ep kuvasto 2015 syys issuu

84
Tuotekuvasto 2015/2

Upload: europicnic-oy

Post on 23-Jul-2016

232 views

Category:

Documents


3 download

DESCRIPTION

 

TRANSCRIPT

Page 1: Ep kuvasto 2015 syys issuu

Tuotekuvasto 2015/2

Page 2: Ep kuvasto 2015 syys issuu

EUROPICNIC OY

Europicnic on suomalainen vakavarainen perheyritys, joka on toiminut menestyksellisesti jo yli 20 vuotta. Olemme ottaneet tehtäväksemme löytää herkullisia leivonnaisia sekä muita elintarvikkeita kaikkialta maailmasta ja aina juuri sieltä, missä tuotteen valmistus parhaiten osataan. Haluamme luoda asiakkaillemme aitoa lisäarvoa ainutlaatuisen tuotevalikoimamme sekä luotettavan kumppanuuden ansiosta.

Aidot alkuperäiset maut ja trendikkäimmät uutuudet maailmalta

Europicnicillä oma tiimimme etsii yhdessä jatku-vasti uusia aitoja makuja maailmalta ja testaa yli 500 tuotetta vuodessa, jotta tarjolla olisi aina jo-tain uutta sekä ainutlaatuista. Erityisosaamistam-me on tuotteiden oikeat pakastusmenetelmät, jonka ansiosta myös sinä sekä asiakkaasi saatte nauttia tuoreista ja ensiluokkaisista tuotteista.

Sen lisäksi, että valitsemme ainoastaan alan par-haat leipurit yhteistyöhön kanssamme, olemme onnistuneet saavuttamaan luotettavat ja toimi-vat jakelukanavat, josta kertoo vankka yhteistyö eri tukkujen kanssa sekä suoramyynti koko Suo-meen. Olemme erityisen ylpeitä siitä, että saam-me tehdä yhteistyötä kaikkien Suomessa toi mi-vien keskusliikkeiden kanssa.

Tänä vuonna olemme halunneet panostaa ma-kujen ja ainutlaatuisuuden lisäksi myös trendik-käästi tervellisiin tuotteisiin. Muun muassa SaVse

raakasmoothie -tuoteperhe on kasvanut uudella mangoa ja appelsiinia yhdistävällä Super Orange -maulla. SaVse on Suomen ainoa pullotettu, kor-keapainepastöroimalla valmistettu smoothie, joka on samalla ainoa smoothie, jossa kaikki vita miinit ja kivennäisaineet ovat tallella. Tämän lisäksi olemme halunneet helpottaa ruo ka trendien mu-kaisten terveellisten lounaiden sekä take away -tuotteiden valmistamista tuomalla irtopakastetut avokadokuutiot sekä semikuivatut tomaattilohkot asiakkaidemme ulottuville.

Ensiluokkainen laatu sekä tuotteissa että asiakas-palvelussa on meille kunniakysymys. Siksi haluam-me tarjota alan parasta palvelua, innovatiivisim-pia uutuuksia sekä kestäviä klassikkotuotteita juuri sinulle.

Ann Wahlroos-Jaakkolatoimitusjohtaja

Page 3: Ep kuvasto 2015 syys issuu

Sisällysluettelo

Sisällysluettelo 1

Europicnic 2

UUTTA 4

Ruoanvalmistus 10

Yrttikastikkeet 10Irtopakastetut juustot 14Broileri & HEVI 17

Bakery suolaiset 18

Focacciat & pizzat 19Piiraat & pasteijat 22Pretzelit 24

Bakery, leivät 26

Sämpylät ja annosleivät 27Gourmet-näkkileivät 32Patongit 34Ruokaleivät 36Viipaloidut vuokaleivät 38Saaristolaisleivät Rosalasta 39

Bakery, makeat 40

Premium-muffinssit 40Donitsit & cookiet 42Pullat & muut makeat 44Tanskalaiset viinerit 46Croissantit 47Yksittäispakatut 50

Kakut, leivokset & jälkiruoat 52

Juustokakut & tiramisut 53Hedelmäiset kakut 56Suklaakakut 58Amerikkalaiset browniet 60Levykakut 62Delicato kakut & leivokset 64Muut leivokset & jälkiruoat 68

Juomat 70

Smoothiemixit 71SaVse raakasmoothiet 72

Ravintosisällöt 74

Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Koordinaatit makumatkalle

Page 4: Ep kuvasto 2015 syys issuu

Europicnic

Page 5: Ep kuvasto 2015 syys issuu

Europicnic

Europicnic-tiimimme ammattitaitoisissa käsissä valmistui mm. maistuvia täytteitä uutuuspatongeille sekä ruokaisa lounas-herkku Maalais ciabatasta.

Raikkaat Savset olivat tietysti mukana tuomassa ener giaa päivän aherrukseen.

Vinkkejä tuotteiden tuunaamiseen löytyy kuvaston sivuilta uutuus tuotteiden kohdalta. Uskomme, että osaava ja ahkera henkilö-kunta sekä yhdessä tekeminen ovat yrityksemme tärkeimpiä menestystekijöitä. Viihdymme yhdessä ja ajattelemme, että työ saa ja sen täytyykin olla hauskaa.

Olemme jokainen ylpeitä työstämme Europicnicillä ja palvelemme sinua ilolla ja ammattitaidolla. Maistuvia hetkiä kuvaston parissa!

terveisinEuropicnicin porukka

Kokoonnuimme makumatka-teeman innoittamana ideoimaan uusia herkkuja tuotteistamme.

Page 6: Ep kuvasto 2015 syys issuu

6

UUTTA

L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

1276 Mozzarellahelmi: Näyttävä lisä herkullisiin salaatteihin ja pasta-annoksiin.

1278 Mozzarellaviipale: Säilyy pitkään mehevänä.

1904 Välimerenjuustokuutio: Edullinen, erittäin maukas sekä monikäyttöinen!

Ihastu Keski-Euroopan klassikoihin uudelleen. Saksalainen prezel-bagel tarjoaa erinomaisen vaihto ehdon tavalliselle bagelille tai sämpylälle ja saa nostetta premium-hampurilaisten trendistä.Ranskalaisten klassikkopiiraiden uutuusmaut ihastuttavat runsaalla täytteellä ja murealla pohjalla.

Paljon makua pienessä palassa.Suosittu irtopakastettujen juustojen valikoimamme saa lisävahvistusta kolmesta uudesta vaihtoehdosta.

4085 Pretzelbagel: Uusi kokemus trenditietoiselle kuluttajalle.

16444 Pekoni-juustominiquiche: Täydellinen yhdistelmä salaatin kanssa tarjoiltuna.

16445 Vuohenjuustominiquiche: Sopii myös kasvissyöjille.

sivu 14

sivu 30

sivu 14

sivu 22

sivu 14

sivu 22

Page 7: Ep kuvasto 2015 syys issuu

7

UUTTA

UU

TTA

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

Page 8: Ep kuvasto 2015 syys issuu

8

UUTTA

L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

507 Daim-suklaapallo, yks.pakattu: Mukavasti mukaan! sivu 65

Jouluisia makuja Ruotsin kuninkaalliselta hovitoimittajalta.Delicaton pikkumakeat ovat oiva keino tehdä lisämyyntiä ja vastata nopeasti asiakasmäärian vaihtelusta johtuviin kysynnän muutoksiin.

Maustekakun modernissa ja raikkaassa versiossa on suklainen pohja ja valkoista tryffelikuorrutetta.

Daim-suklaapallot nyt myös yksittäispakattuna!

1132 Mausteinen mantelirulla: Täydellinen koko pieneen makeannälkään.

1133 Mausteinen tryffelikakku:Koristele tomusokerilla ja mintunlehdillä.

sivu 65sivu 65

Page 9: Ep kuvasto 2015 syys issuu

9

UUTTA

UU

TTA

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

Lukemattomien mahdollisuuksien kastikkeet.Pick & Mix -yrttikastikkeet ovat kustannustehokas sekä vaivaton tapa loihtia leipiin, salaatteihin ja lämpimiin ruokiin herkullista lisämakua.

0906 Gluteeniton kauranäkkileipä: Lisäaineeton ja runsaskuituinen herkuttelunäkkileipä sisältää runsaasti siemeniä.

• kätevä annostelunokka• 100 % luonnollinen• puhdas ja voimakas maku tuoreista yrteistä• kokeile myös kalan tai lihan marinointiin

Kuituja, proteiinia ja täysjyvää – ylellistä makua gluteenittomasti.Soveltuu myös naposteluun ja dipattavaksi. Tai kokeile salaatissa krutonkien tavoin.

sivu 10

sivu 33

Page 10: Ep kuvasto 2015 syys issuu

10

UUTTA

L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

310282 Seesaminsiemenpatonki: Lisämakua runsaasta määrästä siemeniä.

310287 Unikonsiemenpatonki: Houkutteleva rustiikkinen ulkonäkö.

55309 Maalaisciabatta: Sopii myös täytettäväksi. Katso sivu 37.

Koe aidon ranskalaisen patongin suussa sulava sisus ja rapea kuori sekä alkuperäisen italialaisen ciabatan herkullisuus.Maalaisciabatan poikkeuksellisen mehevä ja pehmeä sisus on saatu aikaan lisäämällä taikinaan hieman perunaa.

Siemenet antavat herkullista makua näille kiviarinauunissa esipaistetuille ranskalaisille patongeille. Ne ovat rapeakuorisia ja kuohkeita, aivan kuten autenttisen artesaani-patongin kuuluukin.

sivu 34

sivu 34

sivu 37

Page 11: Ep kuvasto 2015 syys issuu

11

UUTTA

UU

TTA

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

Gluteenittomat leivonnaisetlöytyvät sivuilta:Delicaton gluteenittomat tuotteet ............................... 662603 Suklaatryffelikakku ......................................................... 580906 Gluteeniton Gourmet kauranäkkileipä ........ 33

Verkkokauppa palveleevuorokauden ympäri ja siellä voit:• tilata ajasta ja paikasta riippumatta• tallentaa omia suosikkituotteita tilaus pohjalle• tarkastella aikaisempia tilauksia ja laskuja• tutustua tuotetietoihin

Tunnukset verkkokauppaan saat myynti palvelus-tamme. Verkkokaupan löydät internet-sivuiltamme www.europicnic.fi .

Sesonkituotteetlöytyvät sivuilta:7162 Glögipulla .........................................441132 Mausteinen mantelirulla .......651133 Mausteinen tryffelikakku .......65

85229 Pretzel-rinkeli ................2485246 Minijuustopretzel .......24

Page 12: Ep kuvasto 2015 syys issuu

12 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

RUOANVALMISTUS

n. 8 h

Oriental-yrttikastike 4877Myyntierä: 6 x 450 g pullo Pakaste

Ainesosat: Porkkanapyre (22 %), auringonkukkaöljy, vesi, korianteri (20 %), tomaattipyre, ku-mina (3 %), suola (2,6 %), sipuli, korianterinsiemen, sitruunamehutiiviste, maniokkitärkkelys, perunatärkkelys. Voimakassuolainen.Valmistusohje: Sulata noin 8 tuntia kylmiössä (3-6 °C) ja ravistele ennen käyttöä.

Kespro: 21277109

Ean-koodi kplEan-koodi ltk13060731010130

M, L, K, P, S, G, LI, palmu öljytönRanska

n. 8 h

Chimichurri-yrttikastike 4880Myyntierä: 6 x 450 g pullo Pakaste

Ainesosat: Sipulipyree (20 %), lehtipersilja (18 %), korianteri, vesi, auringonkukkaöljy, oliiviöljy, timjami, suola (2,56 %), valkosipuli, jalapeno, sitruunamehutiiviste, stabilointiaine (ksantaaniku-mi), mustapippuri. Voimakassuolainen.Valmistusohje: Sulata noin 8 tuntia kylmiössä (3-6 °C) ja ravistele ennen käyttöä.

Kespro: 21277111

Ean-koodi kplEan-koodi ltk13060731010154

M, L, K, P, S, G, palmu öljytönRanska

n. 8 h

Pesto-yrttikastike 4878Myyntierä: 6 x 450 g pullo Pakaste

Ainesosat: Basilika (44 %), auringonkukkaöljy, JUUSTOraastesekoite (14 %), vesi, oliiviöljy (5  %), suola (2,9 %), maniokkitärkkelys, valkosipuli, perunatärkkelys, sitruunamehutiiviste. Voimakassuolainen.Valmistusohje: Sulata noin 8 tuntia kylmiössä (3-6 °C) ja ravistele ennen käyttöä.

Kespro: 21277110

Ean-koodi kplEan-koodi ltk13060731010147

K, P, S, G, LI, palmu öljytönRanska

n. 8 h

Napolitane-yrttikastike 4879Myyntierä: 6 x 450 g pullo Pakaste

Ainesosat: Tomaattipyre (33,8 %), yrtit (25 %) [basilika, lehtipersilja], oliiviöljy, sipuli, suola (2,7 %), maniokkitärkkelys, perunatärkkelys, sitruunamehutiiviste. Voimakassuolainen.Valmistusohje: Sulata noin 8 tuntia kylmiössä (3-6 °C) ja ravistele ennen käyttöä.

Kespro: 21277108

Ean-koodi kplEan-koodi ltk13060731010123

M, L, K, P, S, G, LI, palmu öljytönRanska

Pick & Mix -yrttikastikkeet• 100 % luonnollinen• raikas, puhdas ja voimakas maku • tuoreista yrteistä

Todella riittoisa, 1 plo = 75 pientä täytettyä patonkia (6 g)37 pasta- tai salaattiannosta (12 g)7,5 k maustettua kypsää lihaa, kalaa,

äyriäisiä tai kasviksia (6 g / 100 g)45 pizzaa (10 g)

• tuoreista yrteistä

Page 13: Ep kuvasto 2015 syys issuu

13 RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

YRTTIKASTIKKEET

RUO

AN

- V

ALM

ISTU

S

Page 14: Ep kuvasto 2015 syys issuu

14

RUOANVALMISTUS

L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

Page 15: Ep kuvasto 2015 syys issuu

15

RUO

AN

- V

ALM

ISTU

S

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

Kulutustottumuksissa korostuvat omat valinnat ja syömisen helppous. Pick & mix - salaatti tai sand wichbaari on erin-omainen ja suosiota kasvattava tapa tarjota kuluttajille kaikkea tätä.

Europicnicin valikoimasta löydät konseptiin sopivat leivät, juustot, kastikkeet ja täytteet. Anna asiakkaan valita.

Trenditutkimusten mukaan kuluttajat haluavat tehdä terveellisiä ja herkullisia valintoja. Tuo-reus, raikkaus ja kasvikunnan tuotteet ovat selvästi nousussa. Myös yrttien käyttö on maail-malla jatkuvasti kasvava trendi.

Oma viljelyohjelmaSeisomme Pick & mix -yrttikastikkeiden laadun takana 100 prosenttisesti. Talon omat viljelyasiantuntijat valvovat ja johta-vat kasvatuksen eri vaiheita kylvöstä sadonkor-juuseen, ja tuotannossa noudatetaan kestävän kehityksen periaatteita. • Yrtit omista siemenistä.• Patentoidut laitteet ja valmistus menetelmä.

YRTTIKASTIKKEET

Luonnolliset ja GMO-vapaat raaka-aineet.Yrtit kasvatetaan Ranskassa avo viljelmillä alle tunnin matkan päässä tuotantopaikasta. Kun sato on kypsynyt parhaimmilleen, se korjataan talteen varta vasten herkkien yrttien käsittelyyn kehitetyillä laitteilla ja kuljetetaan välittömästi tuotantopaikkaan. Itse tuote on valmis, kun yrttien maku ja tuoreus ovat vielä parhaimmillaan.

• Säilöntäaineeton.• Ei väri- tai aromiaineita.• Palmuöljytön.

Pick & Mix -yrttikastikkeet ovat kustannustehokas ja vaivaton tapa loihtia annoksiin herkullista lisämakua.

• Personoi paistovalmiit välipalat.• Erilaista omat reseptit.• Kokeile kylmiin & kuumiin ruokiin.

Lukemattomien mahdollisuuksien Pick & Mix -yrttikastikkeet

Mausta ja viimeistele:• leivät• salaatit • pastat• pizzat • hampurilaiset • dipit

Marinoi:• lihat• kalat • kasvikset• äyriäiset

Page 16: Ep kuvasto 2015 syys issuu

16 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

RUOANVALMISTUS

Ean-koodi ltk 03523230029988

kylmiössä n. 12 tuntia

Briejuustoviipale 4771500420 g, 30x100 mm, 8 x 500 g/rs Pakaste

Ainesosat: Pastöroitu lehmänMAITO, suola (1,8%), hapate, entsyymit. Voimakassuolainen. Rasvapitoisuus 23%.Valmistusohje: Poista viipaleet pakkauksesta ja sulata laakealla alustalla huoneenlämmössä n.  20 minuuttia tai kylmiössä n. 12 tuntia. Ennen tarjoilua kuumennettaviin tai varastoitaviin tuotteisiin viipaleet voidaan lisätä myös jäisinä.

Meira: 1059732Metro: 196683Kespro: 21124047

Ean-koodi kpl

K, P, S, G, LI, palmuöljytönRanska

n. 20 min

15-30 min.

kylmiössä n. 12 tuntia

Mozzarellahelmi 127610 g, 10 x 1000 g pussi Pakaste

Ainesosat: Pastöroitu lehmänMAITO, suola (0,3 %), happamuudensäätöaine (sitruunahappo), juoksute. Rasvapitoisuus 19 % (rasvapitoisuus kuiva-aineesta 45 %).Valmistusohje: Annostele jäisenä tai sulata tarvittaessa huoneenlämmössä n.15-30 minuuttia tai kylmiössä n.12 tuntia. Käsittely on helpointa, kun tuotteet eivät ole kokonaan sulaneet.

Ean-koodi ltk

K, P, S, G, palmu öljytönSaksa

15-30 min.

kylmiössä n. 12 tuntia

Mozzarellaviipale 127813 g, Ø 60 mm, 10 x 1000 g pussi Pakaste

Ainesosat: Pastöroitu lehmänMAITO, suola (0,3 %), happamuudensäätöaine (sitruunahappo), juoksute. Rasvapitoisuus 19 % rasvapitoisuus kuiva-aineesta 45 %).Valmistusohje: Annostele jäisenä tai sulata tarvittaessa huoneenlämmössä n.15-30 minuuttia tai kylmiössä n.12 tuntia. Käsittely on helpointa, kun tuotteet eivät ole kokonaan sulaneet.

Ean-koodi ltk

K, P, S, G, palmu öljytönSaksa

n. 20 min

kylmiössä n. 12 tuntia

Välimeren juustokuutio 190414 mm, 10 x 1000 g pussi Pakaste

Ainesosat: Pastöroitu lehmänMAITO, suola (2,3 %), hapate, juoksute. Rasvapitoisuus 21 % (rasvapitoisuus kuiva-aineesta 45 %).Valmistusohje: Poista kuutiot pakkauksesta ja sulata laakealla alustalla huoneenlämmössä n. 20 minuuttia tai kylmiössä n.12 tuntia. Ennen tarjoilua kuumennettaviin tai varastoitaviin tuotteisiin viipaleet voidaan lisätä myös jäisinä.

Ean-koodi ltk

VL, K, P, S, LI, G, palmu öljytönSaksa

1 Mausta mozzarellahelmet uusilla yrttikastikkeilla. Tähän sopivat erityisesti Pesto ja Napolitane.

2 Briejuusto ja laadukas vadelmahillo ovat herkullinen täyte vastapaistetulle croissantille.

3 Suolainen versio puolestaan syntyy vuohenjuusto- tai mozzarellaviipaleis-ta, yrttikastikkesta ja semikuivatuista tomaateista.

Ean-koodi pss Ean-koodi pss

Ean-koodi pss

Page 17: Ep kuvasto 2015 syys issuu

17 RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

IRTOPAKASTETUT JUUSTOT

RUO

AN

- V

ALM

ISTU

S

Page 18: Ep kuvasto 2015 syys issuu

18 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

IRTOPAKASTETUT JUUSTOT

kylmiössä n. 12 tuntia

Vuohenjuustoviipale 7042100410 g, Ø 55 mm, kypsyttämätön, 8 x 500 g/rs Pakaste

Ainesosat: Pastöroitu vuohenMAITO, suola (1,7%), hapate, juoksute. Rasvapitoisuus 23%. Voimakassuolainen.Valmistusohje: Poista viipaleet pakkauksesta ja sulata laakealla alustalla huoneenlämmössä n.  20 minuuttia tai kylmiössä n. 12 tuntia. Ennen tarjoilua kuumennettaviin tai varastoitaviin tuotteisiin viipaleet voidaan lisätä myös jäisinä.

Heino: 155044Kespro: 21124048

Ean-koodi ltk

VL, K, P, S, G, LI, palmuöljytönRanska

n. 20 min

Ean-koodi kpl 3523237389030

kylmiössä n. 12 tuntia

Vuohenjuustoviipale 730910047 g, Ø 42 mm, kypsytetty, 8 x 500 g/rs Pakaste

Ainesosat: Pastöroitu vuohenMAITO, suola (1,7%), hapate, juoksute. Rasvapitoisuus 23%. Voimakassuolainen.Valmistusohje: Poista viipaleet pakkauksesta ja sulata laakealla alustalla huoneenlämmössä n.  20 minuuttia tai kylmiössä n. 12 tuntia. Ennen tarjoilua kuumennettaviin tai varastoitaviin tuotteisiin viipaleet voidaan lisätä myös jäisinä.

Meira: 1059118Heino: 749820Kespro: 20803817

Ean-koodi kpl

VL, K, P, S, G, LI, palmuöljytönRanska

n. 20 min

Ean-koodi ltk 03523230004640

n. 20 min

kylmiössä n. 12 tuntia

Vuohenjuustokuutio 743710081 g, 10 x 10 mm, 8 x 750 g/rs Pakaste

Ainesosat: Pastöroitu vuohenMAITO, suola (1,7%), hapate, juoksute. Rasvapitoisuus 23%. Voimakassuolainen. Valmistusohje: Poista kuutiot pakkauksesta ja sulata laakealla alustalla huoneenlämmössä n. 20 minuuttia tai kylmiössä n. 12 tuntia. Ennen tarjoilua kuumennettaviin tai varastoitaviin tuotteisiin kuutiot voidaan lisätä myös jäisinä.

Meira: 1059733Heino: 788232Metro: 0788232Kespro: 20945753

Ean-koodi ltk

VL, K, P, S, G, LI, palmuöljytönRanska

Ean-koodi kpl 3523230001427

n. 20 min

kylmiössä n. 12 tuntia

Mozzarellaviipale, 10 kg 4300101013 g, Ø 68 mm, 2 x 5000 g/ps. Pakaste

Ainesosat: Pastöroitu lehmänMAITO, suola (1,1 %), hapate, juoksute, happamuudensäätöaine (sitruunahappo). Rasvapitoisuus 21,5 %.Valmistusohje: Poista viipaleet pakkauksesta ja sulata laakealla alustalla huoneenlämmössä n.  20 minuuttia tai kylmiössä n. 12 tuntia. Ennen tarjoilua kuumennettaviin tai varastoitaviin tuotteisiin viipaleet voidaan lisätä myös jäisinä.

Heino: 578229Kespro: 21124043

Ean-koodi ltk

VL, K, P, S, G, LI, palmu öljytönRanska

n. 20 min

kylmiössä n. 12 tuntia

Mozzarellaviipale 4490500413 g, Ø 68 mm. 8 x 500 g/rs Pakaste

Ainesosat: Pastöroitu lehmänMAITO, suola (1,1 %), hapate, juoksute, happamuudensäätöaine (sitruunahappo). Rasvapitoisuus 21,5 %.Valmistusohje: Poista viipaleet pakkauksesta ja sulata laakealla alustalla huoneenlämmössä n. 20 minuuttia tai kylmiössä n.12 tuntia. Ennen tarjoilua kuumennettaviin tai varastoitaviin tuot-teisiin viipaleet voidaan lisätä myös jäisinä.

Meira: 1059730Heino: 104976Metro: 0104976Kespro: 20850627

Ean-koodi ltk

VL, K, P, S, G, LI, palmu öljytönRanska

Ean-koodi kpl 3523230019224

Ean-koodi ltk 03523230004688

kylmiössä n. 12 tuntia

Sinihomejuustokuutio 408510061 g, 10x10 mm, 8 x 750 g/rs Pakaste

Ainesosat: LehmänMAITO, suola (3,3 %), hapate, juoksute. Rasvapitoisuus 27 %. Voimakas-suolainen. Valmistusohje: Poista kuutiot pakkauksesta ja sulata laakealla alustalla huoneenlämmössä n.  20  minuuttia tai kylmiössä n. 12 tuntia. Ennen tarjoilua kuumennettaviin tai varastoitaviin tuotteisiin kuutiot voidaan lisätä myös jäisinä.

Heino: 8037895Kespro: 21175043

Ean-koodi kpl

VL, K, P, S, G, LI, palmuöljytönRanska

n. 20 min

Page 19: Ep kuvasto 2015 syys issuu

19

RUO

AN

- V

ALM

ISTU

S

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

BROILERI & HEVI

Paahdettu broilerin fi leeviipale 531Myyntierä: 4 x 2500 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Broilerin rintafi lee (95,5  %), vesi, rypälesokeri, suola (0,8  %), tapioka-tärkkelys, ksyloosi.Valmistusohje: Sulata 0˚C - 4˚C:ssa 24 tuntia. Suositeltu käyttöaika 2 vuorokautta sulatuksesta, säilytyslämpö sulatettuna + 4˚C.

Kespro: 21260047

Ean-koodi

L, K, M, P, S, LI, G, palmu öljytön Thaimaa

24 h 24 h

Avokadokuutio 15x15 mm 532Myyntierä: 5 x 1000 g Pakaste

Ainesosat: Avokado (97 %), suola, hapettumisenestoaine (E300), happamuuden säätöaine (E330).Valmistusohje: Säilytä avaamattomassa pakkauksessa käyttöhetkeen saakka. Sulata noin 1 h huoneenlämmössä tai 10 h kylmiössä +3 – +5 asteessa.

Kespro: 21271927

Ean-koodi

L, M, K, S, P, G, KULÄ, palmu-öljytönPeru

24 h

Semikuivattu tomaattilohko yrttiöljyssä 320Myyntierä: 6 x 1000 g Pakaste

Ainesosat: Tomaatti (94 %), rapsiöljy (3 %), suola (1,5 %), valkosipuli, oregano (0,5 %).Valmistusohje: Sulata noin 24 tuntia kylmiössä (0°C /+4°C). Sulatettu tuote säilyy kylmiössä (0°C /+4°C) 5 vrk.

Kespro: 21271926

Ean-koodi

L, M, K, S, P, G, LI, RUKU, palmu-öljytönTurkki

Mikä tekee perulaisesta avokadosta aivan erityisen? Avokadot kasvatetaan ainutlaatuisessa ympä ristössä rannikon tasangoilla ja laak-soissa, jotka sijaitsevat Tyynenmeren ja mahta van Andien vuoriston välissä. Koska Peru sijaitsee niin lähellä päiväntasaajaa, saavat hedelmätarhat nauttia pitkistä aurinkoisista päivistä, sopivasta sateesta ja leudosta ilmastosta ilman jäätymisen vaaraa. Rikasta, hiekkaista maaperää kastellaan tuoreella ja puhtaalla vuoriston vedellä. Avokadoille tämä tarkoittaa parhaita mahdollisia kasvuolosuhteita.

Perussa tämä ainutlaatuisen suotuisa kasvu-ympäristö ja tuhansia vuosia vanhat maa-talousperinteet yhdistyvät maailman edistyk-sellisimpiin viljelymenetelmiin. Näin syntyvät maailman parhaat avokadot, jotka asettavat mittapuun muille maailman tuottajille.

Page 20: Ep kuvasto 2015 syys issuu

20

BAKERY SUOLAISET

L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

Page 21: Ep kuvasto 2015 syys issuu

21 RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

Focaccia-levystä saa maistuvan ja näyttävän suolaisen tarjottavan todella pikaisesti: lisää pinnalle vuohen-juusto viipaleita, Parman kinkkua, herneenversoja ja tomaattia. Nautinnollista herkuttelu-hetkeä!

Paistoarvot ovat ohjeellisia

hetkeä!

21 Paistoarvot ovat ohjeellisia

FOCACCIAT & PIZZAT

BAK

ERY

SUO

LAIS

ET

10 min

220 °C

Mozzarella-rucolafocaccia 1500Myyntierä: 12 x 320 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, mozzarellaJUUSTO (8,5 %) [MAITO, suola, MAIDON entsyymit, juoksute], ricottaJUUSTO (8,5 %), [MAITOhera, suola, happamuudensäätöaine (sitruunahap-po)], tuoreJUUSTO [MAITO, suola, juoksute], rucola (3 %), auringonkukkaöljy, suola, hiiva, extra neitsytoliiviöljy. Suolapitoisuus 1,1 %. Saattaa sisältää myös kananmunaa, mantelia, saksanpäh-kinää, hasselpähkinää, pistaasipähkinää ja soijaa.Valmistusohje: Paista jäistä tuotetta 220 °C, 10 min tai sulata yön yli kylmiössä ja pariloi 170 °C 1,5 min.

