksien edellytykset määri-tellään laeissa. Samoin esimerkiksi maakunta- ja aluetaidemuseon teh-tävät määritellään asetuksessa. Sen mukaan aluetaidemuseolta edellyte-tään muun muassa oman alueen ku-vataiteen tunnetuksi tekemistä, val-takunnallisten näyttelyiden tuotta-mista ja alueellisten taidekokoelmi-en hoitamista.

Voimme käyttää esimerkkialu-eena Etelä-Savoa.

Se on ainoa maamme maakun-ta, jossa toimii vain yksi taidemu-seo. Tämän ainokaisen harteilla on siis melkoinen vastuu kerätä, tutkia ja tehdä tunnetuksi alueen kuvatai-detta sekä tarjota alueen taiteilijoil-le mahdollisuus esiintyä taidemuseo-ympäristössä.

On selvää, että taiteilijat lähte-vät syystä hakemaan vihreää oksaan-sa muualta, jos oma maakunta ei tar-joa edellytyksiä taiteelliselle työsken-

p u h e e n v u o r o

AR

SI

S1

/0

8

38

koh- tauspaikka

Esa Rantasen, taiteen keskus-toimikunnan pitkäaikaisen taidesih-teerin, toimenkuva laajeni 1.1.2008, kun hänet määrättiin taiteen keskus-toimikunnan kehittämispäällikön tehtävään.

Työtehtäviin kuuluvat mm. viras-ton talousarvion laadintaan, tulosoh-jaukseen ja tulosraportointiin liitty-vät kehittämistehtävät sekä hallinto-työn yleinen kehittäminen, työsuoje-lu ja työhyvinvoinnin edistäminen. Hän jatkaa edelleen myös valtion kir-jallisuustoimikunnan ja kirjastoapura-halautakunnan sihteerinä.

Rantanen toimii organisaatiouu-distuksessa hallintotoimistoon perus-tetun uuden yksikön, hallintopalvelu-yksikön, päällikkönä. Yksikkö vastaa mm. valtion taidetoimikunnissa käsi-teltävien asioiden valmistelusta ja pää-tösten toimeenpanosta. esa.rantanen@minedu.fi

Arja Laitinen on nimitetty tai-teen keskustoimikunnan aluepäälli-köksi 1.2.2008. Aluepäällikön tehtä-viin kuuluu mm. alueellisten taidetoi-mikuntien toiminnan kehittäminen ja strateginen suunnittelu. Aluepäällikkö toimii alueellisten taidetoimikuntien hallintohenkilöstön esimiehenä ja alu-

eellisen taidehallinnon asiantuntijana. Tehtäviin kuuluu edistää alueellisten taidetoimikuntien keskinäistä yhteis-työtä ja yhdessä alueellisten taidetoi-mikuntien kanssa läänintaiteilijajär-jestelmän kokonaisuutta.

Arja Laitinen on aiemmin työs-kennellyt Pohjois-Savon taidetoimi-kunnan pääsihteerinä. arja.laitinen@minedu.fi

taiteen museo Kiasmassa ARS06-näyt-telyn projektikoordinaattorina, Suo-malaisen mediataiteen levityskeskus AV-arkissa toiminnanjohtajana, Hel-singin kaupungin taidemuseossa mu-seolehtorina ja pohjoismaisten taide-lehtien Siksi ja Nu: The Nordic Art Review toimituksissa. Hän on kan-sainvälisen taidekriitikoiden järjes-tön AICA:n jäsen ja on kirjoittanut ja luennoinut taiteesta sekä kotimaas-sa että ulkomailla. kirsi.vakiparta@minedu.fi

Kirsi Väkiparta aloitti taidesih-teerin virassa taiteen keskustoimi-kunnassa 1.1.2008. Hän toimii val-tion muotoilutoimikunnan ja valtion rakennustaidetoimikunnan sihteeri-nä sekä kansainvälisten asioiden yh-teyshenkilönä.

Kirsi Väkiparta on Helsingin yli-opistosta valmistunut taidehistorioit-sija, joka on työskennellyt parikym-mentä vuotta nykytaiteen parissa. Vii-meksi hän on toiminut suunnittelija-na Kuvataideakatemiassa, kuratoinut vierailuohjelmia ulkomaisille asian-tuntijoille Näyttelyvaihtokeskus Fra-messa ja toimittanut Sähkömetsä-kir-jan suomalaisen videotaiteen ja ko-keellisen elokuvan historiasta. Sitä en-nen hän on työskennellyt mm. Nyky-

FM Anna Vilkuna toimii Poh-jois-Savon taidetoimikunnan ma. pää-sihteerinä 20.2.2008–31.7.2008. Pää-sihteeri vastaa taidetoimikunnan toi-minnasta, taloudesta ja tiedotuksesta sekä osallistuu eri taiteenalojen kehit-tämishankkeisiin.

Aikaisemmin Anna Vilkuna on työskennellyt mm. VB-valokuvakes-kuksen johtajana Kuopiossa ja poh-joissavolaisten kulttuurin aluekeskus-ten Kulta-kehittämishankkeen tuot-tajana. Vilkuna on valtion valokuva-taidetoimikunnan puheenjohtaja ja taiteen keskustoimikunnan jäsen. anna.vilkuna@minedu.fi

Liisa Haverila, kuvataiteen lää-nintaiteilija 1.8.2007–31.7.2010, Poh-jois-Karjalan taidetoimikunta:

Olen 1956 Vaasassa syntynyt ku-vataiteilija. Asuin lapsuuteni ja nuo-ruuteni eri puolilla Pohjois-Karja-laa. Maisema on tuttu, ihmiset ovat vaihtuneet.

Minulla on kolme ammattitutkin-toa: kasvatuksen, käsi- ja taideteolli-suuden sekä kuvataiteen alalta.

Ennen läänintaiteilijakauttani olen tehnyt yhteistyötä erilaisten ryhmien kanssa oman taiteellisen työskentelyni

Ida Pimenoff

Ida Pimenoff

Ida Pimenoff

Pertti Nisonen

AR

SI

S1

/0

8

39ohella. Läheisimmiksi ja merkittävim-miksi koen taiteilijaryhmien aloittamat projektit, joissa eri taiteenalojen vuoro-vaikutus ja eritaustaisten ihmisten koh-taaminen on toteutunut ja synnyttänyt uusia taiteellisia prosesseja.

Haluan tukea ja vahvistaa olemas-sa olevia rakenteita, etsiä uusia toimin-tamuotoja, vahvistaa taiteilijoiden ase-maa ja työllistymistä yhteistyössä tai-teilijajärjestöjen, taiteilijoiden ja kult-tuuritoimijoiden kanssa.

Näen työni kastemato- ja lintu-perspektiivistä; on hyvä möyriä yksi-tyiskohtien kanssa ja säilyttää silti ko-konaiskuva, joka minun tapauksessa-ni perustuu vuorovaikutuksen ja koh-taamisten synnyttämään hedelmälli-seen tilaan, niin paikallisesti, alueelli-sesti kuin kansainvälisestikin.

Motto: Taiteilija on taiteilija, asui hän sitten Suomessa, taikka vaikka maailmalla, täysin toisaalla.liisa.haverila@minedu.fi www.pktaidetoimikunta.netwww.sunpoint.net/~akashapushpa

Jyrki Tamminen, lastenkulttuu-rin ja monikulttuurisen taidetyön läänintaiteilija 1.2.2008–31.1.2011, Pohjois-Karjalan taidetoimikunta:

Olen matkannut opintojen ja työn perässä Tampereelta, Prahan, Rauman, Kangasalan ja viimeiseksi Seinäjoen kautta minulle vielä niin tuntematto-maan Joensuuhun. Ammattipätevyy-den olen hankkinut sekä kasvatus- että teatterialalta.

Läänintaiteilijana lähtökohtanani on luoda taiteilijoille mahdollisuuksia toteuttaa projekteja, joissa eri taiteen-alojen on mahdollista sekoittua ennak-koluulottomasti ja moninaisesti.

