38

ANDRÉ SWANSTRÖM

Fasismi ja uskonto suomalaisten SS-pastorien ajattelussa ja toiminnassa

S uomalainen vapaaehtoisista koostunut SS-pataljoona toisessa maail-mansodassa on sotahistorian erikoisuuksia, jonka ympärillä käyty kes-kustelu on vuosien saatossa saanut niin puolustelevia, ylistäviä kuin

kriittisiäkin sävyjä. Tämän vapaaehtoisjoukon mukana Saksan idän sota-retkelle lähti kaksi suomalaista sotilaspastoria, Ensio Pihkala ja Kalervo Kur-kiala. Heidän tehtävänsä oli toimia suomalaisten SS-miesten sielunhoitajina ja taistelu tahdon ylläpitäjinä. Suomalaisille sotilaille heidän pastorinsa olivat esi-kuvia ja hengen luojia, mutta pastorien asema muodostui varsin ristiriitaisek si SS-joukoissa, joiden ideologiassa kristinuskolla oli kiistanalainen asema.

Noin 1 400 suomalaista lähti vapaaehtoisiksi Heinrich Himmlerin johta-miin Waffen-SS-joukkoihin, joilla oli sotilaallinen rooli Wehrmachtin eli Saksan varsinaisen armeijan rinnalla. Suomalaiset sijoitettiin osittain ulkomaisista vapaaehtoisista koottuun SS-divisioona Wikingiin. Aiempaa sotakokemus-ta talvisodassa hankkineet vapaaehtoiset lähtivät divisioonan mukaan heti operaatio Barbarossan alkuvaiheessa. Heidät sijoitettiin hajalleen divisioonan rykmentteihin (Westland, Nordland ja Germania). Enemmistö vapaaehtoisis-ta kävi läpi koulutusjakson, jonka jälkeen heidät siirrettiin yhtenäisenä patal-joonana divisioonan yhteyteen rintamalle talvella 1941. Myöhemmin koottiin vielä täydennyskomppania, joka lähetettiin itärintamalle loka –marraskuussa 1942. Kirjallisuudessa nämä hyvin erilaisia kokemuksia läpikäyneet ryhmät ovat kulkeneet nimillä ”divisioonan miehet”, ”pataljoonan pojat” ja ”ne 200 urhoollista”. Erityisesti divisioonan miehet joutuivat todistamaan julmuuksia ja sotarikoksia operaatio Barbarossan alkuvaiheessa. Suomalaisista SS-pasto-reista Ensio Pihkala lukeutui divisioonan miehiin, kun taas Kalervo Kurkiala tuli rintamalle pataljoonan poikien mukana.

SS-joukot muodostivat kansallissosialistisen puolueen ideologisesti orien-toituneen eliitin, jossa Waffen-SS:n sotilaallisten yksiköiden lisäksi toimi All-gemeine-SS:n piiriin kuuluvia keskitysleirien vartiointia ja turvallisuustehtäviä suorittavia yksiköitä. Suomalaisten SS-vapaaehtoisten motiiveja on selitetty niin isänmaallisiksi, seikkailunhaluun pohjautuviksi kuin kansallis sosialismia ihannoiviksi tai omaa etua tulevassa Suur-Saksan johtamassa Uudessa Euroo-passa edistäviksi. Jokainen SS-vapaaehtoinen joutui jossain vaiheessa muo-dostamaan oman kantansa suhteessa fasismiin, jota SS järjestönä edus-ti. Suomalaisnationalistinen idealismi, seikkailunhalu tai urasuunnitelmat törmäsivät viimeistään rintamaoloissa saksalaisen tuhoamissodankäynnin

ARTIKKELIT

39

realiteetteihin, kun kansallissosialistista ideologiaa toteutettiin käytännössä. Kun puhutaan joukkojen ideologisesta suuntautumisesta, voidaan sanoa, että suomalaiset sotilaspastorit nousivat keskeiseen rooliin. Heiltä odotettiin pal-jon hengen nostattajina ja luojina, ja he toimivat näköalapaikalla tarkkaillen ja hoitaen suomalaisten sotilaiden mielialoja. Miten nämä suomalaisten SS-miesten henkisen huollon avainhenkilöt suhtautuivat fasismiin? Miten fasis-mia uhkuva rintamaympäristö vaikutti heidän uskonnolliseen toimintaansa ja ajatteluunsa?

Vaikeasti määriteltävä fasismi

Mitä piirteitä suomalaisten SS-pastoreiden toiminnasta ja ajattelusta pitää et-siä mahdollisen fasismin kartoittamiseksi? Tätä varten täytyy löytää käyttö -kelpoinen fasismin määritelmä, jotta fasistinen toiminta ja ajattelu voidaan erottaa analysoitaessa historiallista lähdemateriaalia. Fasismin määri telmästä on käyty pitkää ja edelleen jatkuvaa keskustelua niin historian kuin yhteiskunta-tieteiden aloilla, eikä täyttä yksimielisyyttä määritelmästä ole saavu tettu.¹

Ensimmäisen suomenkielisen fasismia käsittelevän yleisesityksen kirjoitta-nut Leif Sundström toteaa, että tarkan määritelmän saavutettavuutta vaikeut-taa se seikka, että fasistien suhde ideologiaan oli ja on edelleen varsin prag-maattinen: ”Käytännön toiminta ja materiaalinen todellisuus olivat etusijalla filosofis-teoreettisiin doktriineihin nähden.”² Tekojen ja toiminnan korosta-misen rinnalla Sundström tuo esiin neljä keskeistä tapaa määritellä fasismi. Ensimmäinen lähtee liikkeelle asioista, joita fasismi vastustaa, toinen fasis-min tavoitteista, kolmas fasismin tyyliin ja organisaatioon liittyvistä asiois ta ja neljäs fasismin valtaannousuun liittyvistä selityksistä.³

Fasismin vastustamat asiat ilmenevät niin sanottuina fasistisina ne-gaa tioi na kuten anti kommunismi, anti liberalismi, antiparlamentarismi,

1 Arvostettujen fasismin tutkijoiden tiivistettyjä määrittely-yrityksiä edustaa mm. Robert O. Paxton, jonka mukaan ”Fascism may be defined as a form of political behavior marked by obsessive preoccupation with community decline, humiliation, or victimhood and by compensatory cults of unity, energy, and purity, in which a mass-based party of committed nationalist militants, working in uneasy but effective collaboration with traditional elites, abandons democratic liberties and pursues with redemptive violence and without ethical or legal restraints goals of internal cleansing and external expansion.” (Paxton 2004, 218). Stanley G. Payne puolestaan kiteyttää fasismin määritelmään ”a form of revolutionary ultranationalism for national rebirth that is based on a primarily vitalist philosophy, is structured on extreme elitism, mass mobilization, and the Führerprinzip, positively values violence as end as well as means and tends to normatize war and/or the military virtues” (Payne 1995, 14). Vielä kiteytetymmän määritelmän tarjoaa Roger Griffin, jonka mukaan ”Fascism is a genus of political ideology whose mythic core in its various permutations is a palingenetic form of populist ultra-nationalism.” (Griffin 1991, 26.)

2 Sundström 2007, 19–20. 3 Sundström 2007, 21–41.

40

an ti- intel lektualismi, antipartikularismi ja antisemitismi. Fasismin tavoitteita taas ilmentävät imperialismi, orgaaninen, verisiteitä korostava nationalismi, autoritarismi, totali tarismi ja vahvan johtajan ihannointi. Tyylillisiä seikkoja puolestaan ovat suoran toiminnan korostaminen, ideologiaan sopivan estetii-kan suosimi nen, maskuliinisuuden ja nuoruuden ihannoiminen ja yksilön kutsumuksen korostaminen järjestelmän osana.⁴ Kaikkien näiden kriteerien läsnäoloa ei välttämättä vaadita, jotta lähde materiaalissa esiintyvä toiminta tai ajattelu voidaan määritellä fasis tiseksi. Leif Sundström kirjoittaa fasismin välttämättömistä ja vähäisemmistä ehdoista. Samoilla jäljillä on valtio-opin professori Lauri Karvonen, joka on muotoillut fasismin minimimääritelmän:

Orgaaninen nationalismi + antimarxismi + antiparlamentarismi + suora toiminta

Minimimääritelmä merkitsee fasismin rajaamista suhteessa muihin ideo-lo gioihin. Antimarxismi vetää rajan suhteessa vasemmistoon, antiparla-mentarismi suhteessa poliittiseen keskustaan ja suora toiminta suhteessa perinteiseen oikeistoon.⁵

Fasismi yläkäsitteenä pitää sisällään lukuisia eri liikkeitä, joilla kullakin on omat erityispiirteensä. Niinpä Hitlerin kansallissosialismi, Mussolinin italia-lainen fasismi tai vaikkapa Lapuan liike ja Isänmaallinen kansanliike IKL poik-keavat toisistaan monessa suhteessa, mutta samalla niihin voidaan kuitenkin soveltaa edellä esitettyä yleistä fasismin minimimääritelmää. Fasismin moni-tahoisuuden vuoksi on tämän artikkelin kannalta perusteltua käyttää minimi-määritelmää. Aiempi tutkimus on osoittanut, että ulkomaisten SS-vapaaeh-toisten suhde fasismiin saattoi kulkea värväystä edeltävästä yleisellä tasolla fasismia myötäilevästä ajattelusta palvelusaikana omaksutun saksalaisen kan-sallissosialismin kautta kohti pettymysten sarjan myötä kiteytynyttä oman maan kansallista natsiaatetta.⁶

Oman tutkimukseni kannalta mielenkiintoiseksi kysymykseksi nousee fa-sismin määrittely Saksan itärintaman tuhoa missodan kontekstissa. Fasis-min keskiössä on monien määritelmien mukaan suhde väkivaltaan ja suo-raan toimintaan. Sota itsessään toi väkivallan osaksi arkea, mutta jokainen asetta vihollista vastaan käyttänyt sotilas ei lähtökohtaisesti ollut fasisti. Tu-hoamissodan kontekstissa fasistiseksi väkivallan käytöksi muodostuu sodan-käynnin normeja ja kansainvälisiä sopimuksia rikkova väkivalta. Fasistinen väkivalta sodan kontekstissa pitää näin ollen sisällään sotarikokset ja rikokset

4 Vrt. Karvonen & Djupsund 1984, 12–13; Karvonen 1988, 10–13. 5 Karvonen 1990, 18. 6 Gutmann 2017, esimerkkitapaus s. 179.

ARTIKKELIT

41

ihmisyyttä vastaan. Analysoidessani Ensio Pihkalan ja Kalervo Kurkialan toi-mintaa ja ajattelua etsin siis merkkejä fasismin tarkempien määritelmien mu-kaisista kriteereistä pitäen silmällä minimimääritelmän täyttymistä. Samalla huomioin erityisesti Pihkalan ja Kurkialan suhteen suoraan toimintaan eli sotarikoksiin tuhoamissodan kontekstissa.

Waffen-SS, uskonto ja sotilaspastorit

Perinteisesti Waffen-SS on esitetty kristinuskolle vihamielisenä organisaatio-na, jonka yksiköissä ei ollut sotilaspastoreita. Reichsführer-SS Heinrich Himm-ler suhtautui erittäin kriittisesti kristinuskoon, ja organisaationa Himmlerin johtama SS asettui periaatteellisella kannalla kristinuskoa vastaan. Waffen-SS:n uskontokielteisyys näkyy esimerkiksi 1.8.1942 voimaan tulleessa asetuk-sessa numero 268, jonka mukaan SS-miehiä kiellettiin osallistumasta uskon-nollisiin toimituksiin univormussa. Asetuksessa painotettiin, että kielto koski myös kirkkohäitä. Asetus oli muistutus Himmlerin 18.11.1937 antamasta sa-mansisältöisestä määräyksestä.⁷

Himmlerin ja koko SS:n suhde uskontoon oli kuitenkin monimutkainen koko naisuus. Vaikka Himmler kritisoi kristinuskoa, ei hän missään nimessä ollut ateisti. Hän oli kiinnostunut pakanallisesta ja okkultistisesta muinais-germaanisen uskonnon uudelleenlämmittelystä ja hän halusi nähdä oman or-ganisaationsa eräänlaisena myöhempien aikojen Saksalaisena ritarikuntana matkalla kohti uutta germaanisen sivilisaation auringonnousua. Henkilökoh-tainen vihamielisyys kristinuskoa kohtaan ei kuitenkaan estänyt Himmleriä sallimasta SS-miesten kuulua kirkkoon. Rivijäsenyys kirkossa hyväksyttiin, mutta aktiivisuus tai johtotehtävien hoitaminen eivät olleet sallittuja.⁸

SS-upseerien kantakorteissa oli oma sarake uskonnolle. Käytännössä vaihto ehtoina olivat protestanttinen kirkko, katolinen kirkko, kirkosta eron-nut tai Gottgläubig eli kansallissosialistisessa hengessä kirkosta eronnut mutta korkeam paan voimaan tai luojaan uskova henkilö. SS-miehillä oli siis jonkin-asteinen liikkumavara uskonnollisissa kysymyksissä, ja niin uskomattomalta kuin se saattaa kuulostaakin, Himmler painotti uskonnonvapautta ja toisten uskonnollisten näkemysten kunnioittamista SS-miesten kesken.⁹

Waffen-SS:n kristinuskonvastaisuus on näiden havaintojen valossa loppujen lopuksi erittäin monitahoinen ilmiö, josta oli olemassa lukuisia poikkeuk sia. Kaiken kaikkiaan uskonnon asema kansallissosialistisessa Saksassa oli risti-riitaisten voimien pelikenttä, jossa Himmlerin kaltaiset muinaisgermaanisen

7 Verordnungsblatt der Waffen-SS Nr. 15 1.8.1942 Nr. 268. 8 Himmlerin uskonnollisista näkemyksistä ks. Steigmann-Gall 2003, 129–134. 9 Steigmann-Gall 2003, 132.

42

uskon ihannoijat, Martin Bormannin kaltaiset vannoutuneet uskonnon vas-tustajat, kansallissosialistisesti värittyneen Deutsche Christen -liikkeen kannat-tajat ja perinteisten kirkkojen jäsenet toimivat kukin oman vakaumuksensa ja omien päämääriensä mukaan.¹⁰

Ristiriitaisuus ja monimuotoisuus leimaavat myös sotilaspastoreiden ase-maa Waffen-SS:n piirissä. Perinteisesti suomalaiset SS-sotilaspastorit on näh-ty merkittävänä poikkeuksena kristinuskonvastaisessa organisaatiossa. Tämä näkemys on entisestään korostanut suomalaisten SS-vapaaehtoisten omalei-maisuutta ja poikkeuksellisuutta. Juuri tämä suomalaisten poikkeuksellisuus on toiminut historiankirjoituksessa selittävänä ja puolustavana tekijänä, kun on haluttu tehdä eroa suomalaisten SS-miesten ja muiden SS-miesten välille. Uniikkitapauksen voimalla argumentointi ontuu kuitenkin sotilaspastorei-den osalta. Lähempi tarkastelu osoittaa, että sotilaspastoreita palveli useissa eri kansallisuuksien piiristä rekrytoiduissa Waffen-SS:n vapaaehtoisyksiköis-sä. Ranskalaiseen Waffen-SS-divisioona Charlemagneen kuului ainakin kaksi sotilaspastoria, Jean Mayol de Lupé ja Albert Verney.¹¹ Ukrainalaisista vapaa-ehtoisista muodostetussa 14. Waffen-SS-divisioonassa palveli myös sotilaspas-toreita. Divisioonan korkea-arvoisin sotilaspastori oli Sturmbannführer tohtori Vasyl Laba.¹² Norjalaisten SS-vapaaehtoisten joukossa toimi puolestaan so-tilaspastorina Hauptsturmführer Knut Geelmuyden. Geelmuydenin huhuttiin olevan vapaamuurari ja SS vapautti hänet tällä perusteella tehtävistään, mutta norjalaisen SS-legioonan komentaja Arthur Qvist piti Geelmuydenin edelleen joukkojen mukana.¹³

Tämä lista SS-pastoreista ei ole millään tavalla kattava, vaan toimii ainoas-taan suuntaa antavana esimerkkinä siitä, että SS:n piirissä esiintyi monien eri kansallisuuksien kirkollista toimintaa. Suomalaisten SS-pastoreiden eri-tyisasema ilmenee loppujen lopuksi siinä, että he olivat todennäköisesti en-simmäiset sotilaspastorit Waffen-SS:n piirissä. Wiking-divi sioona oli jär-jestyksessä viides SS-divisioona, ja sitä ennen perustettuihin divisiooniin (Leibstandarte-SS Adolf Hitler, Das Reich, Totenkopf ja Polizei-Division) ei kuulu-nut sotilaspastoreita. Eri kansallisuuksista värvättyjen SS-legioonien ja divi-sioonien lisääntyessä ilmaantui lisää sotilaspastoreita palvelemaan näiden joukkojen riveissä, mutta Ensio Pihkala ja Kalervo Kurkiala toimivat tässä suhteessa tienraivaajina.