Meira: 1072137Heino: 463604Kespro: 20076337

Ean-koodi

palmu öljytön Italia

10 min

220 °C

Tomaatti-oliivifocaccia 3591Myyntierä: 12 x 360 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, mozzarella-juusto (20,3 %) [pastöroitu MAITO, suola, juoksute, MAI-TOentsyymit], vesi, tomaatti (9,7 %), vihreä oliivi (4 %), auringonkukkaöljy, hiiva, suola (1,1%), oliiviöljy, oregano.Valmistusohje: Paista jäistä tuotetta 220 °C, 10 min tai sulata yön yli kylmiössä ja pariloi 170 °C, 8 min.

Meira: 107238Heino: 31815Metro: 0031815Kespro: 20663428

Ean-koodi

P, S, K, LI, palmu-öljytön Italia

7-8min

200 °C

Kirsikkatomaattifocaccia 3040Myyntierä: 10 x 800 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, viipaloitu kirsikkatomaatti (28%), vesi, neitsytoliiviöljy, hiiva, suola (1,6%), perunahiutale, OHRAmallasuute, oregano. Voimakassuolainen. Saattaa sisältää myös maitoa.Valmistusohje: Paista 200 °C, 7-8 min.

Heino: 8038955Kespro: 20958245

Ean-koodi

L, K, P, S, LI, palmu-öljytönItalia

Täytettäviä

focaccioita

löytyy sivulta 31.

Page 22: Ep kuvasto 2015 syys issuu

22 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

13 min

170 ºC

Tomaatti-mozzarellapizza 3464Myyntierä: 36 x 155 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, mozzarellaJUUSTO (19%) [MAITO, suola, hapate, juoksute, happa-muudensäätöaine (sitruunahappo)], vesi, tomaattikastike (12%) [vesi, tomaattijauhe, sokeri, muunnettu perunatärkkelys, jodioitu suola, rypälesokeri, perunatärkkelys, mauste (rapsi- ja maissiproteiini), mausteet (valkosipuli, pippuri), happamuudensäätöaine (sitruunahappo), yrtit (oregano, basilika), rapsiöljy, paprikauute], tomaatti (10 %), hiiva, kasvirasva (palmu), kasviöljy (palmu, auringonkukka, rapsi), RANSKANKERMA, yrtit [basilika, ruohosipuli, persilja], jodioitu suola, valkosipuli, VEHNÄtärkkelys, sitruunamehu (tiivisteestä), suola, sokeri, emulgointiaine (auringonkukkalesitiini, E471, E481, E472e), nostatusaine (E450, E500), rypälesokeri, rapsiöljy, jauhonparanne (askorbiinihappo), entsyymi (amylaasi, xyloosi). Suolapitoisuus 1,5%. Voima-kassuolainen. Saattaa sisältää myös kananmunaa, soijaa, kalaa, selleriä, sinappia.Valmistusohje: Paista 13 minuuttia, 170 ºC.

Heino: 8038004Kespro: 21183033

Ean-koodi

P, KULÄ, VL Saksa

7-9 min

180 °C

Kinkku-Strombolini 12512Myyntierä: 36 x 120 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, goudaJUUSTO (11 %), kinkku (6 %) [sianliha, vesi, glukoosi, suola, hapettumisenestoaine (E301), säilöntäaine (E250)], tomaattikastike [vesi, tomaatti, to-maattipyree, rapsiöljy, sokeri, suola, mauste (mustapippuri, chili, palsternakka, persilja, lipstikka, sipuli, muskottikukka, sarviapila), yrtit (timjami, rosmariini), sipuli], mozzarellaJUUSTOraaste (4 %), hiiva, riisijauho, kasviöljy (auringonkukka, rapsi), extra neitsyt oliiviöljy, sokeri, suola. Suolapitoisuus 1,3%. Voimakassuolainen. Saattaa sisältää myös maitoa.Valmistusohje: Sulata ja paista 7-9 min. 180°C.

Heino: 8035437Kespro: 21100913

Ean-koodi

L, K, P, S, palmu-öljytön Alankomaat

7-8 min

200-210 °C

Mini Välimeren focaccia 3038Myyntierä: 55 x 100 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: Kasvissekoitus (29%) [kirsikkatomaatti, keltainen ja punainen paprika, vihreä olii-vi, kapris], DURUMVEHNÄsuurimo, vesi, VEHNÄjauho, neitsytoliiviöljy, hiiva, oregano, suola (2,3%), perunahiutale. Voimakassuolainen. Saattaa sisältää myös maitoa.Valmistusohje: Paista 7-8 min. 200 °C- 210 °C.

Heino: 376921Kespro: 20504148

Ean-koodi

L, K, P, S, LI, palmu-öljytönItalia

BAKERY SUOLAISET

Heino: 8035438Kespro: 21100914

Ean-koodi

180 °C

Tomaatti-Strombolini 12513Myyntierä: 36 x 120 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, tomaatti (10 %), mozzarellaJUUSTO (10 %), basilikapyrè (3 %) [basilika, auringonkukkaöljy, suola], mozzarellaJUUSTOraaste (3 %), hiiva, riisijauho, kasviöljy (auringonkukka, rapsi), extra virgin oliiviöljy, sokeri, suola. Suolapitoisuus 1,2%. Valmistusohje: Sulata ja paista 7-9 min. 180°C.

L, K, P, S, palmu-öljytön Alankomaat

7-9 min

7-9 min

180 °C

Salami-paprikafocaccia 12716Myyntierä: 36 x 120 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, mozzarellaJUUSTO, paprika (7 %), salami (6 %) [sianliha, pekoni, jodioitu suola, rypälesokeri, mausteet (pippuri, korianteri, sipuli, valkosipuli), hapettumisenesto-aine (askorbiinihappo, E392), säilöntäaine (E250)], tomaattikastike [vesi, tomaatti, tomaattipyre, rapsiöljy, sokeri, suola, mausteet (pippuri, chili), yrtit (basilika, timjami), sipuli], hiiva, riisijauho, rapsiöljy, auringonkukkaöljy, extraneitsytoliiviöljy, sokeri, suola. Suolapitoisuus 1,3 %. Voima-kassuolainen.Valmistusohje: Sulata ja paista 7-9 min. 180°C.

Heino: 8043084Kespro: 21221335

Ean-koodi

VL, K, P, S, palmu-öljytönAlankomaat

7-9 min

180 °C

Vuohenjuustofocaccia 12715Myyntierä: 36 x 120 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, tomaatti (14 %), vuohenJUUSTO (10 %) [vuohenJUUSTO, huna-ja], basilikapyrè [basilika, auringonkukkaöljy, suola], hiiva, mozzarellaJUUSTOraaste, riisijauho, rapsiöljy, auringonkukkaöljy, extraneitsytoliiviöljy, sokeri, suola. Suolapitoisuus 1,3 %. Voima-kassuolainen.Valmistusohje: Sulata ja paista 7-9 min. 180 °C.

Heino: 8043083Kespro: 21221334

Ean-koodi

VL, K, P, S, LI, palmu öljytön Alankomaat

Page 23: Ep kuvasto 2015 syys issuu

23

BAK

ERY

SU

OLA

ISET

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

FOCACCIAT & PIZZAT

13 min

170 °C

Salami-paprikapizza 43953Myyntierä: 36 x 157 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, juusto 15% [edam, gouda, väri (E160a)], tomaatti kastike 14% [vesi, tomaattijauhe, muunnettu tärkkelys, sokeri, jodioitu suola, rypäle sokeri, mauste (rapsi- ja maissiproteiini), mausteet (valkosipuli, pippuri), happamuudensäätöaine (sitruunahappo), yrtit (oregano, basilika), kasviöljy (rapsi), kasviuute], salami 7% [porsaanliha, pekoni, suola ((suola, säilöntäaine (E250)), rypälesokeri, mausteet (paprika, pippuri, sipuli, korianteri, valkosipuli), aromi, mauste uute (pippuri, valkosipuli), hapettumisenestoaine (askorbiinihappo, E301, E392), savu], paprika 7%, sipuli 3%, hiiva, kasviöljyvalmiste [kasviöljy (rapsi), kasvirasva (rapsi), emul-gointiaine (SOIJAlesitiini, E471)], kasvirasva (rapsi), jodioitu suola, sokeri, nostatusaine (E450, E500), emulgointiaine (E481, E472e), rypälesokeri, kasviöljy (rapsi), jauhonparanne (askorbiini-happo), entsyymi, oregano. Suolapitoisuus 2,6%. Voimakassuolainen. Saattaa sisältää myös kananmunaa, soijaa, kalaa, selleriä, sinappia ja rikkidioksidia.Valmistusohje: Paista 170 °C, 13 min.

Ean-koodi

P, VLSaksa

Meira: 1071563Kespro: 21123361

13-15min

170 °C

Chorizo-pizza 42862Myyntierä: 36 x 151 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, juusto (13 %) [juusto (MAITO), chili, tomaattihiutale, väri (E160b)], tomaattikastike (12 %) [vesi, tomaattijauhe, muunnettu tärkkelys, sokeri, jodioitu suola, rypälesokeri, tärkkelys, liemi (rapsi, maissi), mauste (valkosipuli, pippuri, muskottipäh-kinä, inkivääri), happamuudensäätöaine (E330), kasviöljy, kasvi uute], chorizo-salami (6 %) [[porsaanliha, pekoni, suolaliemi [suola, säilöntäaine (E250)], rypälesokeri, mauste (valkosipuli, pippuri, muskottipähkinä, inkivääri), glukoosi siirappi, mausteuute, hapettumisenestoaine (E301, rosmariiniuute), aromi, savu]], marinoitu paprika (5 %) [paprika, kasviöljy, sokeri, mausteuute], marinoitu sipuli (5 %) [sipuli, kasviöljy, sokeri, mausteuute], hiiva, kasvisrasvasekoite [kasviöljy, kasvirasva, emulgointiaine (auringonkukkalesitiini, E471)], kasvirasva, jodioitu suola, sokeri, nostatusaine (E450, E500), emulgointiaine (E481, E472e), rypälesokeri, rapsiöljy, jauhonparanne (askorbiinihappo), entsyymit. Suolapitoisuus 1,7 %. Voimakassuolainen. Saattaa sisältää myös soijaa, kalaa, selleriä, sinappia, kananmunaa.Valmistusohje: Sulata 20-30 minuuttia ennen paistoa. Paista 13-15 minuttia, 170ºC.

Kespro: 21027334

Ean-koodi

P, KULÄ, VL Saksa

Page 24: Ep kuvasto 2015 syys issuu

24 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

BAKERY SUOLAISET

15-20min

180 °C

Kana-yrttiminiquiche 16440Myyntierä: 32 x 115 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, grillatut kasvikset (15,3 %) [punainen paprika, keltainen paprika, au-ringonkukkaöljy, kesäkurpitsa], paahdettu ja suolattu kananfilee (12,3 %) [kananfilee, suola, maltodekstriini, rypälesokeri, luontainen aromi], margariini [kasviöljy ja -rasva (palmu, rapsi), vesi, suola, emulgointiaine (E471), happamuudensäätöaine (sitruunahappo), väri (E160a)], kerma (MAITO), kondensoitu MAITO [MAITO, muunnettu maissitärkkelys], KANANMUNA, em-mentaljuusto (MAITO), sipuli [sipuli, oliiviöljy, happamuudensäätöaine (sitruunahappo)], vesi, rypälesokeri, kasvikuitu, oliiviöljy, basilika, suola, oregano, timjami, luontainen paprika-aromi (sisältää MAITOA), leivinjauhe [nostatusaine (E450, E500)], VEHNÄtärkkelys, jauhonparanne (E920). Suolapitoisuus 1 %. Saattaa sisältää myös selleriä, äyriäisiä, nilviäisiä, kalaa. sinappia, soijaa, saksanpähkinää, cashew-pähkinää, sulfiittia, rikkidioksidia.Valmistusohje: Poista alumiinivuoka ja paista jäisenä 15-20 min. 180 ºC:ssa.

Meira: 1071562Heino: 8035333Kespro: 21095136

Ean-koodi

VL, KULÄRanska

Ainesosat: Parsakaaliquiche: riisijauho, kukkakaali (15 %), JUUSTOsekoite [JUUSTO, VOI, vesi, MAITOproteiini, sulatesuola (E331, E452), muunnettu maissitärkkelys, MAITOhera, hyy-telöimisaine (E407), happamuudensäätöaine (sitruunahappo)], MAITO, VOI, parsakaali (8,7 %), KANANMUNA, vesi, KERMA, maissijauho, perunatärkkelys- ja muunnettu maissi tärkkelys, suola, luontainen pippuriaromi (sisältää MAITOA), VEHNÄkuitu. Sieniquiche: MAITO, riisijau-ho, KANANMUNA, VOI, KERMA, sienet (8,3 %) (sisältää SULFIITTEJA), vesi, valkosipulijauhe (2,9 %) (sisältää SULFIITTEJA), persilja (2,5 %), maissijauho, perunatärkkelys- ja muunnettu maissitärkkelys, suola, luontainen pippuriaromi (sisältää MAITOA), VEHNÄkuitu. Ankkaquiche: riisijauho, KANANMUNA, KERMA, MAITO, VOI, ankan liha [ankanliha, suola] (7,5 %), peruna (11,25 %), emmentalJUUSTO, maissijauho, perunatärkkelys ja muunnettu maissitärkkelys, per-silja, valkosipulijauhe (sisältää SULFIITTEJA), suola, VEHNÄkuitu, musta pippuri. Vuohenjuusto-quiche: vuohenJUUSTO (19 %), MAITO, riisijauho, KANANMUNA, VOI, tomaatti (8 %), KERMA, vesi, maissijauho, basilika, perunatärkkelys ja muunnettu maissitärkkelys, suola, VEHNÄkuitu, luontainen pippuriaromi (sisältää MAITOA). Pekoniquiche: MAITO, KANANMUNA, JUUSTO-sekoite (14,4  %) [JUUSTO, VOI, vesi, MAITOproteiini, sulate suola (E331, E452), muunnettu maissitärkkelys, MAITOhera, hyytelöimisaine (E407), happamuudensäätöaine (sitruunahappo)], riisijauho, VOI, savustettu pekoni (8,7 %) [sianliha, vesi, suola, rypälesokeri, happamuuden-säätöaine (sitruunahappo), hapettumisenestoaine (E301), säilöntäaine (E250)], vesi, KERMA, tuoreJUUSTO, maissijauho, sipulijauhe, peruna tärkkelys ja muunnettu maissitärkkelys, suola, VEHNÄkuitu, luontainen pippuriaromi (sisältää MAITOA). Suolapitoisuus 1,1 %. Saattaa sisältää myös saksanpähkinää, cashewpähkinää, soijaa, selleriä, kalaa, äyriäisiä, nilviäisiä ja sinappia. Erittäin vähägluteeninen: saattaa sisältää gluteenia korkeintaan 100 mg/kg.Parsakaaliquiche: sisältää parsakaalia 9%. Sieniquiche: sisältää sieniä 9%. Ankkaquiche: sisäl-tää ankanlihaa 9%. Vuohenjuustoquiche: sisältää vuohenjuustoa 15%. Pekoniquiche: sisältää pekonia 9%. Valmistusohje: Tapa I: Poista muovikelmu ja paista jäisinä alustallaan 180 ºC, 15-20 min. (suo-siteltavin). Tapa II: Sulata n. 2 h huoneenlämmössä tai noin 4 h kylmiössä ja kuumenna mikro-aaltouunissa. Tai paista uunissa 180 ºC, 10-15 min.

15-20min

180 ºC

Cocktail-quichelajitelma 47614Myyntierä: 125 x 18 g Kypsäpakaste

Heino: 8037137Kespro: 21144053

Ean-koodi

EVG, palmu öljytönRanska

15-20 min.

180 °C

Pekoni-juustominiquiche 1644432 x 110 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, kondensoitu MAITO [MAITO, muunnettu maissitärkkelys], JUUSTO-sekoitevalmiste (16 %) [JUUSTO, VOI, vesi, MAITOproteiini, sulatesuola (E331, E452), muun-nettu maissitärkkelys, MAITOhera, hyytelöimisaine (E407), happo (sitruunahappo)], margariini [kasviöljy ja -rasva (palmu, rapsi), vesi, suola, emulgointiaine (E471), happamuudensäätöaine (sitruunahappo), väri (E160a)], KANANMUNA, savustettu pekoni (7,2 %) [porsaanliha, vesi, suo-la, rypälesokeri, happamuudensäätöaine (sitruunahappo), hapettumisenestoaine (E301), säilön-täaine (E250)], KERMA, TUOREJUUSTO, vesi, sipulijauhe, rypälesokeri, jauhonparanne (E920), suola, luontainen pippuriaromi (sisältää MAITOA), leivinjauhe [nostatusaine (E450, E500)]. Suo-lapitoisuus 1,7 %. Voimakassuolainen. Saattaa sisältää myös selleriä, äyriäisiä, nilviäisiä, kalaa, sinappia, soijaa, saksanpähkinää, cashewpähkinää, sulfiittia, rikkidioksidia.Valmistusohje: Poista jäiset quichet vuoista ja paista 180 ºC, 15-20 min.

Kespro: 21292850

Ean-koodi

Ranska

15-20 min.

180 °C

Vuohenjuustominiquiche 1644532 x 110 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, VUOHENJUUSTO (17,4 %), kondensoitu MAITO [MAITO, muunnet-tu maissitärkkelys], margariini [kasviöljy ja -rasva (palmu, rapsi), vesi, suola, emulgointiaine (E471), happamuudensäätöaine (sitruunahappo), väri (E160a)], tomaatti (11,3 %), KANANMU-NA, KERMA, vesi, basilika, rypälesokeri, jauhonparanne (E920), suola, luontainen pippuri-aromi (sisältää MAITOA), leivinjauhe [nostatusaine (E450, E500)]. Suolapitoisuus 1 %. Saattaa sisältää myös selleriä, äyriäisiä, nilviäisiä, kalaa, sinappia, soijaa, saksanpähkinää, cashewpähkinää, sul-fiittia, rikkidioksidia.Valmistusohje: Poista jäiset quichet vuoista ja paista 180 ºC, 15-20 min.

Kespro: 21292849

Ean-koodi

Ranska

Page 25: Ep kuvasto 2015 syys issuu

25

BAK

ERY

SU

OLA

ISET

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

PIIRAAT & PASTEIJAT

20-25min

220 °C

Kinkku-juustopasteija 501641Myyntierä: 20 x 110 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: Taikina (62%): VEHNÄjauho, margariini [kasvirasva (palmu,rapsi), vesi, suola, emulgointiaine (E471), happamuudensäätöaine (sitruunahappo)], suola, MAITOproteiini, KA-NANMUNAjauhe, väri (annatto). Täyte (38%): Vesi, kinkku (11,4 %) [porsaankinkku, vesi, suo-la, luontaiset aromit, säilöntäaine (E250), hapettumisenestoaine (E316), stabilointiaine (E450, E451), VEHNÄglukoosisiirappi], aromit, savuaromi (sisältää MAITOA, VEHNÄÄ), muunnettu perunatärkkelys, emmental-juusto (1,5 %) [MAITO, suola, hapate, juoksete, entsyymi, peru-natärkkelys], KANANMUNAjauhe, KERMAjauhe, MAITOherajauhe, LAKTOOSI, MAITOproteiini, rasvaton MAITOjauhe, kasvirasva (palmu), VEHNÄjauho, pippuri, muskottipähkinä. Suolapitoi-suus 1%. Saattaa sisältää myös seesaminsiementä, sinappia, selleri, kalaa, äyriäistä, nilviäistä, hasselpähkinää ja saksanpähkinää.Valmistusohje: Paista jäisinä 220° C, 20-25 min.Älä avaa uunin luukkua paiston aikana.

Heino: 215590Kespro: 20055700

Ean-koodi

SRanska

20-25min

190-200 °C

Munariisipasteija 9228Myyntierä: 100 x 80 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, kananmunatäyte [KANANMUNA (19,3 %), riisi (19,2 %), suola], vesi, laktoositon margariini [kasviöljy ja -rasva (rapsi, palmu), vesi, suola, emulgointiaineet (E471, E475)(palmu), aromi], suola. Suolapitoisuus 1 %. Saattaa sisältää myös maitoa, seesaminsie-meniä ja mantelia.Valmistusohje: Sulata yön yli jääkaapissa tai 2-4 tuntia huoneenlämmössä. Paista 190-200 °C, noin 20-25 minuuttia.

6 412570 092288

Ean-koodi

LSuomi

30-40min

200 °C

Vuohenjuusto-pinaattipiiras 500833Myyntierä: 20 x 150 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: Taikina (60 %): VEHNÄjauho (VEHNÄGLUTEENI), margariini [kasvirasva (palmu,rapsi), vesi, suola, emulgointiaine (E471), happamuudensäätöaine (sitruunahappo)], suola, MAITOproteiini, KANANMUNAjauhe, väri (annatto). Täyte (40%): Vuohenjuusto (13,3%) (MAITO), pinaatti (13%), vesi, kerma (MAITO), rasvaton MAITOjauhe, muunnettu perunatärk-kelys, MAITOherajauhe, laktoosi (MAITO), MAITOproteiini, kasvirasva (palmu), VEHNÄjauho, suola, pippuri, muskottipähkinä. Suolapitoisuus 1%. Saattaa sisältää myös seesaminsiementä, sinappia, kalaa, äyriäistä, nilviäistä, hasselpähkinää, saksanpähkinää ja selleriä.Valmistusohje: Paista 200 °C, 30-40 min. Älä avaa luukkua paiston aikana.

Heino: 989772Kespro: 20937218

Ean-koodi

SRanska

20-25min

190-200 °C

Lihariisipasteija 9227Myyntierä: 100 x 80 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, lihatäyte [riisi (23,9 %), naudanjauheliha (12 %), sipulirouhe, suola, maustepippuri, KANANMUNA], vesi, laktoositon margariini [kasviöljy ja -rasva (rapsi, palmu), vesi, suola, emulgointiaineet (E471, E475)(palmu), aromi], korppujauho [VEHNÄjauho, vesi, suola, kasvirasva (rapsi, palmu)], suola. Suolapitoisuus 1 %. Saattaa sisältää myös maitoa, seesaminsiemeniä ja mantelia.Valmistusohje: Sulata yön yli jääkaapissa tai 2-4 tuntia huoneenlämmössä. Paista 190-200 °C, noin 20-25 minuuttia.

6 412570 092271

Ean-koodi

LSuomi

30-40min

200 °C

Vuohenjuusto-tomaattipiiras 100033Myyntierä: 20 x 150 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: Taikina (60 %): VEHNÄjauho (VEHNÄGLUTEENI), margariini [kasvirasva (palmu, rapsi), vesi, suola, emulgointiaine (E471), happamuudensäätöaine (sitruunahappo)], suola, MAITOproteiini, KANANMUNAjauhe, väri (annatto). Päällä: unikonsiemen. Täyte (40%): vuo-henjuusto (MAITO) (12,6 %), kesäkurpitsa (5,8 %), vesi, tomaattimurska (4,4 %), tomaattipyre (2,6 %), paahdettu sipuli [sipuli, auringonkukkaöljy], paahdettu munakoiso (1,8 %) [munakoi-so, rypsiöljy, sherryviinietikka, suola, oregano, valkosipuli, happamuudensäätöaine (sitruuna-happo)], punainen paprika (1,4 %), oliiviöljy, muunnettu perunatärkkelys, MAITOherajauhe, kasvikuitu, suola, sokeri, laktoosi (MAITO), MAITOproteiini, rasvaton MAITOjauhe, kasvirasva (palmu), valkosipuli, VEHNÄjauho, pippuri, basilika, persilja, muskottipähkinä, Provencen yrtit. Suolapitoisuus 1,0%. Saattaa sisältää myös hasselpähkinää, saksanpähkinää, soijaa, seesamin-siemeniä, selleriä, äyriäisiä, kalaa, nilviäisiä, sinappia. Valmistusohje: Paista jäisinä 200° C, 30-40 min. Älä avaa uunin luukkua paiston aikana.

Kespro: 20992230 3 248481 000332

Ean-koodi

VLRanska

20-22min

170 ºCSulatus ennen

paistoa 20 min.

Kinkku-juustosarvi 3657Myyntierä: 50 x 100 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, margariini (16 %) [kasvirasva (palmu), vesi, kasviöljy (rapsi, palmu), emulgointiaine (E471, SOIJAlesitiini), happamuudensäätöaine (sitruunahappo), aromi], juustosekoite (11 %) [gouda (MAITO), edam (MAITO) (väri E160a)], kinkku (6 %) [sianliha, suola (säilöntäaine E250), glukoosisiirappi, hapettumisenestoaine (E301)], hiiva, sokeri, KANAN-MUNAjauhe, MAITOherajauhe, jodioitu suola (1,3 %), muunnettu tärkkelys, kasvirasva (palmu), VEHNÄgluteeni, emulgointiaine (E471, E472e), kermajauhe (MAITO), MAITOheraproteiini, hiiva-uute, mausteet [kurkuma, sipulijauhe, muskottipähkinä, pippuri], mausteuute, aromi, laakerin-lehti, karamellisoitu sokeri, jauhonparanne (askorbiinihappo, E920), entsyymit. Voimakassuolai-nen. Saattaa sisältää myös mantelia, hasselpähkinää, selleriä ja sinappia.Valmistusohje: Sulata 20 min. Paista 170 ºC, 20-22 min. Käytä höyryä paiston alussa.

Kespro: 21195153

Ean-koodi

VL, KULÄSaksa

Page 26: Ep kuvasto 2015 syys issuu

26

BAKERY SUOLAISET

L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, emmentaler-goudaJUUSTOsekoite (17 %) [MAITO, suola, hapa-te, juoksute, väri (E160a), perunatärkkelys], hiiva, suola, auringonkukkaöljy, OHRAmallasuute, OHRAmallasjauho, acerola-mehutiiviste, ruokosokeri, kookosöljy, happamuudensäätöaine (E524). Suolapitoisuus 1,3 %. Voimakassuolainen. Saattaa sisältää myös seesaminsiemeniä, maapähkinää.Valmistusohje: Sulata huoneenlämmössä n. 1 h tai lämmitä uunissa 100 °C:ssa n. 5 min. Voit sulattaa tuotteet myös mikroaaltouunissa.

tai lämmitä uunissa 100 ºC, 5 min.

Minijuustopretzel 85246Myyntierä: 60 x 45 g Kypsäpakaste

Heino: 8030361Kespro: 21116136

Ean-koodi

VL, S, K, palmu öljytönSaksa

1 h

tai lämmitä uunissa 100 ºC, 10 min.

Pretzel-tanko 125 g 85227Myyntierä: 30 x 125 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, hiiva, suola (1 %), RUISjauho, auringonkukkaöljy, mallasjauho (OHRA, VEHNÄ), sokeri, OHRAmallasuute, happamuudensäätöaine (E524). Saattaa sisältää myös maapähkinää, seesaminsiemeniä.Valmistusohje: Sulata huoneenlämmössä noin 1 h tai kostuta kevyesti vedellä ja ripottele päälle karkeaa suolaa, lämmitä uunissa 100 °C:ssa 10 min.

Heino: 708396Kespro: 21033125 4 009837 852277

Ean-koodi

L, M, K, S, KULÄ, palmu öljytönSaksa

1 h

tai lämmitä uunissa 160 ºC, 3 min.

Pretzel-rinkeli 100 g 85229Myyntierä: 60 x 100 g Kypsäpakaste

Ainesosat:VEHNÄjauho, vesi, rapsiöljy, suola (1,9%), hiiva, mallasVEHNÄjauho, mallasOHRA-uute, sakeuttamisaine (E412), emulgointiaine (E472e), VEHNÄsuurimo, happamuudensäätöaine (E524). Voimakassuolainen. Saattaa sisältää myös maitoa, kananmunaa ja seesaminsiemeniä.Valmistusohje: Sulata huoneenlämmössä noin 60-90 minuuttia tai lämmitä uunissa 160 °C:ssa noin 3 min. Voit sulattaa tuotteet myös mikroaaltouunissa.

Heino: 8030350Kespro: 21065942

Ean-koodi

L, P, S, KULÄ, palmu öljytönSaksa

60-90 min

Sesonki-

tuote Sesonki-

tuote

Pretzel-tanko taipuu moneksi!

1 Viipaloi pretzelit ensin pitkittäin halki ja sen jälkeen puolikkaat vielä pitkittäin kolmeen tai neljään osaan. Paahda hetki kuivalla pannulla tai pariloi.

2 Leikkaa pretzel viipaleiksi. Paahda viipa-leita ja mausta merisuolalla tai maus-teisella sormisuolalla. Tarjoa maustetun kermaviilin kanssa.

3 Leikkaa pretzel pitkittäin jättäen toinen reuna ehjäksi. Täytä tasku esim. salaa-tilla, juustolla ja tomaateilla. Mausta Pick&Mix -yrttikastikkeella.