Haluan kehittää ja hakea uusia, kynnystä madalluttavia tapoja teh-dä yhteistyötä taiteilijoiden, lasten ja nuorten sekä eri taidelaitosten, kuten museoiden, teattereiden ja taidekou-lujen kesken. Yhtenä painopistealuee-na työssäni ovat erityistä tukea ja huo-miota kasvussa ja kehityksessä tarvit-sevat lapset.

Monikulttuuriselle taidetyölle on

tässä maakunnassa selkeä tilaus. Minus-ta on ensiarvoisen tärkeää saattaa vuo-ropuhelu alulle ja katsoa, millaisia toi-mintatapoja siitä muotoutuu. Tälle on kylvetty jo hyvä siemen. Työssäni luo-tan vuoropuhelun voimaan taiteenteki-jöiden, läänintaiteilijoiden sekä kohde-ryhmien välillä.

Mottoni työrupeaman alkuvaiheessa olkoon naiivi, mutta avoimuuteen kan-nustava: Monimuotoisuutta etsien uteli-aisuuden kipinällä ja herkällä korvalla.jyrki.tamminen@minedu.fi www.pktaidetoimikunta

Kaija Savolainen, Muotoilun lää-nintaiteilija 2.1.2008–30.12.2010, Kes-ki-Suomen taidetoimikunta.

Kaija Savolainen palasi pääkaupun-gista takaisin juurilleen Päijänteen ran-nalle ja aloitti Keski-Suomessa muotoi-lun läänintaiteilijana. Hän on aiemmin toiminut kaupallisissa tehtävissä vähit-täiskaupan palveluksessa vaatesuunnit-telijana. Markkinointiviestinnän opet-tajana hän on toiminut sekä aikuisten että nuorison parissa ja pitkään visuaali-sen markkinoinnin kouluttajana mones-sa vähittäiskaupan ketjussa ja tavaratalos-sa. Hän on ollut kehittämässä useita kau-pan ketjukonsepteja ja visuaalista identi-teettiä. Nykyisen tehtävänsä hoitamises-sa hänellä on apuna paikallistuntemus ja hyvät verkostot.

Yhteistyö eri toimijoiden kanssa Kes-ki-Suomessa on alkanut vauhdikkaas-ti. Alkukesäksi avautuu muotoilijoiden näyteikkuna Jyväskylän maalaiskunnan Naissaaressa ja tarjoaa keskisuomalaisil-le teollisille ja käsityömuotoilijoille pai-kan, jossa myydä tuotteitaan. Muotoili-joiden ”näyteikkuna” tulee vaikuttamaan ratkaisevasti keskisuomalaisen muotoilun ja muotoilijoiden näkyvyyden parantu-miseen, mikä onkin muotoilun läänin-taiteilijan työn tärkein tavoite. kaija.savolainen@minedu.fi www.kstaide.net

Keskisuomalainen/Jaana Kautto

AR

SI

S1

/0

8

40

Kulttuuritukea kummikylään

Hämeen taidetoimikunta edis-tää syrjäseutujen kulttuuria tu-kemalla kyliä, joilla on intoa mut-ta ei resursseja oman toimintan-sa kehittämiseen. Tänä vuonna kummikyläksi valittiin Ravioskor-pi Sysmästä.

Paikallisen kulttuurin erityispiir-teiden säilyminen kuntaliitosten pyör-teissä herättää keskustelua Suomessa. Kulttuuritoimintaan suunnatut re-surssit ovat pienemmillä kylillä vähäi-set ja palveluiden keskittymistä pelä-tään. Hämeessä kokeillaankin kum-mikylätoimintaa, joka nostaa pien-ten kylien äänet kuuluviin taidetoi-mikunnassa.

Kummikyläksi voi hakea alueen kulttuurimyönteinen kylä, jolla on tarvetta mutta ei resursseja monipuo-liseen kulttuuritoimintaan. Kummi-kylähankkeessa taidetoimikunta tu-kee kylän vakiintunutta kulttuuritar-jontaa ja virittää uusia taidekokemuk-sia taideleirien, työpajojen ja tapahtu-mien avulla.

Hyvä kiertämään

Idea kummikylästä tuli Keski-Suo-mesta. Hämeen läänintaiteilija Han-nu Räisä vieraili nelisen vuotta sitten Keski-Suomessa ja tutustui Viitasaa-ren Suovanlahden kylään, jonka kult-tuuritoimintaa alueen läänintaiteilija Ilkka Rantamäki tuki. Räisä vei ide-an Hämeen taidetoimikuntaan, jossa sitä jalostettiin eteenpäin: Hämees-

sä etsittäisiin joka vuodelle uusi tu-ettava kylä.

Taidetoimikunta valitsi ensim-mäiseksi kummikyläkseen vuodek-si 2006 asikkalalaisen Kalkkisen ky-län Päijät-Hämeestä. Kalkkista seu-rasi vuonna 2007 kantahämäläinen Letkun kylä Tammelasta, ja vuoden 2008 kummikyläksi on valittu sysmä-läinen Ravioskorven kylä.

Kummikylä näkyy

Kummikylää etsitään hakuprosessilla. Valinnassa huomioidaan muun mu-assa kulttuurin saavutettavuus syrjäi-semmillä seuduilla, kylän talviaikaisen kulttuuritoiminnan kehittäminen ja olemassa olevien kulttuuriharrastus-ten tukeminen. Perusedellytys on, että kylästä löytyy tila, jossa koulutusta ja työpajoja voidaan järjestää.

Kummikylätoiminta on vuorovai-kutteista. Taidetoimikunta tukee kylää rahoituksella ja läänintaiteilijan työ-panoksella. Kylältä saadaan tilat, pai-kallinen näkökulma ja toiveet. Vasta-vuoroinen vaikuttaminen ja toimin-ta jatkuvat ympäri vuoden. Vuoden aikana kylät saavat myönteistä julki-suutta ja ammattitaiteilijat vierailevat paikkakunnalla.

Kummikylä on taidetoimikun-nalle myös työväline – se lisää tie-toa maakuntakeskuksen ulkopuolel-la sijaitsevien kylien toimintamah-dollisuuksista ja käsitys alueen erilai-sista kulttuuri-identiteeteistä vahvis-tuu. Kummikylätoiminta tekee myös taidetoimikunnan toimintaa alueel-la tunnetuksi.

Kyläjuhlia ja työpajoja

Kalkkisissa, Hämeen ensimmäisessä kummikylässä, kyläläisten toiveista ja resursseista syntyi taidetoimikunnan avustuksella monipuolista ja -taiteista toimintaa. Pohjan opetuspainotteisen toiminnan kehittämiselle antoi kuva-taidepiiri Kalkki ja Hiili. Vuoden aika-na pidetyissä työpajoissa valmisteltiin ohjelma kyläjuhliin.

Toisessa kummikylässä, Letkus-sa, toiminta oli ammattimaisempaa. Kummikylävuoden kanssa samanai-kaisessa EU-projektissa parannettiin kylän palvelutarjontaa, ja kyläläisil-lä oli aikaisempaa kokemusta tapah-tumien järjestämisestä. Kyläläiset toi-vat kummikylävuoteen mukaan myös omaa rahoitustaan.

Letkun kylässä toteutettiin pari suurempaakin tapahtumaa: kesällä 2007 järjestettiin Artistirastit ja Va-lokuvamaraton. Artistirastit toteutet-tiin kiertävien konserttien viikonlop-putapahtumana, jossa yleisö liikkui viiteen erilaiseen konserttipisteeseen kartan avulla.