Dagmar Pöppingin mukaan Waffen-SS:n luonteen muuttuminen vuodesta 1942 lähtien vaikutti järjestön suhtautumiseen sotilaspappeja kohtaan. Waffen-SS oli alun perin vapaaehtoisjoukko, mutta miehistöpulan uhatessa se

10 Ks. esim. Steigmann-Gall 2003 ja Bergen 1996. 11 Forbes 2010, 107, 138, 393. 12 Rudling 2012, 343. 13 Emberle & Kott 2012, 274–275. Tanskalaisilla SS-vapaaehtoisilla ei puolestaan ollut sotilas-

pastoreita.

ARTIKKELIT

43

siirtyi osittain asevelvollisuuteen ja alkoi vastaanottaa Itä-Euroopasta rekry-toituja etnisiä saksalaisia ja paikallisia rodullisesti hyväksyttäviä elementtejä ja muuttui eliittijoukosta massa-armeijaksi. Tämän seurauksena myös Waf-fen-SS:n asenne sotilaspappeja kohtaan muuttui. Asevelvollisten vanhempien taholta SS:ään kohdistui Pöppingin mukaan odotuksia, että heidän poikansa saisivat hengellistä huolenpitoa SS:n piirissä. Wehrmachtissa palvelleen ka-tolisen sotilaspapin Georg Werthmannin tiedustellessa 9.10.1944 SS-Führungs-hauptamtilta hengellisen toiminnan mahdollisuuksista Waffen-SS:ssä hänelle vastattiin, että joukkoihin nimitettäisiin kaksi katolista ja kolme evankelista divisioonanpastoria.¹⁴ Tämä lienee ollut osoitus SS:n asennemuutoksesta ti-lanteessa, jossa kompromissit ja ideologinen joustavuus näyttäytyivät välttä-mättöminä taistelukyvyn ylläpitämisen kannalta.

Jokipiin varjossa

Suomalaisia SS-miehiä koskevaa historiantutkimusta on hallinnut ja hallitsee edelleen professori Mauno Jokipii ja hänen monumentaalinen teoksensa Pantti-pataljoona (1968). Jokipiin keskeisiä teesejä on, että suomalainen SS-pataljoona palveli Suomen ulkopoliittisia etuja taaten Saksan tuen Suomelle tilanteessa, jossa Neuvostoliiton uhka oli käsin kosketeltava. Jokipii korostaa suomalais-ten SS-miesten isänmaallisuutta ja suomalaispataljoonan poikkeuksellisuutta muiden SS-yksiköiden joukossa. Tämä nousee erityisesti esiin Jokipiin myö-hemmässä teoksessa Hitlerin Saksa ja sen vapaaehtoisliikkeet (2002). Jokipiin mu-kaan suomalaispataljoonan erityispiirteisiin kuuluivat mm. seuraavat seikat: pataljoona oli vapaan maan vapaaehtoisista koostunut yksikkö, sillä oli oma yhdysupseeri joka toimi samalla sotilaspastorina, se oli ulkoministeriön alai-nen ja ulkopoliittista tehtävää varten koottu joukko, jonka värväys oli salainen, epäpoliittinen ja suomalaisten johtama. Lisäksi Jokipii korostaa suomalaispa-taljoonan luonnetta eliittijoukkona verrattuna muiden maiden vapaaehtoisis-ta koottuihin niin sanottuihin SS-legiooniin.¹⁵

Jokipiin vertailevalla tutkimuksella on ansionsa, mutta suomalaispataljoo-nan uniikkien piirteiden korostaminen vie huomiota mitalin kääntöpuolelta, eli niiltä seikoilta, jotka olivat yhteisiä suomalaisille ja muista maista rekry-toiduille SS-vapaaehtoisille. Modernia, kriittistä ja transnationaalista näkö-kulmaa Waffen-SS:n monikansalliseen vapaaehtoisjoukkoon edustaa Jochen Böhlerin ja Robert Gerwarthin toimittama teos The Waffen-SS. A European His-tory (2017). Suomalaisessa tutkimuksessa Jokipiin argumenttien kriittinen tarkastelu on toistaiseksi jäänyt vähäiseksi. Antero Holmila on nostanut esiin

14 Pöpping 2017, 74. 15 Jokipii 2012, 394–404.

44

artikkelissaan ”’Soldaten wie andere auch’: Finnish Waffen-SS Volunteers and Finland’s Historical Imagination” (2013) uudelleenarvioinnin tarpeen. Samoil-la jäljillä on Oula Silvennoinen artikkelissaan ”Kumpujen yöhön – eli kuinka historiallinen muisti vääristyi” (2014). Muiden maiden SS-vapaaehtoisia tut-kineet historioitsijat ovat nostaneet esiin sotarikoksiin, holokaustiin ja kan-sallissosialismiin liittyviä elementtejä suomalaisten kanssa samassa Wiking-divisioonassa palvelleiden vapaaehtoisten toiminnasta, mutta suomalaiset tutkijat ovat pääosin pitäneet kiinni näkemyksestä, jonka mukaan suomalai-set SS-miehet olivat epäpoliittisia ja kansallissosialismille immuuneja eliit-tisotilaita, jotka poikkeuksetta taistelivat puhtain asein. Tämä Holmilan ja Silvennoisen kyseenalaistama näkemys nousee kerta toisensa jälkeen esiin yk-sittäisten suomalaisten SS-miesten henkilöhistorioita käsittelevissä kirjoissa, jotka yleensä taiteilevat jossakin mili tarian ja historiatieteen välimaastossa. Suomalaisia SS-pastoreita käsittelevä, määrältään vähäinen tutkimus noudat-taa myös tätä Jokipiin muotoilemaa kaavaa. Pekka Koivukoski tyytyy pro gradu -tutkielmassaan Korset och kraniet (2013) referoimaan Ensio Pihkalan ja Kaler-vo Kurkialan päiväkirjamerkintöjä ilman suurempia analyyttisiä tai kriittisiä ambitioita. Kalervo Kurkialasta lyhyen elämäkerran kirjoittanut Iivari Rämä piirtää päähenkilöstä kirjassaan Jääkäripapin pitkä marssi (1994) lähinnä ylevä-henkistä sankari muotokuvaa.

Tutkittaessa suomalaisia SS-pastoreita keskeisenä lähdemateriaalina toimi-vat Ensio Pihkalan ja Kalervo Kurkialan päiväkirjat. Pihkalan päiväkirjan osalta oma tutkimukseni tuo ensi kertaa päivänvaloon päiväkirjan pikakirjoituksella kirjoitetut osiot.¹⁶ Pihkalan päiväkirja on päätynyt arkistoon alkuperäisenä, Kurkialan päiväkirja taas Kurkialan itsensä Jokipiille sodan jälkeen toimitta-mana koneella puhtaaksi kirjoitettuna versiona. Tämä muodostaa luonnolli-sesti merkittävän lähdekriittisen haasteen. Tähän päivään saakka Panttipatal-joonan välityksellä yleisölle Kurkialasta välittynyt kuva rakentuu vahvasti sen varaan, miten Mauno Jokipii on suodattanut eräitä keskeisiä päiväkirjan ku-vaamia tapahtumia. Kumpikaan SS-pastoreista ei nouse merkittävään osaan Jokipiin kirjoissa, joista varsinkin Panttipataljoona keskittyy hyvin pitkälle puhtaasti sotahistorialliseen näkökulmaan jättäen ideologisen näkökulman, uskonnosta puhumattakaan, varsin marginaaliseen rooliin. Tältä osin oma tutkimukseni tulee merkittävällä tavalla täydentämään Jokipiin esitystä.¹⁷

16 Pikakirjoituksen tulkinnasta kiitän Niklas Varistoa, jonka asiantuntemus on ollut korvaa-mattomaksi avuksi. Aiemman tutkimuksen osalta Pihkalan pikakirjoitus on jäänyt ratkai-semattomaksi mysteeriksi. Pekka Koivukoski on arvellut, että Pihkala kirjoitti päiväkirjansa osittain pikakirjoitusta muistuttavalla salakirjoituksella. Ks. Koivukoski 2013.

17 Ks. Jokipii 1968, 211–217.

ARTIKKELIT

45

Ensio Pihkala – ensimmäinen sotilaspappi SS-joukoissaAloite sotilaspastorin saamisesta suomalaisten SS-miesten joukkoon tuli suo-malaisilta värväystoiminnan organisaattoreilta. Diplomaattisella taholla Suo-men Berliinin lähetystön sotilasasiamies jääkärieversti Walter Horn oli asiassa aktiivinen. Ensio Pihkala kirjoitti päiväkirjassaan 13.6.1941, että Horn ehdotti hänelle liittymistä SS-joukkoihin. Pihkala selvitti ylempien kirkollisten taho-jen kantaa asiaan ja sai luvan kahdelta piispalta, suomalaiselta Aleksi Lehtosel-ta ja saksalaiselta Theodor Heckeliltä. Nämä luvat olivat tarpeen, sillä Pihkala opiskeli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon stipendiaattina Berliinissä. SS-värväystoiminnan keskeinen vastuunkantaja Esko Riekki oli yhteydessä SS:n johtaviin virkamiehiin, jotka suhtautuivat aluksi torjuvasti ajatukseen. Riekin tiedusteltua asiaa Gruppenführer Gottlob Bergeriltä Ensio Pihkala pääsi Berge-rin puheille. Illalla 16.6.1941 Berger keskusteli Pihkalan kanssa ja antoi tälle lu-van liittyä SS-joukkoihin upseerina, ei pappina. Berger sanoi kuitenkin lopul-ta, että Pihkala voisi toimia myös pappina. Myönnytys oli ilmeisesti seurausta siitä, kuten Riekki arvioi, että Pihkala oli tehnyt reippaan ja soti laallisen vai-kutuksen Bergeriin.¹⁸ Pihkala oli tietoinen lähestyvästä sodasta Neuvostoliit-toa vastaan ja kirjoitti päiväkirjaansa: ”Kuuluu tulevan sota ryssää vastaan.”¹⁹

18 Kyösti & From 2016, 98. 19 KA Jukka Pellervo Tyrkön arkisto, Ensio Pihkalan päiväkirja 17.6.1941.

Ensio Pihkala. Kuva: Pihkalan suvun yksityiskokoelmat.

46

Heti seuraavana päivänä Pihkala lähti matkalle ottaakseen vastaan uuden tehtävänsä. Matkan ensimmäinen etappi kulki autolla Prahaan. Matkakuvauk-sesta näkyy miten vauhti (100 km/h avoautossa), toverihenki SS:ään kuuluvien seuralaisten kanssa, hyvä ruoka ja herraskainen kohtelu tekivät positiivisen vaikutuksen Pihkalaan. Matka jatkui Puolaan, missä Pihkala ilmoittautui pal-velukseen 19.6. Pihkala kuvaili tapahtumaa päiväkirjamerkinnässä:

”Brigadeführer! Ustuf. E.P. meldet sich zum Div. Stab der SS-Div. Wiking kommandiert!” – käsi koko ajan ylhäällä, pistooli vyöllä, kypärä päässä, käsi neet käsiin vedettynä.²⁰

Pihkalan kuvaus uhkuu sotilaallista itsetietoisuutta, eikä liene kaukaa haettua nähdä rivien välissä viehtymystä kansallissosialismin ulkoiseen tyyliin ja este-tiikkaan eli sotilaallisuuteen, kurinalaisuuteen, täsmällisyyteen, ripey teen ja tehokkuuteen. Toisaalta Pihkala oli varsin tietoinen siitä, että liittyminen ope-raatio Barbarossaan toisi hänet ja muut suomalaiset kosketuksiin suomalaisil-le hyvin vieraiden ilmiöiden ja ajattelutapojen kanssa. Westland-rykmentissä palvelleen Paavo Saharin mukaan Pihkala piti 21.6. suomalaisille puhuttelun, jossa hän sanoi: ”Emme ole saksalaisia vaan suomalaisia, eikä meistä muita tulekaan, kuin kovia suomalaisia. Muistakaa pojat, että täällä näette paljon, mutta muistakaa, että mitä kuulette ja mitä täällä tyrkytetään, eivät ole kaikki sopivia suomalaiselle mentaliteetille. Pitäkää silmänne auki ja oppikaa erot-tamaan se, mikä on joskus kotiin vietäviä aatteita ja tietoutta. Se painakaa mieleenne.”²¹

Pihkala oli mitä ilmeisimmin valmiiksi skeptinen kansallissosialistisen in-doktrinaatiota kohtaan. Käytännön esimerkkejä kansallissosialistisesta rotu-ajattelusta alkoi ilmetä jo samana päivänä. Keskenään SS-upseerit vitsailivat rehvakkaasti, kuten Pihkala pani merkille referoidessaan tovereiltaan kuultua: ”Vitsi: ’Tiedättekö, mitä juutalaiset tekevät ghettoissaan?’ – Joo, valmistavat käsivarsinauhoja ’SS’ kirjaimin sitä päivää varten, jolloin heillä on valta. SS-miehet saavat sitten kantaa tätä merkkiä kuin juutalaiset nyt ✡-merkkiä.”²² Tätä vitsailua Pihkala ei vielä kommentoinut mitenkään, mutta muutaman päivän jälkeen päiväkirja paljastaa miten Pihkalan suhtautuminen SS:n toi-mintaan alkoi saada kriittisiä sävyjä. Ollessaan Westland-rykmentin parissa Pihkala kohtasi saksalaisia upseeritovereita makaaberin kristinuskonvastai-sen toiminnan tiimellyksessä: ”Eräässä kirkossa toverit soittelivat jatseja [?] uruilla, rikkoi alttariesineitä, uimahousuissa tupakkaa poltellen. Kun sanoin, ettei pitäisi rikkoa tavaroita kirkossa, vastattiin: On sitä rikottu ennenkin ja

20 KA Jukka Pellervo Tyrkön arkisto, Ensio Pihkalan päiväkirja 19.6.1941. Pikakirjoituksen tulkinta Niklas Varisto.

21 Kyösti & From 2016, 59–60. 22 KA Jukka Pellervo Tyrkön arkisto, Ensio Pihkalan päiväkirja 21.6.1941.

ARTIKKELIT

47

enemmänkin. Pirullista naurua.”²³ Viimeistään tässä vaiheessa Pihkalalle oli tullut selväksi SS:n kielteinen suhde sekä juutalaisuuteen että kristinuskoon. Pihkala ei antanut tämän kuitenkaan vaikuttaa omaan toimintaansa, vaan hän piti samana päivänä hartauden suomalaisille SS-miehille.