Page 27: Ep kuvasto 2015 syys issuu

27

BAK

ERY

SU

OLA

ISET

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

PRETZELIT

Page 28: Ep kuvasto 2015 syys issuu

28

BAKERY, LEIVÄT

L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

Page 29: Ep kuvasto 2015 syys issuu

29 RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

SÄMPYLÄT JA ANNOSLEIVÄT

BAK

ERY

LE

IVÄ

T

10min

200-210 °C

Fitness-sämpylä 85237Myyntierä: 50 x 70 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: Jauhoseos [VEHNÄgluteeni, täysjyväVEHNÄjauho, SOIJAproteiinitiiviste, VEHNÄlese, OHRAmallasuute, esikypsytetty VEHNÄjauho, omenan kuitu, happamuudensäätöaine (E262), paahdettu VEHNÄmallasjauho, happamuudensäätöaine (E270)], vesi, SOIJArouhe, pellavansie-men, auringonkukansiemen, SEESAMINSIEMEN, rapsiöljy, hiiva, suola (1,8%). Voimakassuolai-nen. Saattaa sisältää myös kananmunaa, maitoa, selleriä, sinappia, lupiinia.Valmistusohje: Käytä höyryä paiston alussa. Paista 200-210 °C, 10 min.

Heino: 8035434Kespro: 21095137

Ean-koodi

L, P, RUKU, palmu-öljytönSaksa

15 min

180 °C

Tumma rouhekolmio 85133Myyntierä: 40 x 80 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, auringonkukansiemen, pellavansiemen, SOIJArouhe, täysjy-väVEHNÄjauho, RUISmallasjauho, SEESAMINSIEMEN, hiiva, VEHNÄgluteeni, jodioitu suola (1,3 %), RUISjauho, OHRAmallasjauho, tattari, RUIShiutale, mallasVEHNÄjauho, mausteet (ko-rianteri, fenkoli, kumina), glukoosi, OHRAmallasuute, kasvikuitu, VEHNÄsuurimo, aromi. Voima-kassuolainen. Saattaa sisältää myös lupiinia, sinappia ja maitoa.Valmistusohje: Paista 180 °C, 15 min. Käytä höyryä runsaasti paiston alussa.

Meira: 1075676Heino: 634188Metro: 0634188Kespro: 20945620

Ean-koodi

L, K, P, KULÄ, LI, palmu öljytönSaksa

tai paista 100 °C,5-10 min

Spelttisydän 793Myyntierä: 50 x 60 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, pellavansiemen, RUIShiutale, kurpitsansiemen, rusina, VEHNÄ-lese, perunahiutale, SPELTTIVEHNÄrouhe (2%), auringonkukansiemen, hiiva, SEESAMINSIE-MEN, tattari, KAURAhiutale, suola (1,3%), kasviöljy (rapsi), VEHNÄGLUTEENI, RUISjauho, VEHNÄnalkio, mallastettu OHRAjauho, rypälesokeri. Voimakassuolainen. Saattaa sisältää myös maitoa, soijaa, lupiinia, sinappia.Valmistusohje: Sulata huoneenlämmössä noin tunti tai paista 100 °C, 5-10 min.

Meira: 1075670Heino: 989681Kespro: 20820016

Ean-koodi

L, K, P, RUKU, LI, palmu öljytönSaksa

1 h

10-11min

180 °C

Chiasiemensämpylä 7024Myyntierä: 50 x 75 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: Vesi, täysjyväVEHNÄjauho, VEHNÄjauho, chiasiemen (Salvia Hispanica) (5 %), VEH-NÄnjyvä (täysjyvä), durumVEHNÄNjyvä (täysjyvä), täysjyväKAURAhiutale, jodioitu suola (1,3 %), sokeri, kasviöljy (rapsi), täysjyväRUISjauho, pellavansiemen, sokerijuurikaskuitu, VEHNÄglutee-ni, kuivahiiva, hapate [VEHNÄjauho, hapatusaineet], emulgointiaine (E472e), OHRAmallasuute, stabilointiaine (E412), jauhonparanne (askorbiinihappo), hapate. Pinnalla: chiasiemen, KAURA-hiutale. Voimakassuolainen. Saattaa sisältää myös seesaminsiemeniä, hasselpähkinää. Valmistusohje: Paista 180 °C, 10-11 min.

Kespro: 21184577

Ean-koodi

L, K, M, S, RUKU, palmu öljytön Tanska

15-20min

200-210 °C

Iso keisarinsämpylä 85202Myyntierä: 80 x 90 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, auringonkukansiemen, VEHNÄproteiini, perunahiutale, kurpitsan-siemen, suola (1,1 %), esikypsytetty VEHNÄmallasjauho, täysjyväRUIShapantaikina, kuivattu täysjyväVEHNÄhapantaikina, mallasRUIShiutale, sokeri, rypälesokeri, mallasOHRAjauho, malla-sOHRAuute, mallasVEHNÄjauho, mallasVEHNÄuute, mausteet (korianteri, kumina), MAITOhera-jauhe, SOIJAjauho, hiiva, rapsiöljy, KAURAhiutale, SEESAMINSIEMEN, rapsinsiemen, riisijauho, kurkuma, paprika, emulgointiaine (E471), RUISjauho, glukoosi, maltodekstriini, VEHNÄgluteeni, perunatärkkelys, aromi. Saattaa sisältää myös lupiinia.Valmistusohje: Paista 200-210 ºC:ssa 15-20 minuuttia. Käytä höyryä paiston alussa.

Heino: 8037388Kespro: 21027633 4 009837 852024

Ean-koodi

VL, K, P, KULÄ, palmu öljytönSaksa

15 min

180 °C

Kurpitsansiemensämpylä 581Myyntierä: 100 x 80 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, RUISjauho, kurpitsansiemen (10%), hiiva, suola (1,8%), sokeri, VEHNÄGLUTEENI, VEHNÄmallasjauho, kasviöljy (rapsi), paahdettu VEHNÄmallasjauho, OHRA-mallasuute, happamuudensäätöaine (E270). Voimakassuolainen. Saattaa sisältää soijaa, maitoa, sinappia, seesaminsiemeniä, lupiinia. Valmistusohje: Paista 180 °C, 15 min. Käytä höyryä paiston alussa.

Meira: 1072119Heino: 876847Metro: 0876847Kespro: 20031709

Ean-koodi

L, K, P, KULÄ, palmu öljytön Saksa

Page 30: Ep kuvasto 2015 syys issuu

30 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

8-10min

200 °C

Aurinkopala 27218Myyntierä: 40 x 80 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: Jauho (VEHNÄ, RUIS, VEHNÄmallas), vesi, auringonkukansiemen, KAURAnjyvä, pellavansiemen, hiiva, VEHNÄGLUTEENI, jodioitu suola (1,2 %), RUISrouhe, VEHNÄhiutale, ry-pälesokeri, VEHNÄlese, emulgointiaine (E472e, E471), stabilointiaine (E412), happamuudensää-töaine (E170). Saattaa sisältää maitoa, kananmunaa, mantelia, hasselpähkinää, saksanpähkinää, pistaasipähkinää, seesaminsiemeniä ja soijaa.Valmistusohje: Paista 200 °C, 8-10 min.

Meira: 1075599Kespro: 20603649

Ean-koodi

L, KULÄ, palmu-öljytön Luxemburg

BAKERY, LEIVÄT

8-9min

180 °C

Ruis-auringonkukkasämpylä 7023Myyntierä: 70 x 75 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, RUISjyvä (8 %), RUISjauho (7 %), auringonkukansiemen (5 %), kasviöljy ja rasva (palmu, rapsi), hapate [vesi, VEHNÄjauho, RUISjauho, hapatusaineet], OHRA-mallasuute, jodioitu suola (1,1 %), JOGURTTIjauhe, hiiva, sokerijuurikaskuitu, siirappi, emul-gointi aine (E472e), stabilointiaine (E412), etikka, jauhonparanne (askorbiinihappo). Pinnalla: VEHNÄjauho. Saattaa sisältää seesaminsiementä, hasselpähkinää.Valmistusohje: Paista jäisenä 180 °C 8-9 min tai sulatettuna 180 °C 5-6 min.

Meira: 1075682

Ean-koodi

VL, K, P, S, KULÄ Tanska

1-2 h

tai lämmitä kiertoilmauunissa n. 170 °C n. 7 min.

Ruisvarraspala 7154Myyntierä: 60 x 63 g, halkaistu Kypsäpakaste

Ainesosat: RUISjauho ja -rouhe (53 %), VEHNÄjauho, vesi, perunahiutale, siirappi, hiiva, suola (1,2 %), RUISmallas, VEHNÄGLUTEENI.Valmistusohje: Sulata huoneenlämmössä 1-2 h tai kylmiössä 24 h. Jäiset tuotteet voi myös lämmittää kiertoilmauunissa n. 170°C n. 7 min.

Kespro: 21245819

Ean-koodi

L, M, K, P, S, LI, RUKU, palmu öljytönSuomi

8-10min

200 °C

Moniviljapala 27217Myyntierä: 40 x 80 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: Jauho (VEHNÄ, VEHNÄmallas, RUIS, paahdettu OHRAmallas, paahdettu VEHNÄ-mallas), vesi, VEHNÄGLUTEENI, KAURAnjyvä, SOIJAlese, pellavansiemen, hiiva, jodioitu suo-la (1,3 %), auringonkukansiemen, emulgointiaine (E472e, E471), VEHNÄhiutale, RUISrouhe, rypäle sokeri, VEHNÄlese, sakeuttamisaine (E412), stabilointiaine (E412), happa muu den säätö-aine (E170). Voimakassuolainen. Saattaa sisältää kananmunaa, maitoa, mantelia, hasselpähki-nää, saksanpähkinää, pistaasipähkinää ja seesaminsiementä.Valmistusohje: Paista 200 °C, 8-10 min.

Meira: 1075597Heino: 8038066

Ean-koodi

L, KULÄ, palmu-öljytönLuxemburg

15-20min

200-220 °C

Unikonsiemensämpylä 5563Myyntierä: 80 x 50 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, unikonsiemen (7 %), hiiva, suola (1,4 %), rapsiöljy, OHRAmalla-suute, VEHNÄmallasuute, OHRAmallasjauho, VENHÄmallasjauho, VEHNÄnalkio, acerolakirsik-kamehutiiviste. Voimakassuolainen. Saattaa sisältää myös maitoa, soijaa, seesaminsiemeniä. Valmistusohje: Käytä runsaasti höyryä paiston alussa. Paista 200-220 °C, 15-20 min.

Kespro: 20663426

Ean-koodi

L, K, P, LI, KULÄ, palmu öljytön Saksa

15-20min

200-220 °C

Seesaminsiemensämpylä 5564Myyntierä: 80 x 50 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, SEESAMINSIEMEN (7 %), hiiva, suola (1,4 %), rapsiöljy, OHRA-mallasuute, VEHNÄmallasuute, OHRAmallasjauho, VEHNÄmallasjauho, VEHNÄnalkio, acerola-kirsikkamehutiiviste. Voimakassuolainen. Saattaa sisältää myös maitoa, soijaa.Valmistusohje: Käytä runsaasti höyryä paiston alussa. Paista 200-220 °C, 15-20 min.

Meira: 1075594Kespro: 20663427

Ean-koodi

L, K, P, LI, KULÄ, palmu öljytön Saksa

Page 31: Ep kuvasto 2015 syys issuu

31 RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

Annosleipämme taipuvat

moneen – vaikkapa ham-

purilaisiksi. Ne sopivat

hyvin sekä täytettäviksi

että tarjoiltavaksi vaikkapa

buffet-pöydässä.

Helppoa ja hyvää!

31

Helppoa ja hyvää!

31

SÄMPYLÄT JA ANNOSLEIVÄT

BAK

ERY

LEIV

ÄT

Page 32: Ep kuvasto 2015 syys issuu

32 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

n. 4-6 min.

180 °C

Pretzel-bagel 4085Myyntierä: 60 x 85 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, rapsiöljy, SEESAMINsiemen, suola (1,7 %), hiiva, VEHNÄmal-lasjauho, happamuudensäätöaine (E524). Voimakassuolainen. Saattaa sisältää myös soijaa ja maitoa.Valmistusohje: Sulata huoneenlämmössä n. 30 minuuttia suojattuna tai kuumenna uunissa 180 °C, 4-6 min.

Kespro: 21305316

Ean-koodi

L, K, P, KULÄ, palmuöljytönSaksa

30 min

tai paista 180 °C 3-5 min.

Seesambagel 13909Myyntierä: 40 x 80 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, VEHNÄmallasjauho, SOIJA, vesi, rapsiöljy, sokeri, SEESAMINSIEMEN (2%), VEHNÄGLUTEENI, hiiva, suola (1,5%), emulgointiaine (E471, SOIJAlesitiini). Voima-kassuolainen. Saattaa sisältää myös maitoa, kananmunaa, hasselpähkinää, saksanpähkinää ja pecanpähkinää.Valmistusohje: Sulata huoneenlämmössä noin 30 minuuttia tai paista 180 °C 3-5 min.

Heino: 8039204Kespro: 21187036

Ean-koodi

L, palmu öljytönBelgia

BAKERY, LEIVÄT

Focaccia, halkaistu 3030Myyntierä: 48 x 110 g, halkaistu Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, oliiviöljy, ekstraneitsytoliiviöljy, hiiva, suola (1,8%). Voimakassuo-lainen. Saattaa sisältää myös maitoa. Valmistusohje: Sulata n. tunti huoneenlämmössä.

Meira: 1072148Heino: 627489Kespro: 20424641

Ean-koodi

L, K, S, P,LI, KULÄ, palmu öljytön Italia

1 h

Page 33: Ep kuvasto 2015 syys issuu

33

BAK

ERY

LE

IVÄ

T

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

30 min

tai paista 180 °C6 min

Italialainen taskuleipä 104106Myyntierä: 36 x 100 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, KAURA (5,7%), oliiviöljy (2,5%), hiiva, suola (1,7%). Voimakas-suolainen. Saattaa sisältää myös maitoa, soijaa ja seesaminsiemeniä.Valmistusohje: Sulata n. 30 min. huoneenlämmössä. Leikkaa leipä auki taskuksi, täytä ja pariloi 190 °C noin 4 minuuttia. Tai paista jäistä tuotetta uunissa 180 °C noin 6 min, täytä tai tarjoile sellaisenaan.

Heino: 8039203Kespro: 21195156

Ean-koodi

L, K, P, palmu öljytönItalia

SÄMPYLÄT JA ANNOSLEIVÄT

8-10min

200-210 °C

Arinasämpylä 85204Myyntierä: 48 x 100 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, RUISjauho, hiiva, jodioitu suola (1,3 %), VEHNÄhapate, VEHNÄ-gluteeni, extraneitsytoliiviöljy, rypälesokeri, OHRAmallasjauho, LAKTOOSI, mausteuute, yrtti-uute. Voimakassuolainen. Saattaa sisältää myös saksanpähkinää, hasselpähkinää, mantelia, pistaasipähkinää, kananmunaa, seesaminsiementä, soijaa.Valmistusohje: Paista 200-210 °C, 8-10 min.

Heino: 8038642Kespro: 20992231

Ean-koodi

KULÄ, LI, palmu-öljytönLuxemburg

5 min

200-210 °C

Mini-rosmariinifocaccia 3037Myyntierä: 55 x 100 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, neitsytoliiviöljy, oliiviöljy, hiiva, suola ( 1,5%), kuivattu rosmariini (1,2%), perunahiutale, OHRAmallasuute. Voimakassuolainen. Saattaa sisältää myös maitoa. Valmistusohje: Paista 200-210 °C, 5 min.

Meira: 1072857Heino: 8038090

Ean-koodi

L, K, S, P, LI, KULÄ, palmu öljytön Italia

8-10 min

180 °C

Valkosipulifocaccia 12754Myyntierä: 28 x 150 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, valkosipulivoi (8 %) [MAITOrasva, rapsiöljy, vesi, valkosipuli, suo-la, persilja, MAITOproteiini, VEHNÄtärkkelys], mozzarellaJUUSTOraaste (7 %), hiiva, riisijauho, auringonkukkaöljy, rapsiöljy, extra virgin oliiviöljy, sokeri, suola, luontainen valkosipuli-aromi, persilja. Suolapitoisuus 1,3 %. Voimakassuolainen. Valmistusohje: Paista 8-10 min. 180°C.

VL, P, S, K, LI, palmu öljytönAlankomaat

Heino: 8043079Kespro: 21245822

Ean-koodi

10-12 min

170-210 °C

Luomukurpitsansiemensämpylä 9912Myyntierä: 66 x 80 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho*, vesi, kurpitsansiemen*(9 %), MAITOrahka*, pellavansiemen*, RUIS-hiutale*, auringonkukansiemen*, merisuola, VEHNÄhapantaikinajuuri*, kuivattu omena*, hiiva*, LUPIINIrouhe*, SPELTTIVEHNÄmallas*, paahdettu RUISmallas*, acerolakirsikkauute*. Suola-pitoi suus 1,8 %.Voimakassuolainen. Valmistusohje: Käytä höyryä paiston alussa. Paista 170-210 ºC, 10-12 min.

*luonnonmukaisesti tuotettu

Heino: 633958Metro: 0633958Kespro: 20934109

Ean-koodi

VL, K, P, S, LI, KULÄ, palmu öljytönSaksa

10-15min

200-220 °C

Gourmet minisämpylä 75822Myyntierä: 120 x 37,5 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: Oliiviciabatta: VEHNÄjauho, vesi, oliivi (13 %), oliiviöljy, suola (1,3 %), hiiva, ry-pälesokeri, VEHNÄmallasjauho, maltodekstriini, MAITOherajauhe. Kurpitsansiemensämpylä: VEHNÄjauho, vesi, kurpitsansiemen (11 %), pellavansiemen, hiiva, suola (1,5 %), paahdettu VEHNÄmallasjauho, rapsiöljy, OHRAmallasuute, acerolakirsikkamehutiiviste. Vehnäsämpy-lä: VEHNÄjauho, vesi, hiiva, suola (1,6 %), rapsiöljy, OHRAmallasuute, VEHNÄmallasuute, OHRAmallasjauho, VEHNÄmallasjauho, VEHNÄnalkio, acerolakirsikkamehutiiviste. Unikonsie-mensämpylä: VEHNÄjauho, vesi, unikonsiemen (7 %), hiiva, suola (1,5 %), rapsiöljy, OHRA-mallasuute, VEHNÄmallasuute, OHRAmallasjauho, VEHNÄmallasjauho, VEHNÄnalkio, acero-lakirsikkamehutiiviste. Voimakassuolainen. Saattaa sisältää myös soijaa, seesaminsiementä, sinappia.Oliiviciabatta: K, P, LIKurpitsansiemensämpylä, vehnäsämpylä ja unikonsiemensämpylä: M, K, L, P, LI, KULÄValmistusohje: Käytä runsaasti höyryä paiston alussa. Paista 200-220 ºC, 10-15 min.

Meira: 1075674Heino: 8038068Metro: 0574848Kespro: 20833163 4 009837 758227

Ean-koodi

palmu öljytönSaksa

30 kpl/laatu

Page 34: Ep kuvasto 2015 syys issuu

34 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

BAKERY, LEIVÄT

Page 35: Ep kuvasto 2015 syys issuu

35 RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

BAK

ERY

LE

IVÄ

T

GOURMET-NÄKKILEIVÄT

Tarjoiluvalmis.

Gourmet-näkkileipä ruis & speltti 0882Myyntierä: 12 x 220 g Kuivatuote

Ainesosat: Auringonkukansiemen, SEESAMINSIEMEN, täysjyväRUISjauho (16 %), KAURAlese, KAURAhiutale, pellavansiemen, SPELTTIlese (4 %), VEHNÄlese, vesi, suola (1 %). Saattaa sisältää soijaa ja maitoa. Valmistusohje: Tarjoiluvalmis. Säilytys huoneenlämmössä.

Heino: 8039973Kespro: 21273964

Ean-koodi ltk

L, K, P, LI, RUKU, palmu öljytönNorja

Ean-koodi kpl 7071848006755

Tarjoiluvalmis.

Gourmet-näkkileipä yrtti & merisuola 0883Myyntierä: 12 x 220 g Kuivatuote

Ainesosat: Auringonkukansiemen, SEESAMINSIEMEN, kokojyväRUISjauho, KAURAlese, KAURA hiutale, pellavansiemen, SPELTTIlese, VEHNÄlese, vesi, merisuola (1 %), suola (1 %), yrtit (0,1 %) [oregano, timjami, basilika]. Saattaa sisältää soijaa ja maitoa. Suolapitoisuus 2 %. Voimakassuolainen.Valmistusohje: Tarjoiluvalmis. Säilytys huoneenlämmössä.

Heino: 8039974Kespro: 21273965

Ean-koodi ltk

L, K, P, LI, RUKU, palmu öljytönNorja

Ean-koodi kpl 7071848006748

Tarjoiluvalmis.

Gourmet-näkkileipä speltti & kurpitsansiemen 0884Myyntierä: 12 x 220 g Kuivatuote

Ainesosat: SPELTTIhiutale (23 %), auringonkukansiemen, pellavansiemen, KAURAlese, kurpit-sansiemen (11 %), VEHNÄlese, SPELTTIlese, täysjyvÄSPELTTi, vesi, suola (1 %). Saattaa sisäl-tää seesaminsiemeniä, soijaa ja maitoa. Valmistusohje: Tarjoiluvalmis. Säilytys huoneenlämmössä.

Heino: 8039972Kespro: 21273966

Ean-koodi ltk

L, K, P, LI, RUKU, palmu öljytönNorja

Ean-koodi kpl 7071848006762

• Vähemmän hiilihydraatteja (32–33 %)• Korkea proteiinipitoisuus (19–20 %)• Korkea kuitupitoisuus (15–17 %)• Paljon siemeniä (46–47 %) • 100 % täysjyvää• Lisäaineeton• Laktoositon

Tarjoiluvalmis.

Gluteeniton Gourmet-kauranäkkileipä 0906Myyntierä: 12 x 190 g kauranäkkileipä Kuivatuote

Ainesosat: Auringonkukansiemen, gluteeniton KAURAryyni (19 %), SEESAMINSIEMEN, pella-vansiemen, riisilesekuitu, hunaja, perunakuitu, rapsiöljy, sokerijuurikaskuitu, ruoko sokeri, vesi, suola (1 %), SOIJAöljy. Valmistusohje: Tarjoiluvalmis. Säilytys huoneenlämmössä.

Kespro: 21274354

Ean-koodi ltk

Ean-koodi kpl

M, L, K, P, G, LI, RUKU, palmu-öljytönNorja

Page 36: Ep kuvasto 2015 syys issuu

36 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

12-15 min

200 ºC

Pieni ruisaurinkopatonki 302784Myyntierä: 50 x 140 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, auringonkukansiemen (8 %), RUISrouhe (2 %), RUISjauho (1,7 %), hiiva, suola (1,2 %), pellavansiemen, paahdettu VEHNÄmallasjauho, VEHNÄrouhe, VEHNÄlese, OHRAmallasuute, VEHNÄGLUTEENI, VEHNÄmallasjauho, ravintohiiva, rypälesokeri, mausteet (korianteri, kumina, inkivääri, sarviapila, paprika, galangajuuri, chilipaprika, sipuli, kur-kuma), emulgointiaine (E472e), hapettumisenestoaine (askorbiinihappo). Saattaa sisältää myös hasselpähkinää, saksanpähkinää, mantelia, seesaminsiemeniä, maitoa, kananmunaa, soijaa Valmistusohje: Paista 200 ºC, 12-15 min.

Heino: 8038015Kespro: 21168805

Ean-koodi

L, palmu öljytönRanska

BAKERY, LEIVÄT

12-15min

190-200 °C

Kuuden viljan patonki 3302Myyntierä: 30 x 250 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, hiiva, ruskea pellavansiemen, keltainen pellavansiemen, VEHNÄ-GLU TEENI, suola (1,1 %), maissisuurimo, hirssinsiemen, SEESAMINSIEMEN, paahdettu OHRA-mallasjauho, auringonkukansiemen, paahdettu VEHNÄmallasjauho, unikonsiemen, VEHNÄN-alkio, VEHNÄmallasjauho, ravintohiiva, jauhonparanne (askorbiinihappo).Valmistusohje: Höyrytä paiston alkuvaiheessa. Paista 190-200 °C, 12-15 min.

Heino: 8038081 6 418229 033022

Ean-koodi

L, K, KULÄ Ranska

25-30min

175-180 °C

Iso vehnäpatonki 310137Myyntierä: 20 x 470 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, hiiva, suola (1,2 %), kuivatettu RUIShapate, VEHNÄGLUTEENI, VEHNÄmallasjauho, ravintohiiva, jauhonparanne (askorbiinihappo). Saattaa sisältää myös man-telia, saksanpähkinää, seesaminsiemeniä. Saattaa sisältää myös maitoa, soijaa. saksanpähkinää.Valmistusohje: Paista jäisenä 175-180 °C, 25-30 min. tai sulatettuna 175-180°C, 20-25 min.

Heino: 8038013

Ean-koodi

L, K, S, M, palmu öljytön Ranska

22-25min

175 °C

Unikonsiemenpatonki 310287 Myyntierä: 40 x 250 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, sininen unikonsiemen (1,5 %), ruskea pellavansiemen, hirssinsie-men, VEHNÄgluteeni, suola (1,2 %), hiiva, RUIShapantaikina, SEESAMIN SIEMEN, RUISjauho, durumVEHNÄsuurimo, auringonkukansiemen, maissi jauho, OHRAjauho, KAURAjauho, tattari-jauho, paahdettu mallasOHRAjauho, mallas VEHNÄ jauho, ravintohiiva, emulgointiaine (E472e), jauhonparanne (askorbiinihappo). Saattaa sisältää myös saksanpähkinää. Valmistusohje: Paista 180-190 °C, n. 15 min.

Heino: Kespro:

Ean-koodi

M, L, K, S, KULÄ, palmuöljytön Ranska

22-25min

175 °C

Seesaminsiemenpatonki 310282Myyntierä: 40 x 250 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat:VEHNÄjauho, vesi, SEESAMINSIEMEN (2 %), ruskea pellavansiemen, hirssinsiemen, VEHNÄgluteeni, suola (1,2 %), hiiva, RUIShapantaikina, RUISjauho, durumVEHNÄsuurimo, auringonkukansiemen, maissijauho, OHRAjauho, KAURAjauho, tattarijauho, paahdettu mallas-OHRAjauho, mallasVEHNÄjauho, ravintohiiva, emulgointiaine (E472e), jauhonparanne (askorbii-nihappo). Saattaa sisältää myös saksanpähkinää.Valmistusohje: Paista 180-190 °C, n. 15 min.

Heino:

Ean-koodi

M, L, K, S, KULÄ, palmuöljytön Ranska

Page 37: Ep kuvasto 2015 syys issuu

37

BAK

ERY

LE

IVÄ

T

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

PATONGIT

Page 38: Ep kuvasto 2015 syys issuu

38 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

BAKERY, LEIVÄT

1 h

+ lämmitä halutessasi uunissa

200 °C, 1-2 min

Ruisleipä, revitty, halkaistu 9210Myyntierä: 42 x 240 g Kypsäpakaste

Ainesosat: RUIS 43 % (jauhoina, rouheena ja maltaana), vesi, VEHNÄjauho, perunahiutale [peru-na, kurkuma], VEHNÄGLUTEENI, hiiva, suola (1,2 %). Sisältää ruista 62,4 % viljaraaka-aineista. Valmistusohje: Sulata 1 tunti huoneenlämmössä. Lämmitä halutessasi uunissa 200 °C, 1-2 min.

Meira: 1072129Metro: 0043737Heino: 8030358Kespro: 20227505

Ean-koodi

L, RUKU, M, K, P, S, palmu öljytönSuomi

40-45min

175-180 °C

Aurinkoleipä 8071Myyntierä: 12 x 440 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, auringonkukansiemen (4 %), suola (1,2 %), hiiva, VEHNÄGLU-TEENI, RUIShapate, mallasVEHNÄjauho, ravintohiiva, jauhonparanne (askorbiinihappo). Saattaa sisältää myös mantelia, saksanpähkinää, seesaminsiemeniä.Valmistusohje: Paista jäisenä 175-180 ºC, 40-45 min tai sulatettuna 35-40 min.

Meira: 1072140Heino: 8010459Kespro: 20495391

Ean-koodi

L, K, M, S, palmu-öljytönRanska

30-35 min

175-180 °C

Monivilja-paveleipä 8093Myyntierä: 15 x 450 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, auringonkukansiemen (6,5 %), hapate, VEHNÄGLUTEENI, ruskea pellavansiemen (1,7 %), KAURAhiutale (1,7 %), hirssinsiemen (1,7 %), suola (0,6%), paahdettu VEHNÄmallasjauho, maissijauho (0,5%), RUIShapate, hiiva, VEHNÄmallasjauho, ravintohiiva, jauhonparanne (askorbiinihappo). Saattaa sisältää myös mantelia ja seesaminsiementä.Valmistusohje: Paista 175-180 ºC, 30-35 min.

Meira: 1072854Kespro: 20832615 6 418229 080934

Ean-koodi

L, M, K, S, KULÄ, palmu öljytönRanska

17min

200 °C

Arinaleipä 5711Myyntierä: 20 x 350 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, suola (1,5 %), hiiva. Voimakassuolainen. Saattaa sisältää myös kananmunaa, maitoa, hasselpähkinää, saksanpähkinää, mantelia, soijaa, seesaminsiemeniä. Valmistusohje: Paista 200 °C, 17 minuuttia.