Kalkkinen ja Letku ovat isoja, 500–600 asukkaan vireitä mökkikun-tia. Vuoden 2008 kummikylä, Sysmän Ravioskorpi sijaitsee kaukana kunnan keskustasta ja siellä on vain parisataa asukasta. Kummikyläasioista neuvo-tellaan kylätoimikunnan kahden aktii-vijäsenen kanssa. Vuoden aikana näh-dään, vaikuttaako kokoero merkittä-västi kummikylätoiminnan luontee-seen. Suunnitelmissa on muun muas-sa erilaisia työpajoja ja Raivaaja-kuva-elma. Ensimmäinen taidetoimikun-nan tuki kylälle oli pianon lahjoitta-minen musiikinopiskelun turvaami-seksi. Sysmän kunta oli ehtinyt viedä pianon mennessään lakkautetulta kou-lutalolta. Itse talon kyläläiset lunasti-vat itselleen ”takaisin” jo aiemmin vii-me syksynä.

Alueelta maailmalle

Samaan aikaan, kun suomalaisen kult-tuurin odotetaan yhä enemmän suun-tautuvan ulos kotimaisista rajoistaan, sen täytyy rakentua rauhassa alueilla. Kummikylät ovat yksi keino paikallis-kulttuurin tuntemuksen kohentami-seen ja rikastamiseen sekä toimijoiden vuorovaikutuksen lisäämiseen.

Kirjoittaja on Hämeen taidetoimikun-nan pääsihteeri.

SAARA TIURANIEMI

Luovaa työtä nukkepajassa Ravioskorven kyläkoululla.

Kuva: Ravioskorven kyläyhdistys

AR

SI

S1

/0

8

41

Maiju Kauppinen: Niitty, 2007, yksityiskohta. Teos oli esillä Keski-Suomi muotoilee ’08

-näyttelyssä Suomen käsityön museossa Jyväskylässä. Näyttelyn kuraattorina toimi

muotoilija Harri Koskinen ja sen suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi professori Simo HeikkiläKuva: Suomen käsityön museo / Pilvi Sormunen.

Innovatiivinen toimintatapa liitet-tiin aiemmin vain tutkimukseen tai in-novaatiokeskuksiin. Innovaatiot näh-tiin päälle liimattuina ideoina, tuot-teen ”uusina kuorina”, patentteina ja palveluina. Nyt innovaatiot halutaan nähdä laajasti uusina toimintatapoina ja rikastavina kohtaamisina.

Innovaatiotoiminta liittyy kaikki-en organisaatioiden, yhteisöjen, yhdis-tysten ja yhtä hyvin yksilöiden omaan toimintaan. Uudet toimintatavat tuo-vat keskisuomalaiseen muotoiluun li-säarvoa, laadukkaampia materiaaleja, ekologisempia tuotantotapoja, käy-tettävyyttä ja huippudesignia kustan-nustietoisesti.

Vuorovaikutuksen merkitys

Keski-Suomen on kehityttävä vuoro-vaikutteisena ja oppivana alueena, jotta se lisäisi maakunnan sosiaalista ja inhi-millistä pääomaa. Perustana toiminnal-le ovat yhdessä oppiminen, toimijoiden tiivis yhteistyö ja kumppanuus. Panos-tamme entistä enemmän yhteistyöhön maakunnallisten yhteistyökumppanei-den ja yritysten kanssa.

Maakunnassa onkin jo selkeät klusterialat, joihin alueen elinkeino-

toiminta tulevaisuudessa painottuu. Teknologian, asumisen, bioenergian, hyvinvoinnin ja terveyden sekä muo-toilun innovaatiot ovat tärkeässä talou-den vauhdittajan roolissa Keski-Suo-messa. Haluamme olla mukana suun-taamassa muotoilun painopistettä niil-le toimialoille, joilla on eniten muotoi-lutarpeita. Erityisesti palvelumuotoi-lua tulee kehittää, koska monet toimi-alat, kuten vanhustenhoito ja matkai-lu, tarvitsevat sitä. Yritysmaailmassa on jo opittu, kuinka tuotteiden käyt-täjien huomioiminen auttaa synnyttä-mään menestyksekkäimmät palvelu-muotoilun innovaatiot.

Työn käytännön tavoitteet

Työssäni pyrin kohtaamaan ensimmäi-sessä vaiheessa taidekäsityöläiset ja hei-dän työnsä haasteet. Sen jälkeen yrityk-set ja niiden muotoilutarpeet. Aluksi on selvitettävä, kuinka moni taidekä-sityöläinen haluaa toimia yksin ja val-mistaa uniikkituotteita. On toivotta-vaa, että käsityömuotoilijoilla olisi ha-lua ja kapasiteettia toimia myös tii-meissä ja yhdistyksissä, tuottaa omia mallistoja ja piensarjoja sekä toimia teollisina muotoilijoina. Taidetoimi-kunnassa pyrimme edistämään muo-toilu- ja taidekäsityöläisten yhdistys-ten syntymistä.

Tuotesuunnittelussa ja muotoilus-sa on lukuisia sisällöllisiä vaatimuksia ja tavoitteita, jotka näkyvät läänintai-teilijan jokapäiväisessä työssä. Pääta-voitteina on parantaa alueen muotoi-

Muotoilun läänintaiteilija

mukana rakentamassa

innovaatio-verkostoa

Keski-Suomessa rakennetaan kat-tavaa innovaatioverkostoa, jossa huomioidaan myös muotoilu. Tai-detoimikunta osallistuu hankkei-siin yhteistyössä muiden toimijoi-den kanssa.

luosaamisen näkyvyyttä, kehittää yh-teistyötä toimijoiden kesken, kohot-taa tuotteiden laatua ja edistää kan-sainvälistymistä. Tiedontuottajana ja -välittäjänä on läänintaiteilijalla mer-kittävä rooli.

Perinteisesti läänintaiteilijan työ on perustunut yksilölliseen asiakaskes-keiseen palveluun tai muotoilun mah-dollisuuksista tiedottamiseen. Muotoi-lun läänintaiteilijana toimin yhä enem-män yhteistyössä sekä käsi- ja taidete-ollisuusalan ammattilaisten että järjes-töjen ja uusyritysten kanssa.

Työn tavoitteet ovat vaativia, ja muotoiluosaamisen vaikuttavuutta alueen talouteen mitataan säännölli-sesti Tekesin laatimalla Muotoilun toi-mialakartoituksella. Kartoituksen mu-kaan teollisen muotoilun toimistoja oli vuonna 2005 alueella vain kolme. Tammi-maaliskuussa 2008 Suomen käsityömuseossa Jyväskylässä esillä ol-lut näyttely Keski-Suomi muotoilee ker-toi teollisen muotoilun korkeasta tasos-ta ja käsityömuotoilijoiden runsaasta määrästä alueella.

Uskomme vakaasti, että Jyväsky-län maalaiskunnan Naissaareen synty-vä ”Luovien toimialojen näyteikkuna” ja kulttuurin kesätapahtumien keskit-täminen alueelle tarjoavat virkistävän lisän koko alueen kulttuurille. Myös muotoilijat saavat tilan, jossa näkyä, kuulua ja kokoontua.

Kirjoittaja työskentelee muotoilun lää-nintaiteilijana Keski-Suomen taidetoi-mikunnassa.

KAIJA SAVOLAINEN

AR

SI

S1

/0

8

42

tässä ajas- sa

Destination of Excellence in Fin-land (DEEF) -kilpailussa etsitään Suomen nousevaa matkailukohdet-ta, joka hyödyntää paikallista kult-tuuria ainutlaatuisella, uudella tavalla. Kilpailulla haetaan uusia tapoja elä-vöittää paikallista perinnettä, yhdis-tää kulttuurisia vahvuuksia matkai-luun ja tuoda hyvinvointia paikallis-väestölle. Kilpailusta vastaavat työ- ja elinkeinoministeriö, opetusministeriö ja Lapin elämysteollisuuden osaamis-keskus. Se on osa Euroopan komissi-on European Destinations of Excel-lence -hanketta.