Keskusteluissa suomalaisten kanssa ilmeni turhautumista ja pettymyksiä. Kahdeksan vuotta Suomen armeijassa palvellut ylikersantti oli komennettu jynssäämään saksalaisen korpraalin saappaita. Suomalaisen kommentti oli, että hän oli täysin pettynyt Saksan armeijaan, ja että hänelle ei siellä ollut mitään uutta opittavaa. Suomalaisilla SS-miehillä oli korkea käsitys oman maansa armeijasta ja sen edustamasta sotataidosta. Samoin suomalaista so-tilaspappia oli odotettu innolla, pidettiinhän oman maan sotilaspappeja en-nen kaikkea sotilaina ja kovina miehinä. Suomalaiset kehuivat sotilaallista pappiaan saksalaisille, jotka toivoivat saksalaisten papppien olevan Pihkalan kaltaisia. Pihkala itse tuntui liukuvan hyvin sisään tähän rooliin.²⁴

Kanssakäymisessä saksalaisten kanssa Pihkala esiintyi jämäkkänä. Unoh-det tuaan tupakkansa esikunnan pöydälle ja havaittuaan seuraavana aamuna niiden kadonneen hän sai kuulla sotilaspalvelijalta divisioonan komentajan kenraali Felix Steinerin pistäneen ne taskuunsa. Pihkala vaati tupakoitaan ta-kaisin kenraalilta. Untersturmführer Pihkalan suoruus ja rohkeus kenraalin edes-sä kirvoitti esikunnan muiden upseerien keskuudessa komeat naurut. Vaikka Steineria pidettiin leppoisana ja kansanomaisena johtajana²⁵, joka mielellään keskusteli tuttavallisesti tavallisten rivimiesten kanssa, paljastaa Pihkalan päi-väkirja hänestä myös toisenlaisia puolia. Kuultuaan joidenkin suomalaisten syyllistyneen juopotteluun Steiner uhkasi lähettää syylliset keskitysleiriin, jos juopottelu toistuisi. Pihkala sai tehtäväkseen ajaa moottoripyörällä 20 kilo-metrin matkan ilmoittaakseen kenraalin uhkauksen suomalaisille. Yhdysup-seerina Pihkalan tehtäviin kuului nimenomaan tämänkaltaisten selkkausten selvittely. Hän vannotti suomalaisia olemaan kunnolla, mutta tuntui samal-la ymmärtävän maanmiehiään. Pääsyylliseksi katsottu Paavo Blom oli kolme vuotta palvellut alikersantti, joka oli kertomansa mukaan saanut Summassa

23 KA Jukka Pellervo Tyrkön arkisto, Ensio Pihkalan päiväkirja 23.6.1941. Pikakirjoituksen tul-kinta Niklas Varisto. ”Jatseja” on hieman epävarma tulkinta, mutta sopii kuvattuun asiayh-teyteen. Aiemmista kirkonvastaisista toimista Wiking-divisioonan piirissä ks. Christensen, Poulsen & Smith 2001, 91. Nordlandiin ja Germaniaan kuuluvat miehet kaatoivat krusifikseja eteläsaksalaisessa Stettenin kaupungissa maalis- ja huhtikuussa 1941.

24 Sotilaspastorilta vaadittavista ominaisuuksista keskusteltiin Suomessa esimerkiksi seu-raavaan sävyyn: sotilaspastori Elof Falenius esitti, että ”kristillisyyttä on eri vivahteista. Nykyään kaivattaisiin ’kovaa’ kristillisyyttä. Jos sellaista ilmaantuu, niin miehet saadaan ilman muuta mukaan. Papin on henkilökohtaisesti oltava miehekäs, ja onpa hänen kyettävä osoittamaan ruumiillistakin voimaa.” KA T 21730/ 2 Päämaja, Kenttäpiispan toimisto, pöytä-kirja Merivoimien pastorien neuvottelukokouksessa Helsingissä 27.4.1942. Faleniuksesta ks. Swanström 2014, 73–80. Pihkala tuntui asettautuvan edellä kuvattuun miehekkään sotilas-pastorin rooliin.

25 Ks. Esim. Jokipii 1968, 163.

48

luodin rinnan läpi.²⁶ Käsiteltävänä olevassa välikohtauksessa hän oli heittänyt toista SS-miestä puukolla. Pihkala tulkitsi tapahtumien perimmäiseksi syyksi suomalaisten turhautumisen ja sen, että he eivät olleet saaneet purkaa tur-hautumistaan johtajilleen. Suomalaisten ja saksalaisten välit kehittyvät päi-väkirjan lehdillä asteittain huonompaan suuntaan ja Pihkalan sympatiat ovat selkeästi omien maanmiesten puolella.

Sotarikoksia todistamassa

Pihkalan kriittisyyttä saksalaisia ja kansallissosialistista ideologiaa kohtaan lisäsi jatkuva sotarikosten ja julmuuksien virta, jota hän joutui todistamaan. Pihkala tapasi suomalaisia tiedusteluosaston sotilaita, muun muassa teolo-gian ylioppilaan Erkki Puuperän, joka sai Pihkalalta ohjeet toimia pappina ja siunata mahdolliset kaatuneet. Suomalaiset kertoivat, kuinka edellisenä päi-vänä juutalainen, joka ei ollut tervehtinyt saksalaista aliupseeria ”kidutettiin, parta ja tukka leikattiin, sitten lopuksi luultavasti ammuttiin”.²⁷

Heinäkuun alussa Wiking-divisioonaan kuuluvien joukkojen tekemät sota-rikokset ja julmuudet eskaloituivat entisestään. Divisioona ei edennyt hyök-käyksen välittömässä kärjessä, ja näin sille tarjoutui tilaisuus käyttää resurs-sejaan muuhunkin kuin varsinaiseen taistelutoimintaan vihollissotilaita vastaan. Kärjessä etenevien yksiköiden vanavedessä tulevat joukot tappoivat juutalaisia, suorittivat partisaanien torjuntaa ja ryöstivät, murhasivat ja hä-vittivät vastaantulevia siviilikohteita. Osa sotarikoksista lankesi saksalaisten kanssa yhteistyötä tekevien paikallisten tilille, kuten oli asianlaita Lembergis-sä. Pihkalan mukaan:

Lembergissä puolalaiset etsivät juutalaisia kodeista, laahasivat jonnekin kellareihin, naisten hirveästi huutaessa, löivät, pieksivät , tallasivat jal-koihinsa, kunnes juut. raukat oli kuolleet. Naisilta vatsat auki, tukka irti revitty, pääkallot murskattu. Ja tämä teurastus tapahtui vielä elävien juuta-laisten silmäin edessä. Eräässä kellarissa n. 200 kuollutta! – Saks. soti laat taas tunkeutuivat juut. kauppoihin, joista noudettiin vodkaa, mehuja, kek-sejä y.m. Puolalaiset koristi saks. kukilla ja joku osasi jo huutaa Heil Hitler! Kävin GPU:n vankilassa, jossa 7000 bolsevikkien murhaamaa virui sikin sokin pihalla. Hirveä haju, saks. sotilailla siellä kaasunaamari päässä. Mur-

26 Summassa haavoittuminen vaikuttaa epätodennäköiseltä Blomin talvisodan palvelustieto-jen perusteella. Ks. Hakanpää et al. 2013, 48. Summassa haavoittumisesta kertominen vetosi kuitenkin varmasti Pihkalan isänmaallisiin sympatioihin ja sai hänet asettumaan maanmie-hensä puolelle.

27 KA Jukka Pellervo Tyrkön arkisto, Ensio Pihkalan päiväkirja 25.6.1941. Pikakirjoituksen tul-kinta Niklas Varisto.

ARTIKKELIT

49

hatut ei ollut ammuttuja vaan kauheasti raadeltuja, potkittuja, nyljet-tyjä, silvottuja, naisia ja lapsia myöten. Puhdistustöiden suorittamassa oli juutalaisia, joita puolalaiset kaduilta keräsivät. Verissä päin nämä saapui-vat, työnnettiin kuoleman pihaan, loikoivat tylsinä kuolleiden keskellä tai voivottelivat pää seinään päin. Tiesivät varmasti tulevansa ammutuiksi lä-hi tunteina. Kauhea paikka, kiiruhdin pois.²⁸

Tässä vaiheessa sattui myös Westland-rykmentin komentajan kaatuminen sa-la-ampujan luodista. Tapahtuma laukaisi mittavan kostotoimien aallon, joka langetti synkän varjon Wiking-divisioonan maineen ylle. Rykmentinkomen-taja eversti Hilmar Wäckerle oli entinen Dachaun keskitysleirin komendantti, joka oli joutunut eroamaan tehtävästään vuonna 1933 mielivaltaisten teloi-tusten aiheuttaman pahennuksen takia.²⁹ Wäckerlen sotilastaidot ja -koke-mus eivät olleet rykmentinkomentajalta vaadittavalla tasolla, mutta hänellä oli ilmeisesti muita ansioita, joiden perusteella hän oli saanut Westlandin ko-mentoonsa.³⁰

Pihkala kirjoitti päiväkirjaansa 2.7.1941 Wäckerlen kaatumisesta vasta val-latussa kylässä: ”Rangaistukseksi ammuttiin (ja juuri tuossa jatketaan) ryssän vankeja kymmenittäin.”³¹ Saksalaiset polttivat kylän ja ampuivat huomatta-van määrän siviilejä. Wäckerle haudattiin viisi tuntia kaatumisensa jälkeen erääseen puutarhaan. Uusi komentaja Diebitsch³² puhui lyhyesti ja korutto-masti Wäckerlen muistoa kunnioittaen: ”Sinä olit hyvä toveri. Olit tämän ryk-mentin luoja ja annoit sille sen hengen. Eilen johdit sen ensi kertaa taisteluun

28 KA Jukka Pellervo Tyrkön arkisto, Ensio Pihkalan päiväkirja 1.7.1941. 29 Dillon 2015, 47–48. 30 Hilmar Wäckerle (1899–1941) liittyi kansallissosialistiseen puolueeseen jo vuonna 1922.

Dillon 2015, 35. 31 KA Jukka Pellervo Tyrkön arkisto, Ensio Pihkalan päiväkirja 2.7.1941. 32 Karl Diebitschillä ei ollut Wäckerleä kummoisempaa pätevyyttä rykmentinkomentajaksi.

Diebitsch oli ammatiltaan taiteilija ja porsliinimaalari. Hän oli vastuussa mm. SS:n univor-mujen ja seremoniallisten esineiden kuten miekkojen suunnittelusta. Lisäksi Diebitsch toimi Heinrich Himmlerin taiteellisena neuvonantajana. Hänen sotilaallinen kokemuk-sensa rajoittui palvelukseen vapaaehtoisena ensimmäisessä maailmansodassa ja Freikorp-sissa maailmansodan jälkeen. Diebitschin sotilasarvo SS:ssä oli Standartenführer, mikä kertoi Himmlerin suosiosta pikemmin kuin sotilaallisista ansioista. Myöhemmin Die-bitsch ylennettiin Oberführeriksi. Wäckerlen ja Diebitschin johdolla Westland eteni pitkin keskitys leirikomennon ja natsiestetiikan viitoittamaa polkua ilman todellista sotilaallista johtajuutta. Diebitschistä lähemmin ks. Petropoulos 1996, 173–174, 204, 215, 314, 317. Esko Riekki luonnehti Diebitschiä suomalaisille myötämieliseksi. Riekin mukaan Diebitsch oli ”siviilissä arkkitehti ja SS-n porsliinitehtaan Allahissa johtaja”. Riekin oma poika Tero toimi Diebitschin ”adjutanttina”. KA Mauno Jokipiin arkisto, Esko Riekin kirje Kalervo Kurkialalle 9.11.1941. Diebitschin johtama tehdas hyödynsi Dachaun keskitysleirin työvoimaa. Kolmas Dachaun leiriin kytkeytyvä Waffen-SS:n harrastelijakomentajiin lukeutuva henkilö oli Theodor Eicke, joka johti Totenkopf-divisioonaa vaihtelevalla menestyksellä. Eicken fanaat-tisuus ja diletanttimaisuus kostautui divisioonalle murskaavina tappioina. Ks. Dillon 2015, 241.

50

ja voitit loistavasti vihollisen. Nyt olet sinäkin poissa. Minä, seuraajasi, yritän jatkaa sinun työtäsi samassa hengessä.”³³

Diebitschin retoriikkaa tarkasteltaessa on mielenkiintoista todeta, että hän antoi entiselle keskitysleirin komendantille kunnian rykmentin hengen luo-misesta. Voi vain miettiä, miten Wäckerlen Dachaussa karttunut kokemus vaikutti hänen toimintaansa Westland-rykmentin komentajana ja mikä vai-kutus tällä kokemuksella oli rykmentin henkeen. Toinen synkkä hahmo, joka vilahtaa Pihkalan sotapäiväkirjassa on tohtori Josef Mengele, joka palveli Wi-king-divisioonssa sotilaslääkärinä ennen siirtymistään Auschwitziin. Pihkala mainitsee päiväkirjassaan 4.7.1941 Mengelen hoitaneen suomalaista haavoit-tunutta (Nils Aejmelaeus), jolla oli mennyt kranaatinsirpale käsivarresta läpi. Mengelen ja Wäckerlen urakehitykset näyttävät selkeästi, miten Waffen-SS ei ollut keskitysleirijärjestelmään nähden erillinen saareke, vaan SS-miehiä siir-tyi leireiltä sotilasyksiköihin ja päinvastoin. Mengelen toimintaa Wiking-divi-sioonassa on yritetty häivyttää historiankirjoituksesta ja hänen läsnä oloaan Wikingissä on myös yritetty kuitata toteamalla, ettei hän tuossa vaiheessa ollut syyllistynyt sotarikoksiin. Mengelen toiminta Wikingissä piti sisällään jopa tilanteita, joissa hän osoitti epäitsekästä uhrautuvaisuutta esimerkiksi pelastamalla haavoittuneita palavasta panssarivaunusta. Voidaan kuitenkin todeta, että Wäckerlen ja Mengelen kaltaisten henkilöiden läsnäolo Wikingin riveissä kertoo siitä, että divisioonassa oli sekä kokeneita että tulevia sotarikol-lisia, joiden väkivaltainen ja sadistinen luonne saattoi ryöpsähtää valloilleen hetkenä minä hyvänsä.³⁴

Suomalaisten osalta Wäckerlen kaatuminen ja sitä seuranneet kostotoimet merkitsivät Westland-rykmentin 7. komppaniassa palvelleiden suomalaisten osalta suurella todennäköisyydellä velvollisuutta osallistua sotarikoksiin. Komppaniaan kuului yhdeksän suomalaista SS-miestä.³⁵ Heidän näkemyksiä tapahtumista ei ole käytettävissä päiväkirjojen tai muiden kertomusten muo-dossa. Kyseinen komppania sai tehtäväkseen polttaa kylän, jossa Wäckerle am-muttiin. Komppanian suorittamiin kostotoimiin kuului myös juutalaisten ja muiden siviilien ampuminen.³⁶ Jokipii ei ole löytänyt Wäckerlen ampumiselle tai kostotoimille suomalaisia silminnäkijöitä ja hän perustaa selostuksensa

33 KA Jukka Pellervo Tyrkön arkisto, Ensio Pihkalan päiväkirja 2.7.1941. Pikakirjoituksen tulkin-ta Niklas Varisto.

34 Mengelen toiminnasta Wiking-divisioonassa ks. Keller 2003, 18–26. SS-lääkäriksi pätevöi-tyminen vaati 6–12 kuukauden palvelusta kenttäjoukoissa eli käytännössä Waffen-SS:ssä (ks. Jokipii 2012, 286–287). Mengelelle kokemus sotilaslääkärinä Wikingissä oli näin ollen ensiarvoisen tärkeä askel uralla. Mengele toimi lääkärinä Wikingin pioneeripataljoona 5:ssä. Toinen Mengelen tavoin myöhemmin Auschwitzissa palvellut Wikingin sotilaslääkäri oli Horst Fischer. Fischer oli aluksi Hilfsarzt Nordland-rykmentissä ja tämän jälkeen Truppenarzt Wikingin Panzerjägerabteilung 5:ssä. Emberland & Kott 2012, 236. Fischer tuomittiin sota-rikoksista kuolemaan DDR:ssä. Klee 2016, 153–154.