Heino: 472019 6 418229 098809

Ean-koodi

L, LI, palmu öljytönPuola

40-45 min

175-180 °C

Maissi-aurinkoleipä 310046Myyntierä: 20 x 350 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, maissihiutale (5 %), VEHNÄGLUTEENI, maissijauho (2 %), aurin-gonkukansiemen (2 %), hiiva, suola (1,4 %), emulgointiaine (E471), SEESAMINSIEMEN, maus-teet (muskottipähkinä, kurkuma, korianteri), rypälesokeri, aromi, ravintohiiva, mallas VEHNÄ-jauho, jauhonparanne (askorbiinihappo). Pinnalla: maissihiutale. Voimakassuolainen. Saattaa sisältää myös mantelia, saksanpähkinää. Valmistusohje: Paista jäisenä 175-180 ºC, 40-45 min tai sulatettuna 35-40 min.

Kespro: 21164244

Ean-koodi

L, K, M, S, palmu-öljytönRanska

15-18 min

180 °C

Luomuruisaurinkoleipä 18120000Myyntierä: 9 x 900 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: Vesi, RUISsihtijauho*, hapantaikinajuuri (RUISjauho*, vesi), RUISjauho*, aurin-gonkukansiemen*(6%), pellavansiemen*, RUISjyvä*, OHRamallasuute*, jodioitu suola (1,1%), hiiva, jauhonparanne (askorbiinihappo). Pinnalla : auringonkukansiemen*. Sisältää ruista 51 %. Saattaa sisältää myös seesaminsiemeniä.Valmistusohje: Sulatus ennen paistoa. Paista 180ºC:ssa, 15-18 min. Paistoarvot ovat ohjeelliset.

*luonnonmukaisesti tuotettu

Kespro: 21217433

Ean-koodi

L, K, M, P, S, RUKU, palmu öljytönTanska

Page 39: Ep kuvasto 2015 syys issuu

39

BAK

ERY

LE

IVÄ

T

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

RUOKALEIVÄT

40-45 min

175-180 °C

Pyöreä kuuden viljan leipä 260Myyntierä: 20 x 280 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, jauho-siemenseos (13 %) [VEHNÄjauho, RUISjauho, maissijauho, OHRAjauho, KAURAjauho, tattarijauho, paahdettu mallasOHRAjauho, DURUMVEHNÄsuurimo, ruskea pellavansiemen, hirssinsiemen, SEESAMINSIEMEN, auringonkukansiemen], VEHNÄGLU-TEENI, suola (1,2 %), hiiva, RUIShapate, mallasVEHNÄjauho, emulgointiaine (E472e), hapettu-misenestoaine (askorbiinihappo). Saattaa sisältää myös mantelia, saksanpähkinää.Valmistusohje: Paista jäisenä 175-180 °C, 40-45 min tai sulatettuna 35-40 min.

Heino: 8038085Kespro: 20514850

Ean-koodi

L, K, M, S, KULÄ, palmu öljytönRanska

35-40 min

175-180 °C

Maalaisleipä 654Myyntierä: 20 x 280 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, RUISjauho, suola (1,2 %), VEHNÄGLUTEENI, hiiva, kuivattu RUIShapate, VEHNÄlese, mallasVEHNÄjauho, ravintohiiva, paahdettu OHRAmallasjauho, ha-pettumisenestoaine (askorbiinihappo). Pinnalla: RUISjauho. Saattaa sisältää myös mantelia, saksanpähkinää, seesaminsiemeniä.Valmistusohje: Paista jäisenä 175-180 °C, 35-40 min tai sulatettuna 30-35 min.

Heino: 751032Kespro: 20031728

Ean-koodi

L, K, M, S, KULÄ, palmu öljytönRanska

10-12 min

Maalaisciabatta 55309Myyntierä: 14 x 250 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, perunajauho- ja hiutale (7 %), MAITOjauhe, mallas VEHNÄjauho, sokeri, suola (1,7 %), hiiva, mauste (kurkuma). Voimakassuolainen. Saattaa sisältää myös soijaa ja seesaminsiemeniä.Valmistusohje: Paista n. 10-12 min. 180-190 °C.

Ean-koodi

VL, K, P, LI, palmu-öljytönItalia

180-190 °C

Page 40: Ep kuvasto 2015 syys issuu

40 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

VIIPALOIDUT VUOKALEIVÄT

n. 16 viipaletta/

leipä

3 h

Grahamtoastviipaleet 7015Myyntierä: 6 x 800 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, GRAHAMjauho (9%), kuivatettu hapate [VEHNÄjauho, hapa tus-aineet], jodioitu suola (1,1 %), hiiva, sikurikuitu, KAURAkuitu, sokeri, kasviöljy (rapsi), säilöntä-aine (E282), VEHNÄgluteeni, kasviperäinen emulgointiaine (E481, E471), jauhonparanne (askor-biinihappo). Pinnalla: grahamjauho. Valmistusohje: Sulata 3 tuntia huoneenlämmössä.

Kespro: 20945621 5 701246 105751

Ean-koodi

L, K, M, P, S, KULÄ, palmu öljytönTanska

n. 16 viipaletta/

leipä

3 h

Maissitoastviipaleet 7014Myyntierä: 6 x 800 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, maissihiutale (4 %), kasviöljy (rapsi), kuivattu hapate [VEHNÄjau-ho, hapatusaineet], maissirouhe (1%), jodioitu suola (1,1 %), hiiva, sokeri, säilöntäaine (E282), OHRAmallasuute, OHRAmallas, jauhonparanne (askorbiinihappo). Pinnalla: maissihiutale.Valmistusohje: Sulata 3 tuntia huoneenlämmössä.

Heino: 8038087Kespro: 20945616

Ean-koodi

L, K, M, P, S, palmu öljytönTanska

Page 41: Ep kuvasto 2015 syys issuu

41 RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia RUKU = runsaskuituinen RUKU = runsaskuituinen RUKU = runsaskuituinen RUKU = runsaskuituinen

Kesäterveiset Rosalasta!Suomalaiset saaristolais leipämme leivotaan käs ityönä Rosalan saarella täysin ilman lisä-aineita. Leivonnassa suositaan paikal lisia raaka-aineita.

4141

BAK

ERY

LEIV

ÄT

SAARISTOLAISLEIVÄT ROSALASTA

n. 15 viipaletta/

leipä

4 h

Pyöreä pieni saaristolaisleipä 1310Myyntierä: 18 x 230 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Piimä (MAITO), siirappi, RUISmallasrouhe, VEHNÄjauho, RUISjauho, VEHNÄlese, auringonkukansiemen, hiiva, suola (0,8%).Valmistusohje: Sulata yön yli kylmiössä tai 4 tuntia huoneenlämmössä.

Meira: 1072126Heino: 204461Metro: 0204461Kespro: 20107776

Ean-koodi

S, P, LI, K, KULÄ, palmu öljytönSuomi

n. 9 viipaletta/

leipä

4 h

Bengtskärin limppu 1320Myyntierä: 12 x 430 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Piimä (MAITO), RUISjauho, VEHNÄjauho, KAURAhiutale, siirappi, VEHNÄlese, RUIS-mallasrouhe, hiiva, suola (0,6%). Valmistusohje: Sulata yön yli kylmiössä tai 4 tuntia huoneenlämmössä.

Heino: 8002717Kespro: 20691853

Ean-koodi

K, P, S, LI, RUKU, palmu öljytönSuomi

n. 20 viipaletta/

leipä

4 h

Rosalan saaristolaisleipä 1300Myyntierä: 9 x 750 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, rasvaton PIIMÄ, RUISmallasrouhe, RUISjauho, VEHNÄlese, auringon-kukansiemen, siirappi, hiiva, suola (0,8%). Valmistusohje: Sulata yön yli kylmiössä tai 4 h huoneenlämmössä.

Meira: 1072851Heino: 627463Metro: 0627463Kespro: 20514443

Ean-koodi

S, P, LI, K, KULÄ, palmu öljytönSuomi

Page 42: Ep kuvasto 2015 syys issuu

42 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

BAKERY, MAKEAT

2-3 h

Omena-muffi e 5496Myyntierä: 12 x 80 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Sokeri, tomusokeri, omenapyre (12 %), vesi, rapsiöljy, VEHNÄjauho, margariini [kas-virasva ja -öljy (palmu, rapsi, kookos), vesi, suola, aromi], tuorejuusto [MAITO, KERMA, MAITO-proteiini, hapate], KANANMUNAjauhe, kaneli, perunatärkkelys, maltodekstriini, VEHNÄtärkkelys, muunnettu maissitärkkelys (E1422), sakeuttamisaine (E440), nostatusaine (E450, E500), KA-NANMUNANvalkuaisjauhe, suola, aromi. Saattaa sisältää myös mantelia.Valmistusohje: Sulatus 2-3 tuntia huoneenlämmössä.

Heino: 8044502Kespro: 21271931

Ean-koodi

SRuotsi

1-2 h

Iso vadelmamuffi nssi 40407Myyntierä: 16 x 160 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, sokeri, rapsiöljy, KANANMUNA, vadelmatäyte [sokeri, vesi, vadelma (2 %), emulgointiaine (E440), sakeuttamisaine (E410), happamuudensäätöaine (sitruunahap-po), aromi, säilöntäaine (E202, E211)], vesi, kuorrute [sokeri, kovetettu kasvirasva (kookos), emulgointiaine (auringonkukkalesitiini), aromi, väri (E171)], muunnettu maissitärkkelys, kosteu-densäilyttäjä (E422), MAITOhera, suola, nostatusaineet (E500, E450), emulgointiaine (E471), VEHNÄGLUTEENI, koristerae [sokeri, vesi, glukoosisiirappi, väri (punajuurimehu), pintakäsittely-aine (mehiläisvaha)], KANANMUNANvalkuaisjauhe, stabilointiaine (E415), aromi, hapet tu mi sen-esto aine (askorbiinihappo). Saattaa sisältää soijaa, mantelia, hasselpähkinää, saksanpähkinää ja pecanpähkinää.Valmistusohje: Sulatus 1-2 tuntia huoneenlämmössä.

Heino: 984161Kespro: 20937220

Ean-koodi

VL, palmu öljytönNorja

1-2 h

Iso tuplasuklaamuffi nssi 406Myyntierä: 16 x 160 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Sokeri, VEHNÄjauho, rapsiöljy, KANANMUNA, suklaakuorrute (8,5%) [sokeri, kove-tettu kasvirasva (kookos), kaakaomassa, rasvaton kaakaojauhe, emulgointiaine (auringonkuk-kalesitiini)], tumma- ja maitosuklaa (6,5 %) [kaakaomassa, sokeri, täysMAITOjauhe, kaakaovoi, emulgointiaine (SOIJAlesitiini)], vanilja-aromi, vesi, rasvaton kaakaojauhe, kosteudensäilyttäjä (E422), muunnettu maissitärkkelys, suola, nostatusaine (E500, E450), emulgointiaine (E471), VEHNÄGLUTEENI, KANANMUNAnvalkuaisjauhe, aromi, hapettumisenestoaine (askorbiinihap-po). Saattaa sisältää myös mantelia, hasselpähkinää, saksanpähkinää ja pecanpähkinää.Valmistusohje: Sulatus 1-2 tuntia huoneenlämmössä.

Heino: 123737Metro: 0123737Kespro: 20735988

Ean-koodi

VL, KULÄ, palmu öljytönNorja

1-2 h

Iso metsämarjamuffi nssi 137007Myyntierä: 16 x 150 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, sokeri, kasviöljy (rapsi), KANANMUNA, tuorejuustotäyte (7 %) [tuo-rejuusto (MAITO), vesi, sokeri, glukoosisiirappi, KANANMUNA, muunnettu tärkkelys, sakeutta-misaine (E460, E415), hapot (E270), emulgointiaine (E471), säilöntäaine (E202), suola, hapettu-misenestoaine (E392, E306)], vesi, marjat (11,8 %) [punaviinimarja, mustaviinimarja, vadelma, mustikka], muunnettu tärkkelys (E1422), kosteudensäilyttäjä (glyseroli), MAITOhera, suola, nostatusaine (E450, E500), emulgointiaine (E471), VEHNÄgluteeni, KANANMUNAnvalkuaisjau-he, stabilointiaine (E415), säilöntäaine (E202), aromi. Saattaa sisältää myös soijaa, mantelia, pecanpähkinää, saksanpähkinää ja hassel pähkinää.Valmistusohje: Sulatus 1-2 tuntia huoneenlämmössä.

Heino: 8044413Kespro: 21245820

Ean-koodi

VL, palmu öljytönNorja

1-2 h

Iso mustikkamuffi nssi 4097Myyntierä: 16 x 160 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, sokeri, rapsiöljy, KANANMUNA, mustikkahillo [sokeri, mustikka (9,1 %), sakeuttamisaine (E440), happamuudensäätöaine (sitruunahappo), säilöntäaine (E211, E202)], vesi, mustikka (5 %), muunnettu maissitärkkelys, kosteudensäilyttäjä (E422), suola, nostatusaineet (E500, E450), emulgointiaine (E471), VEHNÄGLUTEENI, KANANMUNANvalkuais-jauhe, stabilointiaine (E415), aromi, hapettumisenestoaine (askorbiinihappo). Saattaa sisältää maitoa, soijaa, mantelia, hasselpähkinää, saksanpähkinää ja pecanpähkinää.Valmistusohje: Sulatus 1-2 tuntia huoneenlämmössä.

Kespro: 20735986

Ean-koodi

L, palmu öljytönNorja

1-2 h

Porkkanamuffi nssi 3367Myyntierä: 16 x 120 g Kypsäpakaste

Heino: 8040187Metro: 0119545Kespro: 20735990

Ean-koodi

VL, palmu öljytönNorja

Ainesosat: VEHNÄjauho, sokeri, porkkanaraaste (10,2 %), KANANMUNA, rapsiöljy, tuorejuus-totäyte (8,3 %) [tuorejuusto (MAITO), vesi, sokeri, glukoosisiirappi, KANANMUNA, muunnettu maissitärkkelys, sakeuttamisaine (E460i, E466, E415), happo (E270), emulgointiaine (E471), säi-löntäaine (E202), suola, hapettumisenestoaine (E392, E306)], vesi, muunnettu maissitärkkelys, SAKSANPÄHKINÄ, kosteudensäilyttäjä (E422), MAITOhera, suola, nostatusaine (E500, E450), emulgointiaine (E471), VEHNÄGLUTEENI, KANANMUNANvalkuaisjauhe, kaneli, stabilointiaine (E415), aromi, hapettumisenestoaine (askorbiinihappo).Valmistusohje: Sulatus 1-2 tuntia huoneenlämmössä.

Page 43: Ep kuvasto 2015 syys issuu

43

BAK

ERY

M

AK

EAT

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

PREMIUM-MUFFINSIT

Page 44: Ep kuvasto 2015 syys issuu

44 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

Ihanaiset cookiet maistu-

vat yhtä hyviltä olet sitten

Jenkeissä tai koto-

Suomessa :)

Hemmottele asiakkaitasi

rapeilla cookieilla, joihin

on leivottu belgialaista

suklaata.

Suklaavaahto tai vanilja -

jäätelö keksien välissä

triplaavat nautinnon.

rapeilla cookieilla, joihin

Suklaavaahto tai vanilja -

jäätelö keksien välissä

triplaavat nautinnon.Suklaavaahto tai vanilja -

BAKERY, MAKEAT

30-60min

Mansikkadonitsi 5040Myyntierä: 36 x 58 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Jauho (VEHNÄ, SOIJA), sokeri, kasviöljy ja -rasva (palmu, rapsi, auringonkukka, koo-kos), vesi, glukoosisiirappi, rypälesokeri, hiiva, VEHNÄtärkkelys, suola, emulgointiaine (E471, E481, E472e, E473), stabilointiaine (sorbitoli, E516), nostatusaine (E450i, E500ii), rasvaton MAITOjauhe, MAITOherajauhe, sakeuttamisaine (E406, arabikumi, johanneksenleipäpuujauhe), luontainen aromi, punajuurimehutiiviste, pintakäsittelyaine (E904), väri (E171, kurkumiini; pi-naatti). Saattaa sisältää myös kananmunaa ja mantelia. Valmistusohje: Sulata donitsit pakkauksessa huoneenlämmössä n. 30-60 min. Poista suoja-muovi, kun tuotteet ovat sulaneet.

Meira: 1073569Heino: 8005332Kespro: 20132972

Ean-koodi

VLRanska

Page 45: Ep kuvasto 2015 syys issuu

45

BAK

ERY

MA

KEA

T

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

DONITSIT & COOKIET

30 min

Valkosuklaa-pecancookie 22918Myyntierä: 60 x 45 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Sokeri, VEHNÄjauho, kasviöljy ja -rasva (rapsi, palmu), KANANMUNA, PECANPÄHKI-NÄ (5,5 %), täysMAITOjauhe, kaakakovoi, vesi, nostatusaine (E450i, E500ii), inverttisokerisiirap-pi, suola, luontainen aromi, VEHNÄtärkkelys, emulgointiaine (SOIJAlesitiini, E471), vaniljauute, happamuudensäätöaine (sitruunahappo), aromi. Saattaa sisältää myös hasselpähkinää, mante-lia, saksanpähkinää, pistaasipähkinää.Valmistusohje: Sulata huoneenlämmössä noin 30 min.

Meira: 1074205Heino: 490706Kespro: 20271622

Ean-koodi

KULÄRanska

30 min

Tuplasuklaacookie 23115Myyntierä: 60 x 45 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Sokeri, VEHNÄjauho, kasviöljy ja -rasva (rapsi, palmu), kaakaomassa, KANANMUNA, kaakao, vesi, nostatusaine (E450i, E500ii), suola, VEHNÄtärkkelys, emulgointiaine (SOIJAlesi-tiini, E471), vaniljauute, happamuudensäätöaine (sitruunahappo), aromi. Saattaa sisältää myös hasselpähkinää, mantelia, saksanpähkinää, pecanpähkinää, pistaasipähkinää ja maitoa.Valmistusohje: Sulata huoneenlämmössä noin 30 min.

Meira: 1074763Heino: 8035691Metro: 0134361Kespro: 21102897

Ean-koodi

L, KULÄRanska

30 min

Suklaahippucookie 23114Myyntierä: 60 x 45 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Sokeri, VEHNÄjauho, kasviöljy ja -rasva (rapsi, palmu), kaakaomassa, KANANMUNA, vesi, nostatusaine (E450i, E500ii), suola, VEHNÄtärkkelys, inverttisokerisiirappi, emulgointiaine (SOIJAlesitiini, E471), vaniljauute, luontainen aromi, happamuudensäätöaine (sitruunahappo), hapettumisenestoaine (sitruunahappo), aromi. Saattaa sisältää myös hasselpähkinää, mantelia, pecanpähkinää, saksanpähkinää, pistaasipähkinää ja maitoa. Valmistusohje: Sulata huoneenlämmössä noin 30 min.

Kespro: 21102896

Ean-koodi

L, KULÄRanska

Page 46: Ep kuvasto 2015 syys issuu

46 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

BAKERY, MAKEAT

1-2 h

Super voisilmäpulla 7150Myyntierä: 32 x 80 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, VOI (15%), vesi, sokeri, KANANMUNA, hiiva, vähälaktoosinen MAI-TOjauhe, vaniljakreemijauhe [sokeri, sakeuttamisaine (E1414, E404), kovetettu kasvirasva (koo-kos), suola, MAITOproteiini, aromit (mm. vanilja, vanilliini), väri (E160a)], suola, emulgointiaine (E481, E472e), muunnettu tärkkelys, kardemumma. Valmistusohje: Sulata huoneenlämmössä 1-2h tai yön yli kylmiössä.

Kespro: 21195155

Ean-koodi

VL, P, S, palmu-öljytönSuomi

1 h

+ lämmitä halutessasi

uunissa

Voisilmäpulla 7157Myyntierä: 50 x 70 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, VOI (14,3 %), sokeri, KANANMUNA, hiiva, vesi, laktoositon vanillii-nikreemijauhe [sokeri, muunnettu tärkkelys (peruna), happamuudensäätöaineet (E170, E327), kasvirasva (palmu), MAITOproteiini, KANANMUNANvalkuaisjauhe, aromi (vanilliini), glukoosisii-rappi, suola, väri (E160a)], paranne [VEHNÄGLUTEENI, VEHNÄjauho, VEHNÄmallasjauho] suola, kardemumma. Saattaa sisältää myös seesaminsiemeniä ja mantelia.Valmistusohje: Sulata 1 h huoneenlämmössä. Lämmitä halutessasi uunissa 200 °C, 1-2 min.

Heino: 8010458Meira: 1073568Kespro: 20182912

Ean-koodi

VL, SSuomi

1 h

+ lämmitä halutessasi

uunissa

Glögipulla 7162Myyntierä: 50 x 75 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, glögitäyte [vadelmamarmeladi (sokeri, vadelma, vesi, muunneltu maissitärkkelys (E1422), väri (E163)), kardemumma, kaneli, neilikka], sokeri, VOI, ruskeapipari [VEHNÄjauho, sokeri, laktoositon margariini (osittain kovetettu kasvirasva (rapsi-, palmuöljy), vesi, suola, emulgointiaine (E471) (palmu), sokeri, aromi), siirappi, KANANMUNA, neilikka], KANANMUNA, hiiva, laktoositon vanilliinikreemijauhe [sokeri, muunnettu tärkkelys (peruna), kasvirasva (palmu), MAITOPROTEIINI, KANANMUNANvalkuaisjauhe, aromi (vanilliini), glukoo-sisiirappi, suola], jauhonparanne [VEHNÄGLUTEENI, VEHNÄjauho, VEHNÄmallasjauho], suola, kardemumma, vesi. Saattaa sisältää myös seesaminsiemeniä ja mantelia. Valmistusohje: Sulata huoneenlämmössä 1h. Lämmitä halutessasi uunissa 200 ºC 1-2 min.

Meira: 1073573Heino: 225292Kespro: 20318474

Ean-koodi

VLSuomi

Sesonki-

tuote

Page 47: Ep kuvasto 2015 syys issuu

47 RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

1 h

180-190 °C

Kanelikierrepulla 46392Myyntierä: 60 x 100 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, sokeri, kasvirasva ja -öljy (palmu, rapsi, karite), kovetettu kas-virasva ja -öljy (rapsi), fariinisokeri, KANANMUNA, VEHNÄsuurimo, hiiva, VEHNÄGLUTEENI, rasvaton MAITOjauhe, suola, kaneli, muunnettu tärkkelys, kardemumma, MAITOproteiini, KA-NANMUNANvalkuainen, jauhonparanne (E300), emulgointiaine (E472e, E471), entsyymi, aromi, stabilointiaine (E450).Valmistusohje: Paista jäisenä 180-190 °C, 11-15 min. Saadaksesi muhkeamman lopputuloksen kohota tuotetta 60 min. kohotuskaapissa ja paista 180-190 °C, 8-12 min. Halutessasi asettele ensin jäiset pullat paperivuokiin.

Heino: 8044506Kespro: 22171925

Ean-koodi

VL, P, SSuomi

BAK

ERY

M

AK

EAT

PULLAT & MUUT MAKEAT

22-26min

165 -170 ºC

Suklaapulla 410292Myyntierä: 80 x 70 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: Taikina (91%): VEHNÄjauho, VOI (24%), vesi, sokeri, hiiva, VEHNÄ GLUTEENI, KANANMUNA, suola, MAITOhera, mallasVEHNÄjauho, ravintohiiva, jauhonparanne (askorbiini-happo), entsyymit. Täyte (9%): suklaa [sokeri, kaakaomassa (44%), kaakaovoi, emulgointiaine (auringonkukkalesitiini), aromi]. Saattaa sisältää myös mantelia, hasselpähkinää ja pistaasia.Valmistusohje: Sulata huoneenlämmössä 30 min. Paista 165-170 °C, 22-26 min.

Heino: 8037051

Ean-koodi

VL, S, palmu-öljytönRanska

20-25min

190-200 °C

Helmikierre 27098Myyntierä: 60 x 120 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, voi (MAITO), sokeri, KANANMUNAnvalkuainen, glukoosi-fruk-toosisiirappi, hiiva, muunnettu tärkkelys, KANANMUNA, suola, rasvaton MAITOjauhe, laktoosi (MAITO), MAITOproteiini, kermajauhe (MAITO), MAITOherajauhe, emulgointiaine (E472e), väri (kurkumiini, porkkanauute), stabilointiaineet (E450, E516), sakeuttamisaine (E401), aromi, jau-honparanne (askorbiinihappo, E920), entsyymi. Saattaa sisältää myös pecanpähkinää, hassel-pähkinää, mantelia, seesaminsiemeniä, soijaa.Valmistusohje: Paista 190-200 °C, 20-25 min.

Meira: 1073754Kespro: 20603648

Ean-koodi

palmu öljytönBelgia

23-25 min

160 °C

Rusinapulla 0846Myyntierä: 60 x 96 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: Vesi, VEHNÄjauho, VOI (13,5 %), rusina (11 %), sokeri, hiiva, täysMAITOjauhe, VEH-NÄgluteeni, muunnettu tärkkelys, MAITOherajauhe, KANANMUNA, suola, rasvaton MAITOjauhe, hyytelöimisaine (E401, E341ii, E450iii), emulgointiaine (E472e), luontainen aromi, jauhonpa-ranne (askorbiinihappo), väri (E160a), entsyymi. Saattaa sisältää myös soijaa, pecanpähkinää, hasselpähkinää, mantelia ja seesaminsiemeniä.Valmistusohje: Paista 160 °C, 23-25 min.

Ean-koodi13291810008469

palmuöljytönRanska

25 min

180-190 °C

Italialainen omenapaistos 1708Myyntierä: 80 x 90 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, kasvimargariini [kasviöljy (auringonkukka), kasvirasva (palmu), vesi, emulgointiaine (E471), happamuudensäätöaine (sitruunahappo), aromi], vesi, sokeri, omenatäy-te [omena (5 %), sokeri, vesi, omenasose (1 %), muunnettu tärkkelys, happamuudensäätöaine (sitruunahappo), aromi], vaniljakreemi (rasvaton MAITOjauhe, sokeri, vesi, KANANMUNAnkel-tuainen, glukoosisiirappi, muunnettu tärkkelys, MAITOproteiini, aromi), KERMAjauhe [sokeri, muunnettu tärkkelys, MAITOherajauhe, kasvisrasva (kookos), rasvaton MAITOjauhe, rypäleso-keri, sakeuttamisaine (E450, E401), suola, paakkuuntumisenestoaine (E500), aromi, väri (karote-noidit)], suola, hiiva. Saattaa sisältää myös lupiinia, hasselpähkinää, mantelia, seesaminsiemeniä ja soijaa. Valmistusohje: Paista 180-190 ˚C, 25 min.

Kespro: 20931538

Ean-koodi

Italia

25 min

180-190 °C

Metsämarjapaistos 0813Myyntierä: 60 x 90 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄJAUHO, kasvimargariini [kasviöljy (auringonkukka, palmu), kasvirasva (palmu), vesi, emulgointiaine (E471), happamuudensäätöaine (sitruunahappo), keinotekoiset aromit], vesi, maitokermatäyte [MAITO, KERMA, sokeri, glukoosi-fruktoosisiirappi, muunnettu tärkkelys, emulgointiaine (E471), keinotekoiset aromit (sisältää MAITOA), väri (E171)], sokeri, metsämarjatäyte [glukoosi-fruktoosisiirappi, sokeri, vadelma (1,8%), punaviinimarja (0,6%), mansikka (0,3%), karhunvatukka (0,2%), mustikka (0,2%), muunnettu tärkkelys, vesi, hyyte-löimisaine (E440), keinotekoiset aromit, happamuudensäätöaine (sitruunahappo)], suola, väri (E162, E120e, E163), VEHNÄmallasjauho, hiiva, keinotekoiset aromit. Saattaa sisältää myös kananmunaa, mantelia, hasselpähkinää, pistaasipähkinää, saksanpähkinää, soijaa, seesaminsie-meniä ja lupiinia. Valmistusohje: Paista 180-190 °C, 25 min.

Meira: 107406Heino: 8039477Metro: 0332239Kespro: 21195159

Ean-koodi

VLItalia

Page 48: Ep kuvasto 2015 syys issuu

48 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

14-16min

180 °C

Mini pecanpähkinäviineri 7082Myyntierä: 100 x 40 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: Kasvirasva ja -öljy (rapsi, palmu, kookos), VEHNÄjauho, vesi, sokeri, PEKAANI-PÄHKINÄ (6 %), ruskea sokeri, muunnettu perunatärkkelys, kasviperäinen emulgointiaine (auringonkukka- ja rapsilesitiini, E471, E472e), suola, aromi, kuivattu hiiva, MAITOproteiini, MAITOherajauhe, stabilointiaine (E440, E412, E401, E516, E450), VEHNÄgluteeni, MAITOjauhe, glukoosisiirappi, väri (E170, E160a), LAKTOOSI, jauhonparanne (askorbiinihappo), happamuu-densäätöaine (sitruunahappo), A-vitamiini. Päällä: PEKAANIPÄHKINÄÄ. Vaahterasiirapinmakui-nen kuorrute: glukoosisiirappi [glukoosisiirappi, rikkidioksidi], sokeri, vesi, kanadalainen vaah-terasiirappi, melassi, aromi, happamuudensäätöaine (E500, E507). Saattaa sisältää myös soijaa, hasselpähkinää ja kananmunaa.Valmistusohje: Paista 180 °C, 14-16 min. Pursota siirappikuorrute kuumien viinereiden päälle.