Kulttuurin ja elämäntavan ainutlaatuisuus matkailussa

Suomi on perinteisesti nähty luon-tomatkailumaana, mutta myös kult-tuurin merkitys matkailussa on tär-keä. Omaleimaiset kulttuuripiirteet ja paikalliset kulttuuriympäristöt ovat valttejamme.

Matkailussa paikallinen kulttuu-ri näyttäytyy käyntikohteina kuten museoina ja kulttuuriperintökohtei-na. Kulttuuritapahtumat, käsityöt ja muotoilu ovat matkailumme voima-varoja. Paikallisia erityispiirteitä tuo-daan esille tarinoilla, myyteillä, loit-suilla ja musiikilla. Hallitsematon

kulttuurin matkailullinen tuotteis-taminen saattaa uhata kohteiden säi-lyvyyttä sekä tuottaa stereotyyppisiä tuotteita ja tapahtumia. Kestävässä kulttuurin matkailullisessa tuotteis-tamisessa on kulttuuri- ja matkailu-toimijoiden vuoropuhelu ensiarvoi-sen tärkeää. Destination of Excellence in Finland -kilpailu kannustaa toimi-joita yhteistyöhön ja verkostoitunei-ta matkailukohteita hyödyntämään kulttuurisia voimavaroja uudella ta-valla. Paikallisen kulttuurin ja elä-mäntavan tulee myötävaikuttaa mer-kittävästi kohteen imagoon.

Voittajalle julkisuutta ja kulttuurille näkyvyyttä

Voittaja saa oikeuden käyttää nimeä Suomen nouseva matkailukohde 2008, lisäksi se saa näkyvyyttä Euroopan ko-mission tiedotuskampanjoissa, Eu-roopan matkailukohteiden portaalissa sekä Euroopan matkailufoorumin yh-teydessä järjestettävässä palkintotilai-suudessa. Kilpailu vahvistaa mieliku-vaa Suomesta kulttuurimatkailukoh-teena ja lisää suomalaisen kulttuurin tunnettuutta. Opetusministeriö ja Matkailun edistämiskeskus hyödyn-tävät tuloksia kulttuurimatkailun ke-hittämistoimissa.

Destination of Excellence in Finland -kilpailu

Kohderyhmä: paikallista kulttuuria uudella tavalla hyödyntävät, nouse-vat matkailukohteet. Matkailukohteel-la tarkoitetaan vähintään neljästä (4) yrityksestä tai muusta organisaatios-ta muodostuvaa verkostoa, joka toimii tietyllä alueella. Kilpailuaika: 16.1.–30.4.2008, voit-taja valitaan toukokuussa ja palkitaan 3.6.2008Arviointi: Arviointiryhmä valitsee voit-tajan kilpailuun osallistuneiden kohtei-den joukosta. Arviointikriteereitä ovat paikallinen kulttuuri ja elämäntapa, kohteen liiketoiminta, matkailukohteen kestävyys ja innovatiivisuus.Järjestäjät : työ- ja elinkeinoministe-riö, opetusministeriö, Lapin elämyste-ollisuuden osaamiskeskus LEO.

Osa Euroopan komission Europe-an Destinations of Excellence (EDEN) - hanketta. Kilpailuun osallistuu 20 jä-senmaata, joista jokaisesta valitaan voit-taja. Kaikki voittajat palkitaan syksyl-lä Ranskassa.

Kilpailuohjeet ja -lomake: www.leofi nland.fi /leo/deef Lisätiedot: anne.pakkila@minedu.fi ja kirsi merilainen@leofi nland.fi

Kilpailu paikallista kulttuuria

hyödyntävälle mat-kailukohteelle

MEK:n kuvapankki

AR

SI

S1

/0

8

43

Turku valittiin kesäkuussa 2006 Suomen kulttuuripääkaupunkieh-dokkaaksi seitsemän hakijakaupungin joukosta. Nimitys Euroopan kulttuu-ripääkaupungiksi vuonna 2011 viral-listettiin EU:ssa marraskuussa 2007. Tämän jälkeen kulttuuripääkaupun-kiohjelman valmistelu saatiin vauh-tiin. Kevään ajan käynnissä on avoin hankehaku, jossa etsitään sisältöjä ja tekijöitä ohjelmaan.

Avoimella hankehaulla Turku 2011 -säätiö haastaa taiteen- ja kult-tuurin tekijät, ammattilaiset, yhdis-tykset, yritykset, julkiset ja yksityiset tahot jättämään ehdotuksensa kult-tuuripääkaupunkiohjelmaan.

Kulttuuripääkaupunki on ikkuna Euroopaan

Turku 2011 -ohjelma on keskeinen osa kulttuuripääkaupungin toteutus-ta. Se kootaan 250–300 innovatiivi-sesta ja ennakkoluulottomasta hank-keesta, tavoitteena on löytää pääosa näistä avoimen haun kautta. Turku 2011 on koko Suomen kulttuuripää-kaupunki ja ainutlaatuinen mahdolli-suus esitellä suomalaista kulttuuria ja parasta osaamista sekä innovaatio- ja hyvinvointiyhteiskuntaa muulle Eu-roopalle ja maailmalle. Hankehaku on avoin eri puolilta Suomea tulevil-le hanke-ehdotuksille.

Ohjelman ja sen tekijöiden kan-sainvälistä näkyvyyttä lisää suunnit-teilla oleva LIVe Turku 2011, joka on

Hankehaku käynnissä kevään ajan

Turku 2011 etsii tekijöitä

kulttuuripääkaupunki-

ohjelmaan

ensimmäistä kertaa historiassa toteutet-tava virtuaalinen kulttuuripääkaupun-ki. Kulttuuripääkaupunki tarjoaa uu-den kanavan myös kansainvälisille yh-teistyöhankkeille. Vuoden 2011 toinen kulttuuripääkaupunki on Tallinna.

Miten Turku 2011 ymmärtää kulttuurin?

Kulttuuripääkaupungin perustana on kulttuurin laaja määritelmä, jonka mu-kaan kulttuuri on tekemisen, oppimisen ja ajattelun jatkuvuutta. Määritelmään sisältyvät esimerkiksi arjen kulttuuri, ruokakulttuuri ja liikunta. Kulttuuri-pääkaupungin keskiössä ovat taiteet.

Hankkeille on tärkeää ennakko-luuloton yhteistyö, sekä taiteenalojen ja muiden toimialojen kohtaamisissa syn-

NIINA HELANDER

Turku on Euroopan kulttuuripää-

kaupunki vuonna 2011. Turku 2011

-säätiö järjestää avoimen hanke-

haun, jossa etsitään innovatiivisia

hankkeita ja Suomen parhaita te-

kijöitä kulttuuripääkaupunkiohjel-

maan. Haku on avoinna 31.5.2008

saakka sähköisesti osoitteessa www.

turku2011.fi .

Jussi Vierimaa

Harri Falck Tatu Hiltunen

AR

SI

S1

/0

8

44

Haku Jyväskylän yliopiston kulttuuripolitiikan maisteriohjelmaan

Kulttuuripolitiikan maisterioh-jelma kouluttaa opiskelijoita kulttuu-rialojen asiantuntija-, kehittämis- ja johtotehtäviin kansallisiin ja kansain-välisiin organisaatioihin. Maisterioh-jelmasta valmistuneet työskentelevät kulttuurihallinnon eri tasoilla, taide-laitoksissa, korkeakouluissa, tiedotus-välineissä, tutkimuslaitoksissa ja kult-tuurialan yhdistyksissä.

Kulttuuripolitiikan maisteriohjel-ma on yhteiskuntatieteellisesti painot-tunut syventävien opintojen kokonai-suus (vähintään 120 op). Se antaa val-miudet tieteellisen tiedon ja tieteellis-ten menetelmien soveltamiseen kult-tuurin ja kulttuuripolitiikan yhteis-kunnallisen merkityksen ja muutok-sen tarkastelussa. Painopisteinä ovat kulttuuri- ja taidepolitiikan mallit ja käytännöt, kulttuuriin osallistumisen ja kansalaisuuden kysymykset, taiteen ja teknologian välisen suhteen tarkas-telut sekä talouden ja hallinnon kult-tuurisen luonteen analyysi.