35 Stein 2004, 354–362. Tiedot tarkastettu ja vertailtu Hakanpää et al. 2013. 36 Jokipii 1968, 192; Emberle & Kott 2012, 239.

ARTIKKELIT

51

suomalaisten keskuudessa ”suupuheina liikkuneisiin juttuihin”³⁷. Ensio Pih-kalan päiväkirjasta Jokipii olisi saanut silminnäkijäselostuksen teloituksille, jotka jatkuivat samanaikaisesti Pihkalan kirjoittaessa päiväkirjaansa. Antero Holmila analysoi terävästi Jokipiin ilmeisen tarkoitushakuisesti tapauksen ympärille kehittämän monitulkintaisuuden ja näennäisesti lähdekriittisen sumuverhon. Holmilan johtopäätös on, että Jokipii antaa suomalaisista SS-miehistä olosuhteisiin nähden mahdollisimman hyvän kuvan.³⁸

Divisioonan johdon tietoisuus meneillään olevista julmuuksista kävi Pihka-lalle selväksi 4.7.1941 Tarnopolissa, kun 40 metrin päässä divisioonan esikun-nasta ammuttiin viisi juutalaista avoimen haudan ääreen. Laukaukset kuul-tuaan Pihkala juoksi paikalle. Hänelle tuntemattomat sotilaat juoksivat heti pois. Kun Pihkala huomasi, että joku ammutuista vielä eli, antoi hän pistoo-lin aliupseerille, joka ”lopetti onnettomat”. Pihkala kirjoitti päiväkirjaansa, että hän sanoi ”lujat sanat moisesta häpeällisestä salamurhaamisesta. Upseeri vaan saa käskeä ampumaan ei yks. sotilaat.”³⁹ Tapauksen perusteella voidaan sanoa, että Wikingin joukoissa esiintyi tietynlaista holtittomuutta: ammus-kelu esikunnan välittömässä läheisyydessä ei täyttänyt eliittijoukoille asetet-tuja normeja. Jos Wiking halutaan nähdä eliittidivisioonana, on perusteita tälle näkemykselle haettava sen myöhemmistä taisteluista eikä divisioonan toiminnasta operaatio Barbarossa alussa.⁴⁰

Divisioonan johdon kenraali Steineria myöten on myös täytynyt olla tietoi-nen juutalaisten murhaamisesta, ja se on ollut Steinerin silmissä hyväksyttä-vää, muuten teloituksia ei olisi voinut suorittaa divisioonan esikunnan välit-tömässä läheisyydessä. Jokipiin ja muiden Steinerista antama puhtoinen kuva saa Pihkalan päiväkirjamerkinnän perusteella murskaavan kolauksen. Ankaria rangaistuksia ja keskitysleirillä uhkaamista harrastava komentaja ei toiminut tavallisille sotilaille pelotteena mitä tuli juutalaisten ampumiseen. Sotilaiden toiminnan lähtökohtana on täytynyt olla oletus siitä, että juutalaisten ampu-misella on kenraalin hyväksyntä. Suomalainen yhdysupseeri, joka säntäsi ulos esikunnasta estääkseen ampumisen, oli sen sijaan sotilaille yllätys. Pihkala osoitti henkilökohtaista rohkeutta puuttumalla tilanteeseen. Pihkala olisi it-se voinut saada ylemmiltä saksalaisupseereilta osakseen moitteet, mutta hän toimi omantuntonsa mukaan.

Mielenkiintoinen kysymys tässä yhteydessä on silti, mikä oli Pihkalan suh-de väkivaltaan. Pihkala kirjoitti upseerin oikeudesta päättää ampumiskäskys-tä. Millaiseen upseerin oikeuteen Pihkala viittasi päiväkirjamerkinnässään? Oliko kyseessä upseerin mielivalta vai ohjesääntöön ja lakiin nojaava oikeus

37 Jokipii 1968, 759–760. 38 Holmila 2013, 234–237. 39 KA Jukka Pellervo Tyrkön arkisto, Ensio Pihkalan päiväkirja 4.7.1941. 40 Tätä näkemystä tukee myös Mauno Jokipii Panttipataljoonan luvussa ”Sotilaallisia alkuarvioi-

ta Wikingistä”. Jokipii 1968, 209–211.

52

päättää teloituksesta kenttäolosuhteissa? Mielivalta tuntui olevan Pihkalan etiikalle vieras käsite, ja hän moitti sotilaiden toimintaa salamurhaamisek-si. Todennäköisesti Pihkalan ajatus upseerista oikeutettuna määräämään te-loituksen piti sisällään määritellyt puitteet, joissa upseerilla oli juridiset ja ohjesäännön mukaiset perusteet käskylle. Yhdessä tilanteessa Pihkala kertoi henkilökohtaisesti osallistuneensa vihollisten ampumiseen. Ukrainalaisessa kylässä paikallinen asukas viittilöi Pihkalalle, että läheisessä pellossa piiles-keli venäläisiä. Pihkala huusi sotilasvenäjän alkeiden mukaisen Stoi, ruki ver! -komennon. Pellosta nousi kolme venäläistä, yksi kivääri kädessä. Pihkala ja hänen neljä toveriaan ampuivat miehet sekä neljännen, joka löytyi läheltä pel-losta vielä makuullaan.⁴¹ Tässä tapauksessa ampuminen on ollut sodankäyn-nin normien mukaan perusteltua sikäli, että yhdellä vihollisista oli kivääri kä-dessä, eikä tapahtuman selostuksesta voi löytää viitteitä siitä, että venäläiset olisivat olleet antautumassa.

Pihkala saapui 5.7.1941 Grzymatowiin (Grzymatow ilmeisesti = Hrymailiv Ukrainassa), missä hän joutui jälleen kerran todistamaan julmuuksia. Tällä kertaa sekä saksalaiset että heidän kanssaan yhteistyössä olevat ukrainalaiset olivat vastuussa julmuuksista:

Ukrainalaiset vallankumoukselliset, jotka olivat saaneet aseita kiduttivat juutalaisia. Useita satoja oli jo ennen tuloamme murhattu, ajettu lammik-koon ja ammuttu tai ruhjottu sinne. Näin naisia ryssän uniformussa ta-pettuina. Juutalaiset saivat käsin puhdistaa pihoja, lyötiin ja aina silloin tällöin vietiin joku ammuttavaksi. Eräs saks. yritti 4 kertaa ampua juuta-laista 62-vuotiasta vanhusta osumatta, juoksi luo ja löi sitten kiv. perällä pään murskaksi. Monet saks. upseerit lausuivat inhonsa moista julmuut-ta kohtaan.⁴²

Kuvauksen perusteella Pihkala näki tapahtumat läheltä ja pystyi todenta-maan surmatun juutalaisvanhuksen tarkan iän todennäköisesti hänen hen-kilöpapereistaan. Sotapäiväkirjassaan Pihkala tuomitsi selkeästi saksalaisten ja heitä avustavien paikallisten julmuudet. Samalla hän kritisoi saksalaisten edustamaa kansallissosialistista ideologiaa. Pihkala tapasi 15.7.1941 suomalai-sia SS-miehiä, jotka sanoivat luulleensa pääsevänsä sotilasjoukkoon Saksassa. Suomalaiset totesivat Pihkalalle että ”olemmekin joutuneet rosvojen ja mur-hamiesten pariin”.⁴³

Pihkalan oma kommentti tässä yhteydessä oli: ”naapurit kahmii mielellään tavaroita ja tappaa rohkeasti aseettomia vankeja ja juutalaisia. Se = kunnia.”⁴⁴

41 KA Jukka Pellervo Tyrkön arkisto, Ensio Pihkalan päiväkirja 5.– 6.7.1941. 42 KA Jukka Pellervo Tyrkön arkisto, Ensio Pihkalan päiväkirja 5.7.1941. 43 KA Jukka Pellervo Tyrkön arkisto, Ensio Pihkalan päiväkirja 15.7.1941. 44 KA Jukka Pellervo Tyrkön arkisto, Ensio Pihkalan päiväkirja 15.7.1941.

ARTIKKELIT

53

Pihkala oli syvästi pettynyt saksalaisten olemattomaan toverihenkeen upsee-reiden kesken, ja hän havaitsi selkeän ristiriidan toveruutta korostavan pro-pagandan ja karun todellisuuden välillä. Hänen havaintojensa mukaan juo-pa suomalaisten ja saksalaisten välillä kasvoi syväksi. Saksalaisten pelkuruus sai osakseen Pihkalan kritiikin: ”Useat meikäläiset valitti saksalaisten juok-sevan helposti pakoon. Monet rautaristin saajat oli näkymättömissä taiste-lun aikana.”⁴⁵ Suomalaisten ja saksalaisten välinen kilpailuhenki tarttui myös Pihkalaan, joka totesi että ”kaikkialla suomalaisten kesken vallitsee mieliala, että suomalainen sotilas on parempi kuin saksalainen. Siinä on asia selvä, ettei suomalaista natsiksi tällä tavoin käännytetä.”⁴⁶

Viimeistään näiden sanojen kohdalla käy ilmeiseksi, että Pihkalan suhde kansallissosialismiin oli kehittynyt kielteiseksi. Hänen arvionsa oli, ettei kan-sallissosialismilla ollut mahdollisuuksia muidenkaan suomalaisten SS-mies-ten keskuudessa. Pihkala tiivisti omat tunnelmat 16.7. kirjoittamalla että ”Koko homma tuntui pottumaiselta.”⁴⁷

Suur-Suomen puolesta

Mikä sitten auttoi Ensio Pihkalaa kestämään tilanteessa, jossa hän huomasi joutuneensa ”rosvojen ja murhamiesten joukkoon”? Ajatus oikeutetusta tais-telusta Suomen perivihollista vastaan näyttäytyy Pihkalan sotapäiväkirjan si-vuilla merkittävänä idealistisena päämääränä, joka antoi Pihkalalle voimia ja motivaatiota. Antibolševismi oli osa tätä merkittävää päämäärää. Suomen ole-massaolon, vapauden ja laajenemisen ohella Pihkalaa motivoi taistelu kom-munismia vastaan. Vaikka sotaretki alkoi saada synkkiä, uhkaavia ja moraa-lisesti arveluttavia sävyjä, huomioi Pihkala vielä 19.7. päiväkirjassaan, miten vanhahko mies, jota Pihkala puhutteli, suuteli häntä käsille ja riemuitsi, että oli vihdoin bolševismista vapaa. AKS:n jäsenenä Pihkala haaveili Suur-Suo-mesta, jonka hän uskoi ja toivoi toteutuvan Saksan ja Suomen yhteisten soti-laallisten ponnisteluiden seurauksena. Suomen liittyessä sotaan Neuvostoliit-toa vastaan Pihkala kirjoitti päiväkirjaansa: ”olemme kuin unta näkeväiset”⁴⁸ viitaten psalmin 126 sanoihin. Epätoivosta ja synkkyydestä kuljettiin kohti iloa, kun Jumala Pihkalan näkemyksen mukaan käänsi Suomen kohtalon. Aja-tus Suur-Suomesta kietoutui haaveisiin yhteisestä tulevaisuudesta rakastetun kanssa:

45 KA Jukka Pellervo Tyrkön arkisto, Ensio Pihkalan päiväkirja 15.7.1941. 46 KA Jukka Pellervo Tyrkön arkisto, Ensio Pihkalan päiväkirja 15.7.1941. 47 KA Jukka Pellervo Tyrkön arkisto, Ensio Pihkalan päiväkirja 16.7.1941. 48 KA Jukka Pellervo Tyrkön arkisto, Ensio Pihkalan päiväkirja 26.6.1941.

54

Ajattelen Sinua Helena, pikku kotkanpentu. Koskahan Sinutkin näen ja näen kö koskaan? Onkohan Sinullakin ikävä minua, kuten minulla Si-nua. Kun täältä ensi keväänä palaan ja jos Sinä olet uskollinen ja jos mi-nusta vielä pidät niin lopetan ”opiskeluni” ainiaaksi, vietämme häämme ja häviäm me Itä-Karjalaan, jonka puolesta nyt taistellaan. Sinne saloille Uhtuan⁴⁹ erämetsään rakennamme kotimme, kotkanpesän, ja taistelemme ne sisäiset taistelumme, jotka matkamiehen on voitettava päästäkseen sin-ne, missä kyyneleitä ei enää ole, ei kuolemaa, ei itkua, eikä eroa.⁵⁰

Taistelu Ukrainassa SS:n riveissä oli Pihkalalle taistelua Suur-Suomen puoles-ta ja tulevaisuuteen hän suhtautui optimistisesti. Silti epäilykset saksalaisia aseveljiä kohtaan kalvoivat mieltä, ja Pihkala purki tuntojaan päiväkirjaan: ”Luin yöllä taskulampun kanssa ja tunsin pohjatonta ikävää kauas Pohjo-laan. Heräsin aamuyöstä samaan kaipaukseen, panin tupakaksi ja mietin tätä elämää.”⁵¹

Ristiriita Suur-Suomi-haaveiden ja saksalaisten tavoitteiden välillä vaivasi niin Pihkalaa kuin muita suomalaisia. Pihkala tapasi Germania-rykmentin 3. pataljoonassa palvelevan Karvisen⁵², joka tilitti Pihkalalle ettei ollut ”tyyty-väinen koko hommaan”. Karvinen oli Pihkalan mukaan kansallissosialismia vastaan, koska saksalaisten voiton jälkeen ”Suomessa [ei] enää olisi sota väkeä vaan Saksa yksin järjestäisi koko Euroopan sotalaitokseksi”.⁵³ Saksalaisten kanssa keskusteltaessa suomalaisten sotatavoitteista syntyi kiistaa. Erään kap-teenin kanssa Pihkala keskusteli omien sanojensa mukaan tulisesti: ” Minä sa-noin että me otamme Itä-Karjalan, hän taas että otatte mitä saatte.”⁵⁴

Kenraali Steiner oli aiemmin ollut enemmänkin kuuntelevalla kannalla, ei-kä hän tyrmännyt Pihkalan ajatusta siitä, että suomalaisten tavoitteet olivat Äänisen takana. Tosiasiassa Pihkala sai kuitenkin huomata keskusteluissa sak-salaisten kanssa, että Suomen asema ”Uudessa Euroopassa” saattoi olla tukala Saksan sanellessa Suomen tulevan aseman ja sen uudet rajat samalla rajoit-taen, kontrolloiden tai peräti lakkauttaen Suomen itsenäisen armeijan. Näitä

49 Uhtua näytteli ilmeisesti keskeistä osaa Pihkalan ajatuksissa tulevasta Suur-Suomesta. Kirjeesään Berliinistä tädilleen 25.3.1941 Pihkala kutsui vieraita saunomaan Uhtualle. Sama kutsu toistui ”Ryssän maassa” 4.7.1941 päivätyssä kirjeessä. Saunominen tietysti edellytti Uhtuan valloittamista ja liittämistä Suur-Suomeen. Uhtuan merkitystä Pihkalan ajatte-lussa voidaan hahmottaa, kun pannaan merkille paikkakunnan rooli niin Elias Lönnrotin runonkeruumatkoilla kuin myöhemmin heimosodissa. Uhtuaan liittyi merkittävä kansallis-romanttinen ja heimoaatteellinen lataus.