Ean-koodi

VLTanska

17-18 min

180 °C

Vaniljaviineri 7041Myyntierä: 48 x 90 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: Vesi, VEHNÄjauho, kasvirasva ja -öljy (rapsi, palmu, kookos), sokeri, muunnettu pe-runatärkkelys, MAITOherajauhe, emulgointiaine (auringonkukka- ja rapsilesitiini, E471, E472e), aprikoosinsiemen, suola, kuivattu hiiva, MAITOproteiini, stabilointiaine (E440, E401, E516, E450, E412), aromi, väri (E170, E160a), VEHNÄ gluteeni, glukoosisiirappi, MAITOjauhe, LAKTOOSI, MANTELI, jauhonparanne (askorbiinihappo), happamuudensäätöaine (sitruunahappo), A-vita-miini. Sokerikuorrute: sokeri, glukoosisiirappi, vesi, kasviöljy (rapsi), happamuudensäätöaine (E260). Saattaa sisältää myös pecanpähkinää, hasselpähkinää ja kananmunaa.Valmistusohje: Paista 180 °C, 18-20 min. Anna jäähtyä, koristele sokerikuorrutteella.

Ean-koodi

VL, STanska

18-20min

180 °C

Pecanpähkinäviineri 7042Myyntierä: 48 x 95 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, kasvirasva ja -öljy (rapsi, palmu, kookos), vesi, sokeri, ruskea sokeri, PEKAANIPÄHKINÄ (3 %), muunnettu perunatärkkelys, kasvisperäinen emulgointiaine (auringon-kukka- ja rapsilesitiini, E471, E472e), suola, kuivahiiva, aromi, MAITOherajauhe, MAITOproteiini, stabilointiaine (E440, E412, E401, E516, E450), VEHNÄgluteeni, glukoosisiirappi, väri (E170, E160a), MAITOjauhe, LAKTOOSI, jauhonparanne (askorbiinihappo), happamuudensäätöaine (sitruunahappo), A-vitamiini. Päällä: PEKAANIPÄHKINÄÄ. Vaahterasiirapinmakuinen kuorrute: glukoosisiirappi [glukoosisiirappi, rikkidioksidi], sokeri, vesi, kanadalainen vaahterasiirappi, me-lassi, aromi, happamuudensäätöaine (E500, E507). Saattaa sisältää myös soijaa, hasselpähkinää ja kananmunaa. Valmistusohje: Paista 180 °C, 18-20 min. Pursota siirappikuorrute kuumien viinereiden päälle.

Ean-koodi

VLTanska

12-13 min

180 °C

Mini vaniljaviineri 7081Myyntierä: 100 x 40 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: Vesi, VEHNÄjauho, kasvirasva ja -öljy (rapsi, palmu, kookos), sokeri, muunnettu pe-runatärkkelys, MAITOherajauhe, emulgointiaine (auringonkukka- ja rapsilesitiini, E471, E472e), aprikoosinsiemen, suola, kuivattu hiiva, MAITOproteiini, stabilointiaine (E440, E401, E516, E450, E412), aromi, väri (E170, E160a), VEHNÄgluteeni, glukoosisiirappi, MAITOjauhe, LAKTOOSI, MANTELI, jauhonparanne (askorbiinihappo), happamuudensäätöaine (sitruunahappo), A-vita-miini. Sokerikuorrute: sokeri, glukoosisiirappi, vesi, kasviöljy (rapsi), happamuudensäätöaine (E260). Saattaa sisältää myös pecanpähkinää, hasselpähkinää ja kananmunaa.Valmistusohje: Paista 180 °C, 14-16 min. Anna jäähtyä, koristele sokerikuorrutteella.

Kespro: 21172422

Ean-koodi

VL, STanska

TANSKALAISET VIINERIT

Page 49: Ep kuvasto 2015 syys issuu

49 RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

BAK

ERY

M

AK

EAT

CROISSANTIT

Page 50: Ep kuvasto 2015 syys issuu

50 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

BAKERY, MAKEAT

18-20min

170 °C

Täysjyväcroissant 6561Myyntierä: 55 x 80 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, VOI 20 %, täysjyväVEHNÄjauho 10,5 %, siemenseos 4 % [uni-konsiemen, auringonkukansiemen, ruskea pellavansiemen], hiiva, sokeri, VEHNÄgluteeni, suola (1,1  %), KANANMUNA, emulgointiaine (E472e), jauhonparanne (askorbiinihappo), entsyymi. Saattaa sisältää myös pistaasipähkinää, mantelia, hasselpähkinää, pecanpähkinää, seesamin-siemeniä ja soijaa. Valmistusohje: Paista jäisenä 170 °C, 18-20 min.

Meira: 1076626Heino: 350934Metro: 0350934Kespro: 20874461

Ean-koodi

VL, KULÄ, palmu-öljytönRanska

16-17 min

170-175 °C

Luomuvoicroissant 27224Myyntierä: 70 x 55 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho*, VOI* (24%), vesi, sokeri*, VEHNÄgluteeni*, hiiva, KANANMUNA*, suola (0,9%), emulgointiaine (rapsilesitiini), jauhonparanne (askorbiinihappo), entsyymi. Saat-taa sisältää myös pecanpähkinää, hasselpähkinää ja soijaa. Valmistusohje: Paista jäisenä 170-175 ºC, 16-17 min.

*luonnonmukaisesti tuotettu

Meira: 1076633Heino: 8037180Metro: 0269415Kespro: 21118071

Ean-koodi

VL, palmu öljytönRanska

Kinkku-juustosarvi

löytyy sivulta 23.

Page 51: Ep kuvasto 2015 syys issuu

51

BAK

ERY

M

AK

EAT

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

15-20 min

190 °C

Croissant 90 g 7211Myyntierä: 72 x 90 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, VOI (18%), sokeri, hiiva, VEHNÄgluteeni, KANANMUNA, suola (0,9%), luontainen aromi (sisältää MAITOA), emulgointiaine (E472e), jauhonparanne (askorbii-nihappo), väri (E160a), entsyymi. Saattaa sisältää myös soijaa, mantelia, hasselpähkinää, pistaa-sipähkinää, saksanpähkinää, seesaminsiemeniä.Valmistusohje: Paista 190 °C, 15-20 min.

Meira: 1076624 Heino: 377283Kespro: 20149598

Ean-koodi

VL, palmu öljytönRanska

15 min

190 °C

Croissant 65 g 7201Myyntierä: 105 x 65 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, VOI (18%), sokeri, hiiva, VEHNÄgluteeni, KANANMUNA, suola (0,9%), luontainen aromi (sisältää MAITOA), emulgointiaine (E472e), jauhonparanne (askor-biinihappo), väri (E160a), entsyymi. Saattaa sisältää myös soijaa, hasselpähkinää, mantelia, pecanpähkinää. Valmistusohje: Paista 190 °C, 15 min.

Heino: 377770Metro: 0377770Kespro: 20040900

Ean-koodi

VL, palmu öljytönRanska

15 min

185 °C

Minicroissant 7202Myyntierä: 120 x 25 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, VOI (18%), sokeri, hiiva, VEHNÄgluteeni, KANANMUNA, suola (0,9%), luontainen aromi (sisältää MAITOA), emulgointiaine (E472e), jauhonparanne (askor-biinihappo), väri (E160a), entsyymi. Saattaa sisältää myös soijaa, hasselpähkinää, mantelia, pecanpähkinää. Valmistusohje: Paista 152 °C, 15 min.

Heino: 377598Metro: 0377598

Ean-koodi

VL, palmu öljytönRanska

30 min

Kypsä voicroissant 44202Myyntierä: 36 x 55 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, VOI (21 %), vesi, sokeri, hiiva, suola (1 %), KANANMUNANKELTUAI-NEN, hapettumisenestoaine (rosmariiniuute). Saattaa sisältää myös mantelia, hasselpähkinää, saksanpähkinää ja soijaa.Valmistusohje: Sulata croissanteja huoneenlämmössä noin 30 min. Paras lopputulos saavute-taan lämmittämällä tuotteita uunissa 180°C, 3 min.

Heino: 8044505Kespro: 21245818

Ean-koodi

VL, palmuöljytönTšekin tasavalta

CROISSANTIT

25-30min

165 -175 °C

Voicroissant 80 g, bake up 28297Myyntierä: 70 x 80 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, VEHNÄmallasjauho, VEHNÄnalkio, VOI (25,5%), vesi, sokeri, hiiva, VEHNÄGLUTEENI, kevytMAITO, suola (0,8%), KANANMUNAn keltuainen, acerolauute, väri (E160a), entsyymi. Saattaa sisältää myös soijaa, mantelia, hasselpähkinää, pecanpähkinää, sak-sanpähkinää ja pistaasipähkinää.Valmistusohje: Paista jäisenä 165-175 °C, 25-30 min. Suosittelemme höyrytystä paiston alussa.

Heino: 881581Kespro: 20963616 Ean-koodi 13461180602097

VL, palmu öljytön Ranska

20-22min

165 -175 °C

Voicroissant 25 g, bake up 29391Myyntierä: 200 x 25 g Paistovalmis pakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, VEHNÄmallasjauho, VEHNÄnalkio, VOI (23,5%), vesi, sokeri, hiiva, VEHNÄGLUTEENI, suola (0,8%), kevytMAITO, KANANMUNAn keltuainen, acerolauute, väri (E160a), entsyymi. Saattaa sisältää myös soijaa, mantelia, hasselpähkinää, pecanpähkinää, sak-sanpähkinää ja pistaasipähkinää.Valmistusohje: Paista jäisenä 165-175 °C, 20-22 min. Suosittelemme höyrytystä paiston alussa.

Heino: 8035663Kespro: 21134190 Ean-koodi 13461180602110

VL, palmu öljytönRanska

Page 52: Ep kuvasto 2015 syys issuu

52 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

BAKERY, MAKEAT

UUTTA!

Daim-suklaapallo

nyt myös yksittäis-

pakattuna!

Kts. sivu 65

Page 53: Ep kuvasto 2015 syys issuu

53

BAK

ERY

MA

KEA

T

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

Ean-koodi yksittäin pakattu

1-2 h

Omenamuffi nssi 216807Myyntierä: 16 x 102 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, sokeri, rapsiöljy, KANANMUNA, omenatäyte 10% [omena (4,4%), sokeri, vesi, kaneli, muunnettu tärkkelys (E1422), sakeuttamisaine (E440, E401), happamuu-densäätöaine (sitruunahappo), säilöntäaine (E202), stabilointiaine (E509)], vesi, muunnettu tärk-kelys (E1422), kosteudensäilyttäjä (E422), MAITOherajauhe, suola, nostatusaine (E450, E500), emulgointiaine (E471), VEHNÄGLUTEENI, KANANMUNAnvalkuaisjauhe, stabilointiaine (E415), säilöntäaine (E202), aromi. Saattaa sisältää myös soijaa, mantelia, pecanpähkinää, saksanpäh-kinää ja hasselpähkinää.Valmistusohje: Sulatus 1-2 tuntia huoneenlämmössä.

Heino: 8043104Kespro: 21192778

Ean-koodi

VL, KULÄ, palmu-öljytönNorja

Yksittäispakattu

1-2 h

Kinuskimuffi nssi 218807Myyntierä: 16 x 102 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, sokeri, rapsiöljy, KANANMUNA, kinuskitäyte (9,8 %) [glukoosisiirap-pi, makeutettu MAITOtiiviste, vesi, sokeri, VOI, muunnettu tärkkelys, emulgointiaine (E471, SOIJAlesitiini), aromi, happamuudensäätöaine (E331iii), suola, säilöntäaine (E202), hapot (E334), sakeuttamisaine (E440)], maitosuklaa (5,1 %) [sokeri, täysMAITOjauhe, kaakaovoi, kaakaomassa, emulgointiaine (SOIJAlesitiini), luontainen vanilja-aromi], vesi, muunnettu tärkkelys (E1422), kosteudensäilyttäjä (E422), MAITOhera, suola, nostatusaine (E450, E500), emulgointiaine (E471), VEHNÄGLUTEENI, KANANMUNAnvalkuaisjauhe, stabilointiaine (E415), säilöntäaine (E202), aromi. Saattaa sisältää myös mantelia, pecanpähkinää, saksanpähkinää ja hasselpähkinää.Valmistusohje: Sulatus 1-2 tuntia huoneenlämmössä.

Meira: 107403Heino: 8043072Kespro: 21192777

Ean-koodi

palmu öljytönNorja

Yksittäispakattu

Ean-koodi yksittäin pakattu

1-2 h

Maitosuklaamuffi nssi 214807Myyntierä: 16 x 102 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, sokeri, rapsiöljy, KANANMUNA, maitosuklaa (10 %) [sokeri, täysMAI-TOjauhe, kaakaovoi, kaakaomassa, emulgointiaine (SOIJAlesitiini), luontainen vanilja-aromi], vesi, muunnettu tärkkelys (E1422), kosteudensäilyttäjä (E422), MAITOherajauhe, suola, nosta-tusaine (E450, E500), emulgointiaine (E471), VEHNÄGLUTEENI, KANANMUNAnvalkuaisjauhe, stabilointiaine (E415), säilöntäaine (E202), aromi. Saattaa sisältää myös mantelia, pecanpähki-nää, saksanpähkinää ja hasselpähkinää.Valmistusohje: Sulatus 1-2 tuntia huoneenlämmössä.

Heino: 8044499Kespro: 21192776

Ean-koodi

KULÄ, palmu-öljytönNorja

Yksittäispakattu

Ean-koodi yksittäin pakattu

1-2 h

Mustikkamuffi nssi 212807Myyntierä: 16 x 102 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, sokeri, rapsiöljy, KANANMUNA, mustikka (5 %), vesi, muunnettu tärk-kelys (E1422), kosteudensäilyttäjä (E422), MAITOherajauhe, suola, nostatusaine (E450, E500), emulgointiaine (E471), VEHNÄGLUTEENI, KANANMUNAnvalkuaisjauhe, stabilointiaine (E415), säilöntäaine (E202), aromi. Saattaa sisältää myös soijaa, mantelia, pecanpähkinää, saksanpäh-kinää ja hasselpähkinää.Valmistusohje: Sulatus 1-2 tuntia huoneenlämmössä.

Meira: 1074769Heino: 8041354Kespro: 21192775

Ean-koodi

VL, KULÄ, palmu-öljytönNorja

Yksittäispakattu

1-2 h

Suklaamuffi nssi 211807Myyntierä: 16 x 102 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Sokeri, VEHNÄjauho, rapsiöljy, KANANMUNA, tumma suklaa (7 %) [kaakaomassa, sokeri, emulgointiaine (SOIJAlesitiini), luontainen vanilja-aromi], maitosuklaa (2,5 %) [sokeri, täysMAITOjauhe, kaakaomassa, kaakaovoi, emulgointiaine (SOIJAlesitiini), luontainen vanilja-aromi], vesi, vähärasvainen kaakaojauhe, muunnettu tärkkelys (E1422), kosteudensäilyttäjä (E422), MAITOherajauhe, suola, emulgointiaine (E471), nostatusaine (E450, E500), VEHNÄGLU-TEENI, KANANMUNAnvalkuaisjauhe, säilöntäaine (E202), aromi. Saattaa sisältää myös mantelia, pecanpähkinää, saksanpähkinää ja hasselpähkinää.Valmistusohje: Sulatus 1-2 tuntia huoneenlämmössä.

Meira: 107405Heino: 8043071Metro: 0265421Kespro: 21192774

Ean-koodi

VL, KULÄ, palmu-öljytönNorja

Yksittäispakattu

15-30 min

Kanelikierre 8001Myyntierä: 60 x 75 g Kypsäpakaste

Ainesosat: VEHNÄjauho, vesi, sokeri, margariini [kasviöljy (rapsi), kovetettu kasvirasva (rapsi), vesi, suola, aromi, A-vitamiini, D-vitamiini], siirappi, maissitärkkelys, VEHNÄjauho, kaneli, peru-nahiutale, hiiva, kardemumma, suola. Valmistusohje: Sulata pussissa huoneenlämmössä n. 15-30 min.

Meira: 1073751Metro: 0047811Kespro: 21044424

Ean-koodi

L, K, M, P, S, palmu öljytönRuotsi

Yksittäispakattu

YKSITTÄISPAKATUT

Ean-koodi yksittäin pakattu Ean-koodi yksittäin pakattu

Page 54: Ep kuvasto 2015 syys issuu

54

KAKUT & JÄLKIRUOAT

L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

Page 55: Ep kuvasto 2015 syys issuu

55

KAKU

T, L

EIV

OKS

ET

& J

ÄLK

IRU

OA

T

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

4-5 h

Key Lime -juustokakku 1514Myyntierä: 1 x 2130 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Juusto (45 %) [pastöroitu MAITO, KERMA, muunnettu tärkkelys, maitoentsyymi, suola, sakeuttamisaine (E410, E412)], sokeri, kermavalmiste [pastöroitu MAITO, KERMA, muun-nettu tärkkelys, sakeuttamisaine (E412, E339, E410), happo (E331), hyytelöimisaine (E407), rypälesokeri, entsyymit], KANANMUNA, vesi, perunatärkkelys, fruktoosisiirappi, makeutettu KA-NANMUNANkeltuainen [KANANMUNANkeltuainen, sokeri], luontainen lime-aromi, VEHNÄJAU-HO, limemehu (0,5 %), kasviöljy (rapsi, palmu), hyytelöimisaine (E440), happo (sitruunahappo), nostatusaine (E500, E450, E341), emulgointiane (E471, E481, E491), rypälesokeri, väri (E100, E163), stabilointiaine (E422). Saattaa sisältää myös maapähkinää, mantelia, hasselpähkinää, pis-taasipähkinää, saksanpähkinää ja soijaa. Valmistusohje: Sulata pakkauksessaan 10-12 tuntia kylmiössä (+4°C), tai ilman pakkausta 4-5 tuntia huoneenlämmössä (n. +20 °C).

Meira: 1074619Heino: 552539Kespro: 20421765

Ean-koodi

USA

Leikattu 16 palaan

á 133 g

JUUSTOKAKUT & TIRAMISUT

4 h

New York -juustokakku 914Myyntierä: 4 x 1930 g Kypsäpakaste

Ainesosat: TUOREJUUSTO (51,7 %) [pastöroitu MAITO, pastöroitu KERMA, juustohapate, suola, emulgointiaine (E410)], sokeri, KANANMUNA, VEHNÄjauho, VOI, GRAHAM-muru [VEH-NÄjauho, VEHNÄtäysjyväjauho, sokeri, palmuöljy, fruktoosi-maissisiirappi, melassi, suola, ruokasooda], kosteudensäilyttäjä (E965), vesi, KAURA, ruskea sokeri, kuivattu kookos [kookos, säilöntäaine (E223)], sitruunamehu, SOIJApapuöljy, vanilja, suola. Saattaa sisältää myös pähki-nää ja maapähkinää. Valmistusohje: Sulata 8-10 tuntia tai yön yli kylmiössä.

Meira: 1074637Heino: 966473Metro: 0966473Kespro: 20713856 Ean-koodi me 10749017009145

USA

Leikattu 16 palaan

á 120 g

Ean-koodi me 10749017026050

4 h

NY 20 palan juustokakku 2605Myyntierä: 4 x 1930 g Kypsäpakaste

Ainesosat: TUOREJUUSTO (51,7 %) [pastöroitu MAITO, pastöroitu KERMA, hapate, suola, emulgointiaine (E410)], sokeri, KANANMUNA, VEHNÄjauho, VOI, GRAHAM-muru [VEHNÄjauho, GRAHAMjauho, sokeri, palmuöljy, fruktoosi-maissisiirappi, melassi, suola, ruokasooda], kosteu-densäilyttäjä (E965), vesi, KAURA, ruskea sokeri, kuivattu kookos [kookos, säilöntäaine (E223)], sitruunamehu, SOIJApapuöljy, vanilja, suola. Saattaa sisältää myös pähkinää ja maapähkinää.Valmistusohje: Sulatus yön yli kylmiössä (+4 °C) tai 4 tuntia huoneenlämmössä (+21 °C).

Kespro: 21027637

USA

Leikattu 20 palaan

á 97 gPienempi

palakoko

Rustica-tiramisukakku 171Myyntierä: 1 x 900 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Vesi, sokeri, VEHNÄjauho, KANANMUNA, rasvaton MAITOjauhe, pikakahvi (jauhees-ta) (6,5%), glukoosi-fruktoosisiirappi, kasviöljyt (kookos, palmunydin), kasvirasvat (kookos, palmunydin), valkoviini, KANANMUNAN keltuainen (2,5%), stabilointiaine (sorbitolisiirappi), glukoosisiirappi, alkoholi, kaakao, muunnettu tärkkelys, Marsala-viini (0,4%), emulgointiaine (E471, E472e, auringonkukkalesitiini, E472b), keinotekoiset aromit, sakeuttamisaine (E440ii, E401, E415), nostatusaine (E500ii, E450i, E341i), MAITOproteiini, suola. Saattaa sisältää myös mantelia, hasselpähkinää, pistaasipähkinää, saksanpähkinää ja soijaa. Valmistusohje: Sulata pakkauksessaan 10-12 tuntia kylmiössä (+4 °C), tai ilman pakkausta 4-5 tuntia huoneenlämmössä (n. +20 °C).

Meira: 1074640 Heino: 8030519Metro: 0126144Kespro: 20750098

Ean-koodi

Italia

Leikkaamaton

4-5 h4 h

Vadelma-valkosuklaajuustokakku 1255Myyntierä: 2 x 2470 g Kypsäpakaste

Ainesosat: TuoreJUUSTO (38,1 %) [pastöroitu MAITO, KERMA, hapate, suola, emulgointiaine (E410) ja/tai stabilointiaine (E415 ja/tai E412)], KANANMUNA, kuorrutus (10,1 %) [sokeri, pal-munydin, palmuöljy, MAITOhera, rasvaton MAITO, emulgointiaine (SOIJAlesitiini), väri (E171), luontainen aromi, vanilja], sokeri, VEHNÄjauho, CREME FRAICHE [pastöroitu KERMA, rasvaton MAITO, entsyymi], vadelmatäyte (4,9 %) [sokeri, vadelma, vadelmamehutiiviste, emulgointiaine (E440), happo (sitruunahappo)], GRAHAMmuru [VEHNÄjauho, GRAHAMjauho, sokeri, palmuöl-jy, ruskea sokeri, hunaja, suola, ruokasooda, luontainen aromi], palmuöljy, KERMA, VOI, vesi, SOIJApapuöljy, KAURA, ruskea sokeri, glaseeraus [maissisiirappi, vesi, fruktoosi, inverttisokeri, sokeri, emulgointiaine (E440), happo (sitruunahappo), stabilointiaine (E415)], kuivattu kookos [kookos, säilöntäaine (E223)], maissisiirappi, tapiokatärkkelys, safl oriöljy, suola, sitruunamehu, vanilja, väri (E150a), emulgointiaine (E440). Saattaa sisältää myös pähkinää ja maapähkinää.Valmistusohje: Sulata yön yli kylmiössä (4°C) tai neljä tuntia huoneenlämmössä.

Kespro: 21171304 Ean-koodi me 10749017012558

USA

Leikattu 14 palaan

á 176 g

Ainesosat: TuoreJUUSTO (36,7 %) [pastöroitu MAITO, KERMA, juustohapate, suola, emulgointi-aine (E410) ja/tai stabilointiaine (E415) ja/tai stabilointiaine (E412)], KANANMUNA, sokerimassa [sokeri, palmun ydin, palmuöljy, MAITOhera, rasvaton MAITO, emulgointiaine (SOIJAlesitiini), väri (E171), luontainen aromi, vanilja], sokeri, jauhosekoite [VEHNÄjauho, mallasOHRAjau-ho, B3-vitamiini, rauta, E-vitamiini, väri (E101), foolihappo], mustikka (5,4 %), hapanKERMA [pastöroitu KERMA, rasvaton MAITO, entsyymi], GRAHAMmuru [[rikastettu VEHNÄjauho [B3-vitamiini, rauta, E-vitamiini, väri (E101), foolihappo], GRAHAMjauho, sokeri, palmuöljy, ruskea sokeri, hunaja, suola, ruokasooda, luontainen aromi]], palmuöljy, vesi, KERMA, VOI, SOIJApa-puöljy, KAURA, glaseeraus [maissitärkkelys, vesi, fruktoosi, inverttisokeri, sokeri, emu lgointi-aine (E440), happo (E330), stabilointiaine (E415)], ruskea sokeri, maissitärkkelys, kookos [kookos, säilöntäaine (E223)], safl oriöljy, suola, sitruunamehu, vanilja, väri (E150a), mustikka-aromi [luontainen aromi, kosteudensäilyttäjä (E1520)], appelsiininkuori [appelsiininkuori, sokeri, appel siini öljy], emulgointiaine (E440). Saattaa sisältää myös pähkinää ja maapähkinää.Valmistusohje: Sulata yön yli kylmiössä (4°C) tai neljä tuntia huoneenlämmössä.

4 h

Mustikkajuustokakku 2560Myyntierä: 2 x 2300 g Kypsäpakaste

Kespro: 21062825 Ean-koodi me 10749017025602

USA

Leikattu 14 palaan

á 164 g

Page 56: Ep kuvasto 2015 syys issuu

56 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

Ainesosat: TuoreJUUSTO (42,6 %) [pastöroitu MAITO, KERMA, hapate, suola, emulgointiaine (E410)], sokeri, KANANMUNA, mansikka (6,5 %), KERMA, VOI, KAURAmuro [KAURAhiutale, VEHNÄjauho, SOIJApapuöljy, ruskea sokeri, sokeri, vesi, luontainen aromi, rosmariiniuute], jauhosekoite [VEHNÄjauho, mallasOHRAjauho, B3-vitamiini, rauta, E-vitamiini, väri (E101), foo-lihappo], korppujauho [VEHNÄjauho, rypälesokeri, hiiva, suola], mansikkahillo (1,9 %) [mansik-ka, sokeri, maissisiirappi, sitruunamehu, emulgointiaine (E440), luontainen aromi], kosteuden-säilyttäjä (E965), GRAHAMmuru [[rikastettu VEHNÄjauho [B3-vitamiini, rauta, E-vitamiini, väri (E101), foolihappo], GRAHAMjauho, sokeri, palmuöljy, fruktoosimaissisiirappi, melassi, suola, ruokasooda]], vesi, palmuöljy, glaseeraus [maissisiirappi, vesi, fruktoosi, inverttisokeri, soke-ri, emulgointiaine (E440), happo (E330), stabilointiaine (E415)], tapiokatärkkelys, muromysli [täysjyväKAURAhiutale, täysjyväVEHNÄhiutale, ruskea sokeri, KAURAjauho, rypsiöljy, kookos, MAITOhera, hunaja, suola, MANTELIjauho], MAITOherajauhe, mansikkatiiviste, maissitärkkelys, ruskea sokeri, JOGURTTIjauhe [maltodekstriini, MAITO, jalostettu MAITOhera, hapettumise-nestoaine (E270), happamuudensäätöaine (E327), luontainen aromi, paakkuuntumisenestoaine (E554, E551)], paahdettu KAURA [KAURAhiutale, hunaja, ruskea sokeri, rypsiöljy, suola], sit-ruunamehu, ruokasooda, suola, vanilja, väri (E150), kaneli, emulgointiaine (E440), väri (E120). Saattaa sisältää myös maapähkinää.Valmistusohje: Sulata yön yli kylmiössä (+4°C) tai neljä tuntia huoneenlämmössä.

Ean-koodi me 10749017028122

Mansikkajuustokakku, 16 palaa 2812Myyntierä: 2 x 1560 g Kypsäpakaste

USA

4 h

Leikattu 16 palaan, á 98 gPienempi

palakoko

Heino: 8039362Kespro: 21195157

Ainesosat: TuoreJUUSTO (36,3 %) [pastöroitu MAITO, KERMA, juustohapate, suola, emulgointi-aine (E410) ja/tai stabilointiaine (E415) ja/tai stabilointiaine (E412)], KANANMUNA, sokerimassa [sokeri, palmun ydin, palmuöljy, MAITOhera, rasvaton MAITO, emulgointiaine (SOIJAlesitiini), väri (E171), luontainen aromi, vanilja], sokeri, VOI, jauhosekoite [VEHNÄjauho, mallasOHRA-jauho, B3-vitamiini, rauta, E-vitamiini, väri (E101), foolihappo], mustikka (5,9 %), hapanKERMA [pastöroitu KERMA, rasvaton MAITO, entsyymi], GRAHAMmuru [[rikastettu VEHNÄjauho [B3-vitamiini, rauta, E-vitamiini, väri (E101), foolihappo], GRAHAMjauho, sokeri, palmuöljy, ruskea sokeri, hunaja, suola, ruokasooda, luontainen aromi]], vesi, KERMA, KAURA, glaseeraus [mais-sitärkkelys, vesi, fruktoosi, inverttisokeri, sokeri, emulgointiaine (E440), happo (E330), stabi-lointiaine (E415)], ruskea sokeri, maissitärkkelys, SOIJApapuöljy, kookos [kookos, säilöntäaine (E223)], suola, sitruunamehu, vanilja, mustikka-aromi [luontainen aromi, kosteudensäilyttäjä (E1520)], appelsiininkuori [appelsiininkuori, sokeri, appelsiiniöljy], emulgointiaine (E440). Saat-taa sisältää myös pähkinää, maapähkinää.Valmistusohje: Sulata yön yli kylmiössä (+ 4 °C) tai neljä tuntia huoneenlämmössä (+ 21 °C).