Ohjelma on tarkoitettu kandidaa-tin tutkinnon (180 op) tai vastaavan opintomäärän suorittaneille, joiden opintoihin sisältyy yhteiskuntatieteel-lisiä aineita ja/tai taide- ja kulttuuriai-neita. Maisteriohjelmaan otetaan enin-tään 24 opiskelijaa. Ohjelma johtaa pääaineen mukaan joko FM- tai YTM-tutkintoon ja antaa jatkokoulutuskel-poisuuden tutkinnon sisällöstä riippu-en joko yhteiskuntatieteellisessä tai hu-manistisessa tiedekunnassa.

Haku ohjelmaan tapahtuu Jy-väskylän yliopiston hakulomakkeel-la (kulttuuripolitiikan maisteriohjel-ma). Hakulomakkeen lisäksi hakijan tulee toimittaa tiedot suoritetuista opinnoista sekä erillinen, vapaamuo-toinen perustelu hakemiselle. Hake-mukset opintosuorituksineen tulee lähettää postitse 30.4.2008 mennes-sä Jyväskylän yliopiston yhteiskunta-tieteelliseen tiedekuntaan.

Tarkemmat hakuohjeet: http://www.jyu.fi /ytk/laitokset/yfi /oppiai-neet/kup/opiskelijavalinta

Lisätietoja: assistentti Sakarias Sokka, masokka@yfi .jyu.fi professori Anita Kangas,akangas@yfi .jyu.fi amanuenssi Tellervo Helin, helin@campus.jyu.fi

Kadonneet kengät Attilan virasto-talossa Tampereella

Taiteilija Kirsti Tuokon maa-laus Kadonneet kengät on valmistu-nut Attilan virastotaloon Tampereel-la valtion taideteostoimikunnan ti-laustyönä. Kolmeosainen teos on si-joitettu talon sisääntuloaulaan. At-tilan virastotalon vihkiäisiä vietet-tiin Tampereella helmikuussa 2008. ”Teoksen nimi ja aihe nousivat Attilan menneisyydestä entisenä ken-kätehtaana. Kengät ovat monitulkin-taisia esineenä ja symbolina. Puhu-taan isokenkäisistä ja kevytkenkäisis-tä. Olen myös hämmästellyt yksinäistä kenkää tienposkessa”, Tuokko kertoo. ”Maalausten materiaalivalinta perus-tuu vanhan teollisuusrakennuksen uu-distetun aulan materiaaleihin ja tun-nelmaan. Akryylilevy, spraymaalit ja maalitussit ovat luonteeltaan teolli-sia materiaaleja. Maalauksissa kengät katoavat varjoviivoiksi seinälle ja maa-lauksen kiiltävä pinta heijastaa aulaa liittäen ohikulkijat osaksi maalausta.” Taiteilija Kirsti Tuokko (s. 1943) asuu ja työskentelee Tampereella. Hän on osallistunut lukuisiin yhteisnäytte-lyihin sekä kotimaassa että ulkomailla vuodesta 1986 lähtien.

Kirsti Tuokko: Kadonneet kengät. Kuva: Petri Nuutinen

Kulttuuri-tapahtumille yli 3,7 miljoonaa euroa tukea

Kulttuuri- ja urheiluministeri Ste-fan Wallin on myöntänyt 3 773 000 euroa tukea valtakunnallisille kulttuu-ritapahtumille. Avustusta saa 150 ta-pahtumaa, joista uusia tuettavia ovat Baltic Circle, Finncon 2008 ja Les Lumières – Valistusajan kulttuurifes-tivaali. Avustukset myönnetään tai-teen tukemiseen osoitetuista veikka-usvoittovaroista.

Suurimman avustuksen saivat Sa-vonlinnan Oopperajuhlat (660 000 eu-roa), Tampereen Teatterikesä (224 000 euroa), Kuhmon Kamarimusiikki

(172 000 euroa), Kuopio Tanssii ja Soi (151 000 euroa) sekä Kaustinen Folk Music Festival (150 000 euroa).

Tänä vuonna avustusta haki 214 tapahtumaa. Kulttuuritapahtumille jaettu valtion tuki kasvoi viime vuo-desta 100 000 euroa.

tyvä luova, uusi ajattelu. Turku 2011 tarkastelee kulttuuria erityisesti vuoro-vaikutuksen ja aktiivisen yhdessä teke-misen näkökulmista.

2011-ohjelman hankkeille myös rahoitusta

Turku 2011 -säätiö vastaa kulttuuri-pääkaupunkiohjelman koordinoin-nista ja voi myös osarahoittaa ohjel-maan valittavia hankkeita. Hankkeet voivat olla kertaluontoisia tai pitkäai-kaisia, niiden toteutus voi alkaa vuo-den 2008 lopulla ja jatkua säätiön ra-hoittamina vuoteen 2012.

Turku 2011 -säätiö ei tuota oh-jelman hankkeita itse, vaan laatii yh-teistyösopimukset hankkeiden tuotan-nosta ja toteutuksesta vastaavien taho-jen kanssa. Valintaprosessi viedään läpi vuoden 2008 aikana, ja ensimmäisiä sopimuksia tuotannoista päästään laa-timaan ensi syksynä.

Osallistu sähköisellä hakulomakkeella

Hankehaku toteutetaan sähköises-ti, suomen-, ruotsin- ja englannin-kieliset lomakkeet löytyvät kulttuuri-pääkaupungin nettisivuilta www.tur-ku2011.fi. Hakujärjestelmä on to-teutettu yhteistyössä Svenska kultur-fondenin kanssa. Hankehaun tueksi on julkaistu hakuohjeistus, jossa on määritelty Turku 2011 -strategiaan perustuvat hankkeiden valintakritee-rit ja arviointiperusteet. Ohjeistukseen kannattaa tutustua ennen nettilomak-keen täyttämistä.

Kirjoittaja työskentelee ohjelmasuun-nittelijana Turku 2011 -säätiössä.

www.turku2011.fi www.turku2011.fi

AR

SI

S1

/0

8

45

svenskres umé

Förvaltnings-reformen ger nya krafter för konstfrämjandet

I början av året underställdes de regi-onala konstkommissionerna äntligen un-dervisningsministeriet och centralkom-missionen för konst också i administra-tivt avseende. Frågan bereddes aktivt från och med år 2004, då en internationell ut-värdering av konstkommissionsväsendet rekommenderade att man skulle frångå sorteringen under två ministerier (under-visningsministeriet, inrikesministeriet). I slutet av följande år publicerade de två ut-vecklingsarbetsgrupper som hade tillsatts varsin rapport, utifrån vilka integrering-en bereddes förra året. Nya lagar och för-ordningar sattes i kraft. Tidtabellen för fullföljandet av den slutliga samgången var onekligen för stram, men vi klarade oss med livet i behåll. Vi har gott om tid för den slutliga fi nslipningen inom ramen för det heltäckande samarbete som nu har åstadkommits.

Det första steget på vägen till en re-form av konstkommissionssystemet togs redan när de nuvarande kommissionerna (2007–2009) tillsattes: Medlemskåren in-tegrerades på bredare bas sålunda att cen-tralkommissionen för konst och kommis-sionerna för de olika konstarterna utöka-des med ett stort antal företrädare för de regionala konstkommissionerna: före detta eller nuvarande ordförande, medlemmar, länskonstnärer.

Den administrativa samgången resul-terade i en enhetlig och fast riksorganisa-tion. Detta är den bästa garantin för un-dervisningsministeriets viktigaste konst-politiska mål – tryggandet av en jämlik tillgång till konst. I utvecklingsprocessens olika faser konstaterades att konstkommis-sionssystemet i sin helhet också enligt in-ternationell bedömning är unikt och fung-erar väl. Starka sidor är bland annat den cirkulerande och representativa sakkun-skapen, den välfungerande kollegiala be-dömningen i beslutsprocessen, fl exibilite-ten i verksamheten och den självständiga beslutanderätten.