50 KA Jukka Pellervo Tyrkön arkisto, Ensio Pihkalan päiväkirja 29.6.1941. 51 KA Jukka Pellervo Tyrkön arkisto, Ensio Pihkalan päiväkirja 10.7.1941. 52 Gösta Karvinen, ks. Hakanpää et al. 2013, 101. 53 KA Jukka Pellervo Tyrkön arkisto, Ensio Pihkalan päiväkirja 8.7.1941. Pikakirjoituksen tulkin-

ta Niklas Varisto. 54 KA Jukka Pellervo Tyrkön arkisto, Ensio Pihkalan päiväkirja 18.7.1941. Pikakirjoituksen tul-

kinta Niklas Varisto.

ARTIKKELIT

55

johtopäätöksiä tukivat Pihkalan keskustelut hajallaan Wiking-divisoonan ryk-mentteihin sijoitettujen suomalaisten SS-miesten kanssa.

Päiväkirjan loppua kohden Pihkalan merkinnät harvenevat. Vaikuttaa siltä, että nopea eteneminen, taivasalla avoautossa huonosti nukutut yöt ja uupu-mus johtivat päiväkirjanpidon tyrehtymiseen. Divisioonan esikunta joutui 6.8.1941 sankassa aamusumussa puna-armeijan väijytykseen. Konekiväärin sarja päätti Ensio Pihkalan elämän. Kuin ihmeen kaupalla divisioonan esi-kunta ei tuhoutunut kokonaisuudessaan, vaan ainoastaan yksi toinen upseeri kaatui Pihkalan lisäksi.

Kaatuneet haudattiin läheiseen puistoon ja eteneminen jatkui. Myöhem-min paikalle osui suomalainen SS-mies Keijo Kääriäinen, joka kirjoitti Pihka-lan hautapaikan herättämistä ajatuksista päiväkirjaansa:

Erään puiston ohi ajaessamme näin kaksi SS miehen hautaa, eli siis hau-dat ilman ristejä. Toisessa oli erään saksalaisen majurin nimi ja toisessa oli yhdysupseerimme Pihkalan nimi, hänen joka on ainoa, kuka on ollut meille tietojen välittäjä Suomesta, ja myös ainoa, joka puhumista lukuun ottamatta on yrittänyt parantaa olojamme m.m. sen, että joskus ehkä saamme postia voimme laskea hänen tiliinsä. Lisäksi hänen käyntinsä komppaniois sa ovat olleet meille valonpilkahduksia yössä. Suomessa hän oli ollut pappi ja luulen, että ensimmäinen pappi, joka on ollut SS joukoissa oli hän, sillä nämä joukothan selittävät kirkon vihollisekseen ja sen vuoksi ei SS miehen haudalla olekaan ristiä vaan lauta, joka on seuraavan muotoi-nen ᛣ. Teemme kunniaa miehen muistolle, joka antoi kaikkensa tuottaak-seen meille edes hieman iloa, ja joka pappiskutsumustaan seuraten siirtyi kieltäjä joukkoon auttaakseen maanmiehiään heidän siirtyessään kaukana kotimaastaan ajan rajan tuolle puolelle. Hän, jos kuka oli mies!⁵⁵

Pihkalan haudalla ollut symboli ᛣ oli Todesrune, kuolemaa tarkoittava riimu-symboli. Toinen SS-haudoilla käytetty riimusymboli oli elämää merkitsevä Le-bensrune ᛉ (riimuaakkosissa vanhemman Futharkin viidestoista riimu Elhaz/Algiz).⁵⁶ Todesrune oli Lebensrunen väärinpäin käännetty versio. SS:n käyttöön riimut olivat päätyneet muinaisgermaanisten okkultististen piirien kautta, muun muassa Völkisch-henkisen esoteerikon Guido von Listin välityksellä.⁵⁷

Keijo Kääriäinen koki pakanallisen symbolin pystyttämisen suomalaisen papin haudalle irvokkaana ja traagisena. Pihkalan oli haudannut divisioo-nan valistusupseeri Obersturmführer Eduard Friedel. Kaksi päivää Pihkalan

55 KA Mauno Jokipiin tutkimusarkisto, Keijo Kääriäisen päiväkirja s. 28. 56 Pohjoismaisten SS-miesten ei-kristillisistä hautauskäytännöistä ks. Christensen, Poulsen &

Smith 2001, 61–62. Kansallissosialistisesta riimusymboliikasta ks. Weißmann 1991, 202–203, 208–209.

57 Goodrick-Clarke 1992, 33–48.

56

kaatumisen jälkeen Friedel kirjoitti suruviestin Suomen sotilasasiamiehelle eversti Hornille Berliiniin. Friedel luonnehti Pihkalaa vilpittömäksi, avuliaak-si, innostuneeksi ja sotilaalliseksi sekä itselleen läheiseksi toveriksi.⁵⁸ Pihka-la puolestaan oli kirjoittanut päiväkirjaansa keskustelleensa Friedelin kanssa Kristuksesta.⁵⁹

Vaikka Friedel oli vastuussa Wiking-divisioonan propagandatoiminnasta ja ideologisesta koulutuksesta, ei Pihkala kaihtanut esittää kristillisiä näkemyk-siään Friedelille. Friedel pystytti kuitenkin lopulta oman vakaumuksensa mu-kaisen merkin arvostamansa taistelutoverin haudalle. Pihkalan hautapaikasta ei tullut pysyvä. Haudan siirtämisen yhteydessä myös haudan symbolikieli

58 KA Mauno Jokipiin tutkimusarkisto, Friedellin kirje eversti Hornille 8.8.1941. 59 KA Jukka Pellervo Tyrkön arkisto, Ensio Pihkalan päiväkirja 11.7.1941. Pikakirjoituksen tulkin-

ta Niklas Varisto.

Ensio Pihkalan hauta siirtämisen jälkeen. Kuva: Pihkalan suvun yksityiskokoelmat.

ARTIKKELIT

57

vaihtui: riimun tilalle tuli rautaristin muotoa mukaileva puuristi, jonka kes-kiössä oli hakaristi. Ristissä Pihkalan nimi oli kirjoitettu väärin muotoon Pik-kala.

Kalervo Kurkiala – uusi yhdysupseeri ja sotilaspastori

Ensio Pihkalan kaaduttua suomalaiset SS-miehet jäivät ilman yhdysupseeria ja kenttäpappia. Pihkalan seuraajaksi valikoitui Kalervo Kurkiala, joka oli toi-minut Karjalan armeijan pastorina, mutta joutui ylipäällikkö Mannerheimin epäsuosioon ajettuaan voimakkaasti valloitetun Itä-Karjalan luterilaistamista. Mannerheim halusi ylläpitää tasapainoa ja hyviä suhteita luterilaisten ja orto-doksien välillä Itä-Karjalassa, ja Kurkiala vapautettiin tehtävistään niin sano-tun Syvärin pappeinkokouksen jälkeen. Kurkiala palasi Karjalasta Helsinkiin ilman sen kummempia tulevaisuudensuunnitelmia, mutta mahdollinen siirto SS-joukkoihin nousi esiin pikaisesti. Jääkäritausta, yhteydet Saksaan vaimon kautta ja moitteeton saksan kielen taito olivat uuden nimityksen kannalta vahvasti puoltavia tekijöitä. Kurkiala koki itse uuden siirron tapahtuneen ”eri-tyisen johdatuksen” kautta.⁶⁰

Mauno Jokipiin haastattelussa Kurkiala ei sodan jälkeen muistanut tarkkoja yksityiskohtia siitä, kenen aloitteesta siirto SS-joukkoihin tuli.⁶¹ Suomalaisen SS-pataljoonan värväystoiminnan johtohahmo Esko Riekki kirjoitti Kurkialal-le kirjeen, jossa hän informoi Kurkialaa pataljoonaan liittyvistä SS:n avainhen-kilöistä. Riekki oli omien sanojensa mukaan luvannut ”karakterisoida muu-tamia – – kihoja” Kurkialalle. Näiden karakterisointien lomassa Riekin viesti Kurkialalle oli, että osa Berliinin ”kihoista” oli vakaumuksellisempia kansal-lissosialisteja kuin toiset. Riekki mainitsi rotuspesialisti tohtori Hauptsturm-führer Rudolf Tackin, josta hän kirjoitti: ”Tietysti natsi, muttei tyrkytä sitä koskaan.”⁶² Taustalla paistoi läpi Riekin olettamus, että suomalaiset Kurkialaa myöten eivät olleet kansallissosialisteja ja että vakaumuksellisimpiin ideolo-gian edustajiin oli syytä suhtautua tietyllä varauksella.

Joulukuussa 1941 Kurkiala matkusti suomalaisen SS-pataljoonan mukana Saksan ja Puolan kautta itärintamalle. Matkan varrella Kurkiala valmistautui ideologisesti tuleviin tehtäviinsä. Kurkiala saapui junalla Varsovaan 4.12.1941.

60 KA Mauno Jokipiin tutkimusarkisto, Kalervo Kurkialan päiväkirjan liite, Kurkialan muistiin-panot Tampere 7.10.1942.

61 KA Mauno Jokipiin tutkimusarkisto, Nauhoite, Mauno Jokipii haastattelee Kalervo Kurkialaa Örissä, Ruotsissa 7.6.1961.

62 KA Mauno Jokipiin tutkimusarkisto, Kalervo Kurkialan päiväkirjan liite I, Esko Riekin kirje Kalervo Kurkialalle 9.11.1941 (Kurkialan itsensä koneella puhtaaksikirjoittama versio Mauno Jokipiille tutkimuskäyttöön).

58

Juna seisoi ratapihalla pitkään. Valaistuksen puutteesta huolimatta Kurkia-la alkoi lukea Mein Kampfia. ⁶³ Lukuprojekti jatkui pitkän junamatkan ajan ja 6.12. Kurkiala mainitsee taas syventyneensä Mein Kampfiin. Junassa oli jäätävän kylmää. Kurkiala hytisi SS-mantteliinsa verhoutuneena, mutta syventyi silti huolella Hitlerin kirjaan. Vihdoin 9.12. Kurkiala astui ulos junasta Vinnitzassa, mistä matkan oli tarkoitus jatkua autolla. Vinnitzasta Kurkiala totesi lako-nisesti, että kaupungin asukasluku oli ennen ollut noin 90 000, enemmistö juutalaisia, nyt noin 20 000, enimmäkseen ukrainalaisia. Seuraavana päivänä Kurkiala jatkoi matkaa autolla Haissiniin eli Gaissiniin, missä hän tapasi pai-kallisen SA-johtajan Heinrich Becherin.⁶⁴ Syy juutalaisväestön vähenemiseen kävi ilmeiseksi Kurkialan illastaessa Becherin kanssa:

Illalla kutsuttu illalliselle komentajan kanssa poliittisen piirikomissaa rin (SA) luokse. Paistia, kahvia ja vispikermaa. Komissaari, tarmokas nuo rekas

63 KA Mauno Jokipiin tutkimusarkisto, Kalervo Kurkialan päiväkirja 4.12.1941. 64 Kurkiala ei mainitse Becheriä nimeltä, mutta kyseessä täytyi yksiselitteisesti olla Gaissinin

Gebietskommissar Heinrich Becher. Becher oli syntynyt 1905. Hän liittyi Saksan kansallisso-sialistiseen työväenpuolueeseen vuonna 1929 ja yleni SA-Führeriksi 1931. ”Später hauptamt-licher Mitarbeiter im Reichsnährstand, von Jan. 1934 NSDAP-Kreisgeschäftsführer, von Aug. 1936 an Ordensburg Sonthofen, von Sept. 1941 an Gebietskommissar Gaisin” (Hoppe et al. 2016, 395).

Kalervo Kurkiala Berliinissä.

ARTIKKELIT

59

mies, kertoi ammuttaneensa kaupungista 2000 juutalaista. Heille oli annet tu tieto, että heidät siirretään ja heidän on kokoonnuttava mukanaan vain 3 kg tavaroita. Sitten heidän oli riisuuduttava alusvaatteisille ja paneu-duttava pitkäkseen riviin valmiiksi kaivettuun hautaan, johon heidät ammuttiin. Vaatteet ja tavarat käytettiin edelleen.⁶⁵

Kurkiala oli edellä kerrotun valossa välittömästi rintamalle saapuessaan hyvin informoitu holokaustin toteutuksesta. Juutalaisten joukkotuhon mittakaava ja toteutustavat selostettiin hänelle seikkaperäisesti. Kurkiala ei päiväkirjassaan tuominnut tai kauhistellut kuulemaansa millään tavalla. Sen sijaan hän pani merkille Becherin henkilökohtaiset ominaisuudet, tarmokkuuden ja nuorek-kuuden. Näitä ominaisuuksia pidettiin kansallissosialistisina hyveinä, ja posi-tiivisen henkilöluonnehdinnan kautta voidaan todeta, että Kurkiala hyväksyi Becherin toiminnan. Mauno Jokipii puolestaan näyttää yrittävän hienovarai-silla verbivalinnoilla muuttaa Kurkialan ja Becherin kohtaamisesta välittyvää kuvaa. Jokipiin selostuksessa Becher ”ylvästeli” ammuttaneensa juutalaiset.⁶⁶ Verbivalinta on Jokipiin oma, ja kyseessä on Jokipiin tulkinta keskustelusta. Kurkialan päiväkirjamerkinnän pohjalta ei voida objektiivisesti esittää sellais-ta tulkintaa, että Kurkiala olisi kokenut Becherin selostuksen ”ylvästelynä”.

Joulunviettoa SS-joukoissa

Pian Kalervo Kurkialan rintamalle saapumisen jälkeen vietettiin suomalaispa-taljoonassa joulua. Kurkiala kirjoitti päiväkirjaansa jouluaattona 1941 Dnepro-petrovskissa, jossa pataljoonan pääosa majoittui. Joulujuhla alkoi klo 18, jolloin Kurkiala puhui 1. komppaniassa. Puolen tunnin kuluttua oli vuorossa puhe seuraavassa komppaniassa, minkä jälkeen alkoi kello 20 upseerien illallinen. Illallisella oli tarjolla paistettu kana jokaiselle. Lisäksi jaettiin jokaiselle mie-helle (myös muillekin kuin upseereille) kaksi suklaalevyä, karamelleja, pipar-kakkuja sekä tupakkaa. Komppanioissa oli joulukuuset ja kynttilöitä. Jouluvir-si veisattiin. Kurkialan neuvosta välittämättä saksalaiset olivat sekoittaneet vodkaa teen joukkoon.⁶⁷

Suomalaisten SS-miesten joulusta saa Kurkialan päiväkirjasta varsin asial-lisen ja hartaan kuvan. Edes väkijuomien jakaminen ei tuntunut varjostavan juhlan arvokkuutta kovinkaan vakavasti, sillä Kurkiala koki useimpien suoma-laisten SS-miesten suhtautuneen siihen kielteisesti. Kurkialalla oli vahva taus-ta raittiusmiehenä. Hän oli vastustanut alkoholin jakoa sotilaille toimiessaan

65 KA Mauno Jokipiin tutkimusarkisto, Kalervo Kurkialan päiväkirja 10.12.1941. 66 Jokipii 1968, 392. 67 KA Mauno Jokipiin tutkimusarkisto, Kalervo Kurkialan päiväkirja 24.12.1941.