Ean-koodi me 10749017028146

Mustikkajuustokakku 16 palaa 2814Myyntierä: 2 x 1560 g Kypsäpakaste

USA

4 h

Leikattu 16 palaan, á 98 g

Heino: 8039361Kespro: 21195158

Pienempi

palakoko

Ainesosat: TUOREJUUSTO 33,1 % [pastöroitu MAITO, KERMA, hapate, suola, emulgointiaine (E410) ja/tai stabilointiaine (E415 ja/tai E412)], kinuski 15,1 % [MAITO, ruokosokeri, maissisii-rappi, vanilja-aromi (sisältää etyyliä)], kuorrutemassa [sokeri, palmunydin, palmuöljy, MAITO-hera, rasvaton MAITO, emulgointiaine (SOIJAlesitiini), väri (E171), luontainen aromi, vanilja], KANANMUNA, sokeri, VOI, CREME FRAICHE [pastöroitu KERMA, rasvaton MAITO, entsyymi], VEHNÄjauho, GRAHAMkeksimuru [VEHNÄjauho, GRAHAMjauho, sokeri, palmuöljy, fruktoosi-maissisiirappi, melassi, suola], KERMA, KAURAmuro [KAURAhiutale, VEHNÄjauho, SOIJApa-puöljy, ruskea sokeri, sokeri, vesi, luontainen aromi, hapettumisenestoaine (E392)], korppujauho [VEHNÄjauho, rypälesokeri, hiiva, suola], ruskea sokeri, KAURA, vesi, MAITOtiiviste, MAITO-hera jauhe, tapiokatärkkelys, SOIJApapuöljy, kuivattu kookos [kookos, säilöntäaine (E223)], suo-la, vanilja, maissitärkkelys, kaneli, väri (E150). Saattaa sisältää myös pähkinää ja maapähkinää.Valmistusohje: Sulata yön yli kylmiössä (+ 4 °C) tai neljä tuntia huoneenlämmössä (+ 21 °C).

Ean-koodi me 10749017027651

Kinuskijuustokakku 16 palaa 2765Myyntierä: 2 x 1560 g Kypsäpakaste

USA

4 h

Leikattu 16 palaan, á 98 g

Heino: 8039349Kespro: 21188019

Pienempi

palakoko

KAKUT & JÄLKIRUOAT

Page 57: Ep kuvasto 2015 syys issuu

57 RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

Aito ja alkuperäinen maku sekä laadukkaat

raaka-aineet antavat meille aihetta olla yl-

peitä juustokakuistamme. Niitä ei turhaan kutsuta

Suomen parhaiksi.

KAKU

T, L

EIV

OKS

ET

& J

ÄLK

IRU

OA

T

JUUSTOKAKUT & TIRAMISUT

Page 58: Ep kuvasto 2015 syys issuu

58 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

Mango-passionmoussekakku 74907Myyntierä: 4 x 770 g Kypsäpakaste

Ainesosat: KERMA, vesi, sokeri, mangokuutio (13,3 %), KANANMUNA, mangosose (5,5 %), KA-NANMUNANVALKUAINEN, passionhedelmäsose (4,2 %), MANTELIjauhe (3,1 %), VEHNÄjauho, muunnettu tärkkelys, glukoosisiirappi, MAITOjauhe, rasvaton MAITOjauhe, liivate, kookoslastu, hyytelöimisaine (E404, E440, E450, E341, E339), perunatärkkelys, aromi (alkoholi), sitruuna-mehutiiviste, väri (betakaroteeni, kurkumauute), happo (sitruunahappo), limetti, stabilointiaine (E407, E415, E412), sitruuna. Saattaa sisältää myös soijaa ja muita pähkinöitä.Valmistusohje: Sulata 8 tuntia kylmiössä.

Meira: 107424Heino: 8044415Kespro: 21271943

Ean-koodi me

palmuöljytön Ranska

Leikkaamaton. Kakusta saadaan 8/10/12 annosta.

8 h

KAKUT & JÄLKIRUOAT

Page 59: Ep kuvasto 2015 syys issuu

59

KAKU

T, L

EIV

OKS

ET

& J

ÄLK

IRU

OA

T

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

Omena-kinuskikakku 42659Myyntierä: 4 x 1800 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Omena (27 %), sokeri, VEHNÄjauho, vesi, kasviöljy ja -rasva (palmu, rapsi, koo-kos, auringonkukka), KERMA, VOItiiviste, glukoosisiirappi, muunnettu tärkkelys, makeutettu MAITOtiiviste, KANANMUNA, VOI, glukoosi-fruktoosisiirappi, täysMAITOjauhe, VEHNÄtärkkelys, dekstroosi, MAITOherajauhe, emulgointiaine (E471, SOIJAlesitiini, E473), aromi, suola, invert-tisokeri, sitruunatiiviste, stabilointiaine (karrageeni, E341i, E450, E401), nostatusaine (E450i, E500ii), hyytelöimismisaine (E450, E516, E339), sakeuttamisaine (E401, johanneksenleipäpuu-jauhe, ksantaanikumi), väri (E160b, karoteenit), aromi (MAITO), happamuudensäätöaine (E170), jauhonparanne (E920), MAITOproteiini. Saattaa sisältää myös saksanpähkinää, hasselpähkinää, mantelia, pekaanipähkinää, pistaasipähkinää.Valmistusohje: Sulata 8-9 tuntia kylmiössä.

Heino: 8035453Kespro: 21095122

Ean-koodi kplEan-koodi me

VLAlankomaat

Leikattu 12 palaan

á 150 g

8-9 h

Marjakakku 1049Myyntierä: 1 x 1350 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Marjasekoitus (35 %) [punaherukka, mustikka, karhunvatukka, mansikka, vadelma], VEHNÄjauho, sokeri, vesi, kasvimargariini [kasvirasva (palmu, kookos), kasviöljy (auringon-kukka), vesi, emulgointiaine (E471), suola, happamuudensäätöaine (sitruunahappo), aromit], glukoosi-fruktoosisiirappi, rasvaton MAITOjauhe, KANANMUNA, kasviöljy (kookos), KANAN-MUNANkeltuainen, muunnettu tärkkelys, kasvisrasva (palmu), stabilointiaine (sorbitolisiirappi), glukoosisiirappi, sakeuttamisaine (E407, E440, E401, E410, E415), LAKTOOSI, nostatusaine (E450, E500), happamuudensäätöaine (sitruunahappo, E508, E331, E332), emulgointiaine (E471, E472e, auringonkukkalesitiini), MAITOproteiini, VEHNÄtärkkelys, luontaiset aromit, suo-la, maltodekstriini, dekstroosi. Saattaa sisältää myös mantelia, hasselpähkinää, pistaasipähkinää, saksanpähkinää ja soijaa.Valmistusohje: Sulata pakkauksessaan 10-12 tuntia kylmiössä (+4 °C) tai ilman pakkausta 4-5 tuntiahuoneenlämmössä (n. +20 °C).

Kepsro: 21204240

Ean-koodi

Italia

Leikattu 12 palaan

á 113 g

4-5 h

Sitruunamarenkitorttu 1452Myyntierä: 1 x 1000 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Sokeri, VEHNÄJAUHO, KANANMUNA, kasvimargariini [kasvirasvat (palmu, palmun-ydin, kookos), kasviöljy (auringonkukka), vesi, emulgointiaine (E471), happamuudensäätöaine (sitruunahappo), aromit], KANANMUNANvalkuainen (jauheesta), rasvaton MAITO (jauheesta), vesi, sitruunatäysmehu (2,7%), kerma (MAITO), kasvirasva (palmu), kasviöljy (auringonkukka), muunnettu tärkkelys, glukoosisiirappi, MAITOproteiini, emulgointiaine (E471), nostatusaine (E500ii, E450i, E341i), glukoosi-fruktoosisiirappi, keinotekoiset aromit, VEHNÄtärkkelys, hap-pamuudensäätöaine (sitruunahappo), suola. Saattaa sisältää myös mantelia, hasselpähkinää, pistaasipähkinää, saksanpähkinää ja soijaa.Valmistusohje: Sulata pakkauksessaan 10-12 tuntia kylmiössä (+4 °C) tai ilman pakkausta 4-5 tuntia huoneenlämmössä (n. +20 °C).

Meira: 1074635 Heino: 627471Kespro: 20045042

Ean-koodi

Italia

Leikkaamaton

4-5 h

HEDELMÄISET KAKUT

Amerikkalainen porkkanakakku 1849Myyntierä: 2 x 3370 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Sokeri, porkkana (18,8 %), TUOREJUUSTO [pastöroitu MAITO, KERMA, hapate, suola, emulgointiaine (E410), stabilointiaine (E415, E412)], SOIJApapuöljy, VEHNÄjauho, KA-NANMUNA, VOI, SAKSANPÄHKINÄ, kuorrutemassa [sokeri, palmunydin, palmuöljy, MAITOhera, rasvaton MAITO, emulgointiaine (SOIJAlesitiini), väri (E171), luontainen aromi, vanilja], ruskea sokeri, ananas [ananas, hapettumisenestoaine (askorbiinihappo)], palmuöljy, rusina, valkoinen suklaa [sokeri, kaakaovoi, MAITO, emulgointiaine (SOIJAlesitiini), keinotekoinen aromi, suola], suola, maissitärkkelys, kosteudensäilyttäjä (E965), kaneli, kookosöljy, vanilja, vesi, muskottipäh-kinä. Saattaa sisältää myös maapähkinää.Valmistusohje: Sulatus yön yli kylmiössä tai 5 tuntia huoneenlämmössä.

Heino: 966580Kespro: 21171301 Ean-koodi me 10749017018499

USA

Leikattu 16 palaan

á 211 g

5 h

Porkkana-kinuskikakku 2763Myyntierä: 4 x 1640 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Sokeri, porkkana (18 %), SOIJApapuöljy, jauhosekoite [VEHNÄjauho, mallastettu OH-RAjauho, niasiini, rauta, tiamiini, väri (E101), foolihappo], KANAN MUNA, tuorejuusto [pastöroitu MAITO, kerma (MAITO), hapate, suola, emulgointiaine (E410), stabilointiaine (E415, E412)], voi (MAITO), kerma (MAITO), ruskea sokeri, valkoinen kuorrutemassa [sokeri, palmunydin, palmuöljy, MAITOhera, rasvaton MAITO, emulgointiaine (SOIJAlesitiini), väri (E171), luontainen aromi, vanilja], SAKSAN PÄHKINÄ, ananas [ananas, hapettumisenestoaine (askorbiinihappo)], maissisiirappi, MAITOjauhe, palmuöljy, leivinjauhe [emulgointiaine (E450), nostatusaine (E500), maissi tärkkelys, paakkuuntumisenestoaine (E341)], piimä (MAITO), rusina, maissitärkkelys, vesi, ruokasooda, suola, kaneli, makeutettu maitotiiviste [pastöroitu MAITO, sokeri], vanilja, kosteudensäilyttäjä (E965), muskottipähkinä, hapettumisenestoaine (E334), emulgointiaine (SOIJAlesitiini), väri (E150). Saattaa sisältää myös maapähkinää.Valmistusohje: Sulata 8-10 tuntia kylmiössä. Ean-koodi me 10749017027637

USA

Leikattu 12 palaan

á 137 g

8-10 h

Porkkanakakku 3720Myyntierä: 3 x 1400 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Porkkana (17%), rapsiöljy, tomusokeri, KANANMUNA, VEHNÄJAUHO, sokeri, vesi, tuoreJUUSTO, margariini [palmu- ja rapsiöljy, vesi, suola, emulgointiaine (E471), luontainen aro-mi], mausteet (mm. neilikka, inkivääri, kaneli), vanilja-aromi, happo (sitruunahappo), muunnettu maissitärkkelys, leivinjauhe (E450, E500, E541), emulgointiaine (E475), stabilointiaine (E415), väriaine (E160a).Valmistusohje: Sulata 4 tuntia huoneenlämmössä tai 6 tuntia kylmiössä.

Kespro: 20830130 7 392695 037205

Ean-koodi

VL, P, SRuotsi

Leikkaamaton

4 h

Page 60: Ep kuvasto 2015 syys issuu

60 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

Kolmen suklaan moussekakku 27959Myyntierä: 4 x 650 g Kypsäpakaste

Ainesosat: KERMA, sokeri, vesi, kovettamaton kasvirasva ja -öljy (kookos, palmun ydin, pal-mu, rypäle, rapsi, karite), suklaa (6,7%) [kaakaomassa, sokeri, kaakaovoi], valkosuklaa (6,4%) [sokeri, kaakaovoi, MAITOjauhe, emulgointiaine (SOIJAlesitiini), luontainen vanilja-aromi], KANANMUNA, VEHNÄjauho, MAITOjauhe, KANANMUNANvalkuainen, rasvaton MAITOjauhe, MANTELI, vähärasvainen kaakaojauhe, glukoosisiirappi, muunnettu tärkkelys, HASSELPÄHKI-NÄ, kaakaojauhe, kaakaovoi, gelatiini, VOItiiviste, maitosuklaa (0,2%) [sokeri, kaakaovoi, MAITO-jauhe, kaakaomassa, emulgointiaine (SOIJAlesitiini)], hyytelöimisaine (E404, E450iii, E339ii), perunatärkkelys, OHRAmallas, suola, emulgointiaine (SOIJAlesitiini), luontainen vanilja-aromi, stabilointiaine (E407, E412, E415), väri (160a). Valmistusohje: Sulata ilman pakkausta kylmiössä (0°C-+4°C) noin 7 tuntia.

Heino: 8039201Kespro: 21199817

Ean-koodi

Ranska

Leikkaamaton

7 h

Suklaacrispy-moussekakku 7700Myyntierä: 4 x 680 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Praliini-keksi (33 %): praliini (47,8 %) [HASSELPÄHKINÄ (50 %), sokeri], kasviöl-jy ja -rasva (viinirypäleensiemen, kookos, palmu, palmunydin, karite), VEHNÄjauho, rasvaton MAITOjauhe, glukoosisiirappi, vähärasvainen kaakaojauhe, MAITOjauhe, sokeri, VOItiiviste, OHRAmallas, suola, emulgointiaine (SOIJAlesitiini), luontainen vanilja-aromi. Suklaa-kermatäyte (65,9 %): KERMA, tumma suklaa (35,1 %) [kaakaomassa (50,5 %), sokeri, kaakaovoi (13 %)], vesi, KANANMUNANkeltuainen, kaakaomassa, stabilointiaine (E407). Suklaakuorrute (1,1 %): tumma suklaa (48,7 %) [kaakaomassa (50,5 %), sokeri, kaakaovoi (13 %)], kaakaovoi, viiniry-päleensiemenöljy, vähärasvainen kaakaojauhe. Saattaa sisältää myös pistaasipähkinää, mantelia, saksanpähkinää ja pecanpähkinää.Valmistusohje: Poista tuote pakkauksesta ja sulata 7 tuntia kylmiössä (0°C – + 4°C).

Heino: 8043078Kespro: 21221525

Ean-koodi

KULÄRanska

Leikkaamaton

7 h

KAKUT & JÄLKIRUOAT

Suklaafondantkakku 1501Myyntierä: 1 x 2350 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Suklaa (20,5 %) [kaakaomassa, sokeri, emulgointiaine (SOIJAlesitiini), kaakaovoi, luontainen vanilja-aromi], vesi, VOI, sokeri, kasviöljy (rapsi, palmu), KANANMUNA, kuorrutus [sokeri, vesi, glukoosi, fruktoosisiirappi, hyytelöimisaine (E440), happo (sitruunahappo, E331)], VEHNÄjauho, rasvaton MAITOjauhe, kaakao (1,4 %), maitosuklaahippu (1,2 %) [sokeri, kaa-kaomassa, kaakaovoi, MAITOjauhe, VOI, luontainen vanilja-aromi], paakkuuntumisenestoaine (E341), nostatusaine (E500, E339), stabilointiaine (E410, E412, E407), emulgointiaine (E471, E481), suola. Saattaa sisältää myös mantelia, hasselpähkinää, pistaasipähkinää, saksanpähkinää ja maapähkinää.Valmistusohje: Sulata pakkauksessaan 10-12 tuntia kylmiössä (+4°C), tai ilman pakkausta 4-5 tuntia huoneenlämmössä (n. +20 °C).

Meira: 1074618Heino: 553180Kespro: 20421763

Ean-koodi

USA

Leikattu 16 palaan

á 147 g

4-5 h

Suklaatryffelikakku 2603Myyntierä: 2 x 1300 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Suklaa (29,6%) [makeuttamaton suklaa (alkalisoitu), sokeri, kaakaovoi, emulgointi-aine (SOIJAlesitiini), vanilja], sokeri, KANANMUNA, voi (MAITO), vesi, maissisiirappi, maitotii-viste [MAITO, hapettumisenestoaine (E340), emulgointiaine (E407), D3-vitamiini], kookosöljy, kosteudensäilyttäjä (E965), vanilja, suola, emulgointiaine (SOIJAlesitiini). Saattaa sisältää myös pähkinää, maapähkinää. Gluteeniton: saattaa sisältää gluteiinia enintään 20mg/kg.Valmistusohje: Sulata kylmiössä yön yli tai 4 tuntia huoneenlämmössä.

Heino: 8035331Kespro: 21027636 Ean-koodi me 10749017026036

G, palmu öljytönUSA

Leikattu 16 palaan

á 81 g

4 h

Amerikkalainen suklaakakku 156Myyntierä: 4 x 2830 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Sokeri, suklaa (21,9 %) [sokeri, kaakaovoi, MAITOjauhe, belgialainen makeuttama-ton suklaa, rasvaton MAITOjauhe, MAITOrasva, emulgointiaine (E491, SOIJAlesitiini), vanilja], MAITO, vesi, KANANMUNA, VOI, VEHNÄjauho, CREME FRAICHE [pastöroitu KERMA, rasvaton MAITO, entsyymi], MAITOtiiviste, maissisiirappi, KERMA, kaakao (alkalisoitu), kookosöljy, kahvi, suola, vanilja, emulgointiaine (SOIJAlesitiini). Saattaa sisältää myös pähkinää ja maapähkinää.Valmistusohje: Sulata 8-10 tuntia tai yön yli kylmiössä.

Heino: 806869Kespro: 21171303 Ean-koodi me 10749017001569

palmu öljytönUSA

Leikattu 14 palaan

á 202 g

8-10 h

Kolmen suklaan kakku 0187Myyntierä: 1 x 1200 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Vesi, sokeri, rasvaton MAITOjauhe, glukoosi-fruktoosisiirappi, kasviöljy (kookos, auringonkukka, palmu, saflori), VEHNÄjauho, KANANMUNA, kasvirasva (palmu, kookos, pal-munydin), glukoosisiirappi, maitosuklaa (1,6 %) [sokeri, kaakaovoi, MAITOjauhe, kaakaomassa, emulgointiaine (SOIJAlesitiini), aromit], stabilointiaine (E420, E508), suklaa (1 %) [kaa kao-massa, sokeri], vähärasvainen kaakaojauhe (1 %), gelatiini, muunnettu tärkkelys, alkoholi, KANANMUNANkeltuainen, maltodekstriini, emulgointiaine (E471, E472e, SOIJAlesitiini), kaakao, LAKTOOSI, aromi (sisältää MAITOA), MAITOproteiini, valkoinen suklaa (0,08 %) [sokeri, kaa kao-voi, MAITOjauhe, emulgointiaine (SOIJAlesitiini), luontainen vanilja-aromi], väri (E171), suola, nostatusaine (E450, E500), sakeuttamisaine (E415, E407). Saattaa sisältää myös pähkinää. Valmistusohje: Sulata pakkauksessaan 10-12 tuntia kylmiössä (+4 °C) tai ilman pakkausta 4-5 tuntia huoneenlämmössä (n. +20 °C).

Ean-koodi

Italia

Leikattu 12 palaan

à 100 g

4-5 h

Page 61: Ep kuvasto 2015 syys issuu

61

KAKU

T, L

EIV

OKS

ET

& J

ÄLK

IRU

OA

T

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

SUKLAAKAKUT

Page 62: Ep kuvasto 2015 syys issuu

62 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

KAKUT & JÄLKIRUOAT

Page 63: Ep kuvasto 2015 syys issuu

63

KAKU

T, L

EIV

OKS

ET

& J

ÄLK

IRU

OA

T

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

Ainesosat: Suklaa (17,3 %) [sokeri, kaakaovoi, täysMAITOjauhe, makeuttamaton suklaa, ras-vaton MAITOjauhe, MAITOrasva, LAKTOOSI, emulgointiaine (E491), suola, keinotekoinen aromi, emulgointiaine (E476, SOIJAlesitiini), vanilja-uute], sokeri, MAAPÄHKINÄVOI (10 %) [MAAPÄHKINÄ, MAAPÄHKINÄöljy, maissisiirappi, emulgointiaine (E471), suola], sokerimassa [sokeri, palmunydin, palmuöljy, MAITOhera, rasvaton MAITO, emulgointiaine (SOIJAlesitiini), väri (E171), luontainen aromi, vanilja], VOI, KERMA, KANANMUNA, VEHNÄjauho, maissisiirappi, PIIMÄ, MAITO, vesi, kookosöljy, MAAPÄHKINÄ, ruskea sokeri, rypsiöljy, riisimuro [riisi, ruskea sokeri, suola, emulgointiaine (E471)], makeutettu MAITOtiiviste [pastöroitu MAITO, sakkaroo-si], alkalisoitu kaakao, SOIJApapuöljy, MAITOtiiviste, vanilja, suola, kosteudensäilyttäjä (E965), emulgointiaine (SOIJAlesitiini). Saattaa sisältää myös pähkinää.Valmistusohje: Poista pakkaus ja sulata yön yli kylmiössä (4°C) tai neljä tuntia huoneenlämmös-sä. Tai sulata paloja 1 tunti huoneenlämmössä.

Ean-koodi me 10749017018772

4 h

Pähkinä-toffeebrownie 1877Myyntierä: 8 x 1190 g Kypsäpakaste

Kespro: 21304731

USA

Leikattu 8 palaaná 149 g

Ainesosat: Jauhosekoite [VEHNĬjauho, mallasOHRAjauho B3-vitamiini, rauta, E-vitamiini, väri (E101), foolihappo], ruskea sokeri, toffee-karamelli (14,6%) [sokeri, palmuöljy, VOI, MANTELI, suola, keinotekoinen aromi, emulgointiaine (SOIJAlesitiini)], VOI, KANANMUNA, suklaa [sokeri, makeuttamaton suklaa, kaakaovoi, MAITOrasva, emulgointiaine (SOIJAlesitiini), suola, vanilja], sokerimassa [sokeri, palmun ydin, palmuöljy, MAITOhera, rasvaton MAITO, emulgointiaine (SOIJAlesitiini), väri (E171), luontainen aromi, keinotekoinen aromi], suola, vanilja, leivinjau-he [emulgointiaine (E450), nostatusaine (E500), maissitärkkelys, paakkuuntumisenestoaine (E341)], ruokasooda. Saattaa sisältää myös pähkinää ja maapähkinää.Valmistusohje: Poista pakkaus ja sulata yön yli kylmiössä (+ 4 °C) tai neljä tuntia huoneenlämmössä. Tai sulata paloja 1 tunti huoneenlämmössä.

Ean-koodi me 10749017010097

4 h

Toffee-blondie 1009Myyntierä: 4 x 1390 g Kypsäpakaste

Kespro: 21144057

USA

Leikattu 16 palaan

á 87 g

AMERIKKALAISET BROWNIET

Ainesosat: Sokeri, KERMA, Oreo-keksi (11,2 %) [[sokeri, jauho [VEHNÄjauho, B3-vitamiini, rauta, E-vitamiini, väri (E101), foolihappo], palmuöljy, rapsiöljy ja/tai emulgointiaine (SOIJAlesi-tiini), kaakao (alkalisoitu), korkea fruktoosimaissisiirappi, maissitärkkelys, nostatusaine [ruoka-sooda ja/tai paakkuuntumisenestoaine (E516)], suola, emulgointiaine (SOIJAlesitiini), suklaa]], KANANMUNA, tuoreJUUSTO [pastöroitu MAITO, KERMA, juustohapate, suola, emulgointiaine (E410) ja/tai stabilointiaine (E415), ja/tai stabilointi-aine (E412)], jauho [VEHNÄjauho, mallastet-tu OHRA, B3-vitamiini, rauta, E-vitamiini, väri (E101), foolihappo], rapsiöljy, sokerimassa [soke-ri, palmun-ydin- ja palmuöljy, MAITOhera, rasvaton MAITO, emulgointiaine (SOIJAlesitiini), väri (E171), luontainen aromi, vanilja], suklaa [makeuttamaton suklaa (alkalisoitu), sokeri, kaakaovoi, emulgointiaine (SOIJAlesitiini), vanilja], valkoinen suklaa [sokeri, kaakaovoi, MAITO, emulgoin-tiaine (SOIJAlesitiini), keinotekoinen aromi, suola], kaakao, VOI, SMETANA [pastöroitu KERMA, rasvaton MAITO, entsyymi], MAITOtiiviste [MAITO, hapettumisenestoaine (E340), emulgointiai-ne (E407), D3-vitamiini], maissisiirappi, vesi, kookospähkinäöljy, suola, leivinjauhe [emulgoin-tiaine (E450), nostatusaine (E500), maissitärkkelys, paakkuuntumisenestoaine (E341)], vanilja, liivate, maissitärkkelys, emulgointiaine (SOIJAlesitiini). Saattaa sisältää myös pähkinää, maapäh-kinää. Tuote sisältää muuntogeenisiä organismeja. Valmistusohje: Poista pakkaus ja sulata yön yli kylmiössä (+4°C) tai neljä tuntia huoneenläm-mössä tai sulata paloja 1 tunti huoneenlämmössä.

Ean-koodi me 10749017025572

4 h

Oreo-valkosuklaabrownie 2557Myyntierä: 8 x 1080 g Kypsäpakaste

Heino: 458364Kespro: 21027635

USA

Leikattu 8 palaaná 135 g

8 h

Rockslide-brownie 1426Myyntierä: 4 x 2010 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Ruskea sokeri, VOI, KANANMUNA, VEHNÄjauho, KERMA, maissisiirappi, makeut-tamaton suklaa, makeutettu kondensoitu MAITO [pastöroitu MAITO, sokeri], PEKANPÄHKINÄ, kaakao (alkaloitu), MAITOtiiviste, vanilja, vesi, suola, emulgointiaine (SOIJAlesitiini). Saattaa sisältää myös pecanpähkinää, maapähkinää.Valmistusohje: Sulata 8 kylmiössä.

Heino: 8028319Meira: 1074629Kespro: 20899688 Ean-koodi me 10749017014262

palmu öljytönUSA

Leikattu 16 palaan

á 126 g

Page 64: Ep kuvasto 2015 syys issuu

64 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

KAKUT & JÄLKIRUOAT

2 h

Punaherukka-jogurttikakku 1623Myyntierä: 2 x 2600 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Punaherukka (19 %), vesi, sokeri, kasviöljy (rapsi), KANANMUNA, VEHNÄtärkkelys, VEHNÄjauho, JOGURTTI (6 %), muunnettu tärkkelys (maissi, peruna), kasvirasva (palmu, koo-kos), makea MAITOherajauhe, nostatusaine (E450, E500), rasvaton MAITOjauhe, emulgointiaine (E481, E471), sakeuttamisaine (E407, E401, E410, E466), glukoosisiirappi, KANANMUNAnval-kuaisjauhe, jodioitu suola, glukoosisiirappi (VEHNÄSTÄ), suola, MAITOproteiini, väri (porkkana-uute, paprikauute), luontainen aromi, happamuudensäätöaine (E331), hapot (sitruunahappo), luontainen voiaromi. Saattaa sisältää myös hasselpähkinää, mantelia, pistaasipähkinää, saksan-pähkinää, soijaa, seesaminsiemeniä ja lupiinia. Valmistusohje: Sulata huoneenlämmössä noin 2 tuntia.

Heino: 8044508

Ean-koodi

Saksa

Leikattu 20 palaan

á 130 g

2 h

Vadelma-rahkakakku 1625Myyntierä: 2 x 3000 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Vadelma (25%), vesi, MAITOrahka (12%), sokeri, KANANMUNA, rypsiöljy, VEHNÄ-tärkkelys, muunnettu tärkkelys, MANTELI (2%), VEHNÄjauho, makea MAITOherajauhe, nosta-tusaineet (E450, E500), rypälesokeri, VEHNÄgluteeni, kuivattu KANANMUNANvalkuainen, suola, emulgointiaine (E481), rasvaton jogurttijauhe (MAITO), happamuudensäätöaine (sitruunahappo, E262), jodioitu suola, glukoosisiirappi (VEHNÄSTÄ), rasvaton MAITOjauhe, sakeuttamisaine (E407, E410, E466), luontainen aromi, happamuudensäätöaine (E331). Saattaa sisältää soijaa, lupiinia ja seesaminsiemeniä.Valmistusohje: Sulata huoneenlämmössä noin 2 tuntia.