För frågor av riksomfattande dimen-sion förfogar vi nu över en organisation och ett nätverk av sakkunniga som klarar mångt och mycket. Organisationen kan erbjuda sin hjälp bland annat när det gäl-ler att lösa problem för aktörerna på det fria fältet, till exempel på det sätt (olika former av turnéstöd) som förs fram i rap-porten om det regionala musikutbudet,

Musiikin alueellinen tarjonta, eller i arbe-tet inom det teaterpolitiska programmet (i samarbete med de regionala konstcen-tren). Länskonstnärerna har redan kom-mit med många fi na prov på tillämpad an-vändning av konst (t.ex. verksamheten Kul-tur ger hälsa).

En betydelsefull konsekvens av detta kommer att vara ett nytt regionalt samar-bete inom konstförvaltningen. I en rapport om förnyandet av den regionala konstför-valtningen (UVM 2005:40, 30) gavs en vi-sion, som i fri översättning från fi nska ly-der så här:

”Vid sidan av förtydligandet av sys-temet med konstkommissioner ska man, inom ramen för det regionala samarbetet inom konst- och kultursektorn, ta fram egna lösningsmallar eller rekommendatio-ner för samarbetet. Dessa ska planeras och realiseras under aktiv medverkan av konst-kommissionssystemet, i synnerhet de regi-onala kommissionerna. Som parter i sam-arbetet ska på bred bas ingå åtminstone länsstyrelsernas bildningsavdelningar, land-skapsförbunden och samarbetsgrupper, stif-telser och fonder (i synnerhet landskapsfon-derna). Om det till de regionala kommis-sionernas förfogande kan tas fram resur-ser för de mångadministrativt och i sam-arbetsanda föreslagna planerartjänsterna, kan de regionala kommissionerna funge-ra som katalysatorer för och verkställare av samarbetet i en till och med mycket aktiv roll. Frågan måste avgöras i samband med att de allmänna linjedragningarna för regi-onalförvaltningen klarnar.”

Nu under den till och med i större ut-sträckning pågående regionförvaltningsre-formen lönar det sig att lägga energi på att skapa det ovan nämnda samarbetet.

När vi dryftar den verksamhetsmässi-ga gemenskapen är utgångspunkten dock att de regionala konstkommissionernas au-tonomi består – självständigheten i deras egen, konstfrämjande beslutsprocess förblir orubbad. Endast de regionala konstkom-missionerna själva kan ge akt på sina regi-onala särdrag. Ur resultatstyrningens syn-vinkel har vi dock möjlighet att – till exem-pel i det konst- och konstnärspolitiska pro-grammets anda – för hela konstkommis-sionssystemet ta fram en tydlig gemensam verksamhetsidé och vision, som inbegriper de gemensamma verksamhets- och resurs-målen i stora drag utgående från de strate-giska tyngdpunkter som stöder de kultur-politiska målen.

Integrationen av konstkommissions-systemet är den bästa present vi har fått till 40-årsjubileet.

HANNU SAHAordförande,

centralkommissionen för konst

Kielenkäännökset/Översättningar: Valtasana

AR

SI

S1

/0

8

46

Alandica kultur- och kongresscentrum byggs i Mariehamn

Åland stiftar egna lagar i fråga om sin kultur- och utbildningspolitik. Som bäst planeras fl era stora kultur-investeringar, av vilka Alandica Kul-tur & Kongress är den största. Anlägg-ningen kommer att kosta cirka 16,5 miljoner euro. I detta belopp ingår 13,5 miljoner euro från Ålands Pen-ningautomatförening PAF. Inga EU-medel eller nordiska stöd ingår.

regering, i november 2008. Invigning-en sker den 1 mars 2009. Den utlysta arkitekttävlingen vanns av den dans-ka arkitektbyrån Kjaer & Richter, som också fi ck i uppdrag att rita huset.

Huset, som arkitekten kallade ”Tre öar”, är till utseende och funk-tioner nära besläktat med andra kul-turhus som uppförs i Norden. Utrym-mena är neutrala och avskalade och ger stor fl exibilitet i fråga om möb-lering och disponering. Färgskalan är mycket ljus med några enstaka, star-ka färgaccenter. En glasad foajé öpp-nar sig österut mot inloppet till Östra Hamnen. En tillhörande uteterrass är tänkt att användas sommartid.

Huset får en konstnärlig utsmyck-ning som i kostnader motsvarar 1 % av byggnadskostnaderna, enligt praxis för offentliga byggnader. De konstverk som kommer till Alandica väljs ut av en särskild jury. Åländska konstnärer uppmärksammas speciellt.

Landskapet genomförde en of-fentlig upphandling för driften av Alandica Kultur & Kongress. Koncer-nen Wiklöf Holding kommer att driva Alandica de närmaste 20 åren.

Planeringsfasens utmaningar

Hösten 2007 tillsatte Ålands kultur-minister Camilla Gunell en kommit-té med uppdrag att ”utarbeta förslag till hur ett mångsidigt, regelbundet kulturutbud av hög kvalitet kan tryg-gas i kultur- och kongresshuset Alan-dica”. Uppdraget löper ut i maj 08, då rapport lämnas till vicelantråd Britt Lundberg.

Inriktningen är i första hand pu-blika konstformer (performing arts), d.v.s. teater, musik, fi lm, dans och mångkulturell verksamhet. Dessa konstarter saknar idag större, välut-rustade utrymmen. Huset skall tjäna hela landskapet.

Musiklivet på Åland visar upp professionalism och bredd inom alla musikinriktningar. Teatern på Åland har starka traditioner, och nume-ra också professionella utövare. Man saknar dock en scen för professionel-la uppsättningar. På fi lmområdet har Åland en imponerande produktion. Man saknar dock en biograf för re-gelbunden fi lmvisning och för fi lm-festivalen Vera. Åland är ett mång-kulturellt samhälle med 75 olika na-tionaliteter (!) bland sina 27000 invå-nare. Den mångkulturella förening-en på Åland är därför viktig. Dansen

har tack vare professionell utbildning i Musikinstitutet fått en position fram-för allt bland ungdomar.

Alandica blir en del av ett kultur-stråk i Mariehamns centrum. Stads-biblioteket ligger ett stenkast ifrån Alandica. Ett stenkast åt andra hål-let ligger Ålands konstmuseum. Kul-turen får genom Alandica en sam-manhållen synlighet i stadens abso-luta centrum.

Den Stora salen (600 personer) och Auditoriet (200 personer) erbju-der de största utrymmena i Alandica. Kulturorganisationerna hoppas att hy-rorna blir skäliga.

Landskapet har bestämt att två övningsutrymmen, en musik- och en teatersal skall hyras ut till kulturor-ganisationer till subventionerat pris. I anslutning till övningssalarna fi nns artistfoajé, pentry, scenförråd, förråd, verkstad och syateljé. Administrativa utrymmen i övrigt saknas för kultu-ren, eftersom inga kulturorganisatio-ner kommer att ha varaktiga utrym-men i huset.

Kulturen ger Alandica attraktivi-tet och synlighet. En lyckad kultur-profi lering i Alandica kan ge en to-talt större volym i verksamheten och därmed högre intäkter för huset. För-hoppningen är också, att huset som helhet skall ge det lokala kulturlivet en rejäl vitamininjektion.

Kulturhuset skall primärt betjä-na det lokala kulturlivet. Vid sidan av det skall gästspel höra till husets pro-fi l. Idag fi nns inte utrymmen på Åland som lämpar sig för regelbunden gäst-spelsverksamhet. Ålands geografi ska läge är också i sig en trumf, som bor-de utnyttjas.