60

Karjalan armeijan pastorina. Hän jatkoi samaa raittiusagendaa SS-pataljoo-nassa, mutta tulokset olivat vähintään yhtä laihoja Dnepropetrovskissa kuin mitä ne olivat olleet Äänislinnassa.⁶⁸

Kurkiala katsoi sotajoulun tapahtumia ikään kuin ylhäältä, upseerin pers-pektiivistä. Hänen nähden ei ilmeisesti aloitettu kovempaa juhlimista, jos-ta tavallisten SS-miesten päiväkirjat kertovat. Kurkialan versio sotajoulusta oli koruton mutta harras, tavallisten rivimiesten kertomukset taas puhuvat alkoholinhuuruisesta ja ahdistuneestakin joulunvietosta, jossa osa miehistä haikaili oikean ja puhtaan joulun perään. Perspektiivien eroavaisuus voidaan rinnastaa Mauno Jokipiin lanseeraamaan ”lintuperspektiivin” ja ”kolpakko-perspektiivin” eroon riippuen havainnoitsijan asemasta sotilashierarkiassa.⁶⁹

Osalle suomalaisista joulunvietto SS-joukoissa tuntui omituiselta. Unter-sturmführer Ahti Paikkala kirjoitti päiväkirjaansa, että joulua kyllä vietettiin, mutta hän ei tiennyt minkä muistoksi saksalaiset joulua viettivät.⁷⁰ Tavallis-ten sotilaiden perspektiivi asettaa Kurkialan kuvaukset virrenveisuusta ja har-taasta joulusta hyvin erilaiseen valoon. Päiväkirjassaan Unterscharführer Uuno Ström muisteli aatonaattona menneitä:

Sanotaan, että huomenna on jouluaatto. En tosin enää viikkokausiin ole tiennyt viikonpäivistä, kun ei ole kalenteria. Joulu! – Hm, mitä on SS-mie-hen joulu? Ei ainakaan mitään kaunista ja puhdasta, mikä ennen kykeni pitkiksi ajoiksi luomaan kauniita, herkkiä ajatuksia. – Parempi, kun olisi päästy hurjaan taistelun humuun jouluksi, eihän ennättäisi niin syvälle tunkeutua menneisyyden onneen! Kuin ajatuksiani kiihottaakseen sattui joku viheltämään ”jouluyö, juhlayö” – Koti – on siellä monen tuhannen km päässä, mutta sieltähän puuttuu nyt ensikerran ”kuusenhakija”. Äiti siellä kai nukahtaa yksinäistä joulua ajatellen ja tyynylle vierii kyynel, joka voi-si kertoa voimakkaasta rukouksesta maailman rintamilla olevien poikien puolesta. – Siunattu äiti ja koti!⁷¹

Jouluaaton tapahtumista Ström jatkoi: ”Klo 10.00–10.30 lauloimme joululau-luja. Ei oikein haluta laulaa vanhoja, kauniita joululauluja tällaisten uskon-non pilkkaajien seurassa. Useimpien meidän suomalaisten mielissä kirveli tällainen hengetön joulu entisiä muistaessa.”⁷² Strömin mukaan alkuillasta oli joulukuusi, laulettiin Enkeli taivaan, majuri Kurkiala ja komppanianpääl-likkö puhuivat. Loppuosa aatosta meni alkoholinhuuruisissa ja väkivaltaisis-sa tunnelmissa. Prostituoidun huhuttiin leikanneen kaupungilla SS-mieheltä

68 Kurkialan raittiustyöstä ks. Swanström 2014, 83–93. 69 Jokipii 2012, 340–341. 70 KA Mauno Jokipiin tutkimusarkisto, Ahti Paikkalan päiväkirja s. 88. 71 KA Mauno Jokipiin tutkimusarkisto, Uuno Strömin päiväkirja 23.12.1941. 72 KA Mauno Jokipiin tutkimusarkisto, Uuno Strömin päiväkirja 24.12.1941.

ARTIKKELIT

61

kurkun auki ja sen seurauksena esiintyi kaduilla holtitonta ammuskelua. Ström päätti kuvauksensa toteamalla että ”Suomessa ei voida koskaan kuvi-tella tällaista tavatonta kaaosta ja sekasortoa. Mutta SS:n joulu on sellainen.”⁷³

Unterscharführer Reino Mäkeläisen puolestaan kuvaili päiväkirjassaan jou-luaaton tunnelmia alkuun varsin sotilaallisina, loppua kohden kaoottisina. Mäkeläisen mukaan aattoillan aluksi komppania ilmoitettiin pataljoonan ko-mentajalle ja ”Heil kajahti”. Kurkialan johdolla laulettiin kaksi säkeistöä vir-restä Enkeli taivaan. ”Lukkarina” oli Obersturmführer Hannus, joka sanoi, että miehet saavat laulaa ”täysin rinnoin täydestä sydämestä.” Mäkeläinen tuumi itse, että ”en tiedä näissä olosuhteissa”. Kun virsi oli kajahtanut, puhui Kurkiala ”sotilaana”. Majurin puheen jälkeen komppanianpäällikkö Hoy puhui ”joulus-ta kaikkia pohjoismaisia kansoja yhdistävänä valon juhlana.”⁷⁴ Tämän jälkeen miehet istuivat. Joulupuuron asemasta tarjottiin rommilla terästettyä teetä. Alkoholia kului runsaasti. Juominkien tiimellyksessä kipsinen Stalinin patsas hajotettiin vaahtosammuttimella, ja samalla oli koko komppania Mäkeläisen mukaan hukkua sammutusvaahtoon. Joulupäivänä Mäkeläinen kirjasi päivä-kirjaansa ”pientä ja suurta itsensä analysointia”.⁷⁵ Kurkiala puolestaan kävi joulupäivänä saksalaisessa joulukirkossa ukrainalaisen teatterin salissa, jossa oli monta sataa miestä ja ”oikea joulutunnelma”.⁷⁶ Myöhemmin illalla Kurkia-la luki ”kreikkalaiskatolisten kynttilöiden” valossa jouluvirren Siionin virsis-tä. Näin erilaisena sotilaspastori ja rivimiehet näkivät ja kokivat sotajoulun Dnepropetrovskissa.

Teologia ja kansallissosialismi kohtaavat

Kalervo Kurkialan uskonnollisena innoituksenlähteenä oli monessa kohtaa hänen joulupäivän lukemistonaan toimineet Siionin virret. Toinen toistuvas-ti Kurkialan mainitsema kirja oli Mein Kampf. Into lukea näitä kahta teos ta kertoo selkeästi Kurkialan uskonnollisesta ja poliittisesta katsomukses-ta. Uskonnollisesti Kurkiala oli lähellä herännäisyyttä⁷⁷, poliittisesti lähellä kansallis sosialismia. Kansallissosialismin merkityksestä Kurkialalle kertoo päiväkirjassa toistuvat maininnat tärkeistä puheista, joita Kurkiala kuunteli

73 KA Mauno Jokipiin tutkimusarkisto, Uuno Strömin päiväkirja 24.12.1941. 74 KA Mauno Jokipiin tutkimusarkisto, R. Mäkeläisen päiväkirja 24.12.1941. 75 KA Mauno Jokipiin tutkimusarkisto, R. Mäkeläisen päiväkirja 25.12.1941. 76 KA Mauno Jokipiin tutkimusarkisto, Kalervo Kurkialan päiväkirja 21.12.1941. 77 Kurkialan elämäkerran kirjoittajan Iivari Rämän mukaan ”Kurkialan saarnoissa ja puheissa

oli – – tunnistettavissa herännäishenkinen pappi, joka eräässä elämänsä vaiheessa Suomes-sa tunsi kuuluvansa heränneiden matkasaattoon”, Rämä 1994, 78. Kurkialan elämäkerran on kustantanut Herättäjä-Yhdistys. Myös Kurkialan edeltäjä Ensio Pihkala lukeutui herän-näisiin. Muita tämän herätysliikkeen edustajia suomalaisten SS-miesten joukossa olivat teologit Paavo Maunula ja Penna Konttinen. Ks. Simojoki 2014, 123.

62

radiosta, kuten Goebbelsin radiossa lukema Führerin uudenvuodenpuhe.⁷⁸ Seuraavana päivänä Kurkiala piti itse puheen, jonka jälkeen veisattiin virsiä. Hitlerin syntymäpäivän Kurkiala huomioi pitämällä sotilaille puheen. Kotona Suomessa Kurkialan perhe oli jo 30-luvulla kokoontunut radion äärelle kuun-telemaan Hitlerin puheita.⁷⁹

Kurkiala oli hyvin perillä kansallissosialistisen aatteen sisällöstä. Poliittisia luentoja oli säännöllisesti tarjolla suomalaisille SS-miehille. Luentojen aiheis-ta Kurkiala mainitsee muun muassa Politisches Soldatentum ja Nationalsozialis-mus als Erfüllung Deutscher Geschichte.⁸⁰ Kurkialan ajatusmaailmassa kansallis-sosialismin ja kristinuskon välillä ei tuntunut vallitsevan ristiriitaa. Vaikka SS-joukot olivat virallisesti kielteisellä kannalla suhteessa kristinuskoon, Kur-kiala huolehti kuitenkin tunnollisesti ja näkyvästi suomalaisten SS-miesten uskonnollisista tarpeista. Esimerkkinä tästä voidaan mainita SS-Schütze Onni Martikaisen hautajaiset 26.1.1942 Uspenskajassa. Hautaa oli yritetty kaivaa jo edellisenä päivänä, mutta jäinen maa oli osoittautunut ylivoimaiseksi vas-tukseksi. Kun hauta oli saatu kaivettua, oli Martikaista saattamassa ryhmän verran suomalaisia. Kurkiala puhui:

Sodassa Suomen perivihollista vastaan on kaatunut aseveljemme Onni Martikainen. Hänen haudalleen me Suomen tavan mukaan luemme Juma lan sanaa: ”Te olette minun lampaani, minun laitumeni lampaat, te ihmi set. Minä olen teidän Jumalanne, sanoo Herra (Hes. 34:31.) Meillä on aikomus pystyttää tälle haudalle kaikkein mahtavin tunnusmerkki mitä maailmassa on, risti. Me olemme oppineet että sen ristin Herra, Kristus, ottaa vastaan syntisiä ihmisiä, jotka sielunsa suurimmassa hädässä ru-koilevat. Missä tätä tunnusmerkkiä ei ole, siellä on kylmää, pimeää, epäy-stävällisyyttä. Missä se on, siellä on lämpöä, siellä ystävyyttä ja ikuinen ilo. Tämän merkin suojaan siunaamme aseveljemme.⁸¹

Kurkialan johdolla suomalaiset SS-vapaaehtoiset pitivät kiinni kristinuskon keskeisestä symbolista ja sisällöstä kristinuskolle kielteisessä ympäristössä. Osa saksalaisista SS-upseereista yritti selvästi tasoitella ristiriitaa kansallis-sosialismin ja kristinuskon välillä. Joillakin tämä saattoi kummuta omasta vakaumuksesta, toisilla mahdollisesti hienotunteisuudesta Kurkialaa koh-taan. Yksi innokkaimmista keskustelukumppaneista oli Wiking-divisioonan komen taja kenraali Steiner. Kurkiala kirjoitti päiväkirjaansa 5.5.1942 teologi-sesta keskustelusta kenraali Steinerin kanssa. Kenraalin mielestä teologia ei ollut riittävästi osoittanut, kuinka materialistiseen maailmaan kristinusko

78 KA Mauno Jokipiin tutkimusarkisto, Kalervo Kurkialan päiväkirja 31.12.1941. 79 Rämä 1994, 39–40. 80 KA Mauno Jokipiin tutkimusarkisto, Kalervo Kurkialan päiväkirja 1.4.1943. 81 KA Jukka Tyrkön arkisto, Martikaisen hautaus Uspenskajassa 26.1.1942.

ARTIKKELIT

63

syntyi, ja sitä suurta peruslinjaa, jonka mukaan kristinusko on tarkoitettu hen-gen voitoksi aineellisen yli. Kurkialan käsityksen mukaan Steiner suhtautui myönteisesti kristinuskoon, vaikka kenraali moittikin saksalaisten teologien liiaksi uppoutuneen ”omaan spesiaalimaailmaansa”.⁸²

Teologian lisäksi Kurkiala ja Steiner keskustelivat myös kansallissosialis-mista. 29.5.1942 Kurkiala merkitsi päiväkirjaansa keskustelleensa Steinerin kanssa rapujen syömisen lomassa roduista, kansojen vuorovaikutuksesta ja kansallissosialismin olemuksesta. Päiväkirjan perusteella syntyy vaikutelma luontevasta keskustelusuhteesta, jossa Kurkiala ja Steiner vaikuttivat olleen yhtä mieltä niin uskonnosta kuin politiikasta.

Kurkialan suhteet suomalaispataljoonan komentajaan Hans Collaniin oli-vat sen sijaan kaikkea muuta kuin lämpimät. Kenraalin käskystä Kurkiala piti pataljoonan suomalaiselle miehistölle Weltanschauung-luentoja, Collani hy-väksyi tämän, mutta kielsi Kurkialaa puhumasta upseereille. Se oli Collanin mukaan hänen oma tehtävänsä. Collani suhtautui kristinuskoon kielteises-ti ja hän tuntui epäilevän, että Kurkiala yrittäisi vaikuttaa saksalaisten SS-upseerien mielipiteisiin. Kurkiala vastasi Collanille rauhallisesti hymyillen: ”Jos ei niin ei.” Sitten sovittiin jumalanpalvelusten järjestämisestä sunnun-taina.⁸³ Kurkialaa ärsytti Collanissa uskontokielteisyyden lisäksi tämän nui-va suhtautuminen suomalaisiin vapaaehtoisiin. Ärsytys saattoi välillä ilmetä hyvin kokonaisvaltaisesti. Kurkiala kirjoitti 28.7.1942: ”Oli epämiellyttävää ol-la Collanin luona. Hänellä oli likainen pöytäliina, mustat kynnet ja mauton, kummallinen ruoka.”

Steinerin kanssa sen sijaan keskusteluyhteys sai yhä luottamuksellisempia ja arvostavampia muotoja. Elokuun viimeisenä päivänä 1942 Steiner keskusteli Kurkialan kanssa Oswald Spenglerin filosofian pohjalta länsimaisen kulttuurin tulevaisuudesta. Steinerin mukaan länsimainen kulttuuri oli romahtamassa ja sen tilalle täytyi tulla uusi, ”pohjoismaiseen henki-elämään” pohjautuva kult-tuuri. Pari päivää myöhemmin, keskiviikkoiltana 2.9.1942, käytiin Kurkialan yksityiskohtaisimmin selostama ja tämän perusteella ilmeisesti merkittä-vin uskontoaiheinen keskustelu divisioonan esikunnassa. Kurkiala luonnehti keskustelua sanoilla ”erittäin innostunut ja kiintoisa”. Keskusteluun kenraalin luona ottivat Kurkialan mukaan osaa ”tri Unbelauen, Stubaf Riedweg ja Pohl, Ostuf Schwarz”. Seurueen merkittävimpiin jäseniin kuuluivat divisioonan lää-käri Gerd Unbehaun⁸⁴ (Kurkialan puhtaaksikirjoittamassa päiväkirjassa on il-

82 KA Mauno Jokipiin tutkimusarkisto, Kalervo Kurkialan päiväkirja 5.5.1942. 83 KA Mauno Jokipiin tutkimusarkisto, Kalervo Kurkialan päiväkirja 23.7.1942. 84 Ks. Meyer 1987, 145. Tri Gerd Unbehaun kuului virkaiältään viiden korkeimman SS-lääkärin

joukkoon ja hänet ylennettiin myöhemmin Oberführeriksi.