Heino: 8043086 Kespro: 21188776

Ean-koodi

palmu öljytönSaksa

Leikattu 20 palaan

á 150 g

Leikattu 20 palaan

á 120 g

2 h

Raparperi-jogurttikakku 1611Myyntierä: 2 x 2400 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Vesi, raparperi (17%), sokeri, KANANMUNA, kasviöljy (rapsi), VEHNÄtärkkelys, mansikka (8%), JOGURTTI, muunnettu perunatärkkelys, VEHNÄjauho, makea MAITOherajauhe, nostatusaine (E450, E500), rasvaton MAITOjauhe, kasvirasva (palmu), emulgointiaine (E481), jodioitu suola, sakeuttamisaine (E407, E410, E401, E466), glukoosisiirappi, KANANMUNAnval-kuaisjauhe, happamuudensäätöaine (E331), MAITOproteiini, suola, happamuudensäätöaine (sit-ruunahappo), väri (paprika- ja porkkanauute), luontainen aromi. Saattaa sisältää soijaa, mantelia, saksanpähkinää, pistaasipähkinää, hasselpähkinää, lupiinia ja seesaminsiemeniä.Valmistusohje: Sulata huoneenlämmössä noin 2 tuntia.

Kespro: 20682206

Ean-koodi

Saksa

2 h

Leikattu 20 palaan

á 130 g

Mustikka-citronella 1616Myyntierä: 2 x 2600 g Kypsäpakaste

Ainesosat: KuohuKERMA, MAITOrahka, KANANMUNA, sokeri, vesi, VEHNÄjauho, mustikka (5%), muunnettu tärkkelys (peruna, maissi), kasvirasva (palmu, kookos), MAITOherajauhe, kasviöljy (rapsi, palmu), perunatärkkelys, KANANMUNAnvalkuaisjauhe, rasvaton MAITOjauhe, sakeuttamisaine (E401, E412, E407, E410, E466), aromi, suola, happamuudensäätöaine (sitruu-nahappo), nostatusaine (E500, E341, E450), VEHNÄtärkkelys, jodioitu suola, väri (E160a), luon-tainen aromi, happamuudensäätöaine (E331). Saattaa sisältää soijaa, mantelia, saksanpähkinää, pistaasipähkinää, hasselpähkinää, lupiinia ja seesaminsiemeniä.Valmistusohje: Sulatus 2 tuntia huoneenlämmössä.

Meira: 1074647Heino: 8036732Kespro: 20786775

Ean-koodi

Saksa

2 h

Leikattu 20 palaan

á 110 g

Omenakakku 1615Myyntierä: 2 x 2200 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Omena (40%), sokeri, vesi, KANANMUNA, rapsiöljy, VEHNÄtärkkelys, VEHNÄjauho, muunnettu tärkkelys (peruna, maissi), MAITOherajauhe, nostatusaine (E450, E500), emulgointi-aine (E481), sakeuttamisaine (E407, E410, E440, E466), jodioitu suola, VEHNÄglukoosisiirappi, rasvaton MAITOjauhe, rypälesokeri (maissi), happamuudensäätöaine (E331), omenajauhe, hap-po (sitruunahappo), perunatärkkelys. Saattaa sisältää pieniä määriä soijaa, mantelia, hasselpäh-kinää, pistaasipähkinää, saksanpähkinää, seesaminsiemeniä ja lupiinia. Valmistusohje: Sulata huoneenlämmössä noin 2 tuntia.

Kespro: 20682207

Ean-koodi

VL, palmu öljytönSaksa

2 h

Leikattu 20 palaan

á 120 g

Metsämarja-jogurttikakku 1617Myyntierä: 2 x 2400 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Marjaseos (18%) [karhunvatukka, punaherukka, mustaherukka, vadelma, mustikka], vesi, sokeri, kasviöljy (rapsi), KANANMUNA, VEHNÄjauho, VEHNÄtärkkelys, JOGURTTI (6%), muunnettu maissi- ja perunatärkkelys, kasvirasva (palmu, kookos), MAITOherajauhe, nosta-tusaine (E450, E500), rasvaton MAITOjauhe, sakeuttamisaine (E407, E401, E440, E410, E466), emulgointiaine (E481, E471), glukoosisiirappi, jodioitu suola, KANANMUNAnvalkuaisjauhe, suola, rypälesokeri, MAITOproteiini, omenajauhe, luontainen väri (porkkana- ja paprikauute), luontainen aromi, happamuudensäätöaine (E331), perunatärkkelys, happamuudensäätöaine (sitruunahappo), luontainen voiaromi. Saattaa sisältää soijaa, mantelia, saksanpähkinää, pistaa-sipähkinää, hasselpähkinää, lupiinia ja seesaminsiemeniä. Valmistusohje: Sulata huoneenlämmössä noin 2 tuntia.

Kespro: 20963617 4 012641 016179

Ean-koodi

VLSaksa

Page 65: Ep kuvasto 2015 syys issuu

65

KAKU

T, L

EIV

OKS

ET

& J

ÄLK

IRU

OA

T

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

LEVYKAKUT

4 h

Leikattu 20 palaan

á 90 g

Suklaafudge-kakku 27869Myyntierä: 3 x 1800 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Sokeri, kasviöljy (palmu, kookos, auringonkukka, rapsi), vesi, kasvirasva (palmu, kookos, auringonkukka, rapsi), KANANMUNA, VEHNÄjauho, glukoosisiirappi, kaakao, VEHNÄ-tärkkelys, kaakaomassa, KANANMUNAjauhe, muunnettu tärkkelys, MAITOjauhe, nostatusaine (E450i, E341, E500ii), emulgointiaine (E471, SOIJAlesitiini, E472b, E472e), aromi, suola, MAI-TOherajauhe, vähärasvainen kaakaojauhe, sakeuttamisaine (E410, E415). Saattaa sisältää myös mantelia, hasselpähkinää, saksanpähkinää, cashewpähkinää, pecanpähkinää, brasilianpähkinää, pistaasipähkinää, macadamiapähkinää.Valmistusohje: Poista tuote pakkauksesta ja sulata kylmiössä: kokonainen kakku n. 8 tuntia tai pala n. 3 tuntia. Sulatus huoneenlämmössä 4 tuntia tai pala n. 1 tunti.

Heino: 482620Kespro: 20787001

Ean-koodi kpl

VLAlankomaat

Ean-koodi me

2 h

Omena-toffeekakku 1624Myyntierä: 2 x 2500 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Omena (29 %), sokeri, kasviöljy (rapsi), KANANMUNA, VEHNÄjauho, vesi, VEHNÄ-tärkkelys, kasvirasva (palmu, kookos), muunnettu tärkkelys, glukoosisiirappi (VEHNÄSTÄ), luontainen aromi (sisältää MANTELIA, SOIJAA), makea MAITOherajauhe, toffeearomi, kovetettu kasvirasva (palmu), nostatusaine (E450, E500), HASSELPÄHKINÄ, glukoosi (maissista), emul-gointiaine (E481, SOIJAlesitiini, E471), jodioitu suola, rasvaton MAITOjauhe, happamuuden-säätöaine (sitruunahappo), vähärasvainen kaakaojauhe, sakettaumisaine (E407, E440), mauste (kaneli), suola, omenajauhe, luontainen voiaromi. Saattaa sisältää myös seesaminsiemeniä ja lupiinia. Valmistusohje: Sulata huoneenlämmössä noin 2 tuntia.

Heino: 8043081 Kespro: 21221319

Ean-koodi

VLSaksa

Leikattu 20 palaan

á 125 g

Page 66: Ep kuvasto 2015 syys issuu

66 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

KAKUT & JÄLKIRUOAT

Page 67: Ep kuvasto 2015 syys issuu

67

KAKU

T, L

EIV

OKS

ET

& J

ÄLK

IRU

OA

T

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

DELICATO KAKUT & LEIVOKSET

30 min.

Porkkanaleivos 215Myyntierä: 45 x 90 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Sokeri, VEHNÄjauho, porkkana, kasvirasva (palmu, kookos, karitevoi, rapsi), KA-NANMUNA, ananas, MAITO, kookoshiutale, kasvirasva, KERMA, MAITOproteiini, suola, kaneli, nostatusaine (E450, E500), hapate, vanilliini, väri (E160a, E120), emulgointiaine (E471). Saattaa sisältää myös mantelia ja hasselpähkinää.Valmistusohje: Sulatus noin 30 min. huoneenlämmössä. Säilyy sulatettuna 6 päivää kylmiössä tai yhden päivän huoneenlämmössä.

Heino: 8040098Kespro: 21199823

Ean-koodi

SRuotsi

15-30 min.

Punssirulla 735Myyntierä: 3 rs x 35 kpl x 48 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Sokeri, kasvirasva (palmu, rapsi, karitevoi, kookos), MANTELI, KAURAsuurimo, VEH-NÄjauho, vesi, kaakaojauhe, glukoosisiirappi, KANANMUNA, HASSELPÄHKINÄ, kookoshiutale, kovetettu kasvirasva (palmu), suola, rasvaton MAITOjauhe, aromi (vanilliini, arrakki), tärkkelys, emulgointiaine (SOIJAlesitiini, auringonkukkalesitiini, kasviperäinen E471), säilöntäaine (E202), väri (E160a, E133).Valmistusohje: Sulatus noin 15-30 min.huoneenlämmössä. Säilyy sulatettuna 56 päivää huoneenlämmössä.

Heino: 8040095Metro: 0656561Kespro: 21199821

Ean-koodi ltk

Ean-koodi rs

Ruotsi

15-30 min.

Daim-suklaapallo 398Myyntierä: 3 rs x 35 kpl x 45 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Sokeri, kasvirasva (kookos, palmu, rapsi, karitevoi), KAURAsuurimo, kaakaojauhe, VOI, paahdettu KAURAjauho, MANTELI, rasvaton MAITO jauhe, kaakaovoi, sokeroitu rasvaton MAITOtiiviste, vesi, kaakaomassa, suola, MAITOherajauhe, emulgointiaine (kasviperäinen E471, SOIJAlesitiini), säilöntäaine (E202), aromi (vanilliini, vanilja), pintakäsittelyaine (maltodekstriini, E414). Saattaa sisältää myös hasselpähkinää ja kananmunaa.Valmistusohje: Sulatus noin 15-30 min. huoneenlämmössä. Säilyy sulatettuna 56 päivää huoneenlämmössä.

Heino: 8040093Kespro: 21199824

Ean-koodi ltk

Ean-koodi rs

Ruotsi

15-30 min.

Mausteinen mantelirulla 11326 rs x 32 kpl x 48 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Sokeri, kasvirasva (palmu, karitevoi, rapsi, kookos, auringonkukka), KAURAsuuri-mo, MANTELI, VEHNÄjauho, vesi, kovetettu kasvirasva (palmu), kaakaojauhe, glukoosisiirappi, KANANMUNA, maissitärkkelys, rasvaton MAITOjauhe, HASSELPÄHKINÄ, kookoshiutale, suola, väriaine (sokerikulööri, titaanidioksidi), kaneli, inkivääri, neilikka, emulgointiaine (SOIJAlesitiini, aurinkokukkalesitiini, kasviperäinen E471), aromi, säilöntäaine (kaliumsorbaatti).Valmistusohje: Sulatus noin 15-30 min. huoneenlämmössä.

Kespro: 21303442

Ean-koodi ltk

Ruotsi

Ean-koodi rs

2-3 h

kylmiössä

Mausteinen tryffelikakku 11335 x 880 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Sokeri, KANANMUNA, kasvirasva (palmu, rapsi, kookos, karitevoi, auringonkukka), VEHNÄjauho, puolukka, kaakaomassa, KERMAjauhe, rasvaton MAITOjauhe, kaakaovoi, vesi, in-kivääri, kardemumman siemen, kaneli, neilikka, MAITOjauhe, suola, nostatusaine (E450, E500), emulgointiaine (SOIJAlesitiini, kasviperäinen E471), säilöntäaine (kaliumsorbaatti), aromi (vanil-liini). Saattaa sisältää myös mantelia ja hasselpähkinää. Valmistusohje: Sulatus noin 2-3 tuntia kylmiössä.

Kespro: 21303441

Ean-koodi ltk

Ruotsi

Ean-koodi rs

15-30 min.

Daim-suklaapallo, yksittäispakattu 507Myyntierä: 50 x 45 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Sokeri, kasvirasva (kookos, palmu, rapsi, karitevoi), KAURAsuurimo, kaakaojauhe, VOI, paahdettu KAURAjauho, MANTELI, rasvaton MAITOjauhe, kaakaovoi, sokeroitu rasvaton MAITOtiiviste, vesi, kaakaomassa, suola, MAITOherajauhe, emulgointiaine (kasviperäinen E471, SOIJAlesitiini), säilöntäaine (E202), aromi (vanilliini, vanilja), pintakäsittelyaine (maltodekstriini, E414). Saattaa sisältää myös hasselpähkinää ja kananmunaa.Valmistusohje: Sulatus noin 15-30 min. huoneenlämmössä. Säilyy sulatettuna 56 päivää huoneenlämmössä.

Ean-koodi ltk

Ean-koodi me

Ruotsi

Sesonki-

tuote

Sesonki-

tuote

Page 68: Ep kuvasto 2015 syys issuu

68 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

15-30 min.

Kookosraketti 595Myyntierä: 4 rs x 18 kpl x 38 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Sokeri, kookoshiutale, glukoosisiirappi, kasvirasva (palmu, karitevoi), vesi, kaa kao-jauhe, KANANMUNANvalkuaisjauhe, sakeuttamisaine (E406, E440), emulgointiaine (SOIJAlesi-tiini), aromi (vanilliini). Saattaa sisältää myös maitoa.Valmistusohje: Sulatus noin 15-30 min. huoneenlämmössä. Säilyy sulatuksen jälkeen 42 päivää huoneenlämmössä (20 °C).

Heino: 8040094Metro: 0348995Kespro: 21199818

Ean-koodi ltk

Ean-koodi rs

L, P, GRuotsi

1 h

Lattepala 1099Myyntierä: 3 rs x 24 kpl x 55 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Sokeri, kasvirasva (palmu, kookos, rapsi, karite, auringon kukka), gluteeniton KAURA (22 %), vesi, kovetettu kasvirasva (palmu), kaakaojauhe, rasvaton MAITOjauhe, MAITOjauhe, kaakaovoi, suola, laktoosi (MAITO), väri (karamelli), emulgointiaine (SOIJAlesitiini, E471), säi-löntäaine (E202), kahvi, aromi (vanilliini, vanilja), glukoosisiirappi, pintakäsittelyaine (sellakka, mehiläisvaha). Saattaa sisältää myös mantelia, hasselpähkinää ja kananmunaa.Valmistusohje: Sulatus noin 1 tunti kylmiössä. Säilyy sulatuksen jälkeen huoneenlämmössä hyvin suojattuna 42 vrk.

Heino: 8042522Kespro: 21245817

Ean-koodi ltk

GRuotsi

Ean-koodi rs

KAKUT & JÄLKIRUOAT

15-30 min.

Sitruunaleivos 861Myyntierä: 3 rs x 18 kpl x 50 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Sokeri, MANTELI (23 %), kasvirasva (kookos, palmu, rapsi), KANANMUNANVAL-KUINEN, glukoosisiirappi, vesi, kovetettu kasvirasva (palmu), sitruunasose (1,5 %), rasvaton MAITOjauhe, sakeuttamisaine (E412, E440), suola, emulgointiaine (SOIJAlesitiini, E471), sit-ruunaöljy, aromi (vanilliini), väri (E160a). Saattaa sisältää myös hasselpähkinää. Gluteeniton.Valmistusohje: Sulatus noin 15-30 min. huoneen-lämmössä. Säilyy sulatuksen jälkeen 42 päivää huoneenlämmössä (20 °C).

Heino: 8040096Kespro: 21199820

Ean-koodi ltk

Ean-koodi rs

GRuotsi

2-3 h

Kakusta saadaan noin 12 palaa.

Mantelikakku 281Myyntierä: 5 x 750 g, leikkaamaton Kypsäpakaste

Ainesosat: Sokeri, MANTELI (19 %), kasvirasva (palmu, kookos, karite, rapsi), KANAN-MUNAnkeltuainen, vesi, KANANMUNAnvalkuainen, kerma (MAITO), maissi tärkkelys, suola, säi-löntäaine (E202), emulgointiaine (E471), aromi. Saattaa sisältää myös hasselpähkinää.Valmistusohje: Sulatus noin 2-3 tuntia kylmiössä. Säilyy sulatuksen jälkeen 32 päivää kylmiössä (+ 8 °C tai alle).

Heino: 992578 Kespro: 21245816

Ean-koodi ltk

Ean-koodi rs

S, GRuotsi

Ainesosat: Sokeri, vesi, kasvirasva (palmu, kookos, rapsi, karite), MANTELI (14 %), KANAN-MUNAnkeltuainen, MAITOjauhe, glukoosisiirappi, kermajauhe (MAITO), KANANMUNAnvalku-aisjauhe, maissitärkkelys, voi (MAITO), makeutettu kondensoitu MAITO, kaakaovoi, rasvaton MAITOjauhe, kaakaojauhe, suola, kaakao massa, vanilliiniaromi, säilöntäaine (E202), emulgointiaine (SOIJAlesitiini, auringonkukkalesitiini, E471). Saattaa sisältää myös hasselpähkinää.Valmistusohje: Sulatus noin 2-3 tuntia kylmiössä. Säilyy sulatuksen jälkeen 32 päivää kylmiössä (+ 8 °C tai alle).

2-3 h

Kakusta saadaan noin 12 palaa.

Manteli-toffeekakku 282Myyntierä: 5 x 800 g, leikkaamaton Kypsäpakaste

Kespro: 21245821

Ean-koodi ltk

GRuotsi

Ean-koodi rs

15-30 min.

Juhlaleivos 0860Myyntierä: 3 rs x 18 kpl x 50 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Sokeri, MANTELI, kasvirasva (palmu, rapsi, kookos, karitevoi), vesi, glukoosisiirappi, kaakaojauhe, KANANMUNANvalkuaisjauhe, sakeuttamisaine (E412), suola, emulgointiaine (SOI-JAlesitiini, E471), vanilliini. Saattaa sisältää myös hasselpähkinää ja maitoa. Gluteeniton: saattaa sisältää gluteenia enintään 20mg/kg.Valmistusohje: Sulatus noin 15-30 min. huoneenlämmössä. Säilyy sulatuksen jälkeen 42 päivää huoneenlämmössä (20 °C).

Heino: 8040097Kespro: 21199819

Ean-koodi ltk

Ean-koodi rs

G, LRuotsi

Page 69: Ep kuvasto 2015 syys issuu

69 RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

KAKU

T, L

EIV

OKS

ET

& J

ÄLK

IRU

OA

T

GLUTEENITTOMAT DELICATO KAKUT & LEIVOKSET

Tämän aukeaman makupalat nostattavat hymyn huulille myös

gluteenitonta ruokavaliota noudattaville.

Page 70: Ep kuvasto 2015 syys issuu

70 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

MUUT LEIVOKSET & JÄLKIRUOAT

Page 71: Ep kuvasto 2015 syys issuu

71

KAKU

T, L

EIV

OKS

ET

& J

ÄLK

IRU

OA

T

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

MUUT LEIVOKSET & JÄLKIRUOAT

1 h

Minitiramisumousse 0729Myyntierä: 18 x 55 g Kypsäpakaste

Ainesosat: Vesi, rasvaton MAITO [MAITOjauhe,vesi], sokeri, glukoosi-fruktoosisiirappi, kasviöljy (kookos), stabilointiaine (E420), VEHNÄjauho, rekombinoitu pikakahvi, KANANMUNANkeltuai-nen (3%), KANANMUNANvalkuaisjauhe, muunnettu tärkkelys, kasvirasva (palmu), KANAN-MUNA, glukoosisiirappi, rypälesokeri, kaakao (0,5%), laktoosi (MAITO), keinotekoiset aromit (sisältää KANANMUNAA), emulgointiaine (E471, E472e, auringonkukkalesitiini), MAITOproteiini, VEHNÄtärkkelys, sakeuttamisaine (E401, E440, E415), nostatusaine (E450i, E500ii), stabilointi-aine (E422), suola. Saattaa sisältää myös mantelia, hasselpähkinää, pistaasipähkinää, saksan-pähkinää ja soijaa.Valmistusohje: Sulata 1 h huoneenlämmössä (+ 21 °C) tai tarjoa jäädykkeen tapaan suoraan pakastimesta.

Kespro: 21188185

Ean-koodi

Italia

1,5 h

Mini macarons 7337Myyntierä: 144 x 10 g Kypsäpakaste

Makuina kahvi, suklaa, pistaasi, vadelma, sitruuna ja vanilja. Ainesosat: Sokeri, MANTELI (21,3%), KANANMUNANvalkuainen, KERMA, vesi, KANANMUNAN-keltuainen, vadelmasose (2,9%), VOI, suklaa (1,6%) [kaakaomassa, sokeri, kaakaovoi], KANAN-MUNANvalkuaisjauhe, perunatärkkelys (perunajauho), MAITOjauhe, glukoosisiirappi, muunnettu tärkkelys, vähärasvainen kaakaojauhe, kaakaomassa, murukahvi (0,3%), värit (E150a, E120, E141, E100), PISTAASItahna (0,2%), puolimakeutettu sitruuna (0,1%) [sitruuna, sokeri, vesi], hyytelöimisaine (E440), sitruunatiiviste (0,05%), stabilointiaine (E412, E415, E407), hapot (E330, E1505), lime, sitruunasose, vanilja-aromi, PISTAASIaromi. Saattaa sisältää myös glutee-nia, soijaa, hasselpähkinää ja pecanpähkinää. Valmistusohje: Anna tuotteen sulaa noin 1,5 tuntia muovialustallaan 0 ºC - +4 ºC asteessa.

Meira: 1074742Heino: 989624Kespro: 20830131 3 291811 127155

Ean-koodi

palmu öljytönRanska

Makuina tumma suklaa, vadelma, suolakinuski, pistaasiAinesosat: Sokeri, MANTELIjauhe (20,4 %), KANANMUNANvalkuainen (19,4 %), vesi, vadel-masose (3,5 %), KERMA, KANANMUNANkeltuainen, MASCARPONE-JUUSTO [KERMA, MAITO, happamuudensäätöaine (sitruunahappo)], kinuski (2 %) [sokeri, glukoosisiirappi, vesi], tumma suklaa (1,8 %) [emulgointiaine (SOIJAlesitiini)], KANANMUNA, vadelmamuru (1,1 %), KA-NANMUNANvalkuaisjauhe, kaakaopapurouhe, paahdettu PISTAASIrouhe (1 %), vähärasvainen kaakaojauhe, väri (E150a, E120, E141, kurkuma-uute), perunatärkkelys, paahdettu PISTAASI-rouhetahna (0,6 %), MAITOjauhe, suolakinuski (0,5 %) [sokeri, RANSKANKERMA, vesi, VOI (sisältää Guérande-suolaa), glukoosisiirappi], glukoosisiirappi, sitruunamehu, muunnettu mais-sitärkkelys, hyytelöimisaine (E440, E450, E341), stabilointiaine (E415, E412, E407), suola, hap-pamuudensäätöaine (sitruunahappo, E1505), aromi. Saattaa sisältää myös gluteenia ja hasselpähkinää.Valmistusohje: Anna tuotteen sulaa noin 2 tuntia muovialustallaan 0 ºC - +4ºC asteessa.

1 h

Macarons 77974Myyntierä: 48 x 40 g Kypsäpakaste

Heino: 8044414Kespro: 21271924

Ean-koodi

palmu öljytönRanska

Page 72: Ep kuvasto 2015 syys issuu

72

JUOMAT

L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

Page 73: Ep kuvasto 2015 syys issuu

SMOOTHIET

73

JUO

MA

T

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

Smoothiemix mango-ananas 9222Myyntierä: 30 x 150 g/pss Pakaste

Ainesosat: Mango (50 %), ananas (50 %).Valmistusohje: Sulata hedelmäpussia muutama minuutti huoneenlämmössä. Kaada tehosekoit-timeen 150 ml–200 mll mehua tai jogurttia sekä smoothiemix ja hienonna täydellä teholla noin 30 sekuntia.

Heino: 801175 6 418229 098502

Ean-koodi

L, M, K, S, P, LI, G, palmu öljytönUnkari

1-3 min

Smoothiemix vadelma-mango 9221Myyntierä: 30 x 150 g/pss Pakaste

Ainesosat: Mango (65 %), vadelma (35 %).Valmistusohje: Sulata hedelmäpussia muutama minuutti huoneenlämmössä. Kaada tehosekoit-timeen 150 ml–200 ml mehua tai jogurttia sekä smoothiemix ja hienonna täydellä teholla noin 30 sekuntia.

Heino: 8037133Kespro: 20972236 6 418229 098496

Ean-koodi

L, M, K, S, P, LI, G, palmu öljytönUnkari

1-3 min

Smoothiemix mansikka-banaani 9220Myyntierä: 30 x 150 g/pss Pakaste

Ainesosat: Mansikka (50 %), banaani (50 %). Valmistusohje: Sulata hedelmäpussia muutama minuutti huoneenlämmössä. Kaada tehosekoit-timeen 150 ml–200 ml mehua tai jogurttia sekä smoothiemix ja hienonna täydellä teholla noin 30 sekuntia.

Heino: 801134Kespro: 20969889 6 418229 098489

Ean-koodi

L, M, K, S, P, LI, G, palmu öljytönUnkari

1-3 min

Page 74: Ep kuvasto 2015 syys issuu

74 L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

JUOMAT

Page 75: Ep kuvasto 2015 syys issuu

75

JUO

MA

T

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

Tuoreista hedelmistä, marjoista

ja vihanneksista.Kotitekoiset

reseptit.

Maku ja vitamiinit tallella.

Lisäaineeton, ei lisättyä sokeria.

SAVSE RAAKASMOOTHIET

SaVse super green smoothie 2030Myyntierä: 6 x 250 ml Viileätuote

Ainesosat: Kylmäpuristettu omenatuoremehu 39 %, kylmäpuristettu päärynätuoremehu 19 %, parsakaalimurska 16 %, soseutettu banaani 8 %, pinaattimurska 6 %, kylmäpuristettu sitruuna-tuoremehu 6 %, soseutettu kiivi 2 %.Valmistusohje: Säilytys viileässä (0°C -+4°C). Säilyy avattuna 2 päivää.

Heino: 8040080

Ean-koodi plo

L, M, K, P, S, G, LI, palmu öljytönAlankomaat

Ean-koodi me 05060333540067

SaVse super red smoothie 2040Myyntierä: 6 x 250 ml Viileätuote

Ainesosat: Kylmäpuristettu appelsiinituoremehu 60 %, mansikka 34 %, pinaattimurska 2 %, parsakaalimurska 2 %, lehtikaalimurska 1 %, SELLERImurska 1 %.Valmistusohje: Säilytys viileässä (0°C -+4°C). Säilyy avattuna 2 päivää.

Heino: 8040092

Ean-koodi plo

L, M, K, P, S, G, LI, palmu öljytönAlankomaat

Ean-koodi me 05060333540081

SaVse super blue smoothie 2060Myyntierä: 6 x 250 ml Viileätuote

Ainesosat: Kylmäpuristettu omenatuoremehu 50 %, kylmäpuristettu appelsiinituoremehu 14 %, mustaherukkamurska 14 %, soseutettu mansikka 8%, soseutettu mustikka 6 %, kylmäpuristettu punajuuren mehu 4 %, lehtikaalimurska 2 %, pinaattimurska 2 %.Valmistusohje: Säilytys viileässä (0°C -+4°C). Säilyy avattuna 2 päivää.

Heino: 8042926

Ean-koodi plo

L, M, K, P, S, G, LI, palmu öljytönAlankomaat

Ean-koodi me 05060333540340

SaVse super orange smoothie 250Myyntierä: 6 x 250 ml Viileätuote

Ainesosat: Kylmäpuristettu omenatuoremehu 36 %, kylmäpuristettu appelsiinituoremehu 20  %, soseutettu mango 17 %, SELLERImurska 15 %, kylmäpuristettu porkkanatuoremehu 6  %, kyl-mäpuristettu passionhedelmätuoremehu 5 %, kylmäpuristettu sitruunatuoremehu 1 %.Valmistusohje: Säilytys viileässä (0°C -+4°C). Säilyy avattuna 2 päivää.

Ean-koodi plo

L, M, K, P, S, G, LI, palmu öljytönAlankomaat

Ean-koodi me 05060333540371

Page 76: Ep kuvasto 2015 syys issuu

76

RAVINTOSISÄLLÖT /100 g

L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

Ilmoitamme erityisruokavaliotiedot yleisimpien allergiaa ja yliherkkyyttä aiheuttavien aines-osien osalta. Tietoja päivitetään jatkuvasti. Viimeisimmät tiedot löytyvät nettisivuiltamme.