Förutom tätt samarbete med or-ganisationer på Åland har man i den allmänna debatten diskuterat samar-bete med kulturhus i närregionerna. Koordinering av program kan spara pengar och ge mervärden. Internatio-nella nätverk spelar idag en stor roll i all kulturpolitik.

Åland är ett öppet, internationellt orienterat samhälle. Det är viktigt, att hela huset arbetar sömlöst när det gäl-ler PR, marknadsföring och info. Kon-ferens- och kulturverksamheten behö-ver varandra för att ge huset synlighet och genomslagskraft.

Alandica erbjuder den åländska kulturen en ny typ av faciliteter. Det-här kommer att inverka på kulturli-vets ambitionsnivå. Det fi nns också en potential i fråga om publikarbetet,

Beslut och byggande

När lagtinget hösten 2006 beviljade de behövliga medlen för uppförande av kultur- och kongresshuset, tog en lång process av diskussioner och pla-nering slut. Man har från början ar-betat med ett koncept som inkluderar både kultur- och konferensverksam-het. Initiativet togs av Ålands Sång- och Musikförbund.

Det fanns i ett skede farhågor om att ”kultur och konferens” skul-le krympas ner till enbart ”konfe-rens”. Dels för att konferensverksam-het anses vara ekonomiskt mer lön-sam, dels för att kulturverksamhet inte ses som en samhällsinvestering, utan som en kostnad. Nu vet man att det fi nns politiskt stöd för kulturverk-samhet i huset.

Det 5000 kvm stora byggnads-komplexet i centrum av Mariehamn har nu kommit halvvägs och överläm-nas till byggherren, Ålands landskaps-

Alandica är ritad av den danska arkitekt-byrån Kjaer & Richter.

AR

SI

S1

/0

8

47

De fria teater-grupperna samlas runt samma bord Har du hört talas om fria konst-närsgruppers brist på övningslo-kaler? Var ska man hitta lokaler, när man skapar scenkonst i mar-ginalen av det marginella? Hur ska man få fram medel för produktio-nerna när marknadsföringsbud-geten går på noll euro?

Februari i Helsingfors centrum: regnet strilar ner och jag irrar runt på en innergård i Kampen. Jag ser sä-kert förtvivlad ut i mina blöta kläder, när en man rusar fram ur portgång-en och frågar:

– Letar du efter teaterfolket? Och så pekar han på en undan-

gömd dörr som leder ner under jor-den.

Bulldoft underground I underjorden doftar det kaffe, och en grupp människor med koncentrerad uppsyn håller på att avsluta repetitio-nerna i den svagt upplysta salen. Plat-sen är Reprum och gruppen Security håller på att repetera inför premiären av pjäsen I våra tunnlar.

Security består av pjäsens författa-re, regissören Jarno Kuosa, skådespe-larna Marco Luponero, Paula Rehn-Sirén och Jan Korander, musikans-variga Kenneth Lagerström och Mia Reko samt en scenograf och en ljusde-signer. Gruppen är ett gott exempel på en modern fri teatergrupp som sam-lats för en viss produktion. Var kan en sådan grupp då repetera?

– Det fi nns många fria teatergrup-per – också fi nlandssvenska – i Hel-

singfors samtidigt som det råder en skriande brist på repetitionslokaler, säger Jan Korander. Hans fi rma, Ko-rander & co, producerar också Secu-ritys föreställning. För några år sedan kom Korander över cirka trehundra kvadratmeter i Kampen, och i janua-ri 2007 invigdes Reprum som repeti-tionslokal i första hand för fi nlandsven-ska fria teatergrupper. Under det för-sta året fi ck 14 föreställningar sin bör-jan i lokalen.

Koranders mål är att göra Reprum-met till ett undergroundlaboratorium för visuell konst, vars användning ba-serar sig på olika slags nätverk. Förut-om för repetitioner kan Reprummet användas för föreställningar för ett fyr-tiotal åskådare.

Producentens mantel

Reprummet fi nansieras av Helsingfors stads kulturcentral, Sparbankstiftelsen, Kulturfonden samt Konstsamfundet. Lokalen hyrs ut per projekt, ibland för en månad, ibland för några tim-mar per vecka. Hellre än att bli rik på kuppen, vill Korander genom Reprum-met uppmuntra de fria teatergrupper-na att planera sina produktioner i god tid på förhand.

– Alltför ofta föds projekten ex tempore, utan att man hinner skaffa fram fi nansiering eller lägga upp en ge-nomtänkt marknadsföringsbudget, sä-ger Korander, som själv är en fri skåde-spelare och regissör.

Men Jan Korander är också en pro-ducent och mannen bakom Korander & co. Medan en annan grupp repeterar i Reprummet, beger han sig vidare till sitt andra arbetsfält, Produforum.

Samtal kring samma bord

Produforum på Kulturfabriken Kor-jaamo är ett projekt som stödjer och främjar arbetet för fria grupper, konst-närer och producenter i Svenskfi n-land. Helt konkret erbjuder Produfo-rum sina medlemmar stöd i form av arbetsrum. Viktigare än kanslitjänster-na är nätverket mellan aktörerna samt projektets ledarteam – projektkoordi-nator Anki Hellberg-Sågfors och läns-konstnär Matilda Sundström – som står till tjänst med råd, handledning och konsulthjälp.

Produforum fi nns till för alla fria konstgrupper och frilansare inom hela konstfältet. Servicen, såsom arbets-rum, IT-stöd, hjälp med marknadsfö-

ringen och konsulthjälp, är gratis för nätverkets medlemmar. I gengäld ger man sin arbetsinsats.

– Någon kan lägga upp en ge-mensam tidningsannons, en annan arrangerar ett öppet debattmöte, be-skriver Sundström.

Från första början har projektet satsat på utbildning, mentoring, inlär-ning i arbetet och på att genomgående involvera blivande kulturproducen-ter från Yrkeshögskolan Sydväst som praktikanter. Produforum uppmunt-rar också fria konstnärer och produ-center att starta eget.

– Vi är en mycket debatteran-de gemenskap som just nu inbegri-

det visar dagens expanderande kultur-liv. En annan potential fi nns i kultur- och upplevelseturismen. Antalet inre-sande till Åland årligen är cirka 2 mil-joner personer, av vilka 500000 perso-ner övernattar. Turismen står för drygt 28 % av Ålands BNP.

Alandica ger de åländska organi-sationerna möjlighet till mer konkret samarbete. Vid sidan av detta kan Alandica också bli en motor i kultur-utbytet med närområdena.

GUNILLA HELLMAN

per ungefär fjorton aktörer, summe-rar Sundström.

Jan Korander som medverkat i Produforum nästan från första början ser forumet som en utmärkt kanal för intern och extern information.

– Det är en helt supergrej för en producent. Kring ett och samma bord sitter en massa olika människor som bollplank för ens egna idéer.

Korander ser Produforum som en pionjär genom att det kartlägger konstnätverket inom Svenskfi nland och skapar utländska kontakter.

– Man kan inte bege sig utom-lands ensam, men Produforum byg-ger upp nätverk som gynnar alla, kon-staterar han.

– Och förutom att vara en mycket bra kanal ger Produforum mer tyngd åt en liten aktör.

TIIU POHJOLAINEN

Ida

ÅPim

enof

f

AR

SI

S1

/0

8

48

ETELÄ-SAVOVuorikatu 3 A, 50100 Mikkeliwww.taideverkossa.net

pääsihteeri Riitta Moisander puh. 040 726 3102osastosihteeri Rauni Freyberg puh. 040 724 1655

LäänintaiteilijatMatti Makkonen, säveltaide, puh. 0400 516 429Karoliina Leisti, visuaalisen alan läänintaiteilija/tuottaja, puh. 040 831 8224Henri Ulmanen, monialainen tuotta-ja-läänintaiteilija, puh. 0440 214 505Minna Vilenius, esittävät alat, puh. 050 584 0542

HÄMEKeinusaarentie 1, 13200 Hämeenlinnawww.hameentaidetoimikunta.fi

pääsihteeri Saara Tiuraniemi puh. 0400 873 335osastosihteeri Senni Suomala puh. 040 511 9231

LäänintaiteilijatHannu Räisä, näyttämötaide/nukketeatteri, puh. 040 517 3177Sirpa Haapaoja, visuaaliset taiteet, puh. 040 559 5098Anna Vesen, tuottaja-läänintaiteilija, puh. 0400 260 996

KAAKKOIS-SUOMIPL 301 (Salpausselänkatu 22), 45101 Kouvolawww.hanatkaakkoon.net

pääsihteeri Matti Nieminen puh.071 873 2737osastosihteeri Johanna Tillaéus puh. 071 873 2738osastosihteeri Kirsi Kosonen puh. 071 873 2739

LäänintaiteilijatMinna Pirilä-Martti, näyttämötaide, puh. 0400 422 807Heli Kaukiainen, kuvataide, puh. 044 551 1534

Petri Pietiläinen, kirjallisuus, puh. 050 543 8791Antonio Altarriba, taideteollisuus, puh. 040 595 1680

KESKI-SUOMIPL 41 (Cygnaeuksenkatu 1), 40101 Jyväskyläwww.kstaide.net

pääsihteeri Tiina Nurminen puh. 0400 694 947 osastosihteeri Seija Tervasmäki puh. 0400 540 885

LäänintaiteilijatHannu Castrén, kuvataide, puh. 050 595 0759Ismo-Pekka Heikinheimo, tanssi, puh. 0400 457 989Kaija Savolainen, muotoilu, puh. 050 409 4463

LAPPIVapaudentie 10, 96100 Rovaniemiwww.artslap.fi

pääsihteeri Kari Laine puh. 040 743 9363osastosihteeri Raija Rantala puh. 0400 294 771osastosihteeri Päivi Upola puh. 0400 294 960

LäänintaiteilijatUlla Pirttijärvi-Länsman, saamelais-taide, puh. 040 586 2117Anu Riestola, visuaaliset taiteet, puh. 040 594 6262Sami Viitasaari, muotoilu, puh. 0400 186 775Tuula Väisänen, sanataide, puh. 040 531 9793

OULUVeteraanikatu 9 A, 90100 Ouluwww.taiteenkeskustoimikunta.fi /oulunlaanintaide/

ma. pääsihteeri Tomi Aho puh. 050 456 0165suunnittelija Olli Juntura puh. 040 573 3276

osastosihteeri Jaana Pirinen puh. 040 585 5480

LäänintaiteilijatJouni Rissanen, näyttämötaide, puh. 050 412 4247Leena Isotalo, taideteollinen muotoilu, puh. 040 577 3236Hannele Pappila, valokuvaus, puh. 040 744 2713Piritta Rossi, lasten ja nuorten kulttuuri, puh. 040 732 3881Satu Hiltunen, Kainuun maakunnallinen kulttuurituottaja-läänintaiteilija, puh. 050 456 0164

PIRKANMAAPL 346 (Uimalankatu 1, 7. krs), 33101 Tamperewww.pirkanmaantaidetoimikunta.fi

pääsihteeri Armas Ketonen, puh. 040 579 2332 osastosihteeri Tuulikki Blå, puh. 040 579 2344

LäänintaiteilijatJukka Virtala, tanssitaide, puh. 050 540 2377Kirsi Hieta, (vs.) visuaaliset taiteet, puh. 050 547 5233Anne Saastamoinen, esittävät taiteet, puh. 040 576 9483

POHJANMAA Rantalinna, Rantakatu, 65100 VaasaSeinäjoen toimipiste: Vaasantie 11, 60100 SeinäjokiKokkolan toimipiste: Pormestarinkatu 2, 67100 Kokkolawww.taidepohjanmaa.fi

ma. pääsihteeri Ilkka Salomäenpää puh. 044 923 292osastosihteeri Raija Backman puh. 040 707 9121

LäänintaiteilijatMarja-Leena Mäkelä, kirjallisuus ja kulttuuri, puh. 050 530 2067Kirsi Karvonen, esittävät taiteet, puh. 040 557 8200Annika Bergvik-Forsander, visuaalisten taiteiden tuottaja-läänintaiteilija, puh. 040 544 0599

Alueelliset taidetoimikunnat: toimistot ja henkilöstötoimistot ja henkilöstö

AR

SI

S1

/0

8

49

POHJOIS-KARJALATorikatu 36 C, 80100 Joensuuwww.pktaidetoimikunta.net

pääsihteeri Hanna Susitaival puh. 0400 678 398osastosihteeri Tuija Kivilinna puh. 040 749 0428

LäänintaiteilijatHanna Suhonen, esittävät taiteet, tuottaja-läänintaiteilija, puh. 0400 616 489Liisa Haverila,kuvataide, puh. 0400 981 479Jyrki Tamminen, lastenkulttuuri ja monikulttuurinen taidetyö, puh. 040 840 3504

POHJOIS-SAVOVuorikatu 34 A 4, 70100 Kuopiowww.pohjoissavontaidetoimikunta.fi

ma. pääsihteeri Anna Vilkuna puh. 045 128 3245toimistosihteeri Tuula Koistinen (4.4. asti) puh. 040 779 1524

LäänintaiteilijatSari Hakala, visuaaliset alat,puh. 040 555 0352Niila Tamminen, muotoilu ja arkki-

tehtuuri, puh. 0400 972 628Johanna Sorjonen, esittävät alat, puh. 040 821 7836

SATAKUNTAAntinkatu 6 B, 28100 Poriwww.satakunnantaidetoimikunta.fi

pääsihteeri Risto Ojanen puh. 040 547 7493 osastosihteeri Silja Tuhkunen puh. 040 846 9311

LäänintaiteilijatHilkka Hyttinen, näyttämötaide, puh. 040 730 7868 Tuuli Penttinen-Lampisuo, taiteen tuottaminen, puh. 040 528 8483Kimmo Rahunen, säveltaide, puh. 040 583 4544

UUSIMAA PL 110 (Ratapihantie 9), 00521 Helsinkiwww.taiteenkeskustoimikunta/uudenmaantaide

pääsihteeri Liisa Heinonen puh. 040 550 8373 suunnittelija Helena Laahanen puh. 040 839 4238osastosihteeri Leena Jäämaa puh. 040 839 4237

LäänintaiteilijatJaana Räsänen, lasten ja nuorten arkkitehtuurikasvatus, puh. 050 540 4243Matilda Sundström, suomenruot-salainen näyttämötaide,puh. 0400 419 537Johanna Vuorenrinne, kuvalliset taiteet, puh. 0500 406 150

VARSINAIS-SUOMILinnankatu 24, 20100 Turkuwww.vstaide.fi

pääsihteeri Maria Merikanto puh 050 351 3310osastosihteeri Eija Räsänen puh. 040 737 3245toimistosihteeri Riitta Niemiaho puh. 040 737 3084

LäänintaiteilijatMilla Järvipetäjä, visuaaliset taiteet, puh. 040 762 5821Timo Väntsi, nukketeatteri, puh. 050 456 0350Annamari Karjalainen, teatteri, puh. 040 737 3107

SÄHKÖPOSTIOSOITTEET: etunimi.sukunimi@minedu.fi

Ida Pedersen

Taidetoimikuntalaitos edistää ja tukee suomalaista taidetta, harjoittaa

taidepoliittista ohjelma- ja kehittämistyötä sekä alan tutkimustoimintaa.

Toimikuntalaitoksen muodostavat taiteen keskustoimikunta ja sen jaostot,

valtion taidetoimikunnat, erillislautakunnat, valtion taideteostoimikunta

sekä alueelliset taidetoimikunnat.

w w w . t a i t e e n k e s k u s t o i m i k u n t a . f i