64

Hans Collani ja Felix Steiner Hangossa 1.6.1943. Kuva: SA-kuva, kuvaaja sot. virk. Esko Suomela.

meisesti kirjoitusvirhe), ja sveitsiläinen SS-upseeri Franz Riedweg⁸⁵. Kenraa-li asetti kysymyksen: ”Mistä johtuu, että materialistisessa ja nautiskelevassa valtakunnassa ja vieläpä sen materialistisimmassa ja juutalaisessa kolkassa voi esiintyä mies, joka esittää sellaisen opin ja uskonnon kuin kristinusko on.” Toiset yrittelivät vastata. Kenraali korosti sitä, että täytyi olla kysymyksessä

ei-juutalainen henki ja henkilö. Ja missä hänen oppinsa sytytti tulen? Kreikkalaisten keskuudessa ja etenkin Roomassa, ja siellä germaanisten

85 Ks. Meyer 1987, 149. Tri Franz Riedweg ylennettiin myöhemmin Obersturmbannführeriksi ja hän toimi lääkärinä Wiking-divisioonassa ja III SS-panssariarmeijakunnassa. Riedwegin sijoitus keskustelun ajankohtana oli Germanische Leitstellen johdossa SS-Hauptamtissa, ja hänen vastuullaan oli SS:n ulkomaisten vapaaehtoisten värväystoimintaan liittyvät asiat. Emberland & Kott 2014, 428. Riedwegistä ja Germanische Leitstellestä lisää ks. Gutmann 2017.

ARTIKKELIT

65

orjien keskuudessa ja toisissakin etupäässä germaanisissa ihmisissä. En-simmäiset paavit olivat kunnollisia germaanistyyppisiä miehiä. Sitten vas-ta tuli roomalainen, länsi-mediterraaninen vaikutus ja rupesi perustamaan kristinuskon ympärille vieraita (kr. uskon olemukselle vieraita) muotoja ja tapoja ja ”teologiaa” ja siten syntyi katolisuus, joka eksytti ihmiset pois kr. uskosta näihin vieraisiin (artfremd) menoihin

Steiner katsoi, että kristinuskon ympärille oli rakenneltu ”kaikenlaista rihka-maa” ja että kristinuskon edustajat olivat käyneet vanhuudenheikoiksi. Sel-laisten pappien tarjoama kristinusko ei voinut kenraalin mukaan antaa hä-nelle mitään. Steiner jatkoi pohtimalla SS:n suhdetta kristinuskoon. Moni oli kokonaan luopunut kristinuskon kultista, mikä johtui Steiner mukaan kultin teatraalisuudesta. Tähän Kurkiala kommentoi, että se oli varsin ymmärrettävä rintamasotilaan kanta. Steiner selitti, että kun ”SS:n parhaat miehet puhuvat maailmankatsomuksen uudistamisesta, he tarkoittavat, että on päästävä kos-ketukseen oikean kr. uskon kanssa, vaikka nyt vielä sangen yleisesti kartetaan sanaa kr. usko. ” Kristinuskosta syntyi Steinerin mukaan SS:n piirissä helposti väärinkäsitys, kun katolinen kirkko ja kristillisyys miellettiin samaksi asiaksi. Steinerin mukaan

Juuri SS:n keskuudessa yleisesti hyljätään katolinen kirkko, joka juuri on tuonut tuon rotuvieraan tai olemuksellevieraan teatterimaisen menon ja peittänyt sillä kr. uskon. Ihminen ei tahdo omaksua sellaista uskontoa, jon-ka muoto on hänelle artfremd. Yhtä vähän kuin me tahdomme alkaa esiin-tyä esim. neekerin puvussa. Katolisuus vieraana ilmiönä on työnnettävä pois germaaniselta alueelta ja sen sijaan elämän pohjaksi on omaksuttava elämän pohjaksi ( Johanneksen evankeliumin) alkuperäinen usko ja sen si-veellisyys.

Kurkiala lisäsi tähän, että hänelle rippikoululaiset olivat usein ei-kristillisenä uskontona luetelleet katolisuuden. ”Siinä on lasten suu tietämättään lausunut totuuden”, kommentoi Kurkiala. Hänen loppupäätelmänsä keskustelusta oli, että divisioonan komentaja, divisioonan lääkäri, [SS:n] päämajan ulkomaan-osaston majuri, divisioonan sotatuomari ja luutnantti olivat panneet iltakah-vipöydässä toimeen hämmästyttävän kristinuskon syntyhistoriaa ja kehitystä koskevan keskustelun, joka

todisti niin syvällistä lukeneisuutta ja näiden asioiden ajattelua, että meillä harvassa kontrahtikokouksessa sellaista tapaa. Oli järkyttävää ja liikutta-vaa seurata tätä vakavaa etsintää. He vakuuttivat, että kr. uskon kieltäjät (Ptl:n komentaja ja eräs vääpeli) eivät tee sitä SS:n toimeksiannosta. Se vakuutus käy tarpeettomaksi, kun saa olla läsnä tällaisessa keskustelussa.

66

Kurkialan keskustelukumppaneina toimivat upseerit edustivat kristinuskoon myönteisimmin suhtautuvaa siipeä SS:n keskuudessa. Samalla nämä upseerit edustivat ulkomaalaisille germaanisille vapaaehtoisille myötämielistä koulu-kuntaa vastakohtana niille SS-upseereille, jotka karsastivat ulkomaalaisia va-paaehtoisia ja halusivat yhdenmukaistaa heidät brutaalilla kurilla parhaassa tapauksessa soveliaaksi tykinruuaksi ja joka tapauksessa etnisiä saksalaisia alempiarvoisemmaksi massaksi.⁸⁶ Keskustelussa myötämielisyys vapaaehtoi-sia kohtaan näytti korreloivan myönteisesti uskontosuhteen kanssa, kun taas tilaisuuden ulkopuolelle jääneistä esimerkiksi pataljoonankomentaja Hans Collanin kaltaisissa miehissä yhdistyi viha kristinuskoa ja halveksunta suo-malaisia vapaaehtoisia kohtaan.

Tulevaisuus Suomen johtavana natsina

Yhteydenpito edellä kuvatussa keskustelussa läsnä olleen Franz Riedwegin kanssa myötävaikutti suurella todennäköisyydellä myös Kurkialan ylenemi-seen SS-hierarkiassa. Kurkialan ja Riedwegin tavatessa Riedweg toimi SS:n Germanische Leitstellen johdossa vastuualueenaan SS:n kansainväliset suhteet ja germaaniset vapaaehtoiset. Riedweg lensi itärintamalle kerätäkseen tietoa eri kansallisuuksia edustavien SS-vapaaehtoisten tilanteesta. Vapaaehtoisliik-keen elinvoiman turvaamiseksi ja vahvistamiseksi Riedweg ja hänen esimie-hensä Gottlob Berger yhdessä divisioonankomentaja Felix Steinerin kanssa alkoivat suunnitella vapaaehtoisten kokoamista kansallisista SS-legioonista ja hajasijoituksista yhdeksi isoksi germaaniseksi armeijakunnaksi SS:n sisällä. Tämän piti turvata vapaaehtoisten asiallinen kohtelu ja SS:n poliittiset pää-määrät kansallissosialismin edistämiseksi vapaaehtoisten kotimaissa.⁸⁷

Tiedonkeruumatkallaan Riedweg tapasi myös Kurkialan, joka mitä ilmei-simmin teki Riedwegiin erittäin positiivisen vaikutuksen. Ylennysehdotukses-sa 9.1.1943 esitettiin Kurkialan ylentämistä Obersturmbannführeriksi eli evers-tiluutnanttia vastaavaan SS:n sotilasarvoon. Esityksessä todettiin Kurkialan olevan tunnettu SS-Hauptamtin Amt VI:n eli Riedwegin osaston piirissä. Eh-dotuksessa todettiin edelleen, että Kurkiala ymmärsi harvinaisen selkeästi germaanisen yhteisöaatteen (”Gedanken der germanischen Gemeinschaft”).⁸⁸

Tämä germaanisten kansojen yhteys oli nimenomaan Riedwegin toimialuet-ta, ja ylennysehdotus heijasteli selvästi Riedwegin ja Kurkialan löytämää yh-teisymmärrystä. Kurkialan germaanisen tarkkanäköisyyden vastakohdaksi kirjoittaja maalaili Suomen sotilas-, hallitus- ja talouspiireissä vallitsevan

86 Vrt. Gutmann 2017, 150–159. 87 Gutmann 2017, 144–148. 88 NARA RG242, A3343 SSO-231A, Kalervo Kurkiala SS-Offizier-Akten, Ylennysehdotus 9.1.1943

ARTIKKELIT

67

”anglofiilisen ja vapaamuurarillisen” vaikutuksen. Hänen mukaan Kurkiala oli suurgermaanisen ja kansallissosialistisen suuntauksen keskeisin tuki Suo-messa (”Er ist die wesentlichste Stütze einer großgermanischen-nationalsozia-listischen Richtung in Finnland”)⁸⁹ minkä lisäksi Kurkialan ansioihin kuului SS-aseveljien puheenjohtajuus. Kurkialan henkilökohtaisista ominaisuuksista kirjoittaja nosti esiin korkean sivistyksen ja terävän älyn. Vaikka Kurkiala oli koulutukseltaan teologi, oli hän ehdotuksen laatijan mukaan silti ensi sijas-sa sotilas. Kirjoittajan mukaan Kurkialan kristillinen kanta oli monen muun suomalaisen tapaan enemmän ilmaus kansallisesta kulttuurista kuin kansain-välisestä lunastusopista. Kurkialan ylentäminen Obersturmbannführeriksi tuli-si kirjoittajan mukaan vahvistamaan suuregermaanisia elementtejä (”Groß-germanischen Element”)⁹⁰ Suomessa. Ylennysehdotuksesta on säilynyt vain ensimmäinen sivu, ja tutkimuksen kannalta on valitettavaa, että ehdotuksen kirjoittaja jää näin epäselväksi. Kirje on otsakkeen (Reichsführer-SS Chef des SS-Hauptamtes) mukaan lähtöisin SS-Hauptamtista. Tämä virasto oli selkeästi Sak-san germaanisiksi miellettyjen liittolaisten ja vapaaehtoisten roolia tulevas-sa suurgermaanisessa valtakunnassa puolustava organisaatio. SS-Hauptamtin johtaja Gottlob Berger jakoi alaisensa Franz Riedwegin näkemykset germaa-nisten kansojen yhteydestä ja vapaaehtoisten merkityksestä. Tätä näkökantaa vastaan SS:n piirissä asettui puolestaan SS-Führungshauptamt, jota johti Hans Jüttner. SS-Führungshauptamt ja Jüttner eivät antaneet suurempaa arvoa va-paaehtoisille vaan pitivät näitä lähinnä kelvottomana aineksena.⁹¹

Ylennysehdotuksen valossa SS-Hauptamt näki Suomen haasteellisena toimi alueena ja peräti anglofiilien ja vapaamuurarien temmellyskenttänä, mutta Kurkialalle kaavailtiin merkittävää roolia kansallissosialistisen ja suur-germaanisen ajattelun tukipylväänä maassa. Tämä ylennysehdotus liittää Kur-kialan nimen kiinteästi suomalaisen fasismin kovaan ytimeen. Obersturmban-nführer on korkein sotilasarvo, johon yksikään sotilaspastori SS:n piirissä eteni, ja Kurkialalle oltiin selkeästi kaavailemassa merkittävää roolia tulevassa kan-sallissosialistisessa Suomessa.

Tutkimuksen kannalta ylennysehdotus on myös sikäli valaiseva, että se pal-jastaa Mauno Jokipiin systemaattisen tavan suojella Kalervo Kurkialan mai-netta ja pimittää merkittäviä tietoja Kurkialan suhteesta kansallissosialis-miin. Jokipii mainitsee Panttipataljoonassa ylennysehdotuksesta ainoastaan sen seikan, että ehdotuksen mukaan ”Kurkiala oli sentään enemmän sotilas kuin pappi.”⁹² Jokipii jättää referoimatta luonnehdinnat Kurkialasta kansallis-sosialismin ja suurgermaanisen aatteen tukipylväänä, ikään kuin ne olisivat

89 NARA RG242, A3343 SSO-231A, Kalervo Kurkiala SS-Offizier-Akten, Ylennysehdotus 9.1.1943 90 NARA RG242, A3343 SSO-231A, Kalervo Kurkiala SS-Offizier-Akten, Ylennysehdotus 9.1.1943 91 Gutmann 2017, 150–159. 92 Jokipii 1968, 386 ja alaviite 10 s. 786 ”SS-HA:n Kalervo Kurkialan everstiluutnantiksi ylennys-

ehdotus 9.1.1943. U.S. Document Center”.

68

irrelevantteja attribuutteja, joita käytettiin vain ylennysehdotuksen koristee-na. Ylennysehdotuksen selkeä viesti oli kuitenkin, että kyseiset luonnehdinnat olivat keskeisiä perusteita Kurkialan ylentämiselle ja että häneltä odotettiin tulevaisuudessa toimintaa Saksan ja erityisesti SS-Hauptamtin poliittisten ta-voitteiden toteuttamiseksi Suomessa.

Kurkialalla oli myös hyvät kontaktit kansallissosialistisen eliitin edustajiin. Hän keskusteli useamman kerran Heinrich Himmlerin kanssa. Vieraillessaan Himmlerin päämajassa Grossgartenissa Kurkiala keskusteli suomalaispatal-joonan kotiuttamisesta, mutta agendalla oli myös tulevan monikansallisis-ta vapaaehtoisista koostuvan Waffen-SS-armeijakunnan perustaminen. Kur-kialan mukaan ”Reichsführer puhui minun kanssani kuin vanhan tuttavan kanssa, ja tuntui Suomen asia olevan hänelle täysin tuttu. Hän sanoi, että hänen mielestään Kalevala on erittäin indogermaaninen eikä alku-ugrinen.”⁹³

Sodan jälkeen keskustelut Himmlerin kanssa tuntuivat Kurkialasta ilmei-sesti kiusallisilta, koska hän pyysi Mauno Jokipiitä olemaan mainitsematta näitä keskusteluja Panttipataljoonassa. Kurkiala päätti kirjeensä Mauno Joki-piille seuraavin sanoin: ”Mielestäni on täysin tarpeetonta mainita muistiinpa-nojeni alkuosassa mainittua käyntiä Gross Gartenissa. Toivon, että ne tiedot, jotka koskevat suoraan pataljoonaa, ovat pääasia.”⁹⁴ Jokipii toimi Kurkialan pyynnön mukaisesti ja Kurkialan vierailua Grossgartenissa ei mainita Pantti-pataljoonassa. Kun huomioidaan edellä kuvattu Jokipiin tapa pimittää olennai-sia asioita Kurkialan ylennysehdotuksesta, viimeistään tässä kohtaa voidaan todeta, että Jokipiin motiivit ja tutkijan objektiivisuus asettuvat erittäin ky-seenalaiseen valoon. Hänen missionsa näyttää varsinkin Kalervo Kurkialan kohdalla olleen systemaattisesti pimittää kansallissosialismiin viittaavaa ma-teriaalia ja tehdä Kurkialasta mahdollisimman epäpoliittinen henkilö. Tämä langettaa erittäin vakavan epäilyksen varjon koko Mauno Jokipiin SS-patal-joonaa koskevan tutkimuksen ylle. Jokipii näyttää myyneen rehellisyytensä ja tutkijan etiikkansa SS-miesten ja erityisesti Kalervo Kurkialan maineen var-jelemisen hyväksi.

Kurkiala palasi Himmlerin puheilta tämän päämajasta Grossgartenista 18.3.1943. Himmler vieraili pian tämän jälkeen Wiking-divisioonassa rinta-malla, ja Kurkialalla oli jälleen tilaisuus keskustella Reichsführerin kanssa. Kur-kiala istui Himmlerin vieressä päivällisellä ja keskustelu käsitteli mahdollista uutta suomalaista vapaaehtoispataljoonaa, joka tulisi kotiutettavan pataljoo-nan tilalle. Himmler toivoi Suomen ja Saksan hyvien suhteiden jatkuvan, mut-ta hän tuntui olevan tietoinen siitä, ettei Suomen hallitukselta kannattanut pyytää uusia vapaaehtoisia. Himmler lähti rintamalta aamukahvien jälkeen 27.4.1943, ja suomalaispataljoona lastattiin junaan kotimatkaa varten kaksi

93 KA Mauno Jokipiin tutkimusarkisto, Kalervo Kurkialan päiväkirja, käsin kirjoitettu lisälehti. 94 KA Mauno Jokipiin tutkimusarkisto, Kalervo Kurkialan kirje Mauno Jokipiille 20.3.1961.

ARTIKKELIT

69

päivää tämän jälkeen. Kurkialan ehdotuksesta pataljoona lomaili Ruhpoldin-gin alppimaisemissa ennen kotiuttamista, joka huipentui paraatiin Hangossa 2.6.1943.

Kalervo Kurkialan osalta kotiutumisparaati ei kuitenkaan ollut SS-taipaleen päätepiste. Kurkiala palasi Saksaan ja vietti siellä koko kesän 1943 Plassen-burgin linnassa, missä Felix Steiner oli muodostanut divisioonan esikunnan uuden armeijakunnan esikunnaksi. Kurkiala selitti sodan jälkeen matkansa tarkoitukseksi suomalaispataljoonan sotapäiväkirjojen kopioimisen ja kopioi-den toimittamisen Suomeen. SS:n byrokratia tuotti tässä suhteessa päänvai-vaa, ja Kurkiala viipyi tämän takia pitkään Plassenburgissa.⁹⁵ Tämä selitys saattaa kuitenkin kätkeä taakseen muita syitä, kuten Kurkialan ja Steinerin välille muodostuneen henkilökohtaisen siteen ja yhteiset suunnitelmat esi-merkiksi SS:n ja suomalaisten yhteistyön jatkamiseksi. Pitkä vierailu kertoo myös selkeästi siitä, että Kurkiala ei halunnut ottaa etäisyyttä SS:ään, jonka luonne kansanmurhaan ja sotarikoksiin syyllistyneenä organisaationa oli käy-nyt hänelle varsin selväksi esimerkiksi keskusteluissa Heinrich Becherin kans-sa. Kotiutuminen olisi ollut luonteva taitekohta vetäytyä yhteistyöstä ja ottaa etäisyyttä SS:ään, mutta Kurkiala pysyi uskollisena järjestölle ja sen edusta-malle aatteelle.

Fasisteja, nationalisteja vai epäpoliittisia pappismiehiä?

Mikä oli suomalaisten SS-pappien suhde fasismiin? Lähdeaineiston valossa voidaan sanoa, että Ensio Pihkalan suhde fasismiin muodostui kesän 1941 ai-kana varsin kielteiseksi. Vaikka Pihkala saattoi tuntea tiettyä viehtymystä sak-salaiseen sotilaallisuuteen ja kansallissosialismin ulkoiseen tyyliin, muuttui hänen suhtautumisensa kansallissosialismin ideologiseen sisältöön nopeasti kriittiseksi. Erityisesti suhtautuminen sotarikoksiin muokkasi Pihkalan käsi-tystä kansallissosialismista. Pihkala näki vierestä sotarikoksia ja selosti yksi-tyiskohtaisesti hirmutöitä. Pihkala tunnusti tosiasiat ja totesi suomalaisten joutuneen rosvojen ja murhamiesten joukkoon ja hän myös epäili, etteivät saksalaiset pystyisi käännyttämään suomalaisia SS-miehiä natseiksi. Pihka-laa motivoi sotilaana suomalainen nationalismi ja Suur-Suomi-aate ja hän pi-ti Neuvostoliiton ja bolševismin vastustamista Suomea ja Saksaa yhdistävänä korkeana päämääränä. Nationalismi ja antibolševismi veivät Pihkalan ajatte-lua kohti fasismia, mutta fasistisen väkivallan tuomitseminen merkitsi kui-tenkin Pihkalan kohdalla selkeää pesäeron tekemistä fasismiin.

95 KA Mauno Jokipiin tutkimusarkisto, Nauhoite, Mauno Jokipii haastattelee Kalervo Kurkia-laa, nauhoitettu 7.6.1961 Örissä, Ruotsissa.

70

Kalervo Kurkialan suhde fasismiin rakentui huomattavasti positiivisemmak-si. Kansallissosialismi muokkasi Kurkialan käsitystä kristinuskosta. Kurkialan kristinusko oli jyrkän protestanttista, antikatolista ja germaanisesti väritty-nyttä. Hän pyrki ylläpitämään kristillisiä symboleja, toimituksia ja sielunhoi-toa kristinuskolle haasteellisessa ympäristössä. Kurkialan suhde kansallis-sosialismin nimissä tehtyihin sotarikoksiin oli viileän tarkkaileva ja hiljaa hyväksyvä. Hän oli tietoinen holokaustin suurista linjoista, tuhansien juu-talaisten ampumisista ja satojentuhansien pakkosiirroista kohti varmaa tu-hoa. Holokaustin logistiikkaa hoitanutta massamurhaajaa Kurkiala luonnehti nuorekkaaksi ja energiseksi mieheksi. Kurkialan ideologisesta sitoutumisesta kansallissosialismiin kertovat päiväkirjamerkinnät, joiden mukaan hän luki säännöllisesti Mein Kampfia, kuunteli Saksan johtohenkilöiden puheita radios-ta ja kuunteli sekä piti itse kansallissosialistista maailmankatsomusta pön-kittäviä luentoja. Kurkialan päiväkirjasta ei löydy ainuttakaan viitettä siitä, että Kurkiala olisi suhtautunut kriittisesti kansallissosialismin teoriaan tai sen käytännön toteutuksiin. Kun Kurkiala ylennettiin Obersturmbannführerik-si, häntä luonnehdittiin suurgermaanisen ja kansallissosialistisen suuntauk-sen keskeiseksi hahmoksi Suomessa. Ylennysehdotuksessa esitetyt kuvaukset Kurkialan sitoutumisesta kansallissosialistiseen ideologiaan liittävät hänen nimensä kiinteästi suomalaisen fasismin ytimeen.

Aiemmassa tutkimuksessa Mauno Jokipii ei ole ollut tietoinen Pihkalan jyr-kästä tuomiosta fasismia kohtaan. Jokipii on toisaalta tietoisesti yrittänyt pi-mittää Kurkialan positiivista suhdetta fasismiin. Kumpikaan suhtautumistapa ei ole ollut sopusoinnussa suomalaisten SS-miesten epäpoliittista luonnetta korostavan teesin kanssa. Jokipiin käsittelyssä niin jyrkät tuomion sanat kuin positiivinen fasismisuhde ovat jäänet tarkoitushakuisesti taka-alalle tai ne on kuitattu pienen piirin puuhasteluksi. Suhtautumisessa fasismiin esiintyi kui-tenkin merkittävää polarisaatiota suomalaisten SS-miesten henkisestä huol-losta vastaavien sotilaspastoreiden välillä. Nyt kun suomalaisten SS-miesten henkisen huollon avaintoimijoiden suhtautuminen fasismiin on kartoitettu, nousee jatkotutkimukselle haasteeksi tehdä vastaava kartoitus koko SS-vapaa-ehtoisjoukon osalta. Kun paimenten kahtalainen suhde fasismiin on tunnettu, voimme seuraavaksi kysyä, mitä polkuja heidän laumansa kulki.

ARTIKKELIT

71

Lähteet ja kirjallisuus

Painamattomat lähteetKansallisarkisto, Helsinki KA Päämaja, Kenttäpiispan toimisto Pöytäkirja Merivoimien pastorien neuvottelukokouksessa Helsingissä 27.4.1942 (T 21730/ 2) Mauno Jokipiin tutkimusarkisto SS-miesten sotapäiväkirjat: Kalervo Kurkiala, Keijo Kääriäinen, R. Mäkeläinen, Ahti Paikkala, Uuno Ström Jukka Pellervo Tyrkön arkisto Ensio Pihkalan päiväkirja Kalervo Kurkialan puhe Onni Martikaisen haudalla Uspenskajassa 26.1.1942

Pihkalan suvun yksityiskokoelmat Ensio Pihkalan kirjeet

US National Archive, College Park, Maryland NARA RG242, A3343 SSO-231A, Kalervo Kurkiala SS-Offizier-Akten, Ylennysehdotus 9.1.1943

Painetut lähteetVerordnungsblatt der Waffen-SS Nr. 15 1.8.1942 Nr. 268.

KirjallisuusBergen, Doris L. 1996 Twisted Cross. The German Christian Movement in the Third Reich. Chapel Hill & London: The University of North Carolina Press.

Böhler, Jochen & Gerwarth, Robert 2017 The Waffen-SS. A European History.Oxford: Oxford University Press.

Christensen, Claus Bundgård, Poulsen, Niels Bo & Smith, Peter Scharff 2001 Under hagekors og Dannebrog. Danskere i Waffen SS 1940–45. 2. udgave, 3. oplag. København: Aschehoug.

Dillon, Christopher 2015 Dachau and the SS. A Schooling in Violence. Oxford: Oxford University Press.

Emberland, Terje & Kott, Matthew 2012 Himmlers Norge. Nordmenn i det storgermanske prosjekt. Oslo: Aschehoug.

72

Forbes, Robert 2010 For Europe. The French Volunteers of the Waffen-SS. Mechanicsburg, PA: Stackpole Books.

Goodrick-Clarke, Nicholas 1992 The Occult Roots of Nazism. Secret Aryan Cults and their Influence on Nazi Ideology. London & New York: I.B. Tauris.

Griffin, Roger 1991 The Nature of Fascism. London: Pinter Publishers.

Gutmann, Martin R. 2017 Building a Nazi Europe. The SS’s Germanic Volunteers. Cambridge: Cambridge University Press.

Hakanpää, Mika et al. 2013 Suomalaisten Waffen-SS-vapaaehtoisten matrikkeli 1941–1943. Veljesapu-Perinneyhdistys ry.

Holmila, Antero 2013 ”Soldaten wie andere auch”: Finnish Waffen-SS Volunteers and Finland’s Historical Imagination – Simo Muir & Hanna Worthen (eds.): Finland’s Holocaust. Silences of History. Basingstoke: Palgrave Macmillan.

Hoppe, Bert, Mitarbeit: Imke Hansen & Martin Holler 2016 Die Verfolgung und Ermordung der europäischen Juden durch das nationalsozialistische Deutschland 1933–1945. Band. 8, Sowjetunion mit annektierten Gebieten II. Oldenbourg: De Gruyter.

Jokipii, Mauno 1968 Panttipataljoona. Suomalaisen SS-pataljoonan historia. Helsinki: Weilin + Göös.

Jokipii, Mauno 2012 Hitlerin Saksa ja sen vapaaehtoisliikkeet. Waffen-SS:n suomalaispataljoona vertailtavana. 2. Painos. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Karvonen, Lauri & Djupsund, Göran 1984 Fascismen i Finland. Högerextremismens förankring hos väljarkåren 1929–1939. Åbo: Stiftelsens för Åbo Akademi forskningsinstitut.

Karvonen, Lauri 1988 From White to Blue-and-Black. Finnish Fascism in the Inter-War Era. Helsinki: Societas Scientarium Fennica / The Finnish Society of Sciences and Letters.

ARTIKKELIT

73

Karvonen, Lauri 1990 Fascismen i Europa. Lund: Studentlitteratur.

Keller, Sven 2003 Günzburg und der Fall Josef Mengele. Die Heimatstadt und die Jagd nach dem NS-Verbrecher. München: Oldenbourg Wissenschaftsverlag GmbH.

Klee, Ernst 2016 Das Personenlexikon zum dritten Reich. Wer war was vor und nach 1945. 2. Auflage. Hamburg: Nikol Verlag.

Koivukoski, Pekka 2013 Korset och kraniet. Två finländska militärpräster och deras verksamhet bland finländska frivilliga i tyska waffen-SS. Avhandling pro gradu. Åbo Akademi.

Kyösti, Jukka & From, Synnöve 2016 Suomalaisena SS-miehenä itärintamalla. Herkko Kosonen aseveljineen Wiking-divisioonassa. Helsinki: Minerva.

Meyer, Brün, Hrsg. 1987 Dienstalterliste der Waffen-SS. SS-Obergruppenführer bis SS- Hauptsturmführer. Stand vom 1. Juli 1944. Osnabrück: Biblio Verlag.

Paxton, Robert O. 2004 The Anatomy of Fascism. London: Allen Lane.

Payne, Stanley G. 1995 A History of Fascism, 1914–1945. Madison, Wisconsin: The University of Wisonsin Press.

Petropoulos, Jonathan 1996 Art as Politics in the Third Reich. Chapel Hill & London: The University of North Carolina Press.

Pöpping, Dagmar 2017 Kriegspfarrer an der Ostfront. Evangelische und katholische Wehrmachtseelsorge im Vernichtungskrieg 1941–1945. Göttingen: Vandenhoeck & Ruprecht.

Rudling, Per Anders 2012 ’They Defended Ukraine’: The 14. Waffen-Grenadier-Division der SS (Galizische Nr. 1) Revisited. – The Journal of Slavic Military Studies, 25:3, 329–368.

Rämä, Iivari 1994 Jääkäripapin pitkä marssi. Lapua: Herättäjä-Yhdistys r.y.

74

Silvennoinen, Oula 2014 Kumpujen yöhön – eli kuinka historiallinen muisti vääristyi. – Luvattu maa. Suur-Suomen unelma ja unohdus. Toim. Sari Näre & Jenni Kirves. Helsinki: Johnny Kniga.

Simojoki, Juhani 2014 Muisteltuja kunnioittaen (Books on Demand, e-kirja).

Steigmann-Gall, Richard 2003 The Holy Reich. Nazi Conceptions of Christianity, 1919–1945. Cambridge: Cambridge University Press.

Stein, Georg H. 2004 Waffen-SS. Hitlerin eliittikaarti sodassa. Helsinki: Ajatus Kirjat.

Sundström, Leif 2007 Fasismi. Helsinki: Like.

Swanström, André 2014 De finländska militärprästerna och krigspropagandan. Åbo: Kyrkohistoriska arkivet vid Åbo Akademi.

Weißmann, Karlheinz 1991 Schwarze Fahnen, Runenzeichen. Die Entwicklung der politischen Symbolik der deutschen Rechten zwischen 1890 und 1945. Düsseldorf: Droste.