Page 77: Ep kuvasto 2015 syys issuu

77

RAVINTOSISÄLLÖT /100 g

RAV

INTO

- SI

SÄLL

ÖT

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

Ruokavaliot g/kpl Energia kJ/kcal

Rasva josta tyydyttynyttä

Hiili - hydraatit

josta sokereita

Ravinto- kuitu

Proteiini Suola

Ruoanvalmistus

Yrttikastikkeet 4877 Oriental-yrttikastike M,L,K,P,S,G,LI 450 1073/248 22,9 2,6 7,4 3,3 2,6 1,9 2,6 4878 Pesto-yrttikastike K,P,S,G,LI 450 1228/294 26,5 6,2 4,8 0,5 2,1 7,9 2,9 4879 Napolitane-yrttikastike M,L,K,P,S,G,LI 450 1036/248 20,3 3,7 12,7 4,0 3,2 2,1 2,7 4880 Chimichurri-yrttikastike M,L,K,P,S,G 450 876/210 20,3 3,0 3,0 1,7 3,2 2,0 2,6

Juustot 1904 Välimeren juustokuutio 14mm VL,K,P,S,LI,G 1000 1134/273 21,0 14,3 1,0 1,0 0,0 20,0 2,3

74371008 Vuohenjuustokuutio 1 g 10x10 mm VL,K,P,S,G,LI 750 1225/297 23,0 16,3 1,0 1,0 0,0 21,0 1,770421004 Vuohenjuustoviipale 10 g 55 mm, kypsyttämätön VL,K,P,S,G,LI 500 1225/295 23,0 16,3 1,0 1,0 0,0 21,0 1,773091004 Vuohenjuustoviipale 7 g 42 mm VL,K,P,S,G,LI 500 1225/296 23,0 16,3 1,0 1,0 0,0 21,0 1,747715004 Briejuustoviipale 20 g 10 mm x 30 mm K,P,S,G,LI 500 1228/296 23,0 16,0 1,2 1,2 0,0 21,0 1,840851006 Sinihomejuustokuutio 1g 10x10 mm VL,K,P,S,G,LI 750 1373/331 27,0 18,6 0,0 0,0 0,0 22,0 3,3

1276 Mozzarellahelmi 10 g K,P,S,G 1000 1077/259 19,0 12,9 1,0 1,0 0,0 21,0 0,3 1278 Mozzarellaviipale 13g 60mm K,P,S,G 1000 1077/259 19,0 12,9 1,0 1,0 0,0 21,0 0,3

43001010 Mozzarellaviipale 13 g 68 mm 10 kg VL,K,P,S,G,LI 5000 1215/292 21,5 14,2 0,7 1,0 0,0 24,0 1,144905004 Mozzarellaviipale 13 g 68 mm VL,K,P,S,G,LI 500 1191/286 20,0 14,2 1,0 1,0 0,0 25,5 1,1

Broileri & HeVi531 Paahdettu broilerinfileeviipale L,K,M,P,S,LI,G 2500 481/115 1,8 0,7 1,2 0,1 0,0 23,4 0,8

320 Semikuivattu tomaattilohko yrttiöljyssä L,M,K,P,S,G,LI,RUKU 1000 469/112 1,8 0,1 19,0 13,0 6,0 4,4 1,5532 Avokadokuutio L,M,K,P,S,G,KULÄ 1000 750/180 17,0 4,8 2,4 0,5 4,6 1,1 0,7

Bakery suolaisetFocacciat & pizzat3591 Tomaatti-oliivifocaccia K,LI,P,S 360 985/234 8,9 – 32,1 – – 8,9 1,11500 Mozzarella-rucolafocaccia *** 320 1039/247 8,3 3,5 33,4 0,4 1,1 9,2 1,13040 Kirsikkatomaattifocaccia L,K,P,S,LI 800 1136/270 8,8 1,3 39,5 3,8 2,7 6,9 1,612715 Vuohenjuustofocaccia VL,K,P,S,LI 120 1019/242 7,3 2,2 35,0 3,6 1,6 9,0 1,312716 Salami-paprikafocaccia VL,K,P,S 120 1065/253 8,4 2,9 34,4, 3,1 1,5 10,0 1,33038 Mini Välimeren focaccia L,K,P,S,LI 100 1134/270 9,4 1,4 37,5 2,8 2,6 7,5 1,912513 Tomaatti-Strombolini L,K,P,S 120 1026/244 7,8 2,7 33,7 2,0 1,4 9,8 1,212512 Kinkku-Strombolini L,K,P,S 120 1094/260 8,9 3,2 35,1 2,4 1,3 10,0 1,33464 Tomaatti-mozzarellapizza VL,P,KULÄ 155 1068/255 10,7 5,1 24,9 6,3 5,0 7,3 1,543953 Salami-paprikapizza VL,P 157 994/238 12,0 7,1 21,0 5,7 2,5 9,1 1,842862 Chorizo-pizza VL,P,KULÄ 151 991/237 9,1 5,0 22,7 7,1 5,1 8,3 1,7

Page 78: Ep kuvasto 2015 syys issuu

78

RAVINTOSISÄLLÖT /100 g

L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

Piiraat & pasteijat 16445 Vuohenjuustominiquiche *** 110 1187/285 17,3 8,8 23,6 3,1 1,6 7,7 1,0 16444 Pekoni-juustominiquiche *** 110 1318/316 20,1 9,7 23,2 3,2 2,1 9,6 1,7

16440 Kana-yrttiminiquiche VL, KULÄ 115 1176/282 17,3 8,4 22,7 3,3 3,4 10,6 1,047614 Cocktail-quichelajitelma EVG 18 1082/259 15,8 8,3 21,9 1,9 1,5 8,1 0,93657 Kinkku-juustosarvi VL,KULÄ 100 1260/302 17,5 9,8 23,3 7,7 3,7 11,0 1,39227 Lihariisipasteija L 80 1309/312 13,9 5,8 38,9 0,3 1,9 7,7 1,09228 Munariisipasteija L 80 1472/351 17,7 7,2 39,6 0,2 1,6 8,5 1,3500833 Vuohenjuusto-pinaattipiiras S 150 1233/295 17,6 10,7 28,2 4,1 1,5 6,8 1,0501641 Kinkku-juustopasteija S 110 1238/296 15,4 8,8 31,4 5,3 1,1 7,4 1,0100033 Vuohenjuusto-tomaattipiiras VL 150 1283/308 19,5 10,1 26,1 2,2 2,2 5,9 0,9

Pretzelit85227 Pretzel-tanko 125 g L,M,K,S,KULÄ 125 1024/242 1,8 0,3 47,3 0,7 3,3 7,6 1,085246 Minijuustopretzel VL,K,S 45 1088/257 6,1 3,4 39,3 0,6 2,6 9,9 1,385229 Pretzel-rinkeli 100 g L,P,S,KULÄ 100 1171/277 3,7 0,5 50,0 3,5 5,0 8,5 1,9

Bakery, leivät

Sämpylät ja annosleivät85237 Fitness-sämpylä L,P,RUKU 70 1343/322 16,5 2,0 13,0 1,9 9,2 25,1 1,37024 Chiasiemensämpylä L,K,M,S,RUKU 75 1090/260 5,0 0,9 40,0 2,5 7,5 9,5 1,385202 Iso keisarinsämpylä VL,K,P,KULÄ 90 1040/248 5,4 0,1 41,9 1,0 3,7 10,2 1,3793 Spelttisydän L,K,P,LI,RUKU 60 1179/259 6,5 1,0 38,7 5,5 10,2 9,9 1,385133 Tumma rouhekolmio L,K,P,LI,KULÄ 80 1195/292 11,0 1,4 32,8 1,3 5,7 10,8 1,3581 Kurpitsansiemensämpylä L,K,P,KULÄ 80 1166/277 7,7 1,4 40,6 3,2 4,9 11,2 1,87154 Ruisvarraspala L,M,K,P,S,LI,RUKU 63 1141/272 1,5 0,3 49,6 2,8 11,8 6,7 1,227217 Moniviljapala L,KULÄ 80 1046/247 2,8 0,5 42,0 0,5 4,3 11,0 1,327218 Aurinkopala L,KULÄ 80 1158/275 6,2 0,8 42,0 1,2 4,7 11,0 1,25564 Seesaminsiemensämpylä L,K,P,LI,KULÄ 50 1188/288 6,4 0,9 46,0 0,7 3,2 8,7 1,45563 Unikonsiemensämpylä L,K,P,LI,KULÄ 50 1116/270 4,9 0,5 46,0 0,7 3,9 8,7 1,47023 Ruis-auringonkukkasämpylä VL,K,P,S,KULÄ 75 1120/260 5,5 1,6 43,0 3,0 4,5 8,5 1,19912 Luomukurpitsansiemensämpylä VL,K,P,S,LI,KULÄ 80 12288/307 7,6 1,2 43,0 4,0 4,9 13,8 1,875822 Gourmet minisämpylä (lajitelman ka.) Katso s. 26 38 1079/260 5,5 0,5 45,6 1,0 3,4 8,6 1,4

4085 Pretzel-bagel L,K,P,KULÄ 85 1249/296 5,1 1,7 52,5 5,8 3,7 8,1 1,713909 Seesambagel L 80 1324/313 5,0 0,5 56,0 5,2 2,5 9,8 1,585204 Arinasämpylä KULÄ,LI 100 995/235 1,4 0,2 46,0 0,6 3,1 8,0 1,33030 Focaccia, halkaistu L,K,S,P,LI,KULÄ 110 1372/328 7,6 1,2 45,8 3,0 2,7 7,5 1,63037 Minirosmariinifocaccia L,K,S,P,LI,KULÄ 100 1310/300 9,0 1,3 48,0 3,1 3,0 8,0 1,5104106 Italialainen taskuleipä L,K,P 100 1094/259 3,8 0,7 46,1 1,3 1,8 9,3 1,712754 Valkosipulifocaccia VL,P,S,K,LI 150 1251/298 11,1 4,7 39,6 3,1 2,0 8,9 1,3

Gourmet-näkkileivät 0906 Gluteeniton gourmet-kauranäkkileipä M,L,K,P,G,LI,RUKU 190 2044/490 34,0 4,0 28,0 2,0 14,0 15,0 0,9

0882 Gourmet-näkkileipä ruis &speltti L,K,P,LI,RUKU 220 1989/475 26,0 3,0 33,0 2,0 15,0 20,0 1,00883 Gourmet-näkkileipä yrtti & merisuola L,K,P,LI,RUKU 220 1967/470 26,0 3,0 32,0 2,0 15,0 19,0 2,00884 Gourmet-näkkileipä speltti & kurpitsan siemen L,K,P,LI,RUKU 220 1908/456 23,0 3,0 33,0 2,0 17,0 20,0 1,0

Ruokavaliot g/kpl Energia kJ/kcal

Rasva josta tyydyttynyttä

Hiili - hydraatit

josta sokereita

Ravinto- kuitu

Proteiini Suola

Page 79: Ep kuvasto 2015 syys issuu

79

RAVINTOSISÄLLÖT /100 g

RAV

INTO

- SI

SÄLL

ÖT

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

Ruokavaliot g/kpl Energia kJ/kcal

Rasva josta tyydyttynyttä

Hiili - hydraatit

josta sokereita

Ravinto- kuitu

Proteiini Suola

Patongit 310282 Seesaminsiemenpatonki L,M,K,S,KULÄ 250 1168/259 2,9 0,5 46,7 1,3 3,5 9,7 1,2 310287 Unikonsiemenpatonki L,M,K,S,KULÄ 250 1164/257 3,2 0,3 54,5 1,2 3,8 9,5 1,2

310137 Iso vehnäpatonki L,M,K,S 470 1074/255 1,1 0,2 52,2 2,6 2,6 7,8 1,23302 Kuuden viljan patonki L,K,KULÄ 250 996/238 2,1 0,2 44,4 1,2 3,3 8,9 1,1302784 Pieni ruisaurinkopatonki L 140 1199/284 6,4 0,7 45,7 1,5 1,9 10,0 1,2

Ruokaleivät 55309 Maalaisciabatta VL,K,P,LI 250 1065/251 1,0 0,2 51,2 3,4 2,3 8,2 1,7

5711 Arinaleipä L,LI 350 1010/238 1,3 0,3 47,5 0,3 2,1 8,1 1,5310046 Maissi-aurinkoleipä L,M,K,S 350 1196/284 4,0 0,9 51,3 2,0 2,5 9,5 1,49210 Ruisleipä, revitty L,M,K,P,S,RUKU 240 967/230 1,4 0,1 44,6 0,8 8,1 9,3 1,28093 Monivilja-paveleipä L,M,K,S,KULÄ 450 1166/277 2,3 0,5 52,4 2,6 3,7 9,8 0,68071 Aurinkoleipä L,M,K,S 440 1166/277 4,0 0,6 50,2 2,6 2,9 8,6 1,2260 Pyöreä kuuden viljan leipä L,M,K,S,KULÄ 280 1111/264 3,1 0,5 48,4 2,2 3,5 9,0 1,2654 Maalaisleipä L,M,K,S,KULÄ 280 1052/250 1,1 0,2 50,3 2,5 3,1 8,1 1,218120000 Luomuruisaurinkoleipä L,K,M,P,S,RUKU 900 1000/240 5,5 0,5 37,0 3,5 6,5 7,0 1,1

Viipaloidut vuokaleivät7014 Maissitoastviipaleet L,K,M,P,S 800 1080/260 2,5 0,3 50,0 0,5 2,5 7,0 1,17015 Grahamtoastviipaleet L,K,M,P,S,KULÄ 800 1040/250 2,0 0,3 47,0 1,0 4,5 7,5 1,1

Saaristolaisleivät Rosalasta1310 Pyöreä pieni saaristolaisleipä S,P,LI,K,KULÄ 230 887/212 3,2 0,0 37,4 12,2 4,2 6,6 1,21300 Rosalan saaristolaisleipä S,P,LI,K,KULÄ 750 1816/434 3,4 0,0 33,9 12,2 3,8 6,3 0,81320 Bengtskärin limppu S,P,K,LI,RUKU 430 1586/379 2,1 0,0 73,0 9,8 9,8 10,9 0,6

Bakery, makeat

Muffiet5496 Omena-muffie S 80 1473/352 17,2 5,3 46,0 38,2 1,6 2,4 0,2

Premium-muffinssit40407 Iso vadelmamuffinssi VL 160 1545/369 19,8 4,6 43,3 28,5 2,9 4,4 0,9406 Iso tuplasuklaamuffinssi VL,KULÄ 160 1623/388 22,0 5,2 41,2 27,3 3,8 5,1 0,9137007 Iso metsämarjamuffinssi VL 150 1345/321 17,5 2,2 36,4 20,4 3,2 4,7 0,84097 Iso mustikkamuffinssi L 160 1360/325 17,8 1,8 37,3 20,1 2,9 4,6 0,73367 Porkkanamuffinssi VL 120 1401/335 18,9 2,5 35,9 20,3 2,9 5,1 0,9

Donitsit ja Cookiet5040 Mansikkadonitsi VL 58 1669/399 20,0 8,3 50,0 26,0 1,3 5,0 1,422918 Valkosuklaa-pecancookie KULÄ 45 2024/483 23,0 6,3 63,0 42,0 3,0 6,2 1,123114 Suklaahippucookie L,KULÄ 45 1966/469 21,0 6,5 62,0 42,0 3,0 6,6 0,923115 Tuplasuklaacookie L,KULÄ 45 1961/468 21,0 7,9 62,0 42,0 3,1 6,5 1,1

Page 80: Ep kuvasto 2015 syys issuu

80

RAVINTOSISÄLLÖT /100 g

L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

Pullat & muut makeat410292 Suklaapulla VL,S 70 1506/360 20,5 13,8 36,0 9,9 2,4 6,7 0,827098 Helmikierre *** 120 1378/329 16,0 10,0 40,0 17,0 1,2 5,8 0,60846 Rusinapulla *** 96 1201/287 12,6 8,1 36,4 15,5 1,8 6,0 0,70813 Metsämarjapaistos VL 90 1478/353 18,6 9,6 42,8 18,3 – 3,8 0,81708 Italialainen omenapaistos *** 90 1450/347 18,2 9,8 42,0 16,6 1,1 3,7 0,77157 Voisilmäpulla VL,S 70 1688/402 13,8 12,4 61,0 25,3 2,3 8,3 1,07150 Super voisilmäpulla VL,P,S 80 1494/354 13,7 6,9 50,0 16,4 2,3 7,6 0,746392 Kanelikierrepulla VL,P,S 100 1300/300 9,0 2,6 49,0 18,7 0,6 6,5 1,7

Tanskalaiset viinerit7042 Pecanpähkinäviineri VL 95 1760/420 28,0 11,0 38,0 18,0 1,5 4,0 0,67041 Vaniljaviineri VL, S 90 1420/340 23,0 9,0 29,0 8,5 1,0 4,0 0,67081 Mini vaniljaviineri VL,S 40 1300/310 20,0 7,8 29,0 12,0 0,9 3,5 0,57082 Mini pecanpähkinäviineri VL 40 1800/430 29,0 10,0 38,0 20,0 1,5 4,0 0,6

Croissantit6561 Täysjyväcroissant VL,KULÄ 80 1437/344 19,2 10,9 34,0 3,0 3,1 7,4 1,127224 Luomuvoicroissant VL 55 1467/351 20,2 16,5, 33,4 4,6 2,1 7,9 0,828297 Voicroissant 80, bake up VL 80 1571/376 21,8 14,0 35,5 4,6 1,8 8,4 0,829391 Voicroissant 25 g, bake up VL 25 1500/359 20,0 13,0 36,0 4,7 1,9 7,9 0,97211 Croissant 90 g VL 90 1337/319 15,6 10,1 37,6 5,4 1,9 6,1 0,97201 Croissant 65 g VL 65 1337/319 15,6 10,1 37,6 5,4 1,9 6,1 0,97202 Minicroissant VL 25 1336/319 15,5 10,0 37,7 5,0 1,9 6,1 0,944202 Kypsä voicroissant 55 g VL 55 1653/394 19,0 11,0 50,0 5,6 0,3 7,1 1,0

Yksittäispakatut214807 Maitosuklaamuffinssi yks. pak KULÄ 102 1588/380 21,1 3,8 41,5 25,0 3,0 5,6 0,8218807 Kinuskimuffinssi yks. pak *** 102 1535/367 19,3 4,3 42,7 27,1 2,8 5,2 0,8216807 Omenamuffinssi yks. pak VL,KULÄ 102 1454/348 18,1 2,1 41,1 24,7 3,0 4,8 0,8212807 Mustikkamuffinssi yks. pak VL,KULÄ 102 1462/349 19,3 2,2 39,3 22,1 3,1 5,1 0,8211807 Suklaamuffinssi yks. pak VL,KULÄ 102 1576/377 21,2 3,9 40,0 25,1 4,2 5,9 0,88001 Kanelikierre yks. pak L,K,M,P,S 75 1600/380 12,8 1,2 59,9 26,3 1,4 5,7 0,4

Kakut ja jälkiruoat

Juustokakut & tiramisut2812 Mansikkajuustokakku 16 palaa *** 98 1381/330 22,0 12,0 27,0 16,0 1,0 5,0 0,32814 Mustikkajuustokakku 16 palaa *** 98 1381/330 24,0 14,0 26,0 17,0 1,0 5,0 0,32765 Kinuskijuustokakku 16 palaa *** 98 1464/350 22,0 13,0 34,0 25,0 1,0 6,0 0,53650 Key Lime-juustokakku *** 133 991/237 13,0 3,0 27,0 21,0 – 3,0 0,22560 Mustikkajuustokakku *** 164 1423/340 24,0 12,0 26,0 16,0 1,0 5,0 0,3914 New York-juustokakku *** 121 1465/350 25,0 13,0 27,0 17,0 1,0 6,0 0,32605 NY 20 palan juustokakku *** 97 1465/350 25,0 13,0 27,0 17,0 1,0 6,0 0,31255 Vadelma-valkosuklaajuustokakku *** 176 1465/350 25,0 15,0 27,0 18,0 1,0 5,0 0,3171 Rustica-tiramisukakku *** 900 1040/248 11,0 – 31,8 – – 3,1 –

Ruokavaliot g/kpl Energia kJ/kcal

Rasva josta tyydyttynyttä

Hiili - hydraatit

josta sokereita

Ravinto- kuitu

Proteiini Suola

Page 81: Ep kuvasto 2015 syys issuu

81

RAVINTOSISÄLLÖT /100 g

RAV

INTO

- SI

SÄLL

ÖT

RUKU = runsaskuituinen | UUTUUS | Pakastetuotteita, säilytys -18 °C | Paistoarvot ovat ohjeellisia

Ruokavaliot g/kpl Energia kJ/kcal

Rasva josta tyydyttynyttä

Hiili - hydraatit

josta sokereita

Ravinto- kuitu

Proteiini Suola

Hedelmäiset kakut1452 Sitruunamarenkitorttu *** 1000 1342/320 13,8 6,0 44,0 27,3 – 4,5 0,23587 Marjakakku *** 112 947/225 8,0 7,0 34,9 22,7 1,6 2,9 0,03720 Porkkanakakku VL,P,S 1400 1660/400 21,0 3,0 48,0 32,0 1,1 3,9 0,92763 Porkkana-kinuskikakku *** 137 1590/380 24,0 9,0 35,0 24,0 1,0 3,0 0,41849 Amerikkalainen porkkanakakku *** 215 1591/380 26,0 9,0 30,0 22,0 1,0 4,0 0,342659 Omena-kinuskikakku VL 150 1161/277 12,0 6,5 40,0 25,0 0,6 2,2 0,274907 Mango-passionmoussekakku *** 770 951/227 10,9 5,5 27,6 24,4 1,2 4,1 0,1

Suklaakakut7700 Suklaacrispymoussekakku KULÄ 680 1839/443 33,0 17,8 29,2 24,6 3,3 5,5 0,12603 Suklaatryffelikakku G 81 1674/400 29,0 17,0 36,0 26,0 2,0 5,0 0,23648 Suklaafondantkakku *** 147 1628/391 27,0 25,0 33,0 15,0 – 4,0 0,227959 Kolmen suklaan moussekakku *** 650 1572/377 23,9 12,3 34,3 29,3 1,5 5,5 0,2187 Kolmen suklaan kakku *** 100 1149/275 13,5 11,0 32,3 23,6 – 3,4 0,0156 Amerikkalainen suklaakakku *** 202 1424/340 20,0 11,0 40,0 29,0 2,0 5,0 0,2

Amerikkalaiset browniet1877 Pähkinä-toffeebrownie *** 149 1926/460 30,0 15,0 43,0 31,0 2,0 6,0 0,52557 Ore-valkosuklaabrownie *** 135 1715/410 27,5 11,6 39,1 27,5 1,4 4,3 0,61009 Toffee-blondie *** 87 1841/440 11,0 11,0 58,0 38,0 1,0 5,0 1,01426 Rockslide-brownie *** 126 1800/430 28,0 14,0 44,0 33,0 2,0 4,0 0,3

Levykakut1611 Raparperi-jogurttikakku *** 120 1179/279 15,1 1,7 34,2 18,9 1,0 2,6 0,81615 Omenakakku VL 110 1575/374 13,5 1,4 32,4 19,8 1,2 2,1 0,61616 Mustikka-citronella *** 130 1192/283 16,3 8,6 26,9 11,2 0,6 7,0 0,41617 Metsämarja-jogurttikakku VL 120 1300/309 15,2 2,8 40,4 21,9 1,2 3,2 0,71625 Vadelma-rahkakakku *** 150 1081/256 13,0 1,4 29,7 17,5 1,9 4,7 0,61623 Punaherukka-jogurttikakku *** 130 1626/299 14,5 2,5 38,8 21,2 1,2 3,1 0,61624 Omena-toffeekakku VL 125 1446/345 16,6 3,3 46,1 25,7 1,2 2,7 0,527869 Suklaafudgekakku VL 90 1857/445 28,0 8,5 45,0 34,0 1,6 3,9 0,1

Delicato-kakut & leivokset 1133 Mausteinen tryffelikakku *** 880 1973/464 32,0 8,0 38,0 27,0 – 5,0 0,3

281 Mantelikakku S,G 750 1768/422 28,0 10,0 33,0 32,0 – 7,0 0,3282 Manteli-toffeekakku G 800 1904/454 31,0 17,0 38,0 32,0 – 6,0 0,3

1132 Mausteinen mantelirulla *** 48 1850/460 22,0 9,0 57,0 36,0 – 5,0 0,3861 Sitruunaleivos G 50 1850/440 25,0 16,0 49,0 48,0 – 5,0 0,10860 Juhlaleivos G,L 50 1902/454 26,0 15,0 50,0 49,0 – 5,0 0,1595 Kookosraketti L,P,G 38 1889/451 23,0 21,0 57,0 46,0 – 3,0 0,2215 Porkkanaleivos S 90 1673/399 22,0 3,0 46,0 25,0 – 4,0 0,31099 Lattepala G 55 2165/517 34,0 19,0 50,0 36,0 – 4,0 0,4735 Punssirulla *** 48 1813/433 20,0 9,0 59,0 46,0 – 5,0 0,2398 Daim-suklaapallo *** 45 2253/538 35,0 16,0 51,0 40,0 – 5,0 0,6507 Daim-suklaapallo, yksittäispakattu *** 45 2253/538 35,0 16,0 51,0 40,0 – 5,0 0,6

Page 82: Ep kuvasto 2015 syys issuu

82

RAVINTOSISÄLLÖT /100 g

L = laktoositon | VL = vähälaktoosinen | M = maidoton | K= kananmunaton | S = soijaton | G = gluteeniton | EVG = erittäin vähägluteeninen | P = pähkinätön | LI = lisäaineeton | KULÄ = kuidun lähde

Ruokavaliot g/kpl Energia kJ/kcal

Rasva josta tyydyttynyttä

Hiili - hydraatit

josta sokereita

Ravinto- kuitu

Proteiini Suola

Muut leivokset ja jälkiruoat77974 Macarons *** 40 1735/413 16,1 3,5 56,4 53,8 2,8 9,4 0,27337 Minimacarons *** 10 1740/415 17,2 4,2 54,5 51,9 2,1 9,4 0,10729 Minitiramisumousse *** 55 899/214 8,0 6,1 31,1 22,8 0,4 2,5 0,1

Juomat

SaVse raakasmoothiet2060 SaVse Super Blue Smoothie 250 ml L,M,K,P,S,G,LI 250 ml 179/42 0,1 < 0,1 7,6 7,6 1,2 0,7 0,02030 SaVse Super Green Smoothie 250 ml L,M,K,P,S,G,LI 250 ml 161/38 0,0 0,0 7,4 7,4 1,8 1,6 0,0250 SaVse Super Orange Smoothie 250 ml L,M,K,P,S,G,LI 250 ml 187/44 0,1 < 0,1 9,8 8,4 0,7 0,9 0,012040 SaVse Super Red Smoothie 250 ml L,M,K,P,S,G,LI 250 ml 165/39 0,1 0,0 8,4 7,4 0,7 0,8 0,0

Smoothiemixit9220 Smoothiemix mansikka-banaani L,M,K,P,S,G,LI 150 226/53 0,4 0,1 11,7 9,1 1,5 0,7 0,09221 Smoothiemix vadelma-mango L,M,K,P,S,G,LI 150 241/57 1,0 0,1 11,0 7,0 2,5 1,0 0,09222 Smoothiemix mango-ananas L,M,K,P,S,G,LI 150 228/55 0,7 0,1 13,0 10,9 1,5 0,5 0,0

– = ravintoarvoa ei ole määritelty

*** = ei erityisruokavalio-ominaisuuksiaRuokavaliotiedot ilmoitettu laktoosin, maidon, kananmunan, pähkinöiden & maapähkinän, soijan, gluteenin, kuidun ja lisäaineiden osalta.Tarkistettu 16.7.2015. Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Page 83: Ep kuvasto 2015 syys issuu
Page 84: Ep kuvasto 2015 syys issuu

KehityspäällikköSirkku Lievonen040 775 5836

Europicnic Oy, Itälahdenkatu 27 A, 00210 Helsinki, myyntipalvelun puhelin 0207 530 620 *www.europicnic.fi | [email protected]

* Soittaminen 0207-alkuisiin numeroihin: Puhelumaksu 0,0828 €/puhelu • Puhelut kiinteästä verkosta 0,07 €/min • Puhelut matkapuhelinverkosta 0,17 €/min

TuotekehityspäällikköPiritta Mamia040 545 7190

Kaupallinen johtajaTeppo Kuuttiniemi040 707 1610

Avainasiakas päällikköKari Kumpulainen040 739 7227

Avainasiakas päällikköKatja Häkkänen0400 375 775

Myynti neuvottelija Johanna Borg0400 193 994

MyyntineuvottelijaBjörn Övergaard0400 525 045

MyyntipalveluesimiesMilla Turunen0207 530 603 *

MyyntineuvottelijaSatu Häkkinen0207 530 622 *

Itä-SuomiHovikalla OyMyyntineuvottelija Jari Koskinen0400 695 332

Tuotekuvasto 2015